I only fear that I don't have enough time left

Eveyn onneksi vastaten omilla keventävillä sanoillaan takaisin mikä antoi Giovannille sanattoman luvan olla pahoittelematta nostamaansa puheenaihetta sen enempää. Naisen itse tuoden esille; Suora kysymys, suora vastaus. Tämän siirtyessä kiireettömästi seisomaan miehen vierelle oikealle puolelle ja kummankin heistä vain jääden katsomaan avautuvaa maisemaa, joka hiljalleen peittyi illan syventäviin varjoihin ja lopulta katoaisi kokonaan näkyvistä yötä vasten. Tuona yhtenä hetkenä edesmennyt ihmispuoli olisi ollut valmis antamaan mitä vain, että olisi saanut seisoa Eveyn vierellä vielä asteen pidempään ja kuunnella vain toisen hengitystä, tuntea naisen läsnäolo vierellään… sen kaiken jälkeen, kun hyvästien aika oli tullut sairaalassa Giovannin kuolinpäivänä. Valitettavasti Silvana ei ollut tehnyt poikansa kanssa samaa virhettä kuin aikoinaan Anubiksen kanssa. Giovanni ei saisi koskaan muistaa mennyttä elämäänsä.
”Tunsitte siis edesmenneen pikkuveljeni?”
Askeleiden vieden välimatkan umpeen parvekkeen kaiteen kanssa ja keho kääntyi ympäri, jotta se pääsi nojaamaan tasoa vasten. ”Mike De Fiore, isäni puoleisen suvun mustalammas vaikkakin olikin viisasmies.”
Eveyn lausuessa pahoittelunsa Giovannin veljen poismenolle, saivat sanat vain miehen hymähtämään pienesti ja laskemaan katseensa hetkeksi lattiaan.
”Valitettavasti joidenkin meistä pitää lähteä tästä elämästä liian aikaisin ja yksi näistä henkilöistä oli valitettavasti myös veljeni Mike.”

Miehen ehtien osittain miettimään seuraavan keskustelun aloittamista, mutta silloin parvekkeen ovensuulle ilmestyi yksi ryhmään osallistujista ja pyysi Giovannia palaamaan takaisin Silvanan pyynnöstä. Tämän vieraan myös lisäten oman ja muidenkin ryhmän jäsenten kiinnostuksen kuulla Giovanninkin kuulumiset vuoden takaa. Tuon viimeisen lauseen saaden tämän parvekkeen kaidetta vasten nojaavan miehen henkäisemään asteen raskaammin ja lausahtamaan luovuttaneena;
”Näyttää sille, että läsnäoloani kaivataan jo muualla.”
Kehon suoristautuen takaisin ryhdikkäämpään seisoma asentoon ja merenpihkan väriset silmät kääntyivät vielä kerran vilkaisemaan Eveyn suuntaan. Kaksikon katseiden kohdatessa toisensa pituuseron saneleman säännön mukaan. Tunteen, joka sinä hetkenä olisi vain halunnut kohottaa toisen käden ja ojentautua ottamaan kevyesti naisen päänsivustalla roikkuvasta hiuskiehkurasta hellästi kiinni, syöksähtäen äkillisesti kehon lävitse ja salvaten hengityksen pieneksi ajaksi. Giovannin hengittäen yhden kerran syvempään ja pakottaen itsensä hymyilemään ystävällisesti – vaikka aivan hetki sitten kokemansa oli aiheuttanut enemmän kuin hämmennystä tyynessä mielessä. Mikä ihme häntä oikein vaivasi tuon vieraan naisen läheisyydessä? Tumman äänen lausuen niin ettei kolmas osapuoli sitä kuulisi.
”Toivottavasti tapaamme uudelleen, rouva De Fiore.”
Giovannin suoden naiselle kohteliaan käsisuudelman (vaikkakin naisen ihon koskettaminen tuntui pisteliään polttelevalle sydämen seutuvilla) ja poistuen häntä noutaneen vieraan jäljessä takaisin juhlatilan puolelle. Giovannin kuitenkaan palaamatta vielä äitinsä vierelle vaan pyysi tuota noutanutta vierasta kertomaan hänen joutuneen lähteneen käymään kylpyhuoneessa juomansa viinin vuoksi.

Yläkerrassa sijaitsevan kylpyhuoneen oven sulkeutuessa ei siitä kestänyt kauankaan, kun hanasta alettiin laskemaan kylmää vettä ja kämmenet kauhaisivat vettä kasvoille. Giovannin pitäen kasvonsa koko ajan alaspäin suunnattuna, mutta antoi hetkeksi itsensä katsoa itseään kuvajaisesta kulmiensa alta. Merenpihkan väristen iiristen peilautuen takaisin. Tuona hetkenä Giovannista tuntuen kuin olisi katsonut vierasta henkilöä. Uloshengityksen tapahtuen asteen hitaammin ja silmäluomet laskeutuivat takaisin katseen peitoksi.
”Olet Giovanni Steinmann äitisi suvusta. Olet asunut Sveitsissä lapsuutesi ajoista lähtien. Isäsi sukua et ole koskaan kunnolla tavannut ja muuta et ole koskaan kaivannut.”
Miehen lausuen oman mantransa ajatuksissaan. Yksinäisen vesipisaran valuessa nenän vartta pitkin ja tipahtaen alas hiljaa helähtäen lavuaarin posliinipintaa vasten. Tumman ja jyrkän äänen lausuen silloin Giovannin korvien välissä, kuin puhuja olisi ollut suoraan nenän edessä.
”Sinä olet Giovanni De Fiore. Minun sukupuun lapseni, minun yksi perillisistäni.”
Säikähdyksen saaden silmät rävähtämään auki ja pään kohottautumaan eteenpäin, mutta oman kuvajaisensa sijasta peilistä heijastui toinen henkilö; Mustatukkainen, kolmenkymmenen vuoden iän ylittänyt, samat silmät omistava ja kasvojen ilme oli jyrkkä. Kuin puhuja olisi katsonut henkilöä, joka oli eksynyt omalta polultaan. Kyseisen saaden Giovannin kavahtamaan kauemmaksi ja hieraisemaan silmiään. Näkökentän kirkastuessa uudelleen, oli kylpyhuone juuri sellainen minkälainen sen pitikin. Käsipyyhkeen tullen otetuksi alas seinäkoukusta ja kasvot kuivattiin siihen painellen.
Ehkä viinin juominen (vaikka sitä olikin ollut vähän) ei ollut sittenkään hyvä idea pitkän työpäivän jälkeen.

Hän oli ollut aikeissa palata vielä juhliin muiden seuraksi, mutta ehkä nyt oli vain parempi todeta - ettei päästä tai mistään muustakaan olisi jatkamaan iltaa pidemmälle. Giovannin poistuen huvilasta yhtä huomaamattomasti kuin oli sinne saapunutkin, palvelijoiden takaoven kautta. Viileän syysillan ottaen kasvojen ihon vastaan, selkeytti se ajatusten kulkua ja sai sydämen rintakehän sisimmässä rauhoittumaan. Käsien kohottaen villakangastakin kaulusta asteen paremmin suojaamaan tuulelta. Ehkä pieni kävely niityllä selkeyttäisi ajatukset kokonaan.

Puhe Mikesta saaden jälleen tuon saman reaktion Giovannissa kuin se oli tehnyt kaikkien niiden vuosien aikana, seurasi hopeinen katse tuota vanhempaa miestä kaikessa hiljaisuudessa vaikka sen hetken aikaa Eveyn olisi tehnyt mieli reagoida samalla tavoin kuin niin monta kertaa ennenkin kun keskustelu oli vaihtunut Mikeen: normaalisti Evey olisi kietonut kätensä Giovannin vartalon ympärille ja kuiskannut tuolle että kaiken olevan hyvin ja Miken kohtalo ei ollut koskaan ollut tuon vika vaikka viimeinen keskustelu veljesten välillä olikin ollut iso riita, jota Giovanni ei ollut koskaan saanut korjata ennenkuin oli ollut liian myöhäistä. Eveyn nähden jälleen tuon saman surun Giovannin silmistä, vaikka tämä painoikin katseensa lähemmäs maata - ja se rikkoi joka kerta Eveyn sydämen joutuessaan katsomaan rakastaman miehen kärsimystä, mutta sillä kertaa… Eveyn joutuen lähemmäs pakottamaan itsensä pysymään paikallaan ettei olisi toteuttanut tekoaan vanhan tavan mukaisesti.
Giovannin mainitessa Miken olleen suvun mustalammas, sai se pienen hymähdyksen kuulumaan huulien välistä. Kuinka monta kertaa Evey oli niiden vuosien aikana saanut kuulla tuon saman toteamuksen De Fioren sukuun kuuluvien huulilta puhuessaan tuosta aivan liian nuorena menehtyneestä miehestä… oli nainen ollut erimieltä tuosta miehestä. Tekikö muka rajojen kokeilu ja vanhempien tahtoa vastaan kapinointi automaattisesti suvun hylkiön muiden silmissä…?

Kaksikon välisen hetken keskeytyen lopulta tuon kolmannen osapuolen toimesta joka oll varta vasten tullut etsimään Giovannia tämän äidin pyynnöstä, kääntyi kummankin katse tuohon tulijaan joka kivenkovaa viittasi sanoissaan haluavansa kuulla muun ryhmän kanssa miehen kuulumiset viimeisen vuoden takaa - sai se raskaan huokaisun kuulumaan vain vasemmalta puolelta kun Giovanni joutui palautumaan takaisin velvollisuuksiin kartanon sisäpuolella johon kuului valitettavasti myös vieraiden viihdyttäminen - kertoi se ettei kyseinen ajatus juurikaan lämmittänyt tuota miestä sillä hetkellä - suotiin tuolle vain rohkaiseva hymy jonka takaa yritettiin viestiä miehelle lohduttavasti: ”hetken se vain sattuisi”, sillä hän ei voisi tehdä mitään estääkseen tuon lähtemistä vaikka kaikista mieluummin Evey olisikin viettänyt iltansa tuon kanssa vaikka sitten kylmässä ulkoilmassa. Miehen suorittaessa uudemman kerran ryhtinsä koko pituuteensa ja tehden selvästi lähtöä, kohdistuivat viimeisen kerran ne kaksi täysin eriväristä silmäparia toisiinsa - oli sen hetken aikaa kaksikon välillä tuo käsin kosketeltava jännitys kuin kumpikin olisi halunnut tehdä jotain aivan muuta kuin näiltä olisi voitu odottaa sillä hetkellä sillä ulkopuolisten silmissä (sekä Giovannin) he tapasivat tuona iltana ensimmäistä kertaa. Sen hetken aikaa, Evey olisi toivonut tuntevansa taas sen kämmenen kosketuksen kasvoillaan ennenkuin sormet olisivat kiivenneelle hitaasti pyörittämään tuota aina silmäkulman yläpuolelle karkaavaa hiuskiuhkuraa kiireettömästi ennenkuin se olisi asetettu takaisin korvan taakse… mutta sitä tulematta.
Sen sijaan, sai oikea kämmen tuntea hetkellisesti tuon tapoihin kuuluvan käsisuudelman, miehen huulien kosketuksen iholla jättäen tuon polttavan tunteen suudeltuun kohtaan vaikka kyseinen kontakti oli kestänyt vain hetkellisesti.
”Toivon samaa myös, herra Steinmann.” Nainen sai onneksi vastattua vähintäänkin yhtä kohteliaasti kuin kaikki olisi ollut täysin hyvin, kuin kyseessä olisi ollut vain normaalien hyvästien sanominen kahden tuntemattoman kesken, jonka jälkeen Giovanni alkoi hitaasti poistumaan tuon tätä noutaminen vieraan kanssa - jäi Evey vielä itse tuonne parvekkeelle. Vasta kun hopeiset silmät olivat nähneet tuon kaksikon kadonneen täysin varmasti takaisin kartanon sisätiloihin ja ylimääräiset katseet olivat varmasti tuon alueen ulkopuolella, rojahti keho hetkellisesti asteen raskaammin tuota parvekkeen kaidetta vasten, käsien ottaen tukea tuosta kivisestä ja kylmästä reunasta sen hetken aikaa - Eveystä tuntuen sillä hetkellä että hän ei olisi saanut kunnolla vedettyä happea keuhkojen kautta.
”Älä… ei nyt… olet selviytynyt pahemmastakin, kyllä se tästä…” Arabian kielen mumisten hiljaa itsekseen kuin rohkaisuna, vaikka Evey tunsikin häviävänsä sen tunteiden taiston sillä kertaa mitä enemmän aikaa kului tuolla parvekkeella, sormien painaen kovemmin kaidetta otteessaan niin että sormien pinta muuttui valkoiseksi. Hopeisten silmien sulkeutuen lopulta katseen tieltä kuin haudatakseen ne näkyvät tunteensa edes hetkeksi, henkäistiin keuhkoihin paljon syvemmin ilmaa ja päästettiin väristen huulten välistä ulos. Tuon saman toistuen vielä pari kertaa, ennenkuin Evey tunsi itsensä rauhoittuvan edes sen verran että hän olisi valmis siirtymään takaisin sisälle ja leikkimään kaiken olevan toistaiseksi hyvin. Hän kyllä kerkiäisi romahtamaan myöhemmin hotellihuoneessaan muiden silmien ulottumattomissa, mutta sitä iloa ei noille kyykäärmeille annettaisi niin kauan kun hän tulisi olemaan muiden katseiden arvioinnin alla.

Illan alkaen näyttämään viimein loppumisen merkkejä Eveyn osalta tunnin seurustelun lomassa, jona aikana De Fioren edustajaa oltiin riepoteltu keskustelusta keskusteluun vailla juurikaan minkäänlaista taukoa - oli se viimeinen tunti tuntunut toisaalta varsin puuduttavalta vaikka myös jatkuva kiire oli auttanut pitämään ajatukset edes hieman kauemmin kasassa. Jossain kohtaa iltaa katse oli yrittänyt nopeasti tähdentää Giovannin läsnäoloa tuossa vierasjoukkion luona tai Silvanan viereltä, jossa tämä nyt todennäköisemmin olisi luullut löytyvän… vain todetakseen tuon kirjaimellisesti kadonneen sillä kertaa täysin koko rakennuksesta jopa naisen omaksi yllätykseksi. Eikö Silvana nimenomaan ollut lähettänyt jonkun vieläpä hakemaan tätä että tämä olisi ollut äitinsä vierellä viihdyttämässä vieraita?
Tarkalla kuulolla nainen oli kuitenkin lopulta saanut edes sen verran selville että kukaan muukaan ilmeisesti ei tiennyt varmaksi miehen sijaintia - vieraiden välillä ihmetellen toisilleen tuota outoa katoamista sillä Giovannia ei ollut näkynyt ainakaan sisätiloissa viimeiseen tuntiin.

Tyhjän viinilasin tullen luovutetuksi ulko-oven vieressä seisovalla tarjoilijalle, Eveyn pääsemättä itse poistumaan niin huomaamattomasti ja vaivatta kuin Giovanni joka oli ymmärtänyt käyttää henkilökunnan tiloja hyödykseen poistuessaan paikalta - oli taas Evey kirjaimellisesti ollut jo useamman minuutin toinen jalka poistumassa takavasemmalle vaikka vieraat yrittivät kiven kovaa saada tätä harvinaista vierasta jäämään pidemmäksi aikaa, ellei jopa tappiin asti sillä ilta oli kuitenkin nuori ja paranisi vain myöhyyttään. Lopulta nainen oli onneksi saanut kangastakkinsa kartanon henkilökunnan hoiteista ja livahtanut ulko-ovista sopivalla hetkellä ulos - ei Evey voinut olla henkäisemättä asteen raskaammin helpotuksesta kun juhlien hälinä sai sillä kertaa saada kartanon sisätiloihin ja hän taas sen ulkopuolelle - yötä lähestyvän hiljaisuuden vain valliten ympärillä rauhoittavasti vaikka viimeisen tunnin sisään sää rauhaisa sää oli näyttänyt muutoksen merkkejä mahdolliseen syyssateeseen. Aiemmin taivaalla loistaneen kuun ollen kadonneena tummien pilvien taakse, taivaan myrähtäessä jossain kauempaa uhkaavasti enteillen nopeasti saapuvaa sadetta - astui Evey silloin viimeisen portaan alas kartanon pihaan, silmien selaten nopeasti tuota suojattua tekstiviestiä Siniltä joka kertoi pääasiallisesti miten Samulla ja Sophiella oli sujunut se ilta - kertoen lasten olevan sillä erää jo nukkumassa vaikka Sin lupasikin olla tarkkana varsinkin Sophien kanssa tämän ikävien painajaisten tai yökävelyjen varalle - pikkuveljen vielä varmistaen seuraavan päivän aikataulutusta - sai tuo kaikki pienen hymyn poikasen kohoamaan väkisinkin punertavien huulien pinnalle lukiessaan tuota kaikkea - sillä toisaalta, harvoin Evey pystyi luottamaan lapsiansa henkiä ihan kenen tahansa käsiin menneisyyden tapahtumien vuoksi: niin ollen tapahtunut Andrean kohdilla ja nyt myös Sophien sekä Samun, joten kun hän luki Sinin viestiä… tunsi Evey ehkä hetkellisesti helpotusta tietäessään kaiken olevan hyvin vaikka hän tiesi Sinillä olevan varmasti jälleen monta rautaa tulessa samaan aikaan oman perheensä, Azran ja Chadin perheen kanssa ja nyt vielä hekin lisäksi kaiken Uuden liiton johtamisen lisäksi.

Katseen nousten sen verran irti kännykän näytöstä että hopeiset silmät pystyivät tarkistamaan ettei hänen kyytinsä olisi vielä saapunut paikalle, vaikka hän kyllä tiesi kuljetuksella menevän varmasti vielä hetken tovi ennen paikalle saapumista sillä hän ei ollut heti päässyt lähettämään kutsuviestiä eteenpäin hyvissä ajoin. Taivaan jyrähtäessä uudemman kerran, sillä kertaa paljon lähempää heidän sijaintiaan - sai se katseen nousemaan hetkellisesti kohti tuota samaista ääntä, hänen voiden vain toivoa että kuljetus saapuisi ennen rankkasateen laskeutumista.

Toisen jyrähdyksen kuuluessa jo paljon lähempää huvilan aluetta meni siitä vain hetki, kun vesipisarat alkoivat ropisemaan alas taivaalta. Syyssateen peittäen pilvillään peittoon tuon kauniin tähtitaivaan, jota oli voinut ihastella alkuillasta. Eveyn onneksi pihamaalla pystyi odottamaan laajan katoksen alla tilattua autoa, jonka etuvalot halkaisivat hämäryyttä hetken kuluttua. Auton noustessa tuota loivaa mäkeä ylös ja kaartaen u-muotoisen pihatien poikki huvilan etuoven edustalle, josta Evey otettiin kyytiin kuljettajan kohteliaiden tekojen jälkeen. Autossa soimatta sen enempää radio kuin mikään muukaan musiikki. Ainoastaan vesipisaroiden ropiseminen ikkunoihin oli ainoa ääni tuossa hetkessä. Kuljettajan alkamatta myöskään rikkomaan hiljaisuutta itsensä ja kyydissä istuvan välillä – sillä siihen aikaan illasta moni arvosti jo omaa rauhaa ja vain nopeaa pääsyä määränpäähänsä.

Kaupungin laitaman jäädessä kauaksi ja kaupungin valojen alkaessa valtaamaan pimeyttä enemmän – ei tuosta kestänyt kauankaan, kun auto saapui perille hotellille. Kuljettajan kiertäen aukaisemaan oven Eveyn edestä ja toivottaen toiselle kohteliaasti hyvää illan jatkoa. Tämän henkilön sitä niinkään sanomatta ääneen, mutta kieltämättä tämä vähän ihmetteli hotellin vaatimattomuutta Eveyn tasoiselle henkilölle, jonka olisi luullut yöpyvän jossain paljon paremmassa hotellissa kuin tuolla paikassa. Käden kohottautuen vielä koskettamaan miehen päätä suojaavan lakin lippaa ennen kuin kuljettaja jo poistui takaisin kuskin paikalle ja ajoi pois. Eveyn jääden seisomaan yksin kadulle, jossa vain pari ohikulkevaa ihmistä ohitti tämän. Ympäristön ollen siihen aikaan illasta rauhallinen – sillä suurin osa ihmisistä oli jo ajanviettopaikoissaan tai kotonaan.

Hotellin pyöröoven päästäen naisen kulkemaan sisälle aulaan ja sieltä tämän reitti olisi hyvin todennäköisesti kulkenut varattuun hotellihuoneeseen. Kaiken vaikuttaen olevan juuri niin kuin pitkin olla sinä hetkenä – jos ei ottanut huomioon sitä pientä epämukavaa varoituksen tunnetta, joka jäyti takaraivossa kuin viallinen säe muuten kauniissa kappaleessa. Joku varjosti Eveytä. Hotellin aulassa tietenkään olematta muita sinä hetkenä. Vastaanotto tiskillä seisonut henkilökin oli jossain käymässä hotellin muissa tiloissa. Raskaamman kämmenen laskeutuessa varoittamatta naisen olkapäälle ja tehden eleellä selväksi, että matkanteko päättyisi siihen. Meni tilanteesta vain murto-osa eteenpäin, kun seuraavaksi tuo naisen yllättänyt henkilö oli kiepautettu naisen eteen polvilleen ja väännetty olkapäätä koskettanut käsi kipeästi selän taakse.
”Evey, se olen minä.”
Giovannin äänen halkaisten kiihtyneen sykkeen lävitse kuuloaistin. Naisen valmiustilaa korostaen hopeisten iiristen väritys, jotka lähes kiilsivät puhtaasta hyökkäysvalmiudesta. Tuon miehen, joka oli puhutellut itseään tutulla nimellä, nostaen vapaan kätensä antautumisen merkiksi ilmaan ja näyttäen samalla, ettei todellakaan pitänyt mitään kädessään. Otteen päästäessä viimein irti kädestä, kampesi Giovanni itsensä seisomaan lattian rajasta ja joutui pyörittämään pari kertaa olkapäätänsä samalla kääntyen ympäri naista itseään kohti, jonka ilme kertoi sinä hetkenä varmaan enemmän kuin tuhat sanaa; Mitä ihmettä mies oikein teki tuolla hotellissa?!

Käsien kohottautuen aavistuksen ylöspäin poliittisen oloisesti ja viestittäen sanattomasti naista rauhoittumaan.
”Haluan keskustella sinun kanssasi yhdestä asiasta, koska en voinut puhua siitä Silvanan korvien lähettyvillä huvilalla.”
Katseen vilkaisten vaivihkaa nopeasti ympärille kuin haluten varmistaa, että he todellakin vielä olivat yksin tuolla aulassa.
”Ja ennen kuin alat kysymään miten löysin sinut – niin majapaikkasi ei ole mikään valtion salaisuus, kun vain osaa kysyä oikeilta ihmisiltä. Fiksua toki valita näinkin vaatimaton hotelli – sillä sinua varmasti yritettäisiin etsiä kaupungin hienoimmista majapaikoista ensin.”
Giovannin pitäen tahallaan pienen tauon aloittamassaan puheenvuorossa. Antaen itsensä hetken vain katsoa naisen kasvojen ilmettä ja kehon eleitä miten toinen alkaisi reagoimaan kaiken edessä. Kieltämättä seuraava tieto, jonka nainen tulisi kuulemaan voisi aiheuttaa uuden hyökkäyksen miestä itseään kohtaan.
”Tiedän sinun olevan pakomatkalla, mutta en ala kaivamaan sitä enempää. Se mikä minua sinussa kiinnostaa on se, että olen nähnyt sinut aikaisemmin. Muistin sen vasta myöhemmin…”
Silmien siristyen hetkeksi ja kulmien kurtistuessa. Miehen selvästi yrittäen palauttaa mieleensä muistoa menneisyydestä, mutta valitettavasti tuo muisto ei ollut niitä mukavampia joita Evey olisi varmasti toivonut. Giovannin palauttaen mieleensä sen yhden illan, kun hän oli saanut tehtävän kirkolta mennä De Fioren kartanolle ja tarvittaessa tappaa kaikki siellä olevat, mutta jokin oli saanut silloin miehen perääntymään tilanteesta. Hän oli nähnyt siellä sen valokuvan perheestä. Valokuvan, jossa olivat seisoneet kaikki ne viisi henkilöä ja katsoneet hymyillen kameraan. Siinä kuvassa oli Evey ollut ja kaksi nuorempaa henkilöä; tyttö ja poika.

”Tunnistin sinut siitä perhevalokuvasta, jonka olin nähnyt aikaisemmin. Seisoit siinä näköiseni miehen vierellä ja näytitte oikeasti olevan onnellisia. Kerro minulle… kuka sinä oikeasti olet?”
Giovannin ehtien esittämään kysymyksenä ääneen ennen kuin jokin pakotti miehen kohottamaan kätensä äkillisesti ohimoilleen ja selvä kivusta kertova sihahdus pääsi hampaiden välistä. Samaan aikaan Silvana oli huomannut esikoispoikansa kadonneen ja mitä tuon kuvan kauniin naisen sisäiseen demonipuoleen tuli – ei se todellakaan aikonut päästää Giovannia liikkumaan ympäriinsä mielensä mukaan. Varsinkin kun Evey oli ilmestynyt liian lähelle ja pelkällä läsnäolollaan uhkasi rikkoa tarkoin varjellun kulissin. Silvana oli solminut sopimuksen muinaisen voiman kanssa jo pari vuotta sitten ja sitä ei mikään puolidemoni horjuttaisi.

Tilanne oli eskaloitunut hyvin nopeasti kun se paljon isompi ja painavampi käsi oli laskeutunut paljaan olkapään päälle selvästi valmiina pysäyttämään tämä yksin liikkuva nainen paikalleen että tämän matka ei olisi jatkunut sitä eteistilaa pidemmälle. Hopean kohdaten tuon meripihkaa muistuttavan katseen sillä kertaa miehen yläpuolelta kun tämä oltiin kampitettu nopeasti polvilleen maahan ja tehty tästä hetkellisesti kykenemätön toimimaan mikäli henkilö olisi osoittautunut joksikin toiseksi kenellä ei ollut niin viattomia ajatuksia kuin Giovannilla… vaikka valehtelematta Giovannin olleen sillä kertaa onnekas että tämän sanat pääsivät Eveyn lävitse viime hetkellä, sillä seuraavaksi Giovanni olisi löytänyt itsensä tikarin terä kaulallaan, joka oltiin piilotettu mekon alle piiloon ulkopuolisten silmiltä. Katseen, josta näkyi selvä hyökkäysvalmius, alkoi vähitellen muuttumaan asteittain normaalimmaksi, ymmärrettiin viimein päästää Giovannin kädestä irti että toinen olisi päässyt nousemaan takaisin koko pituuteensa - niinkuin tämä tekikin vaikka jokaikinen siitä eteenpäin tapahtuva liike olikin harkittu ja sitäkin enemmän poliittinen ettei Evey olisi hyökännyt uudemman kerran toisen päälle - vaikka sitten itsepuolustuksena, vaikka todellisuudessa Evey joutui vetämään asteen syvemmin henkeä ettei olisi ripittänyt Giovannia siihen paikkaan. Mitä helvettiä toisen päässä oikein liikkui sillä hetkellä!? Seurata nyt häntä hotellille ja yllättää takaapäin ilman minkäänlaista varoituksen sanaakaan keskellä yötä, ja mitä ihmettä toinen edes teki siellä päin kaupunkia??? Eikö Giovannin olisi kuulunut olla lepäämässä omassa kodissaan ja valmistautunut seuraavaan päivään niinkuin kaikki muutkin normaalit ihmiset?

Eveyn nähden sen hetken aikaa kuinka Giovanni käänsi katseensa ympäristöönsä kuin haluten varmistaa sata varmasti ettei kukaan olisi näkemässä tai kuulemassa heitä sillä hetkellä, Eveyn sitä sanomatta ääneen mutta ajatteli kylläkin: oliko Giovanni kuitenkin tietoisempi äitinsä todellisesta luonteesta kuin mitä hän oli olettanut? Kuinka monta kertaa hän oli joutunut katsomaan miehensä kärsimystä kaikkien niiden vuosien aikana aina kun oli edes tullut puheeksi pienikin mahdollisuus siitä että esikoinen olisi joutunut kohtaamaan äitinsä kasvokkain? Silvana, tai Shaiya, ei ollut koskaan välittänyt esikoisestaan tämän entisessä elämässä ja tämä oli kohdellut tätä myös sen mukaisesti - viimeisimpänä kadoten kokonaan jäljettömiin sen jälkeen kun he olivat menneet naimisiin, joten kysymys kuuluikin… miksi nyt? Miksi kaikki ne asiat tapahtuivat juuri sillä hetkellä ja miksi Silvanan piti olla sen takana?
Giovannin raottaen omaa tietoaan entisestään, vaikka se lause olisikin hyvin todennäköisesti olisi antanut Eveylle täyden oikeuden hyökätä uudemman kerran miehen kimppuun. Toinen tiesi että hän oli pakosalla? Miten? Giovannin kuitenkaan kertomatta sen enempää miten tämä tiesi moisesta sillä viimeisen vuoden aikana Evey oli ollut hyvin varovainen jokaikisessä liikkeessään ettei hän tai lapset voineet jäädä kiinni ja pahimmassa tapauksessa saattaa itseään tai muita vaaraan, tunsi Evey nielaisevansa vaikeasti ja muuttuvan entisestään varuilleen miehen seurassa vaikka hän näkikin toista selvästi vaivaavan enemmän jokin kuin että tämä olisi ollut valmis tappamaan hänet siihen paikkaan - mutta että toinen olisi muistanut hänet jostain…? Omalla tavallaan Evey olisi tottakai halunnut kuulla Giovannin muistavan heidät, heidän entisen elämänsä ennen toisen kuolemaa ja heidän perheensä - mutta ehkä vuosien kokemus kaikesta yliluonnollisesta ja vieläpä tälläisiin henkiin herätysten yhteydessä - hänen jo tietäen ettei se olisi se mitä Giovanni olisi kysymässä. Ja piankos miehen seuraavat sanat vahvistivat sen pohjimmaisen epäilyksen todeksi.
Miehen kysyessä suoraan kuka ihme Evey todellisuudessa oli ja samalla varmasti halusi tietää kuka se samannäköinen mies tämän vierellä oli ollut, odottaen varmasti naisen vastaavan edes jotain esitettyyn kysymykseen - vaikka Evey ei oikein itsekään tiennyt mitä vastata Giovannin kysymykseen - mutta ennenkuin Evey edes kerkesi yrittää vastauksen antamista, kuuluikin Giovannin huulien välistä selvä kivusta kertova sihahdus ja käsi nousi koskettamaan selvästi ohimoa.
”Hei, oletko kunnossa?” Selvästi huolestuneemman äänen kysyen mieheltä, kehon liikahtaen automaattisesti lähemmäksi Giovannia valmiina ottamaan toisesta koppia mikäli tämän kunto yhtäkkiä päättäisikin romahtaa äkisti tuon uuden kivun myötä - vaikka Evey ei voinutkaan olla tuntematta etteikö kyseessä olisi jotakin muutakin kuin vain yhtäkkinen migreenikohtaus. Ajankohta siihen oli vain aivan liian yhteensopiva ollakseen vain sattumaa että heti kun Giovanni oli näyttänyt muistavan edes jotain ja kaiken lisäksi lähtenyt ottamaan itse selvää asioista, ja heti tuollainen tapahtuisi?
Sivusilmän erottaen vastaanottotiskin luona uutta liikettä, joka oli todennäköisesti paikalleen palaava työntekijä jonka työtehtävät olivat vieneet hetkeksi muualle kuin aulaan - olisi se ollut heille kuin sanaton käsky lopettaa tuo keskustelu siihen sillä yksityisyyttä heillä ei ainakaan tuossa aulassa enään minkäänlaista ja sillä perusteella hän voisi lähettää Giovannin omille teilleen, takaisin kotiinsa joko taksilla tai tämän omalla kuljetuksella ja leikkiä ettei sitä viimeistä kymmentä minuuttia ollut koskaan tapahtunut eikä hänellä ollut mitään tietoa mitä Giovanni oikein höpisi. Sen hetken aikaa, Eveyn tuntien huokaisevansa luovuttaneena: aikoisiko hän tosissaan tehdä sen…?
Sen enempää asiasta keskustelematta ääneen Giovannin kanssa, nappasi naiselle kuuluva solakampi käsi miehen omasta kiinni ja pienellä kiskaisulla vihjaisi toista ottamaan askeleita kohti noita aulassa toimivia yksinkertaisia hissin ovia kohti jolla he pääsisivät edes oikeaan kerrokseen, sillä Evey ei todellakaan lähtenyt ottamaan riskiä portaikossa mikäli oli edes pieni mahdollisuus että Giovanni saattaisi menettää tajuntansa kivun vuoksi tai pahimmillaan unohtaa jälleen kaiken kesken matkan.

Kartanolla puolestaan vesisade tuntui vain voimistuvan entisestään ulkona, vaikka vain tunteja aiemmin taivas oli ollut kirkas ilman yhden yhtäkään pilveä taivaalla - ei tuo äkillinen sään muutos ollut juurikaan haitannut juhlien menoa sisätiloissa vaikka osa vieraista olikin päättänyt lopettaa illanvieton aikaisemmin nimenomaan sillä syyllä että sadekuuro näytti muuttuvan kokoajan voimakkaammaksi, mikä tottakai aina vaikeutti kotiin paluuta varsinkin niin myöhään. Koko sen illan Pandora oli viettänyt aikansa lähemmäs siinä samassa porukassa jonne tämä oltiin raahattu saapumisen aikoihin Silvanan puolesta ja nyt tämä oli viimein päässyt erkanemaan baaritiskin luokse tilatakseen jotain muutakin juotavaa kuin vain punaviiniä ja samalla tämän oltiin napattu keskusteluun komeamman vieraan kanssa joka oli myöskin eksynyt baaritiskille samaan aikaan. Kaiken näyttäen päällisin puolin olevan hyvin kaikkien vieraiden joukossa, vaikka hetkellisesti Pandora pystyi tuntemaan jonkun muuttuneen tuossa tilassa… kuin yhtäkkinen pimeys olisi hetkellisesti vallannut tuon tietyn alueen huvilassa, tuon huomion lähettäen kylmät väreet kulkemaan koko kehon lävitse hetkellisesti. Naisen näyttäen päällisesti jatkavan vain keskustelua keskustelukumppaninsa kanssa jossa oli hahmotettavissa pientä flirttailua puolin jos toisin - vaikka välillä tuo pähkinänruskea katse ei voinut olla vilkaisematta sivulle Silvanaa kohti arvioiden näkemäänsä vaikka päällisesti tuo nainen osasi peittää todellisen luonteensa taitavasti - kuin tämä ei olisi mitään muuta kuin vain vieraitaan viihdyttävä juhlien emäntä joka yritti paikata lapsensa poissaoloa vaikka ne juhlat oli nimenomaan Giovannille järjestetty… mutta Pandorasta tuntui vahvasti jotain olevan tekeillä, varsinkin että se jollakin tapaa oli yhdistettynä Eveyhin, joka oli poistunut juhlapaikalta myöskin samoihin aikoihin Giovannin oman katoamisen kanssa.

”Luulen että parempi jos istut sängylle, ihan vain kaiken varuiksi.” Hotellihuoneen oven sulkeutuen viimein kaksikon perässä, istutettiin Giovanni suosiolla tuon yksinkertaisen sängyn päälle joka toivottavasti tarjoaisi pehmeämmän laskeutumisen mikäli yhtäkkiä toinen saisikin pahemman kipuaallon päähänsä mikä veisi tältä pahimmiltaan.
Tuon huoneen näyttäen juuri sellaiselta mitä pystyi olettamaan ihmiseltä joka ei ollut jäämässä pidemmäksi aikaa majoitukseen - minkään ulkonäöllisen eroavaisuuden pistämättä erityisemmin silmään muuten kuin yöpöydälle jätetty kova kantinen kirja joka kertoi taidehistoriasta sekä sen päällä oleva pienempi korurasia jotka oltiin tarkoitettu selvästikin enemmän tuliaiseksi kuin naiselle itselleen. Käden irtaantuen viimein Giovannin omasta kauemmaksi, oli Evey siirtynyt asteen kauemmaksi miehestä ja hakenut kännykkänsä uudelleen laukun kätköistä, aikomuksena selvästi soittaa jonnekin. Hän kyllä halusi yhtä paljon vastauksia Giovannilta kuin tämä halusi häneltäkin, mutta sillä hetkellä hän ei voinut olla tuntematta että hänen pitäisi varmistaa heidän kummankin turvallisuus jollakin muullakin tavoin kuin vain oven lukitsemisella ovi ja siihen hän valitettavasti tarvitsisi enemmän apua.

Samoihin aikoihin, kun Evey ja Giovanni kulkivat kohti naisen varaamaa hotellihuonetta, jossa nämä saisivat olla edes hetken piilossa uteliailta katseilta ja kuulevilta korvapareilta – kävelivät samaan aikaan nopeat askeleet noita pitkiä käytäviä isossa rakennuksessa, jonka jylhä kokonaisuus kohosi aavikkokaupungin keskellä. Tuo samainen rakennus oli vanhassa ajassa ollut kuninkaallinen palatsi, mutta nyt sen ulkoisen koristuksen taakse kätkeytyi monimutkainen turvajärjestelmä ja nykyaikaisempaa tekniikkaa, joka antoi korvat ja silmät lähes joka puolelle. Eveyn sulkiessa hotellihuoneen oven kaksikon jäljessä – avautui tuolla palatsissa kulkevalle ovi isompaan huoneeseen, jonka sisusta oli muutettu toimistotilan kaltaiseksi ja kaiken tuon keskellä sijaitsi iso kirjoituspöytä, jonka ääressä etsitty kohde istui. Tuolilla istuvan henkilön nojatessa vielä tuolloin enemmän selkänojaa vasten ja lepuuttaen silmiään. Huoneeseen astuneen henkilön astuessa sulkeutuvan oven edestä syrjään. Sai oven sulkeutumisesta syntyvä pienen pieni naksahdus silmäluomet avautuvaan tuon pistävän polttavan katseen tieltä, missä hopeisten iiristen väritys tuntui korostuvan tuolla aavistuksen hämärässä tilassa. Ilmapiirin muuttuen tilassa jäätävän painostavaksi, jossa vain odotettiin sitä painavaa syytä, joka oli oikeuttanut tulijaa rikkomaan Anubiksen lepoaikaa.

Tulijan laskeutuen puoliksi polvilleen ja pyytäen anteeksi Odaylta tilaan tulemista sopimatta etukäteen. Vanhan salaseuralaisen kiirehtien jatkamaan vierailunsa syytä Odayn luona. Kertoman suuntautuen noihin tapahtumiin Sveitsissä ja Eveyn ilmestymiseen kyseisiin juhliin missä Silvana ja Giovanni De Fiore olivat olleet myös. Sanojen jatkaen myös kertomista Giovannin teoista, kun tämä oli yhtäkkiä päättänyt kadota äitinsä tietämättömiin ja nyt selvästi piilotteli samassa hotellissa missä Eveykin. Tiedon annon aikana Anubis oli nojautunut kyynärvarsillaan pöydän kantta vasten ja ristinyt sormensa leukansa alle, samalla sulkien silmänsä uudelleen kuunnellakseen tarkemmin jokaista noista sanoista mitkä hänelle kerrottiin. Viimein kun puhuja lopetti kertomansa ja lisäsi lopuksi vanhan salaseuran jäseniä olevan hotellin lähistöllä valmiina. Avautuivat Anubiksen silmät uudelleen ja tumman rauhallinen ääni antoi seuraavan käskyn;
”Napatkaa Giovanni ja toimittakaa hänet takaisin Silvanan luokse. Mitä tulee tyttäreeni, ette katkaise häneltä hiustakaan, mutta tarvittaessa saatte tehdä hänestä toimintakyvyttömän hetkeksi. Onko asia ymmärretty.”
Salaseuran jäsenen nyökäten välittömästi ja nousten ylös koko ryhtiinsä. Tämän tulijan poistuessa tilasta lähes yhtä nopeasti kuin oli sinne ilmestynytkin – nousi Anubis kiireettömän oloisesti ylös kirjoituspöydän äärestä ja kävellen pöydän takana sijaitsevan ison ikkunan edustalle, josta maisema avautui kohti kaupunkia ja muurien rajojen takaa avautuvaa aavikkoa. Päällisin puolin miehen näyttäen itse tyyneyden esikuvalle, mutta sisimmässään tämä oli kaikkea muuta. Oikean käden sormien puristautuminen nyrkkiin paljastaen sen hetkeksi ulospäin.

Eveyn vetäytyessä aavistuksen lähemmäksi ikkunaa saadakseen kännykän linjan varmasti kuulumaan selvemmin – oli Giovanni saanut pääkoppansa kääntymään hetkeksi parempaan suuntaan, mikä sai miehen nousemaan sängyltä uudelleen seisomaan ja katsomaan hetkeksi ympärilleen. Merenpihkan väristen silmien ehtien kiinnittymään Eveytä kohti viimein uudelleen kuin mies olisi valmistautunut kysymään kenelle nainen oikein yhtäkkiä soitti siihen aikaan alkuyöstä. Kuuloaistin napatessa silloin lähestyvät juoksuaskeleet portaissa. Ensin yhdet, sitten toiset ja lopulta juoksijoita oli laskettu olevan ainakin viisi henkilöä. Tuosta menemättä aikakaan, kun terävä nyrkin isku koputti huoneen oveen ja selvä käsky kuului:
”Poliisi! Avatkaa ovi!”
Uuden nyrkin iskun seuraten perässä ja uudet ehdot saneltiin kuuluville:
”Avatkaa ovi tai murramme tämän lain nimissä!”
Tuona hetkenä oli Giovannin vuoro kääntyä vilkaisemaan Eveyn suuntaan ja kysyen naiselta pelkällä katseellaan;
”Nyt olisi aika avata tätä tilannetta vähän minullekin.”

Kännykän täristessä hiljaisesti tuossa pimeässä työhuoneessa, jota sillä hetkellä valaisi vain tuo työpöydän päälle asetettu lamppu. Pimeyden ja uneliaan hiljaisuuden ollen voimakkaasti läsnä tuolla talossa jonka sisällä normaalisti oli havaittavissa paljon elämää ja ääntä jo pelkästään lasten suusta, joiden määrä oli kasvanut vuoden aikana kolmesta viiteen Azran ja Lucion saavuttua ja Azran synnytettyä perheen kuopuksen vain muutamaa kuukautta taaksepäin - ja nyt pienempien lasten lisäksi sekä myös Sophie että Samu jotka Evey oli antanut veljensä hoiviin siksi aikaa kunnes tämä palaisi toivottavasti seuraavana päivänä ja kolmikko pääsisi jatkamaan matkaansa suunnitelman mukaisesti.
Ainoan äänen mikä sillä hetkellä onnistui rikkomaan tuon syvän hiljaisuuden, ollen tuo hiljainen hyminä, jonka tarkoitus oli rauhoittaa tuo vain sylissä oleva muutaman kuukauden ikäinen lapsi viimein syvempään uneen samalla tavalla kuin ne kaikki yöt aikaisemminkin kun Sin oli huolehtinut yöajoista jotta Azra olisi saanut levätä edes omat yönsä rauhassa. Hyminän pysähtyen vasta sen jälkeen kun Sin oli nostanut tuon äänettömälle asetetun puhelimensa korvalleen kuullakseen mitä Eveyllä oikein oli asiaa niin myöhään yöstä sillä eikö tämän olisi pitänyt valmistautua seuraavan päivän lähtöön ja olla myöskin odotetusti untenmailla siihen aikaan - asteen hiljaisemmaksi muutetun äänen viimein vastaten kuitenkin: ”Onko kaikki hyvin? Et normaalisti soittele tähän aikaan.”
Eveyn hymähtäen pienesti kuulemalleen, vain vastatakseen ranskaksi että kaiken olen jotakuinkin hyvin mutta tarvitsevansa silti apua - mutta ennenkuin Evey kerkesi selittämään mitä tämä oikein kaipasi pikkuveljeltään, erotettiin luurin toiselta hiljainen kirosana litannia - josta seurasi erinäisiä ääniä jotka kertoivat vanhemman liikkuvan nopeasti huoneessa puolelta toiselle selvästi keräävän jotakin ympäriltään ja sullovan jonnekin - todennäköisesti reppuun takaisin - kurtistuivat Sinin kulmat huolestuneesti yrittäessään ymmärtää mitä toisella puolella oikein tapahtui ”Evey? Evey? Mitä siellä oikein tapah…” Sinin kereten aloittamaan saadakseen siskostaan edes jotain irti, vain seuraavaksi kuullakseen jonkun tuntemattoman äänen selvästi huoneen ulkopuolelta joka ilmoitti kyseessä olevan poliisi, sai Sinin sydämen sykähtämään asteen nopeammin. Mitä helvettiä siellä oikein oli tekeillä?

”Selitän myöhemmin, mutta pystytkö saamaan minut pois täältä mahdollisimman nopeasti? Tuli selvästi suunnitelman muutos.” Pitkähihaisen lyhyen vetoketjun tullen suljetuksi viimeisenä mekon päälle tuohon kokonaisuuteen, joka kertoi selvästi naisen tekevän lähtöä mahdollisimman nopeasti paikalta vaikka Evey tunsikin selvästi Giovannin katseen itsessään joka varmasti halusi enemmän kuin koskaan ennen vastauksia mitä helvettiä oli oikein tekeillä, vaikka todellisuudessa hän itsekään ei pystynyt antamaan täysin varmaa vastausta toiselle. Ei ainakaan niin lyhyessä ajassa kuin miltä tuon oven ulkopuolella kuulosti sillä hetkellä.
Puhelimen katketen silloin toisesta päästä todennäköisesti hotellin huonojen yhteyksien vuoksi - oli Evey päässyt silloin Giovannin vierelle ottaakseen nuo yöpöydälle jätetyt lahjat vielä nopeasti reppuunsa mukaan, nousivat silmät silloin viimein kunnolla uudelleen Giovanniin, jonka katse suorastaan huusi vaatien vastauksia.
”… He eivät ole täällä minun takiani.” Naisen viimein todeten toiselle, repun tullen silloin heitetyksi selän puolelle ja naisen ottaen askeleita jälleen ikkunan luokse.
”Vahva epäilykseni on että he ovat äitisi asialla. Katosithan juhlista melko samaan aikaan kanssani, joten en usko että äitisi on kovin innoissaan tapaamisestamme tai edes siitä mahdollisuudesta, että olisit seurassani. Kuten sanoit, sijaintini ei ole kovin vaikea selvittää, jos tuntee tiettyjä ihmisiä. Ja äitisi jos joku varmasti tuntee ne oikeat ihmiset.”
Käsien laskeutuen tottuneen oloisesti ikkunan reunalle, joka alkoi nousemaan Eveyn toimesta vähitellen ylöspäin ja päästäen viileän syysilman tuohon hotellihuoneeseen. Hopeisen katseen vilkaisten vielä nopeasti noihin parhaat päivänsä nähneisiin palotikkaisiin, joita pitkin hänen pitäisi päästä toivottavasti mahdollisimman nopeasti pois sieltä ja ehkä jättää Giovanni huoneeseen poliisien kanssa. Tai ainakin ihmisten kanssa jotka esittivät poliiseja - mutta jos nämä olisivat Silvanan asialla, toiselle tuskin tapahtuisi mitään, ainakaan kovin henkeä uhkaavaa. Ehkä uusi muistojen poistaminen tai manipulaatio? Sen sijaan, jos hän jäisi kiinni ja kyseessä olisi oikeat viranomaiset, jäisi hänen läsnäolostaan merkintä ja se tekisi hänestä heti helpommin löydettävän - ja jos taas kyseessä ei olisi oikea poliisi niin…

Jalan jo nousseen puoliksi ulos tuolla raudasta valmistetulle tasanteelle, olisi Eveyn pitänyt vain astua tuon ikkunalaudan ylitse ja hän olisi ollut jo askeleen lähempänä pimeyteen katoamista, jossa heidän ei olisi enään koskaan tarvinnut tavata toisiaan uudelleen sekä Giovannin oman turvallisuuden että hänen itsensä vuoksi. Varsinkin nyt kun aika oli loppumassa, oven kuulostaen todellakin siltä ettei se kestäisi enään juurikaan sitä siihen iskettyä voimaa ja lentäisi pian kumoon.
Eveyn kääntäen vielä kerran kasvonsa Giovannia kohti, joka varmasti vielä sulatteli sitä kaikkea vielä eikä varmasti olisi sen lähempänä haluamaansa vastauksia - jota Evey ei todellakaan alkaisi juuri sillä hetkellä selittämään miehelle.
Pienen hymyn kohoten noille punertaville huulille ja vasemman puoleisen käden, jonka kädessä kimmalsi tuo jo kauan paikallaan pysytellyt vihkisormus, ojentautui viimeisen kerran vielä Giovannia kohti kuin antaen tuolle viimeisen mahdollisuuden toimia tuossa tilanteessa toisin - sillä hän oli kirjaimellisesti toinen jalka ulkona lähdössä tuosta koko tilanteesta ”… Jos haluat vastauksia, tule mukaani.”

Iskun jysähtäessä hotellihuoneen ovea vasten sai se Giovannin kirjaimellisesti säpsähtämään silmin nähtävästi. Ajatukset olivat hetkeksi vajonneen syviin mietintöihin, mutta tuo terävä ääni riitti herättämään takaisin nykyhetkeen. Hetkeen, jossa Giovanni ja Evey olivat huoneessa satimessa ja ainoa ulospääsy oli ikkunan kautta johtaville paloportaille, joiden metallinen pinta oli varmasti jo liukas sateen vuoksi. Naisen käden ojentautuessa kutsuvan oloisesti kohti näytti sen hetken hyvin paljon sille, että mies aikoisi kieltäytyä naisen esittämästä tarjouksesta. Jalkojen ehtien jopa ottamaan aavistuksen pienen perääntymisaskeleen ja se olisi ollut varmaan enää pienestä kiinni, etteikö tumma ääni olisi sanoittanut miehen kieltäytyvät sanat julki. Uuden iskun osuessa taas uudelleen seurasi sitä selvä puun valittava narina, kun lukko päästi irti kiinteän seinän pidikkeestä ja ovi paiskaantui selkosen selälleen. Tuon samaisen hetken aikana Giovannin sihahtaen italiaksi pienen kirosanan julki ja parilla harppauksella tämä oli ottanut välimatkan umpeen Eveyn kanssa tarttuakseen tuota kädestä ja antaen vetäistä ulos paloportaiden tasanteelle ikkunan kautta. Sateen ja yön pimeyden ottaen silmät vastaan teki se näkemisestä hetkeksi lähes mahdotonta, mutta jotenkin Giovanni onnistui saamaan itsensä turvallisesti alas kujalle. Asvaltin ottaessa lopuksi miehen kehon kontillaan vastaan, kun tämä oli joutunut tippumaan viimeiset neljä metriä alas alimmalta metallitasanteelta. Märän asvaltin hiertäen paljaiden kämmenten ihoa, mutta siltikään se ei tuntunut kipuna. Giovannilta mennen kyseinen huomio tietenkin tuossa kaikessa tilanteessa ohitse (tämän tietämättä olevansa nykyään sieluton ja siten kykenemätön tuntemaan fyysistä kipua) – sillä sinä hetkenä adrenaliini oli liian suuri koko kehossa, todellinen taistele tai pakene tila. Sydämen rytmin alkaessa kiihtymään uudelleen hetkellisen tiputuksesta johtuvan hidastumisen vuoksi, kiihtyi hengitys sen kaiken mukana ja uutta voimaa virtasi koko kehoon uudelleen, mikä antoi jaloille voimaa nousta uudelleen pystyyn ja pinkaisemaan juoksuun Eveyn perään, joka oli jo ehtinyt vähän kauemmaksi.

Kujan pään näkyessä jo edessäpäin ja vain hetki siitä niin he olisivat päässet isommalle tielle ja sieltä jonnekin kadoksiin, mutta silloin musta pakettiauto ajoi kujan päähän ja esti ulospääsyn sitä kautta. Giovannin ja Eveyn ehtien pysähtymään hetkeksi kesken juoksun, kunnes auton sivuovi avautui ja ulos astui virkapukuun pukeutunut tummaihoinen nainen. Tämän henkilön kohottaen käsiään välittömästi merkiksi - ettei kantanut mitään asetta. Nopean tilannetajun saatuaan nainen alkoi puhumaan kuuluvammalla äänellä, mutta valitsi silti jokaisen sanansa tarkkaa harkiten ja rauhallisesti.
”Minulla on sinulle viesti isältäsi, Evey.”
Samaan aikaan hotellihuoneeseen rynnänneiden viiden salaseuralaisen päässen myös kujalle ja näin tukkien omalla sijainnillaan Eveyn ja Giovannin selustan. Puhuvan henkilön näyttämättä itse mitenkään salaseuraan kuuluvalle, mutta kuten moni sen tiesi – oli vanhalla salaseuralla liittolaisia rajojensa ulkopuolella. Eveyn nähden naisen kuuluvan virkapukunsa puolesta Sveitsin poliisiin, mutta ei ollut se ensimmäinen kentällä työskentelevä. Naisen selvästi hakien seuraavia sanojaan hetken, mutta lopulta tyytyi hymähtämään pienesti ja naurahtaen itsekseen – kuin ei olisi oikein itsekkään tajunnut kunnolla kantamansa viestin sisältöä, mutta ehkä hänen ei tarvinnutkaan sillä hetkellä.
”Ei kulku kissoja kotiin.”
Viestin ääneen lausumisen saaden Giovannin ainakin kohottamaan kulmiaan kuin kysyen oliko mies kuullut äsken oikein. Viestin tuojan vilkaisten puolestaan Eveyn ohitse tuota taaempana seisovaa miestä – kuin hakien itsekin selitystä tuolle oudolle viestille, jonka Anubis oli varta vasten käskenyt sanomaan tyttärelleen, kun liittolainen saisi tämän edes hetkeksi kuulo etäisyydelle.

Vielä siihen hetkeen asti kauempana pysytelleiden salamurhaajien liikkuen Giovannia lähemmäksi ja antaen selvästi eleillään kuvan, että nämä aikoisivat ottaa miehen kiinni. Tapahtui se sitten hyvällä tai pahalla. Sateen ropinan tuntuessa ihoa vasten ja hengityksen tasaantuen yhtäkkiä rauhallisemmaksi. Giovannin tehden tuon kaiken tiedostamattaan, mutta jokin tämän sisimmässä käski valmistautumaan yhteenottoon. Merenpihkan värisen katseen ehtien kohdistumaan sivulla seisovaan hahmoon kauempana, mistä tapahtuma ketju sai alkunsa. Salamurhaajien hyökätessä uudelleen, ei Giovanni sillä kertaa juossut karkuun vaan otti hyökkäyksen vastaan. Jokaisen miehen tekemän teon toimien kuin automaattisesti sen enempää miettimistä. Tällä olematta todellakaan tietoa siitä, että kykeni taistelemaan takaisin salamurhaajia vastaan. Hyökkääjien kuitenkin tunnistaen tuon taistelutavan hyvin vahvasti; sen kaiken muistuttaen heidän Odayn tapaa, mutta silti oli myös jotenkin erilainen. Kolmannen salamurhaajista lentäen maahan veden sekaan, perääntyivät nuo kaksi jäljellä olevaa asteen ja katsoen sateen lävitse tuota päälle päin vaarattoman näköistä miestä. Tuon pienen hetken aikana salamurhaajien nähden edessään Sin ibn Abdelin, joka katsoi kaksikkoa Giovannin silmien takaa.

Tuon paljon solakamman käden, joka oli monta kertaa aikaisemminkin kutsunut rakastavasti miestään seuraamaan sanattomasti ja hellästi pyytänyt tarttumaan kädestä kiinni ja luottamaan häneen vielä kerran, - vaan sillä kertaa tilanne oli hyvin erilainen. Ajan tuntuen kulkevan paljon hitaammin sen hetken aikaa. Giovannin kasvoilta suorastaan paistaen se kuinka tämä olisi ollut vain sekunttien päässä sanomassa kieltävän vastauksensa - sillä mikään maanpäällinen voima tai sidos ei voinut pakottaa miestä seuraamaan tätä tuntematonta ihmistä, jonka ovea sillä hetkellä yritettiin murtaa epätoivoisesti virkanvallan (tai ainakin virkavallaksi väitettyjen osapuolten toimesta) ja Evey oli kirjaimellisesti toinen jalka ulkona valmiina katoamaan Zürichin yöhön ikkunan kautta - joten oliko mikään ihme jos mies kieltäytyisi jyrkästi. Pienen perääntymisaskeleen vahvistaen sitä oletusta entisestään.
Lukon ovessa pettäen viimeisen iskun myötä, oli se myös Eveylle merkki että nyt jos milloinkaan oli se viimeinen hetki poistua paikalta, oli Giovanni tulossa tai ei - kerkesi ojennettu käsi jo laskeutua puoliksi alas merkiksi siitä että oli myöhäistä - naisen liikauttaen kehonsa kokonaan huoneen ulkopuolelle ja seuraavaksi tämä olisi todennäköisesti lähtenyt joko kadulle tai kattojen päälle vaikka jälkimmäinen olisikin sateella riskialttiimpi vaihtoehto - mutta sen sijaan että keho olisi kerennyt ottamaan ensimmäistä askelta kohti metallisia ja liukkaita portaita, tunsikin käsi yhtäkkiä tutun käden omaansa vasten, joka haki tukea päästäkseen itsekin paloportaiden tasanteelle kaikkien odotusten vastaisesti - kohtasivat hopeiset silmät hämmentyneenä hetkellisesti miehen omat merenpihkanväriset samalla kun toinen kiskaistiin perässä pimeään sade yöhön.

Eveyn tipahtaen tasanteelta paljon sulavammin jaloilleen kuin Giovanni, joka ehkä onnistui paljastamaan tuossa hetkessä ettei ollut ehkä ensimmäinen kerta kun nainen joutui tekemään nopean lähdön äkillisessa tilanteessa - tämän päästen paljon nopeammin ylös ja pinkaisemaan juoksuun syvemmälle tuota kujaa, jonka toisesta päästä he pääsisivät itsestään pääkadulle josta olisi helpompi kadota jahtaajien käden ulottumattomiin. Osaksi ehkä vanhasta tottumuksesta, annettiin pään kääntyä vilkaisemaan taaksepäin jäävää Giovannia, joka onneksi näytti onnistuvan nousemaan itsekseen ylitse vaikka tiputus ei ollut näyttänytkään yhtä helpolta kuin mitä yleensä oltiin totuttu näkemään salamurhaajilta eikä siitä mennyt kauaakaan kun mies oli päässyt itsekin ylös ja lähtenyt juoksemaan perässä kompuroinnista huolimatta ilman sen isompaa haaveria … vaikka heti kun tuo kyseinen ajatus oli kohonnut päällimmäiseksi, - vahvisti se valitettavasti entisestään sen minkä hän oli arvannutkin jo aiemmin illasta: Giovannin ollen sieluton ja se mitä hän oli nähnyt sieluttomuuden aiheuttavan isässään ja jopa Chadissä…
Sai se sydämen sykähtämään asteen raskaammin.

Kujassa päässä näkyen edessäpäin, ei olisi mennyt enään aikaakaan kun he olisivat päässeet päätielle ja siitä olisi ollut helpompi kadota heidän takana lähestyviä jahtaajiltaan ja he olisivat onnistuneet aikomuksissaan - mutta entä kun reitti estettiin isomman kulkuneuvon avulla?
Nopeana juoksuna pysyneen vauhdin tullen äkki pysähdykseen tuon mustan pakettiauton myötä, pakotti se kaksikon pysähtymään paikalleen ja seuraamaan kuinka tuo tuntematon nainen nousi näkyville käyttäen pakettiauton sivuovea - pitäen kätensä hyvin tottuneesti esillä rauhaneleisesti kuin merkkinä kummallekin ettei tällä itsellään olisi sillä hetkellä aseita virkapuvustaan huolimatta. Mitä tämä sitten teki edes siellä?
Naisen viimein saaden ilmeisesti jonkinlaisen tilannekatsaus kuvan tuosta kaksikosta, jotka pian joutuivat viiden salamurhaajan piirritetyksi, ettei Giovannille tai Eveylle tulisi mieleenkään edes yrittää jatkaa pakomatkaansa, selvästi valmistautuen toteuttamaan annetun käskyn niinkuin se oli annetukkin: napata Giovanni ja palauttaa tämä takaisin omaan elämäänsä, estää Eveytä mikäli tilanne näkisi sen tarpeelliseksi vaikka itsestään täydellinen vahingoittaminen olikin vahvasti poissa listoilta Odayn käskyn mukaan. Hopeisen katseen seuraten koko tuota tilannetta tarkkaavaisesti, pitäen silmällä erityisesti mikäli joku olisi päättänyt hyökätä samantien jommankumman kimppuun - mutta sen sijaan - kohdistikin tämä pakettiautolla ilmestynyt nainen seuraavat sanansa Eveylle.
Tuon yksinkertaisen lauseen saaden naisen kohottamaan katseensa kysyvästi tuota kohden, kulmien kurtistuen kuulemalleen.
… Isältä?
Sen hetken aikaa Evey oli toivonut kuulleensa väärin kaiken voimistuvan rankkasateen takia. Hengitystä tullen vedetyksi asteen syvempään edes huomaamatta ja nielaisu tapahtui vaikeammin samalla vain odottaen mitä seuraavaksi tulisi kuulemaan - vaikka tuon vielä sanojaan hakevan naisen reaktiosta päätellen… tämä itsekään ei ollut aivan sata varma mitä se omaan korvaan kummallinen viesti edes tarkoitti. Kunnes viimein, toinen sai viimein sanottua ne sanat muidenkin kuultavaksi. Jokaisen sanan tuntuen toinen toistaan painavammalta ja särähtävältä, kuin ne oltaisiin läimäisty suoraan Even kasvoille.
Ei kulkukissoja kotiin.
Viestintuojan ollen selvästi hämmentynyt noista sanoista jotka oltiin hänelle annettu tuotavaksi määränpäähän, hakien katseellaan selvästi jonkinlaista tietävää reaktiota vuoronperään kaksikon kasvoilta - Giovannin tottakai ymmärtämättä sen paremmin kuin liittolainen itsekään - mutta Evey puolestaan… hiljaisen, kuivan hymähdyksen kohoten melkein pettyneesti luonnostaan punertavilta huulilta - ulkokuoren pysyen siltikin mahdollisimman rauhallisena vaikka todellisuudessa tyttären sisimmässä kiehui tunne jos toinenkin ristiriidassa keskenään. Yhden ainoan ajatuksen vain puhuen kaikista selkeimmin kaikkien muiden päällä melkein surullisesti … Olisihan se pitänyt heti arvata.

Ukkosen myrähtäen jossain tuon sekalaisen tilanteen yläpuolella vaimeasti, oli se kuin merkki kolmelle salamurhaajalle tehdä viimein aloite Giovannia kohden saadakseen tämän kiinni sillä eihän sen nyt pitäisi olla tehtävä eikä mikään taltuttaa tuo viattoman näköinen mies joka ei siihenkään mennessä ollut tehnyt yritystäkään puolustaa itseään… ja niin myös oletettiin tapahtuvan nytkin, ja jos Evey taas olisi yrittänyt astua väliin … no, heillä oli lupa tehdä siihen loppu samantien ennenkuin mikään olisi kerennyt edes alkaa. Sitä paitsi, tuskin Odayn tytär, joka oli koko elämänsä pysytellyt kaukana salaseuroista olisi heille minkäänlaista vastusta vaikka tämä olisi yrittänytkin jotain.
Mutta sen sijaan että Giovanni olisi lähtenyt pakoon… seurasivat hopeiset silmät hämmentyneenä tuota lyhyttä tapahtumasarjaa jossa kolme salamurhaajaa päätyi yksi toisensa jälkeen asvaltille vesilammikoihin varsin vaivattomasti - kahden jäljellä olevan hyökkääjän tehden viisaamman yhteispäätöksen ottaessaan nopeasti takapakkia tuon miehen lähettyviltä etteivät he päätyisivät seuraavaksi samaan tilanteeseen kuin muut. … Joten mitä nyt?
Tuon käsiä kosketeltavan hämmennyksen tarjoten tilaisuuden Eveylle ottaa tuo lyhyt välimatka Giovannin kanssa ja kiskaista tämä kädestä liikkeelle “Niin hauskaa kun tämä tapaaminen on ollutkin, on meidän aikamme poistua, joten…” Sanojen aloittaen ohiheittävästi, tehden selväksi että heidän oli pakko päästä nyt liikkeelle kun kerran tilaisuus oli siihen tullut - tunsikin keho yhtäkkiä kuinka tämä kiskaistiin repun kantohihnasta voimalla taaksepäin tarkotuksena selvästi saada nainen toista salamurhaajaa lähelle ja estää kaksikon lähtö jo heti alkuunsa ja he pääsisivät sitä kautta taas pään päälle tilanteessa. Kiiltävän pinnan välähtäen kun tikari vedettiin asun vyöalueelta piilosta jotta se olisi asetettu seuraavaksi Eveyn kaulalle - mutta sen sijaan, tunsikin tämä pian kädessään vain repun painon Eveyn päästessä irti otteesta vikkelästi salamurhaajien omaksi hämmennykseksi - eikä siitä mennyt kauaakaan kun tämä neljäs salamurhaaja oli päätynyt sateiseen maahan muiden mukana - kääntyivät hopeiset katseen vilkaisemaan tuota kauemmaksi jäänyttä salaseuralaista joka seisoi vielä koskemattomana tolpillaan. Sen hetken aikaa salamurhaajan voiden vaikka vannoa näkevänsä tuon hopean katseen loistavan uhkaavasti pimeän sadeyön halki, joka muistutti hyvin vahvasti Odayn omasta katseesta ja sai väkisinkin olemaan varovainen seuraavissa liikkeissään.

Hyökkäävänä pysyneen asennon alkaen viimein muuttumaan rennommaksi ja kädet alkoivat nousemaan luovuttamisen merkiksi pään sivuille rauhaneleenä, nappasi Evey puolestaan maahan pudonneen repun takaisin selän puolelle. Hopeisen katseen kääntyen vielä tuohon samaiseen naiseen joka ei ollut liikkunut paikaltaan koko aikana mihinkään pakettiauton luota, “Olet ilmeisesti yhteydessä isääni?” Naisen kysyen tuon lyhyen välimatkan päästä, kääntyen katsomaan takanapäin seisovaa Giovannia kysyvästi kuin yrittäen varmistaa miehen olevan kunnossa äskeisen jäljiltä, vaikka Evey pystyi vain kuvittelemaan kuinka hämmentynyt toinen saattoikaan olla sillä hetkellä. Solakoiden sormien nousten koskettamaan solisluun ja kaulan väliä jota oli alkanut polttelemaan nyt kun adrenaliini alkoi laskemaan hetkellisesti, kertoen terävän terän saaneen osumaa kahakoinnissa. Takin reunaa tullen asetetuksi paremmin päälle ettei haava olisi näkynyt, kun pää kääntyi vielä viimeisen kerran tuohon naiseen.
“Kerro hänelle että jos hän haluaa sanoa jotain, tulkoot itse paikalle sanomaan asiansa eikä lähetä koiriaan asialle.”
Pienen olemattoman hymyn nousten huulien pinnalle tuon viimeisen lauseen kohdilla, - alkamatta avaamaan tuota lausetta sen enempää ääneen, eiköhän Anubis osaisi lukea rivien välistä tyttärensä mielipiteen isänsä viimeisimmästä tempauksesta joka piti ilmeisesti sisällään hänen aviomiehensä henkiin herättämisen ja todennäköisesti Shaiyan kanssa juonittelun. Mutta heidän piti siltikin päästä pois tuolta. Käden kohoten uudemman kerran Giovanniin omaan saadakseen tuon uudelleen liikkeelle paikalle jäämisen sijasta, (ellei sitten Giovanni alkaisi tässä kohtaa näyttämään kieltäytymisen merkkejä) lähtien kuljettamaan heitä kohti kapeampaa sivukujaa kohden kun kerran suorin ja helpoin reitti kerran oli tukittuna pakettiauton toimesta, joka todennäköisesti vain lähtisi heidän peräänsä mikäli he jollakin tavalla onnistuisivat ylittämään ajoneuvon.

Voimistuvasta sateesta syntyvän kohinan peittäessä alleen päätieltä kuuluvat harvojen autojen äänet siihen aikaan yöstä. Suoraan yläpuolelta ohittavan ukkosrintaman jyrähdellessä kuin pahaa enteilevä tuomion kello, joka laski minuutteja ajan hiipumisesta. Giovanni ja Evey olivat onnistuneet taltuttamaan nuo neljä vanhan salaseuran jäsentä, ja näistä jäljellä oleva viideshenkilö nosti kätensä luovuttamisen merkiksi (ainakin toistaiseksi). Pakettiauton avonaisen sivuoven edustalla seisovan naishenkilön saadessa samoihin aikoihin viestin kuskilta, joka oli ottanut sen hetki sitten vastaan radiopuhelimella. Naisen nyökätessä pienesti kuittaamisen merkiksi ja kohdisti katseensa uudelleen alkuperäisen viestinsä kohteeseen; Eveyhen. Vanhan salaseuran viestin tuojan yrittäen vielä puhua toista muuttamaan mielensä ja harkitsemaan mihin oli oikein ryhtymässä. Viestintuojan jopa viitaten puheissaan Eveyn omien lapsien turvallisuuteen, jotka pahemmassa tapauksessa voisi vaarantua naisen spontaanisten päätösten ja tekojen tähden. Oliko Evey tosiaan valmis ottamaan niin ison riskin? Varsinkin nyt, kun matalan profiilin pitäminen oli vielä ajankohtainen.

Tuon kaiken puhumisen aikana Eveyn huomio oli käännetty pois Giovannin luota. Päällisin puolin näyttäen – ettei tuolla syrjäisellä hotellin takana sijaitsevalla kujalla olisi ketään muita kuin he neljä henkilöä sekä lisäksi pakettiautoa ajava kuski. Eveyn kääntyessä silloin lähteäkseen uudelleen liikkeelle Giovannin kanssa. Sai tytär kohdata isänsä silmästä silmään. Kujaa valaisevien mitättömien valojen saaden vanhemman miehen hopeiset silmät kiilumaan pahaenteisesti. Katseen ollen niin kylmä, että se kirjaimellisesti vei hapen mukanaan. Tuon yhden hetken aikana ajan pysähtyen kaksikon ympäriltä. Vesipisaroiden vauhdin hidastuen murto-osaan. Eveyn pystyen erottamaan Giovannin seisovan kauempana, mutta enää miehen katseessa ei ollut ns. ”elämän valoa” – vaan tämä katsoi transsissa alaviistoon kuin marionettinukke, joka odotti mestarinsa seuraavaa käskyä. Todellisuudessa Anubis oli fyysisesti aavikkokansan kaupungissa, mutta siitä hetkestä lähtien, kun tämä oli päässyt lähelle kaupungin alapuolella sijaitsevaa muinaisen voiman lähdettä – oli se antanut riivaajalle voimia hallita varjodemoneita myös päiväsaikaan. Pimeydestä muodostuvien olentojen ollen täydellisiä kopioita herransa käskyjen mukaan.

Voimattomuuden lävistäessä Eveyn jalat ja näin pakottaen tuon paljon nuoremman naisen tipahtamaan maahan polvilleen. Viimeistään tuossa vaiheessa tyttären jo varmasti ymmärtäen kuinka pahassa pulassa tämä oli ja ettei tulisi pääsemään tilanteesta sillä kertaa perhesiteisiin vedoten. Kaksikon välillä vellovan painostavan hiljaisuuden rikkoutuessa lopulta Anubiksen toimesta. Tämän paljon vanhemman miehen vieden kätensä rennosti alaselkänsä taakse ja alkaen ottamaan kiireettömiä askelia tyttärensä ympäri, kuin haluten katsoa puhuttamaansa lastaan joka puolelta ja nähdä pienenkin reaktion toisessa. Anubiksen yrittämättä edes puhua Eveyn kanssa ranskan kielellä kuten yleensä oli tehnyt nuorimman lapsensa kanssa – vaan nyt keskustelu tapahtui puhtaasti miehen omalla äidinkielellä, vaikka riivaaja miehen sisällä pystyi ymmärtämään mitä kieltä tahansa.
”Tosiaankin minun oli tultava itse paikalle…”
Tumman rauhallisen äänen aloittaen tapansa mukaan tyynesti, vaikkakin tavujen välistä oli selvästi aistittavissa turhautuneisuus ja jopa viha Eveytä kohtaan. Tuota ainokaista tytärtä kohtaan, joka aina onnistui sotkemaan itsensä sinne syvimpään soppaan – vaikka tätä kuinka yritettiin pitää loitommalla ja jopa pyydettiin hienovaraisesti keskittymään omiin puuhiinsa (kuten tässä kohdin Sophien ja Samun huolehtimiseen ja itsensä turvassa pitämiseen Sveitsissä veljensä luona). Anubiksen päästessä kiertämään uudelleen Eveyn eteen – oli isä pitänyt karkean saarnan tyttärelleen tiettyihin asioihin sotkeutumisesta. Isän nähden kuitenkin edessään yhtä uhmakkaan katseen kuin Anubiksellakin voisi olla kyseisessä tilanteessa.
”Hemmetti, Evey.”
Sanojen sihahtaen kitkerästi huulilta samoihin aikoihin, kun Anubis käänsi hetkeksi kasvojaan poispäin ja purren hampaitaan selvästi yhteen. Seuraavan teon tapahtuen lähes yhtä nopeasti perässä. Miehen laskeutuen polvilleen tyttären tasolle ja kopauttaen kevyesti etusormella otsan seutua, mikä tarkoitti sanattomasti järjen puuttumista sinä iltana.
”Pitääkö minun poistaa muistosi hänestä kokonaan, että se antaa sinulle rauhan jatkaa eteenpäin ja unohdat tämän pelleilyn tähän paikkaan. Miehesi Giovanni on kuollut. Ymmärrätkö, Evey?”
Sormien tarttuessa pitävämmän otteen nuoremman leuasta, kun tytär uhkasi kääntää katsettaan poispäin isästään. Anubiksen kuitenkaan sallimatta sitä. Leuan alueen pystyen sinä hetkenä tuntemaan oikean peukalon juuressa sijaitsevan paksumman sormuksen painavan ihoa. Evey saisi nyt kohdata karkean totuuden ja tulla järkiinsä. Isän toistaen viimeisen kysymyksensä uudelleen painokkaasti. Tämän… mitä se nyt ikinä olikaan ollut… oli loputtava tähän paikkaan.

Sen hetken aikaa nähdessään nuo identtiset silmät edessään, Evey olisi voinut vaikka vannoa kuinka hänen sielunsa jäätyi tuon katseen alla. Katseen, joka oli lähes aina ollut lähemmäs identtinen tyttären kanssa, mutta nyt… oli se kuin Evey näkisi näkisi ensimmäistä kertaa miehen, jota puhuteltiin Vanhan Salaseuran Odayna, - ei hänen isänään.
Eveyn vain kereten ottamaan puolikkaan askeleen vaistomaisesti takaperin kuin peruuttaakseen edes asteen kauemmaksi isästään ja saadakseen edes sillä tavoin pientä välimatkaa toiseen… tai tämän riivatusta, kumpi tämä nyt ikinä olikaan taas siihen aikaan vuorokaudesta, kun koko kehon halki iski äkillisesti aaltomainen voimattomuus joka sai kehon menettämään hetkessä täyden kontrollin itsestään. Märän asfaltin ottaen tämän paljon nuoremman polvilleen vastaan, aivan kuin jalat olisivat yhtäkkiä menettäneet kaiken toimintakykynsä ja jokaisen raajan tuntuen kuin ne oltaisiin kahlittu maahan paikalleen ettei nainen saisi vahingossakaan ideaa yrittää tehdä jotain typerää siinä tilanteessa jossa tämä oltiin kirjaimellisesti ajettu maahan ja pakotettu paikalleen kohdatakseen sen… mikä sieltä nyt seuraavaksi tulisikaan tapahtumaan.

Painostava hiljaisuus oli laskeutunut isän ja tyttären välille tuossa pimeydessä, jossa ainoa normaalisti liikkuvat asiat olivat sillä hetkellä vain he kaksi - pääasiassa Anubis itse, joka oli alkanut kulkemaan hitaasti ympyrää kuin susi joka piiritti saalistaan ennen armotonta hyökkäystä vaikka todellisuudessa Evey pystyi tuntemaan tuon kylmäävän katseen jatkuvasti itsessään arvioiden jokaikistä pienintäkin reaktiota joka vain näkyisi nuoremman ulkokuoressa sekä noissa hopeisissa silmissä - jotka sillä hetkellä olivat enemmän keskittyneet seuraamaan tuota muuttunutta ympäristöä. Silmien nähden ne hidastuneet vesipisarat, joiden voimakas ääni oli vain hetki sitten upottanut kaiken pienenkin ylimääräisen äänen allensa ja kastellut kaiken tielle jääneen sekunneissa… nyt jäljellä ollen vain ympäröivä hiljaisuus, jonka rikkoi vain nuo ympärillä liikehtivät varjopedot jotka muotoutuivat yksi kerrallaan haluttuun muotoon ja toistaiseksi jäivät odottamaan käskyä miten toimia - sekä Anubiksen oma ääni, joka sen hetken aikaa kuulosti siltä kuin se olisi tullut joka puolelta. Muinaisen kielen puhuessa Eveylle rauhallisen kuuloisesti niinkuin aina ennenkin, vaikka sillä kertaa jokaisessa sanassa oli aistittavissa jotain muutakin.
Puhdas viha, turhautuneisuus esikoiseen joka oli selvästikin ajautunut ongelmiin omien päätöksiensä sekä oman jääräpäisyytensä sanelemana sen sijaan että tämä olisi totellut jo pitäytynyt samassa suunnitelmassa kuin viimeisen vuoden aikana vaikka sillä kertaa kaikki ne illan tapahtumat olivatkin saaneet alkunsa vain puhtaan sattuman kautta - sillä Eveyn ei edes alunperin pitänyt olla osallisena koko siihen iltaan tai edes ylipäätänsä olla lähelläkään Sveitsiä mikäli suunnitelmat olisivat menneet niinkuin oltaisiin odotettukin selvästi Anubiksen mielestä. Kuunteli nainen tuota karkeaa saarnaa isänsä puolelta joka ei sillä kertaa todellakaan jättänyt arvailujen varaan mitä mieltä tämä oli sen hetkisestä tempauksesta - kuin vanhempi pienelle lapselleen joka oli mennyt rikkomaan sääntöjä ja tarvitsi nyt jonkinlaisen rangaistuksen tottelemattomuudestaan - eivät nuoremman hopeiset silmät olleet suostuneet kertaakaan nousemaan uudelleen isäänsä vaikka tämä kuinka kierteli Eveyn ympärillä. Viimeisenä asiana katseen nähden Giovannin kauempana, jonka silmistä oli kadonnut… kaikki. Kaikki elämän ilo, tunteet, pelko… jäljellä ollen vain tuo sumea katse ja tyhjä kuori - kuin nukke, joka odotti omistajaansa pystyäkseen toimimaan - sulkeutuivat silmäluomet hetkeksi pidempään hopeisen katseen tieltä, tuon kauempana olevan näyn repien sisintä entisestään riekaleiksi.

Anubiksen viimein pysähtyen uudelleen nuoremman naisen eteen, saaden saarnansa mitä ilmeisemmin toistaiseksi päätökseen sillä erää - oli Evey pitänyt siihen asti katseensa tiukasti pois vanhemmasta, oikeastaan missä tahansa muualla kuin miehessä itsessään mutta kun tämä viimein pysähtyi… kohtasivat silmät väkisinkin toisensa pimeyden halki - eikä siitä mennyt kauaakaan kun kaksikko oli samalla tasolla keskenään Anubiksen itsensä aloitteesta - miehen kopauttaen lastaan otsan seutuville, tunsi Evey hampaiden pureutuvan posken pintaa vasten kuin pidätellen omia tunteitaan jotka alkoivat uhkaavasti kiehua pinnan ylitse mitä enemmän isä jatkoi sanojaan, jotka viimeisimpänä uhkasivat poistaa tyttären muistot kokonaan Giovannista mikäli tämä ei alkaisi uskomaan miehensä kuolleen ja lopettavan tuon pelleilyn - käänsi Evey sen verran päätään sivummalle ettei hänen olisi tarvinnut katsoa isääsnä kasvoihin sillä hetkellä - vain tuntiakseen metallin kylmän pinnan lujana leuan alueella joka pakotti pään kääntymään uudelleen eteenpäin silmästä silmään kun painokkaat sanat vaativat kuulemaan ääneen tyttäreltään ymmärtävänsä jokaikisen sanan mitä tälle oltiin juuri suotu.
Mutta Eveyn sanomatta mitään tuolle miehelle. Hiljaisuuden täyttäen uudelleen tuon erikoisen tilan sen painokkaimmissa muodossa uudelleen, jättäen Anubiksen viimeisimmät sanat viipymään ilmaan ilman vaadittua suoraa vastausta - sulkeutuivat silmät väsyneenä luomien taakse piiloon. Näyttäen siltä että tilanne olisi sillä kertaa ohitse - tunsi Evey kuinka metallinen pinta viimein laskeutui alas leualta, jonka iholle oli ilmestynyt selvä painauma kun kasvoja oltiin pidetty väkisin paikallaan - mutta sen sijaan että hiljaisuus olisi saanut jatkua ja Anubis olisi voinut kadota jälleen pimeyteen - rikkoikin tuon kaiken mitä erikoisin ääni, mitä ei olisi oletettu kuulevan varsinkaan Eveyltä.

Tirskahdus, joka kertoi selvästi pidätellystä naurusta joka lopulta nousi väsyneenä hymynä punertaville huulille joista huulipuna oli pyyhkiytynyt kuluneiden tuntien aikana pois kokonaan - käsien pysyen edelleen paikallaan polvien päällä kun ne oltiin siihen kerran lukittu paikalleen vaikka vasen käsi olisikin noussut normaalisti pyyhkäisemään uupuneena silmäkulmaansa vanhan tavan mukaan.
“... Olinko lähellä pilata suunnitelmianne? Senhän takia olet täällä, eikö.” Hopeisen katseen avautuen uudelleen katsomaan isäänsä ensimmäistä kertaa vapaaehtoisesti, - ei hopeisista silmistä näkynyt sillä kertaa viha miestä kohtaan niinkuin olisi voinut hyvin olettaa varsinkin kun Zay ja Sin olivat kumpikin perineet Anubiksen luontaisen tulisuuden joka kohosi uhkatilanteessa nopeasti päälle - mutta sitäkin enemmän, Eveyn silmistä näkyi se väsymys, lopen kyllästynyminen niihin peleihin mitä pelattiin varjoissa ja jotka lopulta enemmin tai myöhemmin kietoutuivat tahattomasti ja tahalteen ulkopuolisten ympärille jonkun ns. “isomman suunnitelman” mukaisesti - mutta sitäkin vahvemmin pettymys ja kipu, vaikkakaan ei millään tapaa yllättyneisyys mitä enemmän hän oli saanut miettiä niitä illan tapahtumia uudelleen nyt kun hän ei joutunut kuuntelemaan enään isänsä saarnaa paikalla olostaan tai siitä että hän oli sekaantunut nimenomaan johonkin sellaiseen mihin hänen ei todellakaan olisi pitänyt, vaikka sitten puolivahingossa isäänsä uhmaten.
“... Koska minun ei pitänyt olla täällä tänään, mitä ette olleet laskelmoineet. Ja se olisi pilannut… minkälie… sopimuksen olet tehnyt Shaiyan kanssa Giovannia koskien.”
Hymähdyksen, joka kuulosti enemmän kuin ontolta kuin ivaavalta tai edes vahingoniloiselta kaiken sen ironian keskellä - kääntyivät silmät viimein irti tuosta vanhemmasta miehestä - Eveyn voiden melkein tuntea että pian hän saisi uudelleen isänsä ja tämän riivatun vihat niskoilleen omasta niskuroinnistaan - vaikka jokaikinen sana oli vain silkkaa päätelmää niistä sen iltasista tapahtumista ja sitäkin lähempänä totuutta mitä tuskin oltaisiin haluttu sanottaa ääneen.

“... Poista viimeisen tunnin tapahtumat.”
Naisen viimein ehdottoen katsoessaan vielä hetken aikaa muualle kuin isäänsä, suoraan tuonne ympärillä syventyneeseen pimeyteen - joka tuijotti tyhjyydellään takaisin - ja siltikin Evey pystyi erottamaan selkeästi varjoissa liikkuvien olentojen liikehdinnän ja muodot selkeästi edessään, jotka vaikuttivat sen hetken aikaa melkein jopa levottomilta paikalla oloonsa.
“Eikö se oli paljon helpompaa kuin kaikkien muistojen poistaminen ja muokkaaminen? Lähdimme juhlista etuajoissa, Giovanni omaan kotiinsa ja minä omaan huoneeseeni. Ei sen monimutkaisempaa, ei sen vaikeampaa. Millä todennäköisyydellä muka koskaan tapaamme tämän jälkeen, varsinkin jos se on teistä kiinni.”
Hopeisten silmien kääntyen viimein takaisin isäänsä, - sillä kertaa pienen surullisen hymyn kohoten luovuttaneena huulien pinnalle. Niin, eikö se olisi yksinkertaisempi vaihtoehto?
… Vaikka Evey myös tiedosti sen, että todennäköisesti se olisi myös jälleen viimeisiä kertoja kun hän näkisi isäänsä uudelleen – tyttärellä kun ollen vahva epäillys ettei Anubis pystyisi katsomaan niitä identtisiä hopeisia silmiä enään suoraan silmiin sen illan jälkeen.

Vaitonaisuus Eveyn suunnalta oli kieltämättä pahempi kuin kovin kirskuva ääni. Hiljaisuuden, varsinkin noin raskaan, särähtäen pahemmin isän korvissa kuin vaikka useat vastaan väitetyt sanat. Syvällä jyrkän ulkokuoren sisimmässä sen jonkinlaisen ihmispuolen pyytäen riivaaja päästämään Evey sillä kertaa. Sillä jos tämä tilanne jatkuisi yhtään niin eteenpäin mitä pelättiin tapahtuvaksi… menettäisi Anubis siinä samalla tyttärensäkin, lopullisesti. Valitettavasti demonin valta-asema oli päässyt paljon enemmän niskan päälle kuluvan vuoden aikana. Riivaajan vaikuttaen paljon enemmän tämän miehen käyttäytymiseen kuin silloin aikaisemmin, kun Anubis oli auttanut perheenjäseniään pakenemaan italiasta. Silloin ihmispuoli oli päässyt herkemmin päällimmäiseksi, kun jokin voimakas tunnetila oli saanut riivaajan otteen lipsumaan. Valitettavasti tuo heikkous oli alkanut vaipuman hiljalleen kadoksiin siitä päivästä lähtien, kun Anubis oli asettunut aavikkokansan kaupunkiin ja sinetöinyt sopimuksensa riivaajan kanssa juomalla muinaisen voiman lähteen vettä.

Eveyn ja Anubiksen oleskellen tuon mystisen kehän keskellä, minkä ympäriltä maailman normaaliaika oli seisautettu yhdellä vaivaisella demonin suomalla käskyllä. Keskittyi Anubis tuona hetkenä niin paljon Eveyhen itseensä – ettei tämäkään huomannut jonkin alkavan yhtäkkiä muuttumaan Giovannin suunnalla. Sen ollen hyvin mitätön teko, mutta sitäkin merkittävämpi, kun tiesi ettei moista pystyisi tekemään siinä tilanteessa. Kehon vierellä roikkuvien käsien sormien alkaessa nytkähtelemään heikosti oma-aloitteisen liikkeen merkiksi. Tunteen, joka muistutti yhtäaikaisesti sähkön väreiden ja lämpimän nesteen virtaamista suonissa, alkaen valtaamaan miehen lamaantunutta kehoa käsivarsia pitkin muualle kehoon ja lopulta alas maahan asti. Giovannista tuntuen kuin jokin paljon voimakkaampi voima olisi repäissyt silmiä peittävän pimeyden kerralla syrjään ja kiskaissut takaisin todelliseen elämään lumemaailman sisimmästä. Silmäluomien alkaen siirtymään enemmän syrjään katseen tieltä – oli iiristen väritys paljon kirkkaampi ja merenpihkan väritys enemmän puhtaampi kuin yleensä Giovannilla oli. Ensimmäisen askeleen tuntuen aluksi raskaalle, lähes mahdottomalle – kuin pysähdyksissä tarkoitettu kuva lähtisi kaikkia lakeja uhmaten liikkeelle taustastaan. Teon saaden saman tien kehää ympäröivien varjopetojen huomion, mutta jokin sai nämä olennot pysymään paikoillaan – kuin nämä eivät olisi uskaltautuneet lähestymään kohdetta isäntänsä voimista huolimatta. Giovannin nähdessä Anubiksen jo nousseen seisomaan uudelleen ja kohottavan toisen kätensä Eveytä kohti tehdäkseen seuraavaksi jotakin. Tuon kaiken näkemisen saaden sydämen muljahtamaan syvällä rinnassa ja halun kiihdyttää askeleet juoksuun, mutta jokin ylempi voima piti kehon rauhallisena ja luoden tunteen, joka pyysi miestä luottamaan ja rauhoittumaan. Evey olisi kunnossa.

Oikeanpuoleisen käden, jonka jokaista sormea koristi erilainen metallista tauottu sormus, kohottautuessa sormet enemmän haarallaan Eveyn päälakea kohti. Pystyisisi Evey toivottavasti edes jotenkin näkemään noiden kylmien silmien taakse isänsä olevan pahoillaan. Anubis oli aina halunnut uskotella itselleen – ettei milloinkaan kykenisi satuttamaan ainoaa tytärtänsä, esikoislastansa rakastamansa naisen kanssa. Kämmen alueen jännittyessä enemmän mikä sai verisuonet kuulastaaman enemmän päivettyneen ihon lävitse. Sateen kosteuden synnyttäen hentoja vesipisaroita iholle, jotka valuivat hiljalleen alaspäin kuin tiimalasin hiekka, joka laski ivallisesti sekunteja tyttären ja isän välien rikkoutumiseen lopullisesti. Demonin tuntematta sääliä – vaikka se kuuli ihmispuolen huutavan sisimmässään jossain syvällä pimeydessä. Eveyn pystyen lukemaan miehen silmistä, että tämä aikoisi toteuttaa aikaisemmin uhkauksensa. Evey tulisi menettämään tunteensa Giovannia kohtaan ja hyväksymään kylmästi miehensä kuolleen yli kaksi vuotta sitten. Huulten raottuessa lausumaan ensimmäisen lauseen jostain hyvin muinaisesta manauksesta. Aiheutti se välittömästi kylmäävän tunteen Eveyn kehossa kuin tältä olisi alettu kynsin raatelemaan haluttua tunnetta ja muistoa pois. Jokaisen teon tuntuen kipuna, jonka olisi halunnut loppuvan tai armollisuudessa kuoleman sulkevan syleilyynsä. Näkökentän sumentuessa. Eveyn kuullen rauhallisen äänen painon sanovan: ”Lopeta, Anubis. Akhkh (*veli), lopeta.”

Miehelle kuuluvan kämmenen laskeutuessa Anubiksen kämmenen päälle ja sulkien sen sormien otteeseen. Teon ollen määrätietoinen, mutta ei missään vaiheessa aggressiivinen… vaan pikemminkin puhtaalla rakkaudella osoitettu käsky, joka ei halunnut toisen satuttavan itseään tai tuota nuorempaa naista enempää.
”Satutat itseäsi enemmän kuin tytärtäsi.”
Saman rauhallisen äänen jatkaessa heti teon perään. Anubiksen kääntäen katseensa silloin kokonaan teon keskeyttäjään, vaikka olikin jo syvällä sisimmässään tunnistanut puhujan äänen. Tuon rauhallisen äänen painon, jota mies ei ollut kuullut korvissaan yli kolmeentuhanteen vuoteen… ei sen jälkeen, kun lopulliset hyvästit oli lausuttu kuolinvuoteella.
Kirkkaan hopean kohdaten edessään syvän merenpihkan. Sin ibn Abdelin seisoen siinä hänen vierellään kuin ei olisi koskaan ollut poissa. Giovannin nähden Anubiksen edessään esi-isänsä silmien kautta. Nähden viimein kaiken sen mitä Sinin näkeminen merkitsi noinkin kylmälle henkilölle, joka oli luonut ympärilleen niin paksun suojamuurin ettei sen sisimpään päässyt. Demonin kirskutellen hampaitaan entisen vartijansa näkemisestä. Riivaajan tuoden mielipiteensä julki vaimealla kurkunpohjasta kohoavalla murahduksella kuin haluten viestittää De Fiorelle ottamaan askeleita suosiolla kauemmaksi demonista. Viimeistään tuossa vaiheessa selviten miksi se oli ennemmin yrittänyt tehdä edes menneestä Giovannista vasallinsa kuin että olisi antanut näin tapahtua… (samoihin aikoihin italiassa Chad oli saanut oman manauksensa loppuun De Fioren suvun kirjasta, mikä oli antanut esi-isälle mahdollisuuden palata kuolevaisen lihaan ja Giovanni oli kaikista lähin uudelleen syntymisen ketjussa. Tässäkin kohdin Eveyn liikkeet olivat olleet tämän nuoremman miehen tiedossa ja Anubiksen sekä Shaiyanin liikkeet olivat osuneet pelottavan lähelle epäillystä).

Anubiksen menettäessä henkisen kosketustaajuuden Eveyhen, tunsi tämä nuorempi nainen, kuinka lämpö palasi hyökyaallon lailla takaisin kehoon ja sieluun. Jonkin lempeän voiman saaden mielen vireyden painumaan unen tasolle. Anubiksen voiden lukea Sinin katseesta viattoman kuuloisen toteamuksen; ”Emmehän halua hänen menettävän järkeänsä lopullisesti. Tässä tilassa puoli demoninkin mielentila alkaa järkkymään – jos häntä pidetään liian kauan hereillä.” Demonin astuen pari perääntyvää askelta kauemmaksi tuosta omanlaista rauhallisuutta hohkaavasta miehestä, laskeutui Sin puolestaan hetkeksi puoliksi polvilleen ja otti Eveyn vastaan laskeakseen naisen maahan kyljelleen. Etusormen pyyhkäisten hiuksia hellästi korvan taakse Giovannin toimesta (esi-isän sallien sen sillä kertaa nuoremmalle, joka ei ollut nähnyt vaimoaan kolmeen vuoteen). Askeleen kuuluessa uudelleen asvalttia vasten, sai se Sinin kohottamaan katseensa uudelleen kauemmaksi perääntyneeseen Anubikseen, joka sinä hetkenä ei oikein tiennyt miten tilanteessa pitäisi edetä. Hyvä, demoni ei pystynyt tekemään sitä mitä halusi Anubiksen ihmispuolen vuoksi, joka useista sadoista vuosista huolimatta tunsi vieläkin Siniä kohtaan ikävää ja rakkautta edesmennyttä veljeään kohtaan. Sinin nousten seisomaan ja alkaen ottamaan lähestyviä askelia. Tunsi Anubis sydämensä hakkaavan voimakkaammin ja voimakkaammin. Demonin yrittäen perääntyä takaisin varjoihin kehän ulkopuolelle. Tuntui selkää vasten vain voimakas este, kuin häilyvä raja olisi muuttunut kovaksi kivi seinäksi. Vesipisaran tipahtaen Anubiksen otsalle ja valuen kasvojen piirteitä alaspäin leualle asti, mistä se tipahti vasten Sinin kohotettua kättä, jonka mies oli nostanut kohti ystävänsä kasvoja. Kosketuksen tuntuen aluksi poskipään vierellä ja siitä kasvojen sivulla, kun jäntevät sormet upottautuivat tahallisesti Anubiksen yön mustiin hiuksiin. Sinin tehden sen juuri niin kuten Anubis sen aina muisti. Ainoa vain mitä ei tapahtunut sen jälkeen – oli kaksikon naurahtaminen yhtä aikaa ääneen ja hymyileminen, mutta siitä huolimatta Anubis pystyi kuvittelemaan tuon menneen hetken elävästi… sen pienen hetken ajan.
”Sinun on aika tulla kotiin luoksemme, Akhkh. Etsin sinut ja kun minä löydän luoksesi, päästän sinut vapaaksi. Lupaan sen. Teit uhrauksesi, Anubis ja en ole koskaan lausunut kiitostasi sinulle silloin.”
Toisen käden kohottautuessa samalla korkeudelle kasvojen toiselle puolelle. Sinin nähden edessään veljensä ja ystävänsä, mutta samaan aikaan myös niin sankkaa pimeyttä ja katkeruutta, että se sai jopa hänestäkin tuntumaan epämiellyttävälle. Anubiksen ollen todellakin enää murto-osa siitä henkilöstä, joka oli aloittanut saman elämänpolun kulkemisen Sinin kanssa monen monta sataa vuotta sitten. Demonin yrittäessä kavahtaa kauemmaksi, joutui se vieläkin toteamaan jonkin toisen ylemmän voiman sulkeneen pakoreitin takana. Anubiksen nähdessä silloin Sinin vain hymyilevän rauhoittavasti takaisin ja tuovan otsansa vasten ystävänsä omaa, mikä ihme kyllä sai Anubiksen sulkemaan myös silmänsä. Rauhoittavan äänen lausuessa vielä; ”Elit pitkään, Anubis. Nyt sinun on aika palata luokseni ja kertoa siitä minulle, veli.” Kirkkauden alkaen voimistumaan kaiken ympärillä. Tuon pienen hetken ajan paikassa ollen vain nuo kaksi muinaista sielua, jotka olivat viimein yhdessä edes tuon pienen hetken ajan. Vesipisaroiden kiihtyessä uudelleen, huuhteli juokseva vesi kadoksiin verikyyneleet, jotka olivat valuneet nuoremman miehen poskille, kun tämä oli kohottanut kätensä pitäväksi otteeksi Sinin ranteiden ympärille, samalla kun yritti selvästi taistella voimistunutta surun tunnetta vastaan. Valon nielaisten kaiken sisimpäänsä.

Tuulen vireen henkäistessä aavistuksen viileän tuntuisena raollaan olevasta ikkunasta, jota kautta pääsisi hotellihuoneessa paloportaille tarvittaessa. Eveyn lopetellessa soittamaansa puhelua – sai Giovanni voimia sen verran vuoteella, jonne tämä oli istutettu hetki sitten potemaan päänsärkyään pois, että mies lopulta sai noustua ylös ja kävelemään hotellihuoneessa katsoakseen ympärilleen. Katseen kohdistuessa lopuksi ikkunan edustalla seisoskelevaan nuorempaan naiseen ja tumman rauhallinen ääni kysyi:
”Kenelle oikein soitit tähän aikaan yöstä?”
Kuuloaistin erottaen huoneen ulkopuolelta kahdet askeleet, jotka vain kertoivat parin muun hotellivieraan menevän käytävää pitkin ohitse. Tuon pienen huomion jälkeen kuuloaistin terästäytyen kuuntelemaan ikkunaa vasten ropisevia vesipisaroita, joka kertoi ukkosmyrkyn olevan ihan kohta kohdilla. Kellon viisareiden naksahtaessa silloin näyttämään tasaa yksi yöllä. Giovannista kyllä kieltämättä tuntuen hölmölle omia tekemisiään kohtaan, mitkä olivat saaneet lähtemään juhlista aikaisemmin vain ehtiäkseen tuon naisen perään hotellille. Muistaessaan kuitenkin minkä tunteen Eveyn näkeminen oli saanut aikaiseksi, tiesi hän olevansa juuri siellä missä pitikin jos mieli teki saada vastauksia ja jotenkin hänestä tunti, että juuri tuo nainen voisi vain antaa ne oikeat vastaukset.

Sen hetken aikaa kun tytär oli viimein suostunut kääntämään vapaaehtoisesti isäänsä… täytyi Eveyn myöntää että sen hetken aikaa hänestä tuntui, kuin siinä edessä olisi seisonut joku aivan muu. Joku, jota Evey ei enään tunnistanut siksi samaksi mieheksi jonka Evey oli halunnut pitää lähellään kaikki ne vuoden vaikka kuluneet vuodet olivat yrittäneet etäännyttää tuota kaksikkoa monesti erilleen joko jonkun ulkopuolisen tekijän toimesta tai sitten miehen itsensä toimesta kun tämän tekojen kaiku oli lopulta saavuttanut tyttären tavalla tai toisella joko täysin tahattomasti tai sitten tahallisesti vaikka koko naisen elämän ajan tätä oltiin yritetty suojella niiltä iskuilta. Nuoremman vain voiden seurata polviltaan kuinka Anubis nousi itse rauhallisesti takaisin koko pituuteensa kun hän itse oltiin edelleen lukittuna voimattomuuden turvin tuohon asvalttiin jonka pinnalle aiemmin tippuneet vesipisarat olivat muodostaneet syvemmän vesipinnan, joka rikkoutui aina välillä kun ne hidastuneet vesipisarat viimein osuivat uudelleen maahan - ei Evey enään kiirehtinyt rikkomaan tuota raskasta hiljaisuutta näiden kahden välillä sillä nainen kyllä tiesi, ettei ollut enään mitään mitä hän olisi voinut sanoa tai tehdä isälleen mikä olisi muuttanut tuon koko tilanteen suunnan päinvastaiseksi vaikka kuka tahansa olisi voinutkin odottaa vihaisia tai pelokkaita sanoja jotka olisivat yrittää käännyttää vanhemman päätä tämän päätöksestä jonka Evey oli pystynyt näkemään heti noista tunteettomista silmistä. Hän tulisi menettämään kaikki muistonsa Giovannista, vaikka nuorempi olikin yrittänyt ehdottaa aivan muuta - erottivat korvat jossain tuon alueen ulkopuolella salaman lyövän taivaalla kuin itse jumalat olisivat lyöneet tuomion vasaralla vahvistukseksi seuraaville tapahtumille.

Sormuksin koristellun käden alkaen ojentautumaan kohti esikoisen päälakea vailla minkäänlaista epäröinnin merkkiä ulkoapäin, - oli Evey sen pienen hetken ajan voinut nähdä pahoittelevan katseen jossain syvällä noissa hopeisissa silmissä vaikka sillä kertaa se pieni yksityiskohta ei riittänytkään vaihtaakseen riivaajan ja Anubiksen ihmispuolen paikkaa keskenään niinkuin se olisi riittänyt vuosi takaperin - palautui Evey hetken ajaksi jälleen sille kartanon parvekkeelle jossa isä ja tytär olivat kohdanneet toisensa uudelleen yli vuoden jälkeen sen jälkeen kun Zay oli pitänyt Eveytä vangittuna niissä Vanhan Salaseuran katakombeissa. Silloin vain viisitoista vuotias Evey oli huutanut samanlaisen kaatosateen lävitse isälleen ettei tämä olisi saanut vielä luovuttaa pitkään jatkuneen sairautensa kanssa ja samalla päästänyt ne vuoden aikana kertyneet tunteet ulos jossa päällimmäisenä oli ollut vain suru, viha ja puhdas huoli isästään joka lopulta ei ollut aluksi reagoinut tyttärensä sanoihin vaikka Evey oli lopulta ottanut rakastavasti niistä sään kylmettämistä käsistä kiinni saadakseen toisen takaisin sisälle… ja lopulta kuullut ne sanat jotka olivat jättäneet kaikunsa nuorempaan ja ulottui jopa nykypäivään asti vaikka monet asiat olivat muuttuneet siitä päivästä eteenpäin: “Sinun täytyy oppia päästämään minusta irti.”
Anubis oli ilmeisesti luullut aina ettei Evey ollut ymmärtänyt koskaan niiden sanojen taakse edes vanhemmalla iällä - vaikka todellisuudessa Evey oli tehnyt tietoisen päätöksen taistella niitä sanoja vastaan puhtaasta rakkaudesta isäänsä kohtaan vaikka vuosien aikana tytär olikin oppinut pitämään myös käsivarren pituisen turvavälin mieheen menneisyyden tapahtumien pohjalta… ja silti joka kerta, Evey oli päätynyt uudelleen ja uudelleen isänsä vierelle tavalla tai toisella vapaasta tahdostaan, haluten uskoa vielä siihen hyvyyteen joka oli saattanut löytyä vielä tuosta vanhasta sielusta joka oli vuosituhansien aikana kasvanut kylmemmäksi ja kyynisemmäksi maailmaa kohtaan.

Surullisen pienen hymyn nousten vielä yhden kerran huulien pinnalle kuin yrittäen viestiä isälleen ettei hän syyttänyt toista siitä mitä seuraavaksi tapahtuisi - vaikka he kumpikin tiesivät että se olisi viimeinen naula arkkuun joka rikkoisi heidän suhteensa täysin. Hopeisen katseen sulkeutuen viimeisimpänä tuon surullisen katseen tieltä, laskeutuivat kyyneleet silloin poskelle ja siitä leukaa pitkin polvien varaan lukittujen kämmenten selän päälle. Muistikuvien välkähtäen yksi kerrallaan kirkkaana naisen edessä aina siitä hetkestä kun hän oli avannut kartanon oven ja kohdannut sen merenpihkaisen katseen ensimmäistä kertaa, - käyden läpi ne hyvät ja pahat muistot jotka lopulta olivat vain vahvistaneet kaksikon rakkautta toisiaan kohtaan vaikka monen monta kertaa näitä oltiin yritetty erottaa toisistaan … aina siihen päivään kun viimein viimeisten hyvästien aika oli tullut siellä sairaalahuoneessa ja Giovanni oli jälleen pyytänyt vaimoaan hymyilemään edes hieman sillä suru edes silloin ei ollut tervetullut heidän perheeseensä jolle Evey oli vain naurahtanut lopulta kyyneleidensä alta että jos mies kehtasi jättää hänet noin vain hän hakisi tuon itse takaisin elävien kirjoihin antaakseen läksytyksen, samalla tavoin kun hän oli uhannut monesti ennenkin kun Giovanni oli joutunut lähelle kuolemaa - ja lopulta painanut viimeisen suudelman miehensä huulille ja sanat jotka varmistivat toisen varmasti tietävänsä kuinka paljon Evey toista todellisuudessa rakasti.
Muistikuvien haihtuessa lopulta pimeyteen, aidosti pahoillaan olevan äänen vain lausuen ajatuksissa
“... Olen pahoillani, Gio.”
Korvien erottaen sillon ne ensimmäiset sanat tuosta muinaisesta manauksesta, oli se kuin itse  pimeys olisi kietoutunut Eveyn ympärille ja lopulta kiskaissut naisen kylmään tyhjyyteen voimalla, pidellen paikallaan vaikka kuinka sisin yritti räpiköidä vastaan ja huutanut armoa että se kaikki olisi loppunut. Kehon ja sisimmän vallaten tuo sietämätön kivun tunne joka tuntui kuin petoeläin olisi alkanut raatelemaan sisältä päin jokaikistä muistoa ja pienintäkin tunnetta minkä se vain löytäisi - kunnes jäljellä ei olisi ollut kuin vain hukuttava tyhjyys josta ei noustaisi enään ylös muuten kuin kuoleman hellän kosketuksen avulla - avautuivat hopeiset silmät vielä sen verran että Anubis pystyi näkemään kuinka se yleensä niin kirkas hopeinen katse oli muuttunut sumeaksi ja tyhjäksi - kuin jotain oltaisiin otettu väkisin irti Eveystä ja nyt jäljellä oli vain tuo tyhjä kuori, jossa elämänvalo näytti himmenevän hetki hetkeltä enemmän - koko näkökentän ollen vain tuota sumeaa massaa vailla minkäänlaista valonlähdettä. Kunnes se ylimääräinen ääni, joka pyysi Anubista lopettamaan.

(Italiassa, Andrean puolestaan tuijottaen herkeämättä tuota edessään olevaa kirjaa ja pöydän päälle asetettua kultaista taskukelloa jota oltiin tarvittua tuohon rituaaliin että esi-isä olisi saanut otteen Giovannin kehosta edes hetkellisesti - nousivat silmät lopulta edessä olevaan Chadiin kuin hakiakseen jonkinlaista vastausta kysymykseensä: toimisiko se?
Vaikka tässä kohdin, Zürichin tapahtumat eivät olleet jääneet keneltäkään perheenjäseneltä tai edes De Fioren sukuun kuuluvalta epäselväksi - varsinkin Andrea oli tuntenut jokaikisen äitinsä tunteen selkeästi ja se oli ollut jo lähes riittävä lamauttamaan esikoisen täysin paikalleen … isoveljen edes haluamatta kuvitella mitä se oli aiheuttanut Sophiessa, jonka tunnesidos oli paljon vahvempi sekä heidän äitiinsä että isoisään. Sormien näpräten ajatuksissaan tuota oikeaan käteen kiedottua rukousnauhaa edes huomaamattaan - Andrean tietäen kyllä vastauksen ilman sanojakin: he voisivat vain toivoa, etteivät he olleet liian myöhässä.)

Henkisen kosketustaajuuden katketen yhtäkkiä Eveyn ja Anubiksen välillä, alkoi kehoon leviämään heti paljon rauhoittavampi lämpö uudelleen, kuin sisin oltaisiin nostettu pois pimeydestä takaisin niinkuin se olisi pitänytkn olla - mutta sen sijaan että nuorimmaisen oltaisiin suotu heräävän tuohon eriskummalliseen näkyyn minkä Sin ja Anubis saivat sillä hetkellä jakaa yli kolmentuhannen erossa elämisen jälkeen - jonkin paljon lempeämmän ja turvallisemman asettaen jo kovia kärsineen kuolevaisen syvään lepoon ja kuiskaillen kaiken olevan hyvin.

Kuulon erottaen takanaan tuon tumman äänen kysyvän kenen kanssa nainen oli oikein hetki sitten puhunut siihen aikaan yöstä - oli sormi kerennyt tuskin hetkeä aikaisemmin painaneen punaista luurin kuvaa joka oli saanut puhelun päättyneeksi - oli se kuin Evey olisi herännyt syvistä ajatuksistaan jotka olivat keskittyneet hetken ajaksi tuijottamaan tuonne pimeälle kadulle jossa ei sillä hetkellä näkynyt yhtäkään ylimääräistä sielua joka olisi ollut niin myöhään yöstä vielä liikenteessä. Kehon kääntyessä ympäri kohdatakseen tuon merenpihkan värisen katseen kysyvästi kuin toinen olisi kysynyt jotain outoakin sillä hetkellä (minkä Evey laittoi siis sen piikkiin että Giovanni ja hän olivat periaatteessa edelleen tuntemattomat toisilleen ja näin kysymys kuulosti erikoiselta)... vaikka sen hetken aikaa Eveystä tuntuen… oudolta. Aivan kuin hän olisi elänyt tuon saman hetken jo kertaalleen, ja toisaalta taas - ei.
Niin kenelle hän oli oikein soittanut niin myöhään? Miksei hän muistanut sitä käytyä keskustelua?
Ennenkuin Evey kuitenkin olisi kerennyt ihmettelemään sen enempää, kuulikin hän itsensä vastaavan nopeasti takaisin ilman sen isompaa epäröintiä:
“Lapsenvahdilleni. Hän oli soittanut aiemmin ja halusin varmistaa että kaikki on hyvin.” Pienen hymyn kohoten rauhoittavasti punertavien huulien pinnalle kuin merkiksi kaiken olevan kyllä hyvin sillä kertaa, paljastaen samalla että hänellä tosiaan oli mitä ilmiselvemmin lapsia - vaikka eihän se mikään hyvin pidetty salaisuus ollut vaikka Evey De Fiore oli tunnetusti yksityinen median suhteen, vaikka Andrea olikin ollut tutumpi teini-iästä lähtien mediassa sekä nimenomaan niissä samoissa piireissä kuin juhlissa oltiin nähty ja Sophieta taas ei oltu vielä esitelty juurikaan nuoren ikänsä vuoksi. Solakan käden asettuen varoen tuolle raolleen asetetun ikkunan päälle joka ilmeisemmin oltiin avattu että ilma oltaisiin saatu vaihtumaan tuossa hotellihuoneessa edes asteen raikkaammaksi Giovannin saatua aulassa äkkiseltään sen päänsärky kohtauksensa, jonka jälkeen asteen huolestuneempi katse kohdistettiin uudelleen tuohon vanhempaan mieheen  joka tapojensa mukaan oli ilmeisemmin käynyt tuon huoneen katseellaan lävitse löytääkseen tuosta pienestä tilasta pieniä yksityiskohtia jotka olisivat kertoneet sen väliaikaisesta asukkaasta edes jotain.
Ainoan yksityiskohdan ollen kuitenkin vain se sängyn vierelle asetettu reppu jonka sisältöä ei oltu lähetty levittämään sen laajemmin mihinkään, mikä kertoisi varmasti sen että Evey lähtisi todennäköisesti ensimmäisenä aamusta - ja sitten yöpöydällä asetettu kirja Sophielle joka keskittyi muinaisen Rooman taidehistoriaan sekä sen päällä oleva korurasia, joka oli tarkoitettu Samulle.
“Oletko kunnossa? Se kohtauksesi ei vaikuttanut miltään pieneltä migreeniltä, luulen että jääkaapissa vesipullo jos haluat juoda jotain.”
Nainen totesi lopulta, irtaantuen lopulta ikkunan läheisyydestä … vaikka vaistojensa kuljettamana ei voinutkaan olla vilkaisematta vielä yhden kerran kauempaa ulos tuonne kadulle, kuin olettaen pian näkevänsä jotain ilmestyvän katseen eteen… mutta mitään tulematta.

Vanhan nojatuolin ottaen puolestaan Eveyn painon narahtaen vastaan pitkän illan jälkeen, odotti nainen puolestaan niin kauan kunnes Giovanni saisi myöskin itsensä takaisin alas johonkin tasaisemmalle kuin omien jalkojensa varaan - pääsi Evey väkisinkin asteen raskaammn huokaisun kohdatessaan Giovannin jälleen niin lähellä, vaikka se mistä he olisivat keskustelemassa… mistä hän edes aloittaisi? Jalkojen asettuen puolestaan ristiin kun keho yritti saada edes jonkinlaista rennompaa asentoa tuon kaiken keskellä - puhumattakaan sitten siitä että he kumpikin olivat edelleen laittautuneena, mikä ei todellakaan ollut se rentouttavin asukokonaisuus sellaiselle keskustelulle.
“... Sanoit että muistit minut viimein ilmeisemmin perhekuvasta. … Ainoa, mistä olisit voinut nähdä kyseisen kuvan - on että olisit astunut kotiimme Italiassa ja tiedän täysin varmaksi, että et ole sinne ainakaan luvalla astunut.”
Naisen aloittaen lopulta, käden nousten varoen korvan nipukan luokse josta oltaisiin saatu korvakorut otettua edes pois tuosta asukokonaisuudesta kuin tämä nuorempi nainen olisi keskustellut hyvin tavanomaisesta asiasta, vaikka todellisuudessa niiden sanojen taakse piiloutui vahva vihjaus Eveyn kyllä tietävän Giovannin olevan paljon muutakin kuin vain tavanomainen liikemies muiden joukossa - mikä oli saanut viimeistään vahvistuksen silloin kun Giovanni oli sanonut tietävänsä nuorempansa olevan kyllä pakosalla… ja ainoa ketkä siitä tietäisivät oli heidän perheensä, tai ne keitä he pakenivat.
“... Tiedän myös että vuosi sitten joku murtautui kotiimme esikoiseni ollessa kotona yksin - eikä kyseessä ollut mikään viaton muukalainen, vaikka poliisit muuta olettivatkin. Joten, jos haluat vastauksia - vaadin yhtälailla vastauksia palveluksena. Suoraan kysymykseen, suora vastaus. Ymmärrätkö.” Hopeisen katseen osuen asteen vakavemmin Giovanniin kuin hakiakseen sen vastauksen että toinen varmana ymmärtäisi mihin hän oli oikein ryhtymässä sillä hetkellä, - heidän käyden lupauksen kauppaa jossa Giovanni tulisi saamaan vastauksensa niin kauan kun Evey itse saisi omat vastauksensa. Korvakorujen tullen asetetuksi pienen kahvipöydän päälle joka oltiin asetettu nojatuolien väliin, ojentautui tuo samainen käsi lopulta kohti miestä itseään kuin sinetöidäkseen sopimuksen kaksikon välillä.

Nuoremman naisen viitatessa kohteliaasti huoneen pienessä jääkaapissa olevan vielä jäljellä kylmä vesipullo. Ottivat nuo hetki sitten vain paikoilleen jääneet askeleet välimatkan umpeen jääkaapin luokse ja hetki sen jälkeen kuului pieni ääni, kun ovi avattiin ja suljettiin. Korkin aukaisusta kuuluen pieni muovin rusahtaminen samalla kun Giovanni antoi itsensä liikkua takaisin kirjoituspöydän luokse ja kehonsa istuutua alas puutuolille, joka sijaitsi pöydän edessä. Oikeanpuoleisen käden kohottaen kylmän muovipullon vasten otsaa ja ohimoita. Silmien sulkeutuen hetkeksi astetta raskaamman uloshenkäisyn saattelemana. Giovannin antaen itsensä ensin juoda kuivan janon tunteensa pois (joka oli hetki sitten vallannut kurkun alueen ihmeellisesti), ennen kuin antoi katseensa kohottautua uudelleen nojatuolissa istuvaan naiseen ja antaa toiselle jonkinlaisen kelvollisen vastauksen takaisin. Vastauksen kysymykseen; Oliko Giovanni ollut silloin De Fioren kartanolla vuosi sitten ja miksi.

Poskihampaiden pureutuessa toisiaan vasten asteen voimakkaammin, mikä sai kaulalihakset jännittymään asteen näkyvämmälle. Mitä tosiaan hän voisi vastata toiselle. Ilman, että se kuulostaisi liian oudolle tai pahemmassa tapauksessa liian hyökkäävälle, että seuraavaksi nainen ottaisi häneen etäisyyttä jo puhtaasti senkin vuoksi. Giovannin laskien oikeanpuoleisen kyynärpäänsä nojaamaan pöydän kantta vasten ja antaen ohimonsa nojata pullon, joka edelleen oli käden otteessa, kylmää pintaa vasten. Hämärien ja aavistuksen sekavian muistojen välähdellen ajoittain pinnalle. Hänen muistaen olleensa Vatikaanissa ja puhuneensa jollekin punakaapuiselle vanhemmalle miehelle, jonka läsnäolo oli ollut kuitenkin isällisen tyyni ja silti määrätietoinen seuraavista sanoista. Sanoista, jotka olivat antaneet Giovannille käskyn mennä ja tappaa kaikki eteensä tulleet De Fioren kartanolla. Tuohon kaiken sekaan nousevien muiden muistojen helpottamatta punaisen langan selvittämistä sen enempää. Muistoissa välähtäen pätkiä aikuisesta naisesta ja kahdesta nuoremmasta lapsesta. Lämmintä rakkauden täyteistä naurua taustalla, joka sai sydämen tuntemaan olevansa kotona. Kardinaalin näkeminen uudelleen hämärässä soihtujen valaisemassa käytävässä… isä Thomatius tyynen äänen sanoen: ”Tee se sukusi puhdistamisen vuoksi, De Fiore. Tee se sukusi vuoksi.” Metallista syntyvän äänen kuuluessa ja silmien edessä välkähtäen katanan sileä pinta, kun tuo täysin tappamiseen tarkoitettu ase nostettiin kasvojen eteen tarkasteltavaksi. Aseen kirkkaasta pinnasta heijastuen Giovannin omat silmät, jotka olivat tunteettomat saamastaan käskystä huolimatta. Aivan kuin tälle olisi yksi ja sama kuinka monta tulisi kuolemaan sinä yönä. Synkän ja kylmän tunteen keskeltä lopuksi nousten puhdas hämmentyneisyys ja epäröinti. Silmien eteen palautuen taas muisto siitä yhdestä perhekuvasta, jossa olivat seisoneet nuo neljä henkilöä… Giovanni ja nuo kolme muuta tuntematonta…
Kulmien rutistuessa selvästi, mikä sai syvän uran syventymään kulmakarvojen välissä.
…Nainen… Evey… vanhempi poika… Andrea… ja nuorempi tyttö… Sophie.

Silmien rävähtäessä auki. Valon paljastaen jonkin syvemmän tunteen saaneen silmien pinnan kostumaan vähäisen, mutta ei vielä täysin kyyneliin asti. Epäuskosta kertovan henkäisyn kuuluessa raottuneiden huulien lomasta, jota seurasi pieni hymynpoikanen, kunnes se hävisi yhtä nopeasti hämmennyksen edestä. Giovannista tuntuen kuin jokin olisi yhtäkkiä vetäissyt raskaan verhon pois muistojen edestä ja antanut kurkistaa uudelleen sen taakse. Hän muisti…
Kehon lakatessa nojaamasta pöydän kantta vasten, mutta siirtyi etunojaan reisien varaan. Vesipullon enää vain roikkuen laiskanoloisesti kummankin käden otteessa, jotka roikkuivat rennosti polvien välissä, kun kyynärpäät nojasivat yläkehoa reisiä vasten. Pullon tasaisen heiluttelun saaden veden pinnan heilahtelemaan aaltomaisesti. Hän muisti. Jokaisen veden solahduksen kuin antaen yhden muistoista takaisin. Tietoryöpyn ollen niin voimakas, että se sai voimaan aavistuksen pahoin, mutta siitä huolimatta Giovanni antoi itsensä uppoutua syvemmälle ja syvemmälle.

Niin aluksi vierasvaraisen ja etäisen henkilön muuttuen Eveyn edessä selvästi. Hartioiden lysähtäen asteen rennommaksi ja osoittaen selvää väsymystä. Katseen painautuen lattiaa kohti ja hiljaisen tumman rauhallisen äänen lausuen: ”Minä tulin takaisin, mio caro.”
Toisen käsistä päästäen pullosta irti ja kohottautuen aavistuksen lähemmäksi kasvoja. Eleen kuin sanoen; Mitä tämä kaikki oikein oli. Miten ihmeessä Giovanni pystyi olemaan siinä. Hänhän oli kuollut, joten miten hemmetissä hän pystyi olemaan siinä ja puhumaan Eveyn kanssa. Käden laskeutuen takaisin alas toisen vierelle ja kasvojen kohottautuen kohtaamaan Eveyn katseen, joka olisi ehkä varmasti yhtä hämmentynyt tästä kaikesta. Rakastavaisten katseiden kohdaten toisensa viimein uudelleen, jaksoi se silti luoda edelleen lämmön tunteen näiden kahden välille. Giovannin hymyillen pienesti ensimmäisenä. Hänen oikein keksimättä tuona hetkenä miten oikein aloittaisi, kunnes vain antoi itsensä sanoa;
”Minulla oli sinua ikävä, rakkaani.”

Syvä hiljaisuus oli laskeutunut uudelleen näiden kahden sielun välille, oli Evey jäänyt odottamaan kärsivällisesti että olisi saanut seuraavaksi tuntea nopean kättelyn heidän kahden välillään joka olisi ollut merkki aloittaa tuo vaikea keskustelu josta Evey itsekään ei pystynyt ennustamaan kuinka se tulisi menemään. Eveyn kun edelleen ollen sillä kannalla kuin aiemmin juhlissakin: olisiko toiselle totuuden kertominen todellisuudessa hyödyttänyt mitään?
Jos hän itse olisi ollut siinä asemassa missä Giovanni itse… ei hänkään uskoisi kuulemaansa. Päinvastoin, todennäköisesti vain nauranut kertojalle päin naamaa ja todennut tämän olevan taitava satujen kertoja - sillä miten kukaan täysijärkinen ihminen voisi uskoa Giovannin kuolleen kolme vuotta sitten kun siinähän toinen istui… elävänä, kaikkien uskomusten vastaisesti vaikka enemmän kuin mitään Evey olisi toivonut edes miehensä saada olla levossa esi-isiensä kanssa niinkuin se olisi ollut tarkoitettukin. … Mutta ilmeisesti sekin oli ollut liian paljon vaadittua kun kyse oli Shaiyasta ja mitä todennäköisemmin hänen isästään joka oli kirjaimellisesti kadonnut jälleen Egyptin aavikolle vuosi takaperin ilman minkäänlaista kontaktia kehenkään perheessä - mutta sillä kertaa mies oli pysyttäytynyt suhteellisen näkyvissä että jopa Evey oli lopulta löytänyt Sinin avulla tiedon heidän isänsä sijainnista joka oli lopulta osoittautunut Aavikkokaupunkiin, eikä syvälle Pohjoisvuorien taakse niinkuin tytär oli alunperin ajatellut.
… Tuossa koko yhtälössä ollen vain aivan liikaa “sattumia” jotka kietoutuivat liian hyvin yhteen - kuin palapelin palaset joita täytyy pyörittää muutaman kerran eri suuntaan ennenkuin ne alkoivat loksahtaa yksi kerrallaan paikalleen.

Kättelyä kuitenkaan missään kohtaa tapahtumista, sai se kulmat kurtistumaan hetkellisesti kysyvästi toisen käyttäytymistä kohtaan joka oli aluksi vajonnut syviin mietteisiinsä josta tämä ei tahtonut päästä millään takaisin maan päälle.
“... Giovanni…? Onko kaikki hyvin?”
Asteen hiljaisemman äänen yrittäen kysyä toiselta rauhallisesti siinä toivossa että pelkkä miehen nimen kutsuminen olisi ehkä auttanut palauttamaan toinen takaisin nykyhetkeen - mutta niin tapahtumatta. Sen sijaan, näkivät silmät edessään sen hetken aikaa kuinka Giovannin koko olemus muuttui silmin nähden erilaiseksi hetki hetkeltä, - vaikka samalla myös näytti siltä että toisen tila meni hetkeksi myös huonovointisen näköiseksi, oli Evey valehtematta valmistautunut nappaamaan toisesta kiinni mikäli näyttäisi että tämä romahtaisi seuraavaksi istumapaikaltaan eteenpäin lattialle miehen vaihtaessaan asentoaan nojaamaan pöydän pinnasta polviensa varaan. Ehkä toisen migreeni ei ollutkaan vielä mennyt ohitse niinkuin Evey oli ajatellut? Vai pitäisikö hänen varautua taas jotain pahaa tapahtuvaksi? Entä jos Shaiya olisi saanut otteen poikansa kehosta ja seuraavaksi Evey olisi vaarassa sen takia, tämä kun tuskin ainakaan katsoisi kaksikon tapaamista millään tavoin hyvällä - joten ei ollut kaukaa haettu että kaikki sitä edemmäs tapahtuva kontakti oltaisiin pyritty estämään millä tahansa tavoin.
Oikean käden siirtyen huomaamattomasti tikarin luokse joka oltiin piilotettu reiteen mekon alle mistä se olisi ollut helposti saataville mikäli tilanne olisi sitä vaatinut - Eveyn valmistautuen henkisesti siihen mahdollisuuteen että tämä joutuisi taistelemaan Giovannin kanssa, vaikka omalla tavallaan hänen kyllä myös tiedostaen että mikäli Giovanni olisi sieluton niinkuin hän epäili hyvin vahvasti sillä hetkellä sen illan perusteella… ei siitä teräaseesta olisi juurikaan ollut vaikutusta hädän tullen.

Tumman äänen viimein puhuessa ensimmäisen kerran, käyttäen sitä nimitystä Eveystä sillä samalla äänenpainolla jota Giovanni oli käyttänyt aina vaimostaan heidän yhdessä olonsa aikana - sykähti sydän asteen voimakkaammin tahtomattaankin - saaden hopeiset silmän nousemaan uudelleen tuota edelleen polviinsa nojautunutta miestä kohden epäuskoisena. “... Mitä sanoit?” Äsken niin vankan ja järkkymättömän äänen kysyen hiljaisesti. … Hän oli kuullut väärin, eikö? Eihän Giovanni muistanut mitään joten tällä ei todellakaan pitäisi olla minkään asteen syytä kutsua häntä sillä lempinimellä kaiken tapahtuneen jälkeen - ja siltikin, jokin pieni kipinä sisimmässä toivoi ettei se ollut pelkkää tilanteesta johtuvaa kuvitelmaa.
Mutta lopulta kun Giovanni sai katseensa nostettua ylöspäin lattiasta ja kohdistettua ne merenpihkanväriset silmänsä Eveyn omiin joista paistoi sillä hetkellä niin vahva hämmennys ja epäusko niinkuin miehelle itselläänkin - vaikkakin eri syistä. Giovannin näyttäen olevan hämmentynyt miten tämä pystyi olemaan juuri siinä hetkessä puhumassa vaimolleen, vaikka tämän kuolemasta oli jo useampi vuosi aikaa - Evey puolestaan siitä että toinen oli yhtäkkiä saanut ilmeisesti muistonsa takaisin ilman sen isompaa syytä vaikka aiemmin oli ollut selvää ettei toinen tiennyt mitään entisestä elämästään. … Joten mitä tämä oikein oli…? Silmien pintaan nousseen kosteuden saaden sormien päiden pyyhkäisemään vuoronperään silmiä siinä toivossa että se olisi estänyt niitä muodostumasta todellisiksi kyyneleiksi.
“... Olet kuollut.” Tukahtuneen äänen saaden sanottua pienen hiljaisuuden jälkeen, äänestä edelleen paistaen se syvä epäusko näkemäänsä kohtaan jossa järki yritti vielä ymmärtää tuota hetkeä mutta sydän taas halusi uskoa siihen pieneen mahdollisuuteen että siinä edessä tosiaan olisi hänen miehensä “Sinun ei pitäisi olla siinä… miten muka…?” Naisen tietämättä itsekään mitä sanoa sillä hetkellä tuossa hullussa tilanteessa joka oli äkisti kääntynyt päälaelleen tai kuulostiko hän yhtään sen ymmärrettävältä - tuskinpa - ja varmasti reaktio oli kaikkea muuta kuin mitä olisi voinut olettaa kun kaksi rakastavaista kohtasi toisensa pitkän ajan jälkeen vaikka jokaisen kuluvan sekunnin aikana, alkoi tilanne viimein asettua tuossa hetkessä jossa ei ollut ketään muuta kuin he kaksi.

Odottamattomasti, sen ollen Evey joka teki sen ensimmäisen liikkeen tuossa oudossa tilanteessa joka olisi voinut mennä moneen suuntaan siitä hetkestä - narahti nojatuoli uudemman kerran kun paino siirtyi sillä kertaa pois sen päältä että nainen sai kurottua selvästi varoen tuon lyhyen välimatkan umpeen vielä tuolin päällä istuvan Giovannin kanssa vaikka sydän hakkasi niin lujaa siinä kohtaa että Evey oli varma että kohta se hypähtäisi rintakehän lävitse tai ainakin pysähtyisi jos hän menisi liian lähelle tuota miestä jota oltiin ikävöity viimeiset kolme vuotta.
Askelten pysähtyen viimein halutulla paikalleen, joka oli miehen edessä, laskeutui tämä hopeasilmäinen nainen varoen alemmaksi polviensa varaan ollakseen lähempänä miehen omaa asentoa joka oli nojautuneena polviensa varaan ja täten lähempänä lattiaa kuin normaalia istuma-asentoa - kohtasivat kaksi erikoisen väristä silmäparia läheltä toisiaan pitkän ajan jälkeen. Ilmassa ollen aistittavissa sen hetken aikaa käsin kosketeltava jännittyneisyys - joka rikkoutui vain silloin kun solakat käden kurottuivat varovasti ylemmäksi kohti noita tuttuja kasvoja ja löytäen lopulta tutun paikkansa kasvojen sivustassa jossa sormen päät saivat jälleen tunnustella leukaa pitkin kasvaneen sänkeä, joka asteen pidempi kuin kolme vuotta aikaisemmin ja sen alla piilottelevaa ihoa, jonka alle piiloutui monen monta yksityiskohtaa joita rakastettiin edelleen. Tutun lämmön tunteen humahtaen kehon lävitse aaltomaisena. Vaikka samalla Evey oli kyllä valmis vetämään kosketuksensa nopeasti pois, mikäli Giovanni yhtäkkiä näyttäisi sellaisia merkkejä ettei hänen läheisyytensä ollut tervetullut. Normaalisti Evey olisi tuossa kohtaa laskenut otsansa Giovannin omaa vasten vain saadakseen olla mahdollisimman lähellä toista ja nähdä ne pienetkin tunteet noissa kirkkaissa silmissä jotka eivät olleet koskaan oppineet täysin peittämään kaikkia tunteita maskin taakse, mutta sillä kertaa nainen pidättäytyi vielä tuosta teosta, ehkä oman varovaisuutensa vuoksi -mutta siitä huolimatta annettiin edes pienen hymyn nousta huulien pinnalle.
“Jos olisin istuttanut kukan joka kerta kun ikävöin sinua… jatkuisi puutarha ikuisesti.”

Eveyn liikahtaessa kaksikosta ensimmäisenä. Tunsi Giovanni sydämensä sykähtävän asteen voimakkaammin. Välimatkan umpeutuessa nuoremman naisen toimesta ja teon päättyen Eveyn polvistumiseen alas, jotta tämä olisi paljon enemmän Giovannin kasvojen korkeudella. Kämmenen kohottautuessa hellästi leuan sivustalle ja siitä hiljalleen ylöspäin poskelle. Teon saaden silmät sulkeutumaan hetkeksi pidemmäksi aikaa ja painautumaan tietoisesti asteen enemmän Eveyn kättä vasten, jotta varmasti mies tuntisi naisen kosketuksen selvästi eikä vain kuvittelisi kaikkea sekavassa mielentilassa. Sormien herkän ihon tuntien kyyneleiden kosteuden suljettujen silmien alapuolella. Giovannin antaen itsensä viimein itkeä, kuten varmasti Eveykin. Kehon laskeutuessa tuolilta alas polvilleen lattialle ja käsivarret kietoutuivat yhtään epäröimättä Eveyn ympärille niin voimakkaaseen halaukseen, että se jo pelkästään kertoi toiselle kuinka paljon kaipausta, oli tunnettu.

Myöhäisten yön tuntien valuessa eteenpäin aamun sarastusta kohden ehkä vähän liiankin nopeasti Giovannin mielestä, kun tämä oli saanut viettää ne Eveyn kanssa keskustellen kolmen vuoden tapahtumista. Samoihin aikoihin Chad oli ollut yhteydessä Slovakiaan ja pyytänyt Siniä järjestämään Evey sekä Giovanni pois Sveitsistä mahdollisimman huomaamattomasti. Nuoremman kertoen Katolilaisen kirkon suunnitelmasta hankkiutua eroon Anubiksen sukulinjan edustajista ja kuinka se kaikki oli lopulta pakottanut suvun jäseniä lähtemään liikkeelle kukin omaan suuntaan ja pitämään huolta itsestään. Giovannin kysyessä heti miten heidän lapsensa jaksoivat kaiken tuon keskellä. Sai tämä kuulla Sophien olevan turvassa Eveyn veljen luona ja Andrean taas pysytellen italiassa Chadin suojeluksessa. Tieto lapsien olevan turvassa saaden jo ison kiven vierähtämään pois sydämeltä. Muun tiedon saamatta kuitenkaan mieltä rauhoittumaan. Kuinka paljon tilanteet olivat muuttuneet noiden kolmen vuoden aikana.

Viestin kilahtaessa Eveyn puhelimeen. Kellon näyttäessä tuolloin aamu viittä ja vain viisitoista minuuttia tuosta eteenpäin hotellin oveen koputettiin kaksi kertaa terävästi, mikä oli viesti jonkin tavaran jättämisestä oven taakse. Kännykän viesti oli nimettömältä lähettäjältä, mutta Evey tunnisti varmasti jo hyvin Chadin kirjoitustyylin. Tämän nuoremman miehen antaen selvät toimintaohjeet miten seuraavaksi edettäisiin, jos kaksikolla mieli teki poistua rajojen ulkopuolelle. Valitettavasti Giovanni ei pystyisi tekemään sitä näkyvästi Shaiyanin ja vanhan salaseuran vuoksi. Hotellihuoneen oven taakse jätetyn pyöräkärryn päällä leväten pieni musta laatikko ja sen sisällä lasipullo ja ruisku neulalla. Aine vaikuttaisi syvästi rauhoittaen, mikä antaisi tehdä miehen keholle mitä vain ja tässä kohdin se tarkoittaisi likapyykkikärryyn piilottamista ja kuljettamista ulos hotellista takakautta pyykkifirman autoon, joka ajaisi kaksikon syrjäiselle laskupaikalle, jossa odottaisi uudelle salaseuralle kuuluva pienkone. Eveyn ja Giovannin tarvitsisi tehdä vain se ensimmäinen askel hotellihuoneessa ja sen jälkeen pari uuden salaseuran jäsentä huolehtisi loput, joka johtaisi kaksikon ulos pääsyyn Sveitsistä.

Eveyn ja Giovannin istuessa vastatusten hotellihuoneen sängyllä ja tuo avattu musta rasia näiden välissä. Kohottautuivat merenpihkan väriset lopulta tuosta epämiellyttävästä näystä, ja kyynärvarsi suoristettiin aavistuksen hitaammin kuin oli aluksi tarkoitus. Giovannin tiedostaen itsestään selvän tunteen – ettei tämä ollut todellakaan mielissään neulalla pistämisestä, mutta luottaminen toiseen sai käden liikkumaan mielen vastusteluista huolimatta. Giovanni olisi halunnut sanoa vielä jotakin rohkaisevaa Eveylle, mutta suun kuivuus esti kieltä toimimasta. Joten tämä yritti viestiä katseellaan kaiken olevan hyvin, kun kiristysside tiukentui käden ympärille saadakseen verisuonet paremmin esiin päivettyneemmän ihon alta. Giovannin sulkien silmänsä ja nyökäten luvan antamisen merkiksi Eveylle, joka toivottavasti tekisi kaiken hyvin nopeasti. Katseen pimeyden sisimmässä Giovannin odottaen koko ajan pistosta syntyvää vihlaisua, joka sähähtäisi ikävästi olkapäähän asti kuten aina yleensä, mutta sitä kuitenkaan tulematta. Giovannin ehtien hetkeksi hämmentymään kyseisestä (tämän kun edelleenkään tiedostamatta olevansa nykyään kuolematon ja näin kykenemätön tuntemaan fyysistä kipua), mutta ennen kuin mies ehti esittämään mitään sanoiksi, tuntui kehossa lämmönkaltainen humahdus, joka alkoi painamaan lihaksia mielivaltaisesti. Giovannin tuntien mielensä uppoavan jonnekin syvän tiedottomuuden rajan taakse. Kehon kuin kaatuessa lämpimän veden pinnan lävitse ja esi-isän tumman rauhallisen äänen lausuen jostain ympäriltä; ”Älä pelkää, Giovanni. Minä tulen olemaan kanssasi.”

Myöhäisen yön alkaen vaihtumaan hiljalleen aamun pikku tunteihin, olivat ne viimeiset tunnit kuluneet aivan liian nopeasti Giovannin kanssa keskustellen jolloin Evey oli valitettavasti joutunut kertomaan niistä kolmen vuoden tapahtumista jotka olivat onnistuneet muuttamaan muutenkin jo valmiiksi aran tilanteen entistä vaarallisemmaksi, johon oli lisääntynyt nyt Vanhan salaseuran lisäksi itse Katollinen kirkko. Keskustelun käyden luonnollisesti myös pariskunnan lapsissa joista kuopus oli pitäytynyt vuoden ajan äitinsä kanssa turvassa ympäri maailmaa ja nyt olisi tiedettävästi Sinin kanssa Slovakiassa, kun taas esikoinen oli pysytellyt Chadin vierellä turvassa lähempänä Italiaa. Eveyn myös mainitessa Chadin ottaneen Andrean muutenkin siipiensä alle Giovannin kuoleman jälkeen sekä tottakai Samusta, joka myöskin pysyttelisi sillä hetkellä Sophien kanssa Slovakiassa ja sen miten poika oli loppujen lopuksi edes päätynyt heidän mukaansa - niin outo kuin se tapahtuma sarja oli edelleen vuoden jälkeenkin.
Eveyn kyllä nähden heti että tieto Andrean ja Sophien olevan sillä hetkellä turvassa saaden jonkinlaisen helpotuksen tunteen aikaiseksi Giovannissa - sillä kaiken sen kuuleminen tuskin helpottaisi niitä isompia murheita ja pelkoja niin radikaalisti muuttuneesta tilanteesta mutta jos heidän lapsensa olivat edes turvassa… olisi edes yksi kivi sydämeltä pois.

Kellon lyödessä viisi, oli koko yön jatkunut myrsky sää viimein hiljenemässä hotellin ulkopuolella paljon rauhanomaisemmaksi - rikkoutui silloin myös tuon hotellihuoneen sisäpuolelle pysynyt rauhanomainen yö tuon saapuvan tekstiviestiäänen takia.
Ohjeiden ollen hyvin selkeät vaikka viestistä ei nähnytkään virallisesti keneltä se oli mutta Evey tunnisti kyllä heti Chadin oman kirjoitustavan joka oli tullut viimeisen kolmenvuoden aikana hyvinkin tutuksi kaksikon kesken: sai se pienen huvittuneen hymyn kohoamaan väkisinkin huulien pinnalle vaikka aihealue olikin vakava. Tuossa kohtaa vain näkyen jälleen selkeästi Chadin oma sotilastausta ja johtamistapa joka välillä pilkotti päätään nimenomaan niissä tulenarissa hetkissä kun mies halusi jotain tapahtuvan tietyn suunnitelman mukaan - mikä oli ironista sillä Eveyn ymmärryksen mukaan Azra oli aina ollut pariskunnasta se stragedisempi osapuoli kun taas Chad selvästi se joka vain heitti kaiken suunnittelun siinä hetkessä lonkalta.
Naisen lukiessa tuota tekstiviestiä ja sen ohjeistusta uudelleen ja uudelleen lävitse aina siihen asti kunnes ovelta kuului varttia myöhemmin ne terävät kaksi koputus ääntä ja siitä heti perään erkanevat askeleet jotka kertoivat kärryn tuojan poistuneen paikalta sovitun mukaisesti.
Kärrystä lopulta paljastuen tuo näkymä jossa pääroolissa olivat neula ja kiristysjohto, ei se jättänyt kovinkaan montaa vaihtoehtoa miten kaksikon toivottiin seuraavaksi toimivan. Eveyn ja Giovannin istuessa vastakkain tuon sängyn päällä tuijottaen tuota edessä olevaa pakettia ennenkuin molemmat omalla tavallaan erikoiset silmäparit nousivat kohtaamaan toisensa sen hiljaisuuden keskellä. Sanoja ei kuitenkaan tarvinnut sanoa missään kohtaa ääneen, kummankin heistä osaten lukea kyllä missä sillä hetkellä mentiin siinä hetkessä: kumpikaan ei ollut missään määrin innoissaan, saatika sitten iloinen siitä vaihtoehdosta jossa Eveyn täytyisi tainnuttaa toinen täysin tuon aineen avulla ja Giovannin taas sen enempää nauttimatta siitä että tätä tultaisiin piikittämään samaisella aineella ja tämä tulisi olemaan tiedoton todennäköisesti suurimman osan matkaa. Mutta siitä huolimatta Giovanni oli ensimmäinen joka teki aloitteen pariskunnan välillä vaikka Evey oli juuri avaamassa suutaan että varmasti olisi jokin muukin vaihtoehto kuin juuri se mitä Chad oli ajatellut, mutta valitettavasti.. he kumpikin tiesivät ettei siinä tilanteessa ollut vaihtoehtoja.
Mansetin kiristyen miehen käden ympäri, ei mennyt kauaakaan kun Evey itse oli annostellut huumausaineen tarkasti neulaan ennen kuin se pistettiin kyynärvarteen missä verisuonet olivat eniten koholla - eikä siitä mennyt aikaakaan kun Giovannin kehon muuttuen paljon rennommaksi ja menettäen lopulta tasapainonsa sängyllä - tajuttoman kehon rojahtaessa onneksi turvallisesti sängyn patjaa vasten Eveyn avustamana ennenkuin toinen tultaisiin siirtämään pyykkikärryyn ohjeistuksen mukaisesti - olisi seuraavaksi Eveyn vuoro tehdä osuutensa tuossa suunnitelmassa.

Huoneen oven avautuessa viimein kahdenkymmenen minuutin jälkeen ja sulkeutuen vain näennäisesti hotellin siivoojan perässä, joka oli vain käynyt keräämässä aikaisin poistuneen vieraan likapyykit ja siivoamassa huoneen jälleen koskemattoman näköiseksi niinkuin toimeenkuvaan kuului ennen seuraavan asiakkaan saapumista. Käytävien ollen niin varhain aamusta vielä suurimmalta osin lähemmäs autiot - ainoiden huoneista poistuvien ollen vain ne keillä oli aikainen lähtö jälleen jatkamaan matkaansa, niinkuin Eveyn alkuperäiseen suunnitelmaan oli myöskin kuulunut - sekä muita hotellin henkilökuntaan kuuluvia siivoojia joiden sekaan Evey pystyisi hyvin soluttautumaan helpostikin tarvittaessa mikäli nainen onnistuisi pitäytymään mahdollisimman rauhallisena koko tuon ajan eikä herättämään ylimääräistä huomiota itseensä. Sormien painaen korviin asetettuja kuulokkeita paremmin paikalleen korvan sisään, ulkopuolisen silmissä tuon vain näyttäen siltä kuin varhain aamusta toimiva työntekijä kuuntelisi musiikkia työntekonsa ohessa tehdäkseen työskentelystä mielekkäämpää - vaikka todellisuudessa tuokin oli täysin suunnitelmaan kuuluva yksityiskohta muiden joukossa, jolla Uusi salaseura saisi Eveyhin heti yhteyden seuraavia ohjeistuksia varten heti tämä olisi henkilökunnan tiloissa.

Askelten pysyen kylmän rauhallisena naisen lykkiessä tuota painavaksi muuttunutta kärrykuormaa kohti henkilökunta tiloja jossa kulkisi yksityinen hissi kaikkien kerrosten välillä paljon suojaisammin kuin asiakkaille tarkoitetuissa tiloissa - asetettiin hotellin logolla painettua lippistä syvemmälle päähän että lippaosa olisi piilottanut ne erikoisen väriset silmät paremmin alleen kun määränpää lähestyi kulman takana. Käden hakien työvaatteen taskusta henkilökunnalle kuuluvan digitaalisen avainkortin joka avaisi tuon selkeästi henkilökunnalle tarkoitetun oven ja edistäisi näin suunnitelmaa eteenpäin, kun korvat erottivat kauempaa käytävältä rappusiin vievän oven avautuvan ja kahden ripeästi liikkuvien askelten seuraten pian oven sulkeutumisen perässä tuonne samaiseen käytävään missä Eveyn huone oli sijainnut - oli se pieni yksityiskohta riittävä rikkomaan sen vielä aamuisen rauhallisuuden noissa käytävillä. Lukon ilmoitusvalon onneksi muuttuen vihreäksi avainkortin avulla, Eveyn päästen livahtamaan pyykkikärryn kera oven taakse juuri kun ripeät askeleet olisivat ohittamassa tuota kulmakäytävää.

Oven painautuessa kiinni kaksikon perässä, kerkesi Evey vain huokaisemaan asteen helpottuneemmin kun korvan juuressa kuului ääni: “Evey? Evey, kuuletko?” Pienen hämmentyneisyyden nousten aluksi vanhemman kasvoille jotka olivat olettaneet kuulevansa Sinin tutun äänen ohjeistamassa siitä eteenpäin - mutta sen sijaan, ääni kuuluikin selvästi nuoremmalle naiselle - jonka Evey lopulta tunnisti alkuhämmennyksen jälkeen.
“Älä puhu mitään ellei ole pakko. Jos kuulet, napauta sormellasi kaksi kertaa tankoa.”
Azran antaen ohjeet tuolle vanhemmalle naiselle, seurasivat ne erikoisen kellertävät silmät suoratoistona tapahtuvaa turvallisuuskameran videota näytöltä - nähden juurikin ne kaksi sormen napautusta mikä kertoi Eveyn olevan kuuloetäisyydellä.
“Hyvä. Kuuntele tarkkaan. Olemme kaapanneet hotellin videolähetteet toistaiseksi ja meillä on rakennuksen pohjapiirrustukset joilla pystymme ohjaamaan teidät ulos - mutta teillä ei ole paljoa aikaa. Arviolta noin viisitoista minuuttia ja teidän täytyy olla lastauslaiturilla jossa teitä odottaa pyykkifirman auto. Ohjeistan teitä koko tämän ajan, Sin on hoitamassa vielä viimeisiä asioita kuntoon että pääsette takaisin. Ymmärrätkö.”
Sen hetken aikaa kuunnellessaan tuota hyvinkin tuttua ääntä, joka oli tullut tutummaksi niiden muutaman vuoden aikana kun Chad ja Azra olivat muuttaneet Italiaan - ymmärsi Evey selkeästi miksi Azra oli ollut vastuussa stragedisesta ryhmästä salaseuran sisällä. Tuon nuoremman naisen äänestä kuuluen selvä itsevarmuus ja rauhallisuus jota tarvittiin isomman tason tehtävissä mutta myös omanlainen auktoriteetti jolla pidettäisiin kaikki monet osa-alueen yksityiskohdat kurissa. Vaikka Azra oli tiedettävästi katkaissut kaikki välit salaseurojen toimintaan Lucion syntymän jälkeen, tuntui se kuin toinen olisi ollut juurikin siinä paikassa missä tämän kuuluisikin olla sillä hetkellä.
Sormen napauttaen uudelleen tankoa ymmärtämisen merkiksi, sai se tyytyväisen hymyn nousemaan Azran huulille ennenkuin tämä paransi asentoaan tietokonetuolin päällä.
“... Aloitetaan. Mene hissillä ensin kellari kerrokseen. Siellä on kaikki henkilökuntien käyttämät käytävät joilla pääsee helpoiten eri kerroksiin huomaamatta, mukaan lukien keittiöön jonka takana lastauslaituri sijaitsee.”

Eveyn lähtiessä uudelleen liikkeelle Azran antamien ohjeiden mukaan, joiden päämäärä oli johdattaa hotellissa olija keittiötilojen kautta ulos lastauslaiturille. Siihen hetkeen asti Evey oli saanut liikkua hotellissa lähes yksikseen ne käytävä osuudet, jotka yhdistivät hotellihuoneita toisiinsa, mutta nyt kun tuli aika siirtyä henkilökunnan tiloihin hotellin alapuolella… oli tilanne täysin toinen. Syrjemmällä sijaitsevan sivuoven avautuessa Eveyn toimesta, joka sai työnnettyä raskaamman oven tieltään selkä edellä ja vetäen pyykkikärryä jäljessä – oli jo tuolla kyseisellä käytävä osuudella sellainen hälinä päällä, että siinä sai jo varoa törmäämistä toisiin. Käytävän laajentuessa laajempaan risteystilaan, joka haarautui pukuhuoneille, varastotiloihin, roskasäiliöille ja keittiötiloihin sekä niiden takana sijaitsevaan sisäpihalle, jossa lastauslaituri oli.

Yöllinen myrsky oli laantunut enää vain heikoksi tihusateeksi ja muodostaen hennon hentoa sumua ympäriinsä – etenkin noille kivisille talojen sisäpihoille, jotka huokuivat vielä yön aikana kerääntynyttä kosteutta ja kylmyyttä ennen kuin aurinko alkaisi lämmittämään niitä päivää kohden. Roska auton peruuttaessa sisäpihan syrjimmäiselle laidalle keula kohti kaariporttia, josta pääsi vain kulkemaan kyseiselle alueelle tai poistumaan. Kuskin paikalta poistuen autosta jo myöhäiseen ikään ehtinyt mieshenkilö, jonka päässä oleva suojaava lippis esti päälakea kastumasta, mutta ei myöskään antanut selvää näkymää kasvoista, jotka tietoisesti laskettiin enemmän alaviistoon, kun askeleet alkoivat ottamaan välimatkaa umpeen ovelle. Metallisen rampin tömähdellessä heikosti otettujen askelien alla. Käsien kohottautuen nostamaan takin kaulusta paremmin ylöspäin. Miehen hävitessä sisälle ovesta ajoi sisäpihalle juuri samoihin aikoihin pyykkifirman auto, joka pysäköi puolestaan kiinni lastauslaiturin kylkeen. Auton kyydissä olevista toisen henkilön antaessa lyhyen kuittauksen sisäpuhelimella Azralle kuljetusneuvon olevan paikalla.

Samoihin aikoihin italiassa Chadin istuen vain hiljaa kirjoituspöydän ääressä ja tuijottaen eteensä syvän miettimisen / odotuksen vallassa. Tuon syvän miettimistilan paljastuessa Andrealle viimeistään silloin kun Chad huomaamattaan kohotti oikeanpuoleisen kätensä lähelle kasvojaan ja hivellen sormillaan leukansa sänkeä, kulmien välissä ollen yleensä myös syvä uurre. Tuo hetki oli juuri niitä mitä Chad inhosi kaikista eniten. Odottaminen ja tietämättömyys tapahtuvista asioista. Hän kyllä luotti täysin Azran ja Sinin kykyyn saada Evey ja Giovanni turvallisesti ulos Sveitsistä, mutta nyt kun pelin vastapuolella seisoi Shaiya ja Anubis… mistään ei voinut olla sataprosenttisen varma ennen kuin peli olisi oikeasti tullut päätökseen.

Henkilökunnan tiloissa kävelevän henkilön avatessa edestään taas yhden oven, josta pääsi jatkamaan matkaansa. Tämän henkilön kuuluen hotellin järjestyksenvalvojiin, jotka huolehtivat, ettei tiloihin päässyt eksymään ketään ulkopuolisia (etenkään aamu kiireen varjolla, jonka aikana sisään ja ulos tuli ties minkälaista tavaran toimittajaa tai huollosta vastaavia henkilöitä). Oven sulkeutuessa hiljaa naksahtaen jäljessä – oli askeleita ehditty ottamaan lähes käytävän päähän, kun yhtäkkiä vartija tunsi jonkun tarttuvan takaapäin ja käsi kohosi tukehduttamismielessä nenän ja suun eteen. Tämän ihmisen pystyen kuulemaan hiljaisen rauhoittavan hyräilemisen korvansa vieressä, kuin ivallisesti pakottaen hyväksymään tosiasian, ettei mitään olisi enää tehtävissä. Elottoman kehon päätyen syrjäiseen siivouskomeroon tavaroiden taakse lattian rajaan. Ulos astuen järjestyksenvalvojan asuun sonnustautunut henkilö, joka jatkoi matkaansa kuin mitään poikkeavaa ei olisi tapahtunut. Käden kohottautuen vilauttamaan yleiskorttia lukijaan, kohottautui mustalippa sen verran katseen edestä, että se riitti valoa paljastamaan hopeisen häivähdyksen murtosekunnin ajaksi. Vielä (onneksi) kauempana sijaitsevan Eveyn pystyen tuntemaan isänsä vahvistuvan läsnäolon... ja tuona kertaa se ei ollut varjopeto.

Azran saatua tiedon pakettiauton olevan paikallaan odotetusti lastauslaiturilla ja toisen kuskeista valmiina omassa roolissaan lähellä ovea, joka nostettiin vaivattomasti jotta tulevan kuorman saavutus kyytiin olisi mahdollisimman nopeaa ja helppoa - kertoi se suunnitelman etenevän toistaiseksi niinkuin pitikin ja se jo olisi ollut varmasti antanut itsevarmuudelle lisäpotkua kenelle tahansa kaiken menevän hyvin ja aiheuttanut illuusion ettei mikään olisi hätänä. Ja normaalissa tilanteessa, niin olisikin voinut odottaakin sellaisen tehtävän alla joka vaati kuitenkin vain kohteen siirtämisen paikasta A paikkaan B ja lopulta C, eli päällisin puolin hyvin yksinkertainen tehtävä jossa harvoin tarvitsi murehtia kuin niistä pienimmästä esteistä… mutta entä kun tehtävän kohteena oli vihollisliiton vanhimman esikoistytär ja tämän aviomies - jonka Vanha Liitto oli varta vasten vaivautunut herättämään uudelleen henkiin vaikka vielä muutama vuosi sitten Eveyn ja tämän perhe oli ollut ehdottoman kosketuskiellon takana kaikkeen salaseuraan liittyvään.

Eveyn onnistuen ohittamaan keittiön kiireisen hälinän onnistuneesti, päästen näin virallisesti yli puolivälin tuossa matkassa jossa päämäärä alkoi jo häämöttää kirjaimellisesti edessäpäin. Vähitellen myös muita siivoojia oli alkanut saapumaan tuohon samaiseen käytävään omien identtisten pyykkikärryjensä kanssa, mikä oli tottakai ollut tarkoituksenakin jotta Evey pystyisi pahimman hetken tullessa sulautua ympäristöönsä eikä tätä tai Giovannia huomattaisi heti muiden joukosta selkeästi - varsinkin jos Evey vain onnistuisi mitenkään pitämään tunteensa ja itsensä mahdollisimman rauhallisena vielä hetken aikaa - sillä se oli lopulta se mikä teki Eveystä isänsä vasellien edessä ensisijaisesti näkymättömän, näillä kun ei luonnollisesti ollut vahvaa tunnesidosta naiseen niinkuin isällä ja tyttärellä oli toisiinsa joten tämän paikantaminen olisi asteen vaikeampaa kaiken hälinän keskellä.

Hiljaisuus De Fioren kartanon tiloissa oli ollut koko sen aamun lähemmäs käsin kosketeltava, jota kuitenkaan kumpikaan: Chad tai Andrea ei ollut missään kohtaa kiirehtinyt rikkomaan. Chad oli onneksi sillä kertaa onnistunut pitämään itsensä paikallaan tuon kirjoituspöydän päällä sen sijaan että tämä olisi alkanut liikkumaan hermostuneesti ympäri tilaa vailla minkäänlaista päämäärää saadakseen itselleen mitä tahansa muuta tekemistä kuin vain paikallaan oleminen ja uuden tiedon odottaminen Azralta. Andrea taas oli puolestaan aluksi yrittänyt kehittää itselleen ihan mitä tahansa muuta tekemistä kuin tuo kiduttava paikallaan odottelu, mikä oli lopulta päätynyt siihen että tämä nuorempi mies oli viettänyt ne aamunvarhaiset tunnit keittiössä valmistamassa aamupalaa kaikille paikalla olijoille joka koostui kahdesta muusta hänen itsensä lisäksi: Chad ja Maryam, joista jälkimmäinen oli saapunut vain tunti takaperin takaisin De Fioren kartanolle käytyään hoitamassa ne pakolliset raportoinnit vanhemmilleen koskien Samuelin etsintöjä joka oli kuluttanut jo vuoden näiden kahden nuoren ajasta. Andrean pystyen vain kuvittelemaan sen jäätävän ilmapiirin Florenzien kartanolla kun se keskustelu oltiin käyty lävitse, sillä sen mitä Andrea oli saanut kaivettua Maryamista ylös sen vuoden aikana koskien tuota eriskummallista perhe dynamiikkaa, johon kuitenkin Maryam ei ollut saanut koskaan kuulua perheensä päätöksen johdosta… hampaiden painautuen yhteen asteen voimakkaammin pelkästä ajatuksesta.
Aamupalan valmistuen lopulta, olisi Andrea ehkä voinut huutaa kaikkia keittiöön syömään pöydän ääreen niinkuin Chad ja hän tekivät joka kerta kun oli tullut kyse tauoista opiskelun ohella etteivät he olisivat jääneet tuonne kirjastohuoneeseen sillä silloin koko tauotuksen idea lepäämisen osalta olisi jäänyt vain haaveeksi… joten sen kerran, Andrea asteli kohti kirjastohuonetta jonka ovet oltiin sillä kertaa jätetty auki. Miehen nähden vanhemman edelleen istuvan samassa kohtaa mihin tämä oltiin jätettykin alunperin.
“Ei se tieto nopeampaa tule vaikka kuinka sitä tuijotat.”
Rauhallisen äänen sanoen lopulta nuoremman päästyä itse lähemmäksi Chadiä, joka toivottavasti heräisi edes hieman ajatuksistaan hetkeksi. Tuoreen kahvimukin tullen ojennetuksi vanhemman kasvojen eteen odottavasti että mies olisi ottanut sen vuorostaan omaan otteeseensa, vaikka Andrean mielestä heidän olisi pitänyt olla ehdottomasti lepäämässä sillä hetkellä pitkän yön ja edellisen päivän jäljiltä, Chad kun oli lähettänyt heille hätäkutsun palata salamana takaisin Italiaan edellisenä iltapäivänä vaikka toisen ei ollut pitänytkään sekaantua etsintöihin joka oli kuitenkin ollut kaikki ne kuukaudet pääasiassa etusijalla…
Mutta omalla tavallaan Andrean tietäen ettei hän saisi Chadiä lepäämään ennenkuin tämä olisi saanut haluamansa tiedon kaiken olevan hyvin. … Vaikka huoli olikin ihan yhtälailla Andreankin sydämen päällä sillä hetkellä ja täten ymmärsi hyvin Chadin käytöksen, jota ei varmasti helpottanut se että Azra oli nyt myös mukana tuossa kaikessa. Nuoremman olisi tehnyt mieli sanoa lohduttavasti toiselle kaiken olevan kyllä hyvin vaikka odottaminen tietämättömänä olikin yhtä kidutusta, huulien kereten vain avautumaan erilleen aikomuksena toteuttaa halutut sanat kuultavaksi toiselle mutta sen sijaan… kehon lävistäen se sama lamaannuttava tunne minkä hän oli joutunut tuntemaan yöllä, joka sai kehon äkisti istahtamaan äkillisesti tasapainon menetyksestä työpöydän päälle. Sormien painautuen saaden onneksi otteen pöydän puisesta reunasta sillä seuraavaksi Andrea olisi hyvinkin löytänyt itsensä lattialta rojahtaneena kun keho yritti itsestään romahtaa enemmän eteenpäin kohti lattiaa, joka peilasi hyvin myös Zürichin tapahtumia.

Solakoiden sormien kietoutuen voimakkaammin kärryn tankoa vasten, kehon rojahtaessa äkisti eteenpäin kun kehon ja sisimmän valtasi jälleen se samainen tunne, joka oli ollut vahvasti läsnä kujalla kun Anubis oli yrittänyt poistaa tyttäreltään kaikki tunteet ja muistot Giovannista ennen viime hetken pelastusta… tunteen olematta yhtä voimakas sillä periaatteessa tuota muinaista manausta ei nh34oltu keretty viemään loppuun asti, mutta tarpeeksi että se sai puoliksi kuolevaisen melkein lamaantumaan kivusta. Eveyn pystyen kuulemaan korvassaan Azran huolestuneen äänen kysyen oliko hän kunnossa, Eveyn pystymättä aluksi vastaamaan mitään kuulemaansa.
Sen hetken aikaa, kaikkein aistien jääden aivan täysin taka-alalle sumuun, vaikka lopulta hiljainen ääni sai vastattua tukahtuneesti edes lyhyesti: “Hän on täällä.”
Eveyn voimatta nähdä sitä, mutta se hetken kestävä hiljaisuus Azran puolelta riitti kyllä kertomaan enemmän kuin tuhannet sanat yhteensä sillä hetkellä. Azra ei olisi missään nimessä toivonut Anubiksen läsnäoloa paikan päällä sillä se sekoittaisi väkisinkin pakkaa täysin ja pakottaisi näin kokonaan suunnitelman muutoksen, Evey olisi kuin kävelevä paikannin isälleen - varsinkin jos jokin sai naisen reagoimaan noin voimakkaasti siihen että mies olisi lähellä. Kellertävien silmien silloin erottaen kameroissa toistaiseksi rauhallista tahtia lähestyvän vartijan sekä rappukäytäviä pitkin alas kulkevan kaksikon, jotka Evey oli onnistunut välttämään aiemmin nipin napin yläkerran käytävillä. Azran kiinnittäen heti huomiota siihen kuinka tuo kaksikko toimi sillä hetkellä: näiden yrittämättä juurikaan sulautua ympäristöönsä, välittämättä siitä että nämä saivat erikoisia katseita osakseen vastaantulevalta henkilökunnalta näiden kulkiessa päättäväisesti sellaisella alueella jonne näillä ei olisi pitänyt olla vieraina  mitään asiaa täysin normaaleissa vaatteissa - aivan kuin koko näiden sen hetkinen olemassa olo tuossa paikassa ei olisi ollut millään tavoin suunniteltu. Myös jos Anubis itse nähnyt vaivan esittää vartijaa ja nämä kaksi olisivat olleet vanhimman vaselleja, eikö näiden olisi pitänyt toimia samoin…?
… Metsästäjiä.
Chadin puhelimen ilmoittaen silloin saapuneesta tekstiviestistä.

Rappukäytävän oven avautuen hetken päästä ja tuon kaksikon saapuen keittiötiloihin jonka vieressä sijaitsi yksi niistä monista hisseistä mitä käytettiin ruoan kuljetukseen kerrosten välillä. Kaksikon ohittaen tuon ulkopäin täysin normaalin vartijan vain muutaman askeleen päässä, kiinnittämättä minkäänlaista huomiota tuohon taakse jäävään vanhempaan mieheen vaikka jos nämä olisivat tienneet kenen kanssa nämä olivat samassa tilassa sillä hetkellä keskenään… olisi näiden reaktio ollut sillä hetkellä hyvin erilainen.
Metsästäjien saapuen tuohon samaiseen käytävään jossa Eveyn olisi oletettu olevan sillä hetkellä lamaantuneena kivusta paikalleen jolloin nainen olisi ollut helppo saada kiinni ja mitä helpompi - saada mukaan mikäli tämä ei pystyisi laittamaan vastaan. Käytävällä kuitenkaan olematta enään ketään, ei ainakaan ketään joka olisi tietyntahtoisesti kiinnittänyt noiden kahden huomion vaikka sillä hetkellä käytävän ollen täynnä vastaan tulevia siivoojia jotka olivat saaneet annettua oman kärrynsä lastauslaiturilla odottavan pakettiauton kyytiin ja pyrkivät nyt palaamaan takaisin töihin. Tuon ihmismäärän pienessä tilassa hidastaen kulkua tuohon varastotilaan, jossa kuului vain hetkeä myöhemmin kuinka ovi laskettiin nopealla tahdilla takaisin alas kun viimeinenkin kärry oltiin saatu turvallisesti kyytiin ja siitä seuraten kuljetusauton kaasutus ääni, kulkuneuvon poistuen tuolta sisäpihalta suunnitelman mukaisesti… tai ainakin melkein.
Metsästäjien päästen tuohon samaiseen tilaan jossa Evey oli ollut vain hetki sitten ja antanut pyykkikärryn eteenpäin salaseuran jäsenelle, näiden käännellen etsivästi hetken aikaa ympäri kuin yrittäen löytää kohdettaan tuossa tilassa jossa sillä hetkellä ei ollut enään kuin pari henkilokunnan jäsentä jäljellä - vaikka todellisuudessa jos nämä olisivat tienneet mitä nämä olivat etsimässä… olisivat nämä älynneet pitää silmällä sitä siivoojien ryhmää jonka lävitse nämä olivat äsken väkisin pyrkineet pääsemään ohitse.
Eveyn silloin erkaantuen tuosta ihmislaumasta sen verran tämä pääsi sujahtamaan irralleen tuon hissin sisään sen sijaan että tämä olisi jatkanut takaisin tuonne samaan käytävään mistä hän oli alunperin tullutkin ja sitä kautta todennäköisesti ulos. Hopeisen katseen kohottaen kuitenkin katseensa sen verran ylös pystyäkseen erottamaan tuon edessä olevan vartijapukuisen miehen, joka teki sillä hetkellä hyvin samalla tavoin kuin tyttärensäkin. Peittäen silmänsä etteivät ne yksityiskohdat olisivat heti paljastaneet näiden henkilöllisyyttä ulkopuoliselle, mutta sen hetken aikaa… kohtasivat isän ja tyttären katseen siitä huolimatta. Hissin, jonne oltiin asetettu kärryllinen ruokaa joka selvästi oli matkalla jollekin hotellin asiakkaista, ottaen Eveyn vastaan. Solakan sormen painaen ylimmän kerroksen nappia. Ovien sulkeutuen.

Tumman katseen pysytellen antiikkisen työpöydän kannen suuntaan, vaikka Andrea oli jo ehtinyt astumaan peremmälle kirjastohuoneeseen, jossa nämä kaksi yleensä viettivät aikaansa opiskelun merkeissä. Noin vuosi sitten De Fioren vartijan opiskelut oli tauotettu tietoisesti, koska hyvien suhteiden ylläpitäminen Florenzen sukuun oli vaatinut enemmän huomiota – sillä karkea totuus oli, ettei De Fioren suku pärjäisi yksin ilman tuota demoninmetsästäjien sukua ja näin myös näiden antamaa tukea Vatikaanin suunnalta vaikkakin tuo tapahtui varjoista käsin. Oikean etusormen kynnen myötäillen hiljakseen puukanteen kaiverrettua pientä kuvaa, joka muistutti muodoltaan suvun kantamaa symbolia; Horuksen silmä. Ilmeisemmin tuo jo kovin haalistunut ja kulunut kuva oli joskus kaiverrettu monen monta vuotta sitten kirjoituspöydän kannen alareunaan. Oliko se tapahtunut joskus aikoinaan Giovannin vai tämän veljen… miksei jopa näitäkin edeltävien sukupolvien toimesta.

Kahvikupin liukuessa pienen työnnön saattelemana Chadin katseen eteen, mikä sai tämän vanhemman miehen kohottamaan katseensa oppipoikaansa, joka taas jälleen kerran sai herätellä mentorinsa nykyhetkeen. Andrean todetessa vielä perään – ettei Chad tulisi saamaan vastauksia sen nopeampaa, vaikka tämä kuinka vahtaisi pöydän kantta ja juurtuisi työpöydän ääreen. Suupielen kohottautuessa väkisin pieneen hymynpoikaseen - ennen kuin se peitettiin takaisin totisemman maskin taakse ja kiitos suotiin nuoremmalle kahvin tuonnista aamun varhaisina tunteina. Kupin tullen kohotetuksi kiireettömän oloisesti lähelle huulia, josta tuota mustaa elämän eliksiiriä suotiin keholle energiaksi taas uutta päivää vasten. Seuraavien tapahtumien lähtiessä vähän liiankin nopeasti liikkeelle kuin että kaikille olisi suotu kerrankin rauhallinen aamun aloitus tuolla De Fioren kartanolla.

Odottamattoman voimattomuuden tunteen pyyhkäistessä yllättäen Andrean ylitse ja saaden nuorukaisen taipumaan lähes kaksin kerroin lattiaa kohti, jos työpöydän kansi ei olisi tullut armollisesti vastaan kaatumisen tielle. Chadin jo puolestaan nousten nopeasti ylös ja ollen valmis estämään Andrean kaatuminen. Tämän ehtien seisomaan nuoremman vierelle, kunnes silloin pöydän kannella lepäävä kännykkä aktivoitui ja ilmoitti saapuvasta viestistä, joka nousi ponnahdusikkunana kirkastuneelle näytölle. Maryamin saapuessa silloin myös kirjastohuoneeseen, mutta ei todellakaan rauhallisesti vaan pikemminkin kiihtyneen oloisena, kuin tämä olisi saanut tietää hetki sitten jotain sellaista, joka olisi todella paha asia heille kaikille. Chadin ehtien kysymään puoliksi hiljaisemmalla äänellä Andrealta oliko toinen kunnossa, ennen kuin tilan vei Maryamin kiihtyneempi tokaisu; ”Isäni (Leonardo Florenze) on Eveyn jäljillä ja pahemmassa tapauksessa jo tämän perässä.” Tuon yhden lauseen aikana Chadistä tuntuen kuin kaikki olisi pysähtynyt ja korvissa jyskyttäen sydämen voimakkaat lyönnit. Kännykän viestistä kohottautuen erityisesti sana; Metsästäjiä - ja nyt kun Maryam oli tullut kertomaan oman tietonsa julki… loksahtivat palaset hyvin epämieluisalla tavalla yhteen kokonaisemmaksi kuvaksi Sveitsin tapahtumista.

Siivoojista koostuvan ryhmän ohittaessa tuon pienen välitilan, joka erotti avautuvan käytävän tavarahissistä – kohtasi isän ja tyttären katseet toisensa sen murtosekunnin aikana. Eveyn silmissä olematta pienintäkään aikomusta pahoitella puuttumistaan taas jälleen kerran vanhimman suunnitelmiin. Anubiksen katseen pysyen puolestaan yhtä tulkitsemattoman kuten aina aikaisemminkin, mutta todellisuudessa tämä katsoi sen hetken aikaa tytärtään hyvin kaukaisen muiston lävitse, jossa Evey oli aina onnistunut leikkimään varsin taitavasti kuurupiiloa lapsena isäänsä vastaan – sillä niin voimallinen kuin Anubis olikin, ei tämä ollut koskaan kyennyt aistimaan tyttärensä läsnäoloa (paitsi nyt kun demoni oli saanut aikaisemmin pienen henkisen otteen naisesta manauksellaan). Tavarahissin raskaiden liukuovien sulkeutuessa Anubiksen nenän edestä – sai se tämän vartijaksi pukeutuneen miehen sihahtamaan äreästi ja paukauttamaan kämmenellään asteen lujemmin noita ajan kuluttamia ovia huoltokerroksessa. Evey oli onnistunut karkaamaan isältään täpärästi. Riivaajan kiristellen hampaitaan raivoissaan, sen todellakaan nielemättä ajatusta, että joku vaivainen puolidemoni pärjäisi sille. Varoittavan tunteen särähtäessä alitajunnassa yhtä nopeasti kuin raivo oli syttynyt miehen sisimmässä. Katseen kääntyen vilkaisemaan lastauslaiturille johtavien ovien suuntaan samaan aikaan kun yksi metsästäjistä astui niistä takaisin päin palatakseen siihen samaan suuntaan missä tavarahissi oli. Perässä seuraten lähes pian tuo toinenkin metsästäjä, joka ehti kohottamaan kätensä korvanapille ilmoittaakseen näköhavainnostaan välittömästi eteenpäin, mutta silloin palohälytys laukesi koko hotellissa ja katossa sijaitsevat vesisammuttimet aktivoituivat. Valojen sammuessa kaikissa kerroksissa ja opastevalojen jäädessä vain päälle. Metsästäjien menettäessä Anubiksen näköpiiristään välittömästi.
Portaisiin johtava ovi oli jäänyt vähäisen raolleen.

Kaiken todellakin lähtien sinä aamuna vähän liiankin nopeasti liikkeelle. Andrean saaden onneksi itsensä puolivahingossa pidettyä pystyssä tuon vanhan kirjoituspöydän avulla, jota vasten keho uhkasi kokoajan romahtaa lähemmäksi mitä kauemmin tuo yhtäkkinen tunne kesti. Chadin ollen onneksi jälleen kerran nopea reagoimaan näkemäänsä, vaikka moinen nopea reagointi meinasi aiheuttaa tuoreen kahvikupin läikkymisen joka paikkaan vanhemman siirtyessä lähemmäksi oppipoikaansa varmistaakseen ettei tämä oikeasti olisi löytänyt itseään lattiatasolta tuon voimattomuuden saneleman säännön mukaisesti mikäli nuorempi menettäisi hallinnan kehostaan.
Sen hetken aikaa, Andreasta tuntuen kuinka aistit olisivat jääneet hetkellisesti taka-alalle - kaiken keskittymisen vain kohdistuen tuohon viipyilevään tunteeseen joka ei tuntunut jättävän ollenkaan rauhaan. Ihon tuntien kuinka kylmänhiki kohosi pinnalle mitä kauemmin keho ei saanut voimiaan itselleen takaisin niin nopeasti kuin oltaisiin haluttu - tämän kuullen Chadin äänen vierellään kysyvän hiljaisemmin mitä ilmeisemmin hänen vointiaan vaikka toisen ääni tuntuikin sillä hetkellä paljon kaukaisemmalta vaikka Andrea tiesi Chadin olevan hänen vierellään. Sydämen sykkeen kuuluen korvissa voimakkaana, mutta siitä huolimatta sai Andrea nostettua kahta sormea näkyville Chadille merkiksi 1-5 taulukon mukaisesti että hän kyllä pärjäisi vaikka hän varmasti ei näyttäisikään siltä.

Paljon kiihtyneempien askeleiden tuoden itsensä myöskin tuohon samaiseen tilaan, jota seurasi neljät vähintäänkin yhtä ripeät tassutteluäänet - pystyi Andrea päättelemään melko helposti kenen läsnäolo oli oikein kyseessä. Buddha kun oli löytänyt jälleen itsensä lepäävän Maryamin viereltä olohuoneen puolelta kyseisenä aamun pienten tuntien aikana, joten kun nainen oli lähtenyt liikkeelle mitä ilmeisemmin nopealla tahdilla päästäkseen kirjastotilaan missä Chad ja Andrea sillä hetkellä sijaitsivat - oli tottakai tuo De Fioren lojaali perhelemmikki seurannut huolestuneena Maryamin perässä. Maryamin tuoden silloin ne huonot uutiset selvästi kiihtyneemmässä mielentilassa kuin normaalisti (mikä jo itsestään kertoi jonkin olevan pahasti pielessä), ei näitä kahta miestä olisi voinut varauttaa niihin sanoihin jotka rikkouvat viimeistään sen koko rauhallisuuden ilmapiirin, jättäen jälkeensä vain koko ilmapiirin kylmäävän tunteen jossa vastasi vain hiljaisuus voimakkaasti takaisin, jonka rikkoi vain Buddhan huolestunut vikinä ja jolkuttelun äänet kun tassut osuivat kylmää lattiaa vasten, koiran lähestyessä kohti isäntäänsä. Tämän aistiessa jonkin olevan selvästi sen hetken aikaa vialla tuossa nuoremmassa miehessä jonka voimat alkoivat vasta nyt palautumaan takaisin vähitellen. Buddhan päästen Andrean vierelle osoittaakseen huolensa painamalla märkää kuonoaan varoen lähintä kättä joka edelleen piteli kiinni kirjoituspöydän sivusta, - alkoi Andrean keho silloin suoristumaan viimein takaisin normaaliin pituuteensa puoliksi pakottamana vaikka tuo kaikki tapahtuikin hyvin hitaasti ja varovaisesti. Siitä huolimatta miehen kohottaen varoen kätensä koiran päälaelle ja siitä tottuneesti korvan taakse, hiljaisen äänen kertoen italiaksi tuolle karvakuonolle Andrean kyllä olevan kunnossa ja siihen päälle vielä tuo rauhoittava hymy joka pakotettiin sen hetken aikaa kuivempien huulien pinnalle vaikka se mitä Maryam oli äsken kertonut… esti se hymyä nousemasta aidosti silmiin asti sillä kertaa.

Ajatuksien lähtien käymään lävitse niitä tapahtumia jotka olivat sillä hetkellä käynnissä Sveitsin maaperällä, mutta mitä enemmän niitä käytiin lävitse… päätyivät ajatukset väkisinkin joka kerta samaan lopputulokseen vaikka kuinka Andrea pyöritteli palasia paikalleen.
… Joko, Evey oli tosiaan täysin vahingossa astunut Vanhan Salaseuran varpaiden päälle odottomattomalla olemassa olollaan ja joku oli hälyttänyt metsästäjät paikalle hoitaakseen ongelman tieltä (tässä tapauksessa, Andrean ajatukset menivät väkisinkin Shaiyaan joka oli muutenkin ollut Giovannin henkiin herättämisen takana ja mitä ilmeisesti Katollisen kirkon kanssa yhteistyössä). … Tai, Leonardo oli tosiaan laittanut ne tunnetut taitonsa täysin kehiin ja saanut selville Eveyn demoniverestä ja Eveyn poikkeuskäynti Sveitsiin oli onnistunut yrityksestä huolimatta saamaan huomiota itselleen jopa Katolliselta kirkolta. Mutta joka tapauksessa, jos Leonardo Florenze oli tosiaan itse jahdissa mukana - merkitsi se että sopimus näiden kahden suvun välillä oli menetetty.
Mutta kysymys kuuluikin: tarkoittiko se sitä että Chad ja Maryam olivat myös paljastuneet? … Vuosi sitten, Andrea olisi hyvin voinut uskoa ettei Leonardo tekisi niin tyttärelleen erikoisesta “kasvatusmetodista” huolimatta, niinkuin kuka tahansa lastaan rakastava vanhempi… mutta se mitä hän tiesi Maryamin vanhemmista joiden tekoja ajoi vahvasti velvoite suvun arvon mukaisesti katollista kirkkoa kohtaan…

“... Hän on siellä.”
Andrean karheutuneen äänen todetessa viimein lisäksi Maryamin sanoihin, jotka tuskin tulisivat ainakaan helpottamaan tuota kuristavaa huolen tunnetta joka sillä hetkellä puristi varmasti heitä kaikkia. Erikoisen värisen katseen nousten viimein irti vierelle jääneestä Buddhasta katsomaan kauemmaksi jäänytty Maryamia, jota oltiin opittu lukemaan kuluneen vuoden aikana paremmin vaikka yleensä toinen pitikin tunteensa kurissa, niinkuin metsäsätäjän kuuluikin.
“... Demoni on äitini lähettyvillä.”
Katseen kereten kääntymään puolestaan Chadiä kohti, valmiina kysymään jotain toiselta - kun sanat pysähtyivätkin aluilleen kun kuulo erotti kartanon ulkopuolelta uudenlaisia ääniä, joka sai pään kääntymään sivummalle ääniä kohti, jotka selvästi olivat useamman ihmisen askeleet maata vasten. Kylmäävän tunteen lävistäen kehon, jota joku olisi varmasti kutsunut pahaksi aavistukseksi - teki pää silloin viittovan liikkeen kohti kirjaston ovea merkiksi kaksikolle että heidän oli aika lähteä mahdollisimman nopeasti paikan päältä.

Palohälytyksen lauetessa, aiheutti se koko rakennuksessa sähkökatkoksen joka jätti kaikki kerrokset täysin pimeiksi - pysähtyi myös tuo kerroksien välillä kulkeva hissi kuin seinään. Yhtäkkisen liikkeen saaden Eveyn tasapainon heilahtamaan, kuten myös ympärillä olevat kärryt joiden päällä olevat astiat jättivät taakseen kirkkaan äänen kun posliini -ja lasiastiat heilahtivat joko toisiaan vasten tai kaatuivat kärryn päällä - punaisen varoitusvalon syttyessä tuossa pienessä tilassa. Kuulutusäänen alkaen kertomaan kerrosten välillä vuoroin saksaksi, italiaksi ja ranskaksi kyseessä olevan palohälytin ja vieraita pyydettiin poistumaan rakennuksesta mahdollisimman rauhallisesti käyttäen tarkoitettuja pelastusreittejä jotka oltiin valaistu käytävillä.
“... Kuinka paha tilanne on…?” Eveyn viimein kysyessä ääneen mikrofoniin nyt kun muita ei kerran ollut lähettyvillä, mietti Azra puolestaan mitä oikein vastaisi tuolle vanhemmalle naiselle joka tuskin oli ollut täysin varautunut joutuvansa sellaiseen tilanteeseen kun tämä oli tehnyt päätöksen poiketa nopeasti jo vuoden kestäneestä pakosuunnitelmasta. Hän voisi valehdella toiselle ja sanoa ettei tilanne oikeasti olisi niin vakava kuin se tuntui sillä hetkellä… mutta hyödyttäisikö se toista sillä hetkellä? Eikö se veisi Eveytä enemmän vaaraan jos tämä ei tiennyt metsästäjistä jotka selvästi jahtasivat tätä ja mitä todennäköisesti näitä olisi hissin ulkopuolella odottamassa useampi kuin ne kaksi kellarikerroksessa olevaa…? Vaikka sillä hetkellä varmasti olisi enemmän Anubiksen läsnäoloa siitä kiittäminen että todennäköisesti metsästäjät lähtisivät tuon perään, isompi kala kun olisi verrattuna Eveyhin sillä hetkellä.

“... Et voi poistua muiden mukana paloportaita alas. Et voi myöskään poistua enään pääaulan kautta sillä metsäsäjät hyvin todennäköisesti odottavat nimenomaan sinun käyttävän yleisempiä uloskäyntejä jota kautta pääsisi pääkadulle suoraan. Portaikossa taas tällä hetkellä näyttää olevan isäsi, joten sekin on poissa laskuista.” Azran vastauksen, joka kaikella tapaa kuulosti melkein kuin kuoleman vakavalta tämän käydessä niitä olemattomia vaihtoehtoja lävitse - ja siitä huolimatta se sai pienin huvittuneen hymähdyksen kuulumaan väsyneenä Eveyn huulien lomasta. … Hän tosiaan oli tainnut sillä kertaa eksyä melkoiseen juoksuhiekkaan, vaikka hänellä olikin jo omat epäilyksensä Shaiyan jälleen kerran olevan kätensä pelissä siinä tilanteessa.
“Oletan myös että ne kaksi eivät ole ainoita ketkä ovat tässä mukana.”
Se nyt oli arvattavissakin. Katollinen kirkko varmasti oletti ettei Eveystä olisi näille vastusta jos nämä lähettäisivät vain kaksi mutta jos nämä olivat kerenneet näkemään hänen isänsä… olisi lisää varmasti tulossa ja nopealla tahdilla mikäli nämä olivat kerenneet raportoimaan näkemästään. Puhumattakaan siitä että sillä hetkellä hän olisi suhteellisen turvassa tuossa hississä jonne ei vielä päässyt muita, mutta entä kun kohta hälytysjärjestelmä pakottaisi ovet auki koska hissit eivät olleet käytössä hälytystilan aikana…
Korvien erottaen juoksuaskeleiden käyvän hissin ovien ulkopuolelle.
“... Entä katto?” Evey viimein kysyi asteen hiljaisemmin, kääntäen silloin katseensa hissin kattoa kohti jonka keskellä oli sijoitettu huoltoluukku, josta pääsisi hissikuiluun ja sieltä todennäköisesti tuuletusputkien kautta kulkemaan kerroksen välillä.
Azran älähäten samantien ettei se olisi hyvä idea, vain kuullakseen taustalla kuinka Evey selvästi siirteli jotain taustalla nuoremman vastaväitteistä huolimatta - kuten ruokakärryä saadakseen paremman tason kiipeämiseen korkeammalle - josta ei mennyt kauaa kun metallinen luukku selvästi avattiin isommalla voimalla auki. Azran tuntien itsensä huokaisevan asteen raskaammin. Ilmeisesti hänen sanoillaan ei olisi tuossa kohdin mitään painoarvoa, vaikka toisaalta hän ei myöskään voinut olla arvostamatta Eveyn tapaa toimia sillä hetkellä niinkin tulen arassa tilanteessa joka viimeistään kertoi naisen todellakin olevan Anubiksen ja Pandoran esikoinen vaikka tämä oltiinkin aina pidetty käsivarren pituudella pois kaikkeen salaseuroihin liittyvässä.

”Hän on siellä…”
Andrean värisevien sanojen iskeytyen Maryamin kiihtyneen mielentilan lävitse kuin kuuma veitsi voihin – saaden kaikki ajatukset pysähtymään ja pistävän vihreän katseen kohdistumaan Andrean omiin silmiin, joissa merenpihka ja hopea kilpailivat keskenään päivän valaistuksen mukaan. Maryamin ehtimättä kysymään tarkentavaa kysymystä, kun jo sai vastauksen. Demoni oli Evey lähettyvillä ja juuri se demoni oli itse Anubis. Kehon ehtien ottamaan puolinaisen askeleen eteenpäin ja huulet olivat viittä vaille esittämässä hämmentyneen lauseen, jonka tarkoitus oli kyseenalaistaa hetki sitten kuulemansa – kunnes äkilliset juoksu askeleet (ne samat, jotka Andrea oli kuullut jo paljon aikaisemmin yliherkän kuulon avulla) keskeyttivät kaiken ja Andrean reagoiminen vahvisti seuraavan tapahtuman. De Fioren kartanolle olivat palanneet Vatikaanin metsästäjät uudelleen… ilmeisemmin uuden annetun vihjeen myötä. Oliko Shaiya De Fiore kavaltanut heidät vain sen vuoksi, että tuo kylmä ja laskelmoiva nainen halusi suojella esikoispoikaansa – vai oliko kulissien takana jotain muutakin?

”Maryam! Tule! Meidän pitää nyt mennä.”
Chadin terävä ääni halkaisi nuoremman naisen ajatukset. Tämän punatukkaisen naisen tajuten seisovansa paikoillaan vieläkin, vaikka Andrea ja Chad olivat siirtyneet jo puoliksi avatun kirjastohuoneen oven luokse, jonka kautta näiden oli tarkoitus poistua seuraavaksi ja kadota kirkon metsästäjiltä (kuten aina aikaisemminkin ja välttäen näin isompaa konfliktia). Chadin toistaen sanansa uudelleen, sai se Maryamin silloin puistelemaan päätänsä kieltäytymisen merkiksi ja vihreät silmät sanoivat katseellaan; ”Menkää. Minä pidättelen heitä.” Kirjastohuoneen raskaan oven sulkeutuessa naisen ja miesten välissä. Chadin ja Andrean joutuen jättämään nuoremman naisen jälkeensä – sillä Andrean hengissä pysyminen oli valitettavasti paljon tärkeämpää. Ilman De Fioren vartijaa ei olisi tasapainoa demonin ja maailman välillä. Ilman vartijaa… ei olisi millään enää tulevaisuutta.
”Anna minulle anteeksi, Maryam.” Chadin lausuen mielessään tukahtuneesti hammasta purren samalla kun auttoi Andreaa eteenpäin käytäviä pitkin, jotka lopulta veivät ulos kartanosta syrjäisemmän oven kautta. Kaksikon päästessä ulos sateiseen ulkoilmaan kuului ylemmän kerroksen ikkunoiden suunnalta kaksi terävää aseen laukausta ennen kuin painostava hiljaisuus laskeutui. Tuon kaiken aikana Chad oli automaattisesti kietonut käsivartensa estelevästi Andrean ympärille ja sihahtanut hiljaisesti toisen korvaan; ”Et voi auttaa häntä nyt, Andrea. Meidän pitää nyt mennä.” Sen enempää selittämättä seuraavaa liikettä oli tämä vanhempi mies alkanut vetämään nuorempaa kauemmaksi kartanon suunnalta kohti syrjäistä niityn laitaa, josta he pääsisivät nousemaan pusikkoon piilotetun moottoripyörän kyytiin, jolla he pääsisivät nopeammin seuraavaan kohteeseen. Chadin asettaen korvanapin paikoilleen ja ottaen yhteyden Azraan, joka saisi ohjeistaa heidät turvallisesti Rooman laitamilla sijaitsevan pienkoneen luokse. Chadin tarkoitus oli viedä Andrea turvaan uuden salaseuran päämajaan.

”Et saa minua kiinni, isä!” Lapsen nauravan äänen kaikuen Anubiksen korvissa menneisyyden muiston vallassa. Muistossa, jossa Evey oli nauraen piiloutunut ulkona roikkuvien pyykkien taakse, vaikka varjo oli kajastanut selvästi lävitse etsijälle. ”Et saa minua kiinni.” Angelinan sanojen kuiskaten pehmeästi paljon muinaisemmassa muistossa. Hotellin katolle johtavan oven paukahtaessa auki yllättävän voiman saattelemana. Anubiksen löytäen itsensä katolta polviinsa nojaten ja pienesti raskaasti hengittäen äkillisen fyysisen suoristuksen vuoksi. Kaupungin katoista muodostuvan maiseman avautuessa hopeisen katseen edessä. Raskaamman hengityksen höyryten aamun kylmettyneessä ilmassa. Kaiken tuon hiljaisuuden rikkoen aseen varmistuksen naksauttaminen pois paikoiltaan. Varjoista astuen esiin miehelle kuuluva hahmo, joka valitettavasti ei ollut yksi tavanomaisista metsästäjistä. Leonardon katsoen tummilla silmillään tiukasti – vaikka tämä mies tiesi olevansa hyvin lähellä voimakasta demonia. Florenzen sanoen; ”Ei ole minun asiani saattaa tätä kaikkea päätökseen…” Sormen asettuen paremmin aseen laukaisinta vasten. ”…mutta olen valmis tekemään niin – jos en saa tietää lapseni sijaintia ja tiedän tyttäresi tietävän sen!” Anubiksen naurahtaen kylmästi kuolevaisen sanoille. Kuinka hölmö toinen luuli olevansa, että juuri noilla pelimerkeillä luuli saavansa haluamansa vastaukset etsimäänsä. Riivaajan haluten nousta päällimmäiseksi miehessä itsessään, mutta valitettavasti sarastava päivä esti sitä tapahtumasta. Kylmäävien sanojen sihahtaessa metsästäjälle: ”Luulitko tämän kaiken tapahtuvan niin helposti? Oletko tosiaan noin sokea metsästäjäksi?”. Anubiksen kohdistaen hopeisen katseensa kohtaamaan pelottomasti metsästäjän tumman katseen ja hymyilemään päälle kylmästi. Samaan aikaan isän kyllä tietäen mitä tyttärensä suunnitteli hissi kuilussa (Eveyn aikoen nousta hotellin katolle, kun mikään muu pakopaikka ei tullut kysymykseen). Idästä puhaltavan lämpimän tuulen heilutellessa miesten hiusten latvoja. ”Et saa minua kiinni, isä.” Anubiksen kuullen korvissaan tuulen kuiskaamana.

Eveyn päästessä hotellin katon rajaan ja yrittäessä avata katolle johtavaa luukkua, ei se avautunutkaan niin helposti – kuin jokin paljon raskaampi makasi suoraan luukun päällä. Veren valuessa luukun reunojen lomasta hissihuoltokuiluun. Metallisen luukun antaessa lopulta periksi raskaamman esteen tieltä ja päästäen Eveyn kiipeämään hotellin katolle pystyivät naisen hopeiset silmät silloin huomaamaan kuolleen metsästäjän ruumiin, joka oli ainoa todiste jonkinlaisesta yhteen otosta hotellin katolla. Leonardosta tai Anubiksesta näkyen jälkeäkään.

Ahtaan pimeyden ottaessa lopulta Eveyn kokonaan vastaan noissa tuuletusaukoissa jotka kulkivat koko hotellin lävitse, oli eteneminen muuttunut tuon hetken ajan hitaammaksi kuin mitä Evey itse olisi sillä hetkellä toivonut: ahtaiden tilojen kun estäen äkkinäisen liikkumisen pakottamalla naisen ryömimään eteenpäin sen sijaan että tämä olisi päässyt konttimaan vain suoraan koko putkiston halki mahdollisimman nopeasti. Vaikka toisaalta, kyseisen ominaisuuden ollen sillä hetkellä enemmän siunaus, sillä liian nopeat liikkeet olisivat varmasti saaneet liikaa huomiota itseensä jota ei todellakaan kaivattaisi - varsinkin kun Evey kuuli lähes jatkuvasti kuinka tietyn välein hänen alapuolellaan kulki vaihtelevalla nopeudella ja varovaisuudella useammat askeleet, jotka selvästi etsivät haluamaansa käsiin kerros kerrokselta. Asiaa tietenkään helpottamatta myöskään että kyseisen kulkualueen valinnan myötä Azra ei pystynyt ohjaamaan suorilta käyttäen kameroita niinkuin siihen asti - vaikka luojan kiitos, Azra oli löytänyt rakennuksen pohjapiirrokset joissa käytiin lävitse nimenomaan tuuletusaukkojen reititys - vaikka sillä hetkellä kaikki suunnistus tapahtui täysin kommunikoinnin varassa. Mutta onneksi Eveyn ei tarvitsisi kulkea täysin sokeana pimeydessä tai häilyvän valon varossa joka olisi pahimmillaan herättänyt metsästäjien huomion alapuolelta, kiitos tämän synnyinlahjan. Vaikka samalla nainen ei voinutkaan olla toivomatta ettei hän seuraavaksi joutuisi kohtaamaan isänsä varjopetoja uudemman kerran edessäpäin, sillä niin ahtaissa tiloissa olivat mahdollisuudet pakenemiseen tai edes puolustukseen todella lähes olemattomat.

Mitä lähemmäksi kattoa Evey onnistui nousemaan, sen enemmän se avoimena oleva puheluyhteys alkoi suhisemaan taustalla kuin jokin olisi häirinnyt signaalia toimimasta kunnolla, tehden kaksikon kommunikoinnista kumpaankin suuntaan lähes mahdottoman. Ja valitettavasti, sitä lähemmin Evey myös aisti isänsä olevan myöskin katolla, vaikka sillä hetkellä muita kulkureittejä ei enään ollutkaan joten ainoa reitti ulos, oli kirjaimellisesti ylös. Jäljellä ollen vain tuo yksi pitkä ja suora nousu tikkaita pitkin, joiden päädyssä luukku katolle sijaitsisi.
Sillä välin Azra puolestaan oli selannut kameroiden suoratoistoa nimenomaan tuon katon ainoaan kameraan josta toivottavasti olisi selvinnyt oliko alue millään tavoin turvallinen vai joutuisiko Evey heti puolustamaan itseään joko metsästäjiltä tai itse Anubikselta.
Kulmien kurtistuen väkisinkin kun selailu päättyi viimein siihen yhteen ja ainoaan kameraan mutta katon tapahtumien sijasta (jossa olisi pitänyt näkyä Anubis ja Leonardo vastakkain) vastasikin takaisin vain tiheä lumisade näytössä joka jättäisi tapahtumat demonin ja metsästäjän välille. Kellertävän katseen, joiden erikoinen väritys tuntui muuttuvan vuosi vuodelta vain vahvemmaksi mitä enemmän ikää oltiin saatu, nähden silloin kuinka jokainen kameraruutu näytöllä muuttui yksi kerrallaan samaksi säröileväksi lumisateeksi - estäen kaiken näkyvyyden koko tuohon rakennukseen vaikka vain minuutteja aikaisemmin yhteyksissä ei ollut mitään ongelmia. Turhautuneen kirosanan kuuluen silloin arabiaksi tämän nuoremman naisen huulilta, joka kirjaimellisesti oltiin suljettu väkisin pois pelistä vaikka valitettavasti se myös pakottaisi Eveyn kulkemaan loppumatkan täysin sokeasti ilman Azran apua viimeisistä ohjeista huolimatta jotka olivat yrittäneet kertoa toiselle tämän joutuvan matkaamaan kattojen lävitse Grossmünsterin kirkolle (joka sijaitsi vähän päälle kilometrin päästä itse hotellista), josta tämä saataisiin viimein napattua turvaan. Yhteyden avautuen silloin vuorostaan Chadin kanssa.

Luukun ollessa viimein edessä ja vain avausta vaille että Evey olisi päässyt viimein pois niistä ahtaista käytävistä ja katolle josta matkan olisi pakko jatkua eteenpäin. Mutta kun toista kättä kohotettiin metallista kahtaa vasten, joka normaalisti olisi avannut luukun helposti vain kevyesti työntämällä mutta sen sijaan - ei luukku liikahtanutkaan, jonkin selvästi painavemman estäen avautumisen, joka sai lopulta vahvistuksen kun silmät erottivat verta vuotavan luukun reunojen lomista alaspäin seiniä pitkin. Naisen joutuen käyttämään lopulta molempia käsiään saadakseen luukun väännettyä väkin auki vaikka se olikin vaarallista, sillä tämä joutui tukemaan itseään käyttämällä jalkojaan tikkaiden välissä saadakseen edes jostain tukea itselleen. Ruumiin liikkuen pois luukun päältä tuon voimakkaamman liikkeen ansiosta ja kääntyen samalla sivuttain että Evey näki heti ylös kivutessaan ettei kyseessä ollut ainakaan hänen isänsä (vaikka todennäköisyys olikin hyvin olematon jokatapauksessa) vaan satunnainen metsästäjä, nousivat hopeiset silmät käymään lävitse tuota kattoaluetta - jossa sillä hetkellä ei näyttänyt olevan muita kuin hän ja menehtynyt metsästäjä (vaikka hän pystyi edelleen aistimaan isänsä olleen vain hetkeä aiemmin samassa paikassa) ja samalla sen rauhallisen hetken antaen naiselle edes sen pienen tauon vetää raikasta ulkoilmaa keuhkoihin ja tasata hengitystä kun keho oli joutunut koville koko sen aamun fyysisen suorituksien myötä. Samalla Eveyn alkaen viimein huomioon myös omaa ulkonäköään, joka oli sillä hetkellä hyvin kaukana huolitellusta juhlavieraasta jonka olisi kuulunut jo siihen aikaan olla rauhallisesti matkalla kotiin lastensa luokse niinkuin alunperin oltiin suunniteltu.
Kaiken tuuletusaukon pölyn ja lian lisäksi nyt myös metsästäjän veren tahraten naisen solakot kädet ja polvien alueen kun hän oli noussut ylös kuilusta ja pysähtynyt hetkeksi maahan saadakseen kerettyä voimansa takaisin ennenkuin keho pakotettiin nousemaan uudemman kerran ylös sillä vaara ei olisi vielä ohitse vaikka kuinka rauhalliselta tuo aamun pieni hetki tuntuikin sillä hetkellä. Eveyn voiden vain kuvitella näyttävänsä todellakaan kovin viattomalta veren peitossa ja ruumis jalkojensa juuressa mikäli joku nyt näkisi hänet siinä tilanteessa.

Silloin rappukäytävältä alkaen kuulumaan jälleen uusia juoksuaskeleita, jotka olivat hyvin selkeät kun tuo katolle johtava ovi oli jätetty täysin aukinaiseksi. Punertavien huulien välistä päästen väkisinkin väsynyt sihahdus. Normaalisti Evey olisi juossut nopeasti ovelle ja sulkenut sen tieltä saadakseen edes jonkinlaisen esteen sieltä saapuvien metsästäjien ja itsensä väliin, mutta sillä hetkellä olisi teko ollut hyödytön sillä ovi näytti siltä että se oltaisiin pakotettu aikaisemmin jo auki jo kertaalleen. Joten ainoan vaihtoehdon ollen enään vain suunnitelman jatkaminen eteenpäin kattojen kautta ja toivottavasti hän saisi eksytettyä metsästäjät kannoiltaan sitä kautta. Naisen kuitenkin napaten metsästäjän käsiaseen mukaansa kaiken varuiksi, ennenkuin uudet juoksuaskeleet lähtivät saavuttamaan katon reunaa, moninaisten askelten lähestyessä nopealla tahdilla rappusia pitkin kohti kattoa.

Jos Evey olisi silloin kääntynyt ympäri nähdäkseen vielä viimeisen kerran tuon katon tasanteen joka alkoi jäämään nopeasti kauemmaksi ja kauemmaksi - olisi tämä nähnyt silloin kuinka tuo rikkinäinen ovi läimäytyi voimalla kiinni suoraan tuon neljän hengen metsästäjä joukkion tieltä jotka oltiin ohjeistettu etenemmän sisäkautta nyt kun näiden toiminta olisi huomaamattomampaa rakennuksen sisältä kuin edetä paloportaita pitkin, jota pitkin laskeutui vielä viimeisen hotellin asukkaat ja henkilökunnan jäsenet jotka jäisivät hotellin eteen odottamaan palopelastajien saapumista paikalle. Luonnollinen ensimmäinen reaktio tottakai ryhmällä kellä oli selvä tehtävä edessään joka tulisi saada toteutettua hinnalla millä hyvällä, oli yrittää murtaa tuo ovi väkisin auki. Fyysisen voiman liikahtamatta tuota ovea suuntaan eikä toiseen vaikka kuinka monta kertaa se sama teko toistettiin yksin ja ryhmässä, aivan kun jokin voima olisi pitänyt sen väkisin paikallaan - josta seurasi pian aseen laukeaminen joka oltiin suunnattu rikkinäistä lukkoa kohden. Mitään tapahtumatta.
Yhden metsästäjistä kohottaen kätensä korvanapille kertoakseen tapahtumista eteenpäin ja ohjeistuksia miten jatkaa siitä eteenpäin, vain epämääräisen suhinen vastaten takaisin, kertoen jonkin häiritsevän signaaleja. Ryhmän jäsenien keskittyen sen hetken aikaa noihin erikoisiin tapahtumiin että nämä eivät aluksi huomanneet kuinka pimeys näiden ympärillä oli muuttunut paljon paksummaksi kuin sen olisi kuulunut olla, oven yläpuolella loistavan hätäuloskäynti kyltin jääden ympyröivän pahansuovan pimeyden alle - hiljaisten kuiskauksien täyttäen pian koko tilan.

Paloauton ajaessa silloin sireenit soiden hotellin pihaan, joka sillä hetkellä oli täynnä ulkona odottavia ihmisiä jotka olivat jääneet odottamaan mitä tahansa uutisia tuosta “tulipalosta” joka oli hälytyksen aiheuttanutkin. Sireenien yhtyen sisäpuolella tapahtuvien kauhun huutojen kanssa jotka kaikuivat siellä samassa rappukäytävillä ennenkuin ne hiljenivät täysin ja jättivät jälkeensä vain kylmäävän hiljaisuuden kun viimeinen hengenveto lakkasi sen lyhyen painajaisen aikana.
Paloauton saapumisen paikalle tarjoten myöskin oman harhautuksensa sillä kuka nyt ei keskittyisi sillä hetkellä palomiehiin ja paloautoon joka olisi hälytystilassa, kuten tuntui käyvän sillä hetkellä ei pelkästään vain asukkaiden ja henkilökunnan kohdalla, vaan myös vain ohitse kävelevien ulkopuolisten osalta jotka selvästi joko hidastivat tahtiaan tai pysähtyivät paikalleen täysin ihmettelemään tapahtumia - ja siltä myös näytti tämä sivummalla seisova nainen vaikutti myöskin. Vain viaton katsoja muiden joukossa, vaikka sillä hetkellä silmien eteen asetettujen tummien aurinkolasien taakse piiloutuikin jotain pelottavampaa ja vaarallisempaa joka oltiin edes hetkellisesti päästetty esille ja joka oli lopulta sen rappukäytävän raa’an lopun takana. Pandoran ulkonäön ainakaan ulospäin antamatta juurikaan mitään erityistä tunnetta päällimmäiseksi, vaikka äiti ei voinutkaan olla helpottunut aistiessaan Eveyn pääsevän kokoajan kauemmaksi ja kauemmaksi tapahtumapaikalta. Kylmän tuulen idästä saaden pidemmät hiukset heilahtamaan mukanaan, parannettiin samalla pitkää kangastakkia paremmin kiinni ettei kylmä olisi päässyt vaatteen lävitse. Tässä kohdin Pandora olisi alkanut poistumaan paikalta ennenkuin hänen oma läsnäolonsa olisi saanut liikaa huomiota itseensä (olihan hän edelleen yhtälailla metsästäjien listalla) mutta kun kuulo erottikin lähenevät askeleet jotka lopulta pysähtyivät vierelle - jäätiinkin vielä paikalleen.

Verenpunaisista korkokengistä syntyvän kopinan mukulakivillä päällystettyä katua vasten tauotessa viimein Pandoran vierelle, ei siitä kestänyt kauankaan, kun seuraavaksi pieni metallinen naksahdus kuului sytkäristä ja asteen syvempään tapahtuva sisään henkäisy. Tupakan haalean harmaan savun päätyen lopuksi puhalletuksi ulospäin, jossa tuulen vire tarttui siihen ja lennätti kauemmaksi omille teilleen. Vieläkään kumpikaan kaksikosta ei puhunut toisilleen mitään, mutta tulija kyllä vallan tiesi läsnäolonsa tulleen huomatuksi ja niin oli tarkoituskin tapahtua. Hotellin edustalla parveillen silloin jo enemmän pelastushenkilökuntaa ja siihen sekaan hotellin vieraita sekä asukkaita, joita oli alettu jo evakuoimaan ulos rakennuksesta mahdollisen tulipalovaaran vuoksi. Pian kokonaisuuden ympärillä parveilisi lehtitoimittajia ja mitä muita oman ajan reporttereita.
”Odotan sinua päivemmällä luokseni. Toivottavasti voit suoda minulle vieraan varaisuutesi – niin pääsemme keskustelemaan rauhassa ilman kaikkia näitä ulkopuolisia korvia.”
Hyvin tyynen äänen silloin sanoen kaiken tuon hälinän keskellä. Solakoiden sormien kohottaen etu- ja keskisormen välisessä otteessa käyntikortin, jossa olisi kutsupaikan tarkempi osoite. Lilan värisen katseen suoden pienen vilkaisun noihin tummiin aurinkolaseihin, joiden takana Shaiya tiesi sijaitsevan paljon muutakin kuin viattoman kastajanruskeat iirikset. Tämän hyvin muinaisen sielun kyllä tunnistaen demonin ihmisten joukossa, vaikka hänen seuralaisensa, tuo kuvan kaunis nainen peittikin sen aina taitavasti kuolevaisten uteliailta katseilta.’
”Seuraaviin tapaamisiin? Au revoir, cherie.”
Kortin tullen asetetuksi hyvin nopeasti ja silti taitavan huomaamattomasti kaulaliinan reunan alle, josta se ei pääsisi heti tippumaan ensimmäisen kovemman tuulenpuuskan vuoksi. Tämän paljon vanhemman naisen näyttäen ulkopuolisten silmissä, että tämä olisi vain kohentanut pikaisesti toisen vaatetuksen ryhtiä ja kohteliaasti hymyillen sekä tavan mukaisen hyvästin lausumisen jälkeen lähtenyt paikalta jatkamaan matkaansa.

Erinäisistä katoista, tasanteista ja rakennusten välisistä railoista muodostuvan oman sokkeloisen maailmansa avautuessa Eveyn silmien editse ja sivuilla, kun tämä juoksi sovittua päämääränsä kohden, joka oli sovittu uuden salaseuran jäsenten kanssa kohtaamispaikaksi. Valitettavasti Azra ei kyennyt sinä hetkenä toimimaan etenijän silminä – sillä jokin oli saanut linjat häiriintymään ja katkeamaan lopulta äkkinäisesti. Aluksi niin kirkastuva aamu oli valitettavasti alkanut muuttamaan suuntaansa sateisempaan ja usvaisempaan suuntaan, mitkä yhdessä tekivät katoilla liikkumisen entistä haasteellisemmaksi ja kehottaen varomaan, jos ei halunnut tippua alas vierellä kulkevaan jokeen tai kivisille kaduille jonnekin talojen sisäpihalle. Kirkon maskuliinisen siluetin alkaessa lopulta kohoamaan edessäpäin ja kellotornin ilmoittaen tasalyönneillään aamun tulleen tasan seitsemään. Ajan kertoen, että kohta kaduilla alkaisi parveilemaan enemmän ihmisiä arkiasioissa ja se tiesi automaattisesti enemmän silmäpareja, jos jotain yhtäkkiä sattuisi. Eveyn päästessä sen viimeisimmän katon alueelle, josta seuraavaksi olisi tarkoitus laskeutua kohti maan tasaa ja edetä kirkolle aukion poikki. Varoitti se jokin kolmas aisti äkillisestä vaarasta selän takana. Korvien ehtien nappaamaan vaimennetun aseen laukaisun ja siitä olisi vain mennyt murto-osa, kun jo luoti olisi tarkoitus osua Eveytä selkään kuolettavasti, mutta niin kuitenkaan tapahtumatta. Kaiken seuraavan tapahtuen hyvin nopeasti. Tämän nuoremman naisen tuntien yhtäkkiä kuinka tämä vetäistiin selvästi jonkun syliin ja selvästi pois luodin lentoradan tieltä. Painovoiman saaden kaksikon tipahtamaan alas katon reunan ylitse alempana olevalle viistosti pudottavalle tasolle ja siitä alas kiviselle sisäpihalle. Leonardon kyykistyen alas ja kumartuen katsomaan reunan ylitse mitä alhaalla tapahtui. Sateen ja sen tuoman harmauden tehden näkemisestä asteen hankalampaa, vaikka käsi kuinka välillä kohottautui pyyhkäisemään vettä kadoksiin silmien ympäriltä. Katkeran ja selvästi pettyneen sihahduksen karaten yhteen purtujen hampaiden lomasta. Anubis oli ehtinyt täpärästi pelastamaan tyttärensä luodin edestä.

Veden solistessa alas katolta ja tulvien osittain rännien reunojen ylitse, muodosti se yhtenäisen harmonisen solinan, joka kimpoili tuolla kivisellä sisäpihalla. Kaksikon maatessa toisistaan aavistuksen erillään. Näiden lähellä lojuen maassa maahan pudonneita puutarhatavaroita ja ruukkuja, joka kertoi selvästi pudotuksen käyneen vielä niidenkin kautta ennen kivisen maan saavuttamista. Vartijapukuisen miehen kammetessa itsensä vaivalloisesti kontilleen ja siitä tarkoitus seuraavaksi jaloilleen seisomaan, mutta kun keho joutui ottamaan enemmän painoa hallintaansa kohosi oikeanpuoleinen käsi yllättäen vasemman kyljen päälle ja selvä kivusta kertova älähdys karkasi huulten lomasta muutenkin jo vaikean kuuloisen hengittämisen aikana. Kehon rojahtaen takaisin maahan kyljelleen. Anubiksen ollen selvästi tuskissaan, Eveyn nähden sen ensimmäistä kertaa isästään noin selvästi. Demoninmetsästäjän luodin polttaen demonin sisustaa pahemmin kuin mikään tulinen rauta yhteensä ja pahinta oli se – ettei luotia voinut poistaa kukaan muu kuin metsästäjä itse… tai De Fioren vartija.
”Mene, Evey.”
Isän saaden koottua tumman rauhallisen äänensä tuskallisesti kasaan, vaikka se uhkasikin murtua minä hetkenä hyvänsä. Käden ojentautuen ottamaan otteeseensa särkyneen ruukun palan, jolla oltiin valmis heittämään nuorempaa naista, jos tämä ei kohta alkaisi osoittamaan heräämisen merkkejä pudotuksen jälkeen. Anubis olisi halunnut huutaa toiselle; ”Nouse ylös!”, mutta kipu ja mahdollinen vaaran läsnäolo saivat äänentason pysymään vain heidän kahden kuultavana. Pienen kahinan ja raahautumisen kuuluessa, kun keho pakotettiin uudelleen polvilleen, jotta kädet saivat raahattua eteenpäin. Mustaan vereen värjäytyneen käden kohottautuen lujemmin naisen hartialle ja alkaen heristämään tahallaan asteen voimakkaammin nuorempaa takaisin hämäryyden rajamailta nykyhetkeen.
”Sinun pitää lähteä uudelleen liikkeelle, Evey. Et voi vielä pysähtyä.”

Evey ei ollut enään ollenkaan varma kuinka kauan hän oli todellisuudessa juossut noiden katonharjojen ja erilaisten tasanteiden päällä vain eteenpäin kohti päämäärää, jonka Azra oli onnistunut jotenkin antamaan vanhemmalle pätkivästä yhteyksistä huolimatta ennenkuin linja oltiin menetetty täysin eikä yhteyttä oltu saatu enään takaisin yrityksestä huolimatta. Ajantajun todellakin ollen kadonnut täysin adrenaliinin ja selviytymisvaiston ottaessa kehosta kontrollin tilanteessa jossa nainen oli metsästettävä, vaikka jossain kohtaa Evey oli sen verran tiedostanut… etteivät ne hotellin kattoa lähestyneet metsästäjät olleet missään kohtaa lähteneet hänen peräänsä vaikka loppujen lopuksi naisen etumatka näihin ei pitänyt olla edes kovinkaan iso, varsinkin kun näitä piti olla enemmän kuin yksi lähestymässä jolloin perässä pysyminen ei luulisi olevan tehtävä eikä mikään sellaiselta joukkiolta joka oltiin koulutettu nimenomaan sellaisiin tilanteisiin. Joten kysymys olikin ollut vahvasti, mitä oikein oli tapahtunut? Vaikka ehkä onneksi ne kysymyksen saatiinkin sivuuttaa mahdollisimman nopeasti, hengissä pysymisen kun ollen edelleen paljon vahvempana prioriteettina kuin minkään muun.

Jossain kohtaa se aluksi hyvinkin selkeältä alkavan aamun ottaessa takapakkia ja tilalle oli noussut tuo aamuinen sumu ja sade joista kumpikin tuntui vain voimistuvan hetki hetkeltä entisestään, varsinkin mitä ylempänä maankamaralla olitkin. Sääolosuhteiden helpottamatta jo muutenkin haastavaa reittivalintaa, joka todellakin oli hyvin sokkelomainen niinkin korkealla kun reitit näyttivät lähemmäs identtisiltä toisiinsa, ainoan maamerkin ollen kauempana näkyvät kirkon tornit jotka osaksi onnistuivat peittymään vähitellen usvan alle. Toisaalta, tuon paksuksi muuttuvan uneliaan usvan tarjoten omat hyötynsä joka toisaalta teki eteen näkemisestä vaikeampaa mutta myös tarvittaessa piiloutumisesta ja vain katoamisesta helpompaa, vaikka niitä hyviä asioita varjostikin tuo aluksi tihkuttavana alkanut sade joka oli alkanut voimistumaan hetki hetkeltä. Sateen tehden luonnollisesti varsinkin ne muutenkin vanhemmat ja jyrkemmät katot tuntumaan vaarallisen liukkailta, joka ei olisi vaatinut kuin yhden pienen virheaskelman ja uhkarohkea juoksija olisi löytänyt itsensä vakavasti vahingoittuneena ellei jopa kuolleena asvaltilta tai toisella puolella kaupungin halki kulkevasta joesta.
Haasteilta huolimatta, Evey viimein pääsi sen viimeisen kattotasanteen päälle mistä olisi päässyt takaisin kadulle ja siitä vain muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalle aukiolle jonne ohjeistus oli käynyt ja tuo koettelemus olisi ollut viimein siltä erää ohitse…
Askeleiden ollen enään vain muutaman askelman päässä siitä katon reunasta jonka sivua pitkin Evey valmistautui laskeutumaan alas, kun kaikki lähtikin uudelleen liikkeelle niin nopeasti, että hyvä kun Evey itse kerkesi reagoida millään tapaa seuraaviin tapahtumiin.
Kuudennen aistin kerkeän varoittamaan isompaa vaaraa joka oli yhtäkkiä noussut jostain takaapäin selkeästi päällimäiseksi, jota oli seurannut aseen hiljainen laukaus joka oltiin kohdistettu kuolettavasti tähän pakenijaan. Mutta kuolettavan iskun sijasta, ehtikin nainen rekisteröimään vahvemman kiskaisun syleilyyn turvaan - ennenkuin kaikki sumeni ympäriltä. Tilanteen alkaen ja loppuen niin nopeasti, ettei edes sitä tavanomaista kiljaisua tai huutoa keretty aloittamaan kun pelkotila olisi ottanut putoamisesta vallan itselleen ja ehkä niin oli sen kerran parempi, sillä se olisi todennäköisesti vain aiheuttanut lisää ylimääräisiä silmiä niihin sisäpihan tapahtumiin jotka todellakaan ei sillä hetkellä näyttänyt kovin sydäntä lämmittävältä.

Isän ja tyttären maaten tuon märän asvaltin päällä toisistaan vain muutaman askelman päässä, - ei ollut mitenkään yllätys että Anubis sieluttomana pääsi liikkeelle paljon nopeammin kuin tyttärensä, joka edelleen oli kuitenkin vain puoliksi pelkkä kuolevainen. Rikkoutuneiden ruukkujen, kasvien ja jopa puutarhavälineiden ympärillä kertoen putoamisen käyneen ilmeisemmin yhden tai jopa useamman parvekkeen reunan kautta sen sijaan että kaksikko oli tippunut suoraan nopeudella asvaltin kovalle pinnalle, joka varmasti oli hidastanut edes jonkin verran itse tiputusta… mutta samalla, se tietäisi mahdollisen lisävahingon osuneen tähän kaksikkoon vaikka Anubis olikin varmasti yrittänyt pehmentää laskua enemmän itseään vasten kuin Eveyn joka tuskin olisi selviytynyt hengissä sellaisesta pudotuksesta yksin vaikka Evey oli varmasti saanut myös osumaa kaiken rytäkän keskellä. Vesisateen laskeutuen voimakaammin taivaalta kaupungin ylle jälleen kerran.
Vahvan pimeyden ympäriltä alkaen siirtymään edes sen verran syrjään kun silmät alkoivat viimein avautumaan edes hieman vaikka aluksi kaikki ympäristössä tuntuikin aluksi sumealta ja sekavalta, jota varjosti lyijyn lailla painava väsymys ja huimaus joka uhkasi viedä heräilevän mielen nopeasti takaisin tajuttomuuden tuolle puolen vaikka kuinka Evey olisi halunnut taistella sitä tunnetta vastaan. Nuoremman kuitenkin kereten nähdä isänsä silloin vain hieman kauempana itsestään romahtavan takaisin kyljelleen maahan kun tämän keho ei pystynytkään heti nousemaan ylös ja sen hetkellisen ilmeen tämän kasvoilla joka kertoi jonkin olevan vialla… jonka jälkeen pimeys jälleen nielaisi kaiken syleilyynsä.

Silmien avautuen uudemman kerran, mutta sillä kertaa pimeyden sijaan tai edes sen usvaan piiloutuneen sisäpihan sijasta silmät kohtasivatkin laskeutuvan auringon säteet jotka pääsivät sisään tuon lasisen seinämän lävitse joka oli vuosien aikana alkanut peittymään niistä moninaisista kasveista ja kukista joita talon omistaja oli huolehtinut kaikkien niiden vuosien aikana ja lopulta antanut jopa vallata osan seinistä ja katoista luonnollisen kasvusuunnan saneleman säännön mukaisesti.
Katseen kääntyen hämmentyneenä ympäri tuota vanhan talon osaa, jossa Evey muisti lapsena viettäneensä kaiken aikansa Saiteksen ja vanhempiensa opastamana heidän asuessaan vielä aavikolla… mutta juuri se hetki, tuntui vähintäänkin eriskummalliselta. Epämiellyttävän turvattomuuden tunteen vallaten väkisinkin kehon sen hetken aikaa, aivan kuin hänen ei olisi kuulunut olla juuri siellä… Kuulon pystyen erottamaan hiljaisen sateen ropinan jossain kaukaisuudessa, vaikka se ei vastannutkaan sen hetkistä säätä ollenkaan.
Vanhan oven avautuessa silloin ja sisään astui tuo vaalenaruskea hiuksinen nuorempi nainen, jonka Evey tunnisti heti vaikka tämä näyttikin paljon nuoremmalta ja muutenkin erilaiselta paljon käytännöllisemmässä ja rennommassa vaatetuksessaan jota vaadittiin enemmän aavikolla elämiseen, kuin nykyisessä elämässään. Eveyn nähden kuinka lempeä hymy nousi Pandoran huulien pinnalle selvästi nähdessään lapsensa kiltisti paikallaan ja samalla sen hymyn tuntuen rauhoittavalta niinkuin sen oli tarkoitettukin olla niin monia kertoja aikaisemminkin… Eveyn kiinnittäen silloin myös ensimmäisen kerran huomiota siihen kuinka nainen katsoi selvästi enemmän alaviistoon puhuessaan lapselleen vaikka he olivat aikuisiässä normaalisti samanpituisia.
Pandoran silloin avaten suunsa selvästi puhuakseen jotain tyttärelleen, mutta sanojen sijasta huulien välistä ei kuulunutkaan puhetta vaan pelkkä hiljaisuus. Ja Evey puolestaan tunsi kuinka tämän omat huulet avautuivat automaattisesti vastatakseen jotain takaisin… mutta mitään kuulumatta, mutta Pandoran reagoidessa selvästi huvittuneesti naurahtaen lapsensa sanoihin ennenkuin tämä erkaantui hieman kauemmaksi syrjemmällä sijaitsevan työpöydän luokse hakiakseen jotain. Hopeisen katseen silloin kääntyen vilkaisemaan enemmän pihanpuoleiseen seinän lasien lävitse, jossa erottui kaksi hahmoa puhuvan toisilleen tarkoituksella seinien ulkopuolella että keskustelu olisi jäänyt vain näiden kahden välille. Lapsen nähden Saiteksen selän, tämän vanhemmelta näyttävän miehen puhuen mitä ilmeisemmin hänen isälleen, vaikka osa miehen kehosta jäikin katselukulman takia piiloon eikä näin antanut täysin suoraa näkyvyyttä mieheen itseensä… mutta se mitä hän näki taas Saiteksesta… kertoi tämän olevan selvästi tuohtunut jostain vaikka tämä yrittikin pitää ne tavanomaiset käsieleensä mahdollisimman rajoitettuna ettei niistä huokuva tunnetila olisi päässyt niin selkeästi näkyväksi, vaikka tämä selvästi yritti ilmeisesti käännyttää ystävänsä päätä… jostain. Sateen äänen ympärillä voimistuen yhtäkkiä, hartian tuntien silloin varovaisen kosketuksen olkapäällä joka sai katseen kääntymään uudelleen odotettavasti Pandoraan… mutta sen sijaan, tunsikin Evey kuinka pimeys valtasi jälleen kaiken altaan.

Silmien alkaen aukeamaan uudemman kerran hitaammin virkoamisen merkiksi, kohtasivat kaksi hopeista silmää toisensa paljon lähempää kuin aikaisemmin kun Evey oli nähnyt isänsä rojahtavan kivuissaan maahan. Tyttären silmistä paistaen sillä hetkellä enemmän väsymys ja hämmennys, kun taas Anubiksen puolestaan yrittäen pitää itsensä kaikin tavoin vielä jotenkin rauhallisena itsenään vaikka aina välillä tämän tunteva kipu nousikin puhtaana sen naamion takaa.
Valitettavasti tuo vähitellen tapahtuva siirtyminen takaisin maallisten tuntemuksien puolelle, sai myös Eveyn tuntemaan omat kipunsa nyt paljon selkeämmin - jossa ensimmäinen kivun tunne tuntui rintakehällä pelkästään yrittäessään hengittää syvään, mikä sai väsyneet kasvot välähtämään kivun tunteen alla hetken aikaan. Kivun lähtien leviämään kylkeä ja hartiaa kohden voimistuen, kertoi se jo silloin Eveyn todennäköisesti osuneen parvekkeen metallikaidetta vasten pudotuksen aikana - jota ainakaan Anubiksen herättely ei ollut parantanut sai se kivuliaan älähdyksen kuulumaan nuoremman huulien välistä kun keho alkoi varoen yrittämään jonkinlaista ylös nousemista maasta vaikka jokaikinen liike tuntui toinen toistaan kivuliaammalta (mitä nyt voisi olettaa tippuessaan rakennuksen katolta). Eveyn pakottaen itsensä nousemaan polviensa varaan, katseen kereten vilkaisemaan isäänsä joka ei selvästi ollut kunnossa - huulten jo avautuen kysymään toisen vointia, kun sanat jäivätkin lausumatta, kuulon erottaen lähenevät askeleet vaikka aluksi nuorempi oli varma kuulevansa vain kivunsekaisia hallusionaatiota - olisi käsi noussut automaattisesti vaatteiden alle piiloutuvan käsiaseen luokse ampuakseen lähestyvän uhan siihen paikkaan, mutta se mitä sisin sillä hetkellä tunsi… esti se kyseisen teon toteutuksen vaikka tämä nuorin melkein epäilikin sillä hetkellä aistiensa totuudenmukaisuutta.
Laskeutuneen usvan seasta viimein alkaen näkymään vähitellen ne pienet yksityiskohtaiset piirteet yksi kerrallaan näkyviin, ensimmäisenä alas laskeutuneen katseen erottaen mustat korkokenkien kärjet, jotka sateesta huolimatta näyttivät suhteellisen kuivilta. Katseen noustessa ylös, kohtasivat silmät sen pitkän kangastakin - jonka alle varmasti piiloutui jälleen Pandoralle hyvinkin ominainen huoliteltu vaatekokonaisuus, punaisen kynnet jotka selvästi oltiin maalattu edellisen illan juhlia varten - sekä lopulta Pandora itse, jonka silmissä olisi normaalisti näkynyt syvä rakkaus noita kumpaakin henkilö kohtaa… mutta sillä kertaa, esikoinen sai lukea äitinsä kasvoilta ettei tämä ollut todellakaan tyytyväinen tilanteeseen vaikka sanoja ei lausutukkaan vielä ääneen, mutta sitäkin enemmän kylmäävän tunteen lävistäen koko kehon. Katseen, joka sillä hetkellä oli muuntunut takaisin normaaliksi, oli käynyt heti kaksikon fyysisen tilan lävitse - raskaan huokaisun karaten väkisinkin punertavien huulten lomasta. … Tämäkin vielä.
Jos tilanne ei olisi ollut vaarallinen, olisi Pandora mitä todennäköisesti ripittänyt Anubiksen ja Eveyn siihen paikkaan (aivan sama mitä miehen sisällä oleva riivaaja siitä ajattelisi) mutta ehkä sen aika olisi myöhemmin. Eveyn ollen sillä hetkellä prioriteetti numero yksi, eikä mikään muu - varsinkin nyt kun luoti Anubiksen sisällä estäisi tätä käyttämästä voimiaan samalla tavoin ja pahentaisi vain miehen tilaa hetki hetkeltä.

Pandoran siirtyessä Eveyn eteen ja auttaen esikoisensa edes jotenkin tolpilleen tämän kivuista huolimatta, sillä aika oli sillä hetkellä kaikkia vastaan mitä kauemmin he jäisivät sinne paikalleen. Kangastakin tullen riisutuksi nopeasti tämän paljon vanhemman itsensä päältä ja pienen avustuksen avulla puetuksi puolestaan Eveyn päälle, jonka sen hetkinen verinen ulkonäkö tulisi herättämään aivan liikaa huomiota itselleen mikäli tämä nyt lähtisi kävelemään kadulle.
“... Kyytisi odottaa tuolla. Älä pysähdy, älä katso taaksesi. Olet enemmän turvassa tällä hetkellä väkijoukossa kuin yksin varjoissa, sillä he eivät voi paljastaa itseään muiden edessä. Mutta sinun täytyy olla nopea. Ymmärrätkö.”
Takkiin kuuluvan kangasvyön tullen suljetuksi viimeisen kerran esikoisen ympärille, äänen joka kertoi paljon vahvemmasta kokemuksesta miten toimia tuollaisessa tilanteessa puhutellen lastaan noiden viimeisten sanojen aikana joiden välistä oli kuultavana selvä käsky joka käski huolehtimaan sillä hetkellä Eveystä itsestään eikä heistä muista - sai Evey vain nyökättyä takaisin äidilleen,josta hohkaava aura sai kaikki mielen päälle asettuneet vastaväitteet sulamaan pois. Juuri sellainen aura, jonka olisi voinut kuulua salaseuran vanhimmalle, joka vain pyysi rauhoittumaan ja kuuntelemaan kaiken sekasorron keskellä. Askeleet lähtivät viemään pois tuolta sisäpihalta vaikka kokoajan Evey joutui taistelemaan itsensä kanssa ettei olisi kääntymään katsomaan taaksensa vanhempiaan… sillä hän tiedosti sen itsekin että silloin hän ei välttämättä olisi pystynyt jatkamaan eteenpäin.

Vasta kun Pandora aisti Eveyn olevan kauemapana, kääntyivät silmät silloin katsomaan maassa makaavaan Anubikseen - joka selvästikin oli tuskissaan vaikka tämä kuinka yritti viimeiseen asti pitää itsensä koossa niinkuin tällä oli aina ollut tapana. Tämän paljon nuoremman demonin laskeutuen kyyryyn miehen vierelle, kohosi solakat sormet sen verran tuon vartijan paidan luokse että Pandora pystyi nostamaan vaatekappaletta ylöspäin nähdäkseen haavan edes päältäpäin paremmin vaikka naisella oli jo hyvin vahva epäillys mistä oikein oli kyse. Silmien nähden tuon luodin jäljen kulkevan kyljestä, jota peitti sillä hetkellä musta veri, mutta myös itse ampumahaava näytti siltä kuin se olisi hohtanut tulen lailla sisältäpäin - vahvisti se valitettavasti epäillyksen. Ja se valitettavasti myös vahvisti sen että edes hän ei pystyisi saamaan tuota luotia niin vain ulos toisesta, ei ainakaan ilman apua. Ja mitä todennäköisesti, Anubis epäilisi myös samaa, ellei olisi jo jollakin tapaa tietoinen.
Vaikka toisaalta, Pandoran olisi tehnyt mieli naljaista tuolle vanhemmalle miehelle siitä kun toisen riivaaja oli kommentoinut vuotta aikaisemmin hänen metsästäjän hyökkäyksen seurauksena saatuja haavoja, jotka olivat tuntuneet vähintäänkin polttavalta iholla eivätkä olleet lähteneet paranemaan niin nopeasti kuin normaalisti, mutta ehkä aika ei olisi mitä parhain juuri siihen.
Ruskean katseen kohdaten sateen lävitse tuon hopeisen katseen, ojentautui silloin tuo paljon solakampi käsi miehen lähelle odottavasti. Teon ollen pieni, mutta sitäkin merkittävämpi. Sen ollen pyyntö missä Pandora pyysi Anubista luottamaan häneen vielä sen yhden kerran, eikä yrittäisi jälleen toimia tälle niin tavanomaisella tavalla: hoitaa kaikki yksin, jättää kaikki muut ulkopuolelle niinkuin tämä oli toiminut suurimman osan elämästään niihin päiviin asti. Mutta ehkä jopa toinen ymmärtäisi, että tämä oli vain niitä asioita mitä tämä ei saisi hoidettua sillä kertaa omin avuin, vaikka rehellisesti - sillä hetkellä miehen tila oli poistanut sillä kertaa minkään vaihtoehdon kieltäytyä tarjotusta avusta ja jos Anubis yhteen tunsi Pandoraa… tietäisi tämä sen itsekin.
“... Valitse myrkkysi, Anubis.”

Vaivalloinen sisään hengitys ja sen perään asteen pidempi uloshengitys, joka värisi väkisin kipua vastaan käydyn taistelun vuoksi. Eveyn alkaessa näyttämään heräämisen merkkejä tiedottomuuden rajamailta, oli Anubis joutunut lopulta kääntymään takaisin selälleen makaamaan maata vasten. Kummankin näiden kahden yhtä identtisen harmaiden iiristen kohdaten tuon saman yläpuolella kohoavan taivaan, joka oli peittynyt hiljalleen raskaiden sadepilvien taakse. Monien ja taas monien viileiden vesipisaroiden ropisten kasvojen ihoa vasten. Veden myötäillen noita iän tuomia uurteita, jotka olivat syntyneet niiden monien vuosien saatossa, joihin oli kuulunut paljon ja vähän enemmänkin. Isän ja tyttären maatessa tuossa hetkessä vieretysten kivisellä pihalla ja sateen huuhtoen kummankin ylitse omalla hellän vaativalla voimallaan. Vanhimmalle kuuluvan käden, joka sijaitsi nuoremman puolella, liikahtaen asteen lähemmäksi tyttären omaa kättä. Teon ollen hyvin tarkoin harkittu ja ehkei jopa liiankin varovainen kuin tekijä olisi pelännyt säikyttävänsä kohteensa kauemmaksi. Oikeanpuoleisen käden, jota nuo useat metallista taotut sormukset koristivat, ehtien melkein hipaisemaan pikkusormella vaivihkaa vastakkaista nuoremmalle kuuluvaa solakampaa pikkusormea…

Kunnes sisäpihalle johtavalta kujalta alkoi kuulumaan lähestyvät rauhalliset askeleet. Eveyn kammeten itsensä vaivoin polvi-istuntaan. Anubiksen kykenemättä seuraamaan perässä, vaan joutui jäämään paikoilleen (toistaiseksi). Sumun paljastaen sisältään tuon saapuvan hahmon siluetin, joka kuului Anubiksen entiselle rakastetulle ja Eveyn äidille; Pandoralle.
Tyttären ja äidin katseiden kohdatessa ensimmäisenä sadepisaroiden ja usvan lävitse. Naisen ruskeat silmät olivat paljon synkemmät kuin yleensä ja tehden kyllä hyvin selväksi tuolle kaksikolle mitä mieltä tilanteesta oltiin sinä hetkenä. Anubiksen voiden hyvin kuvitella tuon katseen itsessään – vaikka ei nähnytkään tulijaa siitä näkökulmasta kovinkaan hyvin. Salamurhaajille kuuluvan terävämmän kuulon pystyen kuitenkin erottamaan tuon raskaamman henkäisyn naisen suunnalta, mikä kertoi enemmän kuin tuhannet sanat yhteensä. Kyseisen kuulemisen saaden Anubiksen puolestaan hymähtämään pienesti ja sulkemaan silmänsä lepuuttaakseen kehoa edes hetken, kunnes se pakotettaisiin sitten vaikka väkisin takaisin jaloilleen ja painumaan hemmettiin tuolta, kauemmaksi metsästäjien tähtäimen alta. Leponsa aikana kuulon rekisteröiden äidin ja tyttären välisen nopean sananvaihdon, joka käytiin pelkästään Pandoran puolelta. Äidin auttaessa esikoislapselleen lämpimämmän takin suojaksi ruhjoutuneen kehon suojaksi ja lähettäen sen jälkeen toisen matkaan uudelleen selvällä käskyllä; Älä pysähdy, Älä käänny katsomaan taaksesi.
Ensimmäisen horjuvan askeleen kertoen Eveyn nousemisesta ylös, vaikka tähän sattui selvästi, mutta Anubiksen ja Pandoran lapsi, kun toinen oli… lähtivät askeleet viemään eteenpäin, yksi tuskainen askel kerrallaan, eteenpäin kohti tapaamispaikkaa ja sen myötä myös turvaa. Aavistuksen raskaammiksi käyneiden silmäluomien avautuessa tummentuneen hopean edestä. Huulten muodostaen hiljaiset sanat muinaisella kielellä – vaikka mies tiesi demonin voimien käyttämisen satuttavan entisestään metsästäjän pyhittämän luodin vuoksi. Siitä huolimatta isä saatteli lapsensa matkaan pienen avun turvin. Varjopeto huolehtisi metsästäjistä edes sen verran mitä vaadittaisiin Eveyltä pakenemiseen, mutta heti sen jälkeen Anubiksen olisi päästettävä irti manauksesta ja varjopedon puolikuva saisi kadota.

”…Valitse myrkkysi, Anubis.”
Ja niin tämä vanhempi teki. Anubiksen myöntäen itselleen, ettei tulisi pääsemään pakenemaan maan alle niin nopeasti kuin pitäisi ilman toisen apua. Pandoran saaden johdattaa heidät turvallisempaan paikkaan tuolla vanhassa kaupungissa. Samaan aikaan uuden salaseuran kahden jäsenen auttaen Eveyn kyytiin pakettiauton takaosaan, jonka toisen seinän viereisellä tasolla makasi Giovanni edelleen syvässä nukutuksessa. Miehen keho oli varmistettu kolmella remmillä, ettei se vahingossakaan pääsisi tipahtamaan alas tasolta jyrkemmissä käännöissä tai ajon aikana muutenkaan vahingoittuisi. Eveyn päässen istumapaikalle pakettiauton kontissa, sillä naisen yleistila oli muutenkin kertonut jonkinlaisesta kylkiluun murtumasta ja silloin täysi makuuasento ei olisi hengittämisen kannalta parhain mahdollinen. Toisen salamurhaajista selittäen rauhallisesti, että matkan helpottamiseksi Eveylle olisi parempi aloittaa suonensisäinen kipulääkitys – sillä matkaa pienkoneelle olisi kaupungista matkaa vielä parituntia, jos heitä ei enää pysäytettäisi. Tämän nuoremman miehen odottaen kärsivällisen kohteliaasti toiselta lupaa suonen pistämiseen. Evey kun oli edelleen Anubiksen tytär ja se tieto sai edelleen kunnioitusta osakseen, vaikka aikaa olikin kulunut niistä ajoista, kun Anubis oli ollut uuden salaseuran Oday. Matkan alkaessa viimein kohti tuota syrjäisempää lentokoneen laskeutumispaikkaa, josta matka jatkuisi toivon mukaan kohti uuden salaseuran päämajapaikkaa.

Tajunnan tason alkaessa palautumaan uudelleen terävämmäksi. Alkoivat aistit keräämään tietoa ympäristöstä enemmän ja enemmän, vaikka silmät pysyivät vielä suljettuina. Hennon tuulen vireen kertoen ikkunan tai oven olevan vähän auki jossain päin laajemmalta vaikuttavaa tilaa – sillä äänet tilassa kimpoilivat laajemmassa kaaressa kuin yleensä pienemmässä tilassa. Olivatko he kenties jossain sellaisessa huoneistossa, jossa väliseinien käyttöä välteltiin mahdollisimman paljon. Painavalta tuntuvan kehon tehden itsensä myös pikkuhiljaa ilmi aisteille. Pehmeän untuvapeiton tuntuen sinä hetkenä vähän liiankin selvästi ihoa vasten. Hetkinen? Oliko hänet riisuttu … ei sentään täysin kokonaan. Bokserien kankaan tuntuessa edes, mutta ilmeisemmin muut vaatteet olivat olleet liian märät ja likaiset, että Pandora oli päättänyt heittää ne pois. Vasemmanpuoleisen kyljen tehden itsensä edelleen esille, mutta tuona kertaa kipu oli edes vähäisen miedompi. Jonkinlaisen lääkenesteestä kostutetun sidoksen peittäen ampumahaavan kokonaan. Silmien avautuessa viimeisimpänä, kohtasi katse ensin korkealla sijaitsevan valkeamman katon ja siitä aste asteelta alemmaksi viimeiseksi tuohon vuoteen vierellä olevaan tippatelineeseen, josta verta tiputettiin vasempaan kyynärtaipeeseen. Veren toimien demonien ravintona, oli se sitten pussitettu tai tuoretta. Oikean käden kohoten hieraisemaan otsan seutua ja kulmien rypistyminen kertoi miehen olotilan nähneen parempiakin päiviä. Ajatuksiin alkaen kohoamaan selventäviä kysymyksiä yksitellen, mutta valitettavasti tilassa ei ollut vielä ketään kenelle ne olisi voinut esittää vastausten toivossa. Aistien kertoessa silloin jonkun olevan lähempänä kuin aluksi oli luultu. Käden laskeutuen alas otsalta ja hopeiset silmät kohdistuivat vuodetta vähän kauempana sijaitsevan laittautumispöydän luokse, jonka ääressä Pandora istui tapansa mukaan tyynenä ja eleganttisena laittaessaan itseään selvästi kuntoon… jonkinlaista tapaamista varten?
”Oletko lähdössä?”
Anubiksen saaden äänensä lopulta sen verran takaisin, että se kuulosti häneltä itseltään eikä miltään heikolta puolikuolleelta kuolevaiselta. Tällä olematta sinä hetkenä mitään aavistusta Shaiyanin erillisestä kutsusta Pandoralle. Tuosta salamyhkäisestä tapaamisesta, jossa naisten olisi tarkoitus puhua asiat halki kuten niin olisi pitänyt tapahtua jo kauan sitten.
”Onko se kovin viisasta. Varsinkin nyt, kun…”
Puhumisen tauotessa hampaiden puremisesta huolimatta kivusta kertovaan ähkäisyyn, kehon noustessa puoli-istuva asentoon sängyn selkänojaa vasten. Selän taittuessa väkisin etukumarampaan ja oikean käden eksyen taas painamaan suojelevasti haavoittunutta vasenta kylkeä. Anubiksen hengittäen pari kertaa rauhallisemmin sisään ja ulos ennen kuin jatkoi lauseensa loppuun;
”…ulkona liikkuu selvästi enemmän kirkon metsästäjiä ja meidät on taas asetettu jonkinlaisen seurannan alle.”