09.] You are my sunshine

Sivu 2 / 5 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ti 10 Maalis 2015, 20:14

Nuhjuuntuneen lippiksen reunaa tullessa nostetuksi sen verran ylöspäin, että vanhemman tummat silmät pääsivät näkemään poikansa omat tummanruskeat – oli vastaanottava näky juuri sellainen, joka lähes aina pisti Chadin jyrkyyden koetukselle. Lucion lapsenomainen hymy, joka ylsi noihin tummanruskeisiin silmiin asti – Miten sellaisen nähdessään voisi olla enää mitenkään vihainen? ”Kuulehan nyt…” Chadin ehtien aloittamaan asteen painokkaammalla äänen sävyllä, mikä kuitenkin jo keskeytyi heti alkumetreillä. Isän seuraten sivusilmällään poikansa menoa ylös seuraavalle rappuselle, josta yritettiin saada parempi lähtöpaikka hartioiden päälle kiipeämiselle. Tuossa pienessä touhussa vanhemman saaden oman osuutensa, ihon tuntien sen vielä silloinkin kun Lucio pääsi viimein ja vihdoin haluamalleen paikalleen. Pienempien sormien näplätessä miehen mustia hiuksia ja tehden jossakin vaiheessa pienen tahallisen kiskaisun etuhiuksista, joka oli selvä käsky/pyyntö lähtemään tuolta paikasta, jossa oli vietetty lapsen mielestä jo tarpeeksi aikaa. Päiväkodin hoitajien lähtiessä viimein sisälle (osan joutuen peittämään suunsa tirskahdusten vuoksi – sillä Lucion käyttäytyminen Chadin seurassa oli aina omaa luokkaansa) sen jälkeen kun Chad pääsi seisomaan ylös varovaisesti ja huikaten kädellään kiitoksensa lapsensa hoidosta / hyvästit seuraavaan kertaan, joka olisi jo huomenna ennen viikonloppua. Rauhallisten askeleiden lähtien viemään ulos päiväkodin aidatulta alueelta kohti puistoa, jonka toiselle puolelle Chad yleensä jätti autonsa hakiessaan Luciota hoidosta. Lapsi nimittäin kuitenkin halusi touhuta aina ennen autoon menemistä ja puisto oli siihen sopiva paikka (tottakai).

”Välillä minusta tuntuu, että meidän olisi pitänyt äitisi kanssa nimetä sinut marakatiksi - Vai mitä luulet, pikku apina?” Chadin todetessa ohiheittävästi kun oli sitä ennen puhunut niitä näitä esikoisellensa, joka ymmärsi vasta murto-osan siitä mitä tälle kerrottiin. Osinmiten keskustelu oli vain vastaamista Lucion kysymyksiin kun tämä ihmetteli kaikkea ympärillänsä ja kysyi sitä mukaan mitä ihmeellisimpiä kysymyksiä. Katseen vilkaisten ylöspäin sanojen aikana, nähden pojan profiilista sen mitä pystyi näkemään siitä kulmasta. Enimmäkseen silmät erottivat lapsen ajottain huitovat kädet kun tämä osoitteli ties mihinkä ilman suuntiin. Hartioiden puolestaan saaden tuntea innostuksesta potkivat jalat vaikka niistä kuinka pidettiin kiinni tasapainon ylläpitämiseksi. Chadin voiden vain pyöräyttää silmiään ja naurahtaa huvittuneesti, mikä tottakai sai Lucion jo kysymään seuraavaksi mikä oikein nauratti isää.

Kaksikon saapuessa juuri silloin jäätelökojulle, jota ylläpiti vanhempi pariskunta; Mariah ja Sebastian – nämä kaksi olivat oppineet tuntemaan Chadin ja tämän perheen noiden kolmen vuoden aikana, joten aina nämä osasivat aavistella koska Lucio mahdolisesti taas ilmestyisi vanhempansa kanssa. ”Saat valita yhden maun, Lucio. Sitten kiität, rouvaa.” Chadin huikkaisten ylempänä hääräilevälle pojalleen, joka tottakai oli jo heti viidenmetrin etäisyydellä kojusta alkanut näyttämään innostumisen merkkejä. Mikä voisi olla lapselle sen mieluisempaa - kuin päästä valitsemaan jokin lempimauistaan.  Vanhan rouvan naurahtaessa tiskin takana ja kohdistaen sen jälkeen katseensa Chadiin – sillä kumpikin aikuisista tiesi valinnan kestävän sen hetken aikaa. Mariahin kysyen miten Chad oikein jakseli (tämä kun oli jo huomannut heti kolmen vuoden alussa – ettei mies jaksanut fyysisesti enää niin hyvin) ja mitä Azralle myös kuului. Oliko toinen saanut haluamansa paikan eläinklinikalta, ja niin edelleen. Näiden kahden aikuisen alkaen vaihtamaan kuulumisia keskenään ja puhuen aina välissä jotakin myös Luciollekin – ettei poika tuntisi itseänsä syrjäytetyksi vanhempien seurassa.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Ti 10 Maalis 2015, 22:40

Lucion päästen kiipeämään hetken yrittämisen jälkeen isänsä olkapäille tutulla tapaansa, ja tuonut mielipiteensä varsin selväksi hiuksien nykäisemisellä - että tarhasta haluttiin pois nyt, eikä hetken päästä eikä myöskään asiasta keskusteltaisi toisen kanssa minkäänlaista kompromissia. Koko päivä tarhassa ja puolentunnin odottelu siihen päälle sai sillä kertaa riittää pojan mielestä. Isän nousten ylös paikaltaan, tarttui Lucio tottakai automaattisesti tätä asteen voimakkaammin päästä tippumisen pelossa (vaikka tiesikin tavallaan jo niin nuorena ettei vanhempi sallisi sitä), samalla isän jo hyvästellen tarhahenkilökunnan vilkutti lapsi hoitajatädeille innokkaasti kättään ja huutaen heidän näkevänsä seuraavana aamuna vielä ennen viikonlopun viettoa - joka vietettäisiin perheen kesken toivon mukaan halloweenin merkeissä. Ja tottakai Lucio oli tuosta juhlapyhästä monen muun lapsen tavoin innoissaan vaikka sitä juhlittiin hieman erilailla Espanjassa, kuin esimerkiksi Amerikassa. Kaksikon lähtien matkaamaan kohti tuota läheistä puistoa, jonka läpi heidän kuuluisi kävellä päästäkseen vanhemman autolle - ja yleensä he poikkesivat myös tämän mukavan vanhemman pariskunnan pitämälle jäätelökioskille, jonne he aina silloin tällöin poikkesivat kotimatkan varrella. Lucion ollen korkealla isänsä hartioilla, tottakai hänen yrittäen kurottaa kättänsä puiston puiden lehtiä kohti, välillä huudahtaen jotain omasta mielestään huomioimisen arvoista joka aiheutti tottakai kysymystulvan keskusteluksi vanhemmalleen joka yritti vastata sen verran kuin vain pystyi. 
Lucion ilmeen muuttuessa hieman kun isä kysyi olisiko tämän pitänyt sittenkin nimetä poikansa marakataksi - nimittäen esikoisensa heti perää apinaksi, katsoi lapsi isääsä loukkaantuneen hämmentyneenä moisesta "Mikä on marakatti? Joku kissa? Enka ole apina! Itse olet... gorilla!" Lucion älähtäen isälleen ja näyttäen toiselle kieltä ikäänkuin tämä muka olisi pystynyt moisen ilmeilyn näkemään vaikka tuskinpa tällä sentään silmiä takaraivossa ollut. Ehkä. 

Tutun jäätelökioskin ja pariskunnan näkyen edessä päin hihkaisi Lucio jälleen iloisemmin tietäessään saavansa jäätelöä jälleen kerran vilkutettiin kaksikolle jo tervehtivästi hyvin iloisella tavalla - Lucion kuitenkin vielä pysytellen isänsä harteilla vaikka olisikin varmasti toivonut päästä hetkeksi alas puhuakseen itsekin Mariahille ja Sebastianille - vaikka Chad totesikin lapselleen tämän saavan sillä kertaa valita yhden maun itse, ihan minkä tahansa haluamansa, nousi tuon pienen lapsen silmiin selvä kiille joka kertoi tämän olevan enemmän kuin iloinen vaihtoehdostaan - joka saikin Sebastianin naurahtamaan pienesti katsoessaan niin pienen lapsen innostuvan niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin jäätelön valitseminen kuin se olisi ollut jonkinlainen joululahja. Isän hoitaessa keskustelun Mariahin kanssa joka tottakai oli kiinnostunut pariskunnan elämästä kun näitä ei oltu toviin näkynyt puljulla - olihan Lucio sairastellut muutaman viikon aiemmin ja vasta nyt tervehtynyt kunnolla. Aikuisten tottakai keskittyen omiin keskusteluihinsa vaikka yrittivätkin parhaansa mukaan huomioida pienimmäisenkin sosiaaliset tarpeet, Lucion aina välillä puhuen Sebastianille itselleen joka seisoi vaimonsa vierellä ja näyttäen tuttuja sorminäppäryys temppuja pienelle lapselle joka piti niitäkin tottakai uskomattomina. Ainakaan lapsi ei ollut kokonaan perinyt isänsä erakkoluonnetta. Lucion viimein saaden päätöksen, osoittaen sitten tottuneesti kuvasta haluamansa "Haluan mankon!" pojan saaden jälleen sanottu osoittaessaan mangojäätelön kuvaa Sebastianille, joka tottakai oli jo tavallaan arvannut pojan jäätelömaun - joita oli useinmiten vain kaksi riippuen päivästö. Mango tai mansikka, sillä tuon ikäiset lapset tuppasivat olemaan muutenkin melko tarkkoja ruoastaan ja harvemmin suostuivat kokeilemaan mitään uutta. Lucion kuitenkin muistaen isänsä toteamuksen kiittämisestä, mutristui suu pieneen vaivaantuneeseen hymyyn kun tämä ei ollut aluksi muistanut kohteliaita tapoja joita tuon ikäisille vasta opetettiin "... Kiitos ..." 

Lucion päättäen kuitenkin jälleen 'apinoida' itsensä alas isänsä hartioilta hetkeksi halutessaan ottaa itse jäätelönsä vastaan ison pojan tavoin, tuon menon näyttäen jälleen melko vaaralliselta kenen tahansa vanhemman silmissä vaikka jälleen kerran tuostakin oltiin puhuttu esikoiselle ties kuinka monta kertaa ennenkin - vaikka toisaalta tämä tuntui pärjäävän yllättävän hyvin ikäisekseen mitä tuli kiipeilyyn ja nopeasti liikkumiseen erilaisilla tasoilla "Pápa, saanko niitä värikkäitä hyvän makusia koristeita? Ja kermavaahtoa? Ja kastiketta?" Pojan kysyen isältään toiveikkaana, pienten käsien nostaen metallisesta apupöydästä kiinni, ja nostaen itsensä pienillä voimillaan maasta ilmaan tuon varassa vain seuratakseen kuinka Mariah valmistaisi jäätelöpallon valmiiksi ja loi pienelle lapselle lempeän hymyn joka kertoi pienestä huvittuneesta poikaan joka ilmeisesti halusi kokeilla saisiko hän isänsä suostumaan sillä kertaa erityisvaatimuksiinsa - jotka olivat varmasti joka lapsen unelmaherkku - vaikka sitäkin sotkuisempia ja vanhempien pahin painajainen lasten sotkiessa. Varsinkin kun pienimmät lapset yleensä tiputtivat jäätelön vahingossa, ja sotkivat naamansa sekä vaatteensa perinpohjaisesti samalla kertaa - itkusta ja parusta puhumattakaan. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ke 11 Maalis 2015, 00:26

Kaikista niistä monista valinnoista Lucion päätyessä tuttuun ja turvalliseen mangoon – naurahti sekä Mariah että Chad yhtä aikaa. Niin, mitä sitä tuttua turvallista turhaan muuttamaan. Seuraavassa vaiheessa tuon kolmevuotiaan pojan jo halutessa uudelleen alas isänsä hartioilta. Isän auttaen lapsensa paljon turvallisemmin alas kuin miltä se oli aluksi uhannut näyttää – jos Lucio olisi saanut/voinut viedä aloittamansa itsenäisesti loppuun. Pojan kurottautuessa varpaiden varassa metallipöytää vasten nähdäkseen kaiken mahdollisimman yksityiskohtaisesti miten jäätelöpallo valmistuisi Mariahin käsissä. Tuon vanhan rouvan suoden aika ajoin lempeitä sekä ovelia katseita lapseen kuin olisi tehnyt suurintakin taikatemppua suoraan toisen silmien edessä. Chadin tyytyen tuona hetkenä vain seuraamaan sivumpaa mitä tapahtuisi seuraavaksi, alitajunnan kyllä jo kertoen valmiiksi mitä poika mahdollisesti haluaisi seuraavaksi – sillä tämä kaikki oli kyllä käyty moneenkin otteeseen läpi. Noin kaksikertaa viikossa Chad toi Lucion jäätelökioskille ennen kotiin lähtöä ja aina kerta viikkoa kohden lapsi oli saanut ottaa kaikki höystönsä jäätelöönsä, joka sitten syötäisiin puiston penkillä. Joten kun tuon kysymys viimein esitettiin jäätelön päälle tulevista erilaisista höystöistä, nyökkäsi Chad vain myöntävästi Mariahille ja kehottaen ystävällisesti arvioimaan määrät sen mukaan, että ne vielä pysyisivät tarjoilukupin sisäpuolella – vaikkakin yleensä vanharouva lisäsi ovelasti höystöjä mukaan ilman että sitä päällepäin huomaisi. Lucion alkaessa valitsemaan jäätelön päälle tulevista höystöistä ne mieleisimmät, oli Chad keskittynyt seuraamaan lapsensa tekemisiä niin paljon – ettei tämä kuullut saapuvia askelia ja kuinka joku pysähtyi viereen seisomaan viattoman oloisen matkan päähän.

Vasta kun kuuloaisti nappasi hyvinkin tutun kuuloisen äänenpainon – sai se sydämen sykähtämään ylimääräistä väkisin ja kaulalihakset jännittymään vaikka tuota viimeistä ei näkynytkään päällepäin.
”Todella energinen lapsi. Sinunko?”
Chadin katsomatta sinä hetkenä sivulleen vaan piti katseensa koko ajan pojassaan, mutta silti tämä pystyi kuvittelemaan hyvin kuinka tuon viimeisen kysymysmuotoon asetetun toteamuksen aikana puhuja vilkaisi vaivihkan oloisesti häneen päin. Tuon yhden minuutin aikana Chadin taas seisoen hotellihuoneen katolla ja huutaen helikopterin pitämän metelin ylitse Zaylle pysähtymään ja antautumaan suosiolla.
”Lapset. Aina ne ovat samanlaisia.” Käden kohottautuessa huikkaisemaan tervehdyksen oloisesti vanhalle pariskunnalle, jotka olivat pistäneet merkille kolmannen henkilön saapumisen Chadin viereen. Yleensä niin jyrkän näköisillä kasvoilla häivähtäen jopa hymy, vaikka Chad tiesi sen olevan puhdasta teatteria ulkopuolisille – sillä tuo mustahiuksinen mies ei koskaan tehnyt mitään aidosti. ”Kinuavat, pyytävät ja lopulta murjottaen vaativat, että saisivat kokeilla jotakin uutta ja silti (lähes aina) ne päätyvät lopulta tuttuun ja turvalliseen.”
Chadin hymähtäen vain kuivasti ja parantaen käsivarsiensa asentoa rintakehän edessä, tuon pienen eleen kertoen hyvinkin selvästi, että miehen oli toden teolla taisteltava itsensä kanssa - ettei olisi seuraavaksi kääntynyt ja lyönyt päin toisen virnuilevaa naamaa (vaikka eihän hymystä ollut enää mitään jäljellä). ”Mitä sinä haluat, Zay?” Paljon jyrkemmäksi muuttuneen äänen lausuen arabiaksi asteen hiljaisemmin – ettei puhe kantautunut Lucion korviin. Zayn puolestaan pitämättä ollenkaan kiirettä vastaamisen suhteen. Tämän vain hengittäen pariin kertan syvään raikasta ulkoilmaa, kunnes lopulta ei voinut olla hymähtämättä huvittuneesti ja todeten muka harmissaan olevasti;
”Sinua ei ollut helppo löytää. Ei selvää osoitetta. Ei edes kauan samaa puhelinnumeroa vaan senkin jopa vaihdoit hyvin aktiivisesti niiden parin vuoden aikana. Mahtoi olla ystävillesi mukavaa pysytellä yhteystietojesi perässä.”
Chadin jo tuntien kuinka toisen kätensä sormet uhkasivat alkaa menemään koukkuun. Hampaiden pureutuessa toisiaan vasten tiukemmin siksi aikaa mikä vaadittiin mielen rauhoittamiseen. ”Kysyin sinulta jotakin. Joten annatko siihen vastauksen nyt – ” Tummien silmien kääntyessä viimein katsomaan pelottomasti Zaytä, jota vuodet eivät olleet kohdelleet läheskään samalla tavoin kuin heitä kaikkia muita. ” – Vai joudunko kuuntelemaan tuota paskanjauhantaasi kovinkin pitkään?”
Jotakin toista moinen reaktio olisi voinut ärsyttää entuudestaan ja muuttaa käyttäytymistä sen mukaan, mutta Zayn kaltaiseen mieheen sanat tehosivat yhtä hyvin kuin olisi vain heittänyt tikan hyytelön sisään (eli ei mitään vaikutusta plop-äänen jälkeen). ”Varohan sanojasi, Chad. Ethän halua, että poikasi oppii kiroilemaan liian aikaisin.” Kylmän rauhallisen äänen kuitatessa nuoremman miehen sanat ja kasvoille palautui takaisin ystävällisempi ilme, mikä sai Chadin kääntämään katseensa takaisin Lucioon, joka oli saanut jäätelöannoksen viimein itselleen ja nyt tuli sitä ylpeänä kanniskellen isänsä luokse. Chadin kyykistyessä Lucion tasolle ja ottaen poikansa varovaisesti syliin, tarkoituksena ollen mennä seuraavaksi syrjemmällä sijaitsevalle puiston penkille. Zayn tekemättä mitään estääkseen, katseen myöskään enää kääntymättä nuoremman suuntaan, vaan sanoi vielä arabiaksi Chadille, että he tapaisivat huomenna puolen päivän aikoihin tuolla samassa paikassa. Sanoissa olematta missään vaiheessa kysysymysmuotoa, vaan niiden viesti oli selvä; tapaaminen tapahtuisi huomenna ja piste.

