I only fear that I don't have enough time left

Sen hetken aikaa, tuntui ilmapiiri tuon pöydän ympärillä lähes jää kylmältä. Chad oli viimein raottanut edes vähän niitä monimutkaisia suunnitelmia oppilaalleen ja esi-isälleen, jotka eivät valitettavasti jääneet vain Andrean kouluttamiseen niin kuin parivaljakko oli arvannut puoliksi oikein. Vaan Sinin täytyisi myös viedä tehtävä loppuun Andrean sijasta, uhrata itsensä lopussa niin kuin se olisi pitänyt tapahtua jo vuosituhansia aikaisemmin ja viedä se kaikki viimein päätökseensä niinkuin se oli tarkoitettukin.
Sinin onneksi rikkoen tuon ahdistavan hiljaisuuden ensimmäisenä, sillä Andreasta alkoi itse tuntumaan että hän olisi menettämässä järkeään mitä enemmän Chad puhui. Sitäkö tämä oli suunnitellut sen koko ajan? Ja saanut kaiken lisäksi hänen isänsä jotenkin mukaan tuohon hulluun suunnitelmaansa? Itseasiassa, jos hän oikein mietti, Giovannin suostuttelu mukaan tuskin oli tehtävä eikä mikään mikäli Chad oli kuullut edes osan siitä heidän yksipuolisesta keskustelustaan harjoittelusalissa – Chadin sen hetkisten sanojen peilaten melkein täydellisesti isänsä omia, mutta sillä kertaa Giovannin uhrauksen sijaan, kohteena oli Sin itse. Nuorimmaisen pysyen vain hiljaa kaksikon kiihkeämmän keskustelun alla kun Chad oli vuorostaan kyseenalaistanut että miten Sin pystyi välittämään niin syvästi Anubiksesta kaikkien niiden tekojen jälkeen, millä tämä oli satuttanut parasta ystäväänsä jo näiden yhteisten elinvuosien aikana, vaikka sen hetken aikaa Andrean olisi tehnyt mieli ottaa se välimatka mentorinsa kanssa kiinni ja paiskata kätensä tämän suun eteen että tämä olisi ymmärtänyt pitää suunsa kerrankin kiinni. Vasemman puoleisen käden nousten hieraisemaan silmien väliä kun tuossa kohdin alkoi tuntumaan selvää painetta, irvistyksen kohoten hetkellisesti nuoren kasvoille - aivan kuin Andrea olisi jo henkisesti valmistautunut johonkin hyvin epämiellyttävään mikä olisi todennäköisesti tulossa. Hän jos kuka tiesi, mitä tapahtuisi kun tiettyjä rajoja ylitettiin epäkunnioittavilla puheilla kun omaa kieltä ei osattu pitää aisoissa silloin kun pitäisi, Andrean jo melkein odottavan joutuvansa siihen inhottavaan välikäteen tuossa keskustelussa joka oli uhkaavasti muuttumassa riidaksi kahden vanhemman miehen välillä.

Sinin naurahtaessa kylmästi, vilkaisi Andrea silloin Chadin suuntaan nähdäkseen tuon reaktion paremmin, joka rehellisesti näytti sillä hetkellä juurikin siltä ettei toinen olisi uskaltanutkaan hengittää esi-isän puheenvuoron aikana, jota Andrea kuunteli hiljaa omalta paikaltaan. Sinin sanoen viimeisimpänä kummallekin lapsenlapselleen ettei tätä tulisi nostaa jollekin jalustalle pyhänä miehenä sillä sitä tämä ei ollut, vaan oli pelkkä kuolevainen joka oli tehnyt elämässään virheitä joita kaduttiin edelleen syvästi vaikka historian kirjat ja kertomukset olivatkin silottaneet kaiken vuosituhansien aikana. Tilanteen päättyen noihin sanoihin - esi-isän poistuen itse paikalta, mitä ilmeisemmin tekemään sen mitä tämä näki sillä hetkellä oikeaksi, tunsi Andrea sen hetken aikaa kuinka hengitys kulki jälleen edes hieman helpommin. Rehellisesti, hän ei ollut itsekään varma oliko hän kenties unohtanut hengittää tuon keskustelun aikana joka onneksi ei ollut ottanut niin radikaalia suuntaa kuin nuorin oli pelännyt, vaikka tämä kuuli ja näki Chadin olevan selvästi tuohtunut äskeisestä. Kuullen jälleen sen espanjankielisen muminan ja nähden ne kehon eleet, joiden kautta turhautuminen yritti purkautua ulos miehestä itsestään - noiden kaikkien ollen varsinkin Andrealle se valomerkki, joka oli saanut mentorinsa vihastumaan ne muutamat kerrat parin vuoden aikana… mutta sillä kertaa tilanne oli täysin eri. Chadin ilmeisesti ymmärtämättä ollenkaan mikä tuossa suunnitelmassa oli niin hankalaa tuolle ikivanhalle sielulle sillä loppujen lopuksi suunnitelma oli hyvin yksinkertainen ja selkeä mutta jos tämä olisi tuntenut sen saman surun Sinistä, mikä oli ollut vain hetken aikaa läsnä mutta sitäkin syvempi… ehkä toinen olisi ymmärtänyt paremmin heidän esi-isänsä kannan.
Sinin askelten viimein kadotessa jonnekin talon ulkopuolelle, joko tämän päästyä tarpeeksi kauaksi tai pysähdyttyä jonnekin, sai se katseen viimein irtoamaan mietteliäänä tuosta puisesta ovesta, käyden tuota taloa jälleen lävitse katseellaan, kunnes se pysähtyi väkisinkin keittiössä hääräävän mieheen, joka seisoi sillä hetkellä selkä ruokatilaa kohden. Vielä Andrea ei ollut pitänyt kiirettä poistuakseen omille teilleen ruokapöydän äärestä, sillä niin olisi voinut hyvin olettaa kaikkien niiden aamun tapahtumien jälkeen että seuraavaksi mies olisi lähtenyt omaan huoneeseensa ottaakseen omaa harkinta aikaa kaikesta kuulemastaan ja näkemästään… mutta etäämmälle johtavien askeleiden sijasta, lähestyivät ne keittiötä tiskeillä täytetyn tarjoiluastian kanssa ja pysähtyivät lopulta Chadin vierelle kaikessa hiljaisuudessaan.

“Sehän jopa meni hyvin.”
Oppilaan lopulta todetessa ohiheittävästi vanhemmalle, jolle oltiin annettu se pieni rauha koota itsensä ennen kuin puheenaihe otettaisiin uudemman kerran esille vaikka Andrean aikomatta jatkaa tuota keskustelua sen pidemmälle sillä hän kyllä toisaalta ymmärsi Chadin kannan, joka kuitenkin loppujen lopuksi halusi vain pitää Andrea turvassa niin kuin siihen asti ja viedä viimein se kaikki oikeaoppisesti loppuun niin kuin sen olisi pitänyt alunperinkin mennä. Mutta samalla, Andrea kyllä ymmärsi myös Siniä joka koki pettävänsä ystävänsä entisestään - vaikka kumpikin niistä muinaisista miehistä oli varmasti onnistunut vahingoittamaan toisiaan teoillaan ja päätöksillään jo silloin kun näiden elämänpolut olivat kulkeneet vieretysten elämän alussa. Esi-isän edelleen tuntien syyllisyyttä tapahtumista, jotka valitettavasti olivat koituneet siksi alkupisteeksi mikä tästä oli vuosituhansien aikana tullut.
Kehon nojatessa hetkellisesti tuota keittiön työskentely tasoa vasten enemmän, annettiin katseen kohota viimein kunnolla mentoriinsa joka varmasti näki kirkkaasta katseesta sen tutun leikkisyyden joka aina varoitti toista että oppilaansa oli taas heittämässä tilanteesta jotain oikeinkin hauskaa vitsiä vaikka tilanne olisi tarvinnut varmasti enemmän vakavuutta.
“Kiltti sano että uhrasit jonkun aavikolle eksyneen kana raukan tuonne huoneeseen, etkä oikeasti ihmistä. Tiedän että oli yö kun sait tämän mitä loistavan ideasi, mutta etkö voinut edes siivota jotain ennen aamua?”
Andrean heittäen lopulta, viitaten tottakai siihen yhteen huoneeseen aivan perällä josta Sin oli valitettavasti joutunut heräämään ja joka sillä hetkellä muistutti enemmän murhahuonetta verineen ja kynttilöineen ja joka oli kertonut (heti ilmiselvän kuolleista heräämisen lisäksi) että jotain vakavempaa oli tekeillä vaikka Chad ei suostunutkaan siitä puhumaan ja Giovanni varmasti sitäkin vähemmän jos tältä oltaisiin edes tiedetty kysyä..
Ennen kuin Chad edes kerkesi vastata vielä mitään, muutettiin ilme tarkoituksella asteen vakavemmaksi kun seuraavat sanat luotiin uhkarohkeasti Chadin kuuluville, vaikka tämä näytti pitelevän sillä hetkellä uhkaavasti paistinpannua kädessään:
“‘Kido, mitä olen sanonut sinulle ainakin tuhat kertaa. Minun tehtäväni on huolehtia sinusta, ei toisin päin - silloinkin kun et näe mikä on omaksi parhaaksesi kuten nyt, joten voitko Jumalan tähden, ottaa edes jotain joskus vakavasti.”
Andrean muuttaen ääntänsä tahalteen asteen matalemmaksi matkiakseen selvästi mentoriaan, jolta nuorempi oli saanut kuulla tuon samaisen lauseen enemmän ja vähemmän vanhemmalta silloin kun tämä ei voinut olla kyseenalaistamatta mentorinsa opetuksia eritoten silloin kun kyse oli raamatun virsistä mutta sen sijaan että väittely olisi ollut kovinkin vakavaa Andrean puolelta, oli tämä kirjaimellisesti vääntänyt melkein kaikesta vitsiä. Ei riittänyt, että oppilas yritti matkia toisen ilmeitä ja ääntä, vaan myös käsien eleitä joka aina teki Jumalan mainitessaan ristin kulkemaan kasvojen ja rintakehän päältä heidän vielä opiskellessa Vatikaanissa, yritti Andrea vielä pitää itsensä sen pienen hetken aikaa täysin vakavana vaikka mitä kauemmin tuo tilanne jatkui, alkoi maski laskeutua kun suupielet nytkähtivät naurun pidättelystä ylöspäin vaikka henkisesti mies valmistautuikin siihen että seuraavaksi hän saisi väistää jotain Chadin heittämää esinettä ja nopeasti.

Sen leikkisän hetken kuitenkin valuen hiljalleen kadoksiin ja tilalle astui se hieman vakavampi hetki, jota ei täysin pystytty vain ohittamaan.
“... Miten hän voi? Kuvittelen että jos sieluton onnistuu jonkun ihmeen kaupalla saamaan itselleen kuumetaudin, ei kyse voi olla mistään kovin pienestä asiasta”
Äänen lopulta kysyessä ja katseen tehden pienen merkittävän vilkaisun makuuhuoneita kohden, jossa se yksi huone pysyi edelleen suljettuna visusti Chadin itsensä toimesta. Andrean haluten totta kai tietää missä kuntoa Giovanni todellisuudessa oli, vaikka viimeisin keskustelu oli kaikkea muuta kuin sydäntä lämmittävä - vaikka hän oli myös melkein varma että toinen oli kyllä valmistautunut antamaan tilanteesta paremman kuvan kuin mikä se todellisuudessa oli vaikka Chad varmasti myös tiesi että sen jälkeen kun se pahin paniikki oli väistynyt, pystyi tämä aistimaan isänsä läsnäolon edelleen talossa vaikka se olikin selkeästi heikompi. Miten edes sieluton sai itselleen kuumeen aikaiseksi? Eihän näillä pitänyt olla mitään niistä inhimmillisistä heikkouksista - niinkuin Giovanni oli itse kertonut esikoiselleen ettei tämä tarvinnut lepoa tai nähnyt nälkää, puhumattakaan sitten syvemmistä tunteista jotka lopulta tekivät ihmisestä ihmisen. Vaikka olihan se nyt melkoinen sattuma että Giovanni sai yhtäkkiä kuumetaudin samaan aikaan kun Chad herätteli kuolleita ylös kulkemaan jälleen maanpinnalla.

Huone ei poikennut loppujen lopuksi normaalista tavanomaisesta, joka oli rinnastettavissa vaatimattomasti kalustettuun vierashuoneeseen. Tilasta löytyi metallikehikkoinen sänky jousipatjalla, normaalin kokoinen metallinen yöpöytä ja toisella puolella huonetta metallinen kirjoituspöytä tuolin kanssa. Kaikki huonekalut oli valmistettu tuosta kierrätysmetallista, joka saumoiltaan oli hitsattu niin tiiviisti kiinni – ettei niitä kannattanut edes yrittää alkaa hajottamaan. Huone oli hyvin paljas, riisuttu kaikesta irrotettavasta tai aseena käytettävistä esineistä. Tila sentään voitti sen paljaan karun esisellin, johon kaikki ensin vangittiin tarkasteltavaksi ison ikkunalasin lävitse, kunnes lopuksi nämä toimitettiin eteenpäin ns. ”säilöön” noihin  tiloihin kirkon mailla (syrjään katseilta). Tässä huoneessa elävän vangin istuen edelleen, sillä samaisella paikalla missä tämä oli nähty viettävän aikaansa aamun ensimmäisinä tunteina. Miehen nojatessa selällään seinää vasten lattian rajassa ja pidellen toista polveaan koukistettuna lähellä rintakehää, että pystyi lepuuttamaan saman puoleista kyynärvartta sen päällä. Käden sormissa pidettyjen sormusten pinnan kimmeltäessä ajoittain pienen liikahduksen aikana. Metallisten pintojen synnyttäen hiljaisen kolahdusmaisen ääneen, kun sormia liikuteltiin välillä tahallaan lähemmin toisiaan. Silmien pysyen sulkeutuneina, mutta jos seurasi katsetta niiden takana – pystyi näkemään katseen seuraavan välillä selvästi jotakin. Tuona hetkenä uuden salaseuran tiloissa piilottelevan mustan kissan; Simonin, löytäen reittinsä Eveyn luokse ja hypäten naisen jalkoihin pistääkseen sille paikalle makuulle. Anubis olisi voinut hyvin jäädä seuraamaan pidemmäksikin aikaa tyttärensä rauhallista nukkumista aamun varhaisina tunteina, mutta pian jokin toinen tunne (voimakkaampi) pakotti tämän muinaisen olennon palaamaan takaisin vankilaansa fyysisesti ja aukaisemaan silmänsä. Hopeisen katseen vastaten kattolampun häikäisevälle valolle, jota vartijat eivät olleet suostuneet sammuttamaan edes yötä vasten. Vatikaanin kirkon käsky oli ollut selvä; vankia pitäisi kiduttaa henkisesti niin kauan, että tämä viimein nöyrtyisi Katolilaisen kirkon edessä. Tuon määräyksen kuullessaan Anubis oli vain nauranut riivaajansa kanssa samalla ivallisella naurulla, joka ei ollut jättänyt paljoakaan arvailujen varaan mitä mieltä tämä muinainen oli kuolevaisten langettamasta tuomiosta. Siinähän yrittäisivät saada hänet polvistumaan kirkon edessä. Hän oli nähnyt valtakuntien, kirkkojen ja mahtisukujen nousevan sekä tuhoutuvan ajanvirrassa vuosisatojen aikoina. Hän oli kuullut kuolevaisten itkevän sekä kiroavan ja jopa rukoilevan jotain suurempaa voimaa kerta toisensa jälkeen, että se säästäisi tulevalta tuholta… kaikki turhaan, aina.
”Puhu minulle… veli…”
Hiljaisten sanojen, lähes vaimeata kuiskausta muistuttavan äänen lausuen jostain kaukaisuudesta seinien lävitse ja lävistäen Anubiksen kuuloaistin kuin puhuja olisi lähestynyt huonetta itseään. Tuon epämiellyttävää tunnetta synnyttävän äänen saaden selän muuttamaan ryhtiään paremmaksi ja katseen kääntymään jonnekin toiseen suuntaan. Ihan minne vain muualle kuin eteenpäin, vaikkakin Anubis tiesi, ettei se auttanut yhtään mitään. Ei puhuja ollut huoneessa itsessään, vaan hän kuuli sanat omassa päässään. Poskihampaiden pureutuen lujemmin toisiaan vasten, että se sai kaulalihakset jännittymään väkisin asteen näkyvämmäksi. Polvenpäällä lepäävän käden sormien puristautuen niin voimakkaaseen nyrkkiin, että se sai rystyset muuttumaan valkoisiksi ja nyrkin tärisemään paikoillaan. Jos kynnet olisivat vielä kyenneet aiheuttamaan kämmeneen haavat – olisivat ne alkaneet vuotamaan verta sen hetkisen voiman käytön vuoksi. Kylmän vaitonaisuuden pysyen koko ajan läsnä Anubiksen suunnalta. Hän ei vastaisi, ei edes kuuntelisi, ei reagoisi. Sin, hänen varhaisen elämänsä pelastaja ja rakas isoveli vanhassa salaseurassa… oli mitättömyys ja kaikki tästä kertovat muistot hajotettu muistoista.
Sin oli kuollut Anubikselle.
Hampaiden pureutuessa niin voimalla toisiaan vasten, että kirskunta kuului. Yksinäisen veri kyyneleen valuessa poskea pitkin leualle parran sekaan ja tipahtaen heikosti kimmeltäen lattialle.
-----

Andrean yrittäessä keventää kaksikon välistä tunnelmaa pientä vitsiä vääntämällä. Kääntyivät tummat silmät katsomaan nuorempaa ja katseessa häivähti sen hetken aikaa huvittunut häivähdys, kun tuli puhetta jonkin ”piru parka kanan” tappamisesta keskellä aavikkoa.
”Ole hiljaa, kido…”
Chadin yrittäen kuulostaa tapansa mukaan vakavalle, mutta mitä enemmän hän mietti tuota mielikuvaa… sai se väkisin suupielet nykimään ylöspäin ja unohtamaan hetkeksi viime yön todelliset tapahtumat, jotka olivat paljon synkemmät. Niissä tapahtumissa Giovanni oli suostunut valuttamaan omaa vertansa niin paljon kuin oli ollut tarpeen – sillä toinen ei kirouksekseen voinut enää kuolla, mutta se oli aiheuttanut sen mitä toinen nyt kärsi ja sen saman olotilan muutoksen aistivat varmasti myös Anubis ja Shaiya, mikä varmasti aiheutti kysymyksiä mitä oikein tapahtui sinä hetkenä Giovannin luona. Sen pienenkin elämän kipinän tullen annetuksi sinä hetkenä Sinille, joka toivon mukaan tekisi tuosta kaikesta lopun viimeinkin – tai sitten edes opastaisi heitä oikeaan suuntaan. Andrean kysyessä mikä isänsä vointi oli sinä hetkenä. Lopetti Chad tekemänsä ja oli jo aikeissa vastata nuoremmalle, kunnes yhtäkkiä ulkona puhaltava tuuli alkoi yltymään uudelleen. Pilvien, jotka olivat olleet vasta kulkemassa heidän suuntaansa, saavuttaen auringon edustan ja peittäen valon. Uskon miehenä Chadin kuullen ne hiljaiset kuiskaukset, jotka alkoivat puhumaan ympärillä selvästi lähestyen. Ulko-oven kolahtaessa uudelleen voimakkaammin kiinni Sinin perässä, kun tämä oli selvästi palannut kiireemmin sisälle taloon. Chadin luoden jo kysyvän katseen vanhimpaan, mutta sai valitettavasti kieltävän pään puistelun vastaukseksi. Sin ei ollut saanut Anubista vastaamaan itselleen, ei vielä. Ikkunaluukun pamahtaessa tuulen voimasta selälleen, kurottautui Chad pistämään sen takaisin kiinni. Lentohiekkaa ollen jo lattialla asti. Pitävän otteen tarttuessa silloin tiukemmin nuorempaa olkavarresta ja asteen vihaisempi ääni sihahti;
”Sinä tiesit heidän läsnäolostaan, mutta siitä huolimatta toit meidät kaikki tänne vaara alueelle. Mitä helvettiä päässäsi oikein liikkui?!”
Chadin riuhtaisematta itseään vielä irti Sinin otteesta, mutta kääntyi asteen enemmän toisen suuntaan ja sihahti yhtä vihaisesti takaisin;
”Luuletko, että Anubis suvaitsee sen tapahtuvaksi? Hän varmaan maksaisi tänäkin hetkenä mitä vain, että pääsisi repimään pääsi irti henkilökohtaisesti…” Kylmän hymähdyksen kohottautuen kurkusta. ”…niin luuletko hänen antavan tyydytyksen tunnetta alhaisille sieluttomille… entisille vanhan salaseuran jäsenille.”
Sinin päästäen irti puhtaan järkytyksen vuoksi. Kaikki vanhan salaseuran jäsenet kuolleita ja muutettu sieluttomiksi. Mikä pahainen hulluus oli suvainnut niin tapahtuvan. Mitä kauemmin esi-isän kohdaten nuo mustat silmät edessään ja näkemättä Chadin kasvoilla pienintäkään katumuksen häivähdystä, loksahtivat palaset paikoilleen yksitellen. Askeleen ottaen perääntyvän askelman tuon ns. ”papiksi” kutsutun miehen luota. Puhtaan uskon ja hurskauden ollen kaikkea muuta tuon miehen ympärillä hohkaavassa aurassa. Sinin aloittaen puheenvuoronsa;
”Voit olla mitä mieltä haluat Anubiksen aikomuksista, mutta se ei poista sitä faktaa, että läsnäolomme on havaittu ja tännepäin on tulossa joukko sieluttomia, jotka on siunattu salamurhaajan taidoilla.”

Chadin jo huikaten jotain Andrean suuntaan etsimään kellarin ovi ja lähtemään sen kautta talon alle kaivettuihin tunneleihin, joka veisivät alas laaksoon. Kehon ottaen jo myös tilanteesta etääntyviä askelia Sinin ohitse, mutta vielä tämä pysäytettiin vanhimman toimesta ja asteen jyrkempi ääni lausui kylmän rauhallisesti;
”Mutta sitä en vielä tiedä teetkö tämän itsesi vai oppipoikasi vuoksi? Olet pelannut liikkeesi oikein tähän asti, Chad… joten kerrohan minulle; Kenen vuoksi teet tämän kaiken?”
Tummien silmien kohottautuen vielä viimeisen kerran katsomaan noita pistävän merenpihkan värisiä. Chad olisi voinut alkaa selittämään jotain monologia takaisin, mutta sen sijaan tämä vain hymyili pienesti ja totesi tyynen rauhallisesti;
”Tutkimattomat ovat Jumalan tiet ja niin meidän kuolevaistenkin.”
Katseen vilkaisten vaivihkaa sen makuuhuoneen suuntaan, jossa tiesi Giovannin nukkuvan kuumeen vuoksi ja osittain myös rauhoittavan lääkkeen avulla. Chadin jatkaen tilanteeseen liittyen:
”Emme voi alkaa siirtämään, Giovannia… ja sinun läsnäolosi tämän alueen ulkopuolella aiheuttaisi liikaa kysymyksiä. Sitä paitsi jonkun pitää jäädä suojelemaan häntä, eikö niin? Samalla tiedät vallan hyvin, että sukumme valan vartijan on pysyttävä turvassa – vai oletko päässyt unohtamaan sen kuolin unesi aikana?”
Otteen alkaessa päästämään hiljalleen irti, nyökkäsi Chad vain pienesti Sinille ja käveli toisen ohitse mennäkseen Andrean perään. Mentorin valmistautuen selittämään jonkin kelvollisen syyn oppipojalleen miksi Sin ja Giovanni eivät liittyneet sillä kertaa heidän seuraansa.