07.] Be fair to the Devil

Kuinka kauan Azra oli astellut tuota isoa aluetta, käyden yksi kerrallaan lävitse ne paikat joissa arveli löytävänsä etsimänsä, vaikka tiedostikin selvästi nopeasti laskeneen lämpötilan vuodenajasta huolimatta, joka kävi selväksi jokaisen henkäyksen myötä kun pelkkä normaali hengitys sai ilman höyryämään silmien edessä. Azran enään tietämättä suoranaista vastausta. Astellessaan tuota aluetta pitkin, olisi tämä voinut jo monen monta kertaa juosta sisälle kartanoon hakeakseen päälleen edes jotain mikä olisi suojannut tätä monen monta kertaa enemmän kylmältä hänen nykyiseen vaatetukseensa nähden - mutta siltikin nainen ei sitä tehnyt. Vaikka moinen antaisikin vaaran sairastua. Jossain vaiheessa, naisen enään juurikaan kiinnittämättä huomiotaan matkansa kulkuun, katsomatta kunnolla ympärilleen ja seuraavan kerran kun tämä kiinnitti jälleen huomionsa ympäristöönsä, näkivät silmät sen tutun metsäalueen jonka jokainen salamurhaaja tunsi paremmin kuin omat taskunsa, ja nyt sitä ympyröi hitaasti laskeutuva sumu kesä yön ajaksi ennen aamuaurinkoa. Huudon kimmoten jostain tuolta metsän syvyydestä, jäädyttäen ajatusmaailman ja kehon hetkeksi paikoilleen, sydämen lähes hypäten kurkkuun. Ajatuksien kerkeämättä punomaan raajoille minkäänlaista toiminta ohjetta kun jalat olivat jo kimpaisset niin nopeaan juoksuun kuin mahdollisesti pystyivät, Azran peläten sydämensä pettävän siihen paikkaan mitä lähemmäksi hän tiesi pääsevänsä, pelon jostain pahasta vallaten mielen ja sitä nopeammin tämä yritti juosta. 

Nopeuden hidastuen juoksusta kevyempään hölkkään vasta tuolla aukiolla, jossa jokainen salaseuran jäsen harjoitti kilpailumielessä taitojaan verraten toinen toistaan parempaan tulokseensa. Katseen liikkuen nopeasti aluetta lävitse sitä mukaa kun keho liikkui, oli tuossa kohdin jo huuto lakannut ja enään vastasi hiljaisuus kunnes korvat alkoivat erottamaan jotain muuta. Piipitystä. Jonka Azra oli oppinut tuntemaan niiden vuosien aikana liian hyvin. Hölkkä askelten nopeentuen uudestaan, ja askeleet kulkeutuivat tuota uutta ääntä kohden joka ei koskaan ollut hyvä uutinen, askelten muuttumatta hitaammiksi enään edes silloin kun silmät erottivat polvilleen vajonneen miehen, jonka toisessa kädessä pideltiin kiinni puunoksasta. 

"Chad..." Hengästyneen, mutta siltikin pehmeän äänen lausuen hiljaisemmin miestä nimeltä päästyään lähemmäksi, laskeutui tämä yhtälailla polviensa varaan maahan toisen kanssa. Silmien nähden selvästi nuoremman kehon värisevän ja hytkyvän tunteiden purusta ja kivusta, joka ei antanut tilaisuutta hellittää, ei Azran tarvinnut kysyä olisiko toinen kunnossa. Ei tietenkään ollut, vaikkei nainen pystynytkään näkemään muuta kuin toisen selän. Käden nousten hitaasti ensiksi toisen paidan kangasta vasten, vetäen kangasta varoen itseään kohti kuin saadakseen tuolla tavoin hetkeksi miehen tiedostamaan tämän läsnäolon ja samalla sen hakien lupaa tulla lähemmäksi. Sormien päästäen varoen irti kankaasta, kulkien hellästi lantion ympärille halausotteeseen, niinkuin toinen. Otteen voimistuen turvaa antavasti toisen ympärillä ja pään laskeutuen miehen tärisevälle hartialle "päästä irti. Päästä kaikki irti, Chad." Rauhallisen, rakastavan äänen lausuen miehelle, huulten painautuen suukottamaan paidan alta paljastuvaa vähäistäkin hartia linjaa kevyesti. Toisen käsistä nousten hitaasti paikaltaan toisen kehon ympäriltä kohti rintakehää, kunnes se pysähtyi rintakehän päälle, jonka paidan lävitse vanhempi pystyi tuntemaan Chadin aivan liian voimakkaat sydämen sykkeet "Hengitä Chad. Et saa päästä sydämen sykettäsi liian korkeaksi." Sydämen päälle jääneen käden peukolan silittäen tuota aluetta varoen, Azran päästämättä ääntään missään vaiheessa nousemaan korkeammalle tai matalammalle, pitäen äänensä kokoajan tasaisen rauhallisena joka saattoi tuntua unettavalta. Luonnon pitäen ympärillään oman yöelämänsä, joka loi oman rauhallisen tunnelmansa ympärille kaiken sun muun hiljaisuuden keskellä, jossa ei ollut muita kuin nämä kaksi ihmistä jotka joutuivat selviämään uudesta tilanteesta, joka hajotti heitä jokaista sisältäpäin kun ei pystytty tekemään mitään asian eteen. Hiljaisen hyräilyn kohoten kurkun päältä kuultavaksi tuttuun säveleen, jonka hän oli kuullut äidiltään kauan sitten.

Pimeyden, joka oli langennut tuohon isoon huoneeseen, jota täyttivät erilaiset kirjat vuosien varrelta, löi jossain päin taloa kelloa joka ilmoitti uuden päivän jo vaihtuneeksi uuteen, sen kuulumatta niinkään voimakkaasti tuohon kyseiseen tilaan joka sai ainoan valonsa tietokoneesta ja pöytälampusta joka oltiin asetettu päälle etsintöjen ajaksi, tuotiin siihenkin muutos kun nimenomaan tuohon tilaan johtava ovi tuli avatuksi ja askeleet, jotka olivat lähes olemattomat ja kevyet väsyneenäkin, lämpimämpien jalkapohjien ottaen vastaan kylmemmän lattian kun tuon tilan halki asteltiin lähemmäksi sitä miestä, joka jälleen keskittyi johonkin, mikä meni mukamas tämän oman terveyden edelle. "Sinun piti levätä, eikä tehdä töitä." Astetta hiljaisemman, vaikkakin selvästi väsyneen äänen lausuen hellästi toiselle, jaksamatta alkaa torumaan miestä tuohon aikaan yöstä edes leikillään, vaikka toinen olikin kipeä. Huulien painautuen koskettamaan sänkistä poskea varoen, kehon laskeutuen istumaan hetkellisesti tuolin käsinojan päälle, hopeisen katseen käyden pikaisesti pöydällä levitetyissä papereissa ja sen jälkeen tietokoneen näytössä, kohdatakseen tutun hahmon - ketä tytär ei ollut saanut nähdä moneen vuoteen. Taaskaan. Pienen, vaikkakin selvästi väsyneen hymyn kohoten huulille siitä huolimatta, että oli yö ja heidän kummankin olisi kuulunut olla Andrean tavoin nukkumassa. Todellisuudessa esikoisella oli mennyt monta tuntia löytää oikeanlainen paikka ja mukava asento huoneessaan, jossa sänky oli liian pehmeä, huone liian avara ja täynä tavaroita - loppupeleissä tämä oli nukahtanut useiden tuntien pyörimisen jälkeen lattialle pelkän tyynyn kera ennen totaalista sammumista. Eveyn kääntäen hitaasti katseensa Giovanniin, ja uudelleen noihin papereihin - erityisesti tuohon yhteen jonka kuvan tämä nuorempi tunnisti samantien Egyptin kulttuurista 'kaiken näkeväksi silmäksi', kurtistuivat kulmat hetkellisesti, Eveyn harkiten muutamaan kertaan uskaltaisiko mennä kysymään ääneen, haluaisiko hän edes tietää kuinka monimutkaisesti asiasta olisi tällä kertaa kyse. Eveyn muistaen vieläkin Sinin äkillisen lähdön aiemmin ilman sen enempää selitteleviä sanoja, ja jokin tunne sanoi kyseessä olevan paljon vakavampi asia kuin kuka vain antaisi ymmärtää, ja että kaikki nämä asiat liittyisivät toisiinsa jollakin tapaa. Silmien selaten tuota kopioitua sivua lävitse sen verran mitä pystyi näkemään omasta kulmastaan, valoisuudesta  ja väsymyksestä huolimatta, "... luulin että näkijät ovat harmittomia. Miksi kaipaat heistä tietoa?"

Huutaminen oli onnistunut tyhjentämään keuhkot lähes täydellisen tyhjiksi ja jättämään jäljelle hyvin riutuneen olon, joka olisi halunnut pakottaa oksentamaan kaikki mitä vatsassa oli sillä hetkellä, mutta taistelijaluonne kun Chad oli – puristi tämä huulensa hyvin tiukasti yhteen toisiaan vasten ja puri sitä mukaan kielensä sivustaa kun tunsi vatsalihaksensa kramppailevan. Myös kyyneleet olivat jo lakanneet aikoja sitten ja se sai Chadin hymähtämään kylmästi itselleen. Oliko hän tosiaan tullut jo siihen pisteeseen – ettei enää kyyneleitäkään ollut jäljellä vaan ne olivat tulleet tuhlatuksi viimeistä pisaraa myöten. Siitäkään huolimatta vaikka kyseinen tunteen purkaus oli mennyt yhtä nopeasti ohitse kuin se oli alkanutkin – ei hengittämisen rytmi palannut vieläkään normaaliksi, saatikka että sydän olisi rauhoittunut sen mukana. Juuri noiden kahden viimeisen huomioimisen saaden vihan kiteytymään uudelleen korvien väliin ja se tunne sai sormet puristautumaan tiukemmin käden pitelemän kepin ympärille.

Aistien huomioiden Azran läsnäolon vasta silloin täydellisesti kun nainen uskaltautui ottamaan varovaisesti paidan selkäymyksestä kiinni ennen kuin rohkaistui viemään kätensä halaukseen miehen lantion ympärille. Chadin sulkien silmänsä, mutta vielä tämä ei lakannut puremasta kielensä sivustaa, joka jo valutti verta syljen sekaan. Jos Azra olisi ollut joku toinen olisi Chad hyvin todennäköisesti jo iskenyt kyynärpäänsä kipeästi kyljen seutuville ja käskenyt painumaan kauemmaksi, mutta nyt kun kyseessä oli lapsuuden ajoilta tutuksi tullut henkilö, jota mies rakasti enemmän kuin pelkästään siskonaan – tyytyi keho pitämään itsensä aisoissa ja huulien muodostaen hyvin hiljaiset sanat espanjaksi:
”Anna minun nousta itse jaloilleni, Azra. En halua että näet minut tällaisena. Päästäthän siis irti…”
Silmät olivat avautuneet uudelleen ja katsoivat tuona hetkenä mitään näkemättömästi eteenpäin, mutta tuntoaisti kertoi jokaisen teon minkä Azra teki. Rauhoittavan hyräilemisen alkaessa kuulumaan ensin hiljaa kunnes se lopulta löysi tutun sävelen, tunsi Chad kulmiensa rypistyvän hetkeksi ja katse painautui voimattoman oloisena alaviistoon kohdatakseen lehtisen ja hiekkaisen maan.
”Älä…”
Pään yrittäen aloittaa kiellosta kertovan puistelemisliikkeen, mutta teon puolessa välissä kaulalihaksen jännittyivät uudelleen ja huulten lomasta pääsi tukahtunut huudahdus, jota seurasi voimaton kiroaminen. Käden päästäessä hiljalleen oksasta irti ja siirtyen rintakehälle naisen oman päälle, puristautuen tahattomasti vähän liiankin kovaa sen ympärille. Chadin antaen silmiensä sulkeutua hetken päästä uudelleen, mutta enää tämä ei yrittänyt taistella Azraa vastaan vaan antoi toisen läsnäolon rauhoittaa halutulla tavalla.


Tietokoneen näytön alalaidassa vilkuttavan ponnahdusikkunan alkaessa lopulta näyttämään laskusuuntaan meneviä lukuja – uskaltautui Anubis vasta silloin henkäistä ajatuksissaan helpotuksesta ja suomaan kiitoksen Azralle, joka oli taas hyvin todennäköisesti onnistunut viime hetkellä rauhoittamaan parinsa. Hopeisen katseen suuntautuessa sillä kertaa tarkemmin katsomaan videopuhelun näyttöä – huomattiin Giovannin saaneen seuraa sinä hetkenä. Isän ja tyttären katseiden kohdatessa sen hetken sekunnin aikana, jolloin Evey loi tervehdymäisen hymyn vanhimmalle vaikka yhteydenottoaika ei ollutkaan tapahtunut vieraskoreuden määräämällä tavalla. Giovannin keskittyessä tulkkaamaan lukemaansa tekstiä, sai Evey kysyttyä Anubikselta miksi tämä oli yhtäkkiä kiinnostunut sellaisen lahkon jänestistä, jotka eivät olleet koskaan aiheuttaneet minkäänlaisia ongelmia. Kysymys oli Eveyn tapaan suora ja se sai Anubiksen hetkeksi vaitonaiseksi kun tämä yhtäkkiä joutui miettimään vastaustaan nopeasti.
”Koska luulen tällä hetkellä hyvin vahvasti, että yksi sen lahkon jäsenistä onnistui viemään vanhalta salaseuralta jotakin hyvin arvokasta ja sen kyseisen teon tähden on salaseurojen välinen aselepo vaarassa murtua uudelleen.”
Anubiksen vastauksen saaden Giovannin kohottamaan katseensa ylös paperista ja vastaamaan takaisin puoliksi epäuskoisen kuuloisena:
”Lahkon jäseniä ei ole nähty sitten 1700-luvun jälkeen. Isoisäni näki sellaisen aikoinaan ranskassa, mutta nainen oli jo lähemmäs satavuotta vanha ja kuoli hyvin todennäköisesti pian sen jälkeen. Miksi yhtäkkiä epäilet, että juuri tämän kyseisen lahkon jäsen on kaiken takana?”
Hiljaisuuden parantamatta tilannetta milään tavoin vanhimman suunnalta. Anubiksen nojautuessa asteen lähemmäksi ruutua kun oli ensin tullut sataprosenttisen varmaksi siitä – ettei kukaan kuulisi tätä.
”En aluksi halunnut uskoa sitä itsekkään, mutta nyt ymmärrän vastauksen olleen suoraan nenäni edessä jo useiden vuosien ajan. Muistatko ottolapseni Alban?”
Giovannin nyökäten hetken miettimisen jälkeen.
”Hän on yksi näkijöistä. Yksi ”Kaiken näkevän silmän”-lahkon jäsenistä. Mitä tekstissä lukee, Giovanni?”
Nuoremman miehen laskiessa katseensa uudelleen paperiin vaikka edelleen hetki sitten kuultu oli tullut todella puskantakaa ja sekoittanut ajatuksia todella.

Paperin toista reunaa pitelevän käden kohottautuessa hetkeksi huitaisemaan pienesti ilmaa samalla kun aluksi takelteleva ääni onnistui muodostamaan sanat järkevään muotoon.
”Tässä symbolin vieressä on ilmeisemmin kopioitu teksi lahkon jäsenten ennustuksesta, jossa kerrotaan jostakin mes… messiasta?? …joka on syntyjään itse pahasta ja joka kykenee tuomaan järjestyksen rikkoutuneeseen valtakuntaan. Vain hän on oikeutettu kutsumaan lähteen sisaret? …takaisin yhteen, jotta he yhdessä voivat sinetöidä omalla verellään pahuuden synnyinpaikkaansa.”
Tuossa vaiheessa Giovanni lopetti lukemisen äkisti ja riisui lukulasinsa lähe vihaisen oloisesti.
”Okei, mikä joukko kansansatu tämä on itsemurhasta? Tämä alkaa kuulostaa jo huonolle vitsille.”
Anubis ei kuitenkaan hymyillyt. Ei edes katseellaan, joka oli muuttunut hyvin etäiseksi – aivan kuin tämä olisi voinut sinä hetkenä nähdä sen päivän kun tämä itse kirjoitti tuon kyseisen teksin Kiellettyjen kirjaan.
”Se oli teksti, jonka Sarah De Fiore kertoi minulle ennen kuolemaansa. Teksti johon en itse ensin uskonut, mutta nyt…”
Väsyneen henkäisyn kohottautuessa huulten lomasta ja otsan painautuessa ristittyjen sormien päälle, kyynärpäiden nojatessa pöydän kantta vasten. Anubiksen lausuessa muinaisella äidinkielellänsä hiljaisesti:
”Jumalat meitä auttakoon.”

Noiden kahden miehen käyden keskustelua, jossa selvästi nuorempi epäili kaikkea lukemaansa ja kuulemaansa jonka Anubis oli siihen mennessä suonut heille vastaukseksi, kuunteli Evey sivusta itsekin hieman epäilevästi. Isän tosissaan väittäen näkijän pystyneen viemään jotain niinkin tärkeää vanhalta salaseuralta että se uhkasi hyvin pitkän aikaa ollutta aselepoa totaalisesti? Kulmien kurtistuen tuon ajatuksen rinnalle. Oliko se edes mahdollista? Siltikin samaan aikaan kun tuo ajatus tuntui vielä järjen kanssa aivan mahdottomalta, samalla tavoin ajatus sodan syttymisestä... ei lämmittänyt todellakaan sydäntä. Jos oli elänyt keskellä Eveyn tavoin keskellä sitä kaikkea, nähnyt kuinka se oli tuhonnut ihmisiä ja ajanut näiden ajatusmaailman menemään uudelleen omien arvojen edessä ja joutunut tahtomattaan olemaan osa sitä kaikkea, oli tuo ajatus niinkin myöhään yöstä suorastaan pahaa vointia aiheuttava. Toisen käsistä ollen siirtynyt vaistonvaraisesti näiden ajatuksien myötä naisen edes huomaamatta vatsan kohdalta ympäri ja nielaisun tapahtuen asteen hankalammin. Eveyn näyttäen kiinnittävän huomionsa sen aikaa miehen pitelemiin papereihin ja niissä esiintyvään kuvioon vaikka todellisuudessa tämän katse ei katsonut mitään erikoista. Pelkkää tyhjyyttä. Anubiksen suostuessa avautumaan siitä todellisuudesta mikä piiloutui salaseurojen taakse sillä hetkellä ja samalla kuitenkin yhdisti näkijät yhteen sillä erää, soi tämä jopa nimen esille: Alba. Vanhemman antaen samalla työtuolissa istuvalle miehelle luvan lukea siihen asti ymmärtäneensä ääneen tuosta vanhasta tekstistä, jota enään hyvin harvat ymmärsivät nyky-yhteiskunnassa, kuuli toisen äänestä lukemisen aikana tuon selvästi epäröiden itsekin lukemaansa vaikka kukaan ei lähtenyt korjaamaan tai kommentoimaan miehen lukemaa mitenkään vääränlaiseksi, kääntyivät silmät takaisin videopuhelun toiseen päähän, nähdäkseen isänsä vakavat kasvot, joista pystyi lukemaan selvästi tuon käyvän monta tunteen tilaa lävitse yhdellä kertaa - yhdenkään niistä olematta sellainen joka olisi pystynyt kuittaamaan tuon ennustuksen olevan vain vanhainakkojen puhetta jonka voisi vain unohtaa. Kaiken ollen totta. 

Giovannin ärähtäessä vihaisempaan sävyyn, kohosi toinen käsistä automaattisesti miehen niskalle jossa sormet silittivät lyhyin vedoin karheiden mutta lyhyitä hiusten latvoja rauhoittavasti, kosketuksen osuen välillä niskan iholle tarkoituksen mukaisesti ettei isän ääni olisi herättänyt pariskunnan nukkuvaa esikoista, jolla oli De Fioren-suvussa esikoisilla periytynyt huomattavasti herkimpi kuulo, joka tulisi vain korostumaan mitä vanhemmaksi poika kasvaisi vaikka todellisuudessa Evey oli yhtä huolissaan kuin he kaikki muutkin. Jos he olisivat todellakin vielä eläneet sokeana nyky yhteiskunnassa, joutumatta koskaan kokemaan tai edes tietämään mitään salaseuroista, muinaisesta voimasta tai mistään muustakaan, kuulostaisi tuo kaikki täysin naurettavalta. Mutta kun he olivat joutuneet kokemaan sen kaiken... puhuivat erilaiset tuntemukset järkeä vastaan tässä kohtaa hyvin vahvasti. "Oletetaan, että tuo kaikki on totta. Oletetaan, että kaikki mitä ennustus sanoo, tulee tapahtumaan jossain vaiheessa ja jossakin tälläkin hetkellä, tosiaan on kauan sitten kadonneita näkijöitä suunnittelemassa yhteen paluuta lahkoon. Onko mahdollista, että Alba - tietoisesti - vei salaseuralta nimenomaan tämän messiaan?" Tuon kysymyksen jälkeen Evey tunsi suorastaan katuvansa tuota lausetta ääneen lausuttuna, sillä se kuulosti aivan typerältä ja se sai silmien sulkeutumaan hetkellisesti kuin yrittäen luoda vielä yhden kerran kaikki ne tiedot järkevään järjestykseen jonka normaali järjen äänikin sanoisi sen mahdolliseksi. Eihän se mitenkään voinut olla mahdollista. Silmien auetessa kohtasi ensimmäisenä tietokone näytön, ja sitten vanhemman miehen, jonka työtuolin käsinojalla tämä pariskunnasta nuorempi osapuoli ja istunut kokoajan kiltisti, näki Evey ilman sanojakin tai edes sen tuomista esille ääneen, ettei Giovannilla ollut sen helpompi hyväksyä kuulemaansa todeksi vaikka kaikki muu puhui sitä vastaan. Varsinkin huolen kohdistuen tuohon syntymättömään lapseen, jonka ajankohta olisi vasta kuukausien päästä: entä jos sota syttyisi tuona aikana, ja arvatenkin he saisivat siinä samalla osansa sillä De Fioret olivat tunnetusti nimenomaan enemmin uuden salaseuran puolella kuin Zayn, Evey taas kuului tuohon erikoiseen perheeseen verellisesti ja velipuolensa ja tämän törmäykset tietäen olisi Zay enemmän kuin tyytyväinen hoidellessaan siskonsa vaikka sitten omin käsin nähdäkseen tämän viimeisen henkäyksen.

Kukaan tuon työhuoneen tai edes kartanon sisäpuolella tuskin pystymättä arvaamaan niitä asioita jotka tapahtuivat sillä hetkellä harjoittelualueella, ja tavallaan ehkä niin oli parempikin. Hiljaisen hyräilyn ja tukahdutetun huudon täyttäen tuon pienen alueen missä ei liikkunut sillä hetkellä ketään muita, tunsi Azra paljon voimakkaamman otteen oman kätensä päällä, ja siltikin nainen ei lopettanut tai edes päästänyt irti saadakseen itselleen mukavamman asennon itselleen ilman voimakasta käden puristusta, josta moni muu olisi tiuskaissut ikävään tapaan päästämään irti tai edes höllentämään otetta, Azran tekemättä niin. Sen sijaan, sormet kietoutuivat hellästi tuon käden ympärille sanoakseen hiljaa ettei tämä aikoisi koskaan päästää toisesta irti kun miehestä tuntui pahalta. Hän ei luovuttaisi Chadin suhteen ja antaisi tuon käydä kaiken lävitse yksin. Sävelmän alkaen olemaan tulemaan loppua kohden hiljalleen, painautuivat kasvot hellästi toisen takaniskaa vasten, josta miehen ominaistuoksu oli vahvimmillaan, huulteen suukottaen hiusrajaa viimeisen sävelen aikana ennenkuin hiljaisuus tulisi laskeutuneeksi kaksikon välille. Käden rintakehän päällä pystyen tuntemaan sydämen sykkeiden rauhoittuneen huomattavasti, sen lyöden lähes normaaliin tahtiinsa naisen onneksi, ja se sai tämän huokaisemaan mielen sopukoissa helpotuksesta. "Älä vihaa minua, vaikken päästänyt irti..." Hiljaiseksi muuttuneen äänen kuiskaten hiljaa toiselle, äänenpainosta pystyen kuulemaan selvän pahoittelun vaikka nainen itse ei katunut vaikkei ollutkaan päästänyt irti. Nuoremman joutuen taas käymään lävitse monta aivan liian monimutkaista tunnetta, tietämättä oikeaa tapaa tulla esiin muuten kuin huudon ja vihan muodossa kun yksinkertaisesti isoveli ei voinut tehdä mitään enään pikkusiskonsa hyväksi, joka oli mennyt tekemään jälleen oman liikkeensä elämänpolulla joka tulisi viemään tämän tavalla tai toisella kohti väistämätöntä joko Zayn tai Uuden salaseuran kautta. Ja heidät oltiin laitettu sen vuoksi sivuun. Huulten hivellen paljasta ihoa vahingollisesti, joka aiheutti Azran vetämään kasvojaan hieman kauemmaksi niskan alueelta ettei olisi aiheuttanut toiselle epämukavaa oloa kylmienväreiden tai vääränlaisten tuntemuksien muodossa "... haluatko olla vain tässä vai saanko nähdä kasvosi?" 

Eveyn heittäessä ilmoille, että oliko mahdollisesti Adette tämä ennustuksessa nimetty messias (ns.valittu) – ei Anubis vastannut hetkeen mitään takaisin, mikä vain tuntui antavan vahvistusta nuoremman naisen ehdotukselle, mutta silloin pää teki pienen puistelemisliikkeen ja kehon ryhti suoristautui takaisin ylös, että Giovanni ja Evey pystyisivät näkemään Anubiksen kasvot uudelleen.
”Zay ei ole pahuuden ruumiillistuma vaikka tämän teot puhuvatkin puolestaan. Hänen äitinsä oli ihan tavanomainen ihminen kuten minäkin. En usko, että teksissä viitatulla pahuudella tarkoitettaisiin vain ihmisille kuuluvaa peruspahuutta vaan sen on oltava varmasti paljon syvempää, paljon puhtaampaa… sellaista mitä ihmismieli ei kykene käsittämään.”
Giovannin kuunnellen kertaakaan keskeyttämättä vaikka tämän kielellä oli jo tuhat ja yksi kysymystä, jotka toivon mukaan veisivät ratkaisua merkittävästi eteenpäin.
”Mikä voisi olla niin puhdasta pahuutta ja miten se voisi saada kehon itselleen?
Eveyn teon ansiosta rauhoittuneemman äänen jatkaessa lopulta puheenvuoron saatuaan.
”Olet kirjoista oppinut Giovanni, joten tiedät varmasti jo vastauksen seuraavaan kysymykseeni; Miten puhdasverinen demoni sinetöi itsensä lopullisesti kuolevaisten maailmaan?”
”Ihmisveren kautta. Tarkemmin määriteltynä; neitsyen, jonka synnyttämään lapseen demoni pystyy siirtymään ongelmitta kuin että olisi vieras jonkin toisen kehossa.”
Anubiksen nyökkäisten pienesti ja jatkaen itse:
”Se mikä tuo pahuuden, voi myös tuhota sen. Kiellettyjen kirjassa oleva muinainen voima on aina hakenut vapautumista tavalla tai toisella. Silloin kun löysin Sinin De Fioren suvun holvista, näin sen hetken aikaa - ettei tämä ollut oma itsensä.”
”Väität siis…”
”Muinainen voima on ottanut Sinin kehon väliaikaisesti itselleen ja pyrkii varmasti pääsemään jotenkin niskan päälle.”
Giovannin lausessa tuossa kohdin jo äänettömän kirosanan kuulemaansa kohtaan. Tämä oli kyllä epäillyt jo monen monta kertaa kuulemaansa, mutta nyt kun Anubis oli itse vahvistanut saman epäilyksen… alkoi kylmäävä tunne kouristaa vatsaa väkisin.
”Entä mitä luulet neitsyen tarkoittavan tässä kohdin ennustuksessa? Voiko nainen olla kuka tahansa?”
Tuossa kohdin oli Anubiksen vuoro huitaista ilmaa pienesti ennen kuin henkäisi asteen raskaammin sillä noin kova aivotyöskentelminen siihen aikaan yöstä oli enemmän kuin tarpeeksi.
”En osaa sanoa. En tiedä viitataanko sanalla vain puhtaaseen sieluun vain pitääkö tämän oikeasti olla sellainen ja voiko tämä olla tosiaan kuka tahansa. Minun pitää tutkia kirjoitusta tarkemmin ja yrittää löytää lisää tietoa kyseisestä lahkosta.”
Sormen siirtyessä valmiiksi sen näppäimen päälle, jolla kyseinen videopuhelu lopetettaisiin, mutta ennen kuin Anubis vei aikomansa loppuun lisäsi tämä vielä rauhallisesti:
”Olen pahoillani, että pidin teitä valveilla näinkin myöhään. Voitte olla turvallisin mielin jatkossakin, mutta pitäkää tiettyä varovaisuutta yllä kuten olette tehneet aikaisemminkin. Etenkin sinä, Evey. Huolehdi vain perheestäsi.”
”Anubis…”
Giovannin ehtien vielä sanomaan vanhimman sanojen perään ennen kuin toinen ehti katkaisemaan linjan slovakian puolella.
”Pidä huolta itsestäsi.”
Lauseen tarvitsematta jatkaa sen enempää sillä kumpikin miehistä tiesi sinä hetkenä mistä nuorempi halusi varoittaa vanhempaa. Muinainen voima oli ollut kautta historian arvaamaton ja se varmasti haluaisi Anubiken maksamaan siitä teosta minkä tämä elämänsä alussa uhrautui tekemään – ettei kyseinen pahuus päässyt puhtaana omana itsenään ihmismaailmaan. Giovannin saamatta mitään vastausta takaisin, mutta tämä oli näkevinään pienen hymyn vanhimman silmissä ennen kuin videopuhelun ikkuna tummui ja näytölle ilmestyi teksti; offline.


Hiljaisen rauhoittavan hyräilemisen vaimentuessa hiljalleen viimeiseen säkeeseen – alkoi Chad löystyttää otettaan Azran käden ympäriltä ja mumisi perään jotakin anteeksipyynnön tapaista. Toisen käden kohottautuessa puolestaan kasvojen luokse ja pyyhkien ne edes jotenkin kuivaksi. Huulten lomasta päässen pari syvää hengittämisen ääntä kun Chad haki itselleen lopullisen rauhoittumistilan.
”Älä kerro reagtiostani Sinille tai tämä alkaa pian pitää minua liian tunteellisena. Kuulisin siitä hyvin todennäköisesti jokaisessa käänteessä.”
Puolivuotta nuoremman yrittäen tapansa mukaan keventää tilannetta seuraavilla sanoillaan, joiden perään naurahdettiin heikosti. Käden vielä yrittäen jatkaa kasvojen siistimistä, Chadin olematta yhtään varma miltä oikein näytti ulkopuolisten silmissä. Tämän myös alkaen vasta tuolloin hahmottamaan kunnolla minkälaisessa vaatetuksessa Azra oikein oli sinä hetkenä. Molempien käsien siirtyen koskettamaan toisen omia, jotka alkoivat tuntua jo viilentyneille.
”Alat olla jo kylmissäsi.”
Chadin lausuen perään lähes samantien. Kehon liikkeiden kertoen ylösnousemisesta. Chadin auttaessa Azran ylösmaasta samaan aikaan kun jatkoi aloittamaansa:
”Palataan takaisin kartanolle tai sairastutat muuten itsesi.”
Isompien kämmenten yrittäen antaa hieromalla lämpöä naisen olkavarsille. Asteen raskaamman henkäisyn karatessa huulten lomasta ja pään tehden pienen eleen, joka kertoi selvästi - ettei Chad ollut sinä hetkenä ollenkaan tyytyväinen tilanteeseen.
”Sinun olisi pitänyt pukea edes takki päällesi.”

Videonpuhelun pimentyessä kokonaan tietokoneen näytöllä, oli tuo keskustelu jättänyt jälkeensä selvän epämiellyttävän kaiun korvien väliin joka kertoi että Evey olisi pärjännyt aivan loistavasti ilman tuota kaikkea uutta tietoa, joka tulisi nostamaan oman varauksellisuutensa tuosta eteenpäin vaikkei sitä tultaisi keskustelemaan muuten kuin pariskunnan välillä. Andrean tarvitsematta vielä tietää siitä kaikesta joka piiloutui tuohon kirjastohuoneeseen, jonne tämä tuskin tulisi pääsemään ennenkuin sen aika olisi. Myöhäisen kellonajan uuvuttaen kaksikon, joka taas käski sanattomasti kehoa menemään lepuulle seuraavaan aamuun ja niihin askareihin jotka veisivät päiväsaikaan huomion muualle. Viikon vierähtäen noista tapahtumista eteenpäin nopeasti ja uudet aiheet saivat Italian maaperällä mielen keskittymään puoliksi muualle, vaikka todellisuudessa mieli muisti jatkuvasti tuon kolmen henkeen käydyn keskustelun. Kahden silmien värityksen, jotka olivat liian erikoiset ollakseen kuuluakseen kenelle tahansa toiselle ihmiselle, ja siltikin nuo molemmat tulisivat korostumaan sitä mukaa enemmän mitä vanhemmaksi lapsi tulisi kasvamaan vuosien varrella, vastaten peilikuvasta takaisin hetkellisen vilkaisun jälkeen turhautuneena saadakseen nähdä hiukset jotka vain eivät yksinkertaisesti pysyneet kiltisti aloillaan vaikka kuinka niitä olisi harjannut, ja sitten hartioille lepäävässä kangaskappaleessa jonka väritys soveltui muuhun vaatetukseen ja jonka alalaidassa sijaitsi tuo ikuisuuksien vanha logo joka oli löytänyt oppilaiden kravilta kuin myös mustan takin rintakehältä. Hampaiden purren ärsyyntyneenä posken sisäpintaa, jokaisen pienenkin yksityiskohdan tuossa lapsessa suorastaan huutaen hermostuneisuutta. Eikä ihme. Hän oli elänyt viisi vuotta eristyksestä, joista kolme viimeistä hänelle oltiin suotu aina sosiaalinen turvake vuoden nuoremmasta tytöstä ja sekin oli täytynyt pitää niin pitkälle salassa kuin vain pystyi, Andrean edes oikein tietämättä mitä hänen ikäisensä edes tekivät tai käyttäytyivät. Miten hänen tulisi toimia? Varsinkin ensimmäisenä päivänä.

Loppujen lopuksi Andrean luovuttaen itse oma-aloitteisesti, ajatuksien huutaen liian monta mietettä samaan aikaan, tämän enään edes yrittämättä laittaa hiuksiaan edes kuntoon saatika tuota hirttoköyttä kaulalle ainakin ilman apua. Askelten kulkien ripeästi huoneesta pois aina tutulle käytävälle, ja siitä portaat alakertaan jos selvästi jompikumpi vanhemmista valmisti aamupalaa. Sen poika haistoi jo ennen portaikkoa, se puolestaan sai mahan tekemään huomiota kaipaamaan äännähdyksen aamupalan tarpeesta. Jalkojen, joita suojasi sillä hetkellä vain tummat sukat, suorastaan liukuen aulan lattian halki vauhdilla tuolle ovelle, jonka valkoisten pintojen taakse piiloutui vielä tuo kodikas keittiö jossa perheellä oli ollut aina tapana kokoontua silloin kun vain aina oli mahdollista, kohosi käsi kevyesti puista pintaa vasten ja pukaten hellästi raollaan olevat ovet auki jolloin valkean keittiön pinnasta hehkuva nouseva auringon valo sai vielä siihen asti uneliaat silmät siristymään väkisinkin kunnes yksinkertaisesti tuohon uuteen valoon annettaisiin tilaisuus tottua. Tuon keittiön, joka muistutti nimenomaan perinteistä italialaista keittiötä valkeine pintoineen jotka olivat olleet vuosia jo samanlaiset, kutsuen lämmöllään tulemaan lähemmäksi ja istumaan pöytään jonka päällä oli sillä asetettu hedelmäkori ja kannullinen mehua sekä kolmelle hengelle selvät kattaukset valmiiksi asetettu laseja myöten. Tuon nuoren lapsen istuutuen yhdelle noista tuoleista, josta tälle avautui selvä näkyvä tuohon naiseen joka oli ollut vielä hetki sitten keskittynyt omaan tekemiseensä ennenkuin kasvot kääntyivät vilkaisemaan olan ylitse itse poikaa, jolle suotiin lempeä hymy niin varhaisena aamunakin, vaikka äiti näkikin lapsestaan tuon sen hetkisen olotilan joka ei tiennyt mihin päin kääntyä tai pysyä aloillaan. Eveyn kääntäen katseensa takaisin alas omaan tekemiseensä, joka oli saanut aamupalan valmiiksi eväitä myöten, otettiin valkoisesti posliini reunuksesta kiinni ja vietiin pöytään ennen kuin se asetettiin lapsen eteen, joka hyvä jos muisti kiittää hiljaa. Hellän suukon painautuen ohimolle aamuntoivotuksena kääntyivät nämä kaksi katsomaan toisiaan silmiin, sen lyhyenkin hetken ajaksi oli tuolla vanhemmalla vieläkin omanlainen vaikutus lapseensa vaikkei tämä sitä vielä tiedostanut. Hermostuneisuuden ja varauksellisuuden joka oli vallannut hetki sitten lasta, kadoten edes sen hetken ajaksi kunnes yksinkertaisesti tämä astuisi koulun porteista sisään. Pojan tiedostamatta sitä miksi, mutta tuo pieni, normaalikin ele jopa sai hymyn kohoamaan huomaamattomasti huulien pinnalle ja hitaasti myös silmiin, "... Onko isä jo jalkeilla?"

Viimeisen porrasaskelman tullessa otetuksi, koskettivat nahkakengät kiiltävää marmorilattiaa, joka kattoi koko osuuden pääaulan lattiapinta-alasta. Toisessa kädessä kannettavan mustan nahkasalkun päätyen lasketuksi seinän viereiselle lipastolle, jonka kannella ei yleensä säilytetty muuta kuin maljakko yleensä tuoreine kukkineen ja keskikokoinen posliinikulho, jossa yleensä säilytettiin avaimia. Giovannin enää vilkaisematta peiliin vaikka se olisi ollutkin siinä seinällä katseen ulottuvissa. Hän oli tehnyt viimeisen ulkonäkönsä tarkistamisen kylpyhuoneesta lähtiessään ja se sai luvan riittää.

Perheen isän saapuessa keittiöön/ruokailutilaan juuri hetki sen jälkeen kun Andrea oli ehtinyt esittämään kysymyksensä, johon vanhempi vastasi pienesti hymyillen ennen kuin toi omilla sanoillaan läsnäolonsa julki.
”Nukkuisin ja jättäisin näkemättä tämän päivän? Mikään väsymys ei saa pidettyä minua nyt vuoteessa.”
Giovannin kävellessä myös ruokailupöydän luokse, mutta ennen kuin tämä istuutui paikalleen – kyykistyi tämä hetkeksi Andrean vierelle ja pyysi asteen hiljaisemmalla äänellä esikoista kääntymään asteen isäänsä kohti, että tämä pääsi sitomaan solmion siihen lopulliseen muotoon, joka hyväksyttäisiin koulussa. Andrea menisi myös yksityiskouluun kuten isänsäkkin aikoinaan. Ei sen takia, että tämä haluttiin pois silmistä vaan sen takia, että toinen saisi mahdollisimman paljon opiskelemisesta irti – sillä ilman niitä oppeja ei tulisi pärjäämään kovin hyvin nykymaailmassa. Andrean pystyen tuona hetkenä myös näkemään isänsä pukeneen tumman armanin pukunsa, joka kertoi aina ilman kysymyttäkin että mies olisi menossa töihin kaupunkiin eikä jäisi sillä kertaa kotiin vaikka se olikin mahdollista johtajan asemassa.

”Noin.”
Giovannin sanoen lopulta kun oli saanut solmion valmiiksi. Toisen etusormista kohottautuen näppäisemään leikkimielisesti Andreaa nenän päähän. Sen hetken aikaisen hymyn syventäen niitä hentoja ryppyjä miehen silmäkulmissa.
”Valmista. Voit uskaltaa taas hengittää.”
Merenpihkan värisessä katseessa näkymättä sinä hetkenä mitään arvostelevaa tai tuomitsevaa vaikka joku toinen olisi voinutkin pitää moisen hermostuneisuuden ns.pelon näyttämistä paheksuttavana. Giovanni ei ollut kuitenkaan sellainen. Tunteet olivat luotu ihmisiä varten ja niiden käyttäminen oli sallittua tilanteessa kuin tilanteessa, kunhan vaan niitä ei veisi yli rajojen. Kehon noustessa viimein ylös suorille jaloilleen, meni Giovanni istumaan omalle paikalleen ruokapöydän ääreen ja otti hetkeksi työpuhelimensa esiin. Aikoinaan Giovanni olisi pitänyt puhelimen silmiensä edessä syödessääkin ja takuuvarmasti äänet päällä, mutta nyt sormi siirtyi painamaan mykistysnäppäintä ja kyseinen puhelin tuli laitettuksi takaisin takin taskuun.

Koko perheen päästessä istumaan saman pöydän ääreen, kiitti Giovanni katollisen tavan mukaan Jumalaa alkavasta päivästä ja ruoasta, jonka he saivat nauttia sinäkin päivänä. Vasta näiden kyseisten alku rutiinien jälkeen Giovanni alkoi uudelleen keskustella esikoisensa kanssa. Vanhimman nähden kyllä heti toisesta, että tämä hermoili selvästi sitä päivää ja sitä hetkeä kun tämä tulisi kohtaamaan viiden vuoden jälkeen uudelleen ikäisiään.

Kaiken tuon, mikä tapahtui juuri tuona päivänä tuossa samaisessa keittiössä, ei olisi ehkä näyttänyt ulkopuolisen silmissä mitenkään erikoisemmalta kuin mikään muukaan perhe aamupala, mutta tuolle vähän päälle kymmenvuotiaalle lapselle, oli se enemmän. Jokaisen teon, liikkeen, kasvojen ilmeet ja pienetkin yksityiskohdat painautuen syvälle mielen sopukoihin pojan aluksi edes huomaamatta, mutta sen hetken aikaa kun tuo kolmihenkinen perhe istui rauhassa aamupala pöydässä, vailla minkäänlaista kiirettä päästä töihin ja kouluun, jokaisen heistä ottaen tuossa kohdin aikansa. Lapsen katsoen kuinka suukko painautui vuorostaan miehen huulille tuttuna aamuntoivotuksena, sai tuo pienen hymyn kohoamaan pienesti huulien pinnalla samalla kun katsetta vietiin hitaasti alas kohti valkeaa lautasta, jonka päällisiin ei oltu vielä koskettukaan. Joskus pienempänä, niinkuin moni muukin nuorempi oli Andrea osoittanut mukamas ällöttyneensä moisesta tavasta, ja nyt tämä ei edes tuntenut mitään vastaavaa tarvetta edes lähteä esittämään moista turhaan. Aamupala pöydässä käyden selvä iloinen keskustelu, johon sekoittui välillä selvä naurun sävy kun joku onnistui sanomaan tai tekemään jotain hauskaakin, jokaisen minuutin vieden ajatukset tahallisesti pois tulevasta, joka olisi kohdattava enemmin tai myöhemmin sen päivän aikana ilman pääsyä pakoon.

Oliko se tunti vai hyvin, hyvin pitkältä tuntuva minuutti, joka oli saanut sydämen tykyttämään voimakkaammin rintakehän alapuolella, tietämättä oikein omasta tuntemuksestaan joka samaan aikaan niin innoissaan, peloissaan kuin myös hyvin vahvasti epäilevä tuosta päivästä, joka tulisi muuttumaan tämän miehen elämän kertaheitolla erilaiseksi. Juuri sellaiseksi mitä tämä ei olisi koskaan voinut kuvitella itsestään joskus päätyvän tuohon hetkeen, juuri tuohon asemaan, juuri noin järjettömän hermostuneena että tämän olisi tehnyt mieli oksentaa. Viisi vuotta. Viisi vuotta sitten Sin oli ollut enemmän kuin sataprosenttisen varma, että tuo kyseinen päivä ei koittaisi hänen kannaltaan ikinä, ja nyt hän seisoi omassaan huoneessaan yrittäen pukeutua parhaansa mukaan niihin valittuihin vaatteisiin ennenkuin auto saapuisi pihaan. Sinin voimatta olla miettimättä muuta kuin: miten? Ei hän itsekään tiennyt. Viimeiset kolme vuotta tosiaan olivat muuttaneet häntä paljon. Huvittuneen hymyn kohoten hitaasti kuiville huulille, joiden sivustaa korosti siistitty parta/sänki joka soveltuisi paremmin tuohon tulevaan juhlaan jonka pitäisi olla enemmän kuin iloinen ja tietäisi juhlia aina siihen asti kunnes päivä vaihtuisi seuraavaan - mutta siltikin. Epäilyksen tuntuen takaraivossa asti sillä hetkellä. Aselevon tultua päätökseen vuosia aiemmin - olivat sen hetkiset olotilat muuttuneet lähes sietömättömiksi. Uuden salaseuran jäseniä metsästettiin kuin riistaa joka käänteessä, ja jokainen niistä aiheutti ongelmia joka käänteessä, pelon ollen nykyisin hyvin vahvasti läsnä vaikkei siitä puhuttu ympärillä kuin suljettujen ovien sisäpuolella. Viime öinenkin oli venynyt tehtävän parissa, joka oli vienyt melkein hengen, ja seuraavana päivänä siitä kärsittiin seurauksista jotka tuntuivat erityisesti hartialla. Siitä huolimatta, kivusta ei kitisty. Ei nyt. Oven ulkopuolelta kuuluen selvät juoksuaskeleet jotka eivät kuuluneet aikuiselle mutta sitäkin selvemmin pienelle lapselle joka yritti hankaloittaa oikeanlaista pukeutumista leikkimällä kun hame ja kukkakruunut eivät kiinnostaneet, ja tuon jäljessä seurasi vanhemmalle kuuluvat askeleet vaikkeivat nekään kuuluneet vielä aikuiselle, mutta sitäkin selvemmin isoveljelle jonka tehtävä oli ollut pitää pikkusiskostaan huolta sen hetken aikaa kun muut asiat saataisiin kuntoon ennen kyytien saapumista. Azran, Pandoran ja Eveyn pitäen huolen tuosta toisesta osapuolesta, jota Sin ei saisi perinteiden mukaan nähdä kuin vasta itse paikan päällä vaikka mies itse ei moiseen uskonut. Kuivan hymähdyksen karaten huulten välistä. Ehkä se pitäisi vanhan salaseuran poissa nurkista... edes sen yhden päivän. 

Niskan taittuen hitaasti venyttävään liikkeeseen puolelta toiselle, takin: joka kuului tuohon [Only admins are allowed to see this link], tullen nostetuksi viikatun sängyn päältä jossa se oli levännyt koskemattomana ja useita tunteja, tunsi mies huokaisevansa hyvin, hyvin syvään henkeä sisään ja ulos kuin rauhoittuakseen. Luoja, hänen teki niin pahasti mieli tupakkaa sillä hetkellä, ja siltikin hän oli lupautunut lakkoon. Ja nyt hermostuneisuus suorastaan näkyi tuon ulkonäöstä selvästi vaikka yleensä tämä yritti olla yhtä rauhallinen kuin hiilipytty.

Chad ei enää edes muistanut kuinka monennen kerran kätensä kohosivat tuon hemmetin solmion luokse, jota joko löystytettiin, sen jälkeen kiristettiin, korjattiin, otettiin vihaisesti sihahtaen kokonaan pois ja pian sen jälkeen taas laitettiin paikoilleen kuin hyvitälläkseen luonteen äkkipikaisuutta. Hän oli enemmän toiminnassa viihtyvä ihminen. Ei sellainen, joka ängettiin juhlalliselta näyttävään pukuun ja sen jälkeen pitäisi käyttyä mahdollisimman vieraskoreasti. Käden äkillisen liikkeen saaden kyljen aluetta taas vihlaisemaan, muistuttaen Chadia haavoittumisestaan, jonka tämä oli käynyt paikkauttamassa vasta myöhään yöllä tehtävästä palaamisen jälkeen. Vanhan salaseuran jäsenet olivat olleet taas jälleen kerran siellä odottamassa mihin näitä ei ollut odotettu saapuvaksi. Nämä olivat selvästi havitelleet Sinin henkeä, olihan tämä sentään seuraava Oday, mutta vihollisten hyökkäys oli onneksi mennyt mönkään vaikka se olikin vaatinut heiltäkin kivun sietokykyä. Vihollinen kun iski, se iski lujaa, ei yhtään enempää eikä vähempää. Alkuperäiset Vanhan salaseuran jäsenet olivat tappokoneita ja sen nämä osoittivat joka ikinen kerta – jos Chad tai joku samalla puolella oleva eksyi vahingossakaan samaan näköpiiriin.

Kolmen terävän koputuksen rystysillä oveen saatellen Chadin peremmälle tuonne kyseiseen huoneeseen, jossa Sin oli valmistellut itseään kuntoon (melkein) aamusta alkaen.
”Ajattelitko kuinkakin kauan virnistellä sille peilikuvallesi vai lähdemmekö sitten?”
Chadin heittäen tapansa mukaan pistävästi ja sarkastisesti vaikka ei tarkoittanutkaan sanojaan niin. Varsinkaan tuolle nuoremmalle miehelle, jota Chad olisi valmis seuraamaan sitten vaikka itse helvettiin. Tumman katseen kohottautuen hetkeksi käden tekemisestä, joka oli alkanut nostelemaan lähimmän lipaston päällä olevia esineitä silmien tarkasteltavaksi ihan muuten vain. Hyvin kaksipuolisen hymähdyksen kohottautuen keuhkoista ja vanhimman palaten takasin huoneen ovelle pitääkseen sitä auki. Pään tehden pienen nyökkäyksen käytävän suuntaan.
”Jäät kohta omista häistäsi ulkopuolelle ja sehän ei nyt käy päinsä tässä vaiheessa, vai kuinka?”
Chadin seuraten katseellaan Siniä.
”Ajattele positiivisesti. Tämän päivän jälkeen sinulta ei enää edellytetä, että olisit yhtä aktiivisesti mukana kentällä – vaan saat istua isäsi kanssa samassa kokouspöydässä ja johtaa tätä kaikkea sieltä käsin millä on todella merkitystä. Joten hymyile vähän.”
Peukalon ja etusormen demostroiden Chadin omalla suulla suupieliä ylöspäin, minkä perään tumman rauhallinen ääni jatkoi vitsillään:
”Näytät muuten liian vakavalle. Ei tässä sentään teloitettavaksi olla menossa.”

Kolme koputusta, jotka tehtiin nopeasti oven puista pintaa vasten jätti tuohon huoneeseen oman kaikunsa soimaan korvissa hetkeksi ennen oven avautumista, kääntyivät silmät katsomaan vanhempaa tuon suodessa läsnäolonsa. Ja heti perään tuo soi myös tutut sarkastiset sanat, jotka olivat kuin suora puukon lyönti ensin selkään ja sitten sitä väännettiin kivuliaasti haavassa, katsoivat hopeiset silmät Chadiä hetken aikaa... ehkä jopa murhaavasti. Ja siltikin sai tuo sarkastinenkin kommentti huvittuneen hymyn kohoamaan huulien pinnalle, josta pystyi helposti näkemään sen hetkisen hermostuneisuuden vaikka normaalisti salaseuran sisäpuolella tuota kyseistä piirrettä oltaisiin piiloteltu niin kauan kuin vain pystyttäisiin. "... Sitten kun tiedät itse miltä minusta tuntuu... voit olla varma että tulen virnuilemaan ovellesi enemmän kuin tyytyväisenä kun kidut." Nuoremman lausuen takaisin lupauksen muodossa, annettiin ilmeen pysyä sen hetken aikaa vakavana vaikka pian sen annettiin sulaa, tilalle nousten selvä ilkikurisuus. Todellisuudessa, Sin ei olisi koskaan uskonut olevansa heistä kahdesta se ensimmäinen joka astelisi alttarille. Kaikki ne vuodet oli tämä olettanut Azran ja Chadin pääsevän sinne asti niin paljon enemmin - ja kymmenen vuoden jälkeenkään eivät nämä olleet edes virallisesti kihloissa vaikka nämä olivat tehneet toisilleen lupauksen hyvin kauan aikaa sitten. Chadin lausuessa perään sen kaiken jälkeen mitä tulisi tapahtumaan: Sinin tarvitsematta päätyä enään kentälle vaan saisi toimia kulissien takana isänsä vierelle - hymähti Sin hiljaa. Moni olisi ollut enemmän kuin iloinen moisesta etuoikeudesta mikä tavallaan vei tämän kauemmaksi siitä mahdollisuudesta kuolla kentälle varsinkin noina aikoina jolloin heitä kaikkia jahdattiin jatkuvasti. Todellisuudessa, nuorempi viihtyi enemmin kentällä kuin puikossa jossa tämä joutui seuraamaan kuinka salamurhaajat uhrasivat itsensä - pelkästään heidän vuoksensa. Sin oli aina ollut sotilas, ja niin tulisi aina olemaan sen päivän jälkeenkin. Askeleen ottaen tuolloin ensimmäisen liikkeensä kohti vanhempaansa ja kohti tuota ovea, joka olisi vain yksi asia kohti itse sen päivän ydintä jonne olisi puolentunnin matka matkalla, ja siellä Sinin täytyisi ensin ottaa vieraat vastaan ennen morsiammen saapumista. Loistavaa. "Siinähän virnuilet, mutta muistatko itse oman tärkeän tehtäväsi bestmaninä?" Sinin kysyen vuorostaan virnuillen päästessään isoveljensä vierelle, toisen käsistä jotka olivat olleet siihen asti puvun taskuissa visusti, nousten ylös hitaasti näytille toisille, pidellen otteessaan pientä rasiaa jonka sisältö tulisi olemaan sillä hetkellä tärkein osuus koko tuossa seremoniassa "Kunhan et hukkaa niitä, niin tuleva vaimoni ei ehkä nylje sinua. Tiedäthän." Veljellisen mukamas lohduttavan selän läpytyksen nousten vanhemman selän puolelle vaikka kumpikin heistä tiesi ettei mies puhunut tosissaan. Ainakin puoliksi. "sinulla ei olisi antaa tupakkaa?"

Alakerrassa odottaen Andrea, josta oli kasvanut viiden vuoden sisällä jo nuoren miehen alku jolla olisi vasta elämä edessä, sekä tuon nuoremman sisaruksista, jonka isoveli oli saanut viimein kaapattua ja rauhoitettua vaikka tuo selvästi vierasti mekkoansa ja valkeaa kukkakruunua joka oli asetettu vähän alle olkapäiden ulottuville vaaleanruskeiden hiuksien päälle, joista erotti selvän luonnonkiharuuden. Tuon pienemmän tullen nostetuksi helposti enonsa syliin matkan helpottamiseksi, Sinin ja Andrean vaihtaessa nopeasti välissä muutaman sanasen nuoremman kysyessä vanhempiensa sijainnista joka oli kuitenkin selvä loppu peleissä: Evey olisi auttamassa morsianta kun taas Giovanni olisi mitä luultavammin Anubisen seurassa itse hääpaikalla. Ellei sitten tämä ajatellut myöhästyä poikansa kauan odotetuista häistä. 

Puoli tuntia sujuen hiljaisuuden merkeissä Sinin puolelta, joka kyllä keskusteli silloin kun oli pakko/joku oikeasti yritti keskustella hänen kanssaan vaikka todellisuudessa tämä ei vieläkään oikein uskonut mitä tulisi tapahtuneeksi. Siihen nähden minkälainen mies oli ollut ennen naisten suhteen... kammonnut pelkkää ajatustakin tuosta päivästä, ja nyt hän todellakin aikomassa astua avioon, ei moinen hermoilu ollut mitenkään ihme. Tuon matkan kestäen tosiaankin sen puolisen tuntia kuin oli oletettukin, eivät he olisi voineet olla enempää ajoissa. Vieraita alkaen satamaan paikalle, oli Sin ottamassa nämä vastaan niinkuin tapoihin kuului, pikku-Sophien seisoen enonsa vierelle tuon kokoajan isoveljensä rinnalla, yrittäen välillä kurkotella turhaan ihmisten jalkojen välistä jompaa kumpaa vanhemmistaan näkyville, vaikka todellisuudessa tuon pienen lapsen olisi tehnyt mieli juosta kirkon käytäville jotta olisi pystynyt löytämään nämä paremmin kuin vain odottamalla paikallaan. Andrean pitäen huolen ettei sillä kertaa tyttö pääsisi juoksentelemaan ympäriinsä, ja pahimmassa tapauksessa eksyisi tai jopa aiheuttaisi seremonian viivytyksen tai hämmingin kun tuo lähdettäisiin etsimään ties mistä. Tuon pojan pystyen olemaan niinkuin normaalistikin ja ottamaan hymyillen vieraat vastaan, vaikka todellisuudessa tämä oli hämmentynyt kuinka paljon vieraita todellisuudessa oli. Ja kuinka moni näistä oli pakotetusti kutsuttuja vaikutusvaltaisia henkilöitä, jotka olisivat tärkeä osa itse yhtiön kulissiä, - kävi tuo sama ajatus Sininkin mielessä sen hetken aikaa. Olivatko he oikeasti kutsuneet noin paljon vieraita? Miten se määrä oli tuntunut niin vähältä silloin. Siitä huolimatta hopeinen katse yritti hakea vain omia perheenjäseniään jotka olisivat voineet kiskasta tämän hetkellisesti irti tuosta kaikesta ja antaa sen pienen hetken aikaa rauhoittua ennenkuin tämän olisi sanottava se yksi ainut, mutta siltikin niin elintärkeä sana kaikkien kuullen ja pujotettava vieläpä sormus onnistuneesti sormeen ennen siirtymistä juhlimaan toiseen paikkaan. 

Sinin pystyen jo kuvittelemaan kuinka kalpaelta oikein näyttikään sillä hetkellä joutuessaan enään vain odottamaan. Nielaisun tapahtuen astetta hankalammin. Kun viimeinenkin vieras istui paikalleen he siirtyisivät kirkon eteen. Mitään muuta ei olisi enään tehtävissä kuin pitkä odotus.

Hääsaattueen saapuessa seremonia paikalle juuri sillä aikataululla mitä olikin suunniteltu – alkoi Sin ottaa vieraita vastaan tapojen mukaan kun taas tämän seurassa tulleet henkilöt hajaantuivat kukin omille paikoilleen ja tekemään loppuun sen mikä kaipasi vielä pientä viimeistelemistä.
Chad oli saanut käskyn varmistaa paikan turvallisuus neljän muun kanssa itsensä lisäksi. Jokaisen ryhmän jäsenistä valiten oman alueensa, jonka tarkistaisi pienenkin epäillyksen vuoksi. Chadin kiinnittäen tuolloin jo huomiota yhteen poliitikkojen ryhmään, joissa oli kolme miestä ja kaksi naista. Keskustelukielenään nämä ilmeisemmin käyttivät jotakin niistä miljoonista Aasian mantereen kielistä. Chadin yrittämättä edes alkaa ymmärtämään kyseistä keskustelua vaan tämän katse kiinnittyi erityisesti tuohon yhteen ryhmän naiseen, jonka juhlapuku oli sen maan kulttuurien tavan mukaan säädyllisen peittävä, mutta siitä huolimatta kasvoja verhoama liina ei onnistunut kätkemään allensa naisen silmien väritystä, joka oli yhtä aikaa lamaannuttava ja viettelevä. Juuri sellainen katse, jonka omistaja tiesi mitä peliä pitäisi pelata missäkin vaiheessa ja halliten sanansa sen mukaan. Chad ei kuitenkaan voinut mennä tarkistamaan tilannetta lähemmin – sillä henkilöt olivat korkeassa asemassa olevia poliitikkoja ja noiden seurassa olevat naiset olivat ilmeisemmin joko näiden sukulasia tai assistentteja. Ainakin yksi näytti kuiskaavan jotakin koko ajan yhdelle miehistä kun tämä keskusteli samaan aikaan jonkun vieraskielisen kanssa, naisen ilmeisemmin toimien tulkkina.

Juhlaväen löytäessä hiljalleen kukin oman istumapaikkansa, oli tuo Chadin kiinnostuksen herättänyt ryhmä löytänyt istumapaikan penkkirivin reunasta ja varsinkin tuo yksi nainen näytti istuvan kaikista reunimmaisena, aivan kun tämä olisi halunnut varmistaa – ettei kukaan vahingossakaan tulisi istumaan tämän viereen ja estäisi poispääsyä. Tuossa vaiheessa ajatuksia Chadin jo rypistäen kulmiaan ja puistellen päätänsä huomamattomasti. Miksi hän edes yritti analysoida tuota vierasta naishenkilöä? Ehkä tällä oli vain jonkinsortin väenpaljouskammo ja halusi sen vuoksi istua reunimmaisena tai sitten tämä mahdollisesti odotti jotakin tärkeää puhelua ja joutuisi poistumaan minä hetkenä hyvänsä.
Chadin ja tuon naiseen katseen silloin kohdatessa suunnittelemattomasti, ei nainen aluksi osoittanut mitään merkkiä takaisin, mutta kun Chad oli kääntämässä katseensa takaisin Siniin päin, pystyivät aistit melkein vannomaan, että olivat nähneet naisen iskevän silmää ovelasti. Chadin tuntien kylmän palan nousevan kurkkuunsa väkisin. Kielen pitäessä itsensä kurissa vaikka se olisi halunnut paljastaa tuon naisen siltä istumalta, mutta tuo päivä ei olisi sopiva sellaiseen. Chad ei halunnut sekoittaa Sinin ajatuksia enää yhtään enempää tai vielä vähemmän pilata tämän häitä, jossa nuorempi tulisi viimeinkin saamaan vierellensä sellaisen naisen, joka ei ollut aina sekoittamassa pelin kulkua uudelleen ja uudelleen.

Kurkun rykäisten itseään hiljaisesti. Chadin kääntämättä katsettaan enää tuohon naiseen tai mihin muuhunkaan vierashenkilöön vaan jäi odottamaan vihkimiseremonian alkua. Poliitikkojen seurassa tulleen naisen kumartuessa pian kuiskaamaan jotakin vieressään istuvalle naiselle, joka nyökkäsi pienesti ja katsoi pikaisesti olkansa ylitse ennen kuin jatkoi vastaamistaan. Keskustelun aloittaneen naisen vilkaisten myös pikaisesti olkansa ylitse, minkä jälkeen tämä nousi hyvin hissukseen paikaltaan ja poistui seremonia tilasta sivuoven kautta käytävään, joka johtaisi wc:see tiloihin. Oven sulkeutuessa naisen jäljessä alkoi hääseremoniaan kuuluva musiikki soida viimein, mikä kuului vaimeasti wc:see tiloihin.

Jokaisen henkilön ollessa tuona hetkenä kiinni yhdessä paikassa, uskaltautui Alba riisumaan tuon ahdistavan vaatekokonaisuuden, jonka alta paljastui musta hameellinen jakkupuku, joka oli kuin vartavasten leikattu naisen vartalon mittojen mukaan. Vihreiden silmien vilkaisten nopeasti kokonaisuuden lävitse, kunnes jalat nostettiin yksitellen pöytätasolle, että sormet pääsivät suoristamaan sukkahousuista ylimääräiset rypyt ja vaihtamaan itämaisten kenkien tilalle punaiset korkokengät, jotka antoivat solakkaan vartaloon aina lisäpituutta. Kaikkein viimeisimpänä ruskeat hiukset avattiin ja huulet maalattiin yhtä punaiseksi kuin korkokengät. Pari maskaran vetoa silmiin ja valmista. Aikaisempien vaatteiden tullen viikatuksi nopeasti mustan salkkuun, jota Alba oli kantanut mukanaan alusta alkaen.

Juuri ennen kuin nainen oli tekemässä lähtöä wc:see tilasta, sulki tämä silmänsä hetkeksi ja odotti selvästi jotakin. Alban nähden ajatuksissaan sumuisesti, että pian joku tulisi kyseiseen tilaan parin minuutin sisällä. Naisen poistuen tilasta ja lähtien toiseen suuntaan kuin mistä oli tullut, kuuloaistin napatessa pääsalista kuuluvat papin puheet, jotka kertoivat hääparin päässeen jo vieretysten seisomaan. Alban hymähti pienesti. Olisiko hänen pitänyt rynnätä saliin ja huutaa vastustavansa kyseistä liittoa… eikö niin tehty ikuisissa rakkaustarinoissa? Silloinkin kun ensin toinen oli lähtenyt hyvästelemättä, ehkä tai sitten ei. Se nainen, jonka Sin oli hyväksymässä vaimokseen, oli varmasti paljon parempi vaihtoehto kuin Alba. Rauhallinen ja hyväkäytöksinen, juuri sellainen jota voisi kuvitella katsovansa arvovaltaisten ihmisten keskuudessa.
Käden kohottautuen laittamaan aurinkolasit silmille ennen takaovesta ulos astumista.
”Eipä hän olisikkaan kauan pysynyt vauhdissani mukana. Oh, katsoppa vain…”
Punaisille huulille nousten höpsöä esittävä hiljainen naurahdus kun katse oli eksynyt hopeiseen rannekelloon.
”Myöhästyn kohta lennoltani.”
Naisen kantaman salkun päätyen heitetyksi kannelliseen ulkoroskikseen ja korkokenkien kopinan saatellessa lähimmälle taksitolpalle. Alba oli päässyt poliitikkojen siivellä huomaamatomasti Slovakian maaperälle ja kaiken bonuksena vielä Sinin häihinkin… elämä tosiaan jaksoi vieläkin yllättää.
Pikainen tarkistus lentolipun olemassa olosta. Päämääränä lukien; Italia (Rooma).

Vieraiden täyttäen nopeasti kirkon löytäessään tiensä omille paikoilleen jossa jätettiin kuitenkin etummaiset penkit vapaaksi sulhasen ja morsiammen perheille, keillä ei olisi pakkoa seistä. Sininkin päästen enemmin tai myöhemmin pois itsestään tervehdyspaikaltaan, joka oli vienyt sen hetkien aikaa huomion kokonaan pois itse lähestyvästi hetkestä ainakin hetkellisesti - oli vanhempi antanut Andrealle luvan mennä edeltä istumaan siskonsa kanssa ajatellen lapsen jaksamista sillä hetkellä - ja samalla, Sin saisi itse oman hetkensä rauhoittua ennen koitosta. Miehen astellen ripeästi tuon pitkän välin, jonka kummallakin puolella penkit olivat lähemmäs tupaten täynnä, vilkaisten aina välillä sivusilmällä ympärillä olevia ihmisiä ja erityisesti näitä viittä ketkä olivat saaneet tehtäväksi tarkistaa ja pitää silmällä ympäristön turvallisuuden - eritoten eilisen illan jälkeen jolloin yllätyshyökkäys oli ollut lähellä viedä sekä Sinin että Chadin hengen mennessään, vaikka sillä kertaa moinen oli epäonnistunut. Mutta ikinä ei voisi olla liian varma. Silmien erottaen tuon vanhemman omalla alueellaan niinkuin kuuluikin ja erityisesti tämän huomion vievän yksi vieraista. Vieläpä naispuolinen, joka peitti itsensä tuon oman maan kuuluvilla tavalla huivin taakse, kurtistuivat kulmat hetkellisesti. Mitä toinen oikein ajatteli sillä hetkellä? Katseen kääntyen kuitenkin ennen pitkää pään  myötä uudelleen kohti päämäärää, jonka edessä tämän kuuluisi seistä odottamassa enään ne muutamat minuutit ennen seremonian alkua, vilkaisivat silmät ranteessa olevaa metallikelloa joka ei ollut ehkä niin koreileva kuin se olisi voinut olla mutta riitti miehelle itselleen. Todellakin enään muutama minuutti. Sinin vilkaisten sitten viimeisimpinä vielä hänen puoleiseen penkkirivin ensimmäistä jonne oli ilmestynyt Andrea ja Sophie ensimmäisenä, sitten Evey ja heidän äitinsä sekä muut perheen jäsenet Azraa lukuunottamatta joka olisi itse morsiammen puolella tärkeässä roolissa. 

Musiikin alkaessa soimaan, kuulivat korvat selvästi kuinka ovet aukaistiin takanapäin ja pian sen jälkeen kuinka itse juhlaväki nousi hitaasti seisomaan kun ensimmäinen hahmo ilmestyi käytävälle, jonka perään seurasi vielä kaksi muuta selvästi nuorempaa naista, joiden mekko oli identtinen ensimmäisen kanssa, ei Sin kääntynyt vielä tuossa kohtaa ympäri. Hänen muistaen tuon järjestyksen ulkoa, niin monta kertaa kun se oltiin käyty lävitse. Ensin Azra, jonka jälkeen Jade - joka oli perheen kuopus ja morsiammen pikkusisko, sitten pitkäaikaisin ystävä - ja lopuksi... [Only admins are allowed to see this link].

Supistuksien ja pienten henkäyksien täyttäen tuon ison tilan, tiesi Sin tasan tarkkaan missä kohtaa tuo nainen asteli sillä hetkellä, kääntyi tämä tuolloin hitaasti ympäri kun aistit kertoivat naisen olevan yli keskivaiheen, kohtasivat hopeiset silmät tuolloin nuorempansa, jonka hyvin vaaleansiniset silmät toivat mielen ensimmäisenä talven ensijään, kohosi huulien pinnalle selvä hymy niinkuin toisellekin joka kertoi kummankin olevan selvästi yhtä hermona. Sinin laskeutuessa hitaasti porrasaskelman vastaan ottaakseen naisen vastaan vierelleen sen sijaan että olisi odottanut tämän astelevan loppumatkan yksin. Miespapin antaen merkin istuutua alas takaisin paikoilleen ja aloittaen puheen joka pidettäisiin ennen sitä yhtä ja ainoaa kysymystä, johon vastaaminen käytiin tasan yhellä helpolla lauseella ja sitäkin oltiin silti hermoiltu koko tuo päivä. Ja siltikin, mitä kauemmin hän sai vain olla ja odottaa Gabriellan kanssa sitä hetkeä - sitä selvemmäksi se hetki alkoi tuntua ja sen selvemmäksi miehen mieleen painautui kuinka palavasti tämä todellisuudessa halusi tuon naisen vaimokseen. Nuoremman kietoen kätensä varoen miehen oman ympärille kaiken tuon aikana kun pappi viimein pääsi siihen tärkeimpään, joka kysyi ensimmäisenä Siniltä halusiko tämä vierellään olevan naisen vaimokseen, rakastaa tätä niin ylä - kuin alamäissäkin aina niin kauan kunnes kuolema nämä erottaisi. Hymyn syventyen tuon hetken aikaa kun tämä käänsi päänsä tahalteen sivulle katsoakseen tuota naista, joka oli saanut varastettua vanhemman sydämen muutamia vuosia aiemmin "Tahdon."