Chadin auttaessa Lucion penkille istumaan, ei tämä kääntynyt enää katsomaan Zayn suuntaan, mutta miehen aistit kertoivat kyllä ilman silmiäkin, että toinen oli poistunut paikalta ja jättänyt taas tapansa mukaan huonoa tuulta jälkeensä. Kuin pakkanen olisi kävellyt keväisen niityn lävitse ja vienyt kaiken elämän mennessään. ”Maistuuko jäätelö?” Chadin päättäen lopulta kysyä pojaltaan, että saisi ajatuksiaan edes hetkeksi johonkin muuhun.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Ke 11 Maalis 2015, 14:25

Lucion saaden luvan isältään täyttä jäätelöpallonsa erilaisilla täytteillä, eihän poika voinut olla hihkaisematta entistä iloisemmin saadessaan vapaat kädet täytteidensa kanssa - eihän tämä tietenkään aikaillut kun kaikkea hyvää oli kuitenkin tarjolla, ja tämän huomion mennen melkein kokonaan tuossa 'tärkeässä' tehtävässä eikä tämä aluksi huomannut edes tuota kolmatta henkilöä joka oli ilmestynyt heidän luokseen vaikka vanhempi pariskunta näytti senkin huomioivan senkin sijasta. Mariahin kuitenkaan kiinnittämättä sen enempää huomiota tuohan tuntemattomaan mieheen, jonka läsnäolosta pystyi aistimaan kyseessä olevan epämukava ihminen kehen Lucion tuskin haluttiin koskaan tapaavan missään olosuhteissa, joten tämä vanhempi nainen käytti edukseen nuorimmaisen helposti kiinnittyvää huomiota pelkästään jäätelön valmistukseen ja täytteiden valintaan joka perustui suurimmalta osin makeista hedelmistä kuten mansikoista, mandariineistä ja jopa kiwistä - jopa muutamasta hedelmäkarkista vaikka yleensä lapset olisivat varmastikin valinneet kaikki suklaisimmat ja makeimmat karkit pelkästään joka aiheuttaisi taatun sokerihumalan. Vasta silloin kun korvat erottivat isän tutun äänen lausuvan kirosanan - joista jokaisen Lucio mielsi vielä varsin pahana asiana ja olisi varmastikin sanonutkin siitä vanhemmalleen kiivakkaasti ettei sitä saisi tehdä - mutta kieli pysyikin kiinni suun sisällä kun tämä huomasi tuon oudon miehen isänsä seurassa - eikä tuon läsnäolo näyttänyt miellyttävän ollenkaan vaikka pian tämä saikin jälleen ilmeensä muutettua sellaiseksi kuin kyseessä ei olisi ollut väärinymmärrystä vakavempaa puhetta. 
Lucion saaden silloin oman suunnittelemansa jäätelön Mariahilta valmiiksi, muisti poika silloin vielä kiittää vanhempaa rouvaa vaikka tämä halusikin nopeasti mennä uudelleen isänsä luokse näyttääkseen mitä hänen valintansa olivat saaneet aikaiseksi erilaisista hedelmistä ja hedelmäkarkeista, sekä kinuskikastikkeella josta Mariah oli tottakai tehnyt mahdollisimman hienon ilahduttaakseen pienintä, vaikkakin sydämen vievää vakioasiakastaan, joka kirmasi samantien takaisin isänsä luokse päästäkseen sillä kertaa tämän syliin jotta he voisivat lähteä astelemaan kohti kauempana sijaitsevia puistonpenkkejä - vaikka eihän lapsi voinut olla vilkaisematta lippiksensä alta tuota miestä jota hän ei tuntenut millään tavoin, tai edes ollut koskaan nähnyt vanhemman seurassa ennen. Sen yhden kerran kun huomio kiinnittyi kuitenkin johonkin muuhun, kuten sillä kertaa jäätelökipon pitämisessä tasapainosssa ja kunnollisessa otteessa ettei vaivalla saatu ja rakennettu jäätelö olisi tippunut maahan - käänsi Lucio katseensa uudelleen tuohon samaan suuntaan vain todetakseen tuon kyseisen miehen kadonneen - kuin tätä et koskaan olisi ollutkaan siinä. 
Heidän päästen istumaan puiston puiselle penkille, auttoi Chad lastansa tottakai niinkin yksinkertaisessa asiassa, vaikka kyllähän sen voisi uskoa että niin vilkkaan lapsen olisi silläkin kertaa vaikea pysyä paikallaan varsinkin kun leikkipuisto oli aivan lähellä, mutta Chadin käyttäytyen edelleen samalla tavalla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan - tottakai lapsi myös omaksui tuon mielikuvan ja unohtaisi vähitellen oudon miehen aina seuraavaan tapaamiseen asti. Vanhemman kysyen vanhemmaltaan maistuiko jäätelö, nyökättiin tuolle innokkaasti takaisin. Tottakai se maistui, mitä voisi muuta olettaakkaan. Mutta sen sijaan että tämä olisi ominut koko jäätelön itselleen, ojensikin tämä toiselle vanhalla tottumuksella lusikkaa että vanhempikin olisi saanut maistaa itse, samalla toisen käsistä parantaen lippistä pois silmiensä edestä että olisi nähnyt isänsä paremmin istuessaan tämän vierellä, alkoi tämä kyselemään sitten isältään olisiko äiti vielä kotona ja aikoisivatko he osallistua halloweenin juhlintaan sinä vuonna.

Slovakiassa taas yö oli laskeutunut tuossa jättimäisessä kartanossa, jonka käytävät olivat pimentyneet ja antoivat sellaisen kuvan ettei kukaan enään siihen aikaan liikkuisi itsestään hereillä - mistään kuulumatta pienintäkään ääntä elämään liittyvään. Andreakin oli onnekseen saanut kiukkunsa purettua ja jopa korjannut tekemänsä vahingon ja siivonnut sen jälkeen jälkensä kuin mitään ei olisi tapahtunut missään kohtaa harjoitussalissa, jättäen kyseisen huoneen täysin koskemattoman näköiseksi seuraavalle käyttäjälle ja päässyt viimein omaan sänkyyn tyttöystävänsä viereen siinä toivossa että hän saisi nukuttua viimeisetkin univajeensa ja stressinsä pois. 
Tuskin kymmentä minuuttia kauempaa maatessaan vain paikallaan oli tämä nuorukainen sammunut kuin kynttilä palaessaan loppuun ja vajonnut sen tunnin aikana entistä syvempään uneen, jotka eivät huomioineet edes sitä kun ovi avautui sen verran että pieni ihminen pystyi siitä pääsemään aiheuttamatta jättimäistä kiinnostusta itseensä hyvien kevyiden askelten vieden tuon parisängyn luokse tottuneesti Andrean puolelle. Sormen kohottautuen tökkäämään miestä varoen ensin kylkeen saamatta aluksi mitään aikaiseksi, josta sormi alkoi tekemään tuota samaa liikettä uudelleen ja uudelleen kunnes viimein Sophie kuuli ja näki Andreassa reaktion joka kertoi tämän heräävän unesta. Asteen syvemmän hengityksen tullen karatuksi sieraimista tämän herätessä unestaan ja kehon liikahtaessa oikealle kyljelleen puolinaisten silmien nähden pikkusiskonsa pahoittelevan katseen - josta näkyi selvä uneliaisuus ja pelko joka oli isoveljelle kyllä liiankin tuttu kaikella tavoin. Jälleen painajaisia. Sen enempää kyselemättä tai avaamatta suutaan nousi vanhempi sängystään ensin hakuillen istumaan sängyn reunalle ennen kokonaan ylösnousemista kaapaten Sophien samantien syliinsä. Tyttö saisi kyllä kertoa kaiken veljelleen, kunhan tämä rauhoittuisi ensin - ja siihen he tarvitsisivat rauhallisemman paikan missä ylimääräisiä korvia ei olisi. Ehkä kartanon kirjastotilasta olisi siinä hyötyä jälleen kerran nyt kun kukaan tuskin siellä (ainakaan toivonmukaan) olisi siihen aikaan yöstä. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ke 11 Maalis 2015, 20:47

Päästessään istumaan tuolle hyvinkin tutulle puistopenkille – oli Lucio alkanut syömään jäätelöannosta välittömästi vaikka aina välillä nuoren lapsen keskittymisen meinasi ryöstää joku ympäristön ärsykkeistä. Kolmevuotiaan lapsen kun vielä uskoen naiivisti, että tämä kykenisi olemaan mahdollisimman monessa paikassa yhtä aikaa. Chadin onni oli kuitenkin se, että tämä ihmekyllä sai pidettyä Lucion nyt siinä missä tämä oli. Isän luvaten esikoiselleen, että toinen pääsisi sitten kokeilemaan leikkipuiston keinua - kunhan nyt ensin olisi syönyt loppuun jäätelöannoksesta sen minkä aikoikin. Kaksikon välisen keskustelun jatkuen hyvin tavanomaisesti minkälainen se yleensä oli. Chadin kätkien ajatuksensa vähän liiankin hyvin lapseltaan (ehkä se oli näitä aikuisuuden kirouksia). Vanhemman huomioiden lapsensa lauseet ja tarpeet todella hyvin vaikka koko ajan ajatuksissa pyöri Zayn mainitsemat sanat ja huomista koskeva tapaaminen. Tavallaan Chad jo oletti automaattisesti, että kaikki tuleva tulisi koskemaan kiellettyjen kirjaa ja sen sijaintia, mutta silti ajatuksiin välillä kohosi ajatus; entä jos kyse ei ollutkaan pelkästään siitä? Entä jos Zay oli saanut tietää Chadin juonitelleen aikoinaan Creonin kanssa ja pistäisi nyt maksamaan kaksinaamaisuudesta? Tai entä jos Zay viimeinkin halusi vapaaehtoisesti haudata sotakirveet ja pyrki hieromaan edes jonkinlaista rauhaa? Tuon kaikkein viimeisimmän lauseen herättäen väkisinkin huvittuneisuutta sisimmässä. Zay? Rauhaa? Hädin tuskin nuo kaksi sanaa kykenivät olemaan samassa lauseessa, saatikka että olisivat olleet oikeasti totta. Lucion ojentaessa silloin lusikkaa lähemmäksi, otti Chad vastaan sen mitä muovilusikassa oli sillä hetkellä. Jäätelön, hedelmien ja kinuskin sekoittuessa keskenään suussa. Kasvoille päätyen loihdituksi pitämisestä kertova ilme pienen äänitehosteen kera vaikka todellisuudessa Chadin olisi tehny mieli sylkäistä lähimpään pusikkoon. Etenkin tuon ilmelän kinuskin, josta makuaisti ei ollut oppinut vieläkään pitämään noiden menneiden vuosien aikana. Kaikesta tuosta huolimatta tarjoiltu annos tuli nielaistuksi kurkusta alas.


Yö ja sen mukana käsi kädessä kulkeva pimeys olivat laskeutuneet kartanon puitteisiin jo pari tuntia sitten. Lähes jokainen rakennuksen asukkaista ollen jo nukkumassa tai ainakin vetäytyneenä omaan huoneeseensa. Käytävillä ollen sinä hetkenä todella aavemaista. Kellon viisareiden naksahtaen taas yhden pitkän minuutin eteenpäin, ajan näyttäessä jo lähestyvää puolta yötä. Jäntevien sormien lakatessa naputtamasta metallista pöytää, minkä jälkeen käsi kohosi hieraisemaan silmien seutua asteen raskaamman huokaisun saattelemana. Toimistotuolin kitistessä valittavasti kun sen päällä monta tuntia yhteen menoon istunut kehonpaino muutti viimein asentoaan edes pikkaisen toisenlaiseksi.
Anubis oli heti illallisen jälkeen vetäytynyt kartanon alapuolella sijaitseviin tiloihin tekemään omia töitänsä, jotka vaadittiin odaylta (oli tilanne sitten mikä hyvänsä). Ajatuksissa jo käyden siihen aikaan yöstä, että eivätköhän työt nyt olisi sillä kertaa selvät, mutta tuohon kaikkeen tuli selvä tauko kun kuuloaisti nappasi tuulen kaltaisen kuiskauksen sen käytävän suunnalta, joka johti paljon syvemmälle maan alle. Kulmien kurtistumisen kertoen enemmän kuin tuhat sanaa yhteensä, korvien todellakin epäillen hetki sitten kuulemaansa, mutta silloin ääni kuului uudestaan. ”Anubis.” Äänen lausumisen ollen sillä kertaa paljon selvempi, sen kutsuen nimeltä tuota ainoaa huoneessa olevaa henkilöä. Oliko hänen järkensä pettämässä hänet tai sitten joku pilaili, mutta miksi ääni oli kuulostanut enemmän sille kuin jokin olisi lausunut sen suoraan hänen päänsä sisällä?

Kehon noustessa ylös tuolilta ja lähtien sen enempää epäröimättä siihen suuntaan, mistä kuuloaisti oli (ehkä) napannut tuon ihmeellisen äänen. Anubiksen kävellen koko pimeän käytävän ihan sen loppuun asti, kunnes saapui hyvinkin tutun näköiselle ovelle, jota ei ollut avattu sitten yli kahteen kymmeneen vuoteen. Monien kohdalla lukossa oleva ovi oli herättänyt paljon kysymyksiä, mutta kertaakaan nämä eivät olleet saaneet vastausta itselleen. Kenenkään vieläkään tietämättä mitä tuon oven takana oli.
Paidan alle kätkeytyneen avaimen (juuri sen, minkä Pandora oli joskus aikoinaan antanut rakastetulleen) tullen otetuksi esille ja painetuksi sisälle oven lukkoon, joka pian naksahti hiljaisesti. Ruostuneiden saranoiden puolestaan valittaen aavistuksen enemmän kun ovi työnnettiin syrjään toisella kädellä. Anubiksella olematta aluksi mitään aikomusta astua kynnyksen ylitse, mutta jokin sai tämän tekemään silti niin. Nahkakenkien päätyen riisutuksi seinän toiselle puolelle. Juuri tuo huone oli omalla tavallaan Anubikselle pyhä ja sen vuoksi kenkiä ei käytetty. Mitä peremmälle askeleet veivät tuolla hyvin synkän näköisessä huoneessa, sitä enemmän iho alkoi väkisinkin tuntea kuinka jokin/jotkin henkäilivät selvästi ihoa vasten. Askeleiden pysähtyessä viimein tuon yhden lasivitriinin, jonka sisimmässä musta keihäs lepäsi, eteen. Vitriinin sisältöä valaisten liikkeestä aktivoituvat valot, niiden syttyessä nytkin miehen vuoksi.

Hopeisten silmien pelkästään katsoen hetken aikaa näkemäänsä, kunnes viimein kumpikin käsistä kohottautui siirtämään lasivitriinin kantta syrjään. Toisen käsistä päässen koskettaman sormillaan keihään mustan metallista pintaa, jonka pelkkä hipaiseminen sai jonkin sykähtämään voimakkaasti kehon sisimmässä. Tuon kyseisen tunteen pakottaen silmät sulkeutumaan hetkeksi. Sormien jatkaessa liikkumistaan edelleen kohti terää, joka varomattomuuden vuoksi pääsi viiltämään pitkän viillon kämmenen puolelle. ”Sinusta on tullut heikko, Anubis.” Tuulen kuiskatessa jälleen uudelleen, tällä kertaa sen kuuluen suoraan selän takaa, mutta ketään ei silti olisi näkynyt vaikka olisi kuinka yrittänyt etsiä. ”Olet vain varjo todellisesta itsestäsi; Siitä miehestä, jota viholliset kavahtivat jo heti nähdessään.” Äänen painottaessa viimeistä lausetta kuin sanattoma kunnioituksena. ”Ja minkä takia? Koska yrität olla heille mieliksi? Koska yrität valehdella itsellesi, että joku päivä he kykenisivät ymmärtämään myös sinuakin? Sinua, joka olet nähnyt tätä maailmaa paljon enemmän kuin heidän ikävuotensa tekevät edes yhteensä.” Seuraavien sanojen lausuessa ihan korvan juuressa vaikka tuona hetkenä äänen pystyi kuulemaan vain Anubis itse, ulkopuolisin silmissä mies olisi vain seisonut vitriinin edessä paikoillaan ja pitänyt silmiään kiinni kuin olisi miettinyt jotakin tai lepuuttanut silmiään väsymyksen vuoksi. ”Olet heikko vaikka voisit olla paljon enemmän.” Silmien avautuessa viimein, pystyi näkemään hopeisiin silmiin syttyneen jotakin, joka saisi kenet tahansa kavahtamaan taaksepäin. Käden irrottautuessa pois keihään terän luota ja kohottautuessa silmien eteen tarkasteltavaksi nähdäkseen vain kuinka äskettäin syntynyt haava alkoi parantua itsekseen, yksinäisen veripisaran valuessa kyynärvartta pitkin ja tipahtaessa pian maahan jalkaterien eteen.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Ke 11 Maalis 2015, 22:56

Käytävällä tuntuen yhtä aavemaiselta kuin aina pimeyden turvin kun mistään ei kuulunut mitään muuta kuin jossain päin tikittävä vanhempi seinäkello joka katsoi vielä kaikkien vuosienkin jälkeen tehdä työtänsä moitteettomasti, asiaa helpottamatta tietenkään kaikki ympärillä olevat enemmän tai vähemmän arvokkaat esineet joiden piirteitä pimeys piilotti taaksensa, ja muutti mielikuvituksen mukaan - olisi kuka tahansa heikkohermoisempi ollut varmasti jo kävellessään tuolla jo suurinpiirtein valmis juoksemaan ulko-ovista ulos ja lähtemään koskaan palaamatta takaisin. Andrean ollen kuitenkin tottunut moiseen, ja tavallaan myös Sophiekin vaikka sillä hetkellä vihoviimeinen asia mitä tämän päässä liikkui oli ympäristön kummitustalomaiset ominaisuudet, isoveljen pitäen siskonsa mahdollisimman lähellä, varsinkin silloin kun he saapuivat portaikkoon jossa jouduttiin todellakin keskittymään hetkeksi ettei väsynyt mieli olisi vahingossa astunut hyvästä pimeännäystään huolimatta askeleen harhaan ja lennähtänyt sekunneissa nuo pitkät portaat alas pahimmillaan pää edellä. Samalla Andrean aistien ympärilleen sen verran kuin vain pystyi - Pandoran ja Adetten oleskellen oletettavasti omissa makuuhuoneissaan - niinkuin myös Robin ja Buddha sekä suurinosa niistä salamurhaajista ketkä nyt vielä siellä oleskelivat pitääkseen huolta Odaysta - mutta Anubis taas... Andrean kurtistaen hieman kulmiaan tuossa kohtaa yrittäessään saada isoisänsä olinpaikasta selvää - joka ei ollut muiden tapaan yläkerrassa, mutta sen sijaan lähempänä jalkojen alla. Ai niin... oli vielä yksi kerros. Mutta mistäpä Andrea sitä muistaisi kun sinnepäin ei kenellekään ylimääräisellä ollut mitään asiaa koskaan. Eikä silläkään kertaa olisi, joten asiaan ei paranisi ajatella sen enempää vaikka tottakai uteliaisuus aina välillä ihmetteli mikä olisi niin salaista että se vaati itselleen oman tilansa?

Oven tullen viimein vastaan, aukaistiin se hetken kahvan hapuilun jälkeen varoen auki sen verran että he pääsisivät siitä sisään - josta seurasi yhtä hiljainen sulkemisääni jonka tarkoitus oli kaikkea muuta kuin herättää sillä hetkellä huomiota millään tavalla - otti suuri kirjastotila vastaan joka olisi muuten ollut varmasti täysin pimeä ellei huoneen toisella puolella olisi vieläkin lämmittämässä hiljalleen hiipuva takan lämpö jossa liekit yrittivät itsepintaisesti pitää itsensä hengissä ilman mitään mistä saada itsensä uudelleen isoksi - ja vaaralliseksi mikäli se pääsisi pahimmillaan valloilleen. Paljaiden jalkapohjien astellen tuota pitkää huoneen lävitse kovinkaan paljon kiirehtimättä - vaikka tämä tunsikin Sophien otteen tiukentuvan aina välillä niskan takana turvaa hakevasti, joka hellitti vasta silloin kun he pääsivät nahkaisen nojatuolin päälle joka oli asetettu tarkoituksella lähelle takkaa jotta siinä olisi tavallaan mukavampi viettää aikaa - ja parhaimmillaan nukahtaa pehmeisiin pehmusteisiin kunhan tuoli aseteltaisiin ensin kunnolliseen asentoon. Sophien irtaantuen vanhemmasta sen verran tämän sylissä että Andrea pystyisi kohtaamaan nuorepansa kunnolla nyt valaistuksessa vain nähdäkseen siskonsa pyyhkivän silmiensä alusia pienesti nyt kun tämä oli rauhoittunut melkoisesti alkuperäisestä - pyysi Andrea tottuneen rauhallisesti nuorempaansa kertomaan unestaan sen mitä tämä muisti sillä hetkellä - alkoi Sophie puolestaan selittämään unestaan hyvin hiljaisella äänellä kuin peläten jonkun kuulevan tämän puheet, jotka yleensä aiheuttivat varsin vahvaa kummastelua kuinka yksityiskohtaisesti hyödyttämän painajaisen pystyikin kertomaan ja kuinka nimenomaan nämä kyseiset painajaiset kertoivat sellaisista asioista joista Sophien ei edes pitäisi tietää missään mielessä. Ja se ajoittain huolestutti ja ihmetytti myös Andreata - vaikka tämä olikin ollut vanhempiensa kanssa yhtä mieltä että kenenkään muun ei pitäisi kuulla moisesta, varsinkaan salaseuralaisten joten moiset painajaiset pidettäisiin mahdollisimman paljon salassa kuin vain Sophie pystyi painajaisiltaan. Sen takia itseasiassa Andrea oli jakanut ensimmäiset vuodet heidän vieraillessaan tytön kanssa, mutta siihenkin oli tullut seitsemän vuotiaana muutos kun tottakai Sophiekin kaipaisi vähitellen omaa rauhaansa. Eihän tämä nukkunut kotonakaan koskaan muiden vieressä enään. Mutta valitettavasti Andreasta myös alkoi vähitellen tuntui että nämä unet muuttuivat vuosi vuodelta realistisemmaksi, pahemmiksi ja myös useampaan kertaan toistuviksi - ja se tottakai vaikeuttaisi salassa pitoa kaikin tavoin. 

Sophien päästen kuitenkin kerronnassaan loppuun, oli Andrea kuunnellut ja rauhoittanut jälleen toista kun tämän reaktio oli menossa jälleen pelokkaan ja paniikin puolelle, kietoi isoveli kätensä automaattisesti hetkeäkään edes pohtimatta enempää tytön itseään vasten uudelleen rintakehän alueelle jossa sydämen ääni löi rauhoittavasti rintakehän alla, sormein sivellen vaaleita hiuksia hellästi omilla jäntevillä sormillaan, samalla asteen madaltuneen äänen hyssytellen toista ettei olisi mitään hätää. 
Enään vain hiljaisuuden vastaten tuossa isossa tilassa takassa leimuavan tulen lisäksi, mutta Andrea tietäisi ettei tytön nukahtaminen tulisi tapahtumaan omin nokkineen helposti. Väsyneen huokaisun päästen puolivahingossa huulten välistä, miehestä itsestään tuntuen siltä että hän olisi voinut nukahtaa pehmeisiin pehmusteisiin ihan minä minuuttina hyvänsä - vaikka samalla isoveljellinen huolenpito puski väkisin päällimmäiseksi jättäen omat tarpeet jälleen taka-alalle kokonaan. Pään käntyen sen verran että hän pystyi aistimaan ja kuulemaan paremmin jos joku olisi hereillä vielä - mutta tullessaan tulokseen ettei sellaista ollut tapahtunut ainakaan yläkerrasta - alkoi matala ääni hyräillä ensin hieman hakevasti tiettyä säveltä samalla mielen yrittäen muistella [Only admins are allowed to see this link], jota heidän äitinsä (ja Pandora ennen sitä) oli laulanut heille jos jokin pelotti tai piti vain päästä nukkumaan - mutta mies itse oli ylittänyt nuo ajat jo aikaa sitten eikä ollut kuullut kyseistä laulua hetkeen vaikka muistelu tuottikin vähitellen puhetta - Andrean uskaltautuen jopa laulamaan itsekin vaikkei tehnyt sitä usein. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty To 12 Maalis 2015, 14:28

Makuuhuoneessa ei ollut enää mitään muuta valaistusta kuin yksinäinen kynttilä peilipöydän kulmalla, josta liekin lepattava valo antoi sen tarvittavan valaistuksen pöydän ääressä istuvalle neidolle. Adetten harjaten hiuksiaan, jotka oli koottu vasemman olkapään ylitse etupuolelle, kiireettömin pitkin vedoin. Puisen harjan kohottautuessa taas päälaelle ja lähtien kulkeutumaan soljuvasti noiden tumman ruskeiden hiusten lomitse, mitkä tunnusteltaessa tuntuivat aina silkin pehmeille, koska niistä pidettiin aina erityisen tarkkaa huolta. Kynttilän luoman valon korostaen Adetten kasvon piirteitä omalla mystisellä tavallaan – etenkin noita pistävän vihreitä silmiä, jotka jo niihin ikävuosiin mennessä olivat saaneet monen nuorukaisen hämmentymään positiivisella tavalla. Luonnon punertavien huulien liikkuen hyvin varovaisen näköisesti, niiden välistä kuuluvan äänen olematta myöskään sen vahvempi. Äänen mataluudesta huolimatta olisi voinut silti kuulla (jos olisi hiljentynyt huoneeseen tullessa) romanian kielisen laulun, jonka sanat olivat ihan samat mitä Andrea lauloi sinä hetkenä pikkusiskolleen kirjastossa toisella kielellä. Näiden kahden ihmisen, jotka olivat ystävystyneet lapsuudessaan ja nyt aikuisiällä uhkasivat alkaa erkaantumaan toisistaan, laulun sanojen yhtyessä yhtenäiseksi tuolla yön hiljaisessa kartanossa, jonka synkät käytävät eivät näyttäneet tuon pienen hetken ajan pelottaville. Adetten kohottaessa lopuksi oikean käden etu- ja keskisormensa huulilleen, antaakseen sormen päihin hellän suukon, joka sitten vietiin yksitellen kummallekin poskelle ja pehmeät sanat kuiskasivat; ”Hyvää yötä, äiti. Hyvää yötä, isä.” Hetkellisen hymyn, jossa pilkahti selvä surumielisyys, häivähtäessä huulilla. Kynttilän tullen puhalletuksi sammuksiin.


”Adette, tule tänne.” Anubiksen sanoen ääneen kun kuuli pojan tyttärensä kävelevän sinä aamuna työhuoneen ohitse, jonka ovi oli jätetty vielä tahallaan puoli metriä raolleen. Isoisän kohottamatta katsettaan vieläkään pöydän päällä lepäävistä papereista kun tuo nuorempi neito kurkkasi pian oven raosta ja esitti oman muodollisen vastakysymyksensä; ”Kutsuitko minua, isoisä?” Anubiksen vilkaisten vasta silloin kulmiensa alta ja loihti pikaisen hymyn kasvoilleen, ennen kuin sanoi; ”Sulje ovi perässäsi ja tule sen jälkeen lähemmäksi.” Tuossa kohdin neidon jo viimeistään peläten alitajuntaisesti pahinta – sillä aina kun Anubis aloitti keskustelun kylmän rauhallisesti ja sellaisella tyylillä kuin mitään huonoa ei voisi tapahtua, tiesi se aina kaikkea muuta. Adetten kuitenkin totellen kuuliaisesti ja sulki oven selkänsä takana, minkä jälkeen askeleet veivät istumaan työpöydän edessä olevalle toiselle tuolille. Jalan asettuen muodollisesti toisen ylitse ja kädet asetettiin polvien päälle, selkä pysyen koko ajan ryhdissä. Anubiksen nähdessä pojan tyttärensä muodollisuuden ja pinnan alla kytevän jännittyneisyyden, päätti tämä pehmentää tilannetta edes pikkuisen omilla teoillaan. Anubiksen siirtyen seisomaan pöytänsä eteen ja istuen puoliksi kannen päälle kuin että olisi jäänyt tapansa mukaan istumaan työtuoliin ja katsonut keskustelukumppaniaan pöydän ylitse. Adetten tuntien sydämensä jännittyneen rytmin korvissaan, mutta siitä huolimatta tämä piti itsensä mahdollisimman ilmeettömänä ulospäin. Ehkei isoisällään ollut mitään vakavaa asiaa vaan tämä halusi vain muistuttaa jostakin. Ehkä se koskisi vain hänen ja Andrean välistä ystävyyttä taas jälleen kerran.

Anubiksen aloittaen tumman rauhallisella äänenpainollaan tapansa mukaan johdattelevasti. ”Adette, sinähän olet jo kohta kahdeksantoista vuotias ja monien maiden lakien mukaan siis täysi-ikäinen.” Tuossa kohtaa neidon nyökäten varovaisesti. ”Sinä myös tiedät, että sukumme peilaa enimmäkseen egyptiläisten tapoja ja yksi niistä on tyttären naittaminen sopivalle miehelle.” Nyt tuossa kohtaa Adettesta alkoi tuntua, että pystyisikö hän kohta nielemään edes kunnolla kurkun kuristamisen vuoksi. ”Mihin oikein pyrit, isoisä?” Anubiksen huomaten nuorimmaisen hermostuneisuuden, sai se tämän irtaantumaan pois työpöydän läheisyydestä ja kyykistymään Adetten eteen ottaakseen nuo polvien päällä lepäävät kädet otteeseensa. ”Tapaat kihlattusi tänä päivänä kun he saapuvat luoksemme illalliselle. Toivon, että näytät itsestäsi silloin kaikkein parhaimmat puolesi – niin käytöksessä kuin ulkonäössäkin. Sillä tämä liitto on tulevaisuuden kannalta todella tärkeä.” Adetten kavahtaessa automaattisesti taaksepäin (mitä muuta voisi olettaa vasta seitsemäntoista vuotiaalta neidolta, jolla oli myös vielä siveys tallella – ja nyt tälle jo puhuttiin naimisiin menosta). ”Siis minun pitäisi mennä naimisiin sellaisen henkilön kanssa, josta en tiedä yhtään mitään.” Epäuskoisen naurahduksen karatessa huulten lomasta. Silmien ilmeen kertoen enemmän kuin tuhat sanaa. Anubiksen kuitenkaan perääntymättä tuossa asiassa kun oli jo kerran pistänyt sen vireille. ”Tämä sama velvollisuus olisi odottanut sinua yhtälailla egyptissä, jos olisit saanut jäädä isäsi luokse. Sinun pitää alkaa ymmärtämään kuinka tärkeässä asemassa todellisuudessa olet, Adette. Tärkeimmät liitot harvoin solmitaan rakkaudesta, niin on toimittu jo kauan aikojen alussa ja vielä nykypäivinäkin – vaikka media saa sen näyttämään vapaaehtoiselle.” Neidon tuntien isoisänsä kämmenen kohottautuvan poskelleen ja silittävän pehmeää ihoa rauhoittavasti. ”Mutta minä olen vasta seitsemäntoista…” Puolustelevan äänen aloittaessa vielä viimeisen kerran epätoivoisesti, vaikkakin Adette jo tiesi ettei tulisi pääsemään enää karkuun isoisänsä päätöksen edestä. ”…lapsi.” Kasvojen laskeutuessa alaviistoon kun kyyneleet uhkasivat alkaa kohoamaan silmiin – niin ahdistavalle Adettesta tuntui tuona hetkenä. ”Ei, Adette. Sinä olet kasvanut sen ylitse ja idän lakiin pohjautuen olet jo naisen iässä, joka voisi olla hyvinkin äiti.” Anubiksen kohottautuessa sen verran ylöspäin, että pääsi antamaan suukon pojan tyttärensä päälaelle. ”Et ole enää lapsi, pikkuiseni - vaikka pitäisin sinut mielelläni sellaisena.” Vanhimman noustessa ylös ja hipaisten vielä pikaisesti etusormellaan nuoremman poskea, minkä aikana viileämpi ääni sanoi selvästi: ”Joten tiedät kyllä miten sinun tulee toimia sen poikaystäväsi kanssa.” Adetten nielaisten pari kertaa vaivalloisesti. Tuon yhden hetken aikana hänen isoisänsä oli onnistunut ryöstämään kerralla pohjan neidon elämästä ja hajottanut siihen asti kootut elämänpilarit tomuksi. Adetten seisoen taas tyhjällä maaperällä ja joutuen päättämään mitä tavoiteita lähtisi kokoamaan uudelleen.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty To 12 Maalis 2015, 17:00

Auringon nousten korkealla isojen ikkunoiden takana, valaisten tuon koko kirjastotilan ja johdattaen valonsa suoraan nojatuolilla nukkuvaan nuorukaiseen - joka oli sammunut yön myöhäisimpänä tunteina viimein saatuaan Sophien nukahtamaan omilla pienillä teoillaan - vaikka Andrea oli vielä varmistanut melkein yhteen yöllä ettei nuorempi näkisi enään painajaisia. Mutta jossain kohtaa itsestään väsymys, stressi ja raskaan päivän jälkimainingit olivat vieneet sen viimeisenkin voiton isoveljessäkin joka oli nukahtanut Sophien kanssa tuolle nojatuolille jonka päälle he molemmat onneksi mahtuivat hyvin ilman ylimääräistä mukavuuden hakua. Takka oli sammunut jo aikaa sitten, raottuivat hyvin erikoisen värinen silmäpari - joista erityisesti se hopeinen puolisko korostui sillä hetkellä omalla tavallaan enemmän kuin meripihkaa muistuttava värisekoitus - vetivät keuhkot samalla hetkellä kunnolla ilmaa keuhkoihinsa, kehon jännittyen venyttelemään itseään epämukavan nukkumisasennon jälkeen vaikka itsestään alusta olikin ollut onneksi pehmeä. Vasta nyt hän ymmärsi ettei Sophie enään nukkunut hänen sylissään, - ja toisaalta ei isoveli kyllä ihmetellytkään siskonsa poissaoloa joka heräsi aikaisin aamusta kellon tarkalleen aina niinä päivinä kun tämä oli saanut kunnolla unta, vaikka ei aina tunnin tai kaksi myöhempään kuin heidän äitinsä. 

Kehon alkaen hitaasti nousta paikaltaan pehmusteiden päältä vaikka mies olisikin mielellään voinut jäädä siihen vielä puoleksi tunniksi lisää - mutta jospa hänenkin pitäisi nousta vihdosta viimein ja lähteä vaikka harjoittelemaan tai jotain sinä päivänä... tai no, ensimmäisenä hänen päässänsä kyllä oli että ehkä hänen pitäisi pahoitella käyttäytymistään Adettelle nyt kun hän pystyi ajattelemaan suurinpiirtein järkevästi jälleen ja toteamaan häpeäkseen... ettei ehkä siltikään ollut kohdellut Adettea niinkuin ehkä olisi pitänyt. Kaksikko ei ollut nähnyt toisiaan ikuisuuksiin kasvotusten, ja valitettavasti tätä menoa he näkisivät sitäkin vähemmän Andrean lähdettyä armeijaan ja opiskelimaan ja Adettella taas oli oma elämänsä - siihen lisäksi vielä osa isoisän elämääkin - mihin  taas mies itse ei halunnut osallistua millään lailla sillä hetkellä. Hitaiden, väsyneiden askelten lähtien viemään takaisin kohti yläkertaa missä hän voisi edes pukea harjoitteluvaatteensa päälle sillä aamupalaa hän ei syönyt yleisesti oikeastaan koskaan - eikä tulisi sinäkään päivänä valitettavasti tapahtumaan - käden sekoittaen tottuneesti aamuvallattomia hiuksia entisestään sillä Andrea itse tiesi että vaikka hän kuina yrittäisi harjata tai käydä suihkussa eivät ne menisi alas kuin  vasta tuntien päästä myöhemmin - joten piti vain antaa olla. Andrean ollen niitä viimeisiä aamun herääjiä ketkä nousivat kymmeneltä edes ylös tuossa kartanossa, minkä pystyi päättelemään uudenlaisesta elämästä mitä kartanon sisä-ja ulkopuolella oli oikein tekeillä - näytti nuorukainen varmasti huvittavalta näyltä hiukset sekaisin, uneliailla katseilla, mustassa t-paidassa ja harmaissa lökäreissä niinkin viimeisinä aamutunteina kun muut olivat parhaimmillaan olleet hereillä jo kukonlaulusta eteenpäin. Hups. 

Makuuhuoneen jättäen Andrean rauhaan siksi aikaa että tämä sai vaihtaa edes suht hyväksyttävät vaatteet päällensä kävelläkseen kartanossa ja tullessaan isoisänsä kanssa vastaan - vaikka tätä kiinnosti sillä hetkellä enemmän Adetten löytäminen kuin se mitä vanhin pitäisi hyväksyttävänä ulkonäkönä siihen aikaan päivästä vaikka Andrea ei olisi koskaan voinut arvata Anubiksen ja Adetten tapaamisesta tytön tulevan kihlatun kanssa. Kauluspaidan ja farkkujen tullen vain nopeasti heitetyksi kehon päälle ennen huoneesta poistumista uudelleen tuohon käytäville josta portaikosta eteenpäin kävellessään pääsi siipeen johon kaikkien kartanon 'tärkeimpien' asukkaiden huoneet oli sijoitettu erilleen vierashuoneista heidän siivessään - sekä tottakai isoisän työhuone - jonka oven eteen nuorukainen halusi koputtaa - sillä eihän kaksikko ollut puhunut kunnolla kertaakaan sinä aikana ja todennäköisesti (valitettavasti) isoisä olisi se joka tietäisi suurinpiirtein Adetten liikkeistä sinä aamuna. Raskaan, hyvin epämieluisan huokauksen karaten kuivettuneiden huulten välistä väsyneenä hänen seisoessaan tuon tumman, koristeisen oven edessä uskaltamatta edes ajatella mitä tapahtuisi kun hän astuisi kynnyksen ylitse. Vasemman puoleisen käden kuitenkin nousten ylös sivulta ja koputtaen neljä napakkaa kertaa esteeseen - josta eteenpäin lapsenlapsen piti vain odottaa mitä tapahtuisi seuraavaksi. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty To 12 Maalis 2015, 19:03

Neljän napakan koputuksen osuessa ovea vasten – sai se tuon yli kaksi metrisen esteen kumisemaan niin paljon, että se varmasti kantautui käytävällä yli parimetriä kuten myös varmasti huoneenkin puolella kävi. Ehkä Andrea oli varautunut odottamaan pitkääkin tai sitten tämä toivoi alitajunnassaan – ettei isoisänsä edes olisi paikalla ja nuorukainen tyytyisi etsimään ystävänsä omatoimisesti, mutta juuri ennen kuin kukaan ehti henkäistä helpotuksesta, kuului ovien takaa se hyvinkin tutun kuuloinen tumma ääni, joka sillä kertaa antoi luvan astua peremmälle. Tavanomaisen ihmisen kohdilla huoneessa olija olisi vasta tuossa vaiheessa saanut tietää kuka ovien takana oli oikein seisoskellut, mutta juuri tämän kyseisen sukulinjan edustajat aistivat jo ennalta toistensa läsnäolon (oli se sitten siunaus tai kirous).

Toisen raskaista ovista liukuessa syrjään ja Andrean astuessa kynnyksen ylitse – oli Anubis pitänyt siihen asti katseensa työpapereissa, kunnes nyt hopeinen katse kohottautui kiireettömästi kohti tuota nuorukaista ja kohdaten sen saman näkymän, joka oli vastannut Andrealle itselleen peilin kautta. Hetken huvittuneisuudesta kertovan hymähdyksen kohottautuessa keuhkoista, huulille piirtyen mahdollisimman ystävällisen oloinen hymy (sitä sen enempää suurentelematta). ”Andrea? Tämäpä yllätys. Luulin jo eilisen jälkeen sinun alkavan välttelemään seuraani.” Anubiksen laskien katseensa vain siksi aikaa takaisin pöydälle, että sai koottua nuo levällään olevat paperit siistiksi pinkaksi, joka puolestaan pistettiin ylempään vetolaatikkoon pois ylimääräisten katseiden edestä. ”Joten… mistä moinen kunnia kaltaiselleni?” Anubiksen lisäten perään tahallaan pistävämmin, jonka pohjalta Andreakin lopulta ymmärtäisi miten tämä oikein välillä käyttäytyi vanhempien ihmisten seurassa. Kehon siirtyessä työpöydän edustalle seisomaan ja istuutuen puoliksi kannen päälle. Käsivarsien päätyen puolestaan ristityksi rintakehän eteen. Hopeisen katseen pysyen viimeiseen asti tyynenä. Anubiksen kyllä jo tuossa vaiheessa aavistellen Andrean läsnäolon syyn, mutta ei tehnyt vielä elettäkäkään helpottaakseen toisen etsintää. Adette oli lähtenyt Anubiksen luota jo puolituntia sitten ja saanut sen päivän aikana yksinkertaisen tehtävän; Tämän olisi erottava Thomasista ja piste.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty To 12 Maalis 2015, 20:14

Neljä koputusta, josta oli seurannut toiveikas odottelu - jossa Andrea ei voinut olla ajattelematta että olisipa isoisä sillä kertaa - edes sen yhden kerran vain - päättänyt poistua omasta pikku linnoituksestaan joka antaisi nuoremmalle syyn vain yksinkertaisesti löytää ystävänsä omin avuin. Mutta valitettavasti niin ei käynyt sillä kertaa, niin Andrean tuuria, vaan sen sijaan tumma ääni antoi luvan astua sisään vaikka isoisä varmasti tietäisi kuka tämän oveen kolkutteli. Andrean itsekin hämmentyen hieman tuosta kutsusta heidän välinsä tuntien - mutta siitä huolimatta käsi nousi uudelleen hieman ylöspäin painaakseen kahvaa sen verran alaspäin että ovi avautuisi ja Andrea pääsisi kaikesta huolimatta astumaan epämieluisin tunnelmin isoisänsä eteen ensimmäistä kertaa oikeasti kunnolla kahden kesken. 

Andrean itse pitämättä mitään kiirettä kertoakseen mitä halusi, saatika sitten edes pahoitellakseen äkillistä ja hyvin harvinaislaatuista vierailua vapaaehtoisesti toisen luokse - kuuli nuorempi sen sijaan itse hyvinkin selkeän huvittuneen hymähdyksen sulkiessaan ovea - josta seurasi tietenkin myös isoisän oma toteamus joka sanoi melko selvästi että Anubis oli olettanut lapsenlapsen alkavan karttelemaan tätä. Vielä ei ole sille liian myöhäistä... Nuoremman ajatukset totesivat, mutta niitä ei suotu ääneen lausutuksi, ties mitä siitäkin olisi tullut - ja Andrean yrittäen muistaa samalla isänsä viime iltaiset sanat aikuiseksi kasvamisesta - joten tuokin pitäisi vain kestää kiltisti. Oven sulkeutuen jälleen ja Andrean kääntyen ympäri nähdäkseen vanhemman kasvoille ystävällisen hymyn joka tottakai sai nuoren miehen hieman epäluuloiseksi. "... Kävi mielessä, mutta se ei valitettavasti hyödyttäisi mitään. Varsinkaan kun ymmärtääkseni huomenna on jonkinlaiset yhtiön Halloween-juhlat?" Hän lausui puolestaan takaisin niin ystävällisesti kuin vain pystyi takaisin vaikka nuorukainen joutuikin sillä kertaa myöntämään jopa itselleen purevansa sillä hetkellä poskensa sisäpintaa vaikka piilottikin tuon vielä melko taitavasti. 

Anubiksen vieden ilmeisesti jotain tutkimiaan papereitaan piiloon ylimääräiseltä silmäparilta - kysyen hetken päästä suoraan mikä sai lapsenlapsen hakeutumaan sellaisen ihmisen luokse jonka kanssa tällä oli jatkuvasti kuitenin kränää ja krönää pienimmistäkin ja turhimmista asioista, sanoissa ollen pieni piikittelevä sävy joka sai nyrkin puristautumaan asteen voimakkaammin farkkujen taskussa, vaikka tämä ei antanut vieläkään moisen näkyä kasvoillaan tietoessään vanhemman yrityksen näyttää hänen oma käytöksensä. Kohtele toisia niinkuin haluat heidän kohtelevan sinua kohtaan? Ehkä tuolla vanhalla sanan parrella oli jotain tekemistä sillä kertaa. "Älä huoli, lähden pian niin sinun ei tarvi nähdä naamaani sen enempää. Ajattelin vain kysyä oletko nähnyt Adettea." Hän lausui sitten suoraan Anubikselle, vaikka tiesikin ettei toinen arvostanut hänen ja Adetten välejä missään olosuhteissa ja toi sen hyvin selvästi ilmi kaikilla mahdollisilla tavoilla aina kuin vain oli mahdollista. Mutta Andrea ei aikoisi kuitenkaan esittää miehelle jotain toista kuin oli - ei ainakaan nyt kun hänen pitäisi löytää ystävänsä, sanoi toinen mitä sanoi ja oli mitä tahansa mieltä tuosta aikomuksesta. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty To 12 Maalis 2015, 21:49

Kysymyksensä/totamuksensa jälkeen Anubis ei sanonut enää mitään, mutta sitäkin enemmän tämän katse tarkkaili Andreaa. Hopeisten silmien käyden nuorukaisen lävitse senti sentiltä. Minkään noista kuitenkaan näkymättä päällepäin tai että olisi saanut rauhallista hymyä katoamaan vanhemman kasvoilta. Andrea ilmeisemmin luuli kykenevänsä huijaamaan isoisäänsä. Anubis oli ollut koko elämänsä aikana taitava lukemaan ihmisiä kirjan tavoin ja nytkin (vaikka nuorukainen kuinka yritti pitää tunteensa kurissa) vanhempi sai lukea toista sivu sivulta eteenpäin.

Tuon omalla tavallaan ahdistavalta tuntuvan hetken loppuessa yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin, aivan kuin vanhin olisi yhtäkkiä menettänyt mielenkiintonsa toiseen. Seuraavien sanojen vieden tilanteen kerralla eteenpäin. ”Näin Adetten viimeksi aamulla. Sen jälkeen ei mitään havaintoa.” Kulmien kohottautuessa korostaakseen miehen tietämättömyyttä viimeisen lauseen aikana. Anubiksen palatessa takaisin työpäytänsä toiselle puolelle ja istuutuen tuolille. ”Joten… jos sinulla ei ollut muuta tällä kertaa –” Yhden niistä papereista, jotka oli pistetty hetki sitten piiloon ylälaatikkoon, tullen otetuksi takaisin pöydälle ja lukulasit löysivät jälleen kerran paikkansa silmien edestä. Puhumisensa aikana Anubis oli jättänyt ihan selvästi lauseen kesken kuin olisi seuraavaksi aikonut jatkaa lausetta jollakin tavoin (sitten vaikka Andreaa auttaakseen tai jotakin muuta), mutta yhden yhtäkään sanaa ei enää kuulunut tuon vanhimman miehen huulilta ja sen myötä painostava hiljaisuus hiipi huoneeseen.

Asteen pidempään tapahtuva uloshenkäyksen vain kuuluessa nenän kautta kun silmät olivat tarttuneet tekstissä ilmeisemmin johonkin ongelma kohtaan, joka koski salaseuran sisäisiä asioita. Kynän tehdessä merkintöjä aika ajoin teksin yläpuolelle. Anubiksen jatkaen töidensä tekoa aivan kuin Andreaa ei enää olisi edes samassa huoneessa. Kun odotettua ääntä (tässä kohdin se olisi pitänyt olla poistuvat askeleet ja oven sulkeutuminen) ei kuulunut välittömästi tai edes tarpeeksi nopeasti, kohottautui hopeinen katse katsomaan kulmien alta uudemman kerran Andreaa kuin todetakseen sanattomasti; ”Vieläkö olet siinä?” Viimeistään tuossa vaiheessa joku toinen olisi jo tajunnut poistua välittömästi, mutta De Fiore kun Adrea oli – niin reaktio voisi olla hyvin paljon toisenlaisempi.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty To 12 Maalis 2015, 23:04

Andrea oli heittänyt oman toteamuksensa ilmaan, jonka jälkeen isoisän reaktio oli muuttunut silmin nähtävästi aivan päinvastaiseksi kuin se oli ollut äsken, - aivan kuin miehen oma henkilökohtainen 'mielenkiinto' Andrean koko olemassa ololle olisi muuttunut silmin nähden vain muutamassa hassussa sekunnissa. Anubiksen vetäen oman pikku esitelmänsä kertoessaan selvästi ja suoraan ettei ollut nähnyt pojantytärtään sitten aamun, kurtisi Andrea pienesti kulmiaan. Millä todennäköisyydellä, Adette - joka oli heistä kaikista läheisin lapsenlapsista isoisänsä kanssa, ei olisi tavannut miestä sinä aamuna kun tämä tuntui tervehtivän miestä joka vaiheessa aina ennen kouluun lähtöä, tullessaan takaisin, illasta ennen nukkumaan menoa. No, olkoon. Saisipahan hän oman rauhansa etsiä tytön käsiinsä. 

Tuosta samantien Anubiksen jatkaen omilla sanoillaan, jotka jäivät kuitenkin kesken - antoi Andrea vapaaehtoisesti näyttää oman ärsytyksensä joka tunki väkisinkin rauhallisena pidettävän ulkokuoren läpi, varsinkaan kun isoisä ei jatkanut lausettaan suuntaan eikä toiseen mutta silti sai asiansa tehtyä varsin selväksi "voisitko lähteä" taisi olla se lause joka tuli ensimmäisenä mieleen tuosta, ja silti jalat eivät suostuneet liikkumaan vaikka aiemmin Andrea olisi tehnyt melkein mitä vain saadakseen sellaisen mahdollisuuden isoisältään. Nyrkkien puristuen entistä voimakkaammin nyrkkiin ja hampaiden pureutuen yhteen niin kovaa että ikeniä ihan sattui. Painostavan hiljaisuuden laskeutuen uudelleen huoneeseen, Anubiksen päästämättä enään yhtäkään asiaa suustansa tai edes kääntämättä katsettaan takaisin lapsenlapsiinsa edes huomioidakseen tämän olemassa oloa sen hemmetin paperinsa takaa, aivan kuin hän ei olisi ollut ilmaa näkyvämpi asia. Pelkkä korvissa ujeleva tuuli. 
Ja samalla se kaikki satutti yhtä paljon, kuin se oli aina tehnyt viimeisen seitsemän vuoden aikana. Hampaiden puraisten pienesti alahuulta miehen vieläkin vain pysyen paikallaan oman pulmansa kanssa joka käsitteli ilmeisesti jotain tärkeääkin, kunnes viimein tämä nosti ikään kuin hämmästyneenä että vieläkö nuorempi seisoi siinä paikallaan eikä ollut poistunut niinkin normaalit ihmiset yleensä, nielaisi Andrea hieman vaikeammin. "... Kerro minulle. Mitä olen tehnyt, että olen aivan pohjalla mitä tulee pikku arvojanaasi?" Hän sai avattua viimein suunsa, päästämättä katsettaan irti toisesta. "Sekö etten voi sietää verta? Sekö että isäni perintö vietiin? Se että en halua samanlaiseksi tunteettomaksi hapannaamaksi kuin sinä? Nyt keksin: ehkä se että olen nimenomaan tyttäresi lapsi?" Sanojen vain päästen suusta, mutta ennenkuin tämä  edes älyäisi tuntea edes jonkinlaista häpeää tai olisi halunnut perua sanansa - jäi tämä odottamaan isoisänsä reaktioo vaikka kuka tahansa salaseurassa olijakin olisi ymmärtänyt ottaa jalat nopeasti alleen ja juosta pakoon - mielellään jopa kadota maasta. 
"Seitsemän vuotta, isoisä. Neljä niistä yritin oikeasti saada sinusta jotain irti, että välimme olisi edes sillä tasolla mitä se on Sophien kanssa. Melko turhaa, kuten näkyy. Haluatko siis selittää - mikä minusta tekee niin vähempi arvoisen - kuin kukaan muu tässä kartanossa." 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Pe 13 Maalis 2015, 02:38

”… se että olen nimenomaan tyttäresi lapsi?"
Kynän pysähtyessä kesken lauseen kirjoittamisen, mutta katse ei vieläkään kohonnut ylös paperista – ei sen jälkeen kun se oli jo kerran kohottautunut katsomaan Andrean suuntaan silloin kun toinen oli jäänyt seisomaan paikoilleen ystävämielisestä vihjaisusta huolimatta. Nuoruuden kengissä Andrea ei edes ymmärtänyt lopettaa puhumistaan siihen vaan vielä lisäsi vettä myllyyn, joka oli tavallaan ymmärrettävää nuorukaiselta, joka itse koki päällimmäisenä tunteena vihaa samana hetkenä. Leukaperien kiristyessä sen yhden puolen minuutin ajaksi, enteillen jo hyvin pahasti että seuraavaksi mies marssisi nuoremman luokse ja paiskaisi seinää vasten, mutta silloin kynä aloitti liikkumisen uudestaan ja kirjoitti kaikessa rauhassa keskeneräisen lauseen loppuun. Joku olisi typeryyksissään voinut luullakin tilanteen ollen ohitse sillä kertaa, mutta todellisuudessa se oli vasta alussa. Todellakin.

Jäntevien sormien laskien kynän lopuksi poikittain paperin päälle ja selän suoristautuessa takaisin ryhtiin. Selän nojautuessa nahkaista selkänojaa vasten. Hopeisten silmien päässen katsomaan paremmin tuota nuorukaista kun lukulasit riisuttiin pöydälle. Anubiksen näyttämättä enää yhtään vanhalle lasien pois ottamisen jälkeen. ”Arvojana?” Kylmän rauhallisen äänen toistaen tuon yhden ainoan sanan kysymysmuodossa kuin vanhin olisi itsekkin kuulostellut kyseistä korvissaan. Hyvin pian perässä seuraten aito huvittunut naurahdus, joka hieroi vielä enemmän suolaa sielun haavoihin. ”Keksitkö tuon äskeisen sanan ihan äsken? Sitäkö mieltä olet ollut todella minusta? Kaikki nämä helvetin vuodet??” Äänen, joka oli kohonnut asteen, rauhoittuen takaisin ennalleen. ”Sitten olet enemmän hölmö kuin isäsi veli, joka meni tapattamaan sodassa itsensä.” Sormen, joka oli kohottautunut aluksi laiskasti osoittamaan Andreaa kysymyksen aikana, huitaisten ilmaa pienesti (kuin haluten ilmaista keskustelun olevan nyt ohitse) ja palaten takaisin pöydälle lepäämään. Nuorukaisen viimeinen kysymys oli kuitenkin jättänyt oman kaikunsa tilaan, eikä se suostunut hiljentymään ennen kuin sille vastattaisiin.

Sormien kohottautuen hieraisemaan otsaa väsymyksen ja ärtyneisyyden vuoksi. Hopeisten silmien kiinnittyen viimein takaisin Andrean omiin silmiin, jotka olivat liian samankaltaiset tietyssä valossa. ”Sinä? Haluat kuulla vastauksen minulta? Sinä, joka olet tuominnut minut jo heti alusta alkaen vaikka olit vasta lapsi ja minkä takia?” Katseen pysyen entistä tiiviimmin Andreassa kuin olisi sinä hetkenä alkanut näkemään jotakin toisen kovan ulkokuoren takaa, aivan niihin lapsuus aikoihin asti, jotka ulottuivat Andrean kidnappaamisen. ”Näit miten he toimivat? Sinä näit miten Zay rankaisi vihollisiaan ja juonitteli näitä vastaan. Joten purit ahdistuneisuutesi vihaksi meidän kaltaisiamme kohtaan ja kun näit isäsi sekä enosi vihaavan samalla tavoin, se antoi kuin tuulta siipiesi alle.” Keuhkoista kohottautuen epäuskoisuuden ja huvittuneisuuden sekainen hymähdys. Siitä siis se kaikki kitka oli alun alkaen johtunut. Andrea ei ollut koskaan aidosti antanut tilaisuutta Anubikselle olla toisenlainen vaan oli automaattisesti leimannut tämän isänsä ja enonsa mielikuvien mukaan pienenkin ns. virheen jälkeen.

”Mikä sinä olet tuomitsemaan minut.” Käsien asettuen tukevammin pöydän kantta vasten ja auttaen kehon nousemaan täyteen pituuteensa. Andrean nähden ensimmäistä kertaa aidon vihan isoisänsä katseessa, jota ei sillä kertaa yritetty enää pehmentää muodolliseksi. Ajatuksen sopukoihin kasattujen vihalaatikoiden alkaessa tippumaan pinosta yksitellen alas ja särkyen tuhansiksi säpäleiksi. ”Tulet tänne tänä aamuna kysymään, että miksi en oikein kohtele sinua samalla tavoin kuin muita ja silti käyttäydyt seuraavassa vaiheessa epäkunnioittavasti minua kohtaan, koska näet oikeutetuksi tuomita päätökseni ja tekoni, vaikka et edes kykene ymmärtämään niitä täydellisesti. Tuomitset minut huonoksi isäksi, joka ei muka rakastaisi ainoaa tytärtään, sietäisit hävetä. Tuomitset minut huonoksi isoisäksi, joka ei kykenisi arvostamaan lapsenlastaan tämän veren heikkoiden vuoksi, noinko kapeakatseisena sinä minua pidät. - Ja kaiken kruununa tässä kaikessa on se, että tuomitset minut huonoksi ystäväksi, joka ei koskaan välittänyt De Fioren suvussa mistään muusta kuin siitä saatanan perinnöstä, JONKA OLISIN ITSE VALMIS HÄVITTÄMÄÄN MAAN PÄÄLTÄ – JOS SE ENÄÄ VOISI TUODA HEIDÄT KAIKKI TAKAISIN!!” Anubiksen huutaen viimeiset sanat päin Andrean kasvoja. Tietäisipä vain tuo lapsi kuinka paljon ongelmia tuo kyseinen perintö oli aiheuttanut niiden satojen vuosien aikana ja kuinka monta Anubiksen läheistä se oli vienyt hautaan liian aikaisin. Sormien päätyen liitetyksi yhteen ja kohotetuksi otsan eteen, jotta tunteet saataisiin takaisin kuoren taakse. Hengityksen tapahtuen pariinkiin kertaan hitaasti. Silmien avautuessa viimein uudelleen ja katse pysyi vain hetken aikaa jossakin seinällä. Kylmän hymähdyksen kuuluessa. Anubiksen kooten yllättävän nopeasti itsensä kuten johtajan kuuluikin. ”Tuomitset minut aina ennalta ja sen jälkeen ihmettelet; miksi et ansaitse kymmentä pistettä ja mitallia minulta?” Vanhimman henkäisten hiljaisesti ja kääntäen katseensa vielä viimeisen kerran tyttärenpoikaansa, tumman rauhallisen äänen sanoen; ”Ole hyvä ja sulje ovi perässäsi kun lähdet.” Suoraan sanottuna lauseen tarkoittaen oikeasti; ”Tämä keskustelu oli nyt tässä. Poistu.”

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Pe 13 Maalis 2015, 15:18

Andrean ilmeisesti osuen jossakin sanoissaan Anubikseen - ei ehkä oikeaan mutta tuo yksi lause sai edes tämän lopettamaan hetkeksi kirjoituksen - oli se kuin suora varoitus seuraavasta. Andrea oli nähnyt isoisänsä usein tekevän töitä, ja joka kerta tätä ei saanut millään lopettamaan moista ilman jotain vakavempaa syytä - ja nyt kun puheenaihe kuitenkin oli jälleen kaatumassa ikävästi tappelun ja huutamisen puolelle vaikka nimenomaan niitä oltiin yritetty karttaa sillä kertaa - tunsi Andrea tunteen joka muistutti hyvin vahvasti dejá vu-tilaa. Joku muu olisi varmastikin ollut viittä vailla poistumassa tilasta oman typeryytensä ja samalla oman suojeluvaistonsa vuoksi viimeistään silloin kun näki kynän sittenkin jatkavan tekemistään - mutta Andrean tottakai jo tietäen tuossa kohtaa ettei niin ollut ja jäisi paikalleen. Hän oli itse kuitenkin haastanut riitaa omala kysymyksellään joka vaati tavalla tai toisella vastauksia jotka piti saada siinä ja nyt. Ei vuoden päästä, ei huomenna, ei myöhemmin, vaan nyt ja heti.

Kynän tullen lasketuksi pöydän päälle, pystyi kuka tahansa typeräkin tuntemaan ilman suorastaan jäätyneen kaksikon välillä, sen ahdistavan painostuksen ja epämieluisan tunnetilan joka suuntautui nimenomaan tuossa edessä olevaa henkilöä kohtaan. Anubiksen avaten suutansa ensin hymähdettyään jälleen huvittuneesti omalla kylmällä tavallansa, korottaen ääntänsä samalla - sai tuo ääni kehon jännittymään hetkeksi paikoilleen kokonaan, Andrean kuunnellen isoisäänsä joka ei tietenkään voinut tuoda esille sodassa menehtynyttä Mikeä - vaikka todellisuudessa kaikki jotain tuosta ajasta ja De Fioresta tietävät tiesivät suurinpiirtein mitä sillä alueella oli oikeasti tapahtunut, ja se sai Andrean puremaan poskensa sisäpintaa ja oikeasti pitääkseen itsensä kurissa ettei olisi itse hyökännyt toisen kimppuun siltä paikalta samantien "Sen 'hölmön' hengen vieden esikoisesi - ei sota, niinkuin hyvin tiedät." Lapsenlapsen heittäen puolestaan takaisin isoisänsä sanoihin, kuin kyseessä olisi ollut mikä tahansa kirjassa lukeva fakta josta ei voinut mitenkään joustaa - vaikka todellisuudessa kummatkin heistä olivat oikeassa - vaikka eihän sitä koskaan tultaisi ainakaan myönnetty ääneen ja Anubiksen jopa heittäen kättänsä hieman ilmassa merkiksi että kyseiseen aiheeseen kajoaminen päättyisi siihen, ja piste. Asta ei keskusteltaisi enempää ja Andrea olisi saanut poistua paikalta - ellei olisi ärräpäissään mennyt esittämään jälleen kysymyksen - joka jätti inhottavan kaiun jälkeensä - ja samalla veisi koko alkavan keskustelun juuri sellaiselle tasolle mistä ei olisi takeita palata takaisin heidän 'normaaleihin' väleihinsä joka perustui pääsääntöisesti pintapuolisista keskusteluista ja välttelystä. 
Mutta Andrean pysyen hiljaa, antaen isoisälleen täysivaltaisen puheenvuoron sillä sanottavalle mikä tällä oli sillä hetkellä - vaikka Andrea tiesi ettei tulisi kovinkaan pitämään kuulemastaan. Anubiksen pitäen katseensa hyvin tiiviisti tyttärenpojassaan joka tottakai aiheutti nuoremman tuntemaan itsensä epämukavaksi ja haluamaan paeta hetken aikaa tilanteesta - hänen tuntien jälleen olevansa se viisi vuotias lapsi joka saisi nuhtelut isovanhemmaltaan huonon käytöksen takia ensimmäisen kerran koskaan, vaikka nämä 'keskustelut' tuntuivat olevan melkein jopa tapa kaksikon välillä. Anubiksen kertoen oman mielipiteensä Andrean käytöksestä joka juontui jo lapsuudesta asti niihin päiviin jolloin lapsi oli ollut vankina Zayn toimesta - sai se veren kiehahtamaan kehon alla samantien, oli se kuin vihoviimeinen naksahdus kieltä kiinni pitävissä kahleissa jossa saranat alkoivat jälleen irrota noiden sanojen myötä.  "Siinähän istut ja kuvittelet tietäväsi kaiken mitä niiden viiden vuoden aikana tapahtui! Todellisuudessa et voi kuvitellakaan miltä tuntuu elää viisi vuotta nälässä siinä pelossa että joku päivä rakas poikasi saa tarpeekseen ja päättää viedä nirrin ihan vain omasta huvittuneisuudestaan. Tai miltä tuntuu elää kolme niistä ilman minkäänlaista ihmiskontaktia pimeässä, kylmässä sellissä täysin tietämättömänä mitä sen aavikon ulkopuolella oikeasti on tekeillä!" Äänen nousten noiden sanojen aikana asteen voimakkaammaksi kun kerran he olivat ylittäneet fiksun ja rauhallisen keskustelun rajat viimeistään tässä kohtaa - olisi melkein jopa naurettavaa alkaa esittämään pahoittelevaa ja häpeävää omaa käytöstään kohtaan "Oletko tosissasi?! Tapasin sinut ensimmäisen kerran kun olin kolmen! Milloin näin sinut seuraavaksi? Olin viiden! Kertaakaan sinä aikana ei minkäänlaista yhteydenpitoa tai merkkiä oletko hemmetti edes olemassa oikeasti - ja sitten kun tapasin sinut seuraavaksi yhdentoista vuoden iässä kohtelit minua yhtälailla kuin ilmaa ja saattoi olla etten nähnyt sinua kertaakaan koko sen hemmetin viikon aikana! Ja nyt sanot etten antanut sinulle tilaisuuksia!?" Ärtyneen äänen todeten tuohon kohtaan, kaksikon keskustelun tuskin ollen enään vain sen seinien sisäpuolella vaan todennäköisesti tuo kaikki äänen korottelu ja huuto kuului käytäville ja varmasti myös portaikkoon erinäisinä kaikuna - ja kyllä kaikki sen kuulevat tiesivät ketkä pitivät niinkin kiihkeää keskustelua yllä ja missä. Valitettavasti taas. 

Isoisän enään edes yrittämättä peittää omaa vihaansa jota tämä teki yleensä niin pitälle kuin vain pystyi - eli lähes aina, ja Andrea sai nähdä tuon katseen ensimmäistä kertaa ikinä kunnolla - ja se kaikki kohdistui häneen. Isosän puhuen jälleen ikään kuin Andrea olisi loukannut tätä ja tämän periaatteita (niinkuin kyllä olikin) astellessaan huoneeseen ja kysyessään suoraan mikä tästä teki niin vähempi arvoisen kuin muista ja heittänyt siihen päälle vielä omat syytöksensä joista jo pelkästään yksi olisi saanut moisen reaktion aikaiseksi vähemmälläkin. Miehen normaalisti niin tumman ja rauhallisen  äänen korottautuen huudon tasolle - mitä tuskin kukaan oli kuullut oikeastaan kertaakaan ennen koko salaseuran olemassa olon aikana. Sen saaden jopa Andrean menemään hiljaiseksi silkasta hämmennyksestä ja osaksi myös pelästyneisyydestä sillä kertaakaan elämänsä aikana hän ei ollut nähnyt vanhempaa sentään noin vihaisena edes hänen takiaan. Hiljaisuuden laskeutuen huoneeseen noiden sanojen jälkeen - jonka Anubis vielä lisäsi kuin naulana arkkuun että Andrea vielä kehtasi ihmetellä asiaa erikseen - pääsi ilmoille turhautunut tuhahdus noihin sanoihin, joiden jälkeen laskeutui uusi hiljaisuus ympärille ennenkuin isoisä pyysi nuorempaansa lähtemään pois ja sulkemaan oven perässään vaikka noissa sanoissa olikin hyvin selvä piiloviesti takana että keskustelu oli sillä kertaa siinä ja olisi paljon parempi jos Andrea häipäisi samantien. "... Kuka sanoi että haluan kymmenen pistettä ja mitalin, kun todellisuudessa halusin vain sen yhden - jota en ole koskaan saanut enkä tule ilmeisesti saamaan." Sanojen tullen tukahtuneena ulos huulien lomasta, jonka jälkeen keho kääntyi yllättävän rauhallisesti ympäri kohti noita ovia - jotka sulkeutuivat asteen isommalla voimalla kuin normaalisti paukahtaen nuoremman perässä käytävään, jossa tottakai tätä oli ensimmäisenä vastassa muutama ihmettelevä ja hämmentynyt silmäpari jotka selvästi kysyivät: mitä ihmettä poika oli tehnyt saadakseen Odayn kaltaisen miehen menettämään hermonsa? 

Askelten vieden kuitenkin katseista välittämättä portaikkoon ja siitä alakertaan jossa tätä tottakai tuli vastaan myös hämmentynyt Sophie ja Robin - joista nuorempi kanniskeli sitä tuttua mustaa kissaa sylissään normaalisti vaikka Simon oli niin kaukana normaalisti sylikissasta kuin vain pystyi (vaikka tuona kertana se näytti pysyvän mielellään lapsen otteessa), kummankin tottakai yrittäen kysyä mitä ihmettä oli oikein tapahtunut vaikka Andrea vähättelikin jälleen tilanne ja totesi menevänsä Buddhan kanssa ulos - löytääkseen Adetten ja saadakseen samalla oman pienen hetkensä ajatusien kokoamiseen. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Pe 13 Maalis 2015, 17:25

Oven, joka oli aukaistu alussa ennen kuin tuo ikävänoloinen keskustelu oli edes alkanut, paukahtaessa normaalia voimakkaammin kiinni – olisi Anubis normaalisti jo tuossa vaiheessa kiinnittänyt huomiota tyttärenpoikansa voimankäyttöön, joka välillä paljasti itsensä epänormaaleissa olosuhteissa, mutta nyt vanhimmalle vain riitti se, että ovi oli sulkeutunut viimeinkin ja vienyt mennessään sen viimeisimmänkin ylimääräisen silmäparin. Käsien, jotka olivat laskeutuneet ottamaan uudelleen tukea pöydän kannesta, alkaen tärisemään selvemmin kehossa vallitsevan jännitystilan vuoksi, joka oli saanut alussa leukaperät kiristymään ja nyt tuona hetkenä käsien suonet näkymään paljon selvemmin. Anubiksen katsoen mitään näkemättömin silmin työpöytänsä puista kantta, johon se oli laskeutunut hiljalleen oven sulkeutumisen jälkeen. Kaikki Andrean sanojen toistuessa yhä uudelleen ja uudelleen korvien välissä – niiden piirtyessä viimein siksi yhdeksi ainoaksi kokonaisuudeksi, johon Anubis ei valitettavasti voinut koskaan antaa rehellistä vastausta. Andrea vihasi isoisäänsä, koska luuli – ettei toinen kyennyt ymmärtämään niitä todellisia kauheuksia, jotka vallitsivat ulkomaailmassa – etenkin egyptissä, jossa Andrea oli viettänyt viisivuotta vankina. Lapsenlapsista Adetten kun ollen edelleen vain se, joka tiesi mikä Anubis todellisuudessa oli.

Toisen käsistä kohottautuen yhtäkkiä selvään lyöntiin, joka tehtynä olisi saanut pöydän kulmalle tuodun teetarjottimen (Pandora kun oli taas aamulla ajatellut rakastamansa miehen parasta) lentämään lattialle ja sen päälle asetetut astiat olisivat rikkoutuneet sirpaleiksi. Sen saman vihan, jonka Andrea oli saanut viimein nähdä isoisänsä katseessa, kohottautuessa uudelleen silmiin. Tuon yhden hetken aikana Anubiksen kiroten taas kuolemattomuutensa, joka oli alkanut tuomaan enemmän ongelmia niiden kahden kymmenen vuoden sisällä – sillä juuri tuota salaisuutta mies varjeli kaikkein eniten jopa omilta vihollisiltaan, niin miten tämä muka uskaltaisi ottaa riskin läheistensä kohdilla? Ei mitenkään. Yli kolmetuhatta vuotta maanpäällä oli todellisuudessa yksi Danten seitsemästä helvetistä – etenkin sen tiedon salassa pitäminen. Joten taas tuo kirous oli voittanut Anubiksen näiden kahden välisessä mittelössä. Kylmän äänen lausuen ajatuksissa; ”He eivät koskaan kykene ymmärtämään sinua.” Lyöntiin kohonneen käden alkaen hiljalleen laskeutumaan alas, minkä perässä keho myös istuutui tuolille väsyneenä vaikka se tunne pyrittiin kätkemään viimeiseen asti – sillä koskaan ei voinut olla varma kuka työhuoneen ovista seuraavaksi astuisi. Jäntevien sormien tarttuessa kynään uudelleen ja vieden sen takaisin paperin luokse.


Adette oli lähtenyt isoisänsä kartanolta jo pari tuntia sitten, mutta vieläkään tämä ei ollut päässyt Thomasin luokse vaikka hänen olisi tehtävä se ennemmin tai myöhemmin. Tottakai hän olisi voinut soittaa suoraan toiselle ja laittaa suhteelle loppu niinkin karkeasti, mutta Adette ei halunnut toimia niin. Itseasiassa hän ei edes halunnut toimia ollenkaan niin. Kihloihin ja lopulta naimisiin? Hän, joka ei ollut edes asunut koskaan omassa taloudessa – saatikka, että olisi ollut koskaan ollut kiihkeämmin jonkun kanssa. Niin miten hän pystyisi näkemään itsensä pian jonkin vaimona ja… kuten isoisänsä oli ilmaissut suoraan… lopulta äitinä jollekin toiselle elävälle olennolle. Kehon muuttaessa pienesti asentoaan huoltoaseman ravintolan ulkopenkillä, jonne Adettella oli tapana tulla silloin kun tämä halusi olla poissa kartanolta, mutta ei siltikään liian kaukana (olihan hänen henkensä edelleen vaarassa). Kuuloaistin napatessa jossakin vaiheessa tutun kuuloisen koiran haukahduksen, kääntyivät pistävän vihreät silmät sinne samaan suuntaan, josta Buddha ilmestyi ensimmäisenä ja pian tämän perässä Andrea. Tuossa kohtaa Adetten olisi vain halunnut nousta ylös ja mennä suoraan halaamaan ystäväänsä sen enempiä selityksiä, mutta niiden eilisten jälkeen keho pysytteli vielä paikoillaan – vaikkakaan katse ei enää kääntynyt pois toisesta, vaan odotti askelten tulevan kokonaan luokse. Adetten tehdessä tilaa Andrealle penkillä. Kaksikon vain ollessa vaiti, kummankaan heistä sanomatta mitään toisilleen, sillä sanoja ei aina tarvittu. Adetten kyllä jo aavistellen, että jokin oli mennyt sinä aamuna pieleen Andrealla (hyvin todennäköisesti se koskisi Anubista) ja Andrea puolestaan aisti Adettesta, että tyttö oli selvästi kuullut jotakin epämieluista ja sen vuoksi olikin nyt enemmän omissa maailmoissaan. Neidon liu’uttaessa toisen käsistään varovaisesti nuorukaisen omalle ja pujottaen sormet hellästi toistensa lomiin. Tuon pienen eleen ollen anteeksipyyntö Adettelta itseltään.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Pe 13 Maalis 2015, 19:13

Andrea oli painunut vauhdilla ulos ja jättänyt taaksensa mitä kummastelevimman olotilan mitä oltiin viimeksi saatu kokea kun hitaasti mutta varmasti Azra ja Chad olivat ensiksi kadonneet ja sitten Sin oli poistunut kokonaan salaseuran vaikka tästä oltiin kaavailtu seuraavaa Odayta isänsä ja äitinsä tilalle kunhan sen aika olisi tullut - katsoi Sophie kummastuneena isoveljensä perään Robinin kanssa joka oli varmasti yhtä ulapalla kuin kaikki muutkin tuosta oudosta välikohtauksesta. Mutta vähitellen ihmiset alkoivat palata omiin asioihinsa jotka olivat keskeytyneet, vilkaisi Sophie puolestaan portaikon yläpäähän hieman vasemmalle puolelle missä isoisän työhuone sijaitsi ja mistä Andrea oli ollut hetki sitten. Normaalisti tämä olisi itse mennyt samantien katsoakseen mistä oikein oli kyse - kahdeksan vuotiaan uteliaisuus kun oli kyllä välillä ihan omaa luokkaansa ja samalla katsoakseen miten isoisänsä voi. Lapsen kuitenkin tietäen pieneen ikäänsä nähden milloin ei olisi oikea hetki - ja vielä muutaman minuutin jälkeen sellainen ei olisi vielä - joten sen sijaan hän voisi tehdä suunnitelmansa loppuun ja pyytää vielä isoäitinsä apua. 

Kaksikymmentä minuutta kuluen eteenpäin kaikesta tapahtuneesta, oli Sophie löytänyt tiensä itsekin tuon samaisen ovien luokse - jota näyttivät tottakai lapsen silmissä aivan valtavilta - asiaa tietenkään auttamatta se että toisessa kädessä hän piti tukevasti Simonia joka ei vieläkään tehnyt minkäänlaista merkkiä halutakseen alas - ja toisessa kädessä tällä taas oli kaikki muu tarvitsevansa isoisälle, mikäli siis hän edes pääsisi sisään asti. Tuossa kohtaa Simon saisi siis päästä suosiolla alas jotta käsi pääsisi kurottamaan oven kahvaa kohti varovasti - jota aukaistiin vain sen verran että Sophien pää pääsi vilkaisemaan ongelmitta sisään huoneeseen varmistaakseen kyseessä olevan 'vaaravapaa'-alue Andrean jäljiltä ja Simonkin pääsi livahtamaan sisään isoon kirjastohuoneeseen ja kipittäen nopeasti tottakai isäntänsä jalkojen juureen. Sophien tuomatta kuitenkaan omaa läsnäoloaan esille vaan lähti itsekin hipsimään hiljaisin askelin sukkasilteen kohti tuota isoa työpöytää, jonka edessä ollessaan Sophie jäi pahimmillaan kokonaan piiloon lyhyen pituutensa vuoksi, jonka vuoksi nuorempi kiersikin työpöydän sivulta aina työpöydän toiselle puolelle, - ojentui oikea käsi kohti hihan kangasta nykivästi samalla kun vasen käsi pysyttäytyi vielä itsepintaisesti selän takana. "Nonno...? Oletko kunnossa? Tekikö Drea jotain tyhmää?" Ranskankielen kysyen isoisältään, vaikka tämä olisi varmasti hyvin voinut käyttää ihan yleiskieltäkin mutta kun kaksikolla oli tapana puhua tuota kieltä keskenään Sophien harjoittuksen vuoksi - käytettiin sitä tässäkin kohtaa. Silmien katsoen isoisäänsä oikeasti huolissaan sillä hetkellä, auringon välähtäen aina välillä tuossa kaikissa pienimmissä lapsenlapsessa - jonka vielä tuossa iässä muistutti ulkonällisesti enemmän äitiään vaaleilla hiuksillaan ja omalla huolehtimisellaan. Lapsen kuitenkin loihtien huulilleen sen tutun hymykuoppien koristelevan iloisen hymyn ja kiersi nopeasti isoisänsä eteen ojentaakseen selkänsä takaa tuolle appelsiinin. Ja heti perään itsetehden kukkakruunun johon tyttö oli tarvinnut isoäitinsä apua alunperinkin "Nana auttoi tekemään tämän. Saanko laittaa sen päähäsi? Kiltti, kiltti, kiltti?" 

