08.] New life, New beginning

Isän uhmatessa jälleen niin lääkäreiden, hoitajien kuin myös perheensä toivotta mitä oli tullut sängyssä pysymiseen ja lepäämiseen, mistä kertoivat sängyn jousituksesta tuleva narina, nousi Andrean katse sen verran maasta että tämä näki isänsä jalaterät lähestyvän kylmää lattiapintaa pitkin hitaasti, ennenkuin yksinkertaisesti tuo pääsi haluamansa eteen. Tuossa kohtaa Andrean olisi tehnyt mieli tarttua tuosta sinertävästä sairaala vaatetuksesta kiinni ja raahata vanhempi takaisin paikalleen missä tämän haluttiinkin olevan - oli Giovanni sillä kertaa nopeampi aloitteessaan. Rauhallisen, pyytävän mutta samaan aikaan tiukan äänen pyytäen lastaan nostamaan katseensa itse miestä kohti nähdäkseen tuon silmästä silmään päivien jälkeen, alkoi tuo hyvin erikoinen silmäpari kohota pyynnöstä haluttuun suuntaan nähden vakavan miehen sijasta tuon hymyn - joka oli jo vuosien takaa tuttu. Andrean vielä tiedostamatta täysin isänsä yhdennäköisyyttä heidän esi-isänsä kanssa, mutta sen mitä hän oli kuullut tarinoita ja kertomuksia tuosta salamurhaajasta, mutta tuon hetken aikaa pystyi Andrea näkemään sen selvän yhtäläisyyden kaikkien niiden tarinoiden ja kertomusten välillä jotka kuitenkin yhdistyivät jokaisessa De Fioren-sukulinjaan kuuluvassa kerta toisensa jälkeen hyvin selvästi. Isän kertoen ajatuksensa poikansa sen hetkisestä tilanteesta, jossa oli käynyt ilmi ettei Andrea olisi vielä täysin valmis vartijaksi vaikka tätä oltiinkin alettu jo harjoittamaan siihen tulevaan hetkeen ja noiden sanojen kuuleminen oli kuin kivi olisi vierähtänyt sydämen päältä ja antanut pojalle uudelleen hetken jossa tämä pystyisi hengittämään vapaammin ja olemaan jälleen rennompi, vaikka tätä häiritsikin hänen isänsä uusi puoli - joka sittenkin kykeni murhaamaan toisen. 

Vahvojen käsivarsien kietoutuen kehon ympärille tottuneesti, vaikka Andrea olikin jo teini-ikäinen ja tuskin yleisesti puhuttaessa piti moisesta läheisyydestä mitä sai vanhemmiltaan samalla tavoin kuin lapsena, ei se aivan niinkään ollut. Todellisuudessa, viisi vuotta ilman vanhempien rakkautta oli opettanut perheen todellisen merkityksen, ja kun tämä oli viimein päässyt kotiin niiden helvetillisten vankeusvuosien jälkeen oli tuo opetus korostunut entisestään ja muuttunut tärkeämmäksi vaikkei poika sitä tuonut juurikaan esille niinkuin samanikäiset yleensäkin. Kehon jännittyen hieman tuon kosketuksen myötä, mutta mitä kauemmin Giovanni jaksoi pitää kiinni sitä rennommaksi raajat kuitenkin päästivät itsensä - ja Andrea uskaltautui nostaa omatkin kätensä vanhempansa ympärille ja pää painautui varoen hartialinjaa vasten, jolloin asteen kostuneemmat silmät jäivät vanhemmalta piiloon. Italiankielisen kiitoksen tullen lausutuksi hyvin hiljaa, sellaisella äänellä että vain Giovanni pystyi kuulemaan sen ympärillään, - ei kukaan muu. Andrean kuitenkin viimeisenä yrittäen keventää tuota hetkeä pienellä kysymyksellä joka kysyi suoraan samalla äänenpainolla että olisiko isä jo unohtanut tulevan hääpäivän, joka oli vain viikon päässä enään, yrittäen viedä tilannetta hieman muualle kuin itsestään siihen että he olisivat sillä hetkellä sairaalassa.

Andrean tietämättä sillä hetkellä parhaan ystävänsä tilanteesta - ja että tämän isoisä oli lähetänyt nimenomaan Chadin hakemaan tuota nuorta tyttöä Uuden Salaseuran rivien taakse - ja samalla tuon tytön läsnäolo tulisi vaarantamaan heidän kaikkien elämät entisestään. Mutta sen sijaan Slovakiassa - tuon tytön päämäärä oli hyvin selvä sillä hetkellä kaikilla salaseuraan kuuluville - ja se aiheutti pientä eripuraa vaikkei sitä tuotu esille sanoin, mutta ajatuksin. Jännittyneisyys oli kasvanut näiden monipäisen lauman keskellä vähitellen, ja entisestään sitä pelkoa mitä sellaisen tytön läsnäolo toisi tullessaan sillä viimeksi Zay oli uhannut teurastaa jokaisen joka olisi vähänkin vastuussa Adetten katoamisesta - millainen seuraava käynti olisi kun Adette olisikin isoisänsä luona joka kuului samalla vihollisiin? Zay oli todistanut monta kertaa olevansa hyvin vaarallinen ja varteen otettava vihollinen jonka tielle ei halunnut astua kuin ne ketkä uskalsivat vastustaa tätä ja oli edes pieni mahdollisuus edes pärjätä tuon miehen kanssa mitä tuli taistelutilanteisiin - tai sitten joku oli hyvin typerä. Chad oli osoittanut nuo molemmat useaan kertaan Zayn kohdalla, niinkuin myös Azra ja Sinkin vaikka itse nuorin tästä kolmikosta ei enään juurikaan osallistunut kenttätehtäviin vaikka olisikin toivonut sitä mieluummin kuin toimistossa istumista - vaikka seuraajana ja senkin lisäksi vielä aviomiehenä - jostain vain täytyi yksinkertaisesti luopua. 

Mutta tuolla kertaa Sin oli vakaasti ollut sitä mieltä että kun Chad pääsisi Italian maaperältä - hän menisi tuota vastaan pahimman varalle sillä Vanhan Salaseuran jäseniä oli joka paikassa. Niin niitä ketkä halusivat vain varmistaa ettei Adettelle tapahtuisi mitään vihollisten käsissä Zayn käskyjen mukaan ja taas niitä ketkä olisivat valmiina vaikka taittamaan nuorelta tytöltä niskat silmäänsä räpäyttämättä mikäli vain se estäisi tuota nousemasta joskus johtoasemaan. 

Azra olisi sillä kertaa vastuussa Zayn ryhmästä tehtävässä tuon  ollessa poissa - vaikkei nainen ollut ehkä yhtä aggressiivinen ja spontaani hyökkäyksien suhteen - mutta tämä oli kymmenen vuoden aikana salaseuran sisällä osoittanut olevansa yhtä hyvä kuin Chad itse - näiden ollen salamurhaajina hyvin samaa luokkaa, vaikkakin yhtä aikaisesti hyvin erilailla. Koko tuon ryhmän tietäen kyllä tehtävän tulevan kestämään jälleen myöhään yöhän, mutta kukaan ei tulisi valittamaan asiasta. Se oli heidän työtään jota he käytännössä hengittivät ja elivät sen vuoksi, ja sen vuoksi nämä olivat valmiina tekemään kaikkensa selvitäkseen jälleen vaarallisesta tehtävästä kotiin - vaikka sitten ilman raajoja, mutta hengissä. 

Sin oli poistunut jo itsestään tuon yrityksen sisätiloista aikaisemmin, ja jättänyt sillä kertaa paperityöskentelyn taaksensa, miehen vain haluten päästä Chadiä vastaan suunnitelmien mukaisesti mutta sitä ennen tämä kävisi kotona katsomassa vaimoaan niinkuin näille kahdelle oli tullut tavaksi: nähdä toisensa ennen tehtävään lähtöä, mikä saattaisi jäädä milloin vain viimeiseksi. Mutta sen jälkeen noilla suurilla ja sokkeloisilla käytävillä tuossa pilvenpiirtäjä rakennuksessa oli vallinnut hiljaisuus jo hyvin pitkään, joka rikkoutui vasta silloin kun hissin ääni ilmoitti oikeasti kerroksesta ennen ovien avautumista, josta seurasi rauhallinen korkokengistä lähtevät askelmat, jotka tiesivät tasantarkkaan mistä mihinkin kulkea - ja siltikin Pandora ei pitänyt kiirettä missään kohtaa. Käytävien, jotka näyttivät toinen toistaas modernimmilta ja samalla kuitenkin luottamusta herättäviltä sen sijaan että kukaan olisi koskaan pystynyt ulkopuolisena arvaamaan sen totuuden joka piiloutui osaksi sen yhden pääjehun työhuoneen kirjahyllyn taakse, jota askeleet nyt lähenivät jokaisen askeleen jälkeen entistä selvemmin ennenkuin hyvin yksinkertainen mutta samalla kunnioitusta herättävä este tuli vain eteen. Normaalisti Pandora astui sisään koputtamatta - vanhin kuin oli, mutta niin myöhään työskennellessään - koputti nainen aina oveen varmistaakseen ettei astuisi juuri pahalla hetkellä sisään kaiken kiireen keskellä jota ei saisi keskeyttää normaalisti, joten silläkin kertaa - nousivat vasemman käden rystyset koputtamaan lupaa pyytävästi kolme kertaa ovea vasten - ja jonka jälkeen vain jäi hiljaisuus jolla olisi monta tapaa rikkoutua. Pandoran joutuen odottamaan jotain niistä.

Jalan ottaessa askeleen tapojen mukaan taaksepäin tuon odotuttavan hiljaisuuden aikana, jolloin myös jalan paino pääsi vaihtelemaan puolelta toiselle noilla kengillä jotka usein miellettiin epämukaviksi vaikka muutama satavuotta oli kulunut niihin totellessa, jonka jälkeen vasempaan ranteeseen asetettu rannekello nostettiin silmien eteen katseltavaksi arvioinnin vuoksi, mutta väkisinkin silmät siltikin huomioivat tuon kihlasormuksen - jonka paikka oli ollut tuossa samaisessa nimettömässä jo useamman vuoden jopa salaseuran sisäpuolella.

Hyvin muodollisen vastauksen kuuluen hetken päästä oven toiselta puolelta, oli se lupa avata tuo paksu puinen este viimein edestä ja astumaan itsestään tuohon selvästi johtoasemaan kuuluvaan toimistotilaan. Pandoran sulkien tapojen mukaisesti oven takanaan, kääntäen vasta tuon yksinkertaisen teon jälkeen ensimmäisen kerran katseensa tuohon mieheen, ja tämän ohitse työpöydällä sijaitseviin papereihin - jotka selvästi pitäisi saada tehtyä loppuun asti sen yön aikana ainakin suurimmalta osin, - näytti jo hetken aikaa ettei vanhempi aikoisi mitenkään edes huomioida tulijan sen hetkistä olemassa oloa vaan sen sijaan jatkaa töitä itsepintaisesti. Naisen alkaen ottamaan hitaasti välimatkaa kiinni kaksikon välillä, Anubiksen viimein luovuttaen samalla omien töidensa edessä ja nousi ylös paikaltaan tullakseen naista itseään vastaan - näiden kahden vanhimman kohdaten melkein puolessavälissä tuota isoa huonetta jolloin mies tervehti kihlattuaan samanaikaisella käsisuudelmalla molemmille kämmenselille joka kertoi heidän olevan paljon enemmän kuin vierekkäin työskentelevät salaseuran vanhimmat. 

Miehen suodessa ääneen kysymyksen joka uteli niinkin myöhäistä vierailunaihetta - vaikka jokainen liike ja sana olikin muotoiltu niin viralliseksi kuin sen vain pystyi saamaan, ja he kumpikin kyllä tiesivät ilman sanojakin mistä moinen johtui: silmiä ja korvia oli kaikkialla, - niitäkin joita ei toivottu olevan läsnä mistään hinnasta ja eritoten silloin kun vähiteln odotettiin. Jopa Uudessa salaseurassa, jolloin uudenlaisen maskin pitäminen kasvoilla virallisena oli hyvin tärkeää. "Olet jälleen kahlinnut itsesi töihin." Heistä kahdesta nuoremman osapuolen todeten viimein yhtä virallisen kuuloisena kuin Anubiskin yritti olla - silmien vilkaisten vielä merkittävästi uudelleen työpöydän suuntaan hieman toruvaan sävyyn sillä Anubis oli jälleen jättänyt oman hyvinvointinsa taka-alalle ja keskittynyt sen sijaan paperitöiden hoitamiseen vaikka se olisikin vienyt hyvin myöhään yöhön. 

Ruskean silmäparin, joka oli täysin päinvastainen miehen omista hopeisista jotka oli monien vuosikymmentenkin jälkeen sai hengen salpaantumaan hetkellisesti, kohdaten miehen kunnolla samalla kun toinen käsistä kohosi hitaasti sivulta paidan etumuksen päälle ja tarttuen aluksi varovasti kravatista kiinni joka oli löystynyt ja löystytetty entisestään kuluneiden tuntien aikana. Sormien aluksi hivellen kankaan sileää pintaa ennenkuin tiukentuivat asteen enemmän yhteen kankaan ympärille, käden kiristäen aavistuksen naista itseään kohti sanattomana pyyntönä miestä tulemaan lähemmäksi sen sijaan että toinen olisi esittänyt täysin liikemiestä jonka kaikki olivat tottuneet näkemään alusta alkaen. Heillä oli vielä pieni pituusero, vaikka naisella olikin sillä hetkellä kokokengät, odotti Pandora vielä hetken aikaa mitä toinen aikoisi tehdä ennenkuin painoi huulensa rakastavasti miehen omia vasten, josta pystyi hetken aikaa tuntemaan sen kaipuun joka aiheutui molempien kiireistä niin salaseurojen kuin töiden kesken - jotka olivat viimeaikoina aiheuttaneet sen etteivät he olleet edes nukkuneet samassa sängyssä saatika huoneessa - sillä usein aikataulut venyivät ja väsymys vei voiton jolloin työhuone tai läheinen hotelli tuntui paljon lokoisammalta vaihtoehdolta kuin pitkä ajomatka kotiin. 

Sormien löystyttäen hitaasti otettaa kankaan ympäriltä ennen kokonaan irti päästämistä samalla huulien irtaantuen kokonaan irti toisistaan, leikittelevän hymyn kohoten kuitenkin hitaasti huulien pinnalle merkkinä ettei sillä hetkellä olisi ketään joka vaatisi vakavempaa ja hyvin virallista puolta heiltä molemmilta. "Tarvitset apua mikäli haluat yöksi omaan sänkyyn, ja Adettea vastaan." Tuon samaisen lauseen tuoden samalla merkille sen lähenevän hetken - jossa sekä Chad että Sin olivat hoitamassa tuon nuoren tytön turvallista matkan kulkua loppuun asti kaiken varalta - pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Mutta salaseuralaisella oli aina jotain mielessä. Eritoten tuon tytön suhteen joka koettiin uhkana salaseuran olemassa ololle mikäli tosiaan Zaylle jotain sattuisi. Vaikkakin samalla Pandoraa huolestutti: mitä Adette ajattelisi siitä kaikesta tytön äidin kuoleman jälkeen kun kaikki tapahtui aivan liian nopealla temmolla? Ja mitä tämä ajatteli isoisästään jonka tämä oli viimeksi nähnyt hyvin pienenä lapsena? 

Naisen kuitenkaan tuomatta tuota esille, vaan sen sijaan asteli miehen ohitse kohti työpöytää jossa paperipino vieläkin odotti keskeneräisenä, naisen istuutumatta kuitenkin tuolle mukavalle työtuolille mutta sen sijaan työpöydän reunalle vaikka tuo tuoli olisikin sata kertaa mukavampi vaihtoehto mutta tavallaan Pandora tiesi kyllä omat reviivinsä mikäli tosiaan täytyi olla virallinen - ja siihen myös kuului ettei itse johtajanpaikalla istuttu ilman lupaa vaikka saattaisikin olla kihloissa tuon kanssa.

Kellon lyöden tasan yksitoista, näytti rautatieaseman huomattavasti isompi kello hyvin selvästi ajan ja sen jälkeen naisääni kuulutti hyvin yksityiskohtaisesti junien aikatauluista - vaikka todellisuudessa Siniä kiinnosti vain se yksi ja ainut juna ja sen kaksi matkustajaa jotka piti saada mahdollisimman nopeasti turvaan. Tuohon aikaan yöstä ei ollut juurikaan enään matkustajia, vaan enemmänkin niitä ketkä olivat vastassa junasta nousevia ihmisiä - ja myöhäisen ajan vuoksi näytti osa näistä jopa nukuvan pitkillä, kovilla odotuspenkeillä jonka epämukavuus saisi varmastikin kehon kapinoimaan seuraavan ylösnousemisen aikana. 

Sinin sulautuen jälleen kerran tuohon vähäisimpäänkin ihmismassaan, näyttäen lähes normaalilta tallaajalta kuin johtajan pojalta joka oltiin totuttu näkemään mediassa kaiken aikaa - varsinkin ne viimeiset viikot mitä Zay oli saanut aikaan juhlissa heidän pikku keskusteluhetkensä jälkeen. Kylmän tuulen puhaltaen voimakkaammin ulkona vaikka sisällä olisi ollut tottakai lämpimämpi mutta Sin halusi olla varma, epämukavan epäilyksen kaihertaen kuitenkin päällimmäisenä. Mikäli vanha salaseura oli pienintäkään ideaa missä Adette kulki sillä hetkellä, olisi näillä myös oma suunnitelmansa heidän omansa päälle, mutta siihen mennessä mitään ei ollut tapahtunut. Ei pienintäkään näyttäytymistä, ei pienintäkään merkkiä näiden olemassa olosta vaikka näiden hyökkäystahti oli koventunut viimeisen vuoden aikana entisestään - ja kun kyse oli Adettesta - oli Sin varma etteivät he tänäkään yönä saisi tehtävää hoidettua helpolla ja yksinkertaisesti loppuun.

Junan pitäisi olla pian asemalla, oli Sin ne muutamat minuutit ulkona seisoessaan näpertänyt puhelinta ja näyttänyt ulkopuolisen kuuntelevan musiikkia, viimeisimpänä lähettäen viestin Chadilla kaksikon tilanteesta, samalla reportoiden ettei vihollisia ollut näkynyt mutta heidän pitäisi siltikin olla varuillaan - nyt oli sentään kyse Zayn tyttärestä ja päätehtävä oli saada tämä mahdollisimman turvallisesti päämajaan aamuun mennessä.

Samaan aikaan tuon samaisen rautatieaseman parkkipaikalle ajoi uusi auto, joka odotetusti näytti täysin siltä kuin oletettiinkin normaalilta ihmiseltä, sen matkustajista puhumattakaan jotka olivat pukeutuneet normaaleihin vaatteisiinsa, joiden alle piiloutui se todellisuus mitä nämä edustivat - kuten Vanhan salaseuran merkki joka oltiin tatuoitu iholle että osaan käytettäviin aseistuksista. Varmistettuaan ettei mitään epäilyttävää tai huomiota herättävää piirrettä ollut esillä, avautui takapenkin ovi joka kertoi suunnitelman alkamisesta. Tämän salamurhaajan soveltuen ympäristöönsä kuin kenenä hyvänä matkustajana - tai vastaanottajana, tuolla olematta mitään aikomusta herättää ylimääräistä huomiota viholliselta. 

Muiden kahden kuitenkaan nousematta tuon salamurhaajan perässä sillä se ei olisi toteuttanut itsestään pääsuunnitelmaa, jota tuo rautatieaseman sisätiloja lähestyvä mies aikoisi seurata tarkoin - mutta aluksi tämän pitäisi löytää itsestään kohde, joka saapuisi minä hetkenä hyvänsä ensimmäiseen välipäämäärään ennen sitä lopullista, jonka välissä he saisivat monen monta tilaisuutta hoidella sekä tyttö että tämän saattajat päiviltä yhdellä kertaa.

Naisäänen kuuluttuen Slovakiaan päätyneen junan saapuneeksi pääteasemalle, jonka jälkeen laiturilta alkaisi tulvia monen monta väsynyttä matkustajaa saman aikaisesti - yhden näistä ollen tuo nuori tyttö joka piti mahdollisimman nopeasti saada pois rautatieasemalta päämajaan isoisänsä luokse. 

Sin oli odottamassa kohdetta niinkuin oltiin suunniteltukin, mutta sen sijaan että Sin olisi jäänyt selvästi esille odottamaan näkevänsä nuoren tytön joka sopisi annettuun kuvaukseen sataprosenttisesti, sen sijaan  nuo hopeiset silmät katsoivat teräspenkille asetettua ruumista, joka ulkonäöllisesti näytti keneltä tahansa normaalilta ihmiseltä joka oli väsymyksestään uuvahtanut pitkälleen hetkeksi ennen matkaan jatkamista. Vaatetuksen peittäen kuitenkin alleen verta vuotavan haavan, joka oli se todellinen syy miksei mies tulisi enään nousemaan ylös ennenkuin joku Vanhasta salaseurasta, tai sitten joku muu ymmärtäisi siirtää/kutsua apua paikalle. Yksi uhka pois laskuista sillä erää, mutta Sin tiesi - ettei vihollinen kulkisi koskaan yksin - ja se tarkoitti vain sitä että jossain lähistöllä kulkisi sillä hetkellä lisää samanlaisia ei-toivottuja vieraita, joilla olisi aivan päinvastainen suunnitelma Adetten suhteen. Ja se taas aiheutti väkisinkin oman varovaisuutensa ja ympäristön tiedostamisen jokaisella ylimääräisellä aistilla mitä vain mies pystyisi käyttämään. 

Tuon pienen tapahtuman jälkeen, Sin oli sijoittunut varjoihin hieman syrjemmälle seuraamaan ja odottamaan tulevaa matkustajavyöryä sivummalta sen sijaan että olisi suoraan näkyvillä odottanut nuorempaa, sillä loppujen lopuksi Sin ei ollut koskaan nähnyt Adettea kasvotusten - hänen tietäen tasan tarkkaan tällä olevan samanlaiset silmät kuin isällään mistä tämän tunnisti samantien mutta silläkin kertaa tuo yhdennäköisyys toi enemmän pahaa mukanaan kuin itsestään sitä valtaa tai pelkoa mitä Zay oli luonut maineekseen kaikkien niiden vuosien aikana - ja silloin tuo piirre oltiin käsketty pitää mahdollisimman piilossa vaikka se vaikeuttaisikin tytön kulkua. Mutta se pieni osa, mikä yhdisti niin Zaytä, Eveytä kuin Siniäkin kyllä varmisti viimeistään sen että mies tunnisti Adetten vaikka silmät kiinni aisteillaan jotka olivat kehittyneemmät kuin kukaan edes todellisuudessa tiesi, ja se pystyi samantien paikantamaan tuon vaaleahiuksisen tytön jonka ulkonäkö sillä hetkellä oli kaikkea muuta kuin mitä voisi teini-ikäiseltä odottaa normaalisti - siirtyi Sin tuon jälkeen mahdollisimman nopeasti tuon saman ihmisryhmän sekaan jonka ympäristöön tyttö oli yrittänyt soluttautua siinä toivossa ettei tätä huomattaisi. Mutta mitä lähemmäksi Sin pääsi tuota, sen selvemmäksi kävi kuinka hermostunut ja peloissaan toinen oli todellisuudessa vaikka suurinosa piiloutui kuluneen ja raihinaisen lippiksen taakse. Heidän päästessä aseman ovista tuolle kadulle, josta kulki ihmisiä sisään ja ulos vielä niinkin myöhään yöstä, odotti Sin sen aikaa että Adette olisi selvästi pysähtynyt hetkeksi paikalleen kuuntelemaan ennenkuin kutsui tätä yksinkertaisella lauseella - joka oltiin ohjaistettu pelkästään tuota tyttöä ajatellen - sillä Vanhan Salaseuran ei pitäisi vielä tietää tytön uudesta identiteesti joka oltiin järjestetty matkaamiseen turvallisesti - sillä joskus valheelliset henkilöllisyydet toimivat paremmin kuin itsestään piilotellu ja naamiot, mutta joskus niitäkin tarvittiin yhdessä. Sinin kiertäen tytön vierelle, jolloin pituusero ei jäänyt keneltäkään huomaamatta - kummankin näistä näyttäen vain tavalliselta tallaajalta, ei miltään muulta ja niin oli parasta. Hopeisen katseen, joka oli tummempi yönvalossa, ja sai ne näyttämään asteen uhkaavimmilta kuin normaalisti, - kohdistuen Adetteen ensimmäisen kerran kunnolla, miehen lausuen tuon yhden lauseen ääneen merkiksi tuolle vaikka toisesta näki selvän hermostuneisuuden, jonka jälkeen katse hakeutui välillä vilkaisemaan sivummalle varmistaakseen ympäristöä sen sijaan että olisi keskittynyt sokeasti kohteeseen itsestään vaikka päällisin puolin tämä yritti saada tytön rentoutumaan edes hieman ettei tämä olisi tehnyt itsestään liian ilmeistä niille ketkä halusivat tätä satuttaa.

Viimeisenä tekonaan lähtivät nämä kaksi kohti tuota hieman syrjemmälle parkkeerattua autoa, vaikka ennen kuin he olivat poistuneet ns. "turvalliselle alueelle", kääntyi Sin katsomaan olkansa ylitse rautatieasemaa, hakeutuen tietoisesti ylemmäksi kuin normaalisti nimenomaan kohti noita kattoja sinne missä oletti tuon pimeyteen soluttautuneen uhan olevan - suoraan kohti Chadiä, vaikkei pystynyt erottamaan selvästi tätä - eikä sille olisi aikaakaan enään tuossa kohtaa. 

Ruskean silmäparin kääntämättä vielä katsettaan irti pienestä tekstistä valkealla paperilla, joita tämä oli seurannut jo useamman minuutin - vaikka tuo mies hänen vieressään soitti tuolle miehelle - joka oli ollut vastuussa Adetten hengestä - ja olisi vieläkin - ellei nyt olisi Sinin vuoro viedä tuo tehtävä loppuun. Solakoiden sormien vaihtaen jälleen sivua kun viimeisin saatiin luettua loppuun, - vilkaisivat silmät tuossa kohtaa sivummalta vanhempaa, - sanomatta mitään mutta sitäkin selvemmin Pandora kyllä osasi lukea toista. Eikä jokin ilmeisesti miellyttänyt tätä vaikka ilmeisesti tehtävä oli sujunut siihen mennessä hyvin. Katseen kääntyen kuitenkin uudemman kerran takaisin paperiin, jossa tulostetut sanat ja lauseet alkoivat kuulostamaan yksi toisensa jälkeen hyvin samalta - ja siitä huolimatta tämä jatkoi lukemista sen sijaan että olisi heittänyt tuon nipun pöydän pinnalle luovuttaneena niinkin myöhäisestä ajankohdasta ja väsymyksestä johdosta, mutta sen sijaan toinen käsistä - joka oli itsestään miestä lähempänä - kurottautui vuorostaan miehen vapaan käden päälle.

Rautatieaseman ja kaupunkialueen alkaen jäämään nopeasti taaksepäin auton kyydissä, jonka matka tulisi kulkemaan moottoritieltä niin pitkälle, että he saapuisivat paljon syrjäisemmälle alueelle jossa odottaisi seuraava kulkuneuvoja ja tytön saattaja, vaikka Sin epäili ettei Adettea oltu infottu sen enempää kuin mitä nyt tapahtuisi, ja Sinin puolestaan täytyisi kertoa loput tuolle nuorimmaiselle ettei tämä hämmentyisi liikaa ja tulisi entistä epäluuloisemmaksi ja sitä kautta taas stressaantuneeksi, mikä ei aina ollut hyvä noinkin nopea tempoisessa tehtävässä. Vauhdin pysyen kokoajan hieman vähän yli sadassakahdessakymmenessä, vaikka todellisuudessa tämä huomattavasti vanhempi mies piti vauhdin sellaisena - ettei se vetäisi kovinkaan huomiota muuhun liikenteeseen nähden. Hurjastelijoita ja kiireellä ajavia oli aina, oli yö tai päivä. Sivusilmän vilkaisten aina välillä vuoroin sivupeiliin varmistaakseen ettei heitä vielä seurattu, ja sitten vuorostaan Adetteen, jonka kehonkieli kertoi selvästi hermostuneisuudesta - jota ei oltu vieläkään laskettu alas kertaakaan - niinkuin ei myös tuota kulunutta lippaa jonka päätarkoitus oli nimenomaan peittää kasvot. Kummanaan lähtemättä kuitenkaan rikkomaan hiljaisuutta, jota ei rikkonut kuin hiljainen radio taustalla - Sin ei ollut vielä edes esitellyt itseään vaikka hän kyllä aikoisi sen tehdä siinä samassa yhteydessä kun hän kertoisi seuraavasta vaiheesta - muttei vielä sillä jo hetken aikaa tiukasti perässä kulkenut auto ei luvannut koskaan hyvää. Ei varsinkaan silloin kun tuon nopeus pysytteli hyvin lähelle heidän omassaan. Kehon jännittäen hetkellisesti itseään, samalla kun Sin nopeennutti hieman vielä autoa nähdäkseen kuljettajan reaktion moiseen - joka yritti vain kylmästi pysytellä tarkkuusetäisyydellä - varsinkin kun peilistä erotti aseen kohoaman ikkunan kautta ulkopuolelle valmiina hoitamaan nämä kaksi viimeistään tässä kohdin pois päiviltä.

Adetten kiljaisun saatellen laukauksia ja ikkunan särkymistä vaikka vielä luodin kestävä lasi ei ollut rikkoutunut mutta tuollakin hyvin käytännöllisellä suojakeinolla olisi omat heikkoutensa - ja kaikki ketkä vähänkin olivat aseiden kanssa tekemisissä päivittäin tiesivät kyllä tämän hyvin. Ja tässä tapauksessa niin Sin, takana lähestyvä Chad ja nuo kaksi salamurhaajaa kyllä tiesivät sen saman tarkkaan. Adette ei sitä ehkä vielä tiedostaisi ja hyvä niin, mutta pian tuokin saisi sen huomata ehkä jopa pahimmalla mahdollisella tavalla, mutta sitä ennen heidän tulisi päästä seuraavalle ja viimeiselle pisteelle vaikka tilanne oli mikä oli. 

