I only fear that I don't have enough time left

Sivu 1 / 5 1, 2, 3, 4, 5  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alice lähetetty To 24 Maalis 2016, 17:57

”Siis miksi me nyt olimmekaan täällä?”
Maryamin kysyen hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Adettelta, joka sinä hetkenä tuntui jo unohtaneen todellisen tarkoituksen Rooman keskustan ostoskeskuksessa oloon kello yhdeksältä keskiviikko aamupäivällä. Tuon saman ikäisen naisen, joka oli neljä senttiä ystäväänsä lyhyempi, kosketellen lähes kaikkea mikä nyt sattui olemaan asetettuna liikkeen ulkopuolelle lähelle kaupan sisäänkäyntiä. Maryamin kohottaessa katseensa hetkeksi tuohon hyvinkin lapsenomaiseen kylttiin, josta kävi hyvin kerralla selväksi kaupan olevan vauvojen/pienten lasten vaateliike. Kuinka ollakaan.
Saamatta vieläkään reaktiota aikaiseksi Adettessa, vei Maryam toisen kätensä huiskuttamaan toisen silmien eteen ja sanoen perään;
”Aadettee?? Kuuluuko?”
Vasta nyt toisen reagoidessa halutulla tavalla, silmien kuitenkaan vielä suostumatta päästämään irti tuosta yhdestä pienestä potkupuvusta, jossa oli valkoisia nalleja vaalean vihreällä pohjalla.
”Oi anteeksi, Maryam. En vain mahda tälle mitään. Katso nyt kuinka ihania!”
Innosta hehkuvien silmien kääntyessä kohtamaan ystävänsä katseen, joka puolestaan oli yhtä karu kuin kivikenttä. Käsien asettuminen puuskaan pehmentämättä ulospäin annettavaa kuvaa yhtään.

Sinä aamuna nuo kaksi ystävystä olivat lähteneet käymään ostokeskuksessa, koska kumpikin tarvitsi lahjan Andrealle. Toinen kun oli päässyt kahden vuoden jälkeen opiskelemaan lääketiedettä armeijan stipendin avulla ja juuri siitä syystä perhe halusi pitää juhlat, jossa juhlittaisiin Andrean urakehitystä. Adette oli sen vuoksi matkustanut Roomaan ja jättänyt kihlattunsa huolehtimaan parin kodista siksi aikaa. Maryam taas oli päätynyt mukaan soppaan Adetten takia, koska toinen oli kyllä saanut tietää noista kahdesta armeija ajoilta ja sitä suuremmalla syyllä Maryamin olisi oltava läsnä Andrean juhlissa. Adetten kun oikein edelleenkään suostumatta nielemään Maryamin vannomaa selibaattivalaa, vaan piti sitä vanhojen ukkojen keksimänä hölynpölynä.

”Kuules nyt, pikku-mamma. Olet ollut vasta raskaana kuukauden ja menet nyt jo ylikierroksilla. En halua edes tietää missä kunnossa olet mielenterveydellisesti kun pääsemme lasketun ajan lähelle.”
Adetten vain naurahtaessa ystävänsä sanoille ja huitaisten kämmenellään ilmaa vähättelevästi, minkä jälkeen tämä jo tarttuikin Maryamia kädestä ja lähtien taluttamaan toista vierellään. Kaksikon kävellessä tuota hulppean näköistä ostoskatua pitkin, jonka kummallakin puolella oli liikkeitä silmin kantamattomiin. Hintaluokan vaihdellessa laidasta laitaan.
”Älä nyt höpötä. Tokihan minä muistan edelleen miksi olemme täällä. Andrean lahjojen vuoksi, totta kai!”
Adetten ollessa sanoissaan todellakin vakuuttavan kuuloinen, vaikka aivan hetki sitten tämä oli kyllä päässyt unohtamaan kaiken muun. Maryamin kuitenkaan jatkamatta ystävänsä piikittelyä, vaan sen sijaan pyöräytti silmiään kummeksuen ja naurahti heleästi.


”Mihin laskemme nämä laatikot?”
Yhden kuljetusmiehistä huikaten kantamansa laatikko kasan takaa, mihin vastaus annettiin kynän pään heilautuksella sitä nurkkaa kohti johon oli tuotu muutkin ja joita nyt purki kaksi henkilöä. Kuljetusmiehen jatkaessa matkaansa, ei katse vieläkään irronnut käsien pitelemästä paperilehtiöstä, johon oli kirjattu monen moista riviä muistettavia asioita ennen iltaa. Chadin ollen niin paljon omissa ajatuksissaan, että tämä oli varmaankin seuraavaksi istuutunut vahingossa lattialle – jos yksi tämän apulaisista ei olisi ehtinyt työntämään tuolia miehen alle. Seuraavien ohjeiden jo kuuluessa paikalla oleville ihmisille, jotka olivat saaneet tehtävän pistää juhlatila kuntoon Chadin johtamana. Tämä oli puolestaan saanut kyseisen tehtävän Eveyltä, joka olisi muuten järjestänyt esikoispoikansa juhlat mielellään, mutta yhtiön johtaminen vei naisen kaiken ylimääräisenkin ajan ja Chad kun sattui olemaan Andrean opettaja – niin miksipä ei?
Kynän kirjoittaessa jo jotakin uutta asiaa tekstirivien perään. Huulten välistä päässen vaimeaa muminaa kun Chad yritti laskea jotakin laskutoimitusta päässään. Juhlien järjestämisessä oli ehdottoman tärkeää, että jokaiselle vieraalle riitti juomaa ja ruokaa tarpeeksi, mutta ei liikaakaan saanut olla hävikin vuoksi. Kyllä tämä tästä alkaisi muodostumaan kunhan vain juhlatila saataisiin ensin edustuskuntoon.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alex lähetetty To 24 Maalis 2016, 21:17

Italian aurinko oli herätellyt jo ihmiset liikkeelle, pääsi tuo auringonvalo sisään sälekaihtimien takaakin tuohon huoneeseen, joka koollaan vastasi yksiötä - ja tuohon huoneeseen, jonka parisängyllä makasi puoliunessa kahdenkymmenen iän saavuttanut nuorukainen - joka oli itseasiassa ollut jo useamman tunnin hereillä mutta sinä aamuna tällä ei ollut kiire nousta ylös patjalta. Kyseessä oli kuitenkin vapaapäivä, ja Chadkin - Andrean suureksi yllätyksesi, oli perunut kaksikon tunnit siltä päivältä hyvin viime tingassa mutta toisaalta, tämä paljon nuorempi osapuoli oli kyllä laittanut jotenkin automaattisesti syyn Azran puolelle tämän ollessa raskaana että tämäkin varmasti olisi tarvinnut miestänsä silloin tällöin. Tai sitten kyse oli miehen hoitamasta seurakunnasta kirkossa. Tiedä sitten, mutta Andrea aikoisi kyllä ottaa kaiken ilon tuosta aamusta, sen yhden kerran kun hän sai olla rauhassa omassa asunnossaan vaikka tämä tiedostikin ilalla odottavan perheillallinen - johon mies oletti saapuvan vain ne tärkeimmät ihmiset: äiti, Sophie, Chad, Azra, Lucio, Sin jos tämä ilmestyisi kiireiltään - ja Adette. Siinä ne tärkeimmät, sillä alusta alkaen esikoinen oli kieltänyt isommat juhlat jyrkästi vaikka kaikki olivatkin olleet sitä mieltä että lääkikseen pääseminen oli iso juttu - joten tällä todellakaan olematta mitään juhlia mitä Chad todellisuudessa valmisteli sillä hetkellä.

Tuon ravintolan edessä ja sisällä ollen sinä hetkenä enemmän hektistä kuin normaalisti siihen aikaan päivällä, ja varsinkin jos tuo rantaravintola oltiin vuokrattu yksityiskäyttöön sille päivälle - kuten se oli juuri heidän tapauksessaan. Joka puolella sännäten apulaisia, kuljetusmiehiä ja henkilökuntaa puhumattakaan, sillä kaiken piti olla valmiina iltaan mennessä ja vaikka heillä olikin aikaa - tiesivät kyllä kaikki kuinka nopeasti se aika todellisuudessa pystyi katoamaan aivan yhtäkkiä, joten oli hyvä jos joku piti tuolla narut käsissään - vaikka paljon olikin tekemistä. Sisätiloissa, Azran keskustellen ravintolan kokkien kanssa illan ruokavalikoimasta ja mahdollisista allergioista, ruokatottumuksista ja juomista - sillä siihen asti niin kauan kun he olivat olleet paikan päällä, ei Azra ollut saanut kannella juuri mitään ellei kyseessä ollut jokin suhteellisen kevyt laatikko tai pussi joka vaati purkamista, ja omalla tavallaan se kävi tämän naisen hermoille joka ei ollut tottunut jatkuvaan hössötykseen ympärillä vaikka hän nyt sattuikin olemaan raskaana eikä sitä enään pystynyt enään peittelemään juurikaan mitenkään - ja valitettavasti se aiheutti ihmisissä varovaisuuden.
Azran antaen listan ihmisistä ja ruokavalioista eteenpäin, antaen viime hetken ohjeet vielä kirjallisesti ja selittäen niinkuin ne oli kyselty ja ilmoitettu eteenpäin, ennenkuin nainen viimein sai poistua keittiötiloista tyytyväisenä ja keittiötyöntekijät puolestaan pääsisivät töihin niinkuin pitikin jotta kaikki menisi suunnitellusti. Naisen astellessa kohti tuota ulko-ovea josta tuli jälleen sisään uusi kuormamies laatikoiden kanssa, ja jätti nekin laatikot siihen mihin muutkin - ja tuo kasa vain kertyi sillä hetkellä vaikka sitä oltiinkin yritetty vähitellen purkaa jotta edes jokin järjestyisi tuossa tilassa valmiiksi - kääntyivät silmät puolestaan tuohon mieheen joka oli vastuussa tuossa kaikesta, ja oli mietteissään löytänyt paikkansa tuolin päältä. Tuon näyttäen juuri siltä että vaikka pommi olisi saanut räjähtää tämän vieressä ja mies ei olisi edes huomioinut kyseistä - sai tuo näky hymyn kohoamaan punertaville huulille väkisinkin. Askelten mennen hiljaa toisen eteen, nousi toinen käsistä napauttamaan toista hellästi otsalle "Hei, varo ettei pääsi räjähädä kun noin kovasti pohdit" Azran lausuessa toiselle rauhoittavasti, kurottautui keho asteen lähemmäksi nähdäkseen kuinka paljon asioita heillä vielä olisi jäljellä - ja vastaushan oli että vaikka he olivat edistyneet olisi siltikin töitä jäljellä. Lempeän hymyn kuitenkin pysyen siitä huolimatta huulilla "Käyn hakemassa Lucion kahden jälkeen tarhasta, haluatko että tuon sinulle vaihtovaatteet ennen iltaa?" Naisen kysyessä sitten, tarjoutuen vapaaehtoisesti hakemaan kaksikon esikoisen keskellä sitä kiirettä jossa Chadin pitäisi olla useita tunteja pitämässä silmällä kaiken sujuvan niinkuin pitääkin, samalla nainen vaihtaisi Lucion kanssa ainakin vaatteita. "Ja kuka hakee Andrean itse paikan päälle?"

_________________
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alice lähetetty To 24 Maalis 2016, 22:15

Kynän alkaessa aina samantien kirjoittamaan uudelleen kun miettimiseen tuli sopiva tauko. Tämän saman kaavan toistuen siihen asti kunnes Azra tuli viimein keskeyttämään Chadin tekemiset edes hetkeksi. Varjon laskeutuessa lehtiön päälle ja tehden näin tekstin näkemisestä asteen vaikeampaa – pakotti se tummat silmät kohoamaan irti paperista Azran omiin silmiin, joiden väristys korostui joka kerta mystisesti päivän valossa. Hyvin todennäköisesti Chad olisi seuraavaksi ilmaissut kohteliaasti naisen seisovan suoraan valon tiellä, mutta Azra ehti lukemaan tilanteen paljon aikaisemmin ja sen vuoksi siirtyikin seisomaan miehensä vierelle, nähdäkseen myös samalla paremmin mitä toinen oli oikein kirjoittanut lehtiöön koko aamupäivän. Tehtävälistan tuntuen jatkuvan loputtomiin tehdyistä tehtävistä huolimatta. Chad oli kuitenkin onneksi ymmärtänyt aikaisemmin mihin soppaan hyppäisi – sillä harvoin (itse asiassa ei koskaan) isot juhlat järjestäytyivät pelkällä sormien napsauttamisella vaan se kaikki kävi suuren työn ensin lävitse. Azran mainitessa silloin hakevansa parin esikoisen tarhasta puolen päivän jälkeen ja samalla reissulla ollen valmis tuomaan miehellensäkin vaihtovaatteet juhlia varten – laski Chad kynän kädestään siksi aikaa, että sai kosketettua vaimonsa kasvon sivustaa ja eleellä kehottaen kumartumaan lähemmäksi, jotta suudelma saataisiin vaihdettua pikaisesti. Tumman rauhallisen äänen lausuen asteen hiljaisemmin naisen punertavia huulia vasten suudelman lopussa;
”Olet enkelini, rakkaani. Kiitos.”
Chadin todellakaan kieltäytymättä vaimonsa avun tarjoamisesta, vaikka mies olisikin kyllä mielellään poistunut juhlatilasta ulos edes hetkeksi jossakin vaiheessa, mutta karkea totuus oli se, että tämän läsnäoloa vaadittaisiin paikan päällä loppuun asti. Azran ehtiessä erkaantumaan askeleen päähän miehestään, joka oli ehtinyt läpsäisemään naista takapuolellekin – kääntyi katse silloin vielä uudelleen olan ylitse mieheen päin ja puheeksi nostettiin vielä se tärkein kysymys, jonka vastaus olisi todellakin se olennaisin koko juhlan toteutumisen kannalta. Chadin kohottaessa katseensa uudelleen irti paperista ja vastaten vaimonsa huolehtimiselle leppoisalla hymyllä.
”Adette huolehtii sen osuuden – sillä tiedän kyllä mitä oppipoikani on näistä juhlista mieltä, mutta hänen äitinsä pyynnöstä ne toteutetaan ja piste. Sitä paitsi… se poika ei kykene kauan vihoittelemaan lapsuuden ystävälleen – etenkin jos tämä kertoo halunneen järjestää nämä juhlat.”
Chadin ollen todellakin välillä piru ihmiseksi. Tämän kyllä osaten lukea oppipoikaansa päästä varpaisiin ja vaihtaa pelin kulkua sen mukaan.


Kellon viisareiden naksahtaessa näyttämään viimein tasan kuutta illalla, kohosi pitkä laiha etusormi kerrostalohuoneiston soittokellolle ja painoi napin pohjaan kaksi kertaa syvään. Saman käden sipaisten vielä karanneet hiussortuvat takaisin korvan taakse, minkä jälkeen kumpikin käsistä asettui rennon oloisesti puuskaan. Kehon painon vaihdellessa tukipistettä jalalta toiselle aina välillä. Adetten laskien päässänsä kuluvat sekunnit kuinka kauan kului aikaa soittokellon ensimmäisestä painamisesta. Kymmenen sekunnin kohdalla käsi kohosi ovelle ja koputti sen pintaa rystysillä – sillä eihän sitä koskaan voinut tietää jos soittokello olisi ollut vaikka epäkunnossa.
”Andrea? Oletko kotona? Minä täällä... Adette. Kai muistat minut vielä?”
Adetten aloittaen tiedustelun varovaisesti ja siksi myös keventäen loppua tuolla pienellä vitsillä, joka vihjasi  muka alkavaan dementiaan Andrean kohdilla. Yleensä ystävykset olivat yhteydessä puhelimien välityksellä, mutta tällä kertaa Adette oli halunnut yllättää Andrean tulemalle tätä hakemaan sovitulle illalliselle. Valitettavasti ovea ei vain tultu aukaisemaan niin ripeästi kuin oli odotettu ja se sai väkisinkin huolestumisen pyyhkäisemään kehon lävitse, mikä taas tuntui raskaana tunteena sydämen päällä. Käden jäädessä vielä nyrkissä koholle oven pintaa vasten vaikka toista koputusta ei vielä aloitettukaan. Kuuloaistin yrittäen kuulostella parhaansa mukaan mitä asunnon puolella oikein tapahtui. Ei kai Andrealle ollut sattunut mitään?
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alex lähetetty Pe 25 Maalis 2016, 00:43

Kellon lyödessä viimein ilta kuuden lyödessä kellossa, oli kaupungissa vielä tuohon aikaan vielä eloa ja voimakasta meininkiä joka ei tuskin lakkaisi hetkeksikään ennen yön pikku tunteja jotka vaihtuisivat vasta kuitenkin kellon lyötyä itsensä uuden vuorokauden puolelle. Tuosta elämästä johtuvan melun kuitenkaan pääsemättä tuonne parvekkeelle asti, joka sijaitsi niinkin korkealla kuin seitsemännessä - sekä viimeisessä kerroksessa tuota kerrostaloa. Sen ollen myös yksi syy miksi Andrea oli päätynyt juuri tuohon asuntoon puolivuotta takaperin, sillä tuo korkeus antoi Andrealle rauhan mitä tuli tämän herkkeihin aisteihin - ja sitä Andrea osasi arvostaa. Erityisesti kun kyse oli kuitenkin kaupungin keskustasta. Sikarin tuoksuessa ilmassa kun tuota oltiin polteltu jo tovin täysin rauhassa,  mitään kiirehtimättä sillä pääsääntöisesti mies oli valmis astelemaan vain ovesta pihalle matkatakseen De Fioren kartanolle niinkuin oltiin sovittu aiemmin muiden kanssa, sillä edelleenkin - kysehän oli vain rennosta illallisesta perheen ja ystävien kesken. Ei muuta. Juuri niinkuin Andrea oli toivonutkin.
Valkean kauluspaidan hihat oli toistaiseksi kääritty kyynerpään korkeudelle, olivat silmät laskeutuneet jossain kohtaa tuohon vasemman ranteen päälle tuohon merkille, joka oli jo kaksi vuotta ollut paikallaan - eikä ollut enään haalistunut mihinkään. Horuksen silmän ollen edelleenkin yhtä tumma ääriviivoineen, eikä poltetta ollut tuntunut enään sen jälkeen kun Anubis oli kadonnut totaalisesti pois heidän kaikkien elämästä, ja ehkä hyvä niin vaikka hän olikin kasvanut vartijana ja vähitellen ymmärtänyt ettei hän voisi paeta sukunsa velvoitetta enään millään tavoin... Silmien sulkeutuen hetkellisesti katseen tieltä.
Hänen päästen siitä eroon vasta kun kuolema tulisi hakemaan. Ei hetkeäkään aiemmin.

Ovikellon äänen soiden seinien sisäpuolella, kuulivat korvat sen kuitenkin paljon voimakkaampana kuin normaalisti ja se sai myös ajatukset katkeamaan sen sileän tien - silmien aueten uudelleen. Kuka ihme siellä oikein oli siihen aikaan, ja vieläpä ilmoittamatta? Kulmien voimatta olla kurtistumatta asteen, napautettiin tuo jo melkein loppuun poltettu sikarin tumppi kaiteen ylitse, jonka jälkeen keho kääntyi takaisin noihin sisätiloihin - jossa lämmin ilma otti kylmentyneen ihon vastaan. Hiljaisuus oli laskeutunut hetkeksi, jona aikana suljettiin parvekkeen ovi - ja tuskin sekunttiakaan myöhemmin kuuluivat seuraavaksi kärsimätön koputus ovea vasten - jonka Andrea tunnisti samantien. Aina yhtä kärsimätön kaikella tapaa, mihin Adette olisi muuttunut. Hymyn nousten väkisinkin uudelleen huulien pinnalle silkasta huvittuneisuudesta joka aiheutui joka kerta nuoremman käytöksestä kun puhuttiin siitä että tämä ei todellakaan ollut kärsivällisestä päästä vieläkään, yli kahdentoista vuoden tuntemisen jälkeenkään. Äänen vielä varmistaen vieraan varmaksi, jonka jälkeen laskeutui uudelleen hiljaisuus - vaikka mies lähtikin kävelemään sukkasilteen kohti tuota ovea sen sijaan että olisi leikkinyt ja huolestuttanut toisen jälleen vaihteeksi. Oven tullen avaistuksi juuri silloin kun Andrea oli korva ovea vasten, kohtasi mies tuon kymmenen senttiä lyhyemmän neidon vakavalla ilmeellä "Oletko kuullut että toisten salakuuntelu on tavattoman epäkohteliasta?" Andrean lausuen edelleen yhtä vakavalla äänellä kuin joku olisi juuri tekemässä kuolemaa, ilmeenkään värähtämättä suuntaan eikä toiseen kunnes parin minuutin jälkeen nousi huulille viimein se tuttu hymy ja käsivarret kietoutuivat Adetten ympärille tuon tullen kohotetuksi helposti maasta "Mitä teet täällä? Mehän sovimme että näemme kartanolla. Ja missä Gregor on? Vai enkö olekaan enään bestman?" Andrean alkaen kyselemään samantien iloisesti, sillä siitä oli kuitenkin kolme kuukautta kun kaksikko oli viimeksi nähneet toisensa kasvotusten, mutta puhuneet kuitenkin senkin edestä puhelimessa - Andrean ollen kyllä enemmän kuin tietoinen pariskunnan tilanteesta - mihin liittyi niin pian tapahtuvat häät sekä sisimmässä kasvava elämä.
Naisen tullen lasketuksi kevyesti alas, vilkaisivat silmät vielä ympärille kuin hakiakseen tähtäimeensä kuitenkin sitä vanhempaa miestä, joka oli kaikessa onnessaan ja kirouksessaankin hänen parhaan ystävänsä kihlattu ja entinen salamurhaaja, mutta tullen pian johtopäätökseen ettei toinen olisi paikalla sillä erää. "No, hyvä se näinpäinkin on. Vielä kun muistain..." Tuossa vaiheessa vanhemman kadoten hetkeksi sisäpuolelle, - ilmestyen pian takaisin mustaan takkiin pukeutuneena taskuun tullen tungetuksi avaimet ja kännykkä - sekä toisessa kädessä lahjapaketti josta oltiin edes yritetty saada jokseenkin esteettisesti nätimmän näköinen. Mutta valitettavasti kaikilla taidoilla Andreaa ei oltu suotu, ja se näkyi myös "Älä naura, näin älyttömästi vaivaa tämän eteen. Ostin perustarvikkeita jo lapselle, yritin olla mahdollisimman sukupuolineutraali koska emme vielä tiedä onko se tyttö vai poika - jos näistä on jotain apua. Muutama vaate, sukat, helistin, pyyhe ja tutti. Myyjä ainakin sanoi että niistä on hyvä aloittaa kun puhutaan pienistä asioista." Miehen todeten hieman vaivaantuneesti sillä loppujen lopuksi hänellä ei ollut tuolta saralta kokemusta, joten hän pystyi vain toivomaan että edes jokin kelpaisi - eikä hän saisi seuraavaksi vihaista Gregoria peräänsä.

