When you come back again, you're stronger than you know~

(Lyon/Ranska)

Edessä avautuvaa katua tarkastelevat sielunpeilit olivat tarkkaavaiset, Farahin hypätessä alas roskiksen päältä ennen kuin asetteli mustan hupun paremmin päähänsä. Katu mustien maihareiden alla oli likainen ja roskainen, mutta nuori nainen ei välittänyt siitä tunkiessaan kädet mustan, avonaisen nahkatakin taskuihin ja ottaessaan ensimmäiset askeleet kohti sivukadun päätä, josta pääsi vilkkaammalle kadulle. Nuori nainen oli pukeutunut itselleen hyvin tavallisesti; valkoiseen t-paitaan, mustaan huppariin, tummansinisiin ihonmyötäisiin housuihin sekä mustaan nahkatakkiin. Yleisilme oli rento, mutta ehkä hivenen synkkä johtuen tummista väreistä. Hän oli löytänyt majapaikan hieman aiemmin, jossa voisi viettää muutaman päivän töitä vastaan. Tällaisia majapaikkoja oli harvassa, joten oli ollut onni, että Farah oli sellaisen löytänyt. Useimmat halusivat maksun rahassa huoneesta, mutta tämä vanha rouva oli suostunut ottamaan maksun työnä. Farah olikin viettänyt aikaa kuuraten talon käytäviä, vessoja ja huoneita hetken, jos toisenkin ennen kuin vanha rouva oli tarjonnut jopa aterian oman huoneen lisäksi. Farah ei siis voisi olla tyytyväisempi nykyiseen tilanteeseensa. Hän ei kuitenkaan voisi juurtua tänne liiaksi, sillä kohta olisi taas lähdön aika. Sitä ennen hänen pitäisi kuitenkin hoitaa muutama asia.

Askeleet veivät pois pimeältä sivukujalta aina sinne vilkkaammalle kadulle, jossa nuori nainen kääntyi päättäväisesti oikealle. Hän piti katseen maahan luotuna kävellessään ihmisten joukossa hiljaisena aina seuraavaan kadunristeykseen saakka. Siihen tiettyyn kohtaan aitaan rennosti nojailemaan jäänyt nuori nainen näytti keskittyneeltä vanhan malliseen kännykkäänsä, vaikka todellisuudessa piti tarkasti silmällä ympärillä olevia ihmisiä ja tapahtumia. Tässä, juuri tässä hän tiesi sen näyn perusteella tapahtuvan. Ihan minä hetkenä hyvänsä se näyn nuorukainen ilmestyisi, mutta Farah olisi valmiina. Nuori nainen ei tiennyt varmaksi mitä seuraisi, jos hän puuttuisi näkyihin, mutta ainakin hän voisi yrittää. Miten paljon se muuttaisi historian kulkua ja muuta? Tosin ei toisen pelastaminen mahdollisesti muutamalta murtumalta voisi olla paha asia vai mitä? Siispä piti vain odottaa ja toivoa että kaikki menisi hänen suunnitelmiensa mukaan.

Tuskastunut huokaisu karkasi täyteläisiltä huulilta, naisen parantaessa asentoaan aitaa vasten. Katse kävi ohi kulkevassa vanhemmassa miehessä, mutta palasi pian tarkastelemaan muita kadulla kulkevia. Ihmisiä ei ollut paljoa, mutta liikettä oli tällä kadulla paljon, aivan kuten näyssäkin oli ollut. Tosin Lyon oli iso kaupunki, joten se ei ollut ihmekkään. Aivan kohta nuorukainen ilmestyisi toiselle puolen katua tuolta kadunkulmasta ja… Kas, siellä tuttu kasvo olikin! Kännykkä sujahti taskuun, Farahin ylittäessä kadun samalle puolelle nuorukaisen kanssa. Välimatka toiseen pysyi kunnioittavan etäisenä, mutta silti niin pienenä että hänen olisi mahdollista toimia, kun tilanne tulisi eteen. Vielä tämä kadunpätkä ja toinen. Sitten he olisivat lähellä tapahtumapaikkaa ja hänen olisi aika toimia hyvin nopeasti, sillä aikaa ei ollut paljoa. Kun se kohtalokas kadunpätkä tuli vastaan ja sen punaisen urheiluauton tullessa näkyviin, vetäistiin kädet pois taskuista ja askeleet muuttuivat nopeammiksi. Ei vielä.. ei vielä.. NYT! Naisen ojentaessa kätensä ja kiskaistessa miehen voimakkaasti taaksepäin urheiluauton tieltä.

”Varo!” sanat lausuttiin kuuluvasti ja hivenen kiihtyneesti, vaikka Farah oli tiennyt tarkkaan mitä tulisi käymään. Hänen vartalonsa painui hetkeksi toista vasten, käden ollessa kietoutunut miehen käsivarren ympärille. Auto kaahasi kaksikon ohitse, naisen katseen pitäytyen hetken siinä kuin varmistaakseen että auto oli varmasti mennyt sekä näyssä näkyneet tapahtumat varmasti menneet ohitse, ennen kuin ote toisesta laskettiin irti ja naisen astuessa askeleen ja toisen pois miehen läheisyydestä kunnioittaen nyt tämän omaa tilaa tekemisillään. Katsetta kohotettiin hetkeksi kohtaamaan toisen katse, kunnes se painui takaisin hupun suojiin. Nainen nyökkäsi pienesti ja kääntyi kannoillaan jatkaakseen matkaansa ja kadotakseen ihmistenjoukkoon, sillä hänen työnsä täällä oli tullut päätökseen. Hän ei odottanut kiitosta. Yleensä ihmiset eivät edes tajunneet kiittää tai mitään ennen kuin hän oli jo kadonnut. Parempi niin, jäi vähemmän seliteltävää.

Juuri tuo kyseinen päivä, ei olisi voinut enään muuttua yhtään huonommaksi miehelle joka oli kaikkien suunnitelmien vastaisesti päätynyt Lyoniin vaikka todellisuudessa Andrean olisi pitänyt olla lähempänä Pariisia jossa hänen pitäisi hoitaa kiireellisiä asioita äitinsä puolesta joka oli kiinni puolestaan Italiassa Sophien ja yhtiön kanssa. Valitettavasti joku epäonninen sattuma oli ollut hyvin paljon erimieltä sillä se kone jolla mies oli saapunut tuskin muutamaa tuntia aiemmin oli joutunut teknisistä ongelmista tekemään välilaskun Lyonin lentokentälle - ja valitettavasti se oli tarkoittanut sillä kertaa sitä että kone olisi parhaimmillaan kunnossa vasta seuraavana aamuna. Jos silloinkaan. Ja tämä kyseinen tapahtuma oli pakottanut Andrean kiinnittämään enemmän huomiota puhelimeensa kuin normaalisti, sillä kaikki piti sopia uudelleen paremmalle ajankohdalle ja selvittää tilanne kaikille osallistuville ihmisillä. Askelten kulkeutuen siis pitkin tuota hyvin kiireistä kaupunkikatuja, jossa hyvin ranskalaiseen tapaan kukaan ei katsonut eteensä, eikä ketään kiinnostanut erityisesti vaikka pahimmallaan olisi tapahtunut tahaton törmäys - asiasta tietenkään tekemättä helpompaa että Andrea joutuisi suunnistamaan kaupungissa minne hän ei ollut vielä ollut, ainakaan ennen sitä päivää - sekä pitäisi järjestää itselleen katto päänsä päälle edes siksi yöksi - mahdollisemman pian. 

Joten ei se mikään ihmekään ollut mikäli Andrea nyt sattui kiinnittämään huomiota puhelimen kosketusnäyttöön enemmän kuin itsestään muualle ympäristössä sillä kertaa. Aina välillä vapaan käden nostaen olkalaukun hihnaa paremmin olalle mikäli se näytti uhkaavasti siltä että hihna liukuisi yksinkertaisen t-paidan kankaan vuoksi alemmaksi olisi ollut tarpeellista - ulkopuolisen silmissä näyttäen siltä ettei tämä kahdenkymmenen iän saavuttanut mies olisi kiinnittänyt mihinkään huomiota ympärillään vaikka joku olisi ampunut laukauksen suoraan korvan vieressä - mutta todellisuudessa mies oli kyllä hyvinkin perillä muusta ympäristöstään vaikka silmät pysyttelivätkin kännykän tasolla. Kuten myös siinä tuntemuksessa joka oli tuntunut jo pidemmän aikaa ja sai välillä kylmät väreet kulkeutumaan selkää pitkin: ja se oli hyvin yksinkertainen tunne joka kertoi jonkun tarkkailevan häntä. Miksi? No, sille olisi monia vaihtoehtoja sillä Vanhalla Salaseuralla oli tapana pitää silmällä niitä henkilöitä jotka olivat näitä vastaan tai näiden rinnalla - tässä tapauksessa se olisi todennäköisesti se ensimmäinen vaikka kyseisen ryhmän johtaja sattuikin olemaan hänen isoisänsä valitettavasti henkeen ja vereen. Uudella Salaseuralla ollen myös saman tyylinen toimintamalli, joten ei se olisi ollut ihme jos eno tai hänen mentorinsa olisi päätynyt vaihtoehtoon pitää Andreaan paremmin silmällä nyt kun mies oli yksin maassa ilman turvaverkkoa. Kukapa niistä tietäisi. 

Korvien erottaen nopeamman piipitysäänen joka kertoi punaisen liikennevalon vaihtuneen jalankulkijoille, oli jalka jo noussut ylös paikaltaan jotta Andrea olisi päässyt jälleen kadun toiselle puolelle ja jopa päässyt askeleen eteenpäin tielle asteen ehkä hitaammin kuin muut - kun tunsikin tämä äkisti yllättävän voimakkaan otteen käsivarren ympärillä ja kuuluvat sanat jotka kehottivat varomaan - kaiken tuon pakottaen Andrean takaisin kävelykadulle turvaan niin että katse viimein nousi kokonaan irti maasta juuri sopivasti jotta hän näki punaisen urheiluauton ohittavan hyvin nopeasti - eikä edes näyttänyt hidastavan tahtiaan vaikka oli lähellä ettei seuraavaksi tämä kyseinen jalankulkija olisi ollut tuulilasissa kiinni. Sydämen takoen rintakehän alla paljon nopeammin ja voimakkaamin että se soi jopa korvissakin silkasta säikähdyksestä, alkoi tilanne hahmottumaan vähitellen nopeasti mieleen ja se sai pään kääntymään ympäri juuri tuohon ihmiseen joka oli hänet kiskaissutkin takaisin turvaan - oli Andrea selvästi yllättynyt kun hänen pelastajansa tuskin itseään vanhempi - vaikkakin voimaan nähden pienikokoinen nainen joka oli jo ymmärtänyt tässä kohdin ottaa selviä peruutus askeleita taaksepäin aikomuksena lähteä. Andrea oli vain kerennyt avaamaan suutansa aikomuksena kiittää toista, mutta yhtä nopeasti nainen oli jo kääntynyt ympäri ja lähtenyt ripeästi pois paikalta kohti tulevaa ihmismassaa jonne pystyi katoamaan helposti - unohdettiin hetkeksi kokonaan ne kaikki suunnitelmat missä miehen oli pitänyt etsiä majapaikka ja soittaa kymmenelle muulle ihmiselle perään sen sijaan ajatuksiin nousten aivan uusi teko mikä pitäisi toteuttaa ja se oli toisen kiittäminen. Tiedä nyt oliko se Ranskassa edes tapana mutta Italiassa nyt ainakin edes kiitettiin hengen pelastamisesta! "Hei! Odota!" Huudahduksen päästen huulien lomasta jalkojen alkaessa kulkemaan yhtä ripeää tahtia naisen perässä siinä toivossa että Andrea saisi toisen jopa kiinni. Vaikka se tulisikin olemaan vaikeaa mikäli toinen oli tosissaan ajatellut vain kadota - eikä asiaa tietenkään helpottanut ympärillä olevat ihmiset, tai toisen pukeutuminen joka oikein sulautui koko tuohon ympäristöön vaikka kuinka Andrea yritti pitää silmällä toista ja päästä mahdollisimman nopeasti eteenpäin. 

Askeleet veivät jo kovaa vauhtia pois äsken pelastetun näyn miehen läheisyydestä, kun korvat nappasivat äsken pelastetun miehen pyynnön odottaa, sen saaden naisen leukapielet kiristymään hetkeksi, kun Farah puri hampaansa yhteen. Vaihtomaisesti pää kääntyi sivulle, naisen vilkaistessa toisen suuntaan sivusilmällä joka antaisi toiselle tiedon siitä, että nuori nainen oli kyllä kuullut miehen sanat. Nuorukainen tuntui toipuvan järkytyksestään nopeammin, kun nainen oli ajatellut, jättäen tämän nuoren naisen välimatkan nuorukaiseen toivottua lyhyemmäksi. Toinen oli häntä pidempi ja saisi välimatkaa kurottua umpeen paljon nopeammin kuin hän olisi ehkä ajatellut.

Askeleet nopeutuivat hivenen, edelleen kuuroa teeskentelevän naisen keskittyen sulloutumaan ihmismassan läpi sekä toisen kadottamiseen kannoiltaan. Täällä ei ollut epätavallista, töniä ihmisiä tällä tavoin, mutta Farah sai silti muilta kanssaihmisiltä muutaman kitkerän lausahduksen ja pahoja katseita. Olisi vastoin hänen toimintatapojaan pysähtyä kuuntelemaan mitä toisella olisi sanottavanaan, sillä se voisi asettaa sekä hänet että nuorukaisen vaaraan. Toisen äkillinen tokeneminen oli kuitenkin saanut naisen hetkeksi pois tolaltaan, kun mieleen nousi muisto näystä siellä asunnolla viisivuotta sitten kun äiti oli löytynyt puukotettuna. Hän ei uskonut, että toinen haluaisi pahaa, mutta se sai silti kylmät väreet kulkemaan vartalolla. Farah ei voisi ottaa riskiä.

Kaikessa siinä kiirehtimisessä ihmismassan keskellä eteenpäin pyrkivä nainen tajusi kauhukseen, että edessä ja sivuilla olevat valot muuttuivat punaisiksi jalankulkijoille. Normaalitilanteessa se ei olisi estänyt naista pyrkimästä yli, mutta nähdessään kuinka autot eivät todellakaan hidastaisi tunsi Farah hetken ajan itsensä nurkkaan ahdistetuksi peuraksi. Nopea silmäys miehen suuntaan kertoi sen tosiasian, ettei tuo ollut ainakaan luopunut vielä leikistä. Mistä näitä sitkeitä pirulaisia oikein tuli? Miksi juuri tänään piti tulla kohdalle sellainen yksilö, joka vaikutti olevan yhtä päättäväinen asian suhteen, kun hänkin ehkä olisi ollut? Nopeasti yhä tilanteesta tolaltaan oleva Farah yritti miettiä selkeästi uutta suunnitelmaa, kun katse osui sivulle risteytyvään pienempään sivukujaan. Suupieli nousi hupun kätköissä aavistuksen ylös, Farahin hymähtäessä tyytyväisenä. Nopeasti valon vaihtumista odottelevia ihmisiä työnnettiin pois tieltä, kun ihmisten kirosanojen saattelemana nuori nainen luotsi tietään kohti sivukujaa. Hänellä ei ollut siinä hetkessä tarkkaa havaintoa, minne se johtaisi mutta jos hän arvaisi oikein niin jonnekin lähemmäs majapaikkaansa. Nyt pitäisi vain saada karistettua toinen kannoilta niin hän voisi palata majapaikkaan hyvin mielin ja ottaa sen kuuman kylvyn, jonka pienen majapaikkansa omistaja oli työstä luvannut.

Farah ei jäänyt sen enempää katsomaan huomaisiko se nuorukainen kenties hänen poikkeavan sivukujalle (mikä ei tosin ollut mitään huomaamaton teko, kun sitä säestivät ihmisten huudot ja kiroukset, kuten sanottu Farah oli vielä kokematon monessa asiassa. Myös ihmismassasta eroon pyrkivä nainen oli helppo huomata vaatetuksestaan huolimatta, sillä hän synnytti siinä monenlaista liikehdintää, kuin väreet veden pinnalla).
Ajatukset yrittivät keskittyä siitä nyt siihen katoamiseen, mutta Farah ei voinut estää itseään vilkaisematta taakseen kohti kadunkulmaa. Samalla kaikessa kiireessä huppu tuli pudotetuksi pois päästä mutta sitä kokematon Farah ei huomannut. Sitten katse kääntyi eteenpäin. Eteen tuli risteys, josta empimättä sen enempää nainen kääntyi pienemmälle kujalle. Tuo valinta osoittautui tosin pian vääräksi, kun kuja päättyi kahden talon seinien muodostamaan umpikujaan. Päädyssä oleva takorautainen portti oli tiukasti lukittu kettingillä ja isolla lukolla. Täyteläisten huulten raosta kuului muutama ranskankielinen kirous samalla kun vasta herännyt näkijä tutki portin lukkoa ja siihen sekä koko tilanteeseen turhautuneena potkaisi rautaista mokamaa välittämättä sen enempää aiheuttamistaan äänistä. Seuraavaksi katse kiersi ympäröiviä seiniä etsien pääsyä korkeiden talojen katoille, mutta mitään sellaista ei huomattu. Katse osui epäilevästi kohti portin ja talon väliin jäänytty tilaa. Hän mahtuisi ehkä kiipeämään toiselle puolelle ja ahtautumaan siitä välistä, mutta portin rautaiset, taotut piikit siinä ylhäällä eivät näyttäneet lainkaan mukavilta. Varsinkaan jos ne raapisivat tai pistelisivät ihoa vasten.

Aina välillä, aina kun Andrea oli hukkaamassa tuon naisen ihmismassan sekaan kokonaan - sai tuo nainen aina omilla teoillaan uuden huomion itseensä joka paljasti aina tämän sijainnin miehelle itselleen - täytyi Andrean itse myöntää että hän itse kummasteli moista, sillä jos toinen ei olisi halunnut huomiota itseensä ja vain yrittänyt kadottaa jälkensä, se vihoviimeinen asia mitä olisi kannattanut tehdä oli nimenomaan saada omilla teoillaan vain entisestään huomiota. Mutta toisaalta, he olivat Ranskassa jossa omanlainen töykeys oli kyllä arkipäivää ja harvemmin sai muissa ihmisissä mitään aikaiseksi - paitsi nyt tämän neidon joka tuntui tönivän ihmisiä tieltään yllättävän voimakkaasti omaan kokoonsa nähden ja samalla yrittävän kiirehtiä vain eteenpäin. Sen hetken aikaa Andrean voimatta olla miettimättä miksi hän edes yritti - toinen ei selvästikään välittänyt vaikka tämä oli sattumoisin pelastanut hänen henkensä tai enemmän siitä että tämä saisi kiitosta ja selvästi halusi pysyä aina askeleen ellei kaksikin edellä: ehkä tällä kertaa, olisi parempi vain luovuttaa suosiolla ja jättää asia sikseen. Sen yhden kerran, mitä siitä muka seuraisi? Lyon oli Ranskan toiseksi suurin kaupunki heti Pariisin jälkeen, hän tuskin edes tulisi kohtaamaan tuota naista uudelleen: erityisesti jos hänen pitäisi olla pääkaupungissa huomenna mikäli kone saataisiin kuntoon. Joten oliko tuossa yhtälössä edes mitään järkeä vaikka se kiitos olisi edes ollut oikeutettu tuollaisen lähipiti tilanteen jälkeen, vaikka he nyt sattuivat olemaan Ranskassa jossa varmasti olisi ollut helpompaa toimia "maassa maan tavalla", vaikka hän olikin itsepäinen.

Yhtäkkiä, tuon naisen liikkeiden näyttäen hidastuvan asteen hitaammaksi kuin tämä oli alunperin ajatellut yrittäessään hyvin selvästi eksyttää syystä tai toisesta Andrean perästään, kurtistuivat kulmat hetkeksi tuosta erikoisesti huomiosta - joka kuitenkin sai hyvin nopeasti vastauksen kun katsetta uskallettiin irrottaa sen verran että tuon vastaan tulevan tilanteen jossa yksinkertaisesti ei päässyt lävitse, mikäli nainen ei toivonut itse jäävänsä auton alle seuraavaksi. Ehkä se oli se ns. h-hetki Andrealle, mikäli tämä halusi saada toisen kiinni vaikuttamatta täysin psykopaattiselta vainoajalta. Ehkä. Ainakin Andrea halusi uskoa niin, ja toisen se vauhdin hidastaminen - vaikkakin hyvin lyhyt sellainen, sai välimatkan kuromaan lyhyemmäksi miehen onneksi - mutta heti kun välimatkaa ei olisi ollut paljon että pelkkä huuto jälleen toisen perään olisi ehkä voinut saada tämän viimein pysähtymään paikalleen edes hetkeksi jotta Andrea olisi saanut tilanteen pois altaan ja voinut jatkaa majapaikan etsimistä siksi yöksi - mutta toisen ollen ilmeisesti erimieltä. Naisen lähtiessä uudelleen nopeasti liikkeelle samanlaisella vimmalla, tönien valojen vaihtumista odottavia päästäkseen eteenpäin seuraavalle tielle josta toivottavasti pääsisi nopeasti eteenpäin ilman ylimääräistä pysähtelyä - nousi kirosana litannia väkisinkin Andrean mieleen nähdessään minne toinen oikein oli menossa. Andrean joutuen tässä kohtaa itse hidastamaan tahtiaan arvioidakseen tilannetta - joka alkoi hyvin varmasti muistuttaa tilannetta josta olisi hyvä lopettaa kaiken järjen mukaan - sillä se vihoviimeinen asia minkä mies haluaisi tuolta matkalta osakseen olisi syytteen väijymisestä, ahdistelusta tai pahimmillaan syytteistä joihin hänellä ei todellisuudessa ollut osaa eikä arpaa - ja mikä parhain paikka saada sellainen osakseen oli tuntemattoman naisen seuraaminen pimeälle ja autolle sivukujalle. Joten ei, ei kiitos. 

Raskaan huokaisun raskaasti viimein pysähtyessään tuon sivukujan päähän/kadun kulmalle katsoakseen tuota aluetta joka ei näyttänyt houkuttelevalta millään tavoin ja aiheutti varmasti kenestä tahansa siellä liikkuvasta aivan vääränlaisia mielikuvia - eikä hän ollut salamurhaaja joka jahtasi uhriaan viimeiseen asti ottaakseen tämän hengen tai saadakseen muulla tavoin haluamansa, joten sillä kertaa - olisi parempi luovuttaa vaikka normaalisti kyseinen oli kaukana Andrean luonteesta. Vasemman käden, jonka ranteen pinnasta näkyi hyvin selvästi tuo Horuksen silmä - nousten päälaelle viedäkseen tummia hiuksia takaisin kuosiin taaksepäin pään, - miehen hymähtäen kuivasti ajatuksien voimatta olla toteamatta itselleen että kaikkeen hänkin ryhtyi vaikka samalla mies joutui myöntämään että luovuttaminen ärsytti häntä sillä hetkellä enemmän kuin päällisesti ehkä uskoisi. Mutta ehkä se olisi parempi vain päästää toinen menemään omia teitään, ehkä niin olisi paljon parempi heidän kummankin kannaltaan sillä ainakaan Andrean oma olemassa olo ei veisi toista vaaraan mitä tuli salaseuroihin. Joten Andrean kääntyen sillä kertaa kokonaan ympäri pienen hymyn kera ja kävellen tuon sivukujan aukion ohitse - kaivaen samalla puhelintaan uudelleen otteeseensa löytääkseen viimein jostain läheltä majapaikan johon asettua hänen opiskelijan budjetillaan joka ei ollut kovin iso - mutta kaippa sillä saisi jotain aikaiseksi yhdeksi yöksi. 

Tunnin kuluessa tuosta eteenpäin, oli Andrea viimein löytänyt tiensä tuohon hyvin yksinkertaiseen majapaikkaan - jonka omisti se samainen herttainen vanha rouva, joka oli antanut paljon aikaisemmin huoneen käyttöön miehen aiemmin jahtaamalle naiselle (Andrean tietenkään tietämättä asiaa millään tavoin tässä kohtaa), naisen ymmärtäen nuoremman tilanteen jossa tämä ei tottakai ollut kovin varakas opiskelijana ja olisi kaupungissa todennäköisesti yön tai kaksi, että Andrea auttaisi talon töissä niinkuin muutkin, ja tähän kuului myös uutena asukkaana illallisen valmistaminen. No, italialaisena sekä opiskelijana joka asui omassa asunnossa eivät ehdot kuulostaneet ollenkaan huonoilta itseasiassa päinvastoin, vaikka mies oli kyllä luvannut maksaa osansa lähtiessään kiitokseksi sekä vaivan palkaksi vaikka rouva vähättelikin asiaa. Vanhan rouvan saattaessa vieraansa tämän huoneeseen, joka jouduttaisiin jakamaan tilan puutteen vuoksi toisen asukkaan kanssa - kelpasi se Andrealle enemmän kuin hyvin. Ainakin hänellä oli katto päänsä päällä, ja se oli sillä hetkellä paljon tärkeämpää kuin se että hän joutuisi jakamaan huoneen tuntemattoman kanssa. Olkalaukun tullen lasketuksi vapaan sängyn päälle, jonka jouset natisivat selvästi painon alla vaikka kyse olikin vain laukusta - kävi katse arvioivasti tuon huoneen lävitse joka oli yllättävän kotoisan ja valoisan oloinen siihen nähden että kyseessä oli vanhempi talo ja sen omisti rouva, joka tuskin jaksoi enään samalla tavoin kunnostaa huoneita kuin aikaisemmin sai se tyytyväisen hymyn kohoamaan huulien pinnalle joka korostui silmien värityksen ja hymykuoppien kera entisestään joka olisi saanut keneltä tahansa jalat alta miehen niin halutessa mutta ehkä onneksi Andrea ei jaksaisi välittää sellaisesta. 

Oven viimein sulkeutuessa vanhan rouvan perässä tämän kertoessa nuorukaisen asettuvan taloksi, muistuttaen kuitenkin toista mihin aikaan illallinen pitäisi olla valmiina - käytiin tuo koko keskustelu ranskankielellä joka onneksi taittui mieheltäkin kepeästi äitinsä ansiosta joka oli mielellään varmistanut lapsiensakin jakavan tuon kielen äidinkieln tasolla - jäi Andrea huoneeseen viimein yksin tuohon tilaan, joka ei ollut kooltaan kovin jättimäinen mutta antoi hyvin elämisen varaa mahdollisesti kahdelle henkilölle. Samassa laukun vetoketjun tullen avatuksi yhdellä nopealla liikkeellä tottuneeseen tapaan, jonka syvyyksistä vedettiinkin pian pitkähihainen musta paita johon vaihtaa pikaisesti ennenkuin hän aikoisi poistua keittiön puolelle ja siitä sittemmin kauppaan - missälie se sitten olikaan - päätyi uusi paita hetkeksi vielä sängyn päälle siksi aikaa että puolestaan t-paita saatiin kiskaistua helposti pään ylitse vaikka mielellään mies olisi voinut käydä suihkussa samalla ensimmäisen kerran sitten Italiasta lähdön - mutta ehkä hän kestäisi vielä tovin. 

Farah tiesi menettävänsä paljon kallista aikaa pohtiessaan seuraavaa liikettään, kunnes nainen tuntui tajuavan jotakin. Tuo pyörähti ympäri ja tulosuuntaansa kaikessa hiljaisuudessa tarkasteltuaan tajusi, ettei häntä seurattu. Se ei kuitenkaan saanut nuorta naista rentoutumaan vaan tuo vietti hetken jos toisenkin paikoillaan, kunnes oli täysin varta ettei häntä tosiaan seurattu. Askeleet veivät takaisin sen pienen kujan päähän ja kun hän oli täysin varma, että oli saanut sen nuoren miehen eksytettyä, kääntyivät askeleet toiseen suuntaan isompaa kujaa pitkin. Se oli pimeä ja likainen, jonkin saaden nuoren näkijän niskakarvat pystyyn. Tuo veti mustan hupun päähänsä ja kiirehti askeleitaan. Mitä kauemmas hän tuntui pääsevän siitä pimeästä kujasta, sitä rauhallisemmaksi naisen mieli kävi.

Hetken aikaa Farah kierteli eksyneenä ennen kuin osaisi taas tunnistaa paikan jossa sillä hetkellä oli. Aikaa oli kulunut enemmän kuin hän oli ajatellut, joten ripeät askeleet veivät nyt nopeasti kohti majapaikkaa. Matkalla Farah poikkesi ostamaan leipomosta muutamia ranskalaisia leivoksia nautittavaksi päivällisen jälkeen, olihan hän luvannut huolehtia jälkiruuasta.
Nuoren naisen saavuttaessa viimein määränpäänsä, tuo tuntui rentoutuvan vasta astuessaan sisään sen suloisen, vanhan talon ovista. Hän hihkaisi tervehdyksensä ennen kuin askeleet veivät talon rouvan luo keittiöön, jossa Farah asetti ostamansa leivokset parhaat päivänsä nähneen keittiötason päälle, puhellen kaikessa rauhassa vanhan naisen kanssa. Samassa hänelle selvisi, että hän jakaisin huoneensa äkisti ilmestyneen komean nuoren miehen kanssa. Ei se sinällään Farahia haitannut (mikäli se nuori herra osaisi pitää itsensä omalla puolella huonetta) vaikka hän olikin ehkä jo tottunut ajatukseen omasta huoneesta. Nuori nainen lupasi myös opastaa sitä uutta herraa kaupan löytämisessä sekä päivällisostoksissa (jos vain hän olisi tiennyt kuka se uusi nuorukainen oli, olisi hän ehkä kieltäytynyt). Keittiössä meni hetki jos toinenkin ennen kuin nahkatakkinsa riisunut nuori nainen suuntasi yläkertaan ja kohti omaa huonettaan. Hupparia riisuttiin portaissa ja omissa ajatuksissaan se asetettiin nahkatakin seuraksi käsivarrelle.

Yksinkertaiseen valkoiseen t-paitaan somistautunut nuori nainen ei ajatuksissaan enää muistanut edes koputtaa tai ei hän edes ajatellut keskeyttävänsä jotakin. Ovenkahvan tullen painetuksi alas, vanha ovi narahti kun Farah avasi sen ja jähmettyi hetkeksi ovensuuhun. Käsi jäi yhä alas painetulle ovenkahvalle, toisen kannatellessa takin sekä huppari painoa. Katse oli naulittu huoneessa olevaan paidattomaan mieheen, tuon paljaaseen ylävartaloon ja sekunnin ajan Farah ei osannut edes hengittää. Katse nousi nopeasti toisen kropasta kasvoihin ja nuori nainen tunsi kasvojensa valahtavan kalpeiksi, kun tämä tunnisti sen miehen samaksi, jonka oli äsken pelastanut ja karistanut jäljiltään.
”..anteeksi…” nuori nainen mutisi, laskien taas katseen maahan tietäen että oli tuijottanut toista yli sen kohteliaan, sallitun rajan ja samalla toivoen ettei tuo tunnistaisi häntä. Ovea vedettiin kiinni. ”..tulen myöhemmin takaisin”, tuo lisäsi vielä ennen kuin painoi oven takaisin kokonaan kiinni perässään.

Hetken aikaa meni kootessa itseään ennen kuin nuori nainen suuntasi askeleensa yläkerrassa sijaitsevaa pientä oleskelutilaa kohti. Se oli onneksi tyhjä Farahin istuutuessa yhdelle nojatuolista ja yrittäen käsittää uskomattoman huonoksi kääntyvää tuuriaan. Tai kenties kohtalolla oli sormensa pelissä. Mitä ikinä se olikaan, Farah ei pitänyt siitä. Hän tunsi olonsa epävarmaksi, sulkien hetkeksi silmänsä ja keskittyen hengittämään. Sormet löysivät äidiltä perityn kaulakorun, joka oli kulkenut suvussa kenties kuinka pitkään tahansa ja näpersivät ensin ketjua, päätyen laattamaiseen, koukeroin koristeltuun riipukseen. Hän löysi siihen piilotetun näkijöiden symbolin vanhasta tottumuksesta helposti, tutkien sen pintaa sormillaan ennen kuin tunsi mielensä rauhoittuvan. Silmät avautuivat ja Farah nousi ylös, asettaen takin ja hupparin nojatuolin käsinojalle ennen kuin nousi ylös ja asettui nojaamaan ikkunan viereiseen seinään, antaen katseen suuntautua ulos pienestä, kukkaverhoin koristellusta ikkunasta. Hän katseli ikkunankarmien lohkeillutta maalia ja se tuntui hänestä niin kodikkaalta. Ei kaiken tarvinnut olla liian hienoa ja uutta. Paikka tuntui jo nyt kodilta vaikka hän tuskin viettäisi siellä muutamaa yötä pidempään.

Korvat olivat erottaneet hyvin selvästi jonkun lähestyvän suhteellisen rauhallisella tahdilla tuota vierashuonetta - jo askeleista Andrea pystyi hyvin selvästi päättelemään ettei kyseessä ollut vanha rouva joka oli hänet saatellutkin - joten ilmeisesti se olisi hänen väliaikainen 'kämppäkaverinsa' josta rouva oli maininnut aiemmin. Käsien nostaen paidan otteeseensa sängyn päältä, samalla miehen yrittäen jotenkin päätellä pelkän kuuloaistinsa perusteella jotain tuosta tulijasta joka lähestyi hyvin tasaista tahtia lähemmäksi vaikka vielä Andrea ei nähnyt syytä kiirehtiä paidan pukemisen kanssa. Tosin, jos hän olisi tiennyt kuka sieltä astelisi, olisi tämä yrittänyt pukea päälleen niin nopeasti kuin vain olisi pystynyt mutta kun ovi viimein avautui kokonaan naisen edestä, kääntyi katse katsomaan tuota tulijaa yhtä hämmentyneenä kuin tämä varmasti Andreaakin, joka vain sattui olemaan paljon vähempi pukeisempi kuin toinen itse, hiljaisuuden ollen hyvin painostava kaksikon välillä näiden vain seisoessa hämmentyneenä paikallaan ja tuijottaessa toisiaan sen ajan - ei todellakaan käynyt enään epäselväksi etteikö mies olisi itse tunnistanut Farahia siltä päivältä. Ja valitettavasti, niin kävi myös päinvastoin, toisen harmiksi ja epäonneksi. Tuijotuksen mennen selvästi yli sen tietyn rajan, olivat huulet avautuneet jo aivan viittä vaille valmiina sanomaan edes jotain, ihan mitä tahansa, mikä olisi vienyt kaksikon pois tuosta tilanteesta mutta sillä kertaa tuon samaa ikää lähenevän naisen päättäessä ottaa ensimmäisen askeleen ja poistua pahoitellen. Oven sulkeutuessa naisen perässä, josta seurasi pian samat askeleet jotka veivät sillä kertaa poispäin vierashuoneesta, ei Andreasta voinut olla tuntumatta kuin tätä oltaisiin lyöty pölkyllä päähän, - tämä päivä vain meni kummallisemmaksi kokoajan. Eikä välttämättä ollenkaan hyvällä tavalla ollenkaan, mikä saikin silmät nousemaan tahalteen kattoa kohdin manatakseen sitä että jos tuolla yläpuolella nyt joku ylempi voima olisi edes olemassa - tämän huumorintaju oli kyllä kaikkea muuta kuin hauska. Ehkä olisi parempi vain pukea mahdollisimman nopeasti päälle ja toimia suunnitelman mukaisesti hieman nopeennetulla aikataululla kuin oltiin alunperin suunniteltu sillä se vihoviimeinen ihminen kenet mies olisi uskonut tapaavansa uudelleen - ei todellakaan ollut juuri tuo nainen heti ensimmäisen kolmen kärjessä, mutta jokin oli ilmeisesti erimieltä ja vahvasti olikin. 

Mustan pitkähihaisen pujottautuen vauhdilla pään ylitse peittämään yläkehoa uudelleen, heitettiin edellinen paita olkalaukkuun piiloon toisten katseilta, puhelimen vaihtaen paikkaansa takaisin taskuun kun se oli tippunut sängylle kaikessa rytäkässä - ennenkuin Andrea pääsisi viimein eteenpäin tuossa talossa jonne kooltaan mahtui hyvin kolme henkilöä ilman että nämä olisivat jatkuvasti toistensa tiellä - edelleenkin suunnitelman ollen hyvin yksinkertaisesti tarkistaa keittiön ruoka-aine tilanne sekä kartoittaa mitä hän tarvitsisi ja kuinka paljon oikein, sekä jopa parhaimmillaan löytääkin pian sen jälkeen kauppaan mikäli hän aikoisi pitää kiinni aikataulusta minkä vanha rouva oli ystävällisesti antanut illallista koskien. Askelten laskeutuen hyvin määrätietoisesti, vaikkakin vielä suhteellisen rauhallisesti alas noita vanhempia portaita, jotka veivät tuonne eteistilaan josta taas pääsi lähemmäs kaikkia talon osia - mukaan lukien tuo kodikas keittiö jonne vanha rouva oli jäänyt vielä hetkellisesti Farahin poistumisen jälkeen - täytti tuon tilan naisen rauhaisa hyräily rouvan ollessa selvästi uppoutuneena omaan tekemiseensä - joka hyvin yksinkertaisuudessaan oli neulonta, tervehti Andrea tuota vanhempaa naista hymyn kanssa haluamatta häiritä tätä sen enempää kuin oli pakko, ja poistua vain mahdollisimman ripeästi pois alta. Joten tämän nuoremman miehen ohittaessa rouvan sekä ruokapöydän jonka ääressä tämä istui sillä hetkellä, alkoivat kädet availemaan hyvin määrätietoisesti keittiökaappeja sekä niiden sisältöä - olihan hän vastuussa illallisesta ja valitettava totuus oli että iso hyöty tehtävässä oli tuntea kaappien sisältö - missä mikäkin oikein oli tarkalleen tai suurimmalta osin. Minkään rikkomatta ääniä talossa johon sekoittui yhteen hyräily sekä noiden puisten esteiden avaaminen ja sulkeminen omalla ripeällä tavallaan vaikka Andrea yritti parhaansa mukaan olla rauhallinen ettei hän olisi vielä kaiken lisäksi onnistunut rikkomaan jotain radikaalisti - samalla kuitenkin miehen voimatta olla huomioimatta sitä samaista tuoksua jonka hän oli haistanut jo aiemmin kadulla kaksikon hyvin lyhyen lähikontaktin jälkeen, sekä seurattuaan tuota omissa oloissaan olevaa naista ennen luovuttamistaan - joutui Andrea myöntämään itselleen että tuoksu oli miellyttävä hänen aivan liian tarkoille aisteilleen jotka hyvin harvoin reagoivat mihinkään hyvällä tavalla. Hyräilyn tauotessa taustalla, sai se pään kääntymään lähes samantien rouvaan, joka totesikin hyvin nopeasti että jos Andrea oli tutkinut tarpeeksi ja oli perillä talon ruoka-aineista - oli rouva saanut talon toisen asukkaan ystävällisesti oppaaksi tälle miehelle mikäli tämä ei tiennyt missäpäin kauppa edes oli, aloitti mahdollisimman ystävällinen ääni lausumaan ranskankielellä kuinka siitä olisi vain aivan liikaa vaivaa varsinkin kun ilmeisesti tämä toinen asukas oli vasta päässyt takaisin - tulivat sanat kuitenkin heti tyrmätyksi siihen paikkaan rouvan puolesta joka kertoikin sen enempää välittämättä Farahin olevan olohuoneessa - sanattomasti tämän paljon vanhemman hieman potkien Andreaa itseään rohkaisemaan itseään menemään puhumaan tuolle vaikka samalla toinen ei ollutkaan tietoinen sen päivän kulusta tai äskeisestä hyvin oudosta hetkestä makuuhuoneen ovella. Andrean voimatta olla henkäisemättä asteen selvästi raskaammin ajatuksissaan kuulemalleen... 

Joten, miehen poistuen vähin äänin pois keittiöstä vain seuraavalle ovelle joka oli nimenomaan kyseinen olohuone johon valo pääsi hyvinkin voimakkaasti ikkunoista sisään sillä hetkellä - jäi Andrea täysin sisään astumisen sijasta tuonne avonaiselle ovelle puolestaan katsoakseen tuota naista, jonka kanssa molemmat ensikohtaamiset olivat olleet... rehellisesti, kaikkea muuta kuin mukavat tai iloiset kummankaan puolesta ja mies oli täysin varma että seuraavaksi hän saisi joko (parhaimmillaan tilanteeseen nähden) huudot, läimäytykset ja suoran kieltäytymisen - jonka jälkeen hän voisi vain poistua hetkeksi omille teilleen etsiäkseen sen kaupan ettei tilanne olisi ollut toiselle entistä epämukavempi kuin se olisi nyt jo. Mutta kai hän voisi edes kysyä... ainakaan sitten kukaan ei voisi väittää etteikö hän olisi edes yrittänyt, joten sen enempää pohtimatta otettiin kuvaannollisesti niskasta kiinni jotta käsi pystyi nousemaan oven pinnalle tekemään pienen koputusäänen silkasta kohteliaisuudesta ja ettei toinen olisi kuitenkaan pelästynyt, samalla ranskankielen jatkaessa jälleen hieman rohkeammin "Hei. Rouva oli ilmeisesti laittanut sinut oppaakseni lähiympäristöön joten varmistan vain että oletko lähdössä vai jäätkö tänne?" tuon lauseen jälkeen olisi Andrea halunnut sen hetken aikaa vajota maan alle sisäisesti, vaikka koko tuon ajan yritit tämä pysyä suhteellisen neutraalina tuohon tilanteeseen joka oli erittäin vieroksuttavan outo ja se tuntui hyvin vahvasti kaksikon välillä sillä hetkellä vaikka niin ei oltaisikaan haluttu alunperin. "... Saisit olla rauhassa sillä aikaa..." Asteen hiljaisemman äänen jatkaessa kuitenkin vielä, tarkoittaen tottakai ettei toisen olisi todellakaan pakko missään olosuhteessa lähteä ja tämä varmasti haluaisi muutenkin olla hetken aikaa ihan rauhassa ilman ylimääräisen vieraan läsnäoloa ympärillä, samalla silmien kääntyen selvästi toisesta ohitse ettei katse olisi jälleen muuttunut ylirajojen tungettelevaksi - Andrean jääden silti odottamaan mitä Farah oikein aikoisi vastata.