Moottoripyörän ilmestyen yhtäkkiä näkyviin ja ohittaen etummaisen auton jonka kyydissä Adettea vietiin sen sijaan että tämä olisi käynyt suoraan vihollisen kimppuun, kääntyivät Sinin silmät seuraamaan vanhemman kaistapäistä menoa joka otti nopeudelle heidän autonsa ohitse saadakseen sen pienen etumatkan, laukauksien voimistuen puolestaan takanpäin mikä kertoi Vanhan salaseuran vaihtaneen voimakkaampaan aseeseen joka viimeistaan sai takalasin ikkunan särkymään satoihin pieniin osiin, luotien liitäessä ohitse. Osan jääden sinne tielleen, osan taas jatkaen vielä ikkunaan osumisen jälkeen suoraan etuikkunaan joka oli yhtä luodinkestävä kuin takaosakin mutta onnistui silti särkymään vaikkei rikoutunut vielä. Sinin vilkaisten olkansa ylitse takana matalammelle mennyttä Adettea, nähden juuri parahiksi Chadin uhkarohkean tempun moottoripyörällään joka tulisi päättämään vihollisen elämän, niinkuin myös sen mitä tuo teko aiheutti autossa ja moottoripyörässä jotka lähtivät samantien kohti törmäyskurssia ja sai sydämen liikahtamaan voimakkaammin paikaltaan tuon näyn edessä joka oli kaikkea muuta kuin turvallinen tai sellainen joka takaisi vanhemman selviävän ehjin nahoin. 

Mutta sillä hetkellä Adette oli tärkeä saada turvallisesti Azran luokse, jonka jälkeen hän palaisi tarkastamaan Chadin oman tilanteen - sillä hän ei haluaisi tuon naisen menettävän hermojaan jälleen rakastamansa miehen vuoksi varsinkin tämän otettua jälleen sellaisen tehtävän, joka jättäisi varmasti jotain kehoon muistoksi - tai ainakin pahimmillaan ei tekisi hyvää tuon sydämelle. Huolen jättäen siltikin jälkensä nuorempaan, joka heitti pian viereisellä pelkääjän paikalla olleen takkinsa tytön päälle samalla kun katse kääntyi takaisin eteenpäin tuohon säpäleiseen ikkunaan joka ei juurikaan helpottanut ajamista tai se että vihollinen oli onnistunut rikkomaan kokonaan auton sivupeilit omalla ammuskelullaan. "Voit joko pysyä siellä alhaalla tai hypätä pelkääjän paikalle, mutta saavumme pian seuraavaan päämäärään jossa sinua on vastassa seuraava isos. Hän on viimeinen saattajasi joka vie sinut isosisäsi luokse. Tiedän ettet ole tottunut tälläiseen mutta tarvitsen sinua pysymään rauhallisena sillä jokainen konflekti vain pidentää tämän loppuun saamista ja lisää vaaraa. Ymmärrätkö Adette?" Tuon ensimmäisen kerran koko tuona aikana, Sin viimein puhui vapaaehtoisesti nuoremmalle joka varmasti lähenisi pian paniikkikohtausta, vaikka heidän täytyi pysyä koko tuon loppuajan liikkeellä pysyäkseen aikataulussa. "Nimeni on Sin. Jos et tiennyt niin se jöröttävä espanjalainen on Chad. Ja tämä kenet nyt tapaat seuraavaksi on Azra. Pidämme sinusta kyllä huolta, vaikka tämä olisi viimeinen tehtävä siihen - usko pois." Rauhoittavan hymyn kohoten viimeisimpänä kuivien huulien pinnalle aina noihin hopeisiin silmiin, jotka kohdistuivat uudemman kerran nopeasti Adetteen ennenkuin yksinkertaisesti vain huomio jälleen tien, ja ympäristön joka alkoi nopeasti muuttua syrjäisemmäksi ja hiljaisemmaksi, rikkoutuneiden ikkunoiden tuoden sisäpuolelle selvän läheisen meren tuoksun satamasta, jonne päin he olivat matkalla. 

Tuon satama-alueen ollen hyvin pimeä ja näytti lähes hylätyltä siihen aikaan yöstä kun auto tultiin jätetyksi siihen kohtaan mihin he olivat sopineet Azran kanssa aiemmin tapaavansa, Sinin nousten ensimmäisenä ylös autosta varmistaen aisteillaan tarkkaavaisesti koko tuon alueen lävitse ettei kukaan olisi hyökkäämässä pimeyden turvin Adetten kimppuun, näyttäen tuon jälkeen turvallisen merkin nuoremmalle nousta ylös näkyville odottamaan ellei tämä sitten väkisin halunnut istua lasinsirpaleiden keskellä. 

Normaalisti tuossa kohtaa Sin olisi jo ottanut tupakan esille, mutta lupauksena vaimolleen oli tämä sen jättänyt siltä illalta - vaikka stressi uhkasikin tehdä tuosta lupauksesta mitättömän. "Hengitä ilmaa rauhassa sisään ja ulos ettet pyörry, nyt kun sinulla on hetki aikaa." 

Minuutteja kuluen eteenpäin, eikä Azraa vielä näkynyt mikä sai silmät kääntymään välillä moderniin rannekelloon - mutta ainakin se toi nuoremman hetken hengähtää ja toipua äskeisestä matkasta joka ei ollut mennyt niin loistokkaasti kuin sitä toivoisi. Sinin piilottaen huolen ulkokuorensa alle, mutta välillä hän ei voinut olla kieltämättä itseltään sitä pelkoa minkä Chad aiheutti omalla elämäntavallaan  ja siltikin hän ei voisi tehdä sille mitään. Chad oli sotilas ja taistelija, niinkuin Sinkin joka oli kuitenkin vedetty selvästi johtoporrastaan häidensä jälkeen vaikka mieluummin nuorempi olisi muiden kanssa rivissä taistelemassa (vaikka sitten eturintamalla) kuin leikkisi muiden takana turvassa ja katsoisi muiden kaatuvan yksi kerrallaan. 

Moottorin äänen alkaen kuulumaan selvemmin ja selvemmin tuossa hiljaisessa pimeydessä, jota pian seurasi yksi kirkas valo ajoneuvosta joka oli moottoripyörä niinkuin Chadilläkin vaikka harvemmin Azra välitti autoista tai muustakaan samaan katagoriaan kuuluvista esineistä. Valon sokaisten hetkellisesti valollaan jos onnistui katsomaan suoraan Azran tulosuuntaan, joka kaarsi kuitenkin kiltisti kaksikon eteen, toisin kuin Chad joka olisi varmastikin jo kukkoillut omilla taidoillaan samanlaisen kaksipyöräisen kanssa. Metallisen jalan ottaen pyörän vastaan naisen päästessä nousemaan pois ajoneuvonsa päältä, jonka puvusta aiheutuva siluetti ei jättänyt epäselväksi kyseisen salamurhaajan olevan niitä harvoja naispuolisia mitä näkyi harvemmin salaseurojen välillä - vaikka pitkät hiukset olikin tungettu kypärän alle piiloon. 

"Olet myöhässä." Tummemman äänen lausuen moottorin sammuttua vanhemmalleen, joka kohotti käsiään päästäkseen käsiksi kypäräänsä jolta alta hiukset valahtivat alas pehmeästi ja Azra näki kaksikon kunnolla. Punertavien huulten hymyillen pahoittelevasti nuoremmalle. "Olen pahoillani Sin, mutta toisin kuin eräillä: minulla oli toinenkin tehtävä alla. En pysty venymään kahteen suuntaan vaikka haluaisinkin." Tämän vähän päälle kolmenkymmenen ikäluokan ylittänyt nainen tokaisi takaisin asteen pahoittelevammin vaikka äänestä kuulsikin pieni naljailu Siniä kohtaan joka tyytyi nyökkäämään vain takaisin ymmärtämisen merkiksi. Keltaisen silmäparin kääntyen kuitenkin tuohon lyhyempään, selvästi nuoreen tyttöön joka oli kokenut jo varmasti kaiken laista lyhyessä ajassa eikä sille vieläkään näkynyt loppua, jonka takia nainen - joka ei ollut yhtä kylmäverinen tai virallinen Adettelle - astelikin tuon eteen. "Sinä olet Adette? Nimeni on Azra ja vien sinut viimeisenä isoisäsi luokse jonka jälkeen tämä kaikki on ohitse. Voitko hyvin?" 

Sinin seuraten Azran tekoja jotka yrittivät olla mahdollisimman ystävällisemmät tyttöä kohtaan, eikä siksi että se saattoi helpottaa tehtävää - mutta se helpottaisi itsestään Adetten tilaa joka joutui kokemaan kaiken yhdellä kertaa. Sen hetken aikaa, Sinin pystyen tuntemaan pienen äidillisen lämmön toisesta vaikkei vanhemmalla ollut vielä omia lapsia vaikka tämä selvästi halusikin - ja mitä enemmän aikaa kului - sen todemmaksi se kävi kuinka aika valui hukkaan - ja se pelotti Azraa vaikkei tämä sitä näyttänyt koskaan vaan piti sen sisällään. 

Azran varmistaen vielä kertaalleen tytön olevan kunnossa, ennenkuin nainen tokaisi ettei tämä tarvitsisi enään lippistä tai peruukkia - ja sen sijaan tämä kääntyi vielä viimeisen kerran ympäri kohti moottirpyörää jonka ohjaksessa oli kiinni toinen tumma visiirinen kypärä vain Adettea varten. 

Sinin erkaantuen tuossa kohtaa hieman sivummalle pimeyteen, jonne tämä näytti myös hitaasti katoavan, samalla toisen käden hakien puhelinta takin taskussa, ilmoittaakseen isälleen tehtävän tilanteesta.

Samalla kun Azra ojensi kypärää kohti tuota nuorempaa, joka olisi enään vain hänen matkastaan kiinni päämäärästä, joka olisi tuo jättimäinen kartano jossa suurinosa salaseuralaisista varmasti vieläkin odottelisi mitä tapahtuisi sen jälkeen kun tyttö saataisiin monen monimutkaisen vaiheen jälkeen viimein heidän luokseen, näki Azra selvästi Adetten vihreistä silmistä ettei tämä ollut innoissaan ajatuksesta. Vaikean nielaisureaktion vahvistaen vain tuota olettamusta ennestään, ja siitä huolimatta Azra tyytyi vain naurahtamaan kevyesti tytölle "Voimmehan toki kävelläkin. Tosin se lisäisi riskiä päätyä vielä huonompaan jamaan kuin te tänne saapuessanne." Leikkisän selvästi tilannetta keventävän äänensävyn todeten, samalla pään tehden pienen nyökkäys liikkeen tytön taakse jääneeseen autoon - jonka ulkonäkö oli todellakin kovia kokenut niinkin vähäisessä ajassa, ja saisi kenet tahansa epäilemään olisiko tuosta edes mahdollista selvitä "Valinta on täysin sinun tässä kohtaa. Vaikkakin mitä nopeammin pääsemme jatkamaan matkaa, sen nopeammin olet turvassa. Älä huoli, en ole samanlainen kukkoilija kuin Chad joten henkiriepusi pitäisi säilyä perille asti." Kellertävän silmäparin siirtyen nopeasti vilkaisemaan itsestään pimeyteen kadonnutta Siniä, jota kehittyneemmätkään silmät eivät enään pystyneet erottamaan mutta järki sanoi jo tuossa kohtaa silkasta protokollasta kuopuksen soittaneen isälleen kertoakseen raportin, vaikka Azra ei vielä tuossa kohtaa osannut arvata mitä Chadille olisi tapahtunut tuon tehtävän aikana. 

Kellertävän katseen kuitenkin päätyen vielä uudemman kerran nuorempaan ennenkuin vain yksinkertaisesti keho teki käännöksen takaisin kohti itsestään moottoripyörää joka tavalla tai toisella tulisi olemaan se millä he lähtisivät. Adetten kanssa tai ilman. Hiusten tullen nostetuksen hieman ylemmäksi toisella kädellä, kun taas toinen auttoi kypärää sujahtamaan uudelleen päähän kasvojen eteen, tumman visiirin näyttämättä ulkopuoliselle tuon kypärän alle pidättäytyviä kasvoja, mutta sitäkin enemmän tuo salli Azran nähdä kaiken muun ympäriltään. 

Ranskan kielen, jota Sin, Anubis ja Pandora käyttivät vain keskenään lausuen hyvin karkeasti seuraavan käskyn joka poikkesi tällä kertaa hyvin vahvasti suunnitelmista. Etsi Chad. Ja ilmeisesti niin nopeasti kuin vain pystyi. Tuon käskyn kuulostaen jopa Sinin korvissa - joka oli kuitenkin lähes koko elämänsä kohdannut vaikka millaisia erikoisuuksia niin salaseuroihin ja kuin yksityiselämäänkin liittyen - hyvin oudolta, ja se tavallaan herätti oman epäilysensä. Tokihan Sinkin oli huolissaan vanhemmasta vaikka tämä kuuluikin parhaimmistoon ja vieläpä mies oli todistanut sen monen monta kertaa aiemminkin - mutta tuo käsky kyllä jätti erinäisen hyvin epämiellyttävän kaiun korvien väliin, joka ei kahta kertaa epäröinyt vastata myöntävästi takaisin ranskankielellä salaseuran johtajalle. 

Sinin laskien lähes samantien luurin korvaltaan ja painaen jo ikäänkuin vanhasta tottumuksesta punaista näppäintä, jonka jälkeen raskaampi huokaus toi huolensa väkisinkin ilmi. Hänellä ollen paha aavistus sillä hetkellä, eikä hän pitänyt siitä ollenkaan. Mutta ensiksi hänen tulisi löytää jostain itselleen uusi ajokki sillä sillä hetkellä auto jolla he olivat saapuneet - ei käynyt huomiotaherättävän ulkonäkönsä, heikon puolustuksen sekä muuten huonon kuntonsa vuoksi. Mutta ensiksi tulisi hoitaa kuitenkin Azra ja Adette turvallisesti perille, tai ainakin varmistaa niin kauan että Sin olisi täysin varma ettei kukaan hyökkäisi näiden kimppuun uudemman kerran - ja valitettavasti muita ajokeita ei ollut. Miehen alkaen kuromaan askeleita uudelleen takaisin umpeen muun kaksikon kanssa "Oletteko valmiit? Olemme muutenkin jo myöhässä aikataulusta 'pikku myöhästymisesi' takia..." Tuon lauseen kääntäen tilanteen jälleen nykyhetkeen, samalla hieman hoputtaen kaksikkoa tahalteen naamioiden kaikki ne sanat puhtaakse leikkimieliseksi piikittelyksi vaikka todellisuudessa Sinillä ei ollut pienintäkän aikomusta kertoa seuraavaa vaihetta Azralle joka olisi vain taas huolestunut Chadistä, ja parempi niin. Hän poistuisi sitten vähinäänin tilanteesta kunhan se vain salli sen. 

Korkean rakennuksen, jonka huoneessa kaksikko oli oleskellut jo pidemmän aikaa ja nyt tuo oli keskeytynyt hetkeksi Anubiksen toimesta Chadin puhelun jälkeen, jota pian seurasi toinen johon puolestaan vastattiin ranskankielellä yleiskielen sijasta ja joka taasen kertoi heidän poikansa saaneen oman osuutensa tehtyä kuljetuksessa. 

Pandoran istuen vielä samassa kohtaa kuin aiemminkin samojen papereiden ääressä, Anubis puolestaan oli kohdistanut katseensa ikkunoista jonnekin kaukaisuuteen, näyttäen päällisin puolin katsovan vain avautuvia maisemia vaikka siinäkin silmät valehtelivat katsojalleen. Kuulo oli kyllä tavoittanut toisen kehotuksen ja vielä ymmärtänytkin sen, mutta siltikin sen eteen ei tehty mitään. "Teet sitä taas." Arabian kielen lausuen seuraavaksi ääneen ympäripyöreästi, vaikka kielenvaihdos kertoikin aiheen pian tanssahtelevan vaarallisilla vesillä jos tilanne ei kääntyisi, ja siltikin huomattavasti pehmeämpi ääni jatkui "Olet ottanut niin monta sielua vuosien saatossa taakaksesi - että tunnet syyllisyyttä vieläkin heidän kohtalostaan vaikka tiesimme molemmat mitä sota toisi mukanaan." Sormen kääntäen viimeisen sivun tuossa paperipinkassa pois tieltä, ennenkuin sormet alkoivat kiireettömästi taitella tuota lähes koskemattoman näköiseksi "ja annat sen syödä sinua hitaasti sisältä, niinkuin kaiken muunkin mitä jätät päivittäin kertomatta.". Ruskean katseen kohoten viimein paperista itsestään Anubiksen selkään, tuoden sanoillaan ilmi tietävänsä kyllä ettei Anubis kertonut läheskään kaikkea Pandoralle mitä tapahtui salaseurojen välillä, vaikka tämä luokiteltiin yhtä arvokkaaksi miehen rinnalla. Alba oli ollut vain yksi vahvistus tuohon sääntöön, josta todellisesta arvosta nainen oli kuullut vasta Chadin ja Azran tavoin naisen tehtyä oman päätöksensä lähteä salaseuroita ensin horjutettuaan kauan kestänyttä rauhaa. 

Kehon nousten ylös pitkään kestääneen istumisen jälkeen paikaltaan, sivulta jalkoja pitkin nopeasti kulkevien käsien varmistaen hameosan olevan varmasti kunnolla ennenkuin pituus kohosi korkokenkien lisänä todelliseen mittoihinsa, asetettiin tuo samainen paperipino kokonaan pois käsistä pöydän tummaa pintaa vasten muiden valmiiden asiakirjojen sekaan. Naisen näyttäen tekevän siltä erää lähtöä jotta edes joku olisi Adettea vastassa, mutta sitä ennen nainen kuitenkin kiersi viimeisenä tekonaan miehen selän taakse ja käsien kietoutuen hetkellisesti kylkien kohdalta toisen ympäri vaikka yleensä kaksikko piti matalaa profiilia - niinkuin kuka tahansa heidän asemassaan oleva pariskunta. Silmien kohoten vilkaisemaan toisen peilikuvaa hiljaisesti ikkunan kautta, ennenkuin huulet painautuivat hetkeksi niskan herkkää ihoa vasten rauhoittavasti, mielessä välähtäen muistikuva lähes kolmekymmentä vuotta taaksepäin, jolloin nämä kaksi samaa sielua olivat seisseet kylmällä kylpyhuoneen lattialla ensimmäisen sodan aikana, jolloin Anubiksen terveys oli ollut paljon huonommassa tilassa "Miksi huokailet noin raskaasti ja väsyneesti, piilotat itsesi muiden katseilta pakenemalla, sen sijaan että käyttäisit suutasi? Sellainen ei tee hyvää edes salaseuran vanhimmalle, Anubis." 

Nuo lähes samat sanat oli Pandora lausunut tuolloin vanhemmalle, ja lausui nytkin vaikka tiesi ettei tulisi saamaan mitään vastausta, eikä hän enään edes vuosien jälkeen edes olettanutkaan saavansa sillä Vanhan Salaseuran tavat olivat juurtuneet aikoinaan hyvin tiukkaan mieheen, ja vielä heijastuivat nykyisinkin vaikka ajat olivatkin muuttuneet niistä radikaalisti. Hiljaisuuden antaen laskeutua jos se oli laskeutuakseen, naisen painaen vielä viimeisen rauhoittavan suudelman samaan kohtaan ennenkuin kädet irtaantuivat vanhemman ympäriltä merkiksi että hän lähtisi Adettea vastaan suunnitellusti vaikkei Anubis tulisikaan samalla matkaa, ja samalla hän joutuisi jälleen keksimään jonkun tekosyyn tuolle poissaololle - vaikkakin mikä menisi lapsenlapsen edelle - varsinkin jos tämä oli ollut kadonnut viisi vuotta?

Azran ja Sinin katseiden kohdaten vielä viimeisen kerran visiirin takaa kun vanhempi oli varmistanut Adetten varmasti olevan ensinnäkin kunnolla ja turvallisesti moottoripyörän päällä, ja kypärä oli niin että pahimmassa tapauksessa ainakaan se ei toivonmukaan irtoaisi pois kokonaan, tumman visiirin ehkä peittäen naisen kasvot sillä hetkellä - mutta tämä kyllä näki ettei Sin ollut niin leppoisin mielin sillä hetkellä, ja se taas ajoi oman epäilyksensä naisellekin vaikkei tämä voinut sanoa tuohon mitään miehen hoputtaessa uudelleen menemään jo. Hän keksisi jonkun fiksumman ajokin itselleen ja seuraisi perässä. 

Azran tyytyen vain nyökkäämään selvästi, potkaisten samalla jo moottoripyörän oman metallisen jalan takaisin sivuun merkiksi että he lähtisivät kulkemaan. Azran ollen todellakin tässä kohtaa noihin kahteen nuorempaan mieheen nähden paljon rauhallisempi kuski, ja ehkä hyvä niin sillä kertaa. Hopeisen katseen jääden katsomaan vielä viimeisenä nopeasti kauemmaksi ajavaa valoa kunnes yksinkertaisesti Azra ja Adette katosivat näkyvistä, jonka jälkeen keho kääntyi uudelleen itsestään autoon - joka oli jälleen kokenut kovia. Ihme että jos se olisi edes vielä käyttökelpoiseksi korjattava tuon jälkeen. Mutta eipä hän pystyisi sille tekemään juurikaan mitään tuossa tilanteessa, joten yksinkertaisesti - kyytiin vaan. 

Miehen kiertäen takaisin ajajan paikalle, kereten juuri sulkemaan oven takanaan kiinni valmiina lähtemään Azran perässä suunnitelmien mukaan, mutta sillä kertaa tuon aikomuksen jääden taka-alalle kun aistit terästyivätkin uudemman kerran kun jokin läheni. Ja nopeasti. Sen saaden miehen nousemaan uudelleen pois kyydistä, ja kääntämään katseensa odottavasti siihen suuntaan mistä oletti tuon lähestyvän, - päästen kokoajan lähemmäksi ja lähemmäksi, kunnes silmät erottivat selvästi vanhemman olevan Chad joka näytti suurinpiirtein selvinneen aiheuttamastaan kolarista, vierähti kivi tuolloin sydämen päältä. Chadin pysähtyen, mutta jättäen kuitenkin moottorin käymään sen sijaan että olisi sammuttanut sen alusta alkaen odottamaans seuraavaa, toisen jo hihkaistessa että Sin tarvitsisi paremman ajoneuvon mikäli aikoisi pysytellä Azran perässä loppuun asti. Miehen vastaten kulmien kohottamisella takaisin. Hän ei saanut edes koskea pitkällä tikulla toisen pyörään, ja nyt hän oli saamassa sitä lainaan vaikka mies oli nähnyt äskeisen ja mitä tuolle ajokille pahimmillaan kävisi. Kummankin kuitenkin yrittäen loppuun asti pitää vakavan linjan, vaikka he kumpikin tiesivät sen olevan jo alusta alkaen tuomittu epäonnistumaan näiden välit tuntien, Chadin ollen ensimmäinen joka murtui virneeseen ja leikkimieliseen uhkailuun ja tuttuun ivaavamiseen mitä tuli tuohon autoon ja sen kuntoon, tyytyi nuorempi hymähtämään.

"Entä itse? Et näytä itsekään oppineen välttämään onnettomuuksien syntymistä. Vieläkään." Huvittuneen äänen todeten puolestaan viitatessaan itsestään moottoripyörän niinkuin Chadinkin fyysiseen olemukseen, joissa kummassakin oli yhtä lailla parantamisen varaa. "Sitä paitsi, kuten näkyy - minun ajokkini sentään kestää. Sitäpaitsi... eikö pyörääsi etsitä tällä hetkellä onnettomuuden jälkeen?" Käden taputtaen konepeltiä muutaman kerran sanojen jälkeen korostaakseen auton olevan lujaa tekoa vaikka olikin saanut osansa ammuskelussa, pienen silmän iskun sopien siihen vielä päälle, vaikka viimeinen kysymys oli osoitettu täysin vakavasti puhuttaessa Chadille. 

Chadin lähestyen kuitenkin autoa aikomuksena selvästi kiikuttaa tämä valerekisterin turvin jonnekin korjaamolle tai jonnekin muualle turvaan - hiljeni Sin katsoessaan vanhemman menoa "Itseasiassa. Tulet mukaani. Anubis haluaa kaikki yhtä aikaa paikalle, oli mikä oli." Nuoremman lausuen vielä asteen vakavammalla äänellä, sen sijaan että hän olisi lähtenyt itse moottoripyörällä ja olisi varmasti tehnytkin niin ilman isänsä käskyä - joka Odayna jätti Sinin mielipiteen kokonaan arvottomaksi mitä tuli tehtävien sisällä - ja Chad piti saada myöskin perille - vaikka nuorempaan ihmetytti itsekin mistä oli kyse. 

Mutta sillä hetkellä tuo piti lykätä takavasemmalla, sillä käsky oli aina käsky, varsinkin Odaylta tullessaan sitä oudointakin käskyä tuli noudattaa - niinkuin tässä tapauksessa.

"Se ei ollut pyyntö, Chad. Joten hyppää kyytiin, että saamme Azran kiinni. Ilmoitan autoni varastetuksi sitten kun tämä on ohitse, mutta meillä on kiire. Hophop, vanhus." 

Virneen kohoten puolestaan Sinin kasvoille tuon hoputtamisen jälkeen, vaikka todellisuudessa tämän olisi tehnyt mieli kysyä minne Chad oli kadonnut aiemmin - vaikka he olivat sopineet että heti epäilyttävässä tilanteessa Chad puuttuisi peliin omalla idioottimaisella uhkarohkeudellaan - mutta sen sijaan he olivat melkein saaneet oman osansa siitä onnettomuudesta. Eikä sellainen katoaminen ollut ensimmäinen kerta toiselta.

Sin oli kyllä tiennyt jo alusta alkaen tiennyt ettei Chad tulisi temperamenttisena luonteena kovin iloissaan kuulemastaan käskystä - joka oli kuitenkin ollut hyvin yksinkertainen ja siltikin stragedinen: tuo Chad mukanasi. Nuoremman jo ollen tottunut Chadin kapinointiin/vapaamuotoiseen mielipiteeseen käskyjä kohtaan, jotka pahimmassa tapauksessa sekoittivat koko pelin kulun tehtävän kannalta, eikä näin kavahtanut moista reaktiota kun auton metallista osaa paukautettiin astetta voimakkaammin kuin normaalisti suositeltiin. Hopeisen silmän vastaten koko sen ajan veljelleen takaisin silmä silmään, vaikka yleisesti tuota hyvin tummasilmäistä miestä kavahdettiin voimakkaasti taaksepäin tämän osoittaessa tulisuuden tai vihoittelun merkkejä. Chad oli kuitenkin onneksi aikuistunut niistä ajoista ja ymmärsi, ettei kaikki aina auennut turhalla vastaan väittämisellä, varsinkin kun kyse oli Anubiksesta - joten tämä myöntyi sen yhden ainoan kerran nuorempansa kyytiin vaikka heidän kulkuneuvonsa olikin mikä oli, mutta toisin kuin moottoripyörä - sekin olisi tällä hetkellä paljon huomaamattomampi ulkonäöllisistä puitteistaan huolimatta. 

Ja Sin taas oli iloinen jos he pääsisivät edes suurin piirtein hengissä, ehjin nahoin ja suurinpiirteisesti aikataulussa takaisin päämajalle Azran ja Adetten jäljessä, odotti nuorempi kärsivällisesti toista jotta tämä saisi piilotettua moottoripyörän hakijaansa seuraavaan kertaan ilman että se kiinnittäisi niin voimakkaasti huomiota, uskaltautui kuitenkin vanhempi tuomaan omat sanansa vielä julki heidän kohdatessa toisensa vierekkäin. Hopean ja mustan, jotka olivat kuin täysin eri maailmasta toisiinsa nähden vaikka kaksikon menneisyys ei juurikaan poikennut toisistaan isoilla eroavaisuuksilla - kohdaen pimeyden halki tuon pienen hetken ajan kun Sin kuunteli noita sanoja, jotka kuitenkin toivot hämmennyksen ja pienen ehkäpä jopa loukkaantumisen ääneen lausutuksi. "Tiedät kyllä, miten tämä menee Chad. Ja valitettavasti en voi sille mitään, vaikka olenkin hänen poikansa - vaikutusvaltani ei riitä sinne vielä. Joten joudut tämän kerran nyörtymään mukaani, vaikket ehkä pidäkään siitä." Miehen lausuen takaisin tuohon lauseeseen, vaikka todellisuudessa jokainen niistä oli vain korullinen lause joka ei sisältänyt sen enempää henkilökohtaisia tunteita kuin mikään muukaan tehtävä sillä - tehtävien aikana kuului olla asiallinen ja tarkkaavainen. Tuon keskustelun jääden kuitenkin sillä erää siihen, sillä kuten aiemmin mainittu: heillä oli kiire. 

Azra ja Adette olivat jo tuona aikana kerennyt hyvin pitkälle nopealla vauhdilla, Sinin ja Chadin saaden nämä kaksi kiinni vasta puolessa väliä matkaa jolloin onneksi - kuitenkaan mitään pahaa ei ollut ilmeisesti sattunut siitä eteenpäin kun he olivat lähteneet satama-alueelta. Kartanon porttien aueten nelikon edessä, tuosta eteenpäin ohjeistus oli hyvin selkeä jokaiselle salamurhaajalle - Adette johdatettaisiin olohuoneeseen isoisänsä luokse, jonka jälkeen tuohon suureen tilaan ei jäisi muita kuin tämä nuori tyttö ja molemmat Odayt halutessaan. Muilla ei olisi mitään asiaa astua tuon huoneen sisäpuolelle ilman lupaa, ilman että kokisi vakavia seuraamuksia moisesta rikkomuksia. Jopa Sin jätettiin sillä kertaa ulkopuolelle vaikka tämä olikin saanut noiden viiden vuoden aikana hyvin paljon enemmän vaikutusvaltaa niin salaseurojen kuin yhteiskunnankin ympärillä, ja oli Adetten eno vaikkei tämä sitä vielä ymmärtäisi täysin. Mutta toisaalta, kuopus kyllä ymmärsi eikä laittanut moista käskyä/päätöstä pahakseen. Hän pääsisi vain nopeammin pois alta, mikä oli tietenkin pitkälle jatkuneen yön jälkeen vain plussaa joka suhteessa.

Moottoripyörän ja kypärän tullen jätetyksi pihalle vielä hetkellisesti kunnes niille keksittäisiin parempi paikka, totteli Azra tuossa kohtaa selvästi Odayn käskyä, kulkien tosin Adetten vierellä toisin kuin normaalisti tapana oli kulkea nimenomaan hieman kohdetta taka-alla koska tuo kyseinen kohta varmisti helpon puolustuslinjan parhaimmassa tapauksessa, mutta sillä kertaa Azra teki selvän poikkeuksen tytön suhteen. Naisen kuitenkin avaten oven tytölle jossa Anubis ja Pandora odottivatkin jo valmiina ottamaan lapsenlapsen vastaan avosylin hyvin pitkän ajan jälkeen, jonka jälkeen nainen teki omiin tapoihinsa kuuluvan kumarruksen kummallekin vanhimmalle ennenkuin tämän tuli poistua itsestään huoneesta ja sulkea perässään ovet ettei yksityisyyttä saataisi rikottua noiden kolmen kesken joilla olisi varmasti paljon puhuttuvaa keskenään. Varsinkin Adettella varmastikin, joka muutenkin vaikuttu hieman vaivaantuneelta ja ujon puoleiselta uusiin tilanteisiin. 

Ovien sulkeutuen ja jättäen olohuoneen taaksensa kolmen henkilön kanssa, rentoutti Azra hieman itseään tuon jälkeen ensimmäisen kerran koko iltana, ja valitettavasti se myös tuntui niskan alueella selvästi kun Azra oli aluksi joutunut hoitamaan alkuillasta ryhmänsä kanssa toisen tehtävän loppuun, jossa aikataulu oli pettänyt jonkin verran pienten ongelmien vuoksi - ja sen jälkeen nainen oli matkannut itsestään Siniä ja Adettea vastaan joten toisin kuin normaalisti, oli naisen ilta ollut enemmän hektisempi kuin normaalisti. 

Askelten lähtien ottamaan kuitenkin matkaa uudelleen kartanon ulkopuolelle takaisin moottoripyörän luokse joka täytyisi saada talteen ja pois tieltä, käsi puolestaan oli noussut hieromaan niskan aluetta, toivoen että tuo pieni liike auttaisi edes vähän. Sinin ja Chadin tullen tuolloin vastaan käytävällä, näki vanhempi noista kahdesta selvästi ettei ilta ollut vieläkään näiden osalta ohitse, ja se tavallaan sai nämä näyttämään normaalia vakavemmalta vaikka kaikki tiesivät kyllä kaksikon 'lapsekkaan kilpailuvietin' toistensa seurasta, joka oli jatkunut jo varhaisesta aikuisiästä lähtien. Kellertävän ja hopean kohdaten ohimennen, väläytti Sin nopeasti Azralle pienen hymyn joka kertoi että he kyllä selittäisivät kunhan se saataisiin vain loppuun, mutta sitä ennen - tämän tulisi saada muut pois alta. 

Sinin ja Chadin astuen sisään Adetten jälkeen, kohtasivat nämä edessään tuon miehen - jonka koko olemus rakastavasta isoisästä oli muuttunut totaalisesti aivan joksikin päinvastaisesti - joka sai kenet tahansa miettimään kolmekin kertaa tarkoin seuraavia tulevia sanoja. Toisin kuin Chad, Sin kohtasi isänsä - vaikka vanhemmasta kyllä näki että tämän asia kuului enemmänkin hänen vierustoverilleen joka oli saanut omat haaverinsa jälleen tehtävän aikana, ja siltikin tämä piti katseensa lattiassa aina niin pitkään kunnes sanat totesivat ettei moiselle olisi tarvetta. Kuopuksen seuraten tuota kaksikon välistä hetkeä hiljaa vieressä, sillä hänelle ei esitetty kysymyksiä, tai mitään muutakaan - mikä olisi vaatinut vastausta häneltä itseltään, näki nuorempi kyllä noiden kahden keskustelun muuttuvan nopeasti suuntaa, pystyen jo kuvittelemaan silmissään kuinka kuvaannollinen rako näiden kahden välillä kasvoi jokaisen kuluvan minuutin ja sanan myötä, jossa Chad vastasi tavanomaiseen röyhkeään tapaansa sanoilla yhtälailla takaisin, ja sitä vasten taas Anubis piti äänensä niin kylmänä kuin vain pystyi, päästämättä pienintäkään tunnetta lävitse - ja se taas olisi halutessaan saanut helvetinkin vaipumaan ikuiseen kylmyyteen. 

Viimeisen lauseen tullen heitetyksi ilmaan tuosta symbolista jonka tulisi koristaa jossain päin kehoa tai vaatetusta, ja nyt sen tulisi tapahtua Chadille. Sillä kivuliaammalla tavalla. Tuon saaden silmien painautumaan hetkellisesti kiinni silkasta odotuksesta mitä Chad tekisi kuulemansa suhteen. Hänen muistaen oman polttomerkintänsä, vaikka tämä oli ollut tuolloin vasta pieni lapsi ja omasta jääräpäisyydestään tämä ei ollut suostunut näyttämänä kipua Vanhalle Salaseuralla - oli se silti ollut kuin itse paholainen olisi seivästänyt ihon. Ja Chadin tuntien tämä ei ollut varmastikaan kovin innoissaan. "... Mutta suurinosa on tatuoinut merkin ihoonsa. Miksi Chadin pitäisi erottua tässä kohtaa polttomerkillä?" Kuopuksen avaten suunsa, silkan faktan edessä. Osa oli tatuoinut merkin, osa taas polttomerkinnyt kuten Azra (hyvin pienen tosin), mutta jos yleensä valinnan vapaus oli - hyvin, hyvin harva halusi todellisuudessa polttomerkintää. Mutta Chadin suhteen Anubis oli ilmeisesti päättänyt että tämä menisi vanhaa kunnon polkua tuossa kohtaa, joten Sin epäili että tuskin tulisi saamaan edes vastausta kysymykseensä sillä hetkellä.

Viikko oli kulunut niistä tapahtumista eteenpäin, ja jättänyt oman hetkensä Slovakiaan jossa osa vieläkin totutteli tuohon uuteen naamaan joka kuitenkin antoi viholliselle hyvin vahvan syyn hyökätä samantien ja teurastaa heistä jokaikinen samantien vastaan tullessaan, jättivät nämä kuitenkin tuon nuoren tytön suurimmalta osin omaan rauhaansa sillä - tämä oli samalla tasolla kuin kaikki Odayn muu perhe, eikä siis siihen suotu muutoksia käytökseen. 

Italiassa puolestaan tuo viikko oli ollut hyvin erikoinen sillä Andrea oli tivannut aluksi monta päivää ystävänsä olinpaikkaa tämän kadottua ilman hyvästejä - oli Evey viimein luopunut itsensä edessä ja suonut esikoiselleen puhtaan vastauksen tapahtumien kulussa - joka oli vienyt tuon nuoremman tytön Slovakiaan. Tuo tieto oli kuitenkin saanut Andrean entistä hämmentyneeksi ja saanut entisestään kysymyksiä joihin vain haluttiin yksinkertaisesti vastausta - oli äiti joutunut kertomaan viimein suoraan sen totuuden Adettesta heidän sukulinjassaan - vaikkei Andrea ollut pitänyt vastauksesta sillä se vain jälleen kertonut kuinka paljon valheita heidän suvussaan joista ei mieluusti puhuttu - ja Andrea ei voinut sietää moista vaikka tämä joutuisi samalla joustamaan itsensä suhteen. Loppujen lopuksi poika oli palannut kouluun, jossa tämä sai ansaitun rangaistuksen jälki-istuntojen muodossa 'lintsaamisesta', mutta tuon jälkeen viikko oli kulunut täysin tulevaan otteluun joka käytäisiin viikonloppuna. Vaikka samalla hyvin tietoisesti poika yritti vain sysätä tuota ajatusmaailmaan mahdollisimman kauas ettei hän joutuisi kohtaamaan sitä totuutta: Adette ja hän olivat serkukset, eli silloin Zay oli hänen enonsa. Niin kammottavaa kuin se olikin. 

Tuon viikonlopun koittaen, oli De Fioren kartanolla koko tuo iltapäivä ollut hyvin levoton tuon viisi vuotiaan ilopillerin toimesta, joka oli juossut kerroksia ylös ja alas hakiessaan jalkapallo pelipaitaansa jonka isoveli oli tämän varta vasten hankkinut - kun taas Evey yritti saada kuopusta rauhoittumaan sillä että heillä olisi kyllä aikaa ja että he kerkeäisivät otteluun ennen sen alkua. Mutta he tulisivat varmasti myöhästymään ellei tyttö pian pysyisi edes hetken paikallaan jotta tämä saisi maalattua loppuun Andrean joukkueen liput kasvoille jotka lapsi halusi aina jokaiseen peliin.

Andrea itse oli lähtenyt jo aamupäivästä viimeiseen harjoitteluun ja lämmittely kierrokselle jossa kerrattaisiin nopeasti pelisuunnitelmat - ja muutkin yksityiskohtaiset asiat ennen viimeistä kauden peliä - joten poika ei ainakaan tulisi käymään edes kotona tuona aikana. Eveyn puolestaan lähettäen Sophien valmistautumisen lomasta Giovannille muistutuksen ettei tämä unohtuisi töihinsä ja muistaisi vielä Andrean ottelun, - ihan vain kaiken varalta, miehensä tuntien. Sophien saaden itsensä viimein valmiiksi - ja sellaisen näköiseksi että tämä olisi valmis lähtemään jopa ulos ovesta - juoksi tuo pieni tyttölapsi nopeasti ikäänsä nähden tuon pihatiellä odottavan auton luokse, Eveyn vielä varmistaen kaiken muun tärkeän olevan mukana avaimista ja puhelimesta alkaen aina siihen asti että ovet menisivät hälytyksien lisäksi lukkoon, jonka jälkeen nämä kaksi lähtisivät tuota ottelukenttää jonne alkoi hitaasti saapua muitakin katsojia.

Aamupäivä, joka oltiin vietetty tuolla samaisella kentällä pelkästään harjoituksien merkeissä, tuntui nyt kuluneen aivan liian nopeasti - ja sitäkin enemmän tuo ajankulu tuntui nimenomaan kentän ulkopuolella jossa kahdelle eri joukkueelle oli pukuhuoneet vierekkäin, ja josta myös näkyi selvästi kuinka ihmisiä alkoi sitäkin enemmän valua itsestään katsomo alueelle. Nämä kaksi joukkuetta, jotka olivat olleet kuin vihollisia toisilleen jo monta vuosikymmentä ennen Andreaa ja Giovannia, olivat tuon iltapäivän aikana meinanneet ottaa jo useaan kertaan yhteen edes ennen pelin alkua, tuoden selvää jännittyneisyyttä joukkueissa vaikka vielä oltiin onnistuttu pitämään toisistaan irti. Erimielisyydet selvitettäisiin kentällä, niin se oli aina ollut - ja niin olisi nytkin. 

Tuon mustan auton, jonka suhteen Evey ei ollut koskaan antanut periksi että tämä haluaisi kuljettajaa toisin kuin miehensä, - tullen parkkeeratuksi muiden autojen tavoin kentän viereiselle parkkipaikalle vaikka paikkoja ei riittäisi enään kauaa, jonka jälkeen Sophie oli lähes valmis hyppäämään tuskin edes pysähtyneestä autosta jo lähtiäkseen tuon ihmisrykelmän sekaan saadakseen parhaimman paikan mistä pystyi näkemään vain ottelun kulun jokaikisen hetken, ellei äiti olisi rauhoitellut kuopusta sen verran antamalla järkevän syyn ettei nuorimmainen saisi eksyä ihmispaljauteen. Kaksikon nousten autosta, tarttui Sophie vapaaehtoisesti vanhempaansa kädestä moista edes pyytämättä, sillä tämä kyllä jääräpäisyydestään tiesi kuinka huolissaan heidän vanhempansa kyllä olisivat mikäli tosiaan se pahin tapahtuisi ja tyttö katoaisikin vaikka kyseessä ei ollutkaan kovin laaja alue, mutta toisaalta - ihmiset eivät olleet aina niin mukavia ja kilttejä kuin päällepäin näyttivät, vaikkei Sophie sitä vielä ymmärtänytkään täysin nuoresta iästään johtuen. Pienestä koostaan johtuen tyttö pääsi -tottakai- paljon helpommin ihmispaljauden lävitse, vaikka joutuikin odottamaan äitiään vähän väliä muiden katsojien johdosta jotka koostuivat nimenomaan oppilaista, opettajista, vanhemmista ja pelaajien kavereista,  valitettavasti kahden eri joukkueen kannustaminen kävi usein myös hyvin selväksi hyvin intohimoisen urheilukäytöksen muodossa joka saattoi olla hyvin epäkohteliasta ja kiivastakin mikäli alettaisiin ottaa nokittain mittaa. Ja valitettavasti, Sophie sopi tuonne yhtä hyvin kuin isoveljensäkin - vaikka olikin vasta pikkutyttö ja osasi edes käyttäytyä vielä sen mukaan - mutta Sophie oli kyllä myös toisaalta paljon poikamaisempi kuin useimmat samanikäiset tytöt. 

Kentällä esiintyen vielä tuo cheerleader-sakki, jonka päätehtävä oli viihdyttää katsojia sen aikaa että ottelu saataisiin alkuun, näiden kahden joukkueen alkaen lähestymään vähitellen sivustapäin tuota kenttää, viimeisten vitsien ja herjauksien tullen sanotuksi ääneen, kunnes yksinkertaisesti jokainen heistä tiesi painaa sanat sen verran taka-alalle että nämä tulisivat kokonaan keskittymään tulevaan joka olisi kauden viimeinen peli ja mahdollinen voitto jota kumpikin joukkue halaji sillä hetkellä enemmän kuin tarpeeksi. 

Taputuksien ja riemaisevan huudon ottaen nämä kaksi joukkuetta vastaan, nostettiin Sophie samalla olkapäille istumaan jotta tämä näkisi paremmin ottelun, vaikka tämän vaatetuksesta joukkuepaidasta ja poskille maalatusta värivalikoimasta ei jäänyt muutenkaan epäselväksi kumman puolella tämä pieni tyttölapsi oikein oli. Joukkueiden jäsenten kätellen toisensa nopeasti lävitse sanattoman säännön mukaisesti toivottamaan 'onnea' vaikka sitä ei tietenkään suotaisi. Tuomarin tehden vielä loputkin säännöt selväksi kummallekin joukkueelle vaikka nämä olivatkin kuullet ne monta kertaa, ja mitä enemmän nämä joutuivat odottamaan  sen selvemmäksi kävi kuinka kiriät välit pelaajilla sillä hetkellä oli. 

Andrean kääntäen katsettaan sen verran ympärilleen nähdäkseen ihmisten joukkoon - nähden ensimmäisenä pikkusiskonsa ja äitinsä, - muttei isäänsä -, mikä ei tavallaan ollut mikään yllätys enään viidentoista vuoden iässä. Andrea ei olisi varmasti ikinä olisi osannut katsoa toiselle puolelle - ellei tällä olisi ollut aistejaan - ja jokin erityinen tunne joka sai pään kääntymään tuonnepäin etsien jotain kunnes yksinkertaisesti se vain osui silmiin. Ja se oli Adette. Vaikka nämä eivät olleet nähneet toisiaan, eikä Andrea ollut saanut hyvästejä tai edes selitystä, mikä oli oikeutettu moiseen käyttäytymiseen ... kääntyivät silmät sen enempiä takaisin itsestään asiaan. Hän ei juuri sillä hetkellä halunnut edes ajatella tytön olemassa oloa, jonka todellisuuden hän oli saanut kuulla vasta hiljattain. Nyt keskittäisiin itse peliin. Tuomarin viheltäen tuolloin pilliin, joka merkitsi vain yksinkertaisesti pelin alkua.

Pelin jättämättä ketään kylmäksi alkuvihellyksestä alkaen, kummankin joukkueen näyttäen niin taitonsa, kuin myös oman riemunsa mikäli saataisiin pallo maaliin - vaikka nämä olivatkin tasoissa lähemmäs kaiken aikaa ja valitettavasti vastaisuudessa myös oman mielipiteensä mikäli jokin ei ollut mieleinen. Andrean heittäen tönimisen seasta myöskin muutaman haukunnan vastapelaajalle, tuomarin tai muun rauhallisemman pelaajan yrittäen pitää pojan aisoissa toisistaan, vaikka käsimerkit puhuivat kyllä senkin puolesta. Sophien huutaen itsepintaisesti kentälle muiden mukana, näyttäen keskittyvän kokonaan peliin kuin äitiinsä joka kyllä keskittyi peliin ja sitten toisaalta oli kyllä huomannut Chadin ja Adetten läsnäolon yhtälailla - mikä kertoi vain sen että hänen isänsä oli jälleen ilmoittamatta Italian maaperällä. Eveyn kuitenkin näyttämättä omaa pettymystään tuohon mieheen, ja keskittyen esikoisensa otteluun vaikka vähän väliä katsoessaan poikaa ... oli tämä sen muutaman sekunnin ajan näkevinään suoraan edessään pätkän menneisyydestä Mikesta, joka oli ollut yhtä intohimoinen jalkapallon kuin autojen suhteen kuin Andrea. Ilma oli viilentynyt huomattavasti kuluneen tunnin myötä, eikä aurinkokaan enään paistanut mikä olisi voinut lämmittää edes vähän - mikä sai useimmat kyllä ottamaan takin päälleen, kun taas pelaajilla oli täysin eri tilanne. Näiden tuntematta kylmyyttä ollenkaan ja hyvä niin. 

Jännittyneisyys ja kilpailuhenkisyys olivat vain kasvaneet entisestään, mikä sai aistit huomioimaan vain pallon ja sen tilanteen mikä parhaimmillaan antaisi heille etulyönti aseman ja jättämään kaiken muun ulkopuolelle sumuun. Toisen hyökkääjän, joka oli saanut anastettua pallon nipin napin ennenkuin se olisi potkaistu maaliin ja lähtenyt viemään sitä nopeasti kohti vastapuolen maalia, syöttäen vuoroin Andrean ja kolmannen hyökkääjän välillä selvästi suunnitelman mukaan sen mukaan kuinka vastapuoli lähestyi kutakin. Viimeisimmän potkun tullen Andrealle, joka oli lähimpänä maalia ja potkaisisi pallon maaliin mutta juuri kun jalka nousi maasta sen verran että se saataisiin mahdollisimman nopealla vauhdilla pois jaloista maalivahdin ohitse, tunsikin tämä äkisti kuinka keho horjahti eteenpäin selvästi kun jokin tönäytti nilkan aluetta. Kehon lentäen suoraan nurmikolle kädet vastassa, mikä sai pillin hiveltämään pelin keskeytykseksi - jonka jälkeen tuomari nosti punaisen lapun esille. 

Joukkueiden alkaen haastamaan tuosta riitaa, Andrean maatessa kahden joukkuetoverinsa ympäröimänä maassa, pidellen jalkaansa vaikka sillä hetkellä tästä tuntui kuin se ei olisi ainoa paikka mihin sattui. Ja eihän se ollutkaan vaikkei tämä tuonut sitä esille aluksi. Sydämen lyöden kovempaa, Eveyn haluten mennä pelikentälle poikansa luokse vaikka tiesi ettei hän saisi niin tehdä, Sophienkin näyttäen yhtä huolestuneelta kuin äitinsä katsoessaan tapahtumia. Keuhkojen yrittäen haukkoa ilmaa sisään hitaasti, vaikka se ei onnistunut vaan kivun vuoksi tästä tuntui ettei tämä saanut ilmaa ollenkaan ja se sai taas hengityksen käymään paniikillisesti nopeaa tahtia suunnittelemattomasti. Noiden kahden pojan auttaen Andrean ylös maasta hetken päästä pojan antaessa merkin haluavansa ylös, vaikkei tämä edes vielä tiennyt pystyisikö pelaamaan enään. Mutta se oli aiheuttanut totaalisen räjähdyksen kentällä jossa oli jo lähellä ettei kukaan käynyt toistensa kurkkuun kiinni tuomarista huolimatta, ja jonka vuoksi tuomari vihelsi pian uudestaan vetääkseen pelin poikki väliaikaisesti sillä Andrea tulisi saada lääkärin luokse tarkastettavaksi jotta he tietäisivät miten jatkaa.

Kuulon ja posken alueen karhean kosketuksen tuoden Giovannin läsnäolon ilmi Eveylle, joka kerkesi kääntämään päätänsä sen verran että pystyi näkemään pariskunnasta vanhemman kunnolla sitten aamun, ilman että heidän kuopuksensa tipahtaisi äkillisesti hartioilta. "Olet myöhässä, Gio." Äänen lausuen toiselle takaisin, vaikkei mitenkään toruvasti tai vihaisesti, vaan yhtälailla rakastavasti ja rauhoittavasti kun tuo ääni oli pysynyt kaikki ne vuodet siihen päiväänkin asti ilman muutosta, sillä Evey kyllä tiesi mitä toisella oli edessään töiden nojalla - joihin myös valitettavasti salaseurat halusivat nojauttaa oman olemassa olonsa De Fioren valan vuoksi. Sophien tullen nostetuksi sen enempiä sanomatta korkeammalle isän hartioille vuorostaan, ei tyttö näyttänyt laittavan moista pahaksikaan yllättyneisyydestään huolimatta sillä ainahan parempi näköala kelpasi korkeammalta, kun taas Evey sai hetken ajan hieraista ohimennen niskaansa pitkään jatkuneen paikalla olemisen jälkeen. Jonka jälkeen Evey puolestaan luovutti tervehtivän suukon miehensä poskelle vuorostaan, käden tarttuen miehen isompaan. Eveyn hoitaen kannustuksen ja huutamisen miehensä puolesta joka oli enemmän se stragedinen osapuoli heihin verrattuna, mutta Sophie kyllä vei tässä kohtaa voiton mennen tullen isompana jalkapallo fanina ja isoveljensä kannustajana. 

Välikohtauksen sattuessa, aiheutti se ympärillä jokaisen kuluneen minuutin ja sekunnin myötä isomman hälyn ympärillä, sai Evey pian Sophien takaisin syliinsä kun Giovanni halusi mennä varmistamaan Andrean tilannetta, johon kuitenkin vastattiin nopeasti teolla, joka otti miehen kädestä kiinni ja pakotti tuon pysähtymään ja kohtaamaan hänet vielä - joutuvan toteamaan että he tulisivat mukaan sillä kyseessä oli yhtä paljon hänen esikoisensa kuin Giovanninkin, vaikka Giovanni olikin heistä se ylisuojelevampi näyttävämmin. Silmien vilkaisten samalla viimeisen kerran toiselle puolelle katsomoa, jossa Adette ja Chad olivat olleet vielä hetki sitten - nyt kummastakaan näkymättä missään. 

Andrean tullen saatetuksi pukuhuoneeseen kahden tiimipelaajan toimesta, jonne pian saapuikin myös lääkäri kutsuttuna tarkistamaan tilanteen ja kuinka paha se loppupeleissä oikein oli, Andrean istuen pitkällä penkillä, jalka kohotettuna pehmeällä alustalla ylöspäin, kun taas rannetta yritettiin pitää tuona aikana mahdollisimman koho asennossa kylmän kanssa - ja terve käsi yritti pitää kiinni nenä ontelosta pään nojautuessa taaksepäin veren vuodon tyrehdyttämiseksi. Andrean yrittäen pitää kivuliaimmat ääntelyt aisoissa mikäli jokin lääkärin tekemä liike tai kosketus sai aikaiseksi kipua, mutta siltikin pojan täytyi myöntää - että jopa se pieni pukukoppi - voitti mennen tullen kylläkin sairaalatilat jonne hän ei mielellään haluaisi. Kahden pelaajan ja muun tiimin jättäen pojan perheensä kanssa tuohon pukuhuone tilaan nelistään, Andrean huikatessa vielä huvittuneesti perään että tästä hyvästä vastapelaaja tulisi rökittää sitten kunnolla, ennen kuin ovi sulkeutui noiden muiden saman ikäisten jälkeen. Lääkärin nousten seisomaan pojan vierelle tutkittuaan omasta mielestään tarkemmin, jonka jälkeen tämä alkoi kaivamaan pikaisimpaan avustukseen tarvittavia välineitä "Sinulla kävi tuuri. Nenäsi on kunnossa veren vuodosta huolimatta, ja ranteesi paranee ajan saatossa vaikka suosittelenkin käymään tämän jälkeen röntgenissä säännöllisen väliajoin - murtumasta kun ei ikinä tiedä." Pojan laskien päätään hieman alaspäin, joka sai silmät sulkeutumaan hetkellisesti kivun takia, sormien pitäen vieläkin oman paikkansa nenällä, lääkärin vielä lisäten: "muttet siltikään pääse jatkamaan ottelua."

"En ... ajatellut. Milloin pääsen takaisin kentälle?" Tuon pienen hetken aikaa Andrea tunsi päätänsä huippaavan, mikä sai sanat jäämään aluksi hitaammaksi - mutta tuo viimeinen kysymys sai lääkärin todenteolla hiljenemään kuin miettiäkseen miten tuohon pitäisi vastata. "... En osaa sanoa." rehellisen mutta karkean vastauksen tullen viimein lausutuksi, mikä kuulosti korvissa hyvinkin eriskummalliselta siihen nähden mitä Andrea oli tottunut kuulemaan ajansaatossa lääkäreiltä. Miten lääkäri ei voinut olla varma?! Pojan kysyen tuon kysymyksen ääneen tahattomasti edes sen enempää ajattelematta, mikä sai tämän pian pyytämään kiltisti anteeksi, jonka lääkäri soi vain pienen hymyn "En ole vielä varma, mutta näyttäisi siltä että nilkkasi koki muutakin kuin vain perusteellisen murtumisen. Sen takia kannattaisi käyttää jalka myös röntgenissä hyvissä ajoin -" "-tai mitä?" Lääkärin, joka oli sillä hetkellä heistä tilassa vanhimpia, huokaisten hyvin raskaasti, laskien silmälaseja pois silmiltään kohdatessaan nuoremman joka selvästi halusi vastauksia yhä palavasti niinkuin varmasti muukin perhe. Eveyn istuutuen tuolloin esikoisensa vierelle Sophien kanssa, toisen käden kohoten hellästi takaniskalle, jossa sormi pystyi silittämään rauhoittavasti hiusrajaa merkkinä pojalleen ettei tuon tarvitsisi kiihtyä turhasta, lääkärin tuoden viimein ääneen oman epäilyksensä jalan todellisesta tilasta, joka sai pojan hiljentymään siihen hetkeen kuin seinään. 

Lääkärin poistuen paikalta, antaen vielä viimeisen ohjeistuksen pojalle ja tämän vanhemmille jotka olivat valitettavasti kuulleet sen kaiken, ennenkuin tämä jättäisi perheen keskenään sulattelemaan tuota epäilystä. Hiljaisuus oli laskeutunut tuohon tilaan, ennenkuin Andrea viimein hymähti "... hän on Italiassa, eikö olekin? Nonno?" Tuon kysymyksen kuulostaen oudolta jopa Eveyn korvissa, joka kohtasi poikansa silmästä silmään kun näiden katseet kohtasivat, ja siihen suotiin myöntävä vastaus, ja joka taas sai sitäkin huvittuneemman naurahduksen aikaiseksi "... yllätys...". Tuon kaiken kuulostaen kenen tahansa korvissa oudolta, mutta katsoessaan poikansa silmiä jotka eivät vielä onneksi olleet oppineet kätkemään tunteita - pystyi äiti näkemään tutun katseen lapsensa silmistä, ja se oli pettymys vaikkei Andrea koskaan tuonut sitä ääneen kuultavaksi tai edes näkyville. Mutta pääasiallisesti tuon kysymyksen lausuminen yritti saada ajatuksia pois tiedosta - jonka mukaan, hän ei ehkä koskaan pahimmassa tapauksessa pystyisi enään pelaamaan.

Isän avatessa suunsa pitkäänkin jatkuneen miettimisen jälkeen, olivat silmät kääntyneet katsomaan tuota huomattavasti vanhempaa miestä matalemmalta, joutuen pitämään katseensa huomattavasti yläviistossa ja näyttäen päällisin puolin kuuntelevan kaiken mitä toinen sanoi. Todellisuudessa, - kaikki nuo sanat menivät toisesta sisään ja ulos sen enempiä korostuksia, ajatuksien puolestaan puhuen sitäkin enemmän pojan mielessä jossa pelko alkoi nousta päällimmäiseksi. Ja miksei oli - jalkapallo oli ollut hänen intohimonsa hikoon ja vereen asti, ja nyt lääkäri sanoi että pahimmillaan hän ei sitäkään pystyisi koskaan tekemään. Entäpä sitten muut tottumukset, kuten aamulenkit ja koiran ulkoilutus, pelkkä juokseminen, kiipeily, nyrkkeily... entä jos hän ei pystyisi tekemään mitään niistä?

Andrean nyökäten ymmärtämisen merkiksi vaikkakin hyvin olemattomalla liikkeellä kun isä selvästi lopetti oman puheenvuoronsa sillä erää, ja pian sen jälkeen kaksi hoitajaa ilmestyivät huoneeseen muun perheen kanssa, alkaen sitomaan ensihätään jalkaa ja rannetta siteellä - jottei mitään muuta tapahtuisi ennenkuin nämä pääsisivät sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Tavallaan Giovannin puheet lääkäreistä ja kuntouttajista olivat mielen rauhoittumaan sen veran että poika pystyi vielä uskomaan edes sen pienen hetken ajan ettei tuosta tilanteesta voisi enään kuin vain nousta ylöspäin, mutta toisaalta - ikinä ei voinut tietää, mitä tuleva toi. Heille ei oltu siunattu näkijän lahjoilla, mikä oli tavallaan myös hyvä pojan mielestä. Hoitajien erkaantuen kauemmaksi, tehden vielä selväksi että Andrea pitäisi rannettaan pystyasennossa ja kylmässä sairaalaan asti, jossa tätä olisi varmastikin jälleen vastassa heidän jo tutuksi tullut perhelääkärinsä joka oli hoitanut De Fioren-perhettä jo iät ja ajat. Giovannin kysyessä pystyisikö hän liikkumaan edes mikäli tämä vain tukisi tätä, - alkoi keho jännittää itseään aikomuksena nousta ylös vaikka sillä hetkellä tätä sattui fyysisesti enemmän kuin tarpeeksi, mutta jääräpäisenä hän ei tietenkään halunnut pyytää apuakin kertoakseen pärjäävänsä kyllä itsekin. Eveyn nousten itsekin paikaltaan poikansa viereltä vaikka pysyttelikin lähellä valmiina nappaamaan tästä kiinni mikäli näyttäysi että jalat eivät sittenkään kestäisi vielä. Kehon päästen rimaa hipoen itse ylös yhden jalan varaan, kohtasi katse isänsä oman "Pystyn ehkä hyppimään yhdellä jalalla. Jos vain saan tukea." käheytyneen äänen lausuen isälleen myöntymisenä vaikka tästä näkikin hyvin selvästi - ettei hän ollut yhtään innoissaan tulevasta sairaala reissusta.

"Et taida olla kovin innoissasi?" Naisen äänen, joka oli astetta hiljaisempi kuin normaalisti ettei sylissä aikansa istunut Sophie olisi herännyt jo pidemmän aikaa jatkuneen tutkimuksia odotellessa, joista lääkäri oli todennut kylmästi etteivät vanhemmat pystyisi pääsemään sillä kertaa mukaan röntgeniä seuraamaan kun he tutkisivat samalla myös kertaalleen ettei myöhemmin ilmenisi kaatumisesta muita ongelmia muualle päin kehoa, jotka voitaisiin vielä hoitaa niin varhaisessa vaiheessa. 

Tuon kysymyksen kuulostaen siltä kuin Evey olisi kysynyt mieheltään ettei tuo nauttinut olostaan jälleen sairaalatiloissa, niinkuin aina ennenkin - vaikka todellisuudessa kyseessä oli kyllä ajoittain täysin eri katagoria, joka oli Eveyn isä: jonka he kumpikin tiesivät pahimman paikan tullen pystyvän kyllä auttamaan Andreata jos tätä vain uskallettiin pyytää. Tosin - Evey ei ollut innoissaan ajatuksesta jonka mukaan Andrea lähtisi ties kuinka pitkäksi aikaa Slovakiaan, jossa käytiin päivittäin sotaa kahden salaseuran kesken vailla minkäänlaista armahdusta jos vihollinen sattuisi vastaan, saatika ne kokemukset kuinka Evey oli nähnyt isänsä kohtelivan alaisiaan - tai edes kasvattanut heitä omalla erikoisella metodillaan - ei lämmittänyt sen enempää sydäntä, eikä Evey haluaisi koskaan lapsiensa tuntevan itsensä hylätyksi ja kielletyksi niinkuin hän oli joutunut joka kerta vielä nykyisyydessäkin.

Mutta toisaalta, Andrean terveys tulisi aina olemaan sen ensisijainen vaikka se tarkoittaisikin jotain sellaista mikä oli ristiriidassa oman ajatusmallin ja tunteiden kanssa. Raskaamman huokaisun tuoden huolensa julki ääneen vaikka yleensä Evey oli alusta loppuun asti vahva, mutta joka kerta pelkkä ajatuskin siitä että hänen lapsensa oppisi salamurhaajan tavoille ja eläisi vaarassa jokapäivä... 

Jo pelkästään se että Andrea oli tuleva vartija aiheutti oman huolensa, ja nyt vielä tämä lisänä siihen. Sormien liikutellen itseään edes huomaamatta tuttuun tapaan miehen takaniskan hiusrajalla, silitellen välillä lyhyitä hiussortuvia otteessaan kunnes sormet päästivät irti kokonaan ja palaten takaisin iholle - vanhasta tottumuksesta joka Evey oli kaikkien niiden kuluneiden vuosien saatossa tottunut rauhoittamaan Giovannia pahimman edessä - ja eritoten sairaaloissa joissa kaksikko tuntui viettävän enemmän aikaa kuin itsestään omassa kodissaan. Hopeisen katseen pysytellen toisessa sen hetken aikaa, pistäen merkille ne pienet yksityiskohdat vanhemmassa jotka jälleen kertoivat toisen olevan uupunut keskitettyään kaiken energiansa töihin, Muinaiseen Kirjaan ja sen vähäisen vapaa-aikansa perheensä luona "Näytät uupuneelta, Gio." Naisen todeten johdattelevasti miestä sen sijaan että olisi pitänyt tuolle läksytyksen ettei moinen olisi toisen terveydelle hyväksi sillä Giovanni olisi varmasti kuullut tuon jo tarpeeksi monta kertaa kahdenkymmenenseitsemän aviovuoden aikana, tietääkseen kuinka tärkeä toisen terveys oli vaikkei mies halunnutkaan koskaan huolestuttaa perhettään. 

Hoitajan astellessa pariskunnan ohitse asteen hitaammin, kääntyi katse kohtaamaan tuon samantien siinä toivossa että tämä olisi ilmoittanut tutkimusten olevan valmiina, mutta sen sijaan kääntyikin tämä seuraavasta nurkasta jatkaakseen omia tehtäviään, eivät ajatukset voineet olla kysymättä: miten Andrea pärjäsi?

Viimeisin hoitaja, joka oli saanut sidokset valmiiksi ranteen ja nilkan alueella ja poistunut tuon jälkeen hakeakseen selvästi apuvälineitä mitkä helpottaisivat pojan itsenäistä liikkumista edes vähän, oli Andrea tuon jälkeen katsonut mitään  sanomattomasti valkeaa kattoa - missä ei ollut pienintäkään erikoista piirrettä, luonnonvaloa tai mitään muutakaan, mikä olisi oikeuttanut moiseen tuijotukseen, vaikka siinä katse oli pysytellyt normaalia pidemmän aikaa. Ajatusten mylläten kerta toisensa jälkeen päässä, saaden pelon jälleen tunkeutumaan päällimmäiseksi yhden ajatuksen myötä, joka ketjureaktion tavoin loi seuraavaksi toisen pahemman mielikuvan tulevasta, joka sillä hetkellä pelotti nuorimmaista. Miten siitä tulisi edetä eteenpäin? Ei hän edes tiennyt. Kaiken tapahtuen täysin sumussa, pojan alkaen toivomaan voivansa kääntää aikaa taaksepäin helpottaakseen tuota helvetillisen pitkältä tuntuvaa odotusta niin ettei koko tilannetta olisi tapahtunut, - ja siltikin mitä enemmän tämä edes ajatteli moista, sen vihaisemmaksi tämä muuttui. Terveen käden, jota Andrea pystyi vielä liikuttamaan täysin normaalilla tavalla, kohottautuen ylöspäin ja lämähtäen voimalla viereistä metallipöytää vasten, että tuosta lähtevä ääni oli varmasti kuulunut ulkopuolelle asti - ja sai Andrean nostamaan manauksien mukana kätensä takaisin kehon lähelle saadakseen kivun lieventymään edes vähän, vaikka sattuikin, eikä hän myöskään aikoisi kitistä kivuistaan sillä - mitä nopeammin hän olisi ulkona tuosta puhdistusaineiden, veren ja sairauksien täytteisestä rakennuksesta - sen parempi. 

Giovannin poistuessa paikalta soittaakseen tuolle tuhansia vuosia vanhemmalle miehelle tilanteen kulusta, uskoessaan tuon todellakin pystyvän auttamaan lapsenlastaan pahimman tullen, vaikkei kukaan sillä hetkellä De Fioren perheestä ollut innokas tuosta vaihtoehdosta. Andreakaan tuskin tulisi kovin arvostamaan tuota päätöstä, jossa tämä lähetettäisiin Slovakiaan sittenkin kaikesta huolimatta. 

Tuosta hetkestä kulumatta kovin kauaa kun Sophie alkoi heräilemään omilta päiväuniltaan, jotka olivat vielä noin pienen lapsen normaalia rutiinia lähes päivittäin siihen tiettynä kellon aikana, painautuivat huulet tytön ohimolle hellästi toivotuksena, johon vastattiin samantien hangonkeksi hymyllä joka ei sulanut edes silloin kun isoveli oli huonossa tilassa, tytön alkaen kertoilemaan kaiken mahdollisen mitä vain päähän juolahti ensimmäisenä, vaikka tämä ihmettelikin isän poissaoloa, johon äiti vastasi rehellisesti tuon olevan ulkopuolella soittamassa tärkeää puhelua (ja varmasti samalla mielellään pysyttelisi poissa sairaalatiloista edes sen hetken aikaa), mikä sillä kertaa näytti olevan tarpeeksi hyvä selitys kuopukselle. Tytön jatkaen tuota puheenaihetta jälleen ohitse alkuperäisestä. 

Andrean päästen kahdenkymmenen minuutin odottelun jälkeen pois tuolta huoneesta, jossa tämän jalka oli saanut kipsin, niinkuin myös rannekin, tosin liikkuminen oli hidasta ja vaivalloista kipujen sekä sen suhteen että hän joutui käyttämään väliaikaisesti vain yhtä metalli tukea terveessä kädessään - eikä se tehnyt asiasta sen helpompaa kuin se että hän joutui käytännössä konkkaamaan päästäkseen edes eteenpäin kulkemaan, ja silloinkin hitaasti. Ja tietenkin niille ihmisille ketkä eivät olleet rauhallisimmista päistä, kuten Andrea - tuo mateleminen oli yhtä kidutusta alusta alkaen. Ja tulisi varmasti pahenemaankin. Todellisuudessa pojan olisi tehnyt mieli repiä tuo jalkaa suojaava kuori helvettiin ja viskoa se ikkunasta pois, mutta hoitajan, lääkärin ja perheensä hyvinvointia ajatellen  - hän jättäisi sillä kertaa suunnitelmansa toteuttamatta. 

Hoitajan kulkien nuorimmaisen rinnalla koko tuon ajan saattaakseen tuon takaisin vanhempiensa seuraan, joista toinen oli ollut pidemmän aikaa jo kateissa - ja se huolestutti Eveytä vaikkei tämä pystynyt vielä näyttämään sitä Sophien tähden joka vain huolestuisi ja alkaisi panikoimaan muuten, Eveyn nousten ylös, Sophien hypähtäen tavanomaiseen iloiseen tapaansa ja lähti jo juoksemaan äitinsä kiellosta huolimatta isoveljeään kohti yllättävän nopeasti kokoonsa ja ikäänsä nähden, pienten käsien kietoutuen pojan jalan ympärille ja Andrean pahoitellen pikkuiselle - ettei hän pystynyt vielä kumartumaan halatakseen takaisin. Mutta sen sijaan käsi pystyi silittämään pitkiä vaaleanruskeita hiuksia, joissa ei tuntenut samanlaista karheutta hänen omiinsa verrattuna - ellei tosissaan alkanut tunnustelemaan ja etsimään tuota piirrettä jonka saattoi huomata vasta hyvin pitkänkin ajan jälkeenn vasta. Esikoisen kohottaen katseensa äitiinsä, joka saapui lähemmäksi - kunnes tämä oli sen verran lähellä että Andrea pystyi kysymään saman kysymyksen jonka Sophie oli aiemmin kysynyt: missä isä oli? Evey vastaten samalla tavalla, vaikka ei voinut kieltää itseltään etteikö huoli saavuttanut mieltä - sillä yhden puhelun hoitamisen ei pitäisi kestää niin kauaa. Varsinkin kun kyse oli Anubiksesta joka ei muutenkaan puhunut kuin pakon edessä ja silloinkin mieluummin kasvokkain. Äidin ja esikoisen kohdaten tuosta seuranneen hiljaisuuden merkeissä, oli poika näkevinään pienen huolen vanhemman katseesta joka oli aina ollut vahva, ja samaan aikaan lempeä, eikä se koskaan tuominnut ketään oli tilanne minkälainen tahansa. Tuon huomion saaden halun kysyä vanhemmalta oliko jokin hätänä, mutta sen sijaan tuntiessaan tuon pienen lapsen kosketuksen itseään vasten - pidettiin tuo lause kokonaan poissa ääneen lausumiselta. Sophien ei tarvinnut kuulla sellaista vielä. Kolmikon lähtien kävelemään kohti vastaanotto aulaa mistä pääsi myös ulos, Sophien pysyen äitinsä kädessä kiinni sen sijaan että olisi roikkunut isoveljessään joka oli muutenkin huonossa kunnossa - kolmikon olettaen viimeistään tuolloin näkevänsä tuon puuttuvan perheen jäsenen viimeistään pihalla - mutta sen sijaan näiden päästessä aulaan, oli tuolla täysi mylläkkä päällä. Italian kielen puhuen nopeasti potilaan saamisesta mahdollisimman nopeasti teholle, sillä aika oli vähissä kun tämä oltiin löydetty pidemmän hetken jälkeen vasta pihalta, sai tuo Andrean pysähtymään paikoilleen. Aistien ollen vieläkin yhtä hullun myllyä, mutta hän kyllä tunnisti vieläkin kilometrien päästäkin sen saman hajuveden johon isänsä ominaistuoksu sekoittui yhtäjaksoisesti, sai se pupillit laajenemaan samassa kun uusi pelko ja paniikki ottivat vallan jokaisen ajatuksen myötä - tehden kehosta täysin liikkumiskyvyttömän. "Andrea?" 

Äidin kääntyen katsomaan esikoistaan, joka oli pysähtynyt kuin seinään muutaman askeleen päähän, saamatta mitää reaktiota, mikä sai Eveyn ottamaan tuon välin jälleen umpeen kuopuksen kanssa saadakseen esikoisensa edes jotain tolkkua. Samassa silmät erottivat takaa valkotakkisen, tutun miehen jälleen kerran lähenevän tuota kolmikkoa, kylmeni jokin myös Eveyn sisällä samantien katsoessaan tuota jo yli kuudenkymmenen ylittänyttä miestä, jonka tehtävä oli kertoa se minkä hän itsekin tiesi kaikista niistä huolimatta. 

Odotuksen tuntuen ikuisuudelta, kenenkään pystymättä puhumaan sanaakaan, Andrea oli jälleen täydellisessä shokissa, Sophie oli itkenyt tuon kokoajan vaikka yrittikin aina peittää sen jollakin tapaa painamalla pääsä alas tai hautaamalla itsensä paidan sisään, tai pysyen äitinsä sylissä, joka oli yrittänyt rauhoitella kuopusta sanomalla kaiken kääntyvän hyvin - vaikka todellisuudessa, Evey ei ollut enään varma. Kuinka monta kertaa he olivat selvinneet säikähdyksellä sitä ennen ja kuinka monta kertaa heitä oltiin yritetty tappaa ties minkälaisen syyn takia, - mutta Evey ei pystynyt aina valehtelemaan itselleenkään - etteikö jokaikinen niistä olisi ollut paha  - mutta ilmeisesti tällä kertaa puukottaja oli tiennyt tasan tarkkaan mitä tehdä - ja nyt heille jäi vain odotus. Niin turhauttavaa kuin se olikin. Kukaan heistä ei ollut enään edes varma kuinka kauan he olivat odottaneet tuossa tilassa, joka oli käynyt vuosien varrella tutuksi kaikilla mahdollisilla tapaa, huokaisi Evey viimein asteen raskaammin, äänen värähtäen tahtomattaan tuona hetkenä vaikka kaiken sen aikaa nainen oli ollut vahva, nousi tämä viimein ylös poikansa viereltä, ja asettaen Sophien istumaan omalle paikalleen, pyytäen isoveljeä pitämään siskoaan sen aikaa silmillä että hän soittaisi muutaman puhelun tilanteesta. 

Naisen poistuen tilasta, kohottautui Andrean katse varmistamaan ettei tämä varmana olisi paikalla, - Sophien niiskuttaen vieressä ja Andrean kääntäen vielä päätänsä kertaalleen etteivät hoitajat olisi yllättäneet juuri silloin kun hän tekisi puhelun - katosi käsi hetkellisesti housujen taskuun ennenkuin pikanäppäin antoi tutun numeron näytölle, jossa puhelin alkoi tuuttaamaan samantien, Andrean voimatta muuta tehdä kuin kuunnella ja lohduttaa samalla nuorempaansa vaikka tällä itellä teki itsekin vaikeaa. 

Puhelimen väristessä taskussa huomiota kaipaavasti, saaden kehon tekemään pienen liikkeen joka kertoi miehen katsovan soittajan numeron, kurtistuivat kulmat samantien katsoessaan näytöllä olevaa nimeä, ja sitten tuon pöydän ääressä seisovia yhtä hyvin pukeutuneita miehiä ja naisia, suoren pahoittelun yleiskielellä - sillä kyseessä oli tärkeä puhelu joka oikeutti vastaamaan se yhden kerran. Katseen vilkaisten vielä pahoittelevasti isäänsä, joihin kuitenkin osoittautui oma merkityksensä tuon katseen taakse ennenkuin mies nousi kokonaan ylös paikaltaan ja asteli pois tuosta tunkkaisesta kokoustilasta, jossa oltiin istuttu aamupäivästä lähtien ja jonne he olivat varta vasten lähteneet Slovakiasta Italiaan. Sormen painaen vihreää luurinäppäintä, ennenkuin puhelin painettiin korvaa vasten samalla kun ovi sulkeutui miehen perässä "Andrea?"

Hiljaisuuden vastaten takaisin, vaikka Sin pystyi kuulemaan jokaisen hetken aikana selvän tihentyneen hengitysäänen, jota yritettiin tukahduttaa kaikin tavoin, sekä viereltä kuuluva pienen tytön nyyhkytys. Enon toistaen pojan nimen, jääden odottamaan kärsivällisesti että tämä alkaisi kertomaan mitä oli tapahtunut vaikka loppujen lopuksi, Andrea sai juuri ja juuri sanottua heidän olevan sairaalassa ja näiden isä oli hyvin huonossa kunnossa ja muu perhe puolestaan oli sitäkin huonommassa hapessa. "... Tulemme samantien. Yrittäkää kestää sen aikaa." 

Punaisen näppäimen tullen painetuksi, Sinin kääntyen ympär uudellen kohti tuota ovea jonka taakse piiloutui vaikutusvaltaisia miehiä ja naisia, ja heillä oli keskustelut pahasti kesken - mutta perhe meni aina Sinin arvomaailman edelle liikeasioissa, ja hän ainakin lähtisi sairaalaan samantien, tulisi Anubis mukaan tai ei. Käden painaen oven kahvaa alaspäin, ja miehen saapuen uudelleen tilaan jossa katseet seurasivat tuota nuorempaa osapuolta niin kauan kunnes tämä saisi selitettyä seuraavat teot ymmärrettävästi joutuvansa siirtämään tapaamista seuraavaan kertaan.

Taksin saapuen nopeammin sairaalaan kuin oltiin oletettu, oli tuo kokoaika käyty samaisessa hiljaisuudessa, isän eikä pojan rikkomatta tuota sillä päällimmäiseksi Anubis oli näyttänyt päällisin puolin nukkuvalle, eikä sitä oltaisi haluttu vielä rikkoa. Edes jompikumpi pystyi pysymään rauhallisena, josta olisi varmasti enemmän kuin mielellään hyötyä pian noiden lasisten ovien takana jossa odottaisi arvatenkin hyvin epämukava tilanne joka haluttaisiin pitää mahdollisimman rauhallisena niin kauan kunnes vain he kuulisivat uudempia uutisia Giovannin tilasta. Hopeisen katseen pysytellen siltikin lähes kokoajan itsestään nopeudella muuttuvissa maisemissa. 

Ovien aueten melkein vauhdista kun viimein taksi saapui itsestään päämäärään, Sinin liikkuen tottakai nopeammin kuin isänsä, tämän melkein jo hölkäten itsestään sisätiloja kohden mutta sen sijaan tuo kävelyä nopeampi liikerata keskeytyi ensimmäiseen askeleeesen kun keho pakotettiin kääntymään vielä uudemman kerran Anubista kohden, joka käski katsastaa tilanne perinpohjin vanhemmankin puolesta, kurtistuivat kulmat hetkellisesti. Ja samalla tuo käsky tavallaan muistutti ottamaan rauhallisesti kiirehtimisen ja ylimääräisen huomion ottamisen sijasta sillä he eivät tarvitsisi mitään niistä. Sinin ollen valmiina kysymään eikö Anubis aikonut tulla mukaan sillä kyseessä oli kuitenkin tuon lapsenlapsista yhtä paljon, mutta sen sijaan, tyytyi kuopus tekemään päällään eleen ymmärtämisen merkiksi. Isä ei ollut velvollinen selittämään tekemisiään ellei siihen nähty tarvetta, ja niin se oli aina ollut ensimmäisistä salaseuran päivistä lähtien. Katseen kuitenkin yrittäen kommunikoida vanhemmalle viimeisen kerran kysymyksen miehen voinnista, mutta Sin kyllä tiesi ettei tulisi saamaan sitä vielä - vaikka kuopus pystyi kyllä näkemään milloin jokin ei ollut taaskaan kohdillaan. Kehon kääntyen ympäri uudelleen, jokaisen liikkeen ollen sillä kertaa paljon rauhallisemmat kuin hetki sitten, Sinin näyttäen hienosta puvustaan ja rauhallisesta ulkonäöstään huolimatta kuin keneltä tahansa sairaalaan saapuneelta vierailijalta, jolla ei ollut sen enempää kiire kuin kenellä muullakaan - mutta todellisuuden kätkeytyen sillä kertaa aivan uudenlaisen maskin alle, joka vedettiin kasvoille sitä mukaa kun askeleet veivät lähemmäksi kohti tuota kaksikkoa, jonka henkisen auran Sin pystyi aistivan enään hyvin pienenä tuossa odotushuoneessa. 

Andrean ja Sophien istuen viereikkäin noilla epämukavilla sohvilla vaikka normaalisti Andrea olisi nostanut siskonsa syliinsä saadakseen tuon rauhoitettua, mutta sillä kertaa - kivuistaan ja muutenkin hyvin epämukavasta olostaan huolimatta, yritti tämä pitää itsensä kasassa puhumalla nuoremmalle edes sen verran - erottivat katseet hetken päästä tuon lähenevän tummaan pukuun pukeutuneen päälle kolmekymppisen miehen - jonka silmät olivat lähemmäs kopio heidän isoisänsä ja äitinsä omista, jotka yhdistyivät myös puoliksi noiden kahden lapsen silmissä - hypähti Sophie alas paikaltaan juostakseen enonsa luokse, joka laskeutuikin nopeasti tytön omalle tasolle saadakseen tuon turvalliseen syleilyyn . Hiljaisen äänen puhuen rauhallisesti Sophielle kaiken muuttuvan tuosta parhainpäin vaikkei sitä uskoisikaan, sillä Giovanni oli aina ollut taistelija, eikä hylkäisi perhettään. Todellisuudessa se kaikki oli yksi iso valkoinen valhe, jonka eno oli kuitenkin valmis sanomaan ääneen jos se jotenkin auttaisi tyttöä rauhoittumaan. Karheampien huulten painautuen lähelle hiusrajaa, ja sormet pyyhkäisivät isoimpia kyyneleitä kadoksiin lapsen poskilta jotka olivat levittäneet selvästi fanimaalaukset jo niin että ne olivat lähes kadonneet iholle, ennenkuin pieni pää hautautui olkapäätä vasten turvaa hakevasti. Isomman käden asettuen tytön takaraivolle varoen, samalla kun askeleet ottivat kiinni tuon paikallaan istuneen pojan, joka fyysisesti näytti muutenkin huonolta, Sinin istuutuen tuon viereen. Näiden kahden silmien kohdaten silloin kunnolla, näki Sin kuinka lähellä murtumispistettä Andrea todellisuudessa oli tuosta kaikesta mikä oli tapahtunut päivän aikana - Sinin uskaltamatta edes ajatella miten Evey suhtautuisi sillä hetkellä. Kummankaan silti sanomatta mitään. Toisen käden silitellen nuorimmaisen hiuksia, samalla kun tämä kuunteli tytön hengitystä joka sillä hetkellä oli hyvin katkeileva, vaikka tämä yrittikin hengittää normaalisti, kun taas toinen käsistä hakeutui Andrean selän takaa tämän ympärille ja vetäisi tätä sen enempiä kyselemättä lähemmäksi sanattomana viestinä - ettei toisen tarvinnut esittää sen vahvempaa sellaisessa tilanteessa jossa tätä sattui varmasti fyysisesti murtumat ja henkisesti sitäkin enemmän. Kivun sekaisen itkun päästessä tuolloin suojamuurin lävitse ja pojan haudaten kasvonsa siskonsa tavoin enonsa olkapäätä vasten taistelusta huolimatta, Andrean pystymättä edes erottamaan kunnolla sattuiko tätä enemmän fyysisesti nimenomaan jalkaan ja ranteeseen - jotka piiloutuivat kipsien alle - vai henkisesti. 

Tuon pienen huoneen, joka sijaitsi kauempana itsestään odotteluhuoneesta syrjemmällä ja näin antoi hektiselle tilanteelle omanlaisen aikansa saada kaiken takaisin kokoon niille ketkä sitä tarvitsivat, ja tässä kohtaa Evey oli hakeutunut nimenomaan tuonne huoneeseen soittaakseen miehensä assistentille tilanteesta että tämä jälleen pystyisi tekemään sen minkä näki parhaaksi yhtiön ja liiketoimien kannalta - niinkuin aina ennenkin, Eveyn käyden lävitse myös muutamia muita numeroita jotka olivat tärkeitä Giovannin sukulaisista alkaen jotka olisivat varmasti yhtä huolissaan kuin Eveykin, vaikka sillä hetkellä pelkkä italiankielen kääntäminenkin tuntui aivan sumealta siansaksalta, vaikka Evey pystyi vielä sen aikaa pitämään itsensä koossa. Hän ei saisi murtua vielä, lapsiensa takia - joiden luokse nainen aikoisi palata pikimmiten kunhan saisi kaikken valmiiksi sillä erää. 

Tuon viimeisimmän puhelu ollen vielä käynnissä kun Evey erotti sivusilmällä jonkun astelleen huoneeseen kääntyivät silmät sen verran nähdäkseen isänsä jälleen kerran hyvin pitkän ajan jälkeen, naisen kuitenkaan osoittamatta isälleen mitään tervehdyksen tapaista tai edes lämpöä, vaan päällisin puolin näytti keskittyvän puhelimen toisessa päässä puhuvaan henkilöön, joka puhui italiaa yleiskielen sijasta niinkuin oletetusti, tavallaan Evey odotti automaattisesti näkevänsä pian isänsä käätyvän ympäri löydettyään haluamansa sillä mies ei osoittanut mitään tunteita lapsilleen, ei ollut tehnyt niin sittemmin melkein kahteenkymmeneen vuoteen, vaan jättänyt Eveyn pärjäämään teini-iän jälkeen yksin - miten se eroaisi tästäkään kerrasta. Puhelimen tullen lasketuksi alas korvalta viimein, ja sormen painaessa puhelun suljetuksi kokonaan - sulkeutuivat silmät hetkeksi kuin nainen oli yrittäny koota itsensä viimeisemmän puhelun jälkeen, joka ei tulisi kuitenkaan olemaan se viimeinen, laski Evey tuolloin puolustustaan alemmaksi tahtomattaan, huomioimatta enään isänsä läsnäoloa joka oli siirtynyt lähemmäksi ennenkuin nainen tunsi selvästi sohvan painopisteen muuttuvan selvästi joka sai silmät aukeamaan uudelleen ja kohtaamaan isänsä yhtä hopeiset silmät - joiden katse oli kuitenkin muuttunut erilaiseksi. Käden tarttuessa solakammasta kiini oma-aloitteisesti, sai tuo teko ja kosketus selvästi kehon jännittymään paikalleen tuon samaisen sekunnin aikana, samalla tavalla kuin kymmenen vuotta aiemmin kun Evey oli odottanut Giovannia Andrean sieppaamisen jälkeen ja Pandora oli saapunut paikalla. Tuolloin tytär oli vierastanut äitinsä kosketusta, ja niin se teki nytkin - sillä Evey ei ollut tottunut moiseen vanhemmiltaan - ja sitä kautta muodostanut oman suojamuurinsa noiden molempien varalle ettei mikään näihin kahteen vanhimpaan liittyvä asia voisi satuttaa. Pään alkaen pudistelemaan hitaasti puolelta toiselle,  "Ei... älä..." hiljaisemman, selvästi itkuisen hetken värisyttävän äänen yrittäen sanoa isälleen, käden lihaksiston jännittyen selvästi aikeissa tulla riuhtaissuksi irti miehen otteesta mutta kun huulet painautuivatkin itsestään kämmenselkää vasten oli se kuin sanaton käsky antamaan sen kerran olla, antoi Evey hitaasti itsensä rentoutua isänsä seurassa sen yhden kerran, antaen tuon tehdä sen minkä näki tarpeelliseksi pitäessään vasemman puoleista kättä sylissään jossa tuo vihkisormus, joka ei ollut mitenkään erikoinen tai edes arvokas rahallisesti - mutta sitäkin tärkeämpi se oli sillä se oli aikoinaan saatu Saitekselta - vaikka Eveyllä olisi ollut monen monta tilaisuutta vaatia jotain aivan uudenlaista ja hienompaa - ja siltikin hän kunnioitti tuota korua samalla tavoin kuin Miken rukousnauhaa ja isoäitinsä kaulakorua. 

Kauempana Sin oli saanut molemmat siskonlapsensa viimein rauhotettua edes hetkeksi vaikka tiesi tuon olevan vasta alkua tulevalle - Sophie oli nukahtanut uudemman kerran vaikka hengitti vieläkin asteen huonosti vaikka selvästi rauhallisemmin - Sinin näpyttäen tuolloin viestiä eteenpäin heidän kahdelle muulle seurueeseen kuuluvalle henkilölle - jotka olivat aiemmin menneet katsomaan jalkapallo peliä yhdessä ennenkuin heidän oli ollut määrä mennä kaikki neljässä yhdessä syömään - mutta se saisi sillä kertaa jäädä. Viestissä menemättä mitenkään yksityiskohtiin, muuten kuin että suunnitelmiin oli tullut muutos ja Sin halusi nämä molemmat sairaalaan kunhan nämä vain kerkeäisivät omilta tekemisiltään. Viestin tullen lähetetyksi näille kummallekin vaikka yleensä Sin oli yhteydessä nimenomaan Chadin kautta - mutta ehkä sillä kertaa Adetten läsnäolosta olisi oma hyötynsä vaikkei tämä vielä tiennyt mistä oli kyse.