Vs: 08.] New life, New beginning

Alice Ke 28 Tammi 2015, 15:52

Lattialaitojen hiljaisen narisemisen saatellessa Andrean ottamia askelia kohti alakerran kylpyhuonetta - palasi Anubis vasta silloin takaisin omien tekemisiensa pariin kun kylpyhuoneen ovi sulkeutui ja hetken päästä siitä alkoi kuulua veden tasainen kohina. Vanhimman mennessä ensin matkatavaroiden luokse, joista kännykkä ja tulostin suljettiin sillä kertaa lopullisesti, tarkoituksena ollen ettei niitä tultaisi enää avaamaan uudelleen sen viikon aikana. Ei edes silloin, vaikka Andrea kuinka tahtoisi soittaa perheellensä italiaan. Tämän viimeisen varmistaakseen irroitettiin kännykästä SIM-kortti ja piilotettiin ihan toiseen paikkaan – sillä jokin sanoi sinä hetkenä alitajunassa, ettei Andreaa estäisi pelkkä kielto jos tämä päättäisi tehdä toisin. Vasta näiden tekojen jälkeen askeleet veivät takaisin talon olohuoneeseen, jonne takka oli sytytetty jo heti aamusta antamaan lämpöä kylmään talvipäivään. Noihin samoihin tulen lieskoihin Anubis heitti lukemansa paperin ja jääden odottamaan vierelle niin kauaksi aikaa, ettei kyseisestä paperista olisi enää jäljellä mitään selvää luettavaa osaa. Hiiloksia tullen vielä siirretyksi tahallaan paperista jääneen tuhkan päälle. Vasta kun kaikki näytti sille kuin pitikin siirtyi Anubis viimeisimpänä keittiön puolelle, jossa tämä otti tarvittavat välineet käsien ulottuville ja alkoi valmistaa taas jotakin yrttipitoista lääkeliuosta, jonka Andrea valitettavasti joutuisi nauttimaan kurkustaan alas (halusi tämä sitä sitten vapaaehtoisesti tai ei). Lääkejuomaan mennen se sama aika, jonka aikana Andrea sai pestyä itsensä ja puettua ne määrätyt ”kevyet” vaatteet vilusta kärsivän kehonsa suojaksi, kunnes viimeisimpänä tutuksi tulleet hyppelemisäänet veivät pojan olohuoneeseen ja keho rojahti lopuksi istumaan sohvalle. Ilmassa jo leijuen tuossa vaiheessa murskattujen ja keitettyjen yrttien epämääräinen haju, joka sekottui yhteen ilmaa raikastavien kuivayrttien, joita oli ripustettu naulaan seinälle, tuoksuun.

Ehkä oli Andrean kärsivällisyyden onni – ettei tämän tarvinnut odottaa kovinkaan kauan. Anubiksen tullessa olohuoneen puolelle viiden minuutin sisällä. Tämän kuitenkaan kantamatta mukanansa mitään yrttilasia vaan päästessään istumaan sohvan edessä olevalle jalkarahille, paljastui kyynärvarren taakse piilotettu puukko kokonaan näkyville. Anubiksen edes varoittamatta ennakkoon vaan oli jo ottanut Andrean kipsatun jalan syliinsä ja alkanut kaivertamaan tuota länsimaista sidosta irti nilkan ympäriltä, että katse pääsisi tarkastelemaan vammautunutta aluetta paremmin. Viimeisen rusahduksen kuuluessa kipsistä, laskettiin puukko lähimmälle pöydälle ja molemmat kädet asettuivat tukevammin kipsin ympärille, jonka jälkeen sen reunoja venytettiin kovemmin kauemmaksi toisistaan. Andrean jalan levätessä lopulta paljaana polvesta alaspäin Anubiksen sylissä. ”Katsotaanpa nyt sitten.” Tumman rauhallisen äänen lausuessa puoliksi Andrealla ja samalla puoliksi ei millekkään. Anubiksen viedessä kummankin käden sormensa, joista oli nyt tahallaan riisuttu kaikki sormukset, nilkan alueelle, jonka päällä ja sitä ympäröivän ihon kirjavuus kertoi selvästä kovasta iskusta. Jossakin vaiheessa Anubis otti päälaelle nostetut lukulasit takaisin silmilleen, jotka suurimmaksi osaksi pysyivät mitään kertovina, mutta löytäessään etsimänsä Andrean nilkan alueen ihon alta, kaventui silmien muoto selvästä keskittyneisyydestä. Oikean puoleisen peukalon painauttaessa silloin hyvin pienesti, mutta sitäkin tuntuvammin nilkkaluun alapuolella olevaa jännettä, jonka vihlaisu oli lähes sitä luokkaa kuin jalka olisi yhtäkkiä repäisty brutaalisti irti. ”Pidä jalkasi paikoillaan, Andrea.” Anubiksen joutuen lopulta sanomaan tekemisensä välissä, sillä oli ihan ymmärrettävää, että kyseinen käsittely sai halun vetäistä jalan kauemmaksi. ”Joudun tekemään kyseisen vielä monesti, mutta lopulta et enää tunne niitä kun kipushokki lamaannuttaa tuntoaistisi.”Uuden painalluksen ja sen tuoman vihlaisun seuratessa pian sanojen perässä. Anubiksen edes siirtelemättä paljon sormiaan tuolla kyseisellä alueella, mutta silti tämä onnistui aina löytämään uuden kohdan. ”Voisin kyllä viedä kipusi pois, mutta silloin en pystyi paikantamaan todellisia vammojasi, kun kehosi ei kykenisi kertomaan niitä minulle. Joten olen tästä pahoillani jo valmiiksi.”

Anubiksen jatkaen aloittamaansa linjaa sen enempää puhumatta, mutta välillä tämän oli estettävä Andreaa ottamasta jalkaansa pois. Kivun käydessä joka kerta entistä sietämättömämmäksi, saaden lopulta miettimään oliko nuorukainen käynyt edes alunalkaenkaan suihkussa kun tuskan hiki alkoi nousta pintaan. Anubiksen aikoen lopettaa vasta silloin kun tämä huomaisi – ettei Andrea kykenisi enää tuntemaan jalkaansa tai mitä sille tehtiin sinä hetkenä. Sillä tuon käsittely vaati sen, että potilaan olisi oltava koko ajan tietoinen kehostaan. Joten aina kun kipuhuippu saavutettiin, teko lopetettiin siltä erää, mutta se tultaisiin toistamaan vielä useaan kertaan; Anubiksen suunitelman mukaan kaksi kertaa päivässä viikon ajan. Tätä isoisä ei kuitenkaan kertonut lapsenlapselleen.

Alex To 29 Tammi 2015, 13:28

Andrean odottaen tuolla olohuoneessa vielä ainakin suht kärsivälliseen tapaan, vaikkakin terveen jalan vipattava liike puista lattiaa vasten ja löhömäisemmäksi muuttunut asennon joka kertoi että se kärsivällisyys oli todellakin loppumassa kohta ellei vanhus pian ilmestyisi jostakin ovesta sisään, Andrean näyttäen jopa hetken aikaa tympääntyneeltä. Jopa silloin kun korvat viimein kuulivat lähenevät tutut askeleen saapuvan keittiöstä tuohon oikeaan huoneeseen missä toinen halusi tarkastella jalkaa ja kättä rauhassa. Mutta tuo niinkin teini-ikäiseltä tuttu tympääntyneisyys suli hiljalleen pois kun katse viimein suostui kääntymään lähenevää Anubista kohti, alunperin Andrea oli odottanut joutuvansa jälleen juomaan jonkun valmistetun yrttilitkun jonka sisällä pidättely lähenisi mahdottomuutta vaikka se auttaisikin, mutta mitään pulloa tai lasia ei edes ollut toisella mukana, mutta se mitä toinen paljasti istuuntuessaan edessä olevalle rahille, sai silmien pupillit laajenemaan selvästi pelästyksestä ja keho jo kerkesi nousemaan ylös sohvaa vasten, näyttäen jopa huvittavasti siltä että poika olisi yrittänyt väkisin pakoon nousemalla sohvan selkänojan päälle ja todennäköisesti lennähtänyt sieltä todellisuudessa selälleen teloakseen itsenä pahemmin. Valitettavasti vanhemman ollen lapsenlastaan sillä kertaa nopeampi tarttumalla kipsillisestä jalasta kiinni "Mitä helvettiä luulet tekeväsi!?" Andrean älähtäen toiselle nähdessään että toinen aikoisi kirjaimellisesti repiä kipsin irti niin, ettei sitä saataisi enään takaisin, tosin pelästyksen vuoksi tuon tapahtuen temperamenttisesti italian kielellä kun poika unohti hetkellisesti kokonaan yleiskielen käytön. Rintakehän kohoilleen selvästi nopeammin kuin hetki sitten kun tämä oli vain löhöillyt sängyssä, mutta nyt hän joutuisi rauhoittamaan itsensä hetkellisesti ja rentouttamaan jalkansa ennenkuin hän itse saisi puukosta.

Jännittyneisyyden lakaten kuitenkin vasta kun silmät näkivät toisen laskevan puukon pöydälle, pois käsien ulottomista sai nuorempi henkäistä helpotuksesta.

Kehon laskeutuen uudelleen rentoutuneeseen olotilaan, Andrean olettaen sen olevan siinä - tämän odottamatta kipua, tai edes sitä että toinen alkaisi painelemaan sitä aluetta sen enempiä varoittamatta. Kehon jännittyen uudestaan ja huulten välistä kuuluen kovaääninen älähdys jota seurasi pian iso kirosana linja jota harvemmin edes kuuli Andrean suusta.

Jalan tehden pakkoliikkeen miehestä poispäin, mutta se estettiin pian käskyllä, joka kertoi että Andrean olisi pidettävä itsensä paikallaan. Vaikka mikä olisi, ja kuinka paljon tämä tuntisi kipua, paikallaan oli pysyttävä ja piste. Erikoisen silmäparin katsoen isoisäänsä erittäin murhaavasti, - sen täydentäen juuri sanantaa: jos katse voisi tappaa, olisi toinen sillä hetkellä jo maassa tuon Andreata ärsyttävän rauhallisuuden kanssa joka ei antanut minkään paistaa ulospäin itsestään, oli lähellä ettei nuorempi olisi temperamenttisesti potkaissut toista ja käskenyt lopettamaan oman tunteettomuutensa vaikkei se auttaisi mitään.

Hiljaisuuden laskeutuen Anubiksen puolelta tämän pahoittelun jälkeen, jolloin tämä keskittyi täysin jatkamaan samaa rataa mistä oli aloittanutkin, jokaisen painalluksen saaden pojan älähtämään kivusta ja välillä kiroilemaan, Andrean joutuen puremaan tosissaan hampaitaan yhteen ettei olisi huutanut vielä vähän kovempaa pahimman kivun lävistäessä kehon, mutta sen sijaan tämä korottautui nopeasti sohvan toisessa päässä lepäävään sisustustyynyyn ja painoi sen kasvojaan vasten. Pojan hengittäen raskaasti, tästä tuntuen ettei tämä saisi kunnolla happea sen koko puolituntisen aikana. Pahimman kivun alkaen haihtumaan, jäi kivullisen huudon jälkeen pelkkä hiljaisuus ja raskas hengitys jota kostuneet silmät eivät auttaneet juurikaan sen paremmin, hiljaisen lähemmäs muminaisen äänen lausuen tyynyä vasten "Vihaan sinua..."

Mitä kauemmin kuitenkin kaksikko jaksoi pysyä paikallaan ja vain jatkaa kivun aiheuttamista, huomasi Andrea isoisänsä olleen oikeassa (vaikkei hän sitä myöntäisi helpolla ainakaan ääneen), itsestään kivusta kertovien äänien ja kiroamisen kadoten vähitellen lähes olemattomalle tasolle. Pojan olematta edes varma tuntisiko hän omaa jalkaansa enään aivan täysin. Pojan muuttuen jopa rennommaksi ja suostui poistamaan tyynyn pois kasvojensa tieltä nähdäkseen isoisänsä vaikka epäilikin ettei ollut saanut toisessa mitään aikaiseksi, jättäen kuitenkin tyynyn lepäämään kiltisti syliin. Lapsenlapsen pystymättä kuvittelemaan toista mitenkään rakastavana isähahmona kaiken sen jälkeen mitä tämä oli kuullut vanhemmiltaan tuon miehen menneisyydestä ja miten tämä käyttäytyi perhettään kohtaan, tämän ihmetellen vieläkin miten Adette ei voinut olla näkemättä sitä samaa toisessa.

"... Asuiko äitini täällä?" Lapsenlapsen uskaltautuen kysymään vanhemmalta viimein saadakseen edes jotain pintapuolista keskustelua aikaiseksi tuon kanssa. Olihan hän luvannut edes yrittää vanhempiensa vuoksi tulla toimeen toisen kanssa sen kuukauden ajan vaikka kovaa tekikin. "Näin kuvia. Ja huomasin ettet esiinny kuin muutamassa. Jos sitäkään."

Alice To 29 Tammi 2015, 19:57

Kasvoja vasten painetun sohvatyynyn takaa kuuluessa lopulta hiljainen mumina, joka kertoi koruttoman selvästi Andrean vihaavan sinä hetkenä Anubista tämän teon tähden – saivat nuo sanat vain hymyn häivähtämään huulilla (kaiken tuon tietenkin tapahtuen hyvin harkitusti – ettei lapsenlapsi näkisi vahingossakaan ilmeen muutosta vanhimman kasvoilla). Tuona hetkenä Anubista ei tietenkään huvittanut millään tavoin kivun aiheuttaminen Andrealle vaan tämän tapa ilmaista omaa suuttumustaan, joka käyttäytyi kuin tuli; sen roihahtaen aina välillä selvästi ja taas vetäytyi hyvin pieneksi/huomaamattomaksi, ettei moista tunteenpurkausta olisi huomioitu. Toisin kuin monen monta vuotta sitten Zayn kohdilla – oli Anubis saanut kirjainmellisesti kaataa alle viisitoistavuotiaan nuorakaisen lattialle vatsalleen ja istua puoliksi toisen päälle, että harjoitelemisen aikana sijoiltaan mennyt polvi saataisiin naksautettua paikoilleen ja sen jälkeen tehdä se sama hoito, jonka Anubis toteutti nyt Andrealle. Giovannin esikoislapsi oli tyytynyt kohteliaasti vaimentamaan huutonsa tyynyn ja puremaan sen pintaa. Anubiksen esikoislapsi oli puolestaan yrittänyt vääntäytyä väkisin vapaaksi ja jossakin vaiheessa onnistunut jopa nappaamaan kiven otteeseensa, joka muistikuvan mukaan oli heitetty suoraan Anubiksen pään ohitse.

Viimeisten sormen paineluiden hiipuessa lopulta kokonaan kadoksiin kun Anubis alkoi huomata Andreasta, että tämä oli tullut kivusta turraksi siltä erää. Tuossa vaiheessa vanhin olisi jo noussut paikaltaan ja hakenut valmistamansa lääkejuoman keittiöstä, mutta kun lapsenlapsi otti puheeksi äitinsä ja viitaten samalla tuohon samaan taloon, jossa kaksikko oli sinä hetkenä – häivähti jokin syvempi tunne hetkellisesti hopeisen katseen sisimmässä, ennen kuin kasvot laskettiin tahallaan alaviistoon kuin muka vielä olisi haluttu varmistaa jotakin tuosta rääkätystä jalasta. Andrea ei kuitenkaan jättänyt kysymystulvaansa siihen vaikka oli kyllä varmasti pistänyt merkille isoisonsä reagoimisen kun oli tullut puhetta menneisyydestä. Kysymys sanojen jatkaessa johdattelevasti niihin yläkerrassa oleviin valokuviin, joissa enimmäkseen esiintyi Pandora ja Evey. Parissa kuvassa Evey ja Michael. Yhdessä hyvin onnistuneessa kuvassa kerran Anubis, jolla oli ollut ennen kuvan ottamista sellainen ilme, että kamera olisi pistettävä sillä sekunnilla pois, mutta Pandora oli onnistunut puhumaan kihlattunsa edes kerran ympäri, että tämä oli suostunut ikuistamaan kasvonsa. Tuon päivän jälkeen Anubiksesta ei oltu milloinkaan onnistuttu ottamaan kuvaa, ei edes yleisissä tilaisuuksissa – sillä siinä onnistuneet olivat joutuneet luopumaan ottamastaan materiaalista samantien (sitten vaikka henkensä uhalla). Kuolemattomana henkilönä Anubis ei voinut ottaa sitä riskiä, että tämä voitaisiin milloinkaan yhdistää kuvien perusteella siihen henkilöön, joka oli elänyt yli kolmetuhattavuotta sitten. Kukaan ei kykenisi ymmärtämään sitä miten se olisi edes mahdollista, edes Andrea tai Sophie eivät tienneet isoisänsä todellista ikää.

”Kyllä ja en niin.” Anubiksen vastatessa lopulta yllättävän nopeasti ja tempperamenttisen oloisesti takaisin vaikka äänenpaino ei kohonnut missään vaiheessa. Jalkarahin viistäessä puista lattiaa heti perään kun keho ponnisti ylös istumapaikalta ja askeleet lähtivät viemään suorinta tietä keittiöön. Arabian kielisten sanojen mutisten jotakin turhamaisuudesta - jos otti itsestään kuvia liiaksi ja että kamera ryösti ihmiseltä sielun. Anubiksen kätkien kieltäytymisensä enemmän egyptiläiseksi taikauskoksi kuin tietoiseksi päätökseksi. Yleiskielen huikatessa pian olohuoneeseen jäänelle Andrealle, että tämä saisi luvan valmistautua jo henkisesti nautimaan mutisematta seuraavan yrttijuoman – jos halusi pysyä sen päivän erossa liiallisista kivuista – sillä ne tulisivat muuten häiritsemään kuntoutumista.

Alex To 29 Tammi 2015, 22:08

Kysymyksen jälkeen, olivat slmät seuranneet vanhempaa miestä kokoajan hyvin tarkkaavaisesti - aikomatta päästää irti ennenkuin hän saisi hyväksyttävän vastauksen toiselta. Anubiksen kääntäen katseensa takaisin alas kuin tarkastellakseen vielä runellun alueen kertaalleen ettei tämä olisi mukamas jättänyt mitään huomiotta, vaikka Andrea kyllä tiesi ettei sellaista olisikaan koetun kivun jälkeen, mutta ennenkuin toinen oli edes kerennyt laskemaan katseensa alas - oli nuorempi ollut näkevinään jonkin vilahtavan hopeisessa silmissä. Jotain mitä ei toivottu näytettäväksi Andrealle.

Andrean jääden odottamaan vastausta, kun Anubis puolestaan näytti miettivän oman hetkensä mitä vastata, tuli vastaus lopulta nopeasti ja lyhyesti - niinkuin yleensä ihmisen ollessa vihainen. Ja siltikään, Anubis ei antanut mitään suoranaista ja selvää vastausta. Ainakaan sellaista mitä Andrea olisi halunnut. Anubiksen nousten samantien noiden sanojen jälkeen ylös lähteäkseen takaisin keittiöön, kertoen samalla pojan varautuvan suosiolla lääkkeeseen joka auttaisi kipuihin puraisivat hampaat alahuulta voimakkaasti, ja sylissä lepäävä tyyny heitettiin voimalla miehen perässä kohti ovea yllättävällä voimalla. Tyynyn kuitenkaan osumatta isoisään. Ei tietenkään olihan toinen jo kadonnut keittiöön tuolla välin, vaikka sillä hetkellä Andrea tavallaan olisi toivonutkin saavansa pehmeän läimäyksen miehen kasvoja vasten.

Raskaamman huokaisun karaten huulten välistä, liikkuivat kädent jalan päälle joka sillä hetkellä lepäsi rahilla vieläkin housun pultti käärittynä ylöspäin vähän polven yläpuolelle. Sormien kietoutuen laihan pohkeen ympärille tukeakseen noston aikana, jonka tarkoitus oli yksinkertaisesti auttaa poikaa muuttamaan asentoaan sohvalla kokonaan makuulle sohvalla, joka oli pituudestaan huolimatta liian lyhyt. Nilkan tullen nostetuksi käsinojalle, terveen jalan puolestaan pysytellen koukkuasennossa kohti kattoa, korvien kuunnellen tarkkaavaisena mitä isoisä teki oikein sillä hetkellä, odottaen vain sitä kamalaa juomaa joka toivonmukaan veisi edes oman kivuista pois, tai edes vähentäisi niitä huomattavasti - Andrean todellakaan toivomatta samanlaista käsittelyä aivan hetkeen.

"Jos et kerran aio puhua, miksi ihmeessä valitsit juuri tämän talon tulla kuntoutumaan? Siksi koska se on keskellä ei mitään?" Andrean kysyen asteen ärsyyntyneellä äänensävyllä sen verran kovalla äänellä että toinen pystyi kuunlemaan vaikka toiseen päätyyn koko taloa jos poika niin halusi. Hän oli utelias. Hän halusi vastauksia, keskustelua. Mitä vain. Ja valitettavasti tuolta mieheltä, mitään niistä oli harvemmin odotettavissa. Varsinkaan totuudenmukaisesti. "... Äiti oli oikeassa. Huomaa että todellakin sinulla on arvojärjestykset. Jopa lapsiisi ja lapsenlapsiisi. Hemmetti." Ärsyyntyneen äänen mumisten asteen hiljaisemmin, käden pyyhkäisten samalla suoraan kasvojen ylitse hiusrajaa pitkin taaksepäin jäädäkseen tummien hiusten yläpuolelle, jotka jälleen sojottivat kymmeneen eri suuntaan, saaden pojan näyttämään juuri heränneeltä vaikka Andrea oli käynyt jopa suihkussa sinä aamuna. Muistikuvaan kohoten hetkellisesti keskustelu jonka hän oli käynyt äitinsä kanssa Andrean kapinoidessa lähtöään vastaan, oli Andrea suutuspäissään mennyt kysymään miksi hänen äitinsä suostui sietämään isoisää - joka ilmeisesti oli jättänyt oman haavat jälkeensä naiselle tämän menneisyydessä kuin nykyisyydessäkin, eikä näyttänyt välittävän todellisuudessa p*skaakaan. Andrea oli saanut vain suukon otsalleen ettei hän aikoisikaan, - ei enään, - ja suostui järjestelyyn vain Andrean takia - ja toivoi että esikoinen pystyisi sietämään isoisäänsä edes sen verran. Vaikka nämä olivat kirjaimellisesti kuin vesi ja öljy keskenään. Ainakin nuoremman mielestä.

-----------

Espanjassa puolestaan aurinko oli samalla tavoin noussut jo korkealle, auringon tunkeutuen väkisin ikkunan kirkkaasta pinnasta sisään tuohon pieneen makuuhuoneeseen jonka peiton alla ruskeahiuksinen nainen vielä nukkui sikeästi, niinkuin oli nukkunut jo useamman tunnin vaikka normaalisti tämä olisi jo herännyt viimeistään seitsemältä aamusta aloittaakseen päivän tavanomaisella meditoimisella - vaikka sillä kertaa selvä myöhäinen lento, ja muut asiat siihen päälle antoivat kehon levätä kerrankin sen tarvittavan määrän - mitä se ei ollut saanut pitkiin aikoihin. Ei sen jälkeen kun sota oli alkanut.

Tuon viheliään auringon säteen kuin tietäen tasantarkkaan minne suunnata itsensä saadakseen naisen edes liikahtamaan kunnolla puoliksi hereille. Kehon venytellen automaattisesti ohuen, lakanamaisen peiton alla, uloshenkäyksen ollen hieman raskaampi kuin normaalisti kuin tämä olisi herännyt syvästikin unesta, eikä olisi halunnut vielä herätä täysin sata prosenttisesti ja nousta ylös pehmeästä sängystä. Mutta valitettavasti mitä kauemmin hän siinä vain makasi tekemättä mitään, sen selkeämmäksi kuitenkin aluksi väsynyt mieli alkoi muuttumaan, joutui Azra viimein nousemaan edes toisen kätensä varaan nähdäkseen kellon kuluneelle yöpöydällä, joka kertoi kellon olevan puoli kymmenen. Toisen käden kietoen peiton paljaan kehon ympärille peittääkseen hetkellisesti ne intiimimmät alueet, kunnes käsi ulettuisi johon vaatekappaleeseen joka sopisi siihen tarkoitukseen hieman paremmin. Ja valitettavasti ensimmäinen mikä osui käteen oli nimenomaan se valkea t-paita, jota Chad käytti - ja oletettavasti olisi hieman väljempi Azran päällä kuin nuoremman. Mutta se saisi kelvata. Olihan kaksikko nukkunut samassa sängyssä jo monta vuotta, joten ei ollut ensimmäinen kerta kun nainen lainaisi hetkeksi tämän paitaa mikäli sille oli tosiaan tarvetta.

Alushousujen tullen vielä viimeisenä ujutetuksi päälle ennen itsestään sängystä nousemista, paljaiden jalkojen tuntien kylmät väreet kulkevan lattiasta koko kehon halki, Azran nähden miehen asunnon ensi kertaa itse päivän valossa. Naisen katsoen tuota tilaa hetken aikaa ennenkuin hän ajatteli että ehkä olisi hyvä hetki käydä edes suihkussa. Vaikka hänellä itsellään ei ollut mitään hajua missä hemmetissä kyseinen tila edes oli.

Alice Pe 30 Tammi 2015, 19:09

Päästessään keittiön puolelle – oli keho nojautunut lähes samantien käsien avulla puista työtasoa vasten ja silmät sulkeutuivat pidätellyt huokauksen saattelemana. Anubiksen yrittäen puhua itselleen sinä hetkenä, että hän oli kyllä tiennyt jo sen ennallata mitä Andrea tulisi mahdollisesti kysymään kun tämä olisi viety keskelle ei mitään ja vielä sellaiseen taloon, jossa oli valokuvia pojan omasta äidistä. Eveystä, joka oli myös jättänyt kertomatta menneisyydestään esikoiselleen vaikka toinen oli siitä varmasti kysynyt mahdollisessa muodossa; Mitä elämää oli ollut sitä ennen kuin Evey ja Giovanni olivat tavanneet toisensa. Oli ihan ymmärrettävää, että jokaista jälkeläistä alkoi kiinnostaa vanhempanasa menneisyys sitä mukaan mitä enemmän itselle tuli ikää lisää. Olihan Eveykin kolunnut aikoinaan Anubiksen menneisyyttä, ollen silloin paljon nuorempi kuin Andrea nyt. Käsien, jotka olivat lopulta alkaneet hämmentämään lasissa hetken aikaa seisonutta yrttijuomasekoitusta, joutuen toden teolla taistelemaan miehen luonteen kiivautta vastaan silloin kun Andrea huikkasi sen enempää kaunistelematta viimeiset lauseensa julki – ettei seuraavaksi lasia olisi paukaistu kuuluvammin pöytää vasten. Nuo sanat… tavallaan ne olivat sataprosenttisesti totta ja sen myötä sitäkin loukkaavampia Anubista kohtaan. Uloshenkäyksen tapahtuen sillä kertaa tahallaan hitaammin ja rauhallisemmin. Hopeisen katseen kohottautuessa uudelleen ylöspäin työtasolta ja käden ottaessa lasin mukaansa, Anubiksen palatessa takaisin olohuoneen puolelle noin kymmenen minuutin päästä lähtemisensä jälkeen. Isoisän ottaessa matkan varrella lattialle heitetyn tyynyn mukaansa ja laskien sen lähimmälle tuolille, kaiken tuon tapahtuen sillä samalla tyyneydellä, joka ilmeisemmin ärsytti Andreaa suuresti. Puisen sohvapöydän kannen kolahtaessa pienesti kun lasi tuli lasketuksi sen päälle viimeisenä ja yleiskielellä lausutut sanat sanoivat; ”Tässä tämä lääkejuomasi. Juo se nyt kun yrtit ovat vielä sekoittuneet keskenään.” Anubiksen istuutuessa sohvan lähettyvillä olevalle nojatuolille ja asettaen oikean jalkansa vasemman ylitse samalla kun selkä nojautui enemmän tukea vasten, tuon pienen kehon eleen kertoen sanattomasti ettei vanhin olisi ainakaan vielä lähdössä heti pois paikalta. Anubiksen aikoen itse henkilökohtaisesti vahtia, että Andrea joisi juoman kurkustaan alas kuin että yrittäisi kaataa sitä johonkin muualle salaa. Siinä odottaessaan Anubis päätti rikkoa tuon painostavan ilmapiirin sillä kertaa ensimmäisenä ja vapaaehtoisesti.

”Kyllä, tämä oli äitisi toinen lapsuuden koti, jossa asuimme ennen setäsi syntymää.” Peukalon sivustan hivellen käsinojan karheaa pintaa aavistuksen poissaolevasti ja haikeasti kuin ajatukset olisivat yrittäneet vielä muistella noita menneitä vuosia ilman sitä kipua, joka aina nousi pintaan kun tuli puhetta noista ajoista. Hetkellisen hymyn, joka oli sekä iloinen että surullinen, häivähtäen huulilla pienen hymähdyksen saattelemana. Hopeisten silmien kohottautuen katsomaan huoneen kokonaisuutta, noita samoja tuttuja seiniä, samoja esineitä… tuota mystisellä tavalla samaa auringon valoa, joka leikki lähes samalla tavoin huoneen poikki kuin silloin aikoinaan monia vuosia sitten. Anubis ei koskaan sanonut ajatustaan ääneen, kielsi sen melkein itsekkin itseltään, mutta silti hänen oli pakko myöntää, että juuri nuo vuodet tuolla talossa, tuolla paikassa, olivat olleet hänen elämänsä parhaimmat vuodet. ”Evey rakasti asua täällä, kuten myös minäkin. Työskentelin silloin parantajana paikallisille asukkaille ja isoäitisi auttoi minua siinä myös. Olisitpa silloin nähnyt äitisi… kuinka hänen silmänsä loistivat ja kuinka tämä jaksoi hymyillä lähes joka päivä, vaikka elämämme ei ollut läheskään niin idyllistä kuin nyt.”Katseen laskeutuen takaisin lähemmäs nojatuolia ja alkaen sisimmältään kääntymään selvästi sisäänpäin, sen saman kovan kuoren alkaessa muodostamaan muuriaan uudelleen Anubiksen ympärille. Siitä huolimatta Anubis vielä lausui itsekseen arabiaksi; ”Tyttäreni hymy, sen tähden olisin valmis palaamaan sitten vaikka takaisin helvettiin, jos saisin nähdä sen edes vielä kerran.” Silmien, joiden sisin oli muuttunut taas samanlaiseksi kuin aikaisemmin, kohdistuen viimein kokonaan Andreaan. Pään nyökkäisten lasin suuntaan, mutta mitään ei lausuttu ääneen. Anubis käski/kehotti vain kerran, ei enää toiste - ja jos sitä ei noudatettu ensimmäisellä kerralla, tulisi seuraavaksi tekojen vuoro. Isoisän ollen tuollaisissa kohdissa jäykkä selkärankainen, antamatta minkäänlaista myönnytystä toiselle osapuolelle.

-----------

Yleensä Chad oli ollut kaksikosta se, joka oli jäänyt mielellään vällyjen väliin ja nukkunut helposti puoleen päivään saakka jos mikään ei vaatisi päivän aikana miehen läsnäoloa, mutta nyt tuona aamuna tilanne oli toisinpäin. Azran alkaessa vasta heräilemaan puoli kymmenen aikaan aamulla – oli Chad jo noussut ylös kahdeksan aikaan vaikka tämän yö oli mennyt enimmäkseen aivan muidenlaisissa puuhissa (tarvitsiko tätä alkaa availemaan sen tarkemmin) kuin nukkuminen. Tuonakaan aamuna mies ei olisi pitänyt mitään kiirettä (sillä ajatus makaamisesta Azran vierellä ja olla vain, houkutteli kyllä mieltä paljon), mutta tämän olisi oltava harjoittelusalilla suunnilleen puolen päivän aikaan. Teoistaan huolimatta (salaseurasta karkaaminen, kiellettyjen kirjan ryöstäminen, Sinin haavoittaminen) Chad pyrki pitämään uudestaan elämästään kiinni ja noudattamaan sen tuomia aikatauluja. Nyt hänellä ei ollut takanaan rikasta mentoria vaan kaikki raha olisi tiennattava itse ja se vaati puolestaan työntekoa.

Mutta nyt takaisin asiaan, Chad oli siis herännyt jo kahdeksan aikoihin, käynyt suihkussa tapansa mukaan aloittaa päivä puhtaana ja sen jälkeen alkanut tekemään viimeisimpänä aamiaista, joka oli perinteinen espanjalainen aamiainen, heille kummallekin. Puisella pöydällä notkuen lautasella monta tuoretta tostadaa (ns.”espanjalainen aamiaissämpylä”), kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, siivuttuja lihan paloja ja jopa oliiviöljyä. Hyvin vahvaa mustaa kahvia ja raskasta tummaa kaakoa juomaa, jota perinteiden mukaan nautitaan aina aamiaispöydässä (korvaa ns.pullan ja pitää makean himon paremmin kurissa).
”Löydät kylpyhuoneen oikealta käytävän päästä.”
Chadin lausuessa yhtäkkiä tekemisensä keskellä ääneen kuin olisi puhunut itsekseen, mutta todellisuudessa tämä huikkasi nuo sanat Azralle kun aistit rekisteröivät naisen heränneen ja lähteneen makuuhuoneesta liikkeelle.

Chadin siirtyessä työtasolla uuden asian eteen, joka oli vielä kesken – alkoi kännykkä soida farkkujen taskussa, josta se otettiin toisen käden pitelyyn samalla kun toinen taas jatkoi ruoan laittamista. Chadin vastaten yllättävän hyvän tuulisella äänellä siihen aikaan aamusta, mikä puolestaan sai linjan toisessa päässä olevan hämmentymään hetkeksi selvästi. Soittajan ollen nimeltään Marc, samanikäinen kuin Chad ja joka oli tutustunut toiseen harjoittelusalilla, Marcin ollen toinen taistelulajien opettajista. Joten oli ihan ymmärrettävää, että moinen äänenmuutos sai soittajan hetkeksi hämmilleen kun otti huomioon minkälainen Chad enimmäkseen oli. Kyseisen saaden tottakai kysymään mistä päin nyt oikein tuuli, johon puolestaan Chad vastasi parhaansa mukaan tyynesti takaisin vaikkakin joutui taistelemaan – ettei hyväntuulisuutensa olisi näkynyt liillisena ”hymynä” sanoissa.

Alex Pe 30 Tammi 2015, 20:45

Isoisän saapuen takaisin olohuoneeseen, tällä kertaa itsestään lasisen pullon - jonka läpinäkyvästä pinnasta erottuva sisältö oli kaikkea muuta kuin ruokahalua herättävä kaikilla mahdollisilla tavoin, - Andrean silmissä sen muistuttaen itseasiassa mutaliejua jota näki erityisesti syksyn aikana heidän koulunsa pihatiellä aina sateen jälkeen - ja johon perheen nuorimmaisella oli tullut tapana sotkea itsensä leikkien lomasta tarhasta palattuaan isänsä mielenterveyden nimissä joka mielellään piti paikat siisteinä kuin itsestään sotkuisina, mutta mitä niin pieneltä lapselta pystyi odottamaan. Jokatapauksessa, se olemuksen näyttäen... kokkaroiselta, ja katsoessaan tarkemmin kauhulla lähestyvää lasipulloa - olisi lapsenlapsi voinut vaikka vannoa nähneensä hetken aikaa liejun pinnalle nousevan kuplia. Nytkö se olisi vielä elossakin ja isoisä tosissaan odotti hänen juovan sen kaiken yhdellä kertaa?

Katseen seuraten ensin tuota pulloa kun se laskettiin vielä rauhallisesti puista pintaa vasten kopahduksen kera, jonka jälkeen poika siirsi katseensa isoisäänsä joka oli vieläkin rauhallinen - vaikka Andrea itsekin tiedosti sanojensa loukkaavan ketä tahansa muuta jopa syvästikin. Vaikka yleensä se olisikin pelkkä puhdas totuus kaikessa sen karkeudessaan. Miehen painottaen että juoma pitäisi juoda vielä kun kaikki aineet olivat sulavasti sekoittunut keskenään yhteen ja olivat näin ollen parhaimmillaan, eikä lasin pohjalla - välähti Andrean huulille selvä ilmi - joka oli kaikkea muuta kuin innostunut. Ja kerrankin se ei johtunut toisen olemassa olosta, vaan puhtaasti tuosta juomasta joka näytti yhtä pahalta kuin haisikin "mistä tiedän ettet sujauttanut jotain myrkkykasveja sinne? Tai edes jotain muuta mikä veisi puhekykyni jottei sinun tarvitse kuunnella 'itikan ininääni'?" Andrean heittäen ilmoille hirveänkin vakavan näköisenä, vaikka puheäänestä pystyi kuulemaan kyllä selvästi ettei hän ollut tosissaan - vaikkka epäilikin että mieluummin Anubis toteuttaisi tuon jälkimmäisen vaihtoehdon pian enemmän kuin mielellään.

Kipsissä olevan käden (joka nyt sattui olemaan lähin) kohti pöytää saadakseen lasin käteensä hetkeksi, laski Andrea erikoiset silmänsä alaspäin, syliään kohti jossa tämä piteli vielä mietteliäänä lasia tiukasti molemmilla käsillään kaiken varalta ettei vasemman käden ote olisi äkisti lipsunut ja tiputtanut pahimmillaan kaiken sen sohvalle kangaspäällysteiden päälle.

Hiljaisuus oli jälleen laskeutunut kahden sukupolven edustajan päälle painostavasti, vaikka sillä kertaa Andrea ei todellakaan aikoisi lähteä rikkomaan. Ehkä tämä oli todellisuudessa perinyt sen ominaisuuden isoisältään, joka pystyi jatkamaan kiusaavaakin ja painostavaa hiljaisuutta joka painoi lyijyn lailla keskustelukumppaneita alaspäin - tuntematta todellisuutta mitään pakonomaista tarvetta tehdä jotain sen keventämiseksi tai rikkomiseksi. Paljon tummemman äänen kuitenkin alkaen viimein puhumaan, hiljentyi poika kuuntelmaan vuorostaan toista. Isoisän alkaen kertomaan sitä todellisuutta joka piiloutui sen talon menneisyyteen, josta vain hyvin harva todellisuudessa tiesi. Käden kohottaen tuon aikana lasia lähelle huulia mutta kun tämän olisi pitänyt kaataa juomaa huulten välistä keskeytyi se kaikki yhdellä kertaa ja poika laski kätensä uudelleen alas, kuunnellakseen toisen sanat loppuun.

Sen hetken aikaa, Andrean päästen askeleen lähemmäksi sitä todellisuutta mitä Anubis tunsi sisällään -tosin yhtä nopeasti myöskin mies ymmärsi nostaa muurinsa takaisin itsensä eteen, haudatakseen kaiken kuin tämä ei olisi mitään kertonutkaan.

Tuon kaiken viimeisten arabian kieliset sanat, jotka eivät olleet tuskin kuiskausta kuuluvampi - eikä edes osoitettu lapsenlapselle, saivat nuo sanat sydämen pistämään syyllisyydestä. Andrea ei tiennyt tietäisikö Anubis edes hänen ymmärtävän arabiaa, tai sitä harvinaisempaa kieltä joka oli käytännössä kuollut - ja siltikin, hänen äitinsä ja isänsä olivat opettaneet nuo molemmat esikoiselleen ja kuopukselleen. Enimmäkseen äiti.

Meripihkan ja hopeisen sekoituksen silmävärin hakeutuen takkanuotion luokse, jossa tuli oli enään vain himmeä osa itseään siihen nähden mitä se oli ollut vähän yli puolituntia aiemmin, ja sen päällä olevia valokuvia joissa oli selvä teema: Evey. Varsinkin tämän mielenkiinnon huomioiden sen yhden kuvan, jossa viisi vuotias tyttölapsi, joka pelottavasti muistutti Andrean omaa pikkusiskoa kotipuolessa - näyttäen iloiselta, viattomalta. Tietämättä ollenkaan niitä tulevaisuuden tapahtumia joilla oli oma synkkävaikutuksensa tämän elämänpolulla.

Auringon valon sinkoutuen ikkunasta sisään, valaisten silmien sisustaa sen verran että toinen väreistä päätyi selvästi sillä kertaa dominoivammaksi - sen ollen merenpihka joka korostui yleensä aamusta ja päivästä. Hopeinen taas yöaikaan. Pojan kääntäen katseensa takaisin isoisäänsä, joka teki teoillaan selväksi ettei tämä aikoisi poistua paikalta ennenkuin näkisi Andrean juovan kaiken - antamatta lapsenlapselle vaihtoehtoja. Andrean huokaisten raskaasti, käden nousten uudelleen ylöspäin lasin kanssa kohti huulien väliä joita vasten juoma alkoi valua vaivoin alaspäin - pojan tosissaan katuen kerta heitolla tekoaan.

Juoman kuitenkin päätyen hitaasti sinne minne sen pitikin, vaikka muutaman kerran nuorempi näytti tosissaan siltä että olisi oksentanut seuraavaksi kaiken takaisin lähtökohtaansa - mutta jos nyt ei sillä kertaa. Myöhemmin sitten. "Yök. Ja kiitos." Pojan avaten viimein suunsa ollessaan täysin varma, että kaikki pysyisi vatsassa kamalasta mausta huolimatta, laskettiin lasi takaisin pöydälle. "Seuraavaksi voisit kertoa miten tapasit isoäidin. Nyt kun kerran sain suusi edes puoliksi auki."

--------

Azran vilkaisten Chadia keittiöstä kävellessään tuon ohitse siihen suuntaan mihin tämä oli huikannut kylpyhuoneen sijaitsevan, tämän hymyillen huvittuneesti toisen hyvän tuulisuudelle - jota normaalisti toisesta ei saanut irti millään ilmeellä edes väkisin. Azran kuitenkin jättänyt nuoremman jatkamaan hellan ääressä ruoan valmistusta, jonka herkullinen tuoksu sai vatsan kurnahtamaan huomiota herättävästi naisen kävellessä tuota pitkää käytävää pitkin sen päähän.

Suihkun olematta mitenkään erikoinen, mutta kelpasi hyvin yksin eläjälle, ja niin myös Azralle itselleenkin. Suihkusta valuvan raikkaan veden ottaen naisen vastaan, herättäen viimeisenkin vielä nukkumassa olevan solun viimeistään tuossa kohtaa, veden rentouttaen kummasti jokaisen lihaksen asteittain. Talon seinien lävitse pystyen kuulemaan puhelimen soittoäänen soivan jossakin päin taloa, ennenkuin se katkesi äkisti joka merkisti vain sitä että Chad kerkesi vastaamaan siihen ennen soittajan luovuttamista vaikka mistä puhelu oli kyse - se jäisi arvoitukseksi. Ja loppujen lopuksi, ei Azra edes välittänyt.

Viisitoista minuuttia kuluen kuin siivillä, avautui viimein kylpyhuoneen ovi kun nainen oli ensin varmistanut kuivanneensa kaiken perusteellisesti kaakeliseinää nojaavalla vanhalla lastalla estääkseen mahdollisen vahingot, naisen astellen noissa samoissa vaatteissa takaisin keittiöön kuivaten hiuksiaan pienellä mustalla pyyhkeellä jonka hän oli vain ottanut sattumanvaraisesti pyyhekaapista. Auringon lämmittäen jo osittain tummaa puulattiaa, joka vielä hetki sitten oli tuntunut kylmältä kun nainen oli kävellyt sitä pitkin kylpyhuoneeseen aiemmin. Azran kulkien rauhallisesti sen enempiä kiirehtimättä Chadin taakse katsomaan mitä tämä oikein oli valmistanut niinkin varhaisin aamusta, kietoutuivat kädet hellästi toisen lantion ympäriltä, samalla kun tämä kohottautui hieman korkeammalle varpaidensa varaan "Huomenta." Leikittelevän, kuiskauksen toivottaen nuoremmalle tämän korvan juureen, samalla kun huulet painautuivat koskettamaan sänkistä poskea sen kaiken lisäksi, "Sinähän olet hyvällä tuulella. Pitäisikö olla huolissaan?" Tämän kysyen toiselta laskeutuessaan takaisin oikeaan pituuteensa ja irtaantuen toisesta, äänestä kuuluen selvästi Azran laskevan leikkiä - sillä yleensä Chad oli niin harvoin herellä, vapaaehtoisesti ja vieläpä niinkin iloisesti - vielä harvemmin niitä kaikkea yhdessä.

Mahan murahtaen uudelleen hiljaa, kertoen selvästi kapinoivansa jälleen sitä ettei nainen ollut muistanut syödä tarpeeksi tai edes pitkään aikaan - tämän jo tavallaan haluten päästä ruokaan kiinni kun toinen oli kerran jopa nähnyt vaivaa aamupalan eteen.

Alice Ti 03 Helmi 2015, 18:56

Lasin tyhjentyessä sentin kerrallaan sitä mukaan mitä enemmän Andrea pakotti itsensä juomaan tuon ei niin hyvältä maistuvan yrttijuoman, jonka nuorempi kuitenkin tiesi auttavan tilaansa vaikka tuona hetkenä se varmasti sai vatsan vääntelehtimään. Viimeisimmän kulauksen tullessa niellyksi ja lasin päätyen lasketuksi takaisin puiselle olohuoneen pöydälle - nojautui Anubis silloin asteen eteenpäin ja viestien kehollaan selvästi aikovansa nousta ylös seuraavaksi, mutta kun lapsenlapsi onnistui yököttävästä olotilastaan huolimatta jatkaa lausettaan; kysymällä suoraan miten Anubis ja Pandora olivat aikoinaan tavanneet toisensa – olisi normaalisti tuo kysymys saanut hymyn häivähtämään vanhimman jyrkän näköisillä kasvoilla, joilla oli muutenkin tapana muuttua pehmeämmäksi silloin kun tuli läheisten ihmisten keskuudessa puhetta Pandorasta, tuosta naisesta, joka sai lähes aina haluamansa Anubikselta tiettyjen sanojen ja keinojen avulla. Pandora oli aina ollut sellainen nainen, joka ei ollut hyväksynyt kieltävää vastausta Anubiksen suusta. Ei edes vaikenemista, vaan siitäkin oli onnistuttu kaivamaan ne tietyt viestit väkisin esille jos Pandora oli niin tahtonut tapahtuvaksi. ”Siitä on ehtinyt jo kulumaan yli neljäkymmentä vuotta, Andrea.” Isoisän tyytyen lopulta vastaamaan takaisin lapsenlapselleen, vanhimman yrittäen sanoillaan vihjaille kohteliaasti – ettei toinen voinut olettaa automaattisesti miehen muistavan sinne asti enää, vaikkakin todellisuudessa Anubis muisti kaiken siitä päivästä; Miltä Pandora oli tuoksunut, Miltä toinen oli koskettaessa tuntunut, Miten toisen uloshengitys oli värähtänyt kun Anubis oli varoittamatta vetäissyt takaisin syliinsä ja kuiskannut naisen korvaan ne sanat, jotka olivat vieläkin mystisellä tavalla ilman vastausta. Miltä se kaikki oli tuntunut kun he olivat viettäneet ensimmäisen yön yhdessä.

Käden kohottautuessa hieraisemaan silmien seutua varovaisesti ja uloshengitys tapahtui tahallaan asteen hitaammin, noiden eleiden kertoen sanattomasti Anubiksen yrittävän muistaa edes jotakin, jolla voisi tyydyttää lapsenlapsensa uteliaisuuden. ”Tapasin isoäitisi työmatkalla ja kun vaihdoimme pari sanaa sinä aikana - tiesin hänen olevan minulle se oikea. Mitä hetken yksityiskohtiin tulee…” Mitään kertovan hymähdyksen kohottautuessa kurkusta, kehon noustessa samoihin aikoihin ylös tuolilta ja lasi otettiin mukaan olohuoneen pöydältä ennen keittiöön poistumista. ”…Olet vielä liian nuori kuulemaan sen pidemmälle.”

-----------

Azran palatessa takaisin kylpyhuoneesta noin vartin päästä – oli Chad saanut aamupalan valmistamisen ja tarjoilemisen jo suurimmilta osin valmiiksi. Miehen pilkkoessa vielä työtason edessä omenasta pienempiä suikaleita kun tämä tunsi yhtäkkiä Azran kädet lantiollaan ja perässä seuraten hellä suukko sänkiselle poskelle hyvän huomenen toivotuksen kera. Naisen esittämän kysymyksen saaden Chadin hymähtämään huvittuneesti, jonka aikana sormet nappasivat yhden omenan suikaleen pöydältä ja antoivat sen olan ylitse Azran huulien väliin. ”Miksi kaikki hämmentyvät silmin nähtävästi kun näkevät minut hyväntuulisena? Onko se minun kohdillani niin harvinaista?” Chadin jatkaen omalla kysymyksellään muka totisesti, mutta päästessään lauseensa viimeiseen sanaan kohottautui toinen etusormista näpäyttämään hellästi Azraa nenänpäästä, minkä jälkeen veitsi lopetti kokonaan pilkkomisen ja tarjoilulautanen otettiin mukaan käsien kannettavaksi, että se saataisiin tarjolle ruokapöydän päätyyn. Chad oli tosiaan nähnyt vaivaa tuona aamuna aamiaisen eteen, jota tämä ei yleensä syönyt noin runsaana yksin ollessaan, mutta nyt Azran vuoksi kaikki tulisi olemaan toisin tuona päivänä ja vastaisuudessakin. Tämän omalla tavallaan erikoisen pariskunnan ehtien nauttimaan toistensa seurasta hyvän ruoan seurassa noin vähän yli puolituntia, kunnes se kaikki keskeytyi kolmeen terävään koputukseen ulko-ovea vasten. Chadin tumman katseen nauliutuen oven suuntaan heti ja aloitettu lause jäi kesken kuin seinään. Hänen odottamatta ketään vierasta sinä aamuna ja kaikki hänen ystävänsä tiesivät soittaa ennen kuin tulivat käymään fyysisesti, koska tiesivät Chadin olevan varovainen vieraita ihmisiä kohtaan.

Tuolin narahtaessa hiljaisesti kun keho nousi viimein ylös sen päältä, mutta vieläkään askeleet eivät lähteneet suoraviivaisesti viemään ulko-ovelle, jonka taakse oli laskeutunut uudelleen aavemainen hiljaisuus… kuin jotakin hyvin pahaa enteillen. Ulkoa kuuluen silloin selvät sanat; ”Herra, Márquez? Täällä CNP:n poliisi. Avatkaa ovi, niin lupaamme toimia rauhassa – jos vain suostutte lähtemään mukaamme kamarille.” Sanojen perässä seuraten kaksi uutta koputusta ulko-oveen. Kyseisen äänen saaden Chadin viimein liikahtamaan eteenpäin keittiön poikki, mutta ennen tilasta poistumista sanoi tämä Azralle, että olisi parempi jos toinen pysyisi hiljaa ja piilossa sillä kertaa. Olisi paljon parempi – ettei virkavalta saisi tietää Azrasta ja että miten tämä liittyisi Chadiin. Tuon sanottuaan askeleet veivät viimein ulko-oven luokse ja käsi kohottautui kahvalle siirtääkseen tuon viimeiseen esteen syrjään Chadin ja oven takana seisovien kahden poliisin edestä.

Alex Ke 04 Helmi 2015, 17:59

"Haluatko rehellisen vastauksen?" Azra kysyi mieheltä kun tuo oli esittänyt mukamas totisena kysymyksen, joka viittasi että oliko tämän hyvän tuulisuus jokin harvinaisuus, mutta ennenkuin nainen aikoisi sanoa yhtään mitään takaisin, nappasivat hampaat ojennetun omenensiivun mielellään hampaidan väliin, samassa naisen saaden oman näpäytyksen nenän päähän. Azran älähtäen pienesti tuolle teolle, nyrpistäen mököttävästi nuoremmalle nenää takaisin "Hei, älä pura sitä minuun. Kunhan sanon, että jos sinut saisi nimetä uudestaan: sinulle sopisi Jörö." tämä lausui tuolle vakavalla äänenpainolla, vaikka huulien pinnalla olisikin koko tuon ajan leikittelevä hymy. Niin, miksikö yleensä Chadin nähdessään suurin osa ajatteli toisen olevan pahallakin päällä suurimman osan ajasta?

Chadin saaden kuitenkin viimein aamupalan valmiiksi, kaksikon matkaten peräjälkeen itsestään ruokailupöydän ääreen joka oli täynnä ruokaa, joka vain odotti enään sitä että se kaikki syötäisiin kokonaan kadoksiin, vilkaisi Azra huvittuneena miestä vierellään joka harvemmin itse söi minkäänlaista kunnollista aamupalaa - ja vielä vähemmän valmisti kaiken täysin alusta alkaen itse, mutta siitä huolimatta se kaikki tuoksui uskomattoman hyvältä siihen nähden. Ehkä tovin yksin eläminen oli sittenkin tehnyt toiselle hyvää.

Kaksikko oli saanut istua pöydän ääressä täysin rauhassa ainakin sen puolituntia, eikä mikään ollut onnistunut varjostamaan näitä sinä aamuna - vaikka Chad joutuisikin pian lähtemään tienaamaan rahaa, sai kuitenkin koputus ulko-oveen molempien katseen kääntymään lähes yhtä aikaa kummastellen. Odottiko Chad jotakuta? Meni hetki, ennenkuin kaksi muuta koputusta kuuluivat uudestaan äänen kanssa, joka kertoi heidän olevan poliisista ja Chad pitäisi lähteä kamarille syystä tai toisesta jota ei kerrottu oven lävitse. Kellertävän katseen kääntyen kummastellen nuorempaan, tämän saaden vain yhden lauseen suustaan tuossa tilanteessa: mitä helkuttia nyt taas oli tekeillä?

Hänen kuitenkaan saamatta mitään takaisin, vaan Chad ilmeisesti aikoi tosissaan suostua pyyntöön ja lähteä poliisien mukaan (mikäli nämä oikeasti edes olivat poliisista), mutta sitä ennen mies halusi varmistaa että Azra jättäisi sillä kertaa itsensä pois näkyviltä, sillä miehestä oli parempi ettei poliisi tietäisi naisesta ja näiden kahden yhteydestä toisiinsa. Azran vain kereten tuskin edes avaamaan suutaan kun Chad oli jo poistunut huoneesta, antamatta naiselle mahdollisuutta omaan mielipiteensä kyseisessä asiassa. Azran jääden ruokailutilaan yksin, kuunnellen kuinka askeleet veivät kertaakaan epäröimättä eteiseen ja ulko-ovelle, jonka takana kaksi poliisia odottaisi.

Naisen puolestaan nousten itse ylös tuolin päältä, kulkeutuen mahdollisimman hiljaa ovelle nähdäkseen mitä oikein tulisi tapahtumaan, vaikka hän aikoisikin pysyä sillä kertaa piilossa miehen pyynnön mukaan, mutta hän halusi nähdä ja kuulla mitä oikein oli tekeillä ja mihin ihmeeseen Chad oli sillä kertaa sekaantunut.

Alice La 21 Helmi 2015, 19:33

Ulko-oven alkaessa avautumaan hiljalleen oviaukon edestä – tunsi Chad väkisinkin kuinka sydän alkoi hakata asteen kiihtyneemmin ja saaden veren virtaamaan paljon nopeammin suonissa, tuo olotila oli hyvinkin tuttu entiselle salamurhaajalle. Juuri tuo kyseinen tunne oli noussut aina päällimmäiseksi ennen yhteenottoa vihollisen kanssa ja juuri tuon kyseisen tunteen voimalla kehon refleksit olivat muuttuneet paljon nopeammaksi. Chadin yrittäen vielä hillitä kyseisen tunnetilan nousun tahdikkaasti, sillä eihän hän voinut olla sataprosenttisen varma oven takana seisovien henkilöiden aikeista vaikka kyllähän tämä kaikki vähän herätti hämmennystä mielen sopukoissa. Miksi CNP:n poliisi oli yhtäkkiä niin kiinnostunut yhden miehen tekemisistä? Chad oli omasta mielestään hoitanut tahdikkaasti kiellettyjen kirjan toimittamisen espanjan maaperälle – eli hän ei ollut edes hypännyt turvatarkastuksessa vaikka olikin kantanut repussaan niinkin paljon haviteltua esinettä, jonka eteen kaikkien salaseurojen jäsenet olisivat olleet valmiita tappamaan vaikka lähimmäisensä. Vielä yksi rauhallinen uloshengitys nenän kautta ja sitten olisi vain kohdattava kaikki se mikä odotti tuon tumman puisen oven takana.

Oven väistyessä silmien edestä, kohtasivat hyvin tummat silmät poliisin siniset silmät, joiden sisin oli yllättävän ontto sinä hetkenä. Mieleen kohonneen epäillyksen saaden hyvin pian vahvistuksen kun epämääräinen korahdus kohosi poliisin huulten välistä ja veri alkoi valua heti sen jälkeen kummastakin suupielestä. Chadin ehtien astumaan sopivasti puolinaisen askeleen kauemmaksi ennen kuin poliisin eloton ruumis kaatui polvien kautta vatsalleen puisille kuistin lankuille ja puoliksi ulko-oven kynnyksen ylitse. Chadin nähden toisenkin poliisin kuolleen vaikka sinä hetkenä toisesta näkyikin vain jalat oven karmin luoman näköesteen vuoksi. Tumman katseen palautuessa takaisin eteenpäin, Chadin ja Alban katseiden kohdatessa sillä kertaa kirkkaassa päivässä valossa – eikä piilossa hämyisessä kirkossa. ”Meidän pitää puhua, Chad. Nyt.”
Kaksikosta nuorimmaisen aloittaen keskustelun hyvinkin suoralla tavalla, joka ei yleensä kuulunut toisen puhetapaan. Alban jo siirtäessä viimeisenä tapetun poliisin lähemmäksi kuistin seinämää – ettei kadulta näkisi heti tuota järkyttävää näkyä, joka valitettavasti keskittyi Chadin talon edustalle. Tuon nopeasti tapahtuvan ”siivoamisen” jälkeen Alba astui Chadin jäljessä peremmälle sisätiloihin, jonka eteiskäytävään laskeutui sama aamuhämäryys kun ulko-ovi suljettiin perässä. Aluksi Alba ei vaivautunut tiedostamaan Azran läsnäoloa, mutta kun salamurhaajalle kuuluva huomiointi kyky alkoi katsoa enemmän ympärilleen, alkoivat palaset loksahdella enemmän paikoilleen. Ensimmäisen paljastavan vihjeen ollen hyvinkin koreaksi katettu aamiaispöytä vaikka Chadilla ei ollut koskaan tapana syödä niinkään tukevasti heti aamulla. Kaksikon päästessä vähän kauemmaksi ulko-oven edestä, oli Chad jo kääntynyt uudelleen Albaa kohti kuin valmiina kysymään suoraan mitä hemmettiä toinen oikein teki yhtäkkiä hänen luonansa vaikka he olivat vasta eilen tehneet hiljaisen sopimuksen, etteivät näyttäytyisi kovin äkkiä toistensa seurassa. Alban ehtien ensin omilla sanoillaan; ”Hän tietää missä olet ja on onnistunut kääntämään virkavallan sinua vastaan. Sinun pitää häipyä täältä, Chad.” Alban nähden Chadin kurtistavan kulmiaan kysyvänä. ”Kuka? Zay? Eivätkö nuo kaksi poliisia olleetkaan hänen leivissään vaan menit oikeasti murhaamaan virkavallan jäseniä.” Alban heilauttaessa kättänsä väheksyvästi viimeiselle lauseelle, jonka tarkoitus oli ilmeisemmin herättää jotakin katuvaan viittaavaa naisen sisimmässä. Virkavallan jäsen tai ei, vihollinen oli vihollinen. ”Ei Zay, vaan Giovanni. Luulitko, että hän päästäisi sinut katoamaan kirjan kanssa ja unohtamaan siinä samalla – ettei sitä koskaan ollutkaan. Sinä kyllä tiedät, mitä se kirja herätti sinussakin vaikka ehdit olla siihen kosketuksessa niinkin vähän aikaa.” Chadin voimatta tehdä tuona hetkenä mitään muuta kuin nyökätä pienesti ja huokaista perään asteen raskaammin, hänen jo aavistellen pahaa seuraavista sanoista. ”Giovanni on vartioinut kyseistä esinettä jo yli kymmenen vuoden ajan… joten luuletko – ettei se ole jo saanut hänen mieltänsä sairastumaan, vaikka se mies osaakin kätkeä sen hyvin taitavasti.” Alban kohotaessa toisen kätensä Chadin kasvojen sivulle ja pakottaen veljensä kohtaamaan hänen katseensa uudelleen vaikka kaikki seuraavat sanat eivät olisi millään tavoin mieleistä kuultavaa. ”Olet saanut uuden vihollisen sellaisesta miehestä, jolla on paljon enemmän vaikutusvaltaa. Joten sinun pitää lähteä täältä espanjasta, mennä sellaiseen maahan, jossa voit piilottaa jälkesi paremmin ja unohtaa samalla haaveen normaalin elämän viettämisestä. Olet nyt samanlainen pakolainen kuin minäkin, ehkä jopa pahempi – sillä sinähän se menit ottamaan luvatta kiellettyjen kirjan itsellesi.” Chad oli kuullut tarpeeksi, tämän erkaantuessa lähes vihaisen oloisesti Alban luota ja astuen puolitoista metriä kauemmaksi, nojautuen lopuksi selällään eteiskäytävän seinää vasten. ”Miksi pakeneminen pitäisi olla aina se ensimmäinen vaihtoehto? Miksi en voi jäädä paikoilleni ja kohdata sitä mitä on tuleva. Miksi te kaikki näytätte uskovan, että pakeneminen olisi jollakin tavalla kunniakasta.” Tuohon hetkeen asti Alba oli pitänyt itsensä kylmän rauhallisena ja jollakin tavalla myös myötätuntoisena, mutta nyt kun Chad näytti välittävän enemmän kunniastaa kuin hengestään, marssi Alba välimatkan hyvin nopeasti umpeen ja läimäytti tyystin varoittamatta avokämmenellään miestä poskelle. ”Kunnia tai sitten kuolema, niinkö? Oletko noin helvetin kapea katseinen ja tyhmä.” Viimeisten sanojen sihaten myrkyllisesti yhteen purtujen hampaiden lomasta, Albasta nähden jo selvästi, että tämä yritti pitää itsensä vihaisena vaikka ääni jo värisikin heikosti. Chadin kuullen saman myös, mutta ei silti enää kääntänyt katsettaan toiseen vaan piti kasvonsa siihen suuntaan edelleen mihin avokämmen isku ne oli kääntänyt. ”Olen paennut lähes koko elämäni ja nyt käsket minua tekemään niin jälleen kerran.” Kasvojen kääntyessä viimein hitaasti kohti Albaa, joka oli puristanut lyömäkätensä löyhään nyrkkiin ja vienyt sen rintakehänsä eteen. ”Älä enää ikinä käske tekemään minua niin… sisko.” Tuon kaikista viimeisimmän nimityksen sihahtaen hiljaisesti, mutta silti poltti hyvin tuntuvasti henkisellä tasolla.

Alex Su 22 Helmi 2015, 15:42

Oven aueten Chadin toimesta lukosta, seurasivat keltaiset silmät herkeämättä ovenkaarmin takaa tapahtumien kulkua - joihin oli kuitenkin vain yksi päämäärä, joka todennäköisesti Chad vietäisiin syystä tai toisesta poliisien matkaan. Naisen ollen varmastikin yhtä hermostunut ja sitäkin enemmän hämmentynyt kuin Chadkin sillä hetkellä mitä oikein oli tapahtumassa - mutta hän oli päättänyt seurata loppuun asti vaikka se tarkoittikin sitä että Chad joutuisi poliisin hoiviin. Azran kuitenkaan pystymättä näkemään tarkalleen jokaikistä asiaa mitä ovella tapahtui oman katselukulmansa takia mutta sitäkin enemmän tämä kuuli asioita. Ja kummallisenhan tuosta muutenkin erikoisesta tilanteesta teki sen ettei sen jälkeen kun ovi oli avattu ei minkäänlaista keskustelua käyty edes sen vertaa että nuorempi olisi saanut kuulla mistä hemmetistä oli oikein kyse - eikä Chadkaan kommentoinut yhdelläkään poikkisanalla mitään. Azran kulmien hieman kurtistuen, sydämen tykytyksen tuntuen enään vain kaikuvan korvissa kun jo pelkkä jännittäminen ei saanut minkäänlaista hellitystä ja teki samalla pelkästään paikallaan seisomisesta äärimmäisen vaikeaa kaikilla tavoin - vielä silloinkin kun edes jotain alkoi tapahtumaan. Naisen näkemättä täysin kaikkea mutta kuuli kyllä kuinka jokin raskas tippui melkein koko painolla puista lattiaa vasten, ja siitä seurasi voimakkaampi ääni kun vielä sitäkin painavampi suorastaan läsähti lattiaa vasten - Azran nähden osaksi kuolleen poliisin ulko-oven kynnyksen ylitse. Moinen näky olisi varmastikin saanut kenet tahansa järkyttymään tai edes menemään asteittain paniikkiin, mutta sellainen ihminen joka kuitenkin oli lähes kokoelämänsä ollut salamurhaajien riveissä tavalla tai toisella, ja vienyt itsekin ihmiselämiä vain työnkuvan vuoksi - sai kaikki vain asiat näyttämään entistä hämmentyneeltä - jota tuttu naisääni ei todellakaan auttanut asian ymmärtämisessä.

Viisi vuotta takaperin tuo nuorempi nainen oli teollaan onnistunut satuttamaan heitä kaikkia - ja kaikista eniten kuitenkin tuota oven avannutta miestä joka oli ottanut siskonsa lähdön melko raskaasti, saanut tuon jälleen vetääntymään omaan sisimpäänsä ja nyt tämä asteli sisään kuin ei mitään. Tässä kohtaa Azran nähden kyllä enemmän kuin paremmaksi suunnitelmaksi astua viimein kunnolla piiloon - vaikka tiedosti kyllä kuina turhaa se sellainenkin oikeasti oli todellisuudessa sillä Alba oli joskus aikoinaan ollut yhtälailla salamurhaaja kuin hekin ja osasi kyllä hakea ylimääräiset ihmisparat isommastakin tilasta - mutta kun Chadin asunto ei mikään tilaihme todellakaan ollut olisi vanhimman naisen läsnäolo varmastikin hakea. Azran painautuen seinää vasten tiiviisti, jääden vielä ainakin kuuntelemaan mitä ihmettä oli tekeillä sillä siihen nähden että kaksikon ei olisi kaiken olettamuksen mukaan edes nähdä toisiaan viimeiseen pariin vuoteen oli kyllä 'sisarusten' välinen hetki varsin outo, ja valitettavasti Azra ei todellakaan enään uskonut että kyse oli puhtaasta sattumasta - saatika edes ammattilaisen taidoista. Oven sulkemista edellyttäen kahdet askeleet jotka kävivät hieman poispäin itsestään eteisestä, alkoi Alba suoraan kertomaan omin sanoin mitä oli tekeillä ja mitä nämä kaksi virkavallan edustajaa todellisuudessa olivat - ja että Chadin tulisi lähteä samantien uudelleen pakoon - oletti tottakai Chad sekä osaltaan myös Azrakin että kaiken sen takana oli tottakai Zay, tai ainakin vähintään Anubis - mutta Alba oli asiasta aivan erimieltä - vetäen entisen vartijan mukaan tuohon soppaan, joka tuntui vain paisuvan ja paisuvan kokoajan entisestään kuin pullataikina. Toki, olihan se mahdollisuus vaikka naisella oli kyllä omat epäilyksensä kuulemassaan. Ja sekin johtui pääsääntöisesti Albasta jota nainen itse ei ollut nähnyt eikä kuullut mitään viiteen vuoteen ja nyt tämä tupsahtaa taas elämään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut.

Azran liikahtaen omalta kuuloetäisyydeltään irti mennäkseen hakemaan edes farkkunsa makuuhuoneesta jalkaan tuolla välin sillä tosiaan huone oli pieni - ja tuskin hän onnistuisi menettämään juuri mitään kyseisestä keskustelusta joka alkoi uhkaavasti mennä hyvin huonompaan suuntaan kokoaika. Keskestelun suorastaan kaikuen tuossa huoneessa Azran mennessä uudessaan makuuhuoneen puolelle jossa todellakin melkoisen myllätty sisustus yön jäljiltä - vaikka toisaalta se olikin se vihoviimeisin ongelmista sillä hetkellä sillä Azra vain halusi omat housut jalkaansa ennen takaisin palaamista.

Naisen palaten takaisin kuullakseen läpsäyksen jota seurasi vihaisen kuuloiset sanat jotka uhkasivat katketa loppukohden kun puhuttiin Chad kapeakatseisuudesta kun tämä ei halunnut kadota Alban tavoin maan alle - josta ei enään seurannut muuta kuin kylmä tunnelma joka tuskin tulisi siitä enään paranemaan tuon visiitin aikana. Vanhimman huokaisten raskaasti, astuen silloin ulos omasta piilostaan vain nähdäkseen kaksikon seisovan kasvokkain läimäyksen vuoksi, näiden kahden ihmisen välisen painostavan jääkylmän kylmyyden pystyi lähes tuntemaan materiaalinia "Alba. Luulen että on parempi jos poistut tällä kertaa." Hän lausui suoraan, pitäen katseensa noissa kahdessa ihmisessä. "Kiltti... tiedät ettet saa Chadin päätä käännettyä noin helposti..." Alban jos kenenkin pitäisi tietää millainen jäärä isoveli osasi olla, ja kuinka hankalaa tätä oli tietyissä asioissa saada taipumaan oman tahdon mukaan, kuten tämä kyseinen aihe johon kuului periaatteet ja miehen omat ajatusmaailmant.

______

Ukkosen jyrähtäen jossain kaukana rankkasateen lävitse, - niinkuin se oli jyrähtänyt jo useampaan kertoon sen päivän aikana - ja sai vieläkin pienen kehon menemään entistä pienempään kokoon kun polvet painautuivat lähemmäksi kehoa osaksi kylmästi ja osaksi silkasta pelosta jota tuo jyrähtelevä ääni ja valoilmiöt herättivät pienessä lapsessa. Normaalisti Sophie olisi hypellyt iloisena sateessa ja ponkaissut oikeinkin korkealle mutalätälöikin sotkiakseen koulupukunsa, ihonsa ja kastellen kenkänsä perusteellisesti varmistaen kipeeksi tulemisen mahdollisuudet jälleen kaksinkertaisesti. Mutta sillä kertaa oli toisin. Muut päiväkodin tytöt leikkivät sisällä nukeilla ja mahdollisesti myös kotia, mutta eihän sellainen Sophieta kiinnostanut millään tavoin - vaan tämä olisi halunnut osallistua muiden poikien kanssa pelaamaan jalkapalloa, tai poliisia -ja rosvo-leikkiä, mitä vain - mutta tyhmä ukkosilma pilasi sitten senkin - joten pikkuinen oli jäänyt istumaan katoksen alle katsomaan kauempaa muiden poikien temmellystä ja hauskanpitoa - mihin tämä ei voinut osallistua.

Salaman välähtäen jälleen muutenkin tummalla taivaalla, sai se silmät sulkeutumaan nopeasti kiinni ja painautumaan vieläkin tiiviimmin yhdeksi pieneksi palloksi pään hautautuen polvia vasten kuin odottaen salaman iskevän seuraavaksi kahden äskeleen päähän - niin epätodennäköistä kuin se olikin, mutta mitä viisi vuotias tyttö vielä sellaista kunnolla peloltaan ymmärtäisi. Ja valitettavasti menisi vielä pitkä aika ennenkuin kukaan tulisi edes hakemaan, eiväthän he olleet edes syöneet vielä sinä päivänä ruokaa - ja lapsia haettaisiin vasta myöhään iltapäivällä ellei sitten joku sairastuisi äkillisesti, ja valitettavasti Sophien piti vain se kestää. Niin inhottavalta kuin se olikin, varsinkin kun tämä ei edes uskaltanut liikahtaa paikaltaan.

Alice Su 22 Helmi 2015, 18:13

Chadin vastauksen ollen juuri sellainen mitä Alba oli alitajunnassaan pelännytkin – kohosi hiljainen hymähdys keuhkoista ja rintakehälle kohotettu käsi alkoi laskeutua hitaasti kehon sivulle. Azran näyttäytyessä viimein, kuuli Alba jokaisen vanhemman lausuman sanan, mutta ei silti vieläkään päästänyt irti isoveljensä silmistä, jotka olivat viimein suoneet katseensa takaisin eteenpäin. ”Tässäkö tämä sitten oli?” Aluksi kuiskauksen aloittaen noita sanoja, joita Alba oli pelännyt lausua aina. Kulmien kurtistuen kysyvänä ja epäuskoisuudesta kertovan henkäisyn syventäen kasvojen ilmettä. Alban tarvitsematta lausua enää mitään ääneen – etteikö Chad olisi lukenut sen siskonsa kasvoilta. Sinä hetkenä nuoremman silmissä häivähtäen selvät sanat; ”Sinä valitset hänet? Valitset mieluiten hänet kuin että pelastaisit henkesi ja pitäisit lupauksestasi minulle kiinni. Sinä valitset hänet!” Kasvojen kääntyessä poispäin ja uuden hymähdyksen kohottautuessa keuhkoista. ”Nyt minä ymmärrän.” Askeleiden ottaessa välimatkaa Chadiin, joka ei vieläkään sanonut mitään takaisin – sillä tuona hetkenä se ei olisi auttanut mitään. Tumman katseen seuraten Alban varovaista perääntymistä ulko-ovelle, jonka kahva jo ehdittiin painamaan alas – ennen kuin Chad viimein sai sanottua ajatuksensa ääneen; ”Eivät kaikki ole pahoja, Alba. Sinunkin olisi aika oppia näkemään uudelleen tuon katkeruutesi lävitse. Se syö sinua koko ajan sisältäpäin, etkö itse huomaa?” Alban pysähtyessä vielä viimeisen kerran paikoilleen, mutta ei kääntynyt katsomaan enää selkänsä taakse jäänyttä kaksikkoa, joista kumpikin oli lähtenyt uudesta salaseurasta, mutta vielä näyttivät naiivista uskovan mahdollisuuteen normaalista elämästä (tai näin ainakin nuorempi luuli). ”Sinä olet vain typerä, veli. Et mitään muuta.” Ulko-oven sulkeutuessa yllättävän rauhallisesti vaikka tuossa tilanteessa olisi voinut odottaa sen paiskaantumista vihan saattelemana. Chadin antaen itsensä vasta tuolloin muuttua takaisin normaalimmaksi vaikka se tiesikin lattialle istuutumista ja nyrkin iskeytymistä lattiaan vihaisen kirosanan saattelemana. Yhtenä hetkenä hän oli saanut rakastamansa naisen elämäänsä ja samalla menettänyt toisen. Voisiko jumalilla olla enempää sarkastisempaa huumorin tajua?

Madridin pääpoliisiasemalla aamupäivä oli alkanut hyvin rutiininomaisissa merkeissä – eikä oikein mikään näyttänyt sitä hetkauttavan nytkään vaikka rästissä oli monenmoista tehtävää eri rikoksista. Niinkin tavanomaiselta vaikuttavan aamun kuitenkin rikkoutuessa hyvin yllättävällä tavalla. Yhden partiopoliisi autoista ajaessa suoraan ulkoportaiden edustalle, jotka johtivat rakennuksen pääoville. Kenekään aluksi pitämättä näkymää mitenkään erikoisena, ehkä pikemminkin luulivat asian olevan kiireellinen kun ei parkkiruutuakaan ehditty hakemaan. Poliisiautosta astuen kuskinpaikalta esiin naishenkilö, jonka vaatekokonaisuus kuului selvästi palkkasotilaalle ei tavanomaiselle kansalaiselle. Raskaan tumman hupun peittäessä kasvon piirteet. Naisen kiertäessä auton takakontille ja tipauttaen maahan kaksi isompaa mustaa jätesäkkiä, joiden repeämä kohdista valui verta valkealle kivilaatoitukselle. Läsnäolevien ihmisten kavahtaessa näkemäänsä, osan jo kaivaen kännyköitänsä esiin ottaakseen videokuvaa talteen tai sitten pelkkiä kuvia, joidenkin taas seisten vain jähmettyneinä paikoillaan. Viimeisimpänä naisen ottaen vielä jotakin takakontista. Irti leikatun pään päätyen heitetyksi korkeassa kaaressa poliisiaseman valkeille portaille, joita pitkin se kieri pari askelmaa alaspäin ja sotki mukanaan verellä kivipintaa. Viimeisten minuuttien aikana kaikki paikalla olevat poliisit olivat tulleet jo ulos ja tähdänneet aseensa osoittamaan tuota yhtä ainoaa henkilöä, joka ei paljastanut kasvojaan vieläkään. Komennossa olevan poliisin käskien polvistumaan maahan ja asettamaan kätensä niskan taakse – tämän saman käskyn toistuen parikin kertaa, mutta sillä ei ollut vaikutusta kohteeseen, joka lähti tulemaan hitaasti kohti.

Hengitys kuulosti korvissa raskaalle hupun vuoksi, joka loi tarvittavan suojan ulkopuolelle. Rintakehän sisimmässä sydämen hakaten kiivaasti, mutta siltikään se ei saanut jalkoja pysähtymään. Kehon tuntiessa kuinka ensimmäinen porras askelma otettiin ylöspäin ja toinen perään. Sormien puristautuen Sai-kahvojen ympärille vaikka sinä hetkenä kaikki järki sanoi – ettei noista kahdesta aseesta olisi mitään hyötyä sinä hetkenä. Niiden ollen vain kaunis rekvisiitta, jotka antaisivat lopussa edes pienen kuvan siitä, että poliiseja uhkaileva henkilö oli ollut aseistettu. Idästä puhaltavan tuulen kuljettaessa mukanaan komentajan sanat, jotka käskivät ottamaan varmistimet pois päältä. Alban kohottaessa katseensa uhmakkaana eteenpäin – sillä aika oli tullut. Hän ei enää pakenisi eikä piiloutuisi. Ei enää eläisi niin, kuten oli tehnyt niiden useiden vuosien ajan sen jälkeen kun salaseuran elämä oli jätetty taakse. Hän oli menettänyt kaiken jo alusta alkaen ja saattanut itsensä häpeään – eikä sitä voisi enää millään tavoin hyvittää jumalille kuin oman henkensä kautta. Se oli hänen polkunsa.

Komentajan antaessa käskyn ampua kohde maahan, laukaisi jokainen poliisi yksitellen/yhtä aikaa aseensa. Luotien osuessa suurimmilta osin kohteeseensa. Tuon kaiken ollen ohitse parissa minuutissa. Alimmilla porrasaskelmilla enää seisomatta ketään uhmakkaana, vaan nyt kohde makasi vatsallaan askelmien päällä ja tuore veri virtasi norona valkeaa kivetystä pitkin alaspäin (tuoden mieleen pienen putouksen, joka olisi varmaan ihastuttanut jotakin hullua). Komentajan käskien laskemaan aseensa, kohdisti tämä katseensa vielä viimeisen kerran kohteeseen, jonka kaikki luulivat jo kuolleen, mutta silloin silmät näkivät ettei niin ollut… vielä.

Suusta ja nenästä ryöpyten verta jokaisen uloshengityksen kohdilla. Kehon kykenemättä enää nousemaan ylös, mutta vielä toisessa kädessä oli sen verran voimaa, että se saatiin kovalla tahdolla liu’utettua lähemmäksi pudonneen Sai-aseen luokse – sormien kietoutuen heikkoudesta täristen nahkaisen kahvan ympärille. Pään, joka oli noussut aavistuksen maasta kurottamisen aikana, laskeutuessa viimeisen kerran kivipinnalle. Vihreiden silmien jääden katsomaan lasittuneina eteenpäin.
Anubiksen kasvattilapsi; Alba – oli kuollut.

Alex Su 22 Helmi 2015, 19:48

Kuinka kylmä ja painostava yksi tilanne pystyikään olemaan? Tuon hetken todellakin onnistuen jättämään Azraan pahan olon, ja samantien kaihtamaan ajatustaan - jossa olisi ollut ehkä sittenkin parempi jos hän olisi pysynyt poissa kuviosta Chadin käskyn mukaan. Ehkä todellakin. Azran nielaisten hieman hankalammin, kun kumpikaan näistä kahdesta ei lähtenyt kommentoimaan mitenkään asiaa - eikä Albakaan sanonut mitään ääneen - mikä sai väkisinkin kenet vain tuntemaan itsensä hermostuneeksi ja varautumaan pahimpaan - mutta sen sijaan melkein kuiskaustakin hiljaisempi ääni kysyi Chadiltä siinäkö se oli, tunsi Azra sydämensä jättävän lyönnin välistä, kiven tipahtaen murskavoimalla henkisesti tuon kysymyksen myötä. Todellakin olisi pitänyt jäädä pois tilanteesta. Sisarusten vain seisten kasvot vastakkain toisiinsa nähden, kunnes viimein mitäänsanomaton hymähdys kohosi keuhkoista ennen kuin askeleet lähtivät erkaantumaan rauhallisesti kohti ulko-ovea, seurasi kellertävä katse nuorimmaisen menoa - vaikka Chad vielä heitti tuon perään oman mielipiteensä - joka ei kuitenkaan saanut mitään arvoa itselleen vaikka Alba pysähtyikin vielä ovella ennenkuin tämä poistui suhteellisen rauhallisesti ovesta siihen nähden että tuohon tilanteeseen olisi sopinut enemmän kuin hyvin oven turha paukuttelu ja ryminyttäminen - henkäisi Azra hieman väristen, kääntäen katseensa hitaasti Chadiin joka palautui 'normaaliin tilaansa', vaikka tämä valuikin lattiatasolle ja osoitti vihansa viatonta puulattiaa kohtaan. Hetki oli kuitenkin jättänyt oudon tunteen jälkeensä vaikka se olikin nyt ohitse toistaiseksi ja Azra olisi halunnut kysyä mitä ihmettä oli oikein tekeillä, sillä Azra oli luullut että Chad ja Alba eivät olleet nähneet toisiaan ainakaan siihen viiteen vuoteen - ja silti kaikki se puhui aivan toista. Ja silti, Azrasta tuntui pahalta. Hyvin pahalta.

Paljaiden jalkojen alkaen kuromaan kaksikon välistä pitkää välimatkaa umpeen hitaasti kunnes tämä laskeutui nuoremman tasolle kietoakseen kätensä tuon ympärille "Olen pahoillani... " Espanjankielen kuiskaten hiljaa nuoremman korvaan "... olisi pitänyt uskoa sinua ja pysyä poissa, anteeksi Chad."

Raskaamman henkäisyn karaten huulten lomasta, silmien seuraten edessään metallilinnun nousemista kiitoradan päässä aina niin kauas kun vaan kone pääsisi ilmaan. Sin olisi varmastikin enemmän kuin mielellään ollut tuossa samaisessa koneessa vaimonsa kanssa, mutta valitettavasti - pariskunnasta vanhemmalla oli vielä muutama asia hoidettavana, tämän pystyen vain naiivisti uskomaan että tämä pääsisi pois maasta viimeistään loppuviikkoon mennessä ja voisi palata vaimonsa luokse - vaikka viime öinen aiheuttikin katumusta, ja siltikään siitä ei voitu puhua ääneen. Toki, hän kertoisi joskus Gabriellalle. Mutta nimenomaan joskus, kuhan hän saisi itsekin ajatuksensa sitä ennen kasaan. Katseen nousten jälleen puhelimen näyttöön, johon ei ollut vieläkään tullut minkäänlaista vastausta Anubikseltä vaikka tämä oli lähettänyt jopa vastaajaan viestejä soittopyynnöistä - mutta eihän Sin edes tiennyt minne helkuttiin tämä oli Andrean edes raahannut. Ranskaan, toki - mutta minne sinne? Oliko siellä edes minkäänlaista kenttää oikeasti? No, sitä hän ei osannut sanoa varmaksi mutta ainakin kaikki puhelimet olivat aamusta asti menneet pelkästään vastaajaan kun ärsyttävä miesääni totesi että puhelin ei olisi sillä hetkellä käytettävissä. Askelten lähtien viimein viemään pois lentokentältä ulos jossa hänen kyytinsä odottaisi uskollisesti, jonka takapenkille Sin jopa istui kerrankin vapaaehtoisest vaikkakin hyvin väsyneenä - olisi mies halunnut sen hetken aikaa vain sulkea silmänsä ja vetää kunnon yöunet pitkästä aikaa ilman murheen murhetta tai stressiä - mutta mikäs se sellainen yö muka oli? Raskaiden silmäluomien laskeutuen katseen eteen, hihkaistiin kuljettajalle että tämä voisi herättää hänet kun he olisivat seuraavassa päämäärässä joka todennäköisesti veisi koko loppupäivän tunnit pelkästään itselleen, johon mies saikin hyväksyvän vastauksen.

Puhelimen pirahtaen jälleen juuri oikealla hetkellä, äännähti Sin vastentahtoisesti vaikka käsi hakisin sitä kirottua kommunikointivälinettä taskustaan vain vastatakseen siihen ettei olisi aikaa, - soita myöhemmin - oli kiire - eli näillä tutuilla tekosyillä mitkä antaisivat tälle itsekkäästi sen muutaman kymmenen minuutin lepohetken.

"Hei, nyt on huono hetki, voisitko soittaa hetken pää--"

"Olen pahoillani, mutta tämä ei voi odottaa. Oletteko katsoneet uutisia?"

Kulmien kurtistuen hieman tuon oudon kysymyksen myötä? Uutisia? Viimeksi aamulla, kyllä. Mutta ei nyt toviin kuitenkaan koska mitään tärkeää harvemmin silloin tapahtui.

"En... mitä on tapahtunut?"

"Ilmeisesti Espanjan poliisit ovat ampuneet uhkaavalta vaikuttaneen naisen aamupäivästä tämän heiteltyä päätä poliisiaseman portaikkoon. Siitä on videotakin netissä."

Sinin kuunnellen mitä mies ääni kertoi kyseisestä puhelimen kautta, vaikka vielä väsynyt mieli ei osannut täysin hahmottaa miten ihmeessä joku hullu naikkonen liittyisi heihin mitenkään, vaikka he olivatkin Espanjan maapinnalle sillä hetkellä.

"... hän oli palkkamurhaaja, sai-aseilla." Tuon viimeisimmän saaden silmät aukenemaan siinä samaisessa sekunnissa ja mielenkiinto kiinnittyi uudelleen tuohon aihealueeseen, josta oli yhtäkkiä tullut paljon tärkeämpi kuin mitä mies oli edes olettanut - vaikka järki sekä tunteet halusivat väittää kyseisestä asiasta vastaan. Vaikeaksi menneen äänen kysyen oliko hänen alaisensa nyt täysin satakymmenen prosenttisen varma mistä puhui, johon vastattiin pahoittelevasti olevansa. Sillä sai-aseet olivat muutenkin niin harvinainen näky edes palkkamurhaajilla - eihän asiasta tietenkään jäänyt mitään epäilystä.

Sinin sulkien keskustelun sillä kertaa, jääden katsomaan tyhjää edessään olevaa auton penkin takaosaa tietämättä mitä ajatella tai tehdä sillä hetkellä - tunteiden taistellen toisiaan vastaan miehen tietämättä miten reagoida vielä - ja toisaalta hän halusi kyllä varmistaa ensin oliko moinen edes mitenkään totta/mahdollista. Kuka täysijärkinen menee uhmaamaan poliisia sai-aseilla!? "Suunnitelman muutos."

Askel. Askel. Viimeisimmän askeleen pysähtyen oven eteen, Sinin tuijottaen edessään olevaa ovea tyhjin silmin, voimatta uskoa että hän tosissaan tekisi sen kaiken eilisen tapaamisen jälkeen jossa mies oli itse saanut todennäköisesti ikuisen merkin kasvoilleen isoveljensä toimesta. Hengityksen tuntuen vaikealta, miehen yrittäen hakea vielä viimeisiä asioita mitä voisi sanoa enään tuossa tilanteessa kun hän ei edes tiennyt mitä ihmettä oli edes tekeillä. Rystysten lyöden neljä kertaa oven puiseen pintaan - josta jäätiin sinne odottamaan tapahtuisiko mitään ollenkaan - meni varmaan viisi minuuttia ennenkuin korvat erottivat jonkun lähenevän - ja avaavan ovea lukosta - Azran astuen esille oven takaa Chadin sijasta. Azran ollen hieman hämmentynyt, niinkuin myös varmasti Sinkin vaikka sillä hetkellä nuoremman ajatukset olivat kyllä aivan jossain muualla kuin tuossa naisessa itsessään "Onko Chad täällä? Asia koskee Albaa."

Alice Su 22 Helmi 2015, 21:03

Keskipäivän aikoihin Chad oli lähtenyt vanhan suunnitelmansa mukaan harjoittelusalille vaikka olikin tuntenut olotilansa epänormaalin heikoksi, mutta tietynlaisen taistelija luonteen omaavana henkilönä Chad oli ohittanut kyseisen tuntemuksen ja selittänyt sen vajaan nukkumisen syyksi. Haluamatta myöskään huolestuttaa Azraa turhasta – sillä toisella oli myös omatkin ongelmansa sinä hetkenä. Eikä Chadin perusluonteeseen kuulunut valittaa ääneen jokaisesta epämääräisestä kolotuksesta/tuntemuksesta kehossaan. Päivä oli siis alkanut rutiininomaisesti aamuisesta tapahtumasta huolimatta – eikä Chad osannut olla muutenkaan niin kovin huolissaan Alban vihoittelusta, sillä sisarukset olivat riidelleet lujaa aikaisemminkin ja joka kerta asiat oli saatu sovittua. Se oli vain se jokin, joka ei suonut pitää kauan vihaa toista osapuolta kohtaan. Aamupäivällä alkaneen huonon olotilan kuitenkaan parantumatta edes harjoitusten alettua ja lopulta toinen opettajista oli patistanut parinsa takaisin kotiin. ”Kyllä se huomennakin päivä paistaa” – tuo oli hänen ystävänsä vakio lause aina silloin kun tämä joutui jollakin tapaa patistamaan Chadia ajattelemaan edes hetkeksi omaakin itseään. Chad oli totellut ystäväänsä sopusoinnun nimissä vaikka ei vieläkään ymmärtänyt miksi toinen oikein vaahtosi turhasta. Mitä sitten vaikka hän olikin yhtäkkiä tipahtunut polvilleen ja ollut hiestä märkä (kylmän hiestä tarkemmin sanottuna, mutta sillähän ei ollut mitään merkitystä) – sillä se kaikki kuului harjoitussalille, jossa pistettiin jaksaminen äärirajoille.

Chadin pysäköiden moottoripyöränsä kadun varteen ja kävellen tapansa mukaan loppumatkan talollensa, joka sijaitsi asuntoalueen mäkisimmällä osuudella. Kiipeäminen oli aina oma koettelemuksensa, mutta kun perille päästiin oli näköala sen arvoinen. Lenkkareiden astuessa viimein kadulta omakotitalon pihapolulle, pysähtyivät askeleet kahden metrin jälkeen kuin seinään. Katse, joka vielä hetki sitten oli pysytellyt alaviistoon, oli nyt kohdistettu suoraan tuohon kuistilla seisovaan tummapukuiseen henkilöön, jonka Chad tunsi vähän liiankin hyvin. Mitä helvettiä Sin teki hänen kotinsa ulko-oven edustalla ja näytti vielä keskustelevan jostakin Azran kanssa. Sen saman pahan aavistuksen, joka oli jo aamupäivästä lähtien kiusannut mieltä lähes hulluuden partaalle asti, kohottaen taas itsensä päällimmäiseksi – eikä tälläkään kertaa hyvissä aikeissa. Raskaan treenikassin, jota siihen asti oli kannateltu hartian päällä, tipahtaessa jalkojen juureen. Viimeistään tuossa vaiheessa kaksikon huomio kiinnittyisi Chadiin, joka jo osasi lukea kaiken olennaisen Sinin kasvojen ilmeestä vaikka ne olivatkin tapansa mukaan mahdollisimman tyynet. Siltikään tuona hetkenä Sinin silmät eivät kyenneet valehtelemaan Chadille, josta alkoi tuntua koko ajan enemmän siltä, että happi riistettiin kauemmaksi. Chadin huomioidessa itsensä sortumisuhan heti ja yrittikin sen mukaan taistella sitä vastaan.

Askelten palatessa jopa takaisin kadulle, jotta aitaa suojaava pensaikko kätkisi taaksensa, mutta vieläkään tuo alkanut tunne ei poistunut mihinkään. Ilmaa, tarvitsen ilmaa. Sykkeen hakatessa jo korvissa asti. Puristavan tunteen palleassa hellittämättä vieläkään. Chadin pakottaen itsensä pysymään pystyssä (vielä) – sillä tämä tiedosti vallan hyvin, että jos hän nyt antaisi itsensä kaatua polvilleen maahan, ei hän enää sen jälkeen kykenisi nousemaan ylös vaikka moni ulkopuolinen olisi vahdannut. ”Jumalani, auta minua…” Hiljaisen, hyvin paljon tukahtuneen äänen lausuen anelevasti kun alkanut tunnetila uhkasi alkaa kääntymään oksennusrefleksiksi – sillä viimeistään sen jälkeen peli olisi menetetty. Palasten loksahtaen yksitellen paikoilleen. Chadin tietäen Alban kuolleen. Kenenkään ei tarvinnut sanoa sitä hänelle ääneen, vaan hän vain tiesi… valitettavasti.

Alex Su 22 Helmi 2015, 22:14

Azra oli tottakai vastannut automaattisesti että Chad oli töissä sen iltapäivän, oli Sin nyökännyt pienesti - katsoen isosiskoaan silmiin - jonka silmistä pystyi näkemään aivan liian selvästi tämän olevan huolissaan. Naisen ollen hetken aikaa hiljaa, katsoen Sinin ruhjoontuneita kasvoja - sekä silmiä, joista oli normaalisti lähes mahdoton nähdä minkäänlaista tunteen purkausta - mutta sillä kertaa miehe teki selvästikin vaikeaa pitää itsensä kivikasvoisena tyyneyden perikuvana. "Sin, mitä on tekeillä?" Miehen nielaisten hieman vaikeasti, mutta alkaen selittämään kuitenkin parhaansa mukaan sitä mitä hän tiesi siihen mennessä - epämiellyttävän totuuden. Azran muuttaen asentoaan sen verran että kädet asettuivat puuskaan ja keho nojautui ovenkaarmia vasten tuijottaen eteenpäin samanlaisella tyhjyydellä kuin mitä Sinilläkin oli ollut autossa. Tunteiden lentäen ristiin rastiin ajatuksien kanssa, naisen muistellen aamuista kohtausta - joka oli päättänyt ikävästi mutta että siitä olisi seurannut näinkin paha jatkumo. Kyyneleen valahtaen poskelle. Azrasta tuntui vain entistä pahemmalta, mutta se miten Chad ottaisi kuulemansa ... nainen ei halunnut edes ajatella sitä sillä nuorempi ottaisi sen heistä kaikista raskaimmin kaksikon sisarussuhteen vuoksi.

Jonkun raskaan tipahtaen maahan, sai se molempien katseen kääntymään lähes samanaikaisesti äänen suuntaan nähdäkseen Chadin seisovan vähän matkan päässä, kohtasivat veljeksien silmät silloin kunnolla. Sinin yrittäen pitää itsensä vielä kerran kurissa ja pitää itsensä tyynenä - mutta valitettavasti sillä kertaa hän ei jaksanut enään sitäkään tehdä kovin hyvin. Sin oli viimeksi sanonut ettei hän enään rakastanut Albaa, mutta ilmeisesti sekään ei ollut aivan totta - ja valitettavasti se näkyi silmissä kuinka paljon tätä todellisuudessa sattui. Miehen katsoen Chadiä sen hetken aikaa, mutta hitaasti mutta varmasti hän pystyi näkemään kuinka miehen ajatusmaailma mureni hiljalleen tämän ymmärtäessä ilman sanoja mitä oli tekeillä. "Chad..." Azran yrittäen saada miehen huomiota vielä mutta turhaan, tämän lähtiessä askeleen takaisin kadulle. Naisen vilkaisten nuorempaansa edessään nopeasti "En tiedä mitä hittoa teille on tapahtunut... mutta olet hänen veljensä, joten tulet mukaan. Ei vastaväitteitä." Sen enempiä kommentoimatta nainen itse lähti astelemaan Chadin perässä, sulkien oven perässään. Sinin katsoen kauemmaksi menevää naista, nojautuen selällään takaa olevaa kuistin aitausta vasten hieroen kostuneita silmiään.

Ripeiden askelten kulkien Chadin perässä tietyn välimatkan päästä, seuraten ette tämä tekisi mitään typerää ollessaan siinä tilassa, vaikka nainen tiesikin että fiksuinta olisi antaa tuon vain olla hetken aikaa rauhassa niinkuin aina - mutta sillä kertaa niin ei todellakaan olisi tapahtumaan. Paljaiden jalkapohjien kulkien kuuman asfaltin ja pikkukivien päällä vaikka se kaikki olikin hemmetin kivuliasta - mutta tämä ei välittänyt. "Chad!" Azran päästen viimein tarpeeksi lähelle, kietoutuivat kädet tuon kehon ympärille siinä toivossa että toinen pysähtyisi. Käsien puristautuen varoen voimakkaammin miehen ympärille.

Alice Ti 24 Helmi 2015, 17:06

Jokainen otettu askel tuntui sille kuin se ei olisi kuitenkaan vienyt eteenpäin. Jokainen sisään ja uloshengitys tuntui sille kuin happea ei olisi kuitenkaan ollut riittävästi. Kummankin noista synnyttäen kehossa halun taistella vastaan, mutta mitä enemmän sen hetkistä tunnetilaa vastaan yritettiin taistella, sitä enemmän häviö kävi varmemmaksi. Chad oli ehtinyt kävelemään päämäärättömästi vain kotitalonsa piha-aidan kulmalle ennen kuin se loppuisi kokonaan. Vasemman kämmenen tuntien jotakin karheaa itseään vasten – ilmeisemmin käsi oli kohotettu automaattisesti ottamaan tukea aidan kulmapylväästä. Uloshengityksen humisten raskaammin korvissa kun keuhkoja yritettiin tahallaan puhaltaa rauhallisemmin tyhjiksi – tuon pienen eleen kertoen taistelusta kyyneleitä vastaan. Hän oli itkenyt avoimesti viimeksi vähän yli kahden kymmenen vuoden ikäisenä ja sekin oli tapahtunut pelkästään Azran ja Sinin läsnäollessa, ei kenenkään muun.

Naiselle kuuluvan äänen kutsuessa silloin häntä nimeltä – kehon kuitenkaan reagoimatta kuulemaansa kuten se olisi normaalisti tehnyt, vaan edelleen se jäi seisomaan tyhjästi eteenpäin tuijottaen ja käsi aidan pylväästä tukea hakian kuin olisi pelännyt maailman katoavan kokonaan jos ote olisi yhtäkkiä päästetty irti. Azran päästessä lähemmäksi ja kietoen käsivartensa hellästi, mutta silti tarpeeksi pitävästi keskivartalon ympärille takaapäin – olisi Chad jo sinä hetkenä halunnut vajota polvilleen ja antaa kaiken sen ahdistavan surun tulla ylös näkyville, mutta vieläkään keho ei liikahtanut mihinkään suuntaan. Chadin seisoen lähes yli viisiminuuttia mykkänä paikoillaan, kunnes viimein kieli sai liikautettua itseään suun kuivuudesta huolimatta ja espanjan kielellä lausutut sanat sanoivat tukahtuneesti ja silti ne yrittivät olla samaan aikaan vahvat; ”Meidän pitää saada jotenkin virkavalta luovuttamaan hänen ruumiinsa.” Pelkkä tuon viimeisen sanan lausumisen saaden Chadin nielaisemaan vaivalloisesti, hänen toden teolla oudoksuen tuota puhetapaa, jossa vastaisuudessa Albasta olisi puhuttavan kuolleena. Eihän se voinut olla totta? Vastahan aamulla hän oli keskustellut kasvotusten toisen kanssa. Ei se saanut olla… totta. ”Haluan haudata hänet normaalien ihmisten tavoin. Hän ansaitsee sen teoistaan ja päätöksistään huolimatta.”

Vasemman käden uskaltautuen alkaa päästää hiljalleen tuesta irti. Kehon sisimmän riutuessa vieläkin, mutta järki ja isoveljen rooli olivat onnistuneet syrjäyttämään tuon voimakkaan tunteen toistaiseksi. Hyvin todennäköisesti Chad tulisi pitämään sanansa Alballe; ”…tulemme pääsemään kumpikin kotiin” – tavalla tai toisella (tässä kohdin ”koti” tarkoittaisi haudanlepoa) ennen kuin isoveli antaisi itsensä lopulta lyyhistyä maahan. Chad oli aina pyrkinyt pitämään huolta pikkusisarestaan ja tämä viimeinen teko olisi vähintä mitä voisi enää tehdä.

Alex Ti 24 Helmi 2015, 22:18

Keho oli nojautunut asteen raskaan oloisesti takana olevaa aitausta vasten, painautui takaraivo uupuneena silmien pysytellessä suljettuina jo ties kuinka monne hetken aikaa - kuin kolmikosta nuorimmainen olisi hakenut sitä jotain - josta saada kiinni, pitääkseen itsensä vielä hetken aikaa tyynenä, tunteettomattona itsenään johon tätä oltiin koulutettukin - haettiin housun taskusta jälleen puhelinta otteeseen hakiakseen tutun puhelinnumeron näytölleen, jota oltiin yritetty saada kiinni jo eilisestä asti tuloksetta.

Luurin painautuen korvaa vasten, odotti Sin kuulevansa edes jotain tuuttauksen suuntaista - mutta sen sijaan jälleen ärsyttävä miesääni totesi kylmästi ettei numero saatu kiinni eikä se olisi sillä hetkellä käytettävissä - huokaisi Sin raskaasti. Hänen pitäisi siis taas jättää vastaajaviesti.

"Hei Anubis... minä taas. En tiedä oletko saanut muitakaan viestejä vielä tähän mennessä, mutta ..." Asteen vaikeamman nielaisun ja värisevän henkäisyn karaten huulten lomasta, kun päätä painettiin alemmaksi polvia kohti kuin hakiakseen jotain mistä saada happea jatkaakseen tuota viestiä. Hetkellisen tauon varmasti dramatisoiden tuota viestiä entisestään täysin tahattomasti, mutta Sinin teki yhtälailla hankalaa kuin kenellä tahalla muulla sillä hetkellä.

"... Alba antoi poliisien teurastaa itsensä... Hän on kuollut..." tuossa kohtaa äänen pettäessä perusteellisesti, laski Sin hetkellisesti puhelimen kauemmas, "... Ajattelin ettet kuule tätä muualta, joten kun saat tämän - soita. Meidän pitää puhua." Tuon jälkeen puhelin suljettiin, - hengitti Sin uudelleen muutamaan kertaan syvään, pyyhkien kyyneleitä silmästään. Ehkä hän voisi tosiaan nousta ylös ja lähteä kaksikon perässä katsoakseen miten Chad voi. Askelten lähestyen noita kahta hitaasti, näkivät kostuneet silmät lähekkäin olevan pariskunnan joista kumpikin oli melko huonossa hapessa - erityisesti Chad, jonka täytyi totutella elämään sillä ettei Albaa enään olisi. Sinin päästen tarpeeksi lähelle sisaruksiaan kaikesta huolimatta - kohdistui Azran katse nuorimmaiseen hieman kysyvästi, vaikka samalla keltaisista silmistä näki tämän olevan kiitollinen siitä että Sin pystyi unohtamaan hetkeksi tunteettoman salamurhaaja puolensa hetkeksi sen kaiken keskellä. "Chad. Hoidan virkavallan, jotta saamme järjestää hänelle hautajaiset. Sen hän ansaitsee kaikesta huolimatta." Nuoremman miehen lausuen lupauksenomaisesti isoveljelleen päästyään tarpeeksi lähelle tätä kohdatakseen tuon kärsivän miehen edessään. Hän vaikka kiristäisi viranomaisia saadakseen haluamansa jotta Alballe saataisiin sellaiset hautajaiset mitkä tämä ansaitsi.

Viikkoa myöhemmin, taivas oli yhtä synkkä kuin se päiväkin ja enteili sadetta - vaikka siihen mennessä aamupäivää ei oltu vielä sitä suotu maan päälle - mutta sitäkin enemmän voimakas tuuli joka riepotteli hiuksia ja vaatteita miten sattui vaikka sillä hetkellä sillä ei ollut mitään väliä todellisuudessa. Azran seisoen Chadin vierellä, odotettavasti - ja Sin taas oli löytänyt paikkansa Azran toiselta puolelta - katsoen kuinka arkku laskettiin ikuiseen lepoonsa syvälle hautaan - kuin rajuna herätyksenä - ettei Albaa enään olisi. Sinin henkäisten hiljaa, hänen päättäen olla se joka ensimmäisenä otti kaksi askelta eteenpäin, kyyristyen alas toisen polvensa varaan - oikean käden heittäen aavikkoruusun kädestään tuohon samaiseen koloon - jonka pimeys sai näyttämään ettei mitään arkkua sinne olisi koskaan laskettukaan - vain tyhjyys kummitteli sumentuneiden silmien katseeseen, mielen käyden asteittain todellisemmaksi siitä että nyt viimeistään hän oli menettänyt ensirakkautensa - ja vieläpä millaisella tavalla.

Ehkä tosiaan olen kirottu. Ehkä me kaikki olemme.

"Näemme uudelleen seuraavassa elämässä, ja otamme sen - mikä meille todellisuudessa kuuluu - aavikkoruusu." Hiljaisen, ranskan kielen lausuen nuo samat sanat - jotka olivat kummitelleet taukoamatta miehen mielessä siitä lähtien kun nämä kaksi ihmistä olivat erkaantuneet viime näkevän. Sin harvoin käytti edes ranskankieltä - vain puhuessaan äidilleen tai siskolleen sillä se oli sellainen kieli jota harvat edes salaseurassa ymmärsivät - ja se antoi omanlaisen yksityisyyden - ja sitä sillä hetkellä tarvittiin sillä nuo sanat olivat olleet vain Alban ja hänen välisensä. Ei kenenkään muun.

Sponsored content