10.] Forgive me Father, for I have sinned

Sivu 1 / 5 1, 2, 3, 4, 5  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ti 04 Elo 2015, 12:58

Kroatia, Zadar nimisessä kaupungissa kevään merkit näkyivät jo niin paljon, että olisi voinut luulla kesän olevan jo hyvinkin lähellä vaikka kalenterikuukausissa oli vasta maaliskuu. Tästä huolimatta lämpömittari näytti jo säännöllisesti yli viisitoista astetta päivisin, lähemmäs kahtakymmentäkin.

Siitä oli kulunut aikaa noin viisikuukautta kun Anubis ja Pandora olivat lähteneet Slovakiasta lopullisesti ja jättäneet taakseen uuden salaseuran, jonka johtoon Chad Márquez oli onnistunut nousemaan. Mielenkiintoista tapahtumissa oli kuitenkin se, ettei Anubis ollut missään vaiheessa edes yrittänyt ottaa takaisin odayn asemaa, vaikka siihen tällä miehellä olisi ollut varmasti täydet mahdollisuudet. Aivan kuin Anubis olisi alkanut suunnittelemaan ihan jotakin muuta, johon ei enää kuulunut uusi salaseura tai salaseurat yleensäkkään. Viisikuukautta oli siis kulunut maanpaossa, jonka aikana kaksikko ei ollut viipynyt paikallaan kahta kuukautta pidempään vaan nämä olivat pysyneet liikkeessä mahdollisimman aktiivisesti. Osittain sen vuoksi, että silloin vihollisten oli vaikeampi pysytellä perässä ja myös senkin vuoksi, että kaksikon tekemien liikkeiden ennustaminen oli paljon hankalampaa, kun nämä eivät toimineet pysyvästä ns.”pesäpaikasta” käsin.

Raolleen jätetyn parvekkeen oven kautta kulkeutuessa aamun viileä tuulenvire mereltä päin, mikä toi myös mukanaan hotellia lähellä sijaitsevan torin äänet, jossa yhdessä sekottui niin monisointuinen äänien kirjo, että yhdestä olisi lähes mahdoton saada selvää. Istuma-asennon muuttuessa taas sen pienen tarvittavan määrän, mikä sai paljaan selän tuntemaan taas tarkemmin puisen tuolin selkänojan itseään vasten. Yhden pienen vesipisaran onnistuessa vielä irrottautumaan paksuista mustista hiuksista, jotka olivat vielä osittain suihkun jäljiltä kosteat. Tuon yhden vesipisaran valuessa niskan vasemman puoleista sivustaa pitkin ja jääden lopuksi loukkuun solisluun kuoppaan, joka korostui tuossa istuma-asennossa, jossa vasen käsi nojasi kyynärvarrella pöytää vasten samalla kun oikea käsi teki aktiivisesti jotakin kannettavan tietokoneen näppäimistöllä. Tietokoneen näytöllä vilistäen monia ikkunoita, jotka paljastivat kuvaa valvontakameroista ympäri maailmaa. Kuvan päätyen äkkiseltään pysäytetyksi viisikuukautta taaksepäin siihen hetkeen, jossa Madridin kirkon edustalla Sin on astumassa takaisin autoonsa, mutta tällä on kannossa selvästi jotakin jota tällä ei ollut mukana kirkkoon sisälle mentäessä. Valitettavasti valvontakameran nappaama kuva ei ole täysin suorassa linjassa ja tapahtuma aika on myös myöhään illalla, mikä tekee yksityikohtien erottamisesta huomattavasti hankalampaa. Pysäytetyn kuvan päätyen kuitenkin otetuksi toisen ohjelman ajettavaksi, joka tarkentaa yksityiskohtia mahdollisuuksien mukaan. Anubiksen tuntien jonkin sykähtävän sisimmässään. Silmien muodon kaventuessa sen pienen hetken ajaksi ja keuhkoista kohottautuen selvä kuiva hymähdys. Missään vaiheessa tämä vanhempi mies ei sano ääneen mitään, mutta jokainen tämän ulkoisesta olemuksesta viestittää selvästi sillä hetkellä, että tämä ei ole alkuunkaan yllättynyt / mielissään näkemästään. ”Suku on pahin.” – niin kuin ikivanha sanonta kuuluupi.


Viimeinen muokkaaja, Alice pvm Ke 23 Maalis 2016, 23:40, muokattu 1 kertaa
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ti 04 Elo 2015, 17:43

Naapurimaassa puolestaan aurinko ei ollut vielä yhtä lämmittävä, luonnon näyttämättä sen enempää keväisemmältä kuin sen oltiin odotettukin sinä vuonna olevan: lumi tosiaan oli alkanut sulamaan, mutta vihreän maan näyttäytyisen sijasta teitä koristi kerääntynyt loskalumi - josta ei ollut lapsille enään mitään iloa ja jokaisen vanhemman pahin pyykkipainajainen. Lämpötilan ylittäen juuri ja juuri nolla rajan, muttei kymmentä astetta kuitenkaan ylemmäksi, - näiden kahden luonnon oikun tottakai jättäen jälkeensä tutun flunssakauden joka oli iskenut viimeisten viikkojen aikana yllättäen kouluihin, - valitettavasti myös De Fioren perheelle jälleen kerran. Sophien säästymättä sen enempää tartunnalta vaikka tämä olikin yrittänyt parhaansa mukaan välttää moisen tytön jo tietäessä joutuvansa tuolloin vuodelepoon toviksi, - ja niin oli tapahtunut tuonakin kertaa - nuhan, päänsäryn ja kuumeen ottaessa vallan pienestä kehosta, oli Evey jäänyt vuorostaan hoitamaan kuopustaan sillä välin kun Andrea oli keskittynyt saamaan viimeiset kouluasiat kuntoon ennen valmistumista, ja Giovanni taas hoiti omat työnsä niinkuin tavallista. Noiden viimeisten viiden kuukauden aikana oli kuitenkin heidän kuopuksensa huomion vienyt kokonaan koulutus, jonka Andrea oli joutunut ottamaan viimeistään nyt vastaan Horuksen silmän siirryttyä tälle Chadiltä, - edes tahtomattaan. Ja paljon nuorempana kuin isänsä oli aikoinaan, mikä välillä näkyi hyvin selvästi esikoisen sanoissa jotka eivät olleet vielä täysin tottuneet kaikkeen - vaikka Andrea otti uuden asemansa kyllä sitäkin vakavammin. Sen näkyen jatkuvana opiskeluna ja harjoitteluna, kuten oli näkynyt sinäkin aamuna kun Evey oli löytänyt lapsensa nukkumasta kirjaston uumenista pöydän ja paksun kirjan päällä, nuoren miehen ollen jälleen valvonut lukemansa kanssa kunnes yksinkertaisesti uni oli vienyt salakavalasti voiton edes tämän huomaamatta. 

Kenenkään De Fioren perheenjäsenistä tietämättä Anubiksen tai Pandoran liikkeistä, - aivan kuin tuo pariskunta olisi kadonnut kuin tuhkatuuleen sen jälkeen kun Chad oli tehnyt oman liikkeensä päästäkseen johtoasemaan Salaseurassa - oli Evey kuitenkin sen verran tietoinen Sinin kautta, joka oli myöntänyt nähneensä heidän vanhempansa viimeksi Espanjassa - jonka jälkeen kaikki johtolangat haihtuivat lähes kokonaan. Ja jos niistä jotain saatiin kiinni, päädyttiin sitäkin nopeammin uuteen umpikujaan. Joten Evey oli luovuttanut tuossa kohdin jo etsinnöissä sillä yleisesti sillä oli joku syy mikäli nämä halusivat kadota kartalta (niinkuin oltiin todettu jo muutamaan otteeseen), ja muutenkin ehkä se paljon parempi vaihtoehto Andreata ajatellen vaikka Sophie puolestaan oli täysin erimieltä. Tämä perheen kuopus kun piti isovanhemmistaan ja olisi varmasti nytkin vinkunut haluavansa nähdä näitä, mutta siihen molemmat vanhemmat olivat yrittäneet parhaansa mukaan selittää lapselleen ettei kyseinen ollut juuri nyt mahdollista, mikä taas lannistamisen sijasta tai tytön tahtomaan asiaa kovemmin. Onneksi kuitenkin nyt viikon kestävä kuume oli vienyt Sophien huomion moisesta - mutta nyt kun tauti alkoi antamaan periksi sopivasti joka vuotista hyväntekeväisyys juhlaa ajatellen johon De Fioren-perhe osallistui joka vuosi - ajatteli Sophie varmasti että mieluummin tämä olisi sängyn pohjalla kipeänä - sillä nämä kyseiset juhlat tiesivät vain yhtä asiaa: hienoa pukeutumista ja sosiaalisuutta. Joten kummankaan lapsista, Andrea eikä Sophie, olleet kovin innoissaan sen illan suunnitelmista mitkä oli laitettu toteutuseen kellon näyttäessä selvästi iltapäivää. 

Andrean tehden vielä viimeisen vilkaisuun peiliin todetakseen kaiken näyttävän sellaiselta kuin tilaisuudessa pitikin olla - siisti ja huoliteltu päästä varpaisiin asti vailla pienintäkään virhettä, todetakseen olevansa tyytyväinen siihen mikä peilistä katsoi, vaikka Andrea yritti vielä varmistaa tarkemmin vasemman ranteen ympärille sidottua sidettä että se peittäisi varmasti horuksen silmän allensa mikäli hän joutuisi ottamaan päällimmäisen takin pois. Sophien viettäessä äitinsä kanssa aikaa makuuhuoneen puolella odottaen omaa vuoroaan missä äiti oli lupautunut auttamaan vaaleiden hiusten kanssa, - viimeisteli Evey silloin oman asunsa laittamalla korvakorut korviin, seurasivat nuoren lapsen silmät ihaillen äidin muodonmuutosta niinkuin lapset yleensäkin, ranskankielen todeten pian äidin näyttävän kauniilta johon suotiin pieni hymy ja katse takaisin peilin kautta - Eveyn lausuen pehmeästi pyynnön tyttärelleen tulemaan lähemmäksi peiliä sängyn päältä mikäli tämä mieli laittaa hiuksensa kuntoon, - ei kuopusta tarvinnut kahdesti pyytää kun tämä hypähti jo alas pehmeän patjan päältä kiiruhtaakseen lähemmäksi. Sophien istuutuen äitinsä vierelle peilipöydän jakkaralle, selkä naiseen päin jotta solakat sormet pääsivät  vaaleiden hiusten lomitse tuttuun tapaan, äidin varoen kokoajan satuttamasta lastansa teoillaan - pehmeiden hiusten alkaen punoutumaan vähitellen nutturaksi pään päälle. Viimeisimpänä tekona kurottautui naisen kurottautuen varoen lapsensa olan ylitse painaakseen suukon pehmeälle poskelle, mikä sai Sophien katsomaan äitiään kummastellen ensiksi vaikkakin hymyn kanssa "Muistathan olla rauhassa tämän illan, pikku kukka?" Lempeän, rakastavan äänen sanoen lapselleen muistuttaen tätä että vaikka tämä olikin paranemaan päin, tulisi tämän ottaa rauhallisemmin kuin normaalisti.

//Andrean [Only admins are allowed to see this link]. Sophien [Only admins are allowed to see this link].//
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ti 04 Elo 2015, 21:26

Adrean seisoskellessa huoneensa kokovartalo peilin edessä ja mittaillen selvästi kaiken olevan varmasti kunnossa, oli Giovanni onnistunut jossakin vaiheessa tulemaan esikoisensa huoneeseen ilman toisen huomaamatta. Isän aluksi keskeyttämättä heti lapsensa tekemisiä, vasta silloin kun nuoremman käden sormet asettelivat ranteen suojaavaa sidettä paremmin paikoilleen. Giovannin kommentoimatta asiaa sen enempää vaikka ajattelikin, että Andrean olisi jossakin vaiheessa vain hyväksyttävä sukunsa antama vastuu ja kannettava saamaansa merkkiä sen mukaan, mutta nyt ei ollut noiden sanojen aika. Niiden sijaan vanhemman askeleet alkoivat viedä nuorempaa lähemmäksi ja pysähtyen viimeisimpänä toisen edustalle, jolloin kumpikin käsistä pääsi asettelemaan paidan hihan kalvosin nappia paremmin paikoilleen. ”Se pysyy kyllä piilossa. Joten älä murehdi siitä tämän enempää.” Merenpihkan värisen katseen kohottautuessa lauseen puolessa välissä ja oikean puoleisen käden kohottautuen taputtamaan rohkaisevasti Andrean hartiaa. Tuona hetkenä Giovannin kyseenalaistamatta Andrean pärjäämistä ollenkaan, ei nyt hyväntekeväisyys juhlissa eikä tulevaisuudessakaan.

De Fioren perheen siirtyessä juhlapaikalle limusiini kuljetuksella, sillä noihin juhliin oli vain sellainen tapa mennä ja siitä tavasta ei kannattanut poiketa kovin äkkiä – jos ei sitten halunnut herättää turhaa huomiota. Hyväntekeväisyys juhlan alkaen perinteisesti ooppera esityksellä, josta juhlaväki siirtyi pikkuhiljaa itse juhlapaikalle, joka sijaitsi lähemmäksi merenrantaa rakennetulla huvilalla. Giovannin vilkaisten jossakin vaiheessa rannekelloaan, joka näytti ajaksi neljä iltapäivällä. Kyllä, tämä hyväntekeväisyys juhla/tapahtuma oli yleensä helposti koko päivän kestävä, jossa sitten ennen illallista ja illan viettoa ilmoitettiin suurimmat lahjoittajat nimeltä (tämän toimien puolestaan omanlaisena meriittinä yhtiöille, jotka tottakai kalastivat mainetta osakseen). Giovannin taputtaen aina kohteliaan omaisesti muiden mukana kun sen aika tuli ja osoittaen päällisin puolin kuuntelevansa lavalla seisovaa henkilöä, vaikkakin todellisuudessa Giovanni osasi kaiken lähes ulkoa ja kaavan minkä mukaan mentiin. Taas tänäkin vuona ne pari yhtiötä ja henkilöä nimettäisiin hänen itsensä lisäksi. Juuri tuo kärki viisikko, joilla oli herrasmiesmäinen sopimus vaihdella paikkaa keskenään suurimman luovuttajan tittelistä. Nyt tuona vuonna oli kohde, jonka tarkoituksena oli kerätä rahaa syöpätutkimukseen ja etenkin sen yhden tutkimuksen tukemiseen, joka oli lähellä löytää parannus verisyöpään.

Lavalla seisovan päästessä viimein siihen kohtaan, jolloin tuli aika ilmoittaa se henkilö nimeltä, joka oli lahjoittanut kaikkein suurimman määrän keräyskohteeseen – laskeutui juhlatilaan selvä odottava hiljaisuus. Ehkä puhujan ei ollut edes tarkoitus pitää niin pitkää taukoa, mutta sen minkä tämä oli lukenut hetki sitten pitelemästään paperista, oli jättänyt kirjainmellisesti kielen kurkkuun. Viimeisen henkilön lahjoittama summa oli paljon enemmän kuin heidän kaikkien lahjoitus yhteensä. Voiko niin paljon rahaa olla edes kenenkään ihmisen hallittavissa? Tuona hetkenä puhujan olisi tehnyt mieli painella otsaansa rintataskunsa liinalla, mutta onneksi kieli kuin saikin muodostettua seuraavan nimen ääneen; ”Sin Rodolwski, jonka ansiosta keräyksemme kohde ei ole turha.” Jokaisen paikalla olevan alkaessa taputtamaan ja näin tällä pyytäen tuota anteliasta henkilöä astumaan hetkeksi esiin lavalle sanomaan pari sanaa. Huomasi Giovanni pian jonkun nousevan seisomaan siitä pöydästä, jossa rooman pormestari itse istui. Ehkä kukaan muu ei tuntenut tuota miestä oikeasti, mutta De Fioren perhe tunsi sitäkin enemmän vaikka nimi olikin muutettu yhteiskuntaan istuvammaksi.

Anubiksen kävellen kiireettömästi, mutta hyvin arvonsa tuntevasti tuon taputtavan ihmismassan pöytien lomitse lavalle, jossa tätä oli vastassa puhemies ja kaunis nuori nainen, joka ojensi punaisen ruusukimpun. Päästessään mikrofonin toiselle puolelle aloitettiin puhe vaatimattomalla kiitoksella ja sen jälkeen kertomalla mitä hyväntekeväisyys kohde merkitsi miehelle itselleen. Hyvin tavanomainen puhe siis, mutta kun tuli lopettamisen aika – kysyi Anubis ovelasti hymyillen halusiko juhlaväki nähdä jotakin paljon mykistävämpää kuin rahojen summat, joita tuli ja meni jatkuvasti. Puhemiehen vastatessa muiden puolesta myöntävästi, pyysi Anubis tuon nuoren naisen lähemmäksi itseään samalla kun otti kolme ruusua irti kukkakimpusta, joka annettiin pois tieltä puhemiehelle. Anubiksen pyytäen naista koko ajan katsomaan mitä hän tekisi seuraavaksi. Nuoren naisen vastatessa huvittuneella hymyllä, joka kuitenkin sai hävitä sen sileän tien kun miehen pitelemät ruusut leimahtivat ilmiliekkeihin ja yhtä nopealla käden liikkeellä nuo kaikki kolme ruusua katosivat ja niiden tilalle oli ilmestynyt aito rubiinikaulakoru. Miehen kysyessä aiheuttamastaan hämennyksestä huolimatta perään, että eikö tämä koru olisi paljon arvokkaampi noin kauniin naisen kaulalla, minkä jälkeen hiljaisempi kehoitus pyysi naista nostamaan hiuksiaan ja kääntymään selin. Rubiinikaulakorun päästessä roikkumaan kerman valkeaa ihoa vasten, ei suurin osa paikalla olijoista voinut olla henkäisemättä näkemänsä tähden ihastuksesta. ”Huutokauppa tästä naisesta. Se joka teistä herrasmiehistä lahjoittaa enemmän, saa tanssia ensimmäisenä tämän viehettävän kaunottaren kanssa.” Hopeisen kateen suuntautuen pyyhkäisemään haastavasti juhlaväkeä. ”Aloittakaamme vaikka 100.000 eurosta.” Jo pelkän aloitus summan ollen kylmän hikeä nostattavan korkea, minkä Anubis teki ihan puhtaasti tahallaan. Nuoren naisen saaden vielä kohteliaan suudelman kämmenselälle, ennen kuin tämä jätettiin seisomaan lavalle miehien huutokaupan kohteeksi. Anubiksen palaten takaisin omaan pöytäänsä.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ti 04 Elo 2015, 23:10

Tuon nelihenkisen perheen päästen viimein lähtemään kohti tuota juhlapaikkaa, jonne tuli kulkeutua asianmukaisesti limusiinillä vaikka normaalisti tuo perhe olisi varmastikin kulkenut omalla autolla - mutta jossain kohdin ei vain voinut saada haluamaansa. Varsinkin tuona kyseisenä iltana, joka oli merkityksellisesti ns. juuttunut tapoihinsa, eikä niistä eroaminen katsottu kovin hyvällä - joten kyseinen matka toteutettiin tutulla tavalla. Andrean uskaltautuen rentoutumaan jossain kohdin enemmän, hänen enään ajattelematta kyseistä niin vakavasti sillä kyseessä oli kuitenkin vain samanlainen tilaisuus kuin monet muutkin samaisena vuonna - eivätkä ne juurikaan eronneet toisistaan. Tämä nyt vain sattui olemaan tärkein koonsa ja hyväntekeväisyyden kannalta, mutta eipä se muuten eronnutkaan. Samat ihmiset, samat puheenaiheet ja sama kaava. Sophie puolestaan ei ollut niin kokenut näissä piireissä, lapsi kun oli - joten tämä oli hieman kuin kala kuivalla maalla ainakin aluksi, ooppera kun ei innostanut milläänlailla sen enempää kuin oli pakko, mutta onneksi Sophie oli kuitenkin hyväkäytöksinen ja fiksu ikäisekseen. Oopperan päättyen ajallaan, nuorempien onneksi - josta lähti jälleen matka hieman eteenpäin itsestään juhlatilaan joka täyttyi pian ihmisistä - puheensorinan peittäen alleen pienimmätkin äänet, Sophien ja Andrean osallistuen itsekin keskusteluun muiden vieraiden kanssa, - isoveljen tottakai hieman johtaen tuota kyseistä tapaa sillä Sophielle tilanne oli kuitenkin uusi ja tätä varmasti häiritsisi vähemmästäkin että joku tulisi kokoajan kysymään kuulumisiä tai ihmetteli sisarusten "yhtäkkistä kasvua", tai että jompikumpi muistutti selvästi jompaa kumpaa vanhempaansa. Keskustelun lomasta muistettiin aina madaltaa ääntä kun edessä seisova henkilö puhui, tai keskeyttää keskustelu kokonaan sekä tottakai taputtaa muiden mukana, - päätyi Sophie jossain kohdin otetuksi syliin että pienin pystyisi näkemään vähän paremmin eteensä sen sijaan että joutuisi kurottelemaan alhaalta aikuisten ylitse tai pahimmassa tapauksessa irtautumaan perheensä luota nähdäkseen paremmin - ja eksymään siinä sivussa. Sophien keskittymättä niinkänä puheenpitämään aluksi, vaan keskittyi kiusaamaan isoveljeään vetämällä korvista tai hiuksista tai poskista - laskeutui pian tilaan vuorostaan odottava hiljaisuus kun tuli aika ilmoittaa isoin hyväntekijä. Tuohon asti kyllä kaikki tiesivät ketkä olisivat ehdolla: joku niistä viidestä yhtiöstä, joihin kaksikon isä kuului yhtenä - joiden "paalupaikka" vaihtui vuosittain tarkoituksellisesti ilman kilpailua, tuskin kukaan enään sellaisesta yllättyi. 

Mutta puheenpitäjän näyttäen menevän hetkeksi vaikeaksi, kurtistuivat esikoispojan kulmat kummastuksesta. Oliko lapussa virhe vai mitä mies oikein meni vaikeaksi? Eihän nimen lausuminen nyt niin vaikeaa pitäisi monen vuoden kokemuksella olla. Tuon pitkältä tuntuvan tauon saaden ihmiset liikahtamaan jännityksestä paikaltaan, Eveynkin parantaen hieman asentoaan omalla tuolillaan näyttäen keskittyvän aivan uudella tavalla tulevaan, - kenenkänä heistä varmasti osaamatta arvata seuraavia tapahtumia. Tuntemattoman miehen nimen tullen lausutuksi ääneen, sai se päät kääntymään ympäri etsiäkseen katseellaan kyseistä miestä jonka tulisi nousta ylös paikaltaan muidenkin nähtäväksi - tuskin moinen olisi herättänyt niin paljon reaktioita muissa, mutta entä kun miehen oma perhe oli paikalla - joista kukaan ei ollut kuullut tuosta moneen kuukauteen. Sophien saaden viimein jotain keskittymisen aihetta, näki isoveli läheltä kuinka ilo ja innostuneisuus nousivat tytön kasvoille - tämän taputtaen ihmisten mukana silloin kun piti ja oikeasti näytti keskittyvän Andrean yllätykseksi puheeseen - ainoan asian mitä Andrea sillä hetkellä ajatteli - oli vain mitä oikein oli tekeillä. Eveyn varmasti miettien ihan samaa, mutta olettaen isänsä poistuvan normaalisti pois lavalta niinkuin asiaan kuului - mutta sen sijaan tämä tekikin vielä yhden liikkeen - joka vei tavanomaiset normit täysin uudelle tasolle. "Taikatempusta" alkaen, naisen huutokaupan ollen kuin viimeinen niitti sille illalle joka aiheutti kohun. Lapsenlapsen hymähtäen huvittuneesti, yrittämättä edes peitellä sen hetkistä tunnettaan sillä kyseiset juhlat olivat juuri käyneet paljon mielenkiintoisemmaksi kuin oltiin odotettu alunperin, Sophien ollen puolestaan edelleenkin innoissaan mutta myös hämmentynyt miksei isoisä näyttänyt kiinnittävän heihin mitään huomiota - tyttären yrittäen udella isältään vastausta ikäänkuin tämä olisi tiennytkin vastauksen. ... Eveyn taas... tietämättä oikein mitä ajatella sillä hetkellä, vaikka tunteet eivät näkyneetkään sen enempää kuin oli pakko. Naisen ottaen silloin uuden hörpyn shampanja-lasistaan joka oli tyhjentynyt siihen mennessä hitaasti niinkuin tavallista, nainen kun ei ollut koskaan ollut kova juoja edes teini-iässä. Erään vieraan hihkaistessa illanyllätyksestä, samalla jonkun jo huudahtaen oman vedonlyöntinsä ensimmäisenä josta varmasti pian liittyisi muutama muukin joukkoon - Eveylle tullen silloin hetki poistua tekosyyn varjolla tilanteen ulkopuolelle - naisen pahoitellen pöytäseurueelle tapojen mukaisesti, luovuttaen Giovannille nopean suukon huulille ennen ylös nousemista. Eiköhän Giovanni tietäisi tasantarkkaan minne Evey oli menossa - ulos, rauhalliselle alueelle - mikä sillä hetkellä osottautuisi huvilan terassi jossa ei ollut ylimääräisiä ihmisiä sillä kaikki olisivat niin keskittyneitä tapahtuneeseen. Pitkän mekon helmaa tullen nostetuksi sen verran että kävely olisi helpompaa ilman kompurointia.

Andrean huomaten äitinsä poistumisen, vilkaisi esikoinen kysyvästi isäänsä kuin kysyäkseen oliko kaikki kunnossa - vaikka kyllähän he molemmat tiesivät mistä oikein oli kyse. Sophie oli onneksi niin paljon nuorempi ja viattomampi ettei tämä ymmärtänyt täysin heidän perheessään oli tekeillä - tuon jälkimmäisen tehden hankalaksi lapsen pitämisen aloillaan sylissä nyt kun tyttö ei ollut nähnyt isoisäänsä moneen kuukauteen ja olisi tottakai halunnut vain juosta suoraan tuon syliin sen enempää ajattelematta. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty To 06 Elo 2015, 15:42

Leikkimielisen huutokaupan alkaessa juhlaväen kesken, johon osallistui enimmäkseen miehet, mutta sekaan mahtui myös naispuolisiakin henkilöitä, jotka vitsimielisesti halusivat ns.”pelastaa” tuon nuoren naisen pälkähästä. Hetkessä koko virallinen toimitus oli muuttunut puhtaaksi vitsiksi ja meno kuin parhaassakin kisaillassa. Giovannin edes kääntämättä katsettaan lavalle päin – vaan keskittyi tahallisesti pelkästään niihin pariin keskustelukumppaniin, jotka tyytyivät myös seurustelemaan rahasummien huutelemisen sijaan. Eveyn tehdessä viimein ensimmäisenä sen rohkean teon, jossa noustiin pöydän äärestä ja lähdettiin aivan muualle kuin juhlasalin suuntaan – soi Giovanni vaimolleen vastauksen tuohon pieneen suudelmaan, mutta ennen kuin nainen pääsisi etääntymään, kuiskasi tumman rauhallinen ääni – ettei Evey menisi kovin kauksi, sillä voisi olla että he lähtisivät hyvinkin pian.

Etusormen kohottautuen sipaisemaan kasvojen sivulla roikkuvaa hiuskiehkuraa aivan kuin Giovanni olisi sanonut jotakin aivan muuta kuin oli sanonut. Juuri tuon viimeisimmän eleen riittäen hämäämään muita pöydässä olijoita. Puheen aiheen siirtyessä lähes pian Eveyhen, joka oli säilynyt upeana vuosista huolimatta – kuunteli Giovanni noita kohteliaisuuksia muodollisen hymyn kanssa, vaikkakin katse taas hakeutui juhlatilan toisella puolella olevaan seurueeseen, jossa Anubis keskusteli jotakin kaupungin pormestarin kanssa. Tuon vanhemman miehen ollen selvästi huvittunut jostakin kuulemastaan, jonka Anubis oli hetki sitten sanonut keventämismielessä. Giovannin olisi tehnyt tuona hetkenä mieli pyöräyttää näkyvästi silmiään ja lausua ääneen jonkin terävän faktan Anubiksesta itsestään – sillä juuri tuolloin Giovannista tuntui kuin Anubis olisi pitänyt sitä hetkeä pelkkänä näytelmänä ja pääroolin esittäjänä toimi mies itse - mutta järkevänä ihmisenä Giovanni piti omat tunteensa kurissa ja kielen kahlittuna. Joten tuon ensimmäisen teon sijaan katse kääntyi viimein takaisin Andreaan ja Sophieen, joka oli onneksi viimein ymmärtänyt alkaa rauhoittumaan kun oli huomannut - ettei tulisi pääsemään pois isoveljensä sylistä.

”Tulehan tänne, pikku kukkani.” Käsien siirtyessä sen verran sivuille, että se riitti antamaan kuopukselle luvan siirtyä isänsä syliin ja heti kun tämä tapahtui, nousi Giovanni seisomaan ja soi taas muodollisesti pahoittelun muille pöydässä olijoille. Tuon lyhyen hetken aikana merenpihkan värisen katseen sanoen Andrealle, että tämä saisi jäädä vielä juhliin (täysi-ikäinen kun oli), mutta muu perhe tulisi hyvin todennäköisesti lähtemään seuraavan puolen tunnin sisällä. ”Mennään mekin haukkaamaan vähän raitista ilmaa ja katsotaan samalla löydämmekö äitisi.” Jonkin silloin alitajunnassa saaden vielä katseen kohdistumaan Anubiksen suuntaan, jolloin kummankin miehen katseet kohtasivat hälisevät juhlatilan poikki.

Tuon lyhyen, mutta sitäkin terävän katsekontaktin aikana Giovannin tehden hyvin selväksi Anubikselle – ettei tällä olisi enää mitään asiaa tulla lähelle De Fioren perhettä. Se oli ollut se viimeinen naula arkkuun kun Giovanni oli kuullut miten Andrealle oli käynyt slovakiassa. Puhumattakaan niistä monista vuosista, joiden aikana aviomies oli joutunut seuraamaan vierestä vaimonsa kärsimystä, jonka ainoastaan Anubis aiheutti omilla teoillaan (tiedostaen tai tiedostamattaan). Giovannin poistuessa yhtämatkaa Sophien kanssa juhlatilasta – oli Anubis kääntänyt katseensa jo udelleen keskusteluseurueeseen ja näytti hyvin päällisin puolin tyynen rauhalliselle, mutta se käsi joka piiloutui syliin pöydän alle, puristautui tiiviisen nyrkkiin ja kynsien painautuen satuttavasti kämmenen ihoa vasten.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty To 06 Elo 2015, 22:55

Sophie päätyen Andrean avustuksella puolestaan isänsä syliin, kuopuksen saamatta takaisin minkäänlaista vastausta takaisin vaikka olisikin sitä toivonut - hiljentyi tämä edes hetkeksi - tytön kyllä tietäessä ettei tulisi pääsemään vieläkään irti lähtiäkseen omille teilleen, loi tytär isälleen mököttävän ilmeen tympääntyneeseen tilanteeseen. Pöytäseurueen vain naurahtaen lapsen käytökselle, joka ei poikennut juurikaan mitenkään samanikäisistä - vaikka Sophien ei tuntemattoman kanssa olisi tarvinnut tehdä paljoakaan (räpäyttää muutaman kerran silmiä koiranpentu ilmeellä) saadakseen haluamansa - eli tässä kohdin pääsemään alas. Mutta tytön perhe vain tuntui olevan varsin immuuni tuolle yritykselle - varsinkin heidän isänsä joka osasi kyllä olla hyvin taipumaton tietyissä asioissa mikä tuli lastensa hyvinvointiin. Ja tuo oli juuri sellainen tilanne, vaikkei Sophie sitä tiennytkään. Andrean hymähtäen huvittuneesti pikkusiskonsa mököttäessä isän sylissä, kohtasivat puolestaan kaksikon silmät silloin hetkellisesti joka kertoi kyllä enemmän kuin tarpeeksi esikoiselle. Muiden perheenjäsenten aikomatta jäädä sen pidemmäksi aikaa kun olisi tarpeen, eli lähtisivät todennäköisesti hyvinkin pian mutta Andrea saisi jäädä halutessaan ja tulla myöhemmin kotiin. Pitihän edes jonkun olla edustamassa heidänkin perhettään tavalla tai toisella. Vaikka se tietäisikin sitä että todennäköisesti hän joutuisi isoisänsä kanssa kasvokkain enemmin tai myöhemmin. Ns. "rikkaat" piirit kun olivat loppujen lopuksi hyvin pienet jossa yleensä kaikki tunsivat/tai edes tiesivät jollakin tapaa jokaisen, joten De Fioren-perhe todennäköisesti kyllä kohtaisi sen henkilön joka oli tehnyt kuitenkin isoimman rahan annon hyväntekeväisyydessä. Kenenkään voimatta arvata mitä siitäkin tapaamisesta tulisi viime kerran jälkeen, mutta Andrea oli itse päättänyt antaa asian olla ja käyttäytyä kuin aikuinen ja niellä sanansa näin julkisesti ainakin riidan haastamisen sijasta. Eihän voisi asiaan mitenkään itse vaikuttaa joten menkööt. 

Isän pahoitellessa seurueesta poistumista kuten kuuluikin, erotti harjaantunut kuulo Giovannin puheet Sophielle joka kertoi selkeästi heidän menevän ottamaan ilmaa ja samalla etsimään äidin, joka tuskin olisi niin vaikea loppujen lopuksi löytää - huomasi esikoinen kyllä isänsä viipyilevän katseen nimenomaan tuossa yhdessä pöydässä ennenkuin tämä poistui kokonaan Eveyn jalanjäljissä Sophien kanssa. Andrean jääden puolestaan paikoilleen pöytäänsä vielä hetkeksi jatkaakseen sosiaalista kanssakäymistä yllättävänkin sujuvasti - aivan kuin tällä ei olisi koskaan asunut viisi vuotta eristyksestä ihmisten kanssa - sulautuen tuohon vaikutusvaltaisten ja rikkaiden maailmaan päällisin puolin. 

Terassilla puolestaan ilma oli selvästi viilentynyt hieman lisää muutenkin harmaasta päivästä, vaikka vielä tarkenikin juuri ja juuri ilman takkia - nojautui keho alaselällä kivikaidetta vasten samalla kun katse oli hakeutunut tarkoituksen mukaisesti tummalle taivaalle jonne oli ilmestynyt vasta muutama tähti näkyviin. Eveyn todellakaan aikomatta kiirehtiä samantien takaisin sisälle vaikka olikin luvannut Giovannille heidän pääsevän lähtemään pian - laskeutui katse hitaasti ovilta lähenevään kaksikkoon. Tuon näkymän saaden hymy kohoamaan väkisinkin punertavammaksi maalattujen huulien pinnalle, naisen katsoen kahta tärkeää ihmistä edessään ennenkuin päätti liikkua näitä hieman lähemmäksi. Äidin tottakai ensimmäisenä kohdistaen katseensa tyttäreensä joka oli sairastellut edellisestä viikosta lähtien, käden kohoten automaattisesti koskettamaan otsan aluetta kokeillakseen lämpöä - todetakseen pian hymyillen että eiköhän heidän olisi aika mennä ettei Sophien tarvitsisi viettää seuraavaakin viikkoa vuoteessa, peukalon sipaisten nopeasti pehmeällä liikkeellä lapsen poskea. Sophien tullen lasketuksi alas kun tämä alkoi valittamaan ettei jaksaisi olla kokoajan jonkun sylissä, niinkuin tämä oli ollut lähemmäs koko illan - ojensi vanhempi tottakai kätensä lasta kohti että tämä olisi saanut ottaa kädestä kiinni jotta he pääsisivät lähtemään. Sophien katsoen äitinsä kättä jonka nimettömässä loisti se yksinkertainen sormus samalla tavoin kuin isälläkin, kohosi käsi jo automaattisesti lähemmäksi tarttuakseen kiinni ja hyväksyen kohtalonsa joka kertoi ettei tämä pääsisi isoisänsä lähelle sinä iltana. Paljon pienemmän käden vetäytyen kuitenkin nopeasti takaisin sivulle, josta seurasi tuskin kahta sekunttia kauemmin kun tämä jo pinkaisi juoksuun takaisin sisätiloihin, katsoi Evey huokaisten tytärtään. Hopeisen katseen kääntyen katsomaan miestänsä, heidän kyllä kummankin varmasti tietäen minne Sophie oli matkalla - ja kuinka hankala tuon pienen lapsen nappaaminen tulisi olemaan - naisen voimatta olla toteamatta ääneen: "... Tarvitsemme lasten talutusvaljaat." Äänenpainon pysyen mahdollisimman vakavalta kuin Evey olisi ollut täysin tosissaan sanoissaan, - kehon liikahtaen samalla eteenpäin pienen hymyn kera, joka kohosi silmiin asti. Vaikka kyseessä olikin vitsi, Sophie tulisi saada kiinni. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Pe 07 Elo 2015, 21:53

Tila, jossa hyväntekeväisyysjuhla pidetiin sinä iltana, oli tarkemmin kuvailtuna huvilan tanssisali, joka oli kahden kerroksen korkea ja sen kummallakin reunoilla sijaitsi pitkä parvi, josta pystyi hyvin seuraamaan ensimmäisen kerroksen tapahtumia. Tokihan nyt juhlaväkeä ei ollut vielä päästetty menemään toiseen kerrokseen ja tuona hetkenä sitä ei kukaan ilmeisemmin kaivannutkaan kun jokainen päätti keskittyä joko leikkimieliseen huutokauppaan tai sitten seurustelemaan lähempien henkilöiden kanssa. Huvilan palvelusväki toki pääsi liikkumaan talossa vapaasti, mutta nämäkin pysyttelivät enimmäkseen juhlavieraiden ja keittiön läheisyydessä. Niin se todelisuudessa meni, yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

Katosta roikkuvien kattokruunujen valon kuin tuntuen syventävän noita syvän sinisiä silmiä, joihin katsoessaan ei voinut olla kuvittelematta näkevänsä syvän valtameren, joka nieli sisuksiinsa enemmän salaisuuksia kuin kukaan yhteiskunnan viisaista kykenisi ikinä kertomaan. Nuoren naisen, jonka vaatetus kuului sisäkölle, nojaten rennon oloisesti käsillään parven kaidetta vasten ja pitäen silmällä selvästi yhtä kohdetta lähes koko ajan. Mitä nyt välillä katse irrotettiin epäillyksen minimoimiseksi ja katseltiin sen hetken aikaa muita salissa olijoita. Lähes jokaisesta juhlaväen ihmisestä oli tehty oma profiilinsa, sillä nainen oli hyvinkin taitava lukemaan ihmisiä pelkästään näiden käyttäytymisen perusteella. Tottakai juhlaväen henkilöistä oli otettu osittain se tarpeellinen selville etukäteen, mutta mitä nyt silmät näkivät, tuntui jokainen niistä täydentävän paperista luettua tietoa. Pöytäseurueen, johon kuului De Fioren perhe ja pari muuta henkilöä toisista merkittävistä suvuista, alkaessa hajoamaan omille teilleen – kohdisti Maryam katseensa ensin Giovanniin, joka selvästi aikoi mennä ulos Sophien kanssa, Pian tämän jälkeen katse suunnattiin Andreaan, joka oli jäänyt isänsä poistumisesta huolimatta pöytään istumaan ja aloittanut oman keskustelunsa seurueen kanssa. Tuon pienen yksityiskohdan saaden haalean vaaleanpunaiseksi maalatut huulet hymyilemään kurkusta kohoavan hymähdyksen kera.

Sophien palatessa odotettua nopeammin takaisin sisälle ja ilman vanhempiaan, lopetti Maryam samantien muun juhlaväen tarkastelemisen ja jäi lähes hengittämättä odottamaan mitä tulisi seuraavaksi tapahtumaan. Onnistuisiko tuo pikkutyttö sotkemaan metsästäjän suunnitelman jollakin tavoin sitä edes tiedostamatta. Silmäkulman erottaessa lähes pian uutta liikettä terassin ovien suunnalta (ilmeisemmin tytön vanhemmat olivat lähteneet karanneet kuopuksensa perään), mutta Maryam painoi villaisella nyt kaiken muun. Sinisten silmien seuraten parven tuomasta suojasta nuoren tytön jokaista ottamaa liikettä ja aina välillä katse meni edeltä käsin sen pöydän luokse, jossa tiedettiin kohteen istuvan merkittävien henkilöiden seurassa. Ei, Maryam ei voinut sallia sitä, että kohde lähtisi liian aikaisin pois (ja niin hyvin todennäköisesti tulisi kohta tapahtumaan tuon nuoren tytön vuoksi). Oikean jalan tullen koukistetuksi lähimmän tuolin päälle ja kyynärpää nojautui tukea ottavasti polveen. Hameen helman alta vetäistyn pienen aseen ampuen tarkasti reitillä seisovaa tarjoilijaa jalkaan, joka sai pienen neulan suoraan pohkeeseensa, joka tuntui ötökän puremalle ja sai voimakkaan kivun aikaiseksi, mikä aiheutti tarjoilijan kompuroimisen Sophien tielle, jolloin tyttö joutui keskeyttämään suoran juoksulinjan ja tekemään väistöliikkeen jos ei halunnut joutua aikuisen miehen kehon murskaamaksi. Maryam oli laskenut tuohon väistöön, sillä se sai Sophien kiikkiin De Fioren suvun jäsenen lähelle, joka tottakai nappasi Sophien syliinsä pelastamismielessä.

Giovannin kävellessä tarmokkain askelin paikalle, näyttämättä ollenkaan tyytyväiselle Sophien tekoon. Maryam henkäistessä hiljaisesti tuntemastaan helpotuksesta. Sinisten silmien kohdistuessa takaisin kohteeseen, joka ei ollut onneksi noussut ylös – sillä tällä näytti olevan jokin tulenarempi keskustelu meneillään pormestarin kanssa. Aseen päätyen laitetuksi takaisin reisikoteloon ja sisäkön hameen helmaa suoristettiin säädyllisemmäksi. Naisen alkaessa puhdistamaan pölyhiuskalla muka lähimmän lipaston kantta ja siinä olevia valokuvakehyksiä.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ma 10 Elo 2015, 22:12

Keskustelun jatkuen tuossa pöydässä täysin normaalilla tavalla kohteliaaseen sävyyn, jossa aihe vaihtui sujuvasti perheasioista niin illantapahtumiin kuin tulevaisuuden suunnitelmiin - johon Andrealle kuului pian armeija sekä opiskeluiden jatkaminen tavalla tai toisella, oli tuossa pöydässä jo käyty vitsinomaisesti lävitse ettei Andrea näyttänyt jatkavan isänsä ja isoisänsä jalanjäljissä taidealalle. Esikoisen vain heittäen tuon vitsinä vain takaisin, ottamatta asiasta sen enempää kiinni kuin oli tarpeen vaan johdatteli keskustelua tahallisesti muulle alueelle, - päällisin puolin tämän vasta aikuisen kenkiin päässeen nuorukaisen näyttämättä olevan sen enempää tietoinen tarkkailevasta silmäparista parvella kuin kukaan muukaan. Todellisuudessa, Andrea oli hyvin tietoinen tarkkailijasta - vaikkei pystynytkään kääntämään katsettaan tuohon suuntaan herättämättä epäilyjä - jonka vuoksi mies pyrki pitämään keskustelun leppoisasti yllä, sen sijaan että olisi hakenut haluamansa silmien eteen niinkuin yleensä tehtiin jos jokin häiritsi. Sophien rynnätessä silloin sisään, kääntyi katse automaattisesti tuohon suuntaan suojelevana isoveljenä - lapsen nopean liikkumisen jättämättä mitään kyseenalaiseksi minne tämä oli menossa sillä hetkellä kiireellä, huokaisi Andrea puoliautomaattisesti noustessaan pahoittelevasti ylös pöytäseurueesta kohteliaisuuden nimissä mennäkseen itsekin siskonsa perään. Miehen astellen rauhallisemmin kuin oltaisiin oletettu mikäli oltaisiin oletettu tilanteeseen nähden - sillä pöydestä noustessaan, näkivät silmät selvästi tarjoilijan rojahtavan hieman paikaltaan äkillisestä pistoksesta, melkein tiputtaen samalla kantimensa, tuon nuoren miestarjoilijan laittaen kyseisen tottakai ötökän tai krampin syyksi - mutta tämän tietämättä silloin estäneensä Sophien matkan siihen paikkaan. Andrean kiirehtien tuolloin ottamaan siskonsa syliinsä, huomatakseen isänsä lähestyvän nopeasti - eikä niinkään tyytyväisenä tyttärensä päähänpistoon. Isoveljen luoden hymyn siskolleen rohkaisevasti nähdessään tuon menevän vaikeaksi katsoessaan isänsä lähestymistä kaksikkoa kohti. Surkean ilmeen välähtäen pienokaisen kasvoilla, Andrean kuiskaten siskolleen tämän taitavan olla anteeksipyynnön velkaa, - kääntyivät silmät silloin vilkaisemaan ensimmäisen kerran kunnolla parven suuntaan - vain nähdäkseen punaiset hiukset ennenkuin kyseinen ihminen katosi kokonaan silmien ulottumattomiin - jättäen henkilöllisyytensä vain arvailujen puolelle. Katseen viipyen ehkä turhankin kauan tuolla kyseisellä parvella vaikka tarkkailija olikin poistunut, aivan kuin Andrea olisi melkein jopa toivonut uteliaisuudesta näkevänsä tämä kunnolla - vaikka järki sanoi kyllä ettei niin tulisi tapahtumaan. 

Käsien ojentautuen antamaan kuopuksen heidän isälleen syliin vaikkei tämä iloinen ollutkaan Sophien yritysestä - väläytti lapsi vanhemmalleen pahoittelevan koiranpentu katseen sillä edelleenkin tämä oli vahvasti isän tyttö hyvssä kuin pahassakin, eikä halunnut suututtaa perheen vanhimpaa. Eveyn seuraten pian myöskin perheensä luokse Giovannin vierelle tapojen mukaan, esitti Sophie naisellekin anteeksipyynnön lähdöstään. Punertaviksi maalattujen huulten vain kereten luomaan hymyn lapselleen - aloittavien sanojen jääden kurkun alueelle aloitukseen, äkillisen pimeyden vallaten varoittamatta koko tuon huvilarakennuksen, - leikkimielisen huutokaupan ja muunkin mukavalta kuulostavan puheensorinan muuttuen nopeasti ihmetyksen ja paniikin välimaastoksi - jonkun ehdottaen hälinän lävitse generaattorin luokse menemistä, - vaikka pimeys poistikin näköaistin kokonaan käytöstä. Kuulon erottaen jatkuvan törmäilyn ja astioiden kolahtelun, isomman tömähdyksen lattiaa vasten kertoen jonkun jo kaatuneen lattialle hässäkässä - kenenkään tietämättä mitä oli tekeillä. Viiden minuutin kuluen pimeydessä, tuntui se lyhytkin aika ikuisuudelta - valojen palautuen takaisin päälle, ihmisten siristellen silmiään katsoessaan ympärilleen äkillistä muutosta pimeyden jälkeen, juhlien 'juontajan' heittäen pian kevennyksen kummalliseen sähkökatkokseen liittyen saaden aikaiseksi naurun suurimmalta osalta vieraista - Andrean puolestaan kysyen Sophielta oliko tämä kunnossa - niinkuin suojelevan isoveljelle kuului nuoremmastaan huolehtiminen - tuota kysymystä säestäen vain hetkeä myöhemmin selkärankaa karmaiseva kiljaisu esityslavalta joka sai katseet kääntymään tätä kohti. Mitä nyt? "Varas! Joku on vienyt kaulakorun!" 

Aurinko laskeutui taivaanrannan taakse vähitellen, maalaten viimeisillä säteillään taivaan punertavaksi ennen täysinäistä pimeyttä - espanjassa pimeys ottaisi myös pian vallan - jonka vuoksi tuo leikkikenttä oli tyhjentynyt vähitellen leikkijöistä, jäljellä ollen enään vain muutama lapsi Lucion lisäksi. Siitä oli melkein puolivuotta kun tuo pieni poikalapsi oli nähnyt isänsä viimeksi, - ja siitä lähtien tämä oli jaksanut kysyä äidiltään monen monta kertaa miksei tämä kyseinen mies ollutkaan palannut takaisin sen hyvin lyhyen tapaamisen jälkeen, - ja miksi he olivat muuttaneet jo kolme kertaa niin lyhyessä ajassa. Azra oli joka kerta saanut siihen mennessä lapsensa tiedonjanon hetkellisesti sammumaan, mutta joka kerta esikoinen palasi niihin samoihin kysymyksiin. Äidin kyllä nähden, ja ymmärtäen Lucion ikävöivän kyllä isäänsä - vaikkei tämä ymmärtänytkään kaikkea. Ja kahden päivän päästä heidän tulisi muuttaa uudestaan, sillä kertaa kokonaan pois maasta - sillä nyt kun Chad oli Oday - todennäköisesti moni haluaisi tehdä mitä vain vahingoittaakseen tuota miestä, ja valitettavasti yksi mahdollisuus oli lapsi. Mikäli salaseurat siis olivat mitenkään tietoisia Lucion olemassa olosta, sillä siihen asti sitä oltiin pyritty peittelemään ja välttämään - mutta ajat olivat muuttuneet, jälleen. Asteen kantavamman äänen kutsuen Luciota nimeltä, sai tutun naisen ääni pään kääntymään leikeistä samantien vanhempaansa kohti, joka oli juuri vilkaissut kelloa merkillisesti - Lucion tietäen joutuvansa lopettamaan siltä erää leikit seuraavaan kertaan. Pojan juosten vikkelästi äitinsä vierelle, luoden tuolle omilla ruskeilla silmillään ensiksi pahoittelevan ilmeen josta pian seurasi tuttu veijarimainen hymy - johon Azra vastasi puolestaan omalla hymyllään takaisin äidillisesti, ennenkuin käsi ojentautui lasta lähemmäksi jotta tuo päälle kolme vuotias voisi tarttua kädestä heidän matkatessa kotia kohti. Lucion parantaen lippiksensä asentoa sen verran että tämä näkisi eteensä, ennenkuin kaksikon kulku lähti tutulla tavalla käsi-kädessä pois tuolta leikkipuistosta, kohti kotia. 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ti 29 Syys 2015, 19:44

Valojen sammuessa äkillisesti koko huvilassa ja aiheuttaen lähes samantin oman kaaoksensa, jossa sekottuivat paniikki ja ei pimeässä näkeminen – oli Giovanni heti automaattisesti ottanut vaimonsa lähelleen ja toisella vapaalla kädellä ottanut kosketuskontaktin perheen esikoiseen, jotta tämä ei lähtisi etenemään pimeydessä yhtään mihinkään vaan pysyisi niin kauan vanhempiensa lähettyvillä kunnes valot palaisivat takaisin. Tuona aikana Giovannin ollen kirjainmellisesti sokea vaikka pystyikin kuulemaan ympärilleen vähän liiankin tarkasti (pimeyden vielä kun vahvistaen tuota taitoa), mutta silmät puolestan eivät nähneet mitään.

Toisin kuin Evey ja Anubis. Kummankin näistä kahdesta ollen kuin kotonaan pimeydessä, tytär kun oli perinyt ”pimeän näkö” - taidon selvästi isältään. Tuolta koko juhlaväkeä vanhemmalta mieheltä, joka niinä minuutteina oli noussut paikaltaan ja poistunut juhlatilasta täysin huomamattomasti. Aivan kuin tuolla äkillisellä sähkökatkoksella olisi ollut jotakin tekemistä Anubiksen kanssa. Kenties miehen itsensä suunnittelema?

Valojen palautuessa viimein takaisin huvilan jokaiseen tilaan – oli Giovanni yksi niistä henkilöistä, joka joutui räpyttelemään silmiään pari kertaa, että saisi näkönsä totutettua takaisin äkilliseen kirkkaaseen kattolamppujen valoon. Sophien liikahtaessa silloin isänsä sylissä, alettiin kuopusta rauhoitella sanallisesti – ettei lapsi alkaisi seuraavaksi itkemään säikähdyksen vuoksi, vaikka todennäköisesti Sophie unohtaisi pian oman säikähdyksensä ja olisi jo valmis menemään tutkimaan tarkemmin mistä sähkökatkos oli kenties johtunut.
"Varas! Joku on vienyt kaulakorun!"
Terävän huudon kantautuessa lähes samoihin aikoihin lavan suunnalta, jossa juhlan juontaja ja se nuori nainen seisoivat selvä säikähdyksen ja hämmennyksen sekainen ilme kasvoillaan.

Punainen sävy, joka hehkui kuumuudesta, häivähti italian yön pimeydessä kun sormien otteessa pidetystä savukkeesta imettiin taas yksi henkäisy nikotiinia, joka pian vaaleana savuna puhallettiin ulos suusta ja loput sen jälkeen nenän kautta. Tummaan pukuun somistettujen nahkakenkien pohjien kopisten vaimeasti asvaltoidulla kävelykadulla, jota pitkin Anubis oli lähtenyt kävelemään poistuttuaan tuon idyllisen huvilan läheisyydestä. Se auto, jonka olisi kuulunut kuljettaa mies mihin tämä ikinä halusi – oli lähetetty tarkoituksen mukaisesti toiseen suuntaan, mikä oli toivon mukaan antanut näkeville sen kuvan, että mies olisi poistunut auton kyydissä, ei kävellen.

Maaliskuisen viileän yöilman henkäistessä mereltä päin, nostettiin villakangastakin kaulusta asteen paremmin pystyyn niskan suojaksi, jota tuppasi alkaa heti kolottamaan jos lihakset saivat yhtään liiaksi kylmää osakseen. Kehon kun edelleen muistaen kuuluvansa auringon alle aavikolle - ei kylmään eurooppaan, jossa ilman lämpötila tuntui lämpenevän vasta kunnolla kesä aikaan.

Savukkeen jääden hetkeksi huulien väliin pideltäväksi kun Anubis viimein oli pysähtynyt puiston penkin läheisyyteen ja kaivanut takkinsa taskusta kännykkänsä, jota vaihdeltiin säännöllisin väliajoin – ettei miestä voisi jäljittää noinkin yksinkertaisen singaalin perusteella. Kehon istuutuessa tuolle parhaat päivänsä nähneelle kolmen istuttavalle penkille – oli kännykän näyttöön otettu jo esiin pörssimarkkinoita seuraava näyttö ja sen yhden ainoan yhtiön, joka kiinnosti Anubista sillä hetkellä todella paljon.
Art and History company.
De Fioren suvun yritys, jossa pääjohtajan omistamisoikeus 50%:tia ja Anubiksen omistamisoikeus 51%:tia. Hymyn, joka ei yltänyt silmiin asti vaan pikemminkin se oli juuri sellainen, joka jäädytti sielunkin, kohottautuessa huulille, joilta olisi pystynyt vieläkin maistamaan sen kalliin punaviinin, jonka mies oli tarjonnut pöytäseurueelleen maksetusta summasta niinkään välittämättä.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ke 30 Syys 2015, 16:17

Sähköjen menetyksen aiheuttaen lähemmäs samantien ympärillään täydellisen kaaoksen, jossa kukaan ei tiennyt mitä tapahtui - ja vain ne tietyt ihmiset lähetettiin selvittämään mitä oli oikein tekeillä sulakekaapin takana, oli Andrea jo nostanut puoliksi jalkansa paikaltaan lähtiäkseen myöskin katsomaan mikä aiheuttaisi tapahtuneen, - vain tullakseen keskeytetyksi tiukalle otteella hartialla joka kehotti/käski odottamaan siihen asti kunnes valot palaisivat. Tuskin nyt tarvtisisi kahta ihmistä enempää todellisuudessa katsomaan sulatuskaappia ymmärtääkseen oliko joku palanut - mutta pelkkä isän teko sai turhautuneen puhahduksen karkaamaan huulten välistä ääneen ja katseen hakeutuen pimeyden lävitse kohti vanhempaansa - luovuttaen sillä kertaa aikomuksissaan kokonaan vaikkakin vastahakoisesti - perheen jääden paikoilleen odottamaan valojen palautumista. 

Kenenkään näkemättä sen enempää eteensä kuin kukaan muukaan, ainakin ulkopuolisesti niin ajateltuna - paitsi Evey ja Anubis - joista vanhempi oli noussut yhtä nopeasti paikaltaan selvästikin poistuakseen - seurasivat identtiset hopeiset vanhemman kulkua pimeyden turvin aina niin pitkälle kunnes tämä oli poistunut kokonaan tilasta, painautuivat sormet asteen voimakkaammin käsivarsien ympärille jotka oli asetettu ristiin rintakehän päälle odottamisen aikana. Eveyn pystymättä kieltämään sitä itseltään täysin vaikka olisi halunnutkin - että jokin osa vieläkin olisi halunnut juosta isänsä perään - sillä siitä oli monta vuotta kun kaksikko oli puhunut - saatika ollut kasvotusten missään tilanteessa kunnolla ilman mitään syytä. Ja nyt kun Slovakian tapahtumat olivat käyneet ilmi vanhemmille - Giovanni tuskin katsoisi Anubiksen läsnäoloa kovin lämpimästi kun tuli perheen suojelemiseen. Kehon siis pakottautuen pysymään halusta huolimatta paikoillaan - juuri silloin valojen palautuen takaisin. Ihmisten joutuen räpäyttämään muutamaan otteeseen silmiä kun keho joutui tottumaan äkilliseen muutokseen - erottivat korvat ensimmäisenä Sophien äännähtävän johon tottakai Giovanni kerkesi ensimmäisenä rauhoittelemaan kuopusta joka pian arvatenkin olisi jo valmis lähtemään selvittämään muiden uteliaiden ihmisten mukana sähkökatkon syytä. Soppaa sekoittamatta entisestään tietenkään tahditon huuto lavalta jossa tuotiin hyvin selvästi ilmi arvokkaan kaulakorun kadonneen - josta pian seurasi ketjureaktion tavoin jonkun toisen ilmoittavan myöskin omien korujensa puuttuvan - josta tietenkin seurasi pelon ja kauhun sekainen illanpääte sillä kenelläkään ei ollut mitään aavistusta mitä pimeydessä oli edes tapahtunut tai kuka olisi päässyt niinkin nopeasti käsiksi koruihin kenenkään huomaamatta - joten tottakai tuo ilta päättyi poliisin kutsuntaan. Mikä taasen tietäisi sitä ettei perhe päässyt sittenkään lähtemään niin aikaisin kuin oltiin kuviteltu. Poliisin kuulustellessa ihmisiä ja ottaessaan ylös yksityiskohtaisia piirteitä varastetuista esineistä - oli Andrea livahtanut tutkimaan ympäristöä ennenkuin vanhemmat toteaisivat että eiköhän olisi aika päättää ilta siltä eroo De Fioren perheen kannalta (mikä todennäköisesti tulisi silloin kun poliisit toteaisivat ettei olisi mitään mikä pidättelisi perhettä huvilalla) - kun taas Sophie sai harmikseen pysytellä vanhempiensa vierellä ettei tämä olisi jälleen päättänyt livahtaa jonnekin omille teilleen. 