Ravintolalla puolestaan, oli kaikki saatukin viimein kasaan - ja vieläpä suhteellisen hyvissä ajoin, jopa niin hyvissä ajoin että Azra oli kerennyt antaa miehelleen vaihtovaatteet hieman siistimpään ja vielä auttaa ja vahtia Luciota, joka jatkuvasti oli kiinnostunut ympäristöstä - ja toisaalta myös yritti kaiken tavoin repiä tuota kauluspaidan päälle laitettua villapaitaa pois väkisin, vaikka Azra oli laittanut esikoisen lupaamaan - että tämä yrittäisi sen yhden kerran - olla sotkematta itseään/tekemästä jotain vaatteillen. Äidin valitettavasti tuntien lapsensa metkut, eikä olisi yhtään ihmetellyt jos tämä olisi kaatunut paidalleen ruokaa tai pahimmillaan jopa juomaa saadakseen syyn olla käyttämättä tuota sinä iltana. Mutta onneksi, ihmisiä oli alkanut lopulta saapumaan vähitellen - Eveyn ja Sophien ensimmäisten joukossa olihan vanhempi pyytänyt Chadiä varte vasten ja halunnut kiittää tätä ja pahoitella vaivasta joka tuolle olisi mahdollisesti aiheutunut, - pian seuraten perässä muutama Andrean armeija/koulutoveri, - ja kaikkien yllätykseksi, jopa Sin perheineen. Kaksosten ja Lucion löytäen nopeasti jälleen tiensä leikkeihin, kun taas Valentina pysyttäytyi vielä niin pienenä vanhempiensa lähettyvillä toistaiseksi - tiesivät vanhemmat jo silloin ne pienetkin lupaukset jotka oltiin vannotettu aikaisemmin katoavan sen sileän tien.
Juhlapaikan kuitenkin näyttäen upealta kaiken kaikkiaan kun otettiin huomioon kuinka vähän aikaa kyseisen järjestämiseen oli oikein ollut - oli Chad ja Azra tehneet hyvää työtä. Enään jäisi vain itsestään Andrean ja Adetten odotus paikan päälle, kaikkien toivoen Adetten onnistuen tuomaan esikoisen paikan päälle jollakin verukkeella.

//Andrean vaate; Azran vaate; Juhlapaikka, Sophien vaate, Eveyn vaate


Viimeinen muokkaaja, Alex pvm Pe 25 Maalis 2016, 20:36, muokattu 1 kertaa

_________________
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alice lähetetty Pe 25 Maalis 2016, 15:27

Adetten tarkoitus oli juuri suoristaa selkänsä suoraksi ja koputtaa uudelleen ulko-ovea viimeisen kerran, mutta juuri silloin kyseinen este aukaistiin pois tieltä ja Andrea seisoi suoraan edessä, mikä sai kehon pomppaamaan suunniteltua nopeammin suoraan ryhtiin ja selittelevät sanat jo aloittivat nopeasti, että toisen pitäisi aukaista ovi paljon nopeammin tai muuten se aiheuttaisi turhaa huolta oven ulkopuolella ja tiesikö Andrea edes kuinka paljon kello oli nyt… moinen sanatulva olisi voinut jatkua kovinkin pitkään, mutta puhe tuli keskeytetyksi Andrean toimesta. Adetten päätyessä huomattavasti voimakkaampaan halaukseen, mikä sai naisen ruohonkorsi vartalon nousemaan leikiten maasta. Ystävänsä esittämien kysymysten saaden naurahduksen aikaiseksi ja selityksen perään, että Adette oli nyt vain halunnut nähdä toisen aikaisemmin kuin oli suunniteltu ja mitä taas tuli hänen kihlattuunsa – niin Gregor harjoitteli edelleen ajatuksella lentävänsä joskus lentokoneella (tämä kun ei ollut koskaan astunut moisen häkkyrän kyytiin, vaan ranskaakin matka oli taittunut hyvin maateitse). Eli suoraan sanottuna Gregor taisi pelätä lentämistä, mutta sitähän ei tietenkään Adettelle sanottu ääneen, vaikka tämä kolme vuotta nuorempi oleva nainen olikin jo laskenut palaset yhteen ensimmäisestä kerrasta lähtien.

”Joten menemmekö?”
Puolivuotta nuoremman jatkaessa omalla kysymyksellään samantien kun varpaat ehtivät koskettamaan uudelleen maata, mutta sen sijaan että Andrea olisi vastannut myöntävästi, kääntyi toinen silloin vielä ympäri ja palasi asunnon sisälle hakeakseen jotakin. Adetten luullen asian olevan jotakin avainten tai kännykän kaltaista, joten kun Andrea palasi takaisin mukanaan lahjapaketti ja antaen sen ystävälleen – jäi Adette hölmistyneenä seisomaan tuo paketti käsissään. Osaamatta aluksi oikein sanoa mitään kuin vasta silloin kun Andrea aloitti selittämään jotakin epätoivoisesta paketoimisyrityksestä. Adetten todellakaan välittämättä vaikka kyseinen lahja olisi ollut käärittynä pelkään muovipussiin. Eikö se ajatus ollut kaikkein tärkeintä? Nielaisemisen tapahtuen asteen hankalammin ja käden kohottautuen pyyhkäisemään silmäkulman kuivaksi.
”Voi… Anrea.”
Katseen kohottautuen irti lahjasta ystävänsä kasvoihin. Adetten kasvoille alkaen kirkastumaan hymy.
”Kiitos. Olet ihana, vai saako niin sanoa miehelle?”
Nuoremman hypätessä vanhemman kaulaan ja halaten toista niin voimakkaasti kun vain kykeni (vaikkakaan se ei ollut lähelläkään Andrean voimien tasolla). Adetten pakottaen itsensä lopettamaan halauksen lyhyeen – sillä heillä olisi edelleen aikataulunsa vaikka Andrea ei sitä tietänytkään. Silmien nopea varovainen pyyhkiminen – ettei meikit kärsisi liiaksi ja sen jälkeen tarttuminen Andreaa käsipuolesta, jotta matka voisi jatkua.

Adetten saaden Andrean merenranta ravintolalle oman syynsä varjolla. Nuorempi oli kertonut hakevansa Eveyn tilaamat punaviinit, jotka olivat jääneet epähuomiossa illallistoimituksesta ulkopuolelle. Kyllähän Andrea nyt äitinsä maun ymmärtäisi – sillä juuri tuolla ravintolassa myytiin parasta punaviiniä ja mausta ei nyt säästeltäisi noin tärkeänä päivänä. Adetten taas sitä itse tietämättä, mutta juuri tuo kyseinen ravintola oli se sama jossa Evey ja Giovanni olivat käyneet treffillä ensimmäistä kertaa. Saadakseen Andrean mukaansa ravintolaan – oli Adette vedonnut voimiensa heikkouteen ja sen vuoksi ei jaksaisi kantaa tilausta kerralla autolle, joten kai ystävää nyt autettaisiin hädässä?
Kaksikon päästessä niiden ovien edustalle, joiden takana juhlatila sijaitsi ja vieraat odottaisivat – otti Adette silloin Andreaa kädestä hellästi ja kuiskasi toiselle, että toivottavasti toinen ei alkaisi vihaamaan häntä tämän jälkeen. Ennen kuin tarkennusta sanoihin ehdittäisiin sen enempää kysymään, aukaisi Adette ovet kaksikon edestä ja seuraavaksi jo kuuluen monen ihmisen yhtenäinen toivotus;
”Onneksi olkoon, Andrea!”

Juhlavieraiden (joita määrällisesti oli alkuperäistä suunnitelmaa enemmän) alkaessa yksitellen antamaan onnentoivotuksensa Andrealle henkilökohtaisesti - antoi tuo kaikki hälinä Maryamille tilaisuuden vetäytyä edes hetkeksi syrjemmälle, joka sillä kertaa oli terassin puolella merelle päin. Kehon kumartuessa eteenpäin nojaamaan kaidetta vasten sen mukaan mitä juhlapuku antoi liikkeissä myöten. Maryamin varoen visusti vilauttelemasta rintakehäänsä liiaksi vaan liikkui täysin mekon sanelemilla ehdoilla. Katseen, joka oli vielä pysytellyt kauas merelle päin, laskeutuen viimein käsissä pideltyyn pieneen pakettiin, joka oli kääritty taitavasti kultaisen värisen lahjapaperin sisään ja nauhaa siinä olematta ollenkaan vaan pelkästään kermanvalkea ruusuke. Asteen raskaamman henkäisyn puhaltaessa ulos nenän kautta. Maryam oli mennyt siihen asti toisten mukana ja ostanut jopa tuon lahjankin, mutta miten hän sen oikein antaisi? Menisikö hän vain yhtäkkiä seisomaan Andrean eteen ja ojentaisi paketin toiselle muodollisen onnen toivotuksen saattelemana, joka ei eroaisi edeltäjistään. Vai jättäisikö hän tuon lahjan pöydälle ja lähtisi juhlista hissukseen pois kun sopiva aika olisi kulunut. Ei Andrea edes pakosti tarvitsisi Maryamin antamaa lahjaa - sillä toisella oli varmasti jo kaikkea mitä kuvitella saattoi.
"Älä ole hölmö, Maryam."
Naisen lausuessa hiljaisesti itselleen ja tosissaan jo harkiten sinä hetkenä, että seuraavaksi tämä heittäisi pitelemänsä paketin mereen, missä se uppoaisi mustaan veteen ja katoaisi sinne. Taustalla kuuluen muun juhaväen iloinen puheen sorina, jonka seasta Adette oli hyvin erotettavissa. Kyseisen huomion saaden Maryamin hymähtämään huvittuneesti. Adette tosiaan osasi olla kuin kotonaan seurapiireissä.


// Chadin vaate, Adetten vaate, Maryamin vaate
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alex lähetetty Pe 25 Maalis 2016, 20:32

Adetten ottaen tuon hyvinkin kärsineen näköisen paketin vastaan hämmennyksestä huolimatta, oli Andrea tuolla välin jo sulkenut asunnon oven perässään samalla kun tämä paranteli mustaa takkia päällensä, kun kerran he ulos aikoivat mennä - ja vaikka Italiassa nyt olikin lämmin, ei ehkä ihan niin lämmin kuitenkaan että hän selviäisi siitä ilman suojaa. Puhelimen ja avainten päätyen takin taskuun talteen, kääntyi keho tuolloin uudelleen kohti Adettea joka jo tuossa kohdin jälleen hyppäsi takaisin vanhemman kaulaan kiinni kaksikon mojovasti pituuserosta huolimatta, kietoutuivat kädet tottuneesti toisen ympärille lantion alueelta. Nuoremman kysyessä hiljaa mietteliäänä saiko miehiä kutsua ihanaksi, sai tuo kysymys miehen hymähtämään väkisinkin. "Eiköhän Gregor tämän kerran ole ymmärtäväinen..." Miehen todeten toiveekkaasti, sillä vaikka hän olikin tavannut tuon vanhemman miehen - ei Andrea ollut täysin sata prosenttisen varma mitä tämä ajatteli siitä että kihlatun yksi parhaimmista ystävistä oli miespuolinen, vaikka he olivatkin sukua toisilleen - ja Andrea oli myös tietoinen Gregorin taustasta salaseuralaisena - joten tälle tuskin tulisi olemaan ongelmana jos puhuttiin ns. "kilpailijan" eliminoimisesta pois pelistä. Kyllä. Andrea todellakin toivoi että mies ymmärtäisi sillä kertaa, ettei hänen itsensä tarvitsisi hankita uutta identiteettiä ja maan pinnalta katoamista. Kaksikon päästen toisistaan itse, näki vanhempi selvästi kuinka toinen oli (jälleen kerran, kuten tavallista) liikuttunut niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin lahja tulevalle vauvalle - virnisti Andrea hieman hermostuneesti nuoremmalle "Hei... itkupilli. Se oli vain lahja. Älä nyt ala itkemään vielä, jooko." Tämän todeten leikkisästi toruen Adettea tämän jälleen ollen senteistä kiinni ettei olisi itkenyt ja pilannut samalla meikkejään kokonaan - mutta kuin ihmeen kaupalla tämä sai itsensä käännytettyä takaisin normaaliin päin. Andrean hymähtäen pienesti, tarjoten merkittävästi käsipuoltansa herrasmiehen tavoin jotta he viimein pääsisivät lähtemään eteenpäin jos kerran toiselle oli tärkeää olla ajoissa paikalla.

Taksimatkan alkaessa, oil Andrea olettanut heidän matkaavan suoraan miehen perheen kotikartanolle viettämään iltaa, ja jonne olisi myös matkaakin mutta sen sijaan Adetten antaen kuljettajalle ihan toisen osoitteen - katsoi Andrea epäilevästi toista: vaikka tämä selittikin luvanneensa Andrean äidille heidän hakevan unohtuneet viinipullot matkan varrelta. Toisen kulmista kohoten kysyvästi ylöspäin, mutta miehen alkamatta kuitenkaan kyselemään sen enempää: olihan Evey järjestellyt illallista niinä pieninä vapaa hetkinään kaiken muun lomasta, ei se mikään ihme olisi ollut jos joku asia olisi unohtunut kuitenkin - joten Andrea ei alkanut sen enempää kyselemään asiasta tai kuulustelemaan. Vaikka tuo matka tulisikin hieman antamaan heille ajomatkaa sillä tämä kyseinen ravintola oli kuitenkin hieman kauempana keskustasta yhtälailla kuin De Fioren-kartanokin, mutta eivätköhän he jotenkin kerkeäisi. Vaikka sitten vähän myöhässä. Matkan siis kulkeutuen Italian katuja pitkin tuolle rantaravintolan luokse, jonka sisäpuolella näytti olevan jo porukkaa hyvinkin siihen aikaan illasta, oli Andrea alunperin suunnitellut jäävänsä pitämään heille taksia mutta Adetten huomauttaessa omasta fyysisestä vahvuudestaan.. jota ei siis käytännössä ollut juurikaan ylimääräistä, oli vanhempi suostunut toisen mukaan auttamaan jotta he pääsisivät nopeammin - ja mitä tärkeimmin: rikkomatta viinipulloja matkalla. Miehen päätyen sillä kertaa maksamaan taksin, päästäen tuon menemään sillä he varmasti saisivat sisäpuoleltakin soitettua itselleen uuden tarvittaessa muutenkin. Kaksikon kävellessä vierekkäin, oli Andrea juuri menossa avaamaan toiselle ovea ensimmäisenä - kun tämä tunsikin paljon pienemmän käden tarttuvan omaansa ja hiljaisten sanojen sanoen asteen hiljaisemmin että toivottavasti hän ei tulisi vihaamaan toista sillä kertaa - kääntyivät silmät hetkellisesti Adetteen kysyvästi mistä tämä oikein puhui - ollen viittä vaille kysymässä tuon saman kysymyksen ääneen - heidän ollessa jo oven edessä ja Andrean avatessa nuo kaksikon edestä yhdellä yksinkertaisella liikkeellää - kovan äänen ottaen nämä vastaan. Yllättyneen ja hämmentyneen ilmeen katsoen tuota monipäistä ihmislaumaa, joista jokainen kasvo oli kuitenkin tuttu miehelle itselleen - käyden lävitse Chadin, Azran, hänen oman perheensä, sekä viimeisimpänä Adetten kuin sanoakseen: "Yksinkertainen illallinenhan se oli?" Siitä huolimatta, ei Andrea jaksaisi olla toiselle vihainen. Saatika valittaa, olivatkin kaikki kuitenkin nähneet vaivaa tuon kaiken eteen itsestään juhlatilan koristelusta alkaen, joten väkisinhän hymy tuossa kohtaa nousi. Sophien juosten ensimmäisenä isoveljensä luokse halaukseen, oli Andrea jo laskeutunut tuon tasolle ja nostanut syliinsä nopeasti - Andrean kysyessä oliko Sophie ollut tuossa myös mukana - isoveljen vain saaden leikkisän virnistyksen joka ei pahoitellut mutta toisaalta ei myöskään myöntänyt suoraan kuopuksen olleen suunnitelmissa mukana.

Ihmisten tullen kukin onnittelemaan läheltä ja kasvotusten, sai Andrea osakseen niin halauksia kuin olkapäälle toverillisen taputuksen - Eveyltä puolestaan tämä sai halauksen ja suukon josta Andrea marisi vieläkin leikillään ettei julkisilla paikoilla/muiden edessä ja murjottavan ilmeen siihen perään, päästettiin Sophie samalla alas jotta tämä pääsisi muiden lasten kanssa leikkimään sen sijaan että tämän olisi ollut pakko osallistua aikuisten tylsiin keskusteluihin. Adetten sulautuessa tuohon seurapiireihin kuin kala vedessä - alkoi ympärillä käydä samantien keskustelua - vilkaisivat silmät puolestaan kauempana olevaa Chadiä kuin viestien että oliko tällä kenties ollut jotain tekemistä tuon kaiken kanssa kun kerran tämä oli äkisti peruuttanut kaksikon tapaamisen - joista normaalisti nuorempi ei päässyt liukenemaan sitten millään.
Tuon tilanteen edeten omalla painollaan, Andrean päästen jopa etenemään pois oven luota keskemmälle huonetta jossa tälle avautui parempi näkymä joka puolelle - kuten myös tuonne parvekkeelle jonne oli jo kadonnut yksi vieraista - ja Andrea tunnisti tuon henkilön samantien vaikka tämä seisoi selätysten ovea päin. Hymähdyksen kohoten huulille pienenä hymynä, pahoitteli mies silloin muille - lähtien määrätietoisesti etenemään ihmisten lomitse kohti tuota samaista parveketta. Samalla napaten matkaan yhdeltä tarjottimelta lasin punaviiniä jota heidän muka oli pitänyt tulla hakemaankin alunperin mutta sen sijaan että tämä olisi astellut suoraan parvekkeelle, jäi tämä katsomaan hetkeksi näkemäänsä joka osoittautui tuoksi auringonlaskevaksi näkymäksi - sekä tuo punapäinen neito, jonka Andrea oli tavannut armeijassa - ja näki nyt ensimmäisen kerran mekossa. Ja Andrea kyllä piti näkemästään, vaikkei aikoisikaan tehdä mitään sen eteen. "Sinäkin löysit tänne." Andrean todetessa viimein ääneen tuolta ovelta, päättäen astella toista lähemmäksi vaikka vanhempi tiesi tasantarkkaan ison mahdollisuuden jossa hän itse päätyisi seuraavaksi mereen mikäli sattuisi sanomaan jotakin väärin - samalla mustan takin tullen riisutuksi alas kehon päältä, miehen jääden kauluspaitoineen päälle. Pysähtyen vasta toisen vierelle, ojennettiin vanhan muistin kautta punaviinilasi josta toinen oli joskus ainakin pitänyt pienen hymyn kera. "Näytät hyvältä. Vähän erilainen kuin armeijavaatteissa." Miehen kuitenkin todetessa niinkuin yleensä italaiseen tapaan kuului kehua naisseuralaista kohteaisuudenkin nimissä, - laskettiin seuraavaksi toisen olkapäille tuo musta takki tuoman edes jotenkin lämpöä. Sekä se osaksi peitti mekon paljastavia osia tarvittaessa, edelleenkin muistaessa toisen kirkollisen taustan. "Älä palelluta itseäsi. Alamme kohta varmaan syömään jos haluat jäädä." Miehen vielä lisäten pikaisesti, ennenkuin oli jälleen kääntymässä sisätiloihin jossa olisi paljon lämpimämpi kuin tuolla parvekkeella - antaen Maryamille vaihtoehdot: tämä olisi enemmän kuin tervetullut jäämään mikäli haluaisi, mutta saisi kyllä lähteäkin tai pysytellä erossa muista ihmisistä jos vain halusi - vaikka Andrea mieluummin kyllä haluaisi toisin edes vähän avautuvan muillekin sen sijaan että olisi pitänyt kaikki erossa itsestään.

_________________
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alice lähetetty Pe 25 Maalis 2016, 22:24

Andrean avatessa keskustelun ensimmäisenä kaksikon välillä, teki mies läsnäolonsa sillä julki Maryamille, joka oli kohottanut itsensä ryhtiin ja kääntynyt katsomaan olkansa ylitse tuota illallisvaatteisiin pukeutunutta miestä, joka parin vuoden aikana oli kieltämättä miehistynyt niin luonteessaan kuin ulkonäöllisestikin. Käden kohottautuessa asettelemaan vapaat hiukset takaisin toisen hartian ylitse, mutta vieläkään nainen ei tehnyt mitään muuta sanoakseen jotakin takaisin. Vasta kun Andrea oli hissukseen päässyt siirtymään seisomaan vierelle, sai toisen ”varovaisuus” väkisinkin hymyn häivähtämään punertavilla huulilla – mustan puvuntakin tullen myös asetetuksi naisen hartioille, totesi Maryam silloin takaisin (katseen vilkaisten sanojen aikana miestä itseään);
”Et sinäkään näytä pahalle, De Fiore.”
Aivan kuin naisen olemus olisi rentoutunut tuona aikana edes hetkeksi kuin että näkymätön aura olisi koko ajan pitänyt muut osapuolet varpaillaan ja kauempana. Vihreät silmät olivat kylläkin kääntyneen takaisin merelle päin, mutta Maryam ei silti antanut sellaista kuvaa että olisi halunnut Andrean häipyvän paikalta sen sileän tien. Valitettavasti mies oli oppinut varomaan niin monta kertaa naisen kiivasta/kovaa luonnetta, ettei tämä aikonut jäädä tilanteeseen kovin pitkäksi aikaa. Andrean ehtiessä liikahtamaan takaisin tulosuuntaan, kohdisti Maryam katseensa lopullisesti toiseen ja sanoi nopeasti (kuin olisi pelännyt toisen katoavan paikalta silmänräpäyksessä);
”Andrea odota!”
Vasta nyt Maryam ymmärsi puhutelleen toista etunimellä mitä tämä ei ollut tehnyt ikinä (ei edes silloin kun nämä olivat olleet samassa tiimissä armeijassa). Kyseisen ”virheen” tullen korjatuksi kurkun pienellä rykäisemisellä ja kehon palautuen takaisin rentoon olotilaan kuin että olisi ollut valmis juoksemaan miehen perään.
”Anteeksi…”
Käden kohottautuessa sipaisemaan hiussortuvia korvan taakse naisen sitä itse huomaamatta. Tämän tehdessä aina niin hermoillessaan. Silmien sisimmässä häivähtäessä silloin jokin, mikä sai Maryamin ryhdistäytymään kerralla ja ojentamaan tuon yhden hemmetin paketin, joka oli kaikkea muuta kuin kallislahja. Lahja oli Andrean isän taskukello, joka oli kadonnut sairaalassa miehen kuolinpäivänä ja vaikka koko perhe oli yrittänyt etsiä tuota arvokorua, ei sitä ollut löytynyt… kuin vasta nyt Maryamin etsintöjen jälkeen.
”Aukaise tämä lahja sitten kotonasi. Toivottavasti pidät siitä ja ai niin… Onneksi olkoon, De Fiore.”
Sanojen tullen lausutuksi vähän liiankin nopeasti kuin oli tarkoitus, mutta jos Maryam yhtään hidastaisi – sotkeutuisi tämä hyvin todennäköisesti seuraavaksi kieleensä. Käden napatessa Andrean tuoman punaviinilasin ja juoden sen sisällön kerralla puoleen, samalla jalkojen viedessä jo ripeästi pois tuosta kiusalliseksi muuttuneesta tilanteesta. Maryamin mennen niin nopeasti sisälle, että tämä unohti jopa palauttaa puvuntakin takaisin sen oikealle omistajalle, joten oli ihan ymmärrettävää että se aiheutti ainakin hämmennystä Adetten kohdilla Maryamin päästessä viimein ja vihdoin seisomaan ystävänsä vierelle.

”No niin, siinähän sinä olet Maryam. Mistä ihmeestä sinä jo tuon puvun takin sait?”
Adetten ottaessa heti esittelijän roolin haltuun tuossa pienessä porukassa, jossa olivat naisten lisäksi Chad, Azra ja Sin. Tämän nuoremman esitellen ryhmän jäsenet yksitellen tuolle punatukkaiselle naiselle, jonka vain Adette tunsi… tai niin ainakin tämä vielä luuli ennen kuin oli päässyt Chadin kohdille.
”Chad Márquez. Tässä on Maryam Flo-”
”Maryam Florenze.”
Chadin jatkaen Adetten kesken eräistä lausetta niin sujuvasti, että se sai jopa toisen hiljentymään edes hetkeksi. Kädessä pideltyä valkoviinilasia tullen kohotetuksi pienen tervehdyksen oloisesti punatukkaista naista kohti, joka puolestaan vastasi asteen vaikeammin omalla lasillaan. Chadin päättäen pehmentää kiusallista tilannetta kertomalla, että tunsi Maryamin entuudestaan, koska heistä kumpikin työskenteli katolilaisen kirkon alaisuudessa. Chadin keksien perään pikaisen valheen, että Maryam muka auttoi vanhempaa Vatikaanin arkistojen selvittämisessä.
”Työ olisi muuten kovakin urakka, mutta kiitos tämän älykkään naisen – pääsen pikkuisen vähällä.”
Chadin lopettaen puheen vuoronsa keventävään kohteliaisuuteen, mikä sai Maryamin naurahtamaan muiden mukana pidätellysti. Valitettavasti tuo tummasilmäinen mies ei vielä aikonut päästää nuorempaa otteestaan - vaan kysyi vielä perään mitä toinen nyt aikoisi puolestaan tehdä. Maryamin vastaten mahdollisimman normaalisti;
”Pääsin poliisikouluun, mutta joudun tauottamaan opiskeluni kahden kuukauden päästä. Lähden kirkon määräyksestä Afrikkaan.”
”Ai, en tiennytkään että olet mukana lähetystyössä?”
Adetten todetessa väliin, sanojen saaden Maryamin entistä enemmän kiusaantuneeksi.
”En itse asiassa… Tiedän vain päämääräni olevan siellä jokin aavikon raja-alue.”
Aavikko sanan kuullessaan - oli lähellä ettei Chad tukehtunut juomaansa valkoviiniin. Tämän jo joutuen nostamaan liinan suunsa eteen ja kääntymään hetkeksi kanssa olijoista poispäin. Ai että vain aavikon raja-alueelle? Katin paskat. Chadin tietäen kyllä vallan hyvin kenen aluetta se oli niinä päivinä ja kirkko aikoi silti lähettää Maryamin ikäisen naisen kohtaamaan sen pedon… yksin?!
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alex lähetetty La 26 Maalis 2016, 02:28

Kaksikon ollessa kaksin tuolla parvekkeella, ei kaksikon välillä ollut enään sitä samaa muuria jonka Maryam oli rakennuttanut ja häätänyt näin kaikki ne ketkä olivat yrittäneet päästä lähelle - oli Andrea siltikin osaksi vieläkin varuillaan mikäli toinen päättäisi kuitenkin häätää hänet hyvinkin nopeasti takaisin sisätiloihin. Mutta Maryamin tekemättä mitään siihen suuntaan liittyvää, jopa ottaen tuon takin vastaan avunantona mitä tälle ei ollut saanut tehdä koko näiden armeija-aikana edes auttavana kätenä. Joten tavallaan, Andrea oli kyllä tyytyväinen toisen käytökseen. Ehkä toinen osasikin käyttäytyä jotenkin ihmisten ilmoilla, tai sitten tämä oli vain yksinkertaisesti kasvanut kahden vuoden aikana niin henkisesti kuin fyysisesti aikuisemmaksi. Ja ehkä hyvä niin. Siltikään missään kohtaa kaksikon katseet eivät kohdanneet kunnolla, kuin vasta tuolloin kun mies itse teki aloitteen poistuakseen tuosta tilanteesta ja antaessa nuoremmalleen vaihtoehdot mitä tämä haluaisikaan tehdä - mutta kun Maryamin kutsuikin tätä... vieläpä miehen etunimellä - ensimmäistä kertaa koskaan, sai se askeleet pysähtymään kuin seinään jo silkasta hämmennyksestä. Kehon kääntyessä hämmästyneenä ympäri kuulemastaan, kaksikon ollessa kasvotusten - näki mies silmin nähden kuinka toinen selvästi otti itseään niskoista kiinni palauttaakseen itsensä takaisin pienen lipsahduksen jälkeen pahoittelemalla (vaikkei siihen ollut mitään syytä), eikä Andrea olisi kyllä laittanut pahaksikaan mikäli tämä olisi kutsunutkin tätä etunimellä, sukunimen sijasta.
"Mitä oikein pyydät anteeksi? Se on vain nimeni, ei mikään kirosana." Miehen todeten kuitenkin rauhoittavasti tuolle takaisin ettei kyseessä ollut vakava asia mitä pitäisi pahoitella, hymyili Andrea kuitenkin tuolle vaikka tilanne oli vieläkin hämmentävä ja selvästi kiusallinen naiselle itselleen. Oliko hän näkemään hermostuneisuutta Maryamissa, joka oli aina niin kova että tätä oli hyvin vaikea murtaa millään tavoin päästäkseen edes lähelle? Naisen ojentaessa suorilta käsin tuon mahdollisimman kauniisti käärityn pienen paketin, jonka ympärille ei kuitenkaan oltu asetettu lahjanauhaa vaan tuo ruusu - nousivat kädet varoen ottamaan tuo vastaan hämmennyksestä huolimatta sillä Andrea ei todellakaan ollut olettanut saavansa lahjan nimenomaan tuolta henkilöltä missään muodossa. Kaikkien kohteliaisuuksien jäädessä kurkun seudulle tuon odottamattoman teon myötä, - johon Maryam taas kiirehti hyvin nopeasti lisäämään samassa lauseessa että Andrean tulisi avata tuo vasta asunnollaan eikä tuolla juhlapaikalla sekä onnentoivotuksen ennenkuin tämä jo kiirehti nopeasti pois paikalta, napaten tuon viinilasin viimein vauhdista miehen otteesta joka jäi katsomaan hölmistyneenä tuon perään.
"Maryam, odota --!"
Yrityksen saada kuitenkin vielä kerran naisen huomio itseensä tullen liian myöhään, tuon punahiuksisen naisen jo kadotessa sisätiloihin muiden ihmisten sekaan, todennäköisesti tämä hakeutuisi Adetten lähelle niinkuin tavallista - mutta kun Andrea ei saanut haluttua reaktiota aikaiseksi, huokaistiin tuolle raskaasti ja katse laskeutui tuohon pakettiin. Sormien käännellen tuota varovasti ympäri tutkivasti, mutta osaamatta yhtään arvioida sisältöä ilman avaamista. Joten lopulta tuo lahja tultiin laskemaan housujen taskuun talteen, Andean aikoen avata paketin vasta kotona - kuten tätä oltiin ohjeistettukin voiden vain toivoa ettei Maryam olisi kuitenkaan mitään räjähdettä olisi pakettiin tunkenut.

Tuon pienen piirin, joka siihen hetkeen oli sisältynyt neljästä henkilöstä: Adette, Azra, Chad ja Sin joista kukin tunsi toisensa viiden vuoden takaa, ja kaksi näistä olivat jopa sukua toisilleen - ilmestyen pian tuo punahiuksinen nainen, joka oli selvästi Adettelle tuttu - Adetten ottaen selvästi tilanteesta uudelleen kiinni - alkaen esittelemään tuota nurota neitoa paikalla olijoille. Ensimmäiseen henkilöön päästessään, oli tämä kyseinen mies jo lausunut naisen nimen ja keskeyttänyt heistä nuorimmaiset kokonaan. Azran ja Sinin, kuin myös Adettenkin katsoen kaksikkoa vuorotellen hämmentyneenä kuulemastaan vaikka Chad yrittikin pehmentää tietoaan sillä että kaksikko tunsi toisensa Vatikaanin asioiden kautta - oli tuo varsin hyvä yritys mieheltä siihen nähden että nämä kaksi vanhempaa eivät uskoneet sanaakaan - ja Azra taas joka oli tuntenut miehensä lapsesta asti: kyllä tiesi tasan tarkkaan milloin tuo päästä pienen valkoisen valheen vaikka kuinka toinen olisi yrittänyt väittää muuta. Azran kuitenkaan näyttämättä tietoaan päällepäin, hörpäten vain omasta juomastaan joka sattui eroamaan muiden omista (paitsi todennäköisesti Adetten) alkoholittomuudellaan, sekä tottakai naisen varsin näkyvästä tilasta kyllä pystyi helposti päättelemään kyseessä olevan yksinkertaista, puhdasta vettä. Vaikka se sattuikin olemaan yhtälailla viinilasissa kuin kaikilla muillakin. Kaikkien kuitenkin naurahtaen pienesti Chadin toteamuksen jälkeen Maryamin mukana - olivat muut jo tuossa kohtaa valmiita jatkamaan eteenpäin muilla keskusteluilla mutta Chad oli selvästi erimieltä - tämän jatkaessa vielä kysymällä suoraan mitä Maryamin nyt aikoisi seuraavaksi.
Naisen puolestaan vastaten tavanomaisesti päässeensä poliisikouluun - mutta joutuisi lähtemään pian Afrikkaan kirkon puolesta. Adetten kysyen tottakai ihmeissään asiasta, niinkuin muutkin - automaattisen oletuksen ollen tottakai lähetystö syrjäseuduille - mutta kun kyse olikin aavikkoalueen rajoista - ne ketkä tiesivät kenelle tai siis mille, tuo alue kuului nykyisin kaikissa voimissaan - tiesivät tasantarkkaan siitä vaarasta mikä toista odottaisi. Chadin reaktion ollen voimakkain, nousi Sinin käsi taputtamaan toista veljellisen auttavasti selkään ettei vanhempi olisi kuitenkaan tukehtunut omaan viiniinsä - yritettiin tuo reaktio peitellä selvällä vitsillä miehen kömpelyydestä joka kävisi vielä joku päivä miehenkin kuolemaksi nopeammin kuin tämä toivoi, vaikka jokaisen mieltä painoi tuo tismalleen sama ajatus: Oliko Maryam tosissaan matkalla juuri sille alueelle, jossa tämä todennäköisesti tulisi pääsemään hengestään? Tuo aluehan kuhisi sieluttomia Vanhan Salaseuran jäseniä. Puhumattakaan siitä yhdestä miehestä, joka oli kaikista vaarallisin mitä vain löytyi sillä hetkellä.

Azran kääntäen katseensa mieheensä, vieden varoen kätensä tuon yläselälle silittääkseen tuota aluetta ja kysyen hiljaa oliko mies kunnossa/tarvitsiko tämä vettä avukseen selvitäkseen, vaikka jo tuossa kohtaa Azra arvasi miehen toteavan jollakin tapaa selviytyvänsä kuten tavallista. "Pahoittelen. Chad taisi ottaa tiedon vähän turhankin yllätyksellä ettei lähellä ole ketään enään tekemässä suurinta osaa töistä. Azra Márquez. Hauska tavata." Azran esittäytyessä viimein itse kun tilanne näytti rauhoittuvan sen verran, että tilanne etenisi edes eteenpäin eikä jäisi kokonaan paikoilleen tuossa kiusallisessa hetkessä "Joten sinä pääsit poliisikoulutukseen... entä Adette? Oletko päässyt oikeustieteelliseen niinkuin uhmailit aikoinaan?" Azran yrittäen viedä keskustelun sulavammin eteenpäin kääntämällä puheenaiheen koulutuksiin sen sijaan että Chad olisi saanut Maryamia entisestään vaivaantuneeksi vaikka he kaikki viisi (Chad, Evey, Azra, Sin ja Andrea) tiesivät kyllä tehtävän vaarallisuudesta. Sekä järjettömyydestä.

_________________
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alice lähetetty La 26 Maalis 2016, 11:18

Maryam ei sinä hetkenä oikein osannut tehdä mitään muuta kuin tuijottaa ihmeissään Chadin voimakasta reaktiota, joka myöskin sai tämän vierellä olevat ihmiset myös reagoimaan miehen suuntaan. Toisen noista vanhemmista miehistä alkaen taputtamaan toista selkään ja yrittäen samalla taktikoidusti keventää tilateen vakavuutta mainitessa jotakin Chadin kömpelyydestä. Siinä kohdin oli Maryamin vuoro vilkaista kysyvästi Adetten suuntaan, joka vastasi ystävänsä katseeseen pienellä naurahduksella ja mainitessa myös jotakin iän tuomista vaaroista. Tämä punatukkainen nainen ehkä saattoi olla porukasta se ulkopuolisin, mutta iän ikuisena tarkkailija tämä kyllä pisti merkille miten kukin ryhmän jäsenistä reagoi tuossa pienessä hetkessä. Maryamin laskien palaset hyvin nopeasti yhteen.

Azran kysyessä hiljaisemmin tarvitsiko Chad kenties apua kurkkunsa selvittämiseen, puisteli mies pienesti päätänsä ja sen jälkeen jo heti suoristi itsensä ryhtiin asteen hitaamman uloshengityksen kanssa. Kyllä se oli vain karkea fakta - ettei väärään kurkkuun kannattanut vetäistä mitään muuta kuin vettä. Chadin vastaten hiljaisesti vaimolleen kyllä selviävänsä siitä eteenpäin kun nyt pahin olisi jo takanapäin. Kehon kääntyessä kokonaan muiden ryhmän jäsenten suuntaan.

Keskustelu olisi voinut jatkua hyvin tuolla kiusallisemmalla alueella, mutta Chad ei aikonut puhua asiasta enää sen tarkemmin Maryamin kanssa – sillä naisen reaktio oli kertonut selvästi sen, ettei tämä itse vielä tiennyt kuinka vaaralliselle alueelle oli oikein menossa kahden kuukauden päästä. Chad kyllä aikoisi ottaa asian puheeksi Vatikaanissa, sitten vaikka ollen valmis iskemään sen pöljän seinään - jos se päätöksen tehnyt henkilö ei muuttaisi mieltään. Azran onneksi ottaen ohjat keskustelun etenemisestä ja vieden sen takaisin nuorten kouluttautumiseen, josta sai syyn heittää pallon toistaiseksi Adetten suuntaan, jolloin Maryam sai hetken hengähdystauon.
Adetten kuullessa itsestään puhuttavan, käänsi tämä katseensa takaisin ryhmän puoleen ja loi kasvoilleen niin herttaisen hymyn ettei toista varmaan ollut olemassa maanpäällä.
”Pääsin ja aloitan koulutukseni yliopistolla kuukauden päästä.”
”Entä kihlattusi Gregor? Miten hän suhtautui uutiseen?”
Chadin kysyen ohiheittävästi vaikkakin vastaus kiinnostikin – sillä Adetten kihlattu oli edelleen kotoisin aavikolta ja saanut siellä täysin omanlaisen kasvatuksen, jossa naisten kouluttautumista ei niin ymmärretty. Ilmeisemmin kysymys ei kuitenkaan kuulunut niihin kiellettyihin, sillä se sai vain Adetten naurahtamaan ja huiskauttamaan kämmenellään.
”Sanotaan vaikka nyt näin, että Gregor vielä opettelee yhteiskuntamme sääntöjä ja toiminta tapoja, mutta ei hän pistänyt pahakseen kouluttautumistani. Ehkä hän ei uskalla sanoa minulle jyrkkää kieltoa isäni takia.”
Adetten todetessa viimeisen lauseensa vitsin oloisesti vaikka sanoikin sen täysin perusnaamalla. Chadin kuitaten kyseisen omalla hymyllään vaikkakin pystyi hyvin kuvittelemaan mitä Zay tekisi vävylleen – jos tämä ikinä kohottaisi kätensä Adetten suuntaan.

”Mutta olimmepa nyt epäkohteliaita. Anteeksi veli.”
Chadin kiirehtiessä sanomaan ennen kuin joku toinen ehtisi aloittamaan puhumaan jostakin muusta, mikä pidentäisi ryhmän jäsenten esittelemistä. Tämän siirtyen seisomaan ystävänsä vierelle ja laskien kämmenensä toisen hartialle hetkeksi.
”Sin Valerico. Andrean setä ja kauan aikaa tuntemani ystävä.”
Maryamin nyökäten kohteliaasti tuon kaikista viimeisimmän ryhmän jäsenen suuntaan, joka siihen hetkeen asti ei ollut tehnyt olemassa olostaan sen isompaa numeroa – vaan oli tarkkaillut kaikkia sivusta, kuten Anubiskin olisi tehnyt tuossa tilanteessa. Viimeinkin kaikki olivat saaneet esiteltyä itsensä toinen toisilleen ja se antoi vähän vapaamman ilmapiirin. Seurustelemisen jatkuen siihen asti, kunnes tuli aika siirtyä illallispöytään. Andrean totta kai istuen Eveyn ja Sophien lähellä, siitä seuraavana tullen Sin, Chad ja Azra. Adetten istuutuen Chadia vastapäätä ja Maryam istuutui Adetten vierelle, mikä antoi viiston näköyhteyden suoraan Andreaan.

Ennen alkuruoan tarjoilemista Chadin pitäen ensimmäisen puheen, minkä aikana tämä nousi seisomaan. Puheen ollen aavistuksen muodollinen kuten sen kuuluikin olla etiketin mukaan, mutta sekaan oli kuitenkin upotettu pientä tilannehuumoria, joka kevensi tunnelmaa toivotulla tavalla. Chadin kertoen lyhyesti minkälainen Andrea oli ollut kaksikon ensimmäistä kertaa tavatessa ja minkälaiseksi toinen oli nyt kasvanut Chadin omien huomioiden mukaan. Opettajan myös kertoen kuinka välillä tämä oli valmis kiskomaan jokaisen hiuksensa oppilaansa jääräpäisyyden tähden, mutta silti toinen oppi nopeasti ja vielä hyvin. Puheen loppuun päästessään kohotti Chad viinilasinsa ja kohdisti katseensa Andreaan sanoessaan;
”Isäsi olisi ylpeä sinusta, Andrea. Kuten Giovanni aina sanoi; Älä koskaan muutu.”
Jokaisen pöydässä istuvan De Fioren lausuen tuon viimeisen sanonnan yhteen ääneen Chadin kanssa – sillä jokainen oli kyllä kuullut edes kerran tuon lauseen Giovannin suusta. Vieraiden kohottaessa lasinsa.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alex lähetetty Su 27 Maalis 2016, 02:16

Adetten kertoessa vitsailevasti tämän kihlatun suhtautumisesta tämän tulevaan koulutukseen ja alaan, - saivat nuo sanat aidon huvittuneisuuden naurahduksen kohoamaan huulilta väkisinkin. Todellakin, Gregor varmasti pelkäisi kuollakseen sitä päivää jos tämä koskaan uskaltaisi satuttaa tai edes kun Adette olisi surullinen - mitä Zay tekisikään tuossa tilanteessa miehelle itselleen. Ei mikään ihmekään jos Gregor saisi toistaiseksi pysyä hieman tossun alla tietyissä asioissa, vaikka tämä tuskin olisi tottunut moiseen missään muodossa kasvaessaan Aavikolla - sekä ollessaan Vanhan Salaseuran jäsen. Tai ehkä mies vain ei halunnut kieltää selvästi tärkeitä asioita kihlatultaan, josta tulisi kuitenkin tämän vaimo ja lapsien äiti hyvin nopealla tahdilla, kuka ties. Chadin ymmärtäessä jälleen tilanteen, kääntyi tämän huomio hetkeksi Siniin joka ei ollut siihen mennessä juurikaan kommentoinut mitään kuin tarvittaessa vaan oli pysytellyt asteen etäämmällä tuosta keskustelusta joka hetki sitten oli saanut huonolla tavalla ikävän käänteen Maryamin uutisesta, - kääntyivät nuo hopeiset silmät katsomaan hetkeksi Chadiä kysyvästi tämän asetellessa kätensä hartian ylitse ja esitellen miehen viimeisimpänä Maryamille, kohotettiin punaviinilasia hieman ylemmäksi tervehdykseen - hymyn kohoten huulille pieneen charmikkaaseen hymyyn "Hauska tutustua. Adette ja Andrea ovat puhuneet sinusta paljon." Miehen lausuessa omalla tummalla äänellään tuolle naiselle, - tuon viimeisenkin esittäytymisen kuin laukaisten sen pienenkin kireyden/jännityksen tuossa ryhmässä, tilanteen muuttuen asteen rennommaksi ja ihmisten jopa pystyen oikeasti puhumaan kunnolla sen sijaan että nämä olisivat vain käyneet lävitse hyvin pintapuolista keskustelua jolla ei haettu oikein mitään keskustelun aihetta kuin väkinäisesti.

Illallisen alkaessa viimein, asettuivat ihmiset omille paikoilleen joita ei kuitenkaan oltu etukäteen päätetty kenellekään tarkoitetuksi, Andrean istuen pöydän pään oikealla puolella, Sophien tämän viereiselle tuolille ja Eveyn puolestaan lapsiaan vastapäätä, - tuon istumajärjestyksen jatkaessa eteenpäin niinkuin ihmiset niihin istuutuivat: Sin, Chad, Azra - ja tuota kolmikkoa melkein vastapäätä Adette ja Maryam - vaikka sillä kertaa Lucio pääsikin istumaan äitinsä vierelle - mutta niin kuitenkin myös Leo, Akil ja Valentina taas tuon vanhemmin lapsen vasemmalle puolelle tuon sijainnin tarjoten vanhemmille myös mahdollisuuden varmistaa lasten käyttäytyminen ja pahimmassa tapauksessa väliin tuleminen jos joku asia näytti menevän pahasti itkupotkuraivareiden puolelle ja toisaalta myös tuo sijainti esti tuota lapsiryhmää lähtemästä omille teilleen ilman kenenkään huomaamatta. Aluksi Andrea oli olettanut heidän vain aikovan pitää normaalin illallisen johon ei kuulunut mitään sen erikoisempaa kuin yleiselläkään tasolla, mutta kun kaikki olivat istuutuneet paikalleen ja alkupalojen saapuen kaikkien eteen sen upeimmassa muodossa niinkuin oltiin sovittukin aiemmin Azran kanssa, - erotti silmän sivusta jonkun nousevan ylös pöydän äärestä seisomaan ja hakien muiden huomion itseensä saadakseen tuon monesta päästä koostuvan pöydän huomion edes hetkeksi itseensä - kääntyivät myös Andrean silmät kummastellen tuohon vanhempaan mieheen, joka myös sattui olemaan hänen mentorinsa joka tiesi tasantarkkaan ettei tämän oppipoika pitänyt huomiosta itsestään ja useimmin halusi mieluummin sulautua joukkoon kun olla itsestään sen kaiken keskipiste. Mutta valitettavasti hän ei tulisi todennäköisesti pääsemään pois tuosta tilanteesta. Chadin alkaessa puhumaan, kuuntelivat jokainen noista paikalla olijoista - jopa nauraen tuolle kommentille jossa puhuttiin Andrean jääräpäisyydestä opettajaansa kohtaan joka sattui välillä olemaan kovillakin Andrean nauraen myöskin mutta väläyttäen sen jälkeen perään aidosti pahoittelevan hymyn miehelle itselleen. Miehen kuitenkin päästen loppuun, sanoen ne yhdet - hyvin yksinkertaiset sanat jotka saivat virneen katoamaan hyvin nopeasti kasvoilta, pienen hymyn kohoten varoen huulien pinnalle jokaisen De Fioren-sukuun kuuluvan lausuessa nuo viimeiset sanat jotka olivat omalla tavallaan koskettaneet näitä kaikkia vaikka asiaa ei näytetty, kohotettiin viimeiseksi laseja ylös. Nuorukaisen seuraten tuota esimerkkiä mukana oman punaviinilasinsa kanssa - jota tämä ei kuitenkaan aikonut juoda sillä edelleenkin Andrea ei nauttinut alkoholinmausta edes täysi-ikäisenä vaikka tämä olikin muodollisuudesta ottanut lasillisen. Vain esteettisesti silmiä hivovaksi yksityiskohdaksi, ei miksikään muuksi.

Tuon illallisen taittuessa omaa tahtiaan kohti jälkiruokia, tuli tuossa välissä vielä muutama muukin pidettyä oman puheensa - vaikka loppua kohden nuo olivat lopulta kaikonneet ja viimeistellen koko tuota ateria kokonaisuuden joka kaiken kaikkiaan oli onnistunut kiireestä ja lyhyestä aikavaroituksesta huolimatta, - oli tuo illallinen etenemässä kohti loppuaan - kunnes pieni kilisevä ääni tuota samaista lasia vasten kurottautui korvien halki, josta seurasi puolestaan Andrean nouseminen ylös paikaltaan muiden tavoin. Silmien kohdistuen tuohon nuoreen mieheen, joka oli hädin tuskin aikuinen vielä kaikkien silmissä - ne ketkä tiesivät vähänkin Andreasta tämän luonteenpiirteitä - tiesivät tasantarkkaan että vihoviimeinen asia mitä tämä koskaan olettaisi tekevän - olisi juuri tuo hetki. "Kaikki paikalla olijat todennäköisesti tietävät, etten ole se parhain puheiden pitäjä - joten älkää huoliko, yritän pitää tämän mahdollisimman yksinkertaisena ja lyhyenä ettette joudu istumaan täällä enään kauaa." Tuon hyvin yksinkertaisen lauseen tullen lausutuksi kuuluville selvänä vitsinä, joka aiheuttikin pienen naurahduksen huulten välistä, ennenkuin Andrea pääsisi jatkamaan eteenpäin: "Halusin vain kiittää teitä kaikkia olemalla täällä paikalla tämä iltana, ja osallistumalla tähän illalliseen hyvin lyhyellä aikavaroituksella - vaikka varmasti osa olisi mieluummin seuraamassa jalkapallo ottelua tällä hetkellä. Mutta se merkitsee hyvin paljon minulle. Erityisesti haluaisin kiittää äitiäni joka aivan välttämättä halusi järjestää tämän kaiken siskoni kanssa kiellostani huolimatta, sekä Chadiä ja Azraa - ketkä todennäköisesti saivat tämän kaiken aikaiseksi. Setääni, joka kiireiltään kerkesi kuitenkin tulemaan ja tuomaan jopa lapsensa tänne. Sekä parasta ystävääni, Adettea - joka lensi tänne Ranskasta asti ja uskalsi jättää sulhasensa vastuuseen edes hetkeksi, vaikka häät kolkuttavat pian ovella." Käden hakeutuen huomaamattomasti oikealle housun taskuun, puristautuivat sormet varoen tuon vieläkin taskussa odottavan lahjapaketin ympärille varovasti, - toisen käden puolestaan - jossa tuo horuksen silmä näkyi hyvin peittelemättömänä ja avoimesti ranteessa yhtä voimakkaasti kuin se olisi siihen vasta hetki sitten ilmestynyt uudelleen - vaikka peittely oltiin lopetettu lopulta kokonaan jo kaksi vuotta sitten Giovannin hautajaisten jälkeen. Tuon käden hakeutuen viinilasin luokse ottaakseen tuon otteeseensa ja kohottaen tuota asteen korkeammalle "... Ja viimeisimpänä isääni, joka ei valitettavasti enään ole keskuudessamme mutta hänen ansiostaan saamme olla kuitenkin tänään tässä. Salute!" Tuon yhden italiankielisen sanan saaden jokaisen kohottamaan lasinsa Andrean mukana, niinkuin tuossa kyseisessä maassa oli tehdä - yhteen ääneen kuuluen tuo sama sana joka kaikessa yksinkertaisuudessaan toivotti pitkää terveyttä paikalla olijoille ennen juoman huikkaamista pienesti. Andrean päästen takaisin istumaan paikalleen, tuntui tästä nuoremmasta kuin tämä olisi halunnut henkisesti romahtaa kasaan tuosta äskeisestä - vaikka kyseessä ei todellakaan ollut näkyvästi kovinkaan energiaa vievä teko. Paitsi ihmiselle joka tosiaan ei pitänyt puheita, ei koskaan halunnut huomiota itseensä missään muodossa väkisin eikä todellakaan ollut varautunut edes yrittämäänkään mitään sellaista.

_________________
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alice lähetetty Ma 28 Maalis 2016, 12:31

Andrean puheen loppuessa yhteiseen toivotukseen juhlavieraiden kesken ja jokaisen kohottaessa oman lasinsa tavan mukaan – soi Adette tuona pienenä hetkenä katseen ystäväänsä ja hymyillen toiselle lämpimästi, tuon pienen eleen tarkoituksena ollen kehua toista noinkin spontaanista rohkeudesta ja samalla vakuuttaa puheen ollen hyvä. Maryam puolestaan oli kyllä kiinnittänyt huomionsa Andrean tekoon puheensa aikana (kun tämä oli tahallaan/tahattomasti puristanut sormillaan asteen voimakkaammin taskussaan olevaa pakettia), tämän punatukkaisen naisen kuitenkaan reagoimatta asiaan sen näkyvämmin – sillä teko oli ihan ymmärrettävää Andrean tilanteessa.

Illallisen tullessa jossakin vaiheessa päätökseen – olivat paikalle varatut muusikot alkaneet soittamaan perinteistä italialaista musiikkia, jolla yleensä kevennettiin juhlavieraiden seurustelua siihen asti kunnes olisi aika lähteä kotiin. Joidenkin siirtyessä tanssimaan, oli Chad ja Azra myös yksi näistä. Syntyperäisenä espanjalaisena Chad oli kuin kotonaan kyseisellä alueella. Jopa Adettekin sai mennä jossakin välissä tanssimaan kun tätä haki (itse asiassa aika komeakin) herrasmies, joka kuului De Fioren puolen sukuun ja oli saanut tehdä töitä aikoinaan Giovannin kanssa. Maryamia ei tietenkään kyseisellä alueella nähty, mutta ei tämä myöskään paennut näköetäisyyden ulkopuolelle – vaikka olikin siirtynyt takaisin terassille, jonka isot pariovet oli aukaistu juhlatilan puolelle.

Maryam ei ollut itse musikaalinen (Jumala kun ei voinut antaa kaikkea), mutta siitä puutteesta huolimatta tämä rakasti kuunnella kaunista musiikkia. Se sai sielun kuin heräämään uudelleen ja unohtamaan edes hetkeksi kaiken muun. Ehkä siihen vaikutti punaviinin synnyttämä rentous tai sitten vain tuo niin ihana kevät ilma, joka leutoudellaan kuiski saapuvasta kesästä – Mikä se sitten ikinä olikaan sai se silti Maryamin laskemaan suojamuurinsa kokonaan alas ja sulkemaan silmänsä merelle päin. Hennosti puhaltavan tuulen hivellessä kasvojen aluetta ja paljasta kaulan sivustaa (hiusten ollessa laitettuna toisen hartian ylitse).
Terassille asetettujen mietojen tuoksukynttilöiden rekisteröityessä ensimmäisenä hajuaistiin, mutta siitä huolimatta Maryam tuntui haistavan pelkästään puvuntakista leijailevan tuoksun, jossa sekoittui myskisyys ja sateen raikkaus. Se oli Andrean tuoksu… ja valitettavasti Maryam piti siitä. Ehkä hänen pitäisi jossakin välissä palauttaa tuo takki toiselle, mutta menköön nyt vielä hetken. Pienen hymyn häivähtäessä punaisiksi maalatuilla huulilla.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alex lähetetty Ma 28 Maalis 2016, 17:03

Musiikin alkaessa säestämään tuota tilaa, jossa oltiin viimein saatu ruokailu päätökseen - sen sijaan tuon ympärillä soivan musiikin houkutellen suurimman osan tanssilattialle - yhden näistä ollen sattumoisin Chad sekä Azra, joista kumpikin näytti viihtyvän omalla tavallaan kuin kotonaan tuossa hetkessä jossa välillä jokin miehen tekemä liike tai sana tai teko sai Azran nauramaan hieman pidätellysti miehelleen vaikka tämä selvästi osasikin asiansa. Sophienkin päästen kokeilemaan ensikertaa tanssimista Andrean toimesta hetkellisesti, ennenkuin isoveli tuli luovuttaneeksi pikkusiskonsa vanhan koulukaverinsa hoiteisiin hetkellisesti - miehen itse vetäytyessä hieman syrjemmälle seuraamaan tuota näkymää - johon kuului Azran ja Chadin lähekkäin tanssimisen lisäksi Evey yhden De Fioren sukuun kuuluvan kanssa jonka Andrea tunnisti monista sukujuhlista - sekä Adette joka oli myöskin päässyt hetkellisesta tanssimaan pyynnöstä. Sekä sivusilmällä lähestyvä Sin, joka kannatteli perheen kuopusta Valentinaa joka oli puoliksi jo valmiina sammumaan isänsä syliin väsymyksestä, kun taas Leo, Akil ja Lucio olivat jälleen löytäneet leikkipaikan hipan muodossa vaikka alunperin näitä oltiin pyydettykin olemaan kunnolla. Enon väläyttäen pienen hymyn siskonpojalleen joka oli nojautunut vain yksinkertaisesti seinää vasten, - vanhemman kysyessä leikkimielisesti yrittikö toinen pakoilla jotain tiettyäkin - hymähdettiin tuohon vain pienesti takaisin hymyn kera, Sinin kyllä tietäessä että välillä Andreakin tarvitsi sen pienen tauon sosiaalisesta kanssakäymisestä ihmisten kanssa, sillä todennäköisesti koko ilta tulisi olemaan sitä ettei tälle kovin nopeasti suotaisi yhtä nopeasti paikkaa paetakaan. "Oletteko lähdössä?" Andrean puolestaan kysyen suoraan huomatessaan miehen pitävän toisessa kädessään ulkotakkia, johon Sin nyökkäsikin myöntymisen merkiksi "Lupasin Chadille olla seuraavana päivänä takaisin Slovakiassa. Tiedät kyllä mentorisi Andrea." Miehen todeten hymähtäen, nyökäten samalla päätään merkittävästi tuohon vanhempaan mieheen, jonka Sin oli kuitenkin tuntenut teini-iästä lähtien nykypäivään saakka kaikista ongelmista huolimatta - ja se vihoviimeinen asia mitä Sin haluaisi olisi kohdata ystävänsä temperamenttia tietyissä asioissa vaikka nykyisin tuo olikin paljon rauhallisempi. Andrean naurahtaen pienesti tuolle kommentille, hänen kyllä ymmärtäen tuon päälle enemmän kuin hyvin - katseen kääntyessä kokonaan Siniin, valmiina sanomaan hieman vakavemmasti jotain - kerkesikin setä keskeyttämään toisen alkuunsa: "Vastaus on edelleenkin ei."
"Muttet edes tiedä mitä aioin sanoa."
"Mutta näen mitä ajattelit. Ja vastaus on silti ei, Andrea."
Kuinka monta kertaa he olivat puhuneet tuon saman aiheen lävitse, ja silti tuo parinkymppinen nuorukainen jaksoi vieläkin hiillostaa setäänsä vaikka tämä oli jokaikinen kerta sanonut ettei aikoisi opettaa toista eteenpäin taidoissaan vaikka tämä olisi kuinka perustellut asiaa. Andrealla oli Chad mentorina, joka oli yhtälailla salamurhaaja kuin Sinkin - eikö muka tämä voisi kysyä tuota? Vaikka nuorempi oli perustellut monta kertaa Sinin saaneen osan koulutuksesta Vanhassa Salaseurassa lapsena - joten tottakai siitä olisi hyötyä Vanhaa Salaseuraa ajatellen - mutta Sin ei todellakaan aikoisi opettaa siskonpoikaansa tulemaan samanlaiseksi kuin hän tai heidän isänsä. Ja valitettavasti, Andrea ei joko uskonut tai täysin ymmärtänyt mitä se tarkoitti käytännössä.
Nuoremman kuitenkaan jatkamatta sillä erää, vaikka tämä tulisikin todennäköisesti kysymään vielä joskus uudestaan asiasta - niinkuin oli tehnyt jo monta vuotta peräkkäin, loihti tämä kasvoilleen hymyn ja kehon lopettaen nojaamisen seinään, vieden tilanteen eteenpäin hartia taputuksella joka olisi todennäköisesti edennyt halaukseen asti jos vanhemmalla ei olisi lasta kannettavana, Andrean kiittäen miestä kuitenkin tulemasta tämän kiireisestä aikataulusta huolimatta.

Sophien ja Eveyn hyvästellen myös miehen, joka kuitenkin joutui jälleen näkemään vaivaa saadakseen poikansa mukaan nyt kun Lucio oli paikalla vaikka ravintolan edessä auto odottikin valmiina - kitinän jatkuessa koko tuon ajan vaikka kaksoset olivatkin suostuneet isänsä pyyntöön ja hyvästelleet Lucion jota nämä eivät nähneet niin usein kuin olisivat halunneet ja toisinpäin. Sinin kuitenkin saaden kaikki lapsensa mukaansa tuohon autoon, josta matka lähti kohti lentokenttää ja siitä kohti Slovakiaa. Sophien siis päätyen puolestaan Lucion leikkikaveriksi, jättäen aikuiset keskenään hetkellisesti - Andrean taas hakien Adettea joka oli päätynyt uudelleen tanssimaan jo jonkun toisen toimesta - eikä mikään se mikään ihme ollut, olihan toinen edelleenkin kaunis vaikka olikin nykyisin kihloissa, sai tuo huvittuneen hymyn kohoamaan hetkellisesti huulien pinnalle - voimatta olla ajattelematta ehkä se oli todellakin hyvä asia ettei Gregor ollut sillä kertaa paikalla - näki De Fioren esikoinen puolestaan sen hetkellisen tilaisuuden päästä viimein parvekkeen puolelle ulkoilmaan, vaikka tämä näkikin siellä olevan jälleen tuo samainen nainen joka oli piiloutunut alussakin tismalleen samaan paikkaan. "Taidat tosissasi vältellä muita parhaasi mukaan?" Vanhemman päätyen kysymään tuolta, viitaten sanoissaan siihen että joka kerta toinen tuntui hakeutuvan aina muualle ihmisten luota sen sijaan että olisi pysynyt näiden luona edes muodollisuuden nimissä, laskeutui kaksikon välille hetkellinen hiljaisuus kun Andrea jäi kuuntelemaan tuota musiikkia joka kuulosti korvaan kaikilla tavoin miellyttävällä ja kutsui mukaansa. Aluksi näyttäen että kaksikko saisi olla tekemättä mitään, kunnes mies nosti toisen kätensä sivulta Maryamia kohti kutsuvasti pienen hymyn kera "Uskallatko kokeilla?"

_________________
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alice lähetetty Su 10 Huhti 2016, 21:46

Samoihin aikoihin kun Maryam ojensi lähemmän kätensä Andrealle myöntävällä vastauksella toisen ehdotukseen tanssimisesta – niin jossakin paljon kauempana idässä auringon ensi säteen tavoittelivat aavikon laaksoa korkeiden kallioiden takaa, jotka ympäröivät lähes kokonaan tuota ajan kaivertamaa syvää/laajaa aluetta, jonne oli pystytetty majoitustarkoitukseen käytettyjä telttoja selvällä systematiikalla minkä tarkoitus oli palvella asumusta. Tuon niin sanotun ”kylän” keskellä kohoten selvästi isoin teltta, josta pystyi päättelemään heti sen kuuluvan jollekin arvovaltaisemmalle henkilölle kyseisessä yhteisössä. Siihen aikaan varhaisesta aamusta laaksossa näkymättä vielä paljoakaan liikettä, joten tuon yhden henkilön liikkuminen pisti väkisinkin silmään. Tämän kyseisen henkilön, jonka vaatetus ei eronnut paljoakaan aavikolla elävän vaatteista, astuessa lopulta pääteltan oviaukosta peremmälle teltan sisään, jonka sisustus oli kuin suoraan tuhannen ja yhden yön tarinoista. Henkilöä ei vain ollut vastassa kurinalainen palvelusväki ja jossain kauempana istuva ylimys – vaan sellaisen kuvan sijaan vastassa oli hämyinen valaistus, tyhjiksi juotuja viiniruukkuja ja siellä täällä nukkuvia ihmisiä, joilla oli vaatetusta vähän tai ei ollenkaan. Teltan oleskelutilan ja makuutilan jakaen paksuista kankaista koottu seinämä, jonka takaa paljastui teltan omistajan lepopaikka. Yleensä tuo leposija oli jo siihen aikaan aamusta tyhjä ja pedattu kuin siinä ei olisi koskaan oltu nukuttukaan, mutta tuona aamuna kun tämä saapuva henkilö raotti oviverhoa pois edestä, näki tämä vuoteessa olevan kolme alastonta nukkuvaa naista ja jossakin näiden keskellä oli etsitty mies itse.

Nyrkin ehtiessä jo kohottautumaan huulien eteen ennen kurkun virallista rykäisemistä, että sillä olisi saatu tämän ulkopuolisen henkilön läsnäolo julki, mutta silloin hämäryyden keskeltä kuului tumman rauhallinen ääni, jonka säkeistä pisteli varoittava säe;
”Miksi häiritset minua näin aikaisin aamulla? Tiedät kyllä, etten välitä auringon valosta niin paljon, että olisin valmis kohtaamaan sen mahdollisimman varhain.”
Makuutilan oviaukolla seisoskelevan henkilön suoristaen seisomaryhtiään ja laski kohotetun kätensä samantien vartalon vierelle. Tämän yrittäen siristää silmiään, että olisi nähnyt paremmin niin hämärässä valaistuksessa, mutta se oli turhaa – sillä pimeyden näkö oli vain Odayn vahvuus.
”Pyysit kertomaan heti – jos kuulemme uutta tietoa pääkirkon liikkeistä ja nyt tänä päivänä sain uutta tietoa heidän suunnitelmistaan, jotka koskevat hyvin paljon sinua… Oday.”
Puhuja ei sitä nähnyt, mutta tämä pystyi vaikka vannomaan, että tunsi kylmät väreet selässään samaan aikaan kun Odayn hopeiset silmät paljastuivat silmäluomien takaa. Viimeistään tuossa vaiheessa jokainen tiesi Odayn mielenkiinnon kääntyneen sanoja kohti. Vuodepaikan suunnalta kuuluen kehon nousemisesta ylös ja naisten unensekaisia mutinoita kun nämä siirtyivät pois tieltä.

Anubiksen kietoessa egyptiläisen lannevaatteen alavartalonsa suojaksi. Paljaiden askelien, jotka olivat edelleen hyvin äänettömät, siirtyen välimatkan umpeen tuohon oviaukolla seisovan henkilöön, joka nyt joutui kohtamaan Odayn silmästä silmään suoraan edessään. Tuon hyvin paljon kylmyyttä ja vahvaa auktoriteettia omaavan miehen, jonka pelkkä katse sai vastapuolen kahlitsemaan kielensä ja käyttäytymään siivosti. Anubiksen kävellen viestintuojan ohitse oleskelutilan puolelle ja kehottaen tuolla kyseisellä eleellä seuraamaan – ettei seuraavia puheita kukaan muu ulkopuolinen kuulisi. Käden napatessa viiniä puoliksi täyden pikarin pöydältä, kippaistiin sisältö lattialle ja pikari täytettiin puhtaalla vedellä, joka oli tuotu telttaan aivan hetki sitten. Vasta kun he olivat päässeet teltasta ulos, antoi Oday luvan puhua loppuun. Tietoa tuoneen henkilön onnistuen valitettavasti juuri kertomaan ne tiedot, mitkä Anubis olisi jättänyt ehkä mielellään kuulematta. Metsästäjä hänen peräänsä? Katolilaisen kirkon määräyksestä?! Viestin tuojan kertoen myös De Fioren perheestä ja mitä jokaiselle sen jäsenistä kuului parin vuoden jälkeen. Tietenkään tietoon ei voinut luottaa täysin – sillä se kaikki oli kerätty varjostamalla, mutta se pienikin asia, joka kertoi kaiken olevan hyvin Eveyllä sai Anubiksen hengähtämään ajatuksissaan helpotuksesta. Mitä taas tuli Andreaan… kuinka paljon Anubis olikaan saanut taistella riivaajaansa vastaan, että Eveylle lausuttu lupaus oli saatu pidettyä.

Sinä samaisena hetkenä Eveyn pystyen tuntemaan sisimmässään häilyväisen tunteen, jota ei järjellä voinut koskaan selittää. Tuon tuntemuksen ollen juuri se linkki isän ja tyttären välillä, joka sitoi perheenjäsenet toisiinsa henkisesti - vaikka välimatkaa tulisi olemaan paljon ja kestäisi ikuisesti.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alex lähetetty Ma 11 Huhti 2016, 00:58

Identtisen hopeisen katseen nousten hitaasti keskustelukumppanista tuonne taakse jäävään suureen ikkunaan, jossa ei sinänsä ollut näkevinään mitään - sen verran pimeä tuo ilta oli jo tuohon aikaan, että sen sisään olisi kuka vain voinut hakeutua eikä kukaan olisi voinut koskaan tietää tarkkailevista silmäpareista - eikä silläkään kertaa siellä mitään näkynyt. Sen sijaan, sanoinkuvaamattoman tunteen leviten sisimpään - oli sen hetken aikaa kuin Evey olisi ollut täysin transissa, katsoen vain tyhjyyttä. Ymmärtämättä edes hetkeen itse omaa tekemistään, pakotettiin palautui mieli väkisinkin takaisin maanpinnalle kun tämä kyseinen keskustelukumppani yritti saada naisen huomiota takaisin itseensä, säpsähti nainen hyvin selvästi vaikkakin pian tuota kyseistä seurasi rauhoittava pahoittelu joka antoi valkoisen valheellisen tekosyyn väsymyksestä töiden tuoman kiireen vuoksi - vaikka todellisuudessa, - tuota tunnetta ei koskaan voitu täysin selittää kenellekään. Ja voisiko olla ettei kukaan edes uskoisi vaikka nainen olisi yrittänyt, tiedä sitten niinkään. Ja kuinka paljon se todellisuudessa sattui.

Sen sijaan kauempana, paljon kauemapana Italiasta - tuli jälleen keuhkot hengitetyksi tuota raikasta ulkoilmaa joka vieläkin pisteli hetki sitten lämmintä ihoa vieläkin vaikka tuolla oltiin oltukin jo tovin verran. Punertavien huulien laskien jälleen tupakan tumppia asteen alemmaksi rennosti kasvojen tieltä kehon sivulle päin, silmien päästämättä vieläkään irti tuosta eteen nousevasta näkymästä joka oli tismalleen sama kuin se ollut viimeiset kaksi vuotta. Ja siltikin se sai mielen rauhoitettua edes hetkeksi - vaikka edelleenkin aurinkoon tottuneena, ei ainainen lumen ja pimeydessä eläminen tuntunutkaan kotoisalta. Tai aiheuttanut samanlaista rauhallisuutta kuin ennen. ... Kauan menneisyydessä, joka tuskin tulisi enään palautumaan entiseksi. Parvekkeen lasioven, joka oli jäänyt hieman raolleen tullen raotutueksi vielä hieman enemmän, jotta sen välistä pääsi livahtamaan tuo hyvinkin tuttu kissa - joka ei kuitenkaan tulisi ovea kauemmaksi parveketta peittävän lumen vuoksi, Simonin olematta vieläkään aikeissa kastella tassujaan saatika palelluttaa niitä vaikka normaalisti tämä olikin Pandoran lähellä lähes poikkeuksetta. Erityisesti ne viimeiset kaksi vuotta. Tupakan tuoksun leijuessa kylmässä ilmassa, joka erottui hyvin selvästi höyryn ja savun sekoituksena voimakkaasti pimeää talvitaivasta vasten, joka todennäköisesti tulisi olemaan yhtä pimeä vielä muutaman viikon, parhaimmillaan jopa kuukausia samanlaisena. Mutta sen siitä varmaankin sai kun eleli mahdollisimman huomaamattomasti nyky-yhteiskunnassa, sekä tottakai - sellaisella alueella jossa ihmisiä tuskin oli näkyväksi kuin tarkoituksella/kutsuttaessa. Kehon suoristautuen hiljalleen kokonaan kaiteen luota takaisin ryhtiin, tumpattiin tämä kyseinen syöpäkääryle samoihin aikoihin kaiteen ylitse pimeyteen tutulla tavoin lumeen jossa se todennäköisesti tulisi sammumaan hyvinkin nopeasti - jonka jälkeen kääntyi katse hymyillen Simoniin joka naukaisi ensimmäistä kertaa kuin sanoakseen jotain oikeinkin ymmärretävää naiselle. "Tiedän, tiedän - turha katsoa noin. Haluatko ruokaa ennenkuin menemme nukkumaan?" Lempeän äänen kysyen eläimeltä hyvinkin tutulla tapaa, kurottiin tuo välimatka umpeen ja Simonin päätyen ovelta jälleen Pandoran hieman viileämpään syliin samalla lasioven paukahtaessa varoen kiinni ja lukkoon - vaikka ruskeiden silmäparien luoden merkittävän katseen tuskin millisekunttia kauemmaksi tuonne pimeyteen - jossa tarkkailevat silmäparit olivat olleet jo pidemmän aikaa.

Viikon vaihtuessa seuraavaan, palautui arki nopeasti jälleen normaaliin jossa Adette oli palautunut sulhonsa luokse Ranskaan, Evey ja Sophie taas palautuivat kouluun ja työhön hyvinkin nopeasti - kuten myös Andrea - joka tuli löytyneeksi tuona keskipäivänä astelemassa kohti tuota tutuksi tullutta kivitietä pitkin - joka sattui johtamaan Vatikaania - jossa taas Chad todennäköisesti jälleen löytyisi "töidensä" lomasta tai parhaimmillaan odottamassa oppilastaan jo valmiina. Ja Andrea taas saisi jälleen jonkin asteen torun siitä kuinka kauan tämä antoi tuon vanhemman miehen odottaa, ja taas Andrea tulisi todennäköisesti vinoilemaan tälle hyvinkin selvästi ja piilottelematta kaksikon ikäeroa. Kuten aina. Andrea ja Chad eivät melkein ikinä tavanneet miehen kotona - siitä nämä kaksi olivat olleet alusta alkaen samaa mieltä, että tietyt asia oli hyvä pitää pois Lucion silmistä ja korvista - kuten myös Sophien, jonka vuoksi mielellään nämä eivät tavanneet myöskään De Fioren kirjastossa, joka oli ollut lähemmäs koskematon ne viimeiset kaksi vuotta vaikka se olisikin antanut loputtaman tiedon lähteen ja toisaalta myöskin jonkin asteen yksityisyyden lisäsiiven vuoksi. Mutta osaksi... isäänsä kunnioittaen, ei Andrea ollut halunnut astua siihen tilaan enään. Eikä tuskin tulisi astumaankaan jos se hänestä itsestään tulisi riippumaan. Auringon paistaen kirkkaalla taivaalla, jossa ei ollut enään pilven pilveäkään näkyvissä sille päivälle onneksi, lämpöasteiden ollen jo hyvinkin paljon plussalla enteillen tulevaa kesää johon ei ollut enään pitkä aika vaikka vielä olikin viileä. Ja siltikin, tällä nuorukaisella oli kuuma - johtuen ihan vain sen hetkisestä pukeutumisesta joka oli hyvin tavanomainen Vatikaanissa, erityisesti jos aiottiin astua ihan sisätiloihin asti - eli jokseenkin muodollinen, vaikka Andrea olikin yrittänyt pitää vaatetuksensa jokseenkin rennompana ja tyytynyt vain mustaan kauluspaitaan yhteen sopivien puvun housujen -ja takin kanssa sen sijaan että olisi miettinyt kravattia vielä kaulalleen siinä hädässä. Olkalaukun tullen välillä nostetuksi paremmin olalle pitkästä remmistä, samalla käden koskettaen huomaamattomasti takin sisätaskuun piiloutuvaa taskukelloa - jonka mies oli kaikkien ihmetykseksi sekä odotuksien vastaisesti Maryamilta, sen jälkeen kun vanhempi oli avannut paketin asunnossaan juhlien jälkeen. Se miten nainen oli sen löytänyt... oli mysteeri, mutta sitäkin tärkein/rakkaampi tuo lahja oli jo pelkästään tunnearvoltaan, vaikkei kyseessä ollutkaan rahallisesti arvokas esine. Ja siitä lähtien puolestaan se oli kulkeutunut Andrean mukana jokaiseen paikkaan, vaikka sitä tämä ei ollutkaan näyttänyt/kertonut kenellekään. Askelten lähtien ottamaan hieman nopeampi askeleita äkisti kun silmien eteen nousi viimein se rakennus, jonka sisään kaikkoutui vuosisatojen salaisuudet, uskomukset ja sillä hetkellä myös koko maan vaikutusvaltaisimmat uskonmiehet - sekä paljon muutakin vaikka paljas silmä ei sitä uskoisikaan. 

_________________
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alice lähetetty Ma 11 Huhti 2016, 21:31

Viikko oli kulunut kirjaimellisesti hyvin nopeasti ainakin Chadin mielestä, joka oli koko tuon ajan viettänyt aikaansa Vatikaanin arkistoissa ja järjestellyt siellä tonneittain papereita/kirjoja uuteen loogisempaan järjestykseen, joka tulisi palvelemaan paremmin tietoteknistä järjestelmää. Tietenkään kaikkia ei syötetty tietokantaan, sillä oli edelleen olemassa sellaisia teoksia ja asioita tiedossa, joita ei haluttu missään nimessä joutuvan ulkopuolisten luettavaksi.

Tuona maanantai päivänä Chadin ollen taas tutulla paikallaan kirjaston ison pöydän ääressä ja silmäillen katseellaan kerta toisensa perään kannelle levitettyjä papereita, jotka oli kirjoitettu täysin latinan kielellä. Noiden kyseisten teosten ollen tarkoitus päätyä uuteen paikkaan arkistossa, mutta kyseistä päätöstä ei voinut tehdä noin vain – vaan se vaati tarkkaa harkitsemista ja myöskin paneutumista teosten sisältöön. Alaviistoon suuntautuneen katseen erottaessa liikettä vasemmalta puolelta- kohdistuivat silmät hiljalleen Maryamiin, jonka vaatetus oli katolilaisen kirkon tavan mukaan nunnanasu. Nuorella ihmisellä saaden vielä näkyä hiukset päähineen alta, mutta ne piti silti pitää kiinni poninhännällä.
”Toin vielä haluamasi kirjat.”
Maryamin aloittaen virallisen kuuloisesti, mutta äänensävy pysyi asteen hiljaisempana kuin puhuja ei olisi tiennyt oikeasti mitä sanoisi seuraavaksi ja se oli totuuskin oikeasti. Chadin kiinnittäen huomionsa kyllä kyseiseen epäröintiin, eikä siitä syystä alkanut keskeyttämään nuorempaa sanoillaan vaan antoi toisen rauhassa jatkaa puhumistaan (se kyllä tapahtuisi aikanaan). Maryamin nielaisten asteen vaikeammin ja yrittäen ottaa katsekontaktin, mutta kyseinen kesti vain hetken – sillä nuoren naisen ei ollut soveliasta katsoa niin arvovaltaista pappia silmiin (vaikka nämä olivatkin siviilissä jo tuttavia keskenään).
”Tulin myös sanomaan hyvästi ja kiittämään, että sain toimia hetken aikaa avustajanasi.”
Tuona samaisena hetkenä Chadin kohdistaen katseensa takaisin Maryamiin ajateltua nopeammin ja varmasti myös kasvoiltakin näki, että vanhempi ei ollut odottanut kyseistä puheenaihetta. Maryamin kuitenkin onnistuen pitämään ilmeensä tyynenä ja katseensa lattialla.
”Sain toisen tehtävä annon, Isä Thomakselta. Minun pitää nyt lähteä hänen luokseen. Kiitos vielä kerran, Isä.”
Ennen kuin Chad ehti sen enempää kysymään tarkemmin – oli nuorempi tehnyt jo kohteliaan niiauksen ja kääntynyt pois, minkä perässä seurasi pian kirjastohuoneen oven avautuminen.

Tuolla samalla oven avauksella sveitsiläiskaartilaisen ja Andrean astuen puolestaan sisään kyseiseen tilaan. Maryamin ohittaessa tuon nuoremman miehen katse visusti lattiassa ja pää painettuna vienosti alaspäin. Naisen askelien ollen rauhalliseksi kävelyksi yllättävän nopeat, että pian tämä jo katosi käytävän kulman taakse. Sveitsiläiskaartilaisen sanoessa jotakin Chadille espanjaksi, mihin vastattiin myöntävällä pään nyökkäyksellä ja poistumisluvan antamisella. Vasta kun kirjaston raskaat ovet sulkeutuivat Andrean selän takana – kokosi Chad selaamansa paperit takaisin pinoksi ja pisti ne katseilta piiloon mustien kansien väliin. Kyseisen eleen ollen jopa Andrealle selvä, ettei toisen kuuluisi nähdä ihan kaikkea mitä tämän mentori.

Tummien silmien vilkaisten tutun kaavan mukaan seinäkelloa, joka juuri naksahti näyttämään tasan yhdeksää aamulla. Juuri sitä sovittua aikaa. Kyseisen huomion saaden Chadin hymähtämään ja nyökkäämään päätänsä tyytyväisen oloisena. Kerrankin oppilas oli tullut paikalle ajoissa.
”Tänään saat lukea nämä teokset lävitse.”
Kolmen paksun kirjan tullen työnnetyksi eteenpäin pöydän kantta pitkin Andreaa kohti, joka hyvin todennäköisesti alkaisi näyttämään jollakin tavoin mieltänsä kun opetus kallistui taas lukemiseen eikä fyysiseen suorittamiseen. Vieläpä nyt, kun kyseiset teokset käsittelivät pimeää keskiaikaa – eivätkä olleet mitenkään kiinni siinä ajassa.
”Joudun menemään kardinaalin puheille hetkeksi ja sinä aikana oppilaani –”
Chadin ottaessa tarvitsemansa materiaalin mukaansa, siirtyen jo seuraavaksi Andrean eteen, että toinen näkisi opettajansa silmästä silmään.
”- olet toivon mukaan aloittanut lukemisen.”
Käden suoden pikaisen taputuksen hartialle ja kasvoilla häivähtäen poliittinen hymyn häivähdys. Chadin kyllä tietäen vallan hyvin, ettei Andrea varmastikaan lämpenisi mentorinsa suunnitelmalle, mutta tuona hetkenä poikkisanoja ei jääty kuuntelemaan – sillä juuri sinä päivänä Chad oli onnistunut varaamaan ajan kardinaalin puheille, joka toivon mukaan kuuntelisi häntä – tai muuten pahin voisi tapahtua nopeammin kuin katolilainen kirkko edes ymmärsi.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alex lähetetty Ma 11 Huhti 2016, 23:11

Suuren kirkon käytävien kaikuen kahden askeleen tahdissa, joissa toinen asteli hyvin tottuneesti ripeällä tahdilla eteenpäin tuntiessaan jokaikisen sopukan koko Vatikaanin alueella - mikäli se koski vain Paavin turvallisuutta, kun taas toiset - jotka kuuluivat tälle nuorukaiselle, joka yritti parhaansa mukaan pysytellä perässä tuota Sveitsiläiskaartilaista - joka oli pukeutunut hyvin vakavan näköiseen mustaan pukuun, valkoiseen kauluspaitaan ja mustaan kravattiin niinkuin kuka vain. Jälleen kerran tuo alue käytiin lävitse hiljaisuudessa sillä sen minkä Andrea oli oppinut viimeiset kahden vuoden aikana: jos hän yritti puhua, todennäköisesti hän saisi osakseen jonkun ulkoa opitun vastauksen joka kielsi yksinkertaisesta vastaamasta tai sitten hän ei saanut mitään takaisin edes halutessaan - vaikka De Fioren-sukuun kuuluvana - Andrealla olikin erityislupa kulkea nimenomaan tuolla alueella mihin he olivat juuri sillä hetkellä matkalla. Ja se oli Vatikaanin kirjasto alue, joka oli vapaa vain niille - ketkä osasivat antaa perusteellisen syyn päästä tuonne alueelle. Tottakai edes Andrea, De Fioren-jäsenenä ei päässyt jokaiseen Vatikaanin suojelevaan osaan, vaikka olikin osasta jo tietoinen.
Kirjaston kahden isompien ovien viimein lähentyessä, hidastui kaksikon tahti sellaiseksi mikä olisi vastannut melkein jopa normaalia kävelyä - Sveitsiläiskaartilaisen samalla valmistautuen avaamaan ovet heidän edestään mutta jonkun kereten ensin - Andrean nähden tutun naisen, joka kaikessa hiljaisuudessaan piti katseensa mahdollisimman kovaa lattian pinnassa - sekä kaiken oudoksuimpana: pukeutuneena nunnaksi. Kulmien kurtistuen hetkellisesti kaksikon ohittaessa toisensa, mutta kuin näkymättömän voiman vetävänä pitäytyy katse silti kokoajan tuossa punahiuksisessa naisessa niin pitkälle kuin vain katse yltyi - jota ei olisi voinut uskoa olevan se sama ihminen kuin tuskin viikkoa aikaisemmin juhlissa - Andrean voiden sen hetken aikaa haistaa jälleen naisen ominaistuoksun joka muistutti punaisista ruusuista kirkkaimpana kesäpäivänä. Kuulon erottaen kuitenkin lähellä käyvän keskustelun, joka käytiin espanjankielellä kahden vanhemman miehen välillä lyhyesti - kääntyivät Andrea uudelleen kohti mentoriaan niinkuin normaalisti tehtiin vaikka nuorempi mies antoikin kaksikon puhua kiltisti loppuun. Nuoremman niinkään ymmärtämättä täysin vielä espanjaa, vaikka se sattuikin olemaan italiankielen kanssa hyvinkin samanlainen ja aina välillä Andrea oli yrittänyt painottaa mieleensä sanoja joita oli kuullut Chadiltä. Ja valitettavasti, se jälkimmäinen nyt sattui useammin olemaan iso kirosana litannia kuin kunnollisia lauseita mikäli toinen menettäisi temperamenttisuudessaan hermonsa (jota kuitenkin näkyi nykyisin harvemmin).

Viimein oppilaan ja mentorin jääden kaksistaan tuohon laajaan tilaan, jossa ei sinä aamuna ollut muita kuin he - löi kello silloin tasatunnin - joka sai Andrean yllätyksesi Chadinkin näyttämään tyytyväisyyden merkkejä. Ehkä hän ei ollut vielä täysin toivoton tapaus mitä tuli mentorin käskyihin ja niiden toteuttamiseen. Kolmen paksun kirjan lämähtäessä puista pöydän pintaa vasten, pääsi huulten lomasta hyvinkin ärsyyntynyt huokaus "Taas? Tiedätkö kuinka monta viikkoa olet laittanut minua vain kirjoja?" Andrean kysyen puolestaan protestoimiseksi mestarilleen, nostaen katseensa tuosta kirjakasasta uhmakkaasti tuon syvän ruskeisiin silmiin selvästi turhautuneena - Andrean edes muistamatta enään kunnolla milloin he olisivat harjoitelleet muulla tavoin kuin kirja nenässä kiinni. Chadin kuitenkin selittäen että hän oli saanut kardinaalin vihdoinkin kiinni - mikä jo itsestään oli hyvinkin vaikeaa katollisessa kirkossa, sanoi jonkin asteen järki kyllä mitä asia koski: Maryamia ja tämän salamyhkäistä matkaa juuri niille alueille missä Anubis joukkoineen sijaitsi. Chad todennäköisesti olisi paremmin tietoinen mitä oli tekeillä, vaikka sitä ei oltu Andrealle kerrottu - mutta se mitä he kaikki tiesivät yhteisesti siitä miehestä... olisi ehkä parempi jos Chad yrittäisi tehdä jotain. Andrean tyytyen siis väläyttämään parhaimman hangonkeksi hymynsä hetkellisesti mentorilleen tahalteen ennenkuin se laskeutui takaisin siihen samaan turhautuneeseen vaikka ääntäkään ei sanottu "Mene pelastamaan Punahilkka pahan suden suusta. Sillä välin ahkera oppilaasi lukee... pimeästä keskiajasta, koska tarvitsen näiden sisältöä selvästi päivittäin." Sormen vetäessä päällimmäistä kirjaa lähemmäksi itseään nähdäkseen paremmin kirjan otsikon, ennenkuin lause jatkoi hyvin sarkastisesti eteenpäin lausetta loppuun. Laukun tullen lasketuksi viereiselle tuolille - ja toisen käden vetäen toista tuolia hieman kauemmaksi että hän pääsisi istuutumaan pöydän ääreen. Päällimäisen kirjan tullen vedetyksi lähemmäksi, sormien avatessa kannen ja ensimmäisen sivun, josta alkoi hyvin pienellä konekirjoitettu teksti, joka ensin kertoi hyvin yksinkertaisesti teoksesta ennen virallista kirjan sisältöä - tiesi Andrea jo tuossa kohtaa hänen olevan tuossa kirjastossa vielä hyvin pitkään todennäköisesti iltäpäivänkin jälkeen. 

Aamun alkaessa myös Slovakiassa yhtälailla kuin Italiassakin sinä aamuna, oli Uusi Salaseura palautunut takaisin normaaleihin käytäntöihin viikon aikana hyvin nopealla tahdilla - oli tuo maanantai päivä hyvin hektinen, aina viimeisiin tunteihin asti noissa kulissien takana - mutta juuri sen takia Sin olikin jälleen paljon aikaisemmin töissä. Hopeisten silmien katsoen jälleen työpöydän päällä olevia monia papereita, joissa oli ties kuinka monta karttaa, merkintää, satelliittikuvaa, ilmakuvaa ja ties mitä muuta siihen lisäksi - oli kynä päätynyt jälleen tuttuun heilutukseen sormien välissä kun ajatukset olivat alkaneet miettimään näkemäänsä, toisen käden etusormen kulkiessa paperien lävitse haluamaansa kohden ennenkuin se napattiin hyvin yksinkertaisesti otteeseen parempaan tarkasteluun. Sin oli luvannut pitää Chadin ajantasalla mitä tuli Vanhan Salaseuran olinpaikoista ja niiden etsinnöistä, - erityisesti jos niistä löytyi edes jonkin asteen merkintää - eli hyvin harvoin - tehtävä muistutti hyvin pitkälle sanontaan kuin neulan löytäminen heinäkasasta, - sillä sitä se juuri oli. Varsinkin nyt kun Vanha Salaseura ei vain pysyttäytynyt paikallaan. Joten jos löytyi edes jokin merkki näiden edes viimeisimmästä olinpaikasta... oli se jo iso asia. Paperin laskeutuen takaisin pöydälle ja puhelin puolestaan hakeutui käteen - alettiin naputtelemaan viestiä tuohon itsestään pääjehuun joka todennäköisesti olisi siihen aikaan aamusta Andrean kanssa.

_________________
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alice lähetetty Ke 13 Huhti 2016, 21:36

Ennen kuin kirjaston ovi sulkeutui kokonaan – oli mentori luonut oppilaaseensa sen verran merkittävän katseen, ettei sitä voinut mitenkään tulkata toisilla tavoin. Tummat silmät olivat yksinkertaisesti käskeneet suoraan; ”Nyt lukemaan, Andrea.”

Kun monen monta askelta oli jouduttu ottamaan tuolla laajassa rakennuksessa, jonka käytävät mutkittelivat ties mihin suuntaan – kiitti Chad väkisinkin ylempää voimaa, ettei hänen ollut tarvinnut pukea papin kaapua Vatikaanissa vaan vaatetukseksi riitti siisti musta puku ja papin valkoinen kaulus. Jos miehen olisi pitänyt toimittaa jotain muuta kuten seremoniaan osallistuminen – olisi se vaatinut tuota perinteistä kaapumaista vaatetusta. Jossakin vaiheessa aurinko, joka sinä aamuna oli yrittänyt alkaa paistamaan kauniisti, oli kätkeytynyt takaisin harmaiden pilvien taakse ja pian myöskin raskaita vesipisaroita oli alkanut ropisemaan rakennuksen ikkunoita vasten. Alku kesästä italian ilmaston ollen vielä vaihteleva ennen keskikesän läkähdyttävää kuumuutta ja äkkiseltään alkavia sademyrskyjä. Ohittaessaan käytävällä pari kolme kertaa muita kollegoitaan, vaihdettiin molemmin puolin muodollinen nyökkäisy ennen katsekontaktin menettämistä.

Kävelymatkan päätyessä kirjastorakennukselta Pietarin kirkon takana sijaitsevien rakennusten luokse, jonne matka oli suurimmilta osin edennyt sisätiloissa – pysähtyi Chad hetkeksi kardinaalin huoneen oven eteen ja soi kaksi koputusta ennen kuin astui sisään ja kääntyi sulkemaan oven heti perässään. Chad oli kyllä kiinnittänyt kännykkänsä värähtävän viestin saapumisesta, mutta sen hetkisessä tilanteessa ei ollut soveliasta edes katsoa kuka oli yrittänyt tavoitella. Chadin todellakin odottaen näkevänsä Rooman kirkkokuntaa edustavan kardinaalin pöytänsä ääressä, mutta kun keho kääntyi viimein ympäri kohti työhuonetta, näkivät tummat silmät Anubiksen istuvan pöydän ääressä ja sormillaan leikitellen kultaisella kirjeveitsellä, joka oli ilmeisemmin napattu kannen päällä lepäävien kirjekuori kasan päältä. Chadin voimatta mitenkään peittää säpsähtämistään, sillä Anubis näki heti kyseisen reaktion ja se sai toisen suupielistä kohoamaan hetkeksi. Nuorempana Chad olisi voinutkin kysyä suoraan, että mitä helvettiä Anubis teki Vatikaanissa ja vielä kaiken kukkuraksi kardinaalin työhuoneessa, mutta tuossa hetkessä kieli painautui kitalakea vasten ja kasvoille yritettiin luoda mahdollisimman leppoisa hymy ja silmien katseen kuin kysyen lievemmin syytä vanhimman läsnäoloon kyseissä paikassa.
”Kerrohan minulle, Isä.” Anubiksen aloittaen tuolla kylmän rauhallisella äänellään, joka henkisellä tasolla kietoutui kuulijan ympärille kuin kuristajakäärme. Hopeisen katseen edelleenkään kohottautumatta kirjeveitsestä, jota sormet leikittelivät hyvin näppärästi. Seuraavan liikkeen tapahtuen niin nopeasti, että se sai Chadin uudelleen säpsähtämään sisimmässään – kirjeveitsen päätyen terävän kopahduksen saattelemana pystyyn kardinaalia esittävän muotokuvan silmien väliin (taulun sijaiten toisella puolella huonetta). Anubiksen nojautuessa asteen työpöytää vasten kyynärpäillään ja suunnaten etusormensa osoittamaan halveksivan oloisesti tuota samaa muotokuvaa, joka oli saanut kokea äkkikuoleman kirjeveitsen avulla. ”Miksi kirkkokuntasi kardinaalilla on kerättynä tietoja tyttärestäni?” Kulmien kohottautuessa haastavasti samalla kun silmien katse varoitti selvästi varomaan seuraavia sanojaan – valitettavasti Chad vain ei osannut heti puhua itseään pois pulasta, vaan epäröi sanoissaan Anubiksen mielestä liian kauan ja se sai vanhimman nousemaan ylös, ottamaan pöydältä yhden paperin, joka hyvin pian kohotettiin hyvin lähelle Chadin kasvoja samalla nuoremman päätyen isketyksi selkä seinää vasten ja vapaa käsi kiilautui rintakehää vasten pitelemään paikoillaan.
”Miksi hänellä on nämä paperit, pappi?” Kyynärvarren painautuessa vielä asteen enemmän Chadin kehoa vasten, jolloin tämä tunsi painon keuhkojensa alueella. Tuona hetkenä Chadille käyden hyvin selväksi Anubiksen aikeet; vanhin tulisi tappamaan hänet – jos vastausta ei pian alkaisi kuulumaan.
”Kardinaali Thomatius tietää tyttäresi demonipuolesta. Kirkko myös tietää sinusta ja Pandorasta. Sinistä myös. He tietävät teistä mitä te olette ja pyrkivät poistamaan teidät, kuten kirkko on aina tehnyt pimeästä keskiajasta lähtien.” Ehkä Chadin ei olisi parannut sanoa tuota viimeistä lausettaan ääneen – sillä se sai Anubiksen murahtamaan vihaisesti ja seuraavaksi nuorempi jo tunsi kuinka tämä kohotettiin rinnuksista ilmaan, että vain kengän kärjet hipoivat millin lattiaa. ”Miten edes pääsit tänne. Luulisi, ettei sinun kaltaisesi voi astua pyhälle maalle.” Chadin todetessa toteamuksensa asemastaan huolimatta ääneen vaikkakaan se ei saanut Anubiksen kaltaista miestä pysähtymään miettimään tekoaan vaan sen sijaan varoittava kiilto häivähti hopeisten silmien sisimmässä ja demonimainen ääni sihahti myrkyllisesti;
”Jos sain paholaisen luopumaan taivaspaikastaan – niin mikä minä olen silloin teidän kuolevaisten edessä?”
Chadin kohdaten Anubiksen polttavan katseen vaikka noihin silmiin katsominen tuntui sielussa asti, kuin olisi katsonut samaan aikaan maailman kauneinta asiaa ja helvetin kiirastulta. Kasvojen sivustan tuntien sängen raavinnan kun vanhin kumartui kuiskaamaan pehmeästi korvaan; ”Voisin tappaa sinut tähän paikkaan missä seisot, jotta saisin nähdä kuinka veresi valuu ulos kehostasi… – tai voisin mennä ja tappaa perheesi, jolloin et enää koskaan näkisi heitä. Voisin tehdä sinulle niin paljon, että rukoilisit lopulta omaa kuolemaasi.” Kurkusta kohottautuen hitaampi hymähdys, joka kertoi selvästä mielihyvän tunteesta kuolevaisen tilannetta kohtaan, jossa toinen oli pakotettu puun ja kuoren väliin. Jäntevien sormien kohottautuen ottamaan pitävän otteen leuasta ja kääntäen Chadin kasvot kohtaamaan Anubiksen, joka oli siirtynyt takaisin seisomaan Chadin eteen laskiessaan nuoremman takaisin seisomaan lattialle. Tuona yhtenä hetkenä Anubiksen sanomatta mitään, mutta koko ajan tämä katsoi Chadiä pistävästi silmiin kuin olisi kaivanut toisen salaisuudet julki sielun pohjaa myöten. Chadin tajuten Anubiksen aikomuksen myös – ei tämä enää tyytynyt seisomaan paikoillaan ja teki nopean iskun eteenpäin, että se riitti päästämään pois seinän ja demonin välistä. Anubiksella oli ehkä kasapäitten omia salaisuuksia, mutta niin oli myös Chadilläkin ja niitä ei olisi syytä alkaa kaivelemaan, ei nyt varsinkaan Giovannin kuoleman jälkeen.

Nuoremman vastahakoisuuden saaden vain huvittuneisuuden häivähtämään vanhimman kasvoilla kun tämä jo kääntyi uudelleen toista kohti, mutta ei sillä kertaa ottanut yhtä nopeasti välimatkaa umpeen. ”Salaisuudet tuppaavat joskus kirvelemään ikävästi, Isä Chad. Varsinkin silloin jos siinä henkilössä on yhtään moraalisuutta jäljellä.”
Chadin peruuttaessa vielä askeleen kauemmaksi ja löystyttäen samalla papin kaulusta asteen, samalla kun katse yritti vaivihkaa nähdä tuon kookkaan kirjoituspöydän taakse, ettei sen takana mahdollisesti seuraavaksi olisi nähtävissä kardinaalin ruumis. Luojan kiitos lattia ammotti tyhjyyttään.
”Missä kardinaali on? Mitä teit hänelle, demoni? Vastaa minulle!”
Ukkosen jyrähtäessä silloin jossakin kauempana. Anubiksen hymähtäen kuivasti Chadin vihan purkaukselle ja venytellen niskojaan vain hitaasti puolelta toiselle, mikä sai kaulanikamat rutisemaan kuuluvasti.
”Minähän annoin sinulle kerran varoituksen, Isä. Oli omaa typeryyttäsi olematta noudattamatta sitä. Varoitin sinua selvästi (mutta et kuunnellut), että jos kukaan ikinä asettuu uhkaamaan lapsiani… etenkin ainoaa tytärtäni, tulen repimään sen henkilön sisuskalut kurkusta ulos.”
Käden huitaisten laiskasti puukotetun muotokuvan suuntaan, katseen itse kuitenkaan kohdistumatta enää kyseiseen vanhaan mieheen.
”Mitä tein hänelle? Ei, Chad. Kysymys ei ole siitä mitä minä tein hänelle, vaan mitä sinä teit. Tulet päätymään tähän keittämääsi soppaan kaulaasi myöten – jos et nyt mene ja korjaa tietojasi tyttärestäni, onko selvä. Muuten tämä kaikki tulee päättymään hyvin rumasti kohdillasi.”
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alex lähetetty To 14 Huhti 2016, 15:21

Chadin luodessa vielä viimeisen hyvin painottavan katseen oppilaaseensa joka hyvin yksinkertaisen selvästi kehotti nuorempaansa aloittamaan, eikä kitisemään tehtävästään - väläytti Andrea vielä viimeisen kerran mitä miellyttävimmän ja viattomimman hymyn, ennen oven sulkeutumista - Chadin kadotessa ulos tuosta kirjastotilasta. Nuorempana Andrea olisi näyttänyt ovelle kieltä juuri samantien kun Chad oli poistunut huoneesta, mutta aikuisemmalla iällä sitä ei tulisi enään tapahtuneeksi - laskeutui katse tuhahtaen noihin kolmeen paksuun kirjaan jotka piti Chadin omien sanojen mukaan lukea siihen päivään mennessä. Niin epätodennököistä kuin se olikin. Käden laskeutuen vielä viimeisen kerran lattialle lasketulle laukulle, kaivaen sen sisuksista vihkon ja kynän ennenkuin hän uppoutuisi kokonaan noiden sisältöihin. 

Aamupäivän vaihtuessa keskipäivään, oli sade ja ukkonen yltynyt entisestään kokonaiseksi kaatosateeksi, alunperin aurinkoisesta päivästä olematta enään jälkeäkään ja näytti siltä ettei sade loppuisi kuin vasta iltaa kohden. Sen kuitenkaan estämättä lasten leikkimistä pihalla, vaikka suurinosa kiirehtikin kovaa vauhtia tuon kirkon alueelta pois jossa kuoroharjoitukset olivat juuri sopivasti päätyneet, ja heillä oli vain se tietty aika kulkea kirkon ja koulun välinen matka keretäkseen ajoissa seuraavalle tunnille - säikyimpien lasten jotka pelkäsivät salamointia ja sen voimakasta ääntä, juosten niin nopeasti kuin vain pystyivät. Sophien kuuluen tuohon ensimmäiseen kastiin, jotka eivät kavahtaneet salamointia tai kaatosadetta, ja kulkivat rauhallisesti tuota väliä kaupungin katuja pitkin vaikka tiesivät kastuvansa sadetakeista ja sateenvarjoista huolimatta. Valitettavasti, Sophien tapauksessa, tämä kymmenvuotias tyttö oli unohtanut sateenvarjonsa kotiin, joten tällä oli vain keltainen sadetakki koulupuvun sekä itsensä suojana sekä kumisaappaat vaikka eivät nekään juuri suojanneet mitään enään lätäköissä hyppimisen jälkeen. Kylmän tuntuen kulkevan koko kehon halki koko tuon matkan ajan, jossa Sophie onneksi käveli kokoajan muutaman luokkalaisensa kanssa jotka yrittivät vähitellen alkaa kiirehtimään nopeammin kun aikaa ei ollut enään kovinkaan paljoa, ja he olivat vasta puolessa välissä matkaa. Aina välillä, Sophie oli kuitenkin kääntänyt päätänsä ympäri kuin olisi tuntenut jonkun seuraavan, - tai edes katsovan jatkuvaksi - mutta siltikään lapsi ei nähnyt ketään, eikä mitään mikä olisi aiheuttanut moisen tunteen, sateen edes auttaen tuota erityisesti. "Hei! Odottakaa!" Tytön huudahtaen kauemmaksi päässeille muille ketkä olivat jättäneet Sophien kulkemaan takanapäin olettaessaan tämän seuraavan kyllä perässä - olihan reitti kaikille tuttu ja sitä oltiin kävelty monen monta kertaa useamman kouluvuoden ajan - mutta kenenkään silti hidastamatta tahtiaan tai pysähtymättä huudosta huolimatta. 

Jalkojen jo ottaen muutaman nopeamman askeleen eteenpäin aikomuksena lähteä juoksuun, mutta kehon pysähtyessäkin kuin seinään kujan kohdille - joita oli Roomassa hyvin paljon, eivätkä ne normaalisti vieneet huomiota itseensä millään tavoin. Paitsi sillä kertaa kun silmät erottivat sateen lävitse jonkin valkoisen makaavan maassa liikkumatta, - jopa sateen lävitse pystyi näkemään ettei kyseessä ollut mikään roska joita noilla kujilla oli valtavasti - kuten tuollakin oli. Sophien tietäen kyllä, että äiti ja isä olivat aina sanoneet ettei kujille saisi mennä, eikä saisi myöskään poiketa reitistä ellei ollut aivan pakko - mutta sillä kertaa kaikki ne ohjeet oli painettu taka-alalle ja tyttö oli jo astelemassa lähemmäksi. Ja mitä lähemmäksi tämä pääsi, sen selvemmäksi tietynlaiset yksityiskohdat muuttuivat: valkea karva, häntä joka oli kääriytynyt kehon ympärille, korvat, tassut ... ja se ettei eläin päästänyt mitään elonmerkkejä vaikka Sophie pääsikin aivan sen eteen. Pään kääntyessä pois näkemästään, sillä Sophie ei ollut kymmenen ikävuoden aikana nähnyt juurikaan kuolemaa muuten kuin isänsä, - eikä tämä halunnut nähdä minkään kärsivän - varsinkaan eläimen. Nielaisun tapahtuen vaikeammin, sulkeutuivat silmät hetkeksi kostuneiden silmien päälle ja askeleen ottaessa hieman taaksepäin kuolleen kissan luota. Sateen ropisten maahan, osuen isoihin peltiroskiksien päälle ja sen ulkopuolelle heitettyjen muovisten roskepussin pinnalle, aiheuttaen selvän lisä äänen joka oli hyvin voimakas, - ja silti kaiken sen lävitse silmien sulkeutuessa olisi Sophie voinut vaikka vannoa kuulleensa jotain muutakin mikä sai silmät aukeamaan uudelleen hämmentyneenä. Ääni ei ollut iso, ja se tuntui hukkuvan kaiken alle - mutta siltikin se sai kehon liikkumaan sitä kohden - ja pysähtymään ison roskapussikasan luokse jonka alta se ääni tuntui tulevan - tarttuivat kädet enempää miettimättä yksi kerrallaan jokaiseen pussin solmuun vaikka haju olikin karmea, eikä Sophiella todellakaan ollut vielä fyysisesti paljoakaan voimia. Mutta sen verran edes, että tyttö pystyi vetämään niitä kauemmaksi päästäkseen haluamansa luokse - Sophien enään huomioimatta sitä että joku oli häntä lähellä, vaikka aina silloin tällöin - tyttö oli erottavinaan epämääräisen varjon/hahmon kauempana silmäkulmassaan vaikka siihen ei kiinnitetty enään huomiota. Hän varmaan kuvitteli kaiken, eikö?

Viimein, viimeisenkin pussin tullen raahatuksi pois tieltä - paljastui kaiken sen alta pahvilaatikko joka ei ollut vielä täysin kastunut kokonaan - siirrettiin päällimmäisiä pahvi osia pois tieltä - vain nähdäkseen kuusi valkeaa kissanpentua, joista osa oli selvästi heikommassa kunnossa kuin toisten, pureutui hammas hetkeksi alahuulen päälle miettiäkseen miten tuosta nyt edetä. Ei niitä ainakaan sinne voisi jättää kuolemaan, mutta minne hän menisi? Tuohon asti kehoa suojanneen sadetakin tullen lasketuksi kokonaan päältä, asetettiin takki laatikon päälle suojaamaan puolestaan edes vähän kun taas Sophie itse kastui tuskin sekunneissa, nostettiin laatikko syliin - lähtien uudelleen tuolle pääkadulle.

Keskustassa puolestaan lämpimän ravintolan sisätiloissa istui kaksi henkilöä ikkunapaikalle, niinkuin nämä olivat tehneet jo useammin tunnin ajan - vaikka kyse olikin täysin puhtaasta työtapaamisesta, jota oltiin yritetty sopia viikkoja etukäteen. Ja viimein se oli saatu, ja Eveystä tuntui että tuo paljon vanhempi mies halusi tehdä hyvin selväksi kenelle oli luovuttamassa taideteostaan - ja että Evey varmasti tietäisi kuinka arvokas ja harvinainen kyseinen teos todellisuudessa oli. Ja Evey tiesi. Aivan liian hyvin, kun tuo samainen keskustelu oltiin käyty ainakin sen neljä kertaa kyseisen lounaan aikana. 
Mutta vähitellen oli näyttänyt että Eveyn puhetaidot olivat tuottamassa jonkin asteista tulosta hyvään suuntaan, onneksi - mutta tuolla samalla hetkellä kun keskustelu olisi lyöty lukkoon ja he olisivat saaneet miehen tekemään virallisen sopimuksen allekirjoituksien kera, - värähti pöydän pinnalle asetettu puhelin merkiksi jonkun yrittävän kiinni - eikä lopettanut ensimmäisten sekunttien aikana. Hopeisten silmien laskeutuen katsomaan soittajaa, siristyivät silmät hetkellisesti kysyvästi. Normaalisti nainen olisi antanut puhelun mennä vastaajaan asti kun hän sattui olemaan töissä - mutta sillä kertaa puhelun alkuperän ollen sen verran tärkeä ettei sitä voisi noin vain jättää pois laskuista. Kohteliaan hymyn nousten huulien pinnalle luonnollisen helposti, naisen pahoitellen joutuvansa poistumaan hetkeksi kyseisen puhelun vuoksi - vaikka hän jättäisikin sopimuksen siksi aikaa miehelle jotta tämä saisi lukea sen tarvittaessa lävitse sillä välin, Eveyn poistuen kännykän kanssa hieman rauhallisempaan paikkaan ennen kuin sormi sai painettua vihreää näppäintä. 
"Evey De Fiore?" 
Naisen äänen kysyessä, johon vastattiin tottakai myöntävästi kyseessä olevan oikea henkilö - tunnisti Evey puolestaan rehtorin äänen juteltuaan vanhempainkokouksissa useasti tuon kanssa - mutta se mikä seuraavaksi Evey kuuli, ei todellakaan ollut se mihin tämä oli varautunut "Miten niin hän ei ollut tänään koulussa?" naisen kysyessä selvästi hämmentyneellä äänellä. Ei, ei se todellakaan ollut Sophien tapaista jättää menemättä kouluun kuoron jälkeen. 

_________________
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alice lähetetty To 14 Huhti 2016, 19:13

Anubiksen ja Chadin suunnittelematon tapaaminen oli kestänyt vain hetken, mutta siitä jäänyt jälkimaku seurasi nuorempaa koko päivän tuohon iltapäivä hetkeen asti, jossa Andrea viimein ilmoitti lukeneensa mentorinsa antamat kirjat. Oppilaan sulkiessa viimeisimmän kirjan kannet tahallaan asteen kuuluvammin, ei se siltikään riittänyt saamaan opettajan huomiota, vaan edelleen Chad istui tuon toisen kirjastopöydän ääressä ja selaten kännykkäänsä sekä pöydälle levitettyjä papereita vuorotellen kuin tämä olisi selvästi yrittänyt etsiä jotain, ymmärtää jotain mahdollisimman nopeasti. Andrea ehkä odotti selvempää reagoimista, mutta sen sijaan tämä sai vain puoliksi läsnä olevalla äänellä lausutun vastauksen, joka kehotti seuraavaksi ottamaan muistiinpanot mukaan kotiin ja tekemään niistä yhteenvedon, jonka Chad sitten lukisi seuraavalla opetuskerralla. Tietenkään tuota kyseistä opetuskertaa ei ollut vielä sovittu, mutta se oli helposti korjattavissa puhelimien välityksellä kun sen aika tulisi. Nyt tuona hetkenä Chad halusi vain keskittyä sen hetkiseen tekemäänsä ja se ei valitettavasti ollut Andrean opettaminen. Nuorempi ei kyseistä ehkä ymmärtäisi, sillä Chad ei voisi kertoa asian yksityiskohtia, jossa asian ytimenä oli kirkon toiminta demoniveren omaavien henkilöiden poistamiseksi. Anubis oli ilmeisemmin luullut, että Chad olisi ilmiantanut Eveyn aikoinaan, mutta asia ei ollut niin – vaikka tämä mies olikin aikoinaan vannonut valansa kirkolle. Jäljelle jääden vain arvailu kuka olisi voinut kertoa tiedon julki? Jossakin välissä iltapäivää Chad oli myöskin selannut Sinin lähettämän viestin, jossa oli viitattu vanhan salaseuran olinpaikkaan Saharan aavikolla. Chadin päämääränä ollen tuossa vain se, että tämä halusi saada edes jonkinlaisen käsityksen vastapuolen liikkeistä – vaikka ei koskaan yrittäisi löytää näitä henkilökohtaisesti. Vanha salaseura oli kuitenkin ollut kauan uuden salaseuran vihollinen – niin eikö se ollut ihan ymmärrettävää, että näiden toimintatapoja tarkkailtaisiin aavistuksen epäilevämmin.
”Älä kastele itseäsi pahasti kun lähdet. Ulkona sataa kaatamalla.”
Chadin kuullen korvissaan oman äänensä, joka edelleen kuulosti vain puoliksi läsnä olevalle. Kasvojen sivustan nojautuessa käden sormia vasten, mikä kertoi miehen nyt viimeistään uppoutuvan lukemaansa. Mentori oli sentään kyennyt luomaan nopean silmäyksen kulmiensa alta oppilaaseensa tuon hyvästiksi tarkoitetun toteamuksen jälkeen, ennen kuin katse oli taas löytänyt itsensä takaisin paperien luokse.

Tuon kyseisen keskustassa sijaitsevan ravintolan ikkunan, joka sijaitsi sopivasti vilkkaan kadun suuntaan, edustalla istuen nuo kaksi henkilöä, jotka kävivät selvästi jotain hyvinkin tärkeää keskustelua keskenään lävitse – tarkkaili näitä kadun toiselta puolelta hopeinen silmäpari sellaisesta kulmasta, ettei tarkkailijan olinpaikkaa näkisi heti ravintolan suunnalta katsottuna, jos ei sitten tiennyt sata varmasti mihin suuntaan kohdistaa katseensa juuri oikealla hetkellä. Hetki sitten käärityn tupakan kohottautuen aika ajoin huulille, jonka jälkeen valkeaa savua puhallettiin hitaasti ulos huulien lomasta tai välillä sierainten kautta. Tumman asusteeseen kuuluvan kangashatun suojaten päälaen kastumista sateessa vaikkakaan todellisuudessa mies ei välittänyt pätkääkään vesisateesta tai jossain päin jyrisevästä ukkosesta. Aika ajoin jonkin huomion kaksikon suunnalta saaden tämän ikivanhan miehen jyrkät kasvot hymyilemään pienesti (tuon pienen eleen ollen puhtaasti Eveyn ansiota, ei kenenkään muun). Jonkin saaden Eveyn lopulta nousemaan ylös ikkunan ääreen sijoitetun pöydän äärestä ja siirtymään syrjempään paikkaan, joka oli sillä kertaa ulko-ovien katosalue. Anubis ei ehkä pystynyt kuulemaan tyttärensä sanoja, mutta sitä enemmän se sai lukemaan toisen kehon eleitä ja kasvojen huomaamattomia ilmeitä, joita ihminen teki tahattomasti tiettyjen tunnetilojen vallassa. Huoli, se tunne oli hyvin paljon päällimmäisenä. Juuri se tunne, jota koettiin hyvin herkästi lapsensa/lapsiensa vuoksi. Puoliksi poltetun tupakan päätyen tipautetuksi maahan asvaltille, missä se sammui kosteaa pintaa vasten vaimeasti sihahtaen.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alex lähetetty To 14 Huhti 2016, 22:57

Viimeisen rivin tullen luetuksi, oli tuossa kirjasto tilassa vallinnut jo pidemmän aikaa täysi hiljaisuus senkin jälkeen kun Chad oli palannut kardinaalin luota - oli Andrea aluksi yrittänyt kysyä mentoriltaan miten oli oikein käynyt, oliko tämä onnistunut vaikuttamaan sen yllättävänkin vaikutusvaltaisen miehen mielipiteeseen mitenkään Maryamin suhteen - mutta sen sijaan että tämä paljon nuorempi mies olisi saanut vastauksen, - oli Chad lähes samantien laskeutunut pohtimaan omia asioitaan sen sijaan että olisi jatkanut Andrean opetusta tapojensa mukaan. Kannen tullen myös lopulta suljetuksi asteen voimakkaammin ja äänekkäämmin olisi todellisuudessa ollut edes tarvetta saadakseen toiseen edes jotakin reaktiota tämän mietteistä, jotka olivat pitäneet tämän koko tuon ajan omissa oloissaan - mutta tuokin teko jäi saamatta tulosta ollenkaan. Joten kirjat tyydyttiin suosiolla laittamaan järjestykseen takaisin päällekkäin, ja noiden tullen nostetuksi kannettavaksi jotta tämä voisi viedä kirjat takaisin omalle paikalleen sen sijaan että olisi olettanut kirjastohenkilökunnan tekevän sen puolestaan, - samalla Chadin jo kehottaen ohimenevästi (ja puoliksi ajatuksissaan) ottavan muistiinpanot mukaan ja tekevän niistä yksinkertaistetun yhteenvedon kaiken kaikkiaan - vastattiin tuolle samantien hyvin suoraviivaisesti myöntävästi hyllyn takaa käden nostaessa yhtä kirjoista korkealle hyllylle omalle paikalleen. "Oletko varma ettet tarvitse ylimääräistä apua?" Andrean kuitenkin huikaten toiselle saatuaan kaikki kolme vierekkäin, ja ilmestyessään uudelleen näkyviin - mutta toinen oli jo tuossa kohdin vajonnut jälleen omaan tekemiseensä jossa toinen joutui käyttämään sekä noita monia papereita että puhelinta apuna. Mikä ihme oli noin tärkeää? Toisaalta, ehkä oli parempi ettei Andrea tietäisi kaikkia salaseurojen tai kirkkojen asioita - vaikka toinen näistä olikin onnistunut antamaan vuosisatoja itsestään melko viattoman kuvan yhteiskunnassa - oli näillä kummallakin oma petollinen puolensa joka tulisi esille nimenomaan silloin jos tunki nokkansa liiaksi sellaiselle alueelle minne ei kaivattu uteliaita persoonia. 
Joten, Andrean sillä kertaa toistamatta kysymystään vaikka se olikin tehty puhtaan ystävällisyyden nimissä - palasi mies suosiolla takaisin tavaroiden luokse jossa takki oli nojannut tuolen selkäosalla jo monen monta tuntia liikkumattomana samoin kuin laukku lattialle, alkoi tämä pakkaamaan tavaroitaan takaisin, jättäen pöydän juuri sellaiseen kuntoon kuin voisi olettaa ettei kukaan olisi koskaan edes istunut sen ääressä useita tunteja putkeen. Viimeisimpänä takin päätyen jälleen suojaamaan yläkehoa, vaikka hiljaa Andrea saisikin todennäköisesti manata sitä ettei ollut ymmäränyt ottaa veden kestävää ulkovaatetusta - vaan joutui tyytymään sateenvarjoon joka edes antoi jonkinlaisen suojan tarvittaessa. Chadin lausuessa pian sen jälkeen, kun Andrea näytti olevan suurinpiirtein valmis lähtemään kohti yliopistoa, johon tällä oli vielä asiaa sinä iltapäivänä - totesi Chad vielä viimeisen kerran ettei toinen sentään kastuisi, huomauttaen oppilaalleen huolehtivasti omalla tavallaan isälliseen tapaan kaatosateesta joka oli myrskynnyt koko päivän - sai tuo toteamus Andrean hymähtämään pienesti. "Ei meitä sokerista ole tehty, joten luulen ettei pieni sadekuuro mitään haittaa." Tämän todeten takaisin hieman iloisemmalla äänensävyllä vaikka epäilikin että jo tuossa kohtaa mies itse oli jo palautunut uudelleen siihen mikä oli jäänyt kesken, pudisteli pää pienesti huvittuneesti "Soita sitten kun seuraava tunti on. Ja sano Azralle ja Luciolle terveisiä, Chad." Andrean vielä todeten perään astellessaan kohti noita pariovia, tehden vielä pienen heilutus eleen kahdella sormella että he todennäköisesti näkisivät vielä seuraavalla kerralla - käden nousten jo kahvalle avatakseen ovet kun liike tulikin pysähtyneeksi siihen kun takin tasku alkoi värisemään puhelimen soitosta. Käden hakien puhelimen otteeseensa nähdäkseen kuka häntä oikein mahtoi kaivata, avattiin puhelun linja.

Vilkastuneen liikenteen äänien takertuessa linjan toiseen päähän, sateen osuessa kellertävän sateen varjon pintaa vasten nopealla tahdilla ja voimalla, samalla saman käden yrittäen pitää käsilaukkua käsitaipeessa ja pitää sateenvarjoa otteessa, puhelimen ollen painautuneena olkapään ja korvan väliin ja toisen käden yrittäen jonkin ihmeen avulla huitoa ohikulkevia takseja saadakseen edes yhden niistä pysähtämään, vaikka siihen aikaan ja sillä säällä ... kyseessä oli kyllä melkoinen mahdottomuus. Andrean viimein vastatessa, ei Evey heti ymmärtänyt sanoa mitään kun jälleen uusi taksi ajoi vain suoraan ohitse - "Andrea? Onko Sophie mahdollisesti kanssasi?" Esikoisen hiljentyen selvästi hämmentyneisyydestä kuulemalleen kysymykselle, sillä siihen aikaan Sophie olisi vielä normaalisti koulussa, isoveljen tottakai vastaten kieltävästi ja kysyen oliko jotain tapahtunut - mutta samalla hetkellä, veden lennähtäen suoraan kävelykadulle autotieltä - kastellen jokaikisen lähellä kulkevan kengät ja mahdollisesti jopa housun puntit - mukaan lukien Eveyn korkokengät, ranskankielisen manauksen karaten väkisinkin huulilta. Eveystä tuntuen ettei tuo päivä olisi voinut enään muuttua yhtään huonompaan suuntaan, - vaikka samalla äiti oli tottakai enemmän huolissaan lapsestaan kuin kengistään ja siitä kuinka hemmetin vaikeata yhden kyydin saaminen kaupungissa oikein oli. Ja valitettavasti, senkin pohjalta - Evey ei välttämättä halunnut vastata esikoiselleen aivan niin suoraan kuin voisi - sillä Andrea oli aina ollut pikkusiskostaan hyvin huolehtiva ja suojeleva, erityisesti sen jälkeen kun Giovanni oli kuollut pari vuotta aikaisemmin oli kaksikko tullut entistä läheisemmäksi keskenään Sophien otettua isän tyttönä miehen kuoleman hieman raskaammin. Joten äidin tyytyen rauhoittelemaan ettei hän ollut vielä varma, mutta kertoisi Andrealle heti kuin vain tietäisi vähän paremmin asioista. 
Sen enempää kommentoimatta, sammutettiin puhelu sillä erää - tuon teon samalla antaen pienen lisä vapauden keskittyä edes hieman paremmin siihen olennaiseen - joka olisi vain päästä mahdollisimman nopeasti Sophien jäljille tavalla tai toisella ja löytää tämä. 

Hieman kauempana keskustasta, oli Sophie pysähtynyt hetkeksi erään kaupan suojaavan katoksen alle aseteltaakseen laatikkoa paremmin syliinsä sillä laatikko oli puolet tytön itsensä koosta, mukaan lukien siihen lisäksi kissanpentu joukkion sen sisäpuolella ja hänen takkinsa siihen päälle - eikä Sophiella edelleenkään ollut vasta lapsena juurikaan vahvimmasta päästä. Pään kääntyessä hieman sekä oikealle ja vasemmalle, sivulle, eteenpäin ja viistottain jotta Sophie näkisi paremmin sen hetkisen olinpaikkansa ja osaisi arvioida kuinka pitkä matka hänellä vielä olisi määränpäähän joka olisi se tuttu eläinlääkäri jolla Buddhakin oli käynyt muutamaan otteeseen aiemmin, - ainakin Sophie tiesi missäpäin hän oli. Eikö se ollut hyvä asia? Ja sieltä hän voisi myös soittaa äidilleen tarvittaessa. Joten tällä lapsella olisi kuitenkin jonkinlainen suunnitelma sen sijaan että tyttö olisi kuljeskellut ympäri täysin satunnaisesti ja vailla mitään ajatusta mitä tehdä. Kylmän vallaten koko kehon, erityisesti jalkojen ja käsien alueet, vaatteiden liimautuessa kehoon kiinni, ja kehon väristessä tahattomasti väkisinkin ollessaan vain paikalleen tekemättä mitään, hampaiden lyödessä välillä osaksi yhteen siitä kuinka kylmä tytöllä todellisuudessa sillä hetkellä oli. Aluksi tuo hakeva katse ei ollut nähnyt mitään erityisesti massasta erottuvaa, kuin ihmisiä ketkä juoksivat mahdollisimman nopeasti ohitse erisuuntiin selvänä päämääränä päästä mahdollisimman nopeasti ja pian pois sateesta - yhtälailla kuin kuka tahansa sillä hetkellä joka ei toivonut kastuvansa yhtään enempää kuin olisi tarpeen - mutta katseen kulkiessa uudemman kerran tuon alueen lävitse - kiinnittyi katse väkisinkin kauemapana seisovaan hahmoon joka ei itseasiassa ollut liikkunut yhtään mihinkään siitä asti kun Sophie oli itse ollut paikallaan. Yhtälailla kuin koko tuon päivän oli tyttö tuntenut jonkun selvästi liikkuvan perässä ja tarkkailevan jostain päin - mutta tytön koskaan näkemättä ketään. Silmien siristyen hieman siinä toivossa että sade olisi antanut sen verran edes irti, että Sophie olisi voinut jopa erottaa jotakin tunnistettavia piirteitä - mutta turhaan. Mutta hyvin epämukavan olon, johon kuului kaupan päällisenä paha-aavistusta joka kehotti liikkumaan johonkin suuntaan paikalle jäämisen sijaan - sai tytön nielemään asten hankalammin - ja kuitenkin Sophie halusi uskotella itselleen vain kuvittelevansa. 

Joten, askelten lähtien ottamaan uudelleen kävelyaskeleita tuohon samaiseen suuntaan minne hän oli alunperin ollutkin menossa, - vaikka asteen varovaisempana, vilkuili sivusilmä silloin tällöin ikkunoiden poikki mikäli tämä kyseinen henkilö tosiaan kulki perässä päin - sydämen lyödessä joka kerta kovempaan mikäli tämä näki tosiaan tämän henkilön tulevan perässä. Joten - testatakseen - lähtivät askeleet viemään hieman nopeammin ja mutkitellen - ja siltikin tämän perässä liikkui sama henkilö itsepintaisesti jokaisen liikkeen myötä samassa tahdissa, vaikka yrittikin pysytellä "huomaamattomana" lapselta. Laatikon tullen puristetuksi hieman voimakkaammin rintakehää vasten, samassa hetkessä lähtikin Sophie yhtäkkiseen juoksuun yllättävän nopeasti niinkin nuorelta lapselta tuohon ihmismassaan - vaikka samalla tyttö kyllä tiesi jonkun kyllä kulkevan kokoajan perässä yhtä nopeasti hänkin, aikomatta päästää lasta pois silmistään.

_________________
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alice lähetetty Pe 15 Huhti 2016, 00:21

Siinä vaiheessa kun kirjastohuoneen oven olisi kuulunut naksahtaa seuraavaksi kiinni – ei kyseistä ääntä alkanut kuulumaan tarpeeksi nopeasti, sai se Chadin irrottamaan silloin katseensa kokonaan pois selaamistaan tiedoista. Tummien silmien kohdistuessa ovensuulle jääneeseen nuorempaan, joka oli vain pari sekuntia sitten vastannut kännykkäänsä. Se millä tavoin Andrea kysymyksensä esitti linjan toisessa päässä olevalle henkilölle, ei jättänyt paljoakaan arvailujen varaan jos osasi yhtään laskea palasia yhteen kuten Chad oli tottunut tekemään odayna ollessaan. Asia koski Eveyn kuopusta Sophieta. Tuolin tullessa työnnetyksi jaloilla niin nopeasti taaksepäin, että se aiheutti väkisinkin hankaavan äänen puun ja marmorilattian kohdatessa toisensa. Yhtä nopeasti kaikki paperit oli koottu taas noiden mustien kansien väliin, jotka päätyivät laitetuksi lukolliseen vetolaatikkoon pöydän kannen alla. Askeleiden jo kiertäessä pois pöydän toiselta puolelta ja kuroivat välimatkan kaksikon välillä hyvin rivakasti umpeen. Seuraavaksi sen ollen jo Chad, joka tarttui oven reunaan ja aukaisi estettä pois tieltä enemmän. Andrean kuullessa ohitustilanteessa vain lyhyen käskyn/tiedon annon; ”Anubis on täällä Roomassa, joten sinä pysyt täällä.” Yleensä Chad ei näyttänyt jyrkkää puoltansa Andrealle, mutta nyt tämä käänsi vielä katseensa polttavasti suoraan kohti Andrean silmiä ja lisäsi lauseensa perään; ”Se oli käsky, oppilaani.” Rivakoiden askelien jo kaikuessa seuraavaksi käytävällä, joka vei Chadiä tuolta turvallisesta alueelta kauemmaksi kohti sitä tilannetta, jossa häntä voisi olla Anubis uudelleen vastassa. Sophie oli kuitenkin löydettävä ennen kuin demoni löytäisi tytön ensin. Mentorina hän olisi voinut vielä sanoa jyrkästi oppilaalleen – ettei toinen ollut vielä lähelläkään valmis kohtaamaan vartioimaansa demonia oikeassa maailmassa, mutta tuo toteamus olisi hyvin todennäköisesti vain valanut Andrean sen hetkiseen luonteeseen lisää bensaa liekkeihin.

Sinä hetkenä kun Sophie oli rohkaistunut lähtemään juoksemaan ihmismassan sekaan (mitä siitä nyt oli jäljellä) – oli tytön perässä kulkenut varjostaja nopeuttanut myös etenemistään, ettei missään vaiheessa näköyhteys kohteeseen katoaisi. Valitettavasti Sophien jalassa olevat kengät eivät olleet ne parhaimmat liukkailla katukivillä juoksemiseen – puhumattakaan heiluvasta laatikosta, jonka sisällä kissanpentujen liukuminen reunasta reunaan juoksemisen aikana vaikeutti laatikon kannattelua entisestään. Jossakin päin keskustaa Eveyn yrittäessä saada itselleen taksin mahdollisimman pian – oli Anubis puolestaan kadonnut jo aikoja sitten ravintolan läheisyydestä ja lähtenyt jalan siihen tiettyyn suuntaan, josta demonipuoli aisti Sophien läsnäolon voimakkaimmillaan. Tämän vanhimman miehen kirjaimellisesti suunnistaen kaupungin läpi puhtaasti vaistonsa johdattamana, joka parin korttelin päässä sai vahvistuksen Anubiksen verilinjan taidolta, jonka avulla lähisuvun jäsenet kykenivät tuntemaan toistensa läsnäolon (vaikka eivät olisi sitä aina halunneetkaan). Matka ravintolalta kyseiseen paikkaan olisi voinut olla tavalliselle kuolevaiselle mahdoton, mutta Anubiksella oli edelleen omat keinonsa taittaa matka mahdollisimman nopeasti ja voimia säästävästi (tämän hyödyntäen ympäristöä salamurhaajien tapaan). Tokihan autolla matka olisi mennyt paljon nopeammin, mutta kyseisellä kulkuneuvolla pääsi liikkumaan vain liikennesääntöjen mukaan – ja nyt mitä enemmän päämäärä alkoi lähestymään, ei kyseiselle alueelle olisi ollut autolla lähelle asiaa.

Anubiksen jo nähden Sophien juoksevan kohti kauempana, enää tarvitsisi vain ylittää tuo pieni aukio talojen välissä ja antaa tytön juosta suoraan isoisänsä luokse lapsen sitä edes varmasti aluksi huomaamatta, mutta juuri kun jalka oli ottamassa sen ensimmäisen askeleen – tunnettiin takaniskassa aseen painautuminen vasten ja hengästynyt ääni sihahti painokkaasti, mutta kuitenkin tarpeeksi muilta huomaamattomasti; ”Peräänny, demoni. Sinulla ei ole oikeutta mennä hänen luokseen.” Chadin pidellen käsiasetta vakaasti, vaikka kieltämättä tämän keho huusikin levähdystaukoa sen kaiken äkkinäisen fyysisen suorituksen jälkeen, jotka tämä oli joutunut tekemään pysyäkseen Anubiksen perässä ja päästäkseen kohtaamispaikalle yhtä aikaa. Anubis olisi voinut kai kohottaa kätensä poliittisesti, mutta sen sijaan tämä rohkeni ottaa puolinaisen askeleen eteenpäin, mikä sai Chadin ärähtämään vihaisemmin ja painamaan aseen kunnolla takaraivoa vasten. ”Nyt paikka, helvetti – tai seuraavaksi levitän aivosi tuonne saatanan maahan. Ymmärsitkö?!” Uhkauksen saaden Anubiksen pysähtymään hetkeksi, mutta ennen kuin tilanne kaksikon välillä kärjistyi vakavaksi – ilmestyi kauempaa Sophien perässä tuo salaperäinen hahmo, joka selvästi tavoitteli kiinni edellään juoksevaa. Anubiksen kysymättä siinä tilanteessa sen enempää yksityiskohtia – vaan jo parilla liikkeellä tämä oli yhtäkkiä iskenyt Chadin polvilleen, napannut tuolta tämän käsiaseen ja ampunut aukion poikki yhden luodin, joka ohitti Sophien ihan korvan vierestä ja osui suoraan takana tulevaa reiden etuosaan, jossa valtimon verenvuoto tietäisi kuolemaa ilman asianmukaista hoitoa. Anubikselle ollen sillä hetkellä yksi ja sama jäisikö tuo varjostaja elävien kirjoihin vai ei – tai kuka toinen edes oli.

”Mitä helvettiä?! Olisit voinut osua Sophieen!”
Chadin ärähtäen maan rajasta vihaisesti, mikä sai vain vanhimman kohdistamaan katseensa hetkeksi toiseen ja heittämään käsiaseen takaisin oikealle omistajalleen. Hopeisten silmien kuin vastaten; ”Mutta en osunut, pappi.” Anubiksen astuessa silloin aukiolle ilman uusia estelyitä ja mennen suorilta päätä Sophieta vastaan, joka kaiken aikaisemman olettamuksen mukaan juoksi suoraan kohti isoisäänsä kun sade ja adrenaliini estivät näkemästä tarkemmin eteensä.
”Hei, hei, hei… hidastapa nyt vähän, Sophie.” Anubiksen kyykistyessä lapsenlapsensa tasolle ja ottaen toista asteen tiukemmin olkapäistä – ettei toinen jatkaisi enää juoksemista ohitse. ”Mihin sinulla on nyt noin kova kiire?” Hopeisen katseen yrittäen hetken hakeutua lapsen erikoisen värisiin, mutta pian kyseisestä yrityksestä luovuttiin ja katse laskeutui seuraavaksi tuohon epämääräisen näköiseen laatikkoon, jota tyttö puristi selvästi suojelevasti. Tummien kulmakarvojen rypistyessä tahallaan, kyseisen eleen tarkoittaen Sophielle, että tämän isoisä oli hämillään lapsen lapsensa käyttäytymisestä.

Aukion laitamilla Chadin päästessä nousemaan ylös maasta vaikkakin Anubiksen isku tuntui vieläkin keskivartalon alueella. Kännykän tullen nostetuksi korvalle ja seuraavaksi jo puhelin vastaajaan jätettiin lyhyt viesti Eveylle sen hetkisen paikan sijainnista ja kuka oli sattumoisin Sophien seurassa.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alex lähetetty Pe 15 Huhti 2016, 11:06

Puhelimen linjan sulkiessa täysin Andrean äidin toimesta, joka ei ollut kertonut mitä oikein oli tekeillä - mutta se samainen kysymys oli kyllä onnistunut kertomaan jo suurimmalta osin mitä tilanteen sen yksinkertaisuudessaan: ilmeisesti Sophie ei todellakaan ollut koulussa vaikka tämän olisi pitänyt. Jo tuon perusteella oli Andrea juuri painamassa uudelleen kahvaa alemmaksi tuskin sekunttiakaan jäljessä mutta koriven erottaessa hyvin terävän äänen joka johtui puisen tuolin työntyessä marmorilattiaa vasten - ja senkin Andrea kuuli hyvinkin voimakkaana/jopa niin kovana että se sai korvien juurta särkemään ja pysähtymään hetkeksi vielä aloilleen. Ja takaa puolestaan sännäten nopeudella Chad ohitse aikomuksena lähteä, vaikka tälle ei oltu sanottu sanaakaan sitten hyvästejä seuraavaan kertaan. Vanhemman todetessa yllättävänkin kireästi sen hetkisen tilanteen johon kuului hyvin yksinkertaisesti se että isoisä olisi nimenomaan tuossa kyseisessä kaupungissa, ja se tulisi oleman hyvin iso syy miksi Andrea ei saisi poistua tuosta tilasta. Eikä Andrealla tulisi olemaan tämän asian kanssa mitään vaihtoehtoja sanoa vastaan. Miehen jääden katsomaan hämillään tuota kauemmaksi katoavaa selkää, joka oli vielä viimeisen kerran kääntynyt katsomaan painottavasti oppilastaan "Mitä helv-- Chad! Chad!!" Nuoremman huudon jääden vain kuulumaan tuolle pitkälle käytävälle jonne Chad oli kadonnut, jättäen Andrean tuonne kirjastoalueelle jonka tämä ilmeisesi luokitteli "turvalliseksi" mitä tuli demoneihin, saamatta enään vastauksia tuolta.

Sophien enään tietämättä kuinka kauan hän oli todellisuudessa juossut, ajantajun ollen kadonneena kokonaan niinkuin myös ympäristöstä tietynlainen tietoisuus adrenaliinin ja itsesuojeluvaisto virratessa suonissa sillä hetkellä, ainoan ajatuksen ollen melkolailla se että piti päästä johonkin muualle, piiloutua tai vain juosta niin nopeasti kuin pystyttäisiin. Vaikka aina välillä liukkaan kivityksen ja kenkien pohjan hidastaen tuota tahtia vaikka siihen mennessä lapsi oli onnistunut pitämään hyvänkin välimatkan jahtaajaansa vaikka edelleenkin tämä pysyi itsepintaisesti perässä, eikä tuntunut myöskään löysäävän tahtia sen enempää kuin Sophiekaan. Jossain kohtaa tuo tie oli muuttunut aukioalueeksi jossa ihmisetkin olivat selvästi vähentyneet, kuten myös kaupungin alueella oleva vilkas liikenne vaikka aina välillä Sophie yritti myös muistaa kulkea selvästi varovaisemmin laatikon sisällön takia ja osaksi myös oman turvallisuutensa, - vaikka asamalla tämä yritti pitää mahdollisimman nopean liikkumisen samana vaikka lapsi olikin juossut jo paljon pidemmän aikaa kuin oli itse uskonut - normaalisti tyttö olisi todennäköisesti nähnyt/aistinut isoisänsä hyvinkin selvästi tämän ollessa samalla alueelle, mutta sillä kertaa jäi kaikki huomiot ulkopuolelle - jopa se hieman kauemapana käyty välikohtaus Chadin ja Anubiksen välillä vaikka kokoaika Sophie lähestyikin tuota kaksikkoa. Vasta kun selvästi jokin  esine mitä tyttö ei kuitenkaan pystynyt tunnistamaan ohittaessa hipoen korvaa hyvinkin läheltä, kuitenkaan ihmeellisesti osumatta - vain hetkeä aiemmin taas oli kuulunut selvä laukausääni jostakin läheltä - sai se Sophien palaamaan hetkeksi edes maanpinnalle ja miettimään mitä oikein oli tekeillä, vaikka vieläkään tyttö ei välttämättä halunnut kääntyä ympäri edes katsomaan mitä ihmettä oli tapahtunut. Katseen erottaen kuitenkin jonkun tulevan juuri siitä suunnasta mihin Sophie oli kulkemassa, oli tyttö jo valmistautumassa väistämään ohittaessaan tuota henkilöä - sateen ja adrenaliinin haitaten vieläkin sitä ettei Sophie tunnistanut tuota kyseistä vastaantulijaa, eikä tämä kyllä erityisesti yrittänytkään edes katsoa tuon kyseisen miehen kasvon piirteitä tämän lähestyessä. Juuri kun matkaa oli tuskin metriä enempää, liikahti keho sen verran sivulle valmiina ohittamaan ja jatkamaan ilman keskeytyksiä matkaa - tunsikin keho äkisti selvästi pitävämmän otteen olkapäissä joka ei tulisi päästämään niin vain irti. Automaattisesti Sophien alkaen rimpuilemaan päästäkseen vapaaksi, ymmärtämättä vielä rauhoittua täysin kuin vasta silloin kun Anubis avasi ensimmäisen kerran suunsa - oli tuossa tummassa äänessä se tietty sointu, jonka lapsenlapsi tunnisti vieläkin vaikka viime näkemästä oli yli kaksi vuotta - ja kaksikko puhui useinmiten ranskankielellä keskenään "Nonno?"

Isoisän jatkaessa mihin ihmeeseen tytöllä oli noin kova kiire, aivan kuin tämä ei olisi tiennyt mitään - kääntyivät silmät silloin ensimmäisen kerran olan ylitse valmiina osoittaaksen hätääntyneenä takana tulevaa jahtaajaa joka oli seurannut jo ties kuinka kauan - mutta kun pää kääntyi ympäri - ei siellä ollut ketään. Samalla hetkellä lapsen jälleen muistaen laatikon sisällön, suurenivat silmät samantien huolesta ja paketti laskettiin nopeasti maahan lapsen mennessä polvilleen, sillä edelleenkin laatikko oli puolet Sophien koosta - sekä tämä tuskin jaksaisi enään kovinkaan kauaa kannatella sitä nyt kun adrenaliini alkoi tasaantumaan normaalille tasolle - tytön vielä antamatta vastausta vanhemmalle vaikka tämä olikin luonut kysyvän katseen tuohon laatikkoon jota Sophie oli selvästi suojellut koko tuon ajan jopa menemällä niinkin pitkälle että antoi takkinsa suojaamaan sen sisältöä, eikä itseään. Keltaisen sadetakin reunaatullen nostetuksi sen verran että Sophie pystyi näkemään selvästi laatikon sisälle ja huokaisemaan helpotuksesta pentujen ollessa kunnossa vaikka matka olikin ollut kaikkea muuta kuin mukava ja rauhallinen. Silmien alkaen nousemaan hitaasti ylemmäksi tuohon mieheen, mistä Sophie ei ollut kuullut sanallakaan viimeisen kahden vuoden aikana - ei edes isänsä kuoltua - ja viimeksi kun tämä oli nähnyt toisen juhlissa, oli Sophie ollut yhtä ilmaa kuin muukin De Fioren perheestä sinä iltana tuolle miehelle, näki Sophien silmistä sen hetken aikaa tämän olevan kyllä vihainen isoisälleen vaikka toisaalta tyttö oli kyllä iloinen nähdessään vanhemman hengissä. Kehon lävitse käyden isompi kylmä aalto nyt kun keho oli jälleen pysähdyksissä ja aivan märkä varpaista päähän kokonaan, sai se kehon värähtelemään väkisinkin ja hampaiden kalisutellen jälleen yhteen vaikka kuinka tyttö ei olisi halunnut näyttää sitä. Samalla todellisuuden alkaen hitaasti muotua ympärille: hän oli aivan jäässä, märkä, likainen, mudassa, naarmuilla; tulisi todennäköisesti kipeäksi,  jättänyt koulun välistä, tuhlannut aikaa niinkin paljon ettei hän enään millään kerkeäisi eläinlääkärille sieltä missä hän oli, rehtori oli todennäköisesti soittanut äidille ja äiti taas... ei todellakaan olisi iloinen tytön päähän pistosta ja siitä että tämä oli ollut hetken aikaa kokonaan kadoksissa - Andreasta puhumattakaan. "... Eläinlääkärille, mutta se on jo todennäköisesti kiinni... onko äiti vihainen?" Sophien sanoen viimein isoisälle, isojen bambisilmien kohdistuen kunnolla tuohon mieheen selvästi huolissaan ja surullisena - sekä osaksi kyllä peloissaankin mitä tämä saattaisi sanoa tytön äidistä - jolle oltiin ilmotettu heidän sen hetkinen olinpaikkansa kauempana seisovan Chadin toimesta. Viimein tytön nousten sen verran ylös seisomaan, päästäkseen lähemmäksi isoisäänsä ennenkuin tämä kerkeäisi nousta takaisin koko pituuteensa - kiipesi Sophie miehen syliin, kietoen kätensä tuon kaulan ympärille halaukseen sillä siitä oli tosiaan pitkä aika kun nämä olivat nähneet toisensa, samalla tuon sijainnin saaden Sophien näkemään Chadin - josta oli tullut perheenjäsenille läheisempi viimeisen kahden vuoden aikana -  hieman takanapäin "Onko Chad kunnossa?" 

Sillä välin Evey oli saanut onneksi edes taksin allensa, vaikka olikin jo matkalla kun viimein hän pääsi kuuntelemaan ääniviestin - mutta valitettavasti karumman totuuden ollen se että siihen aikaan iltapäivästä ja sillä säällä, juuri sinne suuntaan pääseminen oli kyllä aikaa vievää eikä tapahtuisi niin nopeasti kuin oli toivottavaa - huokaisi Evey edes osaksi helpotuksesta että Sophie oli kunnossa ja tutun aikuisen kanssa - oli se sitten Chad tai Anubis tai nämä molemmat - vaikka edelleenkin Evey haluaisi kyllä kunnon selityksen kuopukseltaan mikä tämän mielestä oikeutti aiheuttamaan huolta toisille. Eveyn tyytyen lähettämään Chadille vastauksen tekstiviestin muodossa olevansa tulossa, vaikka autolla ei pääsisikään tarpeeksi lähelle juuri sitä aluetta - sekä äidin vielä muistuttaen että ehkä oli parempi saada Sophie jonnekin suojaan/lämpimämpään tilaan kuin että tämä olisi sateessa koko tuon ajan, varsinkin kun huomioitiin tytön vastustuskyky joka ei todellakaan ollut parhaimmasta päästä.

_________________
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alice lähetetty Pe 15 Huhti 2016, 14:23

Sophien kohottaessa viimein katseensa isoisäänsä, näki tämä vanhempi mies sateen harmaudesta huolimatta silmien erikoisen värisävyn, joka jokaisella kerrallaan muistutti että se ollut todellakin mahdollista; Kaksi vahvaa verilinjaa, jotka monien vuosisatojen ajan olivat vain kulkeneet rinnakkain – olivat lopussa yhdistyneet samaksi palaksi vaikka silti olivat niin erilaisia, kuin ying ja yang itämaisen uskonnon mukaan. Jopa Anubiskin sen tiesi syvällä sisimmässään, että ennemmin tai myöhemmin tulisi se päivä kun noista sisaruksista vanhempi osoittautuisi tätä kaikkein vanhinta miestäkin taitavammaksi – sillä tuolla uudelle sukupolvella tulisi olemaan kummankin suvun vahvuudet, ei vain toisen.

”Äitisi on totta kai huolissaan, Sophie. Mitä oikein ajattelit kuin päätit yhtäkkiä kadota, varsinkin näin suuressa kaupungissa.” Anubiksen aloittaen ikänsä ja asemansa velvoittamana ripittämään lapsen lastaan, joka sinä hetkenä silloin otti välimatkan kaksikon välillä umpeen ja kietoi käsivartensa lujaan halaukseen vanhimman niskan taakse. Isoisän aluksi kohottamatta käsiään tytön ympärille, kuin vasta sen jälkeen kun siihen tiettyyn suuntaan oli tehty pikainen tarkistusvilkaisu, mikä onneksi kertoi vaaran olevan toistaiseksi ohitse. ”Sitä paitsi olet myöskin läpimärkä. Haluatko noin palavasti saada keuhkokuumeen?”
Taustalta lähestyen toiset aikuisen miehen askeleet, jotka pysähtyivät lopuksi puolen metrin päähän vierelle. Anubiksen kuullen Chadin vastaavan Sophielle olevansa kyllä kunnossa, vaikkakin hengityksen tahti olikin ajoittain hengästynyt (olotilaa auttamatta yhtään se, että vanhin oli iskenyt suoraan pallean alapuolelle). Chadin vilkaisten myöskin tuon epämääräisen laatikon suuntaan, joka silloin heilahti pienesti ja keltaisen sadetakin alta kuului vaimea kissanpojan naukaisu. Tämäkin vielä.

Jos se olisi ollut yhtään Chadistä kiinni - olisi Sophie vain otettu mahdollisimman nopeasti mukaan, jätetty löytöeläimet siihen missä ne nyt olivat ja huolehdittu vain tytön pääsemisestä turvaan. Valitettavasti kyseisessä yhtälössä oli yksi mutta; Anubis. Juuri tuon kyseisen vanhimman miehen pidellessä Sophieta sylissään noustessaan seisomaan, samalla kun tuo paljon nuorempi tyttö piteli laatikkoa uudelleen sylissään. Anubis oli maininnut jotain toisesta eläinlääkäristä, joka hoiti työksensä enemmän löytöeläimiä – eli ilmeisemmin mies aikoisi viedä Sophien kyseisen henkilön luokse, joka toivon mukaan ei olisi kovin kaukana. Miesten katseiden kohdatessa silloin sen hetken aikaa, pystyi Chad lukemaan noista hopeisista silmistä;
”Eikö papin pitäisi tuntea enemmän myötätuntoa?”
Moisen toteamuksen (etenkin demonilta) saaden Chadin rypistämään kulmiaan varoittavasti. Anubiksen ja Sophien päästessä jo pienen kävelymatkan päähän Chadistä, joka taas oli jäänyt seisomaan paikoilleen, kohosi asteen raskaampi henkäisy huulien lomasta ja käsi kohottautui hieraisemaan silmien seutua. Tilannetta mitenkään parantamatta sekään, että Anubis huikkasi taakse jääneelle;
”Tuletko, Isä Chad?”

Kehon kääntyessä vasta silloin ympäri ja askeleet lähtivät kuromaan Anubista kiinni, joka ihme kyllä oli jäänyt odottamaan aukion laidalle kärsivällisesti. Kieltämättä sinä hetkenä tuo kolmikko oli hyvin erikoinen näky. Anubis, jonka vaatetus oli huoliteltu ja karismaattinen. Sophie, joka oli yltä päätä märkä, likainen ja osittain myös ruhjeinen. Chad, joka oli lähtenyt niin kiireellä Vatikaanista, että oli edelleen pukeutuneena papiksi. Sekä kaiken tuon kruununa tuo tytön sylissä oleva laatikko, jossa kuusi valkeaa kissanpentua olivat alkaneet osoittamaan enemmän elonmerkkejä naukumisella. Koko tuon kyseisen matkan ajan, joka taitettiin jalan – ei Chad voinut olla kiinnittämättä väkisin huomiota miten Anubis käyttäytyi Sophieta kohtaan. Aivan kuin tuo vanhempi mies olisi ollut täysin joku muu, kuin se henkilö johon muut olivat saaneet tutustua henkensä uhalla. Aivan kuin tuona yhtenä hetkenä demonista ei olisi ollut jälkeäkään ja jäljelle oli jäänyt vain rakastava isoisä, joka kantoi aidosti huolta lapsen lapsensa hyvinvoinnista.

Korttelin päässä sijaiten tuo yksinkertainen eläinlääkärin vastaanotto, joka oli perustettu asunnon yhteyteen. Kyseistä pyörittäen keski-iän ylittänyt nainen, joka oli aikoinaan perinyt sen vanhemmiltaan ja nyt tämän oma lapsi opiskeli klinikan ylläpitämistä äitinsä apukätenä. Sophie oli siis heti saanut lämpimän viltin hartioilleen ja kupin lämmintä kaakaota sekä ystävällisen kehotuksen odottamaan rauhassa asunnon olohuoneen puolella – sillä aikaa kun eläinlääkäri tarkistaisi kissanpentujen kunnon lävitse. Chadin puolestaan näppäillen viestiä, jossa tämä kertoi heidän sijaintinsa Eveylle ja missä kunnossa Sophie oli. Anubiksen taas istuutuen olohuoneessa oviaukkoa lähimpään nojatuoliin ja alkaen painelemaan kangashattua paperilla kuivaksi. Vanhimman vilkaistessa aika ajoin sivusilmällään Chadin touhuamista, voimatta olla hymähtämättä kyseiselle touhuttamiselle huvittuneesti. Aivan kuin se maailma nyt tällä sekunnilla romahtaisi. Anubiksen vaikuttaen siis täysin keskittyneelle hattunsa kuivaamiseen, mutta todellisuudessa tämä kävi mielessään aukion tapahtumia, jossa Sophien varjostaja oli lopulta kadonnut näköpiiristä luoti reidessään. Kuka henkilö oli ollut ja miksi tämä oli seurannut Sophieta? Mitä olisi mahdollisesti tapahtunut jos tyttö olisi saatu kiinni ja miksi?
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alex lähetetty Pe 15 Huhti 2016, 16:53

Hiljaisuus oli selvästi laskeutunut tuohon yksityisesti harjoittavan eläinlääkärin olohuoneeseen jossa yksi näytti keskittyvän täysin hatun kuivaamiseen, toinen keskittyi puhelimen näyttöön ja siellä tapahtuvaan kommunikointiin ja kolmas taas - se kaikista nuorin ja huonoimmassa kunnossa oleva - oli kääriytynyt viltin keskelle lämpimään monella kerroksella, olihan tuo viltti lapseen omaan nähden kolminkertaisen kokonen, vain kahden silmäparin näkyen kaiken sen keskeltä pienen niiskutuksen ja välillä olemattomien aivastuksien kera, joka enteili tytön kyllä tulevan melko varmasti kipeäksi sen päivän jälkeen. Taas. Sophien istuessa isoisänsä vierelle asetetulla sohvalla, vilkuillen aina välillä ympäristöä hakiessaan jotain mihin pitäyttää huomionsa sillä aika kun eläinlääkäri tutkisi kissanpennut - sekä siihen kuinka keskittyneesti vanhin näytti keskittyvän välillä pelkästään hattuunsa, ja välillä kuitenkin miehen ajatukset harhailivat ihan jossain muualla kuin todellisuudessa - ja siltikin, Sophie ei voinut olla miettimättä mihin ihmeeseen toinen oli oikein kadonnut kahdeksi vuodeksi ja mitä tämä nyt oikein teki Roomassa? Mutta tytön olematta edelleenkään todellakaan tyhmä, kaikkea muuta itseasiassa jopa - joten tämä kyllä arveli ettei tämä tulisi saamaan vastausta täysin totuudenmukaisesti niinkuin olisi toivonut alunperin. Lapsen kuitenkin haistaen vieläkin yllättävän voimakkaasti sen tupakan hajun, josta tämä kuitenkin tuli joka kerta tunnistamaan isoisänsä sen haistaessaan - vaikka samalla tämä kyseinen haju ei todellakaan ollut se kaikista miellyttävin "... Haiset pahalle nonno..." Hiljaisen äänen todetessa nenää nyrpistäen ollessaan niinkin lähellä - ja vaikka viimeisen savukkeen poltosta oli jo tovi. Noiden kahden hyvinkin erikoisen väristen silmien kääntyen katsomaan miestä vierellään tosissaan, - vaikka samalla antoikin pienen hymyn kohota väsyneenä huulien päälle kuin yrittääkseen sanoa ettei mies ottaisi sitä niin vakavasti - toisen käsistä kohoten hitaasti miehen kasvojen sivustalle ottaakseen posken pinnasta venyttävästi kiinni niinkuin aina ennenkin, tuon uhkarohkean teon jälkeen kielen päästen huulien välistä irvistämään vanhemmalle. 

Samaan aikaan Evey oli viimein saapunut tuolle kyseiselle asuinalueelle, johon Chad oli lähettänyt viimeisemmät ohjeet sekä päivityksen Sophien sen hetkisestä tilasta joka oli ilmeisesti ihan hyvä - vaikkakin märkä ja ruhjeilla, - mutta syy miksi niin oli - sitä Chad ei ilmeisesti osannut sanoa sen tarkemmin vielä tai sitten mies näki parhaaksi selittää se kasvotusten kuin tekstiviestin välityksellä. Asunnon oveen tullen koputetuksi kolme rivakampaa kertaa että se varmasti kuuluisi edes jollekin, - josta pian seurasikin se että oven avasi tuskin kahdeksaatoista vuotta täyttänyt neito joka ilmeisesti oli asunnon omistajan tytär joka toivotti vieraan tervetulleeksi ja kertoi muiden olevan olohuoneessa odottamassa - Eveyn tyytyen poistamaan sillä kertaa kenkänsä eteiseen vaikka yleensä niin ei ollutkaan tapana, mutta hän nyt sattui olemaan polviin asti märkä ja kengät olivat kastuneet jo aikaa sitten, joten eiköhän hän saisi sillä kertaa poikkeussäänön, varsinkin nyt kun oli paljon tärkeämpiä asioita odottamassa olohuoneen puolella. Askeleiden kulkien ohjeistuksen mukaisesti tuonne olohuoneeseen jossa kaikki kolme tosiaan olivat paikalla Eveyn yllätykseksi - hakeutui katse nämä kaksi vanhinta ensin lävitse ennenkuin se jäi Sophieen joka näytti juurikin siltä ettei tämä tiennyt olisiko halunnut piiloutua syvälle vilttien alle vai halata äitiään samantien lujaa, hiljaisuuden pysyen vieläkin huoneessa vaikka normaalisti Sophie olisi tervehtinyt vanhempaansa jo iloisesti. Eveyn astellen lapsensa eteen, laskeutuen tuon tasolle - sillä kertaa kuopuksen saaden istua paikallaan sen sijaan että tämän olisi tarvinnut itse nousta ylös - mutta siltikään tyttö ei uskaltanut kohottaa katsettaan äitinsä omiin. "Sophie, katso minua." Asteen jyrkemmän äänen lausuen lapselleen sillä tavoin, että tyttö varmasti tietäisi vanhemman olevan tosissaan eikä kyseessä olisi naurun asia tai mitä voisi noin vain päästä pälkähästä niin helpolla, mutta senkään auttamatta vielä, kutsui äiti vielä tyttöä pelkästään nimeltä samalla äänenpainolla - jääden odottamaan mitä kuopus tekisi. Hitaasti tuon erikoisen silmäparin kohdistuen äitinsä hopeisiin, jotka pysyivät yhtä vakavina - vaikka samalla äiti yritti näkeä lapsestaan oliko tämä muuten kunnossa kuin vain kylmilteen "Tiedät varmasti rehtorisi soittaneen ja että tiedän ettet ollut loppupäivää koulussa. Haluatko kertoa mitä tapahtui?" Eveyn päättäen antaa syyttelyn sijasta Sophielle sen mahdollisuuden selittää mitä oikein oli tapahtunut/saanut tämän toimimaan niinkuin tämä oli toiminut - sillä todennäköisesti se olisi vain saanut tytön menemään täysin lukkoon tai pahimmillaan pahoittamaan mielensä entisestään - vilkaisi Sophie epäilevästi isoisänsä ja Chadin suuntaan, ennenkuin alkoi kertomaan mitä oikein oli tapahtunut - aina kuolleen kissan löytämisestä sen pentuihin, tämän alkuperäiseen suunnitelmaan viedä kissat eläinlääkäriin, siihen outoon jahtaushetkeen joka oli vienyt lopulta Anubiksen ja Chadin luokse "sattuman" kautta (lapsen tietämättä näiden kahden miehen olemassa olon kreivin aikaan olevan kaikkea muuta kuin sattumaa) ja viimein - tuohon tilaan jossa he nyt olivat. Eveyn kuunnellen koko tuon kaiken hiljaa, joka kuulosti kyllä aikuisen korvaan juuri sellaiselta kuin voisi olettaa lapsen kertovankin: pienellä lisä värityksellä ja dramatisoinnilla, oltaisiin varmasti missä tahansa muussa tilanteessa todettu että lapsi taisi hieman liioitella - jos kyseessä olisi ollut mikä tahansa muu normaali perhe, mitä he eivät todellakaan olleet. Eikä Sophiella kyllä ollut erityisesti tapana värittää tapahtumia noin radikaalisti niin vakavasta aiheesta. Eveyn huokaisten hiljaa, hieraisten silmien väliä mietteliäänä sillä periaatteessa, Sophie ei ollut tehnyt väärin ottaessaan kissat mukaansa viedäkseen ne jonnekin missä niitä voisi auttaa, mutta se oli toisaalta aiheuttanut ongelmia koulussa. Ja toisaalta, hän oli tehnyt tismalleen saman asian kuopuksen iässä - paitsi että Evey oli piilotellut Simonia silloin kolme päivää huoneessaan siinä pelossa etteivät hänen vanhempansa olisivat pitäneet kadulta löydetystä eläimestä, - ennenkuin siis hän oli jäänyt kiinni. 

"Oletko vihainen?" Tytön kysyessä viimein arasti, uskaltautuen liikahtamaan hieman eteenpäin sohvalla ollakseen lähempänä äitiään - näki lapsen kasvoista tämän todellakin pelkäävän sitä mitä tämä saattaisi kuulla. Hopeisten silmien nousten katsomaan lapsensa omia, henkäisi Evey viimein "Ei, en ole. Huolissani kylläkin että saisin seuraavaksi puhelun poliisilta tai sairaalalta - tai ettei sinua olisi löydetty. Ymmärrätkö? Älä enään ikinä, ikinä huolestuta minua noin." Äidin todeten sitten hieman lempeämmin nuoremmalle, joka nyökytteli rivakasti kuulemalleen, ojentaen pikkurillinsä eteenpäin lupauksen merkiksi äidilleen että tämä voisi tarttua samalla tavoin tytön omaan kiinni. "... Koulusi rehtori saa kehitellä sinulle jonkun rangaistuksen tästä päivästä, ... ja mitä sinuun tulee kotona - luulen oma päätöksesi palelluttaa itsesi kyllä hoitaa rangaistuksen omasta takaa. Taas." Sophien nyrpistäen nenäänsä pienesti kuulemalleen loppuosasta ettei tämä nauttinut sen enempää jos tämä tosiaan tulisi kipeäksi ja joutuisi olemaan ties kuinka pitkään senkin pohjalta pois, vaikka se olikin oma vika sillä kertaa. Pikkusormien irroten toisistaan, teki Evey pienen kutsuvan eleen tulemaan lähemmäksi, ei kuopusta tarvinnut kyllä kahta kertaa kehottaa kun tämä jo halasi tiukasti äitiään kuiskaten anteeksipyynnön tämän korvaan, painoi äiti rakastavan suukon lapsensa poskelle vaikkakin - samalla Eveyn hetken vilkaista kysyvästi isäänsä ja Chadiä huolissaan; oliko näillä joku aavistus mikä tai kuka oli oikein jahdannut Sophieta pitkin kaupunkia?

_________________
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Alice lähetetty Pe 15 Huhti 2016, 19:46

Sophien ja Eveyn käydessä omaa kaksin keskistä keskusteluaan, jossa pää aiheena oli kuopuksen äkkinäinen katoaminen ja kuinka paljon se oli synnyttänyt huolta – oli Anubis jossakin vaiheessa tuota keskustelua noussut ylös sohvalta ja siirtynyt lähemmäksi Chadiä, joka oli jäänyt seisoskelemaan jo heti alussa huoneen ikkunan läheisyyteen, että näkisi kadulle paremmin. Varjostajista kun ei voinut olla vieläkään varma. Tummien silmien kääntyessä vasta silloin hopeisiin kun vanhin oli päässyt seisomaan aivan nuoremman vierelle.

Anubiksen madaltaen ääntänsä tahallisesti – ettei Sophie kuulisi seuraavia sanoja.
”Jää heidän luokseen. Minä palaan takaisin sinne missä näimme sen varjostajan viimeisen kerran.”
Kyseisen suunnitelman saaden Chadin kohottamaan kulmiaan asteen ja hymähtämään kuivasti selvästi epäilevästi.
”Et tule löytämään häntä enää. Katso nyt ulos. Vesisade on jo ehtinyt huuhtomaan verijäljet kadoksiin.”
Kämmenen huitaisten laiskasti kadulle päin, jossa vesi kirjaimellisesti jo huuhtoi katukivetystä. Nuoremman miehen toteamus ei kuitenkaan saanut Anubista muuttamaan mieltänsä. Huopahatun tullen nostetuksi takaisin pään suojaksi ja takin kauluksia kohotettiin paremmin niskan peitoksi. Tumman rauhallisen äänen todetessa takaisin kylmän leppoisasti;
”Unohditko jo, että olen salamurhaaja, jonka elinkeinona on metsästää kuka tahansa henkilö mistä paikasta vain. Pahin virheesi on alkaa aliarvioimaan minua, isä Chad. Toivottavasti et ole niin typerä.”
Anubiksen poistuessa olohuoneesta juuri silloin kun Evey kääntyi vilkaisemaan hetkeksi miesten suuntaan, joista nuorin oli jäänyt paikoilleen ikkunan eteen ja kohottanut sormensa hieromaan otsaansa, teon loppuessa vasta silloin kun aistit kertoivat Eveyn tuijotuksesta. Asunnon ulko-oven avautuessa ja sulkeutuessa taustalla. Chadin siirtyessä istumaan tuolle kyseiselle sohvalle, jossa myös Evey ja Sophie olivat.

Tällä nuoremmalla miehellä olematta sinä hetkenä yhtään hajua siitä miten olisi järkevä avata keskustelu Eveyn suuntaan, etenkin kun asia koski naista itseään. Ehkä Anubis kertoisi itse Eveylle, mutta koska se sitten olisi? Ei, hänen olisi pakko avata nyt jo suunsa. Chadin nojautuessa polviinsa ja puhaltaen keuhkonsa asteen hitaammin tyhjäksi. Lopulta kielen saaden tarvittavan käskyn pääkopalta, että sanat saataisiin viimein ulos ajatuksista. Chadin kertoen Eveylle mahdollisimman lyhyesti sen päivän tapahtumista siitä alkaen kun Anubis oli yhtäkkiä ilmestynyt Vatikaaniin ja myöskin sen, että vanhin oli ollut selvästi raivoissaan saamastaan tiedosta, joka koski tämän perheenjäseniä. Chadin saaden jopa kerrottua Eveylle toisen olevan mahdollisesti vaarassa veriperintönsä vuoksi.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: I only fear that I don't have enough time left

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 5 1, 2, 3, 4, 5  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa