09.] You are my sunshine

Sivu 4 / 5 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ti 16 Kesä 2015, 02:15

”Kuka sanoi, että haluan hänet takaisin kartanolle?” Anubiksen esittäen silloin vastakysymyksensä kylmän rauhallisesti kuin olisi vastannut vain takaisin – ettei pitänyt jommastakummasta kahdesta esitetystä vaihtoehdosta. Katseen kohottautuessa kalvosinnapeista, joista vasemman puoleista oli aseteltu Sinin puheiden aikana paremmin paikoilleen. ”Saat itseasiassa mennä Andrean kanssa lentokentälle suoraan vastaan hänen vanhempiaan. Kyllä kuulit oikein, Giovanni ja Evey ovat tulossa yölennolla tänne slovakiaan ja minkäköhän vuoksi…” Kulmien rypistyen tahallaan esityken omaisesti ja kurkusta kohosi muka kovaa miettimistä kuvastava ääni, ennen kuin tuo kaikki pyyhittiin kerralla kadoksiin ja keho lakkasi nojaamasta pöydän raskasta kantta vasten. Jokaisen otetun askelman vieden lähemmäksi Siniä, kaksikon välisen etäisyyden pienentyessä lopuksi alle puoleen metriin. Vanhemman hopeisen katseen kiinnittyessä vielä viimeisen kerran nuoremman omiin, jotka eivät antaneet sinä hetkenä mitään takaisin vaikka Anubis pystyi kuvittelemaan muuta, mikä todellisuudessa kuohui tuon tyynen ulkokuoren alla.

”Luulisi sinun jo oppineen, Sin...” Kämmenen kohottautuessa silloin taputtamaan nuoremman hartian seutua ja mitään kertovan hymähdyksen saaden suupielet kohoamaan hetkeksi. ”Valtapaikalla tullaan aina seisomaan loppujen lopuksi yksin. Minä jos kukaan sen tiedän kolmen lapsen isänä, joten miksi tekisin Chadille sen yhtään helpommaksi? Joten ole hyvä vain, rakas lapseni. Pakene takaisin sinne mistä tulitkin ja pidä mykkäkouluasi seuraavat kolmekymmentä vuotta – sillä tuollainen määrä vuosia ei tunnu minulla enää missään. Pidä sitä vaikka koko elämäsi, Minähän se tänne elämään jään kuitenkin kaikkein lopuksi.” Anubiksen kävellen kauemmaksi kuopuksestaan. Isän pysähtyen vielä viimeisen kerran oven suulla kuin olisi halunut sanoa jotakin, mutta sanoja ei enää lausuttu ääneen. Sen sijaan kasivarrella kannettu takki tuli vedetyksi päälle ja loittonevat askeleet kertoivat vanhemman kävelevän kohti hissiä, jonka ovet avautuivat pian pienen kilahduksen saattelemana.

Nyt se oli loppu. Anubiksen ja Sinin välien kylmentyen lopullisesti. Sen rakkauden, joka oli ehkä joskus vallinnut vanhemman ja lapsen välillä, pyyhkiytyen kadoksiin Anubiksen mukana.

Salaseuran vanhimman pääsen parkkihalliin, oli tätä vastassa tuttu auton kuljettaja, joka odotti kärsivällisesti matkustajan pääsemistä kytiin. Katseen kohdistuen taustapeilin kautta takana istuvaan mieheen, joka löystytti samantien ylimmän kauluksen nappia ja antaen päänsä nojautua väsyneenä selkäymystä vasten. ”Ajammeko kotiin, sir?” Anubiksen kuullen kuljettajan kysyvän kohteliaalla äänenpainolla, vastattiin tälle takaisin pienellä pään nyökkäyksellä ennen kuin pienempi yskäkohtaus sai taas vallan kehosta. Suuta peittävän liinan värjäytyen tuttuun tapaansa veri tahroista.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Ti 16 Kesä 2015, 12:42

"Kuka sanoi että tarvitsen mielipiteesi tähän." Kuopuksen vastaten samalla tavalla vanhemmalleen tuon todetessa ettei kaivannut Andreata takaisin kartanolle huomenaamulla vaan nämä kaksi saisivat mennä lentokentälle vastaan Andrean ja Sophien vanhempia jotka olivat matkalla Slovakiaa kohti sillä hetkellä - Anubiksen vielä heittäen oman esityksensä ettei tällä olisi taaskaan mukamas mitään hajua mikä oli saanut De Fioren pariskunnan liikkeelle omasta kotimaastaan, vaikka kyllähän toinen arvatenkin oli hyvin tietoinen asiasta. 
Välimatkan lyhentyessä entisestään kaksikon välille nyt vanhemman aloitteesta, kuunteli Sin mitä tuolla oli sanottavana vaikka todellisuudessa, tämä olisi voinut tuupata toisen vaikka sitten tuosta ikkunasta lävitse kun eihän se vaikuttanut mitenkään toiseen itseensä tämän kuolemattomuuden vuoksi, - jokaisen noista ollen kuin punainen lippu joka sai karvat nousemaan väkisinki pystyyn iholla vaikka kuinka oltaisiin yritetty tapella rauhallisesti päällisestä huolimatta. Kosketuksen tuntuen kevyenä olkapäällä, ennenkuin Anubis poistui edemmäksi kohti ulos vievää ovea pukiakseen takkinsa päälle, seurasi yhtä hopeinen katse tuon perässä "... Miten voit edes kutsua itseäsi jonkun isäksi, - kaikkien niiden tekojen ja valheiden jälkeen mitä olet meille tehnyt vuosien saatossa - ja nyt aiot vain lähteä vaikka tiedämme molemmat että meidän pitää puhua?" Sinin sanoen vielä kääntyessään uudelleen kohti isäänsä, joka sillä hetkellä valmistautui lähtemään minä sekunttina hyvänsä takaisin kartanolla - kaksikon kohdaten vielä viimeisen kerran toisensa silmä silmään kuopuksen enään sanomatta ääneen mitään mutta pystyi kyllä antamaan viimeisen viestin katseensa kautta: ... ja sinä sanot minun pakenevan. Katso nyt itseäsi, isä. Kunnes tämä kääntyi ympäri sanomatta mitään, jättäen tilanteen jälleen ratkaisematta tai puhumatta - vain pahentaen kaksikon välejä kuin hoitamaton haava, joka tulehtui pahemmaksi ja pahemmaksi joka hetki. 

"... Milloin sinä..." Hiljaisen, tuskin kuiskausta isomman äänen lausuen viimein enonsa kuuntavaksi, ensimmäistä kertaa koko aamuna jolloin hiljaisuus oli ollut pelkästään läsnä koko tuon ajan kun matka läheni lentokenttää. Andrea oli onneksi herännyt suunnitelman mukaan vasta kukonlaulun aikaan hyvin levänneenä, vaikka Sin kyllä näki nuoremmasta tämän teon vieläkin häiritsevän tätä ja tulisi varmastikin häiritsemään vielä pidemmän aikaa pahimmillaan, huokaisi kaksikosta vanhempi asteen raskaammin. "Tiedät kyllä..." Niin, kyllähän hän tiesi mitä toinen halusi kysyä, mutta tuskin tulisi pitämään vastauksesta jonka eno soisi tälle "12. Olin silloin 12 kun jouduin viemään ensimmäisen hengen. Se oli silloin yhtälailla itsepuolustusta kuin se oli sinulla eilenkin, mutten ole vieläkään siitä ylpeä." Sin ei puhunut koskaan niistä ajoista kun oli elänyt viisi vuotta vanhassa salaseurassa ja kuinka tämä oli loppujen lopuksi onnistunut pakenemaan sieltä - hän ei ollut kertonut edes isälleen tai siskolleen niistä tapahtumista, tai että se pako oli vienyt yhden ihmishengen hänen käsiensä kautta. Vanhemman kääntämättä katsettaan vierustoveriinsa mutta pystyi kyllä tuntemaan osaksi järkyttyneen katseen itsessään vastauksena siihen mitä hän oli juuri kertonut tuolle ääneen vaikka sanallakaan tämä ei lähtenyt kommentoimaan kyseistä asiaa, sillä se kaikki oli tapahtunut menneisyydessä kauan ennen hänen nykyistä elämäänsä. 
"Pääseekö siitä syyllisyyden tunteesta koskaan eroon, vai joudunko elämään tämän tunteen kanssa koko loppuelämäni?" Tuolla samalla minuutilla kaksikon pysäköiden lentokentän parkkipaikalle, joutui Sin jälleen hiljentymään miettiäkseen vastausta hetken aikaa oikeinkin  tarkkaan "Kyllä ja ei. Siihen syyllisyyteen tottuu, ja lopulta jopa oppii elämään sen kanssa ajansaatossa - mutta se on tästä lähtien aina osa sinua halusit sitä tai et. Itseasiassa olisin hyvin huolissani jos et tuntisi tällä hetkellä mitään." Tuon viimeisen saaden pienen hymyn kohoamaan väkisinkin Andrean huulien pinnalle, tuttujen hymykuoppien ilmestyen samalla poskille, sai se Sininkin hymyilemään pienesti väsymyksestään huolimatta huonosti nukutun yön jälkeen. Kaksikon nousten pois autosta ja lähtien kävelemään kohti vilkasta lentokenttää, ihmisten sännäten kiireessä ja vähemmän kiireessä ohitse kaksikon kävellessä rauhallisemmin eteenpäin kentän ohjeistustaulujen mukaisesti terminaaliin jonne Espanjan lentokone oli laskeutunut hetki sitten. 

Pitkällä lennolla ei oltu nukuttu juuri ollenkaan, Azra oli sentään edes yrittänyt ja saanutkin yllättävän hyvin unta - mutta loppupeleissä uni ei ollut syvää ja tämä oli heräillyt aina silloin tällöin väkisinkin. Evey taas ei ollut nukkunut silmäystäkään yöllä vaikka se olisikin ollut jopa suotavaa - mutta niin ei ollut käynyt ja nyt keho kärsi senkin edestä vaikka tämä näyttikin suurinpiirtein virkeältä kahvikupin jälkeen. Aina silloin tällöin haukotus kuitenkin pääsi väkisinkin joka peitettiin hyvien tapojen mukaisesti käden taakse piiloon - pariskunnasta nuoremman vain kiittäen ettei heillä ollut isompia matkatavaroita joita pitäisi odottaa hihnalla vaan he pääsisivät lähtemään samantien liikkeelle sen enempiä ajattelematta asiaa, mutta heidän pääsemättä terminaalia pidemmälle kuitenkaan kun silmät erottivat esikoisen - sekä Eveyn yllätykseksi - hänen pikkuveljensä syystä tai toisesta myöskin Slovakiassa vaikka viimeksi tämä oli soittanut Espanjasta käsin. Andrea oli onneksi peseytynyt ja saanut uudet vaihtovaatteet enoltaan ettei tästä näkynyt paljaalla silmällä viime illan tapahtumat, ja Sin taas oli lupautunut hankkimaan kaikista verisistä vaatteista ja 'rikospaikasta' eroon nyt kun poliisi keskittyisi pääasiallisesti yhtiöön varmasti vielä muutaman päivän kaiken varalta vaikka salaseura olikin hakkeroitunut tietokantaan. 
Andrean saaden ensimmäisenä halauksen äidiltään sekä suukon poskelle johon suotiin esittävä 'ällöttävää' ilme kuin tämä olisi ollut vieläkin läheisyyttä karttava lapsi, vaikka asia ei niin ollutkaan - päinvastoin. "Sophie on vielä kartanolla Buddhan kanssa, joten meidän varmaan pitää palata vielä sinne, ennen kotiin lähtöä. Senhän takia te olette täällä?" Esikoisen todeten vanhemmilleen hieman kysyvästi sillä heillä oli kuitenkin lomaa vielä jäljellä, eivätkä kumpikaan vanhemmista olleet itse henkilökohtaisesti edes matkutaneet Slovakiaa tarkistamaan lapsien tilaa - joten joku oli hullusti.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ti 16 Kesä 2015, 15:43

Siihen aikaan aamusta lentokentällä oli jo ihmisiä kiitettävästi ja se puolestaan teki kauaksi näkemisen haasteelliseksi. Pariskunnasta Eveyn ollen se ensimmäinen, joka huomasi Sinin ja Andrean läsnäolon kaikkien noiden liikkuvien ärsykkeiden seasta. Andrean säästymättä sen enempää Giovannin käsittelyltä kuin Eveynkään. Äidin päästäessä viimein irti lapsestaan, ei isä rynnännyt heti halaamaan toista vaan otti käsivarsien mitan päähän ja pyöräytti ympäri tutkivasti, katseen analysoiden Andrean kirjainmellisesti päästä varpaisiin. Vasta kun Giovanni itse tuli siihen tulokseen, että esikoinen oli säästynyt ruhjeilta, otettiin tämä isän tiukempaan halaukseen. Kasvojen painautuessa Andrean hiusrajaa vasten ja hiljainen ääni kuiskasi kiitoksen katollisen kirkon jumalalle. Vielä nopea suukko hiuksia vasten, minkä jälkeen Giovanni päästi Andrean kaikkoamaan luotaan pienen naurahduksen ja sanojen; ”Sinun pitää alkaa syömään enemmän, toporagno. Kylkilyysi kohta pistävät ihosi lävitse”, saattelemana – ettei liiallinen hellyyden osoitus saisi esikoista tuntemaan oloaan liian kiusaantuneeksi. Giovannin vilkaisten Siniä suodakseen toiselle kiitoksen katseen välityksellä. Aikoessaan vastata jotakin Andrean esittämään kysymykseen/toteamukseen, jäivät sanat kurkun perälle kun tarkempi kuuloaisti nappasi terminaalin hälinän keskeltä television uutislähetyksen, jossa nainen selitti jotakin Anubiksen johtaman yhtiön tilanteesta ja hyvinkin pian kertominen kääntyi Anubikseen itseensä. Uutistenlukijan kertoen pääjohtajan lähteneen myöhään illalla toimistorakennukselta kotiansa kohti, mutta matkalla tämän tila oli romahtanut äkillisesti. Yhtiön johtaja oli saatu onneksi toimitettua nopeasti sairaalatason hoitoon. Yhtiö vaikenee kuitenkin tarkemmista yksityiskohdista. Tässä kohdin uutistenlukija viitaten vielä eiliseen yllätykseen, jossa nuorempi tulokas esittäytyi nykyiseksi johtajaksi. Televisioruudun vasempaan kulmaan ilmestyen pienempi ikkuna, jossa näytettiin pätkä Chadin haastattelusta, jossa tämä lupautui johtamaan yhtiötä parhaalla mahdollisella tavalla ja vievänsä sen tulevaisuudessa uusille urille. ”Emme ole vielä saaneet tarkempaa tietoa pääjohtajan nykyisestä tilanteesta, mutta toivotaan sillä aikaa tämän uuden noussukkaan täyttävän yhtiön suuret saappaat. Vai onko tämä kaikki alkua tuon vaikutusvaltaisen imperneumin hajoamiselle? Sitten talousuutisiin…”

Giovannin kääntyen vilkaisemaan Eveytä ja Siniä – sillä olivathan noista kumpikin Anubiksen lapsia, vaikka näiden suhteet isäänsä olivat hyvin paljon nolla asteen alapuolella. Heidän pitäisi silti hakea Sophie kartanolta, mutta sen jälkeen he lähtisivät suorinta tietä takaisin italiaan. Sillä tämän hetkinen tilanne tiesi varmaa sotaa salaseurojen välillä ja Giovanni ei todellakaan halunnut seistä silloin siinä välissä. Joten ehkä se oli heidän onnensa tai sitten ei, mutta ennen kuin kukaan ehti tekemään päätöstä liikkelle lähtemisen suhteen – erottivat nämä massan seasta lähenevän kaksikon; tuon jakkupukuisen sihteerin ja Sophien + koiran. Tuon nuoren naisen pysähtyen vasta lähempänä ryhmää ja selittäen lyhyesti saaneensa käskyn tuoda Sophie sinä aamuna lentokentälle. Sihteerin jopa myöntäen ääneen – ettei ollut aluksi tiennyt ollenkaan Giovannin ja Eveyn olevan heitä vastassa, mutta kaikki oli onneksi loksahtanut paikoilleen. Sen enempää jäämättä vaihtamaan kuulumisia, kääntyi sihteeri jo kannoillansa ja toivotti hyvät päivän jatkot, mutta Giovanni pysäytti tämän vielä ja pyysi kertomaan mitä oli oikein meneillään sinä hetkenä. Naisen laskien katseensa alaviistoon hetkeksi ja nuolaisten alahuultansa selvästi hermostuneena, kunnes tämä kokosi itsensä salamurhaajien tapojen mukaan ja sanoi tiukemmin; ”Oday on kieltänyt meitä puhumasta mitään kenellekkään, pidämme hiljaisuutta nyt tästä eteenpäin. Hyvää päivän jatkoa, herra De Fiore.” Korkokenkien kopinan kertoen sanattomasti naisen kävelevän verkkaammin pois taakseen kertaakaan katsomatta. Giovannin jääden katsomaan sihteerikön loittonevaa selkää puhtaasti hämmentyneenä. Mitä helvettiä oli oikein tekeillä?

Samoihin aikoihin kartanolla oli aamu koittanut salaseuran jäsenille monta tuntia aikaisemmin. Kaiken näyttäen menevän omalla painollaan taas sinäkin päivänä, mutta niin ei todellakaan ollut. Kaikki oli saanut uuden käänteen jo yön aikana, silloin kun Anubiksen tila oli romahtanut vaarallisen huonoksi. Heti kun tämä vaikutusvaltainen mies oli joutunut irti salaseuran tietystä kaavasta – oli Chad astunut täysin tietoisesti tilalle kuin olisi suunnitellut kaiken alusta alkaen. Pandora oli päätynyt eristetyksi sairaalasiipeen ja Anubis oli asetettu ”lepäämään” / talteen huoneeseen, joka sijaitsi tarpeeksi kaukana tuosta naisesta – ettei demonitar voisi vahingossakaan käyttää ”parantajan” taitojaan. Tuota tilannetta voiden kuvittaa vain yhdellä sanalla; vallankaappaus. ”Oday on kieltänyt meitä puhumasta mitään kenellekkään… Hyvää päivän jatkoa, herra De Fiore.” Pienestä korvakuulokkeesta kuuluen sihteerikön puhe Chadin kuunneltavaksi, tämän seisoen sinä hetkenä olohuoneen ikkunoiden edustalla ja katsellen talon takana avautuvaa puutarhaa kädet rennosti puuskassa rintakehän edessä. Leuan kohottautuessa asteen tyytyväisyyden merkiksi sihteerikön kykyyn pitää mölyt mahassaan.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Ti 16 Kesä 2015, 16:36

Andrean päästen viimein äitinsä rakastavasta otteesta irti, pyyhki tämä poskeaan pienesti samalla katseen hakeutuessa vuorostaan isäänsä joka ei äidin tavoin hyökännyt samantien halausotteella - mutta käännytti lapsensa kehoa kuin tarkastellakseen oliko esikoinen onnistunut jälleen kerran satuttamaan itseään jotenkin - mitään fyysistä näkymättä itsestään kehossa - mikä riitti isälle - Andrean joutuen jälleen tiukkaan halaukseen ilman varoituksen sanaa. Azran ja Sinin seuraten perheen näkemistä hymyillen osaksi huvittuneena Andrean reaktiosta tämän valittaessa isälleen ettei henki melkein kulkenut halauksen aikana. Vasta kun Andrea pääsi lopullisesti irti vanhempiensa otteesta joista jokainen teko oli tarkoittanut vain hyvää, oli tämä kysynyt suoraan aikoisivatko he lähteä kenties kotiin kun pariskunta oli varta vasten vaivautunut Slovakiaan mikä oli melkoinen harvinaisuus ja yleisestikin - Giovannin aikoen vastata Andrean uteluihin - vain tullakseen keskeytetyksi alkuunsa ja samantien uutislähetyksen johdosta joka sai kaikkien huomion kiinnittymään aivan muualle itse aiheesta. Eveyn ja Sinin tuntien selvää hämmennystä moisesta uutisesta ja tietyllä tavalla huolta vaikka järki sanoikin jo melko automaattisesti ettei uutinen voinut olla aivan sataprosenttisesti totta millään tavoin heidän isänsä tuntiessaan - Andrean ollen puolestaan yhtälailla hämmentynyt kuin muutkin tietämättä mitään viime yön kulusta ollessaan aivan jossain muualla maailmassa enonsa ansiosta ja Azra taas sai oman vastauksensa kysymykseensä nähdessään Chadin antavan haastattelua tilanteesta, joka oli kaikilla tapaa hyvin arka. Vasta kun uutistoimittajat jatkoivat uutisissa eteenpäin, kääntyivät kaikki vilkaisemaan toisiaan - Sinin käyden Eveyn ja Giovannin lävitse kun taas Evey kävi veljensä sekä miehensä ja lapsensa, sillä tuo uutinen saattoi juuri aiheuttaa jälleen kerran ison suunnitelma muutoksen heille kaikille. 

Eveyn ja Sinin vilkaistessa toisiaan huokaisi Evey hieman raskaasti, mikä kyllä jo kertoi mitä hän halusi tehdä sillä hetkellä. Olkoot heillä kaikilla vaikka kuinka huonot välit vanhempaan - se kyseinen mies oli edelleenkin heidän isänsä, halusivat he sitä tai eivät, Sinin olematta todellakaan innoissaan tuosta ajatuksesta. Vielä eilen he kumpikin olivat lähteneet yhtiöstä kylmästi, antaen mykkäkoulun jatkua vaikka ne seuraavat vuodet - kummankaan selvästi aikomatta tehdä mitään asialle sen enempää kuin oli tarpeellista. Vaikka toisaalta... hän oli kyllä nähnyt isästään tuon päästyä toimistoon ettei tämä ollut täysin kunnossa/voimissaan enään samalla tavalla - mutta toisaalta heidän isästään oli muutenkin hyvin vaikea lukea totuutta vaikka tälle antaisi sitä aluetta koskien seerumia, joten tottakai mieli oli automaattisesti ohittanut moisen väkisinkin. Joten mitä helvettiä oli oikein tekeillä? Kenenkään kerkeämättä edes nostamaan sormea merkiksi että matka jatkuisi eteenpäin, kun korvat erottivat pian tutun haukahduksen joka sai Andrean kääntämään itsensä ympäri nähdäkseen siskonsa ja koiransa sihteerin hoiteissa, joka oli lähetetty saattamaan Sophieta takaisin lentokentälle - Sophien pitäessä Buddhaa otteessa kuluneen nahkahihnan avulla oli ollut sillä käytössä jo pennusta asti - vaikka tyttö näyttikin muuttuvan suunnattoman iloiseksi nähdessään veljensä lapsen jopa ottaessa juoksuaskeleita vanhemman luokse vain päätyäkseen nostetuksi syliin halattavaksi, italiankielen kuiskaten hiljaa tytölle olevansa pahoillaan moisesta tempusta ja ettei se koskaan enään toistuisi. Nuorimpien keskittyen toisiinsa hetken aikaa, kiinnittyi vanhempien huomio puolestaan tuohon nuoreen sihteeriin joka vaikutti osittain hermostuneelta myöntäessään ettei ollut tiennyt Giovannin ja Eveyn olevan Slovakiassa. Heti tuon sanottuaan nainen oli jo lähdössä, mutta Giovanni sai tämän huomion vielä itselleen hetkeksi kysymällä suoraan mitä oli oikein tekeillä, mutta kohteliaan selityksen sijasta sihteeri totesikin yllättävän topakasti että heillä ei ollut lupaa puhua asioista eteenpäin - jonka jälkeen tämä lähti uudelleen kohti uloskäyntejä - katsoivat kaikki tuon perää hölmistyneenä.
"... No, se oli kohtelias ilmaisu..." Sinin voimatta olla toteamatta ääneen vaikka koko siinä sen hetkisessä asetelmassa oli kaikki pahasti pielessä vaikka kuinka yrittäisi uskotella muuta - Sinin uskomatta ainakaan sanaa kuulemastaan, vilkaisivat Azra ja Sin toisiaan sen lyhyen hetken ajan, mutta se riitti. Niin siis, kumpi Oday?

"Meidän kannattaa jakaantua.. osa menee sairaalaan selvittämään tilannetta. Luulen että äiti on siellä myöskin - ja loput taas ottavat muuten selvää mitä täällä tapahtuu yleisellä tasolla ennenkuin kaikki hajoaa käsiin." Sinin todeten sitten vielä, vilkaisten jokaista lähellä olevaa yksitellen "Menkää te sairaalaan. Me otamme Azran kanssa selvää mitä täällä tapahtuu, sillä se on paljon vaarallisempaa tällä hetkellä eikä kukaan voi ottaa sitä riskiä että joku loukkaantuu pahasti - tai pahempaa." Sinin tietäen sen kuulostavan naurettavalta, mutta valitettavasti sillä hetkellä kenelläkään heillä ei ollut mitään ymmärrystä mikä heitä mahdollisesti odotti perillä - mutta Azra ja hän edes tiesivät missä kulkea ja miten vastata takaisin fyysisesti pahimmalla hetkellä. Mutta kuopuskin haluaisi päästä vielä sairaalaan, joten hän aikoisi palata muiden luokse sinne sen kaiken jälkeen.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ke 17 Kesä 2015, 01:11

”Lisätkää vartiointia kaikille ulos- ja sisäänkäynneille. Olemme tekniikan ihmisiä, joten mikä maksaa?” Sormien napsuttaen ilmaa pari kertaa terävästi, joka oli sanaton; ”vauhtia ahteriin” – käsky noille edelleen paikoillaan seisoville salamurhaajille, jotka eivät olleet ilmeisemmin tottuneet noin vauhdikkaaseen käskyttämiseen Anubiksen alaisuudessa. Chadin pistäen huomionsa samaan ja se saikin tämän vain levittämään käsiään sivuille rennosti ja sanomaan vielä perään; ”Olette koulutukseltanne sotilaita kuten minä, joten tehkää minulle mieliksi. Hyvät herrat!” Sormen suuntautuen samantien perään osoittamaan ryhmässä seisovia naispuolisia henkilöitä herrasmiesmäisesti. ”Ja arvon naiset (teitä yhtään sen enempää unohtamatta), tehkää minut nyt ylpeäksi. Olette saaneet pidätellä taitojanne tähän asti, koska Anubis ei halunnut vahingossakaan huomiota, joten minä kysynkin teiltä…” Silmien muodon kaventuessa tuon merkittävän hetken ajaksi, jonka aikana jokainen läsnäoleva salaseuran jäsen kuunteli uuden Odayn sanoja. ”Haluatteko tulla muistetuksi teoistanne vai varjoissa piilottelusta? Näihin päiviin asti olemme piilotelleet ja paenneet toisen salaseuran hyökkäyksiä… ja minkä takia?! Siksi, että he ovat palkkasotilaita? Mitä me sitten olemme?!” Tuon kaikkein viimeisimmän kysymyksen tullen huudetuksi ääneen, jotta jokainen sen varmasti kuulisi ja sisäistäisi korviensa väliin. Jokaisen salamurhaajan alkaen suoristamaan selvästi ryhtiään kun nämä alkoivat saada uutta voimaa johtajastaan. Yhden uskaltautuen silloin vastaamaan takaisin; ”Me olemme salamurhaajia!” Chadin kääntyen samantien huutajaan päin, minkä jälkeen vei toisen kätensä korvalleen kuin kysyen mitä toinen oli sanonutkaan. Tämän pienen eleen saaden yksitellen jokaisen yhtymään tuohon lauseeseen, kunnes lopulta kaikki huusivat yhteen ääneen; ”Me olemme salamurhaajia!!” Chadin jääden kuuntelemaan tuota yhtenäistä huutoa, joka sai tyytyväisyyden tunteen nousemaan pintaan.

Uuden salaseuran sulkien kartanon ulkopuolisilta ja lisäten vartiointia sen kaiken mukana. Ulkona liikkuvien asevarustuksesta pystyen typeräkin päättelemään, että rauhan aika oli saatu päätökseen ja ainainen piilotteleminen sai riittää. Yhtiön tiloissa liikkuvien salamurhaajien näyttämättä niinkään ulospäin uhkaaville, mutta mitä kätkeytyi näiden ”rauhallisen” kuoren alle, sitä parani varoa jos ei halunnut päästä hengestään. Kartanon alapuolella sijaitsevassa tilassa, yhden salaoven takana – avautuen yksinkertainen tila, jonka keskellä oli selvä ihmisen mittainen leposija, jonka peitti haalistetusta lasista tehty lasikupu. Chadin katsoen oppi isäänsä juuri tuon kyseisen lasikuvun lävitse. Anubiksen maatessa tuon kaiken sisällä täydellisesti tiedottomana, tämän elintoimintoja seuraten kuitenkin aktiivisesti lasiin piirtyvä hologrammi näyttö. Pulssin tasaisen piipityksen rikkoen vain sen hetkisen hiljaisuuden. Chadin astuessa viimein lähemmäksi tuota leposijaa ja kohottaen kätensä koskettamaan lasipintaa, mikä sai peukaloa koristavan sormuksen kopahtamaan heikosti estettä vasten. ”Sinä teit kaiken hyvin tähän asti, mutta nyt on minun vuoroni. Emme voi enää elää samallalailla kuin meille aikanasi opetit. Tiesit sen jo varmasti paljon aikaisemmin, mutta et siltikään kohottanut kättäsi suojellaksesi veljiäsi ja sisariasi.” Sormien painautuessa asteen tiukemmin lasin pintaa vasten kuin Chad olisi yrittänyt selvästi hillitä itseään tuona hetkenä. Käden päätyen vedetyksi nopeasti kauemmaksi ja sulkeutuneen nyrkin painuessa hetkeksi huulia vasten, jota perässä seurasi kuiva naurahdus. ”Tästä kaikesta huolimatta (mitä olisin ollut valmis oikeasti tekemään), tulen olemaan silti riippuvainen sinusta ja elossa olemisestasi. En voi tappaa sinua – jos itse haluan säilyä hengissä, voiko olla tuon ironisempaa yhtälöä.” Tumman katseen hakeutuen vielä viimeisen kerran vanhemman kasvoille, joista katsottuna olisi vain näyttänyt sille että toinen oli syvässä unessa. ”Joten lepää nyt, isä. Lepää ikuisesti ja anna minun hoitaa kaikki sotkusi puolestasi.” Chadin peruuttaen kiireettömästi ulos huoneesta, jonka ulkopuolella tämä sai pian yhteydenoton parilta salamurhaajalta, jotka olivat nähneet jotakin epämääräistä liikuvan kartanon alueella. Enempää Odayn tarvitsematta kuulla.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Ke 17 Kesä 2015, 13:48

Tuo kuuden hengen rykelmän johon oli kuulunut kahden lapsen lisäksi neljä aikuista - oli jakaantunut kahtia Sinin ehdotelmasta, kahden entisen salaseuralaisen lähtiessä kohti kartanoa miehen autolla kun taas Evey perheineen vilkaisisi sairaalaa jossa Anubiksen sanottiin olevan - vaikka kukaan tuskin enään tuossa kohtaa edes ajatteli minkään olevan niin selvää kuin oltaisiin toivottu - kaikilla ollen omat epäilyksensä sillä hetkellä joista he pystyivät vain arvaamaan tapahtumien kulun kunnes niihin saataisiin selviys. 
Eveyn otettua taksin käyttöönsä, - Azran ja Sinin kiirehtien miehen omalla mustalla autolla reilusti ylinopeutta kohti kartanoa - kaksikon käyden tuon ajomatkan aikana kaiken mahdollisen mikä olisi vastassa. Todennäköisesti Chad olisi panostanut reilusti sinä päivänä vartiointiin joten heidän ylipäätänsä mahdollisemman huomaamattomasti olisi normaalia vaikeampaa - joten heidän täytyi panostaa moiseen ensialkuun ja luoda jonkinlainen suunnitelma. Mutta Sinin myös huolestuttaen sillä hetkellä muukin: Azra itse. Vanhempi oli elänyt tämän kyseisen miehen kanssa yli puolet elämästään jossain kohtaa, ja näillä oli kaiken lisäksi yhteinen lapsi - joten huolestumiseen oli todellakin syynsä sillä hetkellä mikäli tilanne äityisi hyvinkin rumaksi. Nuoremman tuoden tuon jopa esille sanomalla: "Muista, hän on sieluton nyt. Hän ei ole se sama Chad, jonka me tunnemme joten varaudu." Azran pystyen vain nyökkäämään hyväksyvästi, tietäessään sen kyllä itsekin vaikkakin niin ei olisi toivottu. Kellertävän silmän, jonka katse saisi kenet vain halutessaan pyshtymään paikoilleen - kääntyen vilkaisemaan nuorempaansa - hiljaisen äänen kysyessä siitä kirjasta, joka tuntui aiheuttavan joka kerta kaikkien ongelmat - loi Sin tuolle naiselle vain mitättömän hymyn vastaukseksi. Hänen aikomatta puhua toiselle asiasta, ja sillä selvä. 

Kaksikko oli ollut oikeassa siinä asiassa epäillessään Chadin kiristäneen vartiointia entisestään, niin sisä- että ulkopuolelta - eikä edes niin näkymättömästi enään, viimeisenkin rauhan aikaiden ollen tulleet tuolloin päätökseen kerta heitolla, samoin kuin yhteiskunnan takana piilottelu. Ja toisaalta niin iso vartija määrä oli kyllä epäilyttävää jos tiesi yhtään että eläekseen Anubiksen tulisi pysyä hengissä - eikä Chad ollut näyttänyt voivan huonosti haastattelun aikana. Auton tullen jätetyksi kauemmas itsestään tapahtumapaikalta, Azran ja Sinin erkaantuen toisistaan kävellessään - Sinin kiertäen toiselle puolelle kartanoa ja Azra taas ... no, vähemmän hiljaisesti. 
Portin edessä vahtivan salamurhaajan kulkeutuen edestakaisin sotilaan tavoin pysyäkseen vahtina olossa täysin tilanteen tasalla valmiina hyökkäämään mahdollista ulkopuolista vastaan - aikomatta päästää ketään sisään eikä ulos ainakaan hengissä vaikka muutenkin tuo kartano vastasi sillä hetkellä kuolemanloukkua. Pian salamurhaajan kuulon erottaen ylimääräistä ääntä tulevan suoraan edestä päin, mikä sai tämän nuoren miehen kääntämään koko kehonsa kohti kartanoa valmiudessa - mutta silmien tai muidenkaan aistien erottamatta mitään ylimääräistä tai mitään mistä olisi pitänyt huolestua - kevyen sormen naputuksen äkisti olkapäällä saaden miehen uudelleen kääntymään ympäri - esitti Azra silloin mitä herttaisimman hymynsä hämmentyneelle miehelle, - joka ei edes ymmärtänyt hämmennyksestään huomata nyrkin sivahtavan portin rauta'kaltereiden' lävitse suoraan silmien väliin - vartijan menettäen tajuntansa tuon yksinkertaisen iskun myötä. Tuon naisen, jonka kasvonpiirteet piiloutuivat osaksi tummanpunaisen hupparihupun alle, jäämättä todellakaan miettimään mitä tehdä seuraavaksi - tämän kiiveten tuon rautaportin päälle ketterästi kuin mikäkin kissaeläin konsanaan ja hypähtäen alas ilman isompia ongelmia. 

Ennen kuitenkaan matkan jatkamista, tutki Azra tajuttoman vartijan asevalikoiman - ottaen mukaansa ne tarpeelliset asiat mitä löysi itselleen - piiloaseita, veitsiä, asee sekä pahimmalle hetkelle 'harhautusheitin' joka muistutti koollaan pientä pommirakettia - mutta osuessaan maahan vapauttaisi se harhautukseen tarkoitetun savun - mikäli tilanne tosiaan menisi niin pahaksi kuin Sin oli epäillyt. Askelten lähtien viemään mitään kiirehtimättä tuota suoraa soratietä pitkin - hyökkäsi neljä muuta salamurhaajaa naisen kimppuun aikomatta päästää tätä etenemään yhtään sen pidemmälle - vaan jokaisen tunkeutujan tulisi kuolla täysin poikkeuksetta. Jokaisen näistä salamurhaajista kaatuen yksi kerrallaan vahingoittuneena tai tajuttomana maahan - naisen päästen etenemään vielä ainakin vahingoittuneena tuolle portaikolle - jonka ovien takana odottaisi enemmän salaseuralaisia jotka mielellään katkaisisivat hänen kaulansa huomatessaan kuka Azra oikein oli - sillä edelleenkin salaseura luokitteli hänet petturiksi, ja petturit teurastettiin tullessaan vastaan. Oven avautuen raskaasti naisen edessä hänen itsensä toimesta - naisen astuen kynnyksen ylitse tuohon isoon aulatilaan joka paljaalla silmällä näytti ensisijaisesti tyhjältä - todellisuudessa tahallinen huono valaistus piilotti salamurhaajat elleivät nämä itse päättäisi astua esille tai hyökätä. Azran läsnäolo oli varmasti muutenkin jo tuohon mennessä huomattu, joten syystäkin tämän ollen varovaisempi kuin normaalisti - pitäen kuitenkin kasvonsa asteen alempana ettei tämän kasvoja pystyisi samantien tunnistamaan - aistien ollen valppaana ja käden puristautuen hihan sisään piilotetun tikarin ympärille valmiina viemään hengen jos se sen vaatisi. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ke 17 Kesä 2015, 23:04

Kartanon raskaiden pääovien avautuessa Azran toimesta, vastasi sisältä takaisin hämäryys ja niin syvä hiljaisuus, että olisi voinut kuvitella kuulevansa nuppineulan putoamisen marmorilattialle, jota vasten nyt naisen jalassa olevat kengät kopisivat tasaisesti kun jokainen otettu askel toi syvemmälle kartanon sisätiloihin. Tuossa kohdin olisi voinut odottaa selvää piiritystä ja hyökkäystä, mutta mikään ei vastannut tuolle ”ei toivotulle” vieraalle takaisin. Azran voiden vain tuntea niskavilloissaan kuinka tätä selvästi tarkkailtiin varjoista, jonkin tumman hahmon välillä viuhahtaen silmäkulmassa, mutta heti kun katse kääntyi siihen suuntaan niin missään ei näkynyt ketään. Zayn komennossa olevat palkkasotilaat olisivat aikoja sitten turvautuneet tulivoimaan ja fyysiseen väkivaltaan. Uuden salaseuran jäsenet olivat taas saaneet koulutuksensa Anubikselta itseltään, tuolta yli kolmetuhatta vuotta taistelukokemusta omaavalta mieheltä, joka oli itse saanut oppinsa alkuperäiseltä salaseuralta. Näihin päiviin asti uuden salaseuran jäsenet eivät olleet tarvinneet käyttää taitojansa täysin, mutta nyt uuden Odayn myötä… kaikki tulisi olemaan täysin toisin.
”Leikataan hänen kurkkunsa auki.” Jostakin päin kuuluvan äänen lausuen kuiskauksen tasolla ivallisesti hymyilen, jokaisesta äänen tavusta kuullen selvästi, että puhuja lähes tärisi odotuksesta tappaa tuo muukalainen. ”Ei, malta. Saamme kyllä nähdä heidän vuotavan verta… anelevan henkensä puolesta, mutta ei vielä.” Toisesta suunnasta kuuluvan äänen tyynnytellen ensimmäistä puhujaa. Veitsen kärjen hivellen kiireettömän oloisesti portaiden kaidetta, mikä synnytti tasaisen nakutusääneen ja yhtä nopeasti kuin ääni oli syntynyt, niin yhtä nopeasti sen aiheuttaja oli kadonnut näköpiiristä. Salamurhaajien selvästi leikitellen tuon muukalaisen henkisellä paineensietokyvyllä. Näiden katsellen ja odottaen. Odottaen sitä yhtä ainoaa käskyä, joka antaisi luvan repiä nuo tunkeutujat riekaleiksi.

Azran päästessä jossakin vaiheessa kartanon eteishallista itäsiipeen johtavaan käytävään ja sen kautta pian tuttuun oleskelutilaan, jossa Chadilla ja Azralla oli ollut aina tapana viettää ”rentoa” aikaa tehtävien lomassa, oli kyseinen tila myöskin aavemaisen tyhjä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Tuon tumman hahmon istuen rennon oloisesti pienen pöydän ääressä. Jalkojen sijaiten toisen tuolin päällä ja kädet puolestaan pitelivät teekuppia rintakehän korkeudella. Tuon pienen yksityiskohdan kertoen sen, että kupista oli juuri juotu ja se oli ehditty laskemaan huulten korkeudelta. Yönmustien silmien kohdistuen tuohon selvästi varuillaan liikkuvaan tulijaan, katsoen toista juuri niin kuin ei olisi odottanut näkevänsä vieraita siihen aikaan päivästä. ”Aa, vieraita! Kuinka mukava yllätys.” Viehättävien sanojen täydentäen sarmikasta hymyä, ennen selvää unohdusta muistuttavaa ääntä, jota toinen sormista kohosi osoittamaan katon suuntaan. Pahoittelevien sanojen lausuen heti perään; ”Olen pahoillani tästä valaistuksesta. Paha silmille, todella ikävä. Ei näe edes kunnolla lukea tiettyyn vuorokauden aikaan.” Miehen jatkaen puhelemistaan rennon oloisesti kuin ei olisi alkuunkaan huomannut miten tulija oli käyttäytynyt astuessaan oleskelutilaan. Uuden leppoisan hymyn häivähtäessä kasvoilla ja käden levittäytyessä sivulle päin pahoittelevasti. ”Olen todella pahoillani! En yhtään tajunnut tarjota sinullekin tätä maittavaa teetä. Pyydän.” Käden suuntautuen osoittamaan sitä toista penkkiä, jolta mies oli laskenut jalkansa. ”Istu toki seuraani.” Huulien hymyillen ystävällisesti, niiden kätkeytyen hiljalleen kohotetun teekupin reunan taakse. Mustien silmien katseen kuin sanoen; ”Vai pelkäätkö minua liiaksi?”
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty To 18 Kesä 2015, 02:16

Hiljaisuuden, pimeyden sekä ison kartanon todellakaan lämmittämättä sillä hetkellä mieltä missään määrin, asiaa helpottamatta tieto piiloutuvasta monipäisestä uhasta - tai se että nämä päättivät aina silloin tällöin tehdä läsnäolonsa julki jollakin pienellä äänellä tai teolla vain pelotellakseen tunkeutujaa ja samalla osaksi heikentääkseen itsestään henkistä jaksamista jotta vihollinen olisi helpompi kukistaa. Korvien erottaen jokaisen kuiskauksen jotka puhuivat hyvin avoimesti siitä ilosta vuodattaa verta - kuulosti puheet kenen tahansa korvissa pelottavalta, pienten narinan tai naputuksen tasoa vasten, hälyinen hahmo silmien edessä ennen sen katoamista muistutti tilanne kauhuelokuvan tapahtumia. Pienen, lähes huomaamattoman hymyn kohoaten huulien pinnalle naisen astellessa määrätietoisesti, vaikkakin varautuneesti eteenpäin - esittäen ettei mikään ollut tuulen ujerrusta ihmeellisempi asia eikä näin ansainnut huomiota, vaikka todellisuuden peittyen tuon nopeasti katoavan hymyn taakse. Ilmeisesti häntä ei oltu vielä tunnistettu, sillä silloin varmasti jokainen kartanossa olija tietäisi moisen mielitemppuilun olevan turhaa. Azra oli sentään kasvanut lapsesta asti salamurhaajaksi, paljon nuoremmasta iästä kuin useimpia uuden salaseuran jäseniä. 
Azran kuitenkin vaikuttae vain tavanomaiselta tunkeilijalta, - ei vielä miltään muulta - vaikka syytä tämän ihmisen läsnäololle ei vielä tiedetty. 

Rauhallisten askelten vieden hitaasti kartanon käytäviltä toiseen, naisen pystyen kuulemaan hyvin selvästi askeleita takanaan mutta kenenkään aikomatta hyökkätä vielä ainakaan, - kyseessä ollen sillä hetkellä hyvin selvä leikki/peli, jossa pyrittiin murtamaan ulkopuolinen yksi hyvinvointi kerrallaan kunnes se viimeinenkin murtuisi, jolloin kaikki muu olikin lasten leikkiä. Epämääräisten kuiskailujen tai äänien joille ei aluksi silmillä löytynyt mitään fyysistä syytä jatkuivat vielä pitkään sattumanvaraisesti - saamatta vieläkään mitää reaktiota aikaiseksi punaisen hupun alle kasvonsa piiloutuvalta muukalaiselta. Askelten kulkeutuen ennen pitkää itäsiivelle, jossa pariskunta oli aikoinaan viettänyt vapaa-aikansa kuuluessaan vielä salaseuraan, - noiden seinien sisälle piiloutuen monta herkkää hetkeä ja keskustelua jonka kaksikko oli käynyt suhteen ollessa vähemmän julkinen eikä sitä oltu haluttu julkistaa monista erilaisista syistä kuten: pelko toisen menettämisestä tai toisen suojelu. Käden tarttuen ovenkahvaan ja painaen kevyesti alaspäin, - tuon puisen oven aueten hitaasti narahdellen silmien edessä - antaen täydellisen näkymän pöydän ääressä istuvaan mieheen, joka kohotti teekuppia sopivasti rintakehän alueella aivan kuin tuo teko olisi keskeytetty oven avautumisella - katsoi Azra näkemäänsä osaksi surullisena. Niinkin pieni yksityiskohta kuin teenjuonti, kertoi juuri sen mistä he olivat puhuneet. Hänen edessään ei istunut hänen aviomiehensä. Espanjalaisena Chad oli aina valittanut teen juomisesta - kutsunut sitä jopa 'litkuksi', ja pitäytynyt aina mieluummin kahvissa vaikka se olikin epäterveellinen vaihtoehto - tunsi Azra henkäisevänsä huomaamattaan mielessään syvään. 
Miehen puhutellen tuona aikana kuin ketä tahansa odotettua vierasta, jonka odotuksen tämä oli vain päässyt vahingossa unohtamaan tyystin. Ei sen isompi asia, vaikka kumpikin heistä tiesi kyllä ettei niin ollut. Joten mitä toinen oikein pelasi?
Käsien liikkuen puheen aikana, miehen lisäten jälleen anteeksipyytävästi epäkohteliaisuudestaan olla tarjoamatta ensin 'maittavaa' teetä "vieraalleen" - sai tuo pelkän lauseen kuuleminen kylmät väreet kulkemaan selässä - ei pelosta tai varovaisuudesta ylipäätänsä, ei edes kylmästä mutta toisen käytöksestä joka oli aivan kuin toisen ihmisen, ketä Azra ei tuntenut vaikka järki väittikin toisin. 

Ruskeiden silmien kohdistuen viimeisempänä tähän puolivuotta vanhempaan naiseen kuin heittäen haasteen jossa kysyttiin suoraan oliko Chad niin pelottava, - pääsi huulien välistä täysin tahattomasti silloin tyrskähdys joka kyllä kertoi ilman sanojakin mitä Azra oli mieltä moisesta väittämästä. Pelottava? Siitä huolimatta huulien pysyen vielä yhdessä kiinni, aikomatta kommentoida asiaa mitenkään ääneen sillä se olisi kuulostanut vain erittäin loukkaavalta/pilkkaavalta pahimmalla hetkenä ja ajanut tämän samantien tapetuksi joko Chadin kautta tai jonkun yllätyshyökkääjän - mikäli sanat eivät miellyttäneet. Ja toisaalta, järki kyllä sanoi myös sen että jos hän nyt istuutuisi paikalleen - todennäköisesti hän astui suoraan ansaan josta ei ollut enään ulospääsyä (tai hän oli astunut jo) - mutta samalla hänellä ei tainnut olla juurikaan vaihtoehtoja tilanteessa. Tuon ajan keho oli pysynyt paikallaan ja punninnut vaihtoehtoja joita ei juurikaan ollut - sekä aistien varmistaen ettei huoneessa ollut ketään muita heidän lisäkseen. No tottakai olisi, se nyt oli ilmiselvää. 
"Kuinka voin istuutua seuraasi rauhassa - kun tiedän sen teon johtavan kurkkuni leikkaamiseen?" Naisen lausuen kuitenkin miehelle vuorostaan takaisin, vaihtaen yleiskielen silloin espanjaan - "Tuon tuolin lähettyvillä, jonne aiot istuttaa minut. Tarkalleen sanottuna kirjahyllyn oikealla puolella." Pään tehden pienen nyökkäyksen kirjahyllyn luokse, jossa aistit kertoivat hyvin selvästi yhden salamurhaajan olevan vain valmis toteuttamaan minkä tahansa käskyn uusi Oday haluaisi toteutuvan, vaikka salamurhaaja olikin hämmentynyt piilopaikkansa paljastumisesta - tämän pysyen siltikin valmiudessa hoitaa tämä tunkeutuja pois päiväjärjestyksestä minä hetkenä hyvänsä, ja toisaalta Azra oli valmis tekemään sen saman salamurhaajalle. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty To 18 Kesä 2015, 12:03

Muukalaisen liikahtamatta vieläkään paikoiltaan, kallisti Chad silloin odottavasti päätään ja alkoi laskea kuppia takaisin alas sylin tasolle. Eleen kuin sanoen; ”Epäkohteliaisuutesi loukkaa tällä hetkellä talon isäntää, tiesitkö sen.” Oday oli jo heti alussa tunnistanut muukalaisen naiseksi vaikka toinen kätkikin kasvonsa edelleen hupun sisimpään, kuin olisi halunnut kätkeä etenkin silmänsä ulkopuolisilta. Miksi? Mitä toisella olisi jo niin paljon salattavaa, että tämän pitäisi kätkeytyä noinkin tarkoinharkitusti? Yleiskielen vaihtuessa espanjankieleen, sai se aidon yllättyneisyyden häivähtämään silmien katseessa, mitä seurasi perässä naurahdus. ”Osaat siis puhua äidinkielelläni? Hyvä. Pisteesi paranivat juuri asteen vaikka kieltäydyitkin pyynnöstäni.” Teekupin, josta oli juotu noin puolet, tullen lasketuksi viimeisimpänä pöydälle avatun servetin päälle. Tuona hetkenä näyttäen enemmän sille, että mies keskittyi ennemmin tekemäänsä kuin vieraaseen itseensä. Seuraavien sanojen rikkoessa kuitenkin tuon illuusion nopeasti; ”Hän hyökkää vain jos annat siihen jotakin aihetta.” Katseen pysyen edelleen pöydän suunnalla ja käsien asetellen vielä viimeiset asiat kuntoon, kunnes lopputulos varmasti miellyttäisi silmää. Tuossakin kohdin teon sotien alkuperäistä persoonaa vastaan, sillä oikeasti Chad ei jaksanut nipottaa tarkasta järjestelmällisyydestä vaan pääasia oli ollut se, että asiat tuli hoidettua. Katseen kohottautuen kulmien alta katsomaan ikkunasta ulos, jossa auringon valo oli alkanut kääntymään hiljalleen puutarhan suuntaan.

”Ja minä taas uskon, ettet halua mennä niin pitkälle. Olenko väärässä? Joten-” Kurkun rykäisten itseään pienesti ja kehon nousten ylös tuolilta kiireettömän oloisesti. Toisen nähdessä viimein salaseuran Odayn kokonaisuudessaan ja saaden huomata, ettei tällä ollut missään käsissään piilossa teräasetta. ”-liittyykö seuralaisesi myös seuraamme vai joudunko noutamaan hänet? Kumpikin passaa minulle.” Käden huitaisten laiskanoloisesti ilmaa. Sormien kohottautuessa sen jälkeen otsalle hieraisemaan silmien väliä (aivan kuin jokin olisi yhtäkkiä tuntunut kyseisellä alueella selvästi).
”Saatte viisiminuuttia aikaa kertoa minulle mitä teette täällä ja sen aikana teidän kannattaa saada minut vakuuttuneeksi, tai pääsette tutustumaan tämän talon asukkaisiin lähemmin kuin olisi suotavaa teille.” Puhumisen aikana Chad oli ollut aikaissa mennä muukalaista lähemmäksi, mutta kun välimatka oli supistunut siihen tiettyyn välimatkaan – olivat askeleet yhtäkkiä pysähtyneet, mikä puolestaan oli kätketty hymyksi ja kävely suunta oli taktikoidusti vaihdettu ikkunoiden suuntaan (aivan kuin miehen olisi ollut tarkoituskin mennä siihen suuntaan). Todellisuudessa Chad oli tuntenut jotakin sisimmässään mennessään liian lähelle tuota naista. Korvien välin ymmärtämättä kyseistä samantien, pyrittiin se silloin minimoimaan mahdollisimman pieneksi tai hävittämään kokonaan.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty To 18 Kesä 2015, 14:03

Uuden Odayn tuoden omanlaisen pettymyksensä ilmi pienellä kehonkuvallansa, jossa pää kallistui hieman samalla teekupin laskeutuessa vieläin alemmaksi sylin tasolle - oli se ikäänkuin pieni varoitusmerkki Azralle ettei tämän kannattaisi kokeilla onneaan siinä tilanteessa missä hän nyt oli, vilkaisi tämä vielä kerran epäilevästi salamurhaajaa kohti joka tuntui pidättelevän itseään paikoillaan kuin tämä ei olisi ollut mikään muu kuin huoneeseen sulautuva esine, - ei mitään erikoista tai silmiin pistävää. Azran vaihtaen puhekieleksi miehen oman äidinkielen taktikoidusti, kääntyivät silmät hupun alla uudelleen nuorempaansa, joka ei peitellyt omaa yllättyneisyyttään moisesta teosta, josta seurasikin naurahdus ja sanat jotka kertoivat espanjankielen osaamisen olevan omalla tavallaan iso plussa, vaikka edelleenkin Oday ei ollut mielissään epäkohteliaasta käytöksestä olla tottelematta pyyntöä istuutua, johon Azra vuorostaan hymähti "Olen pahoillani, mutta ymmärräthän tilanteeni: haluan pysytellä vielä kauan hengissä - eikä piilotteleva salamurhaaja selän takana luo oikein luottamusta." Naisen jatkaen pahoittelevasti, kuin olisi ollut oikein aidostikin pahoillaan omasta käyttäytymisestään joka ei mennyt aivan etikettien mukaisesti, Azran seuraten toisen tekemisiä pöydän päällä osaksi huvittuneena hänen todellakaan uskomatta silmiään katsoessaan Chadin edes yrittävän olla järjestelmällinen. Miehen näyttämättä juurikaan edes huomioivan vieraansa läsnäoloa omilta tekemisillään, aina siihen asti kunnes tämä jatkoi siitä tosiasta ettei tämä saisi tikarista jos hän ei antanut sellaiseen syytä - miehen nousten silloin viimein tuolilta paljastaen itsensä kokonaisuudessaan.

"Valitettavasti "seuralaisellani" ja minulla ei ole kommunikointilaitteita... joten jos haluat hänet tänne, joudut lähettämään jonkun hakemaan." Naisen todeten kuitenkin hetken päästä, Chadin vähätellen lausettaan käden heilautuksella jonka jälkeen sormet painautuivat tahallisesti silmien väliin kuin helpottaakseen jonkinlaista epämiellyttävää tunnetta tuolla alueella, - josta pian seurasi ehto. Viisi minuuttia aikaa, jos selitys olisi tarpeeksi vakuuttava - ei tarvitsisi käydä tutusmiskierrosta salaseuralaisten kanssa vaikeimman kautta - johon väläytettiin hupun alta hurmaava hymy joka kuin sanoi: "minäkö muka rupeaisin hankalaksi?" juuri silloin kun välimatka kaksikon välillä oli pienentynyt miehen omasta aloitteesta, miehen pysähtyenkin eteen ja vaihtaen luonnollisesti suuntaa ikkunaa kohti kuin ei olisi harkinnutkaan missään kohtaa astelevan välimatkaa sen lähemmäksi tarkoituksella. Azran kääntyen itsekin ikkunoita kohti miehen mukana, nähden vain tuon selän ei niinkään tuon kasvoja ellei hän joutunut peilaamaan ikkunan heijastavan pinnan kautta - laskeutui hiljaisuus tuohon tilaan aivan kuin Azra ei olisi uskaltanut hengittääkään avoimesti sillä uhalla että joku olisi tämän tunnistanut tai kiskaissut hupun pois kasvoilta - ajatuksien miettien miten tuossa nyt edetä eteenpäin sanallisesti. 
Naisen henkäisten avoimemmin ääneen, "Hyvä on, puhutaan sitten suoraan: tiedämme molemmat ettei Anubis ole sairaalakunnossa - olet siitä hyvin elävä todiste. Joten mitä täällä on tekeillä, Chad?" Jos kerran oli viisi minuuttia aikaa, tulisi kumartelu, herroittelu ja perseen nuolenta unohtaa samantien, muutenkin Azra ei ollut tottunut mitenkään kaartelemaan Chadin seurassa - joten miksi nytkään. Voisi olla järkyttävä virhe puhutella Odayta tämän etunimellä, tai edes ylipäätänsä tuoda ilmi etteivät he olleet aivan muukalaisia toisilleen "Taitavaa, myönnetään - vaikkakin ei yllättävää historiasi tietäen. Ihmettelen vain miksi Anubis ylipäätänsä päästi sinut lähelleen kaiken sen jälkeen mitä teit hänelle ja salaseuralle." Hänen jatkaen, sivusilmän erottaen nurkassa vahtivan salaseuralaisen liikahtaen, - mikä kertoi osaksi että Azran sanat taisivat kuulua siihen 'ei-hyvään' puoleen, "... vielä enemmän miten ihmeessä hän sai sinut edes palaamaan takaisin - kaiken sen jälkeen mitä sai tietää Anubiksen tehneen vanhemmil --" Tuon jälkeen sanojen keskeytyen kuin seinään - aivan kuin valo olisi syttynyt hämmentyneelle mielelle, "... Et muista. Niinkö? Et muista mitään? Et edes Albaa? Luciota?" 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty To 18 Kesä 2015, 22:30

Vaikka katse pysytteli koko ajan ikkunan suunnassa ja katsoen selvästi kauemmaksi kuin lasin pintaa – hahmottivat aistit silti selvästi mitä oikein tapahtui miehen selän takana ja kuinka pitkänä välimatka vielä pysytteli kaksikon välillä. Tuona hetkenä Chadin pitäen tietoisen hajuraon tuohon naiseen, joka oli jostakin kumman syystä saanut kuningasidean murtautua juuri tähän kartanoon. Tilanne oli muuttunut jo alussa mielenkiintoiseksi kun Chad oli nähnyt valvontakameroiden avulla kuinka tuo muukalainen oli peitonnut tiellensä päätyneet salamurhaajat hyvinkin helpon oloisesti – ja muutenkin toinen näytti tietävän miten liikkua kartanossa kuin olisi tuntenut huoneiden sijainnit entuudestaan.
”Ihmettelen vain miksi Anubis ylipäätänsä päästi sinut lähelleen kaiken sen jälkeen mitä teit hänelle ja salaseuralle.” Sydämen iskutiheyden reagoiden samantien, sen saaden kirjainmellisesti raivomittarin heilahtamaan sekunnissa yli keskitason, mutta siitä huolimatta sormia napsautettiin terävästi käskyksi huoneessa olevalle salamurhaajalle, että tämä vielä malttaisi pidätellä hyökkäystään. Tuon sivummalle jääneen hahmon perääntyessä uudelleen varjoihin ja kätkien puoliksi esiin ottamansa veitsen takaisin vaatteiden suojiin. Todellisuudessa Chad olisi halunnut paiskata muukalaisen seinään ja hiljentää tämä lopullisesti, mutta ehkä se oli Azran onni, että tämä oli ymmärtänyt puhutella kohdettansa nimellä – sillä se herätti automaattisesti uteliaan vastareaktion, joka halusi tietää mistä toinen tunsi kohteensa.

”Mistä tiedät minun ja mentorini nimen?” Noiden hyvin tumman väristen kulmien kurtistuessa kysymyksen aikana, kaiken tuon kertoen Chadin olevan aidosti hämmentynyt uudesta käännekohdasta ja ehkä se oli juuri se, joka antoi Azralle enemmän aikaa kuin alussa sovitut viisiminuuttia. Odayn kääntyessä heti perään puoliksi ympäri ja kohdistaen palavan katseensa naiseen, joka oli avannut ihan uuden pelin kaksikon välillä. Ennen kuin Chad päätti jatkaa enemmän kysymyksillään, käski tämä suorasti kolmatta osapuolta lähtemään huoneesta ja jättämään kaiken siellä tapahtuvan tiedon ulkopuolelle. Vasta kun ovi sulkeutui salamurhaajan, joka oli vielä kumartanut pienesti kohteliaisuuden nimissä, toimesta – kääntyi Chad kokonaan tuon muukalaisen puoleen, kasvojen peittyessä vieläkin hupun sisimpään ja se sai tämän miehen entistä enemmän vihaisemmaksi, mikä johtui suurimmaksi osaksi siitä että tilanne oli yhtäkkiä luisunut tuntemattomimmille vesille, jota yhtäkkiä johti tuo muukalainen – ei Chad. ”Kohtaa minut kunnolla kun puhun sinulle.” Varoittavampien sanojen sähähtäessä hyvin pian kuuluville. ”Vai revinkö tuon naurettavan rääsyn itse yltäsi.” Paitsi, että olisipa se ollut niin helppoa kuin annettiin kuulostaa. Todellisuudessa Chad ei voinut astua toista lähemmäksi sitä tiettyä välimatkaa enempää, ettei olisi alkanut tuntemaan taas uudelleen sillä oudolla tavalla, joka oli saanut sydämen läpättämään tiheämmin ja kurkku kiristämään. Oliko hän saamassa keskenkaiken sydänkohtauksen vai mitä tämä oikein oli? Eikö hänen juuri pitänyt nyt olla kaikkien noiden maallisten heikkouksien yläpuolella?! Selän nojautuessa ikkunalasia vasten ja käsien päätyen laitetuksi puuskaan. Chadin tehden tuon tiedostamattaan, mutta juuri näin tämä oli aina toiminut kun oli alkanut tuntemaan olonsa epämukavaksi. Käsien puuskaan asettamisen oli ollut sanaton kielto tulla enää yhtään lähemmäksi.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Pe 19 Kesä 2015, 00:05

Silmien erottaen sivustassa kolmannen henkilön liikahtaneen selvästi temperamenttisesti lähemmäksi pois 'piilostaan' tuon hyvin yksinkertaisen lauseen aikana, mikä miellettyyn voimakkaasti ivaksi ellei jopa Odayn mustamaalaamiseksi - mitä ei katsottu tietenkään kummassakaan salaseurassa hyvällä. Tuon nopeasti tehdyn liikkeen saaden hihaan piilotetun tikarin luiskahtamaan näkyvämmäksi puolustusvalmiuteen tuon kyseisen salamurhaajan takia, mutta hyökkäystilan tullen keskeytetyksi kummankin hämmennyksestä Chadin toimesta, joka yksinkertaisella liikkeellä sai tilanteen rauhoittumaan. Pään kääntyen uudelleen kohti miestä itseään joka oli itsekin kääntynyt viimein ympäri kohdatakseen tämän kasvojansa piilottelevan naisen jälleen kerran kasvotusten - ehkä jopa Azran onneksi, tuo pieni lähes olemattomalta tuntuva paljastus oli antanut tälle ns. lisäaikaa. Sekä myös tottakai Chadin uteliaisuus ylipäätänsä. Sormien työntäen tikarin takaisin hihan sisään salamurhaajan vetäytyessä itsekin takaisin vahtitilaansa - Azran nähden tummien kulmakarvojen kurtistuvan selvästi hämmentyneisyydestä, Odayn kysyen suoraan mistä tämä tiesi sekä hänen että Anubiksen nimet vaikka niitä ei juurikaan jaettu aivan jokaiselle vastaantulijalle kuin lehtisiä.
Samalla nuoremman silmiin oli noussut se palo, joka kertoi temperamenttisesta luonteesta joka aina silloin tällöin kohotti päätänsä tietynlaisissa tilanteissa - ja samalla se kertoi että leikkiminen saisi pian loppua tai ei seuraisi mitään hyvää - ja mitä ei tietenkään näytetty juurikaan Anubiksen johtoaikoina muille salaseuralaisille. 

Luonnostaan punertavien huulten aueten jo hieman raolleen aikomuksena vastata edes jotain takaisin, mutta teko keskeytyi alkuunsa Odayn käskiessä kolmatta pyörää poistumaan välittömästi paikalta - ja pitämään mölyt mahassaan niistä asioista mitä tämä oli juuri nähnyt ja kuullut, Chadillä olematta ilmeisesti mitää aikomusta jatkaa ennenkuin ylimääräinen korva-ja silmäpari oli virallisesti poistunut huoneesta kunnes toisin käskettiin, tuon salaseuralaisen kumartaen vielä tapojen mukaisesti Odaylle ennen oven sulkeutumista - jolloin tilanne sai aivan uuden käänteen, josta nuorempi ei näyttänyt olevan ollenkaan iloinen. Azra oli aina ollut heistä kahdesta se stragedisempi niin teoissaan kuin puheissaan mitä tehtäviin oli tullut - muistutti tilanne sillä hetkellä juuri sellaista jossa Azra oli ajanut uhrin seinään jumiin ennen asian loppuun viemistä - vaikka tilanne oli kyllä täysin erilainen niistä ajoista. Ja silti tämän naisen sen hetkinen olemus näytti ärsyttävän toista, vaikka todellisuudessa Chadin ei olisi tarvinnut kuin kerran saada terävä osuma oikeaan kohtaan ja peli oli pelattu - ja Chad puolestaan - ei voinut kuolla enään. 

Chadin sähähtäen jälleen asteen vaatimammin Azraa edes poistamaan tuo huppu pois kasvojen tieltä ja lopettamaan piilottelun, toisen pian lisäten repivänsä kyseisen vaatekappaleen (tai Chadin mukaan rääsyn) henkilökohtaisesti jos se sen vaatisi - kohosivat kulman ylöspäin moisista sanoista, josta seurasi pian huvittunut naurahdus - Chadin samalla vaihtaen asentoaan hieman turvallisempaan - käsien nousten rintakehän päälle puuskaan - kuin kieltäen naista tulemasta milliäkään lähemmäksi, ja samalla Azra kyllä näki tottuneesti tilanteen selvästi ahdistavan miestä itseään, pudisteli pää pienesti näkemälleen. Kaikkea kanssa. Mutta ilmeisesti he eivät tulisi pääsemään tilanteessa eteenpäin mikäli Azra ei suostuisi laskemaan hupparin huppua alas vapaaehtoisesti. Tai pahimmillaan tilanne olisi voinut muuttua hyvinkin nopeasti entistä tulen aremmaksi. 
Hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille, laskeutui pää hieman alakenoon vapaaehtoisesti - näyttäen aluksi siltä ettei nainen aikoisi tehdä mitään kuulemalleen mutta toisen käden nousten sivummalta niskan sivustaa pitkin takaraivolle jonka kankaasta solakat sormet jonka nimetöntä koristi vieläkin tuo avioliitosta kertova sormus, veti tuota kangasta niskan puolelle kiirehtimättä "On sinulla kyllä pokkaa... puhua noin vaimollesi ja lapsesi äidille." Keltaisen silmäparin joiden väritys muistutti niin aavikon keskipäivän aurinkoa kuin myös leijonan hurjistuneen katseen tulistuessaan, kohdistuen silloin pienesti hymyillen tuohon puolivuotta nuorempaan mieheen, jonka olo tuskin helpottuisi tuosta hetkestä yhtään - kaiken lisäksi mikäli toinen ei tosiaan muistanut mitään, todennäköisesti hän pian kuulisi vihaista puhetta valehtelusta ja panettelusta jolla tätä yritettiin sekoittaa entisestään. Naisen kuitenkaan lähtemättä kommentoimaan asiaa sen enempää ennenkuin mies saisi itsestään jälleen niskasta kiinni, liikahti keho hieman sivummalle - jalkojen alkaen kulkemaan puolinaista ympyrää toisen edessä hitaasti "Mistäkö tiedän nimesi? Kasvoin kanssasi kasvatuskodissa Anubiksen hoiteissa. Joten mentorisi sattuu olemaan myös minun mentorini - uskot sitä tai et - ja satuin olemaan myös parisi Uudessa Salaseurassa. Mutta se onkin aivan eri asia. Arvaa keneltä sait tuon hopeaketjun jolla pidät äitisi ristin kaulassasi?" Äänen lausuen kuin kyseessä ei olisi ollut arkipäiväistä asiaa erikoisempi asia joka olisi vaatinut erityisempää yksityiskohtaista selitystä - vähän kuin olisi kertonut pitkän tapaamisen jälkeen mitä elämään nykyisin kuului - vaikka todellisuudessa tuo oli silkkaa peliä. Azran ohittaen Chadin - kääntyen kolmannen kerran ympäri kulkiakseen sitä samaa reittiä puoli ympyrää tuon ohitse - vilkaisi nainen silloin toista "Sattuuko päätä? Tuntuuko oudolta? Aivan kuin olisit unohtanut jotain, etkä saa päähäsi mikä se on? Tuntuuko että jotain puuttuu?" Rauhallisena kysyen ääneen toiselta, pitäen aina jokaisen kysymyksen jälkeen pienen tauon seuratakseen toisen kehonkielestä ja kasvoista mitä se kaikki sai aikaiseksi - sillä tilanne voisi mennä enään kahteen suuntaan tuosta, joista valitettavasti negatiivisempi oli hyvin todennäköisin. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ma 22 Kesä 2015, 16:17

Ehkä toisenlaisissa olosuhteissa Chad olisi voinutkin uskoa tuota naista, jonka silmien väritystä ei varmastikkaan kykenisi unohtamaan kovin helposti, mutta miehessä itsessään se ei ollut herättänyt mitään muistikuvaa. Ainoastaan se hetkellinen tuntemus oli vavisuttanut jollakin tavoin vankkaa mieltä, joka sieluttomilla oli suurimmaksi osaksi täysin tasapainossa, näiden ominaisuuksiin kun kuuluen tunteiden hallinta taidokkaasti. Chad ei kuitenkaan vielä tiennyt uudesta itsestään niin paljon, tämän tietäen ainoastaan vain sen, ettei voisi kuolla enää niin helposti ja sen ylläpitämiseksi tämä tarvitsi Anubiksen elossa. Siinä kaikki. Joten vaikka toinen puhui kuinka suorasanaisesti ja yritti herätellä kysymyksillään edes jotakin miehen alitajunnassa, ei Chad kyennyt muistamaan. Kuin olisi yrittänyt kauhoa käsillään ilmaa, siitä saamatta minkäänlaista otetta. Tämän puolivuotta nuoremman henkilön nähden vain edessään muukalaisen, joka oli omine lupineen marssinnut uuden salaseuran maille. Ajankohan olematta mitenkään otollinen kun otti huomioon salaseurojen väliset suhteet. Kaikki olisi sallittua, niin sodassa kuin rakkaudessakin – eikö se sanonta jotenkin noin mennyt?

Naisen kääntyessä taas uudemman kerran ympäri kävelläkseen puoliympyrä muodostelman toiseen laitaan, keskeytettiin tämä hyvin suorasukaisesti. Chadin kävellessä toisen luokse ja kiilaten pöydän sekä itsensä väliin. Turvallinen välimatka oli hetkessä pienentynyt alle viiteen senttimetriin kaksikon välillä, mikä antoi kumallekin mahdollisuuden tuntea vastapuolen hengitys kasvojensa iholla. Tuntea sen pienen auran hohkaamisen, josta pystyi osinmiten lukemaan millä tuulella kukin ihminen olisi. Tummanruskeiden silmien kohdaten nuo hyvin pistävän väriset silmät suoraan edessään. Nuo silmät, miten hän ei voinut muka muistaa niitä? Chadin laskien kasvonsa vielä sentin lähemmäksi samalla kun kohotti toisen kätensä naisen kasvon sivustalle ja pyyhkäisten peukalon sivustalla huulien sivustaa. Tuossa kohtaa Chadin kiinnittäen huomionsa siihen, ettei kyennyt tuntemaan sormiensa kosketusta vaikka kaikki järjestä sanoi niin tapahtuvan.
”Jos olet vaimoni, niin kerrohan…” Peukalon kynnen onnistuessa silloin rikkomaan pienen naarmun suupielen ihoon, mikä sai veren sotkeutumaan kynnen alle ja sormen päähän. Ei vieläkään mitään tunnereaktiota kehossa tai sen sisimmässä. ”Rakastinko sinua?” Noiden viimeisimpien sanojen päätyen lausutuksi paljon hiljaisemmin, kuin olisi pelätty niiden rikkovan jotakin. Lyhyen veriviivan piirtyessä naisen poskelle kun kämmenen sormia siirrettiin, mutta ote ei vieläkään päästänyt irti.

Mitä kauemmin Chad pysytteli Azran lähellä, sitä enemmän tämä alkoi tuntea itsensä erilaisemmaksi. Mikä hän sitten oli? Miksi hän ei kyennyt tuntemaan mitään? Miksi hän ei muistanut vai oliko loppujen lopuksi mitään muistettavaa menneisyydestä? Naisen kasvojen sivustalla pysytelleen käden alkaen päästämään hiljalleen irti, sen liukuen asteittain alemmaksi kunnes tipahti kokonaan pois ja palautui takaisin vartalon sivulle. Kasvojen kääntyen poispäin, jottei toinen enää voisi lukea mitään silmien katseesta. ”Mene.” Hiljaisen, lähes äänettömän käskyn käskien Azraa ottamaan neuvosta kiinni ja painumaan nopeasti ulos kartanon tiloista vielä kun sille annettiin mahdollisuus. Miehen kehon eleiden alkaen puolestaan kertomaan, että seuraavaksi tämä aikoisi perääntyä kauemmaksi.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Ma 22 Kesä 2015, 19:19

Liikkeen jälleen aloittaen toistamiseen tuosta samasta kohtaa, mitä pitkin Azra oli kävellyt jo muutaman kerran noiden sanojen aikana, vilkaisten välillä itsestään Chadiä kohti joka oli pysytellyt koko tuon ajan samassa asennossa täysin hiljaa - tiesi Azra jo silloin ettei mikään hänen sanoistaan ollut mennyt lävitse - tuntui vanhemmasta siltä kuin hän olisi puhunut valkoiselle kiviseinälle sillä hetkellä. Naisen puristelln sormiaan nyrkkiin yksi kerrallaan selän takanaan jo pelkästään turhautumisesta - mitä enemmän aikaa kului toisen kanssa siinä huoneessa, sen varmemmaksi hän tuli siitä ettei hänen sanoillaan tulisi olemaan mitään vaikutusta toiseen millään tavoin - ja se sattui - näytti hän sitä tai ei. 
Liikkeen tapahtuen viimein Chadin puolelta, kerkesi vain pää kääntymään hämmentyneenä tuota kohti tämän äkisti lähestyessä - jonka seurauksena naisen oma edestakainen kävely keskeytyi ja tämä joutuikin tahtomattaan lukkoon Chadin ja pöydän väliin. 

Hengityksen värähtäen tahtomattaan noinkin läheisessä tilanteessa, jossa kaksikko seisoi kasvokkain tekemättä mitään vaika todellisuudessa Azra olisi halunnut läimäyttää tuota ensiksi kasvoilla ensinnäkin toisen sen hetkisestä käytöksestä ja sitten toisaalta hän olisi vain halunnut suudella toista jälleen, vaikkei se merkitsisikään toiselle mitään. Sydämen läpättäen rintakehän alapuolella nopeammin ja voimakkaammin ertoen tunteiden olevan todellakin vielä läsnä ainakin Azralla vaikka hetken aikaa hänelle oltiin uskoteltu miehen kuolleen, - ja siltikin tämä olikin siinä hänen edessään. Hyvin tumman ruskean katsoen takaisin Azran kellertäviä - toisista näkymättä minkäänlaista tunteen tapaistakaan kun taas Azrasta selvästi näki että jos hän olisi saanut olisi tämä jo painautunut toiseen kiinni. Käden nousten varoen koskettamaan naisen kasvoja, ihon värähtäen väkisinkin toisen kosketuksen alla joka tuntui samalta kuin jäätä olisi juuri sivelty suorilta lämpimälle iholle - värähti hengitys uudemman kerran, samalla käsien painautuen takana olevan pöydän reunaa vasten voimakkaammin aivan kuin vanhempi olisi yrittänyt pitää itsensä kurissa vielä hetken aiaa, Chadin aloittaen silloin kysymystä ääneen. 
Äkillisen kivun huulen sivussa saaden silmät sulkeutumaan silloin pienen äännähdyksen myötä hetkeksi, punaisen veren valuen tuolloin miehen itsensä tekemästä pienestä haavasta, kohdistuivat silmät silloin uudelleen kohti tuota miehen vieden aloittamansa kysymyksen loppuun. Chadin sitä ehkä tiedostamatta, ulkopuolisen silmässä tuo pieni haava näytti lähes olemattomalta - mutta todellisuudessa se yksi pieni asia vahingoitti paljon enemmän kuin toinen sillä hetkellä muisti ja pystyi edes arvaamaan "Kyllä." Tämän tyytyen kuitenkin vastaamaan, vaikka tiesikin että hänen sanansa olivatkin yhtä tyhjän kanssa toiselle. 
Kaksikon kuitenkaan erkaantumatta toisistaan, ennenkuin Chad viimein irroitti otteensa - joka laskeutui takaisin kehon sivustalle minne se alunperin kuuluikin, jonka jälkeen toinen ei edes halunnut/voinut katsoa häntä enään - mutta hiljaisen, lähes tulkoon olemattoman äänen sanan käskien häntä poistumaan vielä kun tällä oli tilaisuus, tuntui Azrasta kuin toinen olisi juuri saanut palasen häntä ympäröimästä ilmasta ja tallonut sen hienoihin kenkiinsä tupakan tumpin tavoin. Katseen kääntyen hieman sivummalle Chadin tavoin, ettei tunteita pystynyt erottamaan samantien - silmien räpsähtäen kiinni ja sitten uudelleen hitaammin auki, vain nyökätäkseen pienesti. Kyllä hän lähtisi. "... Hänen nimensä on Lucio. Isäsi mukaan." Lähes yhtä hiljaisen äänen todeten vielä, kääntäen katsettaan vielä kerran kohti miestä itseään noiden sanojen jälkeen vielä viimeisen rakastavan hymyn kanssa, auringon säteen karaten juuri tuosta kulmasta naista itseään kohti voimistaen tuota erikoista väritystä - ennenkuin keho päätti viimein liikahtaa paikaltaan selvästi aikeissa lähteä "Nähdään. Pikkuinen." 

Pimeyden piirittäen tuon ison huoneen, jonka ympärillä ei näkynyt edes seiniä kunnolla ilman valaistusta - ainoan asian minkä tuosta huoneesta pystyi sillä hetkellä erottamaan selvästi oli tuo lasikupu - jonka sisällä makasi se arvostettu mies joka vielä eilen oli ollut täysin johdossa tilanteessa - ja nyt asiat olivat kääntyneet toisin. Hopeisen silmäparin joita oli vertailtu aina nimenomaan hänen isäänsä, ja kuinka joku päivä kuopuksesta olisi tullut yhtä suuri mies kuin tästäkin, yhtiön johtajana tai salaseurassa. Kuinka naurettavalta se olikaan silloin kuulostanut katsoivat näkemäänsä. Tuolloin Sin oli yrittänyt pakottaa itsestään väkisinkin olemaan aivan samanlainen kuin vanhempikin - kuin olisi katsonut peiliin, mutta kolme vuotta sitten ja siitä kulunut aika oli valitettavasti opettanut että hän tuskin koskaan olisi samanlainen vaikka hän olisi kuinka sitä yrittänyt ja toivonut - ja kuinka ison pettymyksen hän toiselle aiheutti olemalla oma itsensä, ja vähemmän kuin tämä itse. 
Raskaan huokaisun karaten huulten välistä. Tottakai, hän oli osaksi vihainen Chadille kun meni tekemään isälleen sellaisen tempun, mutta toisaalta niin hän oli kyllä isälleenkin niin eilisen jälkeen kuin kolmen vuodenkin jälkeen - sekä tämän teoista ylipäätänsäkin. Tuossa kohtaa oli vain ajan kysymys milloin hän jäisi kiinni ja saisi hyökkäyksen niskaansa mutta todellisuudessa nuorin ei voinut välittää sillä hetkellä ollenkaan siitä. 
"... Melkoisen sopan kyllä olet itsellesi keittänyt, isä." Tumman äänen todeten hymähtäen kuivasti siihen perään ja pudistellen päätänsä varoen. Vieläkin, yli viidentoista vuoden jälkeen - se sana oudoksutti Siniä vaikka salaa tämä olikin toivonut että olisi pystynyt joskus käyttämään tuota nimitystä isästää tämän nimen sijasta "... Mitä oikein teen kanssasi? Jos yritän puhua sinulle, olet samanlainen kylmä p*ska kuin ennenkin. Jos päästän sinut lähelleni, saan samantien siipeeni ennemin tai myöhemmin. Tai vielä pahempi: joku muu saa siipeensä. Kaikista ihmisistä - en olisi koskaan uskonut sinun satuttavan Azraa. Nähtävästi olin jälleen väärässä suhteesi." Raskaan huokaisun karaten huulten lomasta, silmien painautuen kiinni. Sormien hivellen varoen tuota lasiarkun pyöristettyä pintaa, jona keskemmällä näkyi miehen elintoiminnot.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ma 22 Kesä 2015, 22:12

Auringon säteiden osuessa siinä tietyssä kulmassa naisen erikoisen värisiin silmiin – olisi näkymä normaalisti saanut vastapuolessa ihastumisreaktion aikaiseksi, mutta ei tällä kertaa. Tumman ruskeiden silmien kyllä nähden kaiken edessään, hyvinkin tarkasti ja sitä vielä vahvistaen tarkkaavaisemmat aistit, mutta noista asioista huolimatta sisin pysyi tyhjänä. Kuin olisi heittänyt kolikon kaivoon, mutta milloinkaan veden loiskahtamista ei kuuluisi. Siltä Chadistä tuntui tuona hetkenä. Mitä järkeä oli olla elossa – jos ei kyennyt tuntemaan mitään. Tuon naisen, joka vähän aikaa sitten oli esitellyt itsensä hänen vaimoksi, erkaantuessa kauemmaksi askel askeleelta – ei sisin tuntenut vieläkään mitään vaikka normaalissa tilanteessa tuo kaikki olisi aiheuttanut edes jotakin reaktiota. Tätäkö tämä loppu tulisi olemaan?

”Oday. Mitä teemme tunkeutujien kanssa? Tapammeko heidät nyt?” Salamurhaajan esittämän kysymyksen iskeytyessä yllättäen humisevan kuulon lävitse, koko tuon aikana katseen pysytellen vain yhteen suuntaan, silmien etsimättä mitään sen tarkemmin. Chadin nielaisten asteen hitaammin, hänen kuullessa vieläkin naisen viimeiset sanat; "Nähdään. Pikkuinen." Kysymyksen esittäneen salamurhaajan odottaessa vieläkin jonkinlaista reakointia johtajaltaan, saamatta kuitenkaan etsimäänsä vastausta vaan sen sijaan rauhallinen äänenpaino vastasi; ”Sulkekaa kartano lopullisesti – ja se joka uskaltautuu tulla häiritsemään minua, saa maksaa siitä erehdyksestä hengellään.” Tummien silmien suodessa naulitsevan katseen kuuntelijan suuntaan, sen ollen selvä äänetön toteamus; ”Ymmärsitkö varmasti.” Salamurhaajan kumartaessa asteen syvempään ja palaten takaisin tulosuuntaan, puhuen samalla kovempaan ääneen toisille mitä Oday oli käskenyt. Tuon yhden ainoan lauseen saaden kartanon muuttumaan asteittain linnoituksen kaltaiseksi, jonka sisäpuolelle ei olisi enää kenelläkään asiaa. Ehkä se oli vihollisten onni tai sitten ei, mutta kuitenkin tuon päivän tapahtumat saivat Chadin vetäytymään pois ulkopuolisesta maailmasta ja luomaan vankan puolustusmuurin itsensä sekä Anubiksen ympärille. Huomaamattaan Chadin tehden samoin kuten Zay aikoinaan, tämän sulkeutuen sisäänpäin yrittäessään oppia tuntemaan itsensä uudelleen. Oday ei voinut olla epätasapainossa itsensä kanssa, sillä tämähän oli vastuussa monesta muustakin kuin pelkästään itsestään. Myönnettäköön, että ensimmäisten päivien aikana Chad vähät välitti miten johtajan tulisi käyttäytyä – sillä kaikkein eniten hän halusi oppia ymmärtämään nykyistä itseään. Mikä hän todellisuudessa oli – jos ei ihminen.
-------------------------

Totta puhuttaessa Giovanni oli käynyt tämän tapahtuman monen monta kertaa lävitse mielessään, mutta siitäkään huolimatta tilanteeseen ei voinut, eikä kyennyt valmistautumaan etukäteen. Vieläkin niiden yksien ajatusten, jotka yrittivät vakuutella vanhemmalle tämän kyllä ehtivän puhua asiasta myöhemminkin esikoisensa kanssa, kohottautuessa aika ajoin ajatuksiin vielä nytkin kun Giovanni jo seisoi heidän kotinsa olohuoneessa sen saman takan edustalla, jonka edessä hän itse oli seisonut monen monta vuotta sitten isoisänsä kanssa kun oli tullut aika siirtää De Fioren suvun perintö toiselle sukupolvelle. ”Sinä pystyt tähän. Sinä kyllä pystyt tähän.” Katseen kohottautuessa hetkeksi kattoon päin ennen kuin silmät sulkeutuivat asteen hitaamman uloshenkäyksen saattelemana. Ei, hänen olisi vain pakko pystyä tähän – sillä se oli jo tapahtunut vaikkakaan Giovanni ei ollut itse kyennyt vaikuttamaan siihen. Parin mutkan kautta suvun velvollisuus oli kuitenkin löytänyt tiensä hänen esikoisensa luokse, vaikkakin Giovanni salaa oli toivonut välillä ettei niin tulisi koskaan tapahtumaan, sillä isänä tämä ennemmin halusi suojella lastaan kuin polttomerkitä lampaan ja heittää niitylle pärjäämään yksin susien kanssa.

Giovanni oli suunnitellut kertovansa Andrealle kaiken mikä liittyisi De Fioren esikoisen kantamaan perintöön, joka tulisi olemaan omalla tavallaan lahja ja valitettavasti myös kirous. Hän oli kuitenkin päättänyt kertoa asiat vähän pehmeämmin – sillä olihan Andrea vasta kahdeksantoista vuotta kun hän taas oli ollut jo reilusti yli kahdenkymmenen kun oli saanut tietää asiasta Saitekselta. Vasemman käden, jonka nimettömässä kimmelsi aviosormus, kohottautuen pyyhkäisemään takan reunukselta sitä mitätöntä pölyä, jota ei oikeasti ollut, mutta käden olisi saatava tehdä jotakin tuona hetkenä. ”Olisitpa nyt opastamassa minua, isoisä. Sinä se kun aina osasit asetella sanasi oikein vaikka kaikki olisi ollut muuten sotkussa.” Pienen hymyn häivähtäessä huulilla, sormen pysähtyessä viimeisimpänä sen muotokuvan eteen, joka oli onneksi ehditty ottamaan Saiteksesta ennen tämän menehtymistä vanhuuteen. Jopa kuolinvuoteellaan tuo vanhus ei ollut lakannut hymyilemästä niille ihmisille, jotka olivat tulleet saattelemaan tätä viimeiselle matkalle. Valitettavasti Giovanni ei ollut ehtinyt isoisänsä luokse silloin ja se kieltämättä kaiversi vieläkin.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Ma 22 Kesä 2015, 23:38

Slovakian tapahtumista oli kulunut jo lähemmäs viikko, jonka jälkeen De Fioren perhe oli palannut suosiolla takaisin kotiinsa tultuaan sairaala reissun jälkeen samantien umpikujaan - Uuden Salaseuran piilottaen Anubiksen todellisen olemassa olon taaksensa - ja sen ettei tämä oikeasti ollut vakavasti sairaalakunnossa hoidossa vaan itseasiassa Chadillä oli ollut siinäkin sormensa pelissä. Umikujan johtaen vain toiseen umpikujaan, Sinin ilmoittaessa siskolleen ettei ollut saanut juurikaan sen enempää tietoonsa kartanolla Azran kanssa, vaikka se olikin vale mutta viimeinen asia mitä siihen tilanteeseen oltiin tarvittu oli ollut nimenomaan Eveyn spontaanikäytös joka todennäköisesti olisi vienyt tämän kuolemaan isän luokse. Joten Sin oli joutunut muuntelemaan totuutta näkemästään, vaikkakin - kaikki varmasti arvasivat kyseessä olleen jonkinlainen salajuoni Chadin saamiseksi johtoasemaan. 

Lopulta Andrea oli tullut kummallekin vanhemmalleen rehellisesti sanomaan - ja jopa näyttämään uuden vartijan merkin ranteessaan, puoliksi pakon edessä - joutuen myöntämään jopa itselleen olevansa helvetin peloissaan sillä looginen järki taisteli kaikin tavoin ajatusta vastaan mutta mieli ja sydän puhuivat kyllä Halloweenin tapahtumien jälkeen aivan muuta. Giovannin että Eveyn tietäen että heidän pitäisi kertoa esikoisilleen viimeistään nyt sen todellisuuden, mikä piiloutua De Fioren puhtaan nimen ja imagon taakse, ja myöntää ettei Vartijana olo tarkoittanut pelkästään kirjan vahtimista. Ja se tulisi varmasti pelottamaan Andreaa. 
Tuon hienon olohuoneen, jossa perhe oli viettänyt usein vapaa-aikansa, ja jossa Giovanni oli saanut itsekin aikoinaan selviyden sukunsa valasta vähän yli kahdenkymmenen vuoden iässä - ja lopulta myös palauttanut muinaisen kirjan väliaikaisesti paikoilleen nykyisen vaimonsa avustuksella. Giovannin ollen selvästi hermostunut tulevasta keskustelusta poikansa kanssa, joka voisi edetä mihin vain suuntaan - oli Evey seurannut miehensä hetkeä jo tovin olohuoneen ovelta huolissaan - toisen selvästikään olematta varma miten tuossa kohdin edetä. Andrea oli halunnut viedä Sophien nukkumaan sillä kertaa Halloweenin tapahtumien jälkeen, ja varmistaa että perheen pikkuinen saisi nukuttua rauhallisesti - joten tämä oli vielä tovin itsestään yläkerrassa, Eveyn liikahtaen lähemmäksi tuota vanhempaa miestä tuon selän puolelta kun tämä oli viimein pysähtynyt takan eteen. "Ikävöitkö sinäkin häntä?" Lempeän äänen kysyessä toiselta päästyään tarpeeksi lähelle itsestään toista osapuolta - joka oli jo tovin katsonut takan edessä lepäävää vanhan miehen valokuvaa - joka oli koskettanut niin Giovannia kuin Eveytäkin monella tapaa ja toiminut myös usein kummallekin lohduttavana vanhempana pahimpina hetkinä. Kummankin täytyen kyllä myöntää että juuri se hetki olisi ollut juuri sopiva Saitekselle, joka tiesi oikeat sanat tilanteeseen kuin tilanteeseen. Evey oli tuolloin ollut katsomassa Saitesta viimeisen kerran ennen tämän menehtymistä, Giovannin oltua muualla - naisen kyllä tietäen että toista vaivasi kyseinen asia vaikkei asiasta puhuttu juurikaan. Käden nousten varoen sivulta toisen ympärille "Hän on ylpeä sinusta. Tiedäthän sen." 
Samaan aikaan yläkerrassa Sophien huoneen oven sulkeutuessa varoen isoveljen takana, kun tämä oli ollut täysin varma että Sophie olisi syvässä unessa - askelten alkaen kulkemaan osaksi tahalteen hitaammin jännittyneenä - Andrean kyllä tietäen mikä häntä odottaisi sillä hetkellä olohuoneessa. Halusi hän sitä tai ei, hänen piti puhua isälleen asiasta vakavasti. 

Espanjassa tuo viikko oli kulunut omaa tahtiaan, Sinin ollen pakotettu jäämään tuohon maahan vielä hieman pidemmäksi aikaa Gabriellan viimeisille edenneen raskauden myötä joka esti matkustuksen takaisin Japaniin jatkamaan normaalia elämää, kaksosten viettäen onneksi enemmän aikaa myös Lucion kanssa joka saisi muuta mietittävää. Azra oli palautunut myöskin normaaliin elämäänsä Slovakiassa tapahtuneen epämiellyttävän kohtaamisen jälkeen, joutuen hyväksymään tapahtuneen aikuisen tavoin lapsensa vuoksi - Azran uskotellen pojalleen isän menehtyneen tulipalossa. Lucion ollen kuitenkin vielä niin nuori, ettei tämä ymmärtänyt täysin mitä moinen tarkoitti - mutta jokin oli vain kertonut ettei tämä pieni poika tapaisi isäänsä enään. Siitä huolimatta tämä vieläkin odotti tarhan portailla tapansa mukaan iltapäivän koittaessa, että isä tulisi hakemaan tämän tapojensa mukainen pois tarhasta ja vienyt jäätelölle - turhaan. Pienten jalkojen liikkuen päkiöillä ylös ja alas kivistä porrasta vasten, kantapään tömähtäen voimakkaasti tuota tasoa vasten kärsimättömästi ja tylsistyneenä - pään leväten käsien välissä tutkiskellen odottavasti edessä avautuvaa tarhan pihaa joka oli lähes tyhjentynyt kokonaan muista lapsista, jotka oltiin haettu jo pois - Lucion ollen jälleen yksi viimeisistä. Lippiksen lippaa tullen nostetuksi hieman ylöspäin tuon tumman katseen edestä. Hänen vain haluten pois. 
Tarhan tädin käyden varmistamassa lapsen voinnin ja jos tämä olisi halunnut sittenkin tulla sisälle odottamaan, oli Lucio todennut vähäisillä sanoillaan odottavansa isän tulevan hakemaan. Tarhantädin joutuen nielemään vaikeasti kuullessaan moiset sanat, sillä Lucio oli kuitenkin läheinen isänsä kanssa, eikä ollut vielä sisäistänyt tämän "kuolemaa" - joten todennäköisesti tuon pienen lapsen sydän tulisi murtumaan tuhansiksi palasiksi. Tuota tarhapihaa lähestyen tumma mieshahmo - joka sai Lucion nostamaan katseen tuota kohti odottavasti innosta - Sinin luoden kummilapselleen silloin iloisen hymyn ja vilkutuksen - johon poika vastasi takaisin - vaikka pettyikin nähdessään ettei hakija ollutkaan odotettu vanhempi mies. Siitä huolimatta Lucion nousten ylös portaalta Sinin lähestyessä tuota soratietä pitkin - tuon pienen lapsen tullen nostetuksi ylös syliin kun tämä oli astellut tarpeeksi lähelle, Lucion tottakai kysyen miksi mies oli tätä hakemassa eikä äiti tai isä, Sinin vastaten pojan äidin soittaneen viime hetkellä joutuneensa yllätystehtävään eläinklinikalla josta ei pystynyt luistamaan tahtomallaan tavalla. Joten Sin oli lupautunut viemään tuon puistoon Leon ja Akilin kanssa leikkimään siksi aikaa, josta Azra sitten tapaisi nämä kunhan pääsisi livahtamaan. 

Lucion hyväksyen iloisesti hymyillen tuon vastauksen, josta seurasi pian halaus ja vilkutus tarhantädille joka oli jäänyt seuraamaan kaksikkoa portaille hymyillen, Sinin huikaten itsekin kohteliaisuuden nimissä (ja myös vaimonsa neuvosta) kiitoksen tuolle lapsen hoitamisesta ennenkuin nämä kääntyivät ympäri lähtiäkseen portin ulkopuolelle jossa Gabriella odotti kaksosten kanssa.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ti 23 Kesä 2015, 19:44

Eveyn tuodessa toisen kätensä, joka sijaitsi miestä lähempänä, Giovannin ympärille – antoi se syyn ottaa tuo mitätön välimatka umpeen pariskunnan välillä. Keuhkoista karaten asteen raskaampi henkäisy samalla kehon kääntyessä kiireettömästi kokonaan naisen suuntaan, jotta kumpikin miehen käsistä pääsisi tuttuun tapaansa naisen kapean vyötärön (joka oli sitä vieläkin kahden lapsen saamisesta huolimatta) ympärille. ”Jos ikinä joutuisin valehtelemaan sinulle, olisi minun varmasti parempi luovuttaa heti suosiolla.” Käden kohottautuessa sipaisemaan noita pehmeitä hiussortuvia, jotka Evey yleensä jätti roikkumaan tahallaan silmäkulmansa viereen. Juuri tuon pienen mitättömän yksityiskohdan tehden Eveystä kauniimman kuin kukaan niistä laitetuista naisista, joita Giovanni oli tottunut näkemään bisnesmaailmassa. ”Sillä onnistut lukemaan minua aina liian hyvin, halusin sitä tai en.” Hymyn kiivetessä huulille, joita aina tarkkaan muotoon ajettu lyhyt parta kehysti. Tuon lyhyen hetken aikana vaikuttaen sille, että mies olisi mielellään ennemmin keskittynyt vaimoonsa ja vienyt hetken asteittain makuuhuoneen puolelle, mutta Giovannin tarvitsi vain katsoa Eveyn katsetta kun tämä jo tiesi – ettei saisi itseään vapautetuksi (tai edes lykättyä) siitä velvollisuudesta, joka koski pariskunnnan esikoista. Yläkerrasta kuuluvan oven sulkeutumisen ja portaikkoa lähestyvien askelien kertoen lopulta Andrean saaneen Sophien nukahtamaan ja nyt tällä olisi aikaa vanhemmillensa, etenkin isälleen, joka oli pyytänyt aivan alussa Andreaa tulemaan takaisin alakertaan.

”Tähän ei varmaan koskaan voi olla liian valmis.” Giovannin todetessa vielä puoliksi ääneen Eveylle ennen kuin erkaantui vaimonsa läheisyydestä ja kääntyi juuri parahiksi olohuoneen oviaukon suuntaan. Isän ja esikoisen katseiden kohdatessa lyhyen hetken ajaksi, kunnes nuorempi vei katseensa tahallaan alaviistoon ja viestitti sillä selvästi olevansa hermostunut. Giovannin jääden odottamaan kärsivällisesti, että Andrea pääsisi ensin isäänsä paljon lähemmäksi ennen kuin tumman rauhallinen ääni sanoi rauhoittavasti, mutta silti sanojen tavuissa oli se tietty selkäranka; ”Lupasin kertoa sinulle sukumme perinnöstä kun olet itse siihen valmis.” Kummankin käsistä kohottautuen Andrean olkapäille ja sormien tehden hetkellisen tiukemman painalluksen, tarkoituksena painottaa ensimmäisten lauseiden sanoja; ”Kertoisin tämän pelkästään sanoin, jos ne riittäisivät, mutta sinun on parempi nähdä se kaikki omin silmin. Toisin kuin isoisäni tavan mukaan, aion tulla mukaasi tuonne alas. Sitä olisin aikoinani toivonut omalta isältäni, mutta onneksi…” Katseen käydessä Eveyn suunnalla, naista lähimmäisen käden ottaen toisen omasta kiinni ja pyytäen tuolla sanattomalla eleellä tulemaan seisomaan vierelle. ”…minulla oli silloin äitisi, joka auttoi minua jaksamaan henkisesti. Itsekkin olin samanlainen kuin sinäkin nyt, Andrea. En uskonut mihinkään sellaiseen mitä silmät eivät voineet nähdä tai järjellä selittää, joten voit varmasti kuvitella mitä se kaikki sai minussa aikaiseksi kun jouduin viimein uskomaan mahdottoman mahdolliseksi.” Giovannin suodessa vielä pikaisen suukon Eveyn suupieleen ja kuiskaten, että muistihan Evey varmasti mitä tehdä jos jotakin tulisi tapahtumaan Giovannin ja Andrean poissaollessa. Sillä joka ikinen kerta kun De Fioren suvun kammio oli aukaistu, toimi se kuin näkymättömänä mangeettina kaikelle pahalle. ”Olet ainoani, mio caro. Muista se.” Noiden pehmeiden sanojen jälkeen Giovanni käveli perheenjäsentensä ohitse ja käynnisti sen kauan sitten rakennetun koneiston (jota oli paranneltu vuosien saatossa), joka sai takan nytkähtämään irti seinästä ja liukumaan syrjään.

Paljastuneesta aukosta henkäisten tuttu maanalainen haju, johon sekoittui multa, kivi ja vesi. Ilman tuntuessa hyvin viileälle. ”Ei taskulampun käyttöä Andrea. Tästä eteenpäin kuljemme pimeydessä.” Isän ohjeistaen vielä esikoistaan, antaen nuorimmaisen sen jälkeen astua ensimmäisenä noihin kivisiin kierreportaisiin, jotka veisivät syvälle maan alle kartanon alapuolella. Andrean aloittaen nyt sen saman matkan minä Giovannikin oli kävellyt aikoinaan lävitse; kierreportaat, laaja (lähes kaiken järjen vastainen) avara tila, jonka lävitse piti yrittää kävellä yhteen suuntaan tai pahimmassa tapauksessa eksyisi pimeyteen, raskaat kiviovet ja niihin piilotettu tähtikuviointi, josta yksistä tähdistä painauttamalla aktivoisi ovien aukenemisen ja päästäisi astumaan lopuksi kaikkein pyhimmälle alueelle; De Fioren suvun holviin, joiden seunustoja edesmenneiden vartijoiden patsaat kiersivät ja kaikkien niiden keskellä kaiken alku; Sin De Fiore – tuon selvästi muinaiseen egyptiin sijoittuvan henkilön piirteiden muistuttaen edelleen pelottavan samankaltaisesti Giovannin kasvojen piirteitä. Vanhemman tottakai puhumatta siitä yhtään mitään, pikemminkin tämä pyrki unohtamaan kyseisen samankaltaisuuden, selittäen sen itselleen vain puhtaaksi yhteensattumaksi.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Ti 23 Kesä 2015, 21:39

Giovannin kääntyessä viimein kokonaan Eveytä kohti ja kietonut kätensä jo tutulla tapaa kätensä naisen lantion ympärille, nosti Evey tuolloin omaa katsettaan kohti miehensä omia - joiden katse aiheutti vieläkin perhosten lentelyn vatsassa ja väritys puolestaan ihailua väkisinkin, katsoivat molemmat silloin toisiaan. Eveyn joutuen vieläkin katsomaan toista yläkanttiin ja Giovanni taas pidempänä alakanttiin, mutta siitä huolimatta kohosi hymy kasvoille toisen sanojen ja miehen oman hymyn myötä, jota koristeli tuo parransänki, jota vanhempi ei ollut ajanut koskaan kokonaan pois. Eveyn kyllä nähden miehestään että tämä olisi mieluummin kyllä edennyt sanoista itsestään muihin tekoihin, - nyt kun joka vuotinen syntymäpäiväyllätyskin oli saanut melkoista takapakkia muiden suunnitelmien vuoksi, mutta valitettavasti tilanne ei voinut edetä vielä aivan niin hempeille linjoille. Andrean tulisi saada tietää nyt mitä vartijana oleminen todellisuudessa tarkoitti, ja että valitettavasti Andrean tulisi muuntaa oma ajatusmalliaan radikaalisti ymmärtääkseen tehtävänsä. Niin karua kuin se olikin, se kuului nyt heidän tehtäviinsä vanhempina. 

Askeleen tömähtäen viimeisen portaan päältä marmorilattiaa vasten, josta keho jatkoi automaattisesti kohti tuota samaista olohuonetta, jossa hän oli sopinut tapaavansa kummatkin vanhempansa Sophien nukahdettua, sai se kaksikon huomion silloin kääntymään uudelleen itsestään  asiaan toistensa sijasta, herkän hetken tullen unohdetuksi hetkeksi sivulle tärkeämmän asian edessä, näiden kahden aikuisen ihmisen erkaantuen toisistaan esikoisen lähestyessä hieman varmemmin heitä kahta vaikka olikin selvästi hermostunut tulevista tapahtumista joista tällä ei ollut mitään hajua mitä olisi tekeillä. Tuohon mennessä Andrea oli ajatellut heidän vain istuutuvan olohuoneen pöydän ääreen keskustelemaan asiasta aikuisten ihmisten tavoin mutta pian hän saisi huomata olevansa täysin väärässä. Isän ja esikoisen välimatkan lyhentyessä lähes olemattomaksi, Andrean todellakaan kieltämättä itseään näyttämättä hermostuneisuuttaan tuohon outoon tilanteeseen. Hartian tuntien pian hieman raskaamman kosketuksen, kohdistui tuo erikoinen silmäpari vanhempaansa - joka yritti sillä hetkellä helpottaa lapsensa oloa vaikka Andreasta tuntuikin sillä hetkellä kuin tämä olisi joutunut tilanteeseen josta ei olisi enään takaisin kääntymistä. Ja sellainenhan se olikin. Eveyn jääden seisomaan hieman kauemmaksi kaksikosta jotta nämä saisivat puhua rauhassa, - huokaisi Andrea hieman raskaasti. 
Siitä huolimatta, kuunteli esikoinen vanhemman sanoja, jotka kertoivat selvästi että heidän selityksensä ei tulisi jäämään pelkästään puhe tasolle - kurtistuivat kulmat pienesti kuulemalleen. Minne he oikein menisivät? Isän kuitenkin lisäten vielä ettei aikoisi päästää lastaan kulkemaan yksin vaan aikoisi itsekin tulla mukaan (minne ikinä he nyt sitten menivätkin), - toisin kuin mitä tälle oli itselle tapahtunut vuosia sitten. Käden kohoten hieman taaksepäin jälleen kohti Eveytä selvänä pyyntönä astumaan miehensä vierelle vielä kerran - tarttui tuo paljon sirompi käsi miehen käteen, sormien hakeutuen tuon omien sormien lävitse samalla kun nainen astui lapsensa eteen hymyillen ja miehensä vierelle - katsoi Andrea tuota kaksikko, joista ei voinut uskoa näiden todellakin kohdanneen kaikkien niiden vuosien aikana jos joskinlaista vaaraa, menetyksen pelkoa ja paljon pahempiakin asioita - ja silti nämä olivat pysyneet yhdessä, rakastaen vieläkin toisiaan. Tuon näkymän saaden viimein edes pienen hymyn aikaiseksi, esikoisen nyökäten isälleen hyväksyvästi lähtevänsä tuon mukaan. Suukon painautuen viimeisimpänä pehmeästi huulen sivustalle, Giovannin varmistaen vaimoltaan tapojen mukaisesti huolehtivasti tiesihän tämä mitä tehdä jos jotain tapahtuisi sillä aikaa kun he olivat yhteyksien ulkopuolella, johon Evey vastasi naurahtaen hymyillen toisen jälleen huolehtivan liikaa - muistuttaen leikkimielisesti ettei hän ollut niin helppo  tapaus kuin olisi luullut - vaikka kyllähän nainen tiesi toisen vain ajattelevan hyvää ja olevan huolissaan vaimonsa pärjäämisestä aina kun tuo kammio avautui. Ja ehkä hyvästä syystäkin. "Rakastan sinua, Gio." Naisen lausuen takaisin miehelle, käyttäen jälleen tuota kaksikon välillä paljon käytettyä lempinimeä - kasvavan sängen raapien ja kutittaen pehmeämpää ihoa tuon herkän hetken aikana ennenkuin Giovanni aikoi avata salakäytävän heidän kaikkien eteensä - jonka sisässä Andrea oli viimeksi käynyt pienenä lapsena isänsä opastamana.

Andrean katsoen hämmentyneenä näkemäänsä kun takan eteen avautui tuo käytävä, jonka ovelta jo näki ettei siellä tulisi näkemään yhtään mitään ilman valaistusta, minkä vuoksi käsi kohosi automaattisesti farkkujen taskulle hakiakseen puhelimensa otteeseen antamaan valoa - mutta isänsä kiellon saaden tuon teon keskeytymään - ja lopulta jopa kummastelusta huolimatta laittamaan puhelimen takaisin paikoilleen taskuun, jonka jälkeen tämä tuli isänsä vierelle - tuon kertoen sanattomasti Andrean olevan valmis. Kahden miehen astuen silloin pimeyteen, sulkeutui viimeinen valonsäde automaattisesti sulkeutuvan oven myötä - jättäen vain erikoisen hajun sekä oudon pimeyden jälkeensä - jossa Andrea ei pystynyt näkemään edes kättänsä vaikka joutuikin pitämään sitä edessään siinä pelossa että törmäisi pahimmillaan jossain kohtaa nyt kun hän ei voinut edes kuvitella mitä oikein tulisi tapahtumaan. 
Jyrkän kiviportaikon tuntuen ikuisuudelta kulke alemmaksi ja alemmaksi, oli Andrea menettänyt ajantajunsa jo tuossa kohtaa - kummankaan kuitenkaan puhumatta mitään sinä aikana, vaikka Andrea olisi oikeinkin hyvin voinut tuoda esille olevansa hyvin epäileväinen että kulkivatko he edes oikeaan suuntaan - tai pahimmillaan olisivat eksyneet viimeistään siinä kohtaa kun portaat loppuivat ja tilalle tulikin uskomattoman iso huone jossa poika ei pystynyt pimeyden vuoksi arvioimaan missä kohtaa seinät kulkivat ja millainen huone oli edes kyseessä. Joten matka kulki hyvin hitaasti jo silkan varovaisuuden tähden, kunnes viimein sormet koskettivat vastaan tullutta kylmempää seinää jota vasten tuntui kohoumia - vaikkei kaksikosta nuorempi pystynyt erottamaan selvästi mitä ne olivat. 
Mutta astrologiasta kiinnostuneena ja isänsä opettamana, löysi tämä viimein sen yhden ja ainoan oikean painikkeen joka koneiston olleen liikkumaan pois tieltä - esittäen kaksikon eteen viimein valaistetun huoneen, jossa ensimmäisenä vastaan ottivat ne valkeat patsaat - joista vain yksi kuitenkin sai aikaiseksi kunnioituksen ja osaksi myös pelon tunteen - sekä hämmennyksen esikoisen huomaten ulkonäöllisen samankaltaisuuden. Heidän astuen kokonaan huoneeseen, katsoi Andrea hyvin hämmentyneenä näkemäänsä "... Mikä tämä paikka on?" Hiljaisen, melkein tukahtuneen äänen saaden kysyttyä isältään, joka oli selvästi käynyt tuossa kyseisessä tilassa monta kertaa elämänsä aikana syystä tai toisesta - kääntäen katsettaan tuohon mieheen joka seisoi hänen vierellään - jonka jälkeen katse haparoi jokaisen patsaan yksi kerrallaan lävitse - jokaisen ollen selvästi eri aikakaudelta - vaikka näistä erottikin omat yhtäläisyytensä tiettyjen aseistuksien sekä ranteessa olevan merkin pohjalta - nielaisi nuorukainen astetta hankalammin tahtomattaan "Nämä patsaat... ovatko he kaikki entisiä vartijoita?" 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ma 29 Kesä 2015, 16:47

Noiden raskaiden kiviovien avautuessa liukuen syrjään, synnytti se voimakkaan jyrinän, joka muistutti kaukaisuudesta lähestyvää ukkostannerta. Kauan paikoillaan seisomisesta johtuvan kivipölyn pöllytessä ilmaan ennen kuin se lähti laskeutumaan kohti maata, joka oli päällystetty valkealla marmorilla, johon puolestaan oli upotettu mustalla kivellä erilaisia symboleja ja tekstiä egyptin muinaisella kielellä. Tekstin edeten huoneen ympyrä muodon mukaan, sen kiertäen spiraalimaisesti kohti keskustaa, juuri sitä kohtaa missä kiellettyjen kirjan kuuluisi sijaita omalla jalustallaan. Giovannin astuessa tuonne tilaan, jossa hän oli viimeksi käynyt kun kiellettyjen kirja oli varastettu Chadin toimesta, alkoi tumman rauhallinen ääni lausua ulkomuistista tuota ikivanhaa tekstiä, jonka De Fioren suvun vartija kuului lausua ottaessaan vartijan velvollisuuden vastaan. Kirjoituksen kuuluen seuraavasti;
Katson pidemmälle, kun muut katsovat lähelle.
Kuulen laajemmin ympärilleni, kun muut sulkevat korvansa.
En sorru itsekkäisiin tekoihin, vaikka se toisi minulle helpotusta.
En usko mitä muut kertovat, vaan etsin tiedon sen oikeiden lähteiden kautta.
Aurinko laskee, olen suorittanut velvollisuuteni.
Anna minulle voimia, kunnioitettu Isä,
jotta saisin olla veroisesi ennen kuin matkani päättyy viimeisten auringon säteiden myötä.


”He ovat minun ja sinun kaukaisia esi-isiä, Andrea. Heistä jokainen oli Kiellettyjen kirjan vartija omana aikakautetaan ja nyt se velvollisuus on siirtynyt sinulle. Näin kauan sukumme on vartioinut sitä yhtä ainoaa esinettä, jonka eteen viholliset ovat valmiita tekemään mitä tahansa. Joten sinun kuuluu olla tästä lähin paljon varovaisempi ja tarkkaavaisempi. Pehmentäisin seuraavaa kertomaani, mutta silloin valehtelisin sinulla ja se puolestaan altistaisi sinua enemmän vaaraan kun et ymmärtäisi varoa tarpeeksi.” Askeleiden pysähtyessä huoneen keskikohdille, siirtyi toinen jalkaterä siihen kohdille mihin lattian alle kätketty jalusta kohoaisi jos kammion koneiston pistäisi käyntiin. ”Pahin vihollisesi tulee aina olemaan sinä itse, mutta ulkopuolella salaseuran jäsenet vaanivat meitä jatkuvasti. He yrittävät sekoittaa päämme erilaisilla ajatuksilla, jotta alkaisimme epäillä vannomaamme valaa ja erehtyisimme luottaa heihin. Kiellettyjen kirja on yhtä tärkeä vanhalle kuin uudellekin salaseuralle. Zay haluaa sen itselleen puhtaan vallanhalun vuoksi, lähes samalla periaatteella kuin hänen mentorinsa aikoinaan. Anubis taas…” Kuivan hymähdyksen kohottautuessa keuhkoista. Merenpihkan värisen katseen kohottautuessa alaviistosta viimein tuohon yhteen patsaaseen, joka kuvasti Sin De Fiorea. ”… sanotaan vaikka näin, että Kiellettyjen kirja on sille miehelle elämän tärkeä. Joten on kai ihan ymmärrettävää, että isoisäsi haluaisi saada kirjan takaisin itselleen, mutta emme voi valitettavasti sallia sitä – jos emme haluaa pahempaa asiaa riesaksemme.” Isän kääntyessä lopuksi takaisin esikoistaan kohden. Käden suuntautuen osoittamaan Sin De Fioren patsasta. ”Näetkö tämän patsaan, Andrea? Katso sitä oikein tarkasti. Huomaat varmasti miltä aikakaudelta se on.” Käden laskeutuessa alas ja askeleet kävelivät osoitetun patsaan edustalle, jonka jalustan eteen keho kyykistyi ja kädet aukaisivat seuraavaksi salapiilon, jonka sisimästä kaksi todella vanhaa paperikääröä otettiin varovaisesti esiin. Giovannin kääntyen sen verran, että pääsi ojentamaan yhden noista kääröistä Andrealle luettavaksi. Toisenlaisessa tilanteessa Giovanni ei olisi tehnyt näin, mutta Andrealla oli oikeus tietää viimein totuus isoisästään. ”Ymmärrät varmasti sen verran arabiaa, että kykenet lukemaan jotenkin tekstin sisällön.” Kehon noustessa varovaisesti ylös kun selkä oli antanut ikävän vihlaisuvaroituksen kyykkyyn menon aikana. ”Nämä ovat ainoat tekstit, jotka ovat onnistuneet jäämään jäljelle. Sinun on aika tietää isoisästäsi totuus.” Giovannin jääden kärsivällisesti odottamaan, että Andrea saisi luettua pitelemänsä paperikäärön tekstin loppuun. Kirjoituksen muodon kertoen selvästi, että teksti kuului osana Sin De Fioren kirjoittamaan elämänkertomukseen.
”…kivi painaa todella paljon sydäntäni. Osiris, sinä jumalista viisain, miksi et antanut minun nähdä silloin pidemmälle - Vai onko tämä korkein tahtosi, jota en vielä pysty ymmärtämään. Näen vain kuinka ystäväni kuolee päivä päivältä enemmän sisältäpäin. Ne hopeiset silmät ovat kuin ikkuna tyhjyyteen, joka muuttuu koko ajan entistä syvemmäksi mitä kauemmin ystäväni joutuu olemaan tekemisissä sen voiman kanssa, jota kukaan meistä ei tule ymmärtämään. Teimmekö sittenkään oikeaa valintaa kun päätimme kumpi meistä tulee vangitsemaan ja kumpi jatkaa sen vankilan vartioimista. Menetinkö sittenkin ystäväni ja sielun veljeni niille syvyyden voimille, jotka ovat jatkuvasti kuiskineet korviini koko elämäni ajan. Isis, sinä jumalittarista äidillisin, Pyydän sinua varjelemaan ystävääni – sillä aikani päättyy pian, kun taas ystäväni ikuinen matka on vasta alkamassa. Anubis, sinä joka nimesi tarkoittaa itse kuoleman jumalaa, menetätkö sittenkin sielusi sille, jota vastaan teimme valamme…”
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Ti 30 Kesä 2015, 02:17

Silmien eteen avautuen tuo yllättävän suuri aukio, jonka näkeminen sai samaan aikaan aikaiseksi niin suurta hämmennystä, kuin myös omanlaista kunnioitusta jokaikistä henkilöä kuvaavaa patsasta kohtaan - vaikka tämä yksi veikin kaiken huomion suurimmalta osin itseensä - tiesi Andrea jo silloin ketä tuo patsas oikein esitti. Hän oli kuullut isältään monta kertaa niitä tarinoita, jotka kiersivät De Fioren suvun ympärillä tuosta miehestä, joka oli elänyt Egyptin muinaisella kaudella faaraoiden aikana, ja näin ollen oli myös suvun alku ja juuri. Andrean ollen aluksi niin hämmentynyt tuosta kaikesta, ettei tämä ollut saanut sanaakaan suustaan - ennenkuin takanpäin kuuluva matala miesääni alkoi lausua jotain pidemmän puoleista sananvartta joista jokainen sana kertoi hyvin  selvästi kyseessä olevan jonkinlainen rukous - vaikka itsestään rukous ei kuulostanut tutulta mistäkään uskonkirjasta. Tuon saaden kehon kääntymään kunnolla kohti isäänsä, joka oli saanut rukouksen melkein loppuun asti - isän ja pojan kohdaten toisensa näkyvästi kunnolla takana päin valtaavan pimeyden jälkeen - näytti Andrea kaiken hämmentyneisyytensä hyvin avoimesti, voimatta olla itse kysymättä isältään olivatko ne kaikki miehet joista oli tehty patsaita tuohon tilaan olleet myöskin vartijoita. Isän suoden esikoiselleen suoran vastauksen jossa ei edes harkittu valehtelun mahdollisuutta sillä loogisesti kaikella tiedottomuudella olisi vain negatiivisia vaikutuksia kaikkeen mahdolliseen mitä tuli vartijana oloon. Isän suoden ensimmäisen varoituksen joka kertoi että nyt kun Andrea oli saanut vartijan merkin vaivakseen, tulisi tämän olla kaikilla tavoin varovaisempi jokahetki sillä vihollinen kyllä oli kärsivällinen odottamaan sitä oikeaa hetkeä saadakseen haluamansa - isän kertoen ettei kyseistä voisi tuoda nuoremmalle mitenkään ilmi silkkihansikkain joten tuo hetki tultaisiin puhumaan suoraa kaunistelematta.

Esikoisen kuunnellen kaiken tuon mitä vanhempi aikoi kertoa sen hetkisestä tilanteesta, joka olisi mielellään jätetty Andrealta kokematta niinkin nuorena (mielellään jopa ollenkaan) sillä ajatus jatkuvasta vaarasta omalle lapselle oli kyllä kaikkea muuta kuin sydäntä lämmittävä niin Giovannille kuin Eveyllekin - mutta nyt oli jo liian myöhäistä sitä katua. Giovannin kuitenkin kereten pääsemään siihen asti jossa tämä selvitti motiiveja ihmisille varastaa tai ylipäätänsä haluta sitä yhtä ainoaa esinettä - kurtistuivat kulmat kummastellen toisen tullessaan isoisään - Giovannin kuulostaen ehkä tahattomasti kuivan huvittuneelta yrittäessään muotoilla sanansa edes jotenkin ymmärrettävksi sellaiselle ihmiselle joka ei todellisuudessa vielä tiennyt isoisänsä todellisuutta joka piiloutui hyvin säilyneen ihmiskehon taakse, joka ei koskaan päästänyt todellisia tunteitaan kenenkään näytille - paitsi sen yhden kerran kun kaksikko oli ottanut viimeksi yhteen sanallisesti. Muistikuvan välähtäen silmien edessä hetken aikaa, joka sai nuorukaisen nielaisemaan asteen vaikeammin - sillä sen riidan jälkeen hän ei ollut puhunut Anubikselle sanaakaan. Ei edes pyytänyt anteeksi vaikka oli suunnitellut niin ennen salaseuran luomaa "välikohtausta", ja se harmitti Andreata sillä hetkellä. Asiaa tietenkään helpottamatta se että miehelle ei ollut mitään käsitystä Adetten sijainnista, joka oli kadonnut kuin tuhkatuuleen - jokaisen yhteydenotto yrityksen päätyen vain isompaan umpikujaan jonka lävitse ei päässyt. Aivan kuin tyttö olisi jälleen kadonnut maan nielemänä jäljettömiin. Mutta miten niin tuo kirja oli elintärkeä heidän isoisälleen?
Tuohon mennessä Andrea oli pysynyt paikallaan hievahtamatta kuunnellessaan noita sanoja, niinkuin oli vanhempikin toiminut puhuessaan - kunnes viimein toisen keho liikahti sen verran osoittaakseen selän taakse jäänyttä patsasta - tämän kysyen näkisikö poika patsaan tarkasti - ja ne vaatteet mitkä edustivat tämän elämää aikakautta hyvin selvästi. Katseen kääntyen silloin olan ylitse osoittavan sormen mukana tarkastellakseen näkemäänsä tarkemmin - kehon liikahtaen silloin lähemmäksi tuota patsasta - sydämen sykähtäessä astetta nopeammaksi jokaisen otetun askeleen myötä - Andrean voiden vaikka vannoa patsaan silmien seuraavan hänen jokaista liikettänsä tarkoin, mikä oli täysi mahdottomuus. "... Egyptin muinaisena aikana. Todennäköisesti hyvin roimastikin ylitse 3000 vuotta sitten. Pelottavaa, miten paljon teissä on samaa näköä." Sanojen todeten hetken pohdiskelun jälkeen ääneen, erikoisen värisen silmäparin pysyttyä tovin Sin De Fioren omissa - joiden värityksen hän pystyi yhdistämään siihen samaan merenpihkaan, joka oli Giovannillakin - lauseen loppuun tullen naurahdetuksi hiljaa. Se todellain oli pelottavaa kuinka iso samankaltaisuus näillä kahdella miehellä olikin vaikka nämä olivat eläneet täysin eri aikakausilla. 

Tuon hetken ajan huomiointi kyky oli keskittynyt aivan muuhun kuin vierelle kumartuvaan vanhempaan, joka paljasti patsaan alareunassa sijaitsevan salakätkön - kääntyivät silmät katsomaan alaspäin kun toinen otti esille paperikääröt jotka oltiin ilmeisesti piilotettu hyvästä syystä kaiken katseiden ulkopuolelle - ja sitten huolestuneena isän nousua ylöspäin takaisin suoraan asentoon seisomaan kyyrystä "Isä, oletko kunnossa?" Aidosti huolestuneen äänen kysyen nopeasti toiselta tuon kohotessa takaisin ylöspäin - Andrean liikahtaen automaattisesti lähemmäksi vanhempaa auttaakseen tätä parhaimpansa mukaan pahimpana hetkenä, - vain saadakseen yhden niistä kääröistä käteensä. Kummastelevan ilmeen katsoen isäänsä tuon kertoessa että olisi aika hänenkin kuulla totuus isoisästään - kohottivat kädet käärettä sen verran kasvojen eteen että silmät näkisivät lukea niinkin huonossa valaistuksessa - alkoi keho jälleen liikkua automaattisesti tuon hetken aikana tuttua ympyrä liikettä joka tapahtui aina jos Andrea joutui jotakin asiaa pohtimaan tarkasti. Tosin sillä kertaa syy oli enemmänkin se, ettei hän halunnut ymmärtää lukemaansa sitten ollenkaan. ... Eihän se voinut olla mitenkään mahdollista ... 
Tuon ajan tuntuen ikuisuudelta, oli peukalon kärki eksynyt alahuulen päälle mietteliäänä Andrean luettua tuota samaa tekstiä jo usemman kerran lävitse. Viimein kehon pysähtyen selin isästään katsottuna, kohosi käsi hieroisemaan silmien väliä selvästi turhautuneen merkkinä kun ajatukset taistelivat loogisen selityksen puolesta - jota ei kuitenkaan ollut, mutta sellainen oli vain pakko löytyä. Ei se ollut mahdollista että Anubis olisi satoja... ei, tuhansia, vuosia vanha - heidän esi-isänsä paras ystävä. Riidan muistuen jälleen mieleen, ja ne sanat jotka mies oli huutanut viimeisimpänä ennenkuin oli käskent lapsenlastaan poistumaan huoneesta "... ja kaiken kruununa tässä kaikessa on se, että tuomitset minut huonoksi ystäväksi, joka ei koskaan välittänyt De Fioren suvussa mistään muusta kuin siitä saatanan perinnöstä, JONKA OLISIN ITSE VALMIS HÄVITTÄMÄÄN MAAN PÄÄLTÄ – JOS SE ENÄÄ VOISI TUODA HEIDÄT KAIKKI TAKAISIN!!” Jo tuolloin Andrea oli ihmetellyt jälkikäteen niitä sanoja, koskaan pääsemmättä kysymään niiden tarkoitusta vanhemmalta sillä todennäköisesti sekin tapaaminen olisi vain ajautunut isompaan riitaan. "... En tiedä isä... en tiedä mitä uskoa enään." Hiljaisen, tukahtuneen äänen lausuen viimein - kääntyi Andrea silloin viimein ympäri kohdatakseen isänsä, käden nousten hieroisemaan silmän aluetta joka oli kostunut hieman vaikka nurukainen aikoisi inttää loppuun asti sen johtuvan vain huonosti ilmankierroksessa niin syvällä maan alla ja monen päivän väsymyksestä. Ei mitään muusta. Kurkun rykäisten hieman äänekkäämin, katseen kohdistuen uudelleen toiseen "Hyvä on. Oletetaan, että tämä pitää paikkansa. Oletetaan että Anubis on todellisuudessa vuosituhansia vanha, faaraoiden ajalta joka on säilynyt syystä tai toisesta. Miksette kertoneet minulle? Miksei hän kertonut minulle? Mikä hän edes on? Entä isoäiti? Adette?" Kysymyksien vain tulvahtaen suusta kuin sammakot olisivat karanneet sotkuisesta mielestä, joa vieläkin ei voinut täysin uskoa sen kaiken olevan totta - mutta miksi hänen isänsä valehtelisi noin tärkeästä asiasta esikoiselleen. Mutta vielä oli monta kysymystä johon vaadittiin vastauksia kun niitä ei oltu vielä annettu selkeästi - jos niitä koskaan olisi. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty La 11 Heinä 2015, 13:04

Andrean alkaessa lukemaan keskittyneesti pitelemäänsä paperikääröä – antoi Giovanni toiselle tarvitsemansa lukurauhan. Isän kävellessä tahallaan kauemmaksi esikoisestaan, askeleiden kierrellen kiireettömän oloisesti tuota ympyrän muotoista tilaa ja katseen tutkaillen taas jälleen kerran noita patsaita, jotka Giovanni oli nähnyt nopeasti viimeksi silloin kun Kiellettyjen kirja oli ryöstetty Chadin toimesta. Siitä päästiinkin seuraavaan kysymykseen; Missä Kiellettyjen kirja oli sillä hetkellä? Chadilta kyseistä asiaa ei voisi enää kysyä – sillä eihän toinen enää muistanut mitään menneisyydestään, saatikka että olisi muistanut kätköpaikan. Tuona hetkenä Giovannin voiden vain toivoa parasta ja pelätä pahinta, niin kauan kun jotakin muuta tietoa ilmeentyisi. Askeleiden johdattaessa viimein takaisin Sin De Fioren patsaan lähietäisyydelle, sai Andrea silloin luettua lukemansa loppuun. Seuraavista kysymyksistä osan ollen juuri sellaisia mitä vanhempi oli odottanutkin kuulevansa. Osattaisiinko niihin antaa vain oikeanlaista vastausta?
”Se mitä tulen sinulle seuraavaksi kertomaan, Andrea…” Giovannin laskien katseensa takaisin toisen tasolle kohdatakseen taas uudelleen nuo hyvin erikoisen väriset silmät, joista vielä näki sielun olevan nuori ja naiivi, mutta kuinka kauan. ”… on sinun luvattava itsellesi oman turvallisuutesi nimissä, ettet anna hänen koskaan tietää sinun tietävän, sillä silloin edes minun vaikutusvaltani ei kykene suojelemaan sinua.” Nielaisemisen tapahtuen väkisinkin asteen hankalammin, kielen uhatessa kuivua liiaksi ja takertua sen myötä kitalakeen kiinni – sillä kuka vanhempi kykenisi oikeasti olemaan tyynenrauhallinen kun seuraavaksi tämän pitäisi kertoa lapselleen jotakin sellaista, joka tulisi suojelemaan omalla tavallaan ja samaan aikaan altistaisi todelliseen vaaraan.

Kielen suostuessa lopulta liikkumaan uudestaan, alkoi Giovanni kertoa tarkemmin Kiellettyjen kirjan historiasta. Kertoen tuon esineen alkuperäisestä tarkoituksesta, siitä kuinka heidän isoisänsä mainitsema ”voima” sidottiin maanpäälliseen vankilaansa – ettei kukaan pääsisi käyttämään sitä tai pahemmassa tapauksessa se ei itse pääsisi tekemään mielensä mukaan. Giovannin kertoen sen saman Andrealle minkä Saites oli kertonut aikoinaan Giovannille kun tämä oli vasta kahdenkymmenen viiden. Puheen aiheen siirtyessä lopulta egyptin mustaan magiaan ja demoneihin, joita eurooppalaisissa kansantaruissa mainittiin ohimennen – paljasti Giovanni viimein mikä Pandora oli todellisuudessa (tämä itsekkin oli saanut tietää kyseisestä Eveyltä vasta silloin kun pariskunta oli ehtinyt olemaan parivuotta yhdessä). Kaikkien noiden paljastusten tiivistyen lopuksi itse Anubikseen, jolle ei edes Giovanni ollut paljastanut oikeaa tietoansa miehestä itsestään – sillä hyvin todennäköisesti tämän omaa henkeä ei olisi silloin edes suojellut se, että tämä oli naimissa Anubiksen tyttären kanssa. ”Kun sanoin, että Kiellettyjen kirja tulee olemaan isoisällesi elämän tärkeä, tarkoitin sitä kirjainmellisesti. Et itsekkään halunnut uskoa sitä aluksi, sillä olinhan ollut Anubiksen kanssa tekemisissä useasti ja nähnyt siinä miehessä olevan välillä jotain hyvääkin, vaikkakaan suurimmaksi osaksi sitä ei uskoisi.” Asteen huvittuneen ja kuivan hymähdyksen henkäistessä huulten lomasta, samaan aikaan kun Giovanni laski katseensa lattiaan ja risti käsivartensa rintakehän eteen. ”Voisi kai sanoa, että hän on se meistä kaikken paras valehtelija ja manipuloija. Todellinen nukkemestari… koko pitkän elämänsä ajan. Mitä enemmän olen kerrannut vuosien tapahtumia ja analysoinut niistä aiheutuneita päätöksiä, on jokainen pala loksahtanut paikoilleen ennemmin tai myöhemmin. Halusit siis tietää mikä Anubis todellisuudessa on?” Giovannin ojentaessa viimeisimmän paperikäärön esikoiselleen, tuon sivun teksin poiketessa edeltäjästään hyvinkin paljon – sillä se oli kirjoitettu yleiskielellä ja musteena oli käytetty verta. ”Tästä hetkestä eteenpäin uskon, että pienen välimatkan pitäminen siihen mieheen on järkevin vaihtoehto. Vai mitä luulet?” Giovannin yrittäen kuulostaa tyynelle ja mahdollisimman tasapainoiselle kyseisen asian kanssa, mutta hyvin todennäköisesti tämä ei itsekkään tulisi koskaan sulattamaan oikeasti tietämäänsä Anubiksesta.

Totuutta, joka karkeasti kertoi De Fioren suvun vartioiman voiman olevan lähempänä kuin oikeasti nämä halusivat edes uskoa. Tietoa, joka teki Kiellettyjen kirjasta vain pelkän välikappaleen, jolla oikeasti vain tehtäisiin elolliseksi se, joka kuitenkin koko ajan vaani takavasemmalla. Paljastusta, mikä teki jopa Andrean enon salaisuudesta viattovamman vaikka tämä kantoikin kehossaan demonin puolta. Mikä Anubis todellisuudessa oli? Ihminen, joka menetti sielunsa – vai ihminen, joka oli tehnyt aikoinaan sopimuksen paholaisen kanssa – vai oikeasti vain pelkkä ulkokuori, jonka muinainen pahuus oli ottanut itselleen jo aivan alusta alkaen ja näytellyt vain ovelasti noiden vuosisatojen aikana olevan ihmismäisempi ja kuolevainen, kunnes viimeinen tapahtuma oli vapauttanut siitä (sieluttomaksi ”muuttuminen”). Kaikkein vahvin vastaus taisi kuitenkin kätkeytyä Anubiksen itsensä taakse – ne paljastavat sanat, joita mies tuskin tulisi lausumaan ääneen kenellekkään.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Su 12 Heinä 2015, 21:09

Kysymyslitannia oli päässyt huulten välistä osaksi ärsyyntyneenä ja osaksi hämmentyneenä jokaisen kysymyksen ja äänensävyn kertoen sanattomasti isälle Andrean vaativan vastauksia kysymyksiinsä, joita olisi varmasti ollut enemmänkin ellei esikoinen olisi sen yhden ainoan kerran lukita kieltänsä aloilleen kuunnellakseen vanhempaansa. Isän olematta tietenkään sen paremmassa tilanteessa sillä se kaikki, mitä noiden seinien sisällä tultaisiin sanomaan ääneen - aiheuttaisivat Andrean joutuvan vaaraan uuden tittelinsä vartijana että tietonsa vuoksi. Tuon ajaksi Andrean joutuen nojautumaan alaselällään yhden patsaan korkeampaa tasoa vasten jonka päälle se oli rakennettu seisomaan samalla tavoin kuin kaikki muutkin ympärillä - pään painautuen väkisinkin lattiaa kohti isänsä sanojen aikana, jotka yrittävät selittää sen kaiken - mitä todellisuudessa tarkoitti olla vartija, ja miten se vaikuttaisi niin heihin kuin Anubikseenkin. Noiden sanojen omalla tavallaan selventäen tapahtumia, mutta sen kaiken ymmärtäminen vaati sen että siitä eteenpäin nuorukaisen oli pakko unohtaa tieteellinen ajattelutapansa sisäistääkseen kaiken, niin uskottomalta tuo kaikki kuulostikin. 

Vapaan käden hieraisten silmien väliä etusormella ja peukalolla, olihan Andrea vasta juuri ja juuri täysi-ikäinen, ja hyvin paljon nuorempi kuin isänsä aikoinaan tämän saatua vartijan roolin itselleen isoisänsä kautta, - siihen vielä päälle että Andrea olisi halunnut mielellään jopa karttaa tuota tilannetta loppuun asti jos se olisi ollut mahdollista. Isänsä sanat Anubiksesta eivät helpottaneet sen enempää, vaikka tämä olikin myöntänyt tuolla paljon vanhemmalla miehellä olleen kyllä hetkensä vaikka tämä olikin juuri sellainen kuin lapsenlapsi oli tuon nähnyt jo jonkin aikaa. Manipuloiva valehtelija. Muutaman yllätyksen kera. Huvittuneen hymyn kohoten väkisinkin huulien pinnalle esikoisen miettiessä hänen jopa tunteneen syyllisyyttä heidän huonoista väleistään. Isän vielä ojentaen kysymyksensä jälkeen viimeisen käärön, jonka sisältö antoi viimeiset vastauksen toivottavasti kysymyksiin vaikka se erottuikin täysin edellisestä kääröstä kaikilla tavoin - ojensi Andrea puolestaan toisen käärön takaisin isälleen ettei olisi vahingossa pilannut kääröä - yleiskielellä kirjoitetun käärön avautuen uudelleen silmiensä eteen luettavaksi. 

Sillä välin Italiassa ollen oma tilanteensa, joka koetteli hermoja De Fioren esikoisella joka joutui astumaan isompiin saappaisiin - päälle tuhannen kilometrin päässä puolestaan oli iloinen iltapäivä saanut illan suussa aivan toisen käänteen, Valericon pariskunnan joutuen sairaalatilaan - Sinin joutuen odottamaan kaksosten ja Lucion kanssa odotushuoneessa kunnes Azra pääsisi sairaalalle asti ottamaan lapsen vuorostaan hoitoonsa siksi yöksi jonka kulusta ei voinut olla varma - Sinin ollen kyllä hermostunut vaikkei se näkynytkään ulkopuolelle tästä tai ainakaan tämä ei kerennyt keskittymään moiseen tunteeseen kun huomio oli kolmessa poikalapsessa - jotka olivat ystävystyneet ja osasivat onneksi vetää tilannetta leikkeihin sen sijaan että nämä kolme murehtisivat ympäristöä. Onneksi. Isän katsoen omia lapsiaan, joiden piirteissä näkyi selvästi yhdistäviä yksityiskohtia häneen itseensä silmien ja hiusten värin osalta - ja sitten Luciota, joka puolestaan muistutti omaa isäänsä - vaikkei tulisikaan koskaan tietämään sitä. Azra ei ollut puhunut siitä mitä kartanolla oli tapahtunut, mutta Sin kyllä oli nähnyt sen vanhemman silmistä vaikka tämä muuta väittikin. Azran ilmeisesti aikomatta kertoa Luciolle isän olevan elossa, - uskotellen lapselleen tämän kuolleen, ihan niinkuin hekin olivat aluksi niin luulleet. ... Ehkä niin olisi parempi, nyt kun Chad ei muistanut mitään. Sinin muistaen jälleen sen katseen, joka oli käskenyt etsimään jälleen sen kirjan piilopaikastaan - yhden ajatuksen kuroen vain mieleen tuosta. Entä sitten kun Chadin muisti palautuisi? Jos palautuisi. Saisiko tämä tietoonsa Sinin vieneen kirjan pois alkuperäisestä piilostaan ja haluaisi sen takaisin? Pelkän ajatuksenkin ollen kaikkea muuta kuin lämmittävä nyt kun Chad oli sieluton ja paljon arvaamattomampi.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ma 13 Heinä 2015, 20:14

Kellon viisareiden naksahtaessa taas yhden minuutin eteenpäin, alkoi jostakin kauempaa kuulua kirkon kellojen mahtipontinen kumina, joka vavisutti kuuloaistia sieluun asti omalla mystisellä tavallaan. Noiden viiden iskun aikana Jumalan ollen lähempänä kuolevaisia kuin koskaan muuten tulisi olemaan. Tuota kyseistä henkistä tunnetta nuo kolme poikalasta eivät huomioineet omilta leikeiltään, jotka olivat nyt muuttuneet yhdeksi mielekkääksi; piilosilla olemiseksi ja etsijänä sai toimia tottakai Sin. Lucion piiloutuessa tottakai taitavammin kuin nuorempansa. Tämän hyvin mielellään kepposia harrastavan nuoren lapsen ehtien jo luikkimaan jossakin vaiheessa kauemmaksi odotustilasta ja pujahtamaan nurkan taakse käytävän syvänteeseen. Lapsen onnistuen osittain peittämään innostuksesta kertovat naurutyrskähdykset käsiensä taakse. Sisimmän kuplien puhtaasta mielekkäästä jännityksestä. Lucion lempileikkeihin kun oli aina valitettavasti kuulunut piilosilla olo ja vielä paremman tuosta teki se – jos tämä pääsi puijaamaan oveluudellaan jotakin aikuista.

Lähestyvien askelien saaden pienen selän painautumaan tiiviimmin seinää vasten, mikä sai päätä peittävän lippiksen tipahtamaan enemmän silmien eteen. Lippalakin luoman varjon kuitenkaan riittämättä kätkemään vielä kokonaan tuota ilkikurista hymyä, josta lapsen vanhemmat olivat oppineet lukemaan silloin aikoinaan jotakin olevan vielä tulossa.
”Oletko taas pahan teossa, pikku piru.” Aikuiselle miehelle kuuluvan äänen lausuessa silloin täysin yhtäkkiä Lucion edessä kun lapsi oli erehtynyt kohdistamaan katseensa olkansa ylitse, että näkisi nurkan taakse ja Sinin mahdollista olinpaikkaa. Noiden kyseisten sanojen saaden lapsen kääntämään itsensä samantien eteenpäin kokonaan ja valmiina pinkaisemaan automaattisesti karkuun (varsinkin silloin jos puhuja osoittautuisi joksikin ventovieraaksi), mutta kun nuoret silmät tavoittivat tuon eteen kyykistyneen miehen, jonka jokainen ulospäin näkyvä yksityiskohta oli Luciolle hyvin tuttu – sai se kehon ponnahtamaan välittömästi irti seinästä ja ampaisemaan vanhemman kaulaan kiinni, mikä sai taas lippiksen nyt kohoamaan hyvin jyrkässä kulmassa ylöspäin kun se ei mahtunut enää sojottomaan eteenpäin halaamisen vuoksi. Chadin kietoen viimein myös omatkin käsivartensa lapsensa kehon ympärille, mikä oli vielä hyvin pieni ja hauras – ettei olisi tarvinnut tehdä paljoakaan hengenriistämisen eteen. Hiljaisen hyssytteyn kuiskaillen rauhoittavasti lapsen korvan vierellä, samalla toisen käsistä kohotautuen päälaelle ja riisuen hetkeksi tuon hyvin paljon kuluneen lippalakin pois, että sormet pääsisivät koskettamaan Lucion hiuksia, jotka olivat yhtä karheat kuin Chadilla. Ihonväritys ja pehmeys olivat puolestaan enemmän periytyneet Azralta.

Tuohon asti Chadilla oli ollut suunnitelma, mutta mitä tuosta eteenpäin? Lucion olemassa olosta Chad oli saanut tiedon monien mutkien jälkeen kun mies oli kaivanut tiedon sairaaloiden tietokannasta. Chad oli saanut myös selville, että Azran ja Lucion olisi kuulunut mehtyä kotinsa tulipalossa – ja se tieto oli tehnyt Azrasta lainsuojattoman. Myönnettäköön, että aivan alussa Chad oli vähät välittänyt menneisyydestään (mikä oli totta ja mikä ei), mutta kun Azra oli maininnut heidän lapsensa – oli se herättänyt jotakin jopa sieluttoman sisimmässä. Suojeluhalu omaa lastansa kohtaan ja oikeus olla mukana toisen elämässä yhtälailla kuin äidilläkin.

”Luulitko, että olisin vielä valmis hylkäämään sinut.” Isän lausuen edelleen rauhoittavasti Luciolle, joka ei vieläkään halunnut päästää irti vanhemmasta – ja juuri tuona hetkenä se sai Chadin ajattelemaan; Miksi hän ei voisi olla isä Luciolle? Mitä Azra voisi tarjota enenmmän kuin hän?
”Tulehan tänne, pikkuinen.” Käsien ottaessa viimeiseksi kunnolla Luciosta kiinni ja nostaen ylös maasta kokonaan isän syliin, samalla kun vanhempi itse nousi jaloilleen. Pidempään kestävän suukon painautuessa päälakea vasten. Lapsen saaden tuntea sen hetken aikaa olevansa turvassa ulkomaailmalta isänsä sylissä.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Ma 13 Heinä 2015, 22:17

Ilmeisesti kaikki kolme poikaa olivat yhtä mielisiä siitä että paikallaan istuminen ja samassa tilassa leikkiminen oli käymässä liian tylsäksi - mikä lopulta oli hetken suunnittelun jälkeen siihen tulokseen että he voisivat leikkiä piilosta sairaalatiloissa. Mutta kuka oli etsijä? Kaikki kolme halusivat mennä piiloon, sillä olihan se aina hauskempaa olla etsittävä kuin etsijä - joten pian huomio kiinnittyi vanhempaan, joka oli tottakai vanhempana aluksi vastaan moista ideaa sillä loppujen lopuksi sairaala oli valtava, ja sinne oli helppo eksyä - sekä siellä oli myös huoneita joissa ei olisi niin pienille lapsille hyvä idea eksyä kun lukea näistä kukaan ei osannut. Ehkä se oli kolmikon inttiminen, tai sitten koiranpentu ilmeet joita pojat olivat oppineet nyt jo käyttämään tilanteessa kuin tilanteessa halutessaan hyödyksi, - mutta hetken päästä Sin joutui kuitenkin suostumaan. Sillä lapset olisivat kuitenkin päätyneet leikkimään samaista leikkiä ilman aikuista, - mikä taasen ei olisi ollut myöskään hyvä asia. 

Piilosleikkiin kuuluvasti, sulki Sin silmänsä - vain avatakseen ne pian uudelleen ollessaan varma että Leo, Akil ja Lucio olivat kaikki menneet piiloihin, poikien olettaen löytäneensä itselleen parempaakin paremman piilon vaikka todellisuudessa näiden löytäminen ei olisi työ eikä mikään Sinille joka oli tottunut löytämään salamurhaajana henkilön kuin henkilön mitä oudoimmista piiloista - joten lapsen etsiminen olisi toisaalta helppoa siihen nähden. Ainakin pitäisi olla. 
Ensimmäisenä löytäen Leo, ja siitä pian Akil joista kummatkin olivat alitajuisesti jääneet piiloon isänsä lähettyville nuoren ikänsä vuoksi joka myös omalla tavallaan esti lasta erkanemasta vapaaehtoisesti kovin kauas vanhemmastaan - nosti Sin Akilin syliinsä tuon löydyttyä käytävälle asetetun lehtipöydän takaa - Leon puolestaan tarttuen isäänsä kädestä vaikka olisikin halunnut myös syliin, mutta valitettavasti Sin ei pystynyt kantamaan kuin yhtä kerrallaan. Akilin kuitenkin ollen sitä mieltä että olkapäillä olisi parempi olla, - mikä saikin tämän yrittävän kiipeämistä Luciolta mallia ottaen Sinin kuitenkin auttaen sillä kertaa kuopustaan ettei tämä olisi touhuissaan tipahtanut - jolloin puolestaan Leo pääsi haluamalleen paikalleen. Heidän pitäisi löytää kuitenkin vielä Lucio, jonka läsnäolon Sin kyllä aisti selvästi ... ja se mitä muuta tämä aisti olevan tämän seurassa, herätti epäilyksensä. 

Lucion tuntien kuinka laminoitu sairaalan lattia katosi hiljalleen jalkojen alta isän noustessa ylös kyyrystä asennosta seisomaan, esikoisen todellakaan haluamatta vielä päästää tuosta irti. Äiti oli sanonut että he tuskin tulisivat näkemään isää enään - syytä Lucio ei ollut ymmärtänyt, mutta tämä ei ollut halunnut uskoa niitä sanoja - ja odottanut koko viikon ajan isäänsä joka päivä palaavan. Turhaan. Mutta nyt tämä oli siinä edessä, oikeasti. Suukon painautuen tutulla tavalla päälaelle - kasvavan sängen kutittaen ja pistellen herkempää ihoa allansa tuon lyhyen hetken aikana, joka jäisi lapselle varmasti muistiin. Pienten nyrkkien puristuen entisestään vaatekappaleen ympärille, lapsen haistaen isänsä tutun hajuveden joka sekoittui tämän ominaistuoksuun joista ensimmäinen sai lapsen aina välillä aivastamaan väkisinkin, - tuon saman tapahtumien nytkin - joka lapsi pahoittelikin hiljaa. 
"Lucio Malik Márquez!" Ruskean silmäparin aueten silloin ja kohdistuen ääntä kohden, joka oli kutsunut tätä topakasti - lapsen kohdaten silloin äitinsä kellertävät. "Máma, pápi tuli takaisin." Pojan lausuen iloisesti äidilleen nähdessään tämän - ja toisaalta tämä oli iloinen jo pelkästään isänsä läsnäolosta sillä hetkellä vaikka Azra itse ei ollut niinkään innoissaan Chadin näkemisestä viime kerran jälkeen. Lucion tietäen äitinsä juuri saapuneen töistä, tämän sen hetkisestä [Only admins are allowed to see this link] päätellen, ja tämän yrittäneen kiirehtiä niin nopeasti sairaalalle kuin oli pystynyt jouduttuaan jäämään ylitöihin. Tilanteen olleen outo, sillä normaalissa tilanteessa Azra olisi saanut Lucion helposti takaisin maahan pelkästään sanoilla, mutta nyt kun kyse ei ollut tuntemattomasti vaan tämän omasta isästä, oli tilanne kyllä aivan päinvastainen. Azran katsoen hetken aikaa lastansa joka oli ilmeisesti olettanut äidin olevan vähintään yhtä iloinen kuin hänkin oli Chadin näkemisestä - katseen kuitenkin kääntyen hiljalleen kysyvästi Chadiin, katseen kysyen tältä: mitä oikein teet täällä Chad?
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ke 15 Heinä 2015, 18:57

Reaktio, minkä Azran terävä äänen sävy oli aiheuttanut Luciossa – oli Chad kääntänyt myös katseensa tuohon etäänpänä seisovaan naiseen, jonka vaatetus olisi herättänyt varmasti jotakin katsojan sisimmässä - jos sillä kertaa noiden tummien silmien takaa ei olisi katsonut sellainen henkilö, joka oli menettänyt suurimman osan kyvystä tuntea erilailla kuolevaisten tavoin. Se oli se maksu, jonka Chad oli joutunut maksamaan tahtomattaan ja täysin tietämättömänä edes sellaisesta. Silmien, joiden iiristen väritys oli juuri sen hetkisessä valaistuksessa hyvin tumman ruskeat, laskeutuen takaisin Lucion puoleen ja lapselle suotiin rauhoittava hymy, joka ihme kyllä pääsi kohoamaan aivan silmäkulmiin asti hymyryppyiksi. Hetki sitten riisutun resuisen lippalakin päätyen laitetuksi takaisin lapsen päähän ja tämä laskettiin vapaaehtoisesti takaisin alas maahan, mutta ennen kuin Lucio ehtisi karkaamaan taas kauemmaksi vilkkaan luonteensa vuoksi, ohjeisti isä tumman rauhallisella äänellään esikoistaan menemään hetkeksi leikkimään takaisin oleskelutilan puolelle. Tuon kyseisen pyynnön perään annettiin lyhyt selitys siitä, että äidin ja isän olisi keskusteltava hetken aikaa vain kahdestaan – ja ettei sellainen jaksaisi kuitenkaan kiinnostaa kauan Luciota, joka oli päässyt nyt leikkimisen makuun pitkästä aikaa. Onneksi toinen oli vasta alle viiden vuoden – sillä muuten toinen ei olisi varmastikkaan suostunut lähtemään pois vanhempiensa luota kun ei voinut olla millään tavoin takeita siitä - etteikö jotakin negatiivista olisi tapahtunut seuraavaksi. Vastustelemisen sijaan Chad sai Luciolta nopean nyökkäyksen ja heti jo sen jälkeen tämä pieni ihminen juoksi takaisin Siniä vastaan (tässä välissä Lucio kun oli jo ehtinyt unohtamaan piilosilla olon).

Vasta kun Chad oli täysin varma siitä, että lapsi oli päässyt varmasti kuuloetäisyyden ulkopuolelle tai viimeistään kehitellyt itselleen jotakin sellaista, joka veisi keskittymisen pelkästään itseensä – kohdistuivat tumman ruskeat silmät sillä kertaa paljon läpitunkevammin Azraan itseensä. Kiireettömien askelien alkaessa ottamaan välimatkaa umpeen, kunnes kaksikon välille jäi ilmatilaa vain metri. Miehen katseen vastaten puolestaan takaisin naiselle itselleen; Eiköhän minun pitäisi esittää kysymykset seuraavaksi.
Vasemman puoleisen käden, jonka nimettömästä Anubis oli riisunut sormuksen jo aikaisemmin ennen Chadin henkiin heräämistä, kohottautuen sipaisemaan sormillaan leuan karheaa sänkeä. Siihen asti Chad oli yrittänyt pitää ilmeensä mahdollisimman neutraalina, mutta mitä kauemmin tämä katsoi tuota viattoman näköistä naista edessään – alkoi ivallinen huvittuneisuus kuplia sitäkin voimakkaammin kovan ulkokuoren sisimmässä, mikä pian naamioitiinkin charmikkaaksi hymyksi samalla kun käsi laskettiin takaisin kehon vierelle ja kumpikin käsistä asettui rennon oloisesti housujen sivutaskuihin. ”Koska ajattelit kertoa minulle todellisesta itsestäsi - vai onko totuuden naamioiminen Luciolle vienyt kaiken huomiokykysi.” Tumman äänen aloittaessa tapansa mukaan toteamuksen oloisesti. Tuohon ensimmäiseen lauseeseen ei edes odotettu kuulevaa vastausta. Chadin pitäen puheissaan hetken tahallisen tauon, kaksikon ohitse kävellessä juuri silloin pari sairaalan henkilökunnan jäsentä ja joitakin muita ihmisiä, jotka olivat kenties menossa itse tutkimuksiin tai käymään vierailulla jonkun potilaan luona. Joidenkin noista ihmisistä kohdistaessa katseensa kaksikon suuntaan, vastasi Chad omilta osin kohteliaalla hymyllä ja tapoihin kuuluvalla tervehdysmäisellä pienellä pään nyökkäyksellä.

”Jos luulit tosiaan, että annan sinun päättää yksinään lapsemme kasvatuksesta – niin ikävä sanoa sitten seuraavaksi näin, rakkaani.” Katseen palautuessa takaisin naiseen itseensä, joka sinä hetkenä sai nähdä – ettei mies enää hymyillyt lainkaan silmillänsä. Siitä voiden jo päätellä keskusteluaiheen menneen hyvin tulen aralle alueelle, etenkin Chadin suunnalta. ”Henkilö, joka jäsenrekistereissä on merkitty kuolleeksi, ei voi olla kasvattivanhempi lapselle. Vai olenko ymmärtänyt jotakin väärin tässä kohdin, Azra.” Naisen nimen lausumisen sihataessa kylmästi lauseen lopussa, vaikka edelleen miehen tapa lausua tuo z-kirjan ei ollut kadonnut mihinkään toisen puhetavasta.
Keskustelun tuossa vaiheessa jo tyhmänkin ymmärtäen sen, että Chadin suunnitelmiin kuului ottaa Lucion kasvatusoikeus kokonaan itselleen. Olihan lapsi miehen ainoa jälkeläinen ja jo pelkästään tuosta syystä maallisiakin rikkauksia arvokkaampi.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 4 / 5 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa