07.] Be fair to the Devil

Kasvojen painautuessa hellästi toisiaan vasten naisen aloitteesta – hipaisi Giovanni nenänsä päällä Eveyn omaa, joka myös oli sirompi kuin miehellä itsellään ja juuri noiden parin eroavaisuuden vuoksi pari täydensivät toisiaan ja tekivät näistä ulkopuolisten silmissä täydellisen pariskunnan (niin kuin moni sen kuvaili noilla sanoin). Eveyn käyttäessä toista miehen lempinimistä, jonka nuorempi oli keksinyt toiselle noiden aviovuosien aikana – ei Giovanni ehtinyt lausumaan vielä mitään takaisin kun uusi suudelma pakotti vaikenemaan hetkeksi vaikka se ei estänytkään uutta virnistystä kohoamaan huulille.
”En voi luvata sinulle mitään, minkä takana en pakosti pysty seisomaan koko ajan.”
Jäntevien sormien sipaisten karanneet hiussortuvat takaisin naisen korvan taakse, minkä jälkeen miehen keho nousi ensimmäistä kertaa istumaan koko sen aamupäivän aikana sen jälkeen kun tämä oli joutunut vuoteeseen lepäämään. Paljon lämpimämmän kämmenen hivuttautuen vaivihkaa naisen vyötärölle ja siitä kuin mystisen voiman vetämänä alavatsalle, jonka sisimmässä uusi elämän alun siemen kasvoi.
”Yritän olla mahdollisimman hissukseen sinun kanssani – ettet menettäisi turhaan hermojasi, mutta tämän lapsen suhteen en voi luvata mitään.”

Huulten kosketellessa hellästi naisen kaulan sivustaa, lämpimän hengityksen saaden ajottain sähkönkaltaisia väreitä aikaiseksi. Tuon mitättömältä vaikuttavan teon johdatellen nuorempaa laskeutumaan selälleen sängylle ja päästämään vanhimman sillä kertaa päällimäiseksi. Giovannin aluksi pitämättä mitään kiirettä, että olisi aikonut lopettaa naisen kaulan alueella leikkimisen, mutta lopulta vanhin siirtyi sen verran alaspäin, että sai vietyä kasvonsa alavatsan alueelle, jonka edestä paitaa oli kohotettu aavistuksen miehen käden toimesta. Valmiiksi herkistyneen ihon joutuessa entistä enemmän koetukselle kun ensin se tunsi itseään vasten karhean sängen, jota vielä liikuteltiin tahallisesti ennen kuin aikaisemmista suudelmista kostuneet huulet alkoivat painelemaan hyvin helliä suukkoja kyseiselle alueelle. Viimeisimmän suukon jättäen huulet sen kohdan yläpuolelle, missä naisen kohtu sijaitsi. Tumman äänen kuiskatessa jotakin syntymättömälle lapselle italian kielen pohjoisella murteella – kertoen jotakin, joka jäisi siitä päivästä lähtien lapsen ja isän väliseksi.

Vielä viimeisen suukon painautuessa kyseisen alueen iholle, minkä jälkeen katse kohottautui katsomaan Eveytä raskaiden kulmien alta ja hymy piirtyi vanhimman kasvoille. Merenpihkan värisen katseen kuin sanoen; Mihin jäinkään kanssasi? Ai niin.
Kehon kohottautuessa sen verran polvien päälle, että yläkeho saatiin vietyä takaisin samaan linjaan naisen oman kanssa. Giovannin laskeutuen kyynärpäidensä varaan Eveyn päälle osittain ja jatkaen siitä mikä oli jäänyt kesken. Suudelmien löytäessä tiensä kaulalta noille luonnon punertaville huulille, jotka saivat kokea taas mitä italialainen rakkaus tarkoitti.
”Se joka ei rakasta, säästelee happea aivan turhaan.” – Noilla sanoilla Mike oli sanonut kerran Eveylle kauan sitten ja se lause piti edelleen paikkansa.

Giovannin johdatellen tottuneesti Eveyn makaamaan sängyn pehmeää patjaa vasten, tuon vanhemman miehen tasan tarkkaan mistä naruista vetää saadakseen haluamansa, ja tässä kohdin se oli kaulan suudelmat - joissa Giovanni ei edes yrittänyt pitää kiirettä mitenkään, ja siltikin tuo pieni ja yksinkertainen kosketus sai joka kerta väreet kulkemaan koko kehon lävitse vaikka Evey yritti peitellä tuota vaikutusta vielä itsepintaisesti. 

Vanhemman on kuitenkin siirtyen hiljaa alemmaksi tietoisesti kaulan alueelta, tunsi Evey tuolloin kuinka paidan helma joka oli niihin asti peittänyt paljaan ihon allensa, jolloin katse kääntyi tuon miehen luokse alaspäin, jossa tämä oli löytänyt uuden alueen huulilleen, mutta sitä ennen kasvaneen sängen raapien ihoa kiusoittelevasti aiheuttaen kehon värähtämään voimakkaammin tahtomattaan tässä kohdin. Huulten välistä karaten henkäys täysin vahingossa vaikka samalla nainen toivoi ettei moista olisi huomattu miehen osalta mutta tuon kuulon tuntien... ei tuolle toiveelle annettu tilaa enään. 

Tuosta ajatuksesta huolimatta, pysyivät silmät alaspäin miehessä joka osoitti puhdasta, omaa jakamatonta rakkauttaan heidän syntymättömälle lapselleen joka viimeisimpinä pysähtyi tuohon tiettyyn kohtaan jota vasten Evey pystyi tuntemaan lämpimän hengityksen kun vatsan päälle puhuttiin muttei kuiskausta korkeammalla äänellä jottei se kuuluisi Eveyn korviin asti, ja niin oli tarkoituskin. 

Kaksikon katseiden kohdaten uudelleen toisensa, pystyi Evey näkemään sen tietyn viestin noiden silmien takaa joihin hän pystyi kuvittelemaan pienen ilkikurisen pistoksen pilkahtavan silmäkulmasta jos niitä olisi tarpeeksi kauan pystynyt katsomaan, johon taas Evey vastasi olla hämmentyneellä katseellaan: mitä toinen tarkoitti?

Tuohon kysymykseen tullen nopeasti vastaus jälleen kaulan suudelmien muodossa joka aiheutti väreet kulkemaan uudelleen koko kehon lävitse armottomasti, "Olet oikea --" Pehmeän äänen lausuen mukamas ärsyyntyneenä ennen suudelmaa huulia vasten joka keskeytti aloitetun heti alkuunsa, jo ensi hetkestä alkaen. Siltä, jonkin vetovoiman mukana hakeutuivat kädet pitkin miehen omaa kehoa - toisen kyljelle, suoraan paidan alle jossa huomattiin erityisesti sen hetkinen lämpöero kaksikon välillä ja toinen taas miehen kaulan sivustalle kuin sanoakseen ettei toinen irtaantuisi ihan vielä kauemmaksi. Huulten irtaantuen toisistaan sen verran kauemmaksi että kummatkin saisivat vedettyä happea edes hetkeksi, katsoivat hopeiset silmät kohti ylöspäin aviomiestään, kasvojen yrittäen vieläkin pitää sen saman ärtyneen ilmeen vaikka se pian sulikin toivottoman yrityksen jälkeen kokonaan pois "kiusankappale. Vai yritätkö vieläkin laistaa tilastasi, Gio?" Käden sormien, joka pysytteli vielä kaulan alueella, tehden pientä edes takaista liikettä tuolla alueella kynnen päällä tarkoituksena vuorostaan saada pienet väreet kulkemaan toisen kehon lävitse. Kehon nousten sen verran paikaltaan sellaiseen asentoon että nuorempi pystyi itse jatkamaan siitä mihin oli jäänyt hetki sitten: hampaan painautuen ihoa vasten hellästi ennen lepyttelevää suudelmaa leuan alapuolelle lähellä aatamin omenaa. 

"Sinulla on kuumetta, lukutoukka. Ja silloin se tarkoittaa, ettei sinulla ole mitään asiaa töihin. Sidon sinut vaikka henkilökohtaisesti sänkyyn kiinni, jotta saat leposi." Tuon lauseen joka suotiin ääneen lausutuksi kuulostaen päällimmäisenä enemmän joltain heikolta vitsiltä mutta kun tunsi Eveyn.. pystyi kyllä sanomaan tämän olevan tosissaan. Varsinkin Giovaniin suhteen joka vei itsensä aivan liian äyreiden ylitse ja kärsi siitä myöhemmin kahta kauheammin. Varsinkin sen jälkeen kun Andrea oli kadonnut, ja isä oli joutunut painajaisekseen todistamaan sen kaiken pystymättä tekemään mitään sen estämiseksi... oli siitä tullut iso pakopaikka tuosta kamalasta muistikuvasta. 

Siitä oli kulunut suunnilleen noin kolme-neljä päivää kun Andrea oli löydetty ja pelastettu vanhan salaseuran pesäpaikasta, josta pako oli tapahtunut Jumalan ja sekä myöskin Zayn armosta. Yleensä tuo kyseinen välimatka egyptistä ei olisi kestänyt vuorokauttakaan, mutta pelastusryhmä ei ollut halunnut ottaa minkään sortin ylimääräisiä riskejä ja juuri sen vuoksi nämä olivat valinneet pidemmän/huomaamattomamman reitin kuin sen suorimman/nopeimman. Matka oli ollut uuvuttava ja jatkuvasti vaatinut tietynlaista valpautta kaikilta ryhmän jäseniltä, mutta noista kuluneista päivistä huolimatta Chad ei voinut kieltää itseään nauttimasta meri ilmasta ja silmiä hivelevästä horisontin näkymästä, joka läheni lähenemistään hiljalleen. Tuon kyseisen näkymän ollen Italian maaranta ja juuri se kertoi viimeistään, että he kaikki olivat selvinneet hengissä tehtävästä ja Andrea saisi pian nähdä vanhempansa viiden vuoden jälkeen.

Aamu oli vielä hyvin varhainen. Maankamaralla leijuen vielä kevyt sumuharso, joka kertoi yön aikaisesta sateesta ja kuinka nyt kosteus alkoi haihtumaan nousevan auringon lämmön voimasta. Italian kuin nukkuen vielä levollisesti ohuen sumupeiton alla ja juuri tuo kyseinen näkymä rauhoitti omalla tavallaan matkasta väsynyttä mieltä. Chad ei ollut puhunut paljoakaan uskonnostaan uuteen salaseuraan liittymisensä jälkeen, mutta tuollaisina hetkinä, luonnon omassa rauhassa ja harmonisuudessa; Jumala oli todella läsnä vaikka sitä mieli olisi yrittänyt kuinka kieltää.
Laivan ankkuroituessa viimein ja vihdoin lastaus satamaan tuli kapteeni ilmoittamaan ryhmän jäsenille matkan tulleen päätökseen, joka jatkuisi vakaammalla maalla autolla kulkien. Chadin ottaessa tuossa kohdin automaattisesti kuskin paikan, että Sin saisi vielä keskustella rauhassa siskon poikansa kanssa ja yrittää kertoa tälle kaiken mahdollisen lyhyesti niistä tapahtumista, jotka ne viisivuotta pitivät sisällään. Azran puolestaan saaden tehtäväkseen informoida De Fioren perhettä, että nämä ymmärtäisivät olla vastassa tietyn ajan kuluttua.

Tutun hiekkatien rahistessa auton renkaiden alla ja ajovalojen kääntyessä osoittamaan viimein suuren kartanon julkisivun suuntaan – pystyi Chad erottamaan etuoven avautuvan lähes hetki sen jälkeen ja ulos astui vanhempi mies, jonka perässä tuli ulkotakkia pitelevä sisäkkö, joka sai aseteltua kyseisen vaatekappaleen jotenkin hetkeksi paikoilleen pysähtyneen miehen hartioille kun tämä oli joutunut ottamaan hetken tukipisteen porraskaiteesta. Chadin kurtistaen hetkeksi kulmiaan näkymälle ennen kuin ymmärsi asian todellisen laidan. Giovanni oli ilmeisemmin mennyt heikkoon kuntoon aikaisemmin ja niiden päivien aikana kun ryhmä oli keskittynyt tuomaan Andreaa kotiin – oli isä joutunut hyvin toden näköisesti makaamaan sairasvuoteessa ja alistumaan kohtaloonsa… tuohon päivään asti.

”Kiitos, Sisilia, mutta pärjään kyllä.”
Tumman äänen, joka oli jo paljon karheampi pitkään kestäneen kuumeen vuoksi, sanoen ystävällisesti tuolle nuorelle sisäkölle, joka onneksi ymmärsi lukea kartanon isännän viestin tämän katseesta; ”pyydän, älä tee minusta heikon näköistä lapseni edessä”. Askeleiden ehtien laskeutumaan nuo kiviset ulkoportaat kun auto jo kaarsi poikittain talon eteen ja jäi hetkeksi seisomaan tyhjäkäynnillä. Giovannin välittämättä tuona hetkenä yhtään vaikka vaatetuksenaan oli sinä hetkenä pelkästään harmaat pitkät puuvillahousut ja valkoinen t-paita sekä kuluneet sandaalit, jotka olivat jo nähneet parhaat päivänsä. Giovannin välittämättä silloinkaan kun antoi kehonsa laskeutua polvilleen sateen kastelemalle maalle samaan aikaan kun jokainen miehen sisin solu taisteli kyyneleitä vastaan. Isän muistuttaen itselleen – ettei Andrea ollut nähnyt vanhempiaan viiteen vuoteen, joten tämän reaktiosta ei voinut olla niinkään varma. Entä jos Andrea ei jostakin kumman syystä tunnistaisi vanhempiaan? Tai entä jos tämä kantoi jo niin syvää kaunaa – ettei sitä milloinkaan voisi pyytää anteeksi?

”Odotan autossa. Annan teidän hoitaa tämän perheenne kesken.”
Chadin tuumatessa vielä nopeasti olkansa ylitse Sinille, joka hyvin todennäköisesti valmistautuisi menemään yhdessä ulos autosta Andrean kanssa. Yön mustan katseen kääntyessä uudelleen katsomaan tuulilasin lävitse pihan tapahtumia, molempien etusormien naputtaessa ratin yläkaarta välillä ja hetken aikaa.

Neljä päivää oli kulunut noista kortti pakkaa sekoittavista tapahtumista, jotka olivat keskittäneet itsensä niin aavikolle kuin Italiaankin vaikka kummastakaan ei oltu suotu tietoa vielä ulkopuolisille - ennen tuota sumuista aamua. Kaikki kolme pelastustehtävään oletettua soveltuvaa osapuolta olivat selvinneet kukin hengissä Andrean kanssa ehkä jopa melko tylysti todettuna onnen ansiosta että Zay oli kerrankin ollut vapaaehtoisesti luopumassa jostain. Ja tavallaan moinen käytös... oli saanut Sininkin miettimään tapahtumia muutamaan kertaan kuluneiden päivien aikana vaikkei ollutkaan tuonut niitä esille lapsen kuullen joka edelleenkin oli pitänyt hiljaisen linjan enoonsa ja ajautunut miettimään omiin oloihinsa, mitä lähemmäksi tämä tiedosti heidän saapuvan kohti Italiaa. Päämäärän saapuessa viimein jakautuivat seuraavat roolit kolmikon kesken selvästi: viesti kuului Azralle, kuljetus Chadille ja viiden vuoden tiedotus Sinille, joka päätyi Andrean kanssa takapenkeille puhumaan vaikka yleensä Chad ja nuorempi saivat tapella viimeiseen asti kumpi pääsisi ajamaan autoa. Mutta tässä tilanteessa se oli melko selvä. 

Azran puhuessa puhelimeen Eveyn kanssa, jonka tämä oli ilmeisesti onnistunut herättämään mutta sekin tuli katoamaan samantien kuullessaan mitä asia koski, vilkaisivat silmät välillä taustapeilin kautta takapenkillä olevaa kaksikkoa joista vanhempi selitti sen verran mitä tiesi viiden vuoden jäljiltä vaikka yhteydenpito oli jäänyt tiedostettavasti vähemmälle: Giovannin sen hetkisen fyysisen tilan, mitä nämä olivat tehneet tuona aikana ja muuta pientä yleissivistystä tuon perheen ympärillä josta lapsi oli erkaannutettu aavikolla kokonaan. "Andrea, jokin vaivaa sinua." Tumman äänen todeten viimein asteen hiljaisemmin tiedostaessaan tarkkailevan silmäparin etupenkeillä jotka päällisin puolin näyttivät keskittyvän omiin asioihinsa, katsoivat hopeiset silmät Andreaa vaikka sillä hetkellä poika oli tietoisesti kääntänyt katseensa ikkunaan ja siinä muuttuviin maisemiin. Valitettavasti ja tavallaan ehkä onneksikin poika ei ollut oppinut piilottamaan tunteitaan salaseuran tavoin vaikka sattuikin olemaan De Fiore henkeen ja vereen, tuon näyttäen kyllä tunteensa vaikkei sanoisikaan niitä ääneen "Jos jokin painaa mieltäsi, sano se. Älä turhaan puntaroi asioita yksin." tuossa kohdin korvat erottivat selvän huokauksen kun pää kääntyi hitaasti katsomaan uudelleen miestä vaikkakin varsin vastahakoisesti. Hiljaisuuden parantamatta asiaa mitenkään, varsinkin kun siskonpoika venytti sitä tiedostamattaan puntaroidessaan selvästi sanoja, antaen samalla mielikuvan ettei tuolla olisi aikomustakaan vastata mutta kun sille annettiin kärsivällisyyttä tarpeeksi, avautuivat huulet silloin arasti.

"Entä jos en tunnista heitä? Tai he minua?" 

Neljä vuotta vankeusajastaan oli tuo kysymys muodostanut lopulta uskon siihen ettei kukaan kaivannut häntä ja nyt kun asia olikin aivan päinvastoin, oli tuo sama luulo syöttänyt kysymyksiä mieleen ensikohtaamisesta joka läheni uhkaavan nopeasti. Andrean muistamatta juurikaan enään vanhempiaan kuin ne tietyt yksityiskohdat, miksi nämä muistaisivat häntäkään sen enempää? Kahden hyvin erikoisen värisen silmäparin omistajaa kohdaten toisensa, nuoremman ollen selvästi vakavissaan sanoissaan ja vanhempi taas... kohosi tämän huulien pinnalle tahtomattaan pieni olematon hymy. Hänen pystyen näkemään itsensä samanikäisenä tuon täysin saman ajatuksen edessä sen jälkeen kun tämä oli elänyt tarpeeksi kauan salaseurassa ja myöhemmin myös karannut, oli tämä olettanut tuolloin molempien vanhempiensa kuolleen mutta silloin tämä oli miettinyt usein: mitä jos joku, kenet hän oli tuntenut kauan sitten olisi astellut vastaan, olisiko tämä tunnistanut häntä enään ollenkaan vai olisiko ollut pelkkä tuntematon näiden silmissä? Hiljaisuuden tuntuen painostavalta nuoremman mielestä joka halusi vastauksia ja siltikään niitä ei suotu samantien, enon tietäen tämän. "Vanhempi ei ikinä unohda omaa lastansa, oli aikaa kulunut kuinka paljon. Sama pätee lapseen. Kun nousemme autosta ja näet vanhempasi ensimmäisen kerran... jokin sanoo sen olevan oikein. Heidän olevan osa sinua ja päinvastoin, jotka täydentävät toisiaan vastapainona niin hyvässä kuin pahassakin." 

Nuoremman kurtistaen kulmiaan hämmentyneelle noille sanoille, tästä nähden selvästi ettei hän ymmärtänyt mitä ihmettä eno oikein selitti sillä hetkellä, Sinin kyllä huomaten tuon kysyvän katseen, johon vastattiin katseella sanattomasti: tulet kyllä huomaamaan sen pian. Käden nousten samassa päänlaelle ja tehden pienen sekoittavan liikkeen muutenkin vahvoille hiuksille, jotka eivät vielä vuosien jälkeenkään antaneet irti vallattomuudestaan joka sai ne sojottamaan lähemmäs jokaista olematonta ilmansuuntaa kohden.

Siinä missä Giovanni oli jälleen uhmannut oman terveytensä tuona yhtenä aamuna jona he olivat saaneet puhelun pihaan saapuvasta autossa, jossa tuttu naiselle kuuluva ääni oli ehdottanut olemaan vastassa - kun Andrea palaisi jälleen kotiin - ei Eveykään ollut tuossa kohdin aikaillut juurikaan vaikka olikin edelleen sitä mieltä että ulkona olisi liian kylmä mennä pelkässä sisävaatteissa, asteli tämä nainen tuolloin pihalle hetken päästä miehensä jäljessä juuri silloin kun tämä laskeutui polvilleen maahan kaikesta protokollasta poiketen joka oli pitänyt Giovannin väkisin seisomaan jaloin itse pystyssä silloinkin kun kaikki tuntui olevan vaikeaa, ja nyt... 

Takin tullen suljetuksi vetoketjun avulla niin pitkälle kuin vain pystyi ennen loppua, vaikkei tuo tulisi juurikaan auttamaan sillä hänellä ei ollut sen parempi vaatetus kuin miehellään: yömekko ja shortsit. Siinä se. Ei edes kenkiä jalassa. Mutta sillä hetkellä Evey kestäisi kylmän vain ja ainoastaan lapsensa takia, joka tulisi viimein kotiin viiden vuoden jälkeen. 

Paljaiden jalkojen laskeutuen nuo samaiset portaat alas joista jokainen tuntui toistaan kylmemmältä ennen märkää maata, asteli Evey miehen vierelle hiljaa, käsien laskeutuen molemmin puolin hartioita samassa sanoakseen ettei toisen olisi enään pakko pitää kaikkea sisälleen, vaikka se yksi ääni sai otteen kovenemaan hetkellisesti ja sydämen sykähtämään asten koveempaa. Auton oven paiskautuen Sinin aloitteesta tuolloin kiinni Andrean jäljessä, joka peittyi vielä auton toiselle puolelle silmän kantamattomiin vanhemmiltaan.

Lapsen ollen enemmän kuin hermostunut, tuon pienet eleet olivat helposti luettavissa ja se sai isomman ja jäntevämmän käden tarttumaan lapsen omaan joka tuskin oli vielä puoltakaan miehen omasta, ja silti sen tarkoitus oli antaa nuoremmalle voimaa kohdata se mitä tämä oli toivonut ja pelännyt samaan aikaisesti vuosia. Askelten kulkien samassa tahdissa, Andrean seuraten enemmän vanhemman esimerkkiä joka tiesi tasantarkkaan minnepäin kulkea vaikka aamusumu estikin jonkin verran näkökenttää, kunnes kaksi hahmoa ilmestyivät näkökenttään vain hieman kauempana. Pojan pystyen tuntemaan kuinka sydän hakkasi voimakkaammin rintakehällä ja sai käden tarttumaan huomaamattaan voimakkaammin tukeensa joka puristi hellästi samalla tavoin rohkaisevammin takaisin, oli Andrea liian hermostunut huomaamaan niitä samoja merkkejä kuin Chad, Azra ja Sin olivat huomanneet kukin ajallaan tultuaan pihaan. 

Jossain vaiheessa Sinin päästäen kokonaan lapsen kädestä ja antaen tuon jatkaa omaa matkaansa, sillä hän edelleen muisti ne tapahtumat ja mitä de Fioren sukuun kuuluminen edellytti - eritoten kun tuo kyseinen vanhempi mies oli nimenomaan entinen vartija. Andrean aluksi edes huomaamatta tuota kauemmaksi jäävää miestä kun vasta kun tilannetta ei päässyt enään pakenemaan mitenkään kun tämä pystyi näkemään selvästi vanhempansa ja nämä hänet, jolloin tämä oli aluksi pysähtynyt aloilleen kuin tarkastellakseen näitä. Ja mitä kauemmin hän katsoi, sen enemmän hän huomasi niitä pieniä yksityiskohtia ja sitä enemmän mieli alkoi punomaan lyhyitä muistikuvia yhteen vaikkeivat kaikki edes liittyneet toisiinsa mitenkään välttämättä, ja samalla jokin tunne lävisti tuon pienen kehon kauttaaltaan, joka enään vain halusi mennä isän ja äidin luokse välittämättä mitä siitä seuraisi. Hän oli kotona. 

Äidin huomaten lapsensa tuon lyhyen välimatkan päästä, jonka kiinni otossa kuitenkin lapsi vielä jäi epäröiden seuraamaan mitä pariskunta aikoisi toimia nyt vaikka samalla pakottava tunne olisi halunnut vain mennä eteenpäin, mutta epäröinti esti toimimasta halujen mukaisesti. Käsien, joiden sormet olivat tehneet siihen asti pientä liikettä miehen selkää vasten, erkaantuivat ne ja laskeutuivat uudelleen kehon sivuille vaikka kylmä ilma melkein pakotti laittamaan kädet puuskaan kehon ympärillä mutta nainen taisteli tuossa kohdin tapaansa vastaan niin pitkälle kuin mahdollista. Tuohon asti Evey oli seissyt Giovannista huomattavasti taka-alalla eikä tämän vierelle, mutta nyt hän teki siihen muutoksen astuessaan miehensä vierelle vaikka tätä hermostutti mitä Andrea oikein ajattelisi siitä kaikesta?

Samassa lapsen pinkaisten juoksuun, yrittäen päästä kokoajan nopeammin lähemmäksi kuin pelätessään näiden taas katoavan jos hän ei  olisi tarpeeksi nopea, silmien tuntien pinnan jo kastuvan selvästi vaikka vielä hetken aikaa hän halusi pidätellä kyynelvanaa, ennenkuin kädet saisivat kietouduttua äidin ja isän kaulan ympärille, haluamatta päästää irti ennenkuin olisi aivan pakko.

Sirompien käsien laskeutuessa koskettamaan vanhemman miehen hartioita ja osittain myös yläselkää – havahtuivat aistit takaisin ja vasta nyt tiedostivat kokonaan Eveyn saapumisen myös paikalle, mutta tuo kyseinen tila ei pysynyt kauan kun aistit jo alkoivat kohdistumaan pelkästään yhteen ainoaan suuntaan, sulkien kaiken muun ulkopuolelle. Toisen käsistä kohottautuen hetkeksi naisen käden päälle, joka silitti miehen vasenta hartiaa rauhoittavasti. Giovannin tuntematta enää kuumeen aiheuttamaa lihas särkyä, ihon kiinnittämättä enää huomiota ilman kylmyyteen ja kostuuteen, jotka yhdessä saivat käsivarsien ihon nousemaan väkisinkin kananlihalle. Aivan kuin vanhin olisi unohtanut jopa myös hengittää, että varmasti kuuloaisti pystyisi huomioimaan jokaisen kiven ja hiekan rasahduksen otettujen askeleiden alla, jotka alkoivat kiertämään autoa takakautta ja minä hetkenä hyvänsä paljastaisivat autosta nousseet De Fioren pariskunnan silmien eteen.

Viimeksi kun vanhemmat olivat nähneet lapsensa – oli tämä ollut vasta vähän yli viisivuotias, aavistuksen kömpelö omissa askeleissaan ja kasvoista näkyi selvästi nuori ikä, mutta nyt kun Andrea astui esiin auton takaa yhdessä enonsa kanssa – vahvistuivat nuo menneet viisivuotta vasta silloin konkreettisesti, kuinka paljon ne loppujen lopuksi merkitsivät vuosina ja kuinka paljon ihminen pystyi muuttumaan senkin aikana. Andreasta oli kasvanut lapsi, josta alle viidessä vuodessa tulisi jo nuorukainen ja kaikki lapselliset leikit saisivat jäädä, mutta sen hetki ei olisi (onneksi) vielä. Giovannin tuntien hengityksensä värähtävän. Hän olisi halunnut nousta ylös ja ottaa välimatka samantien umpeen, mutta se olisi voinut säikyttää lapsen kauemmaksi, joten vanhin teki niin kuin sinä hetkenä olisi järkevämpi tehdä; odotti vaikka jokaisen kuluvan sekunnin aikana sydämen oli entistä hankalampi pysyä alkuperäisellä paikallaan. Kieli olisi halunnut myöskin kutsua Andreaa nimeltä, mutta äänihuulet olivat liian lamaantuneet yrittääkseen sellaista.
Sitten se kaikki särkyi.

Andrean pinkaistessa äkkiseltään juoksuun hetken paikoillaan seisomisen jälkeen – oli hetken lähellä ettei tämä kaatunut vatsalleen äkillisen liikkeen vuoksi, mutta esikoinen oli oppinut tasapainottamaan kehonsa niiden viiden vuoden aikana ja pysyi sen taidon ansiosta pystyssä. Toisen kengän pohjista vain kaapaisten irtohiekkaa voimakkaasti kun jalka otti vauhtia juoksemiseen. Giovannin noustessa lähes yhtä nopeasti heikosta olotilastaan huolimatta, aivan kuin itse jumalat olisivat ojentaneet miehelle kätensä ja kiskaisseet tämän ylös maasta kuolevaisuuden heikkouksista huolimatta. Vanhimman ottaen ne pari kolme askelta vastaan, minkä jälkeen keho laskeutui takaisin puoliksi polvilleen, että isä pääsi halaamaan lastansa nuoremman pituustasolla.

Vahvojen käsivarsien kietoutuen luisevan kehon ympärille suojelevasti ja kasvot painautuivat hetkeksi lapsen paksuihin ja karheisiin hiuksiin, jotka tämä oli perinyt selvästi kummaltakin vanhemmaltaan. Silloin se tapahtui. Giovannin joutuen viimeinkin luovuttamaan taistelun itsensä ja tunteidensa välillä. Suolaisten kyyneleiden alkaessa valumaan poskia pitkin alas leualle. Värisevän äänen yrittäen kuiskata mahdollisimman tyynesti – ettei isä enää koskaan pyytäisi lastaan juoksemaan pois. Pyytäen myös anteeksi omaa heikkouttansa kun ei ollut voinut suojella lastansa vaikka tämä oli huutanut isäänsä, mutta kaikista eniten sanat pyysivät anteeksi niitä menneitä vuosia kun Andrea oli joutunut olemaan erossa perheestään ja varmasti jo luullut – ettei kukaan tätä enää kaipaisi, saatikka että yrittäisi etsiä.
Suukon painautuessa kaikista viimeisimpänä Andrean otsalle lähelle hiusrajaa, mutta vieläkään isä ei aikonut päästää irti. Liian monta vuotta oli kulunut, että tapaamiseksi olisi riittänyt vain pikainen halaaminen ja toivotus tervetulleeksi.

Kaiken tuon tapahtuman keskellä Chad oli päättänyt sammuttaa auton ja astua ulos mennäkseen vaivihkaa Sinin luokse, joka oli jäänyt seisomaan syrjemmälle perheen tunteikkaasta hetkestä. Tämän pysähtyen seisomaan nuoremman vierelle ja nojautuen osittain takana sijaitsevaa autoa vasten ennen kuin kysyi sillä äänenvoimakkuudelle – ettei sitä heti kuulisi kukaan ulkopuolinen.
”Pitäisikö sinun jäädä heidän luokseen hetkeksi ja kertoa mitä siellä Egyptissä tapahtui.”
Katseen, joka oli tummentunut entisestään Chadin vanhenemisen myötä, kääntyen vilkaisemaan tuota puolivuotta nuoremaa miestä, joka salaseuran arvoasteessa olisi vanhempaa korkeammalla vaikka ikävuodet menivätkin toisinpäin.
”Uskon, että vanhemmat haluavat tietää ja samalla myös kiittää lapsensa pelastajaa.”
Käsivarsien asettuen rentoon puuskaan rintakehän eteen, tuon pienen eleen kertoen sanattomasti, että Chad yritti taistella tupakanhimoaan vastaan. Yleensä tämä olisi sytyttänyt jo savukkeen, mutta tuossa kohdin se vaikutti epäkohteliaalle.

Perheenjäsenistä jokaisen pitäen selvästi varautuneempaa olotilaa päällimmäisenä sen sijaan että nämä olisivat aluksi ottanut sen enempiä miettimättä välimatkan kiinni toistensa kanssa, pystyi sen hetken aikaa tuntemaan jokainen varmasti sen jännittyneisyyden tuon kolmikon kesken joka oli lähes käsin kosketeltava jopa niille ketkä seurasivat tilanteen kehittymistä hieman kauempaa. Andrean ollen tuossa kohdin se joka rohkeutui ottamaan välimatkan lopullisesti umpeen heidän välillään, isän seuraten lähes yhtä nopeasti lapsensa esimerkkiä tosin rauhallisemmin sen sijaan että olisi ottanut esikoisesta mallia moisella äkkinäisyydellä aiheuttaessaan melkein tasapainon menetyksen. Andrean melkein hypäten isänsä kaulaan päästessään tarpeeksi lähelle, puristuivat huomattavasti laihemmat käsivarret tuon vanhemman miehen ympärille, samaan aikaan nuorempi pystyi tuntemaan isänsä sulkevan tämän omaan syliinsä suojelevasti aikomatta päästää irti, hautautuivat kyyneleiden kosteuttamat silmät miehen hartiaa vasten samalla korvien kuulleen jokaisen miehen lausuvan anteeksipyynnön selvempänä. Andrean pystyen haistamaan jälleen sen saman partaveden jota hän oli niin vihannut nuorempana, ja joka oli ollut se ensimmäinen muistikuva miehestä. Hiljaisemman äänen, johon oli tullut selvä muutos viiden vuoden sisällä, kuiskaten takaisin isälleen kaiken olevan hyvin ja ettei tuolla ollut mitään syytä pyytää anteeksi niin kauan kunhan hän saisi siinä vielä hetken aikaa olla. Vanhemman ja lapsen irtautuen toisistaan sen verran että nämä pystyivät näkemään toisensa selvästi ensimmäisen kerran läheltä ennen kuin otsaa vasten painettiin suukko, joka tuntui samaan aikaan karhealta kasvaneen sängen vuoksi ja noiden eritasoinen kehon lämpötila taas tuli varsin selväksi vaikka Andrea oli vielä nuori ja kokematon noissa asioissa. Käsien, jotka olivat kietoutuneet vielä niskan taakse, liikahtaen sen verran lämmintä ihoa pitkin aina miehen kasvoille kuin halutakseen varmistaa toisen tosiaan olevan siinä oikeasta monen vuoden jälkeen, nousi itkuisille kasvoille siitä huolimatta helpottunut ja iloinen hymy joka oli selvästi peritty äidin puolelta tässä kohdin,. 

Korvien erottaen kauempaa lähenevän kevyen askel tahdin, joka kuului tuolle pariskunnan toiselle osapuolelle, joka oli seurannut muutamaan askeleen päässä kahta rakastamansa ihmisen tapaamista pitkään ajan jälkeen, antaen noille sen oman hetken joka varmasti jäisi koko loppuelämäksi muistiin kuvana, kääntyi Andrea katsomaan tuota naista hiljaisena, jonka vaatetuksesta pystyi päättelemään hyvin pitkälle ettei tämä ollut aivan suunnitellut pukeutumistaan sään kannalta sen paremmin kuin mieskään ja että tämä oli selvästi kylmissään ja siltikin ei antanut periksi. Eveyn pysähtyen kaksikon vierelle ja laskeutuen hitaasti polvi-istuntoon kylmälle maalle ja odottaen hermostuneena mitä tulisi tapahtumaan. Andrean vilkaisten isäänsä nopeasti kuin hakeakseen luvan irtaantua tästä sen hetken ajaksi. Andrean astuen sivummalle isästään, tämän sen hetkisen keskittymisen ollen vain ja ainoastaan tuossa vanhemmassa naisessa joka oli yhtä hermostunut kuin lapsi itsekin ja Giovanni oli ollut hetki sitten. Siltikin kun lapsi oli astunut suoraan eteen vastakkain äitiään, näki tämä kuinka solakat kädet nousivat varoen ylemmäksi paikoiltaan Andreata kohti, kunnes ne laskeutuivat lapsen poskille jotka eivät olleet saaneet kokea ilmeisesti Zayn vankina ollessaan mitään parantumatonta, tai mikä jäisi iholle, tunsi Evey hetken aikaa kuinka Andrea jännittyi hetkeksi paikoilleen muttei siltikään lähtenyt ottamaan askeleita taaksepäin päästäkseen tilannetta pakoon, vaan sen sijaan tarttui pienempi käsi vuorostaan toiseen käsistä jotka olivat löytäneet tiensä poskelle. Sormien silittäen hellästi lapsen pehmeää ihoa allansa pyyhkiäkseen kyyneleet pois vaikka tiesikin sen olevan turhaa vielä tässä kohdin kun Evey itse yritti pitää itsensä kasassa hetken aikaa. Andrean rikkoen jälleen protokollan ja kietoen kätensä nopeasti naisen ympärille, kasvojen painautuen hartialinjaa vasten samalla kun naisen omat kietoutuivat vuorostaan esikoisen ympärille rakastavasti, jona aikana se viimeinenkin suojamuuri laskettiin alas. Kyyneleen valuen hitaasti posken pintaa vasten kun huulet painautuivat suukottamaan pojan hartiaa, käsien haluamatta vielä päästää irti lapsestaan kenen olemassa oloa tämä ei ollut saanut tuntea moneen vuoteen. Hopeisen katseen kääntyen sen verran että hän pystyi katsomaan Giovannia, jonka henkinen taistelu oli viimein tullut päätökseen mitä tunteisiin tuli. 

Kehon nojautuen myöskin auton konepeltiä vasten, joka näytti päällisin puolin kuin juuri pesusta tulleelta, ei hopeinen katse aluksi kiinnittynyt kohti vanhempaa puhujaa joka jälleen piti virallisen puolen päällä. Chadin puhutellen nuorempaa samalla tavoin kuin kuka tahansa salaseuralainen, sai tuo osittain huvittuneisuuden heräämään nuoremman sisällä jonka paljasti osaksi huulille nouseva hymy joka pidettiin kuitenkin pienemmässä laajuudessa. "Anna heille hetki. Siitä on sentään viisi vuotta kun he ovat saaneet olla yhdessä." Sinin vastaten viimein omalla tummalla äänellään, hopeisen katseen joka Chadin oman tavoin oli korostunut entisestään vuosien kasvaessa, siirtyen vanhempaansa joka ei tiennyt siitä mikä pimittyi Sinin sisälle ulkopuolisilta, mutta Sin kyllä tiesi mikä Chad oli, vaikkei tämä itse sitä vielä tiedostanut mitenkään. Ja sen sijaan että olisi edes yrittänyt ottaa selvää, oli tämä piilottanut sen kaiken muiden silmiltä joka päiväisen vaatetuksen alle kuin ei mitään. Katseen vilkaisten Chadia kokonaisuudessaan, ja sitten olkansa ylitse pelkäähjän paikalle jossa tuo heistä kaikista vanhin osapuoli nukkui aamun rauhallisuuden jäljiltä pitkästä aikaa vaikka tämä oli yrittänyt viimeiseen asti taistella sitä vastaan, ja jossain vaiheessa matkaa ilmotuksen jälkeen oli vain yksinkertaisesti unentarve vienyt voiton. Teini-ikäisenä olisi hän tahalteen ärsyttänyt toista tietäessään miehen nikotiinin tarpeen jota keho vaati tietyn väliajoin mutta kun hän oli samassa tilanteessa itsekin... ei sitä suotu. "... Menkää te aamupalalle ja tutustukaa maisemiin vielä kun on mahdollisuus. Tässä voi mennä hetki, mutta ilmotan sitten mistä voitte hakea." Katseen kohoten hitaasti Chadin tummiin silmiin, samalla kehon nousten kokonaan irti auton pinnasta, toisen käden taputtaen veljellisesti toista selkään. "Vietä hänen kanssaan laatuaikaa, olette sen ansainneet näiden neljän päivän jälkeen." 

Yön mustan ja hopeisen katseen kohdatessa toisensa sen hetken ajaksi ennen kuin kumpikin miehistä käänsi silmänsä muualle – hymähti Chad huvittuneen oloisesti Sinin sanoille, jotka kuulostivat yhtä virallisille kuin tuo sananvaihto muutenkin ulkopuolisten silmissä vaikka yleensä nämä kaksi nuorta salamurhaajaa käyttäytyivät ihan toisin kulissien takana. Chad oli hyvin todennäköisesti ainoa, joka uskalsi sanoa suoraan Sinille – jos tämän määräykset tai päätelmät osoittautuisivat ihan hullun hommaksi. Yleensä kaksikon välinen sananvaihto oli ihan rutiinia slovakian kartanon sisätiloissa tai jossakin muualla missä salaseuran vanhimmat eivät olleet kuulemassa. Sen olematta myöskään enää outoa, että nuo kiivaat sanan vaihdot yleensä loppuivat siihen, että Chad alkoi vaahtoamaan omalla äidinkielellään ja Sin muka esitti täysin kielikyvytöntä – ettei olisi muka ymmärtänyt maaveljeänsä vaikka Espanja ja Portugali olivat naapurimaita keskenään.

”Sinä se pomo olet.”
Chadin todetessa ohihettävästi takaisin kun oli tuntenut veljellisen käden taputuksen yläselässään. Tämän ehtien myös erkaantumaan irti autosta ja valmiina kääntymään palatakseen takaisin kuskin paikalle – pysähtyivät askeleet hetkeksi kun Giovannin katse kohtasi Chadin oman. Vanhempi mies oli päässyt seisomaan takaisin jaloilleen ja palauttanut rauhallisuuden kasvoilleen – tämän ollessa menossa Siniä vastaan, mutta sen hetken aikaa kaksikon katseet kohtasivat toisensa ja juuri tuo yksi pieni hetki sai Chadin ranteen seutua vihlaisemaan tuntuvasti aivan kuin joku olisi yhtäkkiä polttanut siihen kuumalla raudalla. Kyseisen kivun saaden kasvot valahtamaan hetkeksi kalpeaksi, mutta siitä huolimatta Chad loihti kasvoilleen epämääräisen hymyn ja perään tervehdysmäisen pään nyökkäyksen vaikka järki sanoi – ettei tuo kyseinen elehdintä menisi millään ilveellä läpi. Joten Chad teki niin miten parhaaksi näki ja osasi tuossa kohdin parhaiten; kääntyi kannoillaan ja poistui takaisin autoon sen enempää jäämättä odottamaan oliko vanhin tuntenut mitään eriskummalista hetki sitten.

Tumman katseen nähden tuulilasin lävitse Giovannin ja Sinin lopulta kohtaavan toisensa kasvotusten sopivan läheltä ja alkavan puhumaan keskenään jotakin sen hetkiseen tilanteeseen liittyvää – käänsi Chad avainta virtalukossa ja sai auton uudelleen liikkeelle. Tästä nuoremmasta miehestä tuntuen koko ajan, että ne pistävän väriset silmät katsoivat häntä vieläkin… silloinkin kun auto oli saatu jo pakitettua kauemmaksi pihalla olijoista ja käännetyksi takaisin tulosuuntaan. Sen miehen, Giovannin, katse oli ollut liian läpikatsova… aivan kuin vanhin olisi nähnyt Chadissä jotakin kuin mitä nuorempi itse näki katsoessaan itseään peilistä. Se katse oli ollut liian riisuva ja se sai kieltoreaktion väkisinkin nousemaan päällimäiseksi vaikka Chad ei edes tiennyt mitä hänen pitäisi salata tuolta mieheltä.

Silmien kääntyessä hetkeksi vilkaisemaan vierellä istuvaa naista, jonka oveen päin nojautunut ryhti kertoi tämän nukkuvan vieläkin kerääntyneitä univelkojaan pois. Chadin kieltämättä kadehtien Azraa tuona hetkenä. Toinen pystyi rauhoittamaan mielensä ja nukahtamaan lähes milloin vain, mutta Chadilla oli paha tapa jäädä pyörittämään ajatuksiaan korviensa väliin ja ne puolestaan häiritsivät rauhoittumista. Joten tuonakaan kertaa mies ei ajatellut nukkumista vaan uskotteli itselleen lepäävänsä sitten kunnolla Slovakiassa kun he joskus pääsisivät sinne asti.

Auton seisoessa parkissa pienen kahvion pihalla – palasi Chad autolle mukanaan kaksi paperimukia, joista toisen mies vei tahallaan seisomaan hetkeksi naisen nenän alle, että tämä toivon mukaan alkaisi haistamaan jotakin kahvin kaltaista.
”Eikö enkeleiden pitäisi olla päiväsaikaan hereillä, vai olenko ollut koko ajan väärässä?”
Tumman äänen kumartuen kuiskaamaan naisen korvaan hellästi, minkä jälkeen rakastava suukko hipaisi posken aluetta. Chadin yrittäen herätellä parinsa hellästi.
”Meidän pitäisi syödäkin jotakin, mutta en voi viedä sinua mihinkään niin kauan kun olet tyytyväisenä unten mailla.”
Chadin jatkaen samalla lepertelevällä äänensävyllä vaikka tiesikin, että Azra voisi napauttaa jotakin pistävää takaisin minä hetkenä hyvänsä.

Mustan auton lähtiessä peruuttamaan samaa reittiä takaisin sinne mistä se oli ilmestynytkin, kadoten portin taakse pois näkyvistä kaksi muuta salaseuralaista sisäpuolellaan - oli tuo tilanne näyttänyt kaiken kaikkiaan normaalilta keskustelulta näiden kahden miehen välillä, joista tuo nuorempi sattui olemaan tämän vaimon pikkuveli, ja samalla mies joka oli viimein saanut muiden avustamana Andrean takaisin kotiin vaikkeivat muut osapuolet olleet jääneetkään paikan päälle, pystyi Sin siitä huolimatta tuntemaan selvän jännittyneisyyden. Giovanni oli pitänyt kaikki ne vuodet tahalteen etäisyyttä Eveyn muuhun perheeseen joista jokainen oli sekaantunut jossain vaiheessa elämäänsä salaseuraan ja näin se oli oikeastaan sovittanut näiden elämänpolun omanlaisekseen. Tilannetta varmasti helpottamatta se fakta, mikä oli pidetty vain näiden neljän ihmisen kesken viiden vuoden takaisista tapahtumista jotka olivat vieläkin läsnä nykyisinkin vaikkei siitä puhuttukaan kuin silloin jos oli aivan välttämätön pakko. Sinin vilkaisten pikaisesti Giovanni ohitse tämän taakse jääneeseen kaksikkoon joista kumpikin alkoi vähitellen yrittämään saamaan henkistä tilaansa edes hetkeksi normaalille tasolle, vaikka kaiken sen tapahtuen lapsen että äidin kohdalta osaksi vastentahtoisesti, ja hyvästä syystäkin. Hopeisen kohdaten sitten kunnolla meripihkan pistävänä edessään yhtä lailla kuin miehen omat silmät olivat kaiken sen ulkomuodon alla, suotiin sitten tuolle pieni merkittävä hymy. Heillä olisi paljon puhuttavaa.

Kartanon seuraavien tapahtumien jääden tuolta salamurhaaja parilta täysin tietämättömiin ellei näille sitä sitten myöhemmin kerrottaisi nuorimmaisen toimesta, mutta sitä ennen näille oli suotu se hetken vapaa-aika viimeiseen neljään päivään nähden, kunnes olisi vain yksinkertaisesti pakko palata ruotuun viimeistään Slovakiassa. Chadin hoitaen tapansa mukaan ajamisen kerrankin sen verran rauhallisempaan tahtiin mitä kaupungissa tarvittiinkin ettei Azra ainakaan omatoimisesti herännyt äkkinäiseen liikkeeseen, tai edes silloin kun auto parkkeerattiin kahvilan edustalla olevaan parkkiruutuun siksi aikaa kun mies poistui hetkeksi sisätiloihin ja palasi hetkeä myöhemmin. Tuona kuluneena aikana nainen ei ollut liikahtanutkaan paikaltaan, mikä kertoi suurimmalta osin tämän nukkuvan vieläkin täysin levollisesti ilman ulkopuolisia ärsykkeitä, ainakin siihen asti kunnes hajuaisti haistoi hyvin vahvan tuoksun aivan lähellä, mikä sai kehon liikahtamaan osaksi tahtomattaan kun mieli huomioi tuon ärsykkeen jonka tuoksun nainen tunnisti kyllä samantien vaikka tämä vieläkin piti enemmän teestä mutta oli oppinut viiden vuoden aikana nauttimaan omalla tavallaan kahvistakin aina välillä. Korvan tuntien selvästi toisen hengityksen lähellä tuon kuiskutellessa leperteleviä sanoja parilleen saadakseen tämän hereille ennen suukkoa poskelle joka sai silmien avautumaan hiljalleen auki vaikka Azra olisikin mielellään jatkanut vielä uniaan lämpimässä autossa, mutta kai hänenkin piti jossain vaiheessa herätä sitten... Käden, jonka pitkät kynnet oli maalattu violetilla värillä, nousten ottamaan pahvimukin alaosasta kiinni saadakseen sen otteeseensa samalla kun vasemman puoleinen käsi nousi napauttamaan hellästi luunapilla miestä leuan alapuolelle "Enkelitkin tarvitsevat unta, pikkuinen. Pelkkä suukko olisi riittänyt vallan hyvin herätyksenä." Kellertävien silmien joita ei peitelty enään värillisten piilolinssien avulla, kääntyen katsomaan hymyillen nuorempaansa, joka oli kuitenkin vaivautunut tuomaan edes kahvin ja herättämään hänet jotta he voisivat mennä aamupalalle, kosketti tuo samainen käsi joka oli napauttanut luunapin miehelle, laskeutuen uudelleen tuolle samalla kohdalle ja silittäen hellästi pahoitteluna tuota kohtaa, ennenkuin sen annettiin siirtyä lähemmäksi miehen kasvoja. Viiden vuoden aikana, mitä nämä kaksi olivat olleet yhdessä niin parina kuin myös paljon enempänä kuin vain työparina/ystävinä, ja siltikin nämä olivat onnistuneet pitämään muiden silmissä näiden suhteen virallisena mutta kun ovet olisivat sulkeutuneet ja jäljellä oli vain he kaksi... sai peli aivan uudet säännöt "Kiitos kun herätit." 

Pään kääntyen katsomaan ympärilleen hitaasti samalla kun kuuma pahvimuki vietiin arastellen lähelle huulien pintaa, kääntyi pää ikkunaa kohti seuraamaan uutta ympäristöä jonne Azra ei ollut päässyt käymään koskaan ennen ja auton ulkopuolella käyvää aamuelämää, jossa kaiken ikäiset lapset koulupuvuissa astelivat kouluun ja työssäkäyvien taas matkaten kiireellä töihin, kun taas turistit näyttivät pitävän rauhallisempaa tahtia yllä ja erottuivat muutenkin tuosta ympäristöstä joka oli täynnä vanhoja, upeita historiallisia rakennuksia ja yksityiskohtia, jotka houkuttelivat Azran kaltaista parantumatonta lukutoukkaa nousemaan nopeasti autosta tutkimaan kaikkea mihin vain pääsisi käsiksi mutta vielä tässä kohdin mielihaluja pidäteltiin. Älähdyksen karaten huulten pinnalta samassa kun käsi nostettiin nopeasti suun eteen saadakseen kahvin menemään väkisin alas sen sijaan että se olisi purskautettu jonnekin auton sisälle, vaikka kielenpinta oli muuttunut polttavan kuumaksi, jonka jälkeen kieli ei tuntenut enään mitään hetkeen, vaikkei sitä suotukaan sanotuksi ääneen. Ei se ollut niin tärkeä yksityiskohta, ja moinen oli vain hänen omaa huolimattomuuttaan. Kehon kääntyen äkisti huomattavasti sivummalle, melkein kokonaan vastatusten Chadin kanssa, oli vanhemman kasvoille ilmestynyt tuolloin innostuneempi, iloisempi ilme: aivan kuin uneliaisuus ja ylipäätänsä väsynyt olotila olisi kadonnut kokonaan naisen olemuksesta ja tämä olisi valmis kohtaamaan mitä tahansa mikä vain tulisi vastaan "Mitä sanot, jos kuljemme kävellen? Viimeksi kun olit Italiassa, et tainnut juurikaan keretä katsomaan maisemia." Naisen ehdottaen sitten, muistuttaen miestä viimeisestä Italian matkastaan joka oli melkein vienyt tämän hengen Giovannin kera. Yleensä he kulkivat nimittäin autolla mikä sattuivat olemaan tehtävien aikana toisessa maassa, sillä moinen kulkuväline helpotti liikkumista huomattavasti ja kaiken lisäksi, Chad ja Sin olivat molemmat valitettavasti mieluummin autojen tai moottoripyörien kimpussa, joten Azralle joka mieluummin käytti vieläkin jalkojaan hyväksi - ei ollut päässyt vielä tuolle tasolle moottorikiinnostuksessa vaikka piti kyllä vauhdista. Kasvojen lähestyen hitaasti Chadin omia, tuon näyttäen automaattisesti johtavan suudelmaan mutta sen jääden puolitiehen kun huulet alkoivat varoen suukot vuorostaan pyytävästi huulien sijasta niiden sivustaa lepyttelevästi "kiltti..." pehmeän äänen lausuen hiljaa pyytävästi miehelle. Sen hetken aikaa, näiden kahden saaden olla kuin kuka tahansa normaali pariskunta ilman piilottelevia naamioita, joita nämä molemmat joutuivat käyttämään salaseuran sisäpuolella ollessaan. 

Hengityksen rytmiin ilmestyessä se merkittävä värähdys, joka kertoi naisen heräävän unestaan – ei Chad vielä erkaantunut kauemmaksi vaan jäi odottamaan kärsivällisesti, että toinen saisi kahvimukin otteeseensa. Hyvinkin tutun kuuloisen vastauksen vastatessa takaisin Azran suunnalta, hymähti Chad mitään kertovasti toisen sanoille. Tämä kun oli jo niin tottunut toisen ”pistäviin” kommentteihin – ettei jaksanut enää ottaa niistä nokkiinsa ja loppujen lopuksi nuo sanat eivät olleet edes tarkoitettu loukkaukseksi vaikka kuulostivatkin sellaisille ulkopuolisten korvissa.
”Ehkä, mutta enkeleiden pitää myös syödäkin jotakin joskus ja en tarkoita sillä minua.”
Miehen käden ottaessa leukaa silittävän naisen käden otteeseensa ja vieden sen vaivihkaa huulten luokse, jotka saivat antaa pienen suudelman kahdelle ensimmäiselle sormelle, minkä jälkeen ote päästettiin irti ja Chad suoristautui paremmin istumaan omalla paikallaan, että pääsi itsekkin nauttimaan omasta kahvistaan.

Päällisin puolin näyttäen, että tämä puolivuotta nuorempi mies keskittyi pitämään katseensa jossakin edessäpäin ja juoden kahviansa loppuun vielä kun se olisi tarpeeksi kuumaa, mutta heti kun Azra edes älähti pikkaisen polttaessaan kielensä vahingossa – olivat tummat silmät kääntyneet saman tien naisen suuntaan kuin haluten vielä varmistaa kahdesti – ettei toiselle ollut sattunut mitään suurempaa vahinkoa. Chadin kartoittaessa tilanteen nopeasti, naurahti tämä lopulta vain leppoisasti ja kehoitti olemaan varovaisempi sillä kahvi oli tosiaan kuumempaa kuin yleensä mihin pari oli tottunut. Kyseisen keskustelun jäädessä nopeasti laskuista Azran ottaessa jo uuden puheenaiheen esiin, mikä koski kulkuvälineen muuttamista. Vanhempi halusi jatkaa matkaa kävellen ja samalla saada mahdollisuuden tutustua ympäristöönsä paremmin. Ei riittänyt, että Azra olisi jättänyt kysymyksen vain sanoihin vaan sen lisäksi tämä kumartui Chadia sillä kertaa lähemmäksi ja alkoi taktikoiden yrittämään kääntää nuoremman pään kyseisen suhteen, joka ei todellakaan kuulunut ensisijaisesti kolmen kärkeen. Chad kun ei ollut sellainen, jota kiinnosti eri paikoissa käveleminen ja seinien vahtaaminen, jotka nyt olivat sattumoisin kuuluneet vuosisatojen päähän… mutta tuossa kohdin… mitä enemmän tummat silmät katsoivat Azran anelevia silmiä – oli Chadin pakko myöntää itselleen, että tulisi häviämään tuon taistelun. Asteen raskaamman henkäisyn kohottautuen ylös keuhkoista ja kasvoille kohottautuen hetken inhotuksen ilme kunnes se vaihtui nöyräksi luovuttamiseksi ja toinen käsistä kohosi sipaisemaan hiuksia taaksepäin päälaen suuntaisesti.
”Hyvä on, Azra. Hyvä on… luovutan tämän erän eduksesi.”
Katseen, joka oli sanojen aikana laskeutunut alaviistoon, kohottautuen katsomaan naista raskaiden kulmien alta ennen kuin hymyn annettiin myös kohottautua huulille.

Auton päätyessä parkkeeratuksi lähimpään parkkitaloon, josta sen toivon mukaan saisi nopeasti käyttöön kun sen tarve tulisi – muuten tämän kaksikon jatkaen matkaansa Rooman halki, joka vei toistaiseksi Tiber joen vartta myötäillen. Aurinko ei ollut vielä ehtinyt lämmittämään kaupunkia tarpeeksi, mutta Chad oli varautunut tulevaan lämpöaaltoon ja jättänyt suosiolla puvun takkinsa auton takapenkille. Vaatetuksensa ollen pelkästään suorat housut ja valkea kauluspaita sekä tumman harmaa hattu, joka kuului asukokonaisuuteen kuin piste i:n päälle. Kävelymatkan ensimmäisten metrien kohdilla käsi oli automaattisesti kaivanut housun taskusta yhden savukkeen, jota mies oli himonnut itselleen jo aikaisin aamulla, mutta ei ollut saanut siihen sopivaa tilaisuutta.

Kaksikon keskustellessa tuona hetkenä jostakin historiallisesta kohteesta, jonka Azra oli saanut yhtäkkiä päähänsä monien samanlaisten joukosta – keskeytyi puhe hetkeksi Chadin suunnalta kun tämä erotti hyvin tutun kuuloista musiikkia edempänä. Kitaramusiikkia, siitä ei korvat voineet erehtyä milloinkaan. Askeleiden viedessä lopulta tuon kyseisen katusoittajan ohitse; vanhemman miehen, jonka vieressä lepäsi toinen kitara käyttämättömänä – oli Chad jo tehnyt ensimmäisen liikkeen aikomansa suhteen. Tämän lausuessa jotakin soittajalle, joka nyökkäsi hymyillen myöntävästi ja antoi samalla luvan nuoremmalle ottaa maasta kitara, jota tämä aluksi mittaili silmillään hetken ennen kuin vei sen tottuneen oloisesti rintakehänsä eteen ja teki pari sointua testaavaa nuottia samaan aikaan kun vanhempi mies jatkoi omaa soittamistaan. Ehkä tuo vanhus aluksi oli luullut, että Chadia vain kiinnosti kitaran ihasteleminen, mutta ei tiennyt mitään soittamisesta, mutta kun sormet alkoivat liikkumaan hyvin ketterän oloisesti kitaran kielillä ja yhtyen vanhuksen soittamaan kappaleeseen – oli kahden kitaran soolo valmis. Chadin edes muistamatta koska viimeksi olisi soittanut kitaraa, mutta kun tuo instrumetti oli hänen käsissään, tapahtui se kaikki kuin itsestään. Hänen huomaten myös väkisin hymyilevänsä.

Hiljaisuuden ollen laskeutunut kaksikon välille sen jälkeen kun vanhempi oli mennyt pyytämään yksinkertaista pyyntöä, josta kuitenkin tämä tiesi ettei Chad olisi niinkään innoissaan kun nainen oli kysynyt jättämään rakkaan auton hetkeksi pois käytöstä. Ja Azra tiesi sen. Liian hyvin. Siltikin naisen seuraren jokaista miehen tekemää reaktiota ja ilmettä jonka tämä sai aikaiseksi taistellessaan selvästi haluamaansa ja Azran pyynnön välillä, joka ajoi tämän lähes kokonaan pois mukavuus alueeltaan. Ensiksi tullen selvä inhon nyrpistys, joka kertoi jo enemmän kuin tarpeeksi nuoremman mielipiteen, odotti nainen jo tässä kohdin kieltävää vastausta, mutta sitä seurasikin raskas huokaus ja viimeisimpänä katseen laskeminen ja ääni - joka kertoi luovuttaneesti Chadin suostuvan toisen vuoksi moiseen. Azran huulille kohoten jo tässä kohdin pieni voitonriemuinen hymy, "1-0" tämän todeten sen kuin muistutuksena niistä monista peleistä mitä käytiin aina kaksikon välille niin tehtävän aikana kuin myös vapaa-ajallakin, ja se kertoi naisen olevan sillä hetkellä johdossa. Ja siltikin huulet painautuivat vielä kerran rakastavasti miehen huulten sivustalle, minkä alla pehmeä pinta tunsi selvästi karhean kasvatetun sängen tuon kiitoksen aikana joka yksinkertaisuudessaan kertoi tämän olevan kiitollinen kun Chad suostui tekemään moisen hänen vuokseensa.

Auton tullen jätetyksi ensin mahdollisimman turvalliseen parkkiin, josta kuitenkin pystyi pahimmalla hetkellä pakenemaan mikäli tilanne syystä tai toisesta muuttuisi pahaksikin, jatkui siitä hetkestä pariskunnan matka jalan pitkin Roomaa, josta Azra oli erityisen innoissaan toisin kuin Chad joka jo oli kaivamassa tupakkaansa tutusta piilosta vaikka tämä tiedosti naisen mielipiteen tästä tavasta. Erityisesti kun kyse oli tämän omasta terveydestä. Kaksikon astellen pitkin tuota yhtä Italian suurimmista joista jotka sattuivat kulkemaan Rooman halki, samalla näiden keskustellessa selvästi historiallisista kohteesta josta Azra tuntui olevan erityisen innoissaan. Ja ehkä jopa syystä. Eihän tämä ollut päässyt koskaan käymään Italiassa mutta sen sijaan nainen oli ahminut sitäkin enemmän kirjoja jotka kertoivat tuon omalla tavallaan kiehtovasta kulttuurista, historiasta, taiteesta... ei ihmekään jos Azra ei meinannut pysyä nahoissaan. Chadin aloittaen tuomaan omaa mielipidettään ilmi, kun jokin sai moisen keskeytymään kuin seinään. Tarkalleen sanoen ääni, musiikki. Kitaran soitto, niin yksinkertaista kuin se olikin. Azran hiljentyen itsekin hetkeksi kuuntelemaan tuota, mutta sillä välin ilmeisesti Chad oli jälleen antanut itsensä olla spontaani ja oli päättänyt mitä aikoisi tehdä, tämän astellen tuon huomattavasti vanhemman katusoittajan luokse jonka vierellä oli kuin johdatuksesta toinenkin kitara jonka omistajaa/soittajaa ei näkynyt missään, mikä sai Chadin kysymään jotain soittajalta joka pian myöntyi nuorremman tahtoon olettaessaan tämän olevan vain utelias pojan kloppi joka ei tiennyt edes miten pidellä moista soitinta otteessaan mutta kun Chad vain sai sen yhden ainoan tilaisuuden... Azran jääden katsomaan tuota kaksikkoa, jotka alkoivat soittamaan yhtänäisesti musiikkia vaikkeivat edes tunteneet toisiaan, ja se taas toi ihmisiä lähemmäksi jatkuvasti silkasta uteliaisuudesta kuka muka osaisi soittaa noin hyvin? Pian tuon kaksikon ympärillä ollen isokasa ihmisiä kuuntelemassa näitä, Azran ollen tuolla mukana samassa kohdassa mihin oli jäänytkin, haluten nähdä kokoajan Chadin esityksen, ja sen miten onnelliselta tuo näytti niin yksinkertaisen asian vuoksi. Ja sen taas saaden aluksi lämpimän tunteen leviämään sydämen alueelle, joka taas sai ketjureaktion lailla hymyn nousemaan vanhemman huulille sillä nuoremman reaktio - oli se mikä voitti kaikki kirjat ja historialliset nähtävyydet kerralla laudalta mennen tullen. 

Chad oli ollut fiksumpi jättäessään päällystakkinsa autoon, kostautui tuo nopeasti Azralle kuumuuden myötä joka tulisi pahenemaan päivän mittaan - alkoivat käsivarret laskea tuota pois päältä ja jättäen yksinkertaisen mekon naisen päälle, samassa Azran antaen oman katseensa vaeltaa ympärillä olevissa ihmisissä huomatakseen tuon yhden tietyn yksityiskohdan tietyssä katsojassa tyypissä. Ja se oli halu, ja tämä toistui lähemmäs jokaisen naiskatsojan osalla - sillä mikä muka oli seksikkäämpää kuin tumma, tuntematon, komea kitaran soittoja, joka kaiken lisäksi poltti tupakkaa? Harvemmin mikään muu. Hymähdyksen karaten huulien välistä tuon huomion myötä, joka sai tahtomattaan kämmenen puristumaan nyrkkiin kovemmin takin ympärillä tuon tuntemuksen myötä jota ei koskaan myönnetty ääneen koska hän vihasi tuota piirrettä itsessään vaikka tiedosti sen olevan täysin normaalia. Yleensä Azra ei ollut mustasukkaista tyyppiä, itseasiassa hyvin harvoin koska tämä luotti pariinsa mutta siihenkin tuli välillä poikkeus ja poikkeus oli yleisesti naiset, ja miksei miehetkin jotka tiedostivat haluavansa, eivätkä pelänneet tehdä mitä vain saadakseen sen ja vielä vähemmän näyttää sitä ja nyt kun he olivat Italiassa, jossa naiset olivat tunnetusti mitä olivat... Nielaisun tapahtuen asteen hankalammin mutta siltikin katse pakotettiin kääntymään kohti kaksikkoa vielä niin pitkäksi aikaa kun se suotaisiin ennen loppua, ajatuksien yrittäen keskittyä tuohon edessä näkyvään moisten ajatusien sijaan joissa ei ollut mitään järkeä.

Vähän yli kymmenen vuotta sitten ei olisi voinut kuvitellakkaan Chadistä, että tämä olisi suostunut menemään hetken mielenjohteesta vieraiden ihmisten eteen seisomaan ja alkanut vielä soittamaan näille, ei todellakaan. Se nuorukainen, joka Chad oli joskus ollut – oli viihtynyt täysin omissa aloissaan ja keskittänyt kaiken energiansa treenamiseen ja haaveillut joskus pääsevänsä pois kasvatuskodista, joka oli sijainnut keskellä ei mitään. Nuorempana Chad ei ollut kuvitellutkaan, että voisi joskus tuntea niin kuin nyt tunsi Azraa kohtaan. Tuon naisen, joka oli jäänyt vapaaehtoisesti seisomaan aavistuksen kauemmaksi, saaden välillä osakseen silmien vilkaisun itseensä ja hyvin charmikkaan hymyn, joka veisi keneltä tahansa muulta jalat alta, mutta Chad kyllä tiesi ettei parinsa ollut niin helposti vietävissä.

Viimeisten kitaran sointujen jättäessä vielä oman kaikunsa jokaisen läsnäolijan kuuloaistiin – alkoivat nuo kerääntyneet ihmiset antamaan suosion osoituksiaan italiaksi ja myös muillakin kielillä, joka paljasti osan olevan muualta päin tulleita. Chadin vain naurahtaen leppoisasti moiselle reagtiolle ja ottaen hetkeksi hatun pois päästään kumartaessaan noille ihmisille, jotka olivat vapaaehtoisesti kerääntyneet kuuntelemaan mieskaksikon soittamista. Kitaran päätyen lopuksi palautetuksi katusoittajalle, joka oli vieläkin valmis jakamaan saamansa tuoton nuoremman kanssa, mutta rahan ottamisen sijaan Chad kysyi jotakin tuolta vanhemmalta mieheltä, joka joutui hetken aikaa miettimään vastaustaan ennen kuin alkoi hymyilemään uudelleen ja suuntasi etusormensa osoittamaan tiettyyn suuntaan, josta nuorempi löytäisi kysymänsä. Chadin kiittäen hyvien tapojen mukaisesti ja palaten takaisin Azran luokse, hetki sitten ryhmässä seisoneiden naisten luodessa hetkellisiä katseita kaksikon suuntaan.

”Kysyin häneltä mistä löytyisi sopivanlainen aamiaspaikka tähän aikaan aamusta ja joka ei myöskään ole liian turistien suosiossa.”
Nuoremman miehen aloittaen puheenvuoronsa samantien kun oli päässyt kuulomatkan päähän naisesta. Toisen käsistä lehytellen samaan aikaan kauluspaidan etumusta, mikä kertoi sanattomasti lämpöaallon vaikuttavan jo mieheenkin vaikka tämä olikin pukeutunut alusta alkaen kevyemmin.
”Ja kyllä, siinä on lähellä lisää historiallista katseltavaa – eli en aio viedä sinua mihinkään moderniin paikkaan sillä tiedän jo ettet välitä sellaisesta.”
Käden ojentautuessa kutsuvasti eteenpäin, kehoittaen naista luottamaan tuossa kohdin mieheen ja antamaan tälle valtuudet opastaa kaksikko perille kaupungin katujen halki.

Paikka oli juuri sellainen minkälaiseksi Chad oli sen kuvitellutkin; perinteinen ja juuri sellainen, jonka pystyi kuvittelemaan näkevänsä jossakin postikortissa ja saaden ihmiset haaveilemaan joskus sinne pääsystä. Paikan omistajan osoittautuen myöskin hyvin perinteiseksi italialaismieheksi, jolla oli se tyypillinen valkea esiliina vyötärönsä suojana ja joka myös otti asiakkaansa vastaan todella sosiaalisesti. Omistajan osoittaen kaksikolle paikan ravintolan edustalta, jonne oli pystytetty vaatimattoman oloisesti kolme pyöreää pöytää ja niiden ympärille kaksi-kolme tuolia. Paikan sijaiten rakennusten sisäpihalla, jossa ainoat kasvit olivat joko ravintolan istutetut kukat ikkunalaudalla tai viereisten talojen parvekkeilta pilkistävät istutukset. Talojen välissä risteillen myöskin italialaiskuvaan kuuluvat pyykkinarut, joille asukkaat olivat ripustaneet pyykkinsä kuivumaan niinä varhaisina aamutunteina. Jostakin päin kantautuen radiosta kuuluva musiikki, jossa joku italialainen sopraano lauloi rakkaasta kotimaastaan.

Chadin ja Azran saadessa viimein aamiaisen eteensä – oli nuorempi jo ehtinyt kysymään vanhemmalta siitä paikasta missä he sinä hetkenä olivat. Chadin kuunnellen Azran puhumista sujuvasti, mutta todellisuudessa tämä enemmän mielellään katseli naisen käsien värikästä elehdintää kun toinen kertoi omanlainen loiste silmissään tietämästään ja kuinka historialla oli ollut suuri vaikutus nykyihmisiin vaikka kaikki eivät sitä edes ymmärtäneetkään. Auringon säteiden leikitellen naisen iiristen silmien värityksellä, täyteläisten huulien muodoilla ja lainehtevissa hiuksissa, jotka oli jätetty toistaiseksi vallattomasti auki.
Miehen yönmustien silmien katsellen naisen jokaista yksityiskohtaa, jotka tuntuivat korostuvan siinä heidän istuessaan syömässä aamupalaa yksinkertaisella sisäpihalla Roomassa, historian ja intohimon kaupungissa.

Kitaran soiton loppuessa viimein, osoittivat ne ihmiset ketkä olivat siihen menessä ympärille kerääntyneet isoin taputuksin ja huudoin, johon sekoittui muitakin kieliä kuin vain pelkkä italia, nousivat myös vanhemman kädet tuhon samaan eleeseen, jossa keski kohdin suotiin tuolle vielä sormien avulla vihellys perään huudon sijasta. Tuon jälkeen kun jokaisen silmät alkoivat näkemään selvästi että kitara asettiin paikoilleen takaisin vanhan soittajan luokse, joka alkoi vaihtamaan uudelleen sanoja nuorempansa kanssa vaikkei Azra kiinnittänyt sillä kertaa huomiota juurikaan näiden sanoihin vaan erkaantui hetkellisesti hieman kauemmaksi ja keskittyen johonkin muuhun mielenkiintoiseen antaakseen noille kahdelle oman rauhan puhua sen hetken aikaa, vaikka välillä silmät sattuivat vilkaisemaan noiden kahden suuntaan: nähden juuri silloin tuon osoittavan siihen tiettyyn suuntaan, minne Chad oli ilmeisesti kysynyt suuntaa. Tuon lyhyen keskutelun jälkeen poistui Chad soittajan seurasta ja asteli Azran luokse, samaan aikaan muutaman kauemmaksi seuraava silmäpari katsoivat tuon miehen kulkua tämän samaa ikäluokkaa lähenevän naisen vuoksi, joka selvästi erottui normaalisti eurooppalaisesta ulkonäöllisesti, tunsi Azra ja varmasti Chadkin nämä silmäparit selvästi itsessään koko sen ajan. Tuon aloittaen puheen samantien kun oli päässyt sen verran lähelle että vanhempi varmasti kuulisi jokaisen sanan jotka selittävät keskustelua, lisäten etteivät he olleet menossa mihinkään moderniin paikkaan mistä nainen ei pitänyt - käden joka nousi sanojen päätteeksi vielä sivulta hieman ylemmäksi jotta Azra olisi saanut ottaa sen itse otteeseensa sillä aikaa kun toinen opastaisi heidät perille, hymähti vanhempi tässä kohdin. Käden kohoten hellästi toisen omalle, joiden sormien välistä sormet kietoutuivat toistensa välistä naisen aloitteesta antaakseen toiselle sen mahdollisuuden olla oppaana kun kerran tämä oli tuntevinaan reitin.

Heidän kulkien tuon reitin lävitse, Chadin pitäen jo tuon pienen matkan aikana sanansa mitä tuli ei-moderneihin-nähtävyyksiin, aina siihen asti kunnes he saapuivat tuohon paikkaan, joka oli juuri sitä mitä voisi kuvitellakin Italiassa olevan ja siltikin noita oli enään harvassa. Kaksikon astellessa rohkeasti eteenpäin aina ovesta sisään jossa ilmeisesti ravintolan omistaja oli heitä vastassa, tämän hyvin stereotyyppisen miehen ottaen kaksikon vastaan kuten kenet tahansa asiakkaan mutta huomatessaan näiden kahden käsien pitelyn, ei käynyt epäselväksi mitä nämä kaksi todellisuudessa olivat, mikä sai omanlaisen pienen leikkimielisen kiusoittelun aikaiseksi pariskunnalle vaikka jokainen lausuttu sana suotiin hyvällä ja ystävällisesti, ylittämättä missään kohtaa soveliaisuuden rajaa näiden kahden kanssa jotka olivat selvästi turisteja. Siltikin näille suotiin tuole pienelle sisäpiha alueelle pöytä joka oli siihen aikaan vielä rauhallisuuden tyyssijä, eikä ajaisi turisteja hermoilemaan hälinästä jonka kiirehtivät paikalliset saisivat aikaiseksi aina siihen tiettyyn aikaan, ei Azra voinut olla päästämättä omaa iloista henkäystä karkaamasta huulien välistä vaikka nimenomaan yleensä - salaseuran sisäpuolella tätä ei juurikaan nähnyt muiden seurassa noin avoimena. Kellertävän katseen seuraten tuota ympäristöä, joka vastasi tuolle naiselle yhtä kuin tämä olisi juuri astunut suoraan satukirjan sisälle, kaiken ollen juuri sellaista kuin tämä oli kuvitellutkin Italialaisen ympäristön olevan, ja sen myös pystyi näkemään naisen kasvojen ilmeistä jotka olivat samaan aikaan innostuneet ja hämmentyneet uudesta ympäristöstä, näiden istuessa alas. Chadin samalla ennättäen kysymään jälleen mitä nainen tiesi tuosta paikasta, napsautti kysymys naisen uudelleen maanpinnalle, tämän katsoen aluksi nuorempaansa jotenkin oudoksuen. Halusiko Chad tosiaan tietää vai kysyikö tämä jostain muusta syystä? Azran jäämättä kuitenkaan pohtimaan moista sen kauemmaksi vaan teki niinkuin nuorempi oli pyytänytkin. Naisen selittäen kaikki ne faktat lyhyesti mitä muisti lukeneensa monen monta kertaa, ja jossain välissä edes naisen huomaamatta liittyivät myös kädet tuohon kaikkeen mukaan niinkuin tällä oli aina ollut tapana sillä hän pystyi selittämään asioita paremmin mikäli kädet saisivat tehdä omaansa samaan aikaan, Chadin tosiaan kuunnellen hartaudella tätä vaikka tämän huomio kiinnittyi enemmän niihin yksityiskohtiin kuin itse sanoihin ja niiden sisältöön. 

Jossain vaiheessa Azran huomaten tuon saman, mutta siltikään tämä ei lopettanut kunnes yksinkertaisesti ei olisi enään mitään muuta kerrottavaa, päättivät sormet jossain vaiheessa muuttaa lähestymistapaansa. Haarukan tullen lasketuksi aamupala haarukan vierelle, samassa kehon kääntyen ympäri tuon yhden kukka-asetelman luokse joka oli sijoitettu ikkunalaudalle jotta se saisi enemmän valoa ja kasvaisi näin ollen aikanaan isommaksi ja huomiota vievämmäksi, mutta erityisesti naisen oman huomion vei isoimpien kukkien sijasta aivan juurella sijaitseva pieni kukka, jolla oli erikoinen väritys muihin nähden, sen muistuttaen hieman sinertävää, napauttivat sormet sen irti paikaltaan hellästi. Kehon kääntyen katsomaan hymyillen Chadia edessään, toisen vapaan käden hakeutuen lähemmäksi miehen kasvoja mutta sen sijaan että sormet olisivat hakeutuneet uudelleen tutulle paikalleen posken alueelle, kohosikin sen hitaasti ylemmäksi aina tuon tumman hatun reunalle, jonka jälkeen se nostettiin irti miehen päästä ja aseteltiin naisen omaan päähän kun taas tuo pieni kukka päätyi leikkisästi miehen korvan taakse, vaikka yleensä tuo kuului tehdä aivan päinvastoin. "Katsotpa tarkkaavaisesti liikkeitänä... onko kasvoissani jotain?" Naisen lausuen sitten toteamuksen muodossa, vieden samalla vielä vapautuneet kädet kasvoilleen pyyhkiäkseen mahdolliset ruokajäämät pois mikäli niitä tosiaan olisi kasvoissa, sen sijaan että Azra olisi jatkanut tuosta vain ruokailuaan loppuun vaikkei heillä ollut vielä edes kiire aina siihen asti kunnes Sin soisi puhelun heille jossain kohdin, mutta ennen sitä he saisivat olla rauhassa. Kehon nojautuen paremmin tuolin selkämystä vasten, samalla kun tuon paljon erikoisemman silmäparin kääntyen jälleen katsomaan ympärilleen pienen hymyn kera, tuon alueen mikä heillä oli suotu oli varsin rauhallinen verrattuna kadulla olevaan elämään jossa pystyi vähän väliä näkevän jonkun juoksevan tai olevan muuten vain kiireessä, "... mitä sanoisit, jos jossain kohtaa... kun kumpikaan meistä ei nauti Slovakian talvesta - muuttaisimme jonnekin tämän kaltaiseen?" Azran rohkaisten itsensä kysymään tuon kysymyksen joka oli pyörinyt tämän mielessä jo jonkin aikaa, vaikka nämä kaksi harvemmin puhuivat tulevaisuudesta vaan elivät siinä missä olivat - nyt kun sodan vaara oli entistä enemmän ilmassa salaseurojen välillä - mutta jossain vaiheessa heidän piti puhua siitä. Kumpikin ei nauttinut liiaksi Slovakian talvista, jotka olivat erityisen kylmiä vaikka moinen sijainti soi heille kokoaikasen mahdollisuuden olla salaseurassa aktiivisesti kokoajan tarvittaessa ja harjoittaessa. Mutta Chad myös tiesi, ettei Azra tarkoittanut pelkästään Italiaa - vaan myös miehen omaa kotimaata, jonka tämä oli jättänyt taaksensa jo vuosia sitten. 

Keltaisen katseen siirtyen takaisin miehen tummiin tuon kysymyksen jälkeen, naisen yrittäen lukea sillä hetkellä miehen omia pieniä yksityiskohtia, jotka kertoisivat sanattomasti miehen omat ajatukset sillä hetkellä sen sijaan että niitä tarvitsisi lähteä arvuuttamaan mikäli toinen päättäisi jättää tuon huomiotta kokonaan.

Parinsa lopettaen pitkän kertomuksensa, joka oli kuvaillut hyvin yksinkertaisesti sen hetkistä paikkaa ja mille se oli oikein näyttänyt monen monta vuotta sitten, pysytteli Chad vielä taaksepäin nojautuvassa istumaryhdissä siihen hetkeen asti kunnes luki Azran kehon eleistä, että tämä aikoisi kumartua miestä kohti ja tehdä jotakin. Siromman käden alkaessa kohottautumaan ylöspäin hatun reunaa kohti – oli Chad myös jo kumartunut asteen eteenpäin, että tekisi naiselle tämän tekemiset helpommaksi. Tumman harmaan hatun päätyessä uudelle omistajalle ja sen tilalle jääden korvan taakse viehkeän sininen kukka, vastasi Chad tapansa mukaan tuohon kaikkeen leppoisalla hymyllänsä kuin että olisi tuntenut itsensä noloksi kukka korvansa takana. Eiköhän tuohon ikään mennessä ollut jo itsensä kanssa sen verran sinut – ettei kavahtanut moisen pikkuasian edessä helposti.

Azran nojautuessa tuolinsa selkänojaa vasten, kumartui Chad puolestaan eteenpäin ja kiilasi ryhtinsä kyynärpäidensä varaan pöytää vasten. Sormien päätyen ristittyinä leuan alle. Yön mustan katseen pysytellen naisessa häikäilemättömän suorana, sitä enää yrittää peittää mitenkään. Azra oli itse avannut kyseisen keskustelualueen omalla kysymyksellään ja tämä tulisi saamaan siihen vastauksen Chadin omaan tyyliin.
”Vaikka kasvoissasi olisikin tahroja, katsoisin niiden lävitse aivan muuta.”
Chadin aikomatta todellakaan lopettaa sanallista leikkimielistä kiduttamistaan siihen vaan jatkoi tummalla äänellään tyynen rauhallisesti:
”Katsoisin silmiäsi, joiden väritys tuo mieleen syksyisen ruskan, jota auringon säteet syventävät.
Katsoisin tuuheita ripsiäsi, jotka tuovat mieleen perhoset siivet kun räpyttelet niitä.
Katsoisin kasvojesi pehmeitä muotoja, jotka varmaan yksi jumalan enkeleistä veisti syntymäsi hetkellä.
…mutta kaikista eniten katsoisin huuliasi, joita toivoisin saavani suudella päivittäin edes sen yhden ainoan kerran ennen kuin viimeinen valon kajo häviäisi taivaanrannan taakse.”
Miehen kasvoille, jotka siihen hetkeen asti olivat pysyneet totisina ja painottaneet omalla tavallaan jokaista sanaa, kohottautuen hiljalleen pieni hymy, joka kohotti vasemman puoleista suupieltä.
”Voi kyllä, katsoisin siis aivan muuta kuin niitä yksittäisiä tahroja.”

Hymyn, joka oli tehnyt nuorimmaisen kasvoista entistä charmikkaammat, häviten kuitenkin hiljalleen kun tuli puhetta tulevaisuudesta, joka tavallaan oli ihan siinä lähellä, mutta silti niin kaukana. Toisen etusormista kohottautuen kiireettömästi valkean kahvikupin reunalle ja alkaen piirtämään ympyrä muodostelmaa mitään sen ihmeellisempää päämäärää.
”Entä kansasi?”
Kysymyksen, jota ei ollut todellakaan esitetty moneen vuoteen Azralle itselleen, lipsahtaen nyt tämän oman parin huulilta samaan aikaan kun miehen tutun värinen katse kohottautui kohtaamaan naisen oman. Chadin voiden melkein kuvitella kuinka painostava hiljaisuus teki tuloaan, mutta hän ei antaisi sen sillä kertaa tulla läsnäksi, ei vielä. Joten sanat jatkoivat tyynesti.
”Jos kuvitellaan, että muuttaisimme yhdessä jonnekin päin maailmaa ja joku päivä tulisi se hetki kun aavikkokansa vapautuisi vanhan salaseuran hallinnon alta… olet edelleen valtaistuimen virallinen perillinen ja minä taas…”
Ivallisen naurahduksen, joka oli tarkoitettu ihan puhtaasti miehelle itselleen, kohottautuen kurkusta. Selän nojautuessa takaisin selkäymystä vasten ja kämmenet laskettiin tahallaan asteen voimakkaammin reisiä vasten, että se aiheutti oman pienen äänensä.
”…minä joka ei edes pakosti löydä puhtaita sukkia laatikosta… niin kuinka voisin huolehtia monien satojen ihmisten tarpeista jos olisin kuningas… jossakin toisessa elämässä, ei edes siellä.”
Pään tehdessä pienen puistelemisliikkeen, katseen pysytellen jossakin alaviistossa ennen kuin se pakotettiin takaisin ylös ja kohdistumaan edes jonnekin. Asteen raskaamman uloshenkäyksen puhaltaessa huulten lomasta samalla kun vasemman puoleinen käsi kohosi vaistonvaraisesti rintakehän keskelle ja alkaen hieromaan sitä aavistuksen. Eleen muistuttaen paljon närästämisen oireita, mutta todellisuudessa Chad tunsi sykkeen taas kiihtyvän liiaksi ja se sai sydämen viereen asennetun laitteen lähettämään hyvin pieniä sähköiskuja, jotka pakottivat sykettä rauhoittumaan ennen kuin keho ehtisi mennä taas jalattomaksi.

Käden tehdessä pienen eleen, joka tarkoitti kaiken olevan hyvin miehen kohdilla ja samalla pahoittelua siitä, että kyseinen keskustelu oli lähtenyt liian väärään suuntaan.
”Anteeksi, tarkoitukseni ei ollut kiihtyä taas näin. Tarkoitit vain hyvää, tiedän sen.”

Chadin suodessa naiselle omat sanansa vastauksena oliko tämä  naamassa ollut jotain kun toinen oli niitä niin mielenkiinnolla ja hartaudella katsonut, saivat nuo sanat huvittuneen - ja ehkä jopa nolostuneen hymyn kohoamaan täyteläisten huulien pinnalle, Azran pakottaen itsensä kääntämään katseensa hieman alaspäin ettei olisi naurahtanut nuoremmalle. Siinä missä nämä kaksi kiusoittelivat vielä vuosien jälkeenkin toisiaan - Chadillä tuon luonnistuen Azran kohdalla sanallisesti ja charmikkaan olemuksen muodossa joista tuo jälkimmäinen olisi vienyt keneltä tahalta muulta jalat suoraan alta, Azralla tuo puolestaan luonnistui fyysisesti suudelmien ja 'viattomimpien' kosketuksien myötä vaikka samalla kumpikin muisti kunnioittaa miehen selibaattivalaa. Naisen tietämättä oikeastaan mihin enään pistää katseensa miehen sanojen jälkeen, mutta päätti lopulta vain rohkeasti kohdata toisen tiedostaessaan tuon vain olevan osa heidän leikkiään joka kuitenkin sai sydämen hakkaamaan väkisinkin voimakkaammin rintakehän alla, toisen hymyn parantamatta naisen oloa ollenkaan, vaikkei Azra punastellutkaan yhtä helposti kuin esimerkiksi Alba jonka tunteet olivat usein helposti luettavissa vaikka tuo nuorempi nainen olikin yrittänyt pitää maskin kasvoillaan niinkuin salamurhaajilla oli tapana. Pään tehden pienen huvittuneen puistelun tuossa kohdin, vaikkei moinen ole oltu tarkoitettu mitenkään pahana tai loukkaavana.

Siinä vaiheessa on silmät näkivät selvästi tuon hymyn laskeutuvan naisen seuraavan tulevaisuus-aiheen myötä, joka ei kuulunut tavallaan kummankaan suosikki aiheisiin mutta siltikin siitä oli pakko jossain kohtaa puhua, miehen alkaen viemään sormeaan ympäri mietteliään oloisesti vaikkakin päämärättömästi ympäri kahvikupin reunoja, olivat nuo pienet eleet niitä mitkä kertoivat aiheen kulkevan vaarallisilla vesillä sillä hetkellä. Chadin lausuen sitten oman kysymyksensä joka palautti Azran jälleen monen vuoden jälkeen todellisuuteen, joka oltiin piilotettu hyvin ulkomuodon taakse. Hän oli ja olisi olemaan aavikkokansojen kuningatar verellisesti vieläkin, vaikkei ollutkaan vallassa, ja se taas aiheutti ongelman. Azran tuntien nielaisevansa astetta hankalammin sillä tuo kysymys oli nimenomaan se mistä nainen ei mielellään puhunut ja vielä vähemmän muistelisi niitä vuosia kun tällä oli ollut vastuu ja sitten se oltiin ryöstetty kylmästi tältä ja tuhonnut hetkellisesti heidän kummankin välit toisiinsa erinäisten tapahtumien kautta, naisen kuunnellen silti mitä nuoremmalla oli sanottavaa tuohon kohtaan, vaikka toisesta jo näki ettei moinen innostanut miestä itseään ja ettei tästä olisi omasta mielestä ainakaan sellaiseksi joka pystyisi ottamaan vastuun sadoista ihmisistä kuninkaan roolissa ja Azran kyllä ymmärtäen moisen aivan hyvin. Azran mutristaen pienesti huuliaan yhteen sen jälkeen kun toinen oli lopettanut ja alkanut hieromaan sitä tiettyä aluetta johon Anubis oli asettanut tarkkailu koneen seuraamaan miehen sykettä ja pahimman tullen estämystä ylimääräisen kiihtyvyyden joka olisi haitaksi - oli se kuin viimeinen naula arkkuun sille ettei aihe ollut tosiaan se mielekkäin saatika semmoinen mikä vaatisi kylmän rauhallisen asenteen mielipiteisiin - jotka tulisivat mitä suurimmalla todennäköisyydellä eroamaan toisistaan, nuoremman pahoitellen jo samassa omaa reaktiotaan.

"Ei se mitään, itsepähän otin aiheen puheeksi. Minun se tässä pitäisi pahoitella." Hiljaisemman, selvästi vakavemman äänen lausuen takaisin vaikka silmät eivät enään kohdistuneetkaan toista kohti vaan olivat osoittaneet selvästi jonnekin kaukaisuuteen kun mieli yritti kaikin tavoi saada kieltä lausumaan sanat sellaisella tavalla mikä olisi samaan aikaan ymmärrettävä eikä aiheuttaisi parin välille riitaa. "Ymmärrän kyllä tunteesi tässä kohdin, sillä se on iso vastuu jos aiot pysyä silloin rinnallani. Mutta tiedän myös etten voi pakottaa sinua sellaiseen ympäristöön mitä vihaat tai et koe sen tekevän sinua onnelliseksi." Naisen sanoen viimein, pakottaen itsensä kääntämään katseensa uudelleen tuohon mieheen, muistaen vieläkin tämän vihan aavikkoa kohtaan jossa oli vain joka puolin hiekkaa ympäriinsä ja sade kaudet olivat hyvin harvassa, pelkkää kuivuutta ja kuolemaa joka puolelle minne silmä kantoi. "Sitä paitsi, "kuolemani" on varmasti jättänyt melkoisen railon itseni ja kansani välille jos vain ilmestyisin tyhjästä. Sitä paitsi, kuningatar jolla ei ole aviomiestä saatika perillistä tiettyyn ikään mennessä - luokitellaan automaattisesti heikoksi. Kaiken lisäksi siellä ei ole mitään muuta kuin huonoja muistoja jotka jahtaisivat mieltäni vieläkin monen vuoden jälkeen." Tuon jälkeen hiljaisuus laskeutui kaksikon välille tahalteen sillä Azra ei ollut kertonut Chadille niistä tapahtumista mitkä olivat saaneet tämän katoamaan kasvatuskodista moneksi päivää ennen kuningattareksi nousua tai edes siitä ajasta ennen kuin he olivat tavanneet muuta kuin sen että hänen isänsä oli ollut kaikkea muuta kuin rakastava.Ja kun tuosta aiheesta ei puhuttu - ei nainen edes tiennyt kuinka paljon toinen edes tiesi aavikkokansojen perinteistä jotka vaativat kuningatarta saamaan lapsia ja menemään naimisiin tiettyyn ikään mennessä, ja valitettavasti tuo ikä oli ohitettu naisen osalta jo aikaa sitten. Niin mielellään kun hän olisikin halunnut jakaa valtakuntansa toisen kanssa mikäli vain kohtalo antaisi siihen mahdollisuuden - ei tämä voisi koskaan sallia itselleen sitä että nuoremmasta tulisi onneton hänen päätöksensä vuoksi mikä lukitsisi miehen henkiseen kahleeseen kuninkaana, josta tittelistä ei pääsisi enään pakenemaan. Azran henkäisten asteen raskaammin, käden ojentautuen uudelleen rohkeammin kohti Chadiä vaikka tilanne olikin arka - sormien kietoutuen hellästi uudelleen miehen käden ympärille samalla kun tuo ele pyysi miestä kuuntelemaan vielä hetken ennenkuin epämieluisa aihe voitaisiin jälleen siirtää kauas tulevaisuuteen. "... Meidän ei tarvitse miettiä sitä vielä pitkään aikaan, joten haluaisin vain jakaa nykyisyyteni ja lähitulevaisuuteni kanssasi. Hyvässä kuin pahassakin, haluan olla aina rinnallasi kuningattarena tai ei, mutten voi antaa itselleni anteeksi jos teet itsesi sillä onnettomaksi pysymällä vierelläni, mikäli joudun palaamaan entiseen. Ymmärrätkö?" Sormen päiden silittäen rauhoittevasti paljon karheampaa ihoa, joka oli menettänyt pehmeytensä jo aikoja sitten harjoittelun ja erinäisten elämän tilanteiden vuoksi mitkä olivat jättäneet osansa kämmeniin, huomattiin jälleen tässä kohtaa kuinka erilaiset kaksikon elämän tilanteet olivat aikoinaan olleet, ja siltikin kämmentä kohotettiin sen verran ylöspäin naisen aloitteesta että pehmeät huulet pystyivät vuorostaan painautumaan vasten miehen sormia "Haluan vain että olet onnellinen."

Azran ottaessa viimeisimpänä tekonaan Chadin käden, joka sinä hetkenä sijaitsi naista lähempänä, itselleen – seurasi yön musta katse hetken sitä mitä nuo sirommat kädet tekivät kämmenselkää vasten kunnes katse kohotettiin takaisin naisen kasvoihin, jotka kaikesta huolimatta jaksoivat pysyä tyyninä vaikka aivan hetki sitten käyty keskustelu oli herättänyt myös jotakin vanhimman sisimmässä, eikä ilmeisemmin hyvällä tavalla ollenkaan.

Asteen raskaamman henkäisyn kohottautuessa uudelleen keuhkoista, mutta sillä kertaa sen tarkoituksena ei ollut rauhoitella sykettä vaan tuoda edes jotenkin ilmi sen tunteen, jota mies ei osannut pukea tuona hetkenä sanoiksi. Vapaan käden siirtyessä puolestaan naisen käden päälle ja huulille pakotettiin kohottautumaan hymy, joka oli puoliksi läsnä ja puoliksi jossakin aivan muualla.
”Miksi näissä käy aina näin, että sinä päädyt rauhoittelemaan minua kun yleensä sen pitäisi mennä toisin päin.”
Nuoremman voimatta enää estää itseään naurahtamatta huvittuneesti omalle reagoimiselleen, minkä jälkeen Chad paransi istumaryhtiään ja kumartui rennommin lähemmäksi pariaan. Seuraavien sanojen kysyen silloin suoraan, että minkälaisessa talossa Azra sitten haluaisi asua. Olisiko se mielummin meren rannalla vai keskellä kaupungin sykettä? Mikä olisi järkevämpää tulevien lasten kannalta ja niin edelleen. Chadin kuvitellen mielellään parin välistä tulevaisuutta, johon ei kuuluisi selibaattivala tai jatkuva pelko salaseurojen välisestä sodasta, joka pahemmassa tapauksessa veisi toiselta hengen. Kuvitellen sen tulevaisuuden, joka olisi aivan kaikkea muuta kuin sen hetkinen elämä.


”Oday! Tulkaa kiireesti etupihalle! Pyydän, muuten he tappavat hänet!”
Naiselle kuuluvan äänen huutaessa lähes paniikin omaisesti kartanon autioilta vaikuttavien tilojen halki. Nopeiden juoksuaskelien ehtien pääportaiden puoleen väliin kunnes ne pysähtyivät ja hengästynyt hegittäminen jäi vain jäljelle. Rebeccan katseen katsoen portaiden yläpäähän ilmestynyttä tummaa hahmoa, joka katsoi hetken aikaa naista itseään ja sen jälkeen tämän ohitse sepposen selälleen jäänyttä ulko-ovea, joka päästi pihalta kuuluvat äänet kulkeutumaan korvien kuultavaksi. Yleensä tuossa kohdin olisi varmaan pitänyt rypistää kulmiaan hämmennyksestä, mutta sen sijaan vanhin otti välimatkan umpeen itsensä ja nuoremman naisen välillä, kehoittaen tyynesti kutsumaan paikalla olevat salaseuran jäsenet myös ulos.

Anubiksen pysähtyessä seisomaan ulkoportaiden ylätasanteelle – joutui tämä hetkeksi siristämään silmiään, että kauan hämäryydessä ollut katse tottuisi äkkiseltään auringon kirkkaaseen valoon. Näkymän alkaessa terävöitymään, erottivat silmät ensimmäisenä viisi tummiin vaatetuksiin pukeutunutta hahmoa, joista jokainen peitti kasvonsa raskaan hupun sisimpään. Hahmoista keskimmäisen pitäen paikoillaan polvilleen pakotettua miestä, jonka ulkonäkö kertoi selvästi, että tämä oli hakattu lähes toimintakyvyttömäksi. Anubiksen tuntien vihan syöksähtävän sisimpäänsä jo pelkästään tuon näkymän tähden, mutta vielä enemmän viha sai kiteytyä terävämmäksi kun yhtäkkiä tuo kyseinen mies vetäisi huppunsa alas niskan puolelle ja paljasti täysin vapaaehtoisesti kasvonsa kaikille paikalla oleville.
”Zay.”
Tuon yhden vaivaisen nimen sihahtaen Anubiksen huulilta myrkkyäkin syövyttävämmin. Mitä helvettiä toinen oikein luuli tekevänsä?! Viisivuotta oli kulunut salaseurojen välillä jonkinlaisessa sovussa, mutta nyt tuo vanhan salaseuran johtaja ilmestyi ryhmineen uuden salaseuran kartanon pihamaalle ja piti näiden jäsentä kuin näytillä.

”Missä hän on, Anubis?”
Zayn kysyessä yhtäkkiä suoraan ilman sen kummempia korullisia lauseita, mikä puolestaan sai Anubiksen katsomaan takaisin hetken kysyvänä, mutta milloinkaan tämä ei laskenut omaa arvovaltaansa alas. Kyseisen järkkymättömyyden saaden Zayn riuhtaisemaan vankinsa päätä asteen taaksepäin, että kurkun alue paljastui kokonaan. Tuon kyseisen alueen poikki oli vedetty jo yksi verinen naarmu, mutta vielä sitä ei oltu viimeistelty kuolettavasti loppuun. Zayn saamatta vieläkään tyydyttävää vastausta, hymähti tämä kuivasti laskeutuneelle hiljaisuudelle ja kohdistaen pistävän vihreät silmänsä takaisin Anubikseen, joka oli silloin jo päätellyt ketä tuo nuorempi mies oikein tarkoitti ja se sai pahan aavistuksen nousemaan enemmän pintaan. Toisin kuin Anubis silloin aikoinaan – ei Zay tyytynyt pitämään hiljaiseloa ja etsimään lastansa vaan tämä hyökkäisi toden näköisemmin suoraan kohti, valuttaisi niin kauan jokaisen vihollisensa verta että lapsi löytyisi. Anubiksen osaten myös jo päätellä näkemästään, että Zay oli jo tappanut jokaisen vankinsa perheen jäsenistä ja se sama kohtalo tulisi odottamaan myös vankia itseään.
”Mitä tyttäresi olinpaikkaan tulee – niin etsit tällä hetkellä väärästä paikasta. En ole antanut käskyä vangita häntä…”
”Älä valehtele minulle!”
Yleensä niin tyynen ulkokuoren särkyessä kerralla, Zayn korottaessa ääntänsä selvästi. Jokaisesta sanan tavusta hohkaten lävitse niin polttava viha, että se veisi lihatkin luiden ympäriltä. Piiloterän ilmestyessä silloin esiin rannesuojan sisimmästä.
”Vain joku jäsenistäsi on voinut päästä vartioideni ohitse ja minä tulen kyllä selvittämään kuka se teistä oli. Joko paljastatte heti missä hän on - tai tulen tappamaan teistä jokaisen yksitellen. Enkä pelkästään tapa käskyläisiäsi vaan myös heidän perheensä. Pakotan heidät katsomaan kun viimeinen elämän henkäisy haihtuu kadoksiin lastensa huulilta. He tulevat näkemään heidän verensä virtaavan alaisteni sormien lomista. Eikä se tule loppumaan ennen kuin saan tyttäreni takaisin.”

Anubiksen kuunnellen jokaista Zayn sanaa, mutta samaan aikaan tämä kävi mielessään mitä oli oikein päässyt tapahtumaan niiden menneiden päivien aikana. Hän oli saanut viestin kuopukseltaan, että Andrean pelastaminen oli sujunut ongelmitta, mutta mitä oli oikein tapahtunut sen jälkeen? Kuka olisi voinut ryöstää Zayn tyttären tarkoin vartioidusta palatsista ja vielä ilman salaseuransa Odayn käskyä. Vastauksen iskeytyen takaraivoon kuin salama kirkkaalta taivaalta. Alba.

Kun Italian maalla näytti kaikki etenevän suurinpiirtein hyvin, oli se sama jatkunut Slovakiassa tuon kartanon sisällä jossa oli siihen asti ollut varsin rauhallinen tunnelma ilman ylimääräistä hälinää jatkuvasti ympärillä - olivat salaseuran jäsenet jakaantuneet noiden kuluneiden tuntien ajaksi jälleen omille teilleen, osan pysytellen kartanon sisäpuolella kun taas osa oli hakeutunut toisesti toisen elämänsä pariin jotka pitivät sisällään ne omat pakolliset toimet kuten perhe, työ, jopa ystävät, joista jokainen oli kuitenkin vain iso kulissi, jonka päätarkoitus oli piilottaa Salaseurojen olemassa olo ulkopuolisten silmistä. Ja siihen asti, se oli onnistunutkin. Tuon päivän tuoden uudenlaisen poikkeuksen kerta heitolla, jota ei oltu saatu kokea moneen vuoteen sen jälkeen kun liitto oli jälleen yhdistetty monien vuosien katoamisen jälkeen, ja nyt kun tuo huomattavasti nuorempi nainen juoksenteli pitkin tuota aluetta saadakseen huomion kiinnittymään selvästi johonkin hälyyttävään kartanon alueella, sai se yhden jos toisenkin lopettamaan samantien aloitetun kesken ja tottelemaan Odayn pyyntöä tulla seuraamaan tilannetta lähempää. 

Anubis, joka oli pysähtynyt kivi portaikon korkeimmalle tasolle keskittäen sen hetken aikaa kokonaan huomionsa tuohon viisikkoon, jotka olivat peittoneet itsensä raskaiden huppujen taakse jotka eivät päästäneet pienintäkään valoa paljastamaan kasvojen piirteitä, mutta sitäkin enemmän - näiden kankaissa toistuva merkki ei jättänyt todellakaan epäselväksi keitä ja mitä nämä olivat, ja se taas sai vanhimman taakse keräytyneiden ihmisten olemaan varovaisia. Noiden kuluneiden vuosien aikana, näille oli selvinnyt kokoajan selvemmäksi mihin vihollinen pystyi - entä sitten kun mukaan liittyi kerrankin itse johtaja joka normaalisti antoi itsensä pysyä taka-alalla ja jätti likaiset työt alaisilleen? Esikoisen ja isän kohdaten toisensa ensimmäisen kerran viiden vuoden jälkeen, näiden välien ollen kaikkea muuta kuin lämpimät viime kertaisten tapahtumien jäljiltä. Tuon salamurhaaja ryhmän liikahtaen välillä levottomasti kun mieli yritti päättää olisiko se halunnut hyökätä samalla tavoin takaisin kuin nuo olivat tehneet heille  ja siltikin järki kielsi sen sillä syyllä että moinen olisi selvä itsemurha tai ainakin joutaisi verilöylyyn jossa ei olisi voittajia eikä häviäjiä. Siltikin, jossain kohtaa, jos oikein tarkkaan katsoi ovellepäin, pystyi selvästi näkemään ihmisten siirtyvän ja tekevän tietä kun tuo nainen, asteli itsekin paikan päälle ihmismassan lävitse viimein näkyville sen jälkeen kun Rebecca oli kiireen vilkkaa saanut koko alueen tuolle ulkopihan edustalle jossa tilanne oli äitynyt merkittävästi pahaksikin, eikä se jäänyt epäselväksi tuolta naiselta joka astui rohkeasti ensimmäisen kerran Zayn eteen nähtäville sitten sen jälkeen kun tämä oli päättänyt kauan sitten tehdä jotain naisen pitkään jatkuneelle elämän polulle. Ruskean katseen kohdaten hyvin paljon nuoremman miehen, samalla kun oikea käsi kietoutui varoen miehen paidan helmalle kiinni ettei mies olisi tehnyt jotain mikä pahentaisi pitkälle muutenkin jatkuvasti kaikkien mielessä pyörivää sodan vaaraa, johon tarvittiin vain pieni tönäisy ja se olisi siinä. Vaikka isä ja poika olivat toisilleen kuin piikki lihassa hyvin pitkälle ajateltuna. Jännittyneisyyden ja painostuksen pystyen melkein tuntemaan ilman halki, että sitä olisi voinut leikata, siltikään kenenkään salamurhaajista tehden elettekään hyökkäävään suuntaan, mikä olisi pahimmassa tapauksessa pahentanut vakavasti tilannetta, tuon keskustelun jääden pelkästään vanhimpien välille. 

Käden ilmestyen äkisti Zayn olkapäälle, oli tuo hyvin yksinkertainen teko kuitenkin varsin selvä, jolla pyydettiin vanhempaa miettimään tilannetta tarkemmin sillä kaikkien uhkaaminen saatika vieläpä itse Odayn uhkaaminen ei todellakaan parantaisi heidän mahdollisuuttaan löytää Adettea mikäli tämä oli edes vihollisella - Zayn ainakin näyttäen uskovan tuohon hyvin vahvasti. Creon oli ehkä rangaistuksensa kärsinyt, ja se oli jättänyt jälkensä tämän kehoon joka ei parantanut samaa tahtia kuin esimerkiksi Zayllä haavoittumisen jälkeen, mutta sitäkin enemmän tämä oli vieläkin toisen oikea käsi ja tämän tehtäviin oli pitää toinen aisoissa edes jotenkin ettei vanhempi tekisi jotain harkitsematonta josta he kaikki tulisivat kärsimään sen itsekkään syyn vuoksi. 

"Mieti nyt Zay: miksi ihmeessä tyttäresi olisi meillä, kaikkien näiden viiden vuoden jälkeen jona aikana meillä on ollut edes jonkinlainen rauha? Miksi uhrata moinen nyt?" Tuon naisen, joka oli seisonut Uuden Salaseuran vanhimman vierellä jo jonkin aikaa, tuoden tuon kysymyksen julki: jos kerran he olivat halunneet niin kovasti pitää rauhan kaikki ne vuodet säästääkseen heidät kaikki verilöylyltä joka ei päättyisi hyvin missään kohdin kenenkään kannalta, miksi uhrata se kaikki viemällä Zayn tytär? ... Creonin tavallaan toivoen tuon lauseen herättävän vanhemman todellisuuteen tässä kohdin, mutta samalla jokin sanoi ettei se ollut niin helppoa kuin se ehkä kuulosti. Montako vuotta Zay oli hokenut esikoiselleen muiden olevan heitä vastaan ja elämän salaseuran ulkopuolella olevan pelkästään täynä pettureita ja valehtelijoita, vaikka todellisuus itse salaseuran sisäpuolella ei ollut sen ruusuisempi. Ja tavallaan tuo yksi lause oli loppujen lopuksi koko tuon uudenlaisen salaseuran perusta vanhasta, joka oli saanut kasvot noista yksinkertaisista sanoista ja syövyttänyt lopulta yhden jos toisenkin palkkamurhaajan syvimpään mieleen. 

”Kaikki on hyvin, rakkaani. En aio viedä tätä pahempaan suuntaan kuin se nyt on.”
Tumman ja hyvin rauhallisen äänen lausuessa vanhimman huulilta vaikka aivan hetki sitten tämä oli ollut itse valmis tekemään jotakin peruuttamatonta, mutta nyt sen sijaan hopeinen katse haki naisen tumman ruskeat silmät ja niitä katsottiin sen hetken aikaa rauhoittavasti. Lähimpänä sijaitsevan käden hakien naisen oman hetkeksi otteeseensa kuin sanattomana pyyntönä luottamaan mieheen edes sen yhden ainoan kerran. Anubiksen ottaessa silloin kaksi ensimmäistä askelta eteenpäin, mikä sai portaille jääneet uuden salaseuran jäsenet vilkaisemaan taakseen ennen kuin tekivät heti väistämisliikkeen, että vanhin Oday pääsi laskeutumaan kiviportaat alas aivan niiden juurelle asti. Kyseinen teko ei vaikuttanut päällisin puolin kummalliselle, mutta todellisuudessa se aiheutti hämmennystä kaikissa osapuolissa. Yleensä vanhimpien tapana (kaikissa salaseuroissa) oli jäädä seisomaan taaemmas ja näkyvälle paikalle, mutta milloinkaan nämä eivät astuneet ensimmäiseen riviin tai siitä edemmäs. Teko oli kuitenkin jo tehty – eikä sitä enää saisi tekemättömäksi.

Anubiksen katsoen Zaytä edelleen tyynen rauhallisena vaikka tuo nuorempi mies pitelikin edessään uuden salaseuran jäsentä polvillaan ja voisi minä hetkenä riistää tuolta hengen jos näkisi siihen millään tavoin tarvetta. Zay ei kuitenkaan ollut typerä. Ei todellakaan, pikemminkin tämä oli hyvin tietoinen sen hetkisestä neuvotteluasemastaan, joka ei antanut paljon tilaa sanoa mitä tahansa tai vielä vähemmän tehdä jotakin peruuttamatonta. Anubiksen myös tietäen sen, että vaikka Zay päästäisi vankinsa menemään – oli tälle ehditty aiheuttamaan jo paljon aikaisemmin henkistä tuskaa kun tämä oli joutunut ilmeisemmin katsomaan sivusta kuinka Zayn alaiset olivat tappaneet jokaisen miehen perheen jäsenistä - vaikka nämä olivatkin olleet syyttömiä tuohon kaikkeen.
”Päästä hänet ensin – niin voimme keskustella sen jälkeen. Tiedät sen hyvin itsekkin ettet paranna neuvotteluasemaasi tällä hetkellä.”
Vanhimman tehden päällänsä pienen sivulle päin suuntautuvan nyökkäyksen, joka oli sanaton käsky/kehoitus vangille nousemaan nyt samantien ja ottamaan välimatkaa kaikkeen tuohon – jos tämä vielä halusi säilyä hengissä. Tuon uuden salaseuran jäsenen nyökätessä ymmärtämisen merkiksi ja onnistuen kompuroimaan jaloilleen fyysisten vammojen rajoittamana. Zay olisi hyvin voinut viimeistellä aloittamansa tai antaa käskyn Creonille tekemään sen puolestaan, mutta verisen lopetuksen sijasta vanki päästettiin pois tukalasta tilanteesta ja kompuroimaan muiden jäsenten luokse, jotka eivät enää antaisi vihollisille mahdollisuutta ottaa päästämäänsä takaisin itselleen.

Pistävän vihreiden silmien, jotka Anubis oli pistänyt heti merkille, kääntyen pian uudelleen takaisin Anubikseen, joka edelleen seisoi samassa paikassa mihin oli jäänyt kun oli ensin jättänyt turvallisen paikkansa monien metrien päähän. Zayn hymähtäen ajatuksissaan näkemälleen. Oliko Anubis täysin tosissaan? Aikoiko tämä todella yrittää selviytyä tuosta kaikesta puhumalla?
”Hyvä on, Anubis.”
Kaikkien yllätykseksi yhtä rauhallisen äänen vastatessa myös takaisin nuoremman suunnalta vaikka tämä oli aivan hetki sitten ollut valmis pistämään koko uuden salaseuran matalaksi ja vielä myös kaiken sen lisäksi kaikki ne muutkin ihmiset, jotka millään tavoin olisivat linkittyneet kyseisen salaseuran kanssa. Zayn vielä vilkaisten pikaisesti Creonia, että toinen ymmärtäisi astua kauemmaksi ja antaa vanhimmalle vapaat kädet tehdä sen mitä tämä sitten ikinä suunnittelikin tekevänsä. Piiloterän vetäytyessä takaisin rannesuojan sisään ja kädet puolestaan asetettiin sotilaallisen tavan mukaan selän taakse, mutta silti rennosti - samaan aikaan jalkojen ottaessa nuo metrit umpeen.
”Keskustelkaamme siis vaikka tiedän sen jo valmiiksi – ettei tämä alue ole niitä vahvempiasi. Saatikka, että kykenisit lukemaan minua niin hyvin kuin minä sinua tällä hetkellä.”
Anubiksen pitäen katseensa eteenpäin vaikka Zay liikkui hänen ympärillään vailla mitään kiirettä ja analysoiden pienintäkin kehon lähettämää singaalia, ihan mitä vain.
”Olet liian itsevarma ja myös liian epäileväinen.”
Vanhimman sanojen, jotka yleiskielen sijasta lausuttiin nyt Romanian kielellä, sivaltaessa ruoskan tavoin nuoremman kuuloaistia vaikka ne lausuttiinkin kaksikon tavan mukaan rauhallisella äänenpainolla. Zayn ilmestyessä lähes silmän räpäyksessä seisomaan Anubiksen eteen ja tuoden kasvonsa alle puolen metrin päähän, että seuraavat Romanian kielen sanat eivät jäisi todellakaan epäselviksi.
”Ja sinäkö et ole?”
Vihreän katseen katsoen sen hetken aikaa hyvin läpitunkevasti, mutta Anubis ei antanut mitään takaisin johon olisi voinut tarttua. Vanhimman pitkien ikävuosien antamatta todellakaan helposti periksi noin nuoren henkilön edessä, mutta se ei ollut ongelma Zaylle – sillä olihan tämä onnistunut kukistamaan Shayankin aikoinaan löytämällä naisen tarkoin varjeltun salaisuuden vaikka se olikin vaatinut työtä.

Kylmän hymyn häivähtäessä yllättäen nuoremman kasvoilla, aivan kuin Zay olisi tajunnut jotakin hyvin valaisevaa ja se puolestaan väritti tilanteen monimutkaisuutta entisestään. Anubiksen onnistuessa lukemaan edes jotenkin Zayn ajatukset sen hetkisestä kasvojen ilmeen muutoksesta, ei vanhin jäänyt sanattomaksi vaan toi oman kantansa hyvin selväksi parilla lauseella ja yleskielellä lausuttuna.
”Se joka rikkoo käskyjäni näin pahasti, ei selviä siitä vähällä. Se joka uhmaa määräysvaltaani, etsin hänet itse ja teen sen mitä täytyykin. Sanon tämän vain kerran, joten sinuna kuuntelisin hyvin tarkkaan; Tapoihini ei kuulu käydää sotaa raukkamaisesti, jossa lapsia käytetään välikätenä – oli se sitten kuinka poliittisesti selitettävissä.”
Zayn ottaessa vapaaehtoisesti pari askelta kauemmaksi, jatkoi Anubis vieläkin kylmän rauhallisesti:
”Olen edelleen tyttäresi isoisä ja jo pelkästään sen takia en käyttäisi häntä milloinkaan välikätenä.”
Tuon viimeisimmän lauseen tehdessä viimeistään selväksi kaikille ulkopuolisille mikä oli todellinen suhde Anubiksen ja Zayn välillä, että nämä olivat samaa lihaa ja verta. Luoden heti kysymyksen alitajuntaan; miksi Zay ei ollut esikoiselle kuuluvalla paikalla? Mikä oli saanut isän ja pojan noin huonoihin väleihin keskenään?

Jännityksen ja hermostuneeden ollen selvästi kokoajan läsnä tuossa erikoisessa hetkessä jota ei oltu suotu käyvän vielä kertaakaan noiden yli viiden vuoden aikana jolloin kahden salaseuran välillä oli valinnut sen hetken aikaa epävirallinen rauha, joka ei antanut syytä astua kummankaan turvapaikan ylitse aina siihen päivään asti. Heidän vanhimmistaan toisen alkaessa ottamaan tuota välimatkaa Zayn ja vanhan salaseuran jäsenien kanssa umpeen, kun taas Pandora jäi seuraamaan portaiden päästä itsekin tapahtumia samalla lailla kuin muutkin vaikka siinä missä muiden mieli keskittyi siihen olennaiseen mitä tapahtui tuon kaksikon välillä, keskittyivät tämä vanhimmista toinen osapuoli tutkimaan pintaa syvemälle. Tuon yhden salamurhaajan joka oli sijoittanut tarkoituksella Zayn oikealle puolelle, irtaantuen hitaasti kauemmaksi tuon luota käskyn mukaan, peittäen siltikin kasvonsa muiden veljiensä tavoin hupun taakse tämän liikauttaen kuitenkin päätään sen verran olkansa ylitse kuin merkiksi muiden seuraamaan esimerkkiä perässä, sen sijaan kääntyivät ruskeat silmät vilkaisemaan hetkellisesti ympärilleen jossa osa salaseuralaisista liikahteli hermostuneesti - valmiina menemään avuksi mikäli noiden kahden miehen välit pahenisivat äkisti ja tilanne muuttuisi entistä uhkaavammaksi, mutta sillä hetkellä näiden kädet olivat kokonaan sidotut paikoilleen kunnes toisin sanottaisiin. Tuon vankina pidetyn salamurhaajan alkaen lähestymään hitaasti kohti turvallisempaan aluetta, vaikkakin jokainen liike tapahtui niin nopeasti kuin pystyttiin vain tuossa kohdin tekemään, vaikkakin jokainen otettu liike tuotti tuolle vaikeuksia - oli Pandora jo tuossa kohdin laskeutunut ripeästi portaat alas ottaakseen potilaan vastaan kiireen vilkkaa, tätä seuraten perässä kaksi muuta miespuolista salamurhaajaa jotka saisivat tämän turvaan nopeammin odottamaan oikeanlaista hoitoa joka mahdollisesti pitäisi tuon elossa vielä tuosta eteenpäin. 

Hiljaisemman äänen kertoen noille kahdelle ohjeita minne huonompi kuntoisemman voisi viedä väliaikaiseksi, vilkaisivat silmät nopeasti uudemman kerran Anubiksen ja Zayn suuntaan jossa kieli oli muuttunut romaniaksi, joka kertoi tuon keskustelun olevan niillä rajoilla ettei sitä toivottu ulkopuolisen korviin ymmärrettäväksi, kääntyivät silmät vilkaisemaan sitten uudelleen kauemmaksi jäänyttä rykelmää ja sen halki tuota yhtä vaaleahiuksista naista joka oli saanut heidät alun alkaenkin kiirehtimää pihalle, kohtasivat näiden katseet tuon välimatkan halki selvästi merkittävästi sen kaiken ohitse vaikka nuoremmasta pystyi selvästi näkemään että sillä hetkellä normaalisti rauhalliseksi koulutettu mieli ja valheellinen kulissi oli muuttunut täysin, ja silti tuo yksi katse riitti kertomaan sen todellisen viestin: Rebeccan tulisi informoida tapahtumista Italiaan, vaikkei se sillä hetkellä ehkä näyttänyt tuon silmissä tärkeimmältä - se olisi tehtävä, mitä pikemmin sen parempi.

Kankaan reveten paidan helmasta koko tuon ympäri ja aseteltiin nopeasti vuotavalle haavalle sen lyhyen hetken ajaksi mitä tuota nyt lähdettäisiin kantamaan kohti oleskelutilaa, kääntyi selkä tuossa kohdin poispäin noista kauemmista tapahtumista, mitkä pian saivat aikaiseksi selvän kohahduksen jokaisessa ja selvän puheensorinan kun viimein kaikille ilmeni selvästi näiden kahden miehen todelliset välit toisiinsa olivat, kysymyksien alkaen suorastaan lentämään kysyjältä toiselle, vaikkei kukaan saanut vastausta. 

Suurimman kysymyksen ollen kuitenkin se: miksi ihmeessä Anubis oli valinnut kuopuksen esikoisen ylitse mitä tuli seuraajana, vaikka Zayllä oli selvästi enemmän kokemusta mitä tuli salaseuroihin ja niiden johtamiseen. Creonin vilkaisten tuohon kyseiseen suuntaan samalla tavoin, pystyen kuvittelemaan yhtä hyvin tuon samaisen reaktion kolmen muun sillä hetkisellä salaseuralaisella jotka eivät olleet koskaan kuulletkaan moisesta. Mutta valitettavasti nämä oli koulutettu alusta alkaen pitämään itsensä yhtä tyynenä ja tunteettomana kuin jään, ja siihen ei suotaisi yhtäkään pientäkään säröä aikaiseksi siihen kuvaan mikä näiden kuului antaa joka hetki. Silmien nähden selvästi yhden salaseuralaisista liikahtavan asteen eteenpäin valmiina ottamaan oman paikkansa vanhimman vierellä kun Zay oli tullut ilmeisesti tämän mielestä tarpeeksi lähelle, mutta tuon neljänkymmenen ikäisen naisen estäen sen yksinkertaisella liikkeellä hartialle astellessaan ohitse, hiljaisen äänen puhuen rauhottavasti jotakin, mikä sai kuitenkin tuon nuoremman miehen miettimään uudelleen tekoaan kunnes toisin sanottaisiin. Tuon jo itsestään kertoen tuolle minkälainen vaikutusvalta tuolla oli vihollislinjan sisäpuolella. 

Aurinko oli noussut jo korkealle noina tunteina mitä he olivat viettäneet rauhassa tuon kartanon sisällä, tuon kodikkaan keittiön ympärillä, jossa Sin oli viimeksi saanut poiketa rauhassa lapsena ja sillä kertaa, nyt kun Andrea oli viimein saatu kotiin. Sin oli selittänyt vanhemmille viimeisten neljän päivän tapahtumat mahdollisimman rehellisesti, mitä nyt pystyi - Andrea saisi itse kertoa kokemuksistaan ja ystävyydestään Zayn tyttäreen mikäli näkisi sen tarpeelliseksi/kysyttäessä, siihen eno ei lähtisi puuttumaan. Kahvikuppi oli alkanut tyhjenemään vähitellen tuon keskutelun aikana istuivat nuo kaksi sisarusta pöydän ympärillä, Eveyn antaen Giovannille ja Andrealle kahden keskistä aikaa monen vuoden jälkeen, jona kumpikin oli kaivannut kummankin seuraa ja enemmän, Andrean saaden samalla virkistää muistiaan kodistaan. Näiden kahden vaihtaen puhetta kummankin äidinkielellä, joka oli ensisijaisesti ranska, oli Sin jossain kohtaa uskaltautunut karkeasti kysymään - halusiko Evey kertoa itse heidän vanhemmilleen tilastaan vaikkeivat nämä nähneetkään kovin usein. Saatika isänsä kiireiltä edes puhuneet usein. Tuo kysymys oli aluksi hämmentänyt vanhemman sillä hän ei ollut edes kertonut pikkuveljelleen lapsesta, jonka olemassa olo ei vielä näkynyt merkittävästi mutta vastauksen tullen kyllä mielensopukoista ilman sanojakin. Vaikkei lapsi ollutkaan tuleva vartija, kuului se De Fioren ja Anubiksen-sukulinjaan, joissa kuudesaisti että Sinin sisällä oleva voima tiedostivat olemassa olon. Eveyn katsoen nuorempaansa hymyillen, sen ollen jo ikäänkuin vastaus - ettei olisi vielä kiirettä moisen kanssa. Ajallaan. Tuon hetken kuitenkin rikkoen puhelimen pirinä, joka sai Sinin henkäisemään asteen raskaammin, ennenkuin edes numero oli nostettu silmien eteen tarkasteltavaksi, kurtistuivat kulmat tuon teon jälkeen hieman. Naisen seuraten veljensä reaktioita, joka pahoitteli aluksi keskeytystä ennen kuin peukalo painoi vihreää luurin merkkiä ja puhelin esitettiin korvalla jossa tuttu naisääni vastasi ja alkoi selittämään nopeasti tilannetta, jossa Sin joutui pian pyytämään tuota rauhoittumaan aluksi että hän saisi puheesta ylipäätänsä selvää. 

Sillä välin yläkerrassa, oven avautuessa hitaasti pienemmän käden aloitteesta, jonka jälkeen askel otti varovasti liikkeen kynnyksen ylise kun toinen käsi haparoi oven viereistä seinustaa kunnes löytäisi haluamansa. Sormien napauttaen valokatkaisijan päälle, jolloin huoneeseen langennut pimeys sai väistyä ja katse kohtasi edessään huoneen, joka oli joskus selvästi kuulunut pikkupojalle ja siltikin siitä näki että huone oltiin pidetty siistinä mahdollisimman pitkälle ilman ylimääräistä kajoamista tavaroihin. Silloin nuo kaikki tavarat mitä tuossa huoneessa oli, olivat olleet ne mistä Andrea oli välittänyt kaikista eniten ja nyt taas... hänen katsoessa vanhaa lelulaatikkoaan - tunsi tämä pelkkää tyhjyyttä. Kuin hän olisi kasvanut siitä ajasta ylitse ja niinhän tämä olikin. Sängyn vieressä sijaitsevan jalkapallon saaden erityisesti nuorimmaisen huomion itseensä, ja oli oikeastaan ainoa tuossa tilassa mikä herätti tunteita. Andrean muistaen rakastaneensa tuota lajia, joka oli suosittu Italiassa ja oli jäänyt usein koulun jälkeen luokkalaistensa ja vapaa-ajallaan isänsä kanssa aina iltapäivisin. Auringon, joka pääsi sisään ikkunoista, korostaen niitä tiettyjä piirteitä lapsessa jotka tulisivat tulemaan esille tämän kasvaessa muutaman vuoden päästä jo nuoreksi aikuiseksi jolla olisi elämä vielä edessä, mutta siihen asti - hänen täytyisi kiriä kiinni ne menetetyt vuodet. Väsymyksen näkyen selvästi lapsen kasvoista, niinkuin myös vanhempiensakin jotka olivat syystä tai toisesta valvoneet edellisen yön - kertoi tuo ettei laivalla vietetyt päivät olleet ne kaikista mukavimmat, ja siltikin tämä oli sen kestänyt tiedostaessaan pääsevänsä takaisin sinne hän kuului, käsien alkaen kurottautumaan alaspäin hitaasti aina tuon pallon ympärillä - jonka jälkeen se nostettiin katseen tarkkailtavaksi, nähden selvän nimikirjoituksen kaiverrettuna mustalla tussilla pallon pintaan. Hymyn kohoten hitaasti huulten pinnalle, ennenkuin pallo pudotettiin lattiaa vasten, josta se kimposi ja otettiin jalalla kiinni nilkan ja säären väliin josta sitä potkittiin aluksi varoen samaan asentoon toiselle jalalle, ja siitä polville ja lopulta pään päälle ja viimeisimpinä taakse pohkeelle. Aluksi tuon kaiken tapahtuen varovasti mutta jossain kohtaa muisti antoi mahdollisuuden jokaisen liikkeen muuttua itsevarmemmaksi hyvin pitkän ajan jälkeen, vaikka poika oli ollut varma - ettei pystyisi enään moiseen.

Viimeisimmissä lauseissa esille tulleen sanan; isoisä, löytyäessä tiensä hyvin selvästi jokaisen läsnäolijan korviin – ei kenellekkään jäänyt epäselväksi mitä se todellisuudessa tarkoitti Anubiksen ja Zayn välillä, millä tavoin se teki noista kahdesta miehestä sukulaisia keskenään. Viisivuotta sitten kyseinen aihealue olisi saanut Zayn hyvin vahvalle kieltolinjalle ja sen myötä myös katkeruus/viha olisivat yhdessä nousseet hyvin selvästi pintaan, mutta nyt kun katsoi tämän kyseisen miehen kasvoja – ei niillä pystynyt näkemään mitään tunteen purkausta, ei mitään joka olisi kertonut sanojen edes hipaisseen lähelle jotakin näkymätöntä maalia. Sen sijaan nuo pistävän väriset silmät alkoivat käydä yksitellen jokaisessa läsnäolijassa kuin sanoen hyvin selvästi; Jos jollakin olisi jotakin sanottavaa kyseisestä tiedosta, avaisi nyt suunsa tai vaietkoon siitä nyt ja ikuisesti. Katseen palautuessa lopuksi Anubikseen, pystyi vanhempi näkemään vain ivallisen häivähdyksen, joka kohosi tunteettomaksi hymyksi huulille ennen kuin kyseinen tunnetila hävisi kokonaan näkymättömiin.

Tuon yhden pienen hetken aikana Zay oli puhunut pelkällä katseellaan Anubikselle ja vanhin puolestaan oli ymmärtänyt nuoremman viestin selvästi. Sukulaisuuteen liittyvät puheet eivät enää koskettaneet esikoista, saatikka että olisivat satuttaneet tätä millään tavoin. Tuon kyseisen puheen aiheen olematta enää tuulen ujellusta erikoisempi vaikka sen ensimmäistä kertaa kuulleet hätkähtivätkin selvästi joka ikinen kerta. Katse olisi myös kertonut sen, että Zay oli saanut tarvitsemansa tiedon mitä oli tullutkin alusta asti hakemaan. Anubis oli puhunut selvästi yhdestä henkilöstä, joka oli hyvin todennäköisesti onnistunut rikkomaan myös uuden salaseuran vanhimman käskyjä. Yhden ainoan teon tähden tuo kyseinen henkilö oli onnistunut saamaan uuden sekä myös vanhan salaseuran peräänsä, joten mihin tämä pakenisi ja kenen luota tämä hakisi turvapaikkaa? Kuka olisi vielä niin itsetuhoinen tai hullu, että tämä uskaltautuisi asettua seisomaan kahden mahdin eteen?
_______________

”Alba-sisko, koska olemme perillä? Minua väsyttää jo.”
Adetten, joka sinä hetkenä käveli käsi kädessä vanhemman naisen vierellä kaupungin eläväisen torikadun sisimmässä, uskaltautuen viimein avaamaan suunsa hyvin pitkän vaiteliaisuuden jälkeen. Yleensä tällä nuoremmalla lapsella ei ollut taipumus valittaa turhasta, mutta noiden neljän päivän aikana kerääntynyt matkarasitus alkoi lähestyä huippuaan ja se tuli omalla tavallaan esille; kuten jalkapohjien kihelmöinnillä ja janon tunteena. Onneksi kummankin vaatetus oli trooppiseen kuumuuteen tarkoitettu vaikka nämä peittivätkin suurimman osan kasvojen piirteistään huivin alle intialaisen tavan mukaan.
Adette ei ollut myöskään vielä kysynyt kertaakaan mihin tuo vanhempi nainen oli heitä johdattamassa – sillä Alba oli alussa sanonut, että tulisi kertomaan kaiken perillä, mutta sitä ennen lapsen olisi toteltava kyseenalaistamatta ja oltava myös tarpeenvaatiessa nopeampi kuin olisi halunnut. Kaksikon sulautuen tuona hetkenä hyvin massaan – sillä näillä ei ollut mitään matkatavaroita tai opasta, joka olisi kulkenut edellä ja kertonut kovaan ääneen missä mikäkin sijaitsi. Adettesta tuntuen tuona hetkenä väkisinkin, että Alba tiesi selvästi mihin tämän kuuluisi mennä… aivan kuin tämä olisi käynyt tuolla paikassa aikaisemminkin.
Nuoren lapsen epäillyksen osuen pelottavan lähelle oikeaa.

Alban laskiessa katseensa vierellään kävelevään matkaseuralaiseensa ja hymyillen tälle takaisin rauhoittavasti sekä luottamusta herättäen. Vihreiden silmien kertoen sanattomasti – ettei vanhempi aikoisi saatella nuorempaa ongelmiin ja tulisi suojelemaan toista hengellään jos sellainen tilanne milloinkaan tulisi. Adette voisi luottaa Albaan sata ja yksi prosenttisesti.
”Kohta, pikkuinen.”
Kummankin katseen suuntautuen takaisin meno suuntaan; kauppakadun loppuessa pian puisille portaille, jotka alkaisivat kiemurrella vehreän kukkulan rinteitä ylöspäin kunnes lopulta kaikki se alhaalla vallitseva ihmisvilinä jäisi unholaan taakse. Alban tuntien otteen tiukentuvan asteen kämmenensä ympärillä ja se sai jatkamaan aloitettua lausetta rohkaisevasti.
”Olemme aivan kohta perillä.”

Tuon yhden puhelun tullen suljetuksi nopeasti tuon nuoren miehen toimesta, jonka kasvot olivat muuttuneet tuon puhelun aikana hyvin huolestuneeksi vaikka tämä oli siirtynyt syrjemmälle Eveystä tuon ajaksi, jonka puhelun toisella puolella oli käynnissä hyvin tulen arka tilanne. Siitä eteenpäin, jokaisen teon käyden selvästi harkitusti ja siltikin kiireellä. Sinin tullen hyvästellyksi Eveyn ja tuon perheen, joka oltiin saatu koottua viiden vuoden päätteeksi takaisin kokonaiseksi, jonka jälkeen seuraava puhelu käytiin vuorostaan tuon nuorimmaisen puolesta tuolle kaupungilla liikkuvaan kaksikkoon jotka olivat saaneet niiden muutamien tuntien ajan viettää yhteistä aikaa edes sen hetken aikaa - ja nyt heidän piti palata takaisin ruotuun mahdollisimman nopeasti. Italian maalla alkaneen rauhallisen aamun päättyessä heidän osaltaan siihen, ja nyt heidän kuului palata takaisin vuorostaan päämajaan monen päivän jälkeen selvittämään aivan uudenlaista tilannetta joka uhkasi levitä käsiin.

Tuon välikätenä toimineen viattoman salamurhaajan jääden sillä kertaa henkiin, vaikka tälle tulisikin jäämään ikuiseksi muistutukseksi muistikuvat perheensä kuolemasta sekä ihan kuin se ei riittäisi: jäisi kaulalle vielä arpi tuosta päivästä vaikka tämä ei liittynyt tapahtumaan mitenkään. Oli vain sattunut olemaan väärässä paikassa väärään aikaan ja se oli näin ollen kostautunut tälle. Tämän kuitenkin joutuen muutamiksi päiviksi vuode lepoon, ja saisi näin ollen ajatuksensa selvitettyä, tuona aikana tuo kolmikko oli löytänyt tiensä takaisin Slovakiaan - takaisin lähtöruutuun, jossa huhut olivat jälleet löytäneet uudenlaisen merkityksen Zayn paljastuksen myötä ja Sin pystyi selvästi tuntemaan katseet itsessään aivan liian selvästi tuon hetken ajan kun he olivat astuneet sisään - mikä kertoi ettei kaikki ollut todellakaan kohdillaan enään. Kuiskauksien tavoittaen kuulon tai katse kääntyi muuten katsomaan näiden askelten tahtia, joka veisi määrätietoisesti vanhimman luokse jossa kuului antaa selittävä raportti mitä aavikolla ja sen jälkeisten päivien aikana oli tapahtunut aina Andrean palauttamiseen asti - tiesi Sin jo tässä kohtaa etteivät sanat tulisi jäämään pelkästään heille - vaan Anubis halusi mitä suurella todennäköisyydellä tietää Adetten osuuden tuossa kaikessa vaikkei heillä ollut mitään hajua siitä - tosin Sin tiesi kyllä mitä tämä todellisuudessa olisi kyse. Missä olisi Alba? Kenenkään pystymättä sanomaan varmasti, mutta sen ollen enään selvää - että tämä oli tekonsa ansiosta kaivanut itselleen hyvin syvän kuopan, josta tämä ei enään tulisi pääsemään pois. Niin Zayn kuin Anubiksen varmasti tullen pitämään siitä huolen. Siitä huolimatta hopeinen katse pysyi määrätietoisesti päämäärässä joka läheni kokoajan, aina siihen asti kunnes katse erotti tuon yhden vastaan tulevan vaaleahiuksisen naisen, kohtasi näiden kahden silmät toisensa pitkän ajan jälkeen ja se sai Rebeccan pysähtymään hämmentyneenä paikalleen seinän vierustalle tuon hopeisen katseen edessä, joka oli muuttunut kylmemmäksi viimeisen viiden vuoden sisällä sen yhden päivä jälkeen, sai tuo katse jokaisen raajan ja ajatuksen pysähtymään kuin seinään kaikkien niiden vuosien jälkeenkin. 

Tuon oven, jonka taakse harvoin astui kuin ne harvat ja valitetut ja silloinkin jos kyseessä oli hyvin tärkeä asia joka ei voinut odottaa tai sitten Odayn käskystä, sulkien jälleen taaksensa arat tapahtumat ja keskustelut joita ei välttämättä suotaisi ulkopuolisille milellään missään kohtaan kuin vasta silloin, kun tilanne ei enään antaisi periksi valheille. Nyt heidän täytyi vain odottaa sitä viimeistä sanaa tulevasta, joka olisi kuin naula arkkuun josta sitä ei saataisi enään irti tai peruutettua vaikka kuinka sitä oltaisiin vastaan. Yhden ainoan kysymyksen varmasti kummitellen heidän kaikkien mielessään sillä hetkellä. Mitä he tekisivät nyt? Mitä Alballe tulisi tapahtumaan? Jos he olisivat vieläkin osa Vanhaa Salaseuraa - olisi tuon uhmakkuus altistanut kuolemantuomion tämän ylle ja jahdannut tätä niin kauan kunnes se olisi täytetty. Mutta entäpä nyt Uusi Salaseura, joka ei ollut saanut kokea vielä tuollaista siihen asti? Aikoisiko Anubis toimia samoin vain olisiko tällä oma versionsa tuostakin? Joka tapauksessa... sekä Azra, Sin että varmasti monimuukin jotka odottaisivat tiedotetta tiesivät varmasti isoveljen vahvan kannan oli päätös mikä tahansa. Ja se taas tulisi aina olemaan suojeleva pikkusiskolleen olisi tilanne mikä hyvänsä. Vaikka tämä olisikin siepannut Zayn tyttären mukaansa... 

//Anteeksi myöhäinen vastaamiseni.//

Rauhallisesti alkava aamu Slovakian maaperällä oli tosiaan muuttunut täysin erilaiseksi kuin oli edes ymmärretty ennakoida. Kaiken tuon tapahtuen Zayn toimesta, joka omalla spontaanisella tavallaan oli tuonut tiedon Adetten katoamisesta myös uuden salaseuran korviin ja aluksi oli vaikuttanut hyvin paljon sille, että uusi odotettu sota syttyisi salaseurojen välillä minä hetkenä hyvänsä, mutta jännittynyt tilanne oli onneksi tyyntynyt (toistaiseksi) vaikka Anubis ei ollutkaan saanut puhuttua Zaytä pysymään erossa. Isän ja esikoisen tiet olivat eronneet taas jälleen kerran, mutta ääneen lausuttu tilanne oli jättänyt kilpajuoksun näiden kahden välille. Kumpi ehtisi löytämään Adetten kidnappaajan ensin ja tekemään sen miten parhaaksi näki? Zay hyvin todennäköisesti surmaisi sen enempää kyselemättä. Anubis puolestaan yrittäisi ymmärtää tilannetta enemmän… vai yrittäisikö?
Käden, joka aivan hetki sitten oli levännyt pöydällä parin paperin päällä, kohottautuen alitajuntaisesti ylävatsan kohdille ja alkaen hieromaan aluetta varovaisesti. Jäntevien sormien pyrkien pitämään liikkeen mahdollisimman huomaamattomana vaikka tuona hetkenä Anubiksen sisimmässä tuntuva tunne oli kaikkea muuta kuin huomaamaton. Jos hän pystyisi kärsimään kuolevaisten tavoin vatsahaavasta – olisi tuo vaiva tullut varmasti monen monta kertaa, mutta voimatta haavoittua fyysisesti – jäi jäljelle vain se ikävä korventava tunne, jonka toisella laidalla järki puolestaan yritti ymmärtää taas tuota kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Yrittäen ymmärtää ja samalla yrittäen pitää taaempana sitä yhtä ainoaa inhimmillistä tunnetta, joka olisi kieltänyt enää luottamasta kehenkään vastaisuudessa.

Miksi?
Tuon yhden vaivaisen pienen sanan kaikuen korvien välissä viallisen soittorasian tavoin, soittaen tuota yhtä ja ainoaa kysymystä, johon järki ei halunnut löytää vastausta vielä – sillä sinä hetkenä viha ja pettymys uhkasivat saada mielen tekemään oman hätiköidyn päätöksensä. Kukaan ei ollut sanonut Adetten kidnappaajan nimeä ääneen, mutta silti Anubis tiesi sen… kuten varmasti myös Zaykin. Tekijän nimi oli Alba ja juuri tuo kyseinen tieto haavoitti Anubista enemmän kuin miljoonat sanat yhteensä. Hän oli kasvattanut toisen lapsesta lähtien, pitänyt toista kuin omanaan ja osoittanut salaseurassa luottavansa tähän, mutta nyt…
Selän nojautuessa raskaanoloisesti toimistotuolin korkeaa selkänojaa vasten ja käsien laskeutuen kummallekin käsinojalle. Hopeisen katseen, joka oli paljon syvempi ja vanhemmalle kuuluva, kohottautuen hetkeksi jonnekin katon rajaan ennen kuin silmäluomet sulkeutuivat katseen peitoksi raskaan henkäisyn saattelemana.

Silmien pysyen niin kauan sulkeutuneina kunnes tuo siihen samaiseen huoneeseen, jossa Anubis oli sinä hetkenä, johtavan oven avautuessa nopeasti pienen muodollisen koputtamisen jälkeen ennen kuin se suljettiin taas ja keskemmäs huonetta astelivat nuo kolme nuorempaa henkilöä, joista yksi tulisi olemaan joskus uuden salaseuran Oday kun aika olisi siihen sopiva. Azran ja Chadin jääden muodollisen tavan mukaan seisomaan aavistuksen kauemmaksi Sinistä kun tämä taas otti enemmän välimatkaa umpeen itsensä ja vanhimman välillä.
”Oletan, että saitte tehtävänne suoritettua ja Andrea pääsi turvallisesti kotiin vanhempiensa luokse.”
Anubiksen rikkoen painostavan hiljaisuuden tilanteeseen kuuluvalla kysymyksellä/toteamuksella vaikka tuona hetkenä tämä kyllä tiesi vastauksen siihen ilmankin. Vanhimmalle kuuluvan katseen käyden Chadissä ja Azrassa pikaisesti, mutta jäi paljon pidemmäksi aikaa Siniin, jonka silmät eivät kyenneet valehtelemaan sinä hetkenä. Aikoisiko Sin asettua puolustuskannalle Alban puolesta vai olisiko tämä pian itse valmis tekemään sen minkä Jumala piti oikeutettuna? Joten vanhimmalle ominainen tumman rauhallinen ääni jatkoi tilannetta tunnustelevasti:
”Näytät sille, että haluat selvästi sanoa jotakin.”

Oven sulkeutuessa tuon kolmikon jäljessä, tuon pienen välikappaleen toimien välikätenä sille mikä sulkisi kaikki noiden neljän seinän sisällä käytävät keskustelut kokonaan ulkopuolisten kuulumattomiin ja jättäisi nämä epätietoisuuteen tilanteesta joka tavallaan koski nimenomaan tuota kolmikkoa. Pitkien sormien laskeutuen hitaasti kahvalta ja katse kääntyi kohti toimistopöydän takana istuvaa miestä, josta vieläkin hohkaisi se tietty auktoriteettinen aura, joka ei jättäisi kenellekään epäselväksi kuka tuo todellisuudessa oli, vaikka Azra ja Chad olivat kasvaneet yli puolet lapsuudestaan tuon kanssa, ja siltikin moisia tunteita ei näytetty. Kaiken ollen muodollista ja kuin suoraan sääntökirjasta, johon ei suotaisi virheitä tai tuttavallisuutta ellei siihen annettaisi syytä. Askelten kulkien vieritysten Chadin vierelle huoneen keskelle, kunnes sanaton sääntö käski pysähtymään siihen tiettyyn kohtaan, tietyn välimatkaan vanhimmasta ja tämän seuraajasta, joka tulisi olemaan se ensisijainen puhuja heidän kaikkien kohdalla. Painostus heidän neljän välillä ollen lähes käsin kosketeltava, vanhimman varmasti tietäen varmasti enemmän kuin hyvin mitä näiden jokaisen mielessä sillä hetkellä liikkui, enemmän tai vähemmän sillä tuo arka tilanne koski heille tärkeää henkilöä vaikka tilanne sai miettimään väkisinkin asioita aivan uudenlaisessa valossa. Azran joutuen taistelemaan omaa tahtoaan vastaan jottei olisi vilkaissut vierellään seisovaa pariaan, mutta ilman sitäkin hän kyllä pystyi jo arvaamaan Chadin tuntiessaan tuon ajatukset ilman tuota fyysistä tekoa, pelkkä sivusilmällinen vilkaisu riitti. Kaksikon seisten sen verran lähellä toisiaan että vasemman puoleinen käsi pystyi liikahtamaan varoen isompaa vasten niin että pystyi saamaan huomaamattoman, rauhoittavan otteen nuoremmasta joka tulisi arvatenkin ottamaan kaiken pikkusiskoonsa liittyvän hyvin henkilökohtaisella tasolla.

Hopeisen katseen, joka oli lähes identtinen kuopuksen kanssa, pitkää elämänkokemusta ja tyyneyttä lukuunottamatta joka kätki kaiken ylimääräisen taaksensa, kohdaten jokaisen näistä yksitellen ennenkuin jäi huomattavasti pidemmäksi aikaa lapseensa, joka oli pysynyt tuohon mennessä hiljaa muiden lailla, kunnes vanhin itse oli rikkonut hiljaisuuden perinteisesti kysymällä tehtävän onnistumisesta johon vastattiin niinkuin kuuluikin: rehellisesti, kaartelematta ja sen verran mikä nähtiin parhaimmaksi tilanteelle vaikka isä varmasti näkikin lapsestaan tämän ajatuksien olevan yhtä sekaisin kuin tällä itselläänkin. Ja siitä huolimatta niitä vähäisiäkin ei piilotettu enään maskin taakse, ei enään. Vanhimman tuodessa seuraavalla toteamuksellaan ilmi näkevänsä jonkin selvästi vaivaavan nuorta mieltä ja samalla tuomaan nuo sanoina kuultavaksi ääneen vaikka samalla Sin pystyi sen hetken aikaa lukemaan vuorostaan isäänsä avoimen kirjan tavoin. "Kuinka paha tilanne on?" Tumman äänen, kysyen vuorostaan takaisin vastausta hakevasti, tuon kysymyksen kuulostaen ulkopuolisen korvissa tilannearvion tapaiselta, vaikka todellisuudessa sillä haettiin: mikä olisi se todennäköisyys jossa Zay löytäisi Alban ennen heitä? Tuon nuorimmaisen hakien sanojaan hetken aikaa mielessään sillä tilassa oli muitakin jotka välittävät tuosta kyseisestä naisesta, mutta entäpä kun tämä oli mennyt rikkomaan valansa omalle salaseuralleen ja puuttunut niin vaaralliselle tasolle kuin kidnappaamalla vihollisen esikoistyttären. Tuo taaemapana seisova pariskunta varmastikin tulisi asettumaan todennäköisemmin pikkusiskonsa kannalle, ja tilanne voisi tuon tiedon kohdilla keskittyä nopeasti hyvin pahaksi mikäli joku tulisi sanomaan jotain mikä ei kuulostaisi hyvältä korvien välissä. 

Mutta valitettava totuus oli: Alba tultaisiin näkemään petturina tuosta hetkestä eteenpäin, ja se tulisi aiheuttamaan selvän jännitteen niin heidän salaseurassaan kuin myös vihollisen omassa ja entisestään heidän välillään koska kaikki tulisi olemaan siitä eteenpäin kiinni pelkästään ajasta, heistä, ja Albasta "Tiedät Zayn, ja tämän taidot joihin kuuluu kohteen löytäminen tilanteessa kuin tilanteessa, tyttären kidnappaaminen varmasti vain saa tämän entistä raivokkaammaksi." Loppuosaa ei varmasti tarvitsisi sanoa ääneen: Zay surmaisi Alban epäröimättä, mutta entäpä he taas... suuremmalla todennäköisyydellä Alba tulisi häädetyksi petturina, ja varmistaakseen ettei tuo tulisi paljastamaan tietojaan eteenpäin... ja Sin tulisi saamaan arvatenkin oman osuutensa jollakin tapaa, sillä hän oli ollut se joka oli tuonut tuon naisen salaseuran sisälle viisi vuotta aiemmin. Siitä huolimatta, katse ei päästänyt irti Anubiksesta, vaikka kuopus olisi voinut senkin tehdä jo useaan kertaan, mutta siltikin hän tulisi lausumaan ääneen sen kysymyksen, mikä latelisi säännöt lähitulevaisuudelle ja sen kululle: "Mikä siis on suunnitelma, Oday?"

Niin kuinka paha tilanne oli oikeasti. Kertoisiko siitä esikoululaisille kelpaavan version vai kenties sen kaikkein raaimman, joka ei todellakaan jättäisi ketään kylmäksi. Anubiksen henkäisten asteen raskaammin ja toisen käsistä kohottautuen sipaisemaan lyhyitä hiuksia päälaen suuntaisesti. Vanhimman miettien vielä sen hetken aikaa mitä oikein menisi vastaamaan noille kolmelle nuoremmalle, joista yksi oli hänen seuraajansa ja loput kaksi taas ottolapsia, jotka olivat osoittaneet kuuliaisuutensa monesti uuden salaseuran riveissä.
”Tiedämme vain tällä hetkellä kuka tekijä on ja sen tiedon tiedätte varmasti myös itsekkin, joten on parempi - etten sano sen henkilön nimeä täällä enää ääneen.”
Sormien ottaessa otteeseensa pöydällä levänneen kuulakärkikynän ja alkaen pyörittelemään sitä hajamielisen oloisesti jäntevien sormien ympärillä. Vielä näyttäen kaikin puolin sille, että Anubis onnistuisi pitämään tyynen ulkokuorensa päällimmäisenä vaikka lyhyessä ajassa tapahtunut tilanne oli uhannut pistää miehen arvomaailman kerralla uusiksi.

Sinin viimeisen lauseen saaden puolestaan Chadin astumaan askeleen eteenpäin, mikä puolestaan sai vanhimman kohdistamaan katseensa Sinin ohitse tämän takavasemmalle, jonne Chad oli ensin jäänyt seisomaan sääntöjen mukaan.
”Sitä suuremmalla syyllä meidän on löydettävä Alba ennen vihollista!”
Asteen korotetumman äänen lausuessa suorasti, mikä vain sai nuo kolme muuta katsomaan kohti puhumatta mitään ja se puolestaan sai kielen jatkamaan entistä määrätietoisemmin.
”Kuulittehan mitä Sin sanoi. Zay tappaa Alban heti kun löytää tämän ja mitä me aiomme tehdä sen eteen?”
Chadin kohottaen etusormensa osoittamaan ikkunan suuntaan.
”Istumme ja pyörittelemme peukaloitamme sen aikaa kunnes vihollinen on saanut tehtyä ruman työn puolestamme?!”
Kynän pyörittelemisen pysähtyessä kuin seinään nuoremman miehen viimeisten sanojen aikana. Huoneeseen laskeutuen hyvin kylmäävä tunne, joka sai ihon nousemaan väkisinkin kananlihalle. Anubiksen nousten paikaltaan kylmänrauhallisesti. Vain pienen kolahduksen seuraten perässä kun kuulakärkikynä laskettiin kirjoitusalustalle poikittain. Chadin seuraten vanhimman tulemista kohti, katseen päästämättä silloinkaan irti kun toinen jo seisoi aivan edessä ja katsoi hopeisilla silmillään läpitunkevasti. Tuona hetkenä vanhimman katseesta jäämättä mikään viesti epäselväksi.

Tumman rauhallisen äänen lausuessa asteen hiljaisemmin:
”Sinun on ehkä parempi mennä johonkin rauhoittumaan, Chad.”
Nuoremman ehtien aukaisemaan suunsa väitääkseen vastaan, mutta ennen kuin ensimmäistäkään tavua tuli lausutuksi, jatkoi Anubis jyrkästi kylmän rauhallisella äänellään, joka oli sillä kertaa tarkoitettu kaikille osapuolille huoneessa.
”Kukaan teistä ei ala tekemään mitään ominpäin tämän tilanteen eteen. Onko selvä?”
Hopeisen katseen katsoen taas uudemman kerran sitä ilmettä, joka kertoi selvästä vihasta, Chadin kasvoilla – jatkoi Anubis kuin pisteenä i:n päälle.
”Olette toistaiseksi vapautettuja salaseuran tehtävistä. Tämä asia ei kosketa teitä millään tavoin ja vielä vähemmän voitte tehdä asian eteen mitään, sillä joutuisitte liian lähelle omia tunteitanne.”
Katseen käyden yksitellen jokaisessa, minkä aikana Chad alkoi ottaa perääntyviä askelia kohti ovea.
”Levätkää ja kootkaa ajatuksenne. Olette ansainneet sen tehtävänne jälkeen. Menkää rauhassa.”
Kuuloaistin ehtien nappaamaan jotakin ”ei lapsille sopivaa” mutinaa espanjaksi ennen kuin ovi aukaistiin nopeasti ja paukautettiin perässä kiinni yhtä voimalla. Chadin poistuen paikalta kertaakaan taakseen katsomatta ja kun tätä tuli vastaan Anubiksen sen hetkinen sihteeri; Rebecca – loi mies naiseen hyvin kylmäävän katseen ja lausui tälle halveksivasti:
”Sinäkin olet jossakin vaiheessa korvattavissa.”
Olkapäiden kolahtaessa kipeästi yhteen kun Rebecca ei ehtinyt astumaan pois tieltä tarpeeksi nopeasti. Naisen jääden katsomaan hämmentyneenä miehen loittonevaa selkää.

Anubiksen saadessa itselleen kuopuksen sanojen jälkeen puheenvuoron, olivat nuo sanat kylmiä näiden kolmikon korvissa vaikkei vanhin suostunutkaan kertomaan tilanteesta mitään yksityiskohtia tai edes mikä tulisi olemaan heidän roolinsa tuossa kaikessa, jäi ilmaan selvä tila näiltä kolmelta nuorelta joka olisi halunnut painostaa enemmän selvempiä vastauksia, mutta itsestään miehestä hohkaava tunnetila puolestaan pakotti nämä pitämään suunsa kiinni. Ainakin kahden tilassa olijan osalta. Chadin astuessa eteenpäin tehdäkseen oman mielipiteensä tässä kohdin ilmi vanhemmalle, kääntyi Sin katsomaan olkansa ylitse nähdäkseen veljensä pysähtyvän tästä hieman taaemmaksi ja jos osasi katsoa vielä taaemmaksi Azraan - jonka käsi oli kohottanut sivulta kohti vierellään seissyttä nuorempaa miestä tarttuakseen tuon paidan selkämyksestä pitääkseen tämän paikallaan mutta sormet eivät olleet saaneet pitävää otetta kankaasta, vaan se oli luikahtanut sormien lävitse. Naisen laskien kätensä uudelleen sivulle, huulten mutristuen toisiaan vasten tämän kuunnellessa nuoremman sanoja jotka olisivat tuomio johonkin peruuttamattomaan. Ja Sin että Azra tiesivät sen, niinkuin varmasti Anubiskin. Hopeisen ja kellertävän katseen kohdaten toisensa hyvin pienen hetken ajan tuon välimatkan päästä kuin käyden lyhyen keskustelun pelkästään katseiden välitykselle ennenkuin molempien päät kääntyivät uudelleen kohti vanhimpaa ja Chadiä, jotka olivat nyt vastakkain toisiaan ja aiheuttaneet käsin kosketeltavan kylmyyden väleilleen - joka ei tulisi päättymään hyvin. Anubiksen tuoden karkeasti oman käskynsä ääneen lausutuksi, joka kielsi näitä osallistumasta mitenkään kärjistyneeseen tilanteeseen joka olisi aivan liian henkilökohtainen tuolle kolmikolle. 

Viimeisen sanan jääden kaikumaan huoneeseen, johon oli laskeutunut selvä hiljaisuus kun ajatuksia punottiin lävitse jokaisen mielessä ja ovi paiskattiin kirosanojen kera miehen perässä kiinni, kohdistuivat katseet hitaasti uudelleen Anubikseen, josta pystyi näkemään sen hetken aikaa tämän käyvän omaa taisteluaan henkisesti omien mielipiteidensa ja ajatuksien kanssa, jotka olivat vielä sekaisin, niinkuin heilläkin. Miehen kehotuksen ollen ne viimeiset sanat mitä tuossa kohdin enään lausuttiin keneltäkään ääneen, teki Sin pienen nyökkäyksen myöntymiseksi ennenkuin askeleet lähtivät tuohon samaan suuntaan minne Chad oli kadonnut, Azran taas tehden pienen kumarruksen poiketen tuossa kohdin nuoremman tavasta menneisyytensä vuoksi jossa tätä oltiin koulutettu salamurhaajaksi jo lapsesta - tuon tavan kummitellen vieläkin tämän nuoren naisen mielessä vaikka aikaa olikin kulunut niistä tapahtumista ja vanhan salaseuran tapoja yritettiin kiteä pois. Kaksikon poistuen samaisella oven avauksella, jättäen vanhimman neljän seinän sisälle kokoamaan ajatuksiaan uudelleen, niinkuin heidänkin kuuluisi tehdä. 

Kaksikon matkatessa portaikkoon, jossa silmät erottivat paikoilleen selvästi jääneen hämmentyneen Rebeccan, joka hieroi kipeytynyttä olkapäätä hänen ja Chadin yhteen osumasta, kurtistuivat kummankin kulmat hetkellisesti kun katseet kohtasivat vaikka kummallekin järki sanoikin pian vastauksen tapahtumien kulusta: Rebecca oli vain astellut väärässä paikassa väärään aikaan ja saanut osansa miehen kiukunpuuskasta viattomana ulkopuolisena. Sinin laskeutuen ripeästi portaikon puoleen väliin tuon vaalea hiuksisen naisen vierelle, jonka vierellä isä varmasti hyväksyisi kuopuksen seisovan enemmin kuin sen, kenelle sydän todellisuudessa sillä hetkellä kuului - näki katse sivusilmällä puolestaan Azran jatkavan matkaansa portaikon toiseen päähän kiirehtimättä etsiäkseen karanneen osapuolen käsiinsä, vaikkei aikoisikaan pitää mitään kiirettä. Chadin tulisi rauhoittua sitä ennen. Joten Azra antaisi tuolle aikansa. Hopeisen katseen kohdaten edessään naisen siniset, tumman äänen kysyen yksinkertaisesti oliko toinen kunnossa, johon vastattiin hämmentyneellä hymyllä ja nyökkäyksellä takaisin vaikka naisesta näkikin että sanat jotka oltiin osoitettu tälle - olivat jääneet vaivaamaan tätä selvästi. Rebeccan kuitenkin luoden kasvoilleen sen samaisen maskin kuin kaikki muutkin salaseuran sisällä, tuon lausuen asteen hiljaisemmalle äänellä olevan iloinen edes siihen että toinen oli palannut turvallisesti takaisin kotiin, tunsi Sin paljon siromman kämmenen hakeutuvan kasvojen sivustalle kutsuvasti tulemaan lähemmäksi johon oltiin joka kerta vastattu takaisin, ja niin tapahtui tälläkin kertaa vaikka tuota hetkeä ei keho eikä mieli halunnut viedä enään pidemmälle. Ei ennenkuin kaikki muu olisi selvitetty.

"Chad" Pehmeän äänen, joka oli muuttunut ajan myötä ominaisemmaksi tuolle nuorelle naiselle, joka oli kuitenkin pariaan vanhempi, lausuen uudelleen tuon kyseisen henkilön nimeltä siinä toivossa että saisi tuon vastaamaan tai edes tämän ilmestyvän näkökenttään, vaikka oma epäilys sanoi päinvastaisesti. Azran tietämättä kuinka kauan oli etsinyt, mutta tämä kävisi kaikki ne paikat lävitse missä arveli miehen rauhoittavan itseään, jos se sen vaatisi. Mutta se missä tilassa tuo oli sännännyt tiehensä, ja osoittanut tuntemansa myös tilanteen ulkopuoliselle suutuspäissään.. sai tottakai Azrankin huolestumaan nuoremmastaan vaikka tämä oli tehnyt monen monta kertaa selväksi pystyvänsä huolehtimaan itsestään. Mutta välillä, jokainen tarvitsi ulkopuolisen apua tuollaisissa tilanteissa, myönsi sitä tai ei. Hengähdyksen tullen vedetyksi hetkellisesti sisäänpäin ennen raskaampaa huokauksen omaista päästetyksi ulos, harhaili katse ympäristössä uudelleen, käsien kietoutuen kehon ympärille viilentyneen ilman tuntuessa aivan liian selvästi iholla, ja siltikin lausuttiin tuon karkuteillä olevan osapuolen nimi uudelleen huhuilevasti ääneen, kuin kyseessä olisi ollut piilosleikki vaikkei niin ollut. 

Azran lähtiessä huoneesta viimeisenä – oli Anubis vastannut tämän vanhan tapaiseen kumarrukseen pään nyökkäyksellä. Nyt kun ovi oli viimein tullut suljetuksi ja huoneeseen jääden pelkästään vanhin itse, istuutui tämä takaisin toimistopöydän ääreen ja avasi kannettavan läpän silmiensä eteen. Koneen lukiessa monimutkaisen numeroyhdistelmän lävitse, päästi ohjelma jatkamaan siihen kohtaan kun pitäisi valita halutun henkilön numero. Anubiksen kuitenkaan valitsematta numeroa samantien, vaan pysähtyi hetkeksi kuin miettimään seuraavaa tekemäänsä. Käden, jonka kyynärpää nojasi sillä hetkellä pöydän kanteen, sormien hivellen leuan sänkeä miettivän oloisesti ennen kuin kulmat kurtistuivat sekunnin ajaksi ja etusormi laskeutui painamaan videopuhelun valikkonäippäntä. Kannettavan tietokoneen näytölle ilmestyen teksti: ”Soitetaan henkilölle; Giovanni De Fiore.”


Chad oli poistunut Anubiksen työhuoneesta, sen jälkeen koko yläkerrasta ja vielä perään ulos koko rakennuksesta. Ulos oli ehtinyt laskeutumaan jo hämärtyvä ilta ja se puolestaan oli saanut lämpötilan laskemaan siihen asti, että se sai hengityksen höyryämään… vaikka tuona hetkenä kalenterikuukausissa pitäisi olla kesä. Askeleet olivat vieneet päämäärättömästi eteenpäin – eikä edes katse ollut kohonnut paljoakaan katsomaan eteensä kunnes vasta silloin kun keho uhkasi törmätä johonkin puupylvääseen. Chadin kohottaessa tumman katseensa enemmän ylöspäin huomasi tämä tulleensa kartanon alueella olevalle harjoittelukentälle, joka sijaitsi piilossa puiden seassa. Askelten jatkaen sisemmäs harjoittelukentällä, pystyi alitajunta sen hetken aikaa kuvittelemaan silmien eteen uudelleen ne päivät, joissa Chad oli harjoitellut yhdessä Alban kanssa ja myös välillä koko nelikko oli ollut mukana samoissa harjoituksissa, hetkissä jolloin nämä olivat kisailleet leikkimielisesti keskenään ja nauraneet sen jälkeen päälle maireasti.

Chadin saapuen viimeisimpänä kuluneen rakennelman luokse. Yhdessä puupylväässä näkyen haalistunut kaiverrus, jota sormet kohosivat koskettamaan kuin olisivat yrittäneet lukea sitä pelkästään tuntoaistin perusteella. Veitsellä kaiverretussa tektissä lukien; ”He jotka elivät: Azra, Chad, Sin & Alba”
Etusormen kynnen porautuen tiiviimmin lahontuntuista puupintaa vasten, mikä sai osan terävistä puupaloista jäämään kivuliaasti kynnen reunan alle. Kaulan jokaisen lihaksen jännittyessä hiljalleen mitä enemmän sisimmässä kohoavaa tunnetta vastaan yritettiin taistella. Kaiken särkyessä lattiaan tipahtavan lasin tavoin. Käsien napatessa maasta lähimmän paksun ja tarpeeksi pitkän oksan, jolla alettiin vihasta huutaen iskeä kerta toisensä jälkeen tuota kyseistä puupylvästä, joka kuin ivaillaikseen ei suostunut muuttumaan miksikään ja mitä olisi voinut muutakaan odottaa kun aseena oli tavanomainen keppi? Kaikkien tunteiden purkautuessa kerralla ulos – veti se lopulta jalat alta ja lyyhisti kehon polvilleen, mutta vieläkään toinen käsistä ei suostunut päästämään irti tuosta ivallisesta puupylväästä. Ei edes silloin kun sydän alkoi muljahdella taas pahaenteisesti ja sai jopa hengitysrytmin katkeilemaan. Chadin itkien henkistä tuskaansa ja huutaen vihasta samanaikaisesti. Syljen ja rään sekoittuen inhottavasti yhteen suussa, joka antoi niiden valua esteettömästi ulos huutamisen aikana. Vapaan käden yrittäen turhaan pyyhkiä tuota kaikkea kadoksiin, mutta mitä enemmän se yritti sitä enemmän kaikkialle sattui – niin kehoon kuin sieluunkin. Chadin kuullen hyvin heikosti rannekellostaan lähtevän hälytysääneen, joka oli ohjelmoitu ilmoittamaan sydämen kiihtyneestä sykkeestä. Yleensä kyseinen ääni sai Chadin yrittämään rauhoittumista, mutta tuona hetkenä sillä tai millään muullakaan ei ollut yhtään väliä.


Tuon saman hälytyksen ilmestyen myös Anubiksen tietokoneen ruudulle ponnahdusikkunana, johon vanhin reagoi katsomalla, mutta vielä tämä ei voinut lähteä kesken aloittamansa videopuhelun, jonka toisessa päässä oli jo keskiyö. Giovannin puhuen sen vuoksi mahdollisimman hiljaisella äänellä vaikka olikin omassa kirjastohuoneessaan, mutta tämä ei silti halunnut herättää kumpaakaan perheen jäsenistään. Etenkään vaimoansa, joka ei olisi lämmennyt näkemälleen. Giovanni oli edelleen puolikuntoinen sairastumisen vuoksi ja se saikin tämän äänen kuulostamaan väsyneemmälle kuin oikeasti oli. Välillä käden joutuen kohoamaan suun eteen yskimisen ajaksi, mutta siltikään Giovanni ei lopettanut paperikuvien, jotka oli kopioitu Kiellettyjen kirjasta, selaamista.
”Löytyi.”
Giovannin lausuen lopulta yhtäkkiä ja käänsi pitelemäänsä paperia sen verran tietokoneen ruutuun päin, että Anubis pystyi näkemään siinä olevan piirretyn kuvan; Kaiken näkevä silmä.
”Hyvä, Giovanni. Nyt lue minulle mitä siinä lukee.”
”Tämä on kirjoitettu muinaisella egyptin kielellä, mutta yritän parhaani. Tässä voi mennä hetki.”
Giovannin kääntäessä paperin uudelleen itsensä puoleen, nojautui Anubis puolestaan takaisin tuolin selkänojaansa vasten ja jäi odottamaan. Hopeisen katseen käydessä välillä siinä pienessä ponnahdusikkunassa, joka edelleen vilkutti lukuja pahaenteisesti. Näkymän saaden Anubiksen kurtistamaan hetkeksi kulmiaan.