09.] You are my sunshine

Lucion päästen alas isänsä sylistä, oli isä onnistunut rauhoittamaan silmän määräisesti tilannetta, jota Lucio itse ei pystynyt täysin ymmärtämään mitenkään vielä - lapsen poistuen nopeasti juosten paikalta vain hieman kauempana lähestyvää kolmikkoa - jättäen vanhemmat kaksistaan tilaan. Tilanteen ollen todellakin, sanasta sanaan outo tai ainakin erikoinen - kaikilla tapaa. Chadin ollen sillä kertaa se, joka otti välimatkan umpeen vapaaehtoisesti oli Azra nähnyt sen pienenkin tunteen joka oli näkynyt toisessa tämän pideltyä heidän poikaansa sylissä, katoavan kuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan. Ja eihän sitä ollut, ei enään. Hiljaisuuden ollen kaksikon välillä sen aikaa, että Chad oli päässyt tarpeeksi lähelle ja sipaissut sänkistä leukaansa vasemmalla kädellään, jonka nimettömässä ei enään ollut edes sormusta olemassa - pysyivät silmät koko tuon ajan toisessa. Chadin kysyessä viimein veikö Luciolta pimittäminen huomiota, kohosi toinen kulmista hieman ylös epäilevästi kuulemalleen. Oliko toinen tosissaan?

Huulten avautuen sen verran että tämä olisi selvästi todennut pitkästä aikaa jotain oikeinkin pistävää tuohon väliin mutta sanat keskeytyivät kun heidän läheltään asteli isompi määrä ihmisiä joista osa kuului sairaala henkilökuntaan ja osa taas normaaleihin siviileihin, - kääntyi pää sen verran että huulet saivat luotua pienen hymyn näille ystävälliseksi tervehdykseksi niinkuin Espanjassa oli tapana. Vasta kun tuo lauma oli poistinut selvästi kauemmas heistä, kääntyi katse uudestaan kohti miestä itseään aivan kuin mikään ei olisi keskeytynyt heidän välillään. 

Chadin "pahoitellen" tuovansa seuraavat sanat esille, odotti Azra vielä hiljaa mitä tulisi seuraavaksi tapahtumaan - pystyen näkemään kuinka miehen kasvoille nousi charmikas hymy joka olisi saanut kenet vain otteeseensa - vaikka silmissä näkyvä tyhjyys ei luvannut mitään. Sanojen, jotka kertoivat kyllä hyvin suoraan ettei ihminen joka oli merkitty kuolleeksi voinut lain silmissä mitenkään kasvattaa lasta - muuttui äidin ilme silloin  juuri sellaiseksi kuin Chad olisi juuri uhannut heidän lastansa - samalla tavoin kuin leijonaäidillä. "... Mielenkiintoinen teoria. Pikkuinen. Mutta yhtä asiaa en ymmärrä..." Kolmen pienemmän askeleen ottaen silloin sen viimeisenkin välimatkan kaksikon välillä umpeen, kaksikon selvän pituuseron tullen hyvin selväksi niin lähellä jossa Azra pystyi hyvin selvästi tuntemaan puolivuotta nuoremman hengityksen "... Kuten sanoit, jäsenrekisterissä kuolleeksi merkityksi ei pysty huolehtimaan lapsesta - miten ajattelit hoitaa tämän kun virallisesti olet itsekin kuollut? Vai unohtiko Anubis mainita asiasta." Tuon viimeisen sanan sihahtaen välistä, mitä viattomimman hymyn kohoten luonnostaan punertaville huulille - jotka aikoinaan olivat painautuneet suudelmaan toisen huulille monen monta kertaa kaikkien niiden vuosien aikana. "... Luuletko tosiaan että antaisin lapsemme pelkästään sinulle. Et ilmeisesti ole ottanut vaimostasi selvää niin paljon kuin luulit. Rakkaani." Kehon nojautuen vielä lähemmäs miestä itseään huomaamattomasti painaakseen leikittelevän suudelman miehen huulille, joka päättyi yhtä nopeasti kuin se alkoikin, viimeisen katseen käyden silloin toisessa: vain kuolleen ruumiini ylitse. Pikkuinen. 

Azran todellakaan aikomatta luovuttaa heidän esikoistaan pelkästään Chadille, ei nyt kun tämä oli mikä oli - vaikka tämä olikin isä. Jalan ottaen silloin askeleen sivulle kuin sanoakseen että keskustelu loppui siihen - eikä asiasta keskusteltaisi sen enempää.

Pimeyden ottaen haltuunsa lähes kokonaan tuon suuren tilan, joka piiloutui maan alle ja joista vain hyvin harvat tiesivät edes olevan olemassa vaikka nämä olivatkin asuneet kyseisessä rakennuksessa jo vuosia. Siihen mennessä kukaan ei ollut astunut jalallakaan tuohon tilaan muu kuin entinen Oday - ja nykyinen - mutta muuten se joku muu olisi sinne astunut - olisi todennäköisesti tunkeutuja menettänyt silloin henkensä samantien vailla mitään epäilyksiä. Korkokenkien tasainen askelma, joka ei kiirehtinyt suuntaan eikä toiseen ja jäi kaikumaan tuohon laajaan tilaan, vaikka nainen tiesikin hänellä olevan omalla tavallaan aikataulu jota tulisi noudattaa suunnitelmallisesti. Pandoran kohottaen kättään joka oli sotkeutunut tuoreeseen vereen tarkastellakseen näkemäänsä, ennenkuin kieli nuolaisi etusormen päätä mietteliäästi. Lopulta osaksi tyytyväisen hymyn kohoten huulten pinnalle, "Harmi. Chad tuskin tulee nauttimaan yllätyksestä." Mukamas pahoittelevan äänen lausuen hiljaa aivan kuin tuossa tilassa olisi ollut joku muukin - vaikka jokainen näistä "ylimääräisistä" oli hoideltu raa'asti pois alta - kuten myös eteistä vartioineet. Uudelle Odaylle todennäköisesti olisi varmasti lähettety jo ilmoitus eteisen verinäytteestä, joten se myös lisäsi tottakai kiirettä. Omalla tavallaan. Mustan kissan, joka sulautui melkein yhtä hyvin pimeyteen kuin kuka tahansa salaseurassa - tepastellen ripeästi tuon lasisen arkun luokse ja hypähtäen lopulta sen päälle kuin nähdäkseen omistajansa pitkän ajan jälkeen, asteli Pandora pian tuon eläimen jäljessä. Ruskeiden silmien katsoen lasin lävitse tuota paljon vanhempaa miestä, voimatta olla huokaisematta raskaasti näkemälleen "Mitä oikein teen kanssasi, rakkaani?" 

Sormen päiden kulkeutuen lasista pintaa pitkin rintakehältä kasvoille, joita käsi oli tottunut vuosien saatossa silittämään tietyllä tavalla, tietyssä kohdin - josta se kohosi hetkeksi Simonin korvan taakse rapsuttamaan kuin sanattomana pyyntönä hyppäämään pois tieltä jotta Pandora saisi hoidettua aloitetun loppuun. Simonin kuitenkaan lähtemättä kauas, vaan jäi naisen lähelle tarkastelemaan mitä tulisi seuraavaksi tapahtumaan tuon naisen toimesta - joka joutui avaamaan lasisen arkun jonka pinnasta oli pystynyt näkemään toisen elintoiminnot selvästi - antaakseen tuolle kehitetyn lääkejuoman.

Naisen erkaantuessa kauemmaksi ja seuraavien askeleiden lähtien viemään kiireettömän oloisesti sitä samaista oleskelutilaa kohti, jonne Lucio oli kadonnut alle viisi minuuttia sitten – ei hetki sitten tapahtuneet teot saaneet neutraalia ilmettä vieläkään katoamaan Chadin kasvoilta, jossa tummat silmät olivat vain jääneet seuraamaan kylmän rauhallisesti Azran loittonevaa hahmoa. Sieluttomana mies ei kyennyt enää tuntemaan ulkopuolisen kosketusta, mutta tuosta ”vahvuudesta” huolimatta jokin oli silti sykähtänyt kovan kuoren sisimmässä silloin kun kaksikon huulet olivat koskettaneet toisiaan sen pienen hetken ajan. Tuo yksi hetki oli jättänyt jonkin aavemaisen tunteen vellomaan sisimpään ja jääden varmasti vaivaamaan tulevaisuudessa jos sille ei saataisi päätöstä jollakin tavoin. Mikä se sitten tulisi olemaan? Siihen kysymykseen ei varmaankaan edes viisainmatkaan kyenneet antamaan vastausta. Chad ei ollut kommentoinut mitään takaisin Azran toteamukseen miehen omastakin kuolemasta – sillä tämä kyllä jo päätteli naisen tietävän sen ettei salaseuran odayta tulisi mikään tavanomainen jäsenrekisteri pidättelemään. Salaseuran jäsenet olivat totuuden vääristelemisen mestareita, joten yhden ihmisen kuoleman salaaminen ja siihen liittyvä totuuden värittäminen ei olisi temppu eikä mikään. Chadin siis reagoimatta itse tuohon toteamukseen vaan ennemmin siihen, että tämä oli saanut taas kuulla jotakin uutta siitä ”totuudesta”, joka oli aikaisemmin kerrottu Anubiksen suunnalta. Mentori ei ollut maininnut missään vaiheessa Chadin kuolleen… vain pelkästään vakavasti loukkaantumisesta. Silmien muodon kaventuessa aavistuksen ja kuivan hymähdyksen kohottautuessa huulille, joista toinen suupieli kohosi hetkelliseen hymyyn. Tuona hetkenä mielen uskomatta vähäänkään Azran sanoja, jotka voisivat olla hyvinkin vain ovela juoni miehen pään sekoittamiseksi. Chadin ehtien jo kääntymään myös itsekkin oleskelutilan suuntaan, mutta ennen kuin jalat ehtivät ottamaan ensimmäistäkään askelta, alkoi äänettömälle laitettu kännykkä väristä itsepintaisesti nahkatakin povitaskussa, josta se kaivettiin esille vastattavaksi. Käden ehtiessä kohottamaan aukaistun linjan korvan vierelle kun linjan toisesta päästä jo lausuttiin koodikielellä se viesti, jota kuulija ei olisi halunnut missään vaiheessa kuulla. Omana itsenään Chad olisi antanut kielensä lausua parikin terävää kirosanaa, mutta nyt kylmän rauhallisuus oli lähes käden kosketeltavissa miehen ympärillä. Silmien tumman ruskean värityksen tummentuessa illuusiomaisesti vielä asteen, aivan kuin jokin toinen olisi katsonut sinä hetkenä noiden silmien lävitse ulkomaailmaa. Mitään paljastavan tai vielä vähemmän mitään tunnetta antavan äänen antaessa vain seuraavat toimintaohjeet ja käskien lopuksi ilmoittamaan yksityiskoneen lentäjälle valmistautumaan lähtöön tunnin sisällä.


Leposijaa suojaavan lasikannen kohottautuessa syrjään – pääsi tilan hiljaisuuten sinä hetkenä vain painepumppujen terävä sihahdus, jota seurasi perässä monitorin ilmoitus elintoimintojen seurannan keskeytyneen äkillisesti. Kannen alla pidetyn viileämmän ilman lämmetessä hiljalleen muun tilassa vallitsevan lämpötilan asteiseksi – alkoi väri tummentua hiljalleen normaalimman oloiseksi miehen iholla. Pandoran tuoman lääkejuoman päätyessä lopulta vaihdetuksi infuusionesteen tilalle, jäi sen jälkeen jäljelle pelkkä odottaminen, jonka aikana tuo jaloissa istunut mustakissa uskaltautui siirtymään taas asteen lähemmäksi isäntäänsä. Jokaisen odotetun minuutin tuntuessa hyvin pitkälle tunnille, jota olisi voinut verrata ikuisuudeksi. Siron käden, jolla Pandora hyvin todennäköisesti silittäisi edes jossakin vaiheessa rakastamasa miehen kasvoja, päätyen viimeisimpänä paljon isomman ja jäntevämmän käden sormien otteeseen, joka johdatti naisen käden miehen kasvojen alaosalle. Kaikkein lopuksi käden päätyen pysäytetyksi suoraan huulien edustalle, jotka silloin raottuivat aavistuksen ja nuolaisivat tarkoituksenomaisesti veren tahraamaa ihoa. Metallisen maun sekoittuen syljen kanssa, tuon ulkopuolelta saadun verenmaun hyväillessä makuaistia ja valuen lopuksi kurkusta alas. Raskaina alas pysyneiden silmäluomien avautuessa hopeisen katseen edestä. Tuona hetkenä iiristen värityksen ollen paljon kirkkaampi kuin normaalisti se yleensä oli. Johtuiko tuo kyseinen ilmiö vain loisteputken valaisuksesta vai jostakin selittämämmöstä? Katseen hakeutuessa asteittain naisen kastanjan ruskeisiin silmiin, joiden sisin puolestaan näytti paljon mustemmalle kuin yleensä. Sen saman käden, joka oli pidellyt naisen omasta, siirtyen nyt kasvojen sivustalle ja peukalon hipaisten tahallisesti naisen alahuulta, jonka punaiseen huulipunaan oli sotkeutunut pieni veripisara. Ihmismäinen puoli olisi hyvin todennäköisesti järkyttynyt näkemästään ja kokemastaan, mutta se jokin toinen puoli taas sai vain miehen komeille kasvoille kohoamaan hymyn, joka ei osoittanut minkäänlaista katumusta tai sääliä niitä henkilöitä kohtaan, jotka olivat valitettavasti saaneet kohdata loppunsa Pandoran käsien kautta.

Arkun kannen siirtyessä automatiolla pois tieltä, ilmoittaen elintoimintojen tarkkailun keskeytyneen tuon teon myötä - ja että kone itse tekisi kyseisestä raportin hyvin todennäköisesti itsestään rekisteröidylle omistajalle tai sitten yhtiölle joka oli sen alunperin rakentanutkin. Valmistetun lääkenesteen tullen vaihdetuksi sen oikeaan paikkaan - jäi heille vain odotus tuossa pimeässä tilassa, jonka taakse varmastikin piiloutui paljon muutakin kuin vain tämä kyseinen mies jonka hyvinvointi oli pitänyt siihen asti pitää huolta viimeiseen asti Odayn vuoksi - mutta entä sitten kun Anubis olisi herätetty. Simonin liikahtaessa jälleen lähemmäksi itsestään arkkua sen sijaan että olisi pysynyt turvallisen välimatkan päässä - vilkaisivat silmät tuota eläintä pikaisesti omalla rauhoittavalla tavallaan ja osaksi huvittuneena tämän uteliaisuudesta, eksyi toinen käsistä automaattisesti miehen keholle kun silmät erottivat selvästi tuon ihonsävylle ilmestyvän normaali sävyte kalpeuden sijaan muttei ensimmäisenä kasvoille toisin kuin tällä oli ollut tapan tehdä aina. Sen sijaan etu -ja keskisormi olivat löytäneet paikkansa kaulavaltimolta jossa normaalille ihmisellä tuntuisi edes jonkinlaista elonmerkkiä pulssista, katseen pysytellen oikean käden rannekellossa jossa sekuntti viisari liikkui tasaiseen tahtiin eteenpäin vaikka hiljaisuus ympärillä saikin ajan vaikuttavan hyvin pitkiltä minuuteilta. Käden lähtien siirtymään kuin automaattisesti kohti kasvojen sivustaa tuona aikana puoliksi edes täysin huomaamattaan, silmien pysytellen vieläkin vain kellossa - irroten vasta silloin kun käsi tunnisti isomman käden tarttuvan hänen omaansa - ja johdattaen omalle liikkeellään kohti tiettyä aluetta. 

Sormenpäiden tuntien nuolaisun normaalin suudelman sijasta, olisi moinen teko saanut normaalilla ihmisellä samantien käden vetäisemään itsensä irti moisesta otteesta silkasta inhosta, mutta tuo miehen tekemä teko sai vain puolestaan pienen huvittuneen hymyn aikaiseksi, ruskean katseen kääntyen silloin vasta kokonaan mieheen itseensä - jonka sen hetkinen olemus olisi varmasti herättänyt epäilystä mikä tuo sillä hetkellä oikein oli - hopeisten silmien näyttäen korostuvan entisestään tuossa valaistuksessa. 

"Huomenta. Toivottavasti en herättänyt sinua liian varhain." Lempeän, naiselle kuuluvan äänen lausuen vaihteeksi muinaisella kielellä - jota Anubis todennäköisesti ymmärtäisi paremmin vasta herättyään viikkojen unessa pysymisessä - huulen tuntien selvän pyyhkäisevän liikkeen peukalon päällä, johon tarttui pieni veripisara joka nuolaistiin puolestaan kielen päällä pois peukalolta. Sanoista pystyen kuulemaan pienen sarkasmin, joka katosi sanojen loppua kohden. Sormien hakeutuen hiljalleen takaisin sänkiselle kasvojen sivustalle - jossa kasvava parran alku kutitteli tutulla tapaansa "Tiedät että jäisin mielelläni tänne kanssasi, mutta joudumme lähtemään. Ellet sitten toivo arkkuun joutumista uudelleen." Etusormen ja peukalon tehden pientä silittämää liikettä miehen iholla varoen.

Odotushuoneen ilmatila oli saanut aivan uudenlaista puhtia Chadin ilmestymisen jälkeen, Lucion tuntuen saavan kuin jonkinlaisen adrenaliini piikin isänsä palaamisesta vaikka tämä ei ollutkaan palannut heidän luokseen takaisin kun kerran toisin oltiin odotettu, - sen tarttuen myös kaksosiin vaikka nämä olivatkin puolivuotta nuorempia. Näiden kolmen vilkkaan pojan onneksi löytäen vähän rauhallisempaa leikittävää sillä kertaa vaikka se ei täysin miellyttänyt lapsia. Varsinkaan näistä vanhinta joka olisi mielellään juossut vaikka koko sairaalan halki ja jekutellut aikuisten kustannuksilla - tai jotenkin etsinyt tiensä johonkin korkeammalle - mutta ehkä onneksi - Azra oli onnistunut kieltämään moisen tuntiessaan lapsensa. Sinkin oli saanut oman rauhansa hetkeksi, vaikka tilanne oli kaikkea muuta kuin rauhoittava. Siitä kertoen tahallaan väpättävä nilkka polven päällä, muun kehon nojautuessa rennommin epämukavaa sairaalan tuolia vasten - kolmen pojan tai ympärillä hääräävä sairaalahenkilökunnan auttamatta mitenkään asiaa yhtään. Azran huomaten tämän kyllä samantien nuoremmassaan, - jolle ei oltu ilmoitettu mitään Gabriellan tilasta tai miten synnytys oli edennyt kun lapset olivat vielä paikalla ja tarvitsivat jonkun vahtimaan sekä yösijan sairaalan yhteydessä olevasta hotellista - jonka vuoksi Azra nousikin viimein ylös ja totesi että eiköhän ollut kolmikon aika mennä nukkumaan. Yhteenääneen lausutun vastaväitteen tullen lausutuksi kuin kuorossa että he saisivat olla vielä ainakin muutaman minuutin lisää hereillä - johon vastattiin hymyillen että he olisivat valvoneet jo ihan tarpeeksi yli nukkuma-ajan. Ehkä Azralla vain oli sellainen vaikutus ihmisiin yleisesti mutta jotenkin, pelkästään nuo sanat ja se pieni hymy saivat lapset sillä suostumaan sen yhden kerran hyvin helposti vaikka normaalisti niinkin yksinkertaisesta asiasta piti tapella. 

Sinin hymyillen pienesti näkemälleen ja lasten hieman surullisille ilmeille jotka olisivat voineet saada kenet tahansa muuttamaan mieltänsä, tai herättämään säälin tunnetta - mutta ilmeisesti tuo vuoden vanhempi nainen ei aikonut kääntyä ympäri päätöksessään. Lucion tullen tottakai nostetuksi automaattisesti syliin, poskelle tullen painetuksi tapojen mukaan rakastava suukko joka pahoitteli ettei hän itse ollut päässyt tarhalle lastaan vastaan - josta tuo nelikko lähti pian astelemaan Azran toisessa kädessä kiinni, kunhan Sin oli saanut sanottua omat hyvän yön toivotuksensa pojilleen. 

Azran saadessa viimein kaikki kolme lasta mukaansa, jotka olivat onneksi edes jotenkin rauhoittuneet vilkkaan leikkimisen jälkeen – kulki Lucio koko matkan kiltisti äitinsä vierellä ja pidellen vanhemman kädestä kiinni, mutta aina kun sopiva väli tuli johonkin kohtaan sen hetkisessä tilanteessa, eivät nuo nuorelle sielulle kuuluvat viattomat silmät voineet lakata haravoimasta ympäristöään kuin selvästi etsien jotakin äkkiseltään kadonnutta takaisin näkökenttään. Jossakin vaiheessa lähempänä hotellia Lucion viimein rohkaistuen kysymään äidiltään näkisivätköhän he isää enää ja miksi toinen oli kadonnut vaikka oli päässyt perheensä luokse uudelleen? Suunnilleen samoihin aikoihin hotellin automaattiovet liukuivat syrjään nelikon tieltä ja askeleet johdattivat pitkän vastaanottotilan poikki tiskin edustalle, jonka toisella puolella vastaanottovirkailija seisoi jo selvästi odottavan näköisenä. Tämän vähän alle kolmenkymmenen ikäisen miehen varmistaen Azran käyttämän varausnimen esittämällä sen kysymysmuodossa ääneen, mutta aikaisemmin varatun hotellihuoneen avaimen sijasta naiselle ojennettiin höylättävä platinakortti ja perään kerrottiin kohteliaasti, että kaikki kulut oli jo etukäteen maksettu ja naisen tuomat aikaisemmat tavarat oli jo siirretty uuteen hotellihuoneeseen, joka oli majoitustilan ainoa sviitti. Vastaanottovirkailijan hymyillen perään kohteliaasti ja kehoittaen vielä ystävällisesti ilmoittamaan heti jos vieraat tarvitsisivat jotakin.


Maisema ei vaihtunut vieläkään miksikään lentokoneen ikkunalasin takana (vain pilviä, pilvien perään), mutta siitäkään huolimatta tummat silmät eivät laskeneet irti tuosta tylsistyttävästä näkymästä. Vasta silloin kun huolitellusti pukeutunut lentoemäntä uskaltautui kumartumaan asteen lähemmäksi tuota ainoaa matkustajaa ja ojentamaan hetki sitten tilatun kahvin pienen lautasen päällä yhden sokerin kera. Chadin antaen katseellaan luvan lentoemännälle laskea tuotu tilaus tarjoilupöydälle ikkunan alapuolella, jonka päällä lepäsi myös pieni tabletti laite, jonka näytöllä täyttyvä palkki ilmoitti lautausta olevan valmis 97 %:tia. Tabletin näytölle ponnahtaessa lopulta ikkuna, joka lähti samantien näyttämään aavistuksen epäselvää kuvaa valvontakameroista, jotka Chad oli aikoinaan määrännyt asennettavaksi eripuolille uuden salaseuran kartanoa. Etusormen selatessa pienempiä ruutuja siihen kohtaan, joka riitti näyttämään halutun paikan ja ajankohdan. Valvontakameran näytön kuvatessa sitä yhtä käytävää, jota pitkin pääsisi vain kartanon alapuolelle rakennettuihin tiloihin. Kuvan poikki rätistessä aika ajoin yhteysongelmista kertovia viivoja, mutta siitä huolimatta Chad sai pian nähdä haluamansa; kaksi henkilöä, joista kumpikin oli jo ymmärtänyt kätkeä kasvonsa hupun sisimpään. Ilmeisemmin vartijoista oli hankiuduttu jo aikoja sitten eroon, sillä kukaan ei tullut kaksikoa vastaan vaikka nämä olivat astuneet esiin kielletyltä alueelta. Chadin kohottaen toisen kätensä leualleen ja alkaen silittämään sormillaan leukansa sänkeä selvästi miettivän oloisena. Mikään tai kukaan ei tosiaankaan astunut noiden kahden henkilön tielle ja kiireellisen pakenemisen sijaan toinen noista pysähtyi silloin selvästi valvontakameran parhaalle näköetäisyydelle ja jääden tuijottamaan selvästi piilotettua kameraa kohti, aivan kuin olisi jollakin utopistisella tavalla tiennyt Chadin katsovan valvontanauhaa juuri sillä hetkellä. Chadin hymähtäessä kuivasti omille ajatuksilleen ja ehtien jo kääntämään katseensa pois tabletin ruudulta, kunnes yhtäkkiä tarkkaavaisempi kuuloaisti erotti selvästi paljon kylmemmän ja petomaisemman äänen, joka sanoi muinaisella kiellellä; ”Seisoessani vuoteen jalkopäädyssä, hän on kuuluvapi minulle.”

Chadin ehtien kääntämään katseensa juuri silloin takaisin ruudulle kun valvontakameran toimivuus alkoi selvästi reistailla, kuvaruudulle lisääntyen lumisadetta pian niin paljon ettei mistään saanut enää selvää. Kulmien kurtistuessa. Käsien napatessa tabletin paremmin silmien eteen ja nauhaa kelattiin taaksepäin siihen kohtaan, jossa Chad oletti kuulemansa sijaitsevan (mutta miten se voisi olla mahdollista kun kamera ei tallentanut ääntä). Nauhan selkeytyessä lumisateesta siihen samaan kohtaan, jossa tuo kasvonsa peittävä mies seisoi ja katsoi selvästi kameraan päin. Chadin huomaten itsensä odottavan selvästi, että saisi kuulla uudelleen sen minkä oli kuullut hetki sitten, mutta sekunnit vain viistivät palkilla eteenpäin ja mitään ei tapahtunut vieläkään. Ainoastaan se kun kuvaruutu alkoi taas sotkeutua ns.”lumisateeseen”. Sammutetun tabletin päätyen lasketuksi takaisin tarjoilupöydälle. Keuhkoista kohottautuen selvästi asteen raskaampi henkäisy, pään nojautuessa istuimen selkänojaa vasten paremmin. Toisen käden sormien alkaessa naputtamaan reiden päällystää hitaasti.

Tuon nelihenkisen ryhmän joka perustui täysin kolmesta lapsesta ja yhdestä aikuisesta, matkaten kohti hotellia jossa näiden oli tarkoitus levätä ainakin seuraavaan yöhön asti Azran valvonnassa kun taas Sin pääsisi toivottavasti ainakin Gabriellan luokse synnytykseen nyt kun lapsella oli muu hoitaja. Kolmikon leikkien keskenään mahdollisimman rauhallisesti sillä nukkumaan aika oli kuitenkin jo ylitetty näillä jokaisella, joten näiden tulisi muutenkin pitää kiirettä. Jossain kohtaa Lucion kuitenkin rauhoittuen kaksosten myötä myöskin ja uskaltautui kysymään suoraan äidiltään tulisiko isä vielä takaisin, ja samalla tämä yritti tiedostella mihin tämä oli oikein kadonnut - joutui Azra laittamaan ajatuksensa ja puhelahjansa kyllä peliin esikoisensa kanssa. Azran hiljentyen hetkeksi, mikä tuntui vain saavan lapsessa aikaiseksi isomman halun tietää asioita, Lucion tuijottaen äitiään herkeämättä kärsimättömästi, kunnes viimein äiti lausui että he tulisivat todennäköisesti tapaamaan Chadin vielä. Ei ehkä huomenna, mutta jossain kohtaa. Mitä taas se mihin tämä oli kadonnut... nielaisi Azra vaikeaksi, muistaessaan Chadin sanat jälleen kerran mitä tuli Lucion kasvatukseen, - joka puolestaan ei lämmittänyt sydäntä - äidin todellakaan toivomatta lapsensa päätyvän koskaan lähelle itsestään salaseuroja. Edes isänsä vuoksi. Kuinka ironista se oli että kolme vuotta sitten he olivat tehneet lupauksen jossa salaseurat saivat jäädä kauas taakse, ja ettei Lucion tarvinnut käydä sitä samaa lävitse niinkuin he olivat - ja siinä he olivat - Chadin haluten viedä poikansa Slovakiaan. Joten hänen vastaamatta siihen, sillä loppu peleissä niin pienen ei tarvinnut vielä tietää Chadin harjoittamaa 'ammattia' ja kuinka oli senkin saanut. Hotellin aulan ottaen viimein hetken kävelyn jälkeen nelikon vastaan, jossa Azrankin yllätykseksi normaalin huoneavaimen sijasta tälle annettiinkin platinakortti - ainoaan hotellin sviittiin. Kulmien kurtistuen väkisinkin tuossa kohtaa. Kuka muka oli maksanut kaiken ja vielä hankkinut heille sitä varten sviitin? 

"Ei, ei, ei, tässä tapahtunut joku erehdys..." Naisen yrittäen vielä, ja pyysi vielä tarkistamaan kerran uudelleen ettei kyseessä voinut olla oikea huone mitenkään, tai edes pyytäen kertomaan kuka moisen oli oikein tehnyt - virkailijan vain kuitaten että kyseessä oli vaitiolovelvollisuus joka esti kertomasta moista. Azran huokaisten vain raskaasti ja vilkaisten kolmea poikaa joista Lucio haukotteli, Leo hieroi jo silmiään ja Akil taas näytti siltä kuin nukahtaisi pian pystyyn. Joten ei heillä kyllä tuossa ollut enään vaintoehtoja, Azran joutuen ottamaan kortin vastaan hampaitaan purren ja epäillen. 

Azran vieden pojat viimein nukkumaan, oli Sin nojautunut entisestään sairaalan kivistä seinämää vasten väsyneenä tietäessään todennäköisesti olevansa siellä vielä tovin - jos vain ensin edes joku lääkäri tai hoitaja ilmestyisi edes paikalle kertomaan tilanteesta - mutta ennen sitä, voisivat hopeiset silmät sulkeutua pitkän päivän jälkeen hetkeksi - ennenkuin ne jälleen aukesivat housujen taskussa tapahtuvan värinän vuoksi joka kertoi nykyajan ihmiselle lähes automaattisesti kyseessä olevan puhelu, varsinkin kun värinä ei loppunut ensimmäiseen vaan jatkui jatkumistaan - huokaisi Sin osaksi turhautuneena tuntemaansa, nostaen kyseisen kapistuksen esille vasta kolmannen värinän jälkeen - jaksamatta edes katsoa soittajaa näytöstä arvatessaan kyllä jo kuka häntä siihen aikaan tavoitteli ja miksi. Sormen painaen vihreää nappia, jonka jälkeen käsi nosti puhelimen korvan viereen laiskasti.

"Haloo?"

"Kuulostatpa innostuneelta. Noinko vastaat äidillesi?" 

Ranskankielen kuuluen luurin toiselta puolelta, joka sekoittui osaksi taustalla kuuluviin muihin ääniin, kurtistuivat kulmat osaksi tuskastuneisuudesta moisen lauseen jälkeen, hänen todellakaan jaksamatta sillä hetkellä kuunnella moista. Kuopuksen huokaisten raskaasti kuulemalleen vastaukseksi, päättäen viedä tilanteen eteenpäin mahdollisimman nopeasti "... Pääsitte ulos oletan?" Hänen kysyen äidiltään mahdollisimman kohteliaasti kuin vain pystyi tilanteeseen nähden, vaikka kyllähän hän tiesi ja kuulikin hyvin selvästi näiden todellakin päässeen ulos kartanosta. Sinin epäillen tulevansa katumaan vielä tekoaan, joka oli käskenyt hänen omia joukkojaan tekniseen apuun hakkeroimaan hieman salaseuran murto -ja kamerajärjestelmää naisen avuksi - vaikka Pandora olikin vaarallinen niin demonina kuin salamurhaajana - vieläpä nämä kaksi yhdistettynä. Tiedä sitten missä nämä menivät. Kukapa tietäisi. Sen hetken aikaa, Sinin ollen jo hyvin lähellä ettei olisi kysynyt suoraan oliko Anubis kunnossa, mutta ehkä se oli viime kertainen tapaaminen joka sai ne sanat nielemään ja sen sijaan, huulet lausuivatkin: "Kunhan muistat, ettet sano sanaakaan osallistumisestani tähän. Onko selvä." Tuon jälkeen laskeutui hiljaisuus, joka keskeytyi sillä kun hopeiset silmät näkivät sivusilmällä lähestyvän hahmon - joka sai automaattisesti peukalon painautumaan vuorostaan punaisen luurinäppäimen päälle hieman ehkä hätäisesti miehen todeten hänen joutuvan lopettamaan ja että hän yrittäisi soittaa myöhemmin (jos kerkeäisi), joka aiheutti hymähdyksen karkaamaan punertavien huulien välistä kuivasti, - sen viimeisen kommentin kertoen kyllä väkisinkin ettei isä ja kuopus olleet vieläkään selvittäneet välejään lähellekään. Naisen ulkomuodon, joka oli täysi päinvastaisuus siihen mitä se oli ollut kartanolla - tästä todellakaan voimatta uskoa tappajaksi millään tavoin - siirtyivät silmät katsomaan tietoisesti Anubiksen suuntaan  tuon puhelun jälkeen, puhelimen palautuen laukkuun talteen ylimääräisiltä silmäpareilta vaikka nainen ei ollutkaan saanut puhuttua kuin pienen lyhyen aikaa - eikä edes kysymään miksi ihmeessä toinen kuulosti olevan sairaalassa (tai jonkin muun sen tapaisessa) siihen aikaan. Ehkäpä he pian saisivat tietää. Junavaunun liikahtaen jälleen voimakkaammin kuin oltaisiin ehkä haluttu - sen saaden eteen nostetun pöydän päälle asetetut juomat ja aiemmin päivällä ostetun sanomalehden melkein tippumaan maahan elleivät nopeat refleksit olisivat ymmärtäneet tarttua niistä nopeasti kiinni, junan ohjaajan ilmoittaen seuraavan pysähdysaseman lähestymisestä.

Kännykän välityksellä hoidetun puhelun loppuessa, kohdistuivat nuo kastanjan ruskean silmät viimein takaisin tuohon vastapäätä istuvaan mieheen, jonka ulkoinen olemus oli tavan mukaan huoliteltu ja myös omalla tavallaan pelottavan auktoriteettinen, jonka lävitse ei paistanut minkäänlaista epävarmuutta. Päinvastoin. Kohteen tuntiessa katseen suuntautuvan itseensä, alkoi hopeisten silmien katse kohottautua hiljalleen ylöspäin Pandoraan, joka sai taas huomata iiristen värityksessä sen hetkellisen muutoksen kunnes normaalimpi sävy otti vallan kokonaan. Tuon lyhyen hetken aikana heräten väkisinkin epäillys siitä mitä Anubis tiesi todellisuudessa kuopukseensa liittyen. Kuinka paljon se jokin tiesi loppujen lopuksi, mutta oli vain vaatimattomasti kätkenyt kaiken tietämättömyyden naamion taakse. Vasemman käden sormien silitelen kiireettömän oloisesti sylissä makaava mustaa kissaa, jonka silmät pysyttelivät koko ajan tyytyväisen oloisena sirillään. Aivan kuin kissakin olisi alkanut käyttäytymään paljon läheisriippuvaisemmin miestä kohtaan kuin se tähän asti oli käyttäytynyt. Anubiksen katsoen Pandoraa sen hetken aikaa, mutta vieläkään tämä ei sanonut mitään. Aivan kuin tämä olisi vain leikkinyt tuolla kiusallisella hiljaisuudella. Hopeisen katseen päästäessä viimein irti, suuntautui se vielä hetkellisesti tuohon pieneen laukkuun, jonka sisimpään kännykkä oli asetettu nopean puhelun jälkeen. Mitään kertovan hymähdyksen saaden suupielen kohoamaan hetkellisesti, minkä aikana tumman rauhallinen ääni totesi ohiheittävästi puhtaalla ranskan kielellä; ”Kolmas on hänelle liikaa.” Sen enempää tuota ihmeelliseltä kuulostavaa lausetta ei alettu availemaan tai selittämään sen tarkemmin. Anubiksen nousten paikaltaan ja pyytäen perään anteeksi poistumistaan kohteliaiden tapojen mukaan. Tällä pariskunnalla kun oli aina ollut tapana esittää mahdollisimman muodollista ihmisten ilmoilla liikkuessaan, tuon hetken olematta poikkeus muista. Tämän miehen, joka ulkonäöllisesti näytti vain vähän yli viidenkymmenen ikäiselle, poistuen yksityisestä loossista käytävälle. Simonin jäädessä puolestaan makaamaan keränä istuimen päälle, tuon pienen yksityiskohdan kertoen sen että Anubis tulisi jossakin vaiheessa takaisin.

Yli keski-iän ylittäneen naislääkärin saadessa tuon miehen, joka sinä hetkenä oli enää ainoa vastaanottotilassa, huomion itselleen – odotti tämä tyynenrauhallisesti, että keskustelun kohde saisi aikaisemman tekemänsä päätökseen. Vasta kun puhelin oli laitettu takaisin takin taskuun ja mies itse oli noussut seisomaan istumapaikaltaan, otti lääkäri ne pari askelta umpeen ja alkoi viimein kertoa mikä tilanne oli oikein sinä hetkenä. Gabriella oli synnyttänyt terveen lapsen, mutta synnytys oli pistänyt tuon nuoren naisen kehon äärirajoille. Synnytys oli aiheuttanut verenmyrkytyksen, jota sairaalanhenkilökunta tottakai valmistautui hoitamaan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta selviytymisestä ei valitettavasti voinut olla vielä täysin varma. Kaiken tuon lääketieteellisen ja vähemmän lääketieteellisen selityksen jälkeen lääkäri sanoi viimeiseksi Gabriellan nyt nukkuvan, mutta tätä saisi mennä pikaisesti katsomaan (kunhan vain ei herättäisi tahallaan).

Slovakiasta matkustaneen junan saapuessa viimein espanjassa sijaitsevaan pääteasemalle. Nousi junan kyydistä nuo kaksi henkilöä muiden matkustajien mukana. Kummankaan näistä erottumatta massasta sen ihmeellisemmin, ainostaan tuo vapaana kulkeva musta kissa pisti silmään omalla käyttäytymisellään – sillä tuo pieni otus ei välittänyt pätkääkään ympärillään tapahtuvasa hälinästä, saatikka niistä räksyttävistä koirista. Simonin kulkien Anubiksen vierellä kuin paraskin koulutettu eläin vaikka todellisuudessa kissa kykeni järjelliseen ajatteluun kuin normaalisti kissat käyttäytyivät. Auringon paistaessa täysin erilailla kuin pohjoisempana ja se sai jo pelkästään Anubiksen tuntemaan tyytyväisyyden tunnetta syvällä sisimmässään. Jo aikojen alussa hän ei ollut koskaan sietänyt kylmyyttä, pakkasen toimien kehoon kuin myrkky, mutta auringon lämmössä hän tunsi taas elävänsä. Pandoran seisahtuessa Anubiksen vierelle kun mies oli viimein malttanut pysähtyä päästessään ensin syrjemmälle ihmisvilinän keskustasta – kääntyi pariskunnasta vanhin osittain naisen puoleen ja lausui muka tietämättömän oloisesti; ”Joko suvaitset kertoa minulle mitä teemme täällä? Vai haluatko vielä kuinkakin kauan nauttia yksipuolisesta tiedostasi.” Kylmyydeltä suojanneen hatun tullen otetuksi pois paikaltaan ja hiuksia sipaistiin päälaen suuntaisesti, jotta tuulen vire pääsisi paksujen hiuksien lomiin ja näin viilentäisi päänahkaa. Hopeisen katseen suuntautuen haravoimaan tuota vilkasta pääkatua, joka ohitti juna-aseman. Kaikkialla valliten elämisen sekasotku erilaisine väreineen, hajuineen ja äänineen. Saapuvan talven näkymättä todellakaan niin harmaana kuin pohjoisempana euroopassa.

Puhelu oli laskettu nopeasti takaisin alkuperäiseen piiloonsa, jossa sen ei pitäisi häiritä enään hetkeen nyt kun hän oli saanut puhuttua äitinsä kanssa - nousi keho lähes salamana ylös mennäkseen tuota naislääkäriä vastaan joka toivonmukaan todennäköisemmin tietäisi tarkemmin mitä oikein oli tekeillä. Sinin astellen sen verran lähemmäksi ollakseen kasvokkain vanhemman naisen kanssa, tervehtien tätä tottakai ystävällisesti espanjalaisten tavoin käden puristuksella ennenkuin itsestään vakavaan kysyntään menemistä - miten lapsi ja Gabriella voivat? Lääkärin alkaen selittämään ammattiinsa kuuluvalla tavalla mahdollisimman rauhallisesti lapsen olevan kyllä kunnossa ja vieläpä täysin terve, mutta Gabriella sen sijaan olikin aivan toinen asia erikseen. Naisen kertoen synnytysestä johtuneesta verenmyrkytyksestä - joka tottakai oli hyvin vaarallinen ja pahimmillaan voisi viedä kuolemaan, - lääkärin yrittäen rauhoittaa miestä kuitenkin sillä että he aikoisivat tehdä parhaansa että Gabriella saataisiin kuntoon ja naisen olevan sillä hetkellä nukutettuna. Sinin tottakai olematta helpottunut kuulemastaan koska hänen vaimollaan olisi vielä iso mahdollisuus hengenvaaraan vaikka he olivatkin sairaalassa - mutta edes hän pääsisi näkemään tätä. Tuon sanottuaan, lääkärin ei tarvinnut ehdottaa kahta kertaa kun tämä jo asteli kiittäen tuon ohitse siihen huoneeseen mihin tiesi löytävänsä Gabriellan. Tuon täysin valkean, pienen ja monitoreilla täytetyn huoneen ottaen hopeiset silmät vastaansa, Gabriellan ollen todellakin unessa epämukavan sairaalasängyllä - hoitajan tehden samaan aikaan tarkistustaan potilaan sen hetkisestä tilasta joka näytti ainakin monitoreissa täysin normaalilta, - naisen olevan syvässä unessa. Tuon nuoren hoitajan hymyillen ystävällisesti saapuneelle miehelle, joka selvästi oli huolestunut aviomies joka halusi nähdä vaimonsa voinnin selvästi. Sinin puolestaan vastaten puolestaan pienelle ihan jäykän oloisella nyökkäysellä, ennenkuin uskaltautui liikkumaan oven ylitse huoneeseen istuutuakseen sängyn vierelle mahdollisimman hiljaa, toista kun ei saanut herättää. 

Hiljaisuuden laskeutuen tuohon huoneeseen, vain sydänkäyrästä kertovan monitorin piipittäen tilassa hoitajan hoitaessa omaa työtänsä loppuun - uskaltautui Sin epäröinnistä huolimatta kurottamaan vaimonsa käden luokse, peukalon silittäen paljon pehmeämpää kämmenen ihoa allansa automaattisesti vanhan tavan mukaisesti vaikkakin ehkä asteen varovaisemmin ettei Gabriella olisi vahingossa herännyt. Mutta hän halusi vain jotenkin tuoda läsnäolonsa tuolle ilmi vaikkei toinen olisikaan siitä täysin tietoinen. 

Juna oli viimein  saapunut päämääräänsä - nousi kaksikko ulos tuosta vaunusta jossa oli vietetty jo useampi tunti - Simonin kulkien kaksikon seurassa kuin tämä olisi koulutettu alusta alkaen moiseen samalla tavoin kuin koira, vaikka kumpikin kaksikosta kyllä tiesi mistä moinen älykkyys tai tottelevaisuus todellisuudessa johtui. Tämän edes välittämättä muun ulkopuolisista ärsykkeistä samalla tavoin kuin muut eläimet, edes ympärillä olevat koirat. Lämpötilan ollen todellakin täysi päinvastaisuus siihen mihin pariskunta oli tottunut vuosien kuluessa Slovakiassa jossa jo siihen aikaan vuodesta oli jo kylmä - joten Espanjan sää oli todellakin paljon miellyttävämpi heille kummallekin vaikkei asiaa tarvinnut sanoa ääneen. Kahden ihmisen askeleet (lisänä tietenkin Simonin) veivät vain tietoisesti eteenpäin kohti rauhallisempaa aluetta jossa ihmispaljautta olisi paljon vähemmän heidän nykyiseen sijaintiinsa nähden - kunnes Anubis oli ensimmäinen joka pysähtyi paikoilleen ilmeisesti "sopivaan" kohtaan, pysähtyi Pandora yhden askeleen edemmäksi kääntäen katsettaan sen verran tuota kohti että pystyi näkemään ja kuulemaan miehen koko ajan tuon kysyessä kovinkin tietämättömän oloisesti haluaisiko Pandora valaista tätä itseään hieman. Naisen hengähtäen hieman raskaammin, kääntäen itsensä vuorostaan kasvokkain toisen kanssa niinkuin tämä oli vaivautunut tekemään hänellekin, antoi Pandora hymyn kohota huulien pinnalle, kastanjan ruskeiden silmien katsoen miehen laskevan hattunsa pois päästä kun lämpötila olikin suotaisampi kun oltiin alunperin odotettu "Luulen ettei minun tarvitse lausua sitä ääneen. Tiedät kyllä itsekin, että tämä olisi pitänyt hoitaa jo kauan sitten - vaikka huomaa ettei omena ole kauas puusta tippunut tietyissä asioissa." Naisen lausuen rehellisesti tietäessään ettei Anubista ollut niin helppo huijata kuin tämä ehkä antoi aluksi olettaa tämän esittäessä muuta - kyllä nainen tiesi toisen olevan  jo tuossa kohdin hyvin tilanteen tasolla. Käden nousten varovasti sivulta kohti miehen kasvoja, hakeutuen tottuneesti tuon hiuksille joita tämä oli yrittänyt vetää päänsuuntaisesti taakse - sormien yrittäen viedä vielä osaa karanneista karheista hiuksista pois kasvoilta. Eiköhän mies todellakin tietäisi heidän olevan matkalla katsomaan Siniä, eikä toiselle annettaisi mahdollisuutta kieltäytyä asiasta - kolmen vuoden mykkäkoulu tulisi päättymään sinä päivänä tavalla tai toisella, ja piste. Hän vaikka sulkisi nämä kaksi samaan huoneeseen, jos se vain auttaisi. 

Sairaalassa, lääkäri oli ystävällisesti kertonut Gabriellan tarvitsevan lepoa - jonka vuoksi Sinin täytyi poistua huoneesta siksi aikaa, mutta sen sijaan - isältä oltiin tottakai kysytty haluaisiko tämä nähdä perheen uusimman tulokkaan - jonka seuraamuksena Sin oli päätynyt vastasyntyneiden siipeen - jonka avonaisesta ikkunasta näki siihen yhteen tilaan mihin kaikki vastasyntyneet laitettiin vuorokautiseen tarkkailuun hoitajien silmien alle, odotti Sin jälleen vastakkaisella käytävällä hoitajaa - joka antaisi lapsen isälleen ensimmäistä kertaa sillä olihan siitä jo pari vuotta kun Sin oli pitänyt niin pientä lasta mitenkään kun Leon ja Akilin kanssa ei tarvinnut olla enään yhtä varovainen kuin aivan aluksi. Ja samalla mieltä vallaten tottakai huoli Gabriellan tilasta josta hänelle ei oltu ilmoitettu vielä sen enempää kuin että tämä pyrittiin pitämään unessa eikä toivottu herätystä tälle missään muodossa monen tunnin hektisyyden jälkeen, joka vain jatkuisi todennäköisesti kun tämä heräisi.

Tutun kämmenen kohottautuessa kasvojen sivustalle ja sipaisten nuo pari mustaa hiussortuvaa pois otsan edestä – olisi Anubis jo toisenlaisessa tilanteessa kavahtanut kauemmaksi ja tehnyt hyvin selväksi mitä se ns.”hajurako” merkitsi, mutta Pandoran kanssa kaikki oli aina toisin, kuten tämäkin hetki. Tietäisiköhän tuo nainen edelleenkään kuinka paljon tämä oikeasti vaikutti Anubikseen itseensä, joka teoillaan olisi saanut varmasti kenet hyvänsä katoamaan maailman kartalta. Kuinka monen monta kertaa Pandora oli toiminut Anubikselle sinä ns. ”järjen äänenä” ja onnistunutkin näin estämään parikin asiaa, jotka olisivat aiheuttaneet ties mitä kauheuksia. Vanhimman suunnatessa silloin tahallaan katseensa korkeammalle kuin selvästi vältellen noiden kastanjan ruskeiden silmien katsetta.

Siitä huolimatta korvat kuulivat jokaisen lausutun sanan ja pian jopa miehen katseen oli kohdattava naisen silmät kun Pandora silloin tahallisesti otti solakoilla sormillaan tiukemman otteen sänkisestä leuasta ja pienellä voiman käytöllä pakotti kasvot laskeutumaan takaisin eteenpäin. Tuon pienen eleen näyttäen ehkä ulkopuolisten silmissä rakastavaisen parin hellyyden osoitukselle, mutta todellisuudessa se oli selvä jyrkkä käsky Anubikselle kohtaamaan kuopuksensa uudelleen ja tällä kertaa tapaamisen ei paranisi loppua toisen osapuolen paikalta liukenemiseen. ”Rakkaani, tiedän sinun tietävän minun pitävän kovista otteista, mutta jos mitenkään nyt suvaitsisit hellittää otteesi…” Anubiksen avaten oman puheenvuoronsa juuri sillä tutulla äänensävyllä, jonka tarkoitus oli toimia poliittisesti. Samanpuoleisen käden kohottautuessa hiljalleen leukaa aloillaan pitelevän naisen käden päälle. ”Sillä ethän halua seuraavaksi murtaa leukaani.” Sarkastisen vivahteen pilkahtaessa charmikkaan hymyn sisimmässä.

Tuolla viimeisimmällä teolla olematta kuitenkaan sillä kertaa mitään vaikutusta naiseen itseensä, mikä sai tukahdetun murahduksen kohoamaan väkisinkin kurkun pohjalta ennen kuin mies alistui laskemaan kohotetun kätensä alas vartalon vierelle. ”Kirottu nainen.” Muinaisen kielen sihahtaessa, minkä jälkeen puhekieli vaihdettiin takaisin ranskan kieleen. Anubiksen suostuen viimein selvän tahtojen taiston jälkeen Pandoran suunnitelmaan, mutta vain siihen osaan jossa kaksikko menisi sairaalaan, tuosta eteenpäin taas…
”Hyvä on. Lähtekäämme siis seuraavaksi haluamaasi paikkaan, vaikka en edelleenkään ymmärrä mitä luulet oikein saavuttavasi tällä.” Tuon kaikkein viimeisimmän lauseen tullen lausutuksi jo enemmän itsekseen – sillä Pandora oli jo lähtenyt ensimmäisenä liikkeelle ja lähes heti perään taksi oli huikattu tien sivuun. Missään vaiheessa Anubiksen saamatta mahdollisuutta perua myöntymistään. Kaksikon ja tuon mustan kissan löytäessä pian itsensä taksin takapenkiltä, suuntanaan ”Pyhä Teresan” sairaala.

Anubiksen aloittaen oman puheen vuoronsa omalla poliittisella tavallaan, joka kyllä osasi manipuloida kenet vain omaan tahtoonsa - paitsi tämän kyseisen naisen joka vihasi tuota puhe tapaa jota vanhempi käytti - varsinkin jos tuo kyseinen äänensävy oli osoitettu hänelle. Ja Pandora kyllä uskalsi tuoda oman mielipiteensä sanottamasti ilmi pienellä lisävoimala leualla, joka höllentyi lähes yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin sillä ideana oli nimenomaan vain muistuttaa ettei moisesta olisi mitään hyötyä mikäli Anubis oli ajatellut livahtavansa jälleen kerran tulevasta tilanteesta pois. Anubis oli kyllä varmasti muutenkin tietoinen Pandoran mielipiteestä kuopuksen ja isän väleihin, jotka oli vain jätetty paikoilleen koskaan selvittämättä asioita halki ja lopulta välit olivat jäätyneet kokonaan - mitä pystyi olemattamaan kahdelta ihmiseltä joista kumpikaan ei ollut valmis vapaaehtoisesti antamaan edes hieman joustoa tullakseen edes puoliväliin vastaan, vaikka viime tapaamisella Sin oli yrittänytkin turhaan saada puhuttua isänsä kanssa ennen tämän liukenemista paikalta. Miehen kuitenkin käyttäen sarkasmia viimeisessä lauseessaan, sai tuo naurahduksen karkaamaan väkisinkin huulien lomasta vaika kuinka Pandora oli ajatellut pitää kasvonsa vakavana "... Älä luulekaan että pääset helpolla vaikka osaatkin käyttää suutasi." Sarkastisen kaksimielisen lauseen todeten miehelle itselleen takaisin tahallisesti, jonka jälkeen odotettiin vain vanhemman reaktiota - joka pian osoittautui siksi samaksi kahdeksi sanaksi muinaiskielellä josta Pandora tiesi tasantarkkaan onnistuneensa saamaan miehen mukaansa. Ja tavallaan tämä oli siihen tyytyväinen. 

Vaikkei tämä toikin myös ilmi ettei ymmärtänyt mitä hyötyä muka moinen tekisi enään tässä kohtaa "... Sitä kutsutaan oikaisemiseksi. Olet voinut ehkä kuulla siitä muutaman tuhannen vuoden aikana." Hänen vastaten puolestaan yhtälailla sarkastisesti takaisin toiselle, ennenkuin he jatkaisivat toisen vastustamisesta huolimatta kohti seuraavaa päämäärää - eli sairaalaa mutta ennen sitä, painautuivat huulet lepyttelevästi miehen omia vasten vaikka normaalisti tämä pariskunta oli kyllä kaikkea muuta kuin julkisten tunteiden näyttäjiä - jonka jälkeen he nappaisivat taksin allensa. 

Puolen tunnin ajomatkan jälkeen taksi kuljettajan pysäköiden tottuneesti sairaalan eteen nimenomaan takseille tarkoitetun tiensivustalle - maksettiin tuolle tottakai käteisellä kiitoksien kera, ja että tuo kuski voisi pitää sen vaihtorahan mitä rahasta nyt jäisi ennenkuin matkustajien tulisi nousta pois kyydistä, Pandoran todellakaan aikomatta päästää miestä livahtamaan tässä kohtaa vaikka toinen kuinka olisi tuota suunnitelmaa vastaan. Siitä johtuen, hakeutui paljon solakampi käsi puoliautomaattisesti miehen omaan kuin sanoaseen että toisen mahdolliseet todellakin vain kadota olivat hyvin minimaalliset, naisen suostumatta moiseen ja toisaalta myös se, että hän aikoisi kyllä pysyä Anubiksen vierellä vaikka tilanne muuttuisi kuinka tukalaksi Sinin ja tämän välillä, Pandoran kyllä tietäen etteivät kyseiset tilanteet olleet vanhemmalle helppoja/mieleisiä. Simonin hypähtäen myöskin taksin kyydistä, tämän kipittäen kaksikon jäljessä automaattiovista sisään aina vastaanottotiskille asti jossa he joutuisivat kysymään Gabriellan ja Sinin olinpaikkaa tai sitä että pystyikö näiden luokse edes menemään vielä - pyysi nuori hoitaja odottamaan pienen hetken kun hän joutui varmistamaan kyseisen itsestään lääkäriltä joka olisi vastuussa tuosta kyseisestä potilaasta/alueesta, - oli Simon jo ilmeisesti varsin tietoinen missä mentiin. Tämän eläimen livahtaen huomaamattomasti vainunsa perässä syvemmälle sairaalaan, hoitajan saaden hetken päästä vastauksen joka kertoi Gabriellan olevan sillä hetkellä levossa eikä tämän luokse päästetty muita kuin lääkärit ja koulutettuja hoitajia kun taas Sin itsestään oli länsi siivessä vastasyntyneiden alueella hoitajan kanssa - hoitajien vielä antaen yksinkertaiset ohjeet miten tuonne kyseiselle alueelle pääsisi kaikista helpoiten ja nopeiten johon vastattiin kiittäen ystävällisesti - josta matka tottakai veisi Simonin tavoin syvemmälle itsestään sairaalaan.

Tuossa sairaala osiossa liikkumatta juurikaan niin myöhään muita kuin itsestään sairaalan oma henkilökunta ja pari vanhempaa ihmistä jotka selvästikään eivät olleet itse potilaita mutta sukulaisia tai perheenjäseniä jotka olivat tullet katsomaan vastasyntynyttä samalla tavoin kuin Sin oli päätynyt myöskin loppupeleissä hieman eri kaavalla - oli hän saanut viimein vaaleanpunaiseen  vaatetukseen käärityn lapsen käsivarsilleen, alku arasteluista ja totuttelusta huolimatta hoitajan avustuksella joka tottakai oli neuvonut tuoreelle isälle miten pitää niin pientä lasta oikeaoppisesti muutaman vuoden tauon jälkeen - tuon tuntuen sillä hetkellä samalta kuin olisi opetellut ajamaan uudelleen pyörällä, - pian tuon niinkin yksinkertaisen asian tuntuen lähes luontevalta jälleen, hopeisten silmien katsoen tuota pientä kääröä sylissään joka hengitti rauhallisesti kertoen nukkumisesta - hymyn nousten väkisinkin huulille joita peitti kasvava sänki (joka taasen peitti arven allensa muiden silmiltä) joka taasen kohosi isällisenä rakkautena silmiin asti katsoessaan lastansa, joka ei voisi aavistaakkaan sitä kaikkea pahuutta ympärillä sillä hetkellä kun puhuttiin salaseuroista tai perheen äidistä. Sen hetken aikaa Sinin unohtaen kaiken sen ympärillä tapahtuvan hetkeksi, painaen varoen suukon tyttölapsen otsalle rakastavasti - hiljaisen äänen kuiskaten jotain tuolle pienelle olennolle muinaiselle kielellä ettei kukaan muu pystynyt sitä kuulemaan tai ymmärtämään - niiden sanojen jääden vain isän ja tyttären välille. Vasta kun jalan pohjealue tunsi jonkin pökkivän hieman voimakkaammin, kääntyi katse kummastellen katsomaan näkemäänsä joka osoittautui tuoksi vuosikymmeniä vanhaksi mustaksi kissaksi - joka oli löytänyt itsemänsä ja päätynyt puskemaan päällään jalkaa joko ikävästä tai huomionkaipuusta - mutta se mitä Sin tiesi tuon kissan jäljessä pian seuraavan ei vuorostaan niinkään lämmittänyt sydäntä - vaikka samalla tämä ei voinut olla ihmettelemättä mitä ihmettä hänen vanhempansa tekivät siellä ylipäätänsä? Varsinkin viime kerran jälkeen. Kulmien kurtistuen väkisinkin tuosta kysymyksestä sillä eikö hän juuri ollut sanonut Pandoralle ettei halunnut Anubiksen tietäevän mitään mitä oli tekeillä. Katseen nousten hitaasti käytävään kohti odottavasti, miehen uskoen näkevänsä pian kummatkin vanhemmistaan ilmestyvän pian näkyviin.

Koko taksimatkan ajan, joka kesti tuon hyvin pitkältä tuntuneen kolmekymmentä minuuttia, ei Anubis sanonut enää yhtään mitään. Ei edes ottanut katsekontaktia Pandoraan tai tuohon taksikuskiin, joka aina välillä yritti puhua niitä näitä matkustjien kanssa. Tämän vanhemman miehen, joka yleensä hallitsi tilanteet vaikka silmät sidottuina, tuntematta tuona hetkenä olotilaansa yhtään itsevarmaksi. Ajatuksissa pikemminkin soiden kerta toisensa jälkeen se yksi lause; ”Mitä sinä oikein luulet tekeväsi?”, joka karkean suorasti kyseenalaisti yli kolmentuhannen vuoden aikana kehittyneen harkintakyvyn. Ensimmäistä kertaa elämänsä aikana Anubiksen kykenemättä vastaamaan itselleen tekemästään teosta/päätöksestä. Niin mitä hän oikein luuli saavuttavansa tällä kaikella? Hopeisten silmien pysytellen koko ajomatkan ajan ikkunasta ulos. Päällisin puolin ulkoisen olemuksen näyttäen tyynen rauhalliselle, mutta jos ymmärsi kohdistaa katseensa miehen käsiin, pystyi huomaamaan tämän naksuttelevan sormiaan liian tiheän oloisesti. Tunsiko Anubis ibn Saleh todellakin hermostuneisuutta?

Taksin pysähtyessä määränpäässä tarkoitetulle paikalle – ehti Pandora ensimmäisenä nousemaan taksista ulos ja joutuen jopa odottamaan seuralaistaan, joka yleensä oli aina ensimmäisenä ulkona ja kohteliaasti avustanut naisen ulos, mutta nyt Anubis selvästi harkitsi tuhannen ja sadannen kerran astuisiko ulos. Tuona hetkenä ajatuksissa kaikuvan lauseen jo lausuen jyrkästi, ettei mies voinut mennä sairaalan sisätiloihin! Oliko mies menettänyt järkensä?! Vai eikö tämä enää muistanut mitä tuo kyseinen ympäristö aiheutti! Taksin toisen takaoven avautuessa viimein ja Anubiksen astuen ihmisten ilmoille. Näyttäen tyypillisesti ulkopuolisten silmille tyynelle ja jopa jyrkällekin, vaikkakin totuus oli kaikkea muuta sisimmässä.

Sairaalan pääovien avautuessa ja kaikuvien askelien johdattaessa aulan poikki tuolle pitkälle vastaanottotiskille, jonka toisella puolella oli siihen aikaan illasta vain kaksi hoitajaa ja yksi vartija, joka seisoskeli vähän syrjemmälle, mutta silti tarpeeksi näköetäisyydellä. Pandoran saadessa hoitaa puhumisen kokonaan kun taas Simon jo hylkäsi isäntänsä ja kipitti salamyhkäisen ripeästi sinne yhtään käytävään, jota pitkin Pandora ja Anubiskin pian saisivat kulkea vastasyntyneiden osastolle. Kuinka paljon Anubiksen olisi tehnyt sinä hetkenä mieli todeta Pandoralle, että toinen saisi vapaasti mennä peremmälle ja hän itse taas jäisi odottamaan tänne vastaanotto aulaan tai sitten mielummin noiden ulko-ovien toiselle puolelle. Valitettavasti lupaus oli jo annettu ja se pakottaisi Anubiksen kulkemaan Pandoran mukana sisemmäs sairaalaan. Kuuloaistin napatessa nuoren hoitajan viimeisen lauseen, joka kertoi tarkemman päämäärän seuraavaksi – sykähti jokin hyvin tuntuvasti vanhemman sisimmässä. Kaikenmaailman osastoista juuri tuo paikka. Hopeisen katseen jäädessä hetkeksi seuraamaan Pandoraa, joka alkoi jo ottaa askelia osoitettua suunta kohti. ”Ehkä olisi pitänyt vain jäädä makaamaan sinne kartanon kellariin.” Anubiksen todetessa kuivasti ajatuksissaan. Askeleiden liittyessä taas uudelleen Pandoran askeliin.

Minne päin tahansa kuuloaisti yritti kääntää itsensä, kuuli se väkisinkin niiden monien ihmisten rukoukset ja heikkojen avunpyynnöt, jotka pyysivät armahdusta itselleen. Aina jos Anubis oli kyennyt välttämään sen, ei hän koskaan liikkunut sairaaloissa tai vaivaistenkodeissa. Odaynakin tämä oli käynyt kartanon sairaalasiivessä vain ne pari kertaa auttamassa Pandoraa, mutta pian käynnit olivat harventuneet kokonaan pois. Mitä syvemmälle askeleet johdattivat tuolla rakennuksessa, sitä enemmän mies alkoi katua suostumistaan. Tilannetta parantamatta myöskään se, että juuri ennen kuin kaksikko pääsi astumaan vastasyntyneiden osaston ovista peremmälle – astui noista samoista ovista kolmihenkinen ryhmä, joista vanhempi nainen suuntasi selvästi katseensa Anubista kohti ja lausui pelosta värisevällä äänellä; ”El ángel de la muerte.” (*kuoleman enkeli). Vanhuksen lapsenlapsen, joka oli iältään vähän yli kahdenkymmenen, ottaen isoäitiään hellästi hartioista ja kuiskaten rauhoittavasti korvaan, että toinen oli vain väsynyt pitkästä päivästä. Vanhan naisen henkäistessä asteen väsyneemmin aivan kuin tältä olisi imetty voimat kerralla pois. Anubiksen aukaistessa oven Pandoralle ja päästäen naisen kulkemaan ensin kynnyksen ylitse. Tuon kolmihenkisen ryhmän ohittaessa kaksikon, vilkaisi vanhus vielä kerran olkansa ylitse Anubista, joka silloin vastasi suoralla katsekontaktilla, iiristen värityksessä häivähtäen taas se sama vivahde jonka Pandora oli nähnyt jo kartanolla. Miehen kohottaen toisen etusormensa hetkeksi huuliensa eteen, jotka hymyilivät kylmästi. Tuon eriskummallisen tilanteen ollen hetkessä ohitse kun vanhus joutui räpäyttämään silmiään. Vastasyntyneiden osaston oven sulkeutuessa hiljaa naksahtaen pariskunnan selän takana.

Taksin matkan kuluen kaksikon välillä kaikessa hiljaisuudessa, niinkuin se lyhyt matka itsestään sairaalatiloihin joihin heillä oli päämäärä tehdä - näytti Anubis kenen tahansa ulkopuolisen silmissä täysin rauhalliselta ihmiseltä joka oli vain saapunut sairaalaan niinkuin kuka tahansa muukin vierailija mutta jos oli viettänyt yli neljäkymmentä vuotta kyseisen ihmisen kanssa - kyllä silmä harjaantui erottamaan pienet eroavaisuudet normaalista olomuodosta. Kuten sen sormien naksauttelun taksissa, joka sai pienen huvittuneisuuden kohoamaan silmiin asti tuskin paria sekunttia pidempään ennen sen katoamista jälleen tulkitsemattomaksi sisimpään - sillä hyvin harvoin hänkään oli saanut nähdä Anubista oikeasti hermostuneena tulevasta, varsinkin nyt kun tältä oltiin kielletty kokonaan päätös vaikuttamiseen. Miehen taitaen todellakin olla mukavuusalueensa ulkopuolella kokonaan sillä hetkellä. 

Vanhemman puhumatta mitään saatika luomatta katsekontaktia enään naiseen edes silloin kun he saivat ohjeistuksen kulkea vastasyntyneiden osastolle vaikka moni muu samassa tilanteessa olisi viimeistään tuossa kohtaa sanonut jyrkästi jäävänsä ulkopuolelle odottamaan lupauksesta huolimatta - mutta ilmeisesti he olivat vieläkin menossa yhdessä vaikka toista ahdistikin/hermostutti. No, kerranhan se vain kirpaisisi. Paljon. 

Matkan olematta onneksi kovin pitkä, itseasiassa melko lyhyt kun mietti asiaa mutta aina silloin tällöin tietyn matkan ylitettyään kääntyi Pandora katsomaan miestä tarkemmin varmistaakseen tämän pärjäävän tai että tällä olisi kaikki edes suurinpiirtein hyvin heidän joutuessa kävelemään kuitenkin surevien ja pelokkaiden omaisten sekä potilaiden ohitse - kummankaan heistä tietenkään nauttimatta kyseisestä yksityiskohdasta, Anubis kaikista vähiten joten Pandora halusi vain varmistaa toisella olevan kaikki kunnossa vaikkei toinen näyttänytkään tunteita vanhojen tapojensa orja kun olikin. Sitä auttamatta tietenkään tämä vanha nainen, joka selvästikin järkyttyi näkemästään vaikka lapsenlapsi saikin tilanteen rauhoitettua sillä erää ja heidän puolestaan päästen jatkamaan matkaansa, Pandoran kulkien edellä ovesta sisään vanhemman avattua oven. Naisen itse jättäen tuon pienen välikohtauksen omaan arvoonsa, olematta mitenkään yllättynyt kuulemastaan sillä olihan hän itsekin kaikkea muuta kuin ihminen - joten moiset reaktiot eivät olleet mitenkään uusia varmasti heille kummallekaan. Ehkä se oli hyvä asia että he pääsivät tuolle osastolle, sillä tämän käytävillä oli paljon hiljaisempaa ja rauhallisempaa koska kaiken järjen mukaan samaan tilaan ei todellakaan kannattanut päästää ketä tahansa potilasta lähelle - joten sairaala oli eristänyt tuon kyseisen tilan pelkästään vastasyntyneille - joten tuo osio oli todellakin paljon rauhallisempi monella tapaa kuin se pääty mistä he olivat saapuneet - erottivat silmät samantien hieman kauempana tuon kolmekymppisen mustahiuksisen miehen joka oli istuutunut odotuspenkeille Simonin istuen sylissä kun taas vaaleanpunainen käärö oli vielä käsivarsilla. Simonin maaten odottavasti miehen reisien päällä kun oli kerran ensimmäisenä sinne saapunutkin, tämän näyttäen melko tyytyväiseltä sen hetkiseen paikkaansa - vaikka se olikin Sinille itselleen hankala joka olisi halunnut nousta ylös paikaltaan vanhempiaan vastaan mutta kissan sen hetkinen lepopaikka esti moisen ajatuksen toteutumisen samantien. Kaksien askelten seuraten pian lähemmäksi, joutui Sin kohtaamaan kummatkin näistä kasvotusten pitkän ajan jälkeen - kohdistuivat hopeiset silmät ylöspäin kohti kaksikkoa, - Sinin huokaisten raskaasti - varsinkin nähdessään isänsä. "... Pääsit siis ulos." Kuopuksen kuitenkin todeten ohi heittävästi, kääntäen silmänsä kokonaan tuohon paljon vanhempaan mieheen, aivan kuin ei olisi tiennyt miten vaikka asiahan oli aivan päinvastoin. 

L-kirjaimen muotoisen käytävän päättyessä viimeisimpänä tuonne pieneen oleskelutilaan, jonne oli aseteltu huomattavasti paljon mukavamman oloisia penkkejä kuin sairaalan pääaulassa – alkoi Anubis jättäytyä selvästi tahallaan taaemmaksi Pandorasta, että ensikohtaaminen varmasti tapahtuisi niin että Sin näkisi äitinsä ensimmäisenä ja toivon mukaan hoitaisi puhumisen pelkästään tuon kanssa. Valitettavasti Simonin käyttäytyminen riitti paljastamaan myös vanhemman miehen läsnäolon, sillä heti kun kissa aisti tutun auran samassa tilassa, kohotti se päätänsä ja kohdisti kiiluvat silmänsä suoraan kohti Anubista, joka puolestaan kohdisti hopeiset silmänsä tuohon petturi elukkaan ja antoi sen myös hetken näkyä katseessa. Simonin vain naukaisten äänettömästi ja aloittaen puhdistamaan toista etutassuaan, johon oli tarttunut sairaalan lattialta jotakin kissaa häiritsevää. Kuivan hymähdyksen kohottautuessa keuhkoista, minkä jälkeen vanhin kohdisti katseensa Pandoraan; tuohon niinkin itsepäiseen naiseen, joka nyt oli alkanut keittämään omaa soppaansa perheensä miesten kustannuksella.

Sinin todetessa silloin omat sanansa ääneen, saivat ne asteen tummentuneet hopeiset iirikset kohdistumaan nuorempaan mieheen, joka kaikkien jumalten huumorilla sattui olemaan tämän vanhimman miehen kuopus, jonka henki oli pelastettu ainakin kolmesti Anubiksen itsensä toimesta vaikka nykypäivinä nämä eivät voineet olla enää edes samassa huoneessa. Tuon nopean katsekontaktin aikana Anubiksen kyllä muistaen kaiken mitä oli tehnyt Sinin eteen. Kuinka isä oli kuullut lapsensa elämän parkaisun ennen kuin väsymys oli pakottanut silmät sulkeutumaan kokonaan ja kuolema oli ottanut miehen itselleen. Kuinka Anubis oli kuluttanut monen monta vuotta pelkästään lapsensa etsimiseen kun tämä oli kadonnut vanhan salaseuran toimesta ja kun isä oli viimein löytänyt kuopuksensa vakavasti sairaana, ei vanhin ollut nukkunut yli kahteen vuorokauteen valvoessaan pelkästään lapsensa sairasvuoteen vierellä. Kaikkein viimeisimpänä muistuen se kirottu tapahtuma egyptin valtamerellä, se hetki kun Anubis oli pidellyt kuoleman kielissä kamppailevaa Siniä sylissään ja lausunut rukouksensa uskomilleen jumalille. Olihan isä siis tehnyt hyvääkin lapselleen, mutta valitettavasti myös pahaakin. Anubiksen olematta todellakaan hurskas ja viaton.

”Kuinka vaimosi jaksaa?” Tummemman äänen lausuessa oman kysymyksensä, Anubiksella olematta mitään aikomusta vastata Sinin lausumiin sanoihin – vaan vanhin aikoisi keskittyä olennaiseen ja sen jälkeen lähteä tuolta sairaalasta, joka ei tuntunut missään vaiheessa mieluiselle. Käsivarsien hakeutuessa tapansa mukaan ristiin rintakehän alapuolelle ja rauhallisena pysyvä ääni, jonka jokainen säe kertoi selvästi nuoremmalle ettei tämän kannattaisi valehdella mitään muuta, jatkoi; ”Turhaan näytät noinkin yllättyneelle, Sin. Aistin sen jo heti sinusta. Olet huolissasi vaimostasi ja piste. Joten kerrohan nyt mikä on tilanne täällä.” Anubiksen ottaen selvästi nyt vetovastuun tilanteesta tapansa mukaan. Suurin osa ehkä piti häntä jo ns.”huvikseen tappajana”, mutta edelleen hän oli toiminut myös parantajana (ei kuitenkaan lääketieteellisen keinoin). Anubis oli jopa pelastanut Giovannin hengen silloin kun tämä oli joutunut Chadin hyökkäyksen kohteeksi – ja kaikki tuo oli tapahtunut ilman sielusta luopumista. Hyvää hyvyttään parantamisella oli kuitenkin valitettavasti oma varjopuolensa Anubikseen itseensä, mutta sitähän tämä ei mainitsisi ääneen.

Simonin ollen ilmeisesti hyvin itsepäisesti sitä mieltä ettei aikoisi päästää Siniä nousemaan ylös paikaltaan sillä pelolla että tämä saattaisi nousemisella ylös lähteä vuorostaan vastakkaiseen suuntaan - mikä kyllä oli lyhyen aikaa käynytkin kuopuksen mielessä. Anubis oli tehnyt viimeksi kyllä hyvin selväksi että heidän välinsä eivät tulisi tuosta todennäköisesti enään palaamaan entiselleen - vaikka Sin oli kertonutkin tuolle suoraan että heidän pitäisi puhua edes asiat halki/selvittää mitä oli tekeillä - mutta sekin oli menny kaikella tavalla mönkään. Joten kuopuksen vain piti tyytyä omaan tilanteeseensa josta ei voisi enään paeta niin kauan kun Simon pysyisi mukavalla paikallaan tyytyväisenä. Edes Anubiksen katse tai läsnäolo ei saanut tuota eläintä liikahtamaan paikaltaan kuin sen verran että tämä alkoi siistimään itseään kuin sanattomasti sanoen ettei Anubiksen mielipide voisi vähempää kiinnostaa sillä hetkellä, -kissan todellakaan pitämättä edes kiirettä itsensä puhdistuksen kanssa tahallisesti. Pandoran ollen enemmän kuin huvittunut Simonin käytökseen joka oli kuitenkin naiselle itselleen mieleinen, olisi se näyttänyt kenen tahansa silmissä siltä kuin nämä kaksi olisivat olleet "juonessa" mukana, mutta toisaalta... se oli kissa. Kotieläin, lemmikki. Kuka muka uskoisi niin yksinkertaisen eläimen pystyvän ajattelemaan ihmismäisesti. 

Kuopuksen kääntäen katsettaan vuorostaan äitiinsä nähdäkseen tuon kasvot jotka loivat tutun lempeän hymyn - jonka taakse kuitenkin piiloutui niin paljon muuta kuin vain paljaalla silmällä pystyi uskomaan - ja niin oli silläkin kertaa vaikkei hän sitä kommentoinutkaan ääneen mutta ajatteli kylläkin: "... Tyytyväinen?", ennenkuin katse kääntyi heistä vanhimpaan kysyessään tai todettuaan tuon pääseen kuin päässeenkin hengissä pois siitä kellarista vaikka siihen ei oltukaan aluksi uskottu edes olevan mahdollista - kuopuksen enään edes olettamatta saavansa vastausta tuolta, niinkuin tämä ei saanutkaan. 

Kaksikon vain katsoen toisiaan sen hetken aikaa, kylmyyden kaksikon välillä ollen melkein käsin kosketeltava vaikka niin ei oltu koskaan toivottu eikä haluttu heidän joutuvan niin huonoihin väleihin toisiinsa. Sinin ollen vieläkin kiitollinen isälleen kaikista niistä asioista mitä tämä oli tehnyt hänen hyväkseen kuten pelastanut tämän hengen, kasvattanut hänet ja ottanut suojiinsa kadulta, antanut "työpaikan" yhtiössä ja paljon muitakin asioita - mutta sitten vastapainona ollen myöskin ne pahat asiat mitä hän ei sietänyt silmissään kuten jatkua valehtelu tai tiedon pimittäminen, hänen ja Alban kieltäminen ja erottaminen toisistaan, se mitä tämä oli tehnyt Chadille ja Azralle ... ja monta muuta asiaa senkin lisäksi, jotka saivat lapsista nuorimmaisen miettimään joka kerta: mikä heidän isänsä todellisuudessa edes oli. Tumman äänen kysyessä puolestaan pinnallisesti takaisin miten Gabriella todellisuudessa voi, kurtistuivat kulmat tuskin muutamaa sekunttia kauemmaksi aikaa kun tämä totesi perään kyllä huomanneen heti Sinin olevan jostain huolissaan - ja samalla tuo lause piilovihjaili että olisi vain parempi jos tämä kertoisi suoraan mitä oikein oli tekeillä eikä yrittäisi valehdella, nielaisi Sin vaikeasti. Hän, joka ei ollut avautunut mistään tuolle kahdelle viimeiseen kolmeen vuoteen, ja se saattoi aiheuttaa moisen reaktion - tai sitten se että miehen temperamentin tuntien tämän olisi tehnyt mieli todeta kylmästi isälleen: "jotta voit tehdä sen saman minkä teit Chadille, vai", mutta huulet pysyivät kiinni - sillä olihan Sin kuitenkin kasvanut siitä kiivaasti tappelupukarista ja osasi kyllä jo tuossa iässä pitää suunsa kiinni. Varsinkin kun näillä sanoilla tuntui aina olevan huonompi vaikutus heidän isäänsä joka ei hyväksynyt keneltäkää muulta suoraa vastausta ihan kaikkeen kuin Pandoralta, samalla tavoin kuin Chad, Azra ja Sin toisilleen. Katseen laskeutuen käsivarsille lepäävään tyttölapseen, joka liikahti hetkellisesti levottamasti mikä enteili unesta heräämistä - jossa Sin puolestaan paransi lapsen asentoa käsivarsillaan saadakseen tuon olon mukavammaksi - uuden suukon painautuen rauhoittavasti lapsen otsalle mikä sai tämän jälleen hiljenemään takaisin uneen. Sen hetken aikaa näyttäen että Sin aikoisi ohittaa kysymyksen ja keskittyä kokonaan tyttäreensä, mutta sen sijaan tumma ääni päätti viimein vastata: "... Hänellä on synnytyksen aikainen verenmyrkytys. Lääkärit pitävät hänet unessa ja tekevät parhaansa, mutta..." Kuopuksen keskeyttäen sanansa, sillä eiköhän se ollut varsin selvää mitä Sin ajoi takaa olivathan kumpikin vanhemmista toimineet ennen parantajina tai lääkärinä jossain muodossa - näiden kyllä tietäen verenmyrkytyksen vaaran. Katseen nousten sillon takaisin kaksikkoon, varsinkin isäänsä "Mutta tyttö on kunnossa ja terve. Onneksi." Edes jotain hyvää siis, jos positiivisesti piti ajatella. 

"... Onko hänellä vielä nimeä?" Silmien kääntyen silloin katsomaan äitiään joka oli antanut siihen asti kaksikon puhua keskenään, mietti Sin selvästi hetken aikaa haluaisiko hän vastata edes tuohon. Olihan hän pimittänyt kahta muuta lastansa kuitenkin siihen päivään asti kaikilla tavoin kaikilta muilta paitsi Azralta. Pään kuitenkin viimein nyökäten pienesti "Valentina.", sillä hetkellä tuon nimen lausuminen ääneen tuntui lähes naurettavalta - siihen nähden kuinka kauan Sin ja Gabriella olivat pohtineet yhdessä lapselle nimeä kiivaammin ja välillä jopa aikuismaisen fiksusti, kunnes nyt kun nainen oli itse huonossa kunnossa ... tuntui moinen niin turhanpäiväisen naurettavalta sillä hetkellä. 

- Kuivan hymähdyksen kohoten väkisinin huulien lomasta hiljaisena tuon ajatuksen myötä, irtaantuivat silmät silloin takaisin isäänsä joka tuskin tunsi oloaan kovin mukavaksi ollessaan sairaalassa - vieläpä Sinin läheisyydessä sillä hetkellä - siitä huolimatta tämä totesi tuolle ääneen "... Olen edelleenkin sitä mieltä että meidän pitää selvittää tämä. Aikuismaisesti. Ilman että jompikumpi pakenee paikalta." Tämän selvästi viitaten sanoissaan viime kertaan jolloin hänet oli ohitettu kylmästi antamatta mahdollisuutta puhua vaikka se oli ollut alkuperäinen suunnitelma. Ehkä tavallaan, hän olisi mieluummin isänsä kanssa edes jonkinlaisissa väleissä vaikkei sitä ääneen oltukaan myönnetty, jääräpää kun oli. 

”Olen edelleenkin sitä mieltä että meidän pitää selvittää tämä.”
Sanojen kohottautuessa taas uudemman kerran ajatuksiin, samaan aikaan kun taas yksi niistä lukemattomista sairaalan ovista avautui ja sulkeutui kävelyvauhdilla etenevän matkan aikana. Anubiksen nähden vieläkin puhtaasti silmiensä edessä kuopuksensa, joka oli pidellyt omaa vastasyntynyttä lastansa isällisen varmasti sylissään, osoittaen tuolla yhdellä pienellä eleellä – ettei kukaan pääsisi satuttamaan tuota viatonta sielua. Valentina, sen nimen tyttövauva oli saanut.
”Ilman että jompikumpi pakenee paikalta.”
Tuon kaikkein viimeisimmän lauseen Anubis oli kuitannut mystisen oloisella hymähdyksellä kuin olisi todennut sanattomasti tällä ollen aikaa käyttäytyä ns.”aikuismaisesti” vielä monen monta vuotta eteenpäin. Jokin oli kuitenkin pitänyt sillä kertaa kielen kurissa ja näin siis jättänyt avonaiseksi tuon mahdollisuuden, jossa isä ja poika voisivat harkita sotakirveiden hautaamista. Näin äkkiseltään ajateltuna koko asia kuulosti mahdottomalta ja jopa naurettavaltakin kun edelleen otti huomioon sen kuinka paljon vanhimman teot olivat saaneet aikaan. Välien selvittäminen ei kuitenkaan nyt ollut se ensimmäinen tärkeysjärjestyksessä ja sen myötä Anubis olikin pian kääntynyt Pandoran puoleen kuiskatakseen menevänsä hetkeksi pois tuolta vastasyntyneiden osastolta. Vanhimman alkaessa sen enempää kertomaan yksityiskohtia – sillä Pandora kyllä varmasti jo tietäisi mitä seuralaisensa aikoisi tehdä seuraavaksi. Varsinkin nyt kun he olivat kuulleet Siniltä itseltään mikä Gabriellan vointi oli.

Anubiksen päästessä taitojensa ansiosta huomaamattomasti sinne yhden hengen huoneeseen, jossa Sinin vaimoa pidettiin kevyessä unessa. Siihen aikaan (myöhään illalla) olematta enää onneksi aktiivista liikettä hoitohenkilökunnan puolelta. Ennen huoneeseen menemistä Anubis oli odottanut kärsivällisesti tarkkailupaikaltaan, että yöhoitaja sai rutiini käyntinsä valmiiksi Gabriellan luona ja sen jälkeen jatkanut kierrostaan muihin huoneisiin. Tuon pienen hetken aikana Anubiksen liikkumatta paikaltaan, tämän katsoen vain tuolla hämärässä huoneessa sijaitsevaa vuodetta, jonka toiselle puolelle oli asetettu seurantamonitori ja yöpöytää koristaen tuore kukkakimppu. Askelien, jotka olivat nyt lähes äänettömät, ottaen välimatkan umpeen monitorin luokse, minkä hälytystoiminta säädettiin hetkeksi äänettömälle. Kehon istuutuessa viimein sille pienelle vapaalle kaistaleelle patjan reunalla. Potilaan puoleisen käden siirtyessä tarkoin harkitusti ensin alavatsalle, jossa tulehduksen alku sijaitsi. Iiristen hopeisen värityksen alkaessa kirkastumaan asteittain kunnes ne olivat lopulta samanväriset kuin silloin Pandoran silmien edessä. Alavatsalle asetetun kämmenen liikkumatta hetkeen yhtään mihinkään, tuon aikana potilaan kulmien kurtistuessa aika ajoin (aivan kuin tämä olisi tuntenut sinä hetkenä jotakin). Huoneessa vallitsevan lämpötilan laskiessa, mikä sai Gabriellan hengityksen höyryämään. Tilassa vallinnut hämäryys oli myös syventynyt ja lopulta se oli täysin sysimusta, joka peitti sairaalahuoneen sisimpäänsä, aivan kuin nuo kaksi henkilöä olisivat olleet sen hetken aikaa yksin loputtomassa pimeydessä, jossa kuului hiljaisia kuiskauksia; välillä ne olivat rauhanomaisia, välillä taas selvästi levottomia ja hyökkääviä.

Yhdessä silmänräpäyksessä tuon kaiken palautuessa normaaliksi. Anubiksen irrottaen nopeasti kätensä Gabriellasta kuin sähköiskun saanut, minkä jälkeen miehen oma keho vaipui väsyneenä nojaamaan polvien varaan. Hengittämisen kuulostaen väkisinkin sille kuin mies olisi yhtäkkiä juossut nopeasti maratonin. Käsien täristessä myös sen mukaan, vaikka niitä yritettiin saada rauhoittumaan pienellä hieromisella. Kylmän hien helmeillessä otsalla. Anubiksen keskittyen sinä hetkenä itseensä, ei tämä huomannut Gabriellan aukaisevan silmänsä ja kohottavan toisen kätensä varovaisesti vanhimman oman luokse. Miehen havahtuessa hetkeen vasta kun solakampi käsi otti isomman käden otteeseensa. ”Huvittaisi nähdä heidän ilmeensä – jos kertoisin mihin appini todellisuudessa kykenee.” Unesta karheutuneen äänen kuiskatessa leppoisasti, minkä perässä seurasi aito hymy, joka tilanteesta huolimatta kohosi silmiin asti. Anubiksen laskien toisen kätensä Gabriellan oman päälle ja todeten ohiheittävästi, että naisen kannattaisi pitää se omana tietonaan tai muuten tämä passitettaisiin mielisairaalaan. Vanhimman antaman jyrkän vastauksen saaden vain Gabriellan hymyilemään entistä syvemmin ja puistelemaan sen jälkeen päätänsä pienesti, sanoen: ”Eivät he minua kuitenkaan uskoisi. Kuumehouretta vain, ei mitään muuta.” Tuon nopeasti ohitse menevän hetken aikana nuoremman nähden ensimmäistä kertaa vanhimman hymyilevän vaikkakin tämä piti kasvonsa visusti eteenpäin, jolloin Gabriella näki vain sivuprofiilin. Anubiksen kohottaessa silloin naisen kämmenselän huulillensa ja kehottaen lääkärimäisesti toista vielä lepäämään, mutta huoleen ei olisi enää aihetta. Patjan kohottautuessa asteen ylöspäin kehon noustessa pois sen päältä. Anubiksen pääsemättä kuitenkaan heti kauemmaksi sillä Gabriella ei laskenut otettaan vieläkään irti. Pienen voimattoman nykäisyn pyytäen miestä kääntymään edes vielä kerran naiseen päin, Anubiksen toteuttaen tämän hetken epäröimisen jälkeen. ”Anubis. En halua tuomita sinua sen perusteella mikä olit – vaan haluan oppia tuntemaan sinut sellaisena kuin olet nyt. Uskon, ettet ole oikeasti sellainen minkälaiseksi haluat meidän muiden uskovan.” Gabriellan päästäen viimein irti, mutta ennen kuin Anubis lähtisi huoneesta kokonaan pois ja hyvin todennäköisesti ulos koko sairaalasta, sanoi tämä nuori nainen vielä; ”Siitä huolimatta kiitän sinua.”

Sinin sanojen saamatta minkäänlaista vastakaikua takaisin sanoilleen, joista kuulsi edes toisen heistä yrittävän olla edes hieman aikuismainen toisiaan kohtaan riidan haastamisen sijaan, tuode hyvin selvästi ilmi että kaksikon olisi jossain kohtaa yksinkertaisesti pakko puhua sillä koko tuo meno tuntui muuttuvan vuosi vuodelta vain naurettavaksi. Mutta ei. Kuopuksen saaden vain hymähdyksen vastaukseksi jota ei yritetty selittää mitenkään, vaan sen sijaan - isä nojautui asteen lähemmäksi Pandoraa suodakseen tuolle lyhyen sananvaihdon - johon nainen vastasi pienellä hymyllä nyökkäyksen kera, tämän kyllä tietäen selvästi mitä mies aikoisi matkata nyt kun he tiesivät Gabriellan tilanteen. Naisen myöntyen tuohon itse, Sin puolestaan ... hopeisten silmien seuraten katseellaan isänsä kulkua pois vastasyntyneiden osastolta - oven paukahtaen hellästi kiinni automaattisesti tuon järjessä, sulkeutuivat silmät varovasti kiinni peittääkseen osan turhautuneisuudesta jota tuo teko herätti. Joka. Hemmettin. Kerta. Simonin kohottaen päätään sylistä nähdessään isäntänsä poistuvan tilasta, - päätti tämä ilmeisesti silloin että Sin oli kärsinyt tarpeeksi paikallaan sillä kertaa - tämän nousten hitaasti venytellen ylös paikaltaan pitkään paikallaan pysymisen jälkeen - katosi kissan kevyt paino sylistä joka antoi kuopukselle viimein vapauden liikkua, mutta sen sijaan että Simon olisi poistunut Anubiksen perään tapojensa mukaan, jäikin tämä silläkin kertaa Pandoran vierelle rauhallisen oloisesti vaikka normaalisti tuo eläin seurasi vanhinta minne ikinä tämä menikään. 

Kuopuksen vielä tietämättä itse minne Anubis oli lähtenyt, eikä tämä joskin jaksanut välittää kyseisestä olihan kyseessä kuitenkin vuosituhansia vanha mies joka oli todistanut pärjäävänsä kyllä tilanteessa kuin tilanteessa yksinkin ilman apuja - sai Sin viimein itsestään tilaisuuden poistua itsekin hetkeksi tilanteesta antaakseen lapsensa takaisin hoitajalle joka veisi lapsen omalle tarkkailupaikalleen viereiseen huoneeseen - jonka jälkeen jalat lähtivät automaattisesti kävelemään itsekin ulos tuolta käytävältä kohti aulaa ja siitä itsestään pihalle mumisten tarvitsevansa raikasta ulkoilmaa raskaan sairaalahajujen jälkeen. 

Askelten kulkeutuen rauhallisesti eteiseen asti, juuri astumaisillaan liukuovista ulos kun askeleet pysähtyivät paikalleen ja pää kääntyi katsomaan sinne suuntaan mistä hän oli hetken aikaa kävellyt, sulkeutuivat silmät hetkeksi kuin tarkentaakseen aistimustaan. Hänen kyllä arvaten jo pidemmän päälle kenestä oikein oli kyse, vaikkakin... sen hetken aikaa, kuopus olisi voinut vannoa isänsä yleensä loistavan auran muuttuneen täysin erilaiseksi siitä mitä se normaalisti oli. Kylmän huvittuneen hymyn poikasen värähtäen väkisinkin toiselle suunpielille silmien avautuessa hetkellisesti, mustien silmien välähtäen tuskin silmän räpäyksen verran mustana ennenkuin se kaikki katosi katseesta hymyn myötä - aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Pienen tihkusateen saatellen espanjan alkavaa yötä - tuon pienen virkistävän sateen estämättä Sinin tietä sairaalan ovista edempänä oleville tupakkapaikalle - Sinin vanhan tavan ilmeisesti säilyen vieläkin monen vuoden jälkeen vaikka mies olikin vähentänyt pahaa tapaansa radikaalisti lapsiensa vuoksi, hakeutuivat kädet farkkujen taskulle metalliselle tupakka-askille - sekä sillä sytyttimelle joka oli seurannut miehen mukana teini-iästä asti uskollisesti ja kantoi vieläkin Uuden Salaseuran merkkiä edessään. Huulien välien ottaen filtterin pään vastaan totutulla tavalla, sytyttimeen ilmestyen tulta joka läheni savukkeen päätä aikomuksena vetäistä nikotiini henkoset pitkästä aikaa - mutta juuri kun tuli olisi sytyttänyt syöpäkääryleen tuskin senteistä kiinni, pysähtyikin liike kokonaan - kehon jääden aloilleen kuin miettimään itsepintaisesti seuraavaa tapahtumaa.

Sateen kastellen vähitellen mustat hiukset mitä kauemmin Sin vain seisoi sateessa jähmettyneenä, kunnes viimein -  raskaan huokaisun saattelemana, otettiin koko aski ja tupakka huulien välistä - vain tullakseen heitetyksi viereiseen roskikseen kylmästi, sytyttimen laskeutuen takaisin taskuun turvaan, olihan sillä tunnearvoa. Katseen nousten hitaasti kohti taivasta, jossa ei näkynyt sillä hetkellä tähden tähteä tummien pilvien takia - jonka jälkeen katse laskeutui hiljalleen automaattisesti takaisin maanpinnalle kohti sairaalan liukuovia - jotka olivat juuri avautumassa jälleen kerran.

Anubiksen askelien aiheuttaessa sen pienen tasaisen töminän muovilattiaa vasten kun mies käveli kiireettömin askelin pois aikuisten ihmisten sairaalasiivestä. Tämän kyseisen käytöksen antaen juuri päällisin puolin sellaisen kuvan ulkopuolisille, että henkilö liikkui noissa tiloissa luvan kanssa. Jokaista otettua askelta kohti sairaalasta kauempana sijaitsevassa ortodoksisessa kirkossa nuoren alidiakonin ottaen lähes kaksi tai ainakin lähemmäs kolme juoksaskelta kun tämä alimpaan papistoon kuuluva henkilö pyrki pääsemään mahdollisimman nopeasti kirkon takana sijaitseviin tiloihin ja etenkin siellä päin olevaan arkkipiispan kansliaan. Ulkona alkaneen tihkusateen voimistuessa asteittain normaaliksi vesisateeksi, jossa vesipisarat olivat yllättävän isot – niiden huuhtoessa nytkin kirkon korkeita ikkunoita, kuten myös samalla sairaalan ikkunoita, jotka olivat paljon vaatimattomamman näköiset ja pienemmät. Anubiksen kääntyessä viimein siihen käytävään, jonka toisessa päässä sijaitsevista ovista pääsisi takaisin vastasyntyneiden osastolle. Aukaisi alidiakoni juuri samoihin aikoihin nuo koristeelliset puuovet edestään, että pääsisi ripein askelin kävelemään arkkipiispan, jonka keskustelu oli keskeytynyt toisen henkilön kanssa, takavasemmalle. Nuoren papin kumartuessa kuiskaamaan jotakin hyvin kiihtyneen oloisesti.

”Oletko todellakin varma sanomisestasi?”
Arkkipiispan lausuessa vielä varmistuksen oloisesti kysymyksen, jonka tarkoitus oli nähdä nuoren papin kiihtyneen olotilan lävitse. Tästä kysymyksestäkään huolimatta alidiakoni ei jättänyt väliin nyökkäystä, joka valitettavasti vahvisti kaiken. Tämän kyseisen huomion saaden vanhemman miehen huokaisemaan raskaasti vaikkakin se tapahtui paljon pidättyväisemmin kuin yleensä sellainen ihminen teki, joka oli aivan hetki sitten kuullut sellaista joka olisi mielellään jätetty kuulematta. Noihin päiviin asti kirkko oli yrittänyt etsiä tietoa ihmiskuntaa uhkaavasta vaarasta, joka vuosisadoista toiseen osasi kuitenkin kätkeä itsensä… ja nyt varjostajat olivat viimeinkin saattaneet heidän korviinsa tiedon, joka johtaisi suoraan sen henkilön luokse.
”Lähettäkää metsästäjä hoitelemaan heidät.”
Arkkipiispan lausuessa lopulta ääneen hetken vaitonaisuuden jälkeen, minkä aikana katse oli myös laskettu pöydän kannella lepääviin papereihin, jotka olivat selviä kopioita henkilöllisyys tiedoista parista henkilöstä; Anubiksesta, Sinistä ja Pandorasta. Tuohon hetkeen asti huoneessa oleva kolmashenkilö oli pysynyt hiljaa ja keskittynyt vain näyttämään päällisin puolin sille ettei arkkipiiskan ja alidiakonin keskustelu kuulunut tälle, mutta kun tuli puhe tuosta ns. ”metsästäjästä” – kohdistui aidosti kyseenalaistava katse puhujaan ja vastakysymys esitettiin heti perään; ”[Only admins are allowed to see this link] on vasta kahdeksantoita vuotta. Et voi lähettää häntä niin voimakasta demonia vastaan – tai pahemmassa tapauksessa vastassamme on paljon voimakkaampi olento. Sitä suuremmalla syyllä.” Noiden äänen lausuttujen sanojen saamatta kuitenkaan arkkipiispaa kääntymään päätöksessään vaan pikemminkin tämä isällisen ystävällisesti kyseenalaisti vain hetkellisesti kollegansa uskon vakauden ja sanoen lopuksi; ”Hän on ehkä ruumiillisesti nuori, mutta sielunsa sitäkin vanhempi ja kokeneempi. Tiedät hyvin, isä Thomatius, että hän on yksi parhaista ja tämän tehtävän uskominen hänelle ei tuota pettymystä kirkollemme.”

Vastapuolen jääden pidättelemään seuraavia vastaväitteisiä sanojaan. Sen sijaan käden kohottautuessa hetkeksi sydämen päälle ja muodollinen anteeksi pyyntö lausuttiin suoraan arkkipiispalle, joka otti sen vastaan pienellä pään nyökkäyksellä. Nuoren alidiakonin saaden tehtävän toimittaa arkkipiiskan kirjoitama viesti suoraan tuolle Maryam nimiselle henkilölle. Tuolle kahdeksantoista vuotiaan ikäiselle naiselle, jonka oma äitinsä oli hylännyt viikon ikäisenä kirkon portaille ja joka oli siitä päivästä lähtien saanut kavatuksensa ortodoksiselta kirkolta, jotka olivat alkaneet kouluttamaan lapsesta metsästäjää, joka toimisi pelkästään kirkon alaisuudessa.