Tyytyväisen hymyn kohoten kuivettuneiden huulien pinnalle - kahden hopeisen silmäparin seuraten kannettavan näyttöä vieläkin joka oli ainoa valon lähde pimeässä työhuoneessa, jossa Sin oli viettänyt viimeisen tunnin ajan hereillä vaikka Japanissa kello lähenikin vasta viittä aamulla kun Italiassa puolestaan kello olisi pian kymmenen illalla. Näytöllä näkyen sillä hetkellä kameroiden tallentama materiaali joka välittyi suorana tuosta samaisesta huvilasta joka sillä hetkellä oli täynnä poliiseja pelkästään kunniakkaiden juhlavieraiden lisäksi - kameroista tietenkään tulematta selviämään mitään vaikka ne oltiinkin asetettu nimenomaan tälläisen "turvallisuustoimia" vaativia tilanteita varten - ja siltikin signaali oli lähes naurettavan helppo saada väliaikaisesti omakseen ja hävittää jälkeenpäin yhtä helposti kenenkään koskaan saamatta tietää että joku muukin olisi katsellut tapahtumia maapallon toiselta puolelta. Etusormen napauttaen vasemman puoleista nuolinäppäintä mennäkseen taaksepäin tallennetussa materiaalissa - pysähtykseen vain siihen vain hetkeä ennen "sähkökatkosta" jossa Sophie oli ollut juoksemassa määrätietoisesti kohti tavoitetta (joka oli sattunut olemaan tottakai isoisä) ennenkuin tarjoilija oli estänyt kulun. Silmien siristyen asteen näkemästään - kelasi Sin vielä kertaalleen samaan kohtaan - vaihtaen kuitenkin kuvakulmaa neljän eri kameran välillä joita oli asetettu ympäri tilaa tarkoituksella kiinnittyi huomio lopulta toisella tasolla seisovaan punahiuksiseen naiseen sisäkön asussa joka oli katsonut jo pidemmän aikaa seuruetta omalta paikaltaan. "... Fiksu tyttö..." Ranskankielisen huvittuneen äänenpainon todeten hiljaa näkemälleen, kehon vetäytyessä mietteliäästi työtuolia vasten. Kasvoja ei tietenkään näkynyt (kuinka ollakkaan) joten tytön tunnistaminen olisi kyllä täysi mahdottomuus jos oletettiin stereotyyppisesti ettei kukaan pitäisi kirjaa työntekijöistä sen tarkemmin kuin oli tarpeellista ajatella. Sormen ojentautuen uudemman kerran näppäimistöä kohden tietoisesti - kolmen painalluksen aiheuttaen ruudun menemään kokonaan "lumirakeeksi" - kannen sulkeutuen miehen toimesta melkein samantien perässä.

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ke 30 Syys 2015, 23:49

Aika kului ja jossakin vaiheessa tyyni kevätilta oli muuttunut paljon kylmemmäksi ja märemmäksi, kun hennot tihkusateen kaltaiset vesipisarat alkoivat langeta pilviseltä taivaalta kohti maata. Pimeyden kätkien tuon kyseisen luonnon ilmiön kuitenkin hyvin taitavasti sisimpäänsä, jolloin ainoastaan niiden parin valon puistossa paljastaen vesisateen omassa valokeilassaan tai kun korviin kantautui hyvin vaimea vesisateen ropina. Anubiksen istuen edelleen sillä samaisella puisto penkillä, johon oli sen iltaisen matkansa päättänyt toistaiseksi. Uuden savukkeen päätyessä hetkisen ajan kuluttua huulien lomaan – alkoi kävelykadun suunnalta kantautumaa lähenevät askeleet ja tuon yhden saapuneen henkilön istuutuessa myös viimein sille samaiselle penkille. Kaksikon välisen hajuraon pysyen selvästi, kummankaan alkamatta sitä kuromaan millään tavoin umpeen.

Giovannin värähtäen väkisinkin ilman kylmyyden vuoksi vaikka tällä olikin sopiva ulkotakki päällä, mutta valitettavasti keho ei enää tottunut niin nopeasti kuin silloin nuoremmalla iällä. Nahkakäsineisiin puettujen käsien kohottautuessa hetkeksi huulien eteen, jotka puhalsivat lämpimämpää ilmaa kämmenten pideltäväksi, jolla puolestaan yritettiin sen jälkeen lämmittää kävelymatan aikana kylmettynyttä nenän päätä.
”Tiesitkö, että joka kerta kun joudun tapamaan sinut näissä ns.”salaisissa tapaamisissa” – joudun valehteleman perheelleni ja etenkin vaimolleni, joka edelleen on sattumoisen tyttäresi – jos olet sattunut sen unohtamaan.”
Giovannin rikkoessa tapansa mukaan hiljaisuuden ensimmäisenä miesten välillä, joka olisi voinut kestää ties kuinkakin kauan jos se olisi ollut pelkästään Anubiksen varassa. Tuolla vanhemmalla miehelle olematta selvästikkään mikään kiire savuketta polttaessaan vaikka tilanne oli mikä oli. Juuri tuon kyseisen huomioimisen saaden merenpihkan väriset kääntymään merelle päin ärtyneenä. Niin tyypillistä.

Ilmeisemmin De Fioren suvun jäsen oli varautunut/valmistautunut monimutkaisempaankin keskusteluun, mutta tuona kertaa Anubis toi asiansa esille hyvinkin suorasti. Tämän sanoen kirjainmellisesti;
”Hanki se kirja takaisin, Gio - tai muuten pidän huolen siitä, että tulet menettämään kaiken ja kaikella tarkoitan aivan kaikkea.”
Juuri tuon kaikkein viimeisimmän lauseen, joka oli selvä uhkaus päin De Fioren suvun jäsenen naamaa, saaden Giovannin suoristaman istuin ryhtinsä etunojasta ja kääntämään katseensa Anubikseen, tietämättä oikein pitäisikö miestä katsoa vihalla vai epäuskoisena – sillä niihin päiviin asti Anubis ei ollut koskaan, ei koskaan uhkaillut tyttärensä perhettä tai vielä vähemmän aviomiestä. Giovannin kykenemättä kuitenkaan näkemään mitään noilla jyrkillä kasvoilla, mikä olisi viitannut vitsiin tai nopeaan katumiseen. Ei mitään.
”Taidat olla tosissasi?”
Epäuskoisuudesta kertovan puolinaisen naurahduksen viimeistellen lauseen, mikä sai vain Anubiksen ottamaan savukkeen huuliltaan ja heittämään sen märkään maahan, jota vasten kuuma pää sihahti sammuessaan.
”Rikoit esi-isäsi valan kun annoit kirjan päätyä toiselle kuin De Fioren suvun jäsenelle – ja se tekee solmimastamme sopimuksesta mitättömän. Joten kuutelehan minua nyt tarkasti, sillä tulen sanomaan tämän yhden ainoan kerran.”
Anubiksen nojautuessa rennommin penkin selkänojaa vasten ja nostaen molemmat olkavartensa myös sen päälle.
”Se kirja on hyvin arvokas minulle ja haluan sen takaisin ilman mitään selityksiä. Olen valmis tekemään mitä vain saadakseni tässä kohdin halumani ja usko minua, ettet tule haluamaan sen näkemistä. Saat aikaa tämän viikon hakea se kirja rakkaalta kuopukseltani – ja Giovanni…”
Miesten katseiden kohdatessa silloin paremmin, kun nuorempi oli jo noussut ylös penkiltä aikomuksenaan kävelle tiehensä, sillä tämä ei aikoisi kuunnella minkäänlaisia uhkauksia. Ei edes vaimonsa isältä.
”…Älä vaivaudu yrittämään mitään nokkelaa huijataksesi minua. Sinä kyllä tiedät kuka minä olen oikeasti.”
Demonimaisen kiillon häivähtäessä leikittelevästi hopeisen katseen sisimmässä. Tuon katseen kuin esittäen leikkimielisesti kysymyksen;
”Kenen luulet aikoinaan saaneen paholaisen lankeamaan ja luopumaan taivaspaikastaan.”
Giovannin kääntyessä kannoillaan pystyi tämä kuulemaan selkänsä takaa Anubiksen naurahtavan kylmästi, joka kulkeutui jokaisella tavullaan tuulen mukana kuuloaistiin ja kietoitui rintakehän ympärille puristavana otteena. De Fioren perheen pään kiihdyttäessä askeliaan sen verran, että pääsisi palaamaan kotiin sovitulla aikataululla – missä Giovanni oli kertonut jäävänsä neuvottelemaan vielä yhtiön asioista parin sukunsa jäsenen kanssa kun Evey ja muu perhe olivat puolestaan lähteneet edeltä käsin kotiin. Anubiksen lausumien sanojen tuntuen kaikuvan tuulessa kerta toisensa jälkeen. Muistin pystyen vieläkin näkemään selvästi niiden hopeisten silmien katseen, joka oli ollut omalla tavallaan tuttu ja silti pelottavan erilainen. Kiellettyjen kirja oli siis Sinin hallussa ja Giovannin olisi hankittava se takaisin, mutta millä hinnalla.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty To 01 Loka 2015, 01:32

Poliisin viimein antaen perheille luvan lähteä kotiin - Andrean palautuen takaisin perheensä luokse alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen sillä alunperin esikoisen oli pitänyt jäädä vielä juhlapaikalle - mutta kun yksi perheenjäsenistä ei noussutkaan autoon sen varjolla että halusi vielä jutella viimeisen kerran muutaman sukulaisensa kanssa sekä myös jotain yhtiöön kuuluvista asioista - seurasivat silmät vain vanhemman erkaantumista kauemmaksi tuon syyn varjolla - joka olisi varmasti mennyt lävitse milloin tahansa muuten - jos Andrea ja Evey eivät olisivat tienneet Anubiksen sen hetkisestä läsnäolosta juhlissa (puhumattakaan ettei Giovanni ollut kaikista parhain valehtelija) - mutta kenenkään sanomatta mitään sillä Sophie olisi saatava omaan sänkyyn nukkumaan ja mahdollisimman kauas erikoisen illan tapahtumista - toivottavasti ilman painajaisia sinä yönä. Limosiinin vieden De Fioren perheenjäsenet sopimuksen mukaisesti kotiin, jonka matkan aikana oli alkanut tihkumaan vähitellen vettä kevätillan päätteeksi.
Kartanon oven avautuessa avaimen käännöksellä helposti ilman sen enempiä ongelmia, otti koti perheenjäsenet vastaan pitkittyneen illan päätteeksi. Eveyn kehottaessa kumpaakin lapsiaa valmistautumaan nukkumaan menolla - sillä Sophien pitäisi pian mennä sänkyyn vaikka tämä todennäköisesti vaatisi tottakai tavanomaisen iltasatunsa niinkuin tavallista - Andrea puolestaan saisi kyllä valvoa, täysi-ikäinen kun oli. Eveyn puolestaan tehden itsekin samoin - ainakin vaatteiden vaihdolla ja sillä että Sophie tulisi saada nukkumaan ennen Giovannin paluuta - jonka jälkeen tämä tuskin tulisi saamaan silmäystäkään enään sen jälkeen, varsinkin kun uteliasmieli halusi tietää varmasti isän "katoamisesta" ja isoisästä jonka luokse tämä ei ollut päässyt vaikka olisikin halunnut - johon äiti joutui jälleen toteamaan kuopukse kyllä saavan vastauksen kaikkiin kysymyksiinsä - kunhan olisi kasvanut ensin tarpeeksi isoksi. Todellisuudessa Eveyn voiden vain toivoa ettei tulisi koskaan joutuvansa kertomaan sitä todellisuutta mikä oli piiloutunut taitavasti jo useamman vuosituhannen ajan ihmiskehon taakse - miehestä jota hän omaksi siunaukseen ja kiroukseen kutsui vieläkin 'isäksi'. Toivovansa ettei koskaan näkisi lapsensa maailman romantavan samalla tavoin kuin se oli tapahtunut hänelle aikoinaan monesti, jopa sinä päivänäkin vielä. 

Sophien suostuen sen kerran kompromissiin tietäessään ettei tulisi saamaan sinä iltana enään vastauksia mihinkään, - asettui perheen nuorin vapaaehtoisesti sängylle maaten, seuraten katseellaan kuinka äiti kurottautui yöpöydän päällä olevan karusellimäisen soittorasian, jolla oli selvästikin jo ikää mutta se ei haitannut siihen päivään asti - pyörittivät sormet muutaman kerran ympäri pohjassa olevaan mekaanista "avainta" joa saisi koneiston liikkeelle - huoneen täyttyen pian tuosta rauhallisesta sävelestä ja äänestä joka pysyi kokoajan samalla äänenpainolla eikä kiirehtinyt lukiessaan jälleen kerran 'Liisa Ihmemaata' tyttärelleen vaikka tämä oli kuullut kyseisen tarinan ja monen monta kertaa - pyytäen aina vain uudestaan. Erikoisen silmäparin yrittäen pysytellä kaikin tavoin kiinnostuneena hereillä tarinan edetessä - mutta lopulta yksinkertaisesti uni ja ympäristö veivät voiton - jolloin Evey viimein hiljensi viimeisen lauseensa kuulumattomaksi samalla kirjan kansien sulkeutuen kokonaan jälleen kerran ennenkuin se asetettiin omalle paikalleen yöpöydälle soittorasian viereen. Samantien poistumisen sijasta, suukotti äiti vielä viimeisen kerran lapsensa otsaa hyvän yön toivotuksena, - ennen valojen sammumista kokonaan - oven tullen kuitenkin jätetyksi raolleen antaakseen jonkinlaisen valon Sophien huoneeseen. 

Andrea oli tuolla välin jo vaihtanut hienommat vaatteensa yövaatteisiin joka ei perustunut kuin t-paidasta ja olohousuista, Eveyn saatua Sophien nukkumaan onneksi sen isompia nurinoita sillä kertaa, - Andrean astellessa rauhallisesti alakertaan jonka eteisessä Buddha odotti vielä yhtä perheenjäsentä saapuvaksi - niinkuin kaksi muutakin. Eiköhän viimeistään tuohon mennessä ollut käynyt hyvin selväksi kaikille että silloin kun isoisä oli samassa kaupungissa omasta tahdostaan - ei mikään mitä se mies teki ollut sattumanvaraista. Ja valitettavasti nämä kyseiset tapaamiset usein kohtasivat hyvinkin ikävällä tavalla De Fioren perheeseen jossa Giovanni sai osansa - tai sitten sen kohdistuisi myöhemmin Eveyhin tai Andreaan vaikkei niin olisikaan ollut tarkoitus. Viimeisen portaan tullen astutuksi, kääntyi katse katsomaan huvittuneena koiraa joka ei ollut liikkunut uskollisesta istuma-asennostaan mihinkään vaikka muut perheenjäsenet olivatkin saapuneet paikalle - kohosi viimeinkin aito hymy väkisinkin huulille - esikoisen astellen lemmikkinsä vierelle eteiseen istuutuakseen tuon vierelle. Ilmeisesti Buddha ei ollut lähdössä mihinkään ennenkuin isä olisi kotona, joten miksei hänkään. Oikean puoleisen käden hieraisten epähuomiossa vasenta rannetta päältä, josta nimenomaan tarkoituksella asetetut siteet oli laitettu siksi illaksi peittämään Horuksen silmä kaikilla tavoin - Andrean vieläkin melkein puolenvuoden jälkeen vierastaen tunnetta ihollaan joka muistutti enemmän polttomerkintää kuin normaalia tatuointia. 

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ma 19 Loka 2015, 20:38

”Oletteko herra aivan varma, että haluatte jäädä nyt jo pois kyydistä? Voin kyllä viedä teidät pidemmällekin – jos se on millään tavoin tarpeen.” Taksikuskin äänen rikkoen De Fioren ajatukset pitkän ajan jälkeen, jota oli vietetty siitä alkaen kun Giovanni oli noussut puiston eteläiseltä puolelta taksin kyytiin ja pyytänyt päästä tutulle kotikadulle, joka nyt aiottaisiin kävellä jalan miehen viimeisimmän suunnitelman mukaan. Giovannin loihtien kasvoilleen mahdollisimman rennonoloisen hymyn ja kurottautuen samalla takapenkiltä antamaan maksun käteisellä, jossa olisi myös itse kuskille kiitettävä palkkio omaan käyttöön.
”Kiitos, mutta jatkan tästä jalan.”
Noilla sanoilla tämä keski-iän ylittänyt mies kuittasi taksikuskin ystävällisen ehdotuksen, joka olisi vain estänyt iltamyöhäisellä kävelemisen tihkusateessa. Ehdotus oli ollut vilpitön ja puhtaasi ystävällinen, juuri sellainen mitä Giovanni kaipasi nykyään ihmisistä, mutta silti tämä valitsi kävelemisen – sillä juuri tuona hetkenä tämä kaipasi aikaa ajatella itsekseen. Toivoen saavan edes vähän aikaa, että kykenisi asettelemaan järjestykseen päässään pyörivät ajatukset ja pelot.
Etenkin sen kaikkein viimeisimmän; Anubiksen sanat sopimuksen päättymisestä De Fioren suvun kanssa. Tiesikö edes toinen mitä se tarkottaisi suvun vartijalle? Valitettavasti Giovannilla oli tuosta omat epäilyksensä. Anubis kyllä varmasti tiesi ja silti tämä oli iskenyt pöytään sen kaikkein pahimman kortin koko pakasta. Sopimuksen irtisanominen tietäisi kuolemaa suvun sen hetkiselle vartijalle. Se olisi se ns.”viimeinen maksu” ja viikossa kaikki olisi ohitse… juuri se aika minkä Anubis oli antanut Giovannille saada kiellettyjen kirja takaisin ja toimittaa se vanhimmalle itselleen. Isoisän ollen siis valmis uhraamaan lapsen lapsensa hengen tämän oman isän kustannuksella – jos Giovanni millään tavoin epäonnistuisi tai ei aikoisi toteuttaa kuulemaansa käskyä. Kirja lapsen hengestä, lapsi valan rikkomisesta kun kirja päätyisi takaisin sen oikealle omistajalle. Kuinka musta sydän Anubiksella saattoikaan olla - vai olikohan loppujen lopuksi koko sydäntä edes olemassakaan.

Kävelymatkan loppuessa viimein tutun näköisille ulkoportaille ja suojaisan katoksen alle, yritti Giovanni pyyhkiä ylimääräisimmät vesipisarat kadoksiin villakangastakiltaan ja hiuksistaan ennen kuin antoi avaimen käydä lukossa ja olkapään työntäen tuon raskaan tammioven syrjään. Askeleiden johdatten tuttuun eteisaulaan, jossa miellyttävä lämpö otti illan kylmyydessä kohmettuneen ihon vastaan. Kynsien kopistessa marmorilattiaa vasten, ei siitä kestänyt kauankaan kun Buddha jo jolkutteli Giovannin jalkojen juureen ja kaipasi rapsutuksia osakseen, mihin tottakai vastattiin tutun tavan mukaan. Kehon kyykistyessä takin riisumisen jälkeen koiran tasolle ja kummankin käsistä hakien ihanteellisen rapsutuspaikan koiran korvien takaa. Giovannin puhellellen koiralle niitä näitä ja hymyillen jopa samalla, mutta pian tuo karkea illuusio sortui rohisevaan yskään, joka kohosi selvästi syvältä keuhkoista. Juuri se tutun kuuloinen yskä, jota Evey oli joutunut pelkäämään jo pari päivää aikaisemmin ennen hyväntekeväisyysjuhlia ja tuonakaan kertaa yskä ei kuulostanut missään vaiheessa hyvälle – sen saaden jopa Buddhan huolestuneeksi, joka osoitti huolensa tuomalla kostean kuononsa lähemmäksi Giovannin alaspäin suuntautuneita kasvoja ja suun edessä pidettävää kättä.
”Hyvä poika.” Aluksi äänen ollen karhea yskimisestä, jolloin sitä selvitettiin pienellä rykäisyllä. Kämmenen suoden vielä pikaisen pehmeän taputuksen koiran päälaelle ennen kuin keho suoristettiin takaisin jaloilleen ja Giovanni valmistautui kohtaamaan seuraavaksi esikoisensa peremmällä aulassa.

Giovannin kohdatessa Andrean katseensa edessä, ei isä voinut olla tuntematta taas sitä ikävää pistoa sydämessään, jonka tämä oli tuntenut jo silloin kun Anubis oli lausunut uhkauksensa. ”Pitkä ilta, vai mitä luulet.” Isän todetessa ensimmäisenä ohiheitettävänä toteamuksena, samalla kun availi rauhallisesti kauluspaidan kalvosin nappeja ja riisuen kravatin sen jälkeen kokonaan pois. ”Toivottavasti sinulla oli kuitenkin mukavaa niissä juhlissa.” Käsien taitellessa kravatin nätisti tiivimpään kasaan. Tuona hetkenä Giovannin toivoen alitajunnassaan – ettei Andrea ottaisi puheeksi Anubiksen läsnäoloa niissä juhlissa tai mitä toinen oli oikein tehnyt edes niissä. Tuona hetkenä hän olisi vain toivonut Andrean olevan taas pieni lapsi, joka ei olisi mistään pahasti tietoinen, mutta valitettavasti niin ei enää ollut… ei enää pitkään aikaan.
”Joudun lähtemään huomenna työmatkalle Japaniin. Toivon, että voit huolehtia sukumme yhtiön etuuksista paluuseeni asti. Haluatko, että tuon jotakin sinulle ja siskollesi kun palaan takaisin?”
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ma 19 Loka 2015, 23:37

Pitkien sormien sivellen pehmeää turkkia Buddhan pitäessä päätään omistajansa sylissä nauttien sen hetkisestä olostaan jossa kartanon sisällä ei kuulunut sillä hetkellä mitään muuta kuin tihkusateen ropina ikkunoita vasten. Jännittynyt olotila oli rauhoittunut tuona aikana kun perhe oli poistunut itsestään tapahtumapaikalta - vaikka Giovanni itse ei ollutkaan vielä tullut - Andrean ollen kuitenkin iloinen ettei mitään pahempaa ollut tapahtunut. Ainakaan tiedettävästi ja toisaalta hyvä niin. Esikoisen tai Buddhan liikahtamatta paikaltaan minnekään koko tuona aikana vaikka aikaa kuluikin odotettua kauemmin ja katse haparoi aina välillä seinällä olevaa iso kelloa. Buddhan ollen ensimmäinen joka reagoi Giovannin lähestymiseen ovella vaikka tämä ei vielä ollut edes laittanut avain lukkoon, Andrea aistien yhtälailla isänsä vaikkei noussutkaan vielä itse ylös paikaltaan Buddhan tavoin, joka jo innokkaasti oli valmiina menemään miestä vastaan ovelle tietäesään saavansa pian lisää rapsutuksia toiselta perheenjäseneltä. Neljän tassun sipsutuksen marmorilattiaa vasten päättyen pian, josta seurasi tavanomaista puhetta lemmikille joka sai aina kuulijan suupielen nousemaan hieman ylöspäin väkisinkin, mutta sillä kertaa tuolle tullen nopeasti loppu kun muutenkin herkät korvat erottivat voimakkaan yskän. Tuon vaikuttaen varmasti asiasta tietämättömälle täysin normaalilta reaktiolta sateesta ja kylmästä tullessaan mutta valitettavasti - De Fioren perheessä tuo aiheutti joka kerta huolen, vaikka sitä kuinka yritettäisiinkin välttää. Jalkojen vetäytyessä lähemmäs kehoa koukkuun, oltuaan jo pidemmän aikaa rennossa risti-istunnossa - helpottaakseen seisomaan nousua - sekä mennäkseen kunnolla isäänsä vastaan. Nuoremman kereten etenemään kuitenkin vain vaivaiset neljä askelta kun isän ja pojan silmät kohtasivat kunnolla. Aluksi kummankaan sanomatta mitään vaikka Andrea olisikin halunnut kysyä suoraan oliko toinen kunnossa - Giovannin kuitenkin kereten ensin vain yrittäen puhua pojalleen tavanomaisesti illan erikoisesta kulusta johon pakotettiin hymy ja naurahdus jotka kertoivat kyllä vastauksen isälle. "Ainakin oli mielenkiintoinen. Eikä unohdu varmaankaan hetkeen, kuten "skandaalit" tavanomaisesti näissä piireissä." Nuoremman todeten takaisin kuin kaksikko ei olisi puhunut normaalista erikoisempia puheenaiheita enempää, vaikka Andrea epäili kyllä ettei toinen haluaisi keskustella erikoisesta "perhetapaamisesta" sen enempää kuin oli tarpeen. 

Silmien laskeutuen alemmaksi katsomaan vanhemman vaatetusta ja sen hetkistä olemusta paremmin, siristyivät silmät pienesti huomatessaan tuon olevan paljon märempi kuin luultaisiin autolla tullessa "... Tulitko kävellen kun näytät kuin uitetulta koiralta?" tuon päästen huulilta, kohottaen teatreelisesti toista kulmaansa vanhemmalleen kysyvästi - juuri ennenkuin Giovanni kertoi lähtevänsä heti seuraavana päivänä Japaniin työmatkalle. Kysyvän ilmeen muuttuen hämmentyneeksi josta taas kohosi väkisinkin kielen päälle iso liuta kysymyksiä joihin oltaisiin haluttu vastauksia, mutta kielen pysyen silti lukittuna - pään saaden tehtyä pienen nyökkäyksen. Esikoisella olematta mitään ideaa mitä oli oikein tekeillä, toisaalta nuoren temperamenttisuuden tuntien ehkä niin olisi vain hyvä ettei nuorukaisen tie olisi seuraavaksi johtanut isoisän ovelle. Ja pahentanut tilannetta entisestään. "... Enkö saisi tulla mukaasi? Et ole täysin terve..." Miehen aloittaen, vain tullen keskeytetyksi kevyillä askelilla jotka laskeutuivat lähes äänettömästi portaikkoa alas paljain jaloin - pään kääntyen katsomaan äitiään joka oli vaihtanut tuona aikana yövaatteisiin ja ottanut kaiken muun koristeellisuuden pois iholtaan - kaulakorua ja rukousnauhaa lukuunottamatta. Solakoiden sormien kietoen silkkistä aamukimonon nauhaa kehon ympärille, hopeisen silmien katsoen vuoroin poikaansa jonka sanat olivat keskeytyneet ja sitten miestään - joka oli juuri astunut kirjaimellisesti ovesta sisään ja ilmoittanut lähtevänsä äkilliselle työmatkalle maapallon toiselle puolelle. Andrean mutristaen pienesti huuliaan mikä kertoi osaksi ettei hän ollut täysin tyytyväinen joutuessaan jäämään Italiaan, mutta jos se auttaisi isää - hän kyllä tekisi sen vaikka mieluummin hän olisikin toisen lähellä kun kyse oli kuitenkin pitkästä lentomatkasta. Pään nyökäten vielä viimeisen kerran, katsahti esikoinen vielä kerran vanhempaansa tietäessään että vanhemmat haluaisivat varmasti olla sen hetken aikaa kahden, - mataloituneen äänen ilmoittavansa nukkumaan menosta, johon suotiin vielä hyvän yön toivotus kummallekin vanhemmalle suukkona poskelle-muodossa niinkuin Italiassa oli tapana. 

Evey oli pysähtynyt kolmannelle portaalle, odottaen Andrea katoamista omaan huoneeseensa jolloin tämä olisi virallisesti kuuloalueen ulkopuolella (vaikka se olikin hankalaa isän että pojan tapauksessa), ennenkuin käänsi viimein katseensa kunnolla Giovanniin. Hymyn kohoten kunnolla huulilla vakavasta hetkestä huolimatta, henkäisi pariskunnasta nuorempi pienesti "Työmatka? Aika äkillinen, vai kuinka." Naisen todeten ohiheittävästi johdattelevalla tavalla miehelle, kohottaen tuolle hieman kulmia aivan kuin tämä olisi täysin tietämätön. Jalan uskaltautuen silloin nousemaan paikaltaan tovin jälkeen mennäkseen lähemmäksi miestänsä, pysähtyen vasta kun oli täysin tuon edessä - kaksikon pituuseron käyden hyvin selväksi, olihan toinen häntä paljon pidempi muutenkin mutta nyt kun hänellä ei ollut hienoja korkokenkiä apuna ottamaan eroa hieman edes kiinni - oli Evey tuota suurinpiirtein vähä yli leuan. Sormien hakeutuen hitaasti koskettamaan toisen kasvojen sivustaa joka tuntui vieläkin kostealta ja kylmältä lämpimämpää ja pehmeämpää ihoa vasten, häivähti pieni hymy huulien pinnalla. Sormien silittäen karheaa sänkeä allansa, hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille ennenkuin nainen avasi suunsa puhuakseen: "Haluaisin kysyä oletko kunnossa, - mutta tiedän etten tule saamaan täysin vastausta siihen - oli kyse sitten tilastasi, yskästäsi tai miksi tarvitset aikaa kävellä kotiin. Viimeisimpään voin arvata kuka on osa syyllinen, mutta..." Asteen hiljaisemman äänen todeten - niin huono valehtelija kuin Giovanni olikin, ja valitettavasti Eveyn tietäen ettei isänsä läsnäolo ja Giovannin hetkellinen katoaminen voineet olla pelkästään yhteensattumaa - sillä se mies ja ns. "sattumat" eivät kuuluneet yhteen. Sellaista ei olisi olemassakaan. Tytär jos kuka tiesi sen parhaiten, valitettavasti. 
Hopeisen silmäparin nousten katsomaan merenpihkanvärisiä ylöspäin, tietäen ettei tulisi saamaan oikeaa vastausta vaikka kuinka vaatisi sitä sillä loppujen lopuksi Giovanni halusi aina suojella läheisiään ja perhettää niin kaikelta pahalta kuin huoleltakin. Sellainen oli vain toisen luonne, ja se oli myös yksi niistä asioista mitä Evey rakasti vaikkei aina pitänytkään siitä. 

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty La 24 Loka 2015, 17:31

Andrean ehtiessä jo ehdottamaan mukaan tulemista ns.”työmatkalle” – oli Giovanni jo vittävaille valmis kieltämään toista jyrkällä äänenpainolla, joka olisi viimeistään paljastunut sen ettei kaikki ollut todellakaan kunnossa ja se mitä oli tapahtunut niiden hyväntekeväisyysjuhlien jälkeen…

Kummankin, sekä isän että pojan, sanojen jäädessä kielen päälle kun Evey saapui alakertaan kun oli saanut Sophien nukkumaan. Yleensä Giovanni kertoi kaiken vaimolleen, mutta aina kun aihealue seikkaili Anubiksessa ja tämän teoissa, vaiettiin näistä tietoisesti – sillä Giovanni ei halunnut mustamaalata Eveyn isää tämän tyttären silmissä vaikkakin tuo vanhempi mies taisi tehdä sen ihan hyvin itsekkin omilla teoillaan.

Merenpihkan väristen silmien siirtyen pois Eveystä vasta silloin kun Andrea jatkoi väliin kertomalla menevänsä nukkumaan, mihin isä vastasi kun poika tuli tarpeeksi lähellä; ”Lähden aikaisin aamulla, joten et näe minua enää huomenna. Muista Andrea, että olet tästä perheestä vastuussa kun olen poissa.” Oikean puoleisen käden taputtaessa vielä Andreaa pehmeästi hartialta ennen kuin toinen jo ehtisi menemään menojaan sillä samalla nopealla nuoruuden tahdilla, jolla Giovannikin oli joskus aikoikaan tarpponut, mutta nyt näin vanhempana ja leukemian sairastuttamana vauhti oli huomattavasti hidastunut.

Kaikkoontuvien askelien hiipuessa hiipumistaan yläkertaan ja siellä peremmälle talon syövereihin, ei Giovannilla ollut aikomusta jäädä paikoilleen seisoskelemaan kuin mikäkin vieras omassa talossaan, mutta valitettavasti joka ikinen kerta nuo kirkkaan hopeiset silmät sitoivat paikoilleen, varsinkin kun ne katsoivat sillä katseella jota Evey käytti yleensä silloin kun pariskunta oli kahden kesken. Katseella, joka ei pakottanut miestä kertomaan mitään, mutta silti niistä jo tiedettiin ja tieto puolestaan onnistui aina kasvattamaan huolen takkaa Eveyn hartioilla. Giovannin jääden odottamaan, että Evey pääsi seisahtumaan kokonaan miehensä eteen, minkä jälkeen vasta toisen käden sormet ottivat tuttuun tapaansa sen yhden ainoan hiuskiehkuran otteeseensa. Etusormen pyöritellen sortuvaa hitaasti ympärilleen kerta toisensa jälkeen, mikä sai suoran muodon taittumaan asteittain hienon hienolle kiharalle.

”Tiedät, etten halua valehdelle sinulle, mio caro – joten pyydän, älä kysy mitään.”
Pariskunnan katseiden kohdatessa toisensa hetken katsekontaktin välttelyn jälkeen, ei kumpikaan näistä sanonut hetkeen mitään – sillä kumpikin heistä tiesi mitä tulisi hyvin todennäköisesti tapahtumaan ja se satutti väkisinkin. Vahvempien käsivarsien hakeutuessa varoen naisen vartalon ympärille ja vetäen toisen paljon lähemmäksi halattavaksi. Kaksikon välisen pituuseron antaen Eveylle aina mahdollisuuden laskea päänsä kevyesti Giovannin rintakehälle sydämen kohdille. Kämmenen silittäen naisen pitkiä hiuksia tasaisin rahoittavin vedoin, hiusten soljuessa sormien lomitse kuin hienon hieno silkki. Tumman rauhallisen äänen kuiskaten särähtävästi; ”Enää tämä kerta, Evey. Enää tämä yksi kerta ja sen jälkeen kaikki on toivon mukaan ohitse.” Aviomiehen laskien kasvonsa vaimonsa päälaelle ja suudellen aluetta hyvin syvään kuin olisi sanonut jollakin tavoin toiselle hyvästi. Giovannin voimatta olla millään tavoin varma takaisin paluustaan - tai mitä tulisi tapahtumaan kun tämä saisi kiellettyjen kirjan itselleen. Voisiko tämä sittenkään luovuttaa kirjaa takaisin Anubikselle? Entä mitä isä olisi valmis tekemään pelastaakseen esikoisensa hengen?
Juuri tuona hetkenä noilla kysymyksillä ei ollut kuitenkaan kokonaista sijaa Giovannin ajatuksissa – vaan ainoastaan sillä, että Evey tietäisi sataprosenttisen varmasti miehensä rakastavan tätä syvästi ja jos tämä olisi se ainoa mahdollisuus hyvästeille… toivottavasti se säilyisi Eveyn muistoissa ikuisesti.
***********

Ydinkeskustan hotellin sviitissä oli jo täydellinen syvän tumman sininen pimeys, jota valaisi vain hyvin heikosti jostakin alempaa kohoavat kaupungin valot. Anubiksen sulkiessa nuo suuret pariovet perässään, riisuttiin kengät eteiseen ennen kuin askeleet johdattivat kylpyhuoneeseen, jossa ulkomuoto riisuttiin juhlallisesta valmiina nukkumaan meneväksi. Mustien housujen ja tumman harmaan t-paidan peittäessä suihkun raikastaman kehon.

Anubiksen jättäen myöhäisen iltapalan väliin ja siirtyen makuuhuoneen puolelle, jossa Pandora jo nukkui suurella vuoteella valkeiden vuodevaatteiden keskellä. Hopeisen katseen mittaillen naista selvästi, mutta missään vaiheesa mies ei suunnitellut naisen herättämistä vaikka tämä olisikin voinut tehdä jotain muutakin kuin nukkua. Kevennettyjen askelien vieden vuoteen toiselle puolelle, minkä jälkeen patjalle laskeutui uusi paino. Anubiksen siirtyen Pandoraa vain sen verran lähelle, että sai laitettua toisen käsivartensa naisen vyötärön ylitse kun toinen kääntyi kyljelleen.
Tumman silkkisen äänen lausuen pehmeästi;
"Enti hayati, habibti."*

//* "Sinä olet elämäni, rakkaani."//
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Su 25 Loka 2015, 22:38

”Enää tämä kerta, Evey. Enää tämä yksi kerta ja sen jälkeen kaikki on toivon mukaan ohitse.”  Noiden hyvin yksinkertaisten sanojen kaikuessa vieläkin korvien välissä itsepintaisesti, vaikka aurinko ottikin vastaan uuden aamun Italian maaperällä kylmän kevät päivän muodossa, josta pystyi näkemään vielä kevyen usvan laskeutuvan vähitellen kokonaan alas. Tuon hyvin perinteisen italiaistyylisen keittiön, jota De Fioren-suvun perheet olivat käyttäneet monta kymmentä vuotta jo kokoontumispaikkana ja tuosta tilasta lähti aina oma lämmin kutsuva tunne, joka omallalaillaan pakotti pysähtymään hetkeksi paikoilleen ja olemaan vain rauhassa. Niin tapahtui silläkin kertaa, vaikka tuo kyseinen aamu oli täysin erilainen kuin normaalisti. Eveyn tuntematta itseään yhtään sen luottavaisemmaksi tai rauhallisemmaksi Giovannin lähdöstä, vaikka olikin saanut kirjaimellisesti juostua tuon vielä kiinni pihan poikki ennen tämän nousemista autoon. Kylmien jalkapohjien muistuttaen läsnäolollaan vieläkin, vaikka keittiössä lattia olikin lämmin, luonnostaan punertavien huulten pystyen vieläkin tuntemaan miehen omat vasten suudelman myötä, joka oltiin tuolle suotu aamun pikkutunneilla, tuossa samaisella pihatiellä mitä hopeiset silmät katsoivat mietteliäänä. Syvän hopean, joka korostui entisestään auringonsäteiden asuessa niihin ikkunanlasin lävitse - irtaantuen vasta kun aistit kertoivat sanattomasti kahden henkilön lähestyvän eteisestä kohti keittiötä, - Sophien hypellen tavanomaisesti iloiseen tahtiin aamupalalle vaikka vielä pari päivää sitten tämä oli ollut kipeä, Andrean seuraten siskonsa perässä rauhallisemmin - kerrankin valmiiksi pukeutuneena asiallisesti siihen aikaan kolmiosaiseen pukuun, vaikka normaalisti tätä ei saanut millään ennen yhdeksää ylös ellei lisi pakko. Mutta Andrean ilmeisesti aikoen ottaa isänsä sanat vakavasti. 

Eveyn hymyillen kummallekin lapselleen toivottaessaan hyvät huomenet asiaan kuuluvasti, rakastavan suukon painautuen kummankin poskelle - vaikka Sophien kanssa tämä pysyttäytyi hieman kauemmin tarkistaakseen tuon lämmön kasvoista. Kuopuksella olematta niinkään ajatusta missä isä oli, tai että tämä oli lähtenyt jo - jonka vuoksi tyttö kysyikin suoraan äidiltään tämän olinpaikkaa - johon vastattiin niinkuin  asiat oletettiin olevankin. Isä oli "työmatkalla", mahdollisesti koko viikon. Tuon kerronnan saaden kulmat kurtistumaan Sophiella joka katsoi äitiään murjottavasti, lapsen alkaen inttimään tutulla tapaa itsepäisesti ettei isä koskaan lähtenyt hyvästelemättä niin pitkäksi aikaa, mikä valitettavasti oli totta - minkä vuoksi Andrea tyytyi pysymään hiljaa isänsä sanoista ettei Sophie olisi suuttunut entisestään. 
Ehkä se oli Eveyn sanojen käyttötaidon mitä saatiin kiittää siinä kohtaa että Sophie ymmärtäisi rauhoittua sillä syyllä että sinä päivänä olisi koulupäivä nuorimmaisella kun kerran kuumetta ei enään ollut ja tämä tuntui hyppelevän muutenkin tavalliseen tapaansa - Andrean ja Sophien istuutuen pöydän ääreen johon oltiin katettu aamupala jo valmiiksi kaksikkoa varten, Andrean kuitenkin seuraten äitiään tuon vielä häärätessä kaakaon ja teen kanssa keittiötasolla - esikoisen kyllä tietäen äitinsä huolen vaikka tämä ei sitä näyttänyt. 
----

Asteen syvemmän sisäänhengityksen karaten, väkisinkin kehon tehdessä automaattisen venytysliikkeen pehmeää patjaa vasten - josta seurasi hetken liikkumattomuus joka kertoi ettei herääjä olisi aivan vielä halunnut nousta ylös vaikka tällä ei ollut mitään tietoa sen hetkisestä ajankulusta - joka olisi tietenkin tarkistettavissa yöpöydällä. Silmien raottuen siis sen verran että ruskeat silmät pystyivät katsomaan edessään olevaa yöpöytää - joka piiloutui puoliksi Anubiksen nukkuvan kehon taakse, sen pakottaen yläruumista nousemaan käden varaan nähdäkseen digitaalikellon siniset numerot mustalla näytöllä - vain sulkiakseen silmänsä väsyneenä ja rojahtaakseen takaisin makuulle väsyneenä. Vartin yli kuusi. Pandora, joka aina - ja siis aina heistä kahdesta - nukkui mielellään pitkään ja heräsi harvoin samoihin aikoihin kuin Anubis - tuntui aamu kuuden oma-aloitteinen herätys lähes naurettavalta, ja sai kyllä miettimään oliko se edes mahdollista että aamuvirkkuis olisi viimeistään 45 vuoden jälkeen tarttunut. Mielen tottakai huutaessa pään painamista takaisin tyynyyn vielä muutamaksi tunniksi, mutta valitettavasti jo pelkkä kehon liikuttaminen oli kadottanut viimeisenkin uneliaisuuden jonka seurauksena nainen nousi ylös. Kehon nojautuessa kuitenkin vielä miehen puoleen painaakseen hellän suukon lähelle suuta aikomatta herättää toista vielä, ainakaan tahallaan. Sinä aamuna Pandoran ollen ensimmäinen joka poistui tuosta makuuhuoneesta tilatakseen pariskunnalle aamupalaa. 

Niinkuin hyvässä hotellissa, ei tuon aamupalan toimittamisessa mennyt kauaa - koputuksen kaikuessa sviitin tiloissa jonka jälkeen seurasi hiljaisuus kun vastausta jäätiin odottamaan käytävän puolelta. Oven avautuen kuitenkin tuojan edessä, pääsi tämä sisään ruokakärryn kanssa - naisen tottakai kiittäen kertaalleen henkilökunnan jäsentä antamalla asiaan kuuluvan tipin ennen tuon poistumista takaisin omien tehtävien pariin. Ruokapöydän alkaen täyttymään vähitellen ruoista jotka siirrettiin kärryltä puiselle tasolle, vain auringon valaisten vielä tuota tilaa horisontin takaa joka avautui isoista ikkunoista. Kärrylle jääden viimeisenä musta littana rasia, joka selvästikään ei sisältänyt ruokaa missä muodossa, saatika mitään vaarallista - muttei myöskään kenelle se oli tarkalleen edes osoitettu. Pitkien sormenpäiden takertuen siis tuohon rasiaan - kehon istuutuen alas tuolin päälle rennosti - oikean jalan asettuen tottuneesti toisen jalan ylitse reisien kohdalta tummansinisen silkkiyömekon liikahtaessa jokaisen vartalon liikkeestä joka tapahtui tahallisesti tai tahtomattaan. Muovisen kannen avautuen ruskeiden silmien eteen, punaisten jalokivien sädehtien kilpaa kaulakorun muodossa josta oli edellisenä iltana noussut hälinä sen kadottua - vaikka sillä hetkellä huomion vei keskelle asetettu käyntikortti - joka ei sisältänyt mitään muuta kuin vain [Only admins are allowed to see this link]. Ei mitään muuta, ja silti se sai huvittuneen hymyn kohoamaan väkisinkin punertaville huulille, jotka laskivat kannen takaisin kiinni ja asettivat rasian ruokapöydän reunalle - kuin siihen ei olisi koskaan koskettukaan aiemmin sinä aamuna.

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ma 23 Marras 2015, 19:21

Koko matkan ajan, joka käsitti autolla ajon lentokentälle ja sen jälkeen pitkän lentomatkan italiasta japaniin – oli Giovanni kelannut päässänsä kerta toisensa jälkeen sitä yhtä keskustelua, jonka tämä oli käynyt Anubiksen kanssa puistossa myöhään illalla hyväntekeväisyysjuhlan jälkeen. Ne hopeiset silmät, jotka Giovanni oli nähnyt lopuksi kokonaan suoralla katsekontaktilla – eivät olleet kuuluneet ihmiselle tai oikein millekkään sellaiselle, joka olisi voinut olla sielullinen olento. Niiden silmien katseesta oli pilkistänyt takaa loputon tyhjyys, joka olisi varmasti nielaissut niihin katsovan sielun jos kyseinen piruparka olisi erehtynyt katsomaan hopeisia silmiä yhtään kauemmin.

Lentokeltältä Giovannin nousten paikalliseen taksiin, joka vei tämän hotellille, josta mies oli varannut itselleen huoneen ennen koneeseen nousua italiassa. Hotelli oli vain keskitason luokkainen ja se oli Giovannin tarkoituskin – sillä tämä ei halunnut alkaa herättämään liikaa huomiota osakseen. Miehen suunnitelmiin kuuluen, että tämä aikoisi ilmoittaa läsnäolostaan Sinille vasta huomenna (vaikka hyvin todennäköisesti tuo salaperäinen mies olisi jo varmasti saanut tiedon Giovannin läsnäolosta jo silloin kun ensimmäiset askeleet oli otettu japanin lentokentällä). Vasta kun hotellihuoneen ovi oli sulkeutunut selän takana, annettiin urheilukassi tipahtaa maahan jalkojen juureen ja kehon hakeutuen istumaan lähimmälle istuimelle, joka oli sillä kertaa oleskelutilan nojatuoli. Raastavan yskäkohtauksen alkaen taas ja tuonakin kertaa se pisti yleiskunnon koetukselle. Kehon joutuen jossakin vaiheessa nojautumaan etukenoon polvia vasten ja toisen kämmenen painamaan rintakehän seutuvilta kun yskiminen alkoi tuntua jo ikävästi kyseisellä alueella. Juuri tämän vuoksi Giovanni oli suunnitellut tapaamisen vasta huomiselle – sillä jos Sin olisi nähnyt mikä siskonsa miehen terveys olisi ollut nyt, ei tämä tuskin olisi suostunut edes neuvottelemaan kirjan luovuttamisesta. Kiellettyjen kirja kun tuppasi vaikuttamaan kaikin puolin sitä läsnäoleviin, niin henkisesti kuin fyysisestikkin.

Yskäkohtauksen päästäessä viimein irti, antoi Giovanni hengityksensä tasaantua hetken ennen kuin nousi uudelleen seisomaan ja palasi eteiseen jätetyn urheilukassin luokse, minne mies oli pakannut tarvitsemansa. Sivutaskusta tullen kännykkä kaivetuksi esiin, valitsi etusormi pikanäppäimellä Eveyn numeron. Giovanni kun oli luvannut ilmoittaa vaimolleen heti sen jälkeen kun olisi majoittunut hotelliin japanissa. Linjan toisesta päästä kuuluen tasainen tuuttaava ääni, siirtyi Giovanni takaisin oleskelutilan puolelle ja antoi itsensä istuutua kahden istuttavalle sohvalle. Kyynärpään nojautuessa käsinojaa vasten ja sormien kiilautuessa otsan sivustaa vasten. Sormien tuntiessa väkisinkin otsan ihon kuumoittamisen, joka tiesi vain yhtä asiaa; kuumetautia, joka pääsi aina välillä päällimmäiseksi heikentyneen immuniteetin vuoksi. Stressin myöskään vähentämättä riskiä sairastua. Koko tuon aikana kun Giovanni odotti Eveyn vastaavan toisessa päässä, joutui mies aika ajoin skarppaamaan itseään – ettei olisi antanut silmiensä sulkeutua puhtaasta väsymyksestä, jonka pitkä lentomatka ja terveyden tila aiheuttivat.
Hänen olisi jaksettava tämä kaikki… Andrean tähden.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ke 25 Marras 2015, 14:40

Italiassa tuo kulunut päivä oli hyvin tavanmaisen oloisesti vaikka Andrea olikin joutunut isänsä tilalle väliaikaisesti yhtiön johtoon - saapui kello hiljalleen seitsemän ilalla jolloin yleensä ihmiset pääsivät viimeistään tuolloin kotiviettoon, tiesi Andrea kyllä jo silloin ettei niin tulisi tapahtumaan. Olihan tämä seurannut isänsä työntekoa jo vuosia, ja tiesi että tämä harvemmin oli jäämättä ylitöihin jos jotain oli kesken. Esikoinen tulisi jäämään niin pitkäksi kuin vain töitä sille päivälle olisi ja piste, vaikka heidän äitinsä ei katsoisikaan sitä hyvällä. Evey oli todennäköisesti hakenut Sophien iltapäivä harrastuksesta jo kotiin ja todennäköisesti alkaisi valmistamaan perheelle ruokaa kuten tavanomaisesti. 
Kännykän pirahtaessa soimaan housun taskussa, kohosi käsi automaattisesti tuolle kommunikointi laitteelle joka oli nykypäivänä hyvin tavanomainen ja löytyi lähes jokaiselta ihmiseltä - katsoivat hopeiset silmät vain nopeasti soittajan nimen ennenkuin itsestään sirompi peukalo oli painanut jo vihreää vastaus-nappia "Ilmeisesti pääsit perille?" iloisemman äänen, joka yleensä kuulsi aina Eveyn äänessä tämän puhuessa miehelleen pitkän ajan jälkeen - vieläpä mikäli tämä oli työmatkalla, kohosi huulien pinnalle vastapainoksi se aito hymy joka syntyi ihan vain tuon miehen vuoksi. Moisen äänenpainon muutoksen saaden ruokapöydän ääressä läksyjä tekevän kuopuksen kohottamaan katseensa ylös oppikirjasta kohti äitiään, joka valmisteli ruokaa hellalla luona - samalla tämän puhuessa puhelimeen. Sophien olematta todellakaan typerä vaikka olikin vasta nuori lapsi, tytön kyllä tietäen kenelle äiti puhui - mikä sai Sophien lopettamaan opiskelunsa sillä erää ja nousemaan paikaltaan pois. Lyhyiden askelten kulkeutuen ruokapöydä sivua pitkin lähemmäksi keittöpintoja, Eveyn jutellessa tavanomaisesti puhelimeensa kehoittaen välillä miestään menemään lepäämään ja kysymään tämän voinnista sillä miehen tämän hetkisen terveydentilan ja pitkän matkustamisen yhdistelmä olisi kaikkea muuta kuin hyvä. 
"Ma." Hennon äänen, josta pystyi erottamaan pienen vivahteen päättäväisyyttä, kutsuen äitiään lyhyesti ja ytimekkäästi, ojentaen samalla paljon pienenpää kättä suoraksi eteen odottavasti. Tuolla yhdellä teolla ollen vain yksi viesti: Sophie haluaisi puhua isälleen, eihän tämä ollut edes sanonut lapselleen mitään ennen lähtöään (mikä oli varsin epätavallista). Äidin hopeisten silmien kohdaten lapsensa omat hyvin erikoiset - huoneen sen hetkisen valotuksen korostaen toista silän väriä dominoivammaksi kuin toista, näki ettei perheen nuorin aikoisi luovuttaa tässä asiassa mitenkään ennenkuin saisi puhelimen itselleen. Todellakin isänsä tyttö. 

Aamun alkaen sarastamaan Nagoyan kaupungin yllä kevät aamuna kuten tavallisesti siihen aikaan vuodesta jolloin kesää jo odotettiin ilolla kylmän talven jälkeen, - toi se myös Valericon taloon uudenlaisen tavan josta Akil tai Leo olivat enemmän tai vähemmän innoissaan. Tarha. Toisin kuin euroopassa, Japanissa tarha aloitettiin jo keväällä - eikä ollut niin itsestäänselvä asia, sillä pääsääntöisesti moisen tarkoituksena oli valmistaa lapsi hyvillä tavoilla ja oppimisympäristöön jo ennen koulun alkamista - jopa kolme vuotiailta. Tuon aamun Sin oli saanut vapaaksi itselleen töistä - olihan hän sen verran isossa asemassa kuitenkin - sekä isä halusi varmistaa poikiensa pärjäävyyden uudessa hoitopaikassa ensimmäisenä päivänä - vaikka koko tuon alkavan aamun kaksoset olivat kyllä tuoneet omat mielipiteensä ilmi jo aamupalan ääressä. Gabriellan valmistellen poikia pukeutumaan vaadittuun koulupukuun - oli Sin puolestaan viettänyt aikansa vahtimalla perheen kuopusta - joka lähestyi sitä ikää milloin kaikki kiinnosti, jolloin kaikki mitä käteen sai piti tunnustella myös suulla. Aina välillä isä joutui irrottamaan jotain epämääräistä tyttärensä kädestä/lähettyviltä tai nostamaan Valentinan suosiolla kauemmaksi tai ääritapauksessa kokonaan syliinsä, - vain saadakseen oman osansa lapsen uteliaisuudesta parran tai hiusten kiskomisella, johon taas vastattiin joka kerta leperrellen sillä eihän niin pienen lapsen voimankäyttö tuntunut juuri missään vielä. Eteisestä kuuluen vain vieläkin kahden pojan valitusta äidilleen, vaikka Gabriella olikin onnistunut saamaan nämä kaksi edes pukeutumaan. Gabriellan saaden myös räpysäytettyä kameralla muutaman kuvan pojista, vaikkeivat nämä iloisia olleetkaan. 
Sinin liittyen lopulta lopun perheen luokse eteiseen, vain saadakseen molemmat esikoispojat vastaan näiden melkein juostessa isäänsä kiinni, kummankin alkaen samaan aikaan pyytämään ettei näiden tarvisitsi mennä tarhaan - haluten jäädä kotiin äidin ja Valentinan kanssa. Turhaan. 
Lohduttavan silityksen tummilla hiuksilla tapahtuen Sinin toimesta, joka joutui toteamaan Leolle että Akilille että näiden tulisi edes kokeilla, olihan siellä muitakin lapsia kenen kanssa leikkiä - vaikka mies jo tiesi kaksosten mieluummin leikkivän Lucion kanssa - jonka sen hetkistä olinpaikkaa Azran kanssa Sin ei osannut yhtään arvioida. Viimeksi kun Azra oli ilmoittanut itsestään, oli tämä vaikuttanut hermostuneelta - ja maininnut ohimennen ehkä olevan parempi lähteä kokonaan Espanjasta. Syytä nainen ei ollut sanonut valitettavasti, ehkä se johtui Salaseurasta, Chadista tai jostakin muusta - mutta jostain syystä tämä ei ollut vain sanonut mitään enempää mikä tottakai oli aina varsin huolettava asia. Nuo ajatukset täytyi kuitenkin sillä kertaa sivuuttaa sillä Azra kyllä pärjäisi - kuten aina, eikä Sin itse pystyisi tekemään mitään Japanista käsin juurikaan henkilökohtaisesti - joten huomio kiinnittyi toistaiseksi perheen ympärillä olevaan arkeen - sekä vieraaseen josta oli tullut tieto jo monta tuntia sitten tämän astuttua itseasiassa lentokentällä Japanin maaperälle. Nuoremman voiden vain arvata mitä Giovanni halusi - ja tämä myös todennäköisesti ottaisi yhteyttä tavalla tai toisella ennen pitkään itse, vaikka eihän se olisi vaikeaa toisen sijainti selvittää niin halutessaan. 
"Mennään. Myöhästymme muuten ensimmäisenä päivänä."

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ke 25 Marras 2015, 18:58

Linjan toisesta päästä vastaten pitkältä tuntuneen odottamisen jälkeen tuttu ääni, joka aina onnistui säilyttämään sen tietyn iloisuuden vaikka tilanne olisi ollut mikä vain – tunsi Giovanni leukojensa pureutuvan tiukemmin toisiaan vasten, ettei seuraavaksi nainen olisi kuullut miehensä värisevää ääntä jos tämä olisi nyt puhunut jotakin. Jumala yksin tiesi kuinka paljon Giovanni vihasi Anubista sillä hetkellä ja kuinka paholainen olisi voinut olla sitä todistamassa kun De Fioren suvun jäsen olisi viimeinkin huutanut kaiken pidätellyn päin Anubiksen naamaa, joka ei koskaan värähtänyt mihinkään suuntaan. Vapaan käden kohottautuessa pyyhkäisemään otsan ja silmien seutua pikaisesti, ennen kuin Giovanni pakotti itsensä ryhdistäytymään ja puhumaan vaimollensa mahdollisimman normaalilla äänensävyllä, jonka tarkoitus oli kertoa kaiken olevan hyvin sillä hetkellä. Giovannin joutuen taas jälleen kerran valehtelemaan Eveylle ja se satutti myös miestä itseään. Noidenkin valheiden tarkoitus oli vain säästää Evey huolelta, mutta valitettavasti jokaisella valheella tuppasi olemaan kauas kaikuinen vaikutus tulevaisuuteen.

Giovannin ja Eveyn vaihtaessa pikaiset kuulumiset sekä myös tiedon annon siitä mitä Andrealle kuului. Isää etenkin kiinnostaen esikoisensa terveys – sillä Anubis oli puhunut viikosta ja se tuppasi olemaan loppujen lopuksi hyvin lyhyt aika. Eveyn antaessa puhelimen viimeiseksi Sophielle, ei linjan toisesta päästä kuulunut aluksi yhtään mitään tytön aloitteesta. Nuoremman lapsen selvästi ollen vihainen isälleen kun tämä oli lähtenyt kotoa hyvästelemättä. Isän joutuen siis käyttämään puhumisen lahjojaan, että sai Sophien sanomaan edes jotakin vaikkakin enimmäkseen kyseinen isä tytär keskustelu oli yksipuolista.
”Sophie, ole nyt reipas ja iso tyttö. Äitisi tarvitsee sinua enemmän kuin uskotkaan, samoin myös isoveljesi. Sinähän olet aina pitänyt heistä huolta puolestani.” Leikkimielisen säkeen puhuessa viimeisen lauseen ääneen, sai kyseinen Sophien väkisinkin hymyilemään vaikka sitä ei isä voinutkaan nähdä. Näköetäisyyttä ei kuitenkaan tarvittu ettei Giovanni olisi kyennyt aistimaan muulla tavoin tyttärensä hymyn ja juuri tuo yksi ele sai miehen silmät kostumaan uudelleen, äänen onnistuen pysymään vielä vakaana. ”Säästähän minulle paljon halauksia kun tulen kotiin. Rakastan sinua, pikku kukkani.” Linjan toisesta päästä kuuluen vaimeaa ääntä, mikä kertoi kännykän luovuttamisesta takaisin äidille ja minkä jälkeen Sophie palasi jonnekin kauemmaksi keittiössä. Jos Giovanni olisi voinut mitenkään päästä tyttärensä luokse – olisi tämä ottanut toisen syleilyynsä ja leikkimielisesti sanonut ettei aikoisi päästää irti ennen kuin tyttö sanoisi rakastavansa myös isäänsä. Eveyn äänen kuuluessa pian uudelleen korvan vierellä, kertoi Giovanni vielä pari viimeistä ohjetta Andrealle sanottavaksi, minkä jälkeen linja suljettiin pariskunnan rakkauden tunnustuksen jälkeen. Kännykän päätyen lasketuksi olohuoneen lasipöydälle, ei Giovanni enää noussut ylös sohvalta vaan asettui kyljelleen kyseiselle tasolle. Silmien sulkeutuessa lopulta, vaikka kaiken maailman huolet pyörivätkin ajatuksissa, ja uupunut mieli vajosi syvään uneen, joka saatteli maanantain kadoksiin.

Tiistaipäivän valjetessa kauniin auringon valon saattelemana – oli kaupunki herännyt uudelleen henkiin arkipäivää vasten. Ihmisten tullen ja mennen kukin oman päämääränsä johdattamana, kuten teki myös Giovanni. De Fioren suvun jäsenet olivat ehkä yleensä tunnettuja toimistorottina, mutta näiden sukulinja pohjautui myös edelleen salamurhaajista ja se toi tietynlaisia taitoja maailmassa pärjäämiseen. Joten sen sijaan, että Giovanni olisi kuluttanut energiaansa pysyttelemällä Sinin perässä arkipäivän vauhissa – aloitti tämä ns.”alkupisteestä”. Giovannin mennen tapaamaan Gabriellaa parin kotiin, jonne nainen oli jäänyt nuorimmaisen kanssa. Aluksi Gabriellan yllättyen hyvin suuresti henkivartijansa sanoista kun tämä kertoi Giovanni De Fioren saapumisesta, mutta toivuttuaan nopeasti tilanteen aiheuttamasta hämmennyksestä – oli nainen ottanut yllätysvieraansa vastaan kotinsa olohuoneessa. Naisen tottakai kysyen lähes ensimmäisenä Giovannin syytä japanissa oloon - vastattiin toiselle syyn johtuvan työmatkasta, joka oli tullut äkillisesti. Koko tuon keskustelun ajan, minkä Giovanni kävi Gabriellan kanssa, haravoi merenpihkan väriset silmät ympäristöä huomaamattomasti. Huomion kiinnittyen pieneenkin yksityiskohtaan ja kuulon napatessa huoneen ulkopuolella tapahtuvat asiat; kuinka monta henkilöä liikkui talossa ja missä päin suunnilleen. Giovannin tehden kartoittamistaan kuitenkaan koko ajan – sillä tämä kyllä muisti Gabriellan olleen myös salamurhaaja aikaisemmassa elämässään ja sen vuoksi nainen voisi kiinnittää huomiota Giovannin tekemisiin enemmän. Lopuksi keskustelun tiivistyen siihen yhteen kysymykseen Gabriellan suusta; Tiesikö Sin Giovannin läsnäolosta japanissa? Kysymyksen saaden De Fioren hymyilemään ja vastaamaan kohteliaasti, että Sin tulisi yllättymään yhtä paljon kuin vaimonsakkin. Kummankin kaksikosta kohottaen teekupin huulillensa ja siemaisten vihreää teetä seurustelutapojen mukaan.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Pe 27 Marras 2015, 00:18

Gabriella ei ollut selvästikään odottanut vierasta - varsinkaan Giovanni De Fiorea, jonka näkemisestä oli kulunut kuitenkin jo monta vuotta - siitä huolimatta nainen oli ottanut miehen vastaan kotiinsa. Olohuoneen, joka näytti hyvin perinteiseltä japanilaiselta huoneelta yksinkertaisuudessaan pitäen vain nämä kaksi aikuista, sekä tottakai perheen nuorimmaisen jota äiti vahti parhaansa mukaan tavanomaisen seurustelun välissä kunnes Sin tulisi takaisin kotiin. Tuota puolivuotiasta lasta näyttäen kiinnostavan erityisesti tuo uusi tulokas, sekä Milo - joka oli vanhaksi elänyt mutta siltikin tuntui jaksavan kolmannen villikon kanssa vaikka valitettavasti saikin itsekin osakseen hännän tai korvien kiskaisun aina silloin tällöin. Gabriellan, joka rakasti tytärtään kuin myö välitti Milosta/eläimistä yleisesti huokaisten välillä raskaasti lapsensa uteliaisuuden metkuille - joutuen laskemaan teekuppinsa alas pöydälle saadakseen kuopuksen syliinsä hetkeksi. Tuon aiheuttaen vain lapsen nauramaan iloisesti ja katsomaan välillä Giovannia sitäkin iloisesti kirkkailla silmillään - jotka selvästikin olivat peritty Siniltä (onnekseen ja epäonnekseen) niinkuin isoveljilläänkin. Lapsen saaden äidiltään vain lempeän rauhoittelun ettei tämä häiritsisi perheen uskollista lemmikkiä kokoajan vaikka energiaa sekä halua riittäisikin vaikka kuinka. 

Etuovelta alkaen kuulemaan selvää meteliä, joista seurasi kahden lapsen nauru ja kikatus pitkän päivän päätteeksi, - oli se kuin jokapäiväinen sanaton merkki poikien päässeen isänsä kanssa sillä kertaa kotiin ensimmäisen tarhapäivän jälkeen. Gabriellan kääntäen katseensa silloin Giovanniin merkittävästi - väläyttäen hymyn vieraalleen vielä siihen päälle, että tuo taitaisi tosiaankin yllättää nuoremman miehen suunnitellusti. 
Sinin kaapaten silloin Akilin olkapäälleen varoittamatta ja Leon kainaloonsa helposti samalla lailla - aiheuttaen vain entistä isomman nauru reaktion joka jäi kaikumaan talon seiniin - Gabriellan ilmestyen juuri tuolloin eteiseen Valentina sylissään, tuoden olemassa olonsa selväksi kovaäänisemmallä rykäisyllä kun kolmikko ei näyttänyt ensin ottavan muita millään huomioon - laski Sin molemmat riiviöt alas varoen tietäessään vaimonsa mielipiteen rajuimmista leikeistä. Kolmikon seisten oven edessä  hetken aikaa - poikien katsoen lattiaa kohden "pahoillaan" metelistä vaikka pieniä virneitä ja tyrskähdyksiä kuuluikin suusta kun niin nuori ei ymmärtänyt peittää osaa tunteitaan tietyissä tilanteissa. Sinin kasvoille leviten leikittelevä hymy vaimolleen - Sinin kyllä tietäen oman ulkonäkönsä vaikutuksen naisiin ympärillään vaikka Gabriella onkin aina ollut kaikkea muuta kuin helposti vietävissä - pariskunnan katsoen toisiaan hetken aikaa: Sinin virnuillen omalla charmikkaalla tavallaan ja Gabriella mahdollisimman vakavana kunnes yksinkertaisesti pokka ei kestänyt enään. Naisen naurahtaen ja vain pudistellen päätään miehelleen, kääntäen katsettaan poikiinsa. Vaimon kyllä tietäen miehensä voitonriemuisen ilmeen saadessaan tahtomansa. Leon ja Akilin riisuessa ulkokenkiä pois jaloistaan omaa tahtiaan, oli Sin jo ponkaissut omat kenkänsä jo seinän vierustalle - ojentautuen jo auttamaan kahta vanhinta lastansa vain tullakseen torjutuksi avuannossa tutulla syyllä: "koska he olivat jo isoja" eivätkä tarvitsisi isänsä apua. Asia selvä. Gabriellan astellen itsekin lähemmäksi, suuteli Sin vaimoaan pikaisesti huulille kuten aina, yrittäen saada naisen edes hieman leppymään - jonka jälkeen huomio kiinnittyi Valentinaan. Kuopuksen tullen napatuksi äitinsä sylistä ja nostetuksi kasvojen tasolle "Miten pikku aurinkoni voi tänään?" Isän kysyen tyttäreltään hymyillen, hymyn nousten silmiin asti vaikka Sin saisikin vastaukseksi vain iloisen jokelluksen ja hiusten tukistamisen.

"Menemmekö tutustumaan vieraaseemme? Mitä sanotte pojat?" Leon ja Akilin kääntäen kummastelevan katseensa isäänsä noiden sanojen jälkeen, veljesten vilkaisten toisiaan kysyvästi. Kenet he oikein tapaisivat? Sinin nähden epäroinnin lasten katseessa, jonka seurauksena vanhempi ojensa kätensä rohkaisevasti eteenpäin jotta siihen voitaisiin tarttua kiinni. Ja samalla Sin halusi Leon ja Akilin tietävän etteivät nämä joutuisi kohtaamaan mitään yksin, isän ollen kokoaika lähellä. Epäröinnistä huolimatta, kaksi paljon pienempää kättä tarttuivat paljon isomman omaan - josta alkoi matka kohti Giovannin sen hetkistä olinpaikkaa vaikka aina välillä isä kyllä huomasi kaksosten kummastelevan käytöksen uuden tilanteen edessä. Silmien eteen avautuen viimein tämä vanhempi mies, jota Sin ei ollut nähnyt pitkiin aikoihin, viimeksi palautettuaan Andrean turvallisesti vanhempiensa luokse Slovakiassa monta kuukautta aiemmin - nousi hymy väkisinkin kasvojen piirteille vahvana vaikka nuorempi olikin henkeen ja vereen koulutettu salamurhaajaksi. Hän ei ollut täysin olettanut näkevänsä toista kodissaan mutta täytyi sanoa - De Fioren-perhe todellakin osasi pitää yllä mainettaan salamurhaajan taidoistaan. 
Leon kiskaisten isäänsä kädestä odottavasti, että nämä saisivat edes jotain tietää kenelle he puhuivat, vilkaisi Sin puolestaan pienempiä rohkaisevasti "Leo, Akil. Tässä on Giovanni De Fiore. Tätinne aviomies."

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Marras 2015, 14:59

Eteisen suunnalta alkaessa kuulumaan ne äänet, jotka kertoivat joidenkin astuvan ulko-ovesta sisään ja sen jälkeen riisuvan ulkovaatteet naulakkoon – ei Giovanni vielä noussut istumapaikaltaan, vaikka Gabriella puolestaan teki päinvastoin mennäkseen aviomiestään ja poikiansa vastaan kuullakseen miten tarhassa oli mennyt ja niin edelleen. Tuon keski-ikäisen naisen mennessä menojaan ja etääntyvien askelien kertoen sopivanlaisesta välimatkasta olohuoneeseen, laski Giovanni vasta silloin sen maskin kasvoiltaan, minkä tarkoitus oli ylläpitää sitä tiettyä kulissia yllä ja joka ei missään vaiheessa paljastaisi liikaa miehen sen hetkistä terveyden tilaa. Gabriellan sanoihin vastatessa se hyvinkin tutun kuuloinen tumma ääni, joka muistutti aina Anubiksen äänenpainoa (halusi Sin sitä tai ei), tunsi Giovanni sydämensä kiihdyttävän sykettä automaatisesti. Nyt ei olisi enää perääntymismahdollisuutta.

Kauemmaksi jääneiden äänten ja askelian alkaessa lopulta lähestymään, nousi Giovanni viimein paikaltaan ja jäi odottamaan kasvot siihen suuntaan mistä isäntäväki saapuisi uudelleen oleskelutilaan. Sinin saaden yhtä kohteliaan tervehdyksen osakseen kuten Gabriellakin silloin alussa. Kaksospoikien puolestaan saaden lämpimämmän hymyn osakseen, jonka tarkoitus oli kertoa – ettei nuoremmilla olisi tarpeen pelätä kodissaan olevaa vierasta miestä. Vasta kun Gabriella otti kaikki kolme lastansa mukaansa viedäkseen nämä ruokittavaksi tarpeeksi pitkän päivän jälkeen ja kun Giovanni sai jäädä kahden kesken Sinin kanssa, muuttui vanhemman miehen äänen paino sen verran, että se riitti kertomaan puheen aiheen olevan vakava.
”Tiedät jo varmasti miksi olen täällä, joten voimme kai unohtaa muodollisuudet siltä osin.”
Giovannin aloittaessa tuon tulen aremman keskustelun, samalla kun istuutui takaisin alas Sinin istumapaikkaa vastapäätä. Käsien asettuen syliin, että se riitti kertomaan ettei vanhemmalla ollut mitään asetta otteessaan. Giovanni ei aikoisi alkaa vuodattamaan verta tämän asian tähden. Sin kyllä tiesi itsekkin kenelle kiellettyjen kirja todellisuudessa kuuluisi. Merenpihkan väriset katseen viipyen hetken nimettömän sormuksessa, jonka mies oli saanut vaimoltaan yli parikymmentä vuotta sitten. Tuon kultaisen sormuksen symboloiden katkeamatonta sidettä kahden sielun välillä, niin myötä kuin vastoinkäymisissä. ”Rakastan esikoistani yhtä paljon kuin sinä omia lapsiasi, joten ymmärrät varmasti hyvin isänä mihin olen valmis ryhtymään pelkästään lapseni hyvinvoinnin tähden.” Katseen kohottautuessa irti sormuksesta ja kohdistuen pistävän suorasti Sinin omiin hopeisiin silmiin, jotka valitettavasti olivat alkaneet muuttumaan yhtä tunteettomiksi kuin Anubiksellakin. Ehkä Sin kuitenkin vielä kykenisi tuntemaan jotakin sympatiaa. ”Tiedän että se on sinulla, jo siitä lähtien kun Chad kuoli sairaalassa, joten kysyn tätä vain yhden ainoan kerran; Missä se on?” Merenpihkan värisen katseen sisimmässä näkyen sillä hetkellä se jokin, joka lisäsi sanattomasti De Fioren suvulla ollen vain yksinoikeus pitää kiellettyjen kirjaa hallussaan ja että halusiko Sin tosiaan uuden vihollisen tuon yhden kirotun esineen tähden?

Oleskelutilaan laskeutuen painostava hiljaisuus, joka tuntui kylmettävän ilman ulkosään kaltaiseksi. Tuohon kaikkeen tullen hetkellinen tauko kun Gabriella palasi hetkeksi takaisin tuodakseen kummallekin miehistä lisää teetä seurustelutapojen mukaan. Tietenkään Gabriella ei sanonut mitään, mutta tämä kyllä aisti selvästi kyseisen ilmapiirin ja päätteli mistä se mahdollisesti johtui.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Su 29 Marras 2015, 20:37

Hopeisen ja merenpihkan katseen kohdaten toisensa lyhyen välimatkan päästä, tiesivät kyllä kumpikin kaksikosta mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan kunhan he jäisivät kaksin tilaan - joka tapahtuisi hyvin pian kun Gabriella ilmestyi viimeisen kerran hakiakseen lapset mukaansa. Sinin astuen kynnyksen ylitse ja sulkien takanaan oven, joka antaisi miehille keskusteluun vaativan yksityisyyden sekä jättäisi myöskin lapsista tulevan metelin siksi aikaa ulkopuolelle, nuoremman ottaen viimeisenkin välimatka umpeen aikoakseen tervehtiä tapojen mukaan Giovannia edes kättelyllä - mutta teko tuli keskeytetyksi alkujaan Giovannin toimesta tämän todetessa kylmästi ettei moisia tarvitsisi - sai se pienen hymyn aikaiseksi nuoremmalla. Käden laskeutuen hitaasti takaisin sivulle, miehen kiertäen omalle paikalleen jossa Gariella oli itse istunut aiemmin pitämässä Giovannille seuraa "Miten vain itse haluat Giovanni." Tumman, jokseenkin välinpitämättömän äänen todeten olkiaan kohauttaen sillä eihän tapojen puuttuminen mitenkään poistaisi keskustelun olemassa oloa joten jos toinen tosiaan halusi vain mennä suoraan asiaan, sen he tekisivät. Giovannin pitäen kätensä sylissä kuin merkkinä ettei tällä ollut mitään satuttavia aseita mukanaan, istui nuorempi itse paljon rennommin puolestaan - kertoen omalla tavallaan ettei tällä itselläänkään ollut aseita sillä hetkellä muuta kuin omat taitonsa hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille. Giovannin selvästi pohtien sanojaan, miten tuoda ne halutulla tavalla esille - odotti Sin puolestaan rauhassa vanhempaa omasta kunnioituksestaan toista ja tämän arvoja kohtaan, olihan Giovanni kuitenkin tehnyt vaikka mitä Eveyn ja heidän perheensä vuoksi siihen päivään mennessä. 

Viimeinkin Giovannin alkaen puhumaan, kuunteli Sin hyvin tarkkaan tuon sanomisia vaikka yllättyikin tuon puhuvan ensin Andreasta sekä vedoten isyyteen lapselle sen sijaan että olisi mennyt suoraan asiaan, - nojasi pää nyrkkiä vasten koko tuon ajan, asennon kertoen tämän kyllä kuuntelevan toisen sanoja sen sijaan että tekisi toisin. Hiljaisuuden laskeutuen viimeisten sanojen jälkeen huoneeseen, lopetti pää silloin nojaamisen käden varaan pöydällä - keskustelun alkaessa menemään entistä vakavemmaksi. Sanoja kuitenkaan tulematta lausutuksi vielä, kiitos Gabriellan joka tuli uudelleen huoneeseen teen kanssa. Naisen selvästikin aistien kaksikon välit, joka ei varmastikaan jäisi keneltäkään epäselväksi keskustelun kulusta - vaikka Sin itse ei sanonut mitään - eikä aikoisikaan sanoa ennenkuin nainen olisi poistunut paikalta, mikä kertoi vain siitä ettei Gabriella tiennyt kirjasta mitään. Ja mieluiten aviomies pitäisikin asian niin. Tämän loihtien vaimolleen vielä pienen rakastavan hymyn kiittääkseen teestä ennen tämän oven sulkemista perässä. 
"Rehellisesti: odotin sinun kyllä tulevan paljon aikaisemmin tapaamaan tämän takia." Tumman äänen viimein lausuen ääneen, siirtäen hopeiset silmänsä uudelleen Giovanniin, huokaisten hieman väsyneen oloisesti toiselle, "... varsinkin De Fioren kuuluisilla taidoilla tämän selvittämisen ei pitäisi olla kovin vaikeaa. Joten, kerrohan. Miten olet päätynyt isäni sylikoiran asemaan vuorostasi?" Hopeisten silmien pysytellen toisten omissa tuon kokoajan, pienen leikittelevän hymyn pysytellen huulilla joiden sivuja koristi kasvava parta joka jätti allensa arven - sekä piirteet jotka eivät olleet ikääntyneet päivääkään sitten kolmenkymmenen ikävuoden - siristyivät silmät hieman kuin tämä olisi pysynyt lukemaan kaiken toisen sen hetkisessä olotilassa mitä tämä halusi salata "... Evey ei tiedä että teet yhteistyötä hänen kanssaan. Ja kuinka paha tilanteesi on." Silmien viimein lakaten katsomasta toista ja siirtyen itsestään ikkunasta ulos - jossa avautui takapihan puutarha, joka alkaisi kukoistamaan piakkoin kevät aikana pienen lammen lisäksi jossa jää oli siirtynyt syrjään "En aio piilotella sitä kauempaa, se kirotun kirja kun ei minulle kuulu - eikä sen tuomat seuraukset ole sen arvoisia vaikka te muut olettekin toista mieltä. Joten saat sen, mutta tulen mukaasi. Et ole kunnossa kantaaksesi sitä yksin." Nuoremman todeten, kääntäen katseensa uudelleen toiseen. 

"Et saa vaihtoehtoja tässä kohtaa. Olen ehkä demoni, mutten sentään sydämetön, isäni harmiksi. Sitä paitsi, Evey tappaisi minut jos saa koskaan tietää etten auttanut sinua silloin kuin pitäisi." Viimeisen toteamuksen Eveystä tullen lausutuksi tahalteen hetken keventämiseksi.

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Marras 2015, 22:12

Yhtään valehtelematta itselleen Giovanni oli ollut todellakin valmis mittelemään sanallisesti Sinin kanssa, että nuorempi olisi myöntynyt kuulemansa edessä. Joten kun Sin yhtäkkiä sanoikin, että kirja kuului De Fioren suvulle ja piste – tunsi Giovanni itsensä nojautuvan taaksen tuolin selkänojaa vasten ennen kuin raskas ja helpottunut huokaisu karkasi väkisin huulten lomasta. Silmien hetkellisen sulkeutumisen aikana kielen muodostaen hiljaisen kiitoksen jollekin ylemmälle taholle, joka armeliaisuudessaan ei ollut antanut uuden verisen välien selvittelyn lähteä taas käyntiin – sillä ei hän missään nimessä olisi valmis satuttamaan tuota nuorempaa miestä, vaikka tämä olikin demoni, mutta menneisyyden teot puhuivat toisen puolesta positiivisessa mennessä. Mitä ne olivat nyt, ei olisi Giovannin tehtävä alkaa tuomita niistä toista.

”Jos vertaat minua sylikoiraksi – niin kai isäsi on sitten se keppiä pitelevä isäntä, joka uhkaa lyödä kuoliaaksi pentuni jos en tottele tässä kohdin.” Tuona kertaa aidon äänenpainon, joka oli puhtaasti väsynyt, päässen kuuluvaksi. Käden, joka nojasi kyynärpäällä käsinojaa vasten, ottaen jäntevillä sormilla vastaan kasvojen sivustan. Otsan ihoa oli alkanut kuumoittamaan taas ja rintakehän sisimmässä piilevä yskäkohtaus kokosi voimiaan. ”Valani tähden en voi kuitenkaan luovuttaa sitä kirjaa Anubikselle – sillä silloin koko sukuni, monen sukupolven ajan, osottautuisi tehtävänsä osalta turhaksi… mutta jos en tottele…” Sormien pyyhkäistessä sulkeutuneita silmäluomia, jotka sinä hetkenä kätkivät taaksensa puhtaasta raivosta ja surusta syntyvän kyynelten kasteen silmien pinnalla. Kuivan hymähdyksen saaden suupielen nousemaan väkinnäiseen hymyyn, joka enemmän muistutti satutetun ihmisen huutoa kuin voittajan hymyä. ”…esikoiseni kuolee, jolloin siskosi jää ilman poikaansa – ja hyvin todennäköisesti kuolisin samalla minäkin, sillä siinä raivossa kohtaisin Anubiksen - vaikka kaikki järkeni sanoisi sen olevan puhdas itsemurha, Eveyn jäädessä ilman aviomiestään ja Sophie ilman isäänsä sekä isoveljeään.”

Pään kohottautuessa kokonaan niskan varaan, alkoi kohonnut käsi laskeutua takaisin syliin. Väsyneen, välinpitämättömän ja puhtaasti sääliä tuntevan äänen sanoen kuuluville viimein ne ajatukset, joita Giovanni oli kantanut sisällään jo useiden vuosien ajan (ainakin siitä päivästä lähtien kun tämä oli nähnyt mihin hirmutekoihin Anubis oikeasti kykeni). ”Sinä ja siskosi olette kirjainmellisesti sikisseet pahasta, vaikka ei edes tuo sana riitä kuvaamaan sitä mikä se mies on oikeasti. Paholaiseksi nimittäminen taitaa olla myös vain puhdas kohteliasuus. Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin… vuosisatojen… hän edelleen rankaisee sukuani esi-isäni tähden.”

Merenpihkan väristen silmien katsoessa vain eteenpäin mitään näkemättömästi, kuin ne olisivat voineet kohdata henkisellä tasolla Anubiksen lamaannuttavan katseen – havahduttivat Sinin viimeiset sanat vasta Giovannin takaisin nykyhetkeen, jossa nuorempi oli sanonut - ettei aikoisi päästää toista matkaan yksin niinkin raskaan ja havitellun matkatavaran kanssa. Muuten Giovanni ei olisi suostunut moiseen, mutta tämäkin tiedosti sen, että heti kun kiellettyjen kirja olisi siirtynyt takaisin De Fiorelle – kohdistuisivat vihollisten katseet samantien uuteen kohteeseen ja tässä kohdin kohde ei ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa puolustaakseen itseään sataprosenttisesti. Joten pään nyökkäys sinetöi myöntävän vastauksen. ”Näytä minulle missä se on.” Giovannin haluten kirjan mahdollisimman pian itselleen, vaikka ei heti voisikaan lähteä maasta, mutta jo pelkästään se, että tämä saisi koskettaa käsillään sen karheaa pintaa ja nähdä esineen omin silmin – antaisi se jo osittaisen rauhan.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alex lähetetty Ma 30 Marras 2015, 00:36

Giovannin näyttäen yllättävän helpottuneelta Sinin myöntävään vastaukseen, joka ei alkanut sokeasti alkanutkaan kinastalemaan ja haastamaan riitaa Muinaisesta kirjasta niinkuin olisi teini-iässä tehnyt, hymähti Sin huvittuneesti toisen reaktioon. Kolmikymppisen miehen ollen kyllä hyvin selvillä siskonsa perheen katollisesta uskosta ja kasvatuksesta jotka näkyivät erityisesti Giovannissa vaikka Eveykin oli saanut lapsesta asti saman uskonnon kasvatuksen heidän äitinsä kautta. Hyvin stereotyyppinen italialainen. Vastauksen jälkeen, pystyi keskustelukumppanista näkemään jokaisen kuluvan minuutin ajan kuinka tämä antoi hetkellisesti muurin kadota tieltään, tilalle tullen selvä väsymys siihen kaikkeen mitä tämä De Fioren perheen pää joutui kestämään Anubiksen ja sukunsa valan vuoksi. Vanhemman alkaen kertomaan suoraan, mitä tämän mielessä oli liikkunut jo useamman päivän ajan ilmeisesti, tuoden viimeinkin ääneen myös sen karun totuude missä isoisä uhkasi jopa lapsenlapsensa henkeä ellei saisi haluamaansa käsiin. Isänä, moisen kuuleminen sai osan sormista puristumaan asteen kovempaan nyrkkiin niin että muutama nivel onnistui naksahtamaan puolivahingossa - asiaa tietenkään auttamatta Giovannille se että tämä oli näytti olevan pahasti keskellä omia periaatteitaan suvun valaa koskien, sekä perheensä turvallisuuden suhteen. "Olet itsesi kyllä melkoiseen umpikujaan saanut itsesi." Etusormen hieraisten silmien väliä osaksi turhautuneisuudesta kuulemalleen, raskaan huokaisun päästen viimeisimpänä huulien lomasta "... Sitä emme salli, emmehän. Sinä ja Evey olette kärsineet ihan tarpeeksi sivusta katsojina tässä kaikessa - Andrean tai Sophien ei tarvitse myöskin saada siitä osaansa." Päättäväisemmän toteamuksen todeten tuohon vielä siihen kuvitelmaan, jossa Andrea menehtyisi tavalla tai toisella isoisänsä käden kautta, kuin myös Giovannikin... Sophieta ja Eveytä Sin ei haluaisi ajatellakaan tuossa yhtälössä. Eikö Evey ainakin ollut kärsinyt ihan tarpeeksi heidän isänsä takiaan näiden vuosien aikana?

Viimeisimmän asian minkä Giovanni toi ilmi tavalla, jota Sin ei ollut koskaan nähnyt tai kuullut miehen pystyvän sanomaan tai tekemään. Välinpitämättömän, säälivän äänen kuin puhuen kuinka lopeensa kyllästynyt mies oli katsomaan perheensä kärsimystä, sulkeutuivat hopeiset silmät silmäluomien taakse hetkellisesti - huvittuneen hymyn kohoten huulien pinnalle uudelleen - nuoremman tyrskähtäen väkisinkin. "Tiedän kyllä. Usko tai älä." Peukalon pään sipaisten kuivettuneiden huulten pintaa pikaisesti, pään tehden pienen pudistus liikkeen seuraaville sanoille "... Siltikin, Evey on aina ollut meistä kolmesta se vahvin. En ymmärrä miten hän on jaksanut katsoa isäämme silmiin joka kerta kaikkien niiden tekojen jälkeen, vaikka hän saa joka kerta oman osansa siitä paskasta vaikkei olisikaan tehnyt mitään sen eteen." Noiden sanojen jälkeen, alkoi keho nousta hitaasti takaisin ylös seisomaan, teen jääden paikalleen koskemattomana - vanhemman jääden paikoilleen selvästikin ajatuksissaan äskeisestä keskustelusta jossa toinen oli päässyt purkamaan hieman omia ajatuksiaan turvallisesti ääneen.

 Miehen antaen toisen säpsähtää takaisin maanpinnalle omalla ajallaan, vaikka ensimmäinen asia mitä tämä pyysikin oli nähdä kirjan itsestään - aiheutti se pienen puolivahingollisen naurun jota harvemmin ei näkynyt aitona tällä itsellään. Kurkun rykäisyn auttaen hieman naurun lopettamista sillä erää, josta seurasi vain hieman pahoitteleva äänensävy "... Uskotko tosiaan että piilottaisin sen perheeni lähelle, tai edes samaan maahan kun puhutaan Zaystä, Chadistä ja Anubiksesta - mukaan lukien vielä Vanha että Uusi Salaseura, varsinkin edellisten kertojen jälkeen." Sinin viitaten sanoissaan tottakai niihin lukuisiin kertoihin, jolloin Muinainen Kirja oli ollut vain hiuskarvan varassa joutumista vääriin käsiin - ennenkuin Chad oli viimeinkin siinäkin onnistunut, varsinkin joka kerta jo pelkästään sen läsnäolo tuntui tuovan mukanaan ei-haluttua seuraa, pahimmillaan vieden jonkun hengen. Tai mielenterveyden. "Ei, ei. Otan oppia tietyistä virheistä. Varsinkin kun oma sijaintini ei ole loppujen lopuksi kovinkaan salaisuus, enkä halua lapsiani lähelle salaseuroja tai isääni. Joudumme lähtemään maasta, taas. Valitan Giovanni, ymmärtääkseni meillä on rajallisesti aikaa."  Kerrankin, hänen ollen oikeasti pahoillaan jonkun puolesta pintapuolisten tunteiden sijaan, sillä kyllähän toisesta näki ettei toinen ollut niin terve kuin olisi halunnut uskotella muille ja valitettavasti, matkustus ei varmastikaan auttaisi toisen tilaa "... Giovanni, et ole selvästikään kunnossa ja tiedät sen varmastikin. Mikset ottanut Andreaa mukaasi, vaikka hän on nykyinen vartija?" Toisaalta, kun puhuttiin lapsista - ymmärsi hän kyllä suojeluhalun varsinkin tässä tapauksessa jossa esikoisen henkeä uhattiin, mutta Andrea oli myös uusi vartija ja näin ollen vastuussa varsinkin isänsä terveydellisten ongelmien takia. 

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Alice lähetetty Ti 08 Joulu 2015, 17:54

Sinin paljastaessa viimein ääneen – ettei kirja olisi lähelläkään japanin mannerta, sai kyseinen paljastus Giovannin väkisinkin hymyilemään ja hymähtämään tyylillä kuin sanoen; ”Miten tuo ei tullut yllätyksenä.” Nuoremman puhuen totta ja valitettavasti samalla myös syvällä kokemuksen äänellä. Hullu se oli, joka suostuisi säilyttämään niinkin haviteltua esinettä perheensä läheisyydessä. Puheen aiheen siirtyessä lopuksi vanhemman miehen terveyden tilaan ja kuinka matkustaminen velottaisi siitä väkisinkin oman osuutensa – hymähti Giovanni uudelleen. ”Jos etusijalle on asetettava joko oma terveyteni tai sitten esikoiseni henki…” Merenpihakan värisen katseen kohdistuessa Siniä kohti, tuon lyhyen katseen ollen niin läpitunkevan pistävä ettei se jättänyt oikein mitään arvailujen varaan. ”…Niin emmeköhän tässä kohdin ymmärrä toisiamme, sen enempiä selittelyjä.” Giovannin poiketen tuossa kohdin hyvin paljon Anubiksesta, Zaystä ja jopa Chadista, jotka olivat kukin yksitellen asettaneet itsensä ja aatteensa muiden edelle.

Tuona hetkenä kummankaan heistä tietämättä niistä tapahtumista, jotka olivat lähteneet lumipallo efektin kaltaisena kasvamaan Slovakiassa ja Egyptissä. Kummankin maan viranomaiset olivat yhtäkkiä alkaneet kiinnostumaan todella paljon salaseurojen toimista, jotka kätkeytyivät taitavasti kulissien taakse, mutta olivat silti lainvastaisia. Chad oli joutunut laskemaan entisestään näkyvyyttänsä mediassa ja pistämään toimintaansa jäihin kunnes sopiva aika taas löytyisi. Zay oli taas joutunut pidätetyksi asekauppojen vuoksi, joissa miehen nimi oli toistunut enemmän kuin yhden kerran. Kaikkein viimeisimpänä kummankin miehen vointi oli yhtäkkiä romahtanut suorilta jaloilta ja pakottanut vuoteenomaksi, jonkakaan jälkeen vointi ei alkanut kohoamaan, päinvastoin.

Pahimman ollen vasta edessä. Andrean kohdaten isoisänsä uudelleen De Fioren suvun toimistolla omassa työhuoneessaan aamun varhaisina tunteina. Kenenkään muun toimistolla tietämättä Anubiksen läsnäolosta, sillä tämä osasi tehdä itsestään ns.”näkymättömän” halutessaan. Kun Andrea oli päässyt istumaan työpöytänsä ääreen – oli vasta silloin vanhin tehnyt läsnäolonsa julki, mutta sen sijaan että tämä olisi aloittanut puheensa jotenkin mahtipontisin sanoin, esitettiin asia hyvin yksinkertaisin suorasti; ”Isäsi tarvitsee vain muistutuksen. Ei mitään henkilökohtaista.” Noiden sanojen aikana hopeiset silmät olivat muuttuneet paljon kylmemmiksi ja tyhjiksi kuin niiden takana ei olisi ollut mitään tuntevaa olentoa. De Fioren valan symbolin alkaessa hiljalleen haihtumaan pois Andrean ranteesta, tuon saman hetken aikana myös kehon voimien uhaten alkaa hiipua. Anubiksen noustessa ylös toimistohuoneen sohvalta ja katsoen Andreaa tunteettomasti, katseessa ollen myös jotain halveksivaakin. ”Giovanni ei varmaankaan vielä kertonut tätä sinulle ja ehkei myös minunkaan pitäisi, mutta enhän halua valehdella lapsen lapselleni.” Kiireettömien askelien ottaen välimatkan umpeen, jolloin kaksikon katseet kohtasivat esteettömästi. ”Se mitä De Fioren suku vartioi oikeasti…” Suupielen kohottautuessa hetkellisesti. ”…olin minä ja etten pääsisi käsiksi todellisten voimieni luokse. Esi-isäsi lupasi minulle aikanaan suojelevani minua omalta itseltäni, mutta mitä enemmän olen katsellut teidän toilailuanne ja tätä hullua maailmaa… olin todella typerä kuin annoin hänen puhua minut kauan sitten ympäri.” Käden kohottautuessa koskettamaan Andrean kasvojen sivustaa muka isällisen hellästi. Tuon yhden hetken aikana Anubiksen lukien Andrean sisimmän, joka oli alusta alkaen taistellut sukunsa valaa vastaan vaikka olikin loppujen lopuksi suostunut. ”Saat kiittää isääsi, joka (ehkä jopa sinun onneksesi) onnistui rikkomaan omilla teoillansa sukunne valan minun kanssani. Teet paremman palveluksen itsellesi ja perheellesi kun unohdat tämän kaiken, vai miten on pikku päästäinen.” Isoisän käyttäen Andrean lempinimeä jota vain tämän omat vanhemmat käyttivät eikä sen pitäisi olla kenenkään muun tiedossa. Anubiksen laskien kätensä irti Andrean kasvoilta. Tämän paljon vanhemman henkilön poistuen toimistotilasta toisen työntekijän aikana, kun tämä astui huoneeseen työasioissa ja ennen kuin ovi ehti sulkeutumaan, oli Anubis poistunut samasta ovenraosta. Työntekijän ollen täysin tietämätön mitä selkänsä takana oli tapahtunut ja että huoneessa oli ollut toinenkin.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 10.] Forgive me Father, for I have sinned

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 5 1, 2, 3, 4, 5  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa