08.] New life, New beginning

Sivu 3 / 7 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6, 7  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alice lähetetty To 14 Elo 2014, 21:07

Koiran perääntyessä takaisin isäntänsä jalkojen juureen ja vielä asteen taaemmas – katsoi Adette näkymää tyynenä, mutta sitäkin enemmän tyytyväisenä itseenä vaikka hetki sitten käyttämänsä puhekieli tuntui vieläkin ihmeellisenä varjona kielen päällä. Hän ei ollut puhut tuolla kyseisellä kielellä sitten sen ajan jälkeen kun oli ollut tekemisessä isänsä kanssa. Zay oli käyttänyt tyttärensä kanssa aina egyptin muinaista kieltä – sillä se oli ollut osa valmennusta sitä tulevaa varten – jos esikosesta ikinä tulisi seuraava Oday ja silloin tämän olisi hallittava tuo kyseinen kieli täydellisesti. Zay oli aina sanonut tyttärelleen kyseisestä puhekielestä, että se poikkesi hyvin paljon nykymaailman puheista ja oli jo suurimmaksi osaksi kadonnut maailmasta, siksi se oli erityinen ja suojeltavissa oleva asia (sitä saamatta opettaa kenelle tahansa). Kyseisellä kielellä oli valta puhua sekä ihmisten, että omalla tavallaan eläinten kanssa – sillä se oli syntyjään jo sieltä ajoilta kun maailmaa luotiin ensimmäisen kerran. Egyptin muinainen kieli oli tottakai muuttunut vuosisatojen saatossa, mutta Zay oli pyrkinyt opettamaan tyttärellensä sen kaikkein alkuperäisimmän version kielestä. Tyttö oli onneksi yhtä fiksu kuten isänsä, joten oppiminen oli tapahtunut yllättävän nopeasti vaikka se olikin sitten jäänyt kesken kymmenen vuoden iässä.

Adette oli kyllä kuullut hyvin Andrean kommentin sateesta ja sen voimasta kaunnistaa, ei tämä nuorempi tyttö vastannut mitään vaikka olisikin tehnyt mieli sanoa; sitten siihen tarvittaisiin paljon rankempi sade kuin nyt, mutta kieli piti itsensä kurissa ja pää tyytyi tekemään vain pienen puistelemisliikkeen samaan aikaan kun hymy syveni asteen huulilla. Adette ei pitänyt itseään kauniina vaikka moni niin hänelle uskotteli, ehkä tuo ajattelumalli oli omanlaista nöyryyttä kuin että tyttö olisi alkanut peilaamaan itseään turhamaisesti ja yrittänyt korostaa nykyistä vieläkin paremmaksi. Tuossa kohdin hänen ajattelumalli oli hyvin selvä; hän halusi tutustua ihmisiin keskustelun kautta, eikä käyttämällä ulkonäköänsä jonakin houkuttimena. Ajatusten katketessa lopulta siihen kun Andrea oli taas se ensimmäinen, joka kehotti sanoillaan ja elellään kaksikon uudelleen liikkeelle. Tuona kertaa askeleiden vieden takaisin niitä samoja isoja rappusia pitkin alakertaa kohti, kunnes matka pysähtyi noin puoleen väliin asti paljon nuoremman tytön toimesta. Sophien päästessä isoveljensä syliin, alkoivat sisarukset vaihtaa kahdenkeskistä jutusteluaan hyvin hiljaisella äänellä, mikä kertoi kaiken jäävän pelkästään näiden kahden väliseksi.

Adette olisi voinut jäädä seisomaan Andrean taakse kuin piiloa hakeakseen, mutta tuntiessaan tuon vanhemman naisen katseen selvästi itsessään, astui keho esiin pojan takaa ja otti ne viimeiset porrasaskelmat loppuun asti. Koko tuon lyhyen matkan aikana Adetten yrittäen taistella itsensä kanssa – ettei olisi alkanut nypläämään hermostuneen oloisesti hupparipaidan pitkiä hihoja. Pienen kurkun rykäisemisen saaden äänen palautumaan vaikka edelleen se uhkasi olla itkusta karhea.
”Adette Constantin.”
Katseen painuessa heti tämän jälkeen lattiaan anteeksipyytävästi. Hän ei ollut pahoillaan äänensä epätasaisuudesta. Eikä siitä, että Andrea oli tarjonnut vaatteensa lainaan estääkseen tytön vilustumisen. Ei kumpaakaan noista, vaan hän oli pahoillaan siitä, että oli tullut toisten kotiin ilman Andrean vanhempien lupaa. Egyptissä mikään ei olisi ollut sen törkeämpää kuin mennä toisen kotiin tai yksityiselle alueelle ilman kutsua tai ettei itse omistaja edes olisi paikalla. Teko luokiteltiin yleensä niin törkeäksi, että se riitti pistämään välit lopullisesti poikki ja vaatimaan pieksentätuomiota tekijälle. Andrean äidin sanoessa lopulta viimeisen lauseensa kuuluville, ei Adette ensin ymmärtänyt reagoida siihen millään tavoin – sillä sitä hän oli odottanut kaikista vähiten, mutta viimein tämä sai ryhdistettyä itsensä ja sanomaan vastaukseksi:
”Kiitos. Olette kovin ystävällisiä minulle… te kaikki.”
Vihreiden silmien kohottautuessa alaviistosta seuraamaan Eveyn loittonevaa selkää kun nainen kääntyi kohti ruokailutilaa ja aikoi todella toteuttaa aikomansa. Adettea hämmästyttäen tuo kaikki todella paljon.

Suunnilleen samoihin aikoihin De Fioren kartanoa lähestyen musta auto, joka olisi ollut Adettelle todella tuttu viime tapaamisen jälkeen. Tuon kyseisen auton kuuluen Andrean isälle, joka sinä hetkenä istui takapenkillä ja keskittyen katsomaan ikkunasta pihalle kuin että olisi tehnyt jotakin työhönsä liittyvää. Vasemman käden sormien naksuttelemisen kertoen sanattomasti siitä, että mies mietti selvästi jotakin ja ei ollut todellakaan tyytyväinen omiin ajatuksiinsa sinä hetkenä. Giovanni oli lopettanut koulun rehtorin kanssa puhumisen aivan hetki sitten ja se kaikki oli lisännyt vain vettä myllyyn. Oli ollut Andrean onni, että isänsä taitoi puhumisenlahjan sillä se oli ollut vain sentin varassa – ettei poika olisi joutunut erotetuksi tempauksensa tähden. Giovannin kirjainmellisesti kihisten raivosta tuona hetkenä, mutta kätki sen todella taitavasti vaikka se paljastuikin osittain esille sormien naksauttamisella. Andrea tulisi kuulemaan kunniansa ja jos Giovannilta yhtään kysyttäisiin - passittaisi tämä esikoisensa elämänoppikouluun enonsa luokse, jossa kyseinen katoileminen ei tulisi kuuloonkaan. Evey olisi hyvintodennäköisesti jo kotona, joten tämä ilmeisemmin onnistuisi taas pehmentämään jotenkin Giovannin jyrkkiä rangaistuksia… kuten aina siihen asti.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alex lähetetty To 14 Elo 2014, 22:53

Eveyn matkatessa tiensä kohti tuota keittiötä, joka oli pysynyt siihen asti vuosien jälkeenkin ja kaikkien niiden raa'kien tapahtumien jälkeenkin yhtenä niistä huoneista, josta pystyi tuntemaan selvästi vielä kodikkaan lämmön ja rakkauden vaikka verta tuon kartanon jokaisessa nurkassa oli vuodatettu varmasti enemmän kuin kukaan heistä todellisuudessa pystyi edes realistisesti ajattelemaan: ei Eveyn selkä kääntynyt enään katsomaan taaksensa kahta nuorukaista, eikä tämä tulisi näyttämäänkään sen hetkistä ajatustaan kummallekaan näistä mutta Evey oli tyytyväinen Adetten reaktioon joka oli yksinkertaisesti esitellyt itsensä vaikka samalla tämä näyttänyt selvästi hermostuneelta yrityksestään huolimatta, ja katsoessaan noita aivan liian tutun vihreitä silmiä jotka olivat kuin peilikuva tytön isän omista - oli tuosta näkynyt selvän pahoillaan olemisen sen sijaan kuin selkään puukottavan salamurhaajan joka ei täydellisesti pystyisi koskaan näyttämään tunteitaan aitona. Eveyn aikomatta valmistaa kaksikolle mitään suurta, sillä he tekisivät vielä illallista myöhemmin mutta arvatenkin kumpikin näistä oli jättänyt koululounaan kokonaan välistä sinä päivänä. Tuon naisen pysähtyen vasta ovella kun korvat erottivat takaa kuuluvat tasaiset tassun äänet, jäi tämä pitämään ovea auki tuolle eläimelle joka seurasi naista keittiöön siinä toivossa että tämäkin saisi kenties jotakin ruokaa itsekin lääkärikäynnin jälkeen, ei aikaakaan kun tuosta eteenpäin seurasi myös Sophie perässä, jolloin tuohon eteiseen jäi jälleen vain Andrea ja Adette, vanhemman pojan päästäen keuhkoistaan tukahtuneen huokauksen josta kuuli pienen hermostuneisuuden. Hän ei ollut hermostunut äidistään ja siitä mitä tämä ajattelisi Adettesta tai edes siskostaan, enemmän häntä hermostutti se mies jonka hän tietäisi saapuvan minä hetkenä hyvänsä takaisin töistä - ja tulisi antamaan mitä suurimmalla todennäköisyydellä poikansa kuulla kunniansa koulun laiminlyönnistä. Todellisuudessa Andrea oli ahkera koulussa ja niin paljon muita edeillä mitä tuli opiskeluun, mutta eihän opettajat sitä tietenkään kertoisi isälle - joka oli nimenomaan saanut pojan suhteilla hyvään kouluun siinä toivossa että tämä saisi itselleen kaiken mahdollisen avut ja mahdollisuudet, ja ehkäpä jopa päättäisi seurata isänsä linjaa ja joskus ottaa perheyrityksen hallintaansa - todellisuudessa Andreaa kiinnosti enemmän kemia, fysiikka, matematiikka - kaikki ne yhdessä kuin taide ja yrityksen johto ja tämä oli yksi niistä asioista joka oli hyvin tulenarka isän ja pojan välillä. Niin arka, että Andrea oli hakenut salaa sellaisee jatko-opiskelupaikkaan joka käsitteli kaikkea noita kolmea tieteen alaa. Tulevia armeija-aikoja Andrea ei edes uskaltanut ajatella mitä mieltä vanhempi olisi moisesta. Pojan kuitenkin kääntäen katseensa hymyillen jälleen tyttöön joka oli selvästi hermostunut äitinsä läsnäolosta vaikkei toinen sitä näyttänytkään sata prosenttisen selvästi, "Jos tämä on mielestäsi paha... odotas kun isäni palaa takaisin. Silloin vasta riemu alkaakin." Hieman mataloituneen äänen todeten nuoremmalle hiljaa, tuon kaiken kuulostaen selvältä vitsiltä joka meni pahasti pieleen - vaikka todellisuudessa poika oli täysin tosissaan tuosta viimeisestä lauseesta sillä hänen isänsä tuskin luottaisi tyttöön kun kerran tiesi tämän olevan vihollisen tytär ja Zaylle sukua.
"Älä ole turhaan hermostunut... he eivät ole niin pahoja kuin vaikuttavat. Ole vain omaitsesi ja kaikki sujuu kuin rasvattu." Pojan lisäten vielä tuolla matalalla äänellä kuin rohkaistakseen toista ettei tyttö menisi aivan puihin tai hermoilisi hänen vanhempiaan - näytettiin vielä tuolle rohkaiseva hymy ennenkuin jalat lähtivät viemään tuohon samaan suuntaan minne muutkin olivat kadonneet - Andrean olettaen nuoremman toimivan tuossa kohtaa samoin enemmin tai myöhemmin vaikkei tämä kääntyisikään katsomaan toisen perään. Samaan aikaan ulkona jyrähtäen ensimmäinen voimakas ukkonen, joka kertoi siitä todellisuudesta miltä tuo vanha kartano suojasi heitä ja että todennäköisesti sää tulisi pahenemaan entisestään. Evey oli tosiaan aloittanut tekemään ruokaa niinkuin oli luvannutkin, mutta katsoessaan naisen valmistamista ruokapöydän äärestä: pystyi paljaskin silmä kertomaan ettei tuossa ollut ruokaa pelkästään heille vaan myös nuorimmaiselle sekä Giovannille joka todennäköisesti oli jälleen uppoutunut johonkin ja jättänyt syömättä päivän aikana. Sophien istuen isoveljensä tavoin pöydän ääressä, mutta toisin kuin tämä olisi seurannut ympäristöään muiden tavoin kiinnittyi tämän huomio enemmän noihin alkeellisiin kotitehtäviin jotka olivat aikuiselle vielä helppoja mutta niin pieni kun Sophie itse vielä oli joutui tämä todella puntaroimaan kaikkea lukemaansa - ja tytön myös keskittyen siihen vaikka samalla tuosta näki lapsen olevan utelias tuosta oudosta tytöstä, vaikkei tämä kehdannut vielä esittää kysymyksiä vanhemmalle hyvien tapojen mukaisesti. Andrea oli noussut tuossa kohtaa ylos ja kävellyt äitinsä vierelle tarkastellakseen lävitse noita lukemattomia kaappeja ja lokerikoita, avaten jokaista näistä yksi kerrallaan kuin etsiäkseen jotain tiettyä, pojan uskaltautuen tuolloin avaamaan suunsa: "Kuinka vihainen isä on?" Hiljaiseksi muuttuneen äänen kysyen tuosta, erotti korva raskaan huokaisun viereltään kun äiti aikoisi vastata lapselleen kiertelemättä: "Oli lähellä ettei sinua erotettu koulusta ja aiheutit meille huolta kun emme tienneet missä olet." Eveyn tarvitsematta sanoa enempää sillä Andrea oli älykäs ikäisekseen ja osaisi varmasti yhdistää ne tietyt pisteet toisiinsa noista sanoista, jotka olivat antaneet vastauksen hyvin yksinkertaisesti: Andrea tulisi kuulemaan enemmän kuin kunniansa ellei äiti onnistuisi rauhoittamaan Giovannia sen verran että tämä pystyisi keskustelemaan aikuismaisesti eikä menettäisi hermojaan liian aikaisin. Andrean hymähtäen. Tuosta illasta tulisi tosiaan ei-niin-mieluinen hänelle. Viimein tuon viimeisimmäksi avatun laatikon tullessa vedetysi auki ja käsien kaivaessa sieltä tuon vanhan kuumemittarin joka oli toimittanut virkaansa jo monen monta vuotta ennen Andrean omaa syntymää, kääntyi poika jälleen ympäri kohti pöytää aikomatta enään keskutella tästä aiheesta äitinsä kanssa. Jos hän saisi huutia, hän ottaisi sen vastaan kuin mies - ellei sitten isä alkaisi syyttämään häntä turhasta. Isoveljen astellen pikkusiskonsa vierelle ja pyysi tuota kääntymään hetkeksi itseään kohti, jolloin tyttö joutui hetkeksi lopettamaan opiskelun kohdatakseen isoveljensä silmästä silmään, Andrean kyyristyessä toisen tasolle ja ojentaen tuolle kuumemittaria. Sophien kasvoista pystyen näkemään ettei tämä olisi halunnut mutta sillä kertaa hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Niinkuin oikeastaan ikinä isoveljensä suhteen joka olisi valmis kävelemään pikkuisen rinnalla vaikka helvettiin asti pitääkseen siskonsa turvassa - joutui tyttö avaamaan suunsa ja ottamaan mittarin pään huuliensa väliin ja vain odottamaan. Kahden erikoisen, mutta sitäkin identtisemmän silmäparin katsoessa koko sen ajan haastavasti toisiaan, kunnes Buddha nosti itseään irti lattian pinnasta johon se oli asettautunut hetkeksi maaten ja haukahtaen ilmoille saadakseen huomion itseensä, kääntyivät silmät kohti tuota eläintä. Aluksi mistään kuulematta mitään mikä olisi kertonut kenenkään tulleen sisälle, mutta jos kuunteli oikein tarkkaan pystyi kuulemaan kuinka - haukahdusta edellyttäen auton ääni, joka näkyi heikosti keittiön ikkunasta sateen lävitse mutta se riitti lapsille aiheuttamaan oman reaktionsa. Andrean nielaisten vaikeasti ja Sophien ilme puolestaan kirkastui hetkessä ja tämän loikahtaen isoveljensä ohitse tuolin päältä ja lähtien juoksemaan kohti ulko-ovea isäänsä vastaan niin nopeasti kun vain vielä lyhyet ja asteen kömpelömmät jalat pystyivät liukastumatta marmorilattialla, tuon yrittäen pitää kuumemittarin kokoaika suussaan vaikka olikin lähellä tiputtaa tuon huultensa välistä kutsuessaan isäänsä "Papá!" 
Andrea oli tuossa kohtaa sulkenut silmänsä kuin keskittääkseen itsensä pysymään rauhallisena kohdatakseen isänsä joka olisi kaikkea muuta kuin iloinen nähdessään esikoisensa kotona sillä kertaa, ennenkuin tämä päätti astella siskonsa perään eteiseen tarkastaakseen ettei tämä olisi jo kerennyt kaatumaan ja loukkaamaan itsensä omalla innokkuudellaan vaikka tämä ei voisi olla sen hermostuneempi kuin oli sillä hetkellä, vaikka hänellä tavallaan olikin täysin ymmärrettävä selitys. Ainakin omasta mielestään.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alice lähetetty Pe 15 Elo 2014, 21:47

Kartanon isojen ulko-ovien sulkeutuessa viimein kokonaan vanhemman miehen selän takana, sulkivat nuo paksut puuesteet taakseen rankkasateen huminan ja auton loittonevan äänen kun kuljettaja oli lähtenyt ajamaan pois pihamaalta hyvästien ja hyvän illan jatkon toivottamisen jälkeen. Yleensä Giovanni riisui kenkänsä ja ulkotakkinsa aina ensimmäisenä ja yllättävän nopeasti, mutta tuona kertaa vesisateessa kastunut takki ehti vielä jäämään päälle kun riisumisteon keskeytti viisivuotiaan tytön iloinen ja odotusta täynnä oleva tervehteminen ennen kuin jo Sophien ilmestyi eteisen puolelle. Tytön sen hetkisten kehon eleiden kertoen yhden selvän pyynnön ja siihen isä vastasi kertaakaan epäröimättä.
”Tulehan tänne, pikku-kukkani.”
Jäntevien kämmenten asettuessa jo salamannopeasti kainaloiden alle ja nostaen pienen kehon hyvin leikinoloisesti kerralla ylös ja kohottaen tahallaan hetkeksi käsivarsien varaan, mikä sai tytön pitkät hiukset heilahtamaan nopean ilmavirran voimasta. Tuon yhden lyhyen hetken ajan Giovannin pistäen jo merkille Sophien vaatteiden sotkuisen ulkonäön, joka kertoi puolestaan sanattomasti tytön leikkineen taas luoja tietää missä paikassa. Lopuksi noiden puhtaan merenpihkan väristen silmien katse kiinnittyi tuohon hyvin vanhaan kuumemittariin, joka oli vieläkin onnistunut pysymään itsepintaisesti nuoren lapsen huulten välissä.
”Ja mikähän tämä sitten oikein on?”
Tyynen rauhallisen äänen jatkaen tunnusteltavasti heti sen jälkeen kun Sophie oli otettu paremmin syliin. Tytön päätä lähimmäisen käden yrittäessä alkaa siirtymään kuumemittaria lähemmäksi ottaakseen sen paremmin silmien etee tarkasteltavaksi – käänsi Sophie kahden sentin päässä kasvojaan poispäin ettei isä saisi sen hetkistä halumaansa.
”Sophie.”
Nuoren lapsen nimen tullen lausutuksi tahallaan asteen painokkaammin ja hitaammin, mikä oli sanaton viesti tottelemaan vanhempaa vaikka kaikki ei ainakaan olisi niin mukavaa. Giovannin jääden odottamaan kärsivällisesti sillä hän kyllä tiesi – ettei tyttärensä kykenisi kauan vastustamaan isänsä käskyä, sillä nuorempi oli aina ollut vanhemman perään - eikä sen takia halunnut suututtaa toista missään vaiheessa (vaikka tuota viimeistä ei tulisi koskaan tapahtumaan hyvin helposti). Giovanni ei ollut koskaan huutanut lapsilleen, ei koskaan – eikä tulisi tekemään niin jatkossakaan. Viisas vanhempi pyrki puhumaan lapsilleen vaikka välillä rakkauden pitäisi ollakin kovaa ja epäoikeudenmukaista. Rakastava vanhempi kuritti lapsiaan syystä, mutta sekään ei tarkoittanut sitä, että olisi pitänyt käyttää kovia otteita tai sanoja.

Odottaessaan kuopuksensa päätöstä esitetyn pyynnön suhteen, siirtyi katse viimein itse esikoiseen. Andrean seisoen kaksikosta vähän matkan päässä ja näyttäen selvästi sille, ettei oikein tiennyt mihin olisi katseensa asettanut sinä hetkenä. Giovannin tuntien sen hetken aikaa tyytyväisyyden tunnetta nähdessään pojastaan, että tämä selvästi katui (toivottavasti) sen päivän tekoaan. Andrea olisi kuitenkin hyvän selityksen velkaa kummallekin vanhemmalleen ja oli syy sitten mikä hyvänsä, tämä ei jäisi ilman rangaistusta. Elämässä oli aina syy ja seuraamus sekä teoistaan joutuisi aina vastuuseen. Giovannin sanomatta mitään, mutta tämän katse puhui omasta puolestaan. Sophien suostuessa lopulta antamaan kuumemittarin isällensä, katsoi tämä sitä hetken tihrustaen (lähinäkö kun oli selvästi heikentynyt vanhenemisen myötä). Sophien puolestaan katsoen isäänsä kuin kuoleman tuomiota odottaen, mikä saikin vanhemman pian hymyilemään lämpimästi ja sanomaan ääneen ettei kuopuksella olisi mitään hätää, mutta tämän pitäisi ottaa paripäivää vapaata kuraleikeistään. Giovannin laskien tämän jälkeen Sophien alas että sai viimein riisuttua päällystakkinsa, mutta ennen ruokailutilaan menoa isä sanoi menevänsä pesemään Sophien ennen illallista ja sillä aikaa Andrea puolestaan voisi mennä auttamaan äitiänsä keittiössä.

Kaiken vaikuttaen tuohon asti ihan normaalille De Fioren perheessä, mutta kuinka kauan? Giovannin ollen vielä täysin tietämätön Adetten läsnäolosta, tuon teini-ikäisen tytön ollen jääneenä istumaan keittiöön ja yrittäen tehdä itsestään mahdollisimman näkymättömän näköistä vaikka niin oli helpommin sanottu kuin tehty. Andrean sanojen isänsä reagoimisesta kaikuen vieläkin Adetten korvien välissä. Entä jos Giovanni ei hyväksyisi häntä samankaton alle vaan ajaisi tämän yötä vasten pois? Mitä hän silloin tekisi? Mihin hän silloin menisi? Noiden kyseisten ajatusten uhaten taas kohottaa sen ikävän palan kurkkuun, joka viime kerrallakin oli saanut jalat menemään alta ja hapen loppumaan ympäriltä. Adetten kun muistaen taas – ettei hänen äitinsä olisi enää odottamassa kotona. He eivät enää istuisi saman pöydän ääreen illalla ja nauraisi yhdessä. Äitinsä ei enää huutaisi hänen peräänsä olemaan varovainen ja tulemaan ajoissa kotiin. Kotiin… mihin kotiin, sitäkään kun ei enää ollut. Hän ei voisi jäädä asumaan yksinään, koska oli alaikäinen – eikä hänelle olisi siihen varaakaan. Adettesta oli tullut hylkiö ja orpo yhden päivän aikana – eikä se tulisi muuttumaan vaikka mieli kuinka toivoi, että kaikki tuo olisi pelkkää painajaista.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alex lähetetty La 16 Elo 2014, 00:07

Sophien juosten isäänsä vastaan vain ja ainoastaan päästäkseen miehen syliin pitkän ajan jälkeen, oli Andrea poistunut itsekin keittiöstä pikku siskonsa perässä nähdäkseen ettei tuo loukkaantuisi omasta vauhdistaan ja kömpelyydestään, mutta myös siksi että hän pystyi näkemään ensimmäisenä isänsä ja sen, kuinka vihainen tuo oikeasti oli. Esikoisen nähden noiden kahden välisen hetken, joka korosti sen pienen hetken aikaa vanhemman ja lapsen läheisiäkin välejä toisiinsa ja sitä jakamatonta rakkautta jonka Giovanni oli valmis näyttämään kummallekin lapselleen päivittäin silloinkin kun nämä tulisivat olemaan "liian vanhoja" moiselle. Sophien ollen isänsä sylissä, näiden kahden vaihtaen selvästi pientä pinnallista keskustelunkulkua aina siihen asti kunnes isä kiinnostui huulien välissä lepäävässä kuumemittarissa, Sophien viedessä päätään selvästi taaksepäin joko leikillään tai sitten tyttö ei halunnut aluksi antaa mittaria isänsä silmien eteen, kohdistuivat Andrean ja Giovannin silmät tuolloin toisiinsa ensimmäisen kerran. Kummankaan sanomatta mitään, näiden kahden edes tervehtimättä toisiaan kunnolla ääneen, mutta sen sijaan - kumpikin näistä pystyi selvästi lukemaan toisiaan avoimen kirjan tavoin tuon välimatkan päästä joka alkoi Giovannista ja päättyi tuon eteiseen puoleen väliin mihin Andrea oli pysähtynyt ollakseen kuulolla mikäli toinen aikoisi sanoa jotain - mitään kuitenkaa tapahtumatta. Siinä missä Giovanni näki lapsestaan tämän olevan edes hieman pahoillaan tapahtuneesta, pystyi Andrea taas nähdä kuinka tyytyväinen isä oli moiseen reaktioon esikoisestaan ja se taas sai hampaiden pureutumaan hetkellisesti posken sisäpintaa ärsyyntyneenä vaikka hän yritti parhaansa mukaan olla näyttämättä sitä isälleen sillä pahimmillaan se aiheuttaisi vain ongelman kunhan he pääsisivät ensin keskustelemaan kaiken halki.
Sophien luovuttaessa mittarin suhteen ja antaen vanhemman napata sen omien sormiensa väliin tarkkaillakseen sitä tarkemmin, todeten hetken päästä mutaleikkien saavan jäädä muutaman päivän tauolle, näkyi tytön kasvoista kuinka tämän tunne tila muuttui hetkessä iloisesta ja innostuneesta asteittain ensin hämmentyneeksi ja sittemmin murjottavaksi, mikä kertoi enemmän kuin tuhannet sanat ettei moinen uutinen ollut mieleinen ja jääräpäänä - tulisi lapsi mitä suurella todennäköisyydellä sanomaan tuohonkin vastaan. Tytön kuitenkin päästen takaisin lattian pinta tasolle, kääntyi Sophie jo kohti isoveljeään aikoakseen mennä takaisin äidin luokse mutta sen sijaan moinen liike keskeytyi kun vanhempi totesikin että tytön pitäisi peseytyä ennen ruokaa, ja Andrean käskettiin mennä auttamaan äitiään vielä keittiön puolelle, ei Andrea ollut saanut koko tuona aikana edes tervehdystä mutta poika halusi uskotella ettei hän tarvitsisikaan. Hän oli lähtenyt koulusta ilman lupaa ja käytännössä lintsannut tunnit vaikkakin hyvästä syystä, Andrean joutuen tässä kohtaa vain odottamaan tulevaa keskustelua joka voisi kääntyä mihin suuntaan tahansa. Pojan kääntyen kuitenkin ympäri takaisi keittiöön viimeistään silloin kun Sophie ja Giovanni olivat kadonneet yläkertaan jotta perheen nuorin saisi edes jotain puhdasta päälleen, oli ruoka jo valmistumassa keittiössä hyvää tahtia melkein valmiiksi, oli tuossa tilassa vallinnut hiljaisuus koko tuon ajan Eveyn ja Adetten välillä kun kumpikaan ei aikonut avata suutaan ja kummankin vain näyttäen keskittyvän omiin tekemisiinsä vaikka todellisuudessa - oli Evey lukenut jo tietyt yksityiskohdat tuon huomattavasti nuoremman tytön eleistä ja ruumiinkielestä, joka ei osannut piilotella tuntemaansa niin taitavasti kuin olisi voinut luulla, ja antoi puolestaan jokaisen tunteen kipinän paistaa kasvoista ja erityisesti noista vihreistä silmistä. Eveyn voimatta alkaa kyselemään mikä toisella oikein oli, sillä Adette oli sen verran herkässä tilassa ettei tämä mitä suurella todennäköisyydellä tulisi kertomaan aikuiselle rehellistä vastausta kokonaisuudessaan, jos vastaisi ollenkaan. Pahimmassa tapauksessa tyttö saattaisi vetätyä entisestään kuoreensa, päästämättä ketään lähelleen. Andrea oli tuolloin avannut jälleen oven, ja astellut jälleen äitinsä vierelle kaapiston lähelle jonka taakse tulisi piiloutumaan astiasto jolla pöytä tulisi kattaa syöjiä varten valmiiksi, avattiin tuo valkea puu ovisto silmien nähtäväksi jotta sormet pystyivät liikkumaan lautasten reunoja pitkin laskeakseen kerralla oikean määrän, oli Evey kääntänyt omat hopeiset silmänsä esikoiseensa kun tuo oli selvästi normaalia vaiteliaampi. Valkeiden lautasten tullen nostetuksi kämmenille josta ne päätyivät takana olevalle keittiötasolle ensisijaisesti johon tulisi kootuksi muutkin tavarat ennen kattamista, alkoi tuo teini-ikään kasvanut poika kuljeskella keittiössä tietystä pisteestä toiseen tietäessään jokaisen haarukan, servetin ja lasien sijainnit mutta siltikin tämä näytti siltä että tätä häiritsi jokin: oliko se kenties pojan isä vai tuo tyttö, joka ei ollut kertonut vieläkään tapahtumien kulkua muille, mutta Andrea olisi halunnut selvästi olla hetken rauhassa tuon ongelman suhteen. Noiden silmien joissa sekoittui kaksi täysin eri väriä keskenään sopusoinnussa, keskittyen hetkellisesti täysin tekemäänsä ettei tämä huomioinut sivusta lähenevää naista joka painoi rauhoittavan suukon poikansa poskelle kun tämä ei ollut saanut häneltäkään vielä perinteistä lämmintä tervehdystä kaiken sen outouden keskellä - sai tuo pieniele siltikin hymyn kohoamaan taistelusta huolimatta huulien pinnalle. Siinä missä Giovanni oli se selvästi paljon huolehtivampi osapuoli näistä kahdesta, oli Evey se joka antoi lapsilleen selvästi pieniä vapauksia ja onnistui aina hyvin arassakin tilanteessa rauhoittamaan tilanteen ja samaan aikaan olemaan kuitenkin lempeä ja rakastava. Andrean kääntäen katseensa äitiinsä, joka sanoi hakevansa yrttejä puutarhasta, pystyi kuulo kuulemaan vielä ranskan kieliset sanat jälkeenpäin jotka tokaisivat jälleen kerran - että toinen ajatteli jälleen kerran liikaa. Poika oli kuullut tämän lauseen monta kertaa ennenkin - oli se kuin sanaton viesti pojalle ottamaan tilaisuudesta kiinni kun tälle se annettiin, kääntyi katse vilkaisemaan olan ylitse Adetteen joka oli pysynyt jo kauan hiljaa mutta viimeisten minuuttien aikana - oli tuo jälleen mennyt vaikeaksi ja nieleskellyt pahaa oloaan, asteli Andrea keittiötason luokse jonne oli asetettu kaikki aterimet ja lautaset yhtenäiseksi katamista helpottaakseen, nostettiin noita varovasti kämmenien ja sormien varaan mikä kertoi ja näytti siltä että poika aikoisi tosiaan kattaa pöydän. Mutta sen sijaan, laskettiinkin vain lautaset puupöydän päälle vielä odottamaan kun poika itse kiersi toiselle puolelle tyttöä vastapäätä jotta pystyi katsomaan toista estoitta kokoajan. Tuolin siirtyen pöydän alta äänekkäästi "... Haluatko puhua?" Andrean kysyen asteen hiljaisemmalla äänellä istuutuessaan alas, vaikka poika oli itsekin hermostunut tuossa kohtaa sillä Adette oli vielä selvästi surkeana eikä puhunut juurikaan mitään, ja ilmeisesti viime kertainen tapaaminen ja pojan omat sanat hänen isästään olivat saaneet tuon entistä enemmän huolestuneeksi - voisi tämä kaikki muuttua hetkessä hyvin huonoon suuntaan. Andrean huokaisten hiljaa, painaessaan katsettaan asteen alaspäin pahoittelevasti "Anteeksi, jos onnistuin hermostuttamaan sinua mutta isäni ei ole niin kylmä että heittäisi sinut ulos - vaikka tietääkin kenen tytär olet ja kuinka tulen arka vanhempiemme välit ovat toisiinsa - voin taata sen. Mutta olen huolissani sinusta Adette. Et puhu mitään mutta selvästi nielet tuntemuksiasi kerotmatta kuitenkaan mitä oikein tapahtui tänään ja miten se liittyi siihen poliisiautoon." Andrean yrittäen tosissaan olla varovainen sanoissaan jotka hän lausui ääneen vaikka samalla hän halusi enemmän kuin mitään tietää Adetten oman kannan sen päivän tapahtumiin sillä hänen ystävänsä näkeminen surkeana - oli aivan kaikkea muuta kuin poika halusi kohdata. Ja se myös tavallaan helpottaisi häntäkin jos esikoinen pystyisi antamaan painavan syyn isälleen miksi Adetten täytyisi saada jäädä edes siksi yöksi heidn luokseen - vaikka periaatteessa tuo oli vihollinen. 
Pään nousten uudelleen pelkän niskan varasta pelkästään eteenpäin, samalla kun toinen käsi kurottautui pöydän halki tytön omaa kohti - sormien tarttuen varoen tuosta kädestä jonka ranteessa koristeli vieläkin tuo nahkasta kyhätty rannekoru - Andrean vain haluten sanoa tuolle pienelle eleellä toisen pystyvän luottamaan häneen ja hänen perheeseensä tässä kohtaa vaikka se olisikin vaikeaa. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alice lähetetty To 21 Elo 2014, 14:18

Siinä istuessaan keittiön pöydän ääressä ja katsoessaan enemmän sormiaan kuin muualle tuolla kauniissa keittiössä, joka oli juuri sellainen kodinomainen ja lämmin – kertoi alitajunnalle jokin aisti aika-ajoin vilkuilevasta silmäparista, jota Adette ei ollut suostunut vielä kohtaamaan kunnolla kuin vain sen hetken aikaa siellä pääaulassa kun oli tullut aika esittäytyä hyvientapojen mukaan. Noiden samojen sääntöjen mukaan hän olisi voinut auttaa tuota vanhempaa naista kuin että edelleen istuisi siinä samassa paikassa mihin oli kerran itsensä laskenut, mutta joka ikinen kerta kun Adette oli yrittänyt kohottaa katseensa tuohon vanhempaan ja sanoa jotakin sen tapaista, että voisiko hän olla mitenkään avuksi – oli tuo kaikki tullut päätökseen nopeammin kuin oli edes alkanut. Andrean äidin silmät muistuttivat Adettea jostakin ja sitä jotakin hän ei halunnut enää muistaa saatikka kohdata. Nuo saman hopeisen väriset silmät saivat hänet muistamaan – ettei hän ollut tervetullut vaikka siitäkin muistikuvasta oli varmasti kulunut aikaa, mutta edelleen se säilytti paikkansa hyvin voimakkaasti tytön alitajunnassa. Se katse oli muistuttanut useasti, että hänellä oli ollut vain yksi perhe… ja nyt sekin oli mennyt.

Edelleenkään hän ei ollut kuuro, mutta kaikki ne sanat mitkä Andrea vaihtoi äitinsä kanssa menivät sanonnan mukaan ”kuuroille korville – sillä Adette ei kyennyt sinä hetkenä kuulemaan mitään muuta kuin omat ajatuksensa ja nekin tämä olisi jättänyt mielellään pois. Ruokailupöydän tuolin siirtyessä äänekkäästi pois omalta paikaltaan, ei siitä kestänyt kauankaan kun pieni narina kertoi kehon painon laskeutumisesta alas ja luisevat kyynärpäät kolahtivat vasten pöydän puista pintaa, mikä kertoi tulijan nojautuvan eteenpäin tyttöä kohti kuin että olisi jäänyt virallisen oloisesti sen tietyn välimatkan päähän ja ladellut sieltä asti jotakin viisasta/lohduttavaa. Vihreiden silmien, joiden katse oli taas synkistynyt etäiseksi ja sisäänpäin kääntyneeksi (juuri sellaiseksi, joka kertoi ihmisen haluavan suojella itseään), kohottautuessa pöydän kannen ylitse katsomaan Andrean kasvoja ja noita eriskummallisen värisiä silmiä, jotka vieläkin onnistuivat Adetten kuivailun mukaan ryöstämään hapen huoneesta ja tekemään polvista heikot suunnittelemattomasti. Nuo silmät olivat juuri sellaiset, jotka saivat katsojan epäilemään näkemäänsä ja samaan aikaan kuitenkin herättäen halun tulla lähemmäksi. Andrean jatkaessa puhumistaan, kuunteli Adette sen hetken aikaa kunnes lopulta laski katseensa takaisin alas ja puisteli päätänsä pienesti kuin sanoen sanattomasti – ettei Andrean kannattaisi alkaa sotkeutumaan tytön ongelmiin ja tehdä siinä samalla omasta elämästään hankalampaa.
”Ehkä isäsi onkin oikeassa, Anrea.”
Tytön jättäessä tahallaan d-kirjaimen pois pojan nimestä. Puhutellen toista sen hetken aikaa samalla tavoin kuin oli alle kymmenvuotiaana tehnyt. Vanhojen hyvien muistojen kunniaksi, kunnes pian nekin varmaan pyyhkiytyisivät muistoista. Hampaiden puraisten alahuulen sisäpintaa tahallisesti kun silmien pintaa alkoi taas uudelleen kirveltää kyyneleitä enteillen. Adettesta nähden sen hetken aikaa, että tämä yritti selvästi taistella itsensä kanssa. Yrittäen tehdä itsestään juuri niin vahvaa kuin isänsä oli aikoinaan opettanut, mutta mitä kauemmin Andrea piti kätensä Adetten käden päällä ja mitä kauemmin toinen jaksoi etsiä katseellaan tytön omaa katsetta, erkaantuivat lopulta kylmästä ilmasta kalventuneet huulet toisistaan ja hiljainen ääni lausui haavoittuneesti:
”Äitini kuoli tänään, Andrea.”
Suupielen yrittäen kohottautua pieneen ”hälläväliä” ilmeeseen, mutta pienenkin millin kohoaminen sai poskilihakset värisemään. Katseen alkaessa kohottautumaan takaisin ylöspäin kohdatakseen pojan katseen samaan aikaan kun sanat jatkoivat:
”Poliisi olisi ottanut minut kamarille huostaan, mutta minä valehtelin heille, että joku sukulaisistani tulee hakemaan minut luokseen. Voitkin varmaan jo arvata sen olleen valhe kun nyt istun tässä ruokapöydän ääressä ja näytän selvästi sille - etten tiedä mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi.”
Todellisuuden iskeytyen sillä kertaa karkeasti päin näköä kun viimein kieli lausui tuon kaiken ääneen korvien kuultavaksi. Sen herättäen niin monet tunteet pintaan, mitkä lähes yhtä nopeasti vedettiin kerralla alas – ettei Adette tiennyt sinä hetkenä mitä olisi oikein tehnyt itsensä kanssa. Tuona hetkenä hänestä tuntuen kuin olisi kävellyt sysipimeässä metsässä ilman minkäänlaista valonkajoa. Ei mitään sellaista, jota kohti olisi voinut kävelle ja tavoitella. Tytön laskiessa lopuksi toisen kätensä pojan kädelle, joka vielä pysytteli tytön toisen käden, jossa nahkainen rannekoru sijaitsi, päällä.
”Jos isäni on kerran sellainen miksi muut häntä kuvailevat – niin enköhän selviydy tästäkin jotenkin vaikka en kyllä tiedä vielä miten. Välillä minusta tuntuu, että kuulemani puheet ovat ihan jostakin toisesta henkilöstä, mutta jos ne ovat edes millinkin totta… - niin ehkä olen ylemmän voiman armossa saanut perittyä edes osan siitä vahvuudesta.”

Keittiötilan ulkopuolelta kantautuvien äänien ja lopulta Sophien ryntääminen peremmälle saivat Adetten päästämään sekunnissa irti Andreasta ja nojautumaan taaksepäin – ettei kukaan muu näkisi vahingossakaan sitä mitä oli hetki sitten ollut. Aikuiselle miehelle kuuluvien askelten tuodessa myös Giovannin kyseiseen tilaan, etsivät merenpihkan väriset hetken Eveyn sijaintia kunnes lopuksi kohdistuivat Andrean kautta Adetteen, joka jo nousi seisomaan ja soi anteeksi pyyntönsä siitä, että oli tullut De Fioren kotiin ilman vanhemman kutsua/lupaa. Tuo teini-ikäinen tyttö olisi varmasti voinut jatkaa pahoitteluaan kauemminkin, jos tätä ei olisi keskeyttänyt miehen oma rauhallinen ääni, joka toi suoraan esille pahoittelut Adetten äidin puolesta. Giovanni siis tiesi ja se tieto sai Adetten hetkessä mykäksi. Sen enempää Adette ei ehtinyt kysymään tai hämmästelemään kun Giovanni oli jo kohdistanut huomionsa takaisin esikoiseensa ja pyysi tätä tulemaan vanhemman mukaan. Ennen huoneesta poistumista Sophien puolestaan saaden käskyn mennä istumaan omalle paikalleen ja odottaa kiltisti äitiään, joka hyvin todennäköisesti tulisi pian takaisin yrttitarhasta. Isän odottaen kärsivällisesti poikansa nousemista ylös ja kävelemistä ensin ulos keittiötilasta, jonka jälkeen kaksikko suuntasi lähempänä sijaitsevaan kirjastotilaan, jonka huone tuli suljetuksi vanhemman toimesta. Isän ja esikoisen katseiden kohdatessa uudelleen, katsoi Giovanni sen hetken aikaa puhumatta kunnes raskas huokaisu pääsi ylös keuhkoista ja jalat alkoivat ottaa lähemmäksi sohvaa, jonka päälle kehon paino lopulta laskettiin istumaan.
”Annahan tulla, Andrea.”
Käden huitaisten ilmaa pienesti, minkä jälkeen kyynärpää nojautui selkänojaa vasten ja jäntevät sormet asettuivat leuan sivustaa vasten.
”Saat ensin kertoa minulle kaiken a:sta alkaen ja sen jälkeen päätän mitä teen oikein kanssasi.”

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alex lähetetty To 21 Elo 2014, 19:30

Siitä lähtien kun näistä kahdesta nuorukaisesta tämä vanhempi osapuoli oli istuutunut alas ruokapöydän puiselle tuolille ja ottanut tytön käden omaansa, eivät tuo silmäparit - joissa näkyi sopusoinnussa keskenään niin äitinsä puolelta periytyvä hopeinen joka samaan aikaan lamaannutti katsojansa ja oli mystinen että luoksensa kutsuva, ja taas merenpihkan väri puolestaan isänsä puolelta - joka oli lempeä mutta osasi yhtälailla lamaannuttaa katsojansa niiden lumoihin pojan niin halutessaan (silloin vahingossakin) tiedostamattaan, vaikka nuo molemmat väritykset tulisivat varmasti korostumaan iän myötä entistä vahvemmiksi ja silmiinpistävimmiksi, pystyi Andrea näkemään sen hyvin pitkään tuntuneen hiljaisuuden ajan kuinka eri tunne tasot kävivät lävitse tytön kasvoilla kun toinen yritti parhaansa mukaan olla viimeiseen asti se joka ei murtuisi - ja samaan aikaan toinen ei kuitenkaan osannut/pystynyt piilottamaan aivan kaikkea - kuten sitä kuinka henkisesti romuttunut Adette todellisuudessa oli vaikka väittikin muuta. Vihreiden silmien kuitenkin painautuessa takaisin alemmaksi kohti lattian ja pöydän pintaa samalla kun pää pudisteli itsekseen kuin kieltämisen muodossa, nuoremman avaten suunsa - kutsuen viimeisimpinä tekonaan poikaa samalla tavoin kuin lapsena jolloin yksinkertaisesti kieli ei ollut pystynyt lausumaan 'd'-kirjainta ollessaan liian lähellä 'r':ää, olisi tuo saanut normaalisti hymyn nousemaan huulien pinnalle ja syventänyt hymykuoppia jotka oli peritty selvästi Eveyltä, tuo ääneen todettu lause puolestaan oli saanut jälleen hampaat painautumaan posken sisäpintaa kun sanoja yritettiin viimeiseen asti pitää kurissa ja Andrea joutui todenteolla keskittymään ettei olisi lausunut äkäisesti ettei hänen isänsä ollut oikeassa. Mutta vihanpito saisi sillä kertaa jäädä kun korvat erottivat hyvin hiljaisen - mutta sitäkin haavoittuneen ja rikkoutuneen äänen saaden viimein totuuden muodossa äänen itselleen mikä todellisuudessa oli saanut Adetten käyttäytymään noin - sen hetken aikaa noiden sanojen jälkeen - löi pojan korvien välissä kirjaimellisesti tyhjää vaikka toinen kertoi yksityiskohtaisesti sen päivän tapahtumat ja miten poliisi liittyi siihen kaikkeen, kuunteli Andrea hiljaa toista vaikka todellisuudessa tämän olisi tehnyt mieli kiertää pöydän ympäri toisen vierelle ja kaapata tyttö lähelleen halaukseen, mutta sen aikaa hän ei päässyt liikkumaan tuosta mihinkään mutta sitäkin tärkemmin isompi kämmen otti vakaamman otteen huomattavasti pienemmästä kädestä - jota oltiin pidelty otteessa jo jonkin aikaa aikomusta päästää irti vielä sillä mitä Adette oli juuri kertonut oli kaikkea muuta kuin Andrea olisi koskaan pystynyt arvaamaankaan tai edes kuvittelemaan kuina riekaleina tyttö mahtoi sillä hetkellä olla. Hänen kummatkin vanhempansa olivat onneksi pysyneet hengissä kaikke ne vuodet monista tappoyrityksistä huolimatta - mutta aina kun Andrea tiedosti jommankumman aikovan jotain mistä ei olisi varmuudella takeita palaisiko tämä enään edes takaisin ilmaa hengittäen - oli se kuin katujyrä ajaisi monta kertaa päältä, talloen pienenkin positiivisuuden ja uskon maahan kerralla, mutta kun Adette oli menettänyt oman äitinsä joka oli pitänyt tästä huolta viimeiset kaksi vuotta ja kohdellut yhtä rakastavasti kuin odotettiin äidin kohtelevan omaa lastaan - oli se jotain mitä Andrea vain ei pystyisi edes kuvittelemaan. Toinen oli kokenut jo muutenkin kovia vailla isänsä kanssa. Hiljaisuus oli laskeutunut tuohon tilaan, jossa oli vain nämä kaksi ja maassa makaava koira joka oli painanut päänsä tassujen päälle, irtaantui Andrea katse viimein toisesta ja kohdistuen keittiön pintaan jonka päälle poika oli kattanut hetki sitten lautaset, pojan yrittäen itsepintaisesti keksiä jotain tilanteeseen sopivaa sanottavaa  - missä hän ei todellakaan ollut hyvä.

Äänien kantautuen kuitenkin uudelleen portaikosta kun kaksi ihmistä astelivat niitä alas - painavimpien askelten kuuluen Andrean isälle joka kulki huomattavasti rauhallisemmin kuin niitä perässä seuraavat todella kevyet ja nopeat askeleet ja siitä seuraava puhe kun kuopus yritti keskustella isänsä kanssa ennen keittiöön astumista - tunsi käsi kuinka nuorempi erkaantui tästä salamannopeasti - jättäen hämmennyksen Andrealla joka selvästi jäi miettimään mitä hemmettiä Adette oikein teki. He olivat ystäviä ja ystäviä sai lohduttaa jopa kädestä pitämisellä, joten moinen ei olisi mitenkään outoa vaikka Andrean vanhemmat saattoivatkin nähdä sen toisin. Nuoren lapsen, jonka likaantunut ja märkä vaate oltiin saatu vaihdettua farkkuhaalareihin ja raidalliseen paitaan vaikka yleensä tuon ikäiset tytöt olisivat pitäneet paljon prinsessamaisempia/tyttömäisempiä vaatteita vapaaehtoisesti - ei Sophie halunnut. Tytön rientäen ensimmäisenä lattialla makaavan Buddhan luokse leikkimään tuon kanssa vaikka olisi voinut hyvin istuutua isänsä käskyn mukaisesti uudelleen pöydän ääreen Adetten vierelle - Sophien jättäen kokonaan ympäristönsä huomiotta sillä kertaa - Andrea, Adetten ja Giovannin käydessä sanoja lävitse jotka tulivat niin yllätyksenä Adettelle itselleen kuin Andreallekin isän pahoitellessa tytön äidin kuolemaa, kurtistuivat kulmat kun katse kohtasi isänsä oman. Mistä Giovanni tiesi sen kaiken vaikka tämä oli tullut kotiin vain tuskin viittätoista minuuttia aikaisemmin? Esikoisen kuitenkaan saamatta mitään sanoja tuosta eteenpäin sanotuksi kun Giovanni oli jo pyytänyt kiltisti tulemaan mukaansa, johon vastattiin pienelle nyökkäyksellä vaikka Andrea ei pitänyt yhtään siitä mihin tuo keskustelu saattaisi muuttua nopeasti. Sophien saaden vielä viimeisen käskyn mennä istumaan kiltisti pöydän ääreen odottamaan Eveyn tulemista yrttihuoneesta, ei tuo käsky saanut juuri mitään aikaiseksi muuten kuin pään nousemisen pois koirasta ja pienen huudon perään jonka tarkoitus oli olla myöntyvä vaikka tyttö halusikin vielä keskittyä tuohon lemmikkiin jota hän näki yleensä vain viikonloppuisin. 

Isän ja pojan kulkiessa tuohon kirjastotilaan joka oli tullut viimeisen viiden vuoden aikana hyvin tutuksi jopa Andrealle vaikka Giovanni oli pojan lapsuudessa viimeiseen asti pitää huolen siitä ettei esikoinen pääsisi nimenomaan siihen tiettyyn tilaan joka oltiin rakennettu lisäsiipenä - yritti poika pitää rauhallisuutensa kaiken tavoin ensimmäisenä pinnalla vaikka todellisuudessa sen kaiken alla hän oli hermostunut siitä mitä voisi tapahtua. Hän ei kovin montaa kertaa ollut joutunut ongelmiin isänsä kanssa, eikä niinkään isä ollut montaa kertaa joutunut rankaisemaan esikoispoikaa tämän virheistä - mutta Andrea kyllä tiesi että Giovanni osasi olla tiukka halutessaan. Oven sulkeutuessa Giovannin toimesta, kohtasivat molempien katseen ensimmäisen kerran kunnolla koko tuona aikana vieläkin hiljaisuuden merkeissä, ennenkuin se rikkoutui isän toimesta tuon huokaistessa raskaasti , joka kuulosti pojan korvissa ehkä hieman liioitetulta tilanteeseen nähden mutta isän haluten kuitenkin tietää mitä oli tekeillä. Vanhemman astellessa sohvan luokse, kun taas Andrea jäi seisomaan eteen - joka tuntui vain korostavan vakavaa hetkeä entisestään. Andrean miettien hetken, ennenkuin toi itse raskaana huokaisuna esiin oman turhautumisensa ennenkuin huulet erkaantuivat sen verran irti että Andrea pystyi kertomaan sen päivän tapahtumat lounastauosta alkaen siihen hetkeen kun he olivat tuossa tilassa, "... joten mitä aiot tehdä? Lähettää minut nonnon luokse koska autoin ystävää?" Silmien irrottamatta katsettaan isästään tuon kysymyksen jälkeen, sillä hän tiesi tasantarkkaan että jossain vaiheessa Giovanni tulisi toteuttamaan tuon ideansa kunhan Andrea ylittäisi sen tietyn rajan, mutta olisiko se tuo hetki? Ei sitä tietäisi. "... Sait mitä halusit. Haluatko kertoa, miten tiesit Adetten äidistä? Et edes tiennyt missä he asuvat." Andrean esittäen oman kysymyksensä silkasta uteliaisuudesta sillä tuskin isä olisi vaivautunut ottamaan Adettesta sen enempää selvää kuin olisi tarpeen saatika tämän äidistä vaikka tämä olisikin saanut siihen tilaisuuden, mutta edelleenkin tuo kysymys ihmetytti esikoista ja De Fioren-sukulinjaan kuuluvana - halusi hän tietää vastauksen. Suoraan ja rehellisesti. Andrean päästäen viimein irti isästänsä ja kohdistaen sen jonnekin kaukaisuuteen miettiessään seuraavaa kysymystään, joka saattaisi muuttaa aiheen vieläkin tulenaraksi - vaikka samalla Andrea halusi uskoa ettei hänen isänsä olisi niin kylmä p*skiainen pitääkseen Adetten erosta hänestä "... Etkai aio heittää häntä ulos yötä ja sadetta vasten?"

avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alice lähetetty Ti 26 Elo 2014, 12:29

Kuunnellessaan esikoisensa selitystä sen päivän tapahtumiin, jotka tuntuivat enimmäkseen painottuvan iltapäivään – ei Giovanni keskeyttänyt Andreaa kertaakaan, mutta ei oikein näyttänyt olevan kiinnostunutkaan kuulemastaan, tai sille se ainakin näytti päällepäin kun katse tuntui pysyttelevän ihan muualla kuin puhujassa itsessään. Merenpihkan väristen silmien silmäillen hitaasti lävitse noita korkeita kirjahyllyjä, joista osa kätki taakseen sen seinän, joka puolestaan erotti kirjaston lisäsiiven virallisesta tilasta. Jossakin vaiheessa keho oli lakannut nojaamasta käsinojaa vasten kiilattua kättä vasten, mutta selkä pysytteli edelleen selkänojaa vasten kun taas käsivarret asettuivat automaattisen oloisesti rentoon puuskaan keskivartalon kohdille. Katseen palautuessa vasta silloin takaisin Andreaan kun tämä lopetti selityksensä ja päästi raskaan huokaisun saattelemana oman kysymyksensä julki, joka oli selvästi vaivannut nuorukaista alusta alkaen tämän nähdessä isänsä ensimmäistä kertaa pitkän päivän jälkeen.
”Se on ihan kiinni sinusta, Andrea.”
Tumman rauhallisen äänen ottaessa viimein puhetilan takaisin itselleen pitkään kestäneen vaitonaisuuden jälkeen. Giovannin pitäen tahallaan taon lauseensa lopussa, mutta ei enää irrottanut katsettaan esikoisestaan, joka oli tavallaan tehnyt oikein huolehtiessaan Adettesta. Se joka puolestaan oli mennyt väärin - oli se, että Andrea oli taas asettanut itsensä takavasemmalle muiden tarpeiden edessä ja siinä samalla huolestuttanut läheisensä tahattomasti… tai sitten tahallisesti. Missään vaiheessa Giovanni ei tietenkään alkanut oikaisemaan ääneen lausumaansa lausettaan, joka tosiaan jätti koko rangaistuksen ilmaan. Missään vaiheessa isä ei enää odottanut esikoisensa muistavan viiden vuoden päähän, jossa sinä yhtenä päivänä Giovanni oli kuiskannut poikansa korvaan – ettei enää koskaan pyytäisi lastaan juoksemaan pois luotansa. Siitä lupauksesta hän oli pitänyt kiinni niihin päiviin asti vaikka jyrkyydellään antoikin varmasti välillä toisenlaisen kuvan Andrealle kun tämä oli jo oppinut ”pelkäämään”, että joku päivä Giovanni lähettäisi tämän Slovakiaan enonsa ja isoisänsä luokse, joiden noudattamat kasvatusmetodit olisivat ihan omaa luokkaansa.
”Tosiaankin se on kiinni sinusta, mutta toivon kuitenkin ettet sitä ennen ala ottamaan tämänkaltaisia päiviä tavaksi. Tiedätkö edes kuinka paljon sait meidät vanhenemaan yhden iltapäivän aikana? Kuinka sait meidät pelkäämään, että pian saisimme soiton sairaalasta tai pahemmassa tapauksessa ruumishuoneelta. Joudumme olemaan jatkuvasti varovaisia ulkona liikkuessamme, ei pelkästään salaseurojen tähden vaan muutenkin. Olemme siunatussa asemassa, Andrea – ja kaikki eivät valitettavasti halua niellä sitä.”
Katseen suuntautuessa katsomaan kaappikelloa, tiesi vanhempi aikaa kuluneen sillä kertaa tarpeeksi. Kehon noustessa ylös sohvalta, suoristettiin vielä valkean kauluspaidan hihansuita suoremmaksi, kun ne oli aikaisemmin jouduttu käärimään kyynärpäiden korkeudelle Sophien pesemisen ajaksi.
”Tämä riittää tältä erää. Oppilaitoksesi saa kehitellä sopivan rangaistuksen, sillä loppujenlopuksi olet heille enemmän anteeksipyynnön velkaa kuin minulle.”
Olleessaan lopulta tyytyväinen vaatteidensa ulkonäköön, käveli Giovanni kirjastohuoneen ovelle ja valmistautui aukaisemaan sen seuraavaksi, mutta ennen sitä tämä vielä sanoi:
”Se tyttö saa nukkua alakerran vierahuoneessa. Huomenna sitten mietin mitä teen hänen ongelmansa kanssa, mutta vastauksena viimeiseen kysymykseesi; En lähetä häntä yötä vasten pois. Menehän takaisin keittiöön, Andrea. Lupauksesi äidille on vielä kesken.”
Oven tullessa aukaistuksi, jäi Giovanni seisomaan avatun oven vierelle ja odottaen taas kärsivällisesti, että Andrea menisi edeltä ja jättäisi toivon mukaan keskustelun siihen vaikka tämä ei ollutkaan saanut vastausta siihen yhteen kysymykseen, joka varmasti vaivasi nuortasielua kaikista eniten. Niin olisipa vastaus ollut siihen niin yksinkertainen, mutta valitettavasti se ei ollut. Giovannin vain yrittäen uskotella itselleen, että mitä hän ei sanoisi ääneen – ei se olisi valehtelemista, sillä niin hän ei halunnut toimia perheensä sisällä. Mitä ei sanottaisi ääneen, ei se myöskään satuttaisi.

Katseen kohottautuessa vielä viimeisen kerran katsomaan tuota suurta kirjastohuonetta, joka illan hämäryydessä näytti mystiselle ja synkälle samaan aikaan. Tavallaan näkymä rauhoitti, mutta myös ahdisti. Nuoruudessaan Giovanni oli vannonut itselleen – ettei tulisi sotkeutumaan mihinkään monimutkaiseen, mutta kaikki oli mennyt ihan toisin. Hän tunsi Adetten vallan hyvin, sillä yli kymmenen vuotta sitten hän teki lupauksen Zaylle, joka jostakin kumman syystä oli jo silloin tiennyt mitä tulisi tapahtumaan nykypäivinä. Lupauksen vastapainoksi Zay oli pitänyt sanansa – ettei murhaisi De Fioren perheen jäseniä tai antaisi näiden kuolla omien käsiensä kautta. Se mitä tapahtuisi muiden käsien kautta, oli Jumalan päätettävissä. Vaikka Zay oli kidnapannut Andrean (rikkoen siinä samalla osan sopimuksesta), oli tämä silti pitänyt sanansa ja huolehtinut ettei nuoreen poikaan koskettaisi kuoleman aikeissa. Zay oli jo silloin tiennyt – ettei asemansa olisi lopullinen vaan tätä yritettäisiin horjuttaa paikaltaan millä keinolla hyvänsä ja tämän tiedon ajamana Zay oli halunnut varmistaa oman esikoisensa turvallisuus vaikka se olikin johtanut ”luottamaan” viholliseen. Yksi vallankaappaajien keinoista oli läheisten elimoiminen ja ilmeisemmin tuo vaihe oli lähtenyt jo käyntiin Adetten äidin murhaamisella vaikka se hyvin todennäköisesti yritettäisiin peitellä Uuden Salaseuran teoksi.
”Mitä peliä sinä oikein pelaat, Zay?”
Tuon kysymyksen Giovanni esitti ajatuksissaan tuolle kylmälle miehelle, joka oli tullut tunnetuksi monesta veriteosta ja tuntemattomuudesta – ja silti tuonakin hetkenä tämä sama mies istui ruumishuoneella metallisen pöydän ääressä, jonka päällä makasi kalmankalpea nainen valkeassa pitkässä paidassa. Veri oli siistitty jo aikoja sitten, mutta siitä huolimatta ampuma jälki näkyi selvästi. Suoraan keskelle otsaa. Yksinkertainen seinäkello oli tikittänyt jo usean minuutin lävitse, mutta vieläkään tämä salaperäinen vierailija ei ollut noussut paikaltaan, kunnes vasta nyt. Metallisen tuolin valittaessa hiljaisesti ylösnousemisen aikana, minkä jälkeen askeleet veivät pöytää lähemmäksi. Sen yhden hetken aikana vihreistä silmistä poistuen etäisyys ja tunteettomuus, mutta sitä ilmiötä kukaan ei ehtinyt näkemään kun mies jo kumartui kuolleen naisen yläpuolelle ja soi hellän suukon hiusrajan alapuolelle otsalla. Mitään sanoja ei lausuttu, vain tuo yksinkertainen teko, jonka jälkeen Zay kääntyi kannoillaan ja poistui ruumishuoneelta.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alex lähetetty Ti 26 Elo 2014, 16:50

Tuon hetken käyden isän ja pojan välillä, oli tuohon suureen vaikkakin hyvin pimeään tilaan laseutunut hiljaisuus - joka kertoi sanattomasti kaikkien niiden seuraavien sanojen ja tulevien keskusteluiden jääden vain tuon neljän seinän sisälle sen sijaan että sitä oltaisiin viety muiden perheenjäsenten tai vieraan kuultavaksi - ja ehkä jopa hyvä niin. Mutta sillä hetkellä kun Giovanni oli avannut oman suunsa ja tuoden sanoillaan omalla tavallaan esille oman huolestuneisuutensa vaikkei aikoisikaan kertoa suoraan kaikkea pojalleen, vaan sen sijaan antoi Andrealle oman hetken päätellä loput lauseesta joka jätettiin tahalteen keskeneräiseksi. Giovannin tietäen ehkä omiensa sanojensa vaikutuksen, tai sitten ei - mutta isän tuodessa esille selvästi huolen joka oli pelännyt soittoa sairaalasta tai pahimmillaan ruumishuoneelta viranomaisten toimesta, painautui erikoisen väriset silmät entisestään alas kohti lattiaa, joka oli sanaton merkki siitä kuinka pahoillaan poika todellisuudessa oli. Ja nuo hyvin yksinkertaiset sanat jättivät kyllä oman merkkinsä mieleen, vaikkei isä sitä ehkä vielä arvannut. Vanhemman kuitenkaan antamatta lapselleen rangaistusta tämän teosta vaan jättäisi sen seuraavaan päivään rehtorin päätettäväksi, oli Andrea tavallaan helpottunut tuosta päätöksestä sillä hän ei haluaisi olla riidoissa isänsä kanssa, ja vielä vähemmän tämä halusi alkaa väittelemään tuon kanssa mikä oli oikein ja mikä väärin, Giovannin vielä lisäten ennen heidän poistumistaan että antaisi Adetten jäädä siksi yöksi vierashuoneeseen nukkumaan eikä häätäisi tätä yötä vasten jonnekin minne lie, sai se helpottuneemman ja iloisemman hymyn kohoamaan huulien pinnalle, esikoisen lausuen hiljaisen kiitoksen isälleen tuossa kohtaa että tämä ymmärsi tilanteen ja osasi käyttäytyä sen mukaisesti vaikka kyse oli vihollisperheestä. Sinä hetkenä, jos Andrea ei olisi teini-ikäinen ja sen pohjalta vanhempien hellyyttä kaikkoava jääräpää olisi tämä halunnut halata isäänsä pitkätkä aikaa oma-aloitteisesi ja kunnolla, mutta ne pienet asiat kuitenkin estivät sitä tapahtumasta, joten tuo kiitos tapahtui enemmän katseen ja sanojen muodossa kuin mitenkään fyysisenä kontaktina mutta eiköhän se kelpaisi sen yhden kerran. Andrean vielä väläyttäen hymyänsä leikkisästi isälleen astellessaan tuon ohitse tuon kertoessa auttamisen jääneen keittiössä puolitiehen ja siitä tulisi jatkaa, ei asiaa aiottaisi viivyttää enään.
Eveynkin saapuen puutarhasta takaisin keittiöön valmistaakseen ruoan valmiiksi perheen voimin vaikka pääasiallisesti ruoan valmitus jäi naisen vastuulle sillä kertaa kun Sophie oli kiinnotuneempi heidän lemmikistään sekä tuosta oudosta tytöstä, vaikka missään kohtaa tämä ei uskaltanut kysellä tuolta kysymyksiä jotka olisivat voineet aiheuttaa hämmennyksen jo muutenkin ilmeisesti herkässä tilassa olevassa tytössä, mutta aina kun tyttö edes yritti - tukki tämä suunsa ja jäi miettimään sanojaan tarkemmin isoveljensä katseen kautta joka viesti ettei ehkä olisi se paras mahdollinen idea moiselle uteliaisuudessa - oli se kuinka viatonta tahansa. 
Illallisen edeten omaa tahtiaan loppuaan kohti, jonka jälkeen Andrea ja Sophie saivat näyttää Adettelle huoneen ja samalla esitellä ne tärkeimmät muut huoneet talossa - kuten kylpyhuoneen, vessat, pyykkihuoneen ja niin edelleen - jotta väliaikainen kotiutuminen onnistuisi  mahdollisimman hyvin. Sillä välin Evey tyytyi siivoamaan illallisen jälkeiset lautaset ja sotkun pois, vaikkei hän päästäisikään Giovannia vajoamaan takaisin töihin - tai kirjastohuoneeseen niinkuin tällä oli tapana tehdä. Hiljaisuuden valliten tuon hetken aikaa huoneessa, jossa normaalisti kävi puheensorina heidän kummankin lapsen toimesta, joista kumpikaan ei loppupeleissä todellakaan jäänyt sanattomaksi mikäli aihe vain oli puhuttava, ja kun hiljaisuus sen yhden kerran päivässä laskeutui kunnolla - oli se kuin ajatukset pystyivät kuulemaan jälleen itsensä ja rauha olisi palannut maahan siksi aikaa. Edes hetkeksi. Naisen ollen kaikin puolin rauhallinen sillä hetkellä, niinkuin aina ennenkin mutta todellisuudessa tämä oli kahden vaiheilla jälleen kerran - tietämättä kumpaan suuntaa todellisuudessa kääntyä sillä kaiken järjen mukaan olisi pitänyt soittaa Slovakiaan niistä sen iltapäivän tapahtumista, mutta samalla nainen tiesi että mikäli hän sen tekisi - rikkoutuisi Zayn ja Giovannin tekemä lupaus kerta heitolla ja vaarantaisi heistä jokaikisen - ensisijassa Giovannin ja Andrean jotka olisivat virallisesti Zayn ja tuon heidän allaan sijaitsevan kirjan välissä, ja tässä asiassa heidän perheensä turvallisuus meni hyvin nopeasti ensisijalle mitä tuli salaseuroihin. Tiskikoneen kannen tullen suljetuksi odottamaan lisää astiastolla täyttöä, venyttäytyi niska hitaasti puolelta toiselle, mikä kertoi sanattomasti hartia alueen olevan jälleen töiden vuoksi jumissa vaikkei nainen moisesta kitissytkään. Mitä turhia. Se oli niin pieni ongelma muihin sen hetkisiin nähden ettei sitä edes voitaisi luokitella itsestään ongelmaksi. Silmän kuitenkin vilkaisten sivummalla miehen suuntaan mietteliäänä, ennenkuin tämä päätti kuroa välimatkan heidän välillään kokonaan umpeen kunnolla, Eveyn tietäen ettei pystyisi toista enään pelästyttämäänkään tuon yli-inhimmilsiltä aisteilta jotka olivat periytyneet Andreallekin esikoisena, kietoutuivat käden hellästi tuon ympäri tuttuun tapaan rakastavasti näiden pituuserosta huolimatta. "... Oletko huolissasi jostain?" Kenties se oli tuo tyttö, joka oli ollut hiljainen koko illan ja vastannut kysymyksiin vain niitä esittäessä ja silloinkin sen takia koska oli epäkohteliasta jättää moinen huomiotta mutta tuskin Giovannikaan oli kovin innoissaan esikoisen lämpimästä väleistä Zayn tyttäreen. Ja mitä moisesta ystävyydestä pahimmassa tapauksesta seuraisi. Eveyn vilkaisten sivusilmällä seinässä olevaa valkeaa puhelinta, jota ei oltaisi haluttu edes nostaa korvalle näppäilläkseen sen tietyn numeron. Evey soitti enään hyvin harvoin Slovakiaan, ja vielä sitäkin vähemmän näki vanhempiaan näiden kiireeltä, ja osaksi myös menneisyyden haamut tavallaan käskivät tekemäänkin niin vaikka isä ja tytär olivat korjanneet välinsä aikoinaan - ei tuo voinut kieltää ettei hänen isänsä suojelutapa satuttanut vieläkin vaikkei hän sitä halunnutkaan sanoa ääneen. Solakoiden sormien, joiden kynnet olivat jälleen kasvaneet pitkiksi, silittäen varoen kauluspaidan kankaan pintaa sen sijaan että käsi olisi hakeutunut paidan alle, nousi katse hitaasti toisen silmiä kohti hymyillen "Andrea taisi onnistua huolestuttamaan sinut kunnolla tänään."
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alice lähetetty Su 31 Elo 2014, 18:24

Kellon viisareiden naksahtaessa taas uuden minuutin eteenpäin, pystyi seinäkellosta näkemään ajan näyttävän varttiavaille kuusi illalla. De Fioren perhe oli saanut yhteisen ruokailuhetken päätökseen noin viisi minuuttia sitten, mutta siitä huolimatta sen tapahtumat pyörivät vieläkin uudelleen ja uudelleen tämän vanhemman miehen, jonka merenpihkan väriset silmät tuppasivat tummentumaan aina asteen miettimisen aikana, mielessä. Giovanni oli tapansa mukaan alkanut auttamaan Eveytä vaikka miehestä näki päällisin puolin jo heti – ettei tämä ollut täysillä mukana siinä mitä teki. Vastaten myös hajamielisesti jotakin takaisin esitettyihin kysymyksiin/toteamuksiin. Viimeistään siinä vaiheessa Giovannin keskittymisen herpaantuminen paljastui kun tämä vahingossa onnistui viiltämään veitsellä vasemman etusormensa ulkosyrjää, ollessaan pesemässä veistä ennen tiskikoneeseen pistämistä. Parin veripisaran ehtiessä tipahtelemaan metalliselle tiskipöydälle ennen kuin toinen käsi tavoitti jonkinlaisen liinantapaisen, joka sitten painettiin vasten vuotavaa haavaa. Missään vaiheessa Giovanni ei ollut lausunut ääneen minkäänlaista kirosanaa vaikka varmasti äskeinen oli tuottanut omanlaista kipua koko käsivarren pituudelta. Liinaan käärityn käden laskeutuessa aika pian takaisin työtasolle, keuhkoista karatessa samoihin aikoihin asteen raskaampi henkäisy vaikka sitä vastaan yritettiin selvästi taistella. Kaiken tuossa näkymässä kertoen, että Giovanni yritti selvästi kätkeä murehtimisensa ja ajatuksiin uppoutumisensa, mutta valitettavasti tämä ei ollut sillä alueella kovinkaan hyvä. Giovanni oli tietyissä kohdin liian läpinäkyvä ja tämä oli yksi niistä, tietäen sen hyvin itsekkin. Eveyn kietoessa käsivartensa hellästi keskivartalon ympärille, pystyi hajuaisti rekisteröimään samaan aikaan naisen ominaishajun, johon oli sokeittunut mukaan yrttien ja ruoan yhteinen vivahde. Giovannin huomioidessa naisen läsnäolon vasta tuolloin kunnolla vaikka ennen sitä olikin vastaillut jotakin välillä takaisin tai suonut pikaisen vilkaisun toisen suuntaan. Kaiken puhuen jo omasta puolestaan Eveyn esittämään kysymykseen, joka muotoili mahdollisimman hienovaraisesti esille sen oliko vanhempi mies jostakin huolissaan. Giovannin kääntyessä rauhallisen hitaasti ympäri ja vieden molemmat kätensä myös rakastavasti Eveyn lantiolle ennen kuin toinen käsistä kohosi koskettamaan naisen vasenta poskea, jonka iho tuntui lämpimälle ja pehmeälle. Sen hetken aikaa miehen kasvoilla pysyen omanlainen etäisyys kunnes se jokin syttyi hiljalleen takaisin merenpihkan värisiin silmiin ja niin sanottu valo palasi takaisin, mitä seurasi toisen suupielen kohottama hymy.
”Mietin taas vain liian paljon ja tämä päivä on ollut omalla tavallaan raskas.”
Etusormen siirtäessä korvan takaa karanneen hius sortuvan takaisin omalle paikalleen. Hymyn pysyen koko ajan miehen kasvoilla, mutta valitettavasti tämä ei osannut/kyennyt valehtelemaan yhtä taitavasti silmillään, jotka olivat aina paljastaneet enemmän kuin olisi tarpeen.
”Soita vain Slovakiaan vanhemmillesi - sillä jotenkin minusta tuntuu, että he tietävät tästä jo jollakin tapaa… ja mitä sinuun taas tulee…” Kasvojen laskeutuessa sen verran alemmaksi, että nenänpää pääsi koskettamaan hellästi naisen otsan aluetta ja huulet soivat rauhoittavat suukon kulmien väliin. ”...murehdit liikaa, mio caro.”

Giovannin auttaessa Eveytä keittiön siivoamisessa siihen asti kun olisi tarpeen – ei tämä mennyt vielä takaisin kirjastohuoneeseen kuten normaaleihin tapoihinsa kuului vaan askeleet suuntasivat sitä kyseistä vierahuonetta kohti, jonne De Fioren perheen sisarukset olivat jättäneet odottamattoman illallisvieraan, joka nytkin vain istui sängyllä eikä ollut likkunut kyseisestä paikasta mihinkään viiteen minuuttiin. Adetten katseen kohottautuessa vasta uudelleen ovelle kun se avautui ja sulkeutui tuon vanhemman miehen toimesta. Giovannin saamatta mitään kysymystä tai sanoja osakseen tuon teinitytön suunnalta, mutta tarkkaavaisena ihmisenä tämä kyllä huomasi tytön katseen puhuvan omasta puolestaan. Adette ihmetteli Giovannin läsnäoloa.
”Meidän on tullut aika keskustella, Adette.”
Sanoja saatellen terävä rahina kun raskasta tuolia vedettiin asteen lähemmäksi tuota sänkyä, jonka jalkopäädyssä Adette istui risti-istunnassa ja piteli isoa tyynä sylissään halausotteella. Kaiken tuossa näkymässä sotien tietoa ja ennakkoasenteita vastaan. Adetten ollen aivan erillainen kuin Zayn kaltaisen miehen tyttäreltä yleensä odotettiin. Ehkä tuohon kaikkeen tulisi aikanaan muutos, ken tietää. Pistävän vihreiden silmien seuraten Giovannin jokaista tekemää liikettä; tuolin lähemmäs vetämisestä alas istumiseen ja aavistuksen eteenpäin nojautumiseen. Sanojen alkamatta todellakaan heti – sillä vieläkään Giovanni ei täysin tietänyt mitä oikein tulisi sanomaan tuolle nuorelle tytölle, joka viiden vuoden aikana oli elänyt omanlaisessa pumpulissa ja uskonut hartaasti olevansa muiden ihmisten kaltainen – eikä isänsä varjossa kulkeva vaikka tyttö oli varmasti kuullut omanlaisia kertomuksia Zayn teoista.
”Sinun ei tarvitse puhua mitään, kuuntelet vain sujuvasti ja minä voin vain toivoa, että ymmärrät ja hyväksyt kuulemasi.”
Adetten aluksi tekemättä mitään mikä olisi osoittanut tämän ymmärtäneen vaikka koko tuon hetken aikana tämä ajatteli haluaisiko tämä kuulla sen mitä Giovanni hänelle tulisi kertomaan. Tavallaan hän tiesi totuuden… omalla tavallaan syvällä sisimmässään ja se mitä hän oli ”nähnyt” ja ”tuntenut” astuessaan kartanon sisään olivat puhuneet omasta puolestaan nekin. Pienen pään nyökkäyksen tullessa lopulta vastaukseksi, nyökkäsi Giovanni myös ja alkoi hetken hiljaisuuden jälkeen kertoa mikä oli se todellinen tilanne Adetten elämässä. Sanojen kertoen Zayn ja Giovannin lupauksesta, epäillyksestä ketkä mahdollisesti olisivat Cecilian murhan takana ja miksi Adetten olisi kadottava hetkellisesti oman turvallisuutensa tähden. Koko tuon aikana Adetten kuunnellen Giovannia sujuvasti – eikä edes keskeyttänyt toista kertaakaan vaikka moni kysymys nousikin ajatuksiin jokaisen valuvan minuutin aikana. Totuuden alkaessa viimeinkin muovautumaan hänelle selväksi.

Poliisiauton, jonka ajovalot oli sammutettu jo päätiellä, kaartaessa De Fioren kartanon pihamaalle nousi autosta kaksi virkapukuista henkilöä, jotka katsoivat hetken ympärilleen ja sen jälkeen pikaisesti toisiinsa, jonka aikana toinen nyökkäsi merkin annon mukaisesti. Hihojen peittävyyden tullessa pikaisesti tarkistetuksi, niiden kätkiessä ranteisiin tatuoidun vanhan salaseuran symbolin. Ulkona vallitseva myrsky olisi myös oivallinen suoja. Kartanon pääoven kolkuttimen antaessa kolme korkeaa äänimerkkiä sisätiloihin, jossa kyseinen ääni tuntui kumahtelevan voimakkaasti – etenkin aulassa.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alex lähetetty Su 31 Elo 2014, 22:10

Keittiön siivoaminen oltiin saatu viimein siihen pisteeseen Giovannin ja Eveyn toimesta, että tuo kotoisa tila näytti lähes yhtä puhtaalta kuin se oli ollut päivälläkin, jonka jälkeen pariskunta oli erkaantunut omille teilleen - Eveyn siirtyen sivummalle, huomattavasti rauhallisempaan tilaan jotta hän saisi soitettua Slovakiaan - vaikka epäilikin hyvin vahvasti Giovannin olleen oikeassa. Moista uutista tuskin olisi edes tarpeellista kertoa eteenpäin, sillä kuten tunnetusti - hänen isänsä oli Zayn tavoin aina askeleen edellä muita silloinkin kun sitä vähiten odotti. Tämän naisen siirtyen eteisen halki olohuoneeseen, Andrean ja Sophien astellen tuolloin eteisessä vastaan mikä kertoi näiden näyttäneen Adettelle tämän sen iltaisen huoneen ja sittemmin jättäneet tytön rauhaan jotta tämä saisi sulatella kaikkea päivän tapahtumia omassa rauhassaan ilman muiden häiriköintiä - vaikka todellisuudessa De Fioren esikoinen olisi halunnut tehdä edes jotain ettei nuorempi olisi ollut niin onneton - vaikkei tiennytkään mitä. Mutta ehkä olisikin hyvä jos Adette saisi olla hetken yksin. Ketä tahansa ärsyttäisi jos joku olisi kokoaika hössöttämässä vieressä ja yrittäisi väkisin luoda valheellista hymyä kasvoilleen. Noin ainakin Andrea toivoi.

Puhelimen hälyttäen tuttuun tapaansa luurin toisessa päässä, jätti tuo samainen soitto äänensä kaikumaan kaikuviin käytäviin, jonne oli myöskin laskeutunut puheensorina keittiöön jonne salaseuralaiset olivat kokoontuneet illastamaan ennen seuraavaa tehtävää joka toisi salamurhaajat parhaimmassa tapauksessa vasta aamulla takaisin päämajaan - ja pahimmassa tapauksessa itse maan alle - mutta ennen lähestyvää lähdönhetkeä - ei moista haluttu ajatella vielä. Puheensorinaan sekoittuen nauru ja kiivas väittely - vaikka osa ihmisistä ei edes pystynyt istumaan itsestään pöydän ääreen ei se estänyt mitenkään yltiömäistä mielipiteitä joita ei tuon porukan kesken pelätty tuoda esille - huomasi tuosta porukasta siltikin jälleen yhden ryhmällisen ihmisiä puuttuvan. Ja se oli sillä kertaa Azran ryhmä. Azra oli onneksi parantunut yllättävän nopeasti, ja vaatinut myös sen mukaan seuraavan tehtävän ryhmälleen - joka vaatisi enemmän stragedisempaa taitoa ja varjoissa pysymisen tapaa kuin itsestään suoraa väkivaltaista hyökkäystä. Tuon puhelimen soidessa ei sitä edes huomioitu ollenkaan, Pandoran poistuen hiljaa tuosta tilasta - sulkien vielä oven takanaan yhtä varovaisesti ennenkuin uskaltautui nostamaan kännykän taskuista nähdäkseen kuka se oli joka soittaisi vielä siihen aikaan - ennenkuin tuo nykyaikainen kommunikointilaite nostettiin korvan juureen kuunneltavaksi mitä tyttärellä olisi asiaa sillä järkikin sanoi sen olevan tärkeää - Evey ei koskaan soittanut, ja oli pitänyt tahalteen etäisemmän linjan kumpaankin vanhempaana vaikkei asiasta puhuttu milloinkaan. 

Andrea ja Sophie olivat eksyneet tuolloin kirjastohuoneeseen, josta Sophie halusi aina hakea jonkin tarinan joka tulisi lukea ennen nukkumaan menoa - vaikka tyttö tiesi itsekin kuinka vaikeaa nimenomaan normaalin tarinan kirjan löytäminen oli tuosta jättimäisesti huoneesta - jossa kirjojen määrä oli niin iso että heidän isänsä oli joutunut laajentamaan oman alueen alunperin itselleen ja sitten myöhemmin Andrean kasvettua vanhemmaksi - myös tämän käyttöön kun puhuttiin pojan koulutuksesta tulevaksi Vartijaksi. Mutta Sophie ei sitä tietäisi. Miten helppoa sellainen tilanne oli kertoa lapselle - kun kaikkien niiden tuhansien vuosiin yltävät tapahtumat olivat niin monimutkaisia ja raakoja jopa niille ketkä elivät moisen tiedon kanssa päivittäin? Ja millaiseen vaaraan se saisikaan tuon kaiken tietävät - minkä vuosi myös isoveli ei halunnut kertoa siskolleen niistä tapahtumista jotka sulkeutuivat ovien taakse niin Italiassa, kuin myös Slovakiassa - ja niin olisi parempi. Nuoremman ei tarvitsisi tietää. Koskaan. Yksi kerrallaan valot syttyivät tuohon tilaan jotta he näkisivät edes hieman paremmin eteensä - veivät silmät lävitse nuo hyllyköt etusormen tahdissa kun se oli kohotettu käymään kirjojen selkämyksen yksikerrallaan lävitse nopeamman löytämisen toivossa - nosteli Sophie puolestaan taka-alalla maahan aseteltuja kirja pinoja yksi kerrallaan alas auttaakseen Andreaa löytämään haluamansa vaikka todellisuudessa isoveljen ajatukset olivat sillä hetkellä aivan muualla. Hän oli olettanut automaattisesti isänsä olevan jälleen uppoutuneena tuohon tilaan, mutta sen sijaan kun aistit kartoittivat tuota valtavaa kartanoa lävitse, kertoivat ne tuon miehen olevan aivan jossain muualla - siellä missä Andrea sitä vähiten odotti ja se taas sai esikoisen hyvin epäileväksi. Isä oli tuonut hyvin selväksi ilmi mitä mieltä oli Adettesta vaikkei kertonutkaan sen enempää kuin olisi pitänyt. Mutta noiden kahden ihmisen läsnäolo samassa tilassa sai tämän huolestuneeksi. Kovan äänen tömähtäen useaan kertaan lattiaa vasten kun takana kaatui iso pino paksuja kirjoja, tunsi Andrea kuinka sydän hypähti paikaltaan sen hetken ajan ja kasvot kääntyivät salamana tuon ääneen suuntaan jossa pikkuinen tyttö seisoi kaatuneen pinon vieressä yhtä pelästyneen mutta samaan aikaan myös pelon häivähdyksen vivahtaen tuon silmässä, vaikka Sophie ei ollutkaan nähnyt isäänsä vihaisena - tiesi tämä mitä mieltä tämä olisi kirjaston sotkemisesta. "Hups..." Tytön osaten vain lausuen enään tuossa kohtaa. 

Samaan aikaan ovelta kuului koputus joka jäi kaikumaan jokaiseen pieneenkin sopukkaan, ja se taas sai hetkeksi huomion irtoamaan nykyisestä tilanteesta kultakin. Koputusta seuraten pian kova haukunta ja tassujen nopea tahti kohti ulko-ovea, Buddhan ilmoittaen perheelle jonkun tosiaan olevan ovella. Jokaisen ajatuksissa varmasti sillä hetkellä useaan otteeseen käyden kuka siellä muka mahtoi olla - mutta arvailuihin ei sillä hetkellä jäänyt juurikaan varaa. Koputuksen toistuen kärsivällisen odottelun jälkeen uudelleen, liikahti Andrea paikaltaan tokaisten Sophielle keräävänsä ne kirjat ylös mitkä jaksoi - heidän palaten pian uudestaan takaisin alkuperäiseen suunnitelmaan - Andrean sulkien vielä oven erikseen perässä kaiken varalta ennenkuin lähes hölkkäysmäiset askeleet kulkivat noita ovia kohti - voimatta ollenkaan olla varma keitä siellä oikein oli odottamassa. Pojan kuitenkin saapuen ovelle ja avaten sen edestään jossa katse ottiin vastaan kaksi viranomaista, joiden uniformut oli suojattu virallisella sadevaatteella voimistuneen sateen vuoksi - näytti Andrea hämmentyneeltä nähdessään nuo kaksi. Näiden väläyttäen pojan edessä virkamerkkejä nopeasti ennenkuin ne vietiin takaisin piiloon silmien alta, "Iltaa. Pahoittelemme häiriötä. Ovatko vanhempasi kotona?" Italian kielen lausuen pojan kuultavaksi protkollan mukaisesti - sillä Andrea ei näyttänyt todellakaan vielä täysi-ikäiseltä - saatika aikuiselta "... Mitä asiaa teillä on? Onko jotain sattunut?" Andrean vuorostaan esittäen äidinkielellään kysymyksen vastaan, odottaen näkevänsä edes jonkinlaisen vastareaktion siitä mitä oli tekeillä - saamatta edes sitä - mikä sai pojan epäluuloiseksi, jota vain lisäsi Buddhan jälleen suojeleva käyttäytyminen uhmaamalla murinalla ja hampaiden näyttelyllä. Ei edes vilkaisua toisiinsa. Ei mitään. "Haluamme vain kysyä muutaman kysymyksen. Ei sen enempää." Tämän saman poliisin vastaten uudelleen karttaen aihetta pojan kanssa kuin tehdäkseen selväksi ettei asia kuuluisi hänelle. Andrean jo avaten suutaan kysyäkseen lisää kysymyksiä saadakseen edes jotain irti näistä kahdesta, mutta takaapäin kuuluvat askeleet keskeyttivät aikeet ja jättivät aloitetun vain kielenpäälle viimeistään silloin kun takaa kuului naiselle kuuluva ääni joka kysyi pojalta mitä oli tekeillä. Andrean kohdaten äitinsä olkansa ylitse ja siirtyen sitä mukaa poistieltä näyttääkseen vanhemmalle nuo kaksi virkavaltaan kuuluvaa miestä tarkemmin, ennenkuin jälleen sama poliisi toisti kaiken siihen asti kerrotun uudelleen vanhemmallekin. "Andrea, menisitkö katsomaan Sophieta?" Esikoisen väläyttäen äidilleen kapinoivan katseen tuosta ideasta, sillä hän ei halunnut jättää naista yksin sillä hetkellä mutta sen sijaan hopeinen katse vastasi takaisin kylmäävästi - takoen esikoiselleen päähän yhdellä kertaa: hän hoitaisi sen. Andrean joutuen vain myöntymään tuossa kohdin.

Pojan poistuen paikalta viimein taaemmaksi pakotettuna, kohtasi hopeiset silmät uudelleen nuo kaksi poliisiksi pukeutunutta miestä jotka alkoivat esittämään ulkoisesti normaaleja kysymyksiä esille vaikka todellisuudessa niiden idea oli vain kartoittaa sen hetken aikaa kartanon tapahtumia ja ketä siellä oli - näiden "asian" koskien päällimmäisenä Adettea, joka oltiin nähty lähteneen heidän poikansa kanssa aiemmin tänään koulusta sen sijaan että tyttö olisi haettu sukulaisen luokse - tai edes mennyt kasvatuskotiin. Eveyn kieltäen kaiken, tietäen kyllä mitä siitä seuraisi jos hän todellisuudessa kertoisi tuon tytön olevan sillä hetkellä heidän kodissaan mutta hän kyllä näki etteivät nämä kaksi olleet tyytyväisiä moiseen vastaukseen ja olivat hyvin epäileviä. Näiden esittäessä pääsisivätkö he sisään, esitti nainen puolestaan ettei näillä olisi moiseen mitään syytä - saatika oikeuden määräystä. Salamurhaajan toisen käsistä asettuen hitaasti nyrkkiin, joka kertoi omalla tavallaan ärsyyntyneisyydestä ja turhautumisesta tilanteeseen - sillä he halusivat sen tytön. Mielellään elävänä - mutta kahakoissa pystyi tapahtumaan lähemmäs mitä vain. Tuolla tytöllä oli vihollisia, vaikkei tällä ollut mitään ideaa omasta arvostaan saatika että tämä olisi ansainnut edes tietää. Tuo ei kuulunut päästä johtopaikalle vaikka Zay väitti muuta. Ja piste. Samassa toinen vei hitaasti kättänsä selän taakse, jossa sormet pystystyivät asettumaan piiloterän mekanismille jo valmiiksi, varautuen iskemään tuota naista sekä tuon murisevan rakin ainakin sairaalakuntoon mutta mielellään ruumisarkkuun mikäli tuo hetki näyttäysi saavan erilaisen suunnan kuin oltiin suunniteltu. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alice lähetetty Ti 02 Syys 2014, 00:10

Aulan suunnalta kantautuessa uudelleen vaimea keskustelu – suuntasivat Giovanni ja Adette yhtä aikaa katseensa huoneen suljettuun oveen, jonka takana kartanon aula tulisi aika pian vastaan pienen käytäväpätkän jälkeen. Aluksi kummankaan heistä puhumatta yhtään mitään, mutta kun nuorempi aikoi rikkoa odottavan hetken nousemalla ylös – kohotti vanhempi kättänsä käskyksi odottamaan, silmäkulmien kurtistuessa samaan aikaan kun ajatukset alkoivat epäillä kuulemaansa. Poliiseja? Tähän aikaan illasta ja niinkin kaukana itse tapahtumapaikalta. Adetten aikoessa nousta uudelleen, nousi Giovanni paljon nopeammin ylös tuolista ja kehotti tyttöä pysyttelemään vierashuoneessa oman turvallisuutensa vuoksi.
”On paljon parempi, että näyttäydyt täällä mahdollisimman vähän. Jos ei itsesi vuoksi, niin tee se minun perheeni vuoksi – sillä muuten joudumme maksamaan liian kovan hinnan.”
Adetten jääden sanattomana katsomaan Giovannin poistumista huoneesta - kuullen vielä senkin, että toinen naksautti oven lukkoon. Tuon puisen esteen voiden enää avautua Adetten toimesta sisäpuolelta. Viimeistään tuossa vaiheessa tytön tajuten ettei tuo kaikki ollut enää viatonta asioiden suurentelemista vaan virheistä joutuisi maksamaan omalla hengellään. Miksi? Miksi ne jotkin (joista Giovanni oli puhunut) halusivat satuttaa häntä, kuten olivat ehtineet tekemään hänen äidillensä. Adette ei ollut saanut kuulla tarkalleen miten äitinsä oli kuollut, mutta muistaessaan Giovannin silmien katseen kyseistä asiaa kertoessaan, oli hän sisimmässään tiennyt, että tekotapa oli ollut raa’an suora. Ne jotka olivat hänen perässään… tiesivät mitä pitäisi tehdä.

”Rakkaani, pyydän, älä ole liian kylmä virkavallan jäseniä kohtaan.”
Giovannin kohottaen ääntänsä sen verran, että se riitti kantamaan läpi aulan ovelle asti samaan aikaan kun mies itse käveli rauhallisesti suuren lattiatilan poikki. Pieni kummankin käden kohottaminen sivullepäin kertoen sanattomasti noille kahdelle poliisille – ettei Giovanni ollut näitä vastaan tai piilottelisi asetta kädessään. Päästessään lopulta vaimonsa taakse asettuivat kämmenet hellästi naisen hartioille ja lepyttelevä suukko suotiin nopeasti poskelle. Tuon pienen sekunnin aikana Giovannin käskien sanattomasti Eveytä perääntymään tilanteesta ja jättämään se miehen huoleksi. Jonkun olisi huolehdittava – ettei lapset näkisi ulko-oven tapahtumia kovin helposti.

Tuon merenpihkan väriset silmät omaavan miehen astuessa selvästi puhumaan perheensä puolesta, kohdisti toinen poliiseista katseensa uuteen kohteeseensa ja vilkaisten tämän kokonaisuuden vaivihkaa päästä varpaisiin. Päällepäin mies oli aseeton.
”Giovanni De Fiore?”
Nimen tullen lausutuksi kysymysmuodossa, nyökkäsi oven suussa seisova mies pienesti ja sanoi:
”Si, minä olen. Kertokaahan, miksi seisotte kotini ovella näinkin myöhään illalla ja ilman etsintälupaa? Kuulin nimittäin hetki sitten kun puhuitte vaimoni kanssa ja vaaditte päästä sisään.”
Katseen käydessä kiireettömän oloisesti kummassakin poliisissa, jotka vieläkin seisoivat ulkona sateessa ja olivat selvästi kireämmän oloisia. Giovannin jatkaen seuraavalla lauseellaan tahallisesti, hänen haluten nähdä miten nuo kaksi oikein reagoisivat.
”Ettekö luota vaimoni sanaan kun hän vastasi – ettei etsimänne tyttö ole täällä.”
Sanojen viimeisen tavun aikana jokaisen jo tietäen, että seuraava hetki menisi paljon rumemmaksi kuin oli ollut alussa tarkoitus. Piiloterän naksahtaessa jo näkyville hihan alta, mutta ennen kuin salamurhaaja ehti tekemään ensimmäistä siirtoansa vastasi Giovanni jo omallaan takaisin. Jalan potkaistessa puoliksi avattua etuovea tahallaan voimakkaammin, jolloin se osui suoraan ensimmäistä miestä kasvoihin ja murtaen tältä nenän välittömästi. Vierellä seisoneen toisen miehen kohottaessa käsiaseen, tarttuivat kädet ranteen ympäriltä tiukasti ja pyöräyttivät liikkeen aikana kiinniottajan seisomaan salamurhaajan taakse, minkä jälkeen tämä ohjattiin ampumaan aseellaan omaa pariansa. Luodin lävistäessä nenänsä murtaneelta mieheltä vasemman polvilumpion, mikä sai kehon kaatumaan huudon saattelemana ulkokatoksen lattialle. Kun yksi salamurhaajista olisi ainakin toistaiseksi tehty toimintakyvyttömäksi, keskityttiin seuraavaksi tuohon toiseen mieheen, joka oli ensimmäisenä turvautunut käsiaseeseen. Osittain ulkona ja ulko-oven edustalla käydyn yhteenoton kestäessä hetken – sillä vanhaan salaseuraan kuuluvan jäsenen voittaminen ei ollut todellakaan lastenleikkiä.

Lopulta sateen huminan lävitse kuuluen se yksi rusahdus, joka kertoi niskojen naksauttamisesta poikki. Kuolleen salamurhaajan lyyhistyessä maahan Giovannin jalkojen juureen kun tämä päästi viimein irti kuristusotteen ja jääden hengittämään asteen raskaammin. Muistaessaan vielä sen toisen salamurhaajan, joka oli pakotettu lattialle polven ampumisella, kääntyi keho ympäri siihen suuntaan. Giovannin kuitenkaan kohtaamatta salamurhaajaa elävänä vaan näki miehen makaavan elottomana omassa verilätäkössään ja silmät auki lasittuneena. Katseen kiinnittäen huomion verisiin vaatteisiin, jotka kuuluivat ruumiin vieressä seisovalle henkilölle ja mitä korkeimmalle katse pääsi, nähtiin vasemman käden pitelevän veristä kirjekuoren avaajaa. Vanhemman katseen kohdatessa edessään sen hyvinkin tutun värisen katseen, joka kuului viattomalle tytölle, mutta nyt… teko puhui kaikkea sitä vastaan.
”Adette.”
Nimen ääneen lausumisen saaden tytön havahtumaan jostakin takaisin nykyhetkeen. Värisevän äänen yrittäen lausua jotakin miehen yrittäneen tavoitella asettansa ja ampua sillä Giovannia selkään kun tämä oli ollut keskittyneenä toiseen miehistä. Käden päästäessä irti kirjekuoren avaajasta, kolahti esine terävästi kopahtaen puiselle lattialle ulkokatoksella. Vereen sotkeutuneuden käsien kohottautuessa hiljalleen silmien eteen tarkastelevaksi, niitä tullen käännellyksi hitaasti puolelta toiselle. Huulten kiristyessä asteittain ja silmien alkaessa kostumaan näkyvästi. Huulten ja käsien vapistessa jo selvästi.
”Mitä minä olen mennyt tekemään…”
Kyyneleiden irtaantuessa leualta ja tipahtaessa vasten veristä kämmentä.
”Tapoin hänet.”
”Adette, sinä teit sen pelastaaksesi minut.”
Giovannin yrittäen puhua rauhoittelavasti parhaansa mukaan, samalla kun alkoi ottaa tunnustelevia askelia tyttöä itseään kohti, joka edelleen seisoi samassa paikassa kuin lamaantuneena.
”Minä tapoin hänet.”
Hiljaisen äänen vinkaistessa uudestaan, tuona hetkenä jokaisen kehon eleen kertoen sen, että tyttö tulisi lyyhistymään minä hetkenä hyvänsä. Veri oli taas tuonut mieleen hänen äitinsä kuoleman ja nyt vielä tämäkin… hän oli itse murhaaja. Hän oli riistänyt hengen joltakin sellaiselta, jonka taustaa ei tiennyt. Hän oli murhaaja.
”Hyvä Jumala, auta minua.”
Tukahtuneen äänen henkäistessä kivuliaasti oksennusta enteilevän kouristuksen vuoksi. Hän ei ollut enää sen parempi kuin äitinsä murhaajat. Hän oli sotkenut kätensä jonkin toisen ihmisen vereen, eikä se enää lähtisi millään tavoin pois vaikka katoaisikin iholta.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alex lähetetty Ti 02 Syys 2014, 18:26

Vahvempien ja huomattavasti isompien käsien painatuen hartioita vasten ja siitä perään poski tunsi tutun karhean sängen kosketuksen kun Giovanni painoi suukon, joka samaan aikaan oli rauhoittava mutta todellisuudessa tuon pienen teon taakse piiloutui aivan selvä viesti joka käytiin pariskunnan välillä. Hopeisen katseen kohdaten miehensä omat, joista selvästi kävi ilmi ettei Evey pitänyt tuosta ideasta jonka Giovanni aikoisi toteuttaa oman perheensä turvallisuuden tähden, mutta samalla kumpikaan heistä ei halunnut että joku lapsista olisi saanut nähdä sen raa'emman puolen vanhemmastaan - joka pystyi tappamaan ihmishengen halutessaan. Käden löysentaen pitkän hihan alle piilotettua teräasetta joka oltiin oltu viittä vaille valmiina iskemään jompaankumpaan noista poliisipukuun soluttautuneista salamurhaajista, mutta sillä kertaa naisen vain täytyi antaa sen olla ja huolehtia siitä tärkeimmästä: heidän lapsistansa. Eveyn erkaantuen tilanteesta vastentahtoisesti, voimatta enään tässä kohtaa tehdä mitään muuta kuin odottaa. Mutta sitä ennen hänen tulisi löytää kumpikin heidän lapsistansa varmistaakseen ettei kumpikaan näistä näkisi sitä mitä näiltä oltiin yritetty alusta asti piilottaa vaikka esikoista oltiinkin aloitettu kouluttamaan Vartijaksi. 

Andrea oli ehkä poistunut eteisestä pois näkyville, muttei ollut liikkunut kauas vaikkei ollutkaan näköpiirissä, saatika pystyisi edes arvaamaan äidin ja isän roolivaihdosta, joka pian kääntyisi jälleen verilöylyksi silmänräpäyksessä. Muttei ollut palannut pikkusiskonsa luokse, jonka isoveli oli lukinnut väliaikaisesti kirjastotilaan Buddhan kanssa, vain ja ainoastaan pitääkseen tytön turvassa siltä mikä saattaisi tapahtua - eikä isoveli ollut tässä kohtaa aivan väärässäkään. Äiti oli ehkä käskenyt pojan pysyä niin kaukana kuin vain pystyisi sen aikaa kunnes tilanne olis ohitse - mutta kun tuosta samaisesta suunnalta kuului tuo vertahyytävä huuto ampumaäänen jälkeen - sai se veren kirjaimellisesti pysähtymään kertaheitolla ja liikkeen pysähtymään. Ajatuksien punoen erillaisia kuvia tapahtumien kulusta tuon pienen hetken aikana, joka tuntui kaikessa pahuudessaan ikuisuudelta - jokaisen niistä vain voimistaen sitä ikävää tunnetta joka oli huolissaan. Hänen tunnistamatta huutoa isälleen - saatika äidilleen - jonka aistit kertoivat tuon olevan sillä hetkellä muualla huoneissa etsimässä jotakin nopeasti - mutta toisaalta - ei Andrea ollut saanut kuulla isänsä kivunsekaista huutoa koskaan. Ja se taas sai aistit muuttumaan entistä sumeammaksi, ja noiden aistien johdattamana - aikoi poika palata takaisin lähtöruutuun. Kaiken muun muuttuen yhden sekunnin sisällä täysin yhdentekeväksi - unohtuen aivan muualla ja Andrean vain nähden eteenpäin sen sijaan että olisi kiinnittänyt huomionsa tapojen mukaan huomioidakseen ympäristönsä yliherkillä aisteillaan jotka normaalisti olisivat huomanneet pienimmätkin poikkeavat yksityiskohdat - sillä kertaa niiden jääden kokonaan taka-allalle. Silmien eteen alkaen muodostumaan hiljalleen aivan uudenlainen näkymä, joka oli aiemmasta hyvin paljon poikkeava. Äitinsä sijasta, silmät näkivät nuorelle tytölle kuuluvan siluetin joka oli jähmettynyt paikoilleen jostai syystä - sitten kopahtava esine joka välkähti tietyssä kulmassa avonaisen oven takaa loistavasta valoista, ja kauempana tuo vanhempi mies - joka näytti olevan päällisin puolin hengissä mutta sitäkin vakavampi. Andrean pysähtyen vasta itse oven kaarmin ohitettuaan, italian kielen kysyen isältään mitä helvettiä oli oikein tekeillä ja missä heidän äitinsä oikein oli mutta tuon viimeisen kysymyksen aikana sanat jäivät täysin kurkun päälle kun poika ymmärsi hahmottaa nuo hyvin epämiellyttävätkin asiat pimeyden halki. Poika ei ollut ikinä tappanut, saatika nähnyt ruumista, tämä ei pitänyt ylipäätänsä verestä eikä sen hajusta - vaikka hän olisikin De Fiore ja hänen lähes kaikki sukulaisensa olivat salamurhaajia - sai tuo näkymä jokaisen kehon eleen jäykistymään niille sijoilleen, joka sai hengittämisen tuntuen entistä vaikeammalta mitä kauemmin hän joutui olemaan tuossa hetkessä ja näkemään tuon kaiken edessään ja mieli laittoi asioita yhteen alkaen isästänsä ja päätyen Adetten verisiin käsiin ja tämän edessä makaavaan salamurhaajaan - vaikka mieli kuinka olisi halunnut kieltää kaiken näkemänsä. 
"...Mi... mitä --" Hyvin hiljaisen äänen aloittaen lähes olemattomalla äänenpainolla selvästi epäuskoisena näkemästään - mutta siihen sen päättyikin kun keho joutui tekemään äkilliseen käännöksen ulkokattoken vieressä kasvavia kukkapuskia kohti kun keho ei pystynyt sulattamaan näkemäänsä - ja toi myös inhonsa ilmi hyvin selvässä muodossa - joka oli sama kuin äidillään vuosia aiemmin. Oksentaminen. Ja kun aistit olivat vielä voimakkaammat - oli tuon hetkinen olotila kuin yksi helvetillinen hetki joka tuntui vain ryöppyvän joka kerta ensimmäisen pahoinvoinnin loputtua uudelleen ja uudelleen. 

Eveyn saapuen myös pian perässä takaisin tuohon tilanteeseen, joka oli saanut aivan uudenlaisen käänteen - eikä se näyttänyt ensisilmäyksellä todellakaan hyvältä. Eveyn kuitenkin katsoen kaiken sen ohitse hetkellisesti Giovanniin kuin hakiakseen jotain tiettyä mikä kertoisi enemmän sen hetkisestä tilanteesta jossa Adette oli lamaantuneena selvästi lähenemässä paniikkia, ja Andrea taas toi vointinsa enemmän kuin selvästi ilmi, mutta sillä hetkellä - kaiken osuen yhteen kuin oikeat palapelin palaset jotka muovasivat selvän kuvan tapahtumista vaikka kaikki oli muuttunut entistä tulen aremmaksi. Äidin astellen rauhallisesti esikoisensa luokse joka oli lyyhistynyt nelinkontin puista pintaa vasten ja näytti keskittyvän kaikin tavoin seuraavaan pahoinvointiin joka saattaisi tulla koska vain, kosketti käsi hellästi yläselkää kertoakseen kaiken olevan hyvin, vaikka sillä hetkellä pojan täytyisi pian saada itsestään niskasta kiinni, sillä he eivät voineet jäädä paikoilleen vaikka kaksi nuorimmaista olivat herkässä tilassa. "Andrea.. kuuntele... " Äidillisen, mutta rauhallisen äänen lausuen hiljaa ranskankielellä esikoiselle jonka kehonkieli oli vieläkin jäykkä, eikä uskaltanut vielä rentoutua vapaaehtoisesti "Tiedän että tämä kuulostaa kamalalta, mutta sinun täytyy nousta ylös ja rauhoittaa Adette. Selitämme aikanaan kaiken mitä teidän täytyykin kuulla - mutta ette voi jäädä tähän sillä olette ensikärjessä maalitaulut. Ymmärrätkö?" Rauhoittavan liikkeen selässä jatkaen samaa linjaa kun tuo hiljainen ääni lausui nuo sanat pojan korvanjuuressa - vaikka Evey tiesi että tulisi mitä suurella todennäköisyydellä näkemään joko sen illan tai seuraavien päivien aikana tunnepurkauksen - sillä Andrea ei ollut kuin isoisänsä tai enonsa, jotka pystyivät sulattamaan tappamisen jopa arkipäiväisesti ja elämään sen kanssa päivittäin, mutta tiedähäntä oliko äidillä tosiaan niin suuri vaikutus omiin lapsiinsakin että tuo hyvin yksinkertainen liike sai kehon vähitellen rentoutumaan aste asteelta, että katse erotti alhaalla niskan varassa pysyneen pään nyökkäävän hitaasti ymmärryksen merkiksi vaikka sillä hetkellä Andrea taisteli jokaikistä pienintäkin tunnetta vastaan niin fyysisesti kuin henkisestikin - niinkuin myös Adette varmasti tekisi. Pojan alkaen nousemaan varovasti takaisin jaloilleen, jonka jälkeen tämä suuntasi sen enempää sanomatta Adetten luokse vaikka sillä hetkellä Andrea ei tiennyt sen enempää mitä pitäisi sanoa, saatika miten hän saisi tytön mukaansa - mutta hän kantaisi toisen vaikka sitten väkisin pesemään kätensä takaisin sisätiloihin, jos toinen alkaisi hankalaksi. 

Pojan pysähtyen vasta Adetten vierelle, hiljaiseksi muuttuneen äänen lausuen että heidän täytyi mennä takaisin sisälle - samalla toisen käden ojentautuen tytön silmien eteen näkyville kutsuvasti ja samalla tomerasti mikä kertoi ettei aikoisi jättää nuorempaa seisomaan yksin omien ajatuksiensa kanssa kuin aiemmin - ja että jos toinen ei lähtisi nyt - kannattaisiin tämä. Loppujen lopuksi, sillä ei olisi väliä miten se toteutuisi. Silmien eksyen väkisinkin tuohon kuolleeseen 'poliisiin', vaikka kuinka poika oli yrittänyt pitää katseensa missä tahansa muualla kuin jähmettyneissä silmissä joista ei näkynyt minkäänlainen elämänpilke enään. Ja se jätti sydämen lyömättä yhden kerran välistä, Andrean pystyen jälleen tuntemaan pahanolon vatsanpohjalla vaikka kuinka tämä yritti pitää ajatuksensa muualla. Hän vain halusi pois tuosta tilanteesta, ja pian.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alice lähetetty Su 07 Syys 2014, 23:06

Giovanni olisi muuten ottanut nopeasti välimatkan umpeen Adetten kanssa ja tehnyt sen mitä tilanteeseen nähden parhaaksi näki, mutta tuona hetkenä nuoremman hyvinvointi oli valitettavasti toisella sijalla – sillä nyt pääongelmana olisi nuo kaksi kuollutta virkapukuista miestä ulkokatoksella, josta nämä olisi saatava mitä pikemmin jonnekin muualle ja sen jälkeen todisteet noiden henkilöiden läsnäolosta De Fioren kartanolla oli hävitettävä. Vanhemman miehen ajatuksiin tullessa hetkellinen tauko Andrean vuoksi kun tämä yhtäkkiä ilmestyi takaisin ulko-oville ja pysähtyi niille sijoilleen huomatessaan saman minkä isänsä ja Adettekin. Nuo kaksi kuollutta ”poliisia”, jotka todellisuudessa olivat vanhan salaseuran jäseniä, jotka oli lähetetty Adetten perään sen tahon (joka halusi saada Zayn syrjäytettyä) toimesta.

Giovannin ehtien vastaamaan takaisin ensimmäiseen kysymykseen, kertoen Eveyn olevan sillä hetkellä sisällä ja etsivän kumpaakin pariskunnan lapsista. Nyt Andrea oli kuitenkin jo löydetty vaikka tilanne menikin ihan päinvastoin kun oli suunniteltu. Esikoisen ei olisi kuulunut nähdä tuota verinäytelmää, mutta nyt oli jo liian myöhäistä peruuttaa hetkeä. Toisen kysymyksen puolestaan jääden jo alusta alkaen puolitiehen kun sen keskeytti voimakas oksennusrefleksi, joka jo äänellään sai Giovannin kääntämään katseensa hetkeksi poispäin ja sulkemaan silmänsä - kuin tämä itsekkään ei olisi sietänyt oksentamisen näkemistä vaikka todellisuudessa Giovanniin sattui enemmän nähdä lapsensa niin heikossa tilassa. Hän ei halunnut Andrean valitsevan salamurhaajan polkua vaikka tämä tulisikin olemaan uusi suvun vartija aikanaan. Eikö Kiellettyjen Kirjaa voinut yrittää suojella ilman tappamistakin? Ehkä… tai sitten ei. Tuon viimeisen kaksi kirjaimisen sanan ollen valitettavasti enemmän lähempänä totuutta kuin todellisuudessa haluttiin sen olevan.

Eveyn ilmestyessä aika pian takaisin kuistille ilmeisemmin kuullessaan esikoisensa puheen ja sen jälkeen hallitsemattoman oksentamisen. Jätti Giovanni suosiolla äidille lapsensa rauhoittelemisen – sillä Evey oli ollut aina se, joka oli saanut tilanteen rauhallisemmaksi vaikka ne olisivat olleet kuinka pahoja. Tuolla ruskeatukkaisella naisella oli vain sellainen mystinen vaikutus ympäristöönsä ja se oli hyvä. Andrean noustessa lopulta ylös ulkokatoksen lattialta kesti hetken ennen kuin tämä ymmärsi jotakin sen verran ympäröivästä maailmasta, että pääsi kävelemään noiden kahden kuolleen ohitse Adetten luokse, joka edelleen seisoi jähmettyneenä paikoillaan ja polvet olivat viittävaille valmiit notkahtamaan alas. Samoihin aikoihin kun Andrea yritti saada Adettea palaamaan takaisin nykyhetkeen ja keskittymään nuorukaiseen itseensä, soi Giovanni hetkellisen vilkaisun Eveyhen, joka luki selvän viestin miehensä kasvoilta; Ruumiit on hävitettävä, jätä se minun huolekseni. Vie lapset sisälle ja huolehdit, että kaikki myös pysyvätkin siellä.

Giovannin ottaessa askeleet lähemmäksi ensimmäisen salamurhaajan ruumiin (se joka oli kuristettu) luokse ja polvistuen hetkeksi alas. Käsien alkaen selvästi etsimään jotakin sellaista, josta voisi olla hyötyä jollakin tapaa. Jotakin tuntomerkkejä, jotakin johtolankaa, jotakin… ihan mitä vain. Alitajunnasta kohottautuvan aavistuksen iskeytyessä kuitenkin yhtäkkiä päällimmäiseksi, mikä sai katseen kohottautumaan uudelleen eteenpäin ja kohdistumaan kartanon pääporttien suuntaan vaikka silmät eivät kyenneetkään näkemään sinne asti pimeyden ja huonon sään vuoksi. Mitä kauemmin katse kuitenkin pysyi itsepintaisesti tuolla samalla suunnalla – alkoivat silmät lopulta erottaa lähestyvän hahmon, jonka kasvon piirteet peittyivät raskaan hupun suojiin. Kyseisen näkymän saaden Giovannin sanomaan uudelleen sen saman lauseen ääneen, jonka oli hetki sitten suonut Eveylle katseen välityksellä. Vanhemman käskien tuona kertaa selvästi kaikkia menemään sisälle ja pysymään siellä. Giovannin nousten itse taas seisomaan ja hakien paikkansa selvästi harkiten ulkokuistin edestä, että ulko-ovet ja vielä ulkona olevat henkilöt jäivät miehen selän taakse.

Giovannin valmistautuen kohtaamaan uudelleen jonkun vanhan salaseuran jäsenistä. Hänen odottaen jo automaattisesti uutta yhteenottoa alkavaksi, joten oli ihan oletettavaa, että hänen ulkoinen jännittyneisyytensä puhui omasta puolestaan. Toisin kuitenkin kävi – sillä kun tuo koko pihamaan poikki kävelleen henkilön pysähtyen ulkoterassin portaiden ylemmälle askelmalle, kohosivat kädet raskaan hupun luokse ja riisuivat sen vapaaehtoisesti niskan puolelle. Pihavalojen ja sisältä lankeavan valon syventäen pistävän vihreitä silmiä, jotka olisivat saaneet itse paholaisenkin perääntymään pelosta – jos tuo ikimuinainen vihtahousu olisi eksynyt silmien omistajan eteen.
”Zay…?”
Giovannin saaden lopulta jotakin lausutuksi ääneen ja ensimmäisenä se oli tuon pistävän katseen omistaman miehen nimi. Kyseisen nimen ääneen lausumisen saaden katseen kohdistumaan entistä tiiviimmin puhujaan kunnes lopulta se kävi lävitse nuo maassa maakavat kuolleet miehet, jotka olivat asettuneet Odaytaan vastaan. Pettäneet tämän.
”Missä hän on?”
Tumman rauhallisen äänen lausuessa viimein ääneen kun katseen (joka oli ollut päällisin puolin tunteeton, mutta todellisuudessa se oli huokunut selvää inhoa) annettiin päästää irti viimeisestä kuolleesta salamurhaajasta.
”Missä tyttäreni on? Jos he ovat katkaisseet häneltä hiuksenkin – niin…”
Lauseen kuitenkin hiipuessa kuulumattomiin kun aistit nappasivat tutun tuntemuksen talon sisältä. Zayn aistiessa Adetten läsnäolon hyvin läheltä, mutta samaan aikaan tytöstä hohkaava aura oli jotenkin etäinen ja tuntui hiipuvan koko ajan heikommaksi. Tuon hyvin Zayn kaltaiselle miehelle ominaisen eriskummallisen hetken kuitenkin haihtuesssa nopeasti kadoksiin kun Giovanni sai puheäänensä takaisin ja kysyi suoraan mitä mies teki oikein tuolla paikassa. Vihreiden silmien kääntyessä uudelleen De Fioren jäsestä kohti kuin sanoakseen kylmän rauhallisesti; Ja sinullekko olen velvollinen kertomaan sen? Giovannin tietäen jo valmiiksi – ettei tulisi saamaan haluamaansa tietoa ulos tuosta miehestä, mutta jos toinen halusi edelleen pitää kaksikon välisestä ”sopimuksesta” kiinni – niin toisen olisi helvetti vie avattava enemmän tilannetta hänellekkin.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alex lähetetty Ma 08 Syys 2014, 16:25

Adette antamatta minkäänlaista vastakaikua ystävänsä pyyntöön, joka oli sillä hetkellä jätetty kokonaan toissijaiselle asteikolle siihen nähden mihin tyttö oli juuri liannut kirjaimellisesti kätensä - odotti Andrea rauhallisesti vaikka kokoajan mitä enemmän aikaa kului - sen enemmän myös pojasta tuntui että hän olisi halunnut hoputtaa tyttöä saadakseen tuon tekemään edes jotain - mutta siltikin huulet pysyivät kiinni. Kummankin lapsista katsoen juuri parahiksi aivan muualle kuin Giovanniin tai Eveyhin jotka kävivät pelkkien katseiden avulla suunnitelmaa lävitse, johon kuului tehtävien jako: Giovanni hoitelisi ruumiit ja kaikki niihin liittyvät pienimmätkin todisteet, ja Evey puolestaan saisi vastuulleen kaksikon jotka tulisi saada sisälle ja siitä takaisin henkisesti tasapainoon vaikka se olikin hankalaa. Andrean kärsivällisyyden pian vastaan tuon kaiken kanssa, jolloin isompi käsi tarttui sen enempää ujostelematta Adetten omasta, saadakseen tytön liikkeelle jonka jälkeen poika kaappasi tuon kainaloonsa siten että pystyi pahimpana hetkenä antamaan tuolle tuen pysymään edes pystyssä sen aikaa kun olisi tarpeen että he pääsisivät lähimpään kylyphuoneeseen pesemään tytön kädet verestä. Giovannin silloin tokaisten kaksikon takaa ankarasti että heidän pitäisi mennä sisälle ja jäädä sinne - käänsi Andrea kasvojaan olkansa ylitse sen verran että pystyi näkemään isänsä kasvot, vaikkei pystynyt vielä erottamaan mikä oli saanut vanhemman hoputtamaan heitä. Hänen kyllä pystyen aistimaan jonkin lähestyvän hitaasti, mutta se oli sillä hetkellä toisin toissijainen asia, ainakin nyt kun ajatukset eivät saaneet irti tuota välikohtausta. Eveyn puolestaan erottaen Giovannin tavoin tuon lähenevän hahmon ja sen mitä tällä olisi mahdollisesti mielessä, ja se taas naisen epäileväksi ja kääntämään katseensa mieheensä joka selvästi aikoisi ottaa vieraanvastaan samalla tavoin kuin kaksi muutakin tunkeutujaa. Kaksikon pitkän yhdessä olon aikana oli Evey kuitenkin oppinut hyvin nopeasti että vaikka hän olisikin halunnut jäädä toisen rinnalle noissa tapauksissa - ei mies antanut niin tapahtua. Koskaan. Mutta siltikin katse riitti kertomaan enemmän kuin tuhannet äänenlausutut sanat että toinen yrittäisi pysytellä turvassa vaikka mies tunnetusti pärjäsikin näissä tilanteissa - mutta ei sitä koskaan tiennyt.

 Pojan joutuen käytännössä joutuen taluttamaan nuoremman sisätiloihin, ja sitten alakerrassa sijaitsevaan kylpyhuoneeseen jossa oviavautui ja valot syttyivät pian sen jälkeen kun sormet olivat hamunneet tottuneesti seinämää itsestään katkaisijalle. Eveyn seuraten pian perässä kaksikkoa, käänsi Andrea katseensa äitiinsä joka oli jättänyt heidän isänsä ulos yksin, valmiina kysymään miksei toinen ollut miehen kanssa vaikka sillä kertaa... ei hän pystynyt siihen. Ja ehkä hyvä niin. Andrea ei ollut koskaan nähnyt vanhempiensa puolta joka pystyi tappamaan ihmishengen noin vain vailla minkäänlaista tunnon tuskaa, sillä äiti ja isä olivat aina piilottaneet sen heiltä, ja ehkä jopa hyvästä syystä. Kukaan ei ollut kertonut hänelle että hän joutuisi surmaamaan jonkun mikäli hänestä tulisi koskaan vartija. Äidin kyllä nähden lapsensa käyvän kymmeniä ajatuksia sillä hetkellä yhdellä kertaa lävitse, saamatta niihin itse vastausta - mikä taas sai pojan viimein istahtamaan kylpyammeen reunalle väsyneenä ja turhautuneena yhtä aikaisesti, pään notkahtaen niskan varassa alaspäin, Eveyn ottaen vuorostaan Adetten hoidettavakseen. 
Naisen puhutellen aluksi hiljaisella äänellä tytölle, samalla kun tämä auttoi tätä pesemään kätensä vuosien kokemuksien jälkeen, mutta Evey kyllä tiesi - että se ensimmäinen hengenvienti oli se kaikista vaikein sulattaa. He olivat kaikki kokeneet sen, ja he kaikki myös varmasti muistivat miltä tuntui nähde kädet sotkeutuneena vereen, tyhjät silmät jotka katsoivat takaisin sekä sen katumuksen tunteen joka ei jättäisi heti rauhaan. Mutta Adette oli muutenkin kokenut sinä päivänä kovia - ja Evey pelkäsi sen olevan liikaa tuolle nuorelle tytölle joka oli yritetty pitää kokoajan pumpulin sisässä kaikelta pahalta. "Adette. Kuuntele minua." Äidillisen, hieman topakamman äänen lausuen tytölle saadakseen edes jonkinlaisen otteen tytöstä itsestään joka tuntui kaikkoavan minuutti minuutilta vain kauemmaksi ja kauemmaksi omiin ajatuksiinsa, jäi Evey odottamaan rauhallisesti saisiko hän mitään aikaiseksi nuoremmassa vaikka toinen yrittikin olla kovempi kuin todellisuudessa oli. Vesihanan tullen sammutetuksi tuolla aikaa jottei ympärillä olisi mitään mikä veisi huomiota liiaksi ja sulkisi toista entistä enemmän sisäänpäin "Se mitä teit äsken... pelasti juuri mieheni ja lapsieni isän hengen vaikket sitä vielä näekään, mutta samalla teit paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Nuo miehet, eivät olisi säästäneet ketään jälkeensä - varsinkaan sinua."
"Miksi" Andrean kysyen hiljaa, lähes olemattomalla äänellä vaikka katse ei noussut lattian kaakelipinnasta ylös vieläkään - mutta äiti kyllä ymmärsi esikoisensa kysymyksen vaikka se olikin hyvin laajassa mittakaavassa. 

Miksi juuri Adette? Sen kysymyksen Evey olisi mielellään jättänyt lausumusta ääneen, mutta sen illan jälkeen - nämä ansaitsivat tietää. Edes jotain. "... He ovat isäsi alaisuudessa mutta viimeiset viisi vuotta - on syntynyt erinäisiä ryhmiä isääsi vastaan - ja samalla sinua sillä jos jotain tapahtuu Zaylle - on Adette ensisijainen perijä johtoasemassa. Ja naista ei hyväksytä siihen. Varsinkaan sellaista joka ei jaa heidän uskomuksiaan tai tapojaan." Andrean kuunnellen äitiään, vaikka jokainen noista lausutuista sanoista oli kuin suora tikarin heitto sydämeen vaikkei Andrea sitä myöntäisikään vielä ääneen, ja sillä hetkellä tuo pienikin tuntemus piiloutui lattiatasolle vaikka Evey kyllä tiesi ettei Andrea pitänyt kuulemastaan - jossa ei ollut edes koko totuutta. Tuona aikana pää oli kääntynyt kohti heidän esikoistaan ennenkuin se kääntyi uudelleen kohti tyttöä vielä kerran, näyttäen siltä että Evey jatkaisi vain puheenmuodossa vielä siitä eteenpäin mutta sen sijaan antoi tämä kätensä nousta sivulta kohti Adetten kasvoja mutta sen sijaan että tämä olisi suoraan koskettanut toista, siirsivät solakat sormet hiuksia pois kasvoilta jotka olivat valuneet tielle, jonka jälkeen sormet pyyhkivät varovasti kyyneleitä pois posken pinnalta, samalla kun lempeä hymy nousi vanhemman huulille "... Kaikki kääntyy vielä parhainpäin. Usko pois." Hopeisten silmien yrittäen löytää tiensä toisen omiin, noiden sanojen jälkeen, vaikka todellisuudessa Evey oli hyvin onnellinen tytön reaktiosta joka kertoi ettei tämä ollut vielä kuin isänsä, vaikkei hän sitä ääneen lausuisikaan. Toinen oli vielä inhimmillinen vaikka yrittikin olla kova, mutta jossakin kohtaa sekin tulisi täyteen. Ja vaikka Adette olikin vihollisperheestä - oli tämä siltikin vasta lapsi joka ei olisi vielä hetkeen valmis astumaan isoihin kenkiin ja siltikin puoliksi sukua mikä sai vain oman äidillisen puolen lohduttamaan ja kenties halaamaan toista mikäli toinen vain antaisi - mutta jälkimmäistä nainen epäili hyvin vahvasti.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alice lähetetty Ma 08 Syys 2014, 19:50

Todellisuudessa Adettella ei ollut mitään hajua miten tämä oli yhtäkkiä päätynyt ulkoa takaisin sisälle ja siellä vielä johonkin syrjäiseen kylpyhuoneeseen, jossa kirkas kattovalo kävi kieltämättä silmiin, jotka olivat muuttuneet aremmiksi itkemisen vuoksi. Hän oli kuin unessa. Kävelevä haamu kuolevaisten joukossa, jossa muut eivät kiinnittäneet häneen enää mitään huomiota ja Adette vielä vähemmän muihin. Tämän ollen vajonneena niin syvästi omiin ajatuksiin ja muistikuviin – ettei paluuta sieltä olisi kovin äkkiä. Hän oli kuin keskellä mustaa järveä, jossa jokainen turvallinen ranta sijaitsi liian kaukana, että olisi kannattanut lähteä tavoittelemaan sellaista. Hänen kuullen jostakin päin kaukaisuudesta ihmisten naurun ja tasaisena pysyvän puheen sorinan. Nuo äänet hän tunnisti - sillä ne olivat kuuluneet kauan sitten Adetten vielä asuessa aavikkokaupungissa. Tuon kaiken iloisuuden kuitenkin särkyen ikävän kuuloiseen sivallukseen, joka kertoi näkemättäkin miekan iskeytyvän suoraan tuoreeseen lihaan ja vievän elämän veripisaroiden saattelemana mennessään. Adetten ollen taas se vähän yli viisivuotias lapsi, joka oli lähtenyt salaa huoneestaan keskellä yötä ja eksynyt matkallaan palatsin autioille käytäville kunnes jokin oli saanut tämän piiloutumaan kivipylvään taakse ja peittämään suunsa käsillään – ettei kiihtynyt hengittäminen kuuluisi vahingossakaan. Piilostaan Adette oli kuullut kahden miehen taluttavan jotakin kolmatta henkilöä välissään kunnes nämä olivat pysähtyneet lapsen piilopaikasta viiden metrin päähän. Silloin hän kuullut isänsä äänen, joka oli puhunut tapansa mukaan kylmän rauhallisesti vailla minkäänlaisia tunteita, vailla minkäänlaista säälin tuntoa…

Veren ja veden sekoittuessa yhteen valkean lavuaarin pohjalle kun Evey ystävällisesti pesi nuoremman tytön käsiä puhtaaksi kun tämä ei ollut alussa tehnyt elettäkään, että aikoisi tehdä jotakin pesemisen suhteen. Vihreiden silmien seuraten veren laimentumista veteen ja huuhtoutumista viemäriin hiljalleen.

Miekka oli sivaltanut kolmannen miehen vatsan poikki vaakasuuntaisesti ja avannut keskivartalon leikisti, jolloin osa sisälmyksistä vierähti ulos veren saattelemana ennen kuin itse uhri kaatui maahan niiden kaikkien mukana. Zay oli mestauttanut vangin kertakaan silmäänsä räpäyttämättä ja kun teko oli tehty käski tämä noita kahta miestä siivoamaan jäljet ja hävittämään ruumiin. Adette oli nähnyt tuon kaiken, mutta tämä oli kätkenyt muistikuvan syvälle sisimpäänsä ja kieltäytynyt puhumasta siitä, saatikka että olisi muistellut sitä… kunnes nyt se palasi takaisin muistikuviin ja antaen oman vahvistuksensa siitä minkälainen hänen isänsä todellisuudessa oli. Muiden ihmisten suista kuullut puheet saaden valitettavasti pohjan itselleen. Mistä Adette voisi olla varma - ettei Zay olisi itse lähettänyt murhaajia lapsensa perään? Mistä Adette voisi olla varma – ettei itse Zay olisi Cecilian kuoleman takana?

”Kaikki kääntyy vielä parhainpäin. Usko pois."
Andrean äidin lausumien viimeisten sanojen tavoittaessa lopulta Adetten tämän synkkien ajatusten lävitse – tunsi tyttö samaan aikaan sen tietynlaisen pehmeän auran, joka hohkasi vanhemmasta naisesta itsestään. Kasvojen sivustan tuntien pehmeämmän käden hipaisevan posken aluetta sen verran, että tuoreemmat kyyneleet saataisiin pyyhittyä kadoksiin. Adetten aluksi edes tietämättä miten tuollaisessa tilanteessa pitäisi oikein reagoida, kunnes tämä antoi alitajunnallensa vallan ja valitettavasti se ei ollut se paras mahdollinen. Vihreiden silmien sisimpään syttyessä se tietty katse, joka valitettavasti oli hyvinkin tuttu Zayn puolelta. Tuo tietty katse oli katsonut silloin aikoinaan Pandooraakin kun nuori salamurhaaja oli lausunut sanat;
”En kaipaa anteeksi antoanne. Vielä vähemmän sääliänne.”
Adetten punartavien huulien sulkeutuessa takaisin yhteen noiden samojen sanojen jälkeen, minkä jälkeen tämä jo ohitti Eveyn yllättävän ketterästi ja pian jo portaikosta kuului harppovat askeleet – tytön suunnatessa takaisin sinne samaan kylpyhuoneeseen, jonne oli jättänyt omat vaatteensa kuivumaan. Adetten ehtien näkemään ikkunasta parhaaksi pihalta pois ajavan poliisiauton. Tietämättä kuka autoa sinä hetkenä oikein ajoi, mutta jokin aisti antoi siihenkin vastauksen omalla tavallaan ja kun ulko-ovi avautui uudelleen Giovannin toimesta, tiesi hän totuuden vaikka ei sanonutkaan mitään ääneen. Käsien kuitenkin alkaessa repimään märkiä vaatteita voimakkaammin alas kuin oli ollut aluksi tarkoitus. Adetten tuntien purevansa alahuulta jo todella kipeästi, mutta siltikään tämä ei päästänyt hampaillaan irti. Ainoa mikä tuona hetkenä enää mahtui korvien väliin oli ajatus pois pääsemisestä? Minne ja miten? Sinne asti järkevä päättely ei vielä yltänyt.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alex lähetetty Ma 08 Syys 2014, 21:04

Luonnostaan punertavien huulien lausuen nuo kaksi lausetta, pystyi Evey sen hetken aikaa näkemään noissa pistävän vihreissä silmissä sen puolen, joka muistutti liiaksikin tytön isästä - oli tuo nuorukainen sen hetken aikaa kuin peilikuva vanhemmastaan vaikkei tämä sitä itse tiennytkään. Tuon lauseen saaden käden irtaantumaan varovasti toisen poskelta takaisin alas, eikä hetkeäkään liian aikaisin kun tyttö päättikin poistua tuosta hetkestä, "Adette!" mutta korvien erottaen nopeat askeleet jotka johtivat salaman nopeasti kohti yläkertaa, tiesi Evey että hän olisi voinut kutsua toista nimellä kymmenen kertaa ja pakottaa toisen kuuntelemaan - mutta se ei hyödyttäisi mitään. Raskaan huokaisun karaten tahtomattaankin huulten välistä. Ehkä olisi parempi antaa tytön vain olla? Tai sitten ei. Ei Evey enään edes tiennyt, sillä hän ei tuntenut tuota tyttöä millään tavoin eikä tämän toimintatapoja - ja se taas turhautti tavallaan mieltä vaikka nainen yritti painattaa mieleensä ettei ehkä vain yksinkertaisesti olisi mitään tehtävissä. Adette oli kokenut jo tarpeeksi kovia yhden iltapäivän sisällä. Huomion kiinnittyen silloin vielä ammeen ohuella reunalla istuvaan esikoiseen joka oli ollut jo hetken aikaa hiljaa, vaihtamatta juurikaan asentoaan suuntaan eikä toiseen mutta nyt puolestaan kädet olivat nousseet kasvoja vasten haudatakseen ne piiloon vaikka mieli yritti turhaan karaista itseään kaikin tavoin. Hän ei ollut lupautunut tappamaan ihmisiä.

 Hän ei haluaisi tappaa ketään.  Ja miten hän edes pystyisi kun pelkkä näkeminenkin sai tämän voimaan pahoin? Kukaan ei ollut kertonut hänelle. Hän oli nähnyt isänsä ja Adetten veren peitossa niiden kahden ruumiin kanssa... joutuisiko hän tekemään jossain kohtaa samoin? Niinkö hänen kuului suojella sitä kirottua kirjaa joka tarinoiden mukaan tuntui olevan kaiken pahan alku ja juuri? 
Tuossa kohtaa pää olisi halunnut tehdä pienen pudistelu liikkeen, joka olisi kieltänyt häntä osallistumasta mihinkään niistä päivän tapahtumista, mutta pää ei vain pystynyt tekemään liikettäkään suuntaan eikä toiseen. Hänen kehonsa oli vain jähmettynyt paikoilleen noiden muistikuvien kanssa jotka tulisivat varmasti kummittelemaan vielä vuosienkin jälkeen, ja se taas sai Andrean tuntemaan itsensä heikoksi. Ja hän vihasi sitä tunnetta. Nielaisun tapahtuen astetta hankalammin, pojan tietäen että jos hän nyt näkisi oman peilikuvansa olisi hän yhtä valkea kuin lakana, eikä se tulisi muuttumaan muutamaan tuntiin ainakaan. Pahoinvoinnin vain yrittäen puskea päälle vaikka Andrea kuinka olisi halunnut väittää muuta. Eveyn kyllä nähden tuon lapsestaan, ja tämä myös valitettavasti tunsi esikoisensa sen verran hyvin ettei tämä tulisi avautumaan moneen tuntiin, ja vielä vähemmän haluaisi kenenkään olla tuolloin paikalla kun tämä kokoaisi itseään. Äidin astellen kuitenkin esikoisensa eteen sen verran että pystyi kumartumaan sen verran että huulet pystyivät painamaan rakastavan suukon päälaelle, lähelle karheaa hiusrajaa jossa jokainen hiussortuva jälleen oli jokaikisen ilmansuunnan mukaisesti, hiljaisen äänen lausuen pojalle että tuon ei kannattaisi kiirehtiä tuntemustensa kanssa johon taas sitäkin hiljaisempi, tukahtunut ääni lausui käsien alta saisiko hän olla hetken aikaa yksin. 
Solakoiden sormien silittäen vielä viimeisenä tekonaan karheita, lyhyitä hiuksia ennenkuin keho nousi uudelleen koko pituuteensa helposti ja nainen poistui tuosta valkeasti kylpyhuoneesta jättäen esikoisen yksin tuohon pieneen tilaan, mutta vasta kun Andrea kuuli selvästi äidin poistuneen eteiseen johtavaan käytävään, uskaltautui suojamuuri tuolloin romahtaa kokonaan alas, kehon liukuen hitaasti ammeen kiiltävää pintaa pitkin kaakelilattialle istumaan, kyyneleiden alkaen taistelusta huolimatta valumaan vuolaasti pitkin poskia.

Evey oli jättänyt Andrean taaksensa hetkellisesti, Sophie oli vieläkin kirjastohuoneessa Buddhan kanssa ja Adette taas oli juossut takaisin yläkertaan, astelivat jalat tuota lyhyttä väliä vierashuoneen johtavasta pienestä sivukäytävästä aina eteiseen, jossa katse kohtasi tutun miehen joka ainakin päällepäin näytti olevan fyysisesti kunnossa, mutta mitä henkiseen puoleen tuli... oli tuo päivä ollut heille kaikille yhtä rankka eikä se tulisi olemaan varmastikaan vielä ohitse mikäli Andrea selviäisi pois suljettujen ovien luota halutakseen vastauksia. 
Hopeisen katsoen tuota pariskunnasta vanhempaa osapuolta, teki pää tuolloin pienen pudistelemisliikkeen merkiksi siitä: ettei kaikki ollut mennyt taaskaan niinkuin oli suunniteltua. Ei todellakaan. Toinen purki olonsa väärällä tavalla juoksemalla yläkertaan pakoon ja toinen taas oli hermoromahduksen partaalla lukittautuneena pieneen huoneeseen. Huonommin ei tässä voisi enään mennä. Mutta katsoessaan sen hetken aikaa Giovannin tuon välimatkan halki, joka oli alkanut hitaasti umpeutumaan naisen toimesta, sanoi kyllä järkikin tässä kohtaa ettei tuo voinut olla yhtään sen paremmassa kunnossa kuin Andrea tai Adette. Välimatkan umpeutuessa viimein vain askeleen päähän, jolloin toinen käsistä pääsi kietoutumaan hellästi vanhemman lantiolle "... Vieläkö sanat että huolehdin liikaa?" Hiljaisen äänen todeten miehelle hetkeä keventävästi vaikka Evey tiesi sen olevan tuomittu jo heti ensi alkuunsa, ja siltikin nainen jaksoi hymyillä vaikka seuraava aihe tulisikin olemaan hyvin epämieluisa: mitä Zay halusi sillä kertaa, monen vuoden jälkeen? Zay ja Evey eivät olleet kuin ehkä yhteisen isän puolelta sisarukset toisilleen, mutta kun vuodet olivat kuluneet ja mitä enemmän pahaa tuo mies oli tehnyt hänen perheelleen omien tai alaistensa käsien kautta, pystyi hän kyllä tuntemaan milloin tuo tuli lähelle. Hopeisen katseen hakeutuen pistävästi Giovannin omiin tuona aikana, alkoi nainen tuolloin kertoa noita hetkisiä tapahtumia ja siinä samassa käyden lävitse missä kukin lapsista sillä hetkellä sijaitsi - vaikka Evey epäilikin ettei Adette tulisi olemaan enään aamulla heidän luonaan.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alice lähetetty Ma 08 Syys 2014, 23:37

Ulko-oven sulkeutuessa vaimeasti naksahtaen selän takana, sulki se taakseen kaiken ulkopuolella tapahtuneen. Pyyhkien pois ne kaksi ruumista, jotka olivat kadonneet Zayn ja poliisiauton mukana. Vaimentaen sateen voimakkaan huminan, josta enää aamulla olisi jäljellä kylmä kosteus ja hento usva siihen hetkeen asti kunnes aurinko alkaisi lämmittää maaperää tarpeeksi. Giovannin kohottaessa katseensa kartanon pääaulan suuntaan, vastasi sieltä suunnalta vain haalea valo, joka sai alkunsa seinävalaisimista. Askeleiden viedessä peremmälle kyseiseen tilaan ei kestänyt siitä kauankaan kun Evey saapui seisomaan miehensä, joka ei vieläkään ollut sanonut sanaakaan, lähettyville ja antaen kätensä eksyä hetkeksi lantion seutuville. Yleensä Giovanni olisi tehnyt samoin, mutta tuona kertaa kädet eivät kohonneet vartalon sivuilta, saatikka että merenpihkan värisiin silmiin olisi syttynyt se sama lämpö, joka olisi yrittänyt uskotella naiselle kaiken olevan hyvin. Miehen kuunnellen sujuvasti vaimonsa pikaista selontekoa sisätilojen tapahtumista, mutta kun puheaihe alkoi kallistua seuraavaksi kysymysten puolelle, keskeytti tumman rauhallinen ääni Eveyn. Giovannin kokien sinä hetkenä parhaaksi, että tämän olisi keskusteltava uudelleen esikoisen kanssa ja Evey menisi puolestaan kuopuksen luokse. Heitä ehkä oli koeteltu sinä iltana taas uudemman kerran ja niin tulisi varmasti vastaisuudessakin tapahtumaan, mutta milloinkaan nuo koitokset eivät saisi tulla heidän perhesiteiden väliin. De Fioren jäsenet huolehtivat toinen toisistaan ja piste.
”Kerron sinulle kyllä kaiken, mio caro… mutta nyt lapsemme tarvitsevat meitä.”
Käden kohottautuessa koskettamaan vielä pikaisesti naisen kasvon sivustaa, minkä jälkeen mies erkaantui kauemmaksi ja lähti sinne samaan suuntaan mistä Evey oli tullut hetki sitten.

”Enemmän kuin edes arvaammekaan.”
Giovannin lisäten mielessään, synkän varjon laskeutuessa sen hetken ajaksi kasvojen ylitse. Hän ei ollut todellakaan toivonut tätä, mutta ilmeisemmin totuuden oli tuotava itsensä julki… haluttiin sitä tai ei. Isän pysähtyessä viimein kylpyhuoneen oven eteen, ei tämä aluksi tehnyt elettäkään, että olisi kohottanut kätensä koputtaakseen. Jääden vain seisomaan ja katsoen alaviistoon tuota tummanpuista oven pintaa. Nielaisemisen tapahtuen pariinkin kertaan asteen hankalammin. Miten hän voisi kertoa pojalleen olevansa oikeasti tappaja kuin tavanomainen yrityksen johtaja, joka vain oli saanut sukunsa perimänä velvollisuuden kannettavakseen. Miten hän osaisi asetella sanansa oikein – ilman, että esikoinen juoksisi lopullisesti pois. Pelkkä ajatus Andrean uudelleen menettämisestä salpasi hengityksen – niin miten olisi käynyt, jos niin oikeasti tapahtuisi? Uloshengityksen tapahtuen asteen hitaammin ja raskaammin nenän kautta, samaan aikaan kun katse kohosi ryhdikkäämmin eteenpäin ja käsi kohosi sen kaiken mukana ovelle. Jäntevien sormien koukistuessa sen verran, että ne pääsivät koputtamaan rystysillään kolmesti.
”Andrea…”
Isän aloittaen mahdollisimman varovaisesti tunnustellen tilannetta, pitäen äänensä koko ajan rauhallisena.
”…oletko siellä?”
Giovannin hiljentyessä hetkeksi kuuntelemaan, kooten samalla ajatuksiaan järkevämpään muotoon ja yrittäen parhaansa mukaan tuoda ne ymmärrettävällä tavalla julki.
”Voinko tulla sisään?”
Tuon kaikkein merkittävimmän lauseen tullessa esitetyksi viimein ääneen. Siihen saadun vastauksen ratkaisten lopullisesti sen mihin isän ja pojan tilanne tulisi etenemään. Ei pelkästään tuossa hetkessä vaan paljon kauempanakin… jos jumalat ikinä soisivat Giovannin olevan vielä hengissä.

Käden, joka oli koko ajan pysytellyt alhaalla, painautussa enemmän kyljen sivustaa vasten. Ulkoilmasta kylmettyneen ihon tuntiessa väkisinkin paidan kankaan kostuneen muustakin kuin pelkästään sateesta, mutta tuostakaan huomiosta huolimatta Giovanni ei asettanut itseään lapsensa edelle vaikka kyseinen ruhje olisikin ilmeisemmin paikattava nopeasti. Kauluspaidan valkean värin alkaessa punertamaan hiljalleen kyljen alueelta koko ajan enemmän ja enemmän, mutta Giovanni vain asetti eteisestä ottamansa villatakin liepeet sen kaiken peitoksi ja kätki haavoittumisensa ulkopuolisten katseilta. Hän haisisi jo muutenkin verelle ulkona tapahtuneen yhteenoton vuoksi, joten oman verensä hajua ei erottaisi kovin nopeasti.

Hiljaisuuden vastatessa vieläkin painostavan oloisesti kylpyhuoneen oven takaa, nielaisi Giovanni uudelleen asteen hankalammin. Hänestä tuntuen hyvin paljon tuona hetkeä sille, että Andrea olisi ajelehtimassa koko ajan kauemmaksi – eikä isä enää kohta yltäisi lapseensa. Kaiken tuon painostavan hiljaisuuden keskellä Giovannin alkaessa puhumaan uudelleen hetken odottamisen jälkeen. Hänen alkaen kertomaan tarinaa nuorukaisesta, joka ei uskonut mihinkään epänormaaliin tai edes sellaiseen, jota ei voisi nähdä tai kädellä koskettaa. Nuorukainen oli järjen johdattama – eikä mikään voisi muuttaa sitä ajattelutyyliä, kunnes yhtenä päivänä tämä sai huomata olleensa koko ajan väärässä ympäröivästä maailmasta. Nuorukaisen joutuen pistämään elämän arvonsa kerralla uusiksi ja kohtamaan sen totuuden, että kaikki tämän läheiset olivat kuolleet suunnittellusti eivätkä odottamattomasti. Se tieto sai nuorukaisen vihaamaan tuota kyseistä tahoa todella paljon ja juuri tuon kyseisen vihan saattelemana nuorukainen tarttui yksi ilta aseeseen ampuakseen yhden sen tahon jäsenistä. Luodin tappaen kohteen välittömästi. Kohteen, joka paljastui iältään vain viisitoistavuotiaaksi. Tuon kyseisen päivän jälkeen nuorukainen joutui tappamaan yhä enemmän ja enemmän suojellakseen rakastamiaan ihmisiä siltä samalta kohtalolta, joka oli vienyt mennessään nuorukaisen edesmenneet läheiset. Kuinka useasti tämä itsekkin oli joutunut käymään lähellä omaa kuolemaansa, puhumattakaan itsensä vihaamisesta niiden edesmenneiden sielujen tähden.
”Rohkea mies tarttuu aseeseen, mutta viisas mies keksii keinon olla tarttumatta siihen ja silti kääntää tilanteen edukseen.”
Ovea koputtaneen käden liukuessa hiljalleen pois oven pinnalta kun Giovanni viimein ymmärsi tilanteen. Tuo ovi ei tulisi avautumaan hänelle, mutta siitä huolimatta rauhallinen ääni vielä sanoi lopuksi:
”Muista nuo sanat, Andrea – niin tulet olemaan minua paljon parempi mies.”
Jalkojen kääntyessä hitaasti poispäin. Giovannin palatessa takaisin aulaan oli tämä ottanut puhelimensa housuntaskusta ja painoi sitä tiettyä pikanäppäintä, joka yhdisti suoraan hätäkeskukseen. Luurin toisesta päästä vastaten naiselle kuuluva ääni, pyysi Giovanni lähettämään ambulanssin De Fioren kartanolle. Hätäkeskusnaisen kysyessä vielä pari pikaista kysymystä, joidenka jälkeen Giovanni pääsi sulkemaan puhelimen ja istuutumaan sisäportaiden toiselle askelmalle. Kyljestä pulppuava veri oli jo levinnyt niin paljon – ettei sitä voinut enää edes peitellä. Giovannin hymähtäen kuivasti katsoessaan tuota autiota aulaa, jossa mikään muu valo ei liikkunut kuin seinävalaisemien hämy. Pään sivustan lopulta nojautuessa väsyneenä porraskaidetta vasten, mutta silmät pysyivät vielä auki vaikka olivatkin puoliksi ummessa.
Jäljellä olisi enää vain avun odottaminen.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alex lähetetty Ti 09 Syys 2014, 11:23

Tuon illan jättäen jälkeensä omanlaisen kaiun kulkemaan Andrean ja tämän vanhempien välillä, niiden kaikkien asioiden joita silmät olivat joutuneet todistamaan tuolloin, vaikuttaen vielä kahden päivän jälkeenkin De Fioren kartanossa vaikka päällisin puolin sade näytti pyyhkineen kaiken pois. Veren pihamaalta, kaiteen ylitse osoitetun oksennuksen, kaksi salaseuralaisen ruumista joiden olinpaikkaa Andrea ei pystynyt edes kuvittelemaan - ja loppujen lopuksi ei hän edes halunnut. Andrea oli ehkä luvannut isälleen palaavansa kouluun takaisin kuin ei mitään mutta sen jälkeen kun ambulanssi oli hakenut tuon vanhemman miehen jälleen kerran sairaalaan, oli Evey ilmoittanut moisesta rehtorille joka vielä ymmärsi aran tilanteen ja antanut muutaman lisäpäivän nuorelle pojalle sillä kertaa jopa järkevän syyn varjolla. Todellisuudessa aina kun Evey ja Sophie olivat menneet katsomaan tuota miestä, oli Andrea jäänyt suosiolla kotiin. Poika ei ollut vaivautunut selittämään kyseistä vanhemalleen mutta oletti tämän kyllä ymmärtävän: hän ei vielä pystynyt sulattamaan sitä että mies jota hän oli katsonut ylöspäin pikkupojasta asti, olikin vain samanlainen tappaja kuin ne ketkä olivat heidän perässään päivittäin, ja että se sama kohtalo tulisi olemaan suurella todennäköisyydellä hänenkin kunhan vain sen aika olisi. 
Noiden kahden päivän aikana Andrea oli pysytellyt enemmän omissa oloissaan ja jättänyt kaiken muun ulkopuolelle - jopa Adetten, Andrean oikein edes tietämättä mitä tämä aikoisi siitä eteenpäin: aikoisiko tyttö vain kadota kokonaan maan alle vai nousisiko tämä vastaan?
Andrea ei tiennyt. Eikä hän oikein tiennyt mitä mieltä hän olisi asiasta sillä loppupeleissä Adette tulisi varmasti pärjäämään mutta sitten toisaalta tämän perässä juoksi jos jonkinlaista porukkaa, eikä mitenkään hyvässä mielessä. Poika oli lähtenyt jo varhain aamusta kotoa kaupungille, ja siitä taas lupautunut ohimennen jälleen vanhalle miehelle joka piti korjaamoa vielä vuosikymmentenkin jälkeen yllä, pystyvänsä tulemaan töihin koko päiväksi - kunhan Andrean ei tarvitsisi olla kotona tai mennä sairaalaan. Tuon vanhan miehen, joka oli tuntenut aikoinaan myös Andrean enon ennen tämän siirtymistä armeijaan, pysytellen hiljaa tässä kohdin pojan omasta mielipiteestä joka halusi syystä tai toisesta olla viimeiseen asti kohtaamatta isäänsä vielä - vaikka syytä tuolle ei suotu. Vanhan miehen tässä kohtaa olettaen automaattisesti syyn johtuvan pitkälle siitä ettei vain poika pystynyt katsomaan tuota vanhempaa miestä huonossa tilassa - vaikka todellisuudessa kyse olikin muusta. Pojan uskotellen niin välttyäkseen liiallisilta kyselyiltä ja ongelmilta.

Aamun vierähtäessä tuolla korjaamolla nopeasti iltapäivään, oli aurinko ja tuolloin laskenut puoliksi taivaanrannan taakse ja värjännyt kokopäivän lähes pilvettömänä pysytellyn taivaan punertavaksi, oli hiljaisuus pidellyt tuon ajan kokonaan tuon loppuajan tuossa avarassa tilassa joka oli täynnä erilaisia korjattuja ja korjattavia kulkupelejä joista osa oli tavanomaisia ja osa taas sellaisia että kuka tahansa olisi kateellinen sellaisen omistajalle, mutta vielä nuo autot ja moottoripyörät joutuivat odottamaan hakijaansa. Kovaa betonilattiaa kilahtaen välillä paivana työväline, joka aiheutti tilan kaikuvan aina hetkellisesti ennen kuin tuo korkea ääni katosi jonnekin olemattomiin, ja välillä taas tuota ääntä seurasi italiankielin ja ranskankielen välinen manaus jos jokin ei tuntunut onnistuvan tai joku osa oli niin jumissa eikä halunnut irrota. Kännykkä joka oli jätetty nahkatakin taskuun piiloon jottei se olisi häirinnyt, oli värissyt tuon päivän aikana useaan kertaan vaikka se oli äänettömällä - ja Andrea kyllä tiesi, kuka siellä oli. Mutta hän ei halunnut vastata. Hän voisi myöhemmin kysyttäessä aina vedota työympäristön kiireellisyyteen ja ettei vain yksinkertaisesti sellaiseen ollut aikaa, mutta hän tulisi kyllä kuulemaan tuosta päätöksestä kyllä kunhan hän pääsisi vain takaisin kartanolle asti. Tummien koko haalareiden, jotka olivat sotkeentuneet sen päivän aikana jo moneen, moneen kertaan öljystä niinkuin kasvojen kuin myös käsienkin iho oli, eikä se tulisi lähtemään heti vaikka poika olisikin yrittänyt puhdistaa itseään, tulisi ainakin haju ja koostumus jäämään vielä kauaksi aikaa itsepintaisesti kiinni ja poika tiesi sen vaikkei hän välittänyt kunhan vain hän saisi tehdä työt loppuun, ja onneksi päiväkin olisi muutaman minuutin päästä pulkassa. Kunhan vain vanha mies ensin palaisi asioiltaan, ja päästäisi näin nuorukaisen lähtemään sulkemisajan jälkeen sillä vaikka tuo mies uskalsi jättää pojan yksin huolehtimaan korjaamosta - tämä vielä periaatteen sekä lainkin pohjalta halusi varmistaa että kaikki olisi varmasti kiinni ja lukossa. 
Kellon vain tikittäen seinällä omaa tahtiaan tuntui tuo ääni jotenki normaalia hitaammalta, mikä taas sai Andrean liukumaan rullalaudalla vähän väliä pois auton alta tarkistaakseen kellon ajan vaikka mitä enemmän poika sitä teki, sen selvemmäksi kävi ettei aika kulunut sen nopeempaa - ja se sai muutenkin turhautuneen mielen turhautumaan entisestään. 
Andrean valuen uudelleen työpistelleen joka esti näkemästä mitään muuta kuin itsestään koneiston osat suoraan ylhäällä ja jos sivulle sai edes vähän taitettua päätään - pystyisi näkemää juuri ja juuri kengät - mikäli ne vain sattuivat olemaan näköetäisyydellä mutta harvoin siihen aikaan iltapäivästä enään edes tuli asiakkaita sillä yleisesti puhuttaessa paikalliset kyllä tiesivät korjaamon ja osasivat myös kunnioittaa sitä, ja jos taas ei - yleisesti pyydettiin palaamaan seuraavana päivänä kun itse pomo oli paikalla ottamassa työn vastaan arvioinnin jälkeen, pojan olettaen tietenkin tämän saman menevän tässäkin kohtaa samalla ajatusmallilla, tämän edes olettamatta kenenkään saapuvan enään niihin tiloihin. Korvien erottaen kuitenkin tuosta ajatuksesta huolimatta rauhalliset askeleet, jotka kopahtivat tasaisesti betonin lattiaa vasten vailla minkäänlaista kiirettä mikä yleensä oletettiin olevan merkki siitä että tuo kyseinen ihminen etsi jotain tiettyä - yleensä henkilökuntaa mikä sai raskaan henkäisyn karkaamaan huulten välistä. Hän ei juuri nyt jaksaisi nähdä ketään, vaikka hänen sen hetkinen työnkuvansa sitä vaatikin, vaikka he menisivätkin pian kiinni. 
Painavan työvälineen tullen lasketuksi jälleen alas käden ulottuvilta ja keho jälleen liukui pyörien varassa takaisin ihmisten ilmoille, alkoi keho nousta vähitellen ensin istuma-asentoon jo sitten vasta itsestään takaisin jaloilleen - samalla käden ottaen haalareiden taskuista kangaspalaa mihin puhdistaa kädet ennenkuin hän kohtaisi tuon henkilön joka oli astunut sisään. "Valitettavasti emme ole enään auki tänään. Pomo on seuraavan kerran paikalla aamulla, jos tulisitte vaikka silloin mieluummin." Italiankielen lausuen tapojen mukaan, vaikka katse ei vielä kääntynyt kohti asiakasta vaan se oli vielä kohdistettuna maahan - tai enemmänkin käsiin ja näyttäe päällisin puolin keskittyvän enemmän niiden puhdistamiseen kuin itsestään tilanteeseen. "Mitä asia koskee? Auton öljyn vaihtoa? Moottoripyörää? Mopoa? Voin ottaa yhteystiedot ja antaa ne eteenpäin." Tuon joskus valkean liinan tullen lasketuksi takaisin samaiseen taskuun, kielen pysytellen vielä italiasa ennenkuin katse alkoi vihdoinkin kohota ylöspäin kohti tulijaa hitaasti.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alice lähetetty Ti 09 Syys 2014, 12:30

Kapean ja mutkittelevan tien myötäillessä lähes jatkuvasti meren rannan ääriviivoja – olisi moni vierasmaalainen pysähtynyt varmasti hetkeksi ihastelemaan noita uljaita maisemia, jotka olivat italian ylpeys. Tuohon aikaan iltapäivästä kyseisellä tiellä kulkien enemmän raskaampia ajoneuvoja ja niiden sekaan mahtuen pari tavanomaista henkilöautoa – noiden kaikki yhdessä tottakai ruuhkauttaen tien tietyistä kohdin ja saaden ihmiset huutelemaan toisilleen kulttuurin tapojen mukaan. Yhden tuollaisen puheensorina yhteenoton keskeytyessä äkillisesti kun ihmisten keskittyminen kiinnittyi ohi ajaneeseen moottoripyörään, joka puikkelehti ajoneuvojen ohitse hyvin helpon oloisesti vaikka vauhtia oli selvästi yli nopeusrajoituksen. Parin auton kuskeista tietenkään malttamatta olla huutamatta tuon moottoripyörä kuskin perään, joka vain heilautti kättänsä tervehdyksen kaltaisesti ja kaasutti taas matkoihinsa. Iltapäivä ruuhkan jäädessä asteittain kauemmaksi ja kauemmaksi, oli tuo yksi kuski enää ainoa koko tiellä kun tie alkoi kääntyä enemmän kohti merenrantaa ja sille alueelle rakennettuja hienompia asuintaloja.

Moottoripyörän pysähtyessä viimein suljetun pihaportin eteen. Yleensä tuollaisissa tilanteissa olisi pitänyt ilmoittaa läsnäolostaan, mutta kuski teki aivan päinvastoin. Tämän nousten käyntiin jätetyn moottoripyörän selästä hetkeksi ja mennen kivimuurin asennetun mekaniskin luokse tehdäkseen sille pari pientä niksiä, joka sai kun saikin metalliportit pian avautumaan pois edestä. Moottoripyörän ajaessa siitä eteenpäin rauhallisemmin hiekoitettua pihatietä pitkin, joka johti viimeisimpänä De Fioren kartanon eteen. Ajoneuvon tullen jätetyksi aavistuksen syrjemmälle – ettei sitä huomattaisi kovin äkkiä päätieltä katsottuna. Ajokäsineiden tullessa riisutuksi ensimmäisinä, pääsi aurinko kiiltelemään noiden kahden sormuksen pinnasta jotka sijaitsivat oikeassa etusormessa ja vasemmassa peukalossa. Kypärän tullessa riisutuksi viimeisimpänä pääsi käsi pyyhkäisemään hiuksia päälaen suuntaisesti ennen kuin keho nousi pois moottoripyörän selästä. Yön mustan katseen mittaillen hetken kartanon maskuliinista julkisivua kunnes silmät kohdistuivat viimeisimpänä noihin raskaisiin ulko-oviin, jossa kolkutin sijaitsi ja tekisi miehen läsnäolon viimeistään julki. Chadin käyden vielä hetken vaihtoehtoja lävitse. Hän voisi murtautua helposti sisälle, mutta kyse oli kuitenkin Odayn tyttären kodista, mikä tarkoitti sanattomana käskynä sitä, että Eveytä olisi myös kunnioitettava. Olkoon, ehkä hän tämän kerran voisi käyttäytyä normaalin ihmisten tavoin.

Oikean käden kohottautuessa tuolle metalliselle kolkuttimelle ja iskien sillä kolme kertaa oven pintaa vasten, mikä synnytti kuminan sisätiloissa. Chadin astuen askeleen kauemmaksi ja jääden odottamaan vielä kärsivällisen oloisesti. Käyttäen sen ajan tehtävänsä yksityiskohtien muistelemiseen. Hän oli saanut Anubikselta käskyn hakea Adette Slovakiaan. Tehtävä oli kuulostanut hyvin yksinkertaiselle ulkopuolisten korvissa, mutta jos tiesi totuuden sen hetkisestä tilasta – tiesi automaattisesti, että siitä hetkestä alkaen kun tyttö liittyisi Chadin seuraan olisi tämä yhtä paljon vaarassa. ”Suojele häntä hengelläsi” – tuon yhden lauseen kaikuen aika ajoin alitajunnassa. Chad oli antanut sanansa Anubikselle ja sen lupauksen hän tulisi pitämään.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alex lähetetty Ti 09 Syys 2014, 14:36

Kolmen koputuksen jotka jäivät kaikumaan tuohon laajaan tilaan, ja siitä jälleen kerran lähes jokaiseen huoneen sopukkaan mitä vain kartanossa löytyi, - heidän kuitenkaan odottamatta vieraita juuri sinä päivänä - mikä sai taas kehon reagoimaan astetta hitaammin kuin normaalisti ja tavallaan myös jopa varoen kahden päivän tapahtumien jälkeen. Eveyn lähtien astelemaan jälleen puutarhasta noita käytäviä pitkin tuttuun tapaansa, mutta sillä kertaa yläkerrasta kuului paljon nopeammat ja innostuneemmat askeleet, jotka eivät kuitenkaan kuuluneet aikuiselle, saatika edes sitä luokkaa lähenevälle henkilölle. Tuon pienen lapsen, joka oli viettänyt edellisen ja sen päivän vuoteessa vanhempiensa toimesta sen sijaan että olisi viettänyt normaalin päivän oman ikäistensä kanssa tarhassa, juosten kaikki ne monet portaat niin nopeasti alas kuin vain pystyi vielä asteen kömpelöillä askelilla. Tuon moisen innokkuuden aiheuttaen vielä enemmän kuin vain sen yhden kerran vaaratilanteen missä lapsi olisi voinut tipahtuu portaikon päälaelteen kertaheitolla ja siitä suoraan alakerran kovaa marmorilattiaa vasten, mutta kuin ihmeen kaupalla sai tyttö pidettyä itsensä tasapainossa, huomaamatta/välittämättä pikku kaatuilua lähes ollenkaan. Viimeiset kolme porrasta tullen hypätyksi rohkeasti tasajalkaa alas, vaikka siitäkin oltiin puhuttu ties kuinka monta kertaa ettei niin olisi suotavaa mutta vanhemmat eivät olleet paikalla, ja se mitä ei nähtäisi - ei voitaisi myöskään kieltää tai saarnata. 

Pitkien hiusten heilahtaen tytön vauhdikkaan liikkumisen myötä, joka oli kaikin puolin iloista ja huoletonta siihen nähden mitä muutama päivä oli tapahtunut ja vaikka isoveli ei ollut puhunut sanaakaan koko sinä aikana - saatika että isä olisi kotona. Todellisuudessa Sophie ei osaisi arvatakkaan sitä totuutta, joka oli piilotettu tältä lukitsemalla tämä kirjastohuoneeseen turvaan, kun taas Andrea itse puolestaan... oli sen jälkeen käyttäytynyt hyvin oudosti. Lapsen silmissä tuo iso puinen ovi näytti lähes jättimäiseltä, varsinkin sellaiselta lapselta joka oli muihin ikäisiinsä nähden lyhyempi, joka pakotti tuon lapsen nousemaan varpailleen ulottuakseen edes kahvaan josta painaa alas, saatika sitten avaamaan itsestään ovea auki nähdäkseen kuka mahtoi olla oven takana. Pienten sormien saaden kahvasta juuri ja juuri kiinni, jonka jälkeen varpaat laskeutuivat takaisin tasaisesti lattiaa vasten jolloin Sophie näytti enemmän roikkuvan oven varassa jolloin paino sai oven avautumaan edes sen verran että tyttö saattoi mennä ovenrakoon saadakseen loput puisesta esteestä siirrettyä auki. Sophien nostaen katseensa automaattisesti ylöspäin sillä harvemmin tätä tultiin pyytämään ulos leikkimään ja useinmiten vieraat olivat talon vanhempien asukkaiden tuttuja, niinkuin oli tälläkin kertaa vaikka tällä kertaa tuo takana seisova mies ei näyttänyt samantien tutulta. Sophie ja Andrea olivat vasta vuosi takaperin lähteneet Slovakiaan kesälomalla yhdessä. Siinä missä Andrea oli toteuttanut tuota perinnettä jo viisi vuotta - Sophien ensimmäinen kerta oli ollut viime vuonna, ja siitäkin mieli muisti vain ne pääpiirteet kun itsestään isoisän jokaikistä uppo-outoa asukasta jotka eivät edes kiinnittäneet niin pieneen lapseen juurikaan huomiota paitsi pitämällä tätä silmällä tämän huomaamatta. 
Sophien tapittaen vielä hetken toista vanhempaa miestä, ennenkuin pää kääntyi sivulle päin missä lapsi tiesi äitinsä sillä hetkellä olevan "Mama! Täällä on joku outo setä!" Astetta kovemman äänen huudahtaen sen verran että lapsi tietäisi vanhemman varmasti kuulevan ja nopeennuttaen näin askeleita tullakseen hoitamaan tuon miehen pois alta - sillä niinkuin jokainen vanhempi - oli Sophieta kielletty puhumasta, lähtemästä ja päästämättä sisään kaikkia niitä keitä tämä ei tuntisi. Tämän toistuen erityisesti aikuisten kanssa. 
Eveyn astellen tuon alakerran käytävää pitkin eteiseen jossa Sophie oli vuodelevosta huolimatta - ollut innokkaasti nopeampi aukaisemaan oven tuolle henkilölle - kuka nyt sattuikaan olemaan oven takana odottamassa kiltisti, - asteli nainen oven sivulta päin lapsen huomaamatta tämän taakse, jolloin sormet sipaisivat rauhoittavasti pehmeitä hiuksia, joissa kuitenkin oli yhtälailla samanlanen pieni karhuus kuin kummallakin vanhemmista ja Andreallakin, mikä sai tytön nostamaan katseensa hymyillen äitiinsä, joka puolestaan kohtasi heidän yllätysvieraansa silmästä silmään. Äidin todeten tyttärelleen Chadin olevan perheystävä tytön enon kautta, joka oli arvatenkin jälleen jäänyt Slovakian maaperälle, kohtasi tuo vielä hyvin nuori lapsi tuon miehen vielä kerran ennenkuin tämä tuli hymyilleen pahoittelevasti tuolle. 

Eveyn vieden nuorimmaisen lapsensa huomion hetkellisesti itseensä pyytämällä tyttöä menemään hetkeksi keittiöön odottamaan sillä aikaa kun aikuiset puhuisivat muutaman tärkeän asian halki, lähti Sophie ottamaan kilttinä tyttönä tapansa mukaan äitinsä pyynnöstä kiinni ja astelemaan itsestään keittiötä kohti, naisen siirtyen samalla sen verran syrjään itse että Chad pääsi astumaan sisään. Sehän tämän päätavoite oli. 
Vasta kun keittiön ovi sulkeutui kiinni, kääntyivät silmät kohti tuota nuorempaa miestä, "Mistä lähtien olette olleet kohteliaita ja koputtaneet oviin?" Eveyn kysyen ääneen, sillä yleensä salaseuralaiset murtautuivat taloihin ja pyrkivät mahdollisimman huomaamattomaan liikkumiseen - eivät koputtaneet oviin kiltisti kuin jehovan todistajat. Naisen haluamatta kuitenkaan vastausta kysymykseensä, mutta siltikin hän ei arvostanut Chadin (tai kenen tahansa salaseuralaisen) vierailua, joka yleisesti puhuttaessa toi vain pahaa aikaiseksi ja vei muut vaaraan. Kuinka monta kertaa he olivat "puhuneet" tuosta hänen isänsä kanssa, ja siltikin... näitä alamaisia tuntui vain satavan harva se viikko ja kuukausi vaikkeivat lapset sitä täysin itse huomaisi. "... Luuletko että hän lähtee vapaaehtoisesti mukaasi? Kaiken tämän tapahtuneen jälkeen?" 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alice lähetetty Ke 10 Syys 2014, 00:11

Viimeisimmän kolkutusäänen kaikuessa vielä hetken kartanon sisätiloissa, odotti Chad vieläkin kärsivällisen oloisesti vaikka olikin alkanut naksuttelemaan sormiaan vanhan tapansa mukaan kun odottaminen uhkasi venyä liian pitkäksi. Terästäytyneen kuuloaistin napatessa lähestyvät juoksuaskeleet sisäpuolelta, kurtistuivat kulmat hetkellisesti kun korvien kuulemaa pyrittiin analysoimaan mahdollisimman nopeasti. Juoksuaskeleet olivat liian tiheät/kevyet, että ne olisivat kuuluneet aikuiselle henkilölle ja mitä tarkimmin kuunteli pystyi huomaamaan etteivät ne edes kuuluneet teini-ikäiselle. Chadin jo siis tietäen sataprosenttisen varmasti kuka oven tulisi aukaisemaan ennen kuin tämä edes näki oven taakse.

Yleensä niin vakavan oloisille kasvoille tullen loihdituksi paljon ystävällisempi ilme kun raskas ulko-ovi alkoi viimein avautua hetkellisen taistelemisen jälkeen. Yön mustan katseen joutuen toden teolla laskeutumaan alaviistoon, että se pääsi kohtaamaan tuon viisivuotiaan tytön katseen, joka oli yhtä erikoinen kuin isoveljellänsäkkin. Juuri se silmien väritys, jossa Anubiksen ja De Fioren sukulinjat yhdistyivät.
”Iltapäivää, Sophie. Onko jompikumpi vanhemmistasi kotona?”
Noilla viattoman kuuloisilla sanoilla kysyttiin ääneen vaikka mies itsessään jo tiesi vastauksen. Andrea olisi kaupungilla ja Giovanni edelleen sairaalassa, joten vaihtoehdoksi jäi vain Evey vahtimaan kuopusta, jota ei yleensä jätetty mielellään kenentahansa hoitotädin huolehdittavaksi – sillä niin paljon De Fioren perhe oli saanut kokea, että oli ihan ymmärrettävää etteivät nämä luottaneet keneen tahansa kovin äkkiä.
Nuorimman jo silloin huudahtaen äidilleen jonkin oudon sedän seisovan ovella eikä siitä kestänyt kovinkaan kauan kun Evey oli jo ilmestynyt seisomaan kuopuksensa selän taakse (tuonkin tapahtuman jo kertoen sanattomasti, että nainen oli ollut jo matkalla ovelle). Chadin tehdessä pienen pään nyökkäyksen kun kaksikon katseet kohtasivat hetkeksi toisensa, ennen kuin Evey jo vei huomionsa takaisin Sophieen ja kehotti toista menemään odotamaan nätisti keittiön puolelle. Ulkopuolisin silmissä kaikki vaikutti tavanomaiselle, mutta Chad kyllä luki tuonkin eleen kulissien taakse. Evey vaihtaisi vain ne pari välttämätöntä sanaa isänsä alaisen kanssa ja sen jälkeen toinen saisi painua matkoihinsa mahdollisimman nopeasti. Tämän nuoremman miehen kyllä tietäen toisen kannanoton salaseuran jäsenistä (olivat nämä sitten hyvän tai pahan puolella, jos nyt sellaista kastijakoa olisi olemassakaan).

Chadin saaden viimein luvan astua kynnyksen ylitse ja jäädä seisomaan Eveyn kanssa kartanon pääaulaan, odotti kumpikin aikuisista Sophien katoamista kokonaan näköpiirin ulkopuolelle ennen kuin keskustelulinja vaihtoi selvästi taajuutta. Ensimmäisenä Chadin todetessa tapansa mukaan sarkastisesti:
”Mukava nähdä sinuakin, ilopilleri.”
Tuon nimityksen mies oli keksinyt heti naiselle kun oli nähnyt tämän Slovakiassa, jolloin toinen hymyili hyvin väkinäisesti ja oli selvästi varuillaan olevampi. Evey oli muuttunut selvästi vuosien saatossa, mutta oliko toista siitä syyttäminen? Mustan katseen haravoiden aulan ympäristöä kiireettömästi kuin etsien jotakin selvästi. Niin tavallaan oli tarkoituskin, mutta ei katseella vaan aistit hakivat selvästi Adetten läsnäoloa, joka pian kohdistui alakerrassa yhden käytävän suuntaan, joka johti sisemmäs kartanossa. Chadin ollessa lopulta täysin varma, käänsi tämä katseensa viimein takaisin Eveyhen, jonka katse muistutti omalla pelottavalla tavallaan Anubiksen silmiä (varsinkin silloin kun nainen oli selvästi kireämpi) vaikka niistä puuttuikin se tietty. Käsien levittäytyessä hetken sivullepäin ja leppoisan hymähdyksen yrittäen pehmentää hetkeä edes vähän – sillä tuona hetkenä Chad kohta oli varma siitä, että Evey pamauttaisi jollakin kättä pidemmällä.
”Kuinka monta kertaa joudun vakuuttamaan sinulle - etten ole vihollinen sinulle tai perheellesi. Toteutan vain isäsi pyynnön… tai no tarkemmin sanottuna; käskyn… sillä ei ole mitään merkitystä. Asia on kuitenkin nyt niin, että tulin vain hakemaan Adetten mukaani ja sen jälkeen ette kuule minusta tai hänestä mitään.”
Käden huitaisten pienesti ilman poikki.
”Saatte jatkaa rauhassa omaa eloanne täällä italiassa ja jatkaa sitä ajatusta – ettei ”meitä” ole olemassakaan.”
Hiljaisuuden laskeutuessa hetkeksi kaksikon välille olisi voinut kuvitella kuulevansa nuppineulankin putoavan. Hiljaisuus oli juuri se, mitä Chad inhosi kaikista eniten ja juuri nytkin sen vuoksi tämä ei voinut pysytellä kauan hiljaa, vaan jatkoi rauhallisesti ja asteen pahoitelevammin:
”Se mitä Giovannille tapahtui pari päivää sitten… En voi edes pahoitella sitä tarpeeksi, sillä tiedän - etteivät sanani muuta sitä kuitenkaan miksikään, mutta sanon tämän silti; Olen pahoillani miehesi puolesta.”
Katseen vilkaistessa hetken päästä siihen suuntaan missä mies tiesi Adetten oleskelevan, mutta vielä Chad ei aikoisi ohittaa Eveytä välinpitämättömästi. Olihan hän edelleen vieras toisen kodissa ja juuri sen vuoksi olisi kohteliasta odottaa lupaa astua vieläkin peremmälle.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alex lähetetty Ke 10 Syys 2014, 10:48

Miehen astuessa tuon pienen kynnyksen ylitse mikä oli pitänyt tämän ulkopuolella tuosta talosta, nuoremman lausuessa oman tapojensa mukaan sarkastisen tervehdyksen ja siihen vielä nimitys: ilopilleri - jonka nuorempi oli keksinyt nimenomaan naiselle jossain kohtaa ja ottanut sen sitä kautta käyttöön. Eikä pelännyt käyttää sitä vaikka Evey olikin Odayn tytär. Mutta toisaalta, ei Evey laittanut moista vastaan mitenkään, päinvastoin - tämän pitäen nimitystä enemmän huvittavana kuin loukkaavana, eikä näin oikein osannut suuttuakaan toiselle. Mutta sen sijaan huvittunut hymy ja pieni pään pudistelu kertoivat sitäkin enemmän naisen mielipiteen Chadin sarkasmista vaikkei siihen vastattu samalla mitalla takaisin kun siihen ei olisi mitään syytä. 
Naisen kyllä huomaten Chadin katseen joka harhaili kartanoa lävitse tuosta eteisestä käsi aistien varassa, kunnes se kohdistui nimenoaan siihen suuntaan missä Adettelle tarjottu vierashuone sijaitsi - tiesi Evey Chadin löytäneen haluamansa noiden seinien sisältä vaikkei toinen ollut astunut eteistilaa pidemmälle. 
Hopean ja tuon hyvin tumman katseen kohdaten jälleen kerran tällä kertaa itse Chadin toimesta, tuon nuorukaisesta aikuiseksi kasvaneen miehen kysyen suoraan miksei Eveyn piti olla niin itsepäinen sen suhteen että tämä luokitteli salaseurojen jäsenet vieläkin vihollisiksi: vaikka nämä olivat nimenomaan naisen isän alaisuudessa - eivät Zayn. Eveyn pysyen tässä kohtaa jälleen hiljaa sillä Chadin ei kuulunut tietää kaikkea menneisyyden tapahtumia jotka olivat ajaneet naisen mielipiteeseen ja haluamaan pitää sormensa mahdollisimman kaukana salaseuroista - varsinkin mikäli näiden suunnitelmat osoittautuisivat vaaralliseksi hänen perheelleen - ja valitettavasti tämä koski yhtä paljon Uutta kuin myös Vanhaa Salaseuraa. "... Jos tietäisit kahden päivän tapahtumat: epäilen ettet uskoisi enään itsekään tuohan lauseeseesi jossa 'teitä' ei olekaan." Asteen hiljaisemman asteen todeten raskaamman huokaisun kera, mikä kertoi että viimeiset kaksi päivää olivat olleet normaalia stressaavampia kuin normaalisti, varsinkin kun esikoinen oli pitänyt mykkäkoulua koko tuon ajan, eikä edes halunnut olla enään kotona vaan tämä venytti itseään niin myöhään kuin vain pystyi - ja lähti sitten sitäkin aikaisemmin aamulla pois eikä tullut kertaakaan edes kotona käymään. 

Naisen yllätykseksi toinen ei ollut painellut jo peremmälle sisään hoitaakseen tehtävän loppuun ja todetakseen sen olevan nyt jo puoliksi tehtynä, mutta sen sijaan tämä antoi hiljaisuuden laskeutua hetkeksi ennenkuin tämä toi oman pahoittelunsa julki, joka oli naiselle itselleenkin jopa yllätys sillä viimeisenä asiana hän odotti tuollaista Chadilta: vaikka se korostikin sitä kuinka paljon nuorempi oli muuttunut teini-iästä aikuiseksi. Pään saaden kuitenkin tehtyä pienen nyökkäysmäisen eleen tuohon sanattomana kiitoksena pienen hymyn poikasen kanssa, katsoen kuinka Chadin katse jälleen hakeutui vähitellen samaan suuntaan kuin aiemminkin, - tiesi Evey että vaikka kuinka Chad voisi olla kohtelias vieraana mutta tämä haluaisi varmasti hoitaa tehtävä loppuun ja ottaa Adette mukaansa Slovakiaan isoisänsä luokse vaikka matka tulisikin olemaan vaarallinen. "Mene. Ennenkuin poraat katseellasi seinään reiän." Jalan ottaen tuolloin askeleen taaksepäin jotta toinen pääsisi astumaan paremmin sisätiloihin ja astelemaan samalla myöskin tuohon syrjäisempää käytävään jota pitkin pääsi vierashuoneeseen vieläpä luvan kanssa. "Chad." Vakavammaksi muuttuneen äänensävyn vielä lausuen mieheä nimeltä saadakseen tämän huomion vielä viimeisen kerran itseensä kuuntelmaan sen viimeisen lauseen: "Hän on teinityttö, jolla on tällä hetkellä vaikeaa. Ei salamurhaaja. Muista se." Naisen tietämättä ymmärtäisikö toinen sanojen merkityksen sillä Chadilla ei ollut omia lapsia, eikä tämä ollut tuon ikäisten kanssa arvatenkaan tekemisissä mutta joskus tuo ikäluokka oli paljon pahempi kuin yksikään uhmaikäinen tai salamurhaaja, varsinkin vaikeina aikoina - ja silloin tarvittiin enemmän kuin tarpeeksi hyviä hermoja "mutta anteeksi, joudun poistumaan jotta saan oman mykkäkoululaiseni kiinni puhelimitse. Jälleen." Naisen pahoitellen vuorostaan ennenkuin tulisi poistuneeksi itsekin keittiön puolelle kuopuksensa luokse, jota ei pystyisi jättämään kovin pitkäksi aikaa yksin vaikka he olisivatkin vain kotona normaalisti. 

Asvaltillisen tien päättyen silmien edessä, jotka olivat koko tuon loppumatkan ajan kiinnittyneet maahan kuin naulattu, päästämättä kertaakaan tuon hitaasti kulkeneen matkan aikana irti vaikka lähipititilanteita oli tapahtunut tuon aikana enemmän kuin vain yksi. Mutta kun katse erotti tuon muutoksen, alkoi katse nousta hitaasti kohti ylöspäin tuohon valkeaan rakennukseen, jonka punainen risti oli kuin majakanvalo, eikä siitä voisi erehtyä vaikka sillä hetkellä Andrea olisi halunnut sitä enemmän kuin kukaan arvaisikaan. Miten hän oli edes päätynyt sairaalan eteen? Ei hän edes tiennyt, muuta kuin pomo oli onnistunut kuin ihmeen kaupalla saamaan pojan edes harkitsemaan näkemään isäänsä sairaalassa ennenkuin tämä pääsisi pois - ja tässä sitä oltiin. Ja Andrea ei voisi olla enempää ahdistuneempi pelkästä ajatuksesta. Hän ei ollut puhunut kenenkään perheenjäsenensä kanssa niiden kahden päivän aikana, ei ollut edes halunnut nähdä ketään eikä syödä ja nyt hän seisoi noiden lasisten liukuovien edessä valmiina astumaan sisälle ja kohtaamaan isänsä - joka oli ties minkälaisessa kunnossa jälleen sen takia - koska yksinkertaisesti tämä ei ollut hakeutunut hoitoon ensimmäisenä. 
Askeleen, jota päällysty hyvin kulunut ja rikkoutumista vaille valmis tennari otti sen askeleen edemmäksi mikä sai liukuovien päällä sijaitsevan liiketunnistimen avaamaan oven automaattisesti pojan tieltä jottei mikään olisi enään esteenä tuolle nuorukaiselle joka pian löytäisi tiensä tuohon avaraan, valoisaan mutta puhdisaineilta tuoksuvaan tilaan, joka oli jälleen täyttynyt niin henkilökunnasta kuin myös itsestään potilaista joilla ei ollut niin kriittinen tila ja pystyisivät odottamaan jonkinaikaa kaikessa rauhassa. Tiskillä työskentelevän naisen kohottaen katseensa tuohon nuorukaiseen, jonka ulkonäkö oli kaikkea muuta kuin viimeistelty - hiuksen sekaisin, öljyläikkiä kasvoilla joita poika ei ollut joko huomannut tai vain saanut lähtemään ihosta irti, nahkatakki ja asteen harhaileva katse joka kertoi sanattomasti että sillä hetkellä poika olisi mieluummin pinkaissut ulos niin nopeasti kuin vain pystyisi. Mutta asiakaspalveluhenkisesti hymyili tuo nainen tietokoneen ja paperiläjien takaa tuolle pojalle, tuon kysyen mitä tämän asia koski. "... Tuota... Voitteko tarkistaa Giovanni De Fioren tilan? Voiko hänen luokseensa mennä?" Hoitajan naputullen hetken aikaa koneelle niitä pieniä tietoja tarkistaakseen potilastiedot, ennenkuin nainen lausui että periaatteessa mutta heidän kuuluisi tarkistaa ensin potilaan oma henkilökohtainen jaksaminen sillä lepo sellaisen tapahtuman jälkeen oli ensimmäisten päivien aikana tärkeä jottei keho rasittuisi ja toisi mukanaan muita ongelmia sittemmin myöhemmin tulevaisuudessa, ja se hoitajan täytyi tarkistaa itse potilaalta jolloin Andrea saisi istuutua odottamaan siksi aikaa.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alice lähetetty Ke 10 Syys 2014, 12:31

Eveyn astuessa viimein syrjään enemmän ja antaen näin elellään sanattoman luvan Chadille viedä saamansa tehtävä loppuun asti - ei tämä nuorempi mies enää sanonut mitään, mutta mustista silmistä oli luettavissa kiitos. Chad olisi halunnut kaikkein viimeisimpänä alkaa riitelemään Eveyn kanssa, varsinkin niiden päivien jälkeen kun tuo vanhempi nainen oli tullut tutuksi nuoremmalle kasvatuskodin ajoista lähtien. Evey oli ehkä arvoasteikolla Anubiksen tytär, mutta epävirallisesti tämä oli myös Chadille yksi läheisimmistä ihmisistä Giovannin lisäksi. Vaikka De Fioren pariskunta ei sitä tietänytkään – oli Chad tehnyt jo aikoinaan sanattoman lupauksen, että tulisi suojelemaan kaksikkoa vaikeimmassakin tilanteessa – sillä nämä olivat myös joskus pelastaneet sen hölmön nuorukaisen hengen, joka nyt oli varttunut vuosien saatossa salamurhaajaksi Uuden salaseuran riveihin. Askelten lähtiessä ottamaan välimatkaa umpeen sinne suuntaan, missä aistit tiesivät Adetten sijaitsevan – nappasivat korvat vielä Eveyn viimeiset sanat, jotka muistuttivat kohteen olevan edelleen vain pelokas teinityttö EI salamurhaaja vaikka tämän isä olikin mitä oli. Pään kääntyessä vielä sen verran, että musta katse pääsi kohtaamaan naisen hopeiset silmät, joissa näkyi sinä hetkenä selvästi iän tuoma viisaus ja tyyneys sekä myös se pieni äidillinen vivahde, joka oli tullut osaksi naisen persoonaa kahden lapsen saamisen myötä. Chad olisi voinut vastata mitä tahansa takaisin, mutta tyytyi vain nyökkäämään ymmärtämisen merkiksi vaikka ajatuksissaan tämä sanoi; Muistan kyllä vielä miltä tuntui olla eksyksissä ja peloissaan – sillä koin saman suunnilleen saman ikäisenä.


Sairaalahuone oli tarkoitettu kahdelle vuodepaikalle, mutta tuona hetkenä toiseen sänkyyn ei ollut tullut vielä potilasta. Henkilökunta oli tottakai yrittänyt tarjota De Fiorelle yhde hengen huonetta, mutta tämä oli sanonut - ettei tarvitsisi sellaista sillä hän ei ollut todellakaan tullut asumaan sairaalaan vaan pyrkisi kotiutumaan sieltä heti tilaisuuden tullen. Yhden osaston hoitajista tullessa sinä iltapäivänä huoneeseen – ei silmien eteen avautuva näkymä poikennut vieläkään aamuisesta. Tuon miespotilaan, jonka ulkonäkö oli aina joka ikinen kerta hoitajien silmän ilo, istuen sängyllä pääty kohotettuna ja tehden selvästi jotakin älypuhelimellaan. Hoitajan katseen vilkaistessa pöydälle, oli sen päällä vieläkin ottamattoman aamulääke, jonka tarkoitus oli pitää mies rauhallisena – ettei tämä saisi paniikkikohtausta kesken kaiken.
”Herra De Fiore, miksi ette ole ottanut vieläkään tuota lääkettä vaikka lääkäri on määrännyt sen teille vartavasten kun potilashistorianne kertoo kuinka pahemmassa tapauksessa alatte reagoida sairaalassa.”
Kyseisen saaden miehen lopettamaan hetkeksi tekemänsä (jotka olivat tottakai työasioita) ja kääntämään katseensa kokonaan hoitajan suuntaan. Huvittuneisuudesta kertovan hymähdyken saatellen lukulasien riisumista silmiltä syliin.
”Olen paljon rauhallisempi kun keskityn johonkin aivan muuhun ja sitä paitsi…”
Pienen kivusta kertovan henkäyksen karatessa väkisinkin huulilta kun asentoa tuli muutetuksi asteen parempaan asentoon.
”…tuo lääke saa pääni aina niin sekaisin – etten sen jälkeen kykene tekemään mitään muuta kuin nukkumaan.”
Asteen raskaamman huokauksen kuuluessa hoitajan suunnalta, joka olisi tuona hetkenä halunnut jatkaa parilla painokkaalla sanalla, mutta edelleen tuon miehen potilashistorian tuntien… olisi parempi pitää suu kiinni ja yrittää toimia muullatavoin toisen hyväksi.
”Poikanne tuli katsomaan teitä. Jaksatteko ottaa hänet vastaan?”
Tuon viimeisimmän lauseen saaden aikaiseksi hetkellisen epäuskon häivähtämään miehen kasvoilla. Andrea sairaalassa ja vieläpä vapaaehtoisesti? Älypuhelimen  ja lukulasien päätyen laitetuksi sillä kertaa kokonaan pois viereiselle pöydälle.
”Jos lapseni haluaa nähdä minut, ei sitä saa estää edes se vaikka olisin henkihieverissä. Isänä olen luvannut olla aina heidän tavoitettavissa.”
Hoitajan onneksi ymmärtäen lauseen jyrkän viestin ja sen enempää alkamatta väittelemään potilaan kanssa, kääntyi tämä kannoillaan ja palasi kertomaan vastaanotto aulaan Andrealle, että tämä saisi luvan mennä isänsä luokse. Samaan aikaan huoneessa Giovannin vielä piilottaen tuon yhden lääkkeen pöydän ylälaatikkoon, että kaikki näyttäisi mahdollisimman tyydyttävälle tuolla potilashuoneessa.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alex lähetetty Ke 10 Syys 2014, 13:44

Hoitaja oli pyytänyt rauhallisesti Andreata istumaan alas odottamaan kun tämä itse kävisi varmistamassa ensin vanhemman tilan: olisiko tämä edes lääkkeiden vaikutuksesta hereillä ja Andrea kyllä ymmärsi sen. Hänen muistaen isänsä pelkotilat jotka liittyivät nimenomaan sairaalatiloissa ja jotka eivät helpottuneet silloin jos tämä itse oli potilas tai vierailija: vuosien saatossa, jo ennen Andrean syntymää oli hoitohenkilökunta oppinut lähes automaattisesti antamaan tuolle vahvan lääkityksen tuohon vaivaan. 
Andrealla itsellään ei ollut yhtä voimakasta vaikutusta mitä tuli sairaaloihin, muttei tämä pitänyt niistä siltikään ja hakeutui mielellään mahdollisimman kauas niistä kuin olisi ollut itse sisätiloissa. Hajut, värit, itse potilaat, veri, koko se tilanne aina kun noihin samoihin tiloihin astui: oli aina yhtä hirveää ja sai pojan vain haluamaan mahdollisimman nopeasti pois tuolta mutta sillä kertaa esikoinen oli päättänyt olla pakenematta ja pitää vain itsensä siinä missä oli sen hetken ajan. Tuon hetken kuitenkin tuntuen mahdottoman pitkältä, niinkuin koko se muukin päivä eikä tilannetta auttanut mitenkään jälleen taskussa värisevä puhelin joka tällä kertaa edes kohotettiin kasvojen eteen nähdäkseen kuka soittaja oli vaikka ei tarvinnut olla ydinfyysikko tietääkseen kuka tätä oikein kaipasi. Sormen painaen punaista luurinäppäintä aluksi vain kerran, jolloin puhelu jäi jälleen kerran vastaamatta - ja sitten toisen kerran paljon pidempään kunnes yksinkertaisesti näyttö pimeni kokonaan. He olivat sentään sairaalassa, eikä hän juuri nyt sillä hetkellä tarvitsisi hoitajien saarnaa kännyköiden vaikutuksesta pahimmassa tapauksessa laitteisiin. 

Korvien erottaen rauhallisten askelten lähenevän varmemmin kohti, vietiin tuo moderni laite nopeasti takaisin takin taskuun piiloon jossa se ei toivon mukaan hirveästi häiritsisi, samalla tuo hyvin erikoinen silmäpari nousi tuohon samaiseen naiseen joka oli käynyt tarkastuttamassa potilaan tilan ja kertoakseen pojalle itselleen tämän saavan moiseen luvan. Italiankielisen mutta sitäkin hiljaisemman kiitoksen tullen lausutuksi pojan puolelta tämän tokaistessa osaavansa isänsä luokse ilman saattajaakin, samanaikaisesti tuon nuorukaisen nousten jaloilleen. Hänen kyllä erottaen isänsä kaikkien niiden muiden potilaiden joukosta vaikka olikin ainoa perheestä joka ei ollut käynyt vielä katsomassa toista viimeisen kahden päivän aikana. Ja se taas huolestutti Andreaa. Tämän pystyen jo näkemään kuinka pettynyt tuo vanhempi mies oikein oli moiseen käytökseen joka oli kaikkea muuta kuin mitä Andrea oli saanut kuulla De Fioren-sukuun kuulumisesta, saatika sitten Anubiksen sukulinjaan - vaikka tämä harvoin puhui isoisälleen saatika sitten näki tätä tämän tavattaessa tuon työkiireiden takia ja enonsa kanssa tämä esikoinen tuli parhaiten toimeen ja näki kaiken lisäksi eniten sukulaisistaan. Melko naurettavaa kun Andrea sitä mietti. Todellisuudessa hän kyllä tiesi ettei isänsä ollut sellainen mutta ne kaksi päivää olivat vain jättäneet tuollaisen ajatusmallin jälkeensä, ja se taas häritsi tätä. Käden napaten seinään asetetusta desinfiointi pullosta ainetta käteensä niinkuin tapoihin noissa tiloissa kuului, alkoi mieli huomaamattomasti keskittyä desinfiointiin kuin itsestään ympäristöön josta taas poika ei halunnut tietää mitään ja jos hän ei siihen kiinnittäisi huomiota - todennäköisesti hän pääsisi suurinpiirtein kunnossa tuohon kahden hengen potilashuoneeseen ilman aikomusta kääntyä ympäri. 

Tuon kahden hengen huoneen viimein tullessa eteen, koputtivat rystyset ensin oven pintaan lupaa pyytävästi vaikka yleensä moista ei olisi tarvittu, jonka jälkeen vasta ovi alkoi hitaasti avautua sen verran että Andrea pääsi kurkistamaan ovesta sisään tuota vanhempaa miestä, joka oli kaikessa kirouksessaan ja siunauksessaan pojan isä ja taas kerran vuodepotilaana sen takia että toinen halusi suojella perhettään viimeiseen asti - tarkoittaen myös sillä vaikka sitten oman henkensä uhalla eikä halunnut myöskään huolestuttaa perheensä jäseniä omilla haavoittumisillaan. Andrean ja Eveyn ollen tässä kohtaa yhtäläiset ettei kumpikaan pitänyt miehen tavasta, joka sai tuon joka kerta käymään lähellä kuolemaa ja todellisuudessa huolestuttavan heidät kaikki entisestään jättämällä asioita pois. Katseen vilkaisten nopeasti huoneen lävitse, huomioiden tuon tyhjänä pysyttelevän sängyn johon tuskin oltiin koskettukaan, uskaltautui Andrea astua kynnyksen ylitse kokonaan sisään ja sulkea tuo huone vaikka tämä tiesi tämän olevan varsin läpinäkyvä sillä hetkellä kalpeine ihoineen, likasine ulkonäköineen ja muutenkin normaalia hiljaisempana kun ei pystynyt edes nostamaan katsettaan kunnolla kohdatakseen toisen silmästä silmään. "... Miten voit?" Kurkun rykäisten hiljaa saadakseen ääntä enemmän kuuluville pitkään jatkuneen puhuttomuuden jälkeen, esikoisen liikahtamatta kuitenkaan mihinkään tuon oven edestä vaikka yleensä hakeuduttiin ensimmäisenä tuolille - ja tässä tapauksessa jopa toinen sängyistä oli vapaa mutta sen sijaan tämä tyytyi pysymään tuossa kohtaa, josta tämä saisi nopean pääsyn pois mikäli kävisi huonosti mutta sen sijaa katse osui juuri parahiksi sängyn viereisen yöpöydän päälle jossa lepäsi puhelin sekä tutut lukulasit "Teet töitä vaikka olet henkihieverissä sairaalassa. Oletko sekaisin?" Tukahtuneen äänen todeten uudelleen vaikkakin naurahtaen sillä niin naurettavalta kuin se kuulostikin, oli se tavallaan lohduttava näky - joka kertoi vanhemman voivan paremmin. Andrean nähden isänsä käytösen lähenevän työnarkomaania, sillä suurimman osan ajasta tämä oli töissä ja ne yleensä jatkuivat vielä kotonakin, ja jos ei - se meni yleensä kirjastossa ellei pojan äiti herätellyt miestä takaisin maan päälle omista oloistaan. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Alice lähetetty Ke 01 Loka 2014, 20:33

Sairaalahuoneen oven avautuessa viimein hetkellisen odottamisen jälkeen, käänsi Giovanni katseensa pois ikkunan suunnalta ja kohdisti merenpihkan väriset silmänsä (joiden tuijotus oli monenkin mielestä lamauttava omalla tavallaan) tulijaan, joka osottautui vanhemman miehen odottamaksi henkilöksi; tuoksi viisitoistavuotta täyttäneeksi nuorukaiseksi, joka tulisi aina olemaan Giovannin esikoinen ja rakas lapsi vaikka kohtalo päättäisikin teoillaan toisin. Andrean katseen pysytellessä enemmän oranssin vivahteisessa vahalattiassa, alkoi Giovannikin laskea katsettaan aavistuksen enemmän, yrittäen näin saada kiinni lapsensa katseesta, joka ei viekään ilmeisemmin ollut valmis kohtaamaan vanhempaa silmästä silmään. Yleensä niin termpperamenttisesta luonteesta olematta tuona hetkenä mitään jäljellä Andrean kohdilla ja se sai Giovannin tuntemaan väkisinkin piston sydämessään. Hän kun ei missään nimessä halunnut polkea lapsensa oikeaa luonnetta maantasalle vaan hän halusi olla sellainen isä, joka kannusti lapsiaan löytämään omat vahvuutensa ja hyväksymään itsensä kokonaan sellaisena kuin jumala sen oli suonut – eikä muuntautua ympäristön vaatimusten mukaan… ei edes silloin vaikka se tietäisi pettymystä omalle vanhemmalleen.

Andrean kysyessä jossakin välissä tuon muodollisen kysymyksen, jonka tarkoitus oli kartoittaa pintapuolisesti Giovannin vointi ja mahdollinen aikataulu kotiin pääsemisestä, puhumattakaan siitä viimeisimmästä kommentista – ei tuohon kysymykseen suotu vieläkään vastausta vaikka sen esittämisestä uhkasi jo kulua lähemmäs viisiminuuttia. Hiljaisuuden vain vastaten Andrealle edestäpäin, jossa nuorukainen tiesi Giovannin vuoteen sijaitsevan. Metallisesta sängystä ja patjan jousituksesta lähtevän äänen kertoessa sanattomasti painon nousevan selvästi varovaisemmin ylös sen kaiken päältä. Paljaiden jalkapohjien astellessa Andreaa lähemmäksi, kunnes lopulta nuorukainen ei voinut olla aistimatta jonkun seisovan suoraan tämän edessä.
”Katso minua, Andrea.”
Rauhallisen äänen, jossa nuorempi oli tottunut kuulemaan aina sen tietyn säkeen kirjainten ääntämisessä ja kuinka tavujen tietynlainen painotus pakotti aina kuulijan kuuntelemaan vaikka tuo mies ei koskaan korottanut ääntänsä, lausuessa kiireettömästi. Giovannin odottaen kärsivällisesti, että saisi kohdata poikansa silmätysten – sillä ne seuraavat sanat mitkä hän tulisi lausumaan Andrealle ääneen, ansaitsisivat tulla lausutuksi kasvotusten, ei puhumalla päälaen hiuksille.

Isän huulille kohottautuen lämmin hymy muusta vakavasta ilmeestä huolimatta. Tuossa kohdin nuorempi olisi haluttu ottaa halaukseen, mutta toisen itsenäistymistä kunnioittaen se kaikki jäi vain ajatusten tasolle. Iltapäivä auringon säteiden langetessa hiljalleen huoneen puoleisten ikkunoiden suuntaan, syvensi tuo pieni valoilmiö Giovannin silmien väritystä. Saaden ne näyttämään sen hetken aikaan täydelliselle kopiolle miehen esi-isän silmistä, joissa oli aina näkynyt iän tuoma viisaus ja rakkaus läheisiään kohtaan. Näyttäen jopa sen pienen häivähdyksen siitä itsekkäästä rakkaudesta, jonka tähden mies olisi aina valmis uhraamaan itsensä ensimmäisenä perheensä tähden.
”Kun olet valmis, odotan sinun palaavan silloin luokseni, että voi ottaa sukusi valan kannettavaksesi, mutta se tulee tapahtumaan silloin kun olet valmis. Sitä ennen…”
Vasemman puoleisen käden, jonka nimettömässä kimmelsi hopeinen vihkisormus, kohottautuen koskettamaan Andrean samanpuoleista poskea, joka oli yhtälailla likainen kuin muukin iho pojan kasvoilla ja käsissä.
”…saat tehdä omat valintasi ja etsiä oman polkusi – sillä olen tiennyt sen jo alusta alkaen, etten voi pakottaa sinua kulkemaan väkisin sitä samaa polkua, jonka itse kuljin ja joka johti minut nyt tähän missä olen. Itse en vaihtaisi niistä hetkistä mitään pois, sillä ne kuitenkin antoivat minulle rakkaan vaimon ja kaksi lasta, joiden syntymistä en kadu päivääkään. Sinusta kasvaa viisas mies, Andrea, tiedä se. En tule koskaan laiminlyömään sinua vaikka polkusi veisi muualle, kunhan vain muistat ketkä ovat oikea perheesi.”
Kummankin käsistä asettuen lopuksi Andrean kasvojen molemmin puolin, Giovannin painottaen tahallaan viimeistä lausettaan vaikka ei kuulostanutkaan vihaiselle.
”Sinä olet De Fiore ja sen suvun jäsenet ovat aina pitäneet yhtä, vaikeimpienkin aikojen ylitse.”
Käsien ottaessa Andrean halaukseen, päästämättä heti irti.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 08.] New life, New beginning

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 3 / 7 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6, 7  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa