05.] Seven Devils

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty La 04 Loka 2014, 23:57

Auringon nousten viimein kolmannen päivän aamuna pitkien myrskyisten päivien jälkeen, jossa sade ja tuuli eivät olleet antaneet minkäänlaista armoa pois vetäytymisen merkiksi. Mutta viimein, kolmannen aamun koittaessa sai nouseva aurinko taisteltua tiensä pilvien välistä vieden pienetkin merkit myrskystä mukanaan. Aivan kuin moista sääilmiötä ei olisi koskaan ollutkaan.
Säteiden päästen ikkunoista lävitse, tuoden oman valonsa ja lämpönsä kolseaan taloon jossa oli eletty ne muutamat päivät pelkällä kynttilän ja lyhtyjen tuomalla valonlähteillä.
Aamupalan valmistuessa vielä hellalla, seurasi katse vanhemman tekemisiä joka oli ollut ne muutamat päivät enemmän omissa ajatuksissaan sen sijaan että tuo olisi pitänyt seuraa pienimmilleen tai ollut kirja nenässä. Katseen hakeutuen jälleen vilkaisemaan ikkunaan mietteliäänä pidemmäksi aikaa, seurasi toinen katse perässä. "... Oletko aina noin huolissasi?" Sinin uskaltautuen viimein kysymään, saaden Azran huomion viimein palaamaan jopa maanpinnalle, katseiden kohdaten toisensa pienen välimatkan halki. Tuon lähes seitsemäntoista vuotiaan katsoen poikaa hetken aikaa kuin ei olisi tiennyt mistä tuo oikein puhui mutta katsoessaan noita hopeisia silmiä... antoi tämä pienen huvittuneen hymyn kohota kasvoille
"Oletko aina yhtä jäärä ja altis mykkäkouluille?"
"Väitätkö ettei siihen ole syytä?"
Hiljaisuuden laskeutuen takaisin kaksikon välille, sen viestin yhden ainoan viestin mikä riitti kertomaan missä mentiin: heidän ei tarvinnut kertoa asioistaan toisilleen. Piste.

Vierashuoneessa puolestaan sisaruksista vanhemman osapuolen heräillen itsekin aamutuntumissa. Evey oli ollut yötä päivään isänsä lähellä ne kuluneet päivät ja yöt mutta viimein pariskunta oli päätynyt puoliksi henkilökunnan pakottamana omaan huoneeseensa lepäämään. Hopeisen katseen hakeutuen mieheen vierellään varovasti hymyillen, sormen silittäen varoen posken aluetta tottuneesti ennenkuin rakastava suudelma tuli painetuksi toisen huulille. Pariskunta jaksoi ehkä hymyillä ensimmäisenä siihen aikaan aamusta, vaikka samalla monet asiat painoivat sillä hetkellä mielessä, mukaan lukien alakerrassa istuva Sin joka ei ollut puhunut kenellekään sitten tapahtumien ja viihtynyt enemmän omissa oloissaan, ja sitten oli kirja joka oli aiheuttanut oman ongelmansa vaikka kukaan ei vielä tiennytkään sata prosenttisesti mistä oli kyse. Katseen hakeutuen vielä viimeiseksi alas, suoraan vatsalle joka oli jälleen kasvanut lapsen mukana, tuonkin kyseisen faktan tuoden pienen omanlaisensa pelon ja jännityksen tilanteeseen lisää vaikka synnytykseen olikin vielä aikaa.

Aamun alkaessa sarastamaan ensimmäisten aamutuntien aikana – oli auringon valo alkanut etsimään tietänsä talon sisään pienemmänkin raon kautta. Eveyn heräten lähes yhtä aikaa auringon kanssa kuten isänsäkin olisi tehnyt – jos tämä ei olisi maannut jo kolmatta päivää tajuttomana. Giovannin saaden oman aamuherätyksensä vaimoltaan, joka ei malttanut olla osoittamatta hellyydenosoituksiaan aikaisin aamulla. Aistien alkaen virkistäytymään unesta heti ensimmäisen kosketuksen jälkeen. Keuhkojen täyttäen itsensä hitaasti samalla kun molemmat kädet kohottautuivat pään ylitse, että vartalo pääsi venyttelemään lähes samassa asennossa nukutun yön jälkeen.
”Kuinka paljon kello on?”
Unen käheyttämän äänen kysyen ohiheittävästi italian kielellä vaikka samaan aikaan Giovanni tiesi jo vastauksen kysymykseensä. Hänen tarviten vain raottaa hetkeksi silmiään ja vilkaista ikkunan suuntaan, jonka takana aurinko teki vasta matkaansa taivaalle. Käsien laskeutuessa alas – hakeutui toinen niistä vartalon vierelle ja toinen puolestaan Eveyn ympärille vetääkseen tämän vieläkin lähemmäksi.
”Ettekö te koskaan nuku tarpeeksi?”
Virneen pystyen kuulemaan täydellisesti muka totisen kuuloisissa sanoissa. Giovannin suoden lopuksi rakastavan suudelman vaimollensa. Aistien tehden koko ajan vartaloa enemmän tietoiseksi. Ehkä olikin jo aika nousta ylös.

Vartalon istuutuessa viimein ja vihdoin alas – pystyi melkein lähes kuulemaan kuinka lihakset henkäisivät väsyneen kiitoksensa levosta. Käsien alkaen riisumaan varovaisesti vereen ja likaan tahraantuneita sideharsoja, jotka oli sidottu ranteisiin asti tukea antamaan. Kuluneen lattian naristen valittavasti paljaiden jalkapohjien alla – askeleiden edeten kiireettömästi huoneen lävitse kylpyhuonetta kohti. Likaisten vaatteiden päätyen riisutuksi yksitellen. Äkillisen voimakkaan humahduksen kuuluessa suihkun aukaisemien myötä. Kuuman vesihöyryn leijuen hiljalleen kattoon asti. Chadin astuen suihkun alle – ei tämä tehnyt mitään muuta kuin vain nojautui käsillään seinää vasten ja roikottaen päätänsä alaviistoon. Tuoreiden mustelmien koristaen nuorukaisen ihoa. Avonaisista haavoista kuivan veren liuetessa veden mukana kaakelilattialle. Peseytymisen kestämättä kauankaan sillä vartalo alkoi pikkuhiljaa tunnistamaan ruhjeiden synnyttämää kipua, joka sai olon tuntumaan väkisinkin selkään saaneelle vaikka yön aikana koettu ”selkäsauna” olikin tuonut voiton mukanansa ja sen myötä rahaa elämiseen. Yksinkertaisen vaatekokonaisuuden peittäessä vartalon – rojahti Chad huoneen perälle kasatun patjakasan päälle. Kämmenen kauhaisten suuhun kaksi tablettia, jotka tulivat pureskelluksi ja niellyksi pelkästään syljen kanssa. Kivun alkaessa pian päästämään irti samalla kun muutkin aistit alkoivat turtua sumeiksi. Toisen käsistä ehtien vetämään tyynyn paremmin niskan taakse, minkä jälkeen keinotekoinen uni sai vallan nuorukaisesta.

Korvien kuullen tutun käheytyneen äänen kysyvän kellon aikaa, kääntyivät silmät katsomaan heräilevää Giovannia takaisin. Pienen pahoittelevan hymyn nousten nuoremman kasvoille, hiljaisen äänen toivottaen huomenta miehelle, jonka hän oli jälleen vaihteeksi saanut herätettyä pois höyhensaarilta, Eveyn kuitenkin jättäen tuon kysymykseen vastaamatta tämän erottaen toisen katsovan ikkunaan päin. Käsien laskeutuen varoen takaisin kehon sivulla aikomuksena nousta ylös, mutta onnistuen olemaan sillä kertaa nopeampi, käden kietoutuen naisen ympärille saaden suunnitelman jäämään vielä siksi aikaa taka-alalle. Kehon painautuen kiltisti takaisin pehmeää patjan vasten, Eveyn joutuen samalla lähemmäksi miestänsä tuon toimesta.
Sormenpäiden laskeutuen nopeasti toisen huulien eteen toisen yrittäessä suudella häntä, Eveyn katsoen toista totisella katseella, toisen kulman kohoten hieman kysyvästi korkeammelle kuin toisen "Hetkinen nyt, ketkä 'te'?" Naisen katsoen Giovannia kysyvästi, pienen huvittuneen hymyn kuitenkin päästen totisten kasvojen lävitse. Hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille, kasvojen eleiden liikahtamatta kertaakaan tuona aikana siihen suuntaan, mikä olisi normaalisti antanut sen kuvan toisen osapuolen pilailevan sanoillaan tai käytöksellään, Eveyn voimatta silti naurahtaa toiselle.
"Anteeksi nyt vain, monsieur De Fiore mutta ottaen huomioon omatkin elämäntapasi mitä lepoon ja nukkumiseen tulee..." Pahaa enteilevän aloittaen astetta hiljaisemmin, käden nostaen käden ympäriltään pois jotta tämä saisi itsensä vuorostaan ylös sängyn pehmusteista, kehon kierähtäen nopeasti miehensä oman päälle istumaan vaikkakin haavoittuneen alueen muistaen vältti tämä oikeastaan istumasta juurikaan vanhempansa päällä, jalkojen kannattaen kehoa itseään Giovannin lantiosta katsottuna molemmin puolin.
"... voisin jopa väittää ettet itsekään kovin paljoa lepää yön aikana." Ilkikurisen virneen leviten vuorostaan Eveyn huulille tämän katsoessa altavastaajaansa sanojen jälkeen, käsien pidellen toisen kehoa hellästi paikallaan edes sen hetken aikaa pidempään. Kehon taivuttaen itseään alaspäin sen verran että nainen pääsi kasvokkain rakastamansa miehen kanssa, hampaiden näykkästen hellästi tuon alahuulta ennen lepyttelevää suudelmaa. "Ajattelin että vaihteeksi: rakastava ja ihana vaimosi voisi tehdä meillä aamupalan ja raahauttaa sen vuoteeseen toipilaalle, sen sijaan että jääräpäinen mieheni ei joutuisi jälleen keskelle ruokasotatanerta, sekä mitä tärkeintä: Saisi edes sen yhden ainoan kerran tarvittavan määrän lepoa mitä lääkärit määräsivätkin."

Aamupalan tullen syödyksi, erkaantuivat Azra ja Sin vuorostaan omille teillensä: Azran päätyen pihalle harjoittelemaan korjatun nuken kanssa ja Sin... no, alunperin tämä oli ajatellut mennä murjottamaan pimeään ja ahdistavaan kopperoonsa, mutta kuin ihmeen kautta (hän ei edes tiennyt miten), mutta tämä päätynytkin koputtamaan tutun oven eteen.
Puisen oven tullen avatuksi yhden valvojien teosta, ei sano vaadittu edes kysymään mitä nuorempi oikein teki siellä, tuon aikusien astuen vapaaehtoisesti pois tieltä. Hopeisen kohdaten yöpöydän päällä istuvan mustan kissan joka ei ollut jättänyt tajutonta miestä hetkeksikään yksin huoneeseen, sekä vielä täysin samassa tilassa pysyneen isänsä. Kuopuksen joutuen nielemään tyhjää astuessaan kynnyksen ylitse, ikkunasta lähtevän pienen ulkoilman saaden tunkkaisen huoneen tuntumaan jopa raikkaammalta kuin normaalisti, sen kuitenkaan suomatta Sinille itselleen minkäänlaista lohtua ahdinkoonsa.
Siitä oli kolme päivää... kolme päivää, ja hän oli joutunut kohtaamaan sen totuuden josta kaikki olivat valehdelleet tämän koko elämän ajansa. Kolme päivää sitten, ja se kaikki mihin hän oli uskonut koko elämänsä, oli revitty moneen osaan ja heitetty vielä ilmaan ettei paloja saatu varmasti koskaan täydellisesti enään kokonaiseksi. Kehon rojahtaen uupuneena tuolille, jonka kuopus oli raahannut työpöydän edestä sängyn vierelle kissan vierelle.
Kenenkään lausumatta mitään kenellekään, kissankaan saamatta sillä kertaa hellyyttäviä sanoja tai edes kosketuksen turkilla. Heidän vain odottaen.

Eveyn siirtyen vaivihkaa Giovannin yläpuolelle – ei tämä ollut vastannut mitään takaisin koko sen aikana vaikka vaimonsakin oli esittänyt vastakysymyksensä. Merenpihkan väristen silmien kohdaten sulan hopean, joka katsoi takaisin yläviistosta kuten silloin De Fioren kartanolla sinä yhtenä epäonnen päivänä. Silloin Giovanni oli maannut lattialla omassa verilammikossaan ja taistellut elämästään kuolemaa vastaan – suostumatta sanomaan vielä hyvästi rakkaimmallensa. Ihon pystyen vieläkin muistamaan miltä kylmä lattia oli tuntunut kuinka se oli muuttunut entistä kylmemmäksi laskevan ruumiinlämmön myötä. Eveyn jatkaen puhumistaan – palautti se ajatukset takaisin nykyhetkeen. Giovannin suoden kasvoilleen lämpimän hymyn ja pienen pään nyökkäyksen, joka vastasi myöntävästi nuoremman ehdotukseen aamupalan syömisestä vierashuoneessa. Käsien, jotka olivat löytäneet paikkansa naisen reisien päältä – alkaen laskeutumaan kiireettömästi alaspäin kunnes lopulta olivat kokonaan päästäneet irti ja jääneet peitteiden päälle. Giovannin luvaten katseellaan – ettei aikoisi karata mihinkään Eveyn poissa olon aikana. Hän jäisi vielä vuoteeseen vaikka ei aikoisikaan venyttää sitä kovin pitkälle, mutta pari puolituntista sinne tai tänne. Ne olisivat pieni uhraus Eveyn mielenrauhan tähden.


Chad ei osannut tarkkaan määritellä kuinka kauan oli ollut unessa, mutta kun jokin sai aistit säpsähtämään silmänräpäyksessä teräviksi. Kohtasivat avautuvat silmät synkän pimeyden, joka oli laskeutunut huoneeseen nukkumisen aikana. Oliko hän nukkunut huomaamattaan koko päivän vai oliko asunnon ylläpitäjä yhtäkkiä löytänyt paremmat pimennysverhot ikkunoiden eteen? Mustelmista aiheutuvan kivun vihlaisten vartalon lävitse – Chadin nousten vartaloaan kuunnellen istumaan patjan reunalle. Kylmän ilmavirran tuntuessa yllättäen takaniskassa – sai se pään kääntymään nopeasti katsomaan taaksepäin, missä ei kuitenkaan näkynyt mitään. Kulmien kurtistuen epäuskoisina. Tekivätkö aistit noin pahasti kepposiaan otetun lääkkeen takia? Niin Chad aluksi uskotteli itselleen, mutta tuntiessaan yllättäen patjalle laskeutuvan jokin ylimääräinen paino – sai se vartalon ponkaisemaan salamana ylös ja ottamaan peruutus askelia ovea kohti. Chadin kääntyen vielä viimeisen kerran katsomaan huoneen perälle, jossa makupaikka sijaitsi. Voimakkaan iskun tullen vasten keskivartaloa ja saaden kaatumaan lattialle. Takaraivon kolahtaen lattiaa vasten – kohosi toinen käsistä sille alueelle ja hampaiden välistä sihahtaen terävä kirosana. Chadin saaden kohotettua itsensä kyynärpäidensä varaan, jolloin kykeni näkemään edemmäksi. Pimeydestä ilmestyen naisen jalat, jotka ottivat kiireettömiä askelia kohti – valojuovan kohottautuen hiljalleen ylöspäin solakkaa vartaloa pitkin, mikä verhoutui vain mustan silkkikankaan alle. Chadin lamaantuen näkemästään kirjaimellisesti. Mistä nainen oli oikein ilmestynyt? Kuka toinen edes oli ja mitä hittoa tämä teki hänen asunnossaan?! Chadin aikoessa nousta ylös – tunsi tämä terävän otteen nilkkansa ympärillä. Naisen laskeutuen ensin polvilleen ja siitä jatkaen kontaten eteenpäin nuorukaisen vartaloa pitkin, kunnes oli lopulta suoraan Chadin yläpuolella. Sydämen sykkeiden kiihtyen asteittain. Kylmyyden vallaten ihon jokaisen solukon vaikka tilanne olikin kaikkea muuta.
”Mitä sinä oikein haluat?”
Chadin saaden äänensä lopulta kuuluville. Hänen kykenemättä rentoutumaan tuona hetkenä ollenkaan vaikka jumalan kaunis nainen olikin suoraan yläpuolella. Leikittelevän hymyn piirtyen naisen täyteläisille huulille, jotka laskeutuivat vajaan kahden sentin päähän nuorukaisen omista. Silkkisen äänen kuiskatessa:
”Sinut.”

Hiljaisuuden ollen kuin ainoa läsnäolija koko siinä kasvatuskodissa, olihan aurinko tosiaan vasta nousemassa: sen tarkoittaen vain sitä että muut lapset alkaisivat heräämään vasta ainakin tunnin ellei parinkin päästä, mikäli parhaimmin kävisi. Yläkerrassa kenenkään huoneessa olihan, Sinin tai kissan itse päästämättä ääntäkään, molempien käyttäytyen kuin toista osapuolta ei olisi edes koko huoneessa. Kuin nämä olisivat näkymätöntä ilmaa mitä ei pystynyt paljainsilmin näkemään.
Viimein, Sinin rojahtaen takaisin tuolinsa selkämystä vasten, käden nousten turhautuneena silmien eteen hieraistakseen niitä väsymyksestä joka sai silmien menemään väkisinkin alaspäin tahtomattaan. Poika ei sitä sanonut mutta ajatteli kylläkin: että jos kerran vanhempi ei ollut herännyt viimeiseen kolmeen päivään, miksi tuo heräisi nytkään? Mitä hän oikein sitten odotti loppujen lopuksi? Että mies vain nousisi istumaan aikansa odottelun jälkeen, alkaisi selittämään tapahtumia kuin ei mitään ja kenties he voisivat jopa keskustella? Käden laskeutuen pois silmien edestä, katseen kohdaten jälleen tajuttoman miehen joka ei ollut liikahtanut suuntaan eikä toiseen antaakseen edes pientä merkkiä ollakseen edes elossa.
Kulmien voimatta ola kurtistumatta ärsyyntyneisyydestä. Mitä hän oikein kuvitteli, ei tietenkään niin tapahtuisi.
Sin saattoi olla ehkä Anubiksen ja Pandoran lapsi joista kummatkin olivat aina olleet kuin itse rauhallisuus, mutta valitettavasti tuo piirre ei vielä näkynyt nuorimmaisessa lapsessa itsessään. Jalkojen alkaen tekemään tylsyyttään pientä tahdikasta liikettä joka sai edes jonkinlaisen äänen aikaiseksi, vaikkei kukaan muu olisikaan sitä kuulemassa. Yllättävän tuulen puuskan saaden kuitenkin katseen kääntymään ikkunaan, kylmien väreiden kulkeutuen niskan alueelta kantapohjiin aski, saaden melkein koko kehon värähtämään kylmästä, Simoninkin kääntäen viimeinkin katseensa irti omistajastaan samaan suuntaan kuin nuorimmainenkin, kohdatakseen takapihan puun sekä Azran joka keskeytti harjoittelunsa samaan aikaan kuin Sin sattui katsomaan sinne suuntaan vaikkeivat katseet kohdanneetkaan.
Vanhemman laskien kätensä alas harjoittelunuken keskivartalon alueelta, vain kohauttaakseen refleksin omaisesti olkiaan kun kylmät väreet kuljeksivat ihon alla ilman näkyvää syytä, pään kääntyen väkisin puolelta toiselle. Silti, missään näkymättä pienintäkään merkkiä edes jonkinlaisesta sään muunnoksesta tai edes tuulestä, kaiken olevan tyyntä.

Pahan aavistuksen kuroen hiljalleen ajatusten sopukkaan, katseen kääntyen kuin jonkun käskyn sanelemana lisäsiipeä kohti, jonne lapset oli majoitettu. Sininkin nousten viimein paikaltaan pitkän ajan jälkeen astellakseen ikkunalle nähdäkseen paremmin mistä moinen tunnekuohu johtui. Simonin hypähtäen myös yöpöydältä alas päästäkseen ikkulaudalle nuorimmaisen kanssa, näiden kolmen katsoen samaan suuntaan.
Korvien erottaen askeleita alhaalta, Azran astellessa rohkeasti lähemmäksi aistimaansa vaikkei se ehkä olisikaan se kaikista hyvin idea, Sinin puolestaan käyttäen taitojaan hyväksi jättäen selvästi jännittyneen eläimen isänsä kanssa samaan huoneeseen vielä hetkeksi, kivuten katolle avoimesta ikkunasta. Hiljasen äänen kereten kuitenkin lausumaan ranskankielellä huolehtimaan vanhemmasta, hopeisen kohdaten kellertävän viirusilmän joka ei näyttänyt olevan ollenkaan mielissään kaksikon suunnitelmista. Sinin nousten kuin ongelmitta ylös jyrkälle ja sateen jäljiltä liukkaalle katolle, paljaiden jalkojen alkaen kirimään matkaa umpeen hiljaisin, salakavalin askelin jotka tasapainottelivat kattotiilten päällä tottuneesti kohti määränpäätä.
Molempien askelten viedessä lähemmäksi ja lähemmäksi, tiesivät he kumpikin sen, ettei se minkä he kumpikin aistivat tuossa rakennuksessa ollut hyväntahtoinen.

Kämmenen iskeytyessä lattiaan voimakkaasti kuin viimeisillä voimillaan – synnytti se ainoan äänen lähteen painostavan pimeyden keskellä. Sormenpäiden koukistuen alaspäin että kynnet kykenisivät ottamaan puisesta pinnasta kiinni. Epätoivoisen teon saaden aikaisemmin haurastuneet kynnet valumaan verta vanhoista ruhjeista – siitä huolimatta kädet yrittivät jatkaa vartalon raahaamista lattian poikki. Korvissa humisten sinä hetkenä enää raskas hengitys ja sydämen kiihtyneet sykähdykset. Tummien silmien yrittäen turhaan tavoittaa kauempana kajastavaa valon kajoa, joka kurkki sisään huoneeseen oven alapuolelta – tuon mitättömän valojuovan loistan kaukaisuudessa tavoittamattomana.

”Pyydän lopeta.”
Chadin saaden viimein sanottua niiden kaikkien tunteiden lävitse mitkä repivät häntä sieluun asti. Sanojen tullen lausutuksi tyhjyydelle. Naisesta näkymättä enää jälkeäkään vaikkakin tämä oli todella läsnä – leikitellen kuolevaisella mielensä mukaan. Osoittamatta armoa vaikka näkikin nuorukaisen kärsivän. Pakomatkan päättyessä yhtä nopeasti kuin sen oli annettu alkaakin. Raskaan voiman laskeutuen yläselälle ja painaen lattiaa vasten – etteivät kädet jaksaneet enää liikuttaa eteenpäin. Kylmän, puhtaasta paniikista syntyvän tunteen vihlaisten sydänalasta. Chadin päätyen riuhtaistuksi selälleen kuin tämä ei olisi ollut räsynukkea vahvempi. Silmien kohottautuen katsomaan katon rajaan, jossa pimeys oli todella paksua aivan kuin olisi katsonut pohjattomaan kuiluun.

Äänihuulten kiristyessä. Chadin halusi huutaa apua sinä hetkenä, mutta ei saanut ääntään kuuluville. Hänen maaten paikoillaan liikkumattomana vaikka alitajunsa käski nousemaan ja juosta mahdollisimman kauas. Tuon jonkin pitäen kuolevaisen paikoillaan kuin tämä olisi halvaantunut äkillisesti. Sen jonkin iskeytyessä vartalon lävitse kuin miekka olisi isketty keskivartalon lävitse aivan lattiaan asti. Lihasten jännittyen kouristuksista. Veren maun sekoittuen syljen kanssa. Kaikki tuo kesti vain hetken, mutta se tuntui Chadista ikuisuudelle. Iän pitkälle ajalle, missä hänet revittiin riekaleiksi ja koottiin yhdeksi monennen monta kertaa, tuskallisen piinaavan hitaasti.

Silmäluomien avautuessa viimein katseen tieltä, lankesi huoneeseen kirkastunut valo noihin yön mustiin silmiin, jotka olivat yhtä mustat kuin paholaisen sielu itse. Tuskasta ja epätoivosta näkymättä enää jälkeäkään nuorukaisessa – tämän kasvoille pikemmin piirtyen hiljalleen hymyn poikanen, joka sai lopulta äänen itselleen.

Anubiksen herätessä täysin samaan aikaan.


Viimeinen muokkaaja, Alice pvm Ke 23 Maalis 2016, 23:43, muokattu 1 kertaa
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty La 04 Loka 2014, 23:59

Kuluneen oven avautuen tuttuun tapaansa narahdellen, tuon erinäisen mutta kauhuelokuvamaisen narinan jääden kaikumaan hiljaiseen rakennukseen jossa ei näkynyt eikä kuulunut eikä näkynyt välähdykselläkään pienintäkään ristinsielua edes niistä varhaisimmista aamuvirkuista. Paljaiden jalkojen astuen korkean kynnyksen ylitse puiselle lattialle, joka oli aina tuntunut viileältä ihoa vasten niin aamuvarhain, ulkoa tulleen hiekan tuntuen häiritsevältä saaden Azran tekemään mieli puhdistaa ne ennen eteenpäin jatkamista, tämän kuitenkaan pysähtymättä sillä kertaa paikoilleen. Lyhyet hiukset, jotka olivat kasvaneet sen verran että ne oli saatu nostettua pienelle ponihännälle keittiöstä löytyneen kuminauhan avulla, tullen avatuksi. Silmäparin kääntyen muutamaan kertaan ensin oikealle, missä nuorimmaiset lapset nukkuivat ja sitten vasemmalle kohti porrastoa, jossa vuorostaan nukkuivat kaikki vanhemmat lapset hänet, Chadin ja Sinin mukaan lukien.
Hetken arvioinnin jälkeen, lähtivät askeleet vaistomaisesti vasemmalle, jokaisen portaan narahtaen heikosti kehon painon alla, Azran edes välittämättä sillä hetkellä vaikka joku olisikin herännyt moisesta mutta sen sijaan, sydän pamppaili kovempaa ja kovempaa kuin valmiina hypähtämään yläkautta ulos mikäli se sitä vaatisi, pahan aavistuksen vahvistuessa.

Terävän kirosanalitannian karaten huulten välistä ranskan ja karkean irlanninkielen sekoituksella, terveen käden joutuen painamaan vasenta kehoa vasten saadakseen kivun loppumaan. Silmien kääntyen mulkaisemaan kattojen välimatkaa, jonka poika oli onnistunut ylittämään ilman kiertopolkuja mutta sen sijaan käsi oli mennyt vahingossa vääränlaiseen asentoon mikä vuorostaan sai kivun raukemaan muistutuksena koko käden pituudelta. Matkan jatkuen avonaisesta ikkunasta sisään ylimpään kerrokseen, joka oli myöskin avattu ilmeisesti viimein kolmen päivän myrskyn ja sateen jälkeen, minä aikana kaikilta oli kielletty hyvin suoraan ettei pihalle saanut mennä eikä edes ovia saatika ikkunoita saanut pitää auki.
Kellertävän katseen kääntyen silmänräpäyksessä ilmestyneeseen hahmoon jonka vauhdikas sisääntulo sai kovemman tömähdyksen aikaiseksi. Kaksikon katsoen sen hetken aikaa, Sinin vanhemman pelästyneitä kasvoja ja Azra taas nuoremman pahoittelevasti virnuilevia kasvoja jotka muistuttivat siitä miehestä joka oli heidät kaikki aikoinaan ottanut huostaansa, käden nousten silmänräpäyksessä läppäisemään toista hellästi päälaelle, sihahtavan äänen todeten kiukkuisesti ettei nuorempi saisi pelästytellä ihmisiä ja käyttäysi ovea niinkuin normaalitkin ihmiset.

Nyt kaksinkertaisten askelten äänen jääden kummittelemaan käytäville, kaksikon lähtien kohti makuukäytäviä. Kummankaan lausumatta enään sanaakaan, näiden pysyen niin hiljaa kuin vain tilanteessa pystyivät olemaan siinä vieretysten kävellessään. Ei vaikka puristavan ahdistuksen tunne suorastaan kuristi rintakehän alueella mitä edemmäksi he pääsivät tuntematonta määränpäätään, saaden kummankin ajattelemaan takaisin kääntymistä ja painumista pihalle takaisin omiin askareihinsa ja vain odottaa jotain tapahtuvan. Sinin pystyen pitämään tuntemansa varsin hyvin piilossa vanhasta tottumuksesta, mutta Azra joka oli tottunut näyttämään tunnetilansa aina sellaisen hetken tullessa, antoi ahdistuksen ja pienen pelon paistaa kasvoiltaan selvänä, eritoten silloin kun nämä viimein pysähtyivät viimein sen yhden ainoan oven eteen mistä se samainen tunne suorastaan hohkaisi koko olemuksellaan seinienkin lävitse vaikkeivat he edes tienneet mistä oli kyse.
Solakamman käden nousten jo hieman arkaillen kohti ovea, mutta kerkeämättä työntämään tuota puista estettä pois tieltä kun Sin päättikin tehdä jo valmiiksi ahdistuneemmalle tytölle hetken helpommaksi astumalla tuon edelle ja käden työntäen kylmästi vain sen auki ajattelematta sen enempää mitä sen takana oikein odottaisi. Jos jokin siellä tosiaan oli, mikä aiheutti heidän tuntemuksensa, saisi se hänen puolestaan paiskautua vaikka sitten vasten kasvoja jos niin olisi pakko.

Kehon noustessa varoen istumaan – asettuivat kädet tukevammin sängyn laidalle ja pään laskeutuen tahallaan alaviistoon. Huoneen ilman tunkkaisuudesta pystyttiin päättelemään edellisen päivän olleen hiostava loppuneen myrskyn jälkeen ja mitä tuli ihon nihkeyteen sekä lihasten särkemiseen – päätteli Anubis niistä leikiten kuinka kauan oli maannut sängyssä. Katseen kohottautuessa viimein tuohon mustaan kissaan, joka istua tapitti vieläkin ikkunalaudalla – vastasi Simon isännälleen vaimealla maukaisulla ja hypäten alas lattialle kipittääkseen raolleen jätetyn oven luokse. Anubiksen kuitenkin keskeyttäen kissan aikomukset lyhyellä käskyllä, jota seurasi pieni pään puisteleminen. Muut olivat varmasti huolissaan vanhemman voinnista, mutta hänen olisi selvitettävä ajatuksensa ennen kuin voisi vastata muiden kysymyksiin.

Kissan pysähtyen hetkeksi ja tullen lopulta takaisin seuratakseen vanhempaa miestä kylpyhuoneeseen. Veden päätyen lasketuksi ammeeseen, jonne Anubis lopulta istuutui pestäkseen kaikki kolme päivää pois. Hän oli viimein herännyt, mutta oli edelleen todella väsynyt. Aivan kuin jokin ylempi voima olisi imenyt voimia hiljalleen kadoksiin. Kaikki tuo oli alkanut tapahtumaan kun jokin oli vapautunut kiellettyjen kirjasta myrskyn alkamispäivänä. Muistojen alkaessa kokoamaan itseään aikajärjestykseen – alkoi Anubis myös muistaa sekä tuntemaan sen pohjattoman tunteen mikä oli syntynyt kun sydämestä oli lohjennut taas yksi pala irti, tukahduttaen optimistisuuden liekkiä entisestään – sitä tunnetta, joka oli taistellut monien vuosien ajan säilyäkseen elossa.

Tuona kertaa vanhemman vartalon peitti yksinkertainen vaatekokonaisuus. Paljaiden jalkapohjien vieden avonaisten parvekkeen ovien luokse. Selän nojautuessa lopuksi oven karmia vasten ja siitä istumaan lattialle. Takaraivon tuntiessa kovemman pinnan takanaan – antoivat lihakset pään nojautua rennon tukea vasten. Silmien, jotka olivat sulkeutuneet edes hetken pidemmäksi ajaksi, hakeutuen viimein sylissä lepäävään mustaan kirjaan, jonka kannet tuntuivat silittäessä pehmeille, mutta silti samaan aikaan kuluneen karhealle. Kulmien kurtistumisen ja käden kohoaminen hieraisemaan silmien seutua – riitti Simonile merkiksi. Tämän viattomalta näyttävän kissan kiiveten ylös kirjoituspöydälle ja tiputtaen tason päällä lepäävät lukulasit matolle, jota pitkin niitä alettiin tuoda kunnes olivat Anubiksen käden ulottuvilla. Pienen töytäisyn tuntuessa reiden sivustaa vasten kääntyivät hopeiset silmät ensin Simoniin ja sen jälkeen lukulaseihin. Kissan teon saaden hymyn piirtymään väsyneille kasvoille. Anubiksen nostaen lasit naurahtaen, todeten eläimelle olevansa ilmeisemmin jo liian vanha nähdäkseen ilman apua. Lukulasien päätyessä oikealla paikalleen – kykeni vanhin jatkamaan kirjan lukemista.

Sormien pään koskettaen oven sileää pintaa, tuon mitättömän teon saaden Sinin nielaisemaan tahtomattaan tyhjää jopa tämän itsensä huomaamatta, liikkeen kuin jähmettyen paikoilleen. Käden ja kasvojen alueella tuntuen vanhemman odottava katse joka olisi varmasti jo avannut tuon puukalikan ensimmäisenä, ja niin Sinkin oli ollut vielä äsken valmis. Varoittavan pistoksen kuitenkin tuntuen aavetuntumana takaraivon alueella, sen saaden Sinin miettimään kerrankin jopa kahdesti tilannetta: halusiko hän tosissaan astua tuohon huoneeseen, jossa odotti se saminen poika joka oli kadonnut mitään sanomatta kolmeksi päiväksi ilmoittamatta mitään, jolla ilmeisesti oli omat ongelmansa hänen suhteensa ja vielä vähemmän tuo tuskin arvostaisi mikäli Sin vain tunkeutuisi tuon omaan huoneeseen kysymättä lupia. Kaiken lisäksi, he eivät olleet varmoja mikä ihme tuolla oikein odotti, kaksikon vain tietäen tasantarkkaan ettei se ollut mitään hyvää. Raskaan henkäisyn päästen tukahtuneena keuhkoista, käden laskeutuen luovuttaneena alas takaisin sivulle, jalkojen ottaen askeleen takaisin taakse samalla selän kääntyen jo kohti tulosuuntaa. Azran katsoen hämmentyneenä nuorempaansa.
Mitä ihme toinen teki?!
"Etkö halunnutkaan selvittää tätä?" totisen äänen kysyen hanakasti pojalta, joka oli sillä hetkellä selin häntä itseään kohti. Askelten pysähtyen hiljalleen, tämän kuitenkaan kääntymättä ympäri kohdatakseen toisen, mutta sen sijaan pään kääntyen vilkaisemaan hieman välinpitämättömällä katseella olan ylitse kohti Azraa. Hiljaisuuden vastaten aluksi takaisin, ennenkuin huulet suostuivat liikkumaan edes sen verran saadakseen vastauksen tuolle.

"Välimme Chadin kanssa eivät ole todellakaan siinä pisteessä että voisin sanoa tosissani haluavani mennä tuohon huoneeseen tietämättä mikä siellä oikein odottaa. Ja tuskin tulevat koskaan olemaankaan, sinun se pitäisi tietää paremmin." Sanojen kuulostaen ehkä kylmiltä, vaikka samalla Sin oli kerrankin jopa rehellinen, piti toinen siitä tai ei. Azran sanomatta mitään takaisin, sen antaen tilaisuuden nuoremmalle jatkaa: "sitä paitsi, oletetaan että tuolla tosiaan on jokin... syy tähän kaikkeen tuntemukseen joka suorastaan imee ilon ja ahdistaa sydämen verille asti sielua myöten, luuletko että se jotenkin helpottaa jos astut kynnyksen ylitse? Tai ettei se vaikuttaisi mitenkään muihin täällä?" Alakerrasta alkaen kuulumaan samassa laahaavan väsyneitä askeleita useamman kappale, sen kertoen ensimmäisten jo heränneen siihen aikaan ja näiden astelevan pihalle. Pään kääntyen takaisin mitäänsanomattomasti menosuuntaan, teon kertoen tosissaan ettei Sin aikonut jäädä odottamaan Azraa mikäli tuo päättäisi sittenkin mennä katsomaan ystäväänsä.

Askelten vieden ripeästi portaista alas ulko-ovelle joka oli jäänyt auki viimeisen heränneen mukana, Sinin astuen itsekin tuosta samaisesta ulos korkean kynnyksen ylitse joka muistutti enemmän pientä kiviporrasta, oven tullen suljetuksi perässä. Kasvojen ihon tuntien auringon lämmittävän koko kehon siinä samaisessa sekunnissa kun tämä oli päässyt takaisin ulkoilmaan, missään näkymättä pienintäkään merkkiä myrskystä tai muustakaan mikä voisi pilata äkkiseltään päivän. Paljaiden jalkojen vieden pihan poikki aina takapihalle, sen samaisen puun luokse jonka oksilla Sinillä oli tullut tavaksi piilotella muiden katseilta sekä varastaa muutaman appelsiinin odottaessaan. Nuorimmaisen antamatta hajotetun käden hidastaa kiipeämistä vaikka kipu tuntuikin selvästi, eritoten sormien ja rystysten alueella joita yritettiin liikuttaa saadakseen paremman otteen oksista jotta kapuaminen olisi ollut helpompaa.

Etusormen, joka hetki sitten oli edennyt tekstin alapuolella lukumerkin tavoin, pysähtyi lopulta paikoilleen ja kirjan etukansi laskeutui takaisin sisällön peitoksi. Sormen jäädessä vielä hetkeksi jonkinlaiseksi kirjamerkiksi kunnes sitä alettiin vetää kiireettömästi pois sivujen välistä. Katseen kääntyen viimein kokonaan sivusilmässä tapahtuvan liikkeen suuntaan. Hopeisen silmäparin, jonka ympärille vuodet olivat kaivertaneet omat jälkensä, kohdistuen katsomaan tuota vanhaa appelsiini puuta, joka oli seissyt kukkulan laella jo ennen Saiteksen tuloa – se oli seissyt paikoillaan jo silloin kun Anubis oli ensimmäisiä kertoja ratsastanut salaseuraveljiensä kanssa aavikon halki. Puu oli kohdannut monet luonnon mullistuksen ympärillään, sitä oli voimakas tuuli yrittänyt monen monta kertaa repiä juuriltaan, mutta silti jokin oli saanut puun sinnittelemään paikoillaan. Juuret olivat kaivautuneet syvälle kallion maaperään aivan kuin puu olisi tullut osaksi kalliota itseään.

Oksien narisemisen ja kaarnan ropisemisen kertoen kuuloaistille jonkin kiipeävän sinä hetkenä puun oksistoa pitkin. Lukulasien päätyen riisutuksi – kykeni kaukonäkö tarkentumaan sen verran, että silmät erottivat kiipeilijän olevan Anubiksen nuorin lapsi; Sin. Kaksikko ei ollut puhunut sen jälkeen kun nuorin oli saanut selville kuka vanhin oikeasti oli. Kolme päivää sitten moni irtopalasista oli loksahtanut paikoilleen, mutta sen myötä myös hajottanut paljon erilleen. Anubiksen olisi kohdattava valheensa seuraamukset… halusi tämä sitä tai ei. Sinillä oli oikeus kuulla äitinsä kohtalosta.

Sandaalien pohjat rohisivat hiljaisesti karhealla pihamaalla, jonka poikki kiireettömät askeleet etenivät tuon suuren puun luokse. Rehevän oksiston peittäen nuorukaisen syliinsä lähes täydellisesti – tehden toisesta tämän halutessa näkymättömän. Anubiksen päättäen unohtaa kokonaan yleiskielen käytön, unohtaen jopa arabian käytön – sillä sitäkin jotkin ymmärsivät. Isän haluten pitää keskustelun mahdollisimman paljon pelkästään kaksikon välisenä. Anubis ei ollut käyttänyt ranskan kieltä Pandoran poismenon jälkeen – eikä aikoisi käyttää sitä enää uudelleen tämän jälkeen. Sin saisi käydä keskustelun omalla äidinkielellänsä.
”Sin.”
Tumman äänen kutsuen nuorukaista nimeltä – tehden samalla vanhemman läsnäolon julki. Hopeisen silmäparin seuraten nuorempaa jatkuvasti – odottaen kärsivällisesti, että toinen kiinnittäisi huomionsa vanhempaan. Anubiksen riisuen pois kaulallaan roikkuvan vanhan avaimen.
”Ojenna kätesi. Tämä kuuluu sinulle.”
Auringon säteiden kiiltäen vaimeasti avaimen pronssisesta pinnasta kun se lensi ylöspäin kohti nuorukaisen olinpaikkaa. Kaulaketjun ja siinä roikkuvan avaimen vaihtaen omistajaa sen suurempia seremonioita.
”Avain kuului äidillesi; Pandoralle. Pidä siitä huolta – jos kunnioitat äitisi muistoa. Olen pahoillani, mutta en kyennyt pelastamaan häntä silloin.”
Katseen, joka oli noihin viimeisiin sanoihin asti kyennyt pysyttelemään nuorimmaisessa, kääntyen nyt pois ja kohdistuen jonnekin kaukaisuuteen erämaan suuntaan – ettei Sin näkisi minkä muutoksen Pandorasta puhuminen sai Anubiksessa aikaiseksi. Nielaisemisen tapahtuen astetta hankalammin ja keuhkojen joutuen toden teolla keskittymään hengittämiseen. Anubis oli silloin aikoinaan sanonut Pandoralle tämän olevan hänen syntinsä ja kirouksensa, joka riisti ilman mukanaan vain samassa tilassa ollessaan, mutta siitä huolimatta toinen oli ollut hänen rakkaimpansa, jonka menetys oli jättänyt parantumattoman aukon sydämeen. Anubiksen pelastaen itsensä kääntämällä ikävänsä vihaksi – ettei suru söisi miestä kokonaan. Hän vihasi tuota kastanjanruskeasilmäistä naista.

Auringon kirkkaan valon alkaessa häikäisemään näköä – kääntyi katse vasta silloin pois ja kohdistuen takaisin nuorempaan. Sinä hetkenä tilanne oli todella kiusallinen. Mitä isä voisi sanoa lapselleen kun oli valehdellut tälle toisen koko iän ajan. Mitä lapsi voisi sanoa vanhemmalleen kun oli luullut koko ajan toista perhetuttavaksi. Ehkä loppujen lopuksi kaikki sanat oli kuitenkin tullut sanotuksi…

Oliko se kenties vain yksi hyvin pitkältä tuntuva minuutti vaiko kenties kymmenen, ei Sin ollut varma, mutta sisimmässä viimeiset kolme päivää riuheneen rauhottamuuden tehden lyhyenkin ajan tuntumaan sellaisessa paikassa lähes tunneilta. Korvan erottaen lasten juoksevan pihan lävitse pitkästä aikaa auringon viimein paistaessa ilman sen isompia huolenaiheuta, sen saaden pään kääntymään hieman tuon talon suuntaan. Hopeisen katseen erottaen kauempaa kuinka valvojat kantoivat ruokailutarpeita ulkona seisovalle pöydälle, suurimman osan lapsista edes huomioimatta moista. Keskittyen täysin siihen hetkeen ja mitä nyt tapahtui, pienen mielen olematta millaanlailla tietoisia siitä mitä uusimmilla ja vanhimmilla asukkailla olisi sydämellään menneisyytensä sekä tulevan suhteen. Käden hakeutuen automaattisesti käsivarrelle, jonka sideharson alle piiloutui se merkki, jonka Sin olisi mielellään enemmin jättänyt kokonaan saamatta ja kokematta.
Tukahtuneen hymähdyksen päästen hiljaisesti lukittuneiden huulien välistä. Kumpa hänkin voisi olla noin iloinen ja huoleton, tiedoton siitä kaikesta mikä vain odotti oikeaa aikaa astella ulos pimeydestä ja iskeä.
Toisaalle keskittyneiden aistien edes huomioimatta isänsä lähenemistä, joka asteli toiselta suunnalta yhtä huomaamattomasti kuin varas konsanaan, kerkesi nuoremman katse kääntymään takaisin eteenpäin kohti nousevaa aurinkoa yhtä mietteliäänä kuin siihenkin asti.

Äänen lausuessa poikaa nimeltä samalla tavoin, kuin se oli tehnyt kuukausia aikaisemminkin Irlannin maaperällä, - yhtä rauhallisesti ja isällisesti, - ei se saanut siltikään lasta kääntämään katsettaan vanhempaansa joka herännyt monen päivän tajuttomuudesta. Pikemminkin tuon läsnäolon saaden pienen ahdistuksen kuristautumaan rintakehän alueelle uudestaan, vaikka se olikin kadonnut sen myötä kun hän oli poistunut lisäsiivestä, Sinin tietäen ettei hän nyt voisi enään paeta.
Hiljaisuuden tulematta rikotuksi, kertaakaan Sinin toimesta, mutta ehkä pienestä kunnioituksesta ja omanlaisesta ylpeydestä tämä käänsi edes katseensa Anubikseen, joka oli alkanut puhumaan ranskan kielellä, auringon valon saaden esineen tuon kädessä näyttämään sen hetken aikaa epäselvältä toisen heittäessä sen häntä kohti, mutta silti refleksin omaisesti terve käsi sai napattua tuon kiinni. Katseen laskeutuen tuohon koruun, jonka väri oli vuosien saatossa haalistunut lähes tunnistamattomasti, mutta silti Sin kyllä tunnisti kenelle se oli kuulunut.
Käden nostaen varoen ketjusta toisen osapuolen pois piilostaan, etusormen alkaen pyörittämään pinnalla olevia kellon hammasrattaita tottuneesti, kunnes hiljainen ääni kertoi teon riittäneen saamaan aikaiseksi halutun lopputuloksen. Sormen kulkeutuen vuorostaan jalokivelle, kynsien porautuen raosta sen alapuolelle vain nostaakseen sitä pois tieltä. Silmien eteen avautuen avaimelle tarkoitettu kolo, joka oli estänyt kaikki ne vuodet uteliaita silmiä pääsemästä korun sisältöön käsiksi, vaikka Sinkin oli useaan kertaan jopa yrittänyt käyttää varkaan taitojaan tuossa kohdin hyväksi, tuloksetta. Avaimen tullen asetetuksi paikoilleen ja vääntäen sitä kellon suuntaisesti kerran, ennenkuin se avautui. Sydämen jättäessä samalla kivuliaasti yhden lyönnin välistä.

Tutun sävelmän alkaessa soimaan, Sinin katsellessa samalla korun sisältöä ilmeettömänä vaikka sisältä tämä itkikin ja huusi. Tuon sävelmän hän oli kuullut viimeksi lapsena, päivää ennen äidin kuolemaa, ja Anubis taas silloin kun vuosia aikaisemmin Ranskassa kun kartanon tapahtumat olivat edenneet siihen pisteeseen että Pandora oli joutunut nukuttamaan rakastamansa miehen jottei tuo olisi menehtynyt verenhukkaan oman jääräpäisyytensä ja kuumehoureen yhdelmästä sinä sateisena yönä.
Hiljaisuus oli laskeutunut nyt vuorostaan hyvin kiusallisena kaksikon välille Anubiksen teon jälkeen, kummankaan tietämättä mitä pitäisi sanoa. Ilmeisesti tilanne ei ollut kuitenkaan kummallekaan mieleinen, vaikka samalla he molemmat kyllä tiesivät etteivät he päässeet siitä mihinkään jos ei asioita puhuttu siinä ja nyt. Sinin hengittäen tahtomattaan raskaammin, samalla kun silmät piiloutuivat sen hetkeksi aikaa kasvaneiden etuhiusten alle, pojan muuttaessa asentoaan niin että istui nyt puun oksalla molemmat jalat roikkuen ilmassa, käsien leväten polvia vasten mietteliäänä.
Hän ei tiennyt mitä sanoa, tai mitä tuntea, sillä tavallaan hän ymmärsi mitä hänen vanhempansa olivat ajaneet takaa teollansa mutta samalla hän ei voinut kieltää sitä että totuus sattui, ja oli myös särkenyt elämän moneen osaan, tietämättä enään miten koota kuva takaisin yhtenäiseksi. "Siinäkö kaikki?" Käheytyneen äänen kysyen ensin hiljaisesti, korun tullen suljetuksi yhdellä liikkeellä, saaden musiikin loppumaan kuin seinään. Avaimen tullen irrotetuksi paikaltansa ja jalokiven asetetuksi yhdellä sormen liikkeellä takaisin omalle paikalleen, korun taas tullen suljetuksi nyrkkiin.
"Heität minulle korun ja käännät sen jälkeen selkäsi? Sekö on vastauksesi kaikkeen?" Katseen nostautumatta vieläkään maan pinnasta keskustelukumppaniinsa, käden puristautuen kovemmin korun ympärille vaikka se loikin enemmän kipua jo valmiiksi tohjonneelle kädelle, tuon teon saaden kuitenkin käden tärisemään. Ei kivusta, mutta vihasta jonka isän rauhallinen olemus ja teko sai aikaiseksi.
Hengityksen värähtäen pienesti, avaimen tullen heitetyksi takaisin toista kohti samalla kun tämä itse hypähti maahan jaloilleen suoraan vanhemman eteen, välimatkaa jääden vain parin askeleen verran. "Luuletko, että se että ilmaannut vain tyhjästä, heität äitini korun, käsket pitämään huolta siitä tuolla rauhallisella olemuksellasi, selittää yhtään mitään?! Viisitoista vuotta, koko se aika pelkkää valhetta! Ja kaikki muut täällä tiesivät siitä, milloin olisin itse saanut tietää?! Kirjeenä kuolinvuoteellasi tai silloin kun päätät jättää kaiken taas?!" Pojan äänen kantaen jopa kauempana olevalle pihamaalle, jonne muut asukkaat olivat ilmestyneet, vaikka kukaan ei ymmärtänytkään mistä kaksikko puhui, ranskaa kun kukaan ei osannut paitsi vanhempi sisaruksista joka oli ilmestynyt istumaan portaikolle. Yhden valvojista nousten jo ylös mennäkseen katsomaan tilanteen mutta naisen kiellon ja käden eleen joka kehotti istumaan takaisin paikoilleen sai tuon pysähtymään. Isän ja pojan täytyi hoitaa tuo tilanne omalla tavallaan ilman kenenkään muun sotkeutumista.

Identtisen silmäparin, joista näkyi selvä temperamenttisuus ja tunnevyöhy joka oli jätetty tukehtumaan kolmeksi päiväksi omaan arvoonsa, toivoen sen kaiken kuin vain katoavan siinä ajassa, vaikka todellisuudessa se oli vain pahentunut mitä enemmän päiviä, kysymyksiä, ja ajatuksia oli kulunut eteenpäin. Viidentoista vuoden tietämättömyyden saaden itsellensä oman äänensä ja tekonsa. Nyrkkiin puristautuneen käden höllentymättä kertaakaan tuona aikana, päinvastoin itseasiassa, ihoon jääden varmasti omat jälkensä tuosta, vaikka samalla vanhasta tottumuksesta ja tutusta ajattelemattomuudesta, jalat ottivat välimatkan kiinni, nyrkkien iskeytyen isäänsä kohti voimalla, Sinin välittämättä vaikka toinen antaisi yhtälailla takaisin, ja sen seurauksena hän päätyisi altavastaajaksi, mutta perääntymistä ja tilanteesta pakenemista hän ei hyväksynyt. Nyrkkien kohoten kerta toisensa jälkeen miestä kohti, valmiina iskemään uudestaan ja uudestaan heti seuraavan liikkeen perään, samalla nuoremman taistellen sisäisesti niin pitkälle kuin vain pystyisi nousevia kyyneleitä vastaan, joita tämä tottunut pitämään piilotettuna ulkokuoren alla jo vuosia. Kirosanojen ja erinäisten haukkumasanojen nousten kurkun päältä kuultavaksi, samalla kun Sin kuuli itsensä hokevan välillä ettei toinen voinut mitenkään olla hänen isänsä, että se oli valhetta, vaikka samalla ääni käskikin toista sanomaan ja tekemään jotain, eikä vain seisomaan paikallaan, ottamaan vastuuta valheistaan joiden takia he olivat juuri nyt siinä tilanteessa, vauhdin tai voimien siltikään alkamatta hidastumaan mitä pojan omiin tekoihin tuli, tämän jatkaen aina jääräpäisesti vihan ja surun sokeuttamana siihen asti kunnes Anubis tekisi jotain.

Nuoremman tiputtautuessa alas oksalta vanhemman eteen vain parin vaivaisen askeleen päähän – eivät sulaa hopeaa muistuttavat silmät enää päästäneet irti. Anubis vaikutti ehkä päällisin puolin tyyneyden esikuvalle, mutta kaiken tuon ulkokuoren alla aistit olivat valppaimmillaan koko ajan. Tämä mies laski analysointiaan harvoin lepotilaan, joten tuo tilanne ei tulisi olemaan millään tavoin poikkeus. Avain, jonka Sin oli palauttanut takaisin, oli jäänyt roikkumaan ketjustaan alaoksiston tietämille – tuulen keinuttaessa sitä mielensä mukaan. Vanhemman ilmeen värähtämättä silloinkaan kun nuorin alkoi sanella paatuneita tunteitaan julki. Jokaisen noista sanoista ollen kuin näkymätön heittoveitsi, jonka lentorata oli kohdistettu tarkasti sydämen kohdille. Siitäkään huolimatta hopeisten silmien katse ei värähtänyt, kasvojen pysyen yhtä ilmeettöminä. Sin oli varmasti nähnyt salaseurassa ollessaan miltä näytti kun ihmiset pitivät tunteensa kurissa – se oli helppoa sellaisille, jotka eivät muutenkaan kyenneet tuntemaan mitään. Anubiksen puolestaan tuntien kuin muutkin, mutta onnistui kätkemään ne silti… yli kolmetuhatta vuotta olivat toimineet ankarana opettajana.

Ensimmäisen nyrkin iskun tullessa – osui se täysin suoraviivaisesti kasvojen sivustaan, että sai voimallaan pään liikahtamaan. Yleensä tuossa kohdin olisi ollut odotettavissa verta ja ihon värin muuttumista mustelmallisuutta kohti… minkään noista kuitenkaan tulematta. Sinin kieltäessä Anubiksen isänään sillä vanhempi oli kuollut aikoja sitten. Paljoakaan kertovan hymähdyksen kohottautuen ilottomasti keuhkoista, minkä jälkeen pää suoristautui takaisin niskan varaan ja kasvojen kohdistuen nuorempaan. Minkään kertomatta olemuksesta, että mieheen olisi sattunut äskeinen teko. Anubis ei kyennyt tuntemaan fyysistä kipua tai vahingoittumaan ulkoisesti. Sin oli oikeassa… hän oli kuollut lapsellensa. Tuohon viimeiseen lauseeseen vedoten Anubis olisi voinut kääntää selkänsä koko tilanteelle, hän olisi voinut vain lyödä takaisin tai kampittaa nuorin maahan pois tieltänsä. Seitsemän vuotta oli loppujen lopuksi lyhyt aika tämän ikivanhan sielun elämässä, mutta siitä huolimatta nuo menneet vuodet olivat toimineet parempana opettaja kuin monet sadat vuodet yhteensä.

Uuden nyrkin iskun tullessa asetti vanhempi oman kämmenensä vastaan, että sai napattua siitä kiinni. Saman teon toistuen täysin samalla tavoin kun toinen vapaana oleva nyrkki seurasi edeltäjäänsä. Äkillisen liikkeen vetäessä nuorimmaiselta jalat alta, että tämä rojahti polvilleen – vanhemman laskeutuen myös alas polvilleen terävien irtokivien ja hiekan keskelle. Vahvojen käsivarsien, jota siipiä muistuttavat tatuoinnin koristivat, kietoutuessa Sinin ympärille äkillisesti. Kuopuksen päätyen isänsä halaukseen taisteluistaan huolimatta. Otteen pysyen tiukkana vaikka nuorin yritti pyristellä irti. Tuollaisessa tilanteessa Anubis olisi voinut komentaa toista pysymään paikoillaan ja kuuntelemaan järki puhetta, mutta vahvojen sanojen sijasta kuuloaisti pystyi rekisteröimään tumman äänen lausuvan unettavan rauhallisesti korvan vieressä:
”shyy… rauhoitu, Sin. En päästä sinusta irti ennen kuin tunnen sinun rauhoittuvan.”
Vanhemman sulkien silmänsä hetkeksi, tuntien koko ajan nuorimmaisen läsnäolon, voiden melkein kuulla täydellisesti kuinka toisen sydän hakkasi kiihtyneesti. Anubiksen jatkaen hiljaisesti, puoliksi itselleen, puoliksi Sinille.
”Jos voisin palata ajassa taaksepäin siihen hetkeen kun synnyit… tekisin kaiken samoin pelastaakseni sinut ja äitisi. En kadu tekoani hetkeäkään vaikka se ottikin minulta paljon, mutta se on pieni hinta siitä että sain kuulla elämänparkaisusi. Mitä en olisi valmis uhraamaan sinun tähtesi…”
Silmien avautuessa, alkoivat kädet myös päästää irti – antaen Sinin tehdä valintansa.

Sinin mätkien aikansa isäänsä samalla tahdilla, sai tämä nuorempi perheen jäsen huomata pian kaiken sokeutensa lävitse ettei tämän iskuilla ollut minkäänlaista vaikutusta toiseen vaikka tämä kuinka mätki. Silti sen saaden entisestään vihan leviämään sisimmässä, kun toinen ei kirjaimellisesti näyttänyt tuntevan mitään, mikä liittyisi kipuun tai tunteisiin jonka salaseura oli opettanut piilottamaan heiltä molemmilta. Anubikselta vain Siniäkin paremmin.
Nyrkkien päätyessä viimein kämmenten otteeseen kuin heikolta lapselta, yritti vielä toinen käsi suhaista toista kohti ennenkuin sekin päätyi samaan tilanteeseen kuin toinen käsi. Nuoremman alkaen automaattisesti pyristelemään irti, vaikka tämä menettikin tasapainonsa ja joutui valahtamaan pakosti polvilleen maahan isänsä mukana, jatkoi tämä tuota samaa silti. Käsivarsin kietoutuen äkisti kehon ympärille, lukiten käsivarretkin mukanaan, joutui Sin pyristelemään kahta kauheammin vastaan, kiivastuneen äänen käskien päästämään irti. Niin kuitenkaan tapahtumatta.
Tuttujen sanojen kuuluen rauhoittavasti korvan juuressa samallalailla kuin seitsemän vuotta aiemminkin, muistikuvan välähtäen mielessä tuosta samaisesta tilanteesta jolloin Anubis oli pitänyt häntä käsistä jotta tämä ei olisi hyökännyt kiusaajiensa kimppuun vaikka lopputulos ei ollutkaan ollut loppujen lopuksi toivottu. Pojan tietäen isänsä olevan tosissaan sanoissaan, mikä pakotutti kuopuksen rauhoittamaan liikettään, vaikka kyllä tämä samalla yritti vieläkin heikosti pyristellä vastaan. Sydämen tykyttäessä nopeasti rintakehän alla, hengityksen tuntuen raskaammalta. Hampaiden joutuen puremaan posken sisäpintaa, silmien sulkeutuen miehen sanojen myötä, jotka kertoivat että vaikka tilanne oli mikä oli, ei tuo katunut mitään tekojaan. Käsien alkaen höllentämään otettaan vähitellen vaikka ihoon olikin jäänyt omat jälkensä lyömisen ja vihan voimakkuudesta kun Sin oli pitänyt käsiään nyrkissä, kivun saaden tämän irvistämään hetkellisesti mutta tuntiessaan vanhemman alkavan erkanemaan itsestään piilotti tämä tuntemuksensa samantien.

Käsien erkaantuen kokonaan kehosta, kohdistui katse tuohon vanhempaan mieheen joka antoi lapsellensa mahdollisuuden valita mitä tämä aikoisi, - Sinin tietäen sen ilman että tuo sanoi sitä ääneen.
Purkauksesta jääden jäljelle vain väsyneisyys ja rauhallisuus, vaikka hengitys ja sydän läpättivätkin vielä kiivaasti, Sinin nielaisten tyhjää. Tämän katsoen tuota vanhempaa miestä väsynein silmin joka oli jälleen onnistunut rauhoittamaan nuoremman ja kestämään tämän purkauksen vaikka tämä olikin omassa ajattelemattomuudessaan ja typeryydessään vahingoittamaan itseään pahemmin, heittänyt äitinsä muiston maahan kuin minkä tahansa esineen ja kieltänyt toisen isänään. Mutta silti toinen ei ollut kääntänyt selkäänsä.
Käsien nousten varoen paidan kangasta vasten, käsien puristaen tuota voimattomana otteessaan pään painautuessa isänsä olkapäätä vasten.
Hiljaisen, väsyneen ja rauhoittuneen äänen lausuessa pahoittelunsa ranskankielellä isällensä joka joutui kestämään häntä, sekä äidillensä jonka korun tämä oli suutuspäissään heittänyt pois. Silmien laskeutuen hiljalleen kiinni, piilottaen hopeiset värikalvot taaksensa jotka olivat koko perheen kanssa identtiset toisiinsa nähden. Hennon tuulen saaden yön mustat hiukset liikahtamaan vaisusti sen mukana, Sinin miettien kannattaisiko hänen kysyä mitään vanhemmaltaan nyt kun tilanne oli rauhoittunut edes sen verran ettei hän itse ainakaan ollut hyökkäämässä toisen kimppuun samantien uudelleen, tämän jopa tietäen ettei koskaan saisi täysin totuudenmukaisia vastauksia Anubikselta.

Identtisen silmäparin kohdatessa toisensa viimein järjen ja rauhallisuuden kanssa – ei siitä kestänyt kauankaan kun nuorin jo painoi päänsä väsyneenä vasten vanhempansa olkapäätä. Oikean puoleisen käden kohotessa varovaisesti niskalle ja siitä kohoten hitaasti noiden yön mustien hiusten luokse, mitkä tuntuivat lähes yhtä karheille kuin Anubiksella. Kämmenen suoden pari rauhoittavaa elettä ennen kuin tumma ääni jatkoi rauhallisesti, mutta silti se piti sisällään selvän yksinkertaisen käskyn.
”Tulehan. Vien sinut sisälle. Haavasi on puhdistettava tai ne voivat tulehtua pahasti. Saamme myös keskustella yksityisemmin kuin nyt.”
Anubiksen lisäten viimeisen lauseen tahallaan korostetummin – ettei Sin luulisi hänen taas yrittävän kiertää kyseistä aihealuetta taktikoidusti. Evey oli saanut aikoinaan vastaukset omiin kysymyksiin. Sin oli yhtälailla oikeutettu totuuden kuulemiseen vaikka silläkin olisi omat rajansa. Vanhemman nousten ylös ensimmäisenä ja auttaen nuoremman kevyesti ylös seisomaan omille jaloilleen. Molempien koruista päätyen kerätyksi matkaan vaikka niitä ei laitettukaan kaulalle roikkumaan, Sinin saaden molemmat kantoonsa – halusi tämä sitä tai ei.

Oven sulkeutuessa selän takana – jäi ainoaksi valon lähteeksi katossa roikkuva lyhty, jossa paloi kolme kynttilää. Anubis oli aluksi harkinnut Sinin viemistä yleiseen tilaan, mutta tuona hetkenä keskeytyksiä ei kaivattu – sillä puheenaihe seikkaili liian epävakailla vesillä. Joten kaikkien noiden syiden painottamana vanhin oli valinnut syrjemmällä talossa sijaitsevan huoneen, joka oli tarkoitettu niin sanotuksi rauhoittumistilaksi vaikka siellä kävi joku hyvin harvoin. Anubiksen pyytäen Sinin istuutumaan pöydän ääreen, minkä kannen päälle vanhin puolestaan istuutui puoliksi.
”Näytähän.”
Kämmenen ojentautuen kehottavasti nuorinta kohti – odottaen, että toinen antaisi kätensä paremmin vanhemman tarkasteltaviksi. Sormien päätyen yksitellen käänneltäviksi. Anubis osasi olla todella varovainen teoissaan niin halutessaan, mutta tuona kertaa hän ei varonut niin paljon. Sin sai tuntea vähän kipua, olihan tämä itse aiheuttanut omat ruhjeensa omalla äkkipikaisuudellaan.
”Saat kiittää onneasi ettet ole saanut murtumia käsiisi. Varsinkin kämmeniisi ja sormiisi – niitä on hyvin vaikea parantaa näin keskellä aavikkoa.”
Toinen käsistä päässen laskeutumaan alas, mutta se käsi, jota Sin oli lyönyt suutuspäissään kivipintaan - ei päässyt vielä hetkeen hopeisten silmien analysoinnin alta. Pienen pään puistelemisen riittäen kertomaan enemmän kuin tuhannet sanat mitä mieltä vanhin oli sinä hetkenä näkemästään. Katseen kohottautuen hetkeksi katsomaan nuorinta kulmien alta.
”Haluatko noin kovasti saada kätesi toimintakyvyttömäksi?”
Astetta raskaamman henkäisyn kohottautuen keuhkoista katseen laskeutumisen aikana.
”Olet liian äkkipikainen, Sin. Sinun pitää alkaa hillitsemään itseäsi tai muuten se voi kääntyä sinua vastaan nopeammin kuin huomaatkaan. Älä tee samoja virheitä kuin minä, joka oppi hillitsemään itsensä vasta lähempänä kolmenkymmenen vuoden ikää."

Kaksikon lähtien kohti taloa Anubiksen käskyn sanelemana, pysyttelivät nämä kumpainenkin hiljaa koko tuon matkan toisilleen. Ulos jääden kaikki ylimääräinen melu ja hässikki, jonka juoksentelevat ja riehuvat lapset saivat aikaiseksi jo pelkästään istuessaan ruokapöydän ääressä, äänien alkaen hiljentymään vähitellen kunnes ne olivat vain epämääräistä ja hiljaista puheensorinaa. Käytävien vaihtuessa toiseksi, joutui Sin myöntämään sen hetken aikaa ettei ollut kovin varma mihin he olivat joutuneet, sillä hän itse ei ollut edes päätynyt käyttämään tuota kyseistä tilaa henkilökohtaisesti tai edes nähnyt kenenkään muun menevän lähemäillekaan sitä aluetta. Silti kun hopeinen katse lepäsi arvioivasti ympärillä, ymmärsi tämä ettei kyseessä voinut olla aivan mikä tahansa huone, vaan silläkin oli oma merkityksensä, ja juuri heidän tarkoitukseensa se kävi vallanmainiosti.

Kuopuksen istuutuen tuolille, toisen käden laskien molemmat korut, - joita hän pidellyt koko matkan ajan ketjuista kiinni, tuolle puiselle pinnalle jonka päälle Sin erotti isänsäkin istuutuvan, ainakin puoliksi. Käskyn käyden jälleen, käden ojentautuen häntä kohti pyytävästi, ei muuta tarvinnut sanoa kun Sin nosti hieman vastentahtoisesti molemmat kätensä näkyville.
Hänen kyllä tietäen mitä tulevan piti, eihän se ollut ensimmäinen kerta kun hän oli moisessa tilanteessa. Anubikselle ehkä se oli ainakin nuorimmaisensa kanssa, mutta Sin kyllä tiesi tasantarkkaan mitä mieltä vanhempi oli, ilman että tämä oli edes päässyt tarkistuttamaan sitä oikeaa kättä.

Anubiksen kosketuksen saaden kivun jälleen viiltämään koko käden halki lähes hartialle asti, pelkästään ilmeen värähtäessä ilmaisuksi siitä mitä mieltä tämä oli tuon teoista. Terveen käden pidellen päätä ylhäällä tukevasti leuan alta, silmien tarkkaillen pienintäkin sormen ja kämmenen elettä minkä isä soi hajotetulle kädelle, tämän jättäen samalla tietoisesti vastaamatta tuon sanoihin, ainakin näin ensitilassa. Silmien nousten kuitenkin sen verran ylöspäin nähdäkseen toisen vakavana pysyneet kasvot, vain sanoaseen katseellaan: Luuletko etten tiedä tuota jo entuudestaan?
Anubiksen antaessa vielä neuvon, mikä kehotti kaikessa ystävällisyydessään vielä ainakin, kasvattamaan kärsivällisyyttä tai joku päivä tuosta pienestä luonteenpiirteestä koituisi vielä isokin ongelma.Miehen vielä verraten samassa lauseessa itseensä, eivät huulet voineet olla nykimättä ylöspäin väkisinkin tämän kuunnellassa tuota. Tuo mies, joka äsken oli pysynyt yhtä rauhallisena kuin tyyneys itse vaikka nuorempi oli käyttänyt tuota nyrkkeilysäkkinään ja sanonut vaikka, mitä oli joskus ollut lähes samanlainen? Jos Sinillä ei olisi minkäänlaista kunnioitusta toista kohtaan olisi hän varmasti naurua räkättänyt niin pahasti, että voisi jopa väittää itsekin ansaitsevansa sen jälkeen selkäsaunan tuolta. Mutta sen sijaan tämä tyytyi hymähtämään tukahtuneesti, pudistelemaan päätään varoen ja pidättelemään nauruaan. "Ai, sekin piirre siis on teikäläisiltä." Huvittuneen, hieman ehkä jopa vahingoniloisen äänen lausuessa hieman toruvan kuuloisesti isälleen, joka oli juuri kertonut omasta nuoruuden äkkipikaisuudestaan joka näkyi myös nuoremmassa. "Kadulla äkkipikaisuus on melko välttämätöntä jos meinaat selviytyä. Sinun sen luulisi tietävän." Kuopuksen tyytyen toteamaan olkiaan pienesti kohauttaen, vapaan käden siirtäen mustia etuhiuksia pois silmien edestä häiritsemästä, huvittuneen hymyn onnistuen silti hiipimään kasvoille, olivathan he lukitussa tilassa jossa ei ollut muita.

Sinin miettien seuraavia sanojaan tarkoin, katseen pysytellen kuitenkin koko sen ajan kämmenessä jonka Sin oli onnistunut kolmen päivän sisällä ruhjomaan entistä pahempaan kuntoon harjoituksilla sen sijaan että olisi vain antanut käden olla ja parantua rauhassa. Kärsimättömyyden piikkiinhän sekin piti laittaa... "Liitolla ei tainnut olla osaa eikä arpaa sillä mitä tapahtui Kreikassa?" Katseen nousten vakavana kohti isäänsä, joka oli luvannut hänelle vastauksia niitä kysyttäessä vaikkei nuorempi täysin uskonut tuon vilpittömyyteen mitä totuuden lausumiseen tuli, mutta hänen täytyi kuulla se toiselta. "... Kun päätyy muiden lasten kanssa riveihin, alkaa huomaamaan eroja monella eri tavoin siinä hetkessä miten päätyy sinne, kun verrataan siihen mitä tapahtuu sisällä. Suurinosa lapsista oli orpokodeista, loput kaduilta, ketään ei napattu pakulla väkipakoin mukaan. Salamurhaajat eivät käytä tuliaseita." Sinin omien huomioiden saaden monien vuosien jälkeen äänen itselleen jonkun kuultavaksi, vaikka samalla poika tiesikin että kyseessä olisi mitä suurella todennäköisyydellä paljon syvempi ja monimutkaisempi asia kuin haluttiin ymmärtävän. Lausuessaan viimeisen lauseensa, tiesi isä kuopuksen kyllä tietävän omien päätelmiensä pitävän kyllä paikkansa omalla tavallaan.


Viimeinen muokkaaja, Alice pvm Su 05 Loka 2014, 00:02, muokattu 1 kertaa
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:02

”Äkkipikaisuuden ja typeryyden ero on loppujen lopuksi hiuksen hieno – jos niitä ei ymmärrä erottaa toisistaan ajoissa.”
Vanhemman lausuen oman vastauksen nuoremman selitykseen luonteensa paheesta. Sin oli joutunut elämään kadulla kuten Anubiskin lapsuudessaan, mutta se ei siltikään toiminut selityksensä sille miksi pahentaa omaa tilaansa. Sin oli jatkanut harjoittelemista ja itsensä rasittamista vaikka vammautunut käsi olisi tarvinnut lepoa jo heti alusta alkaen.
”Nyt saat kerätä satosi hedelmät. Se, että olisit antanut armoa itsellesi, paraneminen olisi jo hyvässä vauhdissa. Rasittamisesi takia joudut pidemmälle lepoajalle ja jos yhtään tunnen sinun kaltaistasi; on odottavan aika hyvin pitkä sinulle.”

Anubiksen erkaantuen pöydän luota ja mennen syrjemmällä sijaitsevan lipaston luokse, minkä yhdestä laatikosta tämä otti esiin sideharsorullan ja lasisen purkin, joka piti sisällään valkean väristä voidetta. Vanhemman näyttäen keskittyneen pelkästään omiin tekemisiinsä, mutta kun korvat nappasivat nuorukaisen kysymyksen ja sen perään perustelut – pysähtyivät kädet hetken sekunnin ajaksi. Keskustelun aihealue alkoi mennä epävakaille vesille.
”Olet oikeassa. Salaseura ei käytä tuliaseita – sillä se sotii heidän uskomuksiaan vastaan. Tuliase on ihmisen luoma ja ihmiset eivät voi olla jumalten kaltaisia. Salaseura opettaa salamurhaamisen taidon, joka on kauan sitten opittu, legendan mukaan itse jumalalta, joka lankesi maanpäälle syntiensä tähden. Siksi salaseura kieltää jäseniään ja vanhimpia haluamasta, tuntemasta… rakastamasta. Kaikki ihmisen perustarpeet ovat syntejä jäsenten keskuudessa ja se joka niitä uskaltautuu rikkomaan… kirjoittaa oman kuolemantuomionsa.”
Kämmenen joka piteli sideharsoa, puristautuen enemmän tuon valkean kääreen ympärille kuin hakeakseen siitä jonkinlaisen tukipisteen. Anubiksen kääntämättä katsettaan lapseensa – sillä jos hän nyt kohtaisi nuo hopeiset silmät, jotka kuitenkin olivat vieläkin viattomat, ei hän kykenisi puhumaan aloittamaansa loppuun.
”Äitisi murhasi sinun velipuolesi. Esikoiseni, jonka hengen kauan sitten pelastin kun olit vielä nuori lapsi. Olet tavannut hänet, mutta et varmaankaan kykene muistamaan sitä tarkasti, kaikkea kun on tapahtunut sen jälkeen paljon.”
Vanhemman katseen kohdistuen seinällä roikkuvaan tauluun, jonka lasisesta pinnasta hän kykeni näkemään omien silmiensä kuvajaisen, joka alkoi hiljalleen muuttua jään siniseksi ja siitä hopeaksi.
”Hänen avullaan sain sinusta jonkinlaisen vihjeen seitsemän vuoden jälkeen. Menin hänen luokseen vaikka todellisuudessa olisin halunnut iskeä hänet maahan nähdäkseni vain hänen kuolemisensa. Ironista…”
Kylmän hymähdyksen henkäisten huulten lomasta. Kämmenen ollen jo niin tiukassa nyrkissä, että rystyset hohkasivat valkoisina.
”Te ajattelette minua isänänne vaikka olen valmis surmaamaan lapseni. Esikoiseni, jonka hengen pelastin ja nyt olen valmis ottamaan sen pois. Ei… en voi kutsua itseäni kenenkään isäksi ja vielä vähemmän haluan kuulla sitä sinun tai siskosi huulilta. Pandora oli minusta koko ajan oikeassa.”
Viimeisen lauseen hiipuen kuulumattomiin tahallisesti, Anubiksen lausuen sen enemmän itselleen kuin kuopukselleen, joka oli varmaankin jo tippunut kärryiltä vanhemman äkillisen sanatulvan edessä.

Kurkun rykäisemisen antaen ajatuksille nopean palautumisajan. Askeleiden vieden takaisin lähtöpisteeseen. Anubiksen istuutuen taas puoliksi pöydän kannen päälle ja ottaen Sinin ruhjoutuneen käden syliinsä. Hiljaisen poksahduksen kuuluessa kun tiiviisti suljettu kansi tuli aukaistuksi lasipurkin päältä. Huoneeseen leijuen yrttien mieto tuoksu, joka sekoittui hunajan makeuteen. Etu- ja keskisormen kauhaisten voidetta mukaansa, mitä alettiin levittää tasaisin pitkin vedoin ihon avonaisiin haavoihin. Kaiken tuon tapahtuen sillä kertaa kivuttomasti. Anubis ei ollut koskaan nähnyt Siniä vauvana, ei edes taapero ikäisenä, mutta siinä levittäessään hoitavaa voidetta kuopuksensa kämmenen ympärille – kykeni alitajunsa piirtämään sen hetken ajaksi kuvan vauvasta, joka tarttui pienellä kädellään isäänsä sormesta ja jokellellen päälle iloisesti – saaden osakseen aikuiseltaan lämpimän hymyn, joka olisi yltänyt tähtien tuikkeen kaltaisena silmiin asti. Anubis ei ollut nähnyt ketään lapsistaan alle viiden vuoden ikäisenä. Ehkä se oli omanlainen rangaistus jumalilta hänen rikkomuksiaan vastaan.
”Sidon vielä tämän sideharson kämmenesi ympärille. Sitten olemme valmiit.”
Anubiksen rikkoen hiljaisuuden virallisen kuuloisella lauseparsilla. Oli totta, että hän oli jo yli kolmetuhatta vuotta vanha… ja silti edelleenkään tunteiden näyttäminen ei ollut hänen vahvin lajinsa vaikka ajatuksissaan hän oli paljon tunteellisempi kuin antoi ulospäin kuvan.

Pöydän jalkojen narahtaessa heikosti kun osa sen kannattelemasta painosta nousi pois, sen kertoen Sinille isänsä siirtyneen kauemmaksi vaikkei tämä itse suoraan kohdistanutkaan silmiään nähdäkseen moisen liikkeen. Sivusilmän pystyen silti näkemään kauempana pimeydessä liikkettä Anubiksen saapuessa tuon pienen lipaston luokse, selän ollessa kuopusta kohti. Kummankaan aluksi rikkomatta hiljaisuutta näiden välillä, Sinin odottaen vastausta vieläkin kysymykseensa joka oli kysynyt Pandoran oikeaa kohtaloa tuon kuolemasta.
Silmien kääntyen sen verran isäänsä kohti, nähdäkseen tuon tumman olemuksen joka suorastaan hukuttautui huoneen pimeyteen kynttilänvaloista huolimatta, - sanan parsien saaden viimein äänen itselleen.

Sydämen pumpaten jälleen nopeammin verta kun tämä joutui kuuntelemaan isänsä rauhallista ääntä, joka kertoili tapahtumia jotka vain vahvistivat vuorostaan Sinin omia päätelmiä vuosien saatosta, - siltikään totuuden kertomisen parantamatta kuopuksen oloa. Ei niinkuin hän oli ajattellut sen menevän. Kuvan käyden selvemmäksi mitä enemmän isä kertoi totuutta julki, siltikin kuuleman saaden pään nojautumaan otsasta tervettä kämmentä vasten. Hopeisten silmien sulkeutuessa kokonaan katseen tieltä, korvien sulkien sen hetkeksi aikaa teon mukana isänsä sanat. Muistikuvan välähtäen mielessä siitä vaaleahiuksisesta miehestä heidän makuuhuoneessaan, silloiset smaragdinvihreät silmät joihin katsoessaan ei nähnyt mitään muuta kuin pohjattoman pimeyden josta ei olisi enään paluuta. Kutsuvan käden joka oli pyytänyt häntä mukaansa, ja kieltäydyttyään ne sanat jotka olivat kummitelleet lapsen mielessä useita kertoja sen jälkeen. Jokaisen kuvan saaden sormien painautumaan yksikerrallaan uudelleen nyrkkiin pelkästään vihasta tuota vanhempaa miestä kohtaan, joka oli aiheuttanut sen kaiken omalla häikäilemättömyydelleen ja omaa etuaan ajatellen.
Hampaiden painautuen yhteen posken sisäpintaa vasten, Sinin erottaen nyt uudemman kerran kaiken ympärillään, sen saaden silmien avautumaan hitaasti takaisin auki nähdäkseen vain pöydän puisen pinnan.

Isän astellen takaisin lapsensa eteen, tunsi Sin kuinka käsi tule nostetuksi takaisin otteeseen kiinni, tämän odottaen jo äskeisen kaltaista kipua uudemman kerran, - yrttien tuoksun täyttäessä huoneen kokonaan ja saaden samalla huomion kiinnittymään osaksi muualle kuin mahdolliseen tulevaan kipuun. Silmät eivät olleet enään kohdanneet tuota edessään istuvaa miestä, joka oli vastannut lapsensa kysymykseen rehellisesti, sen sijaan että olisi voinut valehdella suojellakseen esikoistansa tuon omilta teoilta, ja väittää Sinin erehtyneen alusta alkaen. "... Sanoit että salaseura ei hyväksy tunteita jotka tekevät meistä inhimmillisen... senkö takia jouduit lähtemään? Koska tapasit äitini?" Rauhoittuneemman äänen tyytyen kysymään seuraavaksi, katseen nousten vanhempaan, vaikka samalla Sin halusi antaa isälleen vaihtoehdon kieltäytyä vastaamasta moiseen. Toinen oli sitä ehkä yrittänyt salata aiemmin pihalla minkälaisen reaktion Pandorasta puhuminen oli saanut aikaiseksi miehessä vaikka tuo oli yrittänyt piiloutua maskin taakse. Kuopus ei ollut koskaan sanonut sitä ääneen, mutta oli ajatellut kylläkin: ettei heidän isänsä ollut koskaan välittänyt naisesta itsestään, vaan jäänyt pääsääntöisesti lasten tuoman vastuun vuoksi, eikä minkään muun.

Pienen hymyn poikasen päästen vaisusta tunnekuohun ja virallisten sanojen jälkeen, pään tehden pienen nyökkäyksen ymmärtämisen ja hyväksymisen merkiksi. Sidoharson löytäen pian paikkansa oikealta alueelta, otteen irrottautuen kaksikon välillä silloin kokonaan vaikka sormet jäivätkin vielä hetkeksi kokeilemaan sormien liikkuvuutta joka oli kömpelömpi, mutta ainakaan kipu ei ollut yhtä voimallinen kuin mitä se oli ollut siihen mennessä. Hiljaisen kiitoksen tullen lausutuksi huulien välistä, ennenkuin keho alkoi nousta ylös tuolilta lähteäkseen pois tilanteesta, olihan hän koetellut toista jo tarpeeksi yhdeltä päivältä. Ennenkuin nuorin kuitenkin olisi lähtenyt astelemaan kohti suljettua ovea, astelikin tämä vanhemman taakse, metallisen ketjun helähtäessä sen löytäessä koruineen oikeanpaikkansa Anubiksen kaulalta lupia kyselemättä. Hiljaisen hymähdyksen päästen kuuluville, "Pidä siitä huolta, jos äidin muisto merkitsee sinulle edes jotain. Se oli äidin tahto, sillä tuolla korulla on sinulle enemmän tunnearvoa kuin minulle. Näen sen kyllä." Rohkeamman hymyn kohoten vuorostaan vaisun ilmeen tilalle, käden vieden vuorostaan oman korunsa ketjua pään ylitse, katseen kohdistuen tuohon vanhempaan mieheen vielä viimeisen kerran, tuon pienen eleen kertovan kuopuksen pärjäävän kyllä tiedoilla ja kätensä suhteen, ainakin vielä hetken aikaa. "Muuten, Chad oli kateissa kolme päivää... jos et ole vielä kuullut. Ajattelin että haluaisit keskustella hänen kanssaan."


Ulkona tilanteen olleen enemmän kuin vain rauhoittunut isän ja pojan välisen keskutelun pihamaalla, jonka suurinosa lapsista ja henkilökunnasta oli kyllä kuullut, vaikkei kukaan tiennytkään varmasti mistä oli kyse.
Loputkin lapset olivat päässeet sängyn pohjalta ylös aurinkoiseen aamuun ja siitä ruokapöydän ääreen, Azran istuen kuistilla kirja kädessään kuten tavallisesti. Tämän nuoren neidon näyttäen kaikin tavoin keskittyvän kirjaansa, vaikka samalla aistit pitivät silmällä ympärillä tapahtumia muutoksia jotka pysähtyivät hevosineen jälleen tuttuun tapaan läheisyyteen, mutta silti suojaan uteliailta silmäpareilta joita oli tuossa kyseisessä rakennuksessa enemmän kuin yksi tai kaksi. Chadiä ollen enään yksi niistä harvoista (ellei jopa ainoista), joka ei ollut vaivautunut astumaan pois piilostaan, suurimman osan kyllä tiedostaen tuon nuoren miehen poissaolon selvästi, eritoten Azra joka oli tuntenut tuon kyseisen aasin alle kymmenvuotiaasta lähtien.
Kirjan tullen suljetuksi ja jätetyksi kuistin kaiteelle lepäämään, paljaiden jalkapohjien astuen kevyesti alas istumapaikaltaan, tämän lähtien huomaamattomasti kävelemään pihan halki vieraita vastaan, joilla viimeksi oli jäänyt viesti kesken tyttären jääräpäisyyden vuoksi.
Ruskeiden silmien nähden nyt edessään kolme vanhempaa miestä, jotka seisoivat tästä tietyn välimatkan päässä, kaikilla noilla ollen lähetille kuuluvat asusteet joilla yritettiin piilottaa näiden todellista titteliä. Lähettien laskeutuen toisen polvensa varaan, niinkuin viikkoja aiemminkin näiden toveri oli tuon nuoren neidon edessä joka joutui jälleen sihahtamaan hätyyttävästi nousemaan ylös. Kesksutelun alkaessa, ei se poikennut mitenkään siitä mitä se oli ollut lähes kuukausi takaperin, noiden kolmen saaden aluksi jopa tismalleen kieltävän vastauksen, vaikka sillä kertaa näiden kolmen tehden selväksi ettei Azralle jäisi todellakaan mahdollisuutta kieltäytyä tulevasti. Kaapua tullen siirrtetyksi varoen tummien hansikkaiden peittäessä kädet kokonaan allensa, erotti neito aseet vyötäisillä merkkinä, että hän tulisi joka vapaaehtoisesti tai sitten pakotettuna mukaan, kumminpäin vain se kelpasi kyllä läheteille varsin hyvin. Hiljaisuuden laskeutuen näiden välille kylmäävästi, noiden odottaen vastausta johon nuorimmaiselle ei annettu kovinkaan valinnan varaa, Näiden kolmen nähden kuinka nuorin vilkaisi nousevaa aurinkoa kohti, ja sitten tämän kuullen itsensäkin henkäisevän raskaasti. "Kun aurinko on laskenut, ja yön pimein hetki koittaa, odotan täällä."

Aurinko ei ollut vielä saavuttanut lähellekään taivaankannen keskiakselia, mutta silti sen kuumuus alkoi tuntua jokaisen ulkona liikkuvan iholla. Egyptissä asuneiden ymmärtäen suojata itsensä auringon pistokselta, turistien puolestaan jakautuen tuossa asiassa kahteen eri seurakuntaan. Puutarhoissa työskentelevien henkilöiden kuuluen niihin viisaampiin. Päätä suojaavien kankaiden tehden jokaisesta lähes saman näköiset kenen tahansa puutarhurin kanssa, kätkien näiden todellisen identiteetin uteliailta katseilta. Palatsin korkeiden muurien sisäpuolella työskentelevien ihmisten kyeten tarttumaan aseeseen pelkästä yhdestä käskystä, jonka tuo kuvan kaunis nainen voisi lausua halutessaan. Aavikolta kulkeutuneen tuulen hyväillen naisen silkkistä ihoa, joka peittyi vain vaaleasta kankaasta ommeltuun isoon huiviin, joka oli kietaistu keskivartalon ympäri. Shaiyanin nojautuen ison intialaisen tyynyn päälle puoliksi. Lilan väristen silmien katsoen leikkimielisesti lepopaikan edessä leikkiviä lapsia, jotka roiskuttivat vettä toistensa päälle ja nauroivat iloisesti. Taustalta kantautuen rauhallinen musiikki, johon mukaan sekoittui puutarhalintujen raikas viserrys. Naista lähellä seisovan palvelijan tarjoillen välillä juomista tai tuoreita hedelmiä, mutta joka kerta Shaiya osoitti kieltäytymisensä pienellä käsieleellä. Hän ei koskenut kuolevaisten ruokiin – sillä ne eivät häntä ravinneet tai sammuttaneet janoa. Hänen voimansa tuli paljon monimutkaisemman kautta ja sitä kuolevaiset eivät kyenneet ymmärtämään, saatikka että olisivat voineet tarjota hänelle sitä.

”Vanhin, teille on saapunut vieras.”
Yhden aulaa vartioivista salamurhaajista astellen puutarhan kivetyksiä pitkin ja polvistuen lopuksi Shaiyanin eteen kunnioittamisen merkiksi. Shaiyanin antamatta kasvojensa ilmeen värähtää milliäkään vaikka hetkellinen hämmennys olikin horjuttanut hänen tyyneyttänsä. Lilan väristen silmien katsoen salamurhaajan ylitse puutarhan toisella puolella näkyvää palatsia, jossa tällä hetkellä odotti vieraaksi esittäytynyt henkilö.
”Hae hänet luokseni.”
Silkin pehmeän äänen lausuen rauhallisesti, niissä häivähtämättä milliäkään hermostuneisuutta. Etusormen suoman eleen käskien salamurhaajaa nousemaan ja palaamaan takaisin lähtöpisteeseen. Salaseuralaisen tehden täysin saamansa käskyn mukaan. Shaiyanin seuraten katseellaan toisen poistumista, solakoiden sormien kohottautuen kiireettömästi leuan ja huulten luokse. Vanhimman vajoten hetkesi mietteisiinsä kunnes huvittunut hymähdys viimeisteli kaiken alkaneen. Alitajunnan puhuen puolestaan. Hyvin harva uskaltautui tulemaan hänen kotiinsa ilman kutsua, joten tästä päivästä voisikin tulla mielenkiintoisempi kuin oli aluksi ennustettu.

Katseen alkaessa erottamaan lähestyvän hahmon palatsin suunnalta – käski lyhyt lause lapsia katoamaan paikalta. Lepopaikalle jääden lopulta vain Shaiya ja tuo yksi palvelija, joka päällisin puolin näytti viattomalle hedelmien ja juomien jakajalle.
”Ihmeiden aika ei siis olekaan vielä ohi vaikka niin moni luuleekin.”
Näytellyn hymyn piirtyen ruusunpunaisille huulille. Shaiyanin nousten istumaan ja siirtäen pitkät hiuksensa vasemman olkapään ylitse. Ulkopuolisin silmin nainen näytti tuona hetkenä aistikkaalle ja kutsuvalle, mutta todellisuudessa tämän kaunis ulkokuori kätki sisälleen paljon pahuutta. Yleensä kaikki vieraat olivat jääneet suosiolla kunnioittavan välimatkan päähän, mutta ei tämä vieras. Miehen kävellen ensin lopun välimatkan umpeen ja istuutuen lopuksi aivan naisen vierelle – tuon ison tyynyn toiselle puolelle. Kyynärpään nojautuen tukea vasten ja leuka kämmentä vasten. Jäänsinisten silmien kohdaten lilan värisen katseen yli seitsemän vuoden jälkeen.
”Ihmeiden aika tosiaan, Shaiya. Et ole vanhentunut päivääkään vaikka kannat enemmän kuolemaa mukanasi kuin kukaan sotaherra maan päällä.”
Zayn vastaten oman ”kohteliaisuutensa” tummalla äänellään, joka oli periytynyt Anubikselta. Shaiyanin antaen itsensä naurahtaa ääneen samalla kun vei toisen kätensä nuoremman kasvojen luokse, päästäkseen koskettamaan niitä pitkän ajan jälkeen. Sormien pysähtyen vajaan sentin päähän, silmien katseessa häivähtäen illuusiomainen pilke, joka tuli nopeasti kätketyksi teeskentelyn taakse.
”Kerrohan siis. Mikä saa sinut suomaan läsnäolosi minulle omassa kodissani, omilla maillani?”
Zayn hymähtäen ajatuksissaan naisen sanoille, jotka olivat kuulostaneet ulkopuolisin korvissa viattomalle kysymykselle, mutta rivien välistä luettuna; oli se ollut selvä uhkaus. Jäntevien sormien ottaen Shaiyanin käden otteeseensa, vieden naisen sormet lähelle miehen huulia, jotka tuntuivat koskettaessa kuiville.
”Tulin tekemään ehdotuksen, joka tyydyttää meitä kumpaakin. Ehdotuksen, josta edes sinä et malta kieltäytyä.”
Silmien katseen pysyen koko ajan naisen omissa. Huulten koskettaen sormien ja kämmenen ihoa aistikkaasti, mikä sai mielihyvän väreet juoksemaan Shaiyanin vartaloa pitkin – sen pääsemättä kuitenkaan silmiin asti tai edes värähdyttämään tasaista hengitystä. Vanhemman nojautuen hyvin mitättömästi eteenpäin ja kallistaen päätänsä tahallisesti korostaakseen mielenkiintoaan, leikittelevän hymyn piirtyen takaisin huulille, jotka muodostivat hiljaiset sanat:
”Kerro minulle.”

Auringon kulkeutuen eteenpäin kuin kellon ajoitukselle, ilman muuttuessa tuota myötä kuumemmaksi ja kuumemmaksi, kunnes illan myötä se puolestaan lämpötila putoaisi radikaalisti, mikä tekisi ratsailla matkaamisesta hankalaa.
Azran mainitsematta kenellekään noista kolmesta vieraasta, joita kukaan muu asukkaista ei ollut edes huomioinut, sen jo itsestään kertoen ettei kyseessä ollut aivan normaaleja lähettejä. Neidon enemmänkin ollen normaalia hiljaisempi ja omiin oloihinsa hakeutuva sinä päivänä, jolloin tämä pysytteli mahdollisimman kaukana muiden silmistä jotta saisi oman rauhansa ajatella asioita sekä samalla miettiä kaiken tarvitsevansa vaikka hän olikin monesti joutunut yksinäänkin matkustamaan tuon samaisen matkan sota-alueen lävitse.

Aamu -ja iltapäivän kuumuuden tosiaankin tipahtaen illan myötä radikaalista alaspäin, kylmien väreiden kulkeutuen kehoa pitkin selkää myöten ylöspäin, tuon saven harmaan hevosenkaan näyttämättä kovinkaan arvostavan moista ideaa lähteä siihen aikaan matkaan. Tuon jääräpäisen eläimen yrittäen ensin kaikin tavoin hankaloittaa eteenpäin liikkumista, vaikkei matka ollut vielä edes alkanutkaan, joutui Azra olemaan enemmän kuin vain kerran topakka vanhalle ystävälleen, joka toi mielipiteensä julki varsin selvästi. Kivisen alamäen tuntuen kenkien pohjassa selvästi vaikkei eteensä nähnytkään vaikka tämä oli monen monta kertaa käynyt tuon saman alueen lävitse.
"Kerrohan..." Kellertävän katseen kääntyen salamana olkansa ylitse ääntä kohti, joka oli jäänyt hetki sitten taka-alalle hevosen ja tytön ohitettua tuon kyseisen henkilön. Pimeyden kuitenkin tehden näkemisestä hankalan, silmien siristyen sen verran että tämä näki palavan tupakan pään pimeyden keskellä, neidon tunnistaen nuorempansa samantien. "Mikä oikeus sinulla on liikkuva pimeydessä tähän aikaan illasta?" Valon välähtäen mystisesti hopeisissa silmissä, jotka olivat kohdistuneen vanhempaansa edessään. Hiljaisuuden vastaten takaisin tuolle, tytöllä olematta siltikään minkäänlaista halua vastata tuolle. Ja miksi edes pitäisi: Sin oli häntä kaksi vuotta nuorempi, ja ilmestynyt vasta viikkoja sitten taloon asukkaaksi, joten hänen nähtensä tuolle pojalla ei ollut oikeutta hänen asioihinsa jotka veivät autiomaan halki.
Huvittuneen hymähdyksen saadessa viimein äänen itselleen, oli se merkki toiselle ettei Azra aikonut vastata, tyytyi Sin olemaan itsekin hiljaa vätessään nikotiiniä suun kautta.
"Aiotko karata?"
"En."
"Minne sitten olet menossa?"
"Itään."
"Kohti sota-aluetta?"
Hampaiden puraisten posken sisäpintaa, Azran pystyen jo näkemään ilkikurisen hymyn nuorempansa kasvoilla tuon saadessa vastauksen omaan kysymykseensä omalla tavallaan, raskaan henkäyksen karaten huulien lomasta: "Sano isällesi, että mikäli en ole palannut kolmen päivän sisällä, jotain on tapahtunut. Hän kyllä tietää mitä on tekeillä." Hymyn laskeutuen pojan kasvoilta, Sinin tyytyen nyökkäämään hämmentyneenä ja osaksi vastahakoisesti kuulemalleen. Toinen aikoi tosissaan ratsastaa keskelle sotatannerta, jossa miehet olivat vuodattaneet vertansa tyhjän takia viimeiset kaksikymmentä vuotta välittämättä mitä tulisi tapahtumaan? Silmien erottaen kuinka vanhempi nousi ratsaille, ja kun silmät katsoivat hieman ohitse erottivat silmät kolme lähestyvää hahmoa, jotka pysähtyivät polun alapuolelle odottavasti.
"... oletko hullu?"

Seuraavan päivän aamun sarastaessa – kätki se taaksensa yön tapahtumat ja pimeydessä tapahtuneet salaisuudet. Anubis oli hyvin tietoinen Azran lähdöstä – sillä tämä oli seurannut nuoremman lähtöä työhuoneensa ikkunan takaa. Vanhin oli myös tietoinen kuopuksestaan, joka oli yrittänyt ilmeisemmin saada jonkinlaisen järjen säkeen kaksi vuotta vanhemman neidon päähän. Turhaan. Azra oli lähtenyt hoitamaan velvollisuuksiaan, jotka eivät kuitenkaan siitä muuttuisi paremmaksi vaikka neito kuinka sitä halusi. Nuoremman vain asettaen itsensä vaaraan huomaamattaan. Ongelmat olivat nopeita syntymään ja jos niitä ei vahtinut tarpeeksi – vetivät ne mukaansa huomaamattomasti.

Aavikolta puhaltavan tuulen tuoden mukanaan omat ongelmansa kasvatuskodin luokse. Anubiksen aistien niiden läsnäolon niin selvästi, että olisi voinut koskettaa niitä materiaalina. Kasvatuskodin arki oli alkanut normaalisti kuten aina siihen päivään asti, mutta tällä kertaa kaiken rikkoi äkillinen lähestyvä ääni, joka lähestyi taivaalta. Pihalla olevien aikuisten alkaen keräämään nuorempia lapsia lähemmäksi, käskien näiden pysyä siinä missä olivat. Helikopterin näkyessä pian tarkemmin taivaan kannella – sen alkaen laskeutumaan avarammalle kohdalle, joka sijaitsi lähellä jyrkänteen reunaa. Chadin istuen tuona hetkenä puun oksalla, peittyen appelsiinipuun lehvästön varjoihin. Nuorukaisen tekemättä elettäkään lähteäkseen lapsia kokoavan aikuisten luokse – näiden huutaen pitkin pihamaata nuoremmille tulemaan heti luokse. Helikopterin oven avautuessa lopulta hyppäsi maahan ensimmäisenä tuo mustahiuksinen mies, jonka silmät olivat päivän valossa mystisesti sähkönsiniset. Helikopterista seuraten pian perässä neljä miestä, joista kaksi kuului palkkasotilaisiin ja toiset kaksi salaseuralaisiin. Zayn antaen katseensa haravoida ympäristöä kiireettömästi, tumman äänen ehtien antamaan käskyn; ”Etsikää hänet.” – ennen kuin katse lopulta nauliutui suoraviivaisesti pihan poikki kävelevään hahmoon, joka osoittautui hyvin tutuksi henkilöksi. Anubiksen pysähtyen miehistä viiden metrin päähän – vihan leimuten selvästi sulan hopeassa katseessa. Tumman äänen sihahtaen varoittavasti:
”Häipykää mailtani tai en vastaa siitä mitä teille tulee tapahtumaan.”
Zayn vastaten vain illuusiomaisella hymyllä takaisin ja nyökkäisten päätään tervehdyksen oloisesti.
”Aina yhtä mukava tavata, Anubis vai pitäisikö minun kutsua sinua isäkseni.”
Kaksi terävää naksahdusta kuuluessa. Mustan keihään pidentyen vanhemman otteessa, kylmettyneen äänen jatkaen varoittavasti:
”En kehota sinua toiste, Zay. Käänny ja vie heidät mukanasi. Kukaan teistä…”
Keihään kärjen suuntautuen osoittamaan kutakin yksitellen.
”…ei ole tervetullut tänne. Tie on suljettu tästä eteenpäin.”
Kylmän naurahduksen vastaten nuoremman suunnalta. Zayn kohottaen etusormensa pystyyn ja lausuen ympäripyöreästi:
”Aavistelinkin, että sanoisit noin kun jälleen kerran tapaisimme. Joten siksi suostuttelin hänet mukaani.”
Zayn astuen syrjään helikopterin oven edestä ja ojentaen kätensä auttaakseen jonkun vielä ulos. Solakan käden tarttuessa miehen omaan, Shaiyanin tuntien pian hiekkaisen maan jalkapohjiensa alla. Tämän astuen kaksi askeltaa eteenpäin, että muut jäivät taaemmaksi ennen kuin vei kätensä kasvoja suojaavan hupun luokse ja vieden sen kiireettömästi niskan puolelle.

Anubiksen sulan hopean katseen kohdaten Shaiyanin lilan väriset silmät seitsemän vuoden jälkeen. Kumpikaan vanhimmista ei lausunut mitään toisilleen, mutta kumpikin heistä tiesi sinä hetkenä – ettei alkanut päättyisi rauhanomaisissa merkeissä. Shaiyanin kohdistaen silloin katseensa suoraan Chadin olin paikkaa kohti, silkin pehmeän äänen antaen selvän käskyn:
”Poika on tuolla. Hakekaa hänet.”
Yhden salaseuralaisista erkaantuen joukosta silmänräpäyksessä. Anubiksen liikkuen yhtä nopeasti. Salaseuralaisen lentäen pian selälleen maahan kaksi metriä taaksepäin. Anubiksen jääden seisomaan paikoilleen, ryhmän ja Chadin väliin. Keihään kärjen suuntautuen osoittamaan Shaiyania kohti. Kylmän rauhallisen äänen lausuen painokkaasti:
”Et koske häneen, sinä kirottu nainen. Saat hänet vain minun ylitseni.”
Kolmen jäljellä olevan liikahtaessa eteenpäin – kohotti Shaiya kätensä käskyksi pysähtymään. Kylmän hymähdyksen henkäisten punertavien huulten lomasta, käden laskeutuen takaisin alas vartalon vierelle. Rauhallisen äänen sanoen:
”Silloinkin vaikka antaisin käskyn alhaalla odottaville salamurhaajilleni surmata kaikki täältä? Kyllä Anubis, sinä kuulit oikein. Voin viedä tämän paljon pidemmälle enkä tule menettämään siitä milliäkään yöuniani. Voin surmauttaa lapsia yhtä helposti kuin aikuisiakin. Kyllähän sinä sen muistat. Toteutithan antamani käskyt kuuliaisesti kun kuuluit aikoinasi alaisuuteni monen monta vuotta sitten. Et ole sen enempää pyhimys kuin minäkään, Anubis.”
Viimeiseen lauseen hiipuen lähes kokonaan kuulumattomiin, äänen kylmettyen jäätäväksi. Kauniiden silmien siristyen pahaa enteilevästi.
”Sinä olet aina kuulunut minulle. Muista kuka olet, assassin. Tuokaa poika luokseni! Surmatkaa ne, jotka uskaltautuvat tulla eteenne!”

Yön vaihtuessa takaisin päivään, muiden asukkaiden saaden tietää yhden lapsista puuttuvan vasta tuolloin ruokapöydässä. Näiden saamatta kuitenkaan kysyttäessä edes kunnollista vastausta siihen minne tuo nuori neito oli taas lähtenyt keskellä yötä, sillä todellisuudessa eihän kukaan muu tiennyt tuon menneisyydestä tai menoista kuin vain tuo hopeasilmäinen mies jonka kaikki lapset mielivät huoltajakseen tavalla tai toisella.
Sinin kadoten myös hyvin varhain aamusta aamulenkille sillä isänsä silmien alla hän ei pystyisi harjoittelemaan, eikä haavoittunut käsi antaisi periksi kivun edessä mikäli Sin aikoi tosissaan parannuttaa raajansa kuntoon. Joten kuntoa piti pitää muuten yllä muulla tavoin kuin raskaammalla harjoituksilla joihin poika oli itse tottunut vuosien saatossa.
Silti mitä kauemmaksi poika itse henkilökohtaisesti pääsi, vahvistui paha-aavistus entisestään, jonkin kehottaen poikaa palaamaan takaisin, mutta samalla järki käski päinvastoin. Jo pitkään jatkuneen nopean hölkän pysähtyen kuin seinään ja Sinin kääntyen katsomaan siihen suuntaan missä tiesi kodin sijaitsevan vaikka hopeiset silmät näkivätkin edessään vain aavikkoa.

Kylmyyden ollen noiden kolmen välille suorastaan käsin kosketeltava, vaikka samalla kukaan ulkopuolinen ei ymmärtänytkään mitä oli oikein tekeillä. Lasten kasvoilta pystyen näkemään hämmennyksen ja pelon sekaiset tunteet, jotka olivat siinä tilanteessa täysin normaaleja vaikka valvojat yrittivätkin kaikin tavoin rauhoittaa tilannetta niin hyvin kuin vain pystyi vaikka samalla noilla olematta yhtään sen enempää mitään ymmärrystä mitä oikein tapahtui.
Mutta silti kaikki kyllä tiesivät ettei kyse ollut hyvän tahtoisista vieraista ja vielä vähemmän ettei tapaaminen päättyisi mahdollisesti kovin hyvin. Heidän vain joutuen seuraamaan sivusta tapahtumia vailla minkäänlaista ymmärrystä kuinka vaaralliset nuo kaksi taivaalta ilmestynyttä hahmoa olivat.
Puutarhahuoneen oven auetessa näki katse edessään sen saman minkä muutkin vaikka samalla vanhemmalla naisella oli kyllä ymmärryksessä mitä suunnilleen oli tekeillä ja mitä tapahtuisi, jalkojen pysähtyen samantien paikoilleen oven läheisyyteen seuraamaan tilannetta ja sen etenemista vaikka samalla näyttikin siltä että Anubis oli alakynnessä pelkästään Shaiyan sanojen vuoksi.
Kaksikon alamaisten alkaen ottamaan hitaasti askeleita lähemmäksi kohdettaan vaikka näiden välissä olikin tuo mies, joka ulkokuorisesti näytti täysin normaalilta aikuiselta mieheltä jolla ei loppujen lopuksi olisi mitään mahdollisuuksia heitä vastaan vaikka todellisuus olikin kaikkea muuta tuon pinnan alla joka näytti menettävän millä hyvänsä pinnansa siihen tilanteeseen mikä oli kuin suora umpikuja oppilaan suojelemiseksi.
Noiden käyttäen tottuneesti yhteistyötä hyväkseen samalla tavoin kuin Sininkin suhteen neljä päivää aiemmin, vaikka tällä kertaa liikkeissä olikin enemmän varauksellisuutta kuin normaalisti.

Välimatkan olematta enään mitenkään pitkä: muutamien askeleiden pituinen enään, olivat nämä jo valmiina nappaamaan Chadin kylmästi kiinni vaikka tuo ehkä osaisikin puolustaa itseään ja laittaa hanttiin, vain totellakseen vanhimman ja tuon miehen käskyjä. Käsien tarttuen pidättelevästi nuorempaa käsivarresta voimakkaasti sanattomana vihjeenä, ettei pojalla olisi mahdollisuuksia heitä vastaan vaikka tuo yrittäisikin. Sen hetken ajan tuon otteen kiristyen entisestään, kunnes se alkoi löystyä hitaasti. Ulkopuolisesti kasvot näyttivät täysin tunteettomilta ja kylmilltä, vaikka minkäänlaista empatiaa tai muutakaan säälivää tunnetta vaikka he kaikki tiesivät mitä olisi tapahtumassa. Hupun alle piiloutuneiden kasvojen alkaen muuttumaan vähitellen kalpeaksi, otteen irroten tahtomattaan nuoremmasta vaikka tuota tekoa yritettiinkin kaikin tavoin taistella vastaan. Kylmänhien nousten pintaan, hengityksen vaikeentuen asteittain ennenkuin jalat menettivät tuntonta. Salamurhaajan lyyhistyen hietikolle, tuon ensin hengittäen muutamaan otteeseen vielä raskaasti ennenkuin tuo elintoiminta pysähtyi kokonaan. Salamurhaajan maaten kuolleena karhean hiekan päällä.

Katseiden yrittäen nähdä kaikin tavoin mikä moisen olisi aiheuttanut, paljaiden silmien näkemättä mitään edessään. Hermostuneisuuden alkaen paistamaan hiljalleen kummankin salamurhaajan käytöksessä, otteiden silti irtoamatta nuoremmasta vaikka yksi heistä makasikin kuolleena ilman näkyvää syytä. Tehtävä oli vietävä loppuun! Vaikka mikä olisi, se vietäisiin loppuun vaikka sitten viimeiselle henkäyksellä!
Lämpimän veren singahtaen kasvoja vasten roiskeina, katseiden kääntyen silmän räpäyksessä ja entistä hämmentyneenä toista käskyn toteuttajaa kohti, joka rojahti samaa rataa maahan toveristaan kauemmaksi, silmien erottamatta vieläkään ketään vaikka joku ilmeisesti oli paikalla vaikka tuo piiloutuikin ympäristön suojiin.

Juoksuaskelten vieden ripeästi mäen kivistä polkua pitkin ylös, jalkojen suostumatta pysähtymään hetkeksi lepääkseen, vaikka kaikki raajat huusivatkin poikaa pysähtymään ja ottamaan rauhallisemmin, mutta mitä lähemmäksi nopeasti askeleet veivät tuota tasannetta jossa tapahtui, veivät jääräpäisyys ja tahto nopeammin eteenpäin, kunnes jalat viimein koskettivat tasaista maata vain nähdäkseen ensin siskonsa joka katseli näkemäänsä hämmentyneenä, paniikissa seisovat lapset jotka tuskin uskalsivat hengittää tilanteen hetkisen takia, isänsä, kuolleet salamurhaajat, Chadin ja viimeisenä tuo nainen jonka Sin tunnisti samantien... sekä tuon vierellä seisovan miehen joka sai tahtomattaan vihan leimahtamaan sisimpään siinä samassa minuutissa.
Askelten kereten jo ottamaan kohti tuota kaksikkoa, tai tarkalleen sanottuna Zaytä kohti, mutta tiukan otteen kehon ympärillä sai tuon pysähtymään vaikka kuopus yrittikin päästä irti siskonsa otteesta.
"Tiedän kyllä mitä haluat Sin... mutta se mitä yrität, koituu vain omaksi lopuksesi ja tuo vain katsoisi kitumistasi maasta... usko, ettet ole halua sitä." Ranskan kielen kuiskaten hiljaisesti pikkuveljen korvan vieressä rauhoittavana vaikka tämä yrittikin vielä päästä vapaaksi vain nähdäkseen tuon edessään seisovan miehen kuolevan silmiensä edessä. "Hän ei ole sitä miltä näyttää, Sin rauhoitu..."

Viimeinen käskyn sana ei ollut vielä edes ehtinyt hiipumaan kuulumattomiin kun nuo kolme jäljellä olevaa käskyläistä lähtivät Anubista kohti. Käsien otteen tiukentuen keihään ympäriltä – ihon tuntien mustan metallin hohkaavan auringosta imettyä lämpöä. Vihollisten taistellen systemaattisesti vaikka yksi näistä ei kuulunutkaan salaseuraan. Muutoksen aika oli siis alkanut. Salaseura oli yhdistänyt voimansa palkkasotilaiden kanssa. Zayn katsoen yhteen ottoa Shaiyanista taaempana. Hän ei ollut aluksi ajatellut puuttua tilanteeseen millään tavoin, mutta nähdessään käskyläisten joutuvan yksitellen alakynteen – astuivat askeleet eteenpäin. Zayn käskien kuuluvalla äänellä kolmikkoa hakemaan kohteensa. Hänen itse jääden pidättelemään Anubista, kaksikon osoittautuen todella paljon tasavertaisiksi.

Chad oli juuri aikeissa nousta seisomaan oksalla kunnes joku tarttui yhtäkkiä nilkasta pitävästi ja alkaen vetämään alaspäin. Yönmustan katseen kohdistuen salamurhaajaan. Chadin yrittämättä missään vaiheessa päästä irti otteesta vaan hyppäsi vapaaehtoisesti maankamaralle, jossa kaksi muuta olivat jo valmiina tarttumaan kohteeseensa kiinni. Nuorukaisen yrittäen rimpuilla irti pelkästään muodon vuoksi – ettei ulkopuolisin silmissä tilanne olisi näyttänyt epäilyttävälle. Jonkin puuttuen tilanteeseen aikaisemmin ennen kuin nuorukainen olisi pistänyt pisteen käskyläisten yritykselle. Kahden lyyhistyen maahan kuolleena. Jäljelle jääneestä voiden lähes haistaa pelon. Chadin hymyillen kylmästi vastaan pistävän ulkokuorensa takana. Tietäisipä vain tuo käskyläinen minkä kanssa oli oikeasti tekemisissä.

Kuivan hiekan pöllähtäen sakeana ilmaan. Zayn lentäessä maahan selälleen. Ilman karatessa nuoremman keuhkoista – polven iskeytyessä voimalla palleaan, minkä jälkeen säären etuosa painautui rintakehää vasten ja lukiten kohteensa maahan. Auringon säteiden välkähtäessä metallin pinnasta – kohotti Zay kyynärvartensa ristiin suojaksi eteensä. Keihään terän raapien kyynärvarsi suojia kirskuen kunnes se ohjattiin maalin ohitse ja pakotettiin upottautumaan hiekkaiseen maahan. Zayn epäilemättä enää tuona hetkenä ollenkaan etteikö Anubis kykenisi murhaamaan esikoistaan. Kyseisen tiedon riisuen ne viimeisetkin estot kaksikon välillä.

Shaiya oli antanut katseensa haravoida ympäristöä kiireettömästi. Päällisin puolin näytti – ettei tämä olisi välittänyt milliäkään näkemästään, mutta todellisuudessa vanhin oli analysoinut ympäristöstä enemmän kuin kukaan edes aavisti. Lilan väriset silmät olivat myös nähneet Anubiksen molemmat lapset kauempana, joista nuoremmalla oli selvästi jotakin kaunaa kannettavanaan. Shaiyan muistaen Sinin todella hyvin – olihan nuorukainen ollut hetken aikaa salaseuran kasvatuksessa vaikka toinen ei ollutkaan ottanut saamiaan opetuksiaan vastaan. Silmien nähden myös tuon vanhemman naisen; Eveyn, jonka luokse sinä hetkenä juoksi De Fioren ainoa jälkeläinen; Giovanni. Nuoripari oli siis selvinnyt kaikesta huolimatta, miten sattuikaan. Uloshenkäyksen tapahtuen astetta hitaammin. Käsien siirtyen kaavun kätköihin ja ottaen esiin mustan kristallikiven, joka oli hiottu täydelliseksi ympyräksi. Punaisten huulten alkaen liikkumaan lähes huomaamattomasti, äänen muodostaen Egyptin muinaisella kielellä ikivanhaa manausta, joka pian saavutti Chadin monen metrin päässä. Shaiyanin kutsuen manauksellaan sitä voimaa, joka oli pesiytynyt nuorukaiseen.

Anubiksen nähdessä Shaiyanin petollisen suunnitelman – hylkäsi hän taistelemisen Zayn kanssa saman tien. Keihään, jonka oli alun alkaen tarkoitus iskeytyä esikoiseen, päätyen heitetyksi suoraviivaisesti Shaiyania kohti. Naisen joutuen keskeyttämään manauksen väistääkseen tuota mustaa keihästä, joka iskeytyi helikopterin kylkeen. Solakoiden sormien puristautuen voimakkaasti kristallikiven, jonka sisimpään haluttua voimaa oli ehtinyt kulkeutumaan melkein puolet, ympärille.
”Sotkeuduit suunnitelmiini viimeisen kerran, Anubis.”
Jäätäväksi muuttuneen äänen lausuen hiljaisesti samalla kun hengityksestä pystyi kuulemaan Shaiyanin yrittävän hillitä raivoaan.
”Saanen siis minun muistuttaa paikastasi.”
Katseen, joka yleensä oli mystisen lilan värinen, kääntyen Anubikseen, joka näki Shaiyanin silmien muuttuneen valkeiksi ja kaihin peittämiksi. Naisen alkuperäismuodon suoden itseään pienesti esille. Anubiksen kuitenkaan perääntymättä vaan käveli välimatkan umpeen kuten Shaiyakin. Ehkä oli kasvatuskodin lasten onni, että valvojat olivat ymmärtäneet viedä nämä sisälle – sillä se mitä seuraavaksi tapahtui, ei ollut nuorempien silmille. Shaiya oli aina näyttänyt päällepäin viattomalle ja kauniille naiselle, joka ei kykenisi nyrkkiään kohottamaan – sellaisen kuvan oli moni tästä naisesta luonut kunnes olivat nähneet mihin tämä oikeasti kykeni. Anubiksen ja Shaiyanin yhteenoton tapahtuen paljon nopeammin, joten kovin moni ei sitä edes nähnyt miten seuraava pääsi tapahtumaan. Shaiyanin siirtyen Anubiksen takavasemmalle ja murtaen miehen kyynärvarren brutaalisti. Terävään naksahdukseen sekoittuen kivusta kertova karjaisu. Anubiksen lyyhistyen puoliksi polvilleen, mutta tuntiessaan Shaiyanin päästävän irti – ponkaisivat jalat vartalon ylös.

Shaiyanin joutuen alkamaan ottamaan perääntymisaskelia, jotta sai torjuttua/vaimennettua Anubiksen hyökkäykset. Terveen käden lyödessä – torjui Shaiya sen niin kuin muutkin tähän asti, uskoen ettei toista hyökkäystä tulisi. Silmien laajentuessa Anubiksen sanojen aikana – tämän karjaisten muinaisella kielellä kiroavansa naisen alimman helvetin syövereihin, joista toinen ei edes jumalten avulla nousisi – murtuneen käden kämmenen iskeytyen voimalla vatsan seutuville, hyökkäyksen voiman saaden paiskaantumaan taaksepäin. Mustan keihään terän iskeytyen Shaiyanin lävitse ja nauliten naisen helikopterin kylkeen kiinni. Mustan liejun, jonka olisi ilmeisemmin pitänyt olla naisen verta, purskahtaen ulos suusta, josta alkoi kuulua kylmää naurua.
”Et voi tappaa minua fyysisesti, kukaan ei pysty siihen, mutta minä taas voin satuttaa sinua – sillä minun ansiostani sinä olet takaisin elävien kirjoissa.”
Vartalon nytkähtäessä eteenpäin – alkoi keihäs vetäytyä irti vartalosta. Shaiyaniin jäämättä minkäänlaista jälkeä seivästyksestä vain repeytyneet vaatteet niistä kohdin, josta keihäs oli mennyt sisään ja tullut ulos.

Kuopuksen joutuen nielemään oman vihansa ja kovapäisyytensä kun vanhempi ei suostunut päästämään irti, ennenkuin tunsi pikkuveljensä rauhoittuvan kokonaan otteessaan, ja unohtamaan vielä ainakin kaikki ne ajatukset mitä tuo olisi valmis tekemään tuon miehen vuoksi, jonka heidän äitinsä ja isänsä oli pelastunut yli seitsemän vuotta sitten, ja silti tuo oli järjestänyt Pandoran kuoleman vain ja ainoastaan omia etujaan tavoitellen. Hopeisen katseen sulkeutuen hetkeksi katseen tieltä vaikka se joutuikin avautumaan samantien kun alitajunta käski salakavalasti olemaan tarkempi ympäristöstään.
Kehon tuntien kuinka ote alkoi löystymään, katseen hakeutuen maasta ympärille huomaamattomasti samalla kun Evey kääntyi katsomaan Giovannia joka oli juossut heidän vierellensä. Hopean ja merenpihkan kohdaten vaikka tilanne oli varsin hektinen heille molemmille sillä heidän vanhempansa olivat nokat vastatusten sillä hetkellä, kun taas Zayllä puolestaan oli oma osuutensa heidän kaikkien menetyksiin omilla teoillaan, eritoten Giovannilla.
Huomattavasti solakamman kämmenen hakeutuen varoen vanhemman jäntevään samalla kun katse hakeutui yritti viestitellä, että vaikka toinen ei hyväksyisikään sitä, he eivät voineet tehdä mitään asian eteen. Giovanni oli haavoittunut, ja hän itse sellaisessa tilanteessa ettei olisi hyvä riskeerata kahta henkeä turhaan, sillä olihan Shaiya ja Zay yhtä paljon kuolemattomia kuin Anubiskin.

Noiden kahden vaihdellessa puolestaan mielipiteitään tilanteesta, olivat silmät ja aistit arvioimaan aluetta paremmin. Ensimmäisenä asiana minkä Sin oli laittanut merkille, oli ollut kaksi vanhinta jotka olivat päätyneet helikopterin läheisyyteen, sitten esikoiseen jonka isä oli jättänyt rauhaan sillä aikaa kun tuo oli saanut parempaa tekemistä tuonemmalta, ja lopuksi.. puun läheisyyteen jääneeseen oppipoikaan jota oltiin hetki sitten yritetty raahata mukaan väkipakoin. Yrityisesti tuon viimeisen kanssa, jonka kanssa Sinillä oli ollut jo alusta lähtien nokat vastakkain vaikka nuorempi itse oli ainakin yrittänyt tulla toimeen, sai pahan aavistuksen kulkeutumään pitkin selkää. Sen saman tunteen, jonka hän ja Azra olivat tunteneet eilen aamulla etsiessään toista, palaten jälleen varoen mielen syvyksistä ilman järjellistä syytä. Katseen hakeutuen vuorostaan jälleen velipuoleen arvioivasti.
... Alamaisia ei enään ollut käytettävissä, sillä viimeinen ei edes uskaltanut toimia siinä pelossa että jokin outo voima tai jokin vastaava tappaisi tämänkin, niinkuin salamurhaajatkin, joten nyt kun Zay oli vapaa ... oli todennäköisempää että tuo itse yrittäisi raahauttaa pojan mukaansa väkipakolla.
Mistä syystä ikinä nuo halusivatkaan tuon mukaansa.
"Sin?" Tutun äänen kysyessä nuorempaa nimeltä saadakseen tuolta jonkinlaista huomiota ajatuksista, kun tuota oli kutsuttu jo useampaan kertaan. Sinin kuullen itsensä henkäisevän asteen raskaammin ennenkuin antoi katseensa kääntyä pariskuntaan varoen ja sitten kauempana seisovaan Chadiin viimeisen kerran. Sanoja ei sanottu missään vaiheessa ääneen, mutta tuon huomaamattoman eleen kyllä riittäen kertomaan hyvin mitä Sin halusi tehdä sillä hetkellä. Huulten avautuen jo sen verran että Evey sanoisi vastalauseensa tuolle mutta selkäpiitä karmaisevan huudon saaden kaikkien katseen kääntymään kauemmaksi, juuri helikopteria kohti jossa oli jälleen alkanut tapahtua. .
Sisarusten kääntyen jälleen katsomaan toisiaan, vaikka nuorempi näkikin pelkästään äänen kuulemisen saavan Eveyn menemään sen hetkeksi aikaa huolestuneeksi, olihan tämä läheisin isänsä kanssa kaikista sisaruksista
"... teidät yritettiin jo kerran tappaa... miksei sitä yritettäisi uudestaan?"
"Mitä, koska isä on kuolematon, luulet itsekin jo ettet vahingoitu iskuista?"
"Giovanni on haavoittunut, eikä edes ole hetkeen täysin voimissaan, ja sinä... tiedät kyllä itsekin. Väitätkö että teillä on paremmat mahdollisuudet, varsinkin kun teillä on häiritsevä side?"
"Isä pystyy hoitamaan tämän. Niinkuin aina."
Identtisen hopean kääntyen nopeasti vilkaisemaan taaksepäin.
"Näyttääkö se siltä?"

Giovannin tuntiessa vaimonsa käden hakeutuvan omaansa – kääntyi katse vasta silloin pois Zaystä, jonka kuoleman näkeminen olisi ollut maksu kaikista tapahtumista. Tuolle mustahiuksisille miehelle ei ollut riittänyt Giovannin pikkuveljen murhaaminen vaan mukaan oli pitänyt lopulta ottaa miehen isoisä ja isä, joista kumpikin oli kohdannut noutajansa Zayn suunnitelmien takia. Vihollinen oli onnistunut viemään Giovannilta todella paljon vaikkakin viimeinen teko oli epäonnistunut. Evey oli vielä elossa Giovannin ansiosta. He kumpikin olivat vielä elävien kirjoissa, mutta kuinka kauan? Zay oli nähnyt kohteensa olevan elossa, kykenisikö tämä nielemään epäonnistumisensa?
”Kuuntele siskoasi, Sin. Haluatko todella aiheuttaa lisää painon taakkaa perheenjäsenillesi omalla kuolemallasi? Hyväksy totuus; ET tule pärjäämään isoveljellesi vaikka kävisit tämän kimppuun kaikilla voimillasi.”
Giovannin päättäen myös puuttua nuoremman pään kääntämiseen kun toinen ei kerran näyttänyt kuuntelevan järkeä perheenjäsenensä suusta.
Anubiksen ja Shaiyanin ottaessa uudestaan yhteen – vetäisi Giovanni Eveyn lähemmäksi ja käänsi tämän kasvot väkisin pois taistelusta. Kämmenen asettuen naisen takaraivolle ja toinen käsistä selän puolelle – pitäen lähellään ja kieltäen sanattomasti katsomasta taakse. Giovannin joutuen lopulta myös itsekin kääntämään katseensa pois. Jos joku oli siihen hetkeen asti väittänyt nähneensä verisen yhteenoton – joutui myöntäneen valehdelleensa nähdessään noiden kahden vanhimman taistelemisen. Kaikki heistä kolmesta oli nähnyt Anubiksen aina rauhallisuuden esikuvana, joka ei tarttuisi aseeseen kuin vasta todella viimeisenä keinona… kaikki se oli kadonnut tuona hetkenä. Tuon mustahiuksisen miehen vuodattaen vihollisensa verta yhtä paljon kuin Shaiyakin vaikka eivät voineetkaan riistää henkeä lopullisesti. Näiden pikemminkin taistellen mustasta kristallikivestä kuin kuolemaan johtavasta iskusta.

Zayn tehden juuri niin kuten Sin oli aavistellutkin. Tämän kävellen sen mitättömän välimatkan umpeen, joka piti hänet kaukana tuosta nuorukaisesta, jonka Shaiya oli käskenyt vangitsemaan. Henkiin jääneen salamurhaajan päätyen tapetuksi Zayn toimesta – tämän lausuen toisen olevan hyödytön pelkuruutensa takia. Jalkojen astuen vain ruumiin ylitse kuin mitään ei olisi tapahtunut. Chadin nähden Zayn pysähtyvän eteensä ennen kuin vahva käsi nappasi tukevasti kurkun alueelta ja alkoi nostaa ylöspäin, varpaiden irtaantuen viimeisenä maasta.
”Otan haluamani sinusta sitten vaikka väkisin.”
Tumman äänen sihahtaen jäätävästi. Sinisessä katseessa häivähtäen hopea varoittavana. Käden päästämättä vieläkään irti vaikka nuorukainen painoi kyntensä kämmenen ihoon. Demonipuolen nauraen ivallisesti Chadin pään sisällä, mutta ihmispuoli taas alkoi taistella hengestään adrenaliinin voimalla. Keuhkojen haukkoen ilmaa sisään sen minkä kykenivät kuristavan otteen lomasta.

Kristallikiven lentäessä ilmaan – kohottivat Anubis ja Shaiya yhtä aikaa katseensa seuratakseen esineen kulkua kunnes saisivat tilaisuuden napata sen itselleen. Kristallin luikahtaen kummankin sormien otteesta ja iskeytyen viimeiseksi maan kiveä vasten, pirstoutuen sirpaleiksi. Molempien perääntyen kauemmaksi nopeasti. Muinaisen voiman saadessa vapautensa – mustan usvan lähtien etenemään vauhdilla Chadiä kohti, kyseisen voiman repien lehtiä ja hiekkaa mukaansa, saaden kaikki ne vaipumaan lähelle kuolemaa mihin savu koski. Muinaisen voiman saaden itsensä taas kokonaiseksi – tummui nuorukaisen silmät selvästi. Zayn kiinnittäen huomionsa näkemäänsä saman tien. Chadin päästäen käsillään irti. Jonkin iskeytyen silloin voimalla vanhempaa vasten, saaden paiskaantumaan monen askeleen päähän. Zayn kierähtäen kuitenkin jaloilleen kuin että olisi osunut johonkin esteeseen holtittomasti. Askeleiden ehtien astumaan eteenpäin uudelleen, mutta Shaiyanin lausuessa perääntymiskäskyn, juoksi Zay helikopterille, joka oli jo nousemassa ilmaan. Shaiyan huikaten Anubikselle tapaavansa toisen vielä uudelleen – irrottaen samalla keihään helikopterin kyljestä ja heittäen sen miehelle. Anubiksen katsoen helikopterin kohoamista taivaalle kunnes se kaarsi kauemmaksi kasvatuskodin yläpuolelta.

Keihään taittuessa kasaan – kääntyivät hopeiset silmät katsomaan Chadia, joka vastasi mestarinsa katseeseen, mutta otti samalla perääntymisaskelia kohti kielekkeen reunaa, josta kapea polku lähtisi alas. Totuus oli viimein paljastunut Anubikselle, joka oli etsinyt kiellettyjen kirjan muinaisen voiman uutta lepopaikkaa.
”Chad pysähdy.”
Painokkaiden sanojen käskien nuorukaista pysähtymään. Anubiksen kääntyen kokonaan oppilaansa olinpaikkaa kohti.
”Älä pakota minua jahtaamaan sinua – sillä tiedät hyvin miten se tulee päättymään.”

Kahden hopeisen katseen vaihtaessa sanattomasti mielipiteitään noiden katseiden kautta, joista kumpikaan ei aikonut antaa periksi siinä kohdin, missä näiden mielipiteet olivat varsin erilaiset toisiinsa nähden. Giovanninkin astuen vaimonsa puolelle saadakseen järkeä nuorimmaiseen, joka päästi ainakin itse irti Eveyn silmistä ja kohdistuen puolestaan mieheen joka yritti saada tätä pyörtämään aikomuksiaan. Sinin tietämättä Mikesta, Lucianosta tai Saiteksesta, tai niistä monista muistakaan jotka olivat menehtyneet tuon mustahiuksisen miehen vuoksi, jolla ei ollut koskaan hyviä tarkoitusperia kenenkään suhteen, mutta silti he kaikki olisivat voineet tehdä kaiken vain nähdäkseen valon sammuvan kokonaan Zayn pistävän sinisistä silmistä jotka saivat sielunkin pysähtymään pelkällä vilkaisulla.
Hampaide pureutuen yhteen huomaamattomasti, nyrkkien painautuen kiinni kämmenen ihoa vasten voimakkaasti, kuopuksen pitämättä juurikaan kaksikon puheista, vaikka samalla järki puhuikin äkkipikaisuuden, vihan ja koston päälle tuota samaa kuin pariskuntakin.

Otteen irrotessa kädestä, kääntyi Evey vilkaisemaan miestänsä kerkeämättä kommentoimaan tuolle mitään, käden painautuen takaraivolle ja toisen selän puolelle, kehon joutuen samalla miehen otteen vuoksi kääntymään selin pikkuveljeensä ja kaikkiin niihin tapahtumiin pihamaalla samalla vanhemman pyytäen, ettei Evey katsoisi. Hiljaisuuden vastaten vain takaisin nuoremmalta, pään kuitenkin tehden pienen eleen myöntymiseksi, kun taas kädet hakeutuivat hitaasti vanhemman lantiolle molemminpuolin vaikka samalla Evey joutuikin olemaan varuillaan ollessaan selin tapahtumiin, näkemättä suoraan mitä oli tekeillä.
Silti samojen ajatuksien nousten naisen mieleen, sillä nyt kun Zay tosiaan virallisesti oli nähnyt heidän olevan hengissä, kohtalaisen kunnossa ja tiesivät vielä senkin lisäksi heidän olinpaikkansa, - sekä 'rakkaan' isoveljensä tuntien, tuolla ei olisi aikomustakaan jättää aloitettua kesken jos saisi siihen vain tilaisuuden.

Giovanninkin katseen siirtyessä pois tapahtumista, nousi jalka hitaasti hietikolta, sen astuen hiljaisesti sivummalle. Hopeisen katseen irtautuen sylikkäin jääneestä kaksikosta takaisin Chadiin, vain nähdäkseen kuin tuo nostettiin kurkun päästä ilmaan kuin Chad ei olisi ollut sen painavempi kuin mikään muukaan käsin nostettava esine.
Sen saman hetken aikana tuon nuoremman, joka joutui nyt katsomaan Zaytä silmästä silmään kunnes viimeinen elämänpilke laskeutuisi lepoon, ja oikeasti taistelemaan henkensä elämästä ja pelkästään sen vuoksi saadakseen henkeä vaikka vanhemman ote ei löystynytkään. Askelten alkaen ottamaan äkisti nopeammin tahdin kaksikkoa kohden, nähden edessään vain nuo kaksi, kunnes silmät erottivat mustan, sakean, lähes tappavan savurykelmän menevän vain muutaman sentin päästä ohitse. Hengityksen salpaantuen samantien, sen saaden kehonkin pysähtymään kuin seinään ja katseen kääntymään takaisin ympärilleen vaikka samalla nuorin ei ymmärtänytkään mistä oli vielä kyse.

Zayn paeten, kääntyi Eveykin katsomaan helikopteria kohti jossa Shaiya näytti vielä puhuvan Anubikselle, vaikka tuon sanat eivät kurottautuneetkaan helikopterin roottorista lähtevän kovan metelin vuoksi, ennenkuin hiljaisuus laskeutui takaisin pihamaalle, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
Hopeisen silmän hakeutuen Giovanniin hieman ylöspäin, jäihin hän toista vielä lyhyeksi, hiljaisen äänen kysyen italiaksi oliko toinen kunnossa.
Tuon kehossa kuitenkaan näkymättä sen uudempi haavoumia, nousi helpottunut hymy varoen nuoremman kasvoille, kehon painautuen enemmän toista vasten, vaikka samalla samat ajatukset juoksivatkin kilpaa mielessä helpottuneisuuden kanssa. Isän alkaessa puhumaan oppilaalleen, joka seisoi kauempana lähellä kiellekettä, löystyi ote sen verran että nainen pystyi näkemään nuo kolme jotka olivat jääneet kukin tasaisin välein toisistaan, isänsä kieltävän katseen joka aavisteli Chadin aikomuksia, Sinin hämmentyneen olotilan jonka katse vaihtui mestarin ja vanhemman pojan välillä vuoronperään samalla kun mieli yritti saada täydentävää selitystä äskeiselle, ja sitten Chad...
Kulmien kurtistuen asteen verran katsoessaan tuota poikaa, joka oli aina ollut omiin aloihinsa vetäytyvä ja muutenkin erilainen muiden lapsiin verrattuna, Eveyn joutuen jopa hetkeksi miettimään olivatko aistit menneet raskaushormoonien vuoksi kokonaan sekaisin. ... Aivan kuin toinen olisi muuttunut ... jotenkin. Ei ulkonäöllisesti, mutta olemukseltaan mitä se oli ollut siihen asti.

Helikopterista lähtevän voimakkaan äänen hiipuessa hiljalleen kuulumattomiin – käänsi Giovanni vasta silloin katseensa täydellisesti sitä aluetta kohti, jonka tapahtumista kertoi enää vain askelten jäljet hiekassa ja veri, joka lähtisi täydellisesti vasta sateessa tai paljolla vedellä, jolla maata pitäisi huuhtoa monen monta kertaa. Italian kielellä lausutun kysymyksen saaden katseen päästämään avarammasta maisemasta irti ja kohdistumaan Eveyhen, joka oli edelleen miehen otteessa.
”Olen kunnossa.”
Rauhoittavan suukon hipaisten naisen otsaa. Otteen suostuen päästämään viimein irti, kääntyi Evey puoliksi ympäri kuullessaan Anubiksen kieltävän Chadiä lähtemästä taas omille teilleen, mutta tuona kertaa nuorukainen ei enää palaisi. Giovannin nähden Chadissä saman kuin Anubiskin. Sisäranteessa tuntuvan polton vahvistaen alitajunnan epäilyksen. Giovannin muistaen vieläkin selvästi kuinka oli säikähtänyt äkillistä kolahdusta yläkerrasta ja mennessään katsomaan – oli tämä löytänyt Anubiksen heikossa kunnossa ja kiellettyjen kirjan lojumassa lattialla avonaisena kuin jokin olisi ampaissut sen sisuksista. Niin oli tosiaan käynyt vaikka järki ei ollutkaan halunnut uskoa sitä ensin todeksi. Giovanni kyllä tiesi, että kirjaa suojeli ikimuinainen manaus, mutta että se kykeni vaihtamaan paikkaa muualle..?

”Se on hänessä…”
Käden otteen alkaen muuttumaan tiukemmaksi Eveyn olkavarren ympäriltä – ettei toinen saisi vahingossakaan ajatusta mennä lähemmäksi. Alitajuntaan muistuen kuva siitä myrskyisestä illasta, jossa Giovanni oli löytänyt Anubiksen polvillaan pihalta. Vanhin oli silloin seurannut katseellaan selvästi jotakin pimeydessä, joka oli lähestynyt varjoissa ja jäänyt odottamaan vaanien ulkosalle kun tie siltä suljettiin talon sisälle. Katseen käväisten nopeasti Eveyn veljessä, joka vielä oli oman hämmennyksensä lamaannuttama. Chadin kohdistaessa silloin mustat silmänsä pariskuntaa kohti – noiden hiilen mustien silmien kuin katsoen Eveytä ja Giovannia, mutta todellisuudessa nuo silmät katsoivat paljon syvemmälle – pariskunnan syntymättömään lapseen. Polton tunteen vihlaisten voimakkaammin miehen sisäranteen polttomerkissä. De Fioren suvun veren varoittaen nykyistä vartijaa. Peto tunnisti vihollisensa ja tekisi kaikkensa – ettei joutuisi taas vangiksi kirjan sisimpään.
”Sin… mene kauemmaksi Chadistä.”
Giovannin sanoen ensimmäistä kertaa jyrkästi nuorukaisella. Hänen erkaantuen Eveyn luota ja astuen pari askelta eteenpäin. Muistikuva sanoi – ettei Chad ymmärtäisi arabian kieltä, mutta tämän sisimmässä oleva voima taas ymmärsi sitä todella hyvin. Giovannin kertoen – ettei aikoisi päästää ikimuinaista voimaa lähtemään – sillä se oli hänen velvollisuutensa vartijana. Ikimuinainen kirous oli osoittanut voimansa, mutta se oli vielä heikko ja tarvitsi väliaikaisen lepopaikan, jossa se saisi kerättyä voimansa täydellisiksi. Meren pihkan värisen katseen päästämättä irti nuoremman pistävästä katseesta, joka oli yhtä musta kuin paholaisella.
”Haluatte siis leikkiä kanssani?”
Kylmän äänen lausuen ivallisesti, suupielen kohottautuessa pilkalliseen virneeseen. Katseen käyden vuoron perään kaikissa noissa neljässä henkilössä, jotka tavalla tai toisella olivat sotkeutuneet samaan soppaan.
”Hyvä on… leikitään siis.”
Jalan astuen viimeisen askeleen taaksepäin. Käsien kohottautuen sivuille. Pimeyden nauraen huvittuneesti kuolevaisten turhille yrityksille. Nuorukaisen vartalon kaatuessa taaksepäin – pystyi näkemään mustissa silmissä häivähtävän hetken selvä pakokauhu. Anubiksen juosten välimatkan nopeasti umpeen ja heittäytyen reunan lähelle vatsalleen, että pääsi tarttumaan Chadin kädestä omallaan, joka oli murtunut taistelussa. Kivun kohottautuen taisteluista huolimatta huudahdukseksi, hampaiden pureutuessa yhteen ja hengityksen värähdellen selvästi. Hien juosten kasvojen ihoa pitkin.

Tilannetta mitenkään parantamatta, että Chad havahtui hereille kuin olisi hetki sitten vain nukkunut. Nuorukaisen reaktion olematta mitenkään rauhallinen kun tämä huomasi roikkuvansa monen kymmenen metrin yläpuolella yhden vaivaisen otteen varassa. Chadin unohtaen yleiskielen sen sileän tien, huutaen vain omalla äidinkielellään vanhempaa pelastamaan hänet. Huudon hiljentyen lopulta aavemaiseksi hiljaisuudeksi kun katse kohottautui viimein ylöspäin kohdatakseen nuo tutut hopeiset silmät, jotka Chad oli nähnyt ensimmäistä kertaa lapsena. Silloin ne olivat sanoneet hänelle kaiken kääntyvän hyväksi, mies niiden takana oli antanut kodin ja ottanut siipiensä suojiin, suojellut ja ojentanut tarpeen vaatiessa. Ne olivat kertoneet rakkaudesta, jonka Anubis soi kaikille kasvatuskodin lapsille tasapuolisesti.
”Chad. En päästä sinusta irti…”
Luiden rusahtaen entisestään. Anubiksen taistellen kipua vastaan, huutaen sisäänpäin. Ajatusten lausuen rukouksensa jumalille, joiden olisi nyt aika todistaa läsnäolonsa.
”En päästä irti.”
Kivusta kiristyneen äänen sihahtaen hampaiden lomasta. Käsien alkaessa luisumaan eri suuntiin – painovoiman vetäen Chadiä alaspäin kun taas Anubiksen voimat alkoivat hiipua hiljalleen. Kylmäävän tunteen vihlaisten sydänalasta.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:04

Kolmikon katseiden kohdatessa toisensa välimatkan päästä, kuuli nuorempi Giovannin sanat viereltänsä samassa otteen olkapään alueella kiristyen huomaamattomasti, ettei Evey aikoisi uhkarohkeaksi astumalla lähemmäksi. Nuoremman lausumatta mitään ääneen, mutta silti, vaikka tuo tummasilmäinen nuori näytti katsovan heitä kahta, tunsi jokainen sisuskalu pistoksen jo pelkästään pahan aavistuksen voimasta. Solakoiden käsien nousten huomaamattomasti vatsan alueelle suojelevasti vaikka katseet eivät irronneetkaan toisistaan kuin vasta kun Giovanni astuessa eteenpäin puhuakseen tuolle olennolla joka oli päättänyt lepäytyä Chadin kehossa, ainakin siihen asti kunnes löytäisi paremman kodin itselleen ollessaan täysissä voimissa.

Kauempana Sinin kuullen takanaan vanhemman miehen tokaisten käskevästi, ettei tämä menisi askeltakaan lähemmäksi tuota poikaa jonka käytös oli muuttunut silminnähden aivan toisenlaiseksi. Demonimaisen kylmyyden ja leikitteleväisyyden suorastaan paistaen pojasta, jonka huulet alkoivat nykimään huvittuneesti ylöspäin, vaikka Sin itse ei ymmärtänytkään sanaakaan mitä nuo kaksi: vartija ja tuo muinainen voima oikein keskustelivat keskenään. Mutta ainahan ei suoraan sanoja tarvittu kertomaan, ettei Sin tiennyt vieläkään kaikkea mitä oli todellisuudessa tekeillä.
Hämmentyneen mielen nähden kuinka hitaasti suupielet nousivat kuin hidastetusti ivaamaan nauramaan heille, vaikka samalla kun sattui katsomaan silmiä... näki paniikin. Anubiksen refleksien toimien sillä kertaa nopeammin, tuon saaden nuorimmaisesta juuri ja juuri kiinni ennenkuin tuo olisi tipahtanut omaan kuolemaansa, vaikka samalla ... tuo ei pystynyt vetämään nuorukaista omin avuin takaisin turvaan.
Giovanni oli tuskin viittäkään minuuttia sitten kieltänyt nuorimmaista nimenomaan menemästä lähellekään ikätoveriaan, mutta hopeisten silmien katsoessa kuinka otteet alkoivat vähitellen lipsua irti, kuin kosketukset olisivat hylkineet toisiaan poispäin toisistaan. Sinin toimien, eikä hetkeäkään liian aikaisin vaikka samalla Sin tiesikin kuulevansa tuosta myöhemmin kyllä.

Vahvemman otteen saaden kiinni ranteen alueelta, toisen identtisen hopean kohdistuen toiseen samalla kun yleiskieli käski karkeasti kirosanojen kera toista rauhoittumaan mikäli toinen tosiaan halusi päästä hengissä ylös takaisin maankamaralle vaikka Sinillä ei ollutkaan mitään tarkoitusta päästää toisesta irti.
Tilanteen ollen sinänsä huvittava... Sin jälleen pelastamassa toisen henkiraukkaa, vaikka todellisuudessa tämä tiesi tasantarkkaan ettei Chad tekisi sellaista hänen vuokseen vaikka tuo jäisikin tälle noista kahdesta kerrasta velkaa henkirievun, tai edes ylpeytensä vuoksi pystyisi koskaan edes kiittämään suoraan tai ääneen edes lähitulevaisuudessa.
Jalkojen hakien maasta tukipistettä, sitä kuitenkaan löytämättä, hiekkaisesta maastosta olematta mitään hyötyä, päinvastoin. Jalkojen suorastaan luisuen irti aina kun nuorempi sai jalkansa edes jotenkin tukevasti tehtävän helpottamiseksi.
Vapaan käden, joka piteli häntä itseään liusumasta itsekin Chadin mukana kielekkäältä alas, tunsi kuinka pienet kivet ja tipahtivat alapuolelta uhkaavasti, - kertoen että jos tosiaan toinen piti pelastaa piti se tehdä nyt. Käden jokaisen lihaksen jännittyen teon aikana, samalla Sinin alkaen vetämään tuota kohti kielekkeen reunaa, Sinin itse liikkuen hieman taaksepäin hitaasti, jotta Chad pääsisi helpommin turvaan.


Kasvatuskoti ja turvallinen raja oli jäänyt taakse jo aikoja sitten, neljän ratsastajan näkemättä edes pienintäkään elävän merkkiä koko sen matkan aikana. Ei edes käärmeitä tai skorpioneja joita yleensä suorastaan kuhisi nimenomaan sillä alueella missä he olivat. He olivat matkustaneet koko yön ja levänneet vasta aamulla sen verran kuin olivat nähneet tarpeelliseksi, vaikka tuo nuorin kaikista, joka ei voinut olla katsomatta joka välissä taaksensa kohti aluetta, jonka he olivat ylittäneet yön aikana, ja jossa sijaitsi tämän koti mutta jonkin kertoen ettei kaikki ollut hyvin. Milahinkin selvästi aistien sen, - tuon eläimen yrittäen ruveta hankalaksi saadakseen tytön palaamaan järkiinsä ja lähteä juoksemaan takaisin sinne mistä he olivat lähteneetkin. Azran kuitenkaan antamatta periksi.

"Avatkaa ovet!" Raskaiden ovien lähtien avautumaan hitaasti nelikon edessä, Azran kulkien jäljessä noista miehistä, jotka olivat pukeutuneet läheteiksi jotteivat herättäisi liian paljon huomiota, päätä suojaavien huppujen siltikään laskeutumatta vieläkään alas kasvojen edestä, nuorimmaisen itse edes uskaltamatta katsoa ympärilleen kohdatakseen sen minkä yksi mies oli aiheuttanut omalla itsekkyydellään, näkemättä vieläkään monien vuosien jälkeen sitä kuinka tuo oli tuhonnut kaiken ympäriltään.
Kellertävän silmien hakeutuen kasvoja peittävän hupun takaa silti edes hieman ympärille, nähdäkseen vartioidut muurit, joissa sotilaat tutkivat tarkkaavaisesti yötä päivään vihollisten varalle, päästämättä ketään tai mitään sisään huomaamatta tai ilman hälytystä. Silmäparin laskeutuen takaisin alas, näki tämä kansalaisia, joiden silmissä oli joskus palanut se iloisuus, tarmokkuus ja lämpöisyys kun kaikki oli ollut hyvin. Ja nyt kun katse kohtasi nuo, näki tämä nuori nainen sisältäpäin syövän pimeyden, joka ruokki itseään vihalla heidän kuningastaan kohtaan ja surulla menetetyistä aviomiehistä ja liian nuorista pojista, jotka olivat tahtomattaan joutuneet sotaan ilman omaa mielipidettä tai vapautta kieltäytyä.
Sydämen sykähtäessä astetta kivuliaammin ja raskaammin rintakehän alla, joka nousi hitaammin ylöspäin ahdistuksesta jonka miljöö sai aikaiseksi, neidon päätyen kulkemaan katse koko sen ajan vain menosuunnassa, haluamatta nähdä enään sitä mikä kuitenkin oli kohdattava enemmin tai myöhemmin.

Tuon hitaasti tuhoa kokevan kaupungin jäädessä isän palatsin sillan sekä uudemman kerran raskaiden ovien taakse, Azran tuntematta vieläkään helpottuneisuutta ymmärtäessään viimein mitä oikein oli tekemässä.
Askelten kaikuessa käytävillä, joilla neito oli astellut viimeksi lapsena salamurhaajien ja sotilaiden rinnalla, käytävien valaisten itseään vain kynttilöillä ja soihduilla jotka loivat liikkuvia varjoja jo ennestään vanhalle rakennukselle joka oli ollut pystyssä jo monen vuosi tuhannen ajan saman suvun alaisuudessa. Jalkojen askelten tuntuen kulkevan iäisyyden ja mahdollisimman monimutkaisen kautta, tilojen alkaen näyttämään toinen toistaan samanlaisilta, antaen mielikuvan heidän kulkevan ympyrää vaikka tuo kyseinen yksityiskohta kuuluikin palatsin yhdiksi parhaimmista puolustautumismekanismeista ja oli antanut jo vuosituhansien ajan suojan sen asukkaille tuolla illuusiolla.

Suurien, maskuliinisesti koristeltujen ovien viimein tullessa eteen, avasivat kaksi edellä kulkevaa soturia oven tottuneesti, jättäen neidon vielä selkien taakse piiloon katseen ulottumattomiin. Koriven erottaen arabian kielen kertovan tehtävän onnistuneen, ja kuka heidän mukanaan oli, kuuli Azra selvän epäröinnin puhujan äänestä. Jäntevien sormien hivellen kiireettömästi suomuista nahkaa tottunein vedoin, tuon selvästi jo viidenkymmenen ikävuoden ylittäneen miehen kuunnellen kuulemaansa arvioivasti, antamatta merkkiäkään millä tuulella tuo oli, miten tuota piti puhutella tai mitä mieltä tämä edes oli tehtävän onnistumisesta, mutta sen sijaan, uskollinen lemmikki osasi sitäkin paremmin. Tuon tappavan matelijan liikkuen hitaasti lähemmäksi joukkoa pitkin, lähes hermostuttavin liikkein, miesten siirtyen tuon tieltä silmänräpäyksessä paniikinomaisesti, Azran kohdaten puolestaan eläimen monien vuosien jälkeen.
Mustan käärmeen pysähtyen näkemänsä eteen, Azran kellertävien silmien välkähtäen uhkaavasti varjostavan hupun alla tuolle matelijalle, josta hän ei ollut koskaan pitänyt. Tuolla käärmeellä, joka tunnettiin nimellä Lamia oli jo luonnottoman paljon ikää, kokoa joka suunnassa sekä muutenkin pelottavampi maine aavikoilla tappavana aseena joka oli tappanut enemmän ihmisiä kuin aavikkokansojen välinen sota kahdenkymmnen vuoden aikana. Pitkän yläruumiin nousten uhkaavasti maasta, valmiina iskemää hampaansa tuohon nuoreen neitoon joka ei ollut lapsena kuollut edes autiomaahan aikoinaan vaikka tuolla olikin ollut tuota samaista myrkkyä suonissaan, käskyn kuitenkin saaden tuon matelijan laskeutumaan takaisin maahan, vaikkakin hyvin vastahakoisesti. Lamian luikehtien yllättävän vikkelästi takaisin isäntänsä luokse, kohdisti Azra viimein katseensa isäänsä joka hymyili tyytyväisenä näkemäänsä vaikkei nähnytkään ainoan lapsensa kasvoja. Pienen käsieleen riittäen käskemään muita poistumaan paikalta, alkoi tuo jo huonoon kuntoon käynyt mies nousta hitaasti korkean tuolinsa päältä, joiden askeleet veivät hitaasti ikkunan eteen, muinaisen kielen aloittaen hiljaisesti miten nuorimmaisen matka oli sujunut, Azran vastaamatta. Isän jatkaessa olevansa pahoillaan että oli joutunut ottamaan uhkailun välineekseen, - hiljaisuuden vastaten jälleen takaisin.
"Vielä vihahinen, rakas tyttäreni?" Miehen kysyessä harmittelevasti, tämän saadessa silloin tarpeekseen maisemien katsomisesta ja kääntyen jälleen lastansa kohden jonka silmissä pystyi näkemään inhon miestä kohtaan. Isän näyttäen kaikessa rauhallisuudessaan varsin lempeältä ja hyväntahtoisesti vaikka pinnan alla tämä hymyilikin pirullisesti näkemälleen. "Pyhä Sethkö on kielesi vienyt tyttäreni? Eikö vanha isäsi saa edes pientä tervehdystä... monen vuoden jälkeen?" Askelten lähtien viemään lähemmäksi, pystyi suorastaan näkemään kuinka askel askeelta Azran viha ja inho vain yltyi tuota miestä kohtaan, joka ei pystynyt esityksellään huijaamaan häntä. Askelia olematta enään kuin kolme kaksikon välillä, kohosi käsi varoen kasvoja kohti, sormien kereten tuntemaan hipaisun sileästä posken pinnasta ennenkuin käsi huitaistiin voimalle kauemmaksi sanattomana käskyvä ettei mies koskisi häneen.
Kuninkaan näyttäen aluksi hämmentyneenä katsoessaan tulistunutta tyttöä, joka kehtasi nousta häntä vastaan, kahden silmäparin kohdaten toisensa kunnolla, pystyi Azra lähes vannoneen nähneensä vihan varoittavan palon tuon silmissä ennenkuin se pakotettiin takaisin piiloon rauhallisen ulkonäön taakse.
Teko oli kuitenkin saanut käärmeen takaisin valppaalleen, sen luikerrellen kaksikon lähettyville takaisin, valmiina iskemään hampaansa Azran ihoon aiheuttaakseen tuon kuoleman silkasta ilosta. Tekoa kuitenkin estäen isännän käden nosto, joka kielsi lemmikkiään tekemättä vielä mitään.

"... Matkustin tänne asti, haluatko nyt kertoa mitä on tekeillä?" Kylmäävien sanojen kysyen vaativasti, huvittuneen hymyn nousten näkyväksi isän kasvoilla. Askelten lähtien jälleen viemään takaisin kuninkaalliselle tuolille, jota tämä oli pitänyt hallussaan jo kaksikymmentä vuotta. Hiljaisuuden vastaten ensin vain takaisin, sen aiheuttaen Azrassa malttamattomuutta, ärsytystä ja paljon muutakin, mikä sai käsien laskeutumaan nyrkkiin. Tuolin pehmuksen narahtaen heikosti kehon alla, pään asettuen vielä tyttärensä kiusaksi mahdollisimman hitaasti kämmentä vasten, ennenkuin huulet pääsivät viimein avautumaan. "Olen jo vanha mies... ja kuten tiedät, jumalat eivät ole olleet kovin mieluisia minua kohtaan, kuten olet varmasti kuullut mitä terveyden tilanteeni tulee..."
"Kutsuitko minut tänne vain sen takia että joudun kuuntelemaan nyyhkytarinaasi?!"
Hampaiden pureutuen posken sisäpintaa vasten isän katsoessa tyttäreensä joka alkoi itsekin menettää hermonsa pian tilanteesta riippumatta, kuninkaan joutuen nielemään vihansa silläkin kertaa. "... mitä tilanteeseni tulee, en tule elämään kauaa. Ja muistaakseni täytät muutaman viikon sisällä 17. Juuri sen verran mitä tarvitaan noustaksesi kruunulle." Vihan lannistuen sen hetkeksi aikaa, Azran kurtistaen kulmiaan kuulemalleen, pään alkaen pudistelemaan hiljaa kieltävästi edestakaisin, tyttäen huutaen ettei aikoisi ikinä nousta miehen tilalle kantaakseen kruunua päänsä päällä ja katsoakseen kaupungin kuolevan hitaasti isänsä valintojen vuoksi!
Hämmennyksen ja vihan purkautuessa, sen vieden sen hetken ajaksi huomiointi kyvyn kokonaan mennessään, tyttären huomaamatta isänsä demonista hymyä joka katsoi ohitse pimeyteen sen muutaman sekunnin ajaksi merkittävästi. "Ymmärsit väärin, Azra. En aio pyytää sinua nousemaan valtaistuimelle. Ei-ei-ei, rakas tyttäreni. Autoit jo minua silloin kun astuit muurien ylitse. Katsos... tunnethan sukusi syntymäperinnön ja siitä koituneen merkin, joka polttelee lantiollasi? Ajattelin että haluaisit luovuttaa isällesi hieman ylimääräistä aikaa... kaikkien vuosien jälkeen." Pimeydestä iskeytyvän viillon saaden kehon jäykistymään paikoilleen, Azran katsoen järkyttyneenä isäänsä. Jalkojen menettäessä tuntoaan, silmien katseen alkaessa sumenemään vähitellen, kylmän hien nousten pintaan, Azran katsoessa koko sen ajan isäänsä joka hymyili kylmästi ja tyytyväisenä näkemäänsä kun Azra rojahti lattialle. "Älä huoli, Lamian luovuttama myrkky on laimennettu.. niinkuin se oli seitsemän vuotta sitten ja olet muutenkin kasvanut sen verran ettei se riittäisi tappamaan sinua... ainakaan samantien." Azra olisi halunnut huutaa, potkia, taistella vastaan mutta mitä enemmän tämä yritti, sitä vähemmän keho ei suostunut tottelemaan. Jokaisen lihasten lamaantuen, silmien muuttuen entistä raskaammaksi vaikka Azra yritti taistella sitä turhaan vastaan, korvien vain kereten kuulemaan isänsä demonisen äänen lausuvan:
"Elämä kuolemasta, kuolema elämästä, rakas tyttäreni."

Giovannin suodessa vielä myös auttavan kätensä – sillä sinä hetkenä Anubis pystyi vaivoin estämän Chadia tippumasta, mutta ei kyennyt nostamaan nuorukaista omin voimin ylös – saatiin toinen viimein ja vihdoin vedetyksi kielekkeen reunan ylitse. Chadin jääden selälleen maahan hengittämään nopeasti, tumman katseen pysyen tiiviisti taivaalla – ajatusten kiittäen sinä hetkenä jokaisesta elämän sekunnista. Anubiksen noustessa ylös – ei tämä voinut estää pientä irvistämistä, joka kertoi kivusta. Giovannin vilkaisten vanhempaa tarkkaavaisemmin – vastasivat hopeiset silmät kaiken kääntyvän pian normaaliksi. Giovanni ei ilmeisemmin vieläkään muistanut vaimonsa isän kuuluvan sieluttomiin, jotka kykenivät parantamaan itsensä paljon nopeammin kuin kukaan maapallon kuolevaisista. Ruumiis, joka ei kantanut sielua mukanaan – ei voinut kohdata loppuaan luonnollisesti tai toisen käden kautta fyysisesti. Vanhimman rykäisten kurkkuaan asteen raskaammin – riitti se havahduttamaan Chadin takaisin maanpinnalle.

Nuorukaisten nousten varoen istumaan ja alkaen pyyhkimään hiekkaa hiuksistaan sekä vaatteistaan. Aluksi näyttäen sille, että Chad aikoi taas jättää Sinin ulkopuolelle. Tämä ei kuitenkaan ollut typerä – tietäen kyllä todella hyvin mitä mestarinsa oli tarkoittanut kurkkunsa rykäisemisellä. Tumman katseen kohottautuen viimein vuotta nuorempaan. Kiusallisen hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille painostava, kummankaan oikein tietämättä sinä hetkenä mitä sanoisi edessä olevalle. Oikean puoleisen käden alkaessa kohoamaan hiljalleen vartalon sivulta kohti Siniä, joka vielä itsekin istui maassa äskeisestä suorituksesta hengästyneenä. Käsien kohdatessa toisensa kuin hidastettuna, puristautuivat sormet varoen ympärille.
”Kiitos…”
Yleiskielellä lausutun kiitoksen muodostuen viimein Chadin suunnalta – tämän yrittäen samalla hymyillä edes jotenkin. Äkillisen liikkeen vetäistessä Sinin eteenpäin, tämän päätyen selätetyksi Chadin toimesta. Polven painautuessa lähemmäs henkitorven seutua. Totisemman äänen lausuen kylmemmin, äänenpainon madaltuen sen verran ettei sanoja kuulisi kovin moni.
”…mutta jos vielä yrität pelastaa minut, tulen vetämään sinut mukanani.”
Tummemman vivahteen häivähtäen salakavalasti silmien keskustassa. Chadin erkaantuen lähikontaktista yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Anubiksen kääntämättä enää katsettaan oppipoikaansa, joka käveli hänen ohitseen palatakseen talolle. Hopeisten silmien vain luoden hetkellisen katseen nuorempaan, sanoen toiselle äänettömästi: ”Se vaatii aikaa ennen kuin opit ymmärtämään häntä. Chad on kiitollinen sinulle, mutta ei kykene lausumaan sitä totuutta ääneen itselleen, että tarvitsee myös muita selviytyäkseen.”

Päivän alkaessa kaartumaan iltapäivää kohti – olivat Anubis, Chad ja Sin kokoontuneet vanhemman työhuoneeseen, joka muistutti kovasti antiikkisen kirjaston lukusalia. Kumpaakin nuorukaista oli pyydetty istuutumaan alas ja odottamaan kärsivällisesti. Anubiksen liittyessä kaksikon seuraan – kantoi tämä vanhaa kirjaa, joka päätyi lasketuksi kirjoituspöydän kuluneelle kannelle. Chadin kiinnittäen huomionsa heti mestarinsa murtuneeseen käteen, joka ei enää antanut niin pahoja oireita ulospäin kuin aikaisemmin aamulla. Vanhimman pikemmin varoen kättänsä vain sen verran kuin olisi lyönyt sen kovaa johonkin, ei että se olisi murtunut. Chadin kyeten odottamaan kärsivällisesti siihen asti, että Anubis pääsi istuutumaan alas, mutta heti sen jälkeen kieli ei enää voinut pidätellä itseään.
”Mikä sinä oikein olet?”
Katseen, joka oli koko ajan pysytellyt vanhemman kädessä, kohottautuen viimein ja vihdoin noihin hopeisiin silmiin, joiden ilme ei värähtänyt yhtään vaikka esitetty kysymys olikin ollut tunkeileva ja kummallinen.
”Ihminen, mutta en tavanomainen, joka olisi sidottu ajanvirtaan.”
Chadin kohottaen kulmaansa väkisin, huulten alkaen kaartumaan väkisinkin pieneen virneeseen. Nuoremman ymmärtämättä tilanteen vakavuutta vielä ollenkaan, ajatellen vain leikkiä mukana.
”Kuinka vanha siis olet?”
”3028 vuotta kun keskikesän aurinko saavuttaa taivaankannen läntisen rajan.”
”Entä vanhempasi? Ovatko hekin kuolemattomia?”
”Isäni Saleh murhattiin samoin äitini Miriam kuoli miehensä mukana. He kohtasivat jumalansa kun olin viisivuotias.”
”Miten sinä oikein sitten selviydyit?”
”Tuurilla ja kantapään kautta oppimisella. Kasvoin muinaisen kaupungin kaduilla lähelle kymmenen vuoden ikää kunnes minut löydettiin. Aloitin uuden luvun elämässäni ja se vei minut sellaisiin paikkoihin, joita kukaan ei voi edes kuvitella vaan on nähtävä se itse. Aika osaa kuitenkin olla julma myös maalle ja sen kansoille, joita yhdessä kutsumme historiaksi.”
Tuolin selkänojan narahtaen hiljaisesti – Chadin nojautuessa enemmän taaksepäin ja henkäisten raskaasti. Käden pyyhkäisten hiuksia päälaen suuntaisesti. Tästä nähden selvästi – ettei tämä kyennyt uskomaan milliäkään vanhemman kertomaa. Anubis vain vitsaili hänen kustannuksellaan tai sitten tässä kaikessa oli jokin ydin, jota hän ei taaskaan tajunnut. Chadin päättäen silti esittää viimeisen kysymyksensä.
”Se nainen, jonka muistan hyvin hämärästi. Kuka hän oli? Miksi pihamaa oli veressä? Kaikki näytti sille kuin siellä olisi käyty kovakin taistelu.”
Anubiksen vaiteliaisuuden saaden nuoremman nielaisemaan astetta hankalammin. Katseen laskeutuen seuraamaan noita jänteviä sormia, jotka olivat alkaneet naputtamaan pöydän pintaa kiireettömästi – liikkeen pysähtyessä äkillisesti. Tumman äänen suodessa viimein vastauksensa.
”Valitettavasti en voi kertoa sitä.”
Chadin kääntäen katseensa vieressään istuvaan Siniin, joka oli myös ollut paikalla aamun tapahtumissa. Tiesikö toinen sen enempää kuin hänkään vai oliko hän sinä hetkenä ainoa, joka oli pudonnut kärryiltä alusta alkaen. Uskoisiko Sin Anubiksen vastauksia, jotka olivat kuulostaneet enemmän tarulle kuin missään määrin totuudelle. Chadin muistamatta tuona hetkenä alkuunkaan kolmen päivän tapahtumia, ei myöskään sitä, että oli joutunut jonkin riivaamaksi tai että Azra oli lähtenyt pidemmäksi aikaa.
”Miksi siis kutsuit meidät luoksesi?”
”Puhuakseni teille järkeä. Ette voi asettua toisianne vastaan – sillä meidän pitää kyetä luottaa toisiimme. Chad tiedän, että sinua kaivertaa ajatus, jossa joutuisit astumaan syrjään Sinin tieltä. Hän on lapseni ja egyptiläisten tapojen mukaan perilliseni. Sinä olet taas ollut oppipoikani jo monta vuota ja jatkan opettamistasi edelleen. Tästä päivästä eteenpäin opetan teitä kumpaakin, joten voin suositella hartaasti, että opetelkaa sietämään toisianne.”

Työhuoneen, johon Sin ei ollut itse henkilökohtaisesti vielä päätynyt kertaakaan kasvatuskodissa ollessaan, näyttäen Sinin silmissä enemmän kirjastolta kuin sen alkuperäiseltä tarkoitusperältä. Ikkunanverhojen heilahtaen vaimeasti hennon tuulen mukana, jotta tunkkainen ilma vaihtuisi huomattavasti raikkaampaan kun huoneeseen ei oltu astuttu kukaan moniin päiviin kaiken erinäisten tapahtumien vuoksi. Noiden kahden nuoren, joille molemmille kumpikin oli kuin piikki lihassa joka ei suostunut millään lähtemään irti, istuen kahdella tuolilla vierekkäin, katseiden tai edes kasvojen kohtaamatta toisiaan kertaakaan sinä aikana kun he olivat istuneet huoneessa.
Itseasiassa, kumpikaan heistä ei istuisi siinä ellei heitä olisi pakotettu samaan huoneeseen. Sin isosiskonsa toimesta, sekä Chad puolestaan mestarinsa toimesta, yrittääkseen takoa kahdelle pojalle järkeä päähän.
Hiljaisuus oli lähes käsin kosketeltavan painostava ja ahdistava, kummankaan Chadin tai Sinin suostumatta kääntämään ensimmäisenä katsettaan toiseen edes kunnioituksen merkitsi tai edes yritykseksi päästä sopuun keskenään. Chadin rikkoen hiljaisuuden omilla kysymyksillään, tyytyi Sin kuuntelemaan vuorostaan kuulemaansa ja pohtimaan kerrottua arvioivasti Chadin tavoin joka oli yhtä pihalla aamuisesta kuin hänkin. Käsien nojautuen eteenpäin polvia vasten koko sen ajan, näkivät hopeiset silmät jotka olivat kohdistuneet tyhjinä lattiaa kohti mustan hännen vilahtavan silmien edestä, kuin yrittäen saada kuopuksenkin kuulemaan isäänsä, vaikkei tuon yritys olisikaan näille kahdelle mieleinen.

Chadin ilmeisesti uskomatta kuulemaansa, joka oli kuitenkin kaikessa karkeudessaan totuus joka kuitenkaan ei kerrottu täysin sataprosenttisesti vieläkään loppuun, kuten salaseura, Zay, Shaiya, kirja, Giovanni ja Evey... miten nämä kaikki liittyivät toisiinsa. Lämpimän ihon tuntien katseen itsessään, tiesi nuorempi edes toisen osapuoles katsovansa häneen päin, niinkuin oletettavasti, kysyäkseen uskoiko hän tosissaan isänsä tarinaa joka kuulosti enemmän lastenkirjasta reväistyltä kuin todellisuudelta? Hopean kuitenkaan kohdistumatta lähes mustiin, jotka olivat katsoneet vielä ivaavasti aamulla, eivätkä näyttäneet minkäänlaista sovun merkkiä koko sinä aikana mitä he olivat olleet samassa rakennuksessa.
Vanhimman tuodessa viimein tapaamisen todellisen merkityksen esille, nousi pää salamana ylös maasta kohdistuakseen identtisiin: Sinin kasvoilta pystyen lähes lukemaan mitä mieltä hän itse oli asiasta. Oliko toinen hullu?! Hehän tappaisivat toisensa jos joutuisivat tuon koulutettavaksi! Kirosanojen tehdessä tilaa mielessä, niitä kuitenkaan tulematta lausutuksi ääneen mutta katse kertoi kyllä enemmän kuin tuhat sanaa: Sin ei ollut innoissaan. Ei todellakaan. Chad varmasti haluaisi jo pelkästään tukehduttaa tämän yöaikaan mikäli tämä menisi lähellekään harjoitusaluetta, isäänsä, Azraa tai ylipäätänsä herraa itseään, ja nyt Anubis meinasi tosissaan laittaa heidät koulutukseen. "... Anna kun arvaan: Vaihtoehtoja ei ole?" Nuoremman kysyen puolestaan, toisen kulman nousten ylemmäksi kuin toisen, sarkastisen naurahduksen kohoten kurkun päältä kuultavaksi. Nyt ollen Sinin vuoro rojahtaa tuolin selkämystä vasten. "En ole missään vaiheessa pyytänyt sinua opettamaan, tai vielä vähemmän antanut siitä edes pienintäkään ajatusta koska tiedän että tuo ennemmin vaikka tyrkkää minut jyrkänteeltä kuin päästää kenenkään teidän muiden lähelle." Sanojen sihahtaen jääräpäisesti huulten välistä, Sinin vilkaisten Chadiä vierellänsä, käsien nousten tuon jälkeen ristiin rintakehän päälle, katseen siirtyessä takaisin isäänsä jonka katseesta pystyi näkemään ettei kuopuksella ollut vaihtoehtoja, mikäli he kaikki joutuivat elämään sulassa sovussa keskenään ja esittävän onnellista perhettä.

Hiljaisuuden laskeutuen uudemman kerran huoneeseen, jonka rikkoi viimein Simonin sulava pompahdus työpöydän päälle isäntänsä vierelle, keltaisten viirusilmien katsoen noita kahta edessä istuvaa poikaa pistävästi, kuin sen yrittäen sanoa jotain mitä kuitenkaan kumpikaan heistä ei pystynyt ymmärtämään. Sinin huokaisten astetta raskaammin, toisen käden nousten rististä silmien eteen hieraistakseen silmien väliä turhautuneena joutuessaan oikeasti sellaiseen tilanteeseen missä tällä ei ollut sananvaltaa ja mikä ei ollut kaiken lisäksi mieleinen. "Azra muuten käski sanoa: kolme päivää. Mitä lienee sekin tarkoittavan... mutta hän sanoi että jos hän ei ole kolmannen päivän sisällä palannut, tietäisit mitä pitää tehdä... tai jotain. En tiedä. Aivan sama." Olkian kohottautuen varoen ylös ja alas viimeisen lauseen parsin aikana, joka oli varsin tuttua juuri Sinin ikäisiltä nuorilta, joka useinmiten ärsytti suunnattomasti vanhempia.

”Arvasit oikein, Sin. Teillä ei ole vaihtoehtoja.”
Anubiksen töksäyttäen lähes saman tien takaisin kun nuorempi oli uskaltautunut esittämään ensimmäisen epäsuoran vastaväitteensä. Kyynärpäiden nojautuen pöytää vasten ja leuan asettuen ristiin liitettyjen sormien päälle.
”Sitten vetäiset hänet mukanasi. Tästä päivästä eteenpäin nukutte samassa huoneessa, syötte samassa ruokapöydässä, opiskelette yhdessä minun alaisuudessani. Olette kumpikin vahvoja ja kykeneviä selviytymään tarpeen vaatiessa yksin, mutta se on samalla teidän heikkoutenne. Todelliset viholliset odottavat tämän alueen takana – teidän ei kannata luoda vihollisia ainoassa turvapaikassanne. Me kaikki yhdessä olemme tukiverkko toisillemme, jossa sen jokainen silmukka on vahva omalla tavallaan. Sin; sinun pitää oppia kärsivällisemmäksi näin alkajaiseksi. Chad; sinun pitää ymmärtää ettet voi pitää kaikkia loppuun asti yksin omanasi. Voitte aloittaa noista – jos koette tämän koko asian turhaksi.”

Simonin hypätessä pöydälle – kohottautui toinen käsistä, jossa metalliset sormukset olivat, silittämään kiireettömästi eläimen selkää tasaisin pitkin vedoin. Kissan kuitenkaan alkamatta kehräämään kuten yleensä lajitoverinsa tekivät. Keltaisten viirusilmien vain siristyen pienesti. Chadin venytellen niskojaan puolelta toiselle kunnes ponkaisi seisomaan turhautuneesti huokaisten.
”Kuten mestarini käskee.”
Pienen pään nyökkäyksen riittäen vanhemmalta nuorukaiselta myöntyväksi vastaukseksi Anubiksen sanoihin. Chad oli aikaisemminkin kätkenyt todelliset tunteensa elämän myönteisen maskin taakse, kykenisi hän tekemään niin uudestaan. Jos kerran Anubis olisi tyytyväinen nähdessään nuorukaiset kerrankin tappelematta, olkoon niin. Oikean puoleisen jalan nostaen paino vaivihkaa päkiän varaan, valmiina ottamaan ensimmäisen askeleen taaksepäin, mikä veisi pois työhuoneesta.
”Saanko poistua?”
Anubiksen nyökkäisten antaessaan luvan – Chadin kääntyessä kannoillaan. Vanhimman odottaen siihen asti kunnes ovi viimein sulkeutui ja askeleet vaimenivat. Hopeisten silmien kääntyen nuorempaan, tumman äänen lausuen lyhyesti ja selvästi:
”Pidä häntä silmällä kun olen poissa. Ilmoita pienemmästäkin poikkeavuudesta Giovannille. Yrittäkää olla tappamatta toisianne poissaoloni aikana.”

Yksi valvojista oli saattanut Chadin uuteen huoneeseen, jonka hän joutuisi jakamaan Sinin kanssa. Katseen haravoiden huonetta kiireettömästi lävitse. Siellä oli sentään ikkuna, jonka kautta huoneen tuulettaminen kävisi nopeammin. Yksinkertaisen repun päätyen lasketuksi sängylle, tuon yksinkertaisen omaisuuden jääden lojumaan peitteiden päälle. Chadin siirtyen ikkunan edustalle, nojautuen käsillään ikkunalautaa vasten kunnes toinen käsistä kohottautui alitajunteisesti näpräämään kaulalla roikkuvaa riipusta, joka kannatteli tuota vaatimattoman näköistä ristiä. Tummien silmien katsoen ikkunalasin läpi kauas kaukaisuuteen.
”Minne sinä olet oikein mennyt, Azra?”
Hiljaisen äänen kuiskaten osittain poissaolevasti. Katseen tummentuessa. Nuorukaisen toivoen ystävänsä olevan kunnossa.

Isän iskiessä kuopuksensa epävirallisen vastalauseen samalla kertaa maahan, kertoakseen selvästi että tosiaan näiden kahden nuoren mielipiteillä päätöksen suhteen ei tulisi olemaan millään lailla väliä. Sinin katsoen isäänsä tympääntyneenä tuon päätöksestä joka kirjaimellisesti pakotutti kaksikon tulemaan toimeen keskenään ja samalla oleskelemaan toistensa lähettyvillä, vaikka todellisuudessa kunhan vanhemman katse ei olisi läsnä, olisivat nämä mitä suurella todennäköisyydellä jälleen toistensa kurkussa kiinni.
Huulten kereten jo avautumaan jälleen sanoakseen vastaväitteen Anubiksen päätökseen, Sinin ollen sataprosenttisen varma ettei Chadkään aikoisi osallistua moiseen pelleilyyn vain mestarinsa mieliksi. Sen ollen syy, miksi Sin käänsi katseensa vanhempaan joka juuri lausui myöntyvänsä, selvän hölmistyneisyyden näken vuotta nuoremman kasvoilta. Mitä helvettiä hän juuri kuuli?!
Chadin pyytäen samantien lupaa poistua, kääntyi katse takaisin kohti työpöytää, tuohon kissaan joka sai kuin saikin kehräyksen pysymään aisoissa vaikka mies silittelikin tuttuun tapaansa pitkin vedoin, tuon liikahtamatta mihinkään ennen kuin kuuli oven sulkeutuvan. Kaksikon jäädessä huoneeseen, kohdistui katse hitaasti tuosta erikoislaatuisesti eläimestä hitaasti isäänsä arvioivasti tuon puhuessa, tai enemmänkin käskiessä tätä pitämään uutta huonetoveriaan silmällä kaiken aikaa, kohottautui toinen kulma koholle. "Minne olet lähdössä? Milloin palaat? Miksi olet lähdössä? Liittyykö Azra tähän jotenkin? Onko hän pulassa?" kysymys litannian karaten tahtomattaan huulten välistä samantien isänsä pyynnön jälkeen, käsien laskeutuen rististä takaisin alas ottaakseen tukea tuolin nojista päästäkseen ylös.
Sanojen viimeisen säkeen kadoten kuulumattomiin hiljalleen, nuorimmaisen hiljentyen kokonaan. Pään nyökäten pienesti isällensä myöntymisen merkiksi tuon pyyntöön sekä käskyyn mikä oikeutti hänet viettämään enemmän aikaa ihmisen kanssa jonka kanssa ei tullut toimeen, huulien lausumatta enempää kysymyksiä ääneen, sillä todellisuudessa... hän epäili ettei toinen vastaisi tai edes kertoisi matkan tarkoitusta mikäli se tosiaan liittyi siihen tyttöön joka oli lähtenyt niiden muiden ratsastajien kanssa yöaikaan.
Käden nousten siirtämään kasvaneita etuhiuksia pois katseen tieltä, ennenkuin katseet kohtasivat viimeisen kerran ennenkuin kuopus lähti itsekin ovea kohti tutustuakseen uuteen huoneeseensa, joka ei ollut sen parempi kuin viimeisinkään kopperonsa.

Kolmannen aamun nousten horisontin takaa, tunsivat keuhkot kuinka keuhkot saivat vapaammin ilmaa keuhkoihinsa monien tuntien jälkeen. Silmien alkaen hitaasti avautumaan kohdatakseen karun katon, jonne monet selkärangattomat ittiäiset olivat luoneet oman verkkonsa muutenkin ahdistavan olotilan lisäämiseksi. Mennen useita minuutteja ennenkuin pimeys katseen ympäriltä alkoi vähitellen helpottaa, vaikkei näkökyky ollutkaan paljoa parempi. Azran yrittäen liikuttaa itseään, kuullen korvissaan vain epämääräisen kahleiden kilinän joka jäi kaikumaan korkeaan tyrmätilaan, joka perustui täysin pimeydestä, kiviseinämästä sekä hiekkaisesta maasta joka oli pehmentänyt kuitenkin kehon epämukavaa asentoa joka oli kestänyt monien tuntien ajan yhteen putkeen.
Aluksi tytön edes muistamatta tarkoin tapahtumia, tämän muistaen hyvin hämärästi isänsä kylmäävän hymyn, sen riivatun käärmeen joka sai olemuksellaan paholaisenkin menemään paniikkiin, sekä viiltävä kipu niskan alueella kun joku oli iskenyt laimennetun myrkyn ihon lävitse. Azran yrittäen muistaa, mutta tuloksella, pään painautuen varoen kivistä seinämää vasten, hänen pystyen melkein kuulemaan isänsä sanovan jotain... mutta silti sanat jäivät epämääräisiksi muistoiksi niinkuin kaikki muukin. Turhautumisen saaden kahlitun jalan potkaismaan turhautuneena hiekkaa, joka pöllähti vaisusti ylöspäin ennenkuin se laskeutui takaisin omaan elementtiinsä kun se ei päässyt pakoon lukitusta tilasta, ainoan valonlähteen antaen vain nousevan auringon ensisäteet kaltereisestä mutta hyvin mitättömän pienestä ikkunasta. Kuivan kurkun nielaisten vaikeasti, käsien kiilautuen vakaata seinää vasten jotta jalat saisivat edes tukea päästäkseen ylös, mutta kun jalat saivat kannateltua kehon painon joutui Azra heti katuman päälle. Pään huipatessa, saaden neidon melkein rojahtamaan takaisin alas. Lujan mielen ja käden otteen saaden pidettyä tasapainon, askelten lähtien ottamaan hitaasti välimatkaa kiinni kohti ikkunaa, käden päästämättä kertaakaan irti tukipilaristaan joka piteli sillä hetkellä tätä ylhäällä.

Auringon valon saaden silmien siristymään, hiljaisen kirosanan sihahtaen suusta väkisinkin. Azran näkemättä mitään, pelkkää valoa joka ei päästänyt silmien nappaamaan aluksi pienintäkään vihjettä mitä oikein oli tekeillä, mutta kun silmät alkoivat vähitellen tottua tuohon luonnonvaloon joka herätteli ihmiset aamutuimaan joka aamu ylös sängyistä, joutui tämä nielaisemaan hyvin vaikeasti nähdessään kaupungin keskustaan avartuvan näyn, jossa rakennettiin jo jotain.
Sanojen palatuen mieleen sen sekunnin aikana, kaiken muuttuen selvemmäksi, kun silmät katselivat kuinka sotilaat valmistelivat uhrialttaria valmiiksi. "Elämä kuolemasta, kuolema elämästä." Niinhän se oli mennyt.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:06

Kuun sirppimuoto oli ohitettu monen monta päivää sitten, joten enää parin päivän päästä kuu saavuttaisi täyden muotonsa. Aavikolla vallitessa sen yhden yön täysikuu, joka tarujen mukaan antaisi voimaa epäluonnollisille asioille kuten kirouksille ja pahoille voimille. Anubiksen lähtien matkaan ennen illan tuloa. Hänellä olisi kaksi päivää aikaa saavuttaa aavikkokaupunki ja tehdä suunnitelma perille päästyään. Ennen matkaan lähtemistä Anubis oli hyvästellyt tyttärensä ja antanut viimeiset ohjeet Giovannille, joka sai kasvatuskodin ylläpidon vastuulleen. Anubis oli myös hyvästellyt kasvatuskodin lapset/nuoret, jotka eivät olisi halunneet vanhemman lähtevän taas – sillä viimeisestä pidemmästä matkasta oli kulunut vasta pariviikkoa. Kuinka kauan Anubis olisi taas poissa? Noiden viiden muun vanhemman saaden ohjeensa miten nämä tulisivat menetelmä vanhimman poissa ollessa.

Anubiksen ottaen mukaansa vain tarpeellisen, mutta silti sen verran että tulisi pärjäämään aavikolla, jossa ei voinut milloinkaan tietää mitä kyseinen alue toisi tullessaan. Aavikon vartijaa lepyttävän uhrauksen viimeistellen lähdön. Anubiksen ottaen ratsukseen sen tutun mustan hevosen, joka tulisuutensa voimalla jaksoi laukata yllättävän pitkiä matkoja. Hevosen totellen isäntäänsä kuuliaisesti vaikka osoittikin niskurointia muita kasvatuskodin asukkaita kohtaan. Vanhimman vaatetuksen tehden tästä täysin aavikkokansalaisen näköisen, vähentäen ylimääräistä huomiota kun turvallinen raja ylitettäisiin.

Hänen leväten vain yhden yön kun oli saavuttanut matkasta yli puolet. Alitajunta tiesi ajan olevan kortilla, mutta jos hevonen menettäisi voimansa – ei se auttanut häntä tai Azraa. Anubiksen nukkuen tuona yönä sen mitä kykeni. Enimmäkseen hän oli istunut nuotion läheisyydessä ja katsonut hopeisilla silmillään liekkien levotonta liikkumista. Ympärillä valliten synkkä pimeys, mutta samaan aikaan se oli ollut rauhoittava vaikka muinaisten uskomusten mukaan pahat henget liikkuivatkin yöaikaan. Tuo sama pimeys oli vallinnut myös silloin kun Anubis oli saapunut temppelille viisitoistavuotiaana astuakseen salaseuran veljenkuntaan. Se sama pimeys oli kuiskinut hänen korviinsa huumatun mielen lävitse kun nuorukaisen ruumis oli häpäisty pyhien miesten toimesta, jotka lopuksi olivat polttaneet kuumalla raudalla salaseuran symbolin alavatsalle. Pimeys, joka oli kulkenut Anubiksen rinnalla yli kolmentuhannen vuoden ajan.

Auringon alkaessa sarastamaan kaukana taivaanrannassa – kokosi Anubis tavaransa ja peitti nuotion jäljet vanhan tottumuksen mukaan. Hevosen heräten isäntänsä kosketukseen, tumman äänen lausuen eläimelle rauhallisesti matkan jatkamisesta – saaden hiljaisen hirnahduksen vastaukseksi. Hevosen tuntien pian tutun painon selässään kun satula ja tavarat nostettiin paikoilleen. Anubiksen nousten viimeisenä satulaan, kielen naksauttaen kitalakea lähtömerkiksi. Toisen käsistä asettaen kasvoja suojaavat vaatekappaleet paikoilleen, raskaan hupun kätkien hopeiset silmät varjoonsa. Siitä eteenpäin Anubis pyrki pitämään mahdollisimman matalaa profiilia. Hänen varoen visusti muiden näkemästä silmiään, joiden väritys merkitsi kirousta egyptiläisille, jotka syntyjään olivat kaikki tummasilmäisiä. Vastaan tullen enemmän paimentolaisia, kulkureita tai kaupunkiin päin meneviä kauppiaita. Siellä täällä liikkuen pienissä ryhmissä vartijoita – tuon pienen yksityiskohdan kertoen sodasta. Suurin osa kaupungin taistelemaan kykenevistä miehistä oli lähetetty pois kaukaisille rajoille, joissa sota ei koskaan levännyt.

Kaupungin siluetin alkaessa kohoamaan edessäpäin – lamaannutti se vieläkin monen ulkopuolisen mahtavilla puitteillaan vaikka entisestä loistosta kertoi enää vain haurastuneet koristukset rakennuksissa, jotka rapistuivat vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Anubiksen nousten ratsailta lähempänä kaupungin muureja, taluttaen hevosta siitä edespäin – hukuttautuen näin paremmin ihmismassaan, joka oli tiheimmillään keskipäivän tunteina. Pääportin jälkeen avautuen heti vilkas kauppakatu, jossa kauempaa matkustaneet kauppiaat nyhtivät kiskurihinnoin rahat kaupungin kansalaisilta, joiden oli tultava toimeen ulkopuolisten tuomilla tuotteilla ja ruoilla, koska sota oli syönyt heidän kotimaansa antimet. Ihmisistä pystyen näkemään vihan ja pelon, kaikkien pitäen katseensa lähes koko ajan maassa ja puhutellen vieraita vain pakon edessä. Kaupunki oli kuollut sisältä käsin.

Väsyneiden silmien näkemättä enään juurikaan mitään eteensä, vaikka pää olikin kohdistettu pakottetusti kohti maata, jossa vastasi takaisin vedessä näkyvä peilikuva nuoresta neidosta, jonka kellertävissä silmissä näkymättä enään sitä samaa päättäväisyyttä kuin päiviä aiemmin.
Vahvemman käden puristaen takaraivon alueella hiuksia otteessaan, pakottaen pään uudemman kerran voimalla veden alle, jossa kellertävät silmät kohtasivat puisen pohjan joka näytti pimeydessä lähes pohjattomalta kuilulta joka olisi syössyt Azran kuolemaan mikäli tätä pidettäisiin liian kauan hapettomassa tilassa. Alamaiset olisivat voineet tehdä sen aikoja sitten: antaa lisää myrkkyä nopeammin tappavissa määrin, tai kuten nyt, pakotuttaa tyttö olemaan veden alla tarpeeksi kauan kunnes keho ei olisi enään pistänyt hanttiin elimistön pettämisen vuoksi, mutta näiden tietäen tuon neidon tarkoitusperän ja kuka tämä oli, miksi kuningas oli pitänyt tuon elossa niinkin kauan, vaikka erinäiset tapahtumat olivat söivät neidon sisintä. Tapahtumat, jotka jäivät vain sellin seinien sisälle, koskaan pääsemättä enään ulos sieltä muiden kuultavaksi.
Pään nousten takaisin ylös, alkoivat keuhkot väkisinkin yskiä pitkään jatkuneen hapettomuuden vuoksi, samalla sivusilmällä katsottuna tytön erottaen selvästi kuinka edes hieman kasvaneet hiukset tipahtivat yksi kerrallaan tukkuina alas, kunnes ne olivat jälleen poikamaisen lyhyet. Silmien laskeutuen hitaasti kiinni, korvan erottaen hyvin hämärästi kauempana nyyhkytystä toiselta vangilta jonka Azra oli nähnyt ohimennen muutamia tunteja aiemmin. Katseen kääntyen sen verran sivummalle nähdäkseen tuon nuoremman tytön, joka oli kirjaimellisesti ahdistettu nurkkaan sotilaiden toimesta, joista yksi piteli vaatteita, toinen tikaria hiustenleikkuuta varten ja loput olivatkin vain apuna. Syden sykähtäen kivuliaammin, katseen joutuen kääntymään pois näkemästään pelkästään vihan vuoksi, joka pakotutti heidät tilanteeseen mihin kukaan ei ollut koskaan halunnut ennenkään. Palon syttyessä jälleen hiljalleen silmiin, muttei muiden nähtäväksi kun keuhkot kerkesivät vetämään jälleen pienen määrän ilmaa sisäänsä ennen veteen uppoamista.

Auringon alkaessa painumaan hitaasti alaspäin, ihmisten kerääntyen keskustaan tuon alttarin ympärille, joka oli pitänyt sisällään monen ihmisen tuskan kun nämä olivat joutuneet uhrattavaksi vasten omaa tahtoaan, muiden uskotellen sen olevan ylempien tahto. Pian tuossa kaupungissa olivat kaikki asukit vallanneet määrällään tuon alueen, ihmisten yrittäen tunkea eteen nähdäkseen mistä oikein oli kyse, ne ketkä eivät tahtoneet nähdä pysyttelivät taka-alalla ja ne hyvin harvat jotka eivät päässeet ihmistunnoksen lävitse mutta halusivat silti nähdä kaiken, olivat kiivenneet rakennuksien, pylväisen ja muiden mahdollisten korokkeiden päälle nähdäkseen aivan kaiken.
Kolmen henkilön askelten, vieden hitaasti kohti tuota kyseistä aluetta. Kaikilla ollen täysin identtinen vaatetus, joka koostui yksinkertaisesti valkeasti puuvillapaidasta sekä polviin asti ulottuvista housuista, mutta kun katse alkoi kohoamaan kohti kasvoja, näki paidan suuresta aukosta ruhjeet sekä mustelmat ja muut haavat, mutta kasvojen peittyen kankaisten pussien taakse jotka peittivät jokaisen uhrin kasvot aina viimeiseen hetkeen asti ennen niiden paljastamista.
Sotilaan pukaten jälleen viimeisintä kävelijää väkivaltaisesti aseellaan jotta tämä ei jäisi muiden tovereidensa jälkeen vauhdissa, sillä olihan heillä kiire, kahleiden kilisten huomiota herättävästi määränpään lähestyessä.

Paljaiden jalkojen tuntien puisen viilentyneen pinnan kun näitä otettiin muutamien portaiden ylitse alttarin päälle, missä nämä vuorostaan ohjattiin synkranoidusti erilleen toisistaan: yksi keskelle, kun taas muut kaksi tuosta molemmin puolin tietyn välimatkan päähän.
Näiden perässä astellen hyvin erilaisesti pukeutunut mies noihin muihin alamaisiin verrattuna, tuon vaatetuksissa käytettyjen kankaiden, koristeiden sekä muiden kalliiden yksityiskohtien kertoen tuon miehen kuuluvan selvästi ylemmälle tasolle kuin muut. Ylipappi, joka oli korruptoitunut sekä menettänyt tajunnan oikeasta ja väärästä jo aikoja sitten, joka ei välittänyt kenelle joutuisi tekemään uhrauksen ja milloin, kunhan vain palkkio oli tiedossa.
Ylipapin astellen hitain askelin alttarin puolelta toiselle, puhuen kokoontuneelle väelle kovaan, uhmakkaaseen ääneen sen tavanomaisen puheen joka oli kuultu jo useasti vuosien aikana, kansankin tietäen valitettavasti miten tuo kaikki menisi. Ensiksi, ylipapille ojennettaisiin tikari jota koristeli tuo samainen merkki mikä Azran lantiolla, joka oli merkki uudesti nousevasta elämästä. Miehen aloittaen oikealta, tuon poistaen hitaasti kankaan polvistuneen miehen kasvoilta muidenkin nähtäväksi, jonka jälkeen ylipappi kertoisi muille valheellisesti mitä tuo poloinen oli tehnyt ansaitakseen kaiken sen mitä tulevan piti. Uhrien rukoillen vanhempaa säästämään heidän henkensä, mutta ylipapin lausuessa rukousta samalla kun viiltäisi kurkun raa'asti auki vailla minkäänlaista sääliä... olisi kaikki ohitse.

Tuon saman toistuen keskimmäisenkin kohdalla, joka oli se nuori tyttö jonka Azra oli nähnyt heikosti nurkassa aiemmin. Neidon rukoillen edeltäjänsä tavoin henkensä puolesta, mutta mitä kauemmin tuo jatkoi... sen nopeammin tuokin valahti kuolleena puiselle alttarille.
Puisen lankun liikahtaessa asteen alemmaksi lähestyvän painon alla, tiesi Azra hänen olevan seuraava. Silmät eivät ehkä nähneet, mutta korvat kuulivat sitäkin tarkemmin ympärillä tapahtuvan, ja ennenkaikkea ihoa tunsi. Sormuksen koristeltujen sormien laskeutuen kankaan karhealle pinnalle nostaakseen tuonkin pois viimeisen edestä, keskeytyikin teko kun ilmat potkaistiin äkisti pihalle pallean alueelta, ylipapin lennähtäen muutamaan askeleen kauemmaksi tytöstä, jota sotilaat yrittivät pitää aisoissa vaikka tuo rimpuilikin ja yritti vuorostaan potkasta noita irti itsestään.

Kaikki mitä aukiolla tapahtui – seurasi kuningas veren vuodattamista ilmeettömyys kasvoilla. Silmien katseessa häivähtämättä milliäkään sympaattisuudesta vaikka viattomat uhrit kohtasivat loppunsa epätoivoisen anelemisen jälkeen. Tämän vanhemman miehen nähden kaiken selvästi korkealta parvekkeelta, joka erotti hänet selvästi kaupunkilaisista. Istuimen takana seisomatta yhtäkään vartijaa – sillä vuosien saatossa miehestä oli tullut vainoharhainen jopa omia vartijoita kohtaan. He elivät sodan ja epätoivon aikaa. Moni olisi varmasti valmis maksamaan sitten vaikka viimeisillä rahoillaan palkkion ”hullun kuninkaan” murhaamisesta. Kansalaiset olivat antaneet tuon lempinimen epäkiitollisuutensa ajamina, olisi siis vain enää ajan kysymys kun jokin päättäisi tarttua kättä pidempään.

Tapahtumien saadessa yllättävän käänteen kolmannen uhrin toimesta. Puristautuivat sormet tiukemmin kultaisia käsinojia vasten ja vartalon nojautuen asteen eteenpäin valmiina nousemaan seuraavaksi ylös, mutta jokin sai kuninkaan jäämään paikoilleen. Aistien varoittaen jonkin seisovan tuolin takana. Missä olivat vartijat? Missä oli hänen lemmikkinsä? Aukiolta kohoavan ihmisten huutojen estäen kuulemasta käärmeen raivoisaa sihinää suljetun oven takana, eläimen yrittäen saada ovea antamaan periksi iskeytymällä valtavalla ruhollaan kerta toisensa jälkeen estettä vasten.

Ylipapin päästessä takaisin jaloilleen – kihisi tämä raivosta koristeellisen ulkomuotonsa takana. Terävän käskyn saaden vartijat käyttämään kovempia otteita rimpuilijaan, joka pian painettiin polvilleen puisille lankuille ja kädet väännettiin kovakouraisesti selän taakse. Veitsen välkähtäen auringon valossa – aseen kohottautuen sivulle päin valmiina viiltämään kurkun nopeasti auki. Ylipapin liikkeiden kuitenkin pysähtyessä äkillisesti. Aukiolla seisovat ihmiset olivat kääntäneet huomionsa parvekkeen suuntaan ja osoittelivat siellä tapahtuvaa, että kauempana olevat myös tajuaisivat kääntää katseensa. Kuninkaan seisoen kaiteettoman parvekkeen reunalla selin aukion kansaa kohti ja puhuen jollekin tulemaan toisiin ajatuksiin. Hallitsijan luvaten maksaa korkeamman palkkion kuin päästänsä oli luvattu. Luvaten lähes melkein kuun taivaalta vaikka todellisuudessa tämä ei aikoisi pitää sanaansa.
”Kohtalosi on jumalten käsissä, ei minun. Ano heiltä anteeksiantoa, älä minulta.”
Tumman äänen lausuen tyynesti kasvoja peittävän kankaan takaa – ainoastaan hopeiset silmät välkähtivät kun kasvoja kohotettiin sen verran ylöspäin, että raskaan hupun reuna väistyi. Parvekkeelle johtavan oven rysähtäessä selälleen. Mustan käärmeen ampaisten raivon sokaisemana Anubista kohti, joka seisoi sinä hetkenä selin eläimeen. Käärmeen aukaisten suunsa valmiina iskemään uhrinsa niskaan, astui Anubis äkillisesti sivuun. Kokkaan ruhon kykenemättä jarruttamaan nopeasti – iskeytyivät hampaat suoraan kuninkaan kaulan alapuolelle ja painovoiman vetäisten molemmat alas parvekkeelta monen metrin pudotukseen. Kuolevaisen kohdaten loppunsa vähiten arvaamallaan tavalla.

Anubiksen kävellen reunan läheisyyteen, että varmasti jokainen aukiolla olijoista näkisi hänet. Etusormen kohottautuen osoittamaan uhrialttarilla olevia henkilöitä, etenkin ylipappia, joka vieläkin piti veistä lamaantuneena kädessään.
”Laske aseesi, sinä itsesi myynyt pakana. Aiotko valuttaa kuningattaresi verta vaikka et ole edes oikeutettu katsomaan häntä silmiin.”
Kansan keskuudesta kuuluen kohahdus – toisen vartijoista vetäisten hupun Azran kasvojen edestä. Auringon valon korostaen keltaisten silmien väritystä. Ylipapin käskien vartijoita nostamaan vanki jaloilleen, että tämä pääsi tarkistamaan oliko tällä valtaistuimen perilliselle tarkoitettu syntymämerkki. Tutun symbolin paljastuessa kankaan alta – putosi veitsi papin kädestä selvän järkytyksen takia. Sillä kertaa oli ylipapin vuoro heittäytyä polvilleen ja painua siitä vielä syvään kumarrukseen.
”Valtiattareni. Aavikon kirkkain tähti. Kuningattareni. Pyydän, antakaa minulle anteeksi.”
Vartijoiden painuessa myös kumarrukseen kuten myös kansalaiset, jotka alkoivat tajuta yksitellen kuka lavalla seisova neito oli.

Azran tullen polvistetuksi väkipakoin maahan ylipapin käskyttämänä, yritti tämä vielä viimeisillä voimillaan pyristellä tulevaa vastaan, joka oli enään välttämätön ja vain muutamista minuuteista kiinni.
Mitä enemmän kuitenkin keho yritti pyristellä tahdonvoimallakin viimeiseen asti, vahvistuivat sotilaiden otteen sitä enemmän. Silmien painautuen kiinni väkisinkin kankaisen pussukan alla, mielen lausuen sanattomasti tutun rukouksen mielessään jumalille pitämään huolta aasimaisesta ystävästään, joka oli kuitenkin neidolle aina ollut tärkeä osa elämää tuon sekä heidän oikeustaan huolimatta.
Kuluen useita minuutteja, odotettua iskua koskaan tapahtumatta mutta sen sijaan joku kansalaista huudahti vuorostaan katsomaan jonnekin muualle huomionarvoiseen, ihn tuntien kuinka sotilaiden otteen löystyivät vähitellen lähes olemattomiksi, näiden enään edes huomioimatta vankia joka hetki sitten oli pitänyt teloittaa heidän kuninkaansa vuoksi, kun jokaikisen katseet olivat kohdistuneet tuolle kyseiselle yksityisparvikkeelle, jossa tämä nimenomainen mies yritti puhua itseään pois tilanteesta, niinkuin aina.
Käärmeen ja ihmisen päätyessä kaiteen ylitse, pystyi lähes tuntemaan kuinka osa kansalaisista hengähti syvään joka järkytyksestä tai sitten ilon pidättelystä, osa taas alkoi supista samantien hämmennykseensä ja osa taas yrittivät laatia tapahtunutta ymmärrettäväksi. Azran näkemättä tilannetta vieläkään, mutta mitä tämä kuuli jonkun kuiskailevan toiselle, kertoi se enemmän kuin tarpeeksi mitä oikein oli tapahtunut. Sydämen sykähtäen asteen hitaammin ja kovemmin kovia kokeneen ulkokuoren alla. Oliko se totta? Kuningas oli kuollut?
Siinä samassa kuului uudempi kohahdus kansan puolelta tutun äänen huutaessa ylipapille, tunsi iho monien tuhansien katseet itsessään jotka eivät voineet uskoa kuulemaansa, ennenkuin kasvoja peittävä kangas poistettiin viimein ja Azra nostettiin samantien ylös tarkistusta varten. Paidan helman siirtyen sen verran syrjään, jotta sen alta paljastui tuo kyseinen merkki joka oli poltettu tytön ollessa hyvin nuori, kuului seuraavasti voimakas ääni kun tikari pudotettiin järkytyksen voimasta pois käden otteesta, ylipapin langetessa nuoremman eteen pyytäen anteeksiantoa. Muiden paikalla olijoiden seuraten samaa esimerkkiä pian alkuhämmennyksen jälkeen. Erikoisen värisen silmävärin, joka erkani suuresti normaalista egyptiläisestä, katsoi laajaa nähtyvyyttä hämmentyneenä, ja osaksi ymmärtämättä vieläkään mitä oli tekeillä.

Olemattoman tuulenvireen saaden takaisin lyhyeksi leikatut hiukset heilahtamaan heikosti tuulessa, hiljaisuuden vastaten vain takaisin aavemaisesti ennenkuin Azra sai edes huokaistua henkeä keuhkoihinsa hitaasti. Heikkojen askelten lähtien ottamaan varoen lähemmäksi reunaa, vaikka joka askeleella tunsi keho viiltävän kivun kulkevan lävitse myrkyn ansiosta, katseen lähes sumentuen kokonaan mustaksi ja jalkojen menettäessä voimansa, mutta silti päättäväisyys vei eteenpäin kunnes viimein tämä oli päässyt haluamaansa kohtaan. "Kansalaiset! Naiset ja miehet, nouskaa ylös!" Katseiden nousten hitaasti epäuskoisena maasta yksi toisensa jälkeen, kenenkään aluksi uskaltamatta toimia niin kuin oli pyydettyä kuninkaan vallan vuoksi, ennenkuin osa ymmärsi tytön olevan tosissaan. Minkälainen kuningatar ei halua toisten kumartavan hänelle? "... Näen katseestanne pettymyksen, pelon, epäuskon, vihan kaikesta mitä isäni on tehnyt teille, ja perheillenne. Moni hyvä mies ja poika on kuollut sodan takia, joka on kestänyt jo aivan liian kauan, tuhonnut rakkaan kaupunkimme ja repinyt sen asukkaat riekaleiksi sisältäpäin. Ja minkä vuoksi?" Katseiden vaihtaen toisiaan vieretysten ja puolelta toisille kysyvästi, Azran katsoen tuota reaktiota arvioivasti. "Kukaan ei taida edes muistaa alkuperäistä syytä miksi tämä kaikki alkoi, olenko oikeassa? Niin pitkälle tämä kaikki on jatkunut sukupolvesta toiseen, pääsemättä minnekään siinä mitä se oli yli kaksikymmentä vuotta sitten ensimmäisen kerran. Isäni ei nähnyt sitä, ja se ajoi häntä sokeasti omaan tuhoonsa, vaikka samalla hän tuhosi myös meidät kaikki omalla typeryydellään ja vallanhimollaan. En voi pyytää hänen tekojaan anteeksi, sillä edes jumalat eivät ole oikeutettuja moiseen, mutta voin edes yrittää korjata niitä paremmaksi. Aloittaa alusta!" Sormien pyöritellen tuon tikaria käden otteessa, joka oli nostettu puheenaikana kämmenelle, sen tullen kohotetuksi muidenkin nähtäville "aloittaen tästä tikarista! Liian kauan tällä on uhrattu viattomien ihmisten henkiä valheellisesti alusta alkaen vain pitkittääkseen valtiaan elinaikaa! Tästä eteenpäin, kukaan, ei kukaan, joudu enään koskaan kokemaan sitä samaa, kuin nämä kaksi nuorta ja monet muut ennen heitä!"

Katseen laskeutuen hitaasti oikealle puolelle, kohti ylipappia joka oli hetki sitten pyytänyt vielä anteeksi tekojaan, joka olisi ajanut Azran tuonelanmaille jos Anubis ei olisi kerennyt paikalle. "Ja mitä sinuun tulee, kunnioitettu Ylipappimme, et ansaitsisi edes hengittää maanpäällä kaiken sen jälkeen mitä olet tehnyt. Ryvet rikkauksissasi ja leveilet kultasine koruinesi, sekä mikä pahinta: ahneutesi sekä rakkautesi tuohon kiiltävään esineeseen on niin iso, ettet edes välitä omasta kansastasi, jonka kanssa olet kasvanut koko ikäsi, vaikka kärsimme köyhyydestä sekä monesta muusta samaan aikaan." Kellertävän katseen pysytellen koko tuon ajan tummissa silmissä jotka näyttivät selvää hermostuneisuuden merkkejä. "... Voisin syöttää sinut Lamialle, mutta valitettavasti et ole edes sen arvoinen syntiesi jälkeen. Saat todistaa arvosi ajan kanssa. Tästä eteenpäin et enään tarvitse rikkauksia. Myy ne, ja anna niistä saamasi rahat jollekin joka oikeasti tarvitsee niitä. Mutta sitä ennen, saat haudata nämä kaksi, niinkuin muutkin ketkä ovat kohdanneet saman kohtalon. Ymmärrätkö?"

”Tuntekoon jokainen armosi täältä koko Egyptin halki. Kunnioitettu sinä aavikon kirkkain tähti. Kuningattareni.”
Ylipapin, joka oli sitten painanut otsansa lavan puisiin lankkuihin, madellen sanallisesti Azran jalkojen juuressa. Niin suuresti tämä mies rakasti omaa henkikultaansa – ettei tämän lipevälle kiitokselle löytynyt rajoja. Mies olisi hyvin todennäköisesti suudellut neidon jalkojakin jos nuo kaksi vartijaa eivät olisi nostaneet ylipappia ylös ja pakottaneet alas lavalta, katoamaan näköpiiristä. Ylipapin tehden käskyn mukaan, kadoten kuten Anubiskin vaikka vanhin olikin tehnyt niin toisenlaisista syistä. Hän ei ollut edelleenkään tervetullut aavikkokansan kaupunkiin, edesmennyt historiansa piti siitä huolen. Azra saisi varmasti siihenkin muutoksen aikaiseksi, mutta vielä ei ollut sen aika.

Neljän sotilaan kuljettaen kuolleen kuninkaan ruumiin säilytyspaikkaan odottamaan lopullista päätöstä. Pääsi Azra takaisin palatsiin, mutta tuona kertaa tämä oli siellä korkea arvoisin eikä vanki, jota pidettiin salassa kellarikerroksen sokkeloihin kätketyssä syrjäisemmässä huoneessa. Naisväen auttaen siistiytymisessä sen verran mitä valtiatar antaisi luvan tehdä. Kaikkien ihmisten ollen yhtäkkiä todella ystävällisiä ja hymyilivät vaikka tekivätkin eleen hakien tai arasti sillä edesmenneen kuninkaan valtakautena kyseinen ele oli unohtunut monelta. Azran jäädessä viimein yksin avaraan huoneeseen, josta pääsi halutessaan palatsin sisäpuutarhaan – soi Anubis läsnäolonsa julki. Vanhimman ilmestyen katosta kannattelevan pylvään takaa ja astuen peremmälle huoneeseen valkeiden verhojen lomitse. Käden kohottautuessa kasvoja peittävän liinan luokse ja laskien sen alas. Hopean kohdatessa neidon kellertävän katseen – painui katse alaviistoon ja vartalo laskeutui puoliksi polvilleen. Tumman äänen lausuen:
”Pyydän anteeksi etten painu niin kumaraan kuin entinen ylipappinne, mutta toivottavasti saan sen anteeksi ikääni vedoten”
Suupielen nytkähtäen hyvin mitättömästi illuusiomaiseen virneeseen totisen näköisillä kasvoilla. Anubis nousten ylös vasta Azran luvan jälkeen. Tarkkailevista silmäpareista kun ei voinut olla koskaan liian varma.

Hetken kestävän hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille. Azran pystyen tuntemaan selvästi hopeisten silmien tarkkailevan itseään. Anubiksen henkäisten lopulta asteen raskaammin. Hän oli koko ajan tiennyt tämän olevan edessäpäin, mutta oliko sen pitänyt tapahtua nyt? Aavikkokansalaiset olivat saaneet uuden hallitsijan, mutta kuinka Azran ikäinen kykenisi huolehtimaan monien ihmisten tarpeista ja saada nämä uskomaan itseensä. Kansalaiset oli raadeltu hajalleen sodan takia, näiden usko oli poljettu maahan, usko paremmasta oli vain hauras kuiskaus kaukaisuudessa. Nuorempi oli antanut pienen taidon näytteen aikaisemmin päivällä kun oli puhunut kansalle syntyperänsä paljastuessa ja armahtanut ylipapin kun joku toinen olisi voinut katkaista petturin pään saman tien. Ehkä Azrasta kasvaisi aikanaan hyvä hallitsija, mutta kuvassa oli edelleen yksi ongelma. Azra oli nainen ja nainen ei voinut hallita yksin sillä sitä pidettäisiin valtion heikkoutena sillä jokainen hallitsija perhe tarvitsi jälkeläisiä. Azran pitäisi saada esikoisensa ennen kahden kymmenen vuoden ikää – se oli ollut aavikkokansalaisten tapa monien satojen vuosien ajan. Kukaan ei ollut varmaankaan kertonut kyseistä Azralle, ei vielä…

”Hiuksesi…”
Katseen kohdistuen uudemman kerran nuoremman lyhyeksi leikattuihin hiuksiin, jotka tulisivat muistuttamaan varmasti joka päivä Azralle niistä kauheuksista mitkä olivat tapahtuneet vankilassa. Anubis olisi halunnut ottaa välimatkan umpeen ja sulkea nuorempi syliinsä, silittää tämän hiuksia rauhoittavasti ja kuiskata kaiken kääntyvän tästä eteenpäin paremmaksi, mutta sanattoman protokollan takia jalat eivät liikahtaneet. Neljän metrin etäisyyden pysyen kaksikon välissä.
”Olen pahoillani etten ehtinyt apuun aikaisemmin. Minun olisi pitänyt lukea merkkejä tarkkaavaisemmin.”

Kaiken tapahtuen vieläkin osaksi sumeana siitä hetkestä eteenpäin kun entinen ylipappi oltiin heitetty alas alttarilta omiensa joukkoon. Azran itseasiassa huomioidessa tekonsa vasta sisällä kun kädet alkoivat äkkiseltään riisuamaan uudemman kerran vaatetusta pois uudemman ja arvon mukaisempaan.
Azran saaden jopan kunnolliset kengät jalkaansa, lian kadoten iholta vähitellen mutta ruhjeet jotka olivat koristelleet ihon ja kehon aluetta ne muutamat päivät, parantuisivat vain ajan kanssa ja ne mitä silmät eivät nähneet ulkokuoren taakse... ne tuskin koskaan täysin.

Äänen pyytäen hiljaisesti naispalvelijoita poistumaan tilasta sen jälkeen kun viimeinenkin vaatepala oli asetettu paikoilleen ja lika pois näkyvistä, kääntyi katse noita kolmea vanhempaa naista kohti jotka nyökkäsivät ensin, ennenkuin kumarsivat myöntävästi valtiaan tahtoon. Oven sulkeutuessa kuuluvasti takanapäin, hengähti neito vasta tuolloin vapaammin tietäessään olevansa muiden katseilta pois, askelten lähtien varoen viemään kohti valkeita verhoja jotka jättivät taaksensa sisäpuutarhan jossa Azra oli saanut olla viimeksi lapsena äitinsä kanssa. Silloin kauan sitten, kun kaikki oli vielä näyttänyt pienen lapsen silmissä olevan suunnilleen hyvin eikä tällä ollut sitä vastuuta, joka nyt oli sekunnissa suorastaan pudonnut alle kahdeksantoista vuotiaan neidon harteille.
Askelten pysähtyen kuin seinään, kehon kääntyen uudemman kerran ympäri nähdäkseen mestarinsa astuvan piilostaan hieman kauempana neidosta itsestään nähden, kohdistuivat hopea ja keltainen toisiinsa monen päivän jälkeen. Katseen seuraten toisen kumartumista ilmeettömänä, miehen ollen kerrankin se joka suostui lausumaan sanasen ensimmäisten joukossa, joutui Azra hetken aikaa heristämään kuuloaan tuon puheen jälkeen. Oliko heidän mestarinsa juuri parjaissut vitsin? Hymyn alkaen väkisinkin nykimään suupieliä sanojen johdosta ja katsellessaan Anubista joka yritti parhaimpansa mukaisesti käyttäytyä kunnioitettavasti nuoremman edessä. Pienen käden liikkeen riittäen pyytämään vanhempaa nousemaan ylös, vaikka todellisuudessa Azran olisi tehnyt mieli purskahtaa nauruun ja astella välimatka umpeen sen enempiä ajattelematta.

"Hiukseni?"
Käden nousten hitaasti koskettamaan entistä lyhyempiä hiuksia, jotka oli vain raa'asti katkottu veitsellä sen enempiä ajattelematta, hieman huvittuneen ja hämmentyneen hymyn laskeutuen hieman surullisemmaksi "... usko pois, siellä tapahtui paljon pahempiakin asioita, kuin se että he lyhensivät näitä niin että näytän aivan pojalta." pienen naurahduksen karaten huulten välistä, vaikka todellisuudessa nuorempi taisteli sillä hetkellä sisältä päin kaikin mahdollisin tavoin ettei olisi ruvennut itkemään, tuon tuntemuksen peittyen hyvin ulkopuolisen silmissä naurahduksen ja hymyn alle, vaikka Anubis näkisikin monien vuosien kokemuksella tuon huijauksen taakse.
Azran kuunnellen hiljaisesti mestarinsa anteeksipyynnön, teki pää mitättömän nyökkäyksen merkiksi että kaikki olisi sen aiheen osalta hyvin, "Poissaollessani on tainnut tapahtua kaikenlaista? Chadiin liittyen, kenties?" Nuoremman todetessa arvuuttelevasti, yrittäen saada samalla ymmärrystä tuntemuksiinsa jotka olivat lähes pakottaneet tämän kääntymään jo matkan puolessa välissä takaisin kohti kotia, sen sijaan että hän olisi joutunut siihen tilanteeseen kuin he nyt olivat. Neidon kääntyen puoliksi ympäri sen verran jotta käsi pääsi siirtämään valkeaa verhoa pois tieltä jotta puutarha avautuisi kaksikon edessä, tuon pienen eleen ollen sanaton pyyntö seuraamaan mukana, vaikka nuorempi jäikin odottamaan vanhemman astelevan vierellensä.
Hiljaisuuden laskeutuen jälleen kaksikon välille, sen rikkoen vain rauhallinen veden solina, joka laskeutui kivipolun molemmin puolin, kaksikon astellessa kohti puutarhan keskustaa, Azran hieman hitaammin kuin normaalisti Lamiasta saadun myrkyn johdosta joka edes laimennettuna ei ollut kovin antoisa sen saajalle. "Mielesi harhailee huolissa, mestari. Haluatko kertoa niistä?"

Kaiken tapahtuen vieläkin osaksi sumeana siitä hetkestä eteenpäin kun entinen ylipappi oltiin heitetty alas alttarilta omiensa joukkoon. Azran itseasiassa huomioidessa tekonsa vasta sisällä kun kädet alkoivat äkkiseltään riisuamaan uudemman kerran vaatetusta pois uudemman ja arvon mukaisempaan.
Azran saaden jopan kunnolliset kengät jalkaansa, lian kadoten iholta vähitellen mutta ruhjeet jotka olivat koristelleet ihon ja kehon aluetta ne muutamat päivät, parantuisivat vain ajan kanssa ja ne mitä silmät eivät nähneet ulkokuoren taakse... ne tuskin koskaan täysin.

Äänen pyytäen hiljaisesti naispalvelijoita poistumaan tilasta sen jälkeen kun viimeinenkin vaatepala oli asetettu paikoilleen ja lika pois näkyvistä, kääntyi katse noita kolmea vanhempaa naista kohti jotka nyökkäsivät ensin, ennenkuin kumarsivat myöntävästi valtiaan tahtoon. Oven sulkeutuessa kuuluvasti takanapäin, hengähti neito vasta tuolloin vapaammin tietäessään olevansa muiden katseilta pois, askelten lähtien varoen viemään kohti valkeita verhoja jotka jättivät taaksensa sisäpuutarhan jossa Azra oli saanut olla viimeksi lapsena äitinsä kanssa. Silloin kauan sitten, kun kaikki oli vielä näyttänyt pienen lapsen silmissä olevan suunnilleen hyvin eikä tällä ollut sitä vastuuta, joka nyt oli sekunnissa suorastaan pudonnut alle kahdeksantoista vuotiaan neidon harteille.
Askelten pysähtyen kuin seinään, kehon kääntyen uudemman kerran ympäri nähdäkseen mestarinsa astuvan piilostaan hieman kauempana neidosta itsestään nähden, kohdistuivat hopea ja keltainen toisiinsa monen päivän jälkeen. Katseen seuraten toisen kumartumista ilmeettömänä, miehen ollen kerrankin se joka suostui lausumaan sanasen ensimmäisten joukossa, joutui Azra hetken aikaa heristämään kuuloaan tuon puheen jälkeen. Oliko heidän mestarinsa juuri parjaissut vitsin? Hymyn alkaen väkisinkin nykimään suupieliä sanojen johdosta ja katsellessaan Anubista joka yritti parhaimpansa mukaisesti käyttäytyä kunnioitettavasti nuoremman edessä. Pienen käden liikkeen riittäen pyytämään vanhempaa nousemaan ylös, vaikka todellisuudessa Azran olisi tehnyt mieli purskahtaa nauruun ja astella välimatka umpeen sen enempiä ajattelematta.

"Hiukseni?"
Käden nousten hitaasti koskettamaan entistä lyhyempiä hiuksia, jotka oli vain raa'asti katkottu veitsellä sen enempiä ajattelematta, hieman huvittuneen ja hämmentyneen hymyn laskeutuen hieman surullisemmaksi "... usko pois, siellä tapahtui paljon pahempiakin asioita, kuin se että he lyhensivät näitä niin että näytän aivan pojalta." pienen naurahduksen karaten huulten välistä, vaikka todellisuudessa nuorempi taisteli sillä hetkellä sisältä päin kaikin mahdollisin tavoin ettei olisi ruvennut itkemään, tuon tuntemuksen peittyen hyvin ulkopuolisen silmissä naurahduksen ja hymyn alle, vaikka Anubis näkisikin monien vuosien kokemuksella tuon huijauksen taakse.
Azran kuunnellen hiljaisesti mestarinsa anteeksipyynnön, teki pää mitättömän nyökkäyksen merkiksi että kaikki olisi sen aiheen osalta hyvin, "Poissaollessani on tainnut tapahtua kaikenlaista? Chadiin liittyen, kenties?" Nuoremman todetessa arvuuttelevasti, yrittäen saada samalla ymmärrystä tuntemuksiinsa jotka olivat lähes pakottaneet tämän kääntymään jo matkan puolessa välissä takaisin kohti kotia, sen sijaan että hän olisi joutunut siihen tilanteeseen kuin he nyt olivat. Neidon kääntyen puoliksi ympäri sen verran jotta käsi pääsi siirtämään valkeaa verhoa pois tieltä jotta puutarha avautuisi kaksikon edessä, tuon pienen eleen ollen sanaton pyyntö seuraamaan mukana, vaikka nuorempi jäikin odottamaan vanhemman astelevan vierellensä.
Hiljaisuuden laskeutuen jälleen kaksikon välille, sen rikkoen vain rauhallinen veden solina, joka laskeutui kivipolun molemmin puolin, kaksikon astellessa kohti puutarhan keskustaa, Azran hieman hitaammin kuin normaalisti Lamiasta saadun myrkyn johdosta joka edes laimennettuna ei ollut kovin antoisa sen saajalle. "Mielesi harhailee huolissa, mestari. Haluatko kertoa niistä?"

Askelten viedessä hitaasti tuota pient polkua pitkin, jota ympäröi erinäinen kasvillisuus sekä puro molemmin puolin, nuoremman kuunnellen vanhempaansa joka oli saanut johdattelemana oman puheenvuoronsa, Azran keskeyttämättä tuota kertaakaan. Puheenaiheen päätyen siinä samassa ensiksi siihen, mitä Azran tulisi tehdä, ja miten tämän kannattaisi toimia parhaiten uudessa tilanteessa, jossa kuitenkin nousi omat vaaransa esille, mitä tuli kieroutuneisiin poliitikoihin jotka osaisivat kyllä tahtoessaan huijata nuorta mieltä miten haluaisivat.
Siitä päästinkin sitten seuraavaan, joka liittyi puolestaan suvun jatkamiseen, sekä tietenkin: Azran velvollisuudesta seuraavan neljään vuoteen mennessä. Anubiksen selittäessä, että vaikka hän olisikin verellisesti kuningatar, ja vaikka tämä ehkä jopa pärjäisikin yksin, kuningattarellakin piti olla kuningas rinnalla. Heidän päästessä tuolloin keskukseen, joka sisälsi puron alkulähteen, paljon kasvillisuutta joita näki enään hyvin harvoin, sekä maassa olevia tyynyjä joiden päällä oli pystyi istumaan. Huvittuneen hymähdyksen karaten huulten välistä Anubiksen kertoman jälkeen, nuorimmaisen silti kääntymättä suoraan miestä kohti. "Varoitatko nimenomaan eräästä tietystä naisesta, jonka tiedän olevan enemmän kuin kiinnostunut saamaan viimeisetkin alueet omikseen?" Neidon kysyessä viimein, kulman kohoten asteen ylemmäksi kellertävän kohdatessa hopean välimatkan päästä pienen hymyn kera. Nimiä ei tarvittu lausua, sillä he kumpikin tiesivät tuon kyseisen naisen, joka oli jo vuosia yrittänyt havitella itselleen koko Egyptin aluetta - näiden sota-alueiden ollen yhdet niistä hyvin harvoista, jotka eivät olleet vieläkään mieltyneet moiseen, mutta nyt kun kuningas oli kuollut ja uutiset kulkisivat eteenpäin... voisi olla kulissien takana alkaisi liikkua jotain epämiellyttävää, joka ei epäröisi käyttää pienintäkään sattumaa tai suunniteltua hyväkseen saadakseen haluamansa.

Chadin tullessa puheeksi, laskeutui hymy alas takaisin mietteliääksi ilmeeksi miehen sanojen myötä, vaikka samalla uusi kuningatar ei pitänytkään kuulemastaan, vaikka kaikki se olikin totta. Chad ja Azra olivat tunteneet jo lapsesta lähtien, kummankin tuntien toisensa paremmin kuin kukaan muu kasvatuskodin asukeista vaikkei kaikkia asioita oltukaan sanottu ääneen, mutta silti tieto siitä ettei hän pääsisi selittämään asioita ystävälleen kasvotusten, kertomaan totuuden, tai edes nähdä tuota nuorempaa poikaa ehkä enään mikäli tuo tosiaan päättäisi toteuttaa uhkauksensa... repi sydäntä kivuliaasti moneen osaan.

"Tiedän sen." Äänen todetessa hiljaisesti, katseen kohoten myöskin kimeää ääntä kohti, joka lähti tuosta linnusta joka valmistautui kohti omaa matkaansa. Hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille jälleen, kellertävän silmäparin laskeutuen vuorostaan ensimmäisenä alas pilvettömältä taivaalta linnun kadottua näkymättömiin. Nielaisun tapahtuen tahtomattaan vaikeammin, sen kertoen sanattomasti ettei neito tosiaankaan nauttinut siitä tilanteesta "... Kerro hänelle totuus. Ei ehkä kaikista mielekkäin, mutta ainakin hän tietää, mitä on tapahtunut, ja miksen pysty palaamaan hetkeen takaisin." Katseen nousten hitaasti heidän mestariinsa, pienen, ilottoman hymyn nousten huulille näkyväksi vaikkei se päässytkään missään vaiheessa silmille. Varovaisen askeleen hukuttautuen veden solinan ääniin, Azran astuessa tuon heidän kahden välimatkansa kiinni, vaikka periaatteessa niin ei olisikaan muodollisuuksissa sallittu, kietoutuivat kädet tuon miehen ympärille, joka oli aina ollut kaikille kasvatuslapsilleen isähahmo niin hyvässä kuin pahassakin.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:09

”Kerro hänelle totuus.”
Totuus? Mikä oli loppujen lopuksi tässä kaikessa se kultainen totuus, johon voisi laittaa nojaamaan kaikki tapahtunut ja tuleva. Anubis ei ollut kertonut Azralle mitä Chadille oli tapahtunut todellisuudessa. Hän ei ollut kertonut muinaisesta voimasta, joka tuonakin hetkenä pesi nuorukaisen ruumiissa tavoitteena kasvattaa voimiaan kuolevaisen kustannuksella. Pimeys oli aluksi saanut otteen Chadistä, mutta jokin oli saanut nuorukaisen heräämään takaisin itsensä herraksi. Oliko kaikki tapahtunut sattumalta vai oliko muinainen voima ymmärtänyt, että se tulisi tarvitsemaan kuolevaista yhtä paljon kuin kuolevainen tarvitsi sitä. Kykenisikö Chad valjastamaan muinaisen voiman omaan käyttöönsä vuosien saatossa vai tuhoaisiko pimeys nuorukaisen hiljalleen ja lopulta repisi järjen riekaleiksi.

Azran siirtyessä Anubista lähemmäksi - ehtivät hopeiset silmät kääntymään nuorempaan kunnes käsivarret kietoutuivat vartalon ympärille aralta alkavaan halaukseen. Azran tiedostan tuona hetkenä tekonsa olevan kielletty, mutta uskaltautui silti rikkomaan hovin sääntöjä. Anubiksen hymyillen totisen ulkokuorensa takana ja päättäen viimein vastata halaukseen – sillä voisi olla, että kyseinen jäisi kaksikon viimeiseksi. Tulevaisuudesta kun ei koskaan voinut olla varma.
Anubiksen lähtien aavikkokansan pääkaupungista kahden päivän jälkeen. Hän oli antanut viimeiset ohjeet Azralle ja kehottanut pitämään yhteyttä pienemmistäkin asioista. Anubis oli valmis auttamaan vaikka hänelläkään ei ollut kaikkia vastauksia valmiina, mutta sitäkin enemmän kokemusta monien vuosisatojen takaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jäänsiniset silmät katsoivat ilmeettöminä pimeyden lävitse huoneessa olevaa pylväs sänkyä, jonka valkeiden vuodevaatteiden lomassa makasi kyljellään nainen. Silkkisen yöpaidan helma oli kiivennyt hiljalleen lähemmäksi vyötäröä – paljastaen päivettyneen ihon ja osan alusvaatteesta, jonka väritys oli yhtä verenpunainen kuin naisen teräviksi hiotut kynnet. Tummanruskeiden hiusten levittäytyen tyynylle ja osan sortuvista roikkuen solakoiden kasvojen edessä. Täyteläiset huulet olivat aavistuksen raollaan, hengityksen kulkien syvään ja rauhallisesti. Ovaalin muotoisten silmien pysyen sulkeutuneita, niitä kehystäen nuo runsaat ripset, jotka olisivat varmasti synnyttäneen hurrikaanin kun nainen olisi räpsäyttänyt silmiään. Zayn astuen vaivihkaa askeleen lähemmäksi – irrottamatta katsettaan vieläkään nukkuvasta naisesta, joka sinä hetkenä oli autuaan tietämätön miehen läsnäolosta. Zay oli saapunut takaisin italian maaperälle vasta tuona yönä. Hän oli myös lähtenyt Egyptiin ilmoittamatta – sillä tuo viattomalta näyttävä nainen omasi keinot saada haluamansa tieto toisin keinoin. Näkyvä uteliaisuus toisi mukanaan nopean lopun kun taas vaivihkainen tietojen kerääminen oli vain leikkimistä Zayn omalla leikkikentällä. Mustan puvun takin nappien päätyessä avatuksi – olivat askeleet pysähtyneen sängyn vierelle.

Zayn kumartuen aavistuksen lähemmäksi, laskien toisen kätensä patjaa vasten. Herkkien aistien napaten naisen ominaistuoksun ja kalliin parfyymin, iho oli rasvattu aikaisemman tavan mukaan kookosrasvalla, jonka tuoksu oli Zaylle todella tuttu. Kaksikko oli elänyt kahdestaan susiparin tavoin viiden vuoden ajan ja koko tuon aikana Zay oli varjellut Cecilian olemassa oloa Shaiyanilta, Anubikselta, kaikilta vihollisiltaan. Tuo nukkuva nainen ei olisi hänen heikkokohtansa. Silmien muodon kaventuessa. Jäntevien sormien kulkeutuen vaivihkaa naisen siron kaulan läheisyyteen. Vain yksi painallus. Vain yksi teko ja kaikki olisi ohitse. Zayn voiden jo kuvitella miltä nainen näyttäisi elottomana sängyllä, silmissään tyhjän lasittunut katse kuin posliininukke. Naisen tumman ruskeiden iiristen paljastuessa avautuvien silmäluomien takaa – pystyi Zay näkemään niiden värityksen täydellisesti vaikka huone oli hämärä, niin täydellisesti hän muisti tuon naisen jokaisen yksityiskohdan. Luonnon punertavien huulien liikahtaessa – tiesi Zay odottaa kuulevansa kohta naisen romanialaisella aksentilla korostetun yleiskielen, jossa ärrä kehräsi pehmeästi.

”Kerro hänelle totuus.”
Totuus? Mikä oli loppujen lopuksi tässä kaikessa se kultainen totuus, johon voisi laittaa nojaamaan kaikki tapahtunut ja tuleva. Anubis ei ollut kertonut Azralle mitä Chadille oli tapahtunut todellisuudessa. Hän ei ollut kertonut muinaisesta voimasta, joka tuonakin hetkenä pesi nuorukaisen ruumiissa tavoitteena kasvattaa voimiaan kuolevaisen kustannuksella. Pimeys oli aluksi saanut otteen Chadistä, mutta jokin oli saanut nuorukaisen heräämään takaisin itsensä herraksi. Oliko kaikki tapahtunut sattumalta vai oliko muinainen voima ymmärtänyt, että se tulisi tarvitsemaan kuolevaista yhtä paljon kuin kuolevainen tarvitsi sitä. Kykenisikö Chad valjastamaan muinaisen voiman omaan käyttöönsä vuosien saatossa vai tuhoaisiko pimeys nuorukaisen hiljalleen ja lopulta repisi järjen riekaleiksi.

Azran siirtyessä Anubista lähemmäksi - ehtivät hopeiset silmät kääntymään nuorempaan kunnes käsivarret kietoutuivat vartalon ympärille aralta alkavaan halaukseen. Azran tiedostan tuona hetkenä tekonsa olevan kielletty, mutta uskaltautui silti rikkomaan hovin sääntöjä. Anubiksen hymyillen totisen ulkokuorensa takana ja päättäen viimein vastata halaukseen – sillä voisi olla, että kyseinen jäisi kaksikon viimeiseksi. Tulevaisuudesta kun ei koskaan voinut olla varma.
Anubiksen lähtien aavikkokansan pääkaupungista kahden päivän jälkeen. Hän oli antanut viimeiset ohjeet Azralle ja kehottanut pitämään yhteyttä pienemmistäkin asioista. Anubis oli valmis auttamaan vaikka hänelläkään ei ollut kaikkia vastauksia valmiina, mutta sitäkin enemmän kokemusta monien vuosisatojen takaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jäänsiniset silmät katsoivat ilmeettöminä pimeyden lävitse huoneessa olevaa pylväs sänkyä, jonka valkeiden vuodevaatteiden lomassa makasi kyljellään nainen. Silkkisen yöpaidan helma oli kiivennyt hiljalleen lähemmäksi vyötäröä – paljastaen päivettyneen ihon ja osan alusvaatteesta, jonka väritys oli yhtä verenpunainen kuin naisen teräviksi hiotut kynnet. Tummanruskeiden hiusten levittäytyen tyynylle ja osan sortuvista roikkuen solakoiden kasvojen edessä. Täyteläiset huulet olivat aavistuksen raollaan, hengityksen kulkien syvään ja rauhallisesti. Ovaalin muotoisten silmien pysyen sulkeutuneita, niitä kehystäen nuo runsaat ripset, jotka olisivat varmasti synnyttäneen hurrikaanin kun nainen olisi räpsäyttänyt silmiään. Zayn astuen vaivihkaa askeleen lähemmäksi – irrottamatta katsettaan vieläkään nukkuvasta naisesta, joka sinä hetkenä oli autuaan tietämätön miehen läsnäolosta. Zay oli saapunut takaisin italian maaperälle vasta tuona yönä. Hän oli myös lähtenyt Egyptiin ilmoittamatta – sillä tuo viattomalta näyttävä nainen omasi keinot saada haluamansa tieto toisin keinoin. Näkyvä uteliaisuus toisi mukanaan nopean lopun kun taas vaivihkainen tietojen kerääminen oli vain leikkimistä Zayn omalla leikkikentällä. Mustan puvun takin nappien päätyessä avatuksi – olivat askeleet pysähtyneen sängyn vierelle.

Zayn kumartuen aavistuksen lähemmäksi, laskien toisen kätensä patjaa vasten. Herkkien aistien napaten naisen ominaistuoksun ja kalliin parfyymin, iho oli rasvattu aikaisemman tavan mukaan kookosrasvalla, jonka tuoksu oli Zaylle todella tuttu. Kaksikko oli elänyt kahdestaan susiparin tavoin viiden vuoden ajan ja koko tuon aikana Zay oli varjellut Cecilian olemassa oloa Shaiyanilta, Anubikselta, kaikilta vihollisiltaan. Tuo nukkuva nainen ei olisi hänen heikkokohtansa. Silmien muodon kaventuessa. Jäntevien sormien kulkeutuen vaivihkaa naisen siron kaulan läheisyyteen. Vain yksi painallus. Vain yksi teko ja kaikki olisi ohitse. Zayn voiden jo kuvitella miltä nainen näyttäisi elottomana sängyllä, silmissään tyhjän lasittunut katse kuin posliininukke. Naisen tumman ruskeiden iiristen paljastuessa avautuvien silmäluomien takaa – pystyi Zay näkemään niiden värityksen täydellisesti vaikka huone oli hämärä, niin täydellisesti hän muisti tuon naisen jokaisen yksityiskohdan. Luonnon punertavien huulien liikahtaessa – tiesi Zay odottaa kuulevansa kohta naisen romanialaisella aksentilla korostetun yleiskielen, jossa ärrä kehräsi pehmeästi.

Patjan myötäillessä miehen painon alla sen minkä Zay ehti laskeutumaan alas – hänen ehtien siirtymään puoliksi makuulle istuma-asennosta kun aistit kertoivat liikkeestä naisen suunnalta. Cecilian reaktio miehen läsnäoloon oli ollut samankaltainen kuten aina, kylmän rauhallinen vaikka silmien sisimmässä pilkahtikin aika ajoin jotakin lämmönkaltaista. Cecilia oli yhtä arvoituksellinen kuin Zay itse. Silkkisen tyynyn tömähtäessä kasvojen sivustaan ja kaulalle – tarttuivat jäntevät sormet tyynystä ja ottivat sen itselleen, Cecilia oli jo päästänyt irti aivan kuin olisi tiedostanut miehen tekevän niin kuin oli tehnyt.
Vatsalihasten jännittyessä valkean kauluspaidan alla kun vartalo nousi takaisin istuma-asentoon ja siitä ylös jaloilleen. Paljaiden jalkapohjien tuntien yön viilentämän parkettilattian askeleiden kiertäessä kiireettömästi leveän pylvässängyn jalkapäätyyn. Kaikin puolin näyttäen, että Zay aikoisi häipyä makuuhuoneesta ilman vastaväitteitä. Tämän kuitenkin pysähtyessä lähelle Cecilian jalkoja, joista toinen lepäsi valkean peiton päällä. Vasemman käden sormien pysähtyen vajaan sentin päähän silkin sileästä ihosta, lähtien laskeutumaan kiireettömästi alaspäin kunnes tavoitti nilkan seudun. Etusormen hipaisten nilkan herkintä kohtaa, leikitellen selvästi ennen kuin aikoisi toteuttaa haluamansa.

Vahvojen sormien napaten äkillisesti nilkan ympäriltä ja nykäisten yhdellä vaivaisella vedolla Ceciliaa alaspäin patjan puoleen väliin asti. Zayn pysyen edelleen paikoillaan, Cecilian polvien välissä, joidenka päällä kämmenet lepäsivät tuona hetkenä. Sormien naputtaen ihoa miettimisen lomassa kunnes kynnet koukistuivat terävämmin alaspäin. Zayn katsoen naista ilmeettömänä, mutta silmien katse oli tummentunut halusta vaikka miehen eleet kertoivatkin toista.
”Olet ollut taas liian kauan yksin.”
Kynsien hellittäen painamistaan. Kummankin käden alkaen laskeutumaan hiljalleen reisiä pitkin alaspäin kohti nivusia ja alavatsaa. Zayn sanat olivat todellakin ympäripyöreät, hänen tarkoittaen kahta asiaa yhtä aikaa; huoneessa vallitsevaa epäjärjestystä ja Cecilian kylmää käyttäytymistä Zayn läsnä ollessa. Hän ei aikoisi kysyä naiselta oliko tämä kaivannut poissa olon aikana – sillä siihen ei vastausta saataisi eikä moinen kuulunut kaksikon tapoihin. Ruumiineleet puhuisivat sanojen puolesta.

Etusormen siirtyessä vaivihkaa koskettamaan alushousujen pintaa, jotka olivat paljastuneet enemmän näkyville. Sormen piirtäen suoran viivan kulkemaan naisen intiimialueen poikki ja palaten takaisin ylöspäin pehmeää siksak-kuviota myötäillen. Teko oli hyvin mitätön, mutta Zayn tekemänä sai se mielihyvän väreet kiipeämään jokaisen solun lomitse naisen vartalon halki.
”Haluatko minut pois?”
Karismaattisen äänen lausuen vetovoimaisesti vaikka ei sisältänytkään lämpöä. Jäänsinisen katseen hakeutuen naisen silmiin – haluten nähdä jokaisen reaktion noilla jumalaisen kauniilla kasvoilla, jotka eivät kykenisi peittämään kaikkea vaikka Cecilia kuinka taistelisi vastaan. Miehen silmien katseesta pystyen lukemaan selvän haasteen. Jos nainen halusi tosissaan hänen lähtevän, olisi tämän näytettävä - ettei tuntisi mitään mielihyvää miehen kosketuksista.
Sormien pujahtaessa alusvaatteen alle, keskisormen aloittaen kiireettömän hyväilyn kuin olisi halunnut pidätellä naiselta sitä nautintoa, jonka tämä tulisi saamaan ennemmin tai myöhemmin.

Patjan liikahtaessa jälleen Zayn mukana, tuon noustessa ensin hitaasti istumaan ennen jälleen ylösnousemista, seurasivat tumma silmäpari herkeämättä miehen jokaikistä liikettä. Käden kereten laskemaan kehoa takaisin pehmeälle patjalle vain muutamien senttien päähän, jatkaakseen uniaan kun Zay tosissaan antoi sellaisen kuvan että tuo suostuisi menemään murisematta pois näkyvistä. Silmien kereten laskeutumaan vain muutamaksi sekunniksi kiinni, kun kosketus sai jalan liikahtamaan pienesti nytkähdysmäisesti, naisen katsoen jälleen jalkapäähän jäänyttä miestä, joka oli jälleen päättänyt saada haluamansa oman leikkinsä mukaisesti. Jalat ottaen jo vauhtia valmiina hätyyttävään potkuun, mikä kertoisi viimeistään toisen olevan hyvä aika lähteä, mutta liike pysäytettiinkin väkisin kun käsi tarttuikin kovin ottein nilkan alueesta, patjan ja lakanoiden myötäillen Zayn tekemää liikettä kun tuo vetäisi naisen lähemmäksi.

Katseiden kohdatessa pimeyden halki, ei siihen tilanteeseen tarvittu sanoja ymmärtääkseen mitä Zay oikein haluaisi, ja mitä olisi valmis tekemään saadakseen haluamansa.
Hengityksen värähtäen tahtomattaan, vaikka tuo mitätön reaktio peitettiinkin hyvin kovan pinnan taakse vaikka kynnet painautuivatkin ihoa vasten tuntuvasti, ennenkuin niiden annettiin höllentää sen verran otettaan miehen sanojen aikana, jotka olivat yhtä ympäripyöreät kuin aina ennenkin. Sen ollen yksi niistä monista piirteistä mistä tämä itse suorasukainen ja tahtoessaan tulinen romanialaisnainen ei voinut sietää kumppanissaan, - joka itse oli hiljainen ja puhu vain silloin kun täytyi, silloinkin aina tuolla samalla tavalla.
Huvittuneen naurahduksen karaten huulilta väkisinkin toisen toteamuksen jälkeen, minkään kuitenkaan kertomatta sen enempää naisen ajatuksista tuon sanoihin, tai siihen että hän tosiaan oli joutunut olemaan jälleen kerran jonkin aikaa yksin.

Mielihyvän aaltojen kulkeutuessa väkisin koko kehon lävitse, sen saaden hengityksen värähtämään tahtomattaan ja kehon painautumaan kovemmin vasten pehmeää patjaa, vaikka Cecilia yrittikin pitää pintansa kaikin puolin.
Zayn heittäessä oman haasteensa ilmoille, piilottaen sen olevasti kysymyksen muotoon. Pelkästään toisen äänen kuuleminen sai väreilyn tapahtumaan kehon alueella, - sekä tehden tilanteesta entistä hankalemman, vieläpä tahalteen. Katseiden päästämättä siltikään kertaakaan irti jäänsinistä, jotka saisivat kenet tahansa polvilleen pelkän yksinkertaisen vilkaisun avulla, ihon tuntien samalla kuinka sormet tavoittivat omaa aluettaan hitaasti mutta varmasti.
Selän taittaessa itseään väkisinkin, huulien välistä karaten mielihyvän ääni vaikka se yritettiinkin peittää kylmyyden alle. Zayn pitämättä kuitenkaan mitään kiirettä tekojensa suhteen, tuon haluten ilmeisesti nähdä pystyisikö Cecilia tosiaan sillä kertaa pitämään päänsä ja hätyyttämään tämän pois luotaan, vaikka tuo laskelmoiva ja kylmä mies tiesikin tasantarkkaan mistä naruista vetää, vain ja ainoastaan saadakseen nimenomaan sen mitä tuo halaji.
Silmien sulkeutuen vähitellen, mutta vain hetkeksi ennenkuin toinen käsistä nousi irti patjan pinnasta, tarttuen miestä ranteesta jotta toinen lopettaisi. Yläruumiin saaden itseään ylös sängystä sen verran että Cecilia pääsi puoliksi istumaan sängylle, samalla kun käsi joka oli tarttunut ranteen ympäri yrittäen pakottaa toista irti alakerrastosta. Hiljaisuuden ja kylmyyden vastaten takaisin, Cecilian huokaisten turhautuneena. Ruskean katseen kohdistuen takaisin jäänsinisiin, hänen kyllä tietäen tasantarkkaan ettei Zay ollut iloinen kun ei saisikaan haluamaansa mutta sillä ei ollut mitään väliä tälle naiselle, joka osasi sanoa miehelle vastaan ja pitää kyllä päänsä.
Käden päästäen irti ranteesta, käsien hakeutuen hiljalleen valkean kauluspaidan luokse. Toisen käden eksyen hitaasti paidan alapuolelle lihaksikkaalle iholle, toisen taas napeille avatakseen ne hitaasti mitään kiirehtimättä. Huulten puolestaan löytäen paikkansa solisluulta, josta se eteni kiduttavan hitaasti kaulaa pitkin, hampaiden tehdessä myös olemassa olonsa merkille ihoon vaikka sille ei ilmestynytkään tahdottua reaktiota. Kynsien hivellen paljasta ihoa, sormien itsestään koskematta missään vaiheessa mieheen itseensä, sen laskeutuessa hitaasti housuja kohti ennenkuin ne sukelsivat enempiä arkailematta tottuneesti alavatsalle ja siitäkin edemmäksi.
Huulten löytäessä silloin myös paikkansa kuivettuneilta huulilta, suudelman tapahtuen intohimoisesti.

Kauluspaidan tullen autetuksi alas yläkehoa peittämästä, kaiken sen antaen ymmärtää että Cecilia tosiaan olisi antamassa toiselle sen mitä mieli halusikin, mutta sitten... tämä otti kaiken takaisin. Suudelman päättyessä kuin seinään, Cecilian lähtien peruuttamaan kauemmaksi Zaystä. Pienen, hyvin mitättömän hymyn kohotessa kauniille kasvoille, antamatta siltikään mitään merkkiä välittämisestä tai edes tunteista joita äskeinen oli saanut aikaiseksi, ruskeissa silmissä välähtäen leikittelevä ilkikurisuus tämän katsoessa toista, joka aikoisi jälleen pitää totisen kasvonsa loppuun asti ennenkuin tämä joutuisi antamaan myöten kiukulleen. "... Osaan minäkin pelata tätä leikkiä Zay. Etkö koskaan opi?" Cecilian kysyen vuorostaan ympäripyöreästi, ennenkuin antoi itsensä laskeutua takaisin istumaan sängylle, kun oli äsken joutunut nousemaan polvilleen. Jalkojen koukistaen itseään kehon eteen, toisen käden laskien yömekkoa takaisin alemmaksi, sen oikealle paikalle, toisen käden nousten ilmaan sen verran tehdäkseen vilkutusmaisen eleen "Vuoteesi odottaa sohvalla. Öitä."

Hengityksen värähtäessä ensimmäisen kerran – olivat sormet löytäneet naisen herkimmän kohdan koko kehossa, minkä hyväileminen sai jokaisen naisen nauttimaan vaikka nämä kuinka yrittäisivät taistella vastaan. Naiset olivat nykypäivinä vahvoja, mutta siltikään nämä eivät voineet kieltää jumalten luomaa heikkoa pistettä kehossaan. Zayn katsoen Cecilian nautintoa ilmeettömänä, edes tyytyväisyydestä kertova hymy ei päässyt kohoamaan huulille vaikka siihen olisi ollutkin aihetta. Miehethän aina tunsivat itsensä valloittajiksi kun saivat vastakkaisen sukupuolen kiemurtelemaan edessään, varsinkin silloin kun kyseinen tapahtui yksinkertaisella käden liikkeellä. Silmäluomien sulkeutuessa tumman ruskeiden iiristen eteen, antoi Zay Cecilian kokea lievän ja hyvin nopean alkupalan alkavasta orgasmista, jonka nainen olisi saanut kokonaan itselleen jos tämä olisi antanut itsensä alistua miehen tahdon edessä. Nautinnosta murto-osan jättäen houkutuksen mielensopukoihin kuin olisi maistanut jotakin todella koukuttavaa ja sitten se vedettiin pois käsien ulottumattomiin. Solakoiden sormien päästäen lujan otteensa irti ranteen ympäriltä – vetäytyi käsi vasta silloin kokonaan pois kun nainen nousi polvilleen. Zay ei ollut liikuttanut sormiaan vaan kaikki viimeinenkin hyväily oli tapahtunut Cecilian liikkumisen tekemänä. Kämmenten hakeutuen kiireettömästi lantion molemmille puolille yöpaidan alla. Miehen sormet olivat kylmemmät kuin naisen iho tuona hetkenä ja se omalla tavallaan korosti jokaista kosketusta entisestään.

Cecilian leikitellessä kynsillään ylävartalon iholla – synnytti se sähkönkaltaisia väreitä juoksemaan pitkin kehoa aivan alavatsalle asti, missä veri sykähteli sydämen voimakkaan rytmin mukaan. Naisen käden laskeutuessa housun vyötäröreunan alle – tunsi tämä saman kuin Zaykin. Valkean kauluspaidan tipahtaessa lattialle – paljastui sen alta lihaksikas ylävartalo, jota nuo muinaiset riimut koristivat. Kyljen alueella sijaitsevan suuren ja epätasaisen arven kyseenalaisten joka päivä miehen elossa olemisen. Cecilia oli hyvin tietoinen kyseisen arven olemassa olosta, koska Zay halusi naisen tietävän ja miettivän omassa kauniissa pääkopassaan mikä vuoteensa jakava mies oli todellisuudessa ja mihin tämä kykenisi. Oikeanpuoleista alavatsaa koristaen myös tuo vanha polttomerkki, jossa oli kuvana salaseuran symboli. Cecilian jokaisen hyväilyn tuntuen polttavalle, mutta silti jättäen jälkeensä aavetunteen, joka pakotti alkukantaisen voiman haluamaan lisää. Zayn antaen itsensä henkäistä nautinnosta vasten naisen punertavia huulia, joiden pehmeys oli täydellinen vastakohta miehen omiin verrattuna. Zayn antaen itsellensä luvan nauttia tuon pienen hetken ajan. Hänen ei tarvinnut todistaa tuolle naiselle mitään ja sehän olisi ollut hyvinkin epäreilua – jos he lähtisivät tosissaan taistelemaan keskenään kumpi kykenisi pitämään halunsa kauemmin kurissa. Zay ei ollut unohtanut entisen mestarinsa ja salaseuran oppeja halujen kontrolloimisesta. Hänen muistaen edelleen sanonnan; ”Himo on synti” – sillä nuo kolme sanaa olivat jättäneet polttomerkkinsä syvälle sisimpään siitä päivästä lähtien kun Zay oli raiskannut ja murhannut siskopuolensa.

Naisen vartalon liikahtaessa taaksepäin – ei Zay pistänyt vastaan vaikka hellittikin otteensa sen verran hitaasti, että toinen voisi luulla hänen ottavan haluamansa väkisin - kuten moni mies olisi varmasti tehnyt tuossa tilanteessa. Cecilian sulkeutuen kovaan kuoreensa kauniin hymynsä saattelemana. Kaiken viimeistellen yöpaidan helman vetäminen alaspäin, mikä oli kaikelle piste. Zay ei saisi Ceciliaa itselleen sinä yönä, jos ei sitten ottaisi toista väkisin ja sitä tämä ei ollut tehnyt koskaan – ei vaikka kyseinen teko ei olisi ollut kovinkaan hankalaa. Cecilian tietäen leikkivänsä tulella joka kerta kun kielsi jotakin tuolta mustahiuksiselta mieheltä. Tietäen myös sen, että mies kykeni kätkemään vihansa taitavasti ja jättävän jälkeensä pelon, että joku kaunispäivä tuo kaikki patoutunut viha karkaisi käsistä.
Mustan puvun takin ja valkoisen kauluspaidan päätyen nostetuksi ylös maasta. Zayn siirtyessä sängyn sivulle, päästäkseen lähemmäksi naista. Illuusiomaisen hymyn häivähtäen tunteettomilla kasvoilla samaan aikaan kun toinen käsistä otti jotakin esiin takin taskusta. Kauniin timanttikaulakorun päätyen heitetyksi valkeille lakanoille naisen jalkaterien eteen. Jäntevien sormien silittäen takaniskaa lepyttävästi kunnes ne tarttuivat voimakkaammin tummanruskeisiin hiuksiin ja pakottivat päätä kallistumaan taaksepäin.
”Niistä yksinäisistä öistä kun olin poissa.”
Äänenpainon painottuen tahallisesti tuon yhden vaivaisen sanan kohdilla, joka saisi kyllä Cecilian omatunnun kolkuttamaan jos siihen olisi millään tavoin aihetta vaikka tämä ei näyttäisikään sitä milloinkaan päällepäin. Cecilia on jumalaisen kaunis, siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Zay tiesi sen kuten myös jokainen mieskin, jotka olivat saaneet kunnian nähdä naisen ulkomaailmassa. Zay oli paljon omistushaluisempi kuin Chad ja tästä teki paljon vaarallisemman tämän kykeneväisyys tehdä mitä vain. Paljon voimakkaamman ja intohimoisemman suudelman painautuessa Cecilian huulille ennen kuin käsi suostui päästämään irti hiuksista. Zayn jättäen Cecilian yksin päämakuhuoneeseen kuten toinen oli toivonut, mutta kaikki tuo oli tapahtunut miehen suomasta armosta – ei siitä, että nainen kykenisi pistämään ajatuksiaan miehen päähän.

Raskaat pariovet olivat kumahtaneet kiinni askeleiden takana, mitkä veivät antiikkista kirjastoa muistuttavan työhuoneen läpi syrjemmällä sijaitsevan seinään upotetun kirjahyllyn luokse. Esteen siirtyen syrjään raskaasti rahisten ja sulkeutuen heti miehen selän takana. Zay oli saapunut siihen ainoaan huoneeseen, jonka olemassa olosta ei kukaan muu tiennyt kuin hän itse. Tuolla kyseisessä huoneessa sijaitsivat kaikki ne kirjat, jotka käsittelivät muinaisia manauksia ja kirouksia ja kaikki niiden toteuttamiseen tarvittavat välineet. Zay oli laskenut takkinsa ja paitansa lähimmäiselle tuolille. Käden pitäen otteessaan lasista amulettia, jonka sisimmässä jokin kiemurteli levottomasti – yrittäen selvästi hakeutua vapauteen. Katseen laskeutuessa kyseiseen esineeseen häivähti kasvoilla pitkään aikaan demonimainen hymy. Zay ei ollut palannut Egyptistä tyhjin käsin ja kaiken kruunaten vielä se – etteivät Shaiya tai Anubis tienneet siitä mitä kolmikosta nuorin oli saanut käsiinsä. Muinainen voima oli pesiytynyt siihen mustahiuksiseen nuorukaiseen suurimmaksi osaksi, mutta Zay oli saanut varastettua siitä itselleen ¼ osan. Kaikki oli tapahtunut nopeasti taistelemisen lomassa, mikä oli antanut hänelle tilaisuuden toimia varjoissa omalla tavallaan. Voiman vangitsemiseen tarkoitetun manauksen alkaessa Zayn aloitteesta – rikkoi tämä lasisen vankilan viimeisenä tekonaan jolloin sen sisällä pidetty voima hakeutui hänen ruumiiseensa pakotettuna. Kylmäävän tunteen iskeytyen sydänalaan asti ja saaden jalat antamaan periksi. Polvien kolahtaen kivistä lattiaa vasten – taittui vartalo kaksin kerroin kuin jokin olisi sinä hetkenä raadellut miestä sisältäpäin. Zay ei huutanut, mutta kaikki muut eleet kertoivat tähän sattuvan tuona hetkenä todella paljon. Kasvojen kohottautuessa viimein ylöspäin – heijastui liekkien valo yhdestä jäänsinisestä silmästä sillä oikeanpuoleinen oli muuttunut täysin pikimustaksi. Veren valuen poskea pitkin leualle asti ja siitä kaulalle. Sadistisen naurahduksen kohottautuen ylös keuhkoista. Silmien värityksen alkaessa palautumaan hiljalleen normaaliksi. Zayn tuntiessa voitonriemua – aistivat Shaiya ja Anubis jotakin pahaa tapahtuvaksi, mikä tulisi muuttamaan noiden kolmen valtataistelua entisestään.

Silmien auetessa nopeasti kuin painajaisen jäljiltä, väsyneen mielen tiedostamatta mitenkään mistä moinen johtui. Tilassa, joka koostui pelkästään ympärillä olevista kasveista, jotka olivat toinen toistaan joko erikoisempia tai näyttävämpiä, vaikka samalla noilla jokaisella oli myös oma tarkoitusperänsä, johon kirjahyllyyn päätyneet kirjat liittyivät hyvin vahvasti. Huoneen sivussa ollen tuo työpöytä, jonka päällä väsynyt mieli oli saanut lepuuttaa itseään, paksun kasvillisuudesta kertovan kirjan pehmentäen nukkumista jonkin verran muttei siltikään tarpeeksi estääkseen lihaksien kipeytymistä hyvin epämukavan asennon sekä paikan vuoksi.
Käden nousten varoen kasvoille hieraistaakseen silmien aluetta viimeisistäkin unisuudesta. Vikkelän varjon liikahtaessa sivusilmällä huoneen sopukassa, Eveyn kääntäen katseensa näkemäänsä kohti, kohdaten kellertävät viirusilmät jotka korustuivat pimeydessä erityisesti, varsinkin nyt kun valona ei ollut muuta kuin vain epämääräinen kynttilä, joka kuitenkin oli kulunut jo niin alas että sekin alkoi menettää voimiaan. Tuon erikoisen kissan naukaistessa tuttuun tapaansa, sai se väsyneen hymyn nousemaan väkisinkin kasvoille, joilla oli hetki sitten näkynyt selvä säikähdys entisen lemmikkinsä hiipparoinnista, sekä taidosta aina säikäyttää muut ympärillään. Puisesta pinnasta lähtien tömähtävä ääni kun Simon sille hypähti yhtä ketterästi kuin silloin nuorempanakin monia vuosia sitten: tuon näyttämättä minkäänlaisia merkkejä vanhentumisesta niin ulkonäöllisesti kuin myöskään mitä ketteryyteen sekä muihin ominaisuuksiin tultiin... oli kuin tuo ei olisi vanhentunut päivääkään niistä ajoista. Tassujen ottaen välimatkan kiinni kaksikon välillä, illan viilentämän ihon tuntien kuinka märkä nenän pää kosketti kämmenen aluetta kuin kysyäkseen, olisiko Eveyllä kaikki hyvin. Kissan kuitenkin saaden osakseen vain rapsutuksen korvan taakse, sekä hiljaisen äänen joka kertoi muinaisella egyptin kielellä tuon huolehtivan liikaa kissaksi, vaikka samalla tuo olikin kiitos.
Sillä vaikka muut eivät sitä ehkä tiedostaneetkaan, tarkkaili tämä erikoisluonteinen kissa herkeämättä jokaista kasvatuskodin asukkia lapsista, aina aikuisiin asti. Eritoten niitä kahta riitapukaria, jotka eivät voineet millään myöntää toisilleen tarvitsevansa kumpainenkin toinen toistaan selviytyäkseen eteenpäin.

Vapaan käden sulkien painavan kirjan kannen pöydän päällä, jalustalle asetetun kynttilän tullen nostetuksi käteen, samoin kuin Simoninkin. Askeleiden lähtien viemään piha-alueen poikki kohti sisätiloja, jossa muut olivat istuutuneet jo iltapalan ääreen, vaikka ilta olikin vielä nuori. Evey ei ehkä sitä ulospäin näyttänyt, mutta olisi voinut vaikka vannoa herätessään kuullensa pahaaenteilevän naurun, joka oli tuntunut todelliselta. Äkillisen tuulen saaden kylmien väreiden kulkeutumaan kehon lävitse, sen saaden kuitenkin askeleiden nopeuttamaan tahtiaan ulko-ovea kohti, jossa äänet kovenivat mitä lähemmäksi sitä päästiin. Sen kertoen jälleen jo tutuksi käyneen ruokasodan alkaneen, ja sen myös kertoen osaksi kuinka hermona Giovanni olisi varmasti jälleen siellä sekasorron keskellä.

Käden tarttuessa kahvaan sen enempiä miettimättä, kerkesi katse hakeutumaan vielä pihamaan poikki tuon vanhan puun luokse, jonka Evey muisti omasta lapsuudestaan niiltä ajoilta kun perhe oli paennut ensimmäisen kerran aavikon halki nimenomaan sille samaiselle mäelle. Korvien erottaen ukulelen soittoa jostain sieltä päin, näkivät hopeiset silmät vain jalan joka jälleen roikkui puun oksalta, kun taas loput kehosta piiloutuivat lehdistön sekaan. Sin oli siis taas päättänyt irtaantua muista asukkaista illan ajaksi, ja piiloutua muilta jottei tätä voisi pakottaa menemään omaan huoneeseensa. Ei ainakaan vielä pitkään aikaan.
Isosiskon huokaisten raskaasti, pään tehden pienen pudistusmaisen eleen, Simonin laskeutuessa syleilystä alas Eveyn aloitteesta. Oli totta että Eveyn olisi pitänyt mennä puhumaan veljelleen järkeä, mutta valitettavasti jokaikinen siinä talossa asuva aikuinen /valvoja oli saanut hyvin nopeasti huomata tuon viisitoista kesäisen pojan jääräpäisyyden, joka ei suostunut antamaan millään periksi paitsi pakon edessä, - ja silloinkin tämä keksi aina keinon kiertää käskyä tavalla tai toisella vain saadakseen haluamansa.

Eveyn astuessa sisään ovesta, asteli tämä keittiön ovelle jossa tosiaan oli sananmukaisesti sotatanner meneillään. Lapsien huudellen toisilleen pitkän pöydän poikki, ruoan löytäen tiensä ilmateitse mitä ihmeellisimpiin paikkoihin aina lattiasta kattoon asti, lattian tömistessä aika-ajoin kun joku päätti ruveta hippasille jonkun muun kanssa ja muiden yhtyessä siihen vielä mukaan. Hartian nojautuen ovenkaarmia vasten, huvittuneen hymyn noustessa väkisinkin kasvoille samalla kun silmäpari yritti nähdä sekasorron ja lentävän ruoan lävitse miestänsä jostain lapsikatraan joukkiosta, jotka eivät millään halunneet pysyä paikallaan edes sen ruokailun ajan. Niinkuin aina ennenkin siihen asti.

Yleensä Giovanni oli viettänyt lähes jokaisen iltansa istumalla lasten ja näiden valvojien kanssa samassa ruokapöydässä, että kykeni pitämään muita paremmin silmällä Anubiksen poissaolon aikana, mutta tuona iltana Giovanni oli tehnyt poikkeuksen samankaltaisesta tehtävälistastaan. Hän tiesi – ettei Sin liittyisi muiden seuraan vaikka tätä oltiin yritetty puhua ympäri useaan otteeseen ja monta päivää peräkkäin – ehkä siihen tulisi muutos kun Anubis palaisi takaisin. Chad puolestaan oli selvästi erakkoluonteinen, mutta yritti silti poiketa tavoistaan tai niin tällä oli ollut tapana kunnes oli tehnyt poikkeuksen tuona iltana ja se oli saanut Giovannin menemään katsomaan mikä oli saanut Chadin muuttamaan mielensä. Nuorempi oli puhunut jotakin kylpyyn menemisestä harjoitusten jälkeen, mutta kylpyhuoneesta ei kuulunut veden solisemista tai mitään muutakaan liikettä.
”Chad? Oletko siellä?”
Kämmenen laskeutuen valmiiksi ovea vasten, valmiina työntämään sen auki. Kuuloaistin yrittäen turhaan tavoittaa vastausta toiselta puolelta. Giovannin tehden päätöksen nopeasti vaikka tiesikin – ettei nuorukainen pakosti riemastuisi seuraavasta.

Oven siirtyessä rauhallisesti syrjään – kohottautuivat merenpihkan väriset silmät lattian poikki kylpyammetta kohti. Näkymän saaden jopa Giovannin vakaan ulkokuoren säröilemään. Hänen kuullen itsensä lausuvan jotakin tilanteen ihmeellisestä sarkasmista kunnes kuuloaisti nappasi terävän kolahduksen kun kylpypyyhe tuli kiskaistuksi varomatta alas hyllyltä, josta tipahteli mukana muutakin alas. Askeleiden viedessä ammeen lähelle – vahvistui veteen sekoittuneen veren haju entisestään. Nuorukaisen maaten elottomana verestä värjäytyneen veden seassa, minkä sisimpään Giovannin oli upotettava kätensä saadakseen tulpan pois, että vesi pääsisi valumaan viemäriin. Giovannin nähden vartaloa koristavista mustelmista enemmän ja enemmän mitä alemmas veden raja laski – näkyville paljastuen lopulta myös nuo veriset kyynärtaipeet, jotka oli raadeltu kynsin auki. Giovannin kietoen kylpypyyhkeen ensitöikseen Chadin alastoman vartalon ympärille ennen kuin alkoi nostaa toista varoen ylös ammeesta.
”Noin, tulehan. Vielä vähän niin pääset ylös sieltä.”
Giovannin laskeutuen puoliksi polvilleen ja laskien Chadin puoliksi istumaan, nuorukaisen nojaten vanhempaa vasten. Käden löytäessä kännykän, painettiin valmiiksi ohjelmoitua pikanäppäintä, joka yhdistäisi yhdelle valvojista, joka oli saanut kannettavakseen hätätilanteisiin tarkoitetun puhelimen. Hälytysäänen ehtien soimaan parikertaa kun naisen ääni vastasi kaiuttimesta. Giovannin käskien apukäsiä tulemaan välittömästi määrättyyn paikkaan. Puhelun loppuessa, paransi Giovanni Chadin istuma-asentoa. Toinen käsistä eksyen vaivihkaa siirtämään silmien edessä roikkuvia hiuksia, jolloin kämmenen iho rekisteröi otsan olevan tulikuuma, mutta silti samaan aikaan nuorukaisen keho väreili kylmänväristyksistä. Nuorempi oli tuona hetkenä täysin vanhemman armoilla ja se sai raskaanpainon laskeutumaan sydämen päälle. Giovannin muistaen Chadin puhuneen espanjaa aika ajoin suutuspäissään. Italian ja espanjan kielen puhujat ymmärsivät onneksi toisiaan.

Giovannin istuutuen lattialle, että sai Chadin paremmin syliinsä. Toinen käsistä oli ottanut lattialla lepäävän pienen maton, joka nostettiin nuorukaisen rintakehän päälle. Sydämeen virtaava veri olisi pysyttävä lämpimänä vaikka kyseinen vuosikin lähes samaa tahtia ulos kyynärvarren haavoista. Aikaisemmin Giovanni olisi mennyt jo jonkinlaiseen shokkitilaan veren näkemisestä, mutta vuodet olivat karistaneet kyseisen pelon jo aikoja sitten kadoksiin. Tuona hetkenä korvien välissä soiden vain yksi ajatus; Chad ei menehtyisi hänen syliinsä. Giovannin vaihtaen puhekieleksi oman äidinkielensä.
”Avaa silmäsi, Chad. Jos yhtään kuulet minua tällä hetkellä… avaa silmäsi.”
Äänihuulten kiristyessä, joutui Giovanni lopettamaan puhumisen ettei äänensä murtuisi. Kummankin kämmenistä painaen parhaansa mukaan haavoja tyrehtymään. Giovannin kiroten sinä hetkenä veren, joka ei suostunut pysymään siellä minne se kuului, käsissään. Kiroten näkymättömän ajan, joka juoksi ohitse nopeasti silloin kun niin ei olisi saanut tapahtua. Kiroten alitajunsa, joka jaksoi vieläkin muistuttaa hänen pikkuveljensä kuolemasta... teko, jota Zay ei milloinkaan saisi anteeksi.

Giovannia näkymättä huoneessa, mikä oli täynä lapsia ja valvojista jotka yrittivät saada nuorimmaisia rauhoittumaan ja syömään annoksensa loppuun ennen nukkumaan menoa. Naisenkin uskaltautuen astelemaan sisään tuohon huoneeseen joka oli sillä hetkellä kaukana rauhaisasta ruokailusta, vaikka samalla Evey antoikin katseensa lipua ikkunaan kohti tuota samaista puuta, jonne Sin oli itsensä kätkenyt.
Viimeisen tunnin sisällä valvoja jos toinenkin oli yittänyt mennä saada tuota nuorta muiden seuraksi, mutta jokaikinen kerta tuo poika oli kieltäytynyt tai jättänyt kokonaan vastaamatta, niinkuin tämä oli tehnyt jo muutamien päivien ajan. Todellisuudessa kukaan ei ollut täysin varma söikö Sin mitään enään, sillä tämä sattui liikkumaan aina juuri niihin aikoihin kun kukaan ei ollut katsomassa ja silloinki tämä yritti olla mahdollisimman nopea ja huomaamaton teoissaan. Kielien rämpytyksen saaden vasta tauon itselleen kun katse erotti tutun karvapallon nousevan puuta pitkin tuolle samaiselle oksalle nuorempansa kanssa. Katseiden kohdatessa pimeyden lävitse, hopeisen näyttäen hohtavan sen hetken ajan yön oman luonnollisessa valossa, ja Simonin viirusilmät suorastaan korostuivat uhkaavasti siihen aikaan yöstä, vaikkei tuolla kyseisellä eläimellä ollutkaan mitään pahaa mielessään.
Sinin huokaisten raskaasti, jalkojen vaihtaessa vaivattomasti asentoaan oksan epämukavuudesta sekä hankalasta sijainnista huolimatta tällä ei näyttänyt olevan vaikeuksia "... kuten sanoin jo kerran: kerron vasta kun sinä kerrot oman salaisuutesi." Sinin lausuessa kissalle joka tuijotti tiiviisti häntä kohti, vaikka poika itse oli kiinnittänyt sillä kertaa huomionsa silmillään epävireiseen ukeleleensa, joka ei taaskaan halunnut millään asettua oikein. Ei tarvinnut osata puhua eläimille ymmärtääkseen mitä Simonilla oli ollut asiaa: se sama kysymys minkä Sin oli saanut kuulla jo pitkän aikaa. Oliko hän kunnossa?

Eveyn kereten istumaan aloillaan sen hetken aikaa, kun puhelimen hälytysääni sai jokaisen aikuisen kääntämään katseensa tuohon naiseen, joka oli nimitetty vastuuhenkilöksi hätätilanteita varten. Sitä varten tuo puhelinkin oli. Jokaikisen tietäen silloin, ettei kaikki ollut enäänn hyvin. Tuon naisen, joka oli myös vanhin, ja ollut myös kauiten kasvatuskodissa töissä, nousten samantien ylös paikaltansa mennäkseen ilmoitettuun paikkaan katsomaan tilannetta.
Kenenkään kuitenkaan sanomatta mitään toisilleen valvojien keskuudessa, näiden kaikkien pitäen rauhallisen olemuksensa yllä niin kauan kun nuorimmaiset olisivat läsnä, eivätkä itse vielä tietäisi tilanteesta. Evey, jolla olivat aistit kehittyneet entisestään vuosien saatossa pystyi haistamaan vahvan veren talon toisesta päästä asti, sen kertoen jo jonkin verran siitä kuinka paha tilanne oli. Eveyn voiden kiittää sillä hetkellä, että Giovanni, muut valvojat sekä hän olivat vuosien saatossa näkemään verta monessa eri muodossa paljossa ja vähässäkin, joten kukaan heistä ei välttämättä panikoisi enään tuossa samassa tilanteessa: jäljelle jääden vain Chadin pelastaminen.

Kaksikymmentä minuuttia myöhemmin, olivat lapset saaneet syötyä, valvojien jakaantuen kahteen osaan. Kahden valvojan lähtien saattamaan lapsia noiden omaa siipeä kohti ja varmistamaan että jokaikinen näistä ei pääsisi enään ulos siihen aikaan hortoilemaan pimeyteen, loppujen jääden siivoamaan keittiötä joka näytti kuvainnollisesti että pommi olisi räjähtänyt. Eveyn astellen aistiensa johdattamana verenhajua apua käyttäen talon halki kohti huonetta, jonne Chad oli kannettu haavojen sitomisen jälkeen, pois uteliailta silmiltä. Oven aueten varoen kun se avattiin hiljaisesti, silmien nähden ensiksi naisen joka istui sängyn vierellä hoitamassa nuoremman haavoja jotta veri saataisiin pysymään nimenomaan siellä minne se kuuluikin, sitten katse kääntyi Giovanniin ja tuon veriseen olemukseen. Kuka tahansa olisi voinut mennä sanomaan siihen tilanteeseen jotain, tai kysymään mitä oli oikein tapahtunut mutta sillä kertaa, vuosien kokemus kyllä riitti kertomaan jo jonkin verran mitä oli tekeillä. Eveyn astellen toisen vierelle, oven tullen suljetuksi perässä.
Käden laskeutuen varoen verisen käden päälle, sormien hakeutuen miehen omien välistä. Hopeisten silmien katsoen hetken aikaa vanhemman kasvoja, ennenekuin antoi sen varoen kääntyä kohti veristä Chadiä, jonka runnellun kehon pystyi näkemään sillä kertaa selvemmin kuin ennen.

Pään painautuen varoen nojaamaan hartiaa vasten, huulen koskettaen samalla tuota samaa aluetta hellästi, ennenkuin koputus sai katseen kääntymään nopeasti kohti ovea. Sisaruksista nuorimmaisenkin päätyen huoneeseen, kissan astellessa tuon perässä kuin nähdäkseen mitä oikein oli tekeillä. Hopeisen katseen haravoiden huoneen nopeasti halki, sen päätyen viimeisenä Eveyhin joka jälleen peitteli jotain rauhallisen olemuksensa taakse jottei olisi huolestuttanut muita. Hiljaisuuden ollen käsinkosketeltava, kuka tahansa olisi voinut vaikka kuulla kuinka nuppineula tippuisi maahan talon aivan eri päässä. Sinin huokaisten "... Voinko jäädä hänen seurakseen?" kysymyksen saaden vanhemman naisen kääntämään katseensa hämmentyneenä nuorimmaiseen, jolla tunnetusti oli kaikkea muuta kuin hyvät välit Chadiin. "... Evey tarvitsee lepoa, muut lapset kaikkia valvojia ja Giovannia taas tarvitaan molemmissa. Osaan hoitaa haavoja, ja kaikkien huoneet ovat lähekkäin, joten apu on lähellä." Pojan tuntien kuinka katseet kääntyivät tätä kohti silkasta hämmennyksestä sekä epäilyksestä, Sinin vilkaisten jalkojen juurelle jäänyttä kissaa. "Se oli vain ehdotus. Ei tarvitse katsoa kuin jotain mielisairaalasta päässyttä."

Giovanni oli kadottanut ajan kulun lähes täydellisesti kaiken tuon nopeatempoisen tapahtuman keskellä. Ympärillä olevasta maailmasta muistuttaen osittain vedestä ja verestä kastuneet vaatteensa, varsinkin tuo valkoinen t-paita, jonka etupuoli oli värjäytynyt nuorukaisen verestä. Syvään miettimiseen vajonneen ilmeen pysyen koko ajan silmien katseessa. Etuhampaiden tuntien aika ajoin peukalon kynnen liikehtivän niitä vasten – käden ollen päätynyt nostetuksi vanhan tavan mukaan leuan ja suun läheisyyteen. Kyseisen asennon paljastaen aina viimeistään Giovannin vajonneen syvään miettimiseen, jonka aikana muu maailma suljettiin ulkopuolelle. Giovannin antaen tuolle vanhemmalle naiselle vapaat kädet Chadin hoitamisessa sillä hän oli nähnyt jo heti ensimmäisten minuuttien aikana toisen osaavan asiansa. Anubis oli todella osannut valita henkilökuntansa hyvin.

Eveyn ilmestyessä lopulta myös tuonne samaiseen makuuhuoneeseen, joka oli tarkoitettu Sinin ja Chadin käyttöön – kääntyivät merenpihkan väriset silmät vasta silloin nuorempaan, kun tämä otti miehen käden varoen omaansa. Astetta raskaamman henkäisyn kohottautuen keuhkoista. Giovannin oli myönnettävä itselleen, että hän oli pettänyt Anubiksen luottamuksen. Hänen olisi pitänyt olla vieläkin tarkkaavaisempi. Varsinkin tämän nuorukaisen kohdilla. Chad osasi pitää kahta maskia naamansa edessä ja oli todella kykeneväinen miellyttämään toisia siihen asti kunnes tämä jäi yksin. Hälytyskellojen olisi pitänyt jo silloin soida kun Chad oli puhunut kylpyyn menemisestä. Mitä hän oli oikein ajatellut sinä hetkenä? Nuorukainenhan pelkäsi vettä! Joten kylpyyn meneminen olisi vihoviimeinen teko minkä Chad tekisi.

Oven avautuessa vielä toisenkin kerran – käänsivät kaikki kolme vanhempaa katseensa hetkeksi tulijaan, joka osoittautui tuoksi henkilöksi, jota oli odotettu viimeisenä paikalle. Sinin takana tepastellen tuo samainen mustakissa, joka oli kuin hiljainen tarkkaileva varjo kaikkien tapahtumien keskellä. Nuorimmaisen aloittaessa puheenvuoronsa – ei Giovanni aluksi uskonut kuulemaansa. Hän oli kyllä nähnyt miten nuo kaksi käyttäytyivät samassa tilassa heti kun vahtiva silmä ei katsonut. Ehkä Sinistä oli hiljalleen kasvamassa aikuinen, joka ymmärsi erottaa oikeat viholliset niistä ihmisistä, jotka vain sattuivat ärsyttämään. Vanhemman naisen jatkaessa Chadin haavojen sitomista – otti Giovanni puhujan rooliin, vastaten näin kaikkien kolmen puolesta.
”Mene ensin syömään jotakin.”
Pään nyökkäisten kehottavasti raolleen jääneen oven suuntaan ennen kuin merenpihkan väriset silmät kohdistuivat nuorempaan pistävästi. Sinille todellakaan jäämättä epäselväksi kumpi heistä oli vanhempi ja määräysvaltaisempi. Giovannin kasvoja kuitenkin pehmentäen hymy, joka viimeistään erotti tämän Anubiksesta, joka olisi jättänyt kyseisen silmien pistävään katseeseen.
”Et voi huolehtia toisesta – jos itse kärsit nälästä ja menetät kontrollointikykysi verensokerin laskemisen vuoksi.”
Giovannin lyöden selvän faktan kuuluville. Sin saisi olla avuksi, mutta sitä ennen olisi tämän huolehdittava itsestään - kerran ei noudattanut talon ruoka aikoja.

Hiljaisuuden vastaten sen hetken aikaa vain takaisin, yhden vanhimmista vaivautumatta vastaamaan: sillä loppujen lopuksi päätösvalta kuului kokonaan tuolle pariskunnalle, jolle Anubis oli suonut täydet oikeudet ylläpidosta tuon poissaolon aikana. Eveyn näyttäen sillä hetkellä yhtä hölmistyneeltä kuin Giovannikin kuullessaan veljensä pyynnön, joka koski nimenomaan Chadin auttamista näiden huonoista väleistä huolimatta. Pojan vielä lausuessa oman perustelunsa asian suhteen, ja vielä miten tästä olisi hyötyä, katsoi Evey hieman epäilevästi veljeään. Mikä ihme oli saanut tuon mielipiteen yhtäkkiä muuttumaan, vaikka nuo kaksi poikaa yrittivätkin suorastaan karttaa toisiaan kuin ruttoa, ettei kumpikaan vahingossakaan olisi hyökännyt toistensa kimppuun ollessaan samassa tilassa.

Totisen ilmeen pysytellen nuorimmaisen kasvoilla, tämän katsoen Giovannia ja Eveytä odottavasti, tietäen varsin hyvin päätösvallan olevan täysin näiden.
Vastauken saadessa viimein äänen Giovannin puolelta ensimmäisenä, joutui Sin hetken aikaa heristelemään kuulemaansa. Hänet käskettiin syömään? Kulmien kurtistuen sen verran kysyvästi vastausken toimesta, ensimmäisen ajatuksiin tullessa että häntä yritettiin hätyyttää moisella pois tieltä näin ystävällisesti sanottuna käskemällä muualle, sen sijaan että hän olisi saanut auttaa.
Eveyn kereten näkemään kuinka Sin valmistautui lausumaan vielä lisää syitä itsepäisesti, ettei hän aikoisi häipyä, mutta Giovannin kereten lausumaan lisäyksensä perään, vaikkei nuorempi siltikään näyttänyt kovin ilahtuneelta käskystä. Hopeisen katseen käydessä vielä viimeisen kerran kaksikon lävitse, Eveyn väläyttäen oman hymynsä merkiksi että kannattaisi uskoa, vaikka se ei olisikaan Sinille helppoa noin vain myöntyä käskyyn. Raskaan huokaisun karaten huulten välistä. Pienen, lähes olemattoman nyökkäyksen kereten näkemään ennenkuin raollaan jäänyttä ovea avattiin uudemman kerran jotta nuorin pääsisi pois huoneesta.

Eveyn hymähtäen hiljaisesti pikkuveljensä reaktiolle, joka ei ilmeisesti ollut innoissaan miehen ehdotuksesta, mitä ravinnon tärkeyteen tuli. Hopeisen silmäparin kääntyen jälleen ylemmäksi kohti vanhemman kasvoja, joista oli jälleen nähnyt selvästi tuon ajatuksien harhailevan aivan jossain muualla kuin nykyhetkessä tai edes lähellä maan pintaa. Toinen ei ehkä sitä samantien myöntäisi, ei ainakaan ylimääräisen valvojan ollessa paikalla, muta sanoja ei tarvittukaan jotta Evey tietäisi miehensä ajatukset mitkä koskivat tuota henkensä edestä taistelevaa poikaa, sekä sitä vastuuta minkä Anubis oli luovuttanut Giovannille, - eikä kenellekään muulle.
Käden, joka oli laskeutunut lantion ympärille, nousten hitaasti ylemmäksi kohti miehen kasvoja, ennenkuin sormen päät saivat tuntea allansa sänkisen posken, joka kutitteli ihoa pistävästi joka kerta kun se kosketti tuota kyseistä aluetta. Teko oli ehkä kaikkien muiden ulkopuolisten silmissä varsin mitätön, sekä olematon siihen nähden että monet olisivat varmasti alkaneet latelemaan listaa siitä, miksei toisen kannattaisi pahoittaa mieltänsä tapahtuneesta, mutta vuosien saatossa, tuosta hyvin pienestä liikkeestä oli syntynyt näiden kahden välille omanlainen tunnemuuri, joka omalla tavallaan kertoi välittämisestä sekä antoi tarvittaessa voimaa. Giovannille se oli nuoremman hiuksilla leikkiminen, Eveylle tuo pieni silitysliike joka kävi lähellä huulen sivustaa ennenkuin se palasi takaisin pehmeälle poskelle. "Saamme hänet kyllä kuntoon. Älä anna ajatuksiesi syödä sinua sisältäpäin." Hymyn kohoten pitkästä aikaa lohduttavasti naisen kasvoille sanattomana lupauksena toiselle, ettei kukaan heistä antaisi Chadin menettää henkeään sinä yönä.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:12

Illan laskeutuessa levolle ja yön siirtyen sen tilalle – oli rauhoittava pimeys laskeutunut myös sen mukana. Erämaan yläpuolella avautuen synkkä pimeys, jonka sisimmässä tähdet loistivat kukin omalla kirkkaudellaan. Kuu oli kaventunut taas ohueksi sirpiksi ja kadonnut pilviharsojen taakse, mikä sai pimeyden laskeutumaan tiiviimpänä maan kamaralle. Jokaisen kasvatuskodissa olevan lapsen ja vanhemman nukkuen sikeästi, kellon lähestyessä puolta yötä. Chadin tilanne oli myös vakaampi vaikka tämä ei ollutkaan vielä herännyt. Kaikki olivat kuitenkin tulleet lopulta siihen päätökseen, että nuorukaisen annettaisiin nukkua rauhassa ja kerätä voimiaan koitoksesta, jonka yksityiskohtaiset tapahtumat olivat vieläkin pimennossa. Giovanni oli saanut unen päästä kiinni, mutta oli lopulta herännyt lähempänä keskiyötä. Haluamatta herättää Eveytä levottomalla asennon vaihtamisella - oli Giovanni noussut ylös ja lähtenyt hiljaisin askelin alakertaan aikomuksenaan hakea itselleen kylmää vettä, jos se auttaisi kurkkua kuivaavaan janoon ja antaisi unen takaisin.

Lattialautojen naristen hiljaisesti vartalon painon alla, paljaiden jalkapohjien tehden askeleista muuten äänettömät – Giovannin laskien painoaan automaattisesti enemmän päkiöille kun muut yleensä tömäyttivät koko jalkapohjan kerralla lattiaan tai kopistelivat kantapäillään. Silmien erottaessa väreilevää valonkajoa keittiöstä – rypistyivät kulmat miettivänä. Kuka muu oli siihen aikaan hereillä? Askeleiden vauhdin hidastuen kahta metriä aikaisemmin ennen oven suuta, josta avautui parempi näkyvyys keittiöön. Huoneen ruokapöydän ääressä istuen tumma hahmo, joka oli nostanut jalkansa vastapäiselle tuolille. Käden, jossa hopeiset sormukset välkehtivät liikkeiden mukaan, leikitellen kynttilän liekillä – tuon ainoan valon lähteen seisoen ruosteisessa pidikkeessä pöydällä. Giovannin tullen saman tien toisiin aatoksiin veden hakemisesta. Hänen ehtien astumaan pienen askeleen taaksepäin kun kuuloaisti nappasi tutun tumman äänen sanovan:
”Tule vain hakemaan vetesi, Giovanni. Minun se ei kuuluisi istua tässä vaan nukkua jo omassa vuoteessani ja tehdä läsnäoloni julki seuraavana aamuna.”
Giovannin seuraten kuinka vanhemman etusormea koristava sormus alkoi hehkua tulessa seisomisen takia ja siltikään Anubis ei vetänyt kättänsä pois. Miltä tuntuisi elää ilman kipua tai vahingoittumista? Tuota kysymystä Giovanni oli esittänyt itselleen useasti kun oli nähnyt noiden kummankin täyttyvän Anubiksen kohdilla. Vanhempi kätki tuntemansa taitavasti, mutta mitä tämä todellisuudessa tunsi? Sillä loppujen lopuksi nuo kaksi heikkoutta teki ihmisistä ihmisiä.

Vanhemman ottaen kätensä viimein pois tulen läheisyydestä oli Giovanni hakenut vettä lasiin, mutta pois lähtemisen sijasta tämä istuutui pöydän toiselle puolelle. Merenpihkan väristen silmien kohdistuen vaivihkaa ensin alaviistoon suuntautuneisiin hopeisiin silmiin ja siitä pöydällä lepäävään avain riipukseen, jonka Anubis oli riisunut kaulaltaan taas uudemman kerran. Etusormen piirtäen avaimen muotoja kiireettömästi yhä uudelleen ja uudelleen. Giovannin seuraten näkemäänsä hetken vaiti kunnes rohkaisi itsensä sanomaan ajatuksensa ääneen.
”Vuosi on siis kulunut…”
Sanat kuulostivat äänen lausuttuna ihmeelliselle, mutta silti ne riittivät aiheuttamaan reaktion vanhemmassa, joka oli lopettanut tekemänsä silmänräpäyksessä ennen kuin pakotti itsensä jatkamaan kuin haluten osoittaa etteivät sanat olleet osuneet maaliinsa. Giovannin kuitenkin nähden tuon paksun suojamuurin lävitse sillä kertaa. Olihan hän itsekin rakastunut sieluaan myöten ja ajatus Eveyn menettämisestä… pelkkä sen ajatteleminen sai hapen karkaamaan huoneesta. Giovanni oli nähnyt myös tuon saman katseen, joka nyt pilkisti taisteluista huolimatta Anubiksen katseessa, omissa silmissään joka kerta kun hän oli katsonut itseään peiliin tuntiessaan katumusta pikkuveljensä kuolemasta. Anubiksen syyttäen itseään rakastettunsa kuolemasta samalla kun kaipasi tätä vieläkin yli seitsemän vuoden jälkeen. Vanhempi ei vain näyttänyt sitä niin julkisesti kuin jokin toinen olisi tehnyt. Anubis oli yrittänyt päästää irti, hän oli repinyt sydäntään henkisesti vereslihalle asti, että olisi saanut vapautuksen tuosta edesmenneestä naisesta, mutta silti joka kerta kun hän sulki silmänsä nukahtaessaan – kuvitteli hän sen sekunnin murto-osan ajan rakastettunsa vierelleen. Pandoran kuolinpäivänä Anubis ei kyennyt nukkumaan – sillä joka kerta kun mieli oli vajoamassa uneen säpsähti se hereille ja korvissa soiden aseen laukeamisesta jäljelle jäänyt kaiku.

”Haluatko kertoa mikä mieltäsi painaa näin myöhään yöllä? Et yleensä ole näin herkkäuninen, että olisit herännyt takiani.”
Anubiksen vaihtaen puheenaihetta taktikoidusti - samalla ottaen pöydällä lepäävän korun ja asettaen sen alkuperäiselle paikalleen. Sillä kertaa oli Giovannin vuoro jäädä vaitonaiseksi, mutta tämä ei tehnyt niin tahallisesti vaan haki niitä sanoja, joilla aikoisi kertoa murheensa julki. Nuorempi ei ollut koskaan ollut vanhemman seurassa puheliaammasta päästä, mutta tuona hetkenä hiljainen ympäristö ja Anubiksesta hohkaava rauhallisuus saivat yhdessä kielen kantimet hellittämään edes vähän. Giovannin hämmentyen jopa itsekin omista ajatuksistaan kun sai ne viimein lausuttua ääneen.
Hänen pitämättä itseään alkuunkaan valmiina isäksi. Mitä jos lapsi joutuisi kasvamaan ilman toista vanhempaansa kun joku kaunispäivä Giovanni ei enää nousisikaan maasta. Entä Evey taas? Tämä oli osoittanut vahvuutensa useasti, mutta entä jos tällä ei ollutkaan kaikki kunnossa? Entä jos Evey peittäisi heikkoutensa samalla tavoin kuten Anubiskin vaikka tätä voitaisiin auttaa. De Fioren suvun tulevaisuus lepäsi myös hänen harteillaan. Miten hän voisi osoittaa kuuluvansa niiden suurmiesten keskuuteen, joidenka patsaat koristivat tuonakin hetkenä kartanon huonetta. Hänen isoisänsä oli sanonut alusta alkaen hänen muistuttavan kaukaista esi-isäänsä… Miksi hänestä ei sitten tuntunut sille? Miten hän voisi asettua seisomaan sellaisen miehen vierelle, jonka saavutusten kaiku ulottui muinaisesta Egyptistä nykypäiviin asti. Eihän hän ollut edes kyennyt pitämään Chadiä silmällä ja suojelemaan tätä vahingoittumiselta.
”Sinä mietit ja yrität liikaa, Giovanni. Päästä vain irti…”
Kämmenen huitaisten ilmaa sivusuuntaisesti. Selän nojautuessa paremmin tuolin selkänojaa vasten. Anubiksen pitäen katseessa noissa identtisen merenpihkan värisissä silmissä, jotka kyllä olivat suoraan Giovannin esi-isän silmät.
”Ei se anna mitään jos ei otakaan.”
Nuoremman nähden ensimmäistä kertaa aidon hymyn vanhemman kasvoilla. Hetki oli lyhyt, mutta silti se jätti muiston jälkeensä.

Yön kulkeutuen eteenpäin ilman sen isompia ongelmia, mitkä olisivat aiheuttaneet enemmän sekasortua illan jälkeisestä tapahtumista, mistä kuitenkaan muut lapset eivät vielä tienneet. Kenenkään muun tiedostamatta Anubiksen paluuta, muut kuin Giovanni itse: ei valvojat, eivät lapset, ei Sin eikä Evey... näiden kaikkien muiden nukkuen jopa normaalia paremmin kuin yleensä, vaikka se ei siltikään estänyt luomia siirtymästä automaattisesti juuri sinä samaisena kellon aikana kun aurinko itsekin heräili samanaikaisesti aavikon takaa. Käsien nousten automaattisesti suoraksi pään yläpuolelle samalla koko muu keho venyttäytyi mahdollisimman pitkälle hyvin epämukavan yön jälkeen, jonka Sin oli viettänyt tuolla puiselle tuolilla Chadin sängyn vierellä mahdollisten hätätilanteiden varalle. Tuohon samaan aikaan olisi Eveykin herännyt, ellei sillä kertaa väsymys olisi vienyt sillä kertaa voittoa tuossa nuoressa naisessa.
Käden nousten niskan taakse, kehon yrittäytyen palautua omaan ryhtiinsä vaikkakin ilman kipuahan se ei onnistunut tietenkään. Varovaisenkin liikkeen tuntuen kivuliaalta, sen saaden kehon kyllä ymmärtämään entistä selvemmin, - ettei istuma-asento juuri sillä tuolilla ollut se paras tapa saada lepoa yön aikana. Edes hätätilanteiden ehkäisyksi mahdollisimman nopeasti. Väsyneen katseen lähtien viemään itseään hiljalleen ympäri huonetta, jossa tämä ei juurikaan ollut viettänyt vapaaehtoisesti aikaansa missään muodossa edes yöaikaan. Kaiken näyttäen nuoren silmissä oudolta. Tällä ollen jopa omia vaikeuksiaan tunnistaa huonetta tosiaan juuri siksi samaksi, minkä Chad ja hän olivat jakaneet ne muutamat päivät.

Ensimmäinen asia minkä Sin tiedosti selvästi, oli Simonin puuttuminen omalta paikaltaan, vaikka hän muisti tasantarkkaan nähneensä sen mustan kissan istuneen vielä myöhään yöpöydän päällä tarkkailemassa kaksikkoa senkin jälkeen kun Sin oli itse nukahtanut tiedostamattaan monen valvottujen öiden puuduttumana.
Sitten sängyllä edelleenkin makaava Chad, joka ei ollut liikahtanut paikaltaan koko yön aikana milliäkään antaakseen elonmerkkiä itsestään, vaikka tuon tila olikin saatu tasapainoon, ja kehitysvaiheessa olevat aistit pystyivät kertomaan toisen olevan ainakin elävien kirjoissa, jos ei muuta... Hopeisen silmäparin sulkeutuessa hitaasti katseen tieltä. Muistin palaten jälleen ties monenenko kerran siihen samaiseen hetkeen, kun hän oli ollut yksin vastassa salaseuran jäseniä vastaan hylätyillä raunioilla sinä erityisenä yönä. Hänen pystyen vieläkin tuntemaan aavetuntuman poskenalueella, kun se jokin oli koskettanut selvästi tuota kyseistä aluetta surmatyön jälkeen, - vaikka se oli samalla pelastanut pojan hengen sillä kertaa. Mutta miksi? Miksei se ollut häntä surmannut? Tai edes yrittänyt mitään sinne päinkään?
Nuo kysymykset olivat kummitelleet nuorimmaisen mielessä jo jonkinaikaa, tämän tietämättä itsekään niihin vastausta tai sitä saisiko hän edes koskaan ymmärrettävää vastausta moiseen, mutta hänen kuitenkin tietäen sen verran että sinä päivänä kun Chad oli muuttunut äkisti... oli hän aistinut sen samanlaisen tuntemuksen tuossa, mikä suorastaan imi kaiken ilon ja elämänhalun pelkästään sillä että sattui olemaan tarpeeksi lähellä.

Pään laskeutuen hitaasti jalkojen väliin, käsien pörröttäen hiuksia turhautuneena niskasta alaspäin, kun ajatukset olivat jälleen harhailleet sellaiselle tielle, mikä sai turhautumaan jo pelkästään sen takia ettei tämä itsekään tiennyt mitä ajatella.
Oliko hän sekoamassa? Ehkä se kaikki olikin ollut vain alusta asti tämän kuvitelma: jokin epämääräinen hallusionaatio tai mielikuvituksen tuote? ... Niin sen täytyi olla. Ei ollut olemassakaan mitään pahaa voimaa, joka vain tunkeutuisi jonkun kehoon vallatakseen ruumiin omakseen ajanmyötä! Sellaista esiintyi fantasiatarinoissa, ei missään muussa!
Kaikki se, mitä silloin tapahtui niiden kolmen salaseuralaisten kanssa oli vain hänen liian vilkkaan mielikuvituksensa sekä raivonsokaiseman tuotos. Ei mitään muuta.

Nuorukaisen sulkiessa silmänsä raskaan huokaisun saattelemana – oli aikaisen aamun hiljaisuus ainoastaan tuon seurana. Huoneessa kuuluen vain molempien osapuolten hengittäminen ja vatsan päästelemät omat omalaatuiset äänet, jotka kertoivat nälästä. Venytyksen helpottaen sitä mukaan takaniskassa mitä kauemmin Sin roikotti päätänsä. Noiden mitättömien äänien sekaan sekoittuen yhtäkkiä hiljainen koputtaminen, joka oli kuitenkin sen verran tarpeeksi terävä että se riitti kuulumaan huoneeseen asti. Koputus ei ollut kumahteleva, joten se ei voinut kuulua oven suunnalta. Jäljelle jääden niinkin hauska ja ihmeellinen vaihtoehto; ikkuna.

Tuon puolimetriä leveän lasiesteen takana odottaen kyykyssä ihminen. Auringon valo oli vielä liian heikko - ettei se riittänyt valaisemaan kokonaan ulkona odottavan piirteitä. Tummasta siluetista paljastuen vain pitkät hiukset, jotka olivat luonnon kiharista vallattomat vaikka ne olikin letitetty nopeasti vasemman olkapään ylitse. Vartalon vaatetuksen paljastaen viimeistään naiseksi, valkean t-paidan kykenemättä kätkemään rintakehän koholla olemista tai kuluneet farkut lantion kaarevuutta, joka ei vielä kuitenkaan kuulunut täysi-ikäiselle. Koputuksen kuuluessa uudelleen – paljastui mikä riitti aiheuttamaan niin terävän äänen, mutta silti ei kuulunut kauas. Neidon käyttäen ovelasti apunaan pientä peukalon pään kokoista kiveä, jonka oli löytänyt sivukaton räystäästä. Sin ei sitä ehkä kyennyt kuulemaan, mutta mitä kauemmin toinen tuijotti vain takaisin kuin että olisi tullut avaamaan ikkunan – sai se neidon henkäisemään raskaasti niin voimakkaasti, että se sai pitkän hiussortuvan lennähtämään sivuun. Olkalaukun, joka oli kyhätty kasaan yksinkertaista kankaasta, päätyen lasketuksi ikkunan ja neidon väliin. Vaalean vihreiden silmien punniten selvästi ikkunalaudan vakauden ennen kuin käsi päätti alkaa nostamaan sen päälle riviin… tuoreita appelsiineja ja manteleita. Neidon tehden vielä pikaisen varmistuksen – ettei hänen tuomansa ruoka päättäisi lähteä vierimään alas katolta – vilkaisi tämä vielä viimeisen kerran nopeasti tuota saman ikäistä nuorukaista ja kohottaen etusormensa huultensa eteen. Eleen pyytäen Siniä pitämään salaisuuden huoneen seinien sisällä.

Neidon kääntyen ketterästi kannoillaan ja lähtien tasapainoilemaan katonharjaa pitkin, joka oli vielä vaarallisen liukas kosteudesta, joka ei ollut ehtinyt kuivumaan niin aikaisin aamulla. Askeleet olivat vikkelät, mutta siitä huolimatta Anubis kykeni kuulemaan katon narisevan suoraan yläpuolellaan. Silmien pyöräyttämisen riittäen kertomaan tasan tarkkaan mitä vanhin oli mieltä siitä kun jotkut kasvatuskodin lapsista uskaltautuivat katolle. Azra, Chad, Sin ja tuo neito, jolle Anubis oli antanut nimen; Alba (”aamunkoitto”). Onneksi Sin oli lupautunut istumaan huonetoverinsa vierellä – eikä siksi hortoilisi katolla tapansa mukaan. Vielä olisi saatava Alba turvallisesti alas vaikka tuo neito oli osoittanut ketteryytensä useasti, pistänyt jopa Anubiksen koville. Neidon päästessä katon reunalle – loikkasi tämä uskaliaasti pihapuun oksalle roikkumaan käsistään ja heitti siitä jalkansa seuraavalle kunnes uskaltautui tiputtautumaan viimein alas… suoraan Anubiksen silmien eteen. Vanhemman pitäen käsivartensa ristissä rintakehänsä edessä ja katsoen hyvin pistävästi nuorempaa, joka tyytyi vain hymyilemään takaisin mahdollisimman viattomasti ja kohottamaan olkiaan kuin olisi sanonut; ”ups.” Toisen käsistä kaivaen esiin jäljelle jäänen appelsiinin ja ojentaen sen sovintoa hierovasti vanhimmalle. Anubiksen aloittaen tutun saarnasta vaikka tiesikin ettei neito vastaisi hänelle mitään takaisin. Alba ei ollut puhunut mitään koko sen aikana kun tämä oli asunut kasvatuskodissa. Neito oli löytynyt puolikuolleeksi hakattuna katuojasta kymmenen vuoden iässä ja kun tämä ei ollut vastannut mitään edes omasta nimestään - oli Anubis nimennyt tytön uudelleen ja näin antanut uuden mahdollisuuden parempaan elämään.
”Sinä satutat itsesi joku päivä kun leikit noin holtittomasti henkesi kanssa. En halua löytää sinua enää niin pahassa kunnossa kuin silloin viisi vuotta sitten. Ymmärrätkö, Alba.”
Appelsiinin pysyen vieläkin ojennettuna Anubista kohti otti tämä sen viimein vastaan ja pyyhkäisten puhtaaksi. Etu- ja keskisormen tökkäisten neitoa otsaan, minkä jälkeen kämmen laskeutui neidon olkapäälle ja pukkaisi kehottavasti painumaan matkoihinsa luvan kanssa. Albaa tarvitsematta kehottaa kahdesti. Tämän lähtien mielellään kurinpalautustilanteista. Puolijuoksu askelien vieden tavan mukaan hevostallille, jossa nuo kolme hevosta odottivat neitoa jo hyvillään hirnahdellen – sillä ne tiesivät saavansa tältä jakamattoman huomion kuten aina joka aamu.

Pään roikottaessa itseään velttona pelkästään niskan varassa alaspäin kohti puista lattiaa, samalla kun Sin yritti pidätellä vapaalla kädellänsä vatsaansa, joka haki ääntelyllään omaa huomiotansa Chadin oman kanssa.
Noiden kahden asian ollen ainoat äänet huoneessa, jossa olivat vain nämä kaksi nuorta poikaa. Ainakin siihen asti kunnes jostain kuului koputus. Pään kääntyen automaattisesti kohti takana olevaa ovea, Sinin jo olettaen näkevänsä oven avautuessa Giovannin, Eveyn tai jonkun muun valvojista mutta kun ovi ei avautunutkaan... alkoivat väsyneet aistit terästäytyä paikantaakseen äänen lähteen. Ääni ei tullutkaan sieltä mistä poika oletti?
Pään alkaen hitaasti liikkumaan huoneen poikki, kunnes katse viimein sai osakseen aamuauringon valot suoraan silmilleen tuosta kyseistä ikkunasta jonka taakse oli ilmestynyt hahmo. Sydämen sykähtäessä astetta nopeammin silkasta säikähdyksen ja hämmennksen välimuodosta Sinin katsoessa tuota hahmoa, jota kuitenkaan poika ei pystynyt näkemään kunnolla kun takana tuleva valo antoi oman varjonsa langeta tuon tuntemattomaksi jäävän hahmon eteen. Sinin pystyen vain kertomaan tuon kyseisen henkilön olevan naispuolinen. Ja arvatenkin joku kasvatuskodin lapsista, sillä hyvin harvoin valvojat tuskin alkaisivat näyttämään taitojaan, - mitä siis kiipeilyyn tultiin. Pojan saaden pidettyä säikähdyksensä yllättävän hyvin piilossa, vaikka hämmennystä tämä ei saanutkaan yhtä hyvin kadotettua kasvoiltaan; aivojen lyödessä kirjaimellisesti tyhjää.
Tytön huokaistessa ilmeisesti raskaasti, että hiuksetkin liikahtivat hengähdyksen voimasta pois kasvojen tieltä, - ei pojan oma hämmennys vieläkään saanut loppua kun tuo alkoikin ottamaan laukkunsa kätköistä ruokaa, joka asetettiin ikkulaudalle varovasti.

Lihaksien jännittäen itseään sen verran että keho pääsi ylös pitkään jatkuneesta istuma-asennosta jotta Sin olisi päässyt avaamaan ikkunan. Välimatkan jäädessä kolmen askeleen päähän, kerkesivät hopeiset silmät näkemään sormen nousevan täyteläisten huulten eteen merkiksi salaisuudesta näiden kahden välillä, ennenkuin tuo alkoi kipuamaan takaisin katolle. Sinin aukaistessa tuona samana hetkellä nopeasti ikkunat, äänihuulen valmistautuen huutamaan toisen perään, mutta jokaikinen sana tultiinkin nielaistuksi alas sen sileän tien kun katse hakeutui katolle jossa tuo salaperäinen tyttö liikkui yllättävän nopeasti, ennenkuin tuo tuo hypähti vaivattomasti alas, omalla uhkarohkealla tavallaan niinkuin Chad, Azra ja jopa Sin tekivät usein, vaikka jokainen näistä tiesikin tasantarkkaan huoltajansa mielipiteen moisesta hengellä leikkimisestä. Sekä osaksi myös Chadin nukkuva olemus muistutti itseään, sen saaden myös huudon hakeutumaan takaisin kuulumattomiin, jotta tuo vanhempi saisi tarvitsevansa levon edellisen illan tapahtumista, jotka olivat verottaneet Eveyltä, Giovannilta, valvojalta sekä jopa Siniltä oman osansa.

Silmien laskeutuen varoen ikkunalaudalle, johon ruoka oli asetettu ennenkuin sormet kietoutuivat tukevasti noista jokaisen ympärille saadakseen ne sisään. Mantelien tullen asetetuksi yöpöydälle odottamaan: sen verran Sin oli pistänyt merkille vanhemmasta pojasta tuon varsin yksitoikkoisen ruokavalion, joka usein koostui pelkästään noista pienistä siemenmäisistä ruokavaliosta sekä yksinekertaisesta vedestä, joten silkka päättelykin pystyi kertomaan sen kenelle ne oli tarkoitettu.
Appelsiinia: joka ilmeisesti oli poimittu tuosta takapihalla seisovasta puusta, - alkoivat sormet kuoria kiireettömästi, kasvoilta näkemättä enään sitä hämmennystä jonka tuo tyttö oli aiheuttanut, vaikka todellisuudessa nuorimmainen ei voinut olla miettimättä kuka se oikein oli ollut, ja miksi ihmeessä tämä oli pidettävä salassa?
Olkien kohauttaen itseään miettimisen lomasta edes Sinin huomaamatta. Ehkä tyttö vain pelkäsi jäävänsä kiinni katolla oleskelusta, mikä oli kielletty jokaikiseltä asukilta sen vaarojen takia, vaikka osa lapsista olikin jo vuosia karttanut tuon säännön välinpitämättömästi. Ehkä se oli niin.

Kasvatuskodissa valliten vielä arvokas rauhallisuus – hyödynsi Anubis sen syventymällä omiin töihinsä, jotka koostuivat suurimmaksi osaksi raskaiden kirjojen lukemisesta ja jotakin niistä kirjoitettiin ylös erilliselle paperille. Giovannin pakottaen itsensä lopulta jättämään Eveyn nukkumaan yksin väsymystään pois – veivät askeleet nuorukaisten huoneeseen, että Sin saisi vapautuksen lupauksestaan ja pääsisi myös huolehtimaan itsestään. Giovannin jo tietäen ilman kertomattakin, että viime yön nukkuminen oli mennyt siinä kaiken sivussa – eli ei mitenkään levollisesti.

Ihmisten aikojen koittaessa kellotaulussa – olivat kaikki valvojat jalkeilla ja valmistelivat yhteistä aamupalaa, joka syötäisiin alkavan kauniin päivän kunniaksi ulkosalla kun vielä ei olisi liian kuuma. Todellisen näytöksen alkaessa vasta pienten lasten heräämisen jälkeen kun nuorimmaiset saatettaisiin aamupesulle ja sitten vasta ruokapöydän ääreen. Chadin päästen myös ulos Giovannin taluttamana, nuorukaisen pistämättä raikasta ilmaa yhtään pahakseen heräämisen jälkeen. Chadistä kieltämättä tuntuen tuona hetkenä, että olisi jäänyt jonkun raskaan ja nopean alle äkkiseltään… olotila oli kirjaimellisesti selkään saanut. Lapsia juosten edestakaisin jaloissa, kaikkien kadoten tuosta samaisesta ovesta ulos, jota kohti kaksikonkin askeleet veivät. Giovannin jo odottaen alitajuntainsesti näkevänsä pihalla sen samaisen sekamelskan mikä oli vallinnut niiden edes menneiden päivien aikana joka kerta kun yhteinen ruokahetki oli koittanut, mutta tällä kertaa tilanne oli toisin. Kaikkien pihalle menneiden lasten istuen nyt kiltisti ruokailupöydän ääressä, minkä päädyssä Anubis istui ja tätä lähimpänä kasvatuskodin vanhimmat. Vanhin tosiaan kykeni pitämään kasvatuskodin asukkaat koossa rauhallisesti vaikka tämä ei korottanut kertaakaan ääntänsä. Giovannin saaden Chadin istumaan vahtivien silmäparien läheisyyteen – lähti hän takaisin talon sisälle katsomaan liittyisikö Evey heidän seuraansa aamupalalle.

Vanhempien keskustellessa keskenään vakavammin – eivät nämä voineet olla välillä vilkaisematta pöydän toiseen päätyyn, josta kantautui nuorempien lasten iloinen nauraminen aika ajoin. Anubiksen kohottaessa katseensa – näki hän tuon viisitoistakesäisen neidon huvittavan pienempiä pienillä tempuilla; kuten hiussortuvilla, jotka oli aseteltu ylähuulen ja nenän väliin, että ne näyttivät isoille viiksille. Huulten mutristamisen ja pään kallistelemisen saaden lapset hihittelemään entisestään – Alban liittyessä nauramiseen itsekin, mikä sai nuo vaalean vihreät silmät tuikkimaan mystisesti kuin hymy olisi kohonnut niihin asti. Anubiksen laskien katseensa takaisin muihin vanhempiin. Hänen tuntien joka kerta piston sydämessään kun näki Alban hymyilevän – sillä neito teki sen täydestä sydämestään, suoden aidon hymynsä kuten kaiken muunkin vaikka elämä oli kohdellut tätä kaltoin. Siitäkään huolimatta Alba ei ollut luopunut aitojen tunteiden näyttämisestä.
Neidon nauramisen loppuessa lyhyeen kun tämä näki sivusilmällään vieressään istuvan aikovan liiskata pöydällä kipittävän ampiaisen. Toisen ehtien kohottamaan kätensä, mutta liike tuli pysäytetyksi neidon toimesta. Alban puistellen päätänsä kieltävästi – tämän itse laskien kämmenensä varoen ötökän lähelle ja odottaen sen nousevan päälle, minkä jälkeen käsi tuli käännetyksi pöydästä poispäin ja voimakas puhallus pakotti ampiaisen lentämään matkoihinsa. Alba ei ollut koskaan pitänyt minkään elävän satuttamisesta, ei edes pienen ötökän ja sen mielipiteen hän toi tarvittaessa vahvasti esille.
Anubista lähimpänä olevan valvojan tarjotessa vanhimmalle lisää yrttiteetä – haravoivat hopeiset silmät pöytää päästä päähän. Isän hakien selvästi kuopuksensa läsnäoloa julki. Oliko hänen nuorimpansa taas päättänyt kadota omille teillensä?

Uuden aamun lähtiessä käyntiin jälleen omaa tahtiaan kasvatuskodissa, Sinin tullen vapautetuksi tehtävästään mitä tuli Chadin tilan vahtimiseen yön ylitse. Kännykän, joka oli luovutettu nuorimmaiselle hätätilanteiden varalla, - vaihtoi jälleen omistajaa siinä samassa huomaamattomasti: sillä Sinillä, - tai muillakaan kasvatuskodin lapsilla ei ollut omia kännyköitä, sillä hyvin harvoin niistä oli hyötyä keskellä aavikkoa.
Pojan suunnaten tiensä ensimmäisenä suihkuun, ennenkuin tuttu jono ilmestyisi tyhjästä kun valvojat yrittivät saada nuorempia tuohon samaiseen tilaan mahdollisimman nopeasti peseytymistä varten, samalla kun loput järjestivät aamupalaa ulos.

Sinin pitämättä kuitenkaan mitään kiirettä, antaen juoksevan veden tehdä tehtävänsä mitä tuli lihaksien jäykkyyteen ja niiden rentouttamiseen pitkälle vieneen yön jälkeen, jonka alusta kenellekään muulla kuin Chadillä itsellään ei ollut mitään ideaa. Suihkun tullen suljetuksi perusteellisen peseytymisen jälkeen, ja kuivauksen alkaessa, kääntyi katse väkisinkin nurkassa nyhjöttävään pesukoneeseen, joka kävi jälleen omaa tahtiaan, sitten katse kulki hitaasti lähes täysinäiseen likapyykki koriin jonne taas paita oli epähuomiossa lentänyt... ja lopuksi puhtaisiin, käärittyihin vaatteisiin, jonka eteen henkilökunta oli tehnyt töitä saadakseen ne ajoissa puhtaaksi nuorimmille. Pelkän ensisilmäyksen riittäen kertomaan ettei siellä olisi sopivan kokoisia vaatetusta... sillä Sin yleensä pyykkäsi omat vaatteensa oma-aloitteisesti sillä uhalla että vaatteet löytäisivätkin joku päivä uuden omistajan. Raskaan huokaisun karaten huulten välistä. Hänen siis täytyi kulkea paidattomana omaan huoneeseensa, joka sijaitsi käytävän toisessa päässä.

Oven tullen napsautetuksi lukosta samantien kun farkut oli saatu jalkaan ja sideharso takaisin sille kuuluvalle paikalle piilottelemaan polttomerkkiä muiden silmiltä. Sinin kulkien siinä samassa Giovannin ja Eveyn ohitse, tämän huudahtaen nopeasti huomenet pariskunnalle, hihkaisevan vielä tulevansa perässä aamupala pöytään, - ainakin paikalle jos ei syömään, ennenkuin katosi avomeksi jääneestä ovesta sisään saadakseen jotain mikä peittäisi ruhjeisin ja arpisen, mutta lihaksilla kehittyneen ylävartalon piiloon herkimmiltä silmiltä, seurasi isosisko huvittuneena nuoremman nopeaa liikkumista näiden ohitse, vaikka samalla tämä tiesi nuoremman innokkuuden haihtuvan hyvinkin nopeasti, kun tämä muistaisi mikä kyseinen päivä olisi kyseessä.
Kaksikon jatkaen edeltä ruokapöydän ääreen, jossa oli alkanut myös tapahtua, vaikka Eveynkin hämmennykseksi ei hetki ollut käsin kosketeltavan kaaosmainen, missä sai pelätä kokoajan saavansa osansa jonkun toisen ruoasta naamalleen, vaan tilanne oli rauhallinen, jossa lapset vain naureskelivat Alban tekemille hassuille ilmeille iloisesti, samalla kun Anubiksen omalla läsnäololla oli oma merkityksensä tilanteen ainutkertaisella rauhallisuudella.
Isän alkaessa etsimään katseellaan jotain, löytämättä kuitenkaan sitä aluksi lapsi katraan joukosta, - ainakaan jos ei osannut katsoa aukinaiseksi jääneestä ovesta sisään, mistä näkyi osa portaikosta kun kuopus laskeutui kaidetta pitkin paidattomana harmaata t-paitaa käsissä käännellen, hypähtäen alas vauhdista muttei sen sijaan että tämä olisi astellut suoraan pihalle, pysähtyikin tämä juuri ennen oven kaarmin ylittäistä jotta saisi paidan pään ylitse. Isän ja kuopuksen katseiden kohdaten sen pienen hetken ajan ennenkuin poika kiersi pöydän puolessa välissä olevalle vapaalle paikalle, johon tälle oli jätetty aamupalaa varten lautanen, vaikka Sin itse oli syönyt hetki sitten mutta kun katse vilkaisi pöydän toiseen päähän, missä Alba istui muiden lasten ympäröimänä ilahduttaakseen muita ...
Käden alkaen lappaamaan ruokaa lautaselle muttei mitään jättimäisiä määriä siltikään, samalla hopeisen katseen haravoiden pöydän paremmin lävitse, huomatakseen yhden asukkaan puuttuvan siltikin. Missä Azra oli? Eikö Anubis ollutkaan saanut tyttöä mukaansa vai oliko jotain tapahtunut? Käden kohoten etuhiuksille siirtääkseen taaksepäin päälakea pitkin, samalla kun kuopus kääntyi isäänsä kohti kysyvänä.

Isän ja kuopuksen katseiden kohdatessa monipäisen ihmislauman ylitse – pystyi Sin näkemään vanhimman nyökkäävän tälle tyytyväisenä. Ele oli hyvin pieni – ettei sitä edes moni nähnyt, mutta silti se riitti kertomaan Sinille Anubiksen olevan tähän tyytyväinen. Jokainen heistä saisi olla tarpeen vaatiessa rauhassa, mutta yhteisistä hetkistä ei kannattanut luopua vain sen takia, että halusi alkaa aikaisin erakoksi – sillä joku kaunispäivä yksinäisyys olisi todellakin läsnä ja silloin siihen ei pakosti enää löytyisi muutosta. Anubis oli oppinut sen kantapään kautta vasta viimeisen kahden kymmenen vuoden aikana. Toivottavasti Sin ei tuhlaisi siihen yhtä osaa elämästään - kuten ei myöskään Chad vaikka tämän kohdilla toivo oli valitettavasti hiipunut jo puolilleen. Azran poissa olon huomaten kaikki muut paitsi ihan nuorimmat lapset, jotka keskittyivät enemmän toisiinsa kuin muihin samassa pöydässä. Sinin luodessa katseellaan selvän kysymyksen Anubikselle asiaan liittyen – sai tämä vain vastaukseksi pään pienen puistelemisen. Eleen kertoen – ettei sen hetkinen paikka eikä aika ollut oikea. Anubis ei ollut myöskään vielä kertonut Chadille sitä todellista syytä mikä oli saanut tämän lapsuuden ystävän katoamaan äkillisesti, ilman hyvästejä.

Vanhimman huomatessa silloin Alban yrittävän kommunikoida Sinin kanssa syvälle juurtuneen tapansa mukaan; viittomakielellä – lausuttiin tämä nimi terävämmin, että neito ymmärsi kääntää katseensa pöydän toiseen päähän. Yleensä Anubis puhui toiselle, mutta ruokailupöydässä nämä olivat ottaneet tavaksi viittoa.
”Mitä haluat sanoa hänelle?”
Noloudesta kertovan hymyn häivähtäen Alban kasvoilla ennen kuin tämä käänsi katseensa kokonaan pois tuosta tummahiuksisesta nuorukaisesta, josta näki selvästi samoja piirteitä vanhimpaan. Alban pitäen kyseistä sattumana, hänen tietämättä Siniä Anubiksen lapseksi vaikka alitajunsa sanoikin piirteiden samankaltaisuuden olevan liian tarkkoja, että ne olisivat olleet sattumaa.
”Yritin kysyä häneltä olivatko appelsiinit ja mantelit olleet sopivan tuoreita.”
Tumman äänen lausuen ääneen lauseen, jonka neito viittoi. Anubiksen tarvitsematta vastata mitään takaisin neidolle – sillä tämä kyllä näki vanhimman katseen sisimmässä sen reaktion mitkä neidon sanat olivat saaneet aikaiseksi. Ei riittänyt, että Alba oli mennyt katolla sinä aamuna vaan käynyt myös lähellä sitä osaa, josta tippuminen olisi tuonut mukanansa vääjäämättömän kuoleman pitkän pudotuksen jälkeen. Tuon kyseisen takia Alba oli halunnut Sinin pitävän salaisuuden vaikka samaan aikaan tämä oli kyllä tietänyt – ettei Anubis olisi niin helposti huijattavissa.

Giovannin ja Eveyn istuessa valvojia lähempänä – oli tuolla pöydän päässä huomattavasti rauhallisempaa vaikka kokonaisuudessaan ruokahetki ei ollutkaan kaaosmainen. Kylmää vettä päätyen kaadetuksi puolinaisen lasin täydennykseksi – laskeutui toinen kämmenistä vaivihkaa Eveyn vatsalle, jonka muoto olo alkanut muuttumaan pyöreämmäksi. Giovannin kuiskaten vaimollensa odottavansa jo kovasti lapsen ensimmäisiä liikahduksia. Peukalon sivustan silittäen rakastavasti paidan ohutta kangasta ja sen alla olevaa vatsaa, jonka sisimmässä De Fioren suvun toivo kasvoi, heidän lapsensa ja silmäteränsä. Heidän esikoisensa.

Anubiksen huomaten pariskunnan herkän hetken – käänsi tämä valvojien huomion omiin sanoihinsa, jotka jatkoivat siitä mikä oli jäänyt kesken. Heidän olisi mietittävä kasvatuskodin tulevaisuutta ja lasten turvallisuutta entistä enemmän. Ajat olivat muuttuneet tulen aremmaksi ja se puolestaan vaati heidän kaikkien sataprosenttisen huomion.

Isän ja pojan puhuessa sen hetken aikaa näkymättömästi katseillaan ja aivan pienillä eleillään, mitä muut eivät edes huomioineet, oli Sinin huomio kiinnittynyt sillä kertaa kokonaan siihen mitä Anubis oikein tarkoitti, sen sijaan että yleensä valppaat aistit olisivat kääntäneet katseensa Albaan. Sinin tehden myös pienen pään eleen ymmärryksen merkiksi, ettei ehkä tosiaan olisi ollut se paras hetki puhua siitä kaikesta. Hopeisen katseen kääntyen vasta takaisin pöydän toiseen päähän, kun tämä huomasi isänsä alkavan viittoa tuolle neidolle, sen saaden kulmien kurtistumaan sen hetken ajan kummastuksesta. Tuo tyttö ei puhunut? Pojan pakottaen hämmennyksen kasvoiltaan nopeasti pois isänsä tulkitessa sen mitä neito oli yrittänyt kysyä, hopean ja vihreän kohdaten ihmismassan lävitse ensimmäisen kerran kunnolla.
Hymyn alkaen vähitellen piirtymään väsyneille kasvoille, pojan muuttaen sen verran asentoaan että kykeni näkemään Alban paremmin, kuitenkaan viemättä muilta sen enempää tilaa kuin olisi tarpeen, käsien nousten varoen pöydän pinnasta ennenkuin ne alkoivat liikkumaan systemaattisesti kuin Sin olisi puhunut ilman sanoja. Taas niitä asioita, joita Sin ei ollut kertonut osaavansa.
Kiitoksen muotoituen lauseena tuolle samanikäiselle tytölle, joka oli kiipeillyt katolla tuodakseen heille molemmille ruokaa pitkän yön jälkeen, pojan lisäten ettei toisen olisi tarvinnut vaivautua heidän vuokseen, sillä olisihan toinen voinut tippua yhtä hyvin mikäli jokin olisi mennyt pahasti pieleen.
Käsien laskeutuen sen verran alas että tyttö olisi voinut sanoa jotain mikäli tuo haluaisi, ennenkuin kädet vuorostaan kohottautuiat uuteen lauseeseen: mikä tytön nimi oli?

Valvojien oma puoli oli tosiaan ehkä se rauhallisempi mitä verrattiin tuohon toiseen päätyyn minkä keskivaiheilla Chad ja Sin istuivat ja Alba puolestaan aivan toisessa laidassa, mutta samalla näistä pystyi aistimaan selvän vakavuuden, mikä kertoi etteivät puheenaiheet liikkuneet aivan niin arkisissa asioissa. Eveyn kuunnellen noiden puheita välillä sivukorvalla, tämän aluksi edes huomaamatta Giovannin elettä joka oli päättänyt kaataa lasin jälleen täyteen, ennenkuin kosketus vatsan alueella sai huomion kiinnittymään kummastuneena vanhempaan.
Naisen kuunnellen miehen hiljaiset sanat, samalla kun sormet silittivät rakastavasti vatsaa, jonka sisällä kasvoi elämä joka tulisi olemaan molemmille vanhemmilleen hyvin tärkeä osa elämää. Aidon hymyn nousten vähitellen huulille, samalla kun toinen käsistä laskeutui miehen omalle, samalla kun huulet painautuivat tuon omia vasten. Suudelman kuitenkin jääden lyhyeksi kun toisesta päästä alkoi kuulua monisuinen yökintä pöydän toisesta päästä. Huvittuneen hymyn alkaen kohoamaan vähitellen, hopean nousten hiljalleen merenpihkan värisiin naurahtaen, hiljaisen äänen kysyessä eikö toista pelottanut yhtään, sillä kummallakaan heistä ei ollut koskaan ollut täysin ehjää perhettä: Giovannista vanhemmat eivät olleet missään vaiheessa välittäneet, ja Evey taas oli joutunut menettämään isänsä jo useaan kertaan lapsuutensa aikana.

Pariskunnan suudellessa – ei nuorempien reaktio tullut mitenkään yllätyksenä. Giovannin laskien otsansa Eveyn omaa vasten – hymyilivät nämä yhdessä tilanteen komiikalle. Olivatko he olleet saman ikäisinä samanlaisia? Lapsia, jotka muka tunsivat suurta pahoinvointia kun näkivät joidenkin osoittavan hellyyttä toisilleen. Ihminen tosiaan muuttui aikuiseksi kasvettuaan.
Eveyn uskaltautuen lopulta kysymään sen kysymyksen, joka oli varmasti jäytänyt heidän kummankin ajatuksia – ei Giovanni aluksi vastannut mitään vaan laski katseensa vain maahan. Vaitonaisuutta ei kestänyt kauan, mutta silti se tuntui varmasti toisesta osapuolesta painostavalle. Rauhallisen äänen painon viimein vastatessa heidän kyllä selviytyvän uudesta koitoksesta. He eivät olleet ehkä saaneet elää kokonaisessa perheessä, mutta sitä suuremmalla syyllä he loisivat sen esikoisensa ympärille. Giovannin piirtäen pienen ruksin sydämensä kohdille samalla kun vannoi – ettei milloinkaan jättäisi Eveytä selviytymään yksin. Hänestä tulisi isä, joka pysyisi perheensä suojelijana loppuun asti vaikka itse piru tulisi vaatimaan hänen henkeänsä. Giovannin vaatimatta Eveyltä mitään muuta takaisin kuin vain yhtä vakaata uskoa heihin. Lapsen syntymän jälkeen heistä tulisi isompi perhe ja sitä eivät edes jumalten tahto muuttaisi.

Anubiksen jatkaen keskustelua muiden vanhempien kanssa – oletti Alba automaattisesti keskustelun päättyneen siihen tuon nuorukaisen kanssa. Hyvin harva kykeni kommunikoimaan hänen kanssaan viittomakielellä, joten seuraava tuli todella yllätyksenä. Katseen erottaessa liikettä nuorukaisen suunnalta – kohdistuivat ne uudelleen Siniin, joka silloin kohotti kätensä ja alkoi viittoa takaisin. Iloisen hymyn piirtyen huulille ja siitä kohottautuen katseeseen, joka laskeutui hetkeksi alaviistoon. Alban pistäen poskiensa kuumottamisen auringon piikkiin. Kiittäen sinä hetkenä vallattomia hius sortuviaan, jotka laskeutuivat kehystämään kasvoja ja peittivät väri muutoksen kauimmaisten katseilta. Sinin kysyessä viimeiseksi neidon nimeä – pakotti Alba kohottamaan katseensa uudelleen toiseen kokonaan ennen kuin vastasi viittomalla neljä kirjainta:
”Alba.”
Etusormen kohottautuen osoittamaan taivaanrantaa ja imitoiden käsillään auringon nousemista horisontista sekä lopuksi osoittaen itseään. Kaiken tuon tarkoittaen neidon nimen merkitystä; ”Aamunkoitto.”

Muiden päästessä hyvin keskustelun alkuun tavalla tai toisella – oli Chad istunut koko tuon ajan vaiti ja syönyt lautaselle koottuja hedelmiä hitaasti. Tästä nähden selvästi – ettei ruokahalunsa ollut mikään parhain tuona hetkenä. Katseen hakeutuen välillä väkisin tyhjään tuoliin, jossa Azra oli istunut. Chadin luovuttaessa lopulta. Hän ei kykenisi nyt tähän. Kaikki olivat liian iloisia ja häntä itseään kylmäsi sekä huimasi, joka varmaankin johtui liiallisesta valosta. Chadin pyytäen anteeksi poistumistaan ja jättäen kaiken paikoilleen, nousten vain ylös ja lähtien takaisin talolle. Kaikkien pöydässä istuvien jääden katsomaan nuorukaisen perään, paitsi yksi.

Alban nousten paikaltaan ja mennen Chadin luokse – sillä tämän vartalon eleet olivat kertoneet jonkin olevan vinossa. Alba kun sattui olemaan huolehtijasielu. Chadin ehtien astumaan terassin ensimmäisen portaan ylös kun tunsi kämmenen laskeutuvan olkapäälleen. Nuorukaisen reaktion tullen kaikille yllätyksenä. Chadin karjaisten Alballe jättävänsä hänet rauhaan samalla kun kääntyi nopeasti ympäri ja käsi kohottautui lyömään toista. Anubiksen ponnistaen silmänräpäyksessä ylös ja käskien jyrkästi oppilastaan lopettamaan. Käskyn saaden käden lyöntiliikkeen pysähtymään lähelle Alban kasvoja. Neidon nähden tärisevän kämmenen sivusilmässään ja nuorukaisen tummat silmät edessään ja lopuksi yksinäisen verikyyneleen, joka vieri kuin hidastettuna poskea pitkin. Nuorukaisen huulten erkaantuessa toisistaan, kiristyneen äänen kyeten lausumaan hankalasti:
”A-anteeksi, Alba. En tiedä mikä minuun meni…”
Käden vetäytyen hitaasti pois. Jalkojen ottaen kompuroivat perääntymisaskeleet. Chadin kadotessa sisälle. Alban jääden seisomaan paikoilleen, silmissään surullinen katse. Kämmen kohottautuen hitaasti poskelle, johon Chad olisi lyönyt - ellei tämä olisi saanut itseään pysähtymään. Fyysistä kosketusta ei ollut tapahtunut, mutta henkisesti se oli satuttanut yhtä paljon.

Kaksikon puheenaiheen muuttuessa äkisti vakavaksi nuoremman naisen kysymyksen myötä, jäivät nämä katsomaan sen hetken kestäväksi ajaksi vain toisiaan. Hiljaisuuden vastaten sen lyhyen ajan, vaikka se tuntuikin useilta minuuteiltä, Eveyn odottaen Giovannin vastausta kärsivällisesti, kunnes huulet avautuivat sen verran että ne saisivat äänen itselleen.
Eveyn seuraten jokaista liikettä, jonka mies teki niin puhuessaan, kuin silloinkin kun etusormi piirsi raksin sydämen päälle, sanattomana lupauksena vaimolleen ettei tuo olisi lähtemässä minnekään jättääkseen vaimonsa huolehtimaan perheenjäsenistä yksisteen.
Pään nyökäten pienesti ennenkuin käsi nousi varoen toisen omalle, joka oli hetki sitten piirtänyt merkin rintakehällä. Käden tullen nostetuksi ylemmäksi, tarkalleen huulien eteen ennenkuin naisen omat hipaisivat hellästi, sitä samaista etusormea kuin lupauksen sinetöimiseksi Eveyn omalta osalta, joka oli se ettei hän koskaan aikoisi epäillä heitä missään vaiheessa vaikka mikä olisi.

Chadin noustessa ylös ruokapöydästä pahoitellan, kääntyi katse jos toinenkin vähitellen seuraamaan tuota vanhempaa poikaa joka oli pahasti haavoittunut. Normaalisti Sin olisi itse noussut ylös lähteäkseen auttamaan toista, mutta ensimmäisellä kerralla kun nuorempi oli edes uskaltautunut viimeksi kysymään tuon vointia sen jälkeen kun Chad oli tippunut raunioilla alas pimeyteen, oli tämä saanut nopeasti todeta ettei niin tarvinnut tehdä enään toista kertaa. Ainakaan kuka tahansa ei siihen pystyisi.
Kaikkien olettavan sen hetken olevan sillä selvä, mutta Sinin yllätykseksi Alba päättikin puuttua tilanteeseen lähtemällä vanhemman perään, muiden lasten näyttämättä edes ihmettelevän moista. Sinin päätellen siitä että ilmeisesti Alba kuului niihin ihmisiin, ketkä vain huolehtivat jokaisesta ympärillään automaattisesti.
Huomion kiinnittyen takaisin lautasella odottavaan ruokaan, kuopuksen olettaen sen hetken draamailun jäävän edes iltapäivään kun mahdollinen koulutus alkaisi, tai kun Anubis kertoisi Azran kohtalosta. Mutta kuinka Sin olikaan väärässä. Äkillisen karjaisun saaden kaikkien huomion takaisin terassille jääneeseen kaksikkoon, kerkesivät silmät näkemään käden nousevan uhkaavasti kohti tuota tyttöä joka oli vain uskaltautunut asettamaan kätensä vanhemman olkapäälle, kulkivat refleksit yhtä nopeasti ylös, mutta liikkeen jääden puolitiehen osaksi isänsä nopeammasta käskystä joka sai Chadin pysähtymään aloilleen juuri ja juuri ennen osumaa, ja osaksi äänestä mikä lähti kun lasi kaatui pöydälle äkillisen liikkeen johdosta vasten kovaa puupintaa, minkään kuitenkaan menemättä rikki. Valitettavasti, tuo kyseinen ääni sai jokaisen raajan ja lihaksen lamaantumaan hetkeksi paikoilleen vaikka se muiden silmissä saattoikin näyttää enemmän siltä että isän sanat olivat se ainoa vaikuttava tekijä, muistutti se kaikessa outoudessaan sitä ääntä mikä oli koitunut sinä samaisena päivänä kahdeksan vuotta sitten hänen ja Eveyn äidin kuolemaksi. Sinin tiedostaen päivämäärän silloin selvästi.

Sisaruksista vanhemman huomaten veljensä äkillisen tilan muutoksen, vaikkei se muiden silmissä näyttänyt miltään erikoisemmalta kuin rauhoittumiselta vaikka todellisuudessa Sin näytti enemmän tai vähemmän lamaantuneelta ja ahdistuneelta, jos vain osasi katsoa oikein tarkkaan.
"Alba, oletko kunnossa?" Pojan äänen kurottautuen välimatkan päähän kun katse erotti tuttuja piirteitä kivusta, joka ei kuitenkaan ollut fyysistä, mutta ne haavat mitä paljassilmä ei nähnyt pinnan taakse, olivatkin pahimpia kuin ne mitkä jäivät vain iholle näkyviin.

Kuopuksen huokaisten raskaasti, ennenkuin nousi itsekin ylös paikaltaan, tämän pyytäen anteeksi ja sanovansa hakevansa rätin sisältä puhdistaakseen sotkun minkä juoman kaataminen aiheutti, vaikka samalla Sin tiesi että jos Chad tulisi vastaan, - ei nyrkin isku jäisi vain muutamien senttien päähän. Sinin kadoten myös sisätiloihin, tämän kuitenkin vilkaisten vielä viimeisen kerran kysyvästi Albaa kuin varmistaakseen toisen olevan kunnossa äskeisestä, ennenkuin tämä katosi talon sisälle hakeakseen rätin, ja samalla piiloutumaan omalta ahdistukseltaan, jota hän ei haluaisi kenenkään muun näkevän.

"Hän muisti..." Evey tokaisi hiljaisesti, käsivarsien painautuen ristiin pöydän puista pintaa vasten samalla kun keho itse nojautui hieman eteenpäin. Liikkeen saaden selän venyttäytymään sen verran kuin oli tarpeen väsymyksen, pitkään jatkuneen istumisen sekä yllättävästi alkaneen aamun vuoksi, katseen hakeutuen pöydän päähän: kohti isäänsä. "Oletko varma etteivät nuo kaksi ole pian toistensa kurkussa kiinni nyt kun kukaan ei ole vahtimassa sisätiloissa?"

Chadin kadotessa päärakennuksen sisätiloihin – ei hetkestä kestänyt kauankaan kun Sin nousi pois pöydän äärestä oman syynsä varjolla. Isän nyökäten kuopukselleen luvan myöntämisen merkiksi ennen kuin istuutui alas ja nojautui kyynärpäillään pöydän kantta vasten. Ristittyjen sormien asettuen leuan alle ja astetta raskaamman henkäisyn kohottautuen väkisinkin keuhkoista vaikka Anubis yritti pitää itsensä tyyneyden perikuvana, jota ympäristön tapahtumat eivät horjuttaneet. Hopeisten silmien vilkaisten vielä kerran terassin edustalle jäänyttä neitoa, joka ei ollut vastannut mitään Sinin esittämään kysymykseen. Vaiteliaisuuden puhuen sillä kertaa puolestaan. Alba ei kestänyt väkivaltaa missään määrin ja kun se kohdistui neitoon itseensä – lamaantui tämä täysin ja vetäytyi jonnekin piiloon kokoamaan henkisen muurinsa takaisin eheäksi. Eveyn sanojen havahduttaen vanhimman ajatukset takaisin ruokapöydän ääressä oleviin henkilöihin. Isän kohdistaen tyttäreensä hopeiset silmänsä, jotka väritykseltään olivat identtiset, mutta niiden sisin oli paljon elämää nähneempi.
”En voi vahtia heidän jokaista liikettään jatkuvasti. Joku kaunispäivä heidän on otettava yhteen puhdistaakseen ilma ympäriltään, halusimme sitä tai emme. Mitä oppilaaseeni tulee; Chad ei vetäytynyt sisälle tapellakseen veljesi kanssa. Hän vetäytyi pois, koska on haavoittunut myös sisältäpäin eikä voi ymmärtää omaa ailahtelevaa käyttäytymistään, joka varmasti pelottaa nuorta mieltä.”
Anubis ei sanonut viimeistä lausettaan ääneen, mutta antoi esikoisensa lukea sen silmistään. Jos Chad ja Sin ottaisivat pahasti yhteen, erottaisi Anubis nämä itse. Evey ei tarvitsisi olla siitä huolissaan.

Vanhemman nuorukaisen päästessä jaettuun makuuhuoneeseen – vetäisi tämä ensitöikseen kaapista esiin tyhjän repun, joka viskattiin sängylle sen enempiä varomatta. Chadin aloittaen nopean pakkaamisen, joka tapahtui spontaanimmin kuin syvän harkitsemisen jälkeen. Toisen kämmenen ihoa värjäten hiljalleen kuivuva veri, joka oli pyyhkäisty kadoksiin poskelta. Chadin ymmärtämättä omasta tilastaan enää yhtään mitään. Ensinnäkin ihminen ei kyennyt itkemään verikyyneleitä tai vajoamaan tiedottomaksi, minkä aikana tämä oli kuin toinen persoona. Chadin oli alkanut muistamaan pätkissä mitä oli tapahtunut silloin aikaisemmin kylpyhuoneessa. Hän oli mennyt vesipelostaan huolimatta kylpyyn ja ehtinyt nauttimaan lämpimästä vedestä vain hetken kun jokin oli saanut vartalon muuttumaan lyijyn raskaaksi ja sydämen hakkaamaan kiihtyneesti. Kaiken sen keskellä hän oli nähnyt veden alkaneen värjäytymään hiljalleen verestä kunnes tajunta oli hämärtynyt kokonaan.
Nahkaisen pussin, jonne Chad oli koonnut kaikki voittorahansa, päätyen viimeiseksi repun sisään ja kätketyksi paremmin vaatteiden sekaan. Vetoketjun ja kiinnikkeiden sulkeutuessa terävien naksahdusten saattelemana – nostettiin reppu toiselle olalle.

Chadin joutuen hakemaan tasapainon uudelleen kun äkillinen liike oli saanut lattian keinahtamaan. Hänen kyllä tiedostaen lähtönsä ajankohdan olevan enemmän kuin typerä, mutta alitajunnassa soi koko ajan yksi lause, joka käski häntä häipymään ennen kuin jotakin pahempaa tapahtuisi. Mitä jos seuraavalla kerralla hän ei enää kykenisikään pysäyttämään lyöntiään? Hän ei halunnut satuttaa ketään toisista, sillä nämä olivat kärsineet jo muutenkin aikaisemmassa elämässä ennen kasvatuskotia. Chad ei vaan voinut vannoa sitä ääneen, että kykenisi hillitsemään itsensä jatkossa.
Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi… lähteminen.

Juoksevan veden äänen jääden kaikumaan hiljaisesti tyhjältä vaikuttavaan taloon, jossa ei ollut ketään muita hänen ja Chadin lisäkseen. Kämmenten koskettaen viileää vettä sormen päillään, ennenkuin sama viileys sai kosketuksen kasvoille pienen liikkeen mukana, jonka tarkoitus oli saada mieli jälleen tyhjäksi. Pois pahoista muistoista, jotka olivat piinanneet nuoren mieltä viimeiset kahdeksan vuotta monena yönä, ja kolminkertaisesti pahemmin juuri sinä samaisena päivänä. Ja hän oli onnistunut unohtamaan sen kokonaan.
Nielaisun tapahtuen astetta vaikeammin kun käsivarret nojautuivat keittiötason pintaa vasten, samalla kun pää nojautui lavuaaria kohti uupuneena. Miksei kipu voinut hellittää vieläkään? Äidin kuolemasta oli kuitenkin jo kauan aikaa, yli puolet kuopuksen ikävuosista, ja silti kipu ei halunnut hellittää, tai päästää poikaa irti otteestaan vaikka tämä oli yrittänyt. Miksi sen täytyi piinata?!
Etusormen laskien hanan hitaasti alas, veden tuhlaamisen estyen sillä kertaa, sormien hakeutuen märälle rätille joka nojasi metallisen lavuaarin vieressä valmiina otettavaksi käyttöön. Maskin tullen nostetuksi uudemman kerran kasvojen eteen, valmiina näyttämään ulkopuolisesti kaiken olevan hyvin kun hän astuisi ulos tuosta ovesta takaisin muiden ilmoille.

Sinin päästen noin eteiseen asti, jonka avonaiseksi jääneestä ovesta tämä pystyi näkemään selvästi kaikki tapahtumat mitä pihamaalla tapahtui, mutta sen sijaan että tämä olisi mennyt suoraan takaisin lähtökohtaan, kääntyi katse hitaasti kohti yläkertaa, jonne Chad oli itse kadonnut.
Sinin huokaisten raskaasti. Miksi hän edes välitti? Oliko hän tosissaan niin helvetin pehmo, että hän oli valmis auttamaan ihmistä vaikka jokaikinen kerta tämä tyrmäsi avunannon tai edes yritykset tulla toimeen? ... Ehkä asia tosiaan oli niin. Ehkä vain entinen katuelämä oli opettanut pitämään huolta niistäkin, ketkä sen kielsivät. Ehkä hän vain halusi tosissaan edes yrittää tulla Chadin kanssa toimeen, vaikka tuo olikin kovapäinen.
Ehkä.

Ripeyden askelten lähtien kohti portaikkoa, nuoremman suunnilleen pomppien joka toisen tason ylitse päästäkseen nopeammin päämääräänsä. Tämän kääntyen tuttua reittiä pitkin ovelle, nähdäksee juuri sopivasti Chadin kääntyvän ympäri reppu olallaan. Hiljaisuuden vastaten aluksi takaisin nuoremman puolelta, hopeisen ja mustan kohdatessa ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin selvästi. Hiljaisuuden kaksikon välillä rikkoen vain näiden oma hengitys, Sinin jo pystyen kuulemaan selvästi kuinka Chad pian tokaisisi kylmästi että tätä olisi turha estää, ja että hän olisi tehnyt päätöksensä, vaikka samalla järki sanoikin Sinille itselleenkin mitä vanhempaan sen hetkistä tilaa ajatteli... ei tuo tulisi pääsemään kovin pitkälle.
"... Aiot vain lähteä? Noin vain? Sanomatta mitään?" Sinin tokaisten viimein, päästämättä silti missään vaiheessa toisesta irti katseellaan. "Ymmärrätkö, ettet pääse pitkälle tuossa kunnossa? Tai että voit eksyä koska et ole ennen ollut aavikolla ilman opasta?"
Sinin tokaisten itsepintaisesti, tämän yrittäen saada sanoillaan vanhemman tajuamaan kuinka vakava toisen tilanne oli jo ennestään, sillä hyvä jos Chad pysyi pystyssä ja pystyisi kävelemään ilman tukea. "... Etkö halua nähdä enään Azraa?"

Hiljaisuuden muuttuen kaksikon välillä itsepintaisesti, heidän kummankin tietäen tasantarkkaan ettei kumpikaan näistä kahdesta pojasta tulisi antamaan periksi, vaikka Sin ei aikoisi vahingoittaa Chadiä entisestään, ei tämä silti aikoisi päästää tuota oman onnensa nojaan keskelle ei-mitään, pärjäämään yksin sen tiedon kanssa mitä tämä olisi oppinut vain muutamista kerroista. Hampaiden purren posken sisäpintaa ärsyyntyneenä "onko se noin vaikeaa myöntää, että sinua pelottaa?! Tai että tarvitset ulkopuolisen apua ymmärtääksesi... mitä ikinä tämä nyt onkaan, mutta helvetti Chad, et ole typerä. Et pääsisi edes rajalle asti tuossa kunnossa vaikka matkaisit yötä päivään levotta! Miten helvetissä saan sen paksuun kalloosi?!"

Hänen seisoessa vielä sisällä huoneessa kun katseet kohtasivat – jähmettyivät jalat sen sekunnin murto-osan ajaksi paikoilleen. Chadistä tuntuen tuona hetkenä väkisin kuin hän olisi katsonut suoraan mestarinsa silmiin vaikka nuoremman katseesta puuttuikin se tietty osa, joka kertoi pitkästä elämän kokemuksesta ja siitä kuinka elämän aikana kykeni menettämään paljon. Lattialadoista lähtien narahtava ääni kun askeleet alkoivat ottaa välimatkaa umpeen. Chadin pysähtyen hetkeksi kynnyksen ylitettyään – sulkien makuuhuoneen oven selkänsä takana kuin että olisi jättänyt sen apposen selälleen. Mitä väliä sillä enää olisi jos kerran hän oli niin kovasti lähdössä. Chadin kuitenkin tehden aloittamansa loppuun vaikka hymyilikin huvittuneesti itselleen ajatuksissaan. Sinin jokaisen lausuman sanan osuen omalla tavallaan maaliinsa vaikka ne eivät saaneetkaan haluttua reaktiota vanhemmassa. Chadin vastaten jokaiseen esitettyyn kysymykseen omissa ajatuksissaan.

Kyllä häntä pelotti astua ulos ulko-ovesta, mutta jääminen pelotti myös yhtä paljon. Varsinkin ne ajatukset pelottivat, jotka maalasivat demoneita tulevaisuuden kuviin. Hän ei nauttinut toisten satuttamisesta vaikka varmasti antoikin sellaisen kuvan itsestään ensimmäisenä. Hän oli lyönyt vain taistelutilanteissa ja nekin oli ennalta määrättyjä rahapalkintoa vastaan. Mitä Azran näkemiseen tuli – osaisivat vain jumalat vastata tuohon kysymykseen. Lapsuuden ystävänsä oli lähtenyt hyvästelemättä - kuten nyt hänkin aikoisi tehdä. Loppujen lopuksi hyvästeleminen oli yllättävän hankalaa…

Tumman katseen kohottautuen takaisin hopeisiin – näki Chad Sinistä tämän olettavan hänen alkavan latelemaan mahtipontisia sanoja, joiden ydin viestinä olisi; turha astua tielleni. Oliko hän tosiaan ehtinyt antamaan sellaisen kuvan? Luuliko Sin hänen olevan jokin rautainen taistelulajien harrastaja, jonka tunteiden näyttäminen oli yhtä hatara kuin kananmunan olisi iskenyt raakana maahan. Ehkä asia oli tosiaan niin. Välimatkaksi jääden vain puolimetriä – pysähtyi Chad Sinin eteen. Nuoremman seisoen sinä hetkenä ainoan kulkureitin tukkeena – jos Chad ei sitten lähtisi hortoilemaan nykyisessä kunnossaan katolle ja niin typerä hän ei sentään ollut. Sin oli hetki sitten lausunut kovemmalla äänellä viimeiset lauseensa julki – oli painostava hiljaisuus laskeutunut alas, sen vieden melkein hapenkin mukanaan. Chadin tuntien kuivien huultensa erkaantuvan toisistaan, ensimmäistä kertaa rauhallisen äänen sanoen:
”La gente siempre se va.”
Yleiskielellä lauseen tarkoittaen karkeasti; Ihmiset lähtevät aina. Chadin kohottamatta kättänsä Siniä vastaan, mutta katse puhui kaikkien tekojen puolesta. Odottaen toisen tajuavan siirtyä syrjään. Heidän katseensa olivat melkein samalla tasolla, kummankaan tarvitsematta katsoa altavastaajan asemasta. Tummat silmät eivät olleet vihaiset, mutta niistä hohkasi se oma jännitys, joka oli melkein käsin kosketeltavissa.

Hiljaisuuden vastaten koko sen ajan takasin, olisi Sin voinut vaikka koskea sitä ilmassa, kuinka jännittynyt näiden kahden välit sillä hetkellä olivat juuri sinä hetkenä. Eritoten nuoremman sanojen jälkeen, joihin Chad ei siltikään vastannut mitään, vaikka katseesta näkikin tämän kyllä miettivän vastauksiaan edes mielensä sopukoissa vaikka niitä ei äänen lausuttukaan missään vaiheessa, sai se pienen kiukun kohoamaan nuoremman mielessä entisestään.
Sormien painautuen kovemmin nyrkkiin huomaamattaan. Jos Chad ei olisi siinä tilassa kuin nyt tuo olisi, olisi Sin varmasti jo lyönyt tuota jo samantien, mutta samalla tilan tiedostaen sekä isälleen antamansa lupauksen myötä, ei Sin antanut minkään muun tapahtua puheita pidemmälle.

Askelten lähtien ottamaan välimatkaa umpeen, ei Sin liikahtanut mihinkään paikaltaan, tämän seissen itseasiassa entistä vakaammin vanhempansa tiellä joka olisi jo matkalla mikäli Sin ei olisi päättänyt astua esteeksi. Kaksikon tuijottaen toisiaan entistä tiiviimmin, sydämen sykkyiden pystyen melkein kuulemaan korvissa, pojan jo odottaen jonkinlaista iskua mikä viimeistään saisi tämän perääntymään mutta sen sijaan Chad päättikin viimein avata suunsa.
Mutta sen sijaan että tuo olisi puhunut yleiskielellä, niin käyttikin tuo omaa äidinkieltään, jota Sin ei puolestaan ymmärtänyt sanallakaan.
Mutta katsoessaan toista, ei sanoja ja selityksiä tarvittukaan lausumaan sen enempää kuin oli tarpeen, Chadin yrittäen viestiä saadakseen nuorempansa siirtymään pois tieltä. Pois esteenä.

Hiljaisuuden jatkuen entistä painavempana, pureutuivat hampaat kovemmin posken sisäpintaa vasten, Sinin nauttimatta tilanteesta mitenkään, eritoten silloin kun tämä oli kahden vaikuttavan faktan välissä. Nuorempi oli kyllä huomannut ettei Chad nauttinut asuinympäristöstään missään mielessä, ja halusi pois vaikka samalal tämä oli edes yrittänyt sopeutua elinoloihinsa. Mutta nyt kun toinen oli haavoittunut ja heikko, ei tämä voisi noin vain laskea toista aavikolle. "... Luulin sinua rohkeammaksi. Oletin että uskaltaisit olla edes sen verran mies, että pystyisit pyytämään edes mestariltasi apua tälläisessä tilanteessa, ja katso nyt... juokset ensimmäisenä pakoon ja toivot että kaikki muuttuu sillä paremmaksi. Että se mikä saa sinut tekemään asioita, lopettaisi siihen paikkaan, vaikka todellisuudessa se vain syöksee sinut syvemmälle ja lähemmäksi omaa hautaasi kunnes sinusta ei ole enään mitään." Äänen muuttuen joka sanan jälkeen matalemmaksi, hieman uhkaavaksi ja pettyneemmäksi, mitä enemmän nuorempi jatkoi puhumistaan, kunnes viimein tämä hiljeni jälleen.
Kaksikon katsoen vielä viimeisen kerran toisiaan, ennenkuin nuorempi liikahti askeleen taaksepäin sen verran että Chad mahtuisi kulkemaan ohitse. Pois toisen tieltä. Sitähän tuo oli halunnutkin. Katseen laskeutuen maata kohden, merkiksi siitä ettei nuorempi halunnut, eikä enään pystynyt kunnioittamaan toista tuon aikomuksien vuoksi. "Pakene... jätä kaikki taaksesi ja juokse pois. Senhän sinä osaat."
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:14

”Pakene… senhän sinä osaat parhaiten.”
Chad oli astunut Sinin ohitse vaikka nuoremman sanat olivatkin osuneet täysillä vanhemman arvokkuuteen ja repineet sitä entistä enemmän riekaleiksi vaikka nuorukainen ei voinut sietää itseään kutsuttavan pelkuriksi. Hänen veressään virtasi isänsä sukulinjan voimakas kiihko ja se teki hänestä kaikkea muuta kuin pelkurin. Isänsä oli kuulunut arvostettuihin salamurhaajiin ja muut olivat kunnioittaneet tätä aidosti. Chad ei aikoisi jäädä seisomaan isänsä varjoon loppuiäkseen vaikka toinen olikin kuollut jo monen monta vuotta sitten. Hän raivaisi oman polkunsa sukunsa vahvan veren ravitsemana. Hän oli se mies, jota vihollisensa pakenisivat – ei toisin päin.

Käden kohottautuen varjostamaan kasvojen seutua – keskitaivaan kannella paistavan auringon valon käydessä entistä enemmän kirkkaammaksi. Erämaan ylitse puhaltavan tuulen henkäisten vasten kasvoja, joita vuodet olivat vanhentaneet kaksi vuotta. Raskaiden kulmakarvojen alta katsoen yön mustat silmät, jotka olivat normaalia tummemmat, mutta niiden sisimmässä paloi inhimillisyyden vahva liekki. Iho oli myös paljon päivettyneempi vaikka sitä tahrasikin nyt sieltä täältä kuivunut veri. Aavikkokansalaiselle tarkoitetun vaatetuksen myötäillen tuulen levottomia vireitä rauhanomaisesti, mutta rinnan alla sykkivä sydän ei ollut tuntenut rauhaa moniin kuukausiin.
Chadin kääntyen ympäri kun kuuli nimeään kutsuttavan. Hänen astuen peremmälle valkean teltan sisään, jonne mahtui helposti yhden yksiön verran tavaraa. Vanhan kirjoituspöydän takana seisoen yli viidenkymmenen vuoden iän ylittänyt mies, jonka vaatetus kuului aavikkokansalaisista korkeimmalle. Päällikön seuraten katsellaan nuorukaisen seisahtumista pöydän eteen ja lopuksi käsien asettumista selän taakse. Chadin jokaisen eleen kertoen hänen olevan sotilas eikä mikään seuraneiti, joka oli kutsuttu paikalle juttuseuraksi.

Päällikön aloittaen puhumisensa kertomalla sen hetkisestä tilanteesta taistelukentillä. Hänen ylistäen kapteeneitaan, jotka kykenivät pitämään verenhimoiset taistelijat kurissa ja tottelemaan käskyjä. Hänen kiittäen ylempiä jumalia, jotka olivat olleet heille suotuisia sodan keskellä vaikka tappioita oli myös kärsitty. Kaikki alkusanat olivat yhtä ylistämistä kunnes sanojen äänen paino muuttui synkemmäksi ja puhe kääntyi Chadin viimeiseen tekoon taistelukentällä. Tämän ryhmä oli saanut perääntymiskäskyn, mutta siitä huolimatta nämä olivat jatkaneet taistelemista pelastaakseen vain alle kymmenhenkisen ryhmän siviilejä mukaansa. Yhteenotosta olisi voinut tulla silkkaa teurastusta - ellei Chad olisi johtanut ryhmän jäseniä ja siinä samalla taistellut yllättävän taitavasti nuoreen ikäänsä nähden. Kenenkään aavikkokansalaisista vieläkään tietämättä siitä voimasta, joka oli kasvanut yhteen Chadin kanssa. Hän oli onnistunut selättämään demoninsa, toistaiseksi.
”Siitä huolimatta otan sinut mukaani pääkaupunkiin.”
Viimeisen lauseen iskeytyen nuolen tavoin alitajuntaan asti – saaden Chadin terästämään kuuloaan uudelleen ja luomaan kasvoilleen selvän kysyvän ilmeen vaikka ei enää väännellytkään naamansa niin paljon kuin silloin nuorempana.
”Olet yksi parhaista sotilaistani vaikka käyttäydytkin välillä oman pääsi mukaan ja saatat meidät kaikki kohta helvettiin ennen aikojaan. Otan sinut ja kolme muuta sotilasta mukaani neuvottelujen ajaksi. Älä tuota minulle pettymystä, poika. Voit poistua.”
Chadin sanomatta vieläkään mitään takaisin vaikka olikin tuona hetkenä puulla päähän lyöty. Oliko hän tosiaan käsittänyt oikein? Päällikkönsä haukkui hänet joka kerta pystyyn taisteluiden jälkeen, mutta silti tämä halusi hänet mukaansa pääkaupunkiin joidenkin neuvottelujen ajaksi. Oliko kaupunkiin meneminen tosiaan niin riskialtista, että päällikkö tarvitsi neljä sotilastaan suojelemaan itseään.

Päällikön teltan jäädessä kauemmas taakse – oli ympärille levittäytynyt monista erivärisistä kankaista kyhättyjä telttoja, joissa aavikkokansalaiset asuivat tapojensa mukaan. Chadin ehtien olemaan hetken aikaa rauhassa kunnes tämän seuraan hakeutui hänen ystävänsä, joka oli tunnettu todella taitavasta suuntavaistostaan. Toisen syöden kiireettömästi punaista omenaa ja todeten yhtäkkiä ohiheittävästi:
”Hän on kuulemma todella kaunis. Kaikki miehet ovat luulleet häntä jumalten enkeliksi kun ovat nähneet hänet. Mitä luulet, Chad?”
Kuivan hymähdyksen kohottautuen nuorukaisen keuhkoista ja kyynärpäiden nojautuen polvia vasten paremmin istuma-asennossa. Tummien silmien kohdistuen haastavasti takaisin.
”Jos hän on enkeli – saa hän minut lankeamaan polvilleni pelkällä katseensa voimalla.”
”Kukaan nainen ei ole pystynyt siihen, koska olet sydämestäsi kova kuin kivi vaikka voisit kohdistaa sen paljon alemmas. Et ole päästänyt sänkyysi ketään vaikka tapaamme kauniita yksinäisiä naisia päivittäin.”
”Toisin kuin sinä… en kartoita maantietoani naisilla, joiden kanssa olen maannut.”
”Hei, hei… sinulla on omat keinosi ja minulla on omani.” Virnistyksen häivähtäen ilkikurisena. ”Naiset lankeavat minun syliini. Miksi kieltäisin heiltä sen ilon?”
”Älä sano, että tulet myös pääkaupunkiin.”
”Sinä ja minä, Chad.”
Käsivarren kietoutuen kovakouraisesti olkapäiden ympärille ja toisen kämmenen, joka piteli lähes kokonaan syötyä omenaa, pyyhkäisten kaukaista taivaanrantaa demonstroiden.
”Pääkaupungin naiset itkevät vielä peräämme.”
Raskaan huokauksen karaten huulten lomasta, Chadin painaen päänsä alas – ettei ystävänsä olisi nähnyt huvittunutta hymyä kuivilla huulilla.

Auringon ylittäen taivaan keskiakselin viimein, sen suoden polttavat säteensä tuon kaupungin ylle, joka kaksi vuotta sitten oli kärsinyt kuninkaansa huonoista päätöksistä ja kärsinyt niistä sisäisesti, sekä myös ulkoisesti. Mutta kuninkaan kuoltua, oli tämän tilalle noussut uusi hallitsija, - joka oli hitaasti alkanut elvyttämää isänsä tekojen aikaan saannoksia parempaan suuntaan.
Enään kansalaiset eivät piiloutuneet ulkopuolisten katseilta, eivät enään pelänneet kohdistaa katsettaan vastaantulijoihin siinä pelossa että hallitsijan soturit ja vakoojat hyökkäisivät jostain nurkan takaa saadakseen alttarille uhreja ties minkä tekosyyn varjolla. Epätavallisen kellertävän silmäparin katsoen laajenemaa näkymää edessään ilmeettömänä, - juuri tuohon tiettyyn suuntaan missä hän tiesi sodan käyvän entisestään, vaikka ryhmät olikin käsketty vetäytymään siltä erää siksi aikaa kunnes neuvottelut olisi saatu tehtyä.
... Katseen laskeutuen silmäluomien taakse sen piiloon. Azra tiesi että hänen täytyi kuningattarena olla vahva, mitä hän olikin nuoresta iästään huolimatta. Hänen täytyi näyttää esimerkkiä muille, yrittää saada sota lopetetuksi... ja monta asiaa siihen päälle lisää, mitkä vain lisäsivät paineita ja niiden suorittamista, vaikka Azra olikin onnistunut kuningattarena hyvin viimeisen kahden vuoden aikana hyvin, oppinut paljon asioita ja myös tehnyt parannuksia... mutta silti.. pystyi tämä nuori kuningatar tuntemaan kuinka aika kului hiekan lailla käsistä vähemmäksi ja vähemmäksi.
"Kuningattareni?" Kellertävien silmien avautuen uudestaan, kääntyi katse kohti tuota mieslaumaa joka oli istuutunut pöydän ympärille keskustelemaan. Jokaisen näistä istuen pöydän ympärillä odottavasti, kenenkään enään aukaisematta suutansa edes lausuakseen mitään enempää, odottaen vain kuningattaren sanovan jotain juuri siihen aiheeseen mistä he olivat yrittäneet päästä yksimielisyyteen viimeisen puolen vuoden aikana. Avioliitto. Pelkkä sen sanan ajattelu sai niskavillat nousemaan ylös ja pahoinvoinnin kasvamaan tyynen ulkokuoren alla. Azra tiesi, - aivan liian hyvin, ettei aikaa olisi enään paljoa jäljellä, mutta jatkuva painostus ei parantanut asiaa mitenkään, eritoten silloin kun Azran omaa mielipiteellä ei ollut mitään väliä tämän kyseisen asian suhteen. Hän oli nainen. Kuningatar, mutta silti vain nainen, joka ei mukamas pystynyt hallitsemaan kansaansa ilman vastakkaista sukupuolen edustajaa vierellään. Silti, jos hän olisi ollut mies, he eivät edes kävisi tätä samaa keskustelua jokaikinen päivä, tunti ja vuorokausi lävitse. Kuinka huvittavaa...

Raskaan henkäisyn karaten huulten lävistä, silmien kääntyen siitä taianomaisesta näkyvästä pois, joka kukoisti lähes samoin ennen isänsä tyrannista valtakautta.
"... Hyvät herrat. Niin miellyttävä kuin tämä keskustelu onkin ollut... kuten aina, olemme pian myöhässä aikataulusta, mikä koskee tulevia vieraita sekä neuvotteluja. Joten jos sallitte... minun täytyy poistua valmistautumaan." Hymyn kohoten nuorimmaisen kasvoille, sen käyden jokaisen läsnäolijan kerrallaan lävitse pöydän ympäri, kuin sanoakseen: etteivät he tosiaankaan aikoisi keskustella samaisesta aiheesta sinä päivänä. Tuolin liikahtaen neidon aloitteesta taaksepäin, antaen viimeistään merkin poistumisesta. Moninkertaisen äänen kuuluen lattiasta kun jokainen politikko nousi ylös paikaltaan kumartaakseen valtiatterelle ennen tämän poistumista.

Korkealla muurilla seisoi sotilaita vahdissa. Näiden pitäen silmällä laajana edessäpäin avautuvaa aavikkoa, josta siihen hetkeen asti oli saapunut vain kulkijoita ja maanteitse tulevia kauppiaita. Joten kun yksi sotilaista näki kauempana erottuvat viisi hahmoa – ei tämä aluksi meinannut uskoa silmiään. Tämän havahtuen vasta silloin toimimaan kun lähempänä seisoskeleva sotilas näki saman ja käski tekemään hälytyksen odotettujen vieraiden saapumisesta. Raskaiden porttien alkaen siirtymään jytisten syrjään ratsastajien tieltä, jotka eivät hiljentäneet vauhtia laukasta vaikka alittivat portin kaaren. Pääkadulla olevien ihmisten joutuen siirtymään kompuroiden syrjään ja torikauppiaiden saaden huutaa vihaisesti perään korvauksia hevosten tallomista tavaroista, jotka oli erehdyksissä aseteltu liian leveästi.

Pääkadun johtaessa kaupungin halki- ehti Chad katsomaan edes jotenkin ympärillään kohoavia rakennuksia ja puutarhoja vaikka suurimmaksi osaksi hänen keskittymisensä meni ihmisten väistelemiseen – etteivät kaupunkilaiset jäisi hevosen jalkoihin. Hänen poikkeamatta kuitenkaan kurssistaan ja pari kertaa hevonen töytäisi selvästi jonkin asukkaista kumoon. Kadun laajentuessa lopulta laajaksi palatsin pihamaaksi – kaarsivat kaikki viisi hevosta suoraan pääportaiden eteen ja kohosivat vuoronperään levottomasti takajaloilleen ennen kuin iskivät kavioitaan laatoitettuun maahan. Tallipojan virkaa toimittavan tullessa ottamaan tapansa mukaan hevoset vastaan – sai tämä kääntyä saman tien kannoillaan terävän kiellon saattelemana. Yhden sotilaista jääden vahtimaan hevosia – jos neuvottelusta tulisi arvattua lyhyempi.

Chadin seuraten päällikköään ystävänsä ja toisen sotilaan mukana – heidän kaikkien kolmen pysyen aavistuksen taaempana vaikka olivat kaikki valmiina tarttumaan aseisiinsa – jos näkisivät siihen mitään tarvetta. Chadin nähden kyllä heti mitä päällikkönsä ajatteli tulevasta keskustelusta – tämä ei aikoisi millään tavoin mielistellä niitä hienohelma poliitikkoja, jotka olivat vieläkin äitinsä maidosta riippuvaisia, uuden hallitsijan kunnioittaminen jäisi vielä kysymysmerkiksi – sillä nämä eivät olleet tavanneet aikaisemmin. Pohjoisen aavikkokansan päällikkö tiesi pääkaupungin kuninkaan vaihtuneen, mutta kuka tämä oli… sitä ei tiedetty tarkasti vaikka sukupuoli jo tiedettiin. Vieraiden saapuessa odotustilaan – ei päällikkö sanonut mitään sotilaille, mutta hetkellinen vilkaisu puhui puolestaan. Jos uusi hallitsija osoittautuisi yhtään samanlaiseksi hulluksi kuin entinen kuningas, joka oli viemässä mestautettavaksi kaikkea liikkuvaa – saisivat sotilaat hyökätä voimia varomatta ja varmistaa heidän kaikkien ulospääseminen suuresta palatsista.

Kantavan äänen julistaessa kuningattaren saapumisesta – kääntyivät katseet avautuvia pariovia kohti, joiden takaa lankesi kirkas auringon valo – tumman siluetin piirtyen sitä vasten. Äkillisen kirkkaan valon saaden silmät siristymään taistelemisesta huolimatta. Helpotuksen tullen vasta polvistumisen myötä kun pään sai ja piti painaa alas kunnioittamisen merkiksi.

Ihon tuntien selvästi, kuinka hento ja ohut kangas aseteltiin oikein päälle kamarineidon avustamana, oli Azra pitäytynyt koko sen ajan mahdollisimman hiljaisena, sen sijaan että hän olisi normaaliin tapaansa yrittänyt keskustella vanhemman naisen mukana, josta oli viimeisen kahden vuoden aikana ollut enemmän kuin suuri apu nuorelle hallitsijalle, joka oli yrittänyt tasapainoilla oman itsensä, kansansa hyvinvoinnin, sekä poliitikkojen mielipiteiden välillä, saadakseen selkoonsa mikä olisi oikein sellaisessa tilanteessa.
Korvien erottaen kahden tyttölapsen hihittelevän pöydän luona näiden katsoessa äitinsä taidon näytettä sekä nuorta kuningatarta, joka oli huhujen sekä miesten sanoja lainaten: kaunis kuin itse jumalten lähettämä enkeli. .. Tiedä häntä ... ei neito itse nähnyt moista, eikä tämä edes välillä ymmärtänyt mistä moinen oli edes saanut alkunsa. Välillä näiden kahden lapsen suusta kuuluen supinaa, sitten ihailevia henkäyksiä kun jokin osa lisättiin asukokonaisuuteen ja sitten yhtäkkinen hiljeneminen tai jokin kysymys.
Azran hymyillen lempeästi noille kahdelle lapselle, joilla ei ollut vielä mitään tietoa siitä mitä porttien sekä tuon suojaavan muurin takana odotti kunhan nämä osaisivat kulkea tarpeeksi kauas... vaikka sota oli vieläkin läsnä, välillä Azrasta tuntui ettei osa kansalaisista edes muistanut moista, vaikka miehiä oli vieläkin tuolla samaiselle sota-alueella taistelemassa hengestään vain päästäkseen kotiin rakkaittensa luokse.

Oven avautuessa, kiireellisten askelten johtaen ripeästi lähemmäksi. Ns. "henkivartijan" pysähtyen lähelle kuningatarta, jota oltiin valmistelemassa tulevaa keskustelua varten, tuon laskeutuen toisen polvensa varaan, samalla kun vastakkainen käsi asettui sydämen päälle tervehtimisen eleenä, miehen äänen pyytäen tuolloin anteeksi tunkeiluaan, mutta kun tuo kertoi vieraiden saapuneen, nousi tuo takaisin ylös nähdäkseen pienen pään nyökkäyksen joka samalla antoi anteeksi yllättävän huoneeseeen saapumisen sekä samalla kiitti uutisesta. Sydämen sykähtäen astetta kovemmin kohoavan rintakehän alla vaikka kasvot pidettiinkin koko sen ajan tyynenä ja rauhallisena, niinkuin toimeen kuvaan kuuluikin olla: tunsi Azra samantien kuinka perhoset alkoivat lennellä vatsanpohjaa myöten, sillä hän ei ollut tavannut päällikköä ennen kasvotusten, eikä tämä tiennyt minkälainen tämä olisi häntä kohtaan, tai mitä tuo tiesi hänestä tai koko siitä tilanteesta, mikä vain lisäsi jännitystä, sillä siitä hetkestä eteenpäin, mitä vain voisi tapahtua.

Viimeisen yksityiskohdan tullen lisätyksi pukuun, jota Azra oli oppinut käyttämään ajan saatossa, tämän kääntyen viimeisen kerran vanhempaa naista kohden ja nyökäten tuolle hymyillen kiitokseksi avunannosta. Naisen vain hymyillen takaisin ja heilauttaen kättään jotta nuorempi ei myöhästyisi tapaamisesta, - ei tätä tarvinnut kahdesti käskeä kun tämä oli jo matkalla huoneen halki.
Kahden identtisesti pukeutuneen mieheen lähtien seuraamaan naista tuon astuessa ulos omasta huoneestaan, - toisen näistä ollen juuri tämä kyseinen viestuoja, joka oli hetki sitten saapunut kiireellisesti huoneeseen saadakseen uutisen perille, näiden kahden jääden Azrasta hieman taaemmaksi.

Käytävät, jotka olivat alkaneet näyttämään kahden vuoden sisällä yksitoikkoisilta ja samanlaisilta mitä usemamin Azra oli joutunut niitä päivien saatossa kävelemään, vaikka muiden silmissä ne olivatkin kukin ainutlaatuisempia kuin toinen, tuntui tuo kyseinen välimatka yllättävän pitkältä sillä kertaa vaikka he kävelivätkin suhteellisen ripeästi, aina siihen asti kunnes raskaat pariovet näkyivät suoraan edessä, niiden lähtien avautumaan hitaasti auki. Kellertävän katseen erottaen selvästi neljä hahmo kauemapana, mikä sai kulkien hetkeksi aikaa kurtistumaan vaikak tuo piirre piilotettiinkin yhtä nopeasti. Tarvitsiko päällikkö tosiaan kolme sotilasta mukaansa siltä varalta ettei kaikki sujuisi odotetusti?
Korvien erottaen terävän huudon, joka ilmoitti hänen saapumisestaan ja sitten kuinka kaikki nuo kääntyivät ensin kohti, ja sitten kun aika oli sopiva... laskeutuivat nämä kumartamaan, niinkuin kuuluikin.

Kolmikon lähtien ottamaan oma-aloitteisesti välimatkaa umpeen, tunsivat paljaat jalat joka askeleella kuinka hän olisi halunnut kääntyä takaisin päin jonkin epämääräisen tekosyyn varjolla, vaikka samalla hän tiesi - ettei siihen ollut enään varaa, eikä hän enään ollut niin lapsellinen, että uskoisi moisen naurettavan idean edes toimivan. Kolmikon jääden noin viiden askeleen päähän nelikosta, jotka olivat kumartuneet tosissaan polvilleen lattiaa kohti, tunsi Azra henkäisevänsä raskaasti mielessään. Hän ei tulisi koskaan tottumaan moiseen tapaan ...
Kahden sotilaan tehden samoin toisille kunnioituksen merkiksi, niinkuin seki kuningatarkin vaikka tämän ei olisi ollut edes pakko ... mutta kunnioituksen vierasta kohtaan sekä rauhan solmimiseksi kannatti edes yrittää. Kellertävän silmäparin, jotka korostuivat auringonvalossa illuusiomaisesti, kohdaten jokaisen noista miehistä yksi kerrallaan lävitse hymyillen ... siltikään katseen viipymättä kenessäkään erityisesti kauempaa kuin kenessäkään muussa, - sen päätyen viimeiseksi tuohon mieheen joka oli vanhin ja korkea-arvoisin tuosta ryhmästä "Tervetuloa Emir*, toivottavasti matkanne sujui ongelmitta."

Kaikkien läsnä olevien nousten takaisin jaloilleen – huomasi viimeistään tuossa vaiheessa ketkä kuuluivat kaupunkilaisiin ja ketkä pohjoisen erämaan kasvattamiin asukkaisiin. Jokaisen sotilaan ja päällikön itsekin seisoen ryhti jyrkkänä ja käsien pysyen selän takana vaikka nämä tiesivät kyseisen aiheuttavan epäluuloa monissa. Mistä voisi olla varma - etteivät nämä pidelleet silläkin hetkellä jotakin teräasetta otteessaan? Egyptiläisille kuuluvien tummien silmien pysyen koko ajan kuningattaressa ja tämän takana pysyttelevissä henkivartijoissa, joiden vaatetus oli erilaisempi kuin päällikkö oli tottunut näkemään. Katseen analysoiden ympäristön vaivihkaa. Hallitsijalla ei ollut muita vartijoita käsillä, joten hänen ja sotilaidensa olisi oletettava noiden kahden miehen kykenevän vastaamaan takaisin taistelutilanteessa.

”Niin hyvin kuin sen voi olettaa menevän ennen voimakkaan aavikkomyrskyn tuloa.”
Päällikön vastaten hallitsijan toteamaan ympäripyöreään kohteliaisuuteen, joka olisi esitetty kenelle tahansa. Vanhemman miehen kasvot pysyivät vieläkin jyrkkinä. Nuori kuningatar oli saanut hitusen pisteitä enemmän kuin neuvostonsa, jotka eivät olisi vaivautuneet kumartamaan takaisin vaikka aavikkokansojen uskonto kehotti pitämään kaikkia maanpäällä eläviä tasavertaisina. Päällikön antaen katseensa käydä huoneen kerran lävitse ennen kuin jatkoi lauseensa perään:
”Joten sitä suuremmalla syyllä käykäämme asiaan suoraan. Jättäkäämme korulliset alkukeskustelut niitä arvostaville.”
Yhden askeleen astuen eteenpäin, että varmasti auringon kirkkaaseen valoon tottuneet silmät kykenisivät näkemään palatsin hämäryydessä nuoren naisen jokaisen ilmeen värähdyksen.
”Haluatte keskustella kanssani kansojemme rauhasta. Puhukaamme siis.”
Etusormen tehdessä pienen luokse kutsumisliikkeen, johon Chad vastasi tulemalla seisomaan hetkeksi päällikkönsä vierelle ja kuunnellen mitä vanhempi hänelle lausui hiljaisesti. Chadin kumartaen viimeiseksi pääkaupungin edustajille ennen kuin perääntyi takaisin omalle paikalleen. Mustien silmien katseen käyden välillä noissa kahdessa henkivartijassa, jotka eivät olleet liikkuneet paikaltaan missään vaiheessa kuin olisivat olleet vain kivisiä patsaita.
”Miksi solmisin rauhan kanssasi? Mikä tekee sinusta erilaisemman entiseen hallitsijaan verrattuna kuin että olet nuorempi ja toista sukupuolta. Ymmärrät arvostaa minua, näen sen silmistäsi. Viisasteko tähän asti, mutta et ole vakuuttanut minua vielä lopullisesti. En pukeudu korullisten sanojen taakse kuin muut luonasi käyneet – sillä pohjoisen karut olosuhteet ovat karsineet minusta ja kansalaisistani moisen epäaitouden. Pyydän siis anteeksi – jos suorasanaisuuteni loukkaa teitä, mutta ymmärrätte varmasti minunkin kantani tähän.”

Chadin huomatessa ystävänsä vilkuilevan hänen suuntaansa – kääntyivät tummat silmät hetkeksi toiseen. Kaksikko ei vaihtanut kuuluvia sanoja, mutta keskustelivat jotenkin katseiden välityksellä. Ystävän kysyen suoraan vaivasiko Chadiä jokin kun tämä ei ollut kyennyt irrottamaan katsettaan kuningattaresta yli viiteen minuuttiin. Chadin mulkaisten lähes näkymättömästi ja käskien toista pitämään huolen omista asioistaan vaikka toisen arvaus olikin osunut lähelle maalia. Chad ei saanut mieleensä miksi tuo nainen vaikutti hänestä entuudestaan tutulle. Nuo kellertävät silmät toivat hänen mieleensä vain yhden henkilön, mutta eihän se voinut olla mahdollista…

Jokaisen miehen nousten lähes saman aikaisesti ylös lattialta kunnioituksen eleen jälkeen, tekivät myös kuningatar ja kaksi henkivartijaa samoin, vaikka nämä eivät menneetkään sotilasmaiseen asentoon toisin kuin nuo neljä miestä, jotka olivat varta vasten matkanneet pitkän matkan takaa vain päästäkseen nimenomaan kasvokkain nuoren kuningattaren kanssa. Näiden kahden miehen pitäen itsensä rennon näköisenä, käsien asettuen sivulle kuin näyttääkseen etteivät aikoisi hyökätä noita vastaan, elleivät tietenkin jotain menisi pahasti pieleen ja tilanne vaatisi sen.
Azran puolestaan seisoen rennosti vanhemman miehen edessä, joka tunnettiin erityisesti vahvana hallitsijana, joka oli oikea kone ja järkkymätön mitä tuli taisteluihin, sekä oikeudenmukainen mitä tämän omaan kansaan, joka kärsinyt sodasta yhtä paljon kuin Azran omankin kansan ihmiset. Miehen ottaessa äkisti askeleen eteenpäin päästäkseen nuorepaa lähemmäksi jotta voisi ilmeisesti nähdä keskustelukumppaninsa silmästä silmään jokaista reaktiota myöten mitä tulevat sanat tulisivat aiheuttamaan, - jäykistyivät kaksi suojelijaa nuoremman takana, odottamaan tapahtuvan jotain, mutta kuningattaren pysyen tuon kokoajan yhtä rentona ja huolettoman näköisenä, näyttämättä välittävän kovin moisesta uhkarohkeasta teosta jonka mies teki silläkin uhalla että olisi saanut hyökkäyksen heti alkajaisiksi niskaansa.
Miehen jatkaen, mutta ensin tämän kutsuen ensin yhden sotilaistaan lähemmäksi, irtautuivat kellertävät silmät sen hetken ajaksi päälliköstä nähdäkseen paremmin kolmannen osa puolen... sydämen sykähtäen astetta kovemmin rintakehän alla, Azran kyllä tunnistaen lapsuuden ystävänsä samantien vaikka kaksi vuotta oli kulunut näiden kahden välillä.
Silmien kääntyen heti takaisin vanhempaan kun nuorempi osapuoli astui takaisin omaan rivistöönsä, - ei nuorempi näyttänyt pienintäkään merkkiä lausuakseen jotain keskeyttääkseen tuon puheen. Hiljaisuuden itseasiassa antaen miehen ymmärtää tälle olevan sillä hetkellä puhevalta, joka oikeutti kysymään kaiken mikä tämän mieltä vaivasi mitä rauhansolmimiseen tuli. Lempeän hymyn alkaen kohoamaan vähitellen huulille ja siitä silmien katseeseen kun tuli nuoremman vuoro vastata kysymyksiin, jotka vaativat tätä vastaamaan: mikä tässä oli erilaista kun verrattiin entiseen tyranniin, joka oli päätynyt odottamattomalla tavalla manalan maille kaksi vuotta sitten?

Pään tehden pienen nyökkäysliikkeen vanhemman lopetettua, silmien nousten takaisin miehen omiin rohkeasti, vaikka monet olisivat varmasti jo lähteneet pakoon pelkästään miehestä hohtaavan läsnäolon vuoksi. "Ensinnäkin, jos olisin samanlainen kuin entinen hallitsija... jokaikinen teistä ei olisi päässyt tähän asti, pelkästään sen vuoksi että kätenne eivät ole näkyvillä. Emir on varmasti kuullut ja nähnyt tarpeeksi siitä järjettömästä verenvuodatuksesta tietääkseen mistä on kyse." Kellertävän katseen käyden jokaisen tuosta kolmenhengen sotilasrykmentistä lävitse, ennenkuin se palasi takaisin vanhimpaan.
"Arvostan suoraa puhetta ja tekoja, en turhia sanoja jotka usein lupaavat olemattomia. Sen vuoksi tekin olette siinä. Mutta ymmärrän kyllä että - miehen, jota kaikessa kirouksissani joudun kutsumaan isäkseni, - entisen kuninkaan valtakauden jälkeen on hyvin vaikea luoda luottamusta näin nuoren hallitsijan kanssa. Mutta en ole sokea, Emir. Näen kyllä, kuinka kansani on kärsinyt sodasta tarpeeksi. Se on runnellut suurimman osan maasta ja meidän elinkeinoistamme. Niinkuin teidänkin. Perheet ikävöivät miehiään jotka vuodattavat vertansa toistakymmentä vuotta jatkuneen sodan vuoksi, ymmärtämättä enään edes syytä sen alkamiseen. Teillä on varmasti aivan samoin, ja uskon myös teidän, Emir, ymmärtävän ja tietävän tämän itsekin ilman että sitä tarvitsee lausua ääneen. Mutta valitettavasti, nämä ovat vain tyhjiä sanoja teille, ja ymmärrän kyllä että tälläiseen on hyvin vaikea perustaa luottamusta yhden tapaamisen jälkeen." Katseen laskeutuen sanojen jälkeen hitaasti maata kohden. Tuon pienen teon näyttäen ulkopuolisen silmissä varmasti mitättömältä ja törkeältä, mutta todellisuudessa se oli pahoitteleva ele vanhemmalle, joka olisi varmasti vieläkin epäilevä. Eikä mikään ihme. Se mitä entinen hallitsija sai aikaiseksi, oli ollut hyvin vaikea korjauttaa nuorelle hallitsijalle, vaikka tämä olikin useasti todistaneensa kyllä pystyvänsä siihen, vaikka sattuikin olemaan väärää sukupuolta ja varsin nuori.
"En ole kasvanut palatsissa, vaan katsoin isäni hidasta tuhoutumista kansani keskuudessa, nähden sen saman minkä tekin. Kaksi vuotta sitten olin itsekin päätyä mestautettavaksi Nizamin johdosta. Se minusta tekee erilaisen, jos haluat tosissasi verrata muutakin kuin sukupuoltani ja ikääni."
Hiljaisuuden laskeutuen huoneeseen, Azran äänestä kuuluen sen hetken ajan pieni temperamenttisuus vaikka se piilotettiinkin ovelasti lempeän hymyn ja päättäväisyyden taakse.

Katseen hakeutuen vielä viimeisen kerran kolmikkoon vanhemman takana, tämän nuoren naisen luoden jokaiselle näistä ystävällisen hymyn, vaikka samalla Azra tiesi - ettei tämä tulisi koskaan saamaan tuota kyseistä takaisin. Sotilaan kuului olla kova, järkkymätön, vahva, - eikä keskusteleva seuraneiti. "Aurinko laskee jo. Jos haluatte, voitte jäädä yöksi. Saatte ruokaa, levätä sekä tutustua kaupunkiin vapaasti ilman epäileviä katseita. Takaan sen. Tulettehan kuitenkin pitkän matkan takaa. Sekä valitettavasti, vaikka Emir ei pidäkään tästä... joudutte keskustelemaan tämän saman aiheen myös enemmin tai myöhemmin neuvostan kanssa. Jos jäätte: teidänkin olisi helpompi painottaa päätöksenne siihen minkä näette omin silmin: ei tyhjille sanoille."
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:18

Aurinko oli laskeutunut mailleen ihan hetki sitten ja jättänyt jälkeensä asteittain tummenevan sinisen hetken, joka sai taivaankannen näyttämään juuri sellaiselle minkälaiseksi se kuvailtiin erilaisissa ikivanhoissa ja nykyisissäkin idän tarinoissa. Taivas oli pehmeän mystinen sininen meri, jonne tähdet syttyivät yksitellen. Juuri tuota kyseistä taivasta vaalean vihreät silmät katsoivat kävelemisen aikana, minkä tarkoitus oli johtaa kotiin kallion kiemurtelevaa polkua pitkin. Yleensä tuon kyseisen välimatkan taittoi nopeasti, mutta tällä kertaa se kesti ja kesti – sillä neito jäi välillä tuon tuostakin syystä katselemaan taivaalle. Alban voimatta olla kuvittelematta, että juuri tuo kyseinen taivas oli kulkenut ikimuinaisten tarinoiden yllä – niin oikeiden kuin mielikuvituksellistenkin. Tuo sama taivas oli nähnyt elävien olentojen tunteet ja näiden syntymisen sekä kuolemisen. Niin paljon tuo yläpuolella avautuva äärettömyys oli nähnyt ja se sai väkisinkin tuntemaan itsensä pieneksi jossakin suuremmassa. Kuinka moni olikaan rakastanut ja vihannut tuon taivaan alla. Kuinka moni oli sanonut hyvästi tai toivottanut sydän pakahtuen jonkin tärkeän elämäänsä tervetulleeksi.

Vaimean hymyn häivähtäen kuivettuneilla huulilla, jotka eivät olleet saaneet iltapäivän aikana vettä riittävästi. Katseen laskeutuen viimein seisahtuneisiin jalkoihin, joiden jalkaterien paljas iho oli alkanut punoittamaan ja hiertymään sandaalien nyöreistä. Kyseisen huomion saaden Alban kyykistymään hetkeksi alas ja riisumaan sandaalit jaloista – ottaen ne kantoon käteensä, joka jo piteli punottua koria, jossa kannettiin mukana lääkevoiteita ja sidetarpeita. Alba oli mennyt taas auttamaan läheiseen kylään pysähtyneitä matkalaisia, jotka olivat onnistuneet hiertämään jalkansa rakkuloille tai muuten vain telomaan pinnallisesti itsensä. Hän oli tehnyt sen kaiken hyväsydämisesti ja mielellään, mutta siitä huolimatta hänkin tunsi itsensä nyt väsyneeksi. Lepo ja ruoka maistuisivat, mutta vielä ne saisivat odottaa hetken – sillä kallion päälle oli vielä matkaa ja väsyneet jalat hidastivat kiipeämistä osittain, siksi Alba ei pitänyt kiirettä vaan ihasteli aika ajoin taivasta ja kuvitellen miltä olisi tuntunut elää kuin tuhannen ja yhden yön tarinoissa.

Käden vetäisten selän taakse valahtavaa sotkuista hiuslettiä takaisin vasemman olkapään ylitse. Yhden voimakkaan henkäisyn saaden kasvojen editse roikkuvan hiussortuvan lennähtämään syrjään ja jäämään edes hetkeksi aikaa pois edestä. Alban miettien jo valmiiksi miten toimisi kasvatuskodissa – ettei häiritsisi muiden lepoa omalla metelöimisellään, varsinkaan ”perheen” pienempiä.
”Heti kun pääsen sinne asti…”
Alban ajatellen raskaasti huokaisten samaan aikaan kun istuutui puoliksi puretulle kivimuurille, joka esti matkalaisia tippumasta polulta jyrkässä kohdassa. Korin ja sandaalien päätyen lasketuksi maahan. Jalkojen nousten vuorotellen ylös ja nilkkoja pyöriteltiin varovaisesti puolelta toiselle. Hänen olisi pitänyt taittaa matka hevosella ratsastaen kuin muut tekivät, mutta korkean paikan kammo esti hevosen selkään nousemisen ja luovuttaja kun hän ei ollut – oli matkustustavaksi valittu käveleminen vaikka nyt se tuppasi kostautumaan katkerasti.

Polttavan auringon, joka oli paistanut kuumottavasti jälleen yhden päivän ajan niinkuin monia kertoja ennen juuri sitä kyseistä hetkeä, - laskeutui hitaasti lepoon seuraavaan päivään. Sen luoden viimeisenkin säteen maan päälle, ennenkuin antoi lämpötilan laskeutui äkisti salakavalasti tuon ns. "sinisen hetken" myötä, jota tuo vihreä silmäinen neitokainen katseli monen muunkin ohella. Keuhkojen vetäen jälleen uudemman kerran nikotiinisavua sisäänsä, ennenkuin se hengähdettiin nenän kautta pihalle tottuneesti, katseen päästämässä kertaakaan irti tuosta kauas eteen jatkuvasta näköalasta, joka ei ollut muuttunut mitenkään erilaiseksi viimeisen kahden vuoden aikana, vaikka omanlaiset muutokset sekä luonnonilmiöt olivat tehneet oman osansa, joita ei edes huomaisi kauas jatkuvan hiekka maaston vuoksi.
Katsetta ei laskettu kertaakaan alas, eikä sitä tarvittukaan. Sinin kyllä tietäen tasan tarkkaan missä Alba kulki ja kuinka hitaasti, sekä tietenkin myös miksi, vaikka tuon matka olikin kulkenut varsin hitaasti. Poika oli istunut tuon samaisen isän kiven päällä ainakin puolituntia, kääntämättä kertaakaan katsettaan siihen suuntaan mistä tiesi tuon neidon ilmestyvän enemmin tai myöhemmin jälleen väsyneenä ja voipuneena pitkästä päivästä, valmiina ampaisemaan sänkyyn heti taloon astuttuaan.
Mutta silti, vaikka tälle oli tarjottu useaan kertaan ratsua matkan taittamseksi nopeammin ja voimia säästeliäämpänä vaihtoehtona, ei tyttö ollut viimeisen jääränä suostunut moiseen omien pelkojensa ja periaatteidensa johdosta, mikä sai tietenkin Anubiksen ja Sinin varmasti omalla tavallaan huolissaan tuosta sillä Alba ei tiettävästi ollut harjoittanut itse taistelutaitoja tai puolustamista, - vahingoittaa tämä kun ei halunnut.

"... Pitkä päivä?" Äänen lausuen ohitse heittävästi kun tämä erotti sivusilmälle tutun hahmon pysähtyvän aidalle lepäämään, hopeisen katseen kääntyen hitaasti tyttöä kohden hymyillen, vaikka samalla tämä antoi katseen arvioida tuota tarkemmin. Viimeiset henkäisyt tuosta syöpäkääryleestä, ennenkuin se heitettiin kallion kivikon sekaan, ja pojan hypähtäen ongelmitta Alban eteen omasta tiirailupaikastaan, jossa tälle oli tapana poltella savukkeensa rauhassa: hänen kyllä tietäen mitä mieltä Anubis oli nuoremman tupakoinnista. Eritoten pienimpien lapsien edessä.
Sinin huokaisten raskaasti nähdessään Alban pyörittelevän haavoittuneita jalkojaan pitkän matkan jälkeen. Toinen meni lähes jokapäivä itse kylään hoitaakseen samanlaisia haavoja muilta, mutta kun kyse tuli omasta terveydestä ja hyvinvoinnista, ei toinen ottanut niitä järkeviäkään sanoja kuunneltavakseen. Katseen nousten hitaasti takaisin vihreisiin silmiin, ennenkuin vahvemmat kädet laskeutuivat Alban lantion molemmin puolin. Hopeisen päästämättä irti kertaakaan vihreistä, joita katsoessaan pystyi aina näkemään hyvyyden, joka ei koskaan erotellut ihmisiä toisistaan missään kohdin, mutta samalla sen että Alba oli kokenut kovia aikoinaan ja tämän menneisyys satutti tätä kyllä vielä monien vuosien jälkeenkin.

Lihaksien, joita oli harjoitettu entisestään viimeisne kahden vuoden aikana, ja ne olivat alkaneet hitaasti tulemaan näkyvimmiksi mitä enemmän ikää oli karttunut, vaikka Sin harvoin niitä esitteli, ainakaan tahalteen, - jokaisen niistä jännittyen sen pienen hetken ajan kun kädet nostivat toista ylös maasta mitään sanomatta. Alban tullen asetetuksi olkapään ylitse, eikä mitenkään erityisen ritallisesti. Sen antaen merkin siitä, ettei tuolla olisi mitään mahdollisuutta päästä alas ennenkuin he olisivat mäen päällä.
"Anubis säästi sinulle ruokaa, tiesi tietenkin kuinka myöhään tulet kotiin. Olisit tuolla päällä vielä seuraavana iltana, jos kävelisit sekä onnistuisit telomaan itsesi pahemmin. Joten tämä on turvallisempi ja nopeampi tapa, pidit siitä tai et."

Hän oli kyllä kuullut nuorukaisen toteamuksen päivän pituudesta, mutta siitä huolimatta toinen onnistui säikäyttämään äkillisellä ilmestymisellään vaivaisen metrin päähän. Alba itsekin harrasti katolla kiipeilemistä, vaikka ei kyennytkään nousemaan hevosen selkään – niin silti hän ei koskaan ollut päässyt jyvälle miten Anubis ja Sin kykenivät liikkumaan äänettömästi kuin näillä ei olisi ollut fysiikan lain määräämää elopainoa ollenkaan. Sin ei ollut lähelläkään mikään kääpiö ja silti tämä onnistui pitämään olinpaikkansa salassa siihen asti kunnes antoi luvan toisille nähdä hänet, ei aikaisemmin.
”Samanlainen kuten viimeiset kolme päivää.”
Sormien viittoen nopean vastauksen kuin sanat olisivat ehtineet puhumaan. Alban tietäen ajaneensa itsensä jo pussiin ensimmäisten sanojen aikana. Ei Siniä kiinnostanut yksittäin miten hänen päivänsä oli mennyt vaan kaikki ne yhteensä, koska ne tuntuivat toistavan samaa kaavaa; hän palasi kotiin illalla nälkäisenä ja väsyneenä… jalat pitkästä matkasta uupuneena, mutta silti sydämessään rauha ja mielihyvän tunne muiden auttamisesta.

Kahden vuoden aikana kehittyneiden käsivarsien hakien paikkansa Alban lantion molemmilta puolilta ja hopeisten silmien tuijottaen suoraan neidon omiin – unohti Alba hengittämisen hetkeksi. Oliko hänen naamassaan jotakin? Ei, Sin katsoi pelkästään hänen silmiään, jotka eivät kyenneet kätkemään tunteitaan niin taitavasti kuin Sin tuppasi tekemään Anubiksen läsnä ollessa. Alba ei ollut koskaan ymmärtänyt tuotakaan. Miksi piti kätkeä omat tunteensa kerran Jumalat olivat suoneet ne lahjana maanpäälle?
”Hetkinen… mitä sinä nyt???”
Alban ehtien viittomaan hätiköidysti kun huomasi sivusilmällään käsilihasten jännittyvän. Neidon nousten kevyesti sinne minne Sin tämän halusi – tuonkin huomion lisäten varmasti omalla tavallaan toisen huolehtimista Alban pärjäämisestä. Pahaa aikovan ei tuskin tarvitsisi tehdä paljoakaan, että saisi kaadettua Alban maahan… tokihan tämä oli vikkelä jaloistaan ja ovela päästään…

Kämmenen taputtaen silloin Siniä lapaluiden väliin, ei käskyksi laskemaan alas vaan kääntymään vielä ympäri ja laskeutumaan vähän alemmaksi. Alban päästessä haluamansa yläpuolella – kurotti hän nostamaan maahan jääneen korin, jossa sandaalit myös olivat. Sen jälkeen hän jäi tyytyväisenä nauttimaan ilmaiskyydistä. Totuus oli, että hän käveli hitaasti ja pimeys koittaisi nopeammin kuin uskoisi. Sin ei myöskään suostuisi laskemaan häntä alas kerran oli saanut napattua olallensa… joten…
Kyynärpään nojautuen Sinin yläselkää vasten. Alban yrittäen olla vakava, mutta mitä enemmän hän pidätteli nauruaan sitä enemmän hänen vartalonsa alkoi hytkyä. Korin keikkuessa puolelta toiselle suoran käden otteessa.

Anubis oli odottanut lähes koko myöhäisen illan terassin ikkunan läheisyydessä ja pitänyt silmällä autiota pihamaata, jonne Alban ja Sinin pitäisi ilmestyä ennen pimeän tuloa. Katseen erottaessa viimein liikettä polun suunnalta – tunsi vanhin sydämensä jättävän sykähdyksen väliin. Näkymä mikä avautui hopeiselle katseelle – antoi täysin toisenlaisenkuvan tilanteesta. Oliko Alballe sattunut jotakin?! Anubiksen mennen kaksikkoa vastaan ulos, kasvojen ilmeen pysyen vakavana vaikka huoli kaiversikin sisintä. Välimatkan umpeutuessa alkoi kuuloaisti erottaa selvää nauramista, jota yritettiin hillitä.
”Sin, mitä on tapahnut? Miksi roikotat Albaa noin kuin tämä olisi kaadettu riista.”
Katseen laskeutuen viimein noihin kärsineisiin jalkateriin, jotka olivat ensimmäisenä näkyvillä. Anubiksen puistellen päätänsä pienesti. Hänen olisi tehnyt mieli hymyillä sinä hetkenä tilanteeseen liittyen, mutta tapansa mukaan ei antanut minkään ylimääräisen näkyä päällepäin. Tumman äänen kehottaen Siniä tuomaan Alban sisälle, että tämä saataisiin paikattua ja ruokittua ennen levolle menemistä. Sinillä olisi vielä paljon opittavaa…

Kosketuksen tuntuen lapaluiden välissä puoliksi pyytävästi ja samaan aikaan omalla tavallaan käskyttävästi poikaa vielä kääntymään ympäri, - oli Sin kerennyt tuolloin jo ottamaan muutaman askeleen eteenpäin. Tämän kuitenkin pysähtyen huokaisten, vilkaisten olkansa ylitse mitä oli oikein unohtumassa matkan varrelle, nähdessään kohteen maassa otti tämä peruutus askeleita mukisematta jotta Alba olisi saanut omaisuutensa takaisin, eikä jättänyt sitä muiden tallottavaksi tai parhaimmassa tapauksessa varastettavaksi.

Matkan alkaen viimein etenemään kun korikin oli saatu mukaan, aluksi kaksikon välillä puhuen selvä hiljaisuus, jota kumpikaan ei aivan heti lähtenyt rikkomaan. Mutta mitä edemmäs he pääsivät polkua pitkin, alkoi Alba liikkui levottomammin, päästellen välillä pieniä ääniä jotka kertoivat naurun pidättelystä, hymyn alkaen myöskin kohoamaan hiljalleen kantajaksi päätyneen osapuolen huulille.
Sinin voimatta olla pudistelematta päätään huvittuneesti toisen käyttäytymiselle, jonka omanlainen naurusta johtuva hytkyminen vaikeutti osaksi matkan nopeutta mikäli ei haluttu toisen tipahtavan olkapäältä. Aion hiljaisuuden rikkojan ollen vain tytön nauru, jota kuitenkin edes yritettiin hillitä kaikin tavoin, - vaikka Sin menikin välillä heittämään kommenttia tilanteesta. Heidän päästen viimein tyhjälle pihamaalle, joka normaalisti olisi ollut täynä nuorempia lapsia mutta sillä kertaa ainoan elonmerkkiä antavan henkilön näkyen kauempana terassi alueella, valmiina juoksemaan lähemmäksi mikäli jompikumpi oppilaista olisi onnistunut vahingoittamaan itseään pahemmin.
Tuon miehen ehkä näyttäen ulkonäöllisesti vakavalta, ja siltä ettei tämä juurikaan huolehtinut Albasta joka roikkui vieläkin nauraen pojan olkapäällä kun silmät näkivät isänsä lähtevän ottamaan välimatkaa umpeen.

Kolmikon päästen pihamaan puoleen väliin, Anubiksen kereten lausumaan kysymyksensä ääneen, johon Sin vastasi sanattomasti osoittamalla ytön edessä roikkuvia jalkoja. "Sinun pitäisi tietää että Alba on hidas kävelijä, emme olisi olleet ylhäällä kuin vasta pimeyden laskeudettua" Kuopuksen selittäen huvittuneesti, tämän ottaen tytöstä paremman otteen vielä viimeisen kerran varmistaakseen ettei tuo tipahtaisi tai päättäisi tehdä mielipiteensä selväksi Sinin sanoista, ennenkuin kehotuksen saattelemana matka jatkui terassin kautta sisätiloihin, minkä keittiön ovella Alba tuli vasta lasketuksi alas takaisin maan pinnalle.
Pään venyttäytyen hitaasti kohti oikean puoleista hartiaa, saaden niskan alueen venymään hitaasti pitkän päivän jälkeen, joka oli aiheuttanut sen ettei Sin ollut päässyt koko päivänä kotiin ennen iltaa, ja siitäkin samantien Albaa vastaa isänsä mielenrauhan säilyttämiseksi, - vaikka tämä itsekään ei ollut syönyt mitään sitten aikaisen aamun. Eikä seuraava päiväkään olisi sen helpompi, eritoten silloin kun Sin tiesi päätyvänsä koko päivän ratsaille.

Kuullessaan mestarinsa askeleet ja lopulta tämän tumman rauhallisen äänen – pakotti Alba itsensä ryhdistäytymään viimeistään silloin kun kolmikko ylitti ulko-oven kynnyksen. Hän ei edelleenkään halunnut herättää nuorempia lapsia metelöimisellään. Siinä kohdin kasvatuskodin sääntö oli selvä; myöhään ulkona liikkunut piti ilmoittaa saapumisestaan Anubikselle ja sen jälkeen painua nukkumaan omaan huoneeseensa mahdollisimman äänettömästi. Alba oli kyllä kuullut mitä Sin oli todennut hänen kävelemisvauhdistaan. Nuorukainen ei arvannutkaan kuinka hänen olisi silloin tehnyt mieli kaivaa korista ompeluneulansa ja tuikkaista sillä painottaakseen toiselle; Hän EI ollut hidas. Alba kyllä kykenisi vastaamaan Sinille takaisin nopeudessa kun jalkansa olisivat taas paremmassa kunnossa.

Jalkojen päästen koskettamaan lattiaa vasta keittiön puolella – jäi Alba hetkeksi seisomaan paikoilleen Sinin eteen mihin toinen oli hänet laskenut olalla kantamisen jälkeen. Huomion kiinnittyen nuorukaisen väsyneeseen ulkonäköön ja niskojen venyttelemiseen. Alban astuen puolinaisen askeleen kauemmaksi tajutessaan seisovansa todella lähellä. Käsien kohottautuen viittomaan:
”Katso nyt mitä sain aikaiseksi kun roikotit minua olallasi. Niskasi kipeytyivät entisestään.”
”Alba.”
Neidon kääntyen puoliksi Anubiksen suuntaan – nähdäkseen vanhimman nyökkäisevän pienesti keittiön takaoven suuntaan, mistä pääsisi toiseen kylpyhuoneeseen, joka ei ollut niin paljon käytössä. Alban ymmärtäen viestin ilman sanojakin; peseytyminen ennen ruokailemista. Olihan hän tullut jalkaisin aavikon halki ja kantoi varmasti nyt mukanaan irtohiekkaa yhden desin verran. Alban nyökkäisten ymmärtämisen merkiksi nolostumisesta kertovan hymyn saattelemana. Olisihan hänen pitänyt ymmärtää kyseinen teko ilman mestarinsa muistuttamista.

Kolmannen osapuolen kadotessa sulkeutuvan oven taakse – jäi keittiöön vain vanhin ja hänen kuopuksensa, joka ollut koko päivän poissa. Anubiksen keskittyen aluksi säästetyn ruoan lämmittämiseen kunnes jätti sen hetkeksi hautumaan omassa rauhassa. Käsien napatessa valkean pyyhkeen, mihin sormia alettiin pyyhkiä siistiksi ruoasta, kääntyi vartalo samanaikaisesti kohti nuorempaa.
”Saitko sen mitä lähetin sinut hakemaan.”
Hopeisen katseen kohottautuen vilkaisemaan Siniä kulmien alta. Anubis oli lähettänyt Sinin kauimmaiseen kylään, jossa tämän oli pitänyt tavata kauempaa saapunut antiikkikauppias, joka kantoi mukanaan vanhaa kirjettä, joka oli kirjoitettu joskus muinaisen Egyptin aikana. Kauppias oli ymmärtänyt kirjeen arvokkuuden ja ei ollut suostunut myymään sitä aikoinaan Anubiksellekkaan. ”Jos ei hyvällä niin sitten pahalla” – tuo kyseinen lause kuului edelleen vanhimman toimintatapoihin tietyissä asioissa. Sin oli saanut koulutuksensa lomassa tehtäväkseen ”lainata” kirje ja tuoda se isällensä.

Nuorukaisen kohdistaen katseensa tuohon tyttöön, jonka tämä oli kerennyt laskemaan takaisin lattialle matkan jälkeen kun tuo alkoi uudemman kerran viittoa tälle sanoja, ymmärsi Sin niistä jokaisen vaikkei tämä niihin reagoinutkaan aluksi. Alban syy?
Hänellähän oli ollut niskan alue kipeenä jo useita päiviä, ja väsymys jatkuvasta harjoittelun ja unenpuutteen yhdistelmästä pahensivat entisestään tuota pientä ominaisuutta niskan alueella, vaikka Sin oli yrittänytkin nukkua joka yö saadakseen edes suurimman osan siitä pois. Huvittuneen hymyn kohoten kuitenkin hiljalleen pojan huulille tämän katsottua sen hetken aikaa tyttöä, pään pudistellen pienesti päätään tuon sanoille, jotka syyttivät jälleen itseään Sinin omasta ongelmasta, vaikkei tytöllä itsellään ollut osaa eikä arpaa tapahtumien johdosta. Huulten aueten hieman lausuakseen oman perustelunsa tuohon perään, oli Anubis sillä kertaa nopeampi.
Kuopuksen kääntäen katseensa isäänsä joka pelkällä nimen lausumisella sai Alban ymmärtämään seuraavan tekonsa mitä tuli puhtauteen pitkän aavikko matkan jälkeen, näki Sin sen hetken aikaa Alban näyttävän aluksi kysyvältä ja luoden sen jälkeen hymyn joka pahoitteli unohdustaan, josta Anubis oli joutunut muistuttamaan. Ihan kuin sen olisi pitänyt olla päivän selvä asia pitkän päivän jälkeen, milloin mielessä liikkui varmasti enemmän ruoka ja lepo enemmän kuin siistiytyminen ennen ruokailua.

Hopeisen katseen seuraten Alban poistumista niin pitkälle kuin se pystyi, nuorukaisen edes huomaamatta aluksi tuota kyseistä tekoa, ennenkuin tämä säpsähti huomaamattaan takaisin maan pinnalle äkisti ymmärtääkseen isän olevan vielä paikan päällä. Hiljaisuuden ollen huoneessa näiden kahden sukupolven edustajan välillä, ruoan lämmitessä hitaasti samalla kun ilma täyttyi sen herkullisesta tuoksusta joka sai mahan kaipaamaan huomiota itselleen antaakseen merkin nälästä joka oli kaivellut koko päivän. Kahden hopeisen kohdaten toisensa sen pienen välimatkan takaa vanhemman kysymyksen jälkeen, nyökkäsi Sin hitaasti.
Vanhempi mies henkilö, jolta tuo kyseinen käärö oli pitänyt hakea, oli ilmeisesti aikoinaan tosissaan ymmärtänyt sen arvon, vaikkei tuo ollutkaan sitä myynyt eteenpäin saadakseen siitä omanlaisenkin suuren omaisuuden rahallisesti, mutta että tämä oli keksinyt hänenlaistensa varkaiden varalle oman ansan joka oli vaikeuttanut matkan kulkua, vaikka Sin olikin saanut kirjeen käsiinsä. Sen vuoksi myös niska oli entistä kipeämpi.
Käden nousten hitaasti tuolle kyseiselle alueelle hieraistakseen samalla kun toinen käsi eksyi olkalaukun sisuksiin etsiäkseen kosketuksen avulla jotain tuttua, ennen kuin se asetettiin hitaasti pöydän pintaa vasten miehen näkyville.
Kerran varas, aina varas. Mihin siitä hän koskaan pääsisi eroon? Taito kun oli, miksei sitä sitten käytettäisi hyväksi.

"... Taidat aliarvioida minut vieläkin." Sinin todeten huvittuneesti, ennenkuin antoi katseen jälleen nousta kohti isäänsä pienen hymyn kera, merkiksi ettei hän tarkottanut vakavissaan sanojaan ja ettei toisen tarvitsisi lähteä ympäripyöreiden lauseiden tielle, jotka pahimmassa tapauksessa saisivat nuorimmaisen motivaation vajoamaan pohjalle. Sin kyllä tiesi, että hänellä olisi vielä hyvin paljon opittavaa, ja ettei hän olisi nopeasti valmis, mutta edes hän yritti ja käytti kykyjänsä sen mukaan hyväkseen miten osasi parhaiten. Vaikkei Anubis aina luottanutkaan tähän.
Raskaan huokaisun karaten huulten välistä, kuopuksen astellessa vanhemman vierelle auttaakseen tätä ruoan kanssa, vaikka tästä näkikin kuinka väsymys alkoi ottamaan hitaasti valtaa, ja tämä olisikin niin mielellään vajonnut syvään uneen... esti juuri se kyseinen päivä kun muistikuvat ja laukauksen ääni herättäisi tämän samantien jokakerta kun tämä olisi vähänkin saamassa unta.

"... Oletko kuullut Azrasta? Tai Chadistä?" Kuopuksen kysyessä sitten ohi heittävästi, yrittäen saada Anubiksen huomion muualle tästä itsestään pitämällä puheenaiheen mahdollisimman kaukana, ettei kumpikaan heistä varmastikaan alkaisi edes yrittämään keskustella asiasta, sillä vaikka he kumpikin tiesivät sen kyseisen päivän repivän nämä jokakerta riekaleiksi kun he yrittivät väittää muuta, - ei kumpikaan halunnut myöntää sitä ääneen, mitä Pandoran kuolema sai heidät tuntemaan.

Anubis näytti pelkästään kiinnostuneelle antiikkisesta kirjeestä, mutta tarkkaavainen katse oli kyllä kiinnittänyt huomionsa Sinin tapaan katsoa Albaa. Nuorten käyttäytyminen toisiaan kohtaan ei ollut kovin näkyvää, mutta jos osasi katsoa niitä pieniä merkkejä…
Anubiksen muistaen itsensä saman ikäisenä sekä ne kielletyt tunteet, jotka olivat kohdistuneet hänen ensi rakkauteensa; Angelinaan. Tässä kohdin esteenä ei ollut salaseura tai mikään muu ylempi taho, joka kieltäisi kyseiset tunteet kokonaan… mutta miksi siltikään Anubis ei tuntenut lämmön tunnetta sydämessään? Ajatuksissa soiden vain yksi lause; Alba oli liian hauras - kuin läpinäkyvä kristalli, jonka pelättiin särkyvän pienestäkin kovasta käsittelystä. Anubiksen sukulinja ei ollut heikkoja varten, se oli todettu todeksi noiden monien vuosien saatossa. Alba myös tiesi sen jossakin alitajunnassaan aina kun tämä otti äkillisesti välimatkaa Siniin.

Sen samaisen oven, josta pääsi kylpyhuoneeseen johtavaan käytävään, avautuessa lopulta – oli Anubis ja Sin ehtineet keskustelemaan lyhyin sanoin huomisesta ja mitä vanhin tiesi entisistä oppilaistaan vaikka kaikkea ei kerrottukaan nuoremman kuultavaksi tuon viimeisen aihealueen kohdilla. Huoneeseen leijuen hiljalleen hunajan ja vaniljan tuoksu, jota oli levitetty voiteena iholle suihkun jälkeen. Alban siirtyen häiritsemättä omalle paikalleen istumaan, tekemättä millään tavoin omaa läsnäoloaan julki sillä hän ei halunnut keskeyttää Anubiksen ja Sinin välistä keskustelua, joka käytiin ranskan kielellä. Neidon ymmärtämättä siis sanakaan kaksikon välisestä keskustelusta ja se oli Anubiksen tarkoituskin. Oikean puoleisen jalan koukistuen rintakehän eteen samalla kun avonaiset märät hiukset kerättiin roikkumaan vastakkaisen hartian ylitse. Leuan nojautuen polvea vasten ja silmät sulkeutuivat hetken pidemmäksi aikaa. Kulmien rypistymisen kertoen sanattomasti silmien sulkemisen olleen huono idea – sillä se sai pään pyörimään petollisesti, mikä taas johtui nälästä ja väsymyksestä.

”Jätän teidät syömään rauhassa. Luotan siihen, että siivoatte jälkenne.”
Anubiksen todeten kummallekin yhteiskielellä – laskien samalla syvän tarjoilulautasen keskellä pöytää, jossa oli Egyptin perinneruokaa; kuskus-lisuketta, johon oli sekoitettuna lihan palat ja kasvikset. Pöydällä levänneen kirjeen päätyen vanhemman mukaan – pystyi Alba vielä tuntemaan hopeisen katseen niskassaan ennen kuin Anubis oli poistunut keittiöstä ja lähtenyt yläkertaan. Alban tietäen sinä hetkenä olevansa säälittävä näky kalpeine ihoineen ja roikkuvine hiuksineen, mutta se ei haitannut. Hänen sisimmässään oli rauha, jonka päälle olisi hyvä asettua nukkumaan seuraavaa päivää odotellessa… mikä voisi pilata sen?

Vihreän katseen liukuen pöydän ylitse tuohon mustatukkaiseen nuorukaiseen, joka varmasti nukahtaisi minä hetkenä hyvänsä pystyyn. Pienen käsieleen antaen sanattoman merkin, että toinen saisi ottaa ruokaa ensin ja pääsisi näin toivon mukaan nopeammin nukkumaan. Alban odottaen vuoroaan mieltään muuttamatta, vaihtaen istuma-asentonsa odotellessa kunnolliseksi. Kulhossa olevan pienen kauhan ottaessa lopulta ruokaa kupin muotoon asetettuun kämmeneen, josta toisen käden sormet alkoivat ottaa sopivan kokoisia annoksia suuta kohti. Kyseistä ruokaa oli tapana syödä käsin ja Alba noudatti kiltisti maan perinteitä. Vihreän katseen, joka edelleen jaksoi tuikkia iloa ja mielenrauhaa, vilkuillen välillä vaivihkaa Siniä. Alba ei kyennyt tuona hetkenä viittomaan kun kätensä olivat täynnä, mutta muut eleensä puhuivat puolestaan. Hän oli huolissaan Sinin jaksamisesta. Harjoitteleminen oli tärkeää ja sen Alba kyllä ymmärsi, mutta eikö levolla ollut yhtä tärkeä osa tuossa kaikessa? Katseen laskeutuen nopeasti alaviistoon ja punan alkaen salakavalasti kuumottamaan poskipäitä. Alban pyytäen sanattomasti anteeksi omaa tuijottamistaan.

Keskustelun tullen käydyksi nopeasti loppuun isän ja kuopuksen välillä ilman sen isompia kertomuksia miten entisillä ystävyksillä oikein sujui omissa elämissään. Sinin tietäen vain Chad oleskelevan vielä jossain Egyptin alueella vaikka tuo oli aikoinana uhonnut monesti lähtevänsä vielä joku kaunis päivä maailmalle heti kun siihen löytyisi mahdollisuus. Azrasta taas Sin tiesi sen verran kuin tälle oli kerrottu: että ilmeisesti tämä oli joutunut palaamaan kansansa pariin hoitamaan tärkeitä asioita, vaikka tämä onnistuikin välillä jopa käymään entisessä kodissaan katsomassa sen asukkaita, veivät tämän kiireet aina viimeistään illan myötä takaisin aavikkokansan pääkaupunkiin.
Muusta tälle ei oltukaan kerrottu, eikä Sin ollut vaivautunut edes utelemaan sillä loppujen lopuksi: noiden kahden asiat eivät hänelle kuuluneet, eivätkä ne vaikuttaneet ainakaan tiedettävästi vielä tämän elämän kulkuun, joten kysymyksiä ei tarvittu.
Sinin huomaten Alban läsnäolon vasta kun tuo oli istahtunut pöydän ääreen, Sinin katsahtaen tuota kohti vain nähdäkseen kuinka tyttö asetteli märkiä hiuksiaan tapansa mukaisesti toisen hartian ylitse.

Pojan päätyen itsekin pöydän ääreen ruoan valmistuessa samalla juuri sopivasti, vilkaisi Sin isänsä suuntaan kun tämä otti tuon ikuisuuden vanhan kirjeen mukaansa, tuon lausuessa samalla olettavansa kaksikon osaavan siivota kyllä omat jälkensä ennen nukkumaan menoa, heilautti Sin nopeasti kättänsä rauhoittavasti isälleen sanoakseen ettei toisen tarvinnut huolehtia moisesta pienestä asiasta, vaikka samalla kuopus kyllä näki isänsä katseen tuossa tytössä, joka aina jaksoi huolehtia muista ennen itseään oli tilanne mikä vain. Pojan kyllä tietäen isänsä ajatukset Albasta, ja mitä mieltä tämä tulisi olemaan jos tämä tietäisi lapsensa tunteista tuota kohtaan - vaikka niitä vastaan oltiinkin yritetty taistella jo kauan, - sen ollen yksi syy miksei Sin halunnut kysyä isältään apua sillä miten hän voisi mieheltä: joka ei pystynyt näyttämään julkisesti edes omia tunteitaan muille, - miten muka tämä pystyisi auttamaan tätä itseään. Ja jos hän isäänsä tuntisi kun kyse oli nimenomaan juuri tuosta kyseisestä neidosta... olisi vain parempi jos Sin perääntyisi suosiolla, jättäisi asian sikseen, eikä enään edes yrittäisi ajatella moista.

Käsi liikkeen saaden huomion takaisin vastapäätä istuvaan tyttöön, joka yksinkertaisesti yritti osoitella ruokaa jotta Sin saisi otettua ensimmäisenä oman annoksensa. Väsyneillä kasvoilla nähden sen hetken ajan pienen huvittuneisuuden. Toinenhan oli yhtä väsynyt kuin hän, heillä molemmilla oli pitkä päivä takanansa kunnes huominen koittaisi, ja silti tämä antoi Sinin syödä ensin? Sinin jo valmistautuen lausumaan vastaväitteensä, lyöden syynsä yksinkertaisesti sanontaan: naiset ensin, näin kohteliaisuuden nimissä mutta mitä kauemmin toista katsoi... näki ettei tuo aikonut luovuttaa aatoksissaan. Silläkään kertaa.
Kuopuksen joutuen siis ottamaan tosissaan ensimmäisenä ruokaa, vaikkei tämä sitä syönytkään ensimmäisenä kuin vasta sen jälkeen kun näki Alban aloittavan, jolloin hopeinen katse laskeutui tyytyväisenä lautasta kohti sekä käteen eksyneeseen haarukkaan: sillä vaikka tämä hänen seuralaisensa saattoi kunnioittaa Egyptin ruokakulttuuria ja sen tapoja, käytti Sin vieläkin tuota kyseistä eurooppalaista apuvälinettä mielellään enenmmin kuin söisi sormin. Asia oli täysin erikseen jos hän ruokailisi isänsä tai jonkun muun seurassa - jonka kulttuuria täytyi kunnioittaa mutta Alban seurassa tämä ei edes lähtenyt yrittämään.
"... Kai ymmärrät että tunnen katseesi vaikket pystykään sanomaan mitään?" Äänen lausuessa sitten hetken päästä kun Alba oli katsellut häntä aikansa, katseen kohoten vihreisiin silmiin pöydän ylitse vain nähdäkseen kuinka toisen naama alkoi muuttamaan hitaasti väriään punertavammaksi vaikka toinen arvatenkin yrittäisi jälleen turvautua hiuksiinsa jotka useimmin onnistuivat piilottamaan tuon värin vaihdoksen mikäli joku onnistuisi katsomaan tyttöä kohden kauempaa. Sinin hymähtäen hiljaisesti. Joku olisi voinut siihenkin tilanteeseen tokaista jotain söpöstä tai kiusoitella tuota punastumisesta tai keksiä jotain rivompaa siihenkin tilanteeseen, mutta Alban viattomuutta kunnioittaen... jätti Sin mielellään moiset omaan arvoonsa.
Haukotuksen karaten tuolloin huulten välistä näkyvämmäksi, katseen siirtyen ikkunasta pihamaalle, jonne oli laskeutunut tuttu pimeys kahden vuoden ajalta, joka oli se kaikista pimein hetki ennen yön saapumista. "... miten jaksat huolehtia jatkuvasti muista...?"

Sinin vain hymähtäessä hänen punastumiselleen – sai Alba taas varmistuksen olettamukseensa. Hän oli pitänyt Siniä alusta alkaen erilaisena. Muut heidän ikäisensä nauroivat toisilleen ja pilailivat toistensa kustannuksella silloinkin kun se ei ollut sopivaa. Alba oli kyllä monesti kuullut läpinäkyvyydestään, varsinkin silloin kun hän oli nolostunut jostakin. Vihreiden silmien lähtien kohottautumaan hiljalleen takaisin Siniin, joka samoihin aikoihin käänsi katseensa ikkunasta ulos. Huonetta valaisevan yksinkertaisen valon leikitellen nuorukaisessa hopeisissa silmissä, joiden kuvajainen heijastui myös ikkunalasista. Sinin kysyessä silloin ajatuksiaan kaivertavan kysymyksen julki, mikä oli varmasti pyörinyt useaan kertaan tämän ajatuksissa kahden vuoden sisällä. Tämän haluten tietää mikä sai Alban huolehtimaan muista ensin itseään… eikä vain yhden kerran vaan jatkuvasti.

Viimeisten ruoan murujen päätyen kumotuksi lautasliinalle – vapautuneiden käsien puhdistaen itsensä kosteaan pieneen pyyhkeeseen, joka oli tarkoitettu kyseistä tekoa varten. Alban ojentaessa oikean puoleisen kätensä Sinille, odottaen tämän vastaavan omalla kädellään takaisin. Vihreiden silmien irrottautuen nuorukaisen kasvoista ja laskeutuen tarkastelemaan tämän ojennettua kättä, joka oli jo isompi ja jäntevämpi kuin neidolla. Alban nähden tuosta kämmenestä enemmän kuin Sin edes kykenisi kertomaan. Neidon ihon tuntuen paljon pehmeämmälle suihkun ja ihovoiteen jälkeen. Etusormen piirtäen kiireettömästi kämmenen elämänviivaa, myötäillen jokaista sen kohtaa kuin vesi jokiuomassa. Surun varjon häivähtäen varkain neidon silmissä, jotka pysyttelivät koko ajan alaviistoon. Hiljaisen hymähdyksen kohottautuen keuhkoista. Käsien alkaen irtaantumaan toisistaan – jättäen jälkeensä viileyden lämpimän kosketuksen jälkeen.

”Kun muut riistävät hengen muilta, minä annan tilaisuuden tarttua siihen uudelleen. Niin mielellään kuin jotkut tappavat, minä taas autan muita. En tee sitä rahasta tai omia etujani tavoitellen. Kun saan nähdä – ettei toiseen enää satu ja voin saada jopa hymyn hänen kasvoilleen… on se minulle enemmän kuin tuhat kiitosylistystä yhdessä.”
Käsien laskeutuen takaisin syliin viittomisen jälkeen – oli Alban vuoro alkaa katsomaan ikkunasta, mutta tämä ei tehnyt sitä niin kauan kuin Sin. Tuolista lähtien hiljainen kirskuva ääni kun sitä pukattiin kauemmaksi pöydästä. Alban katseen kertoen tämän hakevan heille jotakin juomista kuivan ruoan painoksi vaikka se oli myös tekosyy neidolle päästä hetkeksi kauemmaksi nuorukaisesta. Sormen päitä kihelmöiden vieläkin kosketuksesta, jonka aikana Alba oli lukenut Sinin elämänviivan salakavalasti. Nuorukaisen käsivartta oli myös peittänyt taas jokin kangaspala, joka selvästi kätki allensa jotakin mitä Sin ei halunnut näyttää ulkopuolisille. Ihmisen kädet eivät kuitenkaan valehdelleet vaan ne muokkautuivat elämäntapojen mukaan ja koettelemusten myötä. Alba ei ollut niin tietämätön kuin Anubis ja Sin varmasti halusivat hänen olevan. Kysymys vain kuului; halusiko Alba uskoa tietämäänsä?

Kylmän veden alkaessa valumaan hanasta, kokeili käsi sitä hetken kunnes mehutiivisteellä täytetty kannu tuli lasketuksi alle. Alban seisoen koko ajan selin ruokapöytää kohti. Hartian ylitse laitetut hiukset olivat valahtaneet takaisin selän puolelle – niiden laskeutuen puoliksi märkinä ja silti lainehtien lapaluiden keskiväliin asti. Silmien sulkeutuen hetken pidemmäksi aikaa. Hänen olisi lopetettava tuntemasta näin Siniä kohtaan. Hän ei halunnut tuntea itseään enää surulliseksi ja jokin varoitti syvällä alitajunnassa niin käyvän – jos hän jatkaisi tällä polulla.

Hopeisen katseen kääntämättä enään hetkeen itseään Albaa kohden tuon yhden kysymyksen jälkeen, jota oltiin mietitty jo selvästi jonkin aikaa. Sillä Sin oli hyvin tietoinen toisen menneisyydestä, ja siitä mitä tuolle oli tapahtunut. Sellainen olisi voinut saada kenet tahansa muun ajattelemaan maailmaa negatiivisesti, menettämään luottamuksensa kaikkiin ihmisiin ja niihin ketkä edes uskaltautuivat lähelle, mutta Alba jaksoi silti hymyillä ja auttaa muita menneisyydestään huolimatta, - ei tosiaan kerran päivässä jotain satunaista vastaantulijaa mutta jokaikinen päivä, jokaikinen hetki, jokaikinen apu tarvitseva sai apua toiselta ilman kysymyksiä tai pienintäkään taka-ajatusta.

Ikkunan pinnan heijastaen kaiken tapahtuman pojalle, joka ei kääntänyt katsettaan vieläkään takaisin lähtöpisteeseensä vaikka tämä näki selvästi Alban jo lopettelevan hyvää vauhtia omaa annostaan. Sinin jo olettaen sen olevan siinä. Alban lähtevän omaan huoneeseensa lepäämään hyvän yön toivotuksien kera, ja he näkisivät seuraavan kerran aamiaispöydässä muiden lasten ohella, näin Sin oletti ja oli jo itse valmis myös menemään omaan huoneeseensa jonka tämä oli joutunut jakamaan viimeisen vuoden ajan nuoremman pojan kanssa. Mutta kun kuvaijainen heijastikin selvästi käden ojentautuvan ikäänkuin kutsuvasti häntä kohti, kääntyivät hopeiset iirikset kysyvästi neitoa päin, kohdaten ensin vihreät silmät ja sitten huomattavasti pienemmän ja sileämmän käden, ja sitten uudestaan nuo elämäniloiset silmät. Kulmien rypistyen hieman, vaikka käsi ojentautuikin välimatkan umpeen pienintäkään epäilystä tytön otteeseen jotta tuo voisi tarkastella sitä niinkuin halusi. Vaikka Sin epäilikin ettei tuo saisikaan mitään selvyyttä tuijottamalla ja koskettamalla kämmenen viivoja kuin jokin ennustaja tai näkijä, joihin poika itse ei henkilökohtaisesti luottanut tippaakaan. Ei nyt, eikä koskaan. Kaikki sellainen mikä liittyi vähänkin ennustamiseen missään muodossa oli hänen itsensä mielestä silkkaa arvuuttelua, eikä se pystynyt kertomaan sata varmasti kenenkään tulevaisuutta tai kohtaloa, tai minkälainen joku todellisuudessa olisi pinnan alla. "... Tarvitsetko tarot-kortit ja kristallipallon tähän vielä mukaan?" Sinin kysyen hetken päästä jotta saisi Alban takaisin maanpinnalle kun tuo oli kuljetullut etusormeaan pitkin kämmenen ihoa hiljalleen useaan kertaan kuin tämä olisi pystynytkin näkemään sen mitä Sin oli piilotellut jo kauan. mutta eihän se ollut niin... ei se voinut olla niin...

Kämmenten arkaantuen ja jättäen lämpimästä kosketuksesta vain kylmäävän aavetuntuman, joka sai sydämen sykkimään rintakehän alapuolella entistä voimakkaammin tahtomattaan, jäi Sin katsomaan tarkoin mitä Alba yritti selittää vastaukseksi. Pään nyökäten hyväksyvästi tuon vastaukselle, joka oli muotouduttu oikeinkin hyvin noin nuorelta, vaikka samalla se antoi Sinille vahvistuksen entisestään Alban luonteesta: tämä oli henkisesti ehkä vahva menneisyytensä takia, minkä vuoksi myös tämä pystyi ajattelemaan tuollain kuin ajatteli, mutta samalla tulisi tuo kyseinen piirre olemaan tytön heikkous mikäli tuo antaisi itsestään liikaa sillä läheskää kaikki ihmiset eivät olleet kilttejä Alban kaltaisille nuorille neidoille ja voisivat oikean hetken tullessa käyttää tuon hyväntahtoisuutta hyväkseen jos näkisivät tytön varomattomuuden ja sen ettei tuo pärjäisi fyysisesti muuten kuin nopeuden kannalta.
Sinin kääntäen katsettaan sen verran Alban suuntaan kun tuo oli noussut ylös kohti vesihanaa, ei sanoja tarvittu kertomaan mitä tuo oikein aikoisi tehdä, nousi Sin itsekin sen jälkeen paikaltaan ottaen samalla oman ruokaosuutensa mukaan siivotakseen omat jälkensä niille kuuluville paikoille, hiljaisuuden laskeutuen huoneeseen. Nuorukainen ehkä pystyi pitämään tunteensa ulkopuolisille aisoissa, mutta sekin oli vain harjoituksien tulos mutta pelkkä tytön läsnäolo sai välillä Sinin tekemään mieli menemään toisen taakse, kieppauttamaan tuon ympäri kasvotusten itsensä kanssa ja suutelemaan tuota huulille vailla minkäänlaisia esteitä... mutta Alban haurauden, menneisyyden sekä pelko tuon satuttamisesta estivät kaiken sen tapahtumasta, ehkä koskaan. Sillä siinä missä Alba oli kiltti, eikä pystyisi koskaan nostamaan sormeakaan vahingoittaakseen toisia, oli Sin puolestaan valmis jopa tappamaan mikäli näkisi sen tarpeelliseksi suojellakseen muita. Alba taas ei hyväksynyt pienintäkään asiaa mikä liittyisi väkivaltaan, sen satuttaen tätä itseään muidenkin puolesta vaikka tuo olikin yrittänyt aina peitellä tuon empaattisuuden piirteen, tiesi Sin, että mikäli hän antaisi tunteilleen vallan... satuttaisi hän Albaa joka kerta teoillaan. Ei fyysisesti, mutta henkisesti jos tämä saisi tietää minkälainen hän oli ollut menneisyydessään.

"Alba" hopeisen katseen kääntyen tuota kohti, hymyn piirtyen tämän kasvoille hieman pakotettuna noiden ajatuksien jälkeen jotka yritettiin haudata vain hänen itsensä tietouteen. Pään tehden pienen pudistusmaisen eleen, ettei hän tarvitsisi juotavaa, tämän kereten lausumaan kuitenkin kiitoksen toisen vaivannäöstä. Pojan todeten tokaisevansa menevänsä nukkumaan, ja yrittävän edes saada unen päästä kiinni, tämän kehottaen toista tekemään samoin eikä enään lähtevän hiippailemaan pimeällä minnekään, ainakaan ennen aamua.

Nähdessään sivusilmällään liikettä sivustassa – päättelivät ajatukset Sinin lopettaneet ruokailunsa ja alkaneen siivoamaan omia jälkiään kadoksiin kuin tämä ei olisi ollut koskaan syömässäkään. Kannun tullessa täyteen, suljettiin hana heti perään. Alban vielä ehtimättä kaatamaan mehua kumpaakaan lasiin kun tämä pisti Sinin kohteliaan kieltäytymisen merkille. Pienen pään nyökkäyksen vastaten nuorukaiselle takaisin, antaen lupauksen ettei Alba aikoisi enää lähteä ulos. Vihreiden silmien seuraten Sinin poistumista myös yläkertaan, jossa suurin osa talon väestä nukkui.

Keittiöön laskeutuneen hiljaisuuden kertoen neidolle tämän jääneen kokonaan yksin, muualla ympäristössä olematta myöskään ketään muita. Alban ottaen valmistamastaan mehusta lasillisen itselleen, minkä jälkeen alkoi korjata muita jälkiä pois; ruoan ja valmiin mehun päätyen jääkaappiin odottamaan seuraavia nälkäisiä suita. Hiljaisuuden rikkoen seinällä tikittävä kello ja hiljainen laulaminen, jossa kielenä käytettiin venäjää. Keittiön ollen lopulta täysin koskemattoman näköinen, kattovalon sammumisen pistäen pisteen tilassa oleskelemiselle. Alban lähtien omaan huoneeseensa, joka sijaitsi alakerrassa lähellä pientä kirjastohuonetta. Sormien letittäen vapaat hiukset tottuneesti ja laulun sanat olivat vaimenneet unettavaksi hyräilemiseksi.

Huoneeseen, joka oli liian pieni kahdelle, päästessään kömpi Alba sänkyynsä, joka oli vedetty mahdollisimman lähelle erämaan suuntaan avautuvaa ikkunaa. Jalkoihin tullen vedetyksi valkeat puuvillasukat, jotka huolehtisivat – ettei haavoja hoitava yrttivoide leviäisi vuodevaatteisiin. Kyseinen lääkevoide kirveli, mutta sitä suuremmalla todennäköisyydellä se parantaisi yön aikana. Alban asettuen kyljelleen ja ottaen ison tyynyn halaukseen, mikä tuoksui vaimeasti jasmiinille. Unen alkaessa valtaamaan väsynyttä mieltä – näki Alba viimeisenä näkynään täysikuun ja kun silmät sulkeutuivat – katsoi hän hetken Sinin hopeisia silmiä ja kun nuorukaisen kasvoille piirtyi se samainen paljoakaan kertova ystävällinen hymy – tunsi Alba suupieliensä kohoavan myös hymyyn, joka kuitenkin jäi puolilleen.. unen saaden otteen neidosta.

***********

Tuon saman täysikuun paistaen aavikkokaupungin yläpuolella. Sen luoden niitä samoja hopeisia säteitään palatsin puutarhaan kuin muuallekin aavikolla. Tummien iiristien katsoen ylös taivaalle kunnes niiden katse siirtyi taas uudemman kerran puutarhan toisella laidalla sijaitsevan rakennuksen parvekkeelle, jonka oviaukossa lepattivat valkoiset verhot hentojen tuulenvireiden tanssittamana. Chad kyllä tiesi kenelle kyseinen parveke kuului ja sitä suuremmalla syyllä hän katsoi sinne päin – sillä aivan hetki sitten katse oli kyennyt näkemään tumman siluetin liikkuvan verhojen takana. Järki sanoi, että hän päätyisi todella vakaviin ongelmiin – jos joku saisi hänet kiinni katselemassa kuningatarta yön myöhäisinä tunteita. Sitä ei voisi selittää mitenkään. Chad ei ollut kuitenkaan saanut rauhaa koko illan aikana, ei kuningattaren tapaamisen jälkeen, mikä oli jättänyt jonkin kaivertamaan hänen mieltänsä kuin viallinen soittorasia. Alitajunsa halusi uskoa mitä silmät olivat nähneet, mutta järki kumosi kaiken. Siinä neidossa, jota muut miehet kutsuivat jumalten enkeliksi, oli ollut jotakin todella tuttua, joka oli saanut sydämessä käymään hetkellisesti lämmön kipinä.

Katseen kääntyen jälleen kerran pakotettuna toiseen suuntaan. Mikä häntä oikein vaivasi? Miksi hän ei saanut itseään pitämään katsettaan pois parvekkeen suunnalta? Aivan kuin alitajunta olisi toivonut salaan naisen ilmestyvän ulos, että silmät kykenisivät näkemään tämän kunnolla kuun valossa. Chadin haukkuen itseään typeräksi ajatuksissaan ja sipaisten kädellään lyhyitä hiuksiaan taaksepäin. Ehkä hänen olisi parempi mennä takaisin muiden luokse ja unohtaa tämä hullutus.

Katseen kääntyen vielä viimeisen kerran parvekkeen suuntaan, huomasi Chad itsensä kuiskaavan hiljaisesti espanjan kielellä:
”Anna minun nähdä sinut.”
Silmien siristyen pienesti tarkentaakseen kaukonäköä entisestään. Sydämen sykähtäen pienestäkin liikkeestä parvekkeen suunnalla, mutta joka kerta nuorukainen joutui pettymään. Valkeiden verhojen liikehtiessä, ei mikään muu.

Illan ollen jo laskeutunut aavikon ylle kun Azra itse pääsi vasta omaan huoneeseensa päivän toimista ensin patisteltuaan itsepintaisesti uudemman kerran neuvostonsa jäseniä jotka olivat jälleen kerran löytäneet "sopivan sulhasehokkaan" arvoisan kuningattaren vierelle, mutta kuten Azra oli todennut alusta asti: jos hän tosissaan aikoi mennä naimisiin, halusi hän tavata sulhasehdokkaansa ensin jottei johtoon pääsisi samanlainen tyranni joka hallitsi tuota kyseistä aluetta kaksikymmentä vuotta. Mutta valitettavasti, neuvosto itse ei näyttänyt kovin arvostavan tätä kyseistä mielipidettä ja siksi nämä yrittivät jatkuvasti ahdistaa nuoren kuningattaren nurkkaan jotta tämä olisi suostunut näiden omaan tahtoon.
Oven pamahtaessa vaimeasti kiinni takana, tunsi nainen kuinka hengitys kulki jälleen rauhallisemmin ja ärsyyntyminen alkoi hiljalleen laantua takaisin rauhallisuudeksi josta tämä tunnettiinkin kansan keskuudessa. Nuoren neidon astellen sänkynsä vierelle, johon olisi helposti mahtunut kolmekin aikuista, sormien ottaen otteisiinsa puhtaat yövaatteet ennenkuin jalat hakeutuivat kohti kylpyhuonetta pitkän päivän päätteeksi.

Veden solinan ollen ainoa ääni tuossa kyseisessä huoneessa, joka sillä hetkellä loisti tyhjyydellään vaikka sen pimeyteen piiloutuivatkin kuningattaren epätavallinen vartiakaksikko, jotka eivät koskaan laskeneet itseään aseista saatika tuosta kasvoja peittävästä naamiosta jonka alle nämä osasivat kätkeä kaikki ajatuksensa ja tunteensa taitavasti vailla minkäänlaista epäröintiä. Azran astuessa ulos takaisin makuuhuoneen puolelle, jota valaisi sillä hetkellä vain parvekkeella paistava kuun valo ja korkealla tuikkivat tähdet, levisi huoneeseen laventelin ja kookoksen tuoksu tämän nuorimman naisen astellessa mietteliäänä pitkin huonetta sen sijaan että tämä olisi mennyt oikopäätä petjan ja peiton väliin nukkumaan seuraavaa päivää varten, mutta sen sijaan hakeutui tämä kuin automaattisesti kirjoituspöydän ääreen jossa aloitettu kirje odotteli lopetteluaa.
Azra ja Anubis eivät olleet viestitelleet hetkeen, mistä tämä nuori nainen pahoitteli nimenomaan tuossa kirjeessä, että rauhanneuvottelut sekä neuvoston ahdistelu puolison suhteen vievät suurimman osan ajasta, minkä vuoksi kirjeen kirjoittaminen oli jäänyt jokseenkin vähäiselle viimeisen kerran jälkeen. Ja osaksi siksi koska Azra ei osannut muotoilla ongelmaansa aivan täysin järkevään muotoon. Hän ei halunnut päätyä naimisiin jonkun tuntemattoman kanssa, jonka motiiveista ei voinut koskaan mennä takuuseen missään määrin, hänen peläten vierellensä päätyvän jonkun samanlainen kuin Nizam oli ollut. Tyranni, joka ei välittänyt kansastaan tai jälkeläisistään ja joka sokeutuisi nopeasti ja helposti vallasta mitä tälle suotaisiin sillä että mies sopisi liiton ja hankkisi lapsen, jonka jälkeen tuolla olisi melkein kaikki valta käsissään vaikka tämän vierellä olisikin alkuperäinen kuningatar jonka mielipide painaisi yhtä paljon syntymäperän vuoksi. Valitettavasti neuvosto itse ei ymmärtänyt tätä kyseistä asiaa, vaan yritti nimenomaan painottaa Azraa ottamaan edes joku, - ei väliä kuka, kunhan vain se olisi joku jolla olisi oikea syntymäperä sekä arvo ollakseen kuninkaan arvon mukainen.

Kirjeen tullen lopetetuksi kuin kesken sillä, mitään muuta Azra ei oikein osannut sanoa tilanteesta kuin että tätä suorastaan ahdisti jo pelkästään avioliiton ajatteleminen, ja vielä enemmän se että aika hupeni koko ajan. Linnun sirkutuksen saaden ajatukset takaisin maanpinnalle, Azran kääntäen kellertävät silmänsä tuohon pieneen lintuun hymyillen, samalla kun kirje käärittiin nauhalla kiinni ja kiinnitettiin tuon vasempaan jalkaan kunnolla, ennenkuin eläin tuli nostetuksi varoen kämmenen päälle. Kuningattaren nousen paikaltansa ja lähtien astelemaan hitaasti parveketta kohdin, jossa ilma oli viilentynyt tapojensa mukaisesti varsin viileäksi minkä vuoksi myös hyvin harva uskaltatui ulos enään siihen aikaan, sekä tietenkin myös omanlaisella taikauskolla oli osansa tuossa asiassa.
Verhojen siirtyessä tuulen mukana pois tieltä jotta Azra pääsisi astelemaan parveketta pitkin lähettinsä kanssa ja lausumaan tuolle vielä viimeisen ohjeistuksen muinaisella egyptillä, jota enään hyvin harva ymmärsi missään muodossa. Linnun tulisi olla varovainen jotta saisi kirjeen perille, ja katsoa ettei tuo kyseinen kirje päätyisi kenenkään muun haltuun kuin sen kenelle se oli tarkoitettu, sekä viimeisenä Azran toivoen eläimen pysyvän turvassa oman itsensä vuoksi muilta petoeläimiltä.
Olennon sirkuttaen vielä viimeisen kerran takaisin, ennenkuin sitä nostettiin hieman ylemmäksi vauhtia annettavaksi, seurasivat keltaiset silmät tuon nousemista ylemmäs ja ylemmäs, kunnes tarkkaavaisinkaan silmä ei pystynyt erottamaan tuota tummalta taustalta.

Tummat silmät olivat viittä vaille kääntymässä pois ja tällä kertaa ne eivät enää aikoisi kääntyä takaisin. Kyseisen teon kuitenkin päätyen puolitiehen kun hahmo ilmestyi valkeiden verhojen taakse. Kämmenen laskeutuen puun runkoa vasten kuin hakeakseen siitä jonkinlaista rohkaisua. Chadin toivoen ja peläten samanaikaisesti. Hän halusi nähdä tuon neidon uudestaan, että saisi varmistuksen epäilylleen vaikka samaan aikaan hän pelkäsi sitä mitä tulisi kohtaamaan. Kyllä, hän kykeni vieläkin tuntemaan noin vaikka kaksi vuotta oli koulinut naiivia mieltä kovemmaksi ja pakottanut katsomaan elämää kulissien taakse. Yhden valkeista oviverhoista siirtyessä syrjään – näki Chad kuningattaren tulevan parvekkeelle viestilintua kantaen. Tumman katseen katsoen tuona kertaa pintaa syvemmälle, antamatta tittelien häiritä tai minkään muun ympäristöstä. Linnun pyrähtäessä lentoon oli kuningatar kohottanut katseensa taivasta kohden, jolloin kuun valo pääsi valaisemaan paremmin neidon kellertäviä iiriksiä.

Palasten loksahtaen paikoilleen, mikä sai sormet painautumaan lujemmin puun kaarnaa vasten. Tumman katseen laskeutuen maata kohti hiljaisen henkäyksen saattelemana. Chadin muistaen Azran. Muistaen ne yhteiset vuodet, jonka aikana kaksikko oli kasvanut tiedostamattaan yhteen – nämä olivat olleet toistensa vastakohdat, mutta silti läheisempiä toisilleen kuin kukaan muu kasvatuskodissa. Lapsuusaika oli mennyt kuin hyvässä unessa, mutta mitä enemmän vuosia kului – olivat nämä alkaneet eroamaan toisistaan enemmän ja enemmän. Ehkä osittain myös sen takia – ettei Chad ollut voinut milloinkaan myötää ääneen todellisia tunteitaan Azraa kohtaan. Hän oli uskotellut itselleen tuntevansa vain ystävyyttä, mutta joka kerta kun joku toinen oli lähestynyt Azraa – oli hän tuntenut kateuden kitkerän piston sielussaan asti.

Katseen kohottautuen takaisin parvekkeelle, jossa Azra seisoi sisältä kajastavaa himmeää valoa vasten. Sormien hakeutuen hiljalleen hopeisen ristin luokse, joka roikkui vieläkin neidon antaman kaulaketjun varassa. Espanjan kielen lausuen kuiskausta kuuluvammin:
”Sinä olet minun enkelini, Azra. Kiitos sinulle kaikesta…”
Ristin kohottautuen huulten luokse ja hellän suukon hipaisten hopeista pintaa. Teon ollen tarkoitettu Azralle. Hiekan rahisten vaimeasti kannoillaan kääntyvien askelien alla. Chadin kadoten enemmän kasvillisuuden varjoihin, mitä kauemmas hän käveli. Jokaisen otetun askeleen ollen raskas vaikka se ei näkynytkään päällepäin. Tällä kertaa hän oli se, joka sanoi hyvästi heille kahdelle. Chadin kyllä tietäen – ettei hänelle olisi paikkaa Azran elämässä. Kaikki puhuivat kuningattaren etsivän itselleen sulhasta ja se mies ei olisi sotilas kuin Chad oli. Ehkä jossakin toisessa elämässä he olivat yhdessä, kaukana Egyptistä ja sen tuomista velvollisuuksista… sodasta – asuen espanjan auringon alla, aivan meren rannalla, jonka rantahiekkaa pitkin he kävelisivät käsi kädessä, tuulen hyväillessä hellästi.
Chad aikoi palata kotimaahansa, mutta ei ollut vielä kertonut sitä päälliköllensä. Hän oli sotinut kaksi vuotta, mikä ei loppujen lopuksi koskettanut häntä itseään. Kaksi vuotta sai riittää, ei enempää. Egypti ja sen aavikot eivät olleet häntä varten. Hän kuului välimeren rannoille, lempeämmän ilmaston alle. Kotiin.

Linnun kadotessa kokonaan pois katselevan silmäparin näköpiiristä, laskeutui katse hitaasti takaisin alas kun iho tunsi selvästi polttavan tunteen itsessään, sen kertoen katsojasta. Pään liikahtaen varoen puolelta toiselle, yrittäen nähdä jossain jonkun joka olisi vastannut tuohon tekoon, tämän aluksi näkemättä moista mutta kun aistit alkoivat hitaasti tarkentaa tuntemuksen lähtöaluetta silkalla maalaisjärjellä kohti kasvillisuutta, näki Azra sen hetken ajan vilauksen tutusta hahmosta joka kuitenkin oli kääntynyt jo lähteäkseen. Chadin kadoten kasvillisuuden suojaan palatakseen ryhmänsä ja päällikkönsä luokse, tunsi vanhempi osapuoli sillä kertaa nielaisun tapahtuvan silkasta ahdistuksesta vaikeamin kuin normaalisti.
Kaksi vuotta... koko sen ajan Azra oli olettanut nuoremman lähteneen takaisin kotimaahansa niinkuin tuo oli monesti uhonnut, mutta sen sijaan tuo olikin löytänyt tiensä sodan toisen osapuolen luokse, ja koko sen ajan Azra oli joutunut taistelemaan vastaa jokapäiväistä ikäväänsä ystäväänsä kohtaan vaikka ei ollutkaan koskaan edes yrittänyt näyttää tuota kenellekään ulkopuoliselle. Kaksi viikkoa sen jälkeen kun entinen kuningas oli kuollut, pari päivää siitä kun Azran olisi pitänyt nousta virallisesti valtaan kruunajaisilla, oli tämä nuori neiti palannut vielä viimeisen kerran kotiinsa jotta olisi saanut selitettyä kaiken Chadille, sanoa edes kunnolliset hyvästit... vain saadakseen tietää tuon kyseisen pojan karanneen sinä aikana.

Azran hymähtäen. Vaikka nämä kaksi täysin erilaista ihmistä olivat olleet erossa toisistaan viimeiset kaksi vuotta vailla minkäänlaista tietoa toisistaan, oli Azra silti varma: että vaikka kaikki hänen kosijansa ja sulhasehdokkaat laitettaisiin riviin, jokainen näistä ylistäisi ja olisi valmiina tekemää kaikkensa päästäkseen naisen vierelle valtaistuimelle, vaikka hän saisi maailman arvokkaimman lahjan kultakin näistä... ottaisi hän silti Chadin näiden kaikkien ylitse vaikka tämä ei ollut arvoltaan korkealla, ei ollut egyptiläinen tai muutenkaan periaatteessa sopiva... ottaisi hän tuon silti jokaikinen kerta, jos siihen olisi vain ollut tilaisuus. Valitettavasti, Azran tietäen ettei se tulisi koskaan tapahtumaan sillä jos kerran Chad oli jäänyt Egyptiin ... haluaisi tuo varmasti vieläkin takaisin kotiin, - hänen muistaen vieläkin tuon vihanneen kuivia ilmoja jotka muuttuivat hyvin harvoin sateeksi tai muuksi vastaavaksi, - halusi Azra myös toisen olevan onnellinen vaikka nämä eivät enään pystyisikään olemaan toistensa vierellä.

Surullisen hymyn piirtyen viimeisen kerran naisen kasvoille, tämän luoden katseenssa viimeisen kerran kasviston sekaan minne hän oli nähnyt Chadin kadonneen, ennenkuin hän itsekin kääntyi ympäri matkatakseen takaisin huoneeseensa seuraavaa päivää varten.
Hiljaisen hyvän yön toivotuksen tullen lausutuksi vielä viimeisen kerran lapsuuden ystävänsä omalle äidinkielellä, vaikkei tämä sitä pystynytkään kuulemaan.

Aamun alkaessa sarastamaan horisontin takaa – oli kasvatuskodin piha autio, kaikkien nukkuen vielä tuona hetkenä tai ainakin suurin osa. Tallilta kuuluvan hevosten hirnahtelemisen kertoen jonkun olevan eläinten luona, mutta tuona kertaa se ei ollut Alba. Anubis oli antanut Sinille tehtävän lähteä juuri tuona kyseisenä aamuna pitkälle matkalle, josta toinen pääsisi palaamaan taas vasta illan suussa. Siksi Alba oli ollut eilen huolissaan nuorukaisen jaksamisesta – sillä tämä kyllä oli kuullut kyseisestä matkasta. Juuri tuon kyseisen tiedon voimalla Alba oli noussut aikaisin aamulla ja mennyt keittiöön valmistamaan jotakin nopeaa ja helposti mukaan pakattavaa. Aikaisesta ylösnousemista huolimatta aika meinasi olla kuitenkin vastaan. Alban havahtuen hevosen voimakkaaseen hirnahtamiseen ulkona, ikkuna oli jätetty juuri tuon takia raolleen, että korvat pystyisivät kuulemaan paremmin mitä pihalla tapahtui. Vihreiden silmien käyden nopeasti ja puoliksi hätiköiden työtason lävitse, josta kädet nappasivat mukaansa kaiken tärkeän, jotka pakattiin nahkaiseen olkalaukkuun.

Anubiksen astuessa alas viimeisen sisäportaan askelman, joutui tämä astumaan nopeasti syrjään kun Alba juoksi varoittamatta ohitse ja niin nopeasti ulos, että ulko-ovikin jäi apposen selälleen. Vanhemman jääden katsomaan neidon perään – tämän juostessa pihamaan poikki niin nopeasti, että paljaita hartioita suojaava huivi oli lähellä tippua jos toinen käsistä ei olisi puristanut päitä tiukasti rintakehää vasten. Vapaina olevien hiusten hulmuten ilmavirran voimasta ja kun jalat viimein pysähtyivät – laskeutuivat hius sortuvat vallattomina kasvojen molemmin puolin. Alban välittämättä sinä hetkenä ollenkaan, että tuona hetkenä seisoi ulkona pelkässä polviin asti ulottuvassa yöpaidassa ja vaalean sininen huivi hartioillaan. Vapaan käden sormien kooten vallattomat hiukset nopeasti hartian ylitse ja toinen käsistä ojensi nahkaista olkalaukkua Sinille. Ystävällisen hymyn piirtyen punertaville huulille vaikka rintakehä kohoilikin asteen nopeammin hengästymisen takia. Alba oli tosissaan halunnut tuoda vain eväät pitkää matkaa varten, ei mitään muuta taka-ajatusta mielessään. Hän ei halunnut Sinin tulevan taas niin huonossa kunnossa takaisin kuin eilen vaikka samaan aikaan alitajunta tiesi – ettei kyseinen ollut hänen päätösvallassaan.
”Tein nämä sinulle.”
Käden viittoen hetken puhumattomuuden jälkeen. Katseen käväisten alaviistossa ja noloudesta kertovan hymyn tehden jo tuloaan, mutta tuolla kertaa Alba pakottautui katsomaan takaisin Siniä silmiin.
”Toivottavasti pidät niistä...”

Anubiksen seuraten kaksikkoa syrjemmältä, vanhimman nojaten olkapäällään ovenkarmia vasten ja kätkeytyen sisällä vallitsevaan hämäryyteen. Näkymän valehtelematta hopeisille silmille ja se sai puolinaisen hymyn häivähtämään jyrkän näköisillä kasvoilla. Anubiksen nähden Alban tekojen lävitse kuten varmasti myös hänen lapsensakin.

Auringon vasta heräillen taivaanrannan toiselta puolelta, oli Sin jo tuolloin ollut hereillä isänsä kanssa jo pitkään. Kuopuksen valmistautuen pitkään matkaan, mistä hän palaisi vasta illalla mikäli kaikki menisi ongelmitta tai sitten yön syleilyn saattelemana. Pahimmassa tapauksessa jos suunnitelmaa täytyisi venyttää, vasta seuraavana aamuna.
Kaiken tärkeän tullen levitetyksi järjestelmällisesti pedatulle sängylle, Sinin pakatessa nuo kaikki tavarat yksi kerrallaan talteen olkalaukkuun, ennen kuin tämä poistui omasta huoneestaan herättämättä muita asukkaita lähtemisellään. Tämän nuoren miehen alun edes vilkaisematta keittiötä tietäessään matkalla olevan kiire, tämän astellen suoraa päätä kohti tallia missä tämä kohdisti katseensa isäänsä, joka valmisteli tuota pikimustaa hevosta, jonka tulisuudesta huolimatta Sin oli ajankanssa oppinut hallitsemaan tälläisillä matkoilla.

Isän ja pojan hyvästellessä vielä ennen uuden matkan alkamista, talutti kuopus tuolloin vielä hevosta pihamaan poikki jottei äkilliset laukku askeleet olisivat herättäneet muita.
Valitettavasti, yksi näistä ollen jälleen kerran aikaisessa vieläpä tahalteen, tuon kyseisen henkilön saaden Sinin huomion itseensä tuon juostessa pihamaan poikki, aiheuttaen hevosenkin katsahtamaan varmasti kummastellen nuorta tyttöä. Sinin kurtistaen kulmiaan hieman näkymälleen, hänen laskeutuen varoen takaisin maan kamaralle kokonaan, satulaan nousun jääden kesken eräiseksi.
Jos Azra olisi pystynyt/halunnut huutaa, olisi tuo varmasti jo tehnyt sen saadakseen Sinin pysähtymään ajoissa vaikka sillä kertaa pelkkä askelten kuuleminen riittikin, hopeisen katseen seuraten hämmentyneenä tuota lähenevää neitoa, joka piteli toisella kädellään kiinni huivistaan sekä toisella nahkaisesta laukusta, - tämän ilmeen loppumasta silloinkaan kun tuo oli pysähtynyt juuri hänen ja hevosen eteen, ojentaen tuota kyseistä laukkua häntä kohti jotta poika saisi otettua sen mukaansa, otti Sin sen hämmennyksestään huolimatta vastaan, pienen hymyn kohoten väkisinkin huulille tämän katsoessa Albaa.
Kyllähän hän näki tuon yrityksen taakse, vaikka ei sen taakse kätkeytynytkään mitään muuta kuin huoli pojasta itsestään jolla oli tapana hieman laiminlyödä omia tarpeitaan mitä tuli uneen tai nälkään, ja Albahan tottakai tiesi ainakin tuosta jälkimmäisestä ongelmasta.

Punan alkaen jälleen kerran kohoamaan hiljalleen toisen kalpealle iholle, käänsi Sin katseensa sillä kertaa pois saadakseen ruoan talteen toiseen olkalaukkuun, jonka jälkeen Sin laskeutui varoen toisen kasvojen tasolle. "Kiitos Alba. Vaikka huolehditkin kaltaisestani piru parasta aivan liikaa ikäiseksesi, ja laiminlyöt samalla omat unentarpeesi vaikka tiedämme molemmat: ettei päivästäsi tule sen helpompi kuin ne viimeiset kolme päivääkään." Hiljaisen äänen todeten hymyn kanssa rauhallisesti tytölle, joka hengitti vieläkin raskaasti äkillisen juoksumatkan johdosta. Sin olisi voinut painaa suukon toisen otsalle saadakseen toisen rauhoittumaan, mutta isänsä tarkkailevan silmäparin ja Alban nolostuneisuuden tiedottaen... tyytyi tämä nostamaan käden hellästi tuon pään päälle ja pörröttämään isovelimäisesti pitkiä hiuksiä siinä toivossa että ne menisivät edes vähän sekaisin, ennenkuin selkä kääntyi ympäri takaisin ratsuansa kohden.
Arabian kielen kysyen tuolta ylpeältä eläimeltä olivatko he valmiita lähtemään samalla kun jalka asetettiin jalustimen päälle kipuamisen helpottamiseksi.

Hopeisen katseen kääntyen hitaasti vielä kerran kauemmaksi jääneeseen isäänsä, pään tehden pienen nyökkäysmäisen liikkeen tuolle sanattomana lupauksena tulla hengissä takaisin, ja viimeisenä Albaan, hiljaisen äänen lausuen ettei tuon tarvitsisi huolehtia hänestä ja että hän palaisi parhaimmassa tapauksessa yön aikana takaisin ja näkisi toisen sitten aamulla, samalla kun käsi asetti suojaavan kangaskappaleen suun eteen ja sen jälkeen hupunkin vielä ennenkuin kieli teki tutun äänen kitalakeen lähtemisen merkiksi.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:31

Nuorukaisen noustessa satulaan – kohottautui musta hevonen takajaloilleen ja iski kavionsa levottomana maahan, josta kuiva hiekka lennähti tuulen vietäväksi. Hevosen lähtien heti laukkaan kuullessaan ratsastajan käskyn matkaan lähtemisestä. Alban jääden seisomaan paikoilleen kuin että olisi juossut reunalle vilkuttamaan tai huutanut nuorukaiselle palaamaan mahdollisimman pian takaisin. Vihreiden silmien katsoen niin kauan kunnes ne eivät enää kyenneet näkemään ratsastajaa, jonka erämaa nielaisi ja tulisi siitä eteenpäin päättämään palaisiko toinen takaisin. Huivin päitä pitelevän kämmenen puristautuen tiukemmin nyrkkiin rintakehän edessä. Voimakkaan tuulen pyyhkäistessä hiukset alas hartian edestä ja heiluttaen niitä tahtonsa mukaan.

Anubiksen laskien katseensa hetkeksi maahan. Ehkä olisi parempi – ettei Alba tietäisi Sinin todellisesta tehtävästä, joka ei pakosti pitäisi sisällään pelkkää ratsastamista eri paikkoihin - vaan voisi olla, että nuorukainen joutuisi myös turvautumaan lähitaistelutaitoihinsa – jos tilanteet pääsisivät kärjistymään. Juuri tämän takia Anubis ei lämmennyt Sinin ja Alban tunteille. Heidän sukunsa ei ollut heikkoja varten.

”Alba.”
Nimensä kutsuminen saaden kääntymään puoliksi vanhemman suuntaan ennen kuin pieni pään nyökkäisy riitti ymmärtämisen merkiksi.
”Tule takaisin sisälle. Meillä on vielä paljon tekemistä ennen iltaa.”
Anubiksen astuen syrjään oven suulta, että neito pääsisi kulkemaan ohitse hetken hidastelemisen jälkeen. Hopeisten silmien kääntyen vielä viimeisen kerran katsomaan erämaan suuntaan. Muinaisen Egyptin kielen pyytäen jumalten varjellusta Sinille ja johdatusta, että tämä pääsisi palaamaan turvallisesti kotiin.
Oven sulkeutuessa, lensi pihamaan poikki pikimusta korppi, jonka näkeminen aavikolla tiesi pahaa tulevaksi.

Ratsun lähtiessä samantien laukkaan vailla minkäänlaista epäilystä ratsastajastaan tai pelkoa siitä mihin nämä kaksi sillä kertaa joutuisivat, pysyivät hopeiset silmät koko sen ajan pelkästään menosuunnassa, näiden edes kääntymättä vilkaisemaan taaksensa nähdäkseen kotinsa, pihalle jääneen tytön johon nuorukaisella oli kehkeytynyt isompi side kuin ulkoisesti annettiin ymmärtää, sekä isä joka kuitenkin uskalsi lähettää kuopuksensa matkaan vaikka voisi olla mahdollista että jokin ei välttämättä menisi aivan niinkuin pitäisi.

Tunteja kuluen eteenpäin, alkoi edessäpäin viimein erottua tuo pieni kaupunki jossa seuraava kohde sijaitsi. Kaupungin olematta yhtä iso tai tähdellinen kuin pääkaupunki, jossa kuullemma hallitsi nykyisin kuvankaunis kuningatar joka oli kaikkea muuta kuin entinen hallitsija, mutta ilmeisesti - ainakin kuuleman mukaan, tuo kyseinen kuningatar hallitsi juuri sitäkin kylää. Auringon ollen päässyt taivaan keskelle Sinin saapuessa perille, tämän laskeutuen loppumatkan pois ratsailta jottei olisi herättänyt sen enempää huomiota kuin olisi tarpeen mutta pitäen silti huolen että ratsu olisi käytettävissä mikäli tilanne menisi liian rumaksi.
Hevosen päätyen piiloon, silitteli Sin vielä pienesti tuon kaulan aluetta rauhoittavasti, luvaten tulevansa takaisin niin pian kuin vain se olisi mahdollista jotta he pääsisivät ajoissa kotiin, ennenkuin Sin liittyi ihmismassan sekaan. Sulautuen joukkoon, niinkuin tämä oli tehnyt jo vuosia alle viisitoista vuotiaana, ennen isänsä löytymistä, ja mitä tämä oli myös kehitellyt viimeisen kahden vuoden aikana entisestään muiden kykyjensä ohella. Sinin hakeutuen rakennuksien katolle, mistä hän pystyi näkemään kohteensa sijainnin ongelmitta kun tuo astuisi ensin ulos talostaan. Silmien, jotka peittyivät hupun alle kääntyen hitaasti taivaalle sijaitsevaan aurinkoon arvioivasti. Mikäli Anubiksen tiedot ja Sinin laskelmat pitäisivät paikkansa... pitäisi kohteen astua pian ulos.

-------

Auringon ollen noussut jo italian maaperällä, toivottaen sen asukkaille enemmän tai vähemmän aamun toivotuksen, vaikka näyttikin uhkaavasti siltä että aurinko jäisi sinä päivänä pienemmäksi, mutta se oli riittänyt silti herättämään myös tuon kartanon asukkaat hereille.
Tai itseasiassa, tuttu ääni, joka kantautui viereisestä huoneesta jonne oli remontoitu lastenhuone. Tuon kyseisen äänen saaden hopeiset silmät avautumaan samantien hyvin nukutun yön jälkeen, ennenkuin nuori nainen nousi hitaasti ylös pehmeältä sängyltä vaivautumatta edes yrittämään vaihtaa yömekkoa pois päältään. Naisen kohdistaen askeleensa tuota ääntä kohti, jonka omistaja oli herättänyt aina jommankumman vanhemmista tavalla tai toisella viimeisen puolentoista vuoden aikana. Eveyn astellen ovenkaarmeista sisään vailla minkäänlaista epäilystä, kohdaten lastenhuoneen ja pinnasängelly nousseen poikalapsen, joka piteli itseään pystyssä puisten pinnojen tukemana, vaikka samalla tuo yrittikin jo nousta itse pois tuosta turvasängystä hyvää vauhtia, nousi hymy väkisinkin äidin huulille tämän katsoessa esikoisensa yrityksiä.

"Huomenta pikkuinen..." Eveyn lausuen iloisesti, tämän ottaessa välimatkan kiinni saadakseen tuon pienen pojan syliinsä, joka lopetti huutonsa samantien kun tämä tiesi pääsevänsä pois sängystänsä, huulten painautuen koskettamaan lapsen otsan seutua rakastavasti, samalla kun Evey nosti tuota hieman paremmin sylissään "ei herätetä isää vielä, eihän?" Hiljaisen äänen kysyen lapselta, etusorman asettuen huulen eteen hiljenemisen merkiksi, vaikka samalla Evey kyllä tiesi miehensä kyllä kuulevan lapsensa itkun, naurun ja huudot vaikka kartanon kellareihin tai ulos asti, kiitos normaalia kehittyneemmän kuulonsa, mutta jos tuo saisi edes sen hetken aikaa levätä kauemmin kuin normaalisti... olisi se sen arvoista.

Auringon kohottautuessa hiljalleen taivaan rantaa ylöspäin – loi se kirkkaita säteitään taivaan poikki, mitkä lopulta etsivät tiensä ikkunaverhojen lomitse sisälle taloon. Yhden säteen löytäen tiensä suoraan Giovannin kasvoille, mikä sai kulmat rypistymään ja pään kääntymään automaattisesti sivummalle saadakseen helpotusta häikäisemiseen. Pian tuosta hetkestä eteenpäin alkaen kuulumaan selvää itkemistä, joka kuului pariskunnan esikoiselle. Patjan liikahtamisen ja miehen käden siirtämisen kertoen Eveyn reagoivan ääneen sillä kertaa ensimmäisenä. Giovannin tuntien vaimonsa nousevan pois käden alta ja hiipivän hiljaa ulos huoneesta. Patjan liikahtaessa uudelleen kun vartaloa tuli käännetyksi kylkiasennosta selälleen ja kyynärvarren kohottautuen poikittain silmien ylitse. Lapsen itkun vaimetessa, kertoi se sanattomasti Eveyn päässeen lapsen luokse ja nostaneen tämän pois sängystään. Aluksi niin surullisen äänen tilalle kohoten iloinen nauraminen ja korkeat huudahdukset, joita ei vielä ymmärretty hillitä.

Lasten pelosta kertovien huutojen sekoittuen kopterista lähtevän voimakkaan äänen sekaan. Terävien huutojen käskien sotilaita hyppäämään alas kopterista ja ”siivoamaan” alue. Valvojien puolestaan huutaen lapsille omia käskyjä, jotka kehottivat pysymään yhdessä ja pakenemaan kellariin, joka oli tarkoitettu juuri tuollaisia hätätilanteita varten – kyseisestä paikasta päässen vuoren sisällä kulkevaan luolastoon ja sieltä pihalle turvallisen välimatkan päähän.

Lastenhuoneen oven avautuessa toistamiseen – astui puolestaan Giovanni kynnyksen ylitse katseltuaan hetken vaimoansa ja lastansa sarastavan aamu auringon valossa. Lämpimän hymyn kohottautuen miehen kasvoille, joita kahden vuoden vanhentuminen ei ollut kohdellut kaltoin vaan pikemminkin ne täydensivät merenpihkan värisiä silmiä, jotka kertoivat sanattomasti iän tuomasta viisaudesta.

Alban kaapatessa jälkeen jääneen lapsen syliinsä juuri sopivasti ennen aseen laukeamista. Luodin lentäessä todelta läheltä, raapaisi se verisen haavan posken ihoon. Käsivarsien puristaen nuorempaa entistä enemmän suojelevammin. Kiihtyneen hengityksen hukkuen lapsen paniikinomaiseen itkuun. Vihreiden silmien nähdessä silloin kaiken tuon kaaoksen takana seisovan miehen, joka suuntasi sähkön siniset silmänsä suoraan kohti. Miehen kohottaessa etusormensa osoittamaan kaksikkoa ja käskien ampumaan nämä sen ihmeellisimpiä syitä. Kuin kaikki tuo väkivalta olisi ollut puhdasta peliä, ei mitään henkilökohtaista.

Giovannin päästessä rakastamiensa ihmisten luokse. Suotiin Eveylle hellä suudelma huulille hyvän aamun toivotukseksi, minkä jälkeen vahvat kädet hakeutuivat poikalapsen ympärille ja nostivat tämän vuorostaan isänsä syliin. Giovannin nostaen esikoisensa suorien käsivarsiensa varaan ja puhuen lapselleen lepertelevästi, mikä sai nuoren sielun nauramaan entisestään. Auringon säteiden heijastuessa lapsen silmistä, joissa häivähti merenpihkaa ja hopeaa sopusoinnussa keskenään. Kertoen kummankin sukuhaaran olevan yhtä vahvoja keskenään ja nyt ne olivat yhdistyneet yhdeksi vahvaksi kokonaisuudeksi.

Sähkön sinisen ja hopean kohdatessa toisensa vailla minkäänlaista lämpöä välillään. Isän ja esikoisen ottaen yhteen voimia säästelemättä vaikka vanhemman käsiä välillä pidättelikin jonkinlainen sympatia, mutta mitä enemmän Zayn sotilaat satuttivat muita kasvatuskodin asukkaita – sitä nopeammin hävisi isän lämpö lastaan kohtaan.

Lapsen nauraessa vielä enemmän kun Giovanni pyörähti parikertaa ympäri ennen kuin laski esikoisen alas – ettei Eveyn tarvitsisi pelätä henkeään pidätellen vieressä. Lapsen päätyen lopulta takaisin äitinsä rakastavaan syliin. Giovannin ottaen vaimonsa käsipuoleen. Molempien heistä kiinnittäen huomionsa sen hetken ajaksi esikoiseen, joka oli heille rakkaampi kuin mikään muu maailmassa. Lämpimän hetken särkyessä äkilliseen kolahdukseen ikkunalasia vasten. Giovannin mennessä katsomaan, huomasi tämä kuolleen linnun ikkunalaudalla. Eläimeltä oli mennyt saman tien niskat poikki törmäyksen tapahtuessa. Totta kai kyseinen oli normaalia missä päin tahansa, mutta Giovannille se aiheutti kylmäävän tunteen sydän alaan asti. Katseen kohottautuen merelle, minkä suunnalla länsi sijaitsi.

Alba oli ensimmäinen joka uskaltautui ulos kellarista. Hän oli jäänyt vaikka muut olivatkin paenneet luolastoon. Sankan savun ottaen ensimmäisenä vastaan. Ulkona vallitsevan näyn saaden kyyneleet kohoamaan silmiin väkisin. Tulen nuollen pihamaan rakennuksia ja joka paikassa lojuen rikottuja tavaroita, kuolleista puhumattakaan. Katseen eksyen viimeisenä kallion kielekkeen reunalla sijaitsevaan puuhun, jonka luokse kompuroivat askeleet veivät. Pidätellyn itkun ja kurkkua kuristavan tunteen saaden kauniit kasvot vääntymään tuskasta ennen kuin polvet antoivat periksi. Alban vajoten yltä päätä veressä olevan Anubiksen eteen, joka oli seivästetty rintakehästään brutaalisti puun runkoon vaikka tämä oli vajonnut selvästi istumaan ennen lopullista iskua. Alban olotilaa mitenkään parantamatta se, että tämä näki mestarinsa vielä hengittävän vaikka veri virtasi suusta samaa tahtia ulos. Tärisevien käsien kohottautuen puukappaleen, joka oli otettu keihääksi, varren ympärille. Alban yrittäen alkaa vetämään kyseistä irti, mutta se oli isketty todella voimalla takana sijaitsevaan puunrunkoon kiinni. Turhaan. Käsien valahtaen lopulta alas, kyyneleiden valuen silmistä jo selvästi. Kankaan repeämisestä syntyen äkillinen ääni kun paidan helmasta kiskaistiin pala, jolla alettiin pyyhkiä verta kadoksiin tajuttoman vanhemman kasvoilta. Huulten erkaantuen toisistaan, kutsui takerteleva ääni miestä nimeltä. Sekaisin olevien ajatusten toivoen vain enää, että toinen avaisi silmänsä.

Eveyn yrittäen vielä rauhoitella esikoisensa nauravaa ääntä pienemmälle, tietäen kyllä sen kuuluvan heidän makuuhuoneeseensa sekä herättävän Giovanninkin metelöinnillään, vaikka samalla... ei Evey voinut olla myöntämättä etteikö hän pitäisi tuon pikkuisen naurusta erityisesti niin varhain aamusta.
Naisesta tuntuen aina kun tämä pieni poika rupesi nauramaan, valaisi se koko huoneen kerrallaan niinä synkimpinäkin hetkinä kun kaikki tuntui olevan pielessä ja pahasti, äidin toivoen ettei esikoinen koskaan menettäisi tuota iloaan, jota molemmat vanhemmat rakastivat enemmän kuin mitään muuta. Hopeisten silmien erottaen sivusilmälle liikettä oven suunnalta, tiesi Evey samantien Giovannin päässeen ylös sängystä, huomioi lapsikin silloin isänsä ja merkiksi tämä alkoi nauramaan entistä iloisemmin, enään edes yrittämättä hiljentää ääntään.

Lapsen tullen annetuksi suosiolla Giovannille suudelman jälkeen, jotta isä olisi voinut sanoa myöskin huomenet lapselleen omalla tavallaan niinkuin aina siihen asti, äidin katsoen hymyillen Giovannin leikkiä esikoisensa kanssa joka sai tuon entistä iloisemmaksi, vaikka kun Giovanni alkoikin pyörittämään nuorimmaista, joutui Evey tokaisemaan hiljaisesti tuon olevan varovainen... vaikka poika itse ei näyttänyt laittavan vauhtia mitenkään pahakseen.
Lapsen päätyen kuitenkin takaisin turvallisesti Eveyn syliin, hymyili tämä noille molemmille perheenjäsenille, ennenkuin Giovanni siirtyi huomaamattomasti lähemmäksi vaimoansa sekä esikoistaan, kohtasivat hopeinen ja meripihka toisensa sen pienen hetken ajan. Se hetki olisi naisen puolesta voinut jatkua vielä pitkäänkin mutta sen tullen kuitenkin keskeytyneeksi äkillisen kolahduksen myötä, joka sai sydämen sykähtämään kovemmin rintakehän alla. Toisen käden nousten automaattisesti esikoisen toisen korvan päällä, tuon pään tullen painetuksi varoe hartiaa vasten Giovannin mennessä katsomaan mikä äänen oli aiheuttanut, seurasi hopeinen katse tuon liikehdintää. Minkään kuitenkaan sillä kertaa käymättä kimppuun, uskaltautui nainenkin tulla esille nähdäkseen äänen aiheuttajan, tämän kohdaten sen saman minkä Giovannikin.
Tämän katsoe kuollutta lintua hetken aikaa lamaantuneena, äkillisen kivun leviten rintakehällä, saaden hengityksen muuttumaan sen hetken ajan vaikeammaksi ja nielaisun tapahtumaan myös astetta hankalammin. Eveyn tietäen sen saman minkä Giovannikin vaikka sanoja ei sanottukaan ääneen, tiesi hän sen ilman uutisiakin ettei kaikki olisi hyvin. Eveyn kääntäen katseensa hetkeksi Giovanniin nähdäkseen tuon katsovan vieläkin kauas horisonttiin juuri siihen tiettyyn suuntaan, sai tuo pieni jokellus uudemman kerran ajatuksien palautumaan. Eveyn hengähtäen raskaammin, vaikka tämä ei tuntenutkaan itseään hyväksi missään vaiheessa. Pahan aavistuksen tuntuen sydämessä asti. "... Menen tekemään aamupalaa ja syöttämään Andrean... tuletko mukaan?"


Äkillisen kylmäävän tunteen saaden katseen kääntymään hitaasti kohti suuntaa, mistä hän oli saapunut, sen tunteen jättämättä ketään tai mitään jälkeensä muuta kuin epäilyksen, pahan aavistuksen ja tunteen, mikä kertoi ettei kaikki olisi hyvin kotona päin.
Sinin tuntien sen saman minkä siskonsakin, vaikka nämä olivatkin kaikki erossa toisistaan, sen saman kivun rintakehällä kertoen jonkin olevan pielessä. Tavaran jonka Sin oli saanut käsiinsä, tullen sujautetuksi olkalaukkuun ja hupun taas asetetuksi enemmän kasvojen eteen, ennenkuin tämä poistui takakautta takaisin kadulle niin rauhallisen näköisenä kuin tilanteessa hän pystyi, vaikka kuopus olisikin halunnut juosta takaisin ratsunsa luokse jotta olisi päässyt lähtöön nopeammin. Sinin löytäen eläimen samaisesta piilosta, vaikka tuon käyttäytyminen olikin muuttunut levottomammaksi, ei Sin aikaillut sen enempää, vaikka hän tiesikin ettei hän siltikään olisi kotona ennen iltaa.

Jonkin saaden Azrankin kääntämään äkisti katseensa nimenomaan tuohon samaan suuntaan, vaikka tämän tuntemukset eivät olleetkaan yhtä vahvat kuin sisaruksien ja isänsä välillä.. tiesi tämä jotain pahaa tapahtuneen. Kasvoilla välähtäen selvä huoli kun tämä käänsi katseensa kohti tuota aluetta jossa hän oli asunut vielä kaksi vuotta sitten, vasta kun joku kysyi oliko hän kunnossa, sai tämä kansalainen osakseen hämmentyneen katseen joka kuitenkin peittäytyi aavikkokansan vaatetukseen kuuluvan suojaavan hupun taakse.
Neidon mumisten jotain kiitoksesta ja olevansa kunnossa, ennenkuin tämä jatkaisi matkaansa. Olihan se niitä ainoita kertoja kun hän pystyi liikkumaan kaupungissa ilman isompia huomion saamista tai että kiireet veivät kaiken ajan.

Eveyn mainitessa aamutoimien jatkamisesta normaaliin tapaan vaikka paha-aavistus oli vallannut heidän kummankin ajatukset – kääntyivät merenpihkan väriset silmät naista kohti ja pään tehden pienen nyökkäyksen, joka kertoi sanattomasti Giovannin tulevan kohta perässä. Kuollutta lintua ei voinut jättää lojumaan ikkunalaudalle vaan se olisi otettava hetkeksi kantoon ja vietävä ulos. Eveyn lähtiessä Andrean kanssa alakertaan – haki Giovanni kylpyhuoneesta käsipyyhkeen, jonka sisään kuollut lintu otettiin. Hänen mennen alakerran taka-ovelle toisia portaita käyttäen – ettei kukaan näkisi mitä hänellä oli tuona hetkenä. Oven avautuen ja sulkeutuen lähes täydellisen äänettömästi. Paljaiden jalkojen asettuen terassille jätettyihin sandaaleihin, minkä jälkeen askeleet lähtivät viemään laajan nurmikentän poikki syrjemmällä sijaitsevan metsän reunan luokse. Aikaisen aamun kosteuden pystyen vielä haistamaan raikkaana, vielä aurinko ei ollut ehtinyt lämmittämään ilmaa liiaksi. Giovannin seisahtuen marjapensaan juurelle ja laskeutuen varovaisesti polvilleen. Kämmenten kaivaen pehmeään maahan sopivan syvän kuopan, jonne lintu laskettiin pyyhkeen sisältä. Kasaksi kasatun maan päätyen takaisin kuopan peitoksi, painettiin kyseinen kohta vielä tiiviiksi ja lopuksi pintaa särjettiin epätasaiseksi – ettei se poikkeaisi liikaa ympäröivästä maasta.

Giovannin palatessa sisälle – päätyi käsipyyhe heitetyksi roskiin ja kädet pestiin kyynärpäitä myöten ennen kuin isä soi läsnäolonsa uudelleen lapselleen. Hänen istuutuen ruokapöydän toiselle puolelle kahvin ottamisen jälkeen. Yleensä tuollaisessa tilanteessa alettiin lukea aamulehteä, mutta Giovannista oli paljon mielenkiintoisempaa seurata Andrean syöttämistä. Lapselle tarjotun pehmeän ruoan tuntuen päätyvän enimmäkseen suun pieliin ja rinnuksille – sillä joka kerta kun ruoka saatiin suuhun asti, teki lapsi jonkun ylimääräisen äännähdyksen, joka sai ruoat pulpahtamaan ulos. Hymyn kohottautuen väkisin Giovannin huulille vaikka tämä yrittikin pitää itsensä vakavana – ettei Evey olisi luullut hänen nauravan toisen epätoivoiselle yritykselle saada lapsi syötettyä.
”Haluatko vaihtaa paikkaa hetkeksi, että pääset myös syömään jotakin.”
Isän tarjoutuen vapaaehtoisesti auttamaan esikoisen ruokailussa, jota lähes automaattisesti pidettiin naisten vastuulla. Giovannin haluamatta kuitenkaan tehdä mitään selvää raja jakoa vanhempien velvollisuuksien välillä. Kämmenen kallistuen ylöspäin - eleen pyytäen sanattomasti Eveyltä lusikan, jolla Giovanni voisi jatkaa lapsen syöttämistä.Giovannin antaessa vaimollensa vain pienen nyökkäyksen vastaukseksi, muuta sillä kertaa tarvittu sanomaan mitään että Evey olisi ymmärtänyt. Lintua ei voinut jättää tuohon, ja Giovanni tiesi sen, hän tiesi sen.
eveyn nyökäten hymyillen takaisin tuolle, ennenkuin tämä lähti Andrean kanssa kulkemaan alakertaan kun taas Giovanni vuorostaan aivan toiseen suuntaan. Äidin ja esikoisen löytäen tiensä tottuneesti tuohon kotoisaan keittiöön jonka ääreen oli kahden vuoren sisällä ilmestynyt myös tuolle pienelle lapselle oma syöttötuoli, mihin tämä päätyikin vaikka Andrea itse ei kovin pitänyt tuosta kyseisestä tuolista, joka teki pois liikehdinnästä lähes mahdottoman.

Äidin löytäen lapsensa oman ruoan jääkaapista, ja sitä kautta mikroon hieman lämmitettäväksi, vaikka sen ulkomuoto ei muuten ollutkaan mitenkään kovin mielihaluja houkuttava.
Purkin tullen poistetuksi mikrosta, kääntyi Evey katsomaan esikoistaan joka ei näyttänyt sen iloisemmalta tulevaan aamupalaansa joka sisältyi keinotekoisesta purkkihedelmämössöstä, vaikkei tuo pystynytkään sanoin mielipidettään lausumaan ääneen vielä. Eveyn istuutuen viereiselle tuolille Andrean vierelle, kohtasivat hopeinen ja hieman erikoisempi värivalikoima toisensa auringon säteiden osuessa tosiinsa.

Giovannin astellessa myös aikanaan kaksikon seuraksi vain nähdäkseen Andrean syövän osan ruoastaan, kitisten ja lopuksi ruoan päätyen aivan muualle kuin sen olisi pitänyt, yritti Evey pitää huvittuneisuutensa myös piilossa vaikka myös tuo työ oli varsin turhauttavaa. "Yhtä hyvät ruokatavat kuin isällään..." Eveyn huokaisten raskaasti, kääntäen samalla katseensa Giovanniin joka siemaili kahvia rauhassa samalla kun katseli huvittuneesti vaimonsa turhia yrityksiä saada esikoinen syömään edes osan ruoasta sen sijaan että mössö olisi päätynyt aivan väärään paikkaan, miehen tarjoutuen vuorostaan syöttäjän rooliin, hymähti Evey toiselle ennenkuin luovutti lusikan tuolle suosiolla.

Naisen nousten ylös paikaltaan jotta isä saisi vuorostaan yrittää syöttää esikoistaan, toivon mukaan hieman paremmin kuin hän itse, siirtyi tämä vuorostaan keittiötason vierelle mistä kakki aamupalan tekoon tarvittava löytyisi käden ulottumilla.
Kahden hengen ruoan alkaen valmistautumaan omaa tahtiaan, keskeytyi se aina välillä hetkeksi kun tämä vilkaisi kaksikkoa olkansa ylitse. Andrean lämpeämättä sen enempää isälleen kuin äidilleenkään ruokailussa, - aina kun tämä näki lusikan tulevan kohti unohti tämä kapinallisesti ja pudisteli päätään, mutta jos ruoka tosiaan päätyi suuhun asti tuli puolet siitä takaisin vaatteille. Pienen käden huitaisten lusikkaa kauemmaksi itsestään sen verran voimalla että siinä ollut ruoka lennähti Giovannia kohti, kääntyi Evey tuolloin juuri parahiksi ympäri. Käden nousten nopeasti suun eteen pienen naurusta kertovien tärskähdyksien pidättelemiseksi, hiljaisen äänen pyytäen anteeksi nauruaan miehelle, joka itse oli saanut huvittuneisuutensa pidettyä edes aisoissa kun hän oli ollut samassa tilassa.
Kahden lautasen tullen lasketuksi ruokapöydälle, toisen Giovannille ja toisen itselleen vaikka Evey painoikin vielä lohduttavan suudelman tuon huulille vaikka tätä vieläkin kyllä huvittu selvästi esikoisen jääräpäisyys.

Lusikan päätyen ojennetuksi pyynnön jälkeen – alkoi isä yrittää saada esikoisensa syömään, sen paremmalla menestyksellä kuitenkaan. Viimeisen jyrkän kieltäytymisen saaden ruoan lentämään lusikasta suoraan vanhemman silmien väliin, josta se alkoi valua alaspäin. Giovannin menettämättä kuitenkaan silloinkaan hermojaan vaikka Andrea ei näyttänyt pätkääkään katuvalle, Eveyn naurun pidättelemisen parantamatta asiaan sen enempää. Puurolautasten tullen asetetuksi tarjolle aikuisten syötäväksi, vilkaisivat merenpihkan väriset silmät tuota valkean posliinista lautasta, jossa moniviljapuuro höyrysi ja sen päällä tuoreita metsämarjoja sekä voi nokare. Isän katsoen uudelleen esikoistaan, joka oli selvästi alkanut tapittamaan uteliaana isänsä ruokaa.
”Tätäkö sinä haluat?”
Giovannin kysyen johdattelevasti lapselta, joka edelleen seurasi tarkkaavaisesti kun syöttölusikka upposi puuron sekaan ja otti siitä jopa pari marjaa mukaan. Lusikan päätyen ensin aikuisen huulten eteen, mitkä puhalsivat puuroa jäähdyksiin ennen kuin sitä tarjottiin nuorelle sielulle. Andrean ottaen lusikan vapaaehtoisesti vastaan ensimmäistä kertaa sinä aamuna ja kun se vedettiin pois - taputtivat kädet toisiaan vasten ja iloinen hangonkeksihymy kohosi kasvoille. Isän naurahtaen lapsensa reaktiolle ja kääntäen katseensa kokonaan äitiin, joka oli varmasti yhtä hämmentynyt näkemästään.
”Aamuruokavalioomme taisi tulla muutos. Vai olenko väärässä?”
Giovannin tarjotessa uutta puurolusikallista Andrealle – söi tämä edelleen sen vapaaehtoisesti, haluten pikemminkin lisää kuin että olisi alkanut taistelemaan vastaan. Isän syöden toisella kädellään myös tuota kyseistä puuroa, jonka tämä oli päätynyt jakamaan esikoisensa kanssa. Mitäpä vanhempi ei tekisi lapsensa tähden?

**************

Myöhäisen iltapäivän laskeutuessa aavikolle – ei aurinko ollut laskeutunut vielä kokonaan horisontin rajan taakse, mutta jos osasi katsoa tarkemmin – pystyi näkemään sinisenhetken tekevän tuloaan hiljalleen. Ulkorakennuksia nuollut tuli oli sammunut lopulta ja jättänyt jälkeensä palanutta puuta sekä tuhkaa. Päärakennus oli kärsinyt sen verran savuvaurioita – ettei sen sisätiloissa voisi vielä viettää aikaansa tai vielä vähemmän uskaltautua nukkumaan. Onneksi pihamaa oli sen verran suojaisa ja iso, että sinne oli pystynyt pystyttämään väliaikaisen telttamajoituksen. Kasvatuskodin piha oli muuttunut päivän aikana telttakyläksi, josta lapset saisivat edes jonkinlaisen suojan öitä vasten. Lämpötila ei onneksi laskenut aavikolla vaarallisen alas siinä kuussa, mikä teki pihalla olemisen mahdolliseksi.

Anubiksen tajunnantason kirkastuessa – pystyi tämä kuulemaan nuotion rauhoittavan rätinän ja lasten hiljaisen puheen, mutta kaikkein eniten kuuloaisti kiinnitti huomionsa kauniiseen ääneen, joka lauloi unettavalla ja rauhoittavalla sävelmällä muille kanssa olijoille. Laulamisen tarkoituksena ollen selvästi rauhoittaa muita ja valaa toivoa paremmasta huomisesta. Raskaiden silmäluomien siirtyessä hopeisen katseen tieltä – huomasi Anubis makaavansa maahan sijatuilla patjoilla, joiden suojaksi oli rakennettu kankaasta katos. Tutun kellertävän silmäparin ilmestyessä yhtäkkiä eteen – ei kestänyt kauankaan kun kuului Simonin tuttu maukaisu ja eläin asettui kerälle vanhimman rintakehän päälle kuin haluten suojella haavan sattumasta enää yhtään enempää. Väsyneen hymyn kohottautuen hiljalleen huulille, jotka oli alussa pesty puhtaaksi tuoreesta verestä.

Hopeisten silmien kääntyessä viimeiseksi nuotion suuntaan – pystyivät ne näkemään lasten kerääntyneen tulen lähelle ja kuuntelevan tuon yhden neidon laulamista, jonka ääni sulatti kylmimmänkin jään ja toi rauhan sieluun kevät tuulen tavoin. Alban päällä oli vain räsyinen mekko, jonka tuhka ja veri olivat sotkeneet. Paljaita hartioita suojaten yksinkertainen kudottu huivi, jonka päitä käsi piti tavan mukaan nyrkin sisässä rintakehän edessä. Tuon hetken ajan Anubis näki Alban vahvana naisena – ei heikkona piiloon pyrkivänä yksilönä, joka säikähti omaan varjoaankin. Anubiksen myöntäen olleensa väärässä. Hän oli aliarvioinut tuon neidon pahasti.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:34

Kivun sekaisen huudon jääden kaikumaan aavikon pimeyteen karmaisevana, ennenkuin terä tuli vedetyksi irti ruumiista jonka viimeisen henkäyksen pystyi hopeinen katse näkemään pimeydestä huolimatta nuotion valoa vasten. Terän tullen kiskaistuksi irti vailla minkäänlaista merkkiä säälistä, tuon nopean liikkeen saaden kuolleen miehen valahtamaan raskaasti pehmeään hiekkaan. Hiekan pöllähtäessä ilmaan, huokaisi Sin silloin raskaasti tietävänsä näyttävänsä varmasti enemmän kuin murjotulta sillä hetkellä, hopeisen katseen hakeutuen hitaasti ympäri nähdäkseen kolme muuta aavikkorosvon joukkion jäsentä jotka olivat kuolleet kukin tavalla tai toisella lähekkäin Sinin terän kautta, kun nämä olivat aluksi saaneet tämän kaapattua kesken matkan, sitten hakanneet tätä monta tuntia ja lopuksi yrittäneet varastaa tämän tavarat, mukaan lukien laukun joka sisälsi kaiken selviytymiseen aavikolla... sekä tuon kultaisen kaulakorun joka oli ollut piilotettuna vaatteiden alle.
Nielaisun tapahtuen astetta vaikeammin, käden laskeutuen hitaasti koskettamaan lantion aluetta, vain tuntiakseen verestä kostuvan alueen joka ei halunnut millään tyrehtymään, tiesi Sin joutuvansa kiirehtimään mikäli halusi pitää tajuntansa sekä itsensä hengissä kotiin asti.
Sinin ottaen hevoseensa välimatkan umpeen, tälle mennen hetki kun tuota yritettiin vapauttaa viereisen puun oksasta, tuon kyseisen eläimen käyttäytyen jo valmiiksi levottomasti, sen auttamatta mitenkään heitä molempia kiirehtimään. Hiljaisen äänen rauhoitellen ratsua pysymään edes sen hetken ajan paikoillaan, tämän lausuessa saavansa tuon nopeammin irti jos tuo ei kokoaika olisi nousemassa takajaloilleen. Monimutkaisen solmun tullen viimein avatuksi, ei Sin aikaillut. Tämän nousten samantien satulan selkään, tutun käskyäänen antaen hevoselle luvan lähteä liikkeelle niin nopeasti kuin tämä vain pystyisi.


Aurinko oli silloin laskeutunut jo odottamaan seuraavaa päivää kun Sin viimein pääsi edes lähelle tuota kukkulaa, josta pystyi haistamaans selvästi savun ja verenvuodatuksen jo kauas, siltikään sen saamatta tätä hidastamaan tahtiaan kuin vasta kukkulan päällä. Hopeisen katseen käyden alueen hämmentyneenä lävitse, tämän nähden edessään suuren määrän telttoja, tulesta tuhoutuneen alueen, verta, häkeltyneitä lapsia jotka eivät tienneet mitä ajatella... ja sitten verissä olevan isänsä sekä Alban. Simonin kohottaen katseensa isäntänsä rintakehän päältä, vain kohdistaakseen kellertävät silmänsä tuohon mustaan hevoseen sekä veressä olevaan poikaan joka piilotti kasvonsa hupun ja kangaskappaleen alle.

Kuopuksen askelten lähtien viemään kohti talleja heovsen kanssa, Sinin yrittäen näyttää mahdollisimman hyvin voivalta vaikka joka askeleella minkä tämä sai otettua, sai iso veren menetys ja haavoittuminen silmissä heittämään uhkaavasti vaikka tälle ei olisikaan mitään aikomusta näyttää sen hetkistä tilaansa edes itselleen ennenkuin olisi päässyt pois muiden katseilta: Alban, isänsä sekä muiden kasvatuskodin asukkaiden.
Kodin tuhoutuminen sekä ihmisten murhat olivat jo tarpeeksi iso asia järkyttämään väsynyttä mieltä, entä sitten se että Sin oli haavoittunut, vaikka olikin onnistunut tehtävässään?

Kivun sekaisen huudon jääden kaikumaan aavikon pimeyteen karmaisevana, ennenkuin terä tuli vedetyksi irti ruumiista jonka viimeisen henkäyksen pystyi hopeinen katse näkemään pimeydestä huolimatta nuotion valoa vasten. Terän tullen kiskaistuksi irti vailla minkäänlaista merkkiä säälistä, tuon nopean liikkeen saaden kuolleen miehen valahtamaan raskaasti pehmeään hiekkaan. Hiekan pöllähtäessä ilmaan, huokaisi Sin silloin raskaasti tietävänsä näyttävänsä varmasti enemmän kuin murjotulta sillä hetkellä, hopeisen katseen hakeutuen hitaasti ympäri nähdäkseen kolme muuta aavikkorosvon joukkion jäsentä jotka olivat kuolleet kukin tavalla tai toisella lähekkäin Sinin terän kautta, kun nämä olivat aluksi saaneet tämän kaapattua kesken matkan, sitten hakanneet tätä monta tuntia ja lopuksi yrittäneet varastaa tämän tavarat, mukaan lukien laukun joka sisälsi kaiken selviytymiseen aavikolla... sekä tuon kultaisen kaulakorun joka oli ollut piilotettuna vaatteiden alle.
Nielaisun tapahtuen astetta vaikeammin, käden laskeutuen hitaasti koskettamaan lantion aluetta, vain tuntiakseen verestä kostuvan alueen joka ei halunnut millään tyrehtymään, tiesi Sin joutuvansa kiirehtimään mikäli halusi pitää tajuntansa sekä itsensä hengissä kotiin asti.
Sinin ottaen hevoseensa välimatkan umpeen, tälle mennen hetki kun tuota yritettiin vapauttaa viereisen puun oksasta, tuon kyseisen eläimen käyttäytyen jo valmiiksi levottomasti, sen auttamatta mitenkään heitä molempia kiirehtimään. Hiljaisen äänen rauhoitellen ratsua pysymään edes sen hetken ajan paikoillaan, tämän lausuessa saavansa tuon nopeammin irti jos tuo ei kokoaika olisi nousemassa takajaloilleen. Monimutkaisen solmun tullen viimein avatuksi, ei Sin aikaillut. Tämän nousten samantien satulan selkään, tutun käskyäänen antaen hevoselle luvan lähteä liikkeelle niin nopeasti kuin tämä vain pystyisi.


Aurinko oli silloin laskeutunut jo odottamaan seuraavaa päivää kun Sin viimein pääsi edes lähelle tuota kukkulaa, josta pystyi haistamaans selvästi savun ja verenvuodatuksen jo kauas, siltikään sen saamatta tätä hidastamaan tahtiaan kuin vasta kukkulan päällä. Hopeisen katseen käyden alueen hämmentyneenä lävitse, tämän nähden edessään suuren määrän telttoja, tulesta tuhoutuneen alueen, verta, häkeltyneitä lapsia jotka eivät tienneet mitä ajatella... ja sitten verissä olevan isänsä sekä Alban. Simonin kohottaen katseensa isäntänsä rintakehän päältä, vain kohdistaakseen kellertävät silmänsä tuohon mustaan hevoseen sekä veressä olevaan poikaan joka piilotti kasvonsa hupun ja kangaskappaleen alle.

Kuopuksen askelten lähtien viemään kohti talleja heovsen kanssa, Sinin yrittäen näyttää mahdollisimman hyvin voivalta vaikka joka askeleella minkä tämä sai otettua, sai iso veren menetys ja haavoittuminen silmissä heittämään uhkaavasti vaikka tälle ei olisikaan mitään aikomusta näyttää sen hetkistä tilaansa edes itselleen ennenkuin olisi päässyt pois muiden katseilta: Alban, isänsä sekä muiden kasvatuskodin asukkaiden.
Kodin tuhoutuminen sekä ihmisten murhat olivat jo tarpeeksi iso asia järkyttämään väsynyttä mieltä, entä sitten se että Sin oli haavoittunut, vaikka olikin onnistunut tehtävässään?

Hevosen tullen viedyksi takaisin talliin, joka oli yhden päivän aikana kokemus enemmän ulkonäöllisiä vahinkoja kuin missään muussa vaiheessa niiden vuosien vuosien saatossa. Hevosen päätyen karsinaan, tuolle tullen annetuksi ruokaa pitkän päivän päätteeksi eräänlaisena kiitoksena vaikka mitään ei sanottukaan ääneen tuona kyseisenä hetkenä. Nuoremman irtaantuen uskollisen ratsunsa luota antaakseen tuolle tilaisuuden levätä, ennenkuin hän itse siirtyi hieman sivummalle pimeyteen saadakseen veriset päällysvaatteensa pois päältään ennen muiden luokse menemistä ettei olisi sentään kokonaan näyttänyt teurastajalta ja saaneet muut lapset entistä levottomammaksi muutenkin oudon päivon ohella.
Korvien kuullen jonkun kutsuvan tätä nimeltä, sai se sydämen sykähtämään astetta kovemmin rintakehän alla, kehon liikahtaen vaistomaisesti entisestään pimeyteen, toivoen että Alba päättäisi astua lähemmäksi, kun tuo pään kääntelystä huolimatta ei onnistunut näkemään haluamaansa joka sillä hetkellä piilotteli yhden karsinan väliseinän takana.

Nielaisun tapahtuen astetta hankalammin kun Alba päätti jatkaa puhumistaan, kysymällä etteikö poika antaisi toisen nähdä tätä, tunsi Sin itsensä henkäisevän raskaasti. "... en vain halua että näet minut verisenä... kuin jonain helvetin teurastajana." Pitkän matkan ja puhumattomuuden käheyttämän äänen lausuessa viimein piilostaan toisen kuuluville samalla kun kasvoilta laskettu huivi tuli lasketuksi ruhjotujen kasvojen edestä, ihon tuntien selvästi kuinka veri valui hiljalleen poskelle tehdesty haavasta leukaa pitkin ennenkuin verivana pyyhittiin nopeasti pois paljaalle kämmenselkään.
"Eikö sinun pitäisi huolehtia muista, eikä minusta enemmänkin? Ilmeisesti eräs hapannaama taisi säikäyttää nuorimmaiset oikein kunnolla, taas." Kuopuksen jatkaessa sitten kuin milläkin arkipäiväisellä asialla, vaikka todellisuudessa tämä yritti kuulostaa mahdollisimman normaalilta ettei olisi saanut Albaa luokseen juuri silloin kun tämä nosti valkeaa puuvillapaidan helmaa tarkastellakseen haavaa, josta ajan saatossa arvatenkin kehittyisi uusi arpi muiden samanlaisten seuraksi, mutta nyt ainoa ongelma miten helvetissä hän saisi verentulon tyrehdytettyä nyt kun kaikki tarvikkeet olivat arvatenkin palaneet talon mukana.

"Oletko kunnossa? Hän ei tehnyt sinulle mitään?" Kasvoja suojaavan huivin tullen käärityksi kehon ympärille siteen korvikkeena niin pitkälle kun pituutta riitti, jonka jälkeen paita laskettiin takaisin alas. Sinin uskaltautuen astumaan silloin takaisin näkyviin kunnolla, nähdäkseen Alban kunnolla sitten aamun, hopeisen katseen tarkastellen tuota nuorta naista sen hetken aikaa, vaikka mitä kauemmin tämä katsoi tuota sen paremmin Sin ymmärsi mitä hänen poissaolonsa aikana oli oikein tapahtunut, ja Albakin näytti saaneensa oman osuutensa vaikkei tuolla ollutkaan mitään tekemistä Anubiksen ja Zayn suhteen, periaatteessa. Askelten lähtien ottamaan hitaasti välimatkaa kaksikon välillä kiinni, kunnes näiden välillä oli enään puoliaskelten pysähtyi Sin toisen eteen. Alban pystyen varmasti näkemään Sinin kalpauden sillä hetkellä sekä ruhjoontuneen olemuksen, - Sinin kyllä tiedostaen tuon kyseisen varsin selvästi, mutta sillä hetkellä... ei hän edes välittänyt.
Hetkeen Sin ei tehnyt mitään muuta kuin vain katsoi toisen silmiä, joista näki kokeneen menneisyydessä kaikenlaista, mitä ei saisi koskaan tapahtua kenellekään, ja nyt sen päivän helpottamatta mitenkään varmasti, vaikka samalla toisesta näkikin Alban olevan vahva kokemuksiensa takia. "Olet itkenyt..."
Käden nousten hitaasti toisen lantion ympärille, ja pään painautuen varoen toisen otsaa vasten, kun taas toinen vapaa käsi taas päätyi varoen Alban poskelle jota pitkin kyyneleet olivat aiemmin valuneet tuon nähdessä mestarinsa keihästettynä puuta vasten, vaikka Sin ei tätä vielä tiennytkään. Sormen kulkeutuen hitaasti laukauksesta tulleesta haavasta, joka tarpeeksi läheltä tullessaan olisi voinut tappaa Alban siihen paikkaan jos ampuja olis tähdännyt paremmin. Pienen vihan nousten jälleen sisimmässä, vaikka Sin yrittikin pitää tunteensa kurissa. Hän ei sietänyt niitä ketkä vahingoittivat muita vain sen takia koska sattuivat väärässä paikassa väärään aikaan, eritoten jos kyse oli Albasta sekä siitä miehestä, joka oli valitettavasti sattui olemaan hänen veljensä, vaikka todellisuudessa jos Sinillä olisi pienintäkään mahdollista pärjätä isoveljeään vastaan... olisi tämä valmis laittamaan tuo maksamaan teoistaan. Mutta isänsä 'auttamsien' jälkeen Sinillä ei tulisi olemaan koskaan mahdollisuutta edes haavoittaa tuota mitenkään.

Varjoissa liikahtaen jokin yllättäen kuin kyseinen olisi ilmestynyt paikalle ihan hetki sitten – aiheutti näky pienen ylimääräisen sydämen sykähdyksen. Alba ei varmaan koskaan tulisi sinuiksi varjoissa liikkumisen taidon kanssa, hänen säikähtäen joka ikinen kerta kun kyseinen tapahtui. Säikähdyksen saaden jäädä onneksi tuona kertaa lyhyeksi – sillä toinen henkilö oli vain Alban kutsuma nuorukainen, ei kukaan muu. Neidon kuunnellen vain omaa hengitystään, joka hukkui Sinin sanojen alle. Nuorukaisen puhuessa ensin – ettei ollut halunnut paljastaa olinpaikkaansa verisen ulkonäkönsä takia ja lopuksi kysyen oliko Alba kunnossa vaikka hopeiset silmät saivat vastauksensa ilman sanojakin – niiden nähdessä hämäryyden lävitse tuon valkean räsyisen mekon, jonka lika ja veri olivat sotkeneet – kaikki kokonaisuudessa kertoivat helvetin läpi kävelemisestä. Alban tajuamatta ensin vastata mitään – sillä mitä lähemmäs Sin tuli, vei toinen omalla läsnäolollaan kaiken sen pois, mitä tarvittiin kontrollin ylläpitämiseksi ja juuri tuo kyseinen huomio pelotti Albaa. Oliko hän huomaamattaan ihastunut noin vahvasti Siniin, että sitä olisi voinut kutsua jo rakkaudeksi. Mitä seitsemäntoista vuoden ikäinen tietäisi niin vahvasta tunteesta?

Isomman kämmenen kuin omansa laskeutuen vaivihkaa lantiolle ja siitä puoliksi alaselän puolelle – pelkäsi Alba nuorukaisen kuulevan jo hänen kiihtyneen sydämen läpätyksensä, mikä sai uloshengityksen värisemään taisteluista huolimatta. Hopeisen katseen katsoen syvälle Alban silmiin, joiden vihreä väritys kalpeni mennen tullen nuorukaisen katseen edessä. Sinillä oli juuri sellaiset silmät, jotka vihollinen varmasti muisti tuonpuoleisessakin ja jotka ryöstivät naiselta sydämen lisäksi tämän sielunkin. Alban suoden rauhoittavan hymyn huulilleen ja kohottaen oman kätensä poskeaan silittävän kämmenen luokse, mikä otettiin hellästi otteeseen ja vietiin lähemmäksi luonnon punertavia huulia, jotka olivat janon kuivettamat, mutta silti pehmeät. Kämmenen herkistyneen ihon tuntien huulten hipaisevan juuri sitä kohtaa missä elämänviiva kulki. Silmäluomien sulkeutuen katseen peitoksi, hiljaisten sanojen kuiskaten venäjän kiellä kiitoksen kuolevaisten suojelijalle, että tämä oli suonut Sinin palaavan takaisin kotiin. Alban maistaen maan ja veren Sinin iholla – niiden yhdessä kertoen nuorukaisen haavoittuneen vaikka toinen olikin yrittänyt kätkeä sen vaatteidensa suojiin.

Silmien avautuessa – eivät ne enää kohdistuneet Sinin silmiin vaan laskeutuivat katsomaan paidan alareunaa, joka oli värjäytynyt runsaasta verenvuodosta – olihan haava vuotanut koko paluumatkan ja jatkoi sitä edelleen yksinkertaisesta suojasta huolimatta. Sillä kertaa oli Alban vuoro viedä toinen käsistään haavoittuneen alueen luokse, veren sotkien sormen päät helposti.
”Olet haavoittunut.”
Vihreän katseen kohottautuen heti katsomaan tarkemmin nuorukaista kasvoihin, jossa otsan ja kaulan iholle oli alkanut kerääntymään vaivihkaa kylmän hiki ja kalpeus oli muuttunut paljon näkyvämmäksi. Kivuliaan vihlaisun tuntuen sydänalassa asti. Pelko kuolemasta iskeytyen väsyneen mielen keskelle kuin salama kirkkaalta taivaalta. Alban unohtaen täydellisesti lähes jokaisen kommunikointiin tarkoitetun sanan. Ainoa ajatus oli vain, että Sin olisi saatava lepäämään ja haavan verenvuoto loppumaan heti. Teltoille ei olisi pitkä matka tallilta, mutta jokainen askel veisi nuorukaiselta voimia entisestään ja siihen ei ollut varaa. Katseen haravoiden ympäristön nopeasti lävitse kunnes se kiinnittyi vähän matkan päässä olevaan heinäkasaan, joka kävisi väliaikaiseksi lepopaikaksi.

Pienen nykäyksen Sinin käsissä kehottaen toista seuraamaan Albaa, joka heinäkasan eteen päästyään pyysi eleillään Siniä istuutumaan. Alban kiiruhtaessa hakemaan leiristä sen samaisen punotun korin, joka oli nyt täynnä erilaisia sidostarpeita – ottaen myös mukaansa yksinkertaisen lyhdyn, joka toisi edes jonkinlaista valoa tallin pimeyteen. Alba ei voinut olla varma olisiko Sin kadonnut hänen poissaolonsa aikana, voiden vain toivoa parasta ja pelätä pahinta.

Vihreän ja hopean kohdaten toisensa monien tuntien jälkeen kunnolla pimeyden lävitse, näki Sin sen hetken ajan pienen helpottuneisuuden tytön katseessa kun hän oli palannut edes kotiin. Sanoja ei kuitenkaan tarvittu lausumaan mitään siihen tilanteeseen, missä olivat vain nämä kaksi nuorta eikä kukaan muu. Kämmenen tuntien kuinka pehmeämpi iho tarttui siihen ja siirsi hitaasti pois posken alueelta, kerkesi Sin jo valmistautumaan irtautumaan Alban läheisyydestä mikäli toinen näyttäysi siihen sopivan merkin, mutta kun käsi lähtikin lähenemään hitaasti pehmeitä huulia näkyi pojan kasvoilla sen hetken ajan selvä hämmennys, joka hiljalleen muuttui lämpimäksi hymyksi.
alban sulkien sillon silmänsä ja lausui jotain omalla äidinkielellään, jokta Sin itse ei ymmärtänyt vaikka kyllä tuon äänenpainosta ja tavasta puhua ymmärsikin suurin piirtein, ettei kyse ollut kuitenkaan mistään pahasta asiasta, - ei Sin päästänyt katsettaan irti toisesta, jonka piirteet ikäänkuin korostuivat huomaamattomasti pimeydessä, jossa kuu ja kauemapana sytytetty nuotio vain valaisivat ympärillä.
Mutta sillä hetkellä, se riitti saamaan hengityksen jättämään yhden henkäyksen välistä ja sydämen lyömään astetta voimakkaammin rintakehän alla, vaikka se ei näkynytkään muuten selvästi ulkonäöllisesti. Tuo hetken jääden varmasti tahtomattaanki muistoihin, vaikkei siinä hetkessä olisikaan loppujen lopuksi mitään kovinkaan erikoista.

Sinin nähden vihreiden silmien avautuvan ja kohdistuen alemmaksi, kohti haavaumaa, kohottautui toinen käsistä varoen alas vyötäröltä omansa päälle suojatakseen veren näkemisen toiselta, mutta liian myöhään. Alba oli jo nähnyt hänen lävitsensä. Huulten lausuen rauhoittavasti ettei se olisi mitään vakavaa, tämän pakottaen vielä tutun huolettoman hymyn huulilleen sanojen painoksi, mutta siltikään tämä ei onnistunut huijaamaan toista, - päinvastoin. Olihan Alba huolehtija, eikä tätä olisi niin helppo rauhoittaa sanoin ja kauniilla hymyllä toisin kuin ketä tahansa muuta, sillä kahdessa vuodessa Sin oli tajunnut hyvin varhain että paras tapa millä toisen sai tuollaiset pois omaltatunnoltaan, olisi vain antaa tuon hoitaa potilaan kuntoon mikäli tämä siihen pystyisi. Se olisi se paras tapa.
Kehon lähtien kiltisti liikkeelle tytön kehotuksesta, mutta sillä kertaa tie ei vienytkään muiden luokse vaan heinäkasojen luokse, ei tämä edes vaivautunut kysymään edes mitään. Sen verran hän luotti Albaan, olihan hän nähnyt monet kerrat kun tuo palasi myöhään kotio onnistuneen päivän jälkeen, kuinka tuo oli hoitanut nuorempiensa ruhjeita aina kun pyydettiin, ja kuinka ahkerasti tuo oli harjoitellut Anubiksen kanssa.

Kehon laskeutuen varoen pehmeään heinikkoon, joka pisteli ihoa vaatteidenkin lävitse, hopeisen katseen jääden seuraamaan huvittuneesti hymyillen Alban kiiruhtamista leiriin hakeakseen tarvikkeita, vaikka samalla tuo antoi muillekin ymmärtää jonkun asukkaista olevan haavoittunut, ilmeisesti kiireestä päätellen kenties pahastikin. Ja jos osasi laskea kuka olisikaan se joka puuttuisi, ei vaihtoehtoja olisi monia. Eiköhän Anubiskin silloin viimeistään huomaisi kuopuksensa palanneen matkaltansa.
Alban kiiruhtaen takaisin samaa vauhtia kuin oli kadonnutkin leiriin, kohottautui väsynyt katse huvittuneena uudemman kerran tuohon, huulten välistä päästen tahtomattaan huvittunut naurahdus. He olivat kuin yö ja päivä, kaksi aivan erilaista ihmistä, ja silti nämä kaksi vetivät toisiaan puoleensa mangeetin tavoin, vaikka samalla kumpikin tiesi jommankumman kärsivän ajan saatossa jossain vaiheessa toisen osapuolen vuoksi.

*****

Pimeys oli laskeutunut nopeammin aavikon ylle, sen peittäen allensa suurimman osan kaduista, joita valaisivat yksinkertaiset lyhdyt. Suurimman osan asukkaista lepäillen jo omissa kodeissaan, vaikka myös jotkut uskaltautuivat taikauskostaan huolimatta siltikin siihen aikaan vielä ulos kylmyyteen, vaikka kukaan ei voisi olla koskaan varma milloin jokin paha päättäisi iskeä kyntensä viattoman lihaan.
Jos vain nämä ihmiset olisivat nähneet nuoren kuningattaren liikkuvan niinkin myöhään ulkona, olisivat nämä varmasti olleet yhtä hämmästynyitä kuin tämä itsekin. Todellisuudessa Azralla ei ollut mitään hajua miten ihmeessä hän oli päätynyt seisomaan tuon rakennuksen nurkille, jossa tiesi Pohjoispuolen sotilaiden majailevan vielä seuraavaan aamuun asti, tai edes miksi hän edes yritti, mutta kaksi vuotta oli kulunut ystävysten välillä... ehkä hän halusi sanoa kunnolliset hyvästit tuolle nuoremmalle pojalle, josta hän tiesi ettei tuo tulisi ehkä enään koskaan olemaan kunnolla osa elämää hänen kannaltansa.

Pitkien sormein kääriytyen pienen kiven ympärille, ennenkuin käden liike sai sen lennähtämään ikkunaa vasten sen verran lujaa että se aiheutti äänen. Azran nielaisten astetta vaikeammin, siirtäen katseensa hetkeksi pois kuin varmistaakseen ettei kukaan olisi näkemässä häntä, vaikka tuskin kukaan edes tunnistaisi tätä normaalissa vaatetuksessa niin pimeässä, vieläpä kasviston seassa, mutta silti ei voinut olla varma.
Neidon laskeutuen uudemman kerrans en verran kumaraan saadakseen uudemman kiven otteeseensa, ennenkuin sekin heitettiin ikkunaa vasten, ja neito jäi odottamaan olisiko häirintä auttanut mitenkään saamaan Chadin huomiota.

Huoneisto oli lähes täydellisen hiljainen – jos mukaan ei laskettu neljän miehen raskasta hengittämistä. Kaikkien ollen jo hyvässä unessa raskaan päivän jälkeen, mikä oli pitänyt sisällään kiivasluonteisia neuvotteluja ja taistelutaitojen hiomista erilaisilla harjoituksilla. Lattialautojen narahtaessa makuupatjan alla kun nukkuva käänsi asentoaan vatsaltaan selälleen. Toisen kyynärvarsista kohottautuen sivuttain otsan päälle ja ulos hengitys tapahtui astetta raskaammin ennen kuin silmäluomet avautuivat tumman katseen edestä. Chadin jääden kuuntelemaan yön ääniä, joiden lävitse oli hetki sitten kuulunut terävä kopahdus ikkunalasia vasten. Unesta tokkuraisen mielen toivoen osittain kyseisen äänen olleen vain jotakin villaisella painettavaa, mutta kun kyseinen toistui hetken päästä uudelleen – ymmärsivät aistit kyseisen olevan totta, ei harhakuvitelmaa. Chadin ajattelematta sen enempää kuka ulkona oikein oli vaan enemmän sitä, että tämä olisi saatava lopettamaan kivien viskominen tai muuten muutkin huoneistossa olevat voisivat herätä.

Vartalon saadessa itsensä pystyyn lattian rajasta – lähtivät askeleet viemään hämäryydessä ulko-ovelle, joka avautui valittavasti narahtaen. Viileämmän ulkoilman henkäisten paljasta ylävartaloa vasten – ymmärsi Chad vasta silloin lähteneensä liikkeelle pelkissä housuissa, jotka kävivät hyvin taistelulajien harjoittelemiseen ja myös nukkumiseen. Yleensä tuollaisissa paikoissa ei hyväksytty paljasta pintaa, mutta nyt oli yö ja jos totta puhuttiin; Chad ei välittänyt kyseisestä häveliäisyydestä sinä hetkenä hittoakaan. Hän halusi vain kuitata kuulemansa ja painua sen jälkeen nukkumaan – sillä huomen aamulla he lähtisivät ratsastamaan takaisin pohjoiseen, joka ei todellakaan sijainnut ihan naapurissa. Oven sulkeutuessa selän takana – astui Chad enemmän pihamaalle ja suuntasi katseensa ensin siihen ikkunaan, johon kivet olivat iskeytyneet ja lopuksi lentorataa mittaillen Azran olinpaikkaan.
”Haluatko saada vieraan kansakunnan sotilaat perääsi vai mitä luulet tekeväsi?”
Tyynen äänen kysyen jyrkästi ja kaunistelematta. Chadin luullen puhuvansa sinä hetkenä jollekin vieraalle muukalaiselle - ei sille henkilölle, jonka näkemistä tämä toivoi vähiten tai niin ainakin ajatukset uskottelivat sydämelle. Chadin tehden muukalaiselle tapaamisen helpommaksi. Hänen mennen toisen luokse kasvillisuuden sekaan kuin olisi pakottanut toisen astumaan esiin kaikkien uteliaiden silmäparien tuijoteltavaksi.

Chadin seisahtuen näkemästään noin kahden metrin päähän – antaen päällisin puolin vaarattoman kuvan itsestään vaikka todellisuudessa oli valmis puolustamaan itseään jos näkisi siihen millään tavoin tarvetta. Silmien katseen synkistyen varoittavaksi - pään tehden pienen nyökkäyksen muukalaisen kasvoja peittävää huppua kohti.
”Etkö paljasta edes kasvojasi vaikka tulin tänne pöheikköön varta vasten sinun takiasi.”
Tilanteeseen jo valmiiksi tympääntyneen olotilan purkautuen hiljaisena hymähdyksenä huulten lomasta ja kasvot kääntyivät takaisin majapaikan suuntaan. Espanjan kielen lausuen itsekseen:
”Tämä taisi olla virhe jo alusta alkaen.”
Silmien sulkeutumisen kertoen Chadin kokoavan ajatuksensa nopeasti tärkeysjärjestykseen, minkä jälkeen kasvot kääntyivät takaisin keskustelukumppaniin ja tummat silmät katsoivat suoraan neitoa silmiin vaikka eivät niitä nähneetkään.
”Miksi häiritsit untani, muukalainen? Kerro asiasi ja lähde sen jälkeen matkoihisi.”

Ketään tulematta ikkunan ääreen odotetusti, tai edes pienintäkään liikettä tapahtumatta pimeyden keskellä mikä olisi kertonut heräämisestä, laskeutui käsi aluksi luovuttaneena alas takaisin sivulle. Raskaan henkäisyn päästen tahtomattaankin huulten lomasta ja silmät sulkeutuivat varoen hupun pimeyden taakse. Yksi niistä harvoista spontaaneista teoista, jonka Azra pystyi pienen elämänsä aikana tekemään Chadin takia: ja sekin oli epäonnistunut. Ajatusten moittien neitoa. Kuinka typerä idea moinen oli edes ollut. Entiset lapsuudenystävykset eivät olleet puhuneet toisilleen kahteen vuoteen: Chad ei ollut kuullut hänestä mitään ja Azra taas oli luullut tuon kaikonneen jo aikoja sitten kauaksi aavikoilta takaisin kotimaahansa, minne tämä kuuluikin. Sitä paitsi, sotilaan ei kuulunut valvoa niin myöhään tai heräillä turhan takia, eritoten jos tuo ei ollut taistelukentällä.
Silmien avautuen varoen takaisin auki, kohdistaakseen katseensa uudemman kerran ikkunaan joka oli pysynyt muuttumattomana, nousi pieni surumielinen hymy varoen vanhemman kasvoille. Jalkojen kereten kääntymään sen verran ympäri jatkaakseen matkaansa takaisin palatsiin, valmistautuen hyvästelemään vieraat aamun koittaessa, niinkuin kuningattaren kuuluikin.

Azran kereten ottamaan askeleen kun tuttu ärtynyt ääni sai jokaisen pienenkin aiotun liikkeen peruuntumaan ja kehon kielen kiristyen sen hetken ajaksi. Ääni oli ehkä aikuistunut, mutta kun Azra kuunteli oikein tarkkaan, pystyi hän kuulemaan tutun sävyn menneisyydestä. Naisen tunnistaen Chadin samantien, vaikka nämä eivät olleetkaan puhuneet kertaakaan sinä aikana toisilleen edes niiden muutamien päivien aikana.
Azran kääntyen hitaasti ympäri kohdatakseen nuoremman miehen kasvotusten, näkivät kellertävät silmät samantien toisen selvästi pidättelevän itseään tyynen ulkokuoren alla turhautumiselta, joka voisi yhtä hyvin ajauttaa antamaan hänelle itselleen köniin mikäli näkisi sen parhaaksi. Huulien kereten vain avautumaa pienesti ja äänihuulten vain yrittäen saada ääntä lausutuksi sanoiksi, kun mies alkoi jo esitelli jo omia kysymyksiään, vaatien kunnollista syytä herättää melkein kaikki vastakkaisen kansan sotilaat keskellä yötä mitättömällä kiven heittelyllä.
Huulen alkaen väkisinkin nykimään piilotetuilla kasvoilla kun nainen katsoi ystäväänsä, joka oli vieläkin yhtä suorasukainen kuin ennenkin, eikä näyttänyt vieläkään varovan sanojaan edes muukalaisen seurassa. Silti kylmien väreiden kulkeutuen hiljalleen selkää pitkin ylös kun tummat silmät porautuivat hupun lävitse kohti Azran omia, vaikka kaiken järjen mukaisesti Chad ei pystynytkään näkemään häntä kokonaisuudessaan.

"... Tarkoitukseni ei ollut saada alunperinkään koko joukkiotasi kimppuuni, arvon vieras..." Äänen uskaltautuen lausumaan hetken hiljaisuuden jälkeen, kun Chad viimein antoi "muukalaiselle" puheenvuoron, lähti käsi kohoamaan varoen ylöspäin. Kämmenten pysyen koko sen ajan näkyvillä, jotta toinen pystyi näkemään selvästi ettei hänellä olisi mitään aseita millä alkaa viskelemään tuota pimeyden turvin, sormien takertuen hupun kangasta vasten. "... mutta muistaakseni, juuri te, - toivoitte aikoinaan pientä spontaaniutta eräältä pahanilmanlinnulta." Kielen vaihtuessa tuossa vaiheessa Chadin omaksi äidinkieleksi, mikä viimeistään kertoi ettei tämä tavallisen temmeltäjän asuun pukeutunut vieras ollut aivan tavanomainen, hupun tullen samassa kiskaistuksi alas kasvojen edestä. Kellertävän ja tumman kohdaten toisensa selvästi kasvokkain, antoi Azra nousta kasvoilleen pienen surumielisen hymyn katsoessaan ystäväänsä "... valitettavasti, tiedät etten ole kovin mielikuvituksellinen mitä tulee spontaaniuteen kun kyse on nykyisestä tilanteestamme. Olen pahoillani että satuin herättämään sinut kesken tärkeiden yöunien." Hiljaisuuden laskeutuen painostavana kaksikon välillä, tiesi Azra silloin ette hän voisi olla missään vaiheessa varma mitä Chad tekisi sellaisen yllätyksen edessä, eritoten kahden vuoden jälkeen, sillä toinen oli muuttunut. Ei mieleltään aikuisemmaksi, mutta olemukseltaan, vaikkei tuo antanutkaan sen näkyä kovinkaan näkyvästi muille.
Hiljaisuuden rikkoen vain luonnon omat äänet, jotka kertoivat osan yöllä kulkevista eläimistä päässeen omaan päivärytmiinsä pimeyden turvin, kääntyi kellertävä katse hitaasti pois toisesta vaivaantuneena pois samalla kun toinen käsi asetteli kasvaneita hiuksia varoen olkapään toiselle puolelle "... Anubis ei tainnut kertoa sinulle koskaan?

Muukalaisen saadessa puheenvuoron itselleen – sykähti jokin voimakas tunne sotilaan sydämessä kun kuuloaisti rekisteröi tutun aksentin puheessa. Vihan muuttuen hitaasti hämmentyneisyydeksi ja ulkoisen varmuuden hiipuen hiljalleen varovaisuudeksi. Alitajunnan toivoen ja peläten samanaikaisesti. Aivan hetki sitten Chad oli ollut valmis kiskomaan itse hupun alas nähdäkseen vain muukalaisen kasvot, mutta nyt kun toinen oli avannut suunsa – ei kyseinen halu ollutkaan enää niin suuri. Silmien seuraten kuin lamaantuneena jokaista toisen tekemää liikettä – käsien kohottautuessa hupun reunojen luokse ja alkaen laskemaan kyseistä peittävää vaatekappaletta niskan puolelle. Kuun valon ja pihaa valaisevien parin katuvalon toimien ainoana valon lähteenä, mutta silti niiden valo riitti paljastamaan Chadille neidon kasvot, jotka kuuluivat hyvin läheiselle henkilölle, jonka tämä sotilas oli kieltänyt elämästään noin kaksi vuotta sitten. Ristiriitaisten tunteiden repien ajatuksia kahteen suuntaan. Chadin nähden Azran ystävänään, jota tämä oli rakastanut vaikka ei ollut koskaan kertonut sitä ääneen toiselle ja samaan aikaan hän näki edessään seisovan neidon sen kaupungin kuningattarena, mihin pohjoisen kansan päällikkö oli matkustanut valittujen sotilaidensa kanssa neuvottelemaan edes jonkinlaisesta rauhasta vaikka siitä ei näyttänyt olevan toivoa. Kaupungin neuvosto seisoi hievahtamatta omien aatteidensa takana ja juuri noita kyseisiä aatteita pohjoisen päällikkö ei kunnioittanut ollenkaan.

Polvien tuntiessa karhean hiekan allansa – sotilaan laskeutuen polvillensa ja painaen päänsä alas, mutta ei taipunut siitä enää alemmaksi kuten oli tehnyt muiden kanssa palatsissa aikaisemmin aamulla. Chad ei sanonut ajatuksiaan ääneen, hänen puhumatta enää mitään toisen läsnä ollessa. Tapoihin kuului, että ylempi puhutteli alempaansa ja tuona hetkenä Chadin ei tehnyt mieli tutustua hirttopuuhun. Vakoilijoita oli kaikkialla. Tarkkailevia silmäpareja oli kaikkialla kuten myös juoruilijoita, jotka pistäisivät alulle enemmän kuin mielellään jonkun mehukkaan juorun vaikka siinä olevat tiedot eivät pitäisikään täysin paikkaansa. Chad oli sotilas. Azra oli kuningatar. Mitään muuta tietoa ei tarvittu eivätkä ne muuttaisi tilannetta kuitenkaan miksikään.

Katseen pysyen hievahtamatta alaviistossa. Chadin näkemättä sinä hetkenä muuta kuin hiekkaisen maan, jonka seassa kasvoi siellä täällä ruohonkorsia, isompien ja pienempien kivien lojuessa hajallaan. Korvissa soiden vain sydämen voimakas syke tai välillä tapahtuva vaikea nielaiseminen. Chadin toivoen Azran lähtemistä vaikka todellisuudessa hän olisi halunnut ottaa toisen syliinsä. Kuinka julma elämä kykenikään olemaan loppujen lopuksi? Azran läsnäolon satuttaen tätä nuorukaista enemmän kuin neito edes voisi uskoa.
”Repikää sydämeni irti, te kaikki valtiaat. Poistakaa se... etten saisi enää tuntea kipua.”
Chadin ajatellen itsekseen. Hampaiden pureutuessa voimakkaammin toisiaan vasten.

Kellertävien silmien katsoen koko sen ajan Chadiä, tämän nähden selvästi kuinka viha laantui lähes samantien kasvoilta ja hämmennys nousi vuorostaan tilalle. Azran nielaisten vaikeasti katsoessaan ystäväänsä joka ilmeisesti ei oikein tiennyt miten toimia tuollaisessa tilanteessa, niinpä tuo päätti nähtävästi päätti toimia niinkuin parhaimmaksi näkisi, mikäli joku sattuisi näkemään heidät. Silmien katsoen kuinka nuorempi meni suosiolla polvilleen osoittaakseen kunnioitusta kuningattarelle, niinkuin tapoihin kuului.
Azran voimatta olla huokaisematta raskaasti "Chad, lopeta. Et sinä hirteen päädy takiani, joten voitko lopettaa tuon naurettavuuden samantien" Naisen todeten vuorostaan hieman turhautuneella äänenpainolla toiselle, samalla kun kädet nousivat ristiin rintakehän päälle, silmien haroen nopeasti ympäristön lävitse kuin varmistaakseen viimeisen kerran ettei ketään olisi lähimaillakaan kuulemassa tai näkemässä kaksikkoa missään muodossa, eritoten nyt kun Chad sattui kumartelemaan puolialastomana kuningattaren edessä keskellä yötä.
"En saanut koskaan sanoa kunnolla hyvästejä, tai selittää äkillistä tilanteen muutosta jonka vuoksi katosin vain sanoja jättämättä." Kellertävän katseen kääntyen takaisin nuorempaan, yleensä naisen kasvoille olisi noussut siinä tilanteessa pienikin hymy mutta sillä kertaa sitä ei tullut vaikka Azra olisikin halunnut. Tilanteen satuttaen häntä itseään yhtä paljon kuin Chadiäkin, eritoten kun näiden erinäiset roolit suorastaan korostuivat sillä hetkellä vain kertoakseen sen etteivät nämä kaksi saisi enään koskaan tuntea mitään toisiaan kohtaan, vaikka kumpikaan ei ollut koskaan edes myöntänyt sellaista ääneen.
Selän tuntien puun rungon itseään vasten, katseen päästäen hitaasti irti toisesta, sen hakeutuen muualle jotta hän saisi pidettyä itsensä kasassa vielä hetken kauemmin, vaikka samalla jokaisen kuluvan sekunnin myötä alkoi Azrasta tuntumaan koko idean olleen iso virhe. "Haluatko kysyä, tai sanoa jotain? Näin kahden vuoden ajalta?"

Chad kyllä kuuli Azran äänenpainosta – ettei toinen ollut ollenkaan mielissään selvästä kastijaosta kaksikon välillä. Vanhin ilmeisemmin olisi halunnut takaisin sen saman rehellisyyden ja avoimuuden, mitkä olivat kuuluneet heidän välilleen yli kaksi vuotta sitten. Kummankin kuitenkin tiedostaen kyseisen jääneen historiaan. Chadin nousematta ylös vaikka Azra olikin vannonut – ettei nuorempi joutuisi hirttopuuhun. Polvilleen jäämisen viestittäen Chadin pitävän Azraa kaupungin kuningattarena, ei ystävänä tai minään muunakaan. Vaimean tuulen henkäistessä kaksikon ylitse, saaden kasvillisuuden kahisemaan vaimeasti.

Azran kysyessä viimeiseksi halusiko Chad kenties sanoa jotakin – kohottautuivat tummat silmät vastaamaan neidon omaan katseeseen että tämä varmasti näkisi nuorukaisen olevan tosissaan jokaisesta sanastaan.
”Lähde nyt, äläkä enää käänny katsomaan taaksesi. Kummallakin meistä oli omat syymme lähteä kasvatuskodista ja jättää sen hyvät muistot taakse. Paljon on tapahtunut näiden kahden vuoden aikana ja me molemmat olemme muuttuneet sen mukana. Sinulla on nyt omat velvollisuutesi kuningattarena, joten älä tuhlaa energiaasi minun kaltaiseeni.”
Kuivan hymähdyksen kohottautuen keuhkoista. Tummissa silmissä näkymättä milliäkään katumisesta, Chad oli tosissaan jokaisesta sanastaan.
”Jos sinua niin paljon kiinnostaa mitä aion tehdä… miksi valehtelisin sinulle, kuningattareni. Aion palata takaisin synnyinmaahani ja jättää tämän korruptoituneen maan sodat taakseni. Minä olen sotilas, Azra ja samalla linjalla aion jatkaa. Sinä pyrit päätöksilläsi pitämään ihmiset tyytyväisinä. Minä taas toimin rauhan kulissien takana kun sanat eivät enää riitä ja usko minua, se ei ole nättiä katsottavaa. Annan sinulle anteeksi… toivottavasti voit tehdä joskus samoin.”
Katseen laskeutuen takaisin alaviistoon. Astetta raskaamman henkäisyn viimeistellen kaiken ääneen sanotun. Kaikki oli lopultakin sanottu ja keskeneräiseksi jäänyt luku kirjoitettu loppuun. Tästä eteenpäin Chad jatkaisi erillä polulla kuin Azra.

**************

Viikko oli kulunut suunnilleen siitä päivästä kun Zay oli hyökännyt palkkasotilaineen kasvatuskotiin. Hyökkäys oli jättänyt omat jälkensä ja menetyksensä, mutta niistä huolimatta Anubis oli alkanut rakentamaan kaikkea uudelleen. Tuon yhden päivän eroamatta aluksi muista kaltaisistaan, mutta kun keskipäivä koitti saapui kasvatuskodin maille vieraita. Armeijalle kuuluvan maastoauton pysähtyen lähelle polkua, josta pääsisi takaisin alas. Anubiksen tuntematta lainkaan lämmöntunnetta kun näki nuo armeijapukuiset miehet – palkkasotilaiden hyökkäyksen ollen edelleen todella tuoreessa muistissa. Yhden sotilaista noustessa pois auton lavalta – alkoivat hopeat silmät katsoa tarkemmin tuota nuorempaa miestä, joka kävellessään katseli välillä ympärilleen kuin olisi osittain hämmentynyt näkemästään. Välimatkan umpeutuessa lopulta kolmeen askelmaan – oli Anubis jo tunnistanut sotilaan jo aikoja sitten entiseksi oppilaakseen; Chadiksi. Nuorukaisen vaatetuksen kuuluen espanjan armeijalle.

”Mikä suo minulle tämän kunnian että näen sinua vielä.”
Tumman äänen aloittaen tyynen rauhallisesti samalla kun käsi laski pitelemänsä työkalun kuistin pöydälle ja nappasi sen jälkeen kangasliinan, johon alettiin pyyhkiä likaa pois kämmenistä. Hopeisen katseen mittaillen Chadin nopeasti lävitse vaikka ei antanutkaan sen näkyä vahvasti päällepäin. Chad oli kasvanut nuoreksi aikuiseksi. Nuoremman tummista silmistä nähden toisen kokeneen paljon kuin yleensä tuon ikäiset. Aavistuksen hermostuneen hymähdyksen kuuluessa nuoremman suunnalta samalla kun toinen käsistä kohottautui tavan mukaan sipaisemaan hiuksia päälaen suuntaisesti vaikka ne olikin ajettu lyhyeksi armeijan säännön mukaan. Samaisen käden ottaessa housuntaskusta yksinkertaisen kaulakorun, jonka riipuksen sisällä musta savu kiemurteli levottomasti.
”Uskon, että tämä kuuluu sinulle.”
Chadin ojentaen korun Anubikselle, joka otti annetun vastaan epäuskoisena. Vanhin oli koko ajan tiennyt muinaisen pimeydenvoiman pesiytyneen nuorempaan, mutta nyt kun kyseistä voimaa palautettiin takaisin riipukseen vangittuna – eivät hopeiset silmät meinanneet uskoa näkemäänsä. Chadin nähdessä entisen mestarinsa epäuskoisuuden, lausui tämä rauhallisesti:
”Et ole ainoa, joka taitaa muinaisten kirousten hallitsemisen. Pohjoisessa niitä on yllättävän paljon vaikka sitä ei kovin äkkiä uskoisi.”
”Mitä nyt aiot tehdä?”
Sormien sulkeutuessa korun ympärille – irrotti Chad tumman katseensa Anubiksesta ja kääntyi vilkaisemaan kauemmaksi jääneiden sotilaiden suuntaan. Olkapäiden kohottautuen ja laskeutuen asteen hitaammin. Silmien siristyen auringon säteiden takia. Rehellisen vastauksen kuuluessa:
”Palaan takaisin espanjaan ja aloitan oman polkuni kulkemisen.”
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:36

Vasaran hakatessa metallista naulaa puuta vasten, synnytti se kovan äänen, joka kuitenkin hukkui osaksi muuhun rakennustöistä lähtevien äänien sekaan. Oli kulunut lähes viikkoa, ellei jopa tasan viikko siitä kun Zay oli päättänyt jälleen hyökätä viattomien kimppuun vain saadakseen haluamansa käsiinsä ja satuttaakseen muita, oli se kaikki jättänyt kaikkiin omanlaisen jälkensä.
Nuorempien lapsien ollen vieläkin osaksi tiedottomia tilanteesta, vaikka nämä olivatkin alkaneet kyselemään tuosta kyseisestä miehestä sekä Anubiksesta, jotain motiivia moiselle kauhuteolle johon ei todellisuudessa olisi loogisesti ajateltuna ollut sellaista vastausta jota voisi uskoa.nVähän vanhemman lapset taas olivat yrittäneet kukin selvitä tapahtuneesta omalla tavallaan vaikka näiden mieltä painoi erinäiset ajatukset, pelko sekä huoli siitä mitä tapahtuisi ensikerralla kun kerran Zay ei ollut saanut haluamaansa silläkään kertaa kokonaan.
Silti jokainen näistä lapsista osallistui vapaaehtoisesti huoltajansa rinnalla uuden kodin rakentamisessa vanhempien opastuksella sen verran kuin taidoillaan pystyivät ikänsä ja kokonsa puolesta, varoen kuitenkin rasittamasta itseään liikaa. Sin taas, yksinä vanhemmista lapsista oli ottanut kontolleen talon rakentamisen täysipäiväisesti, vaikka ommeltu haava ei ollutkaan vielä täysin parantunut, mutta kun kukaan ei siitä tiennyt, ei kukaan voinut myöskään huolehtia pojan rasittavan itseään. Paitsi Alba tietenkin, joka nyt aina sattui huolehtimaan jokaisesta ja sanoisi kyllä mikäli näkisi sen tarpeen nuorukaisen kohdalla, vaikkei tämä tottelisikaan välttämättä.
Sin oli vannoittanut tyttöä pitämään suunsa kiinni tuosta pikku onnettomuudesta, mikä oli ylipäätänsä aiheuttanut verenvuodon, mutta jos Anubis olisi huomannut kyseisen... tiesi Sin kyllä isänsä olevan valmis käyttämään järeämpikin aseita mikäli alkaisi näyttämään siltä että kuopus ei uskoisi silloinkaan, mikäli haava tulisi avautuneeksi töiden lomassa.
Kuulon erottaen auton äänen, joka läheni lähenemistään kunnes se viimein pysähtyi pihaan, kääntyivät kaikkien katseen etupihan suuntaan kummastellen, sillä hyvin harvoin niillä main kulki hevosta nopeampaa kulkuvälinettä, minkä vuoksi osa uteliaimmista lapsista uskaltautui astelemaan nurkan taakse tarkastamaan tilannetta siinäkin pelossa että siellä odottaisi jälleen joku, joka ei haluaisi kenellekään mitään hyvää.

Työnteon keskeytyen lähes samantien, laski myös Sin vasaraa kädestään maata kohden samalla kun naula joka oli asetettu huulien ja hampaan väliin tuli lasketuksi myös pois, jäi tämä vanhempi katsomaan kun nuorimmaiset yksitellen menivät katsomaan mitä oli oikein tekeillä. Hiljaisuuden rikkoen vain kuiskailu, osan - ainakin nuorimmaisista lapsista tunnistamatta aluksi tuota armeijanpukuun sonnustautunutta miestä, mutta kun ikäryhmä painottui näihin vanhempiin, tunnistivat kukin näistä hitaasti tuttuja piirteitä tuossa muukalaisessa. Aivojen lyödessä vastauksen kahden vuoden takaa, hihkaisi pian joku ääneen innosta ja lähti juoksemaan kohti. Suurimman osan lapsista seuraten perässä vauhdilla ja huutaen miestä nimeltä saadakseen tuon huomion ennenkuin vanhempi päätyisi kohta lapsilauman ympäröimäksi. Viimeisenkin lapsen kadoten etupihalta työntouhusta, huokaisi Sin raskaasti ennenkuin tyytyi astelemaan myöskin jäljessä päin etupihalle muiden mukana, vain nähdäkseen sen saman kuin muutkin, mutta sillä kertaa tietäen... ettei hän tulisi ehkä koskaan näkemään Chadiä enään.

Korvien erottaen toistuvia lauseita ja ininää mitkä kertoivat etteivät kaikki halunneet Chadin lähtevän vielä, vastahan tuo oli saapunut kahden vuoden jälkeen entiseen kotiinsa lähtönsä jälkeen. Hopeisen katseen käyden hetkellisesti lävitse tilanne, ensin isästään lapsiin, sitten Chadiin ja lopuksi taaemmaksi jääneisiin armeijan edustajiin jotka eivät näyttäneet kovin kärsivällisiltä enään, mikä kertoi jo osaksi kuopuksellekin mitä tulisi tapahtumaan tulevaisuudessa, vaikka Chadin omaa kohtaloa ei tiedetykään varmasti. Askelten ottaen välimatkaa samalla umpeen, vaikkakin pienen epävarmuuden lyöden jossakin pinnan alla vieläkin. Nuoremman muistaen kyllä vieläkin selvästi kaksikon välit toisiaan kohtaan, mutta kaksi vuotta oli kulunut: pystyisikö Chad käyttäytymään toisin hänen seurassaan ja tekoon mitä hän aikoisi tehdä?

Askelten pysähtyen viimein hieman edemmäs isänsä vierelle, kohdistuivat hopeiset silmät kohti aikuistunutta Chadiä, joka oli kokenut niiden vuosien ajassa paljon, mistä suurinosa ei osaisi edes kuvitellakaan.
Oikean käden lähtien nousemaan hitaasti sivulta lapsikatraan ylitse kohti sotilasta, sen jääden eteen suorana kätelläkseen. Sinin kuitenkin pysytellen sen kokoajan valppaavaisena laskemaan eleensä takaisin ja unohtamaan sen tarkoituksen, vaikka silmät eivät päästäneetkään toisesta irti samantien, nuoremman odottaen mitä Chad aikoisi tehdä. "Rauha? Tai edes aselepo?"

Kasvatuskodin lapsien alkaessa kerääntymään etupihalle – ei kestänyt kauankaan kun Anubis ja Chad olivat joutuneet piiritetyksi. Vanhimman ehtien juuri parahiksi laittamaan saamansa korun piiloon vaatteidensa kätköihin ennen kuin uteliaat silmäparit kiinnittäisivät huomionsa siihen. Chadin puolestaan vastaillen muiden lasten kysymyksiin parhaansa mukaan. Anubiksen nähden tuona kertaa nuorukaisen hymyilevän aidosti, silmäkulmiin piirtyneiden hymyryppyjen paljastaessa sen. Ehkä karkaaminen ulkomaailmaan oli tehnyt toiselle hyvää omalla tavallaan vaikka niihin vuosiin varmasti kuului sellaistakin, jonka poistaisi mielellään muistoista.

Tumman katseen kohdistuessa viimeiseksi Siniin, joka käveli isänsä ohitse ja ojensi toisen kätensä hitaasti Chadia kohti. Jokaisen joka tiesi kaksikon tulen arista väleistä nielaisi väkisinkin tyhjää, paitsi Anubis – tämän vanhemman miehen nähden kyllä entisen oppilaansa muuttuneen; ei pelkästään ulkonäöllisesti vaan myös henkisesti. Chadin totisen näköisille kasvoille kohottautuen hiljalleen takaisin ystävällinen hymy. Oikean puoleisen käden, jonka kämmenselässä paistoi selvä lävistysarpi, kohottautuen myös kättelyyn.
”Mitä jos sovitaan kummastakin.”
Leppoisan virnistyksen saaden toisen suupielen kohoamaan ennen kuin kädet erkaantuivat toisistaan napakan kättelemisen jälkeen. Kyseisen eleen kertoen molempien olevan tosissaan. Armeijan tunnistuslaattojen kolahdellen toisiaan vasten kun vartalo suoristautui ryhtiinsä pienestä etunojasta ja jalka otti puolinaisen askeleen taaksepäin.

”Oletko jo menossa vai haluaisitko jäädä hetkeksi keräämään voimiasi? Uskon, että kotimaasi kyllä jää odottamaan sinua.”
Anubiksen tuoden ajatuksensa julki. Hän kyllä näki entisen oppilaansa ulkokuoren taakse. Chad oli kokenut paljon kahden vuoden sisällä ja ne omalla tavallaan kaiversivat nuorta mieltä. Chad oli edelleen kuin levoton tuuli, joka kaipasi välillä käskyn pysymään aloillaan – ettei tämä väsyttäisi itseään jatkuvalla liikkumisella. Anubiksen odottaen jo kieltävää vastausta sillä hiljaisuus kesti aavistuksen kauemmin nuoremman suunnalta, mutta silloin Chad kääntyi puoliksi ympäri ja huusi jotakin espanjan kielellä muille sotilaille, jotka huiskauttivat kättään ymmärtämisen merkiksi ja kipusivat takaisin maastoautoon. Tuon voimakkaasti hurisevan metallihökötyksen kadotessa pian kasvatuskodin pihamaalta, jättäen jälkeensä pöllyävän hiekkapilven. Tummien silmien kääntyessä katsomaan kasvatuskodin asukkaita, puolinaisen hymyn piirtyessä huulille.
”Kahden vuoden jälkeen pariviikkoa ei tunnu missään.”
Etusormen kohottautuen osoittamaan Anubista ja äänen painon muuttuen totisemmaksi.
”Kunhan et pistä minua nukkumaan lattialla, sovittu?”
Anubiksen naurahtaen vaimeasti ja nyökkäisten pienesti, mikä oli lupaus nuoremmalle. Noista parista viikosta voisi tulla hyvinkin mielenkiintoiset. Anubis ei osannut pukea sitä sanoiksi, mutta hän kyllä näki nuoremman kantavan raskaita syntejä harteillaan. Sota muutti siviilejä, mutta kaikista eniten se muutti sotilaita vaikka näitä koulutettiinkin kestämään epäinhimillisen paljon.
Yhden työkaluista päätyen Chadille – vanhimman kehottaen vaihtamaan mukavammat vaatteet työteon ajaksi. Anubis ja Chad ehtisivät juttelemaan myöhemmin illalla kun uteliaita korvapareja olisi vähemmän.

Käsien erkaantuen pystyivät vanhimmat lähes kuulemaan kuinka muut lapset hengähtivät syvään silkasta helpotuksesta, - ettei sillä kertaa jompikumpi ollut hyökkäämässä jommankumman kimppuun ilman sen erityistä siitä, siirtyi katse hitaasti Chadistä isäänsä joka otti vuorostaan puheenvuoron itselleen, kysyäkseen aikoisiko nuorempi jäädä.
Chadin vastaamatta aluksi mitään, antoi se muille merkin alkaa jälleen vinkumaan tuosta samaisesta aiheesta, - osan alkapen repimään anelevasti toisen vaatteista merkiksi ettei Chad saisi lähteä noin vain, yhden äänen saaden toisen seurakseen ja kolmannenkin, kunnes ne sulautuivat yhteen isoksi meluksi, josta ei enään pystynyt saamaan täysin selvää kuka oli mitäkin mieltä mistäkin, hymähti Sin hieman huvittuneena, hänen itsensä jo ajattelevan ettei Chad kestäisi päivääkään noiden mölyapinoiden ympäröimänä kun suurinosa huusi jo tuossa vaiheessa, - mitäköhän siitä seuraisi mikäli tuo päättäisi jäädä.
Nuoremman ollen lähes varma että toinen kieltäytyisi ystävällisestä tarjouksesta ja lähtisi kohti omaa elämäänsä jossain tuolla maailman toisella puolen, mutta kun toinen vastasikin aivan jotain muuta... näki Sinin kasvoista sen hetken aikaa selvän hölmistyneisyyden, joka kuitenkin hävisi pian kun tuo lausui selvän vitsin Anubikselle. Voitonriemuisen huudon raikuessa sen hetken aikaa kun Chad jäisikin sen sijaan että lähtisi samantien matkoihinsa, sai tuo ääni sen hetken ajan särkevän kivun korvan juuressa, näytti Sin hetken aikaa epämieluisaa naamaa kun lapset eivät ymmärtäneet pitää ääntänsä hiljaisempana, ennenkuin oli jälleen aika jatkaa töitä uuden lisäavun kanssa.

Töiden jatkuessa jälleen iltaan, suurimman osan lapsista lopettaen työskentelyn jo alku illasta kun taas Sin itse tyytyi tekemään töitä niin kauan kun vain näkö antaisi periksi laskeutuvassa pimeydessä, joka laskeutui aina siihen aikaan vuodesta varsin nopeasti. Takapihalla ollen jälleen elämää kun nuotio oltiin saatu sytytettyä, nuorimmaisten nauttiessa päivän viimeistä ateriaa ennen nukkumaan menoa, kerääntyivät nämä kaikki tulen läheisyyteen joka lämmitti sopivasti tulevalta yöltä, näiden pahemmin seuraamatta sitä mitä ympärillä tapahtui vaan suurimman enimmäkseen näiden huomion vieden toistensa läsnäolo sekä pieni leikkisyys ja väsymys pitkän päivän jälkeen, vaikka kodin rakentaminen olikin edennyt, - tiesi heistä jokainen vielä olevan pitkä matka siihen kunnes kaikki olisi täysin valmista. Yhden ruokakupin jääden silläkin kertaa ylimääräiseksi, alkoivat valvojat laskemaan uudemman kerran lasten määrää, huomaten yhden puuttuvan, vaikka Sinin poissaolo ruokailuaikaan ei ollutkaan mikään yllätys, sillä tämä oli todennut haluavansa käydä peseytymässä ennenkuin muut alkaisivat jonottaa peseytymismahdollisuutta, - sekä samalla tämä halusi tupakkataukonsa jota tälle ei oltu suotu koko päivänä. Sinin kuitenkaan matkaamatta väliaikaiseen suihkutilaan, jossa kuului peseytyä nopeasti ja vettä säästellen, - vaan tuonne samaiselle polulle, josta Chadillä oli ollut tapana kadota aina saadakseen rahaa lähtöään varten. Sin ei tiennyt kuinka moni tiesi tuosta luolasta, jossa olisi ihan uimiseen ja peseytymiseen enemmän kuin tarpeeksi tilaa kylmästä vedestä huolimatta, - mutta kyllä hän enemmin sitä käytti kuin suihkua, jossa ei saisi hetkeäkään rauhaa ja vettä tuli säästää kokoajan muidenkin takia.

Puheenaiheiden vaihdellen ylempänä useaan kertaan kenenkin suusta toiseen, osan yrittäen haastaa tylsyyksissään ja leikillään riitaa vierustoverin tai telttakaverinsa kanssa, väsyneimpien painuen lähes suoraan ruoan jälkeen omaan majoitukseensa ja osan taas kääntäen katseensa tähtitaivaalle joka näkyi selvänä sinä yönä, vailla minkäänlaisia pilviä taivaalla tai merkkinäkään huonosta ilmasta.

Iltaruoan syömisen jälkeen erkaantuivat kasvatuskodin asukkaat kukin omien tekemistensä pariin – osan mennessä suoraan nukkumaan ja jotkut taas jäivät vielä valvomaan jutellakseen muiden kanssa tai katsellen taivaalle, jonne tähdet alkoivat muodostaa tuttuja kuvioita, joita valvojat olivat opettaneet nuoremmille.

Anubiksen ja Chadin kuuluen näihin keskustelua ylläpitäviin henkilöihin vaikkakin nämä enimmäkseen vaihtoivat sanoja keskenään. Vanhemman aloittaen keskustelemisen hyvin ympäripyöreästi ja laajalla akselilla, mutta mitä kauemmin keskusteleminen jatkui – alkoi ydin muodostua hiljalleen. Anubiksen kyllä ymmärtäen Chadin vaikenemisen noista kahdesta vuodesta, joidenka aikana nuorempi oli käynyt sotaa pohjoisen kansan puolesta. Aika opettaisi ymmärtämään ja antamaan anteeksi itselleen. Anubis oli löytänyt henkisen tuen meditoimisesta. Chadin puolestaan olisi vielä löydettävä tukipilarinsa, josta tämä voisi hakea tarpeen vaatiessa voimaa itselleen kaiken kokemansa hulluuden keskellä.

Askeleet olivat lähes äänettömät paljaiden jalkapohjien alla – oikean puoleisen käden kantaen yksinkertaisia sandaaleja, jotka oli otettu pois liukastumisen minimoimiseksi. Alban keskittyen visusti pitämään kielensä keskellä suuta – ettei puraisisi siihen vahingossakaan jos säikähtäisi äkillisesti. Vasemmassa käden kannossa olevan lyhdyn antaen jonkinlaisen valon pimeyteen, jota onneksi myös tähdet ja kuu valaisivat. Alballa olematta tuona hetkenä mitään aavistusta Sinin olinpaikasta tai tekemisistä. Tällä neidolla olematta mitään aikomusta mennä yllättämään toista kesken peseytymisen vaan raikas vesi houkutteli myös tätä raskaan ja kuuman päivän jälkeen. Yksinkertaisesti tilanne muistutti sanontaa; väärässä paikassa, väärään aikaan.
Lyhdyn päätyen lasketuksi kivikkoiselle pinnalle lähelle veden alkamisrajaa – kyykistyi Alba hetken miettimisen jälkeen kuin olisi varmistanut olevansa yksin. Sormien, jotka olivat liasta ja verestä tahriintuneet, riisuen valkean kuluneen paidan, joka kastettiin kylmään veteen. Kastetun vaatteen kohottautuen ensin kasvoille ja siitä hitaasti kaulaa pitkin ylävartalolle. Osan valuvista vesipisaroista imeytyen rintaliiveihin ja loput taas tipahtelivat maahan tai päätyivät housujen vyötäisille. Ehkä tuona hetkenä oli kummankin nuoren onni, että luola oli riittävän laaja ja sen myötä antoi tilaa kummallekin. Oli myös Sinin onni – ettei Alban aistit olleet normaalia terävämmät – sillä jos tämä olisi tiennyt nuorukaisen läsnäolosta, ei paikalta liukeneminen olisi kestänyt kovinkaan kauan, nolostumisesta puhumattakaan. Alban tekemättä elettäkään uimaan menemisen suhteen – sillä ajatus pimeään veteen menemisestä ei hyväillyt turvallisuuden tunnetta ollenkaan. Hänen jääden kiltisti rannan tuntumaan ja tyytyen pesemään sen minkä kykeni – huomen aamulla hän pyrkisi menemään suihkuun ennen muiden asukkaiden heräämistä.

Veden tasaiseen solinaan ilmestyessä äkillinen särö – kohottautui katse nopeasti eteenpäin ja hengityksen hiljentyen lähes olemattomiin. Sormien puristautuen asteen voimakkaammin kastellun paidan ympärille, sydämen sykähtäen yhden ja toisenkin kerran voimakkaasti. Alitajunnassa kummitellen vieläkin lapsuuden kauhukuvat vaikka Alba olikin kasvanut niiden ylitse. Entisen kasvatusisän raiskausyritys oli kuitenkin jättänyt syvän arven mielen sopukoihin. Alban tuntien itsensä joka ikinen kerta haavoittuvaiseksi kun tämä joutui riisumaan vaatteensa syystä tai toisesta. Vapaan käden laskeutuen vaivihkaa maankamaralle, josta sormet hamuilivat jotakin tarpeeksi raskasta; kiven tässä tapauksessa. Kuka pimeydessä olikin – saisi tämä ensin maistaa kiven kipeää iskua, joka toivon mukaan riittäisi antamaan Alballe aikaa paeta tarpeen vaatiessa.

Tottuneiden hiljaisten askelten vieden hitaasti kohta tuota kyseistä luolastoa, joka sijaitsi nimenomaan sillä samaisella polulla, mikäli kielletty kaikilta asukkailta jyrkän polun vuoksi joka varmasti johtaisi varomattomalle tien suorinta päätä manalan maille, tai ainakin vakavamman haavoittumisen lievemmässä tapauksessa.
Silti osa lapsista: pääsääntöisesti vanhemmat, kuten Alba ja Sin muunmuassa myöhemmin Chadin ja Azran ohella, olivat löytäneet tien omiin tarkoitusperiinsä ajansaatossa. Kukin näistä oli nuorista oli löytänyt jonkinlaisen tavan hyödyntää tuota polkua, vaikka samalla kaikki myös tiesivät että heidän huoltajansa, tai valvojat eivät olisi kovin mielissään sääntöjen rikkomisesta.
Sinin saapuen määränpäähänsä pimeyden turvin, toisin kuin Alba joka oli joutunut ottamaan lyhdynkin mukaansa nähdäkseen pimeyden lävitse, Sinin itse henkilökohtaisesti tarvitsematta moista apuvälinetta nähdäkseen eteensä turvatakseen kulkunsa, sillä kuten moni oli todennutkin vuosien saatossa: sulautui nuorukainen pimeyden ja varjojen saattelemana lähes huomaamattomaksi kokonaisuudeksi.

Pojan pysähtyen veden kivirantaman toiselle puolelle, vastapäätä Albaa. Hopeisen katseen kohoten varoen katsomaan ympärilleen, kuin varmistaakseen ettei ketään ylimääräistä olisi paikalla, ennenkuin vasta nuorukainen uskaltautui riisuutumaan päästäkseen veteen, keskivartalolle kiedotun verisen sideharson tullen riisutuksi myöskin vaatekasan päälle muiden mukaan, niikuin tuo musta huivintapainen peite käsivarressa, jonka taakse kukaan muu kuin Anubis ei ollut nähnyt kertaakaan kasvatuskodilla, ja siitäkin oli ne kaksi vuotta, - silloin kun hänet oli löydetty kadulta sairaana. Silloin kun Sin oli vielä elänyt siinä tiedossa että kummatkin hänen vanhemmistaan olivat kuolleet, ja että hänen isänsä oli todellisuudessa vain joku perhetuttava joka hyvää hyvyyttään antoi jonkinlaisen velvollisuuden innoittamana katon nuoren pään päälle, niinkuin muillekin lapsille.

Kylmän veden ottaen vartalon hitaasti vastaan, purivat hampaat posken sisäpintaa pitääkseen pienenkin äänen taipaleen omana tietonaan tai päästämästä itseään kuuluville, askelten vieden hitaasti syvemmälle pimeään veteen, vaikka samalla kylmyys saikin pojan jo miettimään takaisin paluuta sen enempiä ajattelematta.
Veden nousten juuri lantion alueelle, kohdistuivat hopeiset silmät hitaasti takaisin kohti suoraan takaisin suuntaan minne hän aikoisi pian sukeltaa, mutta sen sijaan että takaisin olisi vastannut tyhjyys pimeyden turvin merkiksi siitä että Sin tosiaan oli yksin, näkivät tottuneet silmät edessään selvän valon vaikka hän joutuikin miettimään hetken näkemäänsä. Tutun hahmon erottuen selvästi lyhdystä lähtevän valon avulla, kääntyi katse yhtä nopeasti pois kuin se oli löytänytkin etsimänsä, vaivaantuneisuuden vallaten sen hetken ajan pojan kokonaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt Albaa tuollaisessa tilanteessa, eikä ollut koskaan edes yrittänyt vaikka muut nuoremmat pojat jotka olivat alkaneet kiinnostumaan muustakin kuin vain rosvo-poliisi leikeistä, olivat yrittäneet sitäkin enemmän enemmän tai vähemmän ujuttautua tytön lähelle, mutta se tilanne oli kyllä Sinille täysi tyrmäys.
Hän ei päästänyt koskaan ympäristön huomiointia. Ei koskaan, ei edes nukkuessaan täysin. Ja silti Alba, - kaikista ihmisistä, oli onnistunut löytämään tiensä sattuman kautta samaiseen luolastaan hänen huomaamattaan. Oliko hänen keskittymisensä kylmään veteen ja peseytymiseen tosiaan ollut niin kova, ettei hän vain ollut yksinkertaisesti huomannut tuota neitoa? Oliko kyse tosiaan siitä, että hän oli ollut sen hetken aikaa varomaton? Pään laskeutuen takaisin veden pintaan, josta ei edes kuvajainen heijastunut sillä kertaa takaisin. Sinin huokaisten hiljaisesti. Alue oli kyllä sen verran laaja, ettei Alba varmaan edes huomaisi häntä edes lyhdyn avulla, sillä välimatkaa näillä kahdella nuorella olikin vielä vaikka Sin itse erottikin enemmän kuin tarpeeksi toisen paidattomana, vaikka poika itse ei välttämättä olisi kovin iloinen mikäli toinen näkisi juuri hänet sillä hetkellä, vaikka kriittisimmät osat peittyivätkin veden alle onneksi.

Käsien muodostaen itsestään kupin ennenkuin kylmää vettä tuli kaapatuksi kasvoja vasten, kylmien vesipisaroiden valuen yhtä nopeasti takaisin veteen yhdistyäkseen jälleen kokonaiseksi, ennenkuin samanlainen vesimäärä kauhaustiin uudemman kerran uudestaan ja uudestaan kunnes yläruumis oli kokonaan kastunut, sillä vaikka hän uskaltautui veteen niin myöhään ja pimeällä, ei siltä tarvinnut sanoa ääneen ettei sukellus kuulostanut yhtä hyvältä ja turvalliselta.
Yön mustien hiuksien tullen viedyksi taaksepäin, Sinin yrittäen tosissaan olla enään katsomatta tytön suuntaan vaikka taistelusta huolimatta ne suuntautuivatkin vastakkaiselle puolelle, missä valo vieläkin loisti kertoen tytön olevan vielä paikalla... näki Sin sen hetken ajan selvän pelon Alban kasvoilta. Koko sinä aikana kun nämä kaksi olivat tunteneet toisensa, ei Alba ollut missään vaiheessa näyttänyt selvästi pelkoaan. Ei edes niinä vaikeina hetkinä, vaan oli piilottanut omat tuntemuksensa jotteivat nuorimmaiset olisivat saaneet aihetta pelkoon, esittänyt vahvempaa kuin oikeasti tuo oli... vaikka samalla Sin myös arvosti tuota piirrettä, laittaa muiden hyvinvointi itsensä edelle tilanteessa kuin tilanteessa ilman pienintäkään epäilystä kaiken sen jälkeen mitä Alba oli kuitenkin käynyt lävitse, vaikka samalla Sin myös pelkäsi, että jossain vaiheessa ... toinen ei enään vain pystyisi siihen.
Sydämen lyödessä kivuliaasti nopeamin rintakehän alla, saaden hengityksen takertumaan sen pienen hetken ajaksi ennen syvää rauhoittavaa henkäystä, katseen irroten vastarannasta hitaasti. Ehkä olisi parempi ettei Alba näkisi häntä, tai säikähtäisi enempää kun kerran näytti jo nyt pelokkaalta...

Korvat pystyivät selvästi kuulemaan jonkun olevan lähistöllä, mutta silmät eivät kyenneet näkemään pimeyden lävitse – aiheutti kyseinen ristiriita turhautumisen, joka purkautui asteen raskaampana henkäisynä huulten lomasta mikä puolestaan sai kasvojen edessä roikkuvan hiussortuvan lennähtämään hetkeksi sivuun ja palaamaan takaisin. Yhden eikä edes monikonkaan hyökkäämättä mistään päin – uskaltautui käsi päästämään hiljalleen kivestä ja paitaa puristavien sormien löystyttäen otettaan, että valkeaksi muuttuneet rystyset pääsivät palautumaan normaaliksi. Sydämen hakaten vieläkin kiihtyneesti, mutta mitä enemmän Alba mietti – alkoi tämä muistaa Sinin maininneen ruokailun alussa menevänsä peseytymään ja tulevansa myöhemmin syömään oman osuuteensa. Myönnettäköön, että hän oli luullut nuorukaisen menevän kasvatuskodin sisätiloihin. Vihreiden silmien käyden vielä viimeisen kerran luolaston lävitse seinästä seinään, mutta kuten aikaisemmin ja varmasti tulevaisuudessakin… Sin hukuttautui pimeyden syleilyyn kuin olisi ollut osa sitä.

Täysin läpimärän ja kylmettyneen paidan päätyen vedetyksi pään ylitse takaisin ylävartalon peitoksi vaikka alitajunta sanoi toisen nähneen varmasti enemmän kuin olisi halunnut. Nolostumisesta kertovan punan alkaessa kuumoittamaan poskipäitä. Hiljaisen kurkun rykäisemisen viimeistellen huulille kohoava hymy, joka nyki suupieliä väkisin ylöspäin vaikka sitä vastaan yritettiinkin taistella. Alba ei ymmärtänyt oikein itsekkään miksi hymyili, mutta sen hän kuitenkin tajusi, että nyt oli aika poistua vaivihkaa kiusallisesta tilanteesta. Sin oli tullut tuonne paikkaan ensin. Jos nuorukainen olisi halunnut seuraa – tämä toisi sen varmasti suoraan julki… tai niin ainakin Alba uskoi.

Maahan lasketun lyhdyn kohottautuen takaisin lantion korkeudelle – hämyisen valonkajon etääntyen loittonevien askelien tahdissa. Alban poistuen luolastosta yhtä hissukseen kuin oli sinne tullutkin. Kasvojen ilmeen pysyen neutraalina ulos asti, mutta heti kun luolan suuaukko oli jäänyt turvallisen välimatkan päähän - kohottautui vapaakäsi suun eteen ja silmät sulkeutuivat hetkeksi. Olkapäiden hytkymisen kertoen pidätellystä naurusta, joka johtui enimmäkseen niin syvästä nolostumisesta, että Alba jo oli jo varma - ettei varmaan kykenisi pariin päivään katsomaan Siniä, saatikka ”puhumaan” tälle.

Päästyään tuon vaarallisen ja epävirallisen vuoristopolun ylös – pysähtyivät askeleet sen samaisen ulkorakennuksen taakse, missä Chadillä oli ollut tapana viettää aikaansa yksinään ja katsoa avautuvaa maisemaa, joka sai lähes jokaisen hiljaiseksi kun ymmärsi miten suuri erämaa oikeasti oli. Lyhdyn päätyen lasketuksi seinän vieressä olevan puupinon päälle, minkä jälkeen vapaat kädet alkoivat vääntää märkiä paidan helmoja kuivemmaksi. Alban keskittyen niin paljon tekemäänsä – ettei tämä huomannut kahta kasvatuskodin nuorukaista, jotka selvästi puhuivat jotakin toisilleen näkemästään. Virnuilun ennustamatta mitään hyvää.
”Onko aavikolla alkanut satamaan vaivihkaa?”
Edestäpäin kuuluvan puheen saaden vihreät silmät kohottautumaan nuorukaiseen, joka tuli lähemmäksi ja otti lopuksi kiinni paidan helmasta, pahaa enteilevän hymyn syventyen puhujan kasvoilla. Alban tuntien kuinka paidan helma alkoi kohota hiljalleen ylöspäin.
”Eikö sinun pitäisi riisua tämä - ettet palelluta itseäsi.”
Viimeistään nuo sanat saivat Alban reagoimaan vaistomaisesti. Tämän nähden kyllä tuon virnuilevan ulkokuoren taakse. Terävän läpsäyksen tuntuen nuorukaisen sormissa, jotka päästivät vasta silloin paidasta irti ja antoivat neidolle mahdollisuuden kääntyä kannoillaan, mutta pakenemisen sijasta tämä sai huomata toisen nuorukaisista seisovan takanaan ja estäen näin pois pääsemisen. Selän taakse jääneen ottaen kiinni Alban kyynärvarsista ja vääntäen ne selän taakse.
”Mikä hätänä, Alba?”
Toisen nuorukaisista lausuen pehmeästi ja ottaen sormillaan kiinni neidon leuasta, joka oli selvästi kiristynyt yhteen purtujen hampaiden voimasta.
”Sinähän olet aina auttamassa mielelläsi muita. Haluan sinulta vain hyvän yön suukon, en mitään muuta.”
Noin sanat vakuuttelivat vaikka vihreät silmät kuitenkin näkivät puhujan valehtelevan päin naamaa. Pikkurillin antamisen jälkeen otettiin yleensä koko käsi. Miksi tuo tilanne olisi poikkeus? Nuorukaisen tuodessa huuliaan lähemmäksi – kykeni Alba tuntemaan lämpimän hengityksen ja haistamaan iltaruoassa olleiden yrttien tuoksun. Hänen kääntäen päänsä poispäin väkisin vaikka ote leuassa oli vahva. Kieltäytymisen saaden nuorukaisen suun kiristymään ja silmien katseen leimahtamaan vaarallisesti. Alban tuntien silmiensä pintaa kirveltävän, mutta hän pakotti itsensä pysymään kasassa. Anubis oli sanonut – ettei nuoren naisen kannattaisi koskaan näyttää murtumistaan pahaa aikovalle – sillä se olisi muuten ”kutsu” käydä peremmälle. Alba ei halunnut satuttaa ketään, mutta tuona hetkenä jokin kuiskasi alitajunnassa käskyn potkaisemaan edessä seisovaa nuorukaista haaruksiin niin kovaa kuin jalasta vain lähtisi. Vihreiden silmien kohdistuen takaisin nuorukaiseen - pystyi tämä näkemään jonkin muuttuneen neidon katseen sisimmässä. Pelko oli haihtunut puhtaaksi vihaksi koko sen hetkistä tilannetta kohtaan.

Kuivien vaatteiden päätyen yksi kerrallaan puetuksi takaisin märän ihon päälle, oli pimeys laskeutunut tuona aikaa takaisin laajaan luolastoon: sen kertoen sanattomasti Alban poistuneen paikalta ennen häntä itseään, mikä taasen olisi antanut Sinille itselleen mahdollisuuden viipyä vedessä pidempäänkin mutta kuluvan ajan, huolestuneet valvojat sekä veden kylmyyden puhuen vuorostaan omasta puolestaan järjelle olevan hyvä idea poistua sillä kertaa paikalta. Hiusten tullen vedetyksi viimeisen kerran taaksepäin pois silmien edestä samalla kun tie vei kiireettömin askelin pois tuosta synkästä paikasta, tupakan tullen nostetuksi huulien väliin vasta kun Sin sai henkäistä ensimmäisen kerran raikasta ulkoilmaa ja kohdaten taivaalla loistavan tähtitaivaan, samalla kun toinen käsi hakeutui hitaasti farkkujen taskuun etsiäkseen vuosien kolhiman tutun sytyttimen käteensä.

Nikotiinin tunkeutuen automaattisesti keuhkoihin hitaasti, Sinin kiirehtimättä sillä kertaa mihinkään matkaltansa sillä olihan se yksi niistä ainoista hetkistä milloin kukaan ei ollut häiritsemässä tai katsomassa vinoon hänen syöpäkääryleensä polttoa, tai isänsä murhaavia katseita kun kuopus näyttäysi huonoa esimerkkiä nuoremmilleen jotka olivat nimenomaan siinä iässä milloin jokaista asiaa täytyi koettaa ainakin kerran, tai ainakin matkia tavalla tai toisella. Joten Sin ei todellakaan aikoisi kiirehtiä takaisin kasvatuskodin teltta-alueelle, jossa varmasti suurin osa lapsista nukkuisi jo syvää unta ja ne harvat muut taas valvoisivat niin pitkään kuin vain olisi sallittu.
Jyrkän rinteen päättyen tasaiselle mäen päälle, varmisti Sin vielä viimeisen kerran polun näkyvyyden nuorempien varalle ennenkuin hän aikoisi viskata savukkeen pois otteestaan saapuessaan tarpeeksi lähelle tuota turvallista aluetta, pysähtyivät liikkeet kuin seinään kun silmät erottivat kauempana liikettä tuon rakennuksen lähettyvillä.

Silmien kurtistuen pienesti, Sinin kyllä tunnistaen nuo kaksi hänen itsensä ikäistä poikaa, joistä nuorukainen ei ollut koskaan pitänyt sillä nämä puhuivat kaikista muista itseään alempi arvoisina, sekä käyttäytyivät myös sen mukaisesti - eritoten nuorempia ja naisia kohtaan. Varsinkin viimeaikoina Sin oli huomioinut kaksikon katseet erityisesti tuossa yhdessä neidossa, vaikka nämä kaksi nykyisin harvemmin kotona olivatkin muiden läsnäollessa. Pahan aavistuksen puhutellen hiljaisesti mielessä, sen käskien tarkistamaan tilannetta lähemmin, sillä voisihan olla että nuo kaksi olivat vain löytäneet jälleen itselleen uuden salaisen paikan missä puhua p****a muiden selän takana nimenomaan tuosta kyseisestä rakennuksesta.

Jalkojen lähtien viemään sen enempiä ajattelematta samaan suuntaan jäljessäpäin noista kahdesta, huomasi Sin myös että mitä lähemmäksi hän pääsi, loisti nurkan takana päin selvä valo. Mutta noilla kahdella ei ollut lyhtyjä tai muutakaan mitä voisi auttaa näkemisessä?
Hampaiden pureutuen varoen toisiaan vasten korvien alkaen erottamaan selviä sanoja toisen pojan suusta, - ei tarvinnut montaakaan kertaa miettiä mitä oikein oli tekeillä. Sinin olisi tehnyt mieli astua samantien pois piilostaan vain keskeyttääkseen nuo kaksi, mutta samalla Sin kyllä tiesi itsekin ettei se noita estäisi. Nuohan vain mitä suurella todennäköisyydellä poistuisivat paikalta ja yrittäisivät sitten seuraavan kerran uudemman kerran kun Sin olisi jälleen omalla matkallaan isänsä puolesta.
Katseen lähtien nopeasti haravoimaan ympäristöä, mitään muuta olematta lähettyvillä kuin katolle vievät tikkaat ja maassa olevia kiviä. Sormien napaten otteeseensa muutaman kiven, ennenkuin matka jatkui vuorostaan ripeästi vanhoja tikkaita pitkin ylös katolle ja siitä sen reunalle vain nähdäkseen paremmin sen hetkisen asettelun kolmikon välillä. Alban ollen selvästi ahdistettuna nurkkaan kahden muun avulla, vailla minkäänlaista tietä päästä pakoon ellei halunnut tippua kielekkeeltä alas varmaan kuolemaan.
Näkymän saaden vihan pulpahtamaan selvänä pinnan alla, kääntyi katse pois. Nyt jos milloinkaa olisi hyvä hetki tehdä jotain, mutta valitettavasti lyhty, joka oli asetettu puiden päälle ei luonut kovn turvallisia merkkejä, mikäli Sin hypähtäisi noin vain jommankumman kimppuun katolta, sillä lyhty olisi voinut kaatua ja aiheuttaa toisen tulipalon sillä kertaa ihmishenkien kera.

Sormien tiukentuen varoen kiven ympärille, ennenkuin Sin liikahti hieman sivummalle kattoa toisen nurkan reunalle. Kiven tullen heitetyksi kuuluvasti puisen seinän pintaan, mistä lähti vuorostaan ääni kun kivi kimposi voimalla takaisin hietikkoon tai läheiseen pusikkoon. Teon tullen toistetuksi, käskytti toinen jo toista osapuolta menemään tarkistamaan mikä oikein piti meteliä, sillä kyllähän nyt Albaa huomattavasti vahvempi ja isompi poika pystyisi helposti pitämään tuon aisoissa.
Hopeisen katseen erottaen sivustassa selvää liikettä kun toinen pojista saapui paikalle varoen, näkemättä kuitenkaan mitään mikä olisi aiheuttanut äänen joka olisi keskeyttänyt sen tilanteen kehkeytymisen eteenpäin, tämän nähden vain tyhjän pihan ja tikapuut. Askelten rahisten hiekkaisen tien päällä selvänä, sen kertoen terästyneelle kuulolle jokaisen liikkeen ja epäröinnin minkä toinen antoi näkyä ulospäin nyt kun kukaan ei nähnyt tätä. Askelten kuitenkin pysähtyen kuin seinään ja kuuluvamman tömähdyksen kuuluessa tasan sen yhden kerran ja Sin itse nousi ylös tajuttoman kehon päältä, jatkaen siitä ripeästi kahden jäljelle jääneen ihmisen luokse.

"Oletko sokea kun et näe ettei hän selvästikään halua auttaa sinua?" Äänen kysyen pojalta, joka käänsi katseensa suoraan hopeisiin silmiin jotka katsoivat tuota takaisin, niistä nähden selvästi ettei hän pitänyt siitä miten toinen katsoi tai koski Albaa. Painostavan hiljaisuuden laskeutuen kolmikon välille, vilkaisivat silmät nopeasti Albaa merkkinä varomaan lyhtyä puiden päällä mikäli tilanne kehkeytyisi pahaksi ja sitten uudemman kerran poikaa... silmissä leimahtaen pahaa enteilevästi viha tuota kohtaan. "Päästä hänestä irti. Nyt." Askeleen ottaen pahaa enteilevästi eteenpäin, äänen madaltuen sen verran uhkaavasti ettei toiselle jäisi mitenkään epäselväksi etteikö Sin olisi valmis käymään tuon kimppuun mikäli toinen aikoisi viedä ajatuksensa loppuun asti Alban suhteen.

Toinen nuorukaisista, sen hintelämmän, lähtiessä tarkistamaan toistuvan äänen lähteen – kiepautettiin Alba kevyesti selin jäljelle jäänyttä nuorukaista vasten. Otteen kyynärvarsien ympärillä pysyen edelleen vahvana, päästämättä milliäkään irti vaikka siitä yritettiinkin rimpuilla irti. Otteen pikemminkin kiristyen entisestään jokaisen pako yrityksen jälkeen. Neidon vihreiden silmien kohottautuen lähes samanaikaisesti pitelijänsä ruskeiden silmien tahdissa – kummankin heistä suunnaten katseensa rakennuksen nurkalle, jossa pimeys vallitsi paksumpana – sen jääden juuri lyhdyn valokehän ulkopuolelle. Alban tuntien itseään nykäistävän asteen tiukemmin takana olevaa vasten kun pimeydestä alkoi muodostua ulkopuoliselle kuuluvat ääriviivat – valon kajon osuessa lopulta hopeiseen katseeseen, joka kylmäsi kirjaimellisesti sieluun asti. Käsivarsista pitelevän otteen löystyen aavistuksen sen yhden hetken ajaksi – kyseisen kertoen selvästä epäröinnistä jatkaa pidemmälle.
”Sinä.”
Kuivan hymähdyksen kohottautuen teatterillisesti kurkusta vaikka samalla katseen sisimmässä näkyi epäröinti. Jokainen kasvatuskodin vanhimmista lapsista kyllä jo tiesi Sinin olevan Anubiksen lapsi ja että isällä oli tapana opettaa lapselleen jotakin. Harjoitukset tapahtuivat yleensä uteliaiden silmien ulottumattomissa, mutta se mitä jotkut olivat nähneet ja kertoneet muodostivat yhdessä kuvan tuosta mustahiuksisesta nuorukaisesta, joka ei vieläkään paljoa puhunut toisille vaan viihtyi enimmäkseen omissa oloissaan tai Alban seurassa. Kateuden piston tuntuen sydän juurissa asti.
”Mitä teit Nickille? Miten pääsit hänen ohitseen?”
Pään nyökkäisten Sinin ohitse pimeyteen, jossa toinen nuorukaisista makasi edelleen tajuttomana. Toinen käsistä oli siirtynyt Alban eteen ja kiilautunut pitävästi rintakehän yläpuolelle. Kyseisen käsivarren painautuessa taas asteen lähemmäksi – huomasi Alba hengittämisensä käyvän jo vaikeammaksi.

Sinin lausuessa käskyn päästämään irti – ei se saanut toivottua reaktio aikaiseksi, vain kylmän naurahduksen ja sanat, jotka ivailivat; mikä arvo antaisi Sinille vallan komennella muita samassa veneessä olijoita? Alban käyttäen sananvaihdon hyödykseen ja osittain myös selviytymisvaistonsa ajamana. Kantapään polkaisten voimalla sandaalin sisässä olevia varpaita, joista keskimmäinen rusahti murtuessaan. Kivusta kertovan karjaisun sekoittuen pian aidosta pakokauhusta kertovaan kiljaisuun, joka kohosi neidon kurkusta. Alban horjahtaessa kielekkeen reunalle nuorukaisen vihan purkauksen aikaan saannoksena. Kantapäiden keikkuessa jo tyhjän päällä ja käsien huitoessa ilmaa vimmatusti, yrittäen turhaan saada vartalon tasapainoa kallistumaa eteenpäin.
Vihreän katseen tavoittaen tutut hopeiset silmät kaiken sen sekamelskan lävitse – niiden katsoen sen hetken ajan syvälle Sinin sieluun asti. Sydämen sykähtäen ensimmäisen… ja toisenkin kerran…
Painovoiman kouran tarttuessa neidon hentoon vartaloon armoa tuntematta – vetäisten alas reunalta, pudottaen pimeyteen, josta kuului lopulta se ääni kun ihmisvartalo iskeytyi jotakin vasten kontrolloimattoman pudotuksen jälkeen.

Nuorukaisen, joka omalla teollaan oli saanut tapahtumaketjun aikaiseksi, perääntyen kalman kalpeana kauemmaksi jyrkänteen reunalta. Värisevän äänen vakuutellen tilannetta pelkäksi onnettomuudeksi – toistaen tuota samaa lausetta kuin viallinen soittorasia. Selitteleviin sanoihin tullen vasta silloin tauko kun nuorukainen tunsi törmäävänsä johonkin. Sanojen lamaantuen kurkun seutuville ympärikääntymisen jälkeen. Ruskeiden silmien katsoen tuota vanhempaa miestä, jonka silmät kuitenkin katsoivat nuorukaisen ohitse, kielekkeen läheisyydessä seisovaan Siniin.
”Mitä täällä on tapahtunut?”
Vahvemman käden siirtäen edessä seisovan nuoremman kehottavasti syrjään, minkä jälkeen askeleet alkoivat ottaa välimatkaa umpeen. Anubiksen katsoen ensin pelkästään lastansa, kunnes alkoi seurata tämän katsetta, joka oli suunnattuna kielekkeen ylitse ja siitä alas pimeyteen. Hän oli aikonut kysyä miksi oli oikein kuullut Alban kiljumisen hetki sitten, mutta se ei ollut enää se tärkein.

”Älä.”
Käsivarren kohottautuen estävästi Sinin eteen – jos tämä millään tavoin suunnittelisi alas lähtemistä.
”En halua nähdä sinun putoavan seuraavaksi tuonne alas. Anna minä teen tämän, sillä minulla on kokemusta tässä kohdin enemmän.”
Hopeisen katseen pysyen järkkymättömänä identtisessä silmäparissa. Kaksikon käyden omanlaistaan henkistä taistelua keskenään. Isän kyllä tietäen mitä kalliolta pudonnut neito merkitsi hänen nuorimmaiselleen, mutta samaan aikaan vanhempi ei halunnut päästää lastaan niin turvattomille vesille – saatikka että olisi suonut toiselle sen näyn mikä hyvin todennäköisesti odotti alhaalla, armollisesti pimeyden syleilyyn kätkeytyneenä.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:38

Toisen pojista huomaten kolmannen pyörän olemassa olon, näytti tuo sen hetken ajan epäröinnin merkkejä, vaikka samalla tuo samalla osoittikin selvästi Sinille, ettei tuolla olisi mitään aikomusta päästää Albaa otteestaan pelkästään hänen käskystään.
Tuon ensin alkessa tivaamaan ystävästään, jonka Sin oli onnistunut saamaan tajuttomaksi pimeyden turvin, - nuorukaisen edes yrittämättä vastata tuon kysymykseen sillä toinen olisi voinut alkaa puolustautumislinjalle tuossa kohdin mikäli Sin olisi asiasta maininnut, puheenaiheen vaihtuessa nopeasti käskyn myötä siihen yhteen kysymykseen, mikä ivaavasti tokaisi: minkälainen oikeus muka Sinillä oli komentaa toista, jolla ei ollut sen enempää valtaa kuin tällä itsellekään, vaikka tämän isä sattuikin olemaan Anubis. Sanojen saaden vihan nousemaan entisestään pintaan, vaikka ajatukset rauhoittelivatkin mieltä vielä hetken aikaa, Sinin tuhahtaen takaisin jotain ettei tuollakaan olisi sen isompia oikeuksia pakottaa Albaa tai muitakaan sellaiseen mitä nuo eivät itse halunneet, Sinin lausuen vielä heidän vaarallisesta sijainnistaan viimeisenä. Sanojen jääden kuitenkin puolinaiseksi kun Alba päätti vuorostaan tehdä oman liikkeensä päästäkseen tilanteessa eteenpäin, kuulivat korvat aluksi kivun sekaisin karjunnan ja lähes heti sen jälkeen kiljaisun, mikä sai refleksin omaisesti askeleiden ottamaan nopeammin eteenpäin kun silmät näkivät mitä oikein tapahtui.

Vihreän ja hopean kohdaten kuin hidastettuna kaiken keskeltä, näki Sin selvästi jokaisen liikkeen minkä tyttö teki pysyäkseen reunalla tai saadakseen itsensä pysymään edes kielekkeellä, sykähti sydän kivuliaasti jokaisen näkemänsä jälkeen kivuliaasti rintakehän alla. Käden kohottautuen automaattisesti eteenpäin tarttuakseen Albaan kiinni, mutta liian myöhään.
Sinin saaden itsensä pysäytetyksi reunalle vain nähdäkseen lamaantuneena kuinka Alba katosi nopeasti alas pimeyteen, viimeisen äänen saaden viimeisenkin ajatuksen ja lihaksen lamaantumaan paikalleen. Hengityksen tuntuen vaikeammalta, korvien erottaen vain kauemmaksi kulkevan äänen joka hoki sen kokoajan sen kaiken olleen vahinko, ettei se olisi pojan syytä, - ei Sin edes kääntänyt katsettaan tuota kohti kohdatakseen sen kaiken aiheuttajaa.
Tämän edes aluksi huomioimatta isänsä läsnäoloa, joka oli myöskin ilmestynyt paikalle Alban kiljunnan vuoksi, pystyi nuorempi tuntemaan silti koko sen ajan katseen itsessään vaikka toinen nuori oli vähintään yhtä järkyttynyt kuin Sin itse, vaikka tämän jokainen lihas olikin yhtä jännittynyt kuin viulun kielet eivätkä silmät vain pystyneet kääntämään katsettaan pois ikuisuuksiin jatkuvasta pimeydestä. Kupuksien kuullen oman hidastuneen sydämen lyöntinsä korvissa asti, tämän huomioiden vanhemman läsnäolon kun kieltävä sana pyysi tätä olematta hyppäämättä perään, käden asettuen vielä tielle pisteenä i:n päälle. Sinin sanomatta mitään, pään nyökäten heikosti, lähes huomaamattomasti kerran ja lihasten rentoutuen sen verran ettei hän aikoisi hypätä perään, vaikka se olikin käynyt mielessä, katseen kääntyen hitaasti kohti ikätoveriaan joka oli vieläkin lähes samassa mielentilassa vaikkei tuon hokemiset olleetkaan kovin kuuluvia enään.
Sanoja ei tarvittu sillä kertaa, mutta selvän vihan pilkahtaen uhkaavana silmien katseessa tämän katsoessa kauemmaksi kerennyttä poikaa. Sinin kääntyen sen verran ympäri että pystyisi kävelemään ohitse toisesta, hopeisen katseen vilkaisten ohimenevästi toista jonka päätteeksi toisen sielu näytti jäätyneen kauhusta sen hetken aikaa, vaikka katse olikin kielinyt viestin: mikäli Alba ei olisi kunnossa, tulisi Sin itse henkilökohtaisesti varmistamaan että toinen joutuisi manalan portille enemmin kuin tuo edes ymmärtäisi. "Käy hakemassa Nick ja mene nukkumaan." Mahdollisimman normaalilta kuulostavan äänen todeten ohiheittävästi sen jälkeen kun Sin oli selvästi kävellyt kauemmaksi, valkean t-paidan selän näkyen enään heikosti iltahämärässä, askelten kuitenkin pysähtyen vielä sen viimeisen kerran kuin aikeissa sanoa jotain vielä isälleen, vaikka tämä ei kääntynytkään enään tuota kohti.
Painostavan hiljaisuuden ollen ainoa asia mikä oli jäänyt kolmikon välille, olisi Sinin tehnyt mieli sanoa jotain, mutta tulikin sanat niellyksi, käden huiskaisten pienesti ilmaa vähättelevästi ennen matkan jatkamista. Toisen hopeisista silmistä, joka oli välähtänyt sen pienen hetken ajan tummempana ikätoverinsa ohitushetkellä, palautuen hitaasti takaisin normaaliin sävyynsä mitä kauemmaksi Sin pääsi siitä kaikesta.

Askelista lähtevän äänen vaimentuessa sitä mukaan mitä kauemmas Sin eteni – kuunteli Anubis noita askelia siihen tiettyyn pisteeseen asti, että voisi olla sataprosenttisen varma nuoremman lähteneen tarpeeksi kauas. Vasta tuon tietyn pisteen ylittämisen jälkeen Anubis kääntyi kannoillaan ja palasi telttaleiriin välttämättömäksi ajaksi. Kolmen valvojista ja Chadin lähtien hänen mukaansa, muiden jäädessä leiriin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan – vakuutellen käyttäytymisellään lapsille kaiken olevan hyvin.

Pelastusryhmän saadessa kaiken tarpeellisen valmiiksi – sidottiin köysi viimeisenä Anubiksen vyötärön ympärille, minkä jälkeen tämä lähti laskeutumaan kielekettä alas juuri siitä paikasta mistä Alba oli tipahtanut. Anubiksen edeten kallion seinää pitkin systemaattisesti, jättämättä pienintäkään mahdollista putoamispaikkaa tarkistamatta. Pimeyden ja tyhjyyden vastaten hopeiselle katseelle. Selän takana avautuvassa loputtomuudessa kuuluen vain tuulen valittava ujellus, johon mukaan sekoittui korvissa humiseva hengittäminen ja asteen kiihtyneempi sydämen syke.

Jalkapohjien laskeutuessa kielekkeelle, joka sijaitsi vähän alle kaksikymmentä metriä alapuolella – löysi Anubis etsimänsä. Pimeyteen tottuneen katseen erottaen neidon makaamassa puoliksi kyljellään, puoliksi selällään lähellä uutta pudotusta, joka ei olisi ollut enää niin armollinen kuin edeltäjänsä. Anubiksen siirtyessä lähemmäksi, yritti tämä katsoa näkyisikö ympäristössä verta – sillä se olisi ainakin kertonut näkyvästä haavoittumisesta. Haavat pystyisi parantamaan, sisäinen verenvuoto tietäisi varmaa kuolemaa aavikolla. Ympäristön jääden puhtaaksi neidon lähellä. Anubiksen laskeutuessa puoliksi polvilleen, vei tämä kätensä neidon kaulalle, josta sormen päät onneksi tunsivat sykkeen. Jumalille osoitetun kiitoksen kuiskaten kuivettuneilta huulilta. Kasvojen kohottautuen takaisin tulosuuntaan ja kuuluvamman äänen käskien muita laskemaan pelastamiseen tarkoitetun rakennelman, jolla Alba saataisiin hinattua takaisin ylös.

Pelastaminen oli tapahtunut onnistuneesti uteliaiden silmäparien takana, mutta kun tajuton neito oli pitänyt kantaa päätelttaan – ei kestänyt siitä kauankaan kun kyseisen ovikankaan edustalla pian parveili utelias/huolestunut seurakunta. Jokaisen lapsista yrittäen kysellä vuoron perään teltasta tulijoilta kuka oli loukkaantunut ja oliko tämä kunnossa. Saman vastauksen toistaen itseään; pään surullinen puisteleminen ja teeskennelty hymy, joka yritti vakuutella kaiken olevan hyvin. Lapset olivat kuitenkin tarkkanäköisiä, näiden uskomatta moista valhetta hetkeäkään. Odottavan ajan tuntuen jokaisesta piinallisen pitkälle.

Teltan ovikankaan siirtyessä lopulta syrjään Anubiksen toimesta – oli kuu ehtinyt etenemään taivaankannen poikki yli keskiakselin. Aamun sarastamiseen oli vielä tuskalliset neljä tuntia ja juuri nuo tunnit tulisivat päättämään jäisikö Alba henkiin. Valkean kauluspaidan hihat oli kääritty kyynärtaipeen yläpuolelle ja kaksi ylimmäistä nappia oli avattu kuristamasta. Niiden samojen sandaalien, jotka olivat jo hyvästi ajan kuluttamat, päätyen jalkapohjien suojaksi. Maan ja veren likaannuttamien jalkaterien näkyen kuluneiden farkkujen lahkeiden alta. Hetkellisen valonkajon valaisten väsyneet kasvot – sytkärin tulen antaen elämän savukkeen kärkeen. Ne, jotka olivat vielä hereillä siihen aikaan ja jääneet odottelemaan uutisia teltan sisältä – tajuten astua syrjään Anubiksen tieltä. Vanhemman sanomatta kenellekään mitään, käden laskeutuen vain silittämään rauhoittavasti yhden nuoremman lapsen, joka oli vasta kahdeksanvuotias, vaaleita hiuksia. Jokaisen läsnäolijoista pystyen haistamaan veren vanhemman päällä.

Hiekan rahisemisen saatellen kiireettömiä askelia, joista kaikui selvä poissaoleminen ja väsymys – noiden kyseisten askelten vieden niiden kahden nuorukaisen, jotka olivat saaneet tapahtumat aikaiseksi omalla typeryydellään, luokse. Kumpikaan nuoremmista ei ollut ummistanut silmiään, näiden odottaen vääjäämätöntä tapahtuvaksi. Ehkä nuorimieli odotti jonkinlaista saarnaa, mutta sitä ei koskaan tullut – vain hopeisten silmien vilkaisu, joka lamaannutti sielunkin, kummassakin ja koruttomat sanat:
”Aamulla te kumpikin lähdettä Nadeen matkaan pääkaupunkiin. Siellä hän auttaa teidät alkuun, mutta siitä eteenpäin olette omillanne. Annan teille kummallekin tietyn summan rahaa ja matkatarvikkeita – saatte itse valita mitä teette niillä ja kuinka viisaasti niitä käytätte. Olkoon jumalat teille armollisempia kuin te sille neidolle, jonka elämän jatkuminen lepää nyt ylempien voimien käsissä.”
Kummankin nuorukaisista jääden katsomaan mykkänä vanhemman loittonemista. Anubiksen kävellen pois sanomisensa sanottuaan.

Sinin löytäen tiensä ensimmäisenä takaisin leiriin, jossa kaikki oli vielä suunnilleen samanlailla kuin ennen hänen poistumistaan, vaikka osa lapsista ihmettelikin äkillistä kiljuntaa, joka oli myöskin loppunut lyhyeen. Silmien ja päiden kääntyen hitaasti lähestyvän nuorukaiseen, tiesi Sin samantien mistä moinen johtui. Miksei Alba ollut hänen seurassaan, niinkuin aina normaalisti? Oliko tuo jäänyt jonnekin? Oliko jotain tapahtunut? Korvien erottaen selvästi jokaisen näistä kysymyksistä vaikka ne pyrittiinkin pitämään hiljaisina, Sinin näyttämättä ulkoisesti välittävän kuulemastaan, tämän astellen vain suoraan muiden lasten ympäröimäksi tulen läheisyyteen turvaan kylmältä yöltä, sen sijaan että olisi astellut sanomatta takaisin omaan telttaansa.

Ajan kuluen eteenpäin, näki Sin sivusilmällä noiden kahden ikätoverinsa palaavan myöskin takaisin muiden luokse. Toisen näistä pidellen päätänsä hölmistyneenä tajuttomuutensa jälkeisistä tapahtumista joista toinen taas yritti selittää paniikistaan huolimatta. Hiljaisen keskustelun keskeytyessä samantien kun ruskeat silmät kohtasivat hopeiset kauempaa, - näiden istuutuen kauemmaksi kaksistaan osaksi toisen pakottamana ihan vain oman hyvinvointinsa vuoksi, hopeisen katseen kääntyen hitaasti takaisin liekkeihin jotka elivät omaa elämäänsä kaiken sen sielua kalvavan odotuksen keskellä, josta aiheutuvat ajatukset ja pelko söivät hitaasti mieltä synkemmäksi.

Pelastusoperaation onnistuessa, saatiin Alba turvallisesti takaisin leiriin vaikka tämä piiloutuikin samantien teltan sisään samalla kun muut lapset ryntäsivät sen oviaukolle kysyäkseen tapahtumien kulkua ja kuka oli kyseessä, vaikka nämä saivatkin vain ympäripyöreän hymyn vastaukseksi, joka ei kuitenkaan onnistunut huijaamaan ketään kysyjistä.
Lasten joutuen häädetyksi ja luovuttaneina nämä palasivatkin takaisin nuotion lähelle, näiden ryhmittäytyen sen ympärille ja jääden odottamaan, vaikka kun aika kului... joutuivat suurin osa lapsista luovuttamaan univajeen ja väsymyksen edessä viimein, kun taas loput edes yrittivät pitää itseään kaikin tavoin hereillä viimeiseen asti.
Teltan oviaukkoa peittävän kankaan siirtyessä viimein syrjään, kääntyivät jokaisen katse kohti tuota vanhempaa miestä joka näytti kaikin tavoin väsyneeltä pitkälle jatkuneen yön puolesta, Sininkin huomioiden viimein isänsä läsnäolon edes jotenkin vaikkei kumpikaan huomioinut toisiaan sen enempää kuin katseiden välityksellä, hopeiseten silmien seuraten miehen liikkeitä kun tuo asteli kohti noita kahta nuorta jotka eivät olleet nukkuneet sen enempää kuin muutkaan hereillä olijat, näiden selvästi odottaen saavansa lievän rangaistuksen - sillä loppujen lopuksi kukaan muu kuin nämä kaksi, Alba sekä Sin tiesivät tasantarkkaan mikä oli aiheuttanut tapahtumaketjun, kahden ruskean kohdaten vanhimman jo hyvän matkan päästä ennenkuin tuon askeleet pysähtyivät nimenomaan näiden kahden eteen. Miehen alkaessa puhumaan suoraan, antamatta minkäänlaisia vaihtoehtoja siihen mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi, kuuntelivat tilanteesta ulkopuolisetkin lapset hämmentyneenä. Kysymyksien pystyen melkein lukemaan näiden kasvoilta, kun Anubis kirjaimellisesti lähetti nämä kaksi nuorukaista kylmästi omille teilleen huomisesta eteenpäin, kuului lauman keskeltä selvä kohahdus ja uuden supinan alkaessa kiivaasti.

Sinin kuunnellen isänsä sanoja, jotka olivat eivät antaisi minkäänlaista armoa siitä eteenpäin mitä tulisi tapahtuman, pysytteli Sin siltikin hiljaa, vaikka tunteja sitten hän olisi voinut vaikka tiputtaa nuo molemmat vaikka sitten omin käsin jyrkänteeltä alas vain nähdäkseen noiden kauhusta kertovat silmien kuoleman pelossa, - mutta valitettavasti, hän ei ollut sellainen, sillä edes se kohtalo ei olisi ollut oikeutettu noille kahdelle typerykselle, jotka olivat hölmistyneitä tilanteesta. "... Miten hän voi?" Nuoremmalle sukupolven edustajalle kuuluvan äänen kysyessä äidinkielellään vanhimman astellessa ohitse, hopeisen katseen irtautuen viimein punaisena hohtavista hiiliksistä, kohdatakseen miehen joka vaikeni vielä ainakin siitä mitä odotti teltan sisäpuolella, sillä voisi hyvin olla ettei Alba selviäisi, olihan pudotus ollut kova että sen olisi täytynyt edes jotain saada aikaiseksi.
Sydämen sykähtäen jälleen hitaammin rintakehän alla kivuliaasti pelosta mikä odotti tietoa, mitä hän ei edes välttämättä haluaisi tietää pahimmassa tapauksessa, nielaisun tapahtuen vaikeammin kun suhteellisen rauhallinen ääni uskaltautui jatkamaan: "Saanko nähdä hänet?"

Askeleet tuntuivat jo lyijyn raskaille. Varpaiden kärkien tuntien aavikon hiekan ajoittain allansa kun kyseinen elementti pääsi livahtamaan sandaalin kärjen ylitse. Jalkojen jaksamatta enää nousta niin tarmokkaasti ylös kuin yleensä – niiden laahustaen maata enemmän tahdonvoiman saattelemana kuin voiman sanelemana. Ajatusten harhailemisen antaen oman kaikunsa askeliin. Anubiksen tuntien hereillä olevien lasten tuijotuksen itsessään, voiden kuvitella nuo useat uteliaat ja epäuskoisuutta paistavat silmät, jotka tahtoivat tietää ja siltikään eivät kyenneet ymmärtämään. Tietämättömyyden antaen syyn takertua ainoaan tiedon lähteeseen, joka sinä hetkenä oli heidän kaikkien ”isä”; kasvatuskodin perustaja ja ylläpitäjä. Kaikkien katsoen juuri niin kuin vanhimmalla olisi ollut jokin toivon kipinä hihassaan. Hopeisten silmien, jotka olivat vielä hetki sitten katsoneet jonnekin pimeyteen, kohottautuen hitaasti tähtitaivaalle. Sen yksinäisen tähden, jonka Anubis oli ottanut elämänsä alussa omakseen, loistaen vieläkin himmeästi muiden kirkkaiden tähtien joukossa.
Hän oli kallio johon nuoremmat sielut nojasivat.
Hän oli se lämmin syli, joka tarjosi turvaa sitä eniten tarvitseville.
Hän oli isä, joka laittoi itsensä likoon joka ikinen päivä kaikkien lastensa tähden.
Hän oli… niin… paljon ja vähän enemmänkin, mutta edelleen vain yksinkertainen mies…
Yksi.

Tulen lämmön hohkatessa ihoa vasten – tiedosti Anubis kävelleensä jossakin vaiheessa takaisin nuotion läheisyyteen, missä myös hänen kuopuksensa odotti uutisia Alban tilasta. Nuorukaisen aloittaen ensin siihen hetkeen sopivalla kysymyksellä, mutta kun Anubis ei vastannut heti mitään – ei kestänyt siitä kauankaan kun arastelevampi ääni esitti viimein pyynnön. Anubiksen punniten kuulemansa vanhempana, mutta myös isänä. Haluaisiko hän lapsensa näkevän sen mikä odotti teltan sisällä? Sin oli nähnyt kuolemaa aikaisemminkin, mutta entä kun kyseessä oli läheinen ihminen? Toisaalta taas… totuuden hyssytteleminen ja peitteleminen eivät muuttaisi tilannetta miksikään.
”Hyvä on, Sin. Saat nähdä hänet.”
Sen enempää jäädessä odottamaan nuoremman reaktiota – lähtivät vanhemman askeleet viemään takaisin pääteltalle, jonka ovikangas siirtyi uudemman kerran. Anubiksen odottaen Sinin menevän ensin sisään ennen kuin seuraisi perässä.

Teltan sisällä valoa pitivät yllä vain pari öljylamppua, joista yksi roikkui teltan katosta ja toinen oli laskettu kauempana sijaitsevan kirjoituspöydän kannelle, jonka päällä Simon istui sinä hetkenä. Tuon mustan kissan kääntäen katseensa vain hetkeksi saapuvaan kaksikkoon ennen kuin viirusilmät kohdistuivat takaisin potilaaseen. Alba oli asetettu puoliksi istumaan tyynyjen varaan, että hengittäminen kävisi mahdollisimman helposti. Rintojen alapuolelta alkaen tukeva sideharso, joka kertoi sanattomasti kylkiluiden murtumisesta. Pään ympäri oli myös jouduttu sitomaan sideharso, josta veri kuulasti aavistuksen läpi vasemman ohimon puolelta. Iholla parveillen naarmuja siellä täällä, enimmäkseen raajoissa. Huulen sivusta oli mennyt rikki hampaiden puraisun takia.

Anubiksen jääden seisomaan takavasemmalle – siirtyen teltan toiselle puolelle ja alkaen valmistamaan jotakin lääkeyrteistä. Hänen antaen Sinille tarvitsemansa aika sulatella näkemänsä. Alba näytti päällisin puolin ruhjotulle, mutta sitä vanhin ei pelännyt – vaan sitä mitä silmä ei kyennyt näkemään. Anubis joutui kirjaimellisesti vain odottamaan tekisikö sisäinen verenvuotoa läsnäoloaan julki millään tavoin ja jos niin kävisi, oli Alban kohtalo sinetöity… mutta jos sisäistä verenvuotoa ei olisi, kuntoutuisi Alba takuulla ja jatkaisi hyvin toden näköisesti muiden auttamista.
Kuva neidon lasittuneista silmistä välkähtäen alitajunnassa – saaden Anubiksen lopettamaan hetkeksi yrttien murskaamisen ja hampaiden pureutuen toisiaan vasten voimakkaammin. Sydäntä kylmäten pelkkä ajatuskin Alban kuolemisesta.

Sinin odottaen vastausta, jota ei suotu samantien, kieli se jo osaksi siitä mitä teltan takana oikein odotti. Ilmeisesti Alban tila ei ollut aivan niin hyvä että isä olisi päästänyt lapsensa katsomaan ystäväänsä iloisin mielin vain huolen vuoksi, Sinin kyllä tiedostaen sen samantien sillä oli sinänsä edes ihme että tyttö oli selvinnyt sinänsä suunnilleen hengissä korkeasta pudotuksesta. Raastavan hiljaisuuden kuitenkin repien tunteita kahteen suuntaan, vanhan kärsimättömyyden ja pelon taistellen toisesta puolesta kun taas toinen puoli yritti pitää pojan kasassa ja rauhallisena, vaikka samalla nuorempi olisikin valmis lausumaan kyllä oman osuutensa asiaan mikäli Anubis ei näyttäisi olevan niin myöhään yhteistyöhaluinen.

Anubiksen kuitenkin suostuessa, nousi Sin hitaasti maasta pitkään jatkuneen paikallaan olon jälkeen, ennenkuin puutuneet jalat lähtivät viemään isänsä jäljessä kohti telttaa, kääntyi jokaisen lapsen katse hämmentyneenä vuorostaan isää ja kuopusta kohden hitaasti, kun näitä itseään ei päästetty lähellekään, nuoremman tuntien polttovan katseen itsessään koko sen ajan ennenkuin hän itse katosi hämärän teltan sisälle ennen isäänsä, korvien erottaen samalla yhden valvojista kehottavan muita menevän nukkumaan.
Näkyvyyttä peittävän kankaan siirtyen takaisin paikalleen kaksikon jäljessä, oli Sinin jokainen kehon osa pysähtynyt paikoilleen katsoessaan sitä mitä hän näki edessään. Jokaisen asian minkä silmät näkivät saaden kuristavan olon kiristymään kurkun alueella, nielaisun tapahtuen astetta vaikeammin kun silmät kääntyivät sen hetken ajaksi pois näkemästään. Oli totta, että Sin oli nähyt kuolemaa. Enemmän kuin yleensä nuoret hänen iässään, hän oli jopa itsekin onnistunut muutamaan kertaan riistämään elämän toiselta - vaikkei hän niistä kovin ylpeillytkään, mutta silti aina kun kyse tuli ihmisestä jonka poika oli päästänyt lähelleen... teki kuolemaa silmiin katsominen yhtä kipeää aina.

Anubiksen liikahtaessa työpöydän luokse, sen saaden kuopuksen kääntämään katseensa vuorostaan sen hetken ajaksi tuota kohti kun ilmaan leijui tuttu yrttinen tuoksu kun niistä yritettiin luoda jonkinlaista voidetta mikä auttaisi Alban tilaa toivonmukaan edes hieman parempaan suuntaan, ainakin ulkoisten haavojen kannalta vaikka samalla he molemmat kyllä tiesivät, että se mitä silmät eivät nähneet ulkokuoren taakse olisi se mikä sinetöisi viimeistään kaiken.
Askelten vieden läheiselle tuolille, mikä taasen vietiin sängyn vierelle vaikka pelkkä ajattelu tulevasta saikin sielun jäätymään ja sydämen melkein pysähtymään paikoilleen, hopeisen katseen kääntyen sen verran katsettaan isäänsä, josta hän erotti vain selkäpuolen lyhdyn valossa, näkivät silmät kyllä selvästi kuinka tuon liike pysähtyi muutamiksi sekunneiksi, vaikka Anubis ei näyttänytkään tunteitaan kovin selvästi muille, pystyi lapsi näkemään sen hetken ajan isänsä selvästi pelkäävän sitä, mikä mahdollisesti odottaisi tulevina tunteina mikäli sisäistä vuotoa tosiaan olisi.
Hopeisen katseen kääntyen hitaasti takaisin tajuttomassa tilassa olevaan tyttöön, katseen laskeutuen hitaasti tuon kasvoista käsiin kun tuo näytti enemmän nukkuvan rauhallisesti kuin että tuo taistelisi elämästään, kohottautui huomattavasti isompi ja jäntevämpi käsi tuon ympärille, vaikka iho tunsikin kuinka ruumiin lämpötila oli laskeutunut selvästi hänen omaansa verrattuna. Muistikuvan välähtäen uudemman kerran mielessä, ajatusten pyytäen useaan kertaan anteeksi tapahtunutta, sitä ettei hän ollut reagoinut tarpeeksi nopeasti vaikka oli selvästi nähnyt Alban horjahtavan. Mitään noista ajatuksista siltikään tulematta lausutuksi ääneen, lasketuivat luomet sen hetken ajaksi katseen tielle kun Sin yritti pitää itsensä viimeiseen asti kasassa vaikka mikä olisi. Hiljaisuuden ollen ainoa asia huoneessa, yrttien tuoksun sekoittuen selvemmin yhteen mitä kauemmin Anubis jatkoi, Simonin hellän hännän vispauksen puolestaan tehden oman äänensä kun se osui pöydän pintaa vasten, puraisi Sin huomaamattaan huultansa kovemmin "... olenko kirottu?" Rauhallisen äänen uskaltautuen viimein lausumaan ääneen, vaikka silmät eivät vieläkään auenneet. "Olenko kirottu, kun kaikki mikä pääsee vähänkin lähelleni, joutuu kärsimään tai kokemaan kuoleman, tavalla tai toisella enemmin tai myöhemmin?"

Viimeisen kuivan yrttilehden päätyen murskattuna puisessa kupissa vellovaan nesteeseen – alkoi ohut ja lyhyt keppi sekoittamaan ainesosia yhtenäiseksi massaksi, josta oli tarkoitus valmistua haavoihin käytettävää massaa. Anubiksen keskittyen päällisin puolin vahvasti tekemäänsä kunnes ajatuksiin hiipivä muistikuva sai suupielen kohoamaan hiljalleen hymyksi, joka kuitenkin joutui sulamaan nopeasti kadoksiin synkkien muistojen pakottamana. Tuo samaisen lääkevoiteen valmistamisen Anubis oli oppinut edesmenneeltä rakkaaltaan ja lapsiensa äidiltä. Pandora oli opettanut itseään paljon vanhempaa miestä miten vanhasta reseptistä sai paremman ja nopeammin vaikuttavan. Anubis ei ollut ensin uskonut nuorempaa naista, mutta kun tämä oli kirjaimellisesti pakottanut seuraamaan sivusta valmistusta ja sen jälkeen käyttänyt sitä vanhemman haavoihin, jotka olivat alkaneet parantumaan hyvin alle kolmessa päivässä – oli Anubis myöntänyt suoraan Pandoralle olleensa väärässä.

Sinin rikkoessa hiljaisuuden kysymyksellään – olivat sanat niin eriskummalliset, että ne saivat Anubiksen lopettamaan lääkevoiteen viimeistelemisen ja kääntymään puoliksi ympäri. Huulet olivat raottuneet selvästi kuin ne olisivat halunneet sanoa viittä vaille jotakin, mutta kun hopeiset silmät näkivät kauempana istuvan nuorukaisen pää painuksissa ja silmät väsymyksestä sulkeutuneina – näki Anubis sen hetken aikaa itsensä. Muistojen palaten siihen päivään kun Anubis oli polvistunut kylmän katakombin kappelissa salaseuran symbolilla koristellun seinävaatteen eteen ja kuiskannut aidosti väsyneenä; ”Mitä sinä oikein haluat minulta, Isä? Enkö ole totellut käskyjäsi tarpeeksi kuuliaisesti? Enkö ole seurannut näyttämääsi polkua niin kuin sen minulle opetit?”
Tuon yhden illan jälkeen kaikki muuttui Anubiksen elämässä. Hänen päästäen Pandoran sydämeensä ja aloittaen tämän kanssa yhteisen matkan, joka oli koetellut heitä loppuun asti… sen saman jatkuen edelleen; riutuvana ikävänä, jota sydän yritti turhaan muuttaa vihaksi – ettei se enää satuttaisi.

Seitsemäntoista vuoden iässä Anubis oli menettänyt ensirakkautensa; Angelinan. Evey oli joutunut lausumaan hyvästi ensirakkaudelleen; Michaelille. Nyt Siniä uhkasi samanlainen karma. He olisivat kirottuja? Ei, he olivat vain todella vahvan verilinjan edustajia, jossa heikoille ei ollut sijaa vaikka näiden menettäminen tuntuikin raskaalle ja jätti oman aukon sydämeen – saaden väkisin halun sulkea rakkaus ulkopuolelle ja jatkaa polkua yksinään eteenpäin.

Vahvan kämmenen laskeutuen pehmeästi, mutta silti tarpeeksi tuntuvasti, nuoremman hartialle. Tilanne oli erikoinen sillä yleensä Anubis olisi jättänyt kuulemaansa kysymykseen vastaamatta, mutta nyt tumma ääni muodosti ne sanat nuoremman kuultavaksi, mitkä Anubis oli kuullut unessaan äitinsä sanomana:
”Kasvat mieheksi, joka ansaitsee oikeutetusti muiden kunnioituksen. Sinä tulet tekemään suuria tekoja elämässäsi, mutta tiesi on sitäkin yksinäisempi. Vakaa mieli on yhtä tärkeä kuin vahva sydän. Ole armollinen, mutta sitäkin ankarampi. Älä tuomitse ketään vaan pyri näkemään pintaa syvemmälle. Vahvuus, sitä vaaditaan elämässä selviytymiseen, mutta älä unohda myöskään rakastaa – sillä se voima tekee meistä suurempia kuin osaamme kuvitella.”
Hartialla levänneen kämmenen erkaantuen hetkeksi ja ojentaen seuraavaksi puisen kupin Sinille. Anubiksen laskematta kupista irti vaikka nuorin ottikin siitä kiinni. Identtisten silmien kohdatessa toisensa, pystyi Sin näkemään ensimmäistä kertaa isänsä olevan täysin suora seuraavista sanoistaan;
”Sinä olet hänen kirouksensa, Sin. Kohtele häntä sen mukaan.”
Otteen päästäen irti ja pienen pään nyökkäyksen antaen pisteen kaikille sanoille. Sinin ollessa nuorempi oli Anubiksella ollut tapana pörhöttää tämän hiuksia vakavan keskustelun jälkeen, mutta tuona kertaa isä ei tehnyt niin lapselleen. Tuon hyvin mitättömän pienen eleen kertoen Sinin aikuistumisesta. Anubiksen poistuen teltasta – kipitti Simon perään. Ovikankaan laskeutumisen viimeistellen rauhan telttaan jääville.

Silmäluomien värähtäessä kuin ne olisivat saaneet äkillisen sähköiskun jostakin – kyseisen saaden silmät avautumaan hitaasti puolilleen. Himmeän valon saavuttaen syvän vihreät iirikset. Katseen kohdistumatta mihinkään erityiseen vaan ne katsoivat eteenpäin kuin eivät olisi ymmärtäneet näkemäänsä. Kivusta turran tuntoaistin rekisteröiden lopulta lämmön vasemman puoleisen käden ympärillä, mikä sai sormet yrittämään liikkumista, mutta jokin esti niitä. Alba olisi halunnut nousta istumaan, mutta vartalonsa tuntui vieraalle ja raskaalle. Muistikuvat olivat sumeat ja sekavat. Alitajunta oli ollut ainoa selvä punainen lanka ja sekin oli tuonut mukanansa vain ikäviä muistoja. Alba sai taas muistaa sen tunteen, joka oli vallannut hänet miesten pahoinpitelemisen jälkeen. Hän muisti… ja itki…
Silmien sulkeutuen kiinni tiukemmin ja siitäkin huolimatta yksinäinen suolainen kyynel puski tiensä ulos silmäkulmasta, valuen kasvojen sivustaa pitkin sen lyhyen matkan kunnes imeytyi tyynyn päälliseen.

Anubiksen vastaamatta aluksi mitään, tiesi Sin silloin jo ettei tulisi välttämättä saamaan vastausta vanhemmalta kysymykseensä, vaikka tuo olisikin ymmärtänyt tämän toteamuksen kysymys muodossa, joka kysyi yksinkertaisesti: oliko hän kirottu menettämään kaiken mihinkä vain sattui vähänkin koskemaan? Hopeisten silmisen pysyen koko sen ajan kiinni, missään kuulumatta edes pienintäkään merkkiä mikä olisi kertonut ajankulusta, yöhön kuuluvien äänten ollen ainoa häiriötekijä koko siinä hetkessä, joka oli pojalle hyvin ahdistava kaikilla tavoin, tämän huomioimatta ympäristössä tapahtuvia tekijöitä enään niinkuin tämä olisi normaalisti tehnyt, - sai vahvempi kosketus olkapäällä kehon säpsähtämään aluksi pienesti, ennenkuin hopeiset silmät avautuivat hitaasti auki isänsä sanojen aikana, vain käätääkseen katsettaan tuota kohti.
Käden nousten hitaasti kohti kuppi johon yrtit oli murskattu ottaakseen sen vastaan, mutta sen sijaan että kumpikin olisi päästänyt irti ja jättänyt tilanteen omaan arvoonsa jatkaakseen siitä hetkestä eteenpäin, kuunteli Sin vielä sen viimeisen lauseen minkä sai isältään, nuoremman kasvoilla välähtäen sen hetken ajan kysyvä ja hämmentynyt ilme kuin tämä ei olisi ymmärtänyt sanoja, ja eihän tämä sinänsä kunnolla ymmärtänytkään ainakaan väsyneenä ja siinä mielentilassa joka olisi ilomielin kyllä sillä hetkellä poistunut teltassa jonnekin alueen ulkopuolelle niinkuin tällä oli ollut tapana kaksi vuotta aiemmin... mutta sillä kertaa Albasta välittäminen vei tilanteesta voiton.

Hopeisen katseen jääden katsomaan hämmentyneenä isänsä perään kun tuo poistui kissan kanssa teltasta, jättäen kaksikon siihen tilaan, alkoivat sormet kietoutua jälleen puisen tikun ympärille sekoittaakseen valmistettua massaa vielä viimeisen kerran, ennenkuin sitä tulisi levittää näkyville haavoille, tunsi poika sen hetken ajaksi kuinka ajatukset löivät kirjaimellisesti tyhjää. Sin ei ollut parantaja, - hän osasi pakon edessä tukahduttaa veren vuodon tai tukea murtunutta raajaa sen verran, ettei tilanne ainakaan pahentuisi... mutta mitä tuli syvällisimpiin opintoihin, oli se annettu Alballe, Sin taas oli keskittynyt enemmän haavojen aiheuttamiseen. Yhden kysymyksen nousten väkisinkin ensimmäisenä kielen päälle ajatuksissa: entä jos Alba ei parantuisi? Entä, jos kaikki mitä hän tekisi pahentaisikin vaan tuon tilaa entisestään? Tai mitä jos kaikki mitä hän tekisi olisi täysin turhaa, ja hän joutuisi hitaasti seuraamaan rakkaan ihmisen kuolemaa aamun varhaisille tunneille ennen viimeistä hengen vetoa?

Silmien sulkeutuen uudemman kerran ahdistuksesta, kämmenen nousten hitaasti silmien eteen sen hetken ajaksi kun ajatuksia yrittiin punoa kasaan positiivisen puolelle, käden joka piteli yritti-astiaa, retkahtaen väsyneenä polven ylitse rennosti, kuitenkin kaatamatta tuotosta sentään maahan.
Kämmenen onnistuen peittämään allensa kyynelistä kostuneet silmät, joista näki selvän pelon lähitulevaa kohtaan joka ei välttämättä olisi niinkään onnellinen. Ehkä hänen vain olisi parempi opetella päästämään irti pahimman varalle? Käden laskeutuen takaisin tytön käden päälle turvaa hakevasti, vaikka samalla poika yritti luoda tyttöön itseen rohkeutta jatkamaan vielä vaikkei se tuntuisikaan hyvältä idealta. Hopeisten silmien avautuen uudemman kerran kohdistaakseen katseensa takaisin toipilaaseen, säpsähti pojan keho selvästi joko hämmennyksestä ja ilosta kun ne näkivät avautuneet silmät... vaikka hymy hyytyikin yhtä nopeasti nähdessään laskeutuvat kyyneleet. "Alba?" Arastelevan äänen lausuen toista nimeltä, kupin tullen lasketuksi nopeasti viereiselle pöytätasolle, tuolin tullen viedyksi eteenpäin Sinin mukana päästäkseen toista lähemmäksi. Hengityksen värähtäen vaikeammin, äänen jääden melkein kurkun alueelle tukahtuneena kiinni vaikka tämä yrittikin jatkaa aloittamaansa "... Pystytkö liikkumaan mitenkään? Onko sinulla kipuja missään?" Nopeammaksi nousseen äänen kysyen automaattisesti, vaikka ymmärtäessään liian nopean tahtinsa ja huolestuneisuutensa näkyvyyden, mikä mahdollisesti saattaisi pahentaa toisen tilaa, antoi Sin pienen rauhoittavan rykäisyn nousten kurkun alueelta kuuluville, ennenkuin käsi nousi hitaasti lähelle toisen kasvoja pyyhkiäkseen laskeutuneet kyyneleet pois yleensä iloisilta kasvoilta, hymyn pakottautuen lohduttavana huulille vaikka katsoessaan toista... olikin pala jäädä kurkkuun. Alban ei tarvinnut osata puhua etteikö Sin olisi nähnyt kuinka tuota oli sattunut. Ei ehkä fyysisesti, mutta henkisesti, ja vielä vuosienkin jälkeen menneisyys ja se iltainen varmasti söisivät vieläkin tuota sisältäpäin. "... Tulet kyllä kuntoon... lupaan sen."
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:40

Niin harmonisessa tasapainossa kuin aavikolla asuva kansa elikin ja Anubiksen tasapainottaen vaakakuppia omalla viisaudellaan joka ikinen päivä pelkällä läsnäolollaan – eivät nuo yltäneet meren ylitse mantereelle, jossa vallitsi täysin toisenlaiset säännöt. Aamun sarastuksen tehden tuloaan italian saaristossa – hennon valkean usvan leijailen maan ja meriveden päällä kuin morsiamen huntu kauneimmillaan. Saaristossa elävän kansan herätessä uuteen päivään hymy huulillaan – vuodatettiin verta toisaalla. Saaren itäisellä rantaviivalla kohoten idyllinen huvila, jonka omistukseen myös kuului maata ja mertakin. Ulkopuoliset tiesivät omistajan olevan todella taitava bisnesmies ja seurapiireissä halutuin keskustelukumppani, mutta kukaan ei tiennyt niistä synkistä salaisuuksista, jotka kätkettiin taitavasti koristeellisten seinien ja arvokkaiden tavaroiden taakse – kaikkien niiden maallisten omaisuuksien taakse joista talon omistaja ei todellisuudessa välittänyt pätkääkään.

Käden kohottautuen yksinkertaiseen pieneen eleeseen, joka käski kahta palkkasotilasta lopettamaan kolmannen osapuolen käsien vääntämisen – sillä siitä ei olisi kestänyt kauankaan kun nuo kaksi raajaa olisivat naksahtaneet pois paikoiltaan. Sotilaiden päästäen irti salaseuran vaatetukseen pukeutuneesta miehestä, joka rojahti nelinkontin maahan. Hikipisaroiden tippuen parkettilattialle. Jään sinisen katseen pysyen tuossa kolmannessa osapuolessa koko ajan vaikka alitajunta sanoikin – ettei mies kykenisi enää tekemään mitään heitä satuttaakseen. Mustien nahkakenkien ottaen välimatkan kiireettömästi umpeen kuin askelien ottaja olisi halunnut nauttia aistimastaan epätoivosta viimeiseen asti. Tummasta puusta veistetyn kävelykepin kääntyen ylösalaisin ja sen metallinen käden sijan, joka oli hiottu muistuttamaan enkelin ja demonin siipiä yhdessä, asettuen miehen leuan alle kohottaakseen tämän kasvoja ylöspäin. Salaseuralaisen nähden nuo sähkönsiniset silmät yläviistossa – niiden katsoen samalla tavoin kuin silloin kun salamurhaajien joukko oli poistettu päiviltä viimeistä miestä myöten ja juuri tuo kyseinen viimeinen mies oli nyt polvillaan työhuoneen lattialla, voiden vain odottaa voittajansa viimeistä päätöstä.

Zayn loihtien huulilleen rauhoittavan hymyn, joka oli kuitenkin täydellinen valhe jo heti syntyessään. Metallin tuntuen kylmälle kuumoittavaa ihoa vasten – tuntoaistin rekisteröiden kuinka käden sija kohosi huulten sivustalle ja vetäen poikittaisen viivan alahuulen ylitse. Juuri nuo kyseiset huulet saisivat kertoa Zaylle tämän haluaman tiedon, halusi salaseuran jäsen sitä tai ei. Miehen kääntäen kasvonsa poispäin, päästäkseen pakoon tuota ihmeellistä kosketusta. Salaseuralaiset olivat tottuneet fyysiseen kipuun ja sitä nämä odottivat joka ikinen kerta vihollisiltaan.
”Jumalat tulevat rankaisemaan sinua tästä. Ennemmin tai myöhemmin tulet kohtaamaan heidän vihansa ja silloin se olet sinä, joka vaipuu polvillensa rukoilemaan anteeksi antoa.”
Veren kaihertaman äänen lausuen latinaksi, jota vain Zay ymmärsi. Palkkasotilaat eivät kuuluneet sivistyneisiin ja loppujen lopuksi nämä eivät välittäneet kuolleista kielistä vähääkään. Kävelykepin erkaantuen pois ja asettuen oikeinpäin sen omistajan eteen, jäntevien sormien asettuen käden sijalle päällekkäin, jolloin salaseuralainen kykeni näkemään etusormea koristavan sormuksen, johon oli kaiverrettu egyptiläinen symboli – tuon samaisen symbolin koristaen myös Anubiksen sormusta, joka sijaitsi oikean käden peukalossa. Salaseuralaisen nielaisten vaikeasti – tämän ymmärtäen kyllä heti, mitä hänen vangitsijansa halusi näyttää vihollisilleen. Zayn kieltämättä Anubista isäkseen ja jokaisen salaseuralaisen kyllä tietäen kuka Anubis oli ollut ja oli edelleen. Tutun kuuloisen tumman äänen sanoen kylmän rauhallisesti:
”Veljeni, jos jumalilla on jotakin valittamista – ne koskevat tulevia tekojani, eivät niitä mitä olen tehnyt.”
Muovilla päällystetyn paperikäärön tullen ojennetuksi palkkasotilaalle ja yleiskielen lausuen karkeasti;
”Pakottakaa hänet nielemään tämä ja toimittakaa ruumis tapahtumapaikalle. Viesti tulee kyllä löytämään saajansa luokse.”
Palkkasotilaiden nyökäten tunteettomasti ja kiskaisten salaseuralaisen ylös maasta, miehen silmissä paistaen viimeinkin läpinäkyvä epäusko ja pelko – juuri ne tunteet, jotka olivat Zaylle huumeen kaltainen tyydytys.

Raskaiden pariovien sulkeutuessa kolmikon jäljessä – laskeutui työhuoneeseen aavemainen hiljaisuus, jonka rikkoi vain parvekkeelta henkäilevä tuulen vire. Zayn siirtyen sisätiloista ulkoilmaan, hänen sietäen kyseistä siihen asti kunnes aurinko kohoaisi liiaksi taivaalle. Tuulen tarttuen avatun puvuntakin liepeisiin ja kylmän merituulen tuntuen ihoa vasten valkean kauluspaidan kankaan lävitse. Sähkön sinisen katseen pysyen ilmeettöminä eteenpäin, niiden katsoen merelle hievahtamatta.
Pian hän toteuttaisi suunnitelmansa… hyvin pian ja sen kaiken jälkeen hänestä tulisi voimakkain Shaiyanin sekä Anubiksen rinnalla. Shakin kaltaisessa pelissä kuningatar oli jo tuhon partaalla ja kuningas menettänyt suurimman osan sotilaistaan. Enää pari siirtoa ja jokaisen tuntema salaseura tulisi kaatumaan kuin ikimuinainen temppeli, joka murskautuessaan jättäisi jäljelle vain hiekkapölyä.

Italian maaperällä nousten jälleen uusi aurinko hitaasti taivaankannen takaa joka toivotti kansalle huomenet uuden päivän aluksi, suurimman osan ihmisistä nukkuen vielä siihen aikaan varhaisesta päivästä, näiden olematta mitään ymmärrystä siitä mitä tuolla huvilan sisäpuolelle kätkeytyi kaikkine verenvuodauksineen tai siitä, minkälainen tämä kohuttu liikemies todellisuudessa oli valheellisen maskinsa takana.
Tuosta huvilasta kauempana, läntisellä rannikolla sijaitsi toinen huvila jossa hiljaisuus täytti koko tuon valtavan alueen, joka oli kuulunut saman suvun omistukseen jo vuosisatoja aiemmin ja periytynyt sitä kautta sukupolvelta toiselle verenvuodatuksesta huolimatta.

Normaalisti siihen aikaan olisi nuorimmainen asukki tehnyt heräämsensä selväksi päästäkseen pois sängystään, jonka puinen este piti tämän normaalisti aloillaan aina siihen asti kunnes jompikumpi vanhemmista olisi kuullut esikoisen itkevän. Sillä kertaa lastenhuoneen ollen epätavallisen hiljainen vaikka tuo alle kolmen vuoden ikäinen poikalapsi olikin herännyt, - oli tämä myös päättänyt kokeilla taitojaan päästäkseen itsekseen pois öisestä vankilastaan.
Pienten jalkojen yrittäen polkea turhaan itseään ylös patjaa kohden, vaikka joka yrityksellä taapero pääsikin vähitellen kohti vapauttaan. Yritysten toistuen entisestä päättäväisemmin ja tarmokkaammin, kunnes viimein lapsi oli päässyt pinnan päälle pidättelemään tasapainoaan ennen pudottautumista puiselle lattialle. Hiljaisten, vaikkakin hieman vielä kömpelöiden askelten lähtien viemään kohti raolleen jäänyttä ovea samalla kun toinen käsi pudisti tiukasti otteessaan kangasryysyä joka puoliksi laahasi lattiaa pitkin koko sen matkan kun huone vaihtui toiseen, erottivat silmät kauempaa selvästi ison parisängyn päällä nukkuvan hahmon, joka kuului naiselle, vaikka toista osapuolta esikoinen ei pystynytkään pituuden puutteensa vuoksi näkemään mitenkään, - ja toisaalta taas ei uteliasta mieltä kovin kiinnostanutkaan vaikka kukaan muu ei olisikaan hereillä. Hänhän pääsi leikkimään mihin tahansa huoneeseen ja tutkimaan huvilan käytäviä tarkemmin kuin normaalisti!

Ripeästi vievien askelten vieden huoneen poikki seuraavalle ovelle, jota Andrea joutui sillä kertaa hieman kurottelemaan edes saadakseen kahvaan otteensa kiinni, ennenkuin paino laski pojan mukana kahvan vivun alaspäin, vaimean narinan ja puisen esteen liikahtamisen kertoen sanattomasti tien olevan vapaa seuraavaa tutkimusta varten. Andrean epäröimättä hetkeäkään, sillä yleensä tämä näki vain ne tietyt huoneet jossa tämä oli valvovien silmien alaisuudessa vaikka siinä jättimäisessä rakennuksessa oli kymmeniä muitakin huoneita kuin makuuhuone, olohuone ja keittiö.

Liukkaaksi muuttuneen lattialaatoituksen jatkuen pitkälle käytävään kunnes tutun näköinen portaikko tuli vastaan kaikessa sen vaarallisuudessaan, etenivät askeleet sen hitaammin kuin normaalisti, käsien pitäen tukea vaistomaisesti kaatumisten varalle, portaikon tuntuen pidemmältä kuin miltä se oli vaikuttanut äidin ja isän kannatettavana vaikka esikoinen uskaltautuikin jo yksin niitä alas. Vaikkakin hitaasti. Pitkällä tuntuneen matkan päätyen jälleen liukkaalle marmorilaatoitukselle jättimäiseen aulaan, jossa verta oli vuodatettu monet kerrat vaikka viaton mieli ei siitä tiennytkään mitään, tunsi lapsi kuinka vilpitön ilo ja uteliaisuus täyttivät mielen samantien, - tämän tietäen kyllä samantien minne tämä haluaisi mennä ensimmäisenä. Aulan toisessa päässä sijaitsevalle terassille, mistä vuorostaan pääsi pihalle, ja mistä vuorostaan löytyi suurempi alue mitä tutkia, niinkuin ne niin salaperäiset kiviportaat mitkä veivät alaspäin kohti alla sijaitsevaa laiturustoa jonne isällä oli ollut tapana kadota niin kevään ja kesän tullen ja palata aina pyyhe päällä märkänä, vaikka esikoinen itse ei ollutkaan saanut vielä mennä sinne. Ja ihan hyvästä syystäkin.

Merelle katsominen ei kestänyt kauan kuin tuollaisessa hetkessä olisi voinut luulla. Sähkön sinisen katseen, joka tuntui korostuvan entisestään kirkastuvassa aamuauringon valossa, päästäen helposti irti harmonisesta maisemasta ja laskeutuen katsomaan rannekellon viisareita, jotka näyttivät lähestyvän puoli seitsemää aamulla. Moni tuohon aikaan oli vasta heräilemässä tai lähtemässä yövuorosta – niin tavalliset työntekijät tekivät, mutta ei toimistossa työskentelevät, saatikka bisnesmiehet joilla oli omat aikataulunsa normaalin maailman sisällä. Zay oli yksi näistä omaa aikatauluaan noudattavista henkilöistä. Hänen sopien yleensä tapaamisensa aikaiseen aamuun, jolloin uteliaat korvaparit olisivat kuuroimmillaan ja hyödyttömät henkilöt kodeissaan, poissa hänen tieltänsä.

Auton kuljettajan astuessa ulos kun näki etuoven avautuvan vain hetken odottamisen jälkeen. Ulkoportaat laskeutuen hyvin tutun näköinen herrasmieshenkilö, jota tämä vanhempi mies oli tottunut viemään eri tapaamisiin hyvin aikaisin. Aluksi kuljettaja oli ihmetellyt kyseistä tapaa, mutta tämä oli tajunnut omaksi parhaakseen peittää hämmennyksensä ja keskittynyt pelkästään työhönsä. Kuljettajan tietäen määränpään ilman kysymättä – sillä tämä oli saanut kyseisen tietoonsa jo eilen sihteerin viestin avulla. Mustan mersun kaartaen pois huvilan pihalta, sulkeutuivat rautaiset portit esteeksi ohikulkeville. Ajomatkan taittuen tavan mukaan syvässä hiljaisuudessa – kuljettajan edes yrittämättä vääntää tapojen mukaista pinnallista keskustelua kuin työtovereillansa oli tapana muiden bisnesmiesten kanssa. Tämän vanhemman vain vilkaisten aika ajoin taustapeilistä takana istuvaa tummaa hahmoa, joka vain nojasi kyynärpäällään kapeaa oven reunaa vasten ja katsoi jonnekin kaukaisuuteen. Zay ei koskaan kaivanut kannettavaa esiin tai tehnyt mitään muutakaan töihin liittyvää kuin muut olisivat tehneet - hänen vain katsoen joka ikinen kerta silmiensä kuvajaista tummasta lasista, sähkön sinisen katseen ollen niin pistävä että se lamaannutti omalla tavallaan omistajansakin, päästäen mielen vajoamaan vielä asteen syvemmälle – niin monimutkaisiin ajatuksiin ja päätelmiin, joita tavallisen kuolevaisen mieli ei kykenisi ymmärtämään.

Tapaamispaikka osoittautui hyvin tavallisen näköiseksi kokoushuoneeksi, joka sijaitsi yksinkertaisessa toimistorakennuksessa monien samanlaisten keskuudessa. Talon huoltomies oli järjestänyt ovien aukaisemisen – sillä kyseissä paikassa ei ollut vielä ketään muita kuin pelkästään nuo kaksi virallisen näköistä mieshenkilöä. Giovannin kääntyen ikkunan edessä puoliksi ympäri kuullessaan oven avautuvan ja sulkeutuvan sen henkilön, joka oli sopinut kaiken tämän tuolle päivälle, toimesta. Merenpihkan ja sähkön sinisen kohdatessa toisensa pitkän huoneen, jonka keskelle oli asetettu soikion muotoinen kokouspöytä, poikki. Giovannin seisoen hievahtamatta paikoillaan, pitäen kätensä rennosti selän takana – täysin erillä tavoin kuin Zay, jonka jokainen tekemä ele oli sotilaallisen temperamenttinen. Kummankaan heistä tekemättä aidon kohteliasta elettä vaan istuutuivat lähes yhtä aikaa kokouspöydän kumpaakin päätyyn, että katsekontakti olisi mahdollisimman esteetön ja suora. Giovannin näyttämättä sitä päällepäin, mutta tuona hetkenä hän mietti monen monta kertaa; mikä oli saanut hänet oikein suostumaan tuohon tapaamiseen? Hän oli ollut palaamassa päivää aikaisemmin työmatkaltaan kun oli saanut yllätyksekseen yhteydenoton Zayn alaisuudessa toimivan toimiston sihteeriltä. Aivan kuin toinen olisi tiennyt Giovannin jokaisesta liikkeestä, tiennyt tämän olevan kaukana Eveystä, joka luuli tuonakin hetkenä miehensä olevan työasioissa ja palaavan takaisin vasta huomenna.

Giovannin kohottaen katseensa, edessään lepäävästä paperista, takaisin Zayhin, joka oli nyt nojautunut kyynärpäillään pöytää vasten ja asettanut leukansa ristittyjen sormiensa päälle. Toisen etusormen pään hivellen vastakkaisen etusormen hopeista sormusta, jonka kaiverrusta ei kyennyt sinä hetkenä näkemään. Giovannin hymähtäen ensimmäistä kertaa kuivasti – antaen toisen nähdä sen selvästi, että tämä varmasti ymmärtäisi mitä ehdottamansa sopimus sai De Fioren suvun jälkeläisen ajattelemaan lukemastaan. Zay tarjosi sopimusta, joka tulisi muuttamaan alkaneen pelin kulun totaalisesti – ei, se oli liian mieto sana. Peli tulisi muuttumaan radikaalisti, enemmänkin. Sormenpäiden hivellen pöydän kannen päällä lepäävää mustekynää selvästi syvän miettimisen vallassa. Silmien muodon kaventumisen kertoen Giovannin käyvän selvää tahtojen taistelua itsensä kanssa. Hän oli vannonut – ettei tulisi milloinkaan antamaan Zaylle anteeksi pikkuveljensä kuolemaa… mutta nyt tuona hetkenä… hän todella harkitsi tekevänsä sopimuksen itse paholaisen kanssa.

Aamuauringon osuen ensimmäisen kerran silmiin ohuiden verhojen takaa, sen kertoen Eveylle ensimmäisen kerran auringon jo nousseen sen verran korkealle että olisi hänenkin vuoronsa, vaikka osaksi väsynyt mieli olisikin halunnut jäädä vielä hetkeksi nukkumaan kauemmaksi pehmeälle patjalle lakanamaisen peiton alle. Pään kääntyen hitaasti toiselle sivulle nähdäkseen oven, josta normaalisti olisi kuulunut siihen aikaan aamusta edes jonkinlaista ääntä esikoisen heräämisestä... näkivät hopeiset silmät sen sijaan selälleen lennähtäneen oven sekä tyhjän sängyn. Vaikka nainen olikin väsynyt, sai näkyvä hälytyskellot soimaan samantien, koko idean unien jatkamisesta päättyen samantien ja tämän virkistyen silmän räpäyksessä, kehon nousten salamana ylös nähdäkseen paremmin ympärilleen. Äidin näkemättä esikoistaan huoneessaan, tai aistimatta edes yläkerrassa lähettyvillä, hakeutuivat silmät ja liikkeet automaattisesti järjen kuljettamana käytäville vievän oven luokse, joka oli myöskin auki.

Askelten ripeentyen nopeammiksi ja nopeammiksi mitä pahemmaksi pelko ja paha aavistus kasvoivat, sydämen tykytyksen voimistuen niin paljon että Evey oli lähes varma että se räjähtäisi kohta paikalleen, paljaiden jalkojen tuntien selvästi kylmän pinnan jalanpohjissa kun lämmin matto vaihtui kylmäksi laatoiksi alakerran aulassa, joista Evey oli tietoinen Andrean olevan erityisen utelias mitä tuli oikeastaan jokaiseen huoneeseen minne tuo ei useammin päässyt.
Kantavan äänen huudahtaen lasta nimeltä, saamatta missään vaiheessa vastausta takaisin, lähtivät jalat viemään automaattisesti sinne mistä ilmassa leijuva ominaistuoksu kulki kylmän meri-ilman mukana terassille... löi sydän jälleen uudemman kerran lujempaa kun hengitys muuttui vaikeammaksi. Äidin lausuen uudemman kerran lapseaan nimeltä, saamatta vieläkään kunnollista vastausta. Naisen uskaltautuen astumaan terassille ja katsomaan siitä avautuvaa takapihaa jonka sivusta veivät kiviset portaat alas laiturustoille, kun muu laajasta takapihasta oli päällisin puolin täynä kasvistoa kukista jopa hyödyllisiin kasveihin, kivisen muurin estäen ketään tippumatta kielekkeeltä alas joka veisi suoraan kohti kuolemaa... valitettavasti, niin pieni kuin Andrea olikin, ei tämä edes nähnyt vaaraa minkä tämä aiheutti itselleen pelkästään kiipeämällä tuon kyseisen aitauksen päällä leijailevan perhosen perässä. Tuon kyseisen yökkiäisen lennähtäen ilmaan joka kerta kun lapsi pääsi vähänkin lähelle ja pysähtyi aina muutamien askelten päähän aivan kuin tuo olisi johdatellut lasta tahallisesti vaikka tuo selvästi yrittikin napata lapsen silmissä näyttävää kaunista luontokappaletta nähdäkseen sen paremmin. Sormien jo nousten hitaasti koskettamaan perhosta kun se viimein oli pysähtynyt, eikä näyttänyt huomioivan sillä kertaa pojan läsnäoloa tarpeeksi, saivat sormet hipaistua siipien pintaa nopeasti kunnes keho tunsi selvästi irtautuvansa ilmaan käsivarsin kannattelevana, merenpihkan ja hopeisen välimuodon väristen silmien katsoen hämmentyneenä kuinka perhonen lennähti ilmaan, aikomatta palata enään takaisin. Itkun päästen jälleen lapsen suusta, käänsi Evey lapsensa itseään kohden hiljaisen, vaikkakin rauhallisen äänen rauhoitellen taaperoa sylissään, ajatuksien lausuen kiitoksen kaikille ylemmille tahoille ettei Andrealle ollut tapahtunut mitään pahempaa.

Auringon ylittäessä keskiakselin taivaalla – antoi kellotaulu ajaksi pian kolme iltapäivällä. Giovannin ajaman auton kaartaen kaupunkiin johtavalta päätieltä mutkikkaammalle tielle, joka kiemurteli italiaan kuuluvien maisemien lomassa ja jättäen hiljalleen hälisevän kulttuurin kauas selän taakse. Maisemat olivat kauniita ja päiväkin oli kokonaisuudessaan kaunis, mutta siltikään ne eivät riittäneet saamaan De Fioren suvun jälkeläisen huomiota itselleen. Giovanni oli pysynyt koko ajomatkan omissa ajatuksissaan ja kyseinen vaiteliaisuus jatkui siihen asti kunnes auto viimein ajoi suuren kartanon pihamaalle ja pysähtyi omalle tutulle paikalleen. Moottorin hiljentyessä auton sammuttamisen jälkeen – kyseistä saatellen asteen raskaampi henkäisy, joka karkasi huulten lomasta taistelusta huolimatta. Väkinäisen hymyn kohottautuen ensin pakotettuna kasvoille ennen kuin se syveni aidomman näköiseksi – merenpihkan värisen katseen kiinnittäessä huomionsa Andreaan, joka tuli silloin ulos äitinsä kanssa. Iltapäivä ulkoilemisen aika, kuten oli ollut tapana joka päivä sään salliessa.

Giovannin nousten ulos autosta – kiinnitti auton oven sulkeutuminen nuoremman huomion. Andrean kasvoille kohottautuen saman tien iloinen hymy, minkä jälkeen lyhyet jalat alkoivat ottaa tuota pientä välimatkaa umpeen. Isän polvistuen alas esikoisensa tasolle ja ottaen tämän heti syliinsä kun kädet ylsivät ottamaan toisesta kiinni. Giovannin painaen hellän suukon esikoisensa päälaelle, kuullen itsensä kuiskaavan ajatuksissaan: ”Mitä en tekisi sinun takiasi.”
Andrean päätyessä isänsä syliin, nousi kaksikko ylös maasta ennen kuin italian kielellä lausutut sanat jatkoivat:
”Katsohan mitä toin mukanani, Andrea. Muistatko hänet?”
Giovannin kääntyessä uudemman kerran autoon päin, minkä kyydistä nousi vielä yksi henkilö. Auringon valon hukkuessa yön mustiin hiuksiin, mutta sitäkin enemmän ne kiilsivät hopeisista silmistä, joiden katseesta näki iän tuoman viisauden ja syvän rauhallisuuden. Giovannin hymyillen esikoiselleen rohkaisevasti, mutta ei päästänyt irti jos toinen ei välttämättä sitä haluaisi.

Anubiksen pitäen katseensa Andreassa lähes koko ajan, mutta todellisuudessa aistit olivat jo analysoineet ympäristön perin pohjin. Hopeisen katseen hakeutuessa lopuksi identtisiin, jotka kuuluivat hänen tyttärellensä; Eveylle. Vieläkin hyvässä kunnossa olevien käsivarsien levittäytyen pienesti eleeseen, joka pyysi sanattomasti Eveytä tulemaan halattavaksi – sillä olihan kaksikko tavannut viimeisen kerran yli kaksi vuotta sitten. Tumman äänen lausuen ranskaksi isällisen pehmeästi;
”Kuinka olet voinut, tyttäreni? Vuodet ovat taas kuluneet liian nopeasti - etten ole ehtinyt käydä katsomassa sinua tai perhettäsi.”
Anubiksen erkaantuen halauksesta puolinaisen askeleen päähän – keskittyi tämä hetkeksi katsomaan pelkästään Eveyn kasvoja, jotka vuosien saatossa muistuttivat koko ajan enemmän ja enemmän Pandorasta. Tytär oli perinyt suurimmaksi osaksi äitinsä, siitä ei ollut enää epäilystä.
”Veljesi ei valitettavasti päässyt tulemaan, mutta hän lähettää sinulle terveisiä. Toivottavasti vierailuni ajankohta ei satu pahaan mahdolliseen aikaan.”

Aurinko oli edennyt jo hitaasti yli aamupäivän aina iltapäivään, Andrean valmistautuen lämpimään ulkoilmaan äitinsä kanssa, vaikka tämä ei jääräpäisyydeltään antanut missään kohtaa vanhempansa auttaa itseään mitä tuli pukemiseen ja muihin pieniin asioihin joita noin nuori vasta opetteli. Eveyn hymyillen pienesti vieressä lattian tasossa katsoessaan kuinka lapsi yritti nyt kolmatta kertaa saada takkia päälle syysilman turvaksi, vaikka samalla nainen kunnioittikin lapsensa tahtoa yrittää itse, pyrki tämä ohjastamaan tuota pienillä eleillään helpotukseksi. Takin päätyen viimein päälle, niinkuin myös kengätkin viimein, sekä tietenkin vielä jalkapallo viimeisenä mukaan. Oven sulkeutuessa kaksikon perässä, varmisti Evey vielä nopeasti sen menneen varmasti lukkoon, Andrean kereten jo olemaan silloin nopeampi mitä tuli Giovannin huomaamiseen. Auton oven sulkeutumisen saaden pään kääntymään hämmentyneenä olan ylitse nähdäkseen esikoisen ripeät askeleet isäänsä kohden, jotka eivät hidastuneet missään vaiheessa ennen kuin tämä oli kaapattu syliin. Lämpimän mutta aidon hymyn nousten varoen näkyvämmäksi kasvoille nuoremman katsoen lapsensa ja miehensä näkemistä monen päivän jälkeen, vaikka Evey tiedostikin Giovannin tulleen kotiin matkaltaan odotettua aikaisemmin. Giovannin noustessa takaisin koko pituuteensa lausuen lapselleen tuoneensa jonkun mukanaan, oli Evey astellut jo eteenpäin nähdäkseen itsekin rakastamansa miehen sekä tietenkin - kenet tämä oli oikein saanut mukaansa. Auton oven avautuen tuolloin uudemman kerran.

Eveyn nähden tutun miehen nousevan hitaasti auton sisältä, näytti tytär aluksi hämmentyneeltä, niinkuin myös Andreakin, joka oli nähnyt isoisänsä viimeksi muutamien kuukausien iässä, eikä näin ollen muistanut tuota millään tavoin. Lapsen katsoen vuoroin molempia vanhempiaan ja sitten tuota miestä, jonka silmät olivat täysin identtiset mitä tuli äitiin verrattaessa. Eveyn katsoen isänsä käsien leviämistä sekä ranskaksi lausuttuja sanoja, jotka saivat väkisinkin hymyn huulille, ennenkuin tytär sulkeutui isänsä syleilyyn kahden vuoden jälkeen.
Kaksikon erkaantuessa varoen toisistaan jotta näkisivät toisensa paremmin, naurahti nuorempi selvästi isänsä sanoille jotka toivoivat ettei ajankohta olisi huono, pudisteli pää jo pienesti päätään valmiina "Et tule koskaan pahaan aikaan isä, vaikkakin läsnäolollesi on varmasti jälleen jokin tärkeämpikin syy kuin että näet lapsenlastasi." Eveyn lausuen ranskaksi, kääntäen katseensa lauseen aikana Andreaan joka oli toipunut hämmennyksestään ja yritti viestiä isälleen haluavansa alas nähdäkseen paremmin tulijan ihan maankamaralta asti. Nuorimmaisen läsnäolijoista päätyen maahan, tämän ottaen rohkeasti askeleitä äitinsä vierelle vaikka katse pysyttelikin koko sen ajan tuossa vanhemmassa miehessä. "Andrea, tässä on isoisäsi." Tuon kuullen naisen lausuvan esikoiselleen joka käänsi sen verran päätänsä nähdäkseen äitinsä menevän isän luokse, katseen hakeutuen uudemman kerran ylöspäin hopeisiin silmiin.

"... Sinähän olet aikasessa..." Hiljaisen äänen todeten hymyillen Giovannille Eveyn päästyä tuon kanssa kasvokkain. Hopeisen ja tummentuneen merenpihkan katsoen toisiaan monien päivien jälkeen, käden hakeutuen varoen ensin miehen ympärille, puolinaisen askeleen ottaen viimeisenskin välimatkan umpeen kaksikon välillä. Giovanni osasi kyllä halutessaan piilottaa murheensa ja mieltä painavat asiat piiloon hymyilevien kasvojen taakse, erityisesti silloin mikäli esikoinen olisi lähettyvillä, mutta välillä ei tarvittu edes sanoja tai näkyviä eleitä kaksikolle etteikö jompikumpi ymmärtäisi jonkin olevan vialla sillä kertaa.
Sanojen kuitenkaan tulematta esille missään vaiheessa, huulten vain painaen itsensä hellästi vasten kasvojen ihoa, sen kertoen sanattomasti Eveyn olevan iloinen siitä että Giovanni oli ylipäätänsä palanut terveenä sekä ehjänä kotiin pitkän työmatkan jälkeen. "Tervetuloa kotiin, Gio."

Andrean osoittaessa haluavansa laskeutua takaisin maahan – päästi Giovanni esikoisensa sylistään, jotta nuorempi pääsisi menemään lähemmäksi isoisäänsä; tuota hopeasilmäistä miestä, jonka katse tuntui joka ikinen kerta katsovan sieluun asti vaikka vastapuoli kuinka yritti taistella sitä vastaan. Giovannin seuraten katseellaan hetken Andreaa kunnes vanhemmiten tummentuneet silmät kääntyivät luokse kävelevään naiseen, jonka viereen pääsemistä hän oli odottanut jo monen päivän ajan. Idästä päin puhaltavan tuulen henkäisten Eveyn selän puolelta, saaden pitkät ruskeat hiukset levottomiksi ja kuljettaen samalla mukanaan naisen ominaistuoksun, joka toi Giovannin mieleen sateen jälkeisen raikkauden, johon mukaan sekoittui jasmiinin mieto kukkaistuoksu. Eveyn käsivarsien hakeutuen vaivihkaa Giovannin keskivartalon ympärille – kohottautuivat myös miehen käsivarret naisen vyötärölle hetkeksi kunnes toinen käsistä kohosi kiireettömästi koskettamaan noita siroja kasvonpiirteitä.
”Tein sen todella mielelläni.”
Giovannin viitaten sanoissaan aikaiseen palaamiseensa työmatkalta. Rakastavan hymyn kohottautuen huulille, jotka painautuivat suutelemaan naisen omia. Kaksikon kääntyessä katsomaan taemmas jäänyttä kaksikkoa – näkivät nämä Anubiksen kyykistyneen Andrean tasolle ja näyttävän pari sorminäppäryystemppua, jotka saivat totta kai nuoren sielun uteliaaksi ja hämmentyneeksi näkemästään. Giovannin hymähtäen huvittuneesti. Tumman äänen lausuen Eveyn korvan vieressä:
”Isäsi näyttää pärjäävän hyvin Andrean kanssa. On jotenkin vielä hankala ajatella Anubista isoisänä.”
Suukon hipaisten hellästi kasvon sivustaa, minkä jälkeen Giovanni kohotti ääntänsä sen verran että toisetkin pystyisivät kuulemaan sen.

Isän vannoen lapselleen – ettei isoisä olisi vielä lähdössä mihinkään. Kaksikko ehtisi kyllä tutustumaan toisiinsa. Kysyen viimeiseksi pitikö Anubis italialaisesta ruokakulttuurista, heillä kun oli tapana toivottaa vieraat tervetulleeksi koti illallisella, joka yleensä syötiin ulkosalla. Anubiksen vastaten myöntävästi, mutta lisäsi perään, että hän tulisi auttamaan ruoan laitossa sillä se oli Egyptiläisten tapa osoittaa kiitoksensa isäntäperheelle majapaikasta. Anubiksen päästen lähemmäksi pariskuntaa, kättelivät miehet sanojensa sinetöimiseksi. Andrean päästen takaisin äitinsä syliin Anubiksen auttamana. Nelikon lähtien takaisin sisälle, pystyi näiden keskustelemista kuulemaan selvän hyvän tuulisuuden ja jopa nauramisen, joka myös kuului välillä Anubiksen suunnalta.

Pariskunnan erkaantuen hitaasti toisistaan jälleen näkemisen jälkeen, hymyili Evey huvittuneesti miehesä lauseelle kun tuli kyse Anubiksesta ja isovanhemmuudesta, kääntyivät hopeiset silmät katsomaan sen verran isäänsä kohti nähdäkseen esikoisen hämmentyneen ilmeen erinäisen silmänkääntötempun johdosta, tyytyi Evey nyökkäämään "ehkä se ei vain tunnu vielä täysin luontevalta kun me molemmat tiedämme mitä pinnan alle kätkeytyy, vaikka Andrea ei toivottavasti saakaan tietää siitä vielä moneen vuoteen." äänen todeten hiljaisesti, viitaten sanoillaan siihen mitä he molemmat olivat nähneet kaksivuotta sitten yhteen otossa Zayn ja Shaiyan kanssa, sekä lähes monta vuotta sitäkin aiemmin ennenkuin Giovanni ja Evey olivat päätyneet edes alttarille asti. Huulten kosketuksen kasvoilla jättäen jälkeensä pienen aavetuntuman, mikä jäi kummittelemaan ihon päälle lämpimänä kaksikon kääntyessä lopullisesti vastaanottomaan Anubis Andrean kanssa, Eveyn ottaen enemmän kuin mielellään lapsensa takaisin vastaan vaikka tuo ei ollutkaan kerennyt pitkälle päästä mitä tuli ulkoiluun ja kauemmaksi jääneeseen jalkapalloon.

Kolmikon vaihtaen nopeasti sanoja keskenään mitä tuli illalliseen, näiden vaihtaen nopeasti vielä ehdot omilta osiltaan ennen sisälle siirtymistä. Illallisen valmistamisen alkaessa mitä enemmän aurinko laskeutui enemmän iltapäivän ohitse, jättäen taivaalle enään pienen muistutuksen itsessään hämärtyvässä taivaasta, jonka värjäytyi osaksi vielä viimeisinä hetkinä lähes verenpunaiseksi kirkkaimillaan. Ruoan valmistuessa hiljalleen hellalla, oli Evey ainakin mennyt Andrean kanssa laittamaan pöytää valmiiksi ulos, sillä vaikka Andrea olisikin mieluummin ollut keittiössä auttamassa, tiesivät Evey sekä Giovanni itsekin vähän turhankin hyvin että mikäli esikoisen päästäisi hetkeksikin silmistä, olisi tuo jo keksinyt itselleen jonkun erikoisen paikan, joka kuitenkin samalla aiheutti oman hengen vaaran pojalle itselleen ja vanhemmille vuorostaan ylimääräistä sydämentykytystä. Puhu Andrea ei ehkä osannut kunnolla, vaikka yritystä olikin - mutta mitä tuli liikkumiseen, oli tämä omaksunut jo lähes ensiaskeleista lähtien tavan kiipeillä nuoresta iästään huolimatta mitä eriskummallisissa paikoissa: milloin kaapin päällä tai hyllykössä, milloin aidoilla tai pinnansängyn päällä, ei sen väliä. Kaksikon astuen takaisin sisätiloihin, suuntasi tuo nuorimmainen ripeästi takaisin keittiön ovista sisään nähdäkseen valmistuvan ruoan, joka täytti tuoksullaan huoneen lähes kokonaan.

*****

Meren toisella puolella, auringon luodessa myöskin viimeiset säteet taivaan halki ennen viimeistä leposijaansa yön tieltä, laskeutuivat silmät hitaasti kiinni, mielen tiedottaen selvästi mitä seuraavien tuntien sisällä tulisi tapahtumaan. Vanhan kirjan kannen tullen suljetuksi hitaasti kiinni, palvelijan ollen samantien nostamassa sen kuningattarelta joka oli lukenut kyseistä tekstiä monen monta tuntia niihin tiettyihin tunteihin asti jolloin lähetti oli saapunut ilmoittamaan odotettujen vieraiden saapuneen paikalle.
Azran voimatta olla tuntematta ahdistusta, joka painoi entistä kovemmin rintakehän ja kurkun aluetta inhottavasti, saaden aikaiseksi tunteen haluta vain poistua tilasta ja keksiä nopeasti joku epämääräinen tekosyy mihin vedota. Mutta vieraan tärkeyden huomioiden... ei se enään onnistuisi. Viikko sitten, oli neuvosto viimein löytänyt hallitsijalle sopivan sulhasehdokkaan, joka saapui juuri sinäisenä yönä tavattavaksi ensimmäisen kerran, sillä kuten Azra oli laatinut ohjeeksi alusta alkaen: korruptoituneita tyranneja ei enään valtaistuimelle pääsisi, - ei edes avioliiton kautta.
Tuo kyseinen mies: Seth, - oli ilmeisesti korkea-arvoinenkin sotilas ollut, jolla oli lähes yhtä paljon vaikutusvaltaa kuin pohjoisessa kuin melkein päällikölläkin vaikka pääasiallisesti se jäikin enimmäkseen taistelukentälle ja joukkojen komennukseen - mutta samalla mikäli avioliitto saataisiin sovittua olisi askel kohti rauhaa kahden eri aavikkokansan välillä. Risti-istunnossa pysyneiden jalkojen ojentautuen takaisin maahan, samalla kun kädet auttoivat kehoa ponkaisemaan ylös pitkään jatkuneen istumisen jälkeen. Puutarhan kasvillisuuden alkaen hitaasti vaihtumaan enemmän palatsin sisätiloihin sopivammiksi valtaistuin saliksi, jonka isojen ovien toisella puolella odotti saattue ja mies, joka tulisi olemaan pian seuraava kuningas hänen rinnallaan.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:42

Auringon piirtäessä ikkunan kautta ohuen valo juovan lattialle – seurasivat silmät sen hidasta kulkua läpi huoneen. Valon liikkumisen kertoen sanattomasti alitajunnalle ajan kuluvan hiljalleen eteenpäin, tarkemmin määriteltynä noin puolituntia eteenpäin siitä hetkestä kun he olivat saapuneet pääkaupungin palatsiin ja jäänet odottamaan viestin perille pääsemistä kuningattaren kuultavaksi. Hetkellisen tuulen vireen henkäisten jostakin päin niistä lukemattomista ikkunoista, jotka olivat rei’ittäneet pitkän käytävän seinän, keskittyi Seth hengittämään tuota raikasta ulkoilmaa syvälle keuhkoihinsa varastoon asti. Hän oli kyllä tottunut viettämään aikaansa idyllisten rakennusten sisätiloissa, jotka valitettavasti myrkytettiin raskaiden suitsukkeiden haju sinfonialla, mutta sisimmässään hän rakasti ulkoilmaa. Nyt hän pakotti itsensä kärsimään ja hengittämään sitä mitä tarjottiin vaikka todellisuudessa – jos hänellä olisi ollut yhtään enempää valtaa – olisi hän määrännyt suurimman osan suitsukkeista sammutettavaksi ja päästämään yön myötä laskeutuvan raikkaan ilman sisälle.

Viestinviejän, tuon lähemmäs viidentoista ikäisen pojan palatessa takaisin kuningattaren luota – teki saapunut seurue ne viimeiset teot, joita odotettiin tehtävän ennen hallitsijan eteen astumista. Jokaisen miehistä riisuen kantamansa aseet ja antaen ne kahden palvelijan säilytettäväksi. Sethin ojentaen selässään kantamansa raskaan miekan tuolle hintelälle nuorukaiselle – olisi tämä voinut antaa sen toiselle seuraamuksista välittämättä, mutta moisen välinpitämättömyyden sijaan varmisti Seth toisen saaneen takuuvarmasti otteen miekan pidikeosasta ennen kuin antoi sormensa päästää irti. Valtaistuin saliin johtavan raskaan parioven alkaessa avautumaan hitaasti ja raskaasti natisten – tekivät kädet pikaisen parannuksen vaatekokonaisuuteen, joka monen mielestä näytti hyökkäävälle jopa ilman teräaseita, mutta Seth oli ylpeä pohjoisesta verilinjastaan ja se esti häntä pukeutumasta hienosteleviin vaatteisiin, jotka kykenivät kätkemään ihmisten todellisen ”minä kuvansa” muiden katseilta.

Kengän kärkien ylittäessä kynnyksen rajan kajahti suuren salin halki kantava ääni, joka kertoi lähes koko Sethin historian lävitse; kuka tämä oli, mikä hänen sukulinjansa oli ja mitä hän oli saavuttanut 25 vuoden ikään mennessä. Tekojen kaiku tosiaan kulki tekijän edellä. Viisihenkisen ryhmän pysähtyessä noiden parin portaan eteen, joiden tasanteelle oli aseteltu kuningattaren istuinpaikka – astui Seth ryhmästä kaksi askelmaa eteenpäin ja kumarsi kun taas toiset polvistuivat. Tumman katseen hakeutuen raskaiden kulmien alta ylempänä istuvaan naiseen samalla kun toinen käsistä otti jotakin esiin vaatteiden kätköistä.
”Tapoihin kuuluu, että mies antaa jotakin naiselle kosiessaan tätä.”
Jäntevien sormien alkaen avautumaan hitaasti ja paljastaen ojennetulla kämmenellä lepäävän kaulakorun, jossa auringon säteet kimmelsivät mystisesti.
”Toivottavasti voitte ottaa sen vastaan.”

Viestinviejän poistuessa raskaiden ovien taakse, kerkesi Azra vain istuutumaan juuri ja juuri alas kevyesti niinkuin kuninkaalliselle kuuluikin mitä hienostuneemmasta puolesta puhuttiin, vaikka todellisuudessa Azra olisikin mitä mielellään romahtanut samantien valtaistuimelle mikäli tarkkailevia silmäpareja ei olisi. Sydämen lyöden kovemmin ja kovemmin rintakehän alla, antamatta pienintäkään armoa siitä tietämättömyydestä mikä odotti edessä, ja toisaalta myös tiedon siitä ahdistuksen syystä mikä vuorostaan tulisi tapahtumaan lähitulevaisuudessa mikäli kaikki menisi odotetulla tavalla protokollan mukaisesti alusta loppuun. Kuningattaren näyttämättä ajatuksiaan missään vaiheessa ulkoisesti, mutta sisäisesti... se olikin aivan erilainen maailma mitä ulkokuori antoi kuvan.

Raskaiden ovien lähtien hitaasti avautumaan, avautuivat silmät kohti vieraita joita oli sillä kertaa isompikin joukkio, tuon kyseisen miehen kyllä erottuen rykmentistään selvästi, vaikka jokainen näistä olikin sotilas taistelukentällä. Kellertävän katseen korostuen erityisesti auringon viimeisinpien säteiden osuessa niihin, tuon viisihenkisen ryhmän jatkaessa kävelyään lähemmäksi, kenenkään kasvoilla näkemättä pienintäkään aikomusta perääntyä paikaltaan pois.
Ryhmän viimein pysähtyessä kuningattaren eteen, näiden päästen jopa lähemmäksi kuin yleensä annettiin, rappusten päähän. Neljän muun kumartuen maahan asti niinkuin muilla oli tapana ollut siihen asti, mutta tuon erottuvan miehen tyytyen kumartamaan karkeasti herrasmiesmäisesti toisin kuin muut kosijat olivat siihen asti tehneet. Azran voimatta olla kohottamatta toista kulmaansa kysyvästi katsoessaan tuota erikoista sotilasta, joka uskalsi uhmata protokollaa jopa kuningattaren edessä tiukoista säännöistä huolimatta. Kysyvän ilmeen kadoten kuitenkin yhtä nopeasti pois kasvoilta kun silmät erottivat kasvojen irtautuvan lattiasta hitaasti takaisin ylöspäin portaikon päähän, teki pää pienen kohteliaan eleen miehille, joka kertoi luvan nousta ylös.
Miehen aloittaen puheensa, tuntui kuin koko sali olisi hiljentynyt kuulemaan vain tuon ääntä, joka vei viholliselta sielunkin mennessään, ja naisilta varmasti puolestaan sydämen sitäkin nopeammin alta aika yksikön, nojautui naisen selkä puheen aikana valtaistuimen korkeaa selkämystä vasten. Käden alkaen hitaasti nostamaan jotain vaatteiden kätköstä ennen kämmenen avautumista, näkivät kellertävät silmät selvästi ketjussa roikkuvan korun joka olisi viimeistään kenet tahansa naisen suostumaan tuosta vain kosintaan alta aika yksikön, harkitsematta asiaa sen enempää.

"... Taidatte pitää minua itsestään selvyytenä?" Vahvan äänen lausuessa viimein ensimmäisen kerran koko sinä aikana, katseen nousten hitaasti takaisin mieheen itseensä joka oli juuri lausunut kosinnan. Toisen jalan laskeutuen hitaasti alas toisen jalan päältä, noustakseen ylös. Paljaiden jalkapohjien astuen hitaasti alemmaksi kohti Sethiä, kellertävän katseen pysytellen tuossa koko sen ajan "Siinä missä yleensä naiset suostuisivat kosintaan jo pelkästään nähdessään teidänlaisenne ensimmäisenä ovella korun kanssa, ei valitettavasti päde täällä." Jalkojen astuessa viimeisen portaan alas, olivat nämä kaksi ihmistä toisistaan täysin vastatusten, kellertävän katseen joutuen sillä kertaa katsomaan Sethiä alemmalta tasolta, sillä jäihän Azra tuota lyhyemmäksi näiden ollessa samalla tasolla, vaikka Azra ei näyttänytkään edes kavahtavan toisen läsnäoloa, vaikka tämä tiedostikin selvästi kuka tuo mies oikein oli hänen edessään. "Mitä kosintaane tulee, sen voin ottaa vastaan." Äänen jatkaen hiljaisuuden jälkeen kun kellertävät silmät olivat nähneet tumman ruskeat silmät ensikertaa kunnolla läheltä, joihin sekoittui pieni vivahde viimeisestä auringon valosta, niinkuin Azran omiin kellertäviin, ennenkuin katseet päästivät toisistaan viimein irti ja sen kadoten puolestaan kämmeneen jääneeseen koruun. Huomattavasti hennomman ja pienemmän käden nousten varoen sivustasta, ennen kuin sormet tunsivat allansa karheamman ihon joka tuntui asteen kylmemmältä häneen omaansa verrattuna, käden yrittäen varoen painaa sormien aluetta kiinni merkiksi, ettei hän haluaisi korua kosinnan yhteydessä naimakaupan solmimiseksi.

Seth oli nähnyt jo heti saliin tullessaan – ettei pääkaupungin hallitsijalla ollut paljoakaan ikää. Tuo kyseinen huomio oli saanut hänet olettamaan automaattisesti, että myös toinen varmasti puhuikin aran ja nuoren neidon tavoin, mutta kaikki nuo olettamukset pyyhkiytyivät mielestä heti kun kuningatar avasi viimein suunsa ja soi oman vastauksensa julki miehen suoraviivaiseen kosintaan. Sethin pitäen kasvojensa ilmeen neutraalina, mutta hymyili huvittuneesti sitäkin enemmän maskinsa takana. Joku toinen olisi voinut kavahtaa noin voimakastahtoista naista, mutta Sethin kyseinen piirre sai entistä enemmän uteliaammaksi ja tulemaan lähemmäksi. Lähi idän kulttuurin ehkä kuului hiljaiset ja tottelevaiset naiset, mutta Seth ei halunnut vierelleen sellaista hallitsijaparia. Nainen, josta tulisi hänen kuningattarensa – olisi oltava kaikkea muuta kuin mitä heidän kulttuurinsa opetti.

Kuningattaren astuessa viimeisen askelman alas – jäi tämä reilusti päätä lyhyemmäksi, mutta se ei saanut toista vieläkään kavahtamaan. Sethin pitäen kämmenensä vieläkin avonaisensa kunnes tunsi lopulta pehmeämmän käden laskeutuvan sen päälle ja alkavan sulkemaan sormia hitaasti kiinni korun peitoksi. Jäntevien sormien asettuen ottamaan naisen kädestä kiinni. Sethin madaltaen äänensä normaaliksi:
”En milloinkaan voisi pitää teitä itsestään selvyytenä.”
Huulten suoden perinteisen suukon naisen kämmenselälle ennekuin kumpikin käsistä kohottautui pään yläpuolelle merkiksi avioliiton solmimisesta. Salin täyttäen hetkessä käsien taputus ja hurraa huudot.

************

Raskaan näköisen kuorma-auton pysähtyessä laajalle hiekka kentälle – kuopaisivat renkaat vielä viimeisen kerran irtohiekkaa ja saaden sen pöllyämään sivuille päin sankkana pilvenä, joka haihtui sitä mukaan mitä pidemmäksi matka taittui. Hiekan pölistessä vielä enemmän kun monta paria maastokenkiä iskeytyi maahan vähän yli metrin pudotuksen jälkeen. Sotilaiden hypätessä pois kuorma-auton lavalta ja lähtien saman tien kevyttä hölkkää leiriin, joka oli pystytetty kallion varjoisalle puolelle keskellä aavikkoa. Läntisten maiden tukikohta oli vielä toistaiseksi pysynyt paikallisilta salassa, mutta heti jos paljastuminen uhkaisi – olisivat kaikki valmiina purkamaan leirin ja peittämään jälkensä alle puolessa tunnissa.
Chadin kuuluen nyt tuon kyseisen tukikohdan sotilaisiin. Hän oli ehtinyt viettämään kotimaassaan keskimäärin kaksi viikkoa kun armeijan palvelukseen ilmoittautuminen oli tuonut komennuksen takaisin lähi itään. Kaikki, tai pikemminkin ne harvat jotka olivat vaivautuneet selittämään, olivat vakuutelleet – ettei tämä ollut missään määrin henkilökohtaista vain omaisuuden suojelemista. Omaisuuden, jonka turvallisuus uhkasi vaarantua maan sisäisen sodan takia. Se oli ainoa ja pätevä syy lähettää ääriolosuhteisiin tottuneita sotilaita maan rajan sisäpuolelle. Kaikkien sotilaiden käskyn ollen selvä; uhreja ei tulisi, mutta jos tilanteet millään tavoin kärjistyisivät, ei myöskään panttivankeja otettaisi. Chadin seisoen mielellään tuon ensimmäisen määräyksen takana sillä miten hän kykenisi riistämään hengen niiltä ihmisiltä, jotka olivat joskus kuuluneet hänen perheeseensä.
Katseen kohottautuen hetkeksi taivaalle ja kämmenen laskeutuen varjostamaan silmiä. Taivas oli kirkas. Pilven hattaraa näkymättä missään. Tuon pienen huomion kertoen alkavasta kuivakaudesta, joka kestäisi ainakin pari kuukautta ehkei jopa enemmänkin.
”Yo, Chad! Tuletko?”
Yhden sotilaista huutaen pidentyneen välimatkan päästä, Chad kun oli jäänyt seisoskelemaan paikoilleen lavalta laskeutumisen jälkeen. Yön mustien iiristen laskeutuen katsomaan kauempana seisovaa väreilevän hiekkakentän ylitse. Käden eleen antaen merkin toiselle, että tämän sanat oli otettu kuuleviin korviin. Saman käden hakeutuen repun sivutaskun luokse ja ottaen esiin maastolippalakin, joka suojaisi akuuttisemmalta auringon pistokselta. Chadin kiihdyttäen askeleensa kevyeen hölkkään.

Pienen heleän aavikkotuulen puhaltaen idästä aamun varhaisimpina tunteina, pääkaupungin heräillen vielä osaksi vasta unesta, kuningattaren ollen kuitenkin jo siihen aikaan heräillä tapojensa mukaisesti, seuraten parvekkeelta auringon nousua ja siinä ohessa myös kaupunkiansa jossa varhaisimmat olivat jo alkaneet valmistella tulevia häitä, jotka painottuisivat vain viikkojen päähän, sillä oltiinhan "oikeata" ehdokasta etsitty tarpeeksi kauan ja mikäli jo vuosituhansia jatkuneen perinnön pitäisi jatkua naimisiin menon ja lapsien osalta, olisi asialla jo kiire, vaikka nuori kuningatar olikin yrittänyt itsepintaisesti pyristellä tulevalle vastaan kaikin keinoin tuloksetta.

Raskaan huokaisun karaten viimeisen kerran huulten välistä, pienen linnun laskeutuen parvekkeen leveälle kaiteelle johon Azrakin nojasi sillä hetkellä, silmien avautuen katsomaan tuota pientä eläintä hymyillen kuullessaan sen iloisen sirkutuksen pitkänkin matkan jälkeen. Käden ojentautuen hitaasti tuota kohti, - siipiveikon lennähtäen kuin käskystä tottuneesti sormien päälle, kellertävän katseen kohdaten lähes mustat linnun silmät, jotka tuntuivat aina kuin pystyvän katsomaan syvälle ihmisen mieleen. Kenelle tahansa tilanne ei olisi ollut mitenkään erityinen: kuningatar otti vastaan kaukaa tulleen lähettilinnun, mutta hyvin harva oikeasti edes tiesi siitä pienestä kyvystä joka oli aikoinaan pelastanut nuori tytön satoja kertoja pulasta niin aavikolla kuin kaupungissakin. Selän kääntyen viimeisen kerran ympäri nähdäkseen naispalvelijan pyytävän naista tulemaan takaisin sisälle valmistautumaan loppuun asti, teki pää pienen olemattoman pään nyökkäyksen tuolle joka kuitenkin riitti sillä kertaa kertomaan Azan kyllä tulevan perässä.

Askelten ollen päässyt takaisin parvekkeen oven ylise, teki pää vielä viimeisen vilkaisun olkansa ylitse kohti kauaksi jatkuvaa horisonttia. Azran pystymättä lausumaan sitä ääneen, mutta jokin sai sydämen sykähtämään astetta voimakkaammin, vaikka naisella ei ollutkaan mitään tietoa vanhan ystävänsä paluusta takaisin Egyptin maankamaralle. Aivojen puhuen järkeä nuorelle naiselle, joka tyytyi pudistamaan pienesti päätään kuin varmistaakseen sydämelleen sen olevan väärässä, ja unohtamaan kaiken siitä miehestä joka aikoinaan oli saanut nuo samaiset tunteet aikaiseksi vaikkei niitä oltukaan koskaan näytetty tai kerrottu julkisesti edes tuolle itselleen.

Palatsin itäsiipi, jossa vierashuoneet sijaitsivat, toimi toistaiseksi Sethin ja tämän seurueen majapaikkana kunnes häät olisi virallisesti pidetty. Siihen asti lähi idän kulttuuriin kuului - ettei mies jakaisi vuodettaan naisen kanssa kuin vasta avioliiton solmimisen jälkeen. Sethillä olematta mitään aikomusta rikkoa tuota kyseistä tapaa eikä hänellä olisi ollut siihen aikaakaan - sillä aamulla saapunut viesti oli saanut ajatukset täysin toisaalle.

Huoneen palvelijan seisoen syrjemmällä täysin avuttomana – tämän voiden vain katsoa kuinka vasta eilen saapunut vieras puki aavikkokansan vaatetusta päälle ja teki selvästi lähtöä. Kaikki olivat luulleet, että mies jäisi palatsiin tutustumaan tulevaan vaimoonsa ja nauttimaan palatsin tarjoamasta ylellisyydestä. Ei sitä, että kuningattaren käden saatuaan mies oli jo lähtemässä uudelle sotaretkelle ennen häitä! Palvelijan levottomuuden paljastaen tämän taipumus hieroa käsiään vaivautuneena yhteen ja päästellen välillä epämääräisiä inahduksia, jotka yrittivät selvästi olla mahdollisimman kohteliaita vastaväitteitä Sethin omiin sanoihin kun tämä antoi ryhmäläisilleen selvät käskyt. Palvelijan saadessa lopulta äänensä sen verran kuuluville, että tämä sai kakisteltua mieltänsä vaivanneen kysymyksensä kuuluville:
”Mi-mitä minä sanon kuningattarelle?”
Sethin saaden samoihin aikoihin viimeisen asukokonaisuuden palan paikoilleen. Kovetetun nahkan naristen viimeiset valituksen säkeensä, miekan asettuen selän puolelle roikkumaan. Hiljaisuuden vastaten painostavana miehen suunnalta kunnes huvittunut hymähdys kohosi huulilta. Tumman ruskeiden silmien kääntyen katsomaan suoraan palvelijaan, joka silloin tunsi lamaantuvansa siltä seisomalta miehen katseen edessä.
”Kerron sen hänelle itse. Tapoihini ei kuulu lähettää viestinviejää itseni edellä. Saat vapautuksen tästä taakasta.”
Oven sulkeutuessa vanhemman miehen jäljessä – kuuli palvelija itsensä henkäisevän helpottuneisuudesta.

Askelten vieden palatsin suurten tilojen poikki viimein sinne missä kuningatar ja tämän uskotut palvelijat oleskelivat – sai Seth väkisinkin seuraavia katseita ja kuiskailevia kysymyksiä, jotka puhuivat toisilleen arvailuja mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Kuningattaren huoneessa olevien palvelijoiden jääden seisomaan hämmentyneinä paikoilleen kun kykenivät viimein näkemään kuka saapunut henkilö oikein oli. Sethin sanomatta aluksi mitään vaan odotti, että Azra ensin lähettäisi palvelijansa pois. Hänen tyytyen sen aikaa seisomaan kädet selän takana ja ryhti sotilaallisen suorana, kasvoillaan minkäänlaista epäröintiä. Sethin kyllä tiedostaen asukokonaisuutensa puhuvan puolestaan.

Aamu oli lähtenyt käyntiin samalla tavalla kuin aiemminkin niinä viimeisinä kahtena vuotena, oli kuningattaren huoneessa sillä hetkellä hässinki kun yksi palvelija kyseli häiden kulusta, toinen halusi ottaa mittailuja ja kolmas yritti parhaansa mukaan taas saada omat normaalit aamutoimet valmiiksi sen verran mitä Azra antoi vanhoista tottumuksistaan myöten. Vaatteet hän osasi puettaa itsekin, samoin harjata hiukset joten siihen ei ollut tullut muutosta missään vaiheessa kuin vasta pakon edessä, mutta sinä aamuna tuntui että kaikki olisivat pomppineet enemmän seinillä kuin normaalisti eilisen vierailijoiden vuoksi joiden oletettiin olevan vielä omassa siivessään niinkuin heidän kulttuuriinsa kuuluikin. Viimeisen vaatekappaleen tullen puetuksi päälle, astahti Azra tuolloin alas pieneltä korokkeelta, mittanauhalla hääräävän palvelijan siirtyen kauemmaksi saadessaan viimein tehtävänsä valmiiksi, hiljeni huone kuin taikaiskusta kun ovelta alkoi kuulua ääniä.
Yleensä joku ilmoitti mikäli joku oli saapumassa huoneeseen, mutta sillä kertaa kantavaa ääntä ei kuulunutkaan, tai kukaan ei juossut ripeästi päästäkseen kertomaan kuningattarelle vieraan aikomuksia, vaan sisään astui tuo samainen mies, jonka Azra oli tavannut ensimmäisen kerran yönä.
Sivusilmällä erottuen selvästi liikettä kun varjoihin piiloutuneet vartijat valmistautuivat hyökkäämään muukalaisen kimppuun mikäli näkisivät sen parhaaksi, kohosi käsi sen verran ylöspäin merkiksi ettei hätää olisi. Kellertävien silmien katsoen miehen olemuksien pikaisesti lävitse, vaikka tuo ei jättänytkään aikomuksiaan arvailun varaan mitä tuolla olisi mielessä, lausui hiljainen ääni palvelijoita poistumaan huoneesta, myös vartijoiden. Hämmennyksen pystyen olemaan melkein kosketeltava moisesta pyynnöstä, joka käski kaikki pois: jopa ne jotka normaalisti olisivat suojelleet kuningatarta viimeiseen hengen vetoon, mutta kenenkään silti lähtemättä lausumaan omaa mielipidettään sillä kertaa julki. Ihmisten kulkien Sethin ohitse, viimeisen poistuneen sulkien raskaat ovet perässään jättäen kaksikolle oman rauhan keskustella asioista uteliaiden korvien ja silmien ulkopuolella. Hiljaisuuden vastaten hetken aikaa takaisin, tyytyi Azra olemaan se joka uskaltautui ottamaan välimatkaa umpeen sotilaan edessä, joka pysyi vieläkin periaatteidensa takana loppuun asti "Olette ilmeisesti lähdössä?" Naisen todeten enemmän kuin kysyen vanhemmalta mieheltä, joille oli ilmeisesti kutsu käynyt takaisin sotatantereelle vaikka pohjoisen kansan päällikkö varmasti tiedostikin tilanteen Sethin ja Azran välillä selvästi. Vakavina pysyneiden kasvojen antamatta toiselle mitenkään ilmi, mitä hän ajatteli moisesta tai mitä hän ajatteli ylipäätänsä siitä tilanteesta mikä mahdollisesti menisi siihen tilanteeseen ettei Seth välttämättä enään palaisikaan takaisin matkaltaan mikäli tilanne äityisi pahemmaksi mitä oli oletettu. Askeleen pysähtyen viimein miehen eteen, näiden kahden välille jääden enään se pieni välimatka, joka mahdollisti Azran katsomaan Sethiä silmiin "... en voi pidätellä teitä velvollisuuksistanne, tiedätte sen. Miksi tälläinen kunnia saada kuulla lähdöstänne kasvotusten, eikä lähetin kautta?"

Viimeisen palvelusväkeen kuuluvan henkilön poistuessa huoneesta ja oven sulkeutuessa raskaasti kumahtaen kaikkien poistuneiden jälkeen – antoi Seth vasta silloin katseensa muuttua inhimillisemmäksi, jopa aavistuksen pehmeämmäksi kun tämä katsoi Azraa, tuota kuvan kaunista naista, jonka kanssa hän tulisi jakamaan elämänsä viimeisiin päiviin asti. Naisen pitäen kuningattarelta vaaditun kulissin vielä pystyssä vaikka he olivatkin nyt kahden. Sethin moittimatta Azraa moisesta piirteestä – sillä hänen oli itse näyteltävä samoin muiden katseiden edessä. Pohjoisenkansan sotilaalle ei kuulunut heikkouden näyttäminen tai vielä vähemmän kiintymyksen osoittaminen - nuo säännöt pätivät yleisessä kuvassa, mutta kun muut käänsivät katseensa pois… olivat säännöt toisenlaiset.

Sethin pitäen asentonsa vielä virallisena, sanojen vastaten takaisin:
”En voi kieltäytyä korkeimman päällikön määräyksestä palata takaisin sota-alueelle. Elämme epävakaita aikoja ja ne vaativat valitettavasti huomioni sekä myös aikaani…”
Tumman ruskeiden silmien päästäen hetkeksi irti naisen katseesta, joka aamuauringon valossa oli entistä enemmän mystisempi. Sethin ottaen uudelleen esiin sen samaisen korun, jota tämä oli yrittänyt tarjota Azralle kosinnan hetkellä. Tuona kertaa oli miehen vuoro painaa koru naisen kämmenelle, mutta nopean erkaantumisen sijaan, käsi jäi pidemmäksi aikaa aloilleen.
”Ota tämä vastaan, pyydän. Anna sen olla minulta lupaus uuteen ajanjaksoon, jossa tätä kansojamme erilleen repivää sotaa ei enää ole.”
Katseiden kohdatessa uudelleen – pystyi Azra näkemään sillä kertaa aidot tunteet miehen tummissa silmissä, jotka puhuivat äänettömästi; Sinä olet minun ainoani. Tuntoaistin pystyen tuntemaan riipuksen muodon, joka toi mieleen sadepisaran. Korun symboloiden aavikko kansan uskomusta toivoon, jonka vesisade toi mukanaan. Uuden elämän alku. Sethin haluten kertoa korun kautta Azralle tämän olevan hänen sateensa, hänen toivonsa, hänen rakkaansa.
Toisen kämmenistä kohottautuen Azran kasvojen sivustalle kulttuurin säännöistä huolimatta. Sormien tuntien hiusten ja ihon pehmeyden, joidenka lävitse hohkasi naisen vahva elämänhalu. Peukalon kärjen hipaisten suupieltä tunnustelevasti kuin olisi odottanut varuillaan Azran huitaisevan minä hetkenä hyvänsä miehen käden kauemmaksi.
”En sano hyvästi – sillä se olisi liian lopullisen kuuloista. Palaan kyllä takaisin ja kun niin tapahtuu, vien sinut heti sinä päivänä vihille. En välitä ylellisistä juhlista, en välitä kutsuvieraista tai vielä vähemmän välitän poliitikkojen voitelevista sanoista. Ainoa toiveeni on vain, että saan palata takaisin ja sulkea sinut syliini. Kuiskata sinulle rakastavani sinua.”
Aamuisen raikkaan tuulen vireen puhaltaen avonaisesta ikkunasta sisälle huoneistoon, sen leikitellen hiussortuvissa ja vaatteiden liepeissä.

Vaikka huoneeseen olivatkin jääneet pelkästään nämä kaksi ihmistä joide elämä oli punottu yhteen viimeisen viikon jälkeen virallisesti yhteen, ei Azra päästänyt samantien kuningattarelle kuuluvaa virallista kuvaa itsestään alas, vaikka vähitellen kellertävät silmät näkivätkin selvästi Sethin tekevän päinvastoin kuin hän itse. Miehen aloittaessa puheensa, sanoen ettei tuo voinut mitenkään karttaa velvollisuuttaan oman kansan luona, teki pää pienen nyökkäysmäisen eleen joka kertoi naisen kyllä ymmärtävän sen. Toinen oli kunnioitettu sotilas, joka rakasti kansaansa yhtä paljon kuin kuningatar rakasti omaansa, minkä vuoksi myös näiden kahden välillä vallitseva sota oli turmellut kuitenkin suurimman osan siitä maasta jota he kumpikin rakastivat yhtä paljon vaikka samalla velvollisuudet veivät myöskin osansa. Sethin ei tarvitsisi selittää. Azran kereten ottamaan vain puolinaisen askeleen taaksepäin, olettaen tilanteen olevan sillä kertaa ohitse ja heidän kummankin pääsevän jatkamaan omia asioitaan, tulikin tämä pysäytetyksi pienelle kosketuksella kämmenellä, jonka pinnalle laskeutui jotain. Katseen laskeutuen uudemman kerran koruun, jota tälle oli eilen yritetty antaa kosinnan yhteydessä, oli Azra jo jälleen kieltäytymässä ja tyrkkäämässä korua takaisin mutta sen sijaan tulikin isompi kämmen sulkeneeksi sen vuorostaan hänen omaansa. Sen kertoen sanattomasti ettei lahjaa enään pystynyt antamaan takaisin.

Azran kuunnellen kaikessa hämmennyksessä ja hiljaisuudessa miestä, joka kirjaimellisesti osoitti tunteensa häntä kohtaan sanoillaan sekä katseellaan jotka pysyivät etäisinä sotatantereella, posken seudun tuntien viimeisenä selvästi sormien ihoa vasten. Naisen huomaten jääneensä katsomaan Sethiä hämmentyneenä silmiin tuon sanojen johdosta, jotka olivat saaneet sydämen sykähtämään astetta nopeammin jälleen kerran, sulkeutuivat sormet tuon korun ympärille varoen, pään nyökäten viimeisen kerran myöntymisen merkiksi. "... Se on lupaus, Seth. Älä riko sitä." Hiljaisen äänen lausuen miehelle viimeisen kerran, ennenkuin kädet nousivat toisen omalle, joka oli jäänyt posken alueelle. Toisen käden pidellen otteessaan yksinkertaista rannekorua, joka ei ollut mitenkään yhtä hieno tai rahallisesti arvokas kuin koru jonka Seth hänelle antoi, mutta sillä oli sitäkin enemmän tunnearvoa.
Narun tullen solmituksi miehen ranteen ympärille kiinni varmistukseksi korun pysyvän varmasti paikallaan, laskeutui toinen käsi varovasti miehen omalle. Mutta sen sijaan että se olisi vain laskettu pois otteesta kylmä rauhallisesti, painautuivat huulet varoen kämmenen päälle sanattomana lupauksena että he menisivät naimisiin samantien kun toinen palaisi takaisin, vaikka sitten he olisivatkin ainoat paikalla olijat itse. "Kunhan tulet hengissä takaisin, se on kaikki millä on väliä tällä hetkellä. Lupaan odottaa sinua siihen asti, ymmärrätkö." Huulten lausuen hiljaisesti toiselle, naisen kohottaen katseensa mieheen varmistaakseen tuolle olevansa täysin sata prosenttisesti tosissaan jokaisesta sanastaan.

Tuon yksinkertaisen rannekorun päätyen sidotuksi oikean puoleiseen ranteeseen – ei Seth olisi yllättänyt ollenkaan jos Azra olisi seuraavaksi vain vetänyt kätensä pois ja ottanut turvallisen välimatkan heidän välilleen. Kyseistä kuitenkaan tapahtumatta vaan heti sen jälkeen kun viimeinen solmu oli sidottu - asettuivat kumpikin naisen käsistä miehen kämmenen alle ja huulet painautuivat antamaan suukon vielä avonaisena pysyttelevään kämmeneen. Seth ei sanonut mitään, mutta hän kyllä huomasi silmiensä muodon kaventuvan ja nielaisemisen tapahtuvan asteen hankalammin. Tuona ainoana hetkenä Seth olisi ollut valmis jättämään sodan taakseen ja jäämään pääkaupunkiin Azran luokse – niin hän halusi tehdä ajatuksissaan, mutta syvällä alitajunnassaan hän tiesi sen olevan mahdotonta. Heistä ei voisi tulla onnellisia niin kauan kun sota repisi heidän kummankin kansoja erilleen. Seth ei halunnut perustaa avioliittoaan veren vuodattamisen päälle kuten ei varmasti Azrakaan.
”Pidä silmällä sadepilviä, kuningattareni. Joku päivä ne tuovat minut sinun luoksesi.”
Etusormen siirtäen karanneen hiussortuvan takaisin Azran korvan taakse. Sen enempää alkamatta lausumaan korullisia tai mahtipontisia hyvästejä – kääntyi Seth kannoillaan ja poistui huoneistosta kertaakaan taakseen katsomatta. Jokaisen askeleen aiheuttaen kylmän piston sydämeen, mutta siitä huolimatta kulkeminen pysyi suoraviivaisena. Hän teki tämän kummankin kansan tähden, mutta kaikkein eniten Azran tähden, heidän yhteisen tulevaisuuden tähden.

************

Keittiöön johtavan takaoven avautuessa asteen terävän potkaisun toimesta – jäi se apposen selälleen, neidon voimatta sulkea sitä juuri tuona hetkenä sillä tällä oli kädet täynnä tarpeeksi. Lähes täyteen täytetyn puuämpärin heiluen käsien otteessa puolelta toiselle kun sitä äherrettiin hampaita purren keittiön lävitse ja nostettiin lopuksi vaivalloisesti lähimmälle työtasolle. Käden varmistaessa vielä nopeasti – ettei kyseinen ämpäri päättäisi keinahtaa reunan ylitse lattialle – laskeutui tuo samainen käsi kylkien läheisyyteen, yrittäen turhaan tuolla pienellä tukemisella saada pois kipua, joka oli syntynyt ihan pelkästään kovan rehkimisen takia. Alban suoristaen ryhtinsä väkisin – ettei olisi näyttänyt vanhukselle, joka viimeisillä voimillaan nojasi keittiön työtasoon. Uloshenkäyksen tapahtuen asteen varovaisemmin ja kurkun rykäisemisen kertoen sanattomasti, että Alba pisti pisteen sen hetken tilanteelle ja aikoisi jatkaa tekemäänsä. Vaikeimmasta osuudesta oli selvitty, senhän pitäisi olla riemuvoitto. Remontin takia vettä ei saanut hanasta vaan se jouduttiin kantamaan vanhan tavan mukaan ulkokaivosta. Alban kyllä tietäen olevansa vielä jäähyllä raskaista kotitöistä onnettomuuden jälkeen, mutta jos hän vielä joutuisi istumaan paikoillaan ja pyörittelemään peukaloitaan, tulisi hän hulluksi!
Syvään pesukulhoon päätyen tarpeeksi vettä – aloitti Alba bataattien pesemisen. Hän oli päättänyt valmistaa lounasta ja sillä sipuli. Loppujen lopuksi pieni askarteleminen sai harhailevat ajatukset pysymään kiltisti yhdellä raiteella. Hiljaisen hyräilemisen täyttäen aution keittiön.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:44

"Kai muistat ettet saa rehkiä liiaksi?" Hieman toruvan äänensävyn todeten oven luota, hopeisen silmäparin katsoen lempeästi hymyillen tyttöä, joka oli päättänyt jälleen vaikka väkisin muiden kielloista huolimatta tehdä oman osuutensa mitä kotitöihin ja remonttiin tuli. Ison säkin, jossa oli kaikki ruokatarpeet mitä tarvittiin, tullen lasketuksi lattialle odottamaan seuraavaa tapahtumaa rauhassa sillä päivä ei ollut vielä kerennyt kulkemaan edes auringon keskiakselin, eivätkä suurinosa lapsista edes huomioineet työnteosta ruokaa tai sen tarvetta ainakaan vielä hyvin syödyn aamupalan jälkeen, ei eineksien paikalle löytämisellä ollut vielä ainakaa kovin kiire.
Sinin hymyillen toiselle pienesti, sen kertoen kyllä tämän olleen jo hetken aikaa siinä kyseisellä paikalla, kuunnellen toisen kaunista hyräilyä, sekä tottakai - varmistanut ettei tuo onnistuisi rasittamaan itseään sentään siihen pisteeseen että tyttö kuupahtaisi lattialle nyt kun toipuminen oli alkanut. Sinin kuitenkaan katsomatta toisen perää mitenkään ylihuolehtivaisesti, hänen kyllä tietäen Alban pärjäävän, ja tämä kunnioittikin tuon päätöstä tehdä jotain toipumisensa sekä muiden eteen, mutta mikäli homma alkaisi menemään jo liiallisuuksiin... olisi Sinillä oikeus puuttua siihen "et taida tarvita apua pahemmin keittiössä?" Sinin kysyen sitten hieman johdattelevasti tytöltä, mikäli tuolla olisi jotain tekemistä tälle kun ulkona oli tarpeeksi käsiä ja silmiä ja suurinosa huoneistakin oli alkanut valmistumaan hyvää tahtia, eikä sieltäkään puuttunut valvojia tai ohjaavia, vaikka Sin olikin sillä hetkellä yksi niistä jotka pitivät ryhmää koossa vastuullisesti Anubiksen paluuseen asti. Paljaiden jalkapohjien vieden huoneen poikki, käsien nostaen säkin uudemman kerran otteeseensa saadakseen tarvittavia eineksiä Albankin ulottuville mikäli tulisi tarvetta, pysähtyi Sin vasta keittiötason eteen Alban vierelle, säkin jääden vain näiden kahden nuoren välille. Kummankin antaen hiljaisuuden laskeutua huoneeseen, mistä pystyi kuulemaan selvästi tasaisen nakutuksen kun taloa rakennettiin pihalta sekä sisältä käsin pikavauhtia jokaisen parhaan mukaan. Hopeisen katseen vilkaisten aina välillä toisen suuntaan, tuli se myös vedettyä yhtä nopeasti poiskin kun ahdistus sekä pahaolo tuntuivat uudemman kerran kohoavan itsepäisesti pintaan, saaden pojan nielaisemaan astetta vaikeammin rauhallisen ulkokuorensa alla.

Sinin syyttäen itseään vieläkin osaksi siitä mitä Alballe oli tapahtunut, vaikka Sin myös tiedosti ettei hän ollut kuin vain osatekijä ja jos hän ei olisi edes astunut paikalle, olisi Alballe voinut käydä todella pahasti niiden kahden pojan kanssa, mutta siltikin tyttö oli tippunut... eikä Sin ollut tarpeeksi nopea. Laatikon tullen vedetyksi auki ja kuorimaveitsen tullen etsityksi käteen, pojan enään nostamatta katsettaan toista kohden. Vihanneksien alkaen ripeään ja tottuneeseen tapaan menettämään kuorimaan sille tarkoitettuun astiaan sitä mukaa mitä nopeammin niitä saatiin myös pestyä, tunsi Sin muutaman kerran kuinka kynnet porautuivat voimakkaammin kovan pinnan lävitse kun hän vain ajattelikin asiaa tarkemmin. "... Alba" Hiljaisemman äänen aloittaen, työnteon keskeytyen sen hetken ajaksi vaikka katse ei vieläkään noussut pöydän pintaa korkeammalle, Sinin miettien tosissaan mitä sanoisi tuolle neidolle, joka kuitenkin merkitsi tälle enemmän kuin annettiin ymmärtää ja mitä Sin olisi halunnut toisen turvallisuuden vuoksi "... se mitä tapahtui... silloin kun tipuit... olen pahoillani siitä. Olisi pitänyt vain puuttua asiaan ja vetää sinut pois sieltä samantien kun näin mitä oli tekeillä niin et olisi..." Käsien laskeutuen tason päälle tukea ottavasti, sormien painautuen samalla hitaasti kovemmin nyrkkiin, otteen heltiämättä missään vaiheessa silloinkaan kun Sin oikeasti pystyi tuntemaan kivun kämmenen iholla kun kynnet porautuivat liian lujaa ihoa vasten. Vihan nousten hitaasti pintaan mitä enemmän poika edes ajatteli asiaa, mitä ne kaksi olisivat voineet tehdä Alballe, mitä olisi voinut tapahtua mikäli sisäinen verenvuoto olisi alkanut... jos hän olisi menettänyt tuon kokonaan, pystymättä näkemää enään koskaan tuon iloista hymyä joka valaisi olemassa olollaan koko huoneenkin synkimpinä hetkinä tytön itse sitä tiedostamatta. Toisen silmistä alkaen vähitellen muuttumaan tummemmaksi ja tumemmaksi kun nuo ajatukset tulivat enemmän ja enemmän mieleen, vihan kasvaen isommaksi joka ajatuksen myötä.

Tutun äänen kuuluessa selän takaa – loppui hyräileminen kuin seinään ja pää kääntyi säikähtäneenä katsomaan hartian ylitse. Huulille alkaen kuitenkin kohottautumaan hymynpoikanen kuin että nuorukaista oltaisi alettu torumaan viattomien säikyttelystä. Alba yritti koko ajan totutella Sinin kykyyn liikkua äänettömästi, mutta vielä toinen onnistui säikyttämään hänet, halusi Sin sitä tai ei. Vihreiden silmien, joihin auringon valo osui puoliksi, seuraten nuorukaisen välimatkan umpeen ottamista. Alban kiinnittäen väkisinkin huomion Sinin kykyyn kantaa raskasta säkkiä olallaan, tuon paljoakaan kertovan näkymän kertoen nuorukaisen kasvaneista voimista vuosien saatossa. Sin olisi voinut silloin sinä iltana helposti naksauttaa niskat kummaltakin nuorukaiselta, jotka olivat erehtyneet ahdistelemaan Albaa, mutta vielä jokin inhimillinen tekijä oli pidätellyt tämän käsiä. Kuinka kauan?

Alban tehden tilaa työtason eteen toisen liittyessä hänen seuraansa auttamaan ruoan valmistamisessa. Yhteistyön sujuen näiden kahden nuoren välillä ongelmitta, mutta sitä enemmän se vietettiin hiljaisuudessa. Alban haluamatta alkaa millään tavoin tungettelevaksi vaikka tämä kyllä aisti jonkin painavan Sinin mieltä. Toisen tekemät suunnittelemattomat eleet paljastivat sen.

Kuorimisesta syntyvän äänen lakatessa yllättäen – keskeytti Alba myös oman tekemisensä. Hänen kuullen silloin omin korvin ne ajatukset, jotka kaiversivat nuorukaisen mieltä ja mitä enemmän toinen jatkoi – pystyi Alba tuntemaan kuinka jännittyneisyys kasvoi huoneessa. Jos pöydällä olisi ollut palava kynttilä - olisi sen liekki alkanut varmasti lepattamaan levottomasti. Käsien päästen äkillisesti irti pesuharjasta ja kasviksesta, veden molskahduksen rikkoen pelkästään huoneeseen laskeutuneen vaitonaisuuden.

Pesuvedestä vielä täysin märän kämmenen laskeutuen oikean puoleisen nyrkin päälle, mikä oli sinä hetkenä lähempänä Albaa.
”Sin.”
Selvästi tunnustelevan äänen aloittaen kutsumaan toista nimeltä, mutta kun toivottua reaktiota ei saatu tarpeeksi nopeasti – napsauttivat sormet ilmaa suoraan nuorukaisen silmien edessä ja lujempi ääni kutsui uudelleen toista nimeltä. Alban tekemättä sitä mitenkään tietoisesti, mutta tuonakin hetkenä hän puristi kämmenellään lujemmin toista kädestä, joka edelleen pysyi tiiviissä nyrkissä. Ovaalin muotoisten silmien kaventuen huolestuneisuudesta. Alban yrittäen turhaan tavoittaa Sinin aikaisempaa katsetta, josta oli näkynyt ilo ja huolettomuus. Aivan kuin jokin olisi alkanut kietomaan sormiaan nuorukaisen sielun ympärille, suostumatta päästämään irti.
”Missä sinä oikein olet, Sin?”
Kämmenen kohottautuen varoen Sinin kasvojen sivustalle ja peukalon alkaen silittämään hellästi, yrittäen rauhoittaa sen mikä ikinä kuohuikin ulkokuoren alla. Alban päästämättä vieläkään irti Sinin toisesta kädestä. Nyrkin päällä pysytelleen käden yrittäen alkaa availemaan varoen nyrkkiä, jonka ihon poimuista vuosi jo tuore veri.
”Päästä irti, Sin.”
Rauhoittavan äänen kuiskaten johdattelevasti. Alban laskematta kertaakaan katsettaan irti Sinin kasvoista vaikka tekikin kädellään toista muualla.
”Anna itsesi päästää irti.”

Kylmemmän ihon tuntien selvästi viereisen tytön tarttuvan kosteilla sormillaan pojan omaan käteen joka ei suostunut millään päästämään irti nyrkistä. Hopeisten silmien kereten vain vilkaisemaan nopeasti sivusilmällä edessä napsauttavia sormia jotka hakivat selvästi Sinin huomiota itseensä kun haluttua reaktiota ei tapahtunut tarpeeksi nopeasti tai huomio ei kiinnitty haluttuun asiaan. Hopeisen silmän, joka sattui olemaan se jonka Alba pystyi näkemään selvästi sivusta kun poika ei itse päätäänsä kääntynyt nähdäkseen toisen kunnolla, seuraten jokaista tytön tekemää liikettä.
Kosketuksen tuntuen seuraavaksi selvänä kasvojen alueella, jossa pieni sängen tapanen oli alkanut jo kasvamaan vaikka Sin olikin yrittänyt pitää kasvonsa silosena, kuulivat korvat samalla tytön äänen yrittävän saada vielä viimeisinä Sinin palaamaan takaisin maanpinnalle normaaliksi iloiseksi itsekseen. Päästä irti?

Niin. Kuinka helpolta tuo yksi pieni lause kuulostikin. Päästä irti, anna vain virran viedä ja tuoda kaiken sen tuskan julki mikä söi pinnan alla poikaa jokaikinen päivä hitaasti tämän tiedostomatta, jotta tuo kaikki helpottautui. Kuinka helppoa se olisikaan. Mutta todellisuudessa, pelko seuraamuksista vei silläkin kertaa voiton. Silmien sulkeutuen hitaasti kiinni, Sinin kuullen itsensä henkäisevän syvään ilmaa keuhkoihin uudelleen ja uudelleen rauhoittuakseen vaikka samalla jokin puhutteli syvällä pinnan alla vain päästämään pimeydelle irti.

Sormien alkaen vähitellen höllentämään otettaan, avautuivat silmät uudemman kerran olivat ne molemmat saman väriset, yhtä hopeiset kuin aina ennenkin. Pään kääntyen hitaasti katsomaan Albaa pienen hymynpoikasen nousten huulille, samalla toisen käsistä nousten tytön omalle joka oli eksynyt kasvojen alueelle. Sormien kietoutuen varoen kämmeen ympärille ja pään kääntyen sen verran että huulet saivat painettua itsensä kosteiden sormien päälle. Teon kiittäen sanattomasti tyttöä, vaikka sanoja ei lausuttukaan missään vaiheessa ääneen. Käden löytäen varoen tiensä tottuneesti Alban lantion ympärille, välimatkan tullen punotuksi viimeistään silloin umpeen kokonaan kaksikon välillä, antoi Sin päänsä painautuen varoen toisen olkapäätä vasten vaikka tyttö olikin totta kai tätä huomattavasti lyhyempi. "... Anna minun olla tässä hetken aikaa... kiltti... muuta en pyydä." Äänen lausuen tuskin kuiskausta kuuluvammin tytön korvan vieressä. "kiltti..."

Alban nähdessä Sinin sulkevan silmänsä ja kuullen seuraavaksi kuinka toinen alkoi hengittää pari kertaa syvään – antoi Alba itsensä päästää irti huolesta, jota hän oli alkanut tuntemaan väkisin hetki sitten kun oli huomannut jonkin olevan pielessä. Kasvojen sivustaa silittäneen kämmenen alkaessa erkaantumaan hitaasti kauemmaksi – otti Sin siitä yllättäen kiinni ja kosketti huulillaan veden kastelemia sormia, jotka värähtivät tahtomattaan tuon pienen teon vuoksi. Alban vetämättä kuitenkaan kättänsä pois. Sydämen rytmin uhaten kiihtyä entisestään kun tuntoaisti rekisteröi Sinin vievän toisen kätensä neidon lantiolle ja kuroen umpeen sen pienen välimatkan, joka oli pitänyt kaksikon erillään. Alban antaen itselleen luvan sulkea silmänsä. Hänen kuunnellen vaiti nuorukaisen pyynnön, joka lausuttiin kuuluville hiljaa. Sinin tosissaan pyytäen kohteliaasti saisiko hän jäädä pidemmäksi aikaa neidon syliin.
Käsien, jotka vielä siihen asti olivat roikkuneet vartalon sivuilla jähmettyneenä, kohottautuivat tilannetta tunnustellen Sinin selän taakse. Alban rohkaisten itsensä halaamaan toista kunnolla – yrittäen näin kertoa sanattomasti olevansa kiitollinen Sinille kaikesta mitä tämä oli tehnyt hänen hyväkseen.
”Kiitos…”
Hiljaisen, venäjän kielellä lausutun sanan muotoutuen punertavilta huulilta, joille piirtyi tuon hetken ajaksi aito hymy.

************

Suuren teltan kangas lepatti levottomasti voimakkaiden tuulten tahdin sanelemana. Aika ajoin kuuluen myös ropinaa kun pöllyävä irtohiekka osui teltan seinämiin. Kenenkään sisällä istuvista kuitenkaan kiinnittämättä huomiotaan kyseiseen luonnon ilmiöön, joka oli hyvin tavanomainen aavikolle siihen aikaan vuodesta. Kaikkien noiden miesten pikemminkin kiinnittäen huomionsa päällikköönsä, joka tuona hetkenä piirsi jotakin hiekkaan ja selitti samalla mitä oikein ajoi takaa suunnitelmassaan. Eripuolilta matkanneiden kyläpäälliköiden nyökytellen päätänsä samaa mieltä olevasti, osan kommentoiden välillä jotakin väliin. Sethin istuen päällikön oikean puolella, aavistuksen taaempana. Tämän ollen tuona hetkenä varmaan ainoa, joka ei yhtynyt suunnitelman suitsuttamiseen niin innolla kuin muut kanssa olijat. Tumman ruskeiden silmien vain seuraten ohuen puuvarren piirtämiä kuvioita pehmeään hiekkaan, johon alkoi selvästi muodostua kokonainen kuva sotasuunnitelmasta, joka toteutettaisiin seuraavan aamun sarastaessa. Veren vuodattamiselta ei taaskaan säästyttäisi. Sethin kohottaen katseensa tuohon edempänä istuvaan vanhempaan mieheen, joka oli saanut monen monta kertaa kyläpäälliköiden luottamuksen itselleen. Päällikön pitäessä silloin pienen tauon puheessaan ja kääntäen päänsä vaivihkaa Sethiä kohti. Isän ja pojan katseiden kohdatessa.

Korvien erottaen kaukaisesti erinäistä puheensorinaa, joka oli jätetty sillä kertaa tahattomasti taka-alalle, vaikka kuningatar tiedostikin kyseessä olevan tärkeitä puheenaiheita, mitä tuli kaupunkäyntiin, häihin sekä sotaan joka vaikutti näihin molempiin omalla tavallansa, eikä mitenkään positiivisesti. Yleensä Azra oli nimenomaan se, joka kuunteli vanhempia miehiä, mitä näillä oli sanottavana, mutta sillä kertaa olivat kellertävät silmät punoneet mielenkiintonsa jonnekin ihan muualle. Silmien nähden selvästi kauempana avautuvan näkymän, jossa hiekkamyrsky pauhasi samaanaikaan sota-alueella, jossa Azra myös tiedosti Sethin olevan sillä hetkellä ties kuinka kauan, heidän molempien varmasti tiedostaen selvästi ettei verenvuodatukselta vältyttäisi ennen häitä mitenkään vaikka kumpikin olisi toivonut aivan päinvastoin.
Sormien hivellen varoen kaulalla lepäävän korun pintaa ajatuksissaan.

Jonkun kutsuen nuorta kuningatarta uudemman kerran nimeltä, kääntyivät silmät viimein irti ikkunan pinnasta katsomaan kuusi henkistä miesjoukkiota, joista jokainen edusti omaa aluettaan poliitikassa. Kuningattarelle ei kuulunut näyttää heikkouttaan tai huoltaan avoimesta kenenkään edessä, eritoten silloin kun kyse oli henkilökohtaisesta asiasta, Azran tiedostaen sen liiankin hyvin, sen antamatta huolestuneisuuden päästä näkyville, puheenaiheiden jatkuen samalla tavalla: asiallisesti, kenenkään lähtemättä kommentoimaan tilannetta sen enempää kuin vaadittiin. Vaikka katse ei enään paennutkaan enään ulkopuolella tapahtumiin, harhailivat ajatukset sitäkin enemmän tuossa miehessä. Azran rukoillen kaikille jumalille, että mies palaisi hengissä takaisin sotatantereelta.

Sota, kahden kansan välillä saman maan sisällä. Verenvuodatus, jossa jopa verisukulaiset kävivät toisiaan vastaan, isät ja pojat toisiaan vastaan. Kuolema. Sekasorto. Toivon menettäminen. Tuskallinen odottaminen…
Pohjoinen ja etelä olivat käyneet sotaa toisiaan vasteen jo monen vuoden ajan, mutta nyt kaikki se kärjistyi noiden kuukausien aikana. Pohjoiskansan päällikön tavoite oli selvä; hän murskaisi pääkaupungin perustuksia myöten sillä mikään ei ollut niin pahasti korruptoitunut sisältäpäin kuin tuo kaupunki, jota kuningattaren lisäksi hoitivat poliitikot. Nizam oli jatkanut isänsä aloittamaa sotaa, antanut tulelle enemmän voimaa kuin että olisi yrittänyt sammuttaa sitä. Mitä tuli aavikolla asuvan kansan päällikköön - oli tämä tehnyt rauhan eteen yhtä vähän töitä. Kumpikaan osapuolista ei lopettaisi ja se tieto toi sen saman katseen ihmisten silmiin kuin Nizamin valtakaudella, pelko.

Raskaat pilvet olivat kerääntyneet taivaalle entisestään yön aikana ja kun aamu oli alkanut sarastamaan – joutui aurinko välillä taistelemaan pilvien kanssa näkyvyyspaikasta. Päivä oli alkanut kaupungissa tavanomaisilla rutiineilla, mutta siihen tuli nopeasti muutos yhden maata kiertelevän kauppiaan viestin takia. Kaupungin asukkaiden keskuudessa kohisten kiihtyneesti. Viestin kiertäen nopeasti suusta suuhun, kuurolta mykälle, sokealta näkevälle, juoruilijalta totuutta puhuvalle. Sen saavuttaen lopulta kuningattaren viestinviejän, joka kirjaimellisesti juoksi takaisin palatsille niin nopeasti kuin kykeni eläväisen kaupungin halki. Edes vartijoiden ehtimättä pysäyttämään tuota vikkeläjalkaista poikaa, joka jo rynnisti palatsin pääovista sisään ja huusi niin kovalla äänellä kuin keuhkoista lähti.
”Sota on ohi! Rukouksiimme on vastattu! Sota on vihdoinkin ohi!”
Jokaisen palatsissa asuvan ihmisen ollen hetkessä tietoisia siitä samasta uutisesta mikä oli saanut alkunsa kaupungin asukkaiden keskuudessa.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:45

Päivän olematta mitenkään sen erikoisempi kuin mikään muukaan siihen mennessä niin palatsin sisäpuolilla, kuin myös sen ulkopuolella kansan keskuudessa kunnes nimenomaan sen unettavan tavallisen päivän rutiinin meni rikkoneeksi tuo huhu, joka kiersi kansan halki ennenkuin se löysi tiensä kuulopuheena myös viestinviejän korvat, joka juoksi käytäviä pitkin ilosta huutaen.
Käytävillä liikkuvien palvelijoiden seuraten pysähtyen kuin seinään kuullessaan tuon sananparren nuorelta pojalta, katseiden vaihtaen epäilykset ja hämmennykset ennen kuin pienen toivon annettaisiin nousta pintaan.

Suurten ovien aueten yhtäkkiä, kääntyivät silmät katsomaan tuota nuorempaa poikaa joka vieläkin juoksi vaikka selvä hengästyneisyys näkyi tuon olemuksesta jo kilometrien päähän kun tuo oli viimein löytänyt tiensä valtaistuin saliin. Viestinviejän laskeutuen väsyneenä polvilleen kuningattarensa eteen, nousi Azra samantien paikaltaan ottaakseen väsyneen pojan vastaan. Lempeän äänen kysyen mikä oli uutinen mikä oli saanut tuon juoksemaan noin kiireellä pysähtymättä, nousivat tummat silmät kohti kellertäviä silmiä jotka kuuluivat kaupungin kuningattarelle. Hengästyneen äänen alkaen kertomaan lyhyesti kuulemaansa, näki Azra selvästi kuinka toivo, helpotus ja ilo nousivat vähitellen joka sanan myötä nuoren miehen alun silmiin asti kuulemansa perusteella. Korvien joutuen hetken toistamaan kuulemaansa itsekseen, ennen ylös nousemista, Azran pyytäen palvelijoita tuomaan poikarukalle jotain juotavaa ettei tuo sentään mitään kohtausta saisi niinkin kuumana päivänä, samalla hänen itse irtautuen kauemmaksi tuosta. Ulkoa alkaen kuulumaan vähitellen hurraa huutoja joihin sekoittui ilo, asteli Azra puolestaan ripeästi käytäviä pitkin kohti ulko-ovia joissa kansa jo odotti uutisen varmistumista, mutta mitä Azra pystyisi sanomaan sellaisesta, mistä hän oli kuullut kuulopuheena, eikä omalta sotapäälliköltään joka edelleenkin oli taistelukentällä? Vuosikymmenien jatkneen sodan sanottiin päättyneen tuosta noin vain. Miksei hänelle oltu kerrottu siitä? Miksei hän ollu neuvotteluissa mukana?

Pahan aavistuksen puskien alitajunnasta väkisinkin. Azra oli ehkä nuori ja sodasta itsestään kokematon, mutta valitettavasti hän ei aivan typeräkään ollut, ja nyt jokin sanoi, etteivät asiat olleet niinkuin niiden väitettiin olevan. Äänien voimistuen mitä lähemmäksi Azra pääsi kohti suuria ovia jossa vartijat pitivät huolen ettei sisään päässyt kukaan sinne kuulumaton, kuulivat korvat seuraavaksi tutun äänen joka kertoi lähestyvistä vieraista. Ei tarvitsisi ynnätä montaakaan asiaa yhteen ymmärtääkseen vieraiden olevan pohjoisen kansan päällikkö sekä mahdollisesti tämän uskollinen saattue. ... Oliko päällikkö tosiaan valmis tekemään sovinnon vuosikymmenien jatkuneen riidan jälkeen, vai pitäisikö hänen aavistuksensa tosiaan paikkansa?

Hevosilla ratsastavan saattueen alittaessa pääkaupunkiin johtavan ensimmäisen holvikaaren – ottivat ihmiset yli kahdenkymmenen henkisen ryhmän avosydämin vastaan. Toisin kuin kaikkina muina vierailukertoina eteni saattue tuona kertaa rauhallisesti pääkatua pitkin kohti palatsia, että jokainen kaupunkilaisista ehti astumaan tarpeen vaatiessa pois tieltä. Kansalaisten erottaen saattueesta pohjoiskansan päällikön tämän vaatteiden perusteella vaikka kasvoja kukaan ei kyennyt näkemään raskaan hupun alta. Päällikköä lähempänä ratsastaen tämän sotapäälliköt, jotka erottuivat muista asunsa ja satulaan kirjailtujen koristusten perusteella.

Palatsin pääovien auetessa kuningattaren edestä – ehti yksi palvelijoista asettaa nopeasti huivin Azran hartioille sillä ilma oli selvästi paljon viileämpi sinä päivänä, tuulesta puhumattakaan. Palvelijoiden ja vartijoiden jääden taaempaa seuraamaan aukiolla tapahtuvaa. Saattueen saapuessa lähes samoihin aikoihin kivilaatoilla päällystetylle aukiolle, joka sijaitsi suoraan palatsin monilukuisen pääportaikon edessä. Saattuetta vastassa olevan palvelijan valmistautuen kuuluttamaan arvovaltaisen vieraan kun tämä laskeutui alas ratsailta, ehtivät sanat vain kertomaan kuka toinen oli titteliltään, mutta nimen kertomisen kohdilla vieras itse kohotti oman äänensä kuuluvammaksi:
”Seth, Khalidin poika - hänen perillisensä ja nykyisin pohjoiskansan ylin päällikkö.”
Käden kohottautuen kasvoja peittävän hupun luokse ja kiskaisten sen yhdellä nykäyksellä niskan puolelle jolloin koko kansa sai nähdä sen miehen kasvot, joka oli kääntänyt omilla teoillaan koko sodan uusille raiteille. Kasvojen, joista näki sodan jättämät arvet, kohottautuen askelmia pitkin ylöspäin kunnes silmät näkivät sen mitä halusivatkin. Azran katseen erottuen kaikkien niiden lukemattomien silmäparien seasta, jotka katsoivat epäuskoisina näkemäänsä.

Voimakkaan jyrähdyksen kuuluessa silloin aivan kaupungin yläpuolelta. Sateen langetessa maahan miljoonien vesipisaroiden saattelemana, kuivakausi oli virallisesti päättynyt. Sethin päästämättä katsellaan irti Azrasta vaikka sade kasteli tämän hetkessä kokonaan, pyyhkien sodan viimeisetkin veritahrat hiljalleen kadoksiin.

Kansalaisten lähtien etenemään hiljalleen yksi toisensa jälkeen tuon ison ryhmän perässä, jotka eivät sillä kertaa juosseet ratsuillansa nopeasti niin lujaa että kaataisivat jokaisen joka vähänkin vahingossa oli asuttunut tielle.
Jokaisen askeleen vieden viimeiseksi palatsin eteen, odottivat kaikki jo innolla päällikön sekä tietenkin kuningattaren vastakkain sovinnon merkeissä. Azran kuullen selvästi monien satojen ihmismeren, jotka kaikki supattilivat toisilleen tai nauroivat viimein kunnolla kun sota oli loppunut. Raskaiden ovien avautuessa edessä, astui kuningatar kansa eteen portaikon päähän kahden henkivartijansa kanssa tuttuun tapaansa, katseen hakeutuen hitaasti portaiden alapäähän kohdatakseen tuon samaisen kahdenkymmenen hengen ryhmän joka oli ratsastanut pitkän matkan takaa pääkaupunkiin. Johtajan peittäen sillä kertaa kasvonsa aina siihen asti kunnes tuo oli astunut hevosensa selästä, muiden sotilaiden seuraten esimerkkiä perässä.
Kantavan äänen ilmoittaen selvästi päällikön henkilöllisyyden, muuttuivat vakavat kasvot sen hetken ajaksi hämmentyneiksi, miehen vielä vetäessä kasvonsa kaikkien nähtäväksi. Kaksikon katseiden kohdaten pitkänkin matkan takaa toisiinsa, katsoivat nämä kaksi hetken ajan vain toisiaan vaikka sanoja tai tervehdyksiä ei lausuttukaan muiden nähden vielä ainakaan.

Pienen vilkaisu molemmin puolin henkivartijoihin, ennenkuin askeleet lähtivät viemään ensin hitaasti alaspäin, askelten kuitenkin nopeentuen aina puoliväliin tullessa, tämän pysähtymättä kertaakaan edes harkitsemaan tekoaan tarkemmin vaikka heidän päältänsä kuuluikin jyrähdys. Sateen laskeutuen maahan, sen kastellen sekunneissa kaiken ympärillään pitkään jatkuneen kuivan kauden jälkeen, - aivan kuin itse jumalat olisivat todistaneet iloitsevansa sodan päättymisestä vihdoin ja viimein. Jalanpohjien laskeutuen viimeisen portaan jälkeen hiekkaiselle maalle, sotkeutuivat jalan pohjat samantien märkään hiekkaan, ihon ja vaatteiden itse jo lähes hylkien uusia sadepisaroita jotka laskeutuivat uudelleen ja uudelleen ihmisten päälle. "... Kun sanoit että sade tuo sinut luokseni takaisin... en ottanut sitä ehkä niin kirjallisesti." Kantavan äänen todeten muutaman askeleen päästä, toisen käden repäisten märän huivin pois hartian päältä välittämättä vaikka huolehtivaisimmat palvelijat sanoisivatkin asiasta, tai ylipäätänsä siitä että kuningatar uskaltautui jättämään henkivartijansa portaiden toiseen päähän.

Katseiden päästämättä toisistaan kertaakaan vielä irti, uskaltautui nainen olemaan se joka haroi välimatkan näiden kahden välillä umpeen, vakavan ilmeen alkaen sulamaan hiljalleen nuoremman kasvoilta, jotka eivät jaksaneet esittää enään vakavaa kuningatarta. Seth oli turvassa, sota oli loppu ja sadekin oli alkanut. Eikö kuningatar saisi iloita?
Välimatkan ollen enään vain puolinaisesta askeleesta kiinni "... oletko vielä valmis pitämään lupauksestasi kiinni, Seth?" Naisen kysyen, toisen käden nostaen itseään varoen kaulalla lepäävään koruun, jonka Azra oli pitänyt koko sen ajan siitä lähtien kun Seth oli palannut pohjoiseen.

Kuningattaren laskeutuessa viimeisen porrasaskelman – oli kaksikon välillä enää ne viimeiset askeleet, jotka pitivät heidät erossa. Voimakkaan sateen synnyttäen huminan, johon mukaan sekoittuivat kansalaisten ilon huudot alkanutta sadekautta kohtaan. Sen saman huminan lävitse Azra sanoi kuuluvalla äänellä Sethille – ettei tämä ollut ottanut miehen sanoja ihan näin kirjaimellisesti. Nuoremman toteamuksen saaden vanhemman miehen hymyilemään pitkän ajan jälkeen ja käden tekemään pienen eleen taivasta kohden, mikä tarkoitti sanattomasti; ”En tiennyt, että jumalat kuuntelevat minua näin uskollisesti.” Kasvojen ilmeen palautumatta enää takaisin etäiseksi. Sota oli viimeinkin ohitse ja hän oli saanut palata takaisin rakastamansa naisen luokse. Se jos mikä antoi syyn hymyillä sydämeen asti.

Välimatkan umpeutuessa Azran toimesta – jäi kaksikon välille vielä vajaa puolimetrinen, jonka takaa toinen vielä kysyi; aikoisiko Seth seistä aikaisemmin lausumiensa sanojen takana? Tumman ruskeiden silmien laskeutuen katsomaan kohonnutta kättä, joka oli jäänyt lepäämään vesipisaraa muistuttavan riipuksen päälle. Koru symboloi uutta toivoa ja sen he kaikki olivat viimeinkin saanet monien vuosikymmenien jälkeen. Sethin tarttuen Azran käteen ja nostaen sen kasvojensa eteen, katsoen naista niin syvälle silmiin kuin vain pystyi. Tumman äänen lausuen vain sillä äänenkorkeudella minkä toinen pystyi vain kuulemaan.
”Sinä olet minun sateeni, toivoni ja ainoani. En halua enää herätä yhden yhtäkään aamua etten tietäisi sinun olevan vaimoni.”
Huulten painautuen hellästi kämmenselälle – ele oli pieni, mutta se kantoi mukanansa enemmän tunteita kuin ulkopuolinen pystyi näkemään. Seth olisi suudellut Azraa saman tien huulille ja hukuttanut tämän syleilyynsä, mutta lähi idän tapoja kunnioittaen he eivät saaneet näyttää niin syvällisiä tunteita toisilleen ennen kuin papiston ylin virkamies olisi siunannut heidät liittonsa.

”Tule. Haluan esitellä sinulle henkilön, jota ilman emme olisi tässä.”
Sethin ottaen Azran kävelemään vierelleen. Heidän palatessa takaisin saattueen luokse – tuon suuren ryhmän eteen ilmestyen joukon seasta mies, joka myös vielä peitti kasvonsa raskaalla hupulla. Miehen kumartaessa parille – kohotti Seth kätensä vähättelevästi ja lausui ystävällisesti:
”Ystäväni, sinun ei tarvitse kumartaa täällä ketään. Pelastit henkeni ja autoit minua pelastamaan kansani. Mikään sana ei riitä kuvailemaan kiitostani sinulle.”
Selän suoristautuen hetken epäröinnin jälkeen ja käden alkaen kohottautumaan hiljalleen hupun luokse – tuon raskaan vaatekappaleen paljastaen altaan miehen kasvot, joissa yön mustat silmät kilpailivat itse pimeimmän taivaan kanssa. Sethin esitellen Azran ja Chadin toisilleen hyvien tapojen mukaan - tämän tietämättä alkuunkaan sitä, että kaksikko tunsi jo entuudestaan toisensa. Chadin kääntäen katseensa viimeiseksi noihin tutun värisiin iiriksiin, jotka toivat väritykseltään mieleen keskipäivän auringon. Pään tehden pienen tervehdykseen tarkoitetun nyökkäyksen, minkä jälkeen katse kääntyi takaisin Sethiin, joka kääntyi kansaan päin ja lausui kuuluvalla äänellä:
”Tänä päivänä sydämemme saa täyttyä ilosta – sillä sota on viimein ohitse ja sadekausi ravitsee taas satomme. Iloitkaa kansani ja jakakaa siitä ilosta myös kuningattarellenne, joka on viimeinkin löytänyt puolison itselleen.”
Käden ojentautuen kutsuvasti Azraa kohti, odottaen toisen tarttuvan siihen ennen kuin kumpikin käsistä kohosi kaikkien nähtäväksi. Kansalaisten keskuudesta kohottautuen voimakas hurraa huuto, jonka ylitse Seth sanoi:
”Häät vietetään jo tämän päivän iltana.”
Huutojen voimistuen entisestään kansalaisten kuin myös sotilaiden keskuudessa, vain yhden yhtymättä moiseen ilonosoitukseen. Chadin katsoen kansaa lähemmäksi kävellyttä kaksikkoa, joista vasemmanpuoleinen sai sydämen vieläkin kipristelemään kivusta. Kipu, jonka rakkauden kieltäminen aiheutti ja kateuden kitkeryys syövytti.

Käden laskeutuen varoen hänen omalleen, tunsi <azra selvästi kuinka vanhemman miehen tunteet välittyivät tuon pienen kosketuksen kautta, jossa ei loppujen lopuksi ulkopuolisen silmissä ollut mitään erikoisempaan kuin käsisuudelma. Lempeän hymyn nousten väkisinkin sateen kastelemille huulille, jotka olisivat voineet suudella tulevaa miestään siinä ja nyt, välittämättä ollenkaan muiden läsnäolosta tai arvostelevista katseista joita oli joka paikassa vaikkei niitä itse tiedostaisikaan. Siltikin heidän kulttuurinsa piteli naista vielä ainakin aisoissa, sillä mikäli he antaisivat tunteilleen vallan koituisi siitä heille vain enemmän ongelmia.
Silmien päästämättä kuitenkaan miehestä irti, edes silloin kun tuo pyysi seuraamaan perässä jotta tämä voisi esitellä jonkun joka oli pelastanut tämän hengen sotatantereella, kävelivät kaksikko sateen halki tuon miehen eteen joka piilotteli kasvojaan hupun taakse jopa kuninkaallisten edessä, oli tuo jo kumartanut näille kahdelle. Sethin nauraen ystävällisesti moisen olevan turhaa, hymyili Azra itsekin tuolle tuntemattomana pysyvälle henkilölle nousemaan ylös sillä, olihan tuo tosiaan auttanut pelastanut Sethin ja auttanut rauhan syntymisessä kahden kansanvälillä, seurasivat silmät kuinka huppu laskeutui hitaasti alas niskan puolelle.
Sydämen jättäen kivuliaasti lyönnin välistä.

Tummien silmäparien kääntäen katseensa Azaraan, tuntui kuningattaresta kuinka tuttu pimeys olisi vastannut takaisin ja vienyt osan sielusta mukaansa viimeisen tapaamiskerran jälkeen. Chadin läsnäolon satuttaen vieläkin vaikkei sitä oltukaan missään vaiheessa kerrottu, kuuntelivat korvat sivusta kuinka Seth esitteli ystävänsä tulevalle vaimolleen vaikka nämä tiesivätkin toisensa jo lapsuudesta lähtien.
Pään nyökäten kohteliaasti Chadille esittelyn jälkeen, pitäen yllä kulissia joka esitti etteivät nämä kaksi tunteneet toisia entuudestaan, ystävällisen hymyn kohoten kasvoille.
Kaksikon kääntyen ympäri kansaansa kohden, kohosivat kumpikin käsistä kohti taivasta joka jyrähti samaan aikaan ilmoituksien jälkeen, vaikka jyrähdysmäinen ääni jäikin hurraahuutojen ja iloisuuden alle näiden kahden puolesta. Sormien kietoutuen varoen paremmin Sethin oman ympärille, jonka ranteessa koristeli vieläkin tuo samainen rannekoru jota Azra oli rakentanut pienestä lähtien jokaisen matkansa päätteeksi muistona, kääntyivät silmät vilkaisemaan viimeisenä siihen suuntaan missä Chad oli vielä hetki sitten ollut. Tuon peittyen kumminkin ihmismassan alle, Azran näkemättä tuota enään, vaikka Chad näkikin heidät selvästi.

Illan laskeutuen aavikon ylle, ei sade ollut vielä silloinkaan loppunut, ja jatkuisi varmasti vielä pitkäänkin näin kuivankauden päätyttyä, olivat palvelijat kiskoneet Azran jo puoliväkisin valmistautumaan häitä varten, Seth taas oli työnnetty omaan siipeensä läheisimpien palvelijoiden ja tovereidensa kanssa jotka puolestaan saivat valmistella tuon niin hyvin kuin osasivat.
Palvelijoiden säntäillen suunnasta toiseen, kenenkään tietämättä täysin varmasti mikä mikäkin oli, minne jokin osa kuului vai kuuluiko ollenkaan edes pukuun, ajan myös kuluen näiden mielestä uhkaavammin. Azran voimatta olla hymyilemättä itsekseen katsoessaan sitä järjetöntä juoksua ympäriinsä, vaikka hän itse näyttikin rauhalliselta kuin mikäkin, hermoili tämä itse sisältäpäin lähes yhtä paljon kuin muutkin. Ellei enemmänkin.
Sormien pyöritellen toisiaan hermostuneisuuden merkiksi, välillä käden eksyen kaulalla lepäävälle kaulakorulle kun ranteessa ei ollutkaan enään mitään mihin tarttua, katseen hakeutuen välillä ulkona pauhaavaan sateeseen ja sitten ovelle jonka taakse pitäisi pian ilmestyä "hakija", joka saattaisi hänet sulhasen puolelta loppuun asti luotettuna henkilönä tulevan aviomiehen rinnalle. Azran valmistuen hyvää tahtia, palvelijoiden erkaantuen naisesta vähitellen kun yksi toisensa jälkeen sai oman osuutensa valmiiksi, ihailevien katseiden ja henkäyksien karaten paikalla olijoiden huulilta, näiden enään jääden odottamaan hakijaa jonka kuuluisi ilmestyä minä hetkenä hyvänsä oven taakse saattaakseen kuningattaren alttarille.

Koko palatsin henkilökunta oli valmistellut tulevia häitä koko loppupäivän lyhyen varoitusajan jälkeen. Häiden rekvisiitan, jota yleensä valmisteltiin tarkkaa harkitusti monen viikon ajan, valmistuen nyt ennätysajassa. Kaupungin asukkaiden auttaen parhaansa mukaan hyvää hyvyyttään – sillä jokainen kansalaisista halusi päästä näkemään valmiit häät auringon laskun aikaan. Suuren palatsin hiljaisille käytäville syntyen hälinää ja paljon seurattavaa – ettei ihmisiä edes pystynyt laskemaan tarkkaan lukuun. Juuri tuosta suuresta massasta lähtevät äänet kantautuivat palatsin ulkopuolelle, tuonne syrjemmällä sijaitsevaan pienempien rakennusten sokkeloon, jonne Chad oli onnistunut vetäytymään vaivihkaa hoitamaan omat asiansa pois päiväjärjestyksestä. Selän nojaten varjon viilentämää kiviseinää vasten – kohosi peukalo painamaan yksinkertaisen kännykän pikanäppäintä, joka sai monimutkaisen numerosarjan ilmestymään näytölle. Linjan toisesta päästä vastaten kylmän rauhallinen miehen ääni, kohotettiin kännykkä korvan vierelle ja tunnistautumiseen tarkoitetut koodisanat tultiin lausutuksi espanjan kielellä. Vanhemman miehen kysyen vain yksinkertaisen kysymyksen, johon toivottiin myös hyvin yksinkertaista vastausta. Tarkat suunnitelmat eivät kaivanneet lukemattoman pitkiä selityksiä. Linjan toisessa päässä olevan haluten vain tietää oliko palkkasotilas onnistunut toteuttamaan suunnitelman ensimmäisen vaiheen, mikä oli pitänyt sisällään uuden päällikön antamisen pohjoisaavikkokansalle vaikka se oli tietänyt vanhan päällikön kuolemaa sotilaan käden kautta. Chadin antaen juuri sen vastauksen minkä toinen halusi kuulla, minkä jälkeen hän sai uuden käskyn; matalan profiilin pitäminen ja odottaminen. Linjan katketen heti viimeisen sanan jälkeen. Chadin sulkien puhelimen ja piilottaen sen takaisin vaatteidensa kätköihin. Hän oli toistaiseksi tehnyt oman osuutensa.

Veriset taitokset tipahtivat yksitellen metalliseen astiaan, jonka pohjalle oli laskettu vettä seisomaan tunti sitten. Chad oli onnistunut puhumaan lääkärin painumaan matkoihinsa – sillä toisesta oli kyllä nähnyt jo päällepäin, että potilaan yllättävä ilmestyminen vastaanotolle lähellä hallitsijaparin vihkimistilaisuutta oli saanut vaivautuneen ilmapiirin aikaiseksi. Chad kyllä osasi paikata itsensä tarpeen vaatiessa jos vain saisi kaiken tarpeellisen käsien ulottuville. Kaupungin pohjoispuolella sijaitseva yksinkertainen vastaanotto tila sijaitsi kivitalon alakerrassa. Päivän jäljiltä jääneen kuumuuden hohkaten vieläkin talon seinissä, saaden sisäilman kosteaksi ja kuumaksi. Hien virraten nihkeäksi muuttunutta ihoa pitkin. Tupakan kärjestä tipahtaen tuhkaa puiselle pöydälle, jonka päälle oli aseteltu mitätön käsipeili ruosteisesta metallilangasta taivuteltua telinettä vasten. Viimeisen taitokset pyyhkäisten kyljen alueen puhtaaksi uudesta verestä, laskeutui käsi, joka tärisi kivun synnyttämän adrenaliinin takia, tavoittelemaan pienessä kupissa odottavaa käyrää neulaa, joka niissä olosuhteissa oli steriloitu vain tulessa polttamalla ja alkoholissa liuottamalla. Viimeinen pitkä kulaus tummasta lasipullosta tunsivat sisuskalut kuinka vahva alkoholi poltteli makunystyröitä ja alkoi humalluttaa päätä entisestään, niiden aikaisempien annoksien päälle, mitkä Chad oli nauttinut lääkärin vastaanotolle kävellessään. Neulan, joka oli jo alkanut menettämään terävyyttänsä, upoten ihon sisään ja sukeltaen pintaan haavan vastakkaisen reunan alta – synnytti se polttavan aallon läpi kehon. Chadin kuitenkaan lopettamatta aloittamaansa. Kipu sai ajatukset pysymään siinä tilassa, siinä hetkessä. Hänen edelleen muistaen mitä palatsissa tapahtui tuonakin hetkenä vaikka alkoholi sai jo tunteet turtumaan halutulla tavalla.

Sen yhden hetken ajan Chad ja Azra istuivat taas jälleen kerran kielekkeen reunan läheisyydessä katselemassa laskevaa aurinkoa aavikon taivaanrannan taakse. Kumpikaan heistä ei puhunut toisilleen, mutta sanoja ei tarvittu – sillä he kumpikin tiesivät mitä toinen ajatteli. Kummankin käden ollessa vierekkäin kunnes kumpikin pikkurilleistä ujuttautuu vaivihkaa toistensa ympärille. Hymy vaikka kumpikaan heistä ei käänny katsomaan toista. He tiesivät ja unohtivat sen lopulta.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:47

Rauhallisen päivän saatua erikoisen käänteen, olivat kaikki: niin henkilökunnasta kuin kansalaiset sekä muutkin alkaneet samantien töihin Pohjoiskansan ylipäällikön ilmoitettua häiden lyhyen ajankohdan, olivat kaikki suunitelmat laitettu parhaan mukaisesti käytäntöön, vaikka aika kävikin uhkaavasti vähiin. Sateisesta taivaasta ei sitä ehkä pystynyt näkemään tarkkaan ajankulua, mutta kaikki ketkä olivat eläneet aavikolla, osasivat kyllä päätellä kuluvan ajan ilman laskevaa aurinkoakin.
Kellertävä silmäpari oli seurannut menoa parvekkeelta omassa rauhassaan vaikka höösäävät palvelijat ja muut panikoivat sekä stressaantuneet "apulaiset" juoksivat kokoajan huoneiden väleillä tietämättä täysin mikä meni mihinkin.
Azran onnistuen kuitenkin pitämään itsensä vielä rauhallisena, ulkoisesti tämä rauhoitteli muita ympärillään, vaikka sisältäpäin hän olisi voinut yhtä hyvin olla vielä enemmän hermostunut kuin kukaan muu siinä huoneessa, vaikka tämä tiedostikin ettei paniikille olisi mitään todellista syytä. Hääthän olivat vain hyvä asia, varsinkin nyt kun sota oli loppunut.

Silti jokin sai mielen levottomaksi, nuoren kuningattaren kyllä itse tiedostaen moisten harheilevien ajatuksien lähteen. Miehen, josta hän oli kauan sitten välittänyt, ja välitti vieläkin vaikka viimeksi he molemmat olivat sanattomasti lupautuneet enään näkemään toisiaan. Chadin palaten kotimaahansa, niinkuin tämä oli suunnitellut jo vuosikausia, Azra taas valtaistuimelle mihin hän taas kuului verilinjansa puolesta. Mutta miksi Espanjan oma sotilas teki autiomaassa ilman toisia sotilastovereitaan, ja sattui vielä pelastamaan pohjoiskansan päällikön pojan sodan kynsistä sopivasta, jotta rauha saataisiin aikaiseksi? Jo monia viikkoja aikaisemmin olivat sotapäälliköt tiedottaneet että Espanjan vetäytyi sota-alueelta kokonaan, - eikä näitä oltu odotettu takaisin. Joten mitä Chad teki jälleen Egyptissä?

Pienen pään pudistelun ja huoneessa hiljentyneen hälinän saaden ajatukset takaisin siihen tlanteeseen, minkä kuuluisi olla se tärkein. Sateen paiskoen itseään ikkunaa vasten, luoden rauhallisiä ääniä huoneeseen, jonne oli hiljaisuus laskeutunut, yhden palvelijoista kurkaten painavan oven takaa huikatakseen kaiken olevan salin puolella valmista ja hakijan olevan myöskin valmis saattaakseen kuningattaren turvallisesti alttarille. Pään tehden pienen nyökkäyksen, Azran kääntyen ympäri, lempeän äänen todeten hieman käskevästi toisiakin poistumaan mikäli nämä halusivat saliin seuraamaan seremoniaa: huoneen alkaen tyhjenemään yksikerrallaan kunnes jäljellä olivat vain kuningatar itse ja sotilas Pohjoisestakansasta, joka loi nopean vilkaisun saatettavaansa, ennen syvää kumarrusta eteenpäin kunnioituksen merkiksi. Käden nousten hitaasti sivulta naista kohti merkiksi, josta ei voisi erehtyä.
Olisi aika.

Lähes jokaisen kynnelle kykenevän kaupungin asukkaan siirtyessä lähelle palatsin aukiota, jonne hallitsija pari ilmestyisi vihkimisen jälkeen – jäivät muurien ulkopuolelta tulleet matkalaiset omiin oloihinsa. Osan noista seuraten massaa puhtaasta uteliaisuudestaan. Chad olisi voinut kuulua niihin henkilöihin, jotka jäivät seuraamaan juhlia takavasemmalta piittaamattomina, mutta noin helpon vaihtoehdon sijaan hän valitsi kovimman polun. Chadin aikoen seurata vihkimistilaisuuden loppuun asti – sen pohjalta hän uskoi saavansa lopullisen vapauden tuosta naisesta, jota sydän kaikista kielloista huolimatta rakasti. Chad ei kuulunut Azran maailmaan eikä Azra Chadin maailmaan. Tämä tummakatseinen nuorukainen oli astunut sellaiselle polulle mitä toinen ei voisi seurata, joten oli paljon parempi että Azra saisi elää omassa maailmassaan, johon kuului hallitsijana oleminen ja sodan loppumisen myötä kasvaneen aavikkokansan tyytyväisenä pitäminen. Seth oli myös saanut sen mitä oli havitellut vaikka olikin saanut sen korkeammalta vaikuttaneen henkilön armosta. Tuon hallitsijaksi nimitetyn sotilaan ollen nyt enemmän velkaa kuin halusi uskoa tai edes tiesi.

Valtaistuinsali oli täyttynyt viimeistä nurkkaa myöten ja juuri tuo ominaisuus antoi Chadille sen mitä tämä halusikin; huomaamattomaksi jääminen takavasemmalle, lähelle yksistä niistä monista poistumisreiteistä jota kautta tämä pääsisi ulos sen jälkeen kun olisi nähnyt haluamansa. Monilla kielillä käydyn puheensorinan hiljentyessä kuuluvaan ääneen, joka ilmoitti kuningattaren saapumisesta. Edempänä seisovien pappien alkaen lukemaan niitä pyhän kirjan tekstejä, jotka kertoivat avioliitosta ja kuinka tuo jumalten armosta solmittava liitto olisi pyhä ja sen rikkojalle määrättäisiin tuomioista ankarin. Chadin hymähtäen huvittuneesti itsekseen kun kuuli papin saarnaamiset avioliiton pyhyydestä. Kyseisen reaktion saaden lähempänä seisovan vieraan kääntämään katseensa paheksuvana Chadiin, joka loi oman pistävän katseensa takaisin – saaden toisen kääntämään katseensa yhtä nopeasti takaisin seremoniaan päin. Chadin näkemättä avioliitossa mitään pyhää – se ei antanut miehille tai naisille suojakilpeä ennen kuoliniskua. Se ei palauttanut kuolleita takaisin henkiin vaikka toinen osapuolista itkisi itsensä näännyksiin. Rakkaudella sekä hulluudella oli loppujen lopuksi vain hiuksenhieno ero ja ihmiset olivat vain niin typeriä - etteivät kyenneet huomaamaan sitä. Chad oli kyllä nähnyt entisestä mestaristaan mitä rakkaan menettäminen oli jättänyt jäljelle vaikka toinen olikin kätkenyt sen taitavasti. Tyhjyys, jota kukaan ei enää täyttäisi.

Katseen suuntautuen vasta silloin uudelleen salin etuosaan kun hallitsijapari jo seisoi vierekkäin ja ylipappi lausui kuuluvalla äänellä tekstejä, jotka käsittelivät liiton solmimista. Toisin kuin länsimaissa lähi idän vihkimistilaisuudessa ei enää kysytty pariskunnalta aikoisivatko nämä sittenkään ottaa toisiaan. Se mikä oli aloitettu, vietiin myös loppuun asti. Chadin pyrkien pitämään katseensa kummassakin, mutta mitä enemmän hän yritti – sitä enemmän katse kääntyi pelkästään Azraan. Jokaisen ylipapin lausuman sanan saaden rakkauden tunteen säröilemään kunnes se lopulta särkyisi kokonaan, palaamatta enää milloinkaan kokonaiseksi.

Askelten vieden tasaiseen tahtiin kohti tuota suurta salia. Käytävillä seisten ihmisiä niin palvelusväestäkin kuin myös kansalaisista, joita harvemmin päästettiin noin vain palatsiin ilman syytä mutta sillä kertaa oli Azra käskenyt sotilaita päästämään ne ketkä halajivat. Hääthän olivat vain kerran elämässä heidän uskonnossaan, eikä siitä pääsisi eroon kuin vasta kuoleman koitettua. Kummankaan, kuningattaren tai saattajan kiirehtimättä vaikka katseet seurasivatkin näitä kahta herkeämättä, näiden pääsemättä eroon katseilta edes raskailla ovilla, jossa kuului kovaääninen puheensorina erikielien sekamelskalla, sekä viimein kovempi ääni, joka uutisoi morsiammen saapuneen.
Puheensorinan hiljeten hieman, vaikka samalla pientä supattelua pystyi siltikin kuulemaan vähän väliä joukon keskeltä kun joku ei voinut olla kommentoimatta jotakin kohtaa tai puheenaihe vaan sattui olemaan tärkeämpi kuin se hetki.
Katseen kohdaten edessä seisovan Sethin, joka piti viimeiseen asti rauhallisen kulissinsa yllä, vaikka Azra oli kerran saanut nähdä naamion taakse ennen kuin kaksikko oli eronnut viimeksi.

Ylipapin aloittaen puheensa, hiljeni sali viimein kokonaan kuulemaan seremonian edistymistä ehkä silkasta kunnioituksesta miehen asemaan nähden, hiljentyi vihittävä pari myöskin tuosta kyseisestä syystä, vaikka nämä vilkaisivatkin toisiinsa välillä huvittuneesti. He olivat puhuneet ettei kumpikaan tarvitsisi mitään erikoisuuksia tai isoja häitä, mutta silti se kaikki oli saatu aikaiseksi hyvin lyhyessä ajassa vaikka varmasti kumpikin oli hieman luottanut sen varaan että edes pienet ja vähemmän hienot juhlat. Mutta silti, suurinosa suunnitellusta oli saatu aikaiseksi vaikka sekä Seth sekä Azra olivat saaneet pidettyä päänsä esimerkiksi pukeutumisen suhteen, sillä yleensä Egyptiläiseen kulttuuriin kuuluivat arvokkaat korut ja muut hienoisuudet jotka kertoivat syntyperän tärkeydestä: oli Azra pitäytynyt yksinkertaisissa kukissa sen sijaan että olisi halunnut liehutella rikkauksia kaulallaan kuin mitäkin kadehdittavaa näyte-esinettä.

Egyptissä kun ei kysytty viimehetken mielen muutoksista, tulisi seremonia vietyä hitaasti pienintäkin yksityiskohtaa myöten loppuun, vaikka sanat painottivatkin avioliiton tärkeyttä kaikilla tavoin ja kuinka sen rikkojalle tulisi käymään huonosti ja niin edelleen, kunnes viimein sanat lopettivat sen kaiken. Ylipapin lausuen siunauksen kaksikon ylle, pyytäen vieraita nousemaan ylös ja juhlimaan avioitunutta paria.
Vieraiden nousten yksikerrallaan hurraa huutoihin ja taputuksiin, kohtasivat kellertävät silmät tummat edessään ensimmäisen kerran kunnolla, käden nousten hieman salakavalasti juhlavaatteen päälle nykäisevästi, pyytäen vanhempaa tulemaan lähemmäksi, Azran välittämättä pahemmin seuraavista katseista heidän kulttuuristaan huolimatta, vaikka samalla kansa odotti juhlinnan jatkuvan tapojen mukaisesti ulkopuolella.

Hääseremoniaan kuuluvan virallisen osuuden päästen lopulta päätökseen – siirtyi juhlaväki ulkosalle tuoreen avioparin jalan jäljissä. Ulkona tapahtuvan vastaanoton ollen yhtä riemukas kuin hetki sitten sisätiloissa – kansalaisten mielipiteen jäämättä millään tavoin epäselväksi; nämä olivat toivoneet kauan kokonaista hallitsijaparia johtamaan kumpaakin aavikko kansaa ja nyt kun toive oli viimeinkin käynyt toteen, ei ihmisten ilolla ollut rajaa tuona päivänä. Joka puolelta kantautuen iloinen musiikki, ihmisten puheensorina ja totta kai rento nauraminen, jota ei oltu kuultu koko sodan aikana kertaakaan.

Vieraiden, jotka eivät olleet ehtineet alkuseremoniaan, esittäytyen nyt yksitellen hallitsijaparille. Noiden ihmisten sekaan mahtuen kolme hyvinkin tuttua henkilöä, joista Seth oli kuullut Chadin kautta ja sen mitä nämä merkitsivät Azralle vaikka päiviä oli kulunut lapsuusaikojen jälkeen. Anubiksen, Sinin ja Alban tieltä astuen viimeisetkin ihmiset syrjään oli kolmikon sisääntulo jollakin mystisellä tasolla vaikuttava. Muut vieraat olivat pokkuroineet niin autuaasti, että näistä oli aistinut omanlaisen epävarmuuden – noiden aikaisempien aistimusten häviten tuhkatuuleen tämän kolmikon läsnä ollessa. Edes Alba ei näyttänyt enää epävarmuuttansa julkisesti vaikka ulkokuorensa alla tämä oli edelleen huolehtijasielu, joka ei satuttaisi kärpästäkään.

Anubiksen seisahtuen hallitsijaparista virallisen välimatkan päähän – kiinnitti Seth huomionsa tarkemmin vanhemman miehen silmiin, joiden hopeisuus korostui mystisesti pimeää iltaa valaisevien liekkien valossa. Tuoko mies oli huolehtinut Azrasta? Seth oli kuullut isältään miehestä, joka oli perustanut kasvatuskodin kaiken ikäisille lapsille, mutta se olisi muka vain toiminut niiden lukemattomien syntien sovittelijana, mitä mies oli tehnyt varhaisessa elämässään. Sethin voimatta mitenkään uskoa tuota näkemäänsä miestä pahaksi vaikka tämän silmät kuuluivatkin demonille egyptiläisten uskomuksen mukaan.
”Mukavaa että pääsitte tulemaan pääkaupunkiin näin lyhyellä varoitusajalla. Toivottavasti matka ei ollut liian uuvuttava?”
Anubiksen suoristaen ryhtinsä kumarruksesta ennen kuin antoi tumman rauhallisen äänensä vastata takaisin:
”Onneksi elämme muutoksen ja kehityksen aikaa vaikka totta kai edelleen kunnioitan tiettyjä perinteitä kulttuurissani. Yksi niistä on esitellä muut.”
Askeleen astuen sen verran sivulle, että Sin ja Alba pääsivät tulemaan vierelle.
”Sin, perilliseni. Alba, oppilaani, joka on osoittanut parantajataitonsa jo monesti.”
Sethin vastaten pienellä pään nyökkäyksellä nuorempien kumarrukseen. Tarkkaavaisen silmäparin huomioiden heti yhtä näköisyyden isän ja pojan silmissä. Neidon piirteitä silmät eivät pystyneet näkemään – sillä toinen kätki ne päätä suojaavan huivin alle kuten idän tapoihin kuului. Ystävällisen hymyn piirtyen kuninkaan kasvoille.
”Toivottavasti viihdytte täällä luonamme kauemmin kuin pelkästään juhlien ajan. Uskon, että meillä on varmasti paljon keskusteltavaa.”

Hääseremoniaan kuuluvan virallisen osuuden päästen lopulta päätökseen – siirtyi juhlaväki ulkosalle tuoreen avioparin jalan jäljissä. Ulkona tapahtuvan vastaanoton ollen yhtä riemukas kuin hetki sitten sisätiloissa – kansalaisten mielipiteen jäämättä millään tavoin epäselväksi; nämä olivat toivoneet kauan kokonaista hallitsijaparia johtamaan kumpaakin aavikko kansaa ja nyt kun toive oli viimeinkin käynyt toteen, ei ihmisten ilolla ollut rajaa tuona päivänä. Joka puolelta kantautuen iloinen musiikki, ihmisten puheensorina ja totta kai rento nauraminen, jota ei oltu kuultu koko sodan aikana kertaakaan.

Vieraiden, jotka eivät olleet ehtineet alkuseremoniaan, esittäytyen nyt yksitellen hallitsijaparille. Noiden ihmisten sekaan mahtuen kolme hyvinkin tuttua henkilöä, joista Seth oli kuullut Chadin kautta ja sen mitä nämä merkitsivät Azralle vaikka päiviä oli kulunut lapsuusaikojen jälkeen. Anubiksen, Sinin ja Alban tieltä astuen viimeisetkin ihmiset syrjään oli kolmikon sisääntulo jollakin mystisellä tasolla vaikuttava. Muut vieraat olivat pokkuroineet niin autuaasti, että näistä oli aistinut omanlaisen epävarmuuden – noiden aikaisempien aistimusten häviten tuhkatuuleen tämän kolmikon läsnä ollessa. Edes Alba ei näyttänyt enää epävarmuuttansa julkisesti vaikka ulkokuorensa alla tämä oli edelleen huolehtijasielu, joka ei satuttaisi kärpästäkään.

Anubiksen seisahtuen hallitsijaparista virallisen välimatkan päähän – kiinnitti Seth huomionsa tarkemmin vanhemman miehen silmiin, joiden hopeisuus korostui mystisesti pimeää iltaa valaisevien liekkien valossa. Tuoko mies oli huolehtinut Azrasta? Seth oli kuullut isältään miehestä, joka oli perustanut kasvatuskodin kaiken ikäisille lapsille, mutta se olisi muka vain toiminut niiden lukemattomien syntien sovittelijana, mitä mies oli tehnyt varhaisessa elämässään. Sethin voimatta mitenkään uskoa tuota näkemäänsä miestä pahaksi vaikka tämän silmät kuuluivatkin demonille egyptiläisten uskomuksen mukaan.
”Mukavaa että pääsitte tulemaan pääkaupunkiin näin lyhyellä varoitusajalla. Toivottavasti matka ei ollut liian uuvuttava?”
Anubiksen suoristaen ryhtinsä kumarruksesta ennen kuin antoi tumman rauhallisen äänensä vastata takaisin:
”Onneksi elämme muutoksen ja kehityksen aikaa vaikka totta kai edelleen kunnioitan tiettyjä perinteitä kulttuurissani. Yksi niistä on esitellä muut.”
Askeleen astuen sen verran sivulle, että Sin ja Alba pääsivät tulemaan vierelle.
”Sin, perilliseni. Alba, oppilaani, joka on osoittanut parantajataitonsa jo monesti.”
Sethin vastaten pienellä pään nyökkäyksellä nuorempien kumarrukseen. Tarkkaavaisen silmäparin huomioiden heti yhtä näköisyyden isän ja pojan silmissä. Neidon piirteitä silmät eivät pystyneet näkemään – sillä toinen kätki ne päätä suojaavan huivin alle kuten idän tapoihin kuului. Ystävällisen hymyn piirtyen kuninkaan kasvoille.
”Toivottavasti viihdytte täällä luonamme kauemmin kuin pelkästään juhlien ajan. Uskon, että meillä on varmasti paljon keskusteltavaa.”

Muiden tanssiessa tai keskustellessa keskenään – oli Alba pysytellyt suosiolla Anubiksen lähettyvillä, että toinen voisi tarpeen vaatiessa pelastaa oppilaansa kiusallisista keskustelemisyrityksistä, jotka syntyivät yleensä toisten aloitteesta – sillä kukaan vieraista ei tiennyt Alban kommunikointitavasta tai ettei tämä edes osannut puhua arabian kieltä. Albasta tuntuen muutenkin epämukavalle tuo juhla-asu yllään, minkä yläosaa hän pyrki peittelemään asuun sopivalla hartiahuivilla, joka toimi edes jonkinlaisena suojana niille naisellisille piirteille, joista todellakaan käynyt enää epäselväksi kumpaa sukupuolta Alba edusti.
Anubiksen tiedostaen neidon kiusaantuneisuuden, mutta ei siltikään ottanut toista ”siipiensä suojiin”. Mestarin pitäen Albaa aika ajoin silmällä – jos joku epämääräinen päättäisi tehdä lähempää tuttavuutta, mutta rauhallisena hetkenä Anubis kiinnitti huomionsa juhlavieraisiin ja keskusteli näiden kanssa.

Alba oli onnistunut taas jälleen kerran pakenemaan taktikoidusti takavasemmalle lipevästä tuttavuuden solmimisesta, jossa toinen osapuoli oli yrittänyt tarjota hänelle maistiaisen jostakin hyvin epämääräisen näköisestä ruoasta, jonka pelkkä haju oli saanut vatsalaukun kramppaamaan. Sinin ilmestyminen näkökenttään tuli tilattuna pelastuksena vaikka toinen ei varmaankaan tiennyt mitä Alba oli kokenut niihin minuutteihin asti… tai sitten tiesikin todella hyvin. Alban seisahtuen Sinin eteen kuin seinään kun kuuli toisen pyytävän tanssimaan kanssaan ja vielä mainiten jotakin kauneudesta. Vihreiden silmien luoden selvän epäuskoisen katseen, joka sanoi äänettömästi; ”Mitä sinä oikein höpiset? Seisooko selkäni takana joku, jota tarkoitat?”
Pää oli viittä vaille valmis kääntymään vilkaisemaan olan ylitse, mutta silmien nähdessä tuon ojennetun käden – ei sen viesti jäänyt epäselväksi. Sin tarkoitti Albaa.
Solakamman käden kohottautuen hitaasti vartalon viereltä – tunsi Alba mestarinsa katseen niskassaan. Anubis ehkä luuli vieläkin - ettei Alba tiennyt mitä vanhin oli hänestä mieltä, mutta valitettavasti totuus ei ollut niin mustavalkoinen. Hän oli kyllä kuullut Anubiksen sanat kun tämä oli puhunut kuopukselleen vahvasta suvusta ja kuinka siihen ei ollut heikoilla ihmisillä sijaa. Käsien koskettaessa toisiaan, siirtyi Alba oma-aloitteisesti Siniä lähemmäksi – kaksikon katseiden kohdatessa sen hetken murtosekunnin ajan, että vihreistä silmistä pystyi lukemaan; ”Tiedät etten osaa tanssia, joten yritän olla astumatta varpaillesi.”

Alban päätyen Sinin lähelle tanssikutsun seurauksena – sen saman tunteen, joka oli hiipinyt neidon alitajuntaan jo silloin sinä yönä kun Sin oli palannut matkaltaan takaisin, kohoten taas hiljalleen pintaan. Kyseisen tunteen tuoden perhoset vatsaan ja olotilan jännittymään vaikka haluaisikin olla rento. Nielaisemisen tapahtuen asteen hankalammin. Alban yrittäen loihtia kasvoilleen iloisen hymyn joka kerta kun kaksikon katseet kohtasivat. Hän ei halunnut olla näin hermostunut toisen läsnäollessa. Sin itse oli kuin viilipytty, joten mitä tämäkin ajattelisi - jos saisi tietää niistä tunnekuohuista, jotka kävivät sotaa keskenään Alban alitajunnassa.

Kosketuksen tuntuessa kämmenellä, sen kertoen tytön suostuneen Sinin pyyntöön mitä tuli tanssiin, vaikka poika oli itse nähnyt pientä epäröinnin tapaista hetken aikaa toisen silmistä.
Sinin pelastaen toisen sen hetkiseltä keskustelukumppanilta, tämän kääntäen nopeasti katseensa tuohon ja lausuen pahoittelut niinkuin hyviin tapoihin kuului, ennenkuin kaksikko lähti astelemaan muiden tanssijoiden luokse. Alba ehkä tiedosti mestarinsa ajatusmaailman, mitä tuli näihin kahteen nuorempaan osapuoleen, vaikka tämä oli palon aikaan saanutkin todeta ettei Alba ollut niin herkkä ja heikko kuin antoi ulkonäöllisesti ymmärtää ensisilmäyksellä, ei vanhempi näyttänyt siltkään jakavan samoja tuntemuksiä kuin kuopuksensa Alban suhteen.

Katseiden kohdatessa toisensa naurahti Sin pienesti toisen mielipiteellä tuon omasta tanssitaidosta jota tuo aina epäili, pudisti Sin vain pienesti päätään. Hänen puolestaan, Alba olisi voinut vaikka astua hänen jaloilleen kaikin voimin vaikka sitten tahalteen tai vahingossa, mutta kyllä tuo saisi olla ehkä hieman itsevarmempi omista taidoistaan välillä.
Musiikin alkaessa uudelleen, tarttuivat molemmat kädet naisen omiin varoen, katseen pysytellen kokoajan toisessa. Ainakin ulkopuolisen silmin, vaikka välillä katse haparoikin sivummalle isäänsä kohden, joka oli jälleen päätynyt keskustelemaan muiden vieraiden kanssa, Sinin osaksi toivoen ettei mies olisi kovin ankara kaksikkoa kohtaan tuon mielipiteistä huolimatta, sillä voisi olla ettei Sin pääsisi pitkiin aikoihin lähellekään Albaa mantereen toiselta puolelta. Anubis tiesi siitä, että heillä olisi enään muutamia viikkoja aikaa, ennenkuin hänen täytyisi lähteä pitkäksi aikaa asevelvollisuuden vuoksi aivan toiseen maahan, vaikka Alba itse ei sitä vielä tiennyt. Eikä Sin kovin mielellään edes ajatellut asiaa, että hän joutui olemaan kauan poissa kodistaan ja läheisistään maassa, joka jälleen suunnitteli sotapolulle lähtöä tarvittaessa.
Ajatuksien laskeutuen uudemman kerran takaisin maanpinnalle juuri parahiksi musiikin päättyessä, kohtasivat hopeiset silmät selvästi vihreät silmät, pakotti poika kasvoilleen huolettoman hymyn, tämän lausuessa ettei tuo nyt niin huono ollut tanssimaan kuin oletti, pienen leikkisän kumarrusliikkeen kiittäen tuota seurasta, niinkuin tapoihin kuului.


Myös hieman sivummalla, kauempana tanssialueesta jotka kansalaiset olivat vallanneet itselleen, asteli Azra ihmismassan lävitse mahdollisimman huomaamattomasti kuin vain pystyi asemaansa ajatellen, askelten vieden hitaasti kohti mestaria joka oli pysytellyt suurimman osan juhlista omissa oloissaan ja ottanut kontaktia muihin vasta lähes pakon edessä.
Pienen hymyn kirien kasvoille Azran saapuessa tarpeeksi lähelle, kohottautui toinen kulmista hieman ylöspäin "Oletko aivan varma ettei aavikolla asuminen ole saanut sinusta erakkoa, mestari?" Kuningattaren lausuen tuolle ollessaan enään vain muutaman askeleen päästä tuosta itsestään, sanojen ollen lausuttu leikkimielisesti yleiskielillä, jota moni ei aavikkokansasta osannut vieläkään täysin. Kellertävien silmien nousten automaattisesti mestarinsa hopeisiin silmiin, jotka yleensä pystyivät näkemään kaiken mikä painoi keskustelukumppania, mutta antamatta koskaan oman muurinsa murtua edes sen vertaa että toinen osapuoli näkisi mitä vanhempi piilotti naamionsa taakse. "Näytät mietteliäältä mestari. Onko jotain tapahtunut?"

Tanssilattiasta syrjemmällä väenpaljous ei ollut niin tiivis kuin vähän yli kymmenen askeleen päässä, jossa erilaisia perinteisiä instrumentteja soittavat henkilöt saivat häävieraiden mielenkiinnon itselleen. Anubis oli keskustellut muiden kanssa lähes koko ajan kun oli saapunut juhlapaikalle, mutta nuokin viattomalta kuulostaneet puheen aiheet olivat pitäneet sisällään ne pari yksinkertaista kysymystä, joiden avulla vanhin oli saanut haluamansa tiedon pääkaupungin ihmisten suusta. Hopeisen silmäparin, jota lyhtyjen valo syvensi, käyden vierasmassan uudelleen ja yhä uudelleen huomaamattomasti lävitse. Iltapäivällä alkanut sade oli nyt rauhoittunut yöksi kääntyvää iltaa vasten – nyt hämäryydessä enää vain puhaltaen länsituuli, joka sai koristeet liikahtelemaan tahtonsa mukaan. Juhlapaikan yläpuolelle kajahtaessa uudelleen pirteärytminen musiikki – aloittivat vieraat uuden tanssin. Myös Alba rohkaistui jatkamaan tanssimista Sinin kanssa. Kummankaan nuorista tietämättä niistä muutoksista, jotka tulisivat astumaan voimaan hyvinkin pian. Sin lähtisi pois kasvatuskodista, josta tämä oli löytänyt kodin kadulla elämisen jälkeen. Alba jäisi opiskelemaan parantajaksi Anubiksen opastuksella. Elämä tulisi jatkumaan kaikin puolin tavanomaisena päällisin puolin, kätkien kulissien taakse jo alkaneet suunnitelmat, jotka elivät elämäänsä pelaajien siirtojen mukaan.

Tarjotinta kantavan tarjoilijan kävellessä ohitse – laski Anubis tyhjän viinilasin kyseiselle tasolle. Teosta ehtimättä kulumaan minuuttiakaan kun kuuloaisti, joka oli tottunut kuuntelemaan kovankin musiikin lävitse, erotti tutun kuuloisen puheäänen niiden harvojen ihmisten seasta, mitkä olivat jääneet seurustelemaan keskenään tanssilattian reunamille. Hymyn, joka ei vieläkään paljastanut oliko se todella aito vai pelkästään taktikoitu ele, kohottautuen hetken pidemmäksi aikaa kasvoille, jotka eivät olleet menettäneet vieläkään sitä tiettyä arvokkuutta monista ikävuosista huolimatta.
”Kelpaako puolustukseksi – jos sanon, että joudun kuuntelemaan jatkuvasti alle seitsemäntoistavuotiaiden puheensorinaa ja käymään näiden kanssa pitkiä rakentavia keskusteluja. Kieltämättä olen vähän ruosteessa.”
Anubiksen ottaen Albaa kädestä ja hipaisten huulillaan kämmenselkää hyvin pienesti – teon tarkoituksena ollen selventää syrjemmältä katsoville, että arvo-aste oli kyllä kaksikon välillä selvä vaikka todellisuudessa Anubis piti edelleen Albaa oppilaanaan ja kasvatti lapsenaan – ei pelkästään kuningattarena, jota piti pokkuroida joka kymmenes sekunnin välein. Käsien päästäen toisistaan irti – ei vanhempi ehtinyt jatkamaan sanoillaan kun nuorempi jo esitti pintaa syvemmälle raapaisevan kysymyksen, joka halusi tietää miksi hopeiset silmät olivat todellisuudessa niin etäiset kuin antoivat ulkopuolisille kuvan. Jonkinlaisten sanojen ehtien kohottautumaan kielenpäälle hetken kestäneen miettimisen jälkeen, mutta ennen kuin mitään niistä ehdittiin lausumaan kuuluville – keskeytyi tanssilattian suunnalta kuuluva musiikki ja kaikkien vieraiden mielenkiinto kääntyi korkeammalle nousseeseen mieheen, joka puhui kuuluvalla äänellä oman onnen toivotuksensa hääparille.

Chad oli saanut vieraiden jatkuvasta iloisuudesta tarpeekseen. Jos kerran muutkin toivat onnentoivotuksensa julki - niin miksi ei myös hänkin? Normaaleissa olosuhteissa Chad olisi pitänyt matalaa profiilia viimeiseen asti, mutta nyt lähtökohta oli eri. Ehkä siihen vaikutti taistelun jälkeinen verenhukka tai yksinkertaisesti monen tunnin jälkeinen alkoholin juonti. Ken tietää, mutta nyt se kaikki sai kielen kantimet antamaan enemmän periksi. Tietenkään kukaan ei juhlaväestä ymmärtänyt sitä todellista viestiä noiden korullisten sanojen takana, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Chad halusi vain Azran tietävän, hän halusi satuttaa sanoillaan tuota kuvan kaunista naista, joka kaikkien jumalten ivaksi oli onnistunut ryöstämään itselleen tämän espanjalaisen sydämen vaikka toinen oli yrittänyt taistella vastaan. Chadin kertoen puheessaan rakkauden olevan sokea ja sitä tämä kirjaimellisesti tarkoitti sanojensa takana. Azra ei tiennyt, mitä todellisuudessa tapahtui tämän selän takana. Mitä todellisuudessa oli tapahtunut taistelukentällä ja mitkä tahot siihen olivat vaikuttaneet. Mikä Seth oli todellisuudessa.
”Nyt kohottakaamme malja kuningasparille! Olkoon heidän yhteinen valtakautensa monen monta vuotta kestävä! Kuten minun kansallani tapana sanoa…”
Yön mustan katseen tavoittaen Azran kellertävät iirikset väenpaljouden ylitse. Maljan tehden pienen kohotetun liikkeen naista kohti.
”*El amor es ciego, mi ángel.”
Yhtenäisen hurraa huudon kohottautuen lähes taivaaseen asti. Chadin juoden viinilasinsa kerralla tyhjäksi ja heittäen sen lopuksi lähempänä seisovalle tarjoilijalle, joka säikähdyksensä lomassa sai lasin onneksi kiinni.

Muiden vieraiden jatkaessa ilonpitoaan – onnistui Chad laskeutumaan korokkeelta humalaisesta olotilastaan huolimatta takaisin maan kamaralle, mutta sen vaihtoehdon sijasta, että tämä olisi jäänyt – lähtivät askeleet viemään poispäin juhlapaikalta. Chadin olematta tietoinen seuraajastaan, joka vain odotti että he pääsisivät juhlaväen näkökentän ulottumattomiin.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:49

Hymyn alkaen väkisinkin kiriä kasvoille, jotka yleensä nähtiin virallisen rauhallisena, nuoren naisen kuunnellen mestarinsa vastauksen joka perustui sosiaalisen puolen olleen jo muutamien vuosien ajan pelkästään rakentavaa, ja toinen osapuoli oli ollut lähempänä lapsen tai nuoren tasoa, - ei ihme jos vanhempi oli tosiaan menettänyt otteensa mitä puheliaisuuteen tuli. Azran kuitenkin yrittäen pitää itsensä viimeiseen asti pelkästään tuossa hymyssä, vaikka tämän silmistä näkikin ettei tukahdutettu naurun tyrskähdys kyllä ollut kaukana, vaikka kuningatar yrittikin viimeiseen asti pysyä edes jotenkin asiallisena sillä tarkkailevia silmiä ja korvia oli jokapaikassa. Sielläkin missä niitä vähiten odotti olevan.
Käden tuntien kuinka se nousi tahtomattaan ylemmäksi, huulten hipaisten hellästi kämmenselkää tavanomaisesti olisi Azra normaalisti vetänyt kätensä samantien pois ja ärähtänyt ettei toisen tarvinnut osoittaa kunnioitusta hänelle mitenkään vaikka arvoasteikon ero olikin suuri, - tyytyi kuningatar sillä kertaa vain hymyilemään ja nyökkäämään hyväksyvästi mestarilleen samalla kun musiikki muuttui uudemman kerran taustalla rivakammaksi vaikka kumpikaan näistä kahdesta eivät sillä hetkellä kiinnittäneet tuohon pieneen yksityiskohtaan juurikaan mitään huomiota sillä heidän kulttuuriinsa kuului iloinen ja ripeä musiikki joka saattoi soittajasta riippumatta muuttua erilaiseksi kesken kaiken. Kellertävien silmien kääntyen hitaasti kohti tanssivia ihmisiä, joiden keskellä nuorempi kaksikko tanssivat ja nauroivat, näki Azra sen hetken ajan molempien katseessa jonkin joka kertoi tunteiden kaksikon välillä menevän jo niillä tasoilla, mistä olisi vaikea palata enään ystäviksi. Haikeamman hymyn nousten salakavalasti huulille.
Vaikka hän itse ei ollut koskaan päässyt sanomaan todellisia tunteitaan miehelle, jota tämä rakasti kaikessa kirouksessaan vaikka nämä kaksi toisistaan erkanevaa ihmistä olivat viimeksi ajautuneet erilleen entisestään, vaikka silti joka kerta nämä eksyivät aina tavalla tai toiselle ristiin elämänpolulla, saaden unohtamisen vaikeammaksi joka kerta.
Kuulon jo odottaen kuulevansa tutun, mahdollisimman ympäripyöreän vastauksen joka ei välttämättä toisi miehen todellisia ajatuksia ilmi, keskeytyi se kaikki kuitenkin kun kuulo erottikin puheen sijasta kauempana selvän lasin kilinän, sekä hetken päästä massasta erottuvan miehen joka kapusi korkealle tasolle jotta muut voisivat nähdä tämän selvästi. Musiikin vaieten kuin seinään, kääntyivät myös hopeiset silmät katsomaan hämmentyneenä humalaista miestä pöydän päällä. Mitä helvettiä Chad oikein luuli tekevänsä?

Jokaisen ihmisen hiljentyen kuuntelemaan tuota tuntematonta ulkomaalaista, jonka tiedettiin pelastaneen kuninkaan hengen sodan aikana, sykähti sydän jokaisen lausutun sanan jälkeen kivuliaammin ja voimakkaammin rintakehän alla kellertävien silmien seuraten humalaisen miehen puheensorinaa, jonka korulliset puheet loivat aivan toisenlaisen kuvan lauseiden sisällöstä, vaikka ne ketkä tunsivat Chadin... kyllä osasivat lukea rivien välistä missä mentiin todellisuudessa. Silti kellertävät silmät eivät kääntäneet katsettaan pois tummista silmistä ihmisten lävitse, vaikka nainen olisikin voinut kääntää katseensa pois milloin tahansa. Hampaiden purren huomaamattomasti posken sisäpintaa, vaikka jokainen lausuttu sana repikin tunteita uudemman kerran kahtia, vanhojen haavojen aueten yksi kerrallaan - Azran tietämättä kumpi oli pahempi - se miten Chad ajatteli ja toi sen myös julkisesti julki vailla minkäänlaista merkkiä katumuksesta, vaiko se että tuo ymmärsi enemmän kuin hyvin tekemänsä ja tekikin sen vain ja ainoastaan satuttaakseen naista. Sinin huomaten myös tuon saman vilkaistessaan nopeasti kaksikon välillä tapahtuvaa katseiden vaihtoa, joista nuorempi selvästi halusi satuttaa naista, kun taas vanhempi osapuoli nieli kaiken mitä ymmärsi näyttämättä pienintäkään tunteen merkkiä joka olisi kertonut siitä myrskymerestä joka sillä hetkellä puhalsi sisältäpäin.
Viimeisen lause lausuttiin espanjaksi, kohosivat lasit yksikerrallaan ylös miehen mukana, niin teki myös Azrakin vaikka todellisuudessa jos hän ei olisi siinä asemassa kuin oli, olisi tämä vetänyt tuon alas pöydältä, huutanut ja käskenyt häipyä. Valheellisen hymyn kohoten huulille kaksikon luodessa viimeiset katseensa toisiinsa ihmisten hurrauksien seasta ennen tuon katoamista ihmismassan virtaan.

Hopeisen silmäparin kääntyen jälleen vilkaisemaan isäänsä sekä vierelle jäänyttä Azraa joka ulkopuolisille näytti kovan puolensa, niinkuin kuningattarelle kuuluikin: järkevä ja vankkumaton, eritoten nyt kun hyvin harva ymmärsi Chadin todellisen viestin. Kellertävän ja hopean kohdaten sen lyhyen sekunnin ajan, kääntyivät ne sitten hitaasti isäänsä ja viimeiseksi kääntyi poika joka ympäri kohdatakseen tytön, joka merkitsi Sinille enemmän kuin annettiin ymmärtää. Hymyn kirien hiljalleen huulille, nousi käsi varoen neidon omalle, huulten koskettaen hellästi kämmenen selkää kiitokseksi tanssista, hiljaisen äänen lausuen Alballe haluavansa varmistaa Chadin päätyvän turvallisesti kotiin tuossa tilassa vaikka Sin kyllä tiesi kokemuksesta ettei Chad päästäisi ketään lähelleen huolehtimaan noin vain.
Askeleen ottaen varoen välimatkan umpeen kaksikon välillä, pään laskeutuen varoen Alban kasvojen sivustalle, jotta hiljainen ääni lupaisi pelkästään tuolle neidolle palaavansa pian sekä pahoittelevan äkillistä poistumista, toivoen Alban pystyvän antamaan sen vielä anteeksi piruparalle. Huulten hipaisten hellästi posken aluetta, josta kuitenkin irtauduttiin yhtä nopeasti poiskin, Sinin kääntyen ympäri ja soluttautuen ihmisten sekaan kulkiakseen huomaamattomasti näiden joukossa juhlien ulkopuolelle herättämättä juurikaan huomiota itseensä.

Anubis oli kuunnellut entisen kasvattilapsensa puhetta ilmeettömänä tai mitään kommentoimatta, mutta todellisuudessa vanhin olisi halunnut puistellut päätänsä ja huokaista todella raskaasti. Anubiksen pystyen lähes käsin koskettelemaan sitä jännittyneisyyttä, joka vallitsi Chadin ja Azran välillä. Se oli sellainen tunne, jota ei voinut pukea millään tavoin sanoiksi, mutta yksi viesti siitä oli selvästi luettavissa; Chad halusi Azran vihaavan nuorempaa – sillä se toisi vapauden toiselle tai niin tämä ainakin vielä uskoi. Anubiksen kääntäen katseensa vasta silloin pois kun Chad laskeutui viimein ja vihdoin alas pöydältä. Hampaiden purren toisiaan vasten asteen voimakkaammin suljettujen huulten takana. Anubiksen muistaen vieläkin kirkkaasti minkä valinnan Chad oli suostunut tekemään ennen kotimaahansa lähtemistä. Nuorukainen oli sanonut – ettei tällä ollut enää mitään menetettävää ja siitä syystä tämä oli suostunut alkamaan ”aaveeksi” sotaa käyvien keskellä. Chad oli vannonut valansa uudelle liitolle kuten isänsä monen monta vuotta sitten – tämän jälkeen toinen oli pestautunut palkkasotilaisiin nähdäkseen vihollisten rivien taakse. Chad joutui toimimaan jatkuvasti ”peilinä”, joka teki mitä käskettiin ja joutuen koko ajan osoittamaan uskollisuutensa ylemmilleen. Anubis oli kyllä nähnyt mitä kyseinen elämä sai aikaiseksi nuoremmassa, mutta kun tämä oli pyytänyt Chadia lopettamaan – oli vastaus ollut selvä; ”Langennut enkeli ei voi palata enää taivaaseen.”

Hopeisten silmien nähden sivustassa Sinin hyvästit Alballe, joka jäi aluksi seisomaan paikoilleen poskisuukon jälkeen, mutta kun välimatka kaksikon välillä erkaantui puoleen metriin – kohosi toinen käsistä nopeasti koskettamaan vielä kerran Sinin kasvojen sivustaa ja hiljainen äänenpaino kehotti vanhempaa olemaan varovainen. Alba kyllä ymmärsi – ettei Sin lähtisi kovinkaan pitkälle, mutta pääkaupunki oli omanlaillaan vieras heille kaikille ja koskaan ei voinut olla liian varma mitä vaaroja sen varjoihin kätkeytyisi. Kaupungin asukkaat ehkä olivat kunnollista väkeä, mutta ongelmia voisi hyvinkin tulla niiden lukemattomien matkalaisten mukana. Vihreiden silmien katseen laskeutuen lopuksi maata kohti kun Sin oli sulautunut ihmismassan sekaan ja lähtenyt seuraamaan Chadiä. Oikean puoleisen käden kohottautuen vanhan tavan mukaan rintakehälle, sydämen päälle – tuon pienen eleen riittäen kertomaan sanattomasti, että Alba oli huolissaan.

Juhlapaikan musiikin ja ihmisten puheensorinan vaimentuessa sopivanlaiseksi – huomasi Chad kävelleensä kaupungin syrjäalueelle, joka sijaitsi vilkkaan sataman itäpuolella. Juuri tuonne kyseiseen paikkaan kaupungin matkalaisilla oli tapana kerääntyä viettämään iltaa tai ainakin niiden, joita ei yleensä kaivattu muualla; rehellisissä / puhtaissa paikoissa. Chadin kävellen satamabaarin editse – näki tämä viisi miestä, jotka olivat pystyttäneet korttipelipaikan tynnyristä kyhätyn pöydän ympärille. Käynnissä oli selvä uhkapeli, jossa panoksena toimi lähes mikä vain arvokkaaksi käyvä. Hoipertelevien askelien vieden pelaajien luokse.
”Kuinka paljon?”
Lähempänä istuvan kääntyen vilkaisemaan olkansa ylitse ja luoden kritisoivan katseen nuorukaiseen ennen kuin sylkäisi suustaan nuuskan jäänteitä.
”Etkö näe poika, että pöytä on jo täynnä. Painu siis matkoihisi.”
Käden ehtien huitaisemaan ilmaa puolinaisen matkan kun terävämpi ote tarttui siihen ja mursi ranteen yhdellä vaivaisella liikkeellä. Suunsa aukaisseen miehen päätyen vatsalleen kuraiseen maahan. Chadin astuen vain tämän ylitse ja istuutuen vapautuneelle paikalle. Maahan joutuneelta oli jäänyt puoliksi juotu lasi pöydälle - Chadin ottaen kulauksen tuosta epämääräisestä juomasta.
”Kysyin, että kuinka paljon?”
Nuoremman esittäen kysymyksen uudelleen kylmänrauhallisesti – ei kukaan pöydässä istuvista uskaltautunut soittamaan suutansa edeltäjänsä tavoin. Chadin vilkaisten nopeasti pöydän keskellä olevaa arvokasaa ja hymähtäen kuivasti. Monta vuotta kaulalla roikkuneen hopeaketjun päätyen viskatuksi kylmästi korttipanosten jatkoksi. Sytytetyn tupakan päätyen huulten väliin. Keuhkojen henkäisten savut ulos. Suupielen kaartuen ivalliseen hymyyn ja leppoisan äänen todeten ohiheittävästi:
”Aloitetaan siis, hyvät herrat.”

Ihmispaljous, jonka keskelle Sin oli lähtenyt kuljeksimaan omaa tahtiaan, jatkoi juhlimista, eikä se jäänyt lähtevältä pojalta itseltään mitenkään epäselväksi ettei meno ainakaan mitenkään rauhottuisi hetkeen. Iholla tuntuen vieläkin Alban lämmin kosketus posken alueella, jonka neito oli suonut tälle jotta Sin edes yrittäisi olla varovainen, vaikka sanoja ei oltukaan lausuttu takaisin. Mitä edemmäksi askeleet veivät, sen selvemmäksi alkoi Sinillekin käymään, ettei hän pian olisi enään "turvallisten valojen satamassa". Sinin pystyen kirjaimellisesti näkemään silmissään kuinka iloisuus haihtui askel askeleelta aina asteen synkemmäksi, kunnes jo kauaksi jääneestä ilosta, ei ollut enään mitään jäljellä. Katuja valaisevien lyhtyjen antaen jalankulkijoille ainoat valot, eivätkä nekään saaneet aikaiseksi turvallisuuden tunnetta. Sinin liikkuen tapojensa mukaisesti varjoissa, poissa ihmisten silmien alta.
Tien ja aistien vieden viimein ns. satama-alueelle, josta tiedettiin kulkevan kaiken maailman hämäräveikkoja eritoten siihen aikaan yöstä kun vartijat keskittyivät pääsääntöisesti sinä iltana nimenomaan pitämään kuningaspariskunnan turvassa juhlien keskuudessa.
Silmien erottaen viimein tuon saman viiden hengen ryhmän joiden pelistä ei jäänyt kenellekään epäselväksi mistä oli kyse, näkivät silmät juuri sopivasti kuinka Chad humalapäissään mursi jonkun ranteen jotta pääsisi peliin mukaan. Hopeisen ketjun kilahtaen muita arvokkaita esineitä vasten, saaden aikaiseksi kilisevän äänen, sulkeutuivat silmät katseen tieltä.
Chad oli ilmeisesti varma että pääseminen eroon kaikesta mikä vähänkin liittyi Azraan, jotta tuo ei enään rakastaisi tuota kyseistä naista. Ja Chad myös oli valmis yrittämään kaikkensa tuon tavoitteen eteen. Surullisen hymyn kohoten huulille, pään pudistellen pienesti itsekseen, ennenkuin silmät avautuivat kohdatakseen jälleen sen saman näyn, mutta tällä kertaa jokin oli muuttunut toisissa pelaajissa. Leikkimielinen kaveruksien keskeinen uhkapelaaminen, joka muuttuisi pian liian vakavaksi tuon ketjun myötä jolla oli selvästi rahallista arvoa. Sin oli nähnyt tuon saman katseen aikoinaan asuessaan kaduilla, huijatessaan ihmisiä uhkapeleillä ja yksinkertaisilla leikeillä joilla sai helposti tilanteen käännytettyä omaksi hyödyksi, mutta valitettavasti, - muista näki kyllä etteivät nämä olleet ihan mitä vain amatöörejä, ja olisivat varmasti valmiina tekemään mitä vain saadakseen koko potin. Ahneus.
Pään kääntyen hitaasti katsomaan kerran selän taakse kohoavaa kuuta, samalla kun keho asettui selän takana olevan yksinäisen tynnyrin päälle seuraamaan pelin kulkua ja valmiina raahaaman Chadin vaikka sitten väkisin nukkumaan mikäli tilanne menisi liian pitkälle.

Pilvien väistyen hitaasti kuun tieltä, joka soi loistonsa kaupungin ylle, jossa juhliminen oli siirtynyt jo aamun puolelle. Kellon ollen vaihtunut vuorokaudesta seuraavaan, eikä Sin ollut palannut vieläkään takaisin omalta matkaltaan mitä tuli Chadin perään katsomiseen. Vieraidenkin oma tahti oli onneksi jo hidastunut ja suurinosa oli myös päätynyt omiin koteihinsa. Anubis, Alba ja Sin taas majoitettiin palatsiin, minne avioparinkin tie loppujen lopuksi vei kun ilta oli tullut siihen pisteeseen että suurinosa ei edes pysynyt hereillä edes tuettuna.
Raskaiden pariovien aueten Azran aloitteesta, katsoivat silmät aluksi hämmentyneenä tuota makuuhuonetta jossa hän oli tottunut nukkumaan viimeiset kaksi vuotta jokaikinen ilta yksin, ja nyt tuossa samassa huoneessa oli toisenkin ihmiset tavarat mitä tuo tarvitsisi elääkseen palatsissa. Sydämen keikkuen rintakehän alla kun se kaikki löikin yhtäkkiä todellisemmaksi.
Hän oli naimisissa. He olisivat aviopari, joka oli sitoutunut toisilleen koko loppuiäkseen, eikä siitä pääsisi enään pois.
Vierastavan, oudon tunteen leviten kehon halki askelten vieden tuolle isolle parvekkeelle kuin haluten saada ilman kiertämään koko päivän tyhjillään olleeseen huoneeseen, ja samalla Azra itse halusi viimeisen vilkaisun kaupungista kun se viimein alkoi hiljentyä pitkään jatkuneen juhlinnan jälkeen ensimmäisen kerran koko iltana, pelkän hiljaisuuden vastaten enään rauhoittavasti takaisin kuningattarelle jonka huulille nousi väsynyt hymy hiljalleen katsoessaan kuun pyöreää muotoa, jonka loisto sai kellertävät silmät korustumaan entisestään pimeää yötä vasten. Pään kääntyen hitaasti katsomaan olkansa ylitse vanhempaa miestä, joka oli hänen puolisonsa, lempeän nousten huulille, naurahtavan äänen lausuessa: "Etkö yhtään vierasta tätä, vai oletko sopeutunut noin nopeasti tähän kaikkeen?"

Tunnelma oli tosiaan muuttunut korttipöydässä kun uusin tulokas oli heittänyt oman panoksensa näkyville muiden ”ei niin arvokkaiden” sekaan. Jumalat eivät kuitenkaan olleet kääntäneet katsettaan pois tästä nuorukaisesta vaikka toinen yrittikin sitä toden teolla. Chadin voittaen tuon hopeaketjun itselleen tuossa pöydässä kuten myös monessa tulevassakin uhkapelissä. Aivan kuin tuo kyseinen koru olisi kirottu kulkemaan siellä minne tahansa Chad menikin, suostumatta lähtemään eri tielle. Yön lipuen eteenpäin kuin pilvet taivaalla kunnes täysi kuu soi viimein läsnäolonsa pääkaupungin asukkaille, joista juhlaväki alkoi rauhoittua ja valmistautuen seuraavaan päivään.

Chad oli lopulta unohtanut monenlaiset uhkapelit ja siirtynyt aavistuksen meren rajaa lähempänä seisovaan juottolaan, jonne ongelmat seurasivat nuoremman jalan jäljissä. Chadin istuen ulkoterassilla niiden parin ihmisen seurassa, jotka eivät myöskään nähneet vielä syytä lopettaa ilon pitoaan. Pään tuntuen jo kiitettävän raskaalle ja vartalon kontrolloiminen kävi sitä enemmän vaikeammaksi. Hämäryyden rajamaille laskeutuneiden aistien havahtuen vielä viimeisen kerran terävämmiksi – huulten tuntien kuinka lasin reunaa painettiin niitä vasten ja jotakin alkoholin kaltaista litkua kaadettiin suoraan nieluun, minkä jälkeen kosteat huulet painautuivat leikittelevään suudelmaan, joka oli puhdasta himoa naisen suunnalta. Tietoisuuden viiltäen sumeiden ajatusten lävitse tikarin tavoin – saaden Chadin sopertamaan jotakin kieltäytymistä, mutta kun nainen vain nauroi ja alkoi kajota häpeilyttömästi paidan alle – kohosi kumpikin käsistä automaattisesti ja pukkasivat naisen varomatta alas sylistä lattialle. Tuolista lähtevän terävän äänen kertoen nopeasta ylös nousemisesta. Nainen oli myös jo päässyt ylös maasta, tämän vain suoristellen virnuillen vaatteitaan ja laskien rintakehän kangasta vielä asteen alemmaksi, että rintojen yläkaari jo näkyi selvästi.
”Mikä hätänä, muru? Väitätkö minulle kirkkain silmin ettet halua koskettaa näitä?”
Naisen asettaen kätensä rintojensa päälle ja alkaen hyväilemään niitä kankaan lävitse. Kielen nuolaisten ylähuulta viettelevästi. Chadin kuitenkaan kykenemättä kiinnittämään enää huomiokykynsä naisen tekoihin sillä maa oli alkanut keinumaan pahaenteisesti ja jokainen aisteista tuntui menevän yksi kerrallaan sekaisin. Chadin kyeten ymmärtämään jopa humalaisen tilansa lävitse, että viimeinen juoma oli sisältänyt jotakin muutakin alkoholin lisäksi.
”Mitä sinä annoit minulle?”
Äänen painon uhaten hiipua jo kuulumattomiin kahden viimeisen sanan aikana. Tasapainon horjahtaen äkillisesti sivulle päin, jolloin käden oli otettava nopeasti tukea ihan mistä vain eteen sattuvasta. Nainen oli aloittanut taas nauramisensa, mutta tuona kertaa se oli aidosti pilkallinen ja huvittunut koko tilanteesta.
”Mitä siinä juomassa oli!”
Chadin yrittäen vielä viimeisen kerran saada tiedon ulos toisesta, mutta nauraminen ei lakannut. Sen jokaisen tavun ollen tarkoituksellisesti terävä pilkan isku nuorukaisen itsetuntoon.

Lattialautojen naristessa valittavasti jossakin kaukaisuudessa nuorukaisen korvissa. Chadin saaden kehonsa liikkeelle, mutta ei tiedostanut enää alkuunkaan minne oli menossa. Alitajunnan huutaen jossakin syvällä käskyn oksentaa ulos sen mikä oli tultu juoduksi hetki sitten. Askelten johdattaen ranta alueelle, hiekan ja veden rajalle – kaatui Chad kontilleen. Hetki sitten alkaneiden kouristusten tehden käden kohottamisesta lähes mahdotonta. Sormien upotessa nielun perälle, sai se aikaiseksi vain mitättömän krampin kurkun päässä, mikä sai väistyä uuden voimakkaamman lihas kouristuksen tieltä. Nyrkin iskeytyen maahan voimalla, tukahdetun huudon purkautuen ulos keuhkoista. Chadin saamatta itseään oksentamaan sillä myrkyn vaikutus oli alkanut tekemään tehtävänsä. Vartalon kaatuen voimattomana kyljelleen hiekan keskelle – toi Chad kämmenensä lähelle kasvojaan, sormien puristaen otteessaan sitä samaa hopeista korua, josta nuorukainen oli yrittänyt hankkiutua eroon monen monta kertaa tuona iltana. Silmien yrittäen pysytellä auki vaikka ne olivatkin jo sulkeutuneet puoliksi. Kylmyyden värisyttäen kehoa huuliin asti.
”Frio…” (Kylmä)
Chadin lausuen omalla äidinkielellänsä hiljaisesti enemmän itselleen kuin kenellekään muulle – sillä tuona hetkenä hänhän oli yksin. Pimeys oli enää ainoa seuralainen.

Korttipelin edeten pitkälle yöhön, mitään erityistä kuitenkaan koskaan tapahtumatta tuon viisikon välillä missään vaiheessa mikä olisi oikeuttanut nuorempaa tulemaan esiin omasta tarkkailupaikaltaan. Chadin pärjäten itseasiassa jopa yllättävän hyvin, vaikka tuon alkuperäinen yritys päästä kaikesta eroon ei toiminutkaan sillaila kuin tuo olisi halunnut, alkoi humalainen nuori mies näyttää pian jo luovuttamisen merkkejä. Ehkä tosiaan tuo koru oli tarkotettu pysymään pelkästään tuolla, eikä kellään muulla. Chadin nousten ylös, jättäen uhkapelaamisen siltä illalta, oli Sin silloin jo huokaisemassa helpotuksesta että tuo viimein ymmärtäisi hoippua sänkyä kohti, vaikka samalla nuorempi halusi vieläkin varmistaa ettei tuo päätyisi sammuneena johonkin roskaläjään yöpymään rottalauman kanssa. Jalkojen asettuen pitkään jatkuneen istumisen jälkeen hiekkaiselle maalle, jalkojen menettäen melkein tasapainonsa puutuneiden jalkojen vuoksi, vaikka kipristelevä kipu vaikeuttikin seisomista edes tukemisen avulla.
Pian jalat kuitenkin tottuivat jälleen normaaliin seisomiseen, askelten lähtien viemään varovasti tuon uhkapelialueen ohitse vanhemman perässä. Hamapaiden välistä päästen väsynyt kirosana litannia kun silmät näkivät sen purjun mihin tuo katosi sisälle, nousi käsi hitaasti venyttämään kasvojen ihoa väsyneenä ennenkuin käsi hakeutui hitaasti juhlavaatteen housujen taskuun, josta käsi veti tutun hopeisen sytyttimen sekä tupakan, jota nuorempi oli säästellyt koko illan ajaksi myöhempään jotta pääsisi polttamaan muualla kuin palatsissa, jossa tuskin kovin arvostettaisiin tuota kyseistä tapaa - varsinkin alaikäiseltä.

Katseen lipuen hitaasti taivaalle, tuohon suureen taivaankappaleeseen joka oli ainoa asia mistä pystyisi päättelemään ajankulun, päätteli Sin nopeasti kuluneen ajan, ja että enään ei elettäisi huomisessa. Tarkkaavaisen kuulon enään erottamatta iloista musiikkia joka oli raikanut vielä jonkin aikaa sitten iloisesti kauempaa sinnekin asti missä he nyt olivat, huokaisi nuorempi tahtomattaan raskaammin. Hän oli luvannut nähdä Alban vielä juhlissa, tai ainakin ennen nukkumaan menoa. Ja nyt se kokoaika oli jo mennyt, ja Alba varmastikin nukkuisi jo täydellistä unta niinkuin monimuukin siihen aikaan. Keuhkojen vetäisten viimeiset syöpäsavut, ennenkuin jäljelle jäänyt filtteri heitettiin kauemmaksi hiekkaan, jossa se näytti vielä hetken aikaa palamisen merkkejä ennenkuin pieni valonlähde sammui kokonaan, kadoten pehmeään hiekkaan.
Ilakoinnin juoppolassa ainakaan loppumatta hetkeksikään, päinvastoin. Tuntui kuin meno olisi yltynyt entisestään vaikka juhlat olivat siltä iltaa ohitse, vaikka sitä jatkettaisiinkin vielä monta päivää niinkuin Egyptin kulttuuriin kuuluikin, varsinkin aavikkokansan keskuudessa jotka eivät olleet saaneet ilonaihetta moneen vuoteen. Hopeisen silmäparin kääntyen katsomaan vielä ovelle josta kulki ihmisiä sisään sekä ulos, kunnes viimein tämä näki haluamansa. Mutta sillä kertaa... jokin oli toisin.
Tuon liikkeet, olivat jotenkin heikommat. Eivät niin terävät. Eikä Chad näyttänyt pysyvän edes kunnolla pystyssä, mikä taasen olisi helposti laitettavissa alkoholin piikkiin, mutta nyt sai riittää! Sanoi Chad mitä tahansa, laittaisi vaikka kuinka vastaan, hän raahaisi tuon vaikka sitten varpaista raahaten sänkyyn selvittämään päänsä mikäli se sen vaatisi! Asialle ei jätetty vaihtoehtoja!

Askelten lähtien viemään ripeästi tuon perässä tuohon rannan tuntumaan, nähden juuri parahiksi kuinka viimeinenkin tasapaino meni mieheltä, tuon rojahtanut neljän raajan varaan pehmeään hietikkoon, sormien eksyen suulle, ihmetteli tämä toinen osapuoli tuota tekoa. Miksi kukaan yrittäisi oksentaa vapaaehtoisesti tuossa tilassa?
Pahan aavistuksen nousten jostain hitaasti mieleen, sen saaden askelten ripeentymään samantien nopeammaksi Chadiä kohti. Muutamat askeleen jääden kaksikon välille, liukui Sin sen loppumatkan tuon luokse kun askeleet eivät tuntuneet kantavan tarpeeksi ripeää tahtia, koskettivat sormet miehen ihoa joka tuntui lähes jäältä ihoa vasten. Ranskankielistä kirosanojen päästen huulen välistä. Sormien hakeutuen hitaasti kaulan alueelle tuntiakseen pulssia, joka kävi uhkaavasti hitaaksi vähitellen "Chad, Chad? Kuuletko? Mitä ikinä tapahtuukin, älä luovuta. Kuuletko. Älä luovuta. Vien sinut hoitoon ja sinut saadaan kuntoon. Mutta mitä teetkin... älä luovuta." Sinin lausuen tuolle päättäväisesti, hopeisen katseen hakeutuen tummiin silmiin, samalla kun Sin vetäisi itse oman paitansa pois asettaakseen sen Chadin ympärille edes jonkinlaiseksi lämmikkeeksi.

Chadin tullen nostetuksi käsi niskan takaa Siniä vasten, toisen käden hakeutuen tuon lantiolle vielä enemmän tukea antavaksi jottei kumpikaan onnistuisi kaatumaan ja hidastamaan tuolla tavoin matkan kulkua mikä käytäisiin kiireellä vaikka mikä olisi. "En aio päästää irti. Kuulitko. Ei vielä."
Sinin yrittäen olla parhaansa mukaan nopea. Hänen oli pakko olla sitä. Hänen täytyi olla nopea, mutta todellisuudessa Chadin kantaminen ei ollut helppoa edes Siniltä jonka voimat olivat kasvaneet vuosien saatossa. Askelten vieden takaisin kaupungin kaduille, alkoi elämääkin ilmestyä, vaikka ne ketkä vielä ymmärsivät jotain maailman menosta katsoivatkin kummasta ja ne ketkä eivät, lähes sammuneet jotain vähän tukevampaa kyhäelmää vasten.
Vartijoiden käyden juuri tuolla kyseisellä tielle, alkoi Sin puhua noille arabian kielellä, kertoen noille kaiken mitä tiesi tuon tilasta, eli mahdollinen myrkytys sekä sen että Chad oli kuningattaren lapsuudenystävä joka tarvitsisi mahdollisimman nopeasti apua. Mutta lääkäreitä ei saisi enään siihen aikaan, juuri sinä päivänä mistään kaupungista. Chad tulisi saada palatsin. Nyt!

Sin ei ehkä sitä vielä tuossa tilanteessa ymmärtänyt mitä tämän teot tulisivat saamaan aikaiseksi tulevaisuudessa, mutta yksi asia oli jo kiveen kaiverrettu; Chad olisi henkensä velkaa toiselle siihen asti kunnes velat pantaisiin maksettavaksi. Hämäryyden rajamailla keikkuvan vanhemman alkamatta pistää millään tavoin vastaan – sillä se oli jo kiitettävä suoritus, että tämä pääsi vielä takaisin seisomaan jaloilleen vaikka polvet uhkasivat antaa lähes saman tien uudelleen periksi.

Kaksikon päästessä kaupungin syrjäalueelta lähemmäksi normaalia ihmisasutusta, jossa vartijat liikkuivat enemmän mielellään kuin yhtään kauempana – vilkuilivat tummat silmät mitään näkemättömästi niitä harvoja asukkaita, jotka olivat vielä liikkeellä, kävelemässä hyvin todennäköisesti koteihinsa nukkumaan. Chadin tuntien tiettyjen ihmisten paheksuvan tuijotuksen itsessään ja se sai välinpitämättömän hymähdyksen kohottautumaan keuhkoista huonosta tilasta huolimatta. Oli totta – ettei hänen ulkomuotonsa ollut tuona hetkenä parhaimmasta päästä ja vanhan alkoholin lemun pystyi varmasti haistamaan kaukaa. Ulkomuodon muistuttaen enemmän räkäkännissä olevaa kuin myrkytettyä ja sen vihollinen oli tiennyt täydellisesti tehdessään siirtonsa, käyttäen hyväksi Chadin keskittymisen herpaantumista.

Vartijoiden näkyessä aavistuksen kauempana – tunsi Chad Sinin liikkeistä, että tämä pakotti lisäämään kävelyvauhtia. Välimatkan umpeutuessa tarpeeksi huusi Sin jotakin arabiaksi noille kahdelle vartijalle, jotka kääntyivät ympäri ja jäivät seuraamaan mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Keskustelemisessa Sinin hoitaen puhumisen enimmäkseen. Vartijoiden vain katsoen järkkymättömänä kunnes toinen vilkaisi sen tietyn katseen Chadin suuntaan. Tietoisuuden iskeytyen kylmästi alitajuntaan. Vartijat eivät uskoneet kuulemaansa. Chadin ihmettelemättä kyseistä alkuunkaan – sillä kun hän oli tavannut Azran muiden pohjoiskansan asukkaiden kanssa - olivat he kumpikin käyttäytyneet etäisesti kuin olisivat olleet vieraita toisilleen. Vartijoiden kääntyessä yllättäen kannoillaan ja kehottaen seuraamaan perässä – kasvoi epäilys entisestään alitajunnassa. Reitin alkaen käymään palatsia kohti, mutta lyhyemmän reitin sijaan alkoivat sotilaat johdattaa heitä palatsin reunamille, perustellen tekonsa ettei kaksikko voisi ilmestyä palatsin etuovista tuossa kunnossa tai muuten nämä heitettäisiin vankilaan.
”He eivät aio auttaa sinua vaan aikovat viimeistellä sen mikä on jo alkanut.”
Chadin lausuen hiljaisesti äidinkielellään. Tummien silmien kiinnittäessä huomion toiseen vartijaan, joka näytti selvästi ymmärtävän mitä oli äskettäin sanottu. Epäilyksen saaden vahvistuksensa. Vartijat eivät olleet sitä miltä näyttivät. Chadin toimien tapansa mukaan suoraviivaisesti. Tämän teeskennellen seuraavan lihaskouristuksen ja taipuen sen voimasta kaksin kerroin, että Sinin oli pakko myös pysähtyä. Vartijoiden alkaessa kääntymään ympäri kuullessaan kaksikon pysähtyvän, hakeutui vanhimman vapaa käsi alaselälle ja vetäisi käsiaseen esiin. Sormen ollen viittä vaille valmis painamaan laukaisemisesta, mutta ennen kuin kyseistä tappoa ehdittiin tekemään - kuulivat korvat jonkin lentävän suoraviivaisesti pimeydessä ja saaden vartijat kaatumaan maahan. Chadin jääden tuijottamaan tapahtunutta epäuskoisena. Hänen tajuamatta tuona hetkenä alkuunkaan mitä oli hetki sitten tapahtunut.

Kujan pimeydestä alkaen muodostumaan kaksi hahmoa – alkoi kuuloaisti erottaa näiden välistä keskustelua, joista toinen kuului naispuolisille ja toinen vanhemmalle mieshenkilölle. Kummankin vaatetuksen ollen täysin tavanomainen ja huomiota herättämätön. Anubiksen yrittäen vakuutella Alballe – ettei ollut tappanut vartijoita vaikka näkymä näyttikin pahalle. Nuo kaksi maassa makaavaa vain saisivat pidemmän yöunet, ei sen vakavampaa. Anubiksen pysähtyessä nuorukaisten eteen, risti tämä käsivartensa ja puisteli päätänsä pienesti.
”Ettekö te kaksi osaa pysyä erossa ongelmista edes näinkään kauan.”
Vakavan äänensävyn puhutellen kaksikkoa, mutta hopeiset silmät pysyttelivät enemmän Chadissä, joka ei jaksanut enää edes pidellä käsiasetta kohotettuna vaan roikotti sitä voimattomana vierellään kunnes sormet päästivät yllättäen irti ja vartalo alkoi kaatua uhkaavasti eteenpäin. Anubiksen astuen automaattisesti eteenpäin, jolloin Chad kaatui vasten. Hengityksen kulkien raskaasti, pakotti se yskimään vaikka kyseisessä teossa ei ollut enää sitä omaa voimaa. Anubiksen päästen tilanteen tasalle nopeasti.
”Pysyttele perässäni, Sin ja pidä silmällä – jos jokin seuraa meitä. Alba, juokse sovitulle majatalolle ja anna heille kirjoittamani viesti. He kyllä päästävät sinut sisään.”
Alban nyökäten heti ymmärtämisen merkiksi ja juoksi takaisin tulosuuntaan, josta he olivat saapuneet hetki sitten. Anubiksen puolestaan nostaen Chadin olalleen ja pahoitellen jo valmiiksi, että matkasta tulisi hyvin epämieluinen. Vanhemman alkaen laskea ajatuksissaan minuutteja puolesta tunnista alaspäin. Niin paljon heillä olisi aikaa. Ei yhtään enempää.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:51

Kahden vartijan jääden katsomaan kaksikkoa kauemmaksi sen sijaan että olisivat tehneet jotain kaksikon eteen, tiedosti Sin sen itsekin ettei Chadin tila näyttänyt ihan siltä mitä tuo todellisuudessa oli. Toinen haisi viinalle ja monelle muullekin juomalle samaan aikaan, eikä edes pysynyt pystyssä hetkeäkään ilman tukea, joten ei ihmekään kun vartijat vaihtoivat keskenään sekä kaksikon kanssa epäileviä katseita, jotka kertoivat siltikin enemmän kuin tuhat sanaa.
Noiden kahden kuitenkin kääntyen ympäri, oli nuorempi varma että se muutamien minuuttien juttutuokio oli siinä ja hän joutuisi keksimään jotain muuta, mutta sen sijaan korvat erottivatkin kehotuksen seuraamaan perässä.
Askelten lähtien viemään vartijoiden perässä vaikka mitä kauemmaksi he kulkivat, sitä selvemmäksi kävi etteivät he kulkeneet sitä nopeinta tai selvintä reittiä, mikä taas sai epäilyksen kaihertamaan mielessä, vaikka aina jompikumpi edelle kulkijoista yritti selittää mikseivät he voineet vain kulkea suorinta reittiä pääovista sisään, kasvoi epäilys entisestään.

Sinin menettäen kokonaan ajantajunsa, vaikka samalla mieli yritti hoputtaa tilannetta jotenkin sillä toipilaan kunto ei kestäisi ikuisuuksiin, eikä varmasti menisi kauaakaan että myrkky olisi vaikuttanut Chadin elimistössä tappavasti. Hampaiden pureutuen ärtyneenä yhteen rauhallisena pysyvän ulkokuoren alla, vaikka silmistä näki selvästi että jos he vitkastelisivat vielä, ei nuorempi olisi varma pystyisikö pysymään niinkään rauhallisena tuossa samassa tilanteessa.
Korvan erottaen hiljaiset sanat viereltään, kääntyi katse nopeasti Chadiin. Henkilökohtaisesti, Sin ei espanjaa osannut. Mutta italia ei onneksi eronnut juurikaan tuosta kielestä, vaikka ei poika kyllä tuotakaan kieltä täydellisesti osannut mutta edes jotakin mistä saisi kiinni mitä toinen sanoi. Tuon saaden kulmat kurtistumaan hetkeksi kysyvästi, sanojen kohoten jo kielen päälle valmiina lausumaan vastakysymyksen että mitä Chad oikein tarkoitti 'viemällä aloitetun loppuun', mutta kaikki se tultiin nielaistuksi kun toinen alkoikin tekemään omaa kouristusmaisia liikkeitä, jotka saivat matkan keskeytymään samantien siihen paikkaan.
Jalkojen laskeutuen automaattisesti vanhemman mukana alemmaksi, hiljaisen äänen kysyessä mitä toinen oikein luuli tekevänsä, mutta vastausta ei suotu vaan sen sijaan näki Sin kuinka ase nousi käden mukana viimeisillä voimillaan kahta vartijaa kohden valmiina ampumaan nuo siihen paikkaan. Laukauksen äänien kuitenkin kuulumatta, eikä sormen painamatta edes liipasinta, kääntyivät silmät katsomaan yhtä hämmentyneenä kuinka nuo kaksi kuitenkin rojahtivat maahan kuin kuolleina.

Sinin ja Chadin näyttäen varmasti yhtä päähän lyödyiltä Anubiksen ja Alban astellessa kaksikon luokse, erottivat korvat silti kuinka vanhempi yritti rauhoitella väkivaltaa vihaavalle neidolle, etteivät vale-vartijat kuolleita olleet, vaan unenmaisessa tilassa - ei Sin edes osannut sanoa mitään isälleen vaikka tuo seisahtikin kaksikon eteen ja lausui toruvaan sävyyn etteivätkö nämä osaisi olla yhtäkään kertaa olla etsimättä itselleen, sekä toisilleen ongelmia. Normaalisti kuopus olisi itse tokassut tuohon väliin jotain näsäviisasta ilkikurisen virneen kera, mutta sillä kertaa tämä ei saanut vain sanoja suustaan vaikka mieli kuinka yritti niitä saada aikaiseksi. Mitä oikein oli tekeillä?!
Isän ottaessa nopeasti tilanteen haltuunsa, jäi Sin tarkkailijan asemaan loppumatkan ajaksi vaikka katse kääntyikin katsomaan vielä monen monta kertaa tajutonta kaksikkoa epäuskoisena, vanhan sananlaskus toistuen siinä kohdin Sinille entisestään: kaikki ei ollut sitä miltä näytti. Matkan jatkuen siitä eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa, Sinin pysytellen Anubiksen toiveiden mukaisesti taaempana, pitäen huolen ettei seuraajia tai hyökkääjiä ei astuisi kolmikon tielle varsinkaan nyt kun aika oli käymässä uhkaavasti vähiin. Hopeisten silmien haroen alati muuttuvaa aluetta huomaamattomasti, samalla kun muut aistit olivat virittyneet pienenkin poikkeavaisuuden varalle, vaikka silti iltaa tämä ei havainnutkaan mitään erityistä.

Kolmikon päästen majatalolle ja siitä huoneeseen jonka Alba oli hoitanut nopeimpana juoksijana, jätti Sin Chadin osaavampien käsien huomaan, sillä hän oli taistelija, eikä parantaja - toisinkuin Alba ja Anubis jotka tietäisivät enemmän mitä tulisi tehde siinä tilassa vaikka myrkky oli varmasti jo päätynyt elimistöön kuluneessa ajassa. Pojan kuitenkin toimien siltikin parhaansa mukaan avuksi kaksikolle, tämän yrittäen hakea tarvittaessa tavaroita mahdollisimman ripeään tahtiin vaikka samalla piti muistaa pitää matalaa profiilia yllä. Viimeisten aamuntunteina istahti Sin kovalle penkille, väsyneen ja osaksi raskaan henkäisyn karaten huulten välistä väkisinkin kun käsi vietiin hiuksille, josta taas se kulki pääs suuntaisesti takaraivolle ja päätyen niskalle, ajatuksien yrittäen päästä edes jonkinlaiseen järkevään muotoon siitä kaikesta vaikka samalla kysymyksen huusivat vastauksia kuultavaksi. "... Miksi he haluavat Chadin päiviltä?" Turhautuneen äänen kysyen viimein, vaikka päätä ei nostettu lattiasta kohti isäänsä, jolla yleensä oli jonkinlainen tieto, tai ainakin aavistus mitä oli tekeillä, identtisen hopean silmäparin pysyen vain kiinni.

Majatalon ääriviivojen näkyessä viimein pimeyden lävitse – huokaisi Anubis todella syvään omissa ajatuksissaan. Hän ei ollut koskaan viihtynyt sellaisissa tilanteissa kun piti koko ajan pelätä, että jokin tai jotkin hyökkäisivät äkillisesti jostakin päin. Yhteenotoissa oli yksi nyrkkisääntö; mitä laajempi kenttä sen hankalampi sitä oli puolustaa. Sisällä rakennuksissa taas oli omat etunsa, varsinkin silloin jos sattui tuntemaan rakennuksen kuin omat taskunsa. Takaoven aukaisten keski-ikäinen mieshenkilö, joka soi tunnistautumiseen tarkoitetun tervehdyksen;
”Päivä on pitkä arvon matkalainen. Kai annat itsesi viimein levätä?”
Anubiksen nyökkäisten pienesti, joka sai käydä kumartamisesta.
”Olemme vain ihmisiä, emme Jumalia. Jatkan taisteluani huomenna.”
Majatalon isännän astuen heti syrjään oviaukon edestä ja opastaen kolmikon aution majatalon puitteiden lomitse.
”Kyltti korjaustöistä pääoven ulkopuolella pitää matkalaiset yllättävän hyvin poissa.”
Miehen vastaten automaattisesti kuin olisi kyennyt lukemaan ajatukset, jotka ihmettelivät missä olivat muut asukkaat. Viimeisen oven tullessa aukaistuksi – paljastui silmille yksinkertainen huone, jonka puiselle pöydälle oli aseteltu erilaisia yrttejä, kulhoja ja työvälineitä. Lattialle puolestaan oli pedattu makuupaikka, joka sijaitsi tulisijasta turvallisen välimatkan päässä. Anubiksen kiittäen ylempiä voimia, että oli saanut Alban kaltaisen oppilaan. Neito ei ehkä sitä vielä ymmärtänyt, mutta kaikki mitä tämä oli tehnyt etukäteen - voisi antaa merkittävästi lisäaikaa potilaalle.

Chadin päästen viimein makuulle, kohottautui hiljainen henkäisy huulten lomasta. Anubiksen polvistuen alas lattialle ja auttaen riisumaan molemmat paidat nuorukaisen päältä. Chadin oman paidan päätyen heitetyksi majatalon isännälle, joka sai käskyn selvittä mitä myrkkyä nuorukaiselle oli annettu. Sin ehkä vielä ihmetteli miksi potilasta hoidettiin lattian rajassa – tämän saaden vastauksensa nyt. Chadin tuntien lämpimämpien käsien hakeutuvan lupaa kyselemättä ylä- ja alavatsalle. Anubiksen löytäessä sormilleen oikeat paikat, painautti tämä voimalla alaspäin, mikä tuntui Chadistä kovalle nyrkin iskulle vatsan alueella. Oksennusrefleksin seuraten automaattisesti perässä. Chadin kääntyen kyljelleen ja siitä puoliksi ylös. Luulisi, että yksi kerta olisi riittänyt, mutta kyseinen jouduttiin toistamaan ainakin kolmesti ja kun viimeinen kerta tuli yritti Chad pistää vastaan. Vuoteesta potilas olisi jo tippunut.

Tuona aikana majatalon isäntä oli palannut takaisin ja antanut selville saaneet tietonsa Alballe, joka alkoi valmistaa vastamyrkkyä niin nopeasti kuin vain osasi ja kykeni. Sinin todellakaan jäämättä toimettomaksi koko tuon aikana, mikä alkoi olla ohi vasta lähempänä aamutunteja. Nuorimmaisen istuutuessa alas penkille oli Anubis siirtynyt puhdistamaan hoitotarvikkeita pöydän ääreen. Alban taas pitäen Chadille seuraa, kostuttaen aika ajoin nihkeää iho märällä liinalla. Sinin esittäessä ensimmäisenä sen kysymyksen julki, mitä Anubiskin oli miettinyt hetken tovi – oli sillä kertaa vanhemman vuoro huokaista ääneen. Hopeisten silmien kääntyen katsomaan olan ylitse makuualustalla lepäävää nuorukaista, jonka tajunnan taso harhaili unen ja valveilla olemisen välissä. Anubis ei voisi kertoa kuopukselleen suoraa totuutta sillä muuten se voisi vaarantaa Chadin peiteroolin ja pistäisi myös Sinin sekä Alban vaaraan.
”Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Joku on saanut tietää siitä mitä Chad on tehnyt ja jotta kyseinen tieto ei milloinkaan pääse julkisiin korviin, on tämän kuoltava. Uskon, että tämä salaliiton verkosto yltää syvemmälle kuin edes haluamme uskoa. Miksi pohjoiskansa haluaisi yhtäkkiä rauhaa pääkaupungin kanssa vaikka näiden entinen päällikkö teki kantansa hyvin selväksi. Miksi? Kuka? Milloin? Miksi, miksi, miksi…?”
Anubiksen erkaantuen pöydän äärestä viimeisten lauseiden, jotka tämä puhui enemmän itselleen, aikana ja kävellen ikkunan läheisyyteen. Käden kohottautuen hieraisemaan niskan seutua, ärtymyksestä kertovan sihahduksen karaten hampaiden lomasta. Hopeisten silmien tuijottaen takaisin ikkunalasin heijastuksesta.
”Mestari! Chad alkaa tulla tajuihinsa.”
Alban huudahtaen äkillisesti ja kumartuen lähemmäksi vanhempaa nuorukaista kun tämä yritti selvästi sanoa jotakin. Kulmien kurtistuen ihmetyksestä.
”Meidän pitäisi varoittaa Azraa… Mikä tarkoitat, Chad? Onko jokin vaara tulossa tänne?”
Huulten alkaessa liikkumaan uudelleen, keskittyi Alba lukemaan niiltä tarkasti. Lausuen ääneen sen mitä ymmärsi:
”Kun aurinko kohoaa ensimmäisen askeleensa taivaan kannelle ja kukko kiekaisee herätyksensä pääkaupungin asukkaille. On aavikkokansan kuningatar, Azra ibnt Nizam, kuoleman oma.”
Anubiksen tuntien kalpenevansa vaikka sitä ei näkynytkään päivettymisen alta. Tietysti. Tämä kaikki oli ollut täyttä silmälumetta. Juuri sellainen petollinen näytelmä, joka veti keskittymisen tärkeistä asioista. Hyvin toden näköistä, että vihollisjoukot olivat jo soluttautuneet pääkaupungin vartijoiden sekaan ja lisää oli odottamassa muurien toisella puolella. Zay halusi siis aavikkokaupungin itselleen, jotta pääsisi Shaiyanin takavasemmalle.

Puhelimen alkaessa soimaan äänettömänä, mutta värisi sitäkin voimakkaammin lattiaa vasten housun taskussa. Alban kaivaen puhelimen esiin, jäi tämä katsomaan jännittyneenä näytöllä vilkuttavaa numeroa, josta pystyi heti päättelemään että se oli suunnattu monen suojamuurin kautta. Anubiksen ottaen kännykän itselleen ja katsoen myös hetken aikaa tuota kyseistä numeroa kunnes kohotti puhelimen korvalleen ja painoi vastauskuvaketta. Luurin toisesta päästä kuuluen se sama tuttu ääni, jota Anubis ei ollut kuullut moneen vuoteen, mutta joka silti sai sydämen rytmin kiihtymään.
”Onnittelut oivalluksestasi. Valitettavasti se tuli kuitenkin liian myöhään. Ota siis hyvä asento ja nauti esityksestä, isä.”
Linjan sulkeutuessa.

Tilanne oli siltä erää saatu rauhoitetuksi siltä yöltä, ja Chadkin oltiin saatu siihen kuntoon että kolmikko uskoi vielä ainakin ettei tuolla enään olisi kovinkaan suurta vaaraa tuossa tilassa, odotti Sin vastausta. Katseet eivät kohdanneet mutta jokaisesta pienestäkin eleestä minkä kuopus teki pystyi näkemään että tämän kärsivällisyys läheni uhkaavasti loppua pitkän päivän ja stressaavan yön jälkeen, mistä taas kertoivat jännittynt yläruumis sekä käsi mikä hieroi vieläkin niskan aluetta vaikka samalla mieli yritti rauhoittua parhaansa mukaan jo pelkästään muiden läsnäolijoiden vuoksi.
Isän suoden edes jonkinlaisen vastauksen lapselleen, vaikka sillä kertaa tuo saikin sen kuulostamaan ettei vanhemmalla itselläkään olisi tarkkaa vastausta mikä voisi selittää kaiken tapahtuman, vaikka samalla kun kuunteli oikein tarkasti miehen sanoja... tiesi Sin isänsä jälleen jättävän kertomatta jotain oleellista mikä liittyi siihen kaikkeen.
Hopeisen katseen nousten hitaasti ylös, sen hakeutuen ikkunan edessä seisovaan mieheen jonka kuvajainen heijastui ikkunanpinnasta selvänä, ja teki myös kuopuksenkin jonka katseesta selvästi näki kuinka rauhallisuus alkoi käydä hitaasti vähiin, kuinka tämän olisi tehnyt mieli vain nousta paikaltaan ja vaatia vanhemmalta vastauksia sillä jos se jokin, jota tuo mies ja Chad piilottelivat heiltä, oli vielä kadulla olleet valmiina tappamaan hänetkin vanhemman pojan mukana, olisi heillä kyllä oikeus tietää mistä oli kyse.
Huulten avautuen jo valmiina lausumaan tuon ajatuksissa lausutun lauseen ääneen vanhemmalle mutta Alba onneksi kerkesi keskeyttämään sillä kertaa keskeyttämään mahdollisen sanaharkan omalla toteamuksellaan potilaan heräämisestä, jolloin kaikkien huomio kääntyi pelkästään noita kahta kohti. Alban ollen ainoa joka pystyi tulkkaamaan sillä hetkellä huonossa kunnossa olevaa palkkasotilasta, muuttui katse sitä hämmentyneeksi mitä enemmän Alba sai tulkattua vanhempaa, ja viimeisen lauseen jälkeen tunsi Sin kuinka jokainen pienikin lihas jäykistyi ja silmät suurenivat sen saman sekunnin aikana kun kuulo ja ajatukset yrittivät sisäistä kuulemaansa, vaikka Sin ymmärsikin jokaikisen sanan minkä Chad oli lausunut, ja minkä Alba oli onnistunut kääntämään parhaansa mukaisesti heille kaikille varoituksena.

Jalkojen ponkaisten ylös paikaltaan siinä samassa sekunnissa, jalkojen suunnaten automaattisesti laukun luokse jotka oli kannettu jo aiemmin tuohon samaiseen huoneeseen, alettiin tuota tonkia selvällä kiireellä, vaikka tuo kaikki kiireellisyyys hidastuikin selvästi kun korvat kuulivat selvän värinän, josta ei voisi erehtyä. Anubiksen vastaten tuohon, ja vaikka sanoja ei lausuttu kertaakaan sinä aikana, näki Sin isänsä silmistä, ettei keskustelukumppani ollut se mieleisen missään suhteessa. Hiljaisuuden laskeutuen huoneeseen, jonka rikkoi vain ja ainoastaan ääni mikä kuului kun Anubikselle, sekä kaikille ketkä toimivat salaseurassa tuttu sisääntaitettava terä asetettiin nahkaisine suojineen kyynärvarren ympärille.
Sinin kääntymättä kuitenkaan missään vaiheessa ympäri kohdatakseen isänsä, majatalon omistajan tai Albaa kasvotusten. Sin tunsi kuinka viha kasvoi sisältäpäin mitä enemmän hän tiedosti kuka olikaan taas sen kaiken takana, ja minkälaisia asioita Azra joutuisi - ja oli varmasti joutunut kohtaamaankin jo niinä tunteina palatsissa. Hengityksen katkeillen muutaman kerran, vaikka Sin onnistuikin pitämään sen toisilta kuulumattomissa, epäili ettei katkeileva hengitys näyttänyt kovinkaan hyvältä kehossa joka hengitti raskaammin.
"Sinusta en tiedä, mutta jos Azra tosiaan oon vaarassa.. en aio vain seistä täällä toimettomana ja odottaa." Kuopuksen todeten, katseen kääntyen hitaasti katsomaan isäänsä, Sinin kyllä tiedottaen että vanhempi ei tulisi pitämään moisesta ideasta - lähteä nyt pelastamaan toista Chadin sanojen jälkeen, varsinkin mikäli vihollinen olisi tosiaan soluttautunut jokapuolelle palatsissa, kuin myös sen ulkopuolella mutta samalla hopeisista silmistä kyllä näki että kuopus menisi palatsiin, - isänsä kanssa tai ilman.
Tumman takin hupun tullen asetetuksi kasvojen tielle, samalla kun tämä kääntyi ympäri kohdatakseen kaikki kasvokkain, vaikka hopeiset silmät pysyttelivätkin koko sen ajan vanhimmassa, jolta Sin jo odotti kuulevansa sanoja jotka yrittäisivät saada tätä rauhoittamaan ja harkitsemaan edes suunnitelmaa sille kaikelle mikä oli edessä.
Hupun varjon kätkien puolet nuorimmaisen kasvoista taaksensa, mistä Sin kiittäisi vielä myöhemmin ymmärtäessään toisen silmistä alkaen tummenemaan jälleen hitaasti mustaksi.
"Vai annatko esikoisesi taas tuhota yhden tärkeän osan elämästäsi noin vain?"

Nuorimmaisen lapsensa kääntyessä äkillisesti kannoillaan ja kävellen suoraviivaisesti seinän vierustalle asetettujen laukkujen luokse, ymmärsivät jokaisen ajatuksen pieninkin sopukka mitä toinen aikoisi tehdä. Sin ei aikoisi jäädä odottamaan mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Tämä oli valmis pelastamaan Azran, sitten vaikka yksin. Anubiksen kääntyen takaisin ikkunaan päin. Hänen katsoen mitään näkemättömin silmin lasin pinnan heijastuksen lävitse, kauempana kattojen yläpuolella näkyvää horisonttia, jonka tummuuteen oli alkanut piirtymään varkain oranssin ja punaisen eri sävyjä. Anubis oli tiennyt jo kauan, että tämä päivä tulisi koittamaan… ennemmin tai myöhemmin. Hän oli luvannut Pandoralle ja vannottanut itsensä – ettei enää milloinkaan kääntäisi selkäänsä perheellensä vaan tulisi huolehtimaan lapsistaan vuosien saatossa. Jumalat eivät voineet kuitenkaan antaa hänelle kaikkea vaan pakottivat jälleen kerran valitsemaan.

Sinin lausuessa viimeisen lauseensa huoneessa olevien kuultavaksi – kuuli Anubis hengityksensä värisevän korvissaan, kyseisen äänen jääden taas jälleen kerran vanhimman salaisuudeksi niin voimakas oli tyyneyden kuori ulospäin.
”Minä autoin sinut maailmaan, Sin. Maksoin Jumalille siitä hengelläni.”
Vanhimman pysyen nuorempiin vielä selin kun nuo kyseiset sanat, jotka kertoivat siitä teosta mikä oli muuttanut tämän miehen elämän, tuli lausutuksi sillä samalla tumman rauhallisella äänellä, joka sai kunnioituksen nousemaan pintaan ja uskomaan vaikka henkensä toisen käsiin. Alban nähden mestarinsa silloin vasta ensimmäistä kertaa uudessa valossa. Niihin päiviin asti vanhin oli ollut tavanomainen kasvatuskodin ylläpitäjä, mutta nyt… Nuorimmaisten pystyen aistimaan vahvan auran, joka oli kovettunut vuosien saatossa kallion kaltaiseksi ja sen jokainen sivu oli miekkaakin terävämpi.
Sulkeutuneiden silmien avautuessa uudelleen, kiilsivät hopeiset iirikset sen pienenkin valon voimasta, joka lankesi huoneeseen öljylampuista ja tulisijasta. Anubiksen kääntyen ympäri kohdatakseen Sinin ja Alban katseen.
”En aio jäädä katsomaan sivusta kun kävelette kohti surmaanne. Kumpikaan teistä ei ole ollut tämän tasoisessa tehtävässä, joten toivon omaksi parhaaksenne, että unohdatte spontaanisen vihanne…”
Katseen nauliutuen terävänä suoraan Siniin ja äänen painon käyden selvästi jyrkän puolella kunnes katse palautui takaisin kumpaakin.
”…ja keskitytte kuuntelemaan. Autamme Azraa pakenemaan palatsista, emme pelasta valtakuntaa. Tuohon viimeiseen tarvitaan armeija, ei parantaja oppilasta ja kiivasluonteista salaseuran kokelasta.”
Anubiksen siirtyen keskemmäs avarampaa lattiatilaa ja istuutuen alas. Alban seuraten mestarinsa esimerkkiä. Heidän kummankin jääden odottamaan Sinin liittymistä seuraan. Vanhimman alkaen kertomaan ääneen sitä mitä epäili palatsissa olevan vastassa. Heidän tulisi soluttautua massaan ja sopia jokin huomaamaton kommunikointi tapa. Azran löytäminen olisi tärkeintä ja tämän salakuljettaminen ulos palatsista. Heidän olisi oltava koko ajan askeleen edellä – sillä Zay kykeni toimimaan luontaisesti niin. Epäonnistumisen varaa ei annettaisi, siitä joutuen maksamaan vain yhden hinnan; kuoleminen.


Palatsin valtaistuin saliin oli kerääntynyt tapojen mukaisesti kaikki ne henkilöt, jotka asuivat sillä hetkellä kuningasparin kanssa. Suitsukkeiden painostavan hajun leijaillen tilassa aisteja ärsyttävänä yhdistelmänä. Pyhienmiesten lukeman rukouksen kaikuen kattoon asti, joka kohosi korkealle päiden yläpuolelle. Noiden samojen rukousten toistuen päivästä toiseen – niiden pyytäen ylemmiltä voimilta johdatusta ja hyvää satoa ym. pääkaupungin ja ympäröivien maiden hyväksi sekä turvaksi. Viimeisen ylistyksen kajahtaessa ilmoille avautuivat raskaat pariovet yllättäen ja paljastaen takaa tumman siluetin, joka yksin oli saanut tuon raskaan esteen siirtymään syrjään tieltään. Tuon mustahiuksisen miehen, jonka silmien väri oli kuin elävää sähköä, astuen yksin peremmälle valtaistuin saliin. Koko lattian leveydeltä levittäytyneiden ihmisten astuen syrjään alitajuntansa kehottamana. Suoraviivaisen polun avautuen hiljalleen miehen eteen kun tämä käveli kiireettömin askelin hallitsijaparin eteen.

Zayn pysähtyessä, kumarsi tämä tapojen mukaan ylemmille vaikka ei tarkoittanut sitä vähääkään. Tumman äänen aloittaen puhuttelemaan maireasti kuningasparia, kehuen näitä rauhan ja yhteisen avioliiton solmimisesta vaikka se olikin rakennettu puhtaan valheen päälle. Sanojen puhutellen erikseen Azraa, joka oli osoittanut oman nuoruutensa suostumalla ikäloppujen miesten pelinappulaksi avioliiton solmimisessa ja näin typeryydessään jakanut valtaistuimensa puolituntemattoman kanssa. Viimeiseksi nuo kylmät sanat puhuttelivat Sethiä, joka oli anastanut pohjoiskansan johtajuuden murhauttamalla entisen päällikön, oman isänsä, saadakseen vain johtajavaltikan itsellensä. Päästäkseen vain lähemmäksi todellista päämääräänsä…
Sanojen keskeytyessä kuninkaan käskyyn vangita tunkeilija ja mestauttaa tämä heti siinä paikassa missä seisoi. Kahden vartijan hyökätessä väkijoukon seasta ja ottaen miekkansa esiin, anasti Zay ensimmäiseltä vartijalta miekan ja parin harhautusliikkeen jälkeen iski terän suoraan keskivartalon lävitse. Verisen miekan vetäytyessä takaisin selänpuolelta sisään, rojahti kuollut lattialle. Toisen vartijan hyökätessä karjaisten, ei edes viimein äänenkaiku ollut ehtinyt hiipumaan kun molemmat miekat olivat päätyneet Zayn käsiin ja niiden terät katkaisivat vartijan kaulan kuin se ei olisi ollut viljan kortta paksumpi. Miekkojen pyörähtäessä miehen käsissä parikertaa kunnes kumpikin niistä viskaistiin kuningasparin jalkojen juureen. Kiviseen tasoon ilmestyen ura, joka juoksi valtaistuinten välistä.
”Leikkinne on tullut päätökseen, arvon kuningaspari. Tästä minuutista eteenpäin pääkaupunki kuuluu minulle.”
Valtaistuinsalin väen seasta alkaen kuulumaan ihmisten pelokkaita kiljahduksia - joukkoon soluttautuneiden alkaen astumaan esiin pitkään kestäneen hiljaiselon jälkeen.
”Olisit ollut enemmän isäsi kaltainen. Kiitos harkitsemattomuutesi kansasi tulee näkemään kuinka mestautan heidän rakkaan kuningattarensa, mutta sitä ennen saat nähdä miten käy pettureille. Viekää kuningatar omaan huoneistoonsa. Hänen rakas miehensä saa jäädä toistaiseksi tänne.”
Silmissä välkähtäen demonimainen kiilto, joka kertoi siitä kylmästä hymystä mitä ei suotu esille jyrkän näköisille kasvoille.

Valtaistuin sali, joka oli rauhoittunut illan myötä lähes kokonaan hiljaiseksi, kuuntelivat vastavihitty hallitsijapari kuunteli ylimpien uskonmiesten puhetta jotka eivät poikenneet vuosienkaan jälkeen toisistaan mitenkään. Nuo toistuisivat jokaikinen ilta ja päivä aina kuolemaan asti, ja valitettavasti joutui Azrakin myöntämään itselleen osaavansa säkeistöt tuota menoa paremmin kuin ylipapit, mikäli asiaan ei tulisi muutosta.
Koko sali oli hiljentynyt kokonaan kuulemaan sanoja, jotka pian hiljenisivät nousevan auringon tieltä, tapahtuikin jotain sellaista mikä muutti koko tapahtuman erilleen. Raskaat ovet auekesivat ja sisään astui tuo tumma mies, jonka pelkkä sisään astuminen sai typerimmänkin ymmärtämään siirtymisen tuon tieltä, kurtistuivat nuoremman kulmat miehen astellessa lähemmäksi. Azran nähden sivusilmällä kuinka Sethin koko olemus muuttui tuon tuntemattoman miehen sisään astumisen tieltä, nousi puolestaan Azra ylös istuimeltaan, kantavan äänen kysyen kuinka vanhempi kehtasi astua noin vain palatsin ovista sisään ja kehtasi vielä ilkkua hallitsijoille.

Kellertävien silmien seuraten vanhimman ivallista käytöstä sekä kuuntelivat tuon sanoja, jotka saivat osan paikallaolijoista kuiskailemaan hämillään ja ihmettelemään mikä tuo oikein luuli olevansa kun astuessaan kuninkaan ja kuningattaren eteen lausuakseen moisia syytöksiä, pureutuivat hampaat vuorostaan yhteen jokaisen lausutun sanan myötä. Mikä tämä mies oikein oli?!
Miehen kuitenkaan lopettamatta omaa puheenvuoroaan vaan kun se siirtyi Sethille, joka oli siihen mennessä pysynyt kiltisti paikallaan uskollisena valtaistuimelle, käänsi Azra päätään sen verran nähdäkseen puolisonsa kasvoilta, kuin tuo kalpeni jokaisen sanan myötä, kurtistuivat kulmat jälleen. Oliko se kaikki totta? Sekö oli ollut se todellisuus mikä oli tapahtunut aavikolla, ja oikeuttanut Sethin valtaistuimelle? Totuutta ei kuitenkaan annettu lausua kuultavaksi kun ääni lausuikin nopeasti keskeyttämään miehen vartijoiden avulla.

"Mestautat? Oletpa omaperäinen." Azran naurahtaen viimein, kääntäen viimeinkin katseensa kohti Zaytä, pienen huvittuneen hymyn kohoten huulille, auringon kohdaten sähkön ensimmäisen kerran kunnolla, erottui taakse jääneestä joukosta selvästi liikettä niistä pettureista joista oli molempia niin kaupungin sisältä kuin myös pohjoisesta. "Minun ei tarvitse olla isäni kaltainen hallitsija, kun näen että edessäni on sellainen. Samanlainen pelkuri ja raukka, joka onneksi tulee mädäntymään helvetissä enemmin tai myöhemmin." Askelten vieden sanojen aikana lähemmäksi Zaytä, jonka silmistä Azra ei nähnyt pienintäkään merkkiä tunteista jotka yleensä kuitenkin heijastuivat katseen kautta, mutta nyt tämä ei nähnyt mitään. Tuntui kuin nainen olisi tuijottanut itse paholaista silmiin koko sen ajan. Viimeisen askeleen päätyen tasaiselle lattialle, oli nainen jo valmiina lyömään toista kun tämä pääsisi tarpeeksi lähelle, mutta kun käsi alkoi nousta uhkaavasti ylös sivustasta tulikin se kaikki keskeytymään kun voimakas ote tarttui kumpaankin käteen, pakottaen ne taakse ja sitä kautta polvilleen maahan vaikka nainen yrittikin itsepintaisesti laittaa vastaan ja rimpuilla irti.
Tarttujan, joka tiedettiin kuningattaren henkivartijana, kumartaen pienesti edessään seisovalle miehelle kunnioituksen osoituksena, ja olisi varmasti nostanut kätensäkin sydämen päälle niinkuin tapoihin kuului jos ei joutuisi pitämään itsepintaisesti kiinni kuningattaresta joka ei näyttänyt tilanteesta huolimatta minkäänlaisia luovutuksen merkkejä.

Kellertävän katseen nousematta enään vanhimpaan mieheen joka oli valmis astumaan hallitsijaksi, tunsi nainen sen sijaan kuinka rimpuilusta huolimatta fyysisesti vahvempi vartija sai nostettua tämän helposti irti maasta takaisin ylös kun matka jatkui Zayn käskystä valtaistuinsalin ulkopuolelle kohti kuningattaren omaa huoneistoa vaikka Azra aikoikin tehdä tuosta yksinkertaisestakin tehtävästä mahdollisimman hankalan kaikilla tavoin.

Nähdessään nuo tulta ja tappuraa palavat kellertävät silmät, jotka toivat mieleen leijonan hurjistuneen katseen – ei Zay kieltänyt itseltään pitävänsä näkemästään. Nuoremman naisen osoittama viha oli puhdasta ja aitoa, paljon voimakkaampaa kuin sillä naisella, jonka kanssa Zay oli jakanut vuoteensa yli viiden vuoden ajan susiparin tavoin. Juuri tuo katse sai Zayn kaltaisen miehen hymyilemään ilmeettömän ulkokuorensa takana. Silmien seuraten hetken vartijan kamppailua päällepäin hintelältä näyttävän naisen kanssa kunnes nämä lopulta pääsivät pylväiden taakse ja sieltä käytävään, joka johtaisi aikanaan kuningattaren huoneistoon palatsin itäsiivessä. Yhden sotilaista erehtyen naurahtamaan toverinsa sanoille tilanteeseen liittyvästä – vaikeni nauru kurkun seutuville kuin olisi jäätynyt epämiellyttäväksi palaksi tuon lamauttavan katseen, jonka Zay suuntasi suoraviivaisesti monipäisen sotilasjoukon lävitse varta vasten tuohon yhteen sotilaaseen, voimasta.

Askeleiden pysähtyen tuon miehen, joka oli hetki sitten pystynyt kutsumaan itseään kuninkaaksi, eteen. Katseen, joka ei pyytänyt mitään tai edes antanut sitäkään enempää, laskeutuen katsomaan alaviistoon, jonne nuorempi oli painettu polvilleen kahden sotilaan toimesta.
”Mitä teen kanssasi, Seth.”
Pettynyttä näyttelevän äänen lausuen hiljaa samalla kun päätä puisteltiin hyvin mitättömästi. Silmien muodon kaventuessa hetkeksi. Zayn polvistuessa kiireettömästi puoliksi polvilleen kukistetun kuninkaan eteen. Jäntevien sormien laskeutuen kasvojen sivustalle kun ne oli käännetty lupaa kyselemättä takaisin, jotta vanhempi pystyisi näkemään nuoremman kasvot esteettömästi. Lähes jokaisen sotilaan tietäessä jo tuossa vaiheessa – etteivät jumalat hymyilleet tuolle nuoremmalle. Jokainen sotilas oli oppinut tulkkaamaan yhden piirteet johtajastaan ja se oli armon näyttäminen ennen lopullista kuolin iskua. Tuoreen veren valuessa haavasta, joka oli syntynyt Sethin vastaan pistämisen lomassa, siirtyi peukalon sivusta pyyhkäisemään veren kadoksiin huulien päältä. Sähkön sinisen katseen päästämättä missään vaiheessa irti nuoremman silmistä – ei edes silloin kun tumma ääni lausui kylmänrauhallisesti:
”Hirttäkää hänet kuningattaren parvekkeen edessä. Hitaasti etteivät niskat napsahda poikki liian nopeasti. Hänen pitää tuntea se pakokauhu, mikä tulee myös vallitsemaan hänen kansansa keskuudessa – jos he erehtyvät alkaa marttyyreiksi päällikkönsä tähden.”
Käden erkaantuessa kauemmaksi tarttuivat sotilaat uudelleen nuorempaan ja kiskaisivat tämän kovakouraisesti ylös lattialta. Sethin nähden viimeisenä näkynään katseen Zayn silmissä, mikä sanoi koruttomasti – ettei mies olisi ikinä ansainnut kuningattaren kaltaista naista vierelleen, ennen kuin kangassäkki vedettiin pään ylitse ja kaikki musteni.

Sotilaille annettu käsky oli selvä. Osan valmistautuen pistämään kuninkaan koruttomia hirttäjäisiä pystyyn ja loput järjestäytyivät pitämään puolustusta palatsissa – jos joku ulkopuolelta aikoisi alkaa oikeudenmukaiseksi ja pelastaa sen mitä oli vielä pelastettavissa. Zay olisi voinut liittyä kohta edesmenneen kuninkaan seuraan pienelle aukiolle, mutta tämä halusi varmistaa – ettei kuningatar jäisi mistään tapahtuneesta paitsi. Hänen mennen siihen samaan huoneistoon, jossa Azra oli saanut olla rauhassa vain vaivaisen puolentunnin ajan, edes naispuolisia palvelijoita ei oltu laskettu tämän seuraksi. Vartija oli vain rojauttanut Azran istumaan sängylle ja painut sen jälkeen manaten ulos.
”Tulehan.”
Vahvan otteen tarttuen olkavarresta ja vetäisten ylös, jolloin Azra joutui seisomaan tuon kylmää auraa hohkaavan miehen vierelle. Zayn välittämättä alkuunkaan vaikka toinen kaatuisi maahan yrittäessään taistella vastaan, mutta jokin kertoi alitajunnassa, että tämä nainen oli sen verran arvonsa tunteva – ettei tekisi niin.
”Haluan antaa sinulle pienen lahjan kärsimyksesi vuoksi.”
Toisen käden vetäisten oviaukon edessä leijuvat valkeat verhot syrjään, mutta ennen kynnyksen yli astumista kääntyi Zay seisomaan Azran eteen ja katsoi tätä syvälle silmiin. Peukalon ja etusormen pitäen varmuudenvuoksi lujasti leuasta kiinni – ettei toinen pääsisi kääntämään päätänsä pois. Katseen analysoiden näkemäänsä ja mitä enemmän Zay katsoi Azraa, tunsi tämä sadistista tyydytystä. Hän tulisi riistämään hengen naiselta, josta oli tullut aikaisemmin kuningatar kuin oli ensin edes ehtinyt tutustumaan elämän synteihin. Azra oli hiomaton timantti.
”Annan sinun kävellä esiin arvokkaasti. Tämän ainoan kerran, mutta jos päätät alkaa hankalaksi – voin tehdä sen epämiellyttävämminkin.”
Käden laskeutuen irti ja palautuen takaisin vartalon sivulle samalla kun toinen kohottautui osoittamaan parveketta kohti eleen; naiset ensin.

Matkan päätyen viimein tuohon yhteen kyseiseen huoneeseen, jossa Azra oli tottunut asumaan yksin viimeiset kaksi vuotta ilman ketään muita, heitti tuo uskollinen vartija kuningattarensa voimalla sängylle, arabiaksi lausuttujen sanojen manaten samalla kuinka vaikeaa yhden hempukan vieminen oikein pystyi olemaan, ja vielä tuon lisäten kuninkaan saavan pian ansionsa mukaan. Kipeytyneiden ja mustelmaisten käsien nostaen varoen kehoa sen verran ylemmäksi että nainen näki kuinka vartija asteli rivakasti kohti suuria ovia, ja ennenkuin tuo sulkisi ne huusi tämä tuolle jotain muinaisella kielellä mikä sai miehen vielä kääntymään hitaasti ympäri katsoakseen naista pelästyneenä, ennen kuin ovi lähti sulkeutumaan hitaasti.

Puolituntia kuluen, oli Azra viettänyt sen lyhyen ajan kokonaan huoneessa, mutta silti yrittäen kaikin tavoin keksiä miten pääsisi ulos tuosta tilanteesta, vieläpä mahdollisimman nopeasti. Kädet olivat liikkuneet pitkin seiniä kuin toivoen jossain olevan jokin luukku tai huone mihin voisi mennä, mutta tietenkään sellaista ollut. Tai ainakaan sellaista ei löytynyt silloin kun sellaista nimenomaan tarvitsisi. Ovet olivat lukittu, tietenkin ja vaikka eivät olisi olleetkaan, olisi Zay järjestänyt vartioinnin ettei nuorimmainen varmasti pääsisi livahtamaan tilanteesta, alkoi vanha tuttu ärtyneisyys ja turhautuneisuus tilanteeseen tehdä tilaa ensimmäisenä, saaden aikaiseksi potkun vankkaan seinämään ja sen jälkeen arabiaksi manauslitannian mitä ei yleensä kuninkaallisilta suotu.
Kehon rojahtaen istumaan takaisin pehmeälle sängylle, mutta kerkeämättä kauaa istumaan kun ovet aukesivat uudemman kerran ja Zayn astuen sisään yhtä rauhallisena kuin äskenkin.

Azra ei edes noussut ylös, tai luonut katsekontakia tuohon mieheen joka oli suunnitellut vallankaappauksen, käyttänyt siihen muita häikäilemättömästi eikä aikoisi lopettaa ennenkuin kaikki tielle astuvat olisi tuhottu. Vahvan otteen tarttuen uudemman kerran olkavarresta kiinni, aiheuttaen omanlaisensa kivun tuntumaan koko kehon lävitse vaikka sen näyttämistä ei suotu mistään hinnasta toiselle, kohosi keho puolestaan hieman vastahakoisesti ylös patjalta Zayn 'auttamana'.
Kellertävän silmien hakeutuen hitaasti otetta tiukasti pitelevään käteen joka oli huomattavasti kalpeampi, ja myös kylmempi nuoremman omaan nähden ja lopuksi se lähti kohoamaan hitaasti kohti miehen kasvoja joista pystyi näkemään selvästi kuinka elämä oli kohdellut tuota, vaikka samalla naisesta tuntui vieläkin että hän olisi vastakkain paholaisen kanssa "... oikein lahja. Kuinka huomaavaista." Sarkastisen ääni todeten hymähtäen takaisin miehen kommenttiin joka pyysi astelemaan parvekkeelle jotta tämä näkisi viimeisen 'lahjan', vaikka sormet tarttuivat leuan alta pakottavasti eivät silmät kääntyneet siltikään suoranaisesti kohti toista, niiden katsoen huomattavasti itseasiassa ohitse vaikka viha toista kohtaan ei sammunutkaan silmistä missään vaiheessa.
"Mikä oli päämäärä?" Naisen kysyen sitten silmien kääntymättä kohti miestä siltikään vaikka kysymys olikin tuolle esitetty "mikä oli se päämäärä, jota Seth tavoitteli, ennenkuin hän keskeytti puheesi?" Sanojen selkeyttäen kysymystä, lämpimän käden tarttuen varoen leualle jääneeseen sormikaksikkoon, pienen otteen riuhtaisten itsensä irti toisesta, jonka jälkeen sama käsi eksyi miehen ranteeseen joka piteli puolestaan tätä otteessaan vahvasti, silmien hakeutuen uudestaan toista kohti. Hiljaisuuden täyttäen huoneen sen hetkeksi aikaa kun kaksikko vain katsoi toisiaan, kuin nämä olisivat käyneet sen hetken ajan sanatonta sotaa keskenään siitä mitä tulisi tapahtumaan "... en tarvitse sinunlaisesi m****n apua näyttääkseni arvokkaalta. Niin alas et minua saa, joten päästä irti."
Hampaiden välistä päästen hiljaisesti, samalla kun käsi tuon ranteen ympärillä lähti hitaasti höllentymään. Yleensä Azran suusta ei tuollaista kuulunut mutta jos tuo aamu tulisi olemaan sen hänen viimeisensä... halusi hän olla sen yhden ainoan kerran spontaani, välittämättä mitä hän sanoisi tuolle edessään seisovalle miehelle jonka hän näkisi viimeisenä nauravan katkerasti kylmän rauhallisen naamionsa takana.
Jalan ottaessa ensimmäisen askeleensa yö kylmettämälle parvekkeelle, jonka kaiteen taakse Azra tiesi epämieluisen näkymän piiloutuvan niin kauaksi, kunnes hän olisi päässyt aivan päähän. Hän joutuisi katsomaan puolisonsa kuoleman alusta loppuun niin kauan kunnes tuo vetäisi viimeisen hengen vedon.

Otteen höllentyessä ranteen ympäriltä ja nuoremman kääntyen arvonsa tuntevasti parvekkeen suuntaan – ei Zay liikkunut heti paikoiltaan. Silmien katsoen siihen asti loittonevaa selkää, että ajatukset voisivat olla täysin varma – ettei nainen kääntyisi enää katsomaan selkänsä taakse. Katseen laskeutuen vasta silloin sille samaiselle ranteelle, josta Azra oli hetki sitten pitänyt tiukasti. Sen olivat valkoisiksi muuttuneet rystyset kertoneet sanattomasti. Mitä tuli kipuun tai muuhunkaan fyysiseen tuntemiseen… eivät aistit kyenneet tuntemaan mitään. Pelkkää mustaa tyhjyyttä, joka oli jäytänyt mieltä monien vuosien ajan… tehden olotilasta lähes sietämättömän.

Azran seisahtuessa ensimmäisenä kaiteen eteen – avautui tämän alapuolella vain kuusihenkinen sotilasryhmä, joista kaksi piti narun päätä otteessaan. Sethin ollen polvillaan näiden välissä, kädet sidottuna selän takana ja kasvot peitettynä. Miehen koko ulkonäöstä pystyen jo heti päättelemään, että tätä oltiin pahoinpidelty ennen aukiolle tuloa.
Zayn astuen hetken päästä kuningattaren vierelle, mutta jääden aavistuksen taemmas - alkoivat nuo kaksi sotilasta kiskoa erisuuntiin, jolloin hirttosilmukka kaulan ympärillä kiristyi kiristymistään. Tämän mustahiuksisen miehen katseen värähtämättä kertaakaan vaikka alhaalta alkoi kuulua jo tukehtumisesta kertovia yskähdyksiä ja epätoivoista hengenhaukkomista. Zayn kumartuessa silloin vaivihkaa Azran korvan vierelle ja lausuen tälle sellaisella äänenpainolla, joka oli tarkoitettu vain heille tuona hetkenä.
”Olin epäkohtelias kun en vastannut heti kysymykseesi, mutta saanen korjata virheeni. Kerro siis minulle; Haluatko pelastaa aviomiehesi vai tietää mitä hän todellisuudessa teki ja joutua maksamaan synneistään.”
Katseen kohottautuen hetkellisesti vilkaisemaan aukiolle, jolloin kolmas vartija kiskaisi hupun Sethin päästä ja paljastaen tämän kuoleman läheiset kasvot. Syljen ja veren purskahtaen huulten välistä – hampaiden purren jo kieltä siinä toivossa, että kipu saisi menettämään tajuntansa. Kukaan ei halunnut kokea tukehtumiskuolemaa järkipäissään.
Tumman äänen kuiskaillen pehmeän johdattelevasti Azran ajatuksiin.
”Sinä kyllä tiedät – ettei hänellä ole elinaikaa kauan. Näen sen silmistäsi vaikken pysty näkemään kasvojasi. Anna vain vastauksesi ja tämä kaikki tulee päättymään tavalla tai toisella.”
Miedon tuulen henkäisten erämaan suunnalta, kuljetti se naisen ominaistuoksua vanhemman miehen luokse. Sen saman kiillon välkähtäen silmien katseessa, mikä oli näkynyt silloin aikaisemminkin valtaistuin salissa.

Askelten vieden tahtomattaan hitaasti parvekkeen päätyyn jossa odotti tuo sama näky, jonka Azra olisi mielellään jättänyt kokonaan näkemättä, nielaisi Azra väkisinkin hankalasti. Hengityksen tuntuen vaikeammalta vaikka hän pystyi kaiken järjen mukaan hengittämään täysin normaalisti, mutta se mitä silmät todistivat, lamaannutti kirjaimellisesti jokaisen osan nuoressa naisessa.
Lähes samantien kun korvat kuulivat etäisesti askeleiden lähenevän takaa, purautuivat hampaat kovemmin toisiaan vasteen kun tunteet yritettiin pitää viimeiseen asti kasassa silloinkin kun kaksi miestä, jotka olivat vastuussa teloituksesta alkoivat vetää naruja vastakkaisiin suuntiin, saaden teollaan aikaiseksi kuristusmaisen liikkeen joka enemmin tai myöhemmin olisi kohtalokas viimeinen isku Sethille.
Kuiskauksen, jonka äänenpaino oli täysin erilainen kuin mitä vanhempi mies oli antanut aiemmin itsestään ilmi avasi jälleen itsensä kuultavaksi, tunsi nuorempi jälleen kuinka viha leimahti uudemman kerran vahvempana sisältäpäin. Hän ei kääntynyt ympäri, eikä halunnutkaan mutta sen hetken ajan pystyi tämä jo näkemään sielunsa silmin tyytyväisen ilmeen miehen kasvoilla, jotka selvästi nauttivat tuosta leikistä jonka mies oli kehitellyt alusta alkaen vain juuri sitä tilaisuutta varten, ja mitä enemmän nainen edes ajatteli asiaa, sen kovemmin sormet painautuivat jo valmiiksi nyrkissä olevia kämmenen ihoa vasten, aiheuttaen selvästi haavaumia.
Sethin kasvojen paljastamisen helpottamatta tuota tilannetta mitenkään. Silmien laskeutuen hitaasti kiinni, hiljaisuuden vastaten aluksi pelkästään Zaylle joka oli pyytänyt valintaa kahden tärkeän asian välillä "tunnet maineeni. Miksi edes kysyt moista?" Ääni viimein lausui hiljaisuuden jälkeen, silmien aueten uudemman kerran. Azra ei ollut koskaan nauttinut kenenkään kuolemasta, minkä vuoksi mestautuksiakaan ei ollut tapahtunut koskaan hänen valtakautensa aikana, sillä kukaan - ei edes Seth, ansaitsisi tuollaista kuolemaa vaikka tuo olisikin tehnyt vaikka mitä. "Päästä hänet. Kukaan ei ansaitse päättää elämäänsä tuolla tavoin." Jalan ottaen pienen, poikkinaisen askeleen sivulle, minkä johdosta keho kääntyi hitaasti sen verran puoliksi ympäri nähdäkseen sähkönsiniset silmät, joista pystyi lukemaan selvän nautinnon tuosta tilanteesta missä uhri oli ajettu nurkkaan jossa annettiin vaihtoehdot, ja jotka kuitenkin - veisivät kaikki samaan lopputulokseen.
Kuulon erottaen rakennuksista kaikuvan äänen kuinka keuhkot vetivät ilmaa sisään pitkän ajan jälkeen kunnolla, jonka seurauksena tuli taas kova yskänpuuska joka estäisi Sethiä nousemasta samantien vastaan.
"mutta haluan siltikin tietää vastauksen. Ennen kuin aurinko tervehtii viimeisen kerran lämmöllään kasvojani. Onko se paljon pyydetty?"

Hiljaisuuden vastaten pelkästään takaisin – alkoi Zay jo epäillä vaivihkaa oliko tuo nuori kuningatar sittenkään paljon eroavainen isästään, joka olisi mestauttanut Sethin jo aikaisemmin. Hiljaisen värähdyksen kuuluessa uloshenkäyksessä ja kalventuneiden huulten erkaantuessa toisistaan päästäkseen muodostamaan ne sanat, jotka erottivat Azran täysin tuosta selkänsä takana seisovasta miehestä, joka oli valmis jopa surmauttamaan omiaan tarpeen vaatiessa. Zaylle mikään ihmiselämä ei ollut arvokas, sielut oli aina uhrattavissa. Vanhemman kuunnellen nuoremman naisen vastausta kertaakaan keskeyttämättä. Miehen läsnäolo oli muutenkin niin hiljainen, että jos Azra ei olisi kyennyt kuulemaan hengitystä, voisi tämä luulla toisen kadonneen omille teillensä. Azran puhuen sanoilla, jotka halusivat säästää Sethin hengen… mutta mitä enemmän kieli muodosti niitä korvien kuultavaksi, alkoi lauseiden takaa muotoutua todellinen päämäärä. Kuningatar ei toivonut kuolemaa aviomiehellensä, mutta halusi silti tietää mitä toinen oli ollut aikeissa tehdä. Mikä oli se synti, josta toinen saisi maksaa hengellään.

Nuoremman kääntyessä puoliksi ympäri, että pystyi jälleen kerran katsomaan esteettömästi noihin etäisiin silmiin, jotka päivä päivältä toivat enemmän mieleen demonin silmät kuin ihmisen. Zay ei ollut liikahtanut paikaltaan vaikka nuoremman tekemä liike oli saanut tämän lähemmäksi. Edes käsi ei kohonnut antamaan merkkiä sotilaille ja silti nämä tajusivat lopettaa hetkeksi köysien vetämisen, mikä antoi Sethille edes hetken pidemmän elin iän.
”Keskuudessamme elää jatkuvasti seitsemän kuoleman syntiä vaikka uskottelemme itsellemme elävämme kurinalaisesti ja kuuliaisesti. Ylpeys. Kateus. Laiskuus. Ylensyönti. Ahneus. Viha. Himo.”
Jalkojen astuen tuon mitättömän välimatkan umpeen. Azran tuntien selvästi kuinka tämän rintakehä painautui vasten Zayn omaa ja kuinka toinen miehen käsistä hakeutui alaselälle – tehden äkkinäisen perääntymisen mahdottomaksi. Kasvojen laskeutuen kasvojen vierelle – ihon tuntiessa kuinka lyhyt parransänki kaihersi ohimoa ja korvan pintaa. Tumman äänen kuiskaten kylmästi;
”Neitsyytesi ja kansasi, hän oli ottamassa ne molemmat ja sinä tarjosit niitä hänelle ilman minkäänlaista epäröintiä. Myit itsesi… Myit rakastamasi ihmiset… vain palasta hopeaa ja arvokasta sinistä kristallia, joka puhtaudestaan huolimatta on yhtä paljon kylpenyt veressä kuin Afrikan veritimantit, jotka ovat jopa löytäjäänsä arvokkaampia.”
Kyynärvarsisuojaan piilotetun terän alkaen liukumaan äänettömästi esiin – tämän kyseisen käden pysytellen lähellä naisen alavatsaa, johon yksi isku riittäisi luomaan haavan, jonka verenvuotoon Azra kuolisi ilman asiantuntevaa apua.

”Sinä tulet antamaan minulle valtaistuimesi vastineeksi aviomiehesi hengestä. Valinta on sinun.”
Zayn suoristaen itsensä yllättäen kuin että olisi saatellut kuolemaniskun perille. Vanhemman pikemminkin kääntäen Azran takaisin parvekkeen kaiteen suuntaan ja jääden suoraan seisomaan tämän selän taakse. Vahvan otteen tarttuen takaraivon hiuksista, pakottaen katsomaan aukiolla avautuvaa näkymää vaikka se ei lämmittänyt sydäntä ollenkaan.
”Aviomiehesi vai valtakuntasi? On aika todistaa kuinka puhdas sydäminen sinä todellisuudessa olet.”
Zayn uskomatta alkuunkaan Azran neitseelliseen viattomuuteen. Pystyisikö toinen todella kääntämään selkänsä miehelle, jolle oli vannonut aviolupauksen vai antaisiko tämä kaiken anteeksi, mutta menettäisi rakentamansa valtakunnan ja siinä samalla niiden ihmisten, jotka olivat vannoneet seuraavansa kuningatartaan vaikka helvetin porteille asti, luottamuksen. Hopean sävyn häivähtäen tyynen sinisessä katseessa. Niiden kahden sotilaan, jotka vieläkin pitelivät narun päitä – valmistautuen minä hetkenä hyvänsä tekemään sen viimeisen kiristysvedon, joka saattelisi entisen kuninkaan manalan maille.

Ihon tuntien kuinka lyhyeksi kasvaneen parran raapien ohimon ja korvan välistä ihoa, saaden pään kääntymään selvästä inhon osoituksesta sivulle, kehon tehden pakonomaisen liikkeen taaksepäin jottei saisi miestä yhtää lähemmäksi itseään, mutta alaselälle tunkeutunut käsi esti senkin kokonaan. Vaikka nuoremman kasvoilta näki selvän inhon tuota koko tilannetta kohtaan, tuota miestä kohtaan ja kaikelle mitä tuo sanoi, kuunteli jokainen pienikn järjen ääni sillä hetkellä noita sanoja, jotka soivat nuo lauseet viimeisenä asiana jonka kuningatar saisi tietää tuosta miehestä joka haukkoi vieläkin henkeä polvilleen maassa kahden muun miehen valmistautuen viimeistelemään aloitetun.

Silmien jotka olivat pysytelleen koko tuon ajan miehen silmissä, jotka olisivat saaneet tahtoessaan vaikka itse helvetinkin jäätymään. Vaikka varmasti moni muu, jonka Zay oli joutunut kohtaamaan olisi varmasti kääntänyt katseensa luovuttaneena jo ensimmäisen minuuttien joukossa, näki selvä viha tuota miestä kohtaan, silloinkin kun tuo kuoliniskun sijasta astuikin kauemmas.
Kivun tuntuen takaraivolla kun hiuksiin tartuttiin ja kuningatar käännettiin viimeisen kerran katsomaan näytelmää, jonka kulku riippuisi täysin valinnasta, jonka Azra oli olettanutkin kuulevansa: kumpi olisi tärkeämpi, aviomiehen henki vaiko valtakunta jonka tämä oli vapauttanut kahdessa vuodessa siitä kärsimyksestä, jonka hänen isänsä aiheuttaman pelko oli luonut ja joka oli vähitellen myös turmellut itse kaupungin kuin myös sen asukkaatkin yksikerrallaan, mutta siltikin varmasti.
Kellertävän katseen seuraten pakotettuna tapahtumaa, nähden selvästi kuinka jokainen pettureista valmistautui asemissaan seuraamalla parvekkeelle jossa mies ja nainen seisoivat. Sethin hengityksen kereten tasaantumaan sen verran että tämä pääsi nostamaan edes itseään kunnolla polviensa varaan rojahtaneesta asennosta jonka hengenhaukkominen oli aiheuttanut, alkoivat jalat nousta siitä taas hitaasti ylös seisoma asentoon, vaikka kaulalle asetettu viritelmä hieman rajoittikin liikkumista, sai tuo kovia kokenut mies nostettua edes kasvojaan sen verran ylemmäksi, jotta tummemmat silmät saisivat katsoa Azran kellertäviä silmiä, joiden iiriksissä paistava viha oli kuin peilikuva vastaanlaittavasti petoeläimestä, joka oli ajettu nurkkaan vailla minkäänlaista tilannetta päästä pois. Kohottautui miehen kasvoille hitaasti lähes olematon hymy, joka kuitenkin merkitsi jotain kaksikolle vaikkei sanoja pystynytkään puhumaan. Tuntui kuinka sydän olisi pysähtynyt siihen paikkaan.

Pelkän yksinkertaisen nielaisunkin tapahtuen tuonakertaa vaikeammin kuin nainen olisi halunnut, tuskin sekään jäisi Zayltä huomaamatta, kun silmät hakeutuivat arvioimaan tilannetta ja valintoja, vaikka Azra tiedostikin jommankumman päätöksen vievän jokatapauksessa siihen mihin Zay halusikin. Tuolla olisi sen verran valtaa käsissään, jotta tuo saisi politikot puolelleen helposti mikäli kuningatar valitsisi miehensä, joten hänen eloonjäämisensä ei edes riippunut täysin hänestä itsestään, vaikka hänen olemassa olonsa tietenkin helpottaisi prosessia huomattavasti. Jos taas hän valitsisi valtakunnan, olisi eloonjääminen ja kuolema yhtä mahdollinen, vaikka uskoikin Zayn mestauttavan hänet samantien kunhan tilaisuus löytyisi.

"Sinunlaisesi saasta ei ansaitse nousta valtaistuimelle, vaikka itse jumalat laskeutuisivat taivaalta todistamaan tätä kaikkea."

Selvästi heikommassa kunnossa olevan miehen yrittäen nousta ylöspäin mutta vartiaston huomatessa tuon yritettiin tuota estää. Mutta sotilasarvostaan tunnettu mies, ei moisesta välittänyt. Tilanteen alhaalla kärjistyen pian niinkin pahaksi että tilannetta seuraavat silmät näkivät selvästi kuinka yksi toisensa jälkeen, joka uskaltautui astua vähänki lähemmäksi löysi paikkansa kuolleena entisen kuninkaan edestä mutta jossain vaiheessa tilanne vain karkasi käsistä.
Ajatuksien pyytäen monen monta kertaa anteeksi tuolta ylemmältä tahalta vastauksensa puolesta, sekä tuolta mieheltä joka taisteli henkensä puolesta viimeiseen asti vaikka tuon kohtalo oli jo sinetöity, vieläpä miehen omasta valinnasta uhrautua vaimonsa sekä vaivalla kasvatetun valtakunnan hyväksi.
Kellertävien silmien sulkeutuen hitaasti kostuneen katseen tielle ja pään painuen hieman alemmas kun aika suorastaan pysähtyi siihen paikkaan. Naisesta tuntuen kuinka hengitys ei enään päässyt keuhkoista sisään eikä ulos, kun aurinko alkoi hitaasti nousemaan ylös horisontin ja lukuisten talojen takaa, toivottaen uuden päivän tervetulleeksi, valmistautui Azra puolestaan omaan kohtaloonsa, jonka hän oletti olevan kuolema oman kansansa edessä.
"Aurinko nousee. Aika on loppu." muinaiselle kielen lausuen hymähtäen, kyyneleen päästen valumaan pehmeää poskea pitkin leualle, josta se tipahti alas parvekkeen valkealle kaiteelle.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:53

Hitaasti. Hyvin hitaasti aurinko alkoi nousta korkeammalle taivaanrannan takaa. Yön jäljiltä jääneen hämäryyden värityksen alkaen muuttumaan kirkkaammaksi ja polttavammaksi. Ilman väreillen mystisesti hiljalleen lämpenevän hiekan yläpuolella. Auringon valon edeten kaupungin halki, sen samaisen aukion poikki jossa veri virtasi valkealle kivetykselle, ylös palatsin seinää pitkin ja lopuksi Azran kellertäviin silmiin, jotka alkoivat loistaa kullan tavoin. Sen hetken ajan silmien kuuluen niin erikoislaatuisiin, että olisi voinut luulla niiden kuuluvat itse jumalattarelle. Auringon säteiden kiiveten viimeiseksi ylöspäin Zayn kasvoja – valon saaden sähköisyyden syvenemään iiristen värityksessä. Vanhemmat kasvot olivat edelleen ilmeettömät, mutta jos osasi katsoa tarkkaan pystyi huomaamaan leukaperien kiristyneen Azran päätöksen takia. Hyvä on. Zay oli antanut nuoremmalle mahdollisuuden toimia järkevästi, mutta tämä oli valinnut marttyyrinä olemisen kuten myös Sethikin. Tuon lannistetun kuninkaan suostumatta odottamaan enää loppuansa - vaan tämä aikoisi kokea kuoleman miekan terän kautta, kuten pohjoiskansan sotilailla oli tapana.

Jalkaterän potkaisten nuorempaa polvitaipeisiin, että tämä kaatuisi polvilleen. Zay oli kyllä ymmärtänyt mitä Azra oli sanonut egyptin muinaisella kielellä. Hänen tuntien tuon kyseisen kielen liiankin hyvin sillä sitä oli käytetty kommunikointiin vanhassa salaseurassa. Juuri tuossa kieroutuneessa yhteisössä, jonka hän aikoisi tuhota lopullisesti kadoksiin maan päältä. Käden, jonka kyynärvarren suojasta terä oli esillä, kohottautuen taaksepäin. Auringon säteiden välkähtäen hopeisesta terästä, jonka pintaan oli kaiverrettu salaseuran symboli ennen kuin sen ylitse oli raapaistu selvä viiva jollakin terävällä. Keuhkojen vetäisten ilmaa sisäänsä oli käsi lähtemässä viemään sen kuolin iskun loppuun, mikä lopettaisi Azran valtakauden tuon kyseisen päivän aamun sarastukseen. Terän ehtien nytkähtämään eteenpäin kunnes liike pysäytettiin voimakkaalla otteella ranteen ympäriltä.

Zayn kääntäen päänsä takavasemmalle – kohtasivat silmät auringon voimasta kiiltävän hopeisen katseen, joka lamaannutti kenet tahansa kuolevaisen. Ajan kadoten tilasta ja ympäristön tapahtumista tullen merkityksettömiä. Anubis ei ollut ilmestynyt palatsiin mahtipontisessa sotilasasusteessa vaan tämä oli pukeutunut mitättömän näköiseksi palvelijaksi, jonka pitkien hihojen alle piiloutuivat piiloterät. Sormien tiukentaen otettaan ranteen ympäriltä ja käsivarsilihasten alkaen jännittymään – käynnistyi aika uudelleen. Yksinkertaisen terävien sanojen käskien Azraa juoksemaan käytävään ja sieltä rappusia alas pohjakerrokseen asti, missä Alba olisi tätä vastassa. Zayn päätyen kiskaistuksi yhdellä vaivaisella nykäisyllä kohti Anubista, joka paiskasi esikoisensa voimalla huoneen poikki. Zayn totta kai kierähtäen jaloilleen kuten aikaisemmissakin yhteenotoissa, mutta tällä kertaa Anubis otti välimatkan parilla harppauksella umpeen ja tarttuen kaksin käsin nuorempaa niskasta ennen kuin paiskasi toisen raivosta karjaisten seinään, joka antoi periksi. Zayn karismaattisen ulkomuodon ollen hetkessä valkean pölyn likaama – tämän nousten pienien ja isojen seinätiilien seasta.

Anubiksen astuessa makuuhuoneen viereiseen tilaan – oli Zayn vuoro hyökätä vanhemman kimppuun. Anubiksen joutuessa selätetyksi – iskeytyi kyynärpää voimalla kohti, mikä tuli väistetyksi, jolloin marmoriseen lattiaan ilmestyi selvä kuoppa iskun voimasta. Koristepalojen lentäessä ilmaan ja viiltäen kaksikon kasvoja, joihin kumpaakaan ei ilmestynyt minkäänlaista naarmua. Anubiksen kierähtäessä ensimmäisenä niskanpäälle – kietoen jalkansa kuristusotteeseen Zayn kaulan ympärille ja ehtien naulitsemaan toisen käsistä paikoilleen, mutta vapaaksi jäänyt käsi ehti vapauttamaan nuoremman altavastaajan asemasta. Zayn kierähtäen kissamaisesti ylös, ponkaisi Anubis selältään lähes suorille jaloille. Zayn katseessa häivähtäen hetken selvä iva/kunnioitus; Ei paha tuollaiselta ikälopulta.
Yllätyshyökkäykset olivat jääneet taakse. Kummankin nyt seisoen vastatusten tuolla yksinkertaisessa huoneessa, joka muistutti jonkinlaista lukusalia.
”Anubis.”
”Zay.”
Isän ja pojan tervehtien toisiaan kylmän muodollisesti. Kummankin hivellen sormellaan piiloterän laukaisupainiketta. Painon noussen enemmän päkiöiden varaan, pinkaisivat kumpikin juoksuun toisiaan kohden ja kun kohtaaminen lopulta tuli alkoivat nämä mitellä voimiaan lähitaistelukontaktien tasolla, jotka kumpikin oli salaseurasta oppinut ja kehitellyt sitä vuosien saatossa omanlaiseksi. Veren lentäessä terän sivalluksien voimasta. Näillä kummallakin miehelle oli vahvuutena – etteivät nämä voineet vahingoittua ulkopuolisen toimesta, mutta kun vahingoittamisen teki toinen sieluton – oli vahinko näkyvä ja voimia vievä, mutta ei suonut oikeutta kuolemaan.

Jalkojen menettäen viimeisenkin rippeen tasapainostaan, laskeutui Azra väkisin voimalla polviensa varaan kylmälle parvekkeen laatoitukselle, jota vain nousevat auringon säteet lämmittivät polviin asti ylettyvän housukankaan lävitse, alkoi Azra hitaasti tiedostamaan tapahtumia entisestä selvemmin mitä olisi tapahtumassa seuraavaksi. Mutta silti Azra ei pelännyt kuolemaa, vaikka jokainen sekuntti toi tämän lähemmäksi tuota väistämätöntä jonka tämä itse olisi mielellään jättänyt kokematta vasta vanhuuden päiviinsä asti kun mitään ei oltaisi enään tehtävissä, mutta jos piti valita kuoleman ja Zayn astumisen valtamistuimen välillä... valitsi hän tuon ensimmäisen ilomielin. Käsien asettuen sivulle rentoina, kehon jääden odottamaan sitä viiltävää iskua, joka lopettaisi sen kaiken yhdellä kertaa.
Sitä kuinka viiltävä kipu lävistäisi koko kehon terän iskusta elintärkeisiin elimistöihin, jonka jälkeen kylmyys joka ei poistuisi kehosta kuin vasta viimeisen henkeyksen jälkeen jonka tälle suotiin kuin hyvästiksi tuolle maailmalle sillä kertaa ennen toista elämää.

Iskua koskaan tulematta, mutta sen sijaan kuulivat tarkat korvat selvästi jonkun tarttuvan voimalla kiinni jostain, sai se pään kääntymään taakse olkan ylitse kohdatakseen Anubiksen joka oli tarttunut Zayn aseesta jonka tarkoitus oli ollut antaa viimeinen kuolinisku kuningattarelle.
Hetki noiden kahden välillä... oli sanoinkuvaamaton. Azran nähden ensimmäisen kerran mestarinsa silmistä jotain, mitä tuo vanhempi mies oli piilotellut kaikki ne vuodet kasvateiltaan, minkä tuo kuitenkin osoitti nimenomaan tuota kyseistä miestä kohtaan, joka näytti hämmentyneeltä nähdessään toisen siellä. Se ehkä tuntui useilta minuuteilta, vaikka todellisuudessa kyse oli vain muutamasta sekunnista kun Azra ymmärsi hämmennyksensä seasta nousta nopeasti ylös maasta pois tieltä, - samassa vanhimman heittäen nuoremman miehen jo niin helpon näköisesti huoneen poikki, - miehen käskien koruttamasti nuorimmaisesti lähtemään. Azraa tarvitsematta kehottaa kahta kertaa, mutta astuessaan ulos ovista käänsi tämä vielä viimeisen kerran katseensa olkansa ylitse, näkemättä enään kuitenkaan sitä mitä tuon huoneen sisällä tapahtui kahden saman veren edustajien välillä.
Ripeääkin ripeiden, vaikkakin kivuliaiden juoksuaskelten vieden niitä lukuisia portaita alas noita käytäviä pitkin jotka muistuttivat suorastaan labyrinttiä niille ketkä eivät niitä tunteneet, - näkivät silmät tietyn välein maassa makaavia sotilaita ja vartijoita, jotka olivat joko tajuttomia tai kuolleita, - kiireessä kun harvemmin tarvitsi tuollaista katsoa, mutta päätteli Azra nopeasti 'pelastuspartion' vain hoitaneen tieltä ne ketkä olivat uhanneet operaation paljastumista tai olivat alkaneet epäilemään jotain.
Käytävän ja portaikon vaihtuen toiseen, kunnes viimein näkymä vaihtui karummaksi kun askeleet veivät kivikkoportaikkoa pitki alemmaksi, jossa tyrmät sijaitsivat muiden huoneiden rinnalla, joiden ei nähty tarpeeksi ulkopuolisille nähtäväksi. Seinällä lepäävän lyhdyn tullen kaapatuksi mukaan, sillä mitä alemmaksi tie vei, sen pimeämmäksi nuo muuttuivat.
Vasta kun viimeinenkin porras askelma oli otettu, näkivät pimeyteen jo puoliksi tottuneet silmät tutun tytön, jonka juoksuaskeleet ottivat enemmän kuin mielellään kiinni nopeasti.

Azra ei sitä vielä tiennyt mitä he tekivät siellä, mutta Alban tehtäväksi oli jätetty viedä kuningatar mahdollisimman nopeasti tyrmien alapuolella olevien hylättyjen tunnelien kautta ulos palatsista satama-alueelle, jossa majatalon omistaja sekä Chad odottivat järjestetyssä kauppalaivassa, joka veisi nämä muiden lähtevien kauppalaivueiden mukana kaupungin ulkopuolelle sillä Azraa tultaisiin etsimään vielä pitkään tapahtumien jälkeen, eikä kaupunki ollut enään turvallinen kuningattarelle, Chadille joka oli osoittautunut Zaylle petturiksi, eivätkä Alba, Anubis tai Sinkään olleet kovin turvassa enään, sen tehden heistä kaikista väliaikaisesti pakolaisia, vaikka nuorimmaisille ei oltu suotu edes selittää sanaa siitä mitä oli todellisuudessa tekeillä. Laivan ollen viimein lähtökunnossa, tunsi Sin selvästi tuon keski-iän ylittäneen miehen, josta oli kuitenkin ollut enemmän kuin tarpeeksi apua heille kaikessa tapahtuneessa, tuon katseen itsessään tiesi kuopus samantien mitä tuo ajatteli.
Ennen kuin kaikki olivat hajaantuneet hoitamaan kukin omia osioitaan, oli Sinille jätetty vielä yksi osia suunnitelmasta, joka neuvotti viemään heidät kaikki turvaan, ennenkuin Zayn puolelle siirtyneet sotilaat ja muut petturit huomaisivat jonkin olevan hullusti ja mahdollisesti aiheuttaisi valheellisen hälytyksen joka heidän mahdollisuutensa pelastamiseen vähenisivat, - vaikka mikä olisi. Sin oli luvannut tuon, sillä heillä oli ainakin yksi hyvin kriittisessä tilassa oleva, sekä yksi joka haluttaisiin Zayn eteen elävänä tai kuolleena tuosta hetkestä eteenpäin, joten epäröinnille ei tosiaankaan jäisi varaa.

Vaatimattoman näköiseen kauppalaivaan päästyään – oli Alba saatellut Azran kannen alle ja ojentanut tälle yksinkertaiset vaatteet, jotka saisivat toisen ulkomuodon käymään vähän enemmän tavanomaisesta matkalaisesta. Vaatteisiin kuuluen myös huivi, joka kätkisi Azran kasvot suurimmaksi osaksi. Alba ei puhunut mitään, mutta osoitti tarkoittamansa yksinkertaisin käsielein, joita toinenkin varmasti ymmärsi. Jätettyään Azran vaihtamaan vaatteita rauhassa, kipusivat askeleet takaisin kannelle ja siellä oikean puoleisen kaiteen luokse, minkä eteen oli aseteltu tynnyreitä vieretysten. Chadin istuen yhdellä niistä ja nojaten kyynärpäillään polviinsa. Tämän kohottaen kasvonsa vasta silloin kun tunsi kämmenen laskeutuvan olkapäälleen – tuon yksinkertaisen eleen yrittäen vakuutella kaiken kääntyvän kyllä hyväksi ja pyytäen sotilasta jaksamaan vielä hetken. Kauppalaivassa ei ollut tilaa sairaille, jonka vuoksi Chadin oli pysyteltävä väkisin pystyssä vaikka aaltojen keinuntakin teki sinä hetkenä pahaa.

Vihreiden silmien uskaltautuen lopuksi katsomaan sen pienen kukkulan päälle, jonne pääkaupungin palatsi oli rakennettu – ei Alba tietoisesti tiennyt minne hänen olisi kohdistettava katseensa, mutta jonkin ylemmän voiman saattelemana silmät hakeutuivat itäsiiven ulompaan ja korkeimpaan kohtaan. Sydämen kiihtyneen rytmin saaden hengityksen värisemään ja silmien laajentuessa puhtaasta pelosta sekä epäuskosta.

Auringon säteiden langetessa juuri tuonne huoneeseen, jonne nuori sielu katsoi tietämättä sen tiloissa käydystä taistelusta, joka raakuudeltaan ei säästänyt kumpaakaan osapuolta. Zayn onnistuessa murtamaan terän, joka oli koko pituudeltaan esillä kyynärvarsisuojasta – häivähti silmien katseessa ivallinen hymy. Terän lentäessä ensin kattoa kohti ja kun se lähti välkehtien alaspäin - oli vain enää sekunneista kiinni kun kolahdus kuuluisi. Anubiksen jatkaen taistelemista, johdatellen esikoisensa huomaamatta lähelle seinää suoraan putoavan terän alapuolelle. Vanhemman napatessa yllättäen kummastakin kädestä kiinni ja riuhtaisten ne pään yläpuolelle. Veren roiskahtaen kummankin miehen kasvoille, jotka olivat toisistaan erossa vain kahden sentin päässä. Anubiksen päästäen irti piiloterästä, jonka tämä oli iskenyt kaikilla voimillaan Zayn kämmenten lävitse takana olevaan seinään. Kummankin osapuolen hengityksestä kuullen selvän hengästymisen. Anubiksen alkaen ottamaan kiireettömiä perääntymisaskelia, alkoi Zayn silmien väri muuttua hopeiseksi, mikä kuvasti sitä sanoin kuvaamatonta vihaa, jota tämä tunsi isäänsä kohtaan. Vihan yltyessä entisestään kun nuorempi huomasi – ettei saanut riuhtaistua käsiään vapaaksi. Tämän joutuen taas jälleen kerran katsomaan kuinka isänsä erkani kauemmaksi, antamatta Zaylle sitä mitä tämä havitteli. Anubiksen astuen ulos rikkoutuneesta ikkunasta mitättömälle reunalle, joka sijaitsi merelle päin. Tuulen henkäisten vasten vanhemman miehen kasvoja – oli se kuin jumalten suoma osoitus, joka uskotteli näiden varjelevan seuraavan teon aikana. Vartalon kaatuessa eteenpäin – kantautui tuulen mukana Zayn raivokas huutaminen kun tämä kirosi isänsä ja tulisi tuhoamaan kaiken mikä olisi toiselle tärkeintä. Tuulen vihellyksen vahvistuen nopeuden kiihtyessä. Anubiksen sulkien silmänsä vastan kolmen metrin päässä meriveden pinnasta, jonka lävitse vartalo sukelsi pitkän pää edellä hypyn jälkeen.

Alba oli jäänyt seisomaan kaiteen eteen ja puristi sormillaan puista estettä rystyset valkoisina. Tämä olisi hypännyt jo aikoja sitten mereen pelastamaan mestariaan – jos Chad ei olisi napannut olkavarresta kiinni ja vakuutellut rauhoittavalla äänellä – ettei kaikki ollut sitä miltä näytti. Alban haluten uskoa kuulemansa todeksi, mutta järki sanoi sen olevan mahdotonta noin korkean pudotuksen jälkeen. Kallion läheisyydessä oli kivikkoa ja kaikkea muuta vaarallista, se oli yksinkertaisesti mahdotonta. Vihreiden silmien laskeutuen alaviistoon ja hengityksen väristen pidätellystä itkusta. Aaltojen keinuttaessa merenpintaa tasaisesti, peittivät ne allensa äkilliset pyörteet, jotka jokin muu sai aikaiseksi. Ilmakuplien alkaessa nousemaan pintaan suoraan kauppalaivan vieressä, tunsi Alba kuinka sydän alkoi takoa jännityksestä. Epäuskon muuttuen odottamiseksi. Surun muuttuen ilon kyyneleiksi kun katse sai nähdä Anubiksen sukeltavan esiin pinnan alta. Vanhemman tarttuen laivan kyljessä roikkuvaan köyteen – ettei vajoaisi uudelleen pinnan alle. Toisen käden pyyhkäisten märkiä hiuksia taemmas ja hymyn piirtyen naarmuisille kasvoille, jossa tutun hopeiset silmät loistivat kilpaa auringon valon kanssa. Anubiksen rauhoitellen oppilastaan tuolla pienellä eleellä vaikka ajatukset tiedostivat hyvin, että ongelmat oli vasta alkamassa.

Alban ja Azran päästen turvallisesti laivan kyytiin, valmistauduttiin vuorostaan yläkannella jo lähtöä varten, vaikka kukaan ei olisi varma miten vanhimmalle olisi käynyt tehtävän aikana. Chadin ja Sinin ollen ainoita tuosta ryhmästä, jotka tiesivät mikä Anubis oli todellisuudessa ja miksi tuo näytti parantuvan pahimmistakin haavoittumisista ennätysvauhtia joka kerta entistä taistelutahtoisempana, mutta valitettavasti Sin tiesi totuuden myös Zaystä ja menneisyydestä joka oli luonut tuosta miehestä sellaisen kuin tuo nykyisin oli. Sen aiheuttaen huolta, sillä Zay oli kaikkea muuta kuin typerä, - ja mies tiesi sen itsekin ja osasi myös käyttää vahvuuttaan häikäilemättömästi hyväkseen saadaksen tahtomansa.
Käden irrottaen viimeisenkin otteen paksusta köydestä joka oli pidellyt laivan liikkumattomana satamasta, lausui nuorempi osapuoli vielä auttavalle miehelle kiitoksen kaikesta tuon avusta vaikka tuo viattoman näköinen majatalonpitäjä tiesi joutuvansa teostansa varmalla hirttoköyden jatkoksi maanpetturuudesta, mikäli tuon apu kävisi ilmi. Miehen vain vastaten, jos hän tosiaan joutuisi köyteen kuningattaren hengen pelastamisesta, olisi se kaikki sen arvosta, katsoi Sin hymyillen, pään tehden pienen pudistusmaisen eleen.

Kauppalaivan lähtien hitaasti liikkeelle hitaasti, kuulivat kaikki silloin voimakkaan läiskähdyksen takaa, sen kertoen jonkin painavan laskeutuneen vauhdilla veteen, ja voimalla, kääntyivät silmät tuohon samaan suuntaan missä Chad ja Alba seurasivat myöskin tilannetta.
Sinin tietäen Alban ajatukset pudotuksesta, joka olisi normaalin ihmisen tapauksessa käynyt järkeen samantien mutta kun kyse oli Anubiksesta... Chadin yrittäen rauhoitella nuorempaansa, ja olemaan kärsivällinen, joka palkittiinkin pian ylösnousemiselle laivan vierustassa, hymyili Sin itsekin pienesti kiiruhtaessaan auttamaan vanhimman ylös vedestä, leikittelevän äänen hoputtaen vanhusta nousemaan ylös jotta he pääsisivät lähtemään vihdoista viimein ennenkuin he vanhentuisivat eläkeikään asti.


Siveltimen vedon värjäyttäen valkean taulukankaan uudella värillä teoksen muihin värimaailmaan, johon oltiin käytetty paljon aikaa ja työtä saadakseen juuri sellaisen teoksen jota oltiin suunniteltukin. Harmaan silmäparin, joiden iiriksien väri oli korostunut mitä enemmän ikää oli karttunut, vilkaisten taulun takaa tuota pientä poikalasta, joka tuntui innostuvan pienestäkin asiasta mitä tämä näki edessään, tietämättä oikein pitäisikö tämän leikkiä jalkapallolla, jahdata ympärillä pörrääviä hyönteisiä vaiko tutkia jotain muuta luonnonerikosuutta mikä sai lapsen utaliaisuuden äärirajoille.
Kesäisen tuulen saaden hiukset heilumaan sen tahdissa, hymyili äiti esikoiselleen lempeästi tuon vilkaistessa tätä kohti. Andrean nostaen kättänsä nopeasti äidilleen vilkuttaakseen tuolle, samalla kun toinen käsi eksyi varoen kohti ruusupensaikkoa tuon edes ymmärtämättä.
Iloisesti aloitetun naurun loppuen lyhyeen ja sen tilalle noussen pelästyksestä johtuva itku, joka sai Eveyn nousemaan samantien paikaltaan ja astelemaan esikoisen luokse.
Andrean ojentaen kätensä näytille vanhempansa laskeutuessa tuon kanssa kasvokkain, sen sijaan että tämä olisi jäänyt ylemmälle tasolle torumaan toisa, niinkuin useimmat vanhemmat olisivat tehneet. Itkun muuttuen hitaasti niiskutukseksi kun pienempi käsi tunsi hellän puhalluksen punertavien huulien välistä juuri sille alueelle mihin lapsi itse oletti sattuneen, vaikka todellisuudessa säikähdyksellä oli enemmän tekemistä kuin itse ruusupenkillä, joka ei ollut onnistunut vahingoittamaan varomatonta Andreaa kuitenkaan. Rauhoittavan äänen lausuen ettei ollut käynyt kuinkaan, katsoivat hopeanväriset silmät rakastavasti takaisin nuoremman omia jossa näkyi sekä isän että äidin silmienvärit sopusoinnussa keskenään sen sijaan että Andrea olisi perinyt vain toisen vanhemmistaan, nostivat kädet varoen pienempää syliinsä kainaloiden alta, mutta sen sijaan että tämä olisi kääntynyt ympäri palatakseen takaisin sisälle, jäi Andrea suorien käsien varaan, Eveyn pyörähtäen muutamia kertoja ympäri.
Äkillisen surun kadoten kuin taikaiskusta unholaan, takapihan täyttäen lapsen iloinen nauru, kuin koko itkun purkausta ei olisi koskaan ollutkaan.

Ylemmässä kerroksessa sijaitsevaan työhuoneeseen ei aurinko enää paistanut suoraan sinä päivänä – sillä ikkunat sijaitsivat enimmäkseen länteen, jossa meri avautui laajana. Tuo sama näkymä oli näkynyt työhuonetta käyttävälle miehelle jo monen vuoden ajan ja siltikään tämä ei ollut missään vaiheessa kyllästynyt näkemäänsä. Tuon yksinkertaisen ja siltikin omalla tavallaan mystisen näkymän rauhoittaen mieltä, joka kiireiden keskellä tuppasi vajota vääjäämättömään noidan kehään. Käsien selaten otteessaan valokuvia, joista kukin kuvasi vanhan kirjan avonaisia sivuja. Sen kirjan, joka tuonakin hetkenä oli piilotettuna De Fiore suvun talon alapuolella sijaitsevaan holviin, jossa suvun esi-isät olivat henkisesti läsnä tai niin ainakin Giovanni oli sanonut esikoiselleen kun tämä oli alkanut kyselemään missä isänsä kävi lähes päivittäin ja keitä tämä oikein tapasi.

Taas yhden kuvan, jossa näkyi vain yksi täyteen kirjoitettu kirjan sivu, päätyen lasketuksi pöydälle niiden muiden kuvien jatkoksi, mitä mies oli käynyt jo aikaisemmin lävitse aamulla. Merenpihkan värisen katseen suuntautuen samalla vahingossa pöydän kulmalle, jonka päällä lepäsi vieläkin koskematon ruokatarjotin. Vatsan äännähtäen nälästä. Giovannin kuitenkin kääntäen katseensa pois ja puistellen päätänsä pienesti ajatuksilleen. Hänen olisi ymmärrettävä ja löydettävä etsimänsä – sillä tätä nälkää ei mikään ruoka kyennyt sammuttamaan. Tieto ravitsi häntä ja ilman sitä ei ollut mitään. Katseen aloittaen uuden kuvan tulkkaamisen vaikka tuona hetkenä Giovannista tuntui – ettei hän ymmärtänyt yhtään mitään näkemästään. Hän oli työskennellyt noiden kuvien parissa jo kaksi vuorokautta, mutta mitä enemmän hän oli lukenut - oli lopettaminen käynyt koko ajan mahdottomammaksi. Giovanni kuului luonteeltaan etsijöihin, jotka halusivat ymmärtää ja oppia uutta tietojensa ulkopuolella olevasta.

Kuolevaisen olemus oli kuitenkin heikko ja se toi omat esteensä. Giovannin joutuen lopettamaan hetkeksi lukemansa ja hieraisemaan silmiään, jotka alkoivat jo väsyä pienen ja hankalasti tulkattavan tekstin lukemisesta. Kurkun rykäisemisen saaden silmät avautumaan uudelleen ja jatkamaan lukemista. Ajatuksia välillä vetäen itseensä oikean ranteen merkki, jota oli alkanut polttelemaan kummallisesti viikon sisällä. Sitä suuremmalla syyllä Giovanni halusi ymmärtää.

Tuon oven, jonka taakse kätkeytyi työhuoneen tapainen tila, jossa Andrea tiesi isänsä työskentelevän silloin jos työt eivät olisi jääneet itse työpaikalle, tai yksinkertaisesti jokin oli vain jäänyt kesken. Ainakin näin viattomalle mielelle oltiin selitetty, vaikka eihän todellisuus ollut aivan noin yksinkertainen mutta toisaalta, harvemmin Andrean ikäiset edes ymmärsivät sitä kaikkea mitä aikustenkin oli vaikea ymmärtää todeksi.
Esikoinen meni hyvin harvoin lähellekään tuota kyseistä huonetta, ajatellen että mitä nopeammin Giovanni saisi työt tehty, sen nopeammin tuo pääsisi leikkimään pojan kanssa ennenkuin seuraava päivä veisi tuon kenties pois moniksi päiviksi.
Mutta sillä kertaa, oli jääräpäisyyden ja uteliaisuuden yhdistelmä vienyt voiton Andreassa, joka ei ollut nähnyt isäänsä kuin viimeksi aamulla, vaikka tuo oli luvannut tulla leikkimään hänen kanssaan ennen iltaa! Kärsimättömän lapsen edes ymmärtämättä vielä koputtaa kohteliaasti, avautui ovi hitaasti sen verran auki että tämä pääsisi livahtamaan sisään, silmien kohdaten isänsä joka istui mietteliäänä papereiden kimpussa.
"Isä!"

Lyhyiden, vaikkakin yllättävän nopeiden juosuaskelten lähtien harppomaan nopeasti välimatkan umpeen vanhemman ja lapsen välillä, joka hiljensi tahtiaan vasta ohitettuaan työpöydän, ja kierrettyään isänsä vierelle. Pienten käsien nousten sivulta tarttuakseen vaatekankaaseen, alkaen kiskomaan tuosta saadakseen edes hetkeksi isänsä lopettamaan työt "Lupasit tulla leikkimään kanssani ennen iltaa! Kohta pitää mennä jo nukkumaan! Mutta sinä lupasit!"
Äänen joka voimistui jokaisen jankkaamisen myötä kovemmaksi, kuuluen käytävään asti auki jääneestä ovesta, - tiesi Evey esikoisen jatkavan tuota samaa vielä kauan, kunnes Giovanni joko häätäisi tuon tekosyyn varjolla tai hyssyttelemällä heidän kerkeävän myöhemminkin, mutta mitä kauemmin Andrea jatkaisi jankata, sen paremmin vanhemmat ymmärtäisivät ettei tuo jaksaisi odottaa ehkä niin kauaa.

Andrean tosiaan jatkaen tuota samaa vielä useita minuutteja, alkoi tuo kuulostamaan pikkuhiljaa rauhallisemmankin ihmisen korvissa ärsyttävältä, kuin rikkinäinen soitin joka toisti yhtä ja samaa musiikin kohtaa uudelleen ja uudelleen, pääsemättä eteenpäin, alkoi ääni vaieta olemattomaksi kunnes se hiljeni kokonaan esikoisen huomaten naisen ovenkaarmilla nojaamassa, joka keskeytti tilanteen pyytämällä poikaa antamaan Giovannille työrauhan, sillä aurinkokaan ei ollut vielä täysin laskenut joten isä kyllä kerkeäisi myöhemminkin leikkiä. Oletuttaen siis että Andrea osaisi käyttäytyä siihen asti. Äidin nähden esikoisen silmistä tämän ollen aikeissa kapinoida vanhemman pyyntöä vastaan, mutta kun välimatka väheni tuon naisen toimesta, joutui nuorempi lapsi luovuttamaan sillä kertaa, vaikka selvästi murjottava ilmi nousi kasvoille, johon vielä päälle irvistettiin sekä Giovannille että Eveylle ennenkuin uudet juoksuaskeleet veivät pois huoneesta, ei Evey voinut olla huokaisematta. Vanhempana oleminen ei tosiaankaan ollut helppoa, eikä tulisi olemaankaan kun nuorempi tiesi tasantarkkaan mitä tulisi olemaan edessä esikoisen vielä kasvaessa.

Askelten, jotka veivät lähes äänettömästi työpöydän ympäri, sormenpäiden koskettaen varoen Giovannin ihoa sen tullessa vastaan. Sormenpäiden kiiveten hitaasti vaatekerroksen alle jäävävien käsivarsia pitkin hartioille, lähtemättä etenemään tuosta edemmäksi. "Oletko saanut mitään uutta selville?" Naisen äänen kysyessä korvan viereltä, jonne pää oli laskeutunut nähdäkseen paremmin kuvat tuosta muinaisesta kirjasta, josta Evey tiesi miehensä etsivän jotain tiettyä, vaikkakin mitä? Sitä he kumpikaan eivät tienneet, mutta Giovannia tuo kyseinen oli jäänyt vaivaamaa ja ajanut lopulta lähes asumaan tuossa samaisessa huoneessa lähes kahden päivän ajan, - josta myös Andrea oli ilmeisesti hieman vihainen isälleen kun "työt menivät hänen edelleen".
Etusormen silittäen karhealta tuntuvia hiuksia korvan takaa, samalla kun huulet uskaltautuivat painautumaan sen hetken kestäväksi ajaksi ohimolle jonne Evey ylttyi sillä hetkellä helpoiten tuosta asennosta työtuolin ollessa kaksikon välissä selvästi.

Oven alkaessa raottumaan varoen auki – oli se aiheuttanut vain hiljaisen narisemisen, joka ei paljoa keskittymistä herpaannuttanut. Giovannin siis ohittaen kyseisen äänen vaikkakin aistit muuttuivat sen hetken ajaksi valppaammiksi. Terävän ja yllättävän kovan äänen huudahtaessa hänen nykyisen tittelinsä varmasti muidenkin lähellä olevien kuultavaksi oli lähellä - etteivät kädet päästäneet vahingossa irti papereista äkillisen säikähtämisen lomassa. Andrean huudahdus oli toiminut todella tehokkaana herättäjänä ajatuksille, jotka olivat vajonneet niin monimutkaisiin syövereihin – ettei lapsi kykenisi ymmärtämään niitä vielä moneen vuoteen. Parkettilattiaa vasten kuuluen pian kantapää painotteinen juokseminen, joka otti tuon mitättömän välimatkan umpeen. Giovannin seuraten Andrean menoa kulmiensa alta – jos lapsi uhkaisi satuttaa itsensä noin päättömällä menolla. Lapselle napakan otteen tarttuessa pian vasemman käden hihasta kiinni. Otteesta tuntien heti – ettei Andrea aikoisi päästää irti ennen kuin saisi tyydyttävän vastauksen isältään, joka oli taas laskenut katseensa oikean käden pitelemään paperiin.

Giovannin kuunnellen esikoisensa jankkaamisesta ne ensimmäiset lauseet, joihin vastattiin rauhallisesti vaikkakin kyseinen inttäminen ärsytti jo valmiiksi väsynyttä mieltä. Isän muistuttaen lapselleen, että tuona päivänä hän tekisi töitä lähemmäs iltapäivään asti, mutta aikoisi silti pysyä sanojensa takana lupauksestaan. Hän oli luvannut viettävänsä aikaa Andrean kanssa. Tarvitsiko sitä isän edes luvata? Eikö se ollut loppujen lopuksi itsestään selvä asia? Esikoisen kuitenkaan lopettamatta inttämistään itsepäisen luonteensa takia, sanojen vaimentuen vasta useiden minuuttien jälkeen ja sekin tapahtui Eveyn ansiosta. Äidin onnistuen edelleen käyttämään sanojaan taitavasti Andrealle, joka kuin ihmeen kaupalla suostui kompromissiin. Samojen tömisevien juoksuaskelten vieden ulos huoneesta, oletti Giovanni automaattisesti Eveyn poistuvan myös työhuoneesta - sillä tämä hyvin harvoin laski esikoisen omille teille. Olihan heidän apunaan ne pari ihmistä, jotka auttoivat pitämään kartanon ja sen ympäröivän maan hyvässä kunnossa, mutta kumpikin heistä oli sen verran huolehtivainen, että pitäisivät esikoistaan itse silmällä.

Eveyn kiertäessä työpöydän ja tuolin taakse – erotti Giovanni vaimonsa liikkeet sivusilmässään. Miehen katseen pysyen edelleen alaviistossa lukemassa. Silkin pehmeän äänen kumartuessa kuiskaamaan korvan lähelle – porautui nuo jokainen sana niiden tiiviiden ajatusten lävitse vaikka yleensä Giovannin keskittymistä ei rikkonut mikään. Käden laskematta vielä paperista irti kuin yrittäen osoittaa tuolla mitättömällä teolla, että työt olivat vielä kesken. Siron sormen kosketuksen tuntuessa korvan takana – oli se kuin vaatimaton pyyntö lepäämään edes hetken etsimisen lomassa. Paperin alkaen laskeutumaan hiljalleen alaspäin. Silmien sulkeutuessa siksi aikaa kun naisen huulet hipaisivat ohimon aluetta. Vaimean hymähdyksen henkäisten huulten lomasta. Hymyn kohottautuen kasvoille luovuttamisen merkiksi.
”En vieläkään tiedä miten sinä sen teet, että saat minut unohtamaan työni vaikka yleensä en näe enkä kuule niiden aikana yhtään mitään.”
Käden heittäen paperin pöydän päälle ja kohottautuen sen jälkeen Eveyn oman luokse, mikä lepäsi miehen hartian päällä sinä hetkenä. Giovannin pyytäen tuolla pienellä eleellä nuorempaa astumaan esiin työtuolin takaa ja istuutumaan pöydälle. Vanhemman siirtyen istumaan edemmäksi työtuolin reunaa, että pääsisi lähemmäksi naista – kohdaten toisen katseen sillä kertaa alaviistosta kun yleensä se oli toisinpäin. Jäntevien sormien laskeutuen ensin polvien päälle ja siitä vaivihkaa edeten reisien ulkoreunaa pitkin ylöspäin turhia kiirehtimättä. Eveyn takaa paistavan päivävalon syventäen miehen iiristen väritystä entisestään.
”Mitä sinä olet tehnyt minulle, mio caro*?” (*rakkaani)
Giovannin rikkoen hetken hiljaisella kysymyksellä, johon ei odotettu suoraa vastausta. Eveyn ei tarvitsisi koskaan vakuutella olemassaoloaan, ei koskaan. Hetki sitten niin tärkeiden asioiden hiipuen takavasemmalle.

Yleensä Evey astui tuohon huoneeseen vain tuodakseen Giovannille ruokaa mikäli alkoi näyttämään siltä että tuo laiminlöisi jälleen ruokailujen tärkeyttä työnteon ohella, mutta sillä kertaa hän voisi ehkä jäädä hieman pidemmäksi aikaa, ennenkuin mies häätäisi hänet pois häiritsemästä.
Eveyn katsoen kuinka Giovanni yritti pitää viimeiseen asti kädessä olevia papereita otteessa joka yritti sanattomasti sanoa töiden jatkuvan vielä naisen läsnäolosta huolimatta, valmistautui Evey erkaantumaan kauemmaksi, jännittyivät kädet hieman nostaakseen ne pois hartian päältä jättääkseen miehen rauhaan mutta sen sijaan alkoikin paperit laskeutua turvallisesti takaisin pöydän pinnalle muiden töiden päälle, katsoi nainen ensin kummastuneena mitä mies teki.

Giovannin hymähtäen ja lausuen ääneen kysymysmuodossa miten Evey sai tuon joka kerta palaamaan takaisin todellisuuteen, antoi nuorempi samalla johdattaa itsensä tuolin takaa vuorostaan nyt kiertämään ympäri tuohon pieneen tilaan jossa ei jäisi vaihtoehtoja asettautumisen suhteen joka olisi heille molemmille hyvä. Molempien käsien nojautuen taaksepäin pöydän pintaa pitkin, jonka koko pieni alue oli lähes kokonaan irtonaisten papereiden peitossa joita oli yritetty viimeiseen asti pitää edes jonkinlaisessa järkevässä järjestyksessä, mutta lopulta ei moiseen edes kiinnitetty huomiota kun työt veivät koko keskittymiskyvyn mennessään, - vaikka nyt se viimeinenkin yritys meni hukkaan Eveyn päästessä istuutumaan tuon sekamelskan päälle.

Iän mukana korostuneen hopeisen silmäparin kohdaten miehensä merenpihkanväriset, jotka puolestaan olivat tummentuneet parin yhteisten vuosien saatossa enemmän ja enemmän, tuoden samalla jokaiselle katsojalleen tiedoksi vanhemman elämänkokemukset ja viisauden jotka Giovanni oli todistanut useita kertoja niin töissään kuin suojeltavan kirjan suhteen. Nämä kaksi ominaisuutta saivat yleensä kenet tahansa miettimään sanomisiaan hieman tarkemmin, mutta Eveyn tapauksessa saivat nuo piirteet tuomaan tätä jokakerta lähemmäksi vuosienkin jälkeen vaikka pariskunta oli niiden aikana kokenut kovia, joista vain harvat uskoivat olevan edes mahdollista.
Jäntevien sormien kulkeutuen polvea pitkin ylemmäksi hitaasti, aiheuttaen kylmät väreet koko kehon lävitse, saaden hengityksen värähtämään tahtomattaan epätasaisemmin, ei katse kääntynyt siltikään pois toisesta. Auringon lämmittäen mukavasti selän puolta ikkunan lävitse, pääsi huulten välistä tuolloin vahingollinen naurahdus sanojen myötä, johon ei suoraa vastausta olisi olemassakaan, antoi Evey päästää huulilleen leikkisän hymyn joka kohosi silmiin asti, vaikka sanoja ei lausuttu ääneen mutta sen sijaan silmistä pystyi selvästi näkemään vastauksen jonka nuorempi soi miehellensä: Mitä en tekisi teidän vuoksenne?
Nuoremman antaen kuitenkin leikitteleväisyyden pehmetä hieman huuliltaan kun toinen käsistä kohosi pöydän reunasta, eksyen lopulta tarkoituksellisesti kurottamisen jälkeen sänkiselle leualle, jonka karhea pinta sai sormen päät pistelemään hieman vaikka moinen ei haitannut. "Häiritsenkö työntekoasi pahastikin?" Evey kysyi hiljaisesti toiselta, hieman pahoittelevalla äänellä, sormen aloittaen tutun pienen liikehdinnän kasvojen alueella jota Evey oli käyttänyt aikoinaan Giovannin ollessa huonossa kunnossa sairaalassa Zayn palkkamurhaajien jäljiltä, "Andrea on alkanut kyselemään voisitko ottaa hänet joskus mukaan "paikkaan". Tiedän että vartijaksi kouluttaminen alkaa jo nuorena mutta..." Evey totesi, huokaisten sanojensa jälkeen raskaasti, sen kertoen ettei nuorempi oikein ollut varma pitäisikö hänen olla iloinen siitä että esikoinen halusi tietää enemmän kirjasta, salahuoneesta sekä kaikesta muusta, jotka myöhemmällä iällä tulisivat esikoisen vastuulle seuraavana vartijana, mutta samalla mitä enemmän äiti edes ajatteli sitä kaikkea sen perusteella mitä he olivat joutuneet kokemaan... Ei Evey ollut kovin innoissaan ideasta, vaikka se tulisi kyllä enemmin tai myöhemmin vastaan.

Pehmeän äänen kysyen tunnustelevasti häiritsikö naisen läsnäolo miehen työntekoa pahasti – kohosi Giovannin kasvoille aito hymy vaikka se ei yltänytkään silmiin asti. Pään puistellen itseään pienesti samalla kun rauhallinen äänen paino vastasi:
”Et voisi milloinkaan häiritä minua tarpeeksi, mio caro. Ilman läsnäoloasi voisin helposti upota etsintöjen pariin yö myöhään asti. Joten älä ole huolissasi.”
Käden kohottautuen kasvojen sivustalla lepäävän käden päälle ja alkaen silittää peukalon sivustalla kämmenselän ihoa hellästi. Hymyn hiipuen hiljalleen kadoksiin niiden viimeisten sanojen aikana, mitkä Evey toi lopulta esille. Giovannin kyllä tiedostaen hyvin mitä toinen ajatteli siitä ajatuksesta, että heidän esikoisestaan tulisi seuraava suvun vartija, joka kantasi horuksen merkkiä ranteessaan ja tehtävänään jatkaa De Fioren suvun lupausta sekä velvollisuutta vaikka se toisikin vaarat mukanaan. Evey tiesi sen kuten myös Giovannikin. He kumpikin olivat nähneet ja kokeneet mihin muut olivat valmiita ryhtymään, että saisivat tuon yksinkertaiselta näyttävän kirjan itselleen. Kuinka paljon verta tuon yhden esineen eteen oli vuodatettu. Katseen laskeutuen hetkeksi alaviistoon kuin hakeakseen aikaa koota oikeat sanat. Giovannia ei lämmittänyt ajatus sen enempää kuin Eveytäkään, mutta tuleva tulisi tapahtumaan… halusivat he sitä tai eivät. Giovannin vanhemmat olivat aikoinaan yrittäneet kieltää esikoiseltaan suvun tuoman velvollisuuden, mutta siitä huolimatta elämänpolku oli muovautunut niin että tästä oli tullut se mikä oli ollut tarkoituskin. Samoin tulisi käymään Andrealle, joten olisi paljon parempi valmistella toinen valmiiksi tulevaa varten kuin että toinen joutuisi kokemaan sen samanlaisen shokin kanssa kuin isänsä.

”Älä kiellä sitä häneltä…”
Katseen kohottautuen takaisin hopeisiin silmiin, joista pystyi näkemään selvästi – ettei nuorempi puhunut mielellään asiasta.
”…sillä silloin kiellät sukuni. Esi-isäni teki valan – ettei milloinkaan päästäisi sukumme varjelemaa salaisuutta muiden käsiin. Se on meidän kirouksemme, mutta silti meidän ylpeytemme.”
Käden kohottautuen vuorostaan naisen poskelle, mutta sen sijaan, että Giovanni olisi jäänyt pidemmäksi aikaa istumaan – nousi tämä seisomaan ja painoi huulensa pehmeästi Eveyn otsalle, kuiskaten niitä vasten:
”Pyydän, että jaksat ymmärtää minua vielä vaikka altistan perheemme vaaraan päivittäin vain sukuni velvollisuuden tähden. Tähän asti olen kiittänyt sinua päivittäin vaikka en lausukaan sitä aina ääneen kuultavaksesi.”
Leuan laskeutuen nojaamaan nuoremman päälakea vasten ja toisen käsitä siirtyen silittämään hiuksia lyhyin vedoin. Giovannin lähellä olemisen antaen toisen kuulla nielaisemisen tapahtuvan asteen hankalammin.
”Kiitos sinulle, Evey.”

-----------------------------

Palatsin portaiden johdattaessa lopulta ylellisestä sisustuksesta yksinkertaisempaan kokonaisuuteen – painoi käsi viimein ruosteisen kahvan alas ja aukaisten puisen oven edestä. Näkymän avautuen huoneeseen, jota lämmitti vaatimaton tulisija ja sen edessä keinutuoli, jossa vanha nainen istui pidellen jotakin sylissään. Zayn astuen kynnyksen yli – lopetti nainen keinumisen, mutta ei kääntänyt katsettaan tulijaan – sillä kun askeleet veivät seisomaan eteen, pystyi huomaamaan toisen olevan sokea. Sanoja ei vaihdettu missään vaiheessa, mutta silti jokin riitti kertomaan mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Vanhan naisen ojentaen miehelle kannattelemansa kun tämä jo valmistautui ottamaan kyseisen toisen sylistä. Naisen lähtien huoneesta kehottamatta, puhumatta edelleenkään mitään.

Zayn odottaen oven sulkeutuvan ennen kuin antoi itsensä kääntyä tulisijaan päin, jonka liekit loivat leikitteleviä varjoja miehen kasvoille, joissa yleensä niin sähköinen katse oli tummentunut rauhallisemmaksi. Jäntevien sormien kohottautuen siirtämään huovan reunaa ylöspäin, minkä alta paljastui syvässä unessa nukkuvan lapsen kasvot. Tyttö oli vasta vuoden ikäinen, ei kuukauttakaan vanhempi. Tuon vielä niin viattoman sielun ollen ainoa todiste siitä suhteesta mikä oli joskus vallinnut Zayn ja Cecilian välillä ennen kuin mies oli yksinkertaisesti ottanut haluamansa. Lapsi oli kirjaimellisesti viety äidiltään ja annettu hoidettavaksi tuolle vanhalle naiselle, joka sen vuoksi oli menettänyt silmänsä ja kielensä – ettei tämä kykenisi kertomaan milloinkaan lapsen sijainnista tai edes näkemään kenelle lapsi kuului. Monesti verta vuodattaneiden käsien pidellen nyt lasta kuin arvokkainta esinettä maailmassa – istuutui vartalo äkillisiä liikkeitä varoen tuohon antiikkiseen nojatuoliin, jonka puinen pinta tuntui lämpimälle tulisijan vuoksi. Unettavan hyräilemisen alkaen kuulumaan huoneen hämäryydessä. Tuon saman sävelmän soiden silloin monen monta vuotta sitten Zayn korvissa kun tämä oli maannut verissään keittiön pöydän päällä ja voiden vain odottaa viimeistä henkäystä, kunnes Anubiksen hyräileminen oli vaivuttanut armolliseen uneeen.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:55

Aihealueen käyden jälleen siellä alueella, joka ei ollut kummallekaan vanhemmista sen mieleinen kun puhuttiin esikoisen tulevaisuudesta, joka tulisi olemaan yhtä vaaroja täynä kuin heidänkin elämänsä, pelkästään sen yhden ainoan kirjan takia, jota kaikki havittelevat enemmän tai vähemmän itselleen, näki Evey kuinka Giovanni laski katseensa tapojensa mukaan alemmaksi, niinkuin tälle oli ollut aina tapana kun ajatukset yrittivät punoa rauhoittavia sanoja lausutuksi ääneen.
Kahden erilaisen katseen kohdatessa jälleen toisiinsa, jäi Evey väkisinkin kuuntelemaan miehensä sanoja jotka kielsivät nuorempaansa olematta kieltämään Andrean uteliaisuutta ja tulevaisuutta, sillä se ei auttaisi mitään. Päinvastoin. Yli kahdeksan vuotta sitten, Evey oli ollut koko sen ajan paikalla kun Giovanni itse oli saanut tietää esi-isiensä valasta joka painotti velvollisuuden kulkemaan sukupolvelta toiselle, muisti Evey vieläkin kuinka vanhempi oli yrittänyt viimeiseen asti kieltää sen kaiken mikä oli kuitenkin totta, - ja siltikin tämä oli lopulta joutunut nielemään totuuden ja opettelemaan aivan uuden ajatusmaailman joka ei olisi enään niin yksinkertainen eikä myöskään turvallinen. Vanhempien tehtävä oli suojella lapsiaan kaikelta pahalta, mutta jossain vaiheessa täytyi myöntää ettei vanhempikaan pystyisi turvaamaan lastaan ikuisesti maailman pahalta vaikka tämä sitä haluaisikin viimeiseen asti.
Ajatuksen palautuen takaisin maanpinnalle Giovannin viimeisten sanojen jälkeen, tunsi nainen sen pienen hetken ajan lämpimän hengityksen otsallansa, sulkeutuivat silmät hitaasti kiinni. "Tiedän." Äänen saaden lausuttua kuiskausta tuskin kuuluvammin, silmien aukeamatta vieläkään nähdäkseen toista selvästi sillä muut aistit riittävät antamaan täydellisen kuvan ilman suoraa näkökykyäkin.
Eveyn pystyen haistamaan toisen ominaistuoksun selvenä, johon sekoittui osaksi mieto hajuvesi sekä veden raikkaus, joka sai kerta toisensa jälkeen naisen halun painautua miestään vasten enemmän ja tuntemaan olevansa turvallisemmassa paikassa kuin missään muualla, terävän kuulon pystyen kuulemaan selvästi Giovannin sydämen sykkeet jopa vaatekerrostuman alta, niinkuin myös tuon vaikean nielaisun. "... Ei, kiitos sinulle Gio."

*****

Koko sen päivän olivat aallot vieneet laivuetta eteenpäin hyvää tahtia, kunnes vauhtia oli alkanut hidastumaan vähitellen ajan kulkiessa eteenpäin, joka taasen oli antanut uusille 'asukkaille' syyn tiedustella heidän suuntaansa, ja ylipäätänsä suunnitelmaa josta ei olisi tarkkoja tietoja muutoin kuin että he eivät ainakaan palaisi kasvatuskodille joka olisi ensimmäisten joukossa se mistä heitä etsittäisiin.
Sin oli lopulta päätynyt käyttämään matemaattista taitoaan hyväksi ja laskenut sen kuinka kauaksi ruoka heillä riittäisi. Mutta valitettavasti järkikin sanoi selvästi etteivät varastot riittäisi kuin vain muutamiksi päiviksi ruokkimaan viiden hengen joukon. Raskaan huokaisun karaten huulien välistä samalla kun katse hakeutui ties jo kuinka monennen kerran alakannelle johtavaan oveen, jonne Azra oli jätetty vaatteiden vaihtoon mutta sen jälkeen ovi ei ollut avautunut kertaakaan, ja päivä meni jo pitkällä iltapäivää.

Sellaisen päivän jälkeen ei ollut kyllä mikään yllätys mikäli nainen toivoi olevansa hetken yksin ja saada ajatukset kokoon, mutta monien tuntien poissaolo, ruoattomuus sekä pimeässä tilassa oleminen eivät helpottaisi tuon oloa sen enempää. Nuoremman pojan mielessä oli käynyt jo useaan kertaa mennä tuonne alas ja yrittää edes houkutella tuota tulemaan ihmisten ilmoille, mutta mitä enemmän Sin asiaa ajatteli... tiesi tämä häviävänsä sen erän samantien, sillä toisinkuin Anubista ja Zaytä, häntä ei oltu suotu puhumisen lahjaa joka tietäisi joka kerta ne oikeat sanat.
Mutta ainakin hän oli edes kysynyt naiselta muutamia kertoja haluaisiko tämä tulla pois luolastoon, mutta joka kerta pimeydestä oli vastannut vain hiljaisuus tai kohtelias kieltäytyminen, joka oli piilotellut todellisuuden taakseen kuulostamalla mahdollisimman vahvalta kätketyssä tilassa jossa kukaan ei katsonut.
Keuhkojen vetäessä uuden henkäisyn savukkeesta kun se poistettiin huulten välistä ja katse nostettiin ympärillä olijoihin "Pitäisikö jonkun edes yrittää saada häntä ulos tuolta?" Äänen kysyen painottavasti kun katse oli käynyt kaikki kertaalleen lävitse, selän nojautuessa takana olevia tynnyreitä vasten kun katse nostettiin viimeisenä aurinkoa kohti päätelläkseen ajankulun ties kuinka monennen kerran sen saman päivän aikana, ja silti joka kerta ei aika näyttänyt menevän yhtään sen nopeampaa kuin viimeksikään.

Kukaan kauppalaivalla ei omistanut länsimaista kellotaulua, mutta tuosta puutteesta huolimatta tuntui suurin osa tietävän mitä aika suunnilleen oli. Jokaisen pienen yksityiskohdan ympärillä olevasta maailmasta kertoen sen tavalla tai toisella. Lämpötila oli noussut korkealle päivän aikana ja kestäisi vielä kauan ennen kuin asteet jäähtyisivät siedettävän puolelle. Pilvettömän taivaan antamatta minkäänlaista armoa auringolta. Azra oli pysytellyt koko siihen asti käydyn matkan omissa oloissaan alakannella suljetun oven takana – teki tämä siinä kohdin viisaasti, mutta jokainen noista neljästä tiesi kyllä sen todellisen syyn miksi toinen ei ollut ilmaantunut ihmisten ilmoille tai niin nämä ainakin päättelivät.

Sinin rikkoessa lopulta vaitonaisuuden, jossa oli kuulunut vain aaltojen tasainen kohina ja kauppalaivan muun miehistön arkipäivän askareista syntyvät äänet. Alban kohottaen vihreän katseensa ensimmäisenä puhujaan, mutta ei laskenut pitelemäänsä kulunutta liinaa, jolla tämä yritti viilentää vanhemman nuorukaisen kasvoja. Chadin olotila ei ollut kokenut parempaan suuntaan menoa – tämän enää istuen maassa ja nojaten selällään puiseen laatikkoon, joka sijaitsi tynnyririvistön vieressä. Chadin havahtuen puolihorroksesta Alban teon vuoksi. Tumman katseen kohdistumatta suoraan nuorempaan – saman puoleisen käden kohottautuen hitaasti ottamaan liinan ja alkaen painelemaan sillä niskaa. Janosta kaihertuneen äänen lausuen yksinkertaisen kiitoksen. Alban nyökäten hymyillen vaikka ilo ei yltänytkään silmiin asti – tämän ollen selvästi huolissaan vanhemman jaksamisesta.

Anubis oli pysynyt samassa paikassa jo hetken – nojaten alaselällään laivan kaiteeseen vaikka aallot aiheuttivatkin äkillisiä liikahduksia. Veitsen kaivertaen kämmenen kokoista puupalaa. Tätä vanhempaa miestä näyttämättä haittaavan ollenkaan porottava aurinko tai etteivät he olleet syöneet hetkeen aikaan. Päällisin puolin näyttäen, että vanhin olisi keskittynyt vain tekemäänsä, mutta todellisuudessa tämä punnitsi mielessään niitä lukemattomia vaihtoehtoja, joista jokin osoittautuisi toivon mukaan viisaammaksi kuin mikään muista.
”Hän selviää kyllä.”
Tumman äänen vastaten rauhallisesti Sinille. Terävän puhalluksen saaden puulastut lentämään kaiverruskohdasta. Hopeisen katseen kohottautuen vilkaisemaan kuopusta kulmien alta.
”Jos tietäisit saman kuin minä, et epäilisi. Hän on paljon vahvempi kuin miltä näyttää.”
Veitsen jatkaen työskentelyään puupalan kimpussa.

Alba oli seurannut isän ja pojan lyhyttä keskustelua sivummalta, kunnes liike sivulla sai katseen kääntymään takaisin vanhempaan nuorukaiseen. Chadin alkaen nousemaan varovaisesti ylös. Jokaisen ponnistuksen saaden värin pakenemaan entisestään jo valmiiksi huonon näköisiltä kasvoilta.
”Minä menen puhumaan hänelle.”
Nielaisemisen tapahtuen pari kertaa tiheämmin kuin se olisi yrittänyt pidätellä oksennusrefleksiä aisoissa. Käden jo hakien jostakin tukipistettä ja kun se löytyi, puristautuivat sormet sitä vasten. Varovaisten askelien lähtien viemään alakannelle ja siellä sinne tilaan missä Azra oli piilotellut jo monien tuntien ajan.
Alban siirtyen seisomaan Anubiksen vierelle, sanoi tumma ääni asteen matalammalla äänen painolla:
”Näyttää sille, että joudumme pitämään seuraavasta suunnitelmasta kiinni.”
Vihreiden silmien kääntyen vilkaisemaan tarkoitusta nopeammin. Alban katseesta nähden selvästi, mitä tämä ajatteli kuulemastaan. Anubis aikoisi jättää Chadin seuraavaan kylään – sillä nuorukaisen heikkokunto ei kestäisi pitkää matkustamista ja näin tämä oli myös hidaste. Alban nojautuessa käsillään kaidetta vasten ja katsoen meren aaltoja, jotka hajosivat osuessaan laivan runkoon.
”Sitten minä jään myös. En aio laskea ”veljeni” henkeä vieraiden käsiin. Piste.”
Kankean yleiskielen lausuen hiljaisesti, mutta sitäkin enemmän päättäväisesti.

Kuopuksen katsoen isäänsä tuon mitättömän välimatkan halki, tuon aukaistessa suunsa ensimmäisenä vastauksena lapsensa kysymykseen, tyytyi Sin olemaan sillä kertaa hiljaa. Oli totta, että heistä kukaan muu kuin Anubis ei tiennyt mitä oli todellisuudessa ajanut Azran kasvatuskotiin palatsista nuoresta iästä lähtien, mutta oliko vahvuus silti jokin syykin olla edes yrittämättä mennä ja yrittää puhua asiasta? Sen lyhyen ajan kun kaksikko oli keskustellut, ja vaihtanut katseita oli isä varmasti nähnyt lapsensa silmistä tämän todellisen mielipiteen joka jälleen kerran erkani jonkin verran toisen omasta ylipäätänsä sitä suunnitelmaa kohtaa josta he olivat "sopineet keskenään".
Sinin kuitenkin huokaisten raskaasti ja pudistellen päätään ennenkuin katse annettiin laskeutua takaisin lattialla lepäävää paperia vasten, johon oli kirjailtu erinäisiä numeroita ja päätelmiä varastosta ja siitä kuinka kauan tavarat tosiaan riittäisi viidelle suulle.

Chadin kuitenkin lopettaessa aloitetun keskustelun omalla vapaaehtoisuudellaan ja noustessaan vaivoin ylös omalta paikaltaan, seurasivat kunkin silmät tuon menoa. Alba ja Sin nyt pääsääntöisesti sen vuoksi ettei tuo yrittäisi liikaa ja siinä samalla onnistuisi huononnuttamaan omaa tilaansa entisestään, mutta kun vanhempi mies sai kuin saikin itsensä katoamaan ovesta sisään, tunsivat kaksi nuorimmaista varmasti kumpikin kiven vierähtävän sydämen päältä painostamasta ainakin siksi hetkeksi, sillä Sin kyllä tiesi että Azra osasi tarvittaessa kyllä auttaa Chadia ja laittaa tuon järjestykseen tahtoessaan vaikka nämä kaksi olivatkin yhtä jääräpäisiä ja ylpeitä edes pyytääkseen suoranaisesti apua toisiltaan. Hiljaisuuden laskeutuen uudemman kerran jäljelle jääneen kolmikon välille, lopetti Sin samoihin aikoihin paperiin kirjaamisen, jääden kuuntelemaan vain sitä mitä lähemmäksi siirtynyt kaksikko keskusteli tilanteesta, vaikkakin hiljaisesti, oli poika itse tiennyt koko tuon ajan ettei Alba nielisi kuulemaansa huolehtijana sekä epävirallisena "pikkusiskona", tuosta miehestä joka aijottiin jättää oman onnen nojaan noin huonossa kunnossa, varsinkin nyt kun vihollisia olisi joka nurkassa odottamassa vain oikeaa tilaisuutta käydä kiinni.
"Joudumme jokatapauksessa pysähtymään jokatapauksessa enemmin tai myöhemmin... mutta eikö tuo ole vähän julmaa joka sinulta, kun Chad pysyy tuskin edes pystyssä, varsinkin nyt kun kaikki ovat odottamassa vain oikeaa hetkeä hoitaa aloitettu aikaan?"

Alakansi oli huomattavasti viileämpi ja suojaisampi paikka kuin yläkansi, jossa muut olivat viettäneet useita tunteja, kun taas Azra puolestaan oli piiloutunut suosiolla tuon ajaksi pimeään tilaan josta valo ei päässyt juurikaan muusta kuin tuosta yhdestä ikkunasta joka oli kuitenkin peitetty verholla piiloon, jonka sivustasta auringon valo pääsi pienenä viivana lävitse läpin huoneen, korostaen erikoisen värisiä silmiä entisestään ohuen valon osuessa tielle. Koko tuon ajan Azra oli istunut tuossa samassa tilassa selkä seinää vasten ja tuijottanut tuota liikkuvaa valoa, joka kertoi hitaasti liikkuvan ajan kulun vaikka loppujen lopuksi ajatusket olivat keskittyneet aivan toisiin asioihin kuin liikkuvaan aikaan joka oli jo roimasti yli iltapäivän ja näin ollen päivän ollen kuumillaan.
Siihen asti nainen oli vain kuullut kuinka muut astelivat selvästi kannen päälle tehden omia tehtäviään ja keskustellen seuraavasta suunnitelmasta matkan suhteen, vaikka puisen pinnan lävitse ei pystynyt erottamaan kuin vain muutaman sanan kerrallaan, mutta nyt kun korvat erottivat selvemmin askeleet portaikossa, kohottautuivat silmät kummissaan tuohon kyseiseen suuntaan.
Askelten laskeutumatta mitenkään nopeasti, kohottautui käsi pyyhkimään kyynelten jälkiä kasvoilta ennenkuin jalat alkoivat nousta seisomaan. Paljaiden jalkojen lähtien ottamaan välimatkaa umpeen uteliaisuudesta kuka olisi se joka vaivautui tulemaan edes alakannelle monien tuntien jälkeen, pysähtyivät askeleet portaikon alapäähän kohdatakseen miehen, joka oli yrittänyt tahalteen satuttaa häntä juhlissa humalatilassa, näki Azran silmistä selvästi hämmennyksen. Sillä Chad oli se viimeinen henkilö jonka hän olisi olettanut näkevänsä sellaisessa tilanteessa. Hiljaisuuden vastaten aluksi takaisin, nielaisi nainen vaikeasti kääntäessään katsettaan hieman pois toisesta, ennenkuin kuivettuneet huulet avautuivat edes hieman raolleen "Mitä haluat?" ehkä hieman kylmältä vaikuttavan kysymyksen tullen osoitetuksi nuoremmalle, vaikka se ei ollutkaan alkuperäinen tarkoitus.

Kaksikon välit olivat ehkä huomattavasti erilaiset kuin mitä ne olivat olleet muutamina vuosia takaperin, ennenkuin kaikki oli muuttunut täysin, mutta silti silmät eivät voineet valehdella nähdessään missä kunnossa Chad oikein oli, eivätkä ne estäneet huolehtivaisuutta ja sitä välittämistä, joutui Azra päästämään luovuttaneen huokaisun. Naisen nousten ne muutamat askeleet ylös, ottaen sen olemattoman pienen matkan umpeen, käden hakeutuen varoen selän takaa lantiolle ja toisen taas ottaen automaattisesti miehen niskan taakse tukiakseen "ettet pahenna kuntoasi entisestään Chad." totesi vanhempi syyksi auttaa toinen edes turvallisesti alas, jossa toisella olisi varmasti paremmat oltavat kuin kuuman auringon alla. Kaksikon päästen portaat alas, auttoi Azra miehen istumaan alas viileälle lattialle, mutta sen sijaan että tämä itse olisi istunut tuon mukana kääntyi tämä ympäri etsiäkseen jostain juomapullon käsiinsä ettei toinen sentään pyörtyisi. Nenän niiskauttaen viimeisiä kertoja ja käden pyyhkäisten silmien aluetta uudemman kerran hänen ollessa selin toiseen päin, pienen kurkun rykäisyn saaden toivon mukaan saaden äänen kuulostamaan edes hieman normaalilta "... Tulitko pitämään seuraa ja puhumaan viimeinkin asioista, vain tulitko vääntämään puukkoa vielä enemmän haavassa?"

Kuullessaan sen kylmän sävyn puolivuotta vanhemman naisen äänessä – pysähtyivät askeleet hetkeksi paikoilleen, mutta jatkoivat portaita pitkin laskeutumista melkein heti perään. Chadin olettaen automaattisesti, että hän saisi itse pärjätä omin voimin loppumatkan, kerran oli sen aloittanutkin, jolloin Azran teko sai väkisin hiljaisen kieltäytymisen kuuluville huulten lomasta vaikkakaan kyseisellä sanalle ei annettu mitään arvoa. Chad ei halunnut enää minkäänlaista ystävällisyyttä toiselta ja vielä vähemmän nähdä huolehtivaisuuden naisen katseessa.

Chadin päästen turvallisesti lattialle istumaan portaiden alapäähän, nojautui selkä puista seinää vasten. Tumman katseen, lähes mustan, kohottautuen seuraamaan Azraa kun tämä ei jäänyt kohdille vaan käveli takaisin alakannella vallitsevaan hämäryyteen ja alkoi etsiä jotakin. Chadin hymähtäen ajatuksilleen, jotka värittivät jo kuvaa siitä kuinka Azra ottaisi jotakin kättä pidempää ja päättäisi viedä edes yhden palkkasotilaan, joka oli ollut mukana kaikissa tapahtuneissa, hengen.

Tumman katseen kääntyen pakotettuna pois – sillä Chad ei haluaisi nähdä Azran kasvoja kun antaisi toisen viimein kuulla totuuden viimeaikaisista tapahtumista.
”Tiesin miten teille tulisi käymään…”
Puhumisen tuntuen muuttuvan raskaammaksi sitä mukaan, mitä enemmän niitä sanottiin julki. Chadin katsoen Azran sivulle, jonnekin huoneen perimmäiseen nurkkaan kunhan ei tarvitsisi kohdata toisen katsetta.
”Se kaikki alkoi jo taistelukentällä – sillä minä olin se sotilas, joka murhasi pohjoiskansan päällikön ja annoin sen näyttää Sethin aikaansaannokselle. Tiesin hänen havittelevan pääkaupunkia itselleen, mutta en tehnyt mitään, koska en ollut saanut käskyä puuttua siihen. Päätarkoituksena oli saada hänet uudeksi päälliköksi, koska jokainen meistä sotilaista tiesi mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Olisin voinut aukaista suuni, mutta en sanonut mitään varoittaakseni teitä tai edes sinua. Edes sinua, joka jaksoit ymmärtää minua monien vuosien ajan.”
Tuossa tilanteessa ihmisen olisi pitänyt tuntea katumusta ja ahdistumista omista teoistaan, mutta Chad ei tuntenut mitään. Hänen tiedostaen sen itsekin ja se sai enemmän vakuuttuneeksi – ettei paluuta hyviin aikoihin enää olisi. Kuten hän oli sanonut Anubikselle aikaisemmin; langennut enkeli ei enää voinut palata takaisin taivaaseen. Tuon kyseisen lauseen saaden fyysisen ulkomuotonsa viimeisen teon pohjalta. Hän oli myynyt sielunsa paholaiselle ja samalla antanut fyysisen ruumiinsa salaseuralle.
"En odota sinulta anteeksi antoa enkä sitä edes pyydä. Halusin vain kertoa tämän, jotta ymmärrät - ettei Seth ollut kaiken pahan takana. Hän olisi varmasti ollut hyvä aviomies ja kunigas - jos tätä kaikkea hulluutta ei olisi ollut.
Viimeiseen lauseen aikana katseen kääntyen takaisin Azraan, katsomatta enää mihinkään muualle.

Kuullessaan sen kylmän sävyn puolivuotta vanhemman naisen äänessä – pysähtyivät askeleet hetkeksi paikoilleen, mutta jatkoivat portaita pitkin laskeutumista melkein heti perään. Chadin olettaen automaattisesti, että hän saisi itse pärjätä omin voimin loppumatkan, kerran oli sen aloittanutkin, jolloin Azran teko sai väkisin hiljaisen kieltäytymisen kuuluville huulten lomasta vaikkakaan kyseisellä sanalle ei annettu mitään arvoa. Chad ei halunnut enää minkäänlaista ystävällisyyttä toiselta ja vielä vähemmän nähdä huolehtivaisuuden naisen katseessa.

Chadin päästen turvallisesti lattialle istumaan portaiden alapäähän, nojautui selkä puista seinää vasten. Tumman katseen, lähes mustan, kohottautuen seuraamaan Azraa kun tämä ei jäänyt kohdille vaan käveli takaisin alakannella vallitsevaan hämäryyteen ja alkoi etsiä jotakin. Chadin hymähtäen ajatuksilleen, jotka värittivät jo kuvaa siitä kuinka Azra ottaisi jotakin kättä pidempää ja päättäisi viedä edes yhden palkkasotilaan, joka oli ollut mukana kaikissa tapahtuneissa, hengen.

Tumman katseen kääntyen pakotettuna pois – sillä Chad ei haluaisi nähdä Azran kasvoja kun antaisi toisen viimein kuulla totuuden viimeaikaisista tapahtumista.
”Tiesin miten teille tulisi käymään…”
Puhumisen tuntuen muuttuvan raskaammaksi sitä mukaan, mitä enemmän niitä sanottiin julki. Chadin katsoen Azran sivulle, jonnekin huoneen perimmäiseen nurkkaan kunhan ei tarvitsisi kohdata toisen katsetta.
”Se kaikki alkoi jo taistelukentällä – sillä minä olin se sotilas, joka murhasi pohjoiskansan päällikön ja annoin sen näyttää Sethin aikaansaannokselle. Tiesin hänen havittelevan pääkaupunkia itselleen, mutta en tehnyt mitään, koska en ollut saanut käskyä puuttua siihen. Päätarkoituksena oli saada hänet uudeksi päälliköksi, koska jokainen meistä sotilaista tiesi mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Olisin voinut aukaista suuni, mutta en sanonut mitään varoittaakseni teitä tai edes sinua. Edes sinua, joka jaksoit ymmärtää minua monien vuosien ajan.”
Tuossa tilanteessa ihmisen olisi pitänyt tuntea katumusta ja ahdistumista omista teoistaan, mutta Chad ei tuntenut mitään. Hänen tiedostaen sen itsekin ja se sai enemmän vakuuttuneeksi – ettei paluuta hyviin aikoihin enää olisi. Kuten hän oli sanonut Anubikselle aikaisemmin; langennut enkeli ei enää voinut palata takaisin taivaaseen. Tuon kyseisen lauseen saaden fyysisen ulkomuotonsa viimeisen teon pohjalta. Hän oli myynyt sielunsa paholaiselle ja samalla antanut fyysisen ruumiinsa salaseuralle.
"En odota sinulta anteeksi antoa enkä sitä edes pyydä. Halusin vain kertoa tämän, jotta ymmärrät - ettei Seth ollut kaiken pahan takana. Hän olisi varmasti ollut hyvä aviomies ja kunigas - jos tätä kaikkea hulluutta ei olisi ollut.
Viimeiseen lauseen aikana katseen kääntyen takaisin Azraan, katsomatta enää mihinkään muualle.

”…mutta et kuollut ja siitä saat kiittää muita!”
Chadin kohottaen äänensä yllättäen normaalitasoa korkeammaksi. Sotilaan tummista silmistä nähden selvästi, että tämän tunteet olivat alkaneet kuohumaan liiaksi. Ajatuksiin mahtumatta oikein enää mitään sellaista lausetta, joka olisi koostunut tarkkaan harkitsevaisuudesta. Luonteen spontaanisuuden valjastaen viimeinkin äänen niille ajatuksille, jotka olisi pitänyt lausua jo aikoja sitten kuuluville.
”Mistä luulet heidän saaneen tiedon tulla pelastamaan sinut lopulta?! Mistä, Azra?! Annan vihjeen; hän istuu tällä hetkellä edessäsi!”
Hiljaisuuden laskeutuen painostavana takaisin. Käden kohottautuen pyyhkäisemään hiuksia päälaen suuntaisesti. Chadin oikein tietämättä enää mihinkä oikein katseensa kohdistaisi. Hengityksen rytmin kiihtymisen kertoen selvästä hermostumisesta. Pään puistellen lopulta luovuttaneena ja silmien sulkeutuen aidosti väsyneen henkäyksen saattelemana.
”Te väitätte näkevänne. Te väitätte kuulevanne. Väitätte ja jopa esitätte pirun hyvin tietävänne mitä maailmassa tapahtuu selkänne takana, mutta ette siltikään näe.”
Chadin perustaen sanansa kaiken näkemänsä ja kokemansa päälle, joita oli tapahtunut Azralle, Anubikselle, Zaylle, Sinille ja jopa myös Alballe. Kaikkien teot vaikuttivat toisiinsa ja siltikään kukaan ei huutanut lopettamaan vaan tuo hulluus tulisi jatkumaan siihen asti kunnes mitään ei olisi enää jäljellä.

Viimeisen värisevän uloshenkäyksen tyhjentäen keuhkot rauhallisesti vaikkakin nielaiseminen tapahtui hankalasti. Chadin lausuen hiljaisesti itselleen:
”Anna Jumala minulle voimia jaksaa loppuun asti…”
Chadin kohottautuen seisomaan lattialta, jotta pystyisi katsomaan Azraa suoraan kasvoihin niiden sanojen aikana, mitkä tämä enää aikoisi lausua toiselle:
”Sinä sen sanoit, en minä. Olit meistä aina se viisaampi ja kaikkitietävämpi. Toivottavasti nuo kyvyt antavat sinulle joskus vastauksen.”
Sormien alkaen erkaantumaan tuesta, joka tuntui tuona hetkenä pitävän miehen enää pystyssä. Heikosta kunnosta kertovien askelien johdattaen sotilaan naisen ohitse portaisiin, jotka veisivät takaisin kannelle. Chad ei sanoisi; minä rakastan sinua – sillä noista sanoista oli tullut merkityksettömiä jo siitä hengenvedosta lähtien kun Azra lähti kasvatuskodista eikä koskaan palannut takaisin, silloin kun Chad ajoi Azran pois luotaan tai silloin kun tämä lausui valansa palkkasotilaille sekä salaseuralle. Viimeistään silloin nuo kolme sanaa olivat kuolleet lopullisesti kun Azra oli tietoisesti valinnut vierelleen toisen.

Vaikeiden askelien saatellessa Chadin lopulta ihmisten ilmoille – meni tämä takaisin muiden luokse. Tuona kertaa oli Chadin vuoroa sanoa ne sanat, mitä Anubis oli sanonut aikaisemmin nuoremmille.
”Jään pois seuraavassa kylässä. On parempi, että eroamme mahdollisimman pian – sillä yhdessä olemme muutenkin helpommin löydettävissä.”
Alban auttaen automaattisesti kun tarkkaavainen katse huomasi vanhemman istuutuvan hankalasti. Laivan keinumisen ja heikon olotilan aiheuttaen väkisinkin tasapainon horjumisen. Vihreän katseen kohdistuen vanhempiin hopeisiin. Anubiksen tietäen jo neidon ajatukset ilman sanojakin. Alba ei jättäisi Chadiä oman onnensa nojaan, mutta ei myöskään aikoisi jäädä ankkuriksi muille. Nämä olisivat vapaita jatkamaan matkaansa vaikka sitten ilman tätä.

Chadin korostaen yhtäkkiä ääntänsä sanojen jälkeen, kuunteli Azra kaiken tuon kunnialla, tietämättä aluksi mitä sanoa. He olivat asuneet monia vuosia yhdessä, oppineet tuntemaan toisensa ja molempien tavat oli Azra olettanutkin miehen nousevan sanallisesti vastaan sanoakseen oman kantansa sen sijaan että olisi kuunnellut hiljaa ja niellyt kaiken minkä vanhempi sanoi. Tuolloin Azra olisi itse yrittänyt rauhoitella toista ja yrittää löytää jonkinlaisen kompromissin noiden ajatuksien kanssa, mutta valitettavasti niinä parina vuotena oli nainen myös itsekin joutunut kasvattamaan paksun nahan.
Mutta nyt asiat olivat toisin.

Keltasen silmäparin seuraten kuinka nuorempi kohosi tuen avustamana ylös, kohtasivat ne tumman joka muistutti enään vain kylmästä kuilusta, josta ei olisi enään ulospääsyä kun sinne sattui eksymaan, nielaisten kaikki elämisestä kertovat tunteet kokonaan mennessään, jättäen jälkeensä pelkän tyhjyyden. Kuivempien kuivien lausuen sanat, jotka olisivat ne viimeiset siltä keskustelulta, näki Azra kuinka huonokuntoinen mies asteli ohitse. Kummankaan kääntymättä katsomaan taakse, - olettaen sen olleen siinä.
Mutta valitettavasti Azra ei ollut enään niin sinisilmäinen tyttö, joka oletti selän kääntämisen ja mykkäkoulun ratkaisevan kaiken, mutta nyt se viimeinenkin pisara oli ylittynyt tuossa astiassa, joka oli täyttynyt hitaasti vuosien mittaan siitä kun jompikumpi käänsi jokakerta selkänsä tuolle samalla asialle, jättäen asian käsittelemättä kokonaan.

Yläkannella oli tilanne saanut uuden käänteen sen jälkeen kun Chad oli itsekin sanonut samat sanat kuin entinen mestarinsa. Hän aikoisi poistua seuraavassa kylässä, sillä se mikäli he erkaantuisivat vähitellen, olisi heitä vaikeampi jäljittää.
Silloin ei voisi enään muuta kuin muidenkin myöntyä tuohon, mutta Alba ei näyttänyt siltikään merkkejä kaartaa päätöstään huolehtemisesta Chadistä. Sinin, joka oli löytänyt tiensä nyt vuorostaan tynnyreiden päälle, henkäisten meri-ilmaa henkeensä vaikka se olikin naamioitu kevyemmäksi mitä se todellisuudessa oli. Hän ei saisi nuorimmaisen mielipidettä muuttumaan, eikä hänellä ollut oikeuttakaan siihen sillä Alba saisi tehdä mitä halusi - vapaa ihminen kun oli, ja Sin myös kunnioitti tuon päätöstä... mutta ajatukset jokaisen nurkan takana leijuvista palkkatappajista, vakoojista ja salamurhaajista eivät lämmittäneet sydäntä. Eritoten kun Sin tiesi tasantarkkaan ettei Alba osaisi puolustautua fyysisesta, ja tuo missä kunnossa Chad oli ei välttämättä takaisi turvallisuutta...

Ajatuksien katkoten kuin seinään kun ovi aukesi uudemman kerran, kohdaten nyt piilopaikastaan nousevan naisen jonka silmistä näki ettei tämä ollut yhtä iloinen kuin yleensä niihin päiviin asti tämä oli ollut. Sen kertoen osaksi paikalla olijoille ettei puhutteluhetki ollut mennyt kovin hyvin...
"Sinä"
Katseen kohdistuen samantien lattialla päätyneeseen Chadiin, katseesta nähden selvästi sen jota Azra ei ollut kasvatuskoti aikoinaan kovin usein näyttänyt nuoremmalleen sillä siihen aikaan toinen oli ollut se joka menetti hermonsa mutta nyt osat olivat vaihtuneet. "Kehtaatkin lähteä noin vain ja jättää kaiken taas avoimeksi. Voisitko jo helvetti nostaa itseäsi niskoista ja edes kohdata minut kasvotusten ilman kaartelevia sanoja kahden vuoden jälkeenkin?" Jalkojen ottaen nopeasti kaksikon välillä jääneen välimatkan umpeen, nousi Sin samalla rennosta asennostaan valmiina käymään väliin mikäli Azra päättäisi käyttää vähän järeämpiä aseita sanojen lisäksi, nuoremman nousten tynnereiden päältä seisomaan vaikka tämä jäikin vielä seuraamaan rauhassa tilannetta kaiken varalta. Hampaiden purren posken sisäpintaa Azran katsoessa nuoreempaansa silmiin "Jos sinulla on sanottavaa, sano se suoraan äläkä jätä asioita avoimiksi ja pakene paikalta kuin asia olisi siinä. Tulet ja kerrot kuinka olet tiennyt tämän koko ajan mitä olisi tullut tapahtumaan tänä aamuna, luuletko että tunnen jotain helpostusta tietäesäni ettei Seth ei pettänyt muita vaikka lavastit sen näyttämään siltä? Luuletko, että se mitä kerrot saa minut vihaamaan sinua niin paljon että voit vihdoinkin todeta ettet tunne mitään? Että minä en tunne mitään vaikka olen kärsinyt monta vuotta yhtä paljon kuin sinäkin ja yrittänyt taistella yhtä paljon vastaan kuin sinäkin viimeiseen asti tuloksetta?" Sanojen karaten suusta, punoen yhteen kaiken mistä Azra oli yrittänyt pyristellä vastaan yli kolmen vuoden ajan epäonnistuneesti mitä tuli Chadiin ja tunteisiin jotka nainen oli onnistunut pitämään loitolla ulkopuolisin silmin vaikka todellisuudessa nainen olisi antanut vaikka sielunsa pantiksi ollakseen rakastamansa miehen kanssa vielä kerran sen sijaan että olisi hoitanut valtakuntaa.
"Kahden vuoden ajan, en muuta toivonutkaan kuin että saisin nähdä sinut. En Sethiä, en ylipäällikköä, en mitään prinssejä. Sinut. Sotilaan. Parhaan ystäväni, jota olin rakastanut monta vuotta päästämättä ketään muuta lähellekään sydäntä. Ja sinä käskit olla kääntymättä takaisin. Kuin meillä ei olisi koskaan ollutkaan mitään." Hämmennyksen paistamatta varmastikaan pelkästään Sinin kasvoilta joka oli hiljentynyt kuulemaan Azran sanoja jotka vuodattivat sen kaiken mistä oltiin hiljennetty kaikkien niiden vuosien ajaksi, kun Azra oli ollut nimenomaan se erotuomari ja rauhoittelija kaikkien välillä joka halusi kaikkien tulevan toimeen keskenään, mutta ilmeisesti valtakausivuodet olivat opettaneet sekä pakottaneet myös naista nousemaan sanoillaan vastaan epäilijöille ja muille vänkääjille sen sijaan että tämä olisi pysynyt hiljaa syrjällä toivomassa kaiken kääntyvän parhainpäin. Ja nyt se oli tullut täyteen Chadin osalla.

Hiljaisuuden laskeutuen painostavana kaksikon välille, Azran välittämättä kovinkaan muista paikalla olijoista vaikka nämä olivatkin kuulleet koko keskustelun ja sen kaiken mitä kaksikon välillä oli tapahtunut Sethin kohtaloa myöten kahden vuoden erkanemiseen ja monen vuoden tunteiden patoamiseen, löystyivät sormet hitaasti rypistyneen pullon ympäriltä pudottaakseen maahan, mistä se lähti hitaasti pyörimään vaivoin Alban ja Chadin väliin, Azran laskiessa ensimmäisen kerran katseensa pois toisesta kohdistaakseen sen merelle päin joka näytti jatkuvan ikuisuuksiin, vailla minkäänlaista päättymistä, henkäisivät keuhkot ilmaa kunnolla. Hänen olisi enään turha mennä perumaan sanojaan, vaan hän ottaisi Chadin odotetut huudot ja puolustukset vastaan rohkeasti, mikäli toinen lähtisi sille normaalille linjalleen

"... voimme tehdä tämän kahdella tavalla. Kolmella itseasiassa jos tarkkoja ollaan. A) Leikimme ettei tätä koskaan tapahtunut ja pidämme mykkäkoulua. B) Yritämme tehdä edes jonkinlaista sovintoa ja puhua asiat selviksi. ja C) Sanomme suoraan katsoen kokoajan silmiin, ettei kumpikaan tunne mitään mikä pitäisi meidät sidoksissa toisiimme ja voimme palata jatkamaan omaa elämäämme tietämättä toisistamme tämän jälkeen mitään." Katseen laskeutuen hitaasti vaihtoehtojen myötä kohti Chadiä, jolle nuo valinnat oli esitetty sillä Azra ei enään jaksanut arvuutella.
Hän oli sanonut tunteensa julki. Avautunut osasta asioista mitkä olivat painaneet tätä, ja nyt hän vain halusi tietää suoraan, haluaisiko Chad heittää heidän koko olemassa olonsa menemään kokonaan, niinkuin nuorempi oli yrittänyt saada naista vihaamaan tuota ettei heidän tarvitsisi enään olla missään väleissä toisiinsa.
"Kolme vaihtoehtoa. Yksi valinta. Mitä haluat tehdä?"

Veitsen saaden ensimmäisen vaiheen kaiverrustyöstä loppuun – päätyi teräase laitetuksi takaisin vaatteiden kätköihin ja tuo normaalista koostaan pienentynyt puupala nahkaiseen tarvikepussiin, joka roikkui piilossa vaatteiden alla lantion korkeudella. Anubiksen lausuen samalla rauhallisella äänen painollaan menevänsä keskustelemaan kapteenin kanssa kauppalaivan suunnasta vaikka samalla tämä ikivanha sielu tiesi – etteivät he tulisi näkemään asutusta moneen päivään.

Alban noudattaen myös mestarinsa esimerkkiä hienovaraisesta poistumisesta, mutta sen sijaan että tämä neito olisi astellut vanhemman jalanjäljissä – lähtivät askeleet viemään toiseen suuntaan. Kohti keulaa, jossa yhdellä vanhalla naisella oli tapana istuskella ja tehdä erilaisista luonnon materiaaleista koruja, jotka tämä aikoisi antaa myytäväksi kauppalaivan reitillä. Vanhuksen nähdessä neidon tulevan luokseen – piirtyi tämän kasvoille aito hymy, joka toivotti tervetulleeksi. Alban istuutuen punotunkorin viereen ja kaivaen sen pohjalta keskeneräisen korun, jota tämä oli ehtinyt työstämään hetken ajan matkan alussa ennen kuin muut velvollisuudet olivat vaatineet huomion toisaalle.

Chadin katsoen hetken muiden poistumista omille teillensä. Jokaisen näyttäen olevan omalla tavallaan tasapainossa tapahtumien kanssa vaikka nämäkin varmasti olivat kokeneet paljon viimepäivien aikana. Korkin päätyen lopulta irrotetuksi muovipullon suulta ja raikkaan veden päässen kostuttamaan kuivettuneita huulia. Hiljaisen kiitoksen kuuluen sotilaan suunnalta tulen arasta tilanteesta huolimatta. Tuollaisessa tilanteessa Chad olisi noussut ylös, mutta nyt hänen oli jo myönnettävä itselleen – ettei enää jaksanut tehdä niin vaikka jokainen tuossa hetkessä huusi miehelle käskyn ottamaan nainen syliinsä ja halaamaan toista niin voimakkaasti – ettei tämä varmasti tietäisi miehen olevan pahoillaan jokaisesta teostaan ja sanastaan mitkä olivat tulleet esille noiden monien vuosien aikana.

”Sinä siis rakastit minua, mutta siitä huolimatta valitsit Sethin ja kuningaskuntasi. En syytä sinua päätöksestäsi, koska ymmärrän kyllä sen vain menneen niin. Minähän itse sanoin sinulle – ettei minun kaltaisellani oli paikkaa elämässäsi ja on kummallekin paljon parempi, että jatkat matkaasi taaksesi enää katsomatta. Saan syyttää tästä kaikesta itseäni – sillä minä ajoin sinut pois luotani.”
Selän nojautuen laivan kaideseinää vasten. Pään pysytellen vielä niskan varassa vaikkakin voimat alkoivat hiipua. Kuivan hymähdyksen kohottautuen ylös keuhkoista ja väsyneen hymyn häivähtäen illuusiomaisena eleenä.
”Murhautin aviomiehesi ja annoin valtakuntasi päätyä toisen käsiin. Miten voisin pyytää sitä anteeksi? Tuhosin ainoan rakastamani naisen elämän vain oman vihani ja katkeruuteni tähden, koska tiesin - etten voi milloinkaan enää saada sinua vierelleni.”
Sormien kohottautuen pyyhkäisemään huulen sivustaa ja jääden silmien eteen tarkasteltavaksi. Veri oli saanut sormen päät värjäytymään, tuon punaisen elämän eliksiirin kimmeltäen heikosti auringon valon alla. Takaraivon painautuessa viimeiseksi tukea vasten. Huulia pyyhkäisseen käden laskeutuen takaisin syliin toisen käden, joka vieläkin piteli vesipulloa, vierelle.
”Pyydän siis sinua vihaamaan minua – sillä ei ole enää muutakaan jäljellä.”

Azran erottaen silmäkulmasta liikettä kun muut poistuivat omaa tahtiaan paikalta, jättäen kaksikon oman rauhaansa tuolle kyseiselle alueelle missä ei muita enään ollut mikä oikeutti myös paremmin kaksikkoa puhumaan paremmin ilman ylimääräisiä kuuntelijoita. Katse, joka oli pysynyt jo hetken aikaa tuossa samassa suunnassa jossa ei näkynyt mitään muuta kuin auringon valosta kimalteleva meri, joka katosi horisontin taakse kuin se jatkuisi siitä äärettömyyden, sai tuo näkymä kellertävän silmäparin korustumaan entisestään kun nainen viimein soi laskea katseensa lattian pintaan jääneeseen mieheen.

Nuoremman aukaisten suunsa, vaikkei sillä tutulla spontaanilla linjalla, johon Azra oli tottunut vuosien saatossa, laski Azra vähitellen omaa suojustaan alemmaksi ollessaan varma ettei joutuisi sana hyökkäyksen alle, kuunteli nainen ääntä joka oli karheutunut ja hieman hiljainen huononkunnon vuoksi, joka ei antaisi periksi vaikeissa olosuhteissa missä he olivat keskellä merta, pääsemättä hetkeen edes maihin.
Azran näyttäen rauhoittuvan jokaisen sanan myötä takaisin siihen mitä tämä oli normaalisti muiden silmissä, minkä Chad oli joskus nähnyt heidän ollessa nuorempia.
Miehen esittäessä viimeisen pyyntönsä kaiken kertomansa jälkeen, tunsi Azra kuinka nielaiseminen tapahtui astetta vaikeammin, vaikka pää teki kuin itsestään pienen nyökkäyksen myöntymiseen. "Jos se tosiaan on se mitä haluat." Hiljaisemmaksi laskeneen äänen lausuen, vaikka tämä tiedosti sanojen jäävän melkein kurkkuun haluamatta sanoa noita sanoja ääneen. Yleensä tuossa tilanteessa käännyttiin ympäri, erkaannuttiin sanomatta enään mitään muuta kuin pakon edessä, olisi Azra itsekin tehnyt niin. Hän halusi tehdä niin. Mutta valitettavasti se ei ollut niin helppoa, edes hänelle vaikka vielä tunteja aiemmin hän oli ollut pääkaupungin kuningatar joka tiedettiin parantaneen oloja isänsä tyrannikauden jälkeen, ja nyt tämä laskeutui varoen miehen vierelle joka oli myöntänyt olleensa yksi niistä vastuussa olijoista, mikä oli tehnyt Azrasta pakolaisen ja joiden mielestä jopa maanpetturin. Naisen laskeutuen istumaan puiselle lattialle väsyneen näköisenä, silmien painautuen luovuttaneena kiinni taistelusta huolimatta, henkäisi Azra tahattomasti raskaasti käden laskeutuen kehon vierelle "sinun pitäisi levätä... näytät uupuneelta" Hiljaisen äänen lausuessa toiselle, syliin jääneen kädet taputtaen reisien päältä houkuttelevasti nuorempaa laskeutumaan makuulle ja painamaan päänsä vanhemman syliin mikäli tuota tosiaan väsytti. "... älä huoli, lupasin yrittää vihata sinua enkä aio rikkoa sitä, vaikka se sattuukin. Minähän ne ehdot annoin ja kärsin myös siitä sen mukaisesti."
Pienen surullisen ja samaanaikaan väsyneen hymyn kohoten huulille, Azran avatessa silmänsä ja kääntäen katseensa takaisin toiseen, kohottaen kätensä varoen Chadin karheille hiuksille, jotka olivat märät kuumasta päivästä, sormien silittäen lyhyitä hiussortuvia hitain liikkein "mutta jos haluat olla edes pienen hetken lähelläni ennen sitä, käytä se itsellesi hyväksi lepäämällä tuon ajan. Päästä irti, Chad."

Kumpikin heistä oli viimein sanonut sanottavansa – muotoillut sanoiksi ne ajatukset, jotka olisi pitänyt tuoda julki jo monennen monta vuotta sitten. Sanojen jättäen jälkeensä tyhjyyden, josta kaikki oli pyyhitty pois. Aloitettu polku oli kävelty loppuun ja nyt he seisoivat risteyksessä, jossa kumpikin jatkaisi omaan suuntaansa. Chadin voiden melkein kuvitella tilanteen sielunsa silmin kuinka he kääntäisivät selkänsä toisilleen ja alkaisivat ottaa eteenpäin vieviä askelia kertaakaan taakseen katsomatta.

Väsymyksestä sulkeutuneiden silmien alkaen avautumaan uudelleen kun kuuloaisti erotti lähestyvät askeleet ja lankkujen hiljaisen narisemisen uuden painon alla. Aistien kertoen jonkun istuutuvan vierelle. Chadin kuullen itsensä nielaisevan asteen hankalammin – tuntien samaan aikaan kuinka jokin alkoi painaa enemmän ja enemmän rintakehän alueella. Sotilaan luullen tuntemusta automaattisesti ensin kivuksi, mutta kun kyseinen tunne alkoi kiivetä kaulalle ja tehden hengittämisestä entistä hankalampaa – pureutuivat hampaat poskeen sisäpintaan - ettei kyseinen tuntemus pääsisi silmiin asti.

Varovaisen kosketuksen tuntuessa hiuksien rajalla – ei Chad osannut tehdä mitään muuta kuin laskea katseensa alaviistoon ja hymähtäen vaimeasti itsekseen. Laivan keinumisen kuin pakottaen laskeutumaan makuulle vaikka syvällä sisimmässään Chad tiesi tekevänsä niin vapaaehtoisesti. Pään painautuessa naisen syliin – ei siitä kestänyt kauankaan kun jokainen vartalon lihaksista alkoi päästää irti jännityksestä, joka oli pitänyt kokonaisuuden pystyssä heikosta tilasta huolimatta. Ympäröivän maailman hiipuen hiljalleen kadoksiin. Chadin tuntien enää vain sormien silittämisen hiuksissaan kunnes lopulta sekin hiipui jonnekin kauaksi. Väsymyksen muovautuen viimeinkin uneksi.

******
Yön laskeutuessa meren ja sitä ympäröivien maiden päälle – olivat elämisen äänet hiipuneet lähes olemattomiin laivan kannella, jossa enää kulki pari merimiestä pitämässä vahtia, ruorissa seisovan lisäksi. Miehet olivat omasta mielestään pitäneet silmällä kaikkea liikkuvaa, mutta siltikään nämä eivät olleet huomanneet ketterästi liikkuvaa hahmoa, joka oli ensin hiipinyt keskimaston luokse ja sen jälkeen kiivennyt ketterästi ylös tähystyskoriin. Alban tiedostaen tekonsa kielletyksi ja täysin luokassaan typeräksi, mutta tiedostaessaan illalla yöllisestä tähtitaivaasta tulevan upea tyynen ilman vuoksi – oli tämä nuori sielu päättänyt ettei aikoisi jättää sitä näkemättä.

Laihan vartalon asettuen selälleen ilman kylmettämille lankuille, jolloin tähystyskorin reunat kätkivät neidon olinpaikan kadoksiin. Vihreiden silmien pinnan kimmeltäen taivaan valon alla. Ihastuksesta kertovan henkäisyn karaten punertavilta huulilta. Alban tehden tuona hetkenä naurahtaa ääneen, mutta peitti kädellänsä suunsa – ettei paljastaisi olinpaikkaansa. Hän ei ollut koskaan nähnyt noin kaunista ja se sai sydämen läpättämään innosta. Antaen tunteen, että sielu kykeni olemaan yhtä jonkin ylemmän voiman kanssa. Kämmenen kohottautuen hitaasti taivasta kohden ja avautuen kokonaan – Alban kuvitellen koskettavansa taivasta vaikka tiesi sen olevan kaukana ulottumattomissa. Hän oli jo hyvää vauhtia aikuisuuden kynnyksellä, mutta siltikään se ei onnistunut poistamaan hänestä mielikuvitusta ja halua olla edes joskus lapsenomaisen huoleton kokemuksistaan huolimatta, joissa hänet oli hylätty, riistetty ihmisarvo, pahoinpidelty, lähes tapettu, tieto siitä ettei hän ehkä koskaan voisi saada omaa perhettä…
Käden laskeutuen alavatsalle ja silittäen peukalon sivustalla vaatteiden alle kätkeytyvää arpea, joka toimi muistuttajana siitä teosta mikä oli myös vahingoittanut neitoa sisältäpäin. Hymyn piirtyen hiljalleen ruusunpunaisille huulille vaikka eleen sisimmässä häivähtikin suru ja viha. Jos se oli Jumalten tahto… olkoon niin.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 00:58

Yön laskeutuen pitkälle vieneen ja raskaan päivän päätteeksi, saivat kaikki matkustajat, sekä muut sen asukit viimein laskea levottaman mielensä unen syvyyksiin ja antamaa kaiken astua, joka vei kaikki ajatukset edes hetkeksi pois omista murheista jotka seuraisivat seuraavana päivänä uudestaan ja uudestaan aina siihen asti kunnes ne siirrettäisiin taka-alalle ja annettaisiin olla, unohdettaisiin kokonaan kunnes ihminen löytäisi saman ongelman jälleen edestään entistä pahempana.
Alban olematta tuona yönä ainoa joka ei saanut unta ja uhkasi pyyntöä olla menemättä kannelle. Muiden nukkuessa sikeästi lattia tasolla, liikkui nuorempi poika yhtä äänettömästi kuin varas noiden lävitse aina kannelle asti, missä henkilökunta piti kukin kerrallaan tarkkaavaisesti vahtia mutta siltikin silmät eivät aina silloinkaan kaikkea mitä ne toivoivat. Tuon lauseen käyden toteen Sinin kuin Albankin osalla.
Yleensä Sin ei olisi välittänyt vaikka joku tämän näkisikin mutta kun kyse oli kumminkin laivueesta ja sen henkilökunnasta jotka olivat nimenomaan pyytäneet ettei kukaan astelisi yöaikaan, joten kannelle jääminen ei olisi sillä kertaa vaihtoehto.
Sinin löytäen tiensä samaa reittiä ylemmäksi köysistöä pitkin vikkelästi, merituulen saaden yön mustat hiukset liehumaan hieman ja ihon kylmenemään mitä korkeammalle nuorempi pääsi, mutta sillä kertaa Sin ei käyttänyt aistejaan hyväksi ennenkuin tämä oli päässyt tähystyskoriin piiloon.

Sormien napaten nopeasti korvan taakse asetetun savukkeen, toisen käden etsiessä taskusta hopeista sytytintä joka kulki aina mukana, Sinin huomaamatta aluksi ollenkaan maahan asettautunutta nuorempaa tyttöä. Tuo tilanne olisi nopeasti aiheuttanut kaatumisvaaran ja mahdollisen ylitse lentämisen ellei katse olisi hakeutunut maahan kun tuuli esti tupakan syttymisen, kohtasivat hopeiset nuoremman ensimmäisen kerran, Sinin melkein tiputtaen syöpäkääryleensä huuliensa välistä hämmennyksestä "Alba? Mitä teet täällä?" Hiljaisen äänen kysyen toiselta, Sinin asettuessa itsekin alemmaksi ettei heidän piiloaan löydettäisi, sillä loppujen lopuksi Alba oli yhtälailla salassa kuin hänkin, ja ollut paikalla ensimmäisenä, joten hän lähtisi samantien pois.

Katseen nousten hitaasti taivaalle, jossa jokainen yön oma yksityiskohta korostui entisestään saaden jokaisen katsojansa sanattomaksi kauneudellaan, joka näytti jatkuvan ikuisuuksiin. Vaimean hymähdyksen kuuluen huulten välistä, ei Alba tarvitsisi sanoja kertoakseen mitä tuo teki siihen aikaan. Hän ymmärsi kyllä.
"Anteeksi jos vein paikkasi... poistun samantien kunhan saan tämän loppuun." Pienen hymyn kohoten huulille sanojen aikana, hopeisten silmien laskeutuen hitaasti tähtitaivaasta alemmaksi tuohon nuoreen naisen alkuun joka oli onnistunut viemään Sinin sydämen mennessään kahden vuoden aikana, vaikka sitä ei oltukaan sanottu missään vaiheessa suoraan vaikka teot olivatkin osaksi puhuneet puolestaan. Mutta todellisuudessa Sin olisi halunnut keskustella toisen kanssa sillä poika tiesi ettei toinen aikoisi kääntää päätöstänsä poistua seuraavalla kerralla laivasta Chadin kanssa, joten hän halusi edes puhua tuolle kunnolla ja yksityisesti, ilman kuuntelevia ylimääräisiä korvia ja silmiä jotka arvioisiva jatkuvasti tilannetta.

Tuulen puhaltaessa yön sisimmässä – oli sen hiljainen humiseminen yhtä ympäristön muiden äänien kanssa, mitkä saivat aikaan meren kohina ja laivan koko kokonaisuus. Tähystyskorin myös nitisten ja natisten vaimeasti korkealla mastossa kun se myötäili laivan liikkeitä. Mastoissa roikkuvan esineistön kolisten myös. Kaikkien noiden äänien yhdessä kätkien allensa köysistöstä lähtevän äänen, jonka ylöskiipijä sai aikaiseksi vaikka yrittikin olla mahdollisimman äänetön. Alban havahtuen tulijaan vasta kun toinen oli jo lähellä tähystyskoria ja viittä vaille valmis kipuamaan reunan ylitse vakaammalle alueelle. Nuoremman tuntien vartalonsa jähmettyvän liikkumattomaksi – ainoastaan silmät liikkuivat puolelta toiselle kun ne yrittivät nähdä pimeyden lävitse mistä päin ääni kuuluisi. Korvissa kiihtyen sydämen tykytys asteen korkeammaksi. Alban miettien kuumeisesti suunnitelmaa, sitä miten pääsisi livahtamaan tilanteesta mahdollisimman nopeasti. Mieluummin niin vikkelästi – ettei saapuja edes ehtisi reagoimaan mitä oli nähnyt.

Odottavista sekunneista uhaten venyä pitkältä tuntuvia minuutteja vaikka todellisuudessa kaikki tapahtui normaalilla vauhdilla. Tutun hahmon ilmestyessä ensin reunan päälle istumaan ja siitä seisomaan tähystyskorin puolelle – ei Alba voinut välttää kasvoilleen kohoamasta helpottuneisuudesta kertovaa hymyä, jonka kämmen kätki taaksensa. Eleen näkyen silti silmien katseessa asti – hymyn pikemminkin muotoutuen hiljaiseksi naurahdukseksi kun Sinistä näki sen hetken aikaa selvästi, että tämä oli hämmentynyt löydöstään. Vihreän katseen seuraten vanhemman laskeutumista alas tähystyskorin lattian rajaan, minkä jälkeen neidon vartalo kiepahti ylös kontilleen ja siitä polvilleen istumaan yllättävän ketterästi ahtaasta tilasta huolimatta.
”Samaa kuin sinäkin, mutta laske tuo pois.”
Etusormen osoittaen palavaa savuketta nuorukaisen huulien välissä. Ilkikurisen hymyn häivähtäen huulilla. Alban kyllä tietäen, että Sin oli taas hissukseen vetäytynyt takavasemmalle polttamaan vaikka nuorukainen tiesi vallanhyvin – ettei kyseistä tapaa oltu katsottu hyvällä alusta alkaen.

Hiuksien valahtaen alas hartialta kun päätä kallistettiin korostetusti.
”Mikä tuossa oikein kiehtoo?”
Paljoakaan seuraavasta teosta kertovan äänen kysyen viattoman kuuloisesti, mutta ennen kuin nuorukainen ehti vastaamaan – olivat vikkelät sormet napanneet savukkeen mukaansa ja veivät sen nyt lähemmäksi neidon kasvoja. Alban ensin haistaen nyrpistäen ja lopuksi koskettaen kielenpäällään filtterin päätä, josta pystyi osittain maistamaan kitkerän maun. Katseen käväisten uudelleen Sinissä – kohosi nolostunut hymy esille ja savuke ojennettiin takaisin anteeksipyynnön saattelemana. Alban kertoen olevansa välillä liiankin utelias.

”Ei minua haittaa – jos haluat jäädä. Ahdashan tämä paikka on, mutta kyllä…”
Neidon asettuen takaisin selälleen ja kohottaen jalkansa nojaamaan reunaa vasten – ettei veisi niin paljon tilaa kuin aikaisemmin. Toisen käden koukistuen takaraivon alle väliaikaiseksi pehmennykseksi.
”…sopu sijaa antaa.”
Kasvojen kääntyen vanhempaan. Yhden hiussortuvista valahtaen kasvojen ylitse, mutta Albaa se ei näyttänyt haittaavan. Vihreiden silmien katsoen Siniä laskeutuneen hiljaisuuden keskellä. Hetken rikkoutuen nuoremman aloitteesta. Alban uskaltautuen viimein lausumaan sen kysymyksen ääneen, mikä oli kiusannut hänen mieltänsä jo kauan:
”Unohdatko sinä minut kun lähdet pois?”
Alba oli ollut tietoinen Sinin lähdöstä armeijaan jo hetken aikaa ja sen vuoksi nuorempi halusi lähteä tilanteesta ensimmäisenä - kerran niin tulisi ennemmin tai myöhemmin käymään. Hän ei vain pitänyt hyvästeistä.

Kulman kohoten ylemmäksi nuoremman pyynnölle, joka oli osoitettu tupakkaa kohtaan näkyi Sinin katseesta selvästi pieni vastaanlaittaminen ja epäilys sillä Alba ei yleensä ollut kommentoinut hänen huonoa tapaansa jota vanhempi ei ollut kovin edes yrittänyt piilotella edes isältänsä muuten kuin nuorempia lapsia oli lähistöllä. Kuopus oli saanut kuulla useita kertoja lyhyenä aika tupakoinnista niin isältään kuin myös valvojien tarkkaavaisten silmien alaisuudessa, mutta siltikään mikään noista ei ollut saanut tätä edes harkitsemaan lopettamista. Tai edes vähentämistä, vaikka se olisikin hyväksi jopa omalle terveydelle.
Hopeisen katsoen pimeyden lävitse neidon vihreitä joiden väritys tummeni salaperäisesti hämärässä mutta loistivat siltikin selkeän tähtitaivaan avulla, muistuttaen osaksi meren kiiluvasta pinnasta johon taivas peilautui selkeänä. Tuon näyn saaden Sinin nielemään asteen hankalammin, vaikka se kätkettiinkin ovelasti naurahduksen ja savujen henkäisynä ulos tupakan päätyessä pyynnöstä pois huulien välistä.
Pojan odottaen tilanteen jäävän siihen ja puheenaiheen vaihtuen tapojen mukaisesti toiseen, joten kun Alban ketterät liikkeet nappasivatkin yhtäkkiä savukkeesta kiinni ja veivät sen lähelle omia kasvojaan katsoi puolivuotta vanhempi uudemman kerran hämmentyneenä vaikka toinen olikin tuonut kysymyksensä muodossa julki sen mitä tuo halusi todellisuudessa tietää. Mikä oli se hienous, mikä sai Sinin riskeeraamaan oman terveytensä tuolla pienenellä paperikääröllä, vaikka tämä itsekin tiedosti ettei se olisi hyväksi?
Pimeyteen tottuneen katseen nähden selvästi kuinka toinen kokeili filtteriä kielenpäälleen mutta menemättä niin pitkälle kuin olisi voinut, näki hän pian tutun hymyn anteeksipyynnön saattelemana nousevan kasvoille, ennenkuin Alba palautti kääryleen omistajalleen.
Pienen käden heilautuksen kasvojen edessä ja huvittuneen naurahduksen kertoen ettei asia ollut vakava, ja Alba kyllä saisi maistaa jos halusi jotta tuo voisi punoa mielipiteensä oman kokemuksensa ympärille. Mikäli toinen siis halusi sitä. Pään nojautuen korin puiseen seinämään kiinni, jalkojen yrittäen löytää jonkinlaisen asennon joka parantaisi heidän kummankin olojaan viemättä mitenkään erityisesti tilaa sillä tila ei tosiaan ollut valtava, huomion kiinnittyen tuolloin pelkästään jalkojen asentoon eikä Albaan joka valmistautui omasta makuuasennostaan lausumaan sen mitä Sin itse oli miettinyt jo useita päiviä.

Jokaisen liikkeen pysähtyen tuon kysymyksen myötä, vaikkakin vain muutamiksi sekunneiksi ettei moista edes huomaisi ellei osaisi katsoa tarkemmin, mutta joutui Sin silloin myöntämään jopa itselleen ettei ollut aivan odottanut tuollaista kysymystä. Tuossa muodossa, vieläpä Alban suusta.
Poika oli itse sanonut Anubikselle ettei tuo sanoisi asioita eteenpäin, sillä hän halusi itse olla se joka kertoisi siitä Alballe mutta ilmeisesti nuorempi oli saanut tietää omia teitään. Raskaan henkäisyn karaten huulilta, Sinin ottaessa risti-istunnon siihen hätään katseen hakeutuen takaisin toiseen "... Tiesit siis siitä..."

Yleensä vanhempi olisi heittänyt jonkin lauseen mikä olisi onnistunut keventämään tunnelmaa, mutta sillä kertaa katsoessaan toista: tiesi hän ettei Alba haluaisi kuulla kuin vain sen rehellisen vastauksen kysymykseensä, jota oltiin vatvottu ilmeisesti jo pitkäänkin.
Hiljaisuuden ollen ainoa ääni korvissa humisevan tuulen ja alapuolelta laivan kylkeen osuvien aaltojen rinnalla, ennenkuin huulet avautuivat viimein hieman auki lausuakseen vastauksensa: "En tietenkään. Miten voit edes ajatella tuollaista?" Vaimeamman naurahduksen kuuluessa kysymyksen loppuuun, jalkojen nostaen yläruumista sen verran ylöspäin että savuke saatettiin heittää turvallisesti pois laidan ylitse pimeään veteen, mutta samantien kun se oli tehty asettui Sin uudemman kerran eriasentoon mutta sillä kertaa istumisen sijasta asettautui tämä itsekin maate puiselle pinnalle kyljelteen jotta voisi nähdä toisen kunnolla heidän puhuessaan "Onko se yksi syistä miksi poistut laivasta Chadin kanssa?"

Kylmän puupinnan ottaen vastaan paljaaksi jätetyn yläruumiin joka oli riisuttu yön ajaksi, sillä viisi henkeä ahtaassa tilassa nukkumassa ei ollut se mukavin paikka viettää yönsä, ja siinä samassa oli myös yleensä käsivartta peittävä harso unohtunut muun vaateläjjän mukaan. Toisaalta, ei Sin ollut olettanutkaan Alban olevan yömyöhään liikkeellä samassa paikassa kuin hänkin vaikka motiivit näillä olivatkin erilaiset. "En ikinä unohda tapaamiani ihmisiä. Varsinkaan niitä ketkä ovat pelastaneet henkeni useita kertoja palattuania tehtävistä huonossa kunnossa. Tai niitä keiden menetystä pelkään enemmän kuin itse kuolemaa, Alba." Hampaan purren varoen posken sisäpintaa, samalla kun ajatukset yrittivät koota oikeanlaisia sanoja itselleen sekä mitä hänen kannattaisi tehdä ettei toinen ahdistuisi ja menneisyyden muistot ponnahtaisi pintaan, aiheuttaen toiselle pelkotilan tai jonkun muun vastaavan.

Vanhemman liikahtaen varoen lähemmäksi, kunnes sai sormet hakeutumaan toisen kasvoille jonne tuo yksi hiussortuva oli päässyt karkaamaan, sormen vieden sen varoen takaisin korvantaakse.
Normaalisti tuosta tilanteesta olisi irtauduttu samantien ja annettu tilanteen jatkua omalla painollaan sillä tasolla, minkä useimmat näkivät kaksikon välillä ystävyytenä mutta silla kertaa vaikka ajatuksissa kävikin tuo samainen aikomus, ei poika toisaalta halunnut mennä siitä mihinkään. He olivat viimeksi saaneet olla kaksistaan tuossa samassa tilanteessa viimeksi kun Sin oli ratsastanut haavoittuneena talleille Alba perässään, joten tämä halusi nauttia siitä hetkestä edes vähän kauemmin sillä voisi olla että toista tilaisuutta ei enään koskaan tulisi. "Toivottavasti et tunne itseäsi ahdistuneeksi. Se olisi vihoviimeinen asia jonka haluaisin sinun koskaan kokevan." Pienen hymyn kohoten ystävällisesti siihen hetkeen vakavina pysyneiden kasvoille, käden siirtyen hitaasti pois korvan takaa peukalon silittäen hellästi posken pehmeää pintaa, jokaisen yksityiskohdan kuin kutsuen tulemaan lähemmäksi mutta siinä missä muut miehet ja pojatkin olisivat antaneet aisteilleen ja tuntemuksilleen vallan, ottaneet haluamansa väkisin, alkoi käsi hitaasti erkaantua kuvan kauniilta kasvoilta joiden jokainen pienikin ja mitättöminkin yksityiskohta sai sydämen hakkaamaan rintakehän alapuolella nopeammin. Mutta Alba oli kärsinyt jo tarpeeksi tuosta kyseisestä osa-alueesta, joka oli onnistunut vahingoittamaan toista enemmän kuin tuo itse halusi edes myöntää. "Toivottavasti sinä et unohda minua vaikka miehet varmasti alkavat piirittämään sinua samantien kun nouset laivasta."

Hiljaisuuden laskeutuen painostavan kaksikon välille – alkoivat hampaat pureutua tahtomattaan kieleen kuin toivoen, että se olisi ollut katki jo aikaisemmin. Alban sättien itseään mielessään. Hänen olisi pitänyt ymmärtää tässä kohdin pitää ajatuksena omana tietonaan ja katsoa mitä Sin olisi tuonut oma-aloitteisesti esille puheissaan. Siinä se vitsi seisoikin. Sin ei puhunut koskaan itsestään mitään, ei ilman kysymättä ja silloinkin vastausta käytiin lävitse harkinnan kanssa. Kuten nytkin…

Alba oli jo aikeissa vastata perään omaan kysymykseensä – ettei toisen kannattaisi välittää hänen höpinöistään, jotka voisi jo laittaa valvomisen piikkiin. Huulten ehtien erkanemaan toisistaan jo uudelleen, mutta sanat jäivät kielen päälle. Vanhemman antaen aluksi sellaisen vastauksen, jota Alba oli alitajunteisesti odottanutkin. Sanat olivat ympäripyöreät ja protokollamaisesti lupaava, mikä aina lausuttiin kun ei haluttu pahoittaa toisen mieltä ja sen jälkeen esitettiin vastakysymys, joka asetti kysyjän itse suurennuslasin alle. Alba kutsui kyseistä keskustelumuotoa peiliefektiksi ja sitä se todella oli.

Vihreiden silmien päästäen silloin vanhemmasta irti ja kohdistuen takaisin taivaalle. Viimeisimmän lauseen kysyen oliko Alban esittämä viaton kysymys se todellinen syy siihen mitä tämä aikoisi tehdä – jos tilanne kärjistyisi sinne asti. Toisinkuin Sin, vastasi Alba heti takaisin.
”Tavallaan, mutta se ei ole koko syy. Tiedäthän sinä jo minut. En halua päästää Chadiä noin heikossa kunnossa ja samalla voisin oppia jotakin hyödyllistä matkallani vaikka ajatus vieraassa paikassa vähän mietityttääkin.”
Katseen kääntyen takaisin puhumisen aikana, jolloin vihreät silmät kohtasivat hopeiset hämäryyden lävitse selvästi. Vanhemman jatkaen puheenvuoroansa, syventäen ensimmäistä lausettaan sellaisella tavalla mitä Alba ei ollut osannut odottaa. Sinin kuulostaen sen hetken aikaa paljon vanhemmalle ja kypsemmälle. Silmien kykenemättä irrottamaan itseään katsekontaktista, ei edes silloin kun tuntoaisti rekisteröi sormien koskettavan kasvojen ihoa varovaisesti ja hennosti, että se sai kylmät väreet juoksemaan kehoa pitkin. Kihelmöinnin tunteen hiipiessä varkain huulille. Alban havahtuen itsekin omien ajatustensa edessä. Hän halusi tuntea Sinin huulet omillaan. Ei enää viattomia, ystävällisyydeksi puettuja kosketuksia ja hymyjä. Aikaisemmasta hermostuneisuudesta näkymättä enää jälkeäkään. Sydän kyllä edelleen läpätti kuin pikkulintu, mutta se ei johtunut pelosta tai mistään muustakaan epämieluisesta.

Kosketuksen erkaantuessa kauemmaksi – jätti se jälkeensä kylmäävän tunteen, joka halusi palata takaisin lämpimään. Vartalon nousten istumaan ja hiuksien päätyen kerätyksi toisen olkapään ylitse. Alban katsoen aluksi mitään näkemättömin silmin jonnekin pimeyteen kunnes hiljaisen henkäyksen saattelemana silmät sulkeutuivat ja hymy kohosi punertaville huulille. Alba oli nähnyt merkin Sinin käsivarressa, sen saman merkin, jonka tämä oli nähnyt myös Anubiksella ja Chadillä. Tuo mustalla värillä tehty symboli, jonka mukana aina seurasi omat ongelmansa.
Vartalon kääntyessä Siniä kohti ja nousten aavistuksen nelinkontin. Alban laskien kasvonsa kiireettömästi Sinin omien yläpuolelle, että pystyisi varmasti näkemään jokaisen reaktion. Solakoiden sormien siirtyen vanhemman kaulalla roikkuvan korun luokse ja alkaen leikittelemään sillä mitään tiettyä päämäärää. Vihreiden silmien päästämättä enää irti hopeisista, jotka saivat tämän neidon sielun kaatumaan polvilleen milloin tahansa.
”Anna minulle silloin syy olla unohtamatta sinua.”
Hiljaisen kuiskauksen laskeutuen asteitain lähemmäksi, mutta ei painut missään vaiheessa suudelmaan. Jättäen vain sellaisen välitilan, missä sähkön voisi kuvitella väreilevän. Alban tiedostaen siirtyneensä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta Sinin läheisyydessä se ei tuntunut niin kamalalle kuin hän oli uskotellut itselleen aikaisemmin. Ei enää.

Käsi oli irtautunut siltä erää kauemmaksi neidon iholta vaikka jokainen solu suorastaan huusi koskettamaan tuota huulille pelkästään hellivän silityksien sijasta, jotka olivat pitäneet jo lähes vuoden ajan kaksikon turvallisen välimatkan päässä toisistaan. Varmistaen ettei missään vaiheessa mentäisi vahingossakaan pidemmälle ystävyydestä, vaikka välillä oli Sinkin toivonut toisi toisin.
Hetken kaksikko oli katsonut toisiaan tuon hieman herkemmän hetke jälkeen, mutta kumpikaan ei ollut sanonut mitään, oletti Sin automaattisesti tehneensä jotakin väärin. Huulten avautuen sen enempiä harkitsematta kysyäkseen olisiko Alba pahoittanut mielensä äskeisestä, mutta jokainen sana nielaistiin mielen syvyyksiin piiloon takaisin kun Alba alkoi nousta ylös.
Tuon oletuksen vahvistuen entisestään, kääntyi Sin vuorostaan selin kylkiasennosta, kääntyi katse tähtitaivaalle sanomatta sanaakaan, vaikka ajatukset moittivat poikaa koko tuon ajan.
Alba lähtisi pian takaisin nukkumaan, ja se oli siinä. Ehkä se oli vain tarkoitettu ettei heidän välillään voisi koskaan tapahtua mitään. Että he pysyisivät ystävinä vaikka he eivät näkisikään toisiaan pitkiin aikoihin. Niin. Niin sen täytyi olla. Alba ansaitsi jonkun paljon paremman kuin hänet rinnalleen.

Noihin ajatuksiin tullen äkkiseltään katkos kun hopeiset silmät näkivät yhtäkkiä edessään nuo vihreät silmät tähti taivaan sijasta, pitkin hiuksien kutittaen kasvoja latvojen osuessa osaksi posken alueelle, vaikka ne oltiinkin asetettu tapojen mukaisesti huolella olkapään ylitse häiritsemästä. Hunajan ja hennon vaniljan pystyen erottamaan selvästi leijuvan ilmassa Alban ominaistuoksun mukana, sai se nielaisemisen tapahtumaan väkinäisenä vaikka silmät eivät päässeetkään enään eroon tytöstä, jonka kasvot lähenivät kokoajan alemmaksi, korvien kuullen hiljaisen kuiskauksen etäisenä, mutta houkuttelevana samalla kun sormet eksyivät kultaisen kaulakorun ketjulle.

Suudelmaa koskaan tapahtumatta, oli se kuin puhdasta leikkiä nuoremmalta joka houkutteli kaikin tavoin vanhempaa tulemaa lähelle, antamaan edes hetkeksi periksi kaikesta. Ei tätä tarvinnut kahta kertaa kehottaa, mutta sen sijaan että huulet olisivat painautuneet samantien toisen huulille, aloittivat ne alempaa. Sinin parannellen samalla omaa asentoaan lattiantasosta ylemmäksi, jotta kaikki ei olisi niin vaikeaa.
Taistelusta väreilevän hengityksen tuntuen toisen kaulalla, jota huulet suukottivat ensin varoen, ikään kuin kokeilevasti, samalla aistien seuraten kokoajan toisen reaktioita, valmiina vetäytymään kauemmaksi toisen pyynnöstä mikäli tilanne menisi pieleen.

Mutta toinen oli pyytänyt syyn muistettavaksi... niinhän tekisi. Huulten lähtien hitaasti kohoamaan sirolle leualle, jossa huulet liikkuivat tuskin edes kuin muutamien senttien välistä aiheuttaen kylmiä väreitä kunnes ne viimein kurottautuivat huulille. Suudelman ollen aluksi enemmän testaava ja kokeileva, mutta mitä kauemmin sitä hetkeä kesti, sen rohkeammaksi se muuttui ja sitä enemmän myös siitä välittyi tunteet joita oli yritetty vältellä ties kuinka kauan siihen pisteeseen asti, vaikka mitään ei sanottukaan suorin sanoin mutta ei niitä tarvinnutkaan. Kaikkien tullen julki siinä hetkessä, missä he nyt olivat ilman kenenkään valvovia silmiä.
Sähkön kaltaisten väreiden kulkien koko kehon lävitse, saaden jokaisen osan heräämään viimeistään siihen mitä tapahtui, käden eksyen kaulan sivustalle sen verran että peukalo pääsi uudemman kerran silittämään posken aluetta huulten viimein erkaantuessa toisistaan. Otsien painautuen vanhemman aloitteesta toisiaan vasten, "onko kaikki hyvin?" hiljaisen äänen kysyen hymyillen, Sinin pystyen selvästi kuulemaan omansa sekä Alban sydämen sykkeet läpättävän raivokkaasti vaikka niitä yritettiin rauhoitella turhaan, hopeisen silmäparin katsoen Albaa niin syvälle silmiin kuin vain osasi ja pystyi.

Sydämen kiihtynyt rytmi ei rauhoittunut enää hetkeksikään vaikka Alba yritti vakuutella itselleen kaiken olevan hyvin. Mitä nyt ei hänkään tiennyt miten toinen osapuoli reagoisi kuulemaansa ja tilanteen muistuttaen Alban kohdilla enemmän sokeana kävelemistä epävakaalla pohjalla, tietämättä ollenkaan mitä seuraava liike toisi tullessaan. Joten kun Sin alkoi nousta enemmän ylöspäin, että pääsisi lähemmäksi – odotti Alba jo jossakin alitajunnassaan näkevänsä kohta nuo hopeiset silmät täydellisesti edessään ja huvittuneisuudesta kertovat sanat sanoisivat neidon onnistuneen vitsissään hyvin… tai sitten jonkinlainen suudelma, jonkalaisia oli nähty ohimennen ja ne eivät olleet pitäneet sisällään oikein mitään, painautuisi huulille ja se olisi siinä.

Sin ei kuitenkaan noussut kokonaan ylös vaan heti kun tämä ylsi haluamaansa, alkoivat teot puhua sanojen puolesta. Lämpimän hengityksen tuntuen ensin solisluun ohutta ihoa vasten, sai se Alban kutisemaan. Nuoremman kasvoille nousseen hymyn jähmettyen ensimmäistä kertaa mitään kertovaksi kun tunnustelevat hipaisut alkoivat muuttua suudelmiksi, jotka kiipesivät kaulaa pitkin. Leuan ihon tuntien nuorukaisen hiukset alapuolellaan alkoivat huulet suudella sitä kohtaa kaulalla, joka viimeistään sai ylähampaat pureutumaan alahuuleen hetken kestäväksi ajaksi ja hiljaisen henkäyksen karkaamaan kuuluville. Normaalisti Alba olisi pitänyt moiset äänet omana tietonaan ja punastunut noloudesta, mutta nyt tietoisuus ympäristöstä oli alkanut haihtumaan jonnekin rajan taakse. Jokaisen aisteista vain keskittyen seuraamaan vanhemman suomia kosketuksia, haluten niitä enemmän. Huulten löytäessä kaikista viimeisimpänä toisensa ja muuttuen viattomasta rohkeammaksi – tunsi Alba olevansa kuin huumattu. Kuinka paljon kosketukset pystyivätkään pistämään koko systeemin, joka yleensä oli varovainen ja arkakin, sekaisin?

Edestäpäin kuuluvien sanojen havahduttaen takaisin usvan toisella puolelta. Silmien avautuen hitaasti – näki Alba ensimmäisenä Sinin, joka hymyili lempeästi. Palasten loksahtaen paikoilleen, Alban jopa itsekin pelästyen ajatuksiaan. Voisiko hänen ikäisensä ja elämänkokematon todella tuntea niin vahvasti? Pään nyökkäisten pienesti vaikean nielaisemisen jälkeen, minkä perässä seurasi lämmin hymy. Kämmenen, joka oli paljon sirompi kuin nuorukaisella, kohottautuen Sinin kasvojen sivustalle ja siitä liukuen hiljalleen kaulan sivustalle. Hengityksen väristen kiihtyneen sykkeen takia, mutta sitä ei yritetty missään vaiheessa peitellä.
”Pyydän. Suutele minua uudelleen, että voin olla varma - etten näe vain kaunista unta josta joudun kohta heräämään.
Pehmeän äänen kuiskaten pyytävästi. Alban uskaltamatta kohottaa ääntänsä enää korkeammaksi kuin peläten alitajunteisesti hetken särkyvän mistä vain varomattomuudesta.

Vihreän ja hopean kohdaten toisensa läheltä ensimmäisiä kertoja kunnolla, oli Sin näkevinään sen hetken ajan Alban silmistä jotain erilaista, joka kertoi paljon syvemmistä tunteista kuin kaksikko oli antanut toisilleen ymmärtää ja näyttää viimeisten parin vuoden aikana, sai tuo katse hymyn syventymään lempeäksi muuttuneilla kasvoilla.
Kasvojen ihon tuntian selvästi siromman ja pienemmän kämmenen asettuvan sivustalle josta se lähti hitaasti kohti kaulaa, sai jokainen neidon tekemä kosketus sähkön kaltaisen tunteen menemään koko kehon lävitse, saaden jokaisen solun haluamaan lisää, vaikka pieni itsehillinnän palanen jarrutteli vielä kaikin tavoin mieltä menemästä liian pitkälle.
Alban lausuessa oman pyyntönsä hiljaisella mutta pehmeällä äänellä, joka kutsui suutelmaan uudestaan, naurahti Sin hiljaisesti tahtomattaan vaikka tuo olikin hyväntahtoinen, eikä mitenkää pilkkaavasti tarkoitettu vaikka toinen voisikin niin luulla. "Sitähän emme toivo, emmehän?" Tämän lausuen omaksi vastaukseen yhtä hiljaisella äänellä, vaikka sanoista pystyi kuulemaan pienen leikittelyn, joka kuitenkin jätettiin siltä illalta pois. Alban pystyen varmasti tuntemaan kiivaamman sykkeen kaulalla, sen myös kertoen jo enemmän kuin tarpeeksi missä mentiin niin tunne tasolla kuin muutenkin.

Suudelman painautuen uudemman kerran huulille, sen tapahtuen enään mitenkään arkailevasti tai ujostellen, vaan tuolla kertaa oli huulien välinen kosketus jo paljon rohkeampi ja hellempi vaikka sen annettiin muuttua välillä jo jopa intohimoisemmankin puolelle vaikka tuon idea olikin pitää Alban ajatukset sen hetken aikaa muualla kun kädet löysivät tutun paikkansa neidon lantion molemmin puolin.
Joku toinen olisi lähtenyt nostamaan toisen kehoa peittävää vaatekappaletta samantien ylemmäksi, mutta sillä kertaa vanhemman mielessä oli vielä jotain aivan muuta. Huulten erkaantuen vain muutamien senttien päähän toisen omista, käsien tuoden hitaasti toista lähemmäksi itseään Sinin asettuessa takaisin maate yön kylmettämälle lattialle, tämän samalla yrittäen saada nuorempaa asettumaan maate kehonsa päälle vaikka kädet eivät päästäneetkään irti toisesta vielä "Olisiko sinun vuorosi pitää minut unessa, jos vain uskallat tulla lähemmäksi?" Hiljaisen, ehkä hieman käheytyneen äänen kysyen raskaantuneen hengityksensä välistä, toisen käsistä kähtien hitaasti selkää pitkin ylemmäksi kohti pitkiä hiuksia, jota sormet alkoivat silittämään hellästi vanhemman odottaessa mitä toinen aikoisi tehdä kuulemalleen, vaikka Sin odottikin jo tuttua punaa nousevan kasvoille ja epäröinnistä kertovan katseen, joka viimeistään lopettaisi sen kaiken siihen paikkaan.
Huulten löytäessä uuden leikkikenttänsä leualla ja muualla kasvojen alueella, mutta kertaakaan ne eivät eksyneet takaisin suudelmaan, vaikka poika joutui itse jopa kamppailemaan sen puolesta ettei olisi mennyt kutsuville punertaville huulille samantien leikittelynsä lomasta ennen Alban aloitetta.

Katseen, joka oli laskettu hetkeksi alaviistoon kuin yrittäen näin saada kiihtyneen sydämen rauhoittumaan, kohottautuen takaisin nuorukaisen silmiin kun tämä naurahti hiljaisesti neidon pyynnön kuullessaan. Kuumoituksen tunteen poskipäillä kertoen sanattomasti punastumisen aikovan tehdä läsnäolonsa julki. Alban puraisten myös kielensä sivustaa. Hänen sättien itseään taas liian kohteliaasta luonteestaan. Tarvitsiko mieheltä edes kysyä lisä suudelmia? Ei…
Hiljaisen äänen lausuen vastauksensa – pystyi Alba tuon hetken aikaa kuulemaan Sinin puheessa ilkikurisuutta, joka kuitenkin sai väistyä uuden sävyn, joka oli tumma ja silti lempeä samanaikaisesti, tieltä. Ulkoilmasta kylmettyneiden huulien löytäessä uudelleen toisensa – sulkeutuivat silmät vaistomaisesti. Tuon pienen eleen kertoen Alban luottavan Siniin uskaltaessaan jättää toisen tarkkaavaisen katseensa ulkopuolelle. Silmien sulkemisen sulkien yhden aistin pois ja samalla vahvistaen toisia. Suudelman, joka oli aluksi ollut kokeileva ja tilannetta tunnusteleva, muuttuen tuona kertaa paljon rohkeammaksi ja intohimoisemmaksi. Tuon viimeiseen piirteen saaden todella Alban keskittymisen herpaantumaan Sinin käsistä. Tämän nuoren naisen alkaen oppimaan hiljalleen uuden tavan kommunikoida. Alba ei ollut edes aikaisemmin tajunnut kuinka paljon suuteleminen piti oikeasti sisällään – se ei ollut vain sitä miltä päällisin puolin näytti vaan sen avulla pystyi tuomaan paljon julki; mikä oli mielentila, mitä tunsi, mitä halusi saavuttaa.

Tuntoaistien värähtäen silloin sähköiskun kaltaisesti kun Sin vei kätensä lantion molemmin puolin, mistä oli tullut vuosien saatossa niiden virallinen lepopaikka neidon vartalolla. Alban mielessä käyden nopeasti seuraavan vaiheen tapahtumat. Aikoisiko Sin toimia kuten muutkin? Suuteleminen oli onneksi loppunut hetkeksi – ettei toinen pystyisi huomaamaan Alban suun kuivuneen äkillisesti. Hän oli kuullut, että moni nainen nautti altavastaajana olosta, mutta siltikään se ei lämmittänyt ajatuksia. Ajatus siitä, että hän joutuisi sellaiseen tilanteeseen mistä ei pääsisi nopeasti pois… ei kiitos.
Sinin toimien kuitenkin toisin ja tapoihinsa kuuluen oli askeleen edellä. Nuorukaisen asettuessa vapaaehtoisesti selälleen lattialle – seurasi Alba tämän kehotusta hämmentyneenä. Neidon asettuen ensin polvi-istuntaan nuorukaisen vierelle ja laskeutuen siitä puoliksi makaamaan Sinin paljaan ylävartalon päälle, käsien ottaen tukipisteen lattiasta molemmin puolin. Alban pitäen tässä kohdin oman varovaisuutensa - tämän mielessä edes käymättä ajatusta, että olisi mennyt heti hajareisin istumaan toisen päälle. Käheytyneen äänen lausuessa nuorukaisen oman pyynnön julki – näki vihreistä silmistä selvästi, että neito mietti mitä oikein tekisi seuraavaksi. Ajattelun hankaloituen entisestään uusien suudelmien takia, mitkä tutkivat neidon kasvonpiirteitä yksityiskohtaisesti.

Etu- ja keskisormen painautuen hellästi nuorukaisen huulille ja estäen toisen aikeet siihen paikkaan. Alban vieden kasvojaan kauemmaksi, että pystyisi näkemään hopeiset silmät paremmin.
”Näytät tuntevan minut paremmin kuin minä itse ja se kieltämättä pelottaa minua, mutta ennen kuin pakenen…”
Sormien pysytellen vieläkin nuorukaisen huulilla. Alban laskien omansa niiden toiselle puolelle ja kuiskaten pehmeästi:
”…saanen minun vastata pyyntöösi.”
Huulten painautuessa suutelemaan sormien pintaa, niiden pysytellen esteenä kosketuksen välissä. Alban katsoen Siniä vihreillä silmillään tiiviisti, päästäen vasta silloin irti kun erkani pois kasvojen luota ja vei huulensa tutkimaan kaulan seutua. Alban palauttaen mieleensä tietonsa ihmiskehosta ja sen herkistä alueista, joita pystyi hyödyttämään niin hyvässä kuin pahassakin. Kuinka paljon hermopisteitä oli pelkästään pään ja kaulan alueella. Toisen käsistä siirtyen vaivihkaa päälaella ja alkaen koskettelemaan hiusrajaa kynsien päillä, mikä yleensä sai kylmät väreet juoksemaan kehoa pitkin. Huulten kosketuksen kiiveten lopulta oikean puoleista kaulan sivustaa pitkin korvalle asti. Etuhampaiden näykkäisten korvanlehteä kiusoittelevasti, lämpimän hengityksen hyväillen korvan herkkää pintaa. Saman puoleisen käden etusormen piirrellen korvan takaisen syntymämerkin muotoja hitaasti ja yksityiskohtaisesti. Suudelmien härnäten aluetta tarpeeksi – siirtyivät kosketukset takaisin kaulan etuosaan. Huulten hyväillen aataminomenaa ja sen ympäristöä sentti sentiltä. Alban etsien kiireettömällä vauhdilla Sinin herkkiä pisteitä.

Vanhemman nuorukaisen onnistuessa johdattamaan Albaa sen verran että tuo uskaltautui edes puoliksi paljaan ylävartalon päälle, oli Sin nähnyt toisesta selvän varovaisuuden ja mietteliäisyyden miten edetä uudessa ja oudossa tilanteessa eteenpäin. Sinin kyllä tietäen Alban menneisyyden, tietäen tuon traumoista, nähnyt kuinka irstaimmat ja rajojaan tuntemattomat miehet katsoivat tuota nuorta naista jättämättä kenellekään minkäänlaista epäilystä siitä mitä nämä voisivat tehdä tuolle tilaisuuden tullen, joten Sin myös tiesi ettei toisella ollut sen enempää kokemuksia kuin hänelläkään. Vain kuulopuheita, joita kuuli Irlannin ja Egyptin kaduilla vanhemmilta "konkareilta", jotka uskoivat huijaavansa naista kuin naista halutessaan. Mutta he olivat silti eläneet saman katon alla kaksi vuotta ja olleet sen kokoajan ystäviä toisilleen.
Yhden kysymyksen nousten vain sillä hetkellä ensimmäisenä mieleen, mikä voisi ääneen lausuttuna pilata se kaiken totaalisesti: eikö Alba vieläkään tiedostanut, ettei hän koskaan - ikinä tekisi mitään edes pitkällä tikulla vahingoittaakseen tuota millään tavoin?
Hopean seuraten kokoajan kuinka Alba näytti miettivän oikeinkin ankarasti hänen sanojaan suudelmasta, vaikka pääasiallisesti näyttikin vanhemman keskittyvän kiusoittelemaan toisen kasvojen aluetta omilla suudelmillaan. Mutta mitä Sinin oman menneisyys oli opettanut: eihän koskaan laskisi huomiointikykyään tai edes vaistojaan alas. Ei edes siinä tilanteessa. Ehkä.

Uudemman suukon ollen juuri painautumassa poskelle, mutta Alban keskeyttäen sen omalla teollaan, ymmärsi Sin keskeyttää siltä erää omat tekeleensä antaakseen toiselle tilaisuuden tehdä valintansa.
Sormien estäen puhumisen, joutui vanhempi kuuntelemaan hiljaa kaiken mitä toinen sanoi hiljaisella äänellään, joka olisi saanut kenet tahansa miehen lankeamaan polvilteen ja lupaamaan maat ja taivaat tuolle kuvan kauniille neidolle, joka oli kuitenkin onnistunut varastamaan pojan sydämen jo aikoja sitten omakseen edes yrittämättään. Sanojen jälkeen odotti Sin jo selvää suudelmaa, joka ei olisi niin intohimoinen kuin mitä hän itse oli tuolle antanut, mutta sen sijaan jäikin huulille asetetut sormikaksikko näiden väliin vaikka yleensä huulien kuului painautua toisiaan vasten, ja joku olisi voinutkin helposti poistaa hennomman käden tieltä ja todeta samantien ettei se noin toimisi, mutta Sin ei valittanut vaan tyytyi seuraamaan tilannetta sillä kertaa ihan jopa mielellään altavastaajan asemasta. Tuo oli Alban tapa, ja hän aikoisi nauttia jokaikisesta saamastaan hellyyden osoituksesta ja kosketuksesta jonka nainen vain tälle soisi.

Katseiden pysytellen kokoajan naisen omissa, ennenkuin Alba irtaantui viimein ja lähti puolestaan kuljettamaan itseään uusille teille johon toinen ei ollut vielä päässyt kertaakaan, kaulan alueelle sulkeutuivat silmät hitaasti katseen tieltä jotka olivat vielä hetki sitten yrittäneet nähdä vihreää silmäparia, mutta nyt kosketukset saivat yrityksen unohtumaan taka-alalle samantien.
Alban käyttäen selvästi hyväkseen kaikkea oppimaansa, huulten tunnustellen kaikkia herkimpiä aluekohtia joita tuo muisti, jokaisen niistä saaden hengityksen värähtelemään tahtomattaan kun samalla yritettiin pitää mielihyvän huokauksia ja henkäyksiä kurissa, joka kuitenkin vaikeutui hitaasti koko ajan mitä edemmäksi Alba jatkoi.
Jos Alba olisi ollut kuka tahansa muu, olisi Sin voinut vaikka vannoa että tuo oli hieman ehkä kokeneempi kuin antoi päällisin puolin ymmärtää, sillä toisen teoista näkemättä, - tai enemmän tuntematta juurikaan arkailua tai kömpelyyttä joita yleensä heidän ikäiset näyttivät selvästi toisilleen herkimmissä tilanteissa.

Sormien lähes hivellen hiusrajaa pitkillä kynsillä sai se kehon värähtämään tahtomattaan kylmien väreiden kulkiessa salamana lävitse armottomasti, samalla kun nuorempi siirtyi hitaasti kaulalle joka kuului yksistä hermistä alueista vaikka vanhempi onnistui vielä pitämään itsensä kurissa vaikka todellisuudessa joutui tämä keskittymään kokoajan lujemmin sisäisesti ettei olisi näyttänyt kuinka hyvältä se kaikki tuntui, mutta kun huulet pääsivät aataminomenan alueessa, alkoi Sin siinä vaiheessa luovuttamaan jo osaksi yrityksestään. Henkäyksen, jota oltiin yritetty tukahduttaa kaikin tavoin karaten huulten välistä, silmien aueten, kohdaten tumman tähtitaivaan selkeänä antoi Sin katseensa laskeutua hitaasti alemmaksi kohdatakseen nuorempansa joka tuntui tietävän enemmän kuin tarpeeksi mitä oli tekemässä, antoi Sin toisen kätensä sivellä hellästi selkää hitaasti pitkin liikkein ylemmäksi ja ylemmäksi, mitään kiirehtimättä samalla kun Alban omat sormet olivat vieläkin löytäneet oman paikkansa tummalla hiusrajalla joka yritti aiheuttaa kylmiäväreitä vaikka Sin osasikin piilottaa edes pienen osasen tuntemuksistaan vaikka se tekikin tiukkaan. Jäntevimpien sormien jääden puoleen selkään tuntiessaan pehmeiden hiussortuvien allansa, samalla kun herkät sormenpäät tunsivat jotain aivan muutakin allansa. Hakaset, joiden avaaminen tiedettiin vievän hetken eteenpäin ja ne olisikin helposti saatu auki yhdellä ainoalla liikkeellä mutta sormet eivät tehneet elettäkään toteuttaakseen ajatukset. Sen sijaan etusormi siveli varoen pitkää hiussortuvaa lyhyinvedoin osuen aina välillä kiusoittelevasti selkää, tuntien jokaisen pienenkin yksityiskohdan allansa pienistä kehittyneistä lihaksista aina hauraampiin piirteisiin jotka antoivat ymmärtää ettei naisella ollut paljoa voimaa fyysisesti ajateltuna.
Mutta hän halusi silti teoillaan antaa Alban ymmärtää että mitään ei tarvinnut tapahtua, jos ei tuo itse sitä halunnut eikä kukaan olisi pakottamassakaan tuota mihinkään epämieluisaan. Asia oli sillä selvä.
Hiuksien tuntuen selvästi kutittavan leuan alta huulien seikkaillan vielä aatamin omenalla, Sinin päästäen henkäyksiä jo vapaammin karkaamaan huuliensa välistä vaikka normaalisti tämä olisi yrittänyt vielä viimeiseen asti peitellä moista tuntemusta, mutta sillä kertaa pelkkä naisen läheisyys onnistui viemään ajatuksen juoksun ja huomiointikyvyn aivan muualla vaikka Sin tiedostikin hyvin mahdollisen kiinnijäämisen, ja mitä tuo asettelu näyttäisi ulkopuolisen silmissä varsin helposti vaikka kaksikko ei välttämättä pääsisikään tuosta edemmäksi vaikka todellisuudessa, ei hän edes välittäisi. Ainoan asian mikä sillä hetkellä mahtui pääkoppaan, oli vain tuo hetki ja Alba, eikä mikään muu.

Jäntevien sormien kosketuksen pysähtyen viimeiseksi hiuslatvojen alapuolelle – avautuivat neidon silmät puoliksi vaikka tämä kykenikin sinä hetkenä näkemään pelkästään kaulan, jonka etuosa liikahti uudemman kerran nielemisrefleksistä. Nuorukaisen sormet eivät kuitenkaan vieneet tulevaa eteenpäin ja se sai Alban tuntemaan kaksipuolisesti. Varuillaan oleva puoli henkäisi helpotuksesta, mutta toinen puoli, joka oli alkanut heräilemään neidon sisimmässä, tunsi pettymyksen ja varkain nostatti korvien väliin ajatuksen; hän ei halua minua oikeasti. Toisaalta taas Alba oli kyllä nähnyt Sinistä monen monta kertaa, että toinen kykeni toimimaan taktikoidusti vaikka olikin vielä nuori. Jonkun kertoen syvällä ajatuksissa Alballe – ettei kaikki ollut miltä näytti, ei edes Sinin kohdilla.

Suudelmien loppuessa Alban aloitteesta. Tämän kohottaen kasvojaan ylemmäksi ja jääden hetkeksi katsomaan selvästi jonnekin pimeyteen kuin olisi kuunnellut jotakin. Tuulen mukana kantautuessa uudelleen ääni, joka kutsui nuorempaa neitoa nimeltä – kohosi huulille hymy, joka pahoitteli keskeytystä. Katseen laskeutuen vielä kerran Siniin ja äänen painon lausuen asteen hiljaisemmin:
”Isäsi kutsuu minua. Parempi siis mennä hänen luokseen – ettei hän löydä meitä yhdessä vaikka jäisikin mielelläni kauemmaksi aikaa.”
Etusormen kohottautuen silittämään vielä nopeasti nuorukaisen poskea ja leukaa kunnes lähes yhtä nopeasti Alba erkaantui kauemmaksi ja kipusi jo tähystyskorin reunan ylitse laskeutuakseen takaisin laivan kannelle, jossa tämä ehti vain lyhyen ajan tasaamaan hengityksensä ja parantelemaan ulkonäkönsä mahdollisimman normaalin näköiseksi kun raskaat askeleet alkoivat kulua kannen alta.

Vihreiden silmien laajentuessa nähdessään Anubiksen, joka kantoi jotakin käsivarsillaan. Tuon jonkin ollen selvissä tuskissa. Vastauksen kohottautuen alitajunnasta niin kylmäävänä, että se sai lähes polvet antamaan periksi. Chadin tilanne oli kokenut jyrkän muutoksen. Alban nähden mestaristaan, että tämä oli myös herännyt äkillisesti unestaan kuten myös alkoivat heräillä laivan muutkin asukkaat äkillisestä metelöinnistä yönselkää vasten. Neidon ei tarvinnut esittää kysymystään ääneen kun siihen jo vastattiin vanhemman suunnalta:
”Hän ei saa hengitettyä. Juokse hakemaan lääkerohtosi. Mene!”
Anubiksen antaen selvän ja lyhyen käskyn oppilaallensa – laski hän samanaikaisesti Chadin alas puoli-istuvaan asentoon. Hopeisen katseen pystyen tuona hetkenä jo näkemään selvästi kuinka nuorukainen hengitti kaikilla mahdollisilla apulihaksilla. Anubiksen vieden kätensä kokeilemaan kaulalta pulssia, joka hakkasi todella voimakkaasti, tarttui Chad vaistonvaraisesti saman puoleisella kädellään kiinni vanhemman omasta ja puristi sitä niin voimakkaasti, että kynnet porautuivat ihosta melkein lävitse. Anubiksen puhuen Chadille rauhallisesti - tietäen toisen pelkäävän kuolevansa tukehtumalla siihen paikkaan.

Laivan kapteenin tullessa kaksikon luokse – ehti tämä puhumaan ajatuksistaan vain kolme lausetta, joiden viesti oli selvä; jotakin epämääräistä tautia kantava matkustaja ei voisi jäädä laivaan. Sanojen takertuen kurkun seutuville varoittavaksi muuttuneen hopeisen katseen edessä. Anubiksen varoittaen sanattomasti kapteenia pitämään kielensä kurissa tai seuraavaksi tämä itse saisi tutustua pimeään meriveteen lähemmin kuin halusi.

Huulten erkaantuen selvästi kaulan iholta, antaen Sinille samalla huomaamattomasti aikaa koota itsensä kasaan samalla kun silmät aukesivat hitaasti auki. Korvien erottaen sen saman minkä Albakin, alkoivat sormet höllentämään otettaan hiljalleen toisen huomattavasti hauraamman kehon ympärillä, päästäen toisen menemään vaikka omalla tavallaan pieni pettymys harmittelikin tilannetta ajatuksissa vaikka mitään niistä ei suostuttakaan näyttämään ulkopuolisen silmissä.
Kasvojen alueen tuntien vielä viimeisen kosketuksen poskella ja leualla jonka nuorepi tälle soi, loi Sin kasvoilleen rauhoittavan hymyn ettei toinen antaisi keskeytyksen painaa pahasti mieltä. Kosketuksen kadoten kasvoilla yhtä nopeasti sanojen jälkeen, jäi tuosta jäljelle vain kylmyys ja hitaasti kasvava tyhjyys, joka oli Sinille tuttu jo kuukausien takaa, piteli tämä kuitenkin hymyä kasvoillaan niin kauan kunnes oli täysin sata prosenttisen varma ettei Alba kääntyisi katsomaan takaisin, pääsi raskas huokaisu huulten lomasta.
Normaalisti poika olisi itsekin lähtenyt samaa rataa alas suunnilleen nuorempansa jäljessä mutta sillä kertaa, jäikin tämä tarkastelemaan tilannetta reunan ylitse mietteliäänä. Näköetäisyys ei ehkä ollut se parhaimpia siihen aikaan yöstä, mutta silti kuopus onnistui erottamaan mitä oikein oli tekeillä, näyn saaden viimeistään ulkopuolisenkin ymmärtämään ettei Chad ollut todellakaan kunnossa, tuon tilan tuntuen menemään itseasiassa joka hetki entistä huonompaan suuntaa Alban parantajan taidoista ja lääkkeistä huolimatta vaikka kukaan heistä ei ollutkaan päästämässä sotilasta vielä manalan majoille tuollalailla.
Kapteeninkin ollen sitä mieltä että potilaasta oli päästävä, tuon olettaen automaattisesti kyseessä olevan tauti sen sijaan kuin tahallinen myrkytys jonka tarkoitus oli viedä henki tavalla tai toisella mieheltä, joka oli saanut tietoonsa aivan liian tulenarkoja asioita.

Alakannella, jossa hetki sitten kaikki olivat vielä nukkuneet kukin enemmän tai vähemmän rauhallisemmin, oli jokainen laivan asukkaista herännyt äkillisen kohtauksen myötä. Kaikkien ollen enemmän tai vähemmän huolissaan mitä tulisi tapahtumaan: ne keille ei oltu kerrottu sen enempää kuin nähtiin parhaaksi olivat enemmän huolissaan olisiko nuoren miehen kantava "tauti" kenties tarttuva, kun taas ne ketkä oikeasti tiesivät asioiden laidan edes hieman paremmin - tiedostivat kyllä ettei myrkky aiheuttanut muille erikoista hengenvaaraa, mutta sen sijaan heikensi potilaan tilaa hyvistä yrityksistä huolimatta kokoajan.
Kellertävät silmät olivat tiedostaneet tilanteen vakavuuden jo silloin kun Alba oli juossut nopeasti alas lääkepurnukoiden luokse ja hetkeäkään aikailematta takaisin ylös, ja vaikka vanhempi nainen olikin luvannut ettei hän enään välittäisi... sai tuo silti sydämen sykähtämään kivuliaasti joka kerta ja huolen nousemaan pintaan nyt kun kukaan ei ollut näkemässä sitä. Azran joutuen sillä hetkellä taistelemaan jokaista pienintäkin järjen ääntään joka kehotti menemään ylös edes tarkistamaan tilanne, vaikka samalla toinen puoli vakuutteli selvästi hänen olevan vain tiellä mikäli uskaltautuisi menemään lähemmäksi kuin olisi tarpeen tai pahimmassa tapauksessa joutui hän todistamaan sen minkä tämä jättäisi mielellään välistä vaikka Chad olikin tehnyt vaikka minkälaista pahaa muille niiden parin vuoden sisällä, josta Azra ei tiennyt pystyisikö hän koskaan hyväksymään moista.

Hiljaisen huokauksen päästen huulten välistä, ennenkuin Azra kirjaimellisesti luovutti ajatuksienkulkunsa kanssa. Hänhän oli aikuinen, eikä mikään lapsi joka halusi karttaa epämukavia tilanteita viimeiseen asti.
Päättäväisten askelten vieden portaikkoon ja siitä ripeästi ne ylös yksi kerrallaan ennenkuin tämä pääsi yön kylmettämälle kannelle jossa oli tilanne kirjaimellisesti päällä.
Naisen uskaltautuen sen verran lähelle että pystyisi näkemään missä mentiin, mutta sen pidemmälle hän ei menisi, sillä Chadillä oli kaksi auttajaa jo omasta takaa joista kumpikin tiesi enemmän tai vähemmän mitä tuleman piti.
Kapteenin kääntyessä tuolloin luovuttaneena ympäri seurattueen hetken avuttomana vierestä, katseiden luoden toisilleen omanlaisensa tervehdyksen jota ei jätetty missään vaiheessa näkyväksi, mutta Azra kyllä osasi lukea tuon vanhemman miehen katseesta ettei tämä ollut kovinkaan tyytyväinen tilanteeseen ja Anubiksen päätöksen joka kirjaimellisesti uhkasi tätä itseään, mikäli kapteeni olisi aikovinaankaan jättää Chadiä pois laivasta.
"Anubis... voinko olla mitenkään avuksi?" Entisen oppilaan uskaltautuen kysymään mieheltä, joka yleensä osasi paremmin sanoa jos apua tarvittaisiin, varsinkin kun Alba tapojensa mukaisesti arvatenkin aikoisi antaa kaiken huomiokykynsä sairastavalle miehelle, jonka vointi oli yhtäkkiä muuttunut radikaalisti huonompaan kuin mitä se oli ollut ennenkuin he kaikki olivat sulkeneet silmänsä toivossa saada edes jonkinverran unenpäästä kiinni.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 01:00

Jo laivaan noustessaan Alba oli kironnut itsekseen alakannelle johtavat portaat, joissa joku varomaton vielä onnistuisi taittamaan nilkkansa. Alba oli noudattanut niissä sen takia erityistä varovaisuutta, mutta nyt tämä ei edes huomannut kyseistä epäkohtaa juoksuaskeltensa lomassa. Vauhdin hiljentyen vasta silloin takaisin normaaliksi kun matka vei takaisin Anubiksen ja Chadin luokse. Terävien kolahdusten saatellen erilaiset lääkerohdot ja tarvikkeet alas lattialle, minkä perässä seurasi kankaan repeämisääni. Alban leikaten veitsellä kangassuikaleen pitkän paitansa helmasta ja sitoen sillä vapaat hiuksensa epämääräiseksi nutturaksi päälaelle. Vihreiden silmien yrittäen katsoa tilanteen nopeasti lävitse, mutta pian raskashuokaisu karkasi huulilta – Anubiksen tulkiten eleen onneksi oma-aloitteisesti ja ojentaen veitsensä neidolle, joka otti sen epäröimättä ja alkoi leikata Chadin ylävartaloa suojaavaa valkeaa paitaa auki, että pystyisi näkemään selvemmin haluamansa. Arasta ja häveliäästä luonteenpiirteestä näkymättä tuona hetkenä jälkeäkään. Alban painaen lopuksi korvansa Chadin rintakehälle ja keskittyen kuuntelemaan mitä oikein tapahtui kehon sisäpuolella. Anubiksen pitäen Chadin, joka yritti turhaan hakea helpottavaa asentoa, paikoillaan koko tuon ajan. Vihreiden silmien kohdatessa hopean – tiesivät kumpikin missä mentiin tuona hetkenä. Potilaan keuhkot uhkasivat lamaantua kokonaan ja kun niin kävisi, ei mitään olisi enää tehtävissä.

Pikaisesti valmistetun lääkejuoman valmistuessa – oli Alba ojentamassa sitä automaattisesti Anubikselle, joka kuitenkin kieltäytyi ja osoitti pienen eleen kolmikon luokse ilmestyneeseen Azraan, joka oli hetki sitten kysynyt miten voisi olla avuksi. Toisenlaisessa tilanteessa Anubis olisi keksinyt keinon antaa lääkejuoma, mutta nyt hänen voimansa menivät täysin potilaan paikoillaan pitämiseen. Alban puolestaan piti tehdä jo seuraavaa lääkejuomaa valmiiksi ja samalla tarkkailla potilaan yleistilaa – jos se uhkasi mennä huonommaksi tai hyvässä toivossa kohoaisi paremmaksi. Kaiken tuon tilanteen keskellä vanhin päätti ottaa esiin sen aihealueen, joka oli kauan sitten vaiettu. Puhekielen vaihtuen muinaiseen Egyptin kieleen.
”Unohda tunteesi, etenkin vihasi ja keskity pitämään mielesi avonaisena. Veljeni ja sisareni kasvattivat sinut, joten se tekee sinusta kaltaisemme; salamurhaajan ja salaseuran jäsenen.”
Alban ojentaessa lääkejuoman Azraa kohti – kohotti Anubis oman katseensa entiseen oppilaaseensa ja katsoi tätä ensimmäistä kertaa sellaisella katseella, jotka kuka tahansa ei saanut osakseen.
”Auta pelastamaan veljesi. Älä anna maallisten tunteiden hallita sinua.”
Anubiksen laskematta katsettaan irti. Tietäen vallanhyvin mitä Azran olisi tehtävä, jos tämä suostuisi. Lääkejuoma olisi annettava potilaalle suusta suuhun menetelmällä – sillä mikään muu keino ei varmistaisi takuuvarmasti perille menemistä.

Kaksikon huomion kohdaten Azran joka oli hetki sitten ilmestynyt paikan päälle kysyäkseen tilanteesta, mutta kun molemmat olivat katsahtaneet tätä teki Azran samantien mieli peruuttaa sanansa ja poistua paikalta vähin äänin. Sanoja ei siitä eteenpäin mainittu mutta pelkkä katseen vaihto riitti kertomaan että se mitä Anubis oli keksinyt, oli jotain hyvin epämieluisaa ja mistä nainen ei tulisi välttämättä nauttimaan kovinkaan, jos ollenkaan.
Azran nielaisten tyhjää, mutta sekin kävi erittäin hankalasti, seurasi tämä vielä sivusta kuinka Alba hoiti potilastaan ammattilaisen tavoin parhaansa mukaisesti vaikka tuolla olikin kädet täynä tekemistä, kun taas Anubis yritti pitää tuon paikallaan vaikka antoikin oman katseensa kohdata nuoremman, keskustelukielen vaihtuen samalla vain näiden kahden väliseksi.
Miehen lausuen sen, mitä Azra ei ollut kertonut koskaan edes Chadille, - sen ollen yksi niistä asioista mitä hän oli pitänyt mielellään salassa muilta ulkopuolisilta, mutta samalla miehen lausuessa tuon lauseen, tiedosti Azra ensimmäisen kerran mikä nuorempi nykyisin oli. Salaseuraan kuuluva salamurhaaja.
Palasten alkaen loksahtamaan yksi kerrallaan paikoilleen, luoden viimeinkin sen selvän kuvan mitä oikein oli tekeillä ja mikä oikein oli saanut Chadin tuohon kuntoon.

Alban ojentaen tuolloin lääkepullon kohti häntä, näki Azran silmistä ettei hän todellakaan pitänyt siitä mitä tuleman piti. Hän vihasi lääkkeitä. Eritoten niitä itsevalmistettuja, vaikka ne auttoivatkin niin paljon paremmin kuin apteekin tehdastuotteet, mutta se maku ja koostumus oli myös niin paljon ällöttävämpi että hyvin harva suostui niitä ottamaan samantien vapaaehtoisesti, eritoten jos itse Azran tavoin oli joutunut elämään noiden samaisten juomien kanssa koko lapsuusiän. Ja vielä vähemmän kukaan halusi saada nuo alas suusta suuhun-tekniikalla.
Katseesta nähden selvän et voi olla tosissasi-viestin, mutta Azran kyllä tietäen tasantarkkaan ettei tuossa tilanteessa vitsailtukaan, tyytyi tämä viimein vastahakoisesti nyökkäämään. Ripeiden askelten ottaen välimatkan viimeistään umpeen ja ottaen lääkepullon otteeseensa jotta Alba pääsisi valmistamaan seuraavaa erää, laskeutui Azra silloin Chadin eteen polvilleen, käden availlessa tottuneesti pullonkorkkia, ennenkuin katse kääntyi kohti puolivuotta nuorempaa miestä, hiljaisen äänen lausuen "Älä kiltti oksenna päälleni. Pyydän".

Lasisen reunan osuen huulten välistä, lääkkeen alkaen hitaasti katoamaan pullon sisältä suuhun, muttei siltikään alas ja silti Azra halusi vain sen kaiken mahdollisimman nopeasti pois omasta suustaan vaikka tämä onnistuikin peittämään inhonsa vielä ainakin.
Azran nousten hieman korkeammalle jalkojensa varaan, samalla kun käsi hakeutui leuan alle että saisi sitä nostettua varoen taivasta kohden. Kasvojen laskeutuen lähemmäksi toisiaan ennen huulten osumista toisiaan vasten, pahoitteli Azra vielä katseellaan sitä tilannetta joka tulisi olemaan epämukava heille kummallekin, huulten painautuen toisiaan vasten ensimmäisen kerran kunnolla jotta lääkitys saataisiin annettua, vaikka Azra vaurautuikin koko sen ajan hypähtämään nopeasti taaksepäin mikäli juoma ei pysyisikään sisällä odotetusti.

Raastava kipu keuhkoissa. Humiseva ääni, joka toi mieleen kuohuvan kosken, raastoi kuuloaistia pään sisällä. Särkevä kipu oli laajennut polttavaksi tunteeksi koko rintakehälle, jossa jokainen solu tuntui huutavan happea osakseen. Raikkaan ilman saaminen keuhkoihin sisään hengityksen aikana – tuntui enää kaukaiselle illuusiomaille unelle, joka oli tapahtunut vain mielikuvitusmaailmassa. Hapen puute sai myös korvien välin sekoilemaan ja juuri tuollakin hetkellä sekavuus piirsi kuvaa hukkumisesta, josta Chad yritti päästä pois. Jokin vahva ote piti vartalon kuitenkin paikoillaan ja se sai taistelutahdon nousemaan enemmän pintaan. Välillä sekavuuden keskellä näkyen järkeen käyviä tapahtumia. Chadin nähden kolme hahmoa yläpuolellaan mustaa taivasta vasten – yhden noista ottaen välimatkaa enemmän umpeen. Näkökentän alkaessa sumentumaan uudelleen – ehtivät silmät erottamaan tutun naisen piirteet lähempänä ennen kuin ne jäivät sulkeutuvien silmäluomien taakse. Pimeys. Kylmyys. Keuhkoja raastava kipu. Kaikkien noiden yhdessä kiduttaen tätä nuorta sotilasta sen hetken kunnes jokin sai tuntoaistin kohdistumaan hetken pidemmäksi aikaa huulille, joiden välistä ilmaa oli hengitetty.

Nesteen ryöpsähtäessä äkillisesti suuhun ja aiheuttaen yskimisrefleksin – pystyi kuuloaisti erottamaan heikosti vanhemman miehen sanovan jotakin. Anubiksen neuvoen Azraa olemaan kärsivällisempi ja kuuntelemaan enemmän Chadiä kuin itseään vaikka lääkejuoma ei maistunutkaan taivaalliselle ja toinen halusi varmasti äkkiä pois kiusallisen oudosta tilanteesta. Noista viimeisistä syistä huolimatta Azran olisi oltava helläkätisempi – jos tämä halusi oikeasti saada nuorukaisen nielemään lääkejuoman alas.

Chadin säpsähtäen kuulemaansa. Oliko tuolle äskeiselle tulossa vielä jatkoa! Aiottiinko hänet hukuttaa elävältä vai mitä hemmettiä oli oikein tekeillä?!
Vartalon alkaen jännittämään lihaksia niillä jäljellä olevilla voimavaroilla, jotka toivon mukaan auttaisivat Chadin ylös ja pakoon noin sekavasta tilanteesta. Vahvemman käden laskeutuen hartialle ja alkaen painamaan takaisien makuulle – olisi Chad halunnut huutaa jotakin takaisin, mutta työläs hengittäminen oli vienyt kaikki ylimääräiset voimat.

Lääkkeen syötön onnistumatta aivan niin siivosti kuin Azra olisi toivonut, sai tuo aikaiseksi Chadissä pelkästään yskänpuuskaan joka merkitsi osaksi sitä osa nesteestä oli päätynyt sinne kuuluvaan paikkaan vaikkakin hyvin epämieluisin seurauksin, ja sen pienen ylimääräiset jäänteet mitkä eivät olleet löytäneet tietään kurkusta alas, löytäen sen sijaansa tiensä osaksi Azran kasvoille ja paljaalle vatsalle.
Rauhallisen äänen lausuen kehotuksensa nuoremmalle, joka ei saanut ensimmäistä lääkettä odotetusti ensimmäisellä kerralla, kääntyivät silmät katsomaan ensin tuota miestä ja sitten nuorempaansa joka oli jälleen pakotettu altavastaajan asemaan, joka kuitenkin ymmärsi missä mentiin. Eikä näyttänyt kovin iloiselta kuulemastaan.
Kukapa nyt haluaisi joutua pakkojuotetuksi suusta-suuhun ilman mitään sananvaltaa?

Azrasta nähden selvästi ettei tämä ollut sen innokkaampi tuohon kaikkeen kuin Chadkään. Sen johtumatta kuitenkaan siitä mitä he olivat sopineet päivällä ja mitä Chad oli kertonut totuudenmukaisesti, mutta siitä että heistä kumpikaan ei mitenkään nauttinut tilanteesta puolin eikä toisin, toisaalta taas Azra halusi varmistaa edes toisen tilan muuttuvan hieman parempaan sen sijaan että kapteeni heittäisi tuon ylilaidan tarttumavaaran pelossa.
"... höllennä otettasi." Naisen lausuen entiselle mestarilleen, joka oli siihen asti keskittänyt kaikki voimansa pitääkseen toipilaan aloillaan, vaikka tuon voimat alkoivat uhkaavasti vähentymään. Azran nähden tuon saman, mikä huolestutti tätä varmasti yhtä paljon kuin muitakin mutta samalla hän oli tuntenut miehen kuitenkin lapsesta asti, toisen lyhyen sotilaan-ammatin sekä jääräpäisyyden muistaen - ei tarvinnut kovin montaa kertaa yrittää ynnätä asioita yhteen että mies aikoisi taistella sitä lujemmin vastaan mitä enemmän tuota yritettäisiin pitää paikallaan sen sijaan että tuo olisi rauhoittanut, vaikka se olisikin helpottanut Chadiä itseäänkin kuin muitakin huomattavasti.
Kellertävän katseen hakeutuen hetkeksi hopeiseen vielä varmistaakseen uskovansa pitämään toisen itsekin paikallaan vaikka fyysisesti tämä ei olisikaan yhtä vahva kuin Chad, mutta toinen oli heikossa kunnossa muutenkin, eikä jaksaisi kauaa taistella vastaan.

Normaalisti kenelle vain ei tulisi mieleen mennä sellaisen ihmisen päälle joka muutenkin pyrki karkuun tuollaisessa tilanteessa kaikin mahdollisin tavoin, mutta Azra oli itse vetänyt oman pitelijänsä hetkeksi pois Chadin luota jotta hän saisi syötettyä lääkettä paremmin tuolle joten ei siinä kovinkaan paljoa vaihtoehtoja ollut kuin asettua hajareisin paljaan vatsan päälle. Pehmeän äänen lausuen nuorempaa nimeltä, samalla kun silmät hakeutuivat pimeyden halki tummiin silmiin jotka näyttivät sen hetken aikaa tulevan yhtä yön kanssa. "Chad, kuuntele nyt."
Vatsalle jääneiden käsien lähtien hitaasti kulkemaan kehoa pitkin ylemmäksi, kunnes ne asettuivat rintakehän päälle pidelläkseen tuota paikallaan, vaikka samalla Azra pystyi tuntemaan selvästi miehen kiihtyneet sydämen sykkeet, joka tuntui enemmän siltä että sydän olisi valmis pamahtamaan piankin pois piilostansa lihas -ja ihokudoksen lävitse ellei sitä saataisi rauhoittumaan "Tiedän ettei tämä ole mukavaa. Kenellekään täällä. Mutta tarvitset lääkkeen että pystyt nousemaan vielä tuosta lattiatasosta ylös omin avuin tämän kamalan yön jälkeen, mutta sinunkin pitää olla yhteistyössä meidän kanssa. Minun kanssani." Rauhallisen äänen lausuen tuolle, uskaltautui toinen käsistä nousemaan irti sen verran että sormet pääsivät silittämään tummia hiuksia, joiden pinta tuntui aina yhtä karhealta koskettaessa. "... Sinä et huku. Ymmärrätkö? Se ehkä tuntuu siltä, mutta et sinä huku. Menemme kaikki takuuseen siitä. Mutta sinun täytyy rauhoittua. Sulje hetkeksi silmäsi Chad, unohda kaikki mitä on ympärillä ja vain keskity hengittämään muutaman kerran syvään." Joku olisi ehkä luottanut omiin sanoihinsa sillä hetkellä sen verran että ajatteli kenen tahansa tottelevan tuollaisessa tilassa altavastaajan asemassa, mutta nyt puhuttiin sentään Chadistä, joka oli aina ollut taistelija viimeiseen asti niin hyvässä kuin pahassakin, joten Azra ei samantien päästänyt otettaan höllentymään rintakehän päältä, tämän enemmän jo odottaen tuon jo yrittävän pian vastataistelua kuin yhteistyötä.

Toisen käden sormien jatkaen rauhoittavaa silitystä hiuksilla, joka oli varmasti tuttu toisellekin lapsuudesta näiden kahden eläessä vielä kasvatuskodissa, uskaltautui toinen käsistä sen verran ylös että hän saisi valmiin lääkepullon käteensä ja toistamaan aiemman uudelleen. Lääkkeen kadoten suuhun, maun olematta sen parempi kuin edellisenkään, maun saaden edelleenkin halun kiirehtiä vain antamaan litku kerralla toiselle ja toivomaan parasta. Mutta Azran täytyisi sillä kertaa ottaa rauhallisemmin jos aikoisi viedä sen kaiken loppuun asti onnistuneesti. Yläkehon alkaen hitaasti nojautumaan hieman eteenpäin, kasvojen ollen pian vastakkain uudelleen toisissaan koskettivat huulet uudelleen mutta tällä kertaa tämä ei antanut litkun kadota samantien kurkusta alas, vaan tämä veti kasvojaan aina hieman kauemmaksi saatuaan tietyn määrän ja katsottuaan ettei mies toisiaan aikoisi tukehtua uudelleen, ja antoi tuolle samalla tilan hengittää ennen seuraavaa annosta.

Anubiksen kuullessa Azran pyynnön, joka oli kirjaimellisesti tullut puskan takaa jopa vanhemmalle – kohdistuivat hopeiset silmät vielä kerran katsomaan nuorempaan kuin haluten kysyä, että oliko Azra sataprosenttisesti tosissaan ja tietäisi mitä siitä voisi pahemmassa tapauksessa seurata. Kellertävän silmäparin vastaten yhtä järkkymättömästi takaisin kuin hetki sitten kuultu äänenpaino – antoi Anubis lopulta itsensä nyökätä vaikka epäilikin suunnattomasti seuraavaa tapahtumaa, jonka kulusta ei hänelläkään ollut enää tietoa.

Vahvan otteen hellittäen otteensa lopullisesti kun Azra pääsi istumaan nuorukaisen vatsan päälle. Edellinen pyristelykohtaus oli vienyt Chadin voimia sen verran, että toistaiseksi tämän oli alistuttava makaamaan paikoillaan ja hengittämään raskaasti. Silmät olivat auki, mutta niiden katseesta näki – ettei mieli ollut kokoajan läsnä. Hapen puutteen näkyen jo kalpeilla kasvoilla ja huulilla, joissa sinertävä vivahde uhkasi syventyä koko ajan.

Silmät katsoivat ylhäällä kohoavaa pimeyttä, mutta järki ei mieltänyt sitä enää taivaaksi. Olivatko nuo kaukaiset valopilkut päivänvaloa, joka erkaantui kauemmaksi sitä mukaan mitä syvemmälle vartalo vajosi sysimustassa pimeydessä. Vai olivatko nuo valopilkut irtaantuneita sieluja, jotka olivat matkalla tuonpuoleiseen ruumiista irtoamisen jälkeen. Chadin miettien oliko hän vielä kuollut. Ei ,sillä kipu ei ollut vieläkään helpottanut tai sitten hän oli syntiensä tähden joutunut kiirastuleen, jossa joutuisi kokemaan kipua ikuisesti.
Azran kumartuessa yläpuolelle – havahtuivat ajatukset hetkeksi takaisin tuohon tutun näköiseen naiseen, jonka Chad oli nähnyt aikaisemmin. Epäillystä seuraten vahvistus kun kellertävät silmät tavoittivat tumman katseen hämäryyden lävitse. Huulien liikkumisen kertoen puhumisesta, mutta Chad sai siitä selvää vain murto-osan. Naisen rauhoittavan äänen humisten kuuloaistissa kuin se olisi kaikunut isossa huoneessa. Chadin päästen enemmän kärryille kehonkielen kautta – tämän tuntien kuinka luisevat polvet asettuivat pitävästi kummankin käden päälle ja nauliten ne vartalon sivuille. Heikon ilmavirran tuntuessa viimeisimpänä kasvojen alaosaa vasten, lausui hapenpuutteesta karheutunut ääni heikosti:
”Jos jumalien nimeen ikinä rakastit minua… et...”
Lauseen viimeisen osan häviten uuden yrityksen tieltä kun Azra toi huulensa uudelleen Chadin omia vasten, mitkä uhkasivat painautua tiukemmin kiinni. Hiuksien silittämisen ja parin maanittelevan eleen jälkeen huulet alkoivat erkaantua toisistaan. Lääkejuoman valuen alas kurkusta nielemisrefleksin saattelemana. Yskäkohtauksen uhaten tehdä pari kertaa tuloaan, mutta tuona kertaa Azran kuunnellessa enemmän potilaan liikkeitä – ei yskän tunne päässyt teoksi. Viimeisten annosten aikana veren kohottautuen ylös nuorukaisen nielusta – sekoittui se yhteen lääkeaineen kanssa ja päässen myös Azrankin suuhun asti. Chadin niellen viimeiset lääkeaineet vaikka joi siinä samalla omaa vertansa.

Huulten erkaantuessa toisistaan tuon hermoja raastavan koettelemuksen jälkeen – jäi Chad makaamaan maahan liikkumattomana. Rintakehän raskaan kohoilemisen kertoen onneksi hengissä olemisesta, mutta voimattomuus alisti makaamaan paikoillaan. Anubiksen, joka oli noussut jo aikoja sitten ylös maasta, siirtyen Azraa lähemmäksi ja laskien kämmenensä hartialle. Tumman äänen lausuen rauhallisesti:
”Teit hyvää työtä, Azra. Kiitos sinun, Chadillä on parempi mahdollisuus nähdä seuraavat päivät.”
Katseen kääntyen lopuksi Albaan, joka oli myös noussut seisomaan ja kerännyt lääketarvikkeensa kantoon.
”Toimit taas erinomaisesti, Alba. Kiitos myös sinulle.”
Anubiksen odottaen Azran siirtyvän pois – nostettiin Chad lopuksi käsivarsille.
”Vien hänet takaisin lepäämään. Suosittelen sitä myös teille kahdelle. Tämä on ollut pitkä yö meille kaikille.”
Alban luoden mestariinsa katseen, jonka toinen luki selvästi vaikkakaan ei reagoinut siihen mitenkään. Nuori neito oli oikeassa pelätessään tulevia päiviä. Chad ei tulisi ehkä milloinkaan tokeentuumaan myrkystä vaan se jättäisi pysyvän jäljen yleiskuntoon, jota pitäisi vahvistaa lääkejuomalla vuodesta toiseen. Kysymys vain enää kuului; hyväksyisikö Chad itsessään muutoksen?

Huulten erkaantuessa toisistaan viimeinkin, jäi vanhempi katsomaan nuorempaansa ylhäältä päin. Azran tiedostaen kyllä etteivät lääkeaineet yleensä lähteneet toimimaan samantien, mutta se ettei Chad jaksanut edes eväänsä liikuttaa edes tehdäkseen mitään mikä olisi viestinyt Azralle nousemaan nopeasti pois.
Nuoremman katseen ollen pelottavalla tavalla lähes kokonaan pysähtynyt väsymyksestä, sai se Azran hetken ajaksi paistamaan huolestuneisuuden kasvoiltaan selvästi, antoi tämä hiuksia silittäneen käden laskeutua varoen sänkiselle poskelle, joka pisteli herkän ihon alla.
Vaikean nielaisun tapahtuen, vanhemman yrittäessä löytää katseellaan toisen omat, joista ei kuitenkaan saanut vastausta, hiljaisen äänen kysyen toista uudemman kerran nimeltä kuin toivoen sen saavan edes jonkinlaisen reaktion aikaiseksi.

Kosketuksen tuntuen hartialla, kääntyi Azra katsomaan Anubista joka lausui kummallekin tytölle kiitoksensa, vaikka samalla tuosta kosketuksesta pystyi tuntemaan selvän sanattoman käskyn nousta ylös miehen päältä, alkoi keho nousta hitaasti ylös vatsan päältä, josta Azralla oli ollut helppo pitää Chadin lukittuna paikallaan sen varalle että tuo olisi jatkanut taisteluaan vastaan.
Sanoja ei siitä eteenpäin kukaan lausunut ääneen, mutta Alban ja Anubiksen välillä vaihtuen katseiden puhuen näiden kahden kesken korvien ulottumissa, oli Azra tuossa vaiheessa mennyt lähelle laivan reunaa kun oksennusrefleksi tuntui sillä hetkellä uhkaavimmalta uudenlaisen lääkekokemuksen jälkeen. Hän ei tosiaankaan voinut sietää lääkkeitä.
Naisen poistuen reunan lähettyviltä vasta kun oli täysin varma ettei mikään aikoisi tulla yläkautta, antoi tämä itsensä kääntyä hymyillen kohti Albaa jolle oli myöskin osoitettu kehotus mennä muiden rinnalla nukkumaan loppuyöksi "Mennään sitten, meillä on pitkä yö edessä."

Pitkän yön väistyen aamun tieltä, herätteli se laivan asukkaita omaa tahtiaan niin alakerran pienestä ikkunasta kuin myös tähystytornista, johon nuorin miehistä oli jäänyt viettämään yönsä sen sijaan että olisi mennyt alaruumaan, joka korosti erityisesti yöaikaan niitä piirteitä mitä estivät Siniä nukkumasta. Vain yksi uloskäynti, yksi pieni ikkuna josta vastasi pimeys yö aikaan korostaen pienen ja ahtaan huoneen ahdistavia piirteitä joista Sin ei ollut koskaan päässyt irti vaikka jopa Anubiskin oli yrittänyt auttaa huomattuaan kuopuksensa pelon tiettynlaisissa tilanteissa.
Hopeisen silmäparin sulkeutuen hetkeksi, käden kohottautuen hieraimaan silmiä samalla kun raajat venyttivät itseään epämukavan yön jälkeen, ja väsyneen haukotuksen karaten huulten välistä ja silmien avautuen siristellen kohti lähes pilvetöntä taivasta ja sitten lopuksi käsiin joita kohotettiin kauemmaksi kasvoilta paremmin nähtäväksi.
Aluksi silmät eivät nähneet mitään, mutta hitaasti aamuaurinkoa vasten katsottuna alkoi ihon alta erottua selvästi liikku mustia juonteita jotka liikkuivat verisuonia pitkin käsivarsia alaspäin aina sormenpäihin. Kuka tahansa olisi mennyt tuosta paniikkiin, tai ainakin pelästynyt kuollakseen mitä oikein oli tekeillä, mutta kyllästynyt katse vain seurasi juonteiden tietä, niinkuin se oli tehnyt jo viimeisen vuoden ajan. Kaksi vuotta sitten, sinä samaisena yönä jolloin Sin oli juossut aavikolle a kohdannut salaseuran jäsenet, joista kukin oli saanut yksitellen loppunsa aivan jonkun muun toimesta kuin hänen, oli Sin tuntenut silloin kylmän kosketuksen kasvoillaan joka oli kirjaimellisesti tuntunut vievän pienenkin ilon lähteen nuorukaisessa joka oli joutunut kohtaamaan totuuden monien vuosien jälkeen. Siitä eteenpäin kaikki oli muuttunut. Aluksi poika ei ollut edes huomannut mitään, mutta vähitellen pienet vihjeet olivat löytäneet tiensä Sinin ymmärrettäväksi: varsinkin niissä tietyissä tilanteissa missä viha uhkasi ottaa vallan turhankin helposti oli Sin aina sen hetken ajan tuntenut jokaikinen kerta, kuinka jokin söi sielua hitaasti, yrittäen päästä vaikuttamaan fyysisen olomuodon kautta jossa Sin ei aina itse ollut edes ohjaksissa tuon tapahtuessa vaikka siihen päivään asti tämä oli onnistunut taistelussa itseään vastaan, ja samalla piilottamaan uudenlaisen piirteensä kaikilta ulkopuolisilta, jopa isältänsä joka kuitenkin vietti suurimman osan päivistään oppilaidensa ja muiden lapsien kanssa parhaansa mukaisesti.

"Hyvää syntymäpäivää, Sin." kuivan hymähdyksen tokaisten ääneen, sillä olisi hyvin mahdollista hän olisi ainoa joka ymmärtäisi mikä päivä oli kyseessä, Egyptissä kun harvoin vietettiin syntymäpäiviä tai edes muistuteltiin niistä. Eritoten jos kyseinen ihminen olisi roimasti jo lapsuusiän yläpuolella. Mustien juonien alkaen hitaasti katoamaan olemattomiin, kuin niitä ei olisi olemassakaan.

Aamun alkaessa sarastamaan horisontin takaa – olivat Anubis ja Alba heränneet jo ensimmäisten säteiden aikana. Näiden mukana heräten vain se osa miehistöstä joiden oli yksinkertaisesti pakko, että laivan päivärutiinit lähtisivät taas rullaamaan normaalisti. Alban lähtien mestarinsa jäljessä yläkannelle vaikka tämä nuorempi neito olikin valvonut lähes puolet yöstä vahtiakseen vain Chadin olotilaa, joka ei ollut onneksi kääntynyt enää huonompaan. Neidon enää kysymättä mihin he olivat matkalla näin aamusta sillä vastaus tiedettiin jo vallan hyvin. Aamu alkoi aina meditoimisella ja piste.

Anubiksen alittaen keskimaston – vihelsi tämä pari kertaa terävästi, mikä oli selvä käsky Sinille tulla alas tähystyskorista ja liittyä mukaan aamun tervehdykseen vaikka kuopus ei siitä vallan pitänytkään. Alban joutuen kääntämään katseensa pois kun tunsi punastuvansa jo niin aamusta. Yhden ajatuksen alkaen kiusaamaan ajatuksia väkisin; oliko Anubis tiennyt koko ajan viime yön tapahtumista vai oliko tuo kaikki vain sattumaa, että tämä tiesi etsiä lastansa juuri noin korkealta. Nimensä kutsuminen havahduttaen takaisin nykyhetkeen – vihreän katseen hakeutuen kauemmaksi ehtineeseen vanhempaan, joka oli nyt kääntynyt puoliksi ympäri ja neuvoi Albaa jäämästä seisomaan paikoilleen sillä tämä olisi muuten miehistön tiellä. Anteeksi pyynnön häivähtäen silmien katseessa ja jalkojen ottaen nopean pyrähdyksen, että välimatka saatiin nopeasti umpeen.

Vanhemman istuutuen maahan ensimmäisenä – seurasi Alba esimerkkiä ja istuutui maahan mestarinsa vasemmalle puolelle, jääden aavistuksen taaemmaksi. Nuoremman keskittymisen rikkoen hetken päästä kuuluvat askeleet, joista voimattomuus oli vielä selvästi kuultavissa. Ilmeettömille kasvoille alkaen kohottautumaan varkain hymy kun aistit alkoivat kertoa kuka tulija oli. Chadin istuutuen maahan Alban takavasemmalla vanhan tavan mukaan kuten näillä oli ollut tapana vuosia sitten kasvatuskodissa.
”Jaksatko sinä varmasti istua koko tämän ajan? Muistathan sinä kuinka kauan tässä menee?”
Alban yrittäen kuiskata mahdollisimman äänettömästi olkansa ylitse. Chadin hymähtäen vaimeasti takaisin ja suunnaten tumman katseensa nuorempaan. Sanoen koruttomasti; ei tässä enää niin avuttomia olla. Vanhemman nuorukaisen ymmärtäen olla puhumatta toisin kuin Alba, joka sai pian muistutuksen vanhimman suunnalta. Terävän sihahduksen käskien vaikenemaan. Alban saaden taas hymyillä nolostuneena ennen kuin sai pakotettua kasvonsa takaisien peruslukemille.

Silmät olivat painautuneet uudemman kerran kiinni siinä toivossa että kuopus saisi nukkua sinä aamuna edes hieman pidempään kuin normaalisti. Hiljaisuuden ollen ainoa ääniä vielä siihen aikaan aamusta, jonka keskeytti vain alhaalta kuuluvat lukuisat askeleet jotka kuuluivat niin henkilökunnalle kuin myös kaksi ylimääräistä jotka eivät kiirehtineet muiden tahdissa ja erottuivat siten erityisesti joukosta eikä tarvinnut olla kovinkaan montaa aivosolua jotka kertoisivat noiden kahden ohitse kulkijan henkilöllisyyden niin varhain aamusta.
Sinin olettaen automaattisesti että nuo kaksi vain kulkisivat ohitse jättäen kuopukselle oman rauhan siltä aamulta, mutta sekin oli liian hyvää ollakseen totta.
Terävän vihellyksen kuuluen alhaalta, murahti Sin ärtyneenä huuliensa välistä. Kuinka monta kertaa hän oli sanonut isälleen, ettei hän pitänyt siitä kun tuo kutsui tätä kuin jotakin pahaista rakkia? Lukemattomia. Ja siltikää tuo ei näyttänyt antavan periksi tuossa tavassa joka niin suunnattomasti onnistui ärsyttämään muutenkin tappelupukarin mainetta ylläpitäneen kuopuksen niinkin varhain aamusta, tuolla yksinkertaiselle kujerrulla.
Pään ilmestyen vilkaisemaan murhaavasti reunan ylitse isäänsä, vaikka todellisuudessa Sin olisi halunnut näyttää käsielein jotain aivan muuta, mikä harvoin jäi kansainvälisesti ymmärtämättä keltään, mutta tyytyi lopulta luomaan sarkastisen hymyn alhaalla seisovalle vanhemmalle miehelle, ennenkuin tyytyi laskeutumaan vapaaehtoisesti köysistöä alas. Omasta kokemusta: hän enemmin tulisi vapaaehtoisesti alas muiden seuraksi, sen sijaan että antaisi Anubiksen raahauttaa hänet sitten väkipakolla.
Mutta hänen täytyisi kyllä saada paita päällensä ennen sitä, sillä vaikka heidän omasta seurueestaan suunnilleen kaikki tiesivät jo tuon polttomerkin todellisen merkityksen vaikka sen paikka erosikin muiden omista jonkinverran, eivät arvetkaan kovinkaan peitelleet sitä mitä Sin oli joskus ollut ja oli itseasiassa edelleenkin, mutta osa miehistöstä tuskin katsoisi näkemäänsä kovin hyvillään.

Alban ja Anubiksen löytäen oman paikkansa kannelta, olivat muutkin heränneet omaa tahtiaan ylös. Chad oli päässyt jopa omin avuin jo kävelemään, mikä pystyi vain merkitsemään voinnin muuttuneen parempaan suuntaan, Azra taas letitti sillä hetkellä pitkiksi kasvaneita hiuksiaan olkansa ylitse löysälle letille ennenkuin liittyisi muiden mukaan myöskin meditoimiseen, kuulivat korvat nopeat laskeutumisäänet portaikosta ja pian sen jälkeen nuoremman pojan joka suunnillen ryntäsi ylävartalo paljaana omalle laukulleen kiireellä, tuon kuitenkin muistaen toivottaa naiselle huomenet joihin tapojen mukaan tietenkin vastattiin.
Niihin päiviin asti Sin oli peitellyt kehoansa muiden silmiltä, eritoten merkkiä joka oli poltettu varhaisessa iässä ja tatuoitu myöhemmin korostuksena, mutta Azrakin sai silloin viimeistään varmennuksen toisesta, ja ettei tuo ollut aivan normaali kasvattilapsi, vaikka tuon isä olikin Anubis. Siltilään Azra ei sanonut mitään, sillä toisella heistä oli kiire ja hän saisi aina vastauksia kysyessään, mutta hetki ei ollut vielä aivan oikea. Vanhemman poistuen huoneesta nuorempaansa ennemmin, tämän huikaten poikaa kiirehtimään ettei tuo saisi isänsä vihoja niskoilleen samantien aamusta.

Azran löytäen tiensä itsekin paikan päälle, vaikka nuorempana tämä oli osallistunut aamuisiin meditaatio hetkiin harvemmin kuin Chad, tai Alba osaksi siksi koska tämä sattui aina olemaan jossain aivan muualla päin aavikkoa.
Mutta vaikka tuosta kyseisestä oli kulunut jo muutama vuosi, muisti tämä vieläkin säännöt: jos tulet myöhässä, menet istumaan mahdollisimman hiljaa paikallesi toisia häiritsemättä.
Azran löytäen oman paikkansa entisen mestarinsa oikealle puolelle tasapainottaakseen väenjakautumista, vaikka normaalisti tämä olisi hakeutunut enemmän taaemmaksi jotta tällä olisi ollut samanpituinen välimatka molempiin nuorempaansa, mutta Chadin ja hänen välinsä tiedostaen... Sininkin löytäen pian tiensä viimeisenä muiden luokse, vaikkakin sen sijaan että tämä olisi juossut, tyytyi tämä löntystämään väsyneenä omalle paikalleen, vaikka meditointi ei tosiaankaan kuulunut hänen lempiasioihinsa missään vaiheessa, oli kyse aamusta taikka illasta, mutta kun sana kävi - sitä myös piti totella vaikka yleensä kuopus olikin yrittänyt pitää päänsä viimeiseen asti. Hopeisen katseen vilkaisten Chadiä joka näytti jo voivan paremmin yöllisestä kohtauksesta huolimatta, mutta siltikin kahden entisten erottomattaman ystävyksen kireytyneiden välien pystyen melkein tuntemaan käsissään jos tarpeeksi kauan noita seurasi, eikä öinen suusta-suuhun syöttä varmastikaan parantaisi näiden välejä kovinkaan toisiinsa, vaikka Anubis olikin pyytänyt vanhempaa unohtamaan tunteensa ja lupauksensa. Viimeisenä katse hakeutui Albaan, siitä huolimatta mitä kaksikon välillä oli tapahtunut ennen keskeytystä, loi Sin pienen hymyn tuolle väsymyksestään huolimatta sanattomana aamuntervehdyksenä vaikka yleensä tuollaisessa tilanteessa olisi pitänyt olla vaivautunut.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Alice lähetetty Su 05 Loka 2014, 01:02

Sisään hengityksen aikana keuhkot täyttyivät raikkaasta meri ilmasta. Rauhallisen uloshengityksen aikana tunsi keskivartalolihasten painautuvan lähemmäksi selkärankaa ja samalla mieli tyhjentyi ylimääräisistä ajatuksista kuin juokseva vesi, joka pääsi viimein virtaamaan padon ohitse. Painavista ja sekavista ajatuksista alkaen muotoutumaan hiljalleen selkeitä, antaen nähdä näköä varjostavien esteiden lävitse. Yleensä tarkkaavaisten aistien alkaen hiljalleen laskemaan vireystilaansa rennommaksi, tiputtaen yksitellen kaiken ylimääräisen pois, päämääränä kääntyä sisäänpäin ja antaa nähdä maailmaa sisäisen silmän kautta, mitä intialaiset kutsuivat ”kolmanneksi” silmäksi. Anubiksen saavuttaen sielunrauhan paljon nopeammin kuin nuoremmat, joista yksi yritti epätoivoisesti hakea parempaa istuma-asentoa, toinen yritti pidellä haukotuksensa hiljaisina, kolmannesta puolestaan aisti selvästi että tämän ajatukset tuppasivat karkailemaan muualle ympäristön ärsykkeiden mukaan ja neljäs taas…
Otsan rypistyen millisekunnin ajan kun aistit yrittivät tavoittaa oikealla puolella lähintä istuvaa, mutta turhaan. Anubiksen kykenemättä tavoittamaan toisen ulkoista olemusta, aivan kuin tämän läsnäolosta oli tullut näkymätön. Tyytyväisen hymyn häivähtäen ilmeettömän maskin takana. Anubis ei enää edes muistanut minkälaista meditoiminen oli ollut Azran seurassa, mutta nyt hän sen muisti todella kirkkaasti. Azra oli ollut hänen paras oppilaansa meditoinnissa - eikä lähellä parikymppisen naisen taidot ollut ainakaan huonontuneet.

Alban aistiessa viimein mestarinsa lopettelevan meditoimista siltä aamulta – avautuivat nuoremman silmät turhia kiirehtimättä. Katseen pysyen tiiviisti eteenpäin – sillä jos Alba vielä uskaltautuisi kohtaamaan Sinin, ei tämä voinut luvata olla punastumatta näkyvästi ja silloin muutkin kanssa olijat näkisivät sen selvästi, mistä seuraisi totta kai lisäkysymyksiä; mikä nuorinta oikein vaivasi? Anubiksen kääntyen istualtaan ympäri ja kohdistaen katseensa neljään nuoreen, joista oli alkanut kasvamaan vaivihkaa aikuisia, joista jokainen oli näyttänyt omat taitonsa vuosien saatossa. Chadin erehtyen kiittämään äänen jumalaa meditoinnin eli niin sanotun ”kidutus session” loppumisesta – alkoi Anubis hymyillä sitä samaa kettumaista hymyänsä, joka kertoi aina sanattomasti; vanhin oli keksinyt taas jotakin nuorempien pään menoksi.
”Kiitit jumalaa, että jumalia juuri sopivasti – sillä kun saavumme päämääräämme; saat ryhtyä siellä papin oppipojaksi eli ei enää humaltumista tai polttamista… selibaatti valasta puhumattakaan.”
”Anteeksi… He-hetkinen nyt…!”
”Sinä Sin taas saat alkaa opettelemaan talon rakentamista kunnolla, siitä pitää huolen vanha ja kokenut rakennusmestari, josta tulee opettajasi ja voin jo valmiiksi varoittaa sinua – ettei hän katso niskurointiasi niin hyvällä kuin minä.”
Alban tyrskähtäessä, nosti tämä kätensä suunsa eteen ja painoi katseensa tiiviimmin lankkuihin.
”Mitä sinuun tulee, Alba. Menet paikallisen sairaalan vastaanotolle harjoittelijaksi ja otat kaiken heidän opettamansa vastaan vaikka kokisitkin osaavasi sen paljon paremmin.”
”Mu-mutta, mestari Anubis… minähän osaan jo…”
”Sinä, Azra. Joudut keksimään itsellesi uuden nimen, valitan. Joku voi tunnistaa sinut nimestäsi ja sitähän emme toivo. Pidät matalaa profiilia ainakin vuoden ajan. Pysyttelet lähietäisyydellä ja keskityt hoitamaan tilan eläimiä. Olet arka vieraita ihmisiä kohtaan, vältä katsekontaktia tai esitä sokeaa. Silmäsi ovat liian mieleenpainuvat.”
Vanhimman antaen katseensa käydä vielä kerran jokaisessa yksitellen, mutta ennen kuin sanoja ehdittiin jatkamaan, esitti Chad oman kysymyksensä, joka varmasti kiusasi kaikkia kanssa olijoita.
”Entä sinä taas? Mitä itse aiot tehdä kun minä esitän hurskasta ristini kanssa, Alba hoitaa innoissaan varmasti koko lähitienoon kuntoon, Sin temppuilee katoilla vasaran kanssa ja Azra…”
Äänenpainon hiipuen huomaamattomasti kadoksiin kun katse erehtyi kääntymään samaan suuntaan, kurkun rykäisemisen palauttaen ajatukset takaisin ja saaden äänihuulet toimimaan.

Laivan pysähtyessä samoihin aikoihin, miehistön alkaen pistämään purjeita ja muutakin laivassa kuntoon, käyden kauppaa pienen saaren asukkaiden kanssa, jotka antoivat uusi ruokatarvikkeita ja puhdasta vettä suolaisen sijaan – tauon antaen myös mahdollisuuden käydä meressä vilvoittelemassa, jos ei pelännyt pinnan alla uiskentelevia kaloja.
”Niin mitä sinä teet?”
”Minä keskityn ottamaan eläkepäiväni rennosti.”
Anubiksen todeten takaisin ilme värähtämättä vaikka tämä ei ollut sanoistaan ollenkaan tosissaan. Kuivan naurahduksen riittäen vastaukseksi nuorukaisen suunnalta ennen kuin tämä lausui jotakin veteen päätymisestä ja että siinä olisi sopivanlainen aloitus aloittaa ”eläkepäivät”. Anubiksen ja Chadin ponkaisten ylös lähes yhtä aikaa. Nuoremman kirjaimellisesti aikoen toteuttaa uhkauksensa, joka sai Alban lopulta menemään väliin vaikka lähitaisteleminen käytiinkin puhtaalla leikkimielellä (ainakin Anubiksen suunnalta). Chadin napaten Alban väliin varoittamatta ja virnuillen vihjaili - etteihän vanhin nyt naista löisi. Anubiksen hymyillen kylmästi ja nyökäten pienesti, kehottaen Chadia katsomaan tarkemmin missä seisoi; lähellä reunaa. Voimakkaamman aallon keinauttaen laivan runkoa, horjahti Chadin tasapaino varoittamatta, mutta ennen kuin tämä kaatui – nappasi Anubis ranteesta kiinni, vetämättä kuitenkaan takaisin vakaalle pohjalle.
”Toisaalta…”
Kasvojen tullen aavistuksen lähemmäksi, että nenä pystyi haistamaan tarkemmin nuorukaisesta lähtevän ominaishajun.
”…sinä haiset vieläkin liiaksi.”
Otteen löystyen millin tahallisesti, nappasi Chad kädellään voimakkaammin vanhemman kädestä, joka edelleen piteli ranteesta kiinni.
”Pyydän älä…”
Tumman katseen kohdaten hopeiset, joista leikkimielisyys oli hävinnyt kun ne tiesivät – ettei kukaan voinut nähdä niitä siitä kulmasta. Sydämen hakaten kiivaasti rintakehän alla, Chadin keikkuessa meriveden yläpuolella, minne tämä tulisi putoamaan yhdestäkin pienestä erheestä. Viattoman leikkimielisen hymyn kohottautuen takaisin vanhemman kasvoille ja yhdellä vaivaisella nykäisyllä Chad pääsi takaisin turvalliselle pohjalle. Nuorukaisen joutuen hetkeksi vastatusten Anubiksen kanssa, kuuli tämä pelottavan rauhallisen äänen lausuvan hiljaisesti;
”Älä enää milloinkaan uhmaa minua, Chad. Tiedät kyllä mihin se johtaa.”
Vanhimman erkaantuen tilanteesta ensimmäisenä ja kehottaen nuorempia menemään syömään jotakin sekä käymään pesulla – sillä voisi kulua taas hetken aikaa, että he saisivat syödä kunnolla ja pestä liat itsestään.

Jokaisen kuullen omalla vuorollaan oman kohtalonsa, joista jokainen vaikutti heidän tulevaan elämäänsä tuosta eteenpäin näytti kukin näistä oman mielipiteensä varsin selvästi, Chadin ja Alban tuoden asiansa enemmän sanoin, kun Sin tyytyi kohottamaan kulmaansa epäilevästi kuulemaansa. Toinen uskoi pystyvänsä päättämään mitä he tekisivät elämällään, vaikka tiesi että ainakin kaksi oppilaista ei ottaisi kuulemaansa kovin mielellään vastaan. Chad oli sotilas, ei mikään pappi. Eikä Sin itsekään ollut mikään rakennusmies, vaikka olikin joutunut ottamaan ohjakset käsiinsä kasvatuskodin remontin suhteen miehen kadottua Italian maaperälle.
Kukaan muu kuin ehkä Azran vasemmalla puolella istuva ja edessä seisova mies ei pystynyt näkemään tämän ilmettä, joka oli kaikkea muuta kuin järkyttynyt tai vastaanlaittava mitä muilla, mutta sen sijaan oli tämä antanut kasvoilleen kohota huvittuneen hymyn kuulemansa perusteella, joka nousi silmien katseeseen ja kohdistuen hopeisiin silmiin haastavasti. Luuliko toinen ettei hän ollut ajatellut asiaa yhtään? Tai etteivät muut aikoisi kapinoida mestarinsa päätöstä vastaan?

Chadin avatessa uudemman kerran suunsa kysyäkseen mitä vanhin aikoisi tehdä kun he muut joutuivat keskittymään aivan muihin asioihin. Miehen vastaamatta, mutta samalla lause jäikin kesken juuri naisen nimen kohdalla, joka sai pään kääntymään olan ylitse kohti miestä vaikka sitä ei oltukaan missään vaiheessa suunniteltu. Toisen vain tuijottaen häntä oman aikansa aloittamansa jälkeen, katsoi vanhempi toisen silmiä, niistä näkymättä enään se huvittuneisuus tilanteeseen tai kuulemaansa, mutta sen sijaan selvä ärtyneisyys. Eikö toinen aikoisi edes hänen nimeensä enään lausua "Mitä tuijotat, pentu? Veikö kissa kielen?" Takinmaisen huomaten vanhemman käytöksen ystäväänsä kohtaan, joka ei ollut saanut sanottua haluamaansa ja se selvästi ärsytti naista joka muutenkin joutui käyttämään pienenkin energiansa muuttaakseen oikeat tunteensa vihaksi, sopimuksen mukaisesti, vaikka samalla tämä olisi enemmin unohtanut jälkimmäisen kokonaan ja keskittynyt kokonaan todellisuuteen.
Tilanteen ottaen leikkimielisen puolen äkisti, Chadin löytäen pian itsensä roikkumasta veden pinnan yläpuolelta, vieläpä Anubiksen armon mukaisesti vaikka mies olisi yhtä hyvin voinut vain tiputtaa tuon suoraan pinnan lävitse, tuntematta mitään mikä olisi saanut tuon katumaan tekoaan. Sinin silmistä nähden sen hetken aikaa pienen paniikin kun tämä katseli tuota menoa, joka tuntui lähes tosikkomaiselta varsinkin takaapäin ei erottanut kasvojen ilmeitä jotka olisivat kertoneet tilanteen todellisuuden, mutta yhtä nopeasti hetki oli myös ohitse ja Chad löysi paikkansa turvalliselta puupinnalta, kuulivat kaikki tirskahtelevaa naurua jota oltiin yritetty pidätellä tuon kokoajan kunnes viimein hillintä ei vain siihen enään pystynyt, kääntyivät silmät katsomaan uudemman kerran Azraa joka yritti luoda pahoittelevan katseen vielä hetki sitten hädissään olevalle miehelle, yrittäen viestiä ettei toinen pahastuisi vaikka sellaiselle saattoikin olla hieman myöhäistä jo tuossa vaiheessa. Kurkun rykäisyn ja katseen laskemisen maahan saaden kuitenkin naurun hellittämään, kehotti vanhempi silloin nuorempia syömään ja peseytymään sillä heidän todelliseen määränpäähänsä olisi vielä matkaa.

Jokaisen lähtien tuosta hetkestä eteenpäin omille teilleen omalla ajallaan ja tahtonsa mukaisesti, vaikka yksi näistä jäikin enemmän kuin mielellään laivan läheisyyteen kauemmin kuin muut. Jalkojen heittelehtien itseään edes takaisin reunan ylitse jonka päälle oltiin istuttu jo jonkin aikaa, Azran odottaen vuoroaan peseytyä, vaikka ranta olikin suuri ja todennäköisyys nähdä ketään tuttua samantien olivat olemattomat, mutta hän oli tiennyt kohtalonsa, niinkuin Anubis oli asian sanonut aiemmin. Hän joutui miettimään kaiken uudestaan, vaikkakin valheellisesti - nimeään myöten. Hän ei voisi mennä kovin kauas sillä ihmiset kyllä tunsivat tämän, vaikka suurinosa arvatenkin uskoi hänen kuolleen miehensä mukana, mutta Zay tiesi tasantarkkaan hänen olevan hengissä eikä ollut antanut valtakuntaansa tuon käsiin, täytyisi miehen tehdä jotain asialle: sillä virallisesti Azra oli edelleenkin kuningatar kunnes kuolema tämän veisi, eikä näin tuolla ollut täysiä oikeuksia ennen sitä. Keuhkojen vetäen ahdistuneena meri-ilmaa sisään ja sen jälkeen hitaasti, kuin se olisi auttanut vaikka todellisuudessa tyhjentämään ajatukset kokonaan, mutta näin käymättä. Käden eksyen varoen koskettamaan kaulalle jäänyttä kaulakorua, tuon pienen ja olemattoman näköisen teon saaden hengityksen värähtämään selvästi ja satuttaen sydäntä entisestään vaikka sitä vastaan oltiin yritetty rimpuilla koko sen ajan.
"Rakastitko häntä?"

Nuoremmalle pojalle kuuluvan äänen kysyen yllättävänkin viereltä, kääntyivät silmät katsomaan hämmennystä piilottamatta kohti Siniä joka oli nojautunut selkä vasten kaidetta vain muutamien askeleiden päähän. Missä ihmeen vaiheessa toinen oli siihen kerennyt tupsahtaa. Nuoremman laskien kädestään täyden ruokapussin, jonka tämä oli kerrankin ostanut tuosta pienestä kylästä, tuon kuitenkaan kääntämättä missään vaiheessa kasvojaan toiseen, tai toistamatta kysymystään vaikka tämä olisi hyvinkin alkanut inttimään itselleen vastausta mutta tuon kyllä tiedostaen sen olevan turhaa sillä Azra kyllä oli kuullut sen varsin selkeästi ensimmäisellä kerralla vaikkei vastannutkaan heti. Punertavien huulien lomasta päästen huvittuut hymähdys viimein kuulemalleen, antoi tämä itsensä kääntyä takaisin kohti merta joka näytti kirjaimellisesti siltä ettei mikään pystyisi koskaan rikkomaan näkymän rauhallisuutta, joka sai katsojalleen sen hetken ajaksi tunteen että kaikki olisi hyvin. "... Uskaltauduin kerrankin antamaan periksi periaatteille, jotka kieltävät minunlaistani tuntemasta mitään ketään kohtaan. Annoin hänen huijata itseäni, ja nyt kärsin seuraukset."
Pienen hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille ennenkuin nainen uskaltautui jatkamaan naurahtaen: "Tunteet ovat syvältä."
Tuon viimeisen saaden Sininkin hieman hymyilemään huvittuneesti, vaikka tämä ei kääntänytkään katsettaan toista kohti. Siksi siis toinen oli osaksi vihainen Chadille omastakin takaa, muttei sentään vihannut nuorempaa vaikka olisikin halunnut. Azran uskaltautuen silloin viimeinkin kysymään sen yhden ainoan kysymyksen minkä tuo oli halunnut esittää jo aikoja sitten, oli Sinin vuoro mennä mietteliääksi: Mitä hän tiesi siitä miehestä, joka olisi oli kaapannut valtakunnan omia etujaan jälleen kerran tavoitellen.
"Se mies, sattuu olemaan Anubiksen esikoislapsi, jonka isäpappa päätti pelastaa kuolemalta vuosia sitten. Jos luulet että valtakuntasi kaappaus ja miehesi mestaus oli pahinta missä hän ollut osallisena, erehdyt." Sinin tiedostaen sanansa kyllä itsekin ja minkälaisen vaikutuksen ne saisivat Azrassa joka tuskin oli odottanut kuulevansa Zayn olevan jollakin lailla sukua Anubikselle ja Sinillekin, vaikka kaikissa kolmessa olikin omat yhdennäköisyytensä tavalla tai toisella "Silti Anubis uskaltautui jopa pyytää apua kaksi vuotta sitten, vaikka tiesi että Zay enemmin näkisi minut kuolleena kadun ojassa, ja pelkästään löytämisessä meni viikkoja, ja siinäkin ajassa pelkkä niiden kyylien olemassaolo aiheutti tarpeesi ongelm--"
"Hetkonen, nyt Sin. Peruuta taaksepäin. Viikkoja?" Keltaisen katseen hakeutuen nopeasti nuorempaan, joka näytti hetken aikaa miettivän mikä ihme toiselle oli tullut kun tämä yhtäkkiä vaihtoi aihetta aivan toiseen. Hetkessä naisen kasvot olivat muuttuneet hämmentyneestä miettiääksi, kun tämä alkoi ynnätä asioita yhteen oman pääkapponsa sisällä tiedoilla joita tämä itse tiesi, Sinin odotellen edelleenkin vastausta, joka pian suotiin sanalla joka ilmaisi tilanteen: mahdotonta!
Azra muisti tasantarkkaan kaksi vuotta sitten kun oli saapunut päivää myöhemmin Anubiksen lähdön jälkeen takaisin kotiin, ja löytänyt Chadin ystävystymässä lähettilinnun kanssa vaikkakin ilman kirjettä, jonka myöhemmin Azra löysi yhden valvojien huoneesta.
Ajatuksien ja tietojen saaden äänen naisen huulilta, katsoi Sin kummastellen tuota joka viimein sain ilmaistua, ettei se toimisi niin sillä he olivat tietäneet Chadin kanssa Sinin olinpaikan jo viikkoja aiemmin kuin tuo oli löytänyt tiensä edes kasvatuskotiin.
Sinin naurahtaen viimein kuin olisi luullut vanhemman vitsailevan asiasta, mutta kun tuo yhtäkkiä nousikin ylös ja lähti juoksemaan kevyttä hölkkää laivan poikki etsiäkseen Anubista käsiinsä, hyytyi nauru kuin seinään pojan kasvoilta. Oliko toinen tosissaan sanoessaan ettei se ollut Zay joka olisi alunperin saanut tiedon tämän sijainnista?
Yhtä ripeiden hölkkäaskelten lähtien viemään nopeasti vanhemman perässä laivan halki ja poikki, välillä nuoreman lausahtaen toista nimeltä siinä toivossa että tuo olisi pysähtynyt ja rauhoittunut, mutta tuloksetta.

”Chad, vauhtia nyt! Emme kohta ehdi takaisin laivaan kylästä kun hidastelet noin.”
Käden, lähes vihaisen, huiskuttamisen kertoen sanattomasti nuo sanat, jotka tämä vuotta vanhempi nuorukainen luki hyvin selvästi siinä ajassa kun uskaltautui päästämään katseellaan irti kulkusillasta, jota pitkin mentiin laivaan tai tultiin sieltä pois. Juuri tuon kyseisen, hyvin epävakaan ja vanhan, sillan alapuolella kohisi meri ja hakkasi voimakkailla aalloilla kivistä kyhättyä tasoa vasten, joka oli rakennettu laivoja varten rannalle että kulkeminen olisi helpompaa puolin ja toisin. Tuon yksi ainoa kivitaso oli modernia koko kylässä ja siihen se jäi.
Katseen kohottautuen uudelleen sillasta – kohtasivat tummat silmät jo kauempana seisovan Alban ja tämän tuskaisen vihaisen ilmeen, joka kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Alba oli halunnut lähteä käymään kylässä, että voisi löytää sieltä hyvällä tuurilla lisää lääkerohtoja kokoelmaansa. Chad puolestaan oli lupautunut lähteä matkaseuraksi, koska tämä halusi edes hetkeksi pois laivasta, josta yritettiin olla ajattelematta että joku kaunis tunti se uppoaisi keskellä merta ja he kaikki joutuisivat meriveden varaan… todella syvän meren varaan… pohja jossakin kaukana alapuolella… niin kuin nytkin tuo vesi epävakaan kulkusillan alapuolella.
”Chad!”
Ajatusten havahtuen kauhukuvista takaisin nykyhetkeen. Järjen ensin sitä edes tajuamatta, mutta nähdessään Alban sutivan etuhiuksiaan osittain kasvojensa eteen kuin yrittäen peitellä – ettei tämä ollut hetki sitten huutanut mitään, hänhän oli mykkä! – yhdisti Chad palaset heti paikoilleen.
”Hengitä syvään, Chad. Sinä olet selviytynyt pahemmastakin.”
Vanhemman nuorukaisen kuiskaten itselleen hiljaisesti äidinkielellään. Syvän uloshenkäyksen väristen heikosti. Hän tulisi kiroamaan kaikki jumalat alimpaan hornaan - jos nyt tipahtaisi tuonne veteen. Kulkusillan kuulostaen natisevan entistä enemmän painon alla ja vielä enemmän sen nitisi kun matelevat askeleet kiihtyivät nopeaksi puolihölkäksi, että oli lähellä - ettei yksi merimiehistä tipahtanut itse veteen kun nuorukainen juoksi tämän sokealta puolelta äkkiä arvaamatta. Alban tuijottaen näkymää suu auki kunnes tunsi jonkun nappaavan lujasti olkavarresta ja vetävän mukaansa. Nopean, olan ylitse heitetyn, anteeksipyynnön neidolta merimiehelle hukkuen saarikylän hälinään.

Laivaan oli ilmestynyt hälinää parin tunnin aikana. Rauhallinen aamu ja vain pari ihmistä kannella olivat jääneet kauas taakse. Anubiksen toteuttaen molemmat ohjeensa, jotka oli lausunut nuorille meditoimisen ja tulevasta vuodesta kertovien suunnitelmien jälkeen. Vuodet olivat opettaneet tälle vanhalle sielulle hyödyntämään levähdyspaikat katumusta tuntematta. Joku toinen olisi voinut mieltää sen heikkoudeksi kun ei jaksanut toimia ja juosta kuin mikäkin muinainen sankari konsanaan. Anubis mielsi sen kaukokatseisuudeksi ja iän viisaudeksi – sillä jo heti nurkan takana voisi olla hetki, joka pistäisi katumaan - ettei ollut ymmärtänyt kerätä voimiaan kun siihen oli annettu mahdollisuus.
Vanhimman istuen lähellä laivan perää ja istuen poikittain kaiteen päällä, että pystyi nojaamaan selkäänsä laivan lippumastoon, jossa nytkin lepatti Intian kauppalaivan tunnus. Veitsen veistellen sitä samaista puukappaletta, joka nyt oli pienentynyt huomattavasti siitä mitä se oli ollut alussa. Muotojen alkaen jo hiljalleen hahmottumaan näkyville – niiden tuoden mieleen avaimen, joka kooltansa ei tulisi olemaan keskisormea pitempi.

Veistelemiseen syntyen tauko. Korvien keskittyen kuuntelemaan lähestyviä tömiseviä juoksuaskelia, joista ei pian jäänyt epäselväksi kenelle ne kuuluivat. Azran ilmestyen näköpiiriin selvästi tuohtuneena, aamuisesta tyyneydestä näkymättä jälkeäkään.
”Mitä nyt, Azra? Miksi Osiriksen nimeen huudat nimeäni kuin toivoisit minun pelastavan sinut joltakin.”
Puuveistoksen ja veitsen päätyen asetelluksi takaisin vaatteiden kätköihin. Auringon säteiden kimmeltäessä silloin oikean peukalon sormuksen pinnasta. Tuo sama symboli oli välähtänyt Zaynkin etusormen sormuksessa kun tämä oli antanut merkin sotilailleen vangita kuningaspari valtaistuinsalissa. Vaimean kumahduksen kuuluessa, toisen jaloista päätyen lasketuksi kannen puolelle.
”En voi auttaa sinua – jos et kerro minulle.”
Anubiksen yrittäen uudelleen saada nuorempaa palaamaan takaisin ajatuksistaan. Hän oli ehkä hyvä ennakoimaan tilanteita, mutta ei sentään kyennyt vielä lukemaan ajatuksia.

Askelten tömähtäen kevyesti joka askelmalla kun katse haparoi lävitse kokoajan ympäristössä ja miehistön seasta sitä tiettyä, joka oli jälleen päättänyt löytää itsensä pois muiden tieltä laivan aivan eri osaan. Naisen väistellen ketterästi vastaantulevia, ennenkuin tämä näki haluamansa puoliksi kaiteen päältä, pysähtyi Azra vasta kuuloetäisyydellä.
Anubis oli huomannu nuoremman läsnäolon, tuon pyytäen kiireellä saapunutta naista kertomaan mikä oli oikein saanut tämän etsimään tätä, kohtasi kellertävä katse hetken ajaksi hopean, ennenkuin katse kääntyi hieman taaemmaksi nähdäkseen kuopuksen, joka oli yrittänyt pysytellä matkan verran naisen perässä. Suun avautuen valmiina lausumaan oman kantansa tuohon mutta nähdessään kaksikon, oli se ikäänkuin sanaton toteamus kyseessä olevan arkaluontainen asia.
Azra hyvin harvoin teki äkillisiä tekoja, ja etsinyt sen pohjalta Anubista kiireellä laivan halki, joten tyytyi Sin luomaan pienen hymyn poikasen ja toteamaan menevänsä omille teilleen kun kaksikko löysi toisensa, oli vanhempi tuolloin saanut koottua itsensä takaisin rauhalliseksi itsekseen.
Sinin kääntyen ympäri poistuakseen paikalta, katsoi Azra vanhempaa pahoittelevasti mikäli hän oli keskeyttänyt jonkin tärkeän tehtävän, päätti Azra ottaa tällä kertaa rauhallisemmin välimatkan umpeen, vaikka samalla hän joutui miettimään tarkoin mitä hän oikein aikoisi sanoa. Azra ei ollut ehkä taisteluissa yhtä suurimmalta osin osallistunu Anubiksen ja Chadin rinnalla yhtä paljoa taisteluun kattaviin opetuksiin, vaan enemmän niihin mitkä perustuivat tietoon ja yksi Azran erityispiirteistä olikin että hän hyvin, hyvin harvoin unohti lukemaansa tai kuulemaansa tietoa. Mutta kun Sin oli loppujen lopuksi löytänyt tiensä perille, eikä kaksikko ollut päässyt aavikkoa pidemmälle, oli kaikki tapahtunut ikäänkuin jäänyt kaiken taka-alalle. Päästyään tarpeeksi lähelle, uskaltautui tämä kysymään toiselta saisiko hän istuutua tuon vierelle äkkisestä ilmestymisestään huolimatta.

"Tiedän että tämä tulee vähän... liian myöhään. Ja olen pahoillani siitä. Tiedät arvatenkin Chadin ja minun karkausyrityksestä kaksi vuotta taaksepäin?" Naisen aloittaen rauhallisella äänellä saadessaan oman paikkansa reunalta, kohosi silmät hitaasti alhaalta ylöspäin, nähden etusormeen asetetun sormuksen joka oli identtinen siihen mitä Zay oli pidellyt omassa sormessaan palatsissa.
"Päivä sen jälkeen kun olit palanut lähtenyt, ja minä palasin kotiin löysimme Chadin kanssa lähettilinnun, jonka kirje oli kuitenkin otettu irti. Löysimme sen myöhemmin yhden valvojan huoneesta." Azran alkaen selittämään sitä tapahtumasarjaa, joka oli ylipäätänsä saanut kahden ystävyksen yrittämään edes lähtemään pois kodistaan vaikkakin huonoin tuloksin. Ehkä heidän olisi pitänyt selittää tuo kaikki jo silloin, mutta sen sijaan kumpikin kahdesta nuorukaisesta oli pitänyt suunsa kiinni, eikä kukaan muu ollutkaan loppujen lopuksi asiaa ajatellut sillä syyllä että Azra nyt oli aina poissa ja Chadin tiedettiin vihaavan aavikolla eloa. Hiljaisuuden laskeutuen hetkeksi kun Azra mietti miten hän jatkaisi eteenpäin, sillä hänen oma huomionsa ei ollut vielä tullut selväksi toiselle mitenkään "Se kirje, oli kuva Sinistä jonka taakse oli kirjoitettu osoite ja maa. Hänen sijaintinsa, joka oli tarkoitettu vain nimen omaan sinulle tiedettäväksi. Ei nimeä, ei puumerkkiä. Vain latinan kielinen motto, joka tuntuu koristavan jokaista esinettä jonka olen nähnyt Sinillä ja Chadillä sytytintä ja sormuksia myöten." Kellertävän katseen nousten viimein rohkeasti hopeisiin, mitkä normaalisti olivat saaneet pelkästään sielun pysähtymään siihen paikoilleen ja kenet tahansa miettimään sanomisiaan hieman tarkemmin mutta niin ei aina voinut tehdä "Olenko ainoa jolle ei käy järkeen: seuraavana päivänä kun olit lähtenyt, saat kirjeen poikasi sijainnista, vaikka itse löysit hänet vasta viikkoja myöhemmin Zayn tietojen perusteella?" Azran hiljentyen kuin seinään viimeisen toteamuksensa aikana, jolloin tämä oli muuttanut asentoaan niin molemmat jalat olivat hieman koukussa tämän istuessa nyt kokonaan kaiteen päällä vailla minkäänlaista tukea, käsien tehden pieniä liikkeitään joita tällä oli ollut tapana käyttää selittäessään Anubikselle tai Chadille jotakin henkilökohtaista asiaa. Tuonkin viimein loppuen ja Azran joutuen naurahtamaan itselleen. Hän kuulosti varmasti aivan joltain idiootilta joka yritti luoda väkisin tylsyyteensä salaliittoteoriaa varjoissa liikkuvasta salaseurasta kolmannesta salaseurasta, vaikka sen tiedettiinkin hajonneen jo vuosia aiemmin. Käden nousten sylistä silmien päälle kuin toivoen että tuo tapa olisi onnistunut piilottamaan tämän pois muiden näkymättömistä. Pois Anubiksen näkymättömistä ".. Anteeksi. Häiritsin sinua tälläisellä turhuudella, vaikka minun pitäisi itse tietää kuinka kaukaa moinen on haettu ja kuinka typerältä tuo kuulosti."

Varovaisten askelten kuroessa välimatkan umpeen – uskaltautui Azra lopuksi pyytää lupaa istuutua myös kaiteen päälle. Anubiksen vastaten tapansa mukaan paljoakaan kertovalla hymyllä ja katseella, joka sanoi; ”En voi kieltää toiselta sitä mitä en itse omista kokonaan.” Eli selvempään muotoon käännettynä; Anubis ei ollut oikeutettu kieltämään Azralta kaiteelle istuutumista niin kauan kun vanhempi mies ei omistaisi koko laivaa ja ollen näin oikeutettu päättämään kaikista sen tapahtumista.
Puun hiljaisen natisemisen kertoen uudesta painosta, joka haki tasapainon kaiteen päältä. Hiljaisuutta kestämättä kauankaan kaksikon välillä – neidon alkaen tuomaan omia ajatuksiaan julki, jotka ensin kertoivat jostakin kahden vuoden tapahtumasta Azran ja Chadin välillä. Tässä kohdin Anubis tyytyi vain nyökkäämään vastaukseksi kun tuli puhetta oliko vanhin tiennyt kaksikon karkumatkasta. Nuoremman jatkaen kertomustaan heti perään, sanojen soljuen huulten välistä nopeasti ja erilaisten käsieleiden liittyen pian mukaan painottamaan joidenkin sanojen tarkoitusta. Noista pienistä eleistä Anubis oli oppinut jo aikoja sitten huomaamaan, että kun ne alkoivat tulla esille – siirtyi Azra omasta mielestään henkilökohtaisuuksien puolelle ja lausuen ääneen sellaisia ajatuksia, joita tämä yleensä pyöritti mielessään – eikä koskaan antanut muiden tietää niistä.

Lauseiden hiipuessa pian kuulumattomiin ja käsien laskeutuen syliin – ei Anubis ollut tuohon hetkeen asti keskeyttänyt neidon puheita kertaakaan, mutta ei ollut antanut myöskään mitään vastakaikua, että olisi ollut kiinnostunut tai edes samaa mieltä kuulemastaan. Hopeisen katseen pysyen vain hievahtamatta nuoremmassa. Huulten erkaantuessa toisistaan ja tumman rauhallinen ääni lausui:
”Homines sumus, non dei. Me olemme ihmisiä, emme jumalia. Sen lauseen sinä olet lukenut eripaikoista monta kertaa.”
Toisenkin jalan laskeutuessa korkeammalta tasolta alas ja vartalon nojautuen kaidetta vasten enää alaselällä. Kuivan hymähdyksen kohottautuen keuhkoista ja käsivarsien päätyen ristityksi rintakehän eteen rennosti.
”Se sanonta kuului aikoinaan salaseuralle, joka poikkesi monella tapaa kantaisästään. Niihin aikoihin salamurhaajat sotivat toisiaan vastaan vaikka kumpikin halusi toimia kaikkien parhaaksi. Kukaan ei nähnyt silloin metsää puilta, ei salaseurojen jäsenet eikä näiden vanhimmat. Veljet ja sisaret taistelivat toisiaan vastaan… veri oli sokeuttanut heidät kaikki.”
Pään kääntyen aavistuksen olan ylitse, mutta katse pysyi edelleen muualla.
”Mitä kertomaasi lähettilintuun tulee – niin hyvin todennäköisesti joku kontakteistani halusi auttaa minua vaikka se tapahtuikin liian myöhään. Kuten sanoit; olin ehtinyt lähtemään edellisenä päivänä. En kiellä toisen salaseuran olemassaoloa, mutta siitä on todella kauan… jäljelle jääden heidän mottonsa ja jättäen vapauden uusille sukupolville uskoa heihin tai sitten kieltää heidät.”
Astetta raskaamman henkäisyn karaten huulilta, pään kääntyessä takaisin eteenpäin ja katse suuntautui jonnekin saarikylän ja meren suuntaan. Anubiksen jatkamatta enää keskusteluaan Alban kanssa vaikka jäikin hetkeksi paikoilleen.
”Kuinka monta elämää… kuinka paljon valheita… kuinka monta kertaa…”
Sanojen lausuen kuiskausta kuuluvammin. Ajatusten pukien itsensä sanoiksi vanhimman huomaamatta kun tämä katsoi noita saaren asukkaita, jotka eivät tienneet mitään ulkopuolisesta maailmasta. Vastauksen muotoutuen selvänä alitajunnasta, sen hohkaten tulen punaisena pimeyden syleilyssä; Liian monta.

Tutun tumman rauhallisen äänen neuvoen nuorempaa murehtimasta turhaan ja kertoen, että pian he jatkaisivat matkaa, minkä jälkeen askeleet alkoivat viedä vanhempaa pois nuoremman luota. Anubis oli ottanut kuulemansa tyynenrauhallisesti ja vakaasti kuten aina monien vuosisatojen ajan, mutta kun tämä pääsi katseiden ulottumattomiin kannen alle (kertoen kysyjille käyvänsä hakemassa sieltä jotakin), nojautui otsa varjon viilentämää seinää vasten ja toisen käden sormista painautui tasoa vasten niin voimakkaasti, että kynsien aluset muuttuivat valkeiksi. Vasemman käden kohottautuen kaulassa roikkuvan avainriipuksen luokse ja puristaen korun nyrkin sisään.
”Hän on elossa… Kiitos teille jumalat… hän on elossa.”
Silmäluomien sulkeutuen katseen, joissa häivähti moniin vuosiin syvempi tunne, peitoksi ja kätkien maailmalta sen minkä Anubis kätki jopa itseltään.

Aamupäivän siirtyen jo iltapäivää kohti, jona aikana lämpötila oli noussut tuttuun tapaansa roimasti ylöspäin kun aurinko oli ohittanut jo aikoja sitten keskiakselin. Laiva oli saatu jälleen matkaan kohti seuraavaa päämäärää jonka saavuttamiseen menisi kuitenkin jälleen muutama päivä, ja jossa jokaisella nuorukaisista alkaisi uusi elämä ainakin vuodeksi eteenpäin, vaikka mikään suunnitelmista ei ollutkaan saanut näitä pahemmin innostumaan.
Mutta ainakin Azra oli ottanut neuvosta vaarin ja alkanut miettimään asioita päivä järjestykseen sillä hän joutuisi elämään vuoden erakoitumussa eläinten ympäröimänä, samalla kun tämä joutui miettimään itselleen aivan uuden henkilöllisyyden omaksi turvakseen nimeä myöten.
Sin taas oli tyytynyt sulattelemaan omaa kohtaloaan joka pakotti tämän pahaiseksi remonttimieheksi vuodeksi eteenpäin, ja vieläpä oppipojaksi jonkun täysin tuntemattoman papparaisen silmien alle.
No, ainakin se voitti Chadin tulevaisuuden täysin sataprosenttisessa selibaattivalassa joka kielsi kaikki maalliset paheet mihin vanhempi oli tottunut. Eipä tuollekaan tulisi olemaan helppo vuosi edessä, sanottakoon sen. Pelkän ajatuksen saaden huvttuneen hymyn nousemaan väkisin nuorimmaisen kasvoille, joka tulisi juuri sinä samaisena päivänä kun vuorokausi vaihtuisi toiseen yönsyleilyn myötä, täysi-ikäiseksi ja antaisi siinä samassa enemmän vastuuta, kuin myös osaksi vapauksiakin.

Pään laskeutuen nojaamaan takana olevaa mastopölkkyä vasten katseen nousten takaisin merta kohti vaikka nuorukaisen olisi ollut ehkä jopa viisaampi hakeutua alas viileämpiin oltavuuksiin mutta toisaalta, hän oli tottunut vuosien saatossa lähes sietämättömään kuumuuteen joka vallitsi vahvasti etenkin kasvatuskodissa päivittäin, antamatta kenellekään armoa ennen seuraavaa sadekautta jonka saapumisesta ei voinut koskaan olla varma.
Albaa, Chadiä tai Albaa poika ei ollut nähnyt kuin vain ohimennen viimeksi kun vanhin oli tullut kertomaan laivan lähdöstä eteenpäin, jonka jälkeen kukin oli mennyt tekemään sitä minkä näki parhaakseen. Alba varmasti olisi joko toipilaan tai Anubiksen seurassa tapojensa mukaisesti, kun taas Azra pyrki miettimää asioita omalla kannallaan ja samalla elämäänsä kokonaan uusiksi nimeänsä myöten jonka vuoksi Sin ei ollut tuppautunut kenenkään noiden seuraan sillä hän olisi vain tiellä. Hän ei omannut parantajan taitoja joista olisi ollut hyötyä, eikä pahemmin kyllä Azrallekaan vaikka hän itse olikin joutunut elämään salanimen turvin vuosia ja katoamaan maailman kirjoista mahdottomaksi löytää.

Käden hakeutuen pään päälle, joiden karhea pinta tuntui vieläkin kostealta merivedessä peseytymisen jälkeen, jalkojen löytäessä samalla parempaa asentoa risti-istunnosta ennenkuin kädet asettuivat rentoina jalkojen päälle. Sin kyllä tiedosti että yleensä meditointi tehtiin aamusta yhteisesti, eikä hän itsekään pitänyt moista kovin mielekkäänä harjoituksena mutta se aamuinen harjoitus oli mennyt... kertakaikkiaan katasrofaalisesti kaikilta muilta paitsi Anubikselta ja Azralta, eikä Sinillä ollut muutenkaan jättää harjotteita kesken. Vaikka ne olisivatkin kuinka turhia hänen mielestään.

Silmien sulkeutuen hitaasti katseen eteen, joka oli vielä hetki sitten katsonut rauhoittavaa merta, keuhkojen vetäessä silloin syvää henkeä sisäänsä. Sinin antaen itsensä edes sen yhden kerran keskittyä pelkästään meditoimiseen vaikka erinäiset muut ärsykkeet vaativat aina nälästä ja hälinästä lähtien huomiota itselleen, alkoivat ne kaikki hiljalleen kadota kokonaan ympäriltä, jolloin aistit vahvistuivat entisestään ja tiedottaen siltikin nuorimmaiselle koko sen ajan mitä ympärillä tulisi tapahtumaan vaikka ulkonäöllisesti tämä näyttikin keskittyvän itsepintaisesti pelkästään tekemäänsä.

Nahkaisen nyörin pujahtaen taas uuden koristekiven lävitse – noiden erilaisten luonnon materiaalien päätyen koristamaan kaulakorua, jota Alba oli tehnyt matkan alusta alkaen. Koruja oli loppujen lopuksi helppo tehdä, mutta tuota korua Alba työsti tarkoituksella huolella. Tämä oli jopa pyytänyt Anubista kaivertamaan puuhelmiin tietyt symbolit (neito kun ei hallinnut veistämisen taitoa), joista jokaisella oli tarkoituksensa ja kun niistä tulisi lopulta yhtenäinen kokonaisuus, vahvistui symbolien tarkoitus entisestään.

Vihreiden iiristen välkehtien mystisesti kirkkaassa auringon valossa aina kun pää kohottautui vilkaisemaan vaivihkaa kauempana istuvaa Siniä. Istuma-asennon ja ulkoisen olemuksen kertoen sanattomasti, että toinen yrittäisi viedä meditointiharjoituksena loppuun. Hymyn piirtyen vaalean punertaville huulille ja katseen laskeutuen takaisin käsityöhön.
Alba ei ollut koskaan saavuttanut meditoinnissa ”kolmatta silmää”, mutta uteliaisuutensa ajamana tämä oli kysynyt siitä suoraan Anubikselta, joka oli tapansa mukaan ensin meinannut ohittaa vastaamisvuoronsa ovelasti kunnes oli lopulta suostunut pukemaan vastauksensa sanoiksi. Anubis oli kertonut kykenevänsä henkisesti tuntemaan kaikkien verilinjansa ihmisten sydämen sykkeet – jos sai saavutettua meditoinnissa viimeisimmän tilan, josta kovin moni puhui sitä koskaan kokematta. Alba oli ajatellut heti, että kyseinen taito oli lahja, mutta mitä enemmän hän oli oppinut tuntemaan mestariaan vaivihkaa – oli luulo lahjasta muuttunut kiroukseksi. Anubis kykenisi siis tuntemaan jopa Zaynkin sydämen sykkeet? Alba oli yrittänyt hienovaraisesti kysyä sitä, mutta saamatta koskaan vastausta siihen. Neidon tehden lopulta omat päätelmänsä; Anubis oli se mikä oli, mutta tämä oli myös isä ja se kirjoitti omat sääntönsä.

Katseen kohottautuen uudelleen katsomaan Siniä, joka edelleen jaksoi istua paikoillaan vaikka varmasti koki hankaluuksia keskittyä hälisevässä ympäristössä. Osan vapaista hiuksista liikahtaen eteenpäin, tunsi kaulan sivustan iho sen hentona hipaisuna. Tuon mitättömän tapahtuman riittäen kuitenkin nostattamaan Alban mieleen sen yön, jolloin tämä oli uskaltautunut suutelemaan Siniä. Hetki ei ollut johtanut viattomia suudelmia pidemmälle, mutta sitä enemmän se oli jättänyt ajatuksiin häiritsevän tunteen, joka ei ollut kivenmurua isompi, mutta sitäkin enemmän kiusasi. Ajatusten palautuen takaisin nykyhetkeen pienen hymähdyksen saattelemana ja käsi, joka oli vaivihkaa kohonnut koskettamaan huulien ja kaulan herkkää pintaa, laskeutuen takaisin syliin jatkamaan korun tekemistä. Yhden asteen syvemmän sisään ja uloshengityksen auttaen parantamaan istumaryhtiä.

Anubiksen ja Chadin seisoskellen laivan toisessa päässä. Kaksikon keskustellen tasaisella äänenpainolla keskenään – ettei kovin moni ulkopuolisista kuulisi. Nuoremman silmien katseesta nähden aika-ajoin ettei tämä ollut aina mielissään kuulemastaan, mutta missään vaiheessa tilanne ei kärjistynyt riitelyksi. Chadin saaden kerrankin kuulla suoran totuuden, joka kosketti hänen terveydentilaansa ja mitä se toisi mukanaan. Nuoremman viimeinkin ymmärtäen niiden epämieluisten kohtausten päälle, jotka saivat pahemmassa tapauksessa lyyhistymään maahan. Paperin palan tullessa ojennetuksi, otti Chad sen vastaan, mutta ei alkanut lukemaan sisältä sen tarkemmin - sillä samaan aikaan Anubis kertoi mitä paperissa luki; valmistusohje lääkejuomaan, joka toistaiseksi helpottaisi olotilaa jos sitä nautti säännöllisesti. Chadin nyökkäisten ymmärtämisen merkiksi – näyttäen päällisin puolin tyynelle, mutta sormet puristautuivat tiukasti paperin ympärille ja hampaat pureutuivat tiukemmin toisiaan vasten, että se sai leukapielet jännittymään. Toivon mukaan tämä kaikki oli ollut sen arvoista… että Zay joutuisi lopulta maksamaan kaikista teoistaan.

Nahkaisen nyörin pujahtaen taas uuden koristekiven lävitse – noiden erilaisten luonnon materiaalien päätyen koristamaan kaulakorua, jota Alba oli tehnyt matkan alusta alkaen. Koruja oli loppujen lopuksi helppo tehdä, mutta tuota korua Alba työsti tarkoituksella huolella. Tämä oli jopa pyytänyt Anubista kaivertamaan puuhelmiin tietyt symbolit (neito kun ei hallinnut veistämisen taitoa), joista jokaisella oli tarkoituksensa ja kun niistä tulisi lopulta yhtenäinen kokonaisuus, vahvistui symbolien tarkoitus entisestään.

Vihreiden iiristen välkehtien mystisesti kirkkaassa auringon valossa aina kun pää kohottautui vilkaisemaan vaivihkaa kauempana istuvaa Siniä. Istuma-asennon ja ulkoisen olemuksen kertoen sanattomasti, että toinen yrittäisi viedä meditointiharjoituksena loppuun. Hymyn piirtyen vaalean punertaville huulille ja katseen laskeutuen takaisin käsityöhön.
Alba ei ollut koskaan saavuttanut meditoinnissa ”kolmatta silmää”, mutta uteliaisuutensa ajamana tämä oli kysynyt siitä suoraan Anubikselta, joka oli tapansa mukaan ensin meinannut ohittaa vastaamisvuoronsa ovelasti kunnes oli lopulta suostunut pukemaan vastauksensa sanoiksi. Anubis oli kertonut kykenevänsä henkisesti tuntemaan kaikkien verilinjansa ihmisten sydämen sykkeet – jos sai saavutettua meditoinnissa viimeisimmän tilan, josta kovin moni puhui sitä koskaan kokematta. Alba oli ajatellut heti, että kyseinen taito oli lahja, mutta mitä enemmän hän oli oppinut tuntemaan mestariaan vaivihkaa – oli luulo lahjasta muuttunut kiroukseksi. Anubis kykenisi siis tuntemaan jopa Zaynkin sydämen sykkeet? Alba oli yrittänyt hienovaraisesti kysyä sitä, mutta saamatta koskaan vastausta siihen. Neidon tehden lopulta omat päätelmänsä; Anubis oli se mikä oli, mutta tämä oli myös isä ja se kirjoitti omat sääntönsä.

Katseen kohottautuen uudelleen katsomaan Siniä, joka edelleen jaksoi istua paikoillaan vaikka varmasti koki hankaluuksia keskittyä hälisevässä ympäristössä. Osan vapaista hiuksista liikahtaen eteenpäin, tunsi kaulan sivustan iho sen hentona hipaisuna. Tuon mitättömän tapahtuman riittäen kuitenkin nostattamaan Alban mieleen sen yön, jolloin tämä oli uskaltautunut suutelemaan Siniä. Hetki ei ollut johtanut viattomia suudelmia pidemmälle, mutta sitä enemmän se oli jättänyt ajatuksiin häiritsevän tunteen, joka ei ollut kivenmurua isompi, mutta sitäkin enemmän kiusasi. Ajatusten palautuen takaisin nykyhetkeen pienen hymähdyksen saattelemana ja käsi, joka oli vaivihkaa kohonnut koskettamaan huulien ja kaulan herkkää pintaa, laskeutuen takaisin syliin jatkamaan korun tekemistä. Yhden asteen syvemmän sisään ja uloshengityksen auttaen parantamaan istumaryhtiä.

Anubiksen ja Chadin seisoskellen laivan toisessa päässä. Kaksikon keskustellen tasaisella äänenpainolla keskenään – ettei kovin moni ulkopuolisista kuulisi. Nuoremman silmien katseesta nähden aika-ajoin ettei tämä ollut aina mielissään kuulemastaan, mutta missään vaiheessa tilanne ei kärjistynyt riitelyksi. Chadin saaden kerrankin kuulla suoran totuuden, joka kosketti hänen terveydentilaansa ja mitä se toisi mukanaan. Nuoremman viimeinkin ymmärtäen niiden epämieluisten kohtausten päälle, jotka saivat pahemmassa tapauksessa lyyhistymään maahan. Paperin palan tullessa ojennetuksi, otti Chad sen vastaan, mutta ei alkanut lukemaan sisältä sen tarkemmin - sillä samaan aikaan Anubis kertoi mitä paperissa luki; valmistusohje lääkejuomaan, joka toistaiseksi helpottaisi olotilaa jos sitä nautti säännöllisesti. Chadin nyökkäisten ymmärtämisen merkiksi – näyttäen päällisin puolin tyynelle, mutta sormet puristautuivat tiukasti paperin ympärille ja hampaat pureutuivat tiukemmin toisiaan vasten, että se sai leukapielet jännittymään. Toivon mukaan tämä kaikki oli ollut sen arvoista… että Zay joutuisi lopulta maksamaan kaikista teoistaan.

Kauempaa kantautuvien askelien alkaen yhtäkkiä lähestymään äkillisesti – kohotti Alba katseensa aidosti hämmentyneenä. Oliko hän vahingossa istuutunut jonkun kulkureitille vai kenellä oli niin kova kiire hänen luokseen? Vihreiden silmien nähdessä Sinin – ei hymyä ja naurahdusta voitu peitellä. Tarvitsi vain vähän katsoa vanhemman jalkojen taakse, lähelle lattiatasoa, että pystyi huomaamaan tuon pienen kissanpennun, joka itsepintaisesti pysytteli kintereillä.
”Olet ilmeisemmin saanut uuden ystävän.”
Neidon ehtien toteamaan ohiheittävästi samalla kun vanhempi sai vauhtinsa pysäytettyä ja istuutuen vierelle. Nahkanyörin pujottautuen lasista valmistetun kolmion lävitse, tyytyväisen hymähdyksen henkäisten keuhkoista – sillä äskeinen oli ollut hankala saada paikoilleen.
”Ai tarkoitat tätä vai?”
Käsien kohottaen korua aavistuksen kuin haluten varmistaa, että puhuttiin samasta asiasta. Nolostumisesta kertovan naurahduksen kertoen enemmän kuin tuhannet sanat; Alba teki jotakin, joka oli tälle tärkeä, mutta voisi saada muut ihmettelemään.
”Siitä tulee talismaanini, jonka ripustan kaulalleni kun tulen täysi-ikäiseksi. Luin, että se on venäläinen perinne…”
Katseen pysyen vieläkin korussa vaikka käsien tekeminen oli seisahtunut aran aihealueen vuoksi. Nielaisemisen tapahtuen asteen hankalammin. Joku toinen olisi voinut jättää asian siihen, mutta Alba pakotti itsensä puhumaan lauseensa loppuun kerran oli sen aloittanutkin.
”Enkä halua unohtaa juuriani kokonaan vaikka muistoni siitä maasta ovat kaikkea muuta kuin lämpimät.”
Hymyn, joka ei kuitenkaan pitänyt aitoa iloa sisällään, piirtyen neidon kauniille kasvoille ja käsien jatkaen korun tekemistä.

Alban erottaen sivusilmässään Sinin nostavan kissanpennun syliinsä kun ei jaksanut enää yrittää esittää välinpitämätöntä. Nuoremman pitämättä eläimen ilmestymistä sattumana, kuitenkin tuollakin pennulla olisi oma tarkoituksensa Sinin elämässä - niin kuin oli varmasti sillä mustalla kissallakin, joka oli seurannut Anubista kasvatuskodissa. Vanhemman ottaen ensimmäisenä puheeksi kaksikkoa vaivanneen ilmapiirin – lopetti Alba sillä kertaa täysin tekemänsä ja kohdisti vihreät silmänsä hopeisiin.
”Ei minua, mutta isääsi varmasti. Tiedän hänen kantansa minuun ja se tuskin on siitä muuttunut.”
Katseen kääntyen yhtäkkiä nopeammin pois ja käsi kohottautui muka pyyhkimään roskat pois silmistä. Ei Alba ollut koskaan olettanutkaan, että Sin ottaisi hänet joskus vaimokseen… ei tietenkään. Häntä pikemminkin vihlaisi ajatus siitä, että joku ei pitänyt häntä jonkin veroisena – tässä kohdin Anubiksen sukulinjan veroisena.
”Tämä tuuli on inhottava avomerellä kun se saa kaiken maailman roskat lentämään silmiin.”
Sanojen selittäen puolustuksensa. Kurkun rykäisten itseään selvemmäksi ja silmiä räpytettiin pari kertaa nopeammin, että varmasti niiden pinta kuivettuisi. Katseen kääntyen vasta hetkenpäästä Sinin sylissä lepäävään kissanpoikaan.
”Ajattelitko ruokkia sitä ollenkaan? Se tuskin elää kauan rapsutuksillasi.”
Hymyn pehmentäen loppulausetta vitsiksi. Kyllähän Alba sen nyt tiesi, että Sin osasi huolehtia eläimistä yhtä paljon kuin hänkin. Ainakin kissoista jos ei mistään muusta.

Sinin saaden vastauksen tuosta korusta jota Alba oli valmistellut itselleen jo useita päiviä, tyytyi Sin nyökkäämään ymmärtävästi tuolle vaikkei se ollutkaan kovin näkyvä. Albaa ehkä puheenaihe satutti enemmän kuin tuo antaisi ymmärtää, mutta Sin kyllä ymmärsi että tuo halusi kuitenkin pitää omista juuristaan ja kulttuuristaan kiinni, vaikka kyseinen maa ei ollutkaan antanut mitään hyviä kokemuksia nuorimmaiselle. Kuitenkin tuo oli Venäjältä kotoisin, ja halusi kunnioittaa perinteitä tapojensa mukaan vaikka menneisyys ei ollutkaan antanut hellää kättänsä vastaan nuorelle lapselle.
Hiljaisuuden vastaten vanhemman puolelta, sen kertoen ettei hän halunnut jatkaa puheenaihetta kun tiesi sen vain vahingoittavan Albaa sisältäpäin ja tuovan vain pahanmielen, vaikka seuraava aihe ei ollut sen parempi vaihtoehto. Etusormen jatkaen leikkiä kissanpennun kanssa, joka sai välillä otteen kynsillään ihosta ja hampaiden painautuen myös leikin saattelemana kovemmin sormen ympärille itsepintaisesti, sai se huvittuneisuuden leviämään väkisinkin huulille jotka olivat äsken pysyneet lempeinä seuralaiselleen mutta katsoessaan tuota olentoa, täytyi myöntää ettei luonteenlujuutta ja uhkarohkeutta puuttunut. Joku muu kuin Sin olisi varmasti heittänyt noin pienen rääpäleen mennen tullen seinään tai pahimmassa tapauksessa laidan ylitse kun tuollaista alkoi tekemään.

Alban vastatessa rehellisesti Sinin kysymykseen eilisestä, viitaten sanoissaan vielä miehen isään, joka oli tuonut useasti ilmi mielipiteensä kaksikon tunteista vaikka tuo ei ollut niitä Alballe sanonut missään vaiheessa mutta tottahan toki toinen oli kuullut ne mikäli olisi kuullut isän ja kuopuksen väliset puheet jossain kohdin.
Siniä vihastutti ja ärsytti miehen mielipide, josta näille oli useampaan kertaan tullut väittelyitä sillä pojan mielestä mies ei ollut nähnyt sitä mitä Sin oli nähnyt itse tuhansia kertoja Albassa ja se oli yksi niistä syistä mikä oli saanut loppujen lopuksi menettämään sydämensä tuolle kuvan kauniille nuorelle naiselle isänsä mielipiteistä huolimatta, mutta kun kaksi saman suvun edustajaa jotka olivat yhtä jääräpäisiä ja periksi antomattomia niin eihän siitä tietenkään koskaan kunnon sopua ollut syntynyt. Asia oli joka kerta painettu villaselle ja jätetty hautumaan kunnes jompikumpi ottaisi sen saman esille, jolloin kaikki alkaisi jälleen alusta.
Nuoremman alkaen puhumaan kuinka roskat lensivät silmiin, käänsi Sin katseensa naiseen joka ei kuitenkaan enään katsonut häntä. Toinen ehkä väitti niin mutta valitettavasti nuorukaiselle oli annettu taito, tai jotkut väittävät jopa että lahja nähdä valheiden taakse pelkästään toista katsomalla tai kuuntelemalla ääntä, tiesi Sin jo ilman toisen väittämääkin ettei Alba kertonut ihan kaikkea vaikka tuon katseen välttely ei voinut olla yhtään selvempää merkkiä.

"Alba. Katso minua." Sinin lausuen seuraavaksi kun toinen oli antanut huomionsa kiinnittyä kissan pentuun ja lausunut vitsin, jolle tämä olisi normaalisti naurahtunut mutta sillä kertaa päätti tämä pitää itsensä kurissa. Etusormen päästen irti kynsien otteesta, lähti se lähenemään kohti toisen kasvoja joiden leuan alle se jäi jotta hän voisi nostaa katseen itseensä jotta voisi seurata toisen reaktioita ja puhua suoraan kasvotusten vaikka aihe ei ollutkaan mukava "... Tiedät Anubiksen. Hän on ankara meille kaikille, mutta loppujen lopuksi hän tarkoittaa vain hyvää sanoillaan, vaikka ne eivät olekaan aina ne mitä haluamme kuulla. Hän pelkää että se mitä meidän sukulinjassamme tapahtuu, on liikaa jopa sinulle, vaikka oletkin vahva ja selviytynyt vaikka mistä." Sinin lausuen hiljaisemmalla äänellä, ettei aivan kaikki vastaantulijat kuulisivat heidän välistään keskustelua joka kuitenkin sisälsi henkilökohtaisia asioita, hopeisen katseen pysytellen kokoajan vihreissä, joiden veri korostui kirkasta valopalloa vasten. "Hän ei tarkoita sanojaan pahalla, mutta tuskin myöskään tietää että tiedät, ja että olet pahoittanut mielesi sen takia. Äläkä inti vastaan, en ole sokea ja vielä vähemmän kuuro vaikkei meillä ikää olekaan juuri ollenkaan. Mutta hän vain pelkää puolestasi. Yritä ymmärtää meidän vanhustamme tässä asiassa." Viimeiseen lauseen ollen tarkoitettu pienenä keventäjänä vakavaksi muuttuneeseen tunnelmaan, sillä hyvin harva uskaltautui kutsumaan Anubista vanhaksi, vaikka Sin tekikin sitä lähes aina vain saadakseen edes jonkinlaisen reaktion aikaiseksi isässään. Pienen hymyn kohoten huulille ennenkuin Sin kerkesi lisäämään "sitä paitsi, tietääkseni minunkin mielipiteeni painaa edes jotain?" Kasvojen tullen hieman lähemmäksi ennenkuin painautuivat vasten naisen omia, jotka tuntuivat pehmeiltä kuumasta ilmasta huolimatta, toisin kuin vanhemman jotka olivat muuttuneet kuivemmiksi matkan aikana.
Sinin tiedostaen muiden olemassa olon, vaikka nuo loivatkin erinäisiä katseita kaksikkoon, osan hymähtäen huvittuneesti ja osa taas ei välittänyt ollenkaan, mutta entä sitten jos Anubis tulisi esiin? Siniä se ei juurikaan kiinnostanut, hän oli oppinut pitämään puoliaan jo hyvin nuoresta iästä lähtien ja myös pitämään päänsä, mutta Albaa tilanne voisi rassata sillä tuo meni todella helposti noloksi ja punasteli ja voisi olla ettei tuo uskaltautuisi puhumaan kenellekään. Huulten erkaantuen toisistaan, loi Sin vielä nuoremmalle hymyn joka pyysi toista olematta niin ankara itselleen tai kasvatti-isälleen, joka yritti kuitenkin kaikessa karkeudessaan vain ajatella nuorimmaisen parasta tuon kovien kokemuksien jälkeen.
"Haluatko tehdä talismaanisi loppuun vai liitytkö etsimään riiviölle ruokaa?" Tämän uskaltautuen kysymään seuraavaksi aihetta vaihtavasti takaisin pentuun joka oli siirtynyt pureskelemaan tuota pidättelevää kämmentä terävin kynsin ja hampain vaikka tuo ei satuttanutkaan ihmistä.

Sormen kulkeutuen vaivihkaa leuan alapuolelle ja alkaen kohottamaan alaspäin suuntautuneita kasvoja – kohtasivat vihreät silmät pian edessään hopeiset, jotka sillä kertaa eivät antaneet Alballe mahdollisuutta sivuuttaa vakavaa puheenaihetta vitsin kertomisella. Yleensä se tekniikka oli tehonnut melkein joka kerta noihin päiviin asti, mutta ilmeisemmin ei enää.
Alban suostuen pitämään katseensa Sinissä ja kuunnellen keskeyttämättä mitä toinen halusi kertoa isästään, jonka hyvää tarkoittavat teot eivät aina olleet mieluisempia. Tuon lyhyen hetken ajan Sin kuulosti taas paljon vanhemmalle ja kokeneemmalle. Alban ihmettelemättä kyseistä sanojen lahjaa ollenkaan – hänen voiden vain päätellä ja kuvitella ne mitä Sin oli myöskin joutunut kokemaan ennen kuin oli päässyt isänsä luokse – varmasti juuri nuo kyseiset kokemukset olivat pakottaneet kasvamaan nopeammin henkisesti.

Sinin lopettaen puheenvuoronsa – oletti Alba automaattisesti, että seuraavaksi toinen erkaantuisi takaisin kuoreensa ja siirtäisi puheenaiheen muualle. Niin tapahtuen vasta viimeisen kohdilla, mutta ennen sitä huulet painautuivat hellään suudelmaan ja houkutellen taitavasti nuoremman mukaan. Alban ymmärtäen nolostua yleisöstä vasta suudelman loppuessa. Sinillä tosiaan oli erikoinen vaikutus häneen ja se omalla tavallaan pelotti sekä samaan aikaan sai uteliaisuuden heräämään. Ylähampaiden puraisten alahuulta vaivihkaa ja aurinkoisen hymyn kohottautuen vaalean punertaville huulille. Alban jättäen korun tekemisen mielellään ja lähtien Sinin mukaan etsimään kissanpojalle ruokaa. Niihin päiviin asti oli Alba kävellyt Sinistä aavistuksen kauempana ja näin jättänyt kummallekin oman tilan, mutta nyt… kun viisi askelta oli astuttu eteenpäin… kohosi solakampi käsi varoen ylöspäin ja hakeutui tilannetta tunnustellen Sinin oman, joka oli paljon jäntevämpi, luokse. Vihreiden iiristen tavoittaen laivan poikki vanhemman hopeisen katseen, joka oli kääntynyt hetkeksi vilkaisemaan nuorempien tekemisiä. Anubiksen jatkaen kapteenin kanssa keskustelemista normaaliin tapaan kuin ei olisi äsken nähnyt mitään, mutta Alba kyllä tiesi…

Chad oli lähtenyt Anubiksen luota lähes heti kun oli saanut lääkejuoman reseptin haltuunsa. Tällä olematta mitään erityistä määränpäätä – askelten johdattaen lopulta vaivihkaa alakannelle ja siellä niiden lukemattomien lasipurkkien luokse, joista hänen olisi opittava valmistamaan jossakin vaiheessa se lääkejuoma, joka pitäisi olotilan paremmalla puolella. Chadin ehtien hetken aikaa hypistelemään noita eriskummallisen näköisiä yrttejä ennen kuin aistit ymmärsivät analysoida ympäristöä tarkemmin. Huomaten nyt vasta – ettei ollutkaan yksin. Tummien iiristen liu’uttaen katseen lattian poikki aika kauaksi ruuman toiseen päätyyn, jossa varjot liikkuivat auringon säteiden mukaan. Chadin nähden Azran, joka selvästi oli vajonnut omiin ajatuksiinsa ja keskittyi tekemisiinsä. Hän olisi voinut ottaa hiljaiset peruutusaskeleet ja häipyä vähin äänin paikalta, se olisi ehkä ollut helpoin vaihtoehto – ajatusten valiten kuitenkin toisin.
”Haluatko minut pois, että voit jatkaa rauhassa mietintöjäsi?”
Terävämmän äänen kysyen selvästi, että Azra varmasti kuulisi ja ymmärtäisi nuorukaisen puhuvan juuri hänelle. Käden laskien pitelemänsä lasipurkin pöydälle ja ottaen uuden tilalle silmien tarkasteltavaksi. Tumman katseen kääntyen vilkaisemaan Azraa, tuon pienen eleen kertoen, että kysymykseen haluttiin selvä vastaus. Chad oli siihen asti antanut Azralle aina kuvan, että tämä piti mielellään mykkäkoulua tilanteessa kuin tilanteessa… joten oli ihan ymmärrettävää jos toinen menisi hetkeksi hämilleen äkillisestä suorapuheisuudesta.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 05.] Seven Devils

Viesti  Sponsored content