10.] Forgive me Father, for I have sinned

Sivu 2 / 5 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ke 09 Joulu 2015, 00:36

Aamuisen auringon vasta nousten taivaanrannan takaa jälleen keväisen Italian ylle samanlaisena kuin se oli ollut sen kokonaisen viikon verran jo joka päivä - Andrean ollen sinä aamuna liikkeellä jälleen varhain niinkuin aina kun kyse oli suvun yrityksestä, jonka esikoinen otti vakavasti - varsinkin jos hän oli vastuussa eikä isä ollut lähettyvillä auttamassa jatkuvasti. Joten pitkään nukkumisen sijaan, saapui tuon rakennuksen varmasti nuorin edustaja työpaikalle moottoripyörällä heitettyään ensin Sophien matkalla kouluun helpottaakseen äitinsä arkea - seuraavien tapahtumien todellakin odottamattomasti. Andrean odottamatta todellakaan isoisäänsä, tai sitä ettei pystyisi edes aistimaan tätä ilman että tämä itse toi itsensä esille. Työtuolin pehmusteiden ottaen kehon vastaan, joka oli pukeutunut päästä varpaisiin pukuun - niinkuin pitikin - kääntyivät silmät salamana kohti isoisäänsä, kasvoilta voiden nähdä selvän hämmennyksen lapsenlapsen kasvoilta ettei tuo kyseinen tunne aluksi antanut tälle mitään mahdollisuutta avata suutaan kysyäkseen mitä toinen teki siellä (varsinkin edellisen kerran jälkeen). Isoisän kereten kuitenkin ensiksi, -  saivat nuo kylmät, tunteettomat sanat kehon nousemaan uudelleen ylös "Mitä helvettiä oikein puhut, nonno?" huulilta päästen vain, ennenkuin huomio alkoi kiinnittymään vasempaan ranteeseen jossa tuntui selvä polte jälleen kerran - vaikkakin ei niin voimakkaana kuin se oli ollut ensimmäisellä kerralla Slovakiassa. Oikea käden sormien kiirehtien avaamaan päällimmäisen takin sekä kaulupaidan nappeja saadaseen käärittyä Horuksen silmän kaikkien näkyville - vain nähdäkseen kuinka se alkoi hitaasti haalentua - jättäen jälkeensä vain polttomerkin, samanlaisen kuin Giovannilla ja Chadilläkin oli. "Mitä hemme--" Kehon joutuen ottamaan voimakkaamman otteen pöydän pinnasta, kun keho tunsi selvästi voimattomuuden, joka uhkasi viedä jalatkin alta. Siitä huolimatta, silmät hakeutuivat uudelleen isoisään - jonka silmissä näkyi vain kylmyyttä, tyhjyyttä - ja joltakin osin halveksuntaa nimenomaan Andreata kohtaan, tai sitä mitä tämä edusti koko olemuksellaan verellisesti. Miehen sanojen kuulostaen kaikumaiselta enemmän kuin selvältä vaikka toinen olikin lähellä ja puhui hyvin kaunistelematta - edes ymmärtämättä täysin toisen lähestymisen. 

Kuivuneille huulille nousen väsynyt, pieni hymynpoikanen toisen sanoille ja olemukselle - joka oli täysi päinvastaisuus sille rakastavalla isälle tai isoisälle mitä vain Evey, Sophie ja Adette olivat joskus nähneet ja saaneet siitä osansa, - vaikkakin toisen sanoilla olikin selvä merkitys paljon nuoremmalle - jokaisen niistä jättäen omat arpensa. Sen ajan kun Anubis puhui, olisi Andrea halunnut huitaista toista suoraan nyrkillä naamaan vaikka tiesikin ettei se olisi mitään tehnyt - mutta oudon heikkouden aiheuttaen vain kehon istumaan takaisin tuoliin. "... Älä ikinä... kutsu minua päästäiseksi. Nonno." Asteen kylmemmän äänen lausuen puolestaan takaisin, kasvojen tuntien selvän kosketuksen "isällisesti" vaikka käsi kohosikin valmiina huitaisemaan toisen pois läheltään - sillä loppujen lopuksi Andrea vieläkin muisti hyvin selvästi ne tunteet jotka lähtivät toisesta aina kun he olivat samassa tilassa - joka kertoi ettei lapsenlapsi ollut mitään muuta kuin ilmaa sen mitättömässä muodossa - ja tuskin tulisi olemaankaan tulevaisuudessa. Katseen vain seuraten poistuvaa miestä - Andrean voiden vain toivoa ettei näkisi toista enään. Tai kuulisi toisesta millään tavoin perheessään. 
Assistentin kävellen sisään tuolla samalla oven avauksella, valmiina kertomaan sen päivän tärkeimmät työmäärät ja kokoukset joihin tulisi osallistua ja tulisi saada valmiiksi sinä päivänä - keskeytti tuo vanhempi mies lauseensa nähdessään ettei Andrea näyttänyt olevan kovin kunnossa. Tuon tottakai kysyen  oliko nuorempi herra kunnossa, johon Andrea vastasi tapojensa mukaan mahdollisimman vähättelevästi - samalla yrittäen nostattaa kehonsa takaisin suoraan ryhtiin mahdollisimman vaivattoman näköisesti - mitä se siis ei todellakaan ollut. Töiden tulisi jatkua ja piste, vaikka esikoisesta tuntuikin siltä voisi pyörtyä siihen paikkan jo nousisi edes ylös. 

"WOOOOOOOW! Äiti, katso! Äiti katso! Katso!" Lempeän hymyn nousten väkisinkin luonnostaan punertaville huulille - jonka alle piilotettiin selvä huvittuneisuus joka kohdistui nimenomaan tuohon kolme vuotiaaseen poika lapseen, jonka energisyys oli täysin omaa luokkaansa aina, ja varsinkin kun se energisyy kohdistui pieniinkin yksityiskohtiin. Nytkin Lucio oli lähes hypähtänyt tuolin päälle seisomaan vain nähdessään hevosia ja lehmiä junaraiteen viereisellä maatilalla. Espanjankielen kuitenkin yrittäen rauhoitella esikoista, antaen syyksi sen etteivät muut junalla kulkevat häiriintyisi moisesta metelöimisestä mitä pikku marakatti aiheutti yksistään - saadakseen osakseen vain kielen näytön - mutta lopulta Lucio istuutui takaisin paikalleen kiltisti - jatkaen piirtämistä siihen mihin oli jäänytkin. Azran vilkaisten aina välillä Luciota salamyhkäisesti, naurahtaen hiljaa kuinka keskittyneen oloinen kerrankin lapsi osasi olla - vieläpä vapaaehtoisesti, vaikka tällä ei ollut mitään ideaa tai ajatusta miksi he olivat lähteneet kodista - ja olivat olleet jo pitkään matkalla uuteen ja tuntemattomaan maahan. Tottakai, Lucio oli kysynyt - tietäisikö Chad, johon Azra oli vastannut myöntävästi. Tottakai, Chad olisi tietoinen heidän liikkeistään - halusi Azra sitä tai ei - mutta valitettavasti nainen ei halunnut miehestä vihollistaankaan. Syytä nainen ei aikoisi kertoa ellei tämä itse kysyisi. Ja jälkimäisestä nainen oli varma ettei niin tapahtuisi: olihan hän vain heidän lapsensa äiti tuolle, ei muuta. Sydämen jättäen pienen lyönnin välistä. Niinpä. 

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ke 09 Joulu 2015, 02:12

Raskaiden askelien rohisten väkisinkin kuuluvasti hiekkatietä vasten ja mitä raskaammaksi jalkojen nostaminen kävi väsymyksen myötä, sitä enemmän ääni alkoi kuulostamaan väkisinkin laahaavalle. Katseen kohottautuen vain harvoin vilkaisemaan hupun lipan alitse eteenpäin avautuvaa päämäärää, joka oli asteittain muuttunut metsätiestä pieneksi kylänpahaiseksi, joiden rakennusten ikkunoissa ei näkynyt paljoakaan liikettä. Nekin harvat ihmiset, jotka olivat liikkeellä ulkosalla katosivat hyvin pian takaisin sisätiloihin kuin olisivat jo heti automaattisesti pelänneet ulkopuolista muukalaista. Koko tuon hetkisen tilanteen huvittaen väkisinkin – sillä kotipuolessa ihmiset olisivat tehneet lähes mitä vain, että olisivat päässeet puheisiin tämän kyseisen henkilön kanssa ja samoihin aikoihin monet valokuvaajat olisivat tapelleet keskenenään parhaimman kuvan saamisoikeudesta.

Muukalaisen pysähtyen sen kylän ainoan tien viitan edustalle, laskettiin huppu ainakin hetkeksi niskan puolelle, jolloin keväisen päivän valon alku pääsi valaisemaan hetkeksi nuo kasvot, jotka olivat lähes nääntyneen oloiset ja iho sitäkin kalpeampi. Noita kasvoja katsomalla ei voinut olla miettimättä väkisinkin; sairastiko henkilö jotain tarttuvaakin tautia? Hyvin tumman väristen silmien erotaessa yhdestä kyltistä nuo haaleat kirjaimet, jotka kertoivat seuraavan päämäärän – nostettiin huppu takaisin paikoilleen ja kasvoja painettiin myös asteen alaviistompaan tahallaan.

Siitä oli kulunut noin kolmepäivää kun Chad oli joutunut äkillisesti sairaalahoitoon kesken kiireisen arjen, joka yleensä sisälsi salaseuran odaylle tehtäviä aamusta iltaan. Normaalisti mies olisi ollut kunnossa jo vajaan vuorokauden jälkeen, mutta voimat eivät palanneet… sen sijaan Chad oli alkanut muistamaan menneisyydestään paljon selkeämpiä muistoja, jotka eivät olleet pelkkiä välähdyksiä vaan pitkiä muistoja, joista yksi oli ollut kaikkein lamaannuttavin ja tärken; Azra ja Lucio… hänen vaimonsa ja poikansa, joita Chad oli rakastanut enemmän kuin itse elämää tai itseään. Nuo kyseiset muiston olivat saaneet Chadin lopulta häipymään omille teilleen sairaalasta ja salaseuran jäsenten joutuen tietämättömyyteen johtajansa olinpaikasta. Salaseura toki yrittäisi etsiä johtajansa keinolla millä hyvänsä, mutta toistaiseksi nämä eivät olleet saaneet Chadia kiinni pakoleikissä.

Väsymyksestä ja ilman viileydestä kohmettuneen paljaan käden kohottautuen nyrkissä puiselle ovelle ja iskien pintaan kolmesi, joka synnytti kumisevan ääneen sisällä syrjäisessä mökissä, jonka pihaympäristö oli kuitenkin omalla tavallaan rauhoittava erilaisine yrttikasveineen ja savi koristeineen. Tuon pitkältä tuntuneen odottamisen aikana Chadin ottaen kädellään tukea karheasta ulkoseinästä kun tasapaino aisti alkoi taas tehdä tepposiaan. Mökin sisältä alkaessa viimein kuulumaan hitaita lähestyviä askelia, joita pehmensi selvästi jokin villainen – suoristi Chad itsensä takaisin ryhtiin, juuri silloin kun mökin ovi avautui raolleen ja harmaa hiuksinen vanhempi nainen katsoi kuistillaan seisovaa muukalaista. Kummankaan aluksi sanomatta yhtään mitään, mutta silti näiden kahden välillä oli aistittavissa selvästi se jokin, joka kertoi että nämä kyllä tunsivat toisensa. Siitäkään tiedosta huolimatta tämä vanhempi nainen ei ollut mitenkään iloinen yllätysvieraastaan vaan oli jo paiskaamassa oven takaisin kiinni, jos Chad ei olisi ehtinyt asettamaan kättänsä esteeksi ja sanomaan; ”En olisi itsekkään uskonut itsestäni, että tulisin joku päivä vapaaehtoisesti luoksesi…” Puheeseen ilmestyen väkisinkin pakollinen tauko, kun väsymys uhkasi tehdä sanoista haukkovat kuin happi olisi loppunut minä hetkenä hyvänsä. ”…mutta tarvitsen apuasi, vain sinä voit enää auttaa minua Shaiya.”

Vanhan naisen kuullessa tuon hyvin vanhan kutsumanimensä, joka oli todellakin haudattu historiaan kauan sitten – oli lähellä ettei ovea olisi suljettu väkisin, mutta nähdessään missä kunnossa puhuja oikein oli - pääsi asteen raskaampi huokaisu väkisinkin huulten lomasta ja ovi aukaistiin sillä kertaa kokonaan auki, että vieras olisi saanut astua peremmälle, mutta sen sijaan Chad horjahti tahtomattaan eteenpäin ja tipahti polvillensa, mikä sai hupun roikkumaan entistä enemmän kasvojen ylitse. Chadin kuullen vanhemman mutisevan jotakin nuorempien selkärangattomuudesta kun eivät enää jaloillansakkaan pysyneet, mutta noista sanoista huolimatta tunsi nuorempi lähes samantien yllättävän vahvan otteen tarttuvan toisen käden kainalosta ja auttavan ylös lattialta. Shaiyanin potkaisten kantapäällään mökin oven jäljessään kiinni, sillä tämä tarvitsi kummankin kätensä Chadin pystyssä pitelemiseen auttaakseen miehen lähimmälle makuupaikalle.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ke 09 Joulu 2015, 16:00

"Kuinka paha tilanne on?" Mietteliään äänen kysyen viimein keskustelukumppanilleen, katseen vieläkään kääntymättä itsestään tuota vanhempaa miestä kohti - joka oli hoitanut vuosikymmeniä De Fioren-perhettä ja jopa muitakin suvun edustajia oikeastaan koko uransa aikana niin hyvässä kuin pahassakin. Sairaalan vilkkaan ympäristön tuntumatta enään missään sen jälkeen kun Evey oli jälleen saanut soiton tuolta mieheltä - jossa oli kerrottu Andrean olevan matkalla keskussairaalaan työpaikalta, jossa hätänumeroon oltiin kerrottu nuorukaisen menettäneen iltapäivän jälkeen tajuntansa sekä kuumeen ilmeisesti nousseen äkillisesti sitten aamun. Vihreiden silmien, jotka yleensä pysyivät lämpiminä sekä empaattisina potilaille ja näiden läheisillä, mutta sillä kertaa - tunsi mies vaikeutta katsoa edes Eveytä millään tavoin juuri siinä tilanteessa vaikka tämä olikin kokenut jo kaikenlaista ja oli tunnetusti vahva mutta entä kun kyse oli kuitenkin omasta lapsesta. Katseen laskeutuen käsissä olevaan mappiin, johon hoitaja oli merkannut huomiosa sekä mitä testejä tulisi vielä tehdä, lääkärin lueskellen käyriä sekä hienoja nimitysiä silmälasien takaa, yrittäen samalla miettiä parhainta tapaa tuoda huomiot esille - vain päätyen raskaaseen huokaukseen. "... Valitettavasti, tilanne on pahempi kuin miltä näyttää täältä käsin. Andrealla on korkea kuume jota emme oli vielä saaneet alas, verinäytteet näyttävät hyvin korkeilta, hän on selvästi hyvin pahoinvoiva eikä pysy tajuissaan, - ja lista vain jatkuu. Pahinta tässä on - että lääketieteellä ei ole mitään selitystä millekään vastaavalle, näin nopeasti kehittyvälle." Eveyn nyökäten viimeisimpänä kuulemalleen, seuraavia sanoja tarvitsematta edes lausua ääneen: lääkäri pitäisi Andrean vuodelevossa pari päivää, ottaisi lisää testejä, yrittäisi selvittää mistä oli oikein kyse. Miehen voimatta olla kuitenkaan ihmittelemättä miten nuori, kokoelämänsä terveenä ollut 18-vuotias voisi noin vain sairastua mitä kummallisempaan sairauteen muutamassa tunnissa. Eveyltä kyllä löytyen siihenkin vastaus, tai enemmänkin aavistus viimepäivien tapahtumien pohjalta mutta joutuen pysymään tässä asiassa hiljaa ymmärtäessään kuinka naurettavalta teoria kuulosti nykyajan ihmisestä. Naisen nielaisten vaikeammin yrittäen pitää äänensä tasapainossa, avaten seuraavaksi suunsa "... Menen hänen luokseen." Nuo sanat sanottuaan ja ottaessaan ensimmäisen askeleen kävelläkseen sivussa olevalle ovelle josta pääsisi itsestään potilastilaan tarkkailulasin takaa - astuikin lääkäri tuon eteen estääkseen äitiä tekemästä haluamaansa "Valitettavasti en voi sallia sitä. Emme tiedä sairaudesta mitään, edes sitä onko se tarttuvaa. Joten emme päästä ketään muita kuin hoitajan sekä itseni sisään." Eveyn katsoen ylöspäin lääkäri hämmentyneenä, jokseenkin epäuskoisena kuulemalleen, "Älkää olko naurettava, jos se olisi tarttuvaa eikö se olisi jo muillakin samassa työpaikalla. Joten anteeksi ..." "Rouva De Fiore, en voi siltikään päästää teitä. Potilas tarvitsee lepoa - ja hän on täysin luotettavissa käsissä. Ette voi tehdä asialle täältä käsin mitään joten suosittelen huolehtimaan miehenne yrityksestä sekä pikku-Sophiesta tällä välin. Ilmoitamme teille jokaisesta muutoksesta Andreassa." Hopeisen ja vihreän silmäparin katsoen toisiaan hetken ajan, Eveyn kyllä näyttäen siltä ettei tulisi hyväksymään vastausta mitenkään toiselta, mutta valitettavasti vaihtoehtoja ei tainnut olla ilman vaihtoehtoa jossa hän tulisi heitetyksi ulos sairaalasta. Joten hammasta purren Evey suostui tuohon. Hänen tulisi saada Giovanni muutenkin kiinni tästä asiasta ja huolehdittava Sophiesta, joka luojan kiitos olisi varhaiseen iltaan asti kuorossa sinä päivänä.

"Numero ei juuri nyt ole tavoitettavissa..." Eveyn hieraisten turhautuneena silmän kulmaa, Giovannin puhelimen ollen poissa päältä - tai kokonaan yhteyksien ulkopuolella, - pakottaen joko soittamaan uudelleen myöhemmin tai lähettämään vastaajaan viestin eikä jälkimmäinen ollut todellakaan se mieluisin tapa kertoa. Mutta muita vaihtoehtoja ei ollut. Kimeän piippauksen kertoen että olisi aika jättää viesti, mietti Evey vielä muutaman sekunnin miten edetä "Hei Gio. Se olen vain minä. En tiedä, mitä on tekeillä - eikä tämä ole mieleisin tapa kertoa tämä. Andrea on sairaalassa." Äänen hiljentyen hetkeksi noiden sanojen myötä - Eveyllä olematta todellakaan mitään tietoa miten tuosta jatkaa, "... lääkärit tutkivat häntä, mutta eivät tiedä mitä on tekeillä eivätkä päästä ketään hänen luokseen vielä vaikka lupasivatkin pitää yhteyttä. Soita kun saat viestin. Rakastan sinua." Peukalon painaen punaista luurinäppäintä, samalla auton pysähtyen kokonaan parkkipaikalle - hopeisten silmien kohoten katsomaan edessä komeilevaa rakennusta - joka komeudellaan ei jättänyt epäselväksi mitä sen sisälle jäisi. Eveyn edes muistamatta selväksi milloin oli ollut yhtä tunnemyllerrystä samalla lailla ... mielen muistaen samanlaiset tunteet viimeksi viidentoista vuoden iässä, jolloin hän oli seissyt kaatosateessa isänsä kanssa ja huutanut tuolle ensimmäisen kerran koskaan, ja siihen päivään mennessä viimeisen kerran. Olihan Evey ollut aina isäntyttö vaikka välillä siltä ei tuntunutkaan niiden vuosien saatossa. Turvavyön naksahtaen vetäytymällä irti kehon ympäriltä, josta seurasi välitön nousu ulos autosta ja kävely kohti pyöriviä pääovia. 

Iloisen vastaanottoneidin ottaen Eveyn vastaan, vanhemman kysyen suoraan vaikkakin vielä suhteellisen rauhallisesti oliko kenties pääjohtaja vielä paikalla - johon vastattiin että myöntävästi, ainakaan mitään ei oltu vastaanottoon ilmoitettu - naisen kysyen otettaisiinko mieheen yhteyttä ja ilmoitettaisiin vieraasti, johon Evey totesi ettei ollut tarvetta - hänen haluten vain pikaisesti nähdä tämän ja päästää sen jälkeen tämä jatkamaan takaisin töitä. "Vanha perhetuttu" nimittäin. Viattoman neidon ymmärtäen tässä kohdin, neuvoen sivukäytävän perälle mistä pääsisi kokoushuoneeseen jossa ainakin viimeksi Anubis/Sin/pääjohtaja oli ollut - kiitti Evey nopeasti toista, vaikka samantien kun hän pääsi tuolle käytävälle, suli se hymy samantien pois kokonaan - tyttären keskittyen enään löytämään perille haluamaansa - ei mihinkään muuhun.

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ke 09 Joulu 2015, 17:58

Jossakin vaiheessa tuota loputtomalta tuntuvaa matkaa, jonka päämäärän Sin oli pitänyt pelkästään itsellään toistaiseksi, oli kännykästä hävinnyt kuuluvuus lopulta kokonaan vaikka siihen ostetun liittymän kuuluisi olla kansainvälinen mistään mantereesta riippumatta. Tuon pienen yksityiskohdan kertoen viimeistään sen, että he ilmeisemmin alkoivat lähestyä jotakin sellaista, joka halusi pitää olinpaikkansa piilossa tai ettei sen luokse ainakaan löytäisi minkään elektroniikkalaiteen turvin. Giovannin voimatta siis käyttää puhelintansa ollenkaan kommunikoimiseen, jääden siis sen myötä tietämättömyyteen italian tapahtumista – vaikkakin jossakin vaiheessa matkaa sydämen päälle asettui jokin hyvin raskas tunne, joka muistutti hyvin paljon pahaa aavistusta. Tilan muistuttaen liiankin pelottavalla tavalla sitä tunnetta, jota vanhempi alkoi tuntea aina vaaran uhatessa lastansa. Anubis oli siis alkanut toteuttamaan uhkaustansa vaikka kohteena oli tämän tyttären lapsi, esikoinen. Huolen nostaen väkisinkin päätänsä sisimmässä, mutta missään vaiheessa se ei kohonnut paniikiksi vaan pikemmin vahvaksi päätökseksi pelastaa Andrea sitten millä hinnalla hyvänsä – ja Giovannin kohdilla se tarkoitti; ihan mitä tahansa hintaa.

Eveyn lähestyessä sitä kokoushuonetta, jonne nuori vastaanottovirkailija oli neuvonut, alkoi kyseiseltä suunnalta kuulua vaimeaa keskustelua, joka antoi pian selvän kuvan virallisen kokouksen päättymisestä ja nyt enää lausuttiin ne pakolliset kohteliaat sanat, joiden aikana käytiin pikaisesti lävitse olivatko kaikki läsnäolijat ymmärtäneet mitä näiden tulisi tehdä seuraavaksi. Kokoushuoneen pariovien avautuessa ja käytävän puolelle astuen nuo kymmenen henkilöä, jotka ohittivat Eveyn sen enempää kyselemättä tai edes ihmettelemättä tämän läsnäoloa kyseisessä paikassa – sillä kyseisessä rakennuksessa ihmisiä kulki niin paljon, ettei jokaista voinut painaa erikseen mieleen ja se ei ollut edes välttämätönä, sitä vartenhan olivat vartijat.

Anubiksen keräten eteensä pöydälle levitetyt paperit takaisin siistiksi pinkaksi, jonka sihteeri pian tulisi tapansa mukaan noutamaan arkistoidakseen sen asianmukaisella tavalla. Viimeisimmän paperin löytäessä paikkansa pinkan päälle - havahtui Anubis vasta silloin siihen, että joku oli astunut hetki sitten kynnyksen ylitse kokoushuoneeseen takaisin. Tuon ollen yksi niistä salaisuuksista, jota Anubis ei ollut kertonut koskaan ääneen; Eveystä tullen De Fiore, ei Anubis enää kyennyt aistimaan tyttärensä läsnäoloa ja näin lukemaan toisen liikkumista lähettyvillään. Oliko se kenties tuon suvun puolustuskeino muinaista voimaa vastaan tai sitten se johtui demoniverestä, joka virtasi Eveyssä kuten tämän vanhemmillaankin. Oli syy sitten mikä hyvänsä, teki se silti Eveystä ns.”näkymättömän”.
”Yleensä tarjoan vierailleni jotakin, mutta nyt on pakko sanoa, että hämmennyin niin paljon vierailustasi - etten osaa olla heti se ”vieraanvarainen” itseni.” Anubiksen aloittaen tuttuun tapaansa puhumaan tumman rauhallisella äänellään, joka ei ollut koskaan kohonnut huutamistasolle Eveylle. Ja jos oikein mietti… Anubis ollut koskaan huutanut Sinillekkään, ihme kyllä. Selän suoristautuen täyteen ryhtiinsä ja askelten kiertäen pois tuon suuren kokouspöydän takaa, jolloin mitään muuta ei jäänyt kaksikon väliin kuin ilmaa ja tuo jäätävä hiljaisuus nuoremman naisen suunnalta. Anubis olisi toki voinut alkaa esittämään yllättynyttä ja jatkaa loppuun asti sillä linjalla, mutta tämä ei ollut niin teatterihaluinen.  Ei varsinkaan silloin kun jokainen palapelin pala loksahti väkisinkin paikoilleen. Mitä kauemmin (vaikka vain sen hetken aikaa) hopeiset silmät katsoivat nuoremman osapuolen kasvonpiirteitä ja hyvin identtisen näköisiä silmiä, joista edelleen puuttui se tietty kylmä katse – käänsi Anubis katseensa lopulta väkisinkin pois, sillä joka ikinen kerta kun tämä katsoi tytärtänsä alkoi hän vihata itseänsä. Ei tekojensa vaan Eveyn tähden. Askeleiden siirtyen seinäkoukkujen luokse, joista yksistä ulkotakki roikkui odottamassa. Anubiksen alkaen pukemaan päällysvaatetta sen enempää kiirehtimättä, mutta antoi teoillaan kuitenkin kuvan lähdöstä. ”Tulit Andrean vuoksi, vai olenko väärässä?” Katseen vilkaisten olan ylitse, samalla kun takki suljettiin kokonaan ja kaulusta kohotettiin enemmän niskan suojaksi. Tottakai Evey oli tullut perheensa vuoksi, miksi muuten.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ke 09 Joulu 2015, 20:39

Tuon käytävän muistuttaen hyvin paljon juuri perus pankkia, joista kyllä näki hyvin selvästi että varaa oli hieman parempaankin ketkä siellä kuuluivat johtoportaaseen - tuntui tu hyvin näyttävä käytävä aivan liian pitkältä juuri sinä päivänä. Eveyn voiden vain osaksi kiittää isäänsä, jonka olemassa oloa tyttären ei ollut vaikea aistia pitkän matkan päästäkään mikäli tämä ei ollut ymmärtänyt "kadottaa" omaa auraansa, joka oli kyllä voimakas. Joten tuon kokous huoneen löytäminen ei ollut kovin vaikeaa, vaikka paikka olikin täysin tuntematon. Naisen lähestyessä tuota kyseistä kaksi ovista huonetta, joka aukeni juuri sopivasti kymmenpäisen ryhmän jäljessä jotka poistuivat yksitellen pitkän kokouksen jälkeen, mutta kenenkään kyseenalaistamatta siltikään Eveyn olemassa oloa tämän vaatetuksesta ja olemuksesta huolimatta. Kaippa se oli jollakin tavalla jopa normaalia tuossa rakennuksessa. Eveyn odottaen rauhallisesti viimeisenkin ylimääräisen ihmisen poistumisen huoneesta, livahtaen kuitenkin sisään raollaan olevasta ovesta ilman koputusta tai edes lupaa astua sisään. Ei mitään mikä olisi kertonut naisen läsnäolon ovella. Käden vetäen ovea samalla kiinni, naksahtaen perässä - Eveyn sanomatta mitään isälleen, seuraten vain isänsä papereiden keräystä ja järjestämistä kaikessa rauhassa, odottaen toisen huomioivan tämän läsnäolon edes jotenkin. Tuossa kuitenkin mennen yllättävän kauan (Eveyn mielestä), ennenkuin isän ja tyttären samanväriset silmät kohtasivat viimein toisensa jälleen monen vuoden jälkeen kunnolla - Anubiksen pahoitellen omalla tummalla äänellään ettei ollut mitään tarjottavaa sillä ilmeisesti tyttären läsnäolo oli tullut kerrankin puun takaa eikä tämän saapuminen ollut odotettu, pysyi Evey hiljaa vaikka yleensä tämä puhuikin isälleen mielellään. Ylävatsalihasten jännittyen väkisinkin Eveyn katsoessa toista tuon siirtyessä viimein pois työpöydän takaa - ja jatkaen siitä pitkän hiljaisuuden jälkeen naulakolle jossa viimeinen takki vielä odotti omistajaansa. Anubiksen alkaen pukemaan päällensä, sen kertoen sanattomasti miehen olevan lähdössä pois vaikka tämä olikin selätysten Eveyhin päin koko tuon pukeutumisen ajan. 

Vasta kun isä kysyi oliko Evey tullut Andrean vuoksi, vilkaisten olkansa ylitse nuorempaan jälleen välimatkan halki - oli Evey tehnyt jo tuolloin oman liikkeensä ja astunut välimatkaa enemmän umpeen, - ollen itseasiassa yllättävän lähellä toista itseään - Eveyn pysähtyen vasta kun oli täysin isänsä selän takana, odottaen tuon  kääntyvän sen verran ympäri että oikea käsi nousi nopeasti omalta paikaltaan, osuakseen vanhemman poskelle yllättävän voimalla Eveyn hentoon ulkonäköön verrattuna. Käden laskeutuen takaisin sivulle tuon jälkeen, katsoi Evey isäänsä koko tuon ajan - vaikka tämä ei ollutkaan ylpeä teostaan, tämän hegittäen asteen nopeammin adrenaliinin takia vaikka vieläkin Evey jännitty vatsalihaksiaan ettei olisi huutanut tuolle päin naamaa - vaikka tämä olikin vihainen vanhemmalleen. "... Pystyn elämään sen kanssa - että valehtelet minulle, joka kerta. Sen kanssa, että kaikki mitä teet, aina onnistuu satuttamaan minua, tavalla tai toisella. Kestän sen että pelastit Zayn vaikka hän ei olisi sitä ansainnut, - kestän myös sen että olen silmissäsi ja opeissasi paljon vähäpätöisämpi kuin veljeni, koska olen tyttölapsi - tai etten ole tarpeeksi voimakas silmissäsi perusluonteeni tähden. Hyväksyin sen että mieheni ja poikani tulevat suojelemaan sitä helvetin kirjaa, joka aina vie heidät vaaraan vaikken sitä halunnut missään vaiheessa. Sen kun ajoit jopa Sinin läheltäsi omien tekojesi ja valheidesi takia, enkä näe tai kuule sinusta ikinä ellei sinulla ole taka-ajatuksia." Muinaisen kielen, jota Eveyllä oli ollut tapana käyttää isänsä kanssa keskustelu kielenä lapsesta asti - ja samalla pitäen tuon keskustelun mahdollisimman yksityisenä vain kaksikon välillä ilman että joku muu ymmärtäisi sanaakaan "mutta sitä en hyväksy, kun satutat perhettäni omien etujesi vuoksi, vieläpä tahaltesi. Jos enään ikinä saan tietää, että yrität satuttaa miestäni tai lapsiani - tulen henkilökohtaisesti repimään silmäsi päästäsi ja heitän ne Niilin syvimpään kohtaan krokotiileille. Ymmärrätkö, isä." Eveyn kyllä tietäen, sanoi hän tuossa mitä vain - oli se vihainen uhkaus tai avautuminen - hänen sanoillaan ei tulisi olemaan enään mitään vaikutusta toiseen, vaikka kyseessä olikin hänen isänsä. Ja Eveytä sattui tietää se, ja se valitettavasti näkyi tämän silmissä - jotka eivät olleet koskaan oppineet katkeruutta, vihaa tai kylmyyttä kohdistumaan toisiin - valitettavasti. Kuinka kätevä se olisi ollutkaan juuri tuona hetkenä. "Anteeksi kun läimäytin. Eihän sillä ole mitään vaikutusta sinuun millään tavoin enään, tein mitä vain." Katseen laskeutuen irti toisesta, selän kääntyen ympäri astellakseen ulos tuosta kokoustilasta - eihän hänen pitänyt vierailla muutenkaan kuin lyhyen hetken, vaikka tytärtä pelottikin mitä tapahtuisi tuota eteenpäin. Anubis kun oli selvästi muuttunut - jolloin tämän ajatuksia tai tekoja oli hyvin vaikea yhdistää tiettyyn tapaan enään. 

Hopeisten silmien kohoten viimein pitkän ajan jälkeen vilkaisemaan Giovannia, joka vaikutti muuttuneen entistä ahdistuneemmaksi/mietteliääksi jostakin, eikä ainakaan hyvällä tavalla "... Sanoit että kun saat kirjan käsiisi, et voi luovuttaa sitä isälleni - mutta jos et anna, Andrea tulee kuolemaan sen takia: joten mitä oikein olet suunnitellut?" Sinin uskaltautuen kysymään, parantaen asentoaan pehmeälle yksityiskoneen tuolilla. Nuoremman ollen hyvin tietoinen isän vaistosta joka oli varsin voimakas De Fiorella mitä tuli Andreaan ja Sophieen, samalla tavoin kuin Eveyllä oli oikeastaan kaikkien perheenjäsentensä kanssa. 
"Haluan vain varmistaa että tiedät mihin olet ryhtymässä. Isämme ei ole enään omaitsensä - ja minkä tahansa sopimuksen tekeminen lähenee samaa kuin tekisi sen itse paholaisen kanssa. Ellei pahempaakin, vain sen takia että kaikki nappulat toimivat niinkuin on suunniteltu hänen edukseen. Tietänet sen varmasti." Sinin hymähtäen, silittäen vieressään lepäävää harmaata kissaa, jolle oli tullut jo ikää sen verran että se luokiteltiin vanhukseksi - vaikka energiaa tuolla vielä riittikin. 

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ma 14 Joulu 2015, 19:15

Kämmenen kohottautuessa tuohon yhteen ainoaan lyöntiin, jonka tarkoitus oli vain yksi; tehdä piste jokaiselle Eveyn lausumalle sanalle, jotka tämä viimein antoi soljuta huuliltaan monien vuosien jälkeen. Sanojen viimeistellen kaikki ne pahat teot, jotka Anubis oli tehnyt tavalla tai toisella. Kaikkien noiden sanojen rikkoen syvälle piilotetun sydämen, jonka keskiössä jäljellä olevaa inhimmillisyyttä oli yritetty edes vielä jotenkin varjella, pirstaleiksi. Eveyn varmaan ehkä omalla tavallaan odottaen Anubiksen sanovan edes jotakin puolustukseksi tai tekevän edes jotakin katumukseen liittyvää, mutta mitään ei tapahtunut vieläkään kun lyömisen jälkeen käsi laskeutui takaisin kehon vierelle ja kummankin hopeisista silmäpareista katsoen vaiti toisiaan. Suupielen, johon oli ilmestynyt pieni naarmu Eveyn hääsormuksen tekemänä, kohottautuen hetkellisesti. Tuon mitättömän eleen kertomatta katsojalle oikein mitään vaan jätti samaan epätietoisuuteen kuin alussakin, jossa Anubis oli sentään vielä edes puhunut jotakin. Eleen jättäen ilmaan kaksi vaihtoehtoa; tunteettomuus kaikkia niitä tehtyjä tekoja kohtaan tai sitten yritys peittää Eveyn sanojen synnyttämä kipu rinnassa. Anubiksen katsoen tyttärensä loittonevaa selkää, joka yhtä nopeasti katosi takaisin toimistokäytävään ja pian toinen olisi jo kokonaan poissa. Tuona kertaa vanhimman olematta se, joka poistui ensimmäisenä. ”Sinä opit päästämään minusta irti.” Aidosti raskaan henkäisyn henkäisten huulilta, jotka yrittivät saada edes jonkinlaista hymyä aikaiseksi, mutta ei. Anubiksen kykenemättä hymyilemään ilman, että se sattui liian paljon hänen inhimmilliseen puoleensa.

Takin taskuun laitetun puhelimen antaessa muistutusääneen tulevasta tapahtumasta, jossa Anubiksen oli tarkoitus lähteä seuraavaksi lentokentälle ja mennä seuraavaksi suoralla lennolla ranskaan – kuitattiin hälytys yhdellä nopealla sormen painalluksella. Vielä tämä viimeinen teko ja ympyrä tulisi sulkeutumaan kokonaan, vaikka se antaisikaan kaikille siinä oleville osapuolille tasapuolisesti. Hyvin pian sen päivän iltana Pandora saisi ilmoituksen uudesta omaisuudestaan ja arvotittelistään uutena keskuspankin pääjohtajana. Evey saisi pian halata uudestaan poikaansa kun tämä lääkärien ihmetykseksi palaisi takaisin paremmalle puolelle terveydessä. Sin saisi jatkaa omaa elämäänsä perheensä luona toisella puolella maailmaa ilman ainaista pelkoa jostakin pahasta tapahtumasta. Giovannin ei tarvitsisi enää uhrata itseään tai jotakin toista perheestään sukunsa valan vuoksi, joka ei ollut enää millään tavoin De Fioreiden raskas taakka. Zay joutuisi viimeinkin maksamaan synneistään kuolemattomana joutuessaan oikeuden eteen vankilassa. Chad taas… Anubiksen hymähtäen pelkälle ajatuksellekin …toivottavasti toinen löytäisi rauhan elämässään.

Mitä Anubikseen itseensä taas tuli, tämä saisi haluamansa heti kun Giovanni löytäisi kiellettyjen kirjan; tuon voimakkaan siteen, joka vuosisatojen ajan oli onnistunut pitämään muinaisen voiman poissa kuolevaisten maailmasta, mutta sen viimeisimmän tapahtuman jälkeen De Fioren suvun kammiossa oli heikentänyt kirjan kahleita. Anubiksen aikoen omilla teoillaan varmistaa – ettei tämä itse enää satuttaisi muita kun pahuus saisi viimein sen kokonaisen vallan inhimmillisestä puolesta, joka oli jäänyt jo osittaiseen horrokseen siitä päivästä lähtien kun Pandora oli uskonut kykenävänsä pelastaa rakkaimpansa. Valitettavasti sinä päivänä oli herännyt jotain aivan muuta.

-----------------
Sinin rikkoessa hiljaisuuden uudelleen kun oli ensin selvästi nähnyt Giovannin muuttuvan henkisesti ahdistuneemmaksi. Kohdisti vanhempi katseensa edessään istuvaan nuorempaan mieheen, jonka omien kasvojen ilme ei värähtänyt suuntaan eikä toiseen vaikka tämä puhuikin vakavan kuuloisesta asiasta. Siniä tuntuen etenkin kiinnostavan se, että mitä vanhempi oikein aikoisi tehdä omassa tilassaan kun vaihtoehdot eivät oikein näyttäneet nytkään suotuisilta. ”Ehkä yritän pelata aikaa isäsi kanssa. Demonithan pitävät aina peleistä, etenkin kun vastapuolena on kuolevainen.” Selän suoristaen taas uudelleen ryhdin takaisin, joka tuppasi lyhistymään aina hetken päästä taas uudelleen pehmeän istuimen ja väsymyksen vuoksi. ”Voin vain yrittää voittaa hänet oveluudessa – sillä fyysistä vastusta minusta ei ole koskaan hänelle ollut, enkä voi ryhtyä niin riskialttiiseen tekoon perheeni vuoksi, jotka edelleen odottavat palaamistani kotiin.”
-----------------

Ranskan maalla Anubiksen päämäärä oli selvä ja yksinkertainen, tämän palaten takaisin monien vuosien jälkeen niihin samoihin katakombeihin, josta kaikki oli saanut alkunsa lähemmäs kolmekymmentä vuotta sitten. Nuo kyseiset tilat oli kuitenkin peruskorjattu ja niihin oli rakennettu myös paljon uutta miehen määräyksestä ja tämä omaisuuden rahoilla. Paikan poiketen selvästi ainakin yhdessä asiassa, tilaan pääsemättä enää mistään muualta kuin yhtä kautta ja se sinetöitiin raskaalla panssariovella kun Anubis oli astunut sisälle katakombeihin. Työmiesten peittäen oven raskailla kivillä ja maalla määräysten mukaan, näiden tietämättä kenenkään olevan sisällä hylätyissä tiloissa. Anubiksen sinetöiden itsensä katakombeihin ja myös sen, joka ei ollut näyttänyt läsnäoloaan vielä. Kuolemattomuudesta tullen ikuisuus pimeydessä ja ilman toisten ihmisten läsnäoloa. Yksinäisyydestä tullen kuoleman kaltainen, jossa ei ollut valon kajoa odottamassa tunnelin päässä.

Kaikki nykyaikainen oli jätetty ulkomaailmaan, Anubiksella ollen mukana ainoastaan vaatteensa ja tätä odottamassa olivat vain hänen maallinen omaisuutensa, joka oli seurannut mukana vuosisatojen halki. Joten tilan pimeydessä seisoessaan kuuli tämä hyvin selvästi oman sydämensä hakkaavan korvissaan, ihmisen hänessä yrittäen selviytyä ja pahaa peläten odottaen jonkin väijyvän noissa haarautuvissa käytävissä. ”Tässä minä olen, demoni. Tule hakemaan kun kerran olet odottanut tätä kyseistä hetkeä useiden vuosien ajan.” Tumman rauhallisen äänen lausuen ääneen kävelemisen aikana, askeleiden viedessä sitä huonetta kohti josta Anubis oli tehnyt euroopan historiallisen kirjaston kaltaisen, jota valaisi kaasulamput himmeästi.

Raskaiden kynsien raapiessa kivistä maata, nostatti se väkisinkin niskavillat pystyyn ja halun kääntyä katsomaan selän taakse, mutta keho pakotettiin kävelemään vain eteenpäin kohti kirjastotilaa – vaikkakin tuona hetkenä ihmispuoli olisi halunnut juosta loppumatkan. Anubiksen kävellen rauhallisesti koko matkan, vaikka pystyi jo tuntemaan jonkin hengittävän niskaansa vasten. Kaasulampun valokehään päästessään kääntyi tämä samantien ympäri, jolloin katse pystyi sen hetken aikaa näkemään jonkin tumman hahmon seisovan pimeydessä suoraan siinä kohdin missä Anubis oli hetki sitten ollut. Tuon lyhyen hetken aikana Anubiksen ollen oma itsensä (ihminen, joka oli saanut liian varhain raskaan taakan kannettavakseen) ja pimeydessä seisoen pahuus itse, joka oli loisen tavoin kasvanut ihmisen sisällä ja muuttanut toisenlaiseksi. Anubiksen nojautuen selällään tiiviimmin kirjahyllyä vasten ja hymyillen näkemälleen pelostaan huolimatta. Hymyillen sille, joka heti tulisi repimään ihmispuolen kappaleiksi kun viimein palanen loksahtaisi pelissä paikoilleen ulkomaailmassa.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ti 15 Joulu 2015, 00:02

Italiassa oli iltaa kohden pilvinen kevät ilma muuttunut aluksi kevyeksi sateeksi - joka oli voimistunut vähitellen mutta varmasti entisestään, oli tuo samainen sää toivottanut kaksikon tervetulleeksi myös Dublinin maaperälle - jossa moinen sää ei sinänsä ollut mitenkään erikoista siihen aikaan vuodesta. Pisaroiden lyöden auton ikkunaa vasten nopealla tahdilla tietyn välein, tehden ulos näkemisestä lähemmäs mahdotonta, vaikka pyyhkijät tekivätkin moitteettomasti töitä helpottaakseen ajoa. Dublinin kiireisen keskustan alkaen hälvenemään vähitellen, tien muuttuen soraisemmaksi ja alueen vaihtuen kaupungin vilskeestä kerrostalo lähiöksi joka oli selvästi nähnyt parhaimmat päivänsä monta kymmentä vuotta sitten, eikä tulisi enään tuosta parantumaan kuin ihmeen kautta. Hopeisten silmien seuraten katseellaan tiilisiä kerrostaloja kuin etsien jotain tiettyä. Auton kaartaen viimein sivuun parkkiin rakennukseen eteen - kääntyi pää katsomaan oikean puoleisesta sivuikkunasta näkemäänsä, joka näytti täysin normaalilta kerrostalon alakertaan rakennetulta pubilta joita oli lähemmäs jokaisessa nurkassa Irlannissa, pääsi huulten lomasta asteen raskaampi huokaus "Tässä se on. Oletko valmis?" Nuoremman viimein kysyen matkustajatoveriltaan, nyökäten merkittävästi tuon samaisen juottolan suuntaan josta pystyi kuulemaan iloista irkkumusiikkia, joka tottakai kuului asiaan - kuten myös ulkopuolella juovat, enemmän tai vähemmän hyvässä kunnossa olevat ihmiset. Sinin irrottaen turvavyönsä, kereten jopa aukaisemaan ovensa - muistuttaen vanhempaa vielä viimeisen kerran varomaan kuulonsa kanssa, sekä - varomaan muita. Meno saattaisi villiintyä kumpaan suuntaan hyvänsä niin hyvässä kuin pahassakin. 
Ja sitähän se oli, pubin jakaantuen kirjaimellisesti kahteen osaan - niihin ketkä istuivat juomassa tiskillä itsekseen - ja niihin ketkä pitivät sen metelin sekä adrenaliinin yllä koko tuossa tilassa, - tupakan tuoksun ja hämyisen savun pystyen tuntemaan voimakkaasti mitä keskemmälle he pääsisivät kohti lähemmäs täyttä tiskiä, jossa vanhempi mies työskenteli rauhallisesti kiireestä huolimatta monen vuoden kokemuksella, - vahvasti aksenttisen puheen puhuen muutamalle asiakkeelle kaiken metelin keskellä - Sinin pysähtyen tottuneesti tiskin päähän odottamaan rauhassa sen sijaan että olisi yrittänyt hakea toisen huomiota väkisin itseensä ja herättänyt sillä huomiota, - tuon pienen odottelun antaen aikaa aistien tarkistaa alue läpikotoisin, sekä varmistaa miten Giovanni pärjäisi niinkin isossa metelissä. Tai kun kirjan olemassa olo läheni. Käden hakeutuen takin sisätaskulle hakiakseen halutun esineen otteeseensa, baarityöntekijän lähentyessä heitä - nousivat hopeiset silmät katsomaan miestä itseään - Sinin vaihtaen tuolloin yleiskielen iiriin pitääkseen jonkinlaisen yksityisyyden vaikka keskustelu ei ollut muutamaa sanaa pidempi. Baarimikon vilkaisten vuoroin Siniä, sitten tämän käsiä ja lopuksi Giovannia mietteliäänä ennenkuin pieni nyökkäys sivummalle kertoi näiden pääsevän etenemään.

 Baarimikon luovuttaen vielä spraymaalipurkin Sinille ennenkuin he lähtisivät kulkemaan itsestään seuraavalle pysäkille - eli takahuoneeseen. Vasta kun ovisulkeuteui varmasti kunnolla takana, jättäen kaksikon huoneeseen varmasti ilman ylimääräisiä silmäpareja. Huoneen olematta mitenkään tilaihme, mitä voisi kuvitella pubista - Giovannin varmasti jo ihmetellen mitä hemmettiä he edes tekivät siellä enään vaikka heidän pitäisi olla etsimässä kirjaa, asteli Sin huoneen matolle varoen selvästi astumatta itse kyseiselle huonekankaalle missään nimessä käärimällä mattoa sivusta pois tieltä - paljastaen alta [Only admins are allowed to see this link] joka selvästikin aiheutti syystä moisen karttelun - sekä sen tärkeimmäin. Luukun talon alle. "Pieni varatoimi. Estää demoneita, tai sieluttomia pääsemästä sisään. Tai ulos." Spraypurkin pitäen kilahtelevan äänen kun toinen käsi ravisti sen käyttökuntoon ennen kuvion päälle maalaamista selvästi kauemmalta etäisyydeltä - rikkoen sinetin ja antaen mahdollisuuden Sinille avata luukku kokonaan auki. Kirjan läsnäolon tuntuen voimakkaalta, "Tervetuloa kotiini, Giovanni." Siitä oli kahdesantoista vuotta, kun hän oli astellut talon alla, ja se oli ainoa asia mikä oli selvinnyt tulipalosta - vaikka kukaan ei tiennytkään sen olemassa olosta, olihan se suunniteltu kulkemaan hyvin syvällä talon alla, vain salamurhaajien koulutuskäyttöön. Pienen hymyn kohoten Sinin kasvoille noiden sanojen jälkeen, tämän katsoen vielä viimeisen kerran vanhempaa kunnolla ennenkuin toteaisi sen asian mikä enään odottaisi: he menisivät alas.

Italiassa, saatika sitten Irlannissa kenelläkään olematta minkäänlaista ideaa Anubiksen suunnitelmista joihin sisältyi kaiken lopettaminen yhdellä kertaa - saatika niistä tapahtumista joihin Eveyllä oli ollut valitettavasti oma osansa. Sophie oli saatu turvallisesti kotiin, vaikka kuopus olikin kysellyt Andreata missä tämä oikein oli niin myöhään - oli Evey vastannut valkoisella valheella tällä olevan kuumetta mitä ei toivottu Sophien saavan jälleen kerran, jonka vuoksi isoveli olisi poissa muutaman päivän siskonsa hyvinvoinnin vuoksi. Tytär oli katsonut äitiään hieman epäilevästi kuulemalleen, vaikkei ollutkaan sanonut mitään, mikä oli tottakai Eveyn kannalta paljon parempi. Isänsä tapaamisen jälkeen, oli Evey katunut tekoaan lähes välittämösti vaikkei ollutkaan kääntynyt ympäri tai suostunut osoittamaan sitä miehelle vaikka olisikin halunnut olettaen että ei sillä olisi ollut mitään vaikutusta toisen tekoihin, ei enään. Kaikki energia ja kaikki ajatukset olivat menneet lapsiin, joista toinen oli pitänyt saada kotiin harrastuksista - ja toinen makasi sairaalassa ties missä kunnossa - sekä Giovanniin, johon Evey ei ollut saanut yhteyttä koko päivänä vielä, mutta iltaa kohden oli tunnetila muuttunut erikoisemmaksi. Ei fyysisesti, mutta tunteeksi - jonka Evey oli saanut tuntea aina jos jotain oli tapahtumassa perheen sisällä jollekin - oli se isä, äiti, Sin, tai hänen perheensä - mutta se aiheutti aina sen saman reaktion. Huolen. Eikä siitä päässyt eroon millään. Valitettavasti Sophie vaikutti perineensä tuon saman tuntemuksen - varsinkin jos kyse oli isästä, Andreasta tai isoisästä, keiden kanssa kuopus oli erityisen läheinen - eivät jälleen pahenevat painajaiset ainakaan helpottaneet sitä vaikka vieläkään Sophie ei suostunut kertomaan niistä vanhemmilleen ellei ollut pakko. 

Hieman kauempana, Rooman keskustassa hotellihuoneessa tuo samainen tunne ei jättänyt myöskään Pandoraa eroon, jolle oli juuri ilmoitettu uudenlaisesta suurestakin omaisuudesta - sekä tittelistä - joka kuului alunperin tämän rakastamalle miehelle, joka oli lähtenyt aiemmin "työmatkalle", kuten yleensäkin pankinjohtajan ammatissa. Tuon hyvin oudon puhelun jälkeen, oli tottakai luonnollisesti yritetty saada tämän ilmoituksen pääosapuoli kiinni puhelimen välityksellä - sillä mitä hemmettiä se mies nyt aikoisi. Hermostuneen edestakaisen kävelyn kertoen ettei nainen ollut tyytyväinen siihen ettei saanut miestä kiinni, eikä tiennyt mistä oli oikein kyse. Simoninkaan käyttäytyminen ei ollut sen vakuuttavampi, tuon tärkeän eläimen vain maaten ison parvekkeen oven edessä apaattisena - tuijottaen liikkumatta voimistunutta sadetta. 

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ma 21 Joulu 2015, 16:46

Todellisuudessa Giovannilla ei ollut mitään aavistusta siitä mihin Sin heidät kummatkin johdattaisi. Ei edes siitä, että kiellettyjen kirjan lepopaikka lähestyi jokaisen umpeen taitetun kilometrin myötä. De Fioren suvun vartijana ollessaan tämä olisi aistinut esineen läsnäolon jo lentokentällä samassa maassa, mutta niin kun ei enää ollut, kesti pahuuden aistiminen aivan tuonne kerrostalo alueelle asti. Sen syrjäisen irlantilaispubin edustalle, jonne Giovannin ja Sinin pitäisi mennä seuraavaksi. Vanhan tammisen oven avautuessa ja sen yläpuolelta kuuluessa ovikellon terävä kilahtaminen, iskeytyi seuraavaksi kova äänivalli vasten De Fioren suvun edustajan kuuloaistia, joka valitettavasti oli aina säilyttänyt tarkan kuuloaistinsa vuosisatojen aikana. Kovan metelin synnyttäen väkisinkin halun nostaa kädet korville, mutta Giovanni puristi sen sijaan kämmenensä nyrkkiin takkinsa taskuissa ja aiheutti näin itselleen jotain muuta ajateltavaa kun kynnet porautuivat satuttavasti ihoa vasten. Sinin siirtyessä tiskin luokse kuin olisi kuulunut porukkaan kaikkien muiden tavoin, jäi Giovanni puolestaan seisoskelemaan vähän syrjemmälle ja seuraten katseellaan noita muita paikallaolijoita, joista suurin osa oli jos jonkinlaisessa nousuhumalassa. Vasta kun Sin antoi merkin seurata, erkani selkä seinästä ja askeleet seurasivat nuorempaa takahuoneeseen, jossa kalustus oli enemmän varaston kaltainen. Seinien vierustoilla lojuen laatikoita kasoissa ja parilla hyllyllä taas muuta syrjään heitettyä tavaraa. Huoneeseen astuessaan oli Giovanni huomaamattaan astunut tuon kyseisen maton päälle, tietämättä ollenkaan mitä sen alapuolella sijaitsi – sillä tavallinen ihminen kun tämä oli, ei karkotusmanaus tehonnut tai edes aiheuttanut sitä samaa epämieluisaa oloa minkä Sin tunsi heti jos astui liian lähelle. Giovannin astuen kohteliaasti syrjään Sinin tieltä, kiinnitti tämä vasta silloin huomiota tuohon mattoon tarkemmin ja kun sen alta paljastui tuo manaukseen tarkoitetty symboli – teki käsi automaattisesti katolilaisen tapojen mukaan ristin merkin.

Lattialuukun avautuessa kolahtaen syrjään, henkäisi pimeydestä selvä maakerralin haju ja jokin sellainen raskastunne, joka tuntui sille kuin hartioille olisi yhtäkkiä laskettu monta tonnia lyijyä. Sinin toivottaessa Giovannin tervetulleeksi kotiinsa leppoisalla virnistyksellä, vastattiin vitsiin pienellä hymähdyksellä ja hymyllä, joka ei kuitenkaan saanut tempoa nousta aidosti silmiin asti – sillä tuona hetkenä Giovannia ahdisti enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tästä tuntuen tuona hetkenä aivan sille kuin kaikki maailman murheet olisi yhtäkkiä kaadettu kerralla yhden sielun kannettavaksi. Aistien sen myötä käsin kosketeltavan vihan ja pienen pilkahduksen sydäntä raastavaa epätoivoa, joka olisi halunnut kaata vain polvilleen maahan ja huutaa keuhkot tyhjiksi. Oliko hän tosissaan tekemässä tämän? Noilla sanoilla itsepuolustusvaisto ajatteli, mutta keho taas oli jo laskeutunut lattiatasolle ja lähtenyt laskeutumaan luukusta sisään enemmän talon alle, jossa kylmyys tuntui porautuvan salakavalasti luiden ytimiin asti.
-------------------

Roomankeskustassa sijaitsevassa hotellihuoneessa Pandoran yrittäessä tavoittaa turhaan kihlattuansa, ei tämän yritykset olleet tuottaneet tulosta koko sen aikana. Puhelin päätyen lopulta lasketuksi pöydälle luovuttamisen merkkinä – oli ulkona alkanut satamaan vettä asteen voimakkaammin. Kellon viisareiden naksahtaessa näyttämään tasan kuutta illalla kuului silloin olohuoneen pöydälle jätetystä kannettavasta pieni kilahdusääni, joka kertoi viestin saapumisesta. Auki jätetyn kannetavan näytön aktivoituessa, näkyi aluksi pelkästään tyhjä sohva samassa hotellin olohuoneessa kunnes pian joku siirtyi pois tietokoneen kameran takaa. Anubiksen istuutuen viimein alas kannettavan nauhoituksen eteen ja hakien paremman asennon tapansa mukaan sillä, että nojautui kyynärpäillään reisiään vasten. Miehen hopeisten silmien katsomatta aluksi ollenkaan kohti kameraa vaan enemmän lattiaa, juuri sillä tavoin miten Anubis teki aina kun puheenaihe oli liian vaikea jopa miehelle itselleen, puhumattakaan siitä että se pitäisi puhua ääneen Pandoralle. Asteen raskaamman henkäisyn kohottautuessa viimein keuhkoista ja ihme kyllä surullinen hymy sai suupielen kohoamaan. ”En uskononut, että tämä tulisi olemaan näin vaikeaa minulle.” Anubiksen kohottaen kasvonsa kohti tietokoneen kameraa, jolloin tästä pystyi näkemään jonkin olevan erillalailla. Kuin tästä olisi puuttunut nyt se tietty kylmyys ja etäisyys, josta oli tullut miehen puumerkki väkisinkin. ”En usko, että olet tällä hetkellä mielissäsi kun tein taas näin sinulle, mutta tällä kertaa tein sen meidän kaikkien tähden. Meidän lapsiemme tähden, joita olen satuttanut teoillani jo tarpeeksi. Kaikki tekoni tein tarkan harkitsemisen jälkeen ja ne yhdessä johtivat tähän, joka oli aina vääjäämättömästi edessä vaikka onnistuinkin karttelemaan sitä monien vuosien ajan, mutta en siltikään pystynyt pakoilemaan sitä ikuisesti. Vapautin De Fioren suvun vannomastaan lupauksesta – sillä he eivät pysty pidättelemään sitä, mikä on alkanut kokoamaan voimiaan jo siitä päivästä lähtien kun Evey meni naimisiin Giovannin kanssa.” Painostavan hiljaisuuden laskeutuen hetkeksi, minkä aikana Anubis selvästi harkitsi seuraavia sanojaan. Aikoisiko tämä tosissaan kertoa viimein ääneen sen minkä oli pitänyt omana tietonaan aivan alusta lähtien. Pandora ansaitsisi tietää totuuden. ”De Fioren suku vartioi vain sitä mikä sinetöisi tämän kaiken. Kirja oli loppujen lopuksi vain linkki minun ja riivaajani välillä. Todellisuudessa heidän tehtävänsä oli vartioida minua etten koskaan joutuisi sen valtaan, joka on kulkenut mukanani jo syntymästäni lähtien. Kuten aina sanoin; ”Kun katson pahuutta, en näe sen katsovan minua. Näen vain itseni sen silmien kautta.” Tuon sanonnan keksijä puhui hyvinkin totta.” Anubiksen noustessa ylös sohvalta, mutta ennen kuin tämä sammutti nauhoituksen, siirtyi tämä vielä viimeisen kerran tietokonetta lähelle ja sanoi omalla äidinkielellään; ”Sinä olet aina ollut minun elämäni, Pandora. Muista se rakkaus, jonka kauan sitten annoin sinulle ja haali sitä sydämessäsi. Muista meidän kummankin puolesta ne päivät kun olimme aidosti onnellisia. Ikuisuudesta ikuisutteen rakastan sinua… hyvästi iäksi.” Vasemman käden sormien kohottautuessa huulille ja siirtäen suukon hellästi kameran linssiä vasten. Nauhoituksen loppuessa ja sen myötä kyseisen sähköpostin tuhoutuessa.
-------------------

”Minä nousen auringon valon voimasta, kuun kimalteen ja tulen loiston voimasta”
”Ei rakkautta ilman himoa ja kun ei ole himoa, ei tunne vihaakaan”


Anubiksen pitäen silmänsä koko ajan auki - vaikka mitä lähemmäksi pahuus lähestyi, sitä enemmän positiivisuus ja inhimmillisyys alkoivat kadota. Kaikki ne muistot, joita Anubis oli vaalinut tärkeimpinä aarteinaan, muuttuen hiljalleen harmaiksi ja niistä hohkaava iloisuus alkoi hiipua negatiiviseksi.

”Tuulten riennon, merten syvyyksien, maan lujuuden ja kallioiden kovuuden voimasta.”
”ja kun ei tunne vihaa, rakkautta, himoa, ei mikään pääse horjuttamaan vakaata mielentilaa.”


Jalkojen tuntuessa lyijyn raskaille ja voimattomille, pakotti se kehon istuutumaan lattialle – samoihin aikoihin pahuuden ottaen nelijalkaisen pedon muodon, jotta se pääsisi samalle korkeustasolle ikuisuuden haluamansa uhrin kanssa. Sen ylittäessä kirjaston ovi aukon, alkoi seiniin kaiverretut tekstit hohtaamaan mystistä sinertävää valoa kuin tähtitaivas olisi täyttänyt tilan pimeyden.

”Kohottaudun sinun voimastasi, joka minua ohjatkoon; Se voima kannattakoon minua pystyssä pitäen, Se viisaus johdattakoon minua, Sen silmä nähköön minut”
”Sulje mielesi, sulje korvasi, sulje silmäsi ja keskity pitämään mielesi avonaisena. Kyseenalaista kaikki ympäristöstäsi. Kyseenalaista jopa omat ajatuksesi”


Kaikkien noiden kaiverrettujen tekstien muodostaen juuri ne samat lauseet, jotka olivat kauan aikaa koristaneet kiellettyjen kirjan sivuja. Tuon esineen, jonka Giovanni oli silloin kohottanut silmiensä eteen avattuna ja joutuen huomaamaan tekstin alkaneen haalistumaan kadoksiin jokaiselta sivulta.

”Sen korva kuulkoon minua, Sen sana puhukoon minulle, Sen käsi varjelkoon minua.”
”ja rukoile johdatusta syntyjään syntiselle. Sillä olen vain varjoa ja tuhkaa edessänne.”


Pedon kuuman hengityksen tuntuessa Anubiksen kasvoja vasten, ei tämä lakannut tyynesti hymyilemästä vaikka veri oli sotkenut jo huulet kokonaan ja kaikki elinvoima oli kadonnut noiden viimeisten metrien myötä. Ihmisen kohdaten riivaajansa silmästä silmään. Hopeisten silmien kimaltessa sinisen valon heijasteessa, hukkui tuo kaikki pedon sysimustiin silmiin, jotka olivat pohjattomat. Viimeisen sanan kadotessa kielletyjen kirjan sivuilta, sinetöi se pahuuden vankilan tuolla katakombeissa, jonne se oli seurannut uhriansa helpon saaliin toivossa. Verestä karheutuneen äänen lausuen pedolle; ”Sait minut, mutta tämä paikka tulee olemaan vankilasi. Luulitko voivasi ryöstää sieluni, jonka olen menettänyt kauan sitten. Sokaisit itse itsesi, demoni.”

”Tie on edessäni.”
”Kuuluen teille ruumiillisesti ja sielullisesti.”
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ti 22 Joulu 2015, 16:19

Noiden puisten portaiden, jotka jatkuivat syvälle maan alle - naristen jokaisen otetun askeleen alla jättäen jälkeensä piinaavan kaiun joka kuulosti väkisinkin kuin suoraan kauhuelokuvasta, jota ei ainakaan helpottanut se tunne jonka kirja loi jokaiselle lähestyjälleen - tuoden esille kaikki ne synnit jotka olivat kaivautuneet syvälle sisimpään, muistuttaen niistä voimakkaammin mitä lähemmäksi kaksikko pääsi haluamaansa. Matkan tuntuen jatkuvan paljon pidempään kuin se todellisuudessa oli, - varmisti Sin aina välillä vanhemman pärjäävän tietäessään tuon aistien herkkyyden - ja etteivät ne ihan kokonaisesti pimeyteen auttaneet, sekä edelleenkin - toisen terveydentila sai aina silloin tällöin Sinin kääntymään ympäri varsinkin kun he lähestyivät kirjaa ja kummankin olo tuntui varmastikin enemmän ja enemmän epämukavalta. Kenkien viimein tuntien tasaisen maan allaan, - hakeutui oikeanpuolimmainen käsi puiselle seinustalle etsiäkseen valokatkaisijan - jottei koko tila olisi täysin pimeydessä ollut vaikka tilanne olikin vakava ja omalla tavallaan jopa synkkä. Raskaan huokaisun karaten kuultavaksi pitkän ajan jälkeen, tuntui vieläkin sen hetkinen olo raskaalta kaikilla tavoin. Valojen syttyen yksitellen, näyttäen tuon vanhan tilan - joka oli hyvin selvä harjoittelusali sen isoimmassa merkityksessä - jäämättä epäselväksi kenelle se oli suunniteltu, Uuden että Vanhan salaseuran merkin koristaen seinää vierekkäin. 
Keskellä näitä kahta merkkiä ollen pöytä, jonka päälle tuo pahuutta tuova kirja oli asetettu alunperin - vilkaisi Sin vain Giovannia - ottaen ensimmäisenä askeleen lähemmäksi tuota niinkin viattoman näköistä esinettä saadakseen sen matkakumppaninsa eteen tarkasteltavaksi - olihan Giovanni alunperinkin toivonut näkevänsä kirjan henkilökohtaisesti ehkä tunteakseen jotain helpotusta tietäessään ettei kyseinen esine ollut aivan kenen tahansa käsissä, luojan kiitos. Pitempien, paljon jäntevämpien sormien takertuen painokseen, tunsi Sin jälleen sekä kirjan, että itsensä raskaaksi - kaikkien niiden monien syntien painaen hartioista alaspäin aikomatta jättää rauhaan niin kauan kun kirja olisi läsnä - ja salamurhaajana, kuin demonina Sinillä syntejä kyllä löytyi - enemmän kuin olisi voinut uskoa vasta kolmekymmentä vuotiaalta mieheltä. 
Siitä huolimatta, - kirja tuli annetuksi Giovannin tarkasteltavaksi monen vuoden jälkeen ensimmäisen kerran - ei tuota tilannetta kommentoitu tai kiirehditty mitenkään, - Sinin antaen rauhan entiselle vartijalle joka tunsi kyllä Muinaisen Kirjan jokaikisen sivun lähes yhtä hyvin kuin sen kirjoittajakin. 

Kännykän laskeutuen ruokapöydän puiselle pinnalle, raskaan huokaisun saattelemana seuraten mietteliään ja huolestuneen ilmeen välimuoto - joka yleensä muodostui kun Pandora mietti montaa vakavaa asiaa yhtä aikaa. Kellon kilahtaen olohuoneessa, joka oltaisiin normaalisti jätetty huomiotta jokapäiväisessä elämässä - ellei sillä samalla minuutilla tuota lyöntiä seuraten erikoisempi ääni - jonka nainen tunnisti kannettavaksi. Vaikka muita ei tuossa asunnossa ollut, Simonin lisäksi. Simonin nostaen myöskin päänsä irti makuuasennosta tuon äänen saattelemana, kissan juosten olohuoneeseen - naisen seuraten itse eläimen perässä olohuoneen pöydälle - istuutuen pehmeälle sohvalle Simonin kanssa joka hakeutui kuin automaattisesti Pandoran lähelle, ja siitä syliin vapaaehtoisesti vaikka tämä kyseinen eläin harvoin viihtyi sylikissana. Ellei kyse ollut Anubiksesta tai Pandorasta, tai joissakin tapauksissa Eveystä. 
Kummankin katseiden jääden odottavasti tietokone näyttöön, jossa video oli alkanut automaattisesti käymään omaa tahtiaan. Anubiksen ilmestyen videolle - näyttäen itsestään se tutun reaktion joka oli naiselle aivan liian tuttu yli neljänkymmenen vuden ajalta, aina kun heidän piti puhua vakavasti tai tietyistä aihealueista jotka olivat vaikeita - tai pahimmillaan jos miehen olisi pitänyt olla avoin. Pandoran tuntematta oloaan todellakaan mukavaksi joutuessaan kuulemaan kaikista näistä asioista nimenomaan tietokoneen välityksellä - miehen ollen todellakin siitä oikeassa ettei nainen ollut tyytyväinen. Nielemisen ollen asteen hankalempaa mitä pidemmälle video kului - sulkeutuivat silmät kokonaan ruudun pimentyessä kokonaan, nousi toinen käsi läppärin kannelle - sulkiakseen tuon kokonaan. ... Hemmetin pässi... "Miksi sanasi saavat minut aina itkemään?" Monta vuotta sitten, nuo samat sanat oli lausuttu silloin ääneen Anubikselle, ja nyt ne lausuttiin jälleen, pienen ilottoman hymyn kera. Simonin naukausten hiljaa kääntäessää päätään ylemmäs naisen kasvoja kohden, - eläimen puskien hellästi naisen poskea kuin tämä olisi ymmärtänyt miltä tästä tuntui sillä hetkellä.
 
Kauempana, tarkalleen Kuubassa; aurinko oli ylittänyt jo aikaa sitten keskipäivän ja läheni hiljalleen iltapäivän puolelle - kilahti oven yläpuolelle asetettu pieni kello jälleen kun uusi asiakas astui sisään - saaden jälleen kerran ruskean silmäparin nousemaan pöydän pinnasta nähdäkseen uteliaisuudesta minkälaisesta ihmisestä oli kyse, - jopa kääntäen kehoaan asteen kulma-asentoon loossin pehmeällä sohvalla saadakseen vielä paremman näköetäisyyden. Hyvä jos lapsi ei olisi tippunut seuraavaksi, sen verran tuo erikoinen asento kuitenkin uhmasi painovoimaa sillä hetkellä kehon ollessa puoliksi loossin ulkopuolella. "Hei, marakatti. Varo ettet tipu, tai joudumme vielä lääkäri reissuun tätä menoa." Asteen pelästyneempien silmien kääntäen katseensa ylöspäin kohti Azraa, joka piteli pyöreää tarjotinta toisessa kädessään ja toisessa hampurilaisannosta jota Lucio oli odottanut jo kärsimättömästi tovin, - äidin saaden vastaukseksi vain ilkikurisen hymyn joka kertoi sanattomasti kyllä että esikoinen aikoisi olla vielä hetken aikaa kunnolla - vaikka tämän mielessä olikin jo todennäköisesti vaikka mitä temppuja äitinsä että muiden ihmisten harmiksi. Valkean lautasen, josta näki että se ei ollut enään uusimmasta päästä - päätyen Lucion nenän eteen kunhan tämä ensin oli siirtänyt paperit ja värikynät pois tieltä ja suoristanut itsensä takaisin kunnolliseen istuma-asentoon syödäkseen, lapsen katsoen hetken aikaa ihaillen yksinkertaista ruoka-annosta - jota tämä kuitenkin ei ollut vielä siihen päivään asti saanut kokeilla kertaakaan - joten tämä oli innoissaan. Azran istuutuen poikaa vastapäätä, - ojennettiin vielä limsa lasi tuolle pilleineen, välähti pienen lapsen kasvoilla hetkellisesti hyvin innoissaan oleva hymy, joka sädehti yhtä aikaa tummien silmien kanssa - joihin oli kuitenkin ilmestynyt pieni kellertävä vivahde - vaikka väri edelleenkin läheni lähes mustaa. Kaksikon kuitenkin katsoen toisiaan hetken silmiin, avasi lapsi suutansa puhuakseen syömisen sijaan vaikka tällä olikin ruokaa suussa "Mama? Kuinka kauan aiomme olla vielä täällä? Tuleeko isi myöskin? Millon menemme takaisin kotiin?" Kysymyslitannian kuuluen suusta lähes yhdellä hengen vetäyksellä, hyvin nopealla tahdilla - hymyili nainen lempeästi - vaikka jokaiseen nousta olisi riittänyt kaksi sanaa vastaukseksi "En tiedä.", sitä ei siltikään sanottu ääneen koska se ei olisi tarpeeksi riittävä noin uteliaalle lapselle. 

Sen sijaan - äiti yritti vastata mahdollsimman ympäripyöreästi - mutta samalla saada Lucion ajatukset hetkeksi muualle, minkä ei pitäisi olla vaikeaa kolme vuotiaalle tehtynä. Azran tyytyen hymyilemään lempeästi lapselleen, - muistuttaen tätä aina välillä ruoan syömisestä ettei se jäähtyisi, sillä tämä joutuisi odottamaan vielä tovin että he pääsisivät lähtemään kotiin - vaikka kaksikko oli siellä asustellut vasta muutaman vuorokauden. Azralla olematta sen enempää tietoa sen hetkisistä tapahtumista Euroopan alueella - vaikka tätä vaivasikin epämääräinen tunne - ettei kaikki ollut taaskaan täysin kohdallaan.  Mutta mistä moinen tunne ... sitä nainen ei osannut täysin vielä paikantaa oman sijaintinsa vuoksi.  
Katseen kääntyen ikkunasta jälleen Lucioon joka ei aikoisi pitää ruokailun suhteen kiirettä kuten tavallista, - ja sen jälkeen ympärillään olevaan ihmisiin "Palaudun hetkeksi töihin. Muistathan säännöt? Älä lähde mihinkään, jos lähdet tule sanomaan siitä minulle. Ei kepposia vielä. Ja mikä on tärkein sääntö?" Tahallisen tauon tullen kaksikon välillä, näytti lapsi muistelevan sääntöjä - nyrpistellen kasvojaan leikkisästi samalla kuin olisi miettinyt oikeinkin kovasta, kunnes jälleen innokas ääni vastasi hymyillen: "Älä lähde tuntemattomien mukaan!" Tyytyväisen naurahduksen päästen äidin suusta tämän nyökätessä hyväksyvästi, ennen takaisin töihin palaamista - painautui rakastava suukko lapsen otsalle - käden sekoittaen leikkisästi hiuksia kerrankin kun niiden päällä ei lippistä ollut - Azran vielä muistuttaen olevansa kokoajan lähellä mikäli jotain tulisi. 

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ti 22 Joulu 2015, 23:12

Mitä kauemmin Giovanni piteli kirjaa käsissään – sitä enemmän tämä alkoi tuntea jonkin muuttuvan koko esineessä sanojen haalistumisen myötä. Sen kaiken näyttäen päällisin puolin mahdottomalle kilpajuoksulle kun Giovanni selasi sivuja mahdollisimman nopeasti eteenpäin yrittäessään turhaa saada sanojen haalistumisrajaa kiinni. Kielen kyeten muodostamaan vain sanat; ”Ei, ei, ei” ,mutta De Fioresta hohkaavasta epäuskosta huolimatta sanat katosivat kuin tuuleen pyyhkäisemänä ja samalla kirjan rakenne alkoi muuttumaan hauraammaksi kunnes se kirjainmellisesti mureni Giovannin käsistä kiviselle lattialle, jolle keho lyyhistyi polvilleen viimeisimpänä.

Sormien puristautuen tuon epämääräisen hiekan ja tuhkan sekaisten jäänteiden ympärille. Hampaiden purren kieltä hyvin voimaakkasti niin paljon, että se sai leukapielet kiristymään silmin nähtävästi. Olisi voinut luulla seuraavaksi kuuluvan huutamista, mutta moisen tunteen purkauksen sijaan kasvojen ilme rentoutui takaisin neutraaliksi ja tukahdettu hymähdys kohosi keuhkoista. Giovannin lausuen hiljaa ajatuksensa; ”Tätäkö sinä loppujen lopuksi hait, Anubis? Tässäkö tämä kaikki sitten oli?” Painostavan hiljaisuuden laskeutuessa, minkä aikana pystyi huomaamaan selvästi kaiken pahan ja negatiivisuuden haihtuneen savuna ilmaan kuin niitä ei olisi koskaan ollut olemassakaan. Sormien alkaessa löystyttämään otettaan kirjan jäänteiden ympäriltä, valuivat ne maahan laajemmaksi kasaksi Giovannin polvien eteen ennen kuin tämä sai nostettua itsensä takaisin jaloilleen. Merenpihkan väristen silmien kohdistuessa Siniin, joka oli yhtälailla saanut todistaa Kiellettyjen Kirjan tuhoutumisen parissa vaivaisessa minuutissa. Giovannin aluksi aikoen olla puhumatta mitään, mutta oman luonteensa ajamana tämä sanoi kuitenkin; ”Näyttää sille, että kaikki tuli päätökseen kerralla ja saamme palata takaisin normaaliin arkeen – jos sitä sellaiseksi voi kutsua.” Viimeiseen lauseen päästessä melkein loppuun kun kännykkä alkoi antaa omaa merkkiääntänsä puhelinviestin saapumisesta. Kännykän tullen otetuksi esille takin taskusta, välkkyi ruudulla moni soittoyritys Eveyn numerosta. Giovannin näppäillen nopean viestin; ”Olen kunnossa, mio caro. Soitan sinulle heti kun pääsen takaisin lentokentälle ja saan ostettua paluu lennon kotiin.” Sormen painaessa lähetysnäppäintä, laitettiin kännykkä takasin taskuun. Katseen haravoiden hetken sitä tilaa missä he olivat. Selvän miettimisen näkyen De Fioren kasvoilla. Kuivan hymyn kohottautuessa huulille, jota sanat jatkoivat; ”Kaikkien niiden vuosisatojen jälkeen… on jotenkin vaikea uskoa sen olevan ohitse. De Fioren suku on viimein vapaa, mutta miksi en tunne iloa sen puolesta.” Tuon lyhyen hetken aikana Giovannin vielä ajatellen mikä olisi voinut mennä tilanteessa toisin, mutta hyvin pian ne sivuutettiin taka-alalle ja ajatuksen alkoivat keskittymään olennaiseen; Andrean vointi, Oliko Evey kunnossa heidän tyttärensä kanssa ja mahdollisimman nopeasti roomaan palaaminen. Joten sen enempää aikaa tuhlaamatta äkillisestä juonen käänteestä huolimatta, otti Giovanni vielä viimeisen kerran välimatkan umpeen Sinin kanssa ja ojensi tälle käden käteltäväksi. ”Kiitos, Sin kun olit valmis autamaan minua, mutta nyt minun on palattava takaisin perheeni luokse. En halua pidätellä sinua myöskään kauan poissa oman perheesi luota, joten tiemme eroavat tässä.” Aidon hymyn näkyessä kuitenkin kasvoilla vaikka Giovanni puhuikin päättäväisellä äänellä. Tuona samana päiväna Giovannin lähtien reittilennolla kohti italiaa yötä vasten.


Lähemmäs keskiyötä Andrean (joka oli päässyt päivä sitten kotiin sairaalasta) tuntien jonkun istuutuvan sänkynsä patjan reunalle ja parantavan laskeutunutta peiton reunaa enemmän nukkujan rintakehän peitoksi. Giovannin katsellen esikoistansa vaiti ja pitäen kätensä sylissään vaikka isän olisi tehnyt mieli kohottaa toinen käsistään lapsensa päälaelle ja silittää hiuksia hellästi, että olisi saanut varmistuksen toisen olevan siinä elossa, mutta tahtomatta herättää toista pysyivät kädet paikoillaan. Giovannin hymyillen näkemällensä pehmeästi, antaen katseensa lopuksi harhailla tuolla nuoren aikuisen huoneessa, joka kertoi jo kaikinpuolin - ettei Andrea ollut enää lapsi. ”Koska sinä kasvoit noin nopeasti?” Hiljaisten sanojen kuiskaten huoneen hämäryyteen. Katseen palautuessa vielä viimeisen kerran Andreaan, joka onneksi sai nukkua rauhassa kuumeensa pois.
Giovanni olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta tahtomatta herättää toista, nousi tämä varoen ylös ja poistui huoneesta yhtä hiljaisin askelin kuin oli sinne saapunutkin. Isän käytyä toivottamassa varovaisen hyvän yön toivotuksen myös kuopukselleen, pääsi Giovanni viimein lopuksi vaimonsa vierelle. Eveyn nukkuessa tottakai tuohon kellon aikaan sikeästi, ei Giovanni herättänyt toista vaan kömpi vuoteeseen omalle puolelleen mahdollisimman varovaisesti ja vasta sen jälkeen otti Eveyn käsivartensa puoleen kun nainen kääntyi unissaan miestänsä kohti. Sormien silittäessä tuttua silkinpehmeää ihoa hellästi. Silmien katsoessa hetken vain huoneen pimeyttä, mutta mitä kauemmin korvat saivat kuunnella naisen rauhallista hengitystä ja ihon tuntea toisen kehon lämmön, alkoivat silmät sulkeutua väsymyksestä ja rauhalliset sanat lausuivat ajatuksissa; ”Kotona, viimeinkin.”
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ma 28 Joulu 2015, 01:00

Kummankaan miehistä voimatta uskoa silmiään, kun tuo monia tuhansia vanha kirja mureni pelkän kosketuksen voimasta - kuin sen tuhoamiseen ei olisi vaadittu koskaan mitään sen erikoisempaa tai vaikeampaa - katsoivat silmät vain alaspäin Giovannia että tuota tuhkakasaa, tietämättä olisiko hänen olla huolissaan, pettynyt vai raivoissaan. Siltikään kumpikaan kaksikosta ei tehnyt mitään, toisin kuin oltiin oletettu - ei Sin eikä Giovanni joka tuskin oli sen enempää mielissään kuin nuorempikaan - pureutuivat hampaat vasten posken sisäpintaa asteen voimakkaammin, silmäluomien laskeutuen hitaasti katseen tielle. Hiljaisen, lähemmäs tukahtuneen äänen lausuessa ajatuksensa ääneen, laskeutui raskas hiljaisuus koko tuohon pimeään tilaan. Toisen kuitenkin rikkoen ensimmäisenä vaivalloisesti hiljaisuuden, sanoen että ilmeisesti se olikin sitten siinä ja he voisivat kumpikin palata omiin arkielämiinsä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan - ei Sin voinut olla hymähtämättä asteen kylmemmällä äänellä "... Siinäkö se oli? Vuosituhansien verenvuodatus isäni takia - mureni juuri silmissämme, ja se oli siinä?" Omalla tavallaan, - nuoremman voimatta uskoa todellakaan että se olisi niin helppoa saatika sitten yksinkertaista mutta valitettavasti järkikin sanoi että he eivät enään voisi tehdä asialle mitään. Se pahin oli nyt tapahtunut ja mitä se toisi tullessaan... sitä he eivät saisi tietää ennenkuin olisi joko liian myöhäistä tai vasta paljon myöhemmin. Kännykän piipahtaessa kimeästi, kertoi se viimeistään että kirja oli tosiaankin tuhoutunut eikä se olisi vain unta - tiesi nuorempi kyllä sanomattakin kuka olisi yrittänyt saada Giovannia kiinni koko sen ajan mikä sai silmät avautumaan viimein. Hopeisen silmäparin, joiden väritys näytti sen pienen hetken aikaa hehkuvan hopeisena hämärässä valaistuksessa - osuessaan Giovanniin joka lopetti sillä samaisella minuutilla tekstiviestin lähetystä takaisin Italiaan - kohtasivat nämä kaksi vielä toisensa. Käden nousten kättelyyn, ojentautui Sinin käsi yhtälailla sanattoman käytösetiketin mukaisesta - mutta sen sijaan että ele olisi jäänyt viralliseksi ja he olisivat lähteneet samantien erilleen - vetäisi nuorempi toisen toverilliseen halaukseen hiljaisen äänen pyytäen Giovannia olemaan siltikin varovainen ja katsomaan perheensä perään.

Italiassa vuorokauden vaihtuessa seuraavaan isän palattua takaisin matkaltaan, oli Andrea kotiuduttu lääkärien toimesta kuin ihmeen kaupalla tämän elintoiminnot olivat muuttuneet tasaisemmaksi vaikka vieläkin tällä oli korkea kuume, - olivat lääkärit ohjeistaneet antamaan rauhoittavia ja särkylääkkeitä tarvittaessa/nukkumaan mennessä/kipujen tullessa, - mikä vaikutti voimakkaasti siihen että sinä yönä esikoinen ei edes aistinut isäänsä millään tavoin, saatika herännyt siihen että tämä oli hänen huoneessaan keskellä yötä. Raskaan hengityksen saaden rintakehän kohoilemaan peiton alla joka oli osaksi tippunu alunperin päältä, Andrean maatessa kyljellään mitä erikoisemmassa asennossa jossa kyljen päällimmäinen roikkui sängyn ulkopuolella lattiaa kohden ja alimmainen pysytteli paikallaan kehon alla. Buddhan nostaen päätään ja kipittäen Giovannin vierelle omalta makuupaikaltaan mikä oli sijoitettu lähemmäs keskelle huonetta - piti eläin hiljaisen ininän päästyään lähelle ja tökkäisten vanhempaa kuonollaan kuin tietäessään ettei kaikki ollut aivan mennyt niinkuin olisi pitänyt, sekä sen että eläin että isä olivat huolissaan esikoisen voinnista. Yleensä Buddha ei noussut sängylle perheenjäsenten edessä ellei saanut lupaa/kutsua, mutta sillä kertaa tämä hyppäsi Andrean viereen ja tunki päänsä varoen roikkuvan käden alle mennessään maate. Sängyn olematta iso, mutta tarjosi nipinnapin tilan kummallekin - liikahti Andrea vaistomaisesti unissaan parempaan asentoon kaapaten Buddhan parempaan "halaukseen" - seurasi perheen uskollinen lemmikki isän poistumista huoneesta, oven sulkeutuessa eläimen pään asettuen takaisin tassujen päälle.

Auringon alkaen nousemaan, aukesivat hopeiset silmät tutulla tapaansa samaan aikaan tuon taivaan kappaleen kanssa, - pääsi nenän kautta syvempi henkäys joka kertoi heräämisestä - näkivät silmät ensimmäisenä edessään tutun miehen jonka paluuta Evey ei ollut vielä odottanut niinkin "varhaisessa" vaiheessa. Normaalisti Evey olisi noussut tuossa kohtaa jo ylös ja astellut alakertaan tekemään aamupalaa - ehkä jopa viemään Buddhan ulos mikäli eläin sitä pyysi, - mutta sen sijaan nousi pää vain sen verran paikaltaan että huulet pääsivät suukottamaan varoen poskea, ja hiljaisen äänen kuiskaten italiaksi "Tervetuloa kotiin, lukutoukkani." - pienen hymyn kohoten viimeisimpänä huulien pinnalle, ennenkuin keho laskeutui takaisin makuuasentoon ja silmien sulkeutuen kiinni, siinä toivossa ettei Sophie tai Andrea olisi vielä hereillä - ja sen yhden ainoan kerran - hän saisi nukkua hetken pidempään.

Hyvin kylmän viiman saaden jokaisen ajatuksen ja mielentilan tuntumaan sillä hetkellä siltä että ehkä olisi pitänyt palata myöhemmin kesää kohden, jolloin edes lumet olisivat sulaneet siihen mennessä (ehkä) siellä päin Venäjää, minne Sin oli matkustanut koko yön sen jälkeen kun tiet olivat eronneet Giovannin kanssa. Raskaan henkäisyn päästen huulien lomasta, luoden ilmaan höyryn - joka kertoi asteiden olevan pakkasten puolella - ja tuskin tulisivat nousemaan vielä pitkään aikaan edes siedettävälle asteelle. Sinin enään olematta varma kuinka kauan oli seissyt siinä paikoillaan lumen päällä sanomatta mitään, eikä tiennyt oikein enään olisiko hänen pitänytkään sanoa jotain - mutta viimein keho ymmärsi edes kumartua alas laskiakseen aavikkokukka kimpun lumen peittämän hautakiven eteen. Paljaiden, lumelta tai edes kylmältä suojaamattomien sormien sivaltaen haudan kiviä sen verran että takaa paljastui Alban nimi - hymähti Sin hiljaa. Joka vuosi hän kävi ainakin sen yhden kerran, joskus kahdestikin ja toi aina Alban lempikukkia vaikka tiettynä vuodenaikana ja maanosissa niiden löytäminen oli naurettavalla tavalla vaikeaa - ja siltikin mies ei voinut tuntea vieläkään rauhaa vaikka naisen kuolemasta oli jo yli kolme vuotta.
"... Tiesitkö jo silloin, mitä tulisi tapahtumaan?" Miehen voimatta olla kysymättä ääneen, tietäessään näyttävänsä varmasti enemmän ja vähemmän hullulta puhuessaan haudalle tai edes olettamalla saavansa vastausta.

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ma 28 Joulu 2015, 20:03

Askeleiden edetessä tuota lumista mäkeä ylöspäin, jonne oli haudattu ympäriinsä ties kuinka monta edesmennyttä ihmistä – tunsi Chad astuvansa mukavuusalueelta entistä enemmän pois, mitä pidemmälle hän käveli tuolla hautausmaalla, joka sijatsi parin kymmenen kilometrin päästä siitä pienestä kylästä, jonne tämä oli hakeutunut avun tarvitsemisen hetkellä. Tuulen vireen puhaltaessa taas uudemman kerran edestäpäin nostatti se väkisinkin hartiat korviin ja kädet suun eteen kun niihin yritettiin puhaltaa lämmintä ilmaa keuhkoista vaikkakin sormia jo suojasi villakäsineet. Chad vain ei koskaan ollut mikään talvi ihminen ja kärsi sen vuoksi kylmästä paljon voimakkaammin.

Askelten pysähtyen viimein halutun etäisyyden päähän. Katseen nähdessä tutun henkilön seisoskelevan juuri siellä missä tämän olikin toivottu olevan. Todellisuudessa Chad oli vetänyt onnettaren kanssa pitkää tikkua lähtiessään juuri tuona kyseisenä päivänä hautausmaalle ja voiden vain toivoa koko ajan Sinin olevan siellä vuosittaisen tapansa mukaan. Chad olisi kai voinut astella huomaamattomasti ja kylmän rauhallisesti toisen luokse tehdäkseen vasta lopussa läsnäolonsa julki, mutta tämä mies ei ollut sellainen salaperäinen hiiviskelijä kuin muut ilmeisemmin olettivat salaseuran jäsenestä.

Joten käsi kohosi ensin takin kaulukselle laskiakseen sen pois suun edestä, minkä jälkeen keuhkot vetivät pakkasen kirpakkaa ilmaa keuhkoihin ja asteen voimakkaammalla äänellä kutsuttiin nuorempaa miestä nimeltä. ”Hoi, Sin!” Käden kohottautuessa huiskauttamaan ilmaa terveyhdyksen merkiksi. Jalkojen astuessa ensimmäiset askeleet eteenpäin, mutta vielä välimatkaa ei otettu nopeasti umpeen – sillä olihan Sinin viimeinen muistikuva Chadista tunteettomanan sieluttomana, joka toimi uuden salaseuran odayna. Yksi muutos oli kuitenkin tapahtunut ja se ei ollut odayn asemasta luopuminen vaan… ”Etkö sinä pentu jäädytä kohta käpäläsi kun noin vapaaehtoisesti hyppelet paljain käsin pakkasessa.” Vuosien saatossa tutun virnistyksen kohottautuessa huulille, josta se kohosi ilkikuriseksi tuikkeeksi tummiin silmiin. Juuri tuolla samalla tavalla Chad oli monien vuosien ajan hymyillyt kun puheeaihe oli ihan selvää ärsyttämistä vaikka siitä olikin agressiivinen sävy kaukana. Katseen kohdistuessa hetkeksi Sinin ohitse tuohon samaiseen hautakiveen, jonka edustalle Sin oli laskenut tuomansa aavikkoruusukimpun – tunsi Chad väkisinkin palan nousevan kurkkuunsa, sillä vaikka tämä olisi mielellään unohtanut sen tietyn päivän elämästään, vainosi se häntä siitä huolimatta.

Kurkun rykäisemisen palauttaen onneksi äänen takaisin ja tummien silmien kääntyen takaisin Siniin.
”Tuota… tämä voi varmasti kuulostaa typerälle ja epäuskottavalle, mutta haluaisin silti tiedustella sinulta… että tiedätkö missä Azra on nähty viimeisen kerran?” Noin, nyt se oli viimein sylkäisty ulos suusta vaikkakin sen jälkeen Chad olisi halunnut painua matkoihinsa ja käskeä toista unohtamaan kuulemansa. Sehän olisi ihan pähkähullua olettaa, että Azra suostuisi ottamaan hänet takaisin. Kaikkien niiden tapahtumien jälkeen.
”Älä käsitä väärin.” Toinen käsistä kohottautuen ilmaan tyynnyttävästi kun sanat riensivät lisäämään oikaisun. ”En etsi häntä uuden salaseuran vuoksi tai mitään siihen suuntaan liittyvää.” Hermostuneisuuden pakottaen Chadin pitämään tauon - ettei tämä seuraavaksi sotkeutuisi sanoissaan, ehkä sieluttomana oleminen oli ollut paljon varmempaa jossa kieli ei ollut kompastellut kertaakaan, mutta nyt sitä ei enää ollut.
”Haluan vain…” Saman käden, joka oli aikaisemmin kohonnut ilmaan puhumisen aikana, hakeutuen nyt hiuksille, joita pyyhkäistiin päälaen suuntaisesti. Ärsyyntymisestä kertovan ärähdyksen kohottautuessa keuhkoista, sen kertoen viimeistään sen että Chad halusi selvästi sanoa jotakin, mutta ei osannut pukea ajatuksiaan sanoiksi (täysin toisin kuin Sin, joka hallitsi sanojen käytön missä vain).
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ma 28 Joulu 2015, 22:35

Katse oli pysytellyt jo hetken aikaa tuossa hautakivessä, vaikka sille ei oltukaan lausuttu enään mitään ääneen muiden kuultavaksi - vaikka hautausmaalla ei ollut näkynyt sinä päivänä muita eläviä sieluja miehen itsensä lisäksi - tai ainakin niin tämä oli luullut. Aistien kuitenkin kertoen jonkun lähestyvän lumista maastoa pitkin niinkään kiirehtimättä - mutta toisaalta myöskään yrittämättä piiloutua millään tavoin lähestyessään kokoajan. Siitä oli yli puolivuotta kun Sin oli viimeksi nähnyt Chadin viimeisen kerran kasvotusten, silloin tämä oli menehtynyt lääkärinpöydälle ja myöhemmin muuttunut sieluttomaksi heidän isänsä toimesta. Joten Sinin todellakaan ensisijaisesti uskomatta miehen olevan se joka oli hakeutunut juuri tuohon samaan aikaan hautausmaalle, - tai ainakin nuorempi oletti toisen olevan yhtä kylmä ja tunteeton kuin sieluttomat yleensäkin. Joten se mitä seuraavaksi korvat erottivat kauempaa välimatkan päästä, sai pään kääntymään asteen hitaammin huutelijaa kohden hyvin epäuskoisen näköisenä. Oliko moinen edes mahdollista?

Katseen pystymättä enään kääntymään pois näkemästään, puolivuotta nuoremmasta tuntuen kuin tämä näkisi unta sillä hetkellä - ja olisi jos hän ei olisi tiennyt viime päiväiset tapahtumat itsekin, olisi tämä todennäköisesti valmistautunut yllytykseen ja olemaan paljon varovaisempi Chadin seurassa. Olihan tämä kuitenkin tehnyt vaikka mitä Odayna. Käden ymmärtämättä kohota edes vastaukseksi, vaikka silmät näkivät hyvin selvästi miehen lähenevän hitaasti vaikka toinen oli heittänyt jopa kiusoittelevan heiton kuten tämä oli tehnyt aina kaksikon välillä - otti Sin askelman kuitenkin toista vastaan vaikka vieläkin tämä oli hämmentynt. Oliko muinaisen kirjan tuhoutuminen muuttanut toisen jälleen entiselleen? Entäpä Zay sitten? Hiljaisuuden laskeutuen hetkeksi kaksikon välillä, - huomasi nuorempi tummemman silmäparin harhailevan haudalla - sai tuo pieni kehonele pienen hymyn kohoamaan surullisena huulille "Sinäkin kaipaat häntä vieläkin." Hiljaisen äänen lausuen toiselle ääneen ensimmäisen kerran, vilkaisivat silmät sivummalle tuohon samaan suuntaan vielä viimeisen kerran, ennenkuin olisi aika kiinnittää huomio pelkästään Chadiin. Tuon viimein aloittaen puhumisen, hiljentyi Sin kuuntelemaan mitä vanhempi oikein halusi että tämä oli etsinyt hänet jopa käsiinsä hautausmaalta - kohosivat kulmat kysyvästi asteen ylemmäksi Chadin kysyessä vaivaantuneena Azran sijaintia - toisesta nähden selvästi että tämä tunsi olonsa epämukavaksi kyseisestä aihealueesta - omalla tavallaan epäilevä suojelevaisuus avautti suuta sen verran että hän olisi kysynyt mistä moinen päätös - mutta Chad kerkesi keskeyttämään ja lisäämään ettei Salaseuralla ollut mitään tekemistä sillä kertaa asian kanssa.

Chadin todellakin näyttäen vaikealta tilanteen kanssa, sai tuo Sini naurahtamaan aidosti kun vanhempi näytti miettivän tosissaan miten tuoda ajatukset viisaasti julki viimeisen lauseen osalta sinetöidäkseen ettei tämä aikoisi pahentaa ainakaan tilannetta - "... Haluat vain korjata itsesi ja perheesi takaisin kokonaiseksi?" Hopeisen silmien hakeutuen kunnolla tummiin, jotka olivat hetken aikaa yrittäneet pysyä muualla vaikean sanavaihdon edessä. Vasemman puolimmaisen käden hakeutuen silloin takin taskun syöväreihin hakiakseen puhelimen otteeseensa ja nostaakseen sen katseensa eteen hetkeksi. "... Viimeksi kun kuulin Azrasta, hän ja Lucio olivat lähdössä Kuubaan. Mutta siitäkin on ylitse viikko." Miehen joutuen toteamaan omaksikin harmikseen ääneen, sillä yleensä Sin oli se joka oli perillä Azran sijainnista parhaiten - mutta viikkojen aikana nainen oli pitäytyny varsin selkeästi pois kaikista yhteyksistä vain hetken päätöksellään ja lähtenyt täysin yhtäkkiä kokonaan pois Espanjasta ilman selityksiä. Vain sen ettei Chadillä tai Salaseuralla ollut siihen mitään yhteyttä "Sinuna aloittaisin siitä, kuten tiedätkin. Mutta jos jotain tapahtuu, ja tiedän sinun olevan siihen yhteydessä - jahtaan sinut käsiini siitä hyvästä. Ymmärrätkö." Velimäisen uhmauksen tullen lausutuksi ääneen, hopeisten silmien katsoen vakavasti tummempia - mutta veikarimaisen virneen poistaen sen vakavan hetken - laskettiin kännykkä takaisin taskuun ja sen sijaan mitään varoittamatta - kietaisi tämä kätensä toisen ympärille "... sano vaikka ämmäksi, aivan sama minulle - mutta älä enään ikinä - luovuta niin vain. Kuuletko." Hiljaisen, lähemmäs tukahtuneen äänen sanoen toiselle tuskin kuiskausta korkeammalla äänellä.

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ti 29 Joulu 2015, 11:29

Vasta kun välimatka oli umpeutunut lähemmäs kolmeen metriin kääntyi Sin vasta silloin kokonaan ympäri ja kohdisti katseensa Chadiin, joka näki sinä hetkenä kyllä selvästi silmiinpistävän hämmentyneisyyden hopeisten silmien keskustassa. Oliko hän tosiaan ollut noin pahasti toisenlainen kun ei edes lapsuuden ajoilta jäänyt ystävä uskonut kuulemaansa, vaikka Chad oli siihen asti käyttäytynyt kuten oli aina tehnyt. Jopa tuo viaton ärsyttäminen kuului kuvaan, mutta ilmeisemmin hän ei ollut harrastanut moista niinä aikoina kun… Chadin hymähtäen ajatuksissaan… ainoa asia minkä hän muisti siitä koko sekavasta seurakunnasta oli ahdistava pimeys, joka oli yhtäkkiä kiskaistu kerralla kadoksiin ja sen jälkeen kaikki ne päivät olivat menneet jotenkin puoli liekillä, kuin niissä olisi oltu läsnä koko ajan, mutta ei kuitenkaan ajatuksellisesti mukana. Aivan kuin joku toinen olisi ollut sinä.

Kuubassa?! Tuon sijainnista kertovan sanan kolahtaen vasten korvia niin voimalla, että se sai suun väkisinkin avautumaan puoliksi kuin kieli olisi halunnut sanoa seuraavaksi jotakin, mutta ääntä ei kuulunut kurkusta. Mitä hemmettiä hän oli oikein mennyt tekemään, että Azra oli pakannut laukkunsa ja lähtenyt valtameren toiselle puolelle asti?! Ajatusten lyödessä kirjainmellisesti tyhjää sinä hetkenä, joten valitettavasti seuraavat sanat menivät puoliksi ohitse väkisinkin. Kielen saaden lopulta mumistua jotakin istuutumisesta ja kehon ehtien jo kääntymään sentin johonin suuntaan jossa olisi toivon mukaan lähin penkki (jos sellaisia nyt sattuisi olemaan hautausmaalla). Nuorempaa lähimmän olkavarren tuntiessa silloin otteen itsensä ympärillä, mikä tottakai sai väkisinkin puolustusvaiston kohottamaan päätänsä. Aikoisiko Sin sittenkin hyökätä hänen kimppuunsa? Kehon valmistautuessa jo ties minkälaiseen hyökkäykseen, mutta sen sijaan tuli vain hyvin tiukka halaus ja sanat, jotka toivoivat - ettei Chad enää koskaan luovuttaisi niin helpolla. Kummankin käsistä roikkuen sivuilla ja kehon ollen niin jännittynyt, että jos Sin olisi yhtäkkiä päättänyt pukata taaksepäin olisi vanhempi hyvin todennäköisesti kaatunut suorilta jaloin selälleen lumiseen maahan.

Tuon yhden teon, jonka Sin oli tehnyt vain vastojensa varassa, naksauttaen sen viimeisimmän palan paikoilleen Chadin pään sisällä. Hänen muistaen vereltä haisevan ympäristön ja sairaalan epämukavan patjan selkänsä alla, hoitajien tiukan sananvaihdon ja Sinin seisomassa käytävälle avautuvan ikkunan takana… sydän monitorin tasaisen vinkunan…
Käsien kohottautuessa täysin yllättäen Sinin hartioille ja erkaannuttaen toisen kauemmaksi, ei väkivaltaisesti vaan pikemminkin eleen tarkoittae sanattomasti; Astuisitko millin kauemmaksi, kiitos. Chadin puhaltaen ilmaa ulos hitaasti ja mumisten jotakin jonkin asian mahdottomuudesta samalla kun katse oli alkanut harhailemaan ympäristössä päämäärättömästi. Kaiken tuon kertoen, että kohta mies kokisi järkensä niksahtavan pois paikoiltaan. Käsien alkaen hieromaan toisiaan vasten kun niitä yritettiin saada vaiston varaisesti lämpimäksi vaikka todellisuudessa Chadilla oli hyvin lämmin adrenaliinin ansiosta.
”Siis…” Epäuskoisuudesta ja hermostuneisuudesta kertovan naurahduksen karatessa huulilta, joiden eteen sormet tuotiin ristittynä hetkeksi ennen kuin ne jo jatkoivat matkaansa johonkin suuntaan. Chadin voimatta seistä sinä hetkenä ollenkaan rauhassa paikoillaan vaan liikkui aina johonkin suuntaan vaikka tämä yrittikin pitää itsensä rauhallisena, mutta miten sen jälkeen pystyi olemaan rauhallinen kun muistaisit kuolleesi ja heränneesi siitä!? ”…kuolinko minä silloin…siellä sairaalassa…siellä espanjassa?” Pelkkä noiden sanojen lausuminen ääneen sai kaiken kuulostamaan täysin hullulle, mutta omalla tavallaan se antoi jotenkin järkeä sen jälkeisiin tapahtumiin…ehkä. Uuden pidätellyn naurahduksen kuuluessa vaikka sitä yritettiin vaimentaa kauluksen taakse, sillä Chad ei oikeasti pitänyt tätä hetkeä naurun asiana, mutta kun ihminen kuuli jotakin täysin mahdotonta kohdistuneen itseensä… niin miten muuten sellaisessa tilanteessa reakoitiin?

”Tarvitsen ryypyn… ja hyvin vahvan sellaisen.” Sanojen onnistuen lopulta mumisemaan jotakin järkeen käyvää. Askelten ehtien jo ottamaan pari askelta eteenpäin. ”Ai niin, kylä oli toisessa suunnassa.” Etusormen näpäyttäen ohimoa typeryyden merkiksi, askeleiden kääntyessä oikeaan suuntaan. Chadin katseen kirjainmellisesti käyden tyhjäkäynnillä, mutta ymmärsi tämä sentään takellella jotakin Sinille kiitokseksi antamastaan tiedosta. Siihen sen järkevän ajattelun sitten loppuenkin.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ti 29 Joulu 2015, 18:13

Sin oli vastannut rehellisesti vanhemman uteluun Azran ja Lucion sijainnista, vaikka tarkkaa tietoa hän ei osaisikaan antaa sillä hetkellä - ei vastaus näyttänyt miellyttävän Chadiä sitten yhtään. Tämän näyttäen menevän hieman tolalleen moisesta uutisesta, eikä näyttänyt kyllä keskittyvän pahemmin muuhun kuulemaansa sen erityisemmin - kaiken lisäksi toinen yritti hakeuttaa itsensä johonkin istumaan mikäli penkkiä olisi ollut lähellä. Ehkä omalla tavallaan se äkillinen halaus oli tullut oikealla hetkellä, jos mietittiin että seuraavaksi vanhempi näytti siltä että olisi mätkähtänyt maahan puolihuolimattomasti. Se mitä tuo hyvin yksinkertainen teko aiheutti... no, se huomattaisiin pian. Chadin vastaamatta halaukseen millään, alkoivat Sinin ajatukset hyrrätä samantien että ehkä hän oli ollut liian nopea teossaan - tuon ajatuksen kanssa puhuen entisestään se kun Chad sai viimein nostettua kätensä kaksikon väliin, teon pyytäen antamaan hieman hajurakoa vanhemmalle.
Hopeisten silmien muuttuen vakavasta huolestuneeksi kun toinen ei näyttänyt kokoavan itseään niin nopeasti kuin tällä oli ollut tapana aina salamurhaaja ajoista lähtien, otti Sin suosiolla askeleen taaksepäin antaakseen tuolle sen tarvittavan tilan, vaikka valmistautuikin kaikkeen mahdolliseen mitä voisi sillä hetkellä tapahtua, tumman äänen kysyen viimein suoraan veljeltään: "Chad, oletko kunnossa? Näytät siltä kuin olisit nähnyt aaveen.". Toisen vain availlen suutaan, mumisten vain hiljaa itsekseen tuomatta mitään selkeää aluksi ilmi - kunnes viimein tämä sai edes sen yhden kysymyksen muotoiltua huulille: oliko hän kuollut aiemmin? Sinin kääntäen silmänsä hetkeksi Chadin ohitse hautausmaan toiseen laitaan, ei sillä ollut mitään tarkoitusperää mutta Sin saisi miettiä hetken aikaa mitä sanoisi tuossa paikassa, miehen nielaisten vaikeammin. "... Se on pitkä juttu. Mutta kyllä. Kuolit silloin Espanjassa, vaikka Salaseura yritti sitä peitellä." Tämän viimein vastaten hieman ympäripyöreästi, sillä tämän omasta mielestä ehkä tosiaan avonainen hautausmaa ei ollut todellakaan parhain paikka keskustella moisesta aihealueesta.

Tuon sanottuaan totesi Chad tarvitsevansa ryypyn vieläpä hyvin vahvan sellaisen, - tuon alkaen etsimään kyläänsä vaikkakin siinäkin oli omat ongelmansa huokaisi Sin raskaasti "Minä tarjoan sen ryypyn. Et voi lähteä yksin horjumaan pakkasessa kun olet noin sekaisin." Huolehtivan puolen tullen sanotuksi vaikka Chad olikin kiittänyt niistä vähäisistäkin tiedoista - nuoremmalla olematta edelleenkään aikomusta päästää toista yksin moisessa mielentilassa jonnekin juomaan vahvempaa.
Miehen nostaen jalkaansa maasta hetken liikkumattomuuden jälkeen lähtiäkseen toisen perään, kiirehtimättä niinkään toisen vierelle mutta enemmän varmistaen ettei toinen törmäilisi tai kaatuisi maahan, valmiina tarttumaan toisesta kiinni pahimmalla hetkellä. Vasta kun hautausmaan portit lähenivät kaksikon edessä, hyppeli nuorempi toisen vierelle kunnolla ollessaan suurinpiirtein varma ettei toinen vahingoittaisi itseään omassa mielentilassaan, vaikka joutuikin vielä korjailemaan muutamaan kertaan toisen kävelyä varoen voiden vain toivoa ettei saisi seuraavaksi itse nyrkistä mikäli Chadin tunnettu temperamenttisuus syttyisi vaihteeksi jostakin. Hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille tuona aikana, kummankaan alkamatta kommentoimaan enempää tapahtumia kuin olisi ollut tarpeellista vaikka Sin tiesikin että sekä hänellä itsellään että Chadillä olisi varmastikin kysyttävää ja kerrottavaa viimepäivien sekä viimeisen puolen vuoden tapahtumista joihin ainakin Sin antaisi kyllä vastaukset mikäli toinen ymmärtäisi kysyäkään.

Kaksikon tien käyden tuota kylää kohden, jossa Chad oli ollut tutumpi kasvo jo muutamien päivien ajan vaikka vieläkin asukkaat olivatkin epäileviä turistien tarkoitusperästä saatika sitten mitä nämä oikein hakivat niinkin syrjäiseltä seudulta - tunsi Sin välillä sekä paheksuvia että ihmetteleviä katseita itsessään kävellessään Chadin vierellä kohti tuota pientä pubia, jonka yhteyteen oli perustettu hyvin kauaa aikaa sitten majatalo - joka kuitenkin oli menettänyt loistonsa jo vuosikymmenten jälkeen - jäljellä ollen vain rapistunut maalipinta, omistaja ja ne vakioasiakkaat. Oven kilahtaen kaksikon perässä, heidän astuessa puisen kynnyksen ylitse joka narahti vielä merkitsi uudenlaisesta painosta mikäli joku ei heitä vielä ollut huomannut aiemmin. Siitä oli vuosia, kun Sin oli viimeksi puhunut venäjää edes sen vähän verran mitä hän osaisi - joten todellakin ne hyvin yksinkertaisetkin asiat tuossa monimutkaisessa kielessä olivat jokseenkin ruosteessa. Itseasiassa venäjänkielen käyttäminen oli jäänyt sillä samalla hetkellä kuin viittomakielikin - kolmisen vuotta sitten. "Istu johonkin ettet pökerry lattialle, sitten puhutaan. Mitä haluat juotavaa?"

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ti 29 Joulu 2015, 22:34

Koko matkan kylään asti piti Chad vaitonaisuuden aikanakin omiltakohdiltaan läsnä, sillä tuona hetkenä ei huulien välistä olisi kyennyt kuulumaan muutenkaan mitään järkevää tai jotakin keskustelun ylläpitämiseen vaadittavia sanoja. Chadin myös tietäen sen alitajunnassaan, että Sin tulisi seuramaan vanhempaa vaikka tämä ei sitä erikseen pyytäisikään, sillä jokin sisin muisto kertoi Sinin huolehtineen aina Chadista, vaikka toinen olikin puoltavuotta vanhempi, mutta niin se vain oli aina mennyt… Vaikkakin juuri tuo piirre toisessa nostakkin välillä raivomittarin yli keskilinjan. Chad kun ei ollut koskaan halunnut muiden huolehtivan hänestä, ei missään määrin… vaikka tämä olisi ollut yhtälailla haavoittuvainen muiden tavoin.

Kylän ainoan bubin oven avautuessa viimein pois tieltä, oli kaksikkoa vastassa vain baarimikon lisäksi neljä asiakasta, joista kaksi oli jo tekemässä lähtöä ulospäin. Sinin astuessa Chadin ohitse kohti tiskiä, olisi vanhempi kai muuten lausunut jotakin näpäyttävää takaisin seuraaviin sanoihin, mutta nyt siinä mielentilassa askeleet vain veivät syrjemmällä sijaitsevaa loossia kohti ja Sinille huikattiin tilaus vodkasta, jota siinä baarissa oli vain yhtä lajia ja se oli juuri vahvuudeltaan sitä mitä Chad sinä hetkenä kaipasi.

Puisen penkin narahtaessa valittaen kehon painon alla, nojautuivat kyynärpäät pöytää vasten ja kasvot hautautuivat hetkeksi kämmenien sisään. Mitä hemmettiä täällä oikein tapahtui? Miksi hän yhtäkkiä tunsi olonsa näin sekavaksi vaikka aamulla herätessään mieli oli ollut virkeä ja veitsen terävä. Kasvojen kohottautuessa juuri parahiksi nuoremman suuntaan, joka oli silloin saanut tilauksensa tehtyä ja tuli nyt lasien kassa pöydän suuntaan. Sinin antama tieto (oli se sitten tapahtunut vahingossa tai tahaltaan) oli riittänyt pistämään Chadin mielentilan ja ajatukset kokonaan uusiksi. Vodkalasin kopahtaessa viimein pöydän kannelle, otettiin juomasta samantien kerta huikka puoleen väliin asti. Tuon hyvin väkevän alkoholin poltellen kieltä kurkkuun asti, mutta missään vaiheessa Chad ei alkanut kakomaan. Tämän pikemminkin sulkien silmänsä hetkeksi ja odottaen sen hetken aikaa, että tuo kuolevaisten synninjuoma turruttaisi ajatuksissa vellovan ns.”paniikin” takavasemmalle. Puoliksi täynnä olevan vodkalasin päätyen viimein lasketuksi pöydälle, minkä jälkeen kumpikin käsistä kohosi hieraisemaan väsyneesti silmien ja kasvojen aluetta ennen kuin laskettiin takaisin syliin, kehon nojautuessa samoihin aikoihin selkänojaa vasten.

”Joten kerrataanpa nyt vielä.” Kurkusta uhaten minä hetkenä hyvänsä kohota naurahdus, mutta vielä se pidettiin visusti poissa. Kielen nuolaistessa ylähuulen sisäpintaa, mitä seurasi pieni naksautus ääni hampaita vasten. Chadin selvästi miettien sanojaan. ”Sanoit minun kuolleen silloin espanjassa, mutta miksi olen sitten hengissä? Miksi muistan tavanneeni sinut ja Azran puolivuotta sitten slovakiassa… niin miksi ette silloin kertonut tätä minulle? Te vain käänsitte minulle selkänne ja Azra puolestaa nappasi lapsemme mukaan kadotakseen luoja ties minne suuntaan tässä hiton suuressa maailmassa.” Käden huitaisten ilmaa demostroivasti. ”Hyvä on, myönnän sen etten silloin ollut ehkä se hurmaavin itseni… loppujen lopuksi, se kaikki on yhtä sumua mielessäni, mutta… ei sen väliä.” Pienemmän kulauksen tullen otetuksi vodkasta. Tummien silmien harhaillen hetken tuolla murjuisessa baarissa, kunnes ne viimein palautuivat Sinin kasvoihin. Käden pitelemän lasin reunan nyökkäisten loivasti nuoremman suuntaan. Hymyn piirtyessä ovelasti huulille. ”Sinä taas näytät pärjänneen elämässäsi, Sin. Loppujen lopuksi sinähän se meistä olit aina se paremmin pärjäävä. Aloitit elämäsi muualla kun taas minä olen edelleen niissä samoissa piireissä ja mihinkä se siitä miksikään muuttuisi.” Lasin tullen kohotetuksi huulille, jotka vielä lausuivat kuivasti; ”Sitä samaa paskaa päivästä toiseen.” Lopun vodkan päätyen kaadetuksi alas kurkusta, huikkasi Chad jo heti perään jotakin venäjäksi baarimikolle, joka vastavätteisesti sanoi ensin takaisin mutta pian silmiään pyöräytellen toi korkkaamansa vodkapullon pöytään, josta Chad kaatoi lasinsa uudelleen täyteen.
”Joten kohottakaamme malja sille.”
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ke 30 Joulu 2015, 00:31

Baarimikon odottaen vielä suhteellisen kärsivällisesti kaksikkoa ja mitä nämä hakivat sillä hetkellä moisesta rähjästä: toisen näyttäen edes jokseenkin järkevältä jo pelkästään pukeutumisen kannalta vaikka silmien väritys saikin kavahtamaan ja toinen taas vastasi lähemmäs sitä hyvin stereotyyppistä asiakaskuntaa - joka todellakin tarvitse sitä vettä väkevämpää. Chadin talssiessa syrjäisempään loossiin automaattisesti - huikaten Sinille oman tilauksensa, jonka pelkästään sanominen ääneen oli aiheuttanut vanhemmassa miehessä samantien reaktion tämän käydessä toimeen. Eihän tuolla muuta vahvempaa kirkasta ollutkaan ja vodka oli venäjällä varsin yleinen - joten mitä muutakaan voi olettaa. Sinin tilaten viskinsä, kuten tavallista raakana - ehkä moinen oli juurtunut irlannista niinä asuinvuosina - mutta tuossa hän pysyikin vaikkakin ehkä kaavoihin kangistuneena. Hän oli juonut ja kokeillut kaikkea teini-iässä ja sen jälkeenkin Chadin kanssa pubeissa joten eiköhän noilla pärjättäisiin. Sinin maksaen kaiken samantien sen sijaan että olisi jättänyt pöytään roikkumaan juomia, samalla hieman isomman setelin vaihtaen omistajaa - demonin lausahtaen asteen hiljaisemmalla äänellä toisen pitävän huolen ettei kukaan tulisi häiritsemään keskustelua - jonka jälkeen juomat vain napattiin käsiin mukaan, matkan johtuen kohti tuota loossia jonne Chad oli asettunut mukavasti jo. Omalla tavallaan.

Chadin ottaessa puisen tuolin itselleen, istuutui Sin puolestaan pehmeämmälle sohvaistuimelle joka oli asetettu seinää vasten - asetettiin juomat pöydälle ensimmäisenä, Chadin tarttuen lähes samantien omaan juomaansa kun taas Sin keskittyi ottamaan ulkovaatetta että pukutakkiaan pois viereiselle vapaalle paikalle, kummankaan puhumatta vielä mitään - vaikka sivusilmällä nuorempi kyllä näki Chadin näyttävän... hyvin hämmentyneeltä, ellei jopa tukavalta - jotenkin sekavalta omien ajatuksiensa kanssa sen verran, ettei tämä ollut välttämättä ymmärtänyt edes piilottaa tuntemuksiaan tutun naamion taakse (ei sitä olisi kyllä tarvittukaan siihen hetkeen). Nuoremman saaden mustan takin vierelleen, jäi tälle päälle vain musta kauluspaita vaikka sisälläkään ei ollut se kaikista lämmin, kääntyi tämä viimein kunnolla vanhempaa kohden - tämän jo kiirehtiessä juomaan lasistaan puoleen väliin asti - oli vain sekunnista kiinni ettei Sin ollut todennut että ehkä Chadin kuitenkin kannattaisi ottaa vielä rauhallisesti sen sijaan että olisi kiirehtinyt niin vahvan alkoholin suhteen - mutta sanat tuli nielaistua: jo pelkästään siitä syystä että hän vieläkin muisti huolehtimisen olevan Chadille kuin piikkilihassa. Ei pelkästään häneltä, mutta usein Sin oli se joka sai osansa nimenomaan espanjankielellä kun toinen nyt onnistui menettämään hermonsa - joten toistaiseksi, antoi Sin olla. Olihan toinen kuitenkin häntä vanhempi, eiköhän iso mies osannut itsekin arvioida omaa juoman käyttöään sen mukaan. Miehen itsensäkin kohottaen oman juomansa huulille, jossa selvästi pystyi haistamaan että maistamaan selvän savuisuuden joka sai suun turtumaan hetkellisesti, poltellen kurkkua viskin päätyessä nielaistuksi alas vaikka tämä ei aikonutkaan olla yhtä tarmokas oman juomansa suhteen, nauttien tuosta vähitellen. Humalaan kun hän ei enään pystynyt tulemaan - välillä jopa omaksi harmikseen - joten miksi edes yrittää väkisin.

Viimein, sanojen alkaen luomaan itselleen ääntä Chadilla tuon saadessa jonkinlaisesta punaisesta narusta kiinni - kiinnittyivät hopeiset silmät Chadin omiin tuon puhuessa, tuoden kuuluville niitä vähäisiä muistojaan - vaatien selitystä sille miksi "he olivat vain kävelleet pois tilanteesta" Chadin omien muistikuvien mukaan - saivat nuo sanat kulmat kurtistumaan vaikka vielä sen aikaa tämä pysyi hiljaa. Siltäkö se oli vaikuttanut? Chadin lisäten että ehkä hänen omalla vähemmän-hurmaavalla olemuksellaan oli ollut asiaan toki oma vaikutuksensa - mutta sen enempää alkamatta puhumaan - vaihtoikin tämä puheenaiheen hetkeksi Siniin.
Noiden sanojen, jotka olivat ilmeisesti arvioineet nuoremman päästä varpaisiin sen pienen tapaamisen ajalta viimeisen puolen vuoden jälkeen, saaden aidosti huvittuneen naurahduksen karkaamaan huulilta - hennon, mitään sanomattaman hymyn kohoten huulien pinnalle muttei hopeisiin silmiin joihin oli kehittynyt sen tietynlainen auktoriteetti jo kauan aikaa sitten eikä se ainakaan ollut kadonnut mihinkään vieläkään. "Et voi kuvitellakaan." Ympäripyöreiden sanojen todeten sarkastisen huvittuneesti takaisin, kohotettiin omaa lasia pieneen kippismäiseen tekoon ilmaa vasten ennen uutta kulausta, joka ei kuitenkaan ollut sen isompi kuin edellinenkään. Chad oli tuolloin jo pyytänyt vastahakoiselta baarityöntekijältä koko vodka pulloa - jonka tämä oli toimittanut vastaväitteistä huolimatta Chadille - nosti Sin omaa lasiaan uudelleen ylemmäksi silkan kohteliaisuuden nimissä. Hiljaisuuden laskeutuen jälleen, seurasi Sin hetken aikaa vuoroin tuota vodka pulloa - ja osittain Chadiä kunnes joutui huokaisemaan hieman raskaammin, vieden kätensä pullolle ja vetäen sen itsensä lähellä - ei juodakseen ainakaan vielä - mutta pitääkseen sen hetken aikaa poissa toisen käsistä. Hän kuitenkin halusi puhua toiselle sen että tämä ymmärtäisi, eikä silloin kun hän kantaisi toista nukkumaan krapulaansa pois pöydän alta. "... Jos aloitan alusta. Puolivuotta sitten, talo jossa asuitte Azran ja Lucion kanssa räjähti ja paloi tuhkaksi. Sinut löydettiin takapihalta pahasti vahingoittuneena ja vietiin sairaalaan. Oli ihme että selvisit edes sinne asti sydämesi vuoksi. Turha varmaan mainostaa että se sydän oli se joka vei sinulta hengenkin lopulta. Lyhyesti virsi varmasti kaunis: isäni tarvitsi seuraajan itselleen Salaseuraan, kuten tiedät emme ole väleissä - emmekä tule enään olemaankaan mikäli se hänestä riippuu. Siksi olet vieläkin siinä." Viskilasin tullen asetetuksi takaisin pöydän pinnalle tovin jälkeen, otti Sin itse mukavemman asennon omalla paikallaan tietäessään tuosta juttutuokiosta tulevan pitkä. Ja osaksi että hän voisi tarkkailla Chadin reaktioita paremmin kuulemaansa kohtaan, vaikka epäilikin että se mitä tämä joutuisi seuraavaksi kuulemaan - ei ainakaan parantaisi toisen oloa yhtään.

Hopeisten silmien siirtyen hetkeksi jälleen pois Chadista, hakiakseen oikeita sanoja ja oikeaa tapaa miten tuosta jatkaa - joutuen vain kääntämään katseensa takaisin toiseen, saadakseen toisen uskomaan olevansa jokaisesta sanastaan tosissaan: "Sinusta tuli samanlainen kuin isäni. Sieluton. Se piti sinut hengissä, mutta sen takia et muistanut mitään: et Azraa, et Luciota, et minua -ainakaan täysin, tai edes Albaa. Kaikki oli pyyhitty pois. Ilmeisesti huhujen mukaan sinulle uskoteltiin pitkään että olit ollut koomassa ja siitä muistinmenetys. Mutta se olit sinä itse joka päätti ottaa Salaseurassa johdon itselleen. Silloin me tulimme, tai Azra enemmänkin koska olimme molemmat luulleet että olit kuollut. Mutta et muistanut meitä, etkä uskonut teidän olevan naimisissa tai että teillä olisi ollut perhe, vielä vähemmän sitä että olisit oikeasti kuollut - vasta kun tyttäreni oli syntymässä etsit Lucion käsiisi tehdäkseen hänestä seuraajan.Ehkä onneksi Azralla on kyky uhmailla sinua sen osalta, ettei niin käynyt. Emme poistuneet koskaan kääntäneet sinulle selkäämme, vaikka sen niin muistatkin. Ihastuttavalla persoonallisuudellasi ei ollut sen suhteen muuta tekemistä." Tässä kohtaa kieli oli muuttunut itsestään Chadin omalle äidinkielelle - joka Sin oli oppinut vaimonsa kautta niiden yhdessä olo vuosien ajan - kummankin tietäen millaisella vesillä tuo keskustelu sillä hetkellä kävi, ja Sinistä tuntui sillä hetkellä että ehkä parempi antaa Chadin kuulla omalla äidinkielellään selitys kuin että sekavuudellaan joutuisi miettimään entisestään tapahtumia ja niiden automaattista kääntämistä yleiskieleen. "Mutta siitä on yli puolivuotta. Azralla ja sinulla oli ilmeisesti suhteellisen neutraalit välit, joten moinen pakeneminen ei johtunut sinusta. Mitä se sitten on: en osaa sanoa." Tuossa kohdin - Sin olisi voinut hyvin uskoa Chadin voivan etsiä Anubis omiin käsiinsä kaikkien niiden tekojen jälkeen, ja olisi varmasti vihainen myös itselleen omalla tavallaan mutta toinen ansaitsi kuitenkin selvennyksen tapahtumiin edes joltakin - jolla oli muukin näkökulma kuin sieluttoman "... Jos ajattelit alkaa etsimään isääni, se ei onnistu. Hän on kirjaimellisesti kadonnut kuin maannielemä. Eikä sukuasi koske enään Muinaisen Kirjan vartiointi, - se helvetin kirja on enään tuhkaa ja tomua. Kirjaimellisesti." Jäljellä olevan viskin tullen nielaistuksi kerralla alas vaikka lasi olikin vielä hieman alle puolenvälin täynnä - jonka jälkeen lasi täytettiin vuorostaan vodkalla. Todellakin, he tarvitsivat vahvan ryypyn.

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Pe 01 Tammi 2016, 16:50

Mitä enemmän Sin alkoi antaa selontekoa menneistä tapahtumista (Chadin itse sitä pyytäessä omalla hurmaavalla tavallaan), ei tämä puolivuotta vanhempi enää loppulaiseita kohden jaksanut istua ryhdikkäästi vaan oli taas nojautunut kyynärpäillään pöydän kantta vasten ja haudannut kasvonsa puoliksi kämmeniinsä – sillä tästä tuntui tuona hetkenä päätä alkavan särkemään minä hetkenä hyvänsä migreenin kaltaisesti. Todellisuudessa kyseessä ollen kaikkea muuta kuin pelko päänsäryn alusta, sillä mitä enemmän nuorempi puhui tiivistetysti, alkoi vanhempi puolestaan muistaa laajemmin noita tapahtumia ja mitä oli oikeasti tapahtunut. Hän oli kyllä ottanut vallan uudessa salaseurassa, mutta se kaikki oli tapahtunut vähän liiankin helposti… aivan kuin Anubis olisi antanut odayn tittelin seuraajalleen tietoisesti, mutta oli joutunut naamioimaan sen ns.”vallananastamiseksi”. Oliko Anubis jo silloin tiennyt mitä tulevaisuudessa tulisi tapahtumaan? Loppujenlopuksi vanhin oli tullut aina tunnetuksi kyvystään asetella palikat niin, että tapahtumat toteutuivat halutulla tavalla. Mitä Azraan ja Lucioon taas tuli, ei Chad ollut missään vaiheessa halunnut satuttaa kumpaakaan – vaan oli sen vuoksi ensin yrittänyt saada Lucion lähelleen - ettei lapselle pääsisi tapahtumaan mitään salaseuran vihollisten toimesta ja jos Lucio olisi silloin saatu salaseuran sisälle turvaan, olisi Azra hyvin todennäköisesti seurannut lastaan ja se olisi automaattisesti tiennyt turvaa naisellekkin. Azra ei ollut kuitenkaan antanut niin tapahtua, minkä jälkeen Chad oli yrittänyt pitää huolta perheensäjäsenistä näiden tietämättä…siihen päivään asti kunnes jäljet alkoivat kylmetä ja lopulta katosivat kokonaan. Sinin kertoassa nyt tuona päivänä Azran olevan kuubassa asti.

”En edelleenkään ymmärrä miksi isäsi näki niin paljon vaivaa pyyhkiäkseen muistoni, mutta kai sekin tapahtui selvän suunnitelmallisuuden mukaan. Ehkä hänellä ei ollut varaa siihen, että olisin silloin kokenut tämän saman shokin kun oli pelkästään tekojen aika… tai sitten jotain muuta sillä oli tarkoitus saavuttaa. Oli miten oli…” Astetta raskaamman huokaisun kohottautuessa keuhkoista ja lasin tullen täytetyksi myös uudelleen, mutta maltillisen siemailun sijaan, kipattiin uusi vodka annos kerralla kurkusta alas ja tyhjä lasi kopautettiin asteen tahallaan voimakkaammin puiselle kannelle. ”…Tilanne on nyt kuitenkin se, että isäsi ehkä sai siivottua omat sotkunsa ennen katoamistaan tai sitten jätti sellaisen kaaoksen jälkeensä, ettei siitä voi kukaan selvitä selväjärkisenä… mutta näillä pelimerkeillä meidän on nyt mentävä. Ehkä voin yrittää selvittää minne Anubis on mahdollisesti kadonnut, tai sitten on vain meille kaikille parempi antaa tämän kaiden unhoittua aikanaan. Eikö niillä ongelmilla ole ollut aina tapana kulkeutua luoksemme aikanaan?” Sarkastisen virnistyksen häivähtäessä näkyville viimeisen lauseen jälkeen. Painostavan hiljaisuuden laskeutuessa pöytään virnistyksestä huolimatta.

”Sanoit puhuneesi Azran kanssa joskus viimeksi, joten voin kai olettaa sinun tietävän hänestä edes jotakin tarkemmin.” Etusormen piirrellessä lasin reunoja kerta toisensa jälkeen kiireettömästi, tummien silmien katseen pysytellen tietoisesti pelkästään käden tekemisessä. ”Luuletko, että se olisi viisasta etsiä heidät uudelleen?” Katseen kohottautuessa kulmien alta katsomaan Siniä, jonka silmien väritys tuntui tuona hetkenä vain korostuvan hämyisessä valaistuksessa. Chadin ihmettelemättä enää alkuunkaan miksi aikoinaan idän kanssa piti vaalea silmäisiä demonien kaltaisina, sillä joka kerta kun hänkin katsoi noita silmiä tuntui kuin ne olisivat katsoneet vähän liiankin syvälle kuin pelkästään ulkopintaa.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Pe 01 Tammi 2016, 23:34

Nuoremman miehen päästen kertomuksessa loppuun, oli Chad menettänyt sen pienimmänkin ryhtinsä kokonaan - päätynyt jopa hautaamaan päänsä puoliksi kämmeniensa taakse piiloon, odotti Sin pian kuulevansa tutulla tapaan aggressiivisen kysymyksen joka olisi vaatinut lisä vastauksia tai selvennyksiä johonkin tiettyyn osaan. Mutta sen sijaan, laskeutui jälleen hiljaisuus laskeutui kaksikon välille toisen mietteistä. Sinin antaen tuolle sen rauhan, vaikka pahoittelikin että ehkä hän oli antanut liian paljon tietoa liian ripeällä tahdilla toisen sen hetkiseen tilaan nähden. Miehen nostaen vodka juomallisen takaisin huuliensa luokse, Chadin alkaen tokenemaan silloin omista ajatuksissaan - kertoen hyvin selvästi ettei ymmärtänyt Anubiksen vaivannäköä hänen muistinsa menettämisellä - saivat nuo sanat sen pienenkin hymyn katoamaan huulien pinnalta vaikka siihen mennessä se oli pysytellyt suurinpiirtein kokoajan läsnä. Muistikuvan välähtäen nuoremman silmien edessä siitä toimistotilasta jossa hän oli tavannut isänsä viimeisen kerran kunnolla. Sen pimeän toimiston, jonka salahuoneesta se tuhansia vuosia vanha mies oli astellut sinä iltana tavattuaan ensin esikoisensa - ja siitä samantien kuopuksensa yllätysvierailulla joka oli tullut vaatimaan yhtälailla vastauksia siltä kummalliselta illalle - oli Anubis silloin vaikuttanut varsin heikolta, siihen nähden mikä tämä oli - mutta silloin mies oli jättänyt sen taka-alalle. Ehkä hänen olisi pitänyt jo silloin olla kovempi isänsä suhteen - mitä siitäkin olisi seurannut - mutta niiden viimeisten sanojen kaikuen korvissa "Luulisi sinun jo oppineen, Sin... Valtapaikalla tullaan aina seisomaan loppujen lopuksi yksin." Noiden viimeisten sanojen tullen lausutuksi sen enempää ajattelematta ääneen - palautuivat ajatukset takaisin maanpinnalle, suuntautui se Chadiin "... Viimeiset sanat - tai syy jonka hän antoi muistisi pyyhkimiseen. Päättele siitä mitä hän halusi silloin." Olkia tullen kohautetuksi jokseenkin välinpitämättömästi - mitä muutakaan tuohon enään sanomaan. Siitä oli jo yli puolivuotta - hän ei voisi enään vaikuttaa mitenkään isäänsä vaikka olisi halunnutkin - sen sillan Sin oli polttanut jo aikaa sitten.

Chadin ehdottaen että ehkä hän voisi etsiä Anubiksen käsiinsä - miettien olisiko toinen kadonnut korjattuaan koko sotkunsa vai kenties jättänyt entistä valtavamman sekasorron jälkeensä, pääsi Sinin suusta vahingoniloinen naurahdus tuon kuullessaan, pään pudistellen itseään kuulemalleen merkiksi että tässä asiassa he olivat jokseenkin erimieltä. "Se ei taida olla hyvä idea. Nyt kun Muinainen Kirja on tuhoutunut, eikä enään niitä voimia suojelevia loitsuja ole pitämässä sitä aisoissa... en edes uskalla kuvitella mitä tapahtuisi mikäli isä palaisi takaisin. Mutta sen voin sanoo ettei hän olisi oma itsensä. Sitä hän ei ole ollut pitkiin aikoihin." Viimeisen suullisen vodkasta tullen kadotetuksi kurkusta alas, rypistyivät kulmien väli hetkellisesti väkisinkin - viljan ja tärkkelyksen todellakaan olematta kovin makuhermoja hemmottelevia vaihtoehtoja - varsinkin kun sekä haju että maku muistutti voimakkaasti desinfiointiaineesta. Siitä huolimatta nuorempi lisäsi vielä asteen vakavemmalla äänellä: "Älä töki mehiläispesää kepillä Chad. Tietyt asiat on vain tarkoitus jättää kokonaan rauhaan siksi aikaa kun ne vain pystyy." Lasin laskeutuen takaisin pöydälle asteen voimakkaammin, kuin painottaakseen vielä sanojaan toiselle jotka todellakin olivat tosissaan ettei Sin katsoisi hyvällä mikäli Chad lähtisi etsimään Anubista jostain maailman syvyyksistä varsinkin nyt kun kukaan ei tiennyt mitä odottaa tulevalta. Tuon jättäen jälkeensä jälleen hiljaisuuden asteen painostavana vaikka Chad olikin todennyt sarkastisesti kaksikon "taidosta" vetää ongelmia puoleensa ja päinvastoin. Ja kuinka joka kerta tuo piirre nimenomaan tuplaantui mikäli nämä kaksi olisivat kaksin asialla - vaikka pelkästään tuo kommentti sai suupielen kohoamaan väkisinkin tahtomattasti hieman ylöspäin vaikka sitä yritettiin peittää vakavan asian edessä.

Chadin alkaen leikkimään oman lasinsa reunoilla - kysyen vuorostaan jälleen Azrasta, kuitenkaan missään kohtaa nostamatta katsettaan keskustelukumppaniinsa - odotti Sin jo tuossa kohdin omalla tavallaan jatkokysymystä jollakin syvemmällä tasolla - joka pian seurasikin silmiin katsomisen lomasta. Nuoremman hiljentyen hetkeksi, selvästi miettien mitä vastata moiseen, kääntäen sen verran katsettaan poispäin toisesta takaisin tuohon vodka pulloon jonka sisältö alkoi lähentyä puolta kaksikon toimesta. Sormien, joiden nimetöntä koristi vihkisormus viimeisen kolmen vuoden ajalta - takertuen lasiseen pintaan ojentautuen kallistamaan juomaa Chadin lasiin puolilleen, jonka jälkeen käsi tuotiin takaisin omalle puolelle "Mitäkö tiedän? Azra ei ilmeisesti enään tee töitä eläinlääkärinä huonojen työaikojen takia - viimeksi hän taisi olla kahvilassa töissä, Lucio kyselee ... hyvin useasti sinusta, ette ole nähneet viimeiseen puoleen vuoteen syystä tai toisesta vaikka Azra ilmeisesti on antanut siihen luvan vaikka olitkin... täysi mulkku. Näin kiertelemättä ja hienostelematta." Lasin alkaen täyttymään vähitellen uudelleen vähän yli puolen välin ennenkuin pullo asetettiin jälleen pystypäin omalle paikalleen, kohdistuivat silmät silloin kunnolla toisen omiin tummiin joiden väritys lähemmäs hukkui ympärillä olevaan hämäryyteen kuin pohjaton kuilu kohti helvettiä "... Chad. Hän ei vihaa sinua, päinvastoin (et sitten kuullut tätä minulta), mutta Azra ei piilottele sinulta. Jos olisin sinä, olisin jo menossa Kuubaan." Sinin vastaten rehellisesti, vaikka tiesikin ettei se olisikaan niin yksinkertaista kuin se kuulostikin "Et ole tässä yksin Chad. Lähden mukaasi jos niin haluat vaikka sitten mantereen toiselle puolelle."

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty La 02 Tammi 2016, 12:23

”Pakko myöntää, että mitä enemmän kuuntelen sinua…” Kulmien kohottautuessa ja sarkastinen hymähdys kohosi keuhkoista, mutta enää käsi ei kurottautunut ottamaan uutta vodkalasia otteeseensa – sillä vatsalaukussa oli alkanut tuntumaan maalin lähestyneen juomisen kanssa. Ehkä se ei ollut ihan maailman hyvin idea alkaa kittaamaan vahvaa alkoholijuomaa ensimmäisenä tyhjään vatsaan aamusta. ”…alan kohta uskomaan pakottaneeni Azran naimisiin silloin kanssani ennen näitä kaikkia tapahtumia.” Sanojen tullen hyvin totisen kuuloisesti lausutuksi ääneen ja kasvojen ilmeettömyyden tehden tilanteesta enemmän vakavamman. Olisipa se ollut niin yksinkertaisen helppoa, että nyt tuosta paikasta seuraavaksi Chad olisi hypännyt lentokoneeseen ja valinnut suunnaksi Kuuban, josta tämä olisi löytänyt toivonmukaan Azran ja Lucion. Saanut perheensä takaisin.
”Ehkä niin on paljon parempi, Azran piilotteleminen siis.” Chadin pyrkien katsomaan tuona hetkenä tilannetta järjen kanssa ja pitkänäköisesti, täysin toisilla tavoin kuin olisi silloin toiminut nuorempana, kun päätökset tehtiin pelkästään tunteiden perusteella. Niin huvittavalle kuin se kuulostikin; ymmärsi Chad ehkä jollakin asteella Anubiksen päätöksiä, etenkin niitä jotka olivat koskettaneet miehen lähimmäisiä. Salaseuraan kuuluva ei voinut valita vihollisiaan ja sitä mitä nämä tulisivat tekemään pahimman edessä. Uuden salaseuran valta oli voimakkaimmillaan tällä puolella merta, joten eikö Azra ollut silloin paremmassa turvassa valtameren toisella puolella. Ainakin paljon paremmassa siihen asti jos Chad ei toisi ongelmiansa mukanaan ja ne tulisivat seuraamaan miestä sataprosenttisen varmasti, halusi tämä sitä tai ei.
”Valtapaikalla tosiaan tullaan seisomaan aina yksin. En olisi osannut sitä paremmin ilmaista.” Toisen käden sormien huitaisten ilmaa tympääntyneesti kaikkeen siihen mitä vanhimmalla tulisi olemaan taas edessä kun tämän olisi ennemmin tai myöhemmin pakko palata alkupisteeseen; Slovakiaan. Kehon noustessa pöydän äärestä ja kannelle laskettiin pari venäjän kolikkoa maksuksi paikan ylläpitäjälle. ”Ai niin oli unohtaa, ihmettelet varmaan miten velipuolellesi on mahdollisesti käynyt isäsi katoamisen jälkeen. Niin ironiselle kuin se kuulostaakin; on Zay jättänyt valtapaikkansa. En tiedä miksi ja mitä hän mahdollisesti aikoo seuraavaksi, kuulin tämän vain Shaiyanilta.” Takin kauluksia tullen kohotetuksi paremmin niskan peitoksi ennen uudelleen ulos astumista, jossa oli alkanut satamaan taas lunta uudelleen. ”Kiitos, Sin. Antamistasi tiedoista siis ja siitä ettet päättänyt hyökätä kimppuuni siellä hautausmaalla. Pidetään yhteyttä (toivottavasti).” Etu- ja keskisormen tehden pienen rennon hyvästiksi tarkoitetun eleen otsalla. Chadin lähtien jatkamaan matkaansa kylän majatalolle, josta matka jatkuisi huomenna takaisin slovakiaan.
________________________________
Puhelimien soidessa tiheään tahtiin muotitoimiston tiloissa, muodosti se lopulta yhtenäisen ääniaallon, josta oli enää mahdotont erottaa yksittäistä lähdettä. Adetten kiirehtien taas tapansa mukaan noita loistokkaita käytäviä pitkin, jotka kuuluivat keskustassa sijaitsevalle toimistolle viidennessä kerroksessa. Poninhännälle vedetyn tummanruskean tukan heiluen puolelta toiselle yläselän korkeudella rytmikkäässä tahdissa, jonka askeleet antoivat (miten nopeasti nyt korkokengillä pääsi liikkumaan, etenkin kun Adette ei ollut tottunut moisiin kenkiin kuin vasta pariisissa). Kännykän ollen kiilattuna korvan ja hartian väliin, linjan toisesta päästä kuuluen koko ajan kuiva äänen sävy, joka kirjainmellisesti antoi kuulla kuultavansa; Miksi avustaja ei ollut tehnyt sitä ja tätä vaikka ne olisivat olleet täysin mahdotonta ennustaa ennalta. Adette oli aluksi yrittänyt asettua puolustuskannalle, mutta huomannut lopulta sanoillaan olevan yhtä vähäinen merkitys kuin vesipisaralla lätäkössä, joten jäljelle jäi vain nöyrä kuunteleminen ja tilanteen nopea korjaaminen.

Toimistokäytävien muuttuessa lopussa isoksi huoneeksi, joka oli muotitoimiston johtajan huone, suljettiin ovi perässä ja samalla kännykkä puhelun loppuessa. Adette oli saanut käskyn etsiä tietyt paperit tuolta sekavasta huoneesta ja toimittaa ne tunnin sisällä toiselle puolelle pariisin keskustaa, jossa kuvattiin sinä hetkenä uutta kevät mallistoa. Aikaa olisi siis hyvin rajoitetusti ja potkujen saaminen ei tullut kysymykseen, sillä hän tarvitsi kaiken ansaitemasa rahan tulevaisuuden suunnitelmia varten. Katseen kohottautuessa viimein ylöspäin, säpsähti Adette silmin nähtävästi kun näki pomonsa tuolissa istuvan hänen oma isänsä. Zayn pitäen jalkansa päällekkäin pöydän kannella vaikka tällä oli raskaat maiharit jalassa, joiden pohjasta oli jo tottakai sulanut kuravettä kiiltävälle pinnalle. Tuona hetkenä Zay oli ottanut pienen purkin otteeseensa ja kiertänyt korkin hetkeksi auki haistaakseen mitä myrkkyä moinen sisälsi. Kyseessä ollen uusi kasvorasva ja maksaisi markkinoilla maltaita, mutta haju sai vain rypistämään otsaansa ja pistämään purkin mahdollisimman kauas nenästä. Adetten ollen saaneena itsensä koottua, käveli tämän pöydän toiselle puolelle ja tokaisi hyvin suoraan; ”Kehtaatkin ilmestyä tänne varoittamatta kun tein varmasti jo selväksi etten halua nähdä teistä ketään enää koskaan.” Käden napatessa lyhyen viivottimen kynätelineestä ja paukauttaen maiharien pohjaa topakasti. ”Ja laske nuo kuraiset kengät lattialle. Tiedätkö edes kuinka paljon tämä pöytä maksaa?!” Zay oli siihen asti keskittynyt vain löytämänsä luonnoslehtiön selaamiseen ja mitä viivoittimella lyömiseen tuli, sai se vain sarkastisesti huvittuneen hymyn käväisemään silmissä, jotka viimein kääntyivät katsomaan Adettea itseään. ”Tulin vain katsomaan miten lapseni pärjää ja jos totta puhutaan, en oikein katsonut hyvällä kun alistuit ottamaan sen naisen höykytys ryöpyn niskaasi.”  Lehtiön päätyen heitetyksi pöydälle kuin se ei olisi ollut roskaa kummoisempi. ”Voisin tehdä hänelle pari asiaa selväksi, vai miten on lapseni.” ”Ensinnäkin.” Adetten ottaessa puheenvuoron takaisin itselleen ja kohottaen etusormensa jämäkästi pystyyn halutakseen painottaa tuota ensimmäistä asiaa. ”Et mene tekemään mitään selväksi kenellekkään. Toiseksi.” Keskisormen noustessa ensimmäisen rinnalle. ”Luuletko, että nielen noin viattomalta kuulostavan selityksen täällä oloosi.” Kuivan naurahduksen karatessa punertavilta huulilta. ”Sinun läsnäolosi ei ole ikinä pohjautunut viattomaan syyhyn. Ei ikinä.” Käden laskeutuessa takaisin vartalon vierelle. ”Eikö sinulla ollut kiire äske jonnekkin, vai unohditko sen jo noin äkkiä?” Tumman rauhallisen äänen jatkaen edelleen tyynesti vaikka tuo kahdeksantoistavuotias kuinka yritti ripittää sanoillaan vanhempaa miestä, jonka maine sai kenen tahansa muun harkitsemaan sanojaan moneen kertaan.

Adetten ilmeessä häivähtäen asteen paniikki kun tämä yhtäkkiä tajusi kuluttaneensa arvokasta aikaa. Pian hän ei ehtisi tapaamispaikalle ajoissa ja se tietäisi pahemmassa tapauksessa potkuja työstä! Zayn nähden saman hätäännyksen tyttärensä kasvoilla, hymähti tämä mitään kertovasti ja laski jalkansa alas pöydältä noustakseen seisomaan. Käden napatessa lehtiön pöydältä uudelleen ja ojentaen sen Adettelle, joka jäi katsomaan isäänsä pelkkänä kysymysmerkkinä ja edelleen tietty vihan pilke silmissään. ”Voit joko jäädä tänne ja yrittää ehtiä pomosi luokse jollakin ihmeen konstilla näin ruuhka aikana, onnea vain siihen yritykseen – tai sitten nielet hetkeksi tuon äidiltäsi perityn itsepäisyyden ja tulet mukaani, niin heitän sinut perille.” Käden kohottautuessa vannomisen eleenä sydämen päälle. ”Lupaan, etten aio tehdä mitään sellaista josta joutuisit ongelmiin myöhemmin… vaikka näkisinkin mielelläni sen naisen nöyrempänä.” Sen enempää alkamatta suostuttelemaan tytärtänsä, poistui vanhempi edeltä käsin huoneesta ja rakennuksesta sitä reittiä, joka ei olisi vartioiden näköpiirissä. Adetten jääden huoneeseen yksinään, katsoi tämä vuoron perään käsissään pitelemäänsä lehtiötä ja ovea, joka oli jätetty tahaltaan kokonaan auki. Kolmantena tekona katseen suuntautuessa kelloon, joka oli jo lähestymässä uhkaavasti puolta. Ei ole totta, että hän joutuisi tekemään tämän. Lehtiön päätyen laitetuksi pikaisesti olkalaukkuun turvaan ja askeleet kiirehtivät puolijuoksua Zayn perään.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty La 02 Tammi 2016, 17:11

Tuosta hetkestä eteenpäin, kaksikon teiden eroten jälleen kerran Venäjän maalla tuossa pienessä pubissa - tiesi Sin silloin ettei voisi saada toisen päätä kääntymään vaikka olisi kuinka käyttänyt puheita tai edes tekoja hyväkseen, jonka seurauksena oli tämä lähtenyt seuraavaksi Venäjältä takaisin Japaniin. Tarkoituksena ollen palata suhteellisen normaaliin arkeen perheen ja työnteon pariin, vaikka omalla tavallaan Euroopan alueella viimeaikaiset tapahtumat olivat kyllä jättäneet kaikunsa jälkeen, jota ei pystyttäisi kauan unhoittamaan noin vain.

Italiassa, seuraavan päivän koittaessa oli De Fioren perhe palannut jo arkeen ja Andreakin oli jo takaisin jaloilleen kuumetaudin jälkeen onneksi, vaikka tämän henki olikin käynyt hiuskarvan varassa. Tuon päivän Andrea oli päätynyt ottamaan vielä rauhallisemmin kuin normaalisti, vaikka olikin palannut perheyhtiöön hoitaakseen kesken jääneet työt loppuun jonka jälkeen hän voisi antaa isänsä hoitaa jälleen yhtiön asioita niinkuin olisi parasta. Tuo koko aamupäivä oli mennyt pääsääntöisesti kokonaan vain paperitöiden ääressä ja iltapäivällä olisi sitten tapaaminen asiakkaiden kanssa - mutta ennen sitä esikoinen oli päättänyt tehdä paperiset välttämättömyyden pois alta vaikka mikäli olisi. Jopa lounas oli jäänyt sinä päivänä kokonaan välistä vaikka moinen ei olisikaan ollut viisasta viimeisemmän parin päivän jälkeen jona aikana ravintola oli ollut pääsääntöisesti hyvin vähäistä.
Erikoiset silmäparin silmäillen uudelleen ja uudelleen tuota tekstiä - jonka sisältö oli alkanut viimeisen kolmenkymmenen muun paperin jälkeen muistuttamaan toinen toistaan - oltiin takki laskettu tuolin selkämyksen päälle huolimattomasti ja keho oli menettänyt ryhtinsä osaksi työpöydän päälle väsyneenä. Käden laskien paperin kädestään pöydälle, sulkeutuivat silmät hetkeksi luomien taakse - nousi käsi hitaasti hieraisemaan silmien aluetta uupuneena vaikka sillä hetkellä taskuun asetettu kännykkä houkutteli soittamaan Ranskan maalle Adettelle - vaikka kaksikko oli sopinutkin viimeksi rauhoittavan tahtia isoisän, Zayn ja ylipäätänsä vanhan salaseuran vuoksi. Ja myös siksi että viimeinkin Adette saisi normaalin elämänsä, mitä nuorempi olisi halunnut. Nuorempi tuskin tietäisi Italian tapahtumista tai heidän isoisästään sen enempää kuin hänkään, - äiti ja isä kun olivat olleet sitä mieltä että esikoinen saisi ensin tervehtyä kunnolla ennenkuin saisi tietää mitä oikein oli tekeillä joten Andrea oli pääsääntöisesti elänyt pimennossa ne päivät siihen asti vaikka toisaalta lääketokkurassa mies ei olisi varmaan ymmärtänyt muutenkaan sanaakaan vaikka tälle oltaisiinkin kerrottu. Raskaan huokaisun saatellen tuota mielitekoa - rojahti keho asteen taaemmaksi työtuolilla voimakkaammin että pyörät penkin alla liikahtivat hieman irti itsestään työpöydästä.

Hieman keskemmällä Eurooppaa puolestaan - oli Uudessa Salaseuran sisällä niin hämmennystä että omanlaista jäykkyyttä sekä helpottuneisuutta kun oli tullut tieto Odayn palaamisesta takaisin äkillisen katoamisen jälkeen, vaikka miestä oltiinkin yritetty etsiä käsiinsä - mutta turhaan. Joten omalla tavallaan se oli varmasti helpotus että Chad päättäisi itse palata takaisin vapaaehtoisesti. Edes salamurhaajat säästäisivät sillä kasvonsa etteivät olleet onnistuneet löytämään yhtä vaikutusvaltaista miestä, joka oli kaiken lisäksi ollut huonossa kunnossa karatessaan. Joten kyllä, enemmän tai vähemmän yhtiössä oltiin yritetty kaikki valmiiksi Odayta varten sellaisena kuin ne olivat jääneetkin ja tehdäkseen johtajan asemasta helpomman palata kaikilla tavoin, pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty La 02 Tammi 2016, 19:46

”Ja tuossa näet seuraavan kaukaisen esiäitisi, joka tuli aikoinaan tunnetuksi kyvyllä kommunikoida minkä tahansa eläimen kanssa.” Sophien kuullen isänsä äänen päänsä yläpuolelta, mikä sai tämän pienen tytön kallistamaan päätänsä voimakkaasti ylöspäin ja virnistämään leikkimielisesti;
”Ai minkä tahansa eläinten kanssa?”
Silmien ollessa tuona hetkenä todella suuret ihmetyksestä, että niiden pinnasta olisi varmasti kohta voinut peilata itseään. Giovannin voimatta olla tietenkään hymyilemättä nuorimmaisensa esteettömälle ihmettelemiselle, joka nousi aina uuden asian edessä päällimmäiseksi. Ilmiselvä De Fiore, joka janosi tietoa osakseen.
”Kyllä, pikku kukkani.”
Isän kyykistyen tyttärensä korkeustasolle ja kohottaen toisen kätensä osoittamaan tuota naispatsasta, jonka ulkomuoto toi mieleen keskiajalla eläneen luostarin nunnan.
”Ihan minkä tahansa eläinten kanssa ja usko minua vain lapseni, niillä oli yllättävän paljon asiaa meidänkaltaisille kuolevaisille.”
Sophien kääntäen katseensa uudelleen tuohon patsaaseen ja kallistaen päätänsä selvästi mietteissään, huulten mutristuessa.
”Ai myös niin kuin kastematojenkin kanssa? Eikö nekin ole eläimiä, isä?”
Tuossa kohtaa Giovannin voimatta olla enää naurahtamatta ääneen vaikka he olivatkin sinä hetkenä De Fioren suvun pyhimmässä paikassa, jonne isä oli päättänyt tuoda viimein tyttärensä tutustumaan esivanhempiinsa, kun ei ollut enää pelkoa kiellettyjen kirjan pahastavoimasta. Kieltämättä Sophiella oli taito kaivaa aina jotakin epäolennaista esiin mistä tahansa asiasta ja se pisti väkisinkin hymyn huulille. Toisaalta mitäpä muuta voisi olettaa kun oli liikkeellä noin nuoren lapsen kanssa, jonka ei onneksi tarvinnut ottaa elämää vielä niin vakavasti. Käden kohottautuessa pyyhkäisemään huulten seutua, että nauru saataisiin loppumaan edes hymyn tasolle vaikkakin Giovannia huvitti tyttärensä viaton toteamus vieläkin.
”Kyllä, myös niiden kastematojen kanssa ja tiedätkö mitä?”
Sophien puistellen päätänsä pienesti.
”Ne olivat todellisuudessa todella hyviä ystäviä myyrien kanssa vaikka olivatkin niiden ruokalistalla.”
Kulmien tehdessä pienen kohottamisliikkeen ja äänen painon häivähtäessä tahallaan totisena kuin mies olisi puhunut vuorenvarmasta asiasta. Giovannin oli vain hankala pitää vakaata ilmettä kun tämä alkoi näkemään muutoksen Sophien kasvoilla, jotka selvästi alkoivat analysoimaan kuulemaansa. Kuopuksen ilmeen muuttuessa lopuksi myrtsiksi kuin sanoen sillä selvästi - ettei tykännyt isänsä narraamisyrityksestä.
”Vai pitivätkö myyrät kastemadoista vain niiden maun vuoksi?”
Tunsi tyttö yhtäkkiä jäntevien sormien nappaavan tätä kyljistä kutittavasti ja pienen vetäisyn syliä kohti, että huulet pääsivät kutittamaan vielä enemmän niskaa. Sophien naurun täyttäessä hetkessä tuon ankean kivisen tilan, jossa vain kuolleiden patsaat pitivät toisilleen seuraa soihtujen valossa.
”Isä lopeta! Lopeta, lopeta, lopeta.”
Sophien saaden lausutuksi aina välillä jotakin nauramisensa seasta, johon Giovanni vastasi lempeästi omalla naurullansa, mutta tämä ei todellakaan vielä aikoisi päästää tytärtänsä pinteestä. Pareja päiviä sitten hän oli käynyt todella lähellä pahuutta ja tuntenut kuoleman läsnäolon vain senttien päästä sormistaan, joten jos hän nyt saisi tuntea perheensä rakkauden ja kuulla lapsensa naurun korvissaan, ei siitä hetkestä haluttu päästää kovin nopeasti irti.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty La 02 Tammi 2016, 23:42

"Isi! Isi! Isi!" "Isi! Isi! Isi!" Sin oli kirjaimellisesti astunut takaisin kotiin tunti takaperin - juuri sopivasti ennen poikien nukkumaan menoa - ja tottakai nyt kun isä oli kotona pitkältä tuntuneen ajan jälkeen, halusivat kaksoset takoa kaiken menetetyn ajan umpeen vain vaivaisessa kuudessakymmenissä minuutissa. Joten tuo loppuilta oli todellakin ollut leikin ja uusien "aarteiden" esittelyä hyvin nopealla tahdilla. Onneksi vaikkakin vaivoin oli Sin saanut poikansa pesulta omiin sänkyihinsä joka olisi tässä tapauksessa hyvin lähellä puolivoittoa, - vaikka se vaikein olikin edessä. Hopeisten silmien kääntyen katsomaan lapsiaan kysyvästi olan ylitse, toisen hyppien pyjamassa sängyssä vaarallisen näköisesti ja toinen puolestaan oli päätynyt kiipeilemään yöpöydän päälle ja siitä aikomuksena kirjahyllyä kohden, pääsi huulten lomasta älähdys - yövalon kanssa näpräämisen tullen kokonaan keskeytetyksi - vanhemman kiirehtien nopeasti entisessä elämässään opituilla taidoilla ensiksi Akilin luokse joka oli päässyt jo kirjahyllyn puoleen väliin napaten tuon varoittamatta syliinsä - tehden samoin Leolle joka oli vain senteistä kiinni lattialle kömmähtämisestä. ISän istahtaen sängylle, tarkoituksena saada kaksikko rauhoittumaan aloilleen - vain tullakseen itse kaadetuksi sängylle kahden lapsen yhteistoimin kolmikon naurun säkeistämänä. Pienten käsien käyden joka puolelta kaulan, kainaloiden ja mahan alueella kutittavalta liikkeellä ymmärtämättä ettei moinen toiminut enään aikuiseen ihmiseen - mutta siltikin Sinin nauraessa tuosta teosta, anellen armoa mahdollisimman aidon oloisesta. Mitäpä vanhempi ei todellakin olisi valmis tekemään lapsiensa tähden?

Kartanon ovien avautuen ensimmäisen kerran sitten aamun, - laskettiin urheilulaukku alas marmoriselle lattialle balettitossujen kanssa - keskittyivät hopeiset silmät katsomaan pinnallisesti tuon ison eteisaulan lävitse portaikkoa ja haarautuvia ovia myöten yrittäessään etsiä edes jonkinlaista elonmerkkiä koko talossa - sitä kuitenkaan olematta. "Olen kotona! Sophie? Gio?" Asteen voimakkaamman äänen korottautuen sen verran että varmasti edes joku sen kuulisi - turhaan, samalla kun kenkiä riisuttiin alas siististi seinän vierelle muiden kenkien viereen erottivat korvat ripeästi lähenevät tassut Buddhan kiirehtien tutulla tavallaan perheenjäsentä vastaan pitkän työpäivän jälkeen. Edes joku oli kuullut, vaikka se ei ollutkaan ihan se ketä oltiin tarkoitettu - mutta parempi sekin kuin ei mitään. Eveyn laskeutuen eläimen tasolle antaakseen tuolle kunnon rapsutuksen ja juttelun kuin tämä olisi ymmärtänyt jotain tai edes pystynyt vastaamaan. Tuon jälkeen Evey nousi ylös kyyry asennosta, astellen keittiötä kohden - käyden samalla postilaatikosta noudettuja päivän kirjeitä lävitse. Mainos, lasku, lasku, mainos, kutsu, toinen kutsu... armeijan kirje. Sydämen jättäen yhden lyönnin välistä, pysähtyi kirjeiden selaus kuin seinään. Hampaan purren alahuulta, laskettiin tuo kirje päällimmäiseksi huokaisun saattelemana. Tottakai, hän oli tiennyt ja jopa omalla tavallaan odottanutkin tuota kirjettä enemmin tai myöhemmin olihan Andrea kuitenkin jo täysi-ikäinen ja Italian lain mukaan asepuolustusvelvollinen poikalapsena - mutta se mitä Giovanni ottaisi asian... - Pelkkä ajatuskin siitä sai silmät sulkeutumaan hetkeksi. Mike oli kuollut armeijassa, joten se että Andrea joutuisi myöskin samoihin riveihin vaikkei ollutkaan sota-aikaa (luojan kiitos siitä) - tuskin tulisi lämmittämään isän sydäntä.

Kirkon kellon lyödessä uudelleen tismalleen tunnin jälkeen siitä kun se oltiin viimeksikin - porotti aurinko vielä loisteliaasti viistosti taivaalla laskeutuakseen - kertoen päivän olevan jo iltapäivän puolella - tuon kirkan yhteyteen perustetun päiväkodin takapihalla peuhaten vielä kourallinen lapsia - joista kolme rakennutti hiekkalaatikolla linnaa leikeilleen, kaksi oli keinuissa, loput leikkivät hippaa... paitsi tämä yksi lapsi joka oli jälleen kerran päättänyt kadota muiden silmistä omaan piilopaikkaansa - joka oli tuo pihassa oleva jo iäkäs tammipuun oksa ja sen lehdistö, jonka suojiin pieni poika lapsi soluttautui kuin vähän turhankin hyvin - aiheuttaen hoitotädeissä aina välillä pelon että paniikin moisista leikeistä jossa oli kyllä enemmän kuin tarpeeksi vaaraa, tai sitten lasta tai etsiä koirien ja kissojen kanssa kun laskelmat lapsien määrästä eivät käyneetkään yhteen.
Siltikin, Lucio ei luopunut leikistään. Saihan se halutun reaktion aikuisissa (mikä oli vain hyvä asia lapselle joka nautti kepposista) - sekä aika kului paljon nopeammin siihen asti kunnes äiti tulisi hakemaan töiden jälkeen. Soivien kellojen kertoen onneksi pienelle lapselle ettei siihen olisi enään kauaa että lapsi pääsisi kotiin äidin kanssa, ja sitten mahdollisesti luvatulle jäätelölle kuten aina. Äkillisen kimeän kiljaisun kaikuen pihalle, että se sai normaalisti vain omissa oloissaan olevan lapsen kiinnttämään huomionsa tuohon ja mistäpäin se oli tullut - nähdäkseen hiekkalaatikolle ilmestyneen uuden poikalapsen - joka oli päättänyt kiskaista yhtä tytöistä ilmeisesti liian kovaa hiuksista eikä suostunut päästämään irti vaikka tämä selvästi oli lähellä itkua. Ja itkuhan siitä pian tulikin. Kehon edeten hitaasti puun oksalla hieman lähemmäksi näkemäänsä, samalla toisen käden nousten housun taskulla - kaivaen nyrkin sisään pienen marmorikuulan jolla oltiin aiemmin leikitty sinä päivänä. Nousi käsi hitaasti ylemmäksi olkapään ylitse, siristyivät tummat silmät asteen kuin tarkentaakseen näköalaansa että varmasti saisi osuman. Uudenlaisen itkun ja huudon alkaen jälleen lapsen suusta - pojan osaamatta hakea vielä kivun vuoksi eteensä sitä mistä moinen oli johtunut - tai että Lucio olisi kuulan heittänyt, - eikä tämä olisi osannut riitaakaan vielä haastaa kunnolla nuoren iänsä takia jossa pieninkin kipu ja pelko tuntui maailmanlopulta. Hoitajan juosten takapihalle katsomaan mitä oikein oli tekeillä, hakien kaksi itkevää lasta lähelleen lohduttaakseen ja saadakseen tietää mitä oikein oli tapahtunut tuskin edes viidessä minuutissa.

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Su 03 Tammi 2016, 13:29

//Pieni aikahyppy toukokuuhun, jolloin Andrea astuu armeijan palvelukseen//


Armeijan alueen pääpihalla oli sinä päivänä paljon enemmän ihmisiä kuin yleensä – sillä juuri tuo kyseinen päivä oli taas yksi niistä kun kahdeksantoista vuotta täyttäneiden nuorten oli määrä astua palvelukseen kotimaansa puolesta. Leudon kevät tuulen saaden puiden lehdet kahisemaan taustalla, joka kuitenkin hukkui suurimmaksi osaksi puuhensorinan alle näiden nuorten aikuisten yrittäen tutustua edes jotenkin toisiinsa (joidenkin ollen enemmän sosiaalisempia kuin muut). Katseiden haravoiden ympäristöä samalla, noita korkeita muureja ja niiden reunamilla seisovia sotilaita, jotka olivat saaneet käskyn komentajalta turvata alue sinä päivänä. Vanhemmat olivat saaneet sanoa jo hyvästinsä kotona – sillä ulkopuolisia ei sallittu astuvan kyseiselle alueelle, joten Andrean vanhemmat olivat hyvästelleen esikoisensa sen päivän aamuna ennen kuin toinen oli lähtenyt ajamaan autollansa sinne missä tämä nyt oli, missä osa tunsi toisensa jo aikaisemmista piireistä.

”Hoi, De Fiore!”
Selvällä ylimielisyydellä korostetun äänen huikatessa tuolle nuorukaiselle, joka oli kaikille läsnäolijoille tuttu median vuoksi. Huutajan ollessa tuo tummatukkainen nuorukainen, jolla oli oma kaveriporukkansa (kaikkien näiden ollen julkisen koulutuslinjan kasvatteja). Pään nyökkäisten vielä pisteenä i:n päälle porttien suuntaan.
”Taidat olla ihan väärässä paikassa kultapoika.”
Puhujan takana seisovien nuorten naureskellen keskenään vaikka nämä yrittivätkin pitää naamansa mahdollisimman peruslukemilla sotilaiden pistävien katseen edessä. Koko sakista kuitenkin hohkaten kilsojen päähän, että nämä pitivät Andrean kaltaisia ihmisiä silokätisinä typeryksinä, jotka sen yhden etuoikeuden tähden olivat saaneet enemmän kuin muut ja luulivat sen vuoksi olevan enemmän.
”Lähdet täältä jo viikon sisällä kotiin rikkaiden vanhempiesi huostaan. Pistän sinut nielemään tomua jo ensimmäisessä taitotestissä.”
Käsivarsien asettuessa ristiin rintakehän eteen ja koko kehon eleen kertoen selvästä itsevarmuudesta. Tuon ilmatilaa kiristävän nuorukaisen ollen todellakin varma itsestään, että tämä pistäisi Andrean painumaan kotiinsa häntäkoipien välissä ennen viikon vaihdetta.

Tilanne olisi voinut kärjistyä vielä entisestään, mutta yhtäkkiä massan seasta erottui tuo hoikkavartaloinen punatukkainen neito, joka oli pistänyt holtittomat luonnonkiharaiset hiuksensa poninhännälle. Vartaloa peittäen farkut ja nahkatakki sekä moottoripyörän ajamiseen tarkoitetut saappaat. Maryamin nyökkäisten tuon tummatukkaisen nuorukaisen suuntaan ja hymyillen kylmän rauhallisesti.
”Olet kovin varma itsestäsi, Marcus. Mikä sinusta muka tekee häntä paremman?”
”Mitä sinun kaltaisesi orpo välittää? Eikö kirkonkasvatille löytynyt tilaa luostarista kun pistivät noin heikon likan armeijaan. Löytyyköhän sinun kokoisellesi edes vaatteita täältä.”
Porukan nauraessa taas uudelleen muka noille hauskoille loukkaaville toteamuksille, mutta tuon punahiuksisen neidon ilme ei värähtänyt suuntaan eikä toiseen. Tämän laskematta vieläkään hymyänsä alas kun käveli kissamaisen kevyesti tuon suuta aukovan pääpuhujan luokse. Kun nämä kaksi seisoivat viimein vastatusten oli nuorukainen kaappi neidon ruohonkorsivartaloon verrattuna.
”En tiedä, Marcus. Ehkä armeija toteaa lopulta, että sinun vaatetus käy kahden edestä – niin he voivat ottaa osan minun vaatteideni kankaasta kun joutuvat suurentamaan omiasi.”
Hiljaisuuden laskeutuen porukan keskelle Maryamin takaisin näpäyttävien sanojen myötä, mihin Marcus jo kiristeli hampaitaan.
”Jos et olisi tyttö… iskisin sinut maahan tässä jä nyt.”
Neidon katseen mittaillen puhujan kehon rakenteen päästä varpaisiin kunnes sanoi viimeiseksi ennen tilanteesta poistumista; ”Sitä päivää odotellessa, kultapoju.”
Marcuksen lausuessa kuuluvasti perään; "Kirkon orpo!"
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Su 03 Tammi 2016, 18:52

Viimeinkin sen aamun koittoessa, jolloin armeijan riveihin astuisi jälleen uuden alokkaat ja keltanokat koulutukseen - täyttyi tuo armeija-alueen piha erilaisista autoista ja ihmisistä joilla oli vain muutama yhdistävä piirre: ikä tai pienet kaveripiirit jotka alkoivat selvästi muodostua jo ensi minuuteista lähtien kun nämä astuivat tiukasti eristetyn alueen sisäpuolelle. Tottakai, se kävi järkeen että oudossa paikassa hakeuduttiin tuttuun ja turvalliseen ympäristöön sen sijaan että ensitöiksi oltaisiin etsitty uusia tuttavuuksia - Andrean taitaen tuossa kohdin olla varsin vieraalla maalla. Kyseessä olematta niinkään se että Andrea ei halunnut tutustua keheenkään - vaan siitä hetkestä alkaen kun hän oli astunut rajan ylitse - oli tämä saanut jo muiden arvostelevat kuiskutukset ja katseet omakseen edes haluamattaan. Eikä niinkään hyvällä tavalla, minkä erään tummahiuksisen ikätoverin huutelut ja uhmailut todistivat. Mies oli kääntänyt päätään kohtaamaan puhujansa, joka oli seisahtanut muiden ilmeisesti kavereidensa tai tuttaviensa kanssa tiiviiseen ryhmään ja puhui naureskellen varsin ylimielisesti oli tuo saanut enemmänkin silkan huvittuneisuuden kuin sen että hän olisi itse nähdä tarpeelliseksi näyttää takaisin tai pahimmillaan haastaa riitaa - sai tuo pään vain pudistelemaan erityisen huvittuneena merkiksi, jättäen moisen idiootin omaan arvoonsa.

Tilanteen kuitenkin saaden äkillisen muutoksen kun pihaan asteli vuorostaan paljon pienikokoisempi nuori nainen, joka kysyi suoraan mikä tuosta teki paljon paremman kuin De Fioresta - nimeten samalla huutelijan Marcukseksi - sai tuo uudelleen mielenkiinnon heräämään tilanteeseen. Marcusin kuitenkaan vastaamatta mutta huutaen jälleen oikein hauskalla ja ihastuttavalla tavallaan jopa naiselle tämän omastakin syntyperästä joka oli ilmeisesti "ala-arvoisempi" jopa Marcusiin nähden - oli Andrea jo ottanut askeleen lähemmäksi tuota ryhmää käskiäkseen antamaan olla - mutta kaikkien yllätykseksi - tulikin tämä nainen todistamaan ettei ainakaan tällä olisi sanallisesti ongelmia näyttää niuhoojalleen kaapin paikkaa. Raskaiden kulmakarvojen kohoten hieman ylemmäksi selvästi yllättyneenä varsin positiivisella tavalla vaikka huulilta pääsikin väkisin selvä tyrskähdys kuulemalleen. Tuon tottakai aiheuttaen pahasti mulkkaavan katseen käyvän tässä itsessäkin - vaikka Andrea nostikin kätensä sivuilta merkiksi ettei aikoisi haastaa riitaa - vaikka antoikin katseen seurata tuota selvästi miesvaltaisesta massasta erottuvaa punapäistä neitoa uteliaana vaikkei aikoisikaan lähteä stalkkerin omaisesta tuon perään. Sen sijaan lähtivät askeleet viemään selvästi keskemmälle tuota ihmisrykelmää johon ihmiset ilmestyivät omaa tahtiaan viimeistään määrätyssä ajassa: osan hyvissä ajoin ja osan taas rimaa hipoen - hakeutumatta mihinkään "ryhmään" niinkuin muut vaikka Andreallakin olisi ollut kyllä tuttuja tai ystäviä niin koulun puolesta kuin harrastuksistakin siinä tilassa, jolle osoitettiinkin jonkinlainen tervehdys ja saatettiin jopa vaihtaa muutama sana siinä odottaessa - yrittäen keskittää itsensä tuohon ympärillään olevaan massaan huomionhaun sijasta "rikkaista vanhemmista" huolimatta.

Kaiken sen hälinän keskellä johon kuuluivat uudet tulokkaat että ohitse kulkevat armeijan viralliset sotilaat - erotti tarkaavainen korva jo kauempaa lähenevät kaksi askelta - jotka eivät pitäneet kiirettä mutta tiesivät kyllä tasantarkkaan minne olisi matka - kääntyivät silmät vähitellen vasemmalle puolelle lähestyvään miesvaljakkoon - joita seurasi perässä vielä jäljessä neljä muuta sotilasta - jotka pysähtyivät kaikki tietoisesti myös kauemmaksi vanhemmista miehistä joiden hyvin sotilaspukuja koristi jos minkälainen mitalli ja tunnusmerkki urotöistä - senkään kuitenkaan saamatta aluksi kenenkään muun huomiota - paitsi kun korvia hivelevä karjaisu pääsi ilmoille terävänä "Huomio!"
Se oli kuin joku olisi juuri käyttänyt äänitorvea tai jotain muuta hyväkseen saadakseen kasan nuorien huomion itseensä - osan näyttäen pelästyneiltä osan taas kysyviltä ja osan edelleenkin jännittyneiltä mitä hemmettiä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Andrea puolestaan joutui siristämään asteen silmiin turhankin tarkan kuulonsa vuoksi joka ei ainakaan ollut arvostanut moista äänenkäyttöä, vaikka tuo reaktio piilotettiinkin nousevan auringon piikkiin. Jokaisen sotilaista tarkkaillen arvioivasti tuon läjän alokkaita lävitse yksi kerrallaan - näyttämättä minkäänlaista merkkiä lämmöstä tai muustakaan vastaavasta joka miellettiin tuolla heikkoudeksi "Tervetuloa armeijan riveihin alokkaat. Olen kapteeni Cassano, virallisesti vastuussa teidän keltanokkien koulutuksesta seuraavan vuoden ja puolentoista aikana. Vieressäni on majuri Rizzo jota vartavasten halusi tavata seuraavat kokelaat. Sotamiehet takanani huutavat vuorollaan nimenne, jonka jälkeen poistutte heidän mukanaan hakemaan länsisiivestä varustusta. Sen jälkeen teitä kaikkia odottaa parturointi, jonka jälkeen teidät viedään makuuhuoneeseenne jonka jaatte keskenänne nämä ensimmäiset päivät siihen asti, kunnes jaamme teidät kahdeksan hengen ryhmiin taitotestien perusteella ja annamme tehtävät jokaista ryhmänjäsentä koskien. Ensimmäiset taitotestit pidetään huomenna kukonlaulun aikaan. Ymmärrättekö?!"
"Kyllä kapteeni." "Tuollaisella muminallako luuletteko pääsevänne täällä eteenpäin? Kysyin ymmärrättekö?!" "Kyllä kapteeni!"

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 5 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa