I only fear that I don't have enough time left

Äidin ja tyttären käyden viimein tuon hyvin yksinkertaisen keskustelun loppuun, joka oli selittänyt sen päiväisen tilanteen sellaisenaan kuin se oli ollutkin - niin outoja ja epäuskottava se oli ollutkin, - kääntyivät hopeiset katse vilkaisemaan tuonne ikkunan suunnalle jonne oli nähyt alunperin Anubiksenkin siirtyneen Chadin vierelle näiden väleistä huolimatta - silmien enään näkemättä tuota vanhinta miestä, - mutta sen sijaan oven käyden mahdollisimman hiljaisesti kauempana. Anubiksen siis ollen sillä kertaa poistunut paikalta vähin äänin -kuten yleensä tavallista, - henkäisi Evey hiljaa ajatuksissaan tuolle huomiolle sillä tytär ei ollut kerennyt näkemään isäänsä taaskaan kuin sen vaaditun minuutin ja tämä oli jo taas kadonnut minne ikinä muille asioilleen, - siitä huolimatta Sophien tullen päädetyksi nostetuksi syliin ja kehon istahtaessa tuolle pehmeälle sohvalle jossa tyttö oli hetki sitten istunut itsekin - äidin parannellen vilttiä lapsensa päälle ettei tälle tulisi entistä kylmempi - samalla silmien erottaen sivustasta Chadin jälleen liikahtavan ensimmäistä kertaa alkuperäispaikaltaan ja istuutuvan kaksikon vierelle. Sophien alkaen puhumaan jälleen niitä näitä normaaliin tapaansa hyvinkin sosiaalisena lapsena, äidin yrittäen vastata parhaansa mukaan samalla pitäen silmällä Chadiä vierellään joka oli sinä päivänä tavanomaista hiljaisempi ja mietteliäämpi, jonka kasvoista suorastaan paistoi jonkin painavan mieltä. 

Mutta naisen kuitenkaan aluksi kysymättä mitään, vaan antoi miehen koota omat ajatuksensa kokoon jonkinlaiseen järkevään lauseeseen jonka lausua ääneen, sen sijaan että hän olisi yrittänyt väkisin saada nuoremmasta ulos jotakin - samalla tuon ylikeski-iän ylittäneen naisen ilmestyessä ovelle ja sanoen että pennut olivat nälkäisiä mutta kunnossa ja tarvitsivat todennäköisesti suojaa itselleen muutamaksi viikoksi - ja että jos Sophie haluaisi, voisi tämä katsoa vilkaisi tyttö pyytävästi äitiään jotta tämä suostuisi - Eveyn myöntyessä tyttärensä pyyntöön sillä olihan Sophie siihen asti huolehtinut pennuista, ja samalla tuo tilanne antaisi kaksikolle puhua ilman että piti varoa juurikaan sanojaan lapsen läsnäollessa. Sophien kadottua lähes sata varmasti toiseen huoneeseen, - kääntyi Evey viimein kokonaan Chadiä kohden nähdäkseen tuon jokaisen kasvon piirteen paremmin - ja samalla hetkellä tämä sai viimein sanottua ääneen kaikki ne asiat mitä sinä päivänä oli tapahtunut Vatikaanissa. Ja mitä se kaikki tulisi tarkoittamaan hänen osaltaan, ja järjenmukaisesti - todennäköisesti hänen molemmille lapsilleen vaikka näissä ei ollutkaan vahvaa demoniverta toisin kuin Sinillä, Pandoralla tai Anubiksella - Eveyn ollen edelleenkin kuitenkin vain puolikas. Sormien hieraisten silmien väliä, hymähti Evey pienesti kuulemalleen vaikka tämä ei ollutkaan iloinen kuulemastaan. "Joten. Käytännössä: se että en ole tehnyt mitään demonimaista koko pienen ikäni aikana, olen puoliksi ihminen ja vain vienyt ihmisen henkiä vain sillä uhalla että omani on ollut millin päästä kiinni - ei merkitse mitään katolliselle kirkolle, verilinjani takia." Eveyn todeten huvittuneesti ääneen, pienen hymyn kohoten väkisinkin huulille. Loistavaa, tämä päivähän meni juuri parempaan suuntaan. "Tiedät varmaankin mitä se tarkoittaa meille kaikille? Andrealle, Sophielle, Sinille ja Sinin lapsille. Pitääkö meidän nyt yhtäkkiä piiloutua jonnekin kiven alle, jos he kerran tietävät." Toisen kulman kohoten hieman ylemmäksi kysyvästi, sillä Chad oli edelleenkin ns. "kirkonmies" kouluttaessaan Andreaa - ja varmasti jollakin asteella paremmin perillä näistä asioista. Vaikka toisaalta, Evey ei tiennyt pitäisikö hänen olla enemmän peloissaan kirkon omia metsästäjiä jotka todennäköisesti olisivat vannoutuneet kyllä jahtaamaan jokaikisen demonin viimeiseen henkeen asti - vai sitä mitä tapahtuisi seuraavaksi, jos jo pelkkä tieto että heistä tiedettiin ja heitä alettaisiin metsästämään sen pohjalta sai Anubiksen raivoihin - mitä tämä tekisi niille ketkä vähänkin pääsisivät heidän perhettään lähelle. Anubiksen raivostuminen ainakin kertoi sen verran ketä tämä itse epäili, vaikka Evey ei itse uskonut Chadin olevan se joka olisi ilmiantanut nämä.

Mutta kuka sitten? Zay? Kenties, ei se mikään ihme olisi heidän historiansa tuntien - mutta ilman mitään ajatusta kaikki se olisi vain arvailua alusta loppuun. 

Eveyn jääden hetkeksi miettimään vakavemmin kuulemaansa, mutta valitettavasti sille tilanteelle ei voisi mitään juuri sillä hetkellä vaikka edelleenkin se sai toisaalta miettimään, oliko kenties se jahtaaja joku katollisesta kirkosta? "Chad, sinun ei ole pakko olla täällä takiamme. Azra ja Lucio varmasti jo odottavat jos haluat mennä perheesi luokse." Eveyn kuitenkin todeten säpsähtäessään siihen mitä kello mahtoi olla - sen lähentyessä jo kuutta alkuillasta jolloin suurinosa olisi jo matkalla kotiin töistä - eikä toisen olisi todellakaan mikään pakko jäädä väkisin - olihan Azra kuitenkin raskaana ja Chad oli päivät töissä kirkolle joista ei niin vain luistettukaan irti.

”Teoillasi ei ole nyt enää mitään merkitystä – sillä sinut katsotaan niin kauan syylliseksi kun voit todistaa muuta kuin oikeasti olet verilinjasi puolelta… on se sitten puolikas tai kokonainen.”
Chadin kuullen oman äänensä korvissaan tyynen tasaisena, vaikka miehen ajatukset olivatkin sillä hetkellä kaikkea muuta. Missään vaiheessa hän ei olisi halunnut kertoa Eveylle ääneen mitä nyt tulisi mahdollisesti tapahtumaan, mutta eikö toisella ollut oikeus tietää? Tumman katseen kohottautuessa asteen hitaammin sylissä lepäävistä käsistä ja kohdistuen naisen omiin, joiden hopeisuus ei tuntunut tummentuvan edes sateen ankeudessa.
”He yrittävät etsiä teidät käsiinsä yksitellen tai sitten kerralla. Tulette kuitenkin joutumaan katolilaisen kirkon oikeuden eteen, jossa voitte vielä yrittää todistaa syyttömyytenne demonimaisuuteen, mutta en suosittele menemistä sinne asti… - sillä he ovat kyllä kaivaneet tietonne sitä ennen julki ja oikeusistunnolla on vain tarkoitus saada teidät tulemaan ns. ”kiltisti” heidän luokseen, ilman sen pahempaa vastarintaa.”
Katseen kääntyessä hetkeksi eläinlääkärin työhuoneen suuntaan, jossa lähestyvät askeleet olivat alkaneet palaamaan takaisin ovelle. Askeleiden painosta voiden päätellä tulijan olevan eläinlääkäri itse. Chadin jouduttaen siis viimeistä sanomistaan ennen ylimääräistä korvaparia.
”Mitä he voivat tehdä teille? En tiedä, Evey… enkä ole edes varma haluanko tietää – mutta suosittelen olemaan tästä eteenpäin erityisen varovainen, sillä ihmisiä on kadonnut myöskin kirkon toimesta… vaikka niistä ei ole koskaan vuotanutkaan median korviin.”

Vastaanoton oven avautuessa silloin hitaasti ja eläinlääkäri astui ulos selvästi murheellisen näköisenä, mikä sai totta kai olohuoneessa istuvan kaksikon asteen hämmentyneeksi. Chadin ehtien laskemaan päässänsä palaset jo melkein valmiiksi kun epäillykseen tuli jo selvä vahvistus. Sophien astellessa pian perässä ja pidellen kämmenissään kaikkein pienintä kissanpentua, joka ei jaksanut edes liikkua hengittämiseltään. Tuon keski-ikäisen naisen suodessa pahoittelunsa Sophielle, joka oli niin kovasti halunnut pelastaa kaikki poikaset, mutta tämä yksilö oli kaikkein pienin ja heikoin. Alussa Chad ei ollut todellakaan välittänyt mitä noille löytöeläimille olisi käynyt ja olisikin varmasti jättänyt ne kadulle ilman Anubiksen toisenlaista mielipidettä, mutta nyt… nähdessään nuo kaksi hentoa kyyneltä, jotka valuivat alaspäin suuntautuneiden kasvojen poskia pitkin – sai jokin Chadin nousemaan rauhallisesti istuinpaikaltaan ja menemään tuon nuoren tytön luokse, joka ei edelleenkään halunnut laskea kissanpennusta irti – sillä se olisi tarkoittanut vielä enemmän luovuttamista kuolemalle.

Chadin kyykistyessä Sophien tasolle ja ottaen tytön katseen itselleen vaikkakaan se ei kestänyt nuoremman suunnalta kovinkaan kauan itkemisen ja surun vuoksi. Hän ei edes tietänyt miksi oikein teki tämän, mutta jokin Sophien kyynelten näkemisessä – oli saanut sympatian tunteen heräämään sisimmässä. Paljon isompien kämmenten ottaen kissanpennun ja sulkien sen pienen kehon varovaisesti käsien väliin. Chadin puhuen koko ajan tyynesti Sophielle, kertoen tytölle elämän hauraudesta ja siitä kuinka nopeasti se olisi äkkiä poissa, jos sen antaisi karata… mutta tämän kissanpojan kohdilla, niinhän ei haluttu vielä tapahtuvan. Pallon muotoon asetettujen kämmenten kohottautuessa hitaasti kaksikon kasvojen väliin ja hiljaiset sanat kuiskasivat tytölle opastukseksi; ”Hiljennä ajatuksesi, Sophie ja kuuntele.” Korvan kääntyessä asteen kämmenten suuntaan hetkeksi. Huulilla häivähtäessä rauhoittava hymy. ”Kuuletko tuon? Sen sydämen sykkeen ja hengityksen… sisään ja ulos… sisään ja ulos…” Tummien silmien päästämättä enää irti Sophien erikoisen värisistä, jotka silloin pystyivät näkemään jotain mystisempää vanhimman omissa silmissä, vaikkakin se kesti illuusiomaisen häivähdyksen verran. ”Kaikki on hyvin, Sophie. Rauhoita itsesi ja hengitä yhdessä sen kanssa. Auta sitä samaan elämästä takaisin kiinni.” Chadin odottaen kärsivällisesti Sophien ensin rauhoittuvan itse, ettei tämä saisi hengenahdistuskohtaustaan – vasta kun Sophie oli itse tuonut kasvonsa lähelle miehen käsiä, puhalsi Chad silloin hitaammin huulien lomasta uloshengityksen aikana. Tuon hennon ilmavirran osuessa suljettuihin käsiin ja sen jälkeen laskeutui painostava odottaminen. Teon synnyttäen eriskummallisen tunteen jokaisen De Fioren suvun jäsenen sisimmässä, kuin näiden sisintä olisi koskettanut jokin mystinen/lämmin tunne.

Eläinlääkärin palatessa takaisin pienen laatikon kanssa, jonne oli ollut tarkoitus laittaa kuollut kissanpentu hautaamista varten. Yllättyi tämä keski-ikäinen nainen seuraavaksi niin paljon näkemästään, että pudotti laatikon otteestaan. Aluksi niin henkihieverissä olleen pennun puskiessa tiensä vapaaksi silloin Chadin sormien lomasta ja naukaisten ensimmäisenä terävästi Sophielle kuin olisi selvästi käskenyt antamaan ruokaa.
”Tässä, ota se vain.”
Chadin antaen kissanpojan takaisin Sophielle, joka hämmennykseltään ei edes ymmärtänyt kiittää aluksi. Silminnähtävillä ilolla olematta myöskään rajaa. Tummien silmien hakeutuessa hetkeksi Eveyhen, joka oli jäänyt katsomaan syrjemmälle olohuoneen puolelle. Pienen pään nyökkäyksen kertoen kaiken olevan nyt hyvin Sophien kohdilla.

Chadin tarkoituksena ollen vielä palata takaisin Vatikaaniin, mutta sitä ennen tämä varmistaisi Eveyn ja Sophien pääsevän kotimatkalle turvallisesti.

Chadin kertoen suoraan sen mitä todennäköisesti tulisi tapahtumaan siitä eteenpäin, mikäli kirkko tosissaan alkoi metsästämään heidän sukulinjansa jäseniä - sanottiin noista jokainen lause ääneen hyvinkin rauhallisesti, ja Eveytä puolestaan tuo huvitti sillä hetkellä hyvinkin paljon vaikka niin ei ehkä olisi pitänyt. Siitä kauan sitten temperamenttisesta nuoresta aikuisesta olematta enään juurikaan mitään jäljellä tuossa aikuisessa - joka osasi käyttäytyä arassa tilanteessa juuri niinkuin sillä hetkellä tämä teki. Tutkimattomat taisivat tosiaan olla Jumalan tiet, sen käyden tässä kohdin hyvin selväksi. Eveyn  ollen ehdottanut kuitenkin toiselle, että he kyllä tulisivat pärjäämään tuosta eteenpäin niin toinen voisi hyvin lähteä, - mutta juuri silloin tuon keskustelun alun keskeytyen olohuoneen puolelle saapunut nainen - jonka koko sen hetkinen kehonkieli ja kasvojen ilme kertoi kyllä jo heti jonkin olevan vialla. Sen kaiken varmistuen viimeistään sillon kun Sophie itse asteli tuolta samalta ovelta olohuoneeseen takaisin katse maassa pidellen käsissään yhtä niistä kissanpennuista, jonka koko olemus kertoi ettei se tulisi selviytymään yrityksestä huolimatta. Ja tieto siitä satutti tyttöä, joka oli halunnut pelastaa kaikki pennut niin kovasti että oli jopa antanut takkinsa suojellakseen niitä sateelta koko sen matkan ajan - oli Evey jo kerennyt nousemaan ylös paikaltaan mennäkseen lapsensa luokse lohduttamaan tätä - Chadin kuitenkin toimiessa sillä kertaa nopeammin keretessään menemään tytön luokse ja kyykistymään tämän eteen - Sophien yrittäessä rauhoittaa itseään edes verran Chadin tullessa tarpeeksi lähelle, vaikkakin hyvin huonolla tuloksella. Eveyn jääden seuraamaan tuota hetkeä sivummalle sen sijaan että olisi yrittänyt tunkeutua kaksikon väliin väkisin, - kuunnellen ja seuraten tarkasti mitä tulisi tapahtumaan. Sophien yrittäen välillä kohottaa katsettaan rohkeasti kohti miehen tummia kohden, vaikka joka kerta kontakti ei pitäytynyt kuin hetken aikaa ennenkuin pää kääntyi väkisinkin tuohon käsissä lepäävään pentuun joka teki kuolemaa Sophien omissa käsissä - ja siltikin; tytöstä näki ettei tämä halunnut vielä luovuttaa kuolemalle vaikka järki sanoikin sen olevan vääjäämättömästi tulossa, ja nopeasti. Kyynelten valuen vain entistä vuolaammin poskia pitkin alas leualle ennen tipahtamista lattialle tai edessä olevien käsien päälle, Chadin samalla selittäen elämänkiertopolusta joka olisi jokaisen koettava valitettavasti enemmän tai myöhemmin - tytön vetäessä välillä henkeä suun kautta kun tästä tuntui ettei henki kulkenut kunnolla normaalisti nenän kautta. Kaikkien varmasti olettavan sen olevan siinä, sillä jos eläin oli kerran niin heikko ettei sitä pystyisi pelastamaan - tuskin se eläisi enään kauaa lapsen toiveista ja haluista huolimatta - eläinlääkärin poistuen hiljaa takaisin perälle huoneeseen hakiakseen jotain sekä samalla suoden kolmikolle tarvittavan yksityisyyden. Mutta kenenkään varmasti olettamatta sitä mitä seuraavaksi tapahtuisi. Chadin ohjeistaen tyttöä toimimaan siitä eteenpäin, ei kyseessä mennyt kauaa kun tyttö sai paremmin omasta hengityksestään kiinni ja estäen seuraavan paniikkikohtauksen joka olisi vaikeuttanut hengitystä entisestään - olivat silmät sulkeutuneet katseen tieltä ja pää painautunut hieman lähemmäksi kaksikon käsiä jotka olivat muotoutuneet sen pennun ympärille. Sophien pystymättä näkemään seuraavia tapahtumia, mutta Evey pystyi... ja se mitä silmät saivat todistaa, sai järjen ajattelemaan samantien täyttä mahdottomuutta.

Sophien avatessa silmänsä uudelleen, näkivät silmät kissan puskevan käden lävitse näkyville ja naukuvan yhtä elinvoimaisesti kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan - kissan vaatien ilmeisemmin ruokaa saatavaksi, otti Sophie hämmentyneenä eläimen uudelleen vastaan, ettei tämä aluksi osannut sanoa yhtään mitään vaikka ilo lapsen silmissä ja koko olemuksessa paistoi voimakkaasti lävitse - tytön melkein hyppiessä tasajalkaa paikallaan. Jopa eläinlääkäri oli hämmentynyt niin paljon että oli tiputtanut pitelemänsä laatikon maahan, - yhtä lailla kuin Eveykin olisi varmasti reagoinut tuohon erikoiseen tilanteeseen. Chadin kääntyessä vanhempaa kohden sen verran kuin sanoakseen Sophiella olevan kaikki hyvin, - väläytti Evey kiitollisen hymyn miehelle - vaikka samalla katse yrittikin kysyä: miten toinen teki sen? 

Samassa hetkessä Sophien hypäten äkillisesti Chadin kaulaan vahvaan halaukseen, tytön hokien miehelle kiitosta nopealla äänellä putkeen - katsoi äiti hymyillen lapsensa innokasta reaktiota joka kertoi kaiken olevan sillä kertaa hyvin - vaikka se tarkoittikin heidän joutuvan olemaan vielä hetken aikaa tuossa kyseisellä klinikalla, eläinlääkärin haluten varmasti tarkistaa kissan uudelleen - Eveyn yrittäen rauhoitella kuopustaan sen verran ettei tämä vahingossa satuttaisi Chadiä omalla iloisuudellaan - tytön suostuen päästämään miehestä sen verran irti että tämä voisi palata pennun kanssa takaisin huoneeseen vanhemman naisen kanssa. Eveyn puolestaan astellen uudelleen Chadiä lähemmäksi hymyn kera, haluten selvästi kysyä mitä oikein oli juuri tapahtunut - mutta jonkin sanoen - ettei kaikkea salaisuuksia olisi hyvä paljastaa vielä joten sen sijaan, tämä tyytyi viimein lausumaan aidosti kiitollisella äänellä: "Kiitos Chad. Kaikesta."

Viimein eläinklinikalla tullen rauha maahan, vaikka vieläkään tuo yli keski-iän ylittänyt nainen ei voinut ymmärtää miten ihmeessä näin oli edes päässyt tapahtumaan millään tavoin - mutta kaikkien pentujen, jopa sen kaikista pienimmän ollen kunnossa. Ja Sophie oli tottakai enemmän kuin iloinen tiedosta, - vaikkakin eläimiä hoitava nainen kertoikin pian että valitettavasti kodittomina eläimet joutuisivat löytökotiin jossa niitä ei ollut mahollisuus huolehtia yhtä hyvin, sillä kyseessä ei edelleenkään ollut virallinen eläinlääkäriklinikka joka pystyi huolehtimaan kissoista - oli Sophie samantien kääntynyt äitinsä puoleen tässä asiassa vaikka kyseinen ei todellakaan ollut kuulunut suunnitelmiin sillä perheellä oli jo koira huolehdittavana. Mutta Sophien luvatessa kuut ja taivaat sekä niihin kuuluvat planeetat päältä huolehtivansa kissoista sen pari viikkoa kunnes ne olisivat tarpeeksi vahvoja selviytyäkseen eläinkodissa, asiaa tietenkään auttamatta pyytävät silmät ja koiranpentuilme - oli äiti lopulta suostunut vaikkakin vastentahtoisesti, - vannottaen kuitenkin kuopukselle kyseessä olevan maksimissaan kuukausi, eikä yhtään enempää. Joten viimein äidin ja tyttären päästen kohti kotia taksilla tuon kaiken jälkeen, mukanaan myös pentue. Onneksi edes sade oli lakannut sillä erää kokonaan, samoin ukkonen. 

Vatikaanin alueella taas, tuossa samaisessa kirjastossa avautui viimein se ovi jonka taakse Andrea oli jäänyt jo useampi tunti takaperin Chadin oudon käytöksen ja äitinsä oudon puhelun jälkeen, - vaikka niinä tunteina nuori mies oli kyllä viettänyt ajan "tehokkaasti" tekemällä sen vaaditun tehtävän mitä Chad oli pyytänyt ensikertaa ajatellen - ja vieläpä laajapuoleisesti useamman muun kirjan avulla - ja jopa saanut sen kokonaan valmiiksi. Mutta sen enempää Andrea ei kyllä jäisi enään istumaan tuohon kirjastotilaan, jossa ei ollut enään ketään muuta kuin vartija joka viimeistään potkisi hyvinkin pian Andrean ulos, - sitä paitsi tuskin Anubiksen ja Andrean tiet tulisi enään tässä kohdin kohtaamaan usemman tunnin jälkeen - ja Andrea halusi viimein tietää mitä hemmettiä tänään oli oikein tekeillä niin äidiltään kuin siskoltaankin. Joten miehen päättäen jättää tehtävänsä Chadin luettavaksi pöydälle, mihin Chad oli jättänyt kaikki muutkin paperinsa aiemmin, eli järjen mukaan mies olisi todennäköisesti poikkeamassa vielä sitä kautta ja löytäisi sen todennäköisesti jokatapauksessa. Takin tullen nostetuksi uudelleen päälle suojaksi viileältä ilmalta, joka oli laskenut sateen jälkeen enemmän alemmaksi kuin normaalisti siihen aikaan vuodesta - laukun tullen myös nostetuksi olalle ennen ovista poistumista. 

Tunteen, joka oli vahvuudeltaan paljon suurempi kuin hetki sitten olkia painanut suru, vallatessa tuon pienen tytön sielun päästä varpaisiin – ei siitä ollut kestänyt kauankaan kun Sophie oli jo hypännyt kiitos sanaa hokien Chadin kaulaan ja rutistanut miestä niin lujaa, että Eveyn oli lopussa pitänyt rauhoitella kuopustaan ilonilmaisemisessaan. Chadiä moinen teko ei ollut haitannut, kipuun tämä kun oli tottunut ja tuollaisesta teosta aiheutuva ”kipu” oli täysin omaa luokkaansa, joka tultaisiin sietämään vaikka viimeiseen asti. Noin tunnin päästä tuosta tapahtuneesta Evey ja Sophie nousivat viimein taksiin eläinlääkärin talon edustalla. Chadin jääden katsomaan loittonevaa autoa niin kauan kunnes se viimein kääntyi kulman taakse vähän kauempana. Vasta silloin tummat silmät kohottautuivat hitaasti taivaalle, jossa raskaat harmaat pilvet olivat alkaneet rakoilemaan sieltä täältä, yöstä olisi mahdollisesti tulossa tyyni. Eläinlääkärin huikatessa vielä jotakin miehelle ennen ulko-oven sulkemista, kääntyi katse vielä naisen suuntaan ja tälle vastattiin takaisin kohteliaan hyvän yön toivotuksen saattelemana.

Askelien lähtiessä viemään sillä kertaa paljon rauhallisemmin eteenpäin kohti Vatikaania kuin silloin aikaisemmin iltapäivällä kun Chad oli kirjaimellisesti joutunut juoksemaan kilpaa Anubiksen kanssa. Koko tuon paluumatkan ajan, johon sisältyi ainakin kolme-/neljäkorttelia, oli Chad vaipunut takaisin omiin ajatuksiinsa, joita tämä oli pyöritellyt päässänsä kieltämättä tuon koko päivän ajan. Aika ajoin hänen voimatta olla myöskään miettimättä mitä Anubis tekisi sille varjostajalle – jos vanhin löytäisi kohteensa. Alitajunnasta vastauksen kohottautuen väkisinkin aikaisempien kokemusten perusteella; varjostaja tulisi olemaan kuoleman oma.

Aluksi Chadillä olematta aikomusta mennä Vatikaaniin Pietarinkirkon aukion kautta, mutta kiinnittäessään huomionsa väkisinkin ihmismassan paljouteen ja näiden tapaan puhua levottomasti keskenään – saivat nuo kaikki yhdessä askeleet muuttamaan suuntaansa aukiolle ja sen poikki kirkon edustalle, jossa Chadiä kohtasi sielua lamauttava näky. Veren valuessa jo noita valkeita portaita pitkin kun ylätasanteella oli tullut reuna vastaan. Verenlähteen ollen tuo aikuinen mies, joka oli isketty käsistään kiinni Pietarinkirkon pääoveen ja tämän paljastettuun keskivartaloon oli kaiverrettu veitsellä pentagrammi - kuten myös verellä oli maalattu sama kuvio uhrin yläpuolelle ja sen alapuolelle oli isketty verisellä veitsellä lappu, jossa luki latinaksi; ”Peli on alkanut, teidän siirtonne.”

Chadin astuessa uhrin eteen vaikka tämä tiesikin veren sotkevan housujen lahkeet ja kengät – eivät ne saaneet tummia silmiä irrottamaan katsettaan kuolleen silmistä, jotka olivat jääneet auki ja tuijottivat eteensä selvän kauhun vallassa kuin olisivat viimeisenä hetkenään nähneet jotain sanoinkuvaamattoman pahaa. Toisen käsistä ehtien jo kohottautumaan asteen vartalon viereltä, mutta ennen kuin liikettä ehdittiin viemään loppuun asti – kuuli Chad selkänsä takaa sveitsiläiskaartilaisten kiivaan sananvaihdon ja seuravaksi jo joku siirsi Chadiä syrjemmälle sanoin;
”Olkaa ihan rauhassa, isä Chad. Antakaa meidän huolehtia asiasta tästä eteenpäin.”
Puhujan saaden jonkinlaisen pään nyökkäyksen kohteeltaan, minkä jälkeen tämä jo lähti jatkamaan töitänsä turvatakseen katolilaisen kirkon rauhan ja myöskin maineen. Kylmän vihlaisun tuntuessa Chadin vatsanpohjassa, tämän ymmärtäessä silloin Anubiksen ollen todellakin valmis viemään tämän kaiken loppuun asti vaikka se sitten tietäisi jokaisen kirkon miehen surmaamista. Ei, tämä hulluus oli saatava loppumaan… sen oli pakko.

Yhden sveitsiläiskaartilaisista kääntyessä vilkaisemaan syrjemmälle jääneen papin suuntaan aikomuksenaan kysyä tältä vielä jotakin, sai tämä vain huomata kohteen kadonneen. Jossain jo Vatikaanin sisällä Chadin juosten noita autiota käytäviä pitkin kohti sitä samaa kirjastohuonetta, jonne Andrea oli jätetty päivällä opiskelemaan ja jonne vanhempi oli jättänyt aikaisemmin tutkimansa paperit. Kirjastohuoneen oven pamahtaessa selälleen auki, pysähtyi Chad vasta pöydän ääressä, mutta kun niin tapahtui joutui tämä nojautumaan käsillään kantta vasten ja hengittämään pari kertaa rauhallisemmin kun fyysinen kunto uhkasi taas asettua vastaan. Joka kerta kun näin tapahtui, muljahteli sydän ikävästi rintakehän alla – tuon kaiken laukaisten aina kova stressi, jota Chad oli alkanut tuntemaan hyvinkin herkästi noiden parin vuoden aikana (olihan tämä vastuussa aika monestakin asiasta). Kun kyseinen tuntemus oli miehen mielestä mennyt tarpeeksi ohitse, istuutui tämä takaisin pöydän ääreen ja alkoi penkomaan talteen laittamiaan papereita uudestaan esille. Tuona kertaa kyseisiä asiakirjoja ei vain käsitelty hitaasti ja arvokkaasti vaan nyt niitä otettiin niin nopeasti esiin kuin vain pystyttiin.

Pietarinkirkon veristen tapahtumien aiheuttaen selvän reaktion koko Rooman alueella, joka hyvin lyhyellä aika välityksellä alkoi leviämään muuallekin vaikka kirkon pääkäsky oli ollut hyvin yksinkertainen: paniikin välttäminen ja kirkon pitävän kulissin tasapainossa pito joka yksinkertaisuudellaan tarkoitti ettei ylin papisto aikoisi mitenkään kommentoida tapahtumia, ellei itse paavi päättäisi toisin. Valitettavasti, uskonnollisella alueella sanan lähtien hyvin nopeasti kulkemaan luodin lailla spekulaation muodossa eteenpäin - tavoittaen lopulta jopa lehdistön sekä median, jotka tulisivat paisuttelemaan asiaa hyvinkin suuriin mittakaavoihin, sillä kyseinen veriteko oli hyvinkin erikoisella tavalla raaka nykyajan mittakaavoissa: puhumattakaan pentagrammeista ja siitä miten uhri oli aseteltu kyseiselle sijainnille - vaikka kirkon onneksi sveitsiläiskaartilaiset olivat ennakoineet edes sen verran että olivat ottaneet lapun talteen pois ihmisten silmien edestä. Pietarinkirkon eteen alkaen kerääntymään vähitellen ihmislauma joko uteliaisuudestaan tai sitten vain vaatiakseen jonkinlaista vastausta - tai vain nähdäkseen sen kaiken omin silmin vaikka sveitseläiskaartilaiset tulisivatkin pitämään huolen ettei kukaan tulisi tarpeeksi lähelle rikospaikkaa ellei kuulunut asianomaisiin virkavaltaan: mutta sen estämättä uutisjuontajia tekemästä työtään kaiken sen keskellä.

"... Vatikaanin saaden tänä iltana kokea paljon muutakin kuin vain äkillisen myrskysään. Silminnäkijän löytäen tuntemattoman miehen ruumiin naulattuna Pietarinkirkon ovea vasten, - aivan kuin tämä ei olisi tarpeeksi brutaalia - oli uhrin kehoon kaiverrettu pentagrammi joka yleisesti yhdistetään saatananpalvojiin ja demoneihin. Onko kyse vain siitä vai kenties todellinen uhka katolliselle kirkolle? Katollinen kirkko ei ole vielä antanut mitään lausuntoa tapahtumista ..." Tuon kokeneemman juontajan kertoessa vakavalla tasolla noista tapahtumista, seurasivat kaikkien silmät tuota kyseistä tapahtumaa niin Italiassa kuin Slovakiassakin - sekä paljon kauempana jopa siellä missä Pandoran olinpaikka sijaitsi. Sen hetken ajan koko tuon perheen yhdistyen tietämättään tuon yhden uutisen kautta, ja jokaikisen kyllä heistä voiden arvata tasantarkkaan kuka sen takana oli, - mutta kenenkään näistä olematta erityisemmin innoissaan kuulemastaan - sillä todennäköisesti se teko, olisi se alku jollekin paljon pahemmalle joka provosoisi kirkkoa lähtemään heidän peräänsä. 

Lähellä Vatikaanin aluetta puolestaan, oli Azra yhtälailla pysähtynyt katsomaan tuota uutista ja vetänyt yhtälailla johtopäätökset kuka mahtoi olla asian takana - vaikka toisaalta, kaikki se oli vain vahva aavistus jolla ei olisi mitään todisteita ellei joku sitä sanoisi ääneen kuultavaksi vahvistuksena. Silmien kääntyen hitaasti vilkaisemaan ikkunasta ulos jossa onneksi se isoin myräkkä oli loppunut - jäljelle jääden vain olematon kevyt tihkusade joka näytti myöskin loppuvan pian kokonaan - eikä tulisi häiritsemään esikoisen syvää unta, johon tämä oli saatu rauhoitettua tunnin yrityksen jälkeen eikä toivottavasti tulisi heräämään ennen aamua. 

Uutisten jatkuessa eteenpäin muissa aiheissa, vaikka tuo samainen uutinen tulisi varmasti pysymään kaikkien huulilla vielä hyvin pitkään aina siihen asti kunnes Vatikaani kieltäisi jälleen kaiken omalla hurskaudellaan - jätettiin televisio vielä toistaiseksi auki vaikka keho alkoi nousemaan varovasti ylös sohvan pehmeältä pinnalta sulkiakseen verhot ikkunoiden eteen, vaikka vanhasta tavasta kävi katse samalla nopeasti takapihan lävitse kaiken varalta ennenkuin verho vedettiin kokonaan eteen ja huoneeseen jääden vain kynttilöiden tuoma valo jotka olivat antaneet valonlähdettä jo ukkosen aikana sähkölaitteiden sijaan. Paljaiden jalkapohjien liikkuen äänettömästi koko tuon talon halki sulkeamassa loputkin verhot, ainoan äänen tullen olohuoneen televisiosta ja sekin oli niin olematon ääni ettei se kaikunut lähellekään jokaiseen huoneeseen - jota tarvittiin kolmihenkiselle perheelle johon kuului viisi vuotias poika ja tuleva lapsi siihen lisäksi. Viimeisimpänä Azran varmistaen vielä Lucion huoneen, jossa kuului hiljainen tuhina ja seinille heijastuva yövalo auttoi näkemään sen verran että poika oli jälleen kääntynyt selälleen nukkumaan eriskummallisesti viistoasentoon koko sängyn pituudelta jalat roikkuen sängyn ylitse ja peitto taas oli päätynyt potkituksi puoliksi lattialle. Äidin hymyillen pienesti näkemälleen huvittuneesti, mutta päätti kuitenkin parantaa lapsensa nukkuma-asentoa paremmaksi ja peitellä lapsi uudelleen lämpimän peiton alle vaikka todennäköisesti Lucio olisi pian tismalleen samassa asennossa. Suukon painautuen viimeisimpänä lapsen otsalle vielä kerran, samalla yövalon tullen sammutetuksi kokonaan ja pimeyden ottaen huoneen valtaansa Azran poistuttu huoneesta - ja poistuen puolestaan keittiön puolelle.

Tekstirivien vilistäessä toinen toisensa perässä silmien lukunopeuden tahdissa – oli kehokin jo jossakin välissä nojautunut enemmän pöydän kantta vasten ja katse uhkasi aika ajoin menettää terävyytensä kun väsymys alkoi hiipimään hiljalleen kuolevaisen luokse – olihan Chad ollut hereillä jo aamu viidestä lähtien ja lähtenyt lähes samantien heräämisestä Vatikaaniin, jossa papiston oli oltava paikalla aina ennen aamumessua. Jossakin vaiheessa mielen oli lopulta myönnettävä – ettei enää ymmärtänyt lukemaansa. Tumman katseen kohottautuessa kaappikelloon, joka näytti yhdeksää illalla. Viimeistään tuossa vaiheessa päivä alkoi tuntumaan todella pitkälle.

Oikean puoleisen käden ehtien jo siirtymään kirjan kannen alle, aikomuksenaan sulkea teos ja lopettaa lukeminen siihen, mutta kyseinen teko keskeytyi äkillisesti hyvin sielua lamaannuttavaan huutoon, joka kantautui sen rakennuksen makuusalien suunnalta. Melkein samantien aukinaisten ovien ohitse juoksi kaksi säikähtäneen näköistä papiston palvelijaa, joista toinen hoki mantramaisesti; ”Näitkö hänen silmänsä?!”
Ulkopuolisen kohdilla tuo lause olisi antanut kuvan silmistä, joissa oli ollut jotakin löytöhetkellä – tässä tapauksessa niitä vain ei enää ollut uhrin päässä, vaan ne oli aseteltu yöpöydän päällä olevaan hopeavatiin ja mukana oli latinaksi kirjoitettu lappu; ”On viisautta nähdä vihollisensa silmien kautta.”
Uhrin ollen Rooman kardinaalin uskottu, joka oli toimittanut aina käskyt eteenpäin – ja nyt tuo uskollisuus kardinaalia kohtaan, oli maksanut hengen mieheltä itseltään.

Chadin noustessa pöydän äärestä ja pistäen lukemansa materiaalin takaisin lukolliseen vetolaatikkoon. Joka puolella sammuessa silloin valot äkillisesti, eivätkä ne edes käynnistyneet varageneraattorin voimalla. Sydämen sykkeen tuntuessa jo väkisin korvissa, vaikka itse pimeys ei säikyttänyt miestä itseään – vaan puhtaasti se mieleen kohonnut ajatus, joka uskoi hyvin vakaasti sähkökatkoksen olevan tahallinen. Anubis siis ei ollut vielä lopettanut siirtoaan, vaikka olikin vienyt jo kahden ihmisen hengen Vatikaanin alueella. Jostakin päin silloin kuuluessa paniikinomainen toteamus ikkunoiden ja ovien lukossa olemisesta, mikä oli täysin mahdoton temppu kuolevaiselle, mutta entä kun kyseessä oli itse pahuus? Chadin tuntien kylmienväreiden juoksevan niskaansa pitkin – sillä sen hetkinen tilanne alkoi muistuttamaan liikaakin kahden vuoden aikaista tapahtumaa, jota oli lopulta luultu pelkäksi hallusinaatioksi/sekavaksi uneksi.

”Anubis… mitä sinä aiot?”
Hiljaisen, hyvin hiljaisen kuiskauksen henkäisten huulten lomasta – muuten kehon suostumatta vielä liikkumaan, kuin suojeluvaisto olisi pelännyt jotain pahempaa tapahtuvan silloin. Samalta käytävältä, jonka varrella kirjastohuone sijaitsi, alkaessa kuulumaan kompuroivia juoksuaskelia ja paniikinomaista hengittämistä, aivan kuin pakenija olisi juossut henkensä edestä. Yhtäkkiä kuuluen terän sivaltaminen lihaa vasten ja voimakas rojahdus. Uhrin kaatuessa esiin oviaukon reunan takaa, katse tyhjän toljottavana ja kurkku viillettynä auki. Chadin rynnätessä käytävälle, mutta ei nähnyt enää ketään. Korvien kuullessa kauempaa huutoja, jotka olivat selvää kauhua täynnä. Heidät kaikki tultaisiin teurastamaan tuolla rakennuksessa… ei hyvä Jumala. Sisäänhengityksen tapahtuen väkisinkin asteen hankalammin, sillä Chad alkoi tuntemaan väkisinkin noiden kirkon miesten hädän ja puhtaan paniikin, kuoleman pelon.  Anubis olisi saatava lopettamaan, mutta miten? Luoja kerro minulle… Miten?

Chadin valiten summanmutikassa jonkin suunnan rakennuksessa, kai hän voisi yrittää ensin etsiä Anubiksen tai sitten yrittää kerätä eloonjääneet yhteen paikkaan, jolloin Anubiksen olisi tultava ennemmin tai myöhemmin heidän luokseen. Todellisuudessa Chadillä ei ollut vielä mitään hajua miten tämä voisi pärjätä tuossa pelissä demonia vastaan. Samoihin aikoihin Maryamin juostessa Chadiä kohti vaikka ei vielä tiennytkään miehen läsnäolosta rakennuksessa. Tämä nainen oli vain saanut suoran käskyn turvata papiston turvallisuus, sen enempää yksityiskohtia Maryam ei ollut myöskään saanut.

"Miten niin hän ei ole vielä kotona tähän aikaan?" Hämmentyneen äänen vastatessa viimein hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen kun viimein ajatukset olivat ymmärtäneet puhelimen toisessa päässä olevan naisen kysymyksen, joka oli hyvin yksinkertaisuudessa kysynyt puolestaan oliko Andrea vielä Chadin kanssa Vatikaanissa. Vastauksen olematta todellakaan juuri se mitä Azra oli olettanut kuulevansa vaikka se olikin toisaalta hyvin rehellinen ja suora - joka ei kuitenkaan saanut yhtään helpotusta huolelle joka oli hetkellisesti vallannut mielen. Eikä sen päivän tapahtumat ainakaan helpottaneet yhtään tuota hetkeä, silmien hakeutuen kuin väkisinkin kohti tuota ikkunaa joka suuntautui Vatikaania kohden - huolen ja pahan aavistuksen tulevasta myllertävän vatsanpohjassa asti hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille. Ainakin siihen asti kunnes tämä paljon nuorempi De Fioren-sukulinjaan kuuluva totesi mahdollisimman rennosti käyvänsä katsomaan Vatikaanin vielä uudelleen, vaikka tämä lisäsikin perään vitsillä Chadin todennäköisesti vain jälleen unohtaneen ajankulun kuten tavallista, todeten vielä mentorinsa olevan kyllä melkoinen työnarkomaani aina välillä - vaikka sillä kertaa edes Andrea ei uskonut omiin sanoihinsa vaikka yrittikin saada edes Azran olon helpottumaan edes hieman. Puhelun tullen lopetetuksi sanoihin jotka lupasivat ilmottaa heti jos Andrea saisi tietää jotain olennaista, - jonka jälkeen oppilas alkoi heti pukea uudestaan ulkovaatetta päälle, moottoripyörän ja asunnon avainten tullen vain napatuksi matkaan kypärän kera - miehen yrittäen päästä itsestään paikan päälle niin nopeasti kuin vain pystyisi, jonka vuoksi portaat käytännössä juostiin jokatoisen ylitse aina aula kerrokseen asti ja siitä vielä kerrostalon alapuolella olevaan parkkihalliin jossa tämän kulkuneuvo sijaitsi turvallisesti tallessa. 

Andreasta tuntuen siltä että hän tappelisi aikaa vastaan vaikka suoranaisesti hän ei osannut sanoa täysin varmasti mistä moinen tuntui - mutta mitä lähemmäksi Vatikaanialuetta hän pääsi, sen vahvemmaksi tuttu tunne vasemmassa ranteessa kohosi jälleen polttavana varoittaakseen nykyistä vartijaa demonin läsnäolosta. Ja kuinka lähellä ja vahvuuksissaan se oli todellisuudessa. Moottoripyörän taitteilen muiden ajoneuvojen välistä varsin vaarallisella tavalla ja nopeudella - josta kiinni jäädessään mies tulisi olemaan isoissa ongelmissa lain kanssa muullakin tavoin kuin vain sakon kannalta, eikä tämä tuskin saisi kiirettään selitettyä ymmärrettävästi karttaakseen moisen. 

Äkillisen jarrutuksen tapahtuen Pietarinkirkon aukiolle, jonne ihmismassa oli kasvanut entisestään kuin myös poliisien ja sveitseläiskaartilaisten määrä - virkavallan yrittäen pitää ihmiset loitolla tapahtumista jotka olivat jopa liian outoja näille selitettäväksi - liukui pyörä asteen sivuttain kadulla, jalan joutuen ottamaan osittain vastaan ettei seuraavaksi koko pyörä ja hän itse olisivat lentäneet kumpikin nurin asfaltille. Pyörän tullen jätetyksi kypärineen tuohon paikkaan, sillä tuosta eteenpäin hän ei tulisi pääsemään enään eteenpäin muuten kuin kävellen mikäli hän halusi selvittää mitä hemmettiä oli tekeillä - ja se tarkoitti sitä että hänen pitäisi päästä mahdollisimman lähelle. Kehon väistellen ihmisiä ja kulkien hyvinkin sulavasti massan halki, yrittäen varoa muita ihmisiä jotka vaikuttivat levottomilta sen hetkiseen tilanteeseen josta ei oltu annettu kovinkaan paljoa kenellekään ylimääräiselle - mutta edes ruumis oli saatu kuljetettua viimein pois siviilien silmien alta perinpohjaisempaa tutkintaa varten, olivat kaikki olettaneet sen olleen siinä kunnes lähialueilla olevat ihmiset olivat voineet vaikka vannoa kuulleensa vertahyytävän huudon joka ei ollut mitään muuta kuin silkkaa puhdasta kauhua. Aluksi kyseisestä oltiin luulta ettei se ollut mitenkään mahdollista, mutta kun huudot olivat alkaneet toistumaan hyvin lyhyellä aika välillä oltiin aluksi yritetty päästä sisään täysin normaalein tavoin ovesta mutta kun ovet eivät avautuneetkaan ... oli se aiheuttanut selvästi isomman operaation jossa aluksi ovea oltiin yritetty avata avaimella, sitten siirryttiin ikkunoihin ja takaoveen, jotka eivät myöskään auenneet - lopulta teot olivat muuttunut selvästi väkivaltaisempaan. Andrean saapuessa paikalle ja päästessään ensimmäisemme riville ihmisten sekaan joita poliisi yritti pitää kauemapana - erottivat silmät portaikon päällä ovella viiden miehen yrittävän murtaa ovea aluksi omalla painollaan ja vauhdilla - mutta kolmannen yrityksen jälkeen - sai jokin kaikki kolme lennähtämään samaan aikaan portaikkoon ja siitä alas, aivan kuin jokin voima olisi varmistanut ettei mikään ihmisolento tulisi häiritsemään sitä mikä tapahtui sisäpuolella. 

Käden kohottautuen automaattisesti tekemään nopean ristin eleen kasvojen ja rintakehän halki niinkuin erityisesti katollisessa kirkossa oli tapana - erotti kuulo selvästi ihmismassan kohahtavan kauhusta näkemäänsä kohtaan, osan taas pysähtyen kokonaan pitämään hengitystään näkemäänsä suhteen - ihmisten alkaen kysylemään ääneen mikä aiheutti moisen voiman vaikka siihen ei ollut mitään syytä? Oliko heidän keskuuteensa laskeutunut itse paholainen joka aikoi tuhota heidän koko kirkkonsa perusteet? 

Andrean voimatta olla ajattelematta kuinka läheltä tuo arvaus todellisuudessa menikään. 

Silmien nousten hitaasti pitkin kirkon kukoistavaa etupintaa kuin toivoen näkevänsä sen monista ikkunoista edes jotain elonmerkkejä jotka olisivat kertoneet Chadin olevan kunnossa vaikka näyttikin hyvin pahalta - ja samalla mies olisi kuitenkin halunnut rynnätä poliisien lomasta ja yrittää päästä jotenkin edes sisään - vaikka järki sanoi sen olevan täysi mahdottomuus. Kenenkään ihmisen pääsemättä sisään, eikä ulos niin kauan kunnes Anubis olisi tyytyväinen. Tarkan kuulon pystyen kuulemaan ikkunoiden halki jälleen uuden huudon joka sai niskavillat nousemaan pystyyn - joka sai silmät sulkeutumaan väkisinkin hetkeksi ja nielaisun tapahtumaan hieman vaikeammin. Mitä ihmettä hän voisi muka tehdä?! 

Korvien kuitenkin erottaessa jonkin aivan uudenlaisen äänen, joka ei kuulunut ihmisiin ympärillä tai siihen mitä tapahtui virkavallan luona tai kirkon sisäpuolelle - sen ollen kirkas helisevä ääni, joka toistui tasaisesti tietyn ajan välein ja tietyllä painolla sai se silmät aukeamaan kulmien kurtistuessa ja pään kääntyessä ympäri kuin hakiakseen äänen lähdettä joka tuntui vain liikkuvan kauemmaksi ja kauemmaksi, joten se sai kehon uudelleen liikkeelle nopealla tahdilla mielen halutessa löytää sen halutun - askelten vieden nopealla tahdilla kirkon ympäri sen taka osalle, jota oltiin aiemmin myös yritetty aukaista turhaan, mutta nyt vartijointia ei ollut juurikaan enään tuolla puolen, oli liikkuminen paljon helpompaa - mutta kun mies pääsi tuonne puolelle ei tämä kuullut enään mitään. Ei edes pientä tassujen liikehdintää mikä oli sekoittunut aiemmin kilinän sekaan. Mutta sen sijaan korvat erottivat hitaasti aukenevan oven vierellään, joka pamahti kiinni yhtä nopeasti kuin se oli avannutkin - kiirehtivät jalat nopeasti oven luokse yrittäessään saada siitä kiinni viime hetkellä mutta liian myöhään. Mutta sen sijaan silmät näkivät edessään aivan uudenlaisen pentagrammin, joka oli hyvin erilainen kuin ne mitkä oltiin piirrelty etupuolelle ja ruumiiseen - vaikka sekin oli selvästi verellä tehty. Tuoreella, verellä tehty. Ja kaiken lisäksi, Andrea olisi voinut vaikka vannoa nähneensä kissan hännän livahtavan avonaisesta ovesta sisään ennen sen sulkeutumista.

Kahden pitkän käytävän yhtyessä viimein neljään erisuuntaan haarautuvaan risteykseen – törmäsivät Chad ja Maryam viimein toisiinsa, kummankin kirjaimellisesti säpsähtäessä ja ollen heti valmiina puolustamaan itseään, mutta onneksi mies sai suunsa ensin auki;
”Maryam! Odota, se olen minä!”
Chadin kohottaen nopeasti kummatkin kätensä sivulleen ja ottaen puolinaisen askeleen lähemmäksi, että nainen näkisi paremmin pimeydestä huolimatta. Maryamin ilmeen ollen hyvin paljon kysyvä, tämän aluksi edes saamatta sanoja suustansa vaan puoliksi aukinaisesta suusta päästen jokin epämääräinen äännähdys, jonka oli ilmeisemmin tarkoitus kysyä; mitä ihmettä isä Chad teki vielä Vatikaanissa siihen aikaan alku yöstä. Nuoremman saamatta kuitenkaan puheen vuoroa kun tätä jo otettiin tiukemmin kyynärvarresta kiinni ja käskettiin tulemaan mukaan kuin että toisen annettaisiin jatkaa matkaansa eteenpäin juuri siihen samaan suuntaan mistä Chad oli tullut ja jonne kuollut mies oli jätetty lattialle kirjastohuoneen edustalle. Valitettavasti Maryamilla oli kuitenkin vahva velvollisuuden tunto ja juuri sen vuoksi tämä asettui heti vastarintaan Chadin ehdotukselle, mikä sai vanhemman ärähtämään ensimmäisen kerran asteen vihaisemmin ja kääntymään naista kohti, jotta tämä näkisi nuo tummat silmät suoraan edessään. Toisen etusormista kohottautuen tiukanoloisesti ylöspäin, jotenkin rauhallisena pysyvien sanojen alkaen selittämään tilannetta tuolle kirkonmetsästäjälle, joka tosiaan oli aikeissa menossa pedon suuhun syötäväksi.
”Nyt kuuntelet minua, Maryam. Isä Thomatius oli typerä antaessaan sinulle sen tehtävän, joka sinun olisi kuulunut toteuttaa kahden kuukauden päästä. Katolilainen kirkko vuodattaa vain sinun vertasi, niin siinä tulee käymään.”
Kämmenen kohottautuessa lähemmäksi nuoremman suuta, kun tämä jo yritti alkaa puhumaan päälle puolustaakseen omaa periaatettansa.
”Älä keskeytä minua, en ole lopettanut vielä.” Tummissa silmissä häivähtäen jyrkkyys, jota Chad näytti vain tarvittaessa. ”Se demoni on nyt täällä, juuri nyt. Etkä sinä tule voimaan sille yhtään mitään – jos et yhtäkkiä ole kuolematon. Joten sen sijaan, että menet nyt ja juokset suoraan omaan loppuusi – niin voisit keskittää energiasi paljon järkevämpään ja auttaa minua pelastamaan tämän rakennuksen ihmiset, jotka ovat vielä jäljellä. Autatko minua, Maryam?”
Nuorempi oli saatu viimein hiljentymään ja rauhoittumaan paikoilleen, mutta mitä tuli seuraavaan siirtoon – se ei vielä selvinnyt Chadille, sillä tuo nuori nainen osasi kätkeä hyvin ajatuksensa ja halunsa tehdä jotain. Chadin voiden vain rukoilla ajatuksissaan, että Maryam unohtaisi sen ainoan kerran katolilaisen kirkon metsästäjän opit ja pysähtyisi kerrankin ajattelemaan mitä teki, eikä vain aina noudattaisi saamiaan käskyjä, joista osa oli todellakin välillä ihmeellisiä ja vähät välittivät itse metsästäjän hengestä.

Pietarinkirkon pääaulassa, jossa itse Pietarin istuin sijaitsi, juoksi tuon laajan tilan poikki isä Thomatius – välillä tämän vanhan miehen kääntyessä katsomaan olkansa ylitse selvästi peloissaan ja kun jostain kuului pienikin ääni – sai se jalkojen jatkamaan kompuroiden matkaansa. Kardinaalin päästessä alttarin edustalla olevien portaiden yläpäähän, sai jokin aisti tämän kääntymään vielä ympäri – ja joutuen silloin kohtaamaan demonin silmästä silmään. Hopeisten silmien palaessa puhtaasta raivosta, niiden katseen saaden kardinaalin vajoamaan polvilleen ja rukoilemaan latinaksi Jumalaa. Anubis olisi hyvin todennäköisesti jo murhannut kohteensa siihen missä tämä nyt oli, mutta jokin tuntemus sai kehon pysähtymään. Tuntemuksen ollen kuin kuuman raudan poltto vasten paljasta ihoa, sen kertoen joka kerta demonille vartijansa olevan lähellä. Andrean ollessa todellakin sillä samaisella hetkellä kirkon takana ja yrittäen avata ovea, joka oli auennut hetki sitten jonkin muun toimesta. Kaulanikamien rusahdellen pienesti kun päätä käännettiin kiireettömästi takaisin uhriin, joka edelleen toisti tuota kulunutta rukousta kerta toisensa jälkeen. Rauhoittavan hyssyttelemisen kohottautuessa huulien lomasta, Anubiksen kyykistyessä myös alas ja koskettaen muka rauhoittavasti uhrin kasvojen sivustaa.
”Älä turhaan lausu Jumalasi nimeä. Eikö se niin käsketä, isä.”
Etusormen kynnen painautuessa voimakkaammin kulman ihoa vasten, joka sai veren vuotamaan ohuena norona. Veren ohittaessa nuo pelosta tärisevät huulet, joilta rukous oli toistaiseksi hiljentynyt. Anubiksen yrittäen tavoittaa katseellaan toisen oman.
”Kohota katseesi ja katso minua, isä. Etkö halunnut löytää minut ja sen vuoksi lähetit varjostajasi. Enkö vienyt sinulta vaivan kun tulin varta vasten tänne luoksesi.” Suupielen kohottautuessa kylmään hymyyn. ”Näytät viisaalta mieheltä, kardinaali Thomatius – mutta valitettavasti teit virheen alkaessasi uhmaamaan minua.”
Uhrin sivulle jääneen käden parantaessa otettaan veitsen ympäriltä. Terän päätyen painetuksi jo kyljen alueen punaista kangasta vasten. Ihmisen ollen tuona hetkenä juuri sellaisessa tilanteessa, jossa ei voinut tehdä enää mitään muuta kuin odottaa omaa kuolemaansa.
”Kaikkein pahimman virheen teit kuitenkin silloin kun määräyksesi kohdistuivat minun ohitseni muihin.”

Jossakin välissä kun Andrea oli yrittänyt taas uudelleen aukaista tuota ovea, tunsi tämä ranteessaan polttavan vihlaisun ja silloin samoihin aikoihin oven kahva painautui alas. De Fioren vartijan pystyessä välillä uhmaamaan demonin voimia (tätä asiaa Chad vain ei ollut vielä ehtinyt kertomaan oppilaallensa).

Koko tuon ajan kun käsi oli renkuttanut kahvaa, kiskonut sitä väkisin, työntänyt ja loppujen lopuksi jopa potkinut ovea sen verran siinä toivossa että se olisi avautunut edes jollakin tasolla - mutta missään kohtaa niin ei ollut tapahtunut, alkoi selvä turhautuneisuus näkyä miehen kasvoilla sillä erää hyvin vahvasti ja mielen alkaen käymään hitaasti lävitse seuraavaa suunnitelmaa joka olisi paljon riskialttiimpi: nimittäin kiipeäminen yhdelle palatsin parvekkeille ja siitä toivon mukaan sisään pääseminen jollakin ihmeellä jos hyvin olisi käynyt. Tai pahimmillaan, parvekkeelta lentäminen alas samalla tavoin kuin poliisit olivat lentäneet etupuolella yrittäessään väkisin murtautua sisään - joten se mahdollisuus oli hyvin mahdollinen jopa ikkunoiden suhteen. Taivaan myrähtäessä uudelleen pahaa enteilevästi - kosketti käsi vielä viimeisen kerran asteen luovuttaneemmin kahvaa - mutta silmien muodon saaden muuntautua sillä kertaa lähemmäs kokonaan pyöreää siitä hämmennyksestä kun kahva painautuikin alas. Ja vieläpä kuinka helposti. Aivan kuin Andrean ei olisi tarvinnut edes kunnolla koskettaa ovea, ja silti se avautui auki tuskin edes hipaisemalla lähes selälleen vaikkakin narinan kanssa, joka sai tilanteen muistuttamaan hyvin vahvasti kauhuelokuvan hetkeä - jossa Andrean piti tehdä valinta: mennä alueelle jossa hän tiesi tasantarkkaan demonin odottavan ja todennäköisesti teurastavan tämän siihen paikkaan mikäli näiden tiet kohtaisivat (ja kyllä, heidän tiensä kohtaisivat) ja siltikin sisällä oli paljon ihmisiä ja yhden niistä ollen hänelle itselleen tärkeä mentori. Vai pysyttäytyisikö Andrea järjellisesti turvassa kaiken ulkopuolella ja toivoisi Anubiksen saavan siltä erää minkä tämä haluaakin ja se jäisi siihen - Andrean ollen kyllä hyvin tietoinen ettei ollut lähellekään valmis kohtaamaan isoisäänsä tämän pahimmalla hetkellä. 

Pimeyden valliten koko tuon kirkon, mistään pääsemättä ylimääräistä valoa joka olisi auttanut edes hieman näkemään eteenpäin sitä tarvitsevalle - ja jos antoi, tuli valo nopeasti sammuneeksi itsestään ilman mitään ylimääräistä ja selvää syytä. Mutta ne ketkä tiesivät, pystyivät arvaamaan mistä oli kyse. Kauhun huudot olivat loppuneet hetkellisesti koko tuolla alueella, ainakin siellä päin missä ne olivat aiemmin kuuluneet pääsääntöisesti mutta sitäkin selvemmin pelko oli jatkuvasti aistittavissa kuten myös papiston lausumat rukoukset jotka toivoivat suojelevansa näitä siltä pahuudelta, joka oli jo osan saanut murhattua mitä raaimmalla tavalla - eikä sitä voinut estää millään maallisella voimalla. Tuon koko kirkon tärkeimpään aulaan piiloutuen lopulta se tärkein tapahtuma, joka oli saanut kyseisen tilanteen alkaneeksi - jossa kardinaali tulisi pian kokemaan viimeisen hengen vetonsa ellei joku kirjaimellisesti ylempi taho päättäisi antaa auttavan kätensä vaikka jo pelkkä sen todennäköisyys oli hyvin pieni nyt kun kukaan ei päässyt sisään eikä ulos ja erityisesti niinkin vanhalta mieheltä. 

Ilmassa pystyen kuulemaan vain papin hiljaiseksi muuttuneen muminan joka vieläkin kuului tuohon samaan rukoukseen joka kuului huulilta mantrana, oikean käden hakiessa kaulalta rukousnauhaa otteeseensa sen sijaan että tämä olisi huutanut kauhusta vaan näytti enemmän siltä kuin vanhus olisi kunnon katollisen tavoin ottanut kuoleman vastaan jos se niin oli tarkoitettu - kunnes ympärillä olevan hiljaisuuden keskeyttäen hidas, hyvinkin sarkastisesti tapahtuva hellä taputus ääni - josta pian seurasi hyvin tasaisen rauhalliset kengän äänet kun korko osui kivilattiaa vasten - selvästi naiselle kuuluvan siluetin ilmestyessä hitaasti näkyviin pimeyden keskeltä. "Kuinka ritatillista. Ilmeisesti aavikko ei täysin erakoittanut sinua, kahden vuoden jälkeen." Naisen todeten hyvinkin leikittelevästi tuolle miehelle joka oli keskittynyt koko tuon ajan suurpiirteisesti murhaamaan jokaikisen tielleen tulevan papiston - ja myös sen joka oli näistä vastuussa. 

Vasta kun välimatkaa oli tullut kurotuksi se tietty matka, pysähtyivät askeleet viimein tuskin kymmenen askeleen päähän miehestä itsestään ja pään taittuessa hieman sivulle päin taputuksen tullen lopetetuksi kokonaan, nousi punaisiksi maalatuille huulille viekottelevan kylmä hymy "Iltaa ... rakkaani. Siitä onkin pitkä aika." Tuon yhden sanan, jota kaksikko oli käyttänyt joskus rakkauden osoituksena toisilleen - siinä kuulumatta enään mitään muuta sen erikoisempaa kuin se vanhojen tuttujen tervehtiminen toisilleen pitkän ajan jälkeen, ja siltikin sanojen välistä pystyi kuulemaan - ettei Pandora ollut todellakaan iloinen vaikka se kaikki piiloutuikin taitavasti hymyn ja kauniin ulkomuodon alle. Katseen kääntyessä puolestaan hitaasti maahan päätyneisiin mieheen jonka olemuksessa kuolema oli tuskin hiuskarvan varassa kohottautui toinen kulma kysyvästi "Joten... tämäkö on se harvinaisen kuuluisa kardinaali, jonka joukkiot ovat päätyneet viime kuukausina varjosta ruokapöytääni?" Naisen kysyessä nyökäten pienesti miehen suuntaan pienen hymyn kera, tällä kuitenkaan olematta mitään aikomusta auttaa tuota miestä jo pelkästään oman henkensä uhalla - oli kyse katollisen kirkon metsästäjistä tai Anubiksesta. Hymähdyksen nousten huvittuneena huulien lomasta kuultavaksi, "Olen hieman pettynyt, täytyy myöntää." ruskeiden silmien kääntyen tuolloin uudelleen kohti Anubista "Saitko ristiretkesi päätökseen tältä päivältä, vai haluatko pahentaa meidän kaikkien tilannetta entisestään... rakkaani?"

Pietarinkirkon hämäryydessä, jossa kuului enää vain kummankin miehen hengittäminen ja kardinaalin hiljainen rukoileminen - alkaessa kuulumaan tasaista taputtamista, jota seurasivat korkokenkien kiireetön kopina rauhallisten askelien tahdissa, eivät hopeiset silmät aluksi kääntyneet ollenkaan tuota kolmatta osapuolta kohti. Tuon tulijan osoittautuen juuri siksi samaksi naiseksi, joka oli edelleen Anubiksen heikkous vaikka mies omasikin nykyään riivaajansa voimat ja kylmän murhaamisen taidon. Vasta kun nainen alkoi puhumaan tuolla silkkisen pehmeällä äänellään, josta ei päällepäin osannut yhtään arvata puhujan olevan oikeasti vihainen – kohottautui miehen kurkusta matala murahtaminen ja silmänräpäyksessä veitsi oli otettu takaisin hyökkäyksestä. Anubiksen noustessa niin nopeasti seisomaan, että se sai kardinaalin tipahtamaan polviltaan istumaan lattialle puhtaan uuden säikähtämisen vuoksi.

Demonin naksauttaessa kielellään kitalakea ja suoden mitä rauhallisemman hymyn takaisin naiselle itselleen, joka oli (ihme kyllä) vielä käyttänyt ”rakkaani” – nimitystä vaikkakaan kyseisessä sanassa ei ollut enää sitä samaa lämpöä mikä joskus oli vallinnut noiden kahden välillä. Toisaalta, eihän Anubiskaan ollut enää se sama mies, johon Pandora oli joskus aikoinaan rakastunut. Veitsen terän tullen pyyhityksi pari kertaa taskusta otettuun valkeaan liinaan, joka teon jälkeen heitettiin lattialle kardinaalin eteen – kuolevaisen joutuessa näkemään veren, joka oli lähtöisin kirkon henkilöistä, jotka eivät olleet päässeet pakoon Anubiksen raivoa. Kuolleita ollen siihen asti jo yli kymmenen.
”Mitä en tekisi sinun eteesi, rakkaani.”
Yhtä tunteettomalla sävelellä lausutun vastauksen kuitatessa aloitetun keskustelun parin välillä. Terävän kopahduksen silloin kuuluessa, veitsen päätyen heitetyksi pystyyn aivan kardinaalien kehon eteen (sen ollen todellakin senteistä kiinni – ettei terä ollut osunut).
”Mutta kerran jos toimintatapani ei miellytä – niin ole hyvä vain ja keksi parempaa.”
Vasemman käden, jonka nimettömässä kihlasormuksen pinta välkähti, huitaisten laiskan oloisesti tuon maassa istuvan kuolevaisen suuntaan, joka tuntui katsovan sinä hetkenä puhdas ihmetyksen katse silmissään – kuin vanhus olisi kysynyt; ”Keitä te kaksi oikein olette?”

Anubiksessa moisen hämmennyksen saaden vain naurun kuplimaan sisimmässä, demonin voimatta todellakaan uskoa todeksi, että juuri tuo henkilö (kardinaali) oli asettunut uhmaamaan itse pimeyden ruhtinasta. Kuolevaisen menettäen demonin kiinnostuksen hyvin nopeasti (kiitos siitä ehkä Pandoralle). Hopeisten silmien jäädessä katsomaan tuota huolitellun näköistä naista, joka todellakin oli uskaltautunut astumaan esiin varjoista ja kohtaamaan itseäänkin vahvemman demonin samalla areenalla – vaikkakin välimatkaa oli jätettykin tuo yli viisi askelmaa. Kyseisen huomion saaden toisen suupielistä kohomaan illuusiomaisesti ja oikean puoleisen käden kohottautuen aavistuksen eteenpäin kämmen ylöspäin – kuin mies olisi tarjonnut kättänsä naiselle.
”Mikä hätänä, aavikon kukkani?”
Silmien pinnan kiiluessa hämäryyden heikossa valossa. Tuon suuren tilan seinustoilla pimeyden näyttäen sille kuin se olisi alkanut paksuuntumaan ja liikkumaan itsekseen. Anubiksen jatkaen puhumistaan edelleen tyynesti tummalla äänellänsä, joka sai lähes kenen tahansa naisen polvet veltostumaan.
”Vähän yli kaksi vuotta, etkä siltikään uskalla tulla luokseni kunnolla.” Katseen mittaillen naisen kehon päästä varpaisiin, mikä edelleenkin sai veren kuplimaan puhtaasta himosta. Vieläkin, vaikka Anubis olikin ollut monen naisen kanssa – niin yksikään näistä ei ollut saanut tuota tunnetta aikaiseksi. Oikean puoleisen käden alkaessa laskeutumaan hiljalleen takaisin vartalon vierelle.
”Pelkäätkö minua sittenkin?”

Aluksi näytti hyvin vahvasti siltä ettei Pandora tulisi saamaan mitään takaisin, ja omalla tavallaan - Pandora oletti seuraavaksi miehen pakenevan paikalta mahdollisimman nopeasti jos tilanteeseen tuli sekaantuneeksi tunteita tai muuta sinne päin suuntautuvaa - mutta kun murahduksen jatkuessakin hetken hiljaisuuden jälkeen ihan kunnollisiin lauseisiin jotka käyttivät yhtälailla 'rakkaani' nimitystä vaikka kummassakaan ei kuulunut sen enempää tunteita kuin naisellakaan. Terävän kopahduksen saaden silmät vilkaisemaan pienesti puukon suuntaan, joka oli päätynyt tarkasti kardinaalin eteen tuskin milleistä kiinni ettei se ollut osunut vanhukseen itseensä, kuulivat korvat hyvin selvän pelästyneen henkäisyn tuosta samasta huomiosta nimenomaan kardinaalilta - sai se pienen hymähdyksen aikaiseksi puolestaan naisen puolelta vaikka siitä ei täysin pystynyt kertomaan oliko kyseessä huvittuneisuus vai oliko se päästetty vain muodollisuuden vuoksi, vieläpä kun vanhempi oli lisännyt suoraan että jos ei miellyttänyt, nainen saisi itse viimeistellä aloitetun loppuun jos näki sen parhaaksi. "Sanoinko jotain siihen päin suuntaavaa taaskaan? Olet kyllä minulle uudet kengät velkaa, verityösi pilasi nämäkin totaalisesti." Naisen todeten puolestaan hieman pistävästi takaisin, vaikka sen hetken aikaa katse olikin käynyt jälleen tuossa miehessä joka oli kuin ihmeen kaupalla keskeytänyt rukoilemisen ja kiinnittänyt huomionsa kokonaan kaksikkoon joilla selvästi oli jotain tekemistä toisiinsa - vaikka kirkonmies ei sitä voisi koskaan arvata täysin ellei tämä ollut tosissaan perillä keitä nämä kaksi olivat. Ja hämmentyneestä ilmeestä päätellen: tällä ei ollut minkäänlaista ideaa sinne suuntaankaan. 

Anubiksen näyttäen menettävän mielenkiinnon kokonaan alkuperäiseen kohteeseensa edes hetkeksi, eikä palannut enään lopettamaan tämän elämänpolkua siihen paikkaan - vaan sen sijaan kohdistuivat hopeiset silmät viimein kunnolla naiseen itseensä, joka oli osaksi vanhasta tottumuksesta sekä omanlaisesta maalaisjärjestä hieman kauemmaksi mieheen itseensä nähden vaikka väli ei ollutkaan kovin maailmanlaajuisesti iso - ei todellakaan, nousi viimein ruskeakin katse tuohon mieheen itseensä joka näytti juuri siltä kuin tämä ei olisi ikääntynyt sitten ollenkaan viime tapaamisen. Kämmenen nousten hieman irti kehon sivusta kuin kutsuakseen tuolla vanhalla tavalla naista luoksensa - sillä samalla, vaikkakin hyvin olemattomalla hymyllä jonka Pandora tunnisti vuosien takaa - kommentoi mies vielä perään että nainen ei vieläkään tullut tätä lähelle, sai tuo yksi kommentti aidon naurahduksen pääsemään huulien lomasta ja pään tekemään pienen pudistus eleen kuulemalleen. Niinkö se menikin toisen mielestä?

Jalan vaihtaessa taktikoidusti asentoa Anubiksen piilottelematta erityisemmin omaa hetkeään joka kävi naisen ulkomuodon lävitse varpaista päähän jokaista yksityiskohtaa myöten, naisen kuitenkaan liikkumatta sen enempää joka olisi kertonut hermostuneisuudesta tai että hän olisi kokenut toisen katseen epämiellyttävänä - koska sitä se ei todellakaan ollut. 

"Pelkään?" 

Pandoran toistaen viimein, kohottaen kulmiaan miehelle haastavasti kuulemaansa kohtaan jotka kertoivat ettei tämä ollut todellakaan pitänyt kuulemastaan vaikka vieläkin huulien pinnalla pysyi hymy "Rakkaani, käyttäysin mieluummin lausetta: välttää halua repiä päätäsi irti kehostasi ja piilottaa sen syvimpään kuoppaan odottamaan löytämistä." Hänen lausuen hyvin suoraan tuolle miehelle, mikä osaksi jo kertoi ettei toisen lepertely tulisi todellakaan auttamaan siinä tilanteessa sillä kertaa. "Kerrohan, kuinka monelle olet lausunut tuon tismalleen saman nimityksen viimeisen kahden vuoden aikana? Olisit voinut edes vaivautua peseyttämään itsesi ettet haisisi niin vahvasti katuhuorillesi. Rakkaani." Äänen lausuen vielä, luoden huulilleen vielä mitä viattomimman kylmäävän hymyn joka antoi hyvin selvästi ilmi sen tunteen, joka piiloutui kaiken sen taakse pään kääntyessä asteen sivummalle. Korkokenkien alkaen jälleen ottamaan askeleita eteenpäin lähemmäksi miestä itseään, aikomatta pysähtyä ennenkuin oli täysin toisen edessä, nousi toinen käsistä kulkemaan hitaasti housujen reunalle, käsi lähti hitaasti nousemaan ylemmäksi lantiota ja kylkiä pitkin kohti hartialinjaa, kohdistui koko tuon ajan ruskea katse hopeisiin korkokenkien suodessa sen pienen lisäpituuden, "Tiedätkö mitä itse luulen Anubis..." Hiljaiseksi, selvästi madaltuneen äänen kysyen mieheltä käden löytäessä samalla tiensä miehen kaulan sivustalle, kasvojen liikahtaessa lähemmäksi miehen omia, ohittaen hieman tuon omat jotta vain mies pystyi kuulemaan korvansa vieressä: "- että se olet sinä, joka on todellisuudessa peloissaan - kahden vuoden jälkeen." Hampaiden näykkäisten hampailla korvan lehteä, ennenkuin kasvot siirtyivät uudelleen miehen itsensä eteen jotta punertavat huulet hipaisivat miehen omia, vaikka missään vaiheessa aikomatta mennä pidemmälle - aiheuttaen selvät sähkön tunteen kaksikon välille. 

Kehon kuitenkin irtaantuessa nopeasti miehen läheltä tuon veitsen luokse joka oltiin heitetty aiemmin papin eteen - joka nyt yritti liikkua mahdollisimman kauas tuosta hetkestä omien vammojensa kanssa ja jopa saanut jostain adrenaliinipiikin noustakseen ylös päästäkseen nopeammin kohti noita kauempana sijaitsevia ovia, - kuului seuraavaksi vain se kammottavien ääni kun henki ei kulkenutkaan ja kuitenkin veri lensi kaaressa hyvinkin pitkälle lattiaa pitkin, ennenkuin raskas keho lysähti kuolleena palatsin marmorilattialle, veitsen näkyen selvästi tarkalleen niskan keskiosassa - todennäköisesti niin syvällä että terävin pää oli tullut etupuolelta ulos ja lävistänyt kurkun pään samalla kertaa. Silmien katsoen hetken aikaa näkemäänsä niinkään välittämättä näkemästään, tai siitä mitä oli oikein saanut aikaiseksi - kääntyi pää vilkaisemaan miestä sivummalle tuolla samalla katseella, joka ei antanut minkäänlaista lämpöä takaisin miestä kohtaan - vaikka tunteet olivat vielä olemassa "Eiköhän tuo lopettanut ristiretkesi tältä erää. Haluatko häipyä täältä viimein."

Tuon naisen, joka oli huomattavasti paljon vanhempi ja kokeneempi kuin antoi ulkonäöllisesti kuvan ulkopuolisille, ottaessa viimein puheissaan sen aiheen esille, joka selvästi oli hiertänyt kaksikon välejä alusta alkaen. Pandoran erityisemmin nielemättä tyynesti ajatusta siitä kuvasta, jossa Anubis oli maannut ties kuinka monen vieraan naisen kanssa noiden menneiden kahden vuoden aikana. Toisaalta, pari ei noiden kuluvien vuosien aikana ollut missään tekemissä keskenään. Ainoastaan kummankin nimettömässä olevat sormukset muistuttivat pyhästä valasta, joka joskus oli aikoinaan lausuttu puhtaan rakkauden nimissä… mutta entä nyt kun sitä tunnetta ei enää olisi (ei täysin viattoman puhtaana)?

Sen aikana kun nainen piti puhevuoron itsellään – oli Anubis vain ristinyt kätensä rennosti rintakehänsä eteen ja antanut jopa päänsä kallistua aavistuksen sivulle, illuusiomaisen hymyn häviämättä vieläkään noilta jyrkän näköisiltä kasvoilta, jotka eivät osoittaneet minkäänlaista katumusta kirkon tapahtumiin tai kahden vuoden tapahtumiin.
”Olemme edelleen herran huoneessa, rakkaani – joten suosittelen sinua puhumaan kauniimmin.”
Hopeisten silmien päästessä silloin kohtamaan nuo ruskeat silmät suoraan edessään, Pandoran pysähtyessä seisomaan suoraan Anubiksen eteen ilman minkäänlaista hajurakoa ja se sai sähkön kaltaiset väreet kihelmöimään ympäri kehoa. Pelkkä toisen läsnäolo kiusasi tätä miestä, vaikka fyysistä kontaktia ei ollut sen ihmeellisemmin. Ennen kuin Pandora ehti siirtymään kuiskaamaan lauseensa lopun Anubiksen korvaan, lisäsi tumman rauhallinen ääni vielä häpeilettömästi;
”Vaikkakin olen aina pitänyt siitä kun puhut tuhmia noilla seksikkään punaisilla huulillasi.”
Tuon yhden hetken aikana Anubiksen ja Pandoran välittämättä kolmannen henkilön läsnäolosta ja vielä vähemmän siitä, että henkilö sattui olemaan uskonmies joka ei todellakaan ollut tottunut näkemään härskiä käytöstä kirkon pyhällä alueella. Pandoran suodessa kuiskauksensa jälkeen hipauksen kaltaisen suudelman Anubikselle - sai se vanhemman kumartumaan tahallaan lähemmäksi kuin olisi yrittänyt tavoitella naisen huulia takaisin, mutta valitettavasti Pandora osoittautui sillä kertaa Anubista paljon nopeammaksi kun mies ei ollut ymmärtänyt alussa estää naisen perääntymistä käsillään. Kurkun pohjalta kohoavan murahduksen kertoen enemmän kuin tuhannet sanat yhteensä. Anubiksen todellakaan pitämättä siitä kun joku asettui tätä vastaan tai sekoitti tilanteen kulkua omalla toiminnallaan.

Kardinaali oli yrittänyt jatkaa jo pakenemistaan taustalla ja se saikin Anubiksen olemaan jo viittä vaille valmis lähtemään uudelleen tuon kompuroivan miehen perään, mutta yhtä nopeasti kuin nainen oli kadonnut Anubiksen intohimon alta – oli lattialle isketty veitsi päätynyt heitetyksi kardinaalin niskaan ja näin tappaen kohteen samantien. Ruskeissa silmissä näkymättä sen enempää katumusta kuin hopeisissakaan silmissä, näiden kahden täysin erivärisen katseen kohdatessa viimein uudelleen hetkeksi kun nainen oli maininnut ohiheittävästi ristiretken päättymisestä ja perään vihjaisten kohteliaasti, että miehen olisi kohta parempi häipyä surmapaikalta jos tämä ei sitten halunnut tekemisiin isomman ihmismassan kanssa.
”Toistaiseksi, mutta ei lopullisesti.”
Anubiksen kuitaten takaisin toteamukseen ns. ”ristiretken” päättymisestä. Demonin uskomatta missään vaiheessa, että katolilainen kirkko lopettaisi aikomansa tähän yhteen ainoaan joukkosurmaan – vaikka se ehkä kylläkin antaisi hetken lisäaikaa heille kaikille, mutta ei lopettaisi alkanutta.

Askelien vieden kuolleen kardinaalin luokse, kiskaistiin veitsi ulos niskasta ja teräase pistettiin takaisin vaatteiden kätköihin. Yleensä Anubis oli uskontoja kunnioittava, mutta siinä nyt katsoessaan tuota kuollutta miestä, joka omilla määräyksillään oli ollut todellakin valmis poistamaan päiviltä jopa lapsiakin (riittäen vain, että olivat verisukulaisia demoniin), sai tuo pelkkä ajatus vanhimman sylkäisemään halveksivasti lattialle ruumiin viereen. Teon ollen egyptiläisten tapojen mukaan hyvin alentava kohdetta kohtaan.
Näiden kahden demonin lähtiessä (ihme kyllä) samaan suuntaan poistuakseen paikalta ennen kuin sveitsiläiskaartilaiset ja poliisit pääsisivät sisään. Pahuuden päästäen viimein irti kyseisestä rakennuksesta ja antaen näin ovien ja ikkunoiden avautua normaalisti. Chadin ja Maryamin saaden huomata kyseisen, kun nämä olivat viimein päässet yhdelle takaovista, jota kautta elossa olevat henkilöt pääsisivät ulos viileämpään yöilmaan. Maryam oli auttanut Chadiä evakuoinnissa loppuun asti – vaikka tämäkin oli aistinut demonien läsnäolon hyvin lähellä itseään aika ajoin kun he olivat yhdessä Chadin kanssa liikkuneet rakennuksessa etsiessään muita. Jossakin välissä parin poliisin ja sveitsiläiskaartilaisen tullessa auttamaan heitä. Ambulanssien myös pian kaartaessa sisäpihalle ja ensihoitajien tarttuessa tilanteen vakavuuteen heti. Kaiken alkaen vaikuttamaan sille, että pahemmasta olisi nyt selvitty. Tuon tuntemuksen vallitessa ehkä Chadin ja Maryamin luona, mutta ei Anubiksen kohdilla, joka oli alkanut aistimaan taas selvemmin vartijansa länsä olon mitä lähemmäksi takaovi (se sama mistä Pandora oli tullut sisään) lähestyi. Demonin nirskutellessa hampaitaan ihmiskuoren sisimmässä, kuin viittä vaille hyökkäykseen valmis oleva peto.

Sen hetken aikaa kaksikon välillä kulki selvä seksuaalinen jännite, joka ei ollut kadonnut edes kahden vuoden aikana - olisi tilanne voinut periaatteessa mennä mihin vain suuntaan vaikka he sattuivat olemaan pyhässä rakennuksessa - sekä kaiken lisäksi heidän lisäkseen vielä pappi. Ehkä onneksi sillä kertaa tilanteen oli keskeyttänyt tuon papin oma liikehdintä joka oli yrittänyt vielä viimeisen kerran päästä pakoon, vaikka se olikin päätynyt tuon miehen viimeiseksi yritykseksi nimenomaan tämän naisen toimesta. Korvien erottaen selvän murahduksen, joka kertoi ettei mies ollut tyytyväinen tapahtuneeseen, sai se katseen käväisemään toisessa puolestaan varpaista päähän arvioivasti, ja samalla kuitenkin naisen voimatta olla pitämättä näkemästään kuten se oli aina ollut - vaikkakin samalla, naisen enään tunnistamatta sitä miestä ollenkaan johon hän oli rakastunut alunperin. "Älä kuulosta noin pettyneeltä rakkaani. Muista että olemme kuitenkin herran huoneessa, kuten ilmaisit jo aiemmin." Naisen todeten hymyillen toiselle leikittelevästi, - kääntäen samalla katsettaan jo takaisin tuohon meno suuntaan mistä hän itse oli saapunutkin alunperin, lähti nuorempi liikkeelle sillä kertaa ensimmäisenä sen sijaan että olisi vain odottanut kiltisti miehen liikkuvan mukana. Eiköhän iso mies osannut itsekin ulos, olihan tämä osannut sisäänkin ja teurastanut jokaisen tielleen tulevan varsin mallikkaasti. Hänen ohittaessa tuon uusimman ruumiin, joka oli kuollut hänen kauttaan sillä kertaa - ei tämä pysähtynyt edes vilkaisemaan sen enempää tuota vaan käveli kylmästi ohitse vaikka useimmat olisivat osoittaneet jonkinlaista katumisen merkkiä teoilleen, vasta ovella joka veisi noille monille käytäville lähestyessä ja käden avaten sen, kääntyi keho vilkaisemaan taaksensa nähdäkseen juuri sopivasti mitä tapahtui Anubiksen ja kuolleen kardinaalin välillä. 

Sylkäisyn kertoen kyllä paljon enemmän kuin mikään muu, kuinka paljon mies todellisuudessa halveksi sillä hetkellä katollista kirkkoa jo sen takia mitä nämä olivat valmiita tekemään vain saadakseen haluamansa uhattuna. Ja valitettavasti, vaikka sillä kertaa toinen oli saanut tarvitsevansa - tiesivät he kummatkin ilman sanojakin - ettei sen iltainen veren vuodattaminen todellakaan tulisi lopettamaan mitään. Seuraava kardinaali todennäköisesti jatkaisi siitä mihin edeltäjänsä oli jäänyt, ja kirkko tulisi vastaamaan entistä voimakkaammin ja pahemmin. Eikä katollinen kirkko ollut todellakaan niin viaton kuin antoi ymmärtää omalla hurskaudellaan. Kehon nojautuessa oven pintaa vasten odottavasti että toinen pääsisi kulkemaan eteenpäin tarpeeksi lähelle, välille jääden kolmisen askelta kun Pandora päätti liikahtaa uudelleen, antaen toiselle kuitenkin jonkinlaisen kohteliaisuuden nimissä mahdollisuuden pitää ovea tarpeeksi kauan auki ettei se olisi mennyt kiinni suoraan nenän edestä, lähti kaksikko kulkeutumaan lähemmäs yhtä aikaa kohti takaovia. 

Pandoran aistien selvästi Andrean läsnäolon yhtälailla kuin Anubiskin, tiesi nainen kyllä mitä toisen mielessä liikkui vaikka tämä ei sitä aikonutkaan näyttää, pääsi huulten lomasta asteen raskaampi huokaisu "Älä edes kuvittele sitä." tämän todeten toiselle, aikomatta kuitenkaan vilkaista tähän päin enään ellei olisi aivan pakko - mutta isoäidin voiden vain toivoa Andrean olevan paljon fiksumpi sen suhteen: ja olisi ymmärtänyt häipyä takaovelta tähän mennessä eikä olisi haastamassa demoni vielä. Andrea oli kuitenkin ollut vartija vasta kaksi vuotta, ja oli vielä kaksikymmentä vuotiaana heihin nähden varsin taaperon kengissä, varisnkin jos tämä kuvittele olevansa jollakin asteella mitään vastusta. Jostainpäin alkaen lähestymään selvä helisevä kilinä jälleen tasatahtia neljän tassun tahdissa, pimeydestä sipsuttaen Simon pian näkyviin ilmeisesti kierreltyään tarpeeksi "rikospaikkaa", Simonin hakeutuen lähes automaattisesti Pandoran vierelle joka kuitenkin oli tämän nykyinen omistaja - vaikka viirusilmät vilkaisivatkin Anubiksen suuntaan ja antoivat tuolle naukaisun perään. 

Takaoven viimein näkyen aukinaisena mikä kertoi jonkun - todennäköisesti Andrean - saaneen sen kuitenkin auki kaikkien odotuksien vastaisesti - mutta onneksi, lapsenlasta ei näkynyt missään tuolla alueella vaan tämä oli ymmärtänyt hakeutua kiireellå takaisin etuosaan muiden luokse ja rynnännyt ensimmäisenä ambulanssien ja poliisien ohitse Chadin ja Maryamin luokse huolestuneena, nuorimmaisen miehen luvaten viedä mentorinsa kotiin asti koko sen raskaan päivän jälkeen. Tyytyväisen hymyn kohoten väkisinkin huulien pinnalle, ainakin Andrealla löytyi jonkin asteen itsesuojeluvaisto joka ei ollut päästänyt tätä astumaan Pietarinkirkkoon vaikka mahdollisuus olisikin ollut. Vesisateen ripotellessa vieläkin vettä maahan asteen voimakkaammin kuin alunperin alkuillan heikon sateen verran - tuli musta sateenvarjo, joka oltiin jätetty alunperin odottamaan oven vierelle: napatuksi uudelleen matkaan samalla hetkellä kun kaksikko astui ulos raikkaaseen sadeilmaan, pysähtyi keho vielä viimeisen kerran avaamaan varjoa ylle viimeiselle porras askelmalle sillä mitä todennäköisesti kaksikko tulisi erkanemaan tuossa kohdin kokonaan eriteille. Siitä huolimatta, naisen voimatta olla vilkaisematta sivusilmällä vielä toisen suuntaan "Aiotko palata aavikolla?" Naisen kysyessä mieheltä, saaden samalla hetkellä varjon avattua ja nostettua pään yläpuolelle jonkinlaiseen suojaa antamaan.

Takaoven ja sen jälkeen avautuvan sisäpihan lähestyessä jokaisen askeleen kohdilla – alkoi Anubis tietoisesti jättämään muuta maailmaan ulkopuolelle keskittyessään pelkästään odottamaan mitä edessäpäin olisi. Demoni odotti näkevänsä vartijansa, jonka kimppuun oltaisiin heti valmis hyökkäämään. Isoisä odotti näkevänsä tyhjän pihan, joka vain kertoisi aistitasolla Andrean olleen jossakin vaiheessa läsnä, mutta oli ymmärtänyt lähteä tiehensä tarpeeksi ajoissa. Pandoran toteamuksen vierellä saaden hopeiset silmät vilkaisemaan tuota tyynen näköistä naista, vaikkakin todellisuudessa toinenkin ilmeisemmin mietti tiheästi mikä kaksikkoa olisi mahdollisesti vastassa ulkona. Tuon mustan kissan liittyessä naisen vierelle kävelemään lähellä takaovea, ei Anubis ihme kyllä enää säpsähtänyt niin voimakkaasti tuota kyseistä eläintä kuin silloin kaksivuotta sitten sairaalaan tupakkapaikalla. Oliko demoni mahdollisesti saanut itsensä linkitettyä jo niin voimakkaasti kuolevaisten maailmaan – ettei enää edes Egyptin mytologia horjuttanut sen asemaa.

Oven avautuessa ensimmäisenä Pandoran toimesta ja sateenvarjon päätyessä ulkoseinämältä naisen matkaan – astui Anubis vähän ajan kuluttua perässä ulos kun oli ensin kääntynyt vielä viimeisen kerran vilkaisemaan selkänsä taakse, ettei kukaan kolmashenkilö seuraisi kaksikkoa varjojen turvin. Sateen ehtimättä kastelemaan Pandoraa, joka oli jo avannut sateenvarjon suojakseen – toisin kuin Anubis teki, joka puolestaan kohotti kasvonsa tahallaan taivasta kohti ja antoi sateen huuhdella veriroiskeet kadoksiin kasvoilta ja käsistä. Siinä hetkessä menemättä kauankaan kun mies oli kastunut kokonaan päästä varpaisiin. Hopeisten silmien laskeutuessa katsomaan Pandoran suuntaan viimein, pystyi nainen näkemään silmien värityksen kuin korostuvan entisestään sateen ja yön pimeyden keskellä. Naisen esittämä kysymys oli vain saanut miehen huulille takaisin sen saman hymyn, joka oli osoitettu toiselle aikaisemmin Pietarinkirkon sisätiloissa. Anubis voisi kai kuitata moisen kysymyksen lyhyellä/epämääräisellä vastauksella, mutta ehkä hän ei halunnutkaan vielä lopettaa tuota hetkeä.

Kielen naksauttaessa ylähampaiden takaosaa ja hymyn syventyessä asteen leikittelevämmäksi.
”Jotta pääsisit minusta mahdollisimman nopeasti eroon?”
Ilmapiiriä tunnustelelevien sanojen lausuessa kuitenkin mahdollisimman huolettomasti – vaikka mies samalla uskaltautui alkaa ottamaan kaksikon välimatkaa uudelleen umpeen. Ilmatilaa jäädessä se pari kymmentä senttiä. Käsien kohottautuessa asettelemaan naisen kaulaa suojaavaa huivia paremmin paikoilleen (mitä Pandora oli ensin tehnyt, kunnes Anubis oli ottanut teon itselleen). Tuona hetkenä vanhin olisi halunnut siirtää toisen kätensä naisen kasvojen sivulle ja koskettaa peukalon päällä noita verenpunaisia huulia, jotka olivat säilyttäneet täyteläisyytensä ja viehätysvoimansa vuosisatojen jälkeenkin. Kuinka paljon Anubis olisi valmis antamaan, että saisi vielä suudella Pandoraa intohimoisesti ja seksuaalisen hitaasti? Kaiken ja enemmänkin.
”Entä sinä taas, aavikon kukkani? Aiotko palata takaisin pohjoiseen ja piiloutua rakkaaseen kotiisi?”
Demonin tietäen vallan hyvin viimeisten sanojensa olevan näkymätön huitaisu rautahansikkaalla, mutta niin oli tarkoituskin. Vanhimman demonin haastaen nuorempansa kohtaamaan sen mitä tulisi olemaan edessä. Heidän kaltaisensa eivät olleet enää turvassa vaikkakaan ihmiset eivät uskoneetkaan yliluonnolliseen. Tasapainon rikkomiseen valitettavasti riitti yksi taho ja tässä kohdin se oli katolilainen kirkko, joka oli ilmeisemmin ottanut päämääräkseen poistaa tietämänsä verilinjan edustajat.

Hiljaisen hymähdyksen kohottautuessa keuhkoista, kuin vanhin olisi saanut vastauksen naiselta ilman sanojakin. Huivin ollessa nyt silmälle esteettisempi, otettiin kädet takaisin vartalon vierelle ja askeleet astuivat sen verran kauemmaksi, että keho pääsi kääntymään kiireettömästi ympäri.
”Eiköhän tämä riitä tältä illalta. Varmistan vain vielä, että tyttäremme pääsi kotiinsa turvallisesti.”
Tutun naksahdus äänen kuuluessa kun sytkäri tuli kaivetuksi takin taskusta ja sen tulella sytytettiin huulten väliin nostettu tupakka, joka ihme kyllä syttyi yllättävän helposti vesisateesta huolimatta.

Naisen kysyessä tuon yhden kysymyksen, pitäytyivät silmät kokoajan miehessä päin joka suojaan hakeutumisen sijasta oli astunut vesisateeseen ja kastunut lähes samantien - sateen pyyhkiessä kadoksiin ne pienimmätkin jäljet tuosta veritapahtumasta mikä oli täysin miehen itsensä aiheuttama. Luontoäidin pyyhkiessä ne pienimmätkin todisteet vanhemman olemuksesta ja vaatteista, jotka olisivat yhdistäneet tämän millään tavoin Pietarinkirkon tapahtumiin, - odotti Pandora puolestaan jo omalla tavallaan sitä että seuraavaksi hän näkisi toisen astelevan kauemmas, antamatta sen enempää vastausta missään muodossa. Tai pahimmillaan jonkun todella ympäripyöreän sanallisen lauseen jota ei edes voisi laskea vastauksen tasolle millään tavalla, jonka jälkeen he lähtisivät uudelleen eri teille aikomatta tavata toisiaan seuraavan kerran kuin joku väkisin suunnitellusti, tai täysin sattuman kautta - kuten tavallista sillä edelleenkin: he eivät olleet missään tekemisissä vähän yli kahteen vuoteen. Mitä muuta muka voisi olettaa? 

Anubiksen katsoessa takaisin naista, sai nainen taas nähdä sen hetken aikaa toisen silmissä olevan se sama katse jonka toinen oli suonut hänelle jo sisäpuolella vaikkakin mitä ikinä se merkitsikään - sitä tuskin nuorempi saisi koskaan täysin tietää - saivat hopeiset silmät kuitenkin väreet kulkemaan alavatsan alueella vieläkin pitkän ajan jälkeen niiden korostuessa pimeydessä ja sateessa entisestään, miehen kysyessä halusi Pandora hänestä niinkin nopeasti eroon. Suupielen kohoten pienestä ylöspäin kuulemalleen, kääntyi katse hieman sivummalle mitään sanovasti ja samalla tarkistaen, etteivät he olisi seuraavaksi itse hyökkäyksen kohteena nyt kun poliisit pääsisivät sisään. Toisen ottaessa äkillisesti kaikkien odotuksien vastaisesti askeleita lähemmäksi sen sijaan että tämä olisi kääntynyt lähtiäkseen, nousi ruskeisiin silmiin selvä oudoksuva katse jo silkasta ihmetyksestä mitä toinen oikein aikoi vaikka keho ei liikahtanutkaan mihinkään vaan pysyi paikallaan nähdäkseen mitä seuraavaksi tapahtuisi. 

Kaulahuivin, jonka viaton tarkoitusperä oli ollut täysin suojata kaulan aluetta Italian viileydeltä vaikka kesäaika olikin lähestymässä kovaa vauhtia - vaihtaen asentoaan kaulalla paljon isompien ja jäntevimpien käsien johdosta jotka selvästi näyttivät tietävän mitä halusivat kankaalta, ja miten se saataisiin silmää miellyttävään asentoon olisi Pandora voinut ihan hyvin tässä kohden ottaa peruutusaskelia tai jopa ääritapauksessa huitaista miehen kädet kauemmaksi kieltävästi, mutta sen sijaan antoi nainen tehdä mitä toinen halusikin. Omalla tavallaan sen vieläkin kertoen Pandoran kyllä luottavan mieheen, jollakin tasolla - vaikka samalla - järki kyllä puhui sitä vastaan. Hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille sen hetken aikaa, vain ympärillä voimistuneen sateen pitäessä ääntä kun pisarat osuivat kovaa ja nopealla temmolla maahan, rakennuksiin ja sateenvarjon suojaavaan pintaan - oli nainen liikauttanut sateenvarjoa puoliautomaattisesti hieman miehen itsensä päälle suojaavasti, vaikka ei sillä olisi mitään väliä enään. Toinen ei pystyisi enään sairastumaan, saatika kuolemaan - joten kastuminen ei tulisi mitenkään vaikuttamaan tuohon millään tavoin. Aina välillä silmien nousten vilkaisemaan alaviistosta miehen kasvoja, jotka eivät olleet ikääntyneet millään tavoin, ja siltikin Anubis näytti jopa täysin märkänä sateessa sitäkin komeammalta - eikä se todellakaan mikään uusi uutinen ollut - mutta se sen hetkinen tilanne kutsui kyllä kaikella tavoin ottamaan sen viimeisenkin välimatkan umpeen ja vain suutelemaan toista intohimoisesti huulille välittämättä mistään muusta tapahtuneesta. Mutta silti jonkin estäen sitä voimakkaasti. 

Korvien erottaen tuon toteamuksen puolestaan hänen omista suunnitelmistaan, joka oli kysynyt aikoisiko tämä lähteä takaisin pohjoiseen pysyäkseen mahdollisimman kaukana tapahtumista - vaikka samalla erottivat korvat selvän haasteen sanojen välissä, välähti ruskeissa silmissä sen hetken aikaa jokin varoittavammin miehelle itselleen joka kuin sanoi suoraan: "Varo puheitasi"

"Oletko saamassa dementian, vai unohditko jo mitä sanoin tuosta nimityksestä? Jos kerran olet tietoinen noinkin hyvin, tiedät varmasti että pääni on yhtä pölkyn päällä kuin omasikin tällä hetkellä." Hän totesi takaisin, väläyttäen mitä viattomimman hymynsä jälleen tuolle vanhemmalle - Pandoran ollen kyllä hyvin tietoinen katollisesta kirkosta ja metsästäjistä jotka olivat jo kuukausia tarkkailleet sekä hänen - että muidenkin heidän perheensä liikkeitä. "Voit seistä vaikka kuinka kauan sateessa, mutta haiset edelleenkin haaremillesi. Joten turha kutsua minua tuolla nimellä."  Tämän vielä kereten toteamaan piikittelevästi ennenkuin toinen sai ilmeisesti kaulahuivin uudelleen asettelun valmiiksi omasta mielestään - ja astuen hymähdyksen saattelemana jälleen kauemmaksi ja kääntyen ympäri, erottivat tarkka kuulo tutun toistuvan napsahdus äänen joka kuului selvästi sytyttimelle, josta pian seurasi se hyvin vahva tupakan haju - joka sai aina lähellä olevat ihmiset nyrpistämään nenäänsä, mainitsi Anubis varmistavansa vielä Eveyn olevan turvassa ja kunnossa kotonaan - sai tuo lause hymyn kohoamaan väkisinkin huulille. Ennen Anubis ei osoittanut lämpöä läheisilleen noin selvästi, saatika lausunut aikomustaan ääneen - ja nyt kun tämä oli demoni, tämä teki kyllä senkin. Kuka olisi koskaan arvannut. Ajatuksien kuitenkaan tulematta lausutuksi ääneen, vaikka nuorempi henkäisikin pienesti ajatuksiensa perään ja silmät vilkaisivat vierellä istuvaa Simonia, jolla ei todellakaan ollut mitään tarkoitusta astua sateenvarjon ulkopuolelle ja kastuttaa itseään sen enempää kuin nyt jo tämä joutui kastelemaan sentään tassunsa, hymyili Pandora hetken aikaa tuolle epänormaalille otukselle heidän kyllä lähtevän. 

Askelten lähtien viemään miehen ohitse juurikin sinne suuntaan minne tämä oli kääntynytkin ympäri polttaakseen syöpäkääreensä, oli kaksikko jo ohittanut toisensa viidellä askeleella kun nainen pysähtyikin vielä viimeisen kerran raskaan huokaisun kera ja kääntyi ympäri, ottaen vielä kerran välimatkan umpeen Anubiksen kanssa ennenkuin tämä olisi kadonnut kokonaan. Sillä kertaa kuitenkaan, naisen pitämättä "turvaväliä" kaksikon välillä, vaan tämä astui kokonaan miehen eteen jälleen niin lähelle toisiaan - että oli tuskin muutamasta sentistä kiinni etteivät kasvot olisivat osuneet toisiaan ja sitäkin todennäköisesti huulet, katsoivat ruskeat silmät koko tuon ajan hopeisia silmiä. Sen enempää puhumatta nousi käsi ylemmäksi kuin olisi ollut aikeissa tehdä sen tutun tavan mitä siihen asti oltiin vältetty viimeiseen asti, mutta sen sijaan - nappasivatkin sormet tuon tupakan juuri silloin kun se oli nostettu takaisin huulien pinnalle. Tupakan asettuen puolestaan naisen omille punaisille huulille, vaikka Pandora ei koskaan, ikinä, milloinkaan polttanut toisten ihmisten kanssa - saatika tuota tupakkaa mitä Anubis poltti. Teon ollen varsin uhkarohkea tietäessään mikä Anubis oikein oli, ja siitä huolimatta nousi leikittelevä hymy huulien pinnalle kulmien kohotessa nopeasti ylös ja alas haastavasti, huulien välistä päästen puhalletuksi savua suoraan toisen kasvoille mutta muotoiltuna ympyrän mallisena. "Älä ole noin pettynyt rakkaani. Teen sinulle palveluksen." Pandoran vielä todeten samaisella hymyllä, vieden kasvonsa hetkellisesti hyvin lähellä miehen omia kiusoitellen, mutta irtaantui kuitenkin pian toisen läheltä ja kääntyen ympäri, antamatta savuketta enään toiselle takaisin - huikaten samalla Simonille heidän palaavan hotellille - sekä luoden vielä viimeisen katseen mieheen olkansa ylitse ennenkuin hän katosi kokonaan näkyvistä. 

Meren rantaviivaa mukailevan tien mutkitellessa aika ajoin jyrkkiä nousuja ylös tai laskuja alaspäin, pisti tuo kyseinen tie autoilijan taidot koetukselle etenkin silloin jos nopeutta olisi huomattavasti enemmän kuin liikennemerkit sen salli lakiin nojaten. Mustan urheiluauton selviytyessä jokaisesta mutkasta ja käännöksestä niin puhtaasti, että ulkopuolinen ei olisi voinut uskoa autoa ajavan ihminen. Tässä tapauksessa tämän ”ihmisen” ollen jo kuolematon ja demoni. Anubis oli jättänyt Rooman keskustan sen jälkeen taaksensa kun oli eronnut Pandoran seurasta kirkon surmatyön jälkeen. Juuri tuo kyseinen nainen oli onnistunut pitämään tyyneyden maskinsa koko ajan läsnä ja vielä kaiken kukkuraksi onnistunut leikittelemään miehen kustannuksella. Henkilön, joka joskus oli palavasti rakastanut tuohon yhteen ja ainoaan naiseen, josta nyt parin vuoden jälkeen oli hohkannut selvästi lävitse selvä viha ja halveksinta miehen tekoja kohtaan, jotka oli toteutettu parin vuoden aikana. Ehkä halveksunta ja viha myös käsittelivät niitä aikaisempiakin tekoja, mutta niistä ei oltu puhuttu niin selkeästi noin lyhyen tapaamisen aikana. Jyrkemmän mutkan tullessa kohdille kun nopeusmittarissa oli reilusti yli sata kaksikymmentä, sai käännöstä selviytyminen pakottamaan auton kevyeen driftaukseen – Anubiksen vieläkin pidellen yhdellä kädellä ratista, otteen pysyen koko ajan asteen tiukempana ja rystysen valkoisina, kuin mies olisi pidellyt jotakin sisäistä tunnettaan, joka oli kiusannut mieltä alusta alkaen. Ihmispuolen rakastaen Pandoraa vieläkin kun taas demoni ei ollut vielä täysin varma mitä tämän olisi oltava mieltä. Seksuaalisessa mielessä ei mitään ongelmaa, sillä siinä ei tarvinnut olla tunteita mukana… mutta entä toisenlaisissa olosuhteissa, joissa ihmispuolen tuntema rakkaus hohkaisi aikajoin lävitse?

Urheiluauton pysähtyessä hetken kestäväksi ajaksi De Fioren suvun talolle vievän tien päähän, jonne ajamisen esti maskuliiniset portit. Anubiksella ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa aikomusta kääntyä kyseiselle tielle – sillä demoni ei ollut koskaan tervetullut De Fioren talolle (oli siellä vartija paikalla tai sitten ei). Onneksi isä kuitenkin pystyi aistimaan tyttärensä läsnäolon ja olotilan silloin, jos jokin olisi pahasti pielessä tai hengen vaarassa. Nyt jo siihen aikaan yöstä mitään vastakaikua kuulumatta takaisin, mikä oli suurimmaksi osaksi merkki kaiken olevan hyvin Eveyllä ja tämä mahdollisesti olisi nukkumassa. Pelkän positiivisen oletuksen saaden hymyn häivähtämään isän kasvoilla helpotuksen merkkinä. Katseen kohdistuessa vielä viimeisen kerran tieportille ja sen ohitse jatkuvaa tietä eteenpäin, joka ennemmin tai myöhemmin johtaisi De Fioren suvun talolle. Muinaisella Egyptin kielellä lausuttujen sanojen toivottaessa hiljaa tyttärelle hyvää yötä ja rauhallista unta.

Auton moottorin ottaessa uudelleen kierrokset takaisin, lähti urheiluauto jatkamaan matkaa jonka tarkoitus oli päätyä omakotitalon pihamaalle, joka sijaitsi asteen syrjemmässä keskipisteestä. Tuo samainen talo oli joskus toiminut Saiteksen kotina kun tämä oli muuttanut pois aavikolta ja palannut takaisin italiaan. Tuolla samaisella pihamaalla Anubis oli joskus kauan sitten kouluttanut Giovannia (jo ennen kuin tämä oli mennyt naimisiin Eveyn kanssa). Silmiin pistävän urheiluauton päätyen ajetuksi autotalliin, missä se ei kiinnittäisi heti huomiota mahdollisten ohikulkijoiden kohdilla. Talon ulko-oven avautuessa ja sulkeutuessa viimein, ei siitä kestänyt kauankaan kun olohuoneen puolella sijaitsevaan takkaan syttyi tuli kuin tyhjästä. Asteen raskaammaksi muuttuneiden askelien viedessä vanhan nojatuolin luokse, istuutui keho alas hitaasti ja pään nojautuessa viimeisimpänä selkänojaa vasten. Silmäluomien avautuessa uudelleen oli kirkaskatse muuttunut samean kaihen peittämäksi. Sateen ropistessa jossakin kauempana yläpuolella peltikattoa vasten.

Aamun alkaen sarastamaan seuraavaan päivään tuntien päästä taivaanrannan takaa, ja kohosi myös lopulta kirkkaana taivaalle, paljastaen kaikille Vatikaanin alueelle käydyt eriskummalliset tapahtumat - jotka tulisivat vaikuttamaan hyvin nopeasti radikaalisti niin uskonnollisella alueella jossa Vatikaanilla oli yllättävän paljon valtaa edelleen vielä nykypäivänäkin. Ja sinä aamuna, avautuivat myös nuo hyvin erikoisen väriset silmät siihen kuinka herkkä kuulo erotti jonkun juoksevan huoneen lävitse selvästi hakien jotakin, ei se siltikään saanut Andreaa vielä nousemaan sohvalta jossa hän oli päätynyt viettämään yönsä sen jälkeen kun hän oli kyydinnyt Chadin takaisin kotiin, jossa Azra oli ottanut kaksikon huolissaan vastaan ja vaatinut ettei nuorimmainen lähtisi enään niin yöllä kaatosateessa ajamaan moottoripyörällä takaisin kohti keskustaa. Andrea oli aluksi yrittänyt epätoivoisesti sanoa ettei halunnut olla vaivaksi eikä hänellä niin pitkä matka ollut niinkin nopealla kulkuneuvolla, mutta ehkä osaksi Azran jääräpäisyyttä - oli tämä kaksikymppinen nuorukainen lopulta antanut periksi. Joten - tuo energisen tömisijän henkilöllisyyttä ei ollut kovin vaikea arvata loppujen lopuksi, ja se sai huulen sivustan nousemaan väkisinkin ylöspäin sillä se oli aina huvittavan arvoista kuinka niin pieni poika lapsi jaksoi olla niinkin superenerginen heti ensimmäisenä aamusta, kovasta metelistä puhumattakaan. Yläkehon nousten varoen istumaan sohvan pehmuksilla käden ottaessa tukea selvänojasta, kääntyi katse vilkaisemaan Lucion menoa tuon tervehtiessä ohimenevän iloisesti huomenet tapojen mukaan samalla kun kulki huoneesta huoneelle etsien todennäköisesti koulupuvun eri osia jota tarha vaati lapsilta - jonkin hyvän tuoksuisen valmistuen keittiöstä päin aamupalan ja kasviksien muodossa, todennäköisesti Azran toimesta joka normaalisti oli Chadiä aiemmin hereillä - ja varmasti edellisen yön ja illan jälkeen haluaisi antaa miehelle sen pidemmän yöunen sen sijaan että tämä olisi ollut lähdössä jälleen jo ennen viittä kohti Vatikaania. 

Pienen venyttelyn jälkeen nousi keho viimein nukkumapaikaltaan päästäkseen keittiöön jonna viimein Luciokin oli löytänyt itsensä puolivalmiina, lapsen puhellen äidilleen niitä näitä tavalliseen tapaansa joka sisälsi mitä ihmeellisimpiä kysymyksiä jotka heittelivät aiheesta toiseen hyvin nopealla tahdilla - äidin vastaten esikoisensa selityksiin mahdollisimman selkeästi ja toisen tiedon janoa tyydyttävästi, samalla yrittäen pitää silmällä pannulla valmistuvaa omelettia ettei ruoka olisi vahingossakaan onnistunut palamaan pohjaan - otti Andrea puolestaan keskustelun hallintaan Lucion kanssa helpottaakseen naisen tehtäviä vaikka Andrea kyllä uskoi toisen osaavan paljon monimutkaisempiakin asioita tehdä samalla kertaa entisenä salamurhaajana, kahvin porinan ja kahden nuorimmaisen puheensorinan sekoittuen keskenään tuohon yhteen tilaan jossa aamu oli vasta alkamassa hyvää vauhtia.

Raskaan huokaisun karaten huulien lomasta väkisinkin kun tuttu naisääni oli lausunut hetki sitten juuri sen lauseen mitä Evey ei olisi välttämättä toivonut kuulevansa juuri sillä hetkellä: sinä päivänä oli kokous, josta hän ei voisi millään livistää - edes sillä syyllä että Sophie oli jälleen kipeänä. Eikä kyseessä ollut edes normaali flunssa, jonka kanssa Sophie olisi pärjännyt itsekin sen hetken aikaa - vaan kyseessä oli vesirokko, joka tulisi pahenemaan alkuvaiheesta ja kestäisi kaiken lisäksi aikansa sekä tarvitsi tietyt lääkkeet apteekista. Äidin kääntäen päätään pienesti olkansa ylitse muistuttaakseen jälleen lastaan olematta raapimatta näppyjä kun korvat olivat jälleen erottaneet kynsien hinkkaavan ihoa, nyrpisti Sophie vain väsyneenä nenäänsä turhautuneena äidilleen takaisin. Puhelimen tullen suljetuksi yhtä turhautuneena ja Eveyn istuutuen takaisin kuopuksensa vierelle tämän sängyn reunalle kokeillakseen lämmön otsalla - joka oli hyvin selvästi korkeampi kuin normaalisti, puhumattakaan jatkuvasta aivastelusta ja ihon kalpeudesta, asiaa tietenkään auttamatta Sophien painajaiset yöllä jotka olivat jälleen tulleet kolmen aikaan yöllä ja pitäneet tyttöä hereillä muutaman tunnin välein, ja Eveytä puolestaan koko loppuyön äidin pitäessä silmällä lastaan. Buddhan maaten lähellä kissanpoikasia jotka olivat päässeet pois laatikostaan ja vironneet uuteen päivään terveenä, koiran seuraillen sängyllä istuvaa kaksikkoa ja vuoroin kuutta poikasta, Eveyn selvästi miettien vaihtoehtoja. Hän ei voisi ottaa Sophieta mukaan, hyvä kun tyttö jaksoi silmiään pitää auki sillä hetkellä - hän ei voisi myöskään viedä tuota Azralle hoitoon muutamaksi tunniksi Lucion vuoksi sekä sen faktan että nuorempi oli kuitenkin raskaana. Andreakin tulisi samantien lasketuksi laskuista myöskin sillä esikoinen ei ollut sairastunut lapsena vesirokkoa. Ja Chad puolestaan olisi todennäköisesti siihen aikaan jo Vatikaanissa siivoamassa verilöylyn jälkiä muiden kanssa. Eikä edelleenkään, Evey ei luottanut tuntemattomiin lastanhoitajiin hoitamaan sairasta lasta - varsinkin eilisen jälkeen, Eveyn muistaen vieläkin Chadin sanat klinikalla jotka olivat kehottaneet vakavasti olemaan varovainen siitä hetkestä eteenpäin. 

Joten, enään oli se yksi vaihtoehto - joka oli myös se vihoviimeinen vaihtoehto nykyisessä tilassa lapsen hoitamisiin, eikä Evey edes tiennyt oliko mies edes enään Italiassa vai oliko tämä kadonnut jälleen kirjaimellisesti kuin maan nielemä takaisin jonnekin päin aavikkoa (Eveyn ollen täysin tietämätön Pandoran läsnäolosta Roomassa) - sulkeutuivat hopeiset silmät hetkeksi vaikeasti. Hän ei todellakaan haluaisi soittaa isälleen välttämättä - mutta pakko mikä pakko. Numeron tullen valituksi pikanäppäinten kautta, asetettiin puhelin korvalle jotta nainen voisi kuulla puhelimen soivan ja toivottavasti, jonkun vastaavan toisesta päästä. Ehkä.

Kellon viisareiden siirtyessä näyttämään tasaa seitsemää tiistaiaamuna – olivat Azra, Andrea ja Lucio olleet jo ainakin tunnin hereillä ennen Chadiä, joka sai herätyksen tuona aamuna muulla tavoin kun herätyskellon kautta. Yöpöydän päällä pidettävän kännykän alkaessa värisemään itsepintaisesti äänettömässä tilassa, johon se oli asetettu tietoisesti ennen nukkumaan menoa – sillä Chadillä ei ollut sinä aamuna aikomustakaan palata Vatikaaniin aikaisin. Eilen iltaisen tapahtumien myötä mitään messuja ei pidettäisi tai mitään muutakaan sellaista, joka antaisi ulkopuolisille henkilöille syyn astua Pietarin kirkkoon, jossa surmatyön tutkimukset olivat vielä hyvin paljon kesken. Noista faktoista huolimatta kännykkä jatkoi itsepintaista värisemistään kunnes siihen viimein vastattiin väsymyksen karheuttamalla äänellä, joka oli puhtaasti vain viiden tunnin mittaisen unen syytä. Linjan toisesta päästä aluksi kuulumatta mitään muuta kuin liikenteen huminaa taustalla, mikä sai kulmat kurtistumaan jo asteen ja oli lähellä etteikö vastauslausetta olisi jatkettu kunnes linjalta kuului viimein Maryamin ääni, joka kuulosti selvästi väsyneelle ja myöskin piestylle. Oliko tuo nuori nainen joutunut pahoinpitelyn kohteeksi?!
”Maryam oletko kunnossa? Kuulostat aika pahalle...”
Vanhemman toteamuksen nuoremman kunnosta saaden hiljaisen naurahduksen kohoamaan kurkusta vaikka se jouduttiin lopettamaan mahdollisimman nopeasti kun kylkien alueelle kohdistuva tärinä sattui.
”Kaikki on hyvin, isä Chad. Tarkoitukseni ei ole häiritä sinua kauan näin aikaisin aamulla, mutta haluaisin silti nopeasti kysyä voisimmeko nähdä tänään? Ei Vatikaanissa… vaan jossain muualla.”
Maryamin rohkaistuen viimein lausumaan ääneen sen syyn miksi alunalkaenkin oli lähtenyt soittamaan Chadille, vaikka toinen ei ollut edes naisen mentori tai mikään mukaan tärkeä yhteyshenkilö. Lauseesta tehden erikoisen kuuloisen myöskin se yksityiskohta, jolla nuorempi oli ilmaissut selvästi ettei haluaisi tapaamisen tapahtuvan Vatikaanissa, joka yleensä oli se ns. ”turvapaikka”. Tuossa kohtaa Chad oli jo noussut ylös vuoteesta ja siirtynyt hetkeksi makuuhuoneen ikkunan luokse, jotta verhot saataisiin siirrettyä syrjään kirkastuvan aamun edestä. Hyvin tumman väristen silmien kohdatessa ikkunan takaa avautuvan näkymän taas uudelleen. Nuo Roomaan kaupunkiin kuuluvat rakennukset ja niiden lomissa kasvavat puut, köynnökset ja pensaat. Hiljaisen kurkun rykäisyn kuuluessa linjalta, kertoi se selvästi Maryamin alkavan epäröimään uudelleen ehdotustaan. Chadin henkäisten asteen raskaammin samalla kun kohotti vapaan kätensä hieraisemaan silmiään ennen kuin toi ajatuksensa julki toisellekin;
”Lähde tulemaan tänne, Maryam. Tavataan pian.”
Sen enempää alkamatta kuuntelemaan mahdollisia vasta väitteitä, joita nuorempi hyvin todennäköisesti yrittäisi alkaa selittämään kun tapaamispaikka oli Chadin kotona, suljettiin linja heti lauseen perään. Tummien silmien noustessa uudelleen alaviistosta ikkunan suuntaan. Pietarin kirkon kupolin näkyessä kauempana kaupungin kattojen yläpuolella. Lintuparven lentäessä sinistä taivasta vasten.


Tuon saman lintuparven näyttäytyessä pian Anubiksellekin, joka oli sinä aamuna saanut puhelun tyttäreltään. Asia oli koskenut pelkästään Sophieta, joka tarvitsisi hoitajaa ainakin aamupäivän ajaksi kun Evey itse joutuisi olemaan välttämättömissä kokouksissa. Isoisä oli (ihme kyllä) suostunut tuohon äkilliseen ehdotukseen, mutta vain sillä ehdolla että he tapaisivat sovitussa paikassa, jossa Sophie vaihtaisi autoa. De Fioren perheen turvallisuuden vuoksi näiden toiminta demonin kanssa olisi parempi pitää mahdollisimman salassa ja matalalla profiililla. Joten tuosta aamuisesta puhelusta johtuen tämä vanhin nyt seisoskeli tien pysähdyspaikalla urheiluautonsa vieressä ja odotti kärsivällisesti Eveytä ja Sophieta saapuvaksi. Pilvettömällä taivaalla lintuparven lentäessä ylitse, sai se hopeiset silmät kohoamaan hetkeksi ylöspäin mikä sai nuo eläimet rääkäisemään pelosta ja menettämään hetkeksi muodostelmansa.

Tämän vanhimman miehen vaatetuksen olematta tuona kertaa kylmän virallinen, josta olisi voinut luulla henkilön menevän minä hetkenä tärkeään tapaamiseen. Loppuun asti poltettu tupakka oli heitetty maahan vartti sitten ja uutta ei oltu otettu tilalle – sillä isoisä kyllä edelleen muisti lapsenlapsensa mielipiteen savukkeen aiheuttamasta hajusta ja nyt kun lapsi oli paljon heikommassa kunnossa, ei toisen hajuaistia haluttu turhaan pistää koville. Aikaa ehtiessä kulumaan vielä viisiminuuttia eteenpäin kunnes mutkan takaa alkoi lähestymään ajoneuvo, jonka päämäärä oli myöskin tuo samainen pysähdyspaikka. Vasta kun auton eturenkaat olivat ylittäneet tien ja hiekka alueen rajan, lakkasi keho nojaamasta auton konepeltiin. Siihen hetkeen asti ristittynä pidettyjen käsivarsien laskeutuessa rennomman oloisesti vartalon sivuille – etteivät kehon eleet antaisi liian kireää kuvaa. Hopeisten silmien, jotka olivat taas aamun sarastuksen jälkeen muuttuneet normaalin kirkkaiksi, jääden seuraamaan tilannetta.

Tunti oli kulunut eteenpäin siitä kun muut olivat heränneet tuossa talossa, oli keittiön puolella aloitettu viimein aamupalan syöminen - Lucion kiirehtien selvästikin jälleen tapansa mukaan, vaikka sinä aamuna pojalla ei olisi kiire tarhaan - joka kuului myöskin Vatikaanin uskonnollisemmalle alueelle, joten samalla tavoin kuin kirkon menot tuona päivänä joilla ei todellakaan tulisi olemana kiirettä katollisen kirkon varmasti haluten oman "suruaikansa" niinkin raa'asta yöstä ja selvittää tapahtumien kulut hyvin perusteellisesti. Sekä hyökätä takaisin samalla mitalla kunhan sen aika tulisi. Andrean puolestaan syöden hitaammin, seuraten välillä huvittuneesti lapsen tolkutonta kiirehtimistä kuin päivässä ei olisi enempää tunteja toimia muulloin, ja ne loppuisivat pian kesken. Kaksikon jatkaessa syömisen välissä niitä kesken jääneitä keskusteluita, vanhemman yrittäen todeta pojalle ettei toisen sentään hotkia tarvinnut kun kello oli vasta seitsemän aamulla - sai Andrea puolestaan takaisin niljakkaan kielen näytön vastaukseksi joka kertoi parhaiten Lucion mielipiteen kuulemastaan. Azran hymähtäen näkemälleen astellessaan ohitse, äidin pörröttäen leikkisästi lapsensa muutenkin pörröisiä ja karheita hiuksia entisestään sekaisin vaikka ei moinen tekisi enään tässä kohdin juuri mitään vaikutusta - pysähtyi nainen lavuaarin eteen ja nousten hieman varpaillaan kurkotellakseen avatusta yläkaapista kahvimukia keskimmäisestä hyllyltä - tunsi nainen sen hetken aikaa Andrean vilkaisevan tarkkailevasti hänen tekemisiään, tiesi nainen jo kahden vuoden tuntemisen jälkeen nuoremman olevan viittä vaille valmis juoksemaan avuksi niinkin yksinkertaisessa asiassa kuin mukin ottaminen - varsinkin nyt kun nainen joutui kurottamaan pidemmälle kuin alunperin tarvitsisi ja vieläpä tuossa tilassa. Mutta myös Andrea tiesi, ettei Azra halunnut apua niin yksinkertaisissa asioissa missään muodossa, edes raskaana ollessaan vaan halusi tehdä asiat tavallisesti. 

Sormien saaden viimein otteen mukin kahvasta ja vedettyä alas pois hyllyltä - tuli tuohon kaadetuksi aamuinen musta kahvi, jonka Chad oli yleensä nauttinut jo tuohon aikaan aamusta - ja ellei jopa toisenkin samanlaisen jo seuraavan tunnin aikana. Hiljaisten askelten lähtien viemään pois keittiöstä, naisen jättäen Lucion sillä kertaa Andrean seuraan hetkeksi - joka mielellään pitikin tuolle hyvin energiselle lapselle seuraa silloin tällöin sen sijaan että olisi ollut ärsyyntynyt moisesta tai hakeutunut pois tuon luota niin nopeasti kuin pystyi. Azran pysähtyen vasta tuon makuuhuoneen ovelle, jonka ovi oli suljettu siksi aikaa että Chad saisi nukuttua edes vähän pidempään kuin normaalisti ilman häiriötekijöitä, vaikka nainen aistikin hyvin selvästi miehensä nousseen kuitenkin ylös sängystä aikaisemmin kuin oltaisiin toivottu. Oven avautuen, nojautui keho hieman oven kaarmia vasten sen sijaan että hän olisi samantien mennyt miehensä luokse - naisen saaden edes sen yhden kerran nähdä toisen pitkästä aikaa aamuauringon säteilyssä, eikä aamun hämäryydessä kun toinen yritti lähteä mahdollisimman äänettömästi töihin ja palasi aina vasta illan suussa takaisin parhaimmillaan. "Et sitten malttanut nukkua pidempään." Puolivuotta vanhemman todeten hymyillen toiselle, kohottaen pienesti kulmaansa kysyvästi miehelle vielä ovenkaarmilta pidellen otteessaan tuota samaista posliinimukia jonka pinta oli jo kulunut käytössä useiden vuosien aikana. Kehon nousten hitaasti takaisin seisomaan suoraksi, otti nainen hitaasti välimatkan kaksikon välillä umpeen ja käden ojentaen tuota mukia lähemmäksi miestä itseään, samalla suukon tullen painetuksi rakastavasti toisen poskelle huomenen toivotuksen muodossa. Naisen laskeutuen sitten hetkeksi pehmeälle sängyn pinnalle, joka näytti vielä juuri siltä kuin sen päällä olisi vielä hetki sitten joku nukkunut syvää unta ja myllännyt kaikki tyynyt ja peitot sekaisin sängylle, - ylä kehon laskeutuen käsien varaan puoliksi makuuasentoon helpottuneen henkäisyn saattelemana päästessään hetkeksi makaamaan jollakin pehmeälle pinnalle. Ilmeen värähtäessä pienesti kun vatsan alueella tuntui potku, vaikka huulten välistä ei kuulunutkaan valituksen sanaa kyseisestä, vaan sen sijaan nainen ei voinut olla hymähtämättä pienesti tuntemukselleen. Keltaisten silmien - jotka sen hetken aikaa korostuivat ulkoa tulevasta valaistuksessa entisestään, alkaen hitaasti nousemana uudelleen kohti Chadiä mietteliäänä vaikka ensiksi sanoja ei lausuttukaan ääneen sillä Andrea ja Chad eivät olleet kertoneet kuin sen tarpeellisen viime öisistä tapahtumista, jotka olivat nyt selvillä kaikkien huulille mutta silti Azralla oli ollut kokoajan tunne joka sanoi siinä kaikessa olevan jotain muutakin "Hän on palannut. Vai olenko väärässä?" Naisen viimein lausuen hyvin yksinkertaisesti menemättä enempää syventäviin yksityiskohtiin jotka olisivat luoneet jonkinlaisen selkeän pohjan kaikelle - kääntyivät silmät silloin ikkunaan ja sen maisemaan joka puhutteli sen katsojia joka kerta sanattomasti, pitäen sisällään historiansa ja salaisuutensa. 

Evey oli kuin saanutkin isänsä (jollakin ihmeellä) kiinni, ja vieläpä se että tämä oli vielä lähimaisemissa sekä vieläpä suostunut jostakin syystä pyyntöön joka oli pyytänyt yksinkertaista apua muutamaksi tunniksi - ei sen enempää - vaikka siihen olikin sisältynyt ehto. Ja se oli tuoda Sophie muualle mistä mies voisi tuon poimia matkaansa, sen sijaan että tämä olisi hakenut tytön tämän omasta kodista, oli Evey suostunut viimein vaikka se tulisikin sekoittamaan hieman pakkaa aikataulullisesti. Ajo matkalla Evey ei ollut pakottanut Sophieta puhumaan mitään kuopuksen ollessan selvästi väsynyt ja nukahtamassa kokoajan uudelleen vaikka aluksi tyttö olisi halunnut itsepintaisesti jäädä kotiin kissojen ja Buddhan kanssa, mutta antanut viimein väkisin olla voimien riittämättä enään itsestään asian kanssa tappeluun. Matkan tullen kuljetuksi siis rauhallisesti ja hiljaisuudessa, johon sekoittui vain Sophien aivastelut, pieni yskä, raapimisyritykset ja välillä unessa tapahtuva tuhina tietyn väliajoin ennenkuin tyttö heräsi automaattisesti johonkin ylimääräiseen säpsähtäen. Kaippa tyttö halusi olla hereillä tai tämän omat nytkähdykset kun kuopus yritti olla raapimatta itseään tietoisesti. Tiedä sitten mikä. 

Matkan taittuessa hiljaisen keskustan halki tuonne hieman syrjäisemmälle paikalle, jossa hopeiset silmät erottivat jo urheiluauton ja sen edessä seisovan miehen, joka oli saapunut paikalle ilmeisesti jo hyvissä ajoin paikalle - vaikka tilanne muistutti kuin Evey olisi tuomassa hyvin arvokasta tavaraa isälleen, josta ei toivottu kenenkään tietävän - mutta nykyisin tilanteen jälkeen ... se oli se mihin he joutuivat tyytymään sillä kirkko todennäköisesti pääsisi enemmin tai myöhemmin heidän peräänsä pahimmalla hetkellä. Auton pysähtyen parkkiin urheiluauton vierelle, kääntyivät silmät katsomaan Sophieta uudelleen joka oli jälleen herännyt ja pysyi nipin napin hereillä juuri ja juuri - hymyili äiti pienesti lapselleen tuon irrottaessa turvavyötä ympäriltään. "Haluatko puhua viime öisestä?" Vanhemman kysyen jälleen, jo toiseen kertaan sinä aamuna kuopukseltaan huolissaan - saaden vain vastaukseksi tiukan pudistelun päällä - kuten tavallista. Edelleenkään, Sophie ei puhunut muulle kuin Andrealle - vaikka painajaiset olivat pahentuneet kahden vuoden aikana, jopa sinä aikana siihen lisäksi oli tullut unissa kävely pian Giovannin kuoleman jälkeen siihen lisäksi. Ja niin vastaus oli jälleen kieltävä, johon Eveyn pitäisi silläkin kertaa tyytyä kunnes tyttö itse päättäisi toisin. Ovien avautuen kaksikon toimesta, Sophien hypähtäen varovasti alas paikaltaan ja sulkien auton oven takanaan ennen kuin Evey kerkesi edes kiertämään lapsensa puolelle ottaakseen tuota kädestä vaikka sinä aamuna Sophie oli ilmeisesti päättänyt pystyvänsä olostaan huolimatta tekemään kaiken itse ilman kädestä pitelyäkin, ja lähtenyt isoisäänsä kohden hitaammin kuin normaalisti. Eveyn luoden hymyn isälleen pahoittelevasti päästessään tarpeeksi lähelle, ja ollessaan tarpeeksi lähellä kietoutuivat kädet hetkellisesti toisen ympärille vaikka tytär tiesikin ettei hänen isänsä ollut avoin tunteiden näyttäjä missään muodossa "Kiitos kun suostuit tähän lyhyellä varoituksella." Naisen lausuen toiselle irtaantuessaan asteen kauemmaksi nähdäkseen miehen kunnolla kasvotusten, samalla Sophie  nojautuen selällä autoa vasten väsyneenä, siristi Evey hetkeksi silmiään kuin identtiset hopeiset silmät olisivat hetken aikaa nähneet kaiken vanhemman kivikasvojen alla vaikka asiasta ei kommentoitukaan. "Eli lyhyesti. Sophiella on vesirokko joten älä anna hänen raapia itseään, samoin kuumetta ja yskää. Yö meni myös valvoessa joten hän nukahtaa pian pystyyn kuten näet - ja hän saattaa kävellä unissaan. Jos tulee hengitysvaikeuksia, inhalaattori löytyy repun sivutaskusta... olikohan siinä kaikki tärkeimmät?" Eveyn lausuen viimeismmän mietteliäänä luokiteltuaan kaikki tärkeimmät asiat lapsensa sen hetkisestä tilanteesta, jottei Anubiksella olisi kaikki täysin yllätyksenä jos jotain tapahtuisi. Eveyn kyllä tietäen että Anubis tuli lasten kanssa toimeen, varsinkin Sophien kanssa - mutta se oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun mies vahtisi yksin Sophieta yli kahteen vuoteen nykytilanteessa, joten äitinä - nainen oli tottakai huolissaan jättää lapsensa sairaana kenen tahansa muun käsiin "Pidän puhelimen kokoaika auki jos tulee jotain joten soita, yritän hakea hänet yhden maissa." Eveyn vielä laskeutuen lapsensa tasolle nähdäkseen tuon silmät, lausuttiin tuolle hiljaa että tytön pitäisi olla kiltisti isoisälleen, rakastavan suukon painautuen muutamaan kertaan poskelle ja otsalle.

Silmät, joiden iiristen väritys oli mustaan taittava kirkkaassa aamuauringon valossa, katsoivat edelleen ikkunasta ulos ja olivat kohdistuneet pelkästään tuohon kauempana kohoavaan rakennukseen, joka Pietarin kirkkona tunnettiin. Chadin liikahtamatta edes silloinkaan paikoiltaan kun aistit kertoivat makuuhuoneen oven avautumisesta ja Azran saapumisesta paikalle vaikkakin tuo puolivuotta vanhempi nainen jäikin hetkeksi seisoskelemaan oven suulle kuin että olisi astunut heti aviomiehensä luokse. Kuuloaistin napatessa jonkinmoisen lauseen, sai se pienen hymähdyksen kohoamaan kurkusta ja katseen kääntymään sen verran, että Azra näki miehen kohottavan kulmiaan selvästi kysyvänä. Kaiken tuon yhdessä kertoen heti – ettei Chad ollut valitettavasti kuullut Azran toteamusta ja nyt tämä antoi mahdollisuuden toistaa lauseen jos siihen nähtäisiin tarvetta. Chadillä kun oli edelleen paha tapa sulkea korvansa miettimisensä lomassa.

Kahvikupin vaihtaessa omistajaa kaksikon välillä hyvän aamun toivotuksen kera suukon muodossa – olisi siitä voinut kai odottaa miehen kohottavan kupin seuraavaksi huulilleen ja juovan sen aamun ensimmäisen kahviannoksensa, mutta kun Azra oli jo päässyt istumaan sängylle, ei Chad ollut kohottanut pitelemäänsä kuppia vieläkään vaan tummien silmien katse oli palautunut takaisin katsomaan ikkunasta ulos ja kaikki kehon eleissä uhkasi kertoa miehen vajoavan minä hetkenä hyvänsä takaisin syviin mietteisiinsä. Tuon sen hetkisen korvien välissä käyvän myllerryksen ollen jo niin syvää, että se sai (ihme kyllä) käden laskemaan kahvikupin ikkunalaudalle parempaan turvaan – sillä sen verran Chad tunsi itsensä, että seuraavaksi tämä voisi vahingossa irrottaa epähuomiossa otteensa kupin korvasta. Asteen raskaamman huokaisun kohottautuessa silloin keuhkoista ja tuon samaisen vapautuneen käden pyyhkäisten silmien seutua – tuona hetkenä Azran nähden Chadin ensimmäistä kertaa todella väsyneenä kuin tällä olisi ollut monen tuhannen vuoden murheet kannettavana hartioillaan.

”Hän ja jotain muutakin, mitä ei pysty sanakirjojen sanoin kuvailemaan.”
Chadin kääntyessä viimein ympäri ikkunan edessä ja siirtäen itsensä myös istumaan sängylle Azran vierelle, kehon nojautuessa etukenoon ja kyynärpäät kiilautuivat reisiä vasten. Sen yhden sekunnin aikana kulmien kurtistuessa ja oikean puoleisen käden kohottautuen hieraisemaan vaiston varaisesti rintakehän aluetta tarkalleen ylävatsan kohdilta, joka alkoi aina antamaan närästämisen oireita kun miehen sydän ei ollut tykännyt jostakin tehdystä (yleensä se oli kova stressi). Chadin kuitenkin onnistuen peittelemään tuon vaivan aina taitavasti ja nytkin tämä teki niin. Rauhoittavan ja mahdollisimman leppoisan hymyn kohottautuen noille jyrkille aamuväsyneille kasvoille samalla kehon suoristautuessa istumaan ja Azran puoleinen käsivarsi hakeutui naisen hartioiden ympärille rakastavasti.
”Miten pikkuisemme taas jaksaa tänä aamuna?”
Tahallaan asteen tummemmaksi muunnetun äänen kuiskaten hellästi Azran korvan vierellä. Vapaan käden laskeutuen hellästi naisen vatsalle ja alkaen silittämään paidan kangasta peukalon sivustalla mahdollisimman kiireettömän oloisesti. Chadin kyllä tiedostaen tekevänsä väärin kun salasi murheensa vaimoltaan, mutta tässä kohdin niiden äänen lausuminen ei olisi muuttanut tilannetta miksikään. Anubis tulisi olemaan edelleen se mikä tämä oli ja siitä syystä tämän lähiperhe joutuisi maksamaan kovan hinnan Vatikaanille. Maryamin saama käsky demonin tappamiseen oli edelleen voimassa, mutta muuttuisiko naisen ajatusmaailma yhtään jos tämä saisi tietää kohteensa olevan Andrean isoisä? Joutuisivatko hekin lopulta maksamaan osallisuudestaan demonin kanssa – eli saisiko Vatikaani tietää missään vaiheessa Anubiksen olleen Chadin ja Azran kasvatti-isä ja mentori. Olisiko heistä kukaan enää elossa kun tämä kaikki tulisi jossakin vaiheessa päätökseen, mikä voisi tapahtua viikkojen sisällä tai vasta hyvin monien vuosien päästä.


Mustan urheiluauton ajaessa sinä aamuna uudelleen piha-alueen autotalliin, ei sillä kertaa rakennuksen sisältä poistunut yksi henkilö vaan tällä kertaa kaksi. Vanhimman miehen kantaessa käsivarsillaan pienenpää henkilöä, joka oli selvästi jo lähes kokonaan unessa ja siitä syystä täysin rento. Jostakin alueen reunamilta kantautuvan puiden kahinan tuulessa kuuluessa taustalla, jossa päällimmäisenä oli vanhimman tumman rauhallinen hyräileminen, jonka sävel olisi Eveylle hyvinkin tuttu – sillä tuota kyseistä säveltä tytär oli kuullut isänsä hyräilevän monesti (joko silloin kun tämä oli nukuttanut tai rauhoitellut lastansa ja myöskin silloin kun mies oli keskittynyt johonkin tekemäänsä). Tuota samaa sävelmää oli joskus Anubiksen oma äiti hyräillyt lapselleen ja siitä syystä (ehkä) se olikin jäänyt mieleen vaikka useita vuosisatoja oli kulunut.
”Lasken sinut tähän sohvalle, Sophie – jotta voin pitää sinua paremmin silmällä kun nukut”.
Tumman äänen kuiskatessa jossakin vaiheessa korvan vierellä, minkä aikana käsivarret alkoivat laskemaan tuota nuorta tyttöä alas, jonka kehon otti vastaan sohvan pehmeä pinta. Anubis oli tehnyt Sophielle sairasvuoteen kyseiseen paikkaan jo aikaisemmin ennen kuin tämä oli lähtenyt hakemaan toista äidiltään. Untuvatyynyn ja peiton tehdessä paikasta erittäin mieluisan lepäämiseen. Isoisän jäädessä vielä hetkeksi kyykkyyn sohvan vierelle, kuin että olisi noussut samantien seisomaan kun olisi saanut laskettua lapsen pois käsivarsiltaan. Käden, jonka yhtä sormea verilinjan sormus koristi, kohottautuen jossakin vaiheessa varoen tytön otsalle ja silittäen hiuksia pois kasvojen suunnalta. Tuon pienen hetken aikana Anubiksen tuntien sen saman lämmön tunteen, jonka tämä oli tuntenut myös silloin kun isä oli laskeutunut tyttärensä vuoteen vierelle ja kohdannut esikoistyttärensä ensimmäistä kertaa viisivuotta lapsen syntymän jälkeen.
”Nuku, pikku kukkani. Minä vahdin kyllä untasi.”
Hiljaisen, hyvin hiljaisen kuiskauksen saatellen Sophien syvempään uneen. Hopeisten silmien katseessa häivähtäen sen hetken aikaa aito lämpö ja rakkaus, ennen kuin ne tummentuivat takaisin uhkaaviksi ja kylmiksi. Samoihin aikoihin pilvien alkaessa kerääntymään taivaalle juuri sen verran, että aurinko joutui kätkemään valonsa. Joku ulkopuolinen olisi voinut hyvinkin ihmetellä kyseistä sääilmiötä, sillä nuo pilvet näyttivät kerääntyneet vartavasti tuon tietyn omakotitalon alueen yläpuolelle.

Azran saaden sanoillaan edes jotain aikaiseksi miehessään, jonka koko kehonkielestä pystyi näkemään jälleen hyvin selvästi kuinka syvälle toinen oli oikeasti vajonnut ajatuksissaan - ja kokemuksesta Azra kyllä tiesi kuinka vaikeaa toisen saaminen niistä irti oikeasti oli. Ja kuten silläkin kertaa ja monen monta kertaa aiemminkin, sai nainen osakseen kysyvän kulmien kohotuksen joka puhui enemmän kuin sanat ja kuvat yhteensä: Chad ei ollut kuullut vaimonsa sanoja mietteiltään, loi tämä puolivuotta vanhempi nainen vain toiselle lempeän hymyn ja käden nousten heilahtamaan kasvojen edessä pienesti merkiksi ettei hänellä ollut mitään maailmaa mullistavaa ollut kerrottuna mikä olisi tarvinnut toistoa. Vain ohimeneviä sanoja jotka toinen tulisi todennäköisesti jättämään sivummalle pian alkaessaan jälleen murehtimaan maailman menoa. 

Kahvimukin vaihtaessa sulavasti omistajaa aamuntoivotuksen avulla, joka tapahtui suukkona sänkiselle poskelle - oli Azra istahtanut jälleen jo tuolloin sängylle Chadin pysyttäytyessä hiljaisuudessa ja kääntyen jälleen ikkunaa kohti sen sijaan että olisi normaaliin tapaansa jo nauttinut ensimmäisestä kofeiinista niinkuin tällä oli tapana kahvin suurkuluttajana aina tehdä - olivat keltaiset silmät kääntyneet jälleen katsomaan mietteliäänä toista kohden. Chadin ehkä aina yrittäen esittää parhaansa mukaan ja onnistuneesti että kaikki oli hyvin, mutta aina välillä (vaikkakin harvoin) Azra sai nähdä sitä todellista stressiä ja väsymystä miehessä itsessään joka oli hyvin selitettävissä hyvin vaarallisella tilanteella johon kuului aivan liian moni ihminen jotka tulisivat saamaan osansa enemmin tai myöhemmin. Ja naisen kyllä tietäen miehensä luonteen, joka oli hyvin huolehtiva läheisistään (tämän piirteen ollen jäänyt kiinni toiseen jo nuoressa aikuisiässä) ja mielellään toinen haluaisi pitää kaikki turvassa ja pois murheilta - ja vastaisuudessaan ne söivät henkistä, psyykkistä kuin fyysistäkin jaksamista. Ja Chad tiesi sen yhtä hyvin itsekin, eikä tämä siltikään koskaan halunnut avautua ellei ollut pakko. Miehen tekemien pienten eleiden kuten jo kahvimukin laskeminen ikkunalaudalle kertoi jo hyvin selvästi siitä kuinka paha tilanne todellisuudessa oli vaikka sanoja ei lausutukaan ääneen eikä nainen kysynytkään moisesta. Hänen ei yksinkertaisesti tarvinnut. Patjan painon liikahtaessa uuden painon alla nuoremman istuutuessa itsekin sängyn reunalle ja nojautuessa eteenpäin reisiä vasten, muutti Azra itsekin automaattisesti asentoaan takaisin kunnolla istumaan puoliksi makaamisen sijasta, hakeutui vasemman puoleinen käsi joka oli lähempänä miehen ympärillä rakastavasti, pään asettautuen nojaamaan varovasti toisen hartiaa vasten odottavasti. Ehkä onneksi nainen sai sillä kertaa jonkinlaisen vastauksen epäilykseensä Anubiksen läsnäolosta Chadiltä itseltään, joten Azra ei jatkanut kysymyksillään vaikka tämä selvästikin olisi halunnut - sillä toisen vastaus oli kyllä kertonut jo heti ettei toinen tulisi kertomaan sen enempää silläkään kertaa. Mutta edes hän voisi olla siinä toisen luona hetken aikaa. 

Toisen päättäen olla se joka muuttaisi taktikoidusti tahallaan puheenaihetta kaksikon kuopukseen joka kasvoi hyvää vauhtia, äänen muuttuen myös matalemmaksi mikä vain sai Azran naurahtamaan kuulemalleen ja kulmien kohoten pienesti miehelle itselleen tuon kietoessa kätensä niskan takaa hartialle ja toisen jääden selvästi pyöristyneelle vatsalle, jossa potkut kävivät yllättävän voimakkaasti epäsäännöllisen säännöllisesti tiheällä tahdilla. ”Luulisi sinun jo tietävän etten ole noin helppo.” Naisen todeten hymyillen, nostaen puolestaan oikeaa kättänsä tökätäkseen miehen nenän päätä leikkisästi ”Hyvin raskaana. Pahoinvointi, oudot ruokahalut ja yökötykset, raskaushormoonit joita ei ainakaan auta se kuinka yllättävän hyvältä näytät papin vaatteissa -  sekä se tämä pikkuinen on selvä potkija … Jos haluat, voit toki kantaa tämän loppuajan itse.” Azran todeten leikkisällä äänellä ettei toinen olisi ottanut sanoja tosissaan kuitenkaan, mutta lisäten kuitenkin hetken päästä että pienokainen oli kunnossa vaikka ylivilkkautta tuntuikin olevan joka käänteessä. Hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille, jäi Azra selvästi miettimään mitä tulisi sanoneeksi seuraavaksi nyt kun kerran Chad oli itse ottanut sisällä kasvavan lapsen esille ”Tiedän että espanjalaisiin tapoihin kuuluu nimetä lapset aina isovanhemman mukaan, ja että toisen lapsen tulee saada äidin vanhemman nimen… mutta jos tämä on poika - käykö ettemme nimeä häntä isäni mukaan.” naisen viimein lausuen ääneen raskaan huokaisun kera, mikä kertoi ettei hän ollut kovin innoissaan ideasta jossa heidän tuleva lapsensa saisi Nizamin nimen kannettavakseen. Ei todellakaan. Keltaisten silmien värityksien korostuen jälleen entisestään aamuauringon valossa joka osui niihin ikkunasta kaupungin halki pitkään jatkuneen sateen jälkeen, Azran katsoen Chadiä hieman vakavammin tuon omia hyvin tummia silmiä. Chad kyllä varmasti tiesi kaksikon lapsuudenajoilta eläessään aavikolla minkälainen Aavikkokaupungin kuningas oli ollut, ja minkälaisia tekoja sen miehen sanottiin tehneen, vaikka pitkään Azra oli jättänyt kertomatta saaneensa itsekin osansa sen miehen hulluudesta ja melkein menettäneensä useamman kerran henkensä niin lapsena kuin teini-iässäkin - vaikka kaikki se oltiin kerrottu vasta useamman vuoden yhdessä olon jälkeen. Käden, joka oli alunperin tökkäissyt toisen enää leikkisästi - laskeutuen silittämään leuan sivustalle jossa peukalo pääsi silittämään tutulla tavalla miehen poskea pienen illuusiomaisen hymyn kanssa, joka kertoi siitä rakkaudesta joka oli kuulunut kaikki ne vuodet tuolle miehelle vaikka pariskunta olikin kokenut ylä-että alamäkiä. Hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille hetkellisesti ennenkuin puolivuotta vanhempi avasi uudelleen suunsa ”Tiedän että haluat suojella kaikkia siltä mikä on tulossa, mutta kai tiedät ettet voi pelastaa jokaikistä ihmistä joka tulee sekaantuneeksi tähän sotkuun?” Azran todeten miehelle, tietäessään kuinka stressaantunut ja väsynyt toinen oli kaikesta. Ja se näkyi, eikä se ollut hyväksi toisen terveydelle. Joten hän oli aina hyvin huolissaan miehestä. 

Samassa ovikellon soiden koko talon halki, oli pää vain kerennyt vilkaisemaan oven suunnalle valmiina nousemaan ylös avaamaan pääovea, kun käytävältä kuului puolestaan asteen kovempi huikkaus Andrealta joka totesi hänen avaavan oven kun kerran lähellä sattui olemaan - naurahti Azra huvittuneesti kuinka sopiva nuorimmaisen miehen lempinimi olikaan siihen pikkuiseen nisäkkääseen joka liikkui nopeasti joka paikkaan. ”Vieraasi taisi saapua.” Pään tehden pienen nyökkäyksen makuuhuoneen ovelle kuin sanoakseen sanattomasti että ehkä Chadin kannattaisi mennä ottamaan vieraan vastaan Andrean kanssa ja selvittää tilanne.

Azran kohottaessa kätensä Chadin selän takaa tuodakseen sen lähemmäksi miehen kasvoja – ei liike saanut toista kavahtamaan kauemmaksi vaikka kuudesaisti oli antanut varoituksensa jo aikoja sitten. Yleensä tuota aistia toteltiin kyseenalaistamatta silloin kun oli kyse jostakin vakavammasta, mutta nyt kun paikkana oli edelleen pariskunnan makuuhuone aamuvarhaisella ja vaimon leikkimielinen osoitus näyttää aviomiehellensä ns. ”kaapinpaikka” – ei perääntymiseen tai edes taaksepäin kavahtamiseen nähty mitään painostavaa syytä. Pienen näppäisyn pian tuntuessa heti perään nenänpäätä vasten, mikä sai kasvojen ilmeen muuttumaan hetken aikaa huvittuneeksi kunnes perään suotiin lepyttelevä suukko naisen otsaa vasten ja sanat, jotka yrittivät vakuutella parhaansa mukaan sitä - ettei mies missään vaiheessa alkaisi pitämään naista liian helppona tapauksena tai että toiselle voisi alkaa mistä tahansa asiasta valehtelemaan.

Pariskunnan alkutilanteesta huolimatta ei Chad voinut olla lisäämättä ääneen vielä leikkimielisesti sitä tosiseikkaa, että jos Azra ei niin paljon rakastaisi aviomiestään – ei tämä tuskin edes olisi sillä hetkellä raskaana. Joten mitä toinen ei tekisi rakastamansa aviomiehen eteen. Nämä kaksi eivät ehkä enää härnänneen toisiaan niin pahasti/jatkuvasti kuin joskus nuorempana, mutta edelleen näiden puheissa oli joskus kuultavasti sitä pientä kipinää, joka säkenöi aika-ajoin puolin jos toisin. Tilanne olisi voinut seuraavaksi kääntyä mihin päin tahansa, mutta kun Azra uskaltautui ottamaan puheissaan esille Chadin tavan reagoida ulkopuolisiin murheisiin – etenkin niihin joissa oli panoksena ihmishenkiä, saivat sanat hymyn kohoamaan hetkeksi kasvoille, joille minä hetkenä hyvänsä oli uhkana laskeutua takaisin syvä miettiminen ja murheet. Chad ei sanonut ajatuksiaan ääneen, mutta tämä kyllä tiesi Azran tietävän ilman niitäkin (Chad Márquez oli juuri niitä ihmisiä, jotka asettuivat tietoisesti etulinjaan, jotta muut taaksejääneet olisivat turvassa).

Jossakin taustalla kuuluessa ovikellon tasainen sointu, joka lävisti talon jokaisen huoneen hetkeksi. Tummien silmien irrottamatta katsettaan vielä naisen erikoisemman värisistä silmistä, joiden väritys korostui aamupäivän valossa oranssin ja keltaisen vivahteiseksi. Miehen noustessa ensimmäisenä vuoteelta, ei tämä kävellyt saman tien makuuhuoneen ovelle vaan jäi vielä hetkeksi seisomaan vaimonsa eteen vuoteen vierelle ja sanoi mahdollisimman ohiheittävästi kuin mistään vakavasta ei olisi koskaan puhuttukaan.
”Tiedät kyllä mikä minä olen, joten älä murehdi sen vuoksi. Rakastan sinua, enkelini.”
Pikaisen suudelman painautuessa naisen huulille ja kämmenen myös koskettaen hellästi kasvojen sivustaa pikaisesti, ennen kuin Chadin oli jo pakko poistua huoneesta ja mennä kohtamaan maailman murheet uudelleen sinä aamuna, jotka sillä kertaa tulivat heidän kotiinsa tuon punatukkaisen naisen mukana.


Ennen kuin tuo tumman siniseksi maalattu puinen ulko-ovi avautui Maryamin silmien edessä – oli tämä punatukkainen nuorinainen miettinyt jo useamman kerran, että oliko tämä päätös sittenkään se järkevin ja oikea ratkaisu. Tuota jatkuvaa päättelemistä auttamatta myöskään se, että vireystila oli jo hyvin paljon nollatason alapuolella (varmaankin enemmän yhden promillen humalan luokkaa), johon sekoittui kehossa vallitseva kipu, nälkä ja väsymys. Kaikkien noiden johtuen puhtaasti siitä - ettei Maryam ollut ehtinyt nukkumaan koko yönä, saatikka syömään mitään sitten eilisen iltapäivän jälkeen. Kännykän digitaalikello oli näyttänyt viimeksi jotain lähenevää tasaa kahdeksaa aamulla ja nyt aikaa oli kulunut siitä noin vartti eteenpäin. Aurinko oli myös jo ehtinyt kohoamaan taivaalle enemmän ja alkanut lämmittämään toukokuussa asteen enemmän kuin talvella. Pään ylitse pyyhkäistessä silloin selvä huimauksen tunne ja se sai kylmän hien kiipeämään väkisin kaulalle sekä otsalle.

Maryamin ehtien manaamaan ajatuksissaan itselleen, että hänen olisi pitänyt sittenkin syödä jotakin – ennen kuin keho uhkasi horjahtaa eteenpäin suorasta seisoma-asennosta, mikä totta kai sai seinää lähimmän käden kohoamaan vaistonvaraisesti estääkseen kaatumisen, mutta puisen oven pinnan sijaan kämmen painautui johonkin paljon pehmeämpään ja lihaksikkaampaan. Kyseisen huomion saaden vihreät silmät kohoamaan nanosekunnin nopeudella ylöspäin alaviistosta, kohdatakseen vain Andrean suoraan edessä ja jota vasten Maryam oli horjahtanut heikotuksen vuoksi.
”A-anteeksi! Olin kömpelö.”
Maryamin sanoessa heti puolustuksensa ja olisi myös perääntynyt miehestä heti kauemmaksi, mutta voimattomuus ei niin vain antanutkaan tempoa sellaiseen. Luojan kiitos hän oli ymmärtänyt pukea paitansa päälle nahkatakkinsa – sillä nyt se sai juuri peittää allensa ne lukemattomat lyömäjäljet selässä, jotka olisivat kuulastaneet väkisin ohuemman valkean paidan kankaan lävitse. Siitä huolimatta edes nahkatakki ei kykenisi pehmentämään kosketuksen aiheuttamaa kipua alueella ja se puolestaan kyllä näkyisi heti Maryamin kasvoilla, vaikka tällä olikin yleensä korkea kipukynnys koulutuksensa vuoksi.

Chadin saapuessa silloin myös eteiskäytävään.

Suudelman painautuen vielä viimeisimpänä huulien pinnalle, vastattiin tuohon samalla tavoin vaikka kyseinen teko olikin lyhyempi kuin oltaisiin haluttu - välittyi siitä silti se kaikista tärkein tunne joka ei ollut muuttunut menneiden vuosien aikana - jotka oltiin usein luotu sanoiksi: "Olet kuuni, aurinkoni ja tähteni." ja joka kerta Azra oli saanut miehen vaivaantumaan sillä ettei mies itse osannut luoda hienoja lauseita tunteiksi. Ja siitä huolimatta lausuttiin nuo samat sanat joka kerta, yhtälailla kuin se tehtiin Luciollekin joka ei vielä täysin ymmärtänyt sanojen merkitystä vaikka lapsi olikin innokas oppimaan äitinsä kulttuurista aina kuin mahdollista. Rakastavan hymyn välähtäen luonnostaan punertaville huulien pinnalle väkisinkin Chadin alkaessa poistumaan ensimmäisenä paikalta omien velvollisuuksien vuoksi, joista yksi oli juuri se - joka oli pimpottanut ovi kelloa hetki sitten. Andrean ja Chadin ottaessa vieraan vastaan, tarkoittaisi se että Azra pitäisi sillä välin keittiön puolelle jäänyttä esikoista silmällä ettei tämä nyt vahingossakaan kuulisi tai näkisi jotain mikä olisi lapsille sopivaa.

Andrea oli todellakin kerennyt sillä kertaa olemaan paljon nopeampi mitä tulisi oven avaamiseen siellä odottavalle viereelle, vaikka se tarkoittisikin sitä että Andrea joutui jättämään Lucion hetkeksi yksin (toisaalta luulisi niinkin energisen lapsen viihdyttävän itseään sen pienen hetken aikaa) - oli käsi noussut hetkellisesti pörröttämään vieläkin osaksi väsyneenä muutenkin vallattomia hiuksia,  kotoisan keittiön vaihtuessa samalla tuohon lyhyeen käytävään missä sijaitsi muutama ovi joista pääsi toisiin huoneisiin, sekä muutama valokuva seinillä sekä viimeisimpänä aivan päässä eteinen ja etupuolelta maalattu tumman sininen ovi, jonka taakse piiloutui itse Maryam - jonka läsnäolon Andrea kyllä pystyi aistimaan vaikka edessä olikin selvä puu este. Käden avaten oven lähes tottuneen helposti ilman sen isompia ongelmia, avautui eteen nimenomaan se odotettu punapäinen nuorempi nainen jolla oli paha tapa hätyyttää ihmisiä pois luotaan omalla käytöksellään lähes aina kuin mahdollista, oli huulet kerenneet vain avautumaan hieman kun keho tunsikin paljon kevyemmän kehon nojautuvan miehen omaan selvästi epähuomiossa - jäi kaksikon välille hetkeksi selvä hämmetynyt hiljaisuus pääasiassa Andrean takia, joka ei ollut todellakaan olettanut päätyvänsä noinkin lähellä naista itseään ei edes mies itse saanut heti mitään suustaan edes silloin kun kuulo erotti naisen jälleen puolustelevan tekojaan vaikka niissä ei ollut periaatteessa mitään pahaa. Käsien ottaen naista automaattisesti hartioista vastaan ettei tämä olisi vahingossa seuraavaksi rojahtanut jaloiltaan maahan, toisen ollessa selvästi huonossa kunnossa.
"Umm... oletko kunnossa? Näytät todella huonovointiselta." Huolestuneen äänen lausuessa, pienen rykäisyn parantaen matalaa äänenpainoa takaisin normaaliksi hämmennyksestä, - otti keho puolikkaan askeleen taaksepäin nähdäkseen Maryamin kasvot kunnolla edessään vaikka samalla mieli arvasi jo että pian toinen olisi jo perääntymässä taaksepäin kuin kaikki olisi hyvin.

Samassa korvien erottaen takaa lähestyvät askeleet, jotka kuuluivat puolestaan Chadille jota Maryam todennäköisesti oli tullut tapaamaankin ensisijaisesti, pääsi miehen huulien lomasta pieni huokaus - sen enempää lausumatta tai Maryamin omia mielipiteitä kysymättä - siirtyi vasemman puoleinen käsi hellästi polvien alle ja toinen taas selän puolelle, käsivarsien jännittyen sen verran että mies pystyi nostamaan toisen syliinsä helposti ja kääntyäkseen ympäri kaikessa hiljaisuudessa. Andrean kohdaten mentorinsa sitten edellisen yön tapahtumien jälkeen, väläytettiin tuolle pieni hymy joka kertoi osaksi hänen vain vievän Maryamin jonnekin missä tämä voisi olla rauhassa hetken aikaa ettei seuraavaksi heitä odottaisi toisen elvyttäminen tajuttomana lattialta. Otetta tullen parannetuksi tuon matkan aikana kohti olohuonetta missä Andrea oli nukkunut viime yönsä, pystyi mies sen hetken aikaa haistamaan naisen ominaistuoksun ollessaan jälleen niinkin lähellä Maryamia itseään, joka oli sen verran erikoinen ettei siitä voinut mitenkään erehtyä vaikka mikä oli. Tuoksun hivellen miellyttävästi väkisinkin hajuaistia, laskettiin nuorempi viimein varoen pehmeälle sohvalle istumaan - ei Andrea noussut heti ylös alhaalta kyykky asennosta vaan jäi katsomaan arvioivasti naisen, selvästi huolissaan nuoremmasta.

Ennen kuin Maryam ehti vastaamaan mitään Andrealle, joka oli kysynyt kohteliaan suoraan oliko nuorempi kunnossa ja samoihin aikoihin Chad myös ilmestyi näköetäisyydelle – tuli tämän nuoremman miehen teko puhtaana yllätyksenä ja se sai Maryamin säpsähtämään väsymyksestään huolimatta. Tämä kun ei ollut odottanut moista tapahtuvaksi missään muodossa vaikka totuus olikin se, etteivät jalat tuskin jaksaisi enää ottaa viittä askelta enempää. Kaksikosta vanhemman kiinnittäen huomionsa saman tien tuon punatukkaisen naisen kehon eleisiin ja kasvojen ilmeisiin, jotka eivät voineet peittää sinä yhtenä hetkenä kiputuntemusta kun Andrea nosti Maryamin käsivarsilleen ja joutuen silloin painamaan toisella käsivarrellaan väkisin selän seutua.

Mentorin ja oppilaan katseiden kohdatessa toisensa, nyökättiin toiselle takaisin vastaukseksi ja näin annettiin sanaton lupa viedä Maryam peremmälle taloon. Chadin itse siirtyen kaksikon ohitse ulko-ovelle ja sulkien sen mahdollisimman tyynen oloisesti vaikka todellisuudessa tämän olisi tehnyt mieli alkaa pommittaa Maryamia lukemattomilla kysymyksillä, joilla olisi ollut tarkoitus kartoittaa nopeasti mitä Vatikaanissa oli oikein tapahtunut miehen lähtemisen jälkeen. Chad oli kuitenkin oppinut enemmän kärsivällisyyttä aikuisiällä ja juuri nyt sen avulla tämä malttoi mielensä. Oven sulkemisen jälkeen askelien palaten takaisin keittiöön kuin että suunta olisi ollut heti olohuoneeseen. Miehen tarkoituksena ollen hakea keittiöstä Azran valmistamaa voidetta, jolla oli puuduttava vaikutus fyysisiin ruhjeisiin, Chad kun oli nähnyt Maryamin kehon eleistä saman tien naisen peittelevän jotakin nahkatakkinsa alla.
”Näyttää sille, että Vatikaani keksi väliaikaisen keinon purkaa vihansa.”
Selvällä halveksunnalla sävyllä lausuttujen sanojen todetessa ohiheittävästi Azralle, joka sinä hetkenä oli palannut takaisin aamiaisen valmistamisen ääreen. Yhden keittiön yläkaapeista tullen avatuksi pienen naksahduksen kera ja käden kurottautuen ottamaan ylimmältä hyllyltä tiiviisti sinetöidyn lasipurkin, jossa etsitty voide oli. Joskus Chad sai tuota voidetta myös iholleen kun tämä oli mukiloinut itsensä harjoituskentällä, mutta mitä vanhemmaksi mies varttui – sitä vähemmän ruhjeita tuli (tuon kertoen puhtaasti taitojen karttumisesta).


Samoihin aikoihin olohuoneen puolella Maryam olisi voinut pyytää kohteliaasti Andreaa lähtemään ja jättämään nuoremman odottamaan talon vanhempaa miestä, mutta sinä hetkenä kun tuo puolivuotta vanhempi mies oli jäänyt kyykkyyn sohvan eteen ja katsoen nuorempaa selvästi aidon huolissaan – ei Maryam voinut enää valehdella toiselle. Olivathan nämä kaksi kuitenkin kokeneet yhdessä omat ylä- ja alamäkensä armeijassa, toimineet tiiminä.
”Näyttää sille etten voi valehdella kuitenkaan sinulle. Nytkin varmaan riisuisit minut katseellasi jos se olisi mitenkään mahdollista.”
Maryamin yrittäen todeta mahdollisimman leppoisan oloisesti vaikkakin todellisuudessa tämä tunsi itsensä hermostuneeksi/jännittyneeksi noiden erikoisen väristen silmien katseen edessä. Andrea todellakin riisui hänet katseellaan ja se pelotti. Sydämen hakaten selvästi asteen nopeammin. Kehon liikahtaessa sen verran eteenpäin istuma-asennossa, että kädet pääsivät liukumaan hihojen sisään kun nahkatakkia yritettiin alkaa riisumaan mahdollisimman varovaisesti (jokaisen lapaluiden alueelle kohdistuvan liikkeen sattuen silti). Hetkellisen katseen Andrean suuntaan pyytäessä lopulta pientä apua toiselta.

Nahkatakin tullessa riisutuksi viimein paljastui sen alta karkea totuus, joka kuulasti valkoisen kauluspaidan kankaan alta. Yläselän ja hartioiden ollen täysin hakattu kirjaville mustelmille. Joku toinen olisi kai voinut alkaa itkemään omaa kurjuuttansa, mutta vielä Maryamin kasvot pysyivät tyyninä vaikka noista vihreistä silmistä näkikin, että nainen oli mielimaassa ja aavistuksen myös eksyksissä.
”Minun mentorini ei ole niin anteeksi antavainen kuin sinun.”
Hiljaisen naurahduksen yrittäen kohota kurkusta, mutta se oli tuomittu hiipumaan jo alku metreillä. Maryamin oikein tietämättä tuona hetkenä pitäisikö hänen tuntea häpeää omasta epäonnistumisestaan vai vihaa katolilaisen kirkon miehiä kohtaan, jotka näkivät oikeudekseen kurittaa fyysisesti epäonnistumisesta. Toisaalta taas… oliko Maryam muka epäonnistunut? Tämähän oli auttanut Chadiä pelastamaan ne, jotka olivat jääneet henkiin murhateon aikana. Vatikaani ei vain ollut nähnyt sitä niin.

Käytävältä kuuluen selvästi uudenlaista elonmerkkiä, johon kuului kuitenkin vain yhdet askel äänet - jotka painautuivat puulattiaa vasten asteen raskaammin kun Andrea oli napannut sen enempää kyselemättä Maryamin kantaan tuon ollessa huonossa hapessa, vieläpä hyvin selvästi - oletti Andrea jo osaksi Chadin seuraavan kiltisti perässä mutta sen sijaan tuon ilmestyenkin keittiöön jossa Azra oli palautunut tekemään aamupalaa loppuun samalla Lucion hihkaisten jo iloisesti isälleen tämän viimein ilmestyessä esikoisen silmien eteen ensimmäistä kertaa aamun aikana, käänsi Azra puolestaan katsettaan kysyvästi miehensä suuntaan tämän astellessa kaappeja kohden jossa pidettiin kaikki lääkerohdot. Chadin todetessa sitten hyvin ohiheittävästi vaimolleen Katollisen kirkon kyllä löytäneen oman purkutapansa yön teurastukseen, kurtistuivat kulmat hetkeksi - sormen kiirehtien hellan lämpövivulle ottaakseen lämmön kokonaan pois hetkeksi, jotta nainen itse pystyisi näkemään mistä toinen oikein puhui. Avonaiseksi jääneen oven mistä Chad oli äsken saapunut keittiöön, ja joka johti myös helposti olohuoneen puolelle tarvittaessa - todellakaan piilotellematta seuraavia tapahtua, jotka aiheuttivat paheksuntaa varmasti jokaikisessä joka vain tietäisi mitä oikein oli tekeillä kirkon suljettujen ovien takana todellisuudessa. Azran voimatta olla huokaisematta asteen raskaammin "Et taida olla kovin yllättynyt?" Naisen kuitenkin todeten, sillä eihän se todellakaan ollut mikään salaisuus ollut että katollinen kirkko oli rakastava ja ymmärtäväinen niille keille se halusi sen näyttää, ja armoton niille ketkä eivät sitä ansainneet. Ja ilmeisesti Maryam oli saanut sillä erää oman osansa edellisen yön tapahtumista vaikka tuo paljon nuorempi nainen olisi todennäköisesti menettänyt henkensä muiden mukana astuessaan Anubiksen tielle.

Olohuoneessa oli tilanne muuttunut hetkellisesti huolestuneeksi, vaikka samalla tämä kaksikosta vanhempi osapuoli oli omalla tavallaan jo varautunut siihen että seuraavaksi hän saisi käskyn painua niin pitkälle missä vain pippuri kasvoi ja pysymään poissa silmien edestä, sillä Chad todennäköisesti kyllä osaisi hoitaa Maryamin edes jollakin asteella kuntoon alusta loppuun - sillä edelleenkin Andrea muisti kaksikon armeija ajat voimakkaasti niin hyvässä kuin pahassakin. Mutta jopa miehen yllätykseksi ei toinen tehnytkään niin vain totesi mahdollisimman rennon kuuloisesti että valehtelu tuskin tulisi enään toimimaan Andrean tapauksessa, kurtistuivat kulmat hetkeksi kysyvästi mistä toinen oikein puhui? Samassa toisen jo yrittäen alkaa ottamaan nahkatakkia pois suojaamasta yläkehoa, oli Andrea kerennyt älähtämään naiselle itselleen ettei toisen kannattaisi väkisin yrittää jos se kerran sattui - kulkeutuivat kädet automaattisesti hartilinjalle vetääkseen takkia pois hyvin, hyvin varovasti pois päältä, viimeisimpänä käsien kiskoen hihoja ettei Maryamin olisi tarvinnut taittaa hartioitaan eri suuntiin kun ilmeisesti niiden liikuttaminen oli kivuliasta. Ja pian selvisi mikä sen teki niin kivuliaaksi.
Silmien katseen erottaen edessään ihon, joka oli muuttunut tuoreeltaan lähes kokonaan mustelmalliseksi selvästi voimakkaasta väkivallasta - mahdollisesti hakkaamisesta paljain käsin kuin eri välineillä - mitä kauemmin silmät katsoivat tuota kivuliaan näköistä aluetta laajemmin - sen selvemmäksi kävi ettei kyseessä todellakaan ollut ensimmäinen kerta. Sydämen sykkeen hidastuen hetkeksi silkasta inhosta, joka lisääntyi entisestään toisen todeten jotain anteeksiantavaisuudesta heidän mentoriensa välillä - kuin kyseessä ei olisi ollut mikään vakava asia. Ja samalla kuitenkin Andrean voimatta olla ihmettelemättä miten nuorempi jaksoi olla noinkin normaalisti vaikka kuka tahansa muu olisi täysin hajalla niin sisältä kuin ulkoisestikin tapahtumista. "... Kukaan ei ansaitse tuollaista rangaistusta, oli kirkon kasvatti tai ei." Hiljaisemman äänen todeten happamasti, Andrean selvästi yrittäen niellä sen hetken aikaa tuntemaansa vihaa sisälle päin ettei olisi vahingossakaan tuonut ilmi todelliset mielipiteensä tuohon hetkeen ja katollisen kirkon oppeihin jotka olivat kyllä miehelle itselleen tuttuja - olihan hänet kuitenkin kasvatettu katollisen kirkon uskontoon vaikka ei noin äärimitoissa. Nahkatakin päätyen asetetuksi sohvan selkänojan päälle talteen käsistä, kääntyivät silmät silloin kunnolla kohti Maryamia itseään kunnolla tietäessään ettei viha näkyisi enään täysin hänen silmistään, tyytyi Andrea istuutumaan naisen vierelle sen sijaan että olisi lähtenyt kaikessa hiljaisuudessa pois paikalta. "... Tiedäthän, ettet tehnyt mitään väärää ansaitaksesi tuollaisen rangaistuksen." Miehen todeten kuitenkin mietteliäänä, sillä loppujen lopuksi Maryam oli pelastanut Chadin kanssa useamman papistoon kuuluvan hengen kuin itse asettanut muut sekä itsensä vaaraan tapaamalla surman tehneen demonin kasvotusten - ja joka kaikessa kirouksessaan sattui olemaan Andrean, Sophien ja Adetten isoisä. Aikoisiko Maryam silti toteuttaa kirkon tahdon poistaa jokaikinen sen verilinjan jakavan henkilön maan päältä, vaikka yksi näistä oli naisen itsensä läheinen ystävä jo monen vuoden takaa?

"Vie tämä hänelle. Hän ei ole todennäköisesti syönyt eikä nukkunut ollenkaan yön aikana." Lautasen, johon oli asetettu jo ruokaa aiemmin selvästi Azraa itseään varten joka aina valmisti itselleen viimeisenä ruoan jos talossa oli muita - mutta Maryam tarvitse sillä hetkellä enemmän syötävää kuin hän itse. Pienen hymyn nousten vielä viimeisimpänä huulien pinnalle, tuon pienen eleen pyytäen sanattomasti Chadiä ottamaan sillä kertaa rauhallisesti tilanteen, vaikka Azra kyllä oli tietoinen toisen huolehtivan niin Andreasta kuin Maryamista itsestään, joista tämä jälkimmäinen sekä uusin vieras tulisi todennäköisesti kokemaan vielä paljon pahempia asioita mikäli kirkko aikoisi edelleenkin lähettää tämän demonin perään.

Kauempana Rooman kaupungista, jyrähti tuon yksinkertaisen talon päällä ukkonen - minkä ääni sai syvässä unessa olleen mielen aukaisemaan hitaasti silmiä hämmentyneenä väsyneen haukotuksen kera, joka vain kertoi hyvin yksinkertaisesti lapsen heränneen äkillisesti, eikä välttämättä olisi halunnut nousta vielä ylös mukavalta sohvapaikaltaan johon tyttö oltiin peitelty kaikessa rauhassa. Kehon alkaen nousemaan hitaasti pois makuuasennosta, samalla käsien päästen jälleen epähuomiossa hieromaan kutisevaa ihoa jonka läsnäolo jälleen tuli hyvin selväksi hereillä ollessa, vaikka samalla Sophie yritti muistaa nimenomaan olla raapimatta näppyjä - katseen alkaen kiertämään tutkivasti talon sisätiloja jotka näyttivät aivan uppo oudoilta, eikä ihme. Eihän Sophie ollut tavannut isoisoisäänsä eikä tätä oltu viety koskaan tuon samaisen miehen taloon joka oli ollut niihin päiviin asti tyhjillään. Ja siltä se tosiaan näyttikin ettei kukaan siellä ollut asunut moneen vuoteen. "Nonno?" Asteen vielä unenpöppöröisen ja hiljaisemman äänen yrittäen kutsua tuota vanhempaa miestä, kun silmät eivät havainneet miehen läsnäoloa lähettyvillä tai ainakaan juuri tuossa tilassa. Ainakin se antaisi Sophielle hyvän tekosyyn tutkia vapaasti paikkoja.

Joten sen enempää pohtimatta erityistä varovaisuutta, hypähti lapsi pois makuupaikkansa päältä puiselle lattialle joka narisi hieman pienenkin ylimääräisen painon alla - antoi Sophie katseensa kulkeutua aina välillä yksityiskohtaisemmin talon sisustusta tai asioita jotka vain saivat pienen lapsen mielenkiinnon heräämään kuten seinää vasten asetettu piano ja lukuisat valokuvat monien vuosien takaa joita oli hieman joka puolella tai hyvin yksinkertainen kirjahylly ja sen sisältävät kirjat. Aina välillä Sophien kuitenkin muistaen jälleen kutsua isoisäänsä siinä toivossa että tämä sattuisi ilmestymään jostain - mutta mitään ei saatu takaisin muuta kuin hiljaisuus ja ulkona jyrisevä ukkonen joka uhmasi jälleen uutta sadepäivää vaikka aamulla oli näyttänyt aurinkoiselta? Outoa... mutta toisaalta, siihen aikaan vuodesta äkilliset sään muutokset eivät olleet kyllä mitenkään uusi asia Italiassa. Ovien avautuen yksi kerrallaan lapsen edessä tämän tutkiessa tuota aivan uutta ympäristöä, joka ei loppujen lopuksi ollut kovin iso ja riitti hyvin ainakin yhdelle tai kahdelle ihmiselle asumiseen sovussa vaikka Sophie halunnutkaan tutkia vielä yläkertaa vaikka samalla tottakai kymmenvuotias halusi jotain tekemistä itselleen nyt kun kerran hereillä oltiin ja kutinasta piti saada mieli hetkeksi pois. Ja ehkä isoisäkin ilmestyisi ajan saatossa, olihan kymmenvuotias lapsi kuitenkin sen verran jo vanha että nämä osaisivat pitää hetken itsestään huolta ilman jatkuvaa silmällä pitoa. Mutta leluja tuolla tuskin oli, saatika perinteisiä piirrustus tarvikkeita tai eläimiä - joten jäljellä olivat hyllyssä olevat aikuisten silmille tarkoitetut kirjat sekä piano jonka kunnosta ei voinut olla varma. Vaihtoehojen ollen siis todella vähäiset, ja se sai Sophien hengähtämään hieman turhan teatraalisesti noiden kahden vaihtoehdon välillä, joista toinen kutsui selvästi enemmän: piano.

Pianon, joka oltiin asetettu lähelle ikkunaa josta näkyi puolestaan talon takapihalle - ollen selvästi vanha jo useamman vuoden ellei jopa vuosikymmenen takaa, pölyn ja haalistuneen tumman värityksen kertoen ettei kyseistä soitinta oltu soitettu hetkeen - kuten myös eteen asetetun penkin päällinen joka oli kyllä yhtälailla pölyssä kuin kaikki muukin. Käsivarren huitaisten penkin pintaa nopeasti paidan hihaan, ennenkuin sen päälle aiottaisiin istuuntua vaikka harvemmin Sophie pelkäsi liata itseään tai vaatteitaan jotka kuitenkin olivat kaikki pestävissä - samalla käsien poistaen raskaan kannen koskettimien päältä, joka kumahti äänekkäämmin hiljaisessa huoneessa kuin oltiin alunperin toivottu. Pään katsahtaen vielä viimeisen kerran ympärilleen kuin varmistaen ettei tilassa olisi ketään muuta siihen hätään ketä hän häiritsisi - sormien koskettaen koskettimien päällistä kuulostellen ääntä joka kuulosti hieman epävireiseltä, muttei täysin epätoivoiselta etteikö sillä pystyisi soittamaan. Aluksi Sophien aloittaen sävelmäähieman sointua hakevasti, mutta mitä hetkessä tämä jo löysi oikean sävelen josta jatkaa luontevasti - arastelusta olematta enään mitään jäljellä. Pienen illuusiomaisen hymyn kohoten luonnostaan punertaville huulille väkisinkin, tytön unohtaen hetkeksi oman kuntonsa ja kipeenä olonsa kokonaan - saaden vain keskittyä soittamaan.