05.] Seven Devils

Laivan lähdöstä lähtien oli Azra pysytellet suosiolla jälleen alaruumassa sen sijaan että olisi hakeutunut muiden seuraan, sillä siinä tilanteessa missä he olivat, ei olisi ollut turvallista olla auringon hellittämänä auringon alla jossa jokaisella vastaantulevalla purjehtijalle avautuisi avoin näkymä matkustajista jotka poikkesivat omalla tavallaan tavanomaisista vaikka kaikki eivät sitä ymmärtäneetkään.
Tuon ajan, hän oli yrittänyt keksi itselleen uutta identiteettiä paperille, johon oli ilmestynyt monenlaisia nimiä ja muita kirjoituksia joiden pitäisi auttaa aivan uudessa elämässä, jota tämä ei ollut saanut kokea kahteen vuoteen, mutta mitä enemmän nimiä oli paperiin ilmestynyt sitä nopeammin myös valkea paperi oli suttaantunut kun nimeä vedettiin turhautuneena yksi kerrallaan ylitse.
Mutta hänellä täytyi olla silti suunnitelma. Enään spontaani toiminta ei häntä pelastaisi, joten tuollaiset hetket olivat tästä suorastaan sanottuna lähes välttämättämiä ja elintärkeitä. Kynän pään painautuen ohimoa vasten samalla kun kynnet naputtelivat turhautuneena paperivihkosen pintaa väsyneenä. Sen hetken ajaksi kaikki aistit, pienimmätkin tärkeät huomiointakyvyt olivat kokonaan keskittyneet vain tekemiseen eivät huomioineet Chadin läsnäoloa samantien, kuin vasta kun tuo alkoi nostella lasipulloja pois paikaltaan.

Kellertävän katseen hakeutuen välimatkan lävitse nuorempaan joka yritti aina olla vahva huonoista uutisista huolimatta, mutta missään vaiheessa Azra ei tehnyt pienintäkään aloitetta keskustelulle. Ja miksi olisi? He olivat puhuneet asiat selviksi, mikä oli pitänyt sisällään periaatteessa sen että kumpikin pitäisi toisiinsa etäisen välimatkan öisestä huolimatta, ja se siitä. Kummankaan ei tarvinnut avata suutaan jos puhuminen tuntui niin vaikealta, eikä Azra edes olettanutkaan kuulevansa Chadin tekevän niin joten tuon kysymys saikin vanhemman hetkeksi hämilleen.

Pään ollen valmiina kääntymään ympärille kuin varmistaakseen että tilassa oli joku jossain piilossa, jolle toinen puhui mutta loppujen lopuksi ymmärsi nainenkin toisen puhuvan hänelle, ei kenellekään muulle. Ja haluavan vielä vastausta. Sormien lopettaen naputuksen ja kynän laskeutuen vihkosen päälle väsyneenä, samalla kun Azra uskaltautui nostamaan katseensa rohkeasti toisen silmiin jotka olivat pysyneet etäisinä koko sen ajan mitä he olivat olleet matkassa, ja ennenkin sitä. "Ei... ei sinun tarvitsi. Totuttelen vain täällä elämään tulevaa erakon elämääni ja miettimään edes uutta henkilöllisyyttä itselleni. Mitään edistystä kuitenkaan." Tämän lausuen viimein takaisin rehellisesti, antaen jopa lähes olemattoman hymyn laskeutua huulilleen vihkon tullessa asetetuksi alas. Ehkä hän tarvitsisi taukoa monen tunnin pohdintojen jälkeen.
Katseen hakeutuen uudemman kerran pimeyden lävitse mieheen, vaikka samalla hiljaisuus näiden kahden välillä tuntui niin painostavalta, että se ahdisti jopa naista itseään joka yleensä pystyi pitämään itsensä koossa viimeiseen asti, vaikka tunteitaan tämä ei aikoisikaan näyttää toiselle niitä mutta silti tämä pystyi näkemään jokaisen asian minkä toinen teki lasipurkkien ja yrittien parissa vaikka se olikin niitä hyvin harvoja kertoja kun niin tapahtui. "... Näytät vihaiselta. Näen sen silmistäsi vaikka osaatkin peitellä sitä. Onko jotain tapahtunut?" Jalkojen alkaen nousemaan hitaasti ylös käyttäen takana olevaa seinää apunaan, ja askelten alkaen punomaan välimatkaa umpeen kaksikon välillä, vanhemman pysähtyen toisen vierelle pöydän ääreen.
Normaalisti hän olisi inttinyt toiselta niin kauan että olisi saanut vastaukse toiselta vaikka sitten pakotettuna, mutta sillä kertaa päätti tämä jättää kyselyn siihen paikkaan, sillä Chad oli kuitenkin jo aikuinen mies eikä tarvitsisi jatkuvaa huolenpitoa vaikka Azran mielestä aasi olikin välillä. Kellertävän katseen siirtyen pois toisesta, sen kääntyen porrastoon, kuin tämä olisi valmiina lähtemään juoksuun mikäli toinen antaisi mitään merkkiä tehdä niin, mutta ennen sitä päätti hän pysyä vielä siinä paikallaan. Nielaisun tapahtuen astetta hankalammin "... Olen pahoillani siitä eilisestä... jos pelkkä läsnäoloni on niin kamala ettet pysty olemaan lähelläni, niin voin jo kuvitella kuinka inhottavaa se suusta-suuhun-kosketus mahtoi olla. Vieläpä monta kertaa. Joten anteeksi."
Sanojen saaden itsensä lausutuksi toisenkin kuultavaksi, vaikkakin pahoittelun muodossa sillä Azra oli kyllä kuullut miehen sanat jotka olivat kuitenkin jääneet kesken hänen ansiostaan, vaikka toinen olikin yrittänyt selvästi estää naista tekemästä sitä mikä oli kuitenkin ollut pakollista että toinen pystyisi olemaan siinä ja nyt ilman jatkuvaa tukea tai heikotusta.

Hiljaisuuden vastaten aluksi pelkästään takaisin – ehti Chad kääntämään tumman katseensa takaisin pöydän suuntaan. Vastauksen, joka oli juuri sellainen minkälaisia mies oli tottunut kuuntelemaan kasvatuskodissa lähes jokaisen vanhemman suusta, saaden kehon reagoimaan kuivalla hymähdyksellä ja silmien pyöräyttämisellä. Azra oli tavallaan antanut Chadin valita mitä tekisi seuraavaksi ja tämä oli päättänyt jäädä alakannelle vaikka edelleenkään pakeneminen paikalta ei olisi mahdotonta, sen voisi vielä tehdä niin – ettei kumpikaan kokisi itseään loukattavan. Lähestyvien askelien saaden lihakset jännittymään tahattomasti, mutta päällisin päin Chad näytti keskittyvän pelkästään pitelemäänsä lasipurkkiin, jonka sisällä lillui oudon näköisiä lehtiä nesteeseen upotettuna. Kuuloaistin kyllä kuullen todella selvästi Azran toisen lauseen kun tämä analysoi tummien silmien katsetta. Chadin jättäen vastaamatta, toistaiseksi.

Sivusilmän erottaen naisen kääntävän päätänsä aavistuksen portaikon suuntaan, suunnitellen ilmeisemmin poistumista kiusallisesta tilanteesta. Huvittuneisuudesta kertovan hymyn pilkahtaen tummissa silmissä vaikkakaan Azra ei nähnyt sitä samalla hetkellä. Yleensä Chad oli ollut se, joka oli selitellyt jotakin puolustuksekseen ja sen jälkeen yleensä lähtenyt paikalta jonkin tekosyyn varjolla. He kumpikin varmasti pääsisivät helpommalla – jos tuonkin lyhyen keskusteluhetken antaisi päättyä niin, mutta Chad (ihme kyllä) ei antanut sen vielä päättyä.
Vartalon kääntyessä enemmän Azraan päin ja käsi muka kurkottautui naisen ohitse asettaakseen lasipurkin takaisin paikalleen, asteen kauemmaksi kuin alkuperäinen paikka oli ollut. Kyseisen teon antaen Chadille syyn tuoda kasvonsa normaalia välitilaa lähemmäksi. Azran tuntien lämpimämmän hengityksen ihollaan nenästä alaspäin. Chadin sanomatta aluksi mitään, leikitellen selvästi tahallaan kiusallisella tilanteella.
”Pyydät anteeksi, että jouduit olosuhteiden pakottamana koskettamaan huulillasi omiani?”
Vasemman puoleisen käden laskeutuen nojaamaan pöytää vasten Azran vierelle, tuon mitättömän teon estäen nopean lähtemisen. Hymyn, joka ei kuitenkaan pitänyt sisällään iloa, piirtyen kapeille huulille, joita muotoonsa ajettu leukaparta/sänki kehysti.
”Piditkö sitä niin vastenmielisenä?”
Paljoakaan kertovan hymähdyksen kohottautuen keuhkoista, mutta äänenpaino ei muuttunut missään vaiheessa sarkastiseksi vaan pysyi pikemminkin koko ajan leikittelevänä.
”Tietäisitpä vain mitä itse olen tehnyt muiden kanssa, mitkä olisin enemmän kuin mielelläni tehnyt sinun kanssasi.”
Chadin ilmeen värähtämättä kertaakaan vaikka aivan hetki sitten tämä oli kertonut suoraan olleensa menneiden parinvuoden aikana intiimissä kanssakäymisessä joidenkin kanssa ja olisi mielellään kokenut ne silloin Azran kanssa kuin kenenkään toisen. Silmien muodon kaventuen vähäisen kun katse porautui katsomaan syvemmälle naisen ulkoisen kuoren alle.
”Hermostutanko minä sinua?”
Edelleen yllättävän rauhallisena pysyvän äänen kysyen johdattelevasti.

Chadin vastaamatta suoraan missään vaiheessa sanojen jälkeen vaan antoi tuo laskettaa hiljaisuuden uudemman kerran.
Azran tuntematta itseää yhtään rauhallisemmaksi ja se sai halun nousta mahdollisimman nopeasti ylös nuo portaat mitkä veisivät raikkaaseen ulkoilmaan, mahdollisimman pois tuosta kaikesta ja jättää asiat siihen, oletti Azra ettei hän tulisikaan saamaan koskaan sanoja vastaukseksi. Silmien erottaen sivusta liikettä kun Chad asetteli purkkia takaisin paikoilleen, ei Azra aluksi pitänyt moista kovin tärkeänä ennenkuin tajusi katsovansa lähes pimeyttä vastaavia silmäpareja vain muutamien senttien päästä kasvoista, teki keho silloin ensimmäisen liikkeen poistuakseen, mutta liian myöhään. Chadin lukiten naisen epämukavaan tilanteeseen vailla mitään ulospääsyn mahdollisuutta, ja pakottaen noin kohtaamaan nuorempansa kasvotusten silmästä silmään vähän turhankin läheltä.

Hengityksen tuntuen selvänä kasvojen iholla, tuntui naisesta ettei hän olisi saanut edes hengitettyä kunnolla kun kaikki huomiointi kyky meni kasvojen pitämisessä vakaana ja sydämen rauhoittuluun, joka oli kiihdyttänyt vauhtiaan miehen tekemän liikkeen vuoksi. Nielaisun tapahtuen hankalasti, vaikkakin myös turhasti sillä mitään ei mennyt alas kuin pelkästään ilmaa, kuunteli Azra toisen sanoja joista ei paistanut mitään mitä tapahtuisi seuraavaksi tai mitä tuo aikoisi, mutta yhden asian Azra tunnisti samantien. Chad kiusasi ja provosoi vanhempaansa sanoilla ja leikitteli siihen päälle vielä tilanteella joka oli Azralle uusi, ja Chadille omien sanojensa mukaan tutumpi muiden kanssa, satutti tuo tuolla kaikella häntä tahalteen tai tahattomasti. Kumminpäin, ei Azrakaan voinut enään sanoa varmasti.
Pään pudistellen heikosti ensimmäiseen kysymykseen vastaukseksi, mitä tuli vastenmielisyyteen kun huulet olivat koskettaneet toisiaan. Ei... ei se ollut tuntunut lähellekään vastenmieliseltä...

Katseiden kohdaten toisensa kunnolla, tunsi hän selvästi kuinka toinen yritti nähdä selvemmin mitä tämän sisällä tapahtui rauhallisen ulkokuoren sijasta, painautuivat sormet kovemmin pöydän reunoja vasten miehen sanojen jälkeen, purivat hampaat posken sisäpintaa voimakkaammin samalla kun rauhallinen ulkokuori alkoi antaa vähitellen periksi Chadin edessä joka tuntui vain leikittelevän sillä kaikella vaikka samalla tuo tiesi naisen tunteet varsin hyvin. "... Onko tämä taas jotain peliäsi, millä oletat pikkuhousuni valahtavan alas kuin muilla keiden kanssa olet seikkailut? Että olen joku hoito jolla saat puutteesi hoidettua ennen vuoden kestävää selibaattia?" Naisen lausuen viimein toiselle, laskematta katsettaan toisesta vaikka huulet jo hipaisivat toisiaan leikittelevästi jokaisen sanan aikana, vaikka missään vaiheessa huulet eivät aikoneet painautua toisen omia vasten houkutuksesta huolimatta "jos et sitä ymmärrä... ja tosissasi ajattelet että hyppään syliisi tuosta vain tehdäkseni sen mitä olet tehnyt ilmeisesti jo monienkin kanssa... olet väärässä. En ole niinkuin muut, keiden kanssa olet vehdannut enkä voi sietää sitä, että leikit minulle tärkeällä asialla näin."

Kellertävän katseen päästäen viimein toisesta irti, sen hakeutuen selvästi miehen ohitse, tuon kertoen viimeistään että hän tarkoitti jokaista sanaansa ja jokainen niistä myös satutti tätä sisältä päin entisestään. Azran tietäen tilanteen voivan edetä kahdella tapaa: samalla tavalla kuin viimeksi jolloin Chad oli poistunut huutaen tilanteesta tai sitten toinen itse jatkaisi aloittamaansa rohdon parissa, jättäen asian sikseen, ja Azra itse odotti enemmän tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa tapahtuvaksi toisen osaksi tuntien, vaikka samalla osa naisesta itsestään olisi toivonut aivan toisenlaista vaihtoehtoa. Azra onnistui esittämään kovempaa kuin todellisuudessa oli vielä sen hetken aikaa, vaikka se kävi jokainen sekuntti vaikeammaksi ja vaikeammaksi vaikka samalla tämä tiedosti sanojensa kuulostavan naurettavilta, eikä olettanutkaan Chadin ymmärtävänkään häntä millään tavoin eikä voisi moista vaatiakkaan toiselta koskaan.
Miehen sanat olivat saaneet Azran tuntemaan itsensä pieneksi ja avuttomaksi, mutta ennen kaikkea tästä tuntui ettei hän olisi sen erikoisempi kuin muutkaan, joita Chad oli onnistunut kaatamaan vällyjen väliin viimeisen kahden vuoden aikana ja se sai Azran nostamaan muurin itsensä ympärille toisen suhteen, eritoten kun Azra tiedotti selvästi minkälainen Chad oli "Jos et tiedosta sitä oma-aloitteisesti, etten ole joku yhden kerran hauskuus: älä edes yritä. Minulta et saa vastinetta tälläilä. Luulisi sinun se tietävän paremmin."
Vanhemman todeten, toisen käden sormien höllentäen otettaan irti pöydän reunasta päästäkseen pyyhkäisemään silmän sivustaa joka oli alkanut kostumaan, ennenkuin tämä uskaltautui kääntämään katseensa takaisin Chadiin odottaen mitä toinen aikoisi tehdä, vaikka joku sanoikin että Chad aikoisi mitä suurella todennäköisyydellä sanoa ensin oman mielipiteensä ja sen jälkeen paeta paikalta/esittää välinpitämätöntä, jonka jälkeen heillä olisi jälleen kerran uusi mykkäkoulu keskenään jossa kumpikin esitti ettei tuntisi mitään toista kohtaan ja kohtelisivat toisiaan kuin ilmaa, vaikka samalla Azra toivoi jotain aivan toisenlaista tekoa nuoremmalta.

Huulten hipaisten aika ajoin toisiaan – ei Chad nojautunut lähemmäksi tai, että olisi omilla eleillään viestittänyt haluavansa lisää – sillä tuona hetkenä tummat silmät näkivät puolivuotta vanhemman naisen kuoren lävitse. Azra leikitteli vuorostaan tilanteella ja toi oman mielipiteensä julki kuin että olisi painanut katseensa punastellen maahan ja toivonut jonkinlaista ihmettä, joka olisi saanut kiusallisen ja epämiellyttävän tilanteen loppumaan äkkiseltään. Chadin voiden melkein nähdä sielunsa silmin kuinka muuri alkoi kohota heidän väliinsä ja ilmapiirin muuttuen kylmäksi, niin jäätäväksi – ettei se olisi ollut yhtään ihmettelyn aihe jos uloshengitys olisi alkanut höyryämään ja iho olisi noussut kananlihalle. Azran keskittyen niin paljon epämukavaan tilanteeseen – ettei edes huomioinut Chadin laskevan irti pöydästä ja vieden kätensä takaisin vartalon vierelle. Edes yhden äänen, ja sekin oli asteen raskaampi henkäisy, kuuluen viimein miehen huulilta. Taas… jälleen kerran… viattomana alkanut keskustelu oli kääntynyt pois raiteiltaan ja lähestyi jo hyvää vauhtia kielekkeen reunaa.
”Joko nyt jo ymmärrät miksi sanoin, että sinun on parempi vihata minua kuin yrittää antaa anteeksi ja ymmärtää minua kuin silloin yli parivuotta sitten.”
Chadin astuen seisomaan Azran vierelle ja nojautuen käsillään pöytää vasten. Asennon saaden hopeisen ristin tipahtamaan esiin paidan alta, korun jääden roikkumaan ilmaan hopeisen ketjun ja nahkaisen nyörin varaan. Pään laskeutuen alaviistoon väsyneenä vaikkakaan silmät eivät sulkeutuneet.
”Aina kun puhun sinulle tai teen jotakin, onnistun lähes aina satuttamaan tai loukkaamaan sinua jollakin tavoin. Välillä olen kieltämättä miettinyt, että huomioitko minut kasvatuskodissa vain sen takia, koska säälit minua jollakin asteella vaikka oma menneisyytesi on tuskin ollut sen ruusuisempi.”
Äänen painon korostaen tahallisesti tuota yhtä sanaa – ettei Azra luulisi Chadin pitävän naisen elämää yhtään sen helpompana. Vasemman käden sormien naputtaessa pöydän puista pintaa, synnytti teko rummuttavan äänen, jonka rikkoi ajoittainen kolahdus, jonka hopeinen sormus sai aikaiseksi.

Nyt kaksikko oli tullut siihen pisteeseen, joka yleensä loppui toisen lähtemisellä ja vaietut sanat jättäisivät ikävän tunteen jälkeensä. Chadin tekemättä kuitenkaan lähtöä ensimmäisenä, ei vielä.
”Lopeta siis jo, Azra.”
Luovuttamisesta kertovan hymähdyksen kohottautuen keuhkoista samalla kun toinen käsistä kohosi pyyhkäisemään hiuksia päälaen suuntaisesti ilman mitään sen ihmeempää tavoitetta. Chadin katuen jo valmiiksi suunsa avaamista, mutta hänen olisi viimeinkin sanottava vanhemmalle suoraan mitä oikein ajatteli.
”Sinun pitää lakata säälimästä minua ja myönnettävä ettet tule koskaan ymmärtämään minua kuten en minä myöskään sinua. Kumpikin meistä on nähnyt maailmaa omalla tavallaan ja se puolestaan on tuonut eteen valintoja, joista kaikki ei ole ruusuisilla kehyksillä ympäröity. Ne ihmiset, joihin kumpikin meistä rakastui aikoinaan… heitä ei ole enää olemassa.”
Sormien lakaten naputtamasta pöydän pintaa ja hiuksia sekoittaneen käden laskeutuen alas pöydälle. Chad ei tiennyt Azrasta, mutta itse hän ei rakastanut sitä ihmistä, joka vastasi takaisin peilikuvasta. Valinnat oli kuitenkin jo tehty ja nyt niiden tuomat seuraamukset olisi vain kohdattava. Chadin odottaen jo alitajunteisesti kohta kuulevansa Azran erkaantuvan kauemmaksi ja kävelevän pois.

Chadin irtaantuen ensimmäisenä tilanteesta raskaan huokaisun kera, tiesi Azra jo silloin mitä tuleman piti. Hengityksen kulkien paremmin keuhkoista sisään ja ulos kun nuorempi siirtyi pois tämän edestä, nyt vierelle, henkäisi Azrakin huomaamattaan sisään vaikka ei avannutkaan suutaan sanoakseen mitään, sillä hän oletti automaattisesti Chadin vetäytyneen tilanteesta, ja se oli taas siinä ilman sen isompia asioita, mutta kun Chad alkoi puhumaan hiljentyi tämä kuuntelemaan uudemman kerran.
Toisen puhuen rehellisesti oman mielipiteensä julki, joka yritti selittää vanhemmalle järjellisesti miksi olisi vain yksinkertaisesti niin paljon parempi jos nämä kaksi eivät edes yrittäisi palata siihen mitä nämä olivat olleet aikoinaan, tai edes viedä itseään entisestää uudenlaiseen asiaan, painautui pää varoen alemmaksi kohti lattiaa mitään sanomattomien silmien katsoen lankkujen pintaa, suun edes avautumatta ryhtyäkseen puolustuslinjalle.

He molemmat olivat kuin luovuttaneet vaikean tilanteen edessä, josta oli hyvin vaikea nousta enään ylöspäin vaikka yleensä tuo piirre ei kuulunut kummankaan luonteeseen mutta nyt asiat olivat erilailla.
Kummankin seisten siinä yhdessä risteyksessä joka tulisi päättämään kaiken tavalla tai toisella, eikä siitä enään voinut paeta, muuten kuin lähtemällä pois tilanteesta ja myöntymällä tuohon kaikkeen, jolloin se olisi ollut siinä. Azra tiedostaen että jomman kumman piti lähteä pois tilanteesta eikä se tulisi olemaan Chad, minkä vuoksi pöydän reunalle painautuneet kädet laskeutuivat hitaasti alas sivulle ja nojaamisen loppuen kuin merkkinä että se olisi siinä. Mutta sen sijaan että tämä olisi lähtenyt astelemaan suoraan pois kohti portaikkoa niinkuin alkuperäiseen suunnitelmaan oli kuulunut, pyörsikin tämä vielä miehen eteen joutuen katsomaan toista hieman alemmalta tasolta silmiin lyhyempänä osapuolena. Käsien asettuen vuorostaan toisen sivulle lukitakseen nuoremman siihen paikkaan, niinkuin tämä oli tehnyt äsken naiselle itselleen.

Pimeyttä muistuttavan tumman ja keskipäivän aurinhon mieleen tuovan silmäparin kohdaten toisensa, mutta Azra ei sanonut sillä kertaa mitään toiselle niinkuin olisi normaalisti todennut ettei hän koskaan ollut säälinyt toista missään kohdin vaikka Chad olikin aina ollut vaikea tapaus koko näiden yhteisen lapsuuden ajan, mutta sillä kertaa huulet eivät avautuneetkaan lausumaan mitään mutta painautuakseen vasten toisen omia vasten, joiden sairauden ja kuumuuden aiheuttaneen kuivuuden pystyi tuntemaan selvästi vasten toisiaan sen hetken ajan, minkä vanhempi soi toiselle lähtemisen sijasta.
Tilanne ei ollut kovinkaan pitkä, ei tulisi etenemään suudelmasta mihinkään, mutta se riitti Azralle joka laskikin kätensä suosiolla alas toisen sivuilta kuin päästääksen toisen menemään ja jatkamaan rauhassa aloittamaansa sen sijaan että olisi lausunut jotain ylimielisiä ja hienoja hyvästejä ja jatkon toivotuksia joita hän ei edes osannut kunnolla, eikä edes halunnut sillä heistä kumpikaan tuskin halusi sellaista missään vaiheessa. Askeleen ottaen itsensä automaattisesti taaksepäin ennenkuin keho kääntyi selin toiseen lähteäkseen pois tilanteesta, ennenkuin se kaikki turpoaisi vain liian monimutkaiseksi.

Hetki oli nopeasti ohitse, mutta silti nuo pienetkin minuutit onnistuivat jättämään muiston alitajuntaan, joka vasta nollautuisi ihmisen kuollessa – jos edes silloinkaan. Jonnekin mystisyyden rajamaille joutuneiden ajatusten joutuen palaamaan takaisin nykyhetkeen kun kuuloaisti alkoi kuulla voimakkaita juoksuaskelia, joita tuntui tulevan koko ajan lisää. Yläpuolelta kantautuvien huutojen, ihmisten puhuen kiihdyksissä toisilleen, riittäen viimeistään kertomaan alitajunnalle – ettei kaikki ollut enää hyvin. Jokin tai jotkin olivat onnistuneet rikkomaan kauppalaivan normaalisti alkaneen arkipäivän. Sydämen sykähtäen terävästi rintakehän sisimmässä, pakottaen tasaamaan hengityksen. Silmien mustuaisten laajentuen ja supistuen kerran hallitsemattomasti tilan valosta lainkaan välittämättä. Chadin huomaten juoksevansa jo itsekin takaisin yläkannelle. Puisen oven paiskaantuen apposen auki – sokaistuivat silmät hetkeksi auringon valosta.

Kämmenen kohottautuen varjostamaan silmiä automaattisesti. Katseen erottaen sotilashelikopterin, joka lensi vain kahdenkymmenen metrin korkeudella merenpinnasta. Voimakkaan ilmavirtauksen saaden tyynenä pysyneen vedenpinnan väreilemään levottomasti, veden väreilemisen muuttuen sitä mukaan levottomammaksi mitä alemmas helikopteri laskeutui. Tumman katseen haravoiden kannen nopeasti lävitse, nähdäkseen edes jonkun tutun ihmisen matkaseurueesta. Pelon sykähtäen sydänalassa kun ajatukset alkoivat väkisinkin värittää tulevia tapahtumia. Chadin erottaen lopulta Anubiksen hälisevän ihmismassan lävitse – vanhemman seisoen lähellä kaidetta ja pitäen käsivarret ristissä rintakehän edessä, ilmeen värähtämättä kertaakaan, mutta jos Chad olisi seissyt lähempänä – olisi tämä silloin kyennyt erottamaan varovaisuuden hopeisissa silmissä. Huutojen voimistuen yhtäkkiä kertaheitolla. Chadin aluksi sitä edes tajuamatta, mutta nähdessään ihmisten alkavan juoksemaan jonnekin suojaan tai maastoutuen alas – heittäytyi mies myös vatsalleen suojaan puisten kuljetuslaatikoiden taakse ja suojaten kasvonsa lentäviltä puunpaloilta ja muilta jäänteiltä, mitkä sinkoilivat ympäriinsä asetulituksen voimasta. Osan merimiehistä, jotka olivat palanneet takaisin ruumasta, aloittaen vastatulen omilla aseillaan. Chadin yrittäen turhaan huutaa häntä lähempänä seisoville maastoutumaan. Laatikoita lähempänä seisoneen merimiehen kaatuen maahan saadessaan luodin päähänsä – konttasi Chad kuolleen kädestä irronneen aseen luokse ja kohottautuen ylös. Tyhjentynyt lipas tipahti maahan ja uuden päätyen käsiaseen sisään.

Chadin kuullen enää korvissaan voimakkaan sydämen sykkeensä, joka kiihtyi asteittain mitä lähemmäs jalat alkoivat viedä vastakkaista laivan reunaa, jonka puolelta sotilashelikopteri lähestyi. Lentäjän tekemättä kuitenkaan itsemurhaiskua vaan nosti korkeutta juuri ennen laivaan osumista ja lentäen suoraan yläpuolelta. Viiden terävän tömähdyksen iskeytyen vasten laivan puista kantta. Helikopterista oli pudottautunut pois viisi miestä, joiden vaatetus kertoi täydestä sotavalmiudesta. Ryhmän kärjessä seisovan miehen alkaen suoristamaan ryhtiään – paljastui tämän vaatetus, joka yleensä oli bisnesmäisempi paitsi nyt, enemmän ulkopuolisille, maastokenkiä ja luotiliiviä myöten. Kylmän hopeisen katseen kohdistuen katsomaan kulmien alta Anubista, joka tunsi sydämensä jättävän yhden lyönnin välistä. Miten hemmetissä Zay oli löytänyt heidät…
Esikoisen silmien väri oli myös muuttunut hopeaksi, tuon mitättömän huomion vahvistaen pahaa epäilystä. Zayn vastaten takaisin Anubiksen kysymyksiin pelkästään katseellaan – kun tämä oli päättänyt etsiä jonkun käsiinsä, löysi tämä aina kohteensa. Aina.

Ajan pysäyttäneen hetken päättyen yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin – yhden vastaan taistelijoista erehtyen menemään Zaytä liian lähelle ampuakseen tämän siihen paikkaan missä seisoi. Hopeisen katseen päästäen silloin vasta irti kohteista, jotka eivät tulisi näkemään illan laskeutumista. Käsien napaten merimiehen asekädestä ja naksauttaen ranteen sijoiltaan silmänräpäyksessä, minkä jälkeen toinen päätyi polvillensa maahan. Aseen, joka oli painettu karkeasti silmien väliin, laueten terävästi. Merimiehen kaatuen omaan verilätäkköönsä.

Rauhaisaan ja täysin normaaliin tapaan tullen yhtäkkiä muutos täysin yhtäkkiä, oli jokainen kannella oleva ja myös sen alla ymmärtänyt että mikään ei olisi enään kunnossa siitä hetkestä eteenpäin.
Helikopterista lähtevän voimakkaan ilmavirtausken saaden silmät siristymään automaattisesti, kun hopeiset silmät seurasivat katseella kuinka tuo kulkuväline läheni joka hetki lähemmäksi lähemmäksi, kenellekään jäänyt siinä vaiheessa epäselväksi etteikö sen matkustajilla ollut hyviä aikoija mielessä. Laivan oman henkilökunnan valmistautuen ottamaan aseita esille kukin kerrallaan, oli tilanne tosiaankin muuttunut lähes hektiseksi silmän räpäyksessä. Kaikkien juosten omiin suojiinsa, oli se automaattinen reaktio tietämättömillekin tehdä samoin sen sijaan että nämä olisivat alkaneet vastarintaan ylivoiman edessä, mutta silti osa uhkarohkeuttaan tai sitten typeryyttään päättivät päättivät uhmata kohtaloa nousemalla vastatulitukseen. Hopeisen katseen nähden lattiatasosta kuinka miehet selättäytyivät yksi kerrallaan joko kuolleena tai vahingoittuneina, mutta se antoi samalla muille ketkä osasivat käyttää aseita mahdollisuuden saada oman puolustusmekanismin ja lisävarustuksen mikäli tilanne alkaisi menemään pahaksi. Sininkin napaten aseen kuolleen miehen kädestä tuossa vaiheessa kun tulitus oli loppunut, mutta uudenlaiset askeleet täyttivät lähenivät.

Eivät monet, mutta silti se riitti kertomaan kuinka muutama kuokkavieras oli laskeutunut paatin pinnalle. Kahden palkkasotilaan jotka olivat pysytelleet kaikki yhdessä koko sen ajan lähtien tarkistamaan ympäristöä, tai itseasiassa etsimään sitä yhtä henkilöä jota he olivat tulleet hakemaan alunperinkin, ja kenen vuoksi he olivat järjestäneet kohtauksen ja murhauttaneet usean viattoman siinä sivussa.
Toisen kiertäen laivan poikki ja pahaksi onnekseen astui vieläpä Sinin tielle, ei siinä paljoa tarvitsisi aikailla kun kyseessä oli ihmishenkiä. Uuden laukauksen kuuluessa, lävisti se tiedon muillekin jollekin käyneen pahasti vaikka sen jälkeen seurasi pelkkä hiljaisuus perässä, katsoi Sin hetken aikaa maassa makaavaa kuollutta miestä jonka veri oli tahrinut kuopuksen olemuksen ja siltikin tämä oli rauhallinen kuin tyyni vesi vaikka normaalisti tuollaiseen tekoon olisi pitänyt tulla vastareaktiona paniikki.

Hopeiseen katseen nousten hitaasti takaisin normaalille tasolle ja kääntyen ympäri, katseen hakeutuen nopeasti ympärin lävitse etsiäkseen tuttuja kasvoja, niitä kuitenkaan näkymättä. Nuorukaisella olematta mitään hajua sillä hetkellä missä kukin oli, Alban tämä oli viimeksi nähnyt kun tämä oli pyytänyt etsimään kissanpennulle ruokaa sillä aikaa kun poika itse olisi mennyt puhumaan isälleen, mutta aloitettu oli keskeytetty, Azraa tämä ei ollut nähnyt sitten aamun ja sama juttu Chadiin. Anubiksesta hänen ei juurikaan tarvitsisi edes huolehtia, kuolematon kun oli. Käden hakeutuen uudelle lippaalle, joka vaihdettiin pian aseen sisälle, hiljaisten askelten lähtien viemään eteenpäin laivan poikki valmiina pieneenkin hyökkääjään joka tulisi vastaan, vaikka ajatukset yrittivätkin vielä ymmärtää mitä hemmettiä oikein oli tapahtunut. Miten ihmeessä heidät oli oikein löydetty?!
Sydämen lyöden ylimääräisiä mitä enemmän Sin edes uskaltautui ajattelemaan mitä tuleman pitäisi siitä eteenpäin sillä jos Zay oli todellakin valmis saamaan haluamansa hinnalla millä hyvänsä, ei tuo varmastikaan tulisi olemaan enään niin myötämielinen kuin mitä oli siihen mennessä ollut.

Neljän palkkasotilaan hajaantuessa tutkimaan kauppalaivaa eripuolilta – ei Anubis liikahtanut vieläkään alkuperäiseltä paikaltaan. Tämä ei ollut edes tarttunut käsiaseeseen vaikka yksi sellaisista oli lentänyt lyhyen välimatkan päähän. Hopeisen katseen pysytellen vain Zayssä ja yhden ajatuksen mahtuen sinä hetkenä ajatuksiin: Zayn ei saisi päästä liikkeelle – sillä tämä omasi samanlaiset taidon kuin Anubiskin ja oli valitettavasti yhtä kuolematonkin. Nuo tiedot tekivätkin Zayn toimintatavasta huvittavan ja hämmentävän omalla tavallaan. Zay ei ollut siis vieläkään muuttanut toimintatapojaan vaan antoi edelleen muiden sotkea kätensä likaisissa töissä, joka tuona hetkenä oli kaikkien ihmisten murhaaminen kauppalaivalla – sillä olematta todellakaan mitään väliä pistitkö vastaan vai et.

Askeleiden alkaessa ottamaan välimatkaa umpeen – kuului silloin taaempaa terävä aseenlaukaisu ja sen jälkeen jäätävä hiljaisuus. Tuon kyseisen äkillisen äänen saaden Anubiksen seisahtumaan paikoilleen, tämän yrittäen aistia mitä oli oikein tapahtunut laivan toisessa päässä. Vanhemman vaiston, joka tulisi aina olemaan huolissaan lapsistaan, käskien etsimään kuopus nopeasti. Taistelijan vaiston, joka oli kulkenut paljon kauemmin miehen elämässä, käskien ajattelemaan järkevästi – jos Anubis alkaisi etsiä Siniä voisi tämä vahingossa paljastaa toisen olinpaikan viholliselle ja aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin oli tarkoitus. Tuon saman vaiston kehottaen Anubista luottamaan Siniin, olihan vanhin opettanut toista itse ja nähnyt mihin kuopus halutessaan kykeni.

Samaan aikaan ruumassa, jonne Alba oli jäänyt kuullessaan mitä kannella tapahtui, alkoi tilanne kärjistyä myös siellä. Alban piilotellen kauppalaivan kuljetustavaroiden takana niin pienessä tilassa kuin vain kykeni. Tämän istuen maassa polvet tiiviisti rintakehää vasten painettuna ja piteli sylissään kissanpoikaa, joka kuunteli pienillä korvillansa säikkynä ympäristön ääniä. Sulkeutuneiden silmien räpsähtäen pelokkaasti auki kun korvat alkoivat kuulla lähestyviä askelia, jotka olivat paljon raskaampia, portaikossa ja pian kolme aseen laukausta kun sotilas äkkäsi pari merimiestä piiloistaan. Alban nostaen käden suunsa eteen – ettei pelon ja itkunsekainen äännähdys kuuluisi. Palkkasotilaan tekemättä vielä elettä tullakseen toiseen päätyyn ruumassa.

Suoraan Alban yläpuolella, kannella seisovan miehen laskien katseensa alas kuin hakien varmistusta olivatko aistit oikeassa. Käsiaseen, joka oli paljon voimakkaampi kuin yleensä kaduilla/armeijassa näki, laskeutuen osoittamaan suoraan kohti puisia lankkuja. Kylmän hymyn häivähtäen huulilla ja katseen kohottautuen vielä viimeisen kerran katsomaan kulmien alta Anubista, joka silloin näki mitä Zay oikein aikoisi. Aseen alkaen ampumaan kohti suoraan alaspäin tietyssä muodostelmassa, mikä sai lankkujen antamaan periksi. Zayn tipahtaen ruuman puolelle kertaheitolla. Vartalon pehmentäen laskeutumista pudottautumalla mahdollisimman kyyryyn, terävän tömähdyksen kertoen pudotuksen loppuneen jonkin rahtilaatikon päälle. Pään kohottautuen ensimmäisenä niskan varaan – näkivät silmät jonkin lähtevän nopeaan juoksuun roinan keskellä.

Alba oli yleensä ketterä jaloistaan, mutta nyt pakokauhu vei osan motoriikasta. Tilannetta mitenkään parantamatta se, että Zay oli tipahtanut katosta lävitse luotisateen jälkeen. Alban tuntien pistävän katseen niskassaan ennen kuin sitä seurasivat äänet, jotka kertoivat miehen lähteneen perään. Ruuman toisesta päästä palkkasotilas oli onneksi kadonnut takaisin kannelle. Silmien nähdessä harppuunan seinällä – suuntasi Alba juoksuaskeleensa sitä kohti. Käsien ehtien tarttumaan metsästysaseeseen kun korvat kuulivat tumman äänen lausuvan venäjäksi:
”Älä pakene pois luotani. En aio satuttaa sinua.”
Alban yrittäen nykäistä harppuunan irti seinästä, mutta saaden vain huomata sen olevan hyvin kiinni onnettomuusriskin minimoimiseksi. Epätoivosta kertovan inahduksen riittäen kertomaan enemmän kuin tuhannet sanat; Alba pelkäsi henkensä edestä ja nyt kun tämä seisoi edes jonkinlaisen puolustusmekanismin edessä, ei hän saanut sitä irti!
Viidenmetrin kaventuessa neljään – riitti se antamaan Alballe syyn tarttua harpun terään ja kiskaista se irti omasta vahingoittumisesta huolimatta. Verisen terän kohottautuen eteenpäin tärisevän käden varassa. Sotkuisten hiusten roikkuen osaksi kasvojen edessä.
”Pysy kaukana minusta. TIEDÄN kuka sinä olet.”
Alban saaden vastattua äidinkielellään hengästymisensä lomasta, sydämen kiivaan läpätyksen tehden puhumisesta yllättävän hankalaa. Vihreiden silmien katsoen koko ajan hopeisiin, jotka tuona kertaa olivat paljon kylmemmät ja etäiset kuin ne silmät, joita Alba oli tottunut katsomaan.

Korvien erottaen selvästi kuinka joka puolelta ammuttiin pienintäkään epäröintiä tai armoa antamatta vihollisia päin, jätti jokainen niistä kylmän tunteen jälkeensä joka sai karmaisevat ja pelottavat mielikuvat tapahtumien kulusta kulkemaan mielen lävitse, sillä hän ei todellakaan voinut taata miten tässä tulisi oikein käymään loppupeleissä sillä vaikka osalla miehistöstä oli aseet ja taito laittaa kamppeihin tarvittaessa palkkamurhaajille joita koulutettiin vain yhteen tarkoitukseen, mutta sehän siinä olikin. Nuo miehet olivat nimenomaan koulutettu sellaisiin tehtäviin eivätkä pelänneet käyttää pienintäkään mahdollisuutta hyväkseen saadakseen haluamansa. Tai kohdatakseen myöhemmin joko Zayn vihat tai tässä tapauksessa kuoleman.

Askelten kulkien reunuksia pitkin, Sinin käyttäen hyväkseen kaikkea mahdollisia esteitä ja varjoja pysyäkseen mahdollisimman näkymättömänä ja näin saadakseen parhaimmassa tapauksessa itselleen suojan, sekä niskan päälle pääseminen jos yllättämään pitäisi alkaa.
Korvien erottaen edestäpäin tulevan uudenlaisen ampumaäänet, mitkä erosivat täysin erilailla muista, kurtistuivat kulmat hetkeksi ja tuo poikkeavus saikin huomion kiinnittymään hetkeksi pelkästään kuulemaansa. Mitä ihmettä laivan toisessa päädyssä oli tekeillä? Miksei hän pystynyt aistimaan muiden olinpaikkoja selvästi, tai pystynyt sanomaan olisiko kukaan heistä edes elossa enään? Missä hänen isänsä oli? Missä Chad oli? Miten Alba pystyisi puolustaumaan jos tämä yllätettäisiin? Entä Azra, tuota hän ei pystynyt edes aistmaan mistään?
Miksi hän kuuli askeleita tulevan tak--?

Kivun lävistäen oikean käden kun jokin terävä painettiin voimalla lihaksiston lävitse olkapään yläkautta, saaden sormien hellittämään otettaan aseesta ennenkuin kova kopahdus kertoi sen tipahtavan puiselle lattialle monien verilammikkoiden mukaan. Kivun huutoja pääsemättä kuitenkaan missään vaiheessa huulien välistä vaikka lähellä tilanne kävikin, tunsi olkapää painon hellittävän kun terä vedettiin irti, jolloin tuli Sinin vuoro kääntyä ympäri puolustukseen mutta käsi ei päässyt kohoamaan annetun iskun vuoksi enään yhtä nopeasti ylös, ehti palkkamurhaaja sillä kertaa olemaan nopeampi, jalan potkaisten kovalla kengän kärjellä kääntyneen nuorukaisen vatsaan, jolloin alakynteen jääneeltä lähti kirjaimellisesti ilmat pihalle ja oli helppo selättää verisille lankuille tuon yrittäessä vetää suun kautta ilmaa takaisin keuhkoihin kivusta huolimatta.

Hopeisen katseen harhaillen nopeasti tilannetta lävitse, nähden edessään vain yhden sotilasmaisesti valmistautuneen kätyrin, joka poisti kasvoiltaan suojaavaa naamiota ja samalla jotta pystyisi näkemään paremmin tulevan uhrinsa silmästä silmään, samalla kun käsi yritti kurottaa varoen lähettyville jäänyttä asetta otteeseensa mutta liian myöhään. Kengänpohjan painautuen voimalla sormien päälle, aiheuttaen kivuliaan naksautuksen luissa mikä viimeistään kertoi ettei jokin ollut enään paikallaan siinä vaiheessa, pääsi huulien välistä kivulias ähkäisy, näki Sin kokoajan kuinka tuo vanhempi mies katsoi tyytyväisenä hymyillen tätä silmästä silmään, nauttien joka asiasta minkä silmät soivat.
"Oletpas sinä jääräpäinen tapaus. Eikö mielesi tee mieli huutaa viimeisillä voimillasi vielä kun voit?" Äänen lausuen karkealla yleiskielellä, vanhemman edes yrittämättä peitellä huvittuneisuuttaan kun monen monta nuorempi poika yritti olla kaikin mahdollisin tavoin huutamatta kivusta ja etsien samalla pakoreittiä itsellensä. Mutta turhaan. "Edes vähän? Pikkuriikkisesti vanhan miehen iloksi?" Saappaan ja jalan painaen uudelleen kättä kovemmin suuremman kivun luomiseksi, saamatta vieläkään kunnollista huutoa. Enemmän hengen haukkomista ja alahuulen puremista kaikin voimin, mihin mies ei näyttänyt ollenkaan olevan tyytyväinen.
Pienen mukamas surullisen päänpudistelemisen kertoen sen kaiken, miehen suoden jalkansa nousemaan sen verran ylös käden päältä asettuakseen puolestaan vatsan päälle kuin estääkseen viimeisetkin karkausyritykset, Sinin pystyen haistamaan oman verensä ja tuntemaan sen lämmön valuvan puiselle lankulle tahrien kaiken ympärillään, vaikka ajatukset saivat uuden kipuaallon tuntemaan kun samainen veitsi lyötiin nyt uudelleen kylkeen saaden aikaiseksi jo veren lennähtämään huulien lävistä, vaikka isku ei ollut tappava mutta ilmeisesti kohteen kiduttaminen ja hidaskuolema vain yksinkertaisesti kuului nimenomaan tuon miehen tarkoitusperiin. "Sori poju. Ei mitään henkilökohtaista. Pomo vain pyysi kertomaan myöhemmin kuinka elämän viimeinenkin valo sammuu pikku simmuista, kun hänellä on itse parempaa tekemistä... tiedäthän?" Kuivan naurahduksen kuuluen ivaavasti ja huvittuneesti huulten välistä, jotka tuntuivat jo olevan melko itsevarmaa sorttia siitä että kaikki menisi suunnitelmien mukaisesti, eikä tuo odotellutkaan pahemmin nuorempansa vastaavan takaisin. Tai tämä ei uskonut että tämä pystyisi kun asento sattui olemaan juuri sellainen mikä pakotti nielemään omaa vertansa takaisin nielusta alas ainakin suu olisi auennut puhuakseen. Aseen tullen asetetuksi viimeiseksi kasvojen tasolle, sen kertoen sanattomasti olevan aika lopettaa se pelleily ja päästää poikaraukka kärsimyksestä. Kylmän hymyn kohoten kasvoille kun palkkamurhaaja laskeutui hitaasti alemmaksi jotta voisi sanoa pelkästään tälle, eikä kenellekään muulle "Sano äidillesi terveisiä tuonpuoleisessa, kerro että en näe painajaisia hänen takiaan, vaikka se välikohtaus olikin ollut varsin ikävä. Älä huoli, näet ystäväsi myös pian joten et tule olemaan yksin missään hinnassa."

Kauhun ja kivun sekaisen huudon kaikuen koko laivan halki, sitä seuraten pian selvät nopeat laukausäänet joka jätti jälkeensä selkäpiitä karmivan kylmyyden tunteen. Tuon uudenlaisen äänen saaden kokeneemmankin tappajan pysähtymään aloilleen sen murtosekunnin ajaksi silkasta hämmennyksestä ja tietämättömyydestä mitä toisella puolella oli oikein tekeillä: mutta sen he ainakin tiesivät jonkun kohdanneen loppunsa hyvin epämiellyttävällä taholla jota ei suotaisi kenellekään elävälle olennolle maanpäällä.
Veren tahrien nuoren miehen kehon entisestään, ilmaa tullen vedetyksi nopeasti keuhkoista sisään ja ulos vaikka se sattuikin pirusti, vihan sokaiseman silmät katsoen sadistista palkkamurhaajan kasvoja, joihin oli jäänyt selvät kynnen jäljet, altansa, Sinin istuen verisenä itse ruumiin päällä hajareisin jotta olisi saanut voimaa lyödä hänen lantiolleen jätetty teräase ensin lähelle sydäntä monta kertaa peräkkäin, ja lopuksi se kaikki oli loppunut tuohon viimeiseen iskuun joka oli vienyt leuan alta.
Tuoreen veren valuen hartian ja rintakehän välistä kun luoti oli vahingossa lävistänyt alueen oikealta puolelta kaikessa metakassa, tahrien valkean pitkähihasen ja saaden kangaskappaleen liimautumaan ihoa vasten niin etupuolelta kuin selästäkin, tunsi Sin kuinka yksi ajatus toisensa jälkeen muuttui olemattomaksi, kaiken tuntuen tyhjältä, mutta siltikään tämä ei saanut rauhaa. Hän oli tappanut äitinsä ampujan, -ainakin yhden niistä mukana olleista, - ja siltikin mieli ei suonut yhtäkään rauhoittavaa merkkiä kertoakseen sen olleen siinä, mutta sen sijaan tunsi tämä lähes voimattoman väsymyksen kasvavan joka sekunnilta pahemmaksi äkkinäisen adrenaliini/vihapurkauksen ja paljon menetetyn veren tuotoksena.
Sydäme sykkeen kuuluen korvissa asti voimakkaana, sen peittäen osaksi lähenevät töpsöaskeleet jotka kuuluivat tuolle pienelle kissalle joka oli onnistunut pakenemaan alakerrasta tilanteen kärjistyessä säikkymisestä huolimatta. Valkeiden käpelien värjäytyen vereen pennun väistellessa hullunmyllyä ja ruumiita ympärillä, kunnes laiva keskiosan lähentyessä viiruiset silmät näkivät edessään tuon nuoren pojan, joka ei ollut kovin hyvässä kunnossa vaikka hengissä olikin.
Hopeisen katseen kääntyen tuota eläintä kohti, nähdäkseen sen hidastavan tahtiaan ja astellen rauhallisesti lähemmäksi, alkoi mieleen palata asioita yksi kerrallaan kivusta ja kamalasta olosuhteista huolimatta. "Alba..."

Verta hyytävän huudon alkaen ja loppuen äkkiseltään – seisautti se lähes jokaisen niistä henkilöistä, jotka olivat vielä elossa tuon verilöylyn keskellä. Alban nähdessä myös Zaynkin, joka nyt jo seisoi alle puolen metrin päässä, keskittymiskyvyn herpaantuvan millisekunnin ajaksi – iski tämä kaikilla voimillaan harppuunan terän miehen paidan hihasta lävitse ja saaden naulittua sen takana olevaan seinään kiinni. Alban juosten Zayn ohitse – tunsi tämä kuinka toinen yritti tarttua vielä kädestä kiinni, mutta nuorempi sai riuhtaistua itsensä irti ja kompuroiden nousi portaat kannelle. Zayn saaden itsensä jo vapaaksi.

Samaan aikaan kannella Anubis oli tehnyt ensimmäisen valintansa. Hän oli aluksi aikonut lähteä Zayn perään, mutta kuullessaan hyvin epämiellyttävän kuuloiset äänet toisesta suunnasta – alkoi paha aavistus kasvamaan entisestään. Anubiksen lähtien nopeasti Sinin olinpaikkaa kohti – ehtien näkemään kuopuksen ja kuolleen sotilaan vähän matkan päässä sekä toisesta suunnasta tulevan palkkasotilaan, joka huomasi saman kuin Anubiskin. Palkkasotilaan kohottaen molemmat käsiaseensa osoittamaan nuorempaa, aikeissa ampua siihen paikkaan vaikka toinen ei edes ollut vielä ehtinyt nousta seisomaan. Anubiksen jäämättä enää katsomaan sivusta. Palkkasotilaan etusormien ollen viittä vaille valmiina painamaan laukaisemia – huomasi sivusilmä jonkin lähestyvän nopeasti, mikä sai asekädet kääntymään uutta kohdetta kohti ja ampumaan. Anubiksen kuitenkin väistäen luodit kierähtämällä lattian kautta ja samalla kuroen teollaan viimeisen välimatkan nopeammin umpeen. Terävän nyrkin iskun tuntuen suoraan palkkasotilaan nivusissa, mikä sai vartalon taipumaan kaksin kerroin. Leuan osuessa polveen, jolloin hampaat kolahtivat kivuliaasti toisiaan vasten ja leukaluun murtuen toiselta puolelta kokonaan. Kaikista viimeisimpänä palkkasotilaan lentäen niskat edellä maahan selälleen. Anubiksen kuitenkaan suomatta armoa vaan käveli välimatkan kiireettömästi umpeen ja nostaen miehen rinnuksista ylös. Hopeisen katseen jäädyttäen sielunkin sotilaalta, mutta silti äänen paino pysyi pelottavan tyynenä.
”Älä koskaan uhkaa lastani ja koska typeryydessäsi teit niin – saat maksaa siitä hengelläsi.”
Selän paiskaantuen voimalla mastoa vasten, mikä sai ilmat karkaamaan palkkasotilaan keuhkoista. Tämän ehtimättä edes tajuamaan tulevaa, että olisi ymmärtänyt pelätä henkensä puolesta kun yhtäkkiä köysi oli päätynyt kiepautetuksi kaulan ympärille ja terävän kolahduksen kertoen, että jokin pidike potkaistiin hajalle. Terävän nykäisyn tuntuessa kaulan seudulla ja jonkin vetäisten vartalon voimalla ylöspäin - palkkasotilaan päätyen roikkumaan mastoon kuin hirttopuussa. Neljästä palkkasotilaasta toiset kaksi olivat vielä hengissä jossakin päin laivaa.

”Sin…”
Anubiksen kuullen itsensä lausuvan kuopuksensa nimen hiljaisesti kun viha antoi ajatella järkevämmin. Vartalon kääntyen nuoremman suuntaan ja lähtien sinne missä oli nähnyt toisen viimeksi, mutta perille päästyään oli maassa vain ”ei hyvää lupaava” verilätäkkö ja liikkumisesta kertovat jäljet, joista pystyi osittain lukemaan nuoremman yrittäen kävellä, mutta aina välillä tämä kaatui maahan ja siitä huolimatta nousi ylös tai ryömien eteenpäin. Ensimmäistä kertaa pelon iskeytyen sydän alaan asti. Isän peläten lapsensa puolesta tuona hetkenä enemmän kuin koskaan – sillä kuka vanhempi haluaisi nähdä lapsensa kuolevan. Anubiksen lähtien Sinin perään kertaakaan epäröimättä. Hänen olisi löydettävä Sin ennen kuin tämä löytäisi Zayn – sillä se ei tulisi päättymään hyvin.

Alba oli päässyt takaisin iltapäivän valoon pimeästä ruumasta, mutta minne hän nyt menisi? Katseen haravoiden ympäristöä nopeasti – nähden vain ruumiita ympäriinsä ja taisteluäänien kantautuen jostakin päin laivaa. Korvien napatessa portaiden natisevan uudelleen – alkoi hengitys taas kulkemaan nopeasti paniikin vallassa. Alban lähtien juoksemaan – ilmestyi portaiden oviaukolle tummahahmo, joka katsoi nuoremman pakenemista jo kauempana. Takaiskusta huolimatta Zay ei vielä suostunut luovuttamaan vaan kohotti aseensa ja suuntasi sen suoraan kohti Albaa. Terävän laukauksen kaikuen kaikkiin ilmansuuntiin. Askelien, jotka kuulostivat paljon raskaammille maastokenkien takia, alkaen ottamaan välimatkaa umpeen – silmien, jotka alkoivat muuttumaan takaisin sinisen väriseksi, pysytellen koko ajan maahan lyyhistyneessä hahmossa. Verilammikon laajentuessa hiljalleen vasemman reiden alla, jonka luoti oli lävistänyt ja katkaissut pakenemisen.
Sormien painautuen voimalla puisia lankkuja vasten ja alkaen vetämään vartaloa eteenpäin vaikka kipu lamaannuttikin voimista puolet. Kyyneleiden pesten kasvoja, jotka olivat jo aikoja sitten likaantuneet ruumassa piileskelyn takia. Lankkujen tärähdellen heikosti lähestyvien askelin voimasta, kertoen takaa ajajan olevan koko ajan lähempänä.
”Sin... auta minua... pyydän...”
Vapisevan äänen kyeten enää lausumaan heikosti. Kynsien haljetessa yksitellen ja saaden veren valumaan sormenpäistä – Alban lopettamatta ryömimistä vaikka kaikki tilanteessa kertoi, että peli oli jo menetetty.

Sinin saaden itsensä juuri ja juuri ylös itsestään vaikka kuopuksen olisi tehnyt mieli luovuttaa siihen paikkaan ja rojahtaa armoa antamatta lepäämään. Tai edes parantaakseen oloaan mutta mitä enemmän hän tuota vaihtoehtoa mietti, sen sen huonommalta se kuulosti vaikka ei se vaihtoehtokaan ollut parempi, eritoten kun verta tippui kokoajan useista haavoista.
Ja Sin tiedosti sen. Selvästi.

Askelten pääsemättä kuitenkaan nopeaa tahtia eteenpäin, päinvastoin. Matkan edeten hitaasti, ja aina kun mies edes yritti päästä nopeampaa kaatui tämä joka kerta maahan tai päätyi kulkemaan reunaan nojanneena eteenpäin ja tapahtui vaivoin, pitkittäen tilannetta entisestään, veren purskahtaen huulien välistä kun keho teki automaattisen oksennusrefleksin liiallisesti veren nielemisestä, yläruumiin kurottautuen pitkälle reunan ylitse taistelusta huolimatta, jalkojen alkaen tärisemään merkkinä etteivät jalat tulisi kannattelemaan siitä hetkestä eteenpäin enään kauaa, Sinin pakottaen itsensä pääsemään ylös jatkaakseen matkaansa entistä määrätietoisemmin.
Toisen viimeisistä salamurhaajista löytäen loppunsa tuon matkan aikana kun Sin pakotti kätensä ampumaan viimeisen luotinsa tuota kohti, vaikka samalla kuopus ymmärsi liiankin hyvin tuhlanneensa viimeisen luotinsa itsepuolustukseen kuin sille joka sen todellisuudessa ansaitsi noiden murhaajien kulissien takana.

Käden jota hän pystyi vielä liikuttamaan vaikka palkkamurhaaja olikin tehnyt osansa astuessaan sormien päälle, asettuen kyljelle kun taas olkapää painautui tukea vasten väsyneenä kun kulkeminen ei enään onnistunut kokonaan omin jaloin, pääsi Sin tuolloin laivan toiseen päätyyn missä kaikki oli tapahtunut ja missä Zayn sekä Alban läsnäolo aistittiin lähimmilleen vaikka Sin tiesikin tasantarkkaan ettei tulisi pääsemään sinne asti ajoissa tuota samaa vauhtia vaikka tämä kuinka pakottaisi itseään.
Mutta hänen täytyi silti yrittää, viimeiseen asti, niin nopeasti kuin vain pääsisi, hän vaikka enemmin pyörtyisi verenhukasta kuin antaisi pahimman painajaisensa tapahtua silmiensä alla Zayn toimestas. Taas.
Edessä päin pysyvän katseen, joka oli yrittänyt koko sen ajan pysyä pelkästään menosuunnassa ja välttää liikaa huomiota itseensä tai ylipäätänsä viemättä omaa huomiotaan muualle kuin päämäärästä, alkaen sumentumaan edessäpäin, kaiken muuttuen sekunneiksi täysin sumuun kunnes jälleen palautui normaaliksi, ennenkuin se alkoi pompotella edestakaisin ja maailman lähtien siitä eteenpäin pyörimään silmissä, aiheuttaen viimeisen pysähtymisen mikä esti enään jatkamasta. Hän tosissaan menettäisi tajuntansa verenhukan vuoksi... vaikka hän oli joutunut kokemaan vaikka mitä, taistellut kaikesta turhasta asiasta loppuun asti ja päässyt henkihieverissä joka kerta kotiin, nytkö kesto viimein loppui? Juuri nyt kun hänelle yksi rakkaimmista henkilöistä oli vaarassa, ja nyt kunto ja loputtumiin testattu kestävyys lopetti yhteistyön kovia kokeneen kehon kanssa paikassa, jossa olisi tasan kaksi sääntöä: taistele henkesi edestä tai kuole vihollisen käden kautta.

Kehon laskeutuen seinämää pitkin alas istumaan eteenpäin, silmien sulkeutuen katseen eteen niellen vaikeasti. Anna anteeksi Alba... en pysty täyttämään lupaustani, kun sanoin suojelevani sinua kaikelta... anna anteeksi.
Kivun tuntuen voimakkaana rintakehän alapuolelle, saaden huulten avautumaan varoen raolleen pystyäkseen hengittämään vielä ilmaa keuhkoihinsa kun vielä siihen pystyisi ennen viimeistä hengen vetoa mikä ei tuntunut olevan kovin kaukana.
Anna anteeksi...

”Pysy aloillasi, mokoma huoran pentu!”
Palkkasotilaan ärähtäen jo aidosti vihaisena ja turhautuneena kun taas yksi niistä monista nyrkin iskuista meni ohitse ja osui johonkin hyvin epämukavaan, joka sai rystyset säteilemään kivusta. Chad oli jo kierähtänyt vihollisen selän taakse ja potkaisi ensin polvitaipeisiin, saaden tasapainon pettämään, ja lopuksi voimakkaammin alaselkään, että vanhempi mies kaatui kompuroiden eteenpäin ja iskeytyi kivuliaasti kaidetta vasten. Ilman karaten keuhkoista tuon yhden hetken ajaksi. Palkkasotilas olisi jo kaivanut käsiaseensa monen monta kertaa esiin, mutta jo heti ensimetreillä Chad oli tehnyt vihollisestaan aseettoman ja pakottanut tämän ryhtymään lähitaistelemiseen, jossa nuorempi oli selvästi enemmän niskan päällä. Raivosta kertovan karjaisun kohottautuen keuhkoista ja palkkasotilaan vetäisten esiin isomman veitsen, jota olisi hyvin voinut käyttää eläimen nahan nylkemiseen. Vanhemman miehen ponkaisten itsensä irti kaiteen luota ja hyökäten kertaakaan epäröimättä, puskien koko vartalonsa voimalla ja tarttuen nuorempaa keskivartalon ympäriltä – teon saaden kummankin lentämään maahan ja Chadin jääden alimmaiseksi. Nuorempi oli ollut kuitenkin viisas alussa ja koukistanut toisen polvista kaksikon väliin, mikä nyt auttoi pitämään tuon hullun palkkasotilaan, joka yritti alkaa kuristamaan altavastaajaa, kauempana.
”Puristan sinusta vaikka sitten väkisin palkkioni ulos. Kuulitko!”
Sormien hipaisten aika ajoin kaulaa. Palkkasotilaan painautuen koko painollaan nuoremman polvea vasten, josta alkoi voimat loppumaan. Chadin iskien suorilla sormilla henkitorven seutuville, mikä lamaannutti hengityksen äkkiseltään. Chadin päässen kompuroimaan ylös maasta. Palkkasotilaan jääden nelinkontin haukkomaan henkeänsä.
”Älä enää ikinä hauku äitiäni huoraksi.”
Käden laskeutuen ottamaan maasta tuon saman veitsen, jolla palkkasotilas oli onnistunut aiheuttamaan syvän ja pitkän haavan rintakehän poikki. Sormien puristautuen tukevammin veitsen kahvan ympärille ja kääntäen terän alaspäin.
”Hän olisi päättänyt päiväsi paljon nopeammin kuin minä.”
Kengän kärjen potkaisten kyljen seutuville ja saaden palkkasotilaan kaatumaan selälleen. Vanhemman miehen kohdaten nuoremman hahmon piirtyvän punertavaa taivasta vasten. Veitsen kohottautuen ylös, mitä seurasi vihan täyttämä huuto. Chadin iskien pitelemänsä veitsen voimalla palkkasotilaan rintakehään ja toiselta puolelta läpi lattialankkuihin kiinni.

Mitä kauemmin Anubis oli seurannut verijälkiä sitä enemmän kuristava tunne kasvoi rintakehällä. Jalkojen seisahtuen lopulta kuin seinään ja silmien mustuaiset alkoivat laajenemaan järkytyksestä kun katse pystyi viimein näkemään miehen etsimän.
”Ei…ei, ei, ei, ei…”
Hiljaisen soperruksen karaten tahattomasti huulten lomasta, ajatusten edes tiedostamatta kunnolla että huulet muodostivat sanoja. Juoksuaskelien kuroen välimatkan nopeasti umpeen ja vartalon polvistuen seinän eteen lyyhistyneen kuopuksen vierelle. Anubiksen kohottaen molemmat kätensä ensin Sinin kasvojen molemmin puolin ennen kuin toinen käsistä kulkeutui hitaasti ja selvästi täristen hartialle sekä keskivartalolle, joista kumpikin alue oli liiallisen veren peitossa. Kasvojen sivustalle jääneen käden laskeutuen poskelle, jolloin peukalon kärki ylsi pyyhkäisemään verivanaa huulten sivustalta – tarkoituksensa oli pyyhkäistä se kadoksiin, mutta runsaan määrän vuoksi veri vain levisi leuan sivustalle ennen kuin jo uusi verimäärä oli valumassa ulos huulten välistä.
”Sin… SIN! Avaa silmäsi. Sinä et kuole tänne. Ymmärrätkö, sinä ET kuole tänne.”
Anubiksen yrittäen kuulostaa vahvalle ja rauhalliselle kuten oli aina ollut niihin päiviin asti, mutta tuossa hetkessä kaikki uhkasi murentua kerralla. Anubiksen kyllä nähden jo, mitä vihollinen oli saanut aikaan. Epätoivosta kertovan äänen kutsuen tukahtuneella äänellä jumalia kuuntelemaan miestä. Anubiksen ottaen Sinin syliinsä ja painaen kasvonsa tämän päälakea vasten, jossa mustat hiukset olivat myös jo vereen sotkeutuneet. Nielemisen muuttuen koko ajan hankalammaksi. Itkua pitelevän äänen lausuen vapisten:
”Jumalani, miksi hylkäsit minut ja viet minulta yksitellen kaikki rakastamani ihmiset. Miksi satutat minua näin, että se saa minut haluamaan repiä sydämeni irti – ettei siihen enää sattuisi. Korjaan tekemäni virheet, lupaan sen, mutta älkää viekö minulta lastani.”
Sormien painautuen tiukemmin niskaa vasten kuin yrittäen pidellä Sinin sielua vaikka järki jo tiesi, että pian isä joutuisi kuulemaan lapsensa viimeisen elämänhenkäyksen ja tuntemaan kuinka nuoremman keho lyyhistyi veltoksi tiukasta syleilystä huolimatta.

Zayn päästessä seisomaan Alban vierelle – nappasi tämä säälimättömästi toista takaraivon hiuksista ja pakotti nousemaan polvilleen vaikka kyseinen liike satutti neitoa entisestään ampumahaavan takia. Käsien kohottautuen ottamaan tiukasti miestä ranteesta vaikka se ei saanutkaan otettu irtoamaan. Sähkön sinisen katseen vastaten lamaannuttavana yläviistosta, silmissä pilkahtamatta minkäänlaista myötätuntoa tai sääliä altavastaajaa kohtaan. Alban yrittäen turhaan pyytää Zaytä päästämään irti. Vanhemman vain vastaten kylmästi:
”Sinä tulet auttamaan minua. Halusit sitä tai et. Voit sanoa hyvästit ”perheellesi” – sillä pian he ovat merenpohjassa.”
Sen saman sotilashelikopterin, joka oli ilmestynyt alussa, lentäen takaisin laivan luokse ja alkaen laskeutumaan lähemmäksi. Narutikkaiden tipahtaen alas ja jääden heilumaan tuulessa kaiteen toiselle puolelle. Voimakkaamman nykäisyn pakottaen Alban jaloilleen. Nuoremman yrittäen turhaan rimpuilla vastaan, edes potkiminen ei auttanut – sillä Zay ei kyennyt tuntemaan kipua. Alban alkaen huutamaan kaikkia läheisiään nimeltä ja pyytäen näitä pelastamaan hänet. Suurimman osan sanoista hukkuen helikopterin metelin alle.

Kalvenneiden kasvojen tuntien tutun voimakkaan kosketuksen poskien molemmillen puolin, tiesi Sin samantien kuka hänen viereensä oli kiirehtinyt vaikka katse ei nähnyt enään juurikaan eteensä tai saanut väsymyksestä luotua tuttua hymyä joka olisi rauhoittanut vanhempaa hänen olevan vahva ja pärjäävän. Todellisuudessa, Sin ei pystynyt sillä kertaa vannoittamaan tuota.
Tärisevän kosketuksen erkaantuen pois poskien alueelta muualle päin kehoa tyrehdyttääkseen liian voimakkaan verenvuodon, kun taas peukalo yritti pyyhkäistä verta leuan alueelta, sekin turhaan, lämpimän veren leviten enemmän kasvojen ihoa vasten.
Silmien alkaen tuntumaan aste asteelta raskaammilta ja raskaammilta, niiden sulkeutuen jo pelkästään haluamattaankin välillä kiinni kunnes ne avattiin äkisti voimakkalla räpsäytyksellä kun mieli ymmärsi mitä oli tapahtumassa, vaikka tämän tilanne taju oli täysin kadonnut sinä aikana ympäriltä, jossa tuskin olisi enään paljoa eloon jääneitä, tai ainakin laiva tyhjeni hyvää vauhtia, kertoen ettei verilöyly ollut vielä ohitse.

Hengityksen tuntuen raskaammalta jokaisen vedon myötä mitä enemmän Sin edes yritti taistella vastaan, vaikka tämä tiedostikin isänsä olevan vierellään tuon vanhemman miehen käyden sillä hetkellä selvästi omaa taisteluaan sydäntä repivää tunnetilaa vastaan joka pakotti miehen kohtaamaan menneisyyden haamut uudemman kerran silmästä silmään. Korvien erottaen miehen lausuman rukouksen erinäisinä osina kaikumaisina ettei kuulemaa saatu yhdistettyä yhdeksi selväksi lauseeksi, vaikka kehonkieli kieli kyllä viestin sitäkin paremmin perille. Anubis ei antaisi hänen kuolla. Ei nyt.
Tuon jopa pyytäen ylempiä pitämään huolen ettei niin kävisi, luvaten hyvittää jokaikisen syntinsä mikäli kuopus saisi pitää henkensä vielä hetken pidempään. Sin oli väsynyt, naatti, valmiina heittämään pyyhkeen kehään vain saadakseen nukkua, mutta kun voimakas ilmavirta laskeutui jälleen heidän päälleen saaden verestä raskaat ja märät hiukset heilumaan hieman sen mukana avautuivat silmät uudemman kerran. Zay teki lähtöä... joten tuo oli saanut mitä halusikin. Mutta... aistien erottaen selvemmin Chadin lähistöllä, eikä Azrakaan ollut kovin kaukana ei tuokaan ollut kovin hyvässä kunnossa heikosta aurasta päätellen mutta paremmassa kuin Sin sillä hetkellä... Anubis oli hänen vierellään... joten jäljelle jäi vain yksi ainut vaihtoehto. "Alba".

Kellertävän silmäparin astuen näkyville nähdäkseen tuon saman näkymän, mikä oli odottanut Anubistakin tuon löytäessä paikalle, alkoivat jalat ottamaan nopeasti välimatkaa kiinni. Kysymyksiä ei siihen hätään tarvittu, eikä niitä haluttukaan lausua ääneen sillä silmät ketoivat enemmän kuin tarpeeksi mitä oli tekeillä, ja että Sin kävi lähellä kuolemaa, vaikka samalla tämä yritti taistella vastaan. Nuoremman pakottaen itseään liikkuttamaan kätensä ylöspäin toisen kätensä ja takana olevan seinän avulla isänsä niskan taakse ottaakseen tukea, kertoakseen ettei tämä aikoisi luovuttaa vielä. Heidän tulisi päästä pois mahdollisimman nopeasti, oli hänen oma tilansa mikä hyvänsä. Jalkojen koukistaen itseään noustakseen ylös maasta, vaikka sanoja ei lausuttukaan voimien säästämiseksi vaikka samalla tämä olisi halunnut juosta pelastamaan Albaa jos olisi vain pystynyt siihen.
"En... aio... luovut..taa. Kuulet..ko, isä?" Hiljaisen, kuiskausta kuuluvamman äänen lausuen isälleen lupauksena ettei hän aikoisi vielä kuolla vaikka tilanne näyttikin hyvin pahalta. Toisen käden hakeutuen uudemman kerran kyljelle tyrehdyttääkseen verenvuodon tuolta alueelta. Mutta aikaa ei olisi siltikään hukattavana vaan heidän täytyisi löytää Chad, ja jokin keino päästä pois ennenkuin kaikki tuhoutuisi ja upottaisi heidät kaikki mennessään pohjaan.

Sinin liikahtaessa pitkään kestäneen liikkumattomuuden jälkeen – sai se Anubiksen säpsähtämään väkisin ennen kuin tämä ymmärsi alkaa löystyttämään otettaan nuoremman ympäriltä. Sinin alkaessa kampeamaan itseään väkisin jaloilleen – jäi Anubis katsomaan toisen ponnistelemista matalammalta. Isän tuntematta tuona hetkenä minkäänlaista ylpeyden tunnetta nähdessään lapsensa, joka käytökseltään oli peilikuva vanhemmasta. Pään puistellen itseään väsyneesti ja raskaan henkäisyn kohottautuen keuhkoista. Silmien sulkeutuen puoliksi kun katse suuntautui alaviistoon kuin hakeakseen sieltä jonkinlaista voimaa jaksaa eteenpäin.
”Lopeta, Sin. Pahennat vain oloasi kun yrität venyttää jaksamistasi totuuden rajan ylitse.”
Anubiksen nousten seisomaan ja astuen kuopuksen lähelle, saaden lähes saman tien napata toisesta kiinni kun tasapaino uhkasi antaa periksi. Äänen, joka oli yhtä rauhallinen kuin silloin Sinin ollessa päiväkoti ikäinen, lausuen rauhoittavasti korvan vieressä:
”Et pysty enää jatkamaan. Älä pahenna tilaasi tämän enempää. En ole koskaan pyytänyt sinua pysähtymään, mutta nyt…”
Käsivarsien kietoutuen varoen nuorukaisen ympärille. Toisen käden sormien upottautuen yön mustiin hiuksiin ja painautuen takaraivoa vasten.
”Ei enää.”
Anubiksen tiedostaen vallan hyvin mitä selkänsä takana tapahtui laivan nokassa, mutta tuona hetkenä hänen piti valita lapsensa tai sellaisen tapahtuman välillä, minkä varmasti voisi korjata tulevaisuudessa. Sin kuolisi vain kerran. Alban pystyisi pelastamaan toistamiseen.

Zayn kurottaen kättänsä narutikkaita kohden – oli tämä viittä vaille saamassa niistä kiinni kunnes terävä aseen pauke pakotti helikopterin lentäjää nostamaan korkeutta ja kaartamaan kauemmaksi luotien lentoetäisyydeltä. Sähkön sinisen katseen kohdistuen saman tien kannen poikki kulkevaan mieheen, joka uuden ampumisen sijasta asetti käsiaseen hollille alaselän puolelle. Tumma paita oli kostunut verestä rintakehän kohdilla ja siitä kohdin kangas oli repeytynyt selvästi – paljastaen altaan haavan, josta jäisi selvä arpi.
”En valitettavasti voi päästää sinua lähtemään hänen kanssaan. Yksin saat painua matkoihisi niin nopeasti kuin vain haluat, mutta hän jää tänne.”
Chadin puhuen temperamenttisesti, antamatta yhtään toisenlaista vaihtoehtoa ja tuon saman viestin luki Zaynkin, joka kuivasti vain hymähti takaisin ja suunnaten katseensa vieressään rimpuilevaan Albaan vaikka haava reidessä vuosi jatkuvan liikkumisen takia runsaammin.
”Tiedätkö mitä...”
Kylmän ja laskelmoivan äänen lausuessa yhtäkkiä, huulilla häivähtäen illuusiomainen hymy, joka oli kaikkea muuta kuin hyvää lupaava. Sähkön sinisen katseen kääntyen takaisin tuohon nuoreen palkkasotilaaseen/salamurhaajaan, joka oli onnistunut aikaisemmin soluttautumaan Zayn riveihin jollakin ihmeen konstilla tai sitten toinen oli niin helvetinmoinen valehtelija ja tilanteen pelaaja, että se oli ollut yksinkertaisesti puhdasta taitoa.
Yhden terävän töytäisyn saaden Alban kaatumaan maahan takavasemmalle. Zayn astuen kaksi kiireetöntä askelta eteenpäin ja pyöräyttäen hartioitaan pari kertaa.
”…olet oikeassa, Chad. En voi enää päästää teitä lähtemään silmieni alta – sillä aina kun olen tehnyt niin, olette ryömineet takaisin elävien kirjoihin jostakin kolosta ja se saa tuntemaan minut hyvin…”
Silmien värityksen syventyen takaisin hopean väriseksi, mutta siinä ei ollut lähelläkään sitä samaa katsetta mikä oli Anubiksen silmissä vain pelkkää vihaa ja tyhjyyttä.
”…HYVIN turhautuneeksi.”
Zayn alkaen kiertämään sivulle hitaasti, siirtyi Chad samaa vauhtia kauemmaksi. Kaksikon kiertäen toisiaan kuin kaksi petoa, jotka olivat valmiina hyökkäämään toistensa kimppuun minä hetkenä hyvänsä. Demonimaisen häivähdyksen silmien pinnassa syventäen sadistista naurahtamista, joka viimeisteli vanhemman uhkauksen:
”Tule siis - sillä tähän veriseen leikkiin tarvitaan kaksi. Luulet tietäväsi kivun ja tuskan, vielä olet niin naiivi että uskot sen. Anna minun siis syventää tietoasi – näytän sinulle mitä nuo kaksi ovat ja voit sen jälkeen kertoa tietäväsi ne – JOS olet vielä hengissä käsittelyni jälkeen.”
Chadin pitäen ilmeensä vakaana vaikka tämä vallan hyvin tiesi, että oli nyt astunut sellaiselle tasolle, joka sai palkkasotilaiden kanssa taistelemisen tuntumaan lastenleikille. Hänen tietäen aikomuksensa typeryyden aikaan saannoksesi, mutta mitä muita vaihtoehtoja hänellä olisi? Zay aikoi lähteä laivasta Alba mukanaan ja sen jälkeen upottaa aluksen kaikkien elossa olevien alta. Chadiä houkuttelematta ajatus mereen joutumisesta yhtään tai se, että hänen ”perheensä” kohtaisi loppunsa joukkomurhassa. Ei. Hän oli paennut velvollisuuksia lähes koko elämänsä ja nyt oli tullut se hetki, että pakenija kyllästyi ainaiseen pakenemiseen. Ei enää. Chadin päässen seisomaan Alban eteen – ei tämä suostunut enää liikahtamaan paikaltaan.
”Sitten tulen kohtaamaan kivun ja tuskan, mutta niin kauan kun hengitän ET tule koskemaan sisareeni.”

Siinä missä kuopusta oli opetettu taistelemaan koko tuon iän ajan viimeiseen asti antamatta periksi, olisivat silmät suurentuneet silkasta hämmennyksestä kuullessaan isänsä kuiskauksen korvansa juuressa joka pyysi sillä kertaa tekemään päin vastoin sillä tuon hetkinen taistelijantahto ja jääräpäisyys koituisivat nopeammin nuorukaisen omaksi kohtaloksi kuin tämän pelastukseksi.
Jos kuopuksella olisi ollut sillä hetkellä voimia erkaantua vanhemmastaan kauemmaksi näyttääkseen tuon olevan väärässä, olisi tämä tehnyt sen samantien mutta kun keho yriti vielä viimeisillä voimillaan edes jännittää raajoja liikkuakseen, menettivät jalat automaattisesti tasapainonsa vaikka niin ei ollut missään vaiheessa tarkoitus tapahtua. Kehon valahtaen entistä voimattomampana ja veltompana enemmän vanhemman omaa kehoa vasten joka onnistui pitämään lastansa vielä pystyssä.
Keuhkojen vetäen vaikean kuuloisesti ilmaa sisään kuin hakiakseen ne viimeiset rippeet saadakseen edes suunsa auki jossa maistui aivan liian selvästi veren rautainen maku joka tuntui pyrkivän joka kerta huulten välistä ulos ainakin Sin yritti puhua vaikka samalla hän tiesi tasantarkkaan joutuvansa sillä kertaa luovuttamaan isänsä, itsensä sekä Alban tähden periaatteissaan jotka olisivat halunneet hänen yrittää yhden kerran nousta ylös omasta ongelmastaan ihan omin avuin, mutta järjen kieltäen sitä tapahtumasta "... tee mitä... täytyy.".
Tuon yhden lauseen jälkeen olisi Sin halunnut samantien vajota maan alla ja peruuttaa sanansa, mutta sen ollen jo tuossa vaiheessa liian myöhäistä. Identtisen silmäparin kohdaten isänsä, luoden tuolle pienen hymyn joka antaisi virallisesti tuolle luvan tehdä niinkuin parhaaksi näkisi jotta heistä jokainen pääsisi enemmän tai vähemmän hengissä pois sieltä kirotulta alukselta, joka viimeistään koituisi heidän kaikkien kohtalokseen mikäli he viivyttelisivät vielä kauankin.
Sinin ollen täysin tiedoton siitä mitä tapahtui laivan toisessa päädyssä, jossa tilanne alkoi kärjistyä jo hyvin, hyvin, hyvin pahaan suuntaan josta ei olisi välttämättä Chadin osalta takaisin tulemista ja se olisi saanut nuoremman inttimään samantien että tuo tulisi isovelimäisenä hahmona monen monta kertaa hänen oman terveytensä eteen ja että isän olisi pitänyt keskittyä tuohon ja muihin paikalla olijoihin mutta ehkä onneksi aistit olivat lamaantuneet siltä erää kokonaan, jättäen kuopuksen tiedottamaksi siitä todellisuudesta mikä piilotteli lyhyen matkan päässä, silmien sulkeutuen viimein väsymykseen hävinneenä kiinni vaikka vaikeasti kohoileva hengitys kertoikin miehen olevan vielä elävien kirjoissa juuri ja juuri ja nyt pelkkä vastaanlaittaminen alkoi kostautua ja pahasti.

Jalkojen antaessa enemmän periksi nuoremman alla – joutui Anubis lopulta pitelemään Siniä kokonaan pystyssä. Isän alkaen laskemaan lastansa hitaasti maahan selälleen, pystyen kuulemaan heikot sanat; ”Tee mitä täytyy” – ennen kuin käsivarret alkoivat päästämään irti ja vanhin erkaantui kauemmaksi nuoremmasta, joka jäi paikoilleen silmät sulkeutuneina ja hengitti raskaasti. Hopeisen katseen kohottautuen viimeiseksi katsomaan Azraa, joka oli ehtinyt tulla kaksikon luokse hetki sitten.
”Pidä hänestä huoli, Azra. Luotan sinuun ja siksi uskallan laskea perilliseni hengen sinun käsiisi.”
Vartalon kohottautuen ylös maasta – ottivat askeleet tuon lyhyen välimatkan vielä umpeen ja kämmenen laskeutuen hellästi Azran poskelle.
”Olit minulle kuin oma tytär vaikka löysinkin sinut monta vuotta sitten erämaasta kuolemaisillasi. Pelastin henkesi silloin ja pelastan sen nytkin. Siksi pyydän sinua pysyttelemään täällä. Älä tule luokseni vaikka näkisit mitä vain.”
Lämpimän kämmenen erkaantuessa hitaasti kasvojen sivulta – jätti se jälkeensä kylmyyden, joka laajeni salakavalasti kaulaa pitkin rintakehälle asti, antaen esimaun tyhjyydestä joka jäi enää jäljelle kun Anubis oli mennyt.

Aikaa ei ollut ehtinyt kulumaan kauankaan siitä kun Zay ja Chad olivat asettuneet toisiaan vastaan. Nuorempi oli pitänyt sinnikkäästi pintansa alussa ja olisi onnistunut jopa vahingoittamaan vanhempaa – jos tällä ei olisi ollut kuolemattomuuden kirousta takanaan. Zayn suomatta nopeaa kuolin iskua vaan pikemminkin leikitteli koko tilanteella, vahingoittaen nuorempaa yksi paikka kerrallaan – niin sisäisesti kuin ulkoisestikin, että lopulta Chad yski ylös vertansa ja vajoten puoliksi polvilleen kun sairauden vaikutus alkoi taas voimistaa otettaan. Zay oli tiennyt kyseisestä heikkoudesta koko ajan, tämä oli vain pelannut aikaa ja väsyttänyt nuoremman kehoa entisestään, että kun kohtaus tulisi taas päälle – ei sitä vastaan taisteleminen kestäisi kauankaan.

Zayn astuen yhden askeleen eteenpäin – pysähtyi tämän terävän käskyn edessä, minkä Anubis lausui Egyptin muinaisella kielellä.
”Pysähdy, Zay!”
”Minulla ei ole mitään syytä noudattaa käskyäsi. Miksi edes vaivaudut kohtaamaan minut? Emme voi satuttaa saatikka tappaa toisiamme. Luulisi sinun jo...”
”Tietävän sen.”
Kämmenen kohottautuen vartalon eteen ja kallistuen taivasta kohden – toinen käsistä tuoden veitsen ja vieden terän poikittain elämän viivan päälle. Isän katseen kohottautuen katsomaan esikoista kulmien alta – tämän katseen kertoen enemmän kuin tuhat sanaa. Zayn ilmeen vaihtuen tuon yhden sekunnin aikana hämmentyneestä vihaiseksi ja silti pinnan alta oli nähtävissä jotakin inhimillistä, joka oli koko ajan toivonut menetettyä takaisin.
”Et voi tehdä niin! Tiedät mitä se tekee myös sinulle! Menetät elinvoimaasi – jos luovut ottamastasi! Mistä tiedät - ettei herättäjäsi ole syönyt elinvoimastasi jo niin paljon, että kun luovut ulkopuolisesta - saatat menettää henkesi!”
”Huvittavaa ettei sinunlainen kaikkitietävä yhdistä vieläkään palasia paikoilleen. Luuletko, että antaisin Shaiyanin pitää itseäni kokonaan omassa talutushihnassaan? Että hän voisi päättää päiväni heti kun siltä tuntuisi?”
”Sinä…kirottu…”
”Jostakinhan sen kirouksen on pakko lähteä liikkeelle niin miksi ei saman tien minusta. Älä aliarvioi minua, Zay. Sadistisuuden ja hulluuden raja on ehkä sinun ajatusmaailmassasi pieni, mutta se ei tee sinusta typerää.”
Zayn muistikuviin välkähtäen kuva siitä viattoman näköisestä mustasta kissasta, joka oli aina kulkenut Anubiksen mukana minne mies oli ikinä mennytkin. Paitsi nyt. Tuo sama eläin oli ollut silloinkin jo olemassa kun Zay oli kohdannut Anubiksen ensimmäistä kertaa alle viidentoista vuoden ikäisenä. Kissat olivat Egyptin uskomusten mukaan henkimaailman vartijoita… Simonin kirjaimellisesti kantaen mukanaan murto-osaa Anubiksen sielusta, joka antoi eläimelle epänormaalin pitkän iän. Siksi kissa aina kulki Anubiksen jalan jäljissä ja ilmestyen lähes aina paikalle kun mieheen sattui liian paljon.

Veitsen alkaen viiltämään hitaasti elämän viivaa auki – alkoi Zayn kyljessä oleva haava avautumaan samassa tahdissa. Kyseisen peittyen vielä ulkopuolisten katseilta sotilasvaatetuksen ja luotiliivin alle, mutta lopulta veren vuoto alkoi kastelemaan lantion aluetta ja housun sivustaa, mikä sai käden painautumaan hetkeksi kyseiselle alueelle ja kohottautumaan kasvojen eteen. Silmien nähden kämmenen ihon värjäytyneen tuoreesta verestä. Haavan ehtien aukeamaan puoleen väliin asti ennen kuin Anubis joutui lopettamaan tekonsa hetkeksi – sillä voimat olivat alkaneet myös hiipumaan vanhemmasta.

Kipu. Hän sai viimeinkin tuntea elävää ja puhdasta kipua.
Hiljaisen, huvittuneisuudesta kertovan henkäyksen karaten huulten lomasta. Zayn laskeutuen polvilleen vapaaehtoisesti ja omaa tilaansa kuunnellen, joka pakotti menemään matalammalle tai seuraavaksi jalat voisivat antaa äkkiseltään periksi ja se ei sopinut Zayn itsetunnolle. Hän ei lyyhistynyt kenenkään eteen jonkun toisen tahdosta. Vartalon protestoiden veren vuotoa lihaskouristuksella – kallistui tasapaino äkillisesti eteenpäin. Käden iskeytyen maahan hakemaan tukea, sormien painautuen tiiviimmin puisia lankkuja vasten. Hikihelmien valuessa kasvoja pitkin ja tipahdellen yksitellen alas. Tukahtuneen äänen lausuen ääneen sen ensimmäisen nimen, joka jopa miehen yllätykseksi kohosi alitajunnasta.
”A..det..te..”
Hampaiden pureutuen toisiaan vasten sulkeutuneiden huulten takana. Puheääni oli ollut vain kuiskausta kuuluvampi, mutta siitä huolimatta Anubis oli kuullut mitä Zay oli sanonut. Adette? Kuka tämä oikein oli ja mitä tällä oli tekemistä Zayn kaltaisen miehen kanssa?

Sinin tuntien selvästi kuinka vahva ote alkoi päästämään hitaasti irti velton kehon ympäriltä sanojen jälkeen, kuopuksen nähden enään vain pilvettömän sinisen taivaan ja sivusilmällä paistavan auringon sen hetken ajan ennenkuin silmät olivat sulkeutuneet kokonaan, tietämättä jaksaisiko tehdä enään niinkin yksinkertaista asiaa kuin pitää niitä auki.
Azra oli seuranut tuota tapahtumaa jo hetken aikaa, Anubiksen teon saaden hämmennyksen aikaiseksi sillä hän oli olettanut kokoajan toisen vievän tuon jonnekin syrjemmälle, tai ainakin antavan eteenpäin niille ketkä olivat täysin varmoja laivan tuhoutumisesta ja valmistelivat niitä harvoja pelastusveneitä mitä laivassa oli, käyttövalmiuteen. Mutta sen sijaan olikin tapahtunut päinvastainen, kohottautui keltainen silmäpari katsomaan tuota vanhempaa miestä kaikesta yrittyksistään huolimatta joutui kärsimään valintojensa takia, jotka voisivat joko pelastaa heidät tavalla tai toisella tai sitten pahimmassa tapauksessa upottaa heidät kaikki samantien laivan myötä mikäli Zay onnistuisi toteuttamaan uhkauksensa.
Sormien tuntuen posken alueella, johon oli ilmestynyt haava itsepuolustuksen aikana joka oli pakottanut Azrankin tekemään sellaista mitä tämä oli uskotellut itselleen vuosia salamurhaajan kasvatuksestaan huolimatta, mutta siltikin hän oli ollut väärässä sen kokoajan. Miehen lausuen omat sanansa, pyytäen naista pysymään kuopuksen luona sen ajan, ja lukitsemaan itsensä tilanteeseen mistä tämä ei saisi poistua vaikka tämä näkisi vaikka mitä epämiellyttävää edessäpäin.
Kulmien kurtistuen hetken ajaksi, huulten avautuen lausuakseen mitä ihmettä toinen puhui, mutta ennenkuin sanoja saatiin sanottua ääneen oli mies jo kääntänyt selkänsä heille molemmille, jättäen Azran huolehtimaan parhaansa mukaan nuoremmasta joka makasi verisillä lankuilla silmät kiinni. Siinä ei auttaisi enään mikään muu kuin asettua polvilleen nuorukaisen vierelle ja yrittää saada tuon tila pysymään suhteellisen vakaava vaikka silmien kiinni pitely ja hitaasti nouseva rintakehä eivät näyttäneet kovin hyvältä yhdistekseltä, eikä tuo yksinkertainen huomio parantanut ainakaan Azran oloa mitenkään joka ei nauttinut jo valmiiksi tuosta tilanteesta mitenkään.

Äänen puhellen nuoremmalle, saaden aina vastaukseksi väsyneen hymähdyksen jota tuskin edes kuuli sen kaiken keskellä, mutta silti silmät kääntyivät katsomaan tuohon suuntaan missä kaikki oli saanut aivan uuden käänteen, vaikka Azra näkikin paljon muutakin kuin olisi todellisuudessa halunnut. Alban maassa jalka verissä, kun ei pystynyt pakenemaankaan tilannetta mitenkään, vähän matkassa Chadin joka oli yrittänyt puolustaa pikkusiskoaan viimeiseen asti Zayltä ja nyt tuo joutui sairauden alaisena polvilleen kun muu ei auttanut.
Ja isän käyden keskustelu esikoisensa kanssa ei paljon kauempana muista, jopa Azran kuullen miehien käymän keskustelun välimatkasta huolimatta.
Käsien painaen haavoja samalla kun nainen seurasi hiljaisena sen hetken ajan tapahtuma kunnes katse pakotettiin laskeutumaan äkillisen yskähdyksen vuoksi takaisin Siniin, saaden Azrankin tuntemaan selvää kipua kehon lävitse pelkästään katsoessaan tuon yhden ihmisen kärsimystä. Valitettavasti hän halusi tehdä jotain. Mutta sen toteuttamiseen hänen täytyisi mennä alakertaan missä kaikki Alban hoitotavarat olivat, ja se tarkoittaisi että hän joutui jättämään Sinin hetkeksi yksin vastoin lupaustaan. Mutta jos se olisi pieni hinta siitä että he saisivat elää hieman kauemmin, eikö se olisi riski jota kannattaisi ottaa?
Tuon kissanpennun joka oli jäänyt koko siksi aikaa nuorukaisen vierelle, nosuten vatsan päälle asettuakseen kääntyivät kellertävät silmät katsomaan viirusilmiä kummastellen, tuon naukaistessa kimeästi naiselle. Aivan kuin tuo pieni eläin olisi ymmärtänyt tilanteen ja sanonut pitävänsä huolen toisesta sillä aikaa kun Azran täytyisi tehdä sen mitä täytyikin. Sen hetken ajan nainen vannoi menettäneensä viimeisenkin järjen äänensä, mutta toisaalta...
Hennon läpytyksen saaden hopeiset silmät aukeamaan uudemman kerran kohdistaakseen yläpuolella sumeasti näkyvää Azraa joka lausui tuolle käyvänsä hakemassa tarvikkeita, ja ettei hän saisi kuolla vielä sille raatojen täyttävälle laivalle. Korvien erottaen hatarasti kuinka nainen nousi nopeasti ylös ja yhtä ketterästi alas joka ei ollut sen kauniimmassa kunnossa kuin yläkertakaan, eivä silmät siltikään pystyneet pitämään itseään auki. Vatsan päälle löytäneen eläimen tuijottaen näkemäänsä rauhallisesti, terävien kynsien painautuen ohuen ja kokonaan veren tahriman vaatekappaleen lävitse vasten ihoa, pakottaen Sinin pitämään hereillä koko sen ajan, joutui Sin naurahtamaan huvittuneesti tuntemalleen. Tuo kissa oli todellakin outo tapaus...
Hengityksen kulkeutuen rauhallisemmin ulos, katseen avautuen uudelleen katsomaan jälleen sitä samaista taivasta, tuon erottamatta enään edes juoksevia askeleita jotka laskeutuivat tarvikkeiden kanssa takaisin vierelle nostaakseen paitaa pois tieltä ja pennun hypähtäen vuorostaan pään vierelle omalle tarkkailupaikalleen takaisin kun Azra palautteli kaiken kirjoista lukemansa mieleensä mitä pitäisi tehdä tuossa tilanteessa.

Vaikka kaikki perheenjäsenet eivät tulleetkaan näin lievästi todettuna toimeen keskenään, ja tuskin tulisivatkaan koskaan, ei Anubis ollut valehdellut missään vaiheessa puhuessaan vahvasta verilinjasta joka yhdisti heitä kaikkia, saaden satojen kilometrien päässäkin tuosta tilanteesta tietämättön lopettamaan tekemänsä hetkeksi ja kohdistamaan hopean katseensa ikkunasta näkymään merihorisonttiin, jossa tiesi sillä perheenjäsenten asuinmaan olevan. Aluksi Evey oli pitänyt tuntemuksiaan pelkkinä sattumina, kun se oli alkanut sen olkapäästä ja siirtynyt sitten lantiolle ja viimeisenä nyt kämmeneen, tuon viimeisen saaden viimeiseksi mielen ymmärtämään ettei kyse ollut sattumasta. Pahan aavistuksen ja lievän pelon vallaten mielen sekunneissa, tunsi tämä selvää poltetta ranteen alueelle johon ankh-risti oli tatuoitu vuosia sitten samalla tavoin kuin Giovannilla oli kaiken näkevä horuksen-silmä, kuuli Evey sen hetken ajan hitaan sydämen sykkeen korvissa asti, joka sekoittui tyhjästä alkaneeseen esikoisen itkuun joka sattui tuntemaan samalla tavoin kuin äitinsä sukulinjan edustajana ja tulevana vartijana, vaikka noin nuori ei sitä ehkä vielä ymmärtänytkään. Nielaisun tapahtuen hyvin vaikeasti kun käsi kohosi sydämen päälle jota oli alkanut kivistämään pelkkä ajatuskin mitä meren toisella puolella oikein tapahtui.
Evey oli tuntenut tuon saman lähestyvän kylmyyden viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, jonka perässä oli seurannut tyhjyys jota ei pääsisi pakoon milloinkaan.

Azran saaden verenvuodon tyrehtymään sillä kertaa, vaikka samalla tämä näki jo silmissään kuinka kuitenkin liian pitkään jatkunut vuoto oli tehnyt jo oman osansa, eikä hänen yrityksensä ehkä enään auttaisi tuossa tilanteessa mitään. Katseen laskeutuen katsomaan kissan perään, joka oli lähtenyt kuljettamaan tuota pientä pulloa jossa olisi Chadin aloittama lääkeaine nopeasti loppuun tehtynä laivan poikki kohta tuota miestä määrätietoisesti, mutta sillä kertaa Azra ei enään jäänyt seuraamaan tapahtumia kun tämä vilkaisi poikaa, jonka olotila ei ollut parantunut samantien, johtuen liiallisesti verenvuodosta, meni Azra sen hetken aikaa paniikkiin. "Sin. Sin! Avaa silmäsi, et sinä vielä voi luovuttaa! Sin.. Sin! Kuulitko! Herää!" tuskaisen äänen lausuen nuoremmalleen kyyneleitä niellen, käden läpsyttäen hellästi veristä poskea saaden pienen elonmerkin toisesta vaikka silmät eivät avautuneetkaan. Niin väsynyt hän oli.

Toisenlaisessa kunnossa Chad olisi noussut ylös ja mennyt kaksikon väliin tappaakseen Zayn itse, mutta sitä ennen vaatinut vastauksia pariin epäkohtaan, jotka olivat häirinneet nuorukaisen mieltä ensimmäisestä päivästä lähtien kun Chad oli soluttautunut palkkasotilasiin. Tumman katseen seuraten Anubista ja Zaytä sen hetken ajan kunnes sivusilmä erotti liikettä oikealta puolelta – tuon pienen kissanpennun kantaen mukanaan pientä lasista pulloa, jonka sisällä hölskyi hyvin tutun näköinen lääkejuoma. Chadin kiittäen tuona hetkenä ajatuksissaan kaikkia ylempiä voimia jotka tiesi nimeltä. Vartalon saaden itsensä kammettua vaivoin ylös ja jalat ottivat jäljelle jääneen loppumatkan umpeen. Chadin ottaen lääkejuoman ja juoden sen kerralla kurkusta alas vaikka edelleenkään maku ei ollut mitä parhaimpia. Heti tämän jälkeen Chad lähti puoliksi juosten, puoliksi nilkuttaen Alban luokse ja nostaen tämän seisomaan vaikka veren jatkuva vuotaminen olikin saanut neidon kasvot kalpeiksi ja kävelemisen mahdottomaksi ilman tukea.
”Anubis, tule! Meidän pitää mennä… tule jo!”
Chadin huutaen olkansa ylitse koko ajan taemmas jääneelle vanhemmalle miehelle, joka edelleen vain seisoi paikoillaan ja piteli veistä kämmentänsä vasten. Normaalissa tilanteessa Chad olisi jäänyt itsepäisesti odottamaan vanhemman vastausta, mutta tuntiessaan koko ajan laivan rakenteiden natisevan pahaenteisesti – jouduttivat askeleet vauhtiaan, että kaksikko pääsisi Sinin ja Azran luokse.
”Ota hänet niin minä huolehdin Sinistä. Meidän pitää päästä pelastusveneeseen ennen kuin laiva uppoaa!”
Alban päätyen Azran tuettavaksi ja Sin puolestaan heitetyksi Chadin hartialle roikkumaan. Vuotta vanhemmalta mieheltä löytyen onneksi ylimääräistä voimaa palkkasotilastaustan takia, mutta edelleenkään Chad ei ollut täysissä voimissaan, vammoista puhumattakaan. Nelikon joutuen lähtemään liikkeelle tilanteen pakottamana vaikka kukaan näistä ei mielellään jättänyt vanhinta jälkeensä.

Zayn hengittäen pari kertaan syvään – pitäen katseensa alaspäin nähdäkseen vain verilammikon polviensa edessä, mikä laajeni koko ajan. Anubiksen lähtien ottamaan välimatkaa umpeen – alkoi Zay kuljettamaan kättänsä lantion luokse ja tarttuen johonkin hyvin pitävästi. Sinisen katseen, josta alkoi näkymään hiljalleen vihreään päin viittaavaa sävyä kohottautuen katsomaan kulmien alta ja ivallisen hymyn piirtyen meri ilman kuivettamille huulille. Käsiaseen kohottautuessa näkyville ja suuntautuen osoittamaan suoraan karkulaisia kohti. Etusormen painautuen liipaisemille – vetäisi veitsi elämän viivan auki loppuun asti ja verinen kämmen tarttui laukeavaan aseeseen painaakseen luodin osumaan lattiaan. Zayn reagoiden kuitenkin normaalia ihmistä nopeammin Anubiksen tekoon ja ehtien kääntämään kättänsä eteenpäin jolloin luoti iskeytyi vanhimman alavatsasta sisään. Kämmentä viiltänyt veitsi oli puolestaan isketty Zayn kylkeen niin syvälle, että se teräase jäi paikoilleen vaikka käsi alkoi päästämään irti kahvasta.
”Miksi… sinä… et… voi vain…kuolla…”
Veren kaihertaman äänen yrittäen puhua tavalliseen tapaan tyynesti, mutta tällä kertaa kiihtynyt sydämen syke ja veren kohoaminen suuhun sai puheen kuulostamaan hengästyneelle. Vihreiden silmien pysyen eteenpäin vaikka tuntoaisti kykeni viimein tuntemaan kosketuksen kasvojen sivulla. Zayn haistaen veren myös Anubiksen suunnalta, käden vapinan paljastaen todellisen tilan. Tumman rauhallisen äänen vastaten sillä samalla sävyllä, jonka Zay oli kuullut korvissaan kauan sitten ennen sieluttomaksi muuttumistaan.
”Kaikki on hyvin, Zay… tämä tulee tapahtumaan nopeasti.”
Veitsen kahvasta pidelleen käden kohottautuen niskalle ja painaen Zaytä lähemmäksi vaikka nuorempi yritti vieläkin taistella vastaan. Leuan painautuen päälakea vasten, tuntien allansa tutun karheat hiukset, jotka olivat kuin kopio Anubiksen omista. Silmien sulkeutuessa, mutta siitä huolimatta kyyneleet alkoivat vierimään sänkisille poskille. Suolaisen meriveden huuhtoutuessa jo kannen ylitse. Kauempaa kantautuen hengissä olevan miehistön huutoja kun nämä sanelivat toisilleen käskyjä viedä pelastusveneet mahdollisimman kauaksi uppoavan laivan imusta. Palkkasotilaiden asettaman pommin, joka oli Zayn käskyn peruja, räjähtäen ruumassa ja hajottaen viimeisimmätkin esteet veden edestä. Meren nielaisten kauppalaivan ja sen kuolleet armoa tuntematta mustaan syvyyteen.

Monien silmäparien seuraten vastentahtoisesti laivan hukkumista, sen viimeistään ollen viimeinen isku niillekin ketkä olisivat voineet pelastua jos vain olisivat olleet hieman nopeampia.
Onneksi edes he olivat selvinneet ajoissa pelastuslaivaan, jossa oli tuskin edes kourallistakaan ihmisiä jäljellä, vaikka yksi näistä olikin pahemmin haavoittunut kuin muut ja yrityksistä huolimatta tajuttomassa tilassa, ehkä myös onneksi näkemättä sitä kuinka oma isä upposi esikoisen kanssa laivan mukana.
Tuon yhden ainoan kerran Azra joutui ottamaan parantajan roolin sillä oli ainoa jolla oli vielä senkin vertaa voimia tehdä se saadakseen muiden haavaumat kuntoon ennen kuin Sinin kaltaisia olisi lisää, vaikka samalla Azra saisi jotain aivan muuta ajateltavaa kuin se mahdollisuus heidän kaikkien "isän" menehtyneen juuri.

Kaiken tuon jälkeen he olivat rantautuneet pieneen kylään olosuhteiden pakottamana, ja löytäneet sieltä parantajan jonka luokse he joutuivat majoittumaan tuon luokse sillä moniin kilometreihin heillä ei olisi tietoakaan isoista kaupungeista joissa olisi kunnollisia nykyajan elektroniikkaa, saatika kunnon sairaalaa. Koko tuon ajan Sin oli ollut jo kolme päivää tajuttomassa tilassa, vaikka tuon tila olikin vakaa, mutta silti sadistisen palkkamurhaajan tehneet haavat ja murtuneen käden paraneminen menisi kauan. Eritoten keskellä aavikkoa. Parantajan tiedostaen sen itsekin, vaikka olikin ihmetellyt miten ihmeessä tuo nelikko oli tehnyt saadakseen tuollaisen kohtelun itselleen.
Tietenkään totuutta ei oltu lausuttu koskaan, vaan Azra oli puhunut ihmiskauppiaista, kertomatta uponneesta laivasta ja sen tapahtumista ihan vain sen vuoksi että se kaikki satutti vieläkin vaikka päiviä olikin kulunut eteenpäin.
Kolmannen päivän alkaessa, vaikka kello oli vielä niin vähän että viisaimmat ymmärtäisivät lepuuttaa itseään kovien kokemuksien jälkeen edes yön ylitse, mutta entä jos yksinkertaisesti mieli yrityksistä huolimatta ei antanut mahdollisuutta moiseen? Aurinko ei nousisi vielä moneen tuntiin tuon pienen aavikkokylän päälle herättämään asukkaita työntekoon, mutta Azra ei ollut pystynyt nukkumaan muutamina öinä kun muistikuvissa kummitteli pelkästään se hetki jolloin Anubis oli suonut viimeiset sanansa hänelle luottaessaan kuopuksen hengen naisen käsiin.
Miten ihmeessä he kertoisivat Sinille kunhan tuo herää isän olleen uppoavassa laivassa ja mitä suurella todennäköisyydellä kuollut? Miten sellaista voisi sanoa lapselle joka oli kertaalleen menettänyt vanhempansa vuosia sitten, ja nyt uudestaan?

Niskan nojautuen väsyneenä tuolin selkänojan ylitse, raskaan huokaisun karaten huulten välistä, naisen kohdistaen katseen puiseen kattoon, jossa yhtä kerrosta ylempänä muut tiedettävästi nukkuivat omassa rauhassa hänenkin puolestaan. Sormien päästen kynästä irti ja laskien sen varoen paperin päälle.
Yleensä Azra olisi tarkistellut yön mittaan nuorempiensa tilaa, mutta jo ensimmäisen vietetyn yön jälkeen tämä oli huomannut sen pienen kissan pennun tehden sitäkin oma-aloitteisesti vanhimman puolesta, vaikka sitä olikin hyvin vaikea uskoa, sillä se tuskin lähti edes käytävää pidemmälle vahtivuoronsa aikana, mikäli saisi siihen tilaisuuden.

Nuo kolme päivää, jotka oli vietetty aavikon ja meren rajalle rakennetussa kylässä, olivat menneet nuorimmaisten kohdilla kuin sumussa. Sin oli edelleen tiedottomana, onneksi sentään edes vielä hengitti, ja Alba oli vielä niin tokkurassa äkillisestä veren menetyksestä – ettei tämä pysynyt kauan hereillä vaan harhaili valveilla olon ja unen välillä. Tästä syystä parantaja oli kehottanut ylimääräisiä pysymään poissa potilashuoneesta, että toipilaat saisivat levätä mahdollisimman paljon.
Chad oli pysytellyt vuoteessa kaksi ensimmäistä päivää – sillä tämä oli kyllä tiedostanut tilansa selvästi; voimat eivät palautuisi ilman lepoa. Tuon ohjenuoran hän oli oppinut Anubikselta ennen kasvatuskodista lähtemistä ja tuon samaisen ohjenuoran voimalla hän oli jaksanut monen taistelukentän lävitse. Toisen päivän iltana oli Chad mennyt lepäämään aikaisin, mutta vähän yli keskiyön jälkeen oli joku saanut unen etääntymään äkkiseltään ja saanut Chadin makaamaan valveilla vuoteessaan. Katseen kyllästyessä vahtaamaan hämärää huonetta, jossa seinät alkoivat tuntumaan liian ahdistavalle – oli vartalo kohottautunut hiljaisesti jalkeille, pukenut yksinkertaisen vaatekokonaisuuden ja lähtenyt paljain jaloin ulos – ettei askeleet kuuluisi liiaksi.

Taivaan rannan alkaessa muuttumaan verenpunaiseksi kaukana horisontissa – kohottautui alaspäin suuntautunut katse katsomaan tuota majesteetillista näkymää raskaiden kulmien alta. Tummien silmänalusten paljastaen väsymyksen, mutta siltikään nukkumaan ei lähdetty vieläkään. Chadin istuen yksinkertaisen puulaatikon päällä jonkun kivistä kyhätyn rakennuksen seinustalla, josta näki avomerelle päin. Chad oli tuohon päivään asti elänyt kuin sumussa, hän ei ollut tuntenut yhtään mitään tai edes ymmärtänyt ajatella niin syvällisesti kuin Azra. Hän oli kuin kuori ilman sisustaa. Käsien kaivaen housuntaskusta esiin tupakan, joka päätyi huulten väliin, ja sytkärin, jolla yritettiin alkaa sytyttämään savuketta. Sytkärin yrittäen turhaan lyödä kipinää ja mitä enemmän Chad yritti, luovutti tämä yhtä nopeasti. Muistikuviin kohottautuen Anubiksen viimeiset sanat; ”Älä enää ikinä koskaan uhmaa minua.” Vanhempi oli määrännyt Chadin pidättäytymään kaikista paheistaan…

Polttavan tunteen kasvaen entisestään rintakehällä, että vasemman puoleisen käden oli lopulta otettava tupakka pois huulilta ja laskeuduttava hieromaan kaulan alapuolelta, jota tuntui kuristavan sietämättömästi. Chadin edes enää tunnistamatta kyseistä tunnetta, joka seurasi aina ennen loppua – sillä hän oli sivuuttanut kyseisen tunteen tietoisesti jo kasvatuskodissa, luullen sen tekevän hänestä vahvemman. Silmien pintaa alkaessa kirveltämään, iskeytyi alitajuntaan tietoisuus kirkkaampana kuin aikaisemmin. Hiljaisen, huvittuneen henkäisyn karaten huulilta, jotka alkoivat vapisemaan pienesti. Kurkun kuristuksen saaden äänihuulet kiristymään, aidosti katuvan äänen kuiskaten anteeksipyyntönsä Anubikselle, jonka Chad oli jättänyt jälkeensä. Vanhempi oli selvästi sitä halunnut, mutta siitä huolimatta Chad moitti itseään siitä – ettei ollut keksinyt keinoa pelastaa vanhempaa. Kaulan alapuolella pysytelleen käden kohottautuen silmien peitoksi, jolloin suolaiset kyyneleet tuntuivat kuivettunutta ihoa vasten. Koko tietoisuuden iskeytyen voimalla Chadin alitajuntaan, musertaen tämän muka niin vahvat henkiset tukipilarit kerralla kasaan. Chad oli uskonut noihin päiviin asti olevansa jo vahva, mutta kuinka väärässä hän oli ollutkaan… elämää ei voinut rakentaa valheiden päälle, elämää ei voinut rakentaa itsensä kieltämisen päälle.

Katseen kohottautuen nousevaa aurinkoa kohti. Hymyn piirtyen täriseville huulille, kyyneleiden suostumatta vieläkään loppumaan.
Itkeminen sattui, niin hauskalle kuin se kuulostikin, mutta se sattui. Rintakehää ja kaulaa kuristaen polttavana – tyhjyyden tunteesta puhumattakaan, mikä jäi enää jäljelle kun kaikki muu entinen hiipui kadoksiin sitä mukaan mitä enemmän tietoisuus kertoi menetyksestä. Chadin ymmärtäen viimeinkin mitä Anubis oli sanonut hänelle kun nuorukainen oli lähtenyt viimeisen kerran kasvatuskodista.
”Ne jotka eivät tunne mitään - luulevat olevansa vahvempia, mutta ne jotka uskaltavat tuntea – ovat paljon vahvempia sitä edes huomaamatta.”

Viimeisten päivien tapahtumat olivat olleet hyvin hiljaisia heille kaikille, joista kukaan nuoremmista ei ollut suostunut tai edes pystynyt kommentoimaan tapahtumia, jokaisen kätkien oman surunsa muiden silmisen edessä, tai ainakin Chad oli sen tehnyt. Azran muistaen tuon tottumuksen kaksikon menneisyydestä aina kun jotain radikaalia oli tapahtunut, ei nuorempi ollut koskaan näyttänyt edes silloin tunteitaan vaan kätkenyt jokaisen yksityiskohdan aina kivikovan maskin taakse, mikä ei antanut milloinkaan pienintäkään "heikkouden merkkiä" kun kyse tuli tuntemuksista.
Se oli ollut jo silloin yksi niistä asioista mitkä olivat useinmiten aiheuttaneet mielipideväittelyn kaksikon välillä jotka ajattelivat aivan erilailla tuollaisesta asiasta. Azran näkemättä tunteissa mitään pahaa, ja Chad taas ajatteli niiden heikentävän ihmistä ja koituvan omaksi harmiksi mikäli niille antaisi vallan.
Azran oli sanonut tuosta samasta jo useita kertoja nuoremmalleen, mutta eihän tuo jääränä ottanut sanoja tietenkään kuuleviin korviinsa, joten nyt niiden parin päivän aikana kun kaksikko oli karttanut toisiaan eivätkä olleet edes puhuneet toisilleen, oli Azra suosiolla luovuttanut tietäen ettei hänen mielipiteellään olisi tuolle miehelle enään minkäänlaista tilaa tuon maailmassa.

Paljaiden jalkapohjien astuen yön kylmettämälle puulankuille, jotka rajasivat pienen kuistin valkeiden puu aitauksen lisäksi, josta avautui selvä näkymä tuohon pieneen kylään missä ei näkynyt pienintäkään elämää siihen aikaan, pienen tuulen vireen ollen ainoa elämästä kertova tekijä, joka sai pitkäksi kasvaneet hiukset liikehtimään oman tahtinta mukana, sormien pidellen kiinni lähettilinnusta jossa oli naisen kirjoittama kirje eteenpäin.
Azran kyllä tiedostaen linnun joutuvan lentämään hyvin pitkän matkan meren ylitse, ennenkuin pääsisi päämääränsä jossa keskimmäinen lapsista odotti varmasti edes jonkinlaista tietoa mitä oli tekeillä. Kyynelvanojen kostuttamat kasvot katsoivat surullisena hetken alaspäin ennenkuin sormien ote hellitti sen verran irti että siivekäs pääsisi omin avuin jatkamaan matkaansa naisen ohjeistamana, linnun aikailematta sanattoman merkin jälkeen, sen lennähtäen korkealle aamuyötä koristavalle taivaalle, ennenkuin keltaiset silmät eivät enään pystyneet näkemään sitä. Kehon istahtaen puisen portaan päälle sivuittain jotta selkä saisi tarvitsemansa tuen tukipylväästä, katsoi sillä hetkellä vanhin oppilaista väsyneenä eteensä vaikka siinä ei ollutkaan mitää minkä olisi kuulunut heräättää mielenkiintoa. Silmien vain tuijottaen tyhjän näköisinä kuinka hitaasti nouseva aurinko loi valollaan viivan kulkemaan suoriksi asetettujen jalkojen päältä muihin raknnuksen osiin, kunnes viimein kun se löysi tiensä kasvojen sivustalle, saaden vanhojen kyynelvanat korostumaan posken ihoa vasten joka kertoi monen päivän itkemisestä. Azran pystymättä enään itkemään. Hänestä tuntuen että olisi tuhlannut kaikki kyyneleensä niiden muutamien päivien aikana jotka olivat pitäneet sisällään aivan liikaa kuolemaa ja draamaa, joista hyvin harva oli tietoinen, ja joutuisi koskaan kokemaan niitä samoja asioita mitä he olivat joutuneet. Varsinkin niin lyhyellä aikavälillä.

Silmien sulkeutuen väsyneenä kiinni, mielen kuiskien ajatuksien hellittämään hetkeksi, päästämää irti ja nukahtamaan monen päivän valvomisen jälkeen, mutta joka kerta kun Azra oli tekemässä niin lävähtivät kaikki muistot päin kasvoja, aiheuttaen ahdistuksen kulkemaan keukoista rintakehän alueella vaikeuttaen hengityksen kulkua ja saaden loppupeleissä jopa hengityksen vinkumaan kun keuhkot eivät saaneet kunnolla happea.
Seuraavaksi olisi vuorossa paniikki kun elimistö luuli tukehtuvansa astma-kohtauksen alaisena, saaden hengityksen kulkeutumaan kahta kauheammin auttamatta tilannetta mitenkään hyvällä tavalla.

Pitkän uloshenkäyksen päästäen keuhkot tyhjenemään lähes kokonaan tyhjäksi – kallistui pää samalla taaksepäin ja silmät sulkeutuivat. Auringon valon osuen kasvoihin, mutta ei vielä niin aikaisin riittänyt lämmittämään tarpeeksi vaikka pian siihenkin tulisi muutos päivän mittaa. Chad ei tiedostanut enää ajan kulua, eikä hän loppujen lopuksi siitä välittänyt pätkääkään. Hänen vain tietäen, että oli aamu – se riitti. Kämmenten laskeutuen ottamaan tukea reisien päältä ja vartalo nousi kiirehtimättä ylös, päässen täyteen pituuteensa, joka ei enää kasvaisi enempää. Paljaiden jalkojen, jotka olivat mustelmilla ja naarmuilla, alkaen ottamaan takaisin päin vieviä askelia talolle, joka sijaitsi kylän länsipuolella ja kaikista lähimpänä meren rantaa.

Chadin astuessa yksinkertaisen keittiön puolelle – oli talon omistaja laittamassa aamupalaa valmiiksi ja potilaille keittolientä, jota nämä jaksaisivat paremmin syödä. Nuoremman jääden hetkeksi katsomaan toista oven suulta, tekemättä millään tavoin läsnäoloaan julki ennen kuin vanhempi alkoi aistimaan tämän läsnäolon. Chadin painaen katseensa häpeissään alas kun ymmärsi liian myöhään – ettei ollut tervehtinyt toista ollenkaan.
”Huomenta.”
Nuoremman saaden kakistettua ulos ja kohottaen samalla katseensa kulmiensa alta ennen kuin painoi sen takaisin maahan – ei tuo yli kuudenkymmenen ikäinen nainen kommentoinut aluksi mitään. Vanhemman puhuen vasta silloin kun oli kaatanut lientä kulhoon ja tipauttaen lusikan mukaan.
”Tässä. Vie tämä sille nuorukaiselle, hän ei ole syönyt pariin päivään mitään. Menee kohta jo sen takia huonompaan kuntoon.”
Tummemman katseen kohdaten parantajan lilan väriset silmät, joista nuoruuden liekki ei ollut sammunut vieläkään. Chadin astuen välimatkan umpeen ja ottaen kulhon, mutta ei vielä lähtenyt toteuttamaan vanhemman käskyä vaan jääden seisomaan paikoilleen, tietämättä oikein mihin kohdistaisi katseensa. Hampaiden puraisten huulen sisäpintaa. Hän ei vain yksinkertaisesti ollut hyvä tällaisissa asioissa.
”Kiitos…”
Ensimmäisen sanan aloittaen hiljaisesti.
”Kiitän sinua kaikesta mitä olet tehnyt eteemme vaikka emme voikaan maksaa sinulle mitään. Kaikki tuhoutui laivan mukana ja… silti, kiitos. Maksan sinulle läsnäolomme tekemällä hyväksesi mitä ikinä pyydätkin. Voin korjata talosi katon – jos vain haluat tai tehdä jotakin muuta.”
Lilan värisen katseen pysyen liikkumattomana nuorukaiseen päin, aivan kuin tuo yksinkertainen katse olisi voinut katsoa paksunkin muurin taakse ja sai Chadin tuntemaan olotilansa kiusaantuneeksi.
”Olet nuori ja vetreä, paljon paremmassa kunnossa kuin minä nykyään. Enköhän keksi miten voisit auttaa minua, mutta menehän nyt… vie ruoka ensin toipilaalle.”
Chadin nyökäten pienesti, käänsi nainen selkänsä ja jatkoi aamupalan valmistamista.

Makuuhuoneen oven avautuessa ja sulkeutuessa – syntyi siitä vain hetkellinen narina, joka ei paljoa häiritsisi kuuloaistia. Askelten vieden sängyn vierelle ja tuoli vedettiin lähemmäksi. Puutuolin narahtaen laskeutuvan painon alla, mitä seurasi vaimea kolahdus kun jokin raskaampi esine laskettiin yöpöydälle. Chadin nojautuen hetkeksi polviaan vasten ja katsoen vain tuota vuotta nuorempaa miestä, joka ei ollut paljoa osoittanut ylimääräistä liikettä vaan näytti enimmäkseen nukkuvan. Kämmenen laskeutuen lopulta terveen olkapään puolelle ja tehden pienen töytäisyn, jonka tarkoituksena oli havahduttaa nuorempi hereille.
”Sin… kuuletko minua?”
Katseen käväisten keittokulhon suunnalla ja palautuen takaisin katsomaan nuorukaisen kasvoja, jotka näyttivät kalpeille jopa huoneen hämäryydessä.
”Sinun on pikkuhiljaa aika heräillä ja syödä jotakin. Vai mitä? Et voi elää täysin pyhällä hengellä.”
Chadin yrittäen keventää tunnelmaa tuolla viimeisellä lauseella – sillä Sin oli huvittunut selvästi kuullessaan, että vuotta vanhemmasta tulisi pappi – ja osaksi myös sen takia, että Chadia ahdisti nähdä Sin tuollaisessa tilassa. Hän halusi toisen heräävän ja kuulla taas kuinka toinen jaksoi vitsailla luoja tietää mistä asiasta vaikka koko homma olisi menossa hyvää vauhtia viemäristä alas.
Huulille kohottautuneen pienen hymyn alkaen sulamaan hiljalleen kadoksiin kun katse ei nähnyt toivottua reaktiota nuoremmassa. Aidon huolestuneisuuden painaen rintakehää selvästi ja se pakotti nielaisemaan vaikeasti.

Oven narahtaen vaimeasti pimeässä huoneessa johon pieninkään valo ei ollut päässyt sisään viimeisten päivien aikana, kääntyivät kissan viirumaiset silmät katsomaan tulijaa joka toi mukanansa ilmeisesti ruokaa potilaalle, seuraten vanhemman liikkeitä aina siihen asti kun tuo löysi paikan tuolilta sängyn vierustalta.
Chadin lähtemättä pois, tilanteen muistuttaen sitä kuinka Sin oli itse pitänyt alkuaikoina huolen toisesta kun Chad oli saanut itsensä huonoon tilaan kylpyhuoneessa tapahtuneen välikohtauksen vuoksi, vaikka tuolloin kaksikko oli ollut hyvin kaukana ystävyksistä, saatika perheestä.
Paljaaksi jätetyn rintakehän kohoillen ohuen peiton ja siteiden alla rauhallisesti, kertoen enemmän unenmaisesta tilasta kuin että Sin olisi enään hengenvaarassa, vaikka aina tilanne voisikin muuttua äkkiarvaamatta radikaalisti jolloin tilannetta olis enään hyvin vaikea korjata. Käden tökäten hieman normaalia voimakkaammin ihoa heräteltäväksi, sen saamatta kuitenkaan haluttua reaktiota vaikka Sin tunsi jokaikisen tekeleen ja kuuli mitä toinen lausui vierellä.

Kissanpennun, jonka valkeat tassut oli puhdistettu verestä hypähtäen yöpöydältä kehon vierelle ja siitä vuorostaan vatsan päälle istumaan. Niin oudolta kuin se olikin, ei tuo samainen pentu ollut poistunut lähes kertaakaaan nuoren miehen viereltä koko sinä aikana, vaan tämä oli vahtinut tuon unta silmääkään räpäyttämättä ja poistunut asemistaan vain mikäli joku ei ollut ymmärtänyt tuoda sille ruokaa yläkertaan, jonka jälkeen se oli palannut uskollisesti takaisin vahtipaikalleen.
"Et kai tosissasi ole tullut uskoon ja rupea hurskaaksi raamatunkantajaksi? Valkoinen panta ei vain sovi sinulle, veli rakas." Väsyneen, kähean mutta huvittuneen naurahduksen karaten huulten välistä viimein, vaikka silmiä avattukaan.
Terveen käden kohoten varoen pehmeälle turkille ja kissankorville rapsutuksen muodossa eräänlaisena kiitoksena tuolle mitättömän näköiselle olennolle joka oli pysynyt koko sen ajan hänen vierellään. Hopeisen katseen avautuen ja kohdistuen samantien puukattoon jota hän tuskin edes erotti selvästi pimeyden vallitessa huoneessa edelleenkin, ennenkuin se laskeutui tuolille istuvalle vanhemmalle.

Muistikuvien ollen hyvin hatarat viimeisten päivien ajalta, ja nuorempi oli ollut tajuttomana heidän poistuessa laivasta suunnillen ehjin nahoin, joten tämä ei tiennyt vielä todellisia tapahtumia Zayn ja Anubiksen välillä mutta katsoessaan toista... riitti että osasi hakea ne pienet merkit kasvoilta, silmistä ja kehonkielestä, olivat ne kuin sanaton totuus joka paiskautui brutaalisesta päin naamaa kerta heitolla.
Terveemmän käden, jonka ympärille ei oltu sidottu tukisiteitä murtumisien vuoksi, kiilautuen patjaa vasten ja lähtien nousemaan hitaasti puoliksi istuma-asentoon vaikka Sinistä tuntui kirjaimellisesti kuin hän olisi jäänyt katujyrän ja junan alle saman aikaisesti, kunnes viimein tämä sai itsensä kunnolliseen istuma-asentoon pystyäkseen kohtaamaan vanhempansa pimeyden lävitse selvemmin, vei kämmen kaulan alueelle johon oli levinnyt ahdistava tunne. Hän olisi voinut kysyä tapahtumia ja mitä Zaylle ja Anubikselle oli loppujen lopuksi tapahtunut, mutta loppujen lopuksi hänen ei edes halunnut, eikä edes tarvitsisi tietää. Hän oli itse sanonut isälleen tuon täytyvän tehdä sen mitä täytyi, ja niin tämä oli tehnytkin, uhraten jälleen oman elämänsä muiden vuoksi.
Vaikka Sin olikin verellisesti miehen lapsi, hän ei pystynyt kuvittelemaankaan minkälaisia tunteita tapahtuma oli herättänyt muissa, jolle Anubis oli ollut isähahmo monen monta vuotta kauemmin kuin hänelle itselleen, vaikka samalla hän tiedosti aivan liian hyvin miltä tuntui nähdä oman vanhempansa kuolevan silmien edessä. "... Miten te voitte? Ilmeisesti hengissä, mutta... tiedäthän."
Nuoremman uskaltautuen kysymään Chadilta, viitaten sanoillaan Albaan, Azraan ja tuohon itseensä, jonka kasvoilta näki selvästi itkun jäljet peittelystä huolimatta: sen kertoen Chadin tunnepadon viimeinkin murtuneen hyvin pitkän ajan jälkeen mistä varmasti kaikki muut olisivat iloisia "Vai oletteko pitäneet mykkäkoulua Azran kanssa vieläkin?"

Nähdessään Sinin alkavan yrittämään nousemista istumaan – huomasi Chad nousevansa automaattisesti ylös ja ollen valmiina estämään nuorempaa jos tämä aikoisi tehdä jotakin, joka ei vielä käynyt yhteen yleiskunnon kanssa. Vartalon ehtien siirtymään jo tuolin reunalle ja jalkalihakset ehtivät kohottamaan painoa pari senttiä ylöspäin tuolista. Sinin päästen kuitenkin omin voimin istumaan vaikkakin joutui sen jälkeen nojautumaan väsyneenä sängyn päätyä vasten ja hengittämään pari kertaan syvään.
”Sinun pitää ottaa nyt rauhallisemmin. Mitä enemmän jaksat levätä - sitä nopeammin pääset takaisin jaloillesi.”
Chadin lausuen rauhallisesti, tämän jopa itsekin hämmentyen äänestään, joka oli paljon aikuismaisempi ja tilanteen tasalla oleva – aivan kaikkea muuta kuin se nuorukainen, joka hän oli ollut kasvatuskodissa. Vanhemman nousten seisomaan ja siirtyen lähemmäksi Siniä, pyytäen toista nojaamaan aavistuksen eteenpäin, että yksi ylimääräinen tyyny saatiin aseteltua selän taakse tukemaan istumista. Tuon yksinkertaisen teon antaen toipilaalle olla enemmän rennosti.

Käsien, jotka olivat myös yhtä paljon naarmuilla kuin jalatkin, ottaen lopuksi keittokulhon yöpöydältä ja alkaen hämmentämään lientä tasaisesti, että maut sekoittuisivat. Vartalon laskeutuen takaisin tuoliin istumaan - kohottautui huulten lomasta hiljainen väsynyt henkäisy, joka kertoi sanattomasti liikkumisen sattuvan myös vanhempaan. Vaatteiden kätkien ruhjeet, jotka olivat jääneet muistoksi Chadin ja Zayn yhteenotosta, todella hyvin muiden katseilta.
”Miten tällaisessa tilanteessa nyt voi voida... Azra lupasi huolehtia viestin kirjoittamisesta isosiskollesi ja Alba taas ei ole kommunikoinut mitään takaisin vaikka olen yrittänyt puhua hänelle venäjäksi. Kaikki meistä on kuitenkin hengissä ruumiillisesti.”
Sanojen vastaten nuoremman kysymykseen vaikkakin jätti kokonaan kertomatta miten itse puhuja jaksoi tai sen, että toinen vanhemmista nuorista ei ollut nukkunut kunnolla kolmeen vuorokauteen. Lusikan päätyen käännetyksi Siniä kohti ja kulho tuli ojennetuksi lähemmäksi. Chadin pidellen lautasta, jota ei voinut laskea syliin kaatumisriskin takia, kun nuorempi söisi.
”Syöhän nyt. Autan sinut sen jälkeen pesulle, että vanharouva voi vaihtaa haavasidoksesi sen jälkeen.”
Ilkikurisen hymyn häivähtäen totisen näköisillä kasvoilla.
”Joko minä tai hän vai pyydänkö kenties Azran pesuavuksesi?”
Käden vaihtuen keittokulhon alla, pinnan kuumuuden alkaessa käymään tuntoaistin päälle.

Selän tuntinen tyynyn pehmeyden, joka tukisi kipeytyneitä raajoja parempaan asentoon, joka samalla ehkäisisi osaksi mahdollisuutta kehon osien tulevan enemmän kipeämmiksi jolloin myös parantumine olisi pitkittynyt jo tuolloin monella päivällä. Sinin henkäisten raskaasti, - hän ei ollut koskaan pitänyt siitä jos joku yritti olla huolehtiva hänenlaisestaan vaikka nuorempi tiesikin kaiken sen tarkoittavan pelkästään hyvää, mutta hän ei voinut sietää sitä tunnetilaa joka määritteli avuttomaksi, ja pakotti tämän ottamaan jokaisen avunannon vastaan maailman yksinkertaisissakin asioissa. Jos hän olisi pystynyt hän olisi nostanut kätensä hiuksilleen ja vienyt kättään päänmuotoisesti takaraivolle kuunnellessaan vanhemman sanoja, joissa kuitenkin oli jonkinlainen järjen ääni mitä toipumiseen tulisi.

Chadin liikahtaen yöpöydän luokse ja nosti jotain sen päältä, täytti hiljainen tasaisin välein tuleva ääni huoneen joka kerta kun miehen pitelevä lusikka osui kulhon kovaan pintaan sekotuksen aikana, ruoan houkuttelevan tuoksun saaden nuoremman tiedostamaan oman nälkänsä kolmen päivän syömättömyyden jälkeen, kääntyi katse takaisin Chadiin, nuoremman huomaten ensimmäisen kerran selvästi naarmuuntuneet kädet ja väsyneen olomuodon joka suorastaan paistoi tuosta, miehen puhuessa samalla muiden puolesta vaikka jättikin oman osuutensa kertomatta, tyytyi Sin tuolloin vielä nyökkäämään vaikka hän ei järin ollut iloinenkaan kuullessaan lähetetystä kirjeestä, jonka vuoksi nainen varmasti kärsisi uudemman kerran sen saman kuin jo monen monta kertaa aiemminkin.
Eikä Albankaan tilasta kuuleminen kuulostanut hyvältä, vaikka oli helpottavaa kuulla ettei tuo ollut joutunut Zayn kynsiin sittenkään, vaikka samalla nuorempi oli joutunut näkemään uudenlaisen puolen jonka kuka tahansa olisi ilomielin jättänyt välistä.

Chadin vaihtaen aihetta lennosta ruoan syömiseen, jonka jälkeen seuraisi peseytyminen avustuksella, toisen ojentaen samalla kulhoa lähemmäksi minkä nuorempi ottikin varoen vastaan "Tiedän kyllä että olen rampa, mutta oikeasti... pientä kunnioitusta, kiitos?" Hopeisen katseen vilkaisten kulhoa pitelevää kättä, joka yritti kaikin tavoin yritti olla avuksi, näki mies kuinka ilkikurinen virne kohosi toisen kasvoille kun puhe tuli uudelleen peseytymisestä, nyrpisti Sin silloin tahalteen murjottavasti nenäänsä "Siitähän sinä pitäisit. Hyvä on, mutta yhdellä ehdolla: lopetat tuon holhouksen, ja menet syömään ja lepäämään ettet itse joudu pahempaan tilaan kuin minä. Onko selvä?" Miehen todeten takaisin, kohottaen sormensa osoittamaan käskevästi toista antamatta toiselle vaihtoehtoja tuossa asemassa sillä Chadin pitäisi itsekin huolehtia itsestään eikä pelkästään muista. Pienen hymyn kohoten kuitenkin huulille murjotuksen sijasta, nuoremman maistaen ensimmäisen kerran keittoa joka sai makunystyrät heräämään väkisinkin monen päivien ruoattomuuden jälkeen, saaden nuoremman syömään ihan mielellään vaikka kaikki alas jos se sen vaatisi.
"Haluatko kertoa edes missä päin olemme tällä hetkellä tai kuka on oikeasti suostunut ottamaan hyvää hyvyyttään meidät hoidettavaksi?" Tämän lausuen sitten jälleen aihetta vaihtavasti, ettei puheenaihe olisi mennyt liian vakavaan suuntaan, ja satuttanut molempia omalla tavallaan aran aiheen edessä mitä tuli jälleen laivaan, Zayhin, Anubikseen, pappeuteen... Azraan, mutta silti hetken hiljassa olon jälkeen antoi nuorempi osapuoli laskea katsettaan hieman alas ruokakulhoon jonka höyrysi lämpöä ilmaan, lusikan leikitellessä keiton nestemäisellä ominaisuudella pyörien pinnalla edestakaisin samalla kun Sin näytti miettivän seuraavia sanojaan tarkoin "... Kiitos kun raahasit meidät pois laivasta ja pelastit meidän kaikkien hengen etkä luovuttanut vaikka Zay ja kätyrit onnistuivatkin tekemään hyvää jälkeä meille kaikille." Äänenpainon hiljentyen viimeisten sanojen aikana lähes olemattomaksi kun lause tuli päätökseen, miehen pystyen näkemään sielunsa silmin sen palkkamurhaajan kasvot jotka olivat olleet valmiina hoitamaan homman loppuun silmäänsä räpäyttämättä, tuntematta pienintäkään katumusta siitä että he olivat tappaneet useita ihmisiä yhden henkilön vuoksi, valmiina viemään tehtävän kunnialla loppuun, sen ällöttävän virneen laskeutumatta kertaakaan tuon kasvoilta pelkästään sen takia että tuo oli saanut nähdä uhrinsa olevan epämukavassa asennossa vaikka kipua ei oltukaan suostuttu vapaaehtoisesti näyttämään.

”Ai, siitä että minä tai vanharouva saataisiin pestä sinut?”
Chadin onnistuen kysymään hämmentyneellä äänensävyllä vaikka todellisuudessa tämä ei ollut hetkeäkään tosissaan – päättäen kuitenkin jatkaa sanoilla leikittelyä.
”En kuule usko, että vanharouva pysyisi enää tahdissasi ja minun kohdillani taas…”
Silmien, jotka olivat aamuhämäryydessä entistä tummemman väriset, mittaillen kiireettömästi nuoremman päästä varpaisiin kunnes lopuksi katseen kohtasivat uudelleen.
”… et ole tyyppiäni, valitan.”
Suupielen kohottautuen vasta hetken päästä virneeseen – antaen tahallaan Sinin kuvitella kuulemistaan sanoista mitä halusi. Chad ei todellakaan enää arastellut puhua kaksimielisesti armeija taustansa jälkeen ja mitä tuli oman itsensä tuntemiseen niin eiköhän jo tuohon ikään mennessä tuntenut jo oman seksuaalisen suuntautumisensa. Sen antaen pienen ilon leikitellä viattomilla, jotka hämmentyivät välillä todella näkyvästi suorien sanojen edessä. Chadin tyytyen vain nyökkäämään Sinin viimeisiin sanoihin, jotka kehottivat ja samalla myös käskivät vanhempaa huolehtimaan myös itsestään – eikä kuluttaisi kaikkea energiaansa muiden auttamiseen. Kieltämättä se oli osittain tämän luonteenpiirteen kirous, joka tuppasi aina välillä tulemaan vahvasti esille ja yhtäkkiä kykeni katoamaan takaisin kadoksiin, että tilalle pääsi nousemaan luonteenpiirre, joka ei välittänyt kenestäkään liiaksi.

Nuoremman vaihtaen puheen aihetta kysyäkseen missä Chad epäili heidän mahdollisesti olevan ja kuka oli suostunut ottamaan nelikon kotiinsa asumaan – irrottautui vanhemman katse nuoremmasta ja alkoi analysoimaan makuuhuoneen sisustusta, josta löydetyt piirteet vahvistivat epäillystä.
”Uskon, että olemme jossakin arabian meren ja persian lahden välimaastossa. Mahdollisesti Oman nimisessä maakunnassa eli taas aavikkoa silmän kantamattomiin.”
Huvittuneen hymähdyksen kohottautuen keuhkoista, yrittäen kätkeä väsyneen henkäyksen allensa. Chad ei edelleenkään tuntenut aavikkomaita kodikseen, mutta nieli kyllä sen vaikka sitten väkisin. Sinin jatkaen laskeutuneen hiljaisuuden jälkeen kiitoksella vaikkakaan ei selvästi osannut muotoilla kunnolla ajatuksiaan lauseiksi – puisteli Chad päätänsä pienesti ja naurahtaen kuuluvasti keventääkseen vakavaksi muuttunutta keskustelua.
”Hei, älä ala nostamaan minua millekään jalustalle, okei? Sinä et pidä liiallisesta avun annosta, koska tunnet olosi…anna kun arvaan; kiusaantuneeksi. Minä taas en pidä liiallisista kiitoksista vaikka olisinkin pelastanut henkiä. Ymmärrätkö?”
Suurimmaksi osaksi tyhjäksi syödyn keittokulhon päätyen asetetuksi takaisin yöpöydälle – auttoi Chad nuorempaa siirtymään alakerran kylpyhuoneeseen. Autettuaan sen minkä oli pakko – antoi tämä sen jälkeen vuoron talon vanhalle rouvalle, joka oli koonnut sidostarpeet valmiiksi hollille.

Vanhemman jättäen Sinin paikattavaksi – ei tämä vielä mennyt syömään vaan palasi takaisin yläkertaan toiseen makuhuoneeseen, jossa tiesi Alban pysytelleen lähes koko ajan. Chadin istuutuen aluksi tuolille ja alkaen puhumaan porukan nuorimmalle, että tämän olisi jo noustava ja alettava pitämään huolta itsestään. Alban kuitenkin pysytellen kyljellään, kasvot seinään päin, ja oli vetänyt polvensa lähelle rintakehää. Varjon kätkien neidon avonaiset silmät, joista kyyneleet valuivat yhtenäisenä norona ja kastelivat lakanan. Alban odottaen alitajuntaisesti, että kohta tämä taas kuulisi kuinka toinen kävelisi pois ja jättäisi hänet yksin…
Patjan joustaessa uuden painon alla ja vahvemman näköisen käsivarren laskeutuen ottamaan tukea patjasta vartalon edestä. Kyseisen huomion saaden Alban kääntymään puoliksi selälleen, jolloin tämä kohtasi vanhemman piirteet yläviistossa. Chadin kysyen suoraan johtuiko nuoremman suru laivan tapahtumista. Alban aluksi vastaamatta, mutta mitä enemmän tämä alkoi ajattelemaan menneitä – sitä suuremmaksi tuska kasvoi rintakehällä. Chadin yllättyen aluksi täysin Alban seuraavasta teosta kun toinen yhtäkkiä ponkaisi istumaan ja kaapaisi käsivartensa tiukasti vanhemman niskan ympäri ja alkaen itkemään vuolaasti. Katkonaisten sanojen onnistuen kokoamaan viestin, joka kertoi Alban syyttävän itseään Anubiksen kuolemasta ja ylipäätänsä kaikista muistakin laivan tapahtumista. Chadin ymmärtäen vasta nyt kohottaa toisen kätensä neidon yläselälle, että toinen edes tuntisi saavansa vasta halauksen takaisin.
”Kaikki on hyvin, sisko. Kaikki tulee kyllä kääntymään hyväksi ja selvemmäksi… aikanaan. Kunhan vain jaksamme usko siihen.”
Venäjän kielen lausuen nuo yksinkertaiselta kuulostavat lohtusanat, joihin Chad yritti myös uskoa… ehkei vielä, mutta jossakin vaiheessa. Aikanaan.

Tilanteen edeten kahden miehen välillä omaa tuttua tahtia sen mukaisesti kuin se oli aina mennyt näiden tehtyä rauhan toistensa välillä erimielisyyksien suhteen, antoi Sin lopuksi tuon jopa auttaa tämän kylpyhuoneeseen ja sieltä poiskin tuon monta ikäpolvea vanhemman naisen eteen, joka oli joko omaa hyvyyttäään, tilanteen pakottamana tai taka-ajatuksilla suostunut ottamaan huollettavaksi neljä nuorta, yksi oli käynyt lähellä kuolemaa, toinen oli haavoittunut vakavasti ja kolmatta oli täytynyt kantaa suunnilleen koko matkan ajan jalan liikuntakyvyttömyyden vuoksi ja neljäs taas oli säästynyt ehkä helpoiten fyysisesti mutta henkisesti tämä oli yhtä riekaleina kuin kaikki muutkin vaikka vain Chad oli nähnyt tämän kerran tai kaksi ohimennen kiduttavien raskaiden päivien aikana jolloin sanoja ei oltu juurikaan lausuttu kuin vasta kysyttäessä tai pakon edessä.

Jo ovella toiseksi nuorin oli huomioinut naisen puhuvan välillä mielellään ja välillä tuo vaikeni kuin haluten ahdistaa tilanteen kiusaantuneisuudella keskustelukumppaninsa nurkkaan, oli Sin sen yhden hetken ajan jo ollut valmis esittämään ettei osannut kuin omaa äidinkieltään jottei takkuinen keskustelu olisi jatkunut pidemmälle siitä eteenpäin, mutta hänen kyllä ymmärtäen omien ajatuksiensa olevan aivan naurettavia. Tuo nainen olisi voinut ilmiantaa heidät jo aikoja sitten, tai pahimmassa tapauksessa kieltäytynyt antamasta minkäänlaista hoitoa mutta siltikin siinä he kaikki olivat enemmän tai vähemmän hengissä. Hopeisen katseen seuraten kaikessa hiljaisuudessa kuinka nainen, jonka nimeä ei oltu lausuttu kertaakaan muiden kuultavaksi, hoiti työtänsä kaikessa rauhallisuudessa kun vanhat siteet vaihtuivat puhtaisiin haavaumien alueelle joissa menisi oma aikansa parantua, pystyi Sin pitämään kasvonsa mitään sanomattamana, mutta todellisuudessa, nähdessään tuon erikoisen silmien värin oli se saanut mielen hätkähtämään silkasta hämmennyksestä. Sin oli nähnyt vain yhdellä ainoalla ihmisellä tuon saman silmien värityksen joka poikkesi kaikilla tavoin kenen tahansa aivan kuten Azrallakin, ja se mitä hän oli oppinut jo nuorena tuosta henkilöstä oli ollut samantien se että kyseinen nainen oli kaikkea muuta kuin jumalaisen kaunis ulkomuoto antoi todellisuudessa ilmi kenelle vain. Toisaalta, Sin kyllä epäili että vaikka tuo kyseinen nainen olikin sieluton ja ennen kaikkea häikäilemätön sekä manipuloiva, epäili hän kyllä sen hetken ajan ettei tuo pystyisi vanhentamaan omaa ulkonäköään vuosikymmenillä eteenpäin tuosta vain.

Raskaan henkäisyn karaten huulten lomasta silkasta helpottuneisuudesta kun viimeinenkin uusi side löysi tiensä oikealle paikalle. Ei siksi että naisen käsittely olisi satuttanut mitenkään mutta hän ei vain voinut sietää sitä kuinka joku toinen joutui auttamaan tilanteen pakottamana vaikka mies oli oppinut sitomaan siteen ympärilleen omin avuin mutta murtuneen käden vuoksi sekin täytyi jättää taka-alalle.
Väsyneiden silmien alkaen haravoimaan hitaasti pitkin huonetta, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan ei poikennut juurikaan siitä tavanomaisesti viidenkymmnen iän ylittäneen naisen huoneesta joita voisi kuvitella, vaikka hän osasikin laittaa pieniä yksityiskohtia merkille toisesta varkaan ja salamurhaajan asemasta, vaikka todellisuudessa aistit herättelivät itseään tarkkailemalla missä kukin olisi sillä hetkellä. Chad ja Alba olivat talossa, sen hän aisti selvästi, ilmeisesti vielä samassa huoneessakin mikä oli ymmärrettävää näiden kaltaisilta jotka luokittelivat toisensa sisaruksiksi. Kulmien kurtistuen hetken ajaksi kun aistit yrittävät löytää viimeisen jäsenen nelikosta, jonka tiedettiin hoitaneen tiedon kulku eteenpäin vanhemmalle siskolle, mutta mitä enemmän hän edes yritti hakea tuon olinpaikkaa... sen selvemmäksi kävi ettei tuo ollut edes sen pienen alueen sisäpuolella, mikä olisi antanut pienen vihjeen missäpäin tuo kulki. Ilmeisesti kuitenkin tarpeeksi kaukana tämän olinpaikkaa pystynyt sanomaan suorilta käsin.

Hiljaisuus oli vallinnut huoneessa jo hetken vaikka parantaja olikin saanut työnsä tehtyä siltä erää ja ammattiinsa kuuluen arvaten tulisi pian toppuuttamaan pahemmin vahingoittunutta lepäämään. Ainakin Sin uskoi näin. "Onko sinulla nimeä?" Tämän uskaltautuen viimein kysymään ennenkuin nainen katoaisi takaisin välttämättömien askareiden kimppuun, hopeisen silmäparin jotka olivat kääntäneet katseensa takaisin parantajaan korostuen sen hetken aikaa nousevan auringon valossa joka oli pyrkinyt sisään avonaisista ikkunoista "... Eikö olisi reilua tietää edes kuka huoltaa haavojamme vielä mahdollisesti monien päivien ajan?"

Viimeisen haavasidoksen päätyen asetetuksi paikoilleen hartian seudulle – kohotti vanharouva katseensa vastaamaan hopeisiin kunnolla kun tuli puhetta parantajan nimestä. Iiristen hopeisuuden korostuen entisestään aamuauringon valossa kuin kertoen sanattomasti aamun olevan niiden vahvin hetki – lähes samalla tavoin kuin laskeutuva yö korosti vanhimman lilan värisiä iiriksiä, kertoen muille yön puolestaan olevan niiden vahvin hetki.
”Erikoisen väriset silmät sinulla. Voisi sanoa, että todella erikoiset ja mieleen painuvat.”
Desinfiointiaineella kostutetun taitoksen kohottautuen kiireettömästi vasemman silmän vierelle ja alkaen puhdistamaan naarmua ohimolla. Sinin pystyen tuntemaan selvästi kuinka rouvan käsi tärisi heikosti, kertoen iän vaatineen pikkuhiljaa osansa.
”Noin, valmista tuli. Muista kuitenkin ottaa rauhallisesti tämä päivä ja ne pari seuraavaakin.”
Laihan ja ryppyisen etusormen kopauttaen nuorempaa silmien väliin. Huvittuneisuudesta kertovan naurahduksen kohottautuen keuhkoista, kunnes sen oli pakko vaieta ylösnousemisen aikana. Taitoksen tipahtaen saviastiaan muiden veristen sidosten päälle, minkä jälkeen vanhalle naiselle kuuluvat kädet kohottivat astian ylös ja ottivat lähemmäksi rintakehää helpottaakseen kantamista.
”Voitte kutsua minua nimellä; Sailah tai sitten vain vanhaksi rouvaksi. Olette tervetulleita jäämään, mutta vaadin tietynlaista rauhallisuutta ja taloni sääntöjen kunnioittamista – jos ne ovat selvät teille kaikille, ei siitä asiasta yhtään enempää.”
Loittonevien askelien kertoen rouvan poistuvan makuuhuoneesta ja palaavan takaisin alakertaan. Vaimean hyräilemisen saatellen askeleita – tuon kyseisen sävelmän saaden Alban pysähtymään portaiden yläpäässä ja pakottaen samalla Chadinkin pysähtymään kun tämä tuki nuoremman kävelemistä.

”Tuo sävelmä… olen kuullut sen aikaisemminkin…”
Ovaalin muotoisten silmien kaventuessa kun alitajunta yritti kaivaa esiin sitä muistoa, joka muistutti tuosta sävelmästä. Alban kuitenkaan kykenemättä muistamaan ja se sai väsyneen henkäisyn kohoamaan keuhkoista.
”Älä anna sen häiritä, Alba. Se kyllä palaa mieleesi kun tämä kaikki alkujärkytys laimenee.”
Chadin lausuen rauhoittavasti ja auttaen Alban uudestaan liikkeelle. Hän kun oli luvannut auttaa Alban Sinin luokse, jotta tämä näkisi omin silmin toisen olevan hengissä kaikista koettelemuksista huolimatta. Makuuhuoneen oven avautuessa kaksikon tieltä – ei Chad ehtinyt edes sulkemaan ovea kun tämä jo tunsi Alban irtaantuvan otteestaan ja nilkuttavan omatoimisesti tuon viimeisen välimatkan umpeen. Alban päästen istumaan sängylle Sinin vierelle – kietoutuivat käsivarret toisen ympärille kertaakaan ujostelematta. Kasvojen painautuen hartiaa, joka oli säilynyt terveenä, vasten. Itkua pidättelevän äänen kuiskaten tukahtuneesti.
”Luojille kiitos, sinä olet siinä. Sinä todella olet siinä…”

Chad oli jäänyt seisomaan oven läheisyyteen ja nähdessään kuinka voimakkaasti Alba reagoi jälleen näkemiseen, ymmärsi vanhempi – ettei kyse ollut enää pelkästään ystävän näkemistä. Hymyn häivähtäen huulilla kun kasvot oli jo ehditty kääntämään poispäin kaksikosta.
”Jätän teidät kaksistaan puhumaan rauhassa. Yritän siinä sivussa etsiä Azran.”
Makuuhuoneen oven sulkeutuen vanhemman jäljessä ja portaista kuuluvan äänen kertoen tämän menevän suoraan alakertaan.
Chadin mennen aluksi sinne samalle parvekkeelle, jossa oli nähnyt Azran viihtyvän paljon noiden kolmen päivän aikana. Hänen voiden vain luottaa tuossa kohdin taitoonsa lukea jälkiä – sillä muiden aistiminen ei kuulunut valitettavasti taitoluetteloon vaikka siitä olisi ollut apua monen monta kertaa.

Sormen koskettaessa nopeasti silmien välikköä, olivat kasvon ilmeet pysyneet sen kokoajan vakavina ja mitäänsanomattina, vaikka pieni huvittunut hymy olikin kohonnut viimein monen monta vuosikymmentä nuoremman kasvoille kuunnellessaan naista. Tuon sanoen asiansa ja lopulta myös kertoessa sen mitä Sin oli halunnutkin kuulla kaiken kaikkiaan, seurasivat silmät tuon poistumista niin pitkälle kuin vain pystyi ennenkuin puinen ovi suljettiin esteeksi vaikka korvat erottivatkin selvästi ohuiden seinien lävitse kuinka portaat natisivat jokaisen askelman aikana.
Miehen kereten vain asettautumaan takaisin sängylleen istumaan, aikomuksena noudattaa vanhempien ohjetta mitä tuli lepäämiseen ja nopeampaan paranemiseen, mutta sekin keskeytyi kun joku availi jälleen ovea. Alunperin Sin oli ajattellut sen olevan joku vanhemmista kuten Chad tai Azra, mutta kun ovi avautui ja sen takaa paljastuikin yhden sijasta kaksi toipilasta, laskeutui hopeinen katse selvästi yllättyneenä nuorempaansa joka kuroi yllättävän nopeasti välimatkaa umpeen jalastansa huolimatta.
Sin oli jo tuolloin jännittänyt itseään sen verran että saisi tuon vastaan mikäli Alba yliarvoisi oman kuntonsa ja sen seuraamuksena lennähtäisi kohti lattianrajaa, mutta kun kädet kietoutuivat viimein haavoittuneen ja kipeän kehon ympärille pienintäkään epäilystä tuntematta, rentoutuivat jokainen raaja itsensä Sinin tiedostaen helpotukseen toisen olevan kuitenkin suhteellisesti kunnossa Zayn tekosesta huolimatta.

Terveemmän käden kohoten tiukasti vastaamaan naisen halaukseen sen verran kun vain kunto antoi periksi, painautuivat huulet suukottamaan toisen päälakea kun äänestä kuulsi selvästi Alban käyvän läpi itkun tunnetta, jota tuo ei kuitenkaan halunnut tuoda ilmi.
Chadin poistuen tuolloin paikalta huikaten menevänsä etsimään Azraa käsiinsä, sulkeutuivat miehenkin silmät varoen. Hänen se tässä kuuluisi käyttää jokaista pienintäkin jumalaa että sai tuntea naisen lähellään vielä hengissä, eikä lentämässä helikopterissa jonnekin kauas kohti tuntematonta joka estäisi löytämästä toista ehkä hyvin pitkiin aikoihin. "Päästä irti Alba. Täällä kukaan ei enään vahingoita sinua. Joten älä turhaan kuluta voimiasi tukahduttamalla tunteita." Hiljaisen äänen lausuen toiselle tuskin kuiskautta kuuluvammalla äänellä, sormien hivellen tuttuun tapaansa hiusten pitkiä latvoja jotka tuntuivat arkojen sormenpäiden alla, tuon pienen liikkeen ollen tarkoitus rauhoittaa samaan aikaan toista ja luottamaan miehen omiin sanoihin jotka olivat lausuneet heidän olevan turvassa. Sillä hetkellä ja toivottavasti hieman kauemminkin siihen asti kunnes he kaikki olisivat tervehtyneet.

Sillä aikaa kun Chad oli huolehtinut kahdesta nuorimmaisesta aamusta alkaen, oli Azra kerennyt tuolla ajalla jo kerennyt käymään kylässä ostamassa viimeisillä rahan rippeillään itselleen oman naamionsa, joka peittäisi silmien värin osaksi toisen alle, vaikka samalla se esti suoranaisen näkemisen kunnolla. Piilolinssit sattuivat. Itseasiassa Azrasta tuntui kuin tätä oltaisiin kidutettu viimeisten tuntien aikana, mutta silti tämä pakotti itsensä kestämään kivun ja inhottavan kutinan joka pakotti käden nousemaan välillä hieraisemaan silmiä. Sen koko aamun, oli Azra löytänyt tiensä pieneen puutarhaan, joka oli rajattu talon ulkopuolelle lasisin seinämin, jotka peittyivät kukkiin ja kasveihin, joita tämä oli hoitanut koko sen aamun vanhan rouvan sijasta.
Pitihän heidänkin jotain tehdä auttaakseen tuota kiitoksena huolehtivaisuudesta. Joten miksei tuolla tapaa.
Saksien leikellen keskittyneesti kuolleet osaset saksista jotta tilaa tulisi uusille, tuoreille osasille joista olisi hyötyä lääkkeissä mikäli osaisi käyttää niitä oikein.
Azran ollen niin kiinnittynyt pelkästään tekemäänsä, hänen edes tietämättä sillä hetkellä Chadin etsivän häntä kauempana talossa, eikä siitä että Alba ja Sin olivat molemmat viimeinkin jalkeilla.

Oman maakunnassa keskipäivän ylittyessä – palautui aika taaksepäin kohti aamua kun aikavyöhyke siirtyi ranskaan. Lintujen sirkutuksen kertoen aamun sarastuksesta, mutta suurimmaksi osaksi tuo harmoninen ääni jäi raskaiden betoniseinien taakse – jos ei sitten joku toimistossa työskentelevä sattunut pitämään ikkunaa auki sinä hetkenä. Päivän valon jääden enemmän taakse kun kerroksia laskeuduttiin alemmaksi – aivan siihen kerrokseen asti, missä tutkimuslaboratoriot ja henkilökunnan tilat sijaitsivat. Sisustuksen muuttuen entistä enemmän sairaalamaisen steriiliksi mitä syvemmälle tiloissa edettiin. Erilaisista koneista lähtevän vaimean hurinan toimien tasaisena taustamusiikkina työskentelyn äänille, jonka tutkijat saivat aikaan työskennellessään tiiviisti näytteiden parissa tai kirjoittamalla omia johtopäätelmiään tietokoneen muistiin.

Yhden niistä yksinkertaisista tulostimista alkaen sylkemään ulos kolmea paperia – napattiin ne nopeasti matkaan heti viimeisen sivun tullessa ulos ja alettiin kiidättämään pitkin sokkeloisia tiloja kunnes ripeät askeleet toivat viimein ovelle, josta kuljettiin läpi vain verkkokalvotunnistimen avulla. Näkymä huoneessa oli hyvin yksinkertainen; metallinen pöytä ja kaksi tuolia, jotka oli suunnattu niin että istuja katsoi suoraan peiliseinän suuntaan.
”Herra Louis.”
Naistohtorin seisahtuen pöydän viereen ja ojentaen paperit tuolle vanhalle miehelle, jonka tohtorin takin rintapielessä komeili jo moni arvonimike vuosien varsilta.
”Tutkimustulokset ovat valmistuneet.”
”Ah, kiitos tohtori Laval.”
Käden ojentautuen ottamaan nuo kolme paperia vastaan ja nostaen ne silmien, jotka tihrustivat kaksiteholinssien läpi, luettavaksi. Tyynenä pysyneeseen ilmeeseen alkaen nousemaan hiljalleen epäusko, joka puettiin huvittuneeksi hymähdykseksi. Silmälasien tullen riisutuksi hitaasti ja asetelluksi pöydälle.
”Onko tämä jotakin pilaa, tohtori?”
”Ei, Herra Louis. En koskaan pilaile työssäni. Nämä testitulokset ovat olleet minun valvonnan alaisena, joten kukaan ei ole voinut päästä niihin käsiksi kuin pelkästään minä.”
”Niin…totta kai…”
Vanhemman miehen kuullen itsensä mutisevan jotakin pahoittelevaa takaisin vaikka todellisuudessa ajatukset olivat jo täysin muualla. Katseen alkaen myös kohottautumaan hiljalleen ylöspäin ja suuntautuen uudelleen lasiseinän toiselle puolelle, missä avautui huone, jossa oli metallinen tutkimuspöytä ja sen ympärillä erilaisia koneita ja steriilipöytä instrumentteineen. Silmien muodon kaventuen aavistuksen – ajatusten alkaen analysoimaan lukemaansa, yrittäen ymmärtää testituloksia, jotka olivat tehneet kirjaimellisesti mahdottomasta mahdollisen. Nuo kolme yksinkertaista paperia tuloksineen kertoivat enemmän kuin tuhannet sanat tuosta tajuttomasta miehestä, joka oli kuljetettu ranskaan noin kaksipäivää sitten kun ensin jotkin persianlahden kalastajat olivat löytäneet kuolleeksi luulleen miehen verkoistaan.

”Soittakaa, professori Lécuyerille. Tarvitsen hänet tänne pikimmiten.”
”Herra?”
”Soittakaa hänelle.”
Sivustasta kuuluvan oven sulkeutumisen kertoen toisen osapuolen poistuneen nopeasti paikalta kun oli viimein huomannut – ettei tulisi saamaan vastauksia kysymyksiinsä.

Varmistettuaan jääneensä kokonaan yksin – nousi mies ylös ja siirtyi lähemmäksi seinäpeiliä, joka oli paljastanut saman näkymän jo monien tuntien ajan. Tuo mies, joka nyt oli täysin tajuton ja tietämätön ympärillään tapahtuvasta, oli puhunut yhden ainoan kerran aivan alussa ja sekin oli kuulostanut enimmäkseen hourailemiselle. Valvontakameran äänitallenteen kautta oli seurannut kuitenkin odottamaton yllätys; mikään tietokone ei tunnistanut potilaan käyttämää puhekieltä. Hän oli ohittanut kyseisen pistämällä tulkkausongelman tietotekniikan piikkiin, mutta nyt kun testitulokset olivat tulleet – oli tilanne alkanut muuttumaan entistä käsittämättömämmäksi. Silmien tarkentuen katsomaan pinnasta heijastuvaa kuvajaista, joista näki jo selvästi miehen iän. Noin luonto muistutti heille kuolevaisuudesta ja siitä huolimatta hänen kaltainen oppinut mies olisi uskottava katsovansa peilin läpi yli kolmeatuhatta vuotta vanhaa ihmistä, joka ei ollut vanhentunut viittäkymmentä vuotta vanhemmaksi.

Aamu oli tuskin edes kerennyt nousta kovin pitkälle, suurimman osan ihmisistä nukkuen vielä tuohon aikaan, eikä näillä olisi normaalisti ollut aikomustakaan nousta ylös patjan ja peiton välistä ennenkuin se olisi täysin pakollinen toimenpide. Monien askelten kaikuen hyvin suuressa tilassa, jossa pystyi tuntemaan entisaikojen nostalgisuuden joka hengityksen vedolla, kävely askeleella sekä silmien vilkaisulla, jotka näkivät jokapuolella toinen toistaan näyttävämpiä, vanhempia tai tunnetuimpia teoksia, joita sadat ihmiset ihastelivat joka päivä, niinkuin silläkin hetkellä. Työntekijöiden hidastaen huomattavasti tahtiaan kiireydessä kulkiessaan tuon hyvin laajan ja sokkelomaisen rakennuksen päästä päähän omiin tehtäviinsä, mutta yhden askeleet olivat pysähtyneet kuin seinään porrastossa, joka oli vienyt yläkertaan ja siitä kokoustilaan, mutta liike oli pysähtynyt puhelimen vastaamisen myötä kun ääni oli tunnistettu samantien.
Vastaaja oli ensin yrittänyt sanoa ettei hän pystynyt tekemään mitään niin lyhyellä varoitusajalla, töitähän hänkin teki mutta mitä edemmäksi tohtori Laval oli jatkanut puhettaan ja sanonut että testitulokset saattaisivat kiinnostaa professoria itseäänkin. Raskaan huokaisun karaten väkisinkin huulilta, samalla silmien sulkeutuessa silmien edestä väsyneenä "Hyvä on, yritän saada itselleni sijaisen. Sano hänelle että olen siellä tunnin sisällä."
Sormen painaen punaista luurin kuvaa päättäen keskustelun lyhyeen. Hän oli luvannut mennä katsomaan mikä olisi niin kiireellistä ja tärkeää, että hänen täytyisi keskeyttää oma työnsä ennenkuin se olisi kerennyt edes alkaakaan. Se saisi luvan riittää lääkäreille jotka tuntuivat uskovansa pystyvän kutsumaan jonkun hänen kaltaisensa aina kuin haluaisivat mukaan omiin pikku kokeiluihinsa.

Auton tullen pysäytetyksi sairaalan eteen, jonka väen paljauden keskeltä pystyi erottamaan selvästi tuon vaaleahiuksisen naisen jonka Leia oli tavannut monia kertoja samantapaisissa tilanteissa, jossa normaaleja rutiineita täytyi hieman muokata. Normaalisti kun ihmiset menivät ilmottautumaan vastaanottotiskille, mutta kun tuli kyse sellaisista asioista joihin tuo yksi tohtori liittyi, täytyi kaikki olla erityisen varovainen jokaisesta liikkeestä kunnes normaali sairaalamaailma olisi jäänyt taaksepäin.
Kahden naisen tervehtien pikaisesti toisiaan ranskalaiseen tapaan poskisuudelmalla kummallekin puolelle, ennenkuin matka lähti kulkemaan sairaalan tiloja pitkin mitä monimutkaisimpien nurkkien ja teknologian täyttämään alueeseen, jonka tilat muuttuivat tavanomaisesta potilaiden täyttämistä tiloista laboratoria alueelle, jossa näkyi selvästi kuinka tiukat turvallisuusmetodit olivat kyseessä.
Vartijan pysäyttäen kaksikon tasan yhden kerran, missä otettiin kaikki tarvittavat tiedot esille ja tarkistettiin henkilöllisyys, oli Leian pakko hymähtää huvittuneesti rauhallisen pinnan alla vaikka se piilotettiinkin haukotuksen taakse. Kuinka paljon yksikertaisempi ja toimivampi olikaan peitenimi ja väärät henkilöllisyystodistukset, kuin yksinkertainen naamio joka piilotti kaiken taakseen, ja kuinka helppoa olikaan huijata teknologiaa ja siihen liian paljon luottavia ihmisiä jotka elivät koneiden maailmassa, jossa uskottiin kaiken toimivan niiden avulla.

Valkean lääkäri takin tullen puetuksi arkivaatteiden päälle, peittäen kauluspaidan ja kynähameen osaksi allensa vaikka takkia ei suljettukaan vanhemman lääkärin viedessä tilannetta uudelleen eteenpäin useiden lukittujen ovien taakse jossa tarvittiin ties mitä tunnistuksia päästäkseen edes seuraavaan huoneeseen, joka ei kuitenkaan eronnut juurikaan edellisestä. Sanoja ei paljoa vaihdettu matkan aikana, vain se tarpeellinen: testitulokset olivat osoittaneet potilaasta jotain, mistä vanhempi tohtori oli halunnut naisenkin kuulevan ja samantien paikalle. Siinä kaikki.
Jokaisen sanan tapahtuen luottamuksellisesti, professoriksi nimitetyn naisen kyllä tietäen tasantarkkaan että mikäli hän alkaisi kyselemään liikaa, hän ei saisi vastauksia vaikka olisikin halunnut tietää edes vähän enemmän tilanteesta jonka hän saisi tietää pian.
Viimeisen oven ilmestyen kaksikon eteen, vilkaisi naislääkäri viimeisen kerran taaksensa kuin varmistaakseen Leian ymmärtävän että heidän yhteinen matkansa päättyisi siihen ja professori olisi omillaan vanhemman miehen kanssa, joka odottaisi toisella puolella jo varmasti kärsimättömänä. Pään tehden pienen nyökkäyksen tuttuun tapaansa, ennenkuin ovi aukesi ja hän pystyi astumaan sisään, nähden sen tavanomaisen huoneen, joka oli siistissä järjestyksessä eikä pitänyt sisällään mitään ylimääräistä kuin työpöydän, yhden hyllykön sadoille papereille sekä tuolin josta pystyi katsomaan peilimäisen ikkunan lävitse tutkimusten kulkua.
"Toivottavasti asiasi on tärkeä, kun halusit minut tänne näinkin nopeasti ja kiireellä vaikka minullakin olisi töitä tehtävänä." Naisen lausuen topakasti kohdistaen katseensa mieheen, jonka hän oli tuntenut jo muutaman vuoden ajan, käsien nousten rintakehän eteen ristiin odottavasti kuullakseen vastauksia vaikka osaksi hän tiesikin mistä olisi kyse nuoremman tohtorin sanojen perusteella.
Korkokengistä lähtevän tasaisen kopinan kertoen naisen ottavan rauhallisesti välimatkaa umpeen sen verran että oli työpöydän edessä, josta avautui selvä näkymä siihen huoneeseen josta huomattavasti vanhempi mies lääkäri oli seurannut tilannetta jo useita tunteja ja päiviä, pysyivät kasvot rauhallisina ja tiukkoina, vaikka pinnan alla tapahtui aivan jotain muuta näkymän suhteen, joka oli tuttu monien vuosien takaa menneisyydestä johon hän ei ollut uskonut enään kohtaavansa niinkin pitkän ajan jälkeen. Ei ainakaan näin.
"... Hänenkö takiaan olen täällä?"

Tuon takavasemmalle jääneen oven avautuessa viimein pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen – kääntyi vanhempi mieslääkäri puoliksi ympäri nähdäkseen tulijan paremmin vaikkakin tiesi kuka kyseinen tulija oli – sillä olihan hän itse käskenyt kutsua naisen paikalle.
”Huomenta teillekin, professori Lécuyer.”
Silmälasien taakse jäävän katseen seuraten naisen kävelemistä kirjoituspöydän edustalle – jääden katsomaan hetken pidempään kasvojen ilmettä kun naisen silmät olivat viimein kohdistuneet katsomaan toisella puolella avautuvaa tilaa ja sen sisältöä. Oikean käden pidellen vieläkin niitä kolmea paperia, joiden sisältämät tulokset olivat keinauttaneet tämän miehen vakaata mielentilaa huomattavasti. Pitkän työuran aikana hän oli nähnyt ja löytänyt paljon, mutta ei koskaan mitään tämän kaltaista. Ei koskaan.
”Haluan, että annatte historian osaamisenne lainaan ja autatte minua tulkitsemaan valvontakameran tallentaman puheen. Olen käynyt kuuntelemassa luentoanne Egyptin muinaishistoriasta yliopistolla ja tiedän myös sen ajan kielen kuuluvan tutkimuspiiriinne.”
Nipusta päällimmäisen paperin päätyen liu’utetuksi pöydän kannen halki aivan naisen käsien ulottuville. Paperissa lukien liutapino erilaisia tutkimustuloksia ja lopuksi niiden kaikkien yhteenveto, joka antoi suuntaa antavan kuvan potilaan iästä. Noiden viimeisten rivien kohdilla herra Louis oli lakannut uskomasta lukemaansa.

Miehen astellen parin metrin päässä sijaitsevalle näytölle ja aktivoiden sen päälle – kuvaruutuun ilmestyen mustavalkoinen kuva, jonka alalaidassa oli päivämerkintä kahden vuorokauden takaa. Videon alkaen käymään eteenpäin normaalinopeudella, valvontakameran kuvatessa koko ajan tutkimushuonetta. Nauhalla oven avautuessa ja kahden sotilaspukuisen miehen astuen sisään. Noiden kahden miehen kannatellen välissään puoliksi tajutonta miestä, jonka ulkoinen olemus oli kovia kokenut. Kolmikon perässä seuraten lopulta Louis, joka käski sotilaita nostamaan kolmas mies tutkimuspöydälle ja varmistamaan lopuksi, että tämä pysyisi paikoillaan. Vasta esivalmisteluiden jälkeen vanhempi mies uskaltautui siirtymään lähemmäksi ja alkamaan tutkimaan tarkemmin potilaan yleiskuntoa. Kynätaskulampun suuntautuen osoittamaan vuorotellen silmiä, jotka lääkärin piti avata – alkoi lähes tajuttomassa tilassa oleva mies kääntelemään päätänsä poispäin valosta ja mumisten meriveden kaihertamalla äänellä: ”Sammuta valot. Kirkkaus sattuu silmiini.”
Lääkärin ymmärtämättä kuitenkaan kuulemaansa vaan jatkoi tutkimistaan kirkkaasti valaistussa tutkimushuoneessa, jolloin tilanne kärjistyi lopulta ja tutkimuspöydällä makaavan miehen alkaen yrittämään nousta ylös, mikä sai taemmas jääneet sotilaat reagoimaan. Näiden painaen potilaan takaisin makuulle – antoi Louis rauhoittavan lääkkeen suonensisäisesti. Valvontakameranauhalla pystyen näkemään – ettei ensimmäisellä lääkeannolla ollut mitään vaikutusta potilaaseen, jolloin lääkäri joutui antamaan paljon suuremman annoksen vaikkakin sanoi ääneen: ”Normaalissa tapauksessa tämä annos koituisi jo kuolemaksi.”
Potilaan lopulta vaipuen kokonaan tajuttomaksi jatkoi Louis työtänsä.

Kaksikon keskittyessä seuraamaan monitorinäytöllä liikkuvaa kuvaa – oli seinäpeilin toisella puolella oleva tila pysynyt ennallaan niihin hetkiin asti, mutta nyt sykettä mittaavan monitorin luvut alkoivat kohota asteittain aluksi ja lopulta luvut hyppivät useita lukuja ylöspäin. Pimeyden väistyen kertaheitolla silmien rävähtäessä auki ja valonaran katseen joutuen ottamaan kaikki kirkkaat valot vastaan kerralla. Hajuaistin rekisteröiden veren ja kun toinen käsistä sai kohotettua itsensä vaivoin paljaalle vatsalle ja siitä liukuen alaspäin – tunsivat sormet veriset taitokset ja verestä kovettuneen housunkankaan. Pistävän tunteen kyynärtaipeessa saaden vastakkaisen käden siirtymään aiheuttajan luokse ja vetäisemään sen kerralla irti, jolloin veri alkoi valua kyynärtaivetta pitkin kohti sormia. Näkökentän tummentuen ja kirkastuen vuoron perään. Vartalon päästen istumaan paremmin kuin ylösnousemaan, joka päättyi polvilleen kovalle kaakelilattialle. Tajunnantason heiluen täysin nykyisyyden ja menneisyyden välissä. Kaukaisten muistojen nostaen itsensä esille niin kirkkaina, että sen hetkinen järki mielsi ne nyt tapahtuvaksi. Käsivarsien puristautuen suojelevasti keskivartalon ympärille ja vartalo taipui osittain kaksinkerroin kunnes veren lamauttava ääni huusi: ”Mitä te olette tehneet minulle!”

Viimeistään tuossa vaiheessa vanhempi mieslääkäri oli kääntynyt säikähtäneenä kannoillaan ja jäänyt puoliksi lamaantuneena katsomaan tutkimushuoneessa tapahtuvaa – tuota miestä, joka pitäisi olla lääkeaineiden turruttama ja joka silti nyt hoiperteli peilin eteen ja iskien verisen avokämmen sitä vasten. Louis pystymättä kuulemaan sanoja äänieristetyn lasin lävitse, mutta jo pelkkä huulilta lukeminen (vaikkakaan puhekieltä ei ymmärretty) riitti kertomaan – ettei herännyt mies ollut yhtään mielissään tilanteestaan.
”Kutsun vartijat.”
Askelten lähtien harppomaan välimatkaa umpeen seinän luokse, jossa pienen suojalasin takana komeili punainen hälytysnappi.

Solakoiden sormien tarttuen paperin valkeaan pintaan, joka oli tulostettu sinä aamuna noista oudoista tuloksista jotka olivat ilmeisesti saaneet jopa tuon vuosikymmeniä alallaan toimineen mieslääkärin epäilemään omaa logiikkaansa tuon nuoremmalta näyttävän miehen suhteen, joka kaiken järjen mukaan kuuluisi olla tajuttomana vielä useita tunteja siitä eteenpäin.
Nainen ei sanonut mitään. Hänen ei tarvinnut. Hän kyllä tiesi jo ilman noita papereitakin mistä oli kyse, ja silti hän ei voinut sanoa mitään jottei hän itse paljastuisi lähes vuosikymmnenen jatkuneen valheen jälkeen joksikin aivan muuksi kuin kaunis ulkokuori antoi ymmärtää, ja siltikin vaikka tohtori Louisen ammattiin kuului kyseenalastaa kaikki tälläiset asiat, näytti tuo olevan asiasta tietämätön kumpaan suuntaan kaartua ja tarvitsisi siinä tämän naisen apua. Miehen laittaessa videon juoksemaan samalla kun silmät haroivat tulostettua printtiä lävitse uudemman kerran, sivun vaihtuessa toiseen, vaikka samalla myös huomio kiinnittyi hetken ajaksi siihen mitä oli tapahtunut kaksi vuorokautta aikaisemmin.

Kukaan ei olisi uskonut siihen mitä toipilaaksi todettu mies oikein teki tuon lasisen seinämän toisellapuollella, sillä kuten sanottu: kaiken järjen mukaan, normaali ihminen ei pystyisi niin voimakkaasta annoksesta noin vain nousemaan edes istumaan ensimmäisenä, ja silti tuo mies käveli huoneen lävitse hoipertelevasti. Kaksikon kääntäen katseensa yhtä aikaa näkemäänsä, siinä missä vanhempi mies tunsi selvästi hämmennyksen ja pelästyksen ottavan valtaa itsestään katsoessaan potilastaan, katsoi Pandora sen hetken ajan menneisyyttä silmästä silmään vaikka toinen ei pystynytkään näkemään heidän puolelleen. Tunteen, joka oli yritetty unohtaa jo yksitoista vuotta sitten, repien jokaista osaa naisessa, vaikka sitä oltiin yritetty kieltää.
Kieltää enään koskaan tuntemasta niin tuota kyseistä miestä kohtaan, joka vieläki monien kymmenien vuosien jälkeenkin sai sielun elämään uudelleen kaiken kokeman jälkeen, kieltää heidän perheensä ja vannoittaa ettei Pandora enään koskaan palaisi sinne. Ja nyt. Ne kaikki palasivat yhdellä kertaa.

Videon aikana oli nainen istuutunut pöydän reunalle, Louisen liitäen samantien tottuneesti kohti tuota punaista nappia joka aiheuttaisi hälytyksen ja mahdollisesti myös pahentaisi tilannetta väkivaltaisesti vaikka mies ei ollutkaan täysissä voimissaan. Mutta useat vuodet olivat olleet toimineet opettavaisina, Pandoran tiedostaen jo ensihetkestä kuinka pahaksi tilanne tulisi äitymään. Eikä edes välttämättä täysin Anubiksen itsensä kannalta.
"Odota. Haluan puhua hänelle" Ranskankielen lausuen terävästi juuri ennenkuin sormi olisi painanut nappia, pään kääntyen nopeasti lääkäriä kohti, joka oudoksui naisen pyyntöä.
Kuka hullu nyt haluaisi jututtaa houreilevaa potilasta, varsinkin näkemänsä jälkeen?
Professorin selittäen yksinkertaisesti sen saattavan olla yksi niistä harvoista hetkistä jolloin mies saattaisi puhua tuosta hetkestä eteenpäin, tai että tuo olisi edes hereillä, jolloin tämä halusi käyttää sen myöskin hyväkseen. Valheita valheiden perään, tottakai. Mutta mies itse oli halunnut hänen apuaan, sekä mikäli tämä tosissaan oli kuullut huhuja tästä kyseisestä historioitsijasta tietäisi tämän naisen menevän vaikka sitten kiven lävitse jotta saisi haluamansa, luvalla tai ilman.
Mutta valitettavasti sillä kertaa Pandora joutui myöntämään itselleen olevansa täysin tilanteessa joka riippuisi täysin tohtorista sillä vain henkilökunnalla oli pääsy potilashuoneisiin, jonka vuoksi kastanjan väriset silmät kääntyivät katsomaan kauemmaksi jääneen miehen omia, tuon ollessa viittä vaille valmis kutsumaan vartijat hillitäkseen tokkuraisen potilaan takaisin aloilleen.

Sormen pintahermot tunsivat jo selvästi muovisen hälytysnapin pinnan. Se olisi ollut enää yhdestä liikkeestä kiinni ja koko kerrokseen olisi rävähtänyt soimaan hälytys vartijoille. Taemmas jääneen professorin sanat olivat kuitenkin onnistuneet pysäyttämään vanhemman miehen aikomuksen, ainakin toistaiseksi. Herra Louisin miettien kovasti kuulemaansa pyyntöä, jonka nainen oli esittänyt ilman minkäänlaista epäröintiä. Professori Lécuyer pyysi tosissaan lupaa mennä tutkimushuoneen puolelle ja yrittää puhumista sekavassa tilassa olevan miehen kanssa. Kurkusta kohottautuen ärtynyt murahdus ja sormi erkaantui kauemmaksi hälytysnapista. Silmälasien taakse kätkeytyneen katseen kääntyen katsomaan seinäpeilin suuntaan, mihin oli jäänyt jäljelle vain verinen kämmenjälki ja potilasta itseään ei näkynyt missään. Järjen päätellen potilaan lyyhistyneen istumaan hyvin todennäköisesti seinäpeilin alapuolelle.
”Hyvä on, mutta pidän teitä silmällä jatkuvasti. Tässä.”
Mieslääkärin ojentaen pienemmän hälytyslaitteen naiselle, joka toivottavasti ymmärtäisi ottaa sen mukaansa ennen toiselle puolelle menoa.
”Hälytä vartijat heti – jos koet yhtään olosi uhatuksi.”
Toisen käden laskeutuen huolehtivasti naisen käden päälle ja aidosti huolissaan olevan katseen riittäen kertomaan enemmän kuin tuhannet sanat.
"Onnea matkaan, tohtori."

Kovan kaakelilattian ottaen ruumiinpainon vastaan – vaihtoi Anubis asentonsa risti-istuntaan ja antoi selkänsä nojautua karheaa seinää vasten. Lähes koko seinää koristavan peilin jääden vain parin sentin päähän hiuksien yläpuolelle. Silmäluomien laskeutuen katseen peitoksi – kirkkaiden valojen alkaessa käymään taas jälleen kerran sietämättömäksi. Näköaistin jäädessä pois laskuista – vahvistui kuuloaisti entisestään. Korvien kuullen sydämen kiihtyneen sykkeen, joka sai hengityksen värisemään väkisin. Nielaisemin saaden sykkeen rauhoittumaan edes hetkeksi. Jonkin, kenties oven, alkaessa avautumaan yhtäkkiä ja perässä seuraten kengistä lähtevä kopina – alkoivat silmät avautua kiireettömästi. Katseen kohdistuen lopulta pitkään ja solakkavartaloiseen naiseen, joka oli suojannut omat vaatteensa pitkällä tohtoritakilla. Hopeiseen katseeseen syttymättä minkäänlaista reaktiota vaikka mies selvästi jo erotti naisen kasvonpiirteet. Anubiksen muistamatta Pandoraa tai mitään muutakaan tuona hetkenä… ei edes omia lapsiaan.

Naisen ottaen tohtorin tarjoaman hälyttimen vastaan hiljaisesti, pään tehden lähes olemattoman nyökkäys liikkeen miehelle, jonka katse kertoi kyllä enemmän kuin tuhat sanaa yhteensä siitä, mitä tuon puolelta oli oikein kyse. Punertavien huulten luoden vielä rauhoittavan hymyn kasvoilleen, ennenkuin hiljaiseksi muuttunut ääni lausui vielä hiljaisen lupauksen, vaikka samalla ei Pandora voinut olla ajattelematta että mies ei tosissaan uskonut että hänenlaisensa pystyisi pärjäämään potilaan kanssa, tuon tilan huomioon ottaen ei hän kyllä epäillyt miehen huolehtivaisuutta mutta samalla tätä huvitti kuinka elämää kokeneet silmät uskoivat vain siihen minkä ulkomuoto antoi ilmi.

Askelten vieden miehen ohitse ja otteiden päästessä tuolloin viimeistään irti, katosi nainen korkokenkien kopistessa lyhyttä käytävää pitkin huoneeseen, jonka valkeat seinät ja aivan liian kirkkaat valot saivat jopa elämässäänkin kaiken kokeneen ja tottuneen ihmisen siristämään silmiä, valaistuksen antamatta aluksi minkäänlaista armoa silmille jotka itsepintaisesti yrittävät huoneenkin poikki, ennenkuin vasta ajankanssa kaikki alkoi muodostua hitaasti sellaiseksi kuin se oli näyttänyt lasisen seinämän takaa. Tälle kertaa tosin hänen nähden lyyhistyneen miehen nojaamassa seinää vasten selvästi tuskissaan tilanteesta joka pakotti tämän epämukavaan olotilaan. Pandoran kääntäen katsettaan sivummalle jossa oli valokatkaisija josta sai säädettyä voimakkuutta, sormien pyöräyttäen pienesti vastapäivään, jolloin huoneeseen lankesi pienimuotoinen hämäryys, vaikka valot eivät olleetkaan edes sammuneet. "Toivottavasti tämä helpottaa edes hieman oloasi" Ranskankielen lausuen miehelle kauempaa, samalla kun jalka kohottautui hitaasti ylös maasta ja käsi kurottautui ottamaan kengästä kiinni, tämän saman toistuen toisenkin jalan kanssa, Pandoran jääden paljain seisomaan paljaalle lattialle, näyttäen keskittyvän aluksi täysin omaan tekemäänsä kun kädet laskivat kenkäparin alas otteestaan, vaikka samalla tämä tarkkaili jokaista miehen reaktiota joka kuitenkin ei antanut minkäänlaista merkkiä että tämä olisi tunnistanut naisen.

Paljaiden jalkojen alkaen ottamaan hitaasti välimatkaa umpeen kaksikon välillä, Pandoran kiirehtimättä tekemiensä liikkeiden kanssa, sillä kaikesta huolimatta hän kyllä tunsi Anubiksen ja tuon hyvin syvälle juurtuneet tavat, jotka kuitenkin määrittelivät samalla kuka tuo todellisuudessa oli kaiken sen pinnan alla. Ja salamurhaajana hän myös tiesi liiankin hyvin, että pienikin uhkaavalta vaikuttava liike voisi hyvin nopeasti koitua viattomankin lopuksi vaikka aikeet olisivatkin olleet aivan muuta. Askelten pysähtyen vasta kun välimatkaa oli enään muutaman askeleen verran kaksikon välillä, olisi hän voinut hyvin jäädä katsomaan miestä ylhäältä mutta sen vaihtoehdon sijaan laskeutuikin tämä hitaasti polvi-istuma-asentoon lattialle miehen eteen, rauhoittavan äänen jatkaessa "Nimeni on Leia Lécuyer. Olen historian professori Ranskan museossa. Olet tällä hetkellä Ranskan sairaalassa, ollut viimeiset kolme päivää." Nainen kertoi toiselle lempeällä äänensävylle, antaen jopa pienen hymynpoikasen kohoten jälleen punertaville huulille, samalla kun kädet kohottautuivat varoen ylöspäin näytille, ettei hänellä ollut mitään ylimääräistä mukana mikä olisi voinut lähettää toisen jälleen tajuttomaan tilaan. Vaikka todellisuudessa silmät arvioivat jokaista miehen ilmettä, reaktiota, liikettä... pieniäkin asioita jotka kertoisivat missä mennään sillä hetkellä.
Pandoran voimatta olla varma, ymmärsikö Anubis enään enään edes ranskankieltä jota tämä oli joutunut oppimaan rakastamansa naisen ja heidän tyttärensä opettamana monia vuosia sitten. Jäljelle jääden vain yksi vaihtoehto: Anubiksen kaukainen äidinkieli, jota tämä oli opettanut Eveyllekin näiden asuessa Egyptissä jolloin myös Pandora oli oppinut sen. Ei yhtä laajasti kuin Evey, mutta sen verran että ymmärsi ja pystyi puhumaan selkeästi. Katseen nousten hitaasti miehen veriseen käteen, joka oli värjäyttänyt ikkunaan kämmenen kuvan, ja siitä ylöspäin kohti takaisin miehen kasvoille joiden piirteitä korosti sänki/parta joka oli alkanut kasvamaan viimeisten päivien aikana kun ajo mahdollisuutta ei oltu suotu. Katseen erottaen tutun ketjun jonka väritys oli kulunut vuosien saatossa. "Toivottavasti ymmärrät, kun sanon etten aio pahaa, haluan vain selvittää mitä tapahtui kolme päivää sitten, kun sinut löydettiin tajuttomana ja tuotiin Ranskaan." Kielen vaihtuen tuossa välissä siihen mitä mies oli huudellut videolla vailla minkäänlaista vastakaikua pyyntöönsä kun kielimuuri ei ollut antanut ymmärrystä pyyntöön. Asennon vaihtuen hieman parempaan lattialla, "... muistatko mitään tapahtumia?"

Valkoiseen tohtoritakkiin pukeutuneen naisen alkaessa riisumaan kenkiään hitaasti ja tehden selvästi jokaisen liikkeen rauhallisesti – päästivät hopeiset silmät irti vasta viimeisimmän kengän riisumisen kohdilla. Anubiksen kääntäen katseensa vastakkaiseen seinään, pystyen näkemään huoneen keskikohdilla tuon metallisen tutkimuspöydän ja sen ympärillä olevat erilaiset koneet sekä viimeisimpänä tuon instrumenttipöydän, jonka päälle oli aseteltu erilaisia välineitä. Kyseinen instrumenttipöytä näytti koskemattomalle, mutta jos kykeni katsomaan tarkkaan – pystyi huomaamaan yhden esineen puuttumisen. Silmien kohdistuessa vasta silloin takaisin tuohon huoneessa olevaan naiseen kun tämä uskaltautui siirtymään lähemmäksi ja vielä istuutuvan polvilleen miehen katseen eteen kuin että olisi jäänyt seisaalleen turvallisen välimatkan päähän. Joku toinen Anubiksen sijassa olisi voinut mieltää naisen teon typeryydeksi ja tietämättömyydeksi, mutta Anubista oli opetettu katsomaan pintaa syvemmälle. Tuo nainen… oliko tämä tosiaan sitä mitä näytti päällepäin?

Ystävällisen äänensävyn puhuen ranskan kielellä – erotti Anubis naisen nimen tuosta yhtenäisestä sanojen sorinasta, jota kuuloaisti ei ymmärtänyt tarpeeksi kuin vasta silloin kun puhekieli muuttui yhtäkkiä miehen omaan äidinkieleen ja se sai aistit entisestään valppaammiksi. Miten joku ihminen, joka kuului selvästi nyky-yhteiskuntaan, kykeni käyttämään muinaisen kielen sanoja, jotka olivat kuolleet aikoja sitten. Oikean puoleisen käden siirtyen painamaan alavatsan seutua, jossa ommeltu haava oli alkanut tihkuttamaan äkillisen ponnistelun takia ja näin aiheuttaen särkyä.
”Kerrohan…”
Hopeisen katseen, joka oli laskettu hetkeksi alaviistoon, kohottautuen katsomaan naista kulmien alta. Silmien katse oli juuri sellainen minkä Pandora oli nähnyt silloin kun Anubis oli katsonut uhaksi koettua kohdetta ja miehellä itsellään oli selvästi jokin piiloterä jossakin kätkössä.
”Miksi minua pidetään täällä kuin jotakin vankia ja olotilani kertoo minulle selvästi, että olette antaneet jotakin, joka pitää minut aloillani.”
Tilanteeseen tympääntyneen olotilan pukien itsensä kuivaksi hymähdykseksi. Anubiksen jaksamatta pitää kuitenkaan itseään kauan uhkaavana vaan lopulta joutui nojaamaan takaraivonsa seinään ja henkäisemään astetta raskaammin kun väsymys uhkasi palata uudelleen takaisin.
”Miksi luottaisin sinuun? Mistä tiedän – ettei tälläkin hetkellä jokin toinen asettele sanoja suuhusi? Yrittävätkö he saada minusta jotakin selville vai mikä ihmeen leikki tämä oikein on? Olenko jossakin sairaassa kokeessa, jossa roolini on olla itse labrarotta.”
Silmien avautuessa heti lyhyen lepohetken jälkeen. Hopeisen katseen mitaten tuon naisen päästä varpaisiin – analysoiden jokaisen millin, mihin tulisi iskeä; haluttiinko toisen jäävän henkiin vai ei.
”Lähettivätkö he todella pelkästään sinut tänne? Naisen ja anna kun arvaan…”
Suupielen kohottautuen hetkellisesti ivalliseen hymyyn.
”…kannat mukanasi jotakin, joka tuo toivon mukaan pelastajat paikalle tarpeeksi ajoissa.”

Pandoran nähden selvästi miehen katseesta tuon tutun katseen, jonka hän oli itse nähnyt monia kertoja yhteisten vuosien aikana. Aluksi se oli ollut hämmentynyt kun joku ymmärsi puhua kieltä, jonka tiedettiin olleen kuollut. Tai ainakin niin uskottiin, vaikka todellisuudessa pienet aavikkokaupungit harjoittivatkin vieläkin monien tuhansien vuosien jälkeenkin tuota kieltään toisena äidinkielenään vaikka se ei ollutkaan enään isossa osassa.
Sitten hän näki sen. Se sama pilke, joka kertoi että mies olisi valmiina uhmaamaan tätä vaikka tuo varmasti itsekin tiedosti oman tilansa, joka voisi koitua naisen omaksi kuin myös miehenkin kohtaloksi.
Hymyn kuitenkaan laskematta kertaakaan vaan enemmänkin sen syventyen entisestään pinnan alla, vaikka katse käännettiinkin pois vanhemmasta, edes sen hetken ajaksi tuon puhumisen aikana.
Naisen keskeyttämättä miehen sanoja vaikka tuo toikin mielipiteensä selvästi esille omilla sanoillaan, jotka kysyivät miksi tätä pidettiin sairaalassa, ja viimeisenä tämän vielä todeten että miksi ihmeessä kukaan lähettäisi ketään yksin. Vieläpä naista. Pandoran voimatta olla tyrskähtämättä huvittuneesti itsekseen kuulemalleen, toinen ei tosiaankaan muistanut. "Täytyy sanoa että vaikka miehet kuolaavatkin perääni, sinä olet kyllä kaikkein charmikkain. Sanasi suorastaan vievät jalkani alta jos nyt yritän nousta ylös, oikea casanova." Huvittuneen, leikittelevän ja sarkastisen äänen lausuessa naurahduksen välistä, silmien nousten takaisin hopeisiin yhtä pisteliäästi kuin tuo katsoi häntä.

"Haluat vastauksia? No, sinun vuoksesi. Ensinnäkin, et ole vanki. Sinut löydettiin huonossa kunnossa keskeltä merta ja kuljetettiin tänne oikeanlaiseen hoitoon. Toisekseen vuodat verta, vaikka yrittäisitkin pakoa et pääsisi pitkälle pelkästään jo sen takia että olet lääketokkurassa. Kolmannekseen. Jos haluaisin satuttaa sinua, se ei olisi todellakaan tuossa tilassa vaikeaa." Naisen lausuen, käden hakeutuen takin taskulle ja näyttäen hälytintä jota yksinkertaisella painalluksella toisi vartijat paikalle, kertoakseen tuon olleen oikeassa.

"... Älä katso noin, häviät siinä pelissä. Olen nähnyt tuon saman katseen liian monta kertaa tietääkseni mitä aiot. Haluatko tosissaan leikkiä lääkärin lelulla saadaksesi minut pois tieltä ja aiheuttaaksesi hämmingin paetaksesi?" Kastanjanruskean katseen laskeutuen vilkaisemaan käsien suuntaan merkittävästi, toisen kulman kohottaen. Anubis oli ehkä nopea taltioimaan tilanteen ajantasalle, mutta niin oli Pandorakin. Hän oli kyllä huomannut puuttuvan välineen jo huoneeseen astuessaan, ja silti ei ollut painanut hälytysnappia vaikka olisi voinut tehdä senkin jo monen monta kertaa tuona lyhyenä aikana. Miksi?
Hiljaisuuden laskeutuen sen hetken aikaa kaksikon välille ennenkuin viimein, uskaltautui nainen muuttamaan jälleen asentoaan, tämän tuoden kasvonsa lähelle miehen omia jotta pystyi katsomaan tuota silmästä silmään, Pandoran pystyen haistamaan miehen ominaistuoksun selvänä edessään vaikka katseeseen ei päässyt pienintäkään mahdollisuutta tunteisiin, jotka taistelivat joka hetki vastaan "... et tiedäkään. Mutta katso silmiini. Näetkö valhetta? Ihmistuntijana tämän pitäisi olla helppoa sinunlaisellesi. Kerro minulle. Miksi en hälyttänyt vartijoita jo silloin kun huomasin jotain hyvin terävää ja uhkaavaa puuttuvan pöydältä?" Hiljaisen äänen kysyen mieheltä, katseen päästämättä toisesta irti, hänen haluten vastauksen mieheltä.
Hänen haluten toisen ymmärtävän että sillä hetkellä, hän olisi se pienin uhka toiselle mutta sitäkin arvokkaampi liittolainen mikäli mies sen ymmärtäisi.
"... Mitä tähän hälyttimeen tulee... olen jo iso tyttö ja osaan huolehtia itsestäni sinunlaisesi suhteen. Mutta se ei tee minusta vihollista, vaikka näetkin sen nyt niin. Usko pois." Kasvojen erkaantuen hitaasti pois miehen omien läheisyydestä kauemmaksi, takaisin omalle paikalleen tietyn välimatkan päähän, ivallisen hymyn laskeutuen jälleen lempeäksi naisen katsoessa Anubista
"... he tietävät että olet yli 3000 vuotta vanha. Se selvisi verikokeissa mitkä olivat pakollisia tänne tultuasi. Tämän kielen puhuminen tuskin edesauttaa sinua, eikä pysty vaikuttamaan täältä käsin, etkä varsinkaan tuossa tilassa. Siksi tarvitset minua. Ymmärrätkö?"

Etusormen ja peukalon kohottaen hälytyslaitetta aavistuksen enemmän esille taskun reunan ylitse – antoi tuo pieni naisen tekemä ele vahvistuksen miehen viimeisille sanoille ja siinä samalla hämmensi tämän ajattelumaailmaa entisestään. Aivan kuin tuo tummahiuksinen nainen olisi myös tiennyt sen mitä sanansa saivat aikaiseksi miehen kovan ulkokuoren alla. Tilanteen muistuttaen veitsien heittämistä maalitaulua kohti - yhden yhdenkään heiton menemättä ohitse. Naisen välillä käyttämän menneen aikamuodon selventämättä ajatuksia yhtään – sanojen kertoen näkevänsä hopeisten silmien taakse ja tietävän mitä mies oikein aikoisi tehdä jos siihen pisteeseen missään vaiheessa mentäisiin. Toisen puhuessa kuin olisi tuntenut Anubiksen kauemmin kuin tuon yhden vaivaisen puolentunnin ajan.
”Oikeissa käsissä lelukin voi muuttua aseeksi.”
Miehen vastaten rauhallisella äänenpainolla takaisin vaikkakin tuo tapaaminen alkoi muuttua koko ajan kummallisemmaksi. Anubiksen alkamatta availemaan lausettaan sen enempää sillä jos tuo nainen väitti niin tuntevansa hänet – tiesi tämä jo, että Anubis kykenisi muuttamaan melkein minkä vain aseeksi tilanteessa kuin tilanteessa.

Naisen alkaessa muuttamaan uudemman kerran asentoaan – kohdistuivat miehen silmät automaattisesti liikkuvaan kohteeseen, joka kuitenkin vain alkoi kumartua lähemmäksi ja tuoden kasvonsa paljon lähemmäksi kuin yleensä tuollaisissa tilanteissa. Kastanjanruskeiden silmien kohdaten hopeiset silmät esteettömästi edessään. Anubis oli myös lakannut nojaamasta seinään ja suoristanut istumaryhtinsä. Kaksikon tuijottaen toisiaan tuon lyhyen hetken ajan sanomatta sanaakaan kunnes pehmeä ääni alkoi puhua paljon hiljaisemmin, haluten selvästi jättää seuraavan sananvaihdon pelkästään siihen huoneeseen. Kuuloaistin kuunnellen kyllä jokaisen naisen lausuman sanan, mutta samaan aikaan muistikuviin alkoi kohota taas jälleen kerran uusi kuvanauha, joka sai Anubiksen tuntemaan jotakin ja muistamaan utuisesti sävelmän, jonka pelkällä muistelemisella oli rauhoittava vaikutus. Miksi hänestä tuntui kuin silmänsä olisivat katsoneet noita kastanjanruskeita silmiä aikaisemminkin? Miksi niiden näkeminen sai tuntemaan näin paljon ja monimutkaisesti? Vihaa, rakkautta, epäitsekkyyttä, himoa, kaipuuta, kieltämistä…
”Olen nähnyt useasti kuinka ihmiset kykenevät kätkemään todelliset aikeensa näkymättömän maskin taakse. Mistä tiedän ettet tee tällä hetkellä samoin? Haluat kuitenkin vastauksen minulta; En. En näe valhetta katseessasi ja se kieltämättä saa minut entistä enemmän hämilleni. Joko olet todella taitava näyttelijä tai sitten puhut minulle totta.”
Pandoran saaden viimeistään nyt vahvistuksen ensimmäisiin sanoihinsa. Anubiksen kiepauttaen sormillaan kirurgisen veitsen toisinpäin ja ojentaen sen kahva edellä naiselle.
”Tiedät siis minusta myös sen että luotan ihmisiin vain kerran. Älä anna minun tehdä tässä kohdin virhettä suhteesi.”
Tuon mitättömältä vaikuttavan veitsen vaihtaessa omistajaa, mainitsivat sanat samalla sen todellisen syyn miksi Anubis oli todellisuudessa tuolla oudossa paikassa. Toisenlaisessa tilanteessa olisivat sanat saaneet miehessä nopean reagoimisen aikaiseksi, mutta nyt… katseen sisimmässä häivähtäen selvä epäusko kuulemaansa kohtaan. Hän? Yli kolmetuhatta vuotta vanha?
Paljoakaan kertovan hymyn piirtyen kasvoille – sen tarkoituksena ollen pelkästään kätkeä sanojen vaikutus piiloon, ei mitään muuta.
”Puhutko kollegallesi tuolla ikkunan takana, että hän päästää minut siistimään itseni.”
Katseen vilkaisten selvästi tuon viattomalta vaikuttavan kokoseinäpeilin suuntaan, minkä takana mieslääkäri tarkkaili tilannetta vaikkakaan ei kyennyt näkemään kaksikkoa kuin pelkästään valvontakameran kautta.
”Sen jälkeen haluan päästä täältä huoneesta pois. Jos te tai hän haluatte puhua kanssani – saatte ensin kohdella minua ihmisenä eikä minään ihmeenä kokeena, jonka voi pumpata täyteen lääkkeitä kun näette siihen millään tavoin tarvetta.”
Kasvojen ilmeen pysyen jyrkkänä, antamatta minkäänlaista neuvotteluvaraa.
"Nämä ovat ehtoni. Niiden avulla voimme ehkä päästä sopusointuun. Suosittelen harkitsemaan tarkoin sillä te ette halua tutustua ikävään puoleeni."

Aseeksi tarkoitetun teräävkin terävämmän skalpellin vaihtaen omistajaa Anubiksen aloitteesti, oli se kuin sanaton lupaus toiselle luottamuksen suhteen, tarttuivat sormet varoen metallisesta pinnasta, tuntematta minkäänlaista epäröintiä teon suhteen. Itsevarman otteen kertoen jokaiselle joka osasi vähänkin katsoa tarkemmin naisen käyttäytymistä teräaseen kanssa, tietäisi kertomattakin ettei se olisi ensimmäinen kerta kun tämä joutui kosketuksiin sellaisen kanssa, mutta sen sijaan että Pandora olisi sanonut toiselle mitään takaisin tyytyi tämä nyökkäämään päätänsä ja näyttämään vapaalla kädellään merkin lupauksen sinetöimiseksi, etu-ja keskisormen kietoutuen toistensa päälle.

Pandora oli erkaantunut hieman kauemmaksi toisesta, tämän alkaen hitaasti nousemaan ylöspäin polviensa varaan mutta pysäytti liikeensä kuullakseen miehen sanoja jotka toivat jälleen oman versionsa haluamastaan, ehtojen muodossa, sai se huvittuneen hymyn kohoamaan väkisin kasvoille vaikka silmät eivät kääntyneetkään enään toista kohti. Mies ei tainnut tosiaan ymmärtää mitä oli oikein tekeillä. "Kollegani? Olet ymmärtänyt väärin chérie. En ole lääkäri. Olen vain historioitsija, joka pyydettiin tulkkaamaan puhettasi, ei mitään muuta." Lempeän äänen lausuen hymyillen toiselle, nuoremman edes yrittämättä peitellä huvittuneisuuttaan jonka miehen lausumat sanat ja siihen lisätty uhkaus pahasta puolesta olivat saaneet aikaiseksi, vaikka professori myös tiedosti liian hyvin tietävänsä ettei toinen pelleillyt, kehon nousten samassa koko pituuteensa "Joten voi olla, ettemme tapaa enään, riippuen täysin paranemisestasi ja kuinka epäilyttävästi hänen silmissään näytät. Tuskin välität kuulemastasi, mutta näin tiedoksesi."

Jalkojen lähtien ottamaan hitaasti askelia kauemmaksi toisesta, takaisin kohti ovea, jonka viereen kengät oli jätetty, naisen enään kääntymättä suorasanaisesti toista kohti, vaikka tämä totesikin toisen tarvitsevan sitä ennen lääkäriä avautuneen tikkiensä suhteen ennenkuin pääsisi siistiytymään, tämän vilkaisten tuota viimeisen kerra sivusilmällä ennen käden laskeutumista oven kahvalle, toisen käden pidellen otteessaan rennosti sormien varassa, ennen lähtemistään, tämä ei vääntänyt valoja takaisin yhtä kirkkaaksi kuin ne olivat olleet aiemmin, vaan jättäen ne hämäräksi sillä kuka nyt haluaisi olla kärsivän potilaan lähellä.

Oven sulkeutuessa kehon takana ja uuden avautuessa kohtasi nainen jälleen mieslääkärin joka oli pitänyt silmä kovana vahtia monitorin kautta, asteli tämä toisen eteen rauhallisin askelin, ojentaen tuolle samalla skalpellia kylmän rauhallisesti "Sinuna en jättäisi näitä joka paikkaan lojuttavaksi." Pienen naurahduksen karaten kuuluville toiselle samalla kun kengät laskettiin takaisin maahan jotta ne saataisiin jalkaan "En tiedä vielä juurikaan mitään. Hän ei kovin arvostanut rauhoittavia tai valolla sohimista silmiin, ja onnistui noustessaan aukaisemaan tikkinsä alavatsalta. Se kannattaa korjata ensi hädässä ja hän haluaisi poiskin huoneesta ja siistiytyä." Naisen luotellen lääkärille joka hänet oli kutsunutkin paikalle, ennenkuin hiljaisuus laskeutui huoneeseen hetken ajaksi ja hälytin tuli kaivetuksi myöskin taskun pohjalta ja ojennetuksi tuota kohden "... sinuna en olisi kovin huolissasi. Egyptissä, jotkin aavikkokylät harjoittavat vieläkin tuota samaa kieltä äidinkielenään. Voi olla hän vain on sieltä kotoisin ja koneessanne on virhe, joka väittää tuota tuhansia vuosia vanhaksi muumioksi. Mieti nyt." Ruskean silmäparin kääntyen varoen miehen omiin, "Mutta voin tulla käymään aina välillä katsomassa häntä, jos tarvitset apua. Tiedäthän sen?"

Tarkkailuhuoneen oven avautuessa lopulta uudelleen vähän yli puolentunnin jälkeen – ei tuo vanhempi mieslääkäri irrottanut katsettaan vieläkään valvontakameran monitorista vaan seisoi kädet ristittynä rintakehän edessä ja silmien muoto oli aavistuksen kaventunut. Kulmien väliin ilmestyneen rypyn paljastaen ulkopuolisille vanhemman miettivän jotakin todella tiiviisti. Tällä miehellä oli ollut aina kyky nähdä asteen pidemmälle kuin muut kollegansa ja juuri tuo kyseinen kyky oli tuonut vuosien saatossa sen arvonimen, joka nyt oli painettu tohtoritakin rintapieleen nimen alle muiden nähtäväksi. Jokin varoitti häntä etenemään varovaisesti löytämänsä kanssa, olemaan kärsivällinen ja ottamaan kaiken minkä vain sai irti. Hän oli löytänyt jotakin, mutta maailma ei saisi vielä kuulla siitä ennen kuin se olisi täydellisen valmis.
”Kiitos, professori Lécuyer.”
Käden ojentautuen ottamaan hälytyslaitteen takaisin ja vieden sen puolestaan miehen takin taskuun.
”Tohtori Laval saattaa teidät ulos, että pääsette jatkamaan omia töitänne. Kiitos.”
Oveen osuvan koputuksen kuuluen vain parin sekunnin päästä itse sanoista. Tuon mainitun nuoremman naisen aukaisten oven ja kurkistaen sisään kysyen oliko kaikki valmista herra Louisin osalta. Vanhemman miehen nyökäten vastaukseksi, mikä sai tohtori Lavalin astumaan syrjään oviaukon edestä ja kehottaen professori Lécuyeria seuraamaan.
---------------------------------------------

Lakanat tuntuivat lämmintä ihoa vasten nihkeälle kokonaisuudelle, joka oli muuttunut sellaiseksi ilman kosteuden ja hikoilemisen yhteistyöstä. Vartalon kääntyessä viimeisenä tekonaan kyljelleen ennen kuin silmät alkoivat avautua hitaasti – katseen kohdistuen huoneen poikki ikkunalle, jonka takaa vastasi takaisin aamuyön rauhoittava pimeys. Silmien yrittäen sulkeutua uudelleen, että se olisi viesti aivoille jatkaa nukkumista, mutta mitä kauemmin näköaisti oli poissa käytöstä - sitä enemmän tuntoaisti alkoi rekisteröidä jomottavan lihaskivun eripuolilla vartaloa. Ikävältä tuntuvan tuntemuksen kohottautuen hiljalleen päähän ja kiristäen näkymättömän pannan kulkemaan otsan ylitse. Tuon saman tunteen kiirien monien tuhansien kilometrien ylitse paljon vanhemman sielun luokse, joka tunsi sen ikävänä muljahduksen sydämensä kohdilla. Zayn kääntyen takaisin selälleen ja kohottaen toisen kyynärvarsistaan lepäämään silmien päälle. Sekavien muistikuvien yrittäen ponnistaa esille tokkuraisen olotilan lävitse. Toisin kuin Anubis, Zay muisti kaiken vaikkakaan ei täydellisesti sitä, miten tämä oli päässyt pois merestä ja joutunut nyt jonnekin sellaiseen paikkaan, jossa jokin oli hoitanut miehen kyljen haavan parhaansa mukaan.

Zayn tiedostamatta vielä sitä, että oli juuri sen samaisen vanhan naisen luona, minkä talossa asusti myös nuo neljä nuorta, jotka vanhempi oli yrittänyt saada päiviltä noin viikko sitten. Muistikuviin palautuen pätkittänen keskustelu, jossa ilmeisemmin hänen löytäjänsä olivat keskustelleet auttajan kanssa. Vanhemmalle naiselle kuuluva ääni oli sanonut selvästi - ettei potilaan ongelma olisi haava itse vaan siinä kytevä tulehdus, joka saisi hyvinkin korkean kuumeen aikaiseksi ja juuri tuo viimeinen heikkous koitui usealle kuolemaksi sellaisessa paikassa.

Nielaisemisen tapahtuen asteen hankalammin ja raskaan uloshenkäyksen tapahtuen nenän kautta. Zayn tiedostaen, että hänen olisi yritettävä jatkaa nukkumista, mutta tuona hetkenä kuumeen aiheuttava kova päänsärky ja kurkkua kaihertava jano saivat yhdessä sen tuntumaan kaukaiselle haavekuvalle. Zayn hymähtäen huvittuneesti omille ajatuksilleen. Niin ironista, niin jumalten tapaista. Nyt kun hän tunsi kuolevaisen tavoin… juuri niin kuin hän oli halunnut jo usean vuoden ajan… ei hän enää toivonut sitä. Mitä iloa oli tuntoaistista kuin pystyi tuntemaan vain kipua ympäri kehoa? Käden laskeutuen takaisin alas paljaan ylävartalon vierelle, laskeutuen puoliksi alas peitolle, joka peitti kehon alavatsasta alaspäin. Katseen jääden seuraamaan katossa vallitsevaa synkkää tummuutta - sen varjoja, jotka näyttivät alkavan liikkumaan mystisesti mitä kauemmin niitä katsoi.

Toisessa kerroksessa missä nämä nimenomaan neljä nuorta olivat asustaneet jo viikon ajan toipuen kukin tavallaan niin henkisistä kuin myös fyysisistäkin haavoista ajan kanssa, jotka olivat alkaneet parantumaan. Ainakin fyysisesti. Jokaisen näistä nuorista tiedostaen selvästi tapahtuneet vaikka niitä ei aina lausuttukaan ääneen ja mitä kauemmin niitä oltiin saatu käsitellä sen todemmiksi ne olivat muuttuneet kuluneiden päivien myötä. Lopulta pitkään jatkuneen valvomisen ollen vienyt nuorilta suurimman osan voimista ja pakottanut lepuuttamaan levottamankin mielen, mutta yksi näistä neljästä ei saanut siltikään unta yrityksistä huolimatta. Hopeinen silmäpari oli katsonut jälleen useita tunteja katon rajaa, niinkuin se oli tehnyt joka yö aina aamun pikku tunneille asti tajuttomasta tilasta heräämise jälkeen. Sinin tiedostaen ettei se näkymä muuttuisi miksikään yö toisensa jälkeen, varjojen vastaten joka kerta takaisin samanlaisina, kuopuksen tietämättä tuossa vaiheessa vielä alemmilla tasoilla heräilevästä isoveljestä, joka kuin kohtalon sanelemana oli päätynyt saman katon alle isän yrityksistä huolimatta ja siitä toivosta ettei kenenkään heidän enään koskaan tarvisi nähdä tuon vanhemman miehen kasvoja muuten kuin vasta palavan helvetin syvimmissä liekeissä tuonpuoleiseen päästyään. Kuinka ironista.

Kehon, joka oli haavoittunut ja alkanut paranemaan suorastaan ennätysmäisellä nopeudella palkkamurhaajan taidoista ja yrityksistä huolimatta, nousten irti patjan pehmeästä pinnasta ja käden siirtäen tottuneesti peiton pois alavartalon tieltä, jota peitti vain olohousut, jäi Sin istumaan sängyn reunalle käden vieden itsensä pään takaa silmien eteen. Ajatuksien palaten jälleen tuohon samaan, mitä Sin oli yrittänyt saada aikaiseksi itsessään: siinä missä muut olivat surreet jo useita päiviä isähahmoaan, oli Sin pysynyt tuon kokoajan kaikista rauhallisimpina, eikä ollut näyttänyt tunteitaan. Tai itseasiassa: hän ei pystynyt tuntemaan mitään sillä hetkellä. Hän ei ollut käsitellyt isänsä hyvin todennäköistä/oletettua kuolemaa kertaakaan sinä aikana, koska ei pystynyt siihen.
Oliko hän vain niin tottunut kaikkeen menettämiseen niiden vuosien aikana, ettei hän enään välittänyt? Vai oliko hänestä tulossa hitaasti se mitä hän oli yrittänyt paeta vuosia sitten takaperin? Pelkkä tyhjä kuori. Sekö hänestä oli tulossa?
Silmien aueten uudemman kerran, näkivät ne aluksi puisen lattian öistä pimeyttä vasten, ennenkuin jalat alkoivat nousta hitaasti kiirehtimättä ylöspäin astellakseen ikkunaa kohti saadakseen ilmankierron vaihtumaan huoneessa ja samalla mahdollisuuden saada miehen omat ajatukset takaisin kokoon, jotka koskivat lähitulevaisuutta ja sitä koskevia päätöksiä jotka eivät tulisi olemaan heille kenellekään helppoja. Azra esimerkiksi oli tuonut jo ensimmäisten päivien aikana hyvin selväksi, ettei voisi palata valtakuntaansa, ja aikoisi harjoittaa itseään kauan, kauan sitten unohdetuissa salamurhaajan taidoissa eteenpäin. Chad taas aikoi ilmeisesti tosissaan ryhtyä papiksi. Tiedä häntä. Ja Alba...

Raskaamman huokaisun karaten tuon viimeisen nimen kohdalla. Hän ei itseasiassa tiennyt tarkalleen, sillä Anubis oli käskenyt tuon viedä parantajan taitojaan eteenpäin, joten voisi olla että nainen aikoisi jäädä vanhemman naisen oppiin tai sitten löytää oman tiensä sairaalaan avustamaan tai jotain vastaavaa, mutta joka kerta kun hän edes ajatteli asiaa... sai se tunteet repeytymään kahteen eri suuntaan, tietämättä kumpaan kallistua sillä hetkellä enemmän. Ajatuksien pystyen toistamaan vain yhtä kysymystä useita kertoja peräkkäin kuin toivoen vastauksen vain pullahtavan mieleen tuosta vain selvänä: Mitä ihmettä hän tekisi?

Lattialaudan narahtaen olemattomasti kevyen askeleen alle, joka oli siihen asti päässyt liikkumaan omasta huoneesta käytävälle, ymmärtämättä täysin edes miksi hän edes oli noussut sängystään.
Itseasiassa rauhallinen uni oli loppunut jo muutamia tunteja aiemmin, jolloin Azra oli vain tuijottanut mitään sanomattomin silmin huoneen pimeyttä joka osaksi rikkoutuu taivaalla paistavan kuun takia. Loppujen lopuksi nainen oli kyllästynyt paikallaan olemiseen ja päätynyt kulkemaan pimeälle käytävälle siinä toivossa ettei onnistuisi herättämään muita vielä. Askelten pysähtyen lopulta kuin seinään tuon yhden oven eteen ja käsi kohosi varoen sen kahvalle, mutta ei painanut sitä alaspäin samantien, vaan Azra jäi epäröimään. Mitä ihmettä hän oli jälleen tekemässä? Hänen tiedostaen ettei se mitä hän aikoisi tehdä olisi mitenkään järjellinen edes hänen omasta mielestään ja silti hän oli astellut kiinni jäämisenkin uhallakin tuon kyseisen huoneen eteen, vaikka Azra tiesi sen olleen typerä, ja että tulisi mitä suurella todennäköisyydellä usutetuksi takaisin omaan huoneeseensa.

Kahvan painuen pienestä voimasta alaspäin, avaten ovea sen verran että hän pääsi astumaan sisään pimeään huoneeseen, joka ei antanut periksi silmille jotka näkivät juuri ja juuri ne tärkeimmät yksityiskohdat mitä halusi välttää pimeydessä. "Chad?" Hiljaisen äänen kutsuen miestä nimeltä, jääden sen jälkeen kuuntelemaan mitä tapahtuisi "Oletko hereillä? Chad?".

Pieneen ja hyvin yksinkertaiseen makuhuoneeseen johtavan oven alkaessa avautumaan hitaasti ja vaimeasti naristen – päästi se käytävälle lankeamaan kuun valoa, joka pääsi loistamaan esteettömästi huoneeseen. Tuon pienen yksityiskohdan kertoen sanattomasti Chadin pitävän vieläkin täydellistä pimeyttä vihollisenaan eikä sen takia ollut peittänyt ikkunoita millään tavoin vaikka sinä yönä täysikuu valaisi kirkkaasti. Ne yksinkertaiset verhot, jotka talon omistaja oli joskus kyhännyt roikkumaan ikkunan läheisyyteen – olivat nyt koottu siististi yhteen ja ripustettu roikkumaan ikkunakarmin sivustaan paksumman narun pitelemänä.

Kuun loisteen auttaen Azraa näkemään paremmin vaikka tämä varmasti näkisi pimeydessä ilman apuakin. Vuoteen vierelle siirretyn jakkaran, joka sai käydä yöpöydästä, päällä leväten lähes kokonaan tyhjäksi juotu lasi, joka oli sisältänyt Alban valmistamaa lääkejuomaa Chadille ja pari käytettyä pientä kangasliinaa, joista kumpikin oli osittain sotkeutunut vereen, joka nousi aina kurkusta lääkkeen ottamisen jälkeen. Aivan alussa Chad oli säikähtänyt kyseistä, mutta pikkuhiljaa tämä oli alkanut ymmärtämään mistä se johtui ja oppinut elämään sen kanssa. Azran päästessä lähemmäksi sänkyä – pystyi tämä erottamaan täydellisemmin nukkujan asennon, joka oli omalla tavallaan poikkeava kuten oli ollut jo kasvatuskodin vuosista lähtien. Chad nukahti aina alussa normaalisti selälleen, mutta jossakin vaiheessa yötä tämä kääntyi nurinpäin vuoteessa ja möyhensi peitosta tyynyn itselleen kun taas oikea tyyny päätyi päällimmäisen käden alle tueksi. Kylkiasento oli loppujenlopuksi koko ajan vasemmalle – sillä lapsena Chad oli satuttanut oikean olkapäänsä ja varoi sitä puolta vieläkin vaistomaisesti. Päällepäin mies näytti viattomalle nukkuessaan, mutta se käsi, joka jäi alimmaiseksi oli taitettu piiloon peittokasan ja pään alle piiloon – sormien pidellen otteessaan koko ajan armeijaveistä, jolla tarpeen vaatiessa saisi hyökkääjän kurkun vedettyä auki.

Pitkien mustien housujen ja valkean t-paidan toimien sopivana yö vaatetuksena aavikolla, jossa ilma osasi olla välillä todella hiostava. Asteen raskaamman hengityksen kertoen syvästä nukkumistilasta, johon ilmestyi selvä katko kun Azra kysyi kuiskaten ja tunnustelevasti oliko toinen vielä hereillä. Asteen syvemmän uloshenkäyksen päästäen keuhkot tyhjenemään ja tyynyn päällä lepäävän käden sormet painautuivat puristamaan tyynyn reunaa, että se sai lopulta kankaan natisemaan valittavasti. Oikean puoleista olkapäätä tullen siirretyksi uuteen parempaan asentoon ja keho alkoi palautumaan takaisin rennoksi, mutta hengitys ei muuttunut enää syväksi vaan sen sijaan yön aikana kuivettuneet huulet raottuivat vain sen verran mikä oli pakko, että unen käheä ääni sai vastattua:
”Mikä mieltäsi painaa?”
Lauseen jälkeen ilmestyen selvä tauko, joka pisti väkisinkin miettimään oliko Chad nukahtanut yllättäen uudelleen kesken puhumisen – sillä tämä ei ollut avannut vieläkään silmiään saatikka että olisi tehnyt eleitä herätäkseen kunnolla.
”Et yleensä tule herättämään minua näin kesken nukkumisen.”
Käheän äänen jatkaen lopulta hiljaisemmin kuin sanat uhkaisivat haihtua minä hetkenä hyvänsä kuulumattomiin. Nielaisemisen saaden kurkun kostumaan edes vähäisen vaikka se ei korvannutkaan veden juomista, joka olisi saanut äänihuulet kerralla kirkkaiksi.

Lähes äänettömät askeleet olivat jatkaneet matkaa urheasti eteenpäin lähees sängyn vierelle huhuilevien sanojen jälkeen, jotta vanhempi olisi pystynyt näkemään tilanteen paremmin kun suoraa vastausta ei suotu samantien.
Aluksi näkö ei antanut paljoa irti näkemästään, vaikka kuu paistoikin kirkkaalla taivaalla ja loi siten oman valonsa helpotteeksi, mutta vasta kun silmät saivat hetken ajan totutella ympäristöön alkoivat tietyt piirteet muodostua yhtenäisimmiksi, ja antaen myös mahdollisuuden Azrankin analisoida tilannetta tarkemmin. Jos hän ei olisi tuntenut Chadia, olisi hän pitänyt tuon outoa nukkumisasentoa vain kylmästi sanottuna erikoiselta ja jokseenkin ehkä jopa epämukavalta, varsinkin kun tyyny ja peitto olivat vaihtaneet ikään kuin automaattisesti paikkaansa vaikka aavikollakin oli kylmä, varsinkin yön laskeudettua. Mutta Azra tiesi tuon asennon viimeistään kertoneen miehen oikeasti nukahtaneen ja se sai automaattisen reaktion nostaa jalkaa astuakseen taaksepäin ja poistumaan tilanteesta ennenkuin hän oikeasti onnistuisi herättämään toisen ja pilaamaan tuonkin yön täydellisesti omalla itsepäisyydellään.

Selän kääntyen askelman myötä jo Chadia kohti, kertoen lähtöaikeista mutta sen sijaan kuului unen käheyttämä ääni, joka kysyi oliko jotain vialla kun yleensä Azra ei ollut häirinnyt tämän unta millään lailla. Viimeksi alle yhdentoista vuoden iässä. Silloin tämä oli nähnyt vielä useita painajaisia, jotka olivat aiheuttaneet yleensä astmakohtauksen, jolloin Azra oli suosiolla kömpinyt hiljaa herättämättä Chadin viereen kun ei ollut kehdannut Anubista herättää niin myöhään yöstä ongelmansa takia. Ja niistäkin lopulta päästiin eroon ja molemmat saivat omat huoneensa ja sänkynsä, eikä asiasta puhuttu sen jälkeen. Hiljaisuuden vastaten aluksi takaisin naisen suunnalta, joka oli osaksi jäänyt miettimään selkä miestä päin mitä oikein sanoisi tuossa tilanteessa ja osaksi myös kuuntelemaan alkoisiko huone täyttämään rauhallisesti tuhinasta joka kertoisi Chadin nukahtaneen samantien ennenkuin tuo olisi kerennyt edes kuulemaan vastausta. "... Ei mitään vakavaa. En vain saanut unta, ja vanhasta tavasta tulin vain tänne kysymään voinko nukkua vieressäsi tämän yön." Hiljaisen äänen lausuen samalla kun tämä kääntyi pahoittelevasti katsomaan väsyneempää osapuolta joka tuskin arvostaisi sellaista herätystä noinkin mitättömästä asiasta, vaikka samalla näyttikin siltä että toinen nukkuisi jo. "Anteeksi... emme ole puhuneet moneen päivään kunnolla ja tulen tänne -- silti kysymään haluatko petiseuraa." Naisen naurahtaen hiljaisesti pienen haukotuksen mukana, joka peitettiin kädellä ja pimeydellä, vaikka sanat taukosivatkin välissä selvästi.
Ajatuksien kuitenkin jo vastaten yksinkertaisesti ja odotetusta Azralle itselleen automaattisesti: Ei tietenkään toinen haluaisi.
"Joten anteeksi herätys, jätän sinut jatkamaan uniasi rauhassa samantien..."

Vaikka silmät pysyivät suljettuina – alkoivat aistit muovaamaan omaa kuvaansa huoneen kanssaolijoista ja siitä mitä kukin näistä teki. Lattialaudan narahtaessa aavistuksen raskaammin – kertoi se sanattomasti naisen laskevan painoaan enemmän vasemman puoleiselle kantapäälle ja kääntäen seuraavaksi kehoaan ympäri, aikomuksenaan lähteä huoneesta mahdollisimman äänettömästi. Azran kuitenkin keskeyttäen aikomansa kun pystyi lopulta kuulemaan Chadin vastaavan jotakin takaisin, mikä kertoi viimeistään - ettei toinen enää nukkunut vaan oli herännyt syvästä unestaan. Chadin kysyessä syytä Azran läsnäoloon oli tämä kieltämättä odottanut jotakin muuta kuin sitä mikä tuli lausutuksi. Siitä huolimatta hän reagoi kuulemaansa niin kuin reagoi kuin että olisi alkanut kyselemään vitsailiko toinen niin keskellä yötä.

Peiton päätyen vedetyksi pois pään alta ja potkituksi takaisin niin kuin sen kuuluikin olla. Tyynyn puolestaan päästen takaisin alkuperäiselle paikalleen. Chadin edes muistamatta enää täydellisesti koska oli viimeksi päästänyt Azran nukkumaan viereensä. Valehtelematta siitä taisi olla jo kahdeksan vuotta. Silloin he kumpikin olivat olleet huomattavasti pienikokoisempia ja mahtuneet leikisti nukkumaan vierekkäin pienessäkin vuoteessa. Sopu sijaa antoi, eikö se niin mennyt sanonnan mukaan?
”Tulehan sieltä seisoskelemasta. En halua, että kylmetyt liiaksi.”
Käden kohottaen peitonreunaa ylöspäin kun vartalo oli päässyt taemmas vuoteessa ja tehden tilaa toiselle nukkujalle. Chadin jääden vasemmalle kyljelleen, mutta oikean käden tämän jätti nojaamaan omaan vartaloonsa kuin että olisi vienyt sen Azran ylitse – sillä hän ei voinut täysin varma pitäisikö toinen niin läheisestä kontaktista varsinkin nyt kun he kumpikin olivat vanhempia eikä enää sinisilmäisiä lapsia. Sängyn kapeuden pakottaen kuitenkin kaksikon lähelle toisiaan – Azran tuntien aika ajoin selvästi selkäänsä vasten Chadin etuvartalon, joka oli kehittynyt pojan ruipeloisesta vartalosta miehen vartaloksi, jota vuodet olivat muovailleet vuoronperään hellästi ja raa’asti. Chadin puolestaan tuntien Azran vartalon, joka oli jo kaikkea muuta kuin tyttömäinen, lapsenomaisuus oli kadonnut täysin.

”Peset vieläkin hiuksesi samoin.”
Puoliksi uneen vaipuneen äänen lausuen yllättäen pienen vaitonaisuuden jälkeen. Patjan liikahtaen aavistuksen kun vartalon asentoa muutettiin paremmaksi tilan mahdollisuuksien mukaan. Soikion muotoisen tyynyn antamatta kaksikolle paljoakaan mahdollisuutta pitää päätänsä kaukana toisistaan. Lämpimän hengityksen tuntuen tasaisena ilmavirtana Azran takaniskassa samalla kun Chad taas haistoi naisen ominaistuoksun todella selvästi – tuon saman hajun, joka syntyi erilaisista yrteistä ja ainesosista, joiden avulla Azra huolehti itsestään.
”Tuoksusi on rauhoittava.”
Hymyn häivähtäen kasvoilla, jotka näyttivät päällisin puolin nukkuville. Chadin pysytellen vielä hereillä vaikka puheensa kuulosti kuuluvan enemmän unissapuhujalle kuin täysin hereillä olevalle.

Chadin sanomatta aluksi mitään, oli Azra tuossa vaiheessa vetänyt jo oman päätöksensä mitä tulisi tehdä ja ottanut askeleen suosiolla jälleen kohti ovea mutta sen sijaan että mies olisikin toivottanut kiukuspäissään hyvän yön toivotukset takaisin tai todennut kyseessä olevan oikein hyvä pila ajankohdasta huolimatta, näkivätkin silmät selvää liikettä kun tyynyksi mytätty peitto tuli asetetuksi sen oikealle paikalle ja tyynyn taas peiton tilalle pään alle, katsoivat silmät selvästi hämmentyneenä toisen toimia. Oliko toinen nyt tosissaan? Tuo päästäisi hänet sänkyynsä vaikka tilaa ei ollutkaan mitenkään äärettömiin, ja vielä laivan tapahtumien jälkeen?
Silmien seuraten nuorempansa tekemisiä, joka ilmeisesti aikoisi tosissaan jakaa vuoteensa hänen kanssaan, pienen hoputuksen kuuluen jo Chadinkin äänestä kun nainen oli vain jäänyt seisomaan paikoilleen tietämättä minne suuntaan mennä sillä hetkellä. Mutta jos Chad ei kerran tuntenut oloansa ahdistuneeksi ideasta, ei se ehkä haitannut heitä kumpaakaan sitten?

Jalan ottaen rauhallisesti askeleita eteenpäin kohti sängyn reunamaa, johon ennen makuulle menoa istuttiin ja asetettiin peittoa hieman pois tieltä sen verran että sitä olisi helpompi säädellä heille kummallekin. Patjan ja tyynyn ottaen kummankin ruumiinosat vasteen sen verran kuin pystyivät, sillä vaikka heistä kummallakaan heistä ei ollut vartalolla ylimääräistä, siltikin pelkästään kahden aikuisen ihmisen mahtuminen edes kyljelleen tulisi olemaan vaikeaa yhdeksi yöksi. Oikeanpuoleisen käden nostaen varoen peittoa enemmän vartalon ympärille, jota ei peittänyt muut kuin isompi t-paita ja shortsien tapaiset housut, ja käsi puolestaan asetettiin peiton päälle kehoa vasten Chadin tavoin täysin samoista syystä, mutta siltikään kumpikaan ei edes yrittänyt aluksi kommunikoida osaksi väsymyksestä ja osaksi ehkä siitä ettei ehkä sanoja olisi tarvinnutkaan välttämättä. Selän puolelle liikkuvan rintakehän ja kevyen henigtyksen kutittaen niskan aluetta saaden ihon menevän sekunneiksi kananlihalle vaikka Azra tuskin edes liikahti paikoillaan, pakottaen itsensä pysymään siinä missä nyt oli. Hän oli itse päätynyt siihen tilanteeseen, hän myös kestäisi sen vaikka mikä olisi. Asia olisi sillä selvä.

Chadin hengittäen rauhallisesti, oletti Azra silloin tuon nukahtaneen uudemman kerran mutta kun toinen avasikin suunsa sanoakseen toteamuksen hänen tuoksustaan saisi kellertävän silmäparin rävähtämään samantien auki ja sydämen sykähtämään asteen voimakkaammin rintakehän alla. Anteeksi, mitä? Hetken ajaksi nainen ei voinut olla menemättä hämilleen Chadin toteamuksesta, mutta sitä enemmän hänen olisi tehnyt mieli kääntyä ympäri kohdatakseen toisen mutta kun kasvojen alue muuttui hitaasti lämpimämmäksi, olisi Azra vuorostaan halunnut repäistä peiton naamansa eteen ja vajota sen alle piiloon. Hän ei punastunut. Hän ei todellakaan punastunut, koskaan, ikinä. Nielaisun tapahtuen hiljaisesti, ylähampaiden puraisten punertavia huulien pintaa yrittäessään rauhoittaa itseään sillä että Chad oli väsynyt eikä varmastikaan ymmärtäisi täysin varmasti mistä tämä itsekään puhuisi tai päästäisi suustansa.
Pään kääntäen sen verran itseään olan ylitse nähdäkseen toisen, joka näytti jälleen olevan täydessä unessa äskeisistä sanoista huolimatta, jäi tämä hetkeksi katsomaan nukkuvilta näyttäviä kasvoja, pienen, lempeän hymyn kohoten hitaasti huulille, kehon uskaltautuen jopa kääntymään sen verran ympäri että kaksikko olisi sillä kertaa kasvotusten toisiinsa nähden, Azran siltikään vaivautumatta sanomaan mitään toiselle. Aluksi Azra ei olisi varmasti tehnyt mitään, olisi vain jäänyt hiljaisuudessa odottamaan itsekin nukahtavansa mutta vanhasta tottumuksesta kohottautui käsi hitaasti kasvojen sivustalle. Sormen päiden tuntien jokaisen pienen eroavaisuuden Chadissa sitten lapsuusvuosien, jokaisen pienenkin jäljen tuon elämästä viimeisen kahden vuoden ajan sotilaana kuin myös salamurhaajanakin, jokaisen pienenkin karheuden joka nipisteli vanhemman naisen kämmenen alapuolella kun kättä vietiin hitaasti kohti korvaa ja tummaa hiusrajaa. Etusormen hivellen varoen karheita hiuksia ja peukolan jääden korvan taakse tekemään omaa pientä liikettään, samalla kun naisen oma keho tuli sen verran lähemmäksi kuin oli tarpeen, että oma olisi täysin kasvotusten miehen kanssa.

Kuka vain odottaisi tuossa vaiheessa selvää suudelmaa huulille, mutta Azran tiedostaen kaksikon tilanteen sillä hetkellä itsekin, vaikka samalla tämä olisi enemmän kuin mielellään halunnut toteuttaa sen minkä mieli periaatteessa olisi halunnutkin. Mutta sen hetken ajan, tyytyi tämä painamaan huulensa sänkiselle poskelle, hiljaisen äänen kuiskaten kiitoksen Chadin omalla äidinkielellä.
Nuorempi ei ehkä vielä ymmärtäisi moista, mutta oikeastaan Azra halusi kiittää tuota muustakin kuin vain antamalla tälle paikan omassa sängyssään, mutta siitä että viimeisen viikon ajan tämä oli unohtanut oman tunteettomuutensa ja sotilaan arvonsa ja uskaltautunut huolehtimaan kahdesta "pikkusisaruksestaan" vaikka kummallakaan näistä ei ollut helppoa.

Jossakin alitajunnan sopukoissa Chad odotti Azran kohta nukahtavan päästessään pitkälleen ja sen jälkeen kaksikon ei tarvitsisi puhua toisilleen yhtään mitään. Heistä kumpikin odottaisi aamunsarastusta, jonka ensi säteiden aikana Azra hyvin todennäköisesti hiipisi omaan huoneeseensa ja jättäisi yön tapahtumat noiden myöhäisten/aikaisten tuntien salaisuudeksi. Joten kun naisen keho liikahti ensimmäisen kerran oli lähellä etteivät miehen silmät avautuneet kokonaan, mutta kun aistit alkoivat muovaamaan kuvaa tapahtumista - jäivät silmät lepotilaan vaikka Azra kääntyi kokonaan ympäri ja siirtyi lopuksi niin lähelle, että kasvojen iho pystyi tuntemaan selvästi naisen hengityksen, josta paljastui pieni hermostuneisuus. Azran kosketuksien jättäen aavetunteeksi väreet, jotka tuntuivat tilanteesta huolimatta miellyttäville – saaden lihakset rentoutumaan asteittain kokonaan. Tiesikö Azra edes loppujen lopuksi kuinka suuri vaikutus tämän kosketuksilla oli? Kuinka ne vaikuttivat Chadin koko kehoon ja mielentilaan?

Pehmeiden huulten antaessa suukon sänkiselle poskelle – pystyi kuuloaisti erottamaan hiljaiset sanat, jotka lausuivat kiitoksensa miehen omalla äidinkielellä. Tuon hyvin pienen teon saaden hymyn piirtymään puoliksi huulille. Kukaan ei ollut pakottanut Azraa opiskelemaan espanjaa ja siitä huolimatta tämä oli nähnyt sen vaivan kyetäkseen vain kommunikoimaan paremmin Chadin kanssa. Juuri tuo kyseinen yksityiskohta lämmitti miehen sydäntä vaikka monet teot ja sanat olivat saaneet kaksikon erkaantumaan toisistaan kaksi vuotta sitten.

Chadin liikauttaen päällimmäisen kätensä korvansa luona lepäävän naisen käden luokse ja ottaen sen jäntevien sormiensa otteeseen, viedäkseen sen vain alas kaksikon kasvojen väliin ja laskien lepäämään tyynyä vasten. Chad ei kehottanut missään vaiheessa Azraa nukkumaan, mutta jos kuunteli tarkkaan yön hiljaisuuden lävitse - pystyi kuulemaan hiljaisen hyräilemisen, jonka sävel oli tuttu vuosien takaa. Juuri tuota kyseistä sävelmää Chad oli hyräillyt Azralle kun tällä oli ollut hankaluuksia nukahtaa uuden astmakohtauksen pelossa. Sävelen hiipuen hiljalleen kuulumattomiin rauhoittavien minuuttien jälkeen, huulten koskettaen hellästi Azran käden peukalon sivustaa, joka oli tuona hetkenä lähempänä miehen kasvoja. Tuon pienen teon tarkoittaen sanattomasti; ”Nuku, Azra. Minä kyllä valvon untasi ja pidän kaiken pahan poissa luotasi.”

Kasvojen erkaantuen hitaasti kauemmaksi miehen omien läheltä kiitoksen jälkeen, asettui se lepäämään takaisin omalle puoliskolleen ainoasta tyynystä, vaikka kumpikaan heistä ei pääsisi kauemmaksi tuosta eteenpäin vaikka tilanne olisikin ollut jommankumman mielestä inhottava. Kellertävien silmien seuraten väsyneenä nuorempansa reaktioita äskeisen, jotka olivat saaneet edes jonkinlaisen hymyn kohoamaan huulien kuivalle pinnalle, jotka yleensä olivat pysytelleet vakavina ja vihaisen näköisinä, täytyi Azran myöntää sillä kertaa olevansa iloinen tuosta reaktiosta. Kukaan ei ollut nähnyt Chadin hymyilevän kertaakaan koko sinä aikana, joten edes sen yhden kerran Azra sai omalla yksinkertaisella teollaan sellaisen aikaiseksi... tipahtaisi kivi sydämen päältä edes puoliksi. Sormet olivat silittäneet hellästi korvan ja karheiden hiusten väliä, välillä sormien kietoutuen vielä lyhyen hiuskiuhkuran ympärille ennenkuin se päästettiin hitaasti irti otteesta ja iho tunsi allansa korvan taka-osan, mutta liike keskeytyi koknaan viimeistään sillon kun toisen ote takertui hänen omaansa ja vieden kädet kasvojen väliin siltikään päästämättä irti. Hetken ajan Azra oli kerennyt jo pelästymään tehneensä jotain mitä ei olisi ehkä pitänyt, mutta kun mikään ei rikkonut hiljaisuutta, muu kuin hyvin hiljainen hyräily jonka muisto nousi hitaasti kaukaisten muistojen sopukoista näytti nainen sen hetken ajan yllättyneeltä.
Hän oli olettanut Chadin unohtaneen jo tuon sävelmän ja millainen vaikutus sillä oli ollut häneen lapsena, unohtanut kaiken mitä kasvatuskodissa näiden kahden välillä oli ollut silloin hyvinä aikoina kun kumpikaan ei ollut tiedostanut kunnolla minkälainen maailma ja vastuu heillä kummallakin loppujen lopuksi tulisi olemaan. Mutta tuo hetki onnistui siltikin jättämään uuden muiston mieleen kaiken sen tapahtuneen jälkeenkin "... sinä muistit..." hiljaiseksi jäävän äänen todeten iloisesti ja helpottuneesti nuoremmalle, sen yltäen sen hetken ajan katseeseen asti.

Yllättyneisyyden kadoten hitaasti kasvoilta ja sen tilalle kohosi rauhoittunut hymy, joka kertoi väsymyksestä, sekä siitä että Chad oli onnistunut rauhoittamaan naisen vielä monien vuosien jälkeenkin. Käden ottaen hellästi paremman otteen toisen omasta silloin kun huulet painautuivat vuorostaan peukolansyrjälle sanattomana viestinä, tyytyi Azra nyökkäämään myöntyväisesti nuoremmalle ymmärtäessään viestin, väsyneen äänen lausuen hiljaisesti ettei toinen saisi valvoa itsekään koko yötä hänen vuoksensa, vaikka loppua kohden sanoja meni ääni jo muminaksi kun väsymys vei ylivoimaisen voiton ja pakottaen silmien laskeutumaan kiinni kohti rauhallista unta, jota ei oltu suotu moniin päiviin sitä ennen.

Azran käden rentoutuessa lopulta kokonaan ja hengityksen rytmin muuttuen raskaammaksi – olisi joku ulkopuolinen voinut luulla kummankin kaksikosta nukahtaneen syvään uneen, mutta kun pari minuuttia oli kulunut naisen nukahtamisesta – aukaisi Chad silmänsä. Yön mustien iiristen katsoen pimeyden lävitse tuota vain parin kymmenen sentin päässä nukkuvaa hahmoa, joka oli tälle miehelle todella tärkeä - vaikkei toinen sitä tiennytkään tai voinut enää uskoa todeksi, ei enää niiden kaikkien satuttavien tekojen jälkeen. Chad olisi halunnut kohottaa kätensä ja koskettaa sormillaan Azran nukkuvia kasvoja, mutta jokin alitajunnassa varoitti pidättäytymään mielihalusta. Toinen voisi herätä jo siihen kun tuntisi miehen käden erkaantuvan yhtäkkiä pois naisen käden päältä. Huulten lähtien erkaantumaan toisistaan, niiden ehtien noin puolen sentin päähän kunnes ne palautuivat takaisin toisiaan vasten ja surullisen hymyn häivähtäen näkyville. Chad olisi halunnut lausua ääneen anteeksi pyyntönsä, mutta tämä pelkäsi herättävänsä Azran ja toisesta näki nyt selvästi, että tämä tarvitsi kunnollista lepoa monien päivien jälkeen. Joten Chad teki niin kuten oli aikaisemminkin tehnyt; vaieten päällisin puolin, mutta ulkokuoren alla tämä pyysi anteeksi Azralta - vaikkei toinen voinutkaan kuulla noita sanoja. Jokaisen niistä pyytäen yksitellen anteeksi kaikkia niitä tekoja, joilla Chad oli onnistunut satuttamaan parasta ystäväänsä, sisartansa, rakkaimpaansa… Azraa monen monta kertaa verisesti. Silmäluomien laskeutuen kiireettömästi katseen peitoksi ja kasvojen painautuen aavistuksen lähemmäksi tyynyn pintaa. Chadin vaipuen uudelleen syvään uneen.

Seuraavan päivän sarastaessa horisontissa oli talon omistaja; tuo iäkäs vanharouva noussut jo ylös ja alkanut valmistamaan uutta lääkejuoma annosta, joka riittäisi pitämään kuumepotilaan olotilan paremman puolella sen vuorokauden ajan. Alban liittyessä lopulta myös vanhan naisen seuraan kysyi tämä syytä lääkejuoman annoskokoon, johon vanhempi vastasi:
”Joudun lähtemään hakemaan naapurikylästä lisää lääkeyrttejä, joita tarvitsen eniten ja joita valitettavasti en voi kasvattaa itse asuinpaikan ilmaston tähden. Joudutte siis jäämään hetkeksi päinsä tänne. Toivon mitä hartaimmin ettette pistä minua katumaan päätöstäni.”
Alban hymyillen tapansa mukaan rauhoittavasti ja ottaen savikulhon itselleen, että pääsi jatkamaan siitä mihin vanharouva oli jäänyt.
”Älä ole huolissasi. Pidän kyllä silmällä muita ja he minua. En usko, että kukaan meistä alkaa hankalaksi poissaolosi aikana.”
Jotakin toista kyseiset sanat olisivat rauhoittaneet, mutta nyt vain ne saivat vanhan rouvan hymähtämään mitään kertovasti ja kämmenen huitaisemaan ilmaa vähättelevästi. Vanhemman laskien lääkkeen valmistuksen Alban käsiin – tämän jääden hiljaiseen keittiöön, jossa ainoan äänen loi vain yrttien murskaaminen ja hienontaminen. Nuoremman neidon nielaisten asteen hankalammin kun tämä ajatteli pakostikin sitä kenelle tuo valmistuksen alla oleva lääkejuoma kuului. Alba oli ollut silloin auttamassa vanhaa rouvaa kun Zay oli tuotu parantajan luokse, mies oli ollut selvässä sekavuuden tilassa eikä näin ollut tunnistanut ketään tai mitään ympäriltään – toisin kuin Alba, joka oli joutunut pakottamaan itsensä pysymään ammattilaisena kuin että olisi paennut huoneesta tai saattanut loppuun sen mikä olisi pitänyt tehdä jo silloin laivassa ennen uppoamista. Alba tiesi pahoja ihmisiä olevan, mutta koskaan tämä ei ollut nähnyt sellaista täydellisessä olomuodossa kuin vasta Zayn kohdilla. Jos pahuudelle pitäisi antaa kuolevaisen kasvot kuvittelisi Alba heti Zayn silmiensä eteen. Katseen laskeutuen takaisin lähes valmiiseen lääkejuomaan. Nyt jos koskaan hänen eettisyytensä parantajana punnittaisiin. Hän voisi tehdä vain pienen muutoksen tuohon lääkejuomaan ja sen lopputulos tulisi olemaan päinvastainen kuin oli tarkoitus. Sormien puristautuen kovemmin savikulhon ympärille. Muistikuviin kohottautuen taas se päivä, jolloin he kaikki olivat saaneet nähdä Anubiksen katoavan meren syvyyksiin uppoavan kauppalaivan mukana. Savikulhon päätyen kopautetuksi voimakkaammin tasolle ja käsien päästäen kaikesta siihen liittyvästi irti. Suolaisen kyyneleen vierähtäen kalvenneelle poskelle, mutta itkuun purskahtamisen sijasta hampaat porautuivat tiukasti yhteen kireiden huulten takana. Alban tunteiden pyörien toistensa ympärillä sekavana massana. Hän halusi vihata, mutta siitä huolimatta hän ei kyennyt siihen. Hän halusi mennä ja läimäistä Zaytä suoraan kasvoihin, mutta liian hyvä sydän piteli hänen kättänsä vaikka se oli jo kohotettu henkisellä tasolla pään yläpuolelle.

Aamun nousten hitaasti aavikon ylle, ei se vielä tuolloin saanut kaikkia talon väliaikaisia asukkaita heräämään, paitsi tietenkin ne ketkä olivat oikeasti nukkuneet koko yön omissa huoneissaan tai tässä tapauksessa vastapainoksi valvoneet jälleen kerran yön pitkät tunnit vaikka samalla tiedostettiin kuinka tärkeä unikin olisi ollut.
Sinin kuuluen näihin jälkimmäisiin, vasta aamun aikaisina tunteina oli nuori mies luovuttanut suosiolla edes yrittämästä, ja poistunut jo vähän ennen auringon nousua ulos, palaten vasta omalta retkeltään.

Vanhan naisen tullen tuolloin vastaan, tuon mainiten ohimennen ja lyhyesti sen saman minkä tämä oli kertonut Alballekin keittiössä, mutta sen sijaan että Sin olisi toivottanut turvallista matkaa oli tämä tyytynyt nyökkäämään. Hän ei voisi luvata rauhallista yhteiseloa talossa naisen valvovan katseen ollessa jossain aivan muualla. He neljä pystyisivät helposti elämään sulassa sovussa ja pitämään huolta itsestään mutta entäpä kun talossa oli myös yksi henkilö lisää, jonka kuoleman olisivat nuorimmaiset nähneet enemmän kuin ilomielin ja olisivat olleet valmiina vaikka tekemään oman osuutensa halutun lopputuloksen saamiseksi?
Tai entä sitten kun Zay olisi tervehtynyt: aikoisiko tuo saada vieläkin haluamansa siinä vaiheessa Azran ja muut kuolleena ja Alban taas tuo raahauttaisi jälleen vaikka sitten väkipakolla mukaansa.
Raskaan huokaisun karaten huulten lomasta kun askeleet päätyivät sulkeutuvan oven takana sisätiloihin josta vastasi aamun hiljaisuus joka rikkoutui vain keittiön äänistä Alban lääkejuomien valmistuksesta, kun taas muu talo oli suorastaan autio. Joten Chad ja Azra nukkuisivat vielä arvatenkin, eikä kyllä ihme.
Askelten vieden keittiön avonaiseksi jääneelle ovelle, näkivät hopeiset silmät nuorempansa seisovan selkä ovelle päin omissa askareissaan niinkuin joka aamu siihen asti, vaikka potilas ei ollutkaan se kaikista mieluisin henkilö ja Alba kävikin omaa sotaa omista haluistaan ja periaatteistaan jotka erosivat liikaa toisistaan, sekoittaen päätä entistä enemmän. Normaalisti Sin olisi lausunut huomenet naiselle, mutta sillä kertaa tyytyi tämä ottamaan välimatkan umpeen ja kietomaan kätensä tuon ympärille, otsan painautuen varoen koskettamaan takaraivoa.

Sinin pystyen haistamaan selvästi nuorempansa ominaistuoksun johon sekoittui hunaja osaksi myös lääkeaineiden yrittikin jotka yhdessä loivat oman kutsuvan tuoksunsa, joka sai Sinin tekemään mieli painautumaan enemmän toista vasten. Mutta kunnioituksesta Albaa kohtaan, jätti tämä suosiolla pienen välitilan. "... kukaan ei pakota sinua kohtaamaan häntä kasvotusten sen jälkeen mitä hän teki. Ymmärräthän sen." Hiljaisen, kuiskausta kuuluvamman äänen lausuen pelkästään Alballa, haluten jättää ne sanat pelkästään siihen huoneeseen ja pelkästään naiselle itselleen "... Anna minä vien valmiin lääkkeen eteenpäin." Äänen jatkaen vielä yhtä hiljaisella äänenpainolla, käsien höllentäen hieman otettaan Alban ympärillä, miehen jääden odottamaan toisen vastausta vaitonaisena, olettaen pian kohtaavansa tutut vihreät silmät ja naisen sanat, jotka yrittivät itsepintaisesti potilaan kohtaamisen kuuluvan hänen ammattiinsa vaikka kyseinen ihminen olikin tehnyt enemmän pahaa kuin kukaan olisi halunnut edes uskoa.

Hengitettyään pari kertaan syvään ja antaen sen jälkeen keuhkot tyhjentyä lähes kokonaan – antoi tuo mitättömältä vaikuttava teko aikaa ajatella ja järjestellä ajatukset takaisin siedettävään riviin. Vasemman puoleisen käden ottaen savikulhon takaisin otteeseensa ja oikean puoleinen käsi tarttui uudelleen työvälineeseen, jolla viimeiset yrtit ja nesteet saataisiin sekoitettua keskenään. Kuuloaistin kuullen vain ulkona aikaisten aamulintujen sirkuttamisen ja tuulen huminan, joka kertoi sanattomasti sinä päivänä nousevan voimakkaampi hiekkamyrsky iltaa kohden. Joku tarkka aistisempi olisi ehkä kuullutkin Sinin saapumisen keittiöön, mutta Alba ei taaskaan kyennyt huomaamaan toista kuin vasta silloin kun käsivarret kietoutuivat keskivartalon ympärille ja otsa painautui varoen takaraivoa vasten. Hiukset oli letitetty vanhan tavan mukaan oikean olkapään ylitse – tuon vaatimattoman kampauksen paljastaen naisen siron kaulan täydellisesti ja sen ympärillä roikkuvan talismaanikaulakorun, jonka Alba oli onneksi onnistunut pelastamaan mukaansa laivasta. Sinin ollen tapansa mukaan herrasmies Alballe ja jättäen kaksikon väliin pienen ilmatilan vaikka nuorempi pystyi aistimaan vanhemmasta, että tämä olisi halunnut tulla lähemmäksi.
”En voi alkaa valikoimaan potilaitani sen mukaan kenestä pidän ja kenestä en.”
Hymyn, jonka tarkoitus oli olla iloinen ja keventää tunnelmaa, murtuen kuitenkin väsyneeksi ja osittain poissaolevaksi. Toisinkuin muut tai edes Sin… Alba ei osannut kätkeä tunteitansa ja valehdella päällepäin jotakin muuta. Hän ei koskaan tulisi pärjäämään valehtelun pelissä ja se oli totuus.

Savikulhon, jonka sisällä oleva lääkeannos oli viimein valmis, päätyen lasketuksi vielä viimeisen kerran puiselle työtasolle. Alban kääntäen itsensä ympäri, että kykenisi katsomaan vanhempaa suoraan kasvoihin eikä vain kuulemaan tämän rauhallisen äänen, joka aina onnistui saamaan nuoren naisen ihon kananlihalle. Auringon ensisäteiden paistaen keittiöön kahden kapean ikkunan kautta, joista avautui näkymä talon takana sijaitsevaan pieneen keitaaseen. Alban nähden tummentumat silmien alapuolella ja mitä enemmän hän katsoi toista – pystyivät parantajan aistit näkemään enemmän kovan ulkokuoren sisäpuolelle.
”Näytät väsyneelle.”
Kämmenen kohottautuen varovaisesti poskelle ja peukalon kärjen piirtäen poikittaisen viivan kulkemaan poskipään ylitse. Ihon tuntuen siitä kohdin ohuemmalle kuin muualla kasvoissa. Kahden viimeisen sormen pystyen taas tuntemaan allansa sängen, jonka Sin oli antanut kasvaa tahallaan. Alban kallistaen päätänsä ja laskien katseensa hetkeksi lattiaan ennen kuin kohotti vihreät silmänsä katsomaan Siniä uudelleen ohuiden kulmien alta.
”Kerrohan… miten kykenet suojelemaan minua – jos et ole itse täysissä voimissasi. Näen kyllä sinusta ettet ole levännyt tarpeeksi ja se saa minussa halun kysymään syytä siihen…”
Pehmeän hymyn piirtyen ruusunpunaisille huulille ja pään kohottautuen takaisin ryhtiinsä samalla kun solakka etusormi painautui estävästi miehen huulille ja pyytäen sanattomasti toista vaikenemaan.
”…mutta tiedän myös sen jo - ettet koskaan tule kertomaan minulle heikkouksistasi tai niistä hetkistä kun olet haavoittuvammillasi. Pyydän anteeksi uteliaisuuttani.”
Etusormen erkaantuen pois huulilta ja siirtyen sipaisemaan karanneen hius sortuvan takaisin naisen korvan taakse.
”Tuota…”
Hiljaisen hermostuneisuudesta kertovan henkäyksen karaten huulilta, joille oli noussut mahdollisimman viaton hymy. Katseen, joka oli analysoinut sen hetkisen tilanteen nopeasti lävitse, kohottautuen uudelleen katsomaan miehen hopeisiin silmiin.
”…päästätkö minut ohitsesi?”
Alban seisoen tuona hetkenä työtason ja Sinin välissä. Joko toinen väistäisi tai sitten nuoren naisen olisi alettava hivuttautumaan vaivihkaa sivusuuntaan, että pääsisi ohittamaan miehen.

Alban toimien siten kuin Sin oli odottanutkin, katsoivat hopeiset silmät tuota kohti koko sen ajan tuon selittäessä tarkoin ettei pystynyt tosiaankaan valikoimaan potilaitaan noin vain, vaikka Sin henkäisikin raskaasti sisältäpäin. Ei ehkä ammatillisesti, mutta kaiken kokemuksen perusteella kyllä pystyisi mutta ilman sanojakin oli selvää ettei nuorempi yksinkertaisesti pystynyt siihen. Tuo oltiin jätetty aikoinaan useita kertoja pulaan, eikä kukaan ollut välittänyt tuosta sen vertaa että olisi edes tehnyt asialle jotain, eikä Alba halunnut niin käyvän enään kenellekään muulle. Vaikka potilas olikin Zay.
Ajatuksen kulun katketen hetkeksi kun kasvojen iho tunsi pienen kosketuksen kulkevan itseään pitkin päämäärällisesti leuan linjoja pitkin, saaden pienet kylmät väreet kulkemaan kehon lävitse vaikka sillä hetkellä Sin keskittyi/yritti keskittyä kokonaan nuoremman sanoihin jotka olivat jälleen kerran onnistuneet kaivamaan haluamansa tiedon vahemman sen hetkisestä tilasta. Toteamuksen väsymyksestä ja siitä ettei tämä pystyisi huolehtimaan muista ympärillään osuen tarkalleen maaliin, saaden kuivat huulet avautumaan hetken kestäväksi ajaksi, valmiina sanomaan oman syynsä siihen kaikkeen mutta se kaikki keskeytettiin yksinkertaisella sormiliikkeellä.

Miehen katsoen kummissaan toista kun tuo alkoi yhtäkkiä pyytelemään tapojensa mukaisesti anteeksi uteluaan vaikka toisaalta se olikin ollut jopa täysin oikeutettu. Mutta se miten nuorempi perusteli tekoaan sai huvittuneen hymähdyksen aikaiseksi Sinissä, tämän voimatta olla ajattelematta sen hetken ajan että hän oli tainnut tosiaan antaa itsestään tuollaisen kuvan. Eikä ihme. Alba, Chad tai Azra eivät tienneet hänen menneisyydestään, äidistään ja miten Zay loppujen lopuksi yhtyi noihin kaikkiin omalla tavallaan tai miten hän oli elättänyt itseään kadulla vuosia. Mikä hän oli, on välillä edelleenkin.
Hennomman äänen kysyen ikäänkuin tunnustelevasti pääsisikö hän ohitse viedäkseen lääkkeen sen saajalle, vilkaisivat hopeiset silmäparit hetken ajan ympärilleen kuin ajatukset olivat jälleen päässeet unohtamaan paikan ja tilanteen ja sitten viimeisenä vihreät silmät, jotka odottivat miehen siirtyvän automaattisesti sivummalle.
Kehon liikahtaen tuolloin pienesti, mutta pois tieltä astumisen sijasta asettuivat kädet sen hetken ajaksi vielä toisen ohitse pöydän pinnalle, lukiten toisen hetkeksi vielä paikoilleen samalla kun katse, joiden iiriksien väri korostui nimenomaan auringon valossa selvemmin, katsoen vakavana toista. "... olet väärässä. Aikanaan pystyn kertomaan tuon kaiken jopa sinulle, mutta tarvitsen siihen vielä aikaa itselleni rohkaistua." Tummemmaksi ja madaltuneemman äänen lausuen toiselle, katseen päästämättä kertaakaan irti nuoremman omista vaikka kasvot tulivat asteen lähemmäksi. Hengitys tilaa jääden enään muutamista senteistä kiinni ennenkuin näytti että huulet olisivat painautuneet toisiaan vasten jälleen kerran Sinin aloitteesta mutta sen sijaan tyytyi tämä lausumaan "... yritä kestää minua edes sen verran vielä. Mutta kunhan olet varovainen potilaasi kanssa, hän ei ole normaali tapaus kuten tiedätkin mutta älä anna hänen käyttää sinua nappulanaan." Huulten hipaisten varoen toisen omien pintaa puheen aikana, mutta tilanteen etenemättä sen edemmäksi sillä kertaa, perääntyi Sin suosiolla ja päästi toisen menemään ohitseen, astumalla sivulle päin aikomuksena valmistaa kerrankin vapaaehtoisesti aamupala kaikilla asukkaille.
"Hoitsu on hyvä ja menee potilaansa luokse, valmistan sillä välin aamupalan."

”Ainahan minä olen todella varovainen. Minua varovaisempaa saa hakea, kyllä sinä sen jo kokemuksistamme tiedät.”
Alban huomaten äänensä myös laskeutuvan kuiskauksen tasolle vaikka tämä olikin yrittänyt pitää äänenpainonsa mahdollisimman normaalina – siitä huolimatta Sinistä hohkaava rauhallisuus ja mystinen vetovoimaisuus olivat yhdessä saaneet aikaiseksi sen mitkä nyt olivat esillä. Hymyn piirtyen uudemman kerran ruusunpunaisille huulille, joita vanhempi suuteli hyvin kevyesti. Kosketus oli hetkessä ohitse, mutta se oli saanut Alban aistimaan syvemmin kuin nainen halusi. Näkemisenlahjan vahvistuen sitä mukaan mitä enemmän viikkoja ja kuukausia kului sitä päivää kohti jolloin Alba tulisi täysi-ikäiseksi. Tietämättömyys kyseistä synnyin lahjaa kohtaan sai aistit ja ajatukset joka kerta hämilleen kun jokin onnistui aktivoimaan kyseisen taidon; tällä kertaa Alba oli maistanut veren Sinin huulilta ja tuntenut niin voimakasta tuskaa, että se oli saanut haluamaan kuolla siihen paikkaan. Kaikesta tuosta huolimatta Alba ei vetänyt itseään kauemmaksi, mutta kun kosketus oli ohitse ja Sin astui leppoisasti lausahtaen sivummalle, että pääsi aloittamaan aamupalan valmistuksen, nähden enää Alban takavasemmalta – vierähti yksinäinen suolainen kyynel poskelle ja siitä valuen huulien sivustalle, mitkä vapisivat pienesti. Alban ymmärtämättä sitä mitä oli äsken kokenut, mutta jokin kertoi syvällä alitajunnassa että kaikella sillä oli tarkoituksensa… vai olisiko?

Käsien napaten savikulhon pöydältä ja askeleet lähtivät viemään ulos keittiötilasta. Alban kuullen itsensä toteavan mahdollisimman normaalilla äänellä Sinille olemaan varovainen kunnes sanojen oli vaiettava kokonaan – ettei äänen väriseminen olisi paljastunut. Vasta käytävän puolella käsi kohottautui pyyhkäisemään posken sivustan kuivaksi. Askelten kirien tahtinsa reippaaksi kävelyksi, joka vei alakerrassa sijaitsevaan makuuhuoneeseen, jossa Alba tiesi Zayn olevan. Koputusta oveen ei suotu vaan nainen astui sisälle huoneeseen yhtä ripeästi kuin oli sinne kävellytkin. Vasta kun ovi sulkeutui selän takana alkoivat silmät katsomaan tarkemmin huoneen sisältöä. Sänky oli tyhjä ja tuolin selkänojalle laitetut vaatteet olivat myös kadonneet. Alban antaen katseensa edetä huoneen poikki avonaiseen takaoveen, josta pääsi niin sanotulle takapihalle. Hiljaisten ja aavistuksen varovaisesti etenevien askelien johdattaen nuoremman oven suulle, josta tämä näkisi paremmin ulos. Vihreiden silmien erottaen talon varjossa istuvan hahmon, joka istui risti-istunnassa ja kämmenet yhteen liitettynä rintakehänsä edessä. Katseelle avautuma näkymä loi täysin toisenlaisen kuvan tuosta vanhemmasta miehestä, mutta Alba kyllä jo tiesi minkälainen Zay todellisuudessa oli. Mihin tuo mustatukkainen mies kykeni halutessaan.
”Tiedän että olet jo tietoinen läsnäolostani joten en aio teeskennellä toisin.”
Alban rohkaistuen puhumaan ensimmäisenä, käyttäen yleiskieltä kommunikoimiseen – yrittäen näyttää mahdollisimman paljon itsevarmalle vaikka tuonakin hetkenä sormet olivat painautuneet voimakkaammin savikulhon reunoja vasten. Itsevarmuuden siitä ainakaan vahvistumatta kun tämä sai vain huomata – ettei sanoillaan ollut mitään vaikutusta vanhempaan, joka edelleen istui silmät sulkeutuneina ja näytti keskittyneen pelkästään meditoimiseensa. Alban tiedostaen seuraavien sanojensa vievän keskustelun tulen aremmaksi, mutta hänen olisi saatava edes jonkinlainen kontakti Zayhin, että kykenisi arvioimaan missä kunnossa toinen oli.
”Sinä aistit hänet. Etkö vain? Voit tuntea hänen sydämen sykkeensä.”
Alban puhuen ulkopuolisin korvissa ympäripyöreästi, mutta Zayhin nuo sanat vaikuttivat selvästi. Vanhemman aukaisten silmänsä puolilleen, jolloin auringon valo pääsi heijastumaan silmistä, jotka olivat pohja väritykseltään vihreät ja silti niiden keskustassa näkyi sinistä kuin meri, joka oli aikeissa vallata maan asteittain allensa. Sydämen sykähtäen ensimmäistä kertaa voimakkaammin vanhemman rintakehän alla. Tuo nuori nainen siis tiesi, mutta kuinka?

Alban ottaen askeleen eteenpäin ja laskien savikulhon lopuksi Zayn vierelle. Alban lausumatta ajatuksiaan missään vaiheessa ääneen, mutta vihreiden silmien katse puhui tarpeeksi. Alban tietäen Zayn olevan nuoren lapsen isä sillä hän oli kyennyt ”näkemään” sen kun mies oli ollut heikommassa kunnossa. Silloin aistit olivat kuulleet lapsen itkua kun käsi oli laskeutunut koskettamaan miehen kuumeista otsaa. Tuosta kyseisestä tiedosta johtuen Alban oli entistä enemmän hankalampi vihata Zaytä. Mies oli ehkä pahuuden perikuva, mutta tämä oli silti jonkin viattoman sielun isä. Haluaisiko Alba ryhtyä sellaiseksi ihmiseksi, joka olisi riistänyt lapselta vanhempansa?

Alban lähtien lähes samantien huoneesta, seurasi vanhempi tuon menoa aina niin kauan kunnes nainen olisi kadonnut täysin lähes tyhjään käytävään jossa ei olisi muuta elämää kuin vastaan tassutteleva kissa joka löysi tiensä tapojen mukaisesti keittiöön miehen seuraksi, joka oli antanut huolettoman ilmeen muuttua jälleen siksi miksi se todellisuudessa oli. Väsynyt ja mietteliäs, eksynyt. Näitä kaikkia yhdessä.
Ja silti hän jaksoi esittää jotain aivan muuta vaikka samalla hänen olisi tehnyt mieli vain yksinkertaisesti luhistua polvilleen lattialle ja antaa itsensä tulla edes sen yhden ainoan kerran julki. Hän oli ainoa joka ei ollut pystynyt käsittelemään tunteitaan mitenkään viikon sisällä. Muut olivat ymmärtäneet mitä tulisi tehdä tulevaisuuden suhteen ja miten jatkaa, samalla hyväksyen sen asian että kukaan ei ehkä näkisi isäänsä. Miksei hän itse vain pystynyt siihen?
Ehkä kaikki faktat puhuivat kaiken tapahtumien vastaan. Heidän isänsä oli kuolematon, tuhansia vuosia vanha vaikka sitä olikin hyvin vaikea ymmärtää. Tuo oli aikoinaan auttanut esikoistaan tekemälle samoin kun tuolle itselle oltiin tehty, kaiken järjen mukaisesti jos Anubis tosissaan olisi kuollut, olisi esikoinenkin.
Käden joka oli löytänyt uudemman kerran paikkansa keittiötason päältä, tuntien pehmeän pään puskennan itseään vasten kun Miloksi nimitetty laivapentu oli löytänyt tuttuun tapaansa tiensä pöydälle, sai se katseen laskeutumaan huvittuneesti tuohon eläimeen joka oli kuin olikin saanut huomion itseensä ruoan toivossa, ranskankielen puhutellen kissaa ennenkuin mies erkaantui suosiolla kauemmaksi: hän oli luvannut valmistaa aamiaisen, vaikka tämä ei ollutkaan sellaista edes tehnyt moniin vuosiin. Viimeksi Irlannissa.
Mutta omaa kulttuuriaan kunnioittaen päätti nuorempi viimein valmistaa edes sen yksinkertaisimman minkä hän taidoillaan osasi ja keksi siihen hätään tarvikkeista: ranskalainen aamupala. Sin ei ollut koskaan ollut näppärä tekemään ruokaa, sen verran mitä itse söi ja kunhan ei saanut ruokamyrkytystä, mutta tuona kertaa hänen täytyi kyllä pinnistää pienimpiäkin muisti nystyröitään kauas lapsuuteen kun nuori poika oli seurannut keittiötasolta äitinsä joka aamuista rutiinia tehdä aamupalaa.

Aamupalan alkaessa valmistumaan aavikolla, oli se valmistunut puolestaan jo Ranskan maaperällä, jossa jälleen oli noustu seuraavaan aamuun. Kellon näyttäen tuolloin kymmentä, eikä tuohon aikaan liikkeellä ollut kuin vain työhön juuri ja juuri sängystä ylös nousseet ja ne, keillä siihen oli velvollisuus. Opiskelijoiden jotka liikkuivat museon käytävillä ympäriinsä sekä museon henkilökunnan kuuluen näihin kumpaankin kastiin vaikka siltikään Pandora itse ei ollut varma kumpaan tämä kuuluisi enemmän.
Hän ei edelleenkään voinut väittä nauttivansa aikaisista herätyksistä satojen vuosien jälkeenkään mutta hiljaiselo sekä ulkopuolisten silmissä normaalielämä puoliksi pakottivat epämiellyttäväänkin tekoon.
Naisen seisten tuolloin pöydän ääressä jonka päälle oli aseteltu monia papereita järjestykseen mitä niitä oltiin nostettu esille ja mitä paremmin silmät pääsivät tarkkailemaan näkemäänsä, vaikka samalla ajatukset karkasivat aivan liian helposti sillä hetkellä muualla. Oli kulunut päiviä, lähes viikko itseasiassa soitosta sairaalalta, jossa nainen oli joutunut tapaamaan aivan liian rakkaan ihmisen menneisyydestä ja toteamaan ettei tämä muistanut mitään, mutta nainen oli myös tuntenut kyseisen miestohtorin sen verran kauan tietääkseen ettei tuolla ollut hyviä aikeita löytämänsä suhteen.

Hän oli ehkä väittänyt, ettei mies ollut sen enempää kuin normaali muistinsa menettänyt miesraukka, eikä mikään vuosituhansia vanhoja elävä muumio, mutta se katse jonka hän oli nähnyt... kertoi ettei selitys ollut mennyt läpi. Ja sehän siinä pelottavaa olikin. Tohtori Louis, - lähipiirissä tunnetusti Nathan, - jos tämä mies aikoisi viedä löytönsä eteenpäin toisi se omat ongelmansa. Arvatenkin, Anubiksesta tulisi elinikäinen labrarotta ja neulatyyny, näin kylmästi todettuna ja tuon avulla yritettäisiin löytää tie ikuiseen elämään ymmärtämättä mistä todellisuudessa olisi kyse. Mutta ihminen ei ymmärtänyt sitä mitä he tiesivät, valitettavasti. Lukulaseja tullen nostetuksi ylemmäksi silmien edestä hieraistakseen niiden pintaa turhautuneena. Miksi hän edes ajatteli moista? Anubis oli antanut ymmärtää jo viimeksi osaavansa huolehtia itsestään, ja ettei tuon taistelijan taidot olleet kadonneet minnekään kaikesta huolimatta. Toisaalta Pandora ei voinut tietää, saisiko hän enään koskaan nähdä miestä toiste. Ehkä se oli ollut jälleen ainutlaatuinen tilaisuus, jonka jumalat olivat suoneet silkasta sarkastisesta huumoristaan ja sen jälkeen jälleen repineet kaiken palasiksi.

”Kaikki on kunnossa, rouva Cuif. Tämä syysmyrsky on välillä syypää varashälyttimien laukeamiseen. Tarkistin kuitenkin koko talon ja pihan varmuuden vuoksi.”
Poliisin lausuen rauhoittavasti vanhalle leskirouvalle, joka vieläkin liikkui pelkästään yksinkertaisessa pitkässä yöpaidassa ja aamutakki auki. Kaikki kertoi päällisin puolin, että talon asukki oli havahtunut iltatoimistaan hälytykseen, joka oli aktivoitunut päälle täysin yllättäen. Kyseisestä korttelista huolta pitävän poliisin suoden vielä pikaiset hyvän yön toivotukset ja poistuen ulos ilta hämärään, jossa tihkusade oli yltynyt kovemmaksi kaatosateeksi. Tien varteen pysäköityyn auton syttyen pian ajovalot ja moottorin hurahtaen vaimeasti kun kaasua painettiin tarkoituksella enemmän alaspäin. Poliisiautosta näkyen pian enää punaiset takavalot, jotka myöskin lopulta katosivat pimeyteen. Pelkillä omakotitaloilla reunustetun kadun näyttäen päällisin puolin rauhalliselle ja tuohon kyseiseen illuusioon tuudittautui tuo poliisikin, joka oli päivystänyt kyseistä korttelia jo monien työvuosiensa aikana eikä koskaan siellä ollut tapahtunut mitään eriskummallista. Ennakkoasenteen tehden näkökentästä paljon kapeamman. Poliisin siis huomaamatta hahmoa, joka kumartui selvästi piiloon kun auto ajoi ohitse. Takaoven, joka oli hetki sitten tiirikoitu auki ja aiheuttaen täysin samaan aikaan hälytyksen kuin kolmen talon päässä, päästäen hahmon peremmälle taloon. Oven päätyen saman tien suljetuksi ja vain pari sekuntia siitä eteenpäin vartiointikeskus aktivoi korttelin hälytysjärjestelmät uudelleen. Muukalainen oli kirjaimellisesti loukussa talossa – jos tämä ei sitten halunnut saada uutta hälytystä aikaiseksi poistuessaan paikalta. Ei, tarkoitus oli jäädä talon sisälle ja odottaa sen asukasta, joka pahaa aavistamatta palaisi takaisin töistä ja kohtaisi hyvin odottamattoman yllätyksen kotonaan.

Kylmän ilman kohmettamien käsien kaivautuen esille yli suuren hupparipaidan hihoista ja kohottautuen huulten eteen, että lämmintä ilmaa saataisiin puhallettua sormiin, jotka tärisivät kylmyyden ja lääkkeiden vaikutuksesta. Anubiksen laskien hupun niskan puolelle – paljastui sen alta kalpeat ja laihat kasvot, jotka olivat kokeneet liian paljon niiden päivien aikana, mitkä olivat seuranneet Pandoran lähtemisen jälkeen. Niiden päivien aikana Anubiksen kestävyyttä oli koeteltu monilla kokeilla, jotka eivät olleet kaukana kiduttamisesta tai sitten henkistä kestävyyttä oli koeteltu suljetussa huoneessa, josta mies oli onnistunut lopulta pakenemaan järkensä avulla. Suuresta kaupungista Anubis oli valinnut professorin kodin, joka sijaitsi tarpeeksi syrjässä vilkkaasta keskustassa. Nainen oli kehottanut luottamaan itseensä… nyt tämän sanat punnittaisiin kertaheitolla. Anubis tarvitsi hetkellisen piilopaikan ennen kuin tämä katoaisi lopullisesti. Anubis oli selvittänyt professorin asuinpaikan monien mutkien kautta, sen jälkeen tämä oli joutunut käyttämään monen moista kulkutapaa päästäkseen paikan päälle ja siinä samalla hankkimaan huomiota herättämättömän asukokonaisuuden, joka kieltämättä muistutti narkkarin tai katuasukin vaatetusta.

Askelten pysähtyen uudemman kerran avokeittiössä – joutuivat kädet ottamaan tukea tasosta kun lääkkeet uhkasivat taas pistää jalat alta. Huononolon saaden vatsan kouristamaan. Kuuloaistin erottaen silloin hennot askeleet, jotka lähestyivät pitkää työtasoa pitkin. Katseen kohottautuen katsomaan kulmien alta – vastasi pimeydestä kellertävä silmäpari. Mustasta kissasta näkymättä mitään muuta – niin täydellisesti se sulautui huoneen pimeyteen, joka ei saanut mitään valoa ulkopuolelta. Simonin odottaen isäntänsä kutsua, mutta sen sijaan mies suoristi ryhtinsä ja astui askeleen taaksepäin. Ihmisen suoman eleen käskien sanattomasti eläintä häipymään matkoihinsa. Simon ei kuitenkaan liikahtanut paikaltaan vaan jäi istumaan paikoilleen ja antoi häntänsä vain piiskata puolelta toiselle. Anubiksen kohottaen toista kulmaansa. Miten hänestä tuntui kuin tuo kotikissa olisi katsonut häntä niin kuin olisi kyennyt ajattelemaan ihmismäisesti. Olivatko ne kaikki lääkkeet pistäneet pään noin pahasti sekaisin?
Anubiksen kiertäen pöydän toiselle puolelle ja istuutuen korkealle jakkaralle. Kyynärpäiden nojautuen kovaa tasoa vasten ja ylävartalon laskeutuen hetkeksi rennompaan olotilaan kunnes se pakotettiin takaisin valmiustilaan. Nyt hän vain voisi odottaa ja olettaa ennalta mitä tulisi tapahtumaan.

Aamun toimet olivat tuntuneet vaihtuvan juuri sinä päivänä iltaan normaalia hitaammin, ajan suorastaan madellen jokaisen jopa niin pahasti että välillä pelkästään vartti tuntui jo pelkästään tunneilta yksistään, vaikka työt olivatkin pakottaneet naise pysymään koko päivän tehtävissään jotka pitivät sisällään niin tutkimuksia kuin myös opettamista, ja silti tämä oli enemmän kuin iloinen päästessään astelemaan illan kylmettämiä katuja pitkin kohti kotia, vaikka sinä päivänä katse erottikin selvästi yleensä rauhallisen ilmapiirin muuttuneen kokonaan.
Joka puolella minne silmä vain taittoi näkyi selvästi partioautot sekä ihmisten ihmetyksen sekä jotkut poliisit olivat jopa pysäyttäneet ihmisiä kyselläkseen sai se kulmien hetken ajaksi kurtistumaan automaattisesti. Pandoran tosissaan osaamatta odottaa että tuo jokin tulisi liittymään häneen, tai vielä vähemmän sitä mikä todellisuudessa odotti ensimmäisenä sisään astuttuessa. Mutta sitä ennen matkaa olisi vaikka kuinka. Välillä nainen joutui jopa pysähtymään välillä katsomaan tapahtumia tai sitten liikkeen ikkunoista sisään joissa uutisoitiin suurin piirtein tapahtumien. Ilmeisesti joku oli sairaalasta karannut ja tulisi toimittaa huonossa kunnossa mitä kiireellisimmin takaisin, mutta sen enempää asiasta ei juurikaan mainittu muutakuin kyseessä olevan miespuolinen henkilö. Siinä kaikki, mutta toisaalta se minkä taakse Pandora oli kerran päässyt kurkistamaan valtion omien verhojen taakse... ei kyllä hän ihmetellyt jos ei tiettyjä asioita haluttu mainita. Ihmisille valehdeltiin päin naamaa lähes unelma maasta, vaikka todellisuus oli aivan jotain muuta.

Kaupungin isojen rakennuksien ja vilkkaan liikenteen vaihtuen vähitellen rauhallisemmaksi alueelle, joka sijaitsi hieman sivummalla ja muistutti enimmällään omakoti aluetta. Se oli ollut yksi niistä syistä sillä alueella ei asunut juurikaan ihmisiä, ja jos asui olisi helppo nähdä kulissien taakse, ainakin Pandoran tapauksessa jonka koko sen hetkinen elämä perustui pelkästään valheiden varaan. Oman rakkaan talon oven ilmestyen porras askelmien jälkeen, vilkaisivat silmät vielä kummastellen ympärilleen kun partioautot näyttivät piirittäneen senkin alueen, sen saaden pienen ihmetyksen aikaiseksi: oliko tilanne tosiaan niin paha että poliiseja oltiin tuotu jopa niinkin kauas kaupungin keskustassa josta nyt varsinkin kannattaisi etsiä, Pandoran tietämättä vanhan rouvan epäilevästä murrosta, ja loppujen lopuksi ei hän edes olisi jaksanut välittääkään. Avaimen saaden naksahdellen oven auki lukosta, astui nainen sisään, kutsuen tuota samaista mustaa kissaa nimeltä valojen tullen räväytetyksi samaan aikaan päälle muuten pimeään eteiseen.

Koko tuon ajan oli tuo samainen kissa ollut vanhemman seurana, jättämättä tuota kertaakaan pois silmistään tapojensa mukaisesti, mutta kun tarkat korvat olivat kuulleet oven käyvän auki ja takaisin lukkoon sulkeutuessaan oli tuo jo hypähtänyt pois tason päältä ja kipittänyt toisen isäntänsä luokse, joka oli huolehtinut viimeiset viikot tuosta kyseisestä eläimestä monien vuosien jälkeen. Pään puskien jalkaa rakastavan tervehdyksen omaisesti, hymyili nainen tuolle lempeästi ja puhui ranskan kielellä ettei eläin ilmeisesti ainakaan ollut erakoitunut Anubiksen kanssa aavikolla, vaikka samalla aistit tarkkailivat taloa lävitse.
Ensimmäinen asia, oli se ettei hän ollut yksin. Sen saaden naisen osaksi varuilleen, mutta samalla elämänauran joka lähti tunkeutujasta kertoen ettei tuo ollut täysin voimissaan jotta olisi pystynyt tarpeen mukaisesti hyökkäämään päälle muuten kuin viimeisenä vaihtoehtona sai se katseen hakeutumaan uudestaan kissaan, naisen kysyen oliko heillä ylimääräinen vieras.
Viirusilmien ja kastanianruskean katsoen toisiaan hetken ajan, Pandoran tietäen kissan kyllä ymmärtäneen kysymyksen, ja se saikin tuon lopulta naukaisemaan pienesti ja kääntymään perässään, johdattaakseen naisen tunkeutujan luokse.

Huone oli pimeä, mutta silti tämä pystyi erottamaan pimeydenkin lävitse miehen jonka sen hetkinen olomuoto läheni sillä hetkellä enemmän narkkaria kuin salaseuran kunnioitettua vanhinta, näki naisen kasvoista selvästi että tämä oli hämmentynyt näkemästään. Anubis oli viimeinen henkilö kenet hän oli olettanut löytävänsä pimeästä asunnostaan, mutta samalla kaikki illan kulut alkoivat vähitellen käydä yksikerrallaan enemmän järkeen mitä enemmän hän mietti asiaa. Siinä tilanteessa, hän olisi voinut moittia tuota, huutaa tuolle että mitä helvettiä tuo teki hänen asunnossaan ja että tuon omat teot aiheuttaisivat heille ongelmia, mutta sen sijaan jäikin tämä katsomaan hiljaisena toista. Mies ei olisi hakeutunut hänen luokseen ellei tarvitsisi apua ja jonkun kehen luottaa tuossa tilanteessa. Naisen henkäisten astetta raskaammin, askelten lähtien ottamaan tilannetta varoen kiinni kunnes tämä olisi miehen edessä täysin, katsoen kalvenneita kasvoja joista näkyi tuota kohdelleen kaltoin viimeisten päivien aikana sairaalassa, niinkuin tämä oli pelännytkin.

"... Lupaan, en anna heidän enään satuttaa sinua." Hiljaisen äänen lausuen tuolle hymyillen, lukulasien tullen asetetuksi pois silmien edestä läheiselle pöydälle, vaikka hän olisi luetella enemmin jättimäisen kysymyslitannian kuten miten toinen oli löytänyt hänen kotiinsa ja päässyt sairaalasta, mutta sillä hetkellä kaikki ne olivat vain sivuseikkoja joihin saataisiin vastaus milloin vain kysyessä. Mutta nyt tärkeintä olisi saada Anubis rauhoittamaa ja kuntoon, sekä selvittää mitä tuon kehoon oli oikein pumpattu "Et tainnut nauttia labrarotan asemasta?" Pandoran uskaltautuen lausumaan suorasukaisesti hieman leikittelevästi jottei tilanne olisi ollut aivan niin vakava, samalla kun sormet tavoittelivat varoen toisin omat jotka olivat kirjaimellisesti kuin jääpuikot. Lämpimimpien kämmenten painellen jänteviä käsiä otteessaan ja yrittäen lämmittää toista näin ensi alkuun. "... Päästäisin sinut peseytymään mutta olet liian tokkurassa. Mutta vaatteesi täytyy kyllä saada vaihdetuksi."

Kieltämättä korkean jakkaran päällä istuminen ei ollut fiksumpia tekoja huimauksen alaisena, mutta siitä huolimatta Anubis pysyi istuinpaikallaan ja nojasi kyynärpäillään edessään olevaan metalliseen keittiön työtasoon. Ehkä tuo kyseinen istuma asento vaikutti ulkopuolisin silmissä siistille, mutta todellisuudessa tuo hyvin yksinkertainen työtaso toimi miehelle tukipisteenä, jolla tämä hahmotti enää edes jotenkin kosketuksen ympäristöön ja siihen missä maan kuului olla oikeasti. Tuon mustan kissan, joka oli koko sen ajan istunut kiltisti puolen metrin päässä ja pitänyt silmällä miestä, liikahtaen lopulta pois vartiointi paikaltaan ja hypäten alas lattialle mennäkseen selvästi jotakin vastaan eteiseen. Kauempana syttyvien kirkkaiden valojen pakottaen Anubiksen kääntämään katseensa nopeasti pois – otsan rypistymisen kertoen sanattomasti valon sattuvan vieläkin liikaa silmiin.

Tutun korkokengistä lähtevän kopinan saavuttaen keittiön ja niiden pysähtyen selvästi hetkeksi paikoilleen – odotti Anubis jo alitajuntaisesti kuulevansa kohta terävän huudon ja seuraavaksi hän itse olisi ryntäämässä nopeasti takaisin pihalle ennen kuin virkavalta ehtisi paikalle. Äkillistä huutoa kuitenkaan kuulumatta ja se sai miehen kääntämään katseensa epäuskoisena takaisin Pandoraan, joka käveli jäljellä olevan välimatkan umpeen ja jäi katsomaan tyynen rauhallisena vaikka silmien katseesta häivähti aika ajoin epäusko. Sanojen, jotka paljon rauhallisempi puheääni nyt lausui kuin silloin aikaisemmin kaksikon tavatessa ensimmäistä kertaa, vakuutellen kaiken kääntyvän hyväksi ja ettei nainen itse aikoisi paljastaa miehen olinpaikkaa. Toteamuksen labrarottana olemisesta muotoutuessa kuuluville saatiin siihen vastaus pään, joka oli laskeutunut enemmän alaviistoon, puistelemisen muodossa. Anubiksen pakottaen pitämään silmänsä auki vaikka uusi voimattomuuskohtaus teki itseään enemmän julki.

Pandoran tuntien silloin miehen sormien jännittyvän selvästi ja vain hetki siitä riuhtaistiin käsi kauemmaksi. Anubiksen joutuen nousemaan niin äkkiseltään pöydän äärestä, että korkea jakkara kaatui nurin. Terävää kolahdusta seuraten kramppimainen oksentaminen kun mies oli päässyt siirtymään lähimmän lavuaarin yläpuolelle. Mitään tulematta kuitenkaan ylös, vain syljen ja vatsahapon sekaista eritettä.
”Anteeksi.”
Väsyneen äänen lausuen heikosti aidon pahoittelun, jolla pyydettiin anteeksi keittiössä oksentamista. Käden aukaisten hanan hetkeksi, että vesi pääsi huuhtomaan lavuaarin pohjan takaisin puhtaaksi. Anubiksen yrittäen pysytellä jaloillaan, mutta mitä kauemmin hän joutui seisomaan - sitä enemmän jalkalihakset vetivät maitohapoille. Vartalon laskeutuen hillitysti lattialle ja selän nojautuen alakaapiston oviin. Lattian pyörien jo uhkaavasti ja se sai kohmeiset sormet koukistumaan nyrkkiin, että kynsien painautuminen olisi saanut tajunnan tason kirkastumaan edes hetkeksi takaisin.
”Anna minulle hetki aikaa niin yritän saada tästä hetkestä uudelleen kiinni. Haluan vain keskustella pari asiaa kanssasi ja sen jälkeen poistun talostasi…”
Viimeisten sanojen hiipuen kuitenkin kuulumattomiin ja takaraivon joutuen nojautumaan myös tukea vasten. Miehen pyytäen hiljaisesti ylempiä voimia armahtamaan edes vähän. Kuinka paljon yhden ihmisen olisi kärsittävä?
”Olen aiheuttanut sinulle jo nyt tarpeeksi ongelmia kun tulin tänne.”

Anubiksen vetäessä äkisti otteensa irti naisen omasta, voimakkaan reaktion saaden aikaiseksi jakkaran kaatumisen lattialle, kovan tömähdyksen saaden korvat soimaan sen hetken ajan pelkästään vaikka silmät erottivat selvästi mikä vanhemmalla oikein oli sillä hetkellä.
Äkillisen yökkäysrefleksin saaden miehen kurottautumaan lavuaarin ylle, vilkaisi nainen ohi mennen jälleen vierelle eksyneeseen kissaan joka katseli vuoroin naisen ja miehen välillä, viirusilmistä pystyen sen hetken ajan erottamaan selvästi huolehtivaisuuden omistajaansa kohtaan vaikka tuo ei tätä muistanutkaan. Veden nopea sorina täytti hetkellisesti huoneen omalla äänellään, tuon kertoen Pandoralle Anubiksen huuhtovan lavuaaria sillä hetkellä puhtaaksi, kääntyivät silmät uudelleen toista kohti. Tilanteen ajautuen pian siihen että korvat erottivat pahoittelun äskeisestä, johon Pandora sai vastattua pienelle käden heilautuksella kasvojen ohitse sen kertoen kaiken olevan hyvin puklauksesta huolimatta.
Mutta ilmeisesti päivien tapahtumat ja lääketokkuraisuus oli vienyt Anubikselta kaikki voimat, jotka estivät tätä pysymästä enään edes pystyssä omin avuin, alkoi tuo laskeutua varoen kaapiston pintaa pitkin maahan, Pandoran seuraten tuon perässä seuratakseen toisen tilaa, joka ei näyttänyt antavan periksi edes istuma-asennossa.
Tilanteen ollen outo siihen nähden että vuosia sitten, ennen Sinin syntymistä, oli Anubis taistellut viimeiseen asti ettei olisi näyttänyt omaa heikkouttaan edes rakkaimpiensa edessä osaksi salaseuran vanhimman-tittelin velvoittamana, mutta nyt tuo ei edes yrittänyt tai itseasiassa pystynyt sitä tekemään edes omasta mielestään "tuntemattoman" ihmisen edessä ja joutui turvautumaan hänen apuunsa.

"... Et saa rasittaa itseäsi liikaa. Mieti nyt, kehosi on tungettu täyteen ties mitä rauhoittavia, et pysy edes pystyssä ja siltikin olet lähdössä tuohon myrskyyn vaikka kaikki poliisit etsivät sina para-aikaan. Epäilen ettet pääsisi lähtökohdastasi kovin kauaksi kun joudut pidätetyksi." Pandoran lausue sillä kertaa topakammin, luotellen yksi toisensa jälkeen vastapainoksi miksei Anubiksen nimenomaan kannattaisi lähteä ulos enään, vaikka se olikin ollut tuon alkuperäinen suunnitelma.
Mutta pelkästään sen kuuleminen, sai sen kuulostamaan järjettömältä. Kuka muka lähtisi oman kuntonsa tiedostaen etsintäkuulutettuna kaupunkiin, ja vieläpä rauhoittavien vallassa?
Katseesta nähden selvästi ettei Pandora aikoisi kääntää päätänsä toisen suhteen: Anubis yöpyisi hänen luonaan, piste. Ruskeiden silmien katsoen kalpeita kasvoja, joista näkyi aivan liian selvästi viime päivien tapahtumat. Ilmeisesti lääkärit eivät olleet pitäneet lupauksiaan miehen suhteen mitä tuli ihmismäiseen kohteluun, ja nyt se kaikki näkyi toisessa selvemmin kuin koskaan. Hampaiden purautuen posken sisäpintaa vasten huomaamattomasti mitä enemmän nainen edes ajatteli niitä kamaluuksia mihin vanhempi oli joutunut, kunnes tämä liikahti uudelleen polviensa varaan päästäkseen lähemmäksi toista, käsien kohottautuen hitaasti kohti miehen kasvoja. Pandoran vakuutellen, ettei hän aikoisi tekisi mitään pahaa tai mikä pahentaisi tuon oloa, ennenkuin lämpimät ja solakat sormet löysivät tahalteen paikkansa kasvojen molemmin puolin korvien päältä, sormen päiden upoten karheiden hiusten joukkoon. Ulkopuolisen silmissä tuo teko näytti varsin viattomalta, ehkä jopa turhalta mutta se mitä teko kätki taaksensa, oli jotain aivan muuta. Vuosia sitten, heidän häidensä jälkeen, oli Anubis opettanut hänelle pieniä, mutta hyödyllisiä asioita kehon omista pisteistä joilla jokaisella oli oma merkityksensa: ja tuota samaa nainen oli käyttänyt esikoisensa kanssa lapsen ollessa ahdistavassa tai muuten huonossa hapessa, joutui nainen herättelemään vanhoja parantajan taitojaan muististaan edes sen hetken ajaksi, kun huoneessa ei kuulunut mitään muuta kuin heidän kahden hengitykset joista toinen oli selvästi raskaampi, sekä kokoajan nopeammiksi muuttuvat vesipisarat, kun ne löivät vasten ikkunan pintaa verhojen takana.

Sormen painellen noita pieniä kohtia, joita normaalit ihmiset eivät ajatelleet edes tärkeiksi, mutta jokainen niistä sai ajatukset hetkeksi muualle sen hetkisestä olotilasta ja omasi rauhoittavan vaikutuksen. Omalla tavallaan. "... Vaikka he saisivatkin sinut täältä kiinni... olisit sillä hetkellä pienin murheistani, näin rehellisesti sanottuna. Joten aion hoitaa sinut kuntoon vastaväitteistäsi huolimatta, Anubis." Pienen hymyn kohottautuen punertaville huulille, äänenpainon pysyen nyt asteen hiljaisempana kuin normaalisti, vaikka samalla Pandoran tarkoitus olikin johdattaa omalla teoillaan miestä jatkamaan eteenpäin aloittamassaan, sen sijaan että tuo olisi yrittänyt taistella itseään vastaan ja näin uuvuttaa itsensä siinä samassa "... sanoit että haluat puhua jotain. Jaksatko puhua vai lepäätkö ensin?"

Naisen suomat sanat olivat oikeassa jokaisesta asiasta, jotka koskivat miehen tulevaisuuden kuvaa tai sen hetkistä olotilaa, jossa ei todellakaan ollut kehumista. Katseen, joka oli jouduttu laskemaan alaviistoon huimauksen takia, kohottautuen uudelleen tuohon ruskeatukkaiseen naiseen, joka teki taas kaikki liikkeensä rauhallisesti ja pitäen koko ajan katseensa miehen omissa, kertoen pelkällä ajatuksen voimalla ettei aikoisi tehdä mitään sellaista, joka vähäänkään huonontaisi toisen tilaa. Aluksi näyttäen sille, että nyt he vain istuisivat hetken tuolla lattian rajassa kunnes Anubis saisi koottua voimansa uudelleen ja pääsisi nousemaan omin voimin ylös. Tuohon kuvaan Anubis uskoi eikä oikein mitään muuta kyennytkään uskomaan. Joten kun nuorempi nainen alkoi kumartumaan äkillisesti kohti ja kohottaen samalla käsiään kasvojen kummallekin puolelle – huomasi Anubis nojautuvansa automaattisesti enemmän taaksepäin vaikka ei päässytkään enää mihinkään pakoon.
”Mitä sinä nyt teet…?”
Hiljaisen, aidosti hämmästyneeltä ja varuillaan kuulostavan äänen ehtien lausumaan kysymyksestä vain alun kunnes viimeiset sanat hiipuivat jonnekin rajan taakse ja antoivat vesisateen ropinan palautua takaisin päällimmäiseksi ääneksi hiljaisessa talossa. Solakoiden sormien hakeutuen määrätietoisesti, mutta silti varovaisesti niihin tiettyihin kohtiin, joiden paineleminen sai miehen rauhoittumaan vaikka Anubis yrittikin pysyä valmiustilassa - kerran oli siihen alkanutkin. Koko kehon muuttuen hiljalleen toisenlaiseksi, jännittyneisyyden ja jatkuvan ylivilkkaan olotilan jääden taemmas. Pään nojautuen lopulta rennommin alakaapiston ovea vasten ja nielaisemisen tapahtuen paljon rauhallisemmin kuin hetki sitten.
Se mitä toinen teki sinä hetkenä hänelle auttoi todella paljon.

Anubiksen katsoen edessään istuvaa naista, joka oli yllättäen puhutellut miestä nimeltä, koko ajan, mutta tämä ei nähnyt pelkästään sitä mikä oli edessä vaan aika ajoin silmien eteen välähti epämääräisiä kuvia alitajunnasta, mitkä saivat taas ne käsittämättömät tunteet heräämään. Viimeisen kuvan ollen niin vahva, että se sai Anubiksen lausumaan ääneen omissa ajatuksissaan:
”Minä tunnen sinut.”
Tämän edes aluksi tajumatta sitä, että oli lausunut sen ääneen. Miksi hän muisti lausuneensa noin naiselle, josta löytyi samoja piirteitä kuin tuosta naisesta, joka hyvä sydämisyydessään oli lupautunut huolehtimaan Anubiksesta siihen asti, että tämä saisi voimansa kokonaan takaisin. Kämmenen kohottautuen pyyhkäisemään otsaa, jota oli alkanut särkemään liiallisesta ajattelemisesta. Hampaiden lomasta karaten terävä sihahdus, joka kertoi viimeistään että kipu alkoi palaamaan kehoon takaisin.
”Olen pahoillani… en tiedä mikä minuun menee välillä. Aivan kuin kykenisin muistamaan menneisyyden tapahtumia, joita en koe kuitenkaan omikseni… kuin olisin irtonainen sielu vieraassa ruumiissa.”
Käden laskeutuen alas väsyneen henkäyksen saattelemana. Sormien hipaisten vahingossa naisen omia, mutta nolostumisen sijasta – huomasi Anubis haluavansa ottaa naisen käden omaansa ja suudella kämmenselkää kiireettömästi. Anubiksen vielä muistamatta sitä, että juuri noin hän oli tehnyt joka kerta kun Pandora oli laskenut kämmenensä kasvojen sivustalle ja lausunut jotakin huolehtivaa tai rakastavaa miehellensä. Kaikki tuo oli vielä häilyvää usvaa jossakin kaukaisuudessa, josta Anubis ei saanut otetta vaikka ne palasivatkin härnäämään alitajuntaa aika ajoin.

”Voitko todistaa mitenkään tohtorin epäilykset todeksi? Voitko sanoa minulle kasvotusten, että olen oikeasti sen ikäinen mitä hän väitti nähneen tutkimuspapereissa. Haluan vain ymmärtää tätä kaikkea – sillä tämä kaikki tietämättömyys saa pääni halkeamaan. Sano minulle, että hän oli väärässä…”
Anubiksen suoristaen istumaryhtinsä vielä viimeisen kerran. Hopeisten silmien katsoen niin tiivisti kastanjan ruskeisiin silmiin kuin vain osasivat/kykenivät tuona hetkenä. Anubiksen olematta yhtään varma olisiko hän todella valmis kuulemaan totuutta iästään. Hän halusi ymmärtää tuota koko tilannetta, mutta samalla hän kuitenkin pelkäsi sitä mitä tulisi kuulemaan. Toisaalta... mitä professori kykenisi kertomaan? Tämä oli vain toiminut tulkkina ja osoittanut tietävänsä ilmeisemmin paljon muinaisesta historiasta. Miten toinen voisi tietää olisiko Anubis yli kolmetuhatta vuotta vanha vai ei?

Sormien ja silmien nähden sekä tuntien selvästi kuinka tuon pienen ja yksinkertaisen liikkeen tekeminen alkoi vaikuttamaan miehen kehossa, toisen rauhoittuen huomattavasti siitä mitä tuo oli ollut vielä hetki sitten. Anubis oli kysynyt aidosti hämmästyneenä mitä hän oli tehnyt, mutta tuohon kesken jääneeseen kysymykseen oli nainen tyytynyt kaikessa hiljaisuudessa vain vastaamaan rauhoittavasti katseellaan sen sijaan että olisi alkanut selittämään moninaisesti tekojaan ja miten ne yksinkertaiset kosketukset vaikuttivat tietyllä alueella mihinkin osaan ja kuinka, eikä loppujen lopuksi toinenkaan jaksaisi varmastikaan edes ajatella asiaa sen pidemmälle. Kunhan hän saisi toisen tunteman kivun edes hetkeksi lieventymään, olisi sekin jo edes jotain. Kehon rentoutuen silmin nähden vähitellen, mitä kauemmin nainen jatkoi tekoaan, keskittyi Pandora sen hetken ajaksi kokonaan tekemäänsä huomioimatta aluksi ollenkaan tuota pientä ilmestynyttä yksityiskohtaa ennenkuin Anubis avasi jälleen suunsa, joka sai selvän hämmennyksen aikaiseksi naisessa, ja lopettamaan hetkeksi tekemänsä huomaamattaan.
Sormien koskettaen vahingossa toisiaan pystyi kaksikon välillä selvästi tuntevan sähkön kaltaisen väreilyn joka kutsui tulemaan lähemmäksi joka kerta, kuin magneetin tavoin, vaikka kumpikaan ei aikoisi sanoa sitä ääneen.

Naisen tuntien selvästi sydämensä kiihtyneen huomattavasti rintakehän alapuolella pelkästään tuon yhden pienen lauseen takia, pienen osan tässä jo ikäänkuin toivoen hetken ajaksi toisen tosissaan tarkoittavan sanojaan. Mutta kun ajatukset alkoivat palautua kokoon, joutui tämä toteamaan pian toivoneensa liikaa. Anubiksen pahoittelun ja selvästi teostaan tiedottoman äänen tuoden itsekin saman huomion ilmi ja vahvistaen näin naisen olettamusta. Ei mies muistanut. Miten muka voisi.

Pettymyksen ja pienen surun tullen naamioiduksi leikkimieliseksi naurahdukseksi: "Vieläkö jaksat pahoitella, vaikket ole tehnyt mitään pahaa jos ei asuntooni murtautumista lasketa mukaan?" Heleän naurahduksen korostaen tahalteen luotua leikkisää tilannetta pienen toruvan äänensävyn jälkeen, sen haluten varmistaa ettei Anubis ottaisi sanoja tosissaan ja vetäisi oman johtopäätöksensä. Kasvojen ilmeiden kuitenkin vakavoituen hieman kun nainen jälleen hiljentyi kuuntelemaan miestä kun tuo esitti viimeinkin sen kysymyksen johon kaivattiin vastausta, ei hän voinut olla huokaisematta sillä kertaa raskaasti. Pandoran ollen kysymyksen johdosta kahden vaiheilla: Anubis ilmeisesti halusi tietää totuuden silmästä silmään, vahvistaen sen ihmiseltä jonka oletti tiettävän asiasta enemmän ja toisaalta, kun silmät olivat katsoneet toisiinsa koko sen ajan päästämättä irti... näki niistä selvän epäröinnin ja pelon, miten tuo suhtautuisi kuulemaansa jonka tuo oletti kaiken sen jälkeenkin olevan mahdotonta. Ainakin kunnes muisti alkaisi palailla "... Se, mitä sain luettavakseni silloin... kertoivat juuri sen mitä pelkäätkin tällä hetkellä. Sen takia myös sinua on pidetty laboratiossa ja kohdeltu kuin jotain koe-eläintä, sillä he tarvitsivat enemmän todisteita kuin pelkästään verikokeet." Äänen lausuen viimein hetken mietinnän jälkeen totuuden mukaisesti sen mitä hän tiesi ja oli päätellyt vaikka samalla Pandora itsekin tiedosti ettei Anubis tulisi ottamaan kuulemaansa kevyesti tai ei välttämättä uskoisi.

Painostavan hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille, uskaltautui nainen kääntämään sen hetken ajaksi katseensa irti hopeisista jotka vieläkin saivat vanhat tunteet syttymään hyvin pitkän ajan jälkeenkin. Todellisuudessa tämä oli pohtinut mitä tulisi tehdä seuraavaksi: Anubis ei tulisi olemaan missään vaiheessa turvassa vaikka tuo tervehtyisikin ja onnistuisi pakenemaan maasta tai edes katoamaan sillä etsintäkuulutukset pysyivät ilmoilla hyvin pitkän ajan. Eritoten kun kyse oli sairaalapakolaisesta jolla uskottiin olevan enemmän erikoisiapiirteit joita haluttaisiin tutkia vieläkin enemmän: "... Hankin sinulle kaikki tiedot. Anna huomiseen asti aikaa, saat lukea ja pohtia rauhassa sekä vetää omat johtopäätöksesi näkemästäsi." Katseen irtautuen hitaasti mitään sanomattamosta pimeydestä takaisin mieheen. Sanat ehkä kuulostivat vielä siinä vaiheessa oudoilta mutta hän pystyisi kyllä siihen, mikäli vain toinen halusi todisteita eteensä. Mutta sitä ennen tulisi Anubis saatava pois lattiatasosta lepäämiseen tarkoitetulle paikalle, kohosi Pandora vähän ylemmäksi polvilleen noustakseen kunnolla ylös, mutta sitä ennen hakeutuivat silmät pimeyden halki vielä kerran toista kohti käden ojentautauen auttavasti "Ajattelet ja mietit liikaa. Kaikki palautuu kyllä aikanaan mieleesi kunhan annat itsesi olla rauhassa ja levätä. Päästä irti. Älä pakota itseäsi muistamaan väkisin, edes yhden yön ajan."

Sen sijaan, että professori olisi alkanut yhtä paljon ihmettelemään uskoiko Anubis vieläkin miestohtorin löytämään vastaukseen, joka tosiaan olisi paljastanut miehen todellisen iän – oli tämä pikemminkin valmis hankkimaan tarvittavat todisteet sen vahvistamiseksi. Itse asiassa mitä enemmän Anubis kyseistä mietti, ei nainen ollut missään vaiheessa asettunut väitettä vastaan. Tämä oli myös kohdellut Anubista jo ensitapaamisesta lähtien varmoin elein kuin olisi kirjaimellisesti tiennyt mitä kätkeytyi ulkokuoren taakse. Nyt viimeisimpänä tekonaan nainen oli osannut puhutella yllätysvierastaan tämän oikealla nimellä vaikka Anubis ei itse muistanut kertoneensa sitä missään vaiheessa kenellekään, koska sitä ei kukaan vaivautunut kysymään. Hopeisen katseen yrittäen katsoa enemmän noiden hymyilevien kasvojen taakse, jotka vieläkin jaksoivat olla ystävälliset ja luottamusta herättävät vaikka tilanne oli tulenarka heille kummallekin. Mitä peliä nainen oikein pelasi?

Katseen seuraten naisen nousemista ylös jaloilleen ja kuinka tämä lopuksi ojensi toisen kätensä kutsuvasti, jääden odottamaan kärsivällisesti että siihen tartuttaisiin. Paljon suuremman kämmenen laskeutuen naisen sirolle kämmenelle, josta kuitenkin löytyi yllättävän paljon voimaa, että se riitti avittamaan miehen ylös lattialta vaikka tämä oli puolipäätä pidempi ja isokokoisempi naisen siroon vartaloon verrattuna. Jalkapohjien saadessa tukevamman otteen lattiapinnasta – ei Anubis päästänyt naisen kädestä vieläkään irti. Sen tietynlaisen katseen häivähtäen hopeisten silmien pinnassa. Anubiksen hyödyntäen ympäristöä nyt enemmän kun voimansa eivät antaneet tarpeeksi myöten.

Työtason tuntuen suoraan naisen selän takana kun tämä kiepautettiin yllättäen sen eteen ja toinen käsistä päätyi väännetyksi selän taakse. Kaksikon vartaloiden painautuessa täysin toisiaan vasten.
”Päästäisin irti?”
Kuivan hymähdyksen kohottautuen keuhkoista. Kuivettuneiden huulien laskeutuen vielä asteen lähemmäksi naisen kasvoja, jossa nuo kastanjanruskeat silmät pysyivät vieläkin tyynenä; paljastamatta yhtään mitään ja se sai halun kaivaa tieto ulos naisesta sitten väkisin.
”Mitä leikkiä tämä on oikein sinulle? Yritätkö manipuloida minua noilla viattomilla sanoillasi, jotka yrittävät vakuutella kaiken olevan edelleen hyvin VAIKKA tiedän sinun työskentelevän tohtorin kanssa läheisesti. Miksi hän muuten olisi kutsunut sinut, VAIN sinut? Istutat ajatuksen siemenen päähäni ja pian huomaan seuraavani sinua, luottavani sinuun vaikka voit toimia täysin toisin selkäni takana.”
Jäntevien sormien painaen rannetta asteen enemmän, että se aiheutti polttavan vihlaisevan kivun kulkemaan pitkin käsivartta.
”Olet vain pari kertaa lipsautellut liikaa ja ne ovat saaneet minut hyvin epäluuloiseksi. Joten kerrohan…”
Katseiden kohdatessa toisensa nyt täysin esteettömästi. Anubiksen olemuksesta hohkaten varoittava aura vaikka se joutuikin piiloutumaan enimmäkseen huonon olotilan ja epämääräisten vaatteiden taakse.
”KUKA sinä olet? Kerro minulle!”

Sormien kietoutuen varoen miehen huomattavasti isomman käden ympärille kun tuo otti avunannon vastaan, huokaisi Pandora jossain pinnan alla helpotuksesta sillä hän saisi toisen vihdoinkin lepoon ja pääsisi hoitamaan omat asiansa sekä miehen itsensä kuntoon. Naisen kiskaisten toista varoen ylöspäin istumasta lattialta, saaden tuon näyttämään helpommalta mitä sen olisi todellisuudessa pitänyt olla kaksikon koko eroon verrattuna ja ylipäätänsä siihen että naiset olivat yleensäkin heikompia kuin miehet, mutta silti se onnistui suhteellisen helposti, ja miehen päässen takaisin omille jaloilleen odotti nainen automaattisesti käsien irtautuvan ja nämä palaisivat molemmat etäisiksi toisiaan kohtaan, ja se kaikki olisi käyty siltä illalta. Mutta kun niin ei tapahtunutkaan kohosi katse nopeasti kummastellen takaisin keskustelukumppaninsa kasvoihin, nähden sen hetken ajan silmistä välähtävän tutun katseen jonka hän oli saanut kokea jo monesti - viimeksi sairaalassa.
Vaikka Anubis olikin lievästi sanottuna heikkona, ei tuon refleksin nopeus näyttänyt siltikään hidastuneen, Pandoran löytäen itsensä hyvin nopeasti altavastaajan asemasta, kehojen painautuessa toisiaan vasten sekä käden päätyen jo valmiiksi kivuliaaseen asentoon selän taakse... kaiken sen riittäen kertomaan ettei toisella olisi aikomustakaan päästää nuorempaansa menemään ennenkuin saisi kunnollisia vastauksia epäilyihinsä.

Hän oli jo kerran aikoinaan joutunut altavastaajan asemaan Anubista vastaan. Pitikö hänen käydä se kaikki jälleen uudelleen? Siitähän oli lähes kolmekymmentä vuotta, eikö muka yksi kerta riittänyt. Naisen nauttimatta asemastaan, ja toi sen kasvojen eleillään selvästi ilmi, katseen katsoen tuimasti vangitsejaansa joka oli alkanut tuomaan omia huomioitaan ja ajatuksiaan ilmi vaikka sillä hetkellä katseestä näki selvästi lauseen: et voi olla tosissasi...
Vahvemman miehen otteen taittaessa jälleen kättä entästä epämukavampaan asentoon saaden, hampaat painautumaan posken sisäpintaa vasten pienenä kivun eleenä ja kehon liikahtaessa epämukavasti sen verran kuin se pystyi vaikka kaksikon vartalot lukittivatkin toinen toisensa paikoilleen, Anubiksen tivatessa vastauksia. "... Kuka olen?" Niin yksinkertainen kuin se kysymys olikin, sai se huvittuneen naurahduksen karkaamaan naisen huulilta, hänen sillä hetkellä toivoen enemmän ettei olisi vahingossa lausunut miestä nimeltä sillä se miten hänen kuuluisi vastata... ei tulisi olemaan toiselle mieleinen. "... Miten oletat minun vastaavan tuohon kun et muista? Olen haamu menneisyydestäsi, jonka olet olettanut kuolleen hyvin kauan aikaa sitten ja siltikin seison kädet taitettuna edessäsi." Hiljaisemmaksi muuttuneen äänen lausuen vieläkin samalla huvittaneella äänensävyllä, vaikka todellisuudessa joutui nainen puntaroimaan jokaista sanaansa tarkoin sillä tilanne ei ollut kaukana massiivisesta tulipalosta, joka kaipaisi vain pienen avukkeen levitäkseen ja tuhoamaan kaiken ympärillään. "Nimesi on Anubis ibn Saleh. Olet salamurhaaja, - itseasiassa Vanhin, kunnes vuosia sitten perustit kasvatuskodin kaiken ikäisille lapsille. Olet helposti ylitse kolmetuhatta vuotias, - olet kolmen lapsen isän: Zay, Evey ja Sin. Olet kuollut ja herätetty jo useita kertoja erään vanhimman toimesta, tunnet hänet paremmin nimellä Shaiya. Perustit aikoinaan uuden salaseuran, tarkoituksena luhistaa vanha kokonaan maailmankirjoista. Menetit tuolloin monta hyvää tukijaasi... myös oppipoikasi. Tuo kissa tuossa takanasi on Simon, joka on seurannut sinua ja perhettäsi jo vuosia... lähemmäks kaksikymmentäviisi vuotta." Hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille sanojen jälkeen, oli katse kohottautunut takaisin hopeisiin jotka katsoivat yhtä pistävästi ja selvästi takaisin kuin naisenkin vaikka sillä hetkellä Pandoran silmistä näki selvästi tunnemyllyn, joka toisaalta olisi halunnut kampittaa sekä tainnuttaa vanhimman helposti ja toisaalta suudella intohimoisesti, pyytää anteeksi rakastamaltaan mieheltä ja toisaalta myös selittää kaikki nuo samat järjestelmällisesti ja toivoa toisen muistavan. Edes jotain.

Rintakehän kohoten ja laskien hieman raskaammin, kehojen ollessa toisiaan vasten kuin liimatut. "... Nimeni on Pandora. Olen yli kolmesataavuotias, salamurhaaja, kuulun uuteen liittoon. Olet saanut tuon kaulakorun minulta yli kolmekymmentä vuotta sitten ja olen Eveyn ja Sinin äiti." Tuon viimeisen lauseiden aikana, olisi Pandoran tehnyt mieli painaa silmänsä kiinni ja taistella uutta tunne vyöryä vastaan, jota hän ei ollut tuntenut moniin vuosiin. Ikävä, suru siitä ettei hän voisi ehkä koskaan nähdä lapsiaan kasvotusten ja halata näitä, viha itseään kohtaan kun hän oli luopunut tuosta oikeudesta vuosia sitten. Viha totuutta kohtaan. Ja siltikin, tuo kaikki oli vain se totuus. "... En oleta sinun uskovan sanaakaan. Tai edes muistavan. Mutta en veljeile tohtorin kanssa, vaikka oletatkin niin, Anubis."

Viimeisen sanan, joka oli itse miehen nimi, lopettaen naisen puheen vuoron ja jäljelle jääden niin painostava hiljaisuus, että sitä olisi voinut kuvitella leikkaavansa veitsellä tai kuulla vähintään kuinka nuppineula olisi kolahtanut lattiaa vasten pudotessaan. Siksi jopa nielaiseminen kuulosti omissa korvissa äänekkäälle vaikka todellisuudessa se jäi helposti kakkoseksi sateen ropinan kanssa. Hän oli kuullut tivaamansa vastauksen. Mitä muuta hän vielä voisi toivoa?
Jäntevien sormien, joiden iho oli edelleen jään kylmä ja kohmeinen, alkaen päästämään hiljalleen irti naisen ranteesta, jonka ihoon jäi muistoksi punertavat jäljet. Anubis olisi halunnut käskeä naista olematta käyttämästä hänen nimeään – sillä he olivat enemmän vieraita toisilleen, kaksi piruparkaa joiden polut olivat sattumalta päätyneet hetkeksi samalle polulle… mutta mikä oikeus hänellä olisi säästellä nimeään noilta punertavilta huulilta, joita omat huulensa olivat ilmeisemmin suudelleet monen monta kertaa; niin intohimoisesti kuin vihallakin. Mikä oikeus hänellä olisi työntää toinen pois luotansa kun oli ensin jakanut vuoteensa monen monta kertaa. Rakastellut toista ja tehnyt tästä äidin kahdelle viimeiselle lapselleen. Miksi hän haluaisi kieltää tuon naisen edessään?

Käden, joka oli vielä hetki sitten pidellyt ranteesta tiukasti, kohottautuen varoen edestäpäin ja laskeutuen naisen kasvojen sivustalle. Peukalon kärjen piirtäen ylähuulen muodon kiireettömästi, Anubiksen tiedostamatta tekevänsä niin vanhan tavan mukaan.
”Sanot meidän kummankin olevan salamurhaajia ja silti käymme näin monimutkaista keskustelua sanojen avulla vaikka puhumme ja ymmärrämme paremmin kehonkieltä.”
Kiihtyneen äänenpainon laskeutuen takaisin tumman rauhalliseksi, juuri sellaiseksi joka sai kylmät väreet juoksemaan iholla kun vain pelkästään kuuli miehen puhuvan. Ehkä olisi ollut paljon helpompaa, että Anubis olisi astunut askeleita taaksepäin ja häipynyt takaisin yön rankkasateeseen, mutta mitä kauemmin hän sai seisoa Pandoran lähellä, kuulla jokaisen pienenkin värähdyksen hengityksessä tai kuinka sirompi vartalo liikahti hänen omaansa vasten… Anubis halusi ymmärtää enemmän, kyetä muistamaan vaikka se veisi vuosia tai sitten vain pelkästään päiviä, hän halusi muistaa.

Miehen kumartuessa tuon pienen korkeuseron alaspäin ja tuoden kasvonsa uudelleen lähelle, mutta tällä kertaa silmistä tai vartalon eleistä ei paistanut hyökkäävä asenne, mitään selvää oikein pystymättä aistimaan.
”Puhu minulle, Pandora... anna minun tuntea sama kuin sinäkin, pukea ne itselleni ajatuksiksi, mitä et pysty kertomaan minulle sanoin.”
Kaksikon huulten hipaisten kahden millin päästä toisiaan Anubiksen aloitteesta, lämpimän hengityksen väreillen naisen kosteampia huulia vasten.
”Jos olet se, joka väität olevasi; suutele minua. Mieleni on ehkä unohtanut, mutta keho ei koskaan unhoita sitä mitä siihen on milloinkaan kohdistunut.”
Anubiksen päättäen odottaa vain hetken miten Pandora reagoisi – ollen koko ajan valmis perääntymään kauemmaksi – jos toisen eleet alkaisivat puhumaan kieltäytymisen puolesta. Taitavia näyttelijöitä oli paljon olemassa, mutta edes näistä kukaan ei kyennyt täydellisesti valehtelemaan kehonkielellään ja juuri tuota kyseistä kieltä Anubis puhui kaikista parhaiten.

Noihin viimeisiin sanoihin ei suotu enään vastauksia, tunsi kämmenen iho kuinka ote alkoi hitaasti höllentyä ja lopulta irtoaisi kokonaan - jättäen kuitenkin jälkeensä punaisen jäljen, joka poltteli vieläkin Anubiksen aiheuttamasta kivusta. Pandora oli onnistunut lausumaan sen minkä toinen oli halunnut kuullatkin. Totuuden. Mutta entä nyt?
Toinen ei muistanut mitään, eikä nainen voisi pakottaa tuota pitämään paikallaankaan mikäli tuo pitäisi häntä vihollisena tai ei edes halunnut uskoa kuulemaansa, ja äskeisen kertoman perusteella olisi kuka tahansa lähtenyt samantien mahdollisimman kylmästi ulos ja kadonnut. Naisen odottaen pian kuulevansa ainakin oven käyvän, tai ainakin sitä että tuntisi miehen poistuvan kokonaan rakennuksesta eivätkä he enään tapaisi joten seuraava tulikin jokseenkin aivan puskan takaa.
Huulen pinnan tuntien selvästi tutun kosketuksen päällänsä, jota se ei ollut saanut tuntea moniin vuosiin ennen sitä, saaden osaksi hämmennyksen näkymään selvänä kuvan kauniilla kasvoilla, jotka kohdistuivat pitkään jatkuneen pimeyden tuijottamisen jälkeen hopeisiin jotka eivät enään näyttäneet uhkaavalta. Tai itseasiassa oikein miltään muultakaan. Ammatillisesti tilanne pakotti osan kehosta olemaan varuillaan tilanteessa josta ei pystynyt suoranaisesti sanomaan mihin suunsaan se menisi, kun taas jokin aivan muu käski vain totella toisenlaisia vaistoja.
Ruskeiden silmien sulkeutuen huomaamattaan hetkeksi kun huulet hipaisivat toisiaan pimeyden halki, saaden pienimmänkin aistin ja tuntemuksen korostumaan entisestään, ja houkutteli entistä enemmän tulemaan lähemmäksi, karkaisi pieni henkäisi huulten lomasta vahingossa kehon värähtäessä aluksi tutusta kosketuksesta joka ikäänkuin jäi kiusoittelevasti polttelemaan kosketettua pintaa.
Anubiksen puhutellen häntä silloin nimellä, jota nainen ei ollut kuullut eikä käyttänyt moneen vuoteen, sai tuo pieni teko pienen hymynpoikasen kohoamaan kasvoille ja katseen painautumaan alas. Muisti tai ei, toinen tosiaan tiesi kuinka vetää oikeista naruista saadakseen haluamansa.

Kasvojen ollessa enään muutamista senteistä kiinni toisistaan, oli Anubis lausunut tuolloin viimeiset sanansa joiden käsky oli yksinkertainen: suutele minua, ja heittänyt näin ollen pallon suoraan Pandoralla, jääden seuraamaan mitä tämä aikoisi tehdä kuulemalleen. Käden joka oli löytänyt normaalin paikkansa kehon sivulta lukitusta tilasta, lähtien kohoamaan varoen hartialle. Aluksi näyttäen että nainen olisi jännittänyt pienimmätkin lihaksensa ja työntänyt toisen kauemmaksi itsestään, mutta se oli loppujen lopuksi naisen tarkoituskin.
Sormien lähtien hitaasti kohoamaan kaulan sivustalle, josta se löysi pian tutun paikkansa puoliksi niskan takaa, etusormi onnistui silittelemään kiusoittelevasti, vaikkakin samalla hellästi korvan takaosaa, naisen ottaessa samalla varoen sen minimaallisen välimatkan kasvoillaan umpeen, löytäen tiensä ensin leuan alapuolelta, läheltä josta huulet alkoivat hitaasti etsiä tietänsä toisen omille, joihin suotiin aluksi pieni suukko, ikäänkuin kokeiluna mutta siitä seuraavat syventyivät nopeasti hellästä, rakastavaan ja intohimoiseen vaikka samalla Pandora ei voinut olla kokonaan varma mitä Anubiksen mielessä oikein liikkui. Kokemuksesta, tämä oli hyvä valehtija ja pitämään tietyt asiat itsellellään kunnes niitä alettaisiin väkisin tivaamaan esille, tuo sama oli pätenyt kaikien lasten osalla valitettavasti.
Kasvojen irtautuen takaisin muutamien senttien päähän toisistaan, jäi Pandora sillä kertaa itse paikalleen, odottamaan mitä Anubis aikoisiko tehdä. Aikoisiko tuo jatkaa vaiko poistua vähin sanoin tilanteesta, jättäen kaiken tapahtuneen omaan arvoonsa.

Paljon siromman kämmenen kuin miehellä itsellään laskeutuen ensin hartialle ja jääden sille alueelle selvästi pidemmäksi aikaa – odotti Anubis jo vaistonvaraisesti tuntevansa kohta kuinka käsi painautuisi voimakkaammin häntä vasten ja antaisi tuolla pienellä eleellä käskyn astua kauemmaksi ilman sen pidempiä sananvaihtoja tai muita ylimääräisiä tekoja. Anubiksen tuntien kuinka keuhkoistaan oli viittä vaille valmis kohoamaan kuiva hymähdys, joka olisi ollut sanaton iva miehelle itselleen. Mitä hän oli oikein odottanut tuollaisessa tilanteessa? He olivat edelleen vain kaksi tuntematonta ihmistä, joiden tiet olivat naisen sanojen mukaan risteytyneet aikaisemminkin, mutta siitä huolimatta jokin ylempivoima oli päättänyt toisin jatkosta.
Itseään moittivan hymähdyksen muuntautuen kuitenkin lopulta hiljaiseksi henkäisyksi kun naisen pitkät sormet löysivät tiensä kaulan sivustalle ja siitä osittain korvan taakse, jossa tuntoaisti oli paljon herkempi. Hopeisten silmien, jotka olivat laskeutuneet hetkeksi alaviistoon - kuten Anubiksella oli aina tapana tehdä kun tämä haki oikeanlaisia sanoja, kohottautuen nyt takaisin noihin kastanjan ruskeisiin silmiin, joiden keskustassa tuikki se vahva elämänaura, jonka Anubis oli aistinut naisesta jo ensitapaamisesta lähtien. Tuijotuksen venyen pidemmäksi – kurtistuivat raskaat kulmakarvat kun ajatuksiin alkoi kohoamaan väkisin varuillaan olo ja ihmetteleminen Pandoran teoista, jotka siihen hetkeen asti olivat antaneet myönteisen kuvan. Oliko hän sittenkin tulkannut naisen eleet väärin?

Paljon punertavampien huulten, jotka olivat punaisella huulipunalla maalatut, suoden ensimmäisen kosketuksen miehen huulille, jotka olivat puolestaan paljon kalpeammat ja kuivemmat – synnytti tuo hyvin mitätön kosketus lämpöaallon koko kehoon, jonka jokainen solu kiitti siitä. Punaisen värin tarttuen itsepintaisesti vastakkaisiin kun huulet painautuivat enemmän toisiaan vasten ja alkoivat keskustelemaan keskenään kehonkieltä, joka paljasti mitä nainen oikeasti tunsi kovan ulkokuorensa alla. Mitä Pandora ei ollut voinut sanoa ääneen. Rakastavana alkaneen suudelman syventyen intohimoisemmaksi, kielten yhtyessä myös keskustelemaan keskenään huulten lisäksi – kohottautui oikean puoleinen kämmen naisen kasvojen sivustalle ja sormien painautuen asteen voimakkaammin ihoa vasten kuin haluten varmistaa – ettei toinen olisi vain lääkkeiden aiheuttama hallusinaatio, joka minä hetkenä katoaisi.

Suutelemisen päättyen hiljalleen naisen aloituksesta, johon Anubis suostui myös vaikka tämä olisi voinut suudella toista paljon pidempään. Kaksikon jääden taas katsomaan toisiaan, mutta tällä kertaa näiden välillä ei vallinnut kiusallisuus vaan pikemminkin epävarmuus, joka hohkasi selvemmin Pandoran suunnalta ja se sai viattomuutta esittävän hymyn kohoamaan Anubiksen huulille. Ehkä toinen odotti, että hän olisi jatkanut suutelemista ja näin osoittanut olevansa samaa mieltä toisen kanssa. Mikäpä siinä, mutta ennen sitä oli yksi asia hoidettava pois päiväjärjestyksestä. Paljaan jalkaterän, Anubis kun ei ollut löytänyt sukkia lenkkareiden sisään ja kengät puolestaan oli jätetty kohteliaisuuden nimissä takaoven läheisyyteen, kohottautuen kiireettömästi korkokengän sivustaa pitkin ja siitä vielä aavistuksen nilkkaa ylöspäin, että varpaat pystyivät tuntemaan sukkahousujen pinnan. Tuon mitättömän eleen johdatellen sanattomasti Pandoraa riisumaan nuo hyvin epämukavalta näyttävät kengät, jotka myös kieltämättä saivat naisen sääret näyttämään seksikkäälle. Korkokenkien riisumisen palauttaen Pandoran todelliseen pituuteensa ja siitä Anubis piti kaikkein eniten.
”Sanoit aikaisemmin, että minun pitäisi vaihtaa vaatteeni ja levätä. Eli et ole ilmeisemmin häätämässä minua vielä pihalle?”
Oikean puoleisen käden pysytellen vieläkin Pandoran kasvojen sivustalla. Vasemman käden puolestaan kohottautuen vaistonvaraisesti lantion sivustalle. Anubiksen haluten tuona hetkenä olla mahdollisimman lähellä tuota naista vaikka tämä ei pystynytkään täydellisesti muistamaan kuka toinen oli, mutta siitä huolimatta nuo pienetkin kosketukset saivat tunteet tuntemaan paljon voimakkaammin kuin normaalisti. Pelottavan voimakkaasti… juuri sillä asteella, mikä oli saanut Anubiksen uhraamaan henkensä epäröimättä rakkaansa tähden.

Intohimoisen suudelman jättäen jälkeensä polttelevan tunteen huulien pinnalle, kun ne olivat hetkeksi saaneet tuntea jotain tuttua itseään vasten, joka kuitenkin oltiin pakotettu irtaantumaan vastakappaleestaan edes hetkeksi. Aluksi Pandora ei voinut edes harkita että Anubis olisi edes harkinnut tilanteeseen jäämistä. Päinvastoin. Toinen oli saanut mitä oli halunnutkin. Totuuden, vaikkei vanhempi sitä muistuisi: ajan kanssa kävisi selvemmäksi tulisiko tuo koskaan edes muistamaankaan, mutta samalla se oikeutti toista vain poistumaan kuivasti hymähtäen paikalta ja katoamaan illan sadekuuron syleyteen ja katoamaan jälleen heidän elämästään kokonaan.
Se olisi siinä, ei mitään erikoista vain yksi tunteikas suudelma niinkuin Anubis oli pyytänytkin, niin yksinkertaista kuin se olikin. Mutta sillä kertaa, mitä kauemmin nämä kaksi aivan erilaista olentoa katsoivat toisiaan kaikessa hiljaisuudessa pystyi nainen selvästi näkemään rakastamassaan miehessä tuttuja piirteitä, joita oli osaksi helppo lukea ja osaksi taas loput tuo piilottaisi ulkopuolisilta katseilta, - ettei toinen aikoisi tehdä välttämättä sitä mitä nainen oli olettanut.

Kummankin heistä pystyen selvästi tuntemaan toistensa kehot tiiviisti toisiaan vasten, pienenkin värähdyksen tai eleen jonka jompikumpi tekisi, sillä hetkellä naisesta tuntui että hiljaisessa huoneessa, jossa ei ollut muita kuin he ja ulkona riehuva sade... sekä tietenkin jälleen pimeyteen itsensä soluttautunut Simon, että jos olisi yritetty kuunnella tarkemmin olisi voinut kuulla hakkaavat sydämen sykkeet jotka vain vahvistuivat joka hetki entisestään. Tuon mietteen aikana olivat silmät sulkeutuneet kiinni jo joksikin aikaa, aukenivat ne seuraavan kerran vasta kun jokin liikahti jalalla. Ja se ei ollut kissa. Ensiksi katse kohtasivat kalpeat kasvot edessään, joista näki pienen viestin joka pyysi ottamaan kengät pois jalasta vaikka niiden avulla kaksikko olikin suunnilleen jopa samaa pituus luokkaa, kohottautui toinen kulma haastavasti ylemmäksi: entä jos hän ei tekisi sitä?
Sanoja ei kuitenkaan lausuttu ääneen, ja ehkä osaksi hyvä niinkin, mutta se ei silti estänyt huvittavaa hymähdystä karkaavan kurkusta huulien väliin kuultavaksi.

"Vielä. Mutta sen eteen saat tehdä kyllä jotain..." Äänen lausuen vakavan kuuloisena, vaikka sanojen välistä pystyikin kuulemaan pienen leikkisyyden tilannetta kohtaan, samalla kun käsi laskeutui salakavalasti uudelleen hartialle kaulan sivustasta, sormien hivellen allansa vaatekappaleiden pintaa, korkokenkien tullen potkaistuksi vapaahetoisesti pois tuolloin jaloista, jolloin kaksikon pieni pituusero kasvoi entisestään. Kehon kuitenkin pystyen tuolloin painautumaan vielä paremmin toisen omaa vasten, jonka pienetkin yksityiskohdat pystyi tuntemaan vaatekappaleiden lävitse. "... saat luvan ottaa nuo vaatteesi tosissaan pois. Näytät narkkarilta, ja myönnetään... todella vähäinen vaatetus pukee sinua paremmin."
Hymyn syventyen entisestään viimeisten sanojen aikana, jolloin hartialle eksynyt käsi oli laskeutunut vuorostaan alemmaksi paidan ohuelle helmalle, jonka lävitse Pandora pystyi tuntemaan ne lihakset joita oli treenattu jo vuosia ja olivat vieläkin hyvässä kunnossa miehen fyysiseen ja todelliseen ikään nähden, sormen päiden laskeutuen jo puoliksi paidan alapuolelle, vaikkeivat tehneetkään vielä mitään hätiköityä.

Pandora oli siis vieläkin tosissaan siitä, että Anubiksen pitäisi riisua vaatteistaan mahdollisimman paljon pois. Ainakin vähintään ne, jotka olivat jo kiitettävästi sateen kastelemat eli karkeasti määriteltynä jäljelle jäisivät vain mustat bokserit, joista ei voinut olla vielä varma olisivatko nekin ehtineet jo kastua kaatosateen takia. Farkkukankaasta kosteus kun tuppasi imeytymään nopeasti lävitse.

Jäntevien sormien siirtyen kiireettömästi mustan hupparipaidan helmalle ja vetäisten tuon ylisuuren vaatekappaleen pään ylitse, minkä jälkeen kyseinen vaate tuli lasketuksi Pandoran takana sijaitsevalle työtasolle, jonka metallinen pinta heijasti mystisesti niitä pienen pieniä valonsäteitä, jotka suurimmaksi osaksi syntyivät katulampuista. Farkkujen vetoketjusta syntyen yksi vaivainen ääni kun se vedettiin alas yhtä kiireettömästi kuin paidan riisuminenkin oli tapahtunut. Avonaisen vetoketjun päästäen reunat erkaantumaan toisistaan ja paljastaen altaan enemmän bokserien reunaa, jonka alle katosi alavatsan ylitse juokseva tumma karvoitus, joka kapeni selvästi loppua kohden. Alavatsalle tatuoidun salaseuran symbolin piiloutuen vielä osittain vaatekappaleiden alle. Noiden todella kuluneilta näyttävien farkkujen jääden ainakin toistaiseksi päälle vaikka nekin olivat yhtä märät kuin naisen selän takana pöydällä lojuva musta hupparipaita.
”Haluatko minun riisuvan itseni keittiössäsi?”
Anubiksen heittäen puolestaan vastakysymyksen Pandoralle, joka itse oli sanonut että vieraansa olisi hankkiuduttava mahdollisimman nopeasti eroon märistä vaatteistaan ja heillä kahdella kun oli kesken se mikä nyt oli – ei voinut olettaa, että Anubis olisi yhtäkkiä kääntynyt kannoillaan ja häipynyt takavasemmalle riisumaan vaatteitaan häveliäisyyden nimissä. Miestä itseään kyseinen tilanne ei haitannut pätkääkään, mutta sitähän ei sanottaisi missään vaiheessa ääneen. Hän oli edelleen vieras naisen talossa ja tullut paikalle myös lupaa kyselemättä, joten riisuutuminen alasti tai ainakin melkein ei ihan kuulunut sillä hetkellä tehtävälistan kärkeen. Toisaalta… Pandoralla oli valta päättää sekin.

Ensimmäisten vaatteiden riisumisen jälkeen vapautuivat kädet uudelleen, jolloin oikean puoleinen siirtyi naisen käden, joka oli ainakin hetki sitten koskettanut sormenpäillään vatsan ihoa, luokse ja ottaen sen hetkeksi otteeseensa siirtäessään sen rintakehän keskelle. Hetken pitelemisen jälkeen jätettiin naisen käsi rintakehälle ja miehen käsi siirtyi puolestaan samalle kohdille naisen rintakehällä, joka vielä peittyi kaikkien mahdollisten vaatekappaleiden alle; kaulus- ja aluspaidan sekä rintaliivien alle. Anubis ei sanonut mitään, mutta sitä enemmän hän pystyi tuntemaan sinä hetkenä. Aivan kuin naisesta hohkaava ominaislämpö siirtyisi hiljalleen hänelle, jakaen sen mikä oli jaettavissa ja antaen kylmettyneelle keholle mahdollisuuden alkaa keräämään lämpöänsä uudelleen.
”Sydämesi…”
Katseen, joka oli vielä siihen hetkeen asti pysynyt mahdollisimman ilmeettömänä, kohottautuen katsomaan kulmien alta naisen omia silmiä. Pandoran pystyen näkemään inhimillisen häivähdyksen Anubiksen katseen sisimmässä.
”Tunnen sen lyövän todella nopeasti. Miksi?”
Anubis olisi voinut alkaa availemaan kysymystään tarkemmaksi, mutta päätti jäädä odottamaan mitä nainen itse vastaisi kuin että hän millään tavoin johdattelisi toista sanomisissaan. Reagoiko sydämenrytmi pelkoon, epävarmuuteen vai johonkin paljon syvempään, jota Anubis myös itsekin tunsi tuona hetkenä. Hän halusi tuntea Pandoran lähellään. Paljon lähempänä kuin nyt ja ottaa sen pienimmänkin lämmön itselleen mitä nainen vain soisi hänen kaltaiselleen piruparalle. Anubis ei uskonut Pandoran tuntevan pelkoa sillä toinen puhui koko ajan niillä sanoin, jotka kertoivat naisen nähneen miehen vähissä vaatteissa aikaisemminkin ja paljon intiimissä olosuhteissa kuin nyt. Pandora muutenkin vaikutti sellaisella henkilölle, joka pelkäisi viimeisenä tilanteessa kuin tilanteessa.

Anubiksen suoden ystävällisyyden nimissä kysymyksen riisuutumisesta, oli se varmistusta hakeva joka oikeuttaisi Pandoran potkimaan vanhemman jonnekin erilliseen huoneeseen riisuutumaan ja jättämään kaiken kesken, tai sitten tosiaan antaa tuolle luvan vetää kaikki pois. No, ainakin suurimman osan, keskellä keittiötilaa, aivan naisen silmien edessä vailla minkäänlaisia epäröintejä, ei Pandora voinut olla hymähtämättä "näytänkö siltä etten ole koskaan nähnyt miestä puolialasti ennen? Edes keittiössä?" Tämä totesi toiselle vastaukseksi, ettei toinen pahasti voisi naista säikäyttää juoksemalla pitkin taloa puolialasti boksereillaan, - eihän se tosiaan ollut ensimmäinen kerta kun hän sai nähdä miehen edessään melkein ilkkosillaan, joten miten tämä muka poikkeaisi muista tilanteista? Ei juuri mitenkään.

Pandoran silmäten toisen kerran lävitse perusteellisesti ylhäältä alaspäin, tullen pian siihen tulokseen että farkut nyt viimeistään tulisi saada pois sateen aiheuttaman märkyyden takia, niinkuin oli tapahtunut jo yläruumiin vaatetukselle, mutta alushousuista hän ei pystyisi sanomaan vielä mitään. Tiedä häntä tarvitsisiko hänen edes tietää sillä loppujen lopuksi Anubiksella ei olisikaan kuin kaksi vaihtoehtoa: alushousut jotka peittäisivät edes osaksi ne kriittisimmat alueet tai sitten tosiaan oleilla alasti sillä mistä ihmeestä muka Pandora saisi yhtäkkiä miehen vaatteita keskellä yötä, varsinkin kun sattui asumaan yksin, ja Anubis varmasti myös itsekin tiedostaisi tuon saman ilman sanojakin mikäli olisi ymmärtänyt ottaa edes jotenkin selvää naisesta jonka luokse tuo oli tietoisesti paennut sairaalasta "mutta jos et halua alasti liikkua... suosittelen pitämään bokserisi jalassa. Elleivät nekin ole kastuneet." tämän lisäten vielä nopeasti perään, mikäli toinen haluaisi ihan kunnollisen vastauksen kysymykseensä vaikka todellisuudessa kaikki riippui muustakin kuin vain yhden henkilön mielipiteestä. Tilanteesta, joka oli jäänyt kaksikon välillä kesken ja tulisi olemaan se lopullinen avain tapahtumien kulkuun, kuin se että kestäisikö nainen alushousuja ja muita vaatteita keskellä keittiönsä lattiaa.
Hiljaisuus oli jälleen laskeutunut kaksikon välille ja nämä olivat päässeet irtautumaan hieman kauemmaksi toisistaan toisen "vaatteiden vaihdon" ajaksi, kävi naisen mielessä hetken ajan hieman asennon vaihto pois nojaamaasta kaapistoa vasten, selän irtautuen hieman kauemmaksi seinämästä mutta samalla joutui jälleen tahattomasti lähemmäksi miestä, josta hän olisi vielä kerennyt peruuttaa pois, mutta jälleen toisen teot saivat sen keskeytymään.

Huomattavasti jäntevemmän ja isomman käden kietoutuen naisen oman ympärille, erottuivat miehen käsivarsia koristelevat siipitatuoinnit silloin selvästi ja veivät hetkeksi huomion itseensä, kunnes käsi laskeutui rintakehän päälle. Tarkalleen sanoen siihen kohtaan mistä sydämen sykkeet pystyi tuntemaan vahvimmin. Miehen toistaen tuon saman omalla kädellään naisen rintakehän päälle, olisi joku voinut viimeistään tuossa vaiheessa ärähtää ja huutaa tuolle menemään kauemmaksi itsestään, lepäämään niinkuin tuon kuuluisikin olla sillä hetkellä, mutta Pandora jäi kuuntelemaan miehen sanoja jotka taitavasti osasivat puhutella niin etteivät sanat kuulostaneet liian tungettavilta, mutta toisaalta halusivat selvästi tietää vastauksen kaikessa yksinkertaisuudessaan. Hänen sydämensä... niin miten se onnistuikaan lyömään joka kerta monen monta kertaa nopeammin pelkästään toisen läsnäololla, joka kutsui tulemaan lähemmäksi, unohtamaan kaiken ympärillä olevan ja vain viemään tilanteen eteenpäin kohti sitä mihin se oli jäänytkin? Pandoran täytyi itsekin myöntää ettei osannut välttämättä vastata siihen aivan suoranaisesti sanoilla, vaikka yleensä hän olikin rehellinen ja puhui suoraan sen minkä sylki suuhun toi. Ja Anubiksen kanssa hän oli aikoinaan tottunut siihen.
Paljon inhimmillisten tunteiden paistaen suorastaan sillä kertaa Anubiksen silmistä tämän hakeutuessa nuorempiensa omiin, niinkuin tuolla oli ollut aina tapana tuon halutessa puhutella keskustelu kumppaniaan "Epäröin. Epäröin sen takia että jos teen sen mitä haluan tehdä, onnistun säikäyttämään sinut omaan pikku suojakuoreesi." Hiljaisen äänen todeten. "Mutta se miksi sydämeni kiihtyy kokoajan... on jotain aivan muuta kuin pelko tai epäröinti. Jotain paljon enemmän. Ilmeisesti en ole ainoa, oma sydämesi ei ole sen hitaampi kuin omanikaan. Pelkäätkö jotain vai pidätteletkö vain itseäsi?" Naisen lisäten vielä, katsoen kokoajan toisen silmiä valmiina irtautumaan mikäli olisi tosiaan onnistunut aiheuttamaan jotain epämukavaa tunnetta toisessa, mutta sitä ennen otti hän välimatkan umpeen, ollen nyt täysin toisen edessä. Anubiksen pystyen tuntemaan hengityksen omilla kasvoillaan kaksikon ollessa jälleen vain muutamien sentin päässä uudesta suudelmasta, johon koko tilanne suorastaan puhutteli menemään joka hetki entisestään, hipaisivat huulet jo melkein toisiaan vaikka Pandora joutuikin lyhyempänä hieman kurottautumaan. "Miksi sydämesi lyö noinkin lujaa, Anubis?"

Pandoran, tuon tummatukkaisen ja kastanjan ruskeasilmäisen naisen, joka antoi itsestään mahdollisimman viattoman kuvan kotinsa vieraalle – siirtyen uudelleen vaivihkaa lähemmäs, pystyi Anubis kuvittelemaan pehmeän lämmön, joka väreili hänen paljasta rintakehäänsä vasten ja sai alkunsa naisesta itsestään. Paljon siromman kämmenen, joka vielä lepäsi rintakehällä sydämen päällä, siirtyen vaivihkaa ylemmäksi samalla kun nainen alkoi tuomaan kasvojaan kiireettömästi lähemmäksi, että lopulta kaksikon huulet olivat toisistaan enää parin sentin päässä – kuuli Anubis itsensä henkäisevän väristen vaikka yritti taistella ensin vastaan. Silmien sulkemisen auttamatta asiaa sen enempää, pikemminkin kyseinen teko vahvisti tuntoaistia entisestään ja se puolestaan sai kehon jokaisen tuntosolun haluamaan lisää. Ihoon jääden poltteleva tunne niihin kohdille mitä Pandora kosketti ennen kuin antoi kätensä siirtyä kiireettömästi eteenpäin.

Anubiksen palaten ajatuksissaan hetkeksi monta sataa vuotta taaksepäin, niihin päiviin asti kun tämä oli vasta viidentoistavuoden ikäinen ja oli taas joutunut nokatusten kouluttajansa kanssa. Tuon vanhan miehen, joka oli aikoinaan kuulunut salaseuran jäseniin ja vanhoina päivinään oli saanut loppuelämän tehtäväkseen kouluttaa nuorempia, tuntematta minkäänlaista armoa ketään kohtaan. Vanhalla miehellä päämääriä oli vain yksi ja se oli kaikkien tunteiden kitkeminen pois alokkaista. Yhtenä päivänä Anubis oli joutunut selätetyksi maahan ja joka kerta kun tämä yritti nousta ylös – hakkasi vanhamies paksulla kepillä nuoren takaisin alas hiekan sekaan. Kouluttaja oli sanonut karkean yksinkertaisesti; ”Heti kun en näe enää minkäänlaista tunnetta silmissäsi, lakkaan lyömästä sinua.” Anubiksen ongelmana ei ollut pelko vaan pikemminkin liiallisen läpinäkyvän vihan näyttäminen ja mitä enemmän vanhamies löi, sitä enemmän tämä vihasi. Aluksi näyttäen monesti – ettei Anubiksesta koskaan tulisi kylmäkasvoista ihmistä, jonka seuraavaa liikettä tai tunnetilaa ei voinut lukea mistään… kunnes yhtenä päivänä tunteet lakkasivat olemasta läsnä.

Rintakehän ihon värähtäessä kun hoikat sormet pääsivät solisluiden korkeudelle. Silmien avautuessa kiireettömästi, näkivät ne edessään kuvan kauniin naisen, josta mieli ei muistanut paljoakaan, mutta sitä enemmän sydän rakasti.
”Pelkään…sinua...meitä... tätä kaikkea...”
Nielaisemisen tapahtuen asteen hankalammin, mutta niin oli pakko tehdä – ettei ääni olisi kadonnut kokonaan vaikka äänenkorkeus ei missään vaiheessa kohonnut kuiskausta kuuluvammaksi.
”…ja kun pelkään, se saa minut epäröimään ja vetäytymään pieneen kuoreeni niin kuin sen kuvailit.”
Anubiksen irrottaen kätensä naisen rintakehältä ja vieden sen kasvojen sivustalle kuten alussa. Peukalon kärjen upottautuen vaivihkaa raottuneiden huulten väliin ja kostuttaen itsensä suun lämpimällä nektarilla, joka siveltiin lopuksi hellästi naisen ylä- ja alahuulelle – tuon mitättömän teon pyyhkien viimeisetkin huulipunan värit kadoksiin ja jättäen jälkeensä luonnollisuuden. Miehen huulien siirtyen ensimmäisenä lähemmäksi ja ensimmäisenä ne painautuivat suudelmaankin. Anubiksen suudellen naista intohimoisesti, mutta silti kiireettömästi ja aistikkaasti. Jokaisen kosketuksen ja liikahduksen tuntuen illuusiomaisesti ikuisuudelle.

Silmien jotka olivat sulkeutuneet hetki sitten naisen tekemän liikkeen myötä, avautuessa uudemman kerran ja kohdatessa naisen kasvot jotka olivat jälleen lähempänä ja vain muutamista senteistä kiinni ettei kyseessä olisi ollut uusi suudelma. Siltikään nainen ei liikkuisi kauemmaksi toisesta, ellei toinen itse osoittaisi siihen jonkinlaisia merkkejä. Tämän odottaen loputtumiin jatkuvan nuorison vänkäämiseen tottuneena, mitä oikein tapahtuisi seuraavaksi.

Karhean, jälleen kasvaneen sängen raapien huomattavasti pehmeämpää ihoa allansa miehen viimein lausuessa oman kantansa naisen sanoihin, hymähti nainen osaksi tahtomattaan ja sillä kertaa olikin hänen vuoronsa laskea katsettaan alaspäin. Pois toisesta. Hetken hiljaisuus, joka ei ollut edes pitkä. Eikä painostava, tai edes mitenkään pahaaenteilevä, laskeutui kaksikon välille sen hetken ajaksi noiden sanojen jälkeen joista oli käynyt selvemmin ilmi se mikä sai toisen aina sulkeutumaan vaikka nämä olivat olleet monen monta vuotta yhdessä, ja vaikka hän oli ajan kanssa oppinut tuon saman kokemuksien kautta, jotka eivät siltikään olleet kovin helliä tai helppoja pariskunnalle missään suhteessa. "... Tiedän sen..." Niin yksinkertainen, pieni sana eikä mitään muuta tarvittu.
Huulten pinnan tuntien selvästi kuinka niiden päältä pyyhittiin ylimääräinen pois kostutetun sormen avulla, kuin poistettiin tieltä ennen seuraavaa tekoa joka sinetöisi viimeistään sen missä todellisuudessa mentiin näiden kahden erilaisen ihmisen ja sielun välillä, jotka olivat olleet jo vuosia erossa toisistaan ja kärsineet yhtä paljon ilman kummankaan kosketusta. Suudelman olematta yhtään sen intohimottomampi kuin edellisensä, mutta sillä kertaa siitä pystyi selvä aistimaan kuinka sitä haluttiin jatkaa ja jatkaa kauemmin ja kauemmin, sekä taitavalla käytöllään, houkutteli mies nuorempaansa selvästi kokoajan mukaansa muiden aistien vietäväksi. Päästämään aste asteelta irti. Niinkuin Pandora itse oli sanonut toiselle tuskin varttia aikaisemmin. Vai oliko siitä kenties jo puolituntia? Ei hän edes tiennyt enään, eikä sillä ollutkaan edes väliä loppupeleissä, sillä mitä kauemmin tuo tilanne jatkui jatkumistaan alkoi aika menettää todellisuutensa ja tärkeytensä koko ajan entistä enemmän, eikä se näyttänyt ainakaan kumpaakaan näistä haittaavan, - päinvastoin.

Kaiken kommunikaation jääden koknaan tuon kehonkielten kuultavaksi, joista mitään ei lausuttu ääneen mutta siltikin nainen sai sen verran aikaiseksi huomiota vievistä suun taidoista sekä muusta, että onnistui ymmärtämään sen verran viemään toista pois keittiöstä. Hänhän tunsi talon, ja tuskin toinen olisi ehkä huonovointisena lähtenyt taloon tutustumaan sinä aikana kun toinen oli odotellut, sitä paitsi se alkuperäinen suunnitelma oli tosiaankin saada mies lepäämään vaikka varmasti kummankin suunnitelmat olivat muuttuneet tuosta melko radikaalisti aivan muuhun kuin oltiin suunniteltu. Käsien liikkuen toisen keholla hitaasti, sormien tuskin edes koskematta allaan olevaa ihoa kuin varovasti kynnenpäillä, jotka aiheuttivat oikeissa kohdissa kylmiä väreitä tai muuten sähkönkaltaista väreilyä jotka yleensä tilanteessa herkistyneet aistit tuntemaan jokaisen pienenkin yksityiskohdan ja teon selvemmin, ja sehän oli sen kaiken tarkoituskin, vaikka samalla se oli myös naiselle oma varmistus joka viimeistään kertoisi ettei hän tosissaan vain näkisi aivan liian hyvää unta, josta herätessään joutuisi jälleen toteamaan ettei enään näkisi rakastamaansa miestä tai saisi koskaan puhua ja koskettaa tuota millään tavoin, mutta tilanteessa eteäminen sai sen muuttumaan entistä todellisemmaksi, varmistaen joka hetki entisestään ettei kyseessä ollut tosiaankaan pelkkä kuvitelma.

Suutelemiseen ei ilmestynyt edes kunnollista taukoa vaikka kaksikko alkoi siirtymään naisen johdattamana kohti sitä makuuhuonetta, jossa Anubis saisi nukkua ja kerätä voimansa ensimmäistä kertaa kunnolla laivaturman jälkeen. Miehestä itsestään kuitenkaan näkymättä enää, että tämä tarvitsisi lepoa – sillä sen hetkinen tilanne oli saanut maalliset tuntemukset siirtymään taka-alalle ja tilalle oli noussut mielen halut, jotka eivät olleet saaneet tuoda itseään kuuluville moneen vuoteen. Juuri nuo halut saivat Anubiksen suutelemaan Pandoraa sillä tavoin kuin tämä olisi ollut ainoa nainen maan päällä menneisyydessä, sillä hetkellä ja tulevaisuudessakin. Jokaisen kosketuksen käsitellen naisen kehoa hellästi, mutta silti määrätietoisesti; kertoen sanattomasti Pandoralle tämän kuuluvan Anubikselle sillä hetkellä eikä mies aikoisi päästää toisesta irti, ei enää. Menneisyyden muistamisella olematta mitään merkitystä tuona hetkenä – jokin sai hänet tuntemaan noin syvästi tuota naista kohtaan ja se riitti.

Vierasmakuuhuoneessa Anubis istuutui ensimmäisenä sängyn reunalle, mutta sen vaihtoehdon sijaan että tämä olisi siitä asettunut helpotuksesta huokaisten selin makuulle ja nukahtanut lähes saman tien – pitelivät kumpikin käsi naisen omista ja pienellä vedolla kehotti toista astumaan aivan liki. Kauluspaidan, joka oli onnistuttu avaamaan jo paljon aikaisemmin ennen huoneeseen tuloa, reunojen päätyen siirretyksi syrjään vasemman käden aloitteesta. Miehen käden laskeutuen ensin lantiolle ja siitä alavatsalle ennen kuin jäntevät sormet siirtyivät aluspaidan alle ja alkaen liu’uttamaan reunaa kiireettömästi ylöspäin että vatsan alue paljastui kylkien alareunaan asti. Hopeisten silmien, jotka siihen hetkeen asti olivat katsoneet Pandoraa kuin haluten seurata miten toinen reagoisi, laskeutuen viimein alaviistoon ja sulkeutuen silmäluomien taakse. Oikean puoleisen käden pysytellen koko ajan puoliksi naisen alaselän puolella, pidellen varmasti ja silti rakastavasti – viimeistään tuossa vaiheessa miehen eleet olivat paljastaneet tämän olevan se dominoiva osapuoli. Karhean sängen koskettaen vatsan ihoa ensimmäisenä, Anubiksen liikauttaen leukaansa tahallisesti enemmän, jolloin sänki raapi tuntuvammin ennen kuin suutelemisesta kostuneet huulet löysivät tiensä iholle. Huulten koskettaen välillä pelkästään hipaisten ja välillä puolestaan laajasti, jolloin kielenkärki teki myös oman osuuteensa. Suudelmien edeten linjassa alavatsan halki aivan navalle asti, jonka ympäristöä suudeltiin pehmeästi ja lopuksi sisustaa. Kyseisen teon näyttäen viattomalle, mutta rivien välistä luettuna sillä oli paljon eroottisempi merkitys; mitä muuta mies voisi suudella noin syvällisesti ja hartaasti?
Anubiksen kiinnittäen huomionsa samaan kuin Pandorakin hänessä. Nainen oli sanonut olevansa yli kolmesataa vuotta vanha siitä huolimatta tämän vartalo ei ollut vanhentunut päivääkään, keho oli edelleen yhtä hyvässä kunnossa kuin joskus kauan sitten.

Silmien avautuessa – olivat suudelmat siirtyneet takaisin sille puolelle alavatsaa, jonne uuden salaseuran symboli oli tatuoitu. Kuvio muistutti paljon miehen omaa tatuointia, mutta lisätyt yksityiskohdat tekivät siitä erilaisen, kuten myös tekotapa oli erilainen. Naisen tatuointi oli enemmän ihon myönteinen, joka kertoi nykyaikaisemmasta tekotavasta. Miehen tatuointi oli paljon enemmän koholla ja karhea, mikä kertoi polttomerkitsemisestä ja sen jälkeen vanhanaikaisesta tekotavasta, jossa väri vietiin kudoksiin kuumennetulla neulalla yksitellen ja todella hitaasti. Katseen kohottautuen katsomaan ylöspäin Pandoran kasvoja, jotka päällisin puolin eivät antaneet minkäänlaista merkkiä naisen olevan salamurhaaja.
”Tule.”
Yksinkertaisen pyynnön johdatellen naista istuutumaan miehen syliin. Anubiksen haluten katsoa Pandoraa kasvoihin ennen kuin lähtisi viemään tilannetta eteenpäin.

Oven avautuessa kaksikon tieltä naisen aloitteesta, saapuivat nämä kodikkaaseen vierashuoneeseen, joka ei sisältänyt kuin tärkeimmät. Työpöydän, kaapiston vaatteille, sekä heille kahdelle sen varmasti tärkeimmät joka suhteessa: parisänky. Matkan aikana huulten välinen kommunikointi keskenään ei ollut loppunut kuin sen verran että nämä olisivat saaneet edes henkeä haukata.
Anubiksen istuutuen sängyn reunalle, astui Pandora puolestaan tuon johdattamana lähemmäksi, jääden sillä kertaa katsomaan vuorostaan toista osapuolta ylhäältä päin vaikka yleensä se oli päinvastoin. Housut olivat löytäneet oman paikkansa jo matkalla keskelle käytävää, josta ne mitä suuremmalla todennäköisyydellä noukittaisiin viimeistään aamusta, Anubiksella ollen enään mustat bokserit päällä kun taas Pandora oli siihen asti saanut pidettyä edes yläruumista peittävät vaatekkappaleet päällään.

Sanoja ei siinä vaiheessa tarvittu sanoa enempää, vaan sillä kertaa jokainen pienikin kosketus riitti kertomaan missä todellisuudessa mentäisiin. Paidan alkaen kohoamaan hitaasti ylöspäin käsien avustamana, vaatekappaleiden kuitenkaan vielä senkään jälkeen löytäneet vielä paikkaansa lattialta, mutta ei se kyllä mitenkään haitannutkaan kun ajatuksen oma kulku pysähtyi jälleen hetkeksi kun iho tunsi selvän kosketuksen paljaan vatsan alueella.
Tuon teon ollen tuttu jo Pandorallekin vuosien takaa, mutta kun tuota ei oltu saatu tuntea pitkään aikaan, tuntui se herkemmin ihon alueella terävän sängen raapiessa, ennen lepyttelevää suudelmaa, kylmien väreiden kulkien kehon lävitse joka kerta, saaden myös jälkeenpäin naisen haluamaan lisää kosketuksia toiselta, joka oli löytänyt oman leikkipaikkansa alavatsalla, ertoten navan alueella.
Huulien välistä karaten vaimea hengähdys, jota yritettiin hillitä vielä, vaikkakin ei niin itsepintaisesti kuin silloin aikoinaan jolloin kumpikin oli yrittänyt taistella haluamaansa vastaan viimeiseen asti.

Tilanteen edeten nopeasti siihen pisteeseen, jossa mies pyysi häntä tulemaan vieläkin lähemmäksi, laskeutui ruskea silmäpari hitaasti pimeyden lävitse toisen omiin, loi naine tuolle pienen hymyn. Tilanteesta tosiaan huomasi kyllä kuka olikaan sillä hetkellä päällä heistä kahdesta. Käsien jotka olivat löytäneet paikkansa toisen niskan takaa, nousten varoen ensiksi hiusrajalle samalla kun nainen otti viimeisenkin välimatkan umpeen kaksikon välillä. Naisen asettuen hajareisin pehmeälle patjalle, joka myötäili kaksikon alapuolella, kauluspaidan laskeutuen tuolloin hitaasti käsivarsia pitkin lattialle, aluspaidan löytäen pian myös pois yläruumiin päältä. Hänen ollen enään vain alusvaatteisilaan.
Sormien sivellen varoen hiuksia lyhyin vedoin niskan puolelta, naisen asettuen jälleen hieman ylemmäksi polviensa varaan Anubiksesta katsottuna, sormien lähtien jälleen viemään itseään hitaasti kaulan sivustaa pitkin, jossa vasen käsi löysi tiensä kaulan herkimmille alueille kun taas oikea lähti puolestaan hitaasti etenemään kokoajan alemmaksi lihaksistoa pitkin, kynnenpäiden jättäen omat jälken ihoon. Kasvojen laskeutuen hitaasti korvan läheisyyteen, hampaiden tarraten hellästi korvan nipukasta kiinni ennen lepyttelevää suukkoa "sinunhan piti levätä..." naisen kuiskaten tuolle, mutta siltikään huulet aivot lopettaneet kiusoittuluaan, joka lähti etenemään hitaasti sänkistä leukaa pitkin takaisin kasvojen eteen, hampaiden tehden oman tehtävänsä suudelmien ja kielen leikittelyn välistä.

Patjan myötäillessä uuden painon alla – muutti Anubis vain sen verran asentoaan, että Pandora pääsi mahdollisimman helposti hänen syliinsä istumaan. Naisen painon laskeutuen hetken kestäväksi ajaksi kokonaan vasten ennen kuin reisilihakset nähtävästi jännittyivät ja auttoivat kehoa kohoamaan aavistuksen ylöspäin, jolloin Anubis jäi puolipäätä lyhemmäksi. Solakoiden sormien seikkaillen miehen keholla; niskalla ja etuvartalolla – sai se sisällä palavan tulen leimuamaan entistä levottomammin ja muuttumaan polttavammaksi. Naisen viimeisten päällysvaatteiden tipahtaessa lattialle sängyn jalkapäätyyn.
Oikean puoleisen käden kohottautuen vaivihkaa Pandoran paljasta selkää pitkin niskalle ja siitä vielä ylemmäs tummanruskeisiin hiuksiin, joista jäntevät sormet saivat haluamansa otteen. Anubiksen nykäisten hiuksista täysin tahallaan ja pakottaen Pandoraa kallistamaan päätänsä taaksepäin, että mies pääsisi suutelemaan tuota jumalaista kaulaa joka puolelta; aistikkaasti ja täysin kiireettömästi. Anubis oli kyllä kuullut mitä Pandora oli hänelle kuiskannut hetki sitten, mutta vielä siihen ei suotu sellaista vastausta, joka olisi kertonut vastakkaisen osapuolen kuulleen toisen sanat. Sydämen kiihtyneen sykkeen säestäen sitä eläimellistä kiihkoa, joka sai veren virtaamaan paljon nopeammin suonissa ja terästämään aistit äärimmilleen. Juuri tuota persoonan piirrettä Anubis oli pidätellyt aisoissa yli kolmentuhannen vuoden ajan, mutta nyt kun tämä ei muistanut itseään - ei ollut myöskään mitään esteitä.

Pakottavan tunteen kasvaen entisestään – siirsi Anubis kätensä naisen lantion molemmin puolin ja kiepautti tämän varoittamatta selälleen patjalle. ”Herrasmiehenä” hän odotti Pandoran pääsevän siirtymään sisemmäs sängyllä, mutta heti kun tilanne näytti uudelleen sopivalle – laskeutui keho kontilleen ja otti ne pari mitätöntä askelta saavuttaakseen naisen jalkaterät ensimmäisenä. Anubiksen kumartuen suutelemaan vasemman puoleista jalkaterää, kielen hyväillen jokaisen varpaan yksitellen lävitse, seuraavaksi päkiän, jalkapöydän, nilkan ja säärtä pitkin ylöspäin. Suudelmien pysähtyen vain hetkeksi polven yläpuolella, jolloin silmät kohottautuivat katsomaan naista kulmien alta vain hetken kestäväksi ajaksi. Ulkoa paistavan mitättömän valon syventäen iiristen hopeista sävyä, jonka näkeminen pisti väkisin miettimään oliko sen värinen katse edes mahdollinen ihmisellä vai kuuluiko se todellisuudessa pedolle, joka oli valinnut ihmisen kehon huijatakseen kuolevaisia.
Varjojen laskeutuen uudelleen miehen piirteiden päälle kun tämä laski katseensa uudelleen alaspäin ja jatkoi sitä mikä oli jäänyt kesken.

Viimeisen suudelman painautuessa reiden sisäsyrjälle, jota myös hampaat painautuivat puraisemaan leikittelevästi. Anubiksen laskeutuen vatsalleen ja hivuttaen toisen kätensä naisen vatsalle sivukautta. Sormien hivellen vatsan herkkää ihoa hitaasti, mutta se ei riittänyt tuntoaistia tuntemasta hellää kosketusta naisen herkempää vasten; aluetta, joka vielä peittyi siveellisesti alushousujen alle. Anubiksen kosketellen huulillaan ja kielellään kankaan pintaa, kiirehtimättä ollenkaan sen riisumisessa, mutta pian sekin tapahtuisi ja mies pääsisi esileikissään eteenpäin.

Suudelman kaulalla onnistuivat viemään sen hetken ajaksi ajatuksen kulun muualle siitä, mitä Anubis tekisi seuraavaksi, tämän venttäen kaulaansa jopa vapaaehtoisesti vaikkakin sormet hiusten ympärillä pidättelivätkin pään enemmän takanapäin ja oikeassa kulmassa, joka saisi pienenkin hipaisun tuntumaan paljon selvemmin joka kerta kuin edellisen.
Hetken hetken ajaksi nainen jätti ennakointi kykynsä ja muutkin aistinsa hetkeksi aivan jonnekin taka-alalle, joten kun kädet tarttuivatkin äkisti uudelleen lantiosta ja nostivat kehoa helposti siirtääkseen sen pois päältänsä, nyt selälleen patjaa vasten, katsoi nainen hetken aika selvästi kummastellen toista vaikka antoikin pian hämmennyksen kadota kokonaan kasvojen pinnasta. Käsien auttaen kehoa nousemaan sen verran että hän olisi päässyt puoliksi makuuasentoon, samalla kehon liikahtaen pakostikin keskemmälle kun keho haki sen muutaman sekunnin ajan tiettyä asentoa, jonka haku kuitenkin keskeytettiin nopeasti lyhyeen kun Anubiksen mielestä Pandora oli päässyt omaan valmiustilaan. Käsivarsien nojaten patjaa vasten, pitäen yläruumista irti patjasta samalla kun kosketuksen siirtyivät jalalle, ja oikeastaan jokaiselle pienellekin yksityiskohdalle joka esiintyi tuosa yhdessä raajassa.

Hengitys oli muuttunut varmasti heillä kummallakin raskaammaksi jo aikoja sitten, kiihtyneestä sydämen sykkeestä puhumattakaan. Sen hetken ajaksi, antoi Pandora silmiensä sulkeutua kokonaan katseen tieltä, antaa muiden aistien vahvistua sen sijaan että olisi yrittänyt pidätellä pieniä tuntemuksia, jotka saivat halun henkäistä tukahtuneesti, kerrankin avoimesta sen sijaan että niitä vastaa oltaisiin tosissaan yritetty taistella. Silmien avautuessa seuraavan kerran vain silloin kun kosketukset taukosivat hetkeksi jolloin Pandora kohotti itseään hieman nähdäkseen mitä oikein tapahtui, vain kohdatakseen tuolloin hopeisen iiriskaksikon, joiden pelkkä katsominen sai sydämen ja ajan pysähtymään siihen paikkaan, tai se että ohuiden verhojen takaa paistava kuun valo syvensi katseen lisäksi niitä pieniä lihaksia ja yksityiskohtia paljaalla iholla, saaden vanhemman miehen näyttämää entistä mystisemmältä, vaikkakin samaan aikaan kutsuvalta.

Hampaiden painautuen ihoa vasten viimeisen kerran selvästi tilanteella leikkivästi, tiesi Pandora ilman sanojakin tuosta teosta jäävän varmasti jonkinlainen jälki iholle, mutta toisaalta ei tämä edes halunnut ajatella asiaa. Jos jäi, niin jäi, ei siinä mitään erikoista ollut, mutta sillä hetkellä hän halusi vain tuntea pieninkin kosketuksen mieheltä jossain päin kehoaan ja antaa tilanteen edetä samallalailla kuin se oli siihenkin asti: kukaan eikä mikään ollut estämässä sitä mitä tulisi tuleman tai jarruttamassa kokoajan jompaakumpaa taaksepäin.
Alavatsalla liikkuvien sormien jättäen jälkeensä polttavan tunteen, joka sai hengityksen värähtämään tahtomattaan, mutta entäs kun mies oli löytänyt haluamansa, vaikkakin ei vielä päästänyt itseään peittävää vaatekangasta pidemmälle, riitti se saamaan kehon hetkeksi painautumaan enemmän patjaa vasten ennenkuin se rentoutettiin uudelleen, silmien aueten sen verran että tämä pystyi näkemään toisen omasta makuuasennostaan, katseen viestien vain yhden asian: älä leikittele kanssani. Sanoja ei taaskaan tarvittu, katseen riittäen kertomaan sen verran, mikäli vain Anubis sattuisi vilkaisemaan hetkeksi naista kohden.

Huulten suomat kosketukset eivät alkaneet kiirehtimään missään vaiheessa vaikka kuudesaisti kertoi naisen katseesta ja sen mitä nuo kastanjan ruskeat silmät halusivat vanhemmalle kertoa. Anubis ei milloinkaan kykenisi leikittelemään Pandoralla tuollaisissa tilanteissa vaikkakin oli taitava antamaan sellaisen kuvan. Hän halusi nähdä ja tuntea toisen nauttivan hetkestä ennen kuin se vietäisiin pidemmälle. Kuten myös Pandora tiesi; puhui Anubis kaikista parhaiten kehonkieltä – tämän haluamatta ottaa naista nopeasti. Tyydytystä pystyi saamaan monilla tavoin ja yksi niistä oli se, että Anubis sai nähdä ja kuulla Pandoran saavan sen mitä tämä halusikin tuossa hetkessä.

Vatsan aluetta hyväilleen käden siirtyen takaisin lantiolle. Etusormen pujottautuen vaivihkaa vaatteen reunan alle ja alkaen vetämään alushousuja alemmaksi toisen käden avustamana. Anubiksen nousten vain siksi ajaksi polvilleen, että sai riisuttua tuon yksinkertaisen vaatekappaleen ja heittäen sen lopuksi muiden vaatteiden sekaan lattialle. Kehon palautuen takaisin vatsalleen, löysivät huulet tiensä takaisin reiden sisäsyrjälle. Herkistyneen ihon tuntien kosteiden huulten hipaisut, jotka etenivät askel askeleelta alemmaksi ja alemmaksi, jääden aina välillä suutelemaan jotakin aluetta asteen pidempään.

Kylmän ilmavirran tuntuen häpykumpua vasten kun mies puhalsi sitä vasten lepyttelevästi, pyytäen muka anteeksi hitauttaan. Suudelmien, jotka yrittivät pehmentää hampaiden näykkäisyjä, painautuessa lopuksi kyseistä aluetta vasten. Vasta alueen tutkimisen jälkeen, alkoivat suudelmat laskeutua kaikista alimpaan, joka tuottaisi naiselle viimeistään nautintoa. Kummankin käden pidellen naista aloillaan lantion molemmin puolin. Suudelmien ja kielen tehden omaa aistikasta tutkimusretkeään intiimialueella, varsinkin se yhden pisteen kohdilla. Anubiksen vieden aloittamansa loppuun asti, odottaen naisen saavan ensimmäisen orgasminsa ennen kuin siirtyi takaisin suutelemaan vartalon muita alueita.

Huulten löytäessä rintakehälle, alkoivat hampaat tutkimaan määrätietoisesti rintaliivien kestävyyttä ja sitä miten ne saataisiin vaivihkaa pois tieltä. Oikean puoleisen käden siirtyen takaisin alaspäin ja aloittaen oman hyväilynsä navan alapuolella ja intiimialueella. Vasemman käden siirtäen rintaliiviä syrjään toisen rinnan päältä, että huulet pääsivät leikittelemään enemmän toisiksi herkimmällä alueella.

Kahden huomattavasti jäntevämmän ja isomman käden pitäen molemmin puolin lantiota aloillaan, oli Anubis tuolloin jo löytänyt haluamansa. Toisen otteen tarkoitus oli pitää nainen paikoillaan, ja näin helpottaa kummankin omaa tehtävää, joka perustui siihen kumpi oli selvästi sillä hetkellä altavastaaja ja kumpi olikaan se dominoivampi. Sormien hamuten alla olevan peiton kangasta otteeseensa, niiden kietoutuen joka hetki lujemmin kankaan ympärille mitä kauemmin Anubis jatkoi, Pandoran enään edes muistamatta hillitä hiljaisia huokauksia ja henkäyksiä jotka loivat oman äänensä pimeään huoneeseen, jossa ei ollut ketään muita kuin vain nämä kaksi.
Selän kaariutuen varoen viimeisenä ja sormien painautuen lujemmin nyrkkiin, kehon jännittyen hetkeksi, ennenkuin se laskeutui varoen takaisin patjaa vasten, hengityksen muuttuen jälleen raskaammaksi kuin se oli ollut hetki sitten ennen ensimmäistä rajan ylitystä.

Silmien avautuen tuolloin ensimmäisen kerran pitkän ajan jälkeen, katseen kohdaten katossa olevan pimeyden, joka pitkin se laskeutui alemmaksi ja alemmaksi omalle keholleen, nimenomaan vanhempaan mieheen jonka koko olemus olisi voinut hyvinkin kadota pimeyden turvin näkymättömiin halutessaan, ihan niinkuin heidän kuopuksellaankin oli tapana, herkistyneen kehon tuntien paljon selvemmin kuinka kosketuksen kohosivat huulilla määrätietoisesti ylemmäksi haluamaansa, kunnes ne pysähtyivät ja alkoivat vuorostaan hampailla leikkiä peittävää kangasta, haluten sen irti mutta samalla etsien tietä miten se tapahtuisi helpoiten ja nopeiten, samalla kun toinen käsistä oli jäänyt alemmalle tasolle jatkamaan siitä mihin mies jäi.

Miehen löytäen yhden keinon miten saada rintaliivit nopeasti pois tieltä - ainakin väliaikaisesti, liikahti olkain silloin olkapäältä pois, paljastaen altansa ampumahaavan suoraan sydämen kohdalla vuosien takaa, mikä sai yleensä näkijänsä tosissaan epäilemään naisen todellista olemassa oloa joka kerta, ja silti hän oli siinä missä nyt oli. Käden päästäen irti patjan pinnasta ja lähtien nousemaan hitaasti toisen keholle, kun taas toinen laskeutui alemmalle kädelle, kosketuksen ollen sanaton pyyntö lopettamaan hetkeksi tekemisensä, vaikka Pandora tiedostikin sen olevan miehen oma tapa saada mielihyvää sen sijaan että jonkun pitäisi kokoajan yrittää väkisin keksiä jokin keino saada dominoivampikin puoli tuntemaan samanlaista mielihyvää.
Pandoran liikahtaen tuolloin hieman taaksepäin päästäkseen irti miehen otteesta, mutta kun tämä oli päässyt siirtämään itseään vain muutaman sentin, kietoutuivat jalat vuorostaan toisen lantion molemminpuolin.
Pienen hymyn, josta pystyi näkemään selvästi pienen leikikkyyden tilanteella, kohoten naisen kasvoille ennenkuin keho liikahti sen verran ympäri että Pandora pääsisi vuorostaan toisen yläpuolelle. Naisen kasvoilta näkyen sen hetken aikaa tuo samainen hymy, pään painautuen pienesti sivummalle mukamas pahoittelevasti tilanteen muutoksesta, jossa roolit olivat hetkeksi vaihtuneet.

Yläruumiin laskeutuen kaulansivustalle, jossa huulet tunnustelivat jälleen aluetta ja hampaiden painautuessa muutaman kerran ohuelle iholle, josta yleensä olisi jäänyt selvä ihonvärin muutos myöhemmissä vaiheissa. Miehen ihon tuntuen vieläkin asteen kohmeisemmalle ja kylmemmälle kuin naisen oma, joka ei ollut onnistunut kastumaan niin paljon ulkona, joten kun lämpimät sormet alkoivat hivuttamaan itseään hitaasti kohti boksereiden reunaa kylkiä ja hyvässä kunnossa pidettyjä lihaksia pitkin, tiedosti nuorempi sen selvästi ja käyttikin tietoa hyväkseen saadakseen toisen tuntemaan samoin kuin mies oli saanut hänet. Käsien löytäen paikkansa boksereiden reunalta alkoi toinen käsi laskeuttaa niitä hitaasti alemmaksi, kun taas oikean puolimmainen käsi jäi alavatsalle kiusoittelemaan ihon herkkää pintaa, välillä hivellen salaseuran tatuointia allansa, jonka ominaisuudet erosivat tosiaankin naisen omasta täysin.

Solakamman käden siirtyen vaivihkaa miehen oman luokse, joka sinä hetkenä hyväili kiireettömästi navan alapuolelle jäävää aluetta – sai tuo pieni mitätön kosketus sormien lopettamaan liikkeensä ja erkaantumaan kauemmaksi, kosketusten kiiveten takaisin vatsaa pitkin ylöspäin. Nopean suudelman ehtien hipaisemaan naisen punertavia huulia, jotka nyt olivat luonnollisen väriset; sellaiset jollaiseksi jumala ne loi. Anubiksen pistämättä vastaan vaikka luki jo etukäteen Pandoran eleistä mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Sängyn patjan ja sen päälle sijatun peiton ottaen miehen painon vastaan. Paljaan selän painautuen valmiiksi lämmitettyä paikkaa vasten – tuntui se miellyttävälle kohmeisella iholla, joka ei ollut vielä ehtinyt lämpenemään tarpeeksi. Vasemman puoleisen käden siirtyen pään alle antamaan niskalle enemmän tukea. Oikean puoleisen käden puolestaan suoden leikitteleviä kosketuksia naisen käsivarsille, kaulalle ja kasvoihin niin kauan kun nainen pysytteli lähietäisyydellä. Pandoran suudellessa kiireettömästi kaulan sivustaa ja etuosaa aataminomenan kohdilta – pystyi tämä hetken päästä kuulemaan kuinka hengitysrytmi muuttui myös vanhemmalla osapuolella vaikka Anubiksen luonne taisteli enemmän nautinnon saamista vastaan. Naisen pystyen myös aika-ajoin tuntemaan omaa vatsaansa vasten kuinka miehen alavatsa lihakset jännittyivät tahattomasti kunnes rentoutuivat pitkän uloshengityksen saattelemana. Hengitysrytmin käyden entistä haastavammaksi sitä mukaan mitä alemmaksi toinen laskeutui.

Veri oli herännyt kirjaimellisesti uudelleen eloon kohmeisissa suonissa – lämmittäen kehoa tulen kaltaisesti sisältäpäin vaikka iho tuntuikin koskettaessa viileälle. Anubiksen tuntematta kylmyyttä enää ollenkaan. Miehen noustessa yllättäen istumaan ja saaden parilla teolla Pandoran suoristamaan ryhtinsä ja suutelemaan takaisin. Kämmenien hakeutuen lopuksi alaselälle ja tukien naisen painoa kun tämä kiepautettiin takaisin selälleen patjalle. Oikean puoleisen käden liukuen varmasti saman puoleista reittä pitkin samaan aikaan kun intohimoinen ja rakastava suudelma alkoi leikittelemään naisen huulilla. Otsien painautuen hetkeksi toisiaan vasten, kohtasivat kastanjan ruskeat silmät hopeiset suoraan edessään. Katsekontakti kesti vain pari sekuntia, mutta silti se tuntui ikuisuudelle, joka lamaannutti kummankin sielun sanoin kuvaamattomalla tavalla. Juuri tuon kyseisen aikana Anubis työntyi Pandoran sisään, rytmin pysyen vielä rauhallisena. Miehen ja naisen alavatsalle tautuoidun kuvan painautuessa toisiaan vasten ja muuttuen yhtenäiseksi. Nenän pään hipaisten naisen poskea hellästi ja huulten suoden pari suudelmaa huulten sivustalle sekä leualle. Kummankin käsistä löytäen paikkansa Pandoran molemmilta puolilta, kiihtyi rytmi aloitetusta. Anubiksen jäämättä kuitenkaan päällimmäiseksi loppuun asti vaan lopulta nousi polvilleen istumaan ja vetäen samalla Pandoran syliinsä istumaan. Suudelmien päästessä paremmin naisen kaulalle ja rintakehälle, eivät ne enää jättäneet kyseisiä alueita rauhaan. Kuuman henkäyksen tuntuessa olkapäätä vasten, painautuivat kynnet voimakkaammin selän ihoon.

Pandora oli laskeutunut tuolloin jo alavatsalle, ja kädet olivat saaneet tottunein ottein alushousut pois tieltä, heittäneet ne jonnekin päin huonetta asiaa sen enempää ajattelematta, oli nainen pistänyt tuossa vaiheessa merkille jo selvän muutoksen miehessä. Tuon hengittäen raskaammin ja nopeammin, vaikka samalla pienet yksityiskohdat kuten pieni tauko hengityksessä kertoivat selvästi siitä ettei mies antanut vieläkään kokonaan itsensä tuntea pelkästään mielihyvää, mutta pelkästään tuo pienikin yksityiskohta riitti naiselle. Tai siis, tämä ei kerennyt edes harkitsemaan tilannetta pidemmälle, kun Anubis teki jälleen oman liikkeensä, joka pakotti tämän pois päällimmäisestä asemastaan takaisin alimmaksi, vaikka suudelmat huulille onnistuivat viemään hetkeksi ajatuksen kulun muualle teosta. Kaiken tapahtuen sen hetken ajan pelkästään aistien johdattamana, sen sijaan että tilannetta oltaisiin lähetty arvioimaan mitenkään uudella tavalla, kummankin heistä lukien vain toistensa kehonkielellä ne asiat, mitä ei pystytty sanomaan sanoin ääneen, niinkuin vanhempi oli todennut aiemmin. Mitä he kummatkin ymmärsivät niin paljon paremmin, kuin sanallisia hienouksia yksi toisensa jälkeen.

Katseiden kohdatessa toisensa suudelman jälkeen, katsoivat nämä kaksi toisiaan vain pelkästään silmiin sen hetken ajan vaikka todellisuudessa tuntui kuin kaikki olisi kadonnut sen hetken ajaksi ympäriltä, pelkän pimeyden ollen kaksikon seurana, tunsi alavatsa selvästi kuinka mies painautui entisestään hänen omaa kehoaan vasten, vieden tilanteen samassa hetkessä eteenpäin sen enempiä ajattelematta, päästi nainen huuliensa välistä hiljaisen henkäyksen, joka kuitenkin tukahdutettiin osaksi uudella suudelmalla ennenkuin toinen nousi selvästi enemmän käsiensä varaan kauemmaksi, ohjautuivat kädet automaattisesti aluksi pään vierelle miehen omien lähettyville, peukalan syrjän koskettaen huomaamattomast toisen omaa tilanteessa, josta ei päässyt enään pois mitenkään, vaikkei kumpikaan aikoisi enään edes perääntymään.
Otteen kehon molemmin puolin onnistuen pitämään naisen paikoillaan jälleen kerran, hengityksien muuttuen entistä tiheämmäksi tilanteen saadessa uuden rytmin, sulkeutuivat silmät hetkeksi ja avautuivat lähes samantien uudestaan kun keho nostettiin pystyasentoon miehen omaa vasten, hakeutuivat kädet toisen ympärille hellästi, huulten laskeutuen uudemman kerran herkimmille alueille kaulasta ja siitä alaspäin. Tuon pienen teon saaden kynnet porautumaan selän ihoa vasten ja jättämään omat jälkensä pinnalle, laskeutui pää nojautumaan varoen olkapäätä vasten jolloin kiihtyneen henigtyksen ja huokailut pystyi kuulemaan selvemmin, vaikkakin aluksi kun noita oltiin yritetty tukahduttaa, purautuivat hampaat olkapään ihoa vasten täysin vahingossa, jonka päälle painettiin samantien pahoitteleva suudelma anteeksi pyytävästi, ennenkuin silmät nousivat uudelleen katsomaan toista pimeyden halki. Kuin varmistaakseen ettei tuo kaikki olisi vain unta, josta jouduttiin heräämään enemmin tai myöhemmin, mutta edes sen yhden yön ajaksi halusi hän olla vain siinä ja olla miehen oma. Edes sen yhden yön ajaksi.

Sade oli tyyntynyt ulkona enää heikoksi tihkutteluksi, joka ei enää synnyttänyt voimakasta rummutusääntä talon peltikattoa vasten. Ikkunalasien takaa kantautuen heikko yölintujen sirkutus, sen vaimentuen aika ajoin täysin kuulumattomiin. Vierashuoneessa valliten lähes yhtä täydellinen hiljaisuus, mutta sen vielä rikkoi kahden ihmisen rauhallinen hengitys ja matala hyräileminen, joka kohosi miehen kurkusta. Pandoran maatessa Anubiksen edessä selkä mieheen päin – pääsi etusormi piirtelemään hentoja kuvioita niskalle ja yläselkään. Herkistyneen tuntoaistin tuntien jokaisen selkärangan ja kaulanikaman, jotka tuntuivat lähes heti ihon alla – tuon mitättömän yksityiskohdan kertoen sulavarakenteisesta kehosta. Kaksikon vartaloita peittäen vain yksinkertainen peitto, jonka alle kumpikin mahtui kun nämä makasivat toisiaan tarpeeksi lähellä. Anubiksen vaikuttaen päällisin puolin keskittyneen pelkästään naisen ihon koskettelemiseen, mutta mitä enemmän tämä kyseistä jatkoi – alkoi tämä muistamaan hämäriä muistikuvia menneisyydestä, mitkä eivät olleet niin paljon sydäntä lämmittäviä kuin nykyinen hetki.

Ensimmäisen muiston laukaisten sateen ropina ja Pandoran kosketus kasvojen seudulla. Muistossa Anubis makasi huonossa kunnossa kivisellä lattialla ja tehden selvästi kuolemaa. Hän oli nähnyt Pandoran yläpuolellaan, mutta toinen oli nuorempi kuin nyt. Anubis oli sanonut naiselle; ”Aina kun näen sinut, joudun sanomaan hyvästi.”

Toisen muiston laukaisten arven tunteminen Pandoran ylävartalolla, tarkasti määriteltynä sydämen kohdilla. Anubiksen muistaen lamaannuttavan voimattomuuden tunteen, joka oli vallannut hänen koko kehonsa parissa vaivaisessa sekunnissa. Kirvelyn tunne silmissä, jotka itkivät. Hän oli pidellyt Pandoraa sylissään ja painanut kasvonsa toisen päälakea vasten, kuiskannut ajatuksissaan – ettei toinen saisi lähteä vielä.

Etusormen lakaten piirtelemästä, mutta ei siltikään kohonnut irti ihosta. Anubiksen siirtyen vielä nuo viimeisetkin sentit umpeen ja laskien huulensa hellästi naisen takaniskalle, lähelle hartialinjaa. Hänen ajattelematta sanomaansa yhtään sen tarkemmin, jonkin vain saaden kielen muodostamaan nuo sanat;
”En halua sanoa enää hyvästi.”
Käsivarren, joka oli vietynä naisen keskivartalon ylitse – painautuen enemmän vasten kuin haluten varmistaa – ettei toinen vain yhtäkkiä katoaisi ja kaikki tapahtunut olisi ollut pelkkää lääkeaineiden aiheuttamaa hallusinaatiota. Naisen paljaan selän pystyen tuntemaan jonkin pienen painautuvan yläselän ihoa vasten, tuon mitättömän ja yksinkertaisen avaimen riippuen vieläkin Anubiksen kaulalla vaikka vuosia oli kulunut ja kaikkea oli tapahtunut niiden aikana.

Huoneessa valliten enään tuo hiljaisuus, jonka enään rikkoi ulkona kuuluvat elämät, sateen hidas ropina joka kertoi sen taatumasta hiljalleen, sekä näiden kahden rauhallinen hengitys ja hyräily jotka nämä kaikki saivat kaiken vaikuttamaan unenomaisilta.
Pandoran maaten tuolloin selkä miestä päin, päällisin puolin tästä olisi voinut luulla naisen nukahtaneen vaikka todellisuudessa nainen oli vielä hereillä ja pystyi tuntemaan hyvin selvästi pienet kosketukset iholla, joita vanhempi soi hänelle, jokaisen niistä jättäen jälkeensä kylmän tunteen jota keho jäi osaksi kaipaamaan ennen uutta kosketusta. Naisen tietämättä ollenkaan Anubiksen muistipätkistä, mutta kun niskan alueelle suotiin suudelma ja Anubis liikahti entistä lähemmäksi, sai se pään kääntymään sen verran olan ylitse että hän olisi pystynyt sanomaan jotain, samalla kun näkisi tutut kasvot edessään, Anubiksen kereten ensiksi.
Sen yksinkertaisen lauseen saaden kaiken aloitetun peruuntumaan täysin, Pandoran hämmentyen kuulemastaan, sillä hän oli kuullut nuo samat sanat vuosia sitten takaperin ennen kaksikon uutta elämää viisivuotiaan Eveyn kanssa, joten kun sanat lausuttiin ääneen: sai se naisen hetkeksi tekemään mielen kysymään muistiko toinen jotain.
Mutta sen sijaan, kohosikin huulille vaimea hymy ja käden nousten käden päälle, joka oli kietoutunut hänen omansa ympärille. "Ei tarvitsekaan sanoa enään." Hiljaiseksi muuttuneen äänen kuiskaten toiselle vastaukseksi, kastanjanruskeiden silmien nähden sen pienen hetken ajan edessään hopeiset, joilla oli vieläkin erikoinen vaikutus häneen kaikkien vuosien jälkeenkin. Käden alkaen silittämään allaan olevaa jäntevämpää kämmenselkää rauhoittavasti, sormien tunnustellen jälleen samalla pieniä yksityiskohtia joista jokaisen nainen halusi muistaa vielä jälkeenpäinkin. Tuon pienen liikkeen kehottaen sanattomasti miestä lepäämään edes ne viimeiset yön tunnit, sen myös luvaten hiljaa ettei hän olisi lähtemässä mihinkään. Ei enään.

****

Siinä missä Ranskassa kaksi erilleen revittyä sielua olivat löytäneet toisensa jälleen monien vuosien jälkeen, oli aavikolla vietetty vähemmän mielenkiintoinen päivä. Aavikon yllä riepotteleva hiekkamyrsky, joka oli saanut alkunsa jo iltapäivällä ja jatkunut siitä eteenpäin läpi päivän aina iltaan asti, sen riekotellen talon seinämiä ja ikkunoita, pääsemättä kuitenkaan missään vaiheessa sisälle, mutta siitä lähtevä ääni kyllä piti jonkun asukin enemmän tai vähemmän hereillä, varsinkin nyt kun tekeminen alkoi loppua kesken. Viisaimmat olivat varmasti poistuneet lepäämään omiin huoneisiinsa, mutta ne ketkä eivät yksinkertaisesti jaksaneet, olivat jääneet hillumaan alakertaan, jotteivat olisi häirinneet muita. Sin oli ollut aluksi yksi näistä, mutta ennen pitkää oli tämäkin nukahtanut suosiolla olohuoneen sohvalle, joka kuitenkin ei mahduttanut miestä koko pituudeltaan, kissan vahtien tuon unta vatsan päällä maaten, ja oli nuoremman täytynyt myöntää tuolloin että hän nukkuisi ihan mielellään, olihan tämä valvonut useita öitä, meditoinut Azran avustuksella päivisin vaikka tämä olisi myöskin voinut harjoitella fyysisesti enemmän nyt kun keho oli hyvässä vauhdissa paranemista, muttei siltikään saisi rasittaa itseään.
Azran valmistellan ruokaa keittiössä oman vuoronsa mukaisesti, vaikka välillä katse hakeutuikin avonaiseksi jääneestä ovesta vilkaisemaan sohvalla lepäävää nuorimmaista kohtaan, joka oli ilmoittanut jo aikoja sitten ettei aikoisi jäädä loppuelämäkseen asumaan aavikolle viedäkseen isänsä töitä loppuun kasvatuskodissa, vaikka jos oli onnistunut käymään miehen huoneessa edes yhden kerran... olisi kuka vain nähnyt valmiiksi pakatun laukun, joka oli vain nostoa vaille lähtövalmis. Eli ilmeisesti Sin aikoisi pitää sanoistaan kiinni nopeammin kuin olisi tarvetta. Mutta entä Alba? Aikoisiko toinen vain jättää kaiken taaksensa ja lähteä, koskaan palaamatta takaisin? Siinäkö se oli? Vaikka kaksikon välillä oli havaittu jo useaan kertaan jotain aivan muuta kuin ystävyyttä, jo laivassa itseasiassa.
Kissan hännän pään liikahtaen uudemman kerran kun silmät olivat painautuneet kiinni ikäänkuin tuo olisi nukkunut hyvillään isäntänsä päällä, ruoan tuoksun levitessä talon jokaiseen sisukseen sitä mukaan mitä enemmän se läheni valmista.
Zaytä Azra ei ollut nähnyt astelevan talon sisuksissa montakaan kertaa, ja silloinkin vain sen verran että hyvä jos varjo näkyi jossain nurkan takana vilahtavan, ja loppujen lopuksi ehkä se olikin hyvä asia. Hän ei varsinaisesti pelännyt tuota vanhempaa miestä, vaikka tuo olikn vaarallinen ja häikäilemätön: tottunut saamaan kaiken minkä halusikin pienellä juonittelulla, - nainen oli nähnyt sen saman monen monta kertaa aikaisemmin: ei pelkästään Zayltä, mutta toisaalta veren vuodatus ei kuulostanut sellaiselta vaihtoehtodolta johon Azra mielellään joutuisi. Varsinkin kun hän tiesi, että vaikka hän oli vuosia sitten oppinut jotain taistelusta ja salamurhaajista, ei hänellä siltikään olisi minkäänlaista mahdollisuutta edes puolustuksessa mikäli mies päättäisi viedä parvekkeella aloittamansa loppuun. Nyrkin painautuen voimakkaammin ruokaa sekoittavan kauhan ympärille ja hampaiden painautuen hetken kestäväksi ajaksi posken sisäpintaa vasten, mitä enemmän Azra edes ajatteli moista.

Ulkona riehuva hiekkamyrsky synnytti lähes täydellisesti samanlaisen äänen, joka lähti rankasta kaatosateesta. Voimakkaan ropinan rummuttaen koko taloa pohjoisesta puhaltavan tuulen saattelemana. Sään epävakaudesta huolimatta kasvihuoneen lasikatto kesti vaikka hiekka kasaantui keoiksi sellaisiin kohtiin joissa katonmuoto muuttui epätasaiseksi.

Pitkän ja solakan etusormen laskeutuen mustan ympyrän muotoisen kiven päälle ja liu’uttaen sitä eteenpäin ruutukuvioisella puulaudalla. Pelinappulan pysähtyessä haluttuun kohtaan – tunsi Alba edessään istuvan vanhemman katseen, joka kohottautui tarkoituksen mukaisesti katsomaan kulmien alta ennen kuin mitään kertova hymähdys kohottautui kurkusta. Alban vastaten sammalvihreällä katseellaan takaisin ja suoden luonnon punertaville huulilleen mahdollisimman viattoman hymyn. Chadin pelaten aikaa itselleen nojautumalla tahallaan takaisin tuolin selkänojaa vasten ja tumpaten tupakan sammuksiin pientä lautasta vasten ennen kuin antoi viimeisten savujen päästä ulos keuhkoista. Yön mustan katseen laskeutuen katsomaan tammipelilautaa ja lopuksi Albaa, joka tuona hetkenä oli ottanut yhden voittamansa pelinappulan otteeseensa ja alkanut leikkimään sillä sormillaan. Chad ei sanonut huomiotansa ääneen vaikka huomasikin Alban käyttävän sormiaan yllättävän taitavasti, pelinappulan kuin liikkuen itsestään solakoiden sormien ylitse ja alitse. Chadin pistäen merkille myös sen, että koko tuon aikana Alba piti katseensa hänessä eikä tekemässään, sormien sulavan liikkeen herpaantumatta missään vaiheessa.
Vanhemman tehden siirtonsa siirtyi miettiminen takaisin nuoremmalle, joka lakkasi sormien tekemisen ja palautti pelinappulan takaisin pöydälle laudan viereen muiden samanlaisten sekaan. Tilanteen ollen tuona hetkenä Alban eduksi ja se sai Chadin tekemään mieli toista tupakkaa, mutta hän oli tehnyt itselleen selvät rajat ja ne antoivat hänen polttaa savukkeen vain yhden illassa, ei enempää koko päivän aikana.

”Olit viimekerralla kauan potilaasi luona.”
Chadin päättäen rikkoa vaitonaisuuden uudelleen vaikka tiesi ettei Alba mielellään puhunut ”työasioistaan”.
”Onko hänellä kaikki kunnossa?”
Kysymyksen saaden Alban nyökkäämään, mutta missään vaiheessa tämä ei kohottanut katsettaan irti pelilaudasta. Silmien katseesta nähden selvästi neidon miettivän koko ajan seuraavaa siirtoaan. Chad kyllä ymmärsi lopettaa ajoissa, mutta nyt oli kyse Zayn kaltaisesta henkilöstä, ei hän isoveljenä halunnut mitään pahaa tapahtuvan pikkusisarellensa.
”Alba?”
Nimen kutsumisen saaden toivotun reaktion nuoremmassa vaikka se ei ollutkaan iloa pursuava tai huoleton ohiheitto vaan pikemminkin ensin kuului raskas henkäisy ja äänen sävyn muuttuen selvästi sellaiseksi, joka yritti hakea oikeita sanoja.
”Aion lähteä hänen mukaansa heti kun voimat antavat tarpeeksi myöten pitkään matkaan. Älä katso minua noin kuin olisin pettänyt teidät kaikki, pyydän Chad. Jos vain tietäisit…”
”Tietäisin mitä? Sen, että juuri hän on syypää tähän kaikkeen vai sen, että juuri HÄNEN takiaan emme ehkä koskaan näe mestariamme/isäämme?!”
”Voisitko olla huutamatta minulle.”
”Et vastannut kysymykseeni, Alba. MITÄ minun PITÄISI tietää?”
Hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille ruoskan sivalluksen tavoin. Käsien puristautuen hiljalleen tiukkaan nyrkkiin Alban sylissä, hampaiden pureutuen toisiaan vasten suljettujen huulten takana. Katseen pysytellen alaviistoon vaikka sitä yritettiin pakottaa kohtamaan Chadin katse, joka kirjaimellisesti oli alkanut leimuamaan vihasta. Alban kuullen itsensä nielaisevan asteen hankalammin. Hän oli ajanut itsensä nurkkaan omilla typerillä sanoillaan. Chad odotti vastausta, josta Alba oli luvannut vaieta tai muuten Zay toteuttaisi uhkauksensa jos tämä kuulisi tiedon vuotaneen kolmansien osapuolten korviin. Chadille valjeten kyseinen yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta.
”Hän on uhkaillut sinua.”
Alban kohottaen päänsä säikähtäneenä.
”Ei. Se ei ole niin. Veli, se ei ole niin!”
Sanojen yrittäen turhaan tavoittaa vanhempaa, joka jo ensimmäisen kieltosanan aikana nousi siltä istumalta seisomaan ja käveli kasvihuoneen poikki varmoin askelin, aikomuksenaan mennä suoriksi Zayn luokse.
”Chad!”

Talossa vallinnut hiljaisuus oli jatkunut o useita tunteja, sen saaden rakennuksen tuntumaan lähes tyhjältä ja autiolta, ainoiden äänien tullen ulkoa kun myrsky mylläsi seiniä ja ikkunoita itsepintaisesti. Kaiken ollen rauhaisaa, joka soi nuoremman miehen nukkumaan pitkästä aikaa ja Azran taas keskittymään omaan tehtäväänsä: johon kuului tässä tapauksessa nälkäisten suiden ruokkiminen.
Kahden muun viettämän omaa sisarusten välistä laatuaikaa rauhallisessa puutarhassa, johon ei tullut keskeytyksiä kertaakaan sinä aikana. Sormien, joissa kynnet olivat saaneet lisää pituutta viikkojen aikana, sammuttaen hellan naksahtaen pois päältä, ja ruoan tullen siirretyksi viileämmälle levylle, naisen kääntyen jo ympäri lähtiäkseen kohti talon toisessa päässä olevaa tilaa ilmoittaakseen ruoan olevan valmis siitä eteenpäin ja kehottaen nuorempia tulemaan syömään ennen jäähtymistä. Tuota ennen sulki nainen hiljaisesti oven takanaan, jättäen Sinin suljettuun tilaan nukkumaan univelkojaan rauhassa pois alta sen sijaan että olisi häirinnyt miehen vihdoinkin rauhallista lepoa.

Askelten päässen käytävälle noin puoleen väliin, kun rauhalliseen ilmapiiriin tuli selvä muutos korvien kuullen selvästi Alban kutsuvan taka-alata veljeään nimeltä kovaan ääneen, vanhemman astellen nopeasti, selvästi tuohtuneena ja päättäväisenä kohti päämääräänsä, josta Azra ei vielä tiennyt. Nuoremman liikkeistä näkemättä pienintäkään epäröintiä siitä mitä tämä haluaisi tehdä ja mitä tämä myös aikoisi tehdä mikäli pääsisi haluamansa luokse, pysähtyi Azra paikoilleen, "Chad, mitä on tekeillä?" uskaltautui tämä kuitenkin kysymään, vaikka vanhasta tietämyksestä tiesi tämä tasantarkkaan ettei välttämättä tulisi saamaan vastausta. Ei kysymällä.
Aluksi tämä ei ollut edes ajatellut estämistä, sillä se ei hyödyttäisi mitään mutta jokin sanoi sillä hetkellä taka-alalla, ettei se miten Chad antoi tunteilleen tilanteessa vallan tulisi päättymään hyvin. Joten kun tuo oli astellut ohitse, kurottautui käsi refleksistä nopeasti vaatekappaleesta kiinni, mutta ote ei saanut aluksi kunnollista otetta, joten nainen lähti kulkemaan yhtä ripeästi toisen perässä. Äänen kutsuen toista jälleen nimeltä, välimatkan lyhentyen nopeasti jolloin sormet kietoutuivat jälleen vaatekappaleen ympärille, tällä kertaa aikomuksena päästää irti.

"Chad, rauhoitu. Ajaudut ongelmiin tätä menoa. Mikä sai sinut tuohtumaan?" Azran käyttäen jälleen tottuneesti apunaan espanjaa, jota hän oli opetellut kommunikoidakseen Chadin kanssa paremmin, muistaen että suuttuessaan tämä itse alkoi puhumaan omalla äidinkielellään, unohtaen täysin yleiskielen käytön joka suhteessa.
Toisen käden tarttuen varoen toisen omasta kiinni, tuon teon pyytäen hiljaa toista rauhoittumaan, kertomaan mistä oli kyse ja miettimään mitä tämä aikoisi tehdä, vaikka samalla ... Azra tiesi ettei hän saisi haluamaansa. Hän ei koskaan saisi.
Nielaisun tapahtuen tahtomattaan vaikeasti tuon viimeisen ajatuksen johdosta, vaikka päällepäin nainen ei edes yrittänyt näyttää todellisuutta, vaan tämän katsoen kokoajan puolivuotta nuorempaa ystäväänsä, toivoen saavansa selityksen.

Kunhan hän pääsisi sinne huoneeseen/tilaan missä Zayllä oli tapana viettää enimmäkseen aikaansa kuin että olisi edes yrittänyt kommunikoida talon muiden asukkaiden kanssa – saisi vanhempi mies nopeasti itselleen muistutuksen siitä mikä oli jäänyt kaksikon välillä kesken.

Katseen pysyen koko ajan varmatietoisesti eteenpäin. Nopeiden harppausaskelien hidastamatta vauhtiaan edes silloin kun Azra ilmestyi sille samaiselle käytävän puoliskolle, jota kautta pääsisi perimmäiseen vierashuoneeseen. Chadin ennakoiden Azran liikkeistä mihin tämä väistäisi/pysähtyisi ettei törmäisi nuorempaan mieheen, joka ohitti puolivuotta vanhemman naisen sulavasti vaikka käytävä olikin kapea. Pienen nykäisyn tuntuen paidan helmassa, mutta se oli niin hetkellinen – ettei se saanut miestä pysähtymään. Kuuloaistin napaten takaapäin kantautuvan nimen kutsumisen, mikä ei myöskään saanut toivottua reaktiota aikaiseksi. Uuden, pitävämmän otteen tarttuessa paidan selkämyksestä – pakotti tuo teko Chadin pysähtymään. Miehen kääntymättä kuitenkaan missään vaiheessa ympäri vaan jäi katsomaan eteenpäin kuin olisi minä hetkenä hyvänsä valmis jatkamaan matkaansa heti kun Azra erehtyisi päästämään irti. Paidasta pidelleen otteen siirtyen kuitenkin ranteelle ja solakoiden sormien kietoutuen kyseisen ympärille, viestittäen sanattomasti ettei Azralla olisi mitään aikomusta päästää Chadia tappelemaan uudelleen Zayn kanssa.
”Minä tuohtunut? Mistä ihmeestä sinä tuon nyt vetäisit?”
Chadin saaden syrjäytettyä raivoansa sen verran, että sai äänensä takaisin vaikkakin hengitys väreili edelleen kiihtyneen sykkeen takia. Nuoremman pistäen kyseisen myös merkille, mutta liian myöhään. Azra oli hyvin todennäköisesti jo nähnyt hänen ulkokuorensa taakse. Joten Chad yritti vain pokkana jatkaa matkaansa, mutta ote ranteen ympärillä pakotti ottamaan askeleen takaisin taaksepäin – jos mies ei sitten halunnut vääntää olkapäätänsä paikoiltaan.
”Voisitko…”
Katseen kääntyen vilkaisemaan hartian ylitse.
”… päästää irti.”
Chadin ehtien katsomaan Azraa hetken ennen kuin tämä alkoi erottamaan liikettä käytävän päässä, sillä samaisella suunnalla minne kasvihuone oli jäänyt. Alban ilmestyessä näköpiiriin, mutta nuorempi ei tehnyt elettäkään pysähtyäkseen kaksikon kohdille; varsinkaan Chadin, joka oli taas onnistunut kiivaalla spontaanisuudellaan sekoittaa oma soppansa.
”Alba, mitä sinä nyt oikein aiot?”
Nopeasti perään heitetyn kysymyksen saaden neidon pysähtymään vierashuoneen oven eteen, mutta automaattisen ympärikääntymisen sijasta alaviistoon suuntautunut katse kääntyi hyvin mitättömästi olan ylitse ja hiljainen ääni lausui venäjäksi;
”Älä kysy enää mitään sillä en halua valehdella sinulle tai kenellekään muullekaan.”
Katseen kääntyen yhtä nopeasti poispäin kuin kädet avasivat oven ja sulkivat sen perässä kiinni. Chadin henkäisten asteen raskaammin. Mitä hän voisi tehdä tuollaisessa tilanteessa? Alba oli jo tarpeeksi vanha päättämään omista asioistaan, mutta entä jos toinen päättäisi väärin?
”Kaikki on hyvin, Azra. Voit jo uskaltaa päästää minusta irti.”
Paljon rauhoittuneen äänen lausuen hiljaisesti. Lihasten rentoutumisen ja hengityksen tasaantumisen kertoen myös sanattomasti – ettei mies valehdellut rauhoittumisestaan.

Chadin uskaltautuen vastaamaan vanhemman kysymykseen omalla kysymyksellään, joka uskaltautui väittämään ettei mikään olisi hätänä vaikka mies itse tiesi jo tuossa vaiheessa tekojensa puhuneen itsensä pussiin tuossa kohdin. Azran tuntien edessään seisovan miehen, vaikkei kumpikaan enään pystynyt sanomaan kyseistä suoranaisesti todeksi, mutta edes sen verran että hän pystyi kertomaan pienistä eleistä missä todellisuudessa mentiin valheiden takana. Saman olisi pitänyt tuossa kohdin mennä toisinkin päin helposti. Azra ei pitänyt ympäripyöreistä ja välttelevistä vastauksista, varsinkin niistä jotka vähättelivät tilannetta tai niissä ei ollut mitään perään: vaikka hän oli itse joutunut harjoittamaan kaksi vuotta lauseiden ympäripyöreyttä ja viisailta kuulostavia sanoja kuningattarena jolta odotettiin aina vastausta. Mutta katsoessaan hetken ajan toista, kun Chad pystyi selvästi näkemään vanhempansa pystyi tämän silmistä selvästi näkemään tuon samaisen mielipiteen vaikkei sitä lausuttukaan ääneen. Naisen vain tuntien lausumaan yksinkertaisesti "Tunnen sinut.".

Chadin joutuen luovuttamaan tuossa kohdin, viimeistään silloin kun molempien katse siirtyi vuorostaan Albaan joka ei ollut sen iloisempi kuin isoveljensä, vaikka mies itse kysyi mitä nuorempi aikoisi matkatessaan vierashuonetta kohti. Azra ei osannut venäjää, joten se mitä nuorin lausui ääneen vastaukseksi, kuulosti naisen korvissa pelkältä siansaksalta eikä avannut tilanne sen enempää kuin Chadin omaa käyttäytyminen joka oli päästänyt tutun tulisuutensa jälleen esille pitkän ajan jälkeen.

Alban sulkien sanojensa jälkeen oven perässään, luomatta kummallekaan vanhemmista edes kunnollista katsetta jättäen toisen luovuttaneena seisomaan naisen käden otteeseen, joka vuorostaan oli vain hämmentynyt tapahtuneesta. Azra oli jäänyt katsomaan sulkeutunutta ovea, tästä tuntuen suoraan sanoen kuin halolla olisi lyöty päähän ja ajatukset hartoilivat muualla, mutta nekin palasivat pian takaisin todellisuuteen kun nyt paljon rauhallisempi ääni rauhoitteli ja vakuutteli ettei aikoisi toteuttaa aikomaansa enään, kohtasi katse toisen omat joista äkkipikaisuus ja päättäväisyys olivat kadonneet tiehensä. Sormien alkaen höllentymään hitaasti irti ranteen ympäriltä, laskeutuen takaisin sivulle, hiljaisuuden vastaten takaisin toiselle aluksi ennen raskasta huokaisua.
Hän ei varsinaisesti tiennyt mistä oli kyse, mutta näkemänsä perusteella... sillä oli jotain tekemistä yläkerran vaiteliaana pysyneen vieraan ja tuota hoitavan Alban kanssa, sen ollen ilmeisesti jotain mistä isoveli ei ollut pitänyt. "... Chad, anna hänen tehdä omat päätöksensä. Et voi helpottaa tilannetta hyökkäämällä Zayn kimppuun ja joutumalla itse jälleen kiipeliin. Et voi suojella häntä kaikilta päätöksiltään, vaikka ne eivät aina viekään haluttuun suuntaan eikä sitä ole helppo seurata sivusta." Pienen hymyn nousten lempeästi kasvoille, Azran lähtien astelemaan jälleen takaisin keittiötä kohti, käden hipaisten kuitenkin vielä ohimennen sänkistä poskea ohimennen kehotuksena seuraamaan perässä keittiöön ja syömään jotain: ei nuorempi voisi aina elää pelkästään vedellä ja rakkailla manteleillaan ikuisuuksiin asti.

Askelten päätyen takaisin keittiöön, tuoksui huoneessa selvästi valmistunut ruoka, joka oli myös herättänyt jo yhden epävirallisen asukin jo ruokapöytään. Harmaan kissan, jonka asukit olivat kuulleen käytettävä nimeä Milo, istuen työtason päällä, hännen heiluen puolelta toiselle odottavasti, olohuoneeseen johtavan oven ollen sillä kertaa raollaan vaikka se oli suljettu naisen omasta aloitteesta ennenkuin tämä itse oli poistunut tilasta. Sohvalla levänneen ollen jättäneen taaksensa mytätyn viltin, jota ei oltu edes yritetty viitata nätisti takaisin omalle paikalleen.

Rystyset eivät olleet todellakaan edes yrittäneet nousta koputtamaan kohteliaisuuden nimissä oveen kun se oli vain avattu ja suljettu nopeasti mutta hiljaisesti takanapäin. Nuoren miehen alun katsoen tapojensa vastaisesti ilmeettömästi verellisesti vanhempaa veljeään huoneen tilassa, seuraten pienintäkin tekoa minkä tuo teki, vaikka siltikin kommentteja ei lausuttu.
Sin oli saanut olla Zayn kanssa samassa huoneessa viimeksi hyvin nuorena lapsena, ennenkuin tämä oli edes ymmärtänyt näiden yhtäläisyyden toisiinsa, vaikka vahempi oli hyökännyt useita kertoja niin kasvatuskotiin, palatsiin kuin myös laivueeseen mutta joka kerta jokin oli estänyt suoranaisen kohtaamisen. Ehkä hyvästä syystäkin: Sinin muistaen vieläkin siskonsa sanat kaksi vuotta sitten kun oli nähnyt Zayn ensimmäisen kerran ja olisi ollut valmiina tehdäkseen mitä vain nähdäkseen toisen kuolevan edessään, niinkuin moni muukin hänen lisäkseen.
He olivat olleet saman katon alla viikon, ellei enemmänkin. Ja silti nämä eivät olleet edes nähneet toisiaan kertaakaan sinä aikana, johtuen osaksi siitä ettei Zay poistunut omasta suojalinnastaan eikä luonut keskusteluita muiden kuin nuoren Alban kanssa, joka toisen teoista huolimatta oli valmis hoitamaan miehen kuntoon ja sen jälkeen lähtemään tuon mukaan. "Mörkö" Tuon nimityksen kaivautuen kaukaa muistoista, Sinin muistaen kutsuneensa toista tuolla tavoin lähemmäs kymmenen vuotta takaperin, ja nytkin se pääsi kuuluville kuivettuneiden huulien välistä. "Miten voit?" Miehen kysyen viimein ohiheittävästi, mukamas kohteliaasti vaikka sanojen välistä pystyi lukemaan selvästi ettei nuorempi veli tarkoittanut mitenkään sanojaan tosissaan, tai edes ollut kiinnostanut mitenkään kuulemaan olisiko toinen kuinka hyvässä kunnossa, enemmin Sin olisi nähnyt tuon siellä hemmetin merenpohjassa laivan raatojen kanssa.

Vierashuoneen oven, jonka taakse Alba oli kadonnut, avautumatta enää uudelleen vaikka Chad kuinka toivoi sitä alitajuntaisesti – oli miehen pakko lopulta myöntää hävinneen ensimmäisen väittelyerän ”sisarusten” välillä. Alba oli sanonut selvästi – ettei halunnut valehdella vanhemmalle ja siksi oli pyytänyt toista pitämään kysymyksensä omana tietonaan. Tavallaan Chadin ei olisi ollut pakko välittää Alban tekemisistä pätkääkään, mutta jo kasvatuskodin ajoista lähtien vanhempi oli pitänyt vuotta nuorempaa neitoa pikkusisarenaan vaikka ei aina ollutkaan toiselle veli parhaimmasta päästä. Menneisyyden kuitenkin pystyi korjaamaan, eikö? Sitä Chad yritti; hän halusi korjata tekemänsä vääryydet ja olla läheisilleen sellainen ihminen, jonkalainen ei osannut olla silloin kun sitä olisi kaivattu kaikkein eniten.
Kehon kääntyessä kannoillaan ja askelten seuraten Azran jalan jälkiä, jotka johdattivat takaisin keittiöön ja siellä valmistuneen iltaruoan luokse. Chadin kantaen kortensa kekoon alkamalla kattamaan ruokapöytää vain pelkästään neljälle henkilölle – sillä talon viideshenkilö ei koskaan syönyt muiden kanssa. Välilä pisti miettimään söikö yläkertaan majoittunut mies yhtään mitään.

Lautasen kolahtaessa puista ruokapöytää vasten – syntyi yläkerran huoneessa lähes samanlainen ääni kun hopeinen sormus laskettiin kirjoituspöydälle tarpeeksi kauan kestäneen näpertämisen jälkeen, minkä aikana sormet olivat pyöritelleet tuota hopeista sormusta, johon oli painettu egyptiläisen jumalan; Anubiksen kuva, otteessaan. Vasemman käden jääden pöydän pinnalle lepäämään. Sormien, joita lähes kokonaan parantuneet naarmut koristivat, naputtaen pöytää kiireettömästi. Kaikkien miehen suomien eleiden antaen sellaisen kuvan kuin tämä luulisi olevansa yksin huoneessa vaikka todellisuudessa aistit olivat hyvin tietoisia oven edustalla seisovasta nuoremmasta miehestä. Sinin viimeisen kysymyksen jättäen vielä jonkinlaisen näkymättömän jälkikaiun huoneeseen – lopettivat sormet laiskan naputtamisen ja tumma ääni lausui puolestaan ohiheittävästi:
”Olet liian toisista huolehtiva ikäiseksesi. Mene; leiki, naura, juokse ympäriinsä niin kauan kunnes hengästyt, huuda keuhkosi tyhjäksi. Teet sitten mitä vain – muista, että olet vielä lapsi.”
Zayn toistaen sanasta sanaan sen puheen minkä oli pitänyt Sinille aikoinaan noin kymmenenvuotta sitten. Silloin Sin oli tavannut Zayn sen yön jälkeen kun vanhempi oli selvinnyt takaisin elävän kirjoihin isänsä auttamana. Silloin sen päivän jälkeen Zay oli lähtenyt salaseurasta ja aloittanut rakentamaan elämäänsä uudelleen, mikä oli nyt johdattanut heidät kaikki siihen hetkeen. Nyt.
Lausutut sanat voisi ymmärtää kahdella tavoin; joko niin, että Zay kyllä muisti edelleen mistä ”mörkö” nimitys juonsi tai sitten niin, että isoveli piti pikkuveljeään edelleen lapsena, jonka ei kannattaisi sotkeentua sellaiseen mukaan josta ei tämä ymmärtäisi kuitenkaan yhtään mitään.

Tuolin narahtaen valittavasti kun kehon paino nousi sen päältä pois. Uloshengityksen tapahtuen tahallaan asteen hitaammin ryhdin suoristamisen aikana – tuon mitättömän yksityiskohdan paljastaen Zayn olevan vielä toipilas nopeasta paranemisvauhdista huolimatta.
”Tulitko pistämään minut ripille synneistäni vai kyllästyitkö jo niiden ihmisten seuraan, joita vielä naiivisti luulet perheeksesi.”
Vasemman käden ottaen pöydälle jääneen sormuksen uudelleen otteeseensa ja pujottaen sen oikean etusormen juureen; sille samaiselle paikalle, missä se oli kulkenut miehen mukana jo monen vuoden ajan. Kylmän hymyn häivähtäen kapeilla huulilla, katseen pysyen vielä alaviistoon sormuksen suuntaan, verilinjasta kertovan korun heijastaen niitä utuisia valon säteitä, jotka saivat alkunsa kynttilöistä ikkunalaudalla. Zayn kohottaen katseensa Siniin – alkoi alitajunta analysoimaan heti näkemäänsä; armottomasti ja tarkasti.
”Miten on, Sin?”
Katseen mittaillen näkemänsä päästä varpaisiin. Kylmän häivähdyksen näkyen silmistä, joiden väritys oli vielä sinistä ja vihreää sekaisin – aivan kuin ylempivoima ei osaisi päättää mitä tekisi tuon sielunsa myyneen kuolevaisen/kuolemattoman kohdilla.

Aluksi sormet olivat naputtaneet vielä pitkään puista pintaa, antaen sen kuvan ettei Zay olisi välittänyt pätkääkään huoneeseen astujasta. Silti Sin odotti. Nuorempana tämä olisi tiuskaissut ja alkanut samantien sylkemään sanoja suustaan, mutta ehkä jopa onneksi - Anubiksen neuvosta vaarin otettuna, oli nuorimmainen lapsi ymmärtänyt että tietyissä tilanteissa lyhyt pinna ja voimakas tempramenttisuus eivät olleet hyvä yhdistelmä. Mutta asia oli erikseen, kuinka pitkälle mies pystyi tuota uutta piirrettä venyttämään. Eritoten kun kyse oli Zaystä joka oli viimeisin ihminen kenet tämä haluaisi edes nähdä suoraan edessään ja kuunnella sanoja jotka olivat suurimmalta osin valhetta toisensa perään.
Nakutuksen loppuessa lopulta ja vanhempi tyytyi vastaamaan omilla sanoillaan takaisin: tuon sanoman ollen täysin identtinen siihen minkä Sin oli kuullut vuosia sitten kehotuksena samaiselta henkilöltä sen jälkeen kun oli nähnyt siskonsa ja isänsä raahaavan tuota verisen eteisen halki ruokailutilaan.
Joku olisi voinut hämmästellä tuota kyseistä piirrettä ja sanoja, sekä alkanut miettimään oikeinkin ankarasti mitä toinen niillä tarkoitti sillä kertaa mutta sen mitä hän tiesi tuosta edessään olevasta miehestä ja mitä tämä oli sekä on edelleen... ei hän edes halunnut tietää. Aivan yksi ja sama.
Hiljaisuuden vastaten takaisin pikkuveljen suunnalta, identtisen hopean verrattuna kahden muun sukupolven edustajaan verrattuna seuraten tunteettomana toisen tekemiä liikkeitä, jotka alkoivat nousta ylös yritti mies pistää yhtä paljon merkille kuin vanhempi seuralaisensa teki kokoajan tästä, silloinkin kun tuo näytti kaikista harmittomammalta. Mutta aina ei silmiin kannattanut luottaa tuossakaan tilanteessa.

Kylmän naurahduksen karaten avoimesti nuoremman huulilta kuullessaan toisen sanat mitä tuli ripittäytymiseen synneistä, sekä perheeseen, ei Sin edes yrittänyt peitellä huvittuneisuutta tuohon kysymykseen. Pään pudistellen heikosti päätänsä ivaavaan tapaansa, jalan ottaen tuolloin ensimmäisen liikkeensä pois oven edestä sivummalle huonetta "... mitä sinä muka tiedät perheestä?" Lauseen tuoden kaikessa yksinkertaisuudessaan nuoremman ensimmäisen ajatuksen julki, joka oli koruttomasti se totuus jonka Sin arveli. Niin mitä? Sin oli kuullut salaseurassa aikoinaan vaikka minkälaisia asioita mitä tämä oli tehnyt oppipoikana ollessaan tytölle, jonka kaikki tiesivät olevan miehen siskopuoli. Eveyn toinen oli yrittänyt tappaa lukemattomia kertoja ja varmasti aikoisi niin tehdä tulevaisuudessakin. Anubiksen kanssa sama juttu. Siniltä toinen oli riistänyt taas kaiken jo hyvin kauan sitten ja oli kokoajan valmis tekemään sen uudestaan mitä tuli muihin läheisiin "... vaikka oletkin saanut jonkun naikkosen kanssa pennun, se ei tarkoita että tietäisit jotain perheestä." Sormen, joka oli päätynyt pyörittelemään sängyn puisen päädyn pieniä uria jatkaen tekemisiään kun silmät kääntyivät uudelleen toista kohden "Meditaatio. Tiedäthän." olan kohauttaen välinpitämättömästi ylös ja alas kuin kyseessä ei olisi kummoinen asia. Mitä "ripittäytymiseen" tuli, ei Sin edes jaksanut vastata toiselle. Zay ei ollut tyhmä ja olisi varmasti osannut lukea vastauksen jo aikoja sitten nuoremmasta veljestään kuinka mielellään tämä olisi nähnyt tuon vetävän viimeisen hengen vetonsa ilman että sanat toisivat sen vielä uudemman kerran esille.
Kehon tuntien selvästi kuinka silmäpari kävi sitä lävitse analysoiden jokaista pienintäkin liikettä ja refleksiä jonka Sin tekesi, totesi tämä jo valmiiksi ettei Zay tulisi löytämään mitään erikoista, mistä tämä ei olisi tietoinen jo valmiiksi, tuon automaattisen analysoinnin kohteena oleminen ollen lähes tylsä kokemus jopa nuoremalle itselleen joka oli joutunut käymään sen saman jo useampaan kertaan eri henkilöiltä lävitse. Mutta Zay oli tunnetusti paljon tarkempi kuin muut jotka Sin oli tavannut elämänsä varrella. Löytäisikö tuo muka jotain mielenkiintoistakin pikkuveljessään? Tuskinpa sentään. Sormuksen pujottautuen sormeen, oli se täysin identtinen siihen minkä Sin oli nähnyt Anubiksen pitelevän sormessaan jo vuosia, saman kuvion erkanematta mitenkään vanhimman omasta, muistuttaen kokoajan entisestään mitä heidän isänsä oli tehnyt vuosia sitten pitääkseen esikoisensa elossa. Tuon pienen yksityiskohdan saaden pienen vihan leimahtamaan sisältäpäin, hampaiden purautuen hetkellisesti yhteen huomaamattomasti. Siltikin uskaltautui mies kohtaamaan toisen katseen, huomatakseen vain sen saman kylmyyden ja tunteettomuuden joka ei ollut ainakaan vähentynyt vuosienkaan jälkeen mihinkään "... Hän on elossa. Eikö olekin? Meditoit joka hemmetin päivä, kaikki tietävät sen. Tiedän mikä olit ennen Anubiksen pikku vilppiä. Tunnet sen esikoisena myös, etkö?" Sinin lausuen tuolloin, päästämättä katsettaan irti Zaystä. Sin käytti lähes olemattoman harvoin Anubiksestä nimitystä isänään, tai edes koskaan toi tuota pientä yksityiskohtaa julki mitenkään muille, mikä usein oli aiheuttanut kysymyksiä ja hämmennyksiä. Jopa aikoinaan Albalta, vaikkei tuo ollut sitä koskaan sanonut ääneen. Etusormen lopettaen liikkumisensa puun pinnalla, molempien käsien laskeutuen housujen taskuihin ja nuoremman kääntyen sen verran ympäri että toinen näkisi hänet selvästi, kuin myös merkin jota nuorempi ei ollut edes yrittänyt piilotella viimeisten viikkojen aikana katseilta.

Sinin lyödessä ”perhe”-sanan takaisin yhtä nopeasti kuin mailalla olisi huitaistu palloa – ei riittänyt, että sana esitettiin kysymysmuodossa vaan perään ladeltiin yksi lause, joka sisälsi kaksi loukkaavaa (jos Zay olisi moisesta välittänyt) kommenttia. Huvittuneisuudesta kertovan naurahduksen kätkeytyen taitavasti kuivaksi hymähdykseksi, joka ei myöskään ollut kuiskauksen äänenvoimakkuutta kuuluvampi. Käsivarsien päätyen ristityksi rennon oloisesti rintakehän eteen ja keho istuutui puoliksi kirjoituspöydän kannen päälle. Zayn saaden vahvistuksen epäilyynsä; Sin ei ollut käynyt salaseuran koulutusta loppuun vaikka tämä ilmeisemmin olikin jatkanut fyysistä harjoittelua, mutta mitä tuli itsehillintään ja sanojen taitavaan käyttöön oli siinä kohdin parantamisen varaa. Mitä tuli salaseuran symboliin nuoremman käsivarressa, riitti pelkkä sen näkeminen antamaan Zaylle vastauksen siihen minkälainen Sin oli ollut hyvin todennäköisesti salaseuran alaisuudessa ennen kuin oli onnistunut pakenemaan jollakin konstilla. Korvan takaa pilkottavan symbolin kertoen puolestaan oman tarinansa, johon liittyi kuolema yhtä paljon kuin Zayn menneisyyden kohdilla.

Kylmän hymyn syventyen entisestään sielun sopukoissa, mikä heijastui puolestaan silmien katseesta vaikka ne suurimmaksi osaksi pidettiinkin ilmeettöminä ja etäisinä. Zayn voiden melkein kuvitella Sinistä hohkaavan vihan materiaaliksi, joka kohta täyttäisi huoneen kokonaan. Siinä kohdin nuorempi oli oikeassa. Zay tiesi jo vastauksen siihen halusiko Sin nähdä isovelipuolensa kuolleena vai ei.
”Et taida tietää tästä yhtälöstä puoliakaan?”
Tumman äänen lausuen lopulta ahdistavalta tuntuneen hiljaisuuden jälkeen, mikä oli laskeutunut huoneeseen Sinin lopettaessa puhumisen. Vanhemman lausuman lauseen vastaamatta niinkään suoraan nuoremman esittämiin kysymyksiin, jotka halusivat tietää oliko Anubis elossa ja pystyisikö Zay myös tuntemaan verilinjansa ihmisten sydämen sykkeet. Verilinjan, johon Zay ei halunnut kuulua millään tavoin eikä hän tarkkaan määriteltynä siihen kuulunutkaan kuin pelkästään Anubiksen kohdilta. Muuten hänen verilinjansa oli oma haara, joka kulki täysin omaa tietänsä. Zayn katseen synkistyen sen hetken ajaksi mitä enemmän hän ajatteli tuota asiaa ja mitä enemmän hän joutui katsomaan tuota nuorempaa miestä, joka juuri kuului siihen sukulinjaan, josta joku oli päättänyt, että juuri SE olisi pääverilinja vaikka jo muinaisista ajoista lähtien miespuolinen ESIKOINEN jatkoi sukua ja vei perinteet eteenpäin seuraaville sukupolville. Hänen kuuluisi olla pääverilinjan edustaja – ei tuo hopeakatseinen lapsi, joka luuli ilmeisemmin tietävänsä isovelipuolestaan lähes kaiken tai ymmärtävänsä tätä koko draamanäytelmää, josta oikeasti oli nähnyt vasta alkupuheet.

”Hän on elossa niin kauan kuin olen minäkin, mutta siihen tulee muutos… hyvinkin pian.”
Silmien muodon kaventuen hyvin mitättömästi ja koko ulkoisen olemuksen muuttuen selvästi kireämmäksi. Miehen sielua polttavan sisäisen tulen leimuten välillä voimakkaammin, mutta suurimmaksi osaksi se pysytteli vielä horrostilassa ja keräten voimiansa uuteen aikakauteen, joka saisi alkunsa hyvinkin pian. Kärsivällisyys. Sitä ei Zayltä puuttunut ja juuri tuo piirre teki tästä vaikeammin luettavan sekä vaarallisen vihollisen.

Kysymyksiin ei suotu missään vaiheessa suoraa vastausta, mikä olisi lopettanut keskustelun siihen paikkaan ja päästänyt kummankin puolisisaruksista jatkamaan elämäänsä kaikessa hiljaisuudessa talon eri osiin. Mutta ei. Miksi muka Zay niin tekisi? Siltikään kumpikaan näistä ei liikahtanut paikaltaan kuin sen verran kuin olisi tarpeen, jos ollenkaan, kummankaan päästämättä myöskään katsettaan ertaantumaan toisesta keskustelukumppanistaan joka ei ollut niin mieluinen. Nuoremman veljeksen pystyen tuntemaan selvästi kuinka miehen katse muuttui hetkessä täysin erilaiseksi, ja myös pystyi näkemään sen hetken ajan selvästi niin aihealueen kuin myös Zayn omien ajatuksien seikkaillen jossain aivan muualla kuin turvallisilla vesillä, sen saaden automaattisesti typerämmänkin muuttumaan varuilleen ja miettimään sanojaan tarkemmin sen suhteen mitä tulisi seuraavaksi tapahtumaan.
Sen seurauksena ei Sinkään avannut tapojensa mukaisesti suutaan sanoakseen jotain tuohon hetkeen joka oli muuttunut silmän räpäyksessä räjähdysherkäksi, nuoremman odottaen enään vain että saisi haluamansa vastauksen ja pääsisi lähtemään.
Hiljaisuus oli jälleen laskeutunut huoneeseen ahdistavana ja painostavana, jonka pystyi lähes tuntemaan huoneessa ilman että tietäisi tapahtumista mitään, mutta Zayn rikkoen senkin sillä kertaa omalla toteamuksellaan joka oli sillä kertaa vastaus, sekä omanlainen uhkaus tulevasta jonka eteen tuo aikoisi tehdä töitä. Ja ilmeisesti siihenkään ei olisi kauaa aikaa.
Raskaiden kulmakarvojen rutistuen hetken kestäväksi ajaksi tuon viimeisen toteamuksen jälkeen. Mitä Zay oli jälleen suunnitellut heidän kaikkien pään menoksi?

Mutta mitä enemmän Sin edes toisteli tuota kysymystä päässään... ei hän haluaisikaan tietää, sen ollen sanomattakin selvää ettei kyseessä olisi mitään hyvää tiedossa kenellekään. Sen riittäen nuoremmalle.
Pään liikahtaen lähes olemattomaksi hyväksymisen merkiksi, sanoja tulematta lausutuksi kertaakaan tuossa vaiheessa enään vaikka nuorempi oli huomannut selvästi muutoksen toisessa, jota hän ei jaksanut edes lähteä purkamaan avonaiseksi sillä uhalla että mies onnistuisi hoitamaan itsensä ja hänet itsekin jälleen huonoon kuntoon käyttämällä tiukkaan sidoksissa olevia taitoja hyväkseen vain saadakseen veljensä pois päiviltä.
Nuoremman ollen siirtynyt tuossa vaiheessa jo rauhallisesti takaisin oven luokse, aikomuksena poistua vähin äänin paikalta saatuaan haluamansa vastauksen vaikka olikin samalla kuullut muutakin. Käden nousten oven kahvalle, vaikka samalla Sinin olisikin tehnyt mieli kysyä mitä toisen mielessä liikkui sillä hetkellä niin Anubiksen kuin Albankin suhteen joka tosissaan oli lähdössä toisen mukaan, mutta silti tyytyi tämä nielaisemaan kaiken.
Silloin kun nuorimmainen oli kertonut päätöksestään, ei Sin ollut sanonut tuolle sen jälkeen mitään, ei edes katsonut kunnolla sillä Alba tiesi kyllä tasantarkkaan pojan ajatukset tilanteesta joka ajoi joka kerta miestä kauemmaksi toisesta kunnollisella syyllä tai ilman.
Oven sulkeutuen nuoremman perässä, tämän jättäen Zayn jälleen omaan rauhaansa, Sinin liittyen keittiössä syövän kaksikon seuraan.


The End