10.] Forgive me Father, for I have sinned

Evey oli kertonut suoraan missä he olivat sillä hetkellä Anubiksensa kanssa - ja ettei se välttämättä ollut niin ruusuinen kuin Chad oli mahdollisesti ajatellut - tullen pian itse keskeytetyksi miehen toimesta. Chadin kertoen suoraan ettei todellakaan menisi sinne linjalle, joka olisi yrittänyt puolustella Anubista millään tavoin tämän teoilta - jotka todennäköisesti vain tämä paljon vanhempi mies pystyi ymmärtämään parhaiten. Mutta miehen kyllä muistuttaen vielä ettei tämäkään ollut säilynyt täysin ollessaan Anubiksen kanssa tekemisissä. Nuoremman kuitenkin jättäen tarkoitulla lauseensa kesken, sai mielenkiinnon heräämään erityisesti kun lause kuulosti normaalin ihmisen korvaan hyvin erikoiselta. Näkemään niin mitä? "Mitä minun pitäisi sitten nähdä, Chad?" Naisen kysyessä hetken päästä, varmistettuaan ettei toinen ollut jatkamassa lausettaan kuitenkaan loppuun - eikä niin käynytkään. Äänestä pystyen kuulemaan pienen uteliaisuuden sillä lause oli tosiaankin jokseenkin erikoinen mutta toisaalta, jos oli nähnyt miten salaseuralaiset muutenkin toimivat - Evey tuskin tulisi saamaan vastausta. Ainakaan suoraa, vaikka kuinka olisi halunnut.

Nuoremman lisäten vielä loppuun olevansa täysin varma että kyseessä oli oikea lapsi kyseiseen "tehtävään" tämän vierelle väliaikaisesti - hymähti Evey huvittuneesti kuulemalleen, tehden selväksi ettei tämä ollut täysin samaa mieltä toisen kanssa kyseisestä aiheesti mutta toisaalta jos toinen oli valmis ottamaan sen riskin - toki. Vesilasin nousten jälleen huulille juodakseen jäljellä olevaa vettä, jonka jälkeen nainen huokaisi raskaasti. Ilmeisesti he olivat siis menossa ... sinne minne ikinä Chad oli menossa, suoraan sanottuna - mutta Eveyllä tulisi olemaan pieni ongelma. Giovanni. Tai ei ongelma, - mutta Evey ei pitänyt valehtemisesta missään muodossa vaikka omalla tavallaan valhekin oli joskus parempi kuin totuus ja miehensä tuntien tämä ei todellakaan tulisi olemaan iloinen kuulemastaan. Varsinkin kun tähän yhtälöön kuului jälleen Eveyn isä, salaserura, se tuntematon mikä tulisi odottamaan perillä - ja se ettei kukaan voinut tietää täysin mitä Chad todellisuudessa aikoisi tai suunnitteli. Asiaa tietenkään auttamatta Giovannin sairaus, jonka tiedettiin kyllä pahenevan vaikka mies ei sitä myöntänyt/puhunut perheelleen suojellakseen näitä. Hiljaisuuden laskeutuen pöytään hetkeksi, kunnes nainen viimein avasi suunsa vielä kerran tästä aiheesta "Joten... tunnet mieheni, ja tiedät varmasti että hän ei todellakaan tule olemaan iloinen kuullessaan tapaamisesta isäni kanssa. Joten haluatko kertoa sen oikean syyn - miksi haluat tavata isäni. En oiken usko että kyseessä on vain viaton välien selvittely - jos olisi, henkivakuutuksesi olisi ihan hyvin voinut olla Sin." Hymyn nousten pienenä huulille, hopeisten silmien katsoen koko tuon ajan Chadin omia. Ruoasta viimeisen palan tullen syödyksi ja aterimien asettuen lautaselle, silmien samalla vilkaisten rannekelloa - joka kertoi heillä olevan vielä kymmenisen minuuttia aikaa.
"Voit toki sanoa että kyseessä ei ole mitään muuta, mutta onhan se hieman erikoista että olet jäljittänyt isäni vain puhuaksesi, valmiina ottamaan vastaan sen mikä ikinä odottaakaan oman henkesi uhalla - vaikka hän katosi tietoisesti ja hyvästä syystä." Sanojen vielä todeten suoraan, jättämättä epäilystä siitä ettei Evey täysin uskonut Chadin tarkoitusperää niinkin erikoiselle matkalle, olematta niin naiivi ja sinisilmäinen kuin olisi luullut voinut olettaa sellaiselta ihmiseltä - joka ei ollut elänyt koskaan salamurhaajan elämää ja joka halusi pysyttäytyä kaukana tuosta elämästä.

”…Että olet ainoa, joka on jäljellä siitä hyvyydestä mistä isäsi luopui hiljalleen kokonaan vuosien saatossa. En osaa selittää sitä niin hyvin – sillä en ollut itsekkään silloin syntynyt kuin et sinäkään, mutta tunsin kerran sen tunteen. Sinähän olet Anubiksen ja Pandoran esikoinen? Ilmeisemmin kuin sait alkusi, isäsi teki sen oikeasti rakkaudesta - ei mitään taka-ajatuksia tai muuta monimutkaista. Vahva veikkaukseni on, että silloin suurin osa hänen inhimmillisestä hyvyydestään siirtyi sinuun. Joten miksi luulet, että hän on aina pitänyt sinut kaukana itsestään? Siksi, koska edustat sitä mitä hän ei voi koskaan enää olla ja sitä suuremmalla syyllä sitähän haluaa suojella jotakin niin harvinaista.”
Käden kohottautuen pyyhkäisemään hiuksia päälaen suuntaisesti ja asteen raskaamman henkäisyn kohottautuessa keuhkoista, mikä loppui kuivaan naurahdukseen.
”Sinänsä huvittavaa, että aina kun yritämme toimia jonkun parhaaksi käsitetään aikeemme väärin ja ennen kuin huomaammekaan on koko tilanne kääntynyt ihan päälaelleen. Tiedätkö mitä isäsi sanoi minulle kerran ennen katoamistaan?”
Tummien silmien kääntyessä uudelleen noihin hopeisiin silmiin, jotka olivat kieltämättä täydellinen kopio Anubiksen omista, mutta niistä vain puuttui se kylmä sisin, joka sai kaikki kavahtamaan kauemmaksi.
”Hän sanoi, että loppujen lopuksi tulemme aina seisomaan valtapaikalla yksin. En totta puhuakseni käsittänyt sitä silloin, mutta nyt uskon hänen tarkoittavan sitä yleisesti. Mehän tulemme menettämään kaiken lopulta vaikka emme sitä haluaisikaan… niin ironiselle kuin se kuulostaakin.”

Eveyn vilkaistessa vaivihkaa kellotaulua, joka näytti ajaksi vielä kymmenen minuuttia – päätti Chad antaa Eveylle myös sen selkeän syyn, minkä ohella tämä hyötyisi matkasta. Giovannin sairaus olematta mitenkään valtion salaisuus.
”Voit muuten pyytää häneltä miehesi parantamista – sillä näillä neuvotteluehdoilla hän saa luvan suostua siihen ja vielä moneen muuhunkin. Tarvitsen isääsi vanhan salaseuran pitämisessä kurissa ja siitä syystä johtuen joudun päästämään hänet vapaaksi ns. vankilastaan, mutta siihen sisältyy vielä yksi ehto…”
Etusormen kohottautuessa hetkeksi pystyyn. Chadin ilmeenkään värähtämättä vaikka tämä oli hetki sitten sanonut aikovansa päästää pahimman demonin vapaaksi ulkomaailmaan vain ja ainostaan sen vuoksi, että vanha salaseura tarvitsi vahvemman odayn.
”De Fioren suku saa takaisin valtansa siihen demoniin – sillä jos isäsi ikinä päättää alkaa niskuroimaan, on sen hetkisellä vartijalla valta vangita hänet uudelleen. Onneksi siihen hommaan ei tarvita paljon fyysistä voimaa – sillä tiedän edelleen, ettei isääsi voi voittaa mitenkään kasvotusten.”

Käsien kohottaen servettiä hetkeksi suun eteen ja laskien sen viimeisimpänä tyhjälle lautaselle. Kehon noustessa ylös pöydän äärestä, Chadin tehdessä selvästi lähtöä. Hotellin käyntikortin tullen lasketuksi Eveyn eteen pöydälle.
”Tule paikalle kahden päivän päästä niin lähdemme silloin - ja mitä mieheesi tulee…”
Pienen, mitään paljastavan hymyn häivähtäessä kasvoilla.
”Ehkä tässä kohdin on parempi ettet kerro totuutta matkamme päämäärästä. Ethän halua miehesi huolestuvan turhasta, varsinkaan tässä nykyisessä tilassa.”
Aurinkolasien päätyen takaisin silmien eteen ja käden tehdessä pienen hyvästiksi tarkoitetun eleen, minkä jälkeen Chad poistui lounasravintolasta ensimmäisenä ja jatkaen matkaansa kadulla toiseen suuntaan kuin mistä he olivat aikaisemmin tulleet.

Viimeisen asian tullen lausutuksi Chadin puolelta, nuoremman jättäen jälkeensä pallon heittämisen naiselle joka yksinkertaisesti antoi tälle kahden päivän ajan ilmestyä haluttuun paikkaan: ehtoina Giovannin terveys ja De Fioren-vala, joista jälkimmäinen oli menetetty Eveyn isän toimesta. Chadin saaden tuon kaiken kuulostamaan uskomattoman yksinkertaiselta, kuin suunnitelmassa ei mitään mahdollisuutta epäonnistumiseen tai tilanteisiin jotka eivät vastaisi odotuksia, sai se hopeiset silmät sulkeutumaan viimein kun mies oli astunut kokonaan ulos tuosta lounasravintolasta lähtiäkseen omille teilleen, viimeisen ehdotuksen saaden Eveyn vaikeaksi. Mitä hän kertoisi perheelleen? Mitä hän sanoisi Giovannille, jolle Evey ei valehdellut - oikeastaan ikinä, eikä koskaan halunnutkaan. Eveyllä tulisi olemaan pari päivää aikaa selvittää ajatuksensa, ja miten tuoda ne ilmi, onneksi. Mutta nyt hänen pitäisi kiiruhtaa takaisin tanssikoululle ettei hän itse olisi myöhässä tunnilta.

----

Ryhmien yhteisen tilan jääden autiona taakse, ryhmien siirtyen kukin kerrallaan uusiin nukkumatiloihin - joissa ei ollut enään paikkaa muille kuin niille ketkä kuuluivat ryhmän sisälle - kaikille ollen varattu kerrossängyt jotka eivät olleet sen mukavampia kuin heidän alkuperäiset sängytkään mutta kelpuutettaisiin siihen hätään. Tavaroiden purun ja asettautumisen alkaen uudestaan, oli Andrea jo ensimmäisen kymmennen minuutin sisällä katuen pistetulostaan. Toki, Marcusin todellakaan jättämättä mulkoilua ja piikittelyä - tai ylipäätänsä kommentointia joka ei todellakaan ollut mitään muuta kuin vittuilua kokoajan - välillä ollen vain senteistä kiinni ettei tämä olisi lyönyt toista nyrkillä saadakseen tämän olemaan edes sen hetken aikaa hiljaa - ja palautumaan maan tasalle muiden kanssa. Mutta seuraamukset arvaten - tyytyi hän vain olematta välittämättä.
Laukun tullen heitetyksi nopeasti pedatun sängyn päälle, joka sattui olemaan vielä yläpunkka - Andrean rukoillen jo mielessään ettei hänen allensa lyöttäytyisi ainakaan tuo toinen nuorempi mies - joka oli häntä pidempi, ja siihen lisäksi keholtaankin muistuttaen edelleen kaappia. Onneksi heidän kouluttajallaan oli heille hyviäkin uutisia vaihteeksi: puhelinkortit. He eivät saaneet itsestään kännyköitään, mutta he saisivat edes soittaa perheilleen ja muille tärkeille ihmisille - vaikka näillä olikin rajoitetusti aikaa ladattuna päivittäin kortille. Ja tässä tapauksessa, se olisi puolituntia. Yleensä Andrea ei olisi ensimmäisenä kiirehtinyt saatuaan kortin käteensä, tietäessään niin todennäköisesti tekisivät kaikki muutkin tismalleen samaan aikaan - ja siitä taas seurasi aivan liian pitkä jonotus - mutta sillä kertaa, kortin tullen saatua käteen, oli mies lähes juossut puhelinkopeille - joissa tosiaan oli jo muutama ihminen ensimmäisenä, - mutta kaikki puhelimet eivät olleet varattuina vielä.

Kortin tullen asetetuksi lukijaan ohjeistuksen mukaisesti, kohotettiin puhelin luuria korvalle samalla sormien näppäillen ulkomuistin kautta - jonka Andrea oli näppäillyt enemmän kuin useamman kerran. Ehkä hänen olisi pitänyt soittaa ensimmäisenä kotiin, kuullakseen siskonsa päivästä - isästään ja äidistään ja mitä ylipäätänsä sielläpäin tapahtui hänen ollessan eristyksessä - olisiko Buddha kunnossa ja sitä rataa. Mutta siltikin, sen sijaan - tietäessään vanhempiensa ja siskonsa työ -ja kouluajat, - päätti tämä ettei vielä. Sen sijaan, sormien näppäillen Ranskan suuntanumeroa, ja loppuja - miehen hiljentyen kuuntelemaan tasaista tuuttausääntä - toivoen ettei tulisi seuraavaksi kuulemaan ranskankielellä kuinka hänen täytyisi jättää puhelinviesti. Sen jälkeen - mitä Slovakiassa oli tapahtunut, oli Andrea yrittänyt pitää yhteyttä Adetteen - vaikka tämä ymmärsi tuolla olevan kaksi työtä alla ja aikaa näin ollen hyvin rajoitetusti. Kaiken lisäksi Salaseuran jäsenet hengittämässä niskaan, joten kaksikko oli yrittänyt olla varovaisia - jonka vuoksi aluksi oltiin vaihdettu kirjeiden vaihtoon tämän jälkimmäisen pelon vuoksi. Mutta nyt se ei tulisi olemaan mahdollista. "... Vastaa... kiltti..."

Ruskean värisen matkakassin päätyen taas uudelleen pakatuksi niistä parista yksinkertaisesta vaatteesta ja tavarasta, joita sai pitää armeijan alueella alokkaiden keskuudessa – nostettiin seuraavaksi tuo parhaat päivänsä nähnyt kassi olalle ja lähdettiin viemään seuraavaan uuteen paikkaan muiden ryhmän jäsenten perässä, jotka tuntuivat pitävän enemmän kiirettä kuin tämä punatukkainen nainen. Maryamin kun tosiaankaan välittämättä missä joutuisi nukkumaan seuraavat kuukaudet, mutta ilmeisemmin se oli tärkeämpää muille.

Raskaiden maihareiden pohjan astuessa tuvan sisäpuolelle, haravoivat silmät sen hetken aikaa tuota uutta paikkaa, joka oli selvästi pienempi kuin edeltäjänsä. Tupaan mahtuen juuri se määrä ihmisiä mitä ryhmä piti sisällään. Sama suihkutila edelleen (tottakai) ja kerrossängyt. Marcus oli asettunut lähelle ovea alapetiin ja muutkin ryhmän jäsenistä olivat alkaneet pikkuhiljaa löytämään paikkansa. Maryamille jääden vain yksi paikka jäljelle ja se oli Andrean paikan alapuolella oleva peti. Askeleiden vieden siis tuonne missä De Fiore oli.
”Näyttää sille, että joudumme jakamaan tämän. Hyvä on sitten.”
Matkakassin tullen heitetyksi vuoteelle sen enempää varomatta ja vetoketju vetäistiin auki asteen voimakkaammin. Sen enempää Maryamin ehtimättä esittämään mielipidettään nukkumapaikkojen jaosta kun tuvan ovi aukeni uudelleen ja sisälle astui kaksi henkilöä, jotka olivat tulleet jakamaan alokkaille ne tärkeimmät yhteyden pitovälineet armeijan alueella; puhelinkortti.

Jokaisen saadessa tuon yhden kortin itselleen – ei siitä kestänyt kauankaan kun nämä alkoivat poistumaan ulos puhelinkopeille, että saisivat ilmoitettua läheisilleen sen hetkiset kuulumiset. Maryamin saadessa pian omansa, sanottiin tälle kuin muillekkin aikaa olevan puolituntia. Sinä hetkenä kieli ei sanonut mitään, mutta ajatukset puolestaan ajattelivat ettei tämä edes tarvitsisi tuota korttia – sillä kenelle hän muka soittaisi? Kieltäytyminen olisi kuitenkin erottanut joukosta, joten Maryam otti puhelinkortin vastaan mukisematta kohteliaan nyökkäyksen kera.
___________________________________________

Kellon viisareiden naksahtaessa näyttämään kolmea iltapäivällä, soi tuo tasainen tuuttaus ääni vieläkin puhelimen toisessa päässä. Seuraavaksi puhelin vastaaja olisi aktivoitunut päälle, mutta silloin linja aukaistiin ja toisesta päästä kuului nuorelle naiselle kuuluva ääni, josta pystyi hyvin kuvittelemaan tämän juosseen puhelimensa luokse ja vastanneen kiireesti.
”Haloo?”
Selvästi ranskalaista aksenttia sisältävän puheen aloittaen kysyvästi soittajasta. Taustalla kuuluen kun liukuovi aukaistiin ja suljettiin pian perästä, liikenteen huminan kuuluessa kauempaa. Naisen siirtyessä puhumaan asuntonsa parvekkeelle. Tuona samaisena hetkenä asunnossa kun ollen joku toinenkin, jota ei haluttu herättää ja vielä vähemmän haluten tuoda tietoon kenen kanssa nainen puhui. Kulmien kurtiessa sen millisekunnin ajaksi.
”Andrea? Sinäkö siellä? Linja kuuluu vähän heikosti. Odota, niin yritän löytää paremman linjakohdan.”
Adetten kävellen pienen parvekkeensa kaiteelle ja nousten sen päälle varovaisesti istumaan, kiilaten selkänsä tukevasti kattopylvästä vasten – ettei tuulen vire saisi tasapainoa horjahtamaan. Poninhäntää tullen siirretyksi sen verran – ettei se painaisi takaraivoa ikävästi.
”Noh niin, nyt on parempi. Mukavaa kuulla sinusta pitkästä aikaa! Miten siellä päin? Oletteko jo suorittaneet ne tasotestit, joista joskus kerroit minulle joskus. Entä minkälaisia ne muut ovat? Oletko jo löytänyt uuden sydänkävyn sieltä (kunhan vain kiusoittelen).”
Hymyn kuulastaen selvästi sanojen lävitse vaikkei Andrea voinutkaan sinä hetkenä nähdä Adetten kasvoja. Naisen ollen sinä hetkenä oikeasti mielissään serkkunsa/parhaan ystävänsä soitosta.

Tuuttaus äänen jatkuessa edelleenkin minuutin kuuntelun jälkeen hyvin tasaisesti, oli käsi jo viittä vaille laskemaan luurin takaisin paikalleen luovuttaneena - viimeistään silloin kuin automaattisesti mieli ajatteli seuraavan äänen olevan ranskankielinen vastaaja. Mutta juuri ennen viimeistä tuuttausääntä, vastasi hyvinkin tuttu ääni puhelimeen kiireessä, Andrean pystyen erottamaan erikoisen aksentin joka kuului Ranskassa asuvalle ja jonka nuori mies oli kuullut alunperin äidiltään. "Hei, se olen minä. Kuuletko mitään? Rätinä on naur--" Andrean kereten vastaamaan takaisin nuoremalleen, jonka äänen kuulemisesta miehestä tuntui olevan ikuisuus. No. Ei ehkä ikuisuus, mutta aivan liian kauan, pelkän naisesta kuuleminenkin sai hymyn kohoamaan väkisinkin. Varsinkin kun nuorempi alkoi samantien puhumaan tavanomaisesti vauhdilla ja melkein yhteen hengen vetoon. Adetten kertoen samantien ettei kuullut kunnolla, pyytäen toista odottamaan sen hetken aikaa että tämä pääsisi jonnekin missä olisi parempi kuuluvuus kaikella tavoin - Andrean odottaen kärsivällisesti vaikka hänelläkin oli vain se tietty aika olemassa.

Adetten puhumatta tuona aikana kertaakaan kun tämä hakeutui tottuneesti jonnekin muualle talossaan - mutta Andrean kyllä kuullen kaiken mitä taustalla tapahtui aina oven avaamisesta tuulen vireeseen ja asettumisesta paikalleen, pienenkin hiusten heilahduksen tuntuen yhtä selvältä kuin mikä tahansa normaali ääni. Andrean nojautuen itse selkänsä takana olevaa jakavaa seinämää vasten odottaessaan jonkinlaista lupaa tytöltä jatkaa jälleen normaalia keskustelua, vaikka toinen tekikin jälleen sen saman kuin aina: kaikkien kysymyksien tullen samalla lauseella monta, Adetten kuulostaen iloiselta soittajasta onneksi - Andrean voiden toivoa ettei ollut soittanut huonolla hetkellä. "Sinähän olet tarmoa päällä. Miten saat tuon kaiken sanotuksi yhteen vetoon ilman hapen puutetta, Ade-de?" Andrean todeten kiusoittelevasti ystävälleen tämän tavasta, niinkuin tämä oli tehnyt aina ennenkin mikäli siihen oli vain ollut mahdollisuus. Hymyn leviten entisestään huulille.
"Saimme tänään tulokset ja meidät jaettiin pienempiin ryhmiin. Olen hengissä, jos sitä pohdit." Hänen todeten hymähtäen, olihan heillä ollut pari fyysisesti rankempaa päivää. "Olen pahoillani etten ole soittanut. Saimme äsken vasta puhelinkortit ensimmäisen kerran käteen, lupaan soittaa tästä edes päivittäin. Tai edes joka toinen päivä jos joku ei tukehduta minua yöllä sänkyyni." Raskaan huokaisun todeten vakavan kuuloisesti, vaikka ei tämä vakavissaan ollut. Ainakaan puoliksi.
Adetten kiirehtien kysymään oliko Andrea jo löytänyt jonkun kainaloonsa, sai tuo kommentti miehen jopa tyrskähtämään naurusta kunnolla "Hei, kuules nyt - lyön vaikka pääni pantiksi että jos itse yrittäisit - sinulla itselläsi on siellä joka sormella mies, ja niiden lisäksi vielä toiset samanlaiset. Ehkä sen takia menit varta vasten ulos puhumaan etten kuule mieslaumaa huoneessasi. Toisin kuin täällä. Meidät on eristetty melko tiukasta erilleen - eli se jo itsestään tekee tästä hyvin vaikean." Miehen todeten puolestaan, tarkoittaen jokaista sanaansa - Adette oli kuitenkin hyvin kaunis ja Ranskassa ei se mikään ihme olisi jos toinen olisikin löytänyt jonkun vierelleen työn tai jonkun muun kautta - vaikka tietoisesti vanhempi jättikin kertomatta Maryamista. Ei se olisi tärkeää, juuri sillä hetkellä ainakaan.

"Minulla on noin... viisitoista minuuttia aikaa, korteissa on puoleksi tunniksi ladattu soittoaika mutta haluaisin säästää sen vielä illemmalle. Joten kerro; miten töissä? Oletko saanut säästettyä opintoihisi, vai kyllästytkö jo Ranskan nirppanokkiin? Täälläkin olisi parempaa seuraa." Silmien vilkaisten ranteessa olevaa hyvin yksinkertaista rannekelloa, jonka yläpuolelle oli sidottu rukousnauha, Andrean hiljentyen sitten kuuntelemaan vuorostaan Adettea itseään. Mitä tämän elämään tapahtui, nyt kun salaseurat eivät enään koskisi toista muutoin kuin Zayn tapauksessa.

”Hei, jos joutuisit elämään samanlaisella elämänrytmillä kuin minä niin yrittäisit olla itsekin energinen… vaikka välillä se on hankalaa, myönnetään.” Solakoiden sormien kohottautuessa pyyhkäisemään varovaisesti silmien seutua – etteivät hetki sitten laitettu silmämeikki valuisi seuraavaksi pitkin poskipäitä. Tuuleen vireen mennessä ohitse ja lopettaen sillä kertaa silmien pinnan ärsyttämisen, laskeutui käsi takaisin alas vain suun eteen kun naurahdusta vaimennettiin sen verran, ettei se kuuluisi häritsevästi asunnon puolelle.
”Puhu vain omasta puolestasi. Sinä, joka yhtälailla saisit jokaisen naisen huomion itsellesi jos vain yhtään välittäisit sellaisesta pelistä.” Tuona hetkenä, jos kaksikko olisivat keskustelleet nokatusten olisi Adette pukkaissut leikkimielisesti Andreaa olkapäähän ja irvistänyt perään selvästi ärsyttäen – sillä kyllähän nuorempi sen jo tiesi toisesta – ettei vanhempi ollut sellainen vaan tunnollisesti ns. ”yhden naisen mies”.

Kulmien kurtistuessa uudelleen kun tuli puhetta (vaikkakin leikkimielisesti) siitä, että joku voisi kuristaa Andrean tämän nukkuessa. Siis mikä ihmeen paikka se tuollainen oli, että joutui olemaan varpaillaan henkensä puolesta. Pelkän mielikuvankin saaden vihan kuohahtamaan Adetten sisimmässä – sillä tämä oli valmis puolustamaan parasta ystäväänsä vaikka veren maku suussa.
”Jos niin ikinä tapahtuu, tulen itse henkilökohtaisesti sinne ja pistän sen tyypin tai tyypit ruotuun.”
Adetten lausuen kyseisen hyvinkin tosikkomaisella äänensävyllä vaikkakin pelkkä ajatus oli huvittava, kun oli edelleen kyseessä Adette, joka oli lähes verrattavissa ruohon korteen.
Silmäkulman erottaessa liikettä asunnon puolelta, tiesi Adette siitä vieraansa heränneen viimein ja vihdoin.
”Aluksihan tänne sopetuminen oli hankalaa ja tuntui etten osannut tehdä mitään oikein pomoni mielestä…”
Vaimean hymähdyksen keskeyttäen lausetta hetkeksi, minkä aikana toinen suupielistä kohosi myös hetkeksi.
”…mutta olen pikkuhiljaa opetellut heidän tapansa ja osoittautunut jopa fiksummaksi kuin muut assistenteista vaikka nämä ovatkin olleet mukana kuvioissa paljon pidempään kuin minä. Joten pahoittelen, Anrea. En ole luovuttamassa vielä näiden henkilöiden kanssa.”

Parvekkeen liukuoven tullessa aukaistuksi vähän vajaa puoleen väliin, sai se Adetten vilkaisemaan tuota vanhempaa miestä, jonka pistävän vihreät silmät katsoivat nuorempaa kuin sanoen; Oikeasti, Adette? Etkö yhtään näkyvämmälle paikalle päässyt? Laitatko vielä tähtäysmerkin selkääsi, että tarkkaampuja varmasti saa sinut sieltä kaiteelta alas.
Adetten antaen pienen merkin kädellänsä isälleen, että tämä palaisi takaisin sisälle ja alkaisi syödä sitä ruokaa minkä tytär oli valmistanut kun oli palannut asunnolle aamutöistä. Kyseisen tilanteen muutoksen saaden keskittymisen hetkeksi herpaantumaan puheesta, mikä sai väkisinkin naurahtamaan ja vakuuttelemaan ääneen, että nainen kuuntelisi kyllä koko ajan keskustelukumppaniaan.
”Anteeksi, keskittyminen herpaantui hetkeksi. Soittele minulle uudelleen kun ehdit. Joudun nyt lopettelemaan. Suukoja ja halauksia!”
Hän olisi voinut valita totuuden kertomisen ns.”seuralaisestaan” mihin Andrea oli vaivihkaa vihjannut kun Adette oli siirtynyt tahallaan puhelun alussa parvekkeelle, mutta tässä kohdin oli ehkä parempi pitää suu soukemmalle – sillä Adette ei oikein itsekkään ollut vielä sinut isänsä vierailusta, joka oli johtanut eilen iltaisten tapahtumien jälkeen tämän päivän tilanteeseen.

Puhelun loppuessa nousi Adetten ylös kaiteelta ja siirtyi sisälle, jossa tämä kohtasi isänsä keittiön pöydän ääressä juomassa teetä vanhan tapansa mukaan. Zayn vilkaisten tytärtään kulmiensa alta ja kysyen suoraan kenen kanssa toinen oli oikein puhunut – vastattiin kyseiseen ympäripyöreästi;
”En kenenkään sellaisen kanssa, josta sinun pitäisi olla tietoinen.”
Adetten ottaessa itsekkin oman teekuppinsa esille pöydälle ja kaataen sen lähes täyteen valmistamaansa yrttiteetä.

Adetten selittäessä omaa kiireistä elämäänsä - ja kuinka se vaikuttaisi yhtälailla Andreaan mikäli tämä sattuisi olemaan samassa tilanteessa kuin tämä tai Adetten kengissä tarkalleen - hymähti Andrea merkiksi olevansa kyllä samaa mieltä. Heidän elämänsä olivat kyllä kaksi aivan erillistä nykyisin, Adetten haluamatta puhuakaan isoisälleen viimekertaisen jälkeen ja jotenkin vanhempi epäili ettei tämä haluaisi ottaa edes isältään apua mikäli mies nyt yhtäkkiä osoittaisi kiinnostusta tyttärensä elämästä. Andrean vielä tässä kohdin tietämättä Zayn läsnäolosta Ranskassa, tai että nimenomaan sen takia Adette oli hakeutunut ulkopuolelle asunnostaan ettei isä kuulisi keskustelua sellaisen henkilön kanssa jonka yhteydenpitoa tämä ei arvostanut. Vaikka kyseessä olikin serkukset, ja kaiken lisäkset parhaimmat ystävät toisilleen. Adetten naurahtaen että kyllä toinen saisi ihan kenen naisen vain haluaisi jos tämä itse vain yrittäisi, pystyi Andrea kuvittelemaan tutun leikkimielisen hellän tönäisyn olkapäällä jota Adettella oli aina tehdä mikäli keskustelussa oli selvä leikkisyyden sävy, sai se hymyn kohoamaan väkisinkin - käden vieden lyhyitä hiuksia vanhasta tottumuksesta jälleen päätä pitkin taaksepäin "Harmi etten ole kiinnostunut niistä "peleistä", vaikka varmaan se jollakin tapaa mielenkiintoista olisikin. Mutta tällä erää kiitos, mutta ei kiitos."

Andrea oli maininnut ohimenevästi ryhmäänsä kuuluvan muutaman henkinlön joiden takia tämä varmaan joutuisi nukkumaan silmän auki vaikka eihän tämä tosissaan ollut. Marcus tuskin olisi mitään muuta kuin uhoaja ja suun soittaja, ja kävisi kimppuun vain ääripäässä ärsyttäessään. Maryam olisi asia ihan erikseen, mutta niin kauan kunhan Andrea ei astuisi tämän tielle - hänen pitäisi olla kunnossa vaikka saikin jakaa sängyn tuon kanssa. Siitä huolimatta Adetten alkaessa puhumaan hyvin tosikkomaisesti kiihtyneellä äänentasolla kuin vanhempi olisi tosissaan kertonut jonkun uhkaavan tämän henkeä, pääsi huulten lävistä ensin tärskähdys ja sitten kunnon nauru kun yksinkertaisesti pokka ei pitänyt kuullessaan tyttöä joka uhkasi henkilökohtaisesti tulla näyttämään näillä kyseisille ystäville taivaanmerkit vaikka mikä olisi. Naurun olematta tarkoitus epäillä toisen taitoja, miehen ollen omalla tavallaan hyvinkin tietoinen toisen taidoista, ja epäili kyllä ettei isoisä ollut jättänyt toisen oleskelu pelkästään teoriittisiin aineisiin "Kerron sinulle siitä ensimmäisenä niin saat aloittaa kostoretkesi, älä huoli." Naurun alkaen katoamaan hiljalleen, hieraistiin silmäkulmaa nopeasti ohimenevästi - vilkaistiin takana olevaa joukkiota joista jokainen haluaisi päästä mahdollisimman nopeasti soittamaan omat puhelunsa, meni osa Adetten sanoista ohitse jotka käsittelivät että täysin uudessa maassa asuminen ja työskentely oli hankalaa vaikka tämä olikin alkanut oppimaan miten toimia "Olisit soittanut minulle jos tarvitset apua. Äitini on ranskalainen, hän olisi osannut auttaa." tämän todeten hieman puolihuolimattomasti, vaikka tarkoittikin sanojaan. Vaikka viimeksi kun Adette oli tavannut De Fioren perheen kokonaisuudessaan - oli lopputulos ollut kaikkea muuta kuin nätti vaikka se olikin johtanut ihan erilaiselle tielle Adetten tapauksessa. Ehkä jopa onneksi, ties mitä toiselle olisi muuten tapahtunut.

Puhelimen toiselta kuuluen selvästi kuinka joku aukaisi jälleen ovea, vaikkakin hyvin vähän - mutta Andrean itse erottamatta askeleita jotka olisivat selvästi kuuluneet nuoremmalle naiselle itselleen saatika että tämä olisi mennyt takaisin sisälle jäi tämä kuuntelemaan tapahtumia vaikka tämä ei saanutkaan selvää avaajan henkilöllisyydestä. Kulmien kurtistuen pienesti kun nainen viimein alkoi puhumaan, vain sillä kertaa lopettaakseen keskustelun niin nopeasti, ettei Andrea itse kerennyt sanomaan mitään kun jo tämä erotti ripeän tuuttausäänen. Epäilevän silmien kurtistuksen laskien luurin kädestä täydessä hiljaisuudessa - Andrean voiden vain toivoa ettei kyseessä ollut mistään vakavasta. Huokaisun karaten huulilta, napattiin kortti mukaan vielä viimeisenä - Andrean päästäen seuraavan puhelinta tarvitsevan matkaansa - hänelle jääden vielä se haluttu viisitoista minuuttia sille päivälle minkä hän käyttäysi illemmalla loppuun soittaessaan perheelleen. Askelten palautuen hitaasti takaisin uuteen makuutilaan, josta kaikki muut olivat poistuneet omille teilleen puhelinkortin saatuaan - erottivat silmät tuon saman punahiuksisen tytön - muisti tämä jälleen että orpona tällä tuskin olisi ketään kelle soittaa. Ellei sitten kirkolle haluttaisi raportaida jostain.
Andrean astellen oman sänkynsä luokse, parannellen toisella kädellään ranteen ympärille kiedottua vanhaa rukousnauhaa - ja katsoen väsyneenä sängylle heitettyä armeija olkalaukkua, jolla oli ikää ja se oli selvästi nähnyt ne parhaimmat päivänsä - olihan kyse hänen setänsä armeija laukusta, jota Andrea oli kannellut mukanaan mennessään jonnekin moneksi päiväksi. "Toivottavasti et ole kovin paha kuorsaaja nukkuessasi." Andrean todeten tilannetta hieman keventävästi hymyillen, kääntäen katseensa nuorempaan tyttöön kuin näyttääkseen ettei aikoisi asettua tuon tielle ellei hän halunnut nukkumaan. Miehen huokaisten asteen raskaammin, miettien seuraavia sanojaan ja miten toisi ne toiselle "Siitä eilisestä... jos tehtäisiin aselepo? Ihan vain jo pelkästään sopuelämisen nimissä." Tämän ehdottaen viimein tuolle, ojentaen toista kättään varoen toista kohdin sopiakseen aselevon kaksikon välillä - mikäli toinen siis edes suostuisi moiseen.

Kaikki ryhmän jäsenet olivat hävinneet puhelinkoppien luokse tai edes niiden lähettyville odottlemaan sopivaa vuoroa, joten Maryam oli saanut tuvan täysin itselleen ja sen mukana tulleen hiljaisuuden, jota ei rikottaisi jatkuvalla puheen sorinalla tai jollakin muulla touhuamisella. Matkakassin sijaiten naisen vasemmalla puolella kun tämä istui alapedillä ja otti vaatteitansa yksi toisensa jälkeen esille leipatakseen ne uudelleen täydelliseksi, jossa ei ollut pienellekkään rypylle tai epäkohdalle sijaa. Vihreiden silmien kohottautuen vain hetkeksi vilkaisemaan kulmien alta saapuvaa henkilöä, joka osoittautui (valitettavasti) De Fioreksi – sillä se tiesi sitä, että tämän olisi pakko tulla samaan paikkaan kuin nainenkin oli (heidän kun edelleen jakaen saman kerrossängyn).
Toisen yrittäessä olla edes vähän vitsikkäämpi kuin alku tapaamisella, sai se vain tämän punatukkaisen naisen hymähtämään kuivasti ja kohottamaan välinpitämättömästi kulmiaan kuin sanoen; ”Taidankin tehdä niin tahallani, ihan vain sinun mieliksesi.” Kahden valmiiksi tullen t-paidan päätyen lasketuksi valmiiden pinoon naisen oikealla puolella, otettiin matkakassista kolmas ja viimein paita leipattavaksi.

Käsien ehtien aloittamaan leippausta jo hihoista, mutta liike pysähtyi De Fioren sanojen myötä. Tilannetta auttamatta myöskään se, että pian tuo ojensi kätensä kättelyyn edes jonkinlaisen sovinnon merkiksi. Katseen kohottautuessa hiljalleen irti paidasta ja kohdistuen pistävän suorasti De Fioren kasvoihin, jossa nuo erikoisen väriset silmät katsoivat poliittisen tyynesti takaisin.
”Onko minulla muita vaihtoehtoja? Jos en halua sitten reputtaa kaikissa ryhmätesteissä tai kuolla kentällä tositilanteessa, vain ja ainostaan sen vuoksi etten voi tulla kanssasi toimeen ja toimia yhteistyössä kanssasi.”
Katseen tullen lasketuksi takaisin paitaan, jota oli alettu leipata uudelleen alusta. Tuossa kohdin Maryamilla oli ehkä pakko-oire täydellisyyden tavoittelusta, tämän ollen valmis aloittamaan joka kerta alusta jos ei ollut tyytyväinen tai joutui keskeytetyksi pahalla hetkellä.
Naisen kohauttaessa olkapäitään ja lausuen perään asteen hiljaisemmin (yrittäen sillä kätkeä myrkyn äänessään);
”Ei, eipä minulla taida olla vaihtoehtoja.”
Maryamin vastaamatta Andrean kättely yritykseen vaikka olikin hetki sitten myöntynyt ns. ”aselepoon” ryhmähengen nimissä ja sen etteivät nämä ainakaan reputtaisi testejä tuon yhden erimielisyyden vuoksi. Hän kykenisi kyllä sopeutumaan, se ei olisi mikään ongelma.

Sovinnon eleen, joka oli nostettu nimenomaan Maryamia kohti täysin viattomasti vailla mitään taka-ajatuksia, vain luodakseen jonkinlaisen aselevon kaksikon välille - sillä olihan kaksikko siitä lähtien samaa ryhmää - vaikka nämä jatkaisivatkin ensimmäisten koulutuksien jälkeen eriteilleen - pysyttäytyen itsepintaisesti jännittyneenä suorana odottavasti tytön tarttuvan siihen. Mutta jo silloin kun tyttö oli vain katsonut tätä omalla kylmällä tavallaan, - oli Andrea pystynyt arvaamaan hyvin selvästi mitä tämä aikoisi mahdollisesti sanoa. Tai jättää tekemättä. Jostain syystä, Maryamin todellakaan aikomatta tarttua Andrean tarjoukseen kovin ystävällisesti/mielellään, tai ainakaan intoa puhkuen vaikka kuinka tämä yritti mataloittaa ääntään hiljaiselle - kuuli Andrea pienimmätkin äänen muutokset Andrean katsoen hämmentyneenä tuota nuorempaa naista, ja tämän hyvinkin välinpitämättömän kylmää asennetta, kääntäen viimein katsettaan pois hieman. Huokaisten viimein raskaasti "... Teinkö jotain väärin, tai olenko loukannut sinua jotenkin? Olen pahoillani jos olen jotain tehnyt - mutten pyydä aselepoa sen takia koska on pakko - vaan sen takia että haluaisin edes yrittää tutustua sinuun. Mutta itse yrität karkottaa kaikki pois ja hakeuttaa riitaa." Andrean todeten suoraan toiselle, - hyvin rehellisesti sillä niinhän se oli. Omalla tavallaan. Tottakai, oli ymmärrettävää jos Maryam oli tottunut pitämään tiettyä muuria yllä eikä luottanut/halunnut tutustua ihmisiin sen enempää kuin olisi tarpeellista. Mutta tämä meni hyvin nopeasti kylmäksi niitäkin ihmisiä kohtaan jotka edes yrittivät pysytellä tämän lähellä jotenkin - eikä se hyödyttänyt ketään heistä. Varsinkaan siinä tilanteessa missä he olivat. Toki, Andrea jo tavallaan odotti jonkin asteen räjähdystä Maryamilta, joka tuntui juuri sinä päivänä olevan pahalla päällä - joten jo pelkästään se nimissä päätti Andrea hypätä omaan sänkyynsä makuulle pois tytön tieltä. Sillä hän ei pystyisi vaikuttamaan toiseen, tai tämän mielipiteisiin millään tavoin. Ja niin se vain meni.

----

Kaksi päivää kuluen noista tapahtumista, jotka olivat lopulta aiheuttaneet Chadin yllättävän ilmestymisen Italiaan ilman minkäänlaista varoituksen sanaa ja sen että Chad oli antanut matkustuskumppanilleen kaksi päivää aikaa selvittää asiat perheensä kanssa sellaiseen kuntoon - että Evey pystyisi lähtemään lyhyellä varoitusajalla ulkomaille. Tietämättä edes mihin he aikoisivat matkata. Tuona aamuna Evey oli vienyt Sophien kouluun normaalisti, ja hyvästellyt Giovannin, lupaavansa ilmoittaa olinpaikkansa heti kun laskeutuisi vain uudelleen maaperälle. Eli Eveyn oikein valehdellutkaan Chadin läsnäolosta, muttei oikein kertonutkaan kaikkea. Kuten sitä että Chad aikoi palauttaa De Fioren-suvun vartijan perinnön takaisin sille joka sille kuuluikin - tai että Evey yrittäisi (isoin kirjaimin) pyytää isäänsä auttamaan, tai edes helpottamaan Giovannin terveyttä. Vaikka "esikoinen" tiesikin kyllä miten se vaikutti tuohon tuhansia vuosia vanhaan mieheen, ei ehkä täysin - mutta kyllähän sen järkikin sanoi ettei jonkun terveyden parantaminen ollut ilmaista tai vaivatonta millään tavoin. Mutta sen verran tämä oli sanonut että Chad tiesi Anubiksen sijainnin, ja Evey halusi mukaan. Vaikka se tietäisikin täydellistä katasrofia, tietäessään mikä mies nykyisin oli. Joten hermostuneisuus oli todellakin läsnä sinä aamupäivänä kun kaksikko oli tavannut lentokentällä, ja lähtenyt siitä yksityiskoneella jo pelkästään nopeus syistä liikkeelle, olivat hopeiset silmät pitäytyneet hyvin pitkään vain edessä avautuvaa pilvilinna maisemaa, jonka välistä aurinko pääsi aina silloin tällöin livahtamaan näkyvämmäksi, Eveyn käyden lävitse kaikki mahdolliset skenaariot miten tuo voisi päättyä niistä hyvistä huonompiin ja kaikki niiden välissä - varsinkin nyt kun kumpikaan heistä ei voinut tietää täysin sadalla prosentilla mikä odottaisi. Ja se omalla tavallaan oli huolestuttavaa. Hyvin, huolestuttavaa sen painokkaimmassa merkityksessä.

"... Oletko kuullut Azrasta mitään?" Eveyn päättäen viimein rikkoa sen pitkään jatkuneen hiljaisuuden jälkeen, jota ei oltu pidetty tahalteen - mutta pitkän pohdintojen jälkeen vanhempi tulisi tarvitsemaan kyllä jotain muutakin ajateltavaa ennen kuin he edes lähestyivät määränpäätä. Mikälie se sitten olisi. "Viimeksi kun näin hänet, olimme saapuneet Slovakiaan ja hän oli melkoisen huolissaan sinusta sen Espanjan tapahtuman jälkeen. Joten, kai olet puhunut hänelle?" Hopeisten silmien päästen viimein irti ikkunan pinnasta ja kääntäen katseensa täysin vastapäätä, nojauttaen kehonsa syvemmälle penkkiinsä - luoden pienen hymyn toiselle. Ei se olisi niin vakavaa, vaikka toinen tuntuikin nykyisin joka kerta kun he näkivät, hyvinkin virallinen ja vakava kaikesta - harvoin rentoutuen kunnolla.

De Fioren yrittäessä vielä kysellä kohteliaisuuden rajoissa mikä oli oikein mennyt vikaan näiden kahden välillä kun Maryam oli alkanut selvästi kasvattamaan suojamuuria kaksikon väliin ja pitäen sen avulla visusti Andrean toisella puolella – ei vanhempi saanut vastausta vielä sillä kertaa. Sanojen saaden kyllä jonkin tunteen häivähtämään vihreiden silmien sisimmässä, mutta kieli ei halunnut vielä muodostaa sitä sanoiksi. Maryamin valiten vaikenemisen.
Jossakin vaiheessa iltaa tämän punatukkaisen naisen lähtien tuvalta ja mennen (ihmekyllä) puhelinkopeille, joiden luona ei ollut ristin sieluakaan. Mustasta muovista muotoillun luurin tullen nostetuksi metallisesta pidikkeestään, minkä jälkeen se kiilattiin hetkeksi korvan ja hartian väliin numeron valitsemisen ajaksi. Vasta kun tasainen merkkiääni oli muuttunut tuuttaukseksi istuutui keho lattian rajaan ja selkä painettiin betoniseinää vasten. Tilanjakajien kätkien Maryamin näyvistä jos tilaan olisi tullut sivusta.
Lähes pian linjan toisesta päästä vastasi nuorelle naiselle kuuluva ääni, joka tiesi samantien kuka soittaja oli. Maryamin painaen otsansa koukistettuja polviaan vasten ja hymyillen väsyneesti.
___________________________

Yksityiskone oli aikataulussa kuten Chad oli suunnitellutkin. Päämääränä ollen ranskan maalaiskunta, josta vanhan salaseuran jäsenet eivät etsisi kovin helpolla – sillä vihollinen oletti viimeisimmän tiedon pohjalta heidän kulkevan pääkaupungin kautta. Noiden kahden päivän aikana Chad oli suunnitellut reittinsä tarkoin ja valinnut huolella ne ihmiset joihin luottaisi sillä kertaa.

Eveyn sanojen keskeyttäessä Chadin ajatukset, jotka olivat vielä keskittyneet suunnitelman hienosäätämiseen. Tummien silmien kohottautuessa irti tabletin näytöltä hopeisiin silmiin, jotka siinäkin taivaankappaleen valossa näyttivät varastavan valon itselleen. Chad olisi toki voinut vastata vanhemmalle virallisen kuuloisesti ja jättää asian siihen, mutta kun edelleen oli kyseessä ihminen, jonka Chad oli tuntenut teini-iästä lähtien – niin sai se miehen laskemaan maskiaan edes vähän.
”Viimeksi kun näin hänet teimme ihan jotain muuta kun juttelimme.”
Hymyn saaden toisen suupielistä kohoamaan. Nuoremman leikitellessä kyseisellä tilanteella selvästi, kiirehtimättä ollenkaan oikaisemaan sanojaan vaan antoi Eveyn värittää oman mielikuvansa niin paljon kuin halusi.

Vasta kun kiusallisuutta oli selvästi ilmassa jatkoivat sanat tyynesti;
”Näin aikuisten oikeasti siis; Eli puhuin toki ex-vaimoni kanssa ja osittain myös hänen kertomansa perusteella tulin entistä enemmän päättäväisemäksi tästä suunnitelmasta.”
Tabletin päätyen lasketuksi suljettuna viereiselle apupöydälle, minkä aikana Chad piti pienen tauon puheessaan. Seuraavan kertoman saaden vieläkin vihan kuohahtamaan sisimmässä vaikkakaan sieluttomat eivät kyenneet tuntemaan enää niin voimakkaasti kuin kuolevaiset.
”Vanha salaseura hyökkäsi Azran ja Lucion kimppuun vaikka he olivat valtameren toisella puolella. En ole koskaan katsonut hyvällä siviilien kimppuun hyökkäämistä – sillä Azra ei ole ollut tekemisissä salaseurojen kanssa Lucion syntymän jälkeen. Jo pelkästään tuollaisen epäkunnioittavan toiminnan vuoksi vanha salaseura on saatava takaisin ruotuun – ja siitä en ole valmis neuvottelemaan milliäkään.”

Chadin lopettaen hetkellisesti tablettiinsa katsomisen kun Evey oli viimein avannut suunsa tovin jatkuneen hiljaisuuden jälkeen, johon kuului hyvinkin mietteliäät ajatukset tulevista tapahtumista joista ei voinut olla mitään varmuutta olisiko edes hänen läsnäolostaan mitään turvaa miehelle itselleen, kohtasivat kaksi täysin vastakohtaiset iirikset toisensa. Vanhemman nähden kuinka toinen suupielistä nousi leikkimielisesti hymyyn kun tämä totesi ääneen että kyseessä olleen aivan muunlainen kuin puhelias tapaaminen - sai huvittuneen hymyn kohoamaan punertaville huulille - hänen naurahtaen asteen huvittuneemmin. Olisihan se pitänyt arvata. Chadin ja Azran yksityiselämä ja mitä siihen kuului ei kuulunut hänelle joten se että toinen osasi leikkiä tilanteella jättäen ajatukset luomaan omanlaista kuvaansa (joiden lopputulos pitikin paikkansa vaikkei Chad sitä täysin ääneen myöntänyt).

Nuoremman jättäen tietynlaisen ilmatilan laskeutumaan kaksikon välille, vaikka Evey kyllä arvelikin ettei kyseessä mikään tabu ollut - olihan kaksikolla kuitenkin jo yksi vilkas poikalapsi - ja jo teini-iän jälkeen Chadillä oli ollut tapana leikitellä tilanteilla. Chadin kuitenkin kertoen myös sen että kaksikko oli keskustellut, ja lopulta jopa tuon perusteella varmistunut heidän nykyisestä suunnitelmastaan - josta seurasi pian hetkellinen hiljaisuus jona aikana Evey pystyi näkemään jonkun tunteen nousemaan silmiin asti, vaikkei yhtä voimakkaasti kuin se olisi tapahtunut ennen sieluttomaksi muuttumista. Chadin uskaltautuen jopa paljastamaan sen mitä oli todellisuudessa tapahtunut, ja mikä oli saanut tämän päättämään niinkin riskialttiista suunnitelmasta - kuunteli Evey toista tarkoin. Samalla tämän katsoen kokoajan Chadiä kuin yrittäen hakea jotain tietynlaista piirrettä - tai yrittääkseen nähdä pintaa syvemmälle häilyvien sanojen lävitse, Eveyn nojaten ikkunaa vasten päätään koko tuon ajan. "Onko kyse vain yksinkertaisesta siviilihyökkäyksestä mikä aiheuttaa noin voimakkaan reaktion sieluttomalle, vai voidaanko olettaa ettet ole niin tunteeton "ex-vaimoasi" kohtaan kuin annat ymmärtää?" Eveyn päättäen kysyä sitten kohottaen huulen sivuaan pienesti kulmien kera kysyvästi. Eveyn kyllä tietäen mitä Salaseuran Odaylta oletettiin, ja minkälainen sieluton todellisuudessa oli hyvinkin usein - ja siihen lisäksi ettei Chad erityisemmin pukenut tunteitaan koskaan näkyviksi sanoiksi - joten nyt kun tuo siinä edessä istui - olisi Evey voinut vannoa ettei kyllä nähnyt valhetta missään kohdin mitä tulisi tämän puheisiin Azrasta. Oli se keskustelua tai vähemmän sellaista.

"Vaikka kyllähän se varmasti ottaa vihaksi että "sääntöjä" ei kunnioiteta salaseurojen välillä - asiaa ei varmaan auta sekään että Azra kuuluu siihen sukuun jonka kuuluisi johtaa Aavikkokaupunkeja." Silmien kääntäen silmänsä takaisin pyöreästä ikkunasta takaisin pilviseen maisemaan joka näytti lähemmäs identtiseltä joka kohdalta missä he etenivät.

Yksityiskoneen laskeutuessa ranskan maalaiskuntaan, joka sijaitsi yli parinsadan kilometrin päässä pääkaupungista ja lähimpäänkin pienempään kaupunkiin olisi usean kymmen kilometrin matka, siirtyivät Chad ja Evey autokuljetuksen kyytiin, joka vei tarkoitettuun määränpäähän; yksinkertainen omakotitalo, joka oli muutettu majataloksi vuosien saatossa. Chad ei ollut tiennyt sitä missään vaiheessa minkä historian tuo talo kätki sisälleen ja sen tietäessään olisi kyseinen tieto ollut hyvinkin hämmentävä sekä sitä ns. jumalten ironista huumoria. Talon ollen juuri se, jossa Evey oli varttunu teinivuotensa ja uskonut edes sen hetken aikaa naiivisti onnelliseen perhe elämään vanhempiensa kanssa, kunnes lopussa Anubis oli lähtenyt perheensä luota uuden salaseuran vuoksi kostaakseen vanhalle salaseuralle sen mitä nämä olivat tehneet. Koko matkan aikana Chad oli pitänyt Eveyn kansssa hyvinkin pintapuolista keskustelua yksityiselämästään, jossa Azra ja Lucio olivat olleet puheaiheina päällimmäisenä. Kyse ei ollut siitä - ettei mies olisi luottanut matkakumppaniinsa, mutta odayn oli aina pidettävä sitä tietynlaista varovaisuutta puheissaan - ja missään vaiheessa viholliselle (näillä kun sattui olemaan korvia joka puolella) ei haluttu tuoda täydellistä totuutta julki noista kahdesta henkilöstä, jotka olivat Chadille elämääkin tärkeämpiä.

Mustan auton pysähtyessä tuon yksinkertaisen, mutta sitäkin kodikkaamman majatalon pihamaalle – odotti kuski kärsivällisesti kunnes Chad ja Evey olivat päässeet nousemaan ulos autosta sekä ottaneet kevyet matkatavaransa, ennen kuin auto ajettiin pois. Tämän kyseisen kaksikon seisten nyt kahdetaan autiolla pihamaalla illan hämäryydessä matkatavaransa lepäämässä jalkojen juuressa. Chadin kääntyen taloa kohti ensimmäisenä, huikaten majataloa kohti kävellessään;
”Yövymme täällä ja aamulla jatkamme matkaamme aikaisin.”
Ulko-oven edustalle asetetun soittokellon antaessa oman kilisevän äänimerkkinsä, aukaistiin ovi melkein samantien. Majatalon ylläpitäjien ollen odottaneena kaksikkoa selvästi. Kaiken tapahtuen juuri niin kuin Chad oli suunnitellutkin.

Seuraavan päivän aamuna, vielä ennen kuin aurinkokaan oli ehtinyt nousemaan taivaanrannan takaa kunnolla, lähtivät Chad ja Evey matkaan paikan päälle hankitulla moottoripyörällä, jolla pääsisi parhaiten kulkemaan siellä maastossa, jonka maan kuoren alla hylätyt katakombit sijaitsisivat. Kaiken tämän sijaiten kirjainmellisesti tiheäkasvuista metsää, joka yön pimeydessä olisi saanut väkisinkin mielikuvituken laukkaamaan. Chadin pysäyttäen moottoripyörän vanhan kaivon edustalle, jonka vierelle oli rakennettu metallista köyden laskemiseen ja vetämiseen tarkoitettu laite, joka toimi etäkäskyillä modermisesti.
”Työntekijäni löysivät tämän kaivon jo pari kuukautta sitten ja olemme tutkineet sitä siitä etiäpäin, jolloin saimme pian huomata kaivon pohjan yltävän syvällä maan alla virtaavaan lähteeseen…”
Chadin noustessa ylös moottoripyörän päältä ja asetellen mukaansa ottaman tarvikerepun peremmin selkäänsä. Muutenkin miehen vaatetuksen ollen enemmän haudanryöstäjälle kuuluva kuin että pukumies olisi yhtäkkiä päättänyt hypätä kaksipyöräisen selkään ja lähteä seikkailemaan pitkin asumattomia metsiä.
”- ja se on juuri etsimämme reitti alapuolellamme sijaitseviin katakombeihin, jossa isäsi on pysytellyt kuluneen puolen vuoden ajan. Toivottavasti et pelkää ahtaita paikkoja tai pimeää muutenkaan.”
Toisen valokepeistä tullen heitetyksi Eveylle itselleen.
”Lähde ei onneksi sijaitse maaluolassa vaan itse asiassa laskeudemme katon kautta huoneeseen, joka on ilmeisemmin ollut joskus kylpylä tai jotkin sinne päin. Pääsemme kyllä tilasta pois oven kautta, mutta joudun tekemään ensin vähän töitä saadakseni sen auki. Jostakin kumman syystä ovi on salvattu toiselta puolelta.”

Kehon noustessa istumaan kaivon reunalle, jotta jalat olivat jo sisälle päin kohti mustaa tyhjyyttä – kiinnitettiin laskeutumiseen tarkoitettu varmistusremmpi vyötärön ympäri ja parilla nykäisyllä tarkistettiin sen pysyvyys varmasti.
”Vielä yksi asia, Evey.”
Tummien silmien kääntyen katsomaan naista vielä kerran.
”Mitä tuolla alhaalla tahansa sitten onkin, muista etteivät ne voi satuttaa sinua. Isäsi ei koskaan voisi satuttaa sinua.”
Käden ponkaistessa kehoa eteenpäin, jolloin vakaa pinta katosi alta ja miehen päätyen roikkumaan pelkän köyden varaan – alkoi tämä laskea itseään kohti pohjaa, joka sijaitsi useiden metrien syvyydessä. Matkan tuntuen väkisinkin sille kuin olisi laskeutunut kohti helvettiä. Lämpötilan viilentyessä asteittain koko ajan kylmemmäksi ja nenään kulkeutuen pian märän kiven sekä maan haju.

Koko tuon loppumatkan kuluen varsin leppoisasti, Chadin enään yrittämättä luoda omilla sanoillaan kiusaantunutta oloa missään kohtaa onneksi, pitäen kaksikon välisen keskustelun hyvin pintapuolisena mutta kuitenkin sellaisena josta sai kyllä tarvittaessa hakemaan sen tärkeimmäin tiedon mikäli yhtään tunsi nuorempaa itseään. Eveyn kyllä ymmärtäen Chadin omanlaisen vaitonaisuuden tuosta aiheesta, joka osasi olla varsin arka miehen nykyiseen asemaan nähden, joten pidettiin linja varsin samana - menemättä oikein missään kohdin liian syvälle sen enempää kuin oli tarpeellista. Mustan auton, jonka ikkunat oli tummennettu tarkoituksella estääkseen käyttäjiä ulkoapäin - lähestyen hitaasti mutta varmasti sitä viimeistä määränpäätä josta Chad ei ollut vieläkään puhunut mitään - mutta jo silloin kun auto oli kääntynyt viimeisestä tienhaarasta - tiesi Evey missä he olivat. Eikä Evey tuntenut oloaan kovin rauhalliseksi, vaikka jopa hän tiedosti ettei tuossa kylässä ollut mitään asiaa Salaseuroille. Naisen voiden vain toivoa etteivät he eksyisi kuitenkaan liian tuttuihin maisemiin - Chadin olematta ilmeisesti itse tietoinen tietyistä asioista menneisyydessä - ja miten lähelle tuota kyseistä aikakautta he olivat juuri päässeet. Eveyn toiveen jääden kuitenkin kuulematta, pysähtyi auto viimein sen hyvin lämpimän, kutsuvan majatalon eteen jossa he ilmeisesti tulisivat yöpymään seuraavaan päivään. Sydämen sykähtäen asteen hitaammin Eveyn astuessa ulos, tuntui kuin nainen ei olisi pystynyt kävelemään asteltakaan eteenpäin tai taaksepäin näkemästään, joka näytti lähes samalta kuin lähemmäs kolmekymmentä vuotta sitten. Ja niin kauan siitä myös oli kun Evey oli viimeksi astunut lähellekään tuota kylää, jota hän kuitenkin oli rakastanut teini-iässä, sitä elämää joka heillä oli ollut kolmistaan ja siihen lisäksi myös Simon. Alkuvuosina, kun Giovanni ja Evey olivat menneet naimisiin oli mies pyytänyt päästä näkemään kyseinen lapsuuden koti, Eveyn koskaan toteuttamatta sitä muistojen vuoksi joissa oli hyvin paljon hyvää - mutta se loppuaika...

Naisen onneksi saaden itsensä sen verran liikkeelle että sai otettua omat matkatavaransa kaikessa keveydessään mukaansa takakontista, seuraten Chadin esimerkkiä vaikkakin Evey jäikin seuraamaan pidemmäksi aikaa auton katoamista takaisin päätielle niin pitkälle kuin pystyi. Nuoremman kääntyen nopeammin ympäri kohti tuota taloa, ja nostaen kassinsa mukaan aikomuksena lähteä astelemaan sisälle päin - viimeisten sanojen varmistaen sen jossa he todellakin jäisivät yötä tuohon - jossa olisi kyllä tarpeeksi menneisyyden haamuja jokaisessa pienessäkin nurkassa. Hopeisten silmien viimeisen kerran hitaasti ylös kohti taivasta kuin osoittakseen ajatuksensa niille ylemmille pilviherroille - jotka olivat tämän aiheuttaneetkin. Jumalten huumorin taju oli tosiaan sarkastisen ironinen. Raskaan huokaisun saattelemana, nostettiin laukku olalle ja ripeät askeleet lähtivät ottamaan nuorempaansa kiinni hieman jäljessä, puhuakseen ensimmäisenä vastassa olevalle pariskunnalle - jotka ilmeisesti pitivät yllä tuota majataloa - kielen vaihtuen lennosta yleiskielestä ranskaan, joka sattui olemaan Eveyn oma äidinkieli ja tulisi varmasti taittamaan kyseisen paremmin kuin Chad. Ja myös ranskalaisen käyttäytymisetiketin.

Aamun viimein koittaessa, oli kaksikko jo hereillä ennen kukon laulua, jopa lähteneet liikkeelle samoihin aikoihin. Eveyn ollen vieläkin täysin Chadin kuljetettavana, - kirjaimellisesti. Eveyn joutuen istumaan kiltisti vuokratun moottoripyörän selässä, pitäen tiukasti kiinni takaosasta ja välillä taas repusta mikäli toisen vauhti oli sitä luokkaa että väkisinkin meinasi tiputa kyydistä. Tien vieden nopeaa tahtia tuosta kylästä metsätielle - ja siitä vielä syvemmälle metsään, ja vieläkin syvemmälle... koko tuon hetken saaden väkisinkin hermostuneisuuden nousemaan vähitellen pintaan vaikka hetki sitten nainen oli ollut suhteellisen rauhallinen ja valmis kaikkeen. Vaikkakin, se että he kulkivat metsään jossa ei ollut ketään - ei todellakaan ollut kovin rauhoittava ajatus kenenkään täysi järkisen mielestä. Viimein tien päättyen tuon hyvinkin vanhan kaivon eteen, jonka vierelle oli rakennettu hyvinkin paljon modernimpi köyden säätömekanismi - arvasi Evey jo tuolloin mitä olisi edessä. Chadin alkaen kertomaan edes hieman tarkempia yksityiskohtia, jotka vahvistavat nopeasti sen että todellakin - he olisivat menossa alas, miehen myös kertoen alla oli ilmeisesti hylättyjä katakombeja joita nämä olivat tutkineet ja varmistaneet edes sisäänkäynnin - nyökkäsi Evey hitaasti kuulemalleen. Chadin vielä heittäessä että toivottavasti pimeä tai ahtaat paikat eivät pelottaisi tätä - nostivat silmät jälleen katseensa merkittävästi taivaalle. Joku ylhäällä taisi tosissaan nauttia näistä hetkistä. Ei, ei häntä kumpikaan noista pelottanut. Vaan muistot jotka heräsivät väkisinkin, olihan hän viettänyt vähän ylitse vuoden vankina saman tyylisessä katakombissa - ja tutustunut näin Zayhin. Enemmän ja vähemmän. "... Mietitkö että ehkä se ovi on syystäkin salvattu umpeen?" Eveyn esittäen puolestaan toteamaisesti ääneen, sillä tuskin kukaan salpasi ovea sain huvikseen ja varmistaisi ettei sisään pääsy olisi helppoa missään määrin. Jonkin kuitenkin sanoen vanhemmalle, ettei Chad enään ottaisi sanoja kuuleviin korviinsa noin lähellä määränpäätä. He menisivät nyt tai eivät menisi ollenkaan. Ja jälkimmäinen ei olisi edes vaihtoehto. Valokepin tullen napatuksi ilmasta vastaan ja sitten alkoi se valmistautuminen fyysisesti että henkisesti. Chadin mennen ensin, kietoi Evey vanhan muistin kautta armeija ajoilta metalliseen köysilenkkiin köyttä ja vielä varmistusremmiä - viimeisimpänä tuli pitkät hiukset nostetuksi korkealle ponihännälle pois tieltä häiritsemästä sen enempää, Eveyn asettuen istumaan kaivon reunalle miehen vierelle katsoakseen vielä kerran pimeyttä ja kuinka se tuntui vain voimistuvan mitä syvemälle kaivo johtaisi, tunsi Evey nielaisevansa vaikeasti.
Hopeisen ja hyvin tumman kohdaten toisensa vielä viimeisen kerran, Eveyn joutuen nostamaan katseensa ylös kohti miestä kun tämä puhui, saivat tuon sanat vanhemman hymähtämään. Entäpä jos se mikä heitä odotti, ei olisi hänen isänsä enään? "... Mutta sinua hän haluaa satuttaa, Chad."

Viimeisen tarkistuksen köydellä kaiken varalla - jonka jälkeen alkoi kaksikko laskeutumaan hitaasti alaspäin köyden varassa - muuttui ilma nopeasti hyvin kylmemmäksi siitä mitä se oli ollut pinnalla, ja se kylmeni vain entisestään. Jos ei olisi ollut niin pimeää, olisi kaksikko varmastikin pystynyt näkemään hengityksen höyryävän jokaisen suun ja nenän vedon myötä, ilman muuttuen jopa tunkkaisemmaksi alempana. Eveyllä olematta niinkään ongelmia pimeän näyn suhteen, toisin kuin kellä tahansa muulla joka olisi tuohon tilanteeseen joutunut - vaikkakin silti tuntui ettei valokeppi auttanut juuri mitään. Seinämän muuttuen liukkaammaksi kosteudesta, tehden jo pelkän laskeutumisen ja tuen hakemisesta vaikeaa, pääsi huulten lomasta aina välillä ärähdys mikäli jalka sattui liukumaan "Miten olisi ensi kerralla jos menisimme vaikka jotain helpompaa reittiä?" Naisen kysyessä sarkastisesti toiselta, äänen jääden kaikumaan kaivon sisätiloihin - kadoten hetken päästä jonnekin ylöspäin kaivon suuta kohdin, vilkaisi tämä alapuolellaan tasaisesti laskeutuvaa miestä "Näetkö yhtään mitään alhaalla... kuten kuinka paljon meidän pitää vielä laskeutua?"

Vanhemman todetessa jotakin seuraavalla kerralla helpommasta sisäänkäynnistä, sai se hymyn häivähtämään väkisinkin vakavilla kasvoilla ja tumman katseen kohottautumaan hetkeksi ylöspäin vaikkakaan Eveytä ei pystynyt näkemään siinä pimeydessä, joka oli jo niin paksua ettei edes ojennettua kättä näkisi nenän edessä. Chadin ollen siis täysin noista valokepeistä riippuvainen nähdäkseen edes jotakin, kun taas Evey oli perinyt pimeännäkö taitonsa äidiltään (demoni kun tämä sattui olemaan, tuonkin tiedon Chad oli vasta saanut selville odayna ollessaan).
”Usko vain minua, Evey. Jos olisin voinut yhtään valita helpomman reitin kuin tämä – niin en olisi epäröinyt hetkeäkään. Palkkaamani arkeologit löysivät kyllä ne pari virallista sisäänkäyntiä katakombeihin, mutta niiden esteenä oli raskaasti panssaroidut ovet ja monta tonnia betonia sekä maata. Niiden esille kaivaminen olisi kestänyt liian kauan ja minulla ei ole antaa siihen nyt yhtään enää kuukausia.”
Viimeisempien sanojen jälkeen kuului alhaalta veden molskahdus kun Chadin jalat koskettivat vettä ensimmäisenä. Heti perään seuraten metallin kilinä kun varmistusremmi irrotettiin köydestä, minkä jälkeen vyötärön korkuisesta vedestä lähdettiin kahlaamaan reunaa kohti. Valokepin antaessa vain puolentoistametrin levyisen valokehän, jonka avulla Chad pyrki suunnistamaan pimeydessä. Tuohon asti kaikki kävi vielä saadun tiedon perusteella – sillä mies oli pidellyt työntekijöidensä piirtämää huoneen pohjakarttaa monesti silmiensä edessä tehdessään suunnitelmaansa, mutta se mitä tulisi avautumaan tuon puisen oven takaa. Se olisi yksin jumalten tiedossa.

”Kulje varovasti siellä vedessä. Pohjan pinnalle on muodostunut vuosien saatossa liukaskerros, joka vie helposti jalat alta ja ethän halua muljauttaa nilkkaasi jo heti näin alussa.”
Chadin jääden odottamaan altaan reunalle Eveytä auttaakseen tämän pois vedestä, minkä jälkeen he yhdessä siirtyisivät seuraavaan vaiheeseen; ovelle, jonka avaamiseen mies oli löytänyt ratkaisun monien tuntien miettimisen jälkeen. Metallisen sorkkaraudan, joka oli kaivettu esille repusta, tullen isketyksi ensin ylimmän saranan nupin kohdille, josta pulttiosa väännettiin ylös parilla voimakkaalla liikkeellä. Sama teko toistettiin kahden muun alimmaisen kanssa, minkä jälkeen sorkkarauta kiilattiin oven ja seinän väliin. Raskaan oven alkaessa liukumaan hiljalleen sisäänpäin, Chadin joutuen tekemään oikeasti töitä sen eteen vaikka omasi myös sieluttomien voimat (aivan kuin jokin näkymätön voima olisi roikkunut ovessa ja tehden siitä raskaan).

Puolimatkan saavuttamisen jälkeen jokin antoi periksi tunnelien sisäpuolella, jolloin ovi paukahti selälleen ja kaatui rymisten maahan huoneen puolelle. Luihin ja ytimiin hiipivän kylmyyden henkäisten katakombien sisuksista. Chadin voiden melkein vannoa, että olisi kuullut aika ajoin joidenkin kuiskailevan pimeydessä. Samoihin aikoihin kun tämä tummatukkainen mies astui kaatunutta ovea lähemmäs ja valaisten sen pintaa nähdäkseen massiivisten kynsien raapineen ovea selvästi raivoissaan – pyyhkäisi katakombien lävitse sähkön kaltainen sykähdys, joka saavutti lopulta tuon pimeän kirjastohuoneen ja sen yksistä nojatuoleista istuvan hahmon, joka ei ollut liikkunut paikoiltaan moniin kuukausiin. Hämähäkin seittien ja pölyn peittäen kehoa. Sykähdyksen lävistäessä kirjastohuoneen seinät ja muuttuen ääneksi tämän yhden ainoan henkilön korvissa, rävähtivät silmät auki. Silmäluomien takaa paljastuen hopeiset silmät, jotka kiilsivät pimeydessä – niiden pinnan ollen jo osittain samean kaihin peittämät. Takan pesässä tulen leimahtaessa eloon kuin se ei olisi koskaan ollutkaan sammunut.

Eveyn pystymättä näkemään toisen ilmettä, haluamatta erityisemmin katsoa alas pimeyteen tai mikä siellä olisi seuraavaksi vastassa - mutta ilmeisesti tämän sarkastisesti todetut sanat saivat nuoremmassa jonkinlaisen reaktion - tämän alkaen kertomaan että jos olisi ollut se helpompi vaihtoehto - olisivat he kyllä käyttäneet sitä mieluummin, mutta sellaista ei ollut ja piste. Eveyn hymähtäen kuulemalleen, kaiken tuon ja aiemmin kerrotun kuulostaen entisestään siltä että Anubis olisi halunnut varmistaa täysin ettei kukaan pääsisi sisään noihin katakombeihin joista Chad oli kertonut. Tai ettei mikään pääsisi ulos.
Veden loiskahtaen samoihin aikoihin Chadin jalkojen alla, kertoi se perässä tulevalle vanhemmalle mitä oli oikein edessä - mutta se kuinka syvää tulisi olemaan - tuli yllätyksenä jopa Eveylle. Jalkojen laskeutuen veteen kunhan Chad oli ensin päässyt pois alta - siinä missä nuorempaa vesi oli vyötäisille, oli se Eveyn tapauksessa paljon korkeampi - olihan tämä paljonkin lyhyempi kuin toinen, kylmien väreiden kulkeutuen koko tuon ajan kehon lävitse taukosi hengitys hetkellisesti äkillisestä kylmyydestä, joka oli vain pahentunut entisestään. Limaisen pohjan auttamatta tietenkään asiaa yhtään saatika se kaatumisvaara josta pian Chad huomauttikin olemana varovainen "... Taitaa olla helpommin sanottu kuin tehty." Eveyn todeten hiljaa irrottaessaan köysiä ympäriltään nyt kun niille ei enään ollut tarvetta - josta askeleet alkoivat kahlaamaan hitaasti miehen perässä mahdollisimman varoen vaikka pelkkä ajatuskin siitä mitä siellä pohjalla saattoi olla hylättynä monien vuosikymmenten ajan - sai selkäpiin karmivaan entisestään. Kaivo ei ollut edes käytössä silloin kun perhe oli asunut kylässä, ja lapsia oli jo tuolloin kielletty hyvin jyrkästi koskaan menemättä lähellekään sitä lahoamassa olleiden puusuojan vuoksi joka todennäköisesti ei tuolloin olisi kestänyt minkäänlaista painoa - ja näin tiputtanut jonkun kaivoon. Eikä kukaan olisi välttämättä edes tiennyt moisesta. Sen verran syrjässä he kuitenkin olivat sillä hetkellä. Valokeppien antamatta juurikaan apua tuon pimeyden lävitse, vaikka se pienikin valo mitä heillä oli tarjolla olikin jo suuri apu - tunsi Evey kuinka hampaat painautuivat hetkellisesti voimakkaammin toisiaan vasteen kun uusi kylmä aalto kulkeutui kehon lävitse, - Eveyn olematta enään varmi aiheuttiko pelkästään kylmävesi ja muutenkin kylmä ilmatila sen, vai se tunne joka voimistui entisestään kun silmät näkivät puisen oven edessään - tunsi Evey nielaisivansa hankalasti - sanomatta kuitenkaan sitä ääneen Chadille joka oli kyllä aikomassa tehdä aikovansa loppuun vaikka mitä Evey olisi sanonut. Vanhemman ottaen suosiolla toisen avun vastaan pois vedestä, astuen tuolle kivireunalle miehen kanssa vierekkäin - kummankin jääden aluksi katsomaan näkemäänsä enemmän ja vähemmän - Chadin jo tuolloin etsien laukustaan väkevämpää asetta - tällä ollen selvästi jonkin asteen ajatus miten tuon saisi auki.

Chadin todellakaan viipyilemättä ajatuksen juoksulla, tämän aloittaen heti töihin - pysyi nainen puolestaan suosiolla sivummalle kun toinen sohi sorkkaraudan kanssa vaikka auttoikin parhaansa mukaan mikäli siihen oli tarvetta - Chadin kuitenkin ollen se joka pääsääntöisesti teki kaiken työn oven avaamiseen. Ja ehkä hyvä niin ettei vanhempi olisi tiellä, vaikka jo pelkästään tuon katsominen näytti vievän suunnattomasti voimia vaikka Chad oli edelleenkin sieluton. Hiljalleen oven alkaen antamaan periksi - kunnes viimein useiden minuuttien, jotka olivat vaihtuneet lopulta jopa kymmeniksi minuuteiksi - kunnes viimein ovi lennähti paikoiltaan kokonaan huoneen sisälle, joka ei tarjonnut vieläkään kaksikolle juurikaan valon sijaa - jonkin henkäisten katakombeista pahaa enteilevästi, olisi Evey voinut vaikka vannoa kuulevansa ylimääräistä kuiskailua korvansa juuressa - jotka saivat koko kehon värisemään ohimenevästi. Jonkin kuitenkin sanoen, että vaikka he olivatkin päässeet ovesta sisään - odottaisi heitä vielä jotain muutakin. Tuskin isä olisi jättänyt kuitenkaan pelkän ovien varaan ettei tunkeilija pääsisi eteenpäin haluamaansa, muutenkin vanhoista katakombeista ei koskaan tiennyt mitä heitä odottaisi. Käden nousten hetkellisesti kiskaisemaan Chadin takin selkämyksestä merkittävästi, kääntyivät hopeiset silmät hitaasti tuota kohti kuin sanoakseen: ettei toinen ryntäisi heti sisään suinpäin. Pelkkä ovi olisi varmasti se helpoin esti ylittää siihen mennessä. Eveyn sanomatta sitä ääneen, mutta hänen pystyen tuntemaan isänsä läsnäolon hyvin selvästi... ja miltä tästä tuntui sillä hetkellä. Ja vastaus - tämä ei todellakaan ollut iloinen. Isojen raapimisjälkien todellakaan rauhoittamatta mieltä ollenkaan, kääntyivät silmät seuraavalle ovelle josta todennäköisesti alkaisi katakombien virallinen käytävä - vaikka samaan aikaan mieli mietti mikä ihme siellä odottaisi, sillä nuo kynnen jäljet eivät kyllä kuuluneet mille tahansa eläimelle.

"... Tästä se alkaa. Valmis?" Eveyn todeten, heiluttaen muutaman kerran kädessä olevaa valokeppiä, kuin toivoisi valon määrän paranevan entisestään - vaikkei niin tulisi käymään. Sen sijaan, kun askeleet viimein liikkuivat lähemmäksi tuota seuraavaa ovea - olivat silmät näkevinään kuinka valo alkoi hitaasti hiipua vaikka ne oltiinkin otettu käyttöön vasta tuskin neljääkymmentä minuuttia kauemmin.

Eveyn ollessa kaksikosta se maltillisempi ja suurimmaksi osaksi myös järjelläkin ajatteleva kuin että olisi rynnännyt suin päin eteenpäin, malttoi Chad oman spontaanisuutensa kanssa vain toisen vuoksi – sillä he olivat tulleet tänne asti kahdestaan ja tulisivat myös lähtemäänkin sieltä yhdessä. Erille teille eroamisen tulematta kysymykseenkään. Eveyn todetessa viimein ääneen matkan jatkamisesta (siihen asti kumpikin oli vain jäänyt jähmettyneenä katsomaan tuota puista ovea, jonka pinnan kynnen jäljet eivät olleet lisänneet turvallisuuden tunnetta ollenkaan), kohdistuivat tummat silmät naiseen päin ja pää teki pienen nyökkäissyn. Kummankin siirtyessä yhtä aikaa eteenpäin tuolle seuraavalle ovelle, jonka odotettiin olevan yhtälailla lukossa, mutta sen sijaan se avautui kuin itsestään (tai sille ainakin Chadista tuntui, tämän ehtiessä vain hipaisemaan kahvaa kun jokin jo sai oven avautumaan viisisenttiä raolleen).
”Mitä tuolla sitten ikinä tuleekin vastaan…”
Kämmenen painautuessa pukkaamaan oven kokonaan auki. Alkaneen kylmyyden syventyessä taas asteen, saaden kädet tärisemään väkisinkin jos niitä pidettiin yhtään liian kauan levossa. Toisessa kädessä pideltävän valokepin hiipuessa asteittain kuin jokin järjellä selittämätön voima pakottaisi elektroniikalla toimivat laitteet epäkuntoon. Uloshengityksen tapahtuen tahallaan asteen hitaammin ja kurkkua rykäistiin pienesti.
”…Tulemme pysyttelemään yhdessä loppuun asti. Vaikka se sitten olisi viimeinen tekoni, tuon meidät täältä takaisin.”

Katakombeissa liikkuminen vain metrin levyisen valokehän johdattamana oli todellakin haaste. Chadin kulkien asteen Eveytä edempänä, mutta pitäen kuitenkin käden mittaisen etäisyyden koko ajan jos yhtäkkiä tulisi äkkinäinen tilanne, että toinen olisi saatava nopeasti vedettyä johonkin. Noiden lukemattomien käytävien risteillen labyrinttimäisesti. Välillä jonkin valitun reitin mennen uusiksi kun käytävä yhtäkkiä loppui johonkin tyhjään huoneeseen tai sitten käytävä oli romahtanut kasaan. Juuri tuollaisina hetkinä toivoi sydämensä pohjasta ettei joutuisi takaa ajettavaksi.
Kaksikon ohittaessa uudemman kerran hyvinkin tutun näköisen risteyksen, pysähtyi Chad viimein ja alkoi katselemaan ympärilleen. Asteen ärtyneen murahduksen kohottautuessa kurkusta ja käden kohottautuessa pyyhkäisemään hiuksia päälaen suuntaisesti.
”Kierrämme ympyrää täällä helvetin pimeydessä.”
Käden tullen lasketuksi tahallaan asteen voimakkaammin reittä vasten. Teosta syntyvän äänen kaikuen seinistä.

Chadin aikoessa kääntyä Eveytä kohti neuvotellakseen toisen kanssa seuraavasta suunnasta, keskeytyi liike samantien kun korvat alkoivat erottamaan pimeydestä laahaavia askelia, joita säesti satunnainen ropina kuin jotakin olisi tippunut maahan liikkujan jäljessä.
”Pysyttele takanani, Evey.”
Paljoakaan vaihtoehtoja antavan komennon käskien naisen nuoremman taakse. Kummankin jäädessä odottamaan mitä edestäpäin paljastuisi. Pimeydestä alkaen hiljalleen muotoutumaan ihmiselle kuuluva hahmo, jonka ulkonäkö paljastui kummallekin omalla tavallaan. Chadin nähden edesmenneen isänsä, jonka ulkonäkö kertoi verenhukasta ja kuolemisesta hukkumalla. Eveyn taas nähden aviomiehensä pikkuveljen, jonka rintakehässä oli läpipisto haava ja verta vuotaen suusta. Kummankin kuolleista puhuen kohteelleen juuri niillä sanoin, jotka olivat jääneet kaivamaan sisimpää. Chadin kantaessa vieläkin kaunaa isänsä kohtalolle ja Eveyn puolestaan syyttäen itseään Miken kohtalosta.

Etäisyyden tuohon pimeyden hahmoon kaventuessa koko ajan, kunnes yhtäkkiä Evey tunsi Chadin tarttuvan käteensä lujemmin ja pakottaen kääntymään toiseen suuntaan. Juoksuaskelien kaikuessa ympärillä, minkä aikana Chadin toistaen hiljaa itselleen kaiken näkemänsä olevan vain illuusiota. Kaikki vain oli heidän alitajuntansa keksintöä, heidän syvempiä pelkoja. Valitettavasti sen pahimman pelon toteutuessa seuraavaksi, mitä kumpikaan ei ollut toivonut alussa. Chadin kiinnittäessä ensimmäisenä huomiota pimeyden liikkumiseen (vaikka järki sanoi sen olevan mahdotonta). Sen jonkin tunteen saaden katseen vilkaisemaan vaivihkaa olan ylitse nähdäkseen pimeydestä muotoutuvan nelijalkaisen eläimen, josta ei voinut olla varma oliko se ylikasvanut susi vai jokin suuri kissaeläin, huomion kiinnittyessä väkisinkin ensimmäisenä sen massiivisiin kynsiin. Chadin tuntiessa sisimmässään pelon vihlaisun, mikä sai veren virtaamaan jokaiseen lihakseen kehossa ja pakottamaan uudelleen juoksuun. Käden napatessa vanhemman omasta uudelleen.
”Nyt vauhtia, Evey!”

Chadin antaen oman sanattoman vastauksen yksinkertaisen nyökkäyksen muodossa, uskaltautui käsi päästämään varoen irti toisen takin selkämyksessä luottaessaan sillä hetkellä toisen arviointikykyyn - joka varmasti kertoi että sillä kertaa pelkkä ajatuskin spontaanisista teoista ei olisi hyvä. Heidän ollen täysin sen armoilla mikä heitä odotti vielä edessä, sanoi järkikin jo tuossa kohtaa ettei tehtävästä tulisi olemaan helppo. Hopeisen ja ruskeiden silmien kohdaten toisensa pimeyden lävitse, sai Evey luotua nuoremmalleen siitä huolimatta rauhoittavan hymyn - kuin haluten sanoa että he kyllä selviäisivät vaikka sillä hetkellä näyttikin pahalta. Chadin yrittäen luoden vielä viimeiset lohduttavat sanat jotka kertoivat että he tulivat pääsemään pois tuolta yhdessä, vaikka mikä olisi - nuoremman aikoen itse henkilökohtaisesti varmistaa tämän. Oven auetessa aivan liian helposti kaksikon edessä kun Chad oli tuskin hipaissutkaan tuota puista estettä saadakseen sen selälleen, olisi kuka tahansa muu jo pelkästään tuossa kohdin kääntänyt selkänsä ja lähtenyt takaisin kaivon seinämille kiipeämään - mutta kaksikolla ollen tehtävä, joka valitettavasti ei jättänyt valinnan varaa pakenemiselle missään muodossa - vaikkakin sekin vaihtoehto tuntui paljon paremmalta kuin nuo katakombit, joissa vain epämääräiset kuiskaukset vain voimistuivat nyt kun ovi oli auki.'

Eveyn kulkeutuen suosiolla hieman Chadiä jäljessä heidän kävellessään peräkkäin, välimatkan pysytellen kuitenkin kokoajan tarpeeksi lyhyenä mikäli jotain tapahtuisi, olisi helppo pysyä perässä ja varmistaa jommankumman turvallisuus pahimmillaan. Valokeppien enään juurikaan antamatta valoa eteenpäin pimeydessä, johon tuo pienikin valo tuntui suorastaan imeytyän ja katoavan hitaasti mutta varmasti yhdeksi pimeäksi massaksi ympärillä, pienenkin äänen katakombeissa saaden sydämen sykkimään voimakkaasti vaikka kyse olisikin ollut vain pienestä kiven vahingollisesta potkaisusta kengän tieltä pimeydessä, alkoi pian jokainen käytävä, pimeys ja yksityiskohta näyttämään samalta kuin edellinen - kaksikon etenemättä juurikaan eteenpäin. Tien päättyen umpikujaan tai sortumaan joka esti matkan kulun eteenpäin, ties monennenko kerran kaksikon joutuen kääntymään takaisin päin omalle reitilleen - tietämättä enään oikein minne he olivat matkalla. Loppujen lopuksi, kumpikaan ei tiennyt tarkkaan katakombien pohjapiirrustuksia tai minne heidän tulisi kulkea, valon heikkenemisen todellakaan tuomatta oloa sen enempää varmemmaksi kuin mikään muukaan sillä hetkellä. Tuon ympäristön ollen hyvin selkärankaa karmiva kaikilla tavoin jo pelkästä ajatuksesta mikä hemmetin elukka omisti ne kynnet jotka olivat luoneet ne kynnenjäljet oveen aiemmin. Risteyksen, jonka he olivat ohittaneet tuskin minuutteja aiemmin tullen jälleen eteen, sai se kaksikon pysähtymään lähes samaa aikaan vaikka Chad toikin voimakkaammin esille sen mitä oli tekeillä: he kulkivat ympyrää. Todennäköisesti olivat kulkeneet jo ties kuinka kauan edes ymmärtämättä sitä, miehen tekemän teon seinää vasten aiheuttaen selvän voimakkaan äänen koko käytävällä, jättäen kaiun taakseensa. Eveyn jostain kätensä silmiensä eteen hetkellisesti hieraistakseen silmiensä aluetta turhautuneena, hänen nähden eteensä hyvinkin selvästi pimeydestä huolimatta vaikka helppoa se ei todellakaan ollut enään edes häneltä - kurottautaui keho pian maata kohden yhdelle niistä monista pikku kivistä - kehon nousten hitaasti takaisin ylös sen enempää kiirettä pitämättä ja liikahtaen hieman sivummalle kohti seinää Chadin miettiessä uutta suunnitelmaa.
Pienen kiven, joka nostettiin katakombin seinää vasten luoden riipivää ääntä kun siihen yritettiin kaivertaa edes jonkinlaista merkkiä heidän avukseen että he ensikerralla tietäisivät missä he kulkivat, tai että he olivat jo käyneet tuolla alueella. Sivusilmän erottaen Chadin palautuvan takaisin asteen rauhallisemmaksi, lähes liikahtaen paikaltaan uudelleen häntä kohden keskusteluun tai kääntyäkseen takaisin omalle reitille - kun ääni, sai sen kaiken pysähtymään. Miehen tullen nopeasti takaisin vanhemman lähelle, käskien tätä pysymään mahdollisimman lähellä tämän seläntakana turvassa. Molempien kääntäen katseensa tuonne pimeyteen, josta tuo hyvin selkää karmiva ääni tuli . saaden jokaisen lihaksen ja kehon osan jännittymään paikoilleen, pystymättä kääntämään katsettaan pois siitä mitä he odottivat pian ilmestyvän. Mutta edes se valmistautuminen ei todellakaan olisi auttanut heitä mitenkään ottamaan vastaan sitä näkyä mikä heitä kohtasi. Hengityksen lakaten hetkellisesti, Eveyn uskaltamatta tuskin edes hengittää ettei olisi seuraavaksi lausunut ääneen sen nimen, jota ei oltu lausuttu hetkeen - tai nähty. Vielä vähemmän tuossa samassa kunnossa jossa Mike oli tunnistettu ja haudattu Saitesin ja Eveyn puolesta, jolloin se yksi ainut kerta olisi kyllä riittänyt hyvin. Näkymän satuttaen vieläkin.

Tuon hahmon, jonka kumpikin näki omanlaisenaan lähestyen omaa tahtiaan lähemmäksi välimatkan punottautuessa pian hyvin lyhyemmäksi - oli se kuin aika sanoa, nyt olevan se hetki lähteä. Ainakin juoksuun. Chadin toteuttaen tuon nopeammin, napaten vanhemman kädestä tämän nopeasti mukaan ympäri - suojeluvaiston ollen vahvimmillaan juuri siinä hetkessä, järjen sanoessa tuon hahmon/henkilön zombieherätys oli vain joku temppu, illuusio, kuvitelma - mitä vain. Se ei ollut totta. Ei se todellakaan voinut olla totta. Chadin tuskin olematta erimieltä näkemästään kuin Eveykin, askelten kaikuen pitkinä katakombien ympärillä juoksuaskelten tahdissa - kummankaan todellakaan edes harkitsematta sitä että olisi taaksepäin alunperin, ainakaan Evey ei ollut - mutta Chadin kääntäessä hetken juoksun jälkeen päätään sen verran taakse kuin nähdäkseen seurasiko joku heitä, seurasi pinan uusi käsky jossa kehotettiin kulkemaan nopeammin - pystyi Evey kuulemaan hetkellisen pelon säkeen Chadin äänestä ensimmäistä kertaa kunnolla, miehen tarvitsematta kehottaa kahta kertaa. Jalkojen alkaen juoksemaan nopeammin Chadin tahdissa - onneksi toisen perässä pysymisen olematta niinkään vaikeaa, vaikka välillä ajatukset juoksivatkin edes jonkinlaisessa suunnitelmassa tai siinä minne hemmettiin se olivat edes menossa sillä hetkellä, alueen näyttämättä enään samalta - tai sitten se näytti vain tismalleen samalta kuin kaikki muutkin käytävät ja tienhaarat siihen mennessä - Eveyn rukoillen tuon ajan etteivät he juuri päätyisi yhteen niistä hemmetin umpikujista.

Pimeyden tuntien saaden itselleen ihan uuden elämän, takaa lähestyvät hyvin raskaat juoksuaskeleet eivät todellakaan saaneet ainakaan nopeutta hidastumaan vaan kehon toivoessa jo silloin että se pystyisi olemaan vielä edes hieman nopeampi, - edes sen pienen hetken. Ajantajun kadoten täysin tuossa hetkessä, jokaisen käännöksen sekoittaen nopeudessa päätä, kaksikon tuskin tulisi enään löytämään takaisin normaalille reitilleen tuon kaiken jälkeen, valokeppien menettäen pian viimeisenkin voimansa, auttamatta juuri enään mitenkään, kepin välähtäen välillä uhkaavasti kertoen sen tulevan pian tiensä päähän. Hermostuneisuuden kasvaessa, kiskaisi Evey toista vuorostaan vasemmalle seuraavasta haaraumasta, päättäen ottaa ohjakset silminä. Sanankaan pääsemättä huulilta, huomion ollen vain siinä pienessä mahdollisuudessa joka näillä oli - mikäli pian jotain ilmestyisi tielle. Tai sivuun. Tai jonnekin. Mitä vain.

Jossakin kohtaa Chad oli luopunut mahdollisuudesta muistaa kuljettu reitti ulkoa, että sitä pitkin voisi palata jossakin vaiheessa takaisin. Totta puhuttaessa mies oli kadottanut suunnan jo siinä vaiheessa kun pakomatkaa oli juostu ainakin jo kymmenen minuuttia vai oliko se sittenkin vartti, ajan kirjaimellisesti kadoten tuolla sankassa pimeydessä, joka oli alkanut jo väkisinkin tuntumaan että se voisi puristautua minä hetkenä tiukemmin ympärille ja rutistaa niin kauan, ettei happi enää kulkisi. Sieluttomana olemisessa oli onneksi se positiivinen puoli – ettei mieli kyennyt enää tuntemaan niin vahvasti kuin kuolevaisena, mutta se vähäinenkin pelko/ahdistus riittivät yhdessä horjuttamaan niinkin kiveen veistettyä mieltä. Jossakin vaiheessa Chadin ajatuksissa jo käyden pakenemisen lopettaminen ja sen kohtaaminen mikä heitä sitten ajoikin takaa.

Silmien rävähtäessä asteen suuremmiksi mielen muistaessa juuri ne tietyt aikaisemmat sanat, jotka Chad oli varta vasten lausunut Eveylle; ”Isäsi ei koskaan voisi satuttaa sinua” - rohkaisuksi ennen kaivoon laskeutumista.
”Evey, pysähdy!”
Yksinkertaisen ja sitäkin lyhyen käskyn huudahtaessa yhtäkkiä nuoremman suunnalta, minkä jälkeen nainen tunsi selvästi toisen alkavan jarruttamaan juoksemista. Täysin hullua sellaisessa tilanteessa. Chadin ottaessa Eveytä kummastakin olkavarresta ja pakottaen kääntymään kohti, jolloin hopeiset silmät näkivät miehen olan ylitse lähestyvän pedon. Täysin hullua.
”Luota minuun. Evey, kuuntele! Sinun pitää luottaa minuun nyt tämän ainoan kerran tai muuten saamme juosta täällä katakombeissa niin kauan, että tuo peto nappaa meidät tai näännymme itse.”
Käsien suostumatta päästämään toisesta irti vaikka tämä mahdollisesti pistäisikin adrenaliinin voimalla vastaan. Tummien silmien nauliutuessa naisen hopeisiin vaikkakaan Chad ei voinut nähdä pimeydessä niin hyvin kuin matkakumppaninsa.
”Kutsu isääsi, Evey. Pyydä häntä auttamaan sinua.”
Huulten muodostaen nuo seuraavat sanat, jotka varmasti kuulostivat hullulle ja varmasti myös kävisivät Eveyn ns.”ylpeyden” päälle, mutta oliko sen menettäminen kuolemisen arvoinen. Chadin sulkien puolestaan silmänsä ja kohottaen automaattisesti hartioitaan asteen lähemmäksi korviaan – voiden vain odottaa koska seuraavaksi tuo hyvin nopeasti lähestyvä peto hyppäisi niskaan ja iskisi kyntensä ensimmäisenä miehen selkään ennen kuin siirtyisi Eveyn kimppuun. Myönnettäköön ettei Chad ollut rukoillut sitten sen jälkeen kun oli ollut ammatiltaan uskonmies, mutta tuossa hetkessä... ajatukset rukoilivat hyvinkin hartaasti.

Evey oli ottanut johtoaseman mitä tuli kaksikon kulkemiseen noissa hemmetin katakombeissa, joissa ajan-, että ympäristöntaju oli kokonaan kadonnut - pelkän ajatuksensakin siitä että kaksikko olisi löytänyt takaisin edes lähtöpaikalleen kaivon luokse oli täysin mahdotonta. Kaikella tapaa. Niin syvälle he todennäköisesti olivat, eksyksissä ja vieläpä vieläpä minkäänlaista ideaa minne edes mennä tuosta eteenpäin, kummankin vain toivoen ettei seuraavan nurkan takana ollut umpikuja tai sortuma joka olisi katkaissut tien siihen paikkaan, heidän jääden tuon... otuksen aamupalaksi. Tuohon mennessä kumpikaan ei ollut edes kuvitellut sitä vaihtoehtoa jossa olisi tullut kysymykseen pysähtyminen paikoilleen ja odottaminen, toisaalta väsymyksen ja kunnon käyden kovina vaikka kuinka keho olisi halunnut jatkaa pakenemista niin pitkälle kuin vain pystyisi ja senkin ylitse - joten se mitä seuraavaksi tapahtui ...
Kehon pysähtyen kuin seinään, hyvä jos keho ei olisi lennähtänyt selälteen liian nopeasti pysähtymisestä, ja siihen vielä että kaksikko oli vieläkin kiinni käsikkäin toisistaan - jos Chad olisi tehnyt yhtään nopeampaa pysähdystä, he todennäköisesti todellakin olisivat lyöttäytyneet maahan yhdessä. Kehon tehden jo pelkästään tuossa kohdin jo lähes pakottavan teon joka kiskaisi miehen kättä sen verran kuin sanoakseen että heidän piti tosissaan jatkaa matkaa, mutta miehen aikomatta päästää irti - tehden pointtinsa vieläpä hyvin selväksi pakottamalla Eveyn kääntymään ympäri vaikka adrenaliini ja pelko/jonkin asteinen järki yrittivätkin kaikin tavoin päästä irti - haluamatta jäädä ollenkaan paikoilleen tuohon tilanteeseen. Kehon tehden rimpuilevan eleen koko tuon ajan, naisen joutuen kohtaamaan pimeydessä lähestyvän pedon - jonka jo pelkkä ulkonäkö antoi paniikillisen pelon leviämään kehon lävitse väkisinkin, Eveyn edes muistamatta milloin viimeksi olisi pelännyt oman henkensä puolesta yhtä paljon kuin sillä hetkellä "Usko tai älä, mieluummin ottaisin sen nääntymisen tällä hetkellä, kiitos." Hermostuneiden sanojen todeten mukamas vitsikkäästi, hyvin sarkastisella tavalla joka jo kertoi ettei Evey todellakaan ollut mielissään Chadin suunnitelmasta millään tavoin. He eivät tienneet toimisiko se edes niin! Tuo elukka voisi raadella heidät kummatkin ja syödä jälkeenpäin (ei välttämättä edes tässä järjestyksessä) vaikka hän nyt sattuikin olemaan Anubiksen tytär. Entä jos Chad oli erehtynyt?!

Nuoremman hakeuttaen omat silmänsä naisen omiin kaiken sen pimeyden halki, sanoen suoraan asian niinkuin se oli: hänen piti kutsua isäänsä. Piste. Eveyn kuullen toisen sanat, - mutta se mitä silmät näkivät hieman kauempana Chadin ohitse - sai se henkityksen jälleen katkeamaan hetkeksi. Eveyn tietämättä oliko tämä eläin edes ulkomuodoltaan normaalin näköinen, oliko se ylikasvanut kotieläin jonka Anubis oli ottanut vahdikseen, oliko se tiikeri, susi, leijona tai kaikkea neljää yhdessä vai kenties jotain aivan muuta - mutta sen ulkonäkökin jo kertai hyvin, hyvin vakavasta vaarasta. Varsinkin kun tuo olento oli pysähtynyt vain paikoilleen, katsoen kaksikkoa - olisi Evey voinut vaikka vannoa pystyvänsä näkemään pahaenteisen virneen, sen aivan hetken aikaa kun tämä oli viimein saamassa saaliinsa kiinni. Massiivisten kynsien, jotka tulisivat aiheuttamaan tuhoa väkisinkin - osuen kivistä maata vasten kuin olento olisi valmistautunut seuraavaan hyökkäykseen - jännittyi Chad selvästi paikoilleen selkä tuohon eläimeen päin, pystymättä edes näkemään sitä enään - voiden vain olettaa seuraavaa tapahtuvaa. Tassun ottaen eteenpäin valmiina hyökkäykseen, pureutuivat hampaat hetkellisesti posken sisäpintaa vasten "Isä!" Äänen viimein huudahtaen muinaiselle kielellä, jota Evey käytti aina yksinomaan isänsä kanssa lähes poikkeuksetta "Isä! Tiedän että olet täällä! Isä!" Joskus pelkästään yksi huuto lapsen suusta olisi vastannut sotahuutoa, johon vastattiin nopeasti ja epäröimättä, mutta valitettavasti naisen voimatta olla enään yhtään varma toimisiko se enään. Hän ei tiennyt minkälainen hänen isänsä oli kirjan tuhoutumisen jälkeen, sen jälkeen kun tämä oli erakoitunut noissa katakombeissa kaikki ne kuukaudet, sen viimeisimmän tapaamisen jälkeen. Voisi olla että millään hänen huudollaan ei olisi enään mitään vaikutusta tuohon tuhansia vuosia vanhaan sieluun. Hopeisten silmien pystymättä päästämään irti eläimestä tai mikäikinä tuo nyt olikaan, jännittyneiden raajojen ja murinan, hampaiden ja karhean kielen livahtaen välillä suun ulkopuolelta - päätti keho silloin tehdä sen, että se astui Chadin eteen puolestaan. Tunsi keho värisevänsä - sulkeutuivat silmät lujasti kiinni odottamaan tuloa kun korvat kuulivat selvästi kuinka massiiviset tassut lähtivät uudelleen hyökkäykseen, "ISÄ!!"

Tässäkö tämä kaikki sitten olisi? Tähänkö elämä loppuisi, katakombeissa monien metrien syvyydessä maan alla kuin se kaikki olisi ollut yhtä suurta hautapaikkaa, kaikki valmiina. Kuolisiko hän tosiaan näin? Saamatta enää koskaan pidellä poikaansa sylissään ja nähdä toisen varttumista. Saamatta enää koskaan mahdollisuutta sanoa Azralle rakastavansa tätä vieläkin ja haluavan vieläkin yhteisen elämän tämän kanssa – vaikka oli siihen asti saanut uskoteltua Odayna olemisen olevan tärkeämpää kuin kahden ihmisen välinen tunneside… ei se oli paljon enemmän kuin pelkkä tunneside. Azra merkitsi Chadille paljon enemmän, mutta pääsisikö hän enää koskaan kertomaan sitä toiselle kasvotusten.
Sanottiin, että ihminen kykeni näkemään rakkaansa kuoleman lähestyessä ja tuntemaan henkisellä tasolla näiden läsnäolon kuin nämä olisivat olleet oikeasti läsnä. Tuona yhtenä hetkenä Chad olisi maksanut mitä vain saadakseen nähdä Azran edes kerran (sitten vaikka vain illuusiona), mutta valitettavasti sieluttoman kuori oli tyhjä ja kykenemätön tuntemaan noin syvällisellä tasolla. Tummien silmien nähden enää vain pimeyden kun Evey oli siirtynyt seisomaan puolestaan Chadin ja tuon heitä jahtaavan pedon väliin.

Isojen kynsien raapiessa kivistä lattiaa, johon jäi joka kerta selvät valkoiset viirut (tuon jo itsessään kertoen kuinka paljon voimaa pelkästään pedon etujaloissa oli). Evey oli puhutellut isäänsä ensimmäisen kerran ei se ollut saanut haluttua reaktiota aikaiseksi, vaan aivan kuin sanat olisi lausuttu pelkästään katakombeissa vallitsevalle tyhjyydelle. Ei edes pientä tuulen virettä, joka olisi ollut edes jonkinlainen positiivinen merkki selviytymisestä. Noiden ensimmäisten sanojen kaikuessa pimeydessä ja hiipuen pimeyteen ilman vastakaikua vaikka todellisuudessa Anubiksen kuullen jokaisen sanan. Tämän yrittäen sulkea korvansa välinpitämättömänä ja antaa sen tapahtua mikä oli tapahtuakseen, mutta valitettavasti miehen sisin ei ollut niin ontto ja kykeneväinen vielä vuodattamaan omien jälkeläisten verta. Riivaajan pitäen omassa tiukassa otteessaan, mutta se ei voinut vaimentaa niitä kaukaisia muistoja, joista yksi kohosi kaikista kirkkaimpana;
Syrjäinen katu slummialueella. Kaksi henkilöä seisomassa vierekkäin, joista huomattavasti vanhempi mies astui ensimmäisen askeleen eteenpäin kunnes tämä pysähtyi katsomaan tulisiko nuorempi perässä. Tuon pienen tytön siirtyessä luottavaisen oloisena miehen vierelle ja ottaen tätä kädestä. Ilta auringon valon heijastuessa kummankin hopeisista silmistä kun kaksikon katseet kohtasivat tuon pienen hetken ajan. Tytön huulten liikkuessa puhumisen aikana, minkä jälkeen hymy kiipesi kasvoille. Sen yhden hetken aikana pienen tytön laskien henkensä vanhemman miehen käsiin.
Sormien koukistuessa voimalla nojatuolin käsinojia vasten, mikä sai kynnet raapaisemaan puuhun jäljen. Rystysten hohkaten valkoisina ihon lävitse. Viimeisimmän, sen kaikista voimakkaimman, huudon iskeytyessä kivisten seinien lävitse ja lyöden päin kuuloaistia – aukenivat hopeiset silmät ja samaan aikaan tuo hyökkäykseen lähtenyt peto pysähtyi vain kahden metrin päähän Eveystä ja Chadistä

Sydämen tykytyksen kuuluen vielä korvissa, päätteli Chad siitä olevansa vielä hengissä vaikkakaan pedon kynsistä lähtenyt ääni ei enää kuulunutkaan. Kyseisen äänen puuttumisen saaden kehon kääntymään ympäri, katseen erottaessa ensin Eveyn hahmon pimeydessä ja kun naisen ohitse katsottiin vielä vähän tarkemmin pystyi parin metrin päässä erottamaan sen samaisen pedon, mutta sillä hetkellä mikään ei kertonut hyökkäysaikeista. Kyseisen saaden huulet muodostamaan äänettömästi; ”Mitä hemmettiä?” Pedon päästäessä silloin matalan murahduksen ja kääntyen yllättäen kannoillaan, mutta pois lähtemisen sijaan pysähtyi se odottamaan kaksikkoa kuin olisi halunnut näiden lähtevän seuraamaan sitä. Chadin todeten tuon saman huomion myöskin ääneen vaikkakin jokaisesta tavusta hohkasikin selvä epäusko lävitse. Tämän erehtyessä ottamaan kaksikosta sen ensimmäisen askeleen, päästi peto sen verran varoittavan murahduksen, että heti sen jälkeen Chad antoi Eveyn kulkea suosiolla edellä (kuin peto oli tahtonutkin).

Päättömän juoksemisen vaihtuen kävelemiseksi tuon epämääräisen varjopedon jäljessä. Sokkeloisten katakombien päättyen noiden massiivisten pariovien eteen, joiden pintaan oli kaiverrettu luoja ties minkälaisia symboleja. Peto oli taas uudelleen kadonnut jonnekin, mutta sillä kertaa kaksikko tiesi mihin heidän tulisi jatkaa seuraavaksi. Chadin kohottaen kätensä ovelle, aukeni se yllättävän helposti ja päästi nämä maankuoren päältä tulleet henkilöt astumaan pimeyden keskipisteeseen. Kieltämättä Chad oli odottanut jotakin mahtipontista, joka olisi saanut jokaisen kuolevaisen päästämään allensa, mutta minkään sellaisen olematta vastassa. Kirjasto huone oli korea, mutta synkkä ja pölyn/seittien peitossa. Takassa tulen väreillen lämpimästi vaikkakaan yhden yhtäkään puuta ei ollut pesässä. Chadin alkaen katseellaan väkisinkin seuraamaan noita lukemattomia sähkön sinistä hohkaavaa valoa loistavia merkkejä, jotka kiersivät tilaa spiraalin muodossa lattiasta kattoon ja takaisin. Jopa lattiaan oli kaiverrettu noita symboleja. Kattoon kohonneen katseen laskeutuessa viimein tuohon yhteen nojatuoliin, joka oli sijoitettu sivuttain katsojaan nähden ja sen sijaiten lähellä massiivista kirjastopöytää lähellä takan lämpöä. Nojatuolissa istuvan miehen katsoen vain noita palavia liekkejä ja naputellen kynsillään puista pintaa. Oliko Anubis edes huomannut heitä? Sinä samaisena hetkenä Chadin kiinnittäessä huomionsa hopeisten silmien sameisuuteen.

Viimeisenä asiana silmät olivat nähneet kuinka peto oli lähtenyt varmaan hyökkäykseen ennen silmien sulkeutumista kiinni, jännittyi keho odottamaan sitä yhtä iskua - joka tulisi viemään heiltä kummaltakin hengen - heidän menehtyen noihin katakombeihin pääsemättä koskaan pois, koskaan enään näkemättä perhettään - Sophien kasvamista aikuiseksi, tai Andreaa enään - sillä perhe oli vasta päässyt yhtänäiseksi uudelleen tämän palaamisen myötä ja kahdeksan vuotta oli kuitenkin hyvin pieni aika. Ja Giovanni... kuinka monta kertaa toinen oli ollut vain hiuskarvan varassa menettää henkensä, vaikka aikoinaan nämä olivat luvanneet elävänsä yhdessä pitkään - näkevän lapsenlapsensa ja toivottavasti myös näiden lapset jos hyvin kävisi. Kuinka musertunut Evey oli ollut kaikkien niiden läheltä-piti tilanteiden jälkeen, - Eveyn uskaltamatta edes kuvitella mitä Giovannille tapahtuisi jos tämä koskaan saisi selville hänen kuolleen katakombiin Chadin kanssa. Vai saisiko mies koskaan edes tietää? He olivat kuitenkin kaukana maanpinnalta, kukaan ei tiennyt katakombeista eikä Evey ollut kertonut tarkkaa sijaintiaan ... voisi olla ettei heitä edes koskaan löydettäisi kaiken tuon jälkeenkin. Hengityksen salpaantuen jo silkasta ajatuksesta, olisi Evey halunnut nähdä seuraavaksi edessään miehensä ja lapsensa, - olla kotona heidän talossaan turvassa, halata perhettään niin lujaa että nämä kyllä tietäisivät kuinka paljon hän rakasti näitä, haluamatta päästää irti.

Iskua kuitenkaan tulematta, jäi mieli miettimään kuitenkin oliko hän jo kuollut muttei ollut vaan tuntenut mitään sen ollessa varmasti hyvin nopeasti ohitse - mutta sydämen voimakkaan tykytyksen rintakehän alla kertoessa muuta, uskaltautuivat silmät raottumaan hitaasti auki vain nähdäkseen tuon pedon muutaman metrin päähän heistä. Värisevän hengityksen kuuluen suun kautta kun hopeiset silmätk katsoivat tuota olentoa, ja tuon olennon taas katsoessa häntä yhtälailla silmiin muttei siltikään ollut enään hyökkäysvalmiudessa - eikä näyttänyt enään että se olisi enään suunnitellutkaan hyökkäämistä, onneksi vaikka siltikin keho oli kokoajan varuillaan lähtemään uuteen adrenaliini juoksuun - tai pahimmillaan valmistautumaan siihen todellisuuteen mistä ei olisi enään pakenemista niin lähellä ollessa. Selvästi hiljaisemman murinan kuuluessa eläimeltä sen kääntyessä ympäri kuin se olisi juuri luovuttanut tai saanut joltakin korkeammalta taholta suoran käskyn perääntyä, - seurasivat silmät kuinka hitaasti tuosta olennosta tuli jälleen yhtä ympärillä olevan pimeyden kanssa - mutta kokonaan katoamisen sijasta pysähtyikin peto uudelleen kauempana kuin odottamaan kaksikkoa, toi Chad puolestaan toteamuksellaan juuri sen ilmi mikä se olikin. Mitä hemmettiä oli tekeillä? Kummankin kaksikosta selvästi epäröiden näkemänsä suhteen vaikka nuorempi totesikin olennon selvästi odottavan heitä, toisen jopa kereten ottamaan askeleen eteenpäin vain saadakseen hyvinkin uhkaavan murinan osakseen. Eveyn ilmeisesti täytyi kävellä edellä. Ei kenenkään muun tai muuten seuraava jahti ei tulisi päättymään noinkin leppoisin merkein. Eveyn siis ottaen askeleen lähtiäkseen kävelemään pedon pelossa varovaisesti, vaikka naisesta tuntuikin että jalat olisivat voineet aivan hyvin pettää alka äkkisen adrenaliinin ja pelkotilojen jälkeen - mutta naisen silti kävellen eteenpäin. Tietämättä mitä odottaa enään. Heitä vastassa voisi olla periaatteessa mitä vain tuosta eteenpäin. Aina välillä pää kääntyi olan ylitse vilkaisemaan Chadiä ja varmistamaan toisen pysymisen mukana tai tarpeeksi lähellä ettei tämä olisi yhtäkkiä kadonnut pimeyteen.

Viimein heidän päätyen ilmeisesti sinne minne pitikin, vaikka heillä ei ollut mitään käsitystä minne he olivat kävelleet, kuinka kauan tai missä kohdin he olisivat katakombeissa enään. Heidän nähden edessään ne massiiviset pariovet, jotka näyttivät hyvin raskailta - oli myös peto kadonnut jonnekin omille teilleen selvästikään aikomatta hyökätä enään ainakaan heidän kimppuunsa ellei sitten toisin kävisi. Hopeisten silmien katsoen tutkailevasti noita symboleja jotka oli kaiverruttu oveen, olisi Evey voinut sen hetken aikaa vaikka vannoa nähneensä jokaikisen niistä aiemminkin. Chadin tehden aloitteen avaamalla ovet kaksikon edessä, jolloin heidän eteensä avautui aivan erilainen maailma noissa katakombeissa mitä he eivät voineet kuvitellakaan olevan. Korea, hyvin iso kirjastohuone jonka kaiken pimeyden keskellä paloi takkatuli kuin se olisi vasta äsken sytytetty noihin kolseihin tiloihin, ja tuomaan jonkinlaista lämpöä. Ja takan edessä olevilla tuoleilla, istui se yksi mies - jonka vuoksi he olivat tuolla. Hämähäkin seittien, pölyseittien, pölyn ja tomun ollen kaikkialla, koko tuon ympäristön näyttäen siltä kuin kukaan ei olisi koskaan asunutkaan tuolla puolen vuoden aikana, - seiniä koristellen ne samat symbolit ja tekstit kuin ovessakin - vaikka koko tuon ajan Eveyn pitäen silmänsä tuossa liikkumattomassa ihmisessä, joka ei ollut kiinnittänyt heihin vielä mitään huomiota. Hopeisten silmien, jotka olivat aikoinaan olleet identtiset isänsä kanssa - eivät olleet enään. Miehen silmien ollen sameat, kuin niiden edessä olisi ollut paksu sumu. Tyttären päättäen uskaltautua ottamaan hitaasti tuota välimatkaa umpeen, vaikka samalla hän tiesikin että hän voisi saada mitä vain niskaansa jos vain uskaltautui lähelle - henkäisi Evey asteen hermostuneesti. Toisen käden nousten varoen kasvojen luokse pyyhkiäkseen sitä ylimäärästä likaa joka oli sotkeutunut niin vaatteisiin kuin ihoon, jopa hiuksiin vaikka vielä sinä aamuna tämä oli ollut puhdas. Toisaalta, ei hän ollut kyllä varautunut kiipeämään vanhassa likaisessa kaivossa, likavedessä, juoksemaan henkensä edessä - tomua, hiekkaa, naarmuja, mutaa, märät vaatteet ja varmasti paljon muutakin - ja siltä tämän ulkonäkökin näytti sillä hetkeltä.

Tulen lämmön ottaessa Eveyn vastaan tämän astuessa tarpeeksi lähelle , joka oli melkein tuon tuolin vieressä jossa Anubis istui mitään sanomatta - pysyivät silmät hetken aikaa vain tuossa tulessa yhtälailla kuin isänsäkin. Mutta viimein, kääntyi keho kokonaan ympäri astellakseen miehen eteen, hieman sivulle ettei olisi astunut toisen tielle. Eveyn laskeutuen kyyryyn, kohosi käsi hitaasti uudelleen irti kehon viereltä - koskettaakseen varoen isänsä kättä joka oli siihen hetkeen mennessä naputellut tasaisin välein nojatuolin puuosaa - jonka pinnalle oli ilmestynyt selvä raapimisjälki liian voimakkaasta otteesta, pystyi Evey tuntemaan sen hetken aikaa miehen oman kehon kylmyyden ihonsa alla - sen vain korostaen sitä ettei toinen ollut enään täysin se mies jota Evey oli viimeksi läimäyssyt poskelle vihoispäissään ja päästänyt kaiken julki, mikä oli satuttanut.
"Isä...?" Hiljaisen, tuskin kuiskaista korkeamman äänen sanoen toiselle muinaisella kielellä, kuin yrittäen saada toiseen jonkinlaista reaktiota. Edes pientä. Hopeisten silmien kohoten hitaasti isänsä omiin ensimmäisen kerran sitten puolen vuoden, Eveyn tietämättä pelottiko häntä enemmän tuo peto joka oli lähellä saada heistä itselleen päivällisen, vai tämä mies - jota hän ei osannut ollenkaan ennustaa millään tavoin enään.

Neljä sormea. Neljä kynnen naputusta. Yhä uudelleen ja uudelleen. Peukalon ollen vain se yksi ainoa, joka lepäsi liikkumattomana vasemman puoleisen käsinojan sivustaa vasten. Tuon kyseisen äänen muuttamatta tempoaan missään vaiheessa, ei edes silloin kun kaksikosta tuo toinen; Evey uskaltautui ottamaan välimatkan ensimmäisenä umpeen nojatuolissa istuvan miehen kanssa, joka oli joskus aikoinaan ollut naiselle isähahmo, mutta entä nyt? Chadin ehtien aukaisemaan jo suunsa puoliksi aikomuksenaan kehottaa matkakumppaniaan pysyttelemään turvallisen välimatkan päässä, mutta tummien silmien nähdessä miten Evey lähestyi Anubista ja ottaen viimeisimpänä miestä vasemmasta kädestä kiinni, sulkeutuivat huulet takaisin yhteen.

Paljon siromman ja myöskin lämpimämmän käden laskeutuen viimein varoen kämmenselän päälle ja näin teollaan estäen sormien jatkuvan naputusliikkeen, pysähtyivät ne Eveyn tahdon mukaan. Niin läheltä pystyen selvästi näkemään vasemman nimettömän juuren ihon vahingoittuneen kuin juuri tuota kyseistä sormusta olisi yritetty monen monta kertaa kiskoa irti tuloksetta. Kuinka monta kertaa sen puolen vuoden alussa Anubis oli riivaajansa raivon sokaisema yrittänyt irrottaa tuon pyhästä liitosta kertovan sormuksen nimettömästään, mutta siinä kertaakaan onnistumatta – sillä juuri tuota yhtä esinettä suojeli niin vahva lupaus ja tunne, ettei pimeys kyennyt sitä rikkomaan – ja sitä enemmän sormuksen pinta poltti ihon pintaa. Anubiksen suostumatta siltikään rikkomaan antamaansa rakkauden valaa Pandoralle.

Eveyn kutsuessa vanhinta isä nimityksellä vaikkakaan toisen ei olisi tarvinnut käyttää sitä nimitystä enää koskaan, ei kaikkien niiden tekojen tähden – taukosi hengittäminen sen yhden sekunnin ajaksi ja katseen laskeutuen alaviistoon kohti nuorempaa. Silmien katsoen suoraan Eveytä, mutta siitä huolimatta ne katsoivat kuin naisen läpi. Anubiksen näkemättä silmillään enää tarkasti ja kun tämä ei myöskään ollut koskaan voinut aistia Eveyn auraa, teki toinen läsnäolonsa julki sinä hetkenä vain äänellään ja kosketuksellaan.

Ehkä se oli Eveyn pelastus – sillä kun Anubis puolestaan havaitsi Chadin läsnäolon selvästi, paiskaantui tuo nuorempi mies silmänräpäyksessä lähimpää seinää vasten ja tämä pakotettiin jäämään vatsalleen maahan jonkin voimakkaamman pakottamana. Chadin tietäen edelleen – ettei voinut enää kuolla herkästi, mutta tuona hetkenä tämä epäili sitäkin sääntöä uudelleen.
”Anubis, kuuntele minua…” Puheen joutuen väkisinkin taukoamaan kun kurkkua oli pakko yskiä selvästi, jonkin kuin painaen keuhkoja sinä hetkenä. Aivan kuin nuorempi olisi yhtäkkiä joutunut painepuristuksiin. ”…Haluan tehdä vaihtokaupan kanssasi! Vaihtokaupan, josta tulet hyötymään minua enemmän. Eikö se tyydyttäisi vihaasi tarpeeksi.” Uuden yskimisen ja henkeä haukkomisen alkaessa uudelleen, pakotti Chad itsensä vaikenemaan edes hetkeksi nähdessään saavansa edes jonkinlaisen reaktion vanhimmassa.

Hopeiset silmät olivat kääntyneet takaisin tulen liekkeihin, mutta sillä kertaa huulet muodostivat hyvin välinpitämättömältä kuulostavat sanat;
”Vihaani?”
Kuivan naurahduksen sivaltaen ilmaa terävästi.
”Sinunlaisesi pikku poika tuskin edes ymmärtää sitä. Viha, tuo yksi suloinen sana… ei, se on liian laimea kuvailemaan minun tunteitani – niin kuin hienosti yritit ilmaista siinä omassa ahdingossasi. Yrität vain pelastaa itsesi ja tehdä jopa sen eteen – mitä sanaa käytitkään? Ah, ai niin… tehdä vaihtokaupan kanssani.”
Oikean puoleisen käden kohottautuen pyyhkäisemään ilmaa pienesti, mikä sai tulen leimahtamaan suuremmaksi ja antamaan valoa enemmän kirjastohuoneeseen, jolloin Chad kykeni erottamaan yläparvilla nuo varjopedot, jotka vain odottivat isäntänsä käskyä teurastaa tunkeilijat.
”Sirise asiasi pikku sirkka – ja kerro se lyhyesti, sillä en jaksa kuunnella ääntäsi kauan.”

Chadin nielaisten asteen hankalammin tuntiessaan kurkkunsa kuivuvan väkisinkin. Anubis oli todellakin muuttunut viime kohtaamisen, vanhimman kätkemättä enää julmuuttaan toisilta.
Sen jonkin päästäessä uudelleen irti kehosta, pääsi Chad nousemaan ylös maasta ja pyyhkimään parilla voimakkaalla vedolla vaatteitaan puhtaaksi, mitkä olivat saaneet osansa tomuisessa maassa makaamisesta. Odayna hän oli oppinut käyttämään sanojaan taitavammin ja monimutkaisemmin, puhumaan kirjaimellisesti kohteensa pyörryksiin, mutta tuo tilanne oli erilainen (hyvin paljon erilaisempi, jossa kohdetta eivät korulliset sanat kiinnostaneet).
”Pystyn vapauttamaan sinut vankilastasi, mutta se tulee tapahtumaan vain silloin – jos ensin itse toteutat haluamani, kaikki.”
Käden, jonka Anubis jo nostanut valmiiksi hyökkäyksen merkin antamiselle, pysähtyen liikkumattomaksi ja kuuloaistin kääntyessä vielä asteen enemmän puhujaa kohti. Chad oli saanut riivaajan kiinnostumaan edes hetken pidemmäksi aikaa. Huulilla häivähtäen asteen pidätelty hymy, joka sai katsojan puoleisen suupielen kohoamaan hetkeksi.
”…Ja mitähän tarkoitat tällä; kaikki, sanalla? Mitkä asiat ovat niin arvokkaita, että ne riittäisivät sinun mielestäsi antamaan minulle vapauteni. Oletko sittenkin vain hölmö kuolevainen, joka ei tiedä mihin soppaan on työntämässä lusikkansa.”

Neljän sormen naputuksen kaikuen tuossa korkeassa kirjasto tilassa, jossa kukaan heistä ei ollut pitänyt sen enempää ääntä kuin oli ollut tarpeellista. Vielä kukaan ei ollut maininnut koreilevia sanoja ilmoille, tai Anubis ei ollut vaatinut selitystä kaksikon tunkeutumiseen noihin katakombeihin – ja vieläpä millaisella vaivalla, vaikka eiköhän pian sekin tuolle suotaisi. Enemmin tai myöhemmin. Evey oli viimein uskaltautunut laskemaan kätensä tuon vasemman käden päälle, ja laskeutunut isänsä eteen vaikka omalla tavallaan järki kyllä sanoi väkisinkin olemaan varovaisempi kuin normaalisti, tilanteen ollen kuitenkin vieläkin varsin uusi ja tuntematon. Heidän voimatta tietää olisiko Eveyn läsnäolosta todellisuudessa yhtään mitään hyötyä Chadille vaikka tämä niin olikin olettanut – ja jopa laskenut henkensä sen varaan. Hopeiset silmät olivat nousseet isänsä silmiin suoraan tämän monta vuotta nuoremman naisen kutsuessa isäänsä saadakseen edes jonkinlaisen reaktion tuohon. Ja pystyäkseen lukemaan tuota paremmin. Käden pystyen tuntemaan allansa kylmyyden ihoansa vasten, hyvin olemattoman pulssin josta tuskin pystyi kertomaan elintoimintoja – kertoi se jo osaksi kuinka paha tilanne todellisuudessa oli, vaikka kyseessä olikin yli kolmetuhatta vanha ihmisolento. Sormien pystyen myös tuntemaan rosoisemman pinnan nimettömän kohdilla, sai se kulmat hetkellisesti kurtistumaan kysyvästi ja ihmetykseksi, - vaikka ajatukset eivät kerenneetkään sen pidemmälle kun viimein tämä sai edes jotakin aikaiseksi vanhimmassa. Vaikkakin ei aivan sellaista mitä tytär oli ajatellut alun perin. Kaksikon katsoen toisiaan hetken aikaa kaikessa hiljaisuudessa, mutta siltikin Evey tunsi sen kuinka tämän ohitse olisi katsottu sen sijaan kuin suoraan silmiin – aivan kuin tämä ei olisi ollut ilmaa kiinteämpi asia ollenkaan, vaikka kosketus olikin estänyt naputukset puista tuolin osaa vasten.

Äkillisen äänen kuuluessa tuolta oven luota josta Chad ja Evey oli astunut hetki sitten, sai se pään kääntymään pelästyneenä näkemäänsä kohti – mutta näkemättä enään Chadia siinä missä tämä oli hetki sitten seissyt rauhallisesta, mutta sen että tuo oli lennähtänyt voimalla seinää päin ennen tippumista alas, tuossa lennähdyksessä (jolle ei ollut näkyvää syytä) ollen ilmeisesti sen verran voimakas että se sai osan seinän pinnasta murenemaan ja tippumaan lopulta myöskin lattialle, tomun ja pölyn jäädessä ilmaan leijailemaan estäen näin hieman näkemästä mitä oli tekeillä. Mutta tietäessään Chadin sieluttomuudesta, totta kai automaattisesti mieli oletti tuon nousevan pian ylös kuin ei mitään – ja kun niin ei tapahtunutkaan, kohosi huoli hetkellisesti päällimmäiseksi ”Chad?”
Miehen kuitenkaan antamatta vastausta, mutta toi hengissä olonsa muulla tavoin esille vaikkakin hyvin – hyvin vaikeasti, jopa vanhemman tietäen ettei kaikki ollut ihan niin hyvin jopa sieluttomalla. Toisaalta, sieluton pystyi tappamaan sieluttoman, mitä voisi olettaakkaan. Heistä kolmesta sen nuorimman saaden viimein väkisin sekä vaivoin lausuttua sen miksi he edes olivat siellä, kääntyivät silmät hitaasti takaisin isäänsä nähdäkseen mitä sanat saivat tässä aikaiseksi: ja vastauksen ollen, ettei yksinkertaisesti mitään. Ei edes äänen nousua tai laskua. Ei mitään, kuin tämä ei edes välittäisi kuulemastaan millään tavoin. Ja vielä vähemmän peitteli sitä. Tai sitä mitä tämä seuraavaksi teki.

Sanojen, joista joka ikinen viilsi – ja syvästi kylmyydellään ja tunteettomuudellaan tullen lausutuksi ääneen tuolla samalla äänenpainolla kuin kokoajan siihen asti – miehen kertoen suoraan kuinka naurettavalta moinen edes kuulosti. Ja sen ettei kaksikolla (tai Chadillä) ollut mitään mahdollisuutta päästä hengissä takaisin maanpäälle. Tulen roihahtaen äkillisesti sai se kehon tekemään vaistomaisesti liikkeen kädellä kasvojen eteen kuin suojatakseen itseään mahdolliselta palamiselta, - joutuivat silmät siristämään itseään niin lähellä ollessaan väkisinkin. Tuon voimakkaan, vaikkakin hyvin yksinkertaisen valon lähteen paljastaen myös yläparvella olevat varjopedot joista jokainen oli sotilaallisesti valmiudessa käymään kiinni käskystä  - ilman mitään epäröintiä.
Ehkä se oli Chadin menneisyys Anubiksen kanssa joskus kauan sitten, tai sitten tuon vanhimman jonkinlainen perusluonne - joka ei vielä käskenyt kuitenkaan tuota hyökkäystä tapahtuvaksi vaan suostui kuuntelemaan vielä, kunhan se tulisi tapahtumaan nopeasti. Anubiksen todellakaan enään aikomatta esittää sen hurskaampaa kuin todellisuudessa oli, edes tyttärensä edessä - kääntyivät hopeiset silmät takaisin Chadiin kun tämä kopusi viimein ylös kun sellainen tilaisuus annettiin. Vaikka samalla tämä tulikin olemaan suoraan hyökkäyksen alla, mikäli käsky annettaisiin. Miehen alkaen puhumaan, jännittyivät vatsalihakset hetkellisesti kokonaan - tilanteen ollen sanasta sanaan tulenarka - sillä yksi liike vanhimmalta ja peli oli pelattu loppuun, eikä siitä enään noustaisi seuraavaan otteluun koskaan. Sormien jännittyen hetkellisesti miehen käden ympärille puolihuolimattomasti - ennenkuin se höllentyi nopeasti uudelleen. Kehon jo osaksi valmistautuen seuraavaan peto hyökkäykseen josta tuskin tultaisiin enään pääsemään karkuun, vaikkakin omalla tavoin Eveyn voiden vain toivoa Chadin oppineen edes jotain ollessaan Anubikseen alaisuudessa että Odayna josta olisi hyötyä. Chadin sanoilla ollen kuitenkin jonkin asteen vaikutus, pysyivät silmät uudestaan miehen kasvoissa jotka eivät olleet kääntyneet hetkeen kumpaankaan heistä - mutta siltikin Evey pystyi erottamaan huvittuneen hymyn kuulemalleen, joka esti ehkä uteliaisuudesta käskyn toteutumisen toistaiseksi. Anubiksen kysyen suoraan, mikä oli niin tärkeää että se sai Chadin edes harkitsemaan tuollaiseen sekaantumista - ja vieläpä päästämään vapaaksi jotain mitä ihmismielikään ei ymmärtänyt. Tai mitä siitä tulisi seuraamaan. "... Perhe. Muunmuassa. Tietänet varmasti Zaysta... luulen että sinulla oli sormesi pelissä sen kanssa mikä aiheutti Vanhan Salaseuran jäävän ilman johtajaa. No, tällä hetkellä entiset veljesi tekevät mitä haluavat vailla mitään omantunnon tuskia ties missäpäin maailmaa. Kuten hyökkäävät Azran kimppuun." Eveyn todeten se miten asia oli, sen enempää kiertelemättä sillä eiköhän Anubis ollut hyvinkin tietoinen Chadin perheestä ollut kokoajan jopa silloin kun pariskunta oli lähtenyt salaseurasta pois. Kehon nousten ylös pitkään jatkuneesta kyyryasennosta koko pituuteen hitaasti, samalla käden päästäen hitaasti irti toisen omasta, ottaen askeleita takaisin Chadin luokse - olivathan he tulleet yhdessä. Kehon kulkien takaperin, pitäen silmällä kokoajan yläparvella olevia petoja joista yksikään ei ollut vielä liikkunut milliäkään - kuin vasta nyt kun Evey tuli takaisin näkyville - ollen myöskin yhtälailla tähtäimessä kuin mieskin.
"Chad tietänee omista vaatimuksistaan enemmän... joten haluatko jatkaa?" Kylmyyden lävistäen jälleen märät vaatteet, aiheuttaen kehon värisemään väkisinkin nyt kun he olivat kauempana lämpimän tulen luota - pystyi nainen tuntemaan selvästi jostain tulevan vetoa tuohon muutenkin kylmään huoneeseen mikä aiheutti vain entisestään kehon värähtelemään tietyn väliajoin edes tahtomattaan, vaikka valituksen sanaa ei kuulunutkaan. Oli sitä pahempaakin koettu. Vaikka tuo katakombi olisi kyllä tuota menoa top5-listalla. Hopeisten silmien, jotka olivat sen aikaa pysytelleet yläparvella, laskeutuen hitaasti takaisin tuohon nojatuolilla istuvaan mieheen, - vaikka edelleenkään Eveyn tuntematta itseään sen kotoisammaksi vaikka he olivatkin edes löytäneet toisen, vaikkakin tämä oli kyllä muuttunet entistä kylmemmäksi kuin mitä tämä oli aiemmin ollut "... Joten aiotko kuunnella vai leikitkö tilanteella vielä kauankin? Et pääse tällä kertaa pakenemaan minnekään, ellet käske lemmikeitäsi kimppuun."

Eveyn erkaantuessa kauemmaksi Anubiksen luota, oli Chad astunut nuo pari askelta naista vastaan, että pian kumpikin oli toisistaan hyvin pienen välimatkan päässä. Eveyn sanat olivat raapaisseet vain jäävuoren pintaa, mutta mitä tulisi tapahtumaan kun Chad aikoisi jatkaa puhumistaan, joka käsitteli paljon syvemmältä.
”Olet tehnyt voimasi selväksi, Anubis ja tiedän sinun voivan tappaa meidät koska ikinä haluat, mutta kuuntele vielä minua ennen kuin teet päätöksesi.”
Tummien silmien käväisten hetkellisesti Eveyn hopeisissa silmissä kuin pyytäen sanattomasti toista luottamaan nuorempaan vaikkakin tilanne vaikutti hyvin pahalle kaksikon näkökulmasta. Puolinaisen askeleen tullen otetuksi eteenpäin ja käsien pysytellen koko ajan asteen eteenpäin, mikä oli merkki - ettei mies aikoisi seuraavaksi vetää esiin mitään asetta vaatteistaan (vaikka moinen hyökkäys olisi ollut täysin turhaa tuollaista olentoa vastaan).
”Sinun tarvitsee vain palauttaa minulle sieluni ja tehdä minusta jälleen kuolematon, jotta voin elää elämäni niin kuin se kuuluukin. Saat pitää voimani, sillä en halua niitä. Azra puolestaan saa valtakuntansa ja perintönsä takaisin niin kuin sen olisi pitänyt aina olla. Sin vapautetaan taas veriperinnöstäsi, etkä enää sen jälkeen koskaan yritä etsiä häntä tai ketään hänen läheisiään käsiisi, katoat heidän elämästään ja piste. Zay ja Adette saavat pitää elämänsä siellä missä se nyt on, mutta yhdellä muutoksella; Puhdistat Zayn maineen ja annat hänen aloittaa elämänsä alusta. Tahratkoon sen sitten miten haluaa, mutta siinä ei ole sinun käden jälkeäsi.”
Puhumisen tauoten hetkeksi. Chadin pitäen Anubista koko ajan silmällä. Vanhimman liikkumatta nojatuolista vieläkään, mutta takassa tuli oli alkanut hiipumaan takaisin normaaliin mittakaavoihin ja laskien sen myötä pimeyden takaisin yläparveille.
”Evey saa esittää omat ehtonsa, niihin minulla ei ole mitään sanomista. Sen jälkeen – jos päätät hyväksyä ja toteuttaa nämä kuulemasi ehdot – tulet saamaan vapautesi näistä katakombeista, jossa joudut muuten mätänemään ikuisesti eikä kukaan saa koskaan enää tietää olemassa olostasi. Et saa koskaan palata takaisin aavikolle, joka on ollut aina oikea kotisi. Voitko kuvitella? Et saa koskaan enää tuntea auringon valoa ihoasi vasten tai miltä tuntuu pitää valuvaa hiekkaa käsissään, tuntea sen karheutta sormia vasten.”

Anubiksen sulkien silmänsä asteen hitaammin ja jääden hetkeksi kuin omiin mietteisiinsä. Jos riivaajalla olisi yhtään isompi päätösvalta, ei Anubis olisi välittänyt Chadin antamasta vapaudesta, mutta vielä se pieni ihmispuolen ripe syvällä miehen sisimmässä… se kuunteli vielä.
”Mainitsitte jotain alussa vanhasta salaseurasta. Miten he liittyvät tähän tai edes minuun?”
Tuon yhden ainoan kysymyksen vieden keskustelen juuri siihen kaikkein tärkeimpään, minkä vuoksi Chad oli juuri tullut. Suunnitelman ollen paljon vakavampi kuin että se olisi tosiaan päättynyt vain uudeksi odayksi tulemiseen. Ilmeenkään värähtämättä Chadin kasvoilla kun tämä jatkoi paljon synkemmällä äänenpainolla;
”He ovat tehneet syntinsä ja ansaitsevat kuolla niiden vuoksi, joten ota heidän sielunsa (kaikkien) ja sido heidät ikuisiksi ajoiksi itseesi. Sieluttomina heidän on seurattava sinua sitten vaikka manalaan asti – ettekä enää koskaan palaa takaisin aavikkokaupunkiin tai sen rajoja lähelle. Saat viedä heidät mukanasi aavikolle ja tulette katoamaan sinne jälkiä jättämättä. Et tule häviämään siitä liitosta mitään – vaan pikemminkin vahvistut niistä monista kadotetuista sieluista ja se riittää katkaisemaan siteesi minuun ja Zayhin. Loppujen lopuksi, sinä tulet saamaan tästä vaihtokaupasta aina enemmän.”

Chadin perääntyessä hitaasti takaisin Eveyn vierelle, samoihin aikoihin Anubiksen noustessa silloin ylös nojatuolista ja kääntyen kokonaan kaksikkoa kohti, jotta nämä näkivät puhuttelevansa kohteen kokonaisuudessaan. Hopeisten silmien pinnan välkähtäessä ja kuivan hymähdyksen kohottautuessa keuhkoista kolkon kuuloisena. Vasemman puoleisen käden, johon Eveyn kosketus oli jättänyt vieläkin lämmön tunteen, kohottautuessa ensin seiniä kohti ja lopuksi kattoa ylöspäin, mikä sai nuo lukemattomat kuviot säihkymään sinertävää valoaan uudelleen. Seinällä roikkuvaan isoon peiliin heijastuen pian haalea liikkuva kuva, jossa näkyi Andrea. Riivaajan katsoen De Fioren sen hetkistä vartijaa tyynesti, mutta sisimmässä viha oli puhdasta raivoa. Vanhimman olematta todellakaan tyhmä, tämän kyllä tietäen mitä se vaatisi jos demoni palaisi takaisin maanpinnalle. Chad ei todellakaan olisi valmis vapauttamaan Anubista ilman taka-ajatusta ja se oli varmasti voiman palauttaminen takaisin De Fioren suvulle, jotta nämä voisivat pitää riivaajan kurissa. Mitään paljastavan hymyn häivähtäessä huulilla, riivaajan ollen todellakin valmis mittaamaan uuden suvun vartijan voimat.

Anubiksen laskiessa katseensa takaisin Eveyhen, pystyi nainen näkemään hopeisten silmien katseen kirkastuneen. Tuona yhtenä hetkenä takaisin katsoi se mies, jonka Evey oli tuntenut lapsuudessaan. Anubiksen ojentaen vasemman kätensä vielä kerran tytärtänsä kohti ja lausui tummanrauhallisella äänellä pehmeästi olematta pelkäämättä ja tulemaan lähemmäksi isäänsä. Vanhimman suodessa jopa hymyn sanojensa päätteeksi. Chadin uskomatta näkemäänsä, mutta alitajunnassaan tämä osittain uskoi, että ehkä Evey pystyi vain saamaan Anubiksen inhimillisen puolen esille (sen mitä oli vielä jäljellä). Oliko tuo nainen tosiaan ainoa jäljellä oleva asia, joka vielä muistutti Anubista tämän hyvyydestä/lempeydestä.
”En satuta sinua, rakas tyttäreni.”
Tumman äänen lausuen lähes kuiskausta kuuluvammin, mutta silti jokainen noista sanan tavuista kietoutui Eveyn ympärille lämpimästi ja uskotteli turvassa olemisesta. Juuri niin miten tyttären kuuluikin tuntea oman isänsä seurassa.

Evey oli lausunut viimeisimmät sanansa ääneen isälleen, joka tähän mennessä oli vain ollut hiljaa ja kuunnellut mitä kaksikolla olisi asiaa, seisoi  nämä kaksi vierekkäin. Ainakin siihen asti kunnes Chad tulisi avaamaan suunsa viedäkseen keskustelun paljon syvemmälle kuin oltiin ajateltu. Eveyn hopeisen silmien ja Chadin tummien kohdatessa toisensa vielä viimeisen kerran - kummankin silmien värityksen korostunut omalla tavallaan ympäröivästä pimeydessä sekä takassa loimuavassa tulessa, - pyysi Chad luottoa naiselta tämän seuraaviin pyyntöihin, vaikka todellakin kaksikko oli altavastaajan asemassa hyvin voimakkaasti. Asiaa tietenkään helpottamaan se ettei vanhempi tiennyt yhtään mitä Chad oli suunnitellut pyytää, hänen tietäen vain sen yhden - joka liittyi Azraan ja Lucioon. Mutta sen tarkempia tietoja, ei tällä ollut. Heidän ollen täysin nuorimman käsissä, toisen olisi siis parasta laittaa kaikki puhelahjansa käyttöön viimeistään nyt. Miehen ottaessa hieman uhkarohkeasti askeleita eteenpäin, pitäen käsiään näkyvillä sanoakseen ettei tämä aikoihin hyökätä, tai käyttää aseita miestä vastaan missään kohdin. Chadin alkaessa latelemaan haluamaansa, kuulosti toinen juurikin siltä että tämä olisi harkinnut jokaista mietettä ja vaatimusta tarkkaan, mutta Evey puolestaan... Jokaisen noista muuttuen loppua kohden hullummaksi/vaativammaksi, mietti jopa Evey hetken aikaa toisen järjen juoksua. Ei toinen voinut mitenkään olla vakavissaan sanoistaan? Eihän? Silmät olivat tuossa kohtaa kääntyneet epäuskoisina mieheen päin, hänen tehden mieli tukkia toisen suu ja laittaa miettimään sitä kuinka vakavia asioita tämä todellisuudessa pyysi vaikka näillä saattoikin olla viatonkin ajatus takana jossa jokainen näistä korjaisi niitä virheitä jotka olivat tapahtuneet kauan sitten.

Ehkä Chadin sanoissa oli kuitenkin jonkin asteen perä, sillä sen hetken aikaa - näytti siltä kuin Anubis olisi vakavissaan kuunnellut. Varsinkin silloin kun Chad oli kuvaillut sitä kotimaata, jota vanhin ei tulisi enään koskaan näkemään nykyisessä sijainnissaan, mikäli tämä ei haluaisi suostua. Ehkä heillä oli jokin mahdollisuus  vielä, varsinkin kun nyt tuli puhe Vanhasta Salaseurasta joka oltiin mainittu nopeasti alussa, oli tuo kysymys kuin suoraan apteekin hyllyltä jossa tilanne tulisi nyt pääsemään itsestään siihen - mitä Anubis itse hyötyisi. Ja se mitä Evey kuuli, sai tämän kääntämään katseensa uudestaan nopeasti Chadiin "Et voi olla tosissasi?" Naisen huulilla päästen huolimattomasti. Toinen oli valmis uhraamaan muiden ihmisten sielut hänen isälleen, vaihtokaupassa Chadin että Zayn omasta? Kyllä, Chad oli todellakin pimittänyt melkoisesti tietoa, toisaalta nuorempi olisi varmasti tiennyt ettei Evey olisi muuten lähtenyt mukaan. Käsien nousten hieraisemaan silmien väliä, toistaen noita pyyntöjä läpi mielessään. Olisihan tämäkin pitänyt arvata taas, älä ikinä luota salaseuralaiseen. Chadin pelaten takaisin vierelle, antaen noin tulla ilmi että tämä oli saanut sanottavansa sanottua - he eivät voisi enään mitenkään vaikuttaa seuraaviin tapahtumiin.

Tuon vanhimman nousten samoihin aikoihin ylös ensimmäistä kertaa koko tuona aikana - ellei jopa ensimmäistä kertaa koko puolen vuoden aikana, siirtyivät silmät katsomaan tuota miestä. Hiljaisuuden laskeutunut tuohon tilaan, jossa silmät näkivät selvästi sormien hivelevänrikki seinää tarkoituksella ja ettei liekki takassa ollut enään voimakas mutta sitäkin vaikeampi  tätä oli lukea. Seinillä olevien kuvioiden alkaen hitaasti hohtaa sinertävänä, seurasivat silmät ympäristöä hämmentyneenä kuin odottaen jotakin tapahtuvaksi - pian seinälle ripustettuun peilin pintaan alkaen muotoutua hahmoa, joka ei aluksi ollut selkeä mutta mitä enemmän piirteet alkoivat ilmestyä ja tarkentua - tunsi nainen kuinka sydän jätti yhden lyönnin välistä. Pelon oman lapsen turvallisuudesta iskien kuin päin näköä , hampaiden painautuen posken sisäpintaa vasten silmien kääntyessä isäänsä uudelleen. Toisen näyttämättä mitään ulkoisesti, mutta sitäkin vahvemmin Evey kyllä tiesi, ja tunsikin mitä vanhempi ajatteli. Anubis ei ollut tyhmä, vielä vähemmän se mikä tähän oli liittynyt - mikä vihasi vartijoita ylitse kaiken. Vaikka kyseessä olikin lapsenlapsi. Kädet olivat nousseet rintakehän alle puuskaan kylmästä, kun silmät näkivät jotain mitä kumpikaan heistä ei ollut olettanut näkevän. Silmien kirkastuen silmissä, isän ja tyttären kohdatessa ensimmäistä kertaa kunnolla, lapsen kyllä tunnistan isänsä samantien mutta samalla kertaa kaikki tehdyt teot pidättelivät ja saivat mielen epäilemään kaikki isän ääni olikin kutsuva, juuri se ääni jonka luokse Evey oli aina löytänyt leikeistään ennen hyppäämistä miehen kaulaan halaukseen joka ei ollut halunnut päästää irti vanhemmasta. Mutta se oli ollut kauan sitten, ennenkuin tytär oli tiennyt mihin isänsä todellisuudessa pystyi. Lauseen joka sanottiin ääneen sai huvittuneena hymyn kohoamaan huulille, teki pään pienen pudistelun päällään kuulemalleen. Olisikin se ollut niin helppoa. Siitä huolimatta laskeutui katse katsomaan tuota ojentautunutta kättä, joka kutsui luokseen - ja sitten Chadin kuin varmistaisi toisen ryntäävän apuun mikäli jotain tapahtuisi. Askeleen ottaessa ensimmäisen liikkeen lähemmäksi, vaikkakin varoen jo pelkästään parvella olevien hurttien vuoksi, vaikkakin nainen uskaltautui ottamaan viisi viimeistäkin askelta kiinni - kunnes käsi pystyi tarttumaan jälleen toisen omasta kiinni. Vaikka tytär olikin onnistunut niihin päiviin asti muuria kummankin vanhempansa kanssa: uskaltamatta täysin päästää kumpaakaan läpi. Mutta ehkä sen verran hän voisi raottaa muuria. Ehkä. Kehon jääden odottamaan mitä mies oikein aikoihin tehdä nyt kun hän oli uskaltautunut lähelle. "Voisin pyytää että parantaisit Gion,  mutta sinun täytyy luvata ettet satuta lapsiani. Kyse on lapsenlapsestasi, ei vain De Fioren vartijasta." Hiljaisen, tuskin kuiskausta korkeamman äänen lausuen toiselle, tyttären ollen kyllä hyvin tietoinen poikansa ja isänsä ongelmista - mutta jos sai edes toivoa. "Ja sovi Sinin kanssa ennenkuin suostua mihinkään ja vain katoat (taas). Eikö teidän mykkäkoulunne ole kestänyt jo tarpeeksi kauan." Siinä kaikki. Kaikki ,mitä Evey toivoi, vaikka hän olisi voinut hyvin vaatia Giovannin hengen pelastamista jälleen kerran. Mutta tuskin se tulisi toisellakin helposti, saatikka ilman mitään mistä luopua, vaikka samalla Evey kyllä olisi halunnut parantaa miehensä, vaikka se tarkoittaisikin äärimmäisyyksiin menoa mutta toisaalta - hän oli nähnyt liikaa aiheen kanssa leikkimistä vanhemmiltaan että ei ihme jos tytär epäröi. Ja isä varmaan tiesi sen ilman sanojani.  Vaikeammaksi nielaisen laskeutunut kurkusta alas, naisen pitäen vieläkin katseensa toisessa sanoessaan seuraavat sanat: "Olen pahoillani viime kertaisesta isä..."