09.] You are my sunshine

Ilmeisesti hälytysnappi oli kuulunut edes jossain, neljän hoitokuntaan kuuluvan henkilön rynnätessä nopeasti sisään - pakottautui Sin tuolloin irtautumaan Chadin viereltä vastentahtoisesti tietäessään kuitenkin ettei hänestä olisi sillä kertaa toiselle sen enempää hyötyä - toisen hoitajista tehden sen myös hyvin selväksi käskiessään miestä poistumaan käytävän puolelle. Silloin veljeksien luoden sen viimeisen katseen toisiinsa, jotka pystyivät keskustelemaan ilman sen suurempia sanoja oli käsky hyvin yksinkertainen: palaa Madridiin, samalla tavoin kuin kolme vuotta aikaisemminkin heidän viimeisimmän yhteenoton jälkeen ja etsi Muinainen Kirja - johon suotiin pieni mitätön nyökkäys hyväksymisen merkiksi hoitajien hääriessä ympärillä - mutta ennenkuin ovi paiskautui hänen kasvojensa edessä, oli vanhempi suonut vielä tutun virneensä jossa oli viimeinen viesti joka sai miehen tuntemaan kuin tältä oltaisiin juuri riistetty happi ja lattia alta. Sinin jo silloin tietäen mikä olisi edessä - valitettavasti - ja se sai tämän ottamaan askeleita taaksepäin vastapäiselle seinämälle nojaamaan hieman polviinsa - voiden vain odottaa ja pitää tunteensa vielä kasassa vaikka tämä aistikin Chadin menevän vain entistä huonompaan kuntoon ... kunnes mitään ei ollut enään. Tuon aikaa silmät olivat pysyneet kiinni kärsivällsesti pään ollessa hieman painuksissa alaspäin aivan kuin tämä olisi vain miettinyt oikein ankarasti - todellisuudessa jokainen aisti oli vain keskittynyt vain tuohon huoneeseen ja mitä sen suljettujen ovien takana oli tapahtunut - kunnes viimein se avautui ja lääkärit sekä hoitajien astuen ulos. 

Lääkärin astellen tottuneesti nuoremman miehen luokse joka oli pysynyt kaikki ne pitkältä tuntuneet minuutit lähellä loppuun asti - tämän pahoitellen ettei mitään ollut tehtävissä, ja kysyen voisivatko he ilmoittaa omaisille johon Sin vain oli hetken aikaa hiljaa tuijottaen mitään sanomattomin silmin sängyllä makaavaa Chadiä joka ei näyttänyt sen enempää kuin olisi vain nukkunut syvää unta. Hieman käheytyneen äänen kertoen hänen voiden hoitaa sen puolen itse, ja samalla kertaa Sinin kysyen voisiko hän jättää veljelleen hyvästit ennenkuin tämä vietäisiin pois ruumishuoneelle. Lääkärin katsoen ensin Siniä ja sitten taakse jäävää tilaa mietteliäästi - suostuen kuitenkin vaikkakin hieman vastahakoisesti. 

Oven sulkeutuen miehen takana hiljaa aivan kuin tämä olisi vielä pelännyt herättävänsä toisen syvästä unesta kun mieli ei vielä täysin halunnut ymmärtää että hänen edessään makaava mies oli todellisuudessa menehtynyt vammoihinsa vain hetki sitten. Tämän kuitenkin pysähtyen vasta kun hän pääsi jälleen vuoteen vierelle, mutta istumisen sijasta tämä jäi seisomaan sillä kertaa. Vielä tuossa kohtaa vanha tavan vuoksi tämä yritti pitää itsensä koossa niinkuin aina ennenkin Chadin edessä - mutta yrityksestä huolimatta - antoi viimein se viimeinenkin suojamuuri itsensä murtua itkun ja tuskan päässen vapaalle ensimmäistä kertaa moneen vuoteen Sinin voimatta samaan aikaan olla surullinen, järkyttynyt, vihainen yhtäaikaa ja olisi varmasti huutanut keuhkonsa pihalle jos ei olisi ollut sillä hetkellä julkisella paikalla - mutta jalat puolestaan antoivat periksi vaikka ennen rojahtamista lattialle sai käsi vielä viimeisen otteen Chadin elottomasta kädestä, itkuisen ja tukahtuneen äänen voimatta aluksi tehdä mitään muuta kuin yrittää haukkoa henkeä vaikka välillä huulten lomasta pystyi kuulemaan sanat: "Olen pahoillani Chad... Olen pahoillani..." 

Slovakiassa ja Espanjassa oli tapahtunut sinä iltana yksi jos toinen maailmaa murtava tapahtuva - joka ei vielä ollut levinnyt ulkopuolelle mitenkään mutta valitettavasti Sinin täytyisi toimia viestinviejänä vielä sinä iltana - ja matkata Madridiin. Italiassa puolestaan pimeys oli jo laskeutunut aikaa sitten taivaan ylle, ja muutamissa tunneissa unettanut suurimman osan maan asukeista untenmaille seuraavaan aamuun, jopa De Fioren kartanossa vaikka yleensä vanhemmat valvoivatkin myöhempään varsinkin kun ei tarvinnut lasten heräävän sillä kertaa - Eveyn todellakaan olettamatta mitään erikoista seuraavana päivänä vaikka kyse olikin syntymäpäivästä. Tai sitä mitä seuraavaksi tapahtuisi. 

Pimeässä huoneessa olematta minkäänlaista valonkajoa tai ääntä rauhallista hengitystä enempää, joka kertoi syvästä unesta josta kukaan ei varmasti toivoisi heräävänsä ennenkuin oli yksinkertaisesti pakko palata normaaleihin rutiineihin - mutta jonkun ollun eri mieltä. Yöpöydälle jätetyn kännykän herätessä äkisti eloon tärinällään joka kertoi jonkun soittavan siihen, ei siihen herätty samantien mutta kolmannen värinän kuuluessa herätti se tuon kommunikointi välineen omistajan, joka haparoikin väsyneenä puhelinta otteeseensa yöpöydältä katsoakseen kuka ihme soitti keskellä yötä - todetakseen sen olevan Sin. Osaksi ärsyyntyneen huokaisun kohoten huulilta samalla kertaa kuin haukotus sormen painaessa vihreää nappia punaisen sijasta ja luurin painuessa korvaa vasten jotta hän kuulisi paremmin.

"... mmh... Sin, tiedätkö yhtään mitä kello on?"

Nuo viimeiset kolme sanaa, jotka lausuttiin vakavalla äänenpainolla - saivat viimeistään Eveyn nousemaan makuupaikaltaan istumaan ja sytyttämään jopa yölampun viereisellä pöydällä vaikka yleensä niin ei tehty - Sinin alkaen selittämään illan tapahtumia rauhallisesti vaikka Evey kyllä tunnisti veljensä äänessä pienen itkun tärinän mikä kertoi omalla tavallaan tämän musertuneen Chadin kuolemasta. Azran reaktio olisi varmasti yhtä paha, ellei pahempikin kun tämä saisi tietää. Eveyn pystyen itsekin tuntemaan silmien kostuvan uutisten takia olivathan he tunteneet Chadin aikoinaan kaikesta huolimatta - ja toisaalta hän kyllä tiedosti aivan liian hyvin mitä se merkitsi: Vartijan vala oli kulkenut eteenpäin sellaiselle henkilölle joka oli tarpeeksi vanha ja oikeutettu tehtävään. "... Voi hemmetti..." 

Kartanon päämakuuhuoneessa, jonne olisi varmasti mahtunut yhtä aikaa ainakin kolme normaalin talon huonetta, vallitessa rauhoittava keskiyön pimeys ja myös se viileä ilma, joka pääsi puhaltamaan raolleen jätetystä ikkunasta sisälle, että huone ehtisi viilenemään yön aikana ennen seuraavan päivän kuumuutta. Hyvän unen saamiseen olevat olosuhteet olivat siis hyvin paljon kunnossa, että ne olivat jopa auttaneet Giovannia saamaan kerrankin ajoissa unenpäästä kiinni. Puista yöpöytää vasten kännykän väristessä ensimmäisen kerran, väistyi uni samantien Giovannin päältä kuin se ei olisi ollut koskaan illuusiota vahvempi. Mies kun oli tottunut reagoimaan kännykän soimiseen tai värinään työnsä puolesta ja hyvin tarkan kuulon omaavana henkilönä värinä kuulosti paljon vahvemmalle kuin se oikeasti oli. Toisen värinän seuratessa pian ensimmäisen perässä, kääntyi keho kyljelleen Eveyn suuntaan ja karheampi ääni mumisi jotakin kännykkään vastaamisesta. Patjan liikkuessa silloin sen verran, että se riitti kertomaan suljettujen silmien ohitse pariskunnasta nuoremman liikauttavan itseään enemmän yöpöydän suuntaan ja haparoivan pimeydessä kännykän otteeseensa. Eveyn mainitessa pikkuveljensä nimen, aukaisi Giovanni silmänsä lopulta ja käänsi kokonaan kuuloaistinsa vaimonsa puheluun, josta ei saanut paljo selvää kun soittaja hoiti enimmän puhumisen, mutta naisen kehon eleet puhuivat omasta puolestaan. Giovannin nousten lopulta myös istumaan vuoteella, jolloin tämä pystyi erottamaan kaksi olennaista sanaa linjalta; Chad… kuollut.”
Eveyn viimeisen toteamuksen ainakaan kumoamatta noita sanoja. Viimeisimmänkin unen rippeen häipyessä häiritsemästä ajatuksia. Patjan liikahtaessa uudelleen, Giovannin noustessa ylös sängystä ja suunnaten hyvin määrätietoisesti vaatekaapille. Siihen aikaan yöstä kukaan ei lähtenyt normaalisti liikkeelle, mutta nyt oli toisin. Giovanni oli onneksi tottunut nuoruudessaan nopeasti muuttuneisiin tilanteisiin ja nyt tämä oli juuri sellainen hetki. Hänen olisi matkustettava ensin espanjaan hoitamaan pari asiaa sen sairaalan kanssa, jotka pitivät Chadin ruumista toistaiseksi hallussaan ja sen jälkeen… Pelkän ajatuksenkin saaden inhon väreet kulkemaan niskaa pitkin… Hän matkustaisi suoriksi Slovakiaan Anubiksen luokse. Se ikäloppu mies ei saisi tietää mitä Andrealle oli tapahtunut, vaan tämä saisi pitää tyttärensä poikaa edelleen hyödyttömänä – niin olisi paljon parempi kuin se mitä nuorukaiselle tulisi tapahtumaan, jos isoisä huomaisi uuden kiellettyjen kirjan vartijan olevan hyvinkin lähellä itseään sillä hetkellä.

Merenpihkan värisen katseen kääntyen vilkaisemaan Eveytä, joka vielä lopetteli puhelua Sinin kanssa. Ilmeisemmin Chadin kuolema oli tullut Sinille myös ylltyksenä vaikka jokainen heistä oli tiennyt niihin vuosiin asti, että toisen elossa oleminen oli hyvin paljon onnen kauppaa ja nyt se sopimus oli päättynyt hyvinkin nopeasti. Siitäkään huolimatta Giovanni ei halunnut vielä heittää kirvestä kaivoon Chadin suhteen. Anubis oli pelastanut kerran esikoisensa manalan majoilta ja saman tämä saisi nyt tehdä Chadin suhteen, sitten vaikka pakon edessä. Eikö tuo nuori sielu ansaitsisi uuden mahdollisuuden kuten kuka tahansa muukin? Eikö Chad ollut maksanut nuoruutensa teoista jo tarpeeksi?

Yövaatteiden vaihtuessa kelvollisiksi matkustamista varten, palasi Giovanni vielä Eveyn luokse ja istuutuen toisen vierelle vaikka omalla tavallaan aikataulu oli tiukilla. ”Ymmärrät varmasti, että minun on mentävä.” Naista lähimmän käden siirtyen hellästi kasvojen sivustalle, jolloin peukalo pääsi silittämään posken pehmeää ihoa rauhoittavasti. ”Haen lapsemme kotiin ja yritän korjata tänä iltana tapahtuneen. Azra ei ansaitse tätä, kuten ei myöskään Chad. Joten yritän pistää puhumisenlahjani käytäntöön isäsi kanssa.” Huulilla häivähtäen hetkellinen hymy vaikka koko tilanne ei naurattanut sinä hetkenä ollenkaan.

Eveyn ja Sinin vielä keskustellessa puhelimen välityksellä, tuli sisaruksista tämän nuorin viimein kerronnan päähän ja Evey puolestaan oli tuonut omat ajatuksensa irti lievemmällä kirosanalla joka kertoi ettei ollut kovin innoissaan kuulemastaan ja kuka toisaalta olisi ollut kuullessaan kuoleman tapauksesta. Varsinkin kun tämä kyseinen oli tunnettu pitkän aikaa. Tuon saaden kuitenkin Giovannissa jotain aikaiseksi tuon noustessa sängyn päältä päästäkseen vaatekaapille, arvasi jo Evey tuolloin mitä vanhemman mielessä sillä hetkellä liikkui ilman sen isompia sanoja tai tekoja. Giovannin ollen vain viimeistelyä vaille valmis pukeutuessaan, kun viimein puhelu loppui siltä erää sillä Sinin pitäisi soittaa vielä muillekin tapahtumista - varsinkin Gariellalle joka osaisi varautua ja olla Azran tukena tarvittaessa nyt kun hän itse ei pystynyt samantien olemaan siellä kun tarvittiin. Puhelimen laskeutuen takaisin paikalleen yöpöydän päälle asteen raskaamman huokaisun saattelemana, hopeisen katseen kohdaten silloin valmistuneen Giovannin joka tuskin olisi yhtä innoissaan tapahtuneesta ja siitä mitä seuraavaksi tapahtuisi - sekä se tärkein: minne matka veisi. Kaikki ne yhteiset vuodet oli nuorempi kyllä huomannut ensimmäisestä tapaamisesta alkaen että Giovanni ei peitellyt tunteitaan samalla tavoin kuin hänen isänsä tai kuka tahansa salaseuralainen, ja näytti kyllä tunteensa hyvin selvästi jos se sen vain vaati. 

Patjalle tullen uusi paino kun vanhempi istuutui reunalle vielä viimeisen kerran, tiesivät he kumpikin ettei toinen jäisi loppu yöksi sittenkään kotiin ennenkuin mies oli edes kerennyt avaamaan suutaan, vaikka mies yrittikin hymyillä tilanteesta huolimatta. Eveyn hymyillen puolestaan takaisin toiselle vaikka tilanne oli kaikkea muuta kuin sellaiseen sopiva, pään tehden pienen nyökkäyksen hyväksyvästi miehelleen kyllä ymmärtävänsä toisen kannan, vaikka hän olikin huolissaan mitä Anubiksen ja Giovannin  tapaaminen oikeasti tulisi olemaan muistaessaan kuinka pahaksi tilanne voisi muuttua tietyissä aihealueissa. "Myöntäisit vain, että unohdit sen yhden kerran huomisen." Eveyn todeten vitsaillen Giovannille tuon ensin istuuduttua alas, keventääkseen hieman tunnelmaa joka oli muuttunut rauhallisesta jännittyneeksi. Isomman ja karheamman kämmenen nousten kasvojen iholle, sai se tuon hymykuoppia koristelevan hymyn nousemaan silmiin asti nuoremman katsoessa miestään vierellään. Oikean puoleisen käden nousten puolestaan vanhan tavan mukaan miehen oman päälle silittämään kämmenselkää varoen vaikka tottakai hän olisi aina huolissaan toisesta. "Vakavasti: oletko varma ettet tarvitse väliintulijaa siltä varalta että teidän rauhallinen keskustelunne kääntyy kummasti fyysisemmän puolelle. Taas." Hän päätti kuitenkin kysyä vanhemmalta, muistuttaen jälleen yhden niistä muutamista kerroista joissa mitta oli ollut lähellä täyttyä kummallakin osapuolella ja jonkun oli ollut pakko tulla tuolloin väliin. Ja toisaalta Azra olisi varmasti musertunut Chadin kohtalosta niinkuin muutkin - heidän vielä tietämättä että pariskunnalle oli saanut kolmen vuoden aikana vilkkaan poikalapsen ja tarvitsisi varmasti kaiken avun mitä vain olisi tarjolla sillä hetkellä Sinin ja Gabriellan lisäksi. Sekä viimeisimpänä se fakta ettei tytär ollut taaskaan nähnyt isäänsä moneen vuoteen henkilökohtaisesti - ehkä hyvästä syystäkin.

Peiton tullen siirretyksi kehon vierelle Eveyn parantaessa asentoaan sen verran että tämä pääsisi istumaan sängyn reunalle Giovannin tavoin ja sitten siitä ylös "Odota niin vaihdan vaatteet. Luuletko tosissasi että jään tänne vain pyörittelemään peukaloita?" Hän lausui kuitenkin astellessaan vanhemman ohitse itsekin vaatekaapille vaikka kummallakin heistä olisi tottakai huomenna töitä mutta se saisi sillä kertaa odottaa.

Eveyn tuodessa oikean puoleisen kätensä tapansa mukaan kämmenselän päälle, jolloin viimeistään pystyi tuntemaan kaksikon ihon pehmeyden erilaisuuden. Sai tuo pieni teko Giovannin hymyilemään katseellaan vaikkakin sillä hetkellä sisimpään kohonneet ajatukset saivat kyseisen valon pilkkeen katoamaan nopeasti. Ainoa vastaus, joka kykeni vastaamaan Eveylle takaisin, oli se pieni hymähdys huulten lomasta, mikä volyymiltaan ei yltänyt edes kuiskausta kuuluvammaksi. Jos tilanne olisi oli ollut yhtään toisenlainen, jos edes jokin olisi ollut erilaisempi tulevaisuudessa – olisi Giovanni vastannut tapansa mukaan jotakin leppoisan kiertelevää noihin sanoihin, jotka olivat tuoneet suoraan julki sen mikä mahdollisesti tulisi odottamaan slovakiassa Giovannin ja Anubiksen välillä. Miehet olivat ottaneet viimeksi silloin yhteen kun Giovanni oli joutunut taistelemaan oikeudestaan mennä naimisiin Eveyn kanssa ja saamaan sille Anubiksen siunauksen, joka vaadittiin hyvin vahvasti egyptiläisen sekä myös italialaisen tavan mukaan. ”Eikö sinun pitäisi jo luottaa minuun enemmän, mio caro?” Giovannin pakottaen lopulta vastaamaan edes jotakin takaisin – ettei tilanne tai edes hän olisi vaikuttanut niin haudan vakavalle. Vanhemman onnistuen hipaisemaan vaivihkaa nuoremman kämmentä ennen kuin tämä oli jo noussut myös vuoteelta ja kävellyt sen samaisen vaatekaapin luokse, jonka viereisestä kaapistosta nainen alkoi ottaa omia vaatteitaan esille. Ehkä niiden muiden miesten, jotka Evey tunsi, tapojen mukaan tilanteeseen ei olisi sanottu yhtään mitään, mutta Giovanni ei ollut, eikä varmasti tulisi koskaan olemaankaan näiden kaltainen. Joten kun Eveyn kääntyi hetkeksi vilkaisemaan miestänsä, joka oli jäänyt kärsivällisesti odottamaan sängyn reunalle, suotiin naiselle takaisin aidon lämmin hymy ja sanat; ”Kiitos.” Sillä vaikka missään vaiheessa ääneen ei oltu sanottu, että toista olisi toivottu mukaan – oli Giovanni toivonut sitä jo heti alusta alkaen, sillä Evey oli tarpeen vaatiessa se vahva voima, joka piti miehensä ajatukset vakaina ja sitä taitoa tultaisiin varmasti tarvitsemaan slovakiassa.


Aamu oli koittanut slovakiassa noin neljä tuntia sitten. Kalenteripäivien näyttäen lauantaita, jolloin koulua ei myöskään enää olisi vaan talviloma oli virallisesti alkanut. Koko eilisen illan Adette oli odottanut isoisänsä mainitsemaa vierasta illalliselle, mutta ehkä se oli ollut jumalten tuoma helpotus kun lopulta viesti oli saavuttanut kartanon asukkaat. Anubiksen odottamat vieraat saapuisivat vasta seuraavan päivän aikoihin – sillä henkilökohtaiset syyt olivat pakottaneet lykkäämään lähtöä egyptistä. Kun tuo tieto oli saavuttanut viimeinkin myös Adetten oli tämä ajatuksissaan huokaissut hyvin syvään, mutta tuo kyseinen onni ei saanut kestää ikuisesti – sillä nyt olisi juuri se kyseinen päivä mikä oli mainittu viestissä. Adette oli herännyt aikaisin (mikä ei yleensä kuulunut tämän tapoihin), pikaisen itsensä kuntoon laittamisen jälkeen tämä oli jäänyt istustekelmaan kirjastohuoneeseen ja pakottanut itsensä alkaa lukea edes jotakin kirjaa, että ajatukset häviäisivät jonnekin. Se oli helpommin ajateltu kuin toteutettu – sillä joka kerta kun jossakin avautui ovi tai kuului lähestyviä askelia, alkoi neidon sydän hakata todella voimakkaasti rintakehän sisimmässä. Jos Adette olisi vielä harrastanut kynsiensä puremista - olisi tämä varmaan repinyt ne jo vereslihalle asti. Kaikesta tuosta sisäisestä jännittyneisyydestä huolimatta tämä neito näytti silti päällepäin rauhalliselle. Kirjan sivun kääntyessä pois uuden tieltä.

Tuona aamuna Adette ei ollut ainoa henkilö joka oli pakottanut itsensä väkisin nousemaan ylös lämpimän peiton ja sängyn välistä, mikä yleensä ei kuulunut Andrean tapoihin mikäli takana oli hyvin huonosti levätty yö johon kuului kipua ja liikaa ajatuksia yhdessä - tuskin tämä olisi edes noussut ylös niin varhain ellei Sophie olisi väkisin tullut repimään tätä pois sängystä. Vain ja ainoastaan sen takia sisaruksista nuorempi oli halunnut tehdä videon heidän äidilleen heiltä kummaltakin kun sinä kertaa he eivät olisi lähettyvillä - ja lähettää se puhelimeen varhain aamusta. Joten todella epämieluisa herätys Andrealle joka olisi kyllä mieluummin vain köllinyt Buddhan kanssa sängyssä puoleen päivään asti nyt kun siihen vihdoinkin olisi ollut mahdollisuus pitkän yön jälkeen - mutta siskonsa vuoksi tämä oli luovuttanut sillä kertaa suosiolla ja tyytynyt kofeiinin voimalla pysymään hereillä. 

Viimeinkin kun video oli kuvattu kännykän varsin keskinkertaisella kameralla ja lähetetty heidän äidilleen ranskankielellä yleiskielen tai italian sijasta - lasten olettaen vanhempiensa vasta valmistautuvan töihin lähtöön niinkuin tavallisesta - näiden todellakaan voimatta edes aavistaa että todellisuudessa nämä olisivat matkalla Espanjaan ja siitä myöhemmin eteenpäin Slovakiaan. Tai siitä mitä todellisuudessa oli tapahtunut yön aikana Chadille ja tämän perheelle ja mitä se toisi tullessaan vielä. Tuon jälkeen Sophie iloisesti juossut keittiön puolelle syömään aamupalaa muiden aamuvirkkujen kartanon asukkien kanssa kun taas Andrea oli mielellään poistunut vähin äänin kauemmas ihmisten läheisyydestä sillä kertaa: aamupalaa kun tämä ei syönyt, hän muistutti sillä hetkellä varmasti enemmän kauhuelokuvan zombia uneliaisuudellaan, eikä isoisän kohtaaminen vieläkään kuulostanut kovin ihannoivalta tavoitteelta - Andrean voiden vain toivoa että tämä vanhin perheenjäsen keskittyisi sinä päivänä tiukasti vain työasioihin ja iltapäivällä saapuviin vieraisiin - johon taas nuorukaisella itsellään ei ollut mitään aikomusta osallistua moisiin illanistujaisiin (hänen vielä tietämättä mitä vierailu koski - ja niin parempi) - vaan tämä karttaisi senkin lähtemällä Sophien kanssa karkki -ja kepposkierrokselle. Tuon samaisen kirjastohuoneen houkutellen sillä kertaa väsynyttä mieltä, varsinkin se nurkka minne mies saattoi jäädä useiksi tunneiksi jumiin - tämän kyllä aistien ystävänsä selvemmin mitä lähemmäksi tämä pääsi kyseistä tilaa. Isompien ovien siirtyen puolivuotta vanhemman tieltä, ei tämän tarvinnut juurikaan kääntää silmäänsä suuntaan tai toiseen nähdäkseen Adetten jonkun kirjan kimpussa rauhallisen oloisesti, mikä sai tyytyväisen hymyn kohoamaan kuivettuneille huulille - tämän vanhemman tietäen tasantarkkaan miten halusi hetkeksi tytön huomion pois tekstistä. 

Oven tullen suljetuksi mahdollisimman hiljaisesti takanapäin, josta seurasi vain mahdollisimman hiljainen liikkuminen nopealla tahdilla jota Andrea oli käyttänyt aina leikkiessään Adetten kanssa palatsissa - josta seurasi aina tottakai - sormien näpäytys kylkiluiden alle joka aiheuttaisi kenet tahansa pompahtamaan väkisinkin. Tuon kaiken toistuen silloin kun Andrea oli päässyt Adetten tuolin taakse - odotti tämä muutaman minuutin matalana omassa piilossaan täysin hiljaa antaakseen kuvan ettei tämä todellisuudessa edes olisi paikalla - ennenkuin sormet napauttivat molemmin puolin tytön kylkiä - jonka jälkeen vanhempi peruutti virnistellen tyytyväisenä hieman taaksepäin turvallisuussyistä - sillä voisi olla että tuo kirja saattaisi pian löytää paikkansa jostain ihan muualta kuin pöydän päältä "Ajattelin ettet ollut vielä herännyt kunnolla." Hän lausui viattomasti toiselle vaikka kyllähän Adette tietäisi ettei niin todellakaan ollut.

Vasta kun vanhempi tiesi tasan tarkaan ettei saisi mitään ainakaan naamaansa, uskaltautui tämä astua näkyville toisen eteen hymyillen "Ajattelin jos saisin houkuteltua sinut lähteämään Sophien ja minun kanssani tänään karkki-tai kepposkierrokselle - mutta taidat joutua illalliskoristeeksi?" Hän lausui tytölle aluksi ehdottelevasti, kuin yrittäen houkutellen toista karkaamaan velvollisuudesta, vaikka Andrea kyllä aavisti yrityksensä olleen tuhoon tuomitti jo ensisanasta alkaen. Pienen hymyn pysytellen huulien pinnalla vanhemman katsoen hetken aikaa toista mietteliäänä, vaikka tyttö näytti hyvinkin rauhalliselta - kyllä hän pystyi aistimaan toisesta ettei kaikki ollut niinkuin tämä halusi ehkä uskotella "... Miksi olet noin hermostunut?"

Sillä välin Espanjassa, lentokone oli laskeutunut viimein pitkän lennon jälkeen maan päälle tunti takaperin - oli aurinko jo noussut tuohon mennessä ja ensimmäiset ihmiset olivat jo lähteneet työpaikoille ja lapset kouluihin, olisi varmasti kumpikin De Fioren pariskunnasta mieluummin matkalla itsekin töihin kuin kohti sairaalaa missä Chadin ruumista pidettäisiin niin kauan kunnes joku lähiomainen tai sukulainen kertoisi mitä seuraavaksi tapahtuisi. Lennon aikana oli ollut hyvä mahdollisuus keretä ne viimeiset henkiset kuin fyysisetkin voimavarat kokoon tulevaa varten kummankaan voimatta arvata mikä odottaisi perillä, sillä Sin ei ollut kertonut sen enempää kuin oli ollut tarpeellista - eli sen että Chad oli kuollut ja Azra olisi Gabriellan kanssa turvassa - sillä loppupeleissä sisaruksista nuorin ei tiennyt itsekään vielä kaikkea vaikka aavistus polttelikin ajatuksia tuskastuneesti. Mutta loppujen lopuksi mahdollinen viime hetken lepo oli jäänyt jälleen kerran vähemmälle kun ajatukset punoivat ties minkälaisia kauhukuvia mitä siitä eteenpäin tapahtuisi - sekä siitä miten Azra ottaisi Chadin kuoleman. Azrallakaan olematta mitään ajatusta että Giovanni ja Evey olivat juuri matkalla samaiseen suuntaan, minne hänkin oli Lucion kanssa - ennenkuin heidän pitäisi jälleen kadota yhteiskunnan varjoihin. 

Sivun kääntyessä taas uudelleen tuossa vanhassa kirjassa, jonka ulkomuoto oli jo nähnyt parhaat päivänsä, sai se pienen rahinan kuulumaan tilassa kun tuo paksusta paperista tehty sivu liukui toiselle kirjan laidalle ja paljasti toisen puolen luettavaksi. Adetten muuttaessa samaan aikaan istuma-asentoaan, mikä sai korvan taakse sipaistun hiussortuvan karkaamaan taas eteenpäin ja jäämään ohimon vierelle roikkumaan. Muuten nuo vaaleanruskeat hiukset oli aseteltu nutturalle päälaelle ja ne pari irtonaista hiustasortuvaa oli kiharrettu kevyesti. Jonkin silloin narahtaessa hiljaisesti taaempana – sai se katseen kohoamaan irti kirjasta ja jäämään hetkeksi katsomaan pelkästään eteenpäin, korvien kuulostellen sillä hetkellä selvästi huoneen muita ääniä, jossa kuului vain kellon tasainen nakutus ja jostakin ulkopuolelta kuuluva vaimea keskustelu. Adetten tarvitsematta kääntyä vilkaisemaan olkansa ylitse – sillä tämän aistit osasivat kyllä hahmottaa huoneen sisällön ilman näköaistiakin… tai niin tämä vielä uskotteli itsellensä ja se sai jatkamaan lukemista uudelleen, mikä antoi Andrealle mahdollisuuden jatkaa aloittamaansa.

Luisevien sormien napauttaessa kummallekin puolelle kylkiä – hypähti Adette tuolista salaman nopeasti pystyyn ja kääntyi kannoillansa suu jo puoliksi auki valmiina huutamaan sen mikä keuhkoista tulisi ulos tuona hetkenä, mutta kun vihreät silmät näkivät Andrean ja tämän virnuilevan naaman – kohosi hyvin raskan huokaisu keuhkoista ja kaksi sormea asettui hetkeksi nojaamaan nenän vartta vasten, samaan aikaan kun katse laskettiin tahallaan alaviistoon ja hengitys tapahtui pariin kertaan asteen rauhallisemmin. Tilannetta helpottamatta serkkunsa leppoisat sanat, jotka vain lausuivat jotakin heräämisestä kunnolla ja lopullisesti. Tuon kyseisen lauseen saaden Adetten kohottamaan katseensa ja katsomaan hyvinkin tuiman näköisesti. Kasvoille kohotetun käden etusormen suuntautuen osoittamaan nuorukaista kuin neito olisi halunnut sanoa seuraavaksi hyvin tiukkaa ja pistävää, mutta kuitenkin käsi lähti pian laskeutumaan takaisin alas ja keho kääntyi sen verran viereisen pöydän suuntaan, että tuo vanha kirja saatiin laskettua turvallisesti vakaammalle pinnalle. Serkkunsa kysymyksen saaden Adetten vain hymähtämään hiljaisesti ja loihtimaan kasvoilleen mitään kertovan hymyn vaikkakaan katse ei löytänyt enää takaisin toisen silmien luokse. Todellisuudessa Adette olisi halunnut vastata myöntävästi. Kuinka mielellään hän olisi pukenut minkä tahansa tyynyliinan kasvojensa peitoksi ja lähtenyt pois kartanon tiloista, mielellään tuo retki olisi saanut kestää niin kauan kunnes vieraat olisivat lähteneet pois, mutta noiden ajatusten sijaan rauhallinen ääni vastasi hymyillen; ”En halua viedä Sophielta hänen isoveljensä aikaa, sillä olettehan täällä kahdestaan. Sitä paitsi…” Sormen pyyhkäisten sen mitättömän pölyviivan kadoksiin kirjan etukannelta ennen kuin askeleet alkoivat ottaa kaksikon välistä välimatkaa umpeen, jotta Adette pääsi lopuksi seisomaan suoraan Andrean eteen. Tuolloin kaksikon välisen pituuseron korostuen jälleen kerran. Vihreiden silmien vain jääden hetkeksi katsomaan näkemäänsä kuin olisivat yrittäneet painaa kaiken muistiin, kunnes viimein kumpikin käsistä kohosi Andrean paidalle ja suoristaen kangasta edes vähän, että toinen ei näyttäisi niin paljon vasta heränneelle. ”…isoisämme haluaa, että olen täällä heti vastassa vieraitamme kun he saapuvat. Ehkä saan silloin myös kuulla uutisia isästäni, ken tietää.” Niin ihanan naiiville kuin nuo sanat kuulostivatkin, olisi Adette maksanut mitä tahansa, että totuus olisi ollut sellainen. Vain viestin tuojia egyptistä hänen isältään, ei mitään vakavampaa. Ei sitä totuutta, että yksi noista matkalaisista tulisi olemaan hänen kihlattunsa ja tuleva miehensä, johon Adette tulisi sitoutumaan koko elämänsä ajaksi – jos mies ei menettäisi henkeään sitä ennen… ja mikä pahan tappaisi kuin pahuus itse.

”Oletko oikein katsonut itseäsi tänä päivänä peilistä?” Adetten naurahtaessa leppoisammin, yrittäen näin saada Andrean mielenkiinnon toisaalle. ”Sillä näytät sille kuin olisit vasta hetki sitten noussut vuosia kestäneestä unesta.” Toisen käsistä kohottautuen nopeasti sipaisemaan pari pystyssä sojottavaa hiusta matalammaksi vaikka ei niitä mikään muu tulisi pidättelemään järjestyksessä kuin suihku ja sen jälkeen kampaaminen lopulliseen kuosiin. ”Toisaalta, ehkä sinun pitääkin antaa ulkonäkösi pysyä tällaisena. Kävisit nimittäin täydestä elävä kuolleena.” Aidon hymyn hiipiessä varkain neidon kauniille kasvoille, jonka ihon heleä vaaleus korostui mystisesti aamuvalossa, joka pääsi kirjastohuoneeseen isoista ikkunoista.


”Miten niin hänen ruumiinsa ei ole enää teidän hallussanne?”
Giovannin kuullen oman äänensä korvissaan, mutta tuona hetkenä hänestä tuntui hyvin paljon sille kuin hän itse ei olisi lausunut noita sanoja – niin paljon ajatukset löivät tyhjää sen hetken aikaan, kunnes miehen vahva persoona kokosi palapelin palaset takaisin eheäksi ja vaati vastauksia.
”Olen pahoillani, herra De Fiore. Hänen ruumiinsa otti virkavalta – sillä kuolema tapahtui liian hämäräperäisissä olosuhteissä heidän sanojensa mukaan ja sellaisissa asioissa lääkärimme eivät mahda asialle mitään, jos tilanne kääntyy oikeustieteelliseksi.”
Viimeistään tuona hetkenä käsi olisi tehty mieli pamauttaa pöytää vasten, mutta mitä se olisi auttanut. Tuo tiskin takana seisova hoitaja näytti olevan täysin pihalla niistä todellisista tapahtumista ja toisaalta mitä niiden ääneen lausuminen olisi auttanut sen enempää. Joten Giovanni teki sen minkä parhaiten osasi; ympäri puhuminen puhumisen lahjoillansa ja tarvittavan tiedon saaminen omaan tietoonsa. Tuosta kyseisestä keskustelusta käyden pian ilmi (kierrellen ja kaarellen), että Chadin olivat hakeneet pari henkilöä, jotka olivat väittäneet kuuluneensa muka johonkin valtion sisempään järjestöön. Miehet olivat jopa näyttäneet totuuden mukaiset virkalätkät, mutta jo pelkkä ajankohta herätti Giovannissa epäillyksen pinnalle. Miksi virkavalta olisi yhtäkkiä kiinnostunut Chadin kaltaisesta miehestä? Ja miksi ruumiin avausta ei oltu muka voitu toteuttaa tuolla samassa sairaalassa? Vastauksen kohotessa alitajunnasta… valitettavasti.
Giovannin kiittäen tuota vastaanotto virkailijaa vielä viimeisen kerran, minkä jälkeen Evey otettiin mukaan syrjemmälle ja valvontakameroiden kuvan ulkopuolelle. Vasta kun ympäristö oli nopeasti varmistettu, uskaltautui Giovanni sanomaan vasta silloin ajatuksensa ääneen; ”Anubis ehti ensin. Olen varma siitä. Jotenkin minusta tuntuu, että tulemme löytämään Chadin slovakista – jos kykenemme kaivamaan sitä valheiden verkostoa tarpeeksi syvälle.” Kämmenen pamauttaessa viereistä seinää turhautumisen merkiksi, pari kirosanaa sihahtaen hampaiden lomasta. Ehkä tuossa kohdin olisi pitänyt olla jollakin tavaa iloinen (sillä Chad mahdollisesti tulisi saamaan uuden mahdollisuuden), mutta Giovannista tuntui aivan toisaalle. Eikä syyttä.

Sormien napauttettua kylkiluita odotetulla tavalla, oli Adetten reaktio mikä mielekkäin Andrealle - tämän voimatta olla peittelemättä iloisuuttaan ja huvittuneisuuttaan tyhmän rohkealla virneellään joka paistoi silmiin asti, erikoisen silmäparin seuratessa nuoremman liikkeitä ja ilmeitä varautuneesti. Onneksi tyttö ei ollut kuitenkaan kiljunut ja kutsunut paikalle koko salamurhaaja joukkiota valmiina telomaan miestä osiin, tai pahimmillaan heidän isoisäänsä joka varmasti kyllä puolustaisi Adettea henkeen ja vereen häneltä. Varsinkin kun muistettiin ettei Anubis katsonut heidän yhdessä oloaan todellakaan hyvällä - ja toi sen kyllä hyvinkin selvästi ilmi sen enempiä kaartelematta (kerrankin). Adetten näyttäen vetävän muutamaan otteeseen ilmaa sieraimista syvään pelästymisestä, josta seurasi pian hyvinki tuima katse - joka kertoi ettei tyttö ollut täysin kiitollinenkaan serkulleen moisesta tempusta, eikä varmasti hänen leikittelevät sanansakaan heräämisestä innostaneet sen enempää. Enemmänkin tilanne oli niitä kuuluisi 'jos katse voisi tappaa'-hetkiä, josta Andrea antoi ilmeensa pehmeätä pahoittelevaksi hymyksi joka kertoi ettei hänen tarkoituksensa ollut sentään sydänkohtausta aiheuttaa, - ehkä vähän tosiaan herätellä toista murheiden keskeltä - ei sen enempää. Ollessaan täysin varma että tosiaan Adette ei vielä päättäisi kostaa teon tuolla kirjalla, oli hän kysynyt suoraan olisiko tyttö kenties kiinnostunut jättämään illan hienouden sen kerran taaksensa ja lähtemään Halloween-kierrokselle - sai Andrea innokkuuden tai edes epäröinnin sijasta vain pienen hymähdyksen, joka kyllä kertoi jo tulevan vastauksen kieltäväksi - Adetten vielä kertoen jälleen kyseisen olevan isoisän tahto - yllättävää - johon puolestaan vanhempi soi puolestaan hymähdyksen. Todellakin. Yllättävää. 

"Hän on tällä hetkellä enemmän sinun isoisäsi kuin minun joten..." Hän tyytyi kuitenkin vastaamaan olkiaan kohauttaen, siirtäen vuorostaan katsettaan hieman poispäin tytöstä. Hän ei ollut kertonut Adettelle eilisestä ja kuinka pahaksi heidän riitansa oli sillä kertaa oikein edennyt tuskin viidessä minuutissakaan - tai niitä sanoja jotka olivat pulpahtaneet Andrean suusta ääneen ja aiheuttaneet koko sen. Ja kuinka paljon se tilanne oikeasti satutti. No, enemmän kuin haluttiin myöntää ainakin - ja kyseistähän ei näytetty eikä myönnetty ääneen vaikka mikä olisi Asia oli päätetty. Vasta nyt vanhempi huomasi Adetten astelleen hänen eteensä - jolloin kaksikon melko roimakin pituusero ei todellakaan jäänyt kyseenalaiseksi - toisen ollen häntä vähän alle leukaan ja joutuisi siis katsomaan melkoisesti ylöspäin ja vuorostaan hän joutuisi alaspäin. Aluksi pieni hiljaisuus laskeutui kaksikon välille kun kyse tuli Adetten isästä jonka tyttö oli nähnyt viimeksi lapsena: pystyi Andrea uskomaan vielä helposti että Adette kaipasi vanhempaansa vaikka tämä olikin tehnyt kauheuksia koko elämänsä - ja teki vieläkin ja sen takia liian moni vaati tuon kyseisen miehen päätä vadille. Mutta toisaalta, mies itse pystyi kyllä omien tietojensa pohjalta ymmärtämään miksi Zay kantoi kaunaa heitä kaikkia kohtaan - mutta miksi sekin oli pitänyt vielä niin äärimmäisyyksiin? Sitä hän ei tiennyt, eikä hän kyllä tiennyt heidän isoisälleen olleen sormensa pelissä kauan sitten tuon keploteltua esikoisensa elämällä - yliluonnollisiin asioihin kun hän ei uskonut. 

Pienen huokauksen karaten huulten lomasta, nuoremman kiirehtien kysymään oliko hän kenties vilkaissut peiliin sinä päivänä ollenkaan, josta seurasi pian kosketus hiuksilla kun niitä yritettiin turhaa mataloittaa alemmaksi - lisäsi toinen vielä perään että että toisaalta sehän kävin hyvin sillä hän näytti enemmän kuolleesta nousseelta kuin ihmiseltä, joka sai väkisinkin aidon hymyn kohoamaan huulille samalla tavoin kuin tytölläkin. "Voi anteeksi. Mutten oikein voi sille mitään - minut revittiin väkisin sängystäni tänä aamuna, sen takia koska Sophie halusi lähettää äidillemme syntymäpäiväonnittelun." Hän tokaisi sitten mukamas pahoitellen, hymyn korostuen silloin entisestään pienesti "... se on vähän kuin jokavuotinen tapa, jos emme ole kotona. Hieman mukavempi kuin vain kaupasta ostettu kortti kaksi viikkoa myöhässä." Hän totesi sitten pienesti olkiaan kohauttaen, kohdaten tytön silmät kunnolla nousevan auringon valossa joka osui toiseen hänen takaapäitensä isoista ikkunoista joiden edestä paksut verhot oltiin aseteltu symmetrisesti toisistaan - jolloin toisen vihreät silmät näyttivät aivan smaragdeilta. Pään laskeutuen hieman alemmaksi sen verran että huulet pääsivät suukottamaan tytön otsaa tutun tavan mukaisesti lyhyempänä "Voisin livahtaa lepäämään vielä ennen iltapäivää, joten yritä pitää pintasi nonnon kanssa. Käykö." 

Kaksikko oli poistunut vastaanottotiskin luota syrjemmälle, tavallaan puhuakseen tilanteesta keskenään rauhassa niin rauhassa kuin vain pystyivät vilkkaalla sairaala-alueella - vain todetakseen että äskeinen uutinen ei ollut todellakaan se kaikista hyvin tai toivotuin - täysin päinvastoin itseasiassa. Giovannin tuoden omat päätelmänsä esille suoraan sen enempää kainostelematta vaikka tämä sattuikin puhumaan vaimonsa isästä, ei Evey voinut olla hieroisematta ohimoaan ohimennen osaksi turhautuneisuudesta sillä nyt asiat tulisivat todennäköisesti mutkistumaan jonkin verran. - Eivätkä he voisi mitenkään päätellä olisiko se hyvä vai huono asia sillä ensimmäinen ajatushan oli se että hienoa, ehkä Chad tosiaankin saisi toisen tilaisuuden - ja sitten ajatukset palasivatkin niihin huonompiin jotka muistuttivat Chadin olleen salaseuran ja vanhimman silmissä petturi - ja se mitä pettureille tehtiin... kylmien väreiden kulkien selkää pitkin pelkästä ajatuksesta, vaikka Chad olikin kuollut. Asiaa tietenkään helpottamatta se että Evey itse oli nähnyt minkälainen hänen isänsä oli todellisuudessa jos tämä halusi saada jotain keinoja kaihtamatta. Nyrkin iskun paukahtaen yllättävän voimakkaasti seinää vasten, saisi pään kääntymään uudelleen takaisin Giovanniin joka ei ollut sen tyytyväisempi tilanteeseen - kääntyi pariskunnasta nuorempi tätä kohti nostaakseen kätensä rauhoittavasti seinään iskeytyneen nyrkin päälle. "Varo ettet murra kättäsi jolloin joudumme olemaan täällä vielä kauemmin kuin on tarpeen." Eveyn lausuen rauhoitellen miehelle pienen hymyn kera, peukalon sivellen kämmenselkää varoen, odottaen käden pian laskeutuvan kehon sivulle kunhan toinen olisi ensin rauhoittunut. 

Pään kääntyen sen verran ympäri katsoakseen ettei kukaan olisi lähettyvillä kuulemassa heidän keskusteluaan sillä hetkellä, salaseuroista kun ei koskaan tiennyt ja vaati aina sen tietyn verran varovaisuutta - aina. "Tästä seurasi myös hyvätkin asiat: tiedämme suurinpiirtein - tai ainakin epäilemme - missä Chad tällä hetkellä on, joten meidän ei tarvitse jäädä tänne kauemmaksi miettimään tapahtunutta. Mikä on vain hyvä asia." Nainen kertoi, sillä se todellakin helpotti asiaa että heillä oli edes jonkinlainen epäillys - vaikkakin sekin epäillys oli pääasiallisesti aavistus. 

"Joten lähdetään, matkataan Slovakiaan, otetaan lapset ja sinä saat kaipaamasi tappelun isäni ka-..." Ehdottelevan itsevarman äänensävyn selittäen suunnitelman yksinkertaisesti (mikä se ei tietenkään loppujen lopuksi tulisi oikeasti olemaan), kun sanat jäivät kurkun päälle kiinni katseen osuessa selvästi Giovannin ohitse käytävällä hieman kauemmaksi jäänyttä vaaleahiuksista hahmoa - joka oli muuttunut roimasti sitten viime näkemän - mutta ne epätavallisen keltaiset silmät tunnistaisi kyllä missä vain - pysähtyneenä selvästi odottamaan portaikossa jotakin - joka osoittautui pian pieneksi poikalapseksi kuluneella lippiksellä - joka kaapattiin pian rakastavasti syliin poskisuukon kera jotta eteneminen olisi ilmeisesti hieman nopeampaa. Normaali kadun tallaaja tuskin olisi edes pystynyt mitenkään arvaamaan kauempana olevasta kaksikosta - mutta valitettavasti salamurhaajien kasvatuksessa tuli kaupan päällisenä ympäristön hahmotus johon kuului myös kauempana tarkkailevat silmäparit - joten ei mennyt aikaakaan kun Azra joutui pysähtymään paikalleen osaksi hämmennyksestä nähdessään vanhemmat osapuolet Espanjassa. Ja toisaalta hänen oli pakko myöntää olevansa iloinen näiden näkemisestä vaikka ajankohta olikin mitä surkein.

Adette oli kyllä kuullut Andrean hiljaiset sanat, jotka olivat suoraan lausuneet Anubiksen olevan sillä hetkellä enemmän toisen isoisä kuin hänen. Noiden sanojen pohjalta käsi olisi halunnut kohota ja läimäistä kevyesti nuorukaista poskelle, mutta tuo pieni tunnekuohu pidettiin kätkettynä sisimpään ja annettiin tulla esille vain pikkasen hämmentyneenä katseensa ennen kuin puheenaihe jo vaihtui seuraavan Adetten sanojen myötä. Tuona hetkenä kaksikosta nuorimman jatkaen puhumista kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan hetki sitten, mutta todellisuudessa tämä mietti kuulemaansa. Miksi Andrea tunsi niin kuin tunsi ja mikä sai tämän jakamaan niinkin karkeasti isoisän rakkauden kaksikon välillä? Oli kyllä totta, että Anubis ei näyttänyt koskaan ns.”helliä” tunteita miespuolisia henkilöitä kohtaan ja oli myös sekin totta, että tuo huomattavasti vanhempi mies osasi valita juuri ne sanat, jotka viilsivät kaikista pahiten, mutta oikeuttiko se silti Andreaa tekemään noinkin karkean lopputuloksen. Toisen mainitessa viimeiseksi jotakin takaisin lepäämään menosta, nyökkäsi Adette pienesti ja hymyili mahdollisimman rauhoittavasti. Tuon pienen eleen kertoen sanattomasti, että neito kyllä osasi pitää pintansa nyt ja tulevaisuudessakin. Joten serkku murehtisi aivan turhaan. Vihreän katseen jääden katsomaan nuorukaista niin kauaksi aikaa kunnes tämä katosi takaisin käytävän puolelle ja aukaistu ovi sulkeutui pienesti naksahtaen, jättäen Adetten taas yksin tuonne isoon kirjastuohuoneeseen, jossaa ei sinä hetkenä kuulunut mitään muuta kuin kaappikellon tasainen nakutus. ”Toivottavasti voit antaa minulle joku päivä anteeksi, Anrea. Pyydän, ettet tule tuomitsemaan minua tekoni takia.” Huulten liikkuessa hyvin mitättömästi noiden hiljaisten sanojen aikana, mitkä saivat silmien pinnan kostumaan. Kehon kääntyessä nopeasti kannoillaan ja kävellen sen saman nojatuolin luokse, missä Adette oli istunut hetki sitten. Neidon laskeutuessa ketterästi polvilleen ja vetäen pienen urheilukassin tuolin alta, samaan aikaan toisen käden kaivaen kännykän esiin farkkujen taskusta ja lähettäen valmiiksi kirjoitetun viestin Thomasille, jota oli pyydetty jo eilen tulemaan tietyn kellon ajan kuluessa tapaamispaikalle. Adetten suunnitelman ollen hyvinkin yksinkertainen; Hän karkaisi pois isoisänsä luota ja aikoisi sen jälkeen etsiä isänsä.

Vielä viimeinen vilkaisu ympärille – sillä sen jälkeen Adette tuskin tulisi enää näkemään tuota kyseistä paikkaa. Anubis tuskin tulisi antamaan koskaan pojantyttärellensä anteeksi, sillä tämän teko uhkasi rauhan solmimista kaikin tavoin, mutta Adette ei voinut suostua isoisänsä pyyntöön/määräykseen. Hän ei kykenisi menemään sellaisen henkilön kanssa naimisiin, jota tämä ei tuntenut millään tavoin ja myönsi Anubis sitä tai ei, mutta juuri tuo suunnitelma oli selvä aikomus syrjäyttää Zay valtapaikaltaan. Sitä Adette ei voisi tehdä isälleen, oli tämä sitten kuinka hirviö muiden silmissä. Tämän nuoren neidon paeten kartanosta kirjaston ikkunan kautta ja kiiveten seinää pitkin alas talon taakse, josta matka jatkui juosten puutarhan halki metsään ja sen lävitse sinne samaiselle bensa-asemalle, jossa Thomas toivottavasti odottaisi moottoripyöränsä kanssa. Vielä kenenkään seuraamatta tyttöä tai silti ei ainakaan vaikuttanut päällisin puolin, mutta silti se ei saanut Adette hidastamaan juoksuaan, jonka aikana nutturalle kiinnitetyt hiukset olivat jo irronneet kokonaan pidikkeestä ja liehuivat nyt ilmavirran riepoteltavina. Sydämen hakatessa koko ajan kiivaammin korvissa, Adetten voiden melkein nähdä sielunsa silmin isoisänsä vihan kun tämä viimein huomaisi lapsenlapsensa kadonneen omille teilleen… ja juuri ennen tärkeiden vieraiden saapumista. Olkakassin hihnan hiertäessä omalla tavallaan ikävästi hartiaa, mutta siltikään jalat eivät lakanneet ottamasta juoksuaskelia. Adetten aikoen pysähtyä vasta seuraavan kerran tapaamispaikalla.

Andrean kyllä nähden Adettesta selvästi ettei tämä arvostanut tai pitänyt serkkunsa sanoista heidän isoisäänsä kohtaan, mutta niitä sanoja ei siltikään lähdetty selittämää sen tarkemmin toiselle sillä moiseen ei ollut mitään syytä: hän suostui matkustamaan ylipäätänsä Slovakiaan vain siskonsa, sekä tuon edessään seisovan nuoremman vuoksi - siinä kaikki. Todellsuudessa ensivuonna hän lähtisi armeijaan - ja sen jälkeen opiskelemaan, Andrean suunntelmiin todellakaan kuulumatta se vahtoehto että hän palaisi lomallaan nähdäkseen isoisäänsä vapaaehtoisesti edes siskonsa tai Adetten vuoksi. Lapsenlapsen todellakaan uskomatta että heidän kahden välit voisivat tuosta vain parantua enään kaikkien sanojen ja tekojen jälkeen, eikä Adette tainnut oikeasti edes ymmärtää kuinka paha tilanne todellisuudessa edes oli sillä hetkellä, ja ehkä parempi niin - olihan tyttö paljon tärkeämmässä asemassa kaikella tapaa. Adetten eleiden kertoen suoraan vanhemman huolehtivan toisesta turhaan, eikä tämä kyllä epäillytkään sitä mutta aina ei voinut tietää. Ehkä hänen pitäisi luottaa toisen pärjäämiseen hieman enemmän. Hänen poistuen huoneesta matkatakseen omaansa jossa odottaisi pehmeä sänky ja kevyet höyhensaaret ennen iltaan valmistautumista, vilkaisi mies toista vielä viimeisen kerran hymyillen ennen oven sulkeutumista perässä, voimatta edes kuvitella mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan vain hetkiä ennen vieraiden saapumista. 

Päiväunien päätyttyä oli Andrea keskittynyt pelkästään iltaan omassa huoneessaan, samoin kuin Sophie joka valmistui kierrokselle omassa huoneessaan käytävän toisella puolella. Silmien vilkaisten rannekelloa, kulmien kurtistuen hieman epäilevästi näkevälleen ja sille mitä aistit kertoivat sillä hetkellä kartanon tapahtumista ja henkilöistä sen sisällä - joista puuttui se tärkein henkilö vaikka Adette olikin useimmiten hyvin täsmällinen huolitellusta ulkonäöstä huolimatta. Ehkä tämä oli unohtanut jotain elintärkeää ja lähtenyt hakemaan jotain? Siltikin, se vaikutti oudolta. Ajatuksien keskeyttäen koputus ovella, jonka tahti kerto pienesti malttamattomuudesta ennenkuin ovi avattiin mitään kysymättä ja Sophien astuen sisään valmiina - pidellen kädessään maskiaan ja toisessa kurpitsa koria jonne tulevat karkit päätyisivät illan myötä, katsoi Andrea sisaruksista nuorempaansa hymyillen ja pudistellen pienesti päätänsä huvittuneesti. Siinä missä niin moni pikkutyttö halusi pukeutua nimenomaan prinsessaksi ja mekkoihin nimenomaan tuosta kyseisestä sadusta - oli Sophie väkisin halunnut olla se kiirehtivä pupu. Toisaalta, siskonsa tuntien - olisi se ollut vain hyvin outoa jos tämä ei olisi halunnut olla nimenomaan joku joka käyttää housuja eikä mekkoja. Andrean nousten tuolloin sängyn päältä johon tämä oli istahtunut sitoakseen kenkänsä kiinni. Sophien hipsien veljensä eteen ja kääntyen ympäri jotta maskin saaminen paikalleen onnistuisi helpommin. 

Andrean hymähtäen pienesti, taputtaen toista pään päältä merkiksi  että eivätköhän he olleet valmiita lähtemään ennen vieraiden astumista sisään muun hälinän keskellä sillä tuskin kukaan edes huomaisi heidän poissaoloaan missään kohtaa saatika lähtöä. 

Käytävän puolella näyttäen rauhalliselta, mutta ruokailuhuoneen puolella oli täysi kiire ja hälinä meneillään että kaikki saataisiin ajoissa valmiiksi - kaksikon astellen portaat tuolloin alas - pystyi Andrea kuulemaan selvästi yhden salamurhaajan puhuvan toisella mahdollisimman hiljaa ettei Adette ollut näkynyt eikä tätä oltu löydetty kartanon alueelta vaikka kiireissä kolme salamurhaajaa oli haravoinut pikaisesti alueen ja raahannut vaikka väkisin toisen takaisin sisälle sillä käsky oli että Adetten piti olla paikalla vieraita vastaanottamassa, halusi tämä sitä tai ei. 

”Pidä kunnolla kiinni, Adette – ettet tipahda ensimmäisessä mutkassa pois kyydistä.” Tämän kaksikosta nuoremman osapuolen kuullen kypärän lävitse Thomasin äänen, joka joutui puhumaan asteen kovemmin tuulta vasten kun moottoripyörän vauhti kiihdytettiin heti aika pian lähelle satasta vaikka moottoritielle olisi vielä vähän matkaa. Käsivarsien, jotka olivat jo heti alussa hakeneet tottuneen oloisesti paikkansa toisen keskivartalon ympäriltä, tiukentaen asteen kehoituksen kuullessaan. Sinä hetkenä Adette olisi halunnut myös painaa otsansa vasten poikaystävänsä olkapäätä, mutta kypärä esti sen. Hän ei ollut puhunut sanallakaan mitään siitä hetkestä lähtien kun oli noussut tuon moottoripyörän selkään hengästyneenä juoksumatkan jälkeen, eikä sanoja lausuttu vieläkään ääneen – sillä ehkä alitajunta pelkäsi tahtomattaan, että jos kuuluvaa puhetta lausuttaisiin sanakin löytäisivät salaseuran jäsenet silloin hänet ja pakottaisivat takaisin siihen tilanteeseen mistä Adette oli vartavasten paennut - vaikka olikin joutunut jättämään oman pelastautumisensa kustannuksella sanattomat hyvästit Andrealle; parhaalle ystävälleen. Thomasin kehon jännittyessä silloin asteen enemmän – sai se Adetten automaattisesti kysymään; ”Mitä nyt?” ja kääntämään katseensa olkansa ylitse. Kypärän tummanvisiirin lävitse näkyen lähestyvä ajoneuvo, joka kiihdytti määrätietoisesti kohti kuin selvästi yrittäen saada kiinni edellä liikenteessä ajavaa moottoripyörää. Thomas oli nähnyt saman sivupeilistä ja se sai käden painamaan kaasukahvaa enemmän. Moottoripyörän lähtiessä ohittamaan edellä meneviä ajoneuvoja, mikä sai Adetten kääntämään katseensa eteenpäin ja pitämään tiukasti kiinni ajajasta – sillä siihen asti ”rauhallinen” ajaminen uhkasi kääntyä takaa-ajoksi. Autojen suhahdellen vain ohitse noin nopeassa vauhdissa, niiden peltisen pinnan mennen välillä vähän liiankin läheltä, että Adetten olisi tarvinnut vain ojentaa kättänsä vähän koskettaakseen autoja. Sydämen kiihtyneemmän sykkeen kuuluessa jossakin humisevan kuulon sisimmässä.
-------------------------

Uuden salaseuran pesäpaikassa, tuolla vanhassa kartanossa, Anubista ei ollut näkynyt taaskaan koko iltana vaikka odotettu hetki olikin hyvin pian käsillä. Itseasiassa tämä salaseuran vanhin oli ollut tapansa mukaan työhuoneessaan viimeistelemässä paria asiaa valmiiksi, että voisi sen jälkeen keskittyä kokonaan tulevaan iltaan ja odotettuihin vieraisiin, mutta kaikkeen tuohon oli tullut samantien muutos kun viimein yksi salaseuran jäsenistä oli uskaltutunut mennä kertomaan odaylle Adetten kadonneen koko alueelta. Ehkä oli ollut tuon yhden sielun onni, että tuon hyvin tulen aran hetken aikana Anubis oli saanut puhelun kaupungin suunnalta Adetten sijainnista. Anubiksen ottaen vetovastuun heti perusluonteensa mukaan. Vieraiden vastaanottamisen kartanolle siirtyen parissa vaivaisessa minuutissa kaupungille toimistorakennukselle viralliseksi tapaamiseksi, jossa Adetten läsnäoloa ei vaadittaisi ensimmäisenä. Tuon viestin tuoneen salamurhaajan saaden jo käskyn mennä kertomaan suunnitelman muutos ruokasalin puolelle. Anubiksen taas jo suunnaten ulos työhuoneestaan ja sieltä suoriksi kohti ulko-ovia, jonka edustalle ajoneuvo oli jo myös tilattu. Käsien pukiessa mustan kangastakin, joka aina omalla tavallaan korosti tämän vanhemman miehen auktoriteettia, kehon suojaksi ja metallisilla sormuksilla koristellun käden laskeutuen jo oven kahvalle avataakseen esteen pois tieltä – kohtasivat silloin isoisän hopeiset silmät Andrean erikoisen väriset silmät (kummankin tyttärenlapsista ilmestyessä aulaan yläkerrasta kun olivat lähdössä suunnittelemalleen halloween kierrokselle). Anubis olisi ehkä voinut sanoa jotakin, olisi ehkä voinut edes hymyillä että se olisi edes ilmaissut isoisän huomanneen toiset, mutta kaiken tuon sijaan… Vapaan käden kohottautuen kiskaisemaan takin kaulusta ylöspäin niskan peitoksi ja sen jälkeen soivaan puhelimeen vastattiin juuri sellaisella äänen sävyllä, joka kuului johtajalle. Kylmän viiman tarttuessa takin liepeisiin ulkoportailla askeleiden laskeutuessa niitä pitkin alas pysäköidyn auton luokse. Anubiksen siirtyen istumaan tavan mukaan limusiinin takapenkille. Auton kaartaessa pian ulos metallisesta portista yleiselle tielle.
-------------------------

”Joten emme ole vielä itsekkään varmoja mikä meitä odottaa Slovakiassa.” Giovannin lopettaen pitkään kestäneen (tai siltä ainakin hänestä tuntui tuona hetkenä) puheensa tuolla pienessä kahviossa, joka oli sijainnut sopivasti pienen kävelymatkan päässä sairaalasta, jossa tuo ihmeellinen nelikko olivat törmänneet toisiinsa sattumalta. Lusikan kilisten kertatoisensa jälkeen monta kertaa pessyn mukin reunoja vasten kun kahvia hämmennettiin kylmemmäksi vaikka todellisuudessa tuo juoma oli jäähtynyt sopivaksi jo aikoja sitten, mutta sinä hetkenä Giovannista tuntui sille että tämän olisi tehtävä jotakin käsillään (ehkä se johtui puheaiheen kiusallisuudesta + epämukavuudesta). Eihän Azralle ollut voinut jättää kertomatta mitä Chadille oli tapahtunut sairaalassa, mutta jotta tuo nuorempi nainen ei olisi lyyhistynyt kahvilan lattalle – oli Giovanni kiirehtinyt kertomaan aikomuksensa (tämän kun edelleen uskoen Anubiksen olevan Chadin ruumiin katoamisen takana). De Fioren suvun jäsenille ominaisen merenpihkan värisen katseen kääntyessä taas uudemman kerran tuohon paljon nuorempaan henkilöön, joka oli istunut siihen asti kiltisti Azran vierellä pöydän toisella puolella – uskaltautui Giovanni lausumaan viimein ääneen oletuksensa, jonka oli ynnännyt jo heti alussa yhteen. ”Lapsi on sinun ja Chadin, eikö niin?” Lusikan lopettaen hämmentämisen ja katseen kääntyen kohtaamaan Azran pöydän ylitse. Giovannin lausumatta sitä ääneen tuona hetkenä, mutta juuri silloin tämä tunsi ikävän vihlaisun sisimmässään Azran puolesta.

Tuon kaksikon välisen lyhyen katsauksen näyttäen ulkopuolisen silmissä tuskin miltään, mutta jos joku olisi tiennyt enemmän kaksikon väleistä ja mistä temperamenttiset puheet aina johtuivat - olisi tämä ulkopuolinen kyllä arvannut kaiken ettei kaikki ollut niin yksinkertaista. Niin lyhyt katsekontakti olikin, tuntui se Andreasta sen hetken aikaa ikuisuudelta - tai ainakin aivan liian pitkältä, eikä siihen suotu mitään myöskään takaisin eihän hänkään ollut saanut mitään isoisältään - mikä sai Andrean vain tuntemaan jälleen samalla tavoin kuin aina ennenkin. Hän oli näkymätön. Ei mitään muuta kuin puhdasta ilmaa isoisänsä silmissä. Hampaiden painautuen posken sisäpintaa vasten silmän kääntyessä silloin muualle tuosta alempana lähtövalmiina olevasta vanhemmasta miehestä, muuhu ympärillä tapahtumaan hälinään - joka oli äkisti saanut Anubiksen antaman käskyn pohjalta uutta puhtia - sillä suunnitelmiin oli tullut äkillinen muutos yhden avaintekijän ollessa karkumatkalla - Andrean voimatta edes ajatella Adetten edes miettivän sellaista mahdollisuutta päästäkseen tilanteesta pois mihin tämä ei halunnut ryhtyä. Portaiden loppuessa viimein, oli isoisä silloin astunut ulos - nuoremman kaksikosta liittyen pian tämän perässä erilaisella tarkoituksella johon ei liittynyt todellakaan mikään salaseuraan liittyvä - vain perinteinen kierros ja karkkia. Ei muuta. Heidä astuessa oven kaarmin ylitse raikkaaseen ulkoilmaan, näkivät silmät silloin kuinka tutun mustan auton ovi sulkeutui, ennenkuin se lähti nopeasti liikkeelle - seurasivat kummatkin silmäparin omistajat tuon liikkeitä täysin eri tavoin toisiinsa nähden. Sophien vain vilkuttaen iloisesti isoisän perään aina niin pitkälle kun vaan silmä pystyi näkemään ennen kulkuvälineen kääntymistä päätielle ja siitä omille teilleen - kun taas Andrea seurasi osaksi miettiliäänä mitä oikein oli tekeillä - sillä Adette oli tiessään niinkuin nyt myös Anubiskin, vieläpä juuri ennen vieraiden saapumista. 

Mutta sitten nuori mies joutui jälleen kerran muistuttamaan ettei kyseisen pitäisi häntä häiritä sen enempää kuin oli pakollista sillä se oli loppupeleissä tuon kaksikon ongelma mitä nämä aikoisivat ikinä tehdäkään, - ei hänen eikä myöskään Sophien. Joten asia painettiin villasille, sillä erää. 

Katseen laskeutuen pienen hymyn kera huomattavasti lyhyempään tyttöön joka juuri laski kätensä takaisin alas vilkuttamasta, Sophien seuraten tuota tekoa perässä naamionsa takaa - tarttuivat sisarukset toisiaan kädestä "No niin eiköhän mennä ennenkuin jämät ovat vain jäljellä." 

Auringon nousten puolestaan Espanjan maalla, oli outo sattuma saattanut nämä neljä henkilöä yhteen - ja löytäneet tiensä siihen pieneen kahvilaan kymmenen minuutin kävelymatkan päässä sairaalasta - olivat Giovanni ja Evey joutuneet viimein tuomaan ilmi sen mitä he tiesivät - ja mitä Chadille oli tapahtunut - oli tieto selvästi satuttanut Azraa sisältä syvästi, vaikka tämä pariskunnasta nuorempi nainen joutunut pitämään itsensä kasassa tuon pienen lapsen takia - joka jaksoi puhua ja olla iloinen olemalla vielä täysin tietämätön isänsä kohtalosta sillä oli ne tietyt asiat mistä ei haluttu lapsen kuulevan sellaisella tavalla kuin ne esitettiin. Ehkä se oli tosiaan onni ettei Lucion yleiskieli tai ylipäätänsä puheenymmärtämien ollut täydellinen vielä - mutta jossain kohtaa asia olisi myös kerrottava tavalla tai toisella tällekin. Ja Azra joutuisi sen hoitamaan itse. Giovanni oli kiirehtinyt kertomaan nopeasti suunnitelmasta, joka oli loppujen lopuksi johdattanut heidät ylipäätäsä Espanjaan - ja samalla myös epäilyksensä johon liittyi - yllätys yllätys - heidän entinen ottoisänsä, Oday ja Eveyn isä: Anubis. Kuivan, varsin huvittuneen tuhahduksen karaten puolivahingossa huulten lomasta, pään tehden pienen pudistusliikkeen omaksi merkikseen ettei Azra kyllä olisi sen yllättyneempi kuin Giovanni ja Eveykään mikäli se pitäisi paikkansa. Valitettavasti Eveykään ei olisi ollut sen yllättyneempi mikäli heidän aavistuksensa pitäisivät paikkansa, mutta Azran mielessä kuitenkin ollen vain yksi kysymys: mitä ihmettä Anubis tekisi kuolleella salamurhaajalla, joka oli pettänyt heidät kaikilla pahimmilla tavoilla? Tuon aikaa Azra oli pysynyt hiljaa ja kuunnellut hermostuneesti kahvilusikkaa heiluttavaa miestä, joka selvästi mieluummin olisi sillä hetkellä missä tahansa muussa tilanteessa - niikuin Eveykin. Azran kuitenkin muistaen ottaa myös Lucio huomioon, joka oli saanut sokerihampaaseensa kaakaota sekä aamupalan sämpylän muodossa - tämän keskustellen äitinsä kanssa niitä pieniä asioita mitä uteliaan lapsessa oikein liikkui - vaikka suurin huomio menikin aikuisten keskusteluun. 

Evey ja Giovanni olivat selvästikin vetäneet samantien oman huomionsa seurueen nuorimmaisen yhtenevään ulkonäköön ja vetäneet omat johtopäätöksensä samantien - jonka vanhin toikin pian esille aiheen vaihdoksella, jossa kysyttiin oliko poika hänen ja Chadin, johon vastattiin aluksi nyökkäyksen muodossa ja sitten pienen hymyn kera "Vaikea uskoa, eikö?" Hän lausui kuitenkin hymyillen, sillä Luciolla oli selvästi yhtenevä ulkonäkö kumpaankin vanhempaansa, mutta tästä ei pystynyt näkemään erakkomaisia luonteenpiirteitä, joita joskus näki Chadissa jo nuoresta iässä. Lucion kallistaen itseään hieman taaksepäin pitäessään mukia suunsa edessä yrittäen selvästi saava vihoviimeiset kaakaon jämät kerralla suuhunsa, sai tuo näky pienen hymyn kohoamaan niin Azran kuin Eveynkin huulille - vaikka tätä sattuikin tieto siitä että tuo pieni lapsi joutuisi mahdollisesti kasvamaan ilman isäänsä, koskaan tietämättä tätä kunnolla - Eveyn jos jonkun tietäen miltä se tuntui. Muutamaltakin kerralta. "Lucio?" Lempeän äänen lausuen esikoisensa nimen, joka sai lapsen kääntämään huomionsa puolestaan äitiinsä ja nostamaan toisella kädellä kulunutta pesäpallolippistä ylöspäin nähdäkseen tutut keltaiset silmät jotka korostuivat ikkunasta paistavan auringon takia, omilla ruskeillaan kysyvästi, äidin kysyen espanjankielellä lapseltaan ensiksi oliko tämä kenties täynnä - johon vastattiin iloisesti hymyillen ja nyökytellen, - Lucion ennättäen innostuneesti kysymään omalla hyvin energisellä tavallaan saisiko hän mennä leikkimään viereiselle leikkialueella hetkeksi - vilkaisi Azra sivusilmällä tuota pientä lapsille tarkoitettua aluetta mietteliäänä, mutta lupautui kuitenkin sillä hän pystyi tarkkailemaan lastaan hyvin selvästi ja pahimmillaan pelastamaan tämän jos jokin päättäisi iskeä uudelleen - heidän nykyisessä elämässään kun ei voisi koskaan olla varma, niinkuin edellisilta oli jälleen osoittanut. 

Lucion hypähtäen alas tuoliltaan ja kiittäen kohteliaasti aamupalasta ennenkuin juoksi yllättävän nopeasti leikkipaikalle - antaen tietämättään kolmikolle tilaisuuden keskustella hieman vapaammin nyt kun viattomat korvat eivät olisi kuulemassa. 

"... Hän sai nimen Chadin isän mukaan. Setäsi." Azran lausuen viimein ääneen tietäessään ettei Lucio olisi kuulemassa heitä, kehon nojautuen silloin paremmin tuolin selkänojaa vasten, keltaisten silmien seuraten kaksikkoa hymyillen. "... Hän ei tarkoittanut sitä. Sitä mitä hän teki .. kolme vuotta sitten." Heistä nuorimmaisen viimein kuitenkin lausuen, viitaten sanoillaan siihen mitä Chad oli tehnyt Giovannille saadakseen suvun perinnön - ja melkein vienyt jopa serkkunsa hengen samalla. "Tiedän, että se on naurettavaa tässä vaiheessa edes yrittää sanoa - mutta hän oli vihainen siitä mitä todellisuudessa kätkeytyi hänen isänsä kuoleman taakse - ja että kaikki siitä koitunut oli vain väärin -- " 

Eveyn kurtistaen tuossa kohtaa kuulemalleen pienesti kulmiaan "Hänen isälleen? Hänhän kuoli tehtävässä, niinkuin kuka tahansa salamurhaaja." Tuon sanottuaan, näkivät hopeiset silmät selvästi pienen hämmennyksen nuoremmasta, josta seurasi vaikeus tilanteeseen, - Azran kääntäen katseensa pienesti pois sanomatta mitään mutta tuon teko kyllä riitti kertomaan mitä tämän olisi halunnut sanoa: ei aivan. Ja Evey valitettavasti tunnisti tuon katseen, jonka hän oli joutunut kohtaamaan liian monta kertaa elämässään - ja aina se johtui vain yhdestä ja ainoasta henkilöstä. Hopeisten silmien sulkeutuen hetkeksi kiinni silkasta ärsyyntymisestä ja turhaantumisesta. Aina. Joka ainoa kerta. Oliko siinä miehessä mikään totuudenmukaista, kaikkien niiden vuosien jälkeen? 

Azran nielaisten asteen vaikeammin kääntäessään katseensa uudelleen kohti Giovannia ja Eveytä, - varmistaen samalla Lucion vielä leikkivän löytämillään leluilla - ennenkuin antoi itsensä jatkaa asteen kysyvämpänä "Ette tiedä?" 

Tuon pienen pojan, jota Lucioksi oli nimitetty, mennessä jo menojaan kahvilan leikkipaikalle, joka oli hyvinkin vaatimaton ja sijaitsi sopivasti pöydistä aavistuksen syrjemmällä – oli Giovanni pitänyt katseensa koko ajan Azrassa vaikkakin nuoremmasta näki selvästi, että tämä tunsi olonsa vähän epämukavaksi pistävästi tarkkailevan silmäparin edessä. Giovannilla ei ollut tarkoitus antaa tilanteesta ristikuulustelu kuvaa, mutta valitettavasti tämän luonteeseen kuului kaivaa tilanteista nopeasti esiin ne tärkeimmät faktat ja jättää ympäripyöreä puheliminen sitä rakastaville. Kyllä hän kykenisi olemaan sosiaalinen ja vieraskorea sellaisissa tilanteissa, mutta tuo hetki ei valitettavasti saanut nyt olla sellainen. ”Tiedän kyllä mitä Anubis teki sedälleni. Kuten olet varmasti jo saanut huomata; minulla on ikävä tapa saada asiat tietooni vaikka en sitä niin haluaisikaan tietoisesti.” Lusikan kärjen napauttaessa itseään pari kertaa kahvikupin reunaa vasten ennen kuin tuo tummentunut hopeinen lusikka laskettiin vaalean sinisen servetin päälle. Tämän jälkeen kuppi nostettiin sen korvasta pidellen huulten luokse, jotta tuota haaleaa kahvia saatiin juoduksi viimeinkin. Eihän kyseinen kahvi vetänyt vertoja siihen kahviin, jonka Giovanni valmisti itse torilta ostamistaan pavuista, mutta kyllä se sai nyt kelvata hädän hetkellä. Tuona hetkenä hänen voiden myös hyvin kuvitella vaimonsa hämmentyneen ja sekä myös pistävän katseen sivustassaan – sillä Giovanni oli paljastanut tietäneensä ollennaisen jo paljon aikaisemmin ja eikä silti ollut puhut mitään kenellekkään. Hyvin epämukava tilanne.
Kurkun rykäisten itseään pienesti, minkä jälkeen kahvikuppia laskettiin sen verran alemmaksi, että se oli merkki keskustelukumppanille Giovannin keskittyvän nyt vain pelkästään puhumiseen. ”Sitä en kuitenkaan ymmärrä vieläkään, miksi Chad silti halusi sen taakan kannettavakseen kun ei ollut saanut mitään esivalmisteluita moiseen. En silti syytä häntä tapahtumista. Chad joutui tahtomattaan pelinappulaksi, kuten kuka tahansa meistä, ilman sen enempiä kysymyksiä. Epäillykseni on kuitenkin nyt tämä, että Anubis on Chadin ruumiin katoamisen takana. En tiedä miksi – sillä tämä poltti sillan aika hyvin takanaan kun teki Anubiksesta vihollisensa. Toisaalta vastaus voi olla yksinkertaisempi kuin osaamme kuvitella. Anubista ei ole näkynyt yhtiön julkisuudessa ties kuinka moneen kuukauteen ja mitä se tulee pian aiheuttamaan, kukin voi itse päätellä. Joten kaiken järken mukaan Anubis tarvitsee seuraajan, josta tulee seuraava Oday (sitten vaikka vain kulissin omaisesti). Sin on karannut toiselle puolelle maailmaa ja Zaytä ei tuskin voi laskea kuvioihin mitenkään. Tämä kaikki on nyt vain minun spekulointiani, mutta yritän ymmärtää kokonaisuutta edes jotenkin.” Toisen käden sormien huitaisten ilmaa pienesti raskaan henkäisyn saattelemana, minkä jälkeen nuo samat sormet löysivät tiensä otsalle hieroakseen silmien väliä edes vähän, että pinnan alla kitevä päänsärky pysyisi poissa. ”Tämän hetkinen tilanne on nyt kuitenkin tämä; Chad on kuollut ja se tietää suvun perintömme siirtymistä Andrealle (halusi tämä sitä tai ei), josta Anubis ei saa tietää ja piste.” Pian Giovannin ja Eveyn olisi lähdettävä jatkamaan matkaansa, että nämä ehtisivät huomiseksi päiväksi Slovakiaan, jossa aika oli vähän edempänä kuin Espanjassa.
-------------------------

Talojen ja katulamppujen valot vilahtivat hyvin nopeasti ohitse moottoritiellä ajaessa ja vielä senkin jälkeen vauhti pysyi kovana vaikka tie osuus oli vaihtunut kaupungin katuihin lähellä keskustaa. Thomasin yrittäen karistaa takaa-ajajat liikenteen avulla, mutta valitettavasti takana ajava auto pysytteli ahdistavan lähellä koko ajan – ettei edes Adetten tarvinnut kääntyä katsomaan olkansa ylitse, sillä tämä aisti ja kuuli auton selvästi. Taas niistä monista valoristeyksissä valot muuttuivat juuri punaiseksi, mutta siitä huolimatta moottoripyörä kaasutti täydellä vauhdilla eteenpäin ja samoin teki tuo musta autokin. Nuorten päästessä risteyksen ohitse kaarsi näiden eteen silloin toinen auto, joka pakotti Thomasin tekemään moottoripyörällä äkki jarrutuksen, mutta ennen kuin vauhti pysäytettiin kokonaan yritettiin kääntyä ympäri, että pako olisi voinut jatkua toiseen suuntaan, mutta takana tullut ajoneuvo esti sen. He olivat loukussa. Adetten odottaen sydän takoen, tietän kohta näkevänsä isoisänsä käskyläiset, jotka pakottaisivat palaamaan kartanolle takaisin. Pelkän tuon kyseisen ajatteleminen sai adrenaliinin nousemaan pintaan ja sen aisti myös edessä istuva Thomas, joka silloin sanoi; ”Juokse.” Vihreiden silmien kohottautuen katsomaan tumman visiirin lävitse nuorukaisen tumman sinisiä silmiä, joita ei myöskään voinut nähdä ajokypärän vuoksi, mutta siitä huolimatta Adette pystyi kuvittelemaan katsovansa poikaystäväänsä suoraan silmiin. Sydämen sykähtäen voimakkaasti uudelleen – oli se antanut tarpeeksi voimaa jalkoihin, jotka auttoivat kehoa nousemaan ylös ja pinkaisemaan juoksuun vaikka jokainen solu huusi Adetten pään sisällä sillä hetkellä – ettei tämä voisi jättää Thomasia noin vain isoisänsä käskyläisten armoille. Asvaltin rahisten kengän pohjien alla, jokaisen juoksuaskeleen saaden hengityksen muuttumaan taas kiihtyneeksi. Vasenta kylkeä pistellen jo uhkaavasti.
Adetten päästen talojen väliin kapenevalle kujalle, jossa höyry nousi ilmanpoisto aukoista – painautui tämä hyvin pieneksi tiiliseinää vasten, joka tuntui kylmälle ilman viileyden vuoksi. Sieltä suunnalta, minne Thomas oli jäänyt jälkeen, kuuluen terävä aseen laukaisu, joka kimpoili vielä hetken seinistä kuin huutaen Adettelle tämän olevan pelkuri jättäessään poikaystävänsä noin helposti pelastaakseen vain itsensä. Kummankin käsistä kohottautuen suun eteen, ettei avutonta vinkaisua kuuluisi. Silmien puristautuessa tiiviisti kiinni, mutta siitä huolimatta kyyneleet puskivat tiensä ulos silmäkulmista ja valuivat märkinä poskille. Kehon täristessä ja yrittäen tehdä jaloista väkisinkin veltot, mutta vielä Adette sai pidettyä itsensä pystyssä vaikkakin nojasi selällään sitäkin voimakkaammin seinää vasten kuin toivoen sen voivan nielaista sisimpäänsä.

Keltaisten silmien katsoen tuota pöydän toisella puolella istuvaa vanhempaa pariskuntaa kysyvästi - nähden selvästi eron näissä kahdessa kuulemastaan: siinä missä Giovanni oli edelleenkin yllättävän rauhallinen tilanteen tulenarkuudesta huolimatta - Evey puolestaan hämmentynyt ja tavallaan myös ärsyyntynyt jälleen saadessaan tietää yhden asian isästään, - mitä hän ei ollut koskaan edes voinut uskoa mahdolliseksi. Eikä varmastikaan Giovannin seuraavat sanat ainakaan parantaneet Eveyn olotilaa, naisen kääntäen nopeasti katseensa kysyvänä ja toisaalta myös hieman ärsyyntyneenä kuulemastaan jossa toinen kertoi kyllä tietäneensä itseasiassa jo ties kuinka pitkänaikaa. Jos he eivät olisi olleet julkisella paikalla, olisi Evey todennäköisesti kysynyt suoraan miksi ihmeessä toinen oli pantannut niinkin tärkeän tiedon koko sen ajan koskaan sanomatta sanaakaan sinnepäin viittaavasta - mutta sillä kertaa kielen pysyen lukittuna vaikka tätä ärsyttikin. Azran tyytyen nyökkäämään pienesti hymyillen Giovannin todettua tämän varmasti huomanneen minkälaine ihminen mies oikein oli, kääntäen katsettaan jällee hieman ohise nähdäkseen esikoisensa leikkivän vielä paikallaan kahden muun lapsen kanssa - ja osaksi myös siksi ettei itse aiheuttaisi vanhemmalle entistä epämukavempaa olotilaa kuin tällä valmiiksi oli varmasti muutenkin. Eveyn huokaisten raskaasti kääntäen katseensa irti miehestään tuon ilmeisesti kertoessa olennaisen siihen asti, vaikka kummatkin jäivät miettimään selvästikin Giovannin omaa mietelmää siitä mikä aiheutti Anubisen ylipäätänsä edes ottamaan Chadin ruumiin ja mahdollisesti herättämään tämä henkiin? Tai ylipäätänsä. Tavallaan tuossa kaikessa oli kyllä selvä punainen lanka ja kuulosti siihen tilanteeseen nähden jopa järkevältä vaihtoehdolta mutta siltikin sama kysymys vain jatkui: miksi Chad? Olisi ollut melkein jopa naurettavan paljon helpompaa vain ottaa joku valmiiksi salaseuran sisältä ja kouluttaa tämä pieneen rooliinsa - mutta miksi tehdä kaikesta niin monimutkaista. 

"Haluan mukaan." Naisen ennättäen toteamaan hetken päästä kun korvat olivat erottaneet seuraavan huolenaiheen: Andrea. Silmien kääntyen takaisin katsomaan kaksikkoa joista Evey oli hieman epäilevä, ja tämä vanhempi nainen toikin pian järkevästi syyn moiseen: "Oletko nyt aivan varma? Jos Chad tosiaan on elossa, se tarkoittaa että meitä voi olla vastassa lähes mitä vain - varsinkin kun kyse on isästäni." Tottahan se oli, Evey jos joku tiesi miltä tuntui saada tietää tietojen pimittämisestä johon liittyi läheisen kuolema ja kuinka epämiellyttäväksi tilanne voisi muuttua sekunneissa paikalle astumisen jälkeen. "... Mitä itse tekisit jos olisit tässä tilanteessa? Epäilen että et todellakaan jäisi miettimään kahta kertaa mitä tehdä." Tuon sanottuaan, tiesi Evey jo silloin että hän voisi yrittää puhua vaikka mitä - mutta tulisi tuskin saamaan nuoremman päätä käännytettyä tässä kohtaa, niin rauhallinen kun Azra olikin normaalisti. Ja toisaalta, jos hän itse olisi tuossa tilanteessa hän todellakin marssisi isänsä luokse sillä hetkellä ja mätkäyttäisi tätä muutaman kerran poskelle (jos siitä nyt olisi ollut mitään hyötyä kun mies ei tuntenut kipua), niin todellakin hän ymmärsi Azran halun sillä hetkellä. 

Kartanon turvallinen piha oli jätetty taakse, ja niin myös negatiiviset ajatukset jotka olivat aiheutuneet nopeasti isoisän ja lapsenlapsen vaihdettua pikaisesti mitättömät katseet keskenään - Andrean aikoen enään keskittyä vain ja ainoastaan pikkusiskoonsa, joka innoissaan hyppeli ja kulki veljensä kädessä vaika aina välillä tyttö valittikin matkan hitaudesta - kävellen kun he olivat matkassa. Toki, he olisivat todennäköisesti saaneet oman kyydin viemään heitä ympäri kaupunkia minne he ikinä olisivat halunneetkaan - mutta omanlainen ylpeys sekä kartanon hyvin hektisen tilanteen tiedostaen - olivat he kumpikin olleet sitä mieltä että he eivät varmasti ketään häiritsisi kävellessään. Muutenkin lähialueilla keskustaan päin kävellessä oli useita hyvin tiiviitä asuinalueta - joista varmasti saisi hyvät karkit matkaan sinä iltana. He olivat itseasiassa käyneet jo muutamissa taloissa tuolla matkalla - pääsääntöisesti Sophien takia, tämähän sitä karkkia enemmän halaji, - joten heidän saaliinsa näytti niinkin alkuillasta jopa varsin lupaavalta - varsinkin siihen nähden etteivät he olleet vielä päässeet edes itsestään kaupungin keskustaan missä varmasti oli enemmän kuin tarpeeksi ihmisiä kierroksella, kuin vain he. Kaupungin alkaen lähenemään vähitellen edessäpäin, oli Andrea unohtanut kokonaan oman huonon olonsa, ja jopa hetkeksi ranteeseen ilmestyneen kuvion - jolle hän oli turhaan yrittänyt keksiä jos jonkinlaista selitystä - mutta sitä ei ollut. Joten hän todellakin oli iloinen jos ei tarvitsisi miettiä moista sinä iltana ollenkaan. Sisarusten matkatessa kohtia kaupungin keskustaa, jutellen tavanomaisissa merkeissä vaikka Sophie aina välillä kiusoittelikin isoveljeään kilpailumielessä kuinka tällä oli enemmän karkkia kuin tällä, tietäessään vanhemman kilpailuvietin tilanteessa kuin tilanteessa - ärähti Andrea mukamas ärsyyntyneenä siskolleen ettei toisen kannattaisi kiusoitella mikäli halusi vielä pitää karkkinsa - pienen hyväntuulisen virneen nousten väkisinkin huulien pintaan - vaikka siltikin jokin tunne vaivasi tätä - eikä niin hyvällä tavalla. Aina välillä pään kääntyessä Sophieen päin pintapuolisen keskustelun aikana, kuulosteli korva tarkemmin taakse jäänyttä ympäristöä - kuulematta sen enempää kuin oli normaalisti - mutta aistit kertoivat jotain aivan muuta. Itseasiassa olivat jo siitä asti kun he olivat astuneet kartanon pihasta päätielle. Sophien itse sitä vielä tiedostamatta, ja Andrea pitäisi asian sellaisena niin kauan kuin vain pystyisi - mutta hän tiesi tasantarkkaan että heitä seurattiin - eikä se ollut kukaan isoisän salamurhaajista joka pitäisi omaa hyvyyttään kaksikon turvallisuutta silmällä. Ei todellakaan. Siitä huolimatta, vanhemman esittäen ettei olisi huomannut mitään sillä jos tilanne muuttuisi äkisti, todennäköisesti Sophie olisi taistelukyvyttömänä se joka saisi osansa - eikä sitä suotaisi. 

Normaalien katuvalojen vaihtuen jossain kohtaa täysin uudenlaisiin valoihin ja koristeluihin jotka oli asennettu muutamia päiviä aikaisemmin nimenomaan Halloweeniä varten, ihmispaljauden lisääntyen sitä mukaan - lasten juosten innoissaan välittämättä kehen törmäsivät kun taas vanhemmat yrittivät pysytellä perässä ja saada lapsiaan rauhoittamaan edes hieman - Sophien käyttäytyen itse kerrankin kiltisti vaikka normaalisti tämä olisi varmastikin itsekin juossut mutta kun kumpikaan ei tuntenut kaupunkia kunnolla oli vain järkevää kulkea vielä rauhallisesti - vaikka Sophieta rauhallinen kävelytahti tuntui enemmän ärsyttävän tämän hypähtäessä muutaman kerran kärsimättömästi eteenpäin - vaikka tämä huomasikin veljensä mietteliään/huolestuneen ilmeen. 

"Drea?" Asteen hiljaisemman äänen lausuen silloin huolestuneemmin, saamatta kuitenkaan vastausta - mutta sen sijaan mitään varoittamatta kaapattiin tuo pienempi helposti syliin selityksiä antamatta, Andrean kiristäen samalla tahalteen kävelytahtiaan nopeammaksi, - ennen juoksuun lähtöä. 

”Haluan mukaan.” Tuon yhden vaivaisen lauseen saaden Giovannin pysäyttämään kaiken tekemänsä – etenkin sormien hieromisliikkeen otsalla. Merenpihkan värisen katseen, jonka väritys korostui entisestään aamuauringon valossa kuten se teki myös Azran silmille, kohottautuen katsomaan pöydän ylitse tuota nuorempaa naista, joka oli aivan hetki sitten tarjonnut itseään mukaan hyvin tulen aralle matkalle, jonka loppussa voisi odottaa todellakin mitä tahansa. Giovannin ehtien aukaisemaan suunsa puoliksi ennen kuin Evey ehti ensin sanomaan mielipiteensä julki. Valitettavasti Azra ei kääntänyt päätänsä vieläkään vaan näytti tulevan entistä päättäväisemmäksi päätöksestään. Kahvikupin päätyen lasketuksi takaisin lautasen päälle ja selkä nojautui viimeisimpänä tuolin selkänojaa vasten. ”Entä lapsesi? Et voi ottaa häntä mukaan sinne minne olemme menossa – jos et sitten välttämättä halua altistaa jälkikasvuasi vaaraan…” Etusormen kohottautuen samantien ylös merkiksi, että Giovanni aikoi jatkaa vielä eikä aikoisi vielä kuunnella Azran nokittamista takaisin. ”…ja minä kyllä uskon tietäväni, ettet ole sellainen äiti ainoalle lapsellesi. Joten miten aiot ratkaista niinkin suuren päätöksen näin lyhyessä ajassa. Tiedän, että haluat nähdä omin silmin sen onko epäillykseni Chadin suhteen totta, mutta se paikka ei ole tarkoitettu Lucion ikäiselle lapselle. Et voi ottaa häntä mukaasi ja piste.” Giovannin tehden kantansa hyvin selväksi tuon asian suhteen. Jos hän itse olisi kyennyt kääntämään aikaa taaksepäin, ei hän olisi laskenut aikaisemmin lapsiaan Slovakiaan, mutta se oli nyt jo liian myöhäistä. Teko oli tapahtunut ja nyt sitä yritettiin vain korjata mahdollisimman nopeasti takaisin toisenlaiseksi. Giovannin laskien kätensä syliinsä pöydän alle, sillä tuona hetkenä hän tunsi sormiensa puristautuvan uhkaavasti nyrkkiin pelkästä siitä ajattelusta, joka piinasi isän mieltä. Jumalan nimeen hän tekisi niistä jokaisesta henkilöstä selvää – jos yksikään näistä olisi mennyt satuttamaan Andreaa tai Sophieta. Yksikin pieni hius jos olisi katkaistu.
Kellon isoviisarin naksahtaessa taas monennen kerran eteenpäin, kääntyivät miehen silmät pitkän ajan jälkeen Eveyhen kuin sanoakseen toiselle sanattomasti, että oli tullut aika lähteä jatkamaan matkaa lentokentälle. Tuon saman katseen aikana Giovannin pyytäen sanattomasti anteeksi vaimoltaan sitä mikä oli tullut nyt epämieluisissa olosuhteissa julki. Hän kyllä lupaisi antaa toiselle vastauksen – jos nainen sitä ikinä vielä haluaisi kysyä uudelleen. Giovannin nimittäin tietäen vallan hyvin – ettei Evey enää halunnut perustaa elämäänsä valheiden ja salaisuuksien päälle, eikä toista olisi siitä syyttäminen. Olihan Gioavanni itsekin sanonut aikoinaan antavansa suoran vastauksen suoraan kysymykseen.
-------------------------

Hengitys kuulosti hyvin kiihtyneelle korvissa vaikka ulkopuolisin korvissa se yritettiin pitää mahdollisimman äänettömänä, mieluiten olemattomana jota ei voisi edes laskea elävien äänien joukkoon. Adetten kuullen sydämensä sykkeen lävitse kauempana pääkadulla lähestyvät askeleet, joista pystyi laskemaan tulijoita olevan ainakin neljä kappaletta. Jotakin pari terävää kopahdusta kuuluen sitä ennen, antaen kuvan takakontin sulkemisesta asteen voimakkaammin. Alitajunnan yritteän muistaa sinä hetkenä kuinka pitkän matkan nuorempi oli oikein juossut paetessaan takaa-ajajiensa luota. Kuinka monta käännöstä oli ollut vai oliko se kaikki ollut vain yhtä pitkää suoraa. Jalkojen jännittyessä uudelleen, mutta pelko piti kehon silti liikkumattomana. Korvien välin huutaessa juoksemaan, mutta silti se yksi pieni ääni sanoi; He tulevat saamaan sinut silti kiinni. Lähestyvien henkilöiden ollen jo niin lähellä, että näiden puheista saatiin jotenkin selvää, vaikkakin turha puhuminen jätettiin suosiolla pois. Nuo neljä ihmistä tulisivat löytämään hänet. Adetten valuttaen itsensä istumaan kosteaan maahan, selkä edelleen tiiviisti kiinni tiiliseinää vasten. Hänen pakomatkansa päättyisi tähän. Sydämen kiihtyneen hakkaamisen hiipuessa lähes kuulumattomiin. Silmien pysyen sulkeutuneina – sillä Adette ei haluaisi nähdä mitä tulisi tapahtumaan. Neljän henkilön aikaansaamien askeleiden töminän asvaltoitua maata vasten pienentyessä yhteen (missä välissä ja milloin?). Hämmennyksestä huolimatta Adette ei aukaissut silmiään, tämän toivoen vain tuona hetkeä että kykenisi katoamaan pimeyteen jos tekisi itsestään entistäkin huomaamattomamman. Jossakin kohtaa hän olisi kyllä halunnut nousta seisomaan, mutta hyvin pian oli saatu huomata jalkojen olevan veltot kaikesta siitä järkytyksestä mikä oli tapahtunut lyhyen ajan sisällä. Aseen laukaisun ääni oli saanut Adetten muistamaan äitinsä kuoleman ja nyt tuo sama kirottu ase oli tappanut myös Thomasin. Kuolema oli läsnä.
Aistien tuntien lopuksi kuinka se yksi henkilö oli pysähtynyt Adetten eteen ja nostanut pian sen jälkeen nuoremman käsivarsilleen, mikä antoi Adettelle mahdollisuuden tuntea päänsä sivustalla tutun karhean kankaan ja kuulla sen saman voimakkaan sydämen sykkeen, joka toi aina mieleen syvältä maan sisimmästä kumisevan rummun, jonka jokainen ääniaalto oli kuin voimakas paineaalto, mutta silti se ei pelottanut. Adetten kääntäen päätänsä aavistuksen enemmän kangasta vasten, jolloin sieraimiin tulvahti tuttu ominaishaju, joka kuului henkilölle itselleen. Siihen päälle kiteytyen partavesi, jota ei oltu vaihdettu kuluneista vuosista huolimatta. Noiden kaikkien huomioiden palauttaen muistot takaisin lapsuuteen, siihen suloiseen viattomuuteen, joka oli kuollut kauan sitten. Adetten pitäen silmänsä kiinni, sillä tämä ei halunnut rikkoa muistoansa todelisuuden näyllä. Hän ei halunnut vielä nähdä, ei vielä. Uloimman käden liukuessa varovaisesti neidon vatsan ylitse ja kurottautuen ottamaan sormien lomiin tuota karheaa kangasta, jonka väristä Adette tiesi sen olevan musta vaikka ei katsonutkaan. Hänen puristaen otteensa tuon kankaan ympärille ja niellen kyyneleensä.

Kahden ystävyksen tilanteen ollen lähellä toisiaan, ja siltikin niin erilaiset - Andrean enään tietämättä kuinka kauan oli oikein juossut Sophie sylissään tai edes minne olisi mennyt siinä vaiheessa enään sellaisessa tilanteessa lapsen kanssa, mutta tilanteen sekavuudesta huolimatta tämä pystyi kuulemaan ja aistimaan jonkun juoksevan takana. Ei yksi, vaan kaksi - mikä teki siitä kaikesta vain entistä pahempaa. Kehon väistellen vastaan tulevia ihmisiä niin nopeasti ja hyvin kuin vain pystyi siinä toivossa ja varovaisuudessa ettei tasapaino olisi juuri sillä hetkellä menettänyt itseään kaiken tohinan keskellä syystä tai toisesta. Sophien esittämien hämmentyneiden kysymyksien auttamatta asiaa, tai se että Sophie pystyi käytännössä näkemään tasantarkkaan lähestyvät miehet, ja informoivan tästä veljelleen mikäli tilanne pelotti - mitä se tottakai oli. Ehkä vuosien ahkeran urheilun harrastamisen jälkeen kestävyyskunto sekä nopeassa juoksemisessa oli todellakin etunsa, että se auttoi heitä sen verran antamaan ylimääräistä aikaa kadota hetkeksi näkyvistä - ja piiloutua. Mutta minne piiloutua avonaisella kadulla kahden koulutetun tappajan juostessa perässä? Ei minnekään. Ei ainakaan kauaksi, tai tarpeeksi hyvään paikkaan mistä näitä ei oltaisi löydetty pian, ellei Andrea itse keksisi jotain järkevämpää ja nopeasti. Ajatus juoksun toimimatta aivan täysin sillä 18 vuoden aikana, Andrea oli viimeksi ollut noinkin hektisessä tilanteessa yrittäessään epätoivoisesti paeta Pääkaupungista kahdeksan vuotta aiemmin - oli tilanne nyt täysin eri. Sophien turvallisuuden mennen milloin vain hänen omansa edelle - eikä tämä tilanne eronnut tuosta mielipiteestä vieläkään edes nyt. Isoveljen kohdaten pikkusiskonsa pelokkaat silmät, joista näki hyvin selvästi ettei tämä tiennyt mitä ihmettä oli tekeillä enään - saatika mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi, Andrean voiden vain ajatella että ainoa pahin asia mitä tapahtuisi olisi se jos Sophie saisi paniikissaan hengitysvaikeuksia - eikä tällä ollut inhalaattoria mukana. Tietenkään. Hiljaisen äänen yrittäen rauhoitella nuorempaansa, samalla kun aistit ja silmät yrittivät pitää silmällä tien toisella puolella tapahtuvia liikkeitä rahoitetusti auton ikkunan läpi, jonka taakse he olivat piiloutuneet väliaikaisesti - vaikka näkymä olikin rajoitettu huomaamisen uhalla - yrittäen saada toisen uskomaan siihen että kaikki olisi hyvin eikä paniikille olisi mitään tarvetta vaikka oikeasti jokainen noista oli yksi iso valkoinen valhe. 

Ajantajun kadoten täysin, kummankaan kaksikosta tietämättä kuinka kauan he oikein olivat olleet paikalleen, oliko kyse vain muutamista minuuteista vai jopa kymmenistä - sitä oli hyvin vaikea sanoa enään, mutta siltikään kuluva aika ei poistanut pelkoa mahdollisesta kiinni jäämisestä, mutta heidän olisi pakko lähteä uudelleen liikkeelle ja nopeasti. Joten Sophie uudestaan syliin, pikainen vilkaisu ympärille ennen uudestaan juoksuun lähtemistä suoraan eteenpäin, pään kääntyillen aina välillä ympäristössä varmistaakseen etteivät nämä kaksi miestä olisi äkänneet heitä ja lähteneet perään yhtä nopeasti - sekä jotain minne saisi Sophien turvaan - tai vielä parempi olisi jos tämä saataisiin sillä hetkellä mahdollisimman kauas paikan päältä. Andrean manaten sillä hetkellä jokaikisen Slovakian taksit joita oli hyvin vaikea erottaa muista autoista ilman jonkinlaista sponsorimainosta kyljessä - ja juuri sillä hetkellä niitä ei tietenkään ollut missään - mutta heti kun sellainen löytyisi, hän mielellään laittaisi siskonsa sen kyytiin ja käskisi kuskin viedä tämä isoisänsä yhtiön tiloihin joka olisi lähin ja seuraavaksi turvallisin asia salamurhaajien vuoksi, sanoisi Sophie mitä tuohon kohtaan. Samaan aikaan puhelimen pirahtaen soimaan housujen taskussa, kohosi käsi silloin automaattisesti painamaan puhelimen äänettömällä mahdollisimman nopeasti nähdessään ensimmäisen taksin viimeinkin hieman kauempana jonne pitäisi keretä ennenkuin joku muu päättäisi ottaa sen käyttöönsä. Taksin oven tullen avatuksi nopeasti kuskin yllätykseksi, Andrean suurinpiirtein joutuen pakottamaan Sophien turvavoihin kiinni saadakseen tuon pysymään paikallaan tämän rimpuilun ja vastaväitteiden aikana - jonka jälkeen tämä kiersi nopeasti kuskin luokse antaakseen tälle selvät ohjeet minne Sophie tulisi viedä - ja että kuski saisi varmistaa että tämä pääsisi sisälle asti, eikä luovuttaisi tätä kenellekään muulle kuin asiaan kuuluvalle henkilölle, joka pystyisi ottamaan tämän vastaan. Sekä asialla ollen kiire. Kuskin yrittäen inttiä ettei voisi ottaa tietenkään kaiken järjen mukaan niin pientä lasta kyytiin ilman vanhempaa, johon puolestaan Andrea löi ison nipun rahaa takaisin - joka toistaiseksi hiljentäisi vanhemman miehen. Asiasta ei keskusteltaisi. Isoveljen pystyen kuulemaan siskonsa huutavan tälle takapenkiltä silloinkin kun taksin kuljettaja viimein suostui lähtemään kohti määränpäätä, Andrean seuraten auton kulkua niin pitkään kuin vain pystyisi ennen tämän katoamista pois näkyvistä - tutkien samalla housujensa taskustaan puhelimen käteensä sen soidessa uudestaan, hengästyneen äänen vastatessa puhelimeen sen enempää ajattelematta kuka siellä oikein soitti.

"H..Hei?"

Ajatuksien lyöden pitkälti tyhjää, kuuman aallon lävistäen silloin koko kehon kun viimein nuorukainen alkoi ymmärtämään mitä hemmettiä oikein oli edes tekeillä - ja tärkeintä: kuka puhuja oli. Hänen setänsä. Joka ei ollut kovin tyytyväinen tilanteeseen äänenpainosta päätellen, ja taustaäänistä päätellen oli sillä hetkellä nopeasti liikkuvassa autossa. 

"... Olen pahoillani, vähän huono hetki setä..."

Oi kuinka lähelle Sin osuikaan sillä hetkellä, Andrean haukkoessa henkeä vieläkin yrittäen haroa aluetta lävitse aisteillaan tietääkseen odottaisiko häntä uusi juoksu heti perään. 

"Perässäni on juossut kaksi miestä jo pidemmän aikaa, sain heidät karistettua ja laitettua Sophien turvaan mutta tunnen siltikin että joku katsoo tällä hetkellä. Jossain." 

Tuon sanottuaan, lankesi toiseen päähän hetkeksi raskas hiljaisuus Sinin yrittäessä miettiä kuulemansa, kunnes viimein sai sanottua "Missä olet? Tulen hakemaan sinut, nyt."

Andrean älähtäen hiljaa, yrittäen sanoa ettei hänellä ollut mitään ideaa missä hemmetissä hän oli sillä hetkellä - joten tarkan sijainnin sijasta - antoikin tämä tuntomerkkejä ympäristöstään: yksisuuntainen autotie kerrostalo alueella - josta pystyi kuulemaan siltikin puiston tapahtumat, sekä Andrea muisti heikosti nähneensä jonkinlaisen hyvin rähjäisen ja kuluneen pubin juostessaan, Andrean tietämättä olisiko mistään noista mitään apua mutta hän sai pian aivan muuta ajateltavaa - katseen erottaen pimeyden keskeltä lähenevän kaksikon jälleen kerran.

"... Merde ..." 

Puhelun katketen silloin, jättäen vanhemman miehen vailla vastauksia tapahtumien kulusta, tai mitä oikein oli tekeillä - mutta samaan aikaan se oli sanaton käsky painamaan nopeammin kaasua eteenpäin ja etsimään nuoremman käsiinsä ennenkuin jotain pahaa tapahtuisi. Kirosanojen päästen huulten välistä ranskankielellä - Sinin tietäen joutuvansa tekemään vielä yhden soiton tuona aikana jossa kyse oli enään minuuteissa, mutta puhelun mennessä yllätys: vastaajaan, ärähti Sin pienesti ja olisi varmasti omalla temperamentillaan heittänyt puhelimen seuraavaksi ikkunasta ulos - ellei tietäisi viestin saamisen perille olevan tärkeä. Raskaamman huokaisun karaten huulten välistä ärsyttävän naisäänen kertoessä tuttuun tapaansa viestin jättämisestä äänimerkin jälkeen. "Hei, minä täällä. Halusin vain ilmoittaa että olen Slovakiassa, ja että meidän pitää puhua. Soita kun saat tämän viestin." 

Armollinen pimeys oli jossakin vaiheessa laskeutunut Adetten päälle. Se oli vienyt mennessään kaiken jännityksen ja pelon, vaimentanut sydämen kiihtyneen sykkeen takaisin rauhalliseksi ja kuiskannut illuusiomaisesti kaiken kääntyvän hyväksi. Pelkoon ei olisi enää mitään syytä. Adetten hahmottaessa kehoaan viimein uudelleen, tunsi tämä makaavansa jonkin pehmeän päällä. Jonkin lämpimän myös peitellen hänet rintakehän korkeudelle asti. Kääntäessään päätänsä aavistuksen sivulle, tunsi iho kuinka yksi etuhiuksen sortuvista tipahti eteen. Hiusten kutittaen ihoa, mutta sekään ei saanut Adettea vielä aukaisemaan silmiään vaan se kun tämä lopulta sai tuntea karheiden sormien kosketuksen kasvojensa sivustalla. Tuon hetkellisen kosketuksen siirtäen hiussortuvan pois kasvoilta, sen päätyen sipaistuksi korvan taakse – neidon aukaistessa samaan aikaan silmänsä. Vihreän katseen kohdaten vuoteen reunalla istuvan aikuisen miehen hahmon, jonka vaatetus kuului vanhan salaseuran jäsenelle. Juuri tuo kyseinen vaatetus kertoi valmiina olemisesta yhteenottoon vihollisten kanssa. Jollekin toiselle se olisi voinut herättää turvallisuuden tunnetta, mutta Adettessa se herätti aivan muuta. Tyttären kohottaen äkillisesti toisen kätensä kasvoilleen isänsä käden luokse ennen kuin toinen ehtisi vetämään sen kauemmaksi ja muuttumaan taas etäiseksi. Tuo mies, joka tunnettiin paholaisen kaltaisena tunteettomuutensa vuoksi ja joka silti oli Adetten isä, oli pelastanut hänet, mutta millä hinnalla? Nuoremman pitäen vihreän katseensa vanhemman omissa, jotka olivat täydellinen peilikuva vaikka sisältivätkin sen yhden asian, joka vielä jumalten armeliaisuudessa puuttui Adetten luonteesta. Noiden paljon viattomampien silmien pyytäen sanattomasti isää jäämään, vaikkakin koko ajan Adette tiesi sisimmässään ettei niin tulisi tapahtumaan. Hän olisi halunnut sanoa ääneen; ”Älä jätä minua, isä. Pyydän. Olen valmis tulemaan jopa kaltaiseksesi, että kykenisit rakastamaan minua… Kunhan et vain enää hylkäisi.” Kaikkien noiden sanojen kuitenkin pysyen tiiviisti kielen toisella puolen. Sen sijaan sormet puristautuivat entistäkin tiukemmin tuon paljon suuremman kämmenen ympärille, jonka ihon lämpö tuntui kylmälle, mutta silti kosketus oli henkisellä tasolla lämmin. Patjan liikahtaessa vanhemman toimesta, sulki Adette silmänsä ja tuntien isänsä suovan pienen suukon keskelle otsaa, minkä jälkeen tiedottomuus laskeutui takaisin nuoremman päälle. Zay oli tuon pienen teon aikana painauttanut paria pistettä tyttärensä kaulalla, että sai toisen nukahtamaan uudelleen ja heräämään toivottavasti vasta seuraavana päivänä, jossa kaikki olisi toivon mukaan paremmin kuin tuona iltana. Vanhemman poistuessa huoneesta tyttärensä luota, antoi tämä vielä viimeiset ohjeet tuolle paljon vanhemmalle naiselle, joka oli saanut tehtäväkseen toimittaa Adette pois Slovakista Cecilian lähisukulaisten luokse. Juuri niiden ihmisten, jotka olisivat tarpeeksi kaukana ja joilla ei ollut mitään yhteyksiä salaseuroihin. Zayn aikoen poistua Slovakiasta myös, mutta ei vielä. Hänen olisi ensin selvitettävä tilit niiden henkilöiden kanssa, jotka typeryyksissään luulivat kykenevänsä syrjäyttämään hänet. Hullut typerykset. Nämä saisivat oppia tuntemaan hänen vihansa ja armottomuuden. Creon erityisesti saisi oppia sen yhden tunteen kun omaa lasta uhattaisiin. Voi kyllä, ne kaikki tulisivat huomaamaan mihin Zay todellisuudessa pystyi.
-------------------------

Hissin kellon kilahtaessa viimein samaan aikaan kun nuo metalliset ovet avautuivat uuden salaseuran vanhimman tieltä, tämän tiettyä vaikutusvaltaa hohkaavan henkilön astuessa ala-aulaan, jossa yhtiön vastaanotto virkailija odotti pöytänsä edustalla kahden muun henkilön kanssa; taksikuskin ja pienen tytön, jonka posket olivat kyynelistä läpimärät ja hiukset osittain myös sotkussa. Näkymän saaden Anubiksen nopeuttamaan askeliaan, minkä aikana tämä kuuli sihteerin selittävän jotakin anteeksi pyyntöä ja ettei olisi kutsunut Anubista, mutta taksikuski ei ollut suostunut luovuttamaan tyttöä hänelle. Suurimmilta osin nuo selityksen menivät kuuroille korville tai ainakaan niihin ei suotu mitään reakointia vanhimman suunnalta. Anubiksen jo nostaen Sophien syliinsä ja yrittäen saada toista rauhoittumaan matalalla äänellään, jolla yleensä oli rauhoittava vaikutus nuorempaan. Taksikuskin saaden vain osakseen hetkellisen katseen noilta pistävän hopeisilta silmiltä, mikä sanoi suoraviivaisesti; ”Kiitos, emme tarvitse enää palveluksiasi. Hyvästi.” Sihteerikön lähtiessä saattelemaan taksikuskia pihalle, kääntyi Anubis vastaanotto tiskin puoleen ja laski Sophien istumaan tason päälle, jotta lapsen lapsi kykenisi näkemään siltä korkeudelta paremmin. Isoisän yritteän saada nuoremmasta irti sen tärkeimmän; Miksi tämä yhtäkkiä oli liikkeellä yksinään ja missä tämän isoveli oli? Lopulta Anubiksen oli otettava Sophien kasvot kämmentensä väliin ja kehoitettava vain katsomaan vanhempaa suoraan silmiin sekä hengittämään rauhallisesti – sillä oli hyvin viittävaille valmis, ettei Sophie seuraavaksi saisi jonkin sortin hengenahdistuskohtausta. Olihan toinen vasta lapsi ja täysin tietämätön siitä todellisuudesta, joka oli loppujen lopuksi pelottavan läsnä.

Jälleen samaisen ääniteviestin toistuessa jo kolmannen kerran Andrean numerosta johon oli yritetty soittaa siinä toivossa että tämä olisi vastannut sittenkin puhelimeen ja kertonut kaiken olevan hyvin - mutta jokainen umpikuja vain kasvatti sitä pelkoa, joka sisälsi hyvin karun mahdollisuuden ettei Andrea ollut päässyt pakoon, tai olisi ainakin paljon isommissa ongelmissa kuin vain pakomatkalla. Auton vauhtimittarin näyttäen yli satasta vaikka käytännössä Sin oli ohittanut jo merkit jotka kertoivat kaupunkialueista, sekä pienimmästä mahdollisesti sallitusta vauhdista - Sinin höllentämättä siltikään vaikka se toisikin vaaran myös ulkopuolisille että hänelle itselleen mikäli jouduttaisiin törmäystilanteeseen, mutta sillä hetkellä mieleen vain mahtui yksi ajatus ja se oli hyvin yksinkertainen: löydä ja varmista Andrean turvallisuus, nopeasti.

Sophie oli onneksi päässyt turvaan Andrean ohjeiden mukaisesti, ja päässyt jonkun tutun luokse, vaikka tämän puhumisesta ei meinaisikaan aluksi tulla mitään lapsen ymmärtämättä oikein mitä oikein oli tekeillä vieläkään - eikä tälle kyllä tarvitsisi kertoakaan moneen vuoteen tapahtumien oikeaa syytä tai mistä siitä kaikesta oli edes kyse. Isoisän selvästikin haluten tietää mitä oikein oli tapahtunut Sophien liikkuessa epätavallisesti yksin ja missä ihmeessä oli Andrea, johon tämä lapsi ei kuitenkaan saisi heti vastausta pelottavan tilanteen jälkeen, vaikka tyttö olisikin halunnut sanoa edes jotain tuohon selitykseksi, mutta mitä enemmän hän yritti saada itkua loppumaan - sen vaikeammaksi itsestään hengitys kävi. Isoisänkin huomaten tämän ilmeisesti, tämän paljon vanhemman miehen joutuen asettamaan kummatkin kätensä kasvojen molemmin puolin pitääkseen Sophien katseen itsessään. Hopeisten silmien, joista aina paistoi pitkä elämänkokemus ja rauhallisuus tilanteeseen kuin tilanteeseen jopa nyt. Ehkä sen auttaen siihen ettei alkanut tilanne edennyt pahimpaan mahdolliseen missä olisi tarvinnut lääkitystä, - erikoisen värisen silmäparin sulkeutuen muutamaksi sekunniksi pyyhkiäkseen kyyneleitä pois kasvoiltaan ja ryystäkseen nenäänsä sisäänpäin, ennenkuin perheen pienen edes pystyisi alkamaan kertomaan mitä oikein oli tapahtunut ja mikä oli ajanut Andrean jättämään pikusiskonsa yksin ja lähettänyt tämän turvaan isoisän luokse. 

Auton moottorin tullen pysäyttetyksi tien poskeen vihdoin ja viimein, nopeasti kulkeneen mutta ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen - josta ei mennyt sekunttiakaan kun yli kolmenkymmenen ikävuoden ylittänyt mies nousi ylös kuskin paikalta, jotta etsintä jatkuisi siitä eteenpäin jalan. Sydämen takoen voimakkaasti rintakehän alla hyvin pitkän ajan jälkeen, sillä viimeiset kolme vuotta mies itse oli ollut se joka oli saanut ihmiset pelkäämään ja miettimään tekojaan muutamaankin otteeseen - rehellisesti sanottuna Sinin itse edes muistanut miltä hermoilu tai jonkun asian puolesta pelkäämään oli tuntunut, paitsi nyt ja nyt hän sai pelätä olan takaa kauhukuvia mahdollisista tapahtumien kulusta joista yksikään ei helpottanut saatika lämmittänyt mieltä. Miehen yrittäen liikkua mahdollisimman ripeästi niiden jälkien perässä mitkä pelkkä Andrean olemassa olo jätti jälkeensä aurasta sekä vartijan ominaisuudessa - jotka kummatkin onneksi vanhempi aisti - vaikkakin heikosti mikä kertoi Andrean liikkuneen nopeasti eteenpäin isolla kiireellä. Katseen laskeutuen alaspäin asvaltoidulle jalkakäytävälle, kun jalan paino tuntui astuneensa jonkin ylimääräisen päälle - kaventuivat silmät silloin näkemästään - kehon kumartuen alemmaksi ottaakseen sirpaleisen puhelimen käteensä lähemmin tarkasteltavaksi - raskaan huokaisun päästen huulten lomasta. Tämän todellakaan näyttämättä hyvältä, millään tavalla. 

Rikkoutuneen puhelimen tullen laitetuksi takin taskuun - pikaisen kävelyn unohtuen samantien jonnekin mielen sopukoihin, jalkojen totellen vain yhtä käskyä enään: juokse. Sinin juosten niin nopeasti kuin vain pystyi sillä hetkellä ilman että olisi menettänyt kaikkia voimiaan sillä oli iso mahdollisuus että hän joutuisi pahimmillaan pelastamaan Andrean ja kutsumaan tälle apua - tai soittamaan Eveylle esikoisen löytyvän ruumishuoneelta. Pelkän ajatuksen kylmäten sisimmän kahden lapsen isänä, Sinin voiden vain toivoa ettei olisi vielä myöhässä. Avoimen kerrostalo alueen vieden Andrean 'jalanjäljissä' pienelle sivukujalle - jonne kahden kerrostalon roskat vietiin. Vasta tuolloin askeleet hidastivat uudelleen takaisin kävelytahtiin, hieman hengästyneen hengityksen tasaten itseään samalla muiden aistien arvioiden aluetta läpikotaisin - Andrean ollen jossain siellä. Mutta hänen pystymättä aistimaan tätä täysin, syystä tai toisesta - eikä myöskään näitä jahtaajia. Mutta sen sijaan, tämä haistoi hyvin vahvan raudan tuoksun joka vain voimistui mitä edemmälle hän käveli tuolla kapeassa roskien täyttämässä sivuhaarassa.

Hiljaisuuteen alkaen hiljaa ilmestymään ihmismäisiä ääniä, jotka kuulostivat osaksi nyyhkinnältä ja osaksi siltä kuin joku olisi kärsinyt ja pahasti - nielaisi Sin silloin asteen hankalammin nähdessään viimein kaiken pimeyden lävitse mikä kätkeytyi aivan perälle. Kahden ruumiin maaten maassa, veren peittäen maata - ja hieman kauempana seinää vasten istui Andrea tiiviisti tiiliseinämää vasten veren peittämänä - näyttämättä edes huomioivan uuden henkilön saapumista paikalle. Vanhemman kiirehtien nopeasti shokissa olevan siskonpoikansa luokse, varmistaakseen ettei tämä itse ollut fyysisesti vahingoittunut. 

Sophien, tuon hyvin paljon nuoremman sielun mieheen itseensä verrattuna, saaden viimein kakisteltua edes jonkinlaisen vastauksen esille täriseviltä huuliltaan – ehti sihteeri juuri parahiksi sisälle kun Anubis jo lausui tälle uuden käskyn/pyynnön toimia. Nainen saisi soittaa saattueen hakemaan Sophien takaisin kartanolle ja lähtemään myös itse lapsen mukaan huolehtiakseen toisesta henkilökohtaisesti. Anubiksen pyyhkäisten taas uudelleen kyyneleet kadoksiin tyttären tyttärensä poskilta, suoden jopa lapselle rauhoittavan suukon päälaelle samalla kun kehoitti tyttöä rauhoittumaan edes itsensä vuoksi ja samalla luvaten löytävänsä Andrean. ”En anna heidän enää satuttaa teitä kumpaakaan.” Tuon saman lupauksen Anubis oli tehnyt aikaisemminkin ja valitettavasti nuo sanat olivat olleet vain peitteleviä valheita miehen omille teoille, jotka olivat saaneet tapahtumat aikaiseksi. Niin oli käynyt Eveyn… Sinin…Azran… kaikkien niiden ihmisten kohdilla, jotka olivat joskus aikoinaan erehtyneet luottamaan Anubikseen liiaksi. Isoisän sulkien vielä pikaisesti Sophien syliinsä, silittäen tytön pehmeitä hiuksia rauhoittavasti. Tuon hellän hetken aikana (kun tyttö ei voinut nähdä isoisänsä katsetta) kohosi hopeisiin silmiin se sama katse, jonka viholliset olivat saaneet kohdata vuosisatojen aikana. Anubiksella ollen hyvinkin paljon omat epäillyksensä niistä kahdesta ”salaperäisestä” miehestä. Sihteerin uskaltautuen astua lähemmäksi ja ojentaen kätensä kehottavasti Sophieta kohti, käski Anubis tyttöä tottelemaan tuota vanhempaa naista kaikessa mitä ikinä tapahtuisikin. Käsien tavoittaessa toisensa, ei ote enää päästänyt irti. Anubiksen jääden katsomaan Sophien perään, joka osittain pakolla jouduttiin vetämään mukaan hätäpoistumistien suuntaan vanhemman naisen perässä – lähes samoihin aikoihin (kun sihteeri ja Sophie katosivat nurkan taakse) kaarsi toimistorakennuksen eteen kolme mustaa autoa, joista jokaisen sisältä nousi neljä palkkasotilaiden varusteisiin sonnustautunutta henkilöä.

Anubiksen sulkien silmänsä, hänen kääntymättä vielä katsomaan selkänsä taakse vaikka kuulikin selvästi kuinka aseen varrella hakattiin lukossa pysyvää lasiovea vasten. Este ei kauan pidättelisi, mutta se antoi tarvittavan ajan mikä sinä hetkenä haluttiin. Yhden sotilaista kaivaen pian varusteistaan räjähdysmassaa, joka liimaattiin oven lukitusta vasten, sen jälkeen terävä huuto käski astumaan kaikkia taaemmaksi. Sotilasryhmästä kauempana seisovan miehen seuraten katseellaan hyvin tiiviisti Anubista, joka oli kääntynyt kylmän rauhallisesti kannoillaan ja palasi nyt takaisin hissin luokse. Zayn tuntien väkisinkin kuinka leukaperät kiristyivät kun hampaat pureutuivat raivosta yhteen. Räjähdyksen saatellen lasiesteen sisään, sulkeutuivat hissin ovet ja Anubis katosi taas jälleen kerran Zayn näköpiiristä. Palkasotilaiden astuen sisälle rakennukseen ensimmäisenä ja alkaen tarkistamaan aluetta, lähti Zay etenemään portaikossa kohti ylintä kerrosta, jossa tiesi johtajan työhuoneen sijaitsevan ja sieltä mahdollisesti tämä tulisi löytämään muunkin etsimänsä Anubiksen lisäksi. Ehkä se johtui yli-inhimmillisestä kestävyydestä tai sitten vain puhtaasta raivon antamasta voimasta, mutta se jokin auttoi Zaytä etenemään portaat yllättävän nopeasti ylös perille asti, tuonne autioksi paljastuvaan työhuoneeseen, josta oli poistuttu auki jätetyn salaoven kautta. Zayn astuen epäröimättä tuonne pimeyteen, joka johdatti tämän kierreportaita pitkin maan alle rakennettuun tilaan, joka oli valjastettu ties minkälaisilla teknologian laitteilla. Näkymän saaden Zayn hetkeksi pysähtymään ja katsomaan vain ympärilleen selvästi hämmentyneenä. Terävän naksahduksen selän takana kuitenkin saaden palaamaan nopeasti siihen hetkeen. Ovi oli sulkeutunut kierreportaisiin. Hopean sinertävinä hohtavien valojen syttyessä yksitellen välkkyen ympäri tilaa. Pimeyden väistyessä hiljalleen kauemmaksi ja paljastaen lopulta Anubiksen, joka oli jäänyt selvästi odottamaan perässään tulevaa. Vanhimman pidellen sinä hetkenä kädessään jotakin, joka ei näyttänyt keppiä kummoisemmalta, mutta Zay ei ollut enää niin naiivi, että olisi uskonut heti silmiään.

”Missä hän on?” Zayn rikkoen tulen aran vaitonaisuuden ensimmäisenä. Tämän kohottaen samalla pitelemäänsä asetta Anubista kohti, joka ei vieläkään osoittanut edes pelkäävänsä vaikka olikin teljennyt itsensä samaan tilaan Zayn kanssa. Hopeisten silmien katseen muuttumatta milliäkään kuin olisivat pitäneet kuulemiaan sanoja pilkkanaan, riitti jo tuo Zaylle paiskaamaan tielle tulleen pöydän voimalla sivuun ja lausumaan paljon raivokkaammin; ”Tiedät kyllä vallan hyvin, missä se saatanan äpärä on! Luuletko etten jo tiedä mitä olet suunnitellut pääni menoksi?!” Anubis oli kuunnellut tuohon hetkeen asti tyynen rauhallisesti esikoisensa raivon sokaisemaa huutoa, mutta nyt kun viimeinen sana oli lausuttu – kohottautuivat hopeiset silmät alaviistosta ja kohtasivat kylmän rauhallisesti Zayn vähän matkan päässä. Kehon erkaantuessa kiireettömän oloisesti pöydän kannelta ja suoristautuen täyteen ryhtiinsä. ”Olet taas osoittanut päättelykykysi, Zay… mutta luuletko sen tällä kertaa riittävän? Kyllä, minä suunnittelin Adetten naittamista Creonin esikoiselle, koska se olisi kaikista kivuttomin tapa saada tyttäresi vanhan salaseuran valtapaikalle. Luulitko tosiaan, että Adette muuten voisi ottaa johdon vanhassa salaseurassa? Naisena ja vielä kaiken kukkuraksi niin nuorena?” Mitään kertovan hymähdyksen kohottautuessa keuhkoista, Anubiksen osoittaen tuolla pienellä teolla nauravan jo pelkälle kuvitelmalle. Miehen pitelemän metallisen kepin päätyen kohotetuksi rennosti hartian päälle. Hopeisen katseen mittaillen Zaytä selvästi kuin kuvitellen ajatuksissaan miten nuorempi tulisi reagoimaan seuraavaan. ”Ja kyllä, minä olin rakkaan Ceciliasi kuoleman takana, koska halusin hänet yksinkertaisesti pois tieltä.” Silmien muodon kaventuessa hetkeksi. ”Älä ole murheissasi, lapseni… Siitä suhteesta ei olisi tullut kuitenkaan mitään.” Zayn seuraten katseellaan Anubiksen tulemista hiljalleen lähemmäksi, tuntien kuinka toinen toi tullessaan jotakin kylmää ja varoituksia alitajuntaan. ”Yksi asia mitä et kuitenkaan tiennyt ja mitä sinun ei olisi pitänyt äkkipikaisuuksissasi tehdä – ” Anubiksen pysähtyessä Zayn eteen ja kohdaten tämän silmästä silmään, jotta toinen varmasti pystyisi näkemään kaiken isänsä silmistä. ”-oli minun etsimiseni ja tuleminen luokseni, sillä en voi päästää sinua enää lähtemään toistamiseen luotani.” Äänen madaltuessa uhkaavammaksi, mutta silti se pysyi illuusiomaisesti rauhallisena. ”Minä annoin sinulle elämän ja voin yhtä hyvin ottaa sen kerralla pois. Et ole niin kuolematon kuin oikeasti haluaisit, rakas lapseni.” Isän vieden kasvonsa nuoremman korvan lähelle ja kuiskaten pehmeästi; ”Sinä kyllä tiedät kuka minä olen oikeasti, sillä näit sen kun jouduit kosketuksiin kirjan muinaisten voimien kanssa.” Nenän pään hipaisten rauhoittavasti korvan terän herkkää pintaa. ”Ja tiedät myös sen, että niiden rinnalla pikkuveljessäsi kytevä voima ei näytä kärpäsen paskaa kummoisemmalta.” Zayn pitäen katseensa koko ajan eteenpäin vaikkakin tunsi/aisti hyvin selvästi Anubiksen hyvin lähellä itseään. Jokaisen vanhimman lausuman sanan osuen kerta toisensa jälkeen maaliinsa, etenkin tuo kaikkein viimeisin, joka piti valitettavan paljon paikkansa vaikka Zay oli pyrkinyt unohtamaan sen tapahtuman De Fioren kartanolla. Jäntevien sormien kohottautuessa lopuksi Zayn leualle ja pakottaen tämän kääntämään katseensa isäänsä, joka loi huulilleen mahdollisimman aidon hymyn, samalla kun sanoi normaaliin ääneen sävyyn; ”Joten nyt sinä kerrot missä sotilaasi näkivät viimeisen kerran Andrean ja sen jälkeen..." Sormien otteen tiukentuen tahallaan asteen nuoremman leualla. "-meillä on hyvin miellyttävä hetki keskenämme.”

Yhtiön tiloissa suhteellissen rauhallinen ilta oli saanut äkisti aivan uudenlaisen käänteen jälleen kerran Zayn äkkipikaisuuden vuoksi, ja tuon saapuminen tulisi varmastikin pian herättämään huomiota muuallakin kuin vain pelkästään salaseurojen sisäpuolella - vaikka vielä lähirakennuksien asukit, viranomaiset tai media eivät olleet saapuneet paikalle selvittämään tilannetta johon liittyi jopa niinkin vakava asia kuin räjähdys - joten tieto ei ollut vielä levinnyt eteenpäin, mikä oli vin hyvä Sinin ja Andrean tilanteessa jossa Andrea oli vielä shokissa omasta teostaan vaikka kyse olikin ollut hyvin yksinkertaisesti itsepuolustuksesta, eikä ollut itse vahingoittunut onneksi itsestään näkyvästi. Mutta tämän shokista huolimatta, Sinin tietäen että heidän tulisi liikkua tuolta paikalta, sillä todennäköisesti Anubis olisi lähettänyt partion etsimään Andreaa kun tämä olisi todennut Sophien olevan yksin - mikä oli kaukana Andrean tavasta huolehtia pikkusiskostaan. Ja se taas tietäisi vain ongelmia ja lisää veren vuodatusta sillä tietyt salaseuralaiset luokittelivat hänet vieläkin viholliseksi salaseurasta lähdön jälkeen. 

Käsivarren hakeutuen Andrean selän takaa tämän kyljelle nuoremman asettaessa kätensä setänsä niskan takaa tukiakseen tätä kaksikon noustessa ylös maasta - ja aikoisi tukea tuota koko tuon matkan takaisin autolle, jossa he lähtisivät samantien kohti yhtiötä - jonne Andrea oli lähettänyt Sophien, ja jonka olisi pitänyt olla turvallinen. Jos Sin olisi tiennyt hän ei olisi edes harkinnut moista vaihtoehtoa sillä hetkellä, sisarusten matkan mennen ristikkäin Sophien ollessa jo matkalla kohti kartanoa, jonne oltiin ilmoitettu tapahtumista Pandoralle jotta tämä osaisi ottaa lapsenlapsensa vastaan ja varmasti myös helpottaa tuon oloa paljon paremmin kuin kukaan muu sillä hetkellä kartanon alueella. 

Matkan kuluen kuitenkin normaalia hitaammin Andrean shokin vuoksi, jona aikana tämä ei saanut minkäänlaista sanan puolitastakaan ulos suustaan purkaakseen tapahtunutta tai kertoakseen mitä ihmettä ol oikein tapahtunut niiden vain muutamien kymmenien minuuttien aikana, mutta toisaalta Sinin aikomatta kyseenalaistaa toisen oloa missään vaiheessa - vaikka heillä olikin kiire. Tuolla matkalla heidän lähestyessä mustaa autoa vähitellen, Andrean joutuen oksentamaan kahdesti jalkojen juureen, sotkien housujen lahkeet ja kengät molemmilta miehiltä - aiheuttaen Andrean menevän vain entistä huonompaan kuntoon ja olisi varmasti rojahtanut maahan ellei tämä olisi ollut enonsa tukemana - näyttäen pahasti siltä että Andrea olisi kaikista paras saada vain jonnekin lepoon vaikka väkisin. 

Sillä välin lentokone oli noussut ilmaan taivaan ylle ja lähtenyt kohti Slovakiaa - kenelläkään heistä olematta mitään ymmärrystä mitä tuona iltana oli tapahtunut, ja miten pahasti se oli vaikuttanut kahteen nuorimmaiseen joista toinen pelkäsi sillä hetkellä enemmän kuin tarpeeksi veljensä puolesta, ja veli taas oli vienyt hetki sitten ensimmäisen ihmishenkensä. Kahdesti, eloonjäämisen uhalla. Lennon lähestyen nopeasti määränpäätä ilman halki, mutta kaikki koneessa olijat tiesivät heidän olevan perillä vasta tuntien päässä, heidän voimatta tehdä mitään enään tuossa kohtaa: vain odottaa, ja varautua niihin mahdollisuuksiin mikä odottaisi Slovakiassa, olivat hopeset silmät heijastuneet koko tuon viimeisen puolen tunnin ajan viereisestä ikkunasta, Eveystä pystyen näkemään että sillä hetkellä hän olisi vain viettänyt syntymäpäiviää aivan jossain muualla kuin kohdatakseen isänsä - monen vuoden jälkeen, tälläisestä asiasta. Jälleen. 

Kehon nojautuen pehmeisiin tuolin sisuksiin asteen paremmin järjen puhessa että sillä hetkellä järkevintä olisi vain levätä ne viimeiset tunnit, mutta miten hän voisi edes harkita sellaista mahdolliseksi nyt. Pään kääntyen asteen vasemmalle puolelle nähdäkseen Giovannin paremmin - sanomatta kuitenkaan aluksi mitään - vaan näyttäen edelleenkin hyvin mietteliäältä. Asteen raskaamman huokaisun karaten huulten lomasta, pään laskeutuen koskettamaan miehen olkapäätä jota vasten oli nojattu niin hyvissä kuin pahoissakin asioissa, eikä toinen ollut koskaan siltikään perääntynyt kaikkien niiden vuosien aikana minnekään vaikka moni muu olisi voinut. "Kiitos." Hiljaisen sanan kuuluen viimein hetken päästä luonnostaan punertavien huulten välistä, huulten painautuen koskettamaan hartialinjaa hellästi "Kiität aina minua vaikka joudut kestämään takiani perhettäni ja silti olet vieläkin siinä kaiken jälkeen. Kiitos." Pienen, huvittuneen hymähdyksen kuuluessa lauseen loppuun hopeisten silmien kohottautuen vilkaisemaan kunnolla olkansa ylitse hieman kauempana nukkuvaa nuorempaa naista hymyillen, hänen ollen hieman kateellinen moisesta taidosta ummistaa silmät ja nukahtaa minkälaisessa tilanteessa tahansa. Jopa nyt vaikka parin tunnin päästä tämä saattaisi saada tietää jotain, mikä vetäisi tältä vuosien 'normaalin'elämän jalkojen alta. Lucio oli onneksi saatu väliaikaisesti Gabriellan hoiteisiin tämän joutuessa viettämään aikaa Espanjassa Sinin ollessa poissa - joten pienen lapsen ei tarvinnut kohdata elämän käännekohtia vielä niin nuorella iällä, ja muutenkin oli Azran läsnäolossa hyvätkin puolensa tämän kuuluttua salaseuraan ollessaan Chadin ja Sinin rinnalla yksi parhaista rivistöissä, joten tiukan paikan tullen tästä olisi oma apunsa. 

"Joten... haluatko kertoa pienestä salaisuudestasi?" Pariskunnasta tämän nuoremman uskaltautuen kysymään mieheltään, viitaten tämän paljastukseen kahvilassa, jonka Giovanni oli pitänyt itsellään sen kokoajan vaikka tiesi ettei Evey sietänyt enään valheita perheensä elämäntyylin vuoksi josta oli enään hyvin vaikea erottaa mikä oli totta ja mikä oli paksua pajunköyttä. Tuon kyseisen toistuen usein niin Eveyn isässä jossa oli niin monta puolta, ettei tytär enään tiennyt mikä tässä oli todellista ja mitä tämä piilotteli taitavien valheiden takana, ja se satutti keskimmäistä lasta vaikka tämä kyseinen aihe oli juuri niitä mitä ei jaettu ellei erikseen kysytty. 

Ties kuinka monenneko kerran Giovanni oli selannut tuota monta kertaa aikaisemmin selattua lentokoneen kulunutta lehtistä, joka oli pyörinyt turistiluokassa (luoja yksin tiesi) kaun. Yleensä De Fioren perheen jäsenet matkusivat bisnesluokassa ja paljon ”ylemmän” tason lentokoneilla, mutta nyt kun hätä oli varmasti suuri (tai ainakin kohta olisi) slovakian suunnalla, ei matkustustavasta ollut alettu sen enempää nirsoilemaan. Kaikista ensimmäisen paikka oli vain varattu suoralle lennolle ja piste, mukavuudesta viis. Hartian, jota sinä hetkenä peitti vain valkea kauluspaita, tuntiessa viimein ylimääräisen painon laskeutuvan sen päälle – antoi Giovanni myös oman päänsä sivustan nojautua asteen enemmän vaimonsa päälakea vasten. Samanpuoleisen käden hakien tietoisesti naisen vasemman käden, jonka nimettömässä kimmelsi avioliittoa kuvastava sormus, otteeseensa ja jäntevämmät sormet pujottautuivat sirompien sormien lomiin. ”Mitä en olisi valmis tekemään sinun vuoksesi, mio caro.” Giovannin kuiskaten omalla äänellään, joka oli suurimmaksi osaksi pehmeä ja silti karismaattinen, takaisin. Huulten suodessa myös pienen suukon Eveyn hiusrajan kohdille otsalla. Tuota tiettyä hiljaisuutta kestäen sen hetken aikaa pariskunnan välillä, kunnes se rikottiin nuoremman aloitteesta. Eveyn nostaen uudelleen esille sen asian, joka oli noussut ikävästi pintaan aikaisemmin aamulla. Giovanni oli kyllä tietänyt joutuvansa vastaamaan toiselle ennemmin tai myöhemmin, joten samapa tuo tekisikö hän sen nyt. Kehon parantaessa asentoaan lentokoneen penkillä ja uloshenkäisy tapahtui tahallaan asteen rauhallisemmin, minkä aikana ajatukset kokosivat itsensä. Giovannin pitäen lupauksensa Eveylle, hänen alkaen kertomaan mistä oli lopulta saanut kuulla setänsä todellisesta kohtalosta, joka oli todellakin onnistuttu naamioimaan puhtaaksi onnettomuudeksi kreikan seutuvilla. Jopa media oli silloin uskonut onnettomuuteen ja kaikki De Fioren suvun jäsenet sen mukana, mutta Giovanni oli saanut totuuden selville aikuisemmalla iällä kun oli saanut (pienen onnenkantamoisen kautta) vihjeen, joka riitautti tapahtumat. Etsijäluonteensa pohjalta hän oli alkanut kaivamaan syvemmälle ja valitettavasti oli saanut vähän liikaakin selville. Miksi Giovanni taas ei ollut kertonut asiasta Eveylle? Siksi, koska tämä ei ollut halunnut tulehduttaa Anubiksen ja Eveyn välejä entisestään sellaisella tapahtuneella, jonka motiiveista ei ollut enää selvää tietoa. Mistä Giovanni oli voinut tietää mikä hänen setänsä periaaate oli ollut ja miksi Anubis oli päätynyt lopulta niinkin radikaaliin tekoon, että oli murhauttanut oman kannattajansa. Tokihan Giovanni oli jossakin vaiheessa epäillyt, että oliko hänen setänsä saanut tietää jotakin Anubiksesta ja siitä syystä tämä oli vaijennettu lopullisesti, mutta mitä se voisi olla? Siihen varmaan vain jumala tiesi vastauksen.
-------------------------

Vihreät silmät, joiden katseen sisimmästä oli puuttunut jo kauan sitten se tietty inhimmillisyys, vastasivat omalla tyynellä tavallaan noiden pistävän hopeisten silmien tuijotukseen, joiden etäisyys ei todellakaan ollut sinä hetkenä viivoittimen etäisyyttä pidempi. Zayn hymähtäen silloin kuivasti ja sillä kertaa oli tämän vuoro hymyillä tunteettomasti takaisin. ”Sinä bluffaat.” Kulmien tehden tahallaan pienen kohottamisen ja sen aikana kylmä hymy kiipesi silmiin asti. ”Oletko jo unohtanut mikä minusta tehtiin vanhan salaseuran alaisuudessa? Silloin kun vielä sain oppisi sinulta niiden vuoden aikana ennen kuin katosit omille teillesi.” Anubiksen tuntien Zayn kohottavan oman kätensä vanhimman käden, joka vielä piteli nuoremman leuasta kiinni, päälle ja alkaen painamaan sitä hitaan määrätietoisesti alaspäin, kunnes lopulta ote kirposi ja Anubis vetäisi kätensä kauemmaksi. Vielä kummankaan rikkomatta painostavaa hiljaisuutta sanoilla, mutta henkisellä tasolla nuo pistävän vihreät silmät jatkoivat; ”Viisaat sanoisivat, että esikoinen on aina oman isänsä peilikuva ja sen kirjoittamattoman säännön pohjalta lapsesta kasvaa aina vanhempansa kaltainen. Minä taas sanon siihen-” Zayn katseen muuttuen sekunneissa takaisin uhkaavaksi, juuri sellaiseksi jotka viholliset olivat saaneet kohdata aina ennen loppuansa. Tuon saman katseen oli jopa Azra nähnyt aikoinaan monia vuosia sitten menettäessään valtakuntansa. Käden, joka oli siihen hetkeen asti pidellyt käsiasetta, asettaen tuliaseen reisikoteloon ja palautuen voimakkaana lyöntinä takaisin. ”-Ennemmin helvetti jäätyy kuin että polvistuisin edessäsi.” Nyrkin osuessa metallista estettä vasten, Anubiksen ehtien aktivoimaan keihään normaaliin pituutensa, mutta silti se ei riittänyt estämään taaksepäin paiskaantumista huoneen poikki ja lentämistä lopuksi pöydän päälle, jonka kannelta koeputkia ja telineitä rymisi lattialle ja sotkien ympäristön. Zayn naksauttaen nyrkkinsä sormia pari kertaa ilmassa, jokaisen nivelen rutisten kuuluvasti. Hengityksen tapahtuen pari kertaa tahallaan kuuluvammin ja rauhallisemmin. ”Hyvä on, Anubis. Kerran jos en pääse lähtemään täältä luvallasi-” Askeleiden alkaen ottamaan uudelleen tuota moneksi metriksi venynyttä välimatkaa umpeen. Zayn tarviten vain paiskata yhdellä kädellä esteet syrjemmälle (oli se sitten tuoli tai pöytä). Lasinsirujen nirskuen maastokenkien pohjien alla. ”-Tulen kaivamaan tieni täältä ulos sitten vaikka lävitsesi ja usko vain minua, että tulen nauttimaan siitä koko sydämestäni. Kuten sanoit aikaisemmin, isä –” Ivallisen painon häilyen tahallisesti tuon yhden sanan äänen painossa. Zayn ottaen esiin veitsen, jonka terään oli kaiverrettu joitakin riimuja arabiaksi. ”-Viettäkäämme nyt siis mielyttävä hetki keskenämme.” Veitsen päätyen isketyksi pöydän kannesta lävitse, Anubis oli onneksi ehtinyt kierähtämään juuri alta pois – sillä muuten tuo teräase olisi päätynyt isketyksi rintakehän keskelle. Zayn pyörähtäen samantien ympäri ja vetäisten veitsen irti, joutui tämä heti taktikoimaan Anubiksen hyökkäyksen kanssa, jossa keihästä käytettiin hyvin tottuneen oloisesti. Tuon pitkän aseen ollen kuin yhtä miehen jokaisen liikkeen kanssa. Välillä keihäs vedettiin takaisin kasaan jonkun iskun tieltä ja yhtäkkiä se oli taas valmis iskemään terä edellä. Ehkä tuota kummaltakin suunnalta taitavaa kaksintaistelu olisi voinut kestää ties kuinkakin kauan, mutta tässäkohdin kärsivällisyys ei ollut Zayn vahvin puoli. Esikoisen luopuen aseiden käyttämisestä jossakin vaiheessa täysin tietoisesti ja vaihtaen yhteenoton fyysisempään, mikä tiesi sitä, että ympäristö kärsisi myös kun kaksi fyysisesti voimakkaampaa henkilöä otti taistelumielessä yhteen.

Huomattavasti nuoremman miehen kehon tullen lasketuksi pehmeän hotellisängyn päälle mahdollisimman kevyesti, kuin peläten pienenkin ylimääräisen voimankäytön aiheuttavan kevyen unen loppumisen kuin seinään mitä ei mielellään toivottu nyt kun Andrea oli pakotettu uneen niiden tiettyjen kehon pisteiden avulla – jottei toisen tarvitsisi miettiä tekoaan tai pahimmillaan tehdä jotain typerää sen pohjalta. Enon todellakaan haluamatta ottaa sitä riskiä jossa hän joutuisi soittamaan seuraavaksi Eveylle Andrean päätyneen sairaalaan jonkun spontaanisen teon takia, jonka tämä olisi saanut shokin purkamisen takia. Ei todellakaan.

Sinin huokaisten hiljaa katsoessaan sängyllänsä makaavaa siskonpoikaansa, joka tulisi todennäköisesti heräämään vasta aamulla mikäli hyvin kävisi – mutta tämä todennäköisesti muistaisi kaiken, ja tuo ilta muuttaisi varmasti Andrean koko käsityksen sen hetkisestä elämästä totaalisesti toisen sitä haluamatta. Silmien kääntyen oven vieressä seisovaa miestä, joka oli työskennellyt Sinin alaisuudessa alusta alkaen, ollen niitä harvoja keihin tämä vanhempi mies luotti edes sen verran että pystyi ottamaan tämän edes Andrean lähelle. Katseen käyden nopeasti noiden kahden kolmekymppisen miehen kesken, oli se sanaton käsky nuoremmalle poistua käytävään siksi aikaa kun Sin puolestaan joutuisi tekemään soiton puolestaan vanhemmilleen sillä edelleenkin periaatteessa nämä olisivat vastuussa Andreasta sen viikon. Puhelimen näytölle haetun numeron ilmestyen soittohistorian kautta, asetettiin luuri korvalle vain sen saman naisäänen toteavan uudelleen ettei puhelimeen saatu yhteyttä, kurtistuivat kulmat pienesti. Mitä Anubis oikein teki sillä hetkellä ettei tämä piitannut edes puhelimesta? Peukalon painaen punaisen luurin kuvaa, jonka jälkeen silmät selasivat yhteystietoja lävitse, löytääkseen viimeisen äitinsä numeron – joka onneksi edes hälytti.

Kartanolla puolestaan koko ilta oli saanut aivan uudenlaisen suunnan ensin Adetten kadottua, vieraiden tapaamisen siirtämisellä sekä viimeisimpänä – Pandora oli saanut itkevän Sophien takaisin kartanolle tuon hyvin paljon nuoremman sihteerin saattamana, joka oli jo matkalla yrittänyt parhaansa mukaan lohduttaa lasta kaiken taitonsa mukaan vain epäonnistuakseen alkuunsa. Hiljaisen hyräilyn täyttäen tuon vierashuoneen, jossa Sophiella oli ollut tapana majoittaa itsensä niiden muutamien vuosien aikana, pidempien ja solakoiden sormien silitellen rauhoittavasti noita vaaleita hiuksia joista ei erottanut pienintäkään karheutta joka olisi kertonut tämän osaksi italialainen, tai edes egyptiläinen – kaiken tuon varmistaen Sophien vajoavan syvään uneen yrttijuoman ja yöpöydälle lautasen päälle asetettujen suitsukkeiden avulla – ettei tämä heräisi kuin vasta auringon noustua.

Viimein isoäidin ollen varma ettei Sophie aikoisi herätä, nousi tämä viimein ylös napatakseen suitsuke lautasen mukaansa jottei tuoksusta olisi tullut liian voimakas ja häiritsevä, sulkien oven perässään. Yhdelle salaseuralaiselle annetun käskyn ollen yksinkertainen: varmista ettei kukaan mennyt sisään, eikä ulos ilman hänen lupaansa – ja ettei Sophie heräisi. Niin yksinkertaisesti. Nyökkäyksen käyden kahden salaseuralaisen välillä, Pandora kulkeutuen käytävää pitkin takaisin kohti alakertaa ja sairasosastoa mistä hänet oltiin tultu repimiin alun perin irtikin, oli puhelin soinut jo työpöydän päällä useamman kerran ja pitkään – kertoen ettei soittaja ilmeisesti aikoisi lopettaa hevillä ennen kuin saisi haluamansa kiinni toisessa päässä mutta vasta kun suitsukkeet asetettiin vuorostaan pöydälle odottamaan. Silmien nostaen puolestaan kännykän kasvojen tasolle nähdäkseen sinnikkään soittajan, rypistyivät kulmat hieman ihmetyksestä vaikka vihreää painettiinkin.

”Sin?”

Tuon sanottuaan kuopus pystyi kuulemaan äitinsä huokaavan asteen helpottuneesti moisesta uutisesta, vaikka kaikki tapahtumat olivatkin vielä osaksi täysin pimennossa.

”Ilomielin, mutta isäsi ei ole ollut kartanolla sitten alkuillan. Ongelmaa yhtiössä.”

Sinin naurahtaen ilottomasti kuulemalleen

”Uusi sihteeri puhui Sophien ja Andrean joutuneen jahdatuksi… tietänet varmasti kenen takia.”

Hiljaisuuden laskeutuen Sinin puolelle. Niin, kyllähän on sen oli jo päätellyt. Velikulta, kukas muukaan.

”Valitettavasti olen jälleen jumissa täällä, kuten tiedät – joten en pääse yhtiöön…”

”Hetkonen, annatko sinä minulle tehtävän? Muistathan että todennäöistä on se että kun edes kuvittelen astuvani salaseurojen alueelle – saan veitsestä.”

Pandoran naurahtaen pienesti nuorimmaisensa sanoilla, jotka tavallaan olivat hyvin paikkaansa pitävät vaikka tämä aikuiseksi kasvaneen miehen äänestä pystyikin kuulemaan selvästi ettei tämä ollut täysin tosissaan ”Mutta sehän ei ole sinunlaisellesi ongelma, eihän Sin.”  Sen enempiä sanomatta, katkesi tuo puhelu vanhemman ja lapsen välillä – jättäen taaksensa vain yhden ainoan asia: kieltäytyminen ei edes ollut vaihtoehto. 

Puhelimen laskeutuen korvalta takaisin housujen taskuun takaisin alkuperäiselle paikalleen – huokaisi Sin hyvin raskaasti. Loistava ilta. Ja hän kun oli kuvitellut keskittyvänsä aivan muuhun asioihin sinä iltana. Kerrassaan mahtavaa. Hopeisen silmäparin, joiden katseesta näki selvän mietteliäisyyden tuota tiedotonta ihmistä kohtaan – sillä vastuut olivat jakautuneet sen yön ajaksi aivan toisenlaiseksi, johon kuului nyt Andreasta huolehtiminen siihen asti kunnes tämä olisi palautettu takaisin kartanoon ja nyt hänen piti varmistaa isänsä tila vaikka kaksikko ei ollut puhunut kolmeen vuoteen sanaakaan?

”Theo.” Asteen matalemman äänen lausuen nimeä joka kuului tuolle käytävän puolella odottavalle nuoremmalle miehelle, saaden samantien vastauksen tämän astuessa sisään – Sinin kertoen tuolle ohjeet miten toimia Andrean kanssa – ja miten toimia yllätysten, salamurhaajien ja palkkamurhaajien kanssa mikäli näitä ilmestyisi sillä välin kun hän joutui hoitamaan yllätyskeikan. Theolle tuo tottakai oli vanhaa tuttua hommaa, Sinin uskoen tuon pärjäävän kyllä – mutta kaiken varalta kaikki sanottiin ääneen ennenkuin Sin joutui jälleen lähtemään hotellihuoneesta kohti keskustaa - jossa yhtiön ulkopuoli oli saanut enemmän kuin tarpeeksi huomiota räjähdyksestä - hullunmyllyn ollen enemmän kuin valmis ihmisten ja median kerääntyessä ulkopuolelle tutkimaan asiaa poliisin tehdessä suunnitelmaa ja tiedottaessaan tapahtunutta tietämättä täysin palkkamurhaajista jotka vainosivat sisätiloissa niitä ketkä uskaltautuisivat astumaan eteisen ylitse.

”Luulitko tosiaan etten saisi missään vaiheessa tietää mitä suunnittelit pääni menoksi. Voisin melkein ottaa sen loukkauksena.” Zayn lausuen kylmän rauhallisesti vaikka oli aivan hetki sitten paiskannut isänsä toiselle puolelle tilaa. Tuona hetkenä tilan jo muistuttaen pommiräjädyksen jälkitilaa kuin modernista tutkimustilaa, jossa oli tarkoitus kehitellä erilaisia välineitä uuden salaseuran hyväksi. Esikoisen tarkoitus oli kävellä suoriksi vanhempansa luokse tehdäkseen taas jotakin väkivaltaista, mutta kehon ohittaessa yhden tutkimuspöydistä, kiinnittyivät silmät samantien hyvin tutun näköiseen logoon; musta feenikslintu valkoisen ympyrän keskellä. Tuona hetkenä kieli olisi halunnut muodostaa selvän lauseen; ”Mitä helvettiä?”, mutta hämmennys kätkettiin taitavasti ulkokuoren maskin taakse. Sen sijaan käsi kohosi yllättäen eteenpäin ja terävä sana; ”SEIS!” käski/pyysi Anubista pysäyttämään oman hyökkäyksensä, mistä vanhempi ei ollut sinä hetkenä ollenkaan pahoillaan – sillä tuo päätön kaksintaistelu, jossa ei tulisi olemaan voittajaa tai häviäjää, alkoi käydä kieltämättä voimille. ”Mistä olet saanut tämän?” Zayn kohottaen kyseisen logon Anubista kohti, joka sinä hetkenä oli nojautunut käsillään polviinsa ja hengitti asteen raskaammin. Vihreiden silmien katseen vaatien saada kuulla vastauksen. Anubiksen vilkaisten kulmiensa alta nuoremman miehen pitelemää esinettä, kunnes laski katseensa takaisin alaviistoon ja sylkäisi verta muovilattialle. Mitä enemmän Zay vaati saada vastausta, sitä enemmän kävi Anubikselle hankalaksi pitää pokkaa yllä. Vanhimman lopulta naurahtaen aidosti huvittuneena ja todeten ivallisen kylmästi takaisin; ”Et näytä sittenkään olevan kaikista hollilla, Zay.” Kehon suoristautuen viimein täyteen ryhtiinsä ja puvun päällystakkia suoristettiin ryhdikkäämmäksi. ”Olemme vain syöneet samasta makeispussista. Eihän Sigvardin yhtiö jättäisi tulojensa saamista vain yhden väylän varaan ja mistä luulet heidän saaneen osan rahoituksistaan?” Anubiksen siirtyen istumaan tuolille, joka oli säästynyt toistaiseksi seinään paiskaantumiselta. Nenäliinan tullen kaivetuksi taskusta, jotta suurimmat verijäljet saataisiin pyyhittyä kasvoilta ja käsistä. ”Emme loppujen lopuksi ole niin erilaisia kuin haluasit. Joten nyt kun olet rauhoittunut edes hetkeksi, etkä paisko kaikkea säpäleiksi…” Vanhimman saadessa puhdistettua itsensä edes jotenkin, heitettiin tuo sama liina Zaylle, joka sinä hetkenä oli myös (ihme kyllä) istuutunut alas toiselle toimistotuolille väärinpäin ja nojautunut kyynärvarsillaan matalaa selkänojaa vasten. Esikoisen kaapatessa liinan itselleen, tietän kyllä vallan hyvin mitä Anubis käski tekemään sinä hetkenä, mutta puhtaasta periaatteesta Zay ei alkanut heti puhdistamaan itseään vaikka varmasti näyttikin kuin kolarista selviytyneelle. Anubiksen hymähtäen pienesti, suupielen kohottautuessa. ”…Voit kuunnella ehdotukseni, josta hyödymme kumpikin. Tokihan, jos haluat jatkaa tätä järjetöntä mäiskimistä, jossa kumpikaan ei tule voittamaan toista (myönsit sitä tai et), maailman loppuun asti – niin mikäpä siinä, mutta uskon kuitenkin hyvin vakaasti sinun olevan paljon järkevämpi ja haluat varmasti lähteä hoitamaan omia asioitasi mahdollisimman pian…” Keihään, joka aktivoitiin takaisin mitättömän kepin pituiseksi, päätyen lasketuksi viereiselle pöydälle, mikä oli viimeistään merkki hetkellisestä aselevosta. Zayn seuraten katseellaan vanhimman tekemisiä, tämän luottamatta tuona hetkenä alkuunkaan toiseen, mutta kun uutta hyökkäystä ei alkanut kuulumaan, kohosi asteen raskaampi henkäisy keuhkoista ja toisen käden etusormen huitaisten ilmaa laiskasti. Kyseisen eleen antaen Anubikselle luvan puhua puhuttavansa, mutta jos asia alkaisi yhtään tylsistyttää kuulijaa, häipyisi Zay sitten vaikka väkisin suljetun oven lävitse.
-------------------------

Noihin aikoihin yhtiörakennuksen ulkouolelle oli kerääntynyt poliisipartio ja mediaa sen mukana, uteliaista siviileistä puhumattakaan. Tilanne oli hyvin tulen arka ja totuuden paljastumiseen ei olisi tarvinnut paljoakaan, joten oli Anubiksen onni että tämä osasi aina taktikoida B-suunnitelman varalle. Tuon halloween iltaisen sotkun siivoaminen oli jäänyt Anubiksen uudelle seuraajalle, jonka oli ollut tarkoitus astua median valokeilaan vasta seuraavassa tiedotustilaisuudessa, mutta nyt kun kaikki oli levähtänyt levälleen pahemman kerran – oli Chadin ollut pakko astua nyt jo esiin ja muovata yhtiön iltaiset tapahtumat taitavien valheiden avulla. Mitä rakennuksen sisälle piiloutuneisiin palkkasotilaisiin tuli – oli nämä hiljennetty uuden salaseuran jäsenten toimesta. Ei tapettu, mutta toistaiseksi tainnutettu. Kameroiden salamavalojen välkkyessä tiiviisti kun jokainen yritti napata useamman kuvan tuosta vähän yli kolmekymmentä täyttäneestä miehestä, joka oli kävellyt ihmismassan lävitse ja jäänyt seisomaan lopuksi portaiden puoliväliin, että näkisi varmasti kaikki paikalla olijat. Vaikka tilanne olisi voinut helposti muuttua kaaottiseksi media väen lukemattomien kysymysten johdosta, piti Chad äänenpainonsa koko ajan rauhallisena ja vastasi hyvin taitavasti esitettyihin kysymyksiin. Iltainen hyökkäys oli hetkessä naamioitu turvallisuus harjoitukseksi, jossa testattiin yhtiön uutta räjähdysmassaa piiritystilanteissa. Kyseisen laillisuus oli myös hetkessä tehty mahdolliseksi, kiitos uuden salaseuran hallitseman teknologian, jolla päästiin poliisien tietokantaan. Median tyytyessä kyseiseen vastaukseen, näiden mielenkiinnon kohdistuessa hyvin pian puhujaan itseensä. Olihan Chad ilmoittanut olevansa yhtiön uusi johtaja, joten jokainen halusi tietää mitä se mahdollisesti toisi tulleessaan.

Yhtiön ulkopuolelle oli kerääntynyt ammatillisesti uteliaita että siviili uteliaita ihmisiä, joiden huomion oli vienyt vaaralliselta kuulostava räjähdys ja kysymykset, jotka vaativat vastausta osakseen - johon vain johtaja osasi vastata, median selvästi hämmentyen tästä uudesta johtajasta josta ei oltu tehty vielä virallista ilmoitusta ennen sitä. Mutta samalla pelkästään tuon vähän yli kolmenkymmenen iän ylittäneen miehen läsnäolo sai itsestään huomion kiinnittymään tähän itseensä räjähdyksen sijasta, sillä uudet kysymykset vaatisivat jälleen henkilökohtaisia vastauksia kuten kuka oli tämä uusi johtaja, jäisikö viimein vanhempi mies viimein eläkkeelle, mikä teki Chadista sellaisen jolle pystyi luovuttamaan niinkin ison vastuualueen yhtiöstä? Kysymyksiä oli paljon enemmänkin, mutta valitettavasti vielä ei ollut aika eikä paikka esitellä Chadiä sen paremmin kuin oli tarpeen sillä tärkein asia oli vain saada ihmiset poistumaan ja välikohtauksen 'siivoaminen' jälleen sellaiseksi kuin näyttäisi ettei mitään olisi koskaan tapahtunutkaan - mutta yhtiö kun oli maailmanlaajuisesti ylipäätänsä jollakin tapaa tuttu - tulisi uutinen leviämään muutenkin kuin vain pelkästään Slovakian alueella viimeistään ensimmäisenä aamuna ennen kukanlaulua tietoisuuteen tavalla tai toisella. 

Chadin vastausten onneksi näyttäen antavan jonkinlaista tyytyväisyyttä kaikkeen siihen mitä tapahtui sinä iltana, ihmisten uskoen kuulemansa samantien asiaa kyseenalaistamatta - olihan Chad sentään uusi johtaja, mutta yksi kuuntelijoista joutui tosissaan pitämään ilmeensä mahollisimman pokerinaamalla ettei olisi reveyttänyt nauruun kuulemalleen - joista jokaikinen sana miehen esittelyä lukuunottamatta oli puhdas valkeavalhe jonka salaseura todennäköisesti oli suunnitellut jälleen kerran vääräntämällä kaikki mahdolliset lupalaput hakkeroimalla niin poliisin tietokantaan, jotta kaikki olisi aidon näköistä. Todellisuudessa se oli pelkkä illuusio jolla yritettiin taata ettei mikään mikä kuului yhtiön sisätiloihin, pääsisi mitenkään leviämään ylimääräisten korvien ja silmien tietoon. Sinin tietäen tuon kyllä, olihan tuo kaikki kuulunut hänenkin elämäänsä hyvn pitkän aikaa ja omalla tavallaan kuului vieläkin halusi hän sitä tai ei - vaikkakin uusi johtaja olikin luonut hämmennyksen tunteen jota hän ei ollut tuntenut kyllä muutamaan vuoteen edes kunnolla. Valitettavasti tässä kohtaa hänen täytyi kyllä myöntää ettei ollut niinkään yllättynyt näkemästään vaikka olikin joutunut todistamaan tuon kyseisen ihmisen kuoleman vain tunteja aiemmin aivan toisella maaperällä - mutta että Chad oli nimenomaan nimitetty seuraajaksi. Vain yhden kysymyksen kummitellen päässä sillä hetkellä, mitä se vanhus oikein suunnitteli taas ja miksi sekaannuttaa Chad tähän? Itseasiassa Chadin koko sen hetkinen olemus oli hyvinkin vieroksuttava ottaessaan huomioon Anubiksen että Chadin itsensä teot, Sinin uskomatta kyllä hetkeäkään että kyseessä oli vain sattuma. 

Miehen kadottaen itsensä ihmismassan sekaan haastattelun lähestyessä loppuaan, aikomatta kuitenkaan lähteä vielä takaisin sillä hänellähän oli "tehtävä" johon vaadittiin omat vastauksensa, ja mikäli niitä haluttiin täytyi päästä sisätiloihin, vaikka sitten väkisin. Etupuolen ollen tottakai automaattisesti pois laskettu, joten kulku kävikin sittemmin rauhallisesti parkkihallin puolelle - josta pääsi yhtä hyvin vastaanottoaulan puolelle kuin edestäkin - vaikka se olikin syrjäisempänä enemmän vartioitu siihen aikaan illasta mutta eihän se mikään ongelma ollut. Itseasiassa vieläkin jopa naurettavan helppoa. Vain kahden salaseuralaisen vartijoiden tuota portaikkoa joka veisi suorilta vastaanoton hissien vierelle - tai jatkaessaan ylöspäin muihin tärkeisiin kerroksiin - joten noiden kahde tajuttomaksi saaminen ei ollut edes haastavaa vielä vaikka Sin tiesikin että niin ei ollut aina, mutta salaseuralaisia olisi varmastikin hajaantunut sillä hetkellä vähän joka puolelle kerroksia palkkamurhaajien takia - ainakin hyvin todennäköisesti. Aulaan pääseminen ei siis ollut mitenkään ongelmallinen tai edes voimia vievä - astui tämä monen vuoden jälkeen tuohon samaiseen tilaan jossa mies oli kävellyt niin päivisin isänsä rinnalla kuin myös yöaikaan tehtävän jälkeen toimittaakseen raportin jommalle kummalle/molemmille Odaylle - siihen asti kunnes sormus vasemmassa nimettömässä oli repinyt hänet käytännössä irti suurimmalta osin kenttätehtävistä. 

Silmien vilkaisten ensin Chadin suuntaan, ja sitten vastaanottotiskin taakse josta sihteerit pitivät silmällä kaikkia kerroksia ja pisteitä valvontakameroiden avulla, vain todetakseen että jokaikinen niistä oli sumennettu ja tilalla oli vain 'lumipyry' ikkuna joka kertoi kyllä selvästi kameroide olevan toimintakyvyttömiä kokonaan siihen asti kunnes ne korjattaisiin. No, parempi niin.

Anubiksen palatessa takaisin noita samoja kierreportaita ylöspäin, ei tämän askelmissa ollut lähelläkään enää niin paljon voimaa kuin alussa ennen Zayn tapaamista. Kaksikosta nuorempi oli poistunut tilasta muuta kautta (tunneliverkostoa pitkin), jottei kukaan ulkopuolinen näkisi kaksikkoa samaan aikaan samassa paikassa. Puolessa välissä ylösnousua kännykkä yhteydet olivat aktivoituneet sen verran, että Anubis oli saanut ilmoitettua Chadille, joka sinä hetkenä istui jo limusiinissa ja päämäärä kohti uuden salaseuran kartanoa, päästämään palkkasotilaat menemään. Vanhimman tarvitsematta kysyä seuraajaltaan sen enempää onnistumisesta – sillä tämä kyllä tiesi vallan hyvin toisen hoitaneen median kuten kuuluikin. Nyt Chad sai vain käskyn odottaa kartanolla uusia ohjeita ja Anubiksen paluuta.
Viimeisten kolmen askelman tullessa, joutui käsi ottamaan enemmän tukea kiviseinästä kun keho uhkasi taittua kaksinkerroin äkillisen yskäkohtauksen voimasta. Tuon pirullisen kohtauksen saaden kylmän hien nousemaan aina joka ikinen kerta otsalle. Zay oli ollut oikeassa siitä, että Anubis oli käyttänyt puhumisen lahjojaan alussa taitavasti, mutta yhtä asiaa esikoinen ei ollut onneksi ehtinyt tajuamaan; Sitä, ettei Anubis olisi todellisuudessa kyennyt jatkamaan kaksintaistelua hamanloppuun asti, vaikka oli muuta esittänytkin. Toimistohuoneen isoista ikkunoista kajastavan valon päästessä viimein valaisemaan Anubiksen kasvon piirteitä – oli niiltä kadonnut jokainen ruhje yhteenoton jäljiltä. Ainostaan paidan kauluksella oleva veri paljasti jotakin haavoittumisesta, josta ei nyt ollut enää mitään fyysistä jälkeä. Tutkimustiloihin johtavan oven sulkeutuessa ja kätkien taas oman salaisuutensa ulkopuolisten silmiltä, johtivat askeleet sen pienen vaatekaapin luokse, missä Anubiksella oli tapana säilyttää yhtä tai kahta vaihtovaatetta varmuuden vuoksi. Verisen paidan päätyen heitetyksi pöydän alla sijaitsevaan paperiroskikseen, pääsi uusi musta kauluspaita yläkehon peitoksi. Anubiksen seisoen ison peilin edessä ja napittaen paidan kiireettömän oloisesti ulkopuolisin silmin katsottuna, vaikkakin todellisuudessa kaikki se tapahtui hitaasti, koska sormet uhkasivat täristä voimattomuuden vuoksi. Jaloilla seisomisen tuntuen sitäkin vaativammalle.
Katseen ollessa viimein tyytyväinen lopputulokseen, tapahtui uloshengitys tahallaan asteen hitaammin ja kehon koko ryhtiä korjattiin juuri sellaiseksi, jota odotettiin Odayn asemassa olevalta mieheltä. Anubiksen pakottaen itsensä jaksamaan, sillä milloinkaan kukaan ei tulisi näkemään tuota toista puolta, joka kyseenalaisti roimasti miehen jaksamisen johtaa. Vasta kartanolla, kun Anubis olisi sata varma, että olisi kaksin Pandoran kanssa, antaisi tämä sitten vasta itsensä lyyhistyä maahan – sillä tuo nainen tietäisi kuitenkin totuuden. Tuolin selkänojalle asetetun päällystakin tullen otetuksi toisen käden otteeseen, ei vaatetta vielä viety kehon suojaksi vaan asetettiin roikkumaan kyynärvarren varaan kehon eteen.

”Haluatko noin paljon eroon omasta hengestäsi? Vai miksi hiippailet tällä alueella, vaikka tiedät vallan hyvin mitä siitä tulee seuraamaan.” Tumman rauhallisen äänen lausuessa yllättäen huoneen pimeydelle, joka jäi miehen selän taakse kun tämä vielä seisoi katse ikkunoiden suuntaan. Päällisin puolin Anubis hohkasi varoittavaa auraa, mutta todellisuudessa tämä oli huokaissut syvään ajatuksissaan kun oli yhtäkkiä paikantanut kuka tilaan oli ilmestynyt. ”Tämäkin vielä.” Ajatukset olivat lausuneet pään sisällä ennen kuin kieli oli muodostanut ääneen lausutut sanat. Pitikö hänen tosiaan nyt kohdata jokainen lapsistaan yksitellen? Anubiksen kääntyessä viimein ympäri ja kohdistaen hopeiset silmänsä kuopukseensa, joka oli onnistunut kaivamaan tiensä yhtiön tiloihin vartioinnista huolimatta. Kehon istuutuessa puoliksi pöydän kannen päälle kuin miehellä ei olisi ollut kiire mihinkään, todellisuuden ollen silläkin kertaa paljon muuta. Olihan Andrea edelleen kateissa ja Sophie oli toivon mukaan saatu turvallisesti kartanolle sihteerin toimesta. Velvollisuuksien välittämättä todellakaan missä kunnossa Anubis olisi, kunhan vain ne kaikki tulisi hoidettua.

Huvittuneen hymähdyksen kuuluessa vain pimeyden halki kun viimein korvat erottivat viimein hänelle suunnatut sanat - vaikka Sin olikin istunut tuossa huoneessa jo pidemmän aikaa. Kuopuksen pystyen erottamaan vieläkin isänsä äänestä oman sävynsä joka oli hyvinkin varoittava - olihan hän rikkonut juuri sitä yhtä käskyä jota salaseuralaisetkin tottelivat: toimiston oven ylitse ei astuttu, ellei Anubis olisi huoneessa, ja piste - sai tuo vain hymyn kohoamaan entisestään huulien pinnalle "Noinko vähän luotat taitoihini? Vai oletko unohtanut jo kaikki ne vuodet jolloin työskentelin kanssasi? Sepä kävi nopeasti." Mukamas loukkaantuneen äänensävyn lausuen viimein takaisin pimeydestä sarkastisen kylmästi, joka omalla tavallaan kyllä jo kertoi ettei kuopusta kiinnostanut pirunkaan vertaa aikoisiko joku oikeasti estää häntä astumasta tuohon huoneeseen, joka piteli sisällään yhtä paljon salaisuusia kuin se kauempana sijaitseva kartanokin ja sen asukit. Katseen kääntymättä kertaakaan katsomaan suorilta isäänsä, Sinin käyttäen pelkästään aistejaan hyödykseen silmien ollessa kiinni ja pään nojatessa venyttävästi sohvan selkänojan päällä pitkästi alkaneen sekä kuluneen yön aikana - kertoi jokainen asia, teko tai reaktio vanhemmassa vaikka tämä peittelisikin jälleen todellisuutta maskin sekä ison muurin taakse toisen todellakaan olematta iloinen kuopuksensa tapaamisesta siihen aikaan. Tai ylipäätänsä. 

"Rauhoitu, en aio käydä kimppuusi. Isoveikka hoiti näköjään sen homman tarpeeksi hyvin." Hänen lausuen kuitenki viitaten tapahtumiin alhaalla, - sillä palkkamurhaajat tuskin hyökkäsivät muuten vain ilman johtajaansa vihollisen tiloihin - ja missä muualla kaksikko olisi piilotellut jottei kyseisestä tapaamisesta olisi tullut liian julkinen. Vain jumalat ja nämä kaksi sielutonta tiesivät tasantarkkaan mitä oli tapahtunut, eikä mikään muuttaisi sitä. "... en kuitenkaan vannoisi Azrasta kun hän saa tietää sinun jälleen käpelöineen heidän elämäänsä. Joten kysympä, mitä helvettiä päässäsi ylipäätänsä liikkuu? On jo tarpeeksi paha että Chad oli kuollut, ja sitten päätät vain sekoittaa pakkaa entisestään tuomalla hänet henkiin sekä kaiken kukkaraksi laitat hänet johtamaan salaseuraa josta hän lähtikin alunperin - heillä on sentään pieni poika olemassa." Kylmän rauhallisen äänen lausuessa kuitenkin ääneen, päästämättä pienintäkään ääntämystä joka olisi kertonut vihasta tai ärsyyntymisestä isänsä tekoihin ja valheisiin - kehon nousten samalla ylös jo tovin jatkuneen istumisen jälkeen kohdatakseen vanhemman kunnolla silmästä silmään kolmen vuoden jälkeen. Kuopuksen edes olettamatta saavansa mitään vastausta takaisin, tuntiessaan vieläkin jollain tasolla vanhemman joka harvemmin kertoi asioita suoraan niinkuin ne olivat.

Sinin joutuen kuitenkin ottamaan neljä askelta eteenpäin päästäkseen pois varjoista valoisampaan kohtaan - kaksikon välille jääden siltikin selvä välimatka vieläkin, minkään tilanteessa kertomatta jälleen näkemisen ilosta saatika että tuota hetkeä olisi odotettu kaikki ne vuodet. Itseasiassa jos illan menot eivät olisi menneet niinkuin olisivat menneet, olisi varmasti Sin vieläkin pitänyt mykkäkoulua seuraavat kolme vuotta lisää Gabriellan tahdosta huolimatta - vielä vähemmän aikoisi esittää lapsiaan tuolle miehelle niin helpolla vaikka hänen vaimonsa olikin erimieltä. 

Kauluspaidan, joka näkyi avonaisen takin alta selvästi - ollen vieläkin osaksi veressä joka oli tarttunut Andrean omista vaatteista sekä tuon nuoremman omasta oksennuksesta joka oli valitettavasti lentänyt kadulla vähän sinne ja tänne kuin pelkästään turvalliseen maahan tai edes roskikseen, Sinin ollen edes tyytyväinen että Andrea oli saatu uneen niinkin helposti. "... Andrea on turvassa, jos sitä pohdit. Tuon hänet ensimmäisenä aamulla takaisin kartanolle - jonka jälkeen meidän ei tarvitse nähdä enään toiste vaikka seuraavaan kolmeenkymmeneen vuoteen - minkä tietäisit jos pitäisit puhelimesi joskus päällä. Laitoin jopa viestejä vastaajaasi." Asteen raskaamman huokaisun karaten huulten lomasta. Tuo ilta tuntui nyt jo aivan liian pitkältä hänen makuunsa kaikilla mahdollisilla tavoilla ja hän mieluummin olisi kyllä missä tahansa muualla sillä hetkellä myönnettäköön. Mieluiten perheensä luona Espanjassa jossa Gabriellan raskaus olisi pian viimeisillää ja he olisivat jumissa kyseisessä maassa lapsen syntymään asti - sillä kukaan täysijärkinen ei lentäisi niin pitkällä raskaudella mikäli ajatteli lapsen terveyttä.