08.] New life, New beginning

Otsien painautuen toisiaan vasten miehen aloitteesta, joutui Azra kohtaamaan tuon tumman katseen uudelleen hyvin läheltä tunsi nainen jälleen kuinka hengitys värähti tahtomattaan ja sai kehon tuntumaan lähes siltä ettei hän pystynyt ajattelemaan selkeästi tai liikuttamaan raajojaan kunnolla. Yleensä tuo katse sai ympärillä olevat ja niiden kohtaajat miettimään ainakin kaksi kertaa kannattiko tulla lähemmäksi mutta Azralle se oli kuin kutsu vain tulla lähemmäksi ja kun hän oli päässyt niinkin lähelle, sitoi tuo yksi katse hänet kokonaan miehen pikkurillin ympärille tuon itse sitä edes ymmärtämättä. Huulten painautuen toisiaan vasten odotetusti, ajatteli Azra sen olevan nopeasti ohitse mutta kun sen ei annettukaan loppua, syventyi se kokoajan sellaiseksi joka sai vatsan alueelle lentelemään tahtomattaan perhosia erikoisella tavalla ja kaiken ylimääräisen katoamaan ympäriltä jättäen vain nämä kaksi jäljelle tuohon hetkeen vaikka kyse oli vain hyvin yksinkertaisesti pariskunnan teosta. Mutta sitäkin arvakkaampana Azra piti sitä sillä he molemmat olivat palanneet hengissä tehtävistään ja se olisi se tärkein asia sillä hetkellä. 

Kaksikon irtaantuessa toisistaan ei aluksi tapahtunut juuri mitään, mutta käden palautuessa takaisin kyljen päälle sai se selvän reaktion aikaiseksi nuoremmassa tuon tuodessa oman kysymyksensä, jonka tämä yritti esittää mahdollisimman rauhallisesti vaikka tästä näkikin ettei tämä ollut mielissään Azran sen hetkisestä kunnon vähättelystä "minähän lupasin mennä tämän jälkeen takaisin. Muistatko?" hiljaisemman äänen todeten sitten rauhoittavasti ettei toinen olisi huolehtinut enempää, vaikka samalla järki sanoi selvästi toista katsoessaan tämän olevan hieman myöhässä sanoissaan. Ja että Chad yritti kaikin tavoin estää itseään saarnaamasta terveydestä josta taas nainen ei pitänyt vaikka pieni toruminen kuulsi äänestä siltikin. Seuraavissa teoissa ei sitten annettu Azralle tilaisuutta sanoa kieltävää sanaa, kun tämä oli jo nostettu käsivarsille nuoremman todettua heidän matkaavan takaisin länsisiipeen, tyytyi Azra kietomaan kätensä varoen tuon niskan takaa saadakseen tuettua itseään paremmin sillä uhalla mikäli tämä meinaisi tippua, nuoremman aloittaen jälleen puhumisen tämän terveydestä jota Azra kuunteli vaikkakin sanojen jälkeen nosti yläkeho itseään sen verran ylöspäin niskan takaa kiedottujen käsien avulla että pehmeät huulet pystyivät painautumaan posken pintaa vasten rauhoittavasti, kuiskauksen luvaten hänen ottavan siitä lähtien rauhallisemmen kunnes lääke olisi tehonnut vaikka tuo itsekin tarvitsi uuden paikkauksen ompeleeseen joka oli auennut harjoituksissa. 

Yläkerrassa yhdessä niistä monista huoneista taas, kun kello oli lyönyt ensimmäisen kerran iltapäivän puolelle oltiin noiden suljettujen ovien takana valmistauduttu tunnin sisällä alkaviin juhliin johon odotettiin saapuvan myös edustaja heidän yhtiöstään, Sinin ollen määrätty tuolla kertaa ottamaan vastuu kyseisestä alueesta vaikka yleensä Anubis ja Pandora olivat nimenomaan edustamassa mutta sillä hetkellä Pandora ainakin oli kokonaan kiinni sairastuvalla, joten sillä erää kyseisen illan tulisi hoitamaan Sin vaimonsa kanssa ensimmäistä kertaa yksin sitten häiden, jolloin nämä olivat olleet salaseuran vanhempien seurassa mutta se olisi ensimmäinen tulikaste itse Gabriellalle joka oli selvästi näyttänyt hermostuneisuuden ja jännittyneisyyden merkkejä koko päivän. Sinisten silmien peilaten ties kuinka monen kerran viimeisteltyä kokonaisuutta koko peilin kautta, yrittäen päättää olisiko tyytyväinen sen hetkiseen ulkonäköönsä vai ei, ilmestyi pian vyötärön ympärille kaksi käsivartta jotka vetivät hellästi naisen kehoa lähemmäksi kun kasvot painautuivat olkapäätä vasten. Hiljaisen äänen lausuen espanjaksi Gabriellan taas miettivän liikaa asioita joita ei tarvitsisi edes loppujen lopuksi hermoilla vaikka kyse olikin tärkeistä politiikkaan liittyvistä asiosta. Heidän tarvitsi vain edustaa yhtiötä, ei sen erikoisempaa. Huulten painautuen rauhoittavasti pehmeää ihoa vasten. Sinin höllentäen pienesti otettaan sen verran että nainen pääsi kääntymään kasvokkain miehensä kanssa kohdatakseen tuon hyvin mieleenpainuvat silmät muutenkin kuin vain peilin kautta, sillä mitä todennäköisemmin he tulisivat erkaantumaan juhlien aikana väkisinkin sosiaalisten piirien vuoksi jossain vaiheessa iltaa. Sinin ollen tottakai Gabriellaa pidempi, mikä johdatti tämän kumartumaan hieman alemmaksi painaakseen vielä viimeisen rauhoittavan suukon vielä otsalle. Kaikki tulisi menemään hyvin.

Tilanne, joka oli ollut päällä jo useita tunteja päällä vaikka se pahin hetki oli alkanut vähitellen rauhoittumaan itsestään potilastilan puolella vaikka siltikin kiire ei tuntunut hellittävän ollenkaan. Solakan käden kohottaen uudelleen tuota keramiikasta valmistettua kulhoa ylemmäksi silmien tarkasteltavaksi varmistaakseen tuossa valmisteessa kaiken olevan kohdillaan ennenkuin sen pystyisi antaa potilaalle. Tuon tumman puisen pöydän päälle oli aseteltu erä muitakin valmistettuja aineita joiden tarkoitus oli helpottaa niin potilaiden oloa kuin heidän työskentelyään systemaattisemmin ja nopeammin sillä vaikka tilanne olikin huomattavasti rauhallisempi kuin aiemmin, oli kuluva aika siltikin hyvin isossa osassa selviytymistä, minkä vuoksi heidän täytyi olla tehokkaita. Pandoran saaden sen hetken aikaa oman rauhan valmistaa lisää rohtoja kun neljä parantajaoppilasta pitävät huolta muista niin pitkälle kuin vain pystyivät vaikka vanhin oli sillä hetkellä vastuussa näiden toimista pääsääntöisesti, mutta nainen uskalsi jättää nämä pois tarkkailevien silmien alta edes hetkeksi tehdäkseen sen pakollisen. Sormien kurottautuen pöydän ylitse ikkunalaudalle jonka päälle oltiin asetettu kokonainen rivillinen erilaisia kasveja jotka vaihtelevat harvinaisesta täysin arkipäiväiseen, ja siltikin jokaisella näistä oli se tietty ominaisuus joka saattaisi pelastaa ihmishengen tarvittaessa mikäli tiesi mitä täytyi tehdä, näytti tämän naisen huomio menevän kokonaan tekemäänsä vaikka todellisuudessa se rauhallinen ja järjestelmällinen ulkomuoto osasi pitää huolta ympäristöön jatkuvasti vaikkei katse kohdistuisikaan suoranaisesti mihinkään. Se oli jälleen yksi niistä satojen vuosien aikana opituista perustaidoista joka oli yleensä hyvä oppi kaikille salamurhaajille vaikka karu totuus oli - etteivät kaikki koskaan päässeet edes harjoittelulla sellaiselle tasolle. Ja siitä huolimatta, hän antoi hiljaisuuden jatkua näiden kahden vanhimman välillä vaikka todellisuudessa naisen olisi tehnyt mieli lopettaa siihen paikkaan ja vain ottaa se pienikin välimatka kiinni kertoakseen kuinka paljon hän kaipasi toista vaikkei ollut pystynyt tuomaan sitä esille pitkään aikaan. Siitä huolimatta, hän piti itsensä rauhallisena ja odotti mitä toinen aikoisi sanoa sillä Anubis ei ollut niitä ketkä toivat mielipiteensä ja tunteensa ensimmäisenä esille kuin vasta silloin kun oli siitä ei pystynyt enään joustamaan, mutta se ei estänyt katsetta kääntymästä sivusta päin vilkaisemaan tuota kokonaisuutta joka oli hyvin erilainen kuin mihin oltiin totuttu salaseuran sisällä.

Anubiksen avaten viimein suunsa kertoakseen hoitaneensa kaksi potilasta jotka eivät olleet saaneet vielä hoitoa, kuuntelivat korvat tarkkaavaisena raporttia, katseen pysyen jälleen tuossa aineessa johon oltiin murskattu jälleen uusi kasvin osa tehdäkseen siitä tehokkaammin vaikuttuvan, teki pää pienen nyökkäyksen sanojen päätteeksi "Kiitos. Kiitos kun autoit heitä vaikka sinulla olisi kymmenen muutakin asiaa samaan aikaan." kulhon tullen lasketuksi alas käsistä siksi aikaa että katse pystyi kääntymään sen ensimmäisen kerran kohti vanhempaa, jonka silmissä näkyi aluksi se tuttu etäisyys josta oli tullut tälle naamio johtana noiden vuosien aikana mutta mitä kauemmin Pandora katsoi toista silmiin takaisin, alkoi niiden viestiä muuttua hiljalleen aivan päinvastaisiksi, hiljaisen ääneen lausuen sen yhden lauseen jolla oli kuitenkin iso merkitys. Niin iso, että se sai hymyn kohoamaan väkisin punertavien huulien pinnalle pitkästä aikaa aitona ja rakastavana, pelkästään tarkoitettuna tuolle toiselle. Siinä missä Anubis näytti vaatetuksensa puolesta kuin keneltä tahansa normaalilta ihmiseltä kuin itse johtajalta, ei Pandoran omakaan ulkonäkö juurikaan poikennut: hiukset korkealla kiinni hygienia syistä, kynähame ja toppi, joka oltiin otettu suosiolla esille kun ylimmäiset paidat olivat sotkeentuneet verestä jo hyvin varhain. Kulhojen jotka oltiin asetettu rivikkäin pöydälle tiettyyn järjestykseen, rikottiin tuo rivi kun sormet ottivat jälleen kiinni yhdestä saadakseen sen mukaansa. Tuon puhuen poistumisesta paikalta, mutta sen hetken aikaa - kunhan näki rakastamansa miehen kunnolla - pitkän ajan jälkeen, astelivat jalat mataline korkoineen tuon eteen miehen nojaillessa selin pöydän pintaa vasten "Jos saisin istuttaa kukan joka kerta kun kaipaan sinua - olisivat ne kaikki yhdessä muodostaneet silmän ulottumattomiin jatkuvan puutarhan." Yleensä pariskunta käytti keskustelukielenään perusteellista yleiskieltä kuin nimenomaan jotain tietynlaista mutta Pandoran puhuen välillä toisella myös ranskan kielellä ettei toisen kielelliset opit pääsisi samantien unohtumaan uudelleen, tuon hyvin monimutkaisen kielen toistuen nyt. Ruskeiden silmien kohdistuen katsomaan ylöspäin toista, toisen käsistä joka oli sillä hetkellä vapaana kietoutuen miehen kehon ympärille joka sai nämä kaksi lähentymään toisiaan entisestään, näiden pituuseron korostuen jälleen tässä kohtaa vaikka naisella olikin matalat korot. "... Saanko sinusta tänä yönä seuraa, vai aiotko kiduttaa minua vielä pitkäänkin?" Hiljaisemman äänen kysyen mieheltä yksinkertaisesti: olisiko tämä lähtemässä jälleen jonnekin kauas, jättäen toisen puolen sängystä kylmilleen sillä kuten todettu - he eivät olleet edes olleet samassa huoneessa kunnolla pitkään aikaan. Yleensä salaseurassa piiloteltiin niitä tiettyjä hellyydenosoituksia, varsinkin vanhimmat eivät osoittaneet muiden silmissä mitään kovin valtaisaa hellyyttä etikettien mukaisesti mutta sen hetken aikaa - saadessaan vain olla toisen edessä tuntui sekin säätö hämärältä muistolta. Huulen painautuen aluksi hellästi leualle jonka alla kasvanut sänki raapi kutittavasti pehmeää pintaa ennenkuin nainen nousi tuosta sen verran ylemmäs että huulet painautuivat toisiaan vasten hyvin pitkästä aikaa, naisen tuoden eleellään kaipuunsa selvemmin ilmi vanhemmalle. 

Huulten päästen irtaantumaan sen verran kauemmaksi toisistaan että nainen pystyi sanomaan kädessään olevasta kulhosta että Anubiksen kannattaisi puhdistaa kätensä vielä sen sisällöllä mikäli ei halunnut bakteerien leviävän joka tähän itseensä tai muihin mikäli tämä jäisi auttamaan, kaiken varalta. Todellisuudessa nuo ruskeat silmät, jotka olivat nähneet vaikka minkälaista satojen vuosien aikana, tarkkaillen rakastamansa miehen kasvoista niitä tiettyjä piirteitä mitä muut eivät vielä osanneet ajatellakaan johtajastaan joka oli osoittautunut vahvaksi kerta toisensa jälkeen. Mutta Pandora oli päässyt jälleen näkemään sen tutun piirteen jonka hän tunnisti vuosien takaa viimeksi kun Anubiksen kunto oli heikentynyt, ja nyt alkanut palautumaan takaisin samaan tilanteeseen vaikkei mies sitä ääneen tuonutkaan ilmi. Mutta nainen oli huolissaan, niinkuin kuka tahansa "Sanot samantien jos alat väsymään. Onko selvä? Ei selityksiä, ei vastaväitteitä, ei kiertelyä. Suoraan. Ymmärrätkö?" Noiden sanojen aikana naisen jatkaen uudelleen ranskankielillä asteen hiljaisemmin sillä jotkut ymmärsivät arabiaa, yleiskielestä puhumattakaan, kielen vaihdon kertoen sanattomasti ettei asiaa toivottu kummankaan vanhimman puolelta tulevan esille ulkopuolisille. Vasta kun oli sen aika. Siitä huolimatta naisen äänen ollen topakka, joka kertoi sanattomasti huolesta jonka vanhempi aiheutti aina salatessaan jotain jopa häneltä, varsinkin mitä tuli tämän terveyteen. Azra oli saatu takaisin potilastilaan ja kohdannut ensimmäisenä mestarinsa joka ei ollut sen tyytyväisenä nuoremman päätökseen livahtaa paikalta ennen kunnollista lääkitystä tai edes kattavaa tutkimusta tämän tilasta, oli Azra tyytynyt pahoittelemaan nöyränä vaikka oli vielä jälkikäteen todennut ettei kyseessä ollut mitään niin hengenvaarallista vaikka Chad että Pandora osoittivat huolestuneisuutensa. Siteet kyljeltä oltiin avattu ja haava oltiin jouduttu puhdistamaan uudelleen kun alue oli osoittanut pienenlaista alkavan tulehtumisen merkkiä mikä pystyttäisiin kääntämään vielä hyväksi niin varhaisessa vaiheessa - olettaen naisen tosiaan ottavan muutaman päivä rauhallisemmin vastaväitteistä huolimatta, oli Pandora poistunut siksi aikaa yrittien puolelle saadakseen haluamansa sekoituksen aikaiseksi kun yksi oppilaista saisi ommella kyljen haavan vaikka todennäköisesti kyseinen jättäisi arven muistoksi viime öisestä haluttiin sitä tai ei. Yhden toisen nimenomaan näistä parantajaoppilaista taas oli huomannut Chadin oman ompeleen avautuneen joka vain tarkoitti sitä ettei mies pääsisi sittenkään livahtamaan uudelleen pois ennenkuin kyseinen haava oltaisiin saatu hoidettua kuntoon uudelleen, halusi Chad sitä tai ei.

Keho oli ottanut kovan patjan uudelleen vastaan, sillä kertaa Azra joutui pysymään makuuasennossa koko tuon ajan vaikka mieli käski väkisinkin nousta ylemmäs paremman olon saamiseksi mutta sitä ei suotu sillä aikaa kun nuo kolme parantajaoppilasta hääräsivät vuoroin perään naisen ympärillä. Naisen pysytellen koko tuon ajan ehjällä ja "hyväkuntosella" kyljellään jotta toiset näkisivät paremmin, noiden esitellessä kysymyksiä tottuneesti johon taas vastattiin lyhyesti myötäillen tai kieltäen, vaikka todellisuudessa Azra olisi tehnyt sillä hetkellä lähes mitä vain ettei olisi joutunut olemaan tuossa tilanteessa enään kauempaa, haluten vain pois. Koko tuon ajan Chad oli valinnut itselleen oman paikkansa, josta tämä sai suoran näköyhteyden Azraan itseensä kuin myös puoliksi yrttihuoneen puolelle, ja Azran taholla tuo oli toisinpäin. Hän näki suurimman osan Chadista, mutta jatkuvasti hääräävät ihmiset tukkivat suurimmalta osin näköyhteyden sekä muutenkin jokseenkin hankala asento joka antoi suoran näköyhteyden nimenomaan hieman vinoon lattiaa kohti mikäli tämä ei liikuttanut päätänsä. Ja sitäkin enemmän, Azra pystyi kuulemaan hyvin pitkälle asioita: kuten Chadin ärtyneen äänensävyn kun jokin tuntui kestävän vaikka mies yritti olla mahdollisimman normaali vastaamalla lyhyesti menettämättä hermojaan, ja sitten itse korvan vieressä kun yksi oppilaista totesi moisen alueen olevan sellaisessa kunnossa että olisi yksinkertaisesti helpointa antaa Pandoran hoitaa siitä eteenpäin, pystyi Azra tuntemaan itsensä haluta vajota alemmaksi. Hän tulisi kuulemaan vielä tästä jälkeenpäin, ja hän ei olisi iloinen. Kuullessaan Chadin toteamuksen, pakotettiin kasvoja nousemaan sen verran paikaltaan että tämä saisi nähdä nuorempansa sanoakseen tuolle silmien kautta: ettei hän ollut tässä asiassa ainoa. Ja pianhan se tulisi jälleen todistetuksi. 

Oppilaan tullen tuohon tilaan, joka tuoksui voimakkaasti yrteille, olivat nämä kaksi vanhinta kerenneet irrottautui uudelleen kauemmaksi toisistaan kääntyivät ruskeat silmät tuohon huomattavasti nuorempaan miesoppilaaseen joka kartoitti nopeasti naisen tilanteen tasolle tuosta yhdestä nuoresta naisesta joka oli vahingoittunut, karannut ja vielä vähätellytkin oloaan päälle ja nyt haava alkoi näyttää pahemmalta kuin mitä se ei olisi ollut jos tämä olisi antanut hoitaa haavan oikeaoppisesti alusta alkaen. Pandoran sanoen tulevansa samantien katsomaan tilanteen tarkemmin, naisen antaen nuoremmalleen seuraavan ohjeistuksen joka käski tarkastuttaa muiden potilaiden sen hetkinen tila vielä kertaalleen ettei heille tulisi äkillisiä konflekteja, ja tuohon käskyyn vastattiin pienellä pään nyökkäyksellä ennenkuin toiselle annettiin lupa poistui tunsi Pandora huokaisevansa raskaammin. Hän ei ollut sen iloisempi Azran teosta kuin Chadkään ja nyt se kaikki kostautui nuoren naisen kohdilla mikäli tuo ei saisi tarvittavaa hoitoa nopeasti niinkuin piti, asiaa helpottamatta mitenkään se että kyseessä sattui olemaan hänen oppilaansa. Mutta ennenkuin keho kerkesi kääntymään takaisin tuonne paljon kiireellisempään alueeseen, kohosi käsi hellästi silittämään toisen kasvojen sivustaa vanhalla tutulla tavalla, joka oltiin käyty pariskunnan välillä jo vuosien ajan - siitä lähtien kun nämä olivat tavanneet toisensa. Naisen kiirehtiässä Azran luokse, ohitti tämä samalla kertaa Chadin, vaikka katse kääntyikin hetkellisesti seuraamaan tämän kulkua Anubiksen luokse, oli potilas siltikin tärkein sillä kertaa. Hän saisi kumminkin tietää mitä olisi tekeillä - halusi hän sitä tai ei. Azran ollen pysytellyt edelleenkin tuossa samassa asennossa, joka ei ollut nuoremmalle itselleen mieleinen mutta siltikään nainen ei kitissyt aiheesta. Ääntä ei tässä kohtaa tarvinnut käyttää juurikaan, Azran kyllä tietäen tasantarkkaan mitä nainen ajatteli. Ja tunsi välillä mikäli Pandora 'oli varomaton' ja sai teollaan kehon tekemään pienen liikkeen väkisin. Kenenkään tietämättä mitä sillä hetkellä tapahtui Chadin ja Anubiksen välillä ja ehkä jopa hyvä niin, ainakin hetkellisesti. Azran niellen ojennetun lääkepullon antimet kiltisti vaikka se ei helpottaisi silloin kun tämä ei saanut nukutusta. Hänen joutuen kestämään kivun kun haavaa ommeltiin kiinni mutta onneksi se olisi pian ohitse. Onneksi. Viimeisenä iho tunsi kuinka haavan alueelle levitettiin voidetta, jonka pää tarkoitus oli lieventää tulehdusta muuttumasta pahemmaksi lähipäivinä, joka tarkoitti selvästi sitä että Azra olisi ainakin seuraavaan päivään vuodelevossa, ilman vastaväitteitä. 

Azran sulkien silmänsä hetkeksi kun se kaikki oli ohitse, tämän pystyen tuntemaan Pandoran poistuvan jälleen muiden potilaiden luokse antaakseen toiselle hetken rauhan levätä vaikka paitaa ei laskettu vielä takaisin paikoilleen peittääkseen kehon keskialueen voiteen vuoksi, jonka kuivumista piti odottaa. Silmien aueten vasta silloin kun patjalle ilmestyi selvästi uusi paino, joka jäi istumaan reunalle, miehen päästämättä aluksi pihahdustakaan suustaan eikä edes kohdistanut katsettaan itsestään naiseen ennenkuin vain yksinkertaisesti tämän täytyi kohdata tämä edessään, oli jo tuossa kohtaa ajatuksiin hiipinyt ajatus - joka kuiskaili että jokin oli pielessä sillä kertaa. Hän oli monta kertaa noiden viimeisen viiden vuoden aikana hyvästellyt toisen heidän lähtiessä kumpikin tehtävään joka saattaisi jäädä kummankin viimeiseksi, ja nyt se tapahtui taas olisi Azran tehnyt mieli läimäistä toista. Joka kerta. Joka hemmetin kerta. Käsien tarttuen toisiinsa miehen aloitteesta, nousi katse hitaasti kohti miehen mustia silmiä jotka pyysivät ettei hän lähtisi toisen perään vaikka mikä olisi, huokaisi Azra raskaasti. Eikö hän ollut luvannut aiemmin? "Ojenna kätesi hieman eteenpäin." Azran pyytäen asteen hiljaisemmalle äänellä, pitäen katseensa kokoajan toisessa - jääden odottamaan mitä toinen tekisi kuulemalleen. Käden irroten sen verran irti toisen omasta että nainen pystyi viemään oman kätensä lähelle vasenta rannettaan jossa oli ollut jo vuosia tuo sama rannekoru joka joskus ollut pelkästää nahkanyöri mutta vuosien matkustelun aikana oli sen ympärillä koostunut sointuva määrä erilaisia osia, jotka kuitenkin olivat yhtä tärkeitä ja yhtäläisiä keskenään. Solakoiden sormien kamppailen hetken aikaa kynsin nahkaisen solmun kanssa ennenkuin se vapautettiin ja otettiin kumpaankin käden otteeseen "muistatko mitä sanoin aikoinaan? Miksi keräsin näitä?" Naisen kysyen tuolloin, kääntäen katseensa uudelleen kohti miehen silmiä. Sen hetken aikaa silmät pystyivät näkemään jälleen kaksi nuorta istumassa sen samaisen kielekkeen vierellä kasvatuskodissa katsomassa alas laskeutuvaa aurinkoa ennenkuin pimeys laskeutui aavikon päälle jolloin nuorempi oli esittänyt tuon samaisen kysymyksen tuosta ainaisesta korusta, joka ei ollut mitenkään edes arvokas. Azra oli hymähtänyt aluksi, ennenkuin oli hymyillen todennut yksinkertaisesti: "Haluan tavallaan uskoa että jokainen keräämäni kappale antaa suojan matkoiltani, joita aion jatkaa kun pääsen pois täältä." jonka jälkeen Chad oli nauranut päinnaamaa moisen olevan naurettavaa. Ajatuksien palaten jälleen siihen hetkeen, olivat sormet jo sitoneet remmin puolestaan kiinni miehen omaan ranteeseen. "Jos se suojaa edes yhtä rakastamaani ihmistä, - haluan että otat sen. Sillä vaikka haluaisinkin - tuskin tulen pääsemään tällä kertaa perääsi näiden huolehtivien silmien alta." Tuon viimeisen lauseen jälkeen, häivähti naisen kasvoissa se hetken aikaa että ajatus sattui, ja siltikään hän ei voinut tehdä sille mitään. Hänen täytyi vain odottaa uutisia ja toivoa parasta, ja varautua pahimpaan. "Rakastan sinua, ja tiedän ettet usko tuohon... mutta pidä se tallessa. Lupaan pysyä täällä, mutta haluan uskoa että palaat vielä vaikka se onkin hyvin epätodennäköistä tällä hetkellä. Olet kuuni, aurinkoni ja tähteni. Muista se." Käden, joka oli asettautunut rakastavasti naisen kasvojen sivustalle, tuli käännetyksi varoen enemmän naisen huulia kohti kun kasvot kääntyivät enemmän tuota vasten vaikkei iho ollut enään pehmeä ja sileä mitä se oli ollut hyvin kauan sitten sitten, toisinkuin Azralla joka ei ollut saanut kokea harjoittelun karumpaa puolta, ja siltikin tuo kosketus oli se joka sai sydämen sykkimään ja naisen rauhoittumaan silloin kun mikään muu ei auttanut.

Kartanon sairastuvalla tapahtumien kulun jättämättä enään kenellekään epäselväksi näiden kahden salaseuralaisen todellisista väleistä, joita nämä olivat yrittäneet pitää pois muiden silmistä jo useita vuosia ja nyt viimeistään tuo viimeinen teko joka käytiin Chadin toimesta kaksikon välillä rikkoi kaikki entiset oletukset kauas taakseen, jättäen taakse pelkän totuuden ennenkuin mies poistui tilasta ryhmänsä luokse jotka olisivat valmiina tehtävään joka käytäisiin sillä kertaa kaupungin keskustassa, jossa nämä juhlat oli nimenomaan järjestetty yhden isoimman ja selvästi tasokkaimmain hotellin yläkerran huoneistossa, joka ei juurikaan poikennut niistä moista kymmenistä juhlista joihin Sin oli osallistunut kahdenkymmenen iästä lähtien, vaikka toisaalta sitä ei voitu tuoda mitenkään ilmi. Kaiken peittyen tutun maskin alle, jota tuli käyttää nimenomaan salaseuran ulkopuolella, varsinkin noissa piireissä jossa vaikutusvalta ja arvovalta kävelivät hyvin pitkälle käsikädessä vahvana, päästämättä juuri koskaan irti toisistaan. Anubis ja Pandora olivat onnistuneet luomaan itselleen tuon vallan vuosien kuluessa, ja niin oli Sinkin vähitellen, vaikka tämä tiedosti sen työnmäärän joka tämän pitäisi todistaa vielä ennenkuin hän joutuisi ottamaan lopullisesti ohjat omiin käsiinsä. 

Koko tuo ilta oli käyty nimenomaan keskustelun merkeissä jotka toistivat hyvin vahvasti toisiaan ihmisestä riippumatta: politiikka, työsuhteet, valta ja juorut jotka olivat olleet ilmoilla jo vuoden alusta alkaen ja vieläkin niitä puitaisiin vaikka jokainen tuossa tilassa kyllä tiesi tasantarkkaan jokaisen vakaumuksen näissä kaikissa puheenaiheissa.Sillä kertaa puheenaiheeseen oli kuitenkin liittynyt yksi poikkeama ja se oli tuo nainen, joka oli onnistunut saamaan koukkuunsa Sinin, joka vielä viitisen vuotta takaperin oli ollut hyvin vahvalla poikamieslinjalla ennen tuota kauemmaksi erkaantunutta naista joka oli ajettu omaan loukkuunsa muiden naisvieraiden joukossa vaikka ulkopuolisen silmissä tuo näytti pärjäävän paremmin kuin kala vedessä todella uudessa tilanteessa. Sinin kyllä luottaen vaimoonsa tässä kohtaa vaikka välillä sivusilmä ei voinut olla vilkaisematta kauemmaksi jäävään ryhmään, varmistaakseen tuon tosiaan pärjäävän samalla kun itse osallistui sen hetkisen ryhmän keskusteluun. 