Andrea oli kävellyt noin puolituntia kaupungilla Buddhan kanssa kartanon lähialueella, sillä tottakai mies tiesi ettei Adette poistuisi järkevänä kovinkaan kauas koskaan sillä edelleenkin tytön henki oli kaikessa ensimmäisellä sijalla - eikä tämä tuskin haluaisi heti alkaa itsenäisesti kokeilemaan rajojaan. Viimein silmät olivat nähneet tutun hahmon huoltoasemen ulkopuolelle istumassa, ja Buddha oli ollut kyllä ensimmäisten listalla joka oli edes saanut huomion tuohon nuorempaan haukahtamalla ja ollen viittä vaille valmiina lähtemään juoksuun saaden Andreankin nopeennuttamaan hieman askeleitaan tahdissa ettei lemmikki olisi vahingossa omalla innokkuudellaan kaatunut tätä maahan. Kummankaan sanomatta mitään, ei edes tervehtinyt toisiaan kunnolla niinkuin normaalisti kuului vaan Adette toi oman merkkinsä ettei olisi häätämässä tätä pois antamalla tilaa penkillä, johon tottakai Andrea sitten istahtikin sen enempää epäröimättä eilisestä huolimatta - vaikka mies näkikin ettei Adette ollut se oma iloinen itsensä ja jokin selvästi vaivasi tätä. 
Buddhan istuutuen kiltisti maahan kaksikon vierelle ylimääräisen ärhentelyn unohtaen sillä kertaa, tunsi puolestaan Andrea selvästi pienemmän ja pehmeämmän käden tarttuvan hänen omaansa ja sormien hakeutuen miehen omien lävitse kuin tyttö olisi hakenut jotain turvaa tältä -ja samalla pyytänyt omalla sanattomalla tavallaan anteeksi. Andrean henkäisten asteen raskaammin ja muuntaen kätensä asentoa sen verran että sai otettua toisen omasta paremmin kiinni vaikka oikeasti tämä olisi halunnut vain halata tyttöä sillä hetkellä niin kovaa että tämä varmasti tietäisi ettei hän ollut toiselle enään vihainen mistään. "... Anteeksi. Olen idiootien idiootti, niinkuin tiedät ja silti voin vain toivoa että pystyt vielä elämään sen tiedon kanssa ja antamaan anteeksi. En olisi saanut purkaa pahaa oloani sinuun." Hänen sanoen viimein suoraan hetken hiljaisuuden jälkeen, kääntäen katseensa ystäväänsä kohden pienen pahoittelevan hymyn kera - puristaen silloin paremmin toisen kättä omaansa vasten ja liikahtaen asteen lähemmäksi tyttöä painaakseen suukon tuon poskelle niinkuin näillä oli ollut tapana jos jompikumpi tarvitsisi sellaista. "... Joten, haluatko kertoa mikä on saanut hymysi katoamaan?" Hän kysyi kuitenkin tytöltä hieman huolestuneena nuoremmalta, pitäen katseensa noissa pistävän vihreissä silmissä jotka olisivat saaneet kenet tahansa miehen lumoihinsa milloin vain pelkällä vilkaisulla.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ti 24 Maalis 2015, 21:19

Suunnilleen kahdenkymmenen minuutin kuluessa siitä tapahtumasta, jonka aikana isoisä ja lapsenlapsi olivat ottaneet (taas) yhteen sanallisesti – niin kuuluvilla kuin henkisellä tasollakin. Andreaan tilanne oli valanut puhdasta vihaa ja onnistunut myös satuttamaan sisältä, vaikkakaan tuota viimeisintä ei näytettäisi missään vaiheessa ulospäin – ei ainakaan isoisälle. Anubis taas oli alkanut tuntemaan olotilansa entistä väsyneemmäksi, tuo heikko olotila oli ollut miehen kiusana jo sen päivän aikaisemmista tunneista lähtien ja sitä ei tietenkään ollut millään tavoin parantanut äkillinen kiihtyminen. Kuten tyttärensäpoika teki, ei myöskään Anubis suostunut näyttämään ulospäin sitä mitä tunsi sisällä. Kynän keskeyttäessä kirjoittamisen kesken kaiken, mutta sormet eivät laskeneet vielä irti vaikka käden sen hetkinen asento saikin pian sormet vapisemaan, mikä sai Anubiksen samantien laskemaan kynän pöydälle ja koukistamaan sormiaan pari kertaa nyrkkiin, että voima palautuisi niihin takaisin. Työhuoneen oven avautuessa silloin hyvin hitaasti kuin sen takana seisovalla olisi ollut teknisiä ongelmia sen aukaisemisessa. Ensimmäisenä oven raosta luikahtaen tuo hyvinkin tuttu mustakissa, joka kipitti tihein askelin isäntänsä jalkojen juureen ja puskien itseään pari kerta toista jalkaa vasten kuin eläin olisi itsekin aistinut jonkin olevan sinä hetkenä pielessä Anubiksen olotilassa. Kissan lopettaessa vasta sitten kun sen isäntä sanoi jotakin hiljaisesti muinaisella kielellä. Simonin loikatessa ketterän oloisesti työpöydälle ja jääden yksistä neljästä kulmasta istumaan kuin ei olisi ollut patsasta elävämpi. Koko tuon aikana Anubis oli niin paljon keskittynyt pelkästään Simoniin, ettei tämä ollut rekisteröinyt missään vaiheessa Sophien läsnäoloa, joten kun tuo pieni kahdeksanvuotias tyttö yhtäkkiä nykäisi paidan hihasta ja teki sanoillaan itsensä julki – säpsähti Anubis moneen vuoteen näkyvästi. Hopeisten silmien kohdistuen tyttöön pelottavan nopeasti, katseessa ollen sen hetken aikaa selvä hyökkäysvalmius. Onneksi yhtänopeasti Anubis tajusi kuka vierellään seisova henkilö oli. Sen saaden ryhdin lysähtämään enemmän tuolin selkänojaa vasten ja käsi kohottautui hieraisemaan kasvoja raskaan henkäisyn saattelemana. ”Sophie, mitä olen sanonutkaan sinulle koputtamisesta?” Kysymyksen tullen esitetyksi ääneen toteamuksen muodossa, Anubiksen odottaen aluksi vastausta siihen, mutta tilanne johti pian toiseen Sophien ansiosta – tytön ojentaessa tuoreen appelsiinin ja hetki sitten punotun kukkakruunun ja pyytäen tuon viimeisimmän kohdilla mahdollisimman viattomasti saavansa luvan laittaa sen isoisänsä päähän. Lapsenlapsen esittämän pyynnön ja teon tullen sen verran puskantakaa – ettei Anubis aluksi ymmärtänyt tehdä mitään muuta kuin vain katsoa noita kahta asiaa tytön käsissä ja kielen pysyen liimaantuneena kitalakeen. Sophien oli siis hakenut apua Pandoralta, joka oli suostunut tekemään kukkaseppeleen vaikka oli varmasti tiennyt mihin se tulisi päätymään. Oliko tämä kaikki taas ovelaa piilovihjailua Pandoralta, joka yleensä ei halunnut Anubiksen viettävän kaikkea aikaansa työhuoneessa ja etenkään silloin kun lapsenlapset olivat käymässä vierailulla. Ikinä Anubiksen ei tarvinnut tehdä myönnytyksiä kenenkään edessä, mutta nyt pelilaudan panokset olivat aivan eriluokkaa – sillä tässä pelissä ratkaistiin ihmissuhteiden kestävyys. ”Jos niin välttämättä haluat - ” Tumman rauhallisen äänen sanoen lopulta ja Sophien päätyi nostetuksi hyvin kevyesti isoisänsä syliin. ”- niin mitä minä olen sinua kieltämään, pikku kukkani.” Hymyn, jonka lapsenlapsi sai vain nähdä, piirtyessä yleensä niin jyrkän näköisille kasvoille. Pöydän puoleisen käden ottaessa appelsiinin ja kohottaen sen hetkeksi nenän eteen haistettavaksi – kyseisen saaden hymyn syvenemään hetkeksi, sen tarkoittaen sanatonta kiitosta Sophielle vaikka tyttö ei sitä pakosti vielä ymmärtäisikään nuoren ikänsä vuoksi.


Tuon yhden hetken aikana, joka ei ollut ulkopuolisin silmissä edes varmaan kovinkaan erikoinen, oli Adettelle maailman paras hetki ja sellainen, jota tämä tulisi varmasti muistelemaan silloin kun maailma polkisi jalkoihinsa ja yhden yhtäkään ystävällistä henkilöä ei olisi saatavilla. Ystävänsä nimittäessä itseänsä suoraan idiootiksi, sai tuo kyseinen hymyn häivähtämään väkisinkin huulilla vaikkakin ajatuksissa vellovat ajatukset saivatkin sen yhtä nopeasti katoamaan. Vihreiden silmien päästäen viimein irti Andrean omista, joiden hopeisuus näytti aina korostuvan päivän valossa ja merenpihkan sävy silloin kun aurinko alkoi painua kohti taivaanrantaa. Adetten pysyen vaiti vaikka tiedostikin vallan hyvin Andrean odottavan edes jotakin vastausta ystävältään. Mitä hän voisi sanoa ilman että se aiheuttaisi uuden ja varmasti pahimman sodan heidän isoisänsä ja Andrean välillä. Toinen kun varmasti asettuisi puolustamaan ystäväänsä. Kengän kärjen potkaisten irtohiekkaa asvaltin päällä, mikä synnytti rahisevan äänen kengän pohjan alla. Nielaisemisen tapahtuen parikertaa kun kuivettunutta kieltä yritettiin kostuttaa parhaan mukaan. Adette olisi voinut ottaa sen ns. ”vahvemman roolin” päälle, mutta tuona hetkenä hän ei vain jaksanut. ”Uskotko, että kaikilla meillä on jokin tarkoitus täällä ja sen myötä ennalta suunniteltu polku vaikka emme sitä tiedäkkään.” Katseen kohottautuessa hitaasti eteenpäin ja jääden katsomaan mitään näkemättömästi. Adette olisi voinut kääntää katseensa uudelleen Andreaan, mutta tuona hetkenä tämä ei voinut kohdata ystävänsä silmiä, joiden sisin oli omalla tavallaan paljon vilpittömämpi kuin Adettella koskaan tulisi olemaan. ”Ovatko kohtalomme kuitenkin samanlaiset ennemmin tai myöhemmin, vaikka uskottelememme kykenevämme vaikuttamaan niihin.” Pienen hymähdyksen kohottautuessa keuhkoista ja pään tehden pienen puisteluliikkeen samalla kun kasvot laskeutuivat alaviistoon. ”Et varmaan edes ymmärrä mitä höpisen kun en edes itsekkään tiedä mitä korvieni välissä oikein liikkuu tällä hetkellä.” Adetten katsellen taas sen hetken aikaa tuota huoltopihan epäsiistiä asvalttia, kunnes sai viimein voimaa itselleen kohdata Andrean silmät edessään. ”Lupaa minulle vain yksi asia, Anrea.” Adetten kohottaessa heidän ristityt kätensä kasvojen väliin. ”Mitä tahansa tapahtuukin. Minne tahansa menemmekin. Löydämme toisemme aina uudelleen ja uudelleen… elämämme loppuun asti.” Tuona hetkenä Adette ei olisi yhtään yllättynyt/ihmetellyt – jos toinen olisi alkanut nauramaan vain puhtaasta hämmentyneisyydestä ja luullut tytön yhtäkkiä vitsailevan jollakin tapaa, mutta jos katsoi tarkemmin noita pistävän vihreitä silmiä – pystyi näkemään Adetten olevan tosissan jokaisesta sanastaan.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Ke 25 Maalis 2015, 00:49

Andrean sanojen onneksi saaden Adettessa jonkinlaisen hymynpoikasen aikaiseksi, vaikkakin vain hyvin lyhyeksi aikaa - riitti se tavallaan kertomaan että tämä tulisi pärjäämään kyllä kunhan tälle ensin antaisi aikaa koota itsensä ja ajatuksensa sanoiksi, vaikka myös tavallaan se korosti erityisesti sitä tunnetta joka puhutteli vanhempaa hyvin selvästi - että jokin oli saanut Adetten maailman nurin. Nuoremman laskien katseensa pois Andreasta hetken päästä sen sijaan että olisi alkanut selittämään samantien mikä oikein oli hätänä tällä itsellään, mutta sen sijaa tämä näytti menevän entistä mietteliäämmäksi, laski Andrea itsekin katseensa vuorostaan eteenpäin vilkkaalle kadulle, odottaen kärsivällisesti mitä seuraisi. Buddhan asettuen kiltisti istuma-asennosta asfaltille makuulle nuoren miehen jalkojen juureen lemmikin ymmärtäessä että tässä saattaisi mennä kauemminkin kuin vain pikainen käynti nyt kun tyttö oli kuitenkin löydetty. 
Hiljaisuuden kaksikon välillä jatkuen vielä tovin, ennenkuin viimein Adette uskaltautui avaamaan suutansa sen verran - vaikkei tämä antanut siltikään suoraan vastausta ystävälleen, joka käänsikin katseensa kummastellen uudestaan kohti tyttöä tämän ensimmäisten sanojen jälkeen. Ajatuksiin mahtuen vain yksi kysymys ja se oli mikä aiheutti Adetten edes puhumaan moista vaikka äskenhän Andrea oli esittänyt hyvinkin suoran ja selvän kysymyksen. 
Siitä huolimatta tämä hiljeni kuuntelemaan vaikka hetken aikaa miehestä näki että tämä olisi halunnut kysyä toiselta asiaa uudelleen, mutta jokin alitajunnassa vain sanoi suoraan - että todennäköisesti hän ei saisi edes vastauksia takaisin sen paremmin. Andrean antaen siis ystävänsä jatkaa puhettaan aina siihen asti kunnes viimein tämä sai sanottua sen mitä tämä todellisuudessa halusi mieheltä - jäi Andrea katsomaan lievästi sanottuna hämmentyneenä ystäväänsä. Hiljaisuuden jatkuen vielä hetken ennenkuin väkisinkin pieni hymy kohosi huulien pinnalle hymykuoppien kera, aina silmiin asti - joista ei koskaan annettu näkyä niinkään ne negatiiviset asiat - jonka jälkeen käsi joka oli pidellyt jo tovin otteessaan huomattavasti sirompaa itseään vasten, puristui asteen tiukemmin kuin takoakseen sen viimeisen rohkaisun tuolle tytölle joka selvästi piti sanojaan vakavana - joten sellaisena ne kannattaisi ottaakin. "Vaikka itse paholainen yrittäisi estää sen... löydän sinut, ja sinä minut. Taistelen sen eteen, ja lupaan sen sinulle - että mihin ikinä menemmekin - päädymme aina takaisin yhteen." Silmien katsoen vakavasti Adettea silmästä silmään - tuodakseen hyvin selvästi ilmi että hän todellakin aikoisi luvata sen ja pitääkin vielä siitä loppuun asti kiinni vaikka heidän isoisänsä tuskin pitäisikään ajatuksesta. Viimeisempänä tekona vielä kohotettiin kaksikon välillä oleva käsipari ylemmäksi, jotta Andrea pystyi painamaan hellän suukon naisen pikkurillin päälle ennenkuin kädet palautuivat takaisin keskelle.
"... Et siltikään vastannut kysymykseeni, Adede." Andrean kuitenkin huomauttaen ystävälleen ystävällisesti, vaikka ymmärsi kyllä jos Adette ei halunnut puhua asiasta sen yksityiskohtaisemmin. Eiköhän hän löytäisi asian laidan muutenkin melko pian.

Hiljaisen hyminän hiljentyen hiljalleen viimeiseen sointuun, jättäen pieneen huoneeseen - joka kuului hyvinkin selvästi vielä pienelle poikalapselle omanlaisensa kaiun joka saatteli Lucion viimein syvään uneen jättäen lapsen tutun tiikeri unilelun ja yölampun hoivaan yön ajaksi. Vaikka tottakai vanhemmat olisivat aina valmiina seinän toisella puolella mikäli Lucio päättäisikin herätä sittenkin kaikesta huolimatta. Äidin painaen vielä suukon lapsensa otsalle ja varmisti tuon olevan varmasti kunnolla lämpimän peiton alla ennenkuin Azra pääsi edes nousemaan pois sängyn reunalta ja laskemaan satukirjan yöpöydän päälle. Oven tullen jätetyksi raolleen naisen jäljessä kun tämä itse pääsi pois huoneesta tuntiin - niinkuin tavallista. Mitäpä muutakaan voisi olettaa pojalta joka ei halunnut nukkumaan tietäessään etteivät vanhemmatkaan menisi vielä toviin, ja tämä vaati joka kerta ainakin kolme kertaa sen saman tarinan luettavaksi - ennen itse edes nukahtamista. Käsien nousten pään yläpuolelle venytelläkseen askelten johtaen keittiöön jonka pöydälle oli korillinen hedelmiä jotka näyttivät erityisen hyviltä, varsinkin kun Azra ei ollut taaskaan kerennyt syömään työvuoronsa aikana itsestään kunnon lounasta. Ja töistä tämä oli kiirehtinyt ostamaan Luciolle pukua tarhan järjestämiin Halloween juhliin johon tottakai poika halusi mennä oletettavasti, vaikka se johtaisikin siihen että he olisivat todennäköisesti jumissa muiden vanhempien ja hoitotätien kanssa. Tai siis Chad olisi, kohtelias kun oli - vaikka Espanjassa kyseistä pyhää juhlittiin kunnioittavammin ja perinteisemmin kuin Amerikassa jossa kulttihahmot olivat enemmän pääosassa. Kehon nojautuen keittiötasoa vasten sormien näperrellessä otteeseen saatua mandariinin kuorta pois itsestään hedelmän päältä ja siitä viimein itsestään lähimpään roskikseen ennenkuin keho liikahti jälleen liikkeelle aikomuksena hakeutua Chadin seuraan nyt kun oli varma ettei Lucio samantien heräisi ja päättäisi lähteä omalle seikkailulleen, taas vaihteeksi. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty To 26 Maalis 2015, 21:02

Espanjassa iltapäivä oli ehtinyt kallistumaan jo myöhäiseen iltaan, minkä aikana Márquezin perheenjäsenet olivat päässeet palaamaan kotiin, joka oli yksinkertainen omakotitalo mäkisellä asuntoalueella. Ympäristö ei ehkä kuulunut heti niihin viiteen hyvämaineisempaan, mutta se riitti silti vallanhyvin – etenkin nykyisessä elämäntilanteessa, jossa oli parempi pysyä taustalla kuin liian näkyvänä maalitauluna vihollisille. Jossakin vaiheessa iltaa (silloin kun Azra oli nukuttamassa esikoista) oli Chad mennyt tarkistamaan takapihan varmuuden vuoksi kun oli kuullut ennen sitä jonkun naapurin koirista haukuttavan levottovammin. Syksyyn kuuluvan tihkusateen tehden pimeydestä entistä läpäisettömän. Sormen napsauttaessa pihavalon katkaisemisesta ei toivottua valoa saatu aikaiseksi, mikä lopulta sai miehen vetäisemään ulkotakin päällensä ja ottamaan mukaansa vaihtolampun palaneen tilalle. Hentojen vesipisaroiden ropistessa kasvoille ja saaden ne lopulta kokonaan märiksi. Palaneen lampun tullen ruuvatuksi alas kupunsa suojista, ei käsi ehtinyt kohottamaan uutta sen tilalle kun jo selän takaa kuului selvä aseen naksahtaminen, mikä sai kummankin käsistä palaamaan takaisin koholle, että aseella uhkaava näkisi täysin kohteensa olevan aseeton sinä hetkenä. Normaalissa tilanteessa olisi automaattisesti odotettu ryöstöä, mutta valitettavasti alitajunta tiesi jo vastauksen ennen edes niitä lausutuja sanoja, jotka selän takana pian sanoi kylmän rauhallisesti. Noiden kyseisten sanojen kehoittaen tekemättä mitään äkkinäistä tai sen jälkeen seuraamukset voisivat olla hyvinkin peruuttamattomat.
Chadin kääntyen hyvin hitaasti ympäri, kohtasi tämä edessään miehen, jonka vaatetus kertoi selvästi tämän kuuluvan palkkasotilaisiin ja se puolestaan liittyisi automaattisesti Zayhin. Epäillyksen muuttuen hyvinkin todeksi pimeydestä lähenevien askelien myötä, hyvin tutun henkilön seisahtuen aivan Chadin kasvojen eteen, mutta ennen kuin nuorempi mies olisi ehtinyt tekemään jotakin, potkaistiin tätä tuntuvasti jalkoihin ja pakotettiin kaatumaan maahan polvilleen. Mustien silmien laskematta katsettaan vieläkään irti tuosta vanhemmasta miehestä, jonka pelkkä läsnäolo sai veren kuplimaan vihasta. Samoihin aikoihin niiden muiden taustalle jääneiden palkkasotilaiden teljeten talon ovet etu- ja takapuolelta, ladaten sen jälkeen pitelemänsä aseet valmiiksi jos jokin yrittäisi syöksähtää ulos (sitten vaikka ikkunoidenkin kautta).

Zayn iskien pitelemänsä kävelykepin maahan Chadin kehon eteen. Kepin kädensijaa koristaen demoni, jonka naama oli vääntynyt irvokkaaseen irvistykseen. Käsien päästämättä kädensijasta missään vaiheessa irti, ei edes silloin kun Zay itse polvistui puoliksi maahan Chadin tasolle ja kohdaten nuoremman katseen, joka kirjaimellisesti toivotti kohteensa helvettiin. ”Luulitko, että olisin tuudittautunut missään vaiheessa uskomaan sitä, että sinä suostuisit tapaamaan minut huomenna. Ilman sen kummempia varatoimia?” Kylmän, selvästi säälivän, hymyn häivähtäen vanhemman kasvoilla kuin tämä olisi katsonut isällisesti kuritonta lastaan. ”Entä uskoitko sinä muka missään vaiheessa minun sanoihini kun kerroin haluavani vain puhua kanssasi. Oletko sittenkin vain liian luottovainen uskovainen mies?” Jäntevien sormien kohottautuen kiireettömän oloisesti Chadin rintakehälle suoristaakseen nurinpäin kääntyneen hopeisen ristin oikeinpäin katsojaansa nähden. Tuona hetkenä Zayn kyllä jo aistien jokaisella solullaan Chadin täristen sisimmässään pitelemänsä raivon vuoksi, sen ollen niin puhdasta vihaa – etteivät edes sanat riittäneet antamaan sille ääntä. Siitä huolimatta Zay rohkeni törkeästi hymyilemään uudelleen, mikä sai Chadin sylkäisemään päin vihollisensa kasvoja ja käskien perään painumaan helvettiin. Kyseisen teon aiheuttaen painostavan hiljaisuuden kaksikon välille, minkä aikana tuntui kuin ilma olisi kadonnut maailmasta kokonaan. Zay olisi voinut taittaa Chadiltä niskat nurin vaikka samantien sen suurempia tunnon tuskia, mutta tämän miehen persoona oli paljon kylmempi ja laskelvoimampi… juuri sellainen, joka satutti vielä monen monta kertaa itse teon jälkeen. Joten sen ihmeellisempää sananvaihtoa käymättä tai edes antamatta pienintäkään neuvoteluvaraa, kohosi keho takaisin jaloilleen, käden pyyhkäisten vain syljen kadoksiin kasvojen iholta ja kylmän rauhallinen ääni sanoi: ”Polttakaa talo ja hänen vaimo sekä lapsi sen mukana.” Chadin nähden sivusilmällään yhden palkkasotilaista avaavan kaasuventtiilin ja toisen miehistä puolestaan kohdistaen käsiaseensa keittiön ikkunaa kohti, jonka lävitse luoti osuisi johonkin tarkoituksenmukaiseen kipinän aiheuttavasti… ja sen jälkeen kaikki olisi ohi.

”ZAY! Jumalani nimeen minä vannon tuhoavani sinut – jos menet tekemään sen! Kuulitko!! Etsin sinut sitten vaikka itse helvetistä, jotta voin lähettää sinut itse saatanan luokse!” Chadin yrittäen nousta äkillisesti ylös, mikä sai tätä pitelevän palkkasotilaan iskemään nyrkillä tuntuvasti alaselkään, mikä pakotti takaisin maahan. Siitä huolimatta Chad yritti tekoaan uudestaan, jolloin sotilaan oli otettava tiukasti hartiasta kiinni ja pidettävä maassa. Ehkä olisi ollut parempi – jos nuo kaikki sanat olisi pidetty kielen toisella puolen, mutta tehtyä ei saanut enää tekemättömäksi. Zay oli aluksi näyttänyt lähtemisen merkkejä käskynsä antamisen jälkeen, mutta nyt tämä kääntyi uudelleen ympäri ja käveli hyvin pelottavan rauhallisesti takaisin Chadin luokse, joka oli päästetty silloin ylös seisomaan. Pistävän vihreän katseen asettuen aivan mustien silmien eteen, jonka aikana kasvojen iho pystyi tuntemaan hengityksen väreilyn itseään vasten tihkusateen lävitse. ”Tulen nauttimaan hyvin paljon kuolemastasi kun sen aika on, mutta sitä ennen saat antaa jotakin minulle. Sitä odotellessa-” Muinaisen kielen sihahtaen hiljaisesti, kuin sen takana olevaa vihaa olisi myös pidätelty. Seuraavan teon tapahtuen hyvin nopeasti, minkä seuraamuksensa Chad tunsi polttavan kivun rintakehässään ja kuinka tämän hengitys iskettiin kerralla toimintakyvyttömäksi. Zayn vetäessä nyrkkiin puristautuneen kätensä iskusta pois, lyyhistyi Chad verta yskien maahan selälleen märkään maahan. Taustalla silloin leimahtaen liekit, jotka nuolivat omakotitalon puitteita pilvistä taivasta vasten.  Zayn hahmon piirtyen kaikkea tuota kauheutta vasten, kuin mies olisi itse ollut liekeistä noussut paholainen. Noiden vihreiden silmien katsoen Chadia kaukaa yläviistosta, ennen kuin pimeys laskeutui kokonaan, sen sisimmässä äänen huutaen Azraa ja Luciota nimeltä.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty To 26 Maalis 2015, 23:51

Ehkä se oli jumalten sen hetkistä huumoria jotka yrittivät herättää tuon pariskunnan takaisin todellisuuden puolelle kolmen vuoden jälkeen, tai Zay oli päättänyt viimein näyttää kuka todellisuudessa omisti vallan ja ketä pitäisi pelätä oikeasti salaseurojen välillä. Tuon tahallaan aiheutetun tulipalon tottakai aiheuttaen nopean hälytyksen niin tiheään rakennetussa naapurustossa vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään luksusalue. Viranomaisten tottakai löytänyt Chadin huonossa kunnossa pihansa takaa, oli tottakai tämän henki sillä hetkellä ensisijassa, sillä välin kun palokunta hoitaisi itsestään talon sammutuksen kunnolla, ja pelastaisi ne ketkä pystyisi. Mikäli näitä oli edes enään mahdollista auttaa mitenkään.

Kirkkaan valon välähtäen ambulanssin takaosan ikkunoiden läpi jossa ensihoitajat yrittivät parhaansa mukaan pitää miehen tilan mahdollisimman vakaana kiireestä huolimatta aina sinne asti kunnes joku koulutetumpi osaisi kertoa jatko toimenpiteistä hieman paremmin ja osaisi hoitaa toivottavasti potilaan kuntoon. Kuskin pitäen pääasemaa tietoisena pienemmissä muutoksissa mitkä koskivat potilaan tilaa, pääaseman taas kertoen selvät ja nopeimmat reitit itse kohteeseen, joka lähen lujaa vauhtia edessäpäin - yksityinen sairaala,  joka oli kuullut tilanteesta lähimpänä ja suostunut ottamaan nämä vastaan kiireessä sillä kertaa ja osaksi   myös isomman tahon käskystä. Chadin päätyen nopeasti hoitoon, joka oli pahimmillaan johtanut pienimuotoiseen leikkauksen verenvuodon tyrehdyttämiseksi, mutta loppupeleissä kaikki riippui sillä hetkellä täysin miehestä itsestään, lääkäreiden tehden voitavan niin paljon kuin vain pystyivät. Tuntien kuluen eteenpäin, niin myös palokunta sai sammutettu talon. Tai siis, mitä siitä oli enään jäljellä, palokunnan löytämättä ruumiita joiden oletettiin automaattisesti kuuluvan Azralle ja Luciolle mutta myöskin palomiehet että virkavalta pitivät hyvin epätodennäköisenä mahdollisuutta selviytyä moisesta tapaturmasta. Ja siinä kohtaa tottakai virkavallan katse kääntyisi Chadiin joka oli tiedettävä ainoa eloonjäänyt.

Askelten lähestyy hitaasti tuota huonetta jonka taakse Chad oli asetettu lepäämään ja odottamaan poliisia jotka varmasti halusivat kysellä tältä yhtä jos toista koskien tapahtunutta, ennen kaikkea mikä miehen oma osa oli sillä kaikella. Oven auetessa ja sulkeutuen hitaasti yhtä nopeasti perässä, jonka jälkeen hopeiset silmät nousivat kunnolla huoneeseen tarkkaillakseen ympäristön perusteellisesti, vaikka todellisuudessa aistit olivat tehneet jo oman osansa ennen edes sisään astumista. Ehkä hän kuitenkin oli perinyt jotain isältään näiden erimielisyyksistä huolimatta siitä. Jalkojen kuroen tuon pienen välimatkan umpeen tuolin kanssa joka oli asetettu nimenomaan syystäkin  sängyn vierelle - istuutuen Sin epämukavan huonekalut päälle yllättävänkin rennosti vaikka olikin tottakai huolissaan näkemästään vieläkin. Hiljaisuuden pysyen  tuossa pienessä huoneessa vielä tovin, nuoremman miehen nojautuessa hieman enemmän polvien varaan lähemmäksi, käsien tukien päätä leukalinjan alta, raskaamman henkäisyn karaten huulten välistä väkisinkin hetken pidättele jälkeen "Azra, voit astua pois piilostasi. Täällä ei ole muita, ainakaan vielä." Tumman, matalan äänen johon oli kohonnut selvä auktoriteetti sävy viimeisen kolmen vuoden aikana, vaikka siltikään silmät eivät nousseet ylös vieläkään irti Chadistä, vaikka tämä erottikin hetken päästä selvää liikettä sivummalla huonetta. Vasta kun Azralle oli poistunut kokonaan piilostaan, kohtasivat hopeiset silmät keltaiset sen kolmen vuoden jälkeen... ja sylissä nukkuvan Lucion ,  joka tuskin tulisi muistamaan tuosta illasta mitään, toivon mukaan ainakin. Ilmeisesti Azran salamurhaaja opit olivat vielä kunnossa, lapsen ja naisen itsensä onneksi.
Yleensä joku olisi voinut tässä kohtaa kysyä tapahtumia mutta  Chadin oma kunto, ja Azran olemus ja tulipalo puhuivat senkin edestä. Ilmeisesti Zay oli kuitenkin löytänyt nämä kaiken sen piilottelun jälkeenkin. Ja halusi varmistaa että tämä kyseinen perhe menehtyisi. Ja arvatenkin Muinainen Kirja jälleen liittyisi siihenkin. Azran istuutuen varoen sängyn reunalle ja kohottaen vapaan kätensä silittämään nuoremman miehen hiuksia joista tunsi selvän karheuden kauttaaltaan, samalla kun tämä yritti varmistaa ettei Lucio heräsi aivan vielä. Isänä tottakai Sinin ymmärtänyt siskonsa teon, eikä sitä kyseenalaistettu.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ti 12 Toukokuu 2015, 17:12

Iltapäivän traagisesta tapahtumasta oli ehtinyt kulumaan jo useita tunteja ja juuri noiden kyseisten tuntien aikana sairaalan hoitohenkilökunta oli yrittänyt tehdä kaikkensa tuon yhden miehen hengen pelastamiseksi. Chad oli selviytynyt räjähdyksestä ja tulipalosta ollessaan juuri sopivalla hetkellä ulkona, mutta se mitä oli tapahtunut siellä - jäi pelkkien arvailujen varaan. Yhden asian hoitava lääkäri kuitenkin tiesi sataprosenttisen varmasti ja se liittyi potilaan heikossa kunnossa olevaan sydämeen tämän nuoresta iästä huolimatta. Ensiavusta potilas oli pitänyt toimittaa hyvin nopeasti leikkaussaliin, jossa kirurgit olivat joutuneet lopulta poistamaan sen eriskummallisen laitteen, joka oli kärsinyt selvästi jonkin voimakkaan iskun takia, sydämen vierestä. Leikkauksen aikana toinen lääkäri oli antaut tehtäväksi kollegalleen selvittää mikä laite oli oikein kyseessä ja olisiko siitä uutta saatavilla, että se olisi voitu asentaa paikoilleen leikkauksen yhteydessä, mutta valitettavasti laitteesta saatavat vihjeet olivat johtaneet nopeasti umpikujaan. Kirurgit olivat siis joutuneet lopettamaan leikkauksen vanhan suunnitelman mukaan ja jättämään potilas kevyeen uneen, koska herätys vaiheessa sydämen syke oli alkanut kohoamaan liian voimakkaaksi ja se puolestaan olisi tuonut ennenaikaisen kuoleman.

Zay ei ollut siis suonut kuolettavaa iskua Chadille, mutta oli onnistunut heikentämään toisen elinmahdollisuuksia huomattavasti. Onnistunut tekemään kiellettyjen kirjan vartijasta haavoittuvaisen ja riippuvaisen ympärillään olevista. Zay ei ollut kuitenkaan typerä. Tämän kyllä tietäen vallanhyvin mistä Chad oli saanut aikaisemmankin avun ja sitä tämä juuri jäi odottamaan. Laitteen alkuperä johti Anubiksen johtamaan yhtiöön, jolla oli yksinomainen patenttioikeus keksintöönsä. Zay tiesi, että tässä kohdin valttikortti oli hyvin paljon Anubiksen puolella ja juuri tuota kyseistä näytelmää esikoinen jäi mielenkiinnolla seuraamaan sivusta. Edes Anubis ei ollut niin hurskas, että tämä olisi suostunut auttamaan Chadia puhtaan omatunnon kanssa. Ei varsinkaan sen jälkeen mitä oli tapahtunut pari vuotta takaperin. Chad joutuisi varmasti maksamaan saamastaan avusta ja se puolestaan tulisi muuttamaan pelinkulkua väkisinkin.

”Oday, teille saapui viesti espanjasta.”
Anubiksen vierelle kävelleen henkilön antaessa käsinkirjoitetun viestin, jonka vastaanottaja oli kirjoittanut paperille puhelimen välityksellä, vanhimmalle. Viestin antajan tarvitsematta kertoa mitään sen tarkemmin sillä Anubis tiesi kyllä vallanhyvin keneltä viesti oli. Hän oli lähettänyt jo useita kuukausia sitten pari salaseuran jäsentä espanjaan varjostamaan Márquzin perheen jäseniä. Tähän asti mitään erikoista ei ollut kuulunut, mutta nyt…
Hopeisten silmien katseen liukuessa paperin tekstin lävitse rivi riviltä. Jo viestin puolessa välissä espanjassa ilmennyt tapahtuma kävi hyvin selväksi, mutta vieläkään se ei saanut ilmettä värähtämään vanhimman kasvoilla. Ei edes silloin kun tekstissä kävi ilmi Chadin sen hetkinen tila.
”Homines sumus, non dei.”
Latinankielellä muotoiltujen sanojen lausuessa lopulta hiljaisesti huulten lomasta. Samassa sen käden, joka piteli paperin palaa otteessaan, rutistaen viestin tiheäksi mytyksi ja viskaisten paperin palan olohuoneen takan liekkien syötäväksi. Perään Anubiksen suoden vain pikaisen kiitoksen viestin tuojalle ja lähettäen tämän pois. Ehkä silloin alussa (monen monta vuotta sitten) Anubis oli välittömästi kiirehtinyt heikossa kunnossa olevan kasvattilapsensa luokse, mutta nyt keho jäi vain kylmänrauhallisesti paikoilleen, hopeisen katseen seuraten kiireettömän oloisesti viestin palamista tulen sisimmässä.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Ke 13 Toukokuu 2015, 00:53

Tuon Espanjan maalla sattunut äkillinen räjähdys oli aiheuttanut omanlaisensa kohun yllättävänkin nopeasti, vaikka oikeasti kenelläkään ei ollut vielä minkäänlaista ideaa mikä tai kuka oli aiheuttanut moisen - ja tuskin sitä tultaisiin samantien selvittämäänkään. Mutta valitettavasti media osaisi paisutella asiaa äärimmilleen ja kehkeyttää kaikki erilaiset teoriat tapahtumista - varsinkin jos kävisi ilmi että äiti ja lapsi olivat kateissa mutta isukki löytyi onnekkaasti "turvassa" hieman kauempaa itsestään räjähdystä - vaikka Chad olikin saanut kivuliaimmin osansa. Ja tämä huoletti suuresti tätä nuorempaa osapuolta, joka oli istunut jo pitkään vain paikallaan tuolilla. Niinkuin varmasti yhtä paljon Azraa, joka ei olisi halunnut jättää miestään yksin sairaalaan hyvästä syystä - ellei Sin olisi saanut tuota puolelleen että sillä hetkellä oli paljon parempi jos tämä ja Lucio eivät olisi näkyvillä missään olosuhteissa. Zay tuskin hyväksyisi tietoa että aiheutetusta räjähdyksestä oli selvinnyt kaikesta huolimatta kaksi kohdetta hengissä toisin kuin oli odotettu. Varsinkin kun kyse oli Chadin vaimosta ja esikoislapsesta - joilla kummallakin oli oma tärkeä roolinsa tuossa valtataistelussa edes tietämättä. Ehkä se oli Sinin puhelahjat tai se omalla tavallaan pelottava auktoriteetti joka sai Azran sen yhden ainoan kerran suostumaan moiseen mutta nainen oli uskaltanut jättää Chadin toisen vahtivien silmien alle vaikka kukaan ei pystyisi tekemään mitään. 
Ilmeisesti tämä laite, joka oli pitänyt Chadin hengissä ja suurinpiirtein hyvinvoivana kaikki ne vuodet siihen asti oli tuhoutunut joka räjähdyksestä tai hyökkäyksessä - mutta sen takia se oltiin poistettu turvallisuuden vuoksi - vaikka samalla moinen teko oli heikentänyt Chadin tilaa sen verran ettei tämä pystyisi nousemaan ylös kuin ei mitään ja jatkamaan vain matkaansa eteenpäin. Tuon tilanteen vain tuoden jälleen ajatuksen siitä että jos Alba olisi vielä ollut hengissä - olisi tämä varmasti onnistunut valmistamaan hetkellisen helpotteen veljelleen - mutta kun näin ei ollut, mistä muistutti se hautakivi jonka eteen Sin oli jättänyt aavikkoruusukimpun jälleen kerran tunteja aiemmin. ... Ja valitettavasti toinen henkilö - joka oli taidoiltaan yhtä pätevä - oli hänen äitinsä, johon hän ei todellakaan aikoisi ottaa yhteyttä edes kolmen vuoden jälkeen, vaikka hän olikin luvannut toisin Gabriellalle. Joten jäljelle jäisi vain piinallinen odotus, kunnes Chad heräisi. Vaikka pimeys kyllä tunnisti vihollisensa hyvin selvästi edessään... 

Tilanteen vakavuus ei ollut yltänyt vielä Espanjan mediaa kauemmaksi - ellei Anubista lukuunotettaisi - oli kartano ollut koko sen illan rauhallinen siitä asti rauhallinen aamuista välikohtausta lukuunottamatta. Andrea ja Adette olivat löytäneet takaisin kartanolle yhdessä tuntien aikana, ja eronneet sitten jälleen hetkellisesti omille teilleen sillä Andrea oli halunnut saattaa Robinin lentokentälle yölentoa varten kun tämä palaisi oman perheensä luokse Italiaan lomille. Jokin oli saanut Adetten aiemmin päivällä menemään tolaltaan - mutta tyttö ei ollut jakanut tunteitaan ääneen parhaalle ystävälleen sen enemmän kuin tämä oli nähnyt parhaaksi joten Andrean todellakaan odottamatta vieraita - joista vanhempi oli toinen pää syy hänen olosuhteisiinsa viiden vuoden ajalta - tai vielä vähemmän sitä että heidän isoisänsä oli luvannut lapsenlapsensa tämän pääpirun oikeaa kättä lähenevän miehen esikoiselle. Ehkä tosiaan oli ollut parempi jos Adette oli sillä kertaa ollut hiljaa, pahimmillaan Andrean mitta olisi tullut sanallisesti lopullisesti täyteen jolloin oltaisiin siirrytty jo fyysisemmän tappelun puolelle. Joten loppuajan illasta Andrea oli viettänyt aluksi harjoituksissa mutta päätynyt lopulta kirjaston syrjäisempään osaan - jonne hän tiesi ettei hänen isoisänsä mielellään mennyt muuten kuin etsiessään jotain tiettyä - ja aamuisen jälkeen karttaminen ainakin seuraavaan päivään tuntui oikeinkin hyvältä suunnitelmalta sillä hetkellä. 

Keho oli istunut jo ainakin lähemmäs tunnin paikallaan tuijottaen vain silmälasien lävitse edessään olevaa liitutaulua joka sotkeentui aina hänen ansiostaan mitä erikoisimmasta yhtälöistä ja muistiinpanoista - jotka näyttivät kenen tahansa silmissä hyvin monimutkaisilta ja vaikeasti luettavilta - mitä kauemmin niitä jaksoi katsoa. Peukalon ja etusormen väliin jääden liidun tullen tunnustelluksi mietteliäänä perinpohjaisesti - välillä Andrean leikkien tuolla edes huomaamattaan liuttaen ja pyöräytellen puolihuolimattomasti kädessä jolloin tottakai liitu tarttui joka paikkaan. Niin erakkomaiselta kuin se näyttikin - moiset yhtälöt olivat vain yksi niistä mihin Andrea pystyi keskittymään pahan riidan jälkeen tai halutessaan tyhjentää mielensä kokonaan, pystyen pysymään samassa kohtaa jopa tunteja vailla lepoa tai ruokaa - mistä  taas hänen äitinsä jaksoi aina muistuttaa että tämä muistutti tässä kohtaa aivan liikaa isäänsä, joka saattoi keskittyä töihin kotonakin tauotta. Ja jos kyse ei ollut töistä niin sitten kirjoista. Joten silläkin kertaa Andrea oli sulkenut itsensä ulkopuolelle muusta maailmasta. Näytti siltä kuin nuorukainen olisi laskeutunut jonnekin hyvin syvälle transsin ja päiväunelmien välimaastoon tuijottaessaan vain eteenpäin liikahtamatta suuntaan eikä toiseen, kunnes viimein - liidun tipahtaen tahattomasti sormien tiukasti otteesta refleksin omaisesti - liidun katketen useasta kohdasta ja levitin ympäri pimeää tilaa ja puista lattiaa - oikean puolimmaisen käden laskeutuen nopeasti kipu kohdan päälle aivan kuin siitä piteleminen olisi muka jotain vaikuttanut. Erikoisen värisen silmäparin laskutuen viimein hitaasti alaspäin kohti polvien varassa lepäävää kättä, jonka käsi - ja paitakerroksen alle oli ilmestynyt täysin tyhjästä polte. Tottakai, tiedemiehenä ja skeptikkona mieli loi samantien kuvitelman jonkinlaisesta krampista pitkään jatkuneesta epämukavasta asennosta joka tottakai vei aina oman veronsa - eikä sitä aluksi vakavoitu mitenkään. Mutta entä sitten kun tämä polte voimistui kokoaika? 
Tottakai järkevät ajatukset ohjastivat jättämään sillä kertaa kaiken kesken ja juoksemaan lähimpään huoneeseen missä olisi mahdollisuus valuttaa kylmää vettä poltteen päälle - tai etsiä jäitä - ja ne molemmat löytyisivät alakerrasta - joten siinä samassa - keho jo lähti juoksemaan tuonne välittämättä jos joku näkisi - tai jos hän kohtaisi isoisänsä - mutta hänen oli pakko saada ranteensa nopeasti kylmään sillä polte alkoi jo muuttua sietämättömäksi vähitellen - eikä Andrealla ollut mitään ymmärrystä miksi mutta sen nopeammin tämä tuntui liikkuvan kohti alakertaa ja keittiötä, joka vielä oli siihen aikaan tyhjillään - avattiin lavuaarin hana niin kylmälle kuin sen pystyi ja ranne veden alle - vaikka Andrea ei nähnytkään vielä moisen kivun aiheuttajaa - joka tuntui vain pahenevan kylmästä vedestä huolimatta hiljaisten kirosanojen päästen väkisinkin huulilta kylmän hien noustessa ihon pinnalle.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ke 13 Toukokuu 2015, 11:54

Kellon sekunttiviisarin liukuessa tasaisesti nakuttaen eteenpäin, tuli minuutti silloin täyteen ja uusi laskenta lähti samantien liikkeelle. Zayn muuttaen asentoaan nojatuolissa ja ottaen pitelemänsä teekupin parempaan otteeseen oikealla kädellään, jonka keskisormen juurta koristi egyptin symbolilla koristeltu sormus. Tuon yhden pienen esineen osoittaen kerralla sen, että tämä mies oli lopullisesti hylännyt virallisen sukulinjansa ja kääntänyt katseensa poispäin isästään, jonka peilikuvaksi oli aikoinaan haluttu ja jopa pyritty, mutta nyt se kaikki oli vain olematon valonkajo pimeyden keskellä. Syvän vihreiden silmien, tuon samanvärisen katseen, joka kuului yhtälailla pelottavan samankaltaisesti Adettelle, kohdistuen lopulta kellotaulua kohti kun sekunttiviisari oli saamassa toista minuuttia umpeen. Huulille piirtyessä hyvin kylmä hymy, joka ei missään vaiheessa yltänyt silmiin asti. Tuon yhden vaivaisen eleen kertoen enemmän kuin tuhat sanaa yhteensä. Zay oli hyvinpaljon tietoinen ulkopuolisista tapahtumista, jotka koskivat sillä hetkellä De Fioren suvun valaa ja valan siirtymistä eteenpäin. Kuten jo aikaisemmin oli käynyt ilmi, Zay ei ollut todellakaan typerä vaan tämä oli täysin tiedostanut mitä oli mennyt tekemään kun oli saatellut Chadin siihen kuntoon missä tämä oli nyt. Juuri sellaiseen kuntoon, mikä ei varmastikkaan sopinut suvun vartijalle. Chad oli tehnyt jo heti alussa itsestään hyödyttömän kun tämä oli piilottanut kiellettyjen kirjan kummaltakin salaseuralta ja ei ollut sen jälkeen suostunut solmimaan sopimusta kummankaan osapuolen kanssa. Teekupin reunan kohottautuessa sen verran huulten eteen, että siitä päästiin juomaan tuota kitkerän makuista arabialaista teetä, jota Zayllä oli tapana nauttia päivittäin kehon sisäisen hyvinvoinnin säilyttämiseksi.
”Käytä kaikki pelikorttisi mitä sinulla nyt on, Chad – sillä aika juoksee hyvää vauhtia ohitsesi. Aika ironista, että se velvollisuus, jonka eteen hylkäsit kaiken, tulee surmaamaan sinut lopulta kun osottaudut sille hyödyttömäksi.” Noiden hyvin tunteettomien sanojen lausuen miehen ajatuksissa kun tämä itse näytti päällisin puolin kylmänrauhalliselle persoonalle, joka vain keskittyi nauttimaan ilta teestänsä. ”On aika tehdä siirtosi, Anubis – Isä.” Kellon viisareiden asettuessa näyttämään tasan kello kahdeksan illalla, alkoi huoneessa kuulua kaappikellon kumina, joka ilmoitti tasatuntien määrän.

Slovakiassa Andrean yrittäessä ymmärtää sen hetkistä tapahtumaa ja saada sen kaikilla tavoin loppumaan – havahtui Chad täysin yllättäen lääkkeiden aiheuttamasta kevyestä unesta. Tämän tuntien sen saman poltteen oikeassa ranteessaan, mutta sen sijaan että kuva olisi piirtynyt siihen näkyväksi – haihtui se hiljalleen kadoksiin. Terävän sisäänhengityksen jälkeen keho oli jo kääntynyt kurottautumaan yli sängyn laidan, minkä perään tyhjä vatsa soi vatsalaukun hapon ja veren sekaisen oksennuksen sairaalaan muovilattialle. Sen yhden anturan, joka oli vielä pysynyt jotenkin kiinni miehen rintakehässä äkillisen liikkeen jälkeen, näyttäen sykkeen alkavan kohota liian isoja harppauksia kerrallaan. Ensimmäisen pahoinvointikohtausken mennessä edes jotenkin ohitse, yritti Chad kohottaa itseään takaisin keskemmäs sänkyä ja päästä selälleen, mutta heti kun kehoa yritettiin kohottaa keskivartalosta, löi voimattomuus samantie takaisin ja sai vatsan kramppaamaan uudelleen, mikä taas sai kirkkaampaa verta valumaan suusta lattialle. Niihin päiviin asti (ainakin siitä hetkestä kun Chadista oli tullut sukunsa uusi vartija) ei tämä ollut kovin paljon rukoillut jumalaansa, mutta nyt kun tästä tuntui sisuskalujaan repivän jopa ikiseen suuntaan ja sykkeen kasvattavan painetta pään sisällä – pyysivät verenkaihertamat hiljaiset sanat jumalaa armahtamaan edes vähän… tai sitten tappamaan kerralla kuin että tuota kidutusta olisi kestänyt kovin kauan. Noita viimeisempiä sanoja Chad ei lausunut ääneen edes itselleen, mutta ajatteli niitä kylläkin, viimeistään sen jälkeen kun veren oksentaminen tapahtui jo kolmannen kerran ja tuolloin oli jo lähellä – ettei keho tipahtanut voimattomuuden vuoksi sängyn reunan ylitse lattialle, vielä käsivoimat onneksi saivat pidettyä tasapainossa. Chadin vielä tiedostamatta Sinin läsnäoloa millään tavoin.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alex lähetetty Ke 13 Toukokuu 2015, 22:01

Siihen asti Chad oli ollut täysin lääkkeiden alaisessa unessa, jotka estivät sydämmen sykkeitä kohoamasta liian voimakkaiksi ja vaarantamatta potilaan henkeä - jokin sai sen muuttumaan nopeasti. Chadin heräten äkisti - oli Sin vain kerennyt kääntämään katsettaan hieman toisen mukana - vanhemman voiden pahoin ja toi sen hyvin selvästi esille. Sinin nousten samantien paikaltaan ja kietoi kätensä varoen Chadin ympärille niin ettei tämä olisi tipahtanut lattialle oksentaessaan sängyn laidan ylitse, - näkivät silmät silloin ettei kyseessä ollut pelkästään vain normaali pahoinvointireaktio - nopeasti tiheentyvät sydämenlyönnit monitorissa vain lisäsivät sitä pelkoa entisestään. 
"Hemmetti Chad..." Sinin sihahtaen hiljaa, kun pahoinvoinnista ei tullut millään loppua vaan joka kerta kun toinen näytti saavan itsensä kokoon - jokin sai puolestaan tämän oksentamaa uudestaan - monitorin voimakas piipitys ei todellakaan auttanut taustalla sen enempää. Missä hemmettissä kaikki lääkärit olivat, vaikka moinen metakka varmasti kuuluisi käytävälle asti?! Kolmannen kerran tapahtuessa - erotti Sin hiljaiset sanat, jotka olivat tuttuja niistä ajoista kun Chad oli vielä ollut tavalla tai toisella Jumalan palveluksessa vielä pitkään salaseuraan liittymisen jälkeen - tunsi nuorempi itsekin kehon kielen muuttuvan jännittyneemmäksi sillä noiden sanojen kuuleminen jälleen vanhemman suusta ei ollut kovin uskoa herättävää sillä hetkellä. Siitä huolimatta kädet eivät irronneet vielä Chadin ympäriltä, vaan kolmannen oksennus kerran jälkeen yritti nuorempi auttaa toista sängyn keskemmälle selälleen siinä toivossa että asennon muutos helpottaisi toisen oloa (lääkäri kun hän ei ollut, eikä osaisi näin ollen arvioida mikä moisen aiheutti ja mikä siihen edes auttaisi hädän hetkellä) - irtaantui toinen käsi sen verran kohti sängyn kaiteeseen kiinnitettyä hätänapille jonka viimeistään pitäisi kutsua joku asinantuntevampi apuun - paineli etusormi punaista hälytysnappia muutaman kerran peräkkäin aivan kuin se muka oli saanut nopeampaa toimintaa aikaiseksi - ymmärsivät silmät silloin vilkaista nopeasti rannetta kohdin missä De Fioren vartijan merkki kuuluisi olla - vain nähdäkseen ettei siitä ollut juurikaan enään mitään jäljellä. "Chad, kuuntele - et ole vielä menossa yhtään minnekään. Sydämesi pysähtyy tätä menoa kokonaan ellet rauhoitu - ja poikasi jää tätä menoa ilman isää. Sitähän emme halua." Tuskin toinen edes kuuli mitään noista sanoista, mutta siltikin Sin kääri mustan pukunsa hihaa sen verran alemmaksi että pystyi pyyhkimään oksennuksen ja veren miehen suupielistä pois - juuri silloin oven avautuen ja muutaman hoitajan sekä lääkärin juosten paikalle tarkastamaan mitä oli tekeillä - tiesi Sin silloin jo että hänet potkittaisiin takaisin käytävään odottamaan. 

Poltteen ranteessa helpottamatta vaikka sen päälle oli vuodatettu jääkylmää vettä jo kauan aikaa että muu käsi alkoi tuntua vähitellen täysin tunnottamalta - jonka vuoksi hana sammutettiin ja Andrea päätti siirtyä jääpakkaukseen joka noukittiin pakastimesta - hänen istuutuen keittiöpöydän ääreen tuoksi aikaa odottamaan sen kaiken loppumista. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut vaikka kuinka kauan hän siinä piteli jääpakkausta ranteensa päälle - tuntui itseasiassa enemmän siltä että jää olisi alkanut sulamaan nopeammin mitä kauemmin se pysyi kuumottavalla alueella. Jään alkaen tuntumaan liian kylmältä, laskettiin muovinen pakkaus hetkeksi pöydän pinnalle, - erotti katse silloin jonkin ilmestyvän päivittyneen ihon pinnalle hitaasti, mutta varmasti ja selkeämmin kokoajan- ei Andrea tiennyt mitä ajatella. "... Mitä hemmetti..." Lähes olemattomaksi muuttuneen äänen lausuen ääneen tuijottaessaan hämmentyneen ja paniikin välimaastossa - tietämättä mitä ajatella näkemästään. Varsinkin kun kuvio alkoi vahvistua mitä enemmän aikaa kului Andrean tuijottaessa vain ihoaan, - tunnisti tämä myös hiljalleen merkin jonka hän oli nähnyt useaan kertaan kahdeksan vuoden aikana haaleana isällään samassa kohtaa - koskaan täysin ymmärtämättä tai ajattelematta asiaa sen enempää kuin oli ollut tarpeellista - mutta sitäkin enemmän lievä kauhu valtasi mielen kun tieteellisesti järkeen käyvää vastausta ei saisikaan moiselle. Oven avautuen silloin hitaasti muutaman salamurhaajan astuessa sisään keittiöön, vetäisi Andrea silloin nopeasti hihansa uudelleen alas piilottaakseen tapahtuneen - ehkäpä juuri ajoissa kun sisään astuneet henkilöt tervehtivät tätä: vaikka nämä katsoivatkin kummastellen jääpakettia pöydällä - yhden kysyen suoraan oliko Andrea kenties kunnossa - muistuttaen vielä leikkisästi että nuorin näytti siltä kuin tämä olisi nähnyt aaveen. Andrean selittäen naurahdellen jotain krampista joka johtui harjoituksista ja liian vähäisestä venyttelystä, yrittäen luikahtaa tilanteesta mahdollisimman nopeasti pois. 
Kukaan ei saisi tietää vielä tapahtumista, varsinkin nyt kun hän itsekin oli hämmentynyt.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Alice lähetetty Ke 13 Toukokuu 2015, 23:53

Kahden lääkärin ja sama määrä hoitajia rynnätessä potilashuoneeseen, kuului käytävän puolelta sen hetken aikaa se voimakas hätäkutsun piippaus, jonka Sin oli saanut aikaiseksi painellessaan pari kertaan tiheästi kutsunappia. Yhden asian toinen oli sentään ehtinyt tekemään oikein ja se oli ollut Chadin auttaminen selälleen vuoteelle – sillä vielä yksikin hetki siitä eteenpäin, niin toinen olisi ollut tipahtaneena lattialle ja silloin hoitohekilökunnan avun antaminen olisi viivästynyt väkisin. Toisen lääkäreistä ottaen käskyjen antamisen rooliin tuossa tilanteessa, joka mahdollisesti hyvinkin pian kääntyisi elvyttämisen puolelle – säesti kaikkea tuota monitorin tiheä piippausääni. Sykkeen hakatessa jo ylärajan tuntumassa. Chad ei olllut tehnyt sitä missään vaiheessa tietoisesti, mutta jossakin vaiheessa tämän oikean puoleinen käsi oli kohonnut rintakehälle ja sormet puristautuneet sen tummentuneen ristin, jota oli kannettu kaulassa lapsuudesta lähtien, ympärille.

Toisen hoitajista ehtiessä Sinin vierelle, ehti tämä ottamaan kehottavasti hartiasta kiinni ja lausumaan pyynnön/käskyn odottamaan käytävän puolella – kohdistuivat silloin nuo syvän mustat silmät Sinin hopeisiin. Sanoja ei tarvinnut lausua ääneen ja silti kumpikin ymmärsi toisiaan henkisellä tasolla. Chadin kehoittaen Siniä etsimään kiellettyjen kirjaa sen saman kirkon lattialautojen alta, jossa Chad oli tavannut Alban viimeisen kerran.  Tuon kyseisen kirkon sijaiten Madridissa, noin kolmensadan kilometrin päässä sieltä missä he nyt olivat espanjassa. Sen hoitajan, joka oli puolestaan ehtinyt sängyn pääpuolelle, ottaessa käsiinsä hengityspalkeen ja lähtien tuomaan siinä kiinni olevaa maskia lähemmäksi potilaan kasvoja ventiloidakseen lisähappea – kohosi noille verisille huulille vielä viimeisen kerran se sama nuoruusiän huoleton virnistys, jonka Chad oli suonut lähes joka ikinen kerta Sinille kun siihen oli tullut millään tavoin aihetta, mutta tällä kertaa ei huulten takaa paljastunut valkeaa hammasrivistöä vaan nyt ne olivat lähes yhtä paljon sotkeutuneet vereen kuin iho leuan seudulla. Tuon pienen eleen lausuen sanattomasti; ”Sinä voitit, Sin.” Niihin päiviin asti noilla kahdella miehellä oli ollut keskenään leikkimielinen kilpailu; Kumpi jäisi henkiin viimeisimpänä. Juuri tuota kyseistä mittelöä oli koeteltu monesti niinä vuosina kun kumpikin oli ollut salaseuran riveissä ja suostunut mitä kummallisimpiin tehtäviin. Joka ikinen kerta jumalat olivat olleet kuitenkin kummankin puolella ja säästäneet heidän henkensä, mutta nyt…

Ristin ympärille puristautuneiden sormien pidellen vielä hyvin tiukasti kiinni korusta, niiden pidellen kiinni vielä silloinkin kun maski tuotiin lopulta kokonaan kiinni ja päätä taivutettiin taaksepäin hengitysteiden avaamiseksi. Jostakin yläpuolelta takaa kuuluen vieraiden ihmisten tiukkaa sananvaihtoa. Jonkun käskien ventiloimaan kahdesti hengitysteiden avoimuuden tarkistamiseksi, lähes pian sen jälkeen voimakas paine iski vasten kasvoja ja antoi normaalille sisään hengittämiselle voimaa. Jonkun käskien Chadiä pitämään katseen hänessä, siinä henkilössä joka seisoi pään takana. Katseen erottaen keski-ikäisen naisen kasvot, ehkä jopa myös ne hennot hymyrypyt silmäkulmissa ja pienet uurteet nenän vierustassa kummallakin puolella. Pimeyden laskeutuessa hetken pidemmäksi ajaksi, minkä aikana silmäluomet eivät jaksaneet avautua normaalin räpäytyksen tahtiin. Hoitajan käskien uudelleen pitämään katseen itsessään, mikä sai silmät avautumaan vielä uudelleen puoleen väliin asti. Jokaisen noista neljästä henkilöstä yrittäen parhaansa, mutta valitettavasti peli oli jo menetetty ennen kuin se oli edes kunnolla alkanut. Siihen asti tiheästi piipanneen monitorin lakatessa ja tilalle laskeutuen hyvin ilmaa riipivä tasainen vinkuna. Ristikorusta kiinni pidelleen käden tipahtaen vartalon sivulle ja jääden sängyn reunan ylitse ranteen, jonka mustan polttomerkki kuvion tilalle oli muodostunut haalea polttokuviota muistuttava arpi, alapuolelta.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 09.] You are my sunshine

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 5 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa