Vs: 08.] New life, New beginning

Alice Ke 29 Loka 2014, 22:53

Käden, joka oli jännittynyt automaattisesti kosketuksen alussa, alkaessa rentoutumaan hiljalleen ja sen mukana myös loput kehosta – ei Anubis vieläkään rikkonut hetkeä sanoillaan, sillä tämän mielestä kliseiset pahoittelun osoitukset tai harmittelut tapahtumista eivät kykenisi kelaamaan aikaa taaksepäin saatikka tekemään tapahtuneesta pelkän illuusion, joka ei olisi ollut pahaa unta kummempi. Eveyn laskiessa viimein suojamuurinsa alas isänsä läheisyydessä – ei Anubis rikkonut tuota sanatonta rakoa kaksikon välillä vaikka sillä hetkellä he olivatkin isä ja tytär, eivätkä vieraita toisilleen. Niin sukupuu sen näytti, mutta todellisuudessa nämä kaksi ihmistä olivat lähteneet erkaantumaan toisistaan jo silloin kun Evey oli täyttänyt viisitoistavuotta. Niihin aikoihin Anubis oli ollut paljon huonommassa kunnossa, mutta siitä huolimatta tämä oli ollut tosissaan jokaisesta sanastaan, jonka oli lausunut tyttärellensä siellä sateisella parvekkeella. ”Sinun on opittava päästämään minusta irti.” Noilla sanoilla Anubis oli sanonut Eveylle ja saanutkin sen mitä oli pyytänyt vaikka toinen ei ollut ilmeisemmin koskaan ymmärtänyt noiden sanojen taakse. Anubiksen rakastaen niin paljon tytärtään, että oli käskenyt toista olla rakastamatta missään vaiheessa takaisin – sillä kun lopullinen eron hetki tulisi, ei isä halunnut tyttärensä jäävän suremaan.
”Jätänkö sinut vielä hoitaman asiasi rauhassa loppuun?” Hopeisen katseen vilkaisten vaivihkaa oikean käden pitelemää kännykkää, jolla Evey oli aivan hetki sitten hoitanut perheen asioita Giovannin vuoksi. Katseen kääntyessä jonnekin eteenpäin, totesi tumman rauhallinen ääni viimein ne sanat ääneen, jotka olivat kohonneet Anubiksen mieleen heti Eveyn nähdessään. ”Hän on suojelijan käsissä, Evey. Sinun pitää vain uskoa mieheesi, sillä vain se antaa voimia palata takaisin.” Vapaan käden kohottautuesa kohteliaisuuden nimissä suun eteen ohimenevän yskäkohtauksen ajaksi. Suuta suojanneen käden päätyen samantien pyyhityksi taskusta löytyneeseen liinaan, jonka pintaan tarttui punertava vivahde ja myös huoneen ilmassa vivahti hetkellinen raudan haju vaikka Anubiksen käyttämä myskinenpartavesi peittikin suurimman osan. Anubiksen nielaisten parikertaa syvempään, että sai varmasti normaalin äänensä takaisin. Hänen kiroten ajatuksissaan koko tilanteen, mutta koko ajan päällepäin vanhin näytti tyynelle ja juuri sellaiselle henkilölle, joka hallitsisi tilanteen minkätahansa kriisin keskellä.

Noin puolituntia ehtien kulumaan illan pitkältä tuntuvassa ajassa – oli tämän aikana Gabriella soittanut kerran Sinille kysyäkseen miehensä tilannetta ja vointia (kuten vaimoilla oli aina tapana) sekä kertoen myös Simonista, jonka nainen oli joutunut viemään eläinlääkäriin keskenkaiken (Gabriellan itseasiassa soittaen sinä hetkenä eläinlääkärin parkkipaikalta). Isoviisarin naksahtaessa lähemmäs puoltatuntia – olivat sairaalan pääovet viimein avautuneet niiden kahden henkilön toimesta, joita Sin oli odottanut saapuvaksi. Adetten astuen odotustilaan ensimmäisenä – oli tämä varmaan kalpeampi kuin lakana ja tähyili vihreillä silmillään tiuhasti puolelta toiselle kuin odottaen näkevänsä jotakin hyvin kauheaa ja odottamatonta. Perässä tullen pian Chad, joka puolestaan oli pukeutunut tapansa mukaan, mutta tuona kertaa nahkatakin kaulus pidettiin suljettuna kuin että se olisi avattu sisätiloihin tultaessa. Kaksikosta vanhimman ottaen tilanteen haltuunsa heti kuten henkivartijalta myös odotettiin, Chadin päästessä puhe etäisyydelle Sinin kanssa, kysyttiin toiselta (yllättävän karhealla äänellä) miksi kaksikko oli kutsuttu sairaalaan. Chadin tummasta katseesta nähden heti, että tämä pelkäsi Anubikselle sattuneen jotakin. Adetten kävellessä miesten selän takaa sen samaisen penkkirivin luokse, jossa tämä oli nähnyt tutun hahmon istuvan kumarassa. Katseen aluksi pystymättä näkemään kunnolla pojan kasvon piirteitä, mutta erottaessaan hiljalleen ne tutut piirteet toisesta, sykähti jokin hyvin voimakkaasti sisimmässä. ”Andrea.” Hiljaisemman äänen uskaltautuen viimein lausumaan ääneen tuon pojan nimen, jota Adette ei ollut lausunut huuliltaan lähemmäs yli viikkoon (ei kaksikon eroamisen jälkeen), sillä tästä oli alkanut tuntumaan väkisinkin - ettei kaksikon välistä ystävyyttä katsottu hyvällä salaseuran sisällä. Aivan kuin Anubis ei haluaisi Andrean ja Adetten sukujen yhdistyvän millään tavoin. Tuona hetkenä Zayn tyttären kuitenkin vähät välittämättä kyseisestä ja polvistuen suoraan Andrean eteen, että toinen varmasti näkisi tytön. Adetten yrittäen tavoittaa katsellaan toisen omia (sitten vaikka väkisin). ”Anrea... Kerro, kerro mikä on, Anrea.” Adetten puhuessa tahallaan samoin kuten oli puhunut kymmenen vuotta sitten. Hänen haluten tuon pojan vastaavan hänelle. Haluten nähdä toisen hymyilevän taas ja laskevan leikkiä. Adetten haluten sinä hetkenä ihan mitä vain, mutta ei nähdä noita kyyneleiden uurtamia kasvoja, jotka korostivat sitä raskasta auraa, joka yritti työntää kaiken pois luotaan.

Alex To 30 Loka 2014, 00:48

Hiljaisuuden seuraten noita sanoja, jotka yrittivät vielä viimeisen kerran punoa tyttäreen edes jonkinlaista uskoa, oli punertavien huulien pinnalle kohonnut hyvin huvittunut hymy, jossa oli oma surumielisyyden säe, pään tehden pienen puristamisliikkeen. Sen hetken aikaa Eveyn olisi tehnyt mieli todeta kylmästä, ettei toinen todellakaan tiennyt miltä tuntui nähdä rakastamansa ihminen kerta toisensa jälkeen kuoleman kielissä, pelätä jokaisen kerran olevan se viimeinen kutsu viikatemieheltä, ja siihen vielä lisäksi kaksi lasta - joista toinen tulisi olemaan samanlaisessa hengen vaarassa sen yhden ainoan kirjan vuoksi joka nyhjöi kuolemaa ympärilleen kaikille ketkä edes hivuttautuivat lähelle. Evey ei ollut elänyt salaseurassa, toisin kuin isoveljensä ja pikkuveljensä - eikä hän koskaan toivonut sellaista omille lapsilleen mistään hinnasta -, eikä näin ollen kunnioittanut isäänsä samalla tavoin kuin Sin, joka näki isänsä enemmän Odayna. - Evey taas uskalsi puhua suoraan tuolle vanhemmalle miehelle vaikka tiesi ettei tulisi koskaan lähenemään isänsä kanssa samalla lailla kuin se oli ollut joskus ennen viidentoista vuoden ikää. Tuon jälkeen isä oli hylännyt ja kieltänyt tyttärensä kerta toisensa jälkeen, vaivautumatta edes tutustumaan ilmeisesti lapsenlapsiinsa (joista nuorempi ei ymmärtänyt vielä pidemmän päälle ja vanhempi taas oli saanut jo oman kuvansa miehestä) silloin kun tällä oli ollut mahdollisuus siihen, ja valitettavasti Evey pelkäsi että jälkimmäisen kohdalla olisi jo liian myöhäistä.

"Miksi luulet että olen kasvattanut kuoren suojaamaan perhettäni teiltä?" Tuon lauseen tullen lausutuksi ääneen, viitaten sanoissaan kaikkiin mikä vähänkin liikkui salaseuroihin oli kyse vanhasta tai uudesta, mutta kaikkein eniten tuossa lauseessa piili oma viestinsä: sinä satutit meitä. Jo silloin kun seisoimme parvekkeella ja silloin kun pelastit esikoisesi hengen valehdeltuasi koko sen ajan. Mutta näytit samalla aivan uuden arvomaailman, jota kunnioitan. Äkillisen yskän puuskan saaden katseen kiinnittymään uudelleen mieheen itseensä, sekä siihen kuinka tuo joutui ottamaan avuksi liinan johon ilmestyi pian punertavaa valkealle kankaalle yskimisen seasta - pystyi Evey näkemään selvän välähdyksen menneisyydestä, joka ei vieläkään lämmittänyt vaikka se kaikki olikin mennyt. Pään kääntyen sivummalle, Eveyn odottaen kärsivällisesti - kunnes mies kysyi jättäisikö hän tyttärensä jatkamaan siitä mihin se oli keskeytynytkin, sulkeutuivat silmät tuon kysymyksen myötä sillä Evey tiesi ettei tulisi itsekään pitämään siitä mitä hän aikoisi pyytää toiselta "... Tarvitsen palvelusta, liittyen Andreaan." Tuon lauseen jälkeen, alkoi ääni kertoa kaiken sen minkä lääkärit olivat kertoneet pojan tilasta jalkapallo-ottelun jälkeen, vaikka äidistä kyllä näki - ettei tämä mielellään pyytänyt moista.

Odotushuoneessa sai jälleen uutta puhtia kun viimein, nämä kaksi henkilöä viimein uskaltautuivat saapumaan paikalle, oli Sin juuri lopettanut puhelun vaimonsa kanssa joka oli huolestuneena vienyt Simonin eläinlääkärille ja samalla kysellyt mitä oikein oli tekeillä, oli Sin vastannut vaimolleen sen verran kuin oli itsekin tietoinen - hänen jopa epäillen ettei varmasti pääsisi huomenaamuksi kotiin - mitä mies pahoittelikin. Mitä taas Simoniin tuli... ei Sin sanonut sitä ääneen, mutta epäili kyllä ettei eläinlääkäri löytäisi varmastikaan mitään fyysistä tai sisäistä vikaa. Aikoinaan mies oli kysynyt puun oksalla kissalta mitä Anubis oli oikein tehnyt sille, - oli todellisuus lyönyt päin kasvoja jo noista ajoista epäilykseen mikä tuo eläin todellisuudessa oli ja kuinka tärkeä osa se oli oikeasti. Sinin sanoen vielä Gabriellalle pitämään yhteyttä jos jokin muuttuisi Simonin tilassa (tottakai), ennenkuin puhelu tuli sillä kertaa suljetuksi - todellisuudessa Sin olisi mielellään ollut vaimonsa vierellä kotona kuin tuossa tilanteessa, joka olisi voinut muuttua minkälaiseksi hyväksi arvaamattomuutensa vuoksi.

Adetten kävellen lähemmäksi paljon rivakammin kuin takanaan kulkeva henkivartijansa, joka sillä kertaa nuoremman kummastukseksi piti takkia kiinni vaikka se oli useinmiten auki. Kulmien kurtistuen asteen sekunnin murto-osaksi ennenkuin se peitettiin maskin taakse kun nämä molemmat olivat tarpeeksi lähellä, näki Adetten katseesta selvän huolen kun tämä yritti tähyillä ympärilleen selvästi hakien jotakin tiettyä, kun taas Chad pysähtyi Siniä lähellä joka piteli nukkuvaa lasta vieläkin sylissään hartiaa vasten. Nuoremman kyllä nähden mitä todellisuudessa Chad ajoi takaa sanoillaan katseensa kautta vaikka nämä oltiinkin pyydetty paikalle, vilkaisivat silmät takana päin kyyryssä istuvaan teini-ikäiseen poikaan joka ei ollut puhunut, liikkunut tai näyttänyt vaikean hengittämisen lisäksi muita erityisiä elonmerkkejä viimeiseen puoleen tuntiin ja sitten Adetteen, joka jo ryntäsi ystävänsä luokse huolissaan.

"Hän tarvitsee kaiken mahdollisen tuen tällä hetkellä. Et nähnyt kuinka Andrea käyttäytyi silloin Pääkaupungissa, mutta se reaktio minkä hän teki tietäessään ettei päässyt Adetten luokse... kertoo paljon, vaikka tuskin Andrea sitä muistaakaan." Viisi vuotta sitten Andrea oli huutanut ja rimpuillut, vaatinut suorastaan nähdä ystävänsä ennen lähtöä, mikä oli jo silloin kertonut kuinka läheiset ne silloiset lapset olivat olleet keskenään. Eikä Sin uskonut sen muuttuneen vieläkään. Sophien liikahtaessa hartiaa vasten vaihtaakseen pään asentoa, höllennettiin otetta sen verran että tyttö pääsi liikkumaan ilman isompia heräämisiä - kääntyivät silmät silloin takaisin Chadiin "ilmoita Azralle että tuskin pääsemme takaisin aamuksi niin kuin oli suunniteltu, niin et ehkä päädy myrkytettäväksi."

Andrean pitäen kasvonsa vieläkin lattiaan kohdistuneena vaikka tuo asento oli hyvin hyvin epämukava jo pelkästään sen vuoksi ettei hän pystynyt pitämään kättään kunnolla tietyssä asennossa helpottaakseen kipua, vaikka sillä hetkellä niinkin pieni asia tuntui aivan naurettavalta. Aistien huomioimatta ollenkaan Adetten lähestymistä, tai edes kuullet kun tuo kutsui häntä nimeltä oikeaoppisesti, ja viimeisenä väärinkin - tämän nähden toisen vasta kun tuo yritti väkisin etsiä hänen omaa katsettaan omaansa.

Pojan kuitenkaan nostamatta katsettaan vaan sen sijaan, tämä vetäytyi asteen taaksepäin, ryhdin samalla suoristautuen lähes koko pituuteensa. Pojan katsoen toisesta ohitse, ettei hänen tarvitsisi kohdata tyttöä joka selvästi halusi nähdä tutun ilon ja huolettomuuden - jotka olivat sillä hetkellä kadonneet silmien katseesta. Hiljaisuuden seuraten tuota hetkeä jossa ystävykset kohtasivat pitkän ajan jälkeen, jolloin kaikki oli jätetty sanomatta hyvästiä myöten, tunsi Andrea nielaisevansa hyvin vaikeasti "... Tarvitsen ilmaa. Anteeksi." Hiljaisen, käheän, lähes olemattoman äänen lausuen viimein, kehon alkaen pakottamaan itseään nousemaan ylös tuolta epämukavalta penkiltä, viereen nojaamaan jätetyn kainalosauvan tullen otetuksi mukaan sillä eihän hän päässyt muuten liikkumaan eteenpäin millään. Kyse ei ollut siitä etteikö hän halunnut nähdä Adettea tai olla tuon lähellä, vaan siitä ettei hän pystynyt vain istumaan ja odottamaan kokoajan paikallaan sairaalatiloissa - joita hän vihasi yli kaiken vapaaehtoisesti muutenkin, ja kaikki ne käytetyt kemikaalit saivat vain pään kipeäksi ja pyörälle entisestään. Ja tietyissä tilanteissa - poika sulkeutui sisäänsä, minne kellään ei ollut mitään asiaa ellei sitten väkisin halunnut tunkea mukaan tuohon muutenkin sekaiseen mieleen. Sitä paitsi, hän epäili äitinsä ja isoisänsä ilmestyvän pian paikalle - ja tuota jälkimmäistä hän ei kovin mielellään halunnut tavata, niin kylmää kuin se olikin. Noista kahdesta teini-ikäisestä, joista kumpikin oli tavallaan vastuussa kummallekin näistä kahdesta miehelle: Adette oli Chadille, ja Andrea taas Sinille yhtälailla kuin Sophiekin kunnes näiden äiti saapuisi. Andrean kuitenkin alkaen nousemaan paikaltaan aikomuksena mennä ulos, kääntyi katse silloin Adetteen joka varmasti ihmettelisi ystävänsä käyttäytymistä vielä kun tämä ei saanut samantien haluamaansa selitystä. "Adette." Asteen kovemman äänen kutsuen tyttöä nimeltä saadakseen hetkellisen tytön huomion itselleen, ja niin saadessaan teki pää pienen nyökkäyksen huonossa kunnossa olevan Andrean suuntaan pyynnöksi että tämä pitäisi tuolle hetken aikaa seuraa, eikä toivon mukaan olisi pahastunut vanhemman pois työntävästä käytöksestä.

Alice To 30 Loka 2014, 23:11

Kuullessaan edes jonkinlaisen tilanneselityksen Siniltä – nyökkättiin toiselle ymmärtämisen merkiksi vaikka samaan aikaan yönmustassa katseessa häivähtikin lause; ”Tiedät kyllä mitä mieltä Anubis on heidän välisestä ystävyydestä.” Noista ajatuksista huolimatta Chad ei kuitenkaan lausunut mitään poikkisanaa ääneen vaikka tämä jo näkikin sivusilmällään Adetten menevän odotuspenkillä istuvan pojan luokse ja alkaen puhumaan toiselle sillä tavoin kuin kaksikon välistä eroamista ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Aivan kuin nuoret olisivat vieläkin ystäviä keskenään. Jonkin vihlaisten Chadin sisintä tuon kaiken nähdessään, sen saaden tämän hetkeksi vajoamaan jonnekin muualle ajatuksiinsa, joten kun Sin yhtäkkiä mainitsi ääneen Azran nimen ja kehoituksen soittaa tuolle – oli lähellä ettei keho säpsähtänyt kunnolla kuin se olisi yhtäkkiä herännyt nykyhetkeen sähköiskun saamisen tavoin. Chadin peittäen kyseisen leppoisalla virnistyksellä ja huiskauttaen kättään merkiksi, että tämä kyllä menisi soittamaan jos kerran ”pomo” niin määräsi.

Adetten nähdessä henkivartijansa siirtyvän sen verran kauemmaksi mitä kännykällä soittaminen vaati sairaalan tiloissa, kääntyivät vihreät silmät nopeasti takaisin Andreaan kuin haluten sanoa vielä jotakin, mutta valitettavasti katse sain vain huomata Andrean nousevan vaivalloisesti ylös muovituolilta ja ottavan kyynärsauvan terveenkäden otteeseen päästäkseen nilkuttamaan ulos sairaalan pääovien edustalle. Vielä Adette oli niellyt siihen hetkeen asti kaiken mitä tuo poika oli sanonut ja tehnyt, vaikka välillä toisen käytöstä ei voitukkaan ymmärtää täydellisesti. Etenkään Adette ei tahtonut ymmärtää tuota kurinalaista tunteiden hallitsemista, joka tuntui olevan päällimmäisenä myös Anubiksen, Sinin, Chadin, Azran, Pandoran, Eveyn, Giovannin…kaikkien niiden, jotka olivat millään tavoin olleet tekemisissä salaseurojen kanssa. Ehkä joskus voisi tulla se päivä kun Adette viimein antaisi kielenkantimensa katketa ja tämä heristäisi Andrean sitten vaikka väkipakoin ”hereille”, mutta tuo ilta ei ollut sen hetki… tuskin mikään päivä tulevaisuudessa. ”Andrea, odota!” Äänen, jossa särähti hetkellinen hämmennys jopa hätäkin, lausuen asteen kuuluvammin tuon puolivuotta vanhemman pojan perään, mutta toinen oli valitettavasti jo päässyt astumaan liukuovien toisellepuolelle. Pelkkä ajatus Andrean menettämisestä (vaikka tässä kohdin se vielä merkitsi ystävyyttä) sai sydäntä kylmäämään, joten Adette teki sen mitä moni muukin olisi tehnyt; kehon ponnistaessa ylös ja jalkojen alkaen ottamaan hyvin nopeita lähes puoliksi hölkkääviä askelia toisen perään saadakseen välimatkan uudelleen umpeen.
”Pyydän, älä sulje minua pois.” Sanojen kuiskaten tukahtuneesti ajatuksissa samaan aikaan kun toinen liukuovista avautui ja päästi tuulen tarttumaan tytön hiuksiin, jolloin tämä ei aluksi nähnyt kunnolla eteensä, mutta kun pitkät etuhiukset siirtyivät silmien edestä – nähtiin Andrean seisovan vähän syrjemmällä, mutta tämän seuraan oli ehtinyt liittymään joku vaaleatukkainen samaa ikäluokkaa oleva tyttö, jonka ulkopuolinen käyttäytyminen kertoi jo selvästi kaksikon välillä olevan paljon enemmän ja että toinen oli ollut todella huolissaan Andrean voinnista. Adette oli ehkä vain jämähtänyt paikoilleen nähdessään sen minkä näki ja olisi ehkä varmaan seisonut paikoillaan niin kauan kunnes jompikumpi kaksikosta olisi huomannut kolmannen osapuolen läsnäolon, mutta ennen kuin kyseistä ehti tapahtumaan – havahdutti ohitsekulkeva mies, joka pyysi anteeksi joutuessaan ohittamaan tytön liian läheltä, Adetten takaisin nykyhetkeen. Heikon, surumielisen hymyn, saaden huulet vielä viimeisen kerran kohoamaan kunnes se kaikki pyyhkiytyi kadoksiin katseen painuessa myös alaviistoon. Kehon kääntyessä hyvin nopeasti kannoillaan, mutta tuona kertaa askeleet eivät olleet hätiköidyt vaan hitaan määrätietoiset, jotka veivät kohti Chadin olinpaikkaa (tuon puhuessa vieläkin kännykässä). Huulten ehtiessä jo erkaantumaan toisistaan sanoakseen jotakin, mutta silloin sanat takertuivat kurkun perälle ihan puhtaasta hämmennyksestä ja epäuskosta näkemäänsä kohtaan.

Sairaalan odotustilaan kävellen kolmehenkilöä, joista kaksi tukivat selvästi kolmatta, joka oli huomattavasti heikommassa kunnossa kuin kukaan muu siinä tilassa, mutta siitä huolimatta tämä käveli omin jaloin eteenpäin. Ehkä se oli jonkinsortin ihme sairaalan historiassa ja varmasti ei kovin äkkiä uskottavissa jos itse ei olisi sitä omin sillmin nähnyt, mutta kaikki oli tapahtunut. Giovanni oli joutunut todellakin leikkauspöydälle ulkoa löytymisen jälkeen ja tämä oli käynytkin hyvin lähellä kuolemaa, mutta kun lopullinen hengenveto olisi pitänyt tulla – oli jokin yhtäkkiä valanut uuttaa voimaa, palauttanut takaisin elämänkirjoihin ja saanut jopa lääkärin epäilemään näkemäänsä (vahingoittuneen keuhkon ollen yhtäkkiä ihan kunnossa). Kaikki tuo selitettiin epätarkan näkyvyyden syyksi, mutta tämä outo ketju oli jatkunut potilaan heräämisellä vain puolituntia leikkauksen jälkeen ja tämä oli vaatimalla vaatinut pääsemistä perheensä luokse ennen vuodeosastolle siirtymistä. Tässä tapauksessa potilaan kirjaimellisesti kävellen ulos leikkausosastolta vaikka vajaa kaksituntia sitten tämä oli kiikutettu sinne viikatemiehen saattelemana. Giovannilla ei kuitenkaan ollut voimia vielä niin paljon, että tämä olisi pystynyt kulkemaan ilman apua, noiden kahden mieshoitajan avun tullen todellakin tarpeeseen. Tuosta kaikesta huolimatta hymyn kuitenkin kohottautuen miehen kalpeille kasvoille nähdessään perheensä ja kaikki ne muut, jotka olivat tulleet vartavasten sairaalaan tuon kriisin aikana.

Alex Pe 31 Loka 2014, 00:17

Andrean ja Adetten lähtien kumpikin lähes peräikkäin pois tuosta odotushuoneesta, niinkui myös Chad siirtyi syrjemmälle itsestään puhuakseen Azralle - joka oli itseasiassa juuri saanut Simonin käsiinsä Gabriellan ansiosta joka oli ymmärtänyt tuoda eläimen mahdollisimman nopeasti eläinlääkärin toimistolle jossa Azra työskenteli päivisin muuten kuin salamurhaajana, soi Sin silloin ensimmäisen raskaan huokaisunsa ääneen, varoen kuitenkin ettei moinen herättäisi nukkuvaa tyttölasta vielä kaiken kukkaraksi uudemman kerran tulen arkaan tilanteeseen, joka ei olisi niin pienelle lapselle hyväksi. Hopeisen katseen seuraten katseellaan kahden nuorimmaisen kulkua, jossa Andrea kulki edellä ennenkuin katosi selvästi syrjemmälle ollakseen hetken aikaa rauhassa ja kun taas Adette seurasi huolestuneena (selvästi muutenkin kuin ystävänä, vaikkei puolivuotta vanhempi sitä tuossa tilassa huomannut), enon pystyen jo näkemään sielunsa silmin minkä hän joutuisi kohtaamaan pian valinnastaan, josta Anubis tuskin pitäisi. Alusta alkaen, tuo vanhin oli tehnyt selväksi ettei halunnut Adettea ja Andreata lähelle toisiaan, vaikka nämä olivatkin ystäviä ja kaikessa hiljaisuudessa myös puoliksi sukua toisilleen nimenomaan tuon samaisen miehen kautta, joten nyt kun Sin oli tehnyt oman päätöksensä joka oli täysin päinvastoinen isänsä mielipiteestä/käskystä, tulisi hän todennäköisesti kuulemaan asiasta vielä erikseen myöhemmin. Hän oli täysin varma tästä.

Andrean päästen, vaikkakin vaivalloisesti sairaalan lasiovista pihalle jossa oli huomattavasti rauhallisempaa ainakin vielä niin pitkälle jatkuneesta illasta, joka oli myös pimeydellään tuonut lähes mustan taivaan esiin tähtien kanssa ja viilentyneestä ilmasta jotka olivat erityisesti siihen aikaan vuodesta jopa kaupungissa yleisiä vaikkei niihin kiinnitetty huomiota - pystyi Andrea hengittämään edes hieman paremmin. Hänen tarkoituksensa ei ollut mitenkään jättää Adettea ulkopuolelle, päinvastoin - mutta hän ei halunnut olla pahemmin sairaalatiloissakaan sen enempää kuin oli tarpeen, ja se tuli jälleen todettua kun päänsärky alkoi hiljalleen jälleen hellittämään sen minkä pystyi. Pään nojautuen helpottuneena takana olevaa vaaleaa kiviseinämää vasten, tuntien kylmyyden joka oli itseasiassa jopa rentouttava pitkän ajan jälkeen, taivaalla näkyvien tähtien alkaen hitaasti mutta varmasti sai tuo taivaalle nouseva näkymä mielenkin rauhoittumaan hektisen päivän päätteeksi edes siksi kymmeneksi minuutiksi ennenkuin tilanne vaati paluuta enonsa, Adetten, siskonsa ja Chadin luokse sekä mahdollisesti Anubiksen, josta Andrea taas ei ollut kovin innoissaan.

Korvien erottaen tutun äänen, jossa oli oma hiljainen, tyttömäinen kaikunsa joka oli käynyt tutuksi viimeisen puolen vuoden sisällä, sai tuo ajatukset heräämään takaisin ja laskeutumaan tasajalkaa maan pinnalle ottamaan näkymä vastaan joka oli tuo samainen vaaleahiuksinen tyttö joka näytti vaihtaneen koulupukunsa omiin vaatteisiinsa, mutta sen sijaan että tuo näkymä olisi lämmittänyt odotetusti mieltä mitenkään - oli se aivan päinvastainen vaikka se tulisikin näyttämään ulkopuolisen silmissä aivan muulta. Tuon tytön, Vanessan - joka kävi samaa koulua kuin hän, ja sitä kautta kaksikko oli tutustunut toisiinsa ja myöhemmin alkaneet myös seurustelemaan sitä kautta - näyttäen aidonnäköisesti huolestuneisuutensa poikaa kohtaan, vaikka Andrea tiesi ettei se ollut niin. Se oli vienyt aikaa, mutta hän oli onnistunut näkemään toisen todelliset kasvot jotka eivät juurikaan eronneet siitä mitä Andrea oli kuullut Shaiyan olevan, jonka vuoksi poika oli joutunut kokemaan ettei homma toiminut enään. Hän yritti pitää itsensä poissa sellaisten ihmisten luota vaikka todellisuudessa tästä tuntui että enemmänkin hän houkutteli näitä sitä mukaa lähelleen tahtomattaan. Andrean kuitenkin, kohteliaisuuden nimissä kysyen mitä toinen teki sairaalassa, johon tyttö tottakai vastasi olleensa huolissaan kuullessaan tapahtumien kulusta vaikka pääsääntöisesti se liittyi jalkapallotapaturmaan, ja uskaltautui jopa ottamaan ystävällisen välimatkan umpeen pojan kanssa tehdäkseen ilmi muiden silmissä 'heidän olevan pari', vaikka niin ei ollut, ja siltikin toinen jaksoi vieläkin yrittää.

Aistien jättäen kauemmaksi pysähtyneen Adetten ulkopuolelle, osaamatta edes arvata tuon todelliset ajatukset valheellisesta näkemästä, jossa tämä pian joutui ottamaan takapakkia takaisin sisälle juuri silloin kun puolivuotta vanhempi olisi kääntänyt katseensa tuohon kyseiseen suuntaan, tytön kadotessa silloin sisälle. Terveen käden nousten kuitenkin sen verran ottaakseen lyhyemmästä osapuolesta kiinni ja 'työntääkseen' tätä asteen taaksepäin käden mitalla sanattomasti kertoakseen heidän olevan aivan liian lähellä siihen nähden että viimeksi poika oli tehnyt pointtinsa selväksi: hän ei halunnut olla missään tekemisissä toisen kanssa. Eikä se ollut vieläkään muuttunut.

Sisäpuolella alkaen silloin tapahtumaan, kääntyivät varmasti kaikkien katseet tuohon kolmikkoon yhtä hämmentyneenä ja suut loksahtaneena auki nähdessään ketä nuo kaksi sairaalahenkilökuntaan kuuluvaa jäsentä oikein raahasivat tolpillaan vaikka tämä oli juuri ollut leikkauksessa ja lähellä kuolemaa, ja siltikin... tuo seisoi siinä kuin ei mitään. Sinin voimatta uskoa silmiään, niinkuin varmasti pian Andreakin kunhan tuo ensin pääsisi takaisin sisälle, mutta katsoessaan miestä kauemmin ja muistaessaan vaimonsa puhelun aiemmin Simonin tilasta... alkoivat ajatukset punomaan erinäisiä paloja yhteen kunnes niitä tuli selvä kuva ja se sai taas Sinin kysymään itseltään: mitä seuraisi siitä kun Anubis oli luovuttanut omaa elinvoimaansa Giovannille, joka varmasti haluaisi enemmän kuin mielellään Zayn teoistaan kiinni? Yhden sanan pystyen vastaamaan tuohon kysymykseen selvästi, ja se oli: katasrofi, tilanteessa joka oli muutenkin sekava ja arka.

"Tervetuloa takaisin elävien kirjoihin." Nuoremman kuitenkin lausuen toiselle, ja olisi varmasti taputtanut toista selkäänkin mikä toinen ei olisi vielä niin huonossa kunnossa (ainakin fyysisen ulkonäön kannalta), ja Sophien vuoksi. Liukuovien aueten silloin uudemman kerran ja Andrean saadessa ilmeisesti tarpeeksi happea ja ajatuksensa selvitettyä, valmiina kohtaamaan sen saman näyn uudelleen, mutta sillä kertaa tämä näkikin isänsä - joka oli hengissä ja sellaisessa kunnossa että pystyi pysymään pystyssä, vaikka tätä oltiin puukotettu. Siitä huolimatta tämä alkoi ottamaan väliä kiinni niin nopeasti kuin pystyi omassa tilassaan, Sinin siirtyen asteen sivummalle jottei olisi isän ja pojan tiellä, todeten samalla että ehkä hänen pitäisi löytää Evey ja Anubis jostain "Chad. Pitäisitkö Sophieta hetken?" Sinin kysyen lopulta vanhemmalta päästessään tuon lähellä, "etsin Anubiksen ja Eveyn nopeasti, joten et joudu vahtimaan häntä kovin kauaa, tiedän kyllä mielipiteesi lapsista." Nuoremman todeten toiselle, ojentaen pientä tyttöä varoen puolestaan Chadille sillä Sin ei uskonut että Giovanni olisi vielä voimissaan pitääkseen kuopustaan sylissä kauaa, Andrea ei pystynyt yksinkertaisesti, Adette - no, Sin ei tiennyt mitä mieltä tämä oli lapsista mutta tuo ei ollut ainakaan fyysisesti vahva muutenkaan, joten jäljelle jäi vain yksi vaihtoehto - valitettavasti. Tuon jälkeen rauhalliset askeleet alkoivat liikkumaan johdattelevasti aistien mukana sinne missä Evey ja Anubis tuntuivat vahvemmin, vaikka se olikin syrjäisemmällä puolella sairaalaa - ei Sinin onneksi tarvinnut kauaa hakea kun nämä kaksi astelivat vastaan, Sinin huikatessa siskolleen ettei tämä tulisi uskomaan silmiään sen enempää kuin muutkaan, katsoi sisaruksista vanhempi pikkuveljeään oudoksuvasti. Mitä nyt oli oikein tapahtunut? Sinin selittäen lyhyesti kahden hoitajan kantaneen Giovannin takaisin perheensä luokse tapahtumista huolimatta, kurtistuivat kulmat aluksi samalla lailla kuin Sinillä oli aiemmin, ennenkuin katse kääntyi kohti isäänsä. Punertavien huulten kysyen suoraan: "Mitä oikein teit?", vaikka todellisuudessa Evey halusi jo lähteä katsomaan omaa perhettään kun järki sanoi - ettei tuo kaikki voinut mitenkään olla totta.

Alice La 01 Marras 2014, 20:04

Lopetettuaan puhelun Azran kanssa aivan hetki sitten – olivat tummat silmät kääntyneet seuraavaksi kohti Adettea, joka näytti selvästi haluavan sanoa jotakin, mutta ennen kuin kieli ehti muodostamaan minkäänsortin kuultavaa sanaa, kääntyi nuoremman keskittyminen selvästi vanhemman ohitse ja jääden siihen suuntaan mikä myös sai Chadinkin kääntämään itseään sen verran ympäri että kykenisi näkemään mitä oikein tapahtui tämän selän takana odotustilanpuolella. Hyvien tummien iiristen nähdessä saman mitä muutkin katsoivat tuona samaisena hetkenä, oli todella lähellä ettei kännykkä pudonnut kädestä ennen kuin tuo kyseinen viestintäväline ymmärrettiin laittaa takaisin varmempaan talteen takin taskuun. Adette ei vielä ymmärtänyt katsoa Chadiä niin läpitunkevasti, että olisi huomannut jonkin horjahtavan parin sekunnin aikana niin pahasti toisen ajattelumaailmassa, että oli todella lähellä - ettei se olisi näkynyt selvemmin ulkokuoren takaa. Chadin saadessa kuitenkin itsensä koottua nopeasti (kuten salaseuran jäsenille oli ominaista), eikä todellakaan liian myöhään. Sinin tullessa silloin kaksikkoa lähemmäksi ja pysähtyen lopuksi ystävänsä vierelle pyytääkseen toiselta pientä palvelusta Sophien suhteen (tuon viisivuotiaan tytön nukkuessa vieläkin ja ehkä niin oli parempi, ettei toinen näkisi isäänsä niin heikossa kunnossa). Nahkatakin suojaaman käsivarsien ottaessa lopulta tuon pienen lapsen vastaan ja asettaen lähemmäksi rintakehää, ettei toinen putoaisi jos liikahtaisi uudemman kerran nukkuessaan. Chad oli näyttänyt Sinille tapansa mukaan katkeraa ja protestoivaa ilmettä kuullessaan toisen pyynnön ja tuo kyseinen esittäminen jatkui niin kauan kunnes Sin oli viimein hävinnyt odotustilasta. Vasta kun toisen varjokin oli hävinnyt siihen yhteen sivukäytävään, jonne Evey ja Anubis olivat kumpainenkin menneet yli puolituntia sitten – laskettiin tummat silmät hetkeksi sylissä nukkuvaan Sophieen, joka alkoi liikehtiä aavistuksen levottomasti (tuon kyseisen kertoillen heräämisestä). Pienen sihahduksen karatessa vanhemman huulten lomasta. Mitä ihmettä hän oikein tekisi tuon lapsen kanssa jos tuo päättäisi yhtäkkiä herätä? Silmien yrittäen vielä viimeisen kerran etsiä jonkin sopivamman henkilön pelastamaan tilanteen, mutta valitettavasti ketään sopivampaa ei ollut. Giovanni ja Andrea olivat kumpainenkin liian heikkoja, muut taas loistivat poissa ololllaan ja Adettea puolestaan ei voinut edes laskea mukaan. Sophien liikahtaessa uudemman kerran ja ynähdellen heikosti – ei Chad osannut sanoa sataprosenttisen varmasti mikä sai hänet tekemään niin, mutta kun nuorempi alkoi varmemmin osoittaa heräilemisen merkkejä – oli Chad siirtynyt aavistuksen syrjemmälle hektisestä pisteestä sellaiseen kohtaan, jossa myös ilmastointi oli parempi ja näin antoi raikkaamman ilman hengitettäväksi. Tumman ja rauhallisen hyräilemisen alkaen aluksi arasti ja oikeaa säveltä hakien, mutta mitä kauemmin tuota hetkeä kesti – alkoi jopa Chad unohtaa muut ympäriltään ja keskittyen pelkästään Sophieen, joka viimein alkoi osoittaa uudelleen nukahtamisen merkkejä.

Sinin löytäessä lopulta isänsä ja isosiskonsa puolesta matkaa, selitti tämä kaiken mitä oli oikein tapahnut odotustilassa sen jälkeen kun Anubis oli lähtenyt. Vanhemman reagoimatta ollenkaan samallalailla kuin Evey ja kun toinen viimein kysyi mitä Anubis oli oikein tehnyt, vastattiin takaisin mitään sen enempää paljastamasta; ”Sen mitä olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin.” Hopeisen katseen siirtyessä takaisin Siniin, sanottiin toiselle sanattomasti menemään Eveyn mukaan ja huolehtimaan, että toinen pääsisi perille asti (sillä olihan Evey joutunut aikamoisen järkytyksen valtaan). Vasta kun kumpikin Anubiksen lapsista oli ottanut sopivanlaisen välimatkan etteivät nämä voineet nähdä tai kuulla mitä seuraavaksi tapahtui, otettiin kännykkä hitaasti esiin kangastakin taskusta ja peukalon sivusta painoi sitä yhtä pikanäppäintä, jota ei käytetty kuin vasta viimeisenä (sillä yleensä Anubis keskusteli mielellään kasvotusten tämän henkilön kanssa). Selän nojautuessa kylmemmältä tuntuvaa seinää vasten, odotettiin koko ajan kärsivällisesti linjan toisessa päässä vastausta, jonka viimein soi vanhemmalle naiselle kuuluva soinnukas ääni. Anubiksen saadessa kuulla rakastamansa naisen ääneen kaiken sen hetkisen väsymyksen keskellä, sai se silmät sulkeutumaan hetkeksi ja hymyn häivähtämään ulkokuoren sisimmässä. Anubiksen aloittaen kertomaan Pandoralle suoraan mitä Roomassa oikein tapahtui sillä hetkellä ja mitä vanhin oli joutunut lopulta tekemään Giovannin eteen säästääkseen Eveyn iänikuiseltä sielunkärsimykseltä. Jossakin vaiheessa puhumisen joutuen keskeytymään yskimisen vuoksi, jossa veri rohisi jo selvästi kuuluvammin. Tuon ikävän kohtauksen mennessä viimein ohitse, pyysi Anubis tapansa mukaan anteeksi äskeistä ennen kuin jatkoi viimein sillä lauseella, jonka vuoksi tämä oli lähtenytkin alunalkaen soittamaan toiselle. ”Joudun nyt turvautumaan toiseen puoleesi vaikka tiedänkin - ettet näytä sitä mielelläsi, mutta se on ainoa, joka voi antaa minulle takaisin elinvoimaa tarpeeksi.” Tuona hetkenä Anubis olisi halunnut pyytää Pandoralta anteeksi omaa tekoaan, mutta vanhan tapansa mukaan noita sanoja ei koskaan kuulunut, vaikka yleensä tuo nainen jo tiesi lukea rakastamaansa miestä ilman sanojakin.

Alex Su 02 Marras 2014, 00:13

Eveyn saamatta kysymyseensa taaskaan hyväksyttävää vai selittävää vastausta, vaan sen sijaan Anubis oli jälleen kuitannut sen hyvin ympäripyöreästi lauseella, joka oli tuttu kummallekin miehen nuorimmista lapsista, ja jonka kumpikin oli oppinut ymmärtämään: Ei vielä. Ja yleensä tuo tarkoitti myös sitä että - että vastaus suotaisiin vasta silloin kun yksinkertaisesti muita vaihtoehtoja kuin totuus, ei enään olisi. Ja Evey vihasi sitä. Oli aina vihannut, lapsesta saakka vaikka tuolloin tuollainen väistely oli tuntunut vain siltä että tältä 'kiellettiin aikuisten jutut' mikä aiheutti närkästystä, mutta mitä enemmän ikää tytär oli saanut - tavallaan tuo lause oli kehittänyt itselleen oman vastareaktion - joka hyljeksi toinen toistaan. Eveyn jo kereten aukaisemaan suutaan jälleen vaatikaseen parempaa selitystä kuin että Anubis jälleen heitti koko tilanteen olan ylitse odotuttamaan, kietaisi Sin silloin lähemmän kätensä siskonsa ympärille selvänä merkkinä että heidän on parempi liikkua eteenpäin, nuoremman sisaruksista muistuttaen Eveytä tämän miehestä joka varmasti odottaisi vielä odotushuoneessa Andrean ja Sophien kanssa, yrittäen tuolla viedä naisen ajatuksia hetkellisesti muualle heidän isästään, joka alkoi hitaasti jäädä kauemmaksi mitä enemmän Sin pystyi johdattelemaan vanhempaa taitavasti liikkeelle. Eveyn kuitenkin pitäen katseensa olkansa ylitse tuossa vanhemmassa, niin pitkälle kuin vain pystyi ennenkuin he katosivat seuraavan nurkan taakse jolloin hopeinen silmäpari kääntyi veljensä mukana itsestään eteenpäin turvallisuussyistä.

Askelten alkaen kuitenkin edes huomaamattaan kiihdyttämään tahtiaan mitä kauemmin he kävelivät, ja mitä selvemmäksi Evey pystyi aistimaan perheensä läsnäolon joista yksi oli kaikista häilyvin johtuen syvästä unesta joka oli jatkunut jo pidemmän aikaa, ja tavallaan äiti oli myös iloinen ettei Sophie ollut herännyt vielä sillä niin nuori lapsi ei kaivannut sellaista elämäänsä juuri sillä hetkellä.

Sinin kulkien siskonsa perässä yhtä tahtia, kunnes he saapuivat viimein tuolle rauhallisemmaksi muuttuneeseen tilaan, jossa nämä kaikki paikalle saapuneet olivat yhdessä supussa. Paitsi Chad ja Sophie, jota vanhempi mies oli siirtynyt rauhoittamaan taaemmaksi ettei tämä olisi herännyt suoraan keskelle isointa hälyä, mutta aurasta päätellen tuo nuorimmainen lapsi nukkui vieläkin rauhallisesti pientä levottomuutta mainitsematta. Pikkuveljen hidastaen tahtiaan sen verran, että tästä selvästi näki tämän erkaantuvan taaemmaksi ja Evey taas kulki eteenpäin kohti miestään ja esikoistaan joista kumpikin näytti olevan yhtä 'loistavassa' kunnossa kuin voisi olettaakin tapahtumien jälkeen. Eveyn hidastaen tahtiaan selvästi vasta kun oli vaivaisen viiden askeleen päässä perheestään, jossa Andrea oli selvästi tuonut ilmi jälleen huolensa (tunteita kun tämä ei osannut salamurhaajien tavoin pitää sisällään vuorokauden ympäri), kun taas Evey osasi vielä hetken aikaa pitää itsensä kasassa vaikka tämä taisteli kaikin tavoin kahden tunteen välillä joka toisaalta olisi halunnut purskahtaa silkasta helpottuneisuudesta itkuun ja toisaalta taas päinvastaisesti mojauttaa miestä avokämmenellä tuon omasta kunnosta huolimatta kasvoille ja huutaa että hän sairastuisi vielä jokupäivä toisen temppujen takia. Sormien kihelmöinnin saaden ne vetäytymään nyrkkiin hellästi ja sitten uudelleen auki katsoessaan heistä tuota vanhempaa osapuolta.

Andrean erkaantuen vampiensa luota täydessä hiljaisuudessa ajatellessaan näiden varmasti haluavan keskustella kaikessa rauhassa tapahtumista, eikä se aina kelvannut kaikille lapsille kuultavaksi, edeten hitaasti kohti Adettea joka oli yhtä hämmentyneen näköinen kuin he muutkin. Sinin seuraten noiden kahden nuoren välejä vielä sivusta kunnes mieli muisti Chadin ja miten tämä tulisi pärjäämään Sophien kanssa - tämän mielipiteen tiedostaessaan selvästi lapsista ja niiden hoitamisesta - alkoivat jalat ottamaan hitaasti suuntaa vuorostaan tuonne syrjäisemmälle käytävälle missä Chad ja Sophie olivat, pysähtyi tämä kuitekin nurkan taakse kun korvat erottivat selvää hyräilyä, jonka äänen mies tunnistaisi vaikka unissaan mennen tullen. Vasta kun viimeinenkin sävel kappaleesta oli kadonnut kaikuna kokonaan kuuluvilta, astui Sin askelen eteenpäin jäädessään katsomaan hymyillen ystäväänsä pidellessään pikkutyttöä sylissään - Chadin näyttäen enemmän isältä kuin kertaakaan ennen - ja vaikkei toinen sitä uskoisi tai edes haluaisi kuulla - tavallaan tuo myös sopi vanhemmalle. "Hyvinhän te tulette toimeen. Eikö papí?" Sinin kuiskaten hyvin hiljaa Chadille pienen ilveilyn kera niinkuin näillä kahdella oli ollut tapana toisilleen tehdä jo useiden vuosien ajan ennenkin, - vaikka sillä kertaa selvästikin eno yritti kaikin mahdollisin tavoin olla herättämättä Sophieta sikeästä uneestaan jonne Chad oli selvästi vaivalla saanut tytön vajotettua puolivahingossa. "... En ymmärrä miksi olet noin epäilevä lapsien suhteen Azran kanssa, vaikka lapset selvästi pitävät sinusta - ja näköjään myös päinvastoin vaikka esitätkin möreää kellon ympäri."

"Haloo?" Naiselle kuuluvan äänen kysyen asteen epähuomioisesti vastatessaan kolmannen hälytyskerran jälkeen viimein kännykkään, joka tavallaan kertoi tuon puhelun sillä kertaa keskeyttäneen jotain, mikä oli vienyt jo tunnin ajan kokonaan naisen ajattelumallin ja huomiokyvyn pelkästään siihen yhteen päätehtävään täysin, vaikka kuullessaan kuka toisessa päässä oikein todellisuudessa oli, sai tuo alku hämmennyksen jälkeen selvän hymyn kohoamaan punertaville huulille ja naisen laskien kynän siltä erää otteestaan ensimmäisen kerran usean tunnin jälkeen.

Anubiksen alkaen kertomaan suoraan ja ytimekkäästi Italian maaperän tapahtumia, ja siitä mitä Giovannille oli tapahtunut ja minkälaisen ketjureaktion se oli aiheuttanut - ajaen Anubiksen tekemään sen minkä oli nähnyt parhaaksi tyttärensä perheen vuoksi. Pandoran kuunnellen hiljaa, kommentoimatta tai epäilemättä kuulemaansa yhtään sen enempää, tämän jopa vaihtaen asentoaan eteenpäin nojanneesta kirjoitusasennosta työtuolin pehmusteisiin, jotka suorastaan upottivat pehmeydellään pitkään samassa asennossa pysyneen kehon syleilyynsä, kunnes puhelimen toisesta päästä kuului selvä yskiminen. "... Et ole taaskaan kunnossa." Naisen todeten toiselle miehen tilasta, joka ei ollut enään samanlainen kuin se oli ollut jokunen vuosi taaksepäin - vaikkei toinen myöntänyt sitä ääneen, saatika näyttänyt muille sitä.

Anubiksen pyytäessä tapojensa mukaan anteeksi, vaikka moiselle ei olisi ollut edes tarvetta - kohosi naisen hymy pienesti enemmän tuon tavan takia, vaikka toisaalta - se mitä mies esitti seuraavaksi sai tilanteen vakavoitumaan samantien, Anubiksen tuoden ilmi tarvitsevansa apua, jota kuunnellessaan, sulkuetuivat ruskeat silmät ja käsi kohosi hieraisemaan silmien väliä tuon pyynnön takia, joka oli kaikkea muuta kuin mieleinen sillä hetkellä. "... Taidat olla tosissasi." Hiljaisemman äänen todeten ääneen, Pandoran hiljentyen selvänsä tuossa kohtaa jäädessään miettimään seuraavaa. Tottakai, hän auttaisi rakastamaansa miestä aina kuin vain mahdollista - mutta tuossa asiassa Pandora halusi Anubiksen olevan täysin varma pyynnöstään, joka oli kaikkea muuta kuin perinteinen. Toisen sitä sanomatta ääneen, tiesi kyllä hän tuon miehen ja mitä tämän mielessä liikkui tuohon pyyntöön liittyen mikä sai naisen lausumaan rauhoittavasti hänen kyllä tietävän. "... Anubis. Kuulostat mietteliäältä. Onko kaikki hyvin?" Naisen kysyen vielä hetken päästä, - sillä vaikka nämä kaksi olikin revitty ja silpottu monen monta kertaa erilleen niin salaseurojen kuin kuolemankin kautta, - oli yksi asia kuitenkin säilynyt näiden välillä. Ja se oli miehen voinnin tarkastaminen aina kuin tästä tuntui ettei jokin naksahtanut paikoilleen, mikä yleensä osui myös oikeaan - sillä Pandora tiesi että mikäli halusi Anubikselta vastauksia - piti tätä johdatella ja puhutella tietyllä tavalla saadakseen haluamansa vaikkei toinen aina kertonut täysin totuudenmukaisesti tarinassa "... Liittyykö tähän vielä muutakin, mikä painaa mieltäsi?"

Alice Ti 04 Marras 2014, 22:09

”Haluan sinun etsivän tietoa hänestä ja hänen tekemisistään.” Yskimisestä karheutuneen äänen lausuessa lopulta hetken hiljaisuuden, jonka aikana olisi varmasti voinut kuulla nuppineulankin putoavan sairaalan tai kartanonhuoneen lattiaan, jälkeen. Jäntevien sormien, joiden iho oli muuttunut kalpeammaksi ja kylmemmäksi niiden tuntien aikana minkä Giovannin tilan odottaminen oli vaatinut, painautuessa asteen tiukemmin kännykän pintaa vasten kuin sen pelättäisiin tipahtavan minä hetkenä hyvänsä niiden sanojen painosta, jotka veriset huulet lopulta lausuivat; ”En välitä miten sen teet tai kenet siihen määräät, mutta se on tehtävä salassa ja mahdollisimman huomaamattomasti. Haluan tietää kaiken ja silti samaan aikaan voin vain toivoa…” Takaraivon nojautuessa viimeisimpänä myös seinää vasten ja silmät sulkeutuivat hetkeksi väsymyksen ja sen epämiellyttävän tunteen, joka kylmäsi sydäntä todella paljon, vuoksi ”…että olen vain pahasti väärässä.” Hymyn yrittäytyen vielä kohottautua viimeisillä voimillaan esille, mutta mitä enemmän ajatuksiin alkoi kohota tuo kylmäävä ajatus, joka romuttaisi heidän ”perheensä” kerralla, ei se valitettavasti saanut voimia itselleen.

”Kuka näistä jutuista oikein tietää.” Chadin todetessa ohiheittävästi hiljaisen naurahduksen kera takaisin Sinille, jolle pian annettiin takaisin tämän siskonlapsi, joka ei onneksi ollut herännyt kaiken sen murhedraaman keskellä. Perään tullen selitetyksi jotakin velvollisuuden täyttämisestä ja sen myötä Adetten etsimisestä uudelleen näköetäisyydelle. Tuon pikaisen sananvaihtamisen jälkeen Chadin perääntyen kaksikon välisestä rauhallisesta hetkestä hyvin nopeasti ja taktikoidusti kuin olisi pelännyt tilanteen muuttuvan hyvin nopeasti toisenlaiseksi jos siihen olisi jääty vielä pidemmäksi aikaa. Käden kohottautuessa hieraisemaan vaivihkan oloisesti takin kauluksen peittämää kurkun aluetta ennen kuin Chad ilmestyi takaisin odotustilaan, jossa kaikki oli lähes samallalailla kuin hetki sitten. Nyt vain Evey oli jo päässyt Giovannin luokse, joka oli saanut pistää taas sanalliset lahjansa käyttöön rauhoittaakseen kiivasluonteisen vaimonsa.

Adette puolestaan seisoskeli lähes samalla paikalla kuin alussakin, mutta silloin tämä liikahti hyvin nopeasti Anubiksen ilmestyessä takaisin nuorempiensa seuraan. Lapsenlapsen kiirehtiessä isoisänsä luokse ja kysyen heti oliko toinen kunnossa samalla kun otti vasemman puoleisen käden otteeseensa ja painaen sen hellästi poskeaan vasten. Kaiken mitä Adette lausui isoisälleen, tapahtui egyptin muinaisella kielellä ja hyvin hiljaisella äänenpainolla – ettei kukaan ulkopuolinen kuulisi kaksikon välistä kommunikointikieltä selvästi. Anubiksen lausuessa jotakin rauhoittavaa Adettelle, minkä jälkeen tämä vapautti kätensä tytön posken luota ja kohotti silittämään tuolla samalla kädellä tytön hiuksia, jotka oli jätetty uuden tavan mukaan auki ja kammattu toisen olkapään ylitse. Anubiksen kävellessä lopuksi Giovannin ja Eveyn luokse, joista toinen ei varmastikkaan puhunut mielellään vanhimman kanssa kuin vasta pakon edessä, mutta siitä seikasta huolimatta Anubis rikkoi tuon painostavan vaitonaisuuden ensimmäisensä. ”Suostun pyyntöönne Andrean suhteen, mutta en ota häntä luokseni Slovakiaan… vaan jään itse hänen luokseen. Ehkäpä voin viedä hänet mukanani Ranskaan, jossa tätä kaikkea hektisyyttä ei ole tai ainaista pelkoa kuolemasta.” Hopeisen katseen käydessä vuorotellen kummassakin; Giovannissa ja Eveyssä, kunnes lopuksi nuo pistävän väriset silmät painottivat sitä viimeistä lausetta, jonka tämä mies tulisi hyvin todennäköisesti lausumaan kertaluonteisesti (tunteiden näyttäminen kun ei ollut edelleenkään tämän vahvin puoli); ”Te olette perheeni. Andrea on perheeni. Te kaikki, yksin ja yhdessä - Ja minä olen sellainen henkilö, joka ei hylkää koskaan perhettään – vaikka tekoni puhuvatkin välillä sitä vastaan.”

Alex Ke 05 Marras 2014, 20:03

Andrean päästen noin puoleen väliin tuota lyhyttä välimatkaa jonka poika oli automaattisesti ottanut nuorempaa tyttöä kohden, mutta tuon keskeytyen silloin hyvin nopeasti kun sen sijaan että Adette olisi jäänyt paikalleen mutta sen sijaan tämän huomion vei selvästi joku toinen, joka osoittautui heidän isoisäkseen, kipittikin tämä tuon luokse sen enempiä ajattelematta. Andrean jääden kuitenkin seuraamaan mitä noiden kahden välillä tapahtui sillä hetkellä, näki Andrea selvän huolen Adetten kehonkielestä joka vaihtoi sanoja Anubiksen kanssa - Andrean kyllä kuullen ja ymmärtäen, vaikkei pystynytkään näkemään kuin miehen kasvot sillä Adette oli selin heitä kohti. Viimeisenä tekona vanhimman rauhoittaen nostautui käsi lapsenlapsen poskelle ja hiuksille, mikä sai pään kääntymään pois näkemästään tahattomasti ärsyyntyneenäm sydämen sykähtäen asteen kivuliaammin rinakehän alapuolella vaikkei tämä ymmärtänytkään syytä. Ehkä hän oli kateellinen Adetten ja isoisän paljon paremmista väleistä, heidän omiinsa verrattuna. Ehkä.

Hopeisen katseen katsoen tuttuja merenpihkan värisiä koko tuon ajan, oli Evey uskaltautunut ottamaan välimatkan miehensä kanssa kuin varmistaakseen toisen todellakin olevan siinä, eikä hän näkisi pelkästään unta josta tämä joutuisi herätessään toteamaan odottavansa vieläkin odotushuoneessa lastensa kanssa, mutta sen sijaan jokainen minuutti oli täysin totta, vaikka sitä olisikin vaikea uskoa. Järjen huutaen sillä hetkellä isäänsä selittämään mitä toinen oli jälleen mennyt tekemään, mutta toisaalta - Eveyllä oli aavistus, josta nainen pystyi sillä hetkellä vain toivomaan sen olevan väärä. Käden nousten varovasti koskettamaan tuttuun tapaan miehen kasvojen sivustaa, peukolan silittäen leuan linjaa hellästi, sormen pään pystyen tuntemaan kasvavan sängen karheuden vaikka Giovanni oli vanhemmiten yrittänyt pitää itsensä siistin näköisenä yhtiön johtajana vaikkei ollutkaan kokonaan luopunut parran/sängen kasvatuksesta missään kohtaa. Helpottuneen hymyn kohoten hiljalleen punertavien huulien pinnalle viimein, sydämen päältä vierähtäen tuolloin raskas kivi tuntien jatkuneesta pelosta. Korvien erottaen kuitenkin uudelleen askeleiden lähenevän takaapäin, kääntyi Evey ympäri kohdatakseen isänsä jälleen kunnolla katsoivat tämä vanhempaa miestä kummastellen tuon sanoista, jotka kertoivat isoisänsä suostuvan tyttärensä pyyntöön auttamaan Andreaa - vaikkei samalla tavoin kuin äiti oli ajatellut alunperin. "Ranskaan? Eihän salaseuralla ole ollut yhteyksiä Ranskaan sitten ensimmäisen sodan jälkeen. Missä edes asuisitte?" Naisen kysyen vanhemmaltaan tuon suunnitelmasta, jonka pääsääntöinen idea oli pitää Andrea irti vaarasta ja kuolemasta vaikka todellisuudessa noista kahdesta oli tullut osa nuoren pojan elämää tämän syntymästä asti tämän sitä toivomatta. Andrean kääntäen tuolloin katseensa kohti kuulemaansa, - silmien laajentuen lähes yhtälailla hämmennyksestä mutta sitäkin enemmän tunteiden sekamelskasta, joista yksi oli niin kauhu kuin vihakin osittain jotka saivat huulet lausumaan hiljaa kysymyksen ääneen "mitä".

Isoisän loppusanojen mennen kuitenkin kuuroille korville sillä Andrea oli puoliksi liian järkyttynyt ymmärtääkseen kuinka ainut kertainen se tilaisuus oli, ja osasi myös siksi koska poika oli viimeisen viiden vuoden aikana saanut oman mielikuvansa isoisästään, mikä myös sai selvän hylkimisreaktion tuota ideaa kohtaan. Eveyn huokaisten ääneen, hänen olematta vieläkään iloinen suunnitelmasta mutta jos se auttaisi hänen lastaan - olisi vanhempi kyllä valmis uhrautumaan sen verran.

Hopeisen katseen kuitenkin kulkeutuen vähitellen isänsä ohitse kauemmaksi jääneeseen poikaan, kereten juuri näkemään sen järkyttyneen ilmeen jossa näkyivät monen monta tunneryöppyä samaan aikaan, nielaisi Evey asteen hankalammin "Andrea." Eveyn kutsuen esikoistaan nimeltä mutta asteen liian myöhässä, teini-ikään kasvaneen pojan kääntyen tuossa kohtaa uudemman kerran ympäri ja lähtien kulkemaan takaisin sinne mistä oli tullut alunperinkin. Ulos, mutta tällä kertaa hän ei todellakaan aikoisi kiirehtiä sisälle hetkeen.

Alice Ke 05 Marras 2014, 22:13

Anubiksen alkaessa selittämään suunnitelmaansa tarkemmin Eveylle ja Giovannille, joista kumpikaan ei ainakaan hetkeen näyttänyt vakuuttuneelle kuulemaansa kohtaan, mutta mitä kauemmin tuo ikivanha sielu jaksoi puhua tyynen rauhallisella äänellään ja sijoitella sanansa niin järkevään muotoon – ettei niitä voisi millään tavoin ymmärtää vääriin, alkoi ainakin Giovannin kasvoilta sulaa vahva epäillys, mutta sen tilalle tuli syvä huoli oman lapsensa turvallisuudesta. Entä jos Anubiksen väittämä Ranskan maan rauhallisuudesta ei pitäisikkään paikkaansa? Entä jos Andrean joutuisikin vaaraan… pystyisikö Anubis puolustamaan toista todella? ”Näen kyllä katseestasi mitä ajattelet tällä hetkellä, Giovanni.” Anubiksen kylmän rauhallinen ääni totesi yhtäkkiä ja keskeyttäen Giovannin sen hetkiset ajatukset, jotka valitettavasti epäilivät tavan mukaan jokaista asiaa. ”Kykenen kyllä puolustamaan lapsenlastani, sillä olen puolustanut perheenijäseniäni näihin päiviin asti. Edes vaimosi ei kykene kertomaan sinulle kaikkea niistä vuosista kun hän oli vasta vähän yli viisivuotias, kuinka monta kertaa suojelin heitä.” Giovannin laskien katseensa hetkeksi alaviistoon ja hymähtäen mitään kertovasti. Hän halusi luottaa tuohon edessään seisovaan vanhempaan mieheen, halusi todella… sillä niihin aikoihin vakaita liittolaisia ei ollut paljon. ”Ajat ovat muuttuneet niistä ajoista, Anubis.” Andrean isän lopulta todetessa takaisin, johon isosisä vastasi; ”Ajat ehkä, mutta ei ihmiset.” Tuon lyhyen lauseen kuitaten miesten välisen keskustelun siitä aikoisiko Giovanni luottaa Anubikseen. Merenpihkanväriset silmät olivat katsoneet koko tuon keskustelun ajan vanhemman hopeisia silmiä arvioivasti (kuten yli kolmetuhattavuotta sitten Sin oli tehnyt, kuullessaan ystävänsä suostuvan Kiellettyjen Kirjan luojaksi ja sinetöimään ikimuinaisen voiman sen sisuksiin, vaikka se toisikin ikuisen vihan ja koston, katkeran happaman lupauksen muinaiselta voimalta - ettei Anubiksen sielulla olisi taivaaseen milloinkaan asiaa, vaan muinainen voima tulisi viemään vangitsijansa mukanaan kun sen aika koittaisi).

Andrean aikoessa kadota taas uudemman kerran paikalta ja jättää perheenjäsenensä niinehyvineen selkänsä taakse vaikka tämän isä oli käynyt lähes hetki sitten todella lähellä kuolemaa – syttyi jokin hyvin vahva liekki Adetten pistävän vihreissä silmissä kun tämä oli vielä siihen hetkeen asti tyytynyt seuraamaan tuota outoa näytelmää sivustakatsojana. ”Andrea, odota!” Italian kielellä lausuttujen sanojen tullen huudetuksi luonnon punertavilta huulilta, jotka olivat alkaneet aavistuksen kalpenemaan kylmän yöilman vuoksi (tyttö kun oli tottunut paljon lämpimimpiin olosuhteisiin). Jalkojen, joita korottomat mokkasaappaat suojasivat polvien alapuolelle asti, ottaessa heti perään ne tarvittavat askeleet, jotka tarvittaisiin Andrean saavuttamiseen. Kaksikon saavuttaessa toisensa pääovien edustalla ulkopuolella. Tiukan otteen napatessa kiinni pojan takin selkäymyksestä, että toinen viimein pysähtyisi ja lopettaisi kävelemisensä (joka valitettavasti näytti hyvin paljon tilanteesta pakenemiselle). ”Andrea, pysähdy.” Sanojen toistaessa alkulauseen uudelleen nyt paljon rauhallisemmin, mutta vielä käsi ei päästänyt takista irti. ”Mikä sinua oikein vaivaa? Miksi lähdet toistamiseen niiden ihmisten luota, jotka haluavat vain auttaa sinua?" Pienen ahdistuksen särähtäessä väkisinkin tytön äänessä ja sormien koukistuessa vielä asteen tiukemmin paksun kankaan ympärille. Hengityksen, joka höyrysi pakkasen vuoksi, rytmiin tullen aina välillä hetkellinen tauko kun tuo puolivuotta nuorempi yritti taistella kyyneleitään vastaan. Adette ei tiennyt tarkalleen mikä yritti saada hänet itkemään, mutta sen hän ainakin tiesi, että tuona hetkenä kylmä ote puristi hänen sydäntään ja alitajunnan pelko uhkasi saada muodon itselleen.
Se oli pelko Adrean menettämisestä.

Alex Ke 05 Marras 2014, 23:34

Anubiksen tuoden omaa suunnitelmaansa selvemmäksi pariskunnalle, joista nuorempi oli seurannut esikoisensa loittonevaa selkää ennenkuin Adette näytti tekevän oman liikkeensä puolivuotta vanhemman pojan suhteen. Hopeisen katseen joka oli täysin kopio isänsä omasta, kääntyen uudelleen tuohon vanhempaan ja sitten mieheensä - sillä näiden kahden miehen välille oli laskeutunut outo tila jossa isä epäili hyvin vahvasti Anubista ja varmasti osaksi myös tuota suunnitelmaa jossa oli paljon aukkoja vanhemmille joille perhe oli tärkein - varsinkin esikoinen jonka täytyi lähteä maahan, jossa tämä oli käynyt vain muutaman kerran ja vieläpä sellaisessa jolla oli ikävä menneisyys salaseurojen välillä. Mitä jos tilanne ei olisikaan eri? Entä jos tilanne oli todellisuudessa pahempi kuin isä halusi uskotella heille? Anubiksen mainitessa niistä ajoista jolloin Evey oli ollut vasta viidentoista ja risat päälle, ja mitä kaikkea isä olikaan tehnyt tyttärensä tietämättä pitääkseen perheensä turvassa viholliselta, siristyivät silmät tuolloin uhkaavasti isälleen tuosta puheenaiheesta. Niistä ajoista ei puhuttaisi, ja piste. Se oli yksi niistä asioista joista Evey halusi keskustella vaikka olikin ollut rehellinen Giovannille mikäli tämä oli keksinyt kysyä jotain, mutta se oli menneisyyden osa joka ei ollut lämmin, mukava saatika edes mieluisa vaan sen sijaan täynnä muistoja ja kokemuksia jotka olivat pakottaneet vasta lapsen kasvamaan liian nopeasti aikuiseksi ja kokemaan hyljätyksi tulemisen omalta vanhemmaltaan ja siihen päälle vielä ensimmäisen rakkauden kuolema liian varhain.

"Tiedämme sinut isä. Mikään mitä teet ei ole sain sattumusten varassa vaan kaikki on tarkoin pohdittu alusta loppuun asti suunnitelman mukaan, - niinkuin Zay tekee." Eveyn tuoden tuohon vielä toisenkin näkökulman esille joka kertoi että isä ei toiminut sokeasti jokapäiväisten yllätyksien mukaan vaan varautui kokoajan kaikkeen niinkuin kaikki salaseurassa, ja tavallaan se sai Eveyn epäilemään isänsä tarkoitusperiä vaikka tämän suunnitelma oli mikä oli, mutta valitettavasti he eivät voisi oikeastaan tehdä muuta kuin luottaa toiseen "mutta. Jos jotain tapahtuu lapselleni, sinun tai salaseuran kautta - voit olla varma että hoitelen teidät vaikka henkilökohtaisesti siitä hyvästä. Sinut ensi kärjessä. Ymmärrätkö?" Tuon lauseen aikana, kielen vaihtuen ranskan kieleen nopeasti, katsoi tytär isäänsä tuon ajan tiukasti silmiin, näyttääkseen ettei hän vähätellyt sanojaan vaan oli kokoajan vakavissaan. Evey oli ehkä Giovanniin verrattuna rauhallisempi, mutta jos joku uhmasi heidän kumpaakaan lastaan jollain aivan pienelläkin tapaa - olivat Giovannin ja Eveyn lähtökohdat pääasiallisesti samat vaikkei sitä ääneen pystyttykään lausumaan missään kohtaa.

Andrean ollen enään tuskin kymmenenkään askeleen päässä että olisi päässyt uudelleen ulkoilmaan, joka olisi pimentynyt entisestään illan mittaan saapuvaan yöhän - erottivat korvat selvästi tytön äänen, joka käski pysähtymään paikoilleen - saamatta kuitenkaan kaikua osakseen. Andrean kuullen myös lähenevät askeleet sitä mukaa mikä enemmän hän yritti päästä nopeammin pois tilanteesta, ajatuksien huutaen pään sisällä älä tule, älä vain yritä estää minua Adette, älä..., ja siltikin pian tuon jälkeen tunsi selkämys kuinka pienempi ja selvästi hennompi käsi tarttui vaatekappaleesta itsepintaisesti kiinni aikomatta päästää irti ennenkuin tälle suotaisiin kunnon vastaus alusta loppuun jonka tyttö ymmärtäisi itsekin. Andrean huokaisten asteen raskaammin tuolle teolle, joka kuitenkin onnistui saamaan pojan pysähdykseen sen sijaan että tämä olisi päässyt kunnolla ulos, vaan sen sijaan nämä olivat päässeet tuskin pääovia kauemmaksi.

Adetten tuoden esille miksi Andrea halusi lähteä ihmisten luota jotka varta vasten halusivat auttaa tätä - pääsi huulten välistä väkinäinen naurahdus. Miten toinen saikaan tuon kysymyksen tuntumaan niin viattomalta, puhtaalta - siihen nähden missä tämä asui ja mihin tämä oli sekaantunut jo hyvin pienestä tytöstä lähtien, - korvien erottaen selvästi erilaiset tuntemukset jotka olivat hermostuneita että peloissaan jostakin ilmeisesti tytölle tärkeästi asiasta, mikä sai itkun värähtämään äänessä tytön ehkä edes haluamatta. "... Ei millään pahalla, mutta tuo mies - jonka katse seisauttaa hengityksenkin paikoilleen ja jäädyttää helvetin alapuolellaan - ja jota joudun kutsumaan isoisäkseni, ei ole yrittänyt tehdä mitään hyväkseni. Ei soittanut syntymäpäivä onnitteluita tai edes muuten vain, hän ei kysele meistä, ei kortteja - näen häntä vain kesälomilla - ja silloinkin hän ei välitä vaikka olen yrittänyt luoda edes jotain sidettä. Mutta en saa mitään takaisin. Ja nyt yhtäkkiä hän haluaa viedä minut pois perheeni luota jonnekin maaperälle, jossa olen käynyt vai muutaman kerran elämäni aikana. Kiitos, mutta ei kiitos." Tuon hetken aikaa, Andrea olisi hyvin voinut kuvitella itsensä polttavan savukkeen - ellei olisi paheksunut moista tapaa, mutta sen sijaan hän tiesi joutuvansa pian kääntymään kohti tyttöä, joka ei ehkä haluaisi kuulla enään mitään. "En tiedä mitä hän sinulle esittää, mutta hän ei ole sellainen. Hän on hyljännyt kaikki lapsensa yksi kerrallaan isästäsi äitiini ja viimeisimpänä enoon. Hän on kotoisin paikasta, jossa eletään valheilla lapsesta asti. Miten voin luottaa sellaiseen, saatika kunnioittaa? Olet elänyt hänen kanssaan Adede, kerro toki." Viimeisen kehotuksen tullen esitetyksi muinaisella kielellä, jonka he kaikki jakoivat keskenään yhteisenä kielenä, tuoden ilmi ensimmäisen kerran tytölle ääneen, samassa kehon kääntyen ympäri. Andrean kohdaten Adetten ensimmäisen kerran kunnolla koko sinä aikana kun he olivat olleet sairaalassa, pystyi vanhempi näkemään sen hyvin pienen hetken aikaa sen saman pelokkaan pikkutytön johon hän oli ensimmäisenä tutustunut, tiesi poika silloin - ettei Adetten ehkä vielä tarvitsisi kuulla sitä kaikkea mitä hän tiesi itse. Toinen oli sentään vasta viidentoista, ja oli viimein päässyt lähelle "normaalia" elämää isänsä vallan alta - eikä Andrea halunnut pilata missään kohtaa.

"Anteeksi. Menin liian pitkälle tuodessani mielipiteeni ilmi. En tarkoittanut järkyttää tai pahoittaa mieltäsi. Olen pahoillani." Andrean taipuen luomaan anteeksipyynnön, pääsääntöisesti itsestään mahdollisesta mielipahasta jonka mielipiteet saattoivat pahimmillaan aiheuttaa. Mielipide kuitenkin tulisi pysymään hänen kanssaan samana. Andrea oli kuitenkin De Fiore, ja siihen lisäksi vielä Anubiksen omaa verta, ja vielä siihenkin lisää italialainen jotka osasivat pahimmillaan olla hyvin huono yhdistelmä jääräpäisyyden ja tulisuuden osalta, mutta minkäs teit. Pienen hymyn kohoten voimattomana kuivuneiden tilalle "Tarvitsin vain raikaista ilmaa. Vihaan sairaaloita." Askeleen ottaen varoen kaksikon välisen 'hajuvälin' kiinni, joka oltiin luotu silkasta kunnioituksesta toista kohtaan, laskeutui puolivuotta vanhempi asteelta alemmaksi kumaraan sillä Adette oli lyhyempi, kunnes pää yksinkertaisesti pysähtyi hartialinjaa vasten. Jos hän olisi pystynyt, olisi poika kietonut kätensä ystävänsä ympärille tuodakseen toisen tärkeyden esille vaikkei sitä oltukaan näytetty pitkään aikaan, mutta sen sijaan hiljaistakin hiljaisemman äänen kuiskaten niin että vain Adette pystyi kuulemaan sen korvansa lähellä: "Olin huolissani Adede..." Andrean välittämättä vaikka isoisä näkisikin heidät kaksi sillä hetkellä, vaikka kaikki tuntuivat tuovan mielipiteensä hyvin vahvasti esille kaksikon välisestä ystävyydestä.

Alice Ti 11 Marras 2014, 23:10

Anubiksen keskustellessa Giovannin ja Eveyn kanssa yksityiskohdista, joilla tulisi olemaan hyvinkin vahva paino tulevaisuudessa Andrean turvaamiseksi ja kuntouttamiseksi, pistivät hopeiset silmät aika ajoin merkille noiden kahden nuoremman tekemiset sivummalla. Adetten osoittamien eleiden jättämättä todellakaan epäselväksi mitä tyttö tunsi sillä hetkellä Andreaa kohtaan. Tuon puolivuotta nuoremman tytön kun vieläkin uskoen naiivisti kaksikon väliseen ystävyyteen, joka oli jumalien armossa puhjennut kukkaan lapsuusvuosina – silloin kun kumpikin oli kokenut elämän tuoman vääryyden ja näin hakineet lohtua toisesta samanlaisen kohtalon jakaman sielun luota. Niin nuoria, niin naiivia. Anubiksella ollen todellakin omat suunnitelmansa Adettelle kun tyttöstä varttuisi nuori aikuinen, mutta niihin aikoihin olisi vielä kolmevuotta aikaa – siihen asti isoisä pitäisi suhteensa esikoisensa tyttäreen lämpiminä ja rakastettavana. Giovannin kohottaessa kättänsä tapansa mukaan antaakseen painoa jolllekin tietylle sanallensa, kiinnityivät hopeiset silmät samantien puhtaaseen ranteeseen, jossa oikeasti pitäisi olla De Fioren suvun vartijan symboli. Anubiksen ottaessa asian esiin, huomasi Giovannikin vasta kyseisen puutoksen. Tämän todetessa lopulta perään, että olihan hän loppujen lopuksi käynyt hyvin lähellä kuolemaansa – niin oli ihan ymmärrettävää, että suvun vala oli siirtynyt jollekin toiselle, mutta kyseinen tulisi ennemmin tai myöhemmin palautumaan takaisin kun miehen omat voimat palaisivat takaisin. Giovannin sanat eivät kuitenkaan onnistuneet rauhoittamaan Anubiksen ajatuksiin kohoavaa pahaa epäillystä, joka valitettavasti sai vain painoa entuudestaan kun katse viimein huomasi odotustilasta puuttuneen yksi henkilö; Chad.

”Jumalat sinut kirotkoon, inquieto*.” (( *rauhaton ))
Vihan ja pettymyksestä täynnä olevien sanojen sihahtaen hiljaisesti hampaiden lomasta, mutta siitä huolimatta Anubis vielä käytti Chadistä sitä lempinimitystä, jonka oli antanut toiselle jo lapsena ja jota toinen oli tottakai vihannut alusta alkaen. ”Mitä nyt, Anubis? En koskaan ole pitänyt hiljenemisestäsi liian äkisti, sillä aina se on enteillyt jotakin.” Giovannin esittämän kysymyksen ja toteamuksen rikkoessa sen painostavan hiljaisuuden noiden kolmen ihmisen kesken, jotka olivat aivan hetki sitten saaneet melkein aikaisemman puheen aiheen päätökseen. Anubiksen ottaessa kännykän uudelleen esiin ja pistäen sen soimaan korvalleen vaikka nuo kaksi mieshoitajaa yrittivätkin sanoillaan pistää kyseiselle teolle pisteen. Lopettamisen sijaan Anubis vilkaisi kumpaakin hyvin kylmäävästi kulmiensa alta ja olisi varmaan tehnyt enemmänkin – jos linjan toisessa päässä ei olisi vastattu. Giovannin ymmärtämättä käydystä puhelin keskustelusta paljoakaan, erottaen kuitenkin ymmärrettävät sanat; kirja, De Fioren kartano, heti. Tilanteen valjetessa noiden sanojen myötä myös Giovannille ja se sai tämän yrittämään ottaa äkilliset askeleet ovea kohti kuin aikomuksenaan lähteä niine hyvineen sairaalasta, mutta voimattomuus kääntyi valitettavasti vielä miestä itseään vastaan ja olisi pakottanut jopa polvilleen lattialle jos hoitajat eivät olisi ehtineet nappaamaan tästä kiinni. Kasvojen alueelle kertyvän kylmän hien kertoen sanattomasti voimien tulleen sillä kertaa päätökseen. Hoitajien pistäessä kyseisen merkille, sanoivat nämä Giovannin joutuvan nyt menemään takaisin vuoteeseen ja odottamaan rauhassa, että lääkärit ehtisivät tutkimaan tämän tilan uudelleen. Giovannin kuitenkaan suostumatta heti, jolloin Anubis joutui myös puuttumaan tilanteeseen – ettei kohta olisi käynyt pahemmin. Päästessään tarpeeksi lähelle Giovannia, lausuttiin tälle hyvin hiljaisesti (että toinen vain sen kuulisi); ”Minä huolehdin tämän tästä eteenpäin.” Hopeisen katseen kohottautuen katsomaan heti perään noita kahta hoitajaa, jotka saivat selvän käskyn viedä Giovanni takaisin lepäämään. Sitten vaikka käyttäisivät tarpeenvaatiessa jotakin rauhoittavaalääkitystä. Tuo koko tilanne oli kestänyt noin kymmenenminuuttia. Kännykän alkaessa soimaan viimein uudelleen, vastattiin siihen samantien. Soittajan kertoen olevansa nyt De Fioren kartanolla ja tarkistanut ympäristön kuten oli määrätty. Anubiksen aluksi kuunnellen kärsivällisen oloisesti soittajan raporttia, joka uhkasi venyä liiankin pitkäksi, mikä saikin lopulta sanat ärähtämään menemään suoraan asiaan. Viimeistään tuolloin Adettekin jopa kääntyi katsomaan ihmeissään isoisäänsä, joka ei yleensä näyttänyt tunteitansa kovin äkkiä julki. Linjan toisessa päästä kuuluen vaikean oloinen nielaisu, ennen kuin osittain hermostuneet sanat saivat äänen itselleen. Noiden kaikista viimeisempien sanojen saaden kännykän tipahtamaan Anubiksen otteesta ja miehen itse jääden kalmankalpeana tuijottamaan vain eteensä. Kiellettyjen Kirja oli varastettu.

Moottoripyörän ajaessa varastoalueelle ja pysähtyen viimein sen tietyn varaston eteen, nousi kuski kiireettömästi ajoneuvon selästä ja riisuen kypäränsä. Selässä pidettävää reppua tullen parannelluksi asteen sen aikana kun askeleet veivät rakennuksen sisään, joka oli ilmeisemmin joskus ollut jonkinsortin käsityötehdas; pöydistä ja laitteista päätellen. Chadin laskiessa repun viimein puiselle pöydälle, jonka päältä valkeaa pölyä lennähti ilmaan hetken sankkana pilvenä kunnes se laskettui lähes samantien. Repun sisältä tullen otetuksi mustaan muovipussiin kääritty esine, joka pian jätettiin pöydälle pelkästään. Ehkä normaalisti tuossa tilanteessa tuo epämääräinen paketti olisi avattu samantien, mutta tuossa kohtaan kädet eivät tehneet elettäkään tehdäkseen niin vaikka ajatukset kyllä tiesivät, että niin olisi tehtävä seuraavaksi. ”Tapaamme siis viimein.” Tumman äänen kuiskatessa lähes poissaolevasti. Toisen käsistä kohottautuen hitaasti muoviselle pinnalle, pysähtyi se paikoilleen ja jäi siihen kuin staattisen jännityksen pitelemänä. Silmien, joiden väritys oli lähes yhtä musta kuin yöllinen taivas ulkona sinä hetkenä, sulkeutuessa hetkeksi ja hengitys otti pari rytmiä kiinni tahallaan, joidenka jälkeen Chadin oli tarkoitus riuhtaista tuo suojaava kuori pois kiellettyjen kirjan päältä ja kohdata edessään tuo kirottu esine, joka oli onnistunut aina tavalla tai toisella vuosien saatossa valuttamaan verta, uudelleen.

Alex Ke 12 Marras 2014, 00:57

Kolmikon vielä puidessa kaikkia yksityiskohtia joiden Andrean tulevaisuudesta, vaikka todellisuudessa noiden sanojen koko pointti oli pääsääntöisesti saada vanhempien luottamus isoisälle - joka varmasti kyllä varmistaisi lapsenlapsensa hyvinvoinnin ja turvan alusta loppuun jos Andrea vain antaisi (ja vaikkei antaisikaan), mutta siltikin tuo ajatus noista lohduttavista tiedoista ja sanoista huolimatta ei lämmittänyt äitiä, joka oli jo kerran menettänyt lapsensa ja nyt uudelleen.

Eveyn jättäen sillä kertaa - toisin kuin Anubis - huomioimatta esikoisensa ja Adetten puuhat sivummalla, joita ulkopuolisen silmissä ei pystynyt erottamaan juurikaan erityisesti muutenkuin hyviksi ystäviksi, joista kumpikin olivat kokeneet paljon ja näin hakeutuivat vaiston varassa kuin magneettisella vetovoimalla toistensa seuraan sen enempiä ajattelematta tai tiedostamatta sitä vielä itse - vaikka näiden kahden nuoren välillä olikin selvä yhteys/side. Ja se taas sai Andrean hyvin epäileväksi isoisänsä suhteen ja tämän todellisista tarkoitusperistä nuoremmaisesta. Adette oli ehkä vielä sinisilmäinen, mutta Andrea puolestaan... oli aivan ääripäässä.

Anubiksen tuoden äkillisesti esille ääneen jonkin puuttuvan Giovannin ranteesta, mikä sai nopeasti koko kolmikon huomion nimenomaan kiinnittymään uuteen aiheeseen ja jättäen vanhan sillä kertaa sivuun. Pariskunnasta vanhemman tuoden puolestaan toiselle ilmi että hän oli itseasiassa käynyt lähellä kuolemaa - vaikka uskoikin tuon kyseisen merkin palaavan ajanmyötä takaisin omalle paikalleen kunhan Giovanni saisi kerättyä itselleen voimansa takaisin - samalla tavoin kuin viimeksikin. Mutta tämän onnistumatta sillä kertaa rauhoittamaan vanhinta vaan sen sijaan, tuon hiljentyen ja pian nostaen puhelimen korvalleen. Eveyn vilkaisten varmasti yhtä kummastuneena isäänsä kuin Giovannikin toisen yhtäkkisesti muutoksesta muuten vakavasta lähes hermostuneeksi vaikka tämä yleensä yritti vihoviimeiseen pisteeseen asti olla nimenomaan näyttämättä tunteitaan.

Adetten huomioiden isoisän äkillisen mielentilan muutoksen, sai se myös Andrean kääntämään katseensa tuohon samaan suuntaan kohti kolmikkoa, - jossa rauhallisena näyttänyt hetki oli saanut muutoksen kuin taikaiskusta, kurtistui kulmien väli hetkellisesti. Hektisyyden ja kireyden pystyen lähes koskettamaan sormin, ja ilmeisesti myös kauempana pysytellyt Sin huomasi myös tämän, mikä sai enon ottamaan nopeasti välimatkaa umpeen tuossa ryhmässä. Anubiksen puhuessa tuolloin puhelimessa, joista sanat saivat värin karkaamaan osaksi pariskunnan kasvoilta, Giovannin jopa ollen valmis ottamaan varaslähdön kohti ovea, mutta sen sijaan tämän kunto romahti ja kaksi mieshoitajaa ottivat tästä kiinni juuri ajoissa.

Sin puolestaan oli jo kerennyt tekemään omat johtopäätöksensä kuullessaan isänsä sanat, ja sitten huomioineet Chadin katoamisen, joka sai puolestaan kännykän nousemaan housun taskusta ja lähettämään nopeaa tahtia peukalon liikkeellä viestiä eteenpäin, ennenkuin tuo sosiaalinen apuväline palautui uudelleen paikalleen, Eveyn keskittyen sen hetken aikaa mieheensä ja noihin kahteen hoitajaan joiden nimenomaan päätehtävä oli huolehtia satakymmenen prosenttisesti potilaan hyvinvoinnista - silloinkin kun tämä näyttäisi vastarintaa. Samalla Andrean, joka oli nähnyt kaiken - hyppien yhden jalan ja kainalosauvan varassa niin nopeasti kuin pystyi takaisin perheensä luokse selvästi huolissaan isästään, - eikä yhtään ajoissa kun Sin alkoi tuntemaan kuinka perheen nuorimmainen - joka oli nukkunut koko tuon ajan - alkoi heräilemään vähitellen, jonka vuoksi Evey otti lapsensa takaisin omaan huostaansa - sillä uusi tilanne - vaati niin Sinin kuin Anubiksenkin läsnäoloa, vaikkei se olisi kummallekaan mieluinen mikäli kaikki epäilykset osuisivat kohdikkain toisiinsa. Sinin luovuttaen Sophien mielellään takaisin siskolleen, joka alkoi samantien puhua rauhoittavasti kuopukselle joka puolestaan vielä unenpöpperössä ei ymmärtänyt kunnolla ympäristöään ja ehkä hyvä niin. Sivusilmän vilkaisten kuitenkin kaiken tuon lomassa uudelleen isäänsä, jonka ilme kyllä vahvisti sen viimeisenkin epäilyksen todellisuudesta. Puhelimen pudotuksen ollen kuin se viimeinen niitti tuohon kaikkeen, joka jätti jälkeensä kylmän kaiun kulkemaan kehon lävitse jokaisella - jopa niillä ketkä eivät tienneet täysin mitä oli tekeillä - kuten Adette ja Andrea. "... Lähdemmekö perään?" Sinin kysyen isältään joka oli vain jäänyt paikalleen.

Andrea, joka oli seurannut tapahtumia sivusta, nielaisten asteen hankalammin kuullessaan enonsa sanat, johon kuitenkin esitettiin pian oma tahto väliin temperamenttisesti: "Haluan mukaan." Sinin kääntäen katseensa siskonpoikaansa tuon lauseen jälkeen, silmistä näkemättä huolta saatika mitään muuta kuin pelkkä epäillys kuulemaansa kohtaan, varsinkin päivien tapahtumien jälkeen. Hiljaisuuden vastaten takaisin vanhemman puolelta, vaikka Andrea puolestaan vastasi yhtälailla takaisin - vaikkakin selvästi hermostuneemmin kuullakseen vastauksen, jonka Sin joutui pian lausumaan hyvin kylmästä. "Ei. Et tuossa tilassa. Saat unohtaa koko asian ja keskittyä perheeseesi, johon myös Adette kuuluu. Ymmärrätkö?"

"Mutta--!"

"Ei muttia. Et tule mukaan, asia on loppuun käsitelty."

Sillä välin Slovakian maassa tuossa pienessä sairaalamaisessa tutkimustilassa oli tilanne saatu rauhoitettua kertaalleen edes hetkeksi, vaikka Gabriella oli puolestaan saapunut äkillisesti selvästi huolissaan paikalle - ja suostunut jättämään Simonin Azran käsille - joka Sinin epäilyksien mukaan ei ollut löytänyt mitään fyysistä syytä moiselle - mutta Simonin ja Anubiksen tuntien... osasi hän kyllä pahaksi onnekseen epäillä todellista syytä, vaikka nainen ei tiennytkään miksi. Ja ehkä parempi niin. Azra oli tehnyt perusteellisen tutkimuksen tuolle hyvin vanhalle kissalle, joka kuitenkaan ei ollut vanhentunut juurikaan niistä vuosista kun Evey oli ollut kahdenkymmenen - tai niistä ajoista kun hän, Chad ja Sin vielä asuivat Egyptissä muiden nuorten kanssa. Viimeisen tutkimuksena oli Azra ottanut verikokeen kaiken varalta, jonka jälkeen tämä oli jäänyt eläimen vierelle varmistaakseen ettei tulisi enempää komplikaatioita - ja että tämä saisi levätä sen verran kuin oli tarpeen nyt viimein kun kivut olivat hellittäneet edes sen verran - että Simon oli väsymyksestä sammahtanut suoraan tutkimuspöydälle vaikka nainen yrittikin tehdä tuon olon mahdollisimman mukavaksi.

Hän ei ollut puhunut Chadin kanssa kovin kauan aikaa sitten, mutta puhelu oli katkennut yllättävän syyn edessä joka oli tuntunut lähes oudolta vaikka mies oli selittänyt tehtävän venyvän sillä kertaa eikä tämä pääsisikään iltaan mennessä takaisin Slovakiaan, mutta kun puolestaan puhelin oli ilmoittanut saapuvasta viestistä, jonka idea oli hyvin yksinkertainen mutta sitäkin hämmennystä herättävä ja suora. Silmien siristyen asteen naisen lukiessa tuota viestiä uudelleen ja uudelleen. "Chad, mitä siellä oikein tapahtuu..." Espanjan kielen lausuessa ääneen nimenomaan tuolle miehelle, jonka numeroon Azra yritti saada edes jonkinlaista yhteyttä, mutta pelkän tuuttauksen kuulostaen lähes uskomattoman ärsyttävältä kaiken sen odotuksen lomasta vaikka Azra tunnettiinkin rauhallisena persoonana niin työssään kuin yksityiselämässäänkin tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta - ja tämä taisi olla yksi niistä. "Vastaa..."

Alice Ke 12 Marras 2014, 11:53

”Andrea. Jää perheesi luokse. Olette paremmassa turvassa täällä.”
Anubiksen pystyen vielä puhumaan tyttärensä pojalle sillä samalla tumman rauhallisella äänellä, joka oli yleensä yhdistettävissä vanhempaan, mutta jos tuota hetkeä olisi kulunut vielä pidempään… ehkä se kaikki olisi viimein murentunut ja Andrea olisi saanut nähdä sen puolen isoisästään, jota tämä ei mielellään näyttänyt kenellekkään. Kännykän tullen otetuksi ylös lattialta ja laitetuksi takaisin takin taskuun, seisahtui Sin samoihin aikoihin Anubiksen vierelle kuin odottaakseen seuraavaa käskyä miten tilanteessa lähdettäisiin etenemään seuraavaksi, kohottautui kumpikin käsistä kohentamaan mustan kangastakin kaulusta ylöspäin ja kehoa alettiin kääntää ulko-ovien suuntaan, mikä oli selvä merkki lähtemiselle. Anubiksen odottaen automaattisesti Sinin seuraavan vierellään. Sanoja ei vielä lausuttu, mutta heti kun kaksikko pääsi nuorempien kuuloetäisyyden puolelle, sai Sin seuraavanlaisen käskyn toimia; ”Kokoa ryhmäsi ja etsi hänet. Saat vapaat kädet toimia harkintakykysi mukaan. Muista, että se esine menee tässä kohdin ihmishengen edelle.” Mustan yhtiön omistaman auton kaartaessa sairaalan pääovien eteen, nousi Anubis pelkästään kyytiin. Salaseuran vanhimman keskittyen hoitamaan tilanteen toista kautta kuin että olisi juossut tekijän perässä. Chad oli yksi parhaista, joten tämän löytäminen ei ollut todellakaan lastenleikkiä. Tämä oli jopa ymmärtänyt peittää sydänlaitteensa lähettämät singaalit – ettei niiden perusteella voisi paikantaa miehen sijaintia. Anubiksen nojautuessa raskaanoloisesti auton takapenkin selkäymystä vasten. Hopeisen katseen kääntyen katsomaan ulos ikkunasta, näkemättä kuitenkaan mitään sen ulkopuolella vaan enemmän keskittyen katsomaan heijastuvaa kuvajaista; tuota miestä, jonka silmistä oli hiipunut taas yksi usko hyvään ja joka silti halusi kuulla selityksen kysymykseen: Miksi?

Gabriella oli lähtenyt eläinlääkärin vastaanotolta heti sen jälkeen kun oli saanut varmistuksen Azralta kissan jäävän ainakin henkiin vaikka aluksi se oli näyttänyt hyvin kaukaa haetulle. Tämän nuoremman naisen palatessa takaisin kotiin ja aikomuksenaan jatkaa keskeneräisiä töitänsä vielä hetken, pääsi tämä vain sisätiloihin asti kun yhtäkkiä jokin hyökkäsi kimppuun takaapäin. Gabriellan ehtien kääntymään ympäri ja nähden vilauksen hyökkääjän kasvoista (jotka kuuluivat naiselle), mutta heti sen jälkeen tämä lyötiin tajuttomaksi. Uhrin lyyhistyessä lattialle, kyykistyi hyökkääjä pikaisesti toisen puoleen varmistaakseen toisen olevan oikeasti tajuton. Sen jälkeen paikalle kutsuttiin kaksi muuta henkilöä, jotka kantoivat tajuttoman naisen takaoven kautta ulos ja siellä syrjemmälle pysäköityyn autoon, jonka kyytiin nuo kolme ihmistä nousivat lopuksi. Apukuskin paikalla istuvan naisen riisuessa maskin kasvoiltaan ja sipaisten hiuksiaan taaksepäin, antaen samalla kuskille uuden päämäärän, jonne Gabriella toimitettaisiin. Vasta kun auto oli ajanut ulos pääkaupungista, otettiin kännykkä (joka oli napattu Gabriellan taskusta) esiin ja valittiin numero, joka yhdistäisi roomaan. Alban jääden odottamaan kärsivällisen oloisesti linjan toisesta päästä vastaamista. Tällä ollen jo hyvin selvät ehdot Sinille, ilman sen kummempia korulauseita.
Muinaisen voiman palauttaminen tai Gabriellan kuoleminen.

Kännykän alkaessa värisemään äänettömässätilassa housun taskun sisimmässä. Pysähtyi käsi uudelleen, mutta jääden vielä paikoilleen kuin olisi harkinnut teon loppuun viemistä. Värisemisen jatkuessa kuitenkin itsepintaisesti, kertoen sanattomasti – ettei soittajalla ollut aikomustakaan luovuttaa helposti, erkaantui käsi viimein pois kirjan luota ja kohottautui sen sijaan ottamaan kännykän esiin, samalla jalkojen viedessä kauemmaksi tuon kyseisen pöydän luota. Chadin katsoen vilkuttavaa näyttöä hetken kunnes tyytyi lopulta vastaamaan. Äänensävyn pysyen ihmekyllä mahdollisimman normaalina vaikka aivan noina samoina sekuntteina Chad oli romuttamassa kaiken sen hetkisestä elämästään alas ja että tämän henkeä tavoiteltaisiin ties kuinka monen ihmisen voimin.

Alex Ke 12 Marras 2014, 23:36

Sinin ja Anubiksen lähtien erkaantumaan ulkopuolisen silmissä rauhallista tahtia kohti lasisia ulko-ovia, aikomatta palata enään takaisin sinä iltana takaisin kuin parhaimmillan vasta aamulla, jolloin toivon mukaan - koko se vaarallisesti näppejä polttava tilanne oltaisiin saatu haltuun, seurasivat katseet tuota kaksikkoa - joka olivat kuin kasvaneet huomaamattaan lähes kopioksi toisistaan. Niin pelottavaa kuin se olikin. Kummankaan antamatta mitään selitystä tälle nuorimmaiselle osapuolelle, joka jätettiin jälleen tahalteen tilanteen ulkopuolelle sillä syyllä että perhe tarvitsi tätä enemmän ja näiden lähellä sekä poika että Adette pysyisivät turvassa paremmin vaikka todellisuudessa siitäkään ei voinut olla varma. Mitä jos vihollinen tiesi perheen heikosta hetkestä ja päättäisi iskeä sen turvin? Silloin kukaan heistä ei olisi sen paremmin turvassa kuin ennenkään - vaikka sillä hetkellä, tilanne oltiinkin saatu De Fioren perheessä rauhallisemman suunnan - mikäli Giovanni ja Andrea ymmärtäisivät lepuuttaa itseään eivätkä juoksisi spontaanisti ensimmäistä vastoinkäymistä vastaan. Andrean purren alahuultaan ärsyyntyneenä kun viimeinkin nuo kaksi vanhempaa miestä katosivat ovien ulkopuolelle, niin kauas ettei katsekaan erottanut näitä kunnolla - laskeutui katse uudelleen kohti Adettea, joka oltiin jätetty "turvaan" heidän seuraansa. Pojan huokaisten raskaasti, vilkaisten sitten uupuneena sitä suuntaa minne hoitajat olivat kadonneet isän, äidin ja heränneen Sophien kanssa - puolivuotta vanhemman näyttäen sillä hetkellä enemmän siltä kun tämä olisi ollut hukassa mitä tehdä sillä hetkellä sillä toinen puoli käski tätä itsepäisesti menemään perheensä luokse Adetten kanssa, kun taas toinen olisi halunnut selvittää mikä oikein oli saanut niin oudon ketjureaktion aikaiseksi - että se aiheutti jopa Anubiksen järkyttymisen. "... Mennään. Annetaan vanhuksien hoitaa tämä omalla tavallaan. Tämän kerran."

Anubiksen antaen viimeisimmän ohjeistuksen Sinille, kun nämä kaksi olivat päässeet tarpeeksi kauaksi Andreasta ja Adettesta, joiden korviin ei toivottu kuulevan seuraavaa, - tyytyi Sin vain nyökkäämään vaikka tuo käsky oli juuri se - mitä mies ei olisi koskaan halunnut toteuttaa veljeään kohtaan, joka kuitenkin oli valheellisesti uskotellut luotettavaa niihin päiviin asti epäilyistä huolimatta. Mustan, vaikkakin tutun auton kaartaen nopeasti pihaan ja isän nousten sillä kertaa yksin tuon kyytiin, jättäen kuopuksen uudenlaisen ongelman kanssa joka tulisi hoitaa hinnalla millä hyvänsä takaisin järjestykseen, - vaikka se veisikin ihmishenkiä. Hopeisen katseen jääden kuitenkin seuraamaan tuon auton poistumista sairaala alueelta niin kauaksi kuin vain katse kantoi, jonka jälkeen vasta käsi laskeutui uudelleen housujen taskun luokse, ottaakseen tuon monen monta kertaa sinä päivänä käytetyn puhelimen uudelleen otteeeseensa, mutta sillä kertaa - saadakseen ryhmänsä kiinni.

Niinkuin yleensäkin, näiden vastaten nopeasti Sinille - joka oli kerran pääsääntöisessä johtoasemassa tuossa ryhmässä, että myös salaseurassa isänsä ja äitinsä rinnalla (vaikkei puhunutkaan tästä yhteydestä), selitti mies lyhyesti ja yksinkertaisesti tilanteen, jättäen kuitenkin vielä sillä hetkellä kertomatta itsestään kirjasta - mutta sen sijaan että Chad piti löytää ja nopeasti, kuolleena tai elävänä ja senkin lisäksi että itse vanhin oli antanut vapaat kädet tuon kohtalon päättämiseen - mikä tulisi aiheuttamaan varmasti salaseuran keskuudessa puheenaihetta - vaika toistaiseksi kyseinen tehtävä hoidettaisiin vähin äänin. Mutta kenenkään alkamatta vaatimaan enempää selitystä kysymyksiin miksi, koska, kuinka, mitä ja kymmeniin muihin samankaltaisiin kysymyksiin, joihin kyllä saataisiin pian vastaukset. Tuota keskustelua häiriten kuitenkin ylimääräinen tuuttausääni taustalla, joka kertoi sanattomasti jonkun yrittävän tavoitella toisella linjalla väkisin - eikä varmasti aikoisi luovuttaa ennenkuin saisi haluamansa lävitse - ja sillä kertaa se oli Sinin saaminen puhelimeen. Miehen murahtaen ärsyyntyneenä mielessään kun tuo samainen ääni toistui kolmannen kerran, miehen todeten noiden kiirehtimisestä, muistuttaen vielä toistaiseksi toimimaan ihan hissuksiin tilanteesta, ennenkuin punainen luurin kuvaa painettiin uudelleen, kulmien kurtistuen katsoessaan jälleen vaimonsa numeroa toistamiseen. Ensimmäisenä ajatuksiin muotoutuen muistikuva pyynnöstä pitämään yhteyttä mikäli Simonin tilanne pahenisi äkillisesti tai ylipäätänsä muuttuisi, - joka muodostikin pian sen että mies vastasi tuohon puhelimeen, mutta sen sijaan että että hän olisi kuullut rakkaan vaimonsa rakastavan äänen toisella puolella - tunsi Sin hetkellisesti kuinka hengitys katkesi siihen paikkaan. Siitä oli kulunut viisi vuotta, kun hän oli kuullut tuon kyseisen äänen selvästi - ja siltikin hän tunnisti sen tietyn soinnun vaikka siihenki oli tullut muutos.

"Alba." Kylmän äänen lausuen naisen nimen ensimmäisen kerran viiteen vuoteen, sillä Sin oli tuon lähdettyä päättänyt vakaasti - ettei tuolla naisella ollut mitään tekemistä hänen elämäänsä enään - ja niin se oli pysynytkin siihen päivään asti. "Mitä teit hänelle?" Toisaalta, Sin ei edes halunnut tietää sillä ajatus siitä että Alba olisi tehnyt jotain Gabriellalle... sai vihan poreilemaan pinnan alla entisestään. Käden joka oli asettunut housujen taskuun samalla kun keho alkoi ottamaan askelia poispäin itsestään sairaalasta selvä päämäärä mielessään, puristuen nyrkkiin samalla mielen yrittäen pysytellä mahdollisimman rauhallisena. Vielä.

Sinin kuitenkin joutuen kuuntelmaan nuoremman uhkavaatimuksen joka oli kuitenkin hyvin helppo ja selvä, ja kuulosti ulkopuolisen korvissa lähes lasten leikiltä - todellisuudessa tämä ei ollut niin. Valitettavasti. Jos olisi ollut, olisi Sin hankkiutunut Muinaisesta voimasta eroon jo viisi vuotta sitten, eikä vain odottanut. "Palauta? Luuletko että se on sama asia kuin kirjan lainaaminen?" Huvittuneen hymähdyksen kohoten huulten lomasta väkisinkin kuultavaksi tuon kysymyksen jälkeen joka toi esille tilanteen naurettavuuden vaikkei Alba sitä ehkä ymmärtänyt täysin. Tuon todellakaan tietämättä sitä todellisuutta, joka koski niin Siniä kuin Muinaista voimaa. "Valitettavasti se ei onnistu. Muistatko Chadin, isoveljesi? Hauska juttu. Hän on varastanut kirjan, joka on ainoa mahdollisuus saada se ulos kehostani. Ja hän on tällä hetkellä kadonnut." Yläpuolella myrähtäen silloin jossain kauemapana voimakkaammin, mikä tuntui sen hetken aikaa saavan maankin värähtämään, enteillen nopeasti lähestyvää sadetta yötä vasten - joka varmasti jatkuisi vielä aamullakin tihkusateena ja voimakkaana tuulena - pureutuivat hampaat posken sisäpintaa vasten "... Jos kuitenkin katkaiset häneltä hiuksenkin... teet jotain mikä vahingoittaa Gabriellaa... lupaan jahdata sinut helvetin porteille ja varmistaa - että palat uudelleen ja uudelleen sen liekeissä toistuvasti, pääsemättä ikinä pois. Ymmärrätkö?"

"Mitä oikein puuhaat siellä Chad?" Topakan, hermostuneen äänen kysyen mieheltä kuullessaan ensimmäisenä tuon äänen viimein vastaavan puhelimeen vaikka toinen yritti kaikin tavoin kuulostaa mahdollisimman normaalilta sillä hetkellä. Tuon yhden äänenpainon kertoen sanattomasti kuinka lähellä Azra oli menettää hermonsa sillä kertaa ja samalla kuitenkin tämä oli huolissaan toisesta Sinin viestin vuoksi. "Älä yritä." Naisen jatkaen ärtyneenä samaa rataa rakastamalleen miehelle merkkinä, että vaikka tämä kuinka yrittäisi esittää normaalia - olisi se vale - jota taas Azra ei arvostanut missään suhteessa toiselta vaikka he olivatkin salamurhaajia henkeen ja vereen, - ja valitettavasti kymmenen vuotta parisuhteessa myös opetti tunnistamaan tietyt piirteet valheidenkin lävitse - vaikka se tapahtuisikin monen tuhannen kilometrin päästä.

"Chad, olen huolissani. Mitä siellä oikein tapahtuu? Luulin että olit Adetten kanssa sairaalassa, mutta sen sijaan Sin käskee saamaan sinun jonkinlaisen yhteyden."

Tuon kysymyksen esittäminen ääneen ollen hyvin pelottava sillä hetkellä, sillä nimenomaan yleensä tuo kysymys johti johonkin pahempaa kuin oli tarkoitus, ja sillä hetkellä, Azralla ei todellakaan ollut hyvä tunne tuosta hetkestä. .

Alice To 13 Marras 2014, 23:22

Linjan toisesta päästä vastaten lopulta vanhemmalle miehelle kuuluva ääni, jossa oli kuitenkin se omanlainen tuttu säe ja tavujen värähdys – sai tuon kyseisen kuuleminen Alban huulille kohoamaan entistä syvempi hymy, joka vain tuntui korostavan naisen kissamaisia vihreitä silmiä, jotka kuuluivat selvälle pelurille ja niinhän se olikin. Tämän tasan kolmenkymmenen täyttäneen naisen oppien tuon kyseisen pelin jo alle kahdenkymmenen vuoden ikäisenä. Punaisiksi maalattujen huulten asettuen kuin kiusoitellakseen asteen lähemmäksi kaiutinta, että toinen varmasti pystyisi kuulemaan jokaisen henkäyksen ja kiihkon väristyksen, joka hiveli vaateksen alle verhoutunutta kehoa sisimpiä soluja myöten. ”En tiedä kuinka sen teet tai miten, mutta saat aikaa seuraavan viikon alkuun asti.” Hymähdyksen kohottautuessa tahallaan kuuluvasti keuhkoista, Alban suoman äänen luoden väkisinkin illuusiokuvan siitä että tämä oli seisonut sinä hetkenä suoraan Sinin edessä ja kumartunut tätä niin lähelle, että kaksikon huulet hivelivät toisiaan. ”Tai ehkä annankin sinun vielä puhua minulle…” Mielihyvästä kertovan sisäänhenkäyksen keskeyttäen lauseen tahallisesti. Perään voiden kuvitella samantien leikittelevän hymyn. ”Kello käy, tik tak. Annan vaimollesi hyvän yön suukon puolestasi. Kauniita unia, rakas demonini.” Peukalon, jonka kynsi oli värjätty verenpunaiseksi muiden kynsien tavoin, lipuen kiireettömän oloisesti painamaan katkaisupainiketta, joka sai puhelun katkeamaan kaksikon välillä. Alban heittäessä puhelimen takaisin takapenkille toiselle ryhmän jäsenistä ja käskien tekemään sille tarvittavat atk-temput – ettei heitä voisi jäljittää ainakaan tuon kännykän singaalin perusteella. Kehon kääntyessä vielä sen verran ympäri apukuskin paikalla, että Gabriellaa lähempi käsi pääsi silittämään tajuttoman naisen kasvojen sivustaa äidillisen hellästi vaikka todellisuudessa tuossa kosketuksessa ei ollut mitään lämpöä tai empatia kykyä. Alban puhuessa rauhoittavin sanoin, että pikkuvaimo kyllä saisi miehensä pelastaamaan tämän, mutta jos niin ei kävisi… Silmien siristyessä ja etukynnen painautuessa tahallaan asteen tiiviimmin ohimon ihoa vasten, tuosta tarvitsematta tehdä paljoakaan - etteikö iho olisi rikkoutunut kynnen kärjen alla …toivon mukaan Gabriella olisi edes silloin uskon ihmisiä, että pääsisi edes taivaaseen kuoltuaan.

”Meidän pitää puhua, Azra.” Chadin sanoen lopulta naisen vuodatuksen väliin ja keskeyttäen toisen moitetulvan ainakin toistaiseksi. Mustan katseen kohottautuen vilkaisemaan äkisti olan ylitse sen saman pöydällä lepäävän muovipussin suuntaan, jonka sisimmässä Kiellettyjen Kirja lepäsi. Kuudennetta aistia ärsyttäneen tuntemuksen hiipuessa taas uudemman kerran taka-alalle, kääntyi katse hiljalleen poispäin pöydän suunnalta ja suuntautuen katsomaan alaviistoon. Kuuloaistin ollen tuona hetkenä enemmän se johon panostettiin. ”Ei nyt… ei täällä, vaan yli huomenna kasvotusten…Madridissa, Café Gijón nimisessä paikassa.” Hengityksen pysyen ulospäin rauhallisena, mutta todellisuudessa adrenaliini jylläsi veressä niin voimakkaana, että se sai väkisinkin tunteen sydämen muljahtelusta epämiellyttävästi. Noiden viimeisten tuntemusten tullessa, sulki Chad silmänsä hetkeksi ja pakotti itsensä hengittämään pari kertaa syvään. Hänen kiroten tuon kyseisen heikon kohtansa, mutta vuosien saatossa sen kanssa oli opittu elämään tavalla tai toisella. Kielen päälle kohottautuen se tutun turvallinen lause, joka olisi halunnut kertoa tuolle naiselle kuinka paljon mies oikeasti rakastit toista, mutta sitä ei lausuttu sillä kertaa ääneen. Painostavan hiljaisuuden uhaten laskeutua linjalle, rikottiin se vielä kerran rauhallisella äänenpainolla, jossa kuulasti vielä pieni toivonpilkahdus kaksikon välistä suhdetta kohtaan. ”Luotan siihen, että tulet yksin ja huomaamattomasti, jopa niiltä jotka todellisuudessa haluaisivat tietää jokaisen liikkeesi. Toivon ettet petä sitä luottamusta. Pidä huolta itsestäsi, enkelini.” Viimeisimmän sanan hiipuessa kadoksiin entisestään kuivettuneilta huulilta, suljettiin puhelin linja ja välittömästi perään SIM-kortti kaivettiin ulos kännykästä, josta se tipautettiin maahan kantapään poljettavaksi. Tuon yhden sekunnin aikana Chadin olisi tehnyt mieli vajota polvillensa ja huutaa itkun/raivon sekaista tunnekuohua jumalten kuultavaksi, mutta vuosien kouluttamana tämä ei antanut nyt moiselle heikkouden eleelle tilaa. Tilanne vaati suoraa toimintaa, järjestelmällistä etenemistä eikä lainkaan varaa virheisiin. Chadin palatessa takaisin pöydän luokse, kaapaistiin kirja takaisin repun sisään ja reppu puolestaan asetettiin roikkumaan takaisin selkään. Chad olisi voinut lähteä samantien, mutta tämä halusi jättää oman ”merkkinsä” jahtaajillensa, kertoa näille – etteivät nämä saisi milloinkaan kohdettansa kiinni vaan jahdattava tulisi aina olemaan askeleen edellä. Ansa, tuli ja räjähdys. Ne tulisivat odottamaan niitä henkilöitä, jotka viimein suvaitsisivat saapua varastoalueelle jälkien perässä. Varaston oven sulkeutuessa viimein selän takana raskaasti kolahtaen - jätti Chad jopa moottoripyöränsä, joka oli aikoinaan hankkinut uuden salaseuran alaisuudessa ollessaan. Vaatetuksen, jonka mies oli vaihtanut varastolla, poiketen niistä tunnusmerkeistä, jotka oli saatu viimeisen näkemisen aikana. Chadin päämääränä ollen palata takaisin Espanjaan, kotimaahansa, jonka tämä tunsi kuin omat taskunsa ja jossa tämän suvun juuret olivat. Suvun, jolle oikeasti olisi pitänyt alusta alkaen kuulua Kiellettyjen Kirjan suojeleminen. Suvun, joka oli eroitettu De Fioren sukulinjasta veljesmurhan avulla. Suku, joka kantoi ylpeänä nimeä Márquez.

Alex Pe 14 Marras 2014, 12:26

Tuon puhelun katketessa väistämättömästi äkilliseen vailla minkäänlaista selitystä, painoivat sekä Azra että Sin lähes yhtä aikaa itsekin punaisen luurin kuvaa vaikka he olivatkin sillä hetkellä täysin eri maissa, kahdessa täysin eritilanteessa jotka kuitenkin kummatkin olivat tulenarkoja sillä hetkellä: Sinin joutuen kohtaamaan ongelman, jonka ratkaisuun annettiin noin viikko, vaikka todellisuudessa koko tuo kulku oli vaikeutunut Chadin teon myötä todenteolla. Azra taas joutuisi matkustamaan Espanjaan kohtaamaan rakastamansa miehen silmästä silmään, tietämättä vielä tuon aiheuttamasta tilanteesta tai todellisesta syystä, vaikka pian sekin tulisi muuttumaan.

Sen sijaan että he olisivat kuitenkin jääneet Roomaan kahdeksi päiväksi, joutui Sin palaamaan Slovakiaan sillä kertaa väliaikaisin seurauksin, johon kuului Andrean ja Adetten turvallisuus joille kummallekin isoisä oli tehnyt oman lupauksensa. Adettelle pitävänsä tästä huolta - vaikka lähes jokainen salaseurassa tiesi kyllä isoisällä olevan suunnitelma tuon nuoren tytön varalle vaikkei kukaan tiennyt vielä mikä, ja Andrealle taas saavansa tämän kuntoon - vaikka lupaus olikin ollut enemmän tämän vanhemmille kuin itsestään pojalle joka ei ollut todellakaan innoissaan vaihtoehdoistaan - joita ei yksinkertaisesti ollut nimeksikään. Tuo koko matka oli pidetty täydessä hiljaisuudessa Sinin osalta, jonka mieli heitteli edes takaisin ajatuksien kanssa. Hänen ryhmänsä oli päässyt Chadin jäljille Italiassa, mutta kuten Sin oli arvellutkin alunperin - oli Chad hoitanut nämä yksinkertaisella ansalla - joka oli lähettänyt osan ryhmästä pahasti sairaalakuntoon - ja kolme ryhmästä oli menettänyt henkensä räjähdyksen saattelemana. Tuon tiedon saaminen oli saanut jälleen rauhalliseksi koulutettua mieltä rojahtamaan asteen sijaltaan, vaikka päällisesti tämä vähän päälle kolmenkymmenen täyttänyt mies näytti yhtä tyyneltä kuin järven vesi - päästämättä pienintäkään tunnetta itsessään lävitse - ja valitettavasti mies tiesi itsekin että se voima joka oli kiteytynyt hänen kehoonsa - osasi käyttää sitä enemmän tai myöhemmin hyväkseen päästäkseen niskan päälle.

Askelten painon pysytellen pääsääntöisesti raskaampana kuin normaalisti kun ne johtivat hitaasti kohti yläkertaa jossa oli käynyt pyyntö käydä ensimmäisenä ennenkuin tilanne lähtisi kulkeutumaan suunnitelman mukaisesti toiseen suuntaan Andrean kanssa joka tulisi lähettää Ranskaan ilman Adettea mielellään niin pian kuin mahdollista välipysäkistä huolimatta. Miehen pysähtyen vasta tutun tapaan kymmenen vuoden ajalta tuon samaisen oven eteen jonka taakse jäi se kirjastotila jossa yleensä annettiin raportti vanhimmalle, rystysten koputtaen tuota puista pintaa vasten kolme kertaa tasatahtia jonka jälkeen kuulo odotti kuulevansa luvan astua sisään, mutta sillä kertaa sitä ei suotukaan. Hiljaisuuden vastaten takaisin, mikä sai miehen hetken aikaa olettamaan saaneensa väärää informointia, mutta siltikin hän halusi vielä varmistaa asian avaamalla oven ja astumalla sisään.

Oven avautuen hitaasti, olisi normaalisti Sin astunut jo tuon teon aikana sisään mutta sen sijaan ennenkuin edes jalka oli kerennyt nousemaan kunnolla lattianpinnasta, näkivät hopeiset silmät huoneen, joka oli lähes täysin pimeä kuin kukaan ei olisi koskaan ollutkaan siellä sinä aamuna - ja jopa sulkenut paksut verhot ikkunoiden edessä ettei valo pääsisi vahingossakaan tuohon huoneeseen. Miehen ollen jo tuon näkymän jälkeen viittä vaille valmis kääntymään takaisin, mutta sen sijaan asteen kantavamman äänen lausuen sen sijaan käskyn astumaan sisään ja sulkemaan ovi perässä, joutuivat silmät siristymään asteen siinä toivossa että tämä olisi erottanut edes siluetin puhujastaan jonka äänen hän kyllä tunnisti samantien vaikkei näkisikään itse naista. Pienen epäröinnin jälkeen miehen kuitenkin suostuen tuohon käskyyn, mutta vasta kun ovi oli sulkeutunut sataprosenttisesti nuorimmaisen selän takana, sytytettiin pöydällä sijaitseva kynttilä (kirjastossa kun ei sähköllisiä valoja ollut) tulitikun avulla, näyttäen viimein Pandoran olemassa olon kuopukselleen jonka piirteet muuttuivat asteen mystisemmäksi tuon ainoan valon lähteen avulla, mutta samalla katsoessaan tuota vanhinta... ei Sin pystynyt näkemään äidilleen ominaista piirrettä joka oli aina huolissaan lapsistaan rauhallisella tavalla, mutta sen sijaan tästä pystyi näkemään ettei nainen ollut tyytyväinen kuopukseensa. Jos katse vain olisi voinut tappaa... Painostavan hiljaisuuden jättäen huoneeseen oman jälkensä, jonka Sin rikkoi alkamalla kertomaan ominaisella tavallaan tehtävän kulkua raportoiden vaikka se kuulostikin siltä että mies olisi ollut kuka tahansa muu salaseuralainen kuin itsestään seuraava vallanottaja isänsä poistuttua syrjään, keskeytyi tuo kaikki nopeasti sanojen jäädessä kielen päälle: "Et ole täällä tehtävän vuoksi." Naisen äänen, jossa kuului selvä kylmyys ja oma auktoriteettinen sävyte jota harvemmin päästettiin esille sille Anubis hoiti sen puolen jo puolivahingossa omalla olemassaolollaan, sai Sinin sen kerran lukitsemaan kielenkantimensa ja katsomaan aidosti kysyvänä äitiään.

"Mikset ole kertonut sen pahentuneen?" Sinin nielaisten tuon kysymyksestä asteen hankalammin vaikka siltikin yritti vastata mahdollisimman normaalisti takaisin "En tiedä mistä puhut, vanhin.".

Pandoran nousten tuon lauseen jälkeen samantien ylös ottaakseen välimatkan lapsensa kanssa kiinni, kuopuksen vieläkään liikahtamatta paikaltaan vaikka tämä tunsi kuinka pitkät sormet riuhtaisivat kauluspaitaa sen verran auki kyselemättä että silmät näkivät edessään rintakehän päällä sijaitsevan polttomerkinnän - jonka piirteet tummenivat suorastaan silminnähtävästi, niinkuin myös muut tummat juonteet jotka ajansaatossa kyllä muodostaisivat riimut uudelleen iholle kokonaisina kymmenen vuoden jälkeen. Ruskean silmäparin kohoten hopeisiin joista oli iän karttuessa muuttunut vain entistä enemmän samanlaiset isänsä kanssa muuhun ulkonäöllisten piirteiden lisäksi, laskeutui käsi valkean kaulunpaidan kankaalta takaisin sivulle, Pandoran naurahtaen huvittuneesti lapselleen "Et vai.". Naisen alkaen ottamaan välimatkaa uudelleen lapsensa kanssa, antaen nuorimmaiselle hetken aikaa saada vaatetuksensa uudelleen yhtä virallisen näköiseksi kuin aina ennenkin, Sinin kohdistaen oman katseensa alaspäin mukamas keskittyäkseen napittamaan paitansa uudelleen siistiksi vaikka todellisuudessa tämä ei vain juuri sillä hetkellä jaksanut vaikka kysymys kohosikin väkisin huulien pinalle: "Mistä tiesit?"

"Olen äitisi, ja valitettavasti yhtä paljon demoni. Näen kyllä samankaltaiseni ihmishahmoista huolimatta - aivan kuten sinäkin näet minun." Sinin tuhahtaen hiljaa kuulemalleen, vaikka se olikin totta - olisi toinen voinut tuoda asian julki ilman vaatteiden tuhoamistakin. Vaikka toisaalta, Sin olisi varmastikin valehdellut niin pitkälle kuin oli vain pystynyt - aivan kuten niihin päiviin asti ennenkin.

Pandoran päästen takaisin tuon pöydän luokse jonka ulkonäkö muistutti ajoittain työpöytää joka sijaitsi myös itsestään yhtiöntiloissa vanhemmasta piirteistään ja kulumistaan huolimatta, kääntyi hän kohtaamaan kuopuksen uudelleen kunhan tämä sai viimeisenkin napin kiinni "Mehän sovimme tästä isäsi kanssa, muistatko? Jos Muinainen Voima alkaa ottamaan yliotetta kehostasi - sanot. Koska niin ei saa käydä."

"Tiedän. Mutta asiat ovat hieman muuttuneet, ja haluan siitä eroon. Vaikka se veisikin oman sieluni mukanaan takaisin kirjan syövereihin."

Noiden sanojen jälkeen, kuopuksen kertoen Alban soitosta ja tämän ehdosta jonka toteuttaminen oli kuitenkin vaikeutunut Chadin myötä, mutta kaiken tuon jälkeen - oli Pandora ja Sin hiljentyneet yhtälailla uudelleen ja kuopus katsoi tyhjin silmin tuohon pimeään nurkkaan, joka oli niin pimeä ettei Sin voinut erottaa täysin varmasti oliko se todellisuudessa edes nurkka vai loputtomiin jatkuva pimeys jonka taakse piiloutui paljon enemmän.

"... Mitä aiot tehdä?"

"En tiedä. Mutta jos se pitää vaimoni ja syntymättömän lapseni hengissä... olen valmis tekemään sen."

Aurinko oli ottanut aamun vastaan, ja jota kohden myös lämpöasteet olivat nousseet paljon nopeammin kuin Slovakiassa, oli tuo pieni kahvila täyttynyt nopeasti päivän ensimmäisistä asiakkaista. Tuon nuoren tarjoilijan, joka ei ollut työskennyt kyseisessä kahvilassa vielä pitkää aikaa kulkien tarkistamassa asiakkaiden hyvinvointia mikäli nämä olisivat tarvinneet jotain, kohtasi tämän katse pian avonaisen ikkunan läheisyydessä istuvan hahmon joka piiloutui toistaseksi tahattomuuttaan sanomalehden taakse jota tämä näytti lukevan hartaudella siinä missä useimmat vain selasivat pääuutiset suurinpiirtein nopeasti lävitse, tuon nuoren tytön muistamatta ottaneensa tilausta tuolta joka saikin tämän lähenemään tätä.

Espanjan kielen kysyen tältä olisiko tällä kaikki hyvin, mikä sai sanomalehden hetkellisesti laskeutumaan kokonaan alas jolloin hyvin erikoisen värinen silmäpari otti tytön oman tumman vastaan, joka sai nuoremman hämmentyneeksi. Kuvan kauniin naisen hymyillen tuolle tuskin kuuttatoistakaan täyttäneelle työntekijälle ystävällisesti, tuon alkaessa yrittämään puhua yleiskieltä vaikkakin hieman takeltelevasti kun ei ollut varautunut ulkomaalaiseen asiakkaaseen, tyytyi Azra tutulla tavallaan rauhoittamaan toista espanjankielellä kaiken olevan hyvin, mutta vieläkin paremmin olisi jos hän pystyisi saamaan ison capucchinon ja mustan kahvin seuralaiselleen - joka toivon mukaan olisi edes sen yhden kerran elämässään ajoissa. Tarjoilijan hymyillen helpottuneesti ja sanovansa tuovansa juomat niin nopeasti kuin vain kykeni, vaikka sen hetken aikaa Azran olisi tehnyt mieli todeta ettei toisen kannattaisi hoputtaa itseään muiden askareiden ohesta liikaa - mutta tämä jätti suosiolla sanomatta tuon ja tyytyi vain kiittämään tapojen mukaan toista.

Sanomalehden aueten uudemman kerran, vaihtoi nainen asentoaan jalan toisen päälle jolloin tämän käyttämä vaaleanvioletti mekko heilahti heleästi ikkunasta sisään pääsevän tuulen toimesta. Azran edes näyttämättä kiinnittävän huomiota milloin Chad oikein saapuisi, vaikka todellisuudessa hän ei edes tarvitsisi enään silmiä kokonaisuudessaan tietääkseen miehen saapumisen paikalle - siitä pystyen helposti kertomaan kehittynyt kuudesaisti. Naisen todellisuudessa ollen enemmän kuin hermostunut tuosta tapaamisesta joka pystyi kääntymään mihin suuntaan vain sillä hetkellä, varsinkin nyt kun Uusi Salaseura etsisi toista petturina, jonka tekemä ansa oli onnistunut murhaamaan kolme salaseuralaista.

Alice Pe 14 Marras 2014, 20:06

Sanomalehden aukeamien vaihtuessa kerta toisensa jälkeen, lipui myös aika sen mukana hyvin hitaan tuntuisesti. Ajan tuntuen varsinkin silloin pitkälle kun ei voinut olla ollenkaan varma koska toinen osapuoli oikein ilmestyisi paikalle, tarkkaa kellon aikaa kun ei ollut sovittu missään vaiheessa. ”Koska olet oikeasti alkanut kiinnostumaan noin paljon paikallisista uutisista?” Aivan yhtäkkiä kuuluvan äänen, joka lausuttiin sillä tyypillisellä leikittelevällä tavalla, kuuluessa suoraan Azraa vastapäätä. Jos toinen olisi laskenut lehden edes hetkeksi alas – olisi tämä huomannut seuralaisensa ilmestyneen istumaan pöydän toiselle puolelle, kaiken olleen tapahtuneena hyvin vaivihkan oloisesti ja ilman mitään ennakkovaroitusta. Jonkun toisen kyseinen tilanne olisi voinut säikäyttää suunniltaan, mutta Chad ei edes odottanut näkevänsä sellaista missään vaiheessa Azran suunnalta. Olivathan he olleet ”yhdessä” jo kymmenen vuotta ja näin oppineet tuntemaan toisensa tavalla tai toisella. Viimeistään Chadille ominainen haju, jossa sekoittuivat myskinen/asteen raikas partavesi ja tupakka, oli viimeistään paljastanut tämän läsnäolon. Azra oli joutunut odottamaan ainakin puolituntia vaikkin todellisuudessa Chad oli ollut koko ajan läsnä, mutta tämä ei ollut mennyt heti toisen luokse – sillä luonteenomaisen varovaisuuden vuoksi paikka oli ensin tarkistettu ja kun aikaa oli jäänyt vielä hetkeksi, olivat tummat silmät vain tarkkailleet tuota kuvan kaunista naista ja leikitelleet aivan toisenlaisilla ajatuksilla, jotka olisivat jopa ehkä toteutuneetkin - jos tilanne ei olisi oikeasti niin tulen arka.

Tarjoilijan tuodessa Azran tilaamat juomat, kiitti Chad äidinkielellään, jota tämä sai viimein käyttää vapaasti ollessaan kotimaassaan. Kupin tullen kohotetuksi ja kahvista maistettin pieni osa, jonka tarkoitus oli varmistaa juoman maku ja se ettei siinä olisi mitään muuta ylimääräistä. ”Kerrohan…” Mustien silmien kohottautuen vilkaisemaan Azraa kulmien alta, ennen kuin katse palautui takaisin tuohon käden pitelemään kahvikuppiin, joka oli koristeltu sen maan taiteen mukaan. ”Miten sait selitettyä itsesi ulos Slovakiasta? Eivätkö he muka alkaneet epäilemään sinua kun päätit yhtäkkiä lähteä espanjaan kaikkien näiden parinpäivän aikana tapahtuneiden asioiden keskellä.” Kahvia tullen hörpätyksi uudestaan, soi Chad tahallaan pienen mielihyvästä kertovan henkäisyn, joka tarkoitti hyvin selvästi tämän nauttivan kotimaansa kahvista, jota valitettavasti ei osattu miehen mielestä valmistaa oikein euroopassa. Lautasen kilahtaessa heleästi kun kuppi viimein laskettiin sille. Chadin nojautuessa kyynärpäillään pöytää vasten ja pakottaen katseensa viimein kohtaamaan kokonaan tuon toisella puolella istuvan naisen, jota valitettavasti miehen viimeiset teot olivat myös satuttaneet. ”En vie enää aikaasi, joten menen asiaan. Lupasin sinulle selityksen kasvotusten ja aion pitää lupaukseni.” Nielaisemisen joutuen tapahtumaan pari kertaa ennen seuraavia lauseita – sillä tuona hetkenä Chadistä tuntui kurkkunsa kuivuvan väkisin.
Miten hän voisi selittää kaikki tekonsa ilman, että ne kuulostaisivat Azran korvissa itsekkäille? Miten hän voisi vakuuttaa – ettei olisi hylkäämässä toista, vaan olisi jopa valmis yrittämään puhua ympäri, että toinen lähtisi hänen matkaansa. Voisiko hän pyytää sellaista? Olisiko Azra valmis hylkäämään salaseuran ja sen tuoman edun vain ja ainoastaan Chadin tähden, joka valitettavasti oli aikaisemminkin osoittanut kykynsä vaihtaa puolta.
Kielen alkaessa viimein muodostamaan niitä sanoja, jotka toivon mukaan antaisivat selityksen kaikesta. Chadin kertoen löytämästään tiedosta, joka koski hänen sukuansa ja yhteyttä De Fioren sukuun. Kertoen suunnitelmastaan Kiellettyjen Kirjan varastamiseen asti ja kuinka nyt tuo kyseinen esine oli piilotettu sellaiseen paikkaan – ettei sitä voisi löytää kovin helposti. Chadin jopa kertoen teostaan, jossa tämä oli melkein onnistunut riistämään Giovannilta hengen, mutta toisen lapsien tähden isku oli jätetty tahallaan puolinaiseksi, että toisella oli ollut enemmän mahdollisuuksia selvitä. Ainoa asia minkä Chad jätti kertomatta (vielä) oli tämän yhteys vanhaan salaseuraan.

Alex Pe 14 Marras 2014, 21:32

Sormien, joiden pitkät kynnet oli maalattu tapojen mukaisesti sillä kertaa sinertävällä värille normaalin punaisen sijasta, kääntäen tuota ohuttu paperin sivua jälleen eteenpäin vaikka korvat erottivatkin tuon hyvin tutun leikittelevän äänen, joka sai aina sydämen lyömään tahtomattaan asteen voimakkaammin vaikka nainen oli kuinka yrittänyt estää sitä tapahtumasta, varsinkin viimeisten kahden päivän jälkeen. Azran kiirehtimättä laskemaan uutislehtiä pois kasvojensa tieltä seuralaisestaan huolimatta kuin vasta silloin kun yksinkertaisesti "mielenkiintoinen" luettava loppui kokonaan kesken (mikä tapahtui yleensä sarjakuvien kohdalla), laskettiin se kokonaan alas ja taiteltiin nätisti lähes koskemattoman näköisesti samaan kuntoon kuin nainen oli sen ottanutkin lähimmäisestä lehtikorista, jonka jälkeen tämä kohtasi nuorempansa kunnolla. "Olen lukutoukka, Chad." Naisen lausuen takaisin totuuden nimissä sen yksinkertaisen lauseen jonka toinenkin tiesi varmasti sadan prosentin varmuudella totuudeksi, sillä eihän sillä ollut oikeastaan muuta syytäkään kuin tuo luonteenomainen uteliaisuus sekä itsestään sivistys jota nainen halusi pitää ajantasolla tilanteesta huolimatta vaikka tässä kohtaa parin arvomaailma erosi hyvin pitkälle toisistaan.

Chadin keskittyen hetkellisesti omaan juomaansa, josta tämä näytti nauttivan toisin kuin muualla Euroopassa jossa he olivat käyneet, ja toinen oli maininnut monen monta kertaa kuinka Espanjassa kahvi tehtäisiin niin monennen monta kertaa paremmin kuin muualla, uskaltautui tämä kysymään Azralta miten ihmeessä tämä oli saanut keploteltua itsensä pois Slovakiasta salaseuran vahtivan silmän alta, hymähti nainen hiljaa kuulemalleen, samalla kun käsi sekoitti vieläkin lusikalla itsestään kuumaa capucchinoa rauhallisin liikkein sen sijaan että se olisi juotu nopeasti alas, ja pahimmassa tapauksessa polttanut kielen "Sanoin tarvitsevani päivän aikaa olla. Tai siis, sinua etsitään - niinkuin oletetusti petturina, ja vieläpä hyvästä syystä kuulemani perusteella mutta ilmeisesti Anubis ja Sin saapuvat vasta ... nyt, takaisin Slovakiaan. Sait aikamoista tuhoa aikaiseksi Roomassa ymmärtääkseni." Naisen lausuen ääneen rehellisesti, silmien vilkaisten lauseen aikana ranteessa sijaitsevaa kelloa ajan tarkistamiseksi, jonka jälkeen viimein lusikasta ja posliinisesta mukista lähtevä kilinä loppui kun sekoitusväline asetettiin lautaselle ennenkuin itsestään juomaa kohotettiin ensimmäisen kerran kunnolla huulien väliin, Azran onnistuen pitämään itsensä vielä rauhallisena mutta valitettavasti tämän mielessä liikkui kokoajan pitäisikö hänen mätkäistä nuorempaa tuolla sanomalehtisellä kunnolla tuon tekojen takia, vai pitää vielä itsensä kasassa aikuisen tavoin, sillä halusi Chad sitä tai ei, olivat kaksi päivää olleet hyvn satuttavia - eikä pelkästään naiselle, mutta kaikille tuon lähellä olleille ihmisille.

Chadin kuitenkin vakavoittaen itsensä, lausuen ääneen tämän kyllä kertovan naiselle haluamansa totuuden todellisesta tapahtumien kulusta miehen omasta näkökulmasta, toisen nojautuen lähemmäksi pöydän pintaa vasten, kun taas Azra tyytyi kuuntelemaan jokaista asiaa mitä toinen kertoi - niin tämän todellisesta sukuyhteydestä De Fioren-sukuun, Muinaiseen Voimaan ja sen kirjan varastamisesta aina piilottamiseen asti, ja siihenkin päälle viimeisimpänä, - mikä sai Azra muuttamaan kehon asentoaan nojatuolin selkämystä vasten ja hautaamaan silmänsä hetkellisesti avonaisen kämmenen taakse, - Giovannin vahingoittaminen. Kaiken tuon kuitenkin vain korostaen entisestään sitä minkälaisen leiman mies oli saanut itselleen vain yhden päivän aikana, ja minkä vuoksi tätä tultaisiin jahtaamaan todennäköisesti aina siihen päivään asti kunnes tämä kuolisi, joutui Azra selvästi sulattelemaan hetken aikaa kuulemaansa, minkä vuoksi hiljaisuus oli laskeutunut kaksikon välille painostavana.

"... Haluaisin sanoa että siinä oli kaikki, mutta sinut tuntien... niin ei taida olla?" Naisen lausuen hymähtäen hiljaa toiselle, vaikka toisaalta jos niin olisikin hän halusi kyllä saada muihin asioihin vastauksen sitä ennen. "Joten, miksi kerrot tämän kaiken minulle? Yritätkö saada minua lähtemään mukaasi ja elämään loppuelämäni siinä pelossa että salaseura löytää meidät? Niinkö." Tuon kellertävän silmäparin kohoten uudelleen mieheen itseensä tuon hiljaisuuden jälkeen, käsien laskeutuen takaisin syliin, Azran yrittäen keksiä seuraavaan sanottavaa omia ajatuksiaan jotka olivat kummitelleet tämän mielessä jo useampaan kertaan vaikkei niitä oltu sanottu ääneen, "Chad, jos lähtisinkin mukaasi miten se eroaisi siitä mitä se on ollut viimeiset kymmenen vuotta. Viimeksi, palauduit tuskin hengissä ja lupauduit puoliväkisin menemään naimisiin ja luopumaan selibaattivalastasi, vaikka tiedämme molemmat kuinka monta kertaa olet lausunut ne samat sanat ennenkin. Ja valitettavasti, toisin kuin sinulla - minulla alkaa loppua aika perheen osalta, vaikken palaisikaan aavikolle. Ja minne me menisimme, he löytävät meidät enemmin tai myöhemmin."

Azran huokaisten asteen raskaammin saadakseen itsensä rauhoitettua, ennenkuin pystyi jatkamaan toisenlaisella aiheella, joka ei olisi vieläkään iloinen "... Alba on palannut. Ja haluaa Muinaisen Voiman käsiinsä Gabriellan avulla." Tuota nimeä - jota kukaan heistä ei ollut lausunut ääneen liki viiteen vuoteen sillä pelkkä muisto tuosta naisesta onnistui satuttamaan koulutettua mieltä pahimmillaan kaiken sen jälkeen mitä tämä oli tehnyt heidän "perheelleen", ja mitä tämä tulisi tekemään nyt ellei saisi haluamaansa.

Alice La 06 Joulu 2014, 15:53

”Kerron tämän kaiken sinulle siksi, että on edes yksi, joka tietää koko totuuden minunkin puoleltani.” Käden, joka vielä siihen hetkeen asti oli pidellyt kahvikuppia lähellä huulia, laskien nyt tuon koristeellisen kupin alas pöydälle valkean lautasliinan päälle, jolloin minkäänlaista kilahdusta ei kuulunut. Chad oli pitänyt katseensa Azrassa koko puhumisensa aikana, mutta kun nyt kun viimeiset sanat oli lausuttu ja tilalle oli laskeutunut se tunnelma, jossa yleensä availtiin ja pohdittiin enemmän kuulemaansa, päästivät nuo yönmustan väriset silmät naisesta irti ja valitsivat kohteekseen kadulle avautuvan ikkunan. ”Ehkä kerron tämän kaiken myös siksi, että kai saisin edes jonkinlaisen anteeksiannon siltä puolelta, johon tekoni ovat vaikuttaneet kaikista eniten.” Azran lausuessa ensimmäisenä ääneen sen ajatuksen, joka oli kummitellut miehen mielessä jo parin päivän ajan – saivat nuo ääneen lausutut sanat hymyn häivähtämään huulilla, minkä aikana katsetta käännettiin puolilleen takaisin siihen suuntaan, jossa Azra istui edelleen pöydän toisella puolella.

”Kymmenen vuotta sitten olisin hyvin todennäköisesti kadonnut tavoittamattomiin ilman sen kummoisempia selityksiä, mutta kuten sanoit…” Toinen käsistä kurottautuen vaivihkan oloisesti pöydän ylitse ottaakseen edes hetkeksi Azran kädestä, joka oli laskemassa lusikkaa servetille, kiinni hellästi. ”…olemme kulkeneet yhdessä jo kymmenen vuotta ja kaikista niistä vaikeuksista huolimatta olemme silti yhdessä. Tiedät kyllä sisimmässäsi sen syyn miksi en ole vienyt suhdettamme pidemmälle vaikka olisin halunnut.” Viimeistään nyt Chad olisi normaalisti vetänyt kätensä kauemmaksi, mutta kun kyseistä ei vielä tehty, enteili se automaattisesti jotakin ”ei niin miellyttävää” tulevaksi. ”Aavikkokaupunki. Etsijäni eivät voi seurata sinne asti ja oleskeleminen suoraan vihollisen nenän alla on juuri sellainen paikka, jota yleensä odotetaan viimeisimpänä. Eikö kansallasikin ole jo oikeus päästä heidän otteestaan?” Otteen tiukentuessa vielä asteen tahallaan, että Azra varmasti ymmärtäisi Chadin olevan tosissaan. Tällä puolivuotta nuoremmalla miehellä olematta todellakaan tarkoitus lähteä maanpakoon kirja kainalossaan vaan tämä aikoisi teoillaan asetella pelinappulat uudelleen. ”Miksi piilottelisit enää? Eikö kansallasi ole oikeus tietää sinun olevan elossa? Eikö heilläkin ole yhtälainen oikeus päättää hallitsijastaan?”

Azran tuodessa silloin julki mitä oli oikein tapahtunut vuorokausi sitten Slovakiassa ja ketkä olivat olleet kyseisessä tapahtumassa osallisena – sai tuo yksi nimi Chadin vetäytymään heti kuoreensa henkisellä tasolla. Tietyn kipinän sammuessa heti yön mustista silmistä ja hymyä ei enää suotu missään vaiheessa. Chadin miettien hetken aikaa selvästi, kunnes sanoi viimein; ”Jättäkää hänet minun huolekseni.”

Alex Su 07 Joulu 2014, 14:19

"Jos todella toivot anteeksiantoa, toivot sitä tällä hetkellä väärältä ihmiseltä, Chad." Naisen todeten takaisin puolivuotta nuoremmalle tuon selittäessä miksi ihmeessä tämä edes vaivautui tapaamaan naista vielä vaikka olisi yhtä hyvin voinut kadota kuin maannielemänä vailla minkäänlaisia selityksiä, kohosi katse uudestaan sivulta hetkellisesti mieheen päin merkiksi Azran tarkoittavan sanojaan. Hän oli tuntenut Chadin kokoikänsä, tunsi suurimmalta osin tämän tavat ja osasi myös elää niiden kanssa, mutta todellisuudessa toinen oli satuttanut muita ihmisiä paljon pahemmin kuin häntä vaikkei toinen ehkä sitä nähnyt.

Käden laskeutuen uudelleen takaisin pöydän tasolle, jäi lusikan laskeminen aluksi puolitiehen kun tämä tunsi tutun käden, joka oli täysin päinvastainen häneen omaansa verrattuna: iso ja karhea, josta näki Chadin tehneen selvästi fyysistä harjoittelua ja työtä oikeastaan vähän yli kymmenvuotiaasta asti ja ne olivat taas jättäneet omat jälkensä. Keltaisen katseen nousten hitaasti katsomaan uudestaan miestä itseään kunnolla, toisen tuoden vielä muutaman asian esille siitä miksi he olivat vielä kymmenen vuodenkin jälkeen yhdessä, pääsi luonnostaan punertavien huulten lomasta huokaus noita sanoja kohtaan, jotka nainen kyllä tiesi olevan totta vaikka olikin kuullut sen jo muutaman kerran ennenkin. Ja silti samalla, nainen ei pystynyt tekemään mitään muuta kuin odottaa jotain 'pommia' jonka mies tulisi pian heittämään ilmoille. Ja tuon ajatuspommin tullen sanotuksi kohti kohdetta, pystyi naisen katseessa näkemään monen monta tunnetta yhtä aikaa niin huvittuneesta epäluulosta aina epäilykseen, ja näiden kahden välillä ollen sitäkin enemmän tunnevyöryjä.

"Olet tosissasi." Hiljaisen, lähes kuiskaustasolle laskeutuneen äänen todeten Chadille, naisen kasvoilta kadoten kokonaan se hymy joka oli aluksi ollut uhkaavasti kohonnut niin syväksi että se olisi enteillyt vanhemman alkavan nauramaan kuulemalleen mutta pienten yksityiskohtien miehen omissa teoissa kertoivat kyllä ettei tämä valehdellut saatika laskenut leikkiä uudesta aiheesta. "... Mutta vihaat aavikkoa oikealla intohimolla, viimeksi olit paniikissa jo pelkästä ajatuksesta nousta valtaistuimelle, ja kaiken lisäksi miten pääsemme edes vihollisen alueelle ilman että joudumme itse..." Lauseen kuitenkin jääden kurkun päältä kesken kuin se olisi törmännyt suoraan kohti seinää voimalla ja murskaantunut, ajatuksien tuoden vastauksen jo omasta takaa tuohon kysymykseen vaikka Azra ei vielä tiennyt miten. "Joko olet menettänyt järkesi, tai sinulla on vedenpitävä suunnitelma. Tai jätät jälleen jotain oleellista pois tästä yhtälöstä.".

Nuoren tarjoilijan lähestyessä tuolloin uudelleen kaksikkoa, näiden kahden pitäen vieläkin toisiaan kädestä kiinni, kääntyi Azra katsomaan tuota tyttöä jälleen tuon kysyessä haluaisivatko he vielä jotain, jolloin nainen ainakin omalta osaltaan totesi olevansa sillä hetkellä täysin kunnossa kiitoksen kera. Vasta kun tuo tyttö oli poistunut uudelleen pois tarpeeksi kauas, kääntyi katse uudestaan Chadiin jonka olemus oli muuttunut kokonaan vaivaisen minuutin sisällä siitä kun nainen oli kertonut Albasta, jonka pelkkä nimen lausuminenkin näköjään onnistui satuttamaan toista ja ajamaan omaan kuoreensa jonne oli vaikea murtautua.

Ehkä pitäisi vaihtaa puheenaihetta. "... Olen täällä jumissa ainakin seuraavaan aamuun asti, joten jos haluat - voit pitää sen aikaa seuraa." Naisen lausuen, yrittäen tuolla viedä miehen uutta miettimisen aiheutta muualle kuin itsestään Albaan joka oli onnistunut satuttamaan heitä kaikkia - mutta kaikista eniten tuota tummasilmäistä miestä.

Silmien, joiden väritys tuntui vaihtuvan auringon säteiden myötä sitä mukaa miten valo niihin osui, eivätkä siltikään olleet kohottaneet katsettaan kertaakaan tuosta kirjasta joka käsitteli fysiikkaa lähes joka arkipäiväisessä elämässä kuten itsestään valoa ja pimeyttä, ja tuon kirjan ympärillä poika oli pitänyt itsensä jo pidemmän aikaa sanomatta sanaakaan sillä mitä hän voisikaan tehdä muuta kuin odottaa. Hän ei ollut innoissaan siitä mihin tuo yksityiskone häntä lennätti ainoana päämääränään, vielä vähänmmän hän oli innoissaan siitä kenen kanssa hän viettäisi seuraavat viikot, ellei jopa kuukaudet vailla minkäänlaista muuta ihmiskontaktia sillä hänen oma perhe jäi Italiaan, ja Adette taas Slovakiaan vaikka Andrea oli luvannut nuoremmalle heidän kyllä tapaavan viimeistään jouluna - mutta siihenkin oli vielä muutama kuukausi aikaa. Siihen asti hän aikoisi kyllä kirjoittaa tuolle. Vaikka isoisä olisikin erimieltä asiasta.

Pojan voimatta olla huokaisematta raskaasti, kun lentäjä ilmoitti heidän saapuvan pian määränpäähän ja pyysi ystävällisesti laittamaan turvavyön uudestaan päälle laskeutumisen ajaksi aina siihen asti kunnes kone olisi kokonaan maan kamaralla. Kirjan tullen tuolloin suljetuksi vasta silloin ensimmäisen kerran ennen kuin se laitettiin kokonaan olkalaukkuun uudelleen piiloon seuraavaa kertaa varten, jotta Andrea pystyi hoitamaan pakollisen toimenpiteen ja samalla vilkaista pienestä pyöreän muotoisesta ikkunasta ulos, jossa pilvien alapuolella alkoi näkyä hiljalleen rakennuksia ja valoja. He olivat Ranskassa.

Alice Ma 08 Joulu 2014, 22:28

Azran vastatessa tyypillisellä tavallaan Chadin ehdotukseen, joka todellakin lähenteli hyvin lähellä hulluutta – kohosi kuitenkin vain miehen huulille mitään kertova hymy ja naisen käsi kohotettiin miehen huulten luokse pienen/yksinkertaisen käsisuudelman ajaksi. Katseen, joka vielä pysytteli tahallaan alaviistossa, kohottautuen kohtaamaan nuo pistävän kellertävät silmät turvallisesti raskaiden kulmien alta. ”Unohditko jo näinkin nopeasti minkälaista valttikorttia pitelen?” Tummissa silmissä pilkahtaen se tietty muutos, joka kertoi Azralle enemmän kuin tuhat sanaa; Chad ei ollut todellakaan varastanut kiellettyjen kirjaa De Fioren suvulta vain sen takia, että pääsisi koristelemaan sillä jonkun hyllyistä olohuoneessaan. Puheenaiheen vaihtuessa selvän taktikoidusti vanhemman suunnalta, kohosi hymähdys vaisusti keuhkoista – tuon pienen ääneen oikein kertomatta selvästi oliko mies huvittunut vai tylsistynyt kuulemastaan. Vapaan käden etusormen kohottautuen huikkaamaan tarjoilijattaren vielä hetkeksi takaisin, että loppulasku (jonka Chad tarjoitui tottakai maksamaan Azran mahdollisista vastaväitteistä huolimatta) saatiin tilattua. Parin setelin päätyen lasketuksi hopeiselle tarjottimelle, jonka tarjoilija vei pian mennessään muodollisen kiitoksen kera – alkoi Chad tehdä selviä lähtemisen merkkejä. Tämän puhumatta vieläkään mitään siihen suuntan, että aikoisi tarttua Azran tarjoamaan ehdotukseen. ”Toivon mukaan saan pääsi kääntymään, että voit antaa minulle myöntävän vastauksen huomenna.” Tuolin selkänojalle asetetun takin tullessa puetuksi uudelleen tumman t-paidan päälle, jolloin pitkät hihat pääsivät taas kätkemään suurimman osan käsivarsien tatuoinneista. Takin kauluksen tullessa lopuksi kohotetuksi niskan suojaksi, kaulan etuosassa näkyen vieläkin selvä poikittainen arpi, jonka oli selvästi aiheuttanut jokin teräase. ”Joten…” Käden ojentautuessa uudelleen kutsuvasti Azraa kohti sen jälkeen kun Chad oli päässyt seisomaan täyteen ryhtiinsä. Noiden silmien, jotka silläkin hetkellä katsoivat Azraa kuin olisivat voineet kietoa toisen henkisellä tasolla kiinni mieheen itseensä, päästämättä enää irti. ”…menemmekö, mi ángel?” Silmien katseeseen syttyen takaisin se liekki, joka kertoi rakkaudesta naista itseään kohtaan ja samaan aikaan kätki sen kaikista pahimman valheen naiselta itseltään.

Matka slovakiasta yksityiskoneella ranskaan ei ehkä kestänyt niin kauan kuin yleensä reittikoneella mentäessä, mutta tälle vanhemmalle miehelle jokainen minuutti ja puolituntinen oli liikaa tuolla koppimaisessa tilassa, joka vielä kaiken järjen mukaan kykeni lentämään satojen kilometrien korkeudessa. Ei, se ei ollut salaisuus, että Anubis inhosi lentämistä vaikka ei tietenkään koskaan näyttänyt ahdinkoaan ulkopuolisille, ei edes Pandoralle vaikka tuo vanhempi nainen olikin kyllä oppinut lukemaan Anubiksen kehon eleitä (vaikkakin nekin olivat hyvin vähäiset) väkisinkin vuosien saatossa. Toisen käsistä kohottautuessa kohentamaan lukulaseja paremmin paikoilleen pienen ilmakuopan jälkeen, hopeisten silmien katseen pysyen hyvin tiiviisti käden pitelemissä papereissa kuin että katse olisi yrittänyt ihastella ikkunoista ulos missään vaiheessa. Edes lentoemäntä ei ollut saanut katsetta kohottautumaan papereista matkan aikana vaan tälle oli vain annettu pyyntö puolinaisesta konjakkilasista ja siihen kontakti oli jäänyt koko matkan ajaksi. Lentokapteenin antaessa ilmoituksen turvavöiden tarkistamisesta ja kertoen kiitoradan lähestyvän pian, joutui Anubis olosuhteiden pakottamana laskemaan paperit otteestaan ja lukulasit siinä samalla. Onneksi lentäjä oli Anubikselle tuttu entuudestaan, että toinen tiesi hyvin selvästi olla kertomatta sen enempää mitä oikein koneen edessä tapahtui tai mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Sopimus oli kaksikon välillä hyvin selvä; Kunhan vain kone laskeutuisi turvallisesti ja aikataulussa, se riitti Anubikselle ja tämä maksaisi lentäjälle jokaisesta lennosta kaksinkertaisen palkkion kuin yleensä yksityiskoneita käyttävät tekivät.

“Jatkamme tästä autolla.” Anubiksen mainitessa ohiheittävästi kun oli jo ehtinyt istuutumaan ratin taakse ja Andrea puolestaan oli toivon mukaan löytänyt paikkansa apukuskin paikalta. Moottorin urahtaessa käynnistymisen merkiksi, ohjattiin ajoneuvo hyvin varmaotteisesti ulos pressukatoksesta ja auton nokka suuntasi osoittamaan ulos syrjäisen lentokentän alueelta, jonne vain yksityiskoneet mahtuivat laskeutumaan. “Jos sinua väsyttää yhtään, suosittelen ottamaan nyt pienet nokoset. Olemme perillä vasta myöhään illalla.”
Auton radion tullessa käynnistetyksi samaan aikaan, paikallisuutisten alkaessa pian kuulumaan siinä hiljaisuudessa, joka tuntui vieläkin vallitsevan kaksikon välillä. Anubiksen tarvitsematta laittaa radiota todellakaan liian kovalle – sillä tämän synnynnäinen tarkkakuulo teki alhaisestakin volyymistä normaalin. Vanhimman myöskään alkamatta rikkomaan hiljaisuutta sen enempää sanoillaan. He kyllä ehtisivät puhua perillä monen monta kertaa – eikä teini-iässä olevalle kannattanut alkaa puhumaan mitään syvällistä niin raskaan matkan jälkeen/aikana. Tuon kyseisen automatkan taittuessa siis enimmäkseen hiljaisuudessa, jonka vain radiosta kuuluva musiikki ja ajottainen puhe rikkoivat. Anubiksen tarkoituksena ollen viedä heidät sille samaiselle maaseudulle, jossa Evey aikoinaan varttui samanikäisenä kuin Andrea nyt. Niin syrjäisellä alueella ei olisi modermisen maailman mukavuuksia ja se puolestaan toi heille turvan pysyä näkymättömissä vihollisilta. Andrea ei hyvin todennäköisesti innostuisi asiasta, mutta tuona hetkenä tämän turvallisuus ja kuntouttaminen meni etusijalle Anubiksen tärkeyslistassa.

Alex Ti 09 Joulu 2014, 00:13

Lentokoneen laskeutuen turvallisesti maahan, vailla minkäänlaisia ylimääräisiä ongelmia (onneksi) jonka jälkeen näiden kahden täysin erilaisen sukupolven edustajan vieläkään suostumatta edes yrittämään puhumista toisilleen. Tuon hiljaisuuden täyttäen vain ympäristössä liikkuvan liikenteen äänet, jotka olivat kovaäänisiä, ja saivat välillä silmät siristymään mikäli jokin auton tööttäys tai muu vastaavalainen sai korvan alueen särkemään vaikka normaalille ihmisellä moinen pieni asia ei olisi tuntenut missään. Andrean kuitenkin naamioiden kipunsa siksi aikaa valosta siristelevien silmien taakse, mukamas liian valoisasta ilmasta pitkään jatkuneen lentomatkan jälkeen. Andrean kuitenkaan tuomatta tuota asiaa muuten ilmi isoisälleen joka johdatteli sillä hetkellä selvästi tietoisesti kohti katosaluetta, jossa ilmeisesti heidän seuraava kulkuneuvonsa odotti. Vaikka poika ei vielä tiennyt mitenkään minnepäin he olivat edes matkalla.

Tuon auton, josta isoisä kertoi heidän jatkavan eteenpäin, paljastuen lyhyen kävelymatkan jälkeen, oli se lause selvä viesti nuoremmalle kehotuksena hyppäämään kyytiin jolloin he toivon mukaan pääsisivät myös nopeammin itsestään päämäärää johon olisi kuitenkin vielä aikaa. Andrean huokaisten ajatuksissaan raskaasti. Tavallaan hän jo arvasi, ettei kyseessä ollut lyhyt ajomatka ja se taas huolestutti. Mutta siitä huolimatta, Andrea istuutui pelkääjän paikalle vaikkakin asteen hermostuneesti. Hän ei ollut koskaan nähnyt tai kokenut isoisänsä ajotaitoja, tai ollut edes tiennyt että tämä osaisi ajaa autoa - mutta enonsa ajotaidot hän oli kokenut ja jos tämä piirre oli periytynyt jostain... olisi Andrea valmis hyppäämään tiukanpaikan tullen vaikka kyydistä pois mikäli vauhti alkaisi näyttämään yhtä hurjapäiseltä.

Auton lähtien vielä ainakin rauhallisesti liikkeelle, oli Andrea saanut vaivoin heitettyä olkalaukkunsa auton takapenkille oman fyysisen kuntonsa vuoksi jossa niin ranne kuin jalkakaan eivät antaneet juurikaan liikkumisen varaa tai heittovoimaa sitäkin vähemmän, Andrean nojautuen syvemmin nahkapenkkiä vasten uupuneena pitkästä matkasta vaikka samalla mieli yritti vielä viimeiseen hetkeen asti pinnistää ettei tämä olisi vaipunut syvään uneen. Radion alkaen soimaan hiljaisesti taustalla, vaikka se kuulostikin pojan omissa korvissa yhtä normaalilta kuin Anubiksenkin mutta sitäkin väsyttävältä tuo rauhallinen musiikki tuntui sillä hetkellä hitaasta tahdistaan. Vanhemman muutenkin rauhoittavan äänen auttamatta asiaa mitenkään "En tarvitse huolenpitoasi. En ennen, enkä nytkään." Asteen kylmemmän äänen todeten tahattomasti ärsyyntyneen kuuloisesti toiselle takaisin vaikka todellisuudessa tuon olematta mitenkään tarkoitus mutta tuo oli vain yksi niistä monista puoluslinjoista jotka tämä oli kasvattanut itselleen niin isoisäänsä kuin muita vastaan.

Tuon lauseen jälkeen Andrean enään edes yrittämättä kommunikoida Anubiksen kanssa, vaan piti mieluummin suunsa kiinni tietäen että jos kumpikaan heistä puhuisi ja siihen vastattaisiin: todennäköisesti koko viaton alku muuttuisi nopeasti tulenaraksi väittelyksi ja riidaksi jossa Andrea oli selvä altavastaaja.

Radion jatkaen omaa hiljaista sointuaan, katseen pysytellen koko tuon ajan pelkästään ikkunasta heijastuvassa näkyvässä, jossa ilta alkoi selvästi laskeutua syksyiseen pimeyteen vähitellen mutta sitäkin varmemmin - jättäen aurinkoisesta päivästä jälkeensä vain kylmyyden joka enteili lähenevää talvea. Mutta siltikin aina välillä, ei Andreakaan yrityksestään huolimatta voinut olla vilkaisematta kuvajaista pitkin itsestään kuskia - joka oli päällisin puolin kuin itse tyyneys, päästämättä ketään (lukuunottamatta Pandoraa) näkemään kuoren alle ja mitä tämä todellisuudessa ajatteli.

Mitä kauemmin ajo jatkui - sen varmemmin kuitenkin Andrean silmät viimein laskeutuivat epämukavasta tilastaan huolimatta silkasta väsymyksen ja tylsyyden välimaastosta - varsinkin nyt kun hän ei voinut mitenkään kurottautua laukkuaan kohti saadakseen kirjan käsiinsä, - jossain kohtaa kaupungin vaihtuessa selvästi metsäalueeksi ennen maalaismaisemia, nukahti poika syvään uneen jossa pää lepäsi kylmää ikkunaa vasten. Andrean menettäen kokonaan ajantajun, joka kuitenkin sai karun herätyksen vasta pitkän ajan jälkeen kun auto tömähti kuoppaa vasten voimakkaasti ja aiheutti kehon lähes hypähtämään paikaltaan pelästyksestä joka sai sydämen lyömään tuhatta ja sataa.

Terveen käden kohoten silmien eteen hieraisemaan silmiä ärsyyntyneenä moisesta epämieluisasta herätyksestä, jonka jälkeen sormet kulkeutuivat kasvoja pitkin karheille hiuksille jotka sojottivat luontaisen tapansa mukaan jokaiseen pieneenkin suuntaan vaikka ne olivatkin vielä lyhyet. Väsyneiden, vasta heränneiden silmien suuntautuen puoliunessa jälleen ikkunasta ulos, nähden hetken aikaa vain pimeyden vaikka katse erottikin selvästi maaseudulle ominaisia piirteitä. Talojen jotka olivat aluksi olleet selvästi erillään, alkaen tiheentymään asutuksesta vaikka jo maalaisjärkikin sanoi - että he olivat kaukana itsestään sivistyneestä kaupungista johon Andrea oli tottunut. "... Missä helkutissa me oikein olemme?" Lapsenlapsen uskaltautuen kysymään kuitenkin isoisältään, sillä tuo alue näytti juuri sellaiselta jonne voisi vain kadota jäljettömiin eikä kukaan saisi koskaan tietää.

Alice Ti 16 Joulu 2014, 18:46

Hengityksen, joka vielä siihen hetkeen asti oli kuulostanut aavistuksen pinnalliselle (kertoen autossa istumisen olevan oma haasteensa murtuneella jalalla ja kädellä), muuttuessa viimein syvemmäksi ja rauhallisemmaksi – kääntyivät hopeiset silmät vasta silloin vaivihkaisesti katsomaan tuota viereisellä auton istuimella istuvaa nuorukaista, jonka ryhti oli lopulta lysähtänyt (taisteluista huolimatta) puoliksi selkänojaa ja ovea vasten. Anubiksen kateessa häivähtäen sen hetken aikaa jokin, jota ei yleensä näkynyt koskaan julkisuudessa, sitä näkemättä edes harvoin miehen lähinomaiset, mutta se joka oli sen kerran nähnyt - pystyi uskomaan edes hetken aikaa Anubiksella olevan vielä sielu tallella ja että tuo kivikasvoinen mies kykenisi tuntemaan jotain muutakin kuin pelkästään sillä tavoin mitä salaseuran vanhimmalta odotettiin. Auton ikkunoita vasten alkaen osumaan kevyitä lumihiutaleita pinevässä illassa, mitä kauemmin matka kesti läpi hiljaisten maalaismaisemien.

Auton renkaan töyssähtäessä epämukavasti jotakin tiekuoppaa vasten, olisi joku toinen voinutkin pyytää automaattisesti anteeksi, mutta Anubiksen suunnalta tätä muodollista sanaa ei tietenkään kuulunut. Aivan kuin mies olisi tehnyt äskeisen ”herätyksen” tahallaan. Unen kaihertaman äänen kysyessä viimein tokkuraisuuden seasta missä ihmeessä he oikein olivat sillä hetkellä, naksautti vasemman puoleinen etusormi juuri silloin vilkkua näyttämään auton kääntymiaikeesta vasemmalle. Auton renkaiden päästessä asvaltoidulta tieltä hiekkaiselle pientielle, joka oli selvästi rattaiden uurtamat. Tyypillinen maalaistie siis.
”Ainoa mitä sinun tulee tietää on se, että olemme kaukana kaupungeista ja silti samaan aikaan lähellä hetkellistä asuinpaikkaamme.”
Anubiksen ohjaten jo autoa taas uutta paikkaa kohti. Tuona kertaa sen ollen selvä maalaiskylä tien varrella ja noiden kyseisten talojen läheisyyteen auto päätyi pysäytetyksi hetkeksi. Vanhimman antaen nuoremmalle selvän käskyn odottamaan autossa sen aikaa kun Anubis itse kävisi läheisessä talossa hoitamassa sen hetkiset asiat kuntoon. Sen enempää selityksiä ei annettu tai mahdolisuutta minkäänlaisen poikkisanan lausumiseen. Ainoa mitä Andrea näki auton ikkunan lävitse oli se mitä seinille ripustetut lyhdyt antoivat myöten.

Anubiksen kadotessa tuon yhden talon sisälle ja viipyen noin kymmenen minuuttia, kunnes ovi kävi viimein uudelleen ja ulos astui vanhimman lisäksi kaksi muuta henkilöä; mies ja nainen, joista tämä viimeinen piteli käsissään jotakin Anubiksen antamaa ja yritti selvästi pidätellä kiitollisuuden kyyneleitään. Naisen toistaen hiljaisesti kerta toisensa jälkeen ranskaksi; ”Kiitos, tohtori. Kiitos. Jumala sinua siunatkoon.” Anubiksen seisoen koko ajan selin autoon päin, mutta jos Andrea olisi voinut nähdä isoisänsä kasvot sillä hetkellä – olisi tämä nähnyt vanhimman hymyilevän aidosti tuolle yli keski-ikäiselle pariskunnalle ja puhuttelevan näitä myös vanhan ystävän oloisesti. Pariskunnan antaessa hetken päästä vanhan näköisen avaimen Anubikselle, kertoivat nämä samalla kaiken olevan kunnossa talolla. Tämä sama pariskunta oli pitänyt huolta Anubiksen ja Pandoran talosta niiden useiden vuosien aikana, kun vanhin oli heidät siihen palkannut että nämä saivat edes jostakin tuloja (tässä kohdin ihan hyvin vaikka kyseessä oli vain talosta huolehteminen, mutta näiden palkan antaja oli avokätinen tietyille ihmisille). Anubiksen myös maksaen pariskunnan tyttären leukemialääkkeet (kuten nytkin ja sen vuoksi nainen oli itkenyt).

Anubiksen palatessa takaisin autolle, tuli saatu avain lasketuksi hansikaslokeron yläpuolella olevalle tasanteelle.
”Olemme kohta perillä. Tuolla avaimella pääsemme talon sisälle, emmekä joudu jäämään värjöttelemään tänne yöpakkaseen. Joten pidähän huoli, Andrea, että avain pysyy tallessa loppumatkan ajan.” Auton pakittaessa talon pihalta, vilkuttivat pariskunta hyvästiksi ja palasivat vasta sitten sisälle kun pimeys nielaisi matkalaiset uudelleen. Automatkan alkaessa taas sillä samalla hiljaisuudella, joka oli laskeutunut kyseiseen tilaan jo heti lentokentältä lähdettäessä. Ainoastaan pari kertaa tapahtuva kurkun rykäiseminen Anubiksen suunnalta rikkoi hiljaisuuden, jossa radiosta kuuluva säätiedotus vain kuului.

Alex Ke 17 Joulu 2014, 00:14

Andrean päästen ylitse epämiellyttävästä herätyksestä, johon normaali ihminen olisi voinut sanoa edes pahoittelun - mutta Anubiksen lausumatta mitään - jättäen ilmaan vain epäilyksen oliko moinen pompautus sittenkään täysin vahingollinen niinkuin sen oletettiin olleen. Samassa heidän kääntyen vasemmalle, ja isoisän vuorostaan kertoen sen oleellisen: he olivat kaukana kaupungista, mutta lähempänä itsestään päämäärää, ja se oli sillä hetkellä minkä vanhempi halusi suoda vastaukseksi nuoremmalleen, jota moinen vastaus ärsytti.

Andrea oli opetettu samalla tavoin kuin isänsä että suoraan kysymykseen suora vastaus, ei sen enempää eikä vähempää mitään pyytämättä, - ei kierteleviä ja karttelevia lauseita joita taas isoisä ei tuntunut muuten osaavan kommunikoida, - siristyivät silmät puoliksi väsymyksestä ja ärsyyntyneisyydestä joka tuotiin esille raskaan huokaisun saattelemana - mutta siltikin suu pidettiin kiinni vieläkin. Andrean aikomatta alkaa haastamaan riitaa isoisänsä kanssa väsyneenä ja turhautuneena sillä poika epäili ettei toinen ollut sen innoissaan kuin hänkään todellisuudessa, ja olisi varmastikin yhtä väsynyt matkasta.

Tuon pienen tien jolle he olivat kääntyneet oli yhtä kuoppainen ja mutkikas joka varmasti jäätyisi nopeasti liukkaaksi lumisateen myötä ja sitäkin vaikeammaksi ajattevaksi, Andrean näkemättä pimeyden lävitse juurikaan enään asutuksista muuta kuin lyhdyistä, jotka toivat valoa pimeydessä ja samalla pitivät epämieluisat eläimet poissa. Auton tullen pysäytetyksi tien sivuun, kääntyi poika katsomaan kummastellen isoisäänsä joka käski odottaa, eikä suonut sen enempää selityksiä ennen itsestään autosta nousemista, olivat huulet avautuneet huudahtamaan toisen perään ettei toinen voinut noin vain lähteä mutta ne sanat tuli peruutetuksi auton oven läimähtäessä kiinni, jättäen Andrean yksin tuohon metallikopperoon, joka piti tämän vielä hetken aikaa lämpimänä. Erikoisen silmäparin kääntyen jälleen viereiseen ikkunaan, josta poika pystyi selvästi erottamaan ne pienet eläimet alkaneen lumisateen ja pimeyden halki, joka ei juurikaan antanut myöten normaalille ihmiselle - niinkuin eivät myöskään ne lyhdyt jotka eivät näyttäneet juurikaan sitä mitä Anubis oikein aikoi.

Vasta kun ovi avautui seuraavan kerran, kääntyi katse uudelleen kohti tuota selvästi vanhempaa taloa ja sen ovella seisovaa kolmikkoa jotka tunsivat toisensa - ja joista tämä hänestä selin oleva mies oli juuri tämä kaikista vanhin - ja jonka kasvoja Andrea ei pystynyt näkemään. Mutta hän pystyi lukemaan tuon oudon naisen huulilta ja eleistä isoisän tehneen jotain. Jotain hyvää, joka sai naisen kyynelehtimään ilosta. Ärsyyntyneisyyden sulaen kasvoilta lähes kokonaan tuon nähdessään.

Anubiksen jättäen vanhemman pariskunna ja palaten lapsenlapsensa luokse, heittäen samalla jonkinlaisen vanhan avaimen hansikaslokeron päälle, katsoi Andrea tuota esinettä arvioivasti - tämän voiden jo ulkonäöllisesti kertoa että kyseessä oli kaikkea muuta kuin nykyaikainen avain joita poika itse oli käyttänyt, - isoisän tuoden sanoillaan selväksi kyseessä olevan talon avain jossa he viettäisivät seuraavat viikot ja kenties kuukaudetkin kaksistaan, miehen kehottaen pitämään tuosta ruostuneesta esineestä huolen nimenomaan ettei heidän tarvinnut yöpyä ulkona kylmenevässä pakkasessa.

Noiden sanojen jälkeen jälleen hiljaisuus laskeutui kaksikon välille, vaikka Andrea tyytyikin nyökkäämään vastaukseksi miehelle olevansa samaa mieltä, pojan alkaen valmistautumaan itsestään loppumatkaan nyt kun he kerran olivat tarpeeksi lähellä - talvitakin tullen puetuksi vaivoin mutta kitisemättä päälle tuomaan lämpöä sen jälkeen kun he astuisivat ulos hetkeksi ennen taloon pääsemistä (mikäli siellä edes oli lämmitystä, mitä Andrea epäili hyvin vahvasti).

Viimein kuoppaisen hiekkatien päätyen tuon yhden talon pihaan, jonne oli asetettu lyhdyt tuomaan valoa tulijoille - mikä kertoi puolestaan näiden kahden olleen enemmän kuin odotetut vieraat ja että joku oli nimenomaan ajatellut heidän saapumistaan tuona yönä. Oven aueten ensimmäisen kerran pelkääjän puolelta moneen tuntiin, pojan kaapaten samalla tuon samaisen lokerikon päälle heitetyn avaimen taskuunsa talteen väliaikaisesti, samalla kun kumpainenkin heistä aikoisi nousta ylös ja ottaa tarvittavan tavara määrän mukaansa - vaikka Andrean puolelta tuota itsestään matkatavaraa ei ollut kuin se tarpeellinen. Ei sen enempää. Vanhan, joskus vihreän sävyisen armeijalaukun tullen nostetuksi olalle niin että Andrea tiesi pystyvänsä kantamaan sen - sekä samaan aikan myöskin uskoi vielä pystyvänsä hyppelemään nuo muutamat portaat ylös itsestään pääoven luokse, jonka takaa paljastuisi heidän uusi asuinpaikkansa. Kuitenkin ennen sitä - kääntyi Andrea katsomaan ympärilleen - tietäen ettei hän ollut koskaan seikkaillut Ranskassa niillä main edes vanhempiensa kanssa, saatika erottaisi niin pimeydellä juurikaan mitään hälyyttävää maamerkkiä - mutta siltikin... jokin, sai tämän tuntemaan oudolta. Andrean pystymättä lausumaan sitä sanoilla ääneen - mutta toisaalta jotenkin... kotimaiselta. Mikä oli outoa sillä Andrea itse ei ollut astunut jalallakaan ennen sitä päivää tuolla maaseutukylässä - pojan vielä tietämättä hänen äitinsä eläneen useankin vuoden lapsuudestaan tuossa kyseisessä talossa.

Pimeän eteisen ottaen kylmyydellään kaksikon vastaan, tultiin tuo vanha kassi lasketuksi puiselle lattialle, samalla kun itsestään valot laitettiin päälle - näki Andrea edessään pienen talon, jonne mahtui kolmesta neljän henkilön asumaan ongelmitta mutta samalla siitä näki ettei kukaan ollut asunut siellä pitkään aikaan - vaikka talosta oltiinkin pidetty hyvää huolta kaikki ne vuodet. "... Vähän lämpöö jos saisi, mutta ei tämä niin paha ole." Pojan todeten hyväksyvästi silmäiltyään talon päällisin puolin lävitse niin silmillään kuin muillakin aisteillaan, hyppien kainolosauvan varassa peremmälle itsestään taloon, jonka yläkerra sijaitsi osa makuuhuoneista, "... Onko täällä puhelinta? Huomasin ettei täällä ole kenttää, mutta haluaisin pystyä soittamaan edes kotiin varmistaakseni onko Sophie kunnossa."

Alice Ke 17 Joulu 2014, 12:11

Autolla käydyn matkan saavuttaessa viimein usean tunnin jälkeen päämääränsä, tuli tuo mustanvärinen auto pysäköidyksi pihamaan reunalle ulkovaraston seinustan viereen – ettei kyseistä kulkuneuvoa näkisi ainakaan heti tien suunnalta. Andrean noustessa paikaltaan omien voimavarojensa avulla – oli nuoremman meno kieltämättä sillä hetkellä riskialttiin näköistä, mutta siltikään isoisä ei puuttunut siihen. Jokainen vastasi omista päätöksistään ja jos sellainen johtaisi jonkinlaisiin ongelmiin – olisi läksy ainakin opittu kantapään kautta. Tuo kasvatusmetodi oli yksi Anubiksen ajattelutyylin peruskivistä ja eikä se ollut muuttunut siitä miksikään, ehkä ainoastaan pehmentynyt asteen Pandoran ansiosta. Andrean ehtiessä talolle ensimmäisenä ja astuessa etuovesta peremmälle sisätiloihin, seurasi Anubis vasta hetken päästä kun oli ensin saanut kaiken tarvittavan mukaan auton takakontista, joka oli ollut pakattuna valmiiksi jo ennen koneen laskeutumista vanhimman määräyksestä.

Anubiksen päästessä lopulta sisätiloihin, suljettiin ulko-ovi perässä ja ulkovaatteita alettiin riisua tottuneesti. Jopa kengät riisuttiin eteiseen vaikka sillä hetkellä ei olisi ollut mitään väliä olisiko kävellyt sisätiloissa niiden kanssa tai ilman. Tämä mies oli kuitenkin omaksunut opin; sisätilat ovat sisätiloja ja ulkotilat ulkotiloja, jo lapsuudessaan. Andrean todetessa silloin ääneen jotakin talon lämpötilasta ja melkein heti perään puhelimen olemassaolosta – oli Anubis ehtinyt nuoremman vierelle ja antaen oman kännykkänsä lainaksi selvin ehdoin; puhelun tulisi kestää vain maksimissaan kymmenen minuuttia ja Andrea ei saisi milloinkaan kertoa heidän sijaintiaan, ei edes vanhemmilleen – jos tämä ei sitten halunnut tulla löydetyksi tai saattaa perhettänsä vaikeuksiin.
Noiden kyseisten ehtojen äänen lausumisen jälkeen Anubis jätti lapsenlapsensa soittamaan omassa rauhassa, vanhimman puolestaan vieden kantaumuksensa väliaikaiseen säilytykseen olohuoneen puolelle ja sen jälkeen askeleet veivät [Only admins are allowed to see this link], jossa työtasoille oli laskettuna pari puulaatikkoa, jotka olivat saapuneet samana päivänä. Yhden laatikoista tullen aukaistuksi, paljastui sen sisältä muoviruukkuihin istutettuja yrttejä ja kasveja. Käden sormien tutkien pari lehteä arvioivasti lävitse, kunnes hyväksyttävästi laatikon kansi laskettiin takaisin paikoilleen ja kaikki nuo kolme laatikkoa tuli lasketuksi lattialle odottamaan seuraavaa päivää, jolloin Anubiksen olisi tarkoitus istuttaa nuo kaikki talon kasvihuoneeseen. Pari nypittyä yrtin lehteä tullen kuitenkin jo laitetuksi pieneen savikulhoon. Anubiksen laittaessa teeveden kiehumaan, meni tämä odottamisen aikana sytyttämään olohuoneen takan, joka riittäisi lämmittämään koko talon tietyn ajan kuluttua. Keittiöön palaamisen jälkeen teen valmistusta jatkettiin, päällisin puoli näyttäen että sama juoma valmistettiin kummallekin, mutta todellisuudessa Adrean juoma sisälsi nuo pari yrttilehteä, joiden tarkoitus oli laskea kehon kipua ja saada unen tuleman helpommin.

Vanhan ruokailupöydän tuolin narahtaessa hiljaisesti kehon painon laskeutuessa sen päälle. Kyynärpäiden nojautuessa lähes heti perään pöydän kantta vasten ja asteen raskaampi henkäisy kuului nenän kautta. Kaikkien sormien pidellessä tuota savesta muotoiltua kuppia ja lämmitellen teen hohkaamassa lämmössä. Silmien tullen suljetuksi tahallaan ja niskaa venyteltiin rauhallisesti sivulta toiselle. Päällisin puolin Anubiksen näyttäen välinpitämättömälle ympäristöään kohtaan, mutta todellisuudessa tämän kuulo kuunteli sitäkin tarkemmin. Pistäen merkille kaiken mitä Andrea teki.

Sponsored content