I only fear that I don't have enough time left

Asteen terävämmän henkäisyn karaten väkisinkin huulilta, josta seurasi samantien ylähampaiden painautuminen alahuulta vasten voimakkaammin ja sormien puristautuen sohvan tyynyn kangasta vasten niin voimakkaasti että rystyset olivat muuttuneet valkoiseksi siitä kivusta mikä aiheutui vain ja ainoastaan tunteesta kun terävä neula lävitse ihon uudelleen ja uudelleen kyljen alueella. Koko tuona aikana tuossa mökissä ei ollut kuulunut mitään keskustelun puoleista aikuisten välillä sillä Evey oli pääasiallisesti keskittynyt sen hetkiseen tilaansa ja kipuun, Pandora taas oli sen hetken aikaa keskittynyt tyttärensä tilaan ja sen parantamiseen verenhukan jälkeen, ja samalla aistit kuitenkin yrittivät pitää silmällä ympäristöä jonne oltiin kuitenkin hyökätty aiemmin - sekä Sophie ja Samu olivat päätyneet luvan kanssa terassin puolelle leikkimään kun tiettyjä asioita ei vaan haluttu näyttää lapsille. Ja tuo verinen näky sohvalla oli juuri sellainen. Evey oli jo alussa luopunut suosiolla päällimmäisestä paidastaan ja jättänyt sen läheiselle tuolille asettuessaan 'paremmalle' kyljelleen jotta toisen kyljen paikkaaminen tapahtuisi helpommin mutta valitettavasti veri oli onnistunut siltikin sotkemaan suurimman osan tuolla pienellä alueella vaikka sotkemista oltiinkin yritetty välttää aluksi. Siitä oli jo useampi vuosi kun Evey oli päätynyt itse paikattavaksi hyökkäyksestä sillä siihen asti oli elämä ollut suhteellisen rauhallista ja perhe oltiin saatu suurimmalta osin pidettyä pois tilanteesta, johon yhdistyivät kaksi salaseuraa, heidän sukulinjansa sekä nyt vielä päälle katollinen kirkko - oli Pandora yrittänyt olla satuttamatta esikoistaan kuin sen verran kuin pitikin mutta valitettavasi terävän neulan kanssa kyseinen oli jo lähes mahdoton tehtävä alkuunsa varsinkin kun Eveyn omassa veressä virtasi vain puoliksi demonin verta. 

Lopulta viimeisen neulan piston käyden ihon lävitse nopeasti, sai Evey sen jälkeen hengähtää asteen vapaammin kivuista huolimatta vaikka myöhemmin tuolle alueelle sidottaisiin vielä erikseen side joka estäisi mahdollisen verenvuodon ja tukisi Eveyn liikkumista tarvittaessa, mutta sitä ennen antaisi äiti lapsensa keretä voimansa sen verran kuin olisi tarpeellista sillä toinen oli kuitenkin menettänyt paljon verta - ja valitettavasti todennäköisesti, juuri tuosta jäisi naisen iholle muisto hyökkäyksestä. Pandoran nousten siis ylös tuon sohvan viereltä oltuaan kyykyssä puisella lattialla saadakseen itselleen paremman työskentelytason, - naisen matkatessa takaisin keittiöön pestäkseen kätensä verestä jolta tuo koko tuon talo haisi erityisesti olohuoneessa ja pihamailla, seurasivat ruskeat silmäparit kuinka puhdas veri värjäytyi heti punaiseksi ennen viemäriin laskeutumista altaan metallista pintaa pitkin tuossa muuten hiljaisessa talossa jonka ulkopuolelta erotti vain heikosti Sophien ja Samun leikit ja Eveyn henigtyksen olohuoneessa juoksevan hanaveden lisäksi mutta muuten aistit eivät erottaneet muuta ylimääräistä mikä kertoi heidän olevan toistaiseksi turvassa, mutta kuinka kauan? 

"Oletko kunnossa?" Vanhasta tavasta päästen kysymys tuolle vanhemmalle miehelle joka oli aiemmin satuttanut itsensä metsästäjien vuoksi, olisi Pandoran samantien tehnyt mieli ottaa sanansa takaisin - tottakai Anubis oli kunnossa, ihan samalla tavoin kuin hänkin nyt kun aikaa oli mennyt vaikka kumpikin oli saanut osansa. Ruskean katseen vilkaisten miehen suuntaan pienen olemattoman hymyn kera samalla ranteen painaen hanan takaisin alas sulkiakseen veden juoksun ja naisen kääntyen ympäri nähdäkseen toisen paremmin edessään, antaen kehon kielensä sanoa ettei hän aikoisi haastaa sillä kertaa riitaa kävivät ruskeat silmät nopeasti avaimesta ovesta Eveyn luona joka makasi vielä kiltisti kyljelleen ja sitten taas Anubiksessa itsessään, kehon nojatessa samassa keittiön kaappia vasten raskaamman huokaisun kera sillä Pandora ei ollut todellakaan olettanut tuon päivän muuttuvan niinkin hektiseksi niinkin nopeasti. Tai että metsästäjät olivat onnistuneet löytämään Anubiksen keskeltä metsää. "... Haluatko jakaa mitä päässäsi liikkuu tällä hetkeltä?" 

---

Kahden ruskean tappisilmän katsoen vieläkin tuosta ikkunasta ulos niinkuin Lucio oli tehnyt siitä hetkestä alkaen kun kaksikko oli päässyt lentokoneeseen, - olisi poika ollut milloin vain ylitse pääsemättömän innokas sillä esikoinen ei ollut päässyt montaa kertaa lentämään lentokoneessa pienen elämänsä aikana, - mutta sillä kertaa, tämän ajatukset olivat hyvin selvästi muualla. Ja Azra valitettavasti tiesi missä esikoisen ajatukset harhailivat sillä hetkellä - ja se oli tuossa oudossa tilanteessa, jossa he olivat joutuneet lähtemään ja jättämään isän jälkeensä vailla mitään selityksiä tilanteeseen tai miksi Chad ei voinut tulla mukaan. 

Azra ymmärsi edes hieman tilanteesta, vaikka samalla Azra kyllä tiesi aivan liian hyvin että hänen aviomiehelleen oli ikävä tapa silottaa totuutta jättämällä merkittäviä asioita pois tai kertomatta koskaan täysin mitä tämän päässä liikkui - mikä taas aiheutti jokaikinen kerta huolta. Ja niin se teki nytkin, varsinkin nyt kun tilanne oli muuttunut paljon tulen aremmaksi ei salaliittojen takia - mutta katollisen kirkon joka oli jo itsestään hyvin vakava uhka. Kaiken lisäksi tunsi Azra koko sen ajan itsensä hyvin epämukavaksi ja osaksi jopa pelokkaaksi vaikka heillä itsellään ei ollut mitään hätää sillä he olisivat parin tunnin sisällä turvallisella alueella (toivottavasti) mutta se tunne kohdistui hyvin voimakkaasti Italian maaperällä olevaan mieheen, josta Azralla ei ollut todellakaan hyvää aavistusta ensimmäisenä ajatuksissa ja se sai sormien liikkumaan asteen levottomammin sylissä vaikka päällisesti nainen yritti olla mahdollsimman rauhallinen esikoisensa sekä syntymättömän lapsensa vuoksi "... Chad... mitä oikein teet..." Ajatuksien voimatta olla kysymättä vaikka hän tiesi aivan liian hyvin ettei hän tulisi saamaan vastausta.

Siitä hetkestä, jossa Pandora oli alkanut paikkaamaan Eveyn kyljen haavaa, alkaen – oli Anubis vetäytynyt suosiolla keittiön puolelle sillä tämä ei ollut nähnyt syytä seistä vierellä tumput suorina ja eipä tuskin muutenkaan Evey välittäisi näyttää kipuansa niin selvästi isälleen (etenkin kun kaksikon välit nyt olivat mitä olivat). Joten Pandora oli saanut olla tällä kertaa se kunnollinen vanhempi ja huolehtia jälkikasvustaan. Keittiössä tuon antiikkisen puisen tuolin narahtaessa hyvin surullisen kuuloisesti aikuisen miehen kehon painon alla kun Anubis istuutui alas ja antoi selvästi kehonsa ryhdin lyyhistyä asteen kuin että se olisi pidetty koko ajan sotilaallisen ryhdikkäänä. Tuntoaistin sormissa kertoen kuumasta kupista, johon oli kaadettu teetä ennen istuutumista (miehen itse sitä edes muistamatta enää niin tarkasti, sillä tämän ajatukset olivat koko ajan miljoonassa eri paikassa ja se sai väkisinkin lähimuistin pätkimään, jolloin jotkin asiat tehtiin puhtaalla automaatiolla).

Sormissa pidettävien metalli ja pronssisormusten kopisten aika ajoin tuota keraamista pintaa vasten kun otetta muutettiin tarpeen vaatiessa. Jossakin välissä kumpikin käsistä oli vain jäänyt teekupin ympärille ja reuna painautunut otsaa vasten, kun keho oli nojautunut etukenoon kyynärpäiden varaan pöytää vasten. Miehen pitäen silmänsä koko ajan suljettuna kuin olisi ollut joko vaipuneena syviin mietteisiin tai sitten nukahtanut istualleen (kummankaan noista pitämättä paikkaansa). Se oli totta, että silmiä haluttiin lepuuttaa, mutta koko ajan kaikki aistit olivat hyvin tietoisia kaikesta siitä mitä tapahtui talossa ja sen lähiympäristössä. Korvien napatessa jokaisen Eveyn päästämän kivusta kertovan henkäisyn vaikka nuorempi yrittikin peitellä tuntemaansa mahdollisimman paljon – siitä huolimatta Anubis rekisteröi jokaisen niistä ja se vihlaisi myös joka ikinen kerta miehen sisintä. Päällisin puolin Anubiksen liikahtamatta suuntaan eikä toiseen tuosta asennosta, mutta jos katsoi tarkemmin miehen sormia – pystyi näkemään niiden painautuvan asteen lujemmin teekuppia vasten aina silloin kun kuuloaisti nappasi jotain ei mieluista kuultavaa olohuoneen puolelta.

Kun tuo kotioloissa suoritettu operaatio oli viimein valmis ja Pandora siirtyi itsekin keittiön puolelle pestäkseen kätensä ja hävittääkseen asianmukaisesti käyttämänsä hoitotoimenpide välineet – Ei Anubis vieläkään lakannut nojaamasta otsallaan tuohon teekuppiin tai antanut silmiensä avautua tuohon vanhempaan naiseen, jonka kanssa viime tapaaminen oli ollut enemmän leikkimielistä seksuaalista kommunikointia kuin että kaksi vanhinta olisi oikeasti keskustellut keskenään yhteisten lastensa tulevaisuudesta tai muustakaan vakavammasta. Pandoran kysyessä viimein oliko Anubis itse kunnossa pari tuntia sitten tapahtuneen yhteenoton jälkeen, aisti tämä vanhin selvästi ilmassa naisen suoman hymyn ja omanlaiset kehon eleet, joiden tarkoitus oli sanoa poliittisesti; En ole nyt tullut haastamaan riitaa kanssasi.
Siitä huolimatta kuiva ja selvästi aidosti huvittunut naurahdus kohosi miehen kurkusta vaikkakin kyseinen ääni tukahdutettiin lähes samantien. Teekupin päätyen lasketuksi pöydälle ja oikean puoleisen käden kohottautuen takaisin kasvojen luokse hieroakseen silmien seutua se tarvittava aika mikä tarvittiin niiden näön palauttamiseen. Anubiksen tarvitsematta sanoa tuona hetkenä oikein yhtään mitään – sillä jokainen tämän omasta aurasta hohkasi selvää etäisyyttä ja jopa vihaakin Pandoran suuntaan. Oli kyllä totta, että ensimmäisellä tapaamisella Anubis oli himoinnut Pandoraa ihan puhtaasti seksuaalisesti, mutta mitä nyt tuli tuohon hetkeen, joka juursi niistä tapahtumista joiden kanssa mies oli taistellut useiden vuosien ajan… ei Pandoralle ollut niissä kuvioissa sijaa. Aivan kuin Anubis olisi tuon hetken aikaa syyttänyt suoraan Pandoraa siitä, että missä helvetissä nainen oli ollut silloin kun Evey oli joutunut hyökkäyksen keskipisteeseen. Anubiksen kun osaten olla isänä hyvin suojeluhaluinen ja siitä saisi kuulla jopa Pandorakin – jos nainen yhtään tekisi miehen mielestä virheen.

”Ihan miten vain, Pandora… Gemma… mikä nimesi nyt sattuu olemaan tällä hetkellä.” Etusormen huitaisten ilmaa vähäpätöisesti kuin Anubikselle nyt olisi ihan sama millä nimellä nainen halusi itseään nyt sillä kertaa kutsuttavan parin vuoden jälkeen. ”…mutta en usko, että ajatuksistani on mitään hyötyä meille tällä hetkellä. Vai mitä?” Hopeisten silmien paljastuessa viimein silmäluomien takaa ja kohdistuen lauseen loppukysymyksen aikana naiseen itseensä, joka silloin näki jonkin muuttuneen selvästi Anubiksen katseessa. Sen jonkin noissa silmissä osoittamatta enää minkäänlaisia tunteita naista itseään kohtaan. Kupin pohjalle jääneen teen päätyen juoduksi kerralla alas, minkä jälkeen keho nousi ylös pöydän äärestä ja askeleiden vieden olohuoneeseen, jossa olevalla sohvalla Evey yritti saada elämästään kiinni omilla voimavaroillaan. Vanhimman istuutuessa lähimmäiseen nojatuoliin ja jääden odottamaan kärsivällisesti se tarvittava aika minkä Evey tarvitsisi äänensä saamiseen takaisin. Isän sanomatta sen enempää mitään ääneen, mutta osoitti kyllä eleillään, että tytär saisi luvan kysyä mitä vain kun siltä tuntui – sillä Evey oli halunnut kuulla selonteon heti sen jälkeen kun kyljen haava olisi paikattu.

Kaksikon välinen ilmapiiri oli muuttunut selvästi edellisestä tapaamisesta - ja valitettavasti Pandora sai kokea sillä kertaa miehen oman henkilökohtaisen vihan joka sinkoutui monista tapahtumista mutta erityisesti siitä mitä oli tapahtunut heidän esikoiselleen. Ja ilmeisesti, se oli Anubiksen mielestä naisen syytä. Suupielen nousten pienen asteen ylöspäin kuulemalleen silkasta huvittuneisuudesta kun otettiin huomioon kuinka "täydellisiä vanhempia" he olivat olleet kaikille lapsilleen niiden vuosien aikana, ja nyt tuo kerta oli hänen syynsä. Toisaalta, se oli varmastikin ollut metsästäjien suunnitelmakin loppujen lopuksi: hyökätä erillään perheenjäsenten kimppuun eri puolilla kaupunkia ettei kukaan pystyisi tulemaan väliin, vaikka sillä kertaa suunnitelma oli epäonnistunut vaikka kukaan heistä ei ollut selvinnyt ilman osumia. Miehen viimein avatessa silmänsä ja kohdistaen katseensa vastauksen myötä kylmästi naiseen itseensä, mikä ei todellakaan jättänyt epäilyille sijaa missä miehen mielestä mentiin - vaikka nainen saikin pidettyä itsensä koossa aivan samalla tavoin kuin mieskin itsensä - vaikka todellisuudessa sen hetken aikaa tuntui naisesta kuinka tämän sydän olisi tipahtanut paikaltaan. Vasta kun hän oli täysin varma miehen poistuneen huoneesta ja olevan täysin sataprosenttisesti näköaistin ulkopuolella mitä tulisi tapahtumaan tuolla keittiössä - höllentyi käsien ote keittiötason reunalla hieman raskaan huokaisun saattelemana, ruskeiden silmien laskeutuen katseen eteen väsyneenä. Miten tuolla miehelle oli vieläkin kahden vuoden jälkeen tuollainen vaikutus häneen? Ehkä olisi parempi pysytellä hetki aikaa pois olohuoneesta ja antaa Anubiksen olla vuorostaan 'hyvä vanhempi' tyttärelleen, ainakin sen aikaa kunnes Evey saisi koottua hetkeksi itsensä jotta haavan ympärille saataisiin sidottua side.

Silmien pysyessä vielä hetken aikaa kiinni silloinkin kun aistit kertoivat hyvin selvästi jonkun astelleen olohuoneeseen, ja löytäen paikkansa läheiseltä nojatuolilta joka narahti heikosti uuden painon alla - tiesi Evey jo tuolloin kuka hänelle piti sillä hetkellä seuraa vaikka tytär ei pystynytkään näkemään isäänsä. Esikoisen tietäen tasantarkkaan kuinka pahalta hänen tilansa oikein näytti kaiken sen veren keskellä ja kalpealla iholla joka johtui aivan täysin pitkään jatkuneesta veren menetyksestä - sekä se että hengitys oli hyvin varovaista ja mahdollisimman pientä kivun vuoksi joka säteili joka kerta kun keho sattui liikahtamaan hyvin pienestikin ja tahattomasti. "... Ainakaan tämän jälkeen sinun ei tarvitse miettiä tuletko näkemään esiintymistäni koskaan." Hieman käheentyneen äänen lausuessa miehelle pitkään jatkuneen puhumattomuuden jälkeen selvästi tarkoituksena keventää tuota ilmapiiriä mikä oli laskeutunut talon sisälle, avautuivat silmät hitaasti hymyn kera katsomaan tuota miestä nojatuolilla, joka oli luvannut aiemmin keskustella tilanteesta enemmän tai vähemmän rehellisesti tyttärensä kanssa, sillä koko tilanne oli muuttunut hetkessä paljon tulen aremmaksi ja vaaralliseksi jopa Sophielle - joka oli kuitenkin vasta lapsi eikä pystyisi puolustamaan itseään samalla tavoin kuin he muut. Asiaa tietenkään auttamatta se että he sattuivat olemaan Italiassa jossa katollisella kirkolla oli hyvin paljon vaikutusvaltaa ympärillään vaikka niin ei haluttukaan uskoa. Kuudennen aistin kertoen selvästi Sophien ja Samun olevan vielä turvallisesti terassilla kaksistaan nyt kun vaara oli toistaiseksi kadonnut sillä erää ympäristöstä, eikä tuota keskustelua haluttu kummankaan lapsen korviin kuultavaksi vielä. Aistien myös kertoen ettei Chad ollut palannut takaisin edes lähietäisyydelle koko tuona aikana vaikka miehellä oli hyvin selvä huolehtija vietti mitä tuli Giovannin perheen jäseniin - ja siviileihin yleisestikin. Ja se sai vanhemman huolestuneeksi sillä Chadiä oli ollut aina vaikea lukea, mitä tuli tämän ajatuksiin ja tekoihin. 

"Joten... tilanne on... paha. Paljon pahempi kuin vain eilinen Sophien jahtaaminen. Miten he edes löysivät meidät?" Esikoisen viimein kysyessä ensimmäisen kerran koska he olivat kirjaimellisesti keskellä metsää, hylätyssä talossa - hän oli ollut töissä vapaapäivänä eivätkä he pitäneet juuri mitään yhteyttä toisiinsa sekä Evey oli jopa vaihtanut sukunimensä nuorena aikuisena oman turvallisuutensa vuoksi ja Pandora taas... tämä oli jo vuosikausia pitäytynyt poissa huomiosta nimenomaan näitä tilanteita ajatellen. Eveyn nielaisten pienesti jotta hän saisi äänensä takaisin normaalille tasolle, kehon liikahtaen sen verran makuuasennossa että hän saisi itselleen mukavemman asennon joka helpottaisi hänen omaa oloansa tuossa tilanteessa. Ainakin sillä hetkellä tuo paljon vanhempi kaksikko näytti olevan itse kunnossa kiitos demonipuolen, onneksi. "... Luulen, että tällä hetkellä Italia ei ole turvallinen paikka meille." Naisen todetessa viimein sen tosi asian tilanteesta ja ajatuksesta, joka ei ollut Eveylle todellakaan mieleinen sillä kaikki heidän elämäänsä liittyvät tärkeät tekijät sijaitsivat valitettavasti tuolla - mutta valitettavasti järkikin sanoi tässä kohdin että todennäköisesti se päivä ja eilinen olivat vasta alkua, ja valitettavasti Italia ei ollut se ihanteellisin paikka turvallisuuden kannalta "Kerro kaikki mitä tiedät. Tai ajattelet mitä on tekeillä. Kiltti."

Anubis oli istunut tuossa samaisessa nojatuolissa liikkumattomana koko ajan vaikka Eveyn suunnalta hohkaava kivunaura yritti pakottaa ihmispuolta huolehtimaan miehen jälkeläisestä. Demonipuoli ei vain tuntenut samalla tavoin ja se riitti pitämään kehon liikkumattomana. Ulkopuolisten korviin olohuoneessa valliten täysi vaitonaisuus, mutta todellisuudessa Evey kuuli isänsä äänen silloin sanovan ajatuksissaan; ”Chad on kyllä kunnossa.” Juuri silloin kun tuo nuorempi nainen oli ehtinyt ihan hetki sitten ajattelemaan mitä tuolle nuoremmalle miehelle oli oikein tapahtunut tunti sitten tapahtuneen katoamisen jälkeen. Anubiksen tietenkään alkamatta avaamaan kyseistä väitettä sen enempää, mutta jos Evey yhtään tunsi nykyisen isänsä… ei voisi kuin vain luottaa vanhemman sanoihin.

Eveyn muuttaessa asentoaan asteen toisenlaiseksi sohvalla, ei noilta kalpeilta huulilta voinut olla taas kuulumatta kivusta kertovaa henkäisyä, joka vihlaisi puolestaan Anubiksen sisintä henkisellä tasolla. Jos Eveylle ei olisi ollut omia lapsia huolehdittavanaan – olisi Anubis jo aikoja sitten muuttanut tyttärestään täysverisen demonin, jotta nuo kuolevaisten heikkoudet loppuisivat kerralla, mutta Sophien ja… Andreankin tähden ei muutos olisi hyvä. Oikean puoleisen käden sormien painautuessa sen hetken kestäväksi ajaksi tiukemmin nojatuolin käsinojaa vasten, kunnes sormet yksitellen suoristautuivat naksuen rennommaksi.
”Luovuta De Fioren yhtiön johtajuus hetkeksi sen johtokunnalle ja lähde Sophien kanssa jonnekin hyvin kauas. Mieluummin sellaiseen maahan, jossa katolilainen uskonto ei ole saanut jalan sijaa. Ehkä sitten vaikka kaukoitään, jonne veljesi pakeni aikoinaan myös omia ongelmiaan. Intiaan älä kuitenkaan eksy – sillä se on näkijäsisarien aluetta ja ovat voineet jo liittoutua katolilaisen kirkon kanssa. En osaa sanoa kyseistä täysin varmaksi, mutta uskaltaako tässä tilanteessa ottaa ylimääräisiä riskejä?”
Puheen aiheen päästessä viimein siihen kiellettyyn henkilöön, joka valitettavasti myös sattui olemaan Anubiksen tyttären esikoinen – muutti vanhin asentoaan nojatuolissa ja hymähti kuivasti kuin olisi yrittänyt antaa päällisin puolin kuvan sellaisesta – ettei Andreasta puhuminen hetkauttanut vähääkään (vaikka se olikin täysin päinvastoin).
”Andrea voi toki lähteä mukaasi, mutta jos hän päättää kieltäytyä… niin minä…”
Hyvin vaikean kuuloisen kurkun rykäisyn pakottaen normaalin äänenpainon takaisin, etteivät sanat olisi kuulostaneet hyökkääville.
”…lupaan huolehtia hänestä. Tiedät hyvin itsekin, että demonipuoli minussa haluaa nähdä vartijansa kuoleman silmätysten, joten kai voimme luottaa siihen - ettei demoni anna kenellekään muulle sitä iloa. Minä taas muistan edelleen lupaukseni sinulle ja pidän siitä kiinni.”

Anubiksen noustessa lopulta ylös nojatuolista ja siirtyen Eveytä lähemmäksi, jotta pääsi kyykistymään tuon saman sohvan vierelle. Vanhimman vilkaisten vaivihkaa tuota ommeltua haavaa, jonka reunat näyttivät vieläkin ärhäkkään punaiselle neulomisen vuoksi. Tuon herkistyneen alueen tuntiessa silloin kuinka paljon isompi kämmen laskeutui hellästi sitä lähelle ja suoden peukalon sivustalla pari rauhoittavaa silitystä, joiden jälkeen kipu alkoi ihme kyllä hälvenemään takavasemmalle. Anubiksen pitäen katseensa koko ajan tyttärensä identtisissä silmissä, silloinkin kun tumman rauhalliset sanat lisäsivät muinaisella kielellä;
”Vaikka pyydän sinua pakenemaan ja piiloutumaan – en tee sitä sen vuoksi ettenkö luottaisi sinun pärjäävän. Minä kyllä aistin silloin jokaisen tekosi mitä teit pelastaaksesi itsesi ja olen todella ylpeä sinusta. Olet tyttäreni - ja esikoiseni juuri sen naisen kanssa jota kaikkein eniten koskaan rakastin. Olet samaa verta kanssani, nyt ja ikuisesti, eikä sitä mikään tule muuttamaan vaikka sen kiroaisi itse Jumala. He ovat vain ihmisiä, pelokkaita sellaisia, jotka kieltävät kaiken mikä vain nyt sattuu olemaan heille epänormaalia. He ovat juuri niitä keitä me metsästämme – eivätkä he meitä.”

Rauhallisen äänen lausuessa Eveylle yksinkertaisen vastauksen jossa Chadin olevan kyllä turvassa, ja jollakin asteella kyseinen lause tuntui kehotukselta vain yksinkertaisesti olematta huolehtimatta asiasta: olihan Chad kuitenkin entinen palkkamurhaaja, salamurhaaja, Anubiksen oppipoika ja kaiken lisäksi vielä nykyinen Oday Uudessa Salaseurassa joten tuolla olisi kyllä kaikki valmiudet selviytyä halutessaan ja enemmänkin. Vaikka mies olikin nykyinen vain yksinkertainen kuolevainen kaksi vuotta tehdyn sopimuksen myötä. Hopeisten silmien pysytellen kokoajan Anubiksessa itsessään mietteliäänä tuosta erikoisesta toteamuksesta joka kertoi miehen tietävän jälleen jotakin enemmän kuin oli antanut alunperin ymmärtää... mutta valitettavasti Evey myös tiesi ettei toinen tulisi kertomaan yhtään mitään hänelle edes kysyttäessä sillä tietyistä asioista ei vain keskusteltu. 

Miehen pysytellessä vielä nojatuolin päällä selvästi mietteliäänä kuulemastaan, oli hiljaisuus laskeutunut hetkeksi tuohon tilaan Eveyn sanojen jälkeen - joka rikkoutui vasta silloin kun isä totesi hyvin suoraan olevansa samaa mieltä siitä että Italia ei todellakaan ollut paras paikka sillä hetkellä - kehottaen häipymään sen kerran vaikka piiloutuminen ja katoaminen ei ollut koskaan kuulunut Eveyn tapoihin vaikka nainen olikin kokenut nuorempana vaikeita asioita jotka olivat lopulta johtaneet nykyhetkeen iloineen ja itkuineen. Anubiksen kuitenkaan kehottamatta lähtemään kokeilemaan onnea Intiassa - mainiten syyksi näkijät jotka olivat onnistuneet pitäytymään siihen asti suurimmalta osin hyvin näkymättöminä ihmiskunnassa hyvinkin neutraalilla tasolla... joten kun puhuttiin "ihmiskunnan suojelemisesta pahalta" ei se olisi ollut kyllä mikään yllätys vaikka nämä olisivatkin lyöttäytyneet yhteen katollisen kirkon kanssa - olihan näillä ns. sama tavoite jollakin asteikolla kuitenkin. Eikä riskejä todellakaan kannattanut ottaa. Tuon paljon vanhemman ottaessa (kerrankin) oma-aloitteisesti puheeksi myös ensimmäisen lapsenlapsensa - joka kaikessa kirouksessaan oli tuon demonin uusi vartija - tuoden esille sen että tottakai Andrea saisi lähteä mukaan - mutta samalla esikoinen oli jo aikuinen ja vastuussa omista päätöksistään vaikka vanhemmalle se olisikin aina vaikea asia hyväksyä kun puhuttiin turvallisuudesta, kohosivat kulmat pienesti ylöspäin seuraavasta minkä hän sai kuulla isoisän suusta. Sillä kaksikon välit huomioon ottaessa... Andrean vapaaehtoinen suojelu/huolehtiminen oli kyllä kaikkea muuta mitä uskottiin vaikka kaksikko olikin sukua toisilleen. Sen saaden silti pienen huvittuneen hymähdyksen kohoamaan huulilta väkisinkin kun puhuttiin lupauksista joka oltiin tehty kaksi vuotta aikaisemmin niissä katakombeissa jossa Chad ja hän olivat olleet lähellä menettää henkiriepunsa sen saman otuksen toimesta - jonka Evey aisti yläkerrassa sillä hetkellä voimakkaasti - oli totta että toinen oli luvannut mutta valitettavasti Anubis oli pitänyt vain toisesta lupauksestaan kiinni joka oli suurimmalta osin onnistunut vain sen takia että mies eli Aavikolla, Andrea Italiassa ja kumpikin pysyttäytyi kaukana toisistaan. Joten entä sitten kun nämä olivat lähellä toisiaan? 

Ja siltikin... näissä kahdessa miehessä oli niin paljon samankaltaisuuksia loppujen lopuksi vaikka kumpikin tulisi kieltämään sen loppuun asti. "... Kai tiedät, että toinen lupauksesi olisi ollut paljon helpompi toteuttaa?" Naisen voimatta olla toteamatta, tarkoittaen Sinin kanssa sopimista - jonka toteutumisesta Evey oli kyllä hyvin tietoinen, pitiväthän sisarukset toisiinsa yhteyttä kuitenkin säännöllisesti vaikka äänessä ei kuulunutkaan pettymystä miestä kohtaan - Eveyn ollen kyllä hyvin tietoinen isäänsä ja pikkuveljeään yhdistävistä luonteenpiirteistä joihin kuului voimakas itsepäisyys ja temperamentti. Chad oli silloin ihmetellyt miksi Evey oli pyytänyt, eikä käskenyt isäänsä vaikka tyttärellä olisi ollut siihen täysi oikeus - ja valitettavasti, esikoinen tunsi isänsä sen verran tietäessään että tämä tuskin tulisi toteuttamaan kaikkea edes käskettäessä, - ja näin esikoinen oli yrittänyt olla tippumatta kovaa alas mikäli jokin ei toteutuisi. Ja niinhän oli lopulta käynytkin.

Nojatuolin pinnan narahtaessa uudemman kerran painon muutoksesta seurasivat identtiset silmät kummastellen mitä ihmettä toinen oikein aikoisi tehdä. Vanhasta tottumuksesta Evey jo odotti toisen poistuvan jälleen sanaakaan sanomatta jonnekin syrjemmälle niinkuin tällä oli ollut tapana tehdä jo niistä asti kun esikoinen oli ollut lapsi, ja joka kerta pieni tyttö oli etsinyt isänsä käsiinsä tämän oudoistakin piiloista joka kerta. Mutta sen tavan vastaisesti, näkivätkin silmät toisen laskeutuvan sohvan eteen ja kaksikon täysin identtisten silmien kohdaten toisensa lähietäisyydeltä, kyljen tuntiessa kevyen kosketuksen juuri ommellun haavan päällä mikä sai koko kehon säpsähtämään väkisinkin kivusta samantien vaikka se ei ollutkaan ollut toisen tarkoitus, pureutuivat hampaat asteen voimakkaammin toisiaan vasten tuona hetkenä. Silmien saaden keskittyä kokonaan isäänsä ja tämän sanoihin - jotka tultiin lausumaan muinaisella kielellä jota kaksikolla oli tapana puhua keskenään - alkoi kipu katoamaan vähitellen kyljen alueella vähitellen kunnes sitä ei ollut enään ollenkaan läsnä. Hymyn kohoten viimeisenä huulien pinnalle noiden sanojen jälkeen, pään tehden pienen nyökkäyksen ymmärtämisen merkiksi, kehon päällimmäisen käden nousten hitaasti ylemmäksi paikaltaan, asettuen lopulta kyljen päällä olevan isomman käden päälle hellästi "Tiedän sen isä." Asteen hiljaisemman äänen jatkaessa vielä muinaisella kielellä, yrittäen sanoa hänen kyllä pärjäävän - sekä vanhemman että tyttären ollen hyvin tietoinen siitä tunnesiteestä jonka he jakoivat toistensa välillä vaikka kilometrejä olisikin välissä useampi "Ja tiedän myös että rakastat häntä vieläkin vaikka tilanne on vaikea. Tiedät sen itsekin vaikka yrität uskotella toisin." Eveyn todetessa vielä toiselle, vaikka ei aikoisikaan kommentoida Anubiksen ja Pandoran tilannetta sen enempää - se olisi täysin noiden kahden paljon vanhemman demonin asia josta haluttiin pysyä kaukana ottaen huomioon näiden sen hetkiset välit jotka voisivat olla kyllä paremmatkin. "... Se kasvatuskoti... eikö se ole vieläkin 'koskemattomalla' alueella?" Naisen kysyessä sitten, vaihtaen puheenaihetta takaisin alkuperäisille raiteelleen niinkuin oletettiinkin, Evey oli kuitenkin ollut viimeksi Egyptin aavikolla ja kasvatuskodilla viimeksi odottaessaan Andreaa ja silloin ainakin se kyseinen alue oli ollut turvallinen mitä oli tullut sen ajan ongelmiin - mikäli ollut puhtaasti Zay ja Vanha Salaseura. Joten miksei se kävisi silläkin kertaa.

Tyttären ottaessa silloin puheissaan esille sen kasvatuskodin, joka oli joskus kauan sitten sijainnut Saiteksen talossa, mutta jo monta vuotta sitten kyseinen toiminta oli siirretty lähemmäksi Kairon kaupunkia, jotta apua tarvitsevat löytäisivät avun helpommin. Anubiksen olematta myöskään enää kyseisen kasvatuskodin johtaja vaan oli luovuttanut sen ilmaiseksi yhdelle järjestölle, joka oli auttanut katulapsia Kairossa siihen asti. Eli lyhyesti sanottuna tuo syrjässä sijaitseva talo ja sen pihamaat olisivat autiot, mutta siitäkään huolimatta Anubis ei lämmennyt heti kyseiselle ajatukselle vaikka kaiken laskelmoinnin mukaan tuo paikka olisi enemmän kuin täydellinen piilopaikka. Olivathan Anubis, Pandora ja Evey piilotelleet myös kyseisessä paikassa kunnes vanhan salaseuran viha oli laantunut siedettävämmäksi. Isän ollen ihan viittä vaille valmis lausumaan kielteisen vastauksensa, mutta mitä kauemmin Evey piti kättänsä vanhemman oman kämmenselän päällä ja ilmaisten tuolla pienellä kehon eleellä selvän viattoman pyynnön siitä, että isä suostuisi… ei Anubis voinut kohta enää peittää asteen raskaampaa henkäisyä ja posken sisäpinnan puremista, jotta äänenpaino saataisiin pidettyä mahdollisimman tyynenä. Hopeisten silmien kohdistuessa uudelleen Eveyn omiin, oli katse paljon tiukempi ja selvästi käskevämpi, jotta tytär ei vahingossakaan erehtyisi kiertämään isänsä seuraavaa käskyä/ohjetta.
”Jos menet sinne alueelle – niin lupaa minulle ettet koskaan (kuulit oikein Evey, ET koskaan) eksy niiden pohjoisvuorien taakse, jotka sijaitsevat sieltä talolta vain vähän yli kolmenkymmenkilometrin päässä.”
Siihen asti kyljen alueella olevan kämmen kohottautuen Eveyn kasvojen sivustalle ja siirtäen tuon yhden karanneen hiussortuvan korvan taakse – ettei se roikkuisi kohta häiritsevästi silmien edessä.
”En voi kertoa sinulle syytä tarkemmin, mutta sinun ja kaikkien turvallisuuden tähden… pysy kaukana sieltä suunnalta, ymmärsitkö.”
Anubiksen tietäen kuulostavansa taas vanhan tapansa mukaan haudan vakavalle, mutta hän halusi vain pitää tyttärensä turvassa. Mies ei ollut voinut lausua syytä ääneen, mutta eiköhän Evey varmasti laskisi palaset kohdilleen ilmankin. Pohjoisvuorten takana sijaitseva aavikko kuului Vanhalle Salaseuralle, jossa kaikki sen jäsenet olivat ikuisesti kirottuja ja janosivat enemmän kuin mielellään kuolevaisten sieluja.
”Yrittäkää lähteä matkaan viikon sisällä tai muuten Katolilainen kirkko vai saada vihiä uudelleen suunnitelmistanne. En valitettavasti pääse saattamaan teitä aavikolle, mutta tulen perässä alle kuukauden sisällä. En voi myöskään puhua Pandoran puolesta, mitä hän mahdollisesti aikoo tehdä…” Kurkun pohjasta kohottautuen pienenlainen hymähdys. ”…mutta eiköhän hän tule pärjäämään niin kuin tähänkin asti.”
Kehon liikahtaessa sen verran mikä tarvittiin ylös nousemiseen, mutta ennen sitä Anubis kumartui vielä pikaisesti Eveytä lähemmäksi ja suoden hellän suukon tämän otsalle kuten oli aina tehnyt kun tytär oli ollut lapsi. Tumman rauhallisen ja isällisen äänen kehottaen vakaasti; ”Lepää nyt, rakas lapseni.”

******
Vähän myöhemmin tuosta omakotitalon tapahtumista eteenpäin, aukaisi Chad viimein uudelleen silmänsä kun viimeksi oli sulkenut ne sen valtaisan tulimeren läheisyydessä, mutta nyt katseelle vastasi vain hämyinen valaistus, joka kertoi illan jo laskeutuneen. Kehon yrittäen aluksi päästä nousemaan kerralla, mutta ympäri jäseniä tuntuva vihlaisu teki sen hetkisen tilanteen kerralla selväksi – ja se sai kehon yrittämään ylösnousemista hetken kuluttua uudelleen paljon varovaisemmin. Chadin nousten istumaan tuolla kolmen istuttavalla sohvalla, johon tälle oli pedattu selvästi nukkumapaikka ja lähettyvillä sijaitsevalle pöydälle oli muutenkin tuotu kaikenmoisia sidetarpeita, joilla oli ilmeisemmin paikattu tämä vanhempi mies kuntoon. Hajuaistin alkaessa lopulta erottamaan noiden parin tuoksukynttilän hajun lävitse tutumman ominaishajun, joka kuului selvästi Maryamille. Tuolle punatukkaiselle nuorelle naiselle, joka oli ilmeisemmin onnistunut pelastamaan Chadin kaksikon aikaisemman sopimuksen mukaan. Tuo nainen oli todellakin taitava, se vaan oli pakko myöntää.

Kehon päästessä kääntymään sohvalla sen verran, että selkä saatiin kiilattua selkänojaa vasten – ei Chad voinut peittää mitenkään kivusta kertovaa kasvojen ilmettä, joka kertoi kyllä enemmän kuin tuhannet sanat. Maryamin silloin tullessa olohuoneeseen ja kantaen mukanansa kahta teekuppia, sekä Chadin kännykkää, jonka näyttö oli sillä hetkellä aktiivinen. Maryamin laskien kupit pöydälle ja ojentaen kännykän Chadille, joka katsoi ensin kännykkää ja sitten tuota nuorempaa naista kysyvänä, mikä sai vain nuoremman hymyilemään rauhoittavasti ja sanomaan katseellaan; ”Sinulla on kyllä ihastuttava vaimo, mutta en usko että hän jaksaa olla kauan niin herttainen jos et kohta vastaa hänelle jotakin takaisin.” Maryamin ottaen oman teekuppinsa mukaansa ja siirtyen kohteliaasti pois olohuoneesta muualle päin taloa, jotta Chad saisi keskustelurauhan vaimonsa kanssa. Chadin huokaisten ajatuksissaan kuin keräten ns.”rohkeutensa” ensin, minkä jälkeen käänsi kännykän ympäri (näyttö kohti itseään), jolloin Azra sai nähdä miehensä ruhjotut kasvot. Chadin yrittäen loihtia kasvoilleen mahdollisimman rauhoittavan hymyn vaikka jo pelkästään tuo pieni ele sattui.
”Menikö matkalla kaikki hyvin, enkelini?”

Sen hetken aikaa, isän kertoessa hyvin suoraan että mikäli Evey päättäisi todellakin lähteä takaisin aavikolle Saiteksen entiselle talolle joka olisi enemmän kuin kelpaava "piilopaikaksi" katolliselta kirkolta edes siksi aikaa kunnes tilanne tulisi rauhoittumaan Italiassa tai edes niillä alueilla missä kirkolla olisi valtaa - vaikka se tarkoittikin sitä että hyvin tärkeistä asioista piti luopua sen takia - he eivät saisi koskaan mennä pohjoisvuorien takana sijaitsevalle alueelle. Kuka tahansa olisi kysynyt tuossa hetkessä mitä toinen oikein tarkoitti sanomisillaan - mutta Eveyllä oli jo noiden sanojen jälkeen hyvin selvä aavistus kuulemastaan: sieluttomat salamurhaajat jotka käytännössä elivät niiden ihmisten sieluilla ketkä vain sattuivat eksymään tuonne alueelle - vaikka sattuivat olemaan Anubiksen vallan alla. Eveyn myös epäillen ettei isä haluaisi koskaan saattaa lastansa vaaraan, tai sille todellisuudelle joka olisi hyvin läsnä tuolla alueella mitä puhuttiin miehestä itsestään ja joka olisi hyvin kaukana tuosta miehestä joka seisoi hänen edessään tai jonka Evey oli tuntenut koko ikänsä. Pään jo kereten nyökkäämään hyväksymisen merkiksi tuohon ehtoon jonka tytär tiedosti olevan puhtaasti parhain tapa välttyä isoimmalta vaaralta joka oli vuorien takana - kun isä ehdotti lähtöä jo ensimmäisen viikon sisällä tai tarkalleen melkolailla niin nopeasti kuin vain olisi mahdollista siinä tilanteessa, olivat kumpikin samaa mieltä asiasta eikä asiasta tarvitsisi keskustella enempää. Otsan tuntiessa tutun kosketuksen suukon muodossa, mikä oltiin annettu viimeksi tytön ollessa lapsi sai se hymyn kohoamaan pienesti huulille vielä kerran ennenkuin silmät alkoivat laskeutua hitaasti kiinni silkasta väsymyksen tunteesta vaikka viimeisenä tekonaan laskettiin kyljen tieltä nostettu paita takaisin peittämään tuon alueen kaiken varalta vaikka Sophie ja Samu olivatkin vielä tietämättöminä terassialueella, mutta kun kyse oli kuitenkin lapsista oli aina vaikeampi lukea mitä nämä aikoisivat tehdä - eikä kukaan tuskin toivoisi kummankaan näkevän tuota verinäkymää sohvan alueella. 

---

Olohuoneessa oli siihen asti vallinnut rauhallinen keskustelu, johon oli sekoittunut ympäri taloa kuuluvat kolmen pojan  juoksuaskeleet joita seurasi selvästi lyhyemmät ja kevyemmät tuohon kolmikkoon nähden jotka ilmeisesti olivat päässeet jälleen poliisi -ja rosvoleikin makuun pitkän ajan jälkeen, Valentinan tullen suurimmalta osin kokonaan seuraamaan veljiensä ja Lucion perässä tuon kokoajan perheen nuorimmaisena - yrittivät sekä Azra että Gabriella katsoa tuota vilkasta lapsikatrasta silmällä keskustelun lomasta, Sinin puolestaan pysyen sinä päivänä suosiolla keittiössä väliaikaisesti tekemässä ruokaa koko perheelle ja kahdelle lisä suulle. Rauhallisen keskustelun johon oli kuitenkin kuulunut yleisellä tasolla Italian tapahtumat jotka huolettivat omalla tavallaan kumpaakin naista: Azraa sen takia koska Chad oli peiteammatissaan jälleen sekaantunut asiaan syvemmin sekä se että he molemmat olivat entisiä Anubiksen oppilaita sekä kasvatteja - Gabriellaa puolestaan se että hänen miehensä ja lapsensa jakoivat sen saman verilinjan kuin ne henkilöt keitä kirkko metsästi ja aikoisi metsästää - eikä asiaa tulisi helpottamaan se että Sin oli demoni, tullen lopulta keskeytyneeksi puhelimeen joka viimein alkoi osoittamaan elonmerkkejä halutulta numerolta, johan oltiin yritetty jo aiemmin saada tuloksetta yhteyttä - totesi Gabriella hymyillen menevänsä tarkistamaan ettei Sin polttaisi koko keittiötä puuhailuillaan, ja näin antaen puolestaan Azralle rauhan puhua Chadin kanssa. Puhelimen pieneen näyttöön ilmestyen lopulta tutut kasvot, loi Azra kasvoilleen pienen hymyn - joka ei kuitenkaan ollut millään tavoin yllättynyt näkemästään - Azran kyllä tietäen aivan liian hyvin Chadin luontaisen kyvyn hakeutua ongelmiin ja ongelmien hakeutuen puolestaan miehen luokse sitäkin voimakkaammin "... Kiitos huolehtimisesta, mutta tiedäthän että olen tuntenut sinut lapsesta asti? Mitä oikein tapahtui? Näytät siltä kuin olisit saanut kunnollakin selkääsi." Naisen lausuessa puolestaan lempeällä tavalla huolestuneena miehensä tilasta, joka näytti kaikkea muuta kuin terveeltä ja hyvinvoivalta sillä hetkellä. Mutta onneksi Chad oli kuitenkin hengissä ja siitä Azra taas oli hyvin helpottunut. 

Portaikosta kuuluen jälleen juoksuaskeleet nopealla aika välillä jotka kuuluivat kolmella eri henkilölle, sekä siihen lisäksi kovaääniset ääniefektit aseen ääninä jotka luotiin suulla niinkuin leikissä oli yleensä tapana - kääntyi pää vilkaisemaan tuonne suuntaan varmistaakseen ettei seuraavaksi joku pojista olisi satuttanut itseään tuossa myräkässä - vain todetakseen nopeasti näiden osaavan vielä leikkiä suhteellisen turvallisesti. Kerrankin. Kasvojen kääntyen jälleen puhelimen näyttöä kohden suotiin Chadille hymy joka kertoi toisen huolehtivan täysin turhaan "Lucio oli hiljaisempi kuin normaalisti, mutta nyt kaikki on kunnossa. Kunhan ei taas onnistuisi telomaan itseään kuten tavallista." Azran kuitenkin päättäen vastata toiselle tämän kysymykseen lennosta, jossa itsellään ei ollut mitään ongelmaa - ellei Lucion epänormaalia hiljaisuutta ja pahaa tunnetta otettu lukuun - mutta toistaiseksi edes kaikki olisi hyvin. Vaikkakin Azran voimatta olla miettimättä kuinka kauan aikaa se kestäisi sillä he olivat Sinin luona - joka oli yhtälailla metsästäjien listalla kuin muutkin siihen perheeseen kuuluvat. Ja Chad varmasti tietäisi sen itsekin aivan liian hyvin. Pään laskeutuen asteen väsyneemmin nojaamaan kättä vasten, joka oltiin laskettu nojaamaan kattoa kohden sohvan käsinojalle, erottivat korvat silloin paljon kevyemmät ja hieman vielä kömpelömmät askeleet tulevan takaisin olohuoneeseen joka kertoi Valentinan viimein kyllästyneen veljiensä ja Lucion perässä juoksenteluun kun tämä ei vielä pysynyt poikien perässä nuorimmaisena lapsena, Azran katsahtaen tuon pienen tyttölapsen suuntaan pienen hymyn kera - samalla voimatta kysymättä ääneen Chadiltä: "Uskallanko edes kysyä milloin tulet perässä? Vai onko tämä taas niitä asioita missä me tarvitsemme suojelua ja se tarkoittaa sinun pysymistä poissa?" Azra oli tehnyt lupauksen miehelleen kauan sitten minkä mukaan hän ei puuttuisi tai yrittäisi estää/suojella toista, sillä Chad oli aina sotilas joka halusi suojella muita olemalla eturintamalla eikä siihen tulisi muutosta - mutta jos tilanne oli niin paha - halusi hän tietää sen suoraan niinkuin asiat olivat.

Azran vastatessa ensin tuohon ensimmäiseen kysymykseen, jonka tarkoituksena oli ollut kartoittaa tilanne kerralla selväksi ja samalla myös avata jonkinlainen keskustelu noiden kahden välillä – kun se yleensä tuppasi hiipumaan kasaan varsinkin silloin kun kyseessä oli Chadin tapa toimia läheistensä hyväksi. Miehen kuunnellessa koko ajan selvästi mitä Azra hänelle kertoi vaikka välillä kehon asentoa oli pakko muuttaa edes johonkin suuntaan ruhjeiden särkemisen vuoksi. Tuon puolivuotta vanhemman naisen kysyessä silloin lähes heti perään mitä Chad oikein nyt aikoisi tehdä – sai se miehen huokaisemaan raskaasti pidätellysti ja hieraisemaan silmien seutua väsyneenä. Chad oli aluksi aikonut tehdä niin – ettei kertoisi mitään yksityiskohtia vaimollensa ihan vain sen vuoksi, että mitä vähemmän toinen tiesi sen turvallisempaa tällä (ehkä) olisi, mutta se viimeisin tieto minkä Chad oli vahingossa onnistunut kaivamaan esille Katolilaisen kirkon arkistoista… - niin se tieto oli pistänyt jopa tämänkin ajatusmaailman uusiksi ja varmasti pistäisi muidenkin henkilöiden kun nämä saisivat kuulla kaksivuotta sitten tapahtuneen tapahtuman osoittautuvan puhtaaksi valheeksi.

”Voitko pyytää Sinin myös lähettyville – sillä tämä tieto koskee teitä kumpaankin.” Chadin puhuessa viimein edes joitakin ajatuksiaan ääneen kun oli siihen hetkeen asti vaiennut liiankin painostavaksi ajaksi. Tämän jääden odottamaan kärsivällisesti siihen hetkeen asti, että Azra toteuttaisi toivon mukaan aviomiehensä pyynnön, jossa kuulevia korvia ei olisi sitten muita kuin pelkästään Azra ja Sin. Vasta kun kaikki oli otollista puheenvuoron jatkamiseen, ei Chad sitten enää kierrellytkään sanoissaan vaan aloitti hyvin suoraan kertomalla ensin mitä oli oikein tehnyt heti sen jälkeen kun Azra oli saatu lähtemään kohti Slovakiaa. Kertoen ihan siitä hetkestä lähtien kun Evey oli ensin saatu pelastettua De Fioren yhtiön tiloista, siihen hetkeen asti kun räjähdys oli onnistunut toivottavasti tuhoamaan suurimman osan Katolilaisen kirkon metsästäjien keräämistä tiedoista. Vasta kun nämä kaikki lähimmät tapahtumat oli kerrottu, pääsi Chad siirtymään siihen viimeisimpään aiheeseen, joka ei ollutkaan sitten se helpoin kerrottava.

”Tutkiessani arkistossa niitä lukemattomia papereita ja tiedostoja löysin tiedon vielä yhdestä henkilöstä, jonka tietokantaan ei ollut merkitty mitään merkittävää, mutta yksi asia kiinnitti huomioni heti; valokuva, joka muistutti hyvin paljon Giovannia. En uskonut näkemääni silloin todeksi, mutta ennen kuin menetin tajuntani sen räjähdyksen jälkeen… näin hänet siellä. Sitten vaikka jumala on todistajani, mutta olen vaikka valmis vannomaan hänen nimeensä, että näin Giovannin elossa.”
Chadin tiedostaen vallan hyvin kuulostavansa varmaan sekopäälle tuona hetkenä ja se saikin kuivan naurahduksen kohoamaan kurkusta tuon kaikkein viimeisimmän lauseen jälkeen.
”Azra pysyttele vain Sinin lähettyvillä, niin olet jo silloin paremmassa turvassa kuin minun seurassani. Sin, kiitos vielä kerran kun huolehdit perheestäni. Minun pitää palata vielä Vatikaaniin ja huolehtia siitä – ettei peiteammattini paljastu, sillä vain silloin voin päästä kirkon toimista paremmin selville kun toimin heidän lähettyvillään… - ja jos näkemäni osoittautuu yhtään todeksi, on minun huolehdittava sitä enemmän Andreasta. Sitä ennen minun on vain saatava itseni kuntoon nopeasti.”
Tuon viimeisimmän toteamuksen jälkeen asteen vaikeamman naurahduksen kohottautuen keuhkoista, sillä rintakehän lihasten tärähteleminen ei ainakaan helpottanut kivun tuntemista.
”Vielä yksi asia (etenkin sinulle Sin); Jos vain on mitenkään mahdollista – niin älä kerro tästä sisarellesi, sillä muuten hän voi pahemmassa tapauksessa lähteä etsimään Giovannia ja unohtaa oman turvallisuutensa. Tiedän kyllä, että Evey rakasti miestään todella paljon, mutta jos tämä kaikki pitää yhtään paikkaansa – niin jotenkin minusta tuntuu, että Giovanni ei ole enää entisensä (jos siihen on voinut yhtään Vatikaani vaikuttaa).”

Oletetun hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille sen jälkeen kun Azra oli kysynyt suoraan mitä Chad oikein aikoisi seuraavaksi vaikka omalla tavallaan nainen oli hyvin tietoinen siitä todennäköisyydestä ettei Chadillä ollut minkäänlaista suunnitelmaa vastata tuohon kysymykseen perheensä turvallisuuden vuoksi - oli nainen ollut jo viittä vaille valmis vaihtamaan puheenaihetta johonkin aivan toiseen - mutta toisen kereten sillä kertaa nopeammin avaamaan suunsa. Ja Azran yllätykseksi Sinin tulisi liittyä mukaan. Kulmien kurtistuen selvästi kysyvänä kuulemalleen mitä toinen oikein aikoisi, vaikka samalla järki oletti automaattisesti sen johtuvan jo pelkästään siitä että Sin oli väliaikaisesti Uuden Salaseuran johdossa ja kaikki ne tapahtumat koskivat miehen omaa perhettä "Odota hetki. Älä katoa mihinkään.".

Kehon nousten varoen ylös sohvan pehmeältä istuimelta, puhelimen pysyen kokoajan toisessa kädessä mukana kun askeleet veivät ensin keittiön ovelle jossa elämää oli ihan yhtälailla kuin muuallakin talossa Sinin ja Gabriellan kinastellessa leikkimielisesti johonkin ruokaan liittyvästä yksityiskohdasta josta nämä kaksi olivat ilmeisesti erimieltä, oli Sin nostanut jopa Valentinan olkapäilleen siksi aikaa kun kerran pojat ilmeisesti olivat halunneet jälleen leikkiä omia leikkejään joihin tytöt eivät olleet kutsuttuja missään muodossa. Onneksi vain yhden vilkaisun ovelta riittäen merkiksi tuolle nuoremalle miehelle, josta ei sillä hetkellä olisi voinut koskaan uskovan tämän olevan demoni tai edes salamurhaaja hyvin nuoresta iästä lähtien - sen hetken aikaa Sinin vain ollen isä lapsilleen ja aviomies vaimolleen niinkuin tämän pitikin,  ei mitään muuta. Nuoremman ilmeisesti nähden yhtä kysyvän katseen Azran silmistä kuin tällä itselläänkin oli, mutta jos Chad halusi puhua olisi asia todennäköisesti elintärkeä jota ei suotaisi siviilien korvien kuultavaksi. Valentinan tullen luovutetuksi suukon saattelemana äidilleen, Gabriellan saaden myös suudelman huulille pikaisessa muodossa leikkisän kuiskauksen todetessa naisen päässeen sillä kertaa helpolla - läpsäytettiin toisen takapuolta kevyesti ennen nopeaa paikalta liukenemista naisen pahan katseen alta joka ei mukamas pitänyt moisesta eleestä yhtään vaikka ennen miehen katoamista Azran kanssa väläytettiinkin tuolle huvittunut hymy, tuon nuoremman naisen saaden sillä kertaa vapaat kädet jatkaessaan ruoan valmistumista. 

Ilmeisesti asian ollessa tärkeä, poistuivat kaksikko suosiolla avoimesta olohuoneesta yläkertaan missä sijaitsi työhuone joka antaisi yksityisyyttä sillä Sin oli kieltänyt poikiaan koskaan astumatta tuonne tilaan ilman lupaa - eikä siellä loppujen lopuksi pidetty mitään lapsia kiinnostavia asioita mikä olisi ajanut näitä utelemaan usein työhuonetta sen tarkammin, suljettiin ovi Azran takana Sinin ensin odottaessa naisen astuvan sisään ja saaden oman paikkansa työpöydän takana olevalta tuolilta jonka taakse puolestaan Sin asettui näkyvälle, väläytti tämä kaksikosta nuorempi Chadille hymyn tervehdyksen muodossa vaikka samalla se olikin osaksi leikkimielinen ilmaisu toisen ulkonäölle: näytät siltä kuin olisit saanut kunnolla selkääsi. 

Chadin todellakaan epäröimättä enään yhtään siitä mitä hän aikoisi kertoa tuolle Slovakiassa olevalle kaksikolle tiedoistaan jotka koskivat sen päivän tapahtumia ja niitä asioita mitä tämä oli saanut tietää katollisesta kirkossa vaikkakin täysin vahingossa: sen viimeisen huomion saaden sekä Azran että Sinin ilmeille valahtamaan selvän hämmennyksen kuulemalleen, oli Sin ollut sekunnista kiinni kysymässä oliko Chad nyt täysin varma mistä oikein puhui mutta Chadin keretessä jatkamaan olevansa aivan sataprosenttisen varma eikä aikoisi kiertää sanojaan sai se raskaan huokaisun karkaamaan miehen huulien lomasta. Tämä ei olisi hyvä juttu... ei ollenkaan. Eikä ollut kovin vaikea laskea yhteen - mikäli Chad olisi oikeassa ja Giovanni olisi kaikkien olettamuksien vastaisesti hengissä - kuka sen takana oikein oli. Anubis ei koskaan tekisi tahalteen mitään, mikä vähänkin vaingoittaisi Eveytä varsinkin sen jälkeen kun tämä oli ollut rakastunut Giovanniin ja tottakai musertunut tämän kuolemasta yhtälailla kuin muukin perhe... ei tuohon jäisi kovin montaa vaihtoehtoa ketkä saisivat kuolleet nousemaan haudastaan eloon. Ja valitettavasti se nainen oli paljon pahempi vaihtoehto kuin hänen isänsä koskaan tulisi olemaan. Etusormen ja peukalon hieraisen silmien väliä turhautuneena kuulemaansa, vaikka he eivät voisikaan henkilökohtaisesti sille mitään.

"Tiedän sen Chad... tiedän sen..." Miehen lausuessa lopulta kuullessaan viimeisen pyynnön jättää toistaiseksi kertomatta Eveylle tämän oman turvallisuuden vuoksi sillä Evey hyvin todennäköisesti olisi toteuttanut juuri sen minkä Chad epäilikin, ei Sin voisi olla enempää samaa mieltä tuosta "Tiedämme molemmat ettei isä koskaan tekisi mitään tälläistä mikä satuttaisi Eveytä, eikä varsinkaan toimisi Katollisen kirkon kanssa yhdessä - joten tiedämme melko varmasti kuka tässä on osallisena. Ja sen takia saamme kaikki olla vielä varovaisempia tästä eteenpäin. Se nainen ei ole mitään muuta kuin petollisuutta henkeen ja vereen, joka tekee mitä vain saadakseen haluamansa." Vakavana pysyneen äänen lausuessa miehelle, pitäen hopeiset silmänsä kokoajan miehen omissa vaikka toinen olikin hyvin huonossa kunnossa sillä hetkellä "Katollisella kirkolle on lähes yhtä paljon vaikutusvaltaa täällä kuin Italiassa, joten en usko että tänne on turvallista jäädä vaikka kuulummekin Uuteen Salaseuraan. Pidän huolen kyllä Azrasta ja Luciosta, mutta emme voi jäädä tänne. Olen yhtä paljon metsästäjien listalla kuin Evey tai isäni ja äitini, tiedät sen kyllä Chad." He kaikki varmasti tiesivät sen jo ennalta, mutta jonkun piti lausua se ääneen - ja valitettavasti kirkolle oli yllättävän paljon vaikutusvaltaa erityisesti Euroopan alueella vaikka kirkko oli antanut julkisesti uskotella toisin jo useita kymmeniä vuosia. "Pidä Andreasta huoli, mutta ole varovainen. Et tunne sitä naista samalla lailla kuin minä - joten älä anna kauniin ulkomuodon ja sanojen hämätä." 

----

Moottoripyörän pysähtyessä viimein tutun kartanon eteen, sammutettiin moottori tottuneesti ja jalka asetettiin maata vasten jotta tämä vasta kahdenkymmenen ikävuoden saavuttanut mies pääsisi pois kulkuneuvonsa päältä ja saisi kypärän riisuttua pään päältä lopullisesti pidemmän matkan jälkeen. Yleensä tuossa kartanossa kuului ulos asti Sophien ääni joka oli yllättävän voimakas tyttöön itseensä nähden, ja isoveli yleensä sai heti ensimmäisenä kaapata siskonsa syliinsä tämän tullessa vastaan mutta nyt... tuo koko alue oli täysin pimeä ja autio. Andrean ollen hyvin tietoinen jo tapahtumista äidilleen, joka oli lähettänyt automatkalla hyvin yksinkertaisen viestin vain menevänsä hakemaan Sophieta isoisän luota tytön ollessa kipeä - ja koska Andrea itse ei ollut sairastanut vesirokkoa lapsena, pidettäisiin tyttö kaukana tästä hetken aikaa. Joten tuo iso rakennus oli ollut kokonaan autio koko päivän, ja se tuntui hyvin oudolta. 

Askelten lähtiessä kulkemaan tuota etuovea kohti samalla avainten tullen otetuksi taskusta, mitä lähemmäksi Andrea pääsi sen selvemmin tämä kuuli tuttua haukuntaa oven takaa Buddhan halutessa selvästi ulos ja tapaamaan miestä itseään viikon poissaolon jälkeen. Heti kun ovi avautui lukosta, ryntäsi Buddha ilosta takajaloilleen Andrean kehoa vasten - eläimen saaden pian tutut rapsutukset korvan takaa ja iloisen puheen kuin koira olisi muka ymmärtänyt mitään - pian tuon vanhemman perheenlemmikin perässä seuraten kuusihenkinen enemmän tai vähemmän valkea kissanpentu lauma uteliaisuudesta katsomaan myöskin tulokasta. Buddhan rynnätessä luvan kanssa etupihalle pitkään jatkuneen sisällä pysymisen jälkeen, suotiin puolestaan pennuille huomiota yhtä paljon vaikka osa näistä olikin vielä hieman arkoja uudesta ihmisestä - ei Andrea voinut olla ajattelematta että kaikkea Sophienkin piti pelastaa kadulta. Toisaalta, hyvä asiahan se vain oli loppujen lopuksi vaikka vielä olikin epävarmaa mitä pennuille tapahtuisi kuukauden sisällä. Andrean huutaessa Buddhalle kutsuhuudon tulemaan takaisin päin ettei eläin päättäisi innoissaan juosta liian kauaksi pihalta - astui Andrea itse samassa kunnolla sisälle kotiinsa ja näpsäyttäen valot sivussa olevasta valonkatkaisijasta päälle. Ilmeisesti ainakin nyt paljaalla silmällä - eläimet olivat olleet suhteellisen kiltisti. Ainakin Buddha oli ollut, tiedä sitten kissoista sen enempää tutkimatta tarkemmin. Mutta ainakin noille piti antaa ruokaa nyt ensisijaisesti. Ehkä hän voisi samalla kysyä mihin ihmeeseen kaikki olivat oikein kadonneet sillä yleensä Andrea kuuli mentoristaan ja äidistään ja jopa Sophiesta useamman kerran päivän aikana, ja se päivä ... oli ollut uskomattaman hiljainen sen jälkeen kun hän oli lähtenyt Chadin ja Azran talosta. Buddhan sipsutellessa takaisin ovesta, suljettiin se eläimen perässä jotta kaikki kuusi uutta perheenjäsentä sekä Buddha saisivat uutta ruokaa ja vettä.

Illan hämärtyessä entisestään kohti saapuvaa yötä ja uusien sadepilvien kerääntyessä vaivihkaa taivaalle mustana harsona – sai tuo kaikki De Fioren suvun kartanon ja pihamaan näyttämään hyvin synkälle sekä jopa pelottavan autiolle. Tuon niin yleensä paljon perherakkautta hohkaavan talon työntäen nyt aurallaan pikemminkin kauemmaksi kuin kutsuen luokseen turvaan. Tuon saman aistien myös Andreakin kun tämä oli noussut moottoripyöränsä selästä ja kävellyt tuon aution pihamaan poikki, jossa kukaan ei tullut nyt vastaan. Toisen noista raskaista pariovista avautuen valittavasti naristen ja paljastaen takaa tuon laajan eteishallin, jonka korkealla sijaitsevaan kattoon oli edelleen maalattuna kuva Aatamin ja Jumalan kohtaamisesta. Koko tuon suuren tilan ollen täysin hämäryyden peitossa, ainoastaan jostain keittiön suunnalta näkyi hämyinen valo, jonka Evey oli jättänyt päälle lemmikkieläimiä varten. Katossa roikkuvan ison kattokruunun syttyessä viimein Andrean teon jälkeen kun tuo nuori aikuinen halusi edes jonkinlaista valoa tuonne synkkyyteen.

Buddhan palatessa viimein takaisin sisälle pikaisen ulkona olemisen jälkeen, puisteli se turkkinsa kuivaksi eteisen kynnyksen ylittäessään ja jolkutteli suorinta tietä keittiöön – sillä se tiesi saavansa seuraavaksi jotain syötävää omistajaltaan. Tuolla autiossa talossa kuuluen seuraavaksi enää vain raksujen kolina metallisessa kupissa Buddhan syödessä tarjottua ilta ateriaa hyvällä ruokahalulla. Kaiken tuona hetkenä vaikuttaen täysin normaalille ja rauhalliselle illalle, josta seuraavaksi olisi hyvä mennä nukkumaan. Koiran ehtiessä siirtymään juomakuppinsa yläpuolelle, kohottautui pää täysin yllättäen valppaaksi ja korvat terästäytyivät selvästi eteishallin suuntaan. Yleensä Buddha jäi kiltisti odottamaan Andrean antamia toimintaohjeita, mutta nyt jokin sai tuon koiran vain ampaisemaan suorilta jaloin pois keittiöstä kuin se olisi valmistautunut ottamaan vastaan jonkun tutunkin henkilön (valitettavasti kaikki Andrean perheenjäsenet ja tutut ihmiset olivat edelleen kaukana), joten mikä sai Buddhan käyttäytymään noin oudosti?

Aluksi niin refleksinomaisella alkaneen reaktion hiipuessa selvästi kun koira pääsi takaisin eteishallin puolelle, jossa tuo eläimen reaktion aiheuttanut henkilö oli. Buddhan heiluttaessa aluksi häntäänsä selvästi iloisena kuin se olisi nähnyt/aistinut jotain sellaista mitä ihminen ei pystynyt näkemään päällepäin (sillä tuo vieras peitti kasvonsa hupun sisimpään), mutta asteittain hännän heilutus hiipui alaspäin ja lopuksi häntä painautui varuillaan suorana alaspäin ja korvat laskeutuivat myös päänsivujen myönteisesti. Koiran kurkusta päässen aika ajoin levotonta vinkumista muistuttava ääni.

Eteishallissa oleva henkilö ei ollut välittänyt pätkääkään siitä vaikka noinkin iso koira oli yhtäkkiä rynnännyt paikalle – vaan edelleen tämä teki aloittamansa työn loppuun tuon sähkökaapin luona, josta hallittiin koko kartanon ja sen piha-alueen valoja. Parin johdon päätyen katkotuksi pienen veitsen avulla, joka kulki aina hyvin mukana ranteen seutuvilla. Synkän pimeyden laskeutuessa uudelleen De Fioren kartanoon. Kirkon metsästäjän erkaantuessa pois sähkökaapin luota ja kohdistaen sillä kertaa keskittymisensä hetkeksi tuohon koiraan, joka omalla tulemisellaan oli paljastanut tahattomasti omistajansa olinpaikan. Metsästäjän pysyen koko ajan vaiti, mutta katseellaan tämä sanoi koiralle selvästi; ”Sinähän olet kiltin koiran näköinen. Joten miten on; haluatko kuolla nyt vain myöhemmin?” Buddha oli laskeutunut jo asteen kyyrympään kuin olisi ollut kuitenkin valmis hyökkäämään minä hetkenä hyvänsä, mutta vielä sitä pidätteli jokin paikoillaan. Nahkaa vasten hankautuvan metallin äänen saaden eläimen korvat painautumaan entistä enemmän alaspäin. Metsästäjän vetäessä selkänsä puolelta katanan esiin, tällä henkilöllä olematta mitään tuota koiraa vastaan, mutta jos eläin päättäisi yhtäkkiä hyökätä; tehtäisiin siitä hyvin äkkiä loppu. Pääsääntöisesti Giovannia kiinnosti sen nuoren aikuisen henkilön läsnäolo. Metsästäjä kun oli saanut selvän käskyn hankkiutua eroon jopa noista nuoremmistakin ja valitettavasti tämä mies ei alkanut kyseenalaistamaan Katolilaisen kirkon määräyksiä.

Uusien murojen kilahtaessa metallisen kipon pintaa vasten hyvin huomiota herättävästi mitä tuli noihin eläimiin, joista jokainen hääräsi hyvin huomiota hakevasti jalkojen ympärillä todennäköisesti siitä ilosta että nämä saisivat kunnon ruokaa kuivamuonan lisäksi. Eikä aikaakaan mennyt tuskin sekunttiakaan kun Buddha itse oli hyökännyt kipponsa kimppuun, taputti Andrea ohimennen rakasta lemmikkiään kyljeltä muutaman silitys liikkeen välistä ennenkuin hän saisi keskittyä puolestaan pentueeseen joille pitäisi yhtälailla saada ruokaa. Mutta niin mitä? Andrea ei inhonnut kissoja, päinvastoin itseasiassa mutta ei ollut koskaan joutunut huolehtimaan itse kyseisestä eläimestä kuin ohimennen Simonin tapauksessa - joka sattui olemaan kaikella tapaa hyvin itsenäinen lemmikki muutenkin - joten entäpä nyt kun kissoja oli kuusi kappaletta. Onneksi Evey oli ostanut edellisenä päivänä kissoillekin muroja ja jotain lihantapaista purkkimuonaa joka oli suunnattu nimenomaan pennuille, vaikka edelleenkin Andrea mietti hän laittaisi tuon ruoan eläimille: laittaisiko hän ne erillisiin kippoihin vai yhteen ainoaan mistä syödä - entäpä murot sitten? Riittäisikö tuosta määrästä kaikille? No, hyvin yksinkertaisestihan se selvisi vain kokeilemalla. Andrean siirtyen keittiötason puolelle saadakseen ruoat siistimmin ja helpommin kissalauman säestyksellä joista yksi jo naukui hyvin pienellä äänellä, yksi oli jo eksynyt tietoisesti pöydälle kippojen luokse ja yksi yritti parhaansa mukaan kiivetä Andrean housunlahjetta ylös huomion haussa - päästen kuitenkin vain nilkkaan asti ennen kuin kipot asetettiin vesi astian viereen lattialle johon pennut hyökkäsivät lähes yhtä aikaa ilmeisesti tyytyväisenä. Tuolla välin Buddha oli jo kerennyt poistumaan takavasemmalle jonkun mielenkiintoisen asian perässä takaisin eteisaulaan - sai se kulmat kurtistumaan oudoksuvasti ja samalla mielen alkaen muuttumaan vähitellen paljon varovaisemmaksi kuin alunperin. 

Asiaa tietenkään auttamatta levoton vinkuna joka kuului hyvin selvästi Buddhalle - mikä sai entisestään kulmat kurtistumaan epäilevästi sillä Buddha ei koskaan käyttäytynyt noin - normaalisit tämä otti tutut ja tervetulleet ihmeset vastaan iloisesti niinkuin pitikin ja epämieluisille ihmisille tämä näytti aina hyvin selvästi kaapinpaikan murinalla ja hampaiden esittelyllä - mutta mistä vinkuna sitten johtui? Aistien alkaen hiljalleen erottamaan toisenkin henkilön läsnäolon vaikka missään kohtaa tämä kyseinen tunkeutuja ei ollut tuonut itseään ylimääräisillä äänillä julki - mutta Andrealle riitti kuudesaisti, joka oli kehittynyt entisestään viimeisen kahden vuoden aikana - ettei hänen todellakaan kannattaisi eksyä tuon kyseisen henkilön tielle missään olosuhteissa. JA Buddha oli valitettavasti paljastanut hänen sijaintinsa jo siitä hetkestä alkaen kun koira oli päättänyt lähteä tuon henkilön perään muualle, - Andrean todellakaan voimatta jäädä paikoilleen. Mutta sitä ennen, nousi puhelin nopeasti silmien tasolle jotta silmät näkivät viestiosion ryhmän kesken johon kuului yksinkertaisuudessaan De Fioren-perhe, Sin, Azra ja Chad joka oltiin luotu silloin kun Chad oli alkanut nuorimmaisen mentoriksi ja helpottaakseen näin kommunikointia parhaimmillaan - näpäytti vain sormet yhden kerran "5" ennen kuin viesti lähtisi eteenpäin kaikessa yksinkertaisuudessaan mutta sitäkin selvemmin kun tiedettiin Andrean "1-5 taulukosta". Samassa valojen sammuessa kokonaan talon sisällä, ja oikeastaan koko tuolla alueella missä he olivat, oli se kuin sanaton käsky viimeistään tässä kohtaa lähteä liikkeelle ja nopeasti, Andrean todellakaan aikomatta jäädä paikoilleen odottamaan toisen seuraavia liikkeitä jotka tulisivat viemään tältä hengen mikäli nuorempi joutuisi lähellekään tuota metsästäjää - joten pimeyden turvin olisi mitä parhain hetki toimia. 

Sormien napatessa yhden keittiöveitsistä jotka oltiin asetettu siististi puiselle pidikkeelle siististi järjestykseen matkaansa, sillä parempaakaan asetta ei sillä hetkellä saataisi eikä varmasti saataisikaan ainakaan alakerrasta - mutta parempi sekin oli kuin ei mitään, varsinkin mikäli kuvitelma siitä että tuolla miehellä olisi takuuvarmuudella enemmän kuin yksi ase mukanaan ja varmasti osaisi käyttää niistä jokaikistä, ennenkuin sukkien peittämät askeleet lähtivät kulkemaan hiljaisesti seuraavaan huoneeseen pimeyden turvin sekä vain ja ainoastaan aistien varassa päästäkseen pois miehen läheltä, Andrean voiden vain toivoa Buddhan ja pentujen pärjäävän sen aikaa ja ettei toinen aikoisi tehdä mitään näille. Ja siltikin, nuorukainen ei voinut olla vannomatta että tuossa tunkeutujassa olleen jokin tuttu aura hyvin heikosti, jonka tämä oli saanut tuntea vain yhdeltä henkilöltä... eikä se olisi millään tavoin mahdollista. Hän oli istunut isänsä kuolinvuoteella loppuun asti, varmistanut tämän kuoleman ja haudannut lepäänsä niinkuin tapoihin kuului - joten sillä kertaa, hänen täytyi olla erehtynyt. Se ei ollut mitenkään mahdollista missään olosuhteissa. Sormien puristuessa hetkellisesti voimakkaammin veitsen mustan kahvan ympärille - hänellä olematta todellakaan mitään aikomusta kuolla vihollisen toimesta omassa kodissaan. 

Katanan terän laskeutuessa hiljalleen alaspäin ja osuen lopuksi lattiaan pienen terävän kopahdus äänen kanssa – perääntyi Buddha askelia taaksepäin takaisin tuon kynnyksen ylitse, joka erotti ruokatilan ja eteishallin toisistaan. Ehkä hyökkäystilanteessa tuo iso koira olisi hyökännyt epäröimättä tuon kasvonsa peittäneen miehen kimppuun, mutta nyt kun koko ajan eläimen kuudesaisti kertoi omistajan olevan jossain kauempana ja turvallisemmassa paikassa – ei se myöskään päättänyt alkaa liian uhkarohkeaksi sellaista henkilöä vastaan, joka sattui pitelemään samaisella hetkellä miekkaa. Kynsien kopistessa pian uudelleen nopeammin puista lattiaa vasten Buddhan kääntyessä kannoillaan ja palaten takaisin keittiöön, jossa nuo paljon pienemmät kissanpojat olivat löytäneet hetkellisen piilopaikan tilan jakavan pitkän apupöydän alta, minkä ääressä Giovannilla oli ollut yleensä tapana istuskella kuin virallisesti ruokapöydän ääressä.

Koiran mennessä omia menojaan palautti metsästäjä miekan takaisin selän puoleiseen pidikkeeseen ja askeleiden päättäen oikaista tuon suuren olohuoneen poikki, jota kautta pääsisi keittiöön ilmeisemmin toisesta suunnasta. Jokaisen otetun askelman ollen hyvin hiljainen ja kuulosti lähes höyhenen kevyelle kun askel tuotiin maahan siinä oikeassa halutussa kulmassa, mikä vaimensi aina kantapään kopahdusta. Mattojen auttaen myös hiljentämään askelia toivotulla tavalla. Tuona hetkenä korviin kantautuessa vain kellon tasainen nakuttaminen ja miehen oma hengitys, joka pidettiin sekin mahdollisimman hiljaisena. Shaiya oli ehkä onnistunut varmistamaan voimillaan – ettei Giovanni enää koskaan muistaisi perhettään, mutta kaiken muun tämä muisti (totuudella tai pienillä muutoksilla); kuten lapsuutensa tuolla suuressa kartanossa ja oman perheensä ennen sitä suurempaa tragediaa, joka oli vienyt molempien vanhempien ja pikkuveljen hengen. Giovannin tietäen jokaisen sopukan tuolla talossa, voiden melkein kuvitella kuinka tuo vanha talo puhui henkisellä tasolla vain hänelle, ei kenellekään muulle.

Ehkä se oli sillä kertaa Andrean onni, että Giovannin askeleet päätyivät pysäytetyksi silmien näkemisen tähden. Merenpihkan väristen silmien aikomatta aluksi kiinnittää huomiotaan sen erityisemmin seinällä roikkuviin valokuviin, mutta kun Giovanni oli nähnyt yhdessä kuvassa selvästi itsensä ja sen jälkeen seuraavassakin joidenkin muiden ihmisten kanssa, joista jokainen hymyili ja kuin tuoden näkymättömästi esille viestin vahvasta rakkaudesta noiden neljän henkilön kesken – oli Giovanni huomaamattaan seisahtunut paikoilleen tuon perhevalokuvan eteen. Miehen nähden itsensä, mutta ei kuitenkaan. Kuka tuo mies oli tuossa valokuvassa, joka piteli hyvin lähellä itseään tuota nuorempaa naista, joka oli puolestaan nostanut toisen kätensä miehen kämmen päälle. Giovannin siristäen silmiään nähdäkseen sormuksen naisen vasemmassa nimettömässä. Naisen silmät olivat omalla tavallaan pelottavan etäiset, mutta silti niiden sisimpään pystyi kuvittelemaan sen jonkinlaisen pehmeän katseen, joka nyt oli antanut itsensä näkyville kuvan ottamisen ajaksi. Miehen oikeanpuoleisen käden levätessä taas nuoremman pojan hartialla, tämän seisoessa aavistuksen edempänä viistossa ja pidellen paljon nuorempaa tyttöä kädestä – tuo nelikosta nuoremman oli tietenkin pitänyt kääntää päätänsä (ilmeisemmin veljensä suuntaan) juuri kuvan ottamisen aikana. Kyseisen saaden Giovannin hymyilemään, tämän edes sitä sen enempää ajattelematta. Moisen ns. ”refleksin” saaden ajatukset entistä enemmän hämilleen. Keitä nuo kolme ihmistä olivat ja kuka oli tuo mies, joka muka esitti niin paljon Giovannia itseään?

Tuon yhden hetken ajaksi ajan kulun kadotessa täysin, mistä takaisin havahdutti yhtäkkiä ikkunoiden takaa välkkyvä sininen valo. Poliisiautojen ajaessa kartanon pihamaalle nopeammin, mikä riitti kertomaan viranomaisten saaneen hätäkutsun. Giovannin kääntyessä ensin ikkunoiden suuntaan, huomasi tämä sivusilmällään toisen paljon isomman muotokuvan toisella seinällä. Jos hetki ei olisi muuttunut niin tulenaraksi ja uhannut paljastaa metsästäjän sijainnin – olisi Giovanni silloin kääntynyt katsomaan paremmin tuota muotokuvaa, jossa tämä olisi nähnyt itsensä ja sen saman naisen kuin valokuvassa aikaisemmin. Muotokuva oli hääkuva katolilaisen kirkon perinteiden mukaan.

Terävän kolahduksen iskeytyessä ensimmäisen kerran ulko-ovea vasten, sai se metsästäjän kääntymään välittömästi kannoillaan ja harppomaan portaat yläkertaan, jota kautta mies menisi ikkunan kautta ensin takakuistin katolle ja siitä maahan. Kehon pyörähtäen ketterästi märän maan kautta takaisin jaloilleen, astui ulko-ovesta samoihin aikoihin sisään Chad parin poliisin kanssa. Tämän tummatukkaisen miehen huutaen heti Andreaa nimeltä samalla kun toivoi, ettei seuraavaksi tuota nuorempaa miestä löydettäisi kuolleena jostakin huoneesta. Chad oli lähtenyt heti matkaan Andrean lähettämän viestin jälkeen vaikka Maryam oli totta kai hyvää hyvyyttään yrittänyt estää miestä tämän omaan yleistilaan vedoten, mutta moiset estelyt eivät olleet tietenkään tehonneet – sillä Chad oli edelleen (ja tulisi aina olemaan) Andrea mentori ja mentorin velvollisuuksiin kuului huolehtia oppilaastaan, piste.

Pimeyden vallitessa kokonaan tuossa suuressa tilassa, jonne ei päässet valoa edes avonaisista ikkunoista sateesta ja illasta laskeutuneen pimeyden vuoksi - joka oli Andrealle hyvin sopiva asia siihen nähden ettei hänellä itsellään ollut kuin yksi vaivainen keittiöveitsi terävämpään puolustukseen tarvittaessa ja valitettavasti se tarkoitti että hän olisi altavastaaja tunkeutujaan nähden jolla todennäköisesti olisi kyllä aseita joka tilanteeseen. Pimeyden tarjoten suojapaikkaa piiloutumiseen ja näin antaisi Andrealle mahdollisuuden pysyä poissa tieltä - siksi aikaa että hän joko pääsisi pois toisen lähietäisyydeltä tai saisi paremman aseen käyttöönsä vaikka samalla pimeys teki itsestään silmillä näkemisestä vaikeaa, jonka vuoksi olivat silmät sulkeutuneet kiinni jotta muut aistit voisivat paikantaa miehen liikehdintää niin pitkälle kuin vain pystyisi. Vanhemman ollen selvästi hyvin tietoinen jokaisesta liikkeestään, jokaisesta äänestä joka saattoi aiheutua lattiasta ja kuinka saada ne pienimmätkin äänet lähes hiljaisuuden tasolle, mikä olisi varmasti vaikeuttanut kohteen omaa tulenarkaa tilannetta mikäli nämä kaksi eivät olisi tietämättään jakaneet samaisen yliherkän aistin joka onnistui paljastamaan pienimmänkin äänen mikä tässä kohdin oli enemmän toisen hengitys joka oli pakollinen ihmiskehoa ajatellen - mutta sekin riitti esikoiselle hyvin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Mielen pystyen kuvittamaan ja "näkemään" omalla tavallaan paremmin silmien ollessa sulkeutuneet ja aistien luoden omanlaista kuvaansa tilanteesta joka oli muuttunut hyvin nopeasti oudoksi, metsästäjän liikkumatta enään mihinkään vaikka tämä oli selvästi suunnitellut toisin alussa. Mutta sen teon tarjoten toisaalta myös metsästäjän tietämättä tilaisuuden Andrealle liikkua huomaamattomasti uudelleen herättämättä niinkään paljon huomiota, Andrealla todellakaan olematta tarkoitusta käydä toisen kimppuun tietämättä mitä hänellä olisi oikein vastassa. Ei edes pimeyden turvin.

Laajan olohuoneen vaihtuessa puolestaan puutarha-alueelle, jonka lasiseiniä vasten veden ropina kaikista voimakkaimmin vaikka tila olikin korkea mietti Andrea jo tuossa hetkessä seuraavaa suunnitelmaa miten toimia tuosta eteenpäin tietämättä oliko hänen viestinsä aiheuttanut mitään, tai olisiko kukaan edes huomannut sitä - mutta jokaisen ajatuksen keskeytyen samantien siihen erikoiseen siniseen valoon joka tuli ulkoapäin aluksi himmeänä mutta vahvistui kokoajan mitä edemmäksi poliisivalot pääsivät - ja loppua kohden autojen kaartaessa pihaan nopeammalla tahdilla hälytysäänien kera - tiesi Andrea silloin jonkun huomanneen viestin ilmeisesti kaikesta huolimatta. Ja aistien kertoen hyvin selvästi tuon yllättävän käänteen pakottaneen metsästäjän muuttumaan suunnitelmia hyvin nopealla tahdilla tämän rynnätessä yläkertaan tietoisesti. Hämmennyksen ja ihmetyksen helpottamatta olleenkaan tuon huomion takia joka oli hyvin erikoinen siihen nähden kuinka sokkeloinen tuo rakennus oli nimenomaan sellaiselle joka ei ollut koskaan astunutkaan tuohon taloon ja vieläpä täydessä pimeydessä, metsästäjän outo pysähtyminen sekä Buddhan hyvin erikoinen käytös aiemmin mitenkään helpottamatta asiaa yhtään. Oven avautuessa ryminällä eteisessä, kutsui hyvin tuttu ääni Andreaa nimeltä kutsuvasti ja jollakin asteella huolissaan viestistä joka oltiin lähetetty eteenpäin - kohdistui katse viimeisen kerran lasiseinämästä lävitse tuonne pimeään sadesäähän joka ei antanut juuri mitään mahdollisuutta nähdä itsestään pihan tapahtumia mutta hänestä vain tuntui... oudolta. 

Kehon lähtiessä uudelleen liikkeelle kohti tuota isoa eteistä josta Chad oli ensimmäisen kerran huutanut nimeltä, jätettiin keittiöveitsi lähimmäin piirongin päälle, kulki Andrea olohuoneen halki pystyen haistamaan sen hetken aikaa sen tutun partaveden joka oli lapsena tuntunut niin pistävältä... ja nyt vuosia myöhemmin se tuoksu oli muuttunut hänen isälleen ominaiseksi. Ja tuolla alueella se tuntui nyt äkisti vahvemmalta sen tunkeutujan lähdön jälkeen ensimmäistä kertaa kahden vuoden aikana - aivan kuin isä olisi ollut tuolla, vaikka järki sanoikin muuta. 

"Olen täällä. Kaikki hyvin." Äänen lausuessa pimeyden lävitse eteiseen johtavan oven luota ja nuorimmaisen astuen viimein kunnolla näkyville kädet ylhäällä poliisien vuoksi jotka olisivat varmasti ihan yhtä varuillaan kuin kuka muukin tuossa tilanteessa - käsien laskeutuen takaisin alas vasta luvan kanssa poliisien todettua miehen olevan aseeton ja kunnossa, liikkui Andrea mentorinsa luokse joka näytti juuri siltä kuin tämä olisi paennut kirjaimellisesti helvetin liekeistä ja tämä olisi hakattu monen monta kertaa. Sen enempää puhumatta Chadille enempää vaikka yleensä tälle olikin tullu tavaksi heittää läppää toisen sen hetkisestä olemuksesta tai huolehtimisesta, mutta sillä kertaa päästessään tarpeeksi lähelle nousivatkin kädet kehon sivulta ja kietoutuivat halaukseen vanhemman kaulan takaa vaikka Andrea olikin itse hieman pidempi kuin mentorinta ja vaikka yleensä tunteita ei osoitettu aivan noin avoimesti kaksikon kesken. - Mutta sillä kertaa Andrean voimatta olla helpottunut että hänen opettajansa oli kuitenkin kunnossa vaikka hetken aikaa tämä oli epäillyt jo pahinta tämän kadottua täysin heidän lähdettyä pariskunnan kodista - ja siitä että Chad oli reagoinut kreivin aikaan vaikka vieläkin kaikki ne yksityiskohdat siltä illalta saivat ajatukset pyörälle. Buddhan myös uskaltautuen omasta piilostaan joka oli ollut yksinkertaisesti sama kuin pienemmillä pennuilla, irtaantui ote Chadin ympäriltä jotta Andrea voisi laskeutua lemmikkin tasolle, lyhyen pyynnön riittäen koiralle tulemaan Andrean luokse, jossa eläin sai koko kehollisen silityksen tämän mentyä tunkeilijaa vastaan vaikka ei ollutkaan käynyt sen tuntemattoman ihmisen kimppuun, mistä Andrea oli iloinen sillä pahimmillaan se olisi vienyt Buddhalta hengen. Poliisien jakaantuen tutkimaan taloa sisäpuolelta ettei ilmoitettu uhka (jonka poliisi oletti olevan murtovaras tai jokin vastaava) olisi piiloutunut sisäpuolelle vain odottamaan seuraavaa liikettä - tiesi Andrea ettei niin olisi sillä se, joka häntä oli alkanut jahtaamaan pimeyden turvin oli tiennyt tasantarkkaan mistä poistua poliisin huomaamatta helpointen ja nopeuten, mikä oli hyvin outoa. 

Ensimmäisen nimeltä kutsumisen vain jäädessä kaikumaan kolkosti tuon korkean eteishallin puitteisiin – lisääntyi sisimmässä vellova kuristava tunne entisestään, sen kaiken ollen puhdasta pelkoa nuoremman miehen puolesta vaikka mentori halusikin luottaa toisen taitoihin, mutta tuossa kohdin… kun ei voinut olla mitenkään sata prosenttisen varma kuka kartanoon ilmestynyt tunkeutuja oli ollut, niin kauan pelko kietoi pitkät laihat sormensa sydämen ympärille ja puristi koko ajan asteen enemmän ja enemmän.

Oviaukon suulta kuuluessa lopulta Andrean vastaus kunnossa olemisesta, ei Chad voinut mitenkään estää helpottuneisuudesta kertovaa huokaisua vaikka keho käännettiinkin ympäri mahdollisimman rauhallisesti – ettei vanhin antaisi itsestään nyt liian äidillistä vaikutelmaa (se oli sitten Eveyn rooli jossakin välissä). Mitä lähemmäksi Andrea tuli omalla rauhallisella kävelyllään, kasvoi koko ajan Chadin kielenpäälle ne paljon piikikkäämmät sanat, joiden tarkoitus olisi puhtaasti ripittää oppilasta tämän harkintakyvystä ja teoista toimia noinkin kriittisellä hetkellä – huulten ehtiessä jo erkaantumaan toisistaan ja espanjan kielen (Chadin kun käyttäen äidinkieltään edelleen ollessaan todella vihainen ja se oli aina Andrealle se valomerkki) ehtien jo aloittamaan: ”Minä kyllä…” Lauseen keskeytyessä äkilliseen uloshenkäykseen, joka johtui vain siitä kun Andrea otti yhtäkkiä mentorinsa halaukseen - vaikka nuorempi ei ollut tarkoittanut tehdä elettä lujasti, mutta varmasti tämän omakin säikähtäminen nyt purkautui tahattomasti esille tuon pienen eleen kautta. Chadin kyllä myös aistien tuon halauksen kautta Andrean olleen huolissaan opettajansa voinnista – sillä olihan tämä lähtenyt hoitamaan ns. ”omia asioitaan” sen enempää kertomatta - ja jos he nyt yhtään jakoivat saman sukulinjan… niin Andrea oli varmasti aistinut jonkin olleen pahasti pielessä yli parituntia sitten.
Vihaisten sanojen sulaen hiljalleen pois kielenpäältä takaisin nielun perukoille, minkä aikana kädet myös kohosivat antamaan vastahalauksen takaisin. Italian kieleksi vaihtuneen puhekielen kuiskaten sen verran hiljaisemmin, että vain Andrea sen kuuli; ”Hei, mitä olen sanonut sinulle aikaisemminkin? Se on minun tehtäväni huolehtia ja pelätä puolestasi. Ei toisin päin, kido.” Chadin lisäten lauseen loppuun tahallaan tuon aina välillä käyttämänsä lempinimen, joka yksinkertaisuudessaan tarkoitti; Pentua tai sellaista henkilöä, joka oli vielä juniori isojen porukassa.

Buddhan tullessa viimein esille piilostaan keittiön puolelta, irtaantui Andrean halaus Chadin ympäriltä ja päästäen tämän vanhemman miehen hoitamaan nuo viralliset asiat kuntoon poliisien kanssa, joista kukaan ei ollut löytänyt vieläkään mitään epäilyttävää. Chadin näyttäen päällisin puolin nyt vain keskittyvän puhumaan poliisin kanssa, mutta todellisuudessa mentori oli kyllä kiinnittänyt huomionsa heti Andrean kehon eleisiin ja huomaamattomiin kasvojen ilmeisiin, joista jokainen oli kertonut kukin yksitellen tai sitten yhdessäkin jonkin vaivaavan nuorempaa selvästi. Valitettavasti mentorilla oli omat epäillyksensä tuosta asiasta ja se asettikin Chadin kahden polun risteykseen, johon tämä ei olisi halunnut päätyä missään vaiheessa. Kertoako Andrealle totuus siitä mitä Chad oli löytänyt Vatikaanista – vai kaunistelisiko Chad totuutta vielä hetken aikaa, kunnes saisi tietää itsekin epäillyksensä varmoiksi? Entäpä jos tiedon panttaaminen vaarantaisi Andrean vielä enemmän – tai mitä tämä tekisi silloin kun kuulisikin yhtäkkiä isänsä olevan hengissä? Edes Evey ei tiennyt totuutta, koska Chad oli niin päättänyt naisen itsensä puolesta… mutta voisiko tai haluaisiko hän edes toimia samoin Andrean kohdilla?

”Talo on nyt ainakin tarkistettu päällisin puolin emmekä löytäneet ketään? Oletteko silti varma, että haluatte jäädä tänne täksi yöksi. Voimme kyllä järjestää teille huoneen hotellista.” Poliisin äänen rikkoessa Chadin ajatukset lopulta, mikä sai tämän miehen vastaamaan pienellä pään nyökkäyksellä takaisin ja oli jo aikeissa vastata jotakin taloon jäämisestä siitä huolimatta, mutta silloin Chad muutti mielensä ja vastasikin; ”Itse asiassa, minä olen huolehtinut jo kyydin meille molemmille täältä pois.” Poliisin kulman kohottamisen saaden Chadin jatkamaan nopeammin ja naurahtamaan muka vitsin oloisesti – ettei virkamies käsittäisi väärin. ”Tarkoitan siis, että aikomuksemme oli kuitenkin lähteä perheenä matkalle huomen aamulla – niin miksi emme voisi kuroa aikataulua?” Chadin kääntyen jo lähtemisen merkiksi Andrean puoleen, joka tosiaan oli vasta yrittänyt päästä kotiutumaan synnyin kotiinsa, mutta nyt tätä jo oltiin kiskomassa muualle. ”Pue takki päällesi, Andrea. Ei anneta isoäitisi odottaa liian kauan.”

”E-entä nämä eläimet täällä talossa? Kuka näistä huolehtii poissaolonne aikana?” Poliisin huudahtaen takavasemmalta, johon Chad vastasi edelleen suorasti ja myöskin asteen kiireemmällä äänenpainolla; ”Palaan itse aamulla tänne ja huolehdin, että nuo eläimet pääsee hoitoon lomamme ajaksi. Kiitos edelleen teille nopeasta toiminnasta, mutta eiköhän tämä ollut nyt tässä. Haluatte varmasti kirjoittaa raporttinne valmiiksi toimistollanne, missä on varmasti paljon miellyttävämpää.” Poliisin jääden kirjaimellisesti katsomaan Chadin ja Andrean jälkeen suu auki kun kaksikko jo paineli ulos ulko-ovesta myöhäiseen iltaan, jossa vesisade ropisi vielä harvakseltaan. Chadin päästäen Andrean istumaan autonsa kuskinpaikalle ja nuoremman saaden ajo-ohjeet, alkoi vasta silloin kalpeus palautumaan takaisin Chadin kasvoille ja kehon nojautuessa selvästi raskaammin penkkiä vasten. Olihan Chad ollut edelleen itse helvetin keskustassa ja lähtenyt heräämisensä jälkeen melkein samantien liikkeelle – niin oliko se ihme, jos keho nyt pisti vastaan ja osoitti mieltään.

Tutun espanjan kielen ollen vain senteistä kiinni ettei seuraavaksi Andrea olisi kuullut jälleen niitä sanoja mentorinsa suusta, jotka kertoivat tämän olevan tuohtunut oppilaansa päätöksiin tilanteeseen nähden ja säikäyttää/huolestuttaa Chad totaalisesta - sai tuo pieni huomio vain huulien pinnalle nousemaan väkisinkin hymyn joka kertoi silkasta huvittuneisuudesta vaikka se kätkeytyikin halaukseen. Hetken aikaa, antoi kaksikko hiljaisuuden laskeutua tuohon tilaan jossa ei kuulunut mitään muuta kun poliisiradio ja poliisien omat liikkeet, sai nuorempi viimein vastauksen halaukseensa kaikkien odotuksien vastaisesti - sillä yleensä kaksikolla ei ollut tapana kovinkaan näytellä lämpimiä välejä toisiinsa - kuulon erottaen tahalteen kuiskatun lauseen joka yksinkertaisuudessaan kehotti olematta huolehtimatta Chadin perään, sai se pienen hymähdyksen karkaamaan väkisinkin huulien lomasta vaikka sanoja ei sanottu ääneen. Mutta kuinka huvittavalta se kuulostikin kun puhuttiin Chadistä, joka kuitenkin yleensä nimenomaan aiheutti teoillaan huolta vaikka niin ei olisikaan tarkoitettu - varsinkin kun tällä oli yhtälailla huonotapa jättää kertomatta asioita muiden parhaaksi mikä tuntui nimenomaan olevan hyvin yleistä heidän yhteisessä sukulinjassaan että myös Anubiksen omassa "Voit laittaa minut vaikka kirjoittamaan raamatun jos haluat. Rukoukset alkavatkin olemaan liian helppoja tätä menoa." Andrean todeten kuitenkin leikkimielisesti takaisin viimeisempänä, sillä lähes aina - ellei jopa poikkeuksetta aina - Chad kyllä kuritti niskuroinnista oppilastaan: ei fyysisesti, mutta juuri sellaisella tavalla minkä nuorempi koki oman uskomuksensa vastaiseksi ja omalla tavallaan turhaksi kun puhuttiin uskonnosta tai raamatusta, ja ettei kyseisten rukousten tai psalmien lukeminen tai kirjoittaminen ollut todellakaan se kaikista mieleisin asia ensi kärjessä. Kaksikon erkaantuessa viimein toisistaan, Chadin liikahtaessa hieman sivummalle puhumaan toisen poliisin kanssa kun taas Andrea halusi varmistaa lemmikkinsä olevan kunnossa perinpohjaisesti eikä ollut saanut haavoja itseensä tai... oikeastaan mitään muutakaan, vaikka edelleenkin koiran käytös olikin ollut hyvin erikoinen - Andrean todeten hyvin nopeasti Buddhan olevan kissojen kanssa enemmän kuin kunnossa. Onneksi. Vaikka edelleenkin ajatukset eivät voineet olla palaamatta vähän väliä sen päivän tapahtumiin, sormien tunnustellen eläimen karheaa turkkia vielä kerran kertaalleen lävitse  kaiken varalta, viimeisimpänä käden päätyen rapsuttamaan Buddhaa korvan takaa josta tämä tuntui nauttivan erityisesti, hiljaisen äänen voimatta olla toteamatta hieman sarkastiseen tapaan koiralle kyseessä olevan hyvin outo päivä, - johon taas Andrea sai pienen haukahduksen takaisin vastaukseksi mikä sai pienen hymyn nousemaan uudelleen huulille - vaikka samalla esikoinen yritit kuunnella kauempana käytävää keskustelua poliisin ja Chadin kesken joka oli yksinkertaisuudessaan tilanteen kartoittamista. Ja kuten olettaa saattoi, eiväthän poliisit olleet löytäneet mitään. 

Chadin todetessa jotain matkasta, sai se katseen kääntymään tuota kaksikkoa kohden erittäin kummastellen varsinkin mentoriaan mihin kuului se erityisesti kysymys - että mitä hemmettiä toinen oikein selitti sillä hetkellä? Poliisin näyttäen kyllä vähintään yhtä kummastelevalta moisesta kommentista, varsinkin kun seuraavaksi käsky oli käynyt tuolle nuorimmaiselle miehelle nousemaan ylös ja pukemaan uudelleen vaikka Andrea oli vasta päässyt lapsuudenkotiinsa takaisin monen viikon poissaolon jälkeen, oli mies ollut jo sanomassa ettei hän halunnut lähteä sillä hän halusi huolehtia Buddhasta ja pennuista niinkuin oli luvannutkin äidilleen, mutta jokin sanoi sillä kertaa ettei niin kannattaisi tehdä vaan ehkä sillä  kertaa olisi hyvä totella kiltisti nurisematta ohjeistusta perässä vaikka Andrea itse ei kovin lämmennytkään ajatuksella. Eikä ilmeisesti poliisikaan joka ilmeisesti totesi heti eläimistä joilla piti olla joku joka huolehtisi niistä sillä välin kun muut olivat "matkoilla" missä ikinä olisivatkaan - Chad kiirehtien yhtä nopeasti vastaamaan taas takaisin sen olevan kunnossa - oli Andrea siirtynyt Buddhan saattelemana naulakon luokse jonne nahkatakki oltiin jätetty aiemmin saapuessa sisään kenkien kera, erotti Andrea alempaa tulevan surullisen vikinän Buddhalta joka ei olisi halunnut vielä päästää isäntäänsä lähtemään niin lyhyen ajan jälkeen - ja valitettavasti tunne oli hyvin molemminpuolinen vaikka sillä kertaa tälle nuorimmaiselle miehelle ei annettu vaihtoehtoja sen enempää. Joten Andrean seuraten Chadin perässä pääovesta ulos kohti tuota autoa, jolla ilmeisesti Chad oli saapunut itse paikan päälle - sai Andrea puolestaan avaimet käyttöön ilman edes enempää suostuttelua vaikka yleensä toinen ei antanut muiden ajaa autoaan missään olomuodossa ellei kyse ollut Azra tai sitten äärimmäinen hätätilanne, avattiin tuo auton ovi kuskin paikalta lähes samaan aikaan vanhemman kanssa - Chadin jo antaen nuorimmaiselle ajo-ohjeet minne mennä seuraavaksi, kuulostivat ohjeet jokseenkin erikoisilta Andrean korvaan joka ei osannut hahmottaa ollenkaan minne ihmeeseen he olivat oikein matkalla ja oikeasti kenen tai keiden luokse - mutta Chad oli sillä kertaa tilanteesta paljon paremmin perillä kuin hän itse joten mitä hän voisi muka tuohon sanoa vastaankaan. Auton moottorin hyrähtäessä käyntiin helposti, erotti sivusilmä selvästi Chadin painautuvan pelkääjän paikkaa vasten enemmän kuin oli alunperin ehkä halunnut näyttää todellista oloaan minkä vanhempi oli saanut peiteltyä hyvin siihen asti, mutta nyt ilmeisesti Chad ei enään jaksanut esittää olevansa täysin kunnossa - huokaisi Andrea asteen raskaammin näkemälleen "... Ja sinä aina valitat että huolehdimme liikaa. Hemmetin vanhus." Italiankielen mumisten toiselle puolestaan samalla kun autoa lähdettiin ajamaan asteen rauhallisemmin pois tuolta pihatieltä sinne suuntaan minne Chad oli alunperinkin neuvonut, vielä uskaltamatta kuitenkaan alkaa kyselemään mitä vanhempi oikein tiesi tapahtumista - sillä valitettavasti Chadista näki että tämä tarvitsisi lepoa vaikka toinen taistelisikin ideaa vastaan viimeiseen asti. 

--- 

Sillä välin kauempana Saiteksen mökissä, avautuivat hopeiset silmät viimein pitkään jatkuneesta syvästä unesta jonka oli annettu jatkua paljon pidempään kuin oltiin alunperin ajateltu, päästettiin keuhkoista hyvin paljon syvempi ulos hengitys joka kertoi Eveyn itse heränneen kunnolla eikä tämä tuskin menisi takaisin nukkumaankaan hetkeen. Vastakkaiden käden nousten koskettamaan kyljen aluetta kokeilevasti, kivun olematta enään niin voimakas ja ilmeisesti jompi kumpi vanhemmista oli sitonut kyljen päälle siteenkin esikoisen nukkuessa mahdollisen verenvuotojen estämiseksi, alkoi keho nousemaan siitä huolimatta rauhallisesti ylöspäin jo pelkästään silkasta varovaisuudesta, alkoi katse samalla kiertämään jälleen tuota mökkiä jotta aistit pystyisivät harovoimaan tuon alueen lävitse kerta heitolla ja missä kaikki oikein oleskelivat sillä hetkellä. Sen tärkeimmän: Sophien ja Samun, Evey pystyi aistimaan hyvin selvästi melkein yläpuolellaan olevasta huoneesta jonka nainen muisti olevan vierashuone jonne kaksikko oli majoitettu nukkumaan tulevaa yötä varten, ja ilmeisesti se päivä ja Sophien tapauksessa edellinen yö oli vienyt mehut aivan kokonaan että tämä oli kerrankin nukahtanut hyvissä ajoin. Vaikka tuleva yö huolettikin äitiä, toistaiseksi ilmeisesti kaikki oli hyvin - ja hyvä niin. Kaulan venyttäytyen hitaammin taaksepäin sohvan selkänojaa vasten hyvin pitkään jatkuneen paikalla olon jälkeen, toisen käden nousten hieromaan vielä niskan alueelta samalla kun nainen nousi viimein seisomaan paikaltaan astellakseen tuolle terassille ottaakseen raikasta ilmaa samalla kumpienkin käsien nousten ruskeille hiuksille saadakseen ne pään päälle nutturalle, samassa viileän sade ilman ottaen naisen vastaan vaikka Eveyllä olikin jäljellä enään housunsa ja valkoinen toppi joka oli tahriutunut sivuosasta lähemmäs kokonaan verestä tunteja sitten tapahtuneen taistelun myötä josta oli kuitenkin selvitty. Ja nyt piti miettiä seuraavaa suunnitelmaa joka toteutettaisiin seuraavana päivänä tilanteen ollessa mikä oli. Naisen istuutuessa kokonaan pituus suunnassa puisen kaiteen päälle joka oli nähnyt kyllä paremmatkin päivänsä, selän nojautuessa talon puista pintaa vasten ennenkuin silmät sulkeutuivat hiljalleen kokonaan uudemman kerran katseen edestä jotta mieli sai kaiken vapauden keskittyä vain sateeseen, joka oli voimistunut tihkusateesta lähemmäs kaatosadetta. 

Auton startatessa matkaan De Fioren suvun kartanon pihamaalla ja lähtien sen ulkoporttien jälkeen ajamaan kohti itää, jättäen nuo kaksi poliisiautoa ja niiden mukana tulleen virkavallan jälkeensä – vaikutti kaikki olevan silloin toistaiseksi hyvin tai ainakin paremmalla puolella, jossa ei koko ajan tarvinnut pelätä henkensä puolesta. Chadin kyllä tiedostaen tuon turvallisuuden tunteen puhtaaksi illuusioksi, johon vihollinen halusi aina aika ajoin uskotella, mutta myöskään jatkuva valppaana oleminen ei muuttaisi tilannetta miksikään. Varovaisuus oli totta kai asia erikseen ja sitä ajattelumallia Andreallekin opetettiin jatkuvasti. Auton alkaessa löytämään omalle reitillensä, jonne Chad oli alussa neuvonut oppilastaan – uskaltautui tämä vanhempi mies sulkea viimein silmänsä ja laskea vireystilaansa asteen keskilinjaa alemmaksi. Kai tuota kyseistä kutsuttiin maalikkokielellä ”istualtaan torkkumiseksi”, joka oli salamurhaajille pikemminkin nukkumista. Varsinkin tilanteiden ollessa menneillään, niin silloin valpastuneet aistit eivät antaneet koskaan armahdusta syvempään uneen vaikka pääkoppa olisi kuinka paljon halunnut.

****
Auton digitaalikellon siirtyessä eteenpäin näyttämään tasa tunteja yhdeltä yöllä – siirtyi samaan aikaan Pietarin kirkon pääkello näyttämään samaa aikaa ja antaen merkiksi yhden lyönnin noille tyhjille käytäville ja rakennuksille Vatikaanin alueella, jossa ei siihen aikaan liikkunut ketään muita kuin alueen vartijat. Alueen alapuolella sijaitsevissa katakombeissa/hautaholveissa, jonne mikään ääni ei yltänyt maankamaralta, Giovannin kävellen tuon pitkän käytävän toiseen päähän, joka johtaisi tämän metsästäjän sovittuun määränpäähän. Tuonne kivillä muurattuun huoneeseen, jonka syvänteisiin oli upotettu rivistöittäin arkkuja. Jokaisen syvänteen päässä sijaiten paikka kynttilälle, joiden määrästä paloi ehkä nopeasti laskettuna vain puolet. Metsästäjän siirtyessä huoneessa odottavan hahmon luokse, joka oli koko ajan seisonut sivuttain tulijaan päin ja keskittynyt muka lukemaan pitelemäänsä vanhaa raamattua. Tuon silkkinarusta valmistetun sivumerkin kertoen ulkonäöllään monista kuluneista vuosista. Vasta kun Giovanni oli päässyt seisomaan ihan kontaktinsa vierelle ja ojentanut nuo kaksin kerroin taitellut paperin palat, oli raamattua lukenut mies kääntynyt ottamaan sivut vastaan ja vilkaissut niiden sisällön nopealla silmäyksellä. Tuon kaikista viimeisimmän paperin, joka oli mustavalkoinen kopio De Fioren perhekuvasta, saaden pidätellyn hymähdyksen kohoamaan kurkusta ja huulilla häivähtämään illuusiomaisesti hymyä muistuttava ele.

”Näyttää sille, että Jumalalla on paljon monimutkaisempia suunnitelmia varallesi, Giovanni.”
Yleiskielen, josta oli kuultavissa selvä venäjänkielinen aksentti, lausuen ohiheittävästi samalla kun nuo paperin palat taiteltiin huolellisesti pienempään menevään tilaan ja pistettiin piiloon raamatun takakannen väliin. ”Tulehan, lapseni. Kävele kanssani.” Tämän kirkkoa edustavan miehen kääntyessä kannoillaan kiireettömän oloisesti ja suunnaten askeleensa toisen poistumistien suuntaan. Giovannin liittyessä kulkemaan kontaktinsa vierelle. Miesten välisen keskustelun jäädessä noihin kyseisiin katakombeihin.

****
Evey oli ehtinyt sulkemaan silmänsä ja varmastikin myös henkäisemään asteen syvempään kun keho ja mieli saivat rauhoittua edes hetkeksi tuolla myöhäisessä yössä, jossa vain vesisade ropisi rauhoittavasti jossakin pimeydessä. Aluksi näyttäen hyvin paljon sille, että tuo nainen oli yksin kyseisellä takakuistilla, mutta silloin Evey pystyi erottamaan kuuloaistillaan pienen komahdusmaisen äänen, joka syntyi siitä kun kaksi pientä lakattua puupalaa osuivat yhteen hyvin pienen hetken ajaksi. Kuistin toisessa päässä sijaiten kahden istuttava pöytä ja sen ääressä Anubis oli istunut koko ajan. Tämän vanhimman miehen näyttäen kuluttavan aikaansa pelaamalla shakkia itseään vastaan, mutta todellisuudessa tuohon kaikkeen tekemiseen sisältyi hyvin paljon muuta. Tuolla pienessä talossa vierashuone oli luovutettu Sophielle ja Samulle, sekä päämakuuhuone alakerrassa oli annettu suosiolla Pandoran käyttöön. Anubis kun ei koskaan nukkunut syvästi, niin tälle oli loppujen lopuksi sama missä yönsä viettäisi – ja nyt noiden lukemattomien tapahtumien jälkeen, oli ajatukset saatava edes jonkinlaiseen järjestykseen. Anubiksen käyttäen siihen apuna aina shakin peluuta. Myönnettäköön, että alussa hän oli reagoinut kaikilla muulla tavoin kuin puhtaan harkintakyvyn mukaan, mutta nyt kun pöly oli alkanut laskeutumaan taistelukentällä ja vihollinen (katolilainen kirkko) oli alkanut paljastamaan itsensä… olisi siitä eteenpäin käytävä taistelu aivan toinen. Katolilainen kirkko tulisi murenemaan kiviperustuksiin asti ja sen sisällä toimiva yhteisö tulisi lopussa hyökkäämään jopa toistensa kimppuun. Demonin hymyillen kylmästi ulkokuoren sisimmässä jo pelkälle tuolle ihastuttavalle ajatukselle, jonka se oli halunnut toteuttaa jo siitä päivästä lähtien kun oli saanut itsensä takaisin ihmisen kehoon. Uskon tuhoaminen ihmisiltä oli se yksi mikä tulisi toteutumaan ja pikkuhiljaa kaikki muukin tultaisiin murskaamaan alas… jokaista pientä kiviperustusta myöten. Eikä De Fioren suku mahtaisi sille mitään.

Hitaan sisäänhengityksen mukana tunsi Evey selvästi raikkaamman ulkoilman, joka tuntui hyvin voimaannuttavalta omalla erikoisella tavallaan, samassa sateen ropina taustalla - kun pisarat osuivat hyvin epäsäännöllisen säännöllisesti luonnon osioihin sekä myös talon omiin puitteisiin joista pääsi voimakkaampi ääni - oli se yksi asia hyvin rauhoittava hyvin hektisen päivän jälkeen, ja olisi varmasti saanut naisen takaisin uneen halutessaan ellei tämä olisi juuri nukkunut useamman tunnin ajan, ei Evey aluksi todellakaan ollut aikonut millään tavoin huomioida isänsä läsnäoloa mietteiltään - mutta tuo hieman muista äänistä eroava kopahdus tasoa vasten sai kyllä mielen kiinnostuneeksi mitä oikein vanhempi teki sillä hetkellä. Silmien kuitenkaan aukeamatta heti, vaan naisen jatkaen kuuntelua omilla aisteillaan jotka osasivat hyvin pian yhdistää tilanteen miehen tekoihin joihin kuului tuo ikivanha lautapeli jossa mitattiin niin stradegisia kykyjä että älykkyyttä - jota Eveykin oli saanut pelata paljon nuorempana isänsä kanssa vaikka kyseisestä olikin jo vuosia aikaa - ja myöhemmin Evey oli huomannut Andrean palattua takaisin Egyptistä että esikoinen tunsi yhtälailla mielenkiintoa tuohon älyllisesti haastavaan peliin kuin äitinsä oli aikoinaan vaikka vanhemman puolelta kyseinen oli jäänyt vähemmälle iän myötä. Hymyn kohoten huomaamattomasti väkisin punertaville huulille, samalla hopeisten silmien avautuen hitaasti ja hakeutuen tuohon välimatkan päässä olevaan vanhempaan joka päällisin puolin näytti keskittyvän peliin, jonka tämä kävi itseään vastaan. Vaikka todellisuudessa tuon rauhallisen kuoren alle sisältyi niin paljon muutakin viimeaikaisista tapahtumista, jotka olivat vaatineet tuon pelin kanssa toimimisen jo väkisinkin jotta ajatukset pysyisivät kasassa.

Puisen kaiteen narahtaen heikosti painon alla, sekoittuen kaikkiin muihin ääniin ympärillä - kun painopiste muuttui hyvin radikaalisti tuon yksinkertaisen rajaavan puu aitauksen päällä joka oli todellakin nähnyt myöskin parhaimmat päivänsä niinkuin oikeastaan kaikki tuossa yksinkertaisessa mökissä, jonne oli asettunut enemmän ihmisiä kuin välttämättä sinne olisi edes mahtunut - sekoittuivat hyvin olemattoman kevyet askeleet sateen ääniin, kuin Evey olisi ollut vain aave joka kulki huomaamatta tuota aluetta - tuon tapahtuen osaksi tahattomasti ja osaksi myös tietoisesti sillä vielä Evey ei halunnut rikkoa isänsä mietiskelyä tai ajatuksien kokoamista, ja toisaalta vielä vähemmän hän ei välttämättä toivoisi kuullakaan niitä tietäessään mikä toinen todellisuudessa oli, ja kuinka se demonipuoli olisi mielellään tuhonnut hänen esikoisensa kuin myös katollisen kirkon ja oikeastaan kaiken tielleen tulevan - vaikka tämä olisikin samaa verta ja lihaa. Askelten pysähtyen vasta toiselle puolelle shakkilautaa, - Eveyn ollen nyt vastakkain isänsä kanssa - kohdistuivat silmät mietteliäänä tuota samaista shakkilautaa kohden josta ei todellakaan jäänyt yhtään epäselväksi pelin olevan käynnissä - ja olisi todennäköisesti ollut jo pidemmän tovin - nojautui keho varoen edessään olevan tuolin selkanojaa mietteliäänä tutkiessaan nappuloita ja niiden asemia - aikomatta missään kohtaa itse sekoittaa vanhemman peliä, ellei tämä itse niin pyytäisi tai haluaisi, olihan peli kesken. Kummankaan alkamatta rikkomaan hiljaisuutta ainakaan seuraavina minuutteina, ennenkuin tuolia vedettiin varovasti kauemmaksi pelipöydän läheltä jotta nuorempi pääsi kiertämään tuolle yksinkertaiselle puutuolille jonka päälle oltiin asetettu pehmusteet istumisen mukavuudeksi - nostettiin molemmat jalat hyvin tottuneesti myöskin tuolin päälle muun kehon kanssa siistin ja hyvin perinteisen istumisen sijasta - vasemman käden, jonka nimettömässä kiilsi vieläkin sen sama sormus joka kertoi avioliitosta kahden ihmisen kesken ja joka oli kulkeutunut Saiteksen kautta Eveylle, vaikka toisen osapuolen menehtymisestä oli jo vuosia, nousi käsinojaa vasten pystyyn jotta pää voisi seurata mukavemmasta asennosta tuota peliä. 

Tyttären sanomatta mitään, eikä tämän tuskin edes tarvtsisi niistä tunteista jotka johtuivat täysin tunteesta joka pohjautui sillä hetkellä Andrean tuntemaan hämmennykseen ja hetkelliseen säikähtämiseen vaikka sittemmin tuo jälkimmäinen tunne oli selvästi kadonnut - mistä äiti arvasi Chadin jälleen huolehtivan oppilaastaan kuten aina mikä taas oli hyvin helpottavaa sillä Andrea olisi täten turvassa - mutta samalla Evey ei voinut olla enemmän huolissaan tuosta yläkerrassa lepäävästä kuopuksestaan vaikka tämä olikin ns. "turva-alueella" ja monen vahtivan silmän alla. Varsinkin kun kello läheni sitä tiettyä kellon aikaa yöstä. Silmien kääntyen tuon vuoksi vilkaisemaan hyvin yksinkertaista rannekelloa oikeassa ranteella nähdäkseen sen hetkisen ajan sekä sen kulun, kellon ollen itseasiassa jo roimasti ylitse yhden yöllä vaikka sillä hetkellä naisesta tuntui ettei hän olisi millään nukkunut niin pitkään sillä ajankulu oli totaalisesti sekaisin niin monen tunnin jälkeen. "E6." Äänen lausuessa viimein ääneen hyvin pitkään jatkuneen hiljaisuuden jälkeen, nostettiin katse viimein mieheen itseensä asteen pahoittelevammin neuvosta - kehon nojautuessa samalla paremmin tuolin selkämystä vasten - ulkonäöllisesti nuoremmin näyttäen vielä suhteellisen rauhalliselta vaikka todellisuudessa jokaikinen aisti piti silmällä yläkerran tapahtumia ajan mennessä eteenpäin. 

Takakuistin puisen kaiteen narahtaessa sen verran mikä syntyi silloin kun naisen kehon paino nousi ylös sen päältä – oli se sitten ainoa paikannuskuva Eveyn sijainnista, sillä yö aikaan Anubiksen demonipuoli oli vahvimmillaan ja silloin tämä mies ei voinut aistia Eveyn auraa (kuten ei silloinkaan ranskan maan katakombeissa). Evey oli puoliverinen, mutta silti tämän sielussa oli vielä jotain sellaista puhtautta, joka teki tästä ns. ”näkymättömän” demonin henkisen katseen edessä, kuten myös Sophiekin ja Andreakin olivat. Tuon näkymättömyyden harson rikkoutuessa aika ajoin silloin kun kohde tunsi vihaa tai teki tietoisesti/tiedostamattaan jonkun seitsemästä kuolemansynnistä. Demonin kerätessä eksyneitä ja kadotukseen joutuvia sieluja.

Eveyn istuutuessa vastapäiselle penkille ja ottaen rennon asennon seuratakseen shakin peluuta hetken pidempään – ei Anubis kohottanut katsettaan pelilaudasta vieläkään, sillä silloin tytär olisi nähnyt isänsä silmien erilaisuuden yö tuntien aikaan. Nähnyt häivähdyksen siitä samasta olennosta, jonka nainen oli joutunut kohtamaan katakombeissa. Hiljaisuutta kestäen kaksikon välillä se tarvittava aika, joka yleensä kului aina ennen puhuttavia sanoja. Eveyn ilmaistessa viimein ääneen oman siirtoehdotuksensa mustan hevosen kanssa – toteutti Anubis tyttärensä siirron, joka vei peliä eteenpäin merkittävästi. Ratsun uhmatessa valkoista kuningatarta yhdessä mustan lähetin kanssa. Hiljaisuuden laskeutuessa uudelleen, missä kuului vain sateen epätasainen ropina kasvien lehtiä ja talon metallista kattoa vasten. Ulkopuolisin silmissä kaksikon pelaaminen olisi vaikuttanut harmittomalle ajanvietolle, mutta todellisuudessa tuon pelilaudan tapahtumissa oli hyvin paljon yhteneväisyyksiä tosielämän tapahtumien kanssa. Evey ei ollut ehkä pelannut shakkia moniin vuosiin, mutta tämä edelleen tunsi isänsä ja miten tämän kanssa ns. ”keskusteltiin” ilman sanoja. Kuten nytkin. Tuolla yhdellä merkittävällä siirrolla Evey oli asettanut Anubiksen tärkeimmän kysymyksen eteen; Pelastaako valkoinen kuningatar vai uhrata tämä mahdollisen isomman päämäärän saavuttamiseksi? Eli käännettynä tosielämän sanoin; Aikoisiko Anubis tosiaan jatkaa matkaansa yksin ja yrittää saavuttaa päämääränsä ilman Pandoraa, jonka päästäminen jatkamaan matkaansa yksin voisi olla se viimeinen teko. Katolilainen kirkko kun varmasti iskisi niihin, jotka kulkivat erossa muista.

Omalla tavallaan moisen suoran vihjailun tyttären suunnalta saaden Anubiksen hymyilemään tyynen kuorensa alla. Evey ei tosiaankaan kierrellyt sanoissaan kun oli kyseessä tämän omien vanhempien välit. Oikean käden kulkeutuen pelilaudan ylitse ja tehden sen koilliskulmassa merkittävän siirron mustan kuninkaan päänmenoksi, kolme neljästä olevan pakoreitin päätyen suljetuksi valkealla ratsulla. Siirron tehneen käden siirtyen takaisin lepäämään pelilaudan vierelle pöydän kantta vasten ja jatkaen neljällä sormenpäällä tasaista mantramaista naputtamista.

Hiljaisuuden jatkuen hyvin koskemattomana kaksikon välillä, joka ei ollut missään olosuhteissa painostava vaikka niin olisikin voinut olettaa silloin kun kumpikaan ei päästänyt suustaan mitään keskusteluun liittyvää ääntä, vaan sen sijaan ympärillä ei ollut muuta kuin sade ja yön pimeys jota ei edes yritetty estää. Evey oli asettanut hyvin suorasti ja kaunistelematta kysymyksen eteen joka käsitteli hyvin selvästi tuota päämakuuhuoneessa olevaa vanhempaa naista: joka sattui olemaan Anubiksen kahden lapsen äiti ja oli ollut tämän rinnalla vuosikymmeniä tapahtumista huolimatta - sekä siihen hyvin vaaralliseen tilanteeseen joka todennäköisesti veisi vielä monen muun hengen sivussa tahalteen tai tahattomasti, varsinkin jos joku jätettäisiin yksin. Mutta valitettavasti, kaksikon välien ollessa mitä olivat... Evey ei voisi olettaa mitään isältään tai äidiltään tai sitä että vanhempi ottaisi toisen edes lähelleen nykyisessä asemassaan joka oli kaikkea muuta kuin kaksi vuotta aikaisemmin. Anubiksen jättäen kuitenkin valkean kuningattaren sillä kertaa omaan rauhaansa, keskittyen hetkellisesti sivummalla tapahtuvaan tilanteeseen shakkilaudalla, joilla jokaisella oli ihan yhtä tärkeä merkitys kuin jokaikisellä muullakin nappulalla tuossa pelilaudalla, seurasivat silmät yhtä herkeämättä tuota liikettä vieläkään kommentoimatta mitään Eveyn ollessa hyvin tietoinen demonipuolen läsnäolosta joka oli tullut jo kertaalleen tutuksi tyttärelle vuosia sitten katakombeissa, osaksi tuon paljastaen tuo sormien naputus pöydän pintaa vasten tasaiseen tahtia jonka Evey oli laittanu alussa jo merkille hyvin tietoisesti. Eveyllä olematta aluksi mitään aikomusta puuttua toisen peliin sen enempää, eikä olisi varmasti tehnytkään niin sen enempää - nuoremman haluten vain seurata mitä ihmettä toinen oikein aikoisi seuraavaksi - olihan isä aloittanut pelin ja haluaisi todennäköisesti jatkaa niin eteenpäin omilla mietteillään ellei tämä olisi itse vetääntynyt pohtimaan seuraavaa liikettään pelilaudalla, muunsi nainen jälleen asentonsa sellaiseen mistä hän pääsisi näkemään jokaisen nappulan järjestyksen ja asennon laudan päällä parhaiten - nousi käsi hitaasti käsinojan päältä ja kurottautuen hitaasti nappuloiden lävitse kohti mustaa tornia, joka pysynyt jo tovin aikaan vain paikoillaan - mutta juurikaan etu-ja keskisormi olivat nappaamassa tuosta kiinni liikuttaakseen sitä sotilaan ylitse - kun koko käden liike pysähtyi täysin paikoilleen, ja pään kääntyessä hitaasti kohti ulko-ovea kuin nainen olisi olettanut pian jonkun avaavan tuon vaikka todellisuudessa olivat aistit valpastuneet yläkerran tapahtumista jossa kävi jälleen liikettä - ja joka saikin kehon nousemaan lopulta nopeasti ylös tuoliltaan ja astelemaan takaisin sisälle sen enempää miettimättä asiaa kahdesti - oven jääden raolleen nuorimman jäljessä tämän astuessa takaisin sisälle, jonka yläkerrasta kumpusi asteen erikoisempi pauke ääni joka toistui tasaisesti kolmen sekunnin välein niin kovaa että se oli saanut jopa Pandoran mielenkiinnon ja kummastuksen hereillä usean tunnin poissaolon jälkeen. Äidin ja tyttären vilkaisten toisiaan tuon välimatkan päästä, Pandoran selvästi kysyvämpänä mitä helvettiä tuolla oikein tapahtui kun taas Evey puolestaan... ei näyttänyt niinkään hämmentyneeltä vaan tällä oli jo nyt täysin varma tieto mikä tuon äänen oikein aiheutti ja se saikin Eveyn jatkamaan matkaansa paljon määrätietoisemmin tuon olohuoneen halki tuonne portaisiin jotka narahtivat hieman jokaisen askeleen tahdissa väkisinkin. 

Askelten pysähtyessä vasta ylemmän kerroksen tasanteelle, jonne oli laskeutunut selvä pimeys yön myötä - ja siltikin tuossa käytävässä oleva pimeys oli paljon paksumpaa ja paljon pahaenteisempää, joka esti kaiken näkemisen tuonne käytävän toiseen päähän jossa äänet tuntuivat olivat voimakkaammillaan - puhumattakaan vasemmalla puolella olevan vierashuoneen olevan raollaan sen verran että siinä oli selvä rako josta pieni lapsi pääsi helposti kulkemaan ilman ongelmia. Jo sen saaden hälytyskellot soimaan äidin päässä, mikä saikin tämän ottamaan uudelleen askeleita paljon nopeammin eteenpäin tuonne kyseiseen käytävään, joka ei antanut juuri mitään apuja mitä tuli näkemiseen edes hänen omilla perintälahjoillaan - mutta onneksi, sillä kertaa kyseinen talo ei ollut iso oikein missään muodossa, ja vielä vähemmän sekava heidän normaaliin asuinrakennukseensa verrattuna vaikka enemmän enemmän naista huolettikin se samainen peto jonka Evey oli tavannut kaksi vuotta aikaisemmin, aivan liian lähipiti tilanteessa. Ja valitettavasti Evey tunsi sen läsnäolon aivan liian selvästi kävellessään enemmän kohti tuota käytävän loppua, jonka aivan päässä oli se kyseinen työhuone jonne kukaan ei saanu astua varpaallakaan sisään, saatika sitten avata ovea. Askelten jotka olivat hiljaistakin hiljaisemmat ja todella rauhalliset tilanteeseen nähden pysähtyen vasta kun silmät viimein alkoivat erottamaan käytävän päähän ollessaan tarpeeksi lähellä, nähden vain pienen lapsen kasvotusten oven kanssa, pään lyödessä ovea vasten säännöllisesti samalla voimalla joka ei kavahtanut missään kohtaa vaan näytti siltä kuin Sophie olisi yrittänyt päästä väkisin sisään mutta (onneksi) ovi oli esteenä vaikka Evey pystyi tuntemaan hyvin selvästi ettei toisella puolella oleva huoneen "asukas" ollut tyytyväinen häiritsijäänsä sitten yhtään. Itseasiassa ollessaan niin lähellä, pystyi Evey kuulemaan hyvin selvän ja pahaenteisen murinan oven lävitse. Joten sen jo itsestään saaden Eveyn nopeennuttamaan omia askeleitaan sen tietyn verran ettei seuraavaksi peto olisi käynyt liian hermostuneeksi ja pahimmillaan luonut tilanteen - jota olisi lähes mahdoton korjata, äidin pysähtyen vasta kuopuksensa vierelle joka oli kaikkea muuta kuin läsnä tilanteessa tai edes tiedosti mitä tämä oikein teki ja miksi - asettui käsi hyvin tottuneen hellästi otsalle pehmentääkseen iskuja päähän ja samalla saadakseen mahdollisuuden saattaa Sophie toivottavasti nukkumaan normaalisti takaisin sänkyyn niinkuin pitikin. Kämmenen tuntien selvästi ihon kuumuuden joka enteili kuumeen vain nousseen lääkityksestä huolimatta, kutsui äiti hiljaa lastaan nimeltä siinä toivossa että tämä olisi itse herännyt tai edes tulisi tietoisemmaksi mitä oikein oli tekeillä - mutta turhaan, joten vapaan käden laskeutuen varoen tytön olkapäälle jotta tätä pystyttiin kääntämään vähitellen pois oven suunnalta kokonaan ja palaamaan itsenäisesti takaisin vierashuoneeseen jossa Samu ilmeisesti nukkui vieläkin hyvin sikeästi. Mutta joka kerta kun Evey sai käännettyä kuopustaan sen verran että tämä olisi päässyt kävelemään vastakkaiseen suuntaan - kääntyi Sophie puolestaan takaisin ovea kohti ympäri kuin tällä olisi ollut joku pakko päästä nimenomaan tuohon huoneeseen joka oli lukittu hyvästä syystä.

Käsivarsien siis hakeutuen asioiden helpottamiseksi suosiolla kuopuksen kainaloiden alta jotta tämän nostaminen syliin olisi ollut paljon helpompaa sillä selvästikään tyttö ei aikonut vapaaehtoisesti mennä takaisin sänkyyn - joten tämä ratkaisu oli ilmeisesti paljon yksinkertaisempi. Lattian naristen jokaisen askeleen alla asteen äänekkäämmin nyt kun Eveyllä oli aivan uudenlainen paino mukanaan kävelessään tuon aivan liian pimeän käytävän halki uudemman kerran, aina välillä pystyen tuntemaan pieniä potkuja ilmaa vasten Sophien toimesta aivan kuin tämä olisi vieläkin yrittänyt kävellä eteenpäin vaikka tämä olikin nostettu kannettavaksi. Ehkä parempi olisi ollut viedä Sophie kiltisti takaisin Samun viereen, mutta omalla tavallaan - ehkä olisi parempi katsoa ensin ettei Sophie lähtisi uudestaan kävelemään omille teilleen, joten sillä kertaa vierashuoneen tullen ohitetuksi ja askelten lähtien kulkumaan varoen portaita alas yrittäen samalla katsoa omia askeliaan harha askelten pelossa - vaikka puolessa välissä katse kohdistuikin Pandoraan joka oli jäänyt katsomaan kaksikon tuloa alaspäin valmiina kyllä ottamaan kiinni parhaimmillaan mikäli tilanne muuttuisi äkisti - tyytyi Evey luomaan pienen rauhoittavan hymyn äidilleen joka kuitenkin oli huolissaan ihan yhtälailla lapsenlapsestaan kuin kuka tahansa samassa tilanteessa "Voitko tehdä lääkerohdon? Kuume on noussut melko rajusti." Hiljaisemman äänen lausuessa pyytävästi pienen hymyn kera Eveyn pysähtyessä Pandoraa vastapäätä viimeisen rappusen päälle, samalla vanhemman vaihtaessa asentoaan nojaamasta seinään sen verran että tämä pystyi kokeilemaan Sophien otsan itsekin ja arvioimaan lääkkeen tarpeen/kuinka kovasta kuumeesta loppujen lopuksi oli oikein kyse. 

Eveyn poistuessa kuistilta, tapahtuivat naisen tekemät liikkeet tahallisesti äänekkäämmin mikä kertoi Anubikselle jonkin saaneen Eveyn huomion muualle. Sen asian koskettaen hyvinkin läheltä naista itseään, sillä Sophien hyvinvointi tulisi aina olemaan listan kärjessä. Takaoven jäädessä rakoselleen, kuuli tarkentunut kuulo hyvinkin selvästi osan niistä tapahtumista, jotka muotoilivat oman kokonaisuutensa sisätilan tapahtumista. Eveyn mennessä yläkertaan ja tehden siellä hetken aikaa jotakin. Pandoran siirtyessä pian itsekin lähemmäksi yläkertaan johtavia portaita, joita pitkin Evey lopulta laskeutui Sophie sylissään. Naisten käymättä sen pidempää keskustelua keskenään – sillä huoli tuosta nuoremmasta tytöstä oli selvästi läsnä. Koko tuon aikana Anubis ei ollut noussut istuinpaikaltaan kuistin pöydän äärestä, kunnes vasta nyt. Puisen ulkotuolin narahtaessa vaimeasti painon kohottautuessa pois sen päältä, minkä perässä seurasi lattialautojen valittava nariseminen.

Anubiksen jäädessä olohuoneen ja tuon portaiden juurella sijaitsevan tilan välimaastoon – tällä olematta missään välissä aikomusta mennä Eveytä ja Sophieta sen enempää lähemmäksi. Kukaan ei sitä ehkä päällepäin näkisi tai edes osaisi edes pelätä, mutta tuonakin hetkenä Anubis joutui taistelemaan demoninsa kanssa - ettei tämä tekisi mitään peruuttamatonta Sophielle. Kuinka suloiselle tuo ajatus kuulostikin demonin mielestä ja kuinka mielellään se olisi ollut valmis ottamaan noinkin puhtaan sielun itselleen – sillä kuolevainen keho oli jo selvästi hiipumassa, mutta tekoa esti toteutumasta Anubis, joka vielä jollakin naurettavalla tasolla halusi uskoa kuuluvansa jonkinlaiseen perheyhteisöön, vaikka se kaikki oli menetetty jo kaksi vuotta sitten. Tyttären ja isän katseiden kohdatessa sen yhden hetken ajaksi, ei vanhin sanonut hetkeen mitään kuten ei myöskään nuorinkaan. ”Sinun on parempi lähteä jo tänään, Evey – jos ei itsesi, niin Sophien tähden. Tyttäresi on liian heikossa kunnossa jäädäkseen näin turvattoman lähelle Katolilaisen kirkon keskustaa. Pandora lähtee varmasti mielellään saattamaan sinua.” Anubiksen pitäen äänenpainonsa mahdollisimman tyynenä vaikka sillä hetkellä joutuikin taas valehtelemaan tyttärelleen siitä todellisesta syystä miksi Eveyn olisi vietävä Sophie pois Anubiksen lähettyviltä. Se kuitenkin tulisi tapahtumaan tuon nuoremman tytön hyväksi. ”Voit ottaa autoni tallista. Pääsette sen avulla nopeammin sinne minne nyt ikinä sitten menettekään.” Vanhimman laskien katseensa ensimmäisenä irti tyttärensä identtisistä silmistä, huulilla jopa yrittäen käydä hymyn vivahde, joka yritti uskotella kaiken kääntyvän kyllä hyväksi. Tuota samaa hymyä Anubis oli käyttänyt aikaisemminkin, vaikka aina kaikki ei ollut mennyt todellakaan hyvin.



Auton, joka oli lähtenyt noin puolitoista tuntia sitten De Fioren kartanon pihasta, pysähtyessä viimein omakotitalon pihamaalle – oli Maryam saapunut heti talon sisältä auttamaan Chadiä, joka voimiensa suomissa rajoissa yritti nousta mahdollisimman helpon oloisesti autosta ja päästä perille talon sisälle asti. Maryamin saadessa Chadin liikuttelemisessa apua Andrealta, mutta muuten tuo punatukkainen nainen hoiti vanhemman vuotavat haavat ja antoi ne rohdot, jotka toivottavasti auttaisivat kivun kanssa. Maryam olisi mielellään pistänyt Chadin vuodelepoon, mutta vanhin oli sen verran jääräpää, että nuoremman oli tyydyttävä jättämään asia sikseen – vaikka Chadistä näki selvästi tämän olevan tokkurassa rohtojen vuoksi. Kehonsa heikkoudesta huolimatta Chad ei kuitenkaan unohtanut mentorin velvollisuutta, jonka pohjalta miehen olisi kerrottava edes jotain tietoa Andrealle, jonka kaula oli yhtä lähellä giljotiinin terää kuin heidän muidenkin.

Chadin ja Andrean istuessa viimein kahdestaan olohuoneessa, joka kuului Maryamin kodin sisustaan – aloitti vanhin suoraan; ”En vienyt sinua äitisi ja siskosi luokse sen vuoksi, koska he ovat Anubiksen seurassa - ja en missään määrin pidä hyvänä ajatuksena sitä, että menisit nyt lähelle sitä miestä vaikka hän onkin verellisesti isoisäsi. Demoni tappaisi sinut välittömästi – jos näkisi sinut tai koskaan pääsisi sinua tarpeeksi lähelle.” Chadin pitäen tauon puheissaan ja ojentautuen ottamaan olohuoneen pöydältä vesilasin, josta juotiin varovaisemmin tokkuraisen olotilan vuoksi. Veden kostuttaessa kurkkua tarpeeksi, jatkettiin perään asteen vakavammalla äänen sävyllä; ”En myöskään pidä sitä hyvänä ajatuksena, että pakenisit katolilaisen kirkon luota – sillä De Fioren suku on ollut aina Vatikaanin suojeluksessa useiden vuosisatojen ajan. Olisit liian helppo saalis Anubikselle – jos jättäisit selkäsi niinkin turvattomaksi. Tiedän, että kirkko havittelee tällä hetkellä henkeäsi vain sen vuoksi, että he saivat jotakin kautta tietoonsa sinun olevan verisukua Anubikselle, mutta jos saamme tuon tiedon vaimennettua ja palautettua sinut takaisin Vatikaanin suosioon – niin olet silloin paljon vahvemmalla jalansijalla kuin nyt. Tämä sama asia koskee minuakin ja myöskin Maryamia. Kummankaan meistä ei ole järkevää lähteä Vatikaanista ja asettaa itseään tähtäimen alle – vaan jos pysymme kirkon sisällä ja saamme sen kautta hyödyllistä tietoa tulevista tapahtumista, on se paljon järkevämpi ratkaisu.” Asennon vaihdon tuolilla aiheuttaen vihlaisun kyljen haavoissa, sai se Chadin pitämään taon uudelleen puheissaan ja viemään toisen kämmenensä suojelevan oloisesti heikolle alueelle. ”Kun olin poissa, sain tuhottua osan kirkon metsästäjien arkistoista, mutta en voi vielä taata varmasti, että tieto verilinjastasi tuhoutui sen mukana. Joten sen vuoksi minun on palattava Vatikaaniin mahdollisimman pian ja selvitettävä tämä sotku sisältäpäin.” Hampaiden purressa toisiaan asteen pidemmän aikaa kun kipu ei meinannut hellittää vieläkään. Maryamin tuodessa kaksikolle teetä, kuten hyviin tapoihin kuului – haistoi Chad samantien omassa teessään olevan muutakin mukana kuin pelkästään teenlehtiä. ”Sen ajaksi toivoisin sinun jäävän tänne, Andrea. Katolilainen kirkko ei heti osaa etsiä sinua heidän luottometsästäjänsä luota. Voit kyllä luottaa häneen. Maryam pelasti henkeni jo aikaisemmin.”
Maryamin suodessa ystävällisen hymyn Chadille ja kääntäen sen jälkeen katseensa suoraan Andreaan, jolla oli kahdenlainen mielikuva tuosta punatukkaisesta naisesta, joka vielä lisäsi pisteenä i:n päälle aikaisempiin Chadin sanoihin; ”Tokihan jos haluat lähteä ja pärjätä yksinään, mikä suurimmalla todennäköisyydellä tulee päättymään siihen, että kirkko löytää ja tappaa sinut – niin emme voi opettajasi kanssa sinua estääkään.”

Silmien kääntyen lopulta kokonaan tuonne ulko-ovea kohden jonka läheisyyteen oli Anubiskin uskaltautunut saapumaan vaikkakin hyvin varovaisen oloisesti, sekä tämä selvästikään ei ollut suunnitellut tulevansa syystä tai toisesta sen pidemmälle kuin olisi ollut todellakin tarpeellista vaikka Sophien kunto olikin huono - mutta kumpikaan näistä ei sanonut mitään toisilleen vaikka identtiset katseet kohtasivatkin toisensa. Lopulta Anubiksen sanoessa suoraan että ehkä olisi paljon parempi lähteä liikkeelle jo yön turvin - sen sijaan että olisi odotettu aamuun ja annettu lasten sekä ehkä aikuistenkin saada leponsa rauhassa, kääntyi Eveyn katse hitaasti takaisin tuohon nukkuvaan lapseen joka oli edes lopettanut liikehdinnän toistaiseksi. Vanhemman vielä lisätessä että tytär voisi ottaa autotallissa lepäävän auton käyttöönsä mikäli se antaisi tarvittavan nopeuden päästä sinne - minne ikinä he nyt sitten menisivätkään sai se pään tekemään pienen nyökkäyksen sen merkiksi että Evey kyllä tiesi sen itsekin että mitä nopeammin he pääsisivät pois Vatikaanin alueelta, sen parempi heille kaikille vaikka huoli Andreasta oli ihan yhtä iso kuin Sophiestakin. 

Epämieluisan inahduksen kuuluen lapsen suunnalta, sai se pään kääntymään hieman tämän puoleen vaikka ilmeisesti vielä ei ollut mikään pahasti hätänä mikä olisi vaatinut muita tekoja, olivat silmät erottaneet silloin tuon samaisen hymyn isänsä huulilla jonka Evey oli tottunut näkemään aina silloin kun toinen halusi uskotella kaiken kääntyvän vielä hyvin - vaikka sillä kertaa jokin sai äidinvaiston nousemaan hieman pinnalle vaikka näkyvää syytä sille ei ollut. Se oli vain tunne, ja osaksi myös tieto siitä että läheisyydessä oli kaksi demonia vaikka kummatkin näistä olivat naisen omia vanhempia "... Entä poika?" Eveyn uskaltautuen kysymään viimein, tehden pienen vilkaisun portaisiin joiden päässä Samu nukkui vieläkin tietämättömänä mitä oikein oli tekeillä, samassa Pandoran ilmestyen uudelleen keittiön puolelta näkyville yrttijuoman kanssa - äidin kävellessä välimatkan umpeen tyttärensä kanssa ja ojentaen lopulta tälle tuon lasiastian joka otettiin vastaan ja asetettiin hetkeksi olohuoneen pöydälle, katseen vilkaisten kumpaakin kaksikkoa vuoronperään "... Aiotteko päästää hänet vain jatkamaan matkaansa? Noin vain?" Pandoran vilkaisten puolestaan Anubikseen puoleen joka tuskin olisi yhtä innoissaan ideasta ylimääräisestä ihmisestä rinnalla sellaisessa tilanteessa jossa jo pelkästään heidän päänsä olivat hyvin kirjaimellisesti veitsen terässä kiinni, vaikka samalla kuitenkin jonkin asteen omatunto kyllä halusi sanoa jotain ihan muuta kuin järki. Huulten raottuessa sen verran valmiina sanomaan että valitettavasti se päätös tulisi todennäköisesti olemaan ihan Samun itsensä käsissä, olihan tämä jo 13 vuotias sekä karannut aikaisemmassa kodistaan omien sanojensa mukaan - eikä tätä valitettavasti pitänyt mikään kiinni tai sidoksissa pysymään paikoillaan tuntemattomien kanssa mikäli tämä sen niin kokisi -  mutta sanojen jäädessä lyhyeen kun kuulo erotti jälleen ääntä Sophien puolelta, joka ei todellakaan kuulunut rauhalliseen uneen - näkivät silmät lapsen kehon ollen taas paljon levottomammat kuin hetki sitten, kylmän hien nousten selvästi ihon pinnalle ja tämän hokiessa sitä tiettyä sanoaa, kuin tyttö ei olisi halunnut nähdä jotain unissaan, vilkaisi Evey silloin äitiään kohden ja pyytäen tottuneesti ojentamaan seinän vierellä olevan repun lähemmäksi jotta hän saisi sieltä haluamansa - Pandoran edes kyseenalaistamatta mitä ihmettä Evey oikein aikoisi sillä tämä näytti olevan hyvinkin tietoinen liikkeistään vaikka todellisuudessa Eveyllä ei ollut sen enempää ideaa mitä ihmettä Sophie oikein näki tai koki. Rauhallisen äänen kutsuessa lastansa nimeltä saadakseen tämän hereille omasta painajaisestaan vaikka vasta kun käsi kerkesi tuskin hipaisemaan lapsen käsivartta varovasti - aukesivat nuo kaksi hyvin erikoisen väristä silmäparia salamana auki ja kehon säpsähtäessä samantien ylös ja siitä peruutti selvästi kauhuissaan selkänojaa kohden niin nopeasti kuin vain pystyi "... Taas painajaista?" Äidin lausuessa pienesti hymyillen lapselleen joka näytti juuri siltä kuin tämä olisi nähnyt pahimman pelkonsa juuri kasvojensa edessä vaikka se olikin ollut unta - näkivät silmät lapsen vieläkin selvästi tärisevän kyseisestä - ja äitinä Evey olisi poistanut ne unet milloin vain - jos olisi vain pystynyt, tai edes tietäisi mitä ne unet oikein koskivat. Mutta valitettavasti, Sophie ei kertonut - eikä tulisi varmasti kertomaankaan. Paitsi Andrealle. 

Aikuisen liikahtaessa hieman lähemmäksi kuopustaan joka näytti olevan tutussa shokissa kuten aina herättyään samalla tavoin, tuli tyttö napatuksi uudelleen syliin ja toiselle kädellä napattiin heti pöydälle asetettu juoma ja annettiin Sophielle joka otti kyllä juoman vastaan, vaikka haju oli ihan yhtä kammottava kuin aiemmassa voiteessa jonka isoisä oli valmistanut päivällä. Lasin pinnan sulkeutuen huulien väliin ja nesteen alkaessa katoamaan hyvin hitaasti - vilkaisi Pandora nopeasti Anubiksen puoleen vaikka sanoja ei sanottu, naisen voimatta olla ajattelematta kuinka paljon tilanne aiheutti ns. dejá vu-tunteen Eveyn lapsuudesta jossa tämä oli kärsinyt ihan yhtälailla painajaisista kuin Sophiekin. Kunnes ne olivat loppuneet lopulta, tosin ei ehkä ihan niin luonnollisista syistä kuin Eveylle oltiin uskoteltu silloin. Ruskeiden silmäparien kääntyen kuitenkin nopeasti takaisin Eveyhin joka käänsi katsettaan myöskin aistin saattelemana äitiinsä joka loi esikoiselleen pienen hymyn "Pakkaa Sophien tavarat kasaan, lähdemme tunnin sisällä. Minun täytyy vain ensin puhua isällesi."

---

Heti kun auto oli pysähtynyt tuon omakotitalon pihaan, oli Andrea kiirehtinyt samantien pelkääjän paikalle auttaakseen Chadin ylös tämän haavoittumisen vuoksi - tuskin hetkeäkään myöhemmin puolestaan tutun punapään saapuen itsestään talon sisäpuolelta pihalle auttaakseen Andreaa ja Chadiä (enemmän Chadiä) pääsemään sisälle asti - vaikka siitä eteenpäin kun he olivat astuneet ulko-ovesta sisään, otti Maryam ohjakset omiin käsiinsä heti kun sai mahdollisuuden. Ja valitettavasti, Andrea oli oppinut sen kovimman kautta että mikäli hän ei toivonut ongelmia tuon nuoremman naisen kanssa - olisi se paljon parempi vain antaa tämän tehdä niinkuin tämä halusi. Ainakin tietyissä asioissa olisi vain paljon parempi olla astumatta Maryamin varpaille missään muodossa. Ja - ehkä tuon nuorimmaisen harmiksi - Chad oli ihan yhtä jääräpäinen kuin he nuorimmatkin ja sitäkin enemmän, mikä tulikin pian todettua uudelleen kun oli tullut puhe lepäämisestä johon taas Chad näytti omaa vastaväitettään vaikka koko miehen ulkomuoto ja olemus huusivat kaikkea muuta kuin kunnossa olevaa, oli Andrea hymähtänyt huvittuneesti kuulemalleen kun Chad oli edes uskaltanut vänkäämään sellaisesta asiasta tuon punapään kanssa vaikka sillä kertaa nainen oli nähnytkin parhaaksi vain peruuttaa ja antaa olla. Toistaiseksi. Andrea oli löytänyt paikkansa opettajaansa vastapäiseltä nojatuolilta jotta hänellä itsellään olisi parempi kuvakulma tuohon vanhempaan jolla oli hyvinkin kavala tapa esittää muuta juuri tuollaisissa tilanteissa vähätellä vointiaan ja vielä kertoa niitä pieniä valkoisia valheita mikäli tilanne sen olisi nähnyt tarpeeksi muihin nähden - ja tämä kun ei ollut kovin mielellään menossa lepäämään vielä selvästi vapaaehtoisesti vaikka se olisi hyvinkin todennäköisesti vain tuolle hyväksi. Mutta vanhin kun nyt oli hyvin jääräpäinen sen painokkaimmassa muodossa. Maryam oli jättänyt kaksikon hetkeksi tuohon tilaan joka oli sisustettu hyvin selvästi naisen oman maun mukaisesti sillä kirkossa tämä tuskin edes pääsi toteuttamaan itseään - saatika mieltymyksiään lähes missään muodossa tiukan protokollan ja käskyjen vuoksi jotka pitivät huolet ettei niistä poikettu ilman rangaistusta - odotti Andrea jo tuossa kohtaa osaksi mentorinsa avaavan suunsa ensin niinkuin tällä oli tapana mikäli tämä halusi infota jotain oppilaalleen - ja sen päivän sekä itseasiassa viimepäivien tapahtumat olivat todellakin juuri niitä missä kyseistä selitystä jo hieman vaadittiinkin väkisin. Chadin kertoessa hyvin suoraan sen yksinkertaisen ja kaikella tapaa järkevän syyn miksi ihmeessä tämä ei ollut ohjastanut heitä Eveyn ja Sophien luokse vaikka Andrea olisikin ehkä niin halunnut - mutta valitettavasti tietyt yksityiskohdat estivät sen. Ja se oli nimenomaan hänen isoisänsä, vaikka missään kohtaa aikaisempina vuosina lapsenlapsi ei  ollut toivonut tilanteen kärjistyvän näin pahaksi. Mutta valitettava fakta vain oli että vaikka kuinka isä rakastikin tytärtään ja ... Sophieta, kyllä - se mikä tämä vuosituhansia vanha mies oli nykyisin - ei todellakaan välittänyt paskan vertaa ja olisi enemmän kuin mielellään ensimmäisenä katsomassa Andrean kuolemaa omien käsiensä kautta tämän Vartijana. "... Tiedän... Tiedän..." Hiljaisen äänen todeten raskaasti huokaisen kehon nojatessa jalkojen vasten hieman eteenpäin tuolista samalla toisen käden kohoten vetämään vallattomia hiuksia taaksepäin päänsuuntaisesti ja ehkä jopa pysyisivätkin niin hetken aikaa sateen kasteltua ne aiemmin pihalla. 

Chadin jatkaessa puhettaan eteenpäin, sillä kertaa katollisesta kirkosta sekä tämän mielipiteestä jonka mukaan ei olisi järkevää poistua kirkon vallan alta Anubiksen vuoksi - mutta olisiko se järkevää jäädä myöskään Vatikaanin silmien eteen piiloon näiden "noitavainon" aikana. Chadille ja Maryamille se ei olisi ehkä fiksua. Chad oli kuitenkin onnistunut soluttautumaan kyseiseen kirkkoon vaikka tämä kohtaisikin todennäköisesti loppunsa heti jos kävisi ilmi että tämä kuuluu Uuteen Salaseuraan, tämä oli ollut Anubiksen oppipoika/ottolapsi ja vielä kaupan päälle alaisuudessa sekä tekemisissä tämän kanssa. Maryam taas... noh. Kirkko tuskin katsoisi sitäkään kovin mielellään että tämä on ottanut vihollisen tai vainotun - kumpi hän nyt olisikaan sillä hetkellä - siipiensä alle. Kasvoille laskeutuen väkisinkin se sama mietteliäs ilme joka toteutui hyvin usein silloin kun Andrea vajosi mietteisiinsä halutessaan ajatuksilleen jonkinlaisen järjellisen vastauksen tai ajatuksen joka ehkä veisi eteenpäin - mutta siltikin joka kerta ajatus ei voinut olla palaamatta siihen yhteen kysymykseen: oliko se todellisuudessa niin yksinkertaista? Että hänen perässään oltiin vain sen takia koska hän nyt sattui olemaan Anubikselle sukua verellisesti. Kuinka yksinkertainen ajatus se oli - ja siltikin, tämä kahdenkymmenen iän saavuttanut nuorukainen ei voinut olla ravistamatta kutinaa takaraivossaan - ettei vastaus ollut ehkä sittenkään niin helppo ja selvä. Ja jos nyt oikeasti puhuttiin ei se ollut koskaan kun kyse oli niin isoista tahdoista. Peukalon sivustan naputtaen hellästi leuan sivustaa vanhan tavan mukaan mietteliäänä "... Silloin kotona... vähän ennenkuin tulit. Siellä oli joku. Yksin. Joku joka tiesi tasantarkkaan miten kulkea kotonani kuin tämä olisi kävellyt niillä samoilla käytävillä niin monta kertaa aiemminkin ettei tämä epäröisi edes yrittää haluamaansa... ja sen hetken aikaa ennenkuin hän juoksi pois yläkerran kautta - tunsin sen taas. Sen olemuksen, joka ei ole ollut niin vahvasti läsnä pitkään aikaan. Ja silti se oli niin erilaisempi kuin koskaan aikaisemmin." Andrea ei tiennyt ymmärtäisikö Chad mitään mitä hän puhui, ehkä vanhempi tulisi ajattelemaan viimeisenkin ruuvin löystyneen nuorimmaisen päässä ja tämä tarvitsisi vähintään vanhanajan shokkihoidon palauttaakseen itsensä maan tasolle - mutta Andrea ei osannut selittää sitä. Sitä, että sen hetken aikaa hän olisi voinut vaikka vannoa tunteneensa isänsä fyysisen olemuksen juuri sillä hetkellä - mutta aura joka tästä oli lähtenyt... oli aivan erilainen. Aivan kuin täysin eri ihminen. Järjellisesti, sehän oli täysin mahdotonta kaikilla tapaa eikä olisi edes mahdollista mutta toisaalta - he puhuivat nyt asioista joissa hänen isoisänsä oli reilusti ylitse kolmetuhatta vuotias, hänen isoäitinsä oli yli neljäsataa vuotias demoni - Sin näytti vieläkin samalta kuin viisi vuotta aiemmin ja kaikissa näissä oltiin käyty kauppaa sieluista ja kuolleista heräämisestä vuosia aiemmin. Joten miksei se muka olisi sen enempää mahdollista? 

Keskustelu oli katkennut heti kun Andrea oli vähänkin aistinut Maryamin palaavan takaisin - vaikka toisaalta sillä hetkellä häntä ei voisi kiinnostaa vaikka toinen olisikin kuullut hänen sanansa vai ei sillä mikään siitä ei ollut järkevää, saatika loogista tai vielä vähemmän todennäköistä sen hetken tilanteeseen. Mutta Andrea ei voinut sille tunteelle mitään joka kuiskaili hiljaa ettei kaikki olisi niin helppoa kuin vain palauttaa maine kirkon silmissä ja polttaa arkistotiedot poroksi. Chadin lausuessa että Andrea pystyisi luottamaan Maryamiin - lisäten tämän pelastaneen tämän hengen aiemmin - vilkaisivat silmät silloin noita täysin piikikkään vihreitä silmiä mitään sanomattamasti nuoremman sanoihin joka oli vain todennut jälleen tilanteen siihen mikä se oli, sai se Andrea hymähtämään pienesti vailla oikein mitään tarkoitusta. Hänellä ei todellakaan ollut loistavat kortit kädessään: Olisiko se edes millään tavoin fiksua luottaa kirkonkasvattiin, joka on koulutettu lapsesta asti vain kuuntelemaan kirkon käskyjä kyselemättä ja mitään epäröimättä - vailla mitään aikomusta perääntyä tehtävänannosta tai kirkon suojelemisesta. "... Jos he ovat kerran minun perässäni koska isoisä sattuu olemaan mikä on, - se tarkoittaa sitä että Adette on ihan yhtälailla mustalla listalla. Se joka... vuosi tiedot... kirkolle, tuskin on jättänyt edes Zaytä pois vaikka isoisä ei tätä miellekkään esikoislapseksi. Ellei tietenkin, Zay ole se joka tiedot antoikin milloin tottakai tilanne on aivan eri." Ja valitettavasti - Andrea oli hyvin tietoinen ettei Zay ollut ainoa epäilty vaihtoehto vaikka tätä aina epäiltiin ensimmäisenä tämän tekojen sekä tottakai motiivien takia joita tämä ei edes yrittänyt piilotella mitä tuli miehen isään ja sisaruksiin. Katseen kohoten viimein kunnolla uudestaan Chadiin joka näytti vieläkin siltä ettei tällä olisi mitään aikomusta levätä vaikka selvästikin Maryam oli yrittänyt saada tuon tainutettua hieman 'hellävaraisemmin' tuon teen kautta - pudisteli Andrea pienesti päätään tuolle yritykselle vaikka se olikin ollut hyvää tarkoittava, "Hyvä on. Mutta en todellakaan tule päästämään sinua tuossa kunnossa yhtään mihinkään. Jos joku, kuka vain - vähänkin epäilee osallistumistasi arkistojen tuhoamiseen tai että sinulla on mitään yhteyksiä perheeseeni tai edes minuun - tuo tämän hetken tilasi ei todellakaan anna mitään suojaa kun näytät siltä kuin olisit paennut itse helvetin liekeistä." Tämän paljon nuoremman miehen todeten hieman vakavemmalla äänellä samalla kun keho nousi ylös omalta istumapaikaltaan pitäen katseensa kokoajan vanhemmassa - kuin sanoen rivien välistä ettei tällä olisi sillä kertaa mitään mahdollisuutta edes yrittää lähteä takaisin Vatikaaniin ennen auringon nousua toisen jo pelkästään toisen oman terveyden vuoksi vaikka Chad useinkin yrittää antaa ymmärtää kaiken olevan hyvin ja ettei Andrean kannattanut huolehtia. Mutta oli vain tietyt asiat mitä Andreakaan ei pystynyt katsomaan täysin läpisormien - ja toisen terveys oli erittäin vahvalla kolmen kärjellä useimmiten ajasta. 

"Pakkaa Sophien tavarat kasaan, lähdemme tunnin sisällä. Minun täytyy vain ensin puhua isällesi."
Pandoran lopettaessa keskustelun Eveyn kanssa noihin kyseisiin sanoihin, odotti Anubis syrjässä niin kauan että tuo nuorempi nainen olisi poistunut paikalta Sophien kanssa. Eveyn lähtiessä toteuttamaan äitinsä kehotusta - sillä tunsi kuluisi yllättävän nopeasti. Vasta kun ylimääräiset korvaparit olivat poistuneet tarpeeksi kauaksi (vaikkakin se tarkoitti tuolla talossa vain seinän toiselle puolelle menemistä) – istuutui Anubis yläkertaan johtaville portaille. Tuona yhtenä hetkenä näyttäen hyvin vahvasti sille, että tämä koko porukan vanhin olisi halunnut vain huokaista raskaasti ja toivoa ääneen päivän päättymistä nopeasti, mutta kuten Anubiksesta pystyi olettamaan… ei tämä päästänyt inahdustakaan vaan pikemminkin loi pikaisen katseen Pandoraan, joka sai lukea hopeisista silmistä; ”Mitä oikein odotit sen orpopojan kanssa? Tiedät etten voi jättää sitä poikaa henkiin kaiken näkemänsä jälkeen.” Käden kohottautuen sipaisemaan hiuksia päälaen suuntaisesti, Anubiksesta näkyen tuona hetkenä kyllä selvästi (halusi tämä sitä tai ei) – ettei tämä kylläkään mielellään päättäisi vasta kolmetoistavuotiaan lapsen elämää, mutta noina aikoina… yksikin virhe tai edes myötätuntoinen ele voisivat maksaa kaikille perheen jäsenille liian paljon – ja Anubis ei halunnut niin käyvän, ei missään vaiheessa. Kohonneen käden hieraisten vielä pikaisesti otsan seutua ennen kuin se laskeutui kokonaan alas syliin polvien päälle nojaamaan toisen käden vierelle. Anubiksella ei ollut aluksi missään vaiheessa aikomusta puhua näinkään syvällisesti Pandoran kanssa, mutta nyt kun oli kyse heidän kahden esikoisesta ja ainoasta tyttärestä, teki isä poikkeuksen. ”Jos yhtään saat puhuttua Eveyn kanssa matkan aikana – niin yritä saada hänet menemään muualle turvaan kuin aavikolle Saiteksen alkuperäiseen kotiin. Olet viisas nainen, Gemma… Pandora…” Viimeisimmän nimen lausumisen aiheuttaen vihlaisun sydämessä. ”Joten tiedät hyvin itsekin, ettei se olisi kovin viisasliike.” Hopeisten silmien kohdatessa nuo pähkinänruskeat silmät edessään kahden metrin päässä, missä vanhempi nainen vielä seisoi tyynenoloisesti paikoillaan.


Niin kuka tiedot olikaan sitten vuotanut kirkolle, ei siitä aiheutunutta tapahtumaketjua saatu enää pysäytettyä. Noina hetkinä oli ihan ymmärrettävää, että jokainen heistä vuoronperään epäilivät toisiaan. Anubis oli syyttänyt Chadiä suoraan ennen Vatikaanin surmatekoa. Andrea taas epäili hyvin vahvasti Zaytä, jonka tausta ja aikaisemmat teot antaisivat kyllä pohjan moiselle. Chad taas edelleen kyseenalaisti Giovannin elossa olemisen, mutta jos niin tosiaan oli tapahtunut… olisi sen takana hyvin vahvasti Shaiya (Giovannin äiti), kuten Sin oli epäillyt puhelimessa silloin kun Chad oli soittanut Slovakiaan viimeisimmän kerran ja pyytänyt ystäväänsä huolehtimaan Azrasta ja Luciosta hänen poissaolonsa aikana.
Tuon Maryamin kodin olohuoneessa käydyn keskustelun päättyessä viimein siihen, että Andrea oli noussut seisomaan ja luonut mestarilleen selvän katseen, joka ei todellakaan aikoisi päästää toista lähtemään enää sen yön aikana mihinkään – oli Chad jäänyt vain aluksi katsomaan oppipoikaansa kunnes jokin sai suupielen kohottautumaan huvittuneeseen hymyyn ja tummissa silmissä välkähti juuri se katse, joka suotiin oppilaalle vain silloin kun kaksikon välinen komentojärjestys uhkasi käydä epäselväksi. Andrea tosissaan uhmasi mentoriaan sillä hetkellä – vaikka tekisin sen välittämisen vuoksi. Nojatuolin rakenteen narahtaessa vaimeasti kehon painon noustessa pois sen päältä, Chadin suoristautuen myöskin täyteen ryhtiinsä jolloin pystyi näkemään miesten välisen pienen pituuseron, mutta vaikka Chad jäikin kaksi senttiä oppilastaan lyhyemmäksi poltti tämän tumma katse sitäkin enemmän – vaikka vanhin ei ollut edes vielä oikeasti vihainen tai uhkaava. Kyllä Chad sen itsekin ymmärsi, että lepo tulisi nyt tarpeeseen, mutta jos tämä näyttäisi Andrealle selvästi nuoremman olleen oikeassa, voisi se aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa. Andrea kun sattui olemaan edelleen äkkipikainen. Kummankaan kaksikosta puhumatta mitään tuona yhtenä hetkenä. Chadin antaen Andrealle vielä mahdollisuuden astua syrjään mentorinsa kulkureitiltä tai istuutua uudelleen alas. Maryamin pistäen merkille heti missä mentiin, mutta tämä ei siltikään avannut vielä suutansa, ei ennen kuin nuo kaksi olisivat selvittäneet välit keskenään. Chadin silloin hymähtäen ensimmäisenä ja nyökkäisten päällään pienesti Maryamin suuntaan, sanoen: ”Hän näyttää sinulle missä vierashuone sijaitsee. Painu nukkumaan, Kido.” Tällä itsellä olematta vielä aikomusta mennä nukkumaan vaikka väsymys kalvoikin jo koko kehoa ja sielua, puhumatta siitä että aamulla Chad oli lupautunut mennä takaisin De Fioren kartanolle ja huolehtia eläimet sieltä asianmukaiseen hoitopaikkaan. Paljon huolehdittavaa ja liian vähän aikaa.

Vasta kun Evey ja Sophie olivat kumpikin poistuneet takaisin yläkertaan ja Pandora että Anubis olivat täysin sata prosenttisen varmoja ettei lähettyvillä ollut ylimääräistä korvaparia, henkäisi nainen pienesti ja käänsi viimein katseensa tuohon paljon vanhempaan mieheen joka oli sen kokoajan pysytellyt suosiolla hieman syrjemmällä siitä samasta syystä kuin Pandorakin mitä tuli hyvin puhtaaseen sieluun joka oli sillä kertaa hyvin lähellä ja hyvin selvästi läsnä paikalla - siirtyivät kumpikin näistä omalta paikaltaan. Anubiksen laskeutuen istuutumaan uudemman kerran alas, sillä kertaa tosin portaiden alapäähän kun taas Pandora itse asettui suosiolla toista vastapäätä jotta mahdollinen keskustelu olisi helpompaa heille kummallekin sekä se antoi tietynlaisen ns. "kuvakulman muutoksen" mitä tuli tuohon keskustelukumppaniin jonka nainen oli tottunut näkemään hyvinkin ilmeettömänä vanhoista tottumuksistaan monien tuhansien vuosien takaa - mutta nyt katsoessaan toista... huomasi tästä kyllä että mies oli hyvin väsynyt siihen päivään ja niihin tapahtumiin jotka olivat lopulta vain yksinkertaisesti johtaneet tuohon hetkeen missä he olivat. Käsien pysyen ristissä rintakehän päällä, näytti Pandora siltä että hän kyllä kuuntelisi ja olisi valmis kyllä kuuntelemaan sen mitä toisella oli sanottavana - vaikka se tapahtuisikin ilman sanoja, sillä jos jotain yli 45 vuotta olivat opettaneet yhtään mitään: oli että Anubis ei erityisesti nauttinut tunteiden näyttämisestä sanoin tai ylipäätänsä niiden näyttämisestä oikein missään muodossa, ja tarvitsi aina sen oman aikansa myöntääkseen sen itselleen ja luodakseen ajatuksistaan sen järkevän lauseen joka kertoisi hyvin yksinkertaisen selvästi mitä miehen päässä sattui liikkumaan. Ja sillä hetkellä Pandora näki hyvin selvästi sen ettei toinen ollut innokas viemään vain kolmetoista vuotiaalta henkeä, vaikka tämä olikin nähnyt jotain - tiedä sitten ymmärsikö tuo kyseinen poikalapsi mitään näkemänsä päälle tai osaisiko tämä yhdistää mitään niistä siihen todellisuutta lähellekään - ja Pandora ymmärsi kyllä sen. Enemmän kuin hyvin, sillä loppujen lopuksi Samu ei ollut tehnyt vielä nuoreen ikäänsä nähden pahaa vaikka tämä olikin karannut ja yrittänyt varastaa tavaraa selviytymisen toivossa mutta siinä kaikki - ja edelleen kyseessä oli vasta lapsi, jolla elämä oli vasta alkumetreillä, asiaa tietenkään auttamatta että Sophie tuntui pitävän kyseisestä pojasta ainakin ystävänä. Katseen pitäytyen kokoajan toisessa, naisen katseesta pystyen lukemaan hyvin selvästi hänen kyllä ymmärtävän miksi järkevintä olisi tottakai päästä pojasta eroon mikä tuli perheen suojelemiseen ja siihen että heidän piti olla varuillaan - mutta naisen olematta yhtään sen innokkaampi ajatuksesta kuin Anubiskaan. Hiljaisuuden jatkuessa kaksikon välillä, jäi nainen vielä odottamaan mikäli mies saisi jotain vielä sanottua - sillä tätä näytti hyvin selvästi vaivaavan monet asiat kuin mistä tämä olisi halunnut alunperin puhua - muutti tämä jälleen hieman käsiensä asentoa joissa jokaisessa sormessa koristeli vieläkin ne tismalleen samat sormuksen paikoillaan - vasemman kädessä ollen edelleenkin vain tuo kihlasormus samalla tavoin kuin Pandorallakin, sekä ne tatuoinnit jotka oltiin otettu hyvin kauan aikaa sitten - eivätkä ne näyttäneet vieläkään juuri haalistuneilta. Viimeisen pyynnön, joka piti sisällään isällisen huolen heidän tyttärestään joka joutui jälleen kärsimään sivussa vain sen takia mitä tämän vanhemmat sattuivat olemaan - sai se pienen hymyn kohoamaan huulien pinnalle väkisinkin. Evey oli aina ollut isänsä tyttö, ja se näkyi vieläkin vaikka vuosien aikana olikin tapahtunut kaikenlaista - piti isä silti huolen lapsestaan jos vain pystyi ja valitettavasti - Saiteksen talo ei välttämättä ollut siinä mielessä parhain vaikka piilopaikkana se olisikin "idyllisin" mitä tuli ns. koskemattomuuteen niin katolliselta kirkolta että salaseuroilta - todellisuudessa ne eivät juurikaan tarjonneet loppujen lopuksi suojaa ikuisuuksiin kirkolta tai sieluttomilta jotka haluaisivat varmasti enemmän kuin mielellään niinkin puhtaita sieluja kuin Sophiella ja jopa Eveyllä. Varsinkin kun välimatkaa oli vain se muutama kymmenisen kilometriä vuorille ja niiden taakse.

Kehon astuessa varovasti eteenpäin, hakeutuen niin pitkälle kuin vain välimatkaa oltiin otettu toiseen - kyyristyi Pandora hitaasti miehen eteen samalla kun toinen käsi tarttui hellästi polviin nojaaviin käsiin - ei niinkään pelon takia vaan sen mikäli toinen päättäisi äkisti jälleen ottaa takapakkia henkisesti että fyysisesti, ennenkuin ruskeat silmät kohdistuivat noihin hopeisiin silmiin edessään "Huolehdin tyttärestämme Anubis. Viimeiseen henkeen asti, tiedät kyllä sen." Muinaisen kielen, jota naisen ei olisi todellakaan pakko käyttää missään olomuodossa - varsinkaan kahden vuoden tapahtumien jälkeen - lausuen miehelle itselleen joka kyllä osasi olla hyvin suojeleva heidän lapsistaan (varsinkin Evey) ja oli viimeisen tuntien aikana kyllä osoittanut sen kun Pandora ei ollut Eveyn luona auttamassa hyökkäyksessä vaikka tämän kimppuun oltiinkin hyökätty ihan yhtälailla. Heistä kumpikaan ei ollut täydellinen vanhempi ollut oikein kummankaan lapsiensa kohdilla vaikka yritystä olikin ollut - mutta he edes voisivat yrittää pitää nämä pois katollisen kirkon silmien alta ja niin turvassa. Edes sen aikaa kunnes tilanne rauhottuisi. Oikean puoleisen käden irrottautuen hitaasti toisen käden päältä ja nousi ylöspäin, kunnes sormet tunsivat allansa sen tutun posken kohdan jota oltiin silitetty aina monien vuosien ajan pienenä rakkauden osoituksena kun sanoja ei tarvittu - joka nyt peittyi osaksi kasvatetun parran alle piiloon. Pandoran ollen kyllä hyvin tietoinen tuon pienen teon olevan yllättävän riskialtis, saatika sitten sopiva mitä tuli kaksikon väleihin ja siihen että - demonina, hän kyllä näki hyvin selvästi kumpi puoli toisesta olikaan selvästi pinnalla tuohon aikaan yöstä. 

---

Andrea oli lausunut oman toteamuksensa hyvin suoraan mentorilleen, joka koko olemus suorastaan huusi lepoa ja nukkumista vaikka kuinka Chad uskotteli kestävänsä vielä hetken kauemmin - oli tuo viisitoista vuotta vanhempi mies noussut seisomaan oppilaansa vastakkain mitään sanomatta - kummankin vain katsoen toisiaan pituuserosta huolimatta silmiin. Tuon paljon tummemman silmäparin, jonka sisus muistutti vain pimeyttä sen pahimmilla hetkillä tuoden hyvin selvästi oman mielipiteensä ilmi Andrean uhmailusta - vaikka se tapahtuikin ihan vain toisen parasta ajatellen - katsoi puolestaan tämä paljon erikoisempi silmäpari takaisin miestä itseään. Andrean kyllä ollen tietoinen ettei Chadin olisi kovin vaikea loppujen lopuksi vielä taittaa oppilaansa tieltään fyysisellä voimalla pahimman paikan tullen, sillä pääasiassa Andrean koulutus keskittyi enemmän kirjoihin ja opiskeluun kuin fyysiseen assassin osaamiseen (vaikka De Fiorena tällä oli niitäkin taitoja omastakin takaa) ja niiden kehittämiseen - toisin kuin Chad joka oli ollut sotilas, palkkamurhaaja, salamurhaaja, Oday ja vielä Anubiksen entinen oppilas ja vain harjoittanut itseään vuosien saatossa nuoresta iästä lähtien. Siitä huolimatta Chad antoi nuoremmalleen mahdollisuuden itse siirtyä vapaaehtoisesti tavalla tai toisella pois tieltä, kohotti Andrea pienesti toista kulmaansa kun mies lausui vielä päälle ystävällisen kehotuksen mennä nukkumaan "... Et voi huolehtia toisista, jos laiminlyöt omaa lepoasi ja unentarvettasi - tarkkuutesi heikkenee, kehon motoriikka kärsii, verenpaine nousee ja sydämesi kunto kärsii entisestään rasituksesta mihin kehosi laitat. Puhumattakaan siitä kuinka voit pahimmillaan olla itsellesi että muille vaaraksi ajotyyliisi yhdistettynä. Ei tarvi olla lääketieteen opiskelija tietääkseen nämä asiat Chad." Vakavana pysyttelevän äänen todetessa yksinkertaisesti ne ilmiselvät asiat jotka normaalisti saisivat kenet tahansa edes harkitsemaan sitä pientäkin lepoa kun sille oli mahdollisuus - asiaa tietenkään auttamatta se että Andrea vaihtoi kielen tahallaan mentorinsa omaan äidinkieleen vaikka jääränä - toinen tuskin ottaisi sanoja kuuleviin korviinsa edes Andrealta. Jos Chad olisi ollut vielä sieluton, olisi tilanne täysin eri - hänen ei edes tarvitsisi miettiä tuollaisia asioita - mutta kun Chad oli itse halunnut takaisin kuolevaisen rooliin jossa valitettavasti tuli myös tutut heikkoudet joista tulisi ongelma pitkään jatkuessaan. "Pitääkö jatkaa saarnaamista päivän selvistä asioista aikuiselle miehelle vai ehkä sen yhden ... - yhden ainoan kerran koko elämäsi aikana, ottaa edes jotkin sanat tuonne paksuun kalloosi." Azra oli tehnyt aikoinaan lupauksen Chadille ettei tämä yrittäisi estää miestänsä mikäli tämä halusi koskaan olla eturintamalla suojelemassa toisia vaikka se satuttaisikin naista ja olisi vaikeaa - ehkä onneksi Andrea ei ollut moista lupausta tehnyt Chadille vaan tämä sai tehdä niin vaikka Chad olikin hänen mentorinsa. 

Pandora ei sanonut ajatuksiaan sen enempää ääneen kuten Anubiskaan, vaikka kumpikin noista kahdesta selvästi mietti kolmekin kertaa miten olisi oikein järkevä toimia sen kolmetoistavuotiaan pojan kanssa, joka jumalten sarkastisella huumorilla oli eksynyt juuri heidän luokseen. Pojan oli pitänyt valita juuri heidät vaikka se tiesi tuolle nuorelle kuolevaiselle ongelmia enemmän kuin tämä varmasti edes haluaisi. Pandoran antamatta suoraa mielipidettä vaan jätti lopullisen päätöksen Anubikselle, joka koko ajan tasapainoili kahden päätöksen kanssa. Ihmispuoli hänessä halusi tuntea sympatiaa ja päästää poika lähtemään painotetun varoituksen kanssa. Demonipuoli taas oli valmis poistamaan yhden sielun maanpäältä koska vain, sillä sille ei merkinnyt yksi yhtään mitään. Oli myös valitettavan tosi, että Sophie oli ilmeisemmin ehtinyt ottamaan Samusta jonkinlaisen ystävän itselleen, mutta nyt kun Evey veisi kuopuksensa pois italiasta – ei Sophie saisi enää tietää missä Samu olisi. Poika oli edelleen katulapsi ja sellaiset eivät koskaan voineet olla varmoja eläisivätkö nämä seuraavana päivänä. Jos hän jättäisi pojan elävienkirjoihin… Voisi se pahemmassa tapauksessa tietää ongelmia tulevaisuudessa, katolilainen kirkko oli varmasti hyvä kaivamaan tiedot ulos valitsemistaan henkilöistä ja jos nämä saisivat milloinkaan tietää Samun olevan silloin paikalla kun Anubiksen perheenjäsenet lähtivät matkaan tarkoituksenaan kadota kirkolta… mikä sen painottavampi syy saada poika puhumaan.

”Jumalani, antakaa minulle päätökseni anteeksi.”
Tukahtuneen ja hyvin paljon henkistä tuskaa täynnä olevien sanojen puhuessa viimein ääneen miehen ajatuksissa kun tämä joutui tekemään päätöksensä, joka tultaisiin tekemään vain Anubiksen perheenjäsenten vuoksi. Ei kenenkään muun vuoksi. Pandoran käden kosketuksen tuntuessa posken alueella, kohottautui hopeinen katse hitaasti takaisin naisen omiin silmiin, jotka ihme kyllä antoivat sillä kertaa toisenlaisen viestin kuin silloin aikaisemmin Vatikaanissa. Pähkinänruskeissa silmissä pilkahtaen häivähdys siitä kauan sitten haudatusta tunteesta, jonka joku viisas oli nimennyt rakkaudeksi. Demonipuolen kuitenkaan antamatta mitään takaisin, joka olisi kertonut naiselle edes vähän Anubiksen rakastavan toista vieläkin. Ei mitään. Miehen katseen ollen sinä hetkenä etäinen ja sellaisena se tulisi pysymään niin kauan kunnes demonipuoli asettuisi taka-alalle päivää kohden. Yhden viestin Pandora kuitenkin sai noista hopeisista silmistä ja se oli, että Anubis tulisi hoitamaan asiat loppuun heti sen jälkeen kun kaikki muut olisivat lähteneet. Siihen asti Samu saisi nukkua täysin tietämättömänä tulevasta tapahtumasta, joka ei enää antaisi kuolevaisen nähdä enää seuraavan päivän iltaa.

---

Andrean puhuessa ajatuksensa ääneen sen enempää tilannetta kaunistelematta – osui jokainen noista sanomisista keskelle maalia. Chadin kyllä tietäen oppilaansa olevan oikeassa, mutta jos tämä nyt antaisi ns. ”periksi” nuoremman edessä voisi se tuoda ongelmia tulevaisuudessa tai sitten ei. Loppujenlopuksi Andrea oli todistanut jo monesti nuoreen ikäänsä nähden, että tämä ajatteli paljon syvällisemmin kuin muut ikäisensä ja oli myös paljon tunnollisempi. Tokihan tässä oli sukunsa huonotkin puolet, kuten esimerkiksi Anubikselta peritty tulisuus, joka korostui kaikkein eniten Zayssä – mutta niistä puolista huolimatta Andrea oli kasvanut henkisesti yllättävän nopeasti, etenkin Giovannin kuoleman jälkeen kaksi vuotta sitten.

Sovittelu mielessä tarkoitetun hymyn palatessa takaisin mentorin kasvoille ja vasemman puoleisen käden sormien huitaisten ilmaa pienesti mitätöivänä eleenä ulko-oven suuntaan. Chadin todellakaan aikomatta sanoa ääneen Andrean saaneen tahtonsa sillä kertaa lävitse, mutta sen sijaan että tämä vanhempi mies olisi kävellyt oppilaansa ohitse eteistä kohti, naksautti kieli ylähampaiden takaosaa pienesti ja huvittunut hymähdys viimeisteli kaiken sen. Tuolla kaikella Chadin suostuen (ihme kyllä) jäämään Maryamin luokse hetken pidemmäksi aikaa ja jopa asettumaan levolle vierashuoneen puolelle.

Chadin ja Andrean poistuessa viimein vierashuoneen puolelle, jäi Maryam tiskaamaan teekuppeja puhtaaksi juoksevan veden avulla kuin että olisi heittänyt kupit tiskikoneeseen. Tuon pienen teon antaen naiselle aina mahdollisuuden miettiä ja järjestellä ajatuksiaan. Se mitä Chad oli heille kertonut ja ehdottanut seuraavaksi suunnitelmaksi, olisiko se kaikki pelkkää puhdasta hulluutta vai voisivatko he todella onnistua moisessa? Soluttautuminen takaisin katolilaisen kirkon riveihin ja vieläpä niin, ettei heitä koskaan saataisi moisesta petturuudesta kiinni. Maryam ei ollut myöskään kuullut Adettesta mitään, ei sen jälkeen kun ystävänsä oli ilmoittanut erostaan kihlattunsa kanssa. Olisiko Pariisissa kaikki yhtään sen paremmin? Viimeisimmän kupin päätyessä laitetuksi kuivumaan ylösalasin, suljettiin vesihana pyyhkeen avulla johon kädet kuivattiin lopuksi. Maryamin vilkaisten kellotaulua selkänsä takana. Vartin yli viisi aamulla. Aurinko olisi jo alkanut nousemaan itäisen taivaanrannan suunnalta. Maryamin ottaen mukaansa tarjoilulautaselle jääneen mustikka muffinssin ja mennen takakuistille odottelemaan aamun valkenemista. Kehon istuutuessa tuolle kolmen istuttavalle penkille ja vihreiden silmien kohdistuen auringon nousun suuntaan, joka oli alkanut jo hiljalleen värjäämään taivaanrantaa verenpunaiseksi syvän tumman sinistä taivasta vasten.

Sen aamu öisen hetken valuessa tuosta eteenpäin silkan valmistelun pohjalla - johon kuului pääasiallisesti Eveyn kulkeminen talon sisäpuolella huoneesta huoneeseen tarkistaakseen että jokaikinen Sophien tavara olisi varmasti mukana eikä jäisi jälkeen varsinkin kun Pandora oli antanut tyttärelleen vain tunnin aikaa toimia - Pandoran ja Anubiksen puolestaan valmistautuen eri tavalla kuin heidän esikoisensa mitä tuli tuohon kolmetoista vuotiaaseen poikaan jonka kohtalo olisi sillä hetkellä Anubiksen käsissä. Olihan toinen luvannut hoitaa lapsen kunhan muut olisivat lähteneet ja olisivat niin kaukana - etteivät nämä tietäisi sitä mitä tuossa vierashuoneessa tulisi tapahtumaan, vaikka edelleenkin ajatus lapsen murhaamisesta millään tapaa ei todellakaan ollut mieltä, saatika sydäntä lämmittävä. Viimein näyttäen edes jotenkin sen suuntaiselta, että tavarat olisivat tärkeimmillään kasassa - oli Evey mennyt ensimmäisenä autotallin puolelle viedäkseen tavarat sekä Sophien takapenkille, joista tämä jälkimmäinen oli nukahtanut uudemman kerran paljon rauhallisempaan uneen lääkejuoman ansiosta - eikä toivottavasti heräisi ennen kuin aurinko olisi jo korkealla taivaalla ja he silloin suhteellisen kaukana kohti määränpäätä jossa toivottavasti olisi turvallisempaa kuin Italiassa sillä hetkellä, Pandoralla todellakaan olematta mitään aikomusta päästää Eveytä ajamaan kyseisen yön jälkeen, joka oli suonut naiselle vain muutaman tunnin yöunet puhumattakaan veren menetyksestä ja kyljen alueesta johon jäisi todennäköisesti ristin-muotoinen arpi koko loppuelämäksi ellei jokin muu yliluonnollinen asia korjaisi asiaa saatika sitten kulkemaan yksin aavikolle lapsen kanssa - tai minne tämä nyt aikoisikaan kadota siksi aikaa. 

Koko tuon ajan hiljaisuus oli pitäytynyt uudelleen talon sisällä, kenenkään puhumatta ellei ollut pakko tai keskittyi aivan johonkin muihin asioihin kunnes viimein kun kello oli ylittänyt aamu viiden ja aurinko oli nousemassa hiljalleen taivaanrannan takaa kohti uutta päivää, olivat ruskeat silmät vilkaisseet pyytävästi viimeisen kerran Anubista kohden - yksinkertaisesti tarkoittaen avaimia tuohon autoon joka oli aikalailla ainoa keino pois tuolta keskeltä metsää ja siltikin toinen oli luvannut sen lainaan heille siksi aikaa että he pääsisivät pois. Eveyn ja Sophien tähden. 

Omalla tavallaan, Pandora oli olettanut se olisi siinä - he vain pääsisivät lähtemään suoraan nyt kun Evey oli jäänyt toviksi autotalliin ja näyttänyt päällisin puolin löytäneen kaiken matkaan, sekä Pandora oli jopa viimeisimpänä puolen tunnin aikana varmistanut ettei mikään talossa vihjannut sen suuntaan että siellä olisi koskaan ollutkaan ketään heistä joten käytännössä he olivat siis valmiita - mutta kun autotallin ovi, jonka sivusta pääsi uudelleen olohuoneeseen avautuessa vielä viimeisen kerran - kääntyi kysyvä katse katsomaan Eveytä joka vastasi omalla hopeisellaan univajeesta ja pitkästä yöstä huolimatta takaisin, olisi kuka tahansa kysynyt jo heti että unohtuiko kuitenkin jotain - mutta katsoessaan Eveytä silmiin... näki äiti jälleen sen tietyn katseen, jonka tämä oli nähnyt niin useasti lapsestaan aiemminkin - ja se sai mielen manaamaan väkisinkin ja tämän paljon vanhemman naisen huokaisemaan raskaasti. "Evey ei. Jo yhdestä lapsesta huolehtiminen nykyisessä tilanteessa on hankalaa - ja tosissasi edes harkitset toista siihen lisäksi matkaan?" Pandoran lausuessa viimein ääneen, vaikka heti tuon sanottuaan olisi nainen halunnut ottaa osan niistä takaisin kun noissa hopeisissa silmissä välähti selvästi jokin - joka ei täysin ollut iloinen kuulemastaan "Ja mitä? Että voisitte jättää hänet ilman lääkkeitä jonnekin. Tai pahimmillaan - jommankumman teistä viedä lapselta hengen meidän vuoksemme? Tai ehkä jopa antaa katollisen kirkon tehdä senkin jos käy ilmi että hän on ollut täällä." Ehkä tuossa kohtaa olisi ollut paljon parempi vain valehdella toiselle ja jatkaa eteenpäin siinä toivossa että sen yhden kerran Evey uskoisi joka sanan - mutta valitettavasti tuo lause oli juuri sellainen joka kuulosti siltä kuin Evey olisi hyvin tietoinen salamurhaajien ja vanhempiensa tavoista kokemuksesta sen painokkaimmassa muodossa ja olihan tuo nuorin osunut jopa oikeaan yhdessä arvauksessaan. Valitettavasti. 

"Evey, et ajattele tätä järkevästi. Miten pärjäät aavikon poikki kahden lapsen kanssa? Tai mitä jos kirkko nyt onnistuu löytämään teidät, miten suojelet heitä? Ja miten ihmeessä ajattelit saada kolmetoista vuotiaan pojan mukaan, ilman että joudut kertomaan tästä - ja pahimmallaan saamaan sen pojan entisestään vaaraan?" Äidin tuodessa ilmi heti ne seikat, jotka puhuivat väkisinkin koko tuota ideaa vastaan kaikessa sen olomuodoissa, hyvin vakavina asioina mikäli yksikin niistä edes tapahtui - sillä totuus oli että aavikolla oli erittäin vaikea kulkea edes yhden lapsen kanssa monien vaarojen sekä karun ympäristön takia (heillä kyllä oli kokemusta siltä osalta) - entäpä sitten toisen lapsen kanssa sitten. Eikä kirkko todellakaan tulisi olemaan sen helläkätisempi tai armeliaampi Samullekaan mikäli jokin menisi pieleen pahasti. 

"Onko katulapsi sen vähäpätöisempi kuin lapsi kenellä on vanhemmat. Sin oli orpo kauan aikaa, ennenkuin tämä löytyi - ja hänellä oli sentään perhe joka huolehti niiden vuosien jälkeen kun tämä oli paennut. Isä eli kadulla lapsena, ennenkuin päätyi salaseuraan. Chad oli ihan yhtälailla ennenkuin isä löysi hänet, samoin Azra ja kaikki muutkin kasvatuskodin lapset. Eikö Samu ansaitse ihan yhtälailla toisen tilaisuuden elämässä, sen sijaan että se päättyisi tässä ja nyt?" Pandoran voimatta olla hieraisematta pienesti ohimon aluetta noille sanoille - jotka eivät todellakaan auttaneet tilanteessa jossa omatunto olisi halunnut säästää Samun hengen ja ei olisi halunnut edes toteuttaa suunnitelmaa, mutta Evey oli tehnyt pointtinsa kyllä selväksi ja nuorempi tiesi sen aivan liian hyvin itsekin - vaikkakin juuri tuo tilanne erosi hyvin paljon kaikista niistä muista. He olivat käytännössä lähdössä maanpakoon siinä pelossa että he menettäisivät päänsä, eikä kyse ollut vain niistä ns. "etuoikeuksista" jonkun toisen taustaan nähden vaikka se tarjosikin yhden niistä syistä miksi edes lapsen päiviltä hoitamista oltaisiin harkittu. Todellisuudessa Pandora ei voinut olla pohtimatta miten ihmeessä Eveystä - joka oli puoliksi demoni - jolle elämä ei ollut todellakaan aina kohdellut reilusti tai kuin kukkaa kämmenellä oli sitä haluttu tai ei - jaksoi vain olla... vieläkin lempeä ja hyvä muille, vaikka tällä olisi ollut monen monta tilaisuutta kääntyä aivan toisenlaiseksi. Silmien vilkaisten ranteeseen asetettua kelloa, vain todetakseen että heiltä loppuisi tuota menoa aika mikäli he tosissaan aikoisivat pitää aikataulusta kiinni ja samalla pitää selvän etumatkan jahtaajiinsa nähden.