Sinin tietämättä vielä tuohon hetkeen Chadin ryhmän sen hetkisestä päämäärästä joka tulisi lähenemään juhlapaikkaa siinä toivossa että nämä kerkeäisivät ajoissa ennen kuin vanha salaseura alkaisi näyttämään omaa läsnäoloaan selvemmin julki, mutta siihen mennessä vieraat, ympärillä pörräävät vartijat tai henkilökunta eivät olleet huomioineet minkäänlaista uhkaa - mutta entäpä jos uhka oli sellainen joka pystyi maastoutumaan lähes minkälaiseen tahansa ympäristöön ja teurastamaan kaikki tielle astuvat ilman minkäänlaista tunteen häivähdystä? Mutta Sin oli oppinut hyvin nopeasti ottamaan virheistä opikseen: varsinkin yksin ollessaan turvallisen alueen ulkopuolella, minkä vuoksi tämä oli varuillaan ja entistä tarkkaavaisempi ympäristöstään muihin nähden, sillä tämän asema oli sellainen jossa tämän henkeä yritettäisiin viedä vielä hyvin useita kertoja mitä todennäköisesti tämän koko loppuelämän ajan aina kuolemaan asti, mutta eritoten mies oli huomannut kuinka ne olivat tihentyneet viime aikoina huomattavasti entiseen verrattuna. Ja kuinka paljon vahvemmin vihollinen oli valmis ylittämään sen viimeisenkin rajan saadakseen haluamansa Zayn käskyn pohjalta, tehdäkseen mitä vain sen eteen oman henkensä uhalla. Mutta toisaalta, isoveljellä oli kyllä sellainen mainekin ettei tämä epäröinyt hetkeäkään osoittaa epäonnistumisen palkan sillä pahimmalla tavalla, ja sen vuoksi tätä pelättiin. Ja vieläpä hyvästä syystä. Silmän kulmassa näkyen lähenevä hahmo, joka oli päässyt irti omasta ryhmästään viimeinkin, tarttuivat kädet miehen oman käsivarren ympäri protokollan mukaisesti vaikka sillä hetkellä kumpikin olisi halunnut osoittaa tunteensa paljon läheisemmin kuin vain sääntökirjan tavoin, mutta sitä ei pystytty vielä rikkomaan. Sellaista harvemmin tehtiin näissä piireissä ja kumpikin tiesi sen vaikkei pitänytkään siitä mutta maski oli pidettävä vielä tunteja paikoillaan ilman tekosyitä.

Sinin haluamatta sanoa sitä ääneen mutta jo jonkin aikaa oli tämä pystynyt tuntemaan selvän katseen niskansa puolella hyvin pistävästi jo pidemmän aikaa, muttei ollut kääntänyt päätänsä vilkuilemaan epätoivoisesti ympärilleen sillä se olisi vain herättänyt liikaa huomiota ja liikaa kysymyksiä johon ei toivottu vastausta joten välillä silmät sen sijaan peilasivat aluetta pintojen halki, yrittäen löytää sen ainoan lähteen tuolle pistävälle tuntemukselle joka soluttautui sillä hetkellä ympäristöönsä kuin kuka tahansa muukin hienopukuinen, mutta mies ei voinut sanoa sitä vielä ääneen edes vaimolleen joka osasi olla tietyissä asioissa varsin äkkipikainen - ja tämä kyseinen aihe oli yksi niistä joka sai salamurhaajan suojeluvaiston heräämään joka kerta. 

Naisen keskittyen hetkellisesti kokonaan ympärillä olevaan keskusteluun, ennenkuin sileä poski tunsi huulten kosketuksen hellästi ja sen jälkeen hiljaisempi ääni sanoi pelkästään toiselle tarvitsevansa hetken aikaa olla rauhassa ettei hänen päänsä räjähtäisi kaikista niistä keskusteluista joita tultaisiin käymään vielä useasti tuon illan aikana, miehen vielä kysyen varmistukseksi pärjäisikö toinen sen aikaa, suotiin tuolle hymyillen pieni nyökkäys myöntymiseen - vaikka Sin tiesi sadan prosentin varmuudella että tulisi kuulemaan vielä myöhemmin tempauksestaan poistua muualle. Mutta hän kyllä korvaisi sen, tavallaan. Miehen irtaantuen hiljalleen tuosta ryhmästä pahoittelun merkeissä, jättäen Gabriellan siksi aikaa pärjäämään omillaan hetkeksi. Sampanjalasin, josta oltiin juotu vähän päälle puolet, tullen ojennetuksi vauhdista tarjoilijan tyhjälle tarjottimelle, miehen vieläkään pitämättä tuosta kuplivasta, oli se kuinka kallis, ylellinen tai laadukas tahansa, hän ei tulisi saamaan enempää alas vaikka kuinka yrittäisi. Tuon viimeisen päälle huolitellun miehen astellen huoneen toiseen päähän, joka oli vielä huomattavasti rauhallisempi ja siitä pääsi tarvittaessa ulos parvekkeelle ottamaan 'raikasta ulkoilmaa' vaikka Sin oli yrittänyt vähentää pahaa tapaansa mutta vain vähentää, ei lopettaa kokonaan. Samalla hän saisi vilkaista puhelimensa lävitse siitä viestistä joka oli saapunut jo jonkin aikaa sitten, mutta välillä nuo tilanteet eivät vain antaneet periksi vilkaista tuota kapinetta joka tavallaan oli tärkeä osa nykypäivää ja toisaalta taas välillä halusi heittää sen lähimpään seinään jos sellainen tilaisuus vain tulisi. Alaselän nojautuen varoen takana olevaa kiviaitausta vasten joka estäisi tippumasta alas kohti varmaa kuolemaa, tuulen vireen heiluttaen lyhyitä hiuksia edes takaisin tuon aikaa kun silmät selasivat kännykän pintaa.

Pohjoisemmasta kantautuva yöhön kääntyvän tuulen ollen kuin virkistävä tiputtautuminen kylmään veteen kuuman päivän päätteeksi, varsinkin hiostavan tilan jälkeen, jossa tuskin kuuli omia ajatuksiaan saatika pystyi saamaan kunnolla happea kuumuuden takia joka pakkautui ihmisistä koko tilaan pääsemättä ulos ellei itse poistunut. Sen hetken ollen kuitenkin tärkeä sillä Sin pystyi hoitamaan ne pakolliset viestit jotka vaativat veronsa jopa tuollaisena iltana vaikka toki, sosiaalisetkin asiat olivat lähes yhtä tärkeällä pohjalla mutta kaikki ne osat piti joskus jakaa saadakseen pidettyä tasapainon kokonaisuuden välillä. 

Hiljaisuuden ollen ainoa läsnä alla liikkuvan hiljaisemmaksi muuttuneen liikenteen lisäksi, eikä sitä suotu rikottavaksi edes silloin kun kuulo erotti äänen joka oli liiaksikin aivan liian tuttu ja samaan aikaan se sai aikaiseksi kylmän väreet jotka eivät liittyneet mitenkään viilenevään iltaan ja miehen kevyeen vaatetukseen. Siitä oli jo... viitisen vuottako jo melkein jopa kun veljekset olivat olleet kasvotusten silmästä silmään ja viimeksi tuo tapaaminen oli kääntynyt huonompaan suuntaan De Fioren kammiossa, joiden neljän seinän sisään jääneet tapahtumat olivat jättäneet omat merkkinsä kumpaankin vaikkei niistä puhuttu ääneen. Kuka tahansa muu, joka olisi ollut Sinin tilassa sillä hetkellä olisi varmasti ollut peloissaan jo pelkästään ollessaan katseen etäisyydellä vanhemmasta, osoittanut jonkinlaista kunnioitusta ja pahanpaikan tullen lähes valmis kumertelemaan toisen edessä mikäli tilanne olisi sellainen mutta Sin ei tehnyt sitä. Ei itseasiassa edes nostanut katsettaan kohdatakseen Zayn kunnolla, pitäen vain katseensa koko tuon ajan puhelimen näytössä jota näppäiltiin tottuneella nopealla vauhdilla mutta sitäkin enemmän korvat kuuntelivat miehen tuntematonta ääntä, sekä niitä pieniä ääni jotka saivat aikaiseksi miehen omat tekeleet kuten kankaan liikkuminen mikäli Zay muutti asentoa tai piirteli sormellaan pintaa vasten. Ja siltikin - koko tuon ajan - Sin pystyi tuntemaan aivan liian selvästi sen saman katseen itsestään joka ei antanut hetkeen irti. Vasta silloin kun Zay toi esille Gabriellan joka oli jäänyt sisäpuolelle, isoveljen kysyen suoraan kuinka voimakas tunne tuota naista kohtaan oli, että Sin olisi valmis suojelemaan tätä. Sinin muistaen tasantarkkaan kuinka tämä oli teini-ikäisenä ollut valmis hyökkäämään Zayn kimppuun heti tuon yhden lauseen jälkeen, mutta ikä, arvo sekä kokemukset olivat omalla tavallaan rauhoittaneet miestä niin ettei tämän tarvinnut samantien käydä päälle mutta olemaan edes rauhallinen ja mitäänsanomaton siihen tiettyyn hetkeen asti kunnes Zay astuisi sen yhden tietyn rajan ylitse. Vanhemman vielä tuoden ilmi huomanneensa kyllä miten Sin naista kohteli vaikkei sanoisi sitä ääneen, lisäten vielä viimeisenä perään mitä moinen tunne loppujen lopuksi teki ihmisille. Sinin kasvojen ollen koko tuon ajan mitään sanomattomat, joista oli muuttunut yhtälailla vaikeasti luottevat kuin kenellä tahansa salamurhaajan ammattia harjoittavalla vaikka Sin tiedosti isoveljensä erikoislaatuisen kyvyn joka näki ihmisten ulkokuoren alle. 

Hopeisten silmien joihin osui sillä hetkellä sisätiloista hohkaava valo sai ne korostumaan pimeydessäkin, kääntyen vilkaisemaan lasisten ovien lävitse kauemmaksi jäänyttä naista ja sitten puhelintaan uudelleen ennen vihreän napin painallusta "Jos olisit kiinnostunut tietämään olenko tosiaan naimisissa, olisit tullut häihin, ilman kutsuakin." Silmien katseen ollen kääntynyt tuon hetken aikaa katsomaan pelkästään sisätiloihin, jossa silmät pystyivät näkemään naisen selän ja sitten tämän hakevan jotakin pienestä käsilaukusta ennenkuin puhelin nostettiin korvalle ja hämmentynyt ääni vastasi puhelimeen nähdessään soittajan. Tumman äänen aloittaen puhumaan samantien, keksien valheen lennosta joka saattaisi pelastaa naisen hengen. Viisi minuuttiako hänellä oli aikaa? No, se riitti hänelle. Enemmän kuin hyvin. Puhelimen laskeutuen korvan läheltä ja peukalon painaen punaista näppäintä lopettaaseen lopullisesti tuon lyhyen keskustelun jossa oli vain yksi päätarkoitus ja se riitti, vaikka Sin tiesi vaimonsa. Toisen käsistä levittäen pienesti takkia enemmän auki saadakseen kännykän sullotuksi sen alle piiloutuvaan taskuun, jonka jälkeen tämä kääntyi katsomaan jälleen Zaytä, miehen hymähtäen "Vaikkakin, miksi minun täytyy selittää sellaista asiaa sinunlaisellesi? Et ole edes yrittänyt hakea tytärtäsi takaisin osaksi elämääsi omien tarpeidesi vuoksi ja mitä siitä nyt on... viisi vuotta? Ja Creon. En edes aloita, niin turhaa kuin se on." Sikarin tullen otetuksi huulten välistä sormien väliin, jonka jälkeen se heitettiin olan ylitse monen metrin tiputukseen, suoraan Zayn nenän edestä välittämättä osuisiko Sin vahingossa tuon ihoon vai ei, eihän sillä väliä ollut, toinenhan ei pystynyt vahingoittumaan. Zay ehkä piti tuon alueen hiljaisena vihollisten vuoksi, mitä tuli Adetteen, mutta kaikki ketkä tiesivät edes jotain tuosta miehestä: tämän entisen arvon vanhassa salaseurassa - tiesivät kyllä että mies tiesi tasantarkaan missä tytär liikkui vaikkei ottanutkaan tätä lähelleen. Nuoremman veljeksistä hymähtäen kuivasti Zayn viimeiselle lauseelle mitä tuli heidän isäänsä, kun tämä oli päättänyt lähettää kuopuksen itsensä puolesta paikalle, tuon eleen ollen kaiken kaikkiaan enemmän kuin esittelyä naksautusta ja pään pudistelua myöten, vaikka Zay olikin hyvä piilottamaan niitä pieniä asioita itsestään joitakin Sinkin pystyi näkemään toisessa "Äläs nyt turhaan innostu. Moinen tunteellisuus ei sovi sinulle. Hankkiuduitko varta vasten eroon Anubiksen sormuksesta jotta saisit itsellesi oman?" Pään tehden pienen nyökkäys eleen miehen käsiä kohti jossa aikoinaan oli ollut se sormus joka kertoi Anubisen sukulinjasta... ja nyt se oli poissa. Zay ilmeisesti oli tosiaan kieltänyt oman verilinjansa mikä yhdisti nämä kaikki toisiinsa selvästi eri äideistä huolimatta. Ja siltikin, nämä pysyi selvästi ulkonäöllisesti luottelemaan samaan sukuun, vaikka kumpikin ei sitä toivonut missään kohtaa. Mitä taas heidän isäänsä tuli, hän ei lähtisi kommentoimaan, sillä Anubiksella ja Pandoralla oli paljon parempaakin tekemistä päämajassa jossa tarvittiin sillä hetkellä jokaista pienintäkin apua mitä vain saataisiin, kuin juhlissa seisominen. Kellon tikittäen vanhemman ranteessa, kertoen pian viisi minuuttia kuluneeksi jolloin tarkoin harkittu massamurha tulisi tapahtuneeksi, tuon ollen selvästi valmis poistumaan paikalta vaatteista päätellen: mitä toinen oikein odotti? 

Veljeksistä kummankaan näyttämättä aluksi tekevän elettekään siihen suuntaan että olisi liikahtanut paikaltaan, mutta se puolestaan tarjosi Sinille täydellisen katsekontaktin tuon sisällä pysyttelevän ihmismassan luokse josta hän näki selvästi sen yhden ihmisen kenet hän toivoikin näkevän sillä hetkellä, etääntyvän sulavasti keskusteluista aina siihen pisteeseen että tämä kohteliaasti ilmoitti joutuvansa lähtemään odotettua aiemmin, ja sitten silmät erottivat naisen selän poistuvan portaikkoon hissin sijasta vanhasta tavasta johtuen, pystyi Sin hengittämään edes hieman vapaammin. Edes yksi asia meni oikein sinä iltana. Tuolloin Zay oli päättänyt tehdä oman liikkeensä, kääntyi katse seuraamaan vanhemman liikkeitä joka kokosi itsensä hitaasti takaisin oikeanlaiseen ryhtiin, antaen aluksi kuvitelman että nyt olisi loistava aika poistua mutta sen sijaan, pysähtyikin tämä Sinin eteen kertaalleen. Yleensä nämä kaksi eivät jääneet yhteiseen tilaan sen enempää kuin olisi ollut pakko ja vieläpä hyvästä syystä, mutta nyt siihen tehtiin täydellinen poikkeus, Zayn voimatta olla kysymättä oliko shampanja maistunut aiemmin, kurtistuivat kulmat väkisinkin tuon oudon kysymyksen edessä. Sinin kuitenkaan vastaamatta sillä harvemmin Zay oletti kysymykseen vastauksia, joten hän päätti vielä kuunnella sen aikaa vaikka jokainen sana jonka mies tuli lausumaan siitä eteenpäin tuolla samalla ärsyttävän rauhallisella äänenpainolla sai sormet koukistumaan housujen taskun sisällä, mielen alkaen punomaan sanoista asioita yksi kerrallaan yhteen Zayn todellisesta päämäärästä. Hampaiden pureutuen yhteen hiljalleen suun sisällä mitä enemmän mies joutui kuuntelemaan tuota kaikkea, ja varsinkin silloin kun Zay meni nostamaan puhelimen korvalleen ja tekemää sen viimeisen puhelun joka tulisi olemaan niin sanottu viimeinen naula arkkuun pikkuveljelle, katsoi Sin toisen esitystä paheksuvasti kuinka toinen pystyi muuntautumaan kylmästä laskelmoivasta mukamas viattomaksi silminnäkijäksi joka uskotteli sata prosenttisesti nähneensä juuri Sinin ulkonäköön yksiin käyvän miehen, katsoi Sin pistävästi isoveljeään koko tuon puhelimen ajan. Toinen tosiaan oli päättänyt ottaa käyttöönsä uudenlaiset otteet hänen kanssaan. Vieläpä hyvin monimutkaisen ja huomattavasti hitaamman, mutta takuuvarmemman mikäli puhuttiin tuhoamisesta. 

Puhelin laskeutuen korvan päältä takaisin omalle paikalleen, Zayn heittäen nyt jälleen normaalina itsenään haasteen: Sinin tulisi yrittää paljon enemmän kuin kertaakaan siihen asti päästäkseen irti tuosta hetkestä joka suurella todennäköisyydellä saisi kenet tahansa paniikin valtaan ja toimivaan miehen pillin mukaisesti päästäkseen helpommalla. Mutta katsoessaan vanhempaansa tuona hetkenä, erottivat korvat kolme laukausta ohuiden ovien lävitse mikä kertoi jo teurastamisen alkaneen, alkoi hymy nousta vähitellen aivan väkipakolla suupieltä ylöspäin "Taisit unohtaa jotain tehdessäsi tämän kaiken." Käsien poistuen viimein pitkän ajan jälkeen taskuista ennenkuin ne vietiin vasten parvekkeen kivipintaa vasten joka oli kylmettynyt kuluneen illan aikana lähes jäätäväksi, vaikka tuon tarkoitusperä oli vain tukea kehoa sen verran että keho pääsi nousemaan takaisin kunnolliseen ryhtiinsä, jolloin näiden kahden sen hetkinen niin sanottu 'hajurako' jäi entistä pienemmäksi, kun Sin halusi katsoa veljeään suoraan silmiin kysyessään sen yhden kysymyksen: mitkä sormenjäljet? Kuten sanottu, Vanha Salaseura oli äkisti ottanut uudenlaisen kannan hyökkäyksillään, mutta Sin oli ollut tässä kohtaa askeleen edellä jo kauan aikaa sitten. Kadulla kasvaessa rikokset olivat helpon tapa saada elantoa, niin kauan kunhan ei jäänyt kiinni. Ja miten niistä ei jäänyt kiinni? Ei  tietenkään jättänyt jälkiä. Ja miten taas se onnistui? Sormenjäljet poltettiin pois iholta, niin kivulias kuin se olikin ja vaikkei Sinillä ollut enään pakkoa tehdä niin saatika edes syytä koska osallistui vähemmän kentälle: teki tämä sitä alitajuisesti tietyn ajan välein. Toki, hänen DNA:n olisi varmasti lasissa - ei siitä huolen, mutta sekin olisi sylkeä mitä todennäköisemmin jota saatiin lasin reunalta. "Joten jos sallit, veliseni..." Toisen käsistä päästäen irti parvekkeen reunasta, silmien kohdistuen nyt puolestaan  takaisin sisätilohin jossa viimeiset ihmiset olivat poistumassa portaikkoa pitkin turvaan hälytysvalojen keskeltä, jalkojen alkaen ottamaan askelia vanhemman ohitse kylmästi "minulla on nyt muuta ajateltavaa." Pienen kangasliinan tullen vedetyksi pois takin povitaskusta, sormien tehden pienen liikkeen ylös ja alas ilmassa saadakseen kankaan aukeamaan kokonaan ennen kuin se nostettiin kasvoja vasten, vapaan käden avatessa parvekkeen ovea auki. Hänellä tosiaan olisi kiire, ja aika kului jatkuvasti. Huoneessa välkkyvän punaisen valon, joka nimenomaan tarkoitti vaaraa ja sanatonta käskyä poistua niin nopeasti paikalta kuin pystyttiin, mutta Sinillä olisi vielä tehtävää. Hän ei ehkä kuolisi mutta tuolla kaikella olisi kyllä oma vaikutuksensa hänen kehoonsa, mies tiesi sen mutta hänellä olisi se hetki aikaa. Edes se hetki ennenkuin yksinkertaisesti tilanne pakottaisi poistumaan paikalta, joten askeleet pitäisivät tässä kohtaa kiirettä. Virkavalta oli vasta saapumassa paikalla mutta astellessaan tuon huoneen halki, alkoivat aistit huomata tuttua ominaisuuksia suoraan alapuolelta, jokaisen näistä liikkuen nopeasti ja ohjelmoidusti tietyille pisteille, Sinin tunnistaen noista jokaisen. Ja  jokainen näistä kuului hänen salaseuraansa, ja yksi näistä - kenet Sin tunsi kaikista parhaiten kipusi sillä hetkellä hissikuilussa. 

Kirosanan litannian suorastaan huutaen sillä hetkellä ajatuksissa tuolle miehelle joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä jälleen kerran ei ajattelisi omaa parastaan ollenkaan, kuten tavallista. Aina muut ensin. Hän ei vain aina voinut ymmärtää vanhempaa. Osa Chadin ryhmään kuuluvista oli jo löytänyt vihollisen piilopaikan, mutta kukaan heistä ei ollut varma kuinka monta näitä olisi iskemään takaisin, ja se puolestaan pelotti heitä muitakin. Kartanon länsisiivessä oli tilanne saatu viimein hyvälle tasolle, tuossa tilassa valliten selvä rauhallisuus paitsi tuon yhden sängyn päällä jonne oli ilmestynyt kaksi kissaa jotka jokainen salaseuralainen kyllä tunnisti ensimmäisenä eläimet nähdessään: tuo selvästi vanhempi ja isompi musta kissa oli Simon, joka ei vieläkään näyttänyt erityisen vanhenemisen merkkejä vaikka ikää kissalla oli jo tolkuttomasti normaalia enemmän että Azra tiesi tasantarkkaan ettei se ollut normaali, ja sitten tuo vierellä pörräävä harmaa kissa, joka oli vieläkin yhtä laiha ja notkea kuin pentunakin oli Sinin kintereillä juokseva. Solakoiden sormien jonka vasempaan nimettömään oli sidottu tuo tuo rusetti, silitellen kumpaakin näistä parhaansa mukaan, sillä missä muut nukkuivat Azra ei pystynyt muuta kuin odottamaan vieläkin kärsimättömästi paikallaan kun kylki ei antanut muutenkaan liikkumavaraa tai edes nuo ympärillä vartioivat parantajat mutta nyt... nuo molemmat kissat olivat hyvin hermostuneita. Milon pysymättä paikoillaan minuuttiakaan vaikka sitä kuinka yritti rauhoitella ja Simon taas vilkuili jatkuvasti ikkunaan huolestuneen oloisena, ei tuo rauhoittanut Azraa ainakaan sen enempää. Eikä varmasti olisi rauhoittanut se puhelukaan joka tuli soitetuksi Gabriellan toimesta, joka kertoi pääsääntöisesti mitä oli tekeillä - ja myös sen että Sin oli ainoa joka ei ollut päässyt vieläkään alas kattohuoneistosta oudosta puhelusta huolimatta.

Ennen kuin parveke oli sulkeutunut nuoremman jäljessä, oli pää kääntynyt katsomaan Zayn tavoin olan ylitse tätä kohti - toisen luodessa vielä viimeisen varoituksen: pidä silmällä selustaasi. Sen ollen kuin puhdas viesti, joka ei jättänyt pienintäkään epäilystä taaksensa sanojen todellista merkitystä niiden takana vaikka viesti olikin ulkopuolisten korvissa pelkkä yksinkertainen uhkaus. Luuliko Sin tosiaan sen kertaisen tapaamisen olleen siinä? Ei tietenkään. Zayllä oli aina suunnitelma kaikelle, jopa niille pikku yllätyksille sillä kuten Anubiksella - tuon täytyi olla aina kaikessa sen yhden askeleen edellä muista saadakseen haluamansa, keinolla millä hyvänsä. Mutta ennen sitä Sin ei pystyisi tekemään mitään muuta kuin huolehtimaan niistä keitä pystyi ja hoitamaan tiensä ulos ennen virkavallan hyökkäystä sisätiloihin. Yleensä tuohon tilanteeseen olisi sopinut joku ivaava loppukommentti, joita Sinillä oli ollut tapana käyttääkin nuorempana - mutta sillä kertaa oli katse vain kääntynyt takaisin kohti menosuuntaa, etu ja keskisormen kohoten sen verran ylöspäin näkyville vanhempaa kohti, tehden pienen liikkeen hyvästiksi olan ylitse, ennenkuin lasinen ovi oli paiskaantunut kiinni perässä vaikka moinen teko oli riskialtis kenelle vain. Näkyvyyden edessäpäin ollen lähemmäs nollaa, vaikka ajatukset muistivat suurinpiirtein huoneen piirteet, mikä tavallaan helpotti kulkua mutta sitäkin enemmän apuna olivat ne muut muistit jotka korostuivat kun yksi otettiin pois. Tässä kohtaa se oli kaksi: näkö ja haju, jäljelle jääden kuulo, kosketus ja maku - joista kumminkin päästiin käyttämään vain kahta ensimmäistä. Ja nämä kaksi toimivat enemmän kuin yhteen, toisen korostaen toinen toistaan enemmän. 

Askelten kulkien tuon hyvin pitkältä tuntuvan alueen halki aina tuon oven luokse, jota ei edes paniikissa oltu huomattu sulkea kunnolla kiinni vaan jätetty raolleen, mikä taas mitä suurella todennäköisyydellä olisi päässyt leviämään muuallekin päin rakennusta kuin vain pelkästään jäänyt tuohon, joka vain lisäsi sitä oletusta että tuosta pitäisi päästä ja nopeasti. Hälytys valojen sattuen jo silmiin, eikä niillä olisi aikomustakaan sammua ennenkuin joku asianhoitava olisi päässyt paikalle ja varmistanut alueen turvallisuuden - mutta silloin takanapäin alkoi kuulua uudenlainen huriseva ääni joka poikkesi edellisesti - sen imien sisäänsä kaiken sen savun hitaasti, mutta sitäkin varmemmin takaisin itseensä - uskaltautui Sin laskemaan kankaan pois kasvojensa edestä, sinisen ja punaisen värin sekoittuen ikkunasta takana häilyvään kirkkaaseen punaiseen, sireenien äänien kuitenkiin kuulumatta terrorismin uhan alla mikäli poliisi halusi toimia huomaamattomasti omalta kannaltaan. Arvatenkin osa ryhmästä olisi jo aulassa ottamassa selvää tilanteesta kun  taas toinen osa painelisi jo nopeasti kohti yläkertaa. Sinin liikkuen kohti ikkunaa vilkaistakseen tapahtumien kulku ja kaukana alla odottavaa ihmismassaa joka oltiin saatu rauhoitettua äkillisen välikohtauksen jälkeen vaikka se oli myös vaatinut omat uhrinsa näiden vielä tiedostamatta. Mutta ulkopuolelta kuului muutakin. Jotain täysin muuta kuin pelkkä normaali liikenne, ja se tuli yläpuolelta. Selvä helikopteri, tai ainakin jokin vastaavanlainen. Olettivatko poliisit tosiaan kyseessä olevan niin vakava tilanne että nämä turvautuivat ilmasta hyökkäämiseen? Ei... siihen ei ryhdytty vielä tässä kohtaa. Mutta ajatusten löytäen pian vastauksen tuosta aiemmasta miehestä joka nimenomaan oli varoittanut tätä ja sitten mielen muistaen kuin salamana hissikuilussa seikkailleen toisen osapuolen. Sen enempää järki ei tarvinnut sanoa mitään kun keho teki ensimmäisen liikkeen kohti portaikkoa jossa alettiin ottamaan askelia joka toisen, ellei jopa kolmannen portaan ylitse siinä toivossa että tuo edistäisi jotenkin nopeutta kohti kattoa, vaikka todennäköisesti moinen pomppiminen ei juurikaan vaikuttaisi. Nopeuden lähentyessä kohti määränpäätä, muuttui pelko entistä voimakkaammaksi tuona hetkenä. Sinin tuntien Chadin ja tuon niin omistautuneen ja palavan halun nousta vanhaa liittoa vastaan, ja vielä sitäkin enemmän tämä uskoi että ainoa tapa eliminoina vihollinen oli eliminoida itse pääjehu. Mutta Sin tiesi, ettei Chad todellakaan tiennyt mihin oli ryhtymässä, tuo ei ikinä saisi Chad omin avuin hengiltä, ja se pelotti. Hyvin paljon. "Hemmetti.. hemmetti... hemmetti..." Ranskankielen suorastaan huutaen tuota sanaa vaikka välillä miehestä tuntui ettei tämä edes hengittänyt välissä, tämän kompuroidenkin muutamaan otteeseen kaatumatta kuitenkaan kokonaan jaloilleen. 

Jossain vaiheessa mukavat hotellikäytävät olivat muuttuneet selvästi karummiksi ja pimeimmiksi, eli Sin oli lähempänä kuin kertaakaan sitä ennen, käytävien kaventuessa jatkuvasti, kunnes yksinkertaisesti tuli umpikuja - ovi joka oltiin lukittu visusti siltä varalta että joku kenen nimenomaan ei pitäisi olla siellä astelisi tuollapäinkään, mutta sekin oli vain este loppupeleissä. Jalan kohoten voimalla ylös lattiasta ovea vasten ensimmäisen kerran, sen juurikaan saamatta minkäänlaista vaikutusta aikaiseksi. Toisella kerralla ovi jo värähti selvästi heikosti puoliksi pois saranoiltiin, ja kolmannen kerran - vaikka potku olikin huomattavasti heikompi kuin edellisensä kun mies oli seissyt aiemmin oman aikansa kemikaalisavussa - kuten sanottu - hän ei kuolisi mutta se vaikutti kehoon heikottamalla ja viemällä yleiskuntoa, juoksentelun parantamatta asiaa. Oven lennähtäen auki, astui Sin uudelleen raittiiseen ulkoilmaan, jossa tuuli ja edellä oleva helikopteri saivat hiukset ja vaatteet liikkumaan voimakkaammin tahtonsa mukaisesti näkivät silmät edessään nuo kaksi miestä, jossa näky ei lämmittänyt mitenkään sydäntä sillä hetkellä "Chad." Hengästyneen äänen saaden lausuttua vanhemman nimen sen verran että toinen kuulisi sen, hitaampien askelten ottaen väliä kiinni tuon vierelle vaikka samalla tätä kammotti jo pelkkä ajatuskin siitä tapahtumaketjusta joka toteutuisi mitä suurella todennäköisyydellä mikäli vanhempi laukaisisi aseensa. Joko Zay itse vetäisi aseen ja hoitaisi homman kotiin, tai sitten viimeistään tämän piilottelevat kätyrit ja laukaus taas parhaimmassa tapauksessa saisi heille entistä enemmän huomiota houkuttelemalla virkavaltaa katolle. "Chad kuuntele, tämä ei ole oikea hetki, usko pois mikäli et halua kaikkea huomiota meihin. Mitä luulet tapahtuvan jos ammut häntä? Ettei kukaan anna samalla mitalla takaisin? Tämä on aivan liian helppoa päättyäkseen näin, Chad." Tuona hetkenä Sinin olisi tehnyt mieli sanoa ääneen sen yhden ainoan lauseen, jota hän vihasi vieläkin kaikkien niiden vuosien jälkeen ja oli se ainoa piirre mikä aiheutti halveksunnan heidän isäänsä kohtaan: "Zay ei pystynyt kuolemaan." Ei vaikka Chad olisi ampunut suoraan sydämen lävitse, mutta siltikin ääni pysytteli pelkästään ajatuksien tasolla. Nyt ei ollut siihen aika eikä paikka ja vielä se tästä puuttuisi jos Chad laskisi hämmennyksissään suojustaan liiaksi alas.

Saapuneet joukot olivat jo edenneet suunnitelmallisesti ja järjestelmällisesti ohjeiden mukaan jo hyvää vauhtia itse tapahtumapaikalle, joka oli sillä hetkellä kuin yksi suuri kaaoksen sekamelska, mutta nämä tulisivat kyllä etenemään siitäkin ylemmäksi - sillä tuo helikopterin ääni sai kenen tahansa mielenkiinnon itseensä ja vieläpä näiden kannalta olettamaan kaiken tapahtumien takana olevan sijaiten tuolla.  

Sinin seisten tuon kokoajan Chadin vierellä hiljaa, seuraten edessään noita kahta miestä joista molemmat olisivat olleet valmiina tappamaan toisensa: Chad sen vuoksi että uskoi Zayn ansaitsevan sen - Zay taas ei vielä yrittäisi vielä moista ellei nuorempi kävisi tosissaan hankalaksi, oli Sin sen hetken aikaa varma ettei tämän sanoilla sillä kertaa ollut mitään vaikutusta tuossa puolivuotta vanhemmassa miehessä joka osasi olla välillä ystä itsepäinen kuin aasi, ja toi sen myös yhtä useaan otteeseen ilmi. Ajankuluen, vanhemman laskematta vieläkään asettaan ehkä niin nopeasti kuin Sin olisi toivonut ja se taas sai nuoremman puolestaan tuntemaan että mikäli toinen ei tekisi mitään asian eteen, kaappaisi hän sitten itse henkilökohtaisesti aseen pois otteesta mikäli tilanne tosissaan aikoisi muuttua hyvin pahaksi. Mutta Chadin toimiessa tässä kohtaa toisin, onneksi ja otti edes varmistuksen takaisin päälle, pystyi mies tuntemaan sen hetken aikaa kuinka sydän palautui takaisin paikalleen omaan rauhalliseen rytmiinsä, kohdistuivat silmät välimatkan takaa kuitenkin tuohon heistä kaikista vanhimpaan mieheen vielä sen vihoviimeisen kerran kuin katseen yrittäen sanoa: häivy. Häivy kun siihen annetaan se ainoa tilaisuus, jonka jälkeen hopeinen silmäpari seurasi vääjäämättömästi Zayn matkaa helikopteriin aina sen nousuun asti niin pitkälle ettei katse vain enään yksinkertaisesti pystynyt näkemään pidemmälle. Huulten jo kereten raottumaan ja lauseen aloittaen sen saman minkä Chadinkin toi esille, että heidän täytyi lähteä mutta vanhemman sanassa oli taas oma merkityksensä joka puhui pelkästään Sinistä itsestään ja että nimenomaan tämän piti kadota ja nimenomaan häntä tultaisiin auttamaan matkan varrella, kääntyivät silmät salamana katsomaan miestä itseään "Mitä hemmettiä oikei--- Chad!" Tumman äänen kereten vain aloittamaan kysymystään jonka koko idea oli tivata mitä helvettiä sillä hetkellä Chadin mielessä oikein liikkui, mutta lauseen olematta edes kokonainen ja loppua kohden kuului vain kuinka Sin huusi toista nimeltä tuon äkisti pinkaistessa vauhtiin kohti helikopteri joka oli jo noussut para-aikaa ilmaan, aikomatta laskeutua ihan heti enään alas. 

Hopeisten silmien seuraten sydän lähemmäs kurkussa vanhemman menoa osaamatta päättää oliko toinen typerä, hullu vai jotain siltä väliltä tasapainossa mutta järkikin sanoi sillä hetkellä mitä kauemmaksi tuo lennokiksi luokiteltava kone pääsi - sen epätodennäköisemmäksi muuttui että Chad tulisi pääsemään hengissä alas. Tai ainakaan ehjänä. Ajatusten keskittyen sen hetken aikaa vain näkemäänsä, ennenkuin se katkaistiin raa'asti sillä faktalla että ovelta, joka oli potkaistu hetki sitten auki - alkoi kuulumaan raskaita ja moninaisia askeleita, radiopuhelimista puhumattakaan, oli se kuin suora sanaton käsky viimeistään tässä kohtaa olevan hyvä tilaisuus kadota edes jotenkin pois paikalta. Helikopterin valon enään eksymättä itsestään katolle, mikä taas antoi Sinille tilaisuuden piiloutua siihen ympäristöön missä tämä tunsi itsensä kotoisimmaksi: pimeyteen, ja edetä siitä sitten ripeästi paloportaille, jotka veisivät todennäköisemmin viereiselle kujalle ja sitten sieltä taas olisi sitäkin helpompi palata joko liittyä alakerran ihmismassaan kuin ei mitään, tai poistua vähin äänin kartanolle. Ja sillä hetkellä, jälkimmäinen kuulosti enemmän kuin hyvältä. Sisemmässä povitaskun lävitse oli käynyt värinä jo useampaan kertaan noiden minuuttien aikana kun puhelin oltiin aiemmin asetettu äänettömälle kun joku yritti ottaa yhteyttä, vaikka sillä hetkellä ajatus yritti parhaansa mukaisesti kiinnittää huomion enemmän noihin portaisiin jotka heiluivat pienemmästäkin ylimääräisestä liikkeestä, tuon rakennelman jonka tarkoitus oli pitää ihmiset hengissä siihen asti että nämä olisivat päässeet turvallisesti maankamaralle - tuntumatta mitenkään turvalliselta, ylimääräisten äänien, narinan, heilumisen ja itsestään huolen Chadista mitenkään parantamatta nuoremman oloa mitenkään vaikka tämä tiesi tasantarkkaan ettei voisi sillä hetkellä tehdä muuta kuin luottaa Chadin pärjäävän vaikka tuon tempaus olikin ollut kaikkea muuta kuin turvallinen, vaikka sillä hetkellä hänen oma vointinsa ei ollut sen parempi. 

Mies oli päässyt jo lähemmäs puolta väliä yksinkertaisesti melkein vain loikkimalla niin nopeasti metallisten portaiden ylitse vaikka matkaa olikin vielä, värähti koko metallihäkkyrä uhkaavasti pian uuden painon alla kun yhtälailla pimeyteen soveltunut salamurhaaja tipahti portaikon alapuolelta äkisti miehen eteen, välkähti terä heikosti pimeyden lävitse kun käsi ojentautui hyvin nopealla liikkeellä kohti Siniä. Kehon tehden automaattisen väistöliikkeen, joka ohitti sen kriittisen kohdan joka olisi vahingoittanut terän osuessa syvemmälle tärkeimpiä elimiä kaulan ja rintakehän välillä, kehon painautuessa alemmaksi. Yleensä väistöliikkeen jälkeen ei tapahtunut muuta kuin oletettiin uhrin jäävän hetkellisesti paikoilleen mutta he olivat oppineet puolustautumaan alakynnessä ollessaankin. Jalan nousten paikaltaan kyykkyasennosta ja polkaisten voimalla kohti salamurhaajan vatsan aluetta ja palleaa johon osuminen jätti ihmisille hetkellisen heikon hetken iskun jälkeen, nousi pimeydestä selvä miehelle kuuluva kivulias älähdys ja vihollisen erkaantuen väkisinkin taaksepäin, antaen Sinille taas tilaisuuden hyökätä uudelleen päälle. Jalkojen ponnahtaen ylös takaisin koko pituuteensa, vietiin jalan taipe osa salamurhaajan nilkan taakse, tehden voimakkaamman 'liu'un' joka sai kehon menettämään tasapainon ja kaatumaan taaksepäin voimalla kohti metallista kaidetta johon niskan osuminen aiheuttaisi lähes vääjäämättömän kuoleman sen taittuessa liiaksi, mutta salamurhaajan aikomatta luovuttaa niin helpolla, nyrkin tarttuen takin kauluksista voimalla ja vetäen nuoremman miehen kehoa selvästi itseään kohti, vieden näitä molempia niin pitkälle kaiteesta että nämä molemmat tulisivat putoamaan monta metriä alas yhtä varmaan kuolemaan. Kummankin miehestä keskittyen hetkellisesti pitämään toinen toisensa tasapainossa omalla puolellaan turvallisempaa portaikkoa, kummankin kääntyen jatkuvasti ympäri kaidetta vasten yrittäen tiputtaa jommankumman ensimmäisenä mutta vihollisen enään huomioimatta ollenkaan omaa asettaan ennenkuin toinen lähes samankokoinen ja yhtä jäntevät sormet tarttuivat tuon omaan ja veivät tikarin terän tuon omalle kaulalle, Sinin nähden edessään jälleen kerran kuinka yksi elämä sammui varmasti hänen edessään ennenkuin ruumis tuli heitetyksi kylmästi pudotukseen kaiteen ylitse, Sinin jäämättä seuraamaan tuon kulkua, sillä matkaa tulisi jatkaa epäröimättä eteenpäin viivytyksistä huolimatta. Käden kohoten kuitenkin kokeilemaan araksi muuttunutta huulen sivustaa jota tikari oli päässyt koskettamaan väistön aikana, tunsi kylmemmäksi muuttunut iho kuinka lämpimämpi veri valui tuosta selvästi leualle ja siitä kaulan alueelle ellei sitä pyyhitty muutenkin veren tahrimiin vaatteisiin. Ajatuksien sanoen järjen kanssa yhteen sillä hetkellä, että paikalle jääminen ei enään tässä kohtaa todellakaan olisi enään vaihtoehto.

Toimisto tila oli ehkä siihen asti jätetty lähemmäs kokonaan huomiotta, ja olisi tullut varmasti jätetyksi vielä pidemmän aikaakin ellei sitten Chad olisi pitänyt omaa meteliään puolivahingossa yrityksistään huolimatta. Mies oli onneksi kerennyt piiloutumaan toimiston arkipäiväisiin tiloihin, oli tuon pitävä metäkkä onnistunut herättämään kuitenkin kahden virkavallan riveissä kulkevan poliisin huomion jotka olivat olleet vain matkalla kohti ylempiä kerroksia muiden mukana. Kummankin näistä käyttämättä enään tässä kohtaa ääntä, mutta sitäkin selvemmin hyvin yksinkertaista viittomakieltä, joka ei ehkä ollut täysin oppikirjan mukaista mutta näissä piireissä olikin tärkeämpää se että ohjeistus oli ymmärrettävää ja piti porukan koossa. Käsiaseiden tullen kohotetuksi koteloista ja nostetuksi suoraksi valmiusasentoon kasvojen lähelle josta tähtäämien ja osuminen olisi paljon todennäköisempää ja tarkempaa, raskaiden kenkien tekemättä liikkumisesta kovin sulavaa tai edes hiljaista tuossa muutenkin tyhjältä vaikuttavassa tilassa. Toisen virkapukuisen miehen pysytellen selvästi taka-alalla, varmistaen ne suunnat missä edellä kulkeva ei ehkä ollut vielä huomannut katsoa, tuon kun astellen selvästi kohti rikoutunutta ikkunaa tarkastellakseen sitä lähemmäksi. Oliko se ollut kokoajan rikki vai oliko se rikottu vasta äsken? He eivät voisi olla varmoja, mutta sisäänpäin lentäneet lasin sirpaleet kyllä puhuivat jonkun tulleen sisään tuota kautta. Paksujen kenkien varoen kuitenkin ympäristöään selvästi sillä koko tuo alue oli loppupeleissä rikospaikka eikä sitä haluttu sotkea jotta tapahtumien kulut saataisiin selvitettyä eteenpäin, pysähtyivät jalat vasta tarkalleen siihen kohtaan missä lasinsirut alkoivat. Ehkä poliisi olisi edennyt siitä eteenpäin ilman toista osapuolta, ollut ehkä tarkkaavaisempi kuin normaalisti mutta sillä hetkellä silmät eivät antaneet mitään muuta epäilyttävää näkökenttään. Slovakian kielen vielä kysyen kauemmaksi jääneeltä mieheltä oliko tämä huomannut mitään, johon vastattiin kielteisesti, pönkittäen vain sitä olettamusta että huone saisi sillä kertaa jäädä hetkellisesti sillä kokoaikahan he olivat kulkemassa alemmaksi kerros kerrokselta, eikä menisi enään pitkään ennenkuin he olisivat jälleen tässä samassa toimistohuoneessa. Sitäpaitsi, operaation johtaja päätti olisiko huone mitenkään oleellinen. Näiden kahden miehen kääntyen sillä kertaa taakse, vetämättä ylimääräisiä johtopäätöksiä vaikka kumpikin näki parhaaksi ilmoittaa löydästä muutaman kerroksen ylempänä toimivaan ryhmänjohtajalle havainnot jotka sillä hetkellä puhuivat sen puolesta että se joku, joka oli ollut sen kaiken takana olisi mahdollisesti käyttänyt toimistotilaa sisäänkäyntinä. Näin siis oletettaisiin ensisijaisesti.

Rauhallisesta vilkkaaksi muuttunut yö oli jättänyt jälkeensä oman vaikutuksensa, joka tulisi mitä suurella todennäköisyydellä seuraamaan heitä kaikkia vielä seuraavaan aamuun. Sin oli saatu suurinpiirtein turvallisesti takaisin omiensa luokse, josta matka oli jatkunut takaisin kartanolle vaikka ajatuksien mieliteot olisivat sitäkin mieluummin vain pyytänyt ajajaa viemään tämän suoraan heidän omaan kotiinsa, mutta illan tapahtumat olivat valitettavasti aiheuttaneet syyn raportoida eteenpäin tuolle vieläkin isommalle taholle: joka kirouksessaan sattui olemaan sekä Zayn että Sinin isä. Kartanon ovet olivat auenneet, oli kotiin palannut ryhmä kohdannut ensimmäisenä edessään salaseuran vanhimmat ja osan salaseuralaisista jotka eivät olleet voineet tehdä muuta kuin odottaa koko tuon kuluneen ajan mitä tapahtumia. Pääasiallisesti tehtävä oli ehkä onnistunut, vaikka kaikki kyllä huomasivat sen yhden henkilön puuttuvan kokonaan jolloin tilaan oli jäänyt jälkeenpäin sekä uteliaisuuden että jännityksen aiheuttama ilmapiiri kun kysymyksiä oltaisiin haluttu ääneen palanneille vaikka todellisuudessa nämä eivät tietäisi sen enempää Chadin kohtalosta kuin muutkaan. 

Sin taas oli saanut vaimoltaan tervetuliaislahjaksi läimäyksen posken pintaan avokämmenellä, jonka jälkeen espanjankieli oli alkanut topakasti toteamaan siitä kuinka huolissaan tuo nuorempi oli puhelun jälkeen, kun muut olivat paenneet paikalta ja mies taas jäänyt vielä ylös eikä edes vastannut puhelimeen vaikka siihen oli yritetty saada yhteyttä useita kertoja, kuuntelivat korvat hämmentyneenä noinkin temperamenttistä puhetta ennenkuin huulet painautuivat rauhoittavasti ja samaan aikaan pahoillaan vasten punertaviksi maalattuja naisen omia, saadakseen toisen pysymään edes hetken hiljaa. Hän oli nyt siinä ja vielä suurinpiirteisesti ehjänä, mitä nyt viilto kasvoissa haittaisi kunhan hän olisi hengissä. Käden kietoutuen naisen kehon ympärille rauhoittavaan halaukseen, tumman äänen todetessa muille ryhmäläisille pariskunnan hellemmän hetken lävitse että jonkun ryhmään kuuluvan pitäisi varmasti ilmoittaa vuodeosastolla makaavalle Azralle sen hetkinen tilanne, vaikka tieto tuskin olisi rauhoittanut mitenkään vanhempaa mutta että tämä tietäisi edes jotain kuten sen että Chadilla olisi se vuorokausi aikaa ilmoittautua, jonka jälkeen katse oli hakeutunut ihmisten ohitse noihin kahteen vanhimpaan, erityisesti tähän toiseen osapuoleen joka olisi varmasti kiinnostunut illan hyvin erikoislaatuisesta kulusta yksityiskohtaisemmin, muttei vielä. Salaseurassa oli yritettiin jakaa kaikki tarpeellinen tieto kaikkien kesken jotta jokainen ymmärtäisi sen todellisen uhkan minkälainen vihollinen todellisuudessa oli - mutta sitten oli ne asiat, joita ei silloinkaan vielä haluttu kertoa ääneen kuin suljettujen ovien sisässä. Ja tuo aihe olisi sellainen, vaikka kello olikin jo sen verran että normaalit ihmiset olivat varmasti menneet jo tässä kohtaa nukkumaan yön viimeisiksi tunneiksi ennen arkeen palaamista. 

Aikaa oli kulunut jo noista tapahtumista jo tunteja, niinkuin oli myös siitä kun ryhmäläinen oli ilmoittanut Azralle sen totuuden mikä oli jäänyt kaihertamaan muidenkin mieltä: he eivät tienneet ryhmänjohtajan liikkeistä sillä hetkellä mitään, Sinin ollen siinä kohtaa oikeassa ettei tieto ollut helpottanut naisen sen hetkistä huolta mutta lisännyt sitä ja vielä enemmän kun tämä ei päässyt tekemään mitään ennen aamua ja kunnollista lepoa. Heidän kaikkien kuitenkin tietäen Chadin olevan yksi niistä parhaimmista mitä koko tuossa rakennuksessa löytyi, jota kunnioittaen mies oli ansainnut luottamuksen itseensä monen monta kertaa mutta tietyissä kohtaa - varsinkin sodan aikana, eivät ajatukset voineet olla ajattelematta: mitä jos? Mitä jos toinen ei ollutkaan turvassa? Mitä jos vihollinen sittenkin saanut tehtyä viimeisen iskunsa ja vienyt tuon hengen kuitenkin? Noihin ajatuksiin mieli oli nukahtanut väsymyksen, kivun ja lääkkeiden ansiosta vaikka todellisuudessa unitasoltaan tuo lepo oli vain pinnallista joka katkesi joka kerta kun aistit huomioivat pieninkin äänen tai hajun ympärillä joka olisi erikoinen tai häiritsevä. Jossain kohtaa Azra oli kuitenkin viimein nukahtanut pitkältä tuntuneiden tuntien jälkeen, heräten vasta seuraavan kerran aamulla kun ikkunan takana sirkuttavat pikkulinnut toivat olemassa olonsa tietoisuudeen varhain aamusta jolloin aurinko oli vasta nousemassa, ja Azran tottunut rutiini taas piti tätä hereillä sillä tuohon aikaan aamusta hän olisi jo ollut normaalisti meditoimassa mutta sillä kertaa se taisi jäädä kokonaan, ainakin niin varhain. Kehon pysytellen kuitenkin vielä kyljelleen, vaikka kuulo erotti selvästi lähenevät askeleet, ja sitten kuinka paino laskeutui sängyn päälle ja tarttui naista kädestä, olisi varmasti joku jo tuossa kohtaa huutanut, kääntynyt ympäri ja pahimmassa tapauksessa mätkäissytkin kunnolla saapunutta henkilöä mutta Azran pysyen paikallaan. Hänen kyllä tunnistaen Chadin vaikka sitten silmät kiinni, vahvan käden kietoutuessa naisen kehon ympärille vahvisti vain olettamusta. Näiden kahden ihmisen painautuen toisiaan vasten tuossa pienellä sängyllä joka oli ensisijaisesti tarkoitettu yhdellä hengelle, kummallakaan olematta edes kyljellään juurikaan ylimääräistä tilaa kuin sen verran ettei jompikumpi pääsisi tipahtamaan reunan ylitse, tunsi Azra kiven vierähtävän sydämen päältä ensimmäisen kerran moneen tuntiin. Kummankaan siltikään lähtemättä puhumaan, vaikka vanhempi oli laittanut merkille tuon vaatetuksen ja muutenkin märän/likaisen olemuksen ja senkin eestä kylmän ihon joka saattaisi sairastuttaa toisen mutta kummankin ollen sillä kertaa vain liian väsyneitä ja onnellisia että toinen oli elossa ja siinä mihin kuuluikin. Ehkä he voisivat saada levätä pitkästä aikaa kunnolla ennen aamun huonompia uutisia. Azran hengittäen astetta syvempään tahattomasti, kehon päällä lepäävän päällimmäisen käden jonka nimettömään oli sidottu vieläkin se samainen side rusetiksi, tarttuen hellästi miehen omasta paremmin kiinni, etusormen silittäen rauhoittavasti jäntevää kättä alapuolellaan tunnustellen tuon kärsinyttä ihoa vaikka todellisuudessa se oli vain pyyntö heille kummallekin että he saisivat levätä. Edes yhden yön, he vierekkäin, pitkästä aikaa. Ei muuta. "... Rakastan sinua..." Hiljaisen äänen sanoen puoliunessa nuoremmalle, sillä yleensä Azra oli se vastasi tunteissaan takaisin, vieläpä hienoilla sanoilla, naisen vain haluten sen yhden kerran tuoda sanoillaan julki ensimmäisenä tunteensa kun mies oli turvassa.

Auringon paistaessa Slovakian maassa, Italiassa puolestaan oli jo aamusta vallinnut rankkasade, josta syntyvät tumman harmaat pilvet eivät antaneet pienintäkään merkkiä siitä että koko loppupäivänä tulisi paistamaan aurinkoa missään muodossa. Sen kuitenkaan estämättä oppilaita palaamasta viikonlopun jälkeen kouluun, niinkuin ei myös Andreatakaan vaikka tämä oli saanut lääkäriltä sairaslomaa viikonlopun ylitse - oli tämä kuitenkin mieluummin palannut kouluun sillä syyllä että hän jäisi muuten opiskeluista jälkeen mukamas pahastikin, vaikka todellisuudessa hän oli niin paljon muita edellä ettei opettjiakaan olisi varmasti haitannut muutama poissaolopäivä. Varsinkin kun peruskoulu loppui sinä keväänä ja piti hakeutua uuteen opiskelupaikkaan. Kello oli ylittänyt kahdentoista, joka merkitsi italialaisille normaalisti lounasaikaa, ja antoi haluaville vapauden poistua koulun alueelta siksi ajaksi että oppilaat ja opettajat saisivat valmiuden hankkia itselleen ruokaa jolla jaksaa loppupäivä rauhassa. Sadepisaroiden osuen mustan sateenvarjon kangaspintaan voimakkaasti synnyttäen äänen joka oli samaan aikaan voimakas että rauhoittava, Andrean menettäen välillä kokonaan ajankulunsa seisoessaan tuon yläasteen edessä, jonka ohitse hän oli kulkenut hyvin usein, koskaan pysähtymättä kauemmaksi kuin oli pakko sillä siihen mennessä hänellä ei ollut mitään syytä tehdä moista. Paitsi nyt. Ja se syy oli nimeltään Adette. Koko viikonlopun hän oli yrittänyt selvittää tytön koulua sillä hän ei tiennyt tämän oikeaa kotiosoitettua tytön valehdeltua viimeksi: ja viimein suhteet ja etsintä olivat tuottaneet tulosta ja hän oli lähtenyt pois omasta koulualueeltaan vaikka yleensä tämä lounasti Gracen kanssa, mutta sillä kertaa hän oli halunnut tehdä toisin. Skeittilaudan pysytellen vasemmassa kädessä, oikean pysytellen sateenvarjolla pojan odottaen kärsivällisesti, ennenkuin koko tuon alueen lävisti terävä kellojen sointu josta seurasi vain hetkeä myöhemmin valtaisi ihmismassa joka perustaui pitkälle samanikäisistä nuorista kuin Andrea itse, mutta siltikin katse yritti hakea sitä yhtä tiettyä.

Tumman sateenvarjon pinnan rummuttaen entistä voimakkaammin kokoajan kovenevan sateen takia, jonka alla tämä poika oli seissyt jo kauemmin kuin olisi odottanut. Oikean puoleisen ranteen nousten uudelleen housujen taskuista näkyville nähdäkseen edessään tuon vanhan kellon joka ei ollut mitenkään moderni saatika edes hieno, mutta ainakin toimi ja näytti ajan oikein. Hän oli seissyt siinä paikallaan jo kaksikymmentä minuuttia. Andrean huokaisten raskaasti. Ajatuksien alkaen puhumaan jo tässä kohtaa että olisi ehkä parempi poistua ja tulla myöhemmin tai edes joku toinen päivä, niinkuin kuka tahasa normaali ihminen olisi tehnyt. Varsinkin kun hänen läsnäolonsa tuntui herättävän outoa huomiota itseensä muiden oppilaiden keskuudessa jotka ihmettelivät tuota koulu uniformua joka kertoi tämän muille tuntemattoman pojan kuuluvan johonkin aivan eri kastiin kuin tuohon yläasteeseen, joka nipinnapin pidätteli olemassa oloaan lahjoituksien avulla, olisi Andrea sen hetken aikaa toivonut voivansa muuttua näkymättömäksi. Hän vihasi huomiota. Vielä niiden viiden vuoden jälkeenkin, hän vihasi sitä. Hyvin paljon. Poliisiauton pyrähtäen tuolloin koulun porteista ulkopuolelle, ohittaen pojan rauhallisella vauhdilla kun sillä ei ollut enään kiire mihinkään, mutta siltikin tuon auton läsnäolo jätti tyhjän, huolestuneen vaikutelman johon kuitenkin haluttiin uteliaisuudesta vastauksia vaikka kyseinen ei kuuluisi hänelle mitenkään. Pojan ohittaen ripeästi koulun metalliset portit jotka jakoivat tuon opinahjon alueen selvästi yhdeksi kokonaisuudeksi, lähestyi tämä nopeasti tuota samaa katosta kohti jonne sateeseen haluttomat olivat jääneet odottamaan sateen hellittämistä tai edes kellojen soimista jotta nämä pääsisivät takaisin sisälle suojaan. Tuon ihmisrykelmän pysytellen mahdollisimman lähekkäin suojan alla ettei kukaan olisi vahingossakaan saanut osakseen sadevettä ennen koulupäivän loppua, vaikka selvästi puheensorinaan oli ilmestynyt selvä mielenkiinto hetki sitten poistunutta Adettea ja poliisia kohtaan, oppilaiden voiden vain arvuutella mistä todellisuudessa olisi kyse mutta kukaan tuskin pystyisi arvaamaan oikein todellisuutta ennenkuin samainen tapahtuisi itselle. 

Vaikka Andrea oli onnistunut pysymään suojassa, olivat kengät kastuneet kuluneiden askelten tahdissa kun tämä oli päässyt sen verran lähemmäksi tuota ihmisrykelmää josta hän voisi kysyä joltakin toiselta missä Adette oikein oli, kun korvat erottivat juuri parahiksi kauempaa sateenhalki kuuluvan tytön äänen joka kysyi ystävältään minne tämä oli oikein menossa sateella, hyvin erikoisen silmäparin alkaen erottamaan laajemmin katsottuna kauempana kävelevän tytön selän, joka ei edes huomioinut ystävänsä huutoa mitenkään, edes reagoimalla tuon ääneen: sen sijaan tämän kastuen vain minuuteissa kokonaan sitä mukaa kun tuo käveli selvästi omissa ajatuksissaan kauemmaksi ja kauemmaksi muiden silmistä. 

Pojan kuitenkaan kiirehtimättä toisen perään juoksemalla tai yrittämällä kutsua Adettea nimeltä saadakseen tuon huomion kiinnittymään häneen itseensä, mutta sen sijaan tämä päätti odottaa hetkisen ennenkuin lähti uudelleen rauhallisesti liikkeelle, pitäen kokoajan tietyn välimatkan nuorempaansa josta Adette ei pysyisi paikantamaan häntä samantien vaikka olisikin kääntynyt ympäri mutta sen sijaan Andrea pystyi pitämään huolen siitä - että tyttö olisi kunnossa eikä tekisi mitään typerää. Tytön kävelen kauemmaksi ja kauemmaksi muide silmistä, jottei kukaan voisi tätä nähdä kunnes vai yksinkertaisesti umpikuja tuli vastaan eikä tämä päässyt kävelemään edemmäksi ellei sitten kiipeäisi aitauksen ylitse, josta otettiin äkkiseltään tukea kun jalat näyttivät menevän alta, pysähtyi poika hieman kauemmaksi seuratakseen tapahtumia ja toisen heikkoa hetkeä jota toinen ei vain enään pystynyt pidättelemään täysin sisällään, Andrean tuntien sydäntänsä riipaisevan tuo kyseinen näky jonka hän nyt kohtasi. Hän oli nähnyt lapsuudessaan monta kertaa Adetten itkevän jostain syystä ja päätynyt aina lohduttamaan tuota ensimmäisten joukossa: sillä Zay oli niitä harvoja ihmisiä ketkä eivät hyväksyneet heikkouden hetkeä. Ei edes omalta lapseltaan. Silmien sulkeuttuen hitaasti tuon muiston myötä, jolloin sateesta huolimatta korvat pystyivät erottaman selvästi tukahtuneen mutta sitäkin surullisemman äänen toistavan tiettyä nimeä kuin toivoen tuon ihmisen ilmestyvän jostakin nostaakseen toisen takaisin ylös maasta, mutta sitä tapahtumatta. Silmien aueten uudelleen nähden vieläkin tuon saman näyn edessään mutta sillä kertaa tuo näkymä oli muuttunut lähemmäksi kun askeleet ottivat välimatkaa umpeen, Andrean edes yrittämättä piilotella olemassa oloaan eikä hän edes osaisikaan nyt kun asvaltti lähemmäs tulvi vettä, vaikka jatkuvasti poika oli valmis kääntymään ympäri antaakseen yrityksensä edes olla sillä mitä muka hänen läsnäolonsa auttaisi? He olivat olleet joskus ystäviä, nykyisin tuskin edes tunsivat toisiaan ja varmasti koulunalueella olisi edes yksi henkilö olisi tuhat kertaa parempi lohduttaja kuin hän. Noista ajatuksista huolimatta, pysähtyi Andrea vasta ollessaan tytön takana, tämän ensiksi puhumatta mitään kun yksinkertaisesti tästä tuntui ettei hän saisi ääntään mitenkään esille tuossa tilanteessa, mutta sen sijaan laskeutui olalla pidetty laukku maahan jotta päällä ollut musta koulutakki tipahtaisi pois kehon päältä sormien otteeseen  samalla kun toinen käsi vei sateenvarjoa suoralle kädelle niin että suoja olisi pelkästään Adetella - Andrean kastuen minuuteissa aivan märäksi "Oi." Pojan lausuen viimein saadakseen toisen kuuntelemaan hetkeksi "Satutat itseäsi." Sen hetken aikaa Andrean tuntien itsensä täydeksi idiootiksi sillä hän ei ollut hyvä noissa tilanteissa, ja siinä hän silti oli omaa typeryyttään vaikka nuorempi kuului vihollisperheeseen ja pahimmassa tapauksessa jos tosiaan Zay olisi tietoinen tyttärensä hetkistä joka sekuntti - tiesi Andrea hänen olevan jossain kohtaa pulassa uskaltautuessaan edes lähestyä ystävällisesti toista kun tuolla oli jokin vialla. Mustan takin tullen levitetyksi Adetten hartioille, vaikka tyttö oli hyvin paljon pienempi kaikella tavalla verrattavissa poikaan itseensä mutta jos se pitäisi toisen edes hetken lämpimänä ja estäisi tätä sairastumasta - hän olisi mielellään valmis luopumaan vaatekappaleesta vaikka hän itse kastuisi, laskeutui Andrean tuon jälkeen alemmaksi Adetten tasolle toisen polvensa varaan "Ja tulet vielä kipeäksi tätä menoa." Hiljaisen huokauksen karaten huultensa lomasta, Andrean nielaisten asteen hankalammin "... Se poliisiauto... liittyi jotenkin sinuun?"

Andrea sanojen jälkeen, jotka olivat kysyneet oliko kenties poliisit liittyneet jotenkin tyttöön itseensä, valtasi näiden kahden välit pelkästään syvä hiljaisuus, joka ei rikkoutunut hetkeen, pystyi Andrea kuulemaan selvästi kuinka se hiljaisuus painotti muita ympärillä kuuluvia ääniä joita normaali ihmiskorva ei huomioinut tai edes pystynyt kuulemaan. Adetten kuiskauskin olisi vain hävinnyt sateenropinaan yhtenäiseksi, niin hiljainen tuo tukahtunut kuiskaus oli mutta Andrea pystyi selvästi kuulemaan nuorempansa äänenpainosta kuinka paljon tuota todellisuudessa sattui sillä hetkellä vaikkei toinen sitä halunnutkaan sanoa ääneen tai edes näyttää: Adetten kiertäen esitetyn kysymyksen kokonaan. Tuossa kohtaa kuului alkaa tivaamaan vastausta tai yrittää edes kysellä toisen vointia mutta sen sijaan, katsoi Andrea hämmentyneenä vain eteenpäin suoraan kohti Adettea joka oli esittänyt hyvin erikoisen pyynnön jota aivoitukset yrittivät kasata järkeväksi ja ymmärrettäväksi. Andrean nähden tytön kokonaisuudessaan, kohtasivat näiden silmät kokonaisuudessaan jälleen kerran pitkän ajan jälkeen, tunsi ranne heikon otteen tarttuvan siihen ja jälleen lähes yhtä heikko ääni toisti pyyntönsä uudelleen: vie minut pois. Mutta minne? Eikö toisen äiti huolestuisi? Mitä oli tekeillä? Kysymyksien virraten hiljaa mielen lävitse, haluten vain tulla ulos suusta sanallisessa muodossa toisenkin kuultavaksi jotta niihin oltaisiin saatu vastauksia, mutta järjen vastaten kuitenkin automaattisesti takaisin: ettei toinen pystyisi siihen. Ei vielä. 

"Hyvä on." Vakavaksi muuttuneen äänen lausuen viimein hiljaa, vaikka koko tuon ajan poika epäili omaa osuuttaan tässä kaikessa sillä hän ei tiennyt mitä oikein tekisi tuolle tytölle, joka oli kauan sitten ollut tälle kuin sisko ja viiden vuoden jälkeenkin pojasta tuntui samalta vaikkei tämä pystyisikään tuomaan sitä esille mutta hän tiesi yhden asian ainakin: hän ei todellakaan hylkäisi Adettea yksin. Ei samalla tavoin kuin tämän isä oli tehnyt niin monen monta kertaa. Ranteen, joka oli ollut siihen hetkeen asti tytön oman vankina, irtautuen hitaasti kauemmaksi toisen otteesta ja sen sijaan tuon sormien väliin annettiin puolestaan tuo sateenvarjo joka ei riittäisi kahdelle ihmiselle suojaksi mikäli nämä kulkivat vierekkäin, varmisti Andrea vielä toiselta pystyisikö toinen pitämään metallisesta osasta kiinni, pojan noustessa takaisin jaloilleen napaten maahan lasketun olkalaukun uudelleen mukaansa ja kiertäen Adetten vierelle. Käsivarsin hakeutuen tytön polvien alle ja toinen taas selän puolelle - Andrean aikoen kantaa toisen siitä eteenpäin niin pitkälle kuin se olisi tarpeen. Tuon jälkeen hiljaisuus oli jälleen laskeutunut kaksikon välille, eikä sitä kiirehditty mitenkään rikkomaan kuin vasta silloin kun kahden ihmisen painosta johtuvat asteen raskaammat askeleet olivat ohittaneet metalliset portit uudelleen jolloin asteen hiljaisempi ääni uskaltautui viimein lausumaan toiselle: "en aio jättää sinua mihinkään yksin. Ei enään Adette." 

Kuinka kauan he kävelivät, ei Andrea osannut tarkalleen sanoa vaikka hän tiesi tasantarkkaan minne hän kulki, hänen tuntien tuon tien pienimmätkin sivutiet ja oikotiet, mutta siltikin sillä kertaa tästä tuntui tuon matkan kestävän hyvin paljon hitaammin kuin normaalisti. Sateen yltyessä entisestään, Andrean pystymättä arvioimaan mitenkään edes kellon aikaa, ja hän oli kuullut monen monta kertaa kuinka puhelin oli soinut laukun pohjalla eikä siihen oltu vastattu vaikka tämä tiesi tasantarkkaan mistä olisi kyse. Lounastauko oli päättynyt aikaa sitten ja Andrea ei ollut palannut kouluun, joten mitä suurimmalla todennäköisyydellä soittaja oli aluksi ollut kaverit ja Grace, sitten opettajat jotka ilmoittaisivat tottakai hänen vanhemmilleen ja niin tuo ketju jatkuisi ympyrää niin kauan kunnes poika yksinkertaisesti vastaisi. Kaupungin kadut olivat muuttuneet kävelyn tahdissa vähitellen noihin merimaisemiin, joka sillä hetkellä oli kuitenkin synkääkin synkempi kun askeleet lähenivät tuota kartanoa kohti jossa De Fioren perhe asui. Tuona aikana kertaakaan poika ei ollut laskenut tyttöä sylistään kuin vasta nyt ensimmäisen kerran heidän päästyä pääoven eteen kun Andrea joutuisi kaivamaan avaimet laukustaan jotta he pääsisivät edes sisään laukaisematta hälytintä päälle, mutta samalla poika varmasti ettei toinen jälleen menettäisi tasapainoaan ja vajoaisi maahan, ollen kokoajan valmiina ottamaan toisesta kiinni mikäli niin uhkaisi tapahtua. Oven auetessa naksahtaen, siirsi Andrea ovea auki kohteliaasti sen verran että Adette pääsi sisään ensimmäisenä. "Ole kuin kotonasi." Pojan lausuen sitten varovasti sillä yleensä ensi kertaa sisään astuvalle kartano tuli isona shokkina ja vaati jonkinmoista totuttelua aluksi, laskeutui laukku oven vierelle seinämää vasten niinkuin myös märät kengät asetettiin siististi kenkätelineeseen, Andrean pitäen silmällä toista samalla kun sormet napsauttivat valot päälle katkaisijasta "... Jos etsimme ensin sinulle kuivaa päälle laitettavaa ja sitten etsimme sinulle ruokaa? Ettet vilustu." Pojan ehdottaen viimein, tietämättä oikein mitä moisessa tilanteessa pitäisi toimia ohjekirjan mukaisesti, varsinkin kun hän ei edes tiennyt miksi ihmeessä tyttö oli noin pahasti tolaltaan, mutta hän halusi kuitenkin edes varmistaa että tälle olisi edes fyysisesti kaikki hyvin ennenkuin hän voisi päästä asian ytimeen. Käden ojentautuen varovasti hieman eteenpäin kohti toista, samalla kun pää nyökkäsi yläkertaa kohti jossa olisi kaikki makuuhuoneet ja näin ollen vaatteet joita pystyisi antamaan lainaan hetkellisesti, tuli tuohon vielä todetuksi nopeasti "Buddha on äitini kanssa eläinlääkärissä joten sen ei pitäisi olla murisemassa sinulle ensimmäisenä kulman takana, joten älä pelkää. Lupasin pitää sinusta huolen, eikö?" Lämpimän hymyn kohoten rohkaisevasti pojan kasvoille ja siitä kohoten jopa silmiin asti niinkuin se oli tehnyt näiden kahden ollessa aavikolla oli tilanne ollut mikä hyvänsä.

Adette oli uskaltautunut tuohon asti astumaan kynnyksen ylitse tuohon eteiseen joka yleensä sai vierailijat kääntämään päätänsä puolelta toiselle kun mieli ei ymmärtänyt selvästi mihin suuntaan oikein kohdistaa katse ja mihin keskittyä kun joka puolella oli yksi toisensa vaikuttavampia tauluja ja maalauksia: varsinkin tuo katoon hyvin kauan sitten maalattu piirros sai viimeistään kaiken tuon edellä tapahtuvan toteutuneeksi. Adetten tekemättä mitään noista. Tämän käyden kyllä lävitse ympäristöään niinkuin yleensä tehtiin pinnallisesti uudessa paikassa, mutta tämän innostumatta mitenkään näkemästään samalla tavoin kuin oletettiin. Tuolla aikaa Andrea oli astellut portaikon alapäähän ja ojentanut kätensä tuota kohti kutsuvasti, odottaen mitä tyttö aikoisi sillä jäljellä oli vain kaksi vaihtoehtoa: joko Adette ei tekisi mitään näkemänsä eteen ja antaisi vain hiljaisuuden jatkua tai sitten tämä päättäisi toimia aivan päinvastoin - vaikka Andrea oli ensisijaisesti hyvin vakaalla pohjalla ensimmäisen vaihtoehdon kanssa tuon hyvin erikoisen päivän jälkeen. Siltikään käsi ei laskeutunut hetkeksikään alemmaksi tai katse ei irtautunut toisesta - Andrean haluten nähdä koko tuon ajan mitä nuorempi aikoisi tehdä näkemänsä suhteen jotta hän saisi itse varmistuksen toisen aikeista päätti viimein Adette liikahtaa edes johonkin suuntaan - kohtasivat kaksikon silmät uudemman kerran kunnolla. Siinä missä Adetten oma vihreä sävy korostui pimeydessä - korostuivat Andrealla puolestaan sillä kertaa tuo meripihkan sävy valaistuksesta niinkuin myös aikainen aamuaurinko korosti puolestaan enemmän sitä hopeista väriä puolestaan, ei se kuitenkaan laskenut tuota hymyä joka päinvastoin vain korostui entisestään kun huomattavasti hennompi ja ohuempi käsi tarttui hänen omaansa, pojan ymmärtäen toisen vihjeen tässä kohtaa mikä saikin tämän ottamaan askelia portaikkoa ylemmäksi. 

Käytävän jatkuvan kartanon itäisemmälle puolelle, jonne pojan huone oli siirretty Sophien syntymän jälkeen kun ymmärrettävästi teini-ikäinen tarvitsi oman rauhansa eikä halunnut nukkua enään vanhempiensa viereisessä huoneessa - ja sitä vastoin taas pieni lapsi halusi olla mahdollisimman lähellä äitiä ja isää ja päinvastoin, oli tuo loppuratkaisu toiminut enemmän kuin hyvin sillä kertaa. Andrea oli samalla saanut tilaisuuden aloittaa alusta ikään kuin puhtaammalta pöydältä saadessaan itsenäisen oman huoneen joka oli muovautunut vuosien saatossa hänen näköisekseen hitaasti mutta varmasti. Puisen oven, jonka pinta oli kulunut ja nähnyt selvästi parhaimmat päivänsä tullen avatuksi pojan toimesta, joka johdatti kaksikon sisään - ei tietämätönkään voisi mitenkään erehtyä - etteikö kyseessä olisi nimenomaan pojalle kuuluva huone vaikka kaikki näytti olevan kutakuinkin siististi kuin yleensä tuon ikäiseltä odotettiin - näkyi myös huoneessa oma ristiriitansa. Joka puolella ollen jotakin pientä mikä liittyi urheiluun - kuten nurkassa lojuvat lenkkikengät, jalkapallo, pelipaita, nyrkkeilysäkki - ja hanskat mikä kertoi pojan aktiviteettien keskittyvän pitkälle nimenomaan fyysiseen harjoitteluun ja sitten toisaalta kun katsoi puolestaan sängyn lähelle - näkivät silmät kirjakasan joka oli asetettu yöpöydän päälle sitä mukaan kun kirja oltiin luettu ja ennenkuin hän jaksaisi palauttaa ne takaisin alakerran kirjastoon - sekä työpöydän päällä oleviin papereihin jotka olivat täynä ohjeistuksia ja pojan omia muistiinpanoja, mutta millään olematta juurikaan mitään erityistä loogista järjestystä - paperin ollen levitetettyinä vain joka puolelle "anteeksi sotku, mutten odottanut että palaisin tänne ennen viikonloppua. Kenenkään kanssa." Vanhemman päästäen tytön astumaan jälleen kerran ensimmäisenä sisään kohteliaisuuden nimissä, vaikka todellisuudessa poika halusi olla mahdollisimman ripeä liikkeissään sillä kertaa ettei kumpikaan heistä sairastuisi, kulkeutui tämä tuon ajatuksen myötä automaattiseesti vaatekaapilleen jotta he saisivat kuivat vaatteet päälleen. Adette oli kaukana hänen koko luokastaan niin pituuden, painonsa kuin ruumiinrakenteensa suhteen tulisivat tämän vaatteet olemaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä tuolle liian isoja mutta se nyt täytyi kestää kun parempaakaan ei ollut olemassa. Collegehousujen, sukkien, t-paidan ja hupparin tullen lasketuksi viikatussa muodossa ensiksi sängyn päälle kun Andrea oli ensin arvoinut niiden koon ja mahdollisen sopivuuden, jonka jälkeen hän kokosi toisen pinon itselleen mutta sitä ennen tämä kääntyi katsomaan olkansa ylitse Adettea vielä uudemman kerran hymyillen "Menen vaihtamaan toiseen huoneeseen jotta saat olla hetken rauhassa, olen aivan viereisessä huoneessa mikäli tarvitset jotain. Eikä muttia." Puisten kaapin ovien tullen suljetuksi naksahtaen, jonka jälkeen kädet nappasivat sängystä pehmeän vaatenipun joka tultiin annetuksi nuoremmalle, pojan vielä lisäten selvästi pahoillaan ettei voisi tarjota istuvampia vaatteita - hänen siskonsa vaatteet tuskin mahtuisivat tytölle itselleen joten vaihtoehdot olivat tässä kohtaa vähissä - mutta Andrea voisi vain toivoa että toinen ei olisi niin pinnallinen kuin useimmat tytöt. Tuon jälkeen hän oli ottanut tuon vierelle asetetun toisen vaatenipun, joka oli pelkästään häntä varten, jonka jälkeen poika aikoisi tehdä sen minkä oli sanonut hetki sitten - poistua huoneesta antaakseen nuoremmalle rauhan käyttää hänen huonettaan sovituskoppina, kun taas poika itse menisi viereiseen huoneeseen tekemään saman. 

Vaikka poika sitä voinut sanoa mitenkään suoranaisesti ääneen - oli hän huolissaan toisesta kaikilla mahdollisilla tavalla. Mutta hän aikoisi tehdä sen minkä oli luvannut - pojan poistuen vaihtamaan vaatteensa - heitettiin vaatteet hetkellisesti nojatuolin selkänojalla kuivumaan, pystyi keho tuntemaan kylmyyden lävistävän kehon kerta heitolla kun vaatteet olivat vähentyneet hetkellisesti eikä se kadonnut niin nopeasti silloinkaan kun vaatteet löysivät oikeanpaikkansa kehon päältä, t-paidan tullen nostetuksi pään kautta viimeisimpänä tuohon kokonaisuuteen - pysähtyi liike kuitenkin äkillisesti ja silmät sulkeutuivat. Korvien erottaen alakerrassa avautuvan pääoven jota seurasivat useimmat askeleet. Yhden näistä kuuluen selvästi lapselle ja siitä seurasi myös nopeasti iloinen tyttölapselle kuuluva ääni, seuraavaksi kuuluen koiran tassujen terävät osumat liukasta marmorilattiaa vasten ja sitten korkokengät jotka laskettiin jalasta pitkän päivän jälkeen - nielaisi Andrea asteen hankalammin. Hänen oikein tietämättä mitä hänen äitinsä olisi mieltä Adettesta, joka kuului vihollisperheeseen ja oli Zayn tytär mutta tämä ei selvästi mitenkään liittynyt salaseuraan - ainakaan vielä ja siltikin tuon tytön katoaminen oli aikoinaan aiheuttanut sen sodan jota Andrea ei vielä osannut pelätä vaikka kyseessä olikin hyvin vakavan asia. Evey arvatenkin soittaisi Giovannille esikoisen olevan kotona jatkuvien soittoyritysten jälkeen ettei isä onnistuisi stressaantumaan ja huolestumaan entisestään poikansa tempauksesta joka oli saanut kaikki huolestuneeksi. Pojan siirtyen huoneen ulkopuolelle takaisin käytävään, tämän ottaen ne viisi askelta kiinni jälleen oman huoneen ovensa kanssa jonka taakse hän oli jättänyt nuorimmaisen vaihtamaan vaatteensa - tuon ensimmäisten askeleiden myötä seurasivat perässä neljä muuta kun Buddha haistoi omistajansa selvästi olevan talossa, ja koiran nyt lähestyvän tätä nopeasti, kohottautuivat rystyset kolme kertaa puista pintaa vasten sen sijaa että hän olisi suoraan astunut sisään "Adette? Oletko valmis? Saanko tulla sisään?" Pojan kysyen puuesteen lävitse, hänen voimatta tehdä tuossa tilanteessa mitään muuta kuin vain odottaa vastausta jonka hän toivon mukaan saisi tytöltä.

Kolme koputusta, joita oli seurannut pelkkä hiljaisuus sen sijaan että pojalle oltaisiin vastattu sanallisesti oven lävitse yksinkertaisella sanalla joka olisi joko käskenyt pysymään vielä hetken aikaa toisella puolella kun nuorempi ei ilmeisesti ollut valmis, tai sitten myöntänyt pojalle luvan vain avata oven mutta sen sijaan - sanaa lausuttukaan mitenkään kuultavaksi. Sen sijaan kului muutamia kymmeniä sekuntteja ennenkuin tuon huoneen sisältä alkoi erottumaan läheneviä askeleita jota olivat niin kevyet, että ne melkein hukkuivat muuhun ympäristöön jos niitä ei olisi kuunnellut tarkkaan - ennenkuin ovi avautui tuon näkymän edessä joka sai yrityksestä huolimatta nousi huulien sivusta väkisinkin kohti kattoa. He molemmat olivat tienneet että pojan vaatteet eivät tulisi sopimaan toiselle täydellisesti - ja varsinkin sateisena ja märkänä toinen näytti hyvin välinpitämättömältä poikatytöltä mutta sen kuitenkaan saamatta Andreaa kavahtamaan toista. Adette oli kaunis, vaikkei tuonut sitä julkisesti esille tai kerjännyt ulkonäöllään huomiota muilta pojilta, toisin kuin useimmat tytöt: nuoremman vielä todetessa eivätpähän ainakaan saumat olisi liian kireitä, oli hyvin lähellä ettei Andrea olisi purskahtanut nauruun siltä istumalta mutta silkasta kunnioituksesta toista kohtaan hän antoi hymynsä kyllä näkyä mutta naurunaikeet hän aikoi kyllä pitää visusti sisällään "Oletko kuullut sanonnan: sade kaunistaa?" Pojan todeten takaisin Adetelle, nostaen katsettaan hieman lattiasta jota vasten katse oli painettu siksi aikaa että tämä oli ollut varma ettei räkättäisi suoraan päin toisen naamaa, mutta enemmän noilla sanoilla oli oma merkityksensä: ettei Adetten tarvitsisi välittää ulkonäöstään sille hetkellä. 

Buddhan saapuen tuolloin Andrean jalkojen juureen, kääntyi katse vuorostaan tuohon näki Andrea jo tuolloin kuinka läheltä kävi ettei tuo eläin alkanut murisemaan jälleen kerran vieraalla mutta sen sijaan Adetten ollen nopeampi ja sanoen jotain - mikä sai koiran menemään taaemmaksi omistajansa jalkojen juureen tarkkaillakseen tuota erikoista tyttöä joka sai kuitenkin viattomasta ulkonäöstään huolimatta halun suojella Andreata toiselta - vaikkei siihen ollut mitään syytä. Tytön tuodessa sitten esille että eikö koiran pitänyt olla eläinlääkärissä vanhemman äidin toimesta - nousi oikea ranne vilkaisemaan kelloa jälleen kerran - tummien kulmakarvojen nousten hieman ylöspäin silkasta hämmennyksestä mitä tuli ajankuluun. "Ilmeisesti he pääsivät jo takaisin? Kello on jo melkein kaksi päivällä." Pojan todeten hämmentyneenä nopeasti kuluneesta ajasta, laskeutui Andrea alaspäin lemmikkinsä vierelle jotta käsi pystyi silittämään pehmeää turkkia hellästi, italian kielen kysyessä leikkisästi Buddhalta oliko tuolla ollut kaikki hyvin vaikka Andrea tiesi ettei tulisi kuulemaan vastausta ainakaan ymmärrettävästi mutta siltikin koira edes haukahti lauseen loppuun ikään kuin vastaukseksi ja se riitti. Vanhemman kiinnittäen sen hetken aikaa huomionsa pelkästään lemmikkiinsä jonka tuo oli pelastanut kadulta kolme vuotta aiemmin löydettyään tuon muun pentueen kanssa pahvilaatikosta - hoitanut jokaisen pennun kuntoon vaikka tuolloin kaksitoista vuotias Andrea oli piilotellut koiria huoneessaan vanhemmiltaan kunnes ajan kanssa - tämä jäi kiinni peittelystään. Muille pentueesta oltiin löydetty koti mutta viimeiselle pennulle ei ollut meinannut löytyä mistään kotia ja se olisi jouduttu muuten lopettamaan - löysi Buddha tiensä de Fioren perheeseen. Koiran vielä osoittaen kiintymyksensä Andrealle nuolaisun muodossa kasvoille, jonka jälkeen poika laski kätensä vielä viimeisen kerran koiran pään päälle ennen kuin hän nousi takaisin koko pituuteensa kohdatakseen Adetten jälleen hymyillen "Tule." 

Eteisessä oli sen hetken aikaa vallinnut hiljaisuus sen jälkeen kun Evey oli soittanut Giovannille heidän esikoisensa sijainnista, jonka jälkeen äiti oli kutsunut tuota poikaa nimeltä saadakseen tuon tulemaan näkyviin missä tuo ikinä olisikaan - Sophien vielä irrotellen märkiä kenkiään jalasta, olisi Evey auttanut kuopusta tuossa kohtaa ellei tyttö olisi tokaissut äkkipikaisesti ettei tarvitsisi apua vaikka nauhojen solmu olikin tiukassa. Tuon viisi vuotta täyttäneen tytön olematta sen maarittelevampi kuin isoveljellään oli ollut hetki sitten - vaaleansininen grembiulino oli täysin märkä sukkia myöten, puhumattakaan päivän leikeistä tarttuneesta liasta joka näytti melko kirjaimellisesti siltä että Sophie olisi leikkinyt kirjaimellisesti mudassa. Andrean astellen ensimmäisenä portaikkoon, jossa tuon välimatkan halki kohtasivat äidin ja pojan silmät ensikertaa, näki Andrea jo tuolloin ettei vanhempi ollut tyytyväinen lapsensa tekoon joka oli saanut kaikki huolestuneeksi "Andrea De Fiore. Sinulla on hyvin paljon selitettävää. Tiedätkö ollenkaan kuinka monta kertaa olemme yrittäneet saada sinua kiinni? Tai mitä mieltä opettajasi on tästä tempauksesta?" "Tiedän kyllä..." Noiden sanojen aikana Andrea oli kerennyt astelemaan portaikon puoliväliin kun Sophie oli saanut kengät pois ja päässyt takaisin jaloilleen lattialta - oli tuo pieni lapsi jo syöksynyt veljensä luokse vauhdilla äitinsä ohitse, nostettiin sisaruksesta nuorempi syliin, Andrean suukottaen pikkusiskonsa otsaa - joka tuntui asteen lämpimämmältä kuin normaalisti vaikka sanoja ei sanottukaan ääneen. Ja kun Andrea ajatteli tuota, näytti lapsi hieman kalpealta. Hiljaisen äänen kuiskaten nuoremman korvaan italiaksi oliko toinen kipeä, johon isoveli ei saisi vielä vastausta vaikka Sophie avasikin suutaan sen verran että tämä olisi sanonutkin jotain ennenkuin huomio kiinnittyi tuohon tyttöön joka oli täysin outo ilmestys, hänen veljensä vaatteissa. 

Evey oli odottanut kärsivällisesti mitä Andrealla olisi sanottavaa tuohon tilanteeseen jonka nuorukainen oli aiheuttanut itse omalla välinpitämättömyydellään, mutta aistit olivat selvästi kertoneet jo ensimmäisenä heidän astuttua taloon - ettei poika ollut yksin, ja tuota olettamusta vahvistivat tuntemattomat kengät jotka oli jätetty eteiseen kuivumaan sateen jälkeen ja että ne kuuluivat selvästi vastakkaiselle sukupuolelle. Tuolloin katse huomioi ensimmäisen kerran Adetten kunnolla, - ei Evey sanonut sitä ääneen - mutta ei olisi voinut olla sen selvempää kenen lapsi oli kyseessä ja se tavallaan sai äidin varovaiseksi omien kokemuksiensa pohjalta. Eveyn  kohdaten Andrean silmät tuolloin uudelleen kunnolla - ei äidin tarvinnut sanoja tuohon hetkeen, äidin kyllä osaten lukea esikoisensa silmistä ne tarvittavat asiat mitä oli tapahtunut vaikka Andrealla ei ollut sen enempää tietoja kuin äidilläänkään. Eveyn voimatta olla huokaisematta ajatuksissaan tuolle tilanteelle joka oli enemmän kuin erikoinen sillä hetkellä mutta siitä huolimatta, nousi hymy punertavien huulien pintaan samalla tavoin kuin Andreallakin, joka oli tuossa kohtaa tulut äitiinsä "Evey De Fiore, Andrean äiti." Naisen esittäytyen kohteliaisuuden nimissä niinkuin tapoihin kuului, Adetten näyttäen sillä hetkellä aivan joltain muulta kuin siltä mitä odotettiin Zayn tyttäreltä - mutta ulkonäkö saattoi pettää. Mutta Andrea selvästi luotti toiseen kun oli uskaltanut tuoda tämän kotiinsa joten ... kai tuohon oli luottamista? Niin epätodennäköistä kun se olikin. "Hyvä, sait ilmeisesti Andrealta kuivia vaatteita päälle. Valmistan teille ruokaa vatsan pohjalle, jonka jälkeen saatte selittää mitä on tekeillä."