06.] Pulvis et umbra sumus

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:07

|| Olemme tomua ja varjoa ||

Suuren pylväs salin katto avautui korkealla yläpuolella. Sen näyttäen sysimustalta yötaivaalle illan hämäryydessä, missä ei edes yksinkertainen pieni tähti loistanut. Pimeys oli niellyt kaiken allensa; valon ja kattorakenteiden yksityiskohdat. Tuota suurta salia valaisten vain pylväiden eteen nostetut metallijalat, joihin mahtui palamaan neljä pitkävartista kynttilää samanaikaisesti. Liekkien luomien varjojen tanssien ja vääntelehtien levottomasti kiviseinissä ja pylväissä. Muualle yrittävän valon joutuen katoamaan pimeyden syleilyyn. Sileää kivilattiaa pitkin kantautuen tasaisten askelten ääni kun ne johdattivat tummaa hahmoa salin poikki toista päätyä kohti, jonne aukealle kohdalle oli aseteltu joskus aikoinaan korkea selkäinen puutuoli, jonka kaiverrukset olivat yksityiskohtaisesti tehty, sen käsinojia pehmentäen leijonan turkki ja suoraan tuolin eteen oli kaiverrettu lattiaan suuri salaseuran symboli, jonka kärkeen kyseinen tuoli oli aseteltu.

Katseen haravoiden sivustoja huomaamattomasti. Katsoen läpi pimeyden, joka päällisin puolin näytti autiolle, mutta todellisuudessa salaseuran jäsenet olivat läsnä. Katseen pystyen hetken näkemään varjoissa juoksevan pikkulapsen, joka taitavasti käytti pylväiden tarjoamia piilopaikkoja hyödykseen. Lapsen kadoten salin keskipylvään taakse, astui sen takaa vuorostaan vanhempi versio kyseisestä lapsesta. Nuorukaisen vaatetuksen kuuluen salaseuraan, amputoidun nimettömän muistuttaen sanattomasta valasta, joka tulisi sitomaan itseensä loppuelämäkseen.  Nuorukaisen kävellen tuolin luokse ensimmäisenä, mutta pysähtyi lattiakuvan alakohtaan kuin tällä ei olisi lupaa astua edemmäksi. Pylväs salin poikki kävelleen hahmon astuen tuon muistoharhakuvan lävitse ja saaden sen katoamaan takaisin alitajunnan sopukoihin. Varmojen, mutta silti päällepäin kiireettömien askelten johdattaen salaseuran symbolin ylitse kunnes lopulta askeleet saivat pysähtyä tuon tyhjän tuolin eteen, missä kaiken järjen mukaan pitäisi istua joku.

Oikean puoleisen käden, jonka etusormessa kimmelsi hopeinen sormus, laskeutuen koskettamaan saman puoleista käsinojaa ja alkaen silittämään leijonan turkkia kiireettömin vedoin. Käden liikkeen lopulta pysähtyessä ja sormet painautuivat asteen voimakkaammin kyseistä tasoa vasten. Kehon kääntyessä ympäri ja istuutuen alas tuolle puiselle tuolille, jonka monta sataa vuotta kestänyt rakenne ei päästänyt vieläkään narisevaa ääntä – aivan kuin itse eloton elementtikin olisi tiennyt kuinka suuressa arvossa se oli, kenelle se kuului. Vihreän väristen silmien kohottautuen hiljalleen ylöspäin ja pään nojautuen viimeiseksi korkeaa selkänojaa vasten. Tunteettoman, mutta sitäkin enemmän sadistisen ja voitonriemuisen hymyn kohottautuen kapeille huulille ennen kuin tukahdutettu nauru onnistui karkaamaan kuuluville.

Pilvien väistyessä kuun edestä ja hopeisen valon päässen lankeamaan kattoikkunoiden kautta pylvässaliin. Paljastaen näkymän, joka jätti kenelle tahansa katsojalle muiston alitajuntaan. Muiston, jossa kuolleita ihmisiä lojui lattialla siellä täällä ja niin paljon verta – ettei sitä kyennyt järjellä käsittämään. Vanha salaseura oli kohdannut loppunsa tuona yhtenä yönä, joka historiassa tultaisiin muistamaan vanhan ja uuden ajanjakson kohtaamispäivänä, jossa Zay oli murhauttanut entiset veljensä, sisarensa ja opettajansa. Kaikki ne, jotka millään tavoin olivat yrittäneet nousta vastarintaan.

Zayn näkemättä teossaan mitään väärää vaikka tuonakin hetkenä palatsin sisäpihalla makasi kuolleita lapsia, jotka olivat vain yrittäneet paeta ennen surman iskuansa. Zay oli toteuttanut suunnitelmansa pääkaupungin valtaamisen ja Alban näkijän taidon avulla vaikka nuorempi nainen ei ollut aluksi suostunut, mutta kuten jokainen tiesi; Zay osasi olla vaikutusvaltainen tavalla tai toisella. Suunnitelman käyttöön pano ja toteuttaminen oli kestänyt kaksi vuotta, mutta nyt se kaikki viimein oli tapahtunut.

Hän oli Anubiksen verilinjan todellinen perillinen ja nyt kun salaseuran valta oli palautettu takaisin heidän verilinjalleen, kuului se oikeus lopullisesti hänelle.

Kirjan sivun, joka muuttunut vuosien saatossa asteen jos toisenkin kellertäväksi, vaihtuen jälleen uuteen samanlaiseen, joka piti sisällään varmasti yhtä monta pieni printtistä tekstiä kuin edeltävänsä, mutta sillä kertaa vierekkäiselle sivulle oli rinnastettu aiheeseen liittyvä kuva.
Nuoren silmäparin, joiden iiriksistä sekoittui hopea ja merenpihka selvästi toisiinsa kuin merkiksi siitä ettei kahden eri verilinjan vahvuudet eronneet mitenkään tosistaan, ja näit olivat yhdistyneet neljä vuotta sitten tuon nuoren lapsen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, seuraten kuitenkin kirjaa koko sen ajan itsepintaisesti nuoresta iästään huolimatta, sen sijaan että tämä olisi tapojensa mukaisesti lähtenyt juoksemaan ulkona valtaavaan syysilmaan, jossa sadekuuro kasteli koko maan jälleen kerran ties monenneko kerran silläkin viikolla.

Nuoren mielen ollen niin keskittynyt lukemaansa, ettei tuo edes huomioinut äitiään joka oli seurannut esikoisensa luku hetkeä huvittuneena jo pidemmän aikaa, välillä kutsuen nuorimmaista nimeltä saadakseen tuon takaisin maan päälle mutta tuloksetta. Tuossa asiassa esikoinen muistutti isäänsä, joka saattoi uppoutua lukemaansa useiksi tunneiksi, sulkien kaiken ulkopuoliset ärsykkeet ympäriltään kokonaan. Ties monennenko kerran vanhempi sai kutsua lastansa, kunnes viimein silmät nousivat pelästyneen näköisenä pois kirjasta kohdatakseen kuvan kauniin naisen, joka piteli huvittuneena käsivarsia ristissä rintakehän edessä mutta sen sijaan että kasvoilta olisi näkynyt toruvaisuus ja ärtyneisyys, hymyilikin tuo lapselleen lempeästi ja rakastavasti. Andrea kuului De Fioren-sukulinjaan, siihen yhdistettynä vielä Anubiksen-sukulinja äidin puolelta, menivät nuo kaksi kaikkine suvussa kulkevien piirteineen kuin käsi kädessä kokoajan tuon pikkuisen puolella joka tyytyi pahoittelemaan kiltisti käyttäytymistään.
Eveyn voimatta olla pudistelematta huvittuneena päätään Andrean reaktiolle joka jo kysyi mitä asiaa naisella oli ollut, johon Evey tyytyi toteamaan että hän menisi etsimään Giovannin erakoitumusta kartanon uumenista minä aikana Andrea saisi pukeutua ulkovaatteisiin, - olihan jo iltapäivä.

Andrean nyökäten hyväksyvästi ennen Eveyn poistumista keittiöstä pois. Todellisuudessa naisen ei tarvitsisi edes etsiä miestänsä - hänen kyllä tietäen tasantarkkaan nämä tietyt paikat minne Giovanni tuntui vuosi vuoden jälkeen kasvavan joka kerta enemmän kiinni mitä enemmän ikää tuolle oli tullut.
Askelten vieden rauhallisesti vaikkakin mitään kiirehtimättä kohti noita pariovia, joiden taakse kätkeytyisi ulkopuolisen silmissä lähes normaali kirjastohuone, joka oli vain vuosien saatossa täytetty erilaisilla kirjoilla ääripäästä toiseen. Mutta se mitä sen taakse oli kätkeytynyt oli aivan erilainen tarina.
Se oli sellainen tila, jonne isäkään ei suonut omaa lastansa vielä niin nuorena mukaan, ja siellä tuo aina luki kirjoja omassa rauhassaan ja etsi tietoja luonteeseensa kuuluvalla tavalla.

Sormien kurottaessa ylähyllyn perimmäiseen seinustaan joutunutta vanhaa kirjaa – kilahteli kaulalla roikkuva riipus aika ajoin metallitikapuihin, joiden avulla pääsi pelkästään kiipeämään korkeiden hyllyjen ylempien tasojen luokse. Giovannin tuntiessa viimein ja vihdoin haluamansa kirjan sormiensa päillä – häivähti tyytyväisyydestä kertova hymy huulille, jota lyhyt sänki kehysti edelleen. Giovanni ei ollut luopunut pienestä rennosta tyylistään edes noiden parin vuoden aikana vaikka taloudelliseen asemaansa nähden hän voisi pitää itsensä huoliteltuna ja viimeisimmän päälle. Tuonne yksityiseen kirjastohuoneeseen johtavan oven avautuessa yhtäkkiä – jähmettyi kurottava käsi siltä seisomalta paikoilleen ja merenpihkan värinen katse suuntautui katsomaan tulijaa, joka valitettavasti paljastui miehen aviovaimoksi. Eveyn saaden miehensä taas jälleen kerran itseteosta kiinni kun tämä oli kiikkumassa vaarallisen korkealla katon rajassa ja kurottamassa totta kai jonnekin kaukaisuuteen, että varmasti tasapaino olisi vaarassa mennä alta.
Hymyn seuraten noloudesta kertovaa naurahdusta, jonka jälkeen Giovanni yritti vakuutella naiselle tilanteen näyttävän pahemmalta kuin se oikeasti oli.

Miehen tietenkään jäämättä odottamaan naisen mahdollista vastausta vaan laskeutui yllättävän ketterästi tikapuut alas ja soi nopean suukon vaimollensa, joka oli ilmeisemmin taas joutunut tulemaan hakemaan miehensä kirjojensa parista kun tämä uhkasi taas unohtaa jotakin tärkeää ja sovittua.
”Olinkin unohtaa täysin.”
Giovannin irvistäen pahoittelevasti kun muisti yhtäkkiä mikä päivä oikein oli ja mitä heidän perheellään oli tapana tehdä juuri sinä kyseisenä viikon päivänä. He kaikki kolme lähtivät ulos syömään läheisen kylän ravintolaan, joka ei ollut mikään viidentähden paikka, mutta sitäkin enemmän kodikas ja lämpöä tuova – ainakin noin syyssateisena päivänä.
”Olen pahoillani, rakkaani. Kiitos taas kun jaksoit tulla muistuttamaan minua.”
Uuden suukon käyden koskettamassa naisen huulia. Giovannin siirtyen ensimmäisenä oven luokse ja pitäen sitä auki Eveylle kunnes toinen olisi takaisin pääkirjaston puolella.

Pariskunnan lähtien yhdessä kulkemaan loppumatkan heidän esikoisensa luokse, joka toivon mukaan olisi saanut puettua vaatteensa niskaan ja lopettanut kirjansa lukemisen. Ulkona sade oli onneksi vaimentunut heikoksi tihkutteluksi, kylmän tuulen saaden ruskaiset lehdet tipahtelemaan puista hiljalleen.

Hopean ja merenpihkan tavaten toisensa selvän välimatkan ja jälleen kerran myös korkeusmatkan päästä, näki Eveyn kasvoilta selvästi ettei nainen ollut mitenkään yllättänyt näkemästään, joka - jälleen kerran - näytti jo itsestään vaaralliselta pelkästään korkeilla tikkailla mutta kun siihen lisättiin kauas kurottava käsi, olisi kuka tahansa voinut sillä hetkellä todeta jälleen jotain oikeinkin nenäkästä tuossa tilanteessa joka ei ollut edes sen kaikista sopivin.

Toisen käden jääden tottuneesti lantion päälle, nuoremman avaten jo suutansa miehelleen joka naurahti tuttuun tapaansa vakuuttelevasti ettei tilanne olisi todellisuudessa niin paha, mutta sekin keskeytyi kun Giovanni laskeutuikin tikkaat nopeasti alas ja antoi suukon huulille, peruuntuivat sanat hetkeksi, naisen kuunnellen toista joka totesi jälleen melkein unohtaneensa mikä päivä oli kyseessä, uuden suukon painautuen samaan kohtaan kuin edellisensä ennenkuin kaksikko aikoisi poistua 'salaisesta' tilasta mennäkseen esikoisensa luokse joka sillä hetkellä pukisi hyvää vauhtia ulkovaatteita päällensä.
Giovannin jäädessä kuitenkin herrasmiehenä pitämään ovea vaimolleen, pysähtyi Evey hetkeksi toisen eteen ja etusormen painautuen ohimennen silmien väliin ennen uutta, rakastavaa suudelmaa pelkän yksinkertaisen suukon sijaan, joka kertoi sanattomasti ettei Giovanni tulisi pääsemään niin helpolla tilanteesta sillä kertaa irti mitä tuli toisen kiipeilyyn katonrajassa.

Kaksikon lähtien takaisin aulaan jossa Andrea jo odotti valmiina kumpaakin vanhempiaan jotka kävelivät vieritysten tuota kohti, pojan nojaillen takanaan olevaan oveen ilmeisesti tylsistyneen näköisenä koska tuon mielestä kaksikolla oli mennyt oikeinkin kauan jälleen kerran, vaikka todellisuudessa kyse ei ollut kuin muutamasta hassusta minuutista. Onneksi pukeutumisessa ei tarvitsisi kovin kauaa miettiä, jolloin ei mennyt kuin tuskin kymmentäkään sekunttia kun viimeisen perheenjäsenen saadessa kaikki tarpeelliset päällensä, oli esikoinen jo kirmaissut salamana ulko-ovesta pihalle asiaa enempää miettimättä, syvemmän vesilätäkön roiskuessa ympäriinsä, kastellen nuorimmaisenkin samalla osaksi voimakkaan tasajalka hypyn aikana, vaikka Evey oli vielä aamulla vannoittanut Andreaa edes yrittämään pitämään itsensä puhtaana ravintolaan asti. ... näköjään kyseinen oli jälleen painettu villaselle sen enempiä miettimättä...

Katseen siirtyen huvittuneena vilkaisemaan Giovannia vierellään, käden ojentautuen hitaasti hieman ylemmäksi ruumiin sivustalta merkiksi matkan jatkumisesta eteenpäin, vaikkakin Andrean adrenaliini-purkaukset saattaisivatkin hidastaa osaksi matkaa.

Italiasta satoja kilometriä pohjoisempaan oli syksyinen iltapäivä paljon pimeämpi ja tuulisempi, mutta vettä ei onneksi tullut vielä taivaalta. Saksan maalaiskylässä sijaiten vanha antiikkinen ortodoksinen kirkko, joka oli aikoinaan rakennettu pienen kukkulan päälle ja sinne oli raivattu mitättömän näköinen hiekkapolku metsän lävitse, joka erotti kirkon ja kylän rakennukset toisistaan. Jumalan palvelus oli loppunut noin parituntia sitten ja kirkon pääsalin tilat olivat siivonneet nuoremmat papit, joista yksi oli jäänyt lopuksi kyseiseen tilaan vaikka päivä oli ollut raskas kaikin puolin ja aikaisin nukkumaan meneminen tekisi varmasti keholle sekä mielelle hyvää. Chadin siirtäen viimeiset tavarat paikoilleen pääalttari pöydältä, mutta nopean perääntymisen sijaan jäi tämä katsomaan alttarin takaseinällä roikkuvaa maalausta ja pöydän päällä lepäävää ristiä, joka ortodoksisen kirkon tavan mukaan oli koristeellinen kaikin puolin.
Chadin antaen itsensä lopulta polvistua lattialle ja liittäen sormensa ristiin, latinaksi lausutun ja ulkoa opetellun rukouksen aloittaen miehen omaa yksityistä rukoilemista, jonka tämä lausui tapojensa mukaan joka ilta kahden vuoden ajan. Chadin rukoillen ”perheenjäsentensä” puolesta ja joskus myös itsensäkin puolesta vaikka alitajunta tiesi miehen tekevän syntiä joka kerta kun tämä jakoi oikeutta syntisille salamurhaajana. Veri oli vettä sakeampaa ja siitä syystä johtuen Chad ei ollut kyennyt unohtamaan sukunsa perimää, todellista itseään.

Ilta oli puolestaan vierähtänyt jo aikaiseen yöhön venäjän maalla, jonka yksistä syrjässä sijaitsevassa kylässä oli jo lähes kaikki muut valot sammunut – paitsi siitä yhdestä talosta, jonka alakerrassa pidettiin klinikkaa kylän ja sen ulkopuolisia ihmisiä varten. Alba oli päästänyt viimeisen potilaansa kotiin noin tunti sitten, mutta vielä jäljelle oli jäänyt paikkojen siivoaminen ja huomisten papereiden järjesteleminen. Käsien kohottautuen nopeasti kiristämään takaniskalle valahtanutta sotkuista nutturaa, että vallattomat hiukset pysyisivät vielä hetken aisoissa. Sitten ne saisivat alkaa vallattomiksi kun Alba saisi työnsä valmiiksi ja pääsisi kotiin kylpyyn (joutuen totta kai lämmittämään veden sitä ennen).
Kämmenselän pyyhkäisten otsan hikipisaroita kadoksiin. Nyt kun hän oikein ajatteli tarkemmin – oli hän selviytynyt yllättävän hyvin niistä monista potilastapauksista vaikka tekikin töitä yksin. Hymähdyksen kohottautuen keuhkoista ja huulilla häivähtäen hymy päivän jälkiväsymyksestä huolimatta. Alban jatkaen klinikkansa siivoamista. Mitä nopeammin hän tekisi lopputyöt, sitä nopeammin hän pääsisi sieltä pois.

Hiljaisuuden ollen ainoa ääni tuossa pienessä kylässä, josta hyvin harva todellisuudessa edes tiesi loppujen lopuksi, eivätkä näin ollen eksyneet sinne kuin vain tarkoituksellisesti.
Näin tapahtuen silläkin kertaa, kun tuon kirkon ovet avautuivat hiljaisesti, ja sulkeutuivat lähes yhtä äänettömästi tulijan perässä joka jäi hetkeksi paikoilleen katsomaan näkemäänsä, johon kuului yksinkertaisuudessaan kaikki mitä tuo tila sisälsi sillä hetkellä: tiiliseinämät, valoa tuovat kynttilät sekä kuvalliset ikkunat jotka kukin kertoivat omalla tavallaan minkälaisesta uskonnosta oli oikein tuossa tapauksessa kyse. Vaikka silmät näkivätkin selvästi edessään papiksi pukeutuneen miehen, joka silla hetkellä oli hiljentynyt lähes lattian tasolle rukoillakseen jotain, jonka tuo kuitenkin piti omana tietonaan.
Tuon ollen yksi niistä syistä, miksei tämä kyseinen henkilö ensiksi astunut enemmän peremmälle ja häirinnyt miestä samantien, tämän tiedostaen sen verran hyvin kellon jo olevan paljon.

Vasta kun silmät erottivat selvästi kuinka pappiksi ryhtynyt mies alkoi lopettelemaan omaa hetkeään sen verran, ehkä jopa sanoakseen että periaatteessa kirkko olisi siltä päivältä kiinni, kerkesi vielä hupun taakse piiloutuva olemaan sillä kertaa nopeampi.
"Ymmärtääkseni kirkon ovet ovat aina auki jokaiselle." Äänen lausuen rauhallisesti, käden lähtiessä kohoamaan hiljalleen sivulta hupun takaosalle, josta sormet saivat kirkaistua sen verran alas että kylmältä ilmalta suojaava vaateosa laskeutui alas, paljastaen altansa vähän päälle kaksikymmentä vuotiaan naisen, jonka olemassa olonsa tämä oli suonut nuorimmaiselleen viimeisen kahden vuoden ajan kirjeitse, sen sijaan että olisi nähnyt toista kasvotusten "... vai olenko jotenkin erikoistapaus, pikkuinen?" Azran jatkaen lausumaansa, antaen hymyn kohota kasvoilleen varoen lempeästi mutta samalla hieman ilkikurisesti viimeisen lausuman kohdalla, jossa tämä kutsui useiden vuosien jälkeen miestä pikkuiseksi vaikka tuo nimenomaan oli kieltänyt naista tekemästä niin jo kasvatuskodissa.
Todellisuudessa naisen olisi tehnyt mieli ottaa kaksikon välinen välimatka umpeen samantien ja halata toista hyvin pitkän ajan jälkeen, mutta Chadin nykyisen aseman tiedostaen... pidättäytyi tämä kiltisti haluistaan silkasta kunnioituksesta toisen selibaattivalaa kohtaan. Lempeänä pysyneen hymyn muuttuen pian hieman vaimeammaksi mitä kauemmin hän toista katsoi, kunnes viimein se oli enemmän pahoitteleva sillä kertaa. Ehkä moinen vierailu ei ollutkaan se kaikista hyvin idea sittenkään? "... olen pahoillani häiritsen rauhaasi?" Selvästi pahoittelevan äänen todeten nopeasti, askeleen ottaen tuolloin jo ensimmäisen askeleen taaksepäin poistuakseen rakennuksesta pois ja jättämään nuoremman omaan rauhaansa.

Saksan ja Venäjän yllä saattoi olla tosiaan nouseva kylmä yö, mutta siellä minne nuoreksi mieheksi kasvanut sotilas oli päätynyt, ei sellaisesta ollut tietoakaan.
Portugalian maaperällä ollen sillä hetkellä hiostava kuumuus, niinkuin aina siihen aikaan iltapäivästä ennen auringonlaskua jolloin lämpötila laskesi aavikolla tuttuun tapaansa roimasti siitä mitä se oli päiväsaikaan. Vetoketjun sulkien sotilaslaukun johon oltiin pakattu kaikki tarpeellinen ennen kentälle lähtöä, vaikka samalla Sin tiedosti aivan liian selvästi että hän olisi halunnut jälleen keskittyä aivan muuhun kuin sotatilanteeseen lähtemiseen - vaikka se oli omalta osaltaan varmasti yhtä tärkeää. Sen hän oli hyväksynyt liittyessään armeijan jälkeen merijalkaväkeen ja joutunut siirtymään työnsä puolesta maasta maahan eri tehtävän annon perässä, tai kuten tässä tilanteessa - joutui jälleen taistelukentälle muiden kanssa tietämättä tulisiko enään uudelleen ehjin nahoin takaisin. Toisaalta, Sinistä ei voinut olla tuntumatta ettei kovin moni hänen peräänsä silloin kyllä kaipailisikaan... Evey nyt kyllä, Chadkin saattaisi muutaman hassun kyyneleen vierähtää, Azra myös mutta se kenet hän olisi kaikista eniten halunnut nähdä... tuskinpa. Tuo nainen, kuka oli onnistunut viemään hänen sydämensä aikoinaan ja onnistunut pitämään kaikki ne vuodet itsellään vaikka kaksikon välit olivatkin eronneet kaksi vuotta aiemmin tuskin edes välittäisi: olihan Sin itse pyytänyt toista unohtamaan hänen koko olemassa olonsa tuolloin. Kahden ketjun asettuen kaulalle: toinen joka jätettiin harmaan t-paidan päälle, piteli metallisen ketjun otteessa sotilastietoja, joiden avulla pystyi helposti selvittämään pahimmassa tapauksessa loukkaantuneen/kuolleen sotilaan henkilöllisyyden, ja sitten se kultainen kaulakoru joka taas laitettiin samantien vuorostaan paidan alapuolelle sen sijaan että sitä oltaisiin jätetty näkyviin.
Eteisestä kuuluen tuolloin toisen miehen ääni joka leikkimielisesti hoputti huonetoveriaan tulemaan jo ennenkuin he myöhästyisivät lähdöstä, kaapattiin laukku tottuneesti olalle ennenkuin veisi jälleen kohti tuntematonta.

Pyytäen rukouksissaan anteeksi viimeisintä tekoon, jonka hän oli toteuttanut uuden salaseuran nimissä ja saattanut omilla teoillaan kolmen ihmisen manalan maille aikaisemmin kuin oli ylempivoima heille suunnitellut, painautuivat sormet tiukemmin ristiin ja hampaat pureutuivat enemmän vasten sulkeutuneiden huulten takana, jotka tuntuivat siihen aikaan illasta kuiville että verenmaun pystyi melkein maistamaan niiltä jos olisi kielellä nuolaissut niiden pintaa. Tuon hyvin pienen muutoksen muistuttaen miehelle, että tämän olisi pian kiiruhdettava kotiinsa ja ottaa valmiiksi tehdyn lääkejuomansa – jos halusi välttää sairaskohtauksen, joka vuosien kuluessa oli muuttunut paljon armottomammaksi, sen romahduttaen miehen yleiskunnon ja pakottaen vuoteeseen kolmeksi päiväksi.

”Jumala ei tuomitse hänen huoneeseensa astuvaa. Hän voi vain toivoa, että ymmärrämme pyytää syntejämme anteeksi.”
Tumman rauhallisen äänen lausuen lopulta vastauksensa kirkkoon saapuvalle henkilölle, joka oli paljastunut naiseksi äänensä perusteella. Käden kohottautuen tekemään ristin merkin ylävartaloon, jonka aikana hiljaiset sanat lausuivat latinaksi: ”In nomine Patris, et Filii, et Spiritus Sancti. Amen”.
Kehon nousten polviltaan takaisin koko ryhtiinsä, joka viimeistään paljasti tulijalle – ettei pappi ollut enää poika vaan aikuiseksi kasvanut mies. Kehon yksityiskohtien kätkeytyen mustan papinkaavun alle.

Chadin kääntyen kohtaamaan kirkkoon saapuneen henkilön kasvotusten. Kynttilän valojen luoden leikitteleviä varjoja miehen kasvoille, joista kahden vuoden aikana olivat kadonneet jatkuva huolissaan oleminen, viha, etäisyys ja negatiivisuus. Azran saaden katsoa miestä, joka oli kasvanut hyvin paljon henkisesti ja löytänyt jotakin, joka oli ollut kauan kadoksissa. Askelten alkaen ottamaan tuota lyhyttä välimatkaa umpeen. Kirkon olematta mitenkään suuri, että välimatkaa olisi tullut ylettömän paljon ovelta pääalttarille. Chadin ja Azran pituuseron muuttuen koko ajan selkeämmäksi, mitä lähemmäksi puolivuotta nuorempi mies tuli. Azran jääden kuusisenttimetriä lyhemmäksi. Chadin pysähtyen ensin kirkon tapojen mukaan metrin päähän, mutta varmistuessaan siitä – ettei ketään muita ollut sillä hetkellä läsnä, otti tämä tuon mitättömän ilmatilan umpeen ja halaten Azraa vähän yli kahdenvuoden erossa olemisen jälkeen. Hiljaisen iloisuudesta kertovan naurahduksen muotoutuessa kuuluville. Jumala oli sittenkin kuunnellut häntä. Hän oli rukoillut, että saisi nähdä Azran vielä uudelleen ja nyt se viimeinkin tapahtui.

Malttaen lopulta irrottautua halauksesta, jäi Chad katsomaan Azraa käsivarsimitan mitan päästä ja todeten ehdotuksensa lopuksi:
”Menkäämme minun luokseni. Saat lämmintä juotavaksesi ja pääset keräämään voimiasi matkasi jälkeen. Voimme myös keskustella rauhassa, ilman pelkoa kuuntelevista korvapareista.”

Kaksikon nähdessä toisensa pitkän ajan jälkeen, ei Azra voinut olla myöntämättä itselleen: ettei meinannut aluksi tunnistaa toista. Vaikka aikoinaan kukaan heistä eivät olleet uskoneet kun Chad oli todennut ryhtyvänsä papiksi, ja saanut jopa kaikilta kolmelta tyrskähdykset ja naurut päälle ja silti, siinä toinen oli. Ja näytti voivan paljon paremmin kuin mitä he olivat uskoneetkaan vaikka kukaan ei ollutkaan tosissaan ajatellut pappeuden sopivan Chadille milläänlailla.

Välimatkan alkaen umpeutumaan miehen aloitteesta, jäi Azra puolestaan paikoilleen odottaen enemmän puhetta kuin tekoja sillä hetkellä nyt kun he olivat kirkossa jossa mies oli vannnut selibaattivalansa paljon isommalle taholle kaksi vuotta sitten, pysähtyivät kaksikko askeleen, tai kahden päähän toisistaan joka hetken päästä kurottiin umpeen halaukseen heti kun nuorempi oli varmistunut ettei missään olisi ylimääräisiä silmiä seuraamassa heidän tekojaan.
Mutta sillä kertaa oli ilmeisen selvää, ettei kumpikaan välittänyt juurikaan, sillä kyseessä oli kuitenkin ulkopuolisen silmissä pelkkä kauan aikaa erossa olleiden ystävien halaus, - vaikka mies itse saattoikin olla selibaattivalassa.

Käsien kietoutuen samantien toistensa kehojen ympärille, tuntematta minkäänlaista epäröintiä teostaan, eikä näyttänyt Chadkään, naurahduksen vain korostaen tuota olettamusta entisestään. Siltikään kumpikaan ei kiirehtinyt irtaantumaan toisistaan, ennenkuin näiden olisi pakko että Chad saisi sanottua oman ehdotuksensa joka piti sisällään siirtymisen huomattavasti rauhallisempaan paikkaan, jossa ei olisi ylimääräisiä korvia kuuntelemassa joka nurkan takana. Hymyn piirtyen entisestään nuoren naisen kasvoille, joka oli ylittänyt kahdenkymmenen ikävuoden, ja joku joskus oli ollut aavikkokansojen pääkaupunkin kuningatar mutta nyt jos joku muu olisi tämän nähnyt: ei tämä olisi uskonut moista.
"Eivätkö ihmiset ala epäluuloiseksi kun näkevät minunlaiseni astuvan matalaan majaasi?" Azran todeten seuraavaksi takaisin, kohottaen ensiksi epäilevästi toista kulmaansa hieman ylemmäksi kuin toista, joka korosti kysymystä entisestään vaikka hetken päästä naisen antoikin asian olla, kertoen sanattomasti ettei periaatteessa muiden sanomisilla ja epäilyksillä ollut väliä sillä: mitäänhän ei tulisi tapahtumaan, ajattelivat muut mitä hyvänsä. Jalan kohoten lattian laatoituksen päältä ja astuen selvästi takaperin, ottaen etäisyyttä nuorempaansa, kertoen sanattomasti vanhemman olevan jo menossa tuossa vaiheessa vaikka ei tiennytkään minnepäin matkata tuosta eteenpäin. Samalla Azra sai oman tilaisuuden nähdä ystävänsä paremmin näin lähempänä ollessaan, nousi hymähdys väkisinkin kurkusta hetken päästä kun silmät päästäisivät viimein irti, löytäen paikkansa hieman miehen ohitse. Sanojen aloittaen aivan uudenlaisella linjalla, jota Azra ei ollut käyttänyt vielä koskaan Chadin kanssa vaikka samankaltaisia pitkänajan-jälkeen-tapaamisia olikin tullut enemmän kuin vain kerran: "... näytät voivan hyvin.".
Pään tehden pienen liikkeen, joka kehotti johtamaan tietä: Chad nyt mitä suurella todennäköisyydellä osaisi johdattaa tilannetta eteenpäin paremmin kuin hän itse, joka oli saapunut tuohon pieneen kylän pahaseen tuskin tuntia aiemmin ja etsinyt samantien toisen käsiinsä.


Viimeinen muokkaaja, Alice pvm Ke 23 Maalis 2016, 23:44, muokattu 1 kertaa
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:09

”Jos heitä niin paljon kiinnostaa kirkkonsa papin tekemiset, saavat he silloin myös osallistua enemmän jumalanpalveluksiin, jotta tasapaino maailmassa säilyisi.”
Chadin vastaten leppoisasti takaisin vaikka käyttikin sanoja yllättävän taitavasti. Kahden vuoden aikana hän oli oppinut senkin taidon ja huomannut kuinka suuressa arvossa sitä pidettiin, varsinkin papin suunnalta. Azran astuessa askeleen taemmas – oli se sanaton myöntyminen siihen, että tämä aikoisi suostua nuoremman ehdotukseen. Chadin antaen kasvoilleen kohottautua hymy, joka puolestaan kertoi tämän olevan tyytyväinen siihen, että Azra oli suostunut lähtemään hänen luokseen vaikka se voisi herättää mitä tahansa kysymyksiä kyläläisten keskuudessa. Azran todetessa ohimennen nuoremman näyttävän voivan paremmin, ei Chad voinut peittää huvittunutta hymähdystään ennen kuin soi vastauksen katseellaan:
”Kunhan saan tämän kaavun pois päältäni, voin silloin vielä paremmin.”
Tuon nopean katseen vaihdon jälkeen äänen lausutut sanat pyysivät naista odottamaan hetken rauhassa, minkä aikana mies meni hetkeksi käymään alttarin seinän toisella puolla olevassa huoneessa, että saisi riisuttua papinkaavun ja laitettua vaatteen sen oikealle paikalle.

Vähän vaille vartin odottamisen jälkeen Chad palasi takaisin Azran luokse ja kaksikko poistui yhdessä ulos kirkosta. Näiden jutellen keskenään niitä näitä. Chadin kävellen aavistuksen edempänä, että Azra pystyisi seuraamaan helpoiten hänen jalanjäljissään metsäpolkua pitkin, joka erkaantui lopulta kylään johtavasta tiestä ja alkoi laskeutumaan pieneen laaksoon, jonne oli rakennettu hyvin vähän taloja sinne tänne. Chadin tunnistaen kotitalonsa polun pihaportista, jonka roikkuvaan lyhtyyn mies sytytti aina kynttilän ennen iltajumalanpalvelukseen lähtöään. Juuri tuo valo toimi majakkana pimeydessä, joka laskeutui yllättävän nopeasti kun ei ollut teollisia valoja sitä valaisemassa. Epäsymmetrisillä kivilaatoilla päällystetyn pihatien johdattaen nurmikkoisen pihamaan poikki tammisen etuoven edustalle, minkä Chad aukaisi vanhan näköisellä avaimella ja siirtyi lopuksi syrjään, että Azra pääsi astumaan sisälle ensimmäisenä.

Talon sisustus ei ollut nykyaikainen vaan pikemminkin maalaismainen ja todella kodikas, juuri sellainen joka nostatti lämmön tunteen ja rauhoittaen ainaisen levottoman mielen. Chad oli saanut talon itselleen kaksivuotta sitten kun se oli testamentattu kirkolle. Hänen kaltainen nuoripappi oli totta kai saanut perimmäisen talon, mutta Chadiä se ei ollut loppujen lopuksi haitannut ollenkaan. Hän viihtyi omassa rauhassa, omassa kodissaan, jonka ympärille oli kasvatettu entisen omistajan toimesta kaiken maailman kasveja, jotka kävivät erilaisiin käyttötarkoituksiin.
Chadin mennen oleskelutilaan ensimmäisenä ja alkoi tekemään tulta kivistä koottuun takkaan, joka toimi koko talon sydämenä. Tulen rätistessä lopulta elämää ja luoden lämpöä syksyn kylmettämään tilaan, siirtyi talon omistaja hyvin maalaismaiseen keittiöön ja alkaen lämmittämään keitinvettä, josta saisi kaadettua teehen ja lääkejuomaan. Jostakin päin talosta kantautuen vain antiikkisen seinäkellon viisareiden raskas nakutus, joka yhtyi takassa leikkivän tulen rätinään ja lopuksi hiljaiseen kilahteluun kun lusikka alkoi sekoittamaan teelehtiä, että niistä saataisiin aromit liukenemaan paremmin veteen. Lääkejuoman päätyen kaadetuksi vaivihkaa miehen teekuppiin, jonka tämä otti lopuksi otteeseensa kun oli ensin ojentanut Azralle oman teensä.
”Mitä uutta siis maailmalla?”
Chadin esittäen ensimmäisen kysymyksenä viimein kun oli päässyt istumaan pyöreän ruokapöydän ääreen ja nojautumaan kyynärpäillään puoliksi pöydän kantta vasten. Tämän siemaillen juomastaan pieniä annoksia kerrallaan – sillä maku ei ollut vieläkään muuttunut siedettävän puolelle ja kuumavesi voisi polttaa kielen vahingossa.

Pikaisen vaatteide vaihdon jälkeen olivat Chad ja Azra poistuneet kirkko-rakennuksesta, vanhemman kulkien miehen vierellä tyytyväisenä tuon johdattamana, näiden kahden puhuen toisilleen niitä näitä, puheenaiheen vaihtuessa kuin lennosta joka vaiheessa pienen hyväntuulisen naurun säkeistämänä, vaikka samalla Azra huomasi että mitä kauemmaksi he kulkivat, sen pimeämmäksi alkoi myös ympäristö muuttua sitä mukaan.
Alunperin vanhempi oli automaattisesti olettanut Chadin asuvan kylässä, tai ainakin aivan vieressä, niinkuin muut papistoon kuuluvat miehet jotka eivät enään jaksaneet kulkea niinkin pitkiä matkoja tai nähneet pimeydessä kunnolla edes polkuja, jotka veisivät päämäärään tavalla tai toisella vaikkakin polku ei olisikaan täysin vaaraton. Azran todeten tämän asian useaan kertaan kun vähän väliä tasapaino oli lähellä kadota samantien epämääräisten ja ajansaatossa syntyneiden monttujen vuoksi, joita ei oltu ollenkaan tasattu muun tien kanssa, ja uudessa paikassa ollessaan yritti tämä viimeistään tuossa vaiheessa olla mahdollisimman varovainen liikkeissään.

Päämäärän lähestyessä, näkivät silmät pian lyhdyllä valaistun pienen talon, joka tosiaan oli kaukana modernista, ja toi ensimmäisenä mieleen vanhat tarustot metsän keskellä asuvista työläisistä, joka erityisesti Saksassa oli ilmeisesti tunnetukkin. Mutta toisaalta, Chad ei ollut koskaan pitänyt moderneista asumuksista, varsinkaan niistä mitkä sijaitsivat aivan keskellä kaupunkia tai kylää missä toimintaa olisi joka lähtöön, vaan sen sijaan oli toinen hakeutunut jo nuoresta iästä omaan rauhaansa, joten ei moinen asumismuoto tullut loppujen lopuksi kovin yllätyksenä. Juurikaan.
Oven avautuessa ja sulkeutuessa narahdellen kaksikon jäljessä, jäi Azra jälkeen toisesta kun mies kiiruhti talon seinämien taakse tekemään automaattisesti omia askareitaan tottuneesti, tyytyi Azra suuntaamaan katseensa jokapuolelle arvioivasti samalla kun ulkokengät löysivät tiensä siististi seinän vierustaa vasten olkalaukun löytäessä myös tiensä samaan kohtaan. Takkaan sytytetyn nuotion lämmittäen taloa, ja myöskin lattiaa, jota vasten nyt paljaat jalat astelivat talon halki oleskelutilan lävitse keittiön ovelle katsoakseen mitä toinen tekisi, ennenkuin mies kerkesi jo ojentamaan kohteliaasti yllätysvieraalleen teekupin lämmikkeeksi viileän syysilman päätteeksi, joka ei ainakaan helpottuisi yön aikana yhtäkkiä lämpimäksi. Azran kiittäen tapojen mukaisesti kuppia otettaessa vastaan, Chadin kysyessä jo tuossa vaiheessa kuulumisia, hymähti vanhempi pienesti. "Ilmeisesti tylsempää kuin se että olet asettautunut seitsemän kääpiön mökkiin." Naisen todeten toiselle, luoden katseen jonka tarkoitus oli ettei toinen ottaisi asiaa pahalla - mutta nyt sattumoisin talon ulkomuoto oli nimenomaan sellainen mitä voisi kuvitella Lumikki-tarinaan.

Azran kääntyen ympäri astellakseen oleskelutilaan, jossa takka leimusi omaa elämäänsä, Azran löytäen paikkansa nahkaisen sohvan päädystä, josta tämä ei veisi miehen omaa tilaa pois tai olisi tiellä sillä loppujen lopuksi hän oli vain vieras, eikä halunnut olla mitenkään vaivaksi nuoremmalleen joka näytti voivan viimeinkin hyvin monien vuosien jälkeen "Kävin Espanjassa. Sitten jotenkin ihmeellisesti päädyin tänne, kun sain kuulla että eräs oli siirretty pois alta muihin tehtäviin, joten ajattelin että eiköhän kaksi vuotta ole tarpeeksi aikaa." Olkian kohauttaen ylös ja alas, naisen hörpäten varoen juomaa, tuntematta juurikaan poltetta, joka olisi saanut kehon automaattisesti vetäytymään kauemmaksi ja lopettamaan siihen paikkaan, sillä hän oli edelleenkin aavikolta, jossa tuliset ja maustetut ruoat ja juomat olivar arkipäivää, joten kuuman teen juominen oli lähes lastenleikkiä niellä alas, vaikka Azra halusikin nauttia siitä kylmyyden jälkeen.

"Sin ilmeisesti on taas sodassa." Azran heittäen hymähtäen toiselle, vaikka todellisuudessa tämä tiedosti ettei kumpikaan heistä: Chad tai hänkään eivät pitäneet kovinkaan miehen uravalinnasta joka lähetti tämän maasta maahan sotimaan tai muuten hengenvaarallisiin tehtäviin joista ei voisi olla koskaan varma palaisiko takaisin, ja vanhempana sisarena moinen ei kovin lämmittänyt sydäntä missään mielessä. Kellertävän katseen, joka hohkaisi pimeyden lävitse tulesta lähtevän valon avulla, hakeutuen uudemman kerran Chadiin, tämän uskaltautuen kysymään vuorostaan mitä toiselle nykyisin kuului. Selvästi asiat olivat paljon paremmin, onneksi, mutta täytyihän sekin vielä varmistaa vaikka saattaisikin saada ympäripyöreitä sanoja vastaukseksi joista Azra saisi potkia toista puhumaan suoraan ja selkeästi, ilman kaarteluita saadakseen haluamansa. "Oletko kuullut Albasta mitään?" Azran kysyen vielä perään, vaikka tämän eleistä kyllä pystyi näkemään ettei hän olettanut paljoakaan sillä hetkellä sen jälkeen, mitä tapahtui aavikolla kun Chad oli uhonnut mennä jo hakatuttaa Zayn takaisin potilaskuntoon.

Naisen ottaessa harmaan värisen tee mukin vastaan – tuon hyvin kuluneelta näyttävän astian toimittaen vieläkin uskollisesti virkaansa vaikka monet vuodet olivat selvästi kuluneet sen ohitse, loisteliaat hetket olivat enää kaukainen kaiku menneisyydessä. Tee mukin vaihtaessa omistajaa, koskettivat kaksikon sormet vahingossa toisiaan. Chad oli vetänyt kätensä automaattisesti normaalia nopeammin pois vaikka olikin kätkenyt sen taitavasti. Miehen näyttelytaidoista huolimatta kyseisen käden sormet olivat koukistuneet hetkeksi nyrkkiin ja yrittäneet itseään hieromalla saada sähkön tunteen katoamaan sormenpäistä, joihin naisen ihon kosketus oli jättänyt näkymättömän aavetunteensa.

Nyt kun pyöreä ruokapöytä, aavistuksen pidempi kävelymatka ja sohva olivat kaksikon välissä – huomasi Chad hengittävänsä paljon vapaammin kuin hetki sitten kun oli ajautunut aivan naisen lähelle omien päätöstensä johdattelemana. Yön mustien iiristen seuraten naisen kasvoilla käyviä ilmeitä, jokaista ruumiin elettä, joista kukin kertoi sanattomasti Azran uskovan näkemäänsä, jonka silmänsä näkivät. Tuon kyseisen kokonaisuuden muodostaen kuitenkin valheellisen teatterin Chadin ympärille kun mies oikeasti toimi kulissien takana. Hän oli onnistunut luomaan täydellisen valheen, joka uskotteli kaikille miehen olevan vain harmiton ja rauhaa rakastava pappi, joka halusi viettää elämänsä vanhuuden päiville asti kirkkoa palvellen ja elää koruttomasti. Sormien, jotka olivat ristitty rennosti yhteen leuan alapuolelle, liikkuen huomaamattaan kun ajatukset vaipuivat hetkeksi kahden vuoden taakse. Chad oli tavannut miehen, joka oli tuonut viestin uudelta salaseuralta. Viesti ei ollut sisältänyt mitään korullisia lauseita vaan yksinkertaisesti se oli kuulunut; ”Piiloudu näkyville.” Vasemman puoleisen käden sormien lakaten hivelemästä oikean etusormessa olevaa hopeista sormusta, jonka sisäpinnalle oli kaiverrettu uuden salaseuran symboli, jonka yksityiskohdat eivät olleet enää niin terävät kuin aivan alussa kun Chad oli saanut sormuksen kannettavakseen ja vannonut valansa veljillensä ja sisarillensa. Azran viimeinen toteamus Sinistä oli saanut sormien liikkeen pysähtymään ja katseen kohoamaan uudelleen naiseen, joka ei näyttänyt hetkahtavan kertomaansa tietoa vaikka se kirjaimellisesti kertoi Sinin olevan taas jossakin päin maailmaa ja ei ehkä enää koskaan palaisi sieltä takaisin, ei elävien kirjoissa. Chadin kyllä edelleen muistaen mitä he kumpikin olivat olleet mieltä kun nuorempi mies oli kertonut aikomuksistaan. Silloin Chad oli taputtanut Siniä olalle ja kehottanut pitämään itsestään jatkuvasti huolen. Nyt Chad oli ensin huitaissut nuorempaa ennen kuin olisi halannut toista tiukasti ja sanonut tukahtuneella äänellä kuinka hullu toinen oli kun suostui moiseen vapaaehtoisesti, minkä jälkeen sanat olisivat kertoneet vanhemman miehen rukoilevan nuorempansa puolesta päivittäin ja odottaen sitä päivää, että toinen tulisi järkiinsä ja lopettaisi sen myötä hengellään leikkimisen. Chad ei ollut kuitenkaan nähnyt Siniä kertaakaan noiden kahden vuoden aikana ja joku kertoi miehen alitajunnassa – ettei hän tulisi tapaamaan nuorempaa vielä pitkään aikaan ja voisi olla, että lopulta olisi liian myöhäistä.

”Et taida paljoa välittää näin rauhallisesta paikasta.”
Hymyn hiipien varkain huulille, jotka olivat alkaneet palautumaan normaaliksi lääkkeen juomisen myötä. Vaimean hymähdyksen saatellen kehon nojautumista enemmän tuolin selkänojaa vasten, jolloin kasvot kohottautuivat hetkeksi kattoon, joka oli yhtä pimeä kuin taivas sinä hetkenä ulkona. Vain tähdet ja kuu puuttuivat. Chadin ajatellen sen hetken aikaa ihan muuta kuin vastausta Azran kysymykseen. Talvi saapuisi pian. Kuinkakohan vaikeaa olisi kaivaa hauta jäiseen maahan? Yskän puuskan alkaen pahaenteisesti kutittamaan kurkunpäätä – suoristi Chad päänsä normaaliin asentoon ja kohotti mukin huulillensa, jotka saivat pian maistaa tutun lääkejuoman.
”Viihdyn täällä oikein hyvin vaikka ilmasto ei olekaan niin lämmin kuin Espanjassa. Ensimmäinen vuosi meni siis kylmyyteen totutellessa, mutta nyt olen alkanut pääsemään sinuiksi kyseisen kanssa. En voi myöskään kieltää, ettenkö olisi ollut aluksi hämmentynyt talvesta kun en ollut nähnyt sellaista moneen, moneen vuoteen. Tai sitten Joulukuu… miksi sitä juhlaa nyt kutsuttiin? Jouluksi. Niin se oli. Ensimmäinen oikea jouluni…”
Huvittuneisuudesta kertovan naurahduksen kohottautuen keuhkoista ja pään puistellen itseään pienesti.
”…sanotaan nyt vaikka näin, että toivottavasti olen tänä vuonna siitä juhlasta paljon viisaampi. Alba kertoi minulle kirjeessään, että he juhlivat venäjällä joulua perinteisesti vuosittain ja se on yksi oivallinen tapa kerätä ihmiset yhteen kiireellisen arjen keskellä.”
Hetken kestäneet iloisuuden hiipuen kadoksiin kun puheenaihe alkoi siirtymään tuohon nuorempaan naiseen, jota Chad oli pitänyt pikkusiskonaan kasvatuskodin ajoista lähtien.
”Tämä yhteydenotto tapahtui viimevuoden lopulla, sen jälkeen en ole kuullut hänestä. Tiedän vain, että Alba on perustanut asuin kyläänsä sairaanhoitoklinikan ja se ilmeisemmin pitää hänet hyvin kiireisenä, mutta tämä on vain minun päätelmiäni.”
Mukin päätyen lasketuksi takaisin pöydälle.
”Sinun pitää joskus käydä tapaamassa häntä – jos ikinä eksyt niin pohjoiseen. Kävisin siellä päin itse, mutta en ole ollut lähipäivinä siinä kunnossa, että jaksaisin niin pitkää matkaa. Enhän nyt halua mennä ensimmäisenä siskoni potilaaksi kun pääsisin tätä katsomaan pitkän ajan jälkeen.”
Leppoisan naurahduksen keventäen tarkoituksellisesti noita viimeisempiä sanoja, jotka olivat kertoneet sivulauseessaan Chadin yleistilan huonontuneen parin vuoden sisällä. Kämmen kopauttaen pöytää kevyesti, mutta silti tarkoituksenmukaisesti.
”Olinpa epäkohtelias kun en heti ymmärtänyt kysyä; Onko sinulle missään majapaikkaa yötä kohden? Äläkä puhu mitään siveellisyydestä. Luuletko, että lasken sinut tuonne kylmään yöhön ja pimeään metsään vapaaehtoisesti.”

Azran todettua Sinistä, joka oli jälleen lähtenyt täysin vapaahetoisesti sodan keskelle niinkuin tämä oli tehnyt jo viimeiset kaksi vuotta, olivat kaksikon katseet kohdanneet hämärän välimatkan lävitse pystyi nainen silti erottamaan pienet muutosket nuorempansa reaktiossa, jotka kertoivat sanattomasti ettei Chad ollut iloinen kuulemastaan, joka saattaisi päättää nuoremman miehen elämän minä tahansa päivänä mikäli tämä jatkaisi sitä kauemmin. Azra oli itseasiassa kerran uskaltautunut kysymään veljeltään miksi tämä oli jatkoi tuolla polulla, vaikka tuo itsekin ymmärsi aivan liian hyvin joka päiväset vaarat jotka kasvoivat joka kerta isommiksi, ja silti tämä oli valmis uhraamaan oman elämänsä.
Jos he olisivat olleet silloin kasvotusten, olisi Azra saanut vastaukseen mitään sanomattoman hymähdyksen ja ilottoman hymyn, josta hänen olisi pitänyt saada vastaus omalla tapaa. Hänen reaktionsa oli ehkä rauhallinen, joka ei juurikaan liikehdellut paikaltaan huolestuneisuudesta, johon Sin asetti kummatkin sisaruksistaan joka kerta kun kirje saapuisi, ja kertoisi etteivät he näkisi enään toisiaan muuten kuin tuonpuoleisessa, jos sielläkään.
Azra vain oli oppinut vuosien saatossa kätkemään osan tunteistaan, ei sen ihmeellisempi. Kellertävän katseen nähden tutun sormuksen vieläkin omalla paikallaan miehen sormessa, jonka hän oli saanut viimeksi nähdä kaksi vuotta aiemmin, silloin nainen oli pitänyt tuota vain tavallisena koruna, jossa ei olisi mitään erikoista mutta kerran kun hän sai nähdä mitä sen sisäpuolelle piiloutui tietämättömien silmiltä, oli se kertonut sanattomasti sen mikä tuo mies todellisuudessa oli vaikka saattoikin piiloutua hurskaan papin taakse. Nainen ei sitä ehkä tulisi sanomaan ääneen, mutta hän näki kyllä ettei kaikki olisi aivan niinkuin mies antoi itse uskotella itsestään sillä hetkellä puolivuotta vanhemmalle naiselle.

Puheenaiheen vaihtuessa jälleen kuin lennosta aivan muihin aiheisiin, muutti nainen asentoaan paremmaksi sohvalla, katsoessaan kuinka Chad selitti jonkin verran viime vuosien elämästään, johon kuului uusien asioiden oppiminen ja ympäristöön tottuminen - kuten tässä tapauksessa talvi - joka ilmeisesti ei ollut kovin kaukana. Puheenaiheen saaden vanhemman ilmeisesti kiinnostuneemmaksi, sen pystyen helposti lukemaan kehonkielestä joka oli muuttunut sen verran että Azra pystyisi selvästi kuuntelemaan selvemmin miehen kertomusta talvesta, sekä joulusta, jota juhlittin erityisesti Euroopassa nimenomaan talviaikana, sai tuo kaikki pehmeän hymyn kohoamaan punertaville huulille, joka piiloutui puoliksi polviin nojaavaan kämmeneen, teekupin pysytellen toisen käden sormien välissä kupin kahvasta kiinni. Azran pystyen näkemään selvästi kuinka ilo nousi tummaan katseeseen tuon puhuessa, joka sai vanhemmankin lämpenemään hieman tuolle katsoessaan toista joka oikeasti näytti iloiselta sanojensa aikana, jotka sitten vaihtuivat heidän perheensä nuorimmaiseen: Albaan. Miehen kertoen ettei ollut kuullut tästä sitten viimevuoden, kuin että tämä ilmeisesti majaili kotimaassaan, joka ei kuitenkaan ollut koskaan kohdellut naista hyvin missään määrin. Samassa mies jo toi esille nopeasti sivuaiheena oman terveytensä. Siinä lyhykäisyydessään se minkä Azran kuuluikin tietää Chadista sillä hetkellä. "... Itseasiassa, en ole vieläkään tottunut mihinkään... suurkaupunkeihin. En edes pääkaupungissa, niin oudolta kuin se kuulostaakin." Hymähdykse karaten huulten välistä, puolitäynä olevan kupin siirtyen sormien otteesta läheisen pöydän pinnalle hetkeksi, antoi Azra katseensa irtautua toisesta. Hän oli ehkä kiertänyt maailmaa viimeiset kaksi vuotta, ajautuen joka kerta aivan uudenlaiseen paikkaan ja tutustuen uuteen kulttuuriin, mutta siltikin hän ei ollut löytänyt sellaista paikkaa mitä hän voisi viimeinin kutsua kodiksi ja asettua aloilleen ilman vastaväitteitä. "Millainen joulu on? Tiedän että ilmeisesti sitä juhlitaan varsinkin euroopassa vuosittain tiettynä aikana ennen vuoden vaihtumista, mutten oikein tiedä muuta. Kuin että siihen liittyy jotenkin mies jolla on punainen takki ja parta." Naisen uskaltautuen kysymään toiselta, joka oli puhunut hetki sitten joulunajasta, tuon yksinekertaisen kysymyksen kertoen ettei Azra ollut viettänyt kyseistä juhlapyhää kertaakaan vaelluksensa aikana kunnolla, sillä Egyptissä kyseistä ei juhlittu samalla tavoin, hän ei ollut koskaan nähnyt lunta ennenkuin ensimmäisen kerran puolitoista vuotta aikaisemmin, ja silloinkin tämä oli ollut lievästi sanottuna hämmentynyt vaikka oli lukenut tuosta kyseisestä ilmastosta ja siitä mitä siihen kuului. Hänen tietäen alunperin kyseisen juhlapyhän yhdistyvän jotenkin Raamattuun, jonka taas Chad tiesi paremmin kuin hän itse - mutta hän ei ymmärtänyt miten edellä mainittu punatakkinen vanha mies, porot ja koristeltu puu liittyivät mitenkään tuohon kirjaan.

Chadin kysyen yöpymisestä, naurahti Azra aluksi vaivaantuneesti, paljastaen näin oman vastauksensa. Rehellisesti sanottuna, samantien kun hän oli edes löytänyt kyläpahasen, oli tämä innostunut niin ettei ollut edes muistanut ajatella asiaa, ja tosiaan hän oli ajatellut että Chad asuisi lähempänä kylää, jolloin hotellin tai jonkun muun majataloa vastaavan löytäminen ei olisi vaikeaa edes yöaikaan, mutta ilmeisesti hän oli erehtynyt täysin. "Jos siitä ei ole mitään haittaa, enkä ole vaivaksi. Nukun vaikka takapihallasi jos niin haluat, mutta jos saisin edes sohvan alleni täksi yöksi, olisi se jopa parempi vaihtoehto kuin metsässä hortoileminen." Vaivaantuneen hymyn muuttuen tutuksi lempeäksi, jalkojen jännittyessä sen verran että hän sai nostettua itsensä ylös paikaltaan, ja riisuakseen takin päältänsä sohvalle, jossa hän tulisi mitä suurella todennäköisyydellä nauttimaan seuraavan yönsä kaikessa rauhassa viileässä mökissä "... vai saanko kääriytyä viereesi, niinkuin viimeksikin?" Välimatkan alkaen kuroutumaan kiinni kaksikon välillä vanhemman aloitteesta joka pysähtyi vasta kun oli ruokapöydän luona mutta aloilleen istuutumisen sijaan, nojautui tämä varoen käsiensä varaan eteenpäin pöydän pintaa vasten "Sinun ei ole pakko suostua, otan mielelläni sohvan, koska en halua että sinulle koituu tästä ongelmia, - mitenkään. Sano vain niin mielipiteesi, olenhan vain vieraasi ja näin tulee kunnioittaa päätöstäsi."

Käden laskien otteestaan mukin uudemman ja viimeisimmän kerran kuluneelle pöydän pinnalle – synnytti se vaimean kopahdus äänen, joka tuntui jäävän kaikumaan hiljaiseen tilaan vaikka niin ei oikeasti käynyt. Aikoinaan Chad olisi ohittanut Azran kysymyksen leppoisalla naurahduksella ja sanonut, että toinen olisi aina tervetullut hänen viereensä kuin silloin aikoinaan heidän lapsuudessaan ja senkin jälkeen kun he olivat asuneet hetken aavikolla vanhan parantajan luona, mutta nyt lähtökohdat olivat toisenlaiset. Maailma oli muuttunut heidän ympärillään ja he tahtomattaan sen mukana.
”Et pysty arvaamaankaan kuinka kovasti haluaisin vastata myöntävästi niin viattomalta kuulostavaan pyyntöösi, mutta en voi rikkoa valaani… edes hetken mielenjohteesta. En saa jakaa edes vuodettani kenenkään kanssa saatikka että tekisin jotain muuta viatonta.”
Pakotetun naurahduksen kohottautuen kurkusta, jota oli alkanut kiristämään taas.
”Sitä paitsi. Et pystyisi nukkumaan enää vieressäni - sillä yskimiseni häiritsisi sinua kuitenkin liiaksi. Muistaen edelleen, että sinulla on…”
Etusormen kohottautuen naputtamaan saman puoleista korvaa demonstroivasti.
”…liian yliherkkä kuulo. Tästä talosta löytyy kyllä vierashuonekin, joten sinun ei tarvitse, etkä edes saa nukkua sohvalla – jos se on minun päätäntävallastani kiinni.”
Hymyn viimeistellen kaiken tuon, jonka aikana Chad oli taas jättänyt kertomatta terveydestään suurimman osan pois tai muovaillut sen hyvin yksinkertaiseen muotoon.

Chadin pitäen kuitenkin lupauksensa Azralle. Tämän kertoen iltapalan syömisen yhteydessä tuosta salaperäisestä juhlasta, jota vietettiin aina joulukuussa ja joka sai yleensä paatuneemmatkin vihamiehet kestämään hetkeksi toisiaan. Hänen kertoen myös talvesta yksityiskohtaisemmin, kuinka lunta oli tullut parhaimpina päivinä monta senttiä kerrallaan ja kuinka kylmä ilma sai jopa suurimmatkin vesialueet jäätymään, jonka päälle ihmisillä oli tapana mennä luistelemaan hauskanpidon tai urheilemisen merkeissä. Ilman kylmettyen niin paljon talvisaikaan, että se sai jääkiteitä ilmestymään jopa parransänkiin ja silmäripsiin. Kylmyyden ansioista päivät olivat kirkkaita ja ilma raikasta, sen tuntuen kuin uudelle kun sitä hengitti ensimmäisiä kertoja. Illan valuen kaksikon keskustelemisen aikana myöhään yöhön kunnes nämä lopulta lähempänä puoltayötä malttoivat mennä lepäämään Chadin ehdottamisen jälkeen – sillä heillä kummallakin oli edelleen raskaspäivä takana ja päivä se olisi huomennakin.

Opastettuaan Azralle mistä tämä löytäisi vierashuoneen ja tarpeen vaatiessa kylpyhuoneen – vetäytyi Chad päämakuuhuoneeseen, joka sijaitsi vierashuoneesta yhden huoneen päässä. Chadin päästen vuoteeseen kääntyi asento vasemmalle kyljelle ja käsi otti yöpöydältä pienen kangasliinan, joka otettiin varmuuden varaksi lähettyville vaikka alitajunta tiesi jo valmiiksi mitä tuleman piti. Yön tuntien vieriessä hitaasti eteenpäin – oli Chad vajonnut pinnalliseen uneen, jota piti yllä keuhkojen pohjasta kohoava yskiminen. Suuhun kohonneen vereen päätyen pyyhityksi siihen kangasliinaan, jonka käsi oli ottanut vaistomaisesti lähettyville ennen nukkumista. Yskimisen pitämättä ainoastaan miestä hereillä vaan tämä joutui myös vaihtamaan asentoaan paljon kun tunne hapenpuutteesta kasvoi liialliseksi.
Yleensä aina käyden niin, että Chad nukahti kokonaan vasta myöhäisinä tunteina, ajatuksissaan lause; ”Jos kuolen nyt, olkoon niin, kunhan saan nukkua edes hetken.”
Viimeisimmän yskäkohtauksen saaden sen mitättömänkin unen katoamaan ja kehon kömpimään puolitokkurassa kasattujen tyynyjen päälle puoli-istuvaan asentoon. Takaraivon nojautuen metallista sängynpäätyä vasten. Nielaisemisen muljahdellen korvissa ikävästi. Kylmien väreiden juosten kehoa pitkin pahaa enteilevästi, lihaksia särkien myös. Chadin pitäen silmiään kiinni ja pysyen liikkumatta vaikka tiesi mitä hänen olisi tehtävä seuraavaksi, mutta tuona hetkenä keho ei jaksanut nousta ylös patjasta.

Chadin kertoessa suurin piirtein rehellisesti syyn siihen, miksei kumpikaan heistä voisi enään nukkua toistensa vieressä - vaikka kumpikin tiedosín tiedosttaisi ettei mitään tulisi tapahtumaan nukkumisen lisäksi enempää, - oli se kuin Chad olisi lausunut juuri ne sanat mitkä Azra halusikin kuulla. Pienen epäilyksen kohoten mieleen, mitä enemmän hän sai, ja joutui kuuntelemaan ystävänsä vastausta joka oli kuin suoraan oppikirjasta vetäisty, mutta toisaalta mistä hän tietäisi todellisuutta mikä pitäisi Chadin elämän sisällä. Mies oli vannonut selibaattivalan, jota tämä ja Azrakin kunnioittivat, ja he myös aikuisina ymmärsivät ettei periaatteessa edes nukkuminen samassa vuoteessa kävisi laatuun vaikka nämä olivatkin jakaneet vuoteen jo lapsista lähtien, mutta ajat olivatkin nyt täysin erilaiset.
Nuoremman vielä viitaten sanoillaan naisen kuuloon pienellä käden eleelle, jonka tuo muisti olevan jokseenkin herkkä, joten sekin haittaisi tässä tapauksessa. Mutta eikö lääkkeen pitäisi auttaa myöskin yskään hillitsevästi? Sitä vartenhan se oli alunperin luotu ja valmistettu että Chad saisi tuntea itsensä paremmaksi eivätkä sivuoireet olisi niin voimakkaita.
Tuosta huolimatta, hyväksyi Azra tilanteen sellaisena kuin se oli, hänen kyllä tiedostaen ettei tämän mielipiteellä ollut mitään mullistavaa vaikutusta Chadin elämässä enään, - ei ainakaan neljään vuoteen, - joten tyytyi pää tekemään hyväksyvän nyökkäyksen ja tämän lausuen hiljaisen kiitoksen toiselle koska tuo oikeasti antoi yösijan omaa hyvyyttään, vaikka Azra halusikin korvata moisen avun annolla, joka kuului hänen kulttuuriinsa viereena. Iltapalan valmistuen siis kaksin käsin nopeasti, vaikka kaksikko jäikin puhumaan vielä pitkäksikin aikaa keskenään siitä mihin puheenaihe oli päättynytkin ennen keskustelua nukkumisjärjestelyistä.

Kuu oli kohonnut jo ylös kun kaksikon tiet olivat erkaantuneet, toisin kuin Chadillä ei Azralla ollut vaikeuksia nukahtaa pitkän päivän ja matkan jälkeen pehmeälle sängylle lämpimän peiton alle karkuun yön kylmettämiä huoneita takkanuotiosta huolimatta.
Nuoren naisen nukkuen jo ensimmäisten minuuttien jälkeen sikeästi, edes ikkunaverhojen takaa paistava kirkas kuun valo tai metsän oma äänekäs yöelämä eivät onnistuneet häiritsemään syvää unta, jota Azra ei ollut taaskaan suonut itselleen muutamana päivänä osaksi yö painotteisen työn takia.
Kuka tahansa täysjärkinen oli ymmärtänyt oman parhaansa tuossa vaiheessa, ja nukkunut kerätyt univelat kerralla pois rauhassa mutta ilman mitään syytä - aukesivat silmät jälleen pirteänä ja kohdistuivat huoneen pimeyden lävitse huoneen ympäri kuin hakeakseen jotain mikä olisi aiheuttanut moisen. Turhaan.
Azran ärähtäen itselleen, ennenkuin keho kääntyi toiselle kyljelle hakeakseen mukavaa asentoa unien jatkamiseen, tämän toistuen useita kertoja lyhyen ajan välein, peiton löytäen välillä tiensä pään ylitse, kasvojen hautautuen tyynyä vasten, mutta mikään ei toiminut. Loppujen lopuksi oli vanhempi tyytynyt tuijottamaan oman aikansa väsyneenä ja turhautuneena kattoa, ihmetellen samalla tunnetta jota hän ei ollut saanut tuntea moneen vuoteen omaksi onnekseen, mutta nyt sen kuristaen kurkkua ja siitä alaspäin rintakehälle, tehden hengittämisestä hetken ajan vaikeampaa kuin se todellisuudessa oli. Harhaisen pelon astmakohtauksesta leviten mieleen, saaden automaattisesti hengityksen kulkemaan hitaammin ja rauhallisemmin kokoajan niinkuin tälle oli opetettu kuinka toimia pahimmassa tapauksessa. Tunteen katoamatta siltikään vaan sen jopa pahentuen vielä enemmän vaikka varsinaista paniikkia ja hengen haukkomista ja ahdistusta ei ilmennytkään. Sen ollen ikäänkuin paha tunne, joka käski nousta ylös ja mennä tarkistamaan nopeasti ympäristö kaiken varalta.

Nainen oli aina se, joka ajatteli järjellä kuin että olisi antanut tunteiden ja aavistuksien puhutella logiikan ylitse, mutta sillä kertaa jokin vain puhutteli että jotain olisi tapahtunut. Tai ainakin aavisteli. Azrasta tuntuen sillä hetkellä täydeltä idiootilta: hän hiipi ystävänsä talossa etsiäkseen syytä olemattomalle aavistukselle, joka ei varmastikaan edes pitäisi paikkansa, ja häiriten samalla mahdollisesti Chadin unta, ja ihan kuin sekään ei riittäisi vaan hän ei edes tiennyt nimenomaan miksi hän tunsi niinkuin tunsi, miksi hän teki tämän kaiken, sekä miten hän saisi asian selitettyä jos ei itsekään tiennyt vastausta?
Onneksi talo ei ollut iso, hiljaisten askelten käyden tuon lävitse suurin piirtein huone huoneelta nopeasti, mutta kävellessään Chadin huoneen ohitse, jonka ovi oli suljettu muiden ovien tavoin merkkinä nukkumisesta, pysähtyi liike kuin seinään ja katse kääntyi automaattisesti sitä kohti kymmenisen minuuttia tai vartin jatkuneen etsinnän jälkeen. Ahdistuksen tuntuen jälleen vahvempana rintakehän alueella.
Kaiken logiikallisuuden jääden siitä hetkestä täysin taka-alalle, Azran vain mennen tuon oven eteen enempiä ajattelematta ja raotti sen verran ovea että pystyi näkemään nukkuisiko toinen. Tietämättä oikein mitä olisi halunnut nähdä, rauhallisesti nukkuvan miehen vai syyn oudoille tuntemuksilleen, näkivät silmät vain myllätyn peiton sängyllä, sekä miehen joka ei ilmeisesti nukkunut vaan nojasi sen sijaan kehollaan päätyä vasten selvästi huonovointisena "Chad, oletko kunnossa?" Naisen kysyen pimeyden lävitse vaikka refleksit olivat sillä kertaa toimineet automaattisesti nopeammin astuessaan huoneeseen ja vieden kehon suoraviivaisesti sängyn reunalle istumaan nuoremman vierelle. Pienemmän ja lämpimämmän käden kohoten kasvojen sivustalle ja siitä otsalle pyyhkien kylmän hikeä pois toisen kasvoilta samalla kun ajatukset yrittivät tilittää mikä toisella oikein oli. "Olet aivan kylmä..." Äänen lausuen lähes olemattomalla äänellä hieman ehkä jopa poissaolevasti, katseen yrittäen hakeutua tummempiin kaikesta huolimatta vaikka väsymys vaivasi heitä kumpaakin ja pimeys esti suurimman osan näkökentästä. "Voinko tehdä jotain olosi helpottukseksi, Chad?"
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:11

Sen ajan minkä Azra kulutti etsien talon sisimmästä jotakin syytä outoon tuntemukseensa, joka oli pakottanut naisen uudemman kerran liikkeelle – pysytteli Chad edelleen mahdollisimman liikkumattomana ja yrittäen hengittää normaalisti vaikkakaan yskiminen ei hellittänyt otettaan vieläkään. Voimakkaimmat yskäpuuskat, jotka yleensä saivat veren kohoamaan nielusta, olivat onneksi hellittäneet toistaiseksi ja jäljelle olivat jääneet vain niiden heikoimmat versiot, jotka pakottivat tavalla tai toisella lihaksia työskentelemään vaikka ne olivatkin väsyneet aikaisemmasta koettelemuksesta. Kylmyyden hiipien kehon jokaisen sopukkaan hiljalleen, tiedosti alitajunsa tuon kaiken olevan alkua sille samalle minkä mies oli joutunut käymään monesti lävitse yksinään noiden kahden vuoden aikana. Chadin pikemminkin sättien itseään kuin että olisi alkanut pelkäämään sitä mitä tulisi tapahtumaan. Ajatuksiin palautuen muistikuva eilisen päivän aamusta, jolloin oli satanut rankasti syyskuun tapaan. Tuona aamuna Chad oli kiirehtimisensä lomassa ilmeisemmin onnistunut jotenkin palelluttamaan itsensä ja nyt tämä sai maksaa siitä.

Makuuhuoneen oven avautuessa hyvin varovaisesti ja Azran kurkistaen sisään – ehti Chad aukaisemaan silmänsä kun lattialautojen nariseminen kertoi naisen ottavan välimatkan umpeen ja istuutuvan sängyn reunalle. Ilmeisemmin se mitä naisen kellertävät iirikset olivat nähneet – ei lämmittänyt millään tavoin sydäntä tai vähentänyt sitä pahaa tunnetta, joka tuona hetkenä painoi sydän alasta. Erilaisten toteamusten ja kysymysten muotoutuen kuuluville lähes yhtenä massana – ei Chad voinut peittää hymyänsä vaikka tiesikin, että Azra oli vain huolissaan ja halusi auttaa. Kämmenen, joka oli jäänyt piiloon Azran ja Chadin väliin – peittäen verisestä kangasliinasta mahdollisimman paljon nyrkin sisään. Vastakkaisen käden puolestaan kohottautuen kiireettömästi kasvoille ja ottaen naisen solakamman kämmenen otteeseensa. Hiljaisen hyssyttelyn yrittäen saada Azraa rauhoittumaan vaikka tilanne näyttikin pahalle ja sitä se kieltämättä olikin, mutta siitä vaiettaisiin.
”Rauhoitu, Azra. Kaikki on vielä hyvin. Tämä vain näyttää pahalta – jos sitä ei ole tottunut näkemään niin useasti kuin minä. Olen vain onnistunut palelluttamaan itseni jossakin vaiheessa, en sen vakavampaa. Jos haluat olla minulle jotenkin avuksi, niin voisitko hakea keittiöstä, siitä samaisesta kaapista jonne näit minun laittavan lasipullon teen valmistamisen jälkeen, lisää lääkejuomaa. Sitä tarvitsee sekoittaa vain pieneen määrään lämmintä vettä.”
Käden päästäen hiljalleen irti toisen omasta. Chadin jaksaen hymyillä vieläkin rauhoittavasti vaikka tämän ulkonäkö alkoi puhumaan omasta puolestaan. Hänen kuitenkin odottaen viimeiseen asti kärsivällisesti, että Azran askeleet vaimenisivat keittiön puolelle ja mies jäisi hetkeksi yksin. Chadin nousten ylös vuoteesta ja heittäen verisen kangasliinan kylpyhuoneen pesuvatiin, samalla kun kostutti kasvojaan pesuvedellä. Takaisin vuoteeseen mennessään otti hän kaapista mukaansa ylimääräisen peiton ja yöpöydältä uuden kangasliinan varmuuden vuoksi.

Pään saaden laskeutua viimein tyynyille, jotka oli kasattu niin että keho pääsi melkein puoli-istuvaan asentoon – tunsi Chad kylmyyden muuttuneen jo kuumeeksi, joka hyvin todennäköisesti jatkaisi kohoamistaan aamun asti. Azran tullen takaisin lääkejuoman kanssa – pyysi Chad laskemaan sen yöpöydälle. Miehen selittäen perusteeksi – ettei voisi kuitenkaan juoda juomaa saman tien ennen kuin se olisi jäähtynyt. Kiitoksen viimeistellen aloitetun lauseen.
”Mene nukkumaan, Azra. Tarvitset myös lepoa. Älä anna minun häiritä sitä.”
Chadin yrittäen suostutella toista unohtamaan nyt kaiken muun ja menevän takaisin lepäämään. Pitihän heistä nyt edes toisen saada levättyä tuona yönä ja Chad se ei olisi ainakaan.

Käden tuntien selvästi jäntevämmän ja isomman käden ottaessa hänen omansa otteeseensa, kääntyivät silmät alusi vilkaisemaan hämmentyneenä toista, vaikka tuo ote oli tuttu jo lapsuudesta lähtien. Chad oli aina käyttänyt tuota samaista tekoa saadakseen vanhempansa pois huolestuneisuudesta ja keskittymään pelkästään tilanteeseen, vaikka todellisuudessa kaiken sen tarkoitus oli saada ajatukset vain muualla siitä kuinka pahasta asiasta oli kyse.
Miehen hyssytellen kaiken olevan hyvin, tuon pyytäessä kuitenkin naiselta palvelusta ja tuomaan keittiöstä lääkejuoma ja neuvoen vielä lyhyesti miten se tulisi toimittaa käyttö kuntoon, ei Azra voinut tehdä muuta kuin nyökätä, vaikka ennen nousemistaan hän toteasikin ettei mies saisi teilata henkeään sillä välin. Oven sulkeutuen naisen perässä tuon kulkien jälleen pimeän käytävän halki olohuoneen kautta pieneen keittiöön missä he olivat vielä tunti sitten viettäneet rauhallisesti aikaansa ja keskustelleet aihealueiden ääripäästä toiseen, ja nyt hän yhtäkkiä valmistelikin nuoremmalle lääkejuoman valmiiksi seuraavaa käyttökertaa varten sinä yönä. Sen kaiken kuitenkin vain vahvistuen aiempaa aavistusta siitä, ettei Chad ollut aivan niin kunnossa kuin antoi päällisin puolin ymmärtää kysyjälle.
Lämpimän veden kiehuessa hetken ajan pannussa, ennenkuin se siirrettiin kahvikuppiin ja sekoitettiin aineet yhteen ohjeiden mukaisesti, kaappasi Azra vielä mukaansa toisen lasin pelkästään normaalille vedelle mikäli tilanne näyttäisi pahenevan ja yskänpuuskat muuttuivat äkillisesti huonommiksi, olisipahan ainakin vettä käden ulottuville helpottaakseen toisen oloa hetkellisesti.

Käsien ottaen molemmat astiat käteensä ja lähtivät nopeilla askeleilla viemään kohti alkua, mistä hän oli lähtenytin, mutta koska kädet olivat sillä kertaa täynä, joutui nainen pukkaamaan oven auki selällään ja kyynertaipaleellaan auttaen kahvan avautumisessa, oli nuorempi kerennyt jo vaihtamaan tuossa vaiheessa asentoa ja kaappaamaan jostain viltin päälleen. Lasien ojentautuen toista kohti mutta sen sijaan että mies olisi ne vain ottanut suoralta kädeltä, pyysikin tämä asettamaan ne viereiselle yöpöydälle odottamaan jäähtymistä, jolloin juominen pystyi tapahtumaan helpommin, asettui kuppi pyynnön mukaan lähietäisyydelle, mutta vesilasin jääden vanhemman käteen vielä hetkeksi, Chadin samalla jo hoputtaen tätä painumaan takaisin pehkuihin jotta edes hän saisi unta yön aikana, katsoivat silmät toisiaan sen hetken ajan, selvän tempramentisuuden pystyen näkemään yleensä niin rauhallisesta ulkomuodosta, joka oli menettänyt hyvin harvoin hermojaan kenenkään kanssa mutta kuunnellessaan toista ja kuinka Chad vähätteli omaa tilaansa... sai se veren kiehumaan aste asteelta, vaikkei sitä ehkä tuotukaan selvästi ilmi.

Vanhemman asettuen jälleen istumaan sängyn reunalle toisen vierelle, vaikka olisi voinut ihan hyvin totella Chadin neuvoa ja jättää asia siihen, mutta tuon pienen teon enteillen sanatonta kieltäytymistä "Huolehtisin kuitenkin koko yön." Äänen todeten totuuden mukaisesti ja lyhyesti, varatun käden ojentaen pitkää, veden täytteistä lasia toista kohden jotta tuo saisi edes juotua jotain odottaessaan oikean lääkejuoman jäähtymistä sen oman hetkensä. Hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille, pystyi Azra melkein jo kuvittelemaan kuinka nuorempi menettäisi pian hermonsa jälleen hänen kanssaan, ja alkaisi jälleen se tuttu sanasota joka ei antaisi armoa kummallekaan osapuolelle missään määrin: ja siltikin hän uskaltautui kysymään toiselta "Miksi oikein vähättelet tilaasi vaikka näen, ettei kyse ole niin pienestä asiasta kuin annat ymmärtää?" Katseen kohoten jälleen toisen kasvoille, jotka olivat muuttuneet kalpeammiksi ja kuumeisen näköiseksi, käden kohoten jälleen kokeilemaan lämpötilaa, joka oli noussut kylmästä yllättävän lämpimäksi niinkin lyhyessä ajassa.
"Tilanne on niin paha?" Käden laskeutuen alas varovasti, pienen hymyn kohoten rauhoittavana huulille toteamuksen myötä, ja kehon parantaen asentoaan sen verran kuin sanoakseen että vaikka Chad kuinka yrittäisi häntä hätyyttää, ei tämä poistuisi toisen viereltä ennenkuin tietäisi toisen pärjäävän yön yli yksikseen.

Azran viipyessä keittiössä sen aikaa minkä piti – riitti tuo aika Chadille kokoamaan itsensä edes jotenkin hyvän näköiseksi vaikka tämä hyvin tiedosti näyttävänsä jo hirveälle. Sairaalle, jonka kalpea ja nihkeytynyt iho paljastivat ilman kertomista. Vaimeista yskän puuskista puhumattakaan, niiden ollen vain alkusoittoa pahemmille puuskille, jotka taas saisivat kangasliinan värjäytymään tuoreesta verestä. Chadin myös pistäen merkille uuden tuntemuksen, jota ei ollut koskaan aikaisemmin. Kipu. Häneen sattui joka puolelle vaikka hyvää asentoa yritettiin hakea useaan kertaan. Rintakehän nytkähtäen alaspäin voimakkaammin, kuului huoneessa sen hetken aikaa rohiseva yskiminen ja sen jälkeen todella raskas hengitys, joka olisi saanut ihmisen lyyhistymään polvilleen jos vartalo ei olisi ollut jo vaakatasossa. Voimattomuudesta vapisevan käden laskeutuen takaisin vartalon vierelle ja vieden huulien luota kauemmaksi vereen värjäytyneen kangasliinan. Makuuhuoneen oven avautuessa uudelleen – näkivät yön mustat silmät hetken ajan tumman naisen siluetin, jonka selän takaa lankesi kuun hopeinen valo. Chad olisi halunnut hymyillä, mutta ei enää jaksanut kohottaa edes päätänsä tyynystä. Hänen muistaen kauan esittämän pyyntönsä.

Posliinisen kahvikupin kolahtaessa yöpöydän pintaa vasten – laskeutui huoneeseen hetkeksi painostava hiljaisuus, jonka aikana Azra haki oikeita sanoja seuraavaan kysymykseensä vaikka samalla pelkäsi sen aiheuttavan riidan kaksikon välillä. Pelosta huolimatta punertavat huulet muodostivat sanat korvien kuultavaksi. Chadin kuunnellen vaiti ja kun viimeinen sana tuli lausutuksi – laskeutui katse alaviistoon ja heikon poissaolevan hymyn häivähtäen kuivilla huulilla, jotka hetki sitten olivat värjäytyneet tuoreesta verestä. Naista lähimpänä olevan käden hakeutuen vaivihkaa Azran omalle ja jäntevien sormien puristautuen asteen tiukemmin solakoiden sormien ympärille – etteivät ne vahingossakaan pääsisi etääntymään.
”Vuosi sitten sain täysin samanlaisen sairaskohtauksen, että se sai minut uskomaan loppuni tulleen. Pyysin Jumalaltani syntejäni anteeksi, mutta silloin muistin etten ole koskaan pyytänyt anteeksi synneistäni vakavinta siltä henkilöltä, jota satutin kaikista pahiten. Joten rukoilin, että saisin lisää elinaikaa ja nähdä tämän ihmisen vielä kerran.”
Katseen alkaen kohottautumaan hitaasti Azran kasvoihin, käden päästämättä vieläkään irti.
”Pelkäsin tämän päivän vielä tulevan sillä se tietäisi elämäni päättymistä, mutta nyt kun saan katsoa kauniita kasvojasi ja nähdä hymysi, joka lämmittää minua sydämeeni asti – kiitän Jumalaa nöyrästi. Anna minulle anteeksi, Azra – että olen näissä sanoissa kaksivuotta myöhässä ja se tekee minusta pelkurin.”
Uuden voimakkaamman yskän puuskan yrittäen kohottautua esiin, pidätteli Chad sitä loppuun asti vaikka se sai kivun lisääntymään ja silmät kostumaan sekä ihon muuttumaan entistä hikisemmäksi.
”Pyydän, anna minulle anteeksi, että satutin sinua pahimmalla mahdollisella tavalla vaikka jaksoit aina uskoa minuun vaikeimpinakin aikoina. Anteeksi, että satutin parasta ystävääni… siskoani… rakkaimpaani. Olisin silloin kävellyt itse kiirastulen lävitse – jos se olisi antanut minulle mahdollisuuden kääntää aikaa taaksepäin.”
Naisen käden tullen nostetuksi viimeisenä huulien eteen, jotka soivat hellän suukon kämmenselälle, mutta nopean etääntymisen sijasta huulet jäivät vielä vajaan sentin päähän ja aidosti väsynyt ääni lausui miehen omalla äidinkielellä:
”Ihmiset lähtevät aina, Enkelini.”

Hiljaisuuden ollen niin painostava, että Azrasta tuntui että rintakehän alla hakkaava sydän olisi kohta pongahtanut ihon ja lihaksiston lävitse ulos pelkästä huolesta kun hän joutui katsomaan nuorempaansa edessään noinkin huonossa kunnossa vaikka tuo yritti tapojensa mukaisesti yrittää näyttää suunnilleen terveeltä, vaikka tiedostikin sen olevan myöhäistä tuossa vaiheessa. Vain sen takia ettei huolestuttaisi muita sen enempää.
Kellertävän silmäparin, jotka oli peitetty muutaman viime vuoden ajan piilolinssien ja valenimien suojaan, antaen katseensa nousta hetkeksi ylös miehestä tuon ohitse muualle huoneessa vallitsevaan pimeyteen jotta saisi itsensä koottua sinä lyhyenä aikana mutta kun käsi tunsikin äkisti lämpimämmän isomman käden itseään vasten laskeutui katse salamana takaisin sängyllä puoliksi makaavaan Chadiin, joka yritti ilmeisesti puhua.
Kehon laskeutuen automaattisesti vanhasta tottumuksesta alemmaksi polvilleen sängyn vierelle, huulten jo avautuen keskeyttämään toista sen verran että saisi sanottua ettei toinen pakottaisi itseään puhumaan ja kuluttamaan energiaansa häneen, mutta kun Chad jatkoikin, nielaisi nainen sanat samantien ja jäi kuuntelemaan tuon sanoja joita oli ilmeisesti pidetty sisällä kokonaiset kaksi vuotta ilman että niitä oltiin saatu sanoa ääneen kenellekään vaikka nuorempi olikin sanonut anteeksipyyntönsä jo laivassa ennen sen haaksirikkoutumista, mutta nyt mies edes kuulosti siltä että tarkoittaisi jokaista sanaansa.

Sormien jotka olivat vieläkin toisen otteessa, kietoutuen voimakkaammin kämmenen ympärille sen verran kun pitelevä ote antoi, kun taas vapaa käsi kohottautui hitaasti sängyn pintaa pitkin ylöspäin vastaavasti Chadin kasvoille, jotka olivat tosissaan muuttuneet paljon pojasta mieheksi, sormen päiden pystyen tuntemaan selvästi jokaisen pienen yksityiskohdan jota ne sivelivät rauhoittavasti sanattomasti kaiken olevan hyvin.
"... valitsin toisen vaikka rakastin sinua, annoin muiden vaikuttaa päätökseeni, ja olen siitä pahoillani. En koskaan tarkoittanut satuttaa sinua millään tavoin." Hiljaisen äänen lausuen pimeyden halki toiselle, tuskin kuiskausta kovemmin viimeisten sanojen jälkeen, kämmenselän pystyen tuntemaan viileän hengityksen ja huulten karheat hipaisut koko tuon ajan kun otteet eivät päästäneet vielä irti. Vapaan käden, joka oli löytänyt tiensä kasvojen sivustalle, silittäen varoen huulen sivustaa, samalla naisen taistellen itseään vastaan suutelemasta toista ja sanoa että kaikki oli hyvin, toinen parantuisi, sanoa ne pienet sanat jotka olisivat jälleen kääntäneet pulkan kokonaan ympäri heidän välillään kaiken kokeman jälkeen, mutta siltikään Azra ei tehnyt sitä. Hän ei voinut. "Et ole vielä lähdössä mihinkään, Chad. Muttet saa pakottaa itseäsi liikaa." sormien siirtyen tuolloin varoen huulen sivustalta silmän alapuolelle, joka oli kostunut kivusta ja yskän pidättelystä, pienen hymyn nousten kasvoille tuossa vaiheessa.
Tuon jälkeen, tuo samainen käsi kurottautui hieman taaksepäin yöpöydälle mihin kuppi oli asetettu jäähtymään hetken ajaksi, toisen käden päästämättä vielä irti miehen omasta vaikka teekuppia ojennettiin jo varoen huulien luokse "Hoidetaan sinut tältä erää kuntoon, pikkuinen."

Vanhan kuorma-auton pysähtyessä viimein epätasaisen ja mutkittelevan matkan jälkeen – olisi tuo vanhempi mies normaalisti vilkaissut pelkääjän paikalle, mutta nyt pienten järjestelyiden vuoksi – joutui kuski kääntymään puoliksi ympäri istuimellaan ja vilkaisemaan olkansa ylitse pienen huuruisen ikkunan kautta avolavalle, jossa kyyditettävä istui. Yleiskielen, jossa saksan aksentti oli kuitenkin vahva, muodostaen sanat, jotka kertoivat heidän tulleen siihen asti perille mihin autolla pystyi ajamaan. Tuosta eteenpäin olisi jatkettava valitettavasti jalan.
Avolavalla istuneen henkilön kammeten itsensä reunalle ja paljosta vaatetuksestaan huolimatta onnistui pääsemään omin avuin pois kyydistä. Nahkakäsineellä verhoten käden taputtaen pari kertaa reiden ulkosyrjään, jonka jälkeen seurasi ääni kun kynnet kopisivat metallia vasten. Tuon nelijalkaisen eläimen, jota kuski ei ollut suostunut ottamaan sisälle kuorma-auton hyttiin, hypäten nyt alas lavalta ja lähtien seuraamaan kiltisti tuota solakkarakenteista naishenkilöä, joka oli suonut kiitoksensa paikallisella rahalla ja ystävällisellä toivotuksella hyvästä päivän jatkosta. Matkaajan enää kääntymättä vilkaisemaan taakseen vaikka pystyikin kuulemaan kuinka kuorma-auton ruosteinen rakenne nytkähti uudemman kerran liikkeelle ja jätti kyydissä istuneen oman onnensa nojaan kapealle metsäpolulle, jota pitkin tämä toivon mukaan pääsisi sinne minne oli tarkoituskin.
”White, pysyttele lähelläni, mutta tule vain silloin luokseni jos kutsun sinua uudelleen.”
Äänen, joka sävyltään kuulosti unettavan pehmeälle ja muodosti kuvan naispuolisesta henkilöstä, lausuen puhtaalla venäjän kielellä tuolle valkoiselle sudelle, jonka silmät olivat vaalean siniset. Eläimen luoden vielä nopean katseen emäntäänsä, jonka kasvoja ei kyennyt näkemään kokonaan turkishupun kätköistä. Jalkojen, jotka olivat aseteltu polviin asti ulottuviin nahkasaappaisiin, alkaen ottamaan askeleita uudemman kerran eteenpäin tuota epätasaista polkua pitkin, jonka toisessa päässä pitäisi olla kaikkien saamien tietojen mukaan laakso ja siellä sen henkilön talo, mitä tämä nainen oli tullut varta vasten tapaamaan vaikka hiljaisuus kaksikon välillä oli vallinnut kauan.

Alitettuaan pihapolun päässä sijaitsevan porttikaaren – oli naista koko ajan seurannut eläin jäänyt istumaan metsän laitaan ja odottaen käskyä, joka ratkaisisi mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Alban riisuen vasta nyt kasvojaan suojanneen hupun niskan puolelle, minkä jälkeen nyrkkiin puristautunut käsi kohosi puiselle ovelle ja koputti kolme kertaa tarpeeksi kuuluvasti. Tuona hetkenä tämän vain toivoen seisovansa oikean talon oven takana.

Koputuksen aiheuttaen kumisevan äänen talossa, jonka luontaista hiljaisuutta ei ollut häiritsemässä nykyajan laitteistot tai ulkopuolelta kuuluva hälinä. Siksi koputus kuulosti korvissa voimakkaalle. Chadin kuullen kyseisen äänen häilyväisen unensa lävitse ja kun silmät avautuivat sen yhden ainoan kerran – katosi tuo pienikin uni näkymättömiin. Tuntoaistin alkaen taas hahmottamaan kehoa, joka ei ollut vielä ehtinyt toipumaan yön aikana alkaneesta sairaskohtauksesta. Yleensä tuollaisessa kunnossa oletettiin automaattisesti potilaan jäävän vuoteeseen, mutta nyt kun Chad oli kuullut jonkun seisovan talonsa ovella ja odottavan vastausta asukkaalta – alkoi keho nousemaan varovaisesti ylös istumaan vaikka se aiheuttikin yskimistä ja kylmää hikeä iholle. Otsaa viilentäneen pyyhkeen tipahtaessa lattialle. Kuume oli lakannut kohoamasta aamu yön aikoina ja sen laskua ei olisi vielä tuona päivänä luvassa – jos ei sitten ihmettä tapahtuisi. Käden siirtyen seuraavaksi peiton reunalle, aikomuksenaan nostaa se syrjään, että jalat pääsisivät siirtymään sängyn reunan ylitse. Chadin todellakin yrittäen nousta ylös vaikka pelkkä istuminen sai korvien välin jyskyttämään ja hien nousemaan pintaan kuin olisi ollut raskaammastakin liikuntasuorituksesta kyse. Chadin olettamatta missään vaiheessa, että Azra menisi avaamaan hänen puolestaan oven – sillä toinen oli vieraana ja hänen olisi selviydyttävä omin voimin kuten aikaisemminkin.

Aamun sarastaessa uuteen päivään pimeän metsän yläpuolelle, näyttäen katsojalleen aivan uudenlaisen ympäristön kuin mitä se oli ollut pimeän aikaan. Koko sen aamun, itseasiassa siitä lähtien kun Chad oli vihdoinkin nukahtanut ja antanut itselleen luvan levätä edes ne muutamat tunnit rauhassa, oli Azra häärännyt jälleen keittiössä vanhasta tottumuksesta heille molemmille aamupalaa, ja mitä tärkeintä - lääkettä mikäli miehen tila näyttäisi jälleen menevän alaspäin äkisti.
Sen yhden yön ajan, ei Azra ollut nukkunut silmän räpäystäkään, hänen tiedostaen sen itsekin kun ajatuksen juoksu kävi normaalia hitaammalla, reagoimisesta asioihin puhumattakaan.
Juuri sinä aamuna, koputettiin oveen, joka jäi kaikumaan selkeästi talon seinämien sisälle, saaden pään kääntymään väkisinkin katsomaan kummastellen kohti eteistä ja ulos johtavaa pääovea, josta tuo kyseinen ääni oli kuulunut selkeämillään.
Koputuksen jälkeen seuraten hiljaisuus, kuin kukaan ei olisi koskaan aiheuttanutkaan moista ääntä, laskivat kädet samantien otteensa puolilleen juodusta posliinikupista, ennenkuin askeleet lähtivät viemään nopeasti käytävän halki sillä Chad ei ehkä olettanut tuota tapahtuneeksi: mutta mies oli huonossa kunnossa ja tarvitsisi kaiken mahdollisen levon ja rauhan mikä olisi mahdollisuutta raskaan ja pitkälle jatkuneen yön jälkeen.

Käden asettuen varmasti lukolle ja sen jälkeen kahvalle avatakseen oven nähdäkseen kuka oikein siihen aikaan aamusta olisi ovella, pään jo miettien valmiiksi sanoja joita lausua miksei Chad olisi tavoitettavissa juuri sillä hetkellä ja valmiina sanomaan hyvästit kyseiselle henkilölle samalla oven nykäisyllä, mutta kun ovi alkoi hitaasti raottua auki pääsi nouseva auringon valo sisään ja osuen silmiin jotka joutuivat siristymään kun valo sai näkökentän heikkenemään hetkeksi kokonaan ja näkemään vain tumman hahmon edessään josta ei erottunut tuttuja piirteitä aluksi. Mutta kun liiallinen valo antoi edes hieman periksi, alkoi silmissä erottua piirteitä jotka kuuluivat selvästi naiselle, ja joka oli pukeutunut kuin tämä olisi tullut kylmästikin paikasta, mutta kun kellertävät silmät alkoivat kohoamaan ylemmäksi, kohti kasvoja, oli lähellä ettei Azra heittäytynyt nuoremman naisen kaulalle silkasta ilosta nähdessään tuon kahden vuoden jälkeen kasvotusten "... Alba?"

Kun viimeinen nyrkin isku oli suotu oveen – oli sen jälkeen laskeutunut aavemainen hiljaisuus, joka tuntui korostuvan aina silloin kun jotakin odotettiin tapahtuvaksi. Niin käyden tuonakin kertaa ja se sai Alban siirtelemään painoaan puolelta toiselle tai välillä katsomaan saappaidensa kärkiä, jotka olivat likaantuneet osittain mudasta. Tuon mitättömän yksityiskohdan kertoen, että eilen ja viime yönä oli satanut. Puisen oven takaa alkaessa lopulta kuulumaan lähestyviä askelia, joiden perässä seurasi lukon naksahtaminen auki – kohotti Alba kasvonsa ja jäi odottamaan ryhtisuorassa kuten hyviin tapoihin kuului.

Kieltämättä tämä nuori nainen odotti Chadin seisovan oven takana, joten kun silmät näkivät Azran - ei näkyvää hämmentyneisyyttä voinut peitellä. Alban kasvoilla häivähtäen tuon yhden minuutin aikana hämmennys, jota yritettiin peitellä hermostuneeksi naurahtamiseksi ja samaan aikaan odottamaton ilo yllätysvierasta kohtaan sillä eihän Alba ollut saanut nähdä Azraa myöskään pariin vuoteen.
”Anteeksi hitauteni. Sait minut kirjaimellisesti hämmentyneeksi.”
Aidon naurahduksen yrittäen peitellä nolostumista, joka kohosi päällimmäiseksi kun Alba viimein tajusi kenet näki ja missä. Nuoremman astuen välimatkan ujostelematta umpeen ja halaten Azraa tuttavallisesti heti sen jälkeen kun oli antanut toiselle poskisuudelmat venäjän tapojen mukaan. Alba ei sanonut huomiotansa ääneen, mutta tämä oli kyllä pistänyt jo heti alussa merkille Azran väsyneen ulkonäön.
”En vain uskonut, että saisin nähdä kaksi tärkeää ihmistä kerralla. Se sai minut yllättymään todella positiivisesti.”
Alban käyttäen yleiskieltä puhuessaan vaikka venäjän kielen aksentti pyrkikin luikertelemaan lävitse. Käsien alkaen päästämään viimein irti halauksesta, mutta jääden vielä olkavarsien seutuville – vilkaisi katse tahallisesti Azran olkapään ylitse tyhjältä näyttävään taloon, joka kieltämättä antoi kodikkaan ensivaikutelman.
”Toisesta puheen ollen… missä Chad on?”
Vihreiden silmien, joiden väritys oli muuttunut kahden vuoden aikana entistä mystisemmäksi, kääntyen katsomaan kokonaan Azraa, joka oli päättänyt piilottaa silmiensä todellisen värityksen piilolinssien taakse. Toisen edes tarvitsematta sanoa mitään ääneen – sillä Alba aisti sen ilman sanojakin. Kaikki ei ollut hyvin noiden neljän seinän sisällä. Alban tiukentaen otettaan huomaamattaan, selvän huolestuneisuuden alkaen kohoamaan vihreisiin silmiin, jotka hetki sitten olivat näyttäneet iloisilta.
”Azra?”
Alitajunnan kyllä tietäen – ettei toisen nimen kutsuminen auttaisi mitään, mutta Alba halusi kuulla tilanteen vanhemman suusta.

Voimakkaan tömähdyksen silloin kuuluessa talon perältä eikä siitä mennyt kauankaan kun rohiseva yskiminen raastoi keuhkoja armoa tuntematta.
”Näyttää siis sille, että taisin tulin hyvään aikaan.”
Pienen pään nyökkäyksen ja rohkaisevan hymyn pyrkien ilmaisemaan sanattomasti, että Azra voisi luottaa Albaan, joka oli oppinut parissa vuodessa entistä enemmän parantajan taidoista. Käsien päästäen kokonaan irti ja pään tehden pienen liikkeen Azran ohitse samalla kun vihreät silmät katsoivat vanhempaa ja viaton kysymys tunnusteli tilannetta varovaisesti:
”Voinko mennä hänen luokseen?”
Alban päättäen edetä askel askeleelta sillä hän oli edelleen pari vuotta sitten lähtenyt vihollisen matkaan ja jättänyt toiset. Tuohon nojaten olisi ihan ymmärrettävää – jos häneen ei heti luotettaisi.

Azran saamatta aluksi minkäänlaisia sanoja suustaan nähdessään nuoremman ensimmäisen kerran viimeisen kahden vuoden aikana kasvokkain, vaikka olikin näkemästään iloinen.
Alban näyttäen varmasti yhtä hämmästyneeltä ja iloiselta kuin vanhempansakin, jota tuo selittikin ensimmäisenä, oli Alba myös ensimmäinen joka teki ensimmäisen liikkeensä, käsien kietoutuen tuttavallisesti kehon ympärille, antoi Azra tuolloin hymyn kohota huulille tuona hetkenä vaikka Alba olikin aikonaan lähtenyt Zayn mukaan.

Alban ja Azran irtautuessa hetken päästä toisistaan, kohdistuivat silmät toisiinsa aivan lyhyeksi ajaksi ja siltikin se riitti kertomaan nuoremmalle missä mentiin pelkästään tuon katsoessa Azraa, joka oli selvästi valvonut koko yön jostain syystä. Yhden ajatuksen johtaen toiseen, ja tuon mietelmän perusteella kysyi toinen silloin missä Chad oikein oli kun kerran ei ollut itse ovella, kääntyivät silmät tuolloin pois, - tarkalleen ottaen sivulle päin jolla puolella Chadin makuuhuone sijaitse, sanoja tulematta kuitenkaan suusta. Azran tietäen kyllä että Alba olisi halunnut kuulla häneltä todellisuuden, mutta mitä hänen pitäisi sanoa tuossa tilanteessa josta hän ei todellisuudessa tiennyt juurikaan mitään muuta kuin sen että Chadin tila ei ollut parantunut viime vuosina ainakaan parempaan päin ollenkaan.
Pään kääntyen sen verran että hän sai nähdä selvästi huolestuneen nuoren naisen, joka ei peitellyt tuota ominaisuutta itsessään tapojensa mukaisesti ja se sai väkisinkin hymyn kohoamaan pinnan alla tahtomattaan. Ainakin Alba ei ollut muuttunut siltä osalta ollenkaan, onneksi.
Huulien jo avautuen vastaamaan nuoremmalle edes jotain, mutta sanat keskeytyivät kovaan ääneen huoneesta, jossa Azra oli viettänyt viimeisen yönsä valvoen Chadin unta, kääntyi tämä jo puoliksi ympäri, käsien jotka olivat nousseet puuskaan viileän aamun vuoksi, tiukentuivat kovemmin käsivarsien ympärille huolesta, vanhemman ollen jo tuossa vaiheessa viittä vaille valmiina ampaisemaan siltä seisomalta takaisin huoneeseen katsomaan mitä mies oli sillä kertaa keksinyt, mutta sen sijaan Alba lausuikin tulleensa oikeaan aikaan ilmeisesti, huokaisi Azra raskaasti ääneen, astuen samassa jo pois tieltä jotta nainen olisi päässyt sisään näkemään mitä oli tekeillä "Olet varmasti paljon enemmän avuksi kuin minä." Pienen hymyn kohoten selvemmin lempeänä punertaville huulille, joka suotiin pelkästään sillä hetkellä pikkusiskolleen merkiksi kaiken olevan hyvin sillä kumpikaan heistä: Chad tai Azra eivät olleet vihaisia tuon valinnasta huolimatta lähteä Zayn matkaan.

Oven tullen suljetuksi nuoremman jäljessä, ja vanhemman lähtien johdattamaan toista jo tottuneesti käytävää pitkin huoneeseen josta tuo äskeinen kopahdus oli sattunut kuulumaan, mutta ennen kuin tämä päästi toisen astumaan peremmälle, avasikin tämä vielä suunsa: "Hän ei ole kunnossa, vaikka vähätteleekin sitä, tiedäthän isoveljesi. Mutta varoitan, ettei näky tule ehkä olemaan se kaikista miellyttävin edes kokeneemmalle parantajalle." Kellertävän silmäparin, jotka piiloutuivat merensinisten piilolinssien ja lukulasien taakse luoden viimeisen kerran katseensa naiseen joka oli jotenkin onnistunut löytämään tiensä Saksaan asti pitkän matkan takaa vaikka ilmeisesti: sisarusten viime yhteydenpidosta oli hyvin pitkä aika. Kahvan tullen painetuksi jälleen alas sen verran että ovi avautuisi kaksikon tieltä, ennenkuin kahdenkymmenen ikävuoden ylittäneen naisen astuen hieman sivummalle jotta Alba pääsisi menemään ensimmäisenä eteenpäin.

Isosiskonsa siirtyessä syrjään oviaukon edestä – ei Alba alkanut kyselemään vielä viimeisiä vahvistuksia olisiko toinen nyt varmasti varma – vaan astui kahdella askeleella peremmälle ja pysähtyi vasta eteisessä sen hetken ajaksi, että Azra sai suljettua ulko-oven. Metsänrajaan jääneen suden asettuen maahan vatsalleen ja painaen päänsä rennosti etutassujen väliin. Hengityksen höyryten kuonon edessä, tuon mitättömän yksityiskohdan kertoen ilman kylmettymisestä. Olisiko mahdollista, että lumi saapuisi maahan iltaa vasten?

Kaksikon kävellessä vanhemman johdattamana päämakuuhuoneeseen – riisui Alba matkalla päällystakkinsa lähimmäiselle tasolle. Saappaiden jäädessä paikoilleen ja niistä aiheutunutta likaa nuorempi pahoitteli jo etukäteen. Hän kyllä siivoaisi jälkensä heti kun olisi ensin selvittänyt asiat kuntoon Chadin kanssa. Azran lausuessa vielä omat varoituksen sanansa siitä mikä tulisi Albaa odottamaan oven takana – nyökkäsi tämä pienesti ymmärtämisen merkiksi vaikka tiesikin samaan aikaan, että hyvin harvoin pystyi valmistautumaan etukäteen johonkin järkyttävään. Yleensä tuollaiset tilanteet kohdattiin nopeasti ja kylmiltään, lopputulos tulisi jäämään ylempien voimien päätettäväksi. Alban koskettaen siskonsa käsivartta hellästi ja lausuen rauhoittavasti:
”Luota minuun, Azra.”

Alban astuen isosiskonsa ohitse peremmälle makuuhuoneeseen, jossa Chad nojasi sinä hetkenä puiseen lipastoon. Lattialle tipahtaneen raskaan näköisen kirjan lojuen sivut avonaisena maassa – esineen muistuttaen ulkonäöltään yhtä haavoittuvaa kuin Chad oli sinä hetkenä. Alba olisi voinut pysähtyä ja tehdä läsnäolonsa ensin julki joillakin sanoin, mutta tuon hyvin hitaan etenemisen sijaan tämä käveli tilannetta tunnustellen Chadin luokse ja kosketti toista hellästi olkapäälle. Solakoiden sormien liukuen varovaisesti käsivartta pitkin tasolla lepäävälle kädelle, joka piteli otteessaan veristä kangasliinaa.
”Tulehan, Chad. Sinun pitäisi olla lepäämässä eikä kävelemässä ympäriinsä.”
Varovaisten liikkeiden johdatellen kuumetokkuraisen miehen takaisin vuoteen luokse. Alban luopuen vasta silloin ensimmäisestä vaiheesta kun oli ensin saanut veljensä istumaan sängyn reunalle. Vihreiden silmien nähdessä veristen huulten yrittävän alkaa puhumaan, vaiensi Alba ne rauhoittavalla hyssyttelemisellä ennen kuin jatkoi unettavan pehmeällä äänellänsä:
”Ei, Chad. Et näe unta. Minä olen tässä, kuten myös Azrakin. Olemme täällä kumpikin seuranasi. Et ole enää yksin vaikka varmasti sitä toivotkin ettemme näkisi nykyistä tilaasi.”
Alban tarvitsematta tehdä paljoakaan, että sai Chadin takaisin makuulle ja laitettua peiton suojaksi pitämään kehoa lämpimänä. Etusormen siirtyen silittämään kasvon sivustaa, herkän ihon tuntien parran sängen karheuden. Tuon mitättömän asian palauttaen pinnalle hetkellisen muistikuvan siitä miehestä, jota Alba oli naiivisti rakastanut kaksivuotta sitten. Muiston heräämisen saaden Alban lopettamaan heti sen mitä teki ja siirtämään koko kämmenen tulikuumalle otsalle ja lopuksi kaulan sivustalle, josta pystyi tuntemaan selvästi kiihtyneen sykkeen. Lempeän ja rohkaisevan hymyn kohottautuen tuhkaruusun värisille huulille, hymyn kohottautuen tuikkeeksi vihreisiin silmiin.
”Anteeksi, että herätin sinut. En tee sitä virhettä enää toiste, lupaan sen. Yritä nyt levätä. Sinä paranet kyllä, mutta ensin sinun on levättävä.”
Alban kääntyen puoliksi ympäri, että kykeni näkemään Azran olkansa ylitse.
”Mene vain lepäämään hetkeksi, Azra. Sinäkin tarvitset yhtälailla lepoa. Suoraan sanottuna näytät hirveälle.”
Viimeisen lauseen yrittäen keventää raskasta tunnelmaa. Alban yrittäen hymyillä leppoisasti vaikka tiesikin sen valheeksi toisille ja siinä samalla myös itselleen. Chadin rohisevan hengityksen raastaen naisen sydäntä samassa tahdissa vereslihalle.

Alban aloittaen tutkimaan Chadin tilaa uudelleen oireiden perusteella. Saadessaan Chadin lepäämään ja siinä samalla toivon mukaan myös Azrankin – kevensi Alba vaatetustaan sisätiloihin kuuluvaksi ja linnoittautui toistaiseksi keittiötilaan, josta tämä löysi Chadin valmistamia lääkejuomia. Tavaroiden kasaantuen hiljalleen työtasoille. Alba oli päättänyt aloittaa kaiken alusta lääkejuoman kohdilla – sillä näytti nyt sille, että edellinen oli tullut parissa vuodessa tiensä päähän.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:13

Se mitä Saksan maaperällä tapahtui, sai Azran vaipumaan koko yön jatkuneen valvomisen jälkeen edes jotenkin levolliseen uneen vaikkakin ei kovinkaan vapaaehtoisesti, vaikka tämä nainen sattuikin luottamaan nuorempaansa tuon kaksi vuotta tehdystä päätöksestä huolimatta, sillä kumpikin vanhemmista olivat tiedostaneet ne todelliset syyt tuon teon taakse mutta sitä ei oltu koskaan lausuttu ryhmän neljännelle henkilölle.
Tuon pojasta nopeasti kasvaneen miehen, joka uhrasi joka päivä oman elämänsä kuoleman uhalla osallistumalla sotiin vapaaehtoisesti, tietämättä enään itsekään lopulta minkä ja kenen puolesta hän edes uhrasi itseään päivittäin. Kaksi vuotta sitten, ennen lähtöään oli Sin nähnyt Eveyn, joka oli tuonut mielipiteensä selvästi esille vaikkei voinutkaan vaikuttaa kuopuksen päätökseen tuolloin. Lopulta nainen oli uskaltautunut kysymään miksei nuorempi yksinkertaisesti jatkanut heidän isänsä jalanjälkiä kasvatuskodissa perillisenä.
Tuolloin oli kuivettuneille huulille kohonnut vain yksinkertainen iloton hymy, joka ei paljoa kertonut ennen surullisen huvittunutta hymyä kun katse oli laskeutunut hetkeksi maata kohden mietteliäänä:
"Jos kerran olen isämme veroinen, miksen sitten tunne sitä?"
Silloin Sin oli tarkoittanut sanojaan, ja tarkoittaisi vieläkin mikäli saisi koskaan lausua niitä uudelleen ääneen kenellekään. Oli esikoisen tehtävä jatkaa perintöä eteenpäin, sitä hän ei ollut. Eikä ollut Eveykään. Se oli Zay, kaikessa kauheudessaan, tuon miehen tiedostaen sen itsekin ja oli myös ottanut esikoispoikana tässä kohdin kaiken omiin käsiinsä jo aikoja sitten vaikka oikeastaan mikään tuon teoista ei ollutkaan oikeudenmielinen tai tarpeellinen ketään kohtaan kuin tätä itseään varten, vaikka Anubis olikin aikoinaan tehnyt toisin kuopuksen ja esikoisen välillä.

Silmien, joiden väri oli vain syventynyt mitä vanhemmaksi vuodet olivat johdattaneet miestä, avautuivat hitaasti pitkän ajan jälkeen kun naisääni kuulutti laskeutumisesta tiettyyn aikaan mennessä. Kehon muuttuen automaattisesti asentoaan takaisin ryhtiin sen sijaan että olisi nojannut käsinojaan ja kämmentään vasten, katseen siltikään päästämättä irti pienen ikkunan taakse ilmestyvistä näkymistä, jotka kertoivat päämäärän olevan sillä kertaa turvallisesti lähellä. Kämmenen, joka oli pysytellyt rentona sen aikaa sivulla, kohottaen takin taskusta hitaasti kirjekuorta, joka oli toimitettu hänelle tuskin vuorokautta aiemmin ja pakottanut miehen jättämään taistelutantereen sillä kertaa taaksensa. Katseen katsoen tuon kirjeen pintaa ilmeettömänä, tutkien jokaista tuntemaansa ja näkemäänsä yksityiskohtaa tarkasti, vaikka todellisuudessa sen sisältö oli paljon mielenkiintoisempi kuin se mitä kuoren ulkonäkö antoi ilmi. Lapulla oli ollut vain yksinkertainen merkki, joka oli tatuoitu myös nuoren sotilaan alavatsalle muiden salaseuralaisten tavoin. Ei mitään muuta.
Ehkä se oli mielenkiinto, tai sitten typeryys joka sai Sinin toimimaan niinkuin toimi sillä kertaa, mutta sillä hetkellä hän oli jo matkalla tapaamispaikkaan, josta huhuttiin sen kuuluvan Salaseuran kohtaamispaikaksi, vaikka nuorempi ei ollutkaan päässyt itse paikan päälle vielä kertaakaan sinä aikana, kuin vasta nyt. Lentokoneen laskeutuen tuolloin turvallisesti maan kamaralle, ja jatkae vielä kulkuaan sen verran eteenpäin oikealle paikalleen ennenkuin lennolle kuuluva henkilökunta antoi luvan irtauttaa turvavyöt ja poistua koneesta.

Paino nilkkojen alueilla lisääntyi heti kun metalliset pidikkeet oli naksautettu niiden ympärille. Metallisten koukkujen kolahtamatta maahan niin soinnukkaasti kuin ne korkokengät, jotka olivat kuuluneet sille naiselle, joka ystävällisesti ja työnsä puolesta oli lupautunut opastamaan seuraavan vieraan johtajansa luokse. Sihteeriä oli seurattu koko matkan aavistuksen takavasemmalla, mutta silti se ei ollut haitannut kaksikon välistä seurustelemista tai silmien huomiointikykyä, joka oli analysoinut naisen päästä varpaisiin ja ulkokuoren taakse vaikka päällyskuorta olisikin voitu katsoa mielellään kauemmin.

Paljon kevyempien kolahdusten kuuluessa vähän yli viisikertaa kun metalliset sormukset laskettiin pienelle pöydälle. Viimeisimmän sormuksen, jonka tarkoitus oli valehdella uteliaille silmäpareille kihlauksesta, jääden vielä asteen kauemmaksi aikaa sormien otteeseen, että hopeinen silmäpari pystyi katsomaan esinettä tarkemmin. Tuon vaivaisen pienen esineen toimien parempana muistuttajana kuin mitkään korulliset sanat. Sormuksen muistuttaen siitä päivästä kun sen omistaja oli seisonut rakastamansa naisen edessä juna-asemalla ja pyytänyt lähtemään mukaansa. Nainen ei ollut vastannut mitään, mutta sanojen sijasta kaksikko oli vielä viimeisen kerran suudellut toisiaan, kuin se olisi ollut näiden viimeinen kerta, ennen kuin voimakas työntö oli pakottanut miehen ottamaan askeleen taaksepäin, juuri ennen ovien sulkeutumista. Se oli todellinen totuus, joka kätkeytyi tuon sormuksen taakse, mutta kenellekään sitä ei ollut kerrottu vaan sen tilalle oli maalattu kuva, joka ei antaisi mitään aihetta esittää lisäkysymyksiä. Se sama valhe oli kerrottu myös sille miehelle, jonka luokse sihteeri oli vieraan saatellut.

Metallisten koukkujen naksahtaen paikoilleen – jäi keho roikkumaan pää alaspäin metallisesta telineestä, joka oli rakennettu tarpeeksi tilavaan halliin, jonne oli tuotu toimistopöytiä, erilaisia laitteita ja aseita, sekä harjoittelemiseen tarkoitettuja välineitä/esteitä. Ulkopuolisen silmissä tila muistutti enemmän rynnäkkösotilaiden ja FBI:n toimitilaa yhdessä kuin tavanomaista harjoittelutilaa, jossa vain sattui olemaan elektroniikkaa läsnä. Kaiken tuon piiloutuen yhtiön, joka oli ihan puhdasta kulissia, alapuolelle. Vatsalihasten alkaessa jännittymään yksitellen – alkoi myös keho nousemaan ylöspäin ja hitaasti alas kun polvien korkeus saavutettiin. Jatkuvan staattisen jännityksen pysyen lihaksissa.

”Sain sen, Anubis. Pääsin palomuurien ohitse ja sain tä..”
Keski-ikäisen miehen sanojen katketessa hetkeksi kun tämä viimein oli tajunnut kohottaa katseensa paperistaan, nähden mestarinsa harjoittelemassa.
”…män.”
Paperin päätyen ojennetuksi vanhemmalle, joka oli pyytänyt sen luettavakseen vaikka ei vieläkään lopettanut vatsapunnerrusten tekemistä. Anubiksen silmäillen selkeämmät kuvat lävitse, mutta pienempää printti tekstiä tämä ei edes alkanut yrittää lukemaan sillä siihen hän tarvitsisi lukulasinsa. Paperin päätyen takaisin sen alkuperäiselle omistajalle, uskaltautui nuorempi mies jatkamaan:
”Löysimme taas yhden meistä. Sotilaan, joka on tatuoinut symbolimme ihoonsa. Uskotko, että hän voisi kuulua meihin?”
Anubiksen ponnistaen viimeisenä istumaan ja irrottaen itsensä metalliputkesta. Hypäten alas lattiatasolle.
”Merkit eivät tee ihmistä – eikä ihminen saa merkille tarkoitusta. Vain ulkopuolinen ihminen voi antaa merkin toiselle ja silloin se merkitsee jotakin. Symboliamme voi kantaa kuka tahansa nykypäivinä, tatuointina muiden joukossa.”
”Mitä siis teemme – jos tämä henkilö osoittautuu erehdykseksi?”
”Toivotamme hänelle hyvää kotimatkaa.”
Mitään kertovan hymyn viimeistellen tuon hyvin yksinkertaiselta vaikuttavan lauseen, joka kuitenkin sai kylmäävän tunteen riipaisemaan nuorempaa miestä vatsan pohjasta. Tämän jo tietäen, mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Anubis ottaisi vieraan vastaan yhtiön tiloissa ja tulisi pistämään viekkailla sanoillaan toisen psykologiseen testiin, jossa jokainen vastaus punnittaisiin ja lopulta juuri ne tietynlaiset sanat tulisivat päättämään mihin kaikki päättyisi.

Iltapäivä oli tuolloin jo pitkällä kun viimein auton ovi avautui ja paiskautui kiinni ajajan toimesta, joka oli saapunut aiemmin nuorta sotilasta vastaan lentoasemalle Sininkin yllätykseksi. Eikä hämmennys ainakaan kadonnut sen enempää kun katse kohtasi korkean rakennuksen keskellä kaupunkia joka ei varmasti jäänyt keneltäkään ohikulkijalta huomaamatta sen ohitse astellessaan: päinvastoin. Sen hetken ajan Sin oli jo melkein varma että he olivat väärässä paikassa, tai että hän oli todellisuudessa erehtynyt mutta kun katse kääntyi vilkaisemaan kuljettajaksi pukeutunutta, huomattavasti vanhempaa miestä joka loi pienen rohkaisevan hymyn nuoremmalleen vaikka se kaikki oli silkkaa valhetta. Tuon miehen kyllä tietäen missä mentiin, ja mitä tulisi tekemän mikäli tämä lapsi osoittautui virheeksi mutta tuon silti onnistuen vääntämään salamurhaajalle tutulla tavalla uskottavan kulissin, johon tuo itsekin olisi melkein uskonut tietämättömänä.
Sotilaan kiittäen kohteliaasti kyydistä, käden vaihdon aikana pienen rahasetelin vaihtaessa tuolloin omistajaansa huomaamattomasti ennenkuin olkapäälle asetettu varustelaukku kohotettiin paremmin varmistaakseen ettei se olisi mihinkään katoamassa ennenkuin rauhalliset askeleet lähtivät viemään lasisista pariovista sisään.

Jos rakennuksen ulkomuoto oli saanut nuoremman hämmäntyneeksi niin varsinkin sitten se minkälainen kyseinen oli sisäpuolelta. Sisätilojen poikkeamatta juurikaan ulkonäöllisesti mitenkään mistä vain muusta hulppeasta toimisto-rakennuksesta, jossa työntekijöitä juoksi ympäri päättömänä tietämättä todellisuudessa minne pitäisi sillä hetkellä mennä ja missä pitäisi olla. Aulassa istuvan sihteerin, jonka korvalle oli asetettu kuuloke yhdistettyvä puhelimeen, luoden Sinille kauniin hymynsä, ystävällisen äänen kysyen miten tuo voisi auttaa.
Yleensä tuossa tilanteessa oltaisiin lausuttu nimi ja millä asioilla oltaisiin, mutta sanojen sijasta nostivatkin sormet näkyville kirjekuoren. Tuon vain muutaman vuoden vanhemman naisen näyttäen aluksi hämmentyneeltä, tuon katsoen miehen päästä varpaisiin epäuskoisena sillä olihan Sin vasta kahdenkymmenen, eli hyvin nuori siihen nähden minkä ikäisiä muut paikalle eksyneet olivat siihen mennessä olleet. Olivatko ylempänä kulissien pyörittäjät erehtyneet, ja pahasti? Tuo ilme kesti tuskin muutamaa sekunttia kauempaa ja silti se oli riittänyt nuoremmalle huomioimaan naisen mietteet joita tuo yritti piilottaa jälleen punertaviksi maalatun hymyn taakse ennenkuin ne pyysivät jo seuraamaan perässä, sihteerin nousten tuolloin jo paikaltaan.

Käytävän ja huoneiden vaihtuessa kerros kerrokselta toisenlaiseen, kummankin pysytellen hiljaa koko sen ajan vaikka kumpikin olisi voinut aivan yhtä hyvin puhua keskenään niitä näitä ns. pilke silmäkulmassa, mutta toisinkuin varmasti monet miehet häntä ennen ei Sin edes yrittänyt katsoa vanhempaa vaikka tuon ulkoinen olemus olikin kaikin puolin miellyttävä kenelle tahansa miehelle.
Terävän kilahduksen kertoen heidän saapuneen päämäärään, avautuivat hissin ovet sutjakasti, korkokenkien kopinan jäljessä seuraten toiset tuohon uudenlaiseen tilaan, joka oli ilmeisesti tarkoitettu jonkinlaiseksi miellyttäväksi odotushuoneeksi sillä välin kun sihteerikkö kävisi ilmoittamassa vieraan saapuneen turvallisesti perille ja odottaisi pääsevänsä tapaamiseen, vaikka kaikki ei olisikaan sitä miltä se näytti. Kolmen rivakan koputuksen kolkuttaen puiseen oveen, jonka taakse piiloutui tuo keski-iän ylittänyt hopeakatseinen mies jota kaikki kunnioittivat ja pelkäsivät samaan aikaan, tietäen kuka tuo todellisuudessa oli ulkomuodon alla "Vieraanne odottaa teitä, herra." Kohteliaan ilmoituksen todeten vanhemmalle, tuon jääden odottamaan oven suulle seuraavaa käskyä joka pyytäisi päästämään kokelaan sisään.

Sihteerin saadessa myöntävän vastauksen päästää pitkän matkan takaa saapunut vieras peremmälle – nyökkäsi tämä nainen viettelevästi hymyillen, mutta todellisuudessa tuo mahdollisimman viaton ele kätki taaksensa ne ajatukset, joita ei suotaisi missään vaiheessa sanoiksi ja silti huoneessa odottava vanhempi mies oli onnistunut lukemaan ne silmien katseesta.
”Hän ottaa teidät nyt vastaan. Saatte aikaa kymmenen minuuttia.”
Punaisten korkokenkien kopahtaessa parkettilattiaa vasten, askeleiden siirtäen naisen siron vartalon syrjään vieraan kulkureitiltä ja käden sulkien lopuksi oven selän takana. Käytävästä kuuluvan kopinan kertoen naisen suuntaavan takaisin hissille.

Yhtiön toimistohuone, joka selvästi kuului johdossa olevalle, oli kaikin puolin kateutta ja ihannointia herättävä. Huoneen sisustus oli täysin sille ajalle kuuluva ja jopa vähän enemmänkin. Johtajan pöydän takana avautuen seinänlevyiset ikkunat kaupungin suuntaan ja juuri tuon kyseisen ikkunan pintaan oli lasikaiverrettu uuden salaseuran symboli. Yleensä vieraat hämmentyivät tuossa vaiheessa – sillä nämä olivat odottaneet automaattisesti salaseuran koostuvan huppupäisistä hahmoista, jotka kokoontuivat yön pimeimpinä tunteina ja pitivät visusti tunnuksensa salassa muilta. Näiden ymmärtämättä näkemäänsä ja sitä mitä mieli ei kyennyt ymmärtämään, muuttui se vähättelyksi ja leimaamaan omat olettamuksensa typeryydeksi. Moni oli alkanut uskomaan, jo tuon yhden tempun ansiosta, että näkemänsä symboli olisi yhtiön tunnus – ei mitään muuta.

Anubiksen huomioiden vieraansa pienellä käden eleellä, joka kehotti ystävällisesti istuutumaan ja ottamaan rohkeasti pöydällä lepäävästä kulhosta suolaista purtavaa. Vanhemman puhuen puhelimessa jotakin yhtiön tulevasta vuosijuhlasta, johon odotettaisiin paljon merkittäviä henkilöitä saapuvaksi. Tuon pöydän takana istuvan miehen puhuen juuri sellaisella tyylillä, mitä juuri sellaiset ihmiset, joilla oli rahaa enemmän kuin roskaa kaatopaikalla, käyttivät. Antaen ensimmäisenä heti sellaisen kuvan, joka ei ollut kovin imarteleva ja luottamusta herättävä. Onnistuen lopettamaan puhelun viimein ja vihdoin (yrittämättä sitä edes kovasti), kääntyi Anubis kokonaan vierastansa kohti. Tyylikkään hetken sijaan, vanhempi nojautui ensin asteen enemmän tuolin selkänojaa vasten, sitten aavistuksen eteenpäin ja lopulta kohotti käden leuallensa hämmentyneen sekä hermostuneen naurahduksen kera.
”Selvä. Nyt tiedän mitä hän tarkoitti deja vu ilmiöllä. Wau, poju. Aivan kuin katsoisin… JUURI tällä hetkellä… itseäni peilistä.”
Etusormen osoittaen lauseen aikana nuoremman silmiä. Huvittuneen naurahduksen yrittämättä edes peitellä itseään.
”Tokihan se ei ole mahdollista – sillä sinä olet sinä ja minä olen minä.”
Vähättelevän tyrskähdyksen viimeistellen lauseen samaan aikaan kun keho nousi ylös tuolilta ja kiireettömät askeleet menivät tyylikkään lasisen pöydän luokse. Anubiksen kaataen itselleen puolikkaan konjakki lasin – ollen sen hetken aikaa selin tuohon nuorempaan. Tuskasta kertovan häivähdyksen näkyen millisekunnin ajan hopeisissa iiriksissä. Jonkin terävän äänen antaen yksinkertaisen käskyn korvien välissä; ”Älä.”

”Miksi mennä siinä asiassa kuitenkaan edemmäksi.”
Jokerimaisen hymyn palaten takaisin kasvoille, jotka kuuluivat tuona hetkenä enemmän itseään täynnä olevalle miljardöörille kuin miehelle, joka ansaitsi toisten luottamuksen melkein pelkällä katseellaan. Pienen kurkusta kohoavan äännähdyksen kertoen ajattelemattomuudesta, joka korjattiin heti nopealla kysymyksellä:
”Haluatko sinäkin? Erinomainen vuosikerta.”
Pullon ehtien kallistumaan jo puolilleen lasin yläpuolelle kun kuivaksi vitsiksi tarkoitettu toteamus lisäsi taas sama virne päällä.
”Kai sinä kuitenkin saat juoda. Vitsi vitsinä.”
Toisen laseista tullen täytetyksi myös puolilleen, laskettiin se lopuksi Sinin eteen johtajanpöydän reunalle, jonka toiseen päätyyn Anubis istuutui puoliksi ja joi lasistaan tarpeeksi pitkän kulauksen – sillä tuona hetkenä hänestä alkoi tuntumaan, että olisi paljon parempi olla pilvessä kuin selvin päin vaikka noin pienilasi ei saisi päätä vielä mihinkään kuntoon. Show jatkukoon.

”Joten…”
Katseen hakeutuen tunnustelevasti katsomaan nuorenpaa kulmien alta, virneen häviämättä vielä mihinkään. Tyhjäksi juodun konjakki lasin kolahtaessa pöydälle ja kädet siirrettiin rennosti rintakehän eteen.
”Mikä tuo sinut matalaan majaani. Työ? Asunnon tarve? Nainen? Mies? Kuule poju, voisin jatkaa tätä listaa haman tulevaisuuteen…”
Käden pyyhkäisten ilmaa vähättelevästi ja palautuen takaisin rintakehälle.
”mutta olen kiireellinen mies ja jokainen minuutti tässä kanssasi ottaa joltakin toiselta sen kaksinkertaisena takaisin. Auta siis..”
Kehon kumartuen aavistuksen eteenpäin ja äänen painon laskeutuen kuiskauksen tasolle – aivan kuin mies ei halusi kenenkään kuulevan itseään pyytämässä vaikka se olisikin puhdasta esittämistä.
”Pyydän.”
Tilanteen muistuttaen Anubiksen kohdilla juuri sellaista hetkeä, jossa alempiarvoinen tulee hattukourassa puhuttelemaan ylempäänsä, joka nyt jonkin sympaattisuuden vallassa päättää pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan vaikka todellisuudessa tätä ei voisi kiinnostaa hevosen p***an vertaa.

Oven sulkeutuen viehättävän sihteerin perässä, avautui eteen suuri tila, josta ei jäänyt mitenkään epäselväksi etteikö kyseessä ollut nimenomaan johtajan huone ja millaiselle ihmiselle se kuului. Ainakin niin haluttiin antaa utelijoille ja kokelaille kuva, että kyseessä olisi jälleen yksi k*sipäinen rahamies joka ajatteli enemmän omaa napaansa ja omaisuuttaan näkemättä sen pidemmälle kuin olisi tarpeellista, mutta siltikin kohteliaisuuden nimissä jäi huomattavasti nuorempi sotilas seisomaan armeijasta tuttuun tapaan ryhdikkäästi ovelle ja odottamaan puhelun loppua, tai edes kusua astua eteenpäin.
Vasta kun puhelu viimein loppui, kohottautuivat katseet välimatkan halki toisiinsa kahden vuoden jälkeen, sai se sydämen sykähtämään rintakehän alla ja saaden lapsen tekemään mieli juosta välimatka umpeen halatakseen isäänsä jota oli etsitty tauotta joka hetki viimeiset puolivuotta... mutta katsoessaan noita hopeisia silmiä, joista olisi ennen nähnyt isällinen lämpö lastaan kohtaan sekä pitkän iän tuoma viisaus...
Raskaiden kulmakarvojen kurtistuen sen sekunnin ajaksi.
Niitä ei enään näkynyt.

Miehen vitsaillen kuivasti, jopa ärsyttävään tapaan koko sen keskustelun ajan, tuomatta kertaakaan esille että olisi tunnistanut Sinin millään tavoin menneisyydestä, sai se katseen laskeutumaan hetkeksi pois Anubiksesta joka oli tuossa vaiheessa kerennyt jo ehdottamaan alkoholin nauttimista, - jälleen uuden vitsin kera.
Virneen, jota kuopus ei ollut saanut nähdä koskaan ennen kohoten miehen huulille laskeutumatta siitä eteenpäin kertaakaan, tuon käyttäytyen tosissaan kuin joku jolla oli vain yksinkertaisesti valta noussut aivan liikaa pää nuppiin, "Ei kiitos. Pidän enemmän viskistä" tyytyi mies kuitenkin kieltäytymään tarjouksesta vaikka kyse saattoikin olla hyvästäkin, ja arvatenkin myös kalliista vuosikerrasta jota tuo tarjosi. Jos Anubis olisi muistanut (Sinin tietämättä muistinmenetyksestä), tämä tuskin olisi nähnyt enään sitä tulista nuorukaista joka oli valmis hyökkäämään ärsyttäjänsä kimppuun pienestäkin provosoinnista sen enempiä ajattelematta mutta viimeiset kaksi vuotta sodassa olivat onnistuneet koulimaan nuorta miestä edes sen verran.
Taistelutantereella kun harvemmin temperamenttisuudesta oli harvemmin hyötyä, varsinkin hänen nykyisessä asemassaan. Tuona hetkenä kaksikon päästen viimein eteenpäin keskustelussaan joka oli yksinkertaisesti seuraava: mikä ajoi hänenlaisensa Anubiksen kaltaisen syliin? Miehen alkaessa luettelemaan perään samantien erinäisiä syitä jotka olisivat sopineet kenen tahansa normaalin tallaajan elämään, mutta valitettavasti tässä tilanteessa jokainen arvaus heitettiin raa'asti ohitse, osumatta lähellekään oikeaa. Kuivan hymähdyksen, josta ei kuulunut minkäänlaista vahingoniloa tai huvittuneisuutta päästene ensimmäisen kerran huulilta, Sinin astellessa uudelleen hieman eteenpäin, tarkalleen ottaen sen verran että hän pääsi ikkunoiden eteen, josta tämä peilasi näkemäänsä vaikka päällisin puolin näytti siltä että katse olisi pysytellyt sokeasti vain kuvajaisessa, sekä sen eteen avautuvasta näkymästä joka näytti jatkuvan loputtomiin.

Hiljaisuuden jatkuen oman aikansa, ennenkuin viimein takin taskusta vedettiin jälleen se sama kirjekuori esille, mutta sen sijaan että se olisi kohteliaasti ojennettu Anubiksen silmien eteen tarkkailtavaksi, laskeutuikin nuoremman oma katse tutkimaan jälleen sitä kun sormet tekivät omaa tutkimustaan paperin pinnalla. "... Miksi arvuuttelet, vaikka tiedät tasantarkkaan miksi olen täällä?" Kahden vuoden sisällä matalemmaksi ja tummemmaksi muuttuneen äänen lausuen viimein, mutta sen sijaan että kuopus olisi käyttänyt karkeasti yleiskieltä, päättikin hän edes sen yhden kerran käyttää vapaaehtoisesti tuttuun tapaan isänsä keskustelukieltä kasvatuskodissa. Arabiaa. Hopeisen katseen, joka oli identtinen isäänsä verrattaessa kääntyen ylös lattiaa pitkin kohti miestä, joka edelleen jaksoi esittää omaa pikku kulissiaan ylempiarvoisena.
Käden ojentautuen sen verran eteenpäin että välimatka kaksikon välillä ei mennyt umpeen ja siltikin se riittäisi toiselle ottamaan tuon yksinkertaisen lapun itselleen tarkasteltavaksi mikäli tuo edes yrittäisi nähdä vaivan. "... Luulet edelleen että onnistut huijaamaan naurettavalla käytökselläsi ja virneelläsi, vaikka todellisuudessa et onnistu edes huijaamaan minua siltä että kärsit. Miksi siis jatkat itsesi kiduttamista, Anubis, vaikka voit tehdä tästä meille kaikille huomattavasti helpompaa?" Pienen hymyn kohoten silloin kasvoille, vaikka se ei kohonnut silmiin asti, niiden jääden etäisiksi ja kylmäksi, aivan kuin tämän sielu olisi syöty jo kauan aikaa sitten, päästämättä tunteita millään tavoin esille.

Kirjeen vaihtaessa omistajaa, laskeutui käsi takaisin laukulle ja nostaen sitä varoen jälleen olalle paremmin "... mutta toki, jos haluat jatkaa edelleen leikkiäsi, ymmärrät varmasti että tämä oli tässä. Annan ihmisille vain yhden mahdollisuuden. Jos et vieläkään monen vuoden jälkeen ymmärrä sitä, miksi hemmetissä olen edes yrittänyt etsiä sinua takaisin käsiini..."

Tuohon hetkeen asti nuorempi mies oli ymmärtänyt toimia teoissaan ja sanoissaan varovaisesti. Kuunnellut ja tarkkaillut ympäristöään myös yhtä paljon. Vieraalle kaadetun konjakkilasin odottaen vieläkin pöydän reunalla, jonka hiottu ja lakattu pinta heijasti aavistuksen ikkunoista loistavaa valoa, joka alkoi muuttumaan koko ajan enemmän ja enemmän oranssin vivahteisemmaksi mitä enemmän päivä valui iltaa kohden. Anubiksen viimeisimmät sanat olisivat voineet saada keskustelukumppanin takeltelemaan ja kiemurtelemaan tilanteessa, joka oli muuttunut koko ajan epämukavampaan suuntaan, mitä enemmän aikaa kymmenestä minuutista kului.

Hopeisen katseen laskeutuen viimein katsomaan tuota monen monta kertaa rypistynyttä kirjettä, jonka nuorempi oli antanut vanhemman luettavaksi. Kirjeen sinettinä koristaen salaseuran symboli – tuo sama merkki, joka sinäkin hetkenä näkyi kaksikon takana suurena kuvana ikkunassa. Hiljaisen, paljoakaan kertovan hymähdyksen kohottautuen vanhemman miehen keuhkoista samalla kun kirjettä pitelevä käsi laskeutui rennommin alaspäin ja hopeiset silmät suuntautuivat takaisin nuorempaan mieheen, joka oli jäänyt seisomaan ikkunoiden eteen. Nuoremman käyttäen lähes melkein juuri niitä samoja sanoja, joita Anubis oli käyttänyt kaksi vuotta sitten.
”Tiedät siis minusta myös sen että luotan ihmisiin vain kerran. Älä anna minun tehdä tässä kohdin virhettä suhteesi.”
Virne ja jokerikasvoisuus olivat kadonneet Anubiksen kasvoilta ja olemuksesta. Äänenpainon muuttuen takaisin tummaksi ja rauhalliseksi - juuri sellaiseksi mikä sai ihmiset kuuntelemaan väkisinkin vaikka nämä eivät sitä tiedostaneetkaan.
”Esitin sinulle kysymyksen.”
Kirjeen päätyen lasketuksi konjakkilasin päälle. Mitään tapahtumatta aluksi kunnes yhtäkkiä muste alkoi leviämään paperilla yhtenäiseksi sotkuksi – ettei sitä lopulta voinut enää lukea selkeästi. Anubiksen pitäen koko tuon ajan silmällä Siniä, joka oli kääntynyt uudelleen katsomaan ikkunaa ja sen takana avautuvaa näkymää. Sellaisen kuvan näkymä antoi, mutta Anubis kyllä tiesi nuoremman tarkkailevan ympäristöään koko ajan. Silti sekään ei vielä riittänyt vanhemmalle. Nuorempi oli kyllä jo todistanut taitonsa ensi minuuteista lähtien, mutta siltikään se ei ollut riittänyt tekemään lopullista vaikutusta – ei edes silloin kun Sin oli peilannut Anubiksen sanat tälle takaisin. Osoittanut sanoillaan näkevänsä jopa vanhemman ulkokuoren taakse. Ei, se ei riittänyt.

Yli parivuotta sitten tuo samanlainen kysymys oli esitetty Chadille, joka oli oppinut katsomaan väkivaltaa silmästä silmään palkkasotilaana ollessaan. Taustansa puolesta Chadillä ei siis puuttunut todellakaan rohkeutta tarttua aseeseen ja riistää toiselta ihmiseltä henkeä – jos tilanne kärjistyisi niin pahaksi. Vanhemman kysymykseen tämä oli kuitenkin vilpittömästi vastannut:
”Haluan oppia näkemään uudelleen.”

Vanhempien identtisien silmien seuraten nuorimmaisen lapsensa ojentamaa kirjettä, joka omalla tavallaan kertoi kyllä enemmän kuin tuhat sanaa ja siltikin nuoremman sanoille ei suotu selittäviä lauseita tuolle kirjeelle, eikä oikeastaan tämä ollut tuonut loppujen lopuksi edes ilmi haluavansa kuulla. Hän tiesi kyllä miksi olisi siellä ja miten tilanne voisi pahimmassa tapauksessa kärjistyä mikäli yksikin erhe väärään suuntaan tulisi tehtyä.
Hiljaisuus oli laskeutunut tuohon isoon, johtajan huoneeseen jossa kaikin päällisin puolin ei ulkopuolisen silmin näyttänyt olevan käteen muuta mutta sekin oli vain oma silmän lumeensa. Silmiä olisi kaikkialla, sielläkin missä niitä vähiten odotti. Sin jos kukaan tiesi sen aivan liian hyvin nimimerkillä kokemusta oli.
Katseet olivat silloin jo kääntyneet pois toisistaan, mutta sivusilmällä pystyi Sin huomaamaan isänsä hyvin ärsyttävänä pysyneen virneen katoavan hitaasti olemattomaksi kunnes se oli jälleen tuttu rauhallinen itsensä, joka ei koskaan paljastanut sen enempää kuin oli tarpeen. Jos sitäkään.
Vanhimman todeten kysyneensä kysymyksen johon halusi vastauksen, tunsi jo tuo paljon kuolemaa ja taisteluja nähnyt nuori sotilas alkavansa miettimään tarkoin sanojaan vaikkakin ei voinut estää pienen pientä hymyä nousemasta huulien kuivalle pinnalle, silmien katsoessa sen hetken aikaa mitään sanomattamana tyhjyyteen eteensä.

Mitäkö hän halusi?
Kysymyksen ollen yksinkertainen, johon oli annettu vapaat kädet sotilaan omaksi päätettäväksi, ja silti jokaisella sanalla ja teolla oli lopputuloksensa tuossa pienessä leikissä joka oli aloitettu jo kirjeen lähettämisestä alkaen. Ja tuohon hetkeen se tulisi pian päättymään. Hymyn, joka ei enään ollut lapsellinen, leikkisä eikä virnuileva mitä se oli ollut vielä kaksi vuotta taaksepäin, vaan sitäkin enemmän surumielinen. Hän tiesi tasantarkkaan mitä halusi ja silti hän ei osannut luoda niistä ymmärrettävää kokonaisuutta edes itselleen lausutuksi ääneen. Hopeisen silmien, jotka korostuivat suurista ikkonoista pääsevästä auringonvalosta sulkeutuen hetkeksi, käden nostaen laukku uudemman kerran "... Haluan tuntea olevani elossa. Hengittää jälleen."
Silmien avautuen hitaasti lauseen jälkeen, ja kohdistuivat pienen välimatkan päästä toisiinsa merkittävästi, vaikka Sin ei voinut olla varma ymmärtäisikö Anubis häntä enään edes yhtään. Koputuksen kuuluessa tuolloin ovelta, kääntyi pää sen verran olan ylitse kohdatakseen oven takaa ilmestyvän naisen toteavan kymmenen minuuttia menneen. Pään tehden suostuvan liikkeen, sillä sopimus oli sopimus joista he olivat päättäneet kummatkin osansa niinkuin pitikin sen lyhyen kymmenen minuutin aikana. Naisen vain avaten huuliaan sen verran että olisi pyytänyt miestä seuraamaan jälleen perässä mutta tuon jääden siinä kohden hitaammaksi, sotilaan kääntyen jo tuolloin kannoillaan kohti ovea "Toivottavasti en hukannut kallista aikaanne." Nuoremman äänen todeten vielä viimeisen kerran ollessaan jo melkein astumassa ovesta ulos kynnyksen ylitse sihteerikön odottaessa kiltisti ovella.

Täysin identtisten silmien kohdatessa toisensa tuon hyvin mitättömän hetken ajan – tiesi Anubis jo silloin kuka Sin todellisuudessa oli. Mitä tuo paljon nuorempi mies vanhemmalle merkitsi. Kahden vuoden aikana muistot olivat palautuneet hajanaisina paloina sieltä täältä, mutta kun Pandora oli kertonut Anubikselle tämän olevan isä – oli hän pakottanut itseään muistamaan vaikka se olikin ollut kovan työn takana tuohon päivään asti kunnes ylemmän kohtalon johdattamana perheenjäsenet saivat nähdä viimein toisensa kasvotusten. Muistinmenetystä tai ei, isä kyllä tunnisti lapsensa sitten vaikka sysimustan pimeyden halki.

Anubiksen lakaten nojaamasta kirjoituspöytään ja siirtyen kiireettömästi kookkaan kirjahyllyn luokse, josta sormet hakivat tietynlaisen kirjan otteeseensa. Etu- ja keskisormen kallistaen kirjaa aavistuksen taaksepäin, jolloin se sai seinän sisään rakennetun koneiston liikkeelle.
”Luulin, että tulit hakemaan vastauksia…”
Katseen kääntymättä vilkaisemaan olan ylitse vaikka tuohon tilanteeseen se olisi sopinut. Vanhemman odottaen kärsivällisesti salaoven aukeamista kokonaan ennen kuin jatkoi aloittamaansa lausetta.
”…mutta annan myös ihmisille tilaisuuden muuttaa mieltään.”
Tokihan se jäisi ylemmän voiman päätettäväksi mitä tulisi tapahtumaan kynnyksen toisella puolella – jos nuorempi mies päättäisi lähteä kaikesta näkemästään huolimatta. Anubiksen vilkaisten sihteerikkö naista kerran – tuon yhden pienen katsekontaktin riittäen kertomaan toiselle mitä tämän olisi tehtävä – jos nuorempi päättäisi lähteä rakennuksesta.

Enempää alkamatta selittämään sanojensa merkitystä – astui vanhempi sysimustaan salakäytävään, jossa spiraalimuodostelmaiset portaat veisivät alas rakennuksen alapuolelle. Anubis oli itse niin monen monta kertaa mennyt kyseisen reitin – ettei tämä tarvinnut enää valoa muistuttamaan mihin jokainen askel olisi laitettava. Portaiden viimeisimmän askeleen jälkeen johti kapea käytävä suoraan eteenpäin oviaukolle, jonka takana avautui suuri halli, joka toi mieleen kirkon katakombin suurennetussa koossa. Tilassa olevien kääntyen hetkeksi vilkaisemaan vanhinta, joka kehotti jatkamaan kesken jäänyttä. Ryhmäläisten jatkaen pöydälle levitettyjen papereiden tutkimista – yhden näistä seuraten katseellaan Anubista, joka myös liittyi muiden seuraan.
”Taidamme odottaa häntä vielä?”
Kysymyksen saaden hopeiset silmät kohoamaan irti papereista ja kohdistumaan pöydän ylitse ryhmän toisiksi vanhimpaan mieheen, jonka kasvon piirteistä jäi ensimmäisenä mieleen vasemman puoleinen sokea silmä.
”Hän tulee kyllä. Minä luotan siihen.”
Anubiksen tarvitsematta jatkaa lausettaan – sillä jokainen pöydän ääressä kyllä tiesi minkä riskin vanhin oli ottanut paljastaessaan alokkaalle yhtiön todellisen tarkoituksen aikaisemmin kuin yleensä. Kaikki ne ulkopuoliset jotka tiesivät liikaa vaiennettiin… lopullisesti.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:15

Sinin ollen viittä vaille valmis astumaan jo oven kynnyksen ylitse, tietäen että mikäli tilanne ei etenisi: odottaisi häntä hyvin piankin kohtalo joka suotiin kaikille ketkä eivät täyttäneet kokelaan odotuksia. Oikean puoleinen jalka oli jo kerennyt nousemaan ilmasta ja vain hipaisemaan lattiaa sihteerikön ohitse, joka valmistautui toimittamaan tilanteen loppuun parhaansa mukaisesti, mutta kun vanhemmalle miehelle kuuluva rauhallinen ääni lausuikin oman toteamuksensa ennenkuin Sin olisi kerennyt tekemään ehkä elämänsä virheen, - onnistui tuo yksi lause saamaan koko kehon jännittymään uudelleen ja aidon kysyvän ilmeen kääntymään olan ylitse vanhempaansa kohti joka oli siirtynyt tuona aikana kirjahyllykön luokse, joka oli alkanut hitaasti paljastamaan todellisuutta taaksensa.
Jalan vetäytyen automaattisesti takaisin huoneen puolelle, silmäparin seuraten tarkkaavaisena kuinka hyllykkö oli siirtynyt viimein kokonaan tieltä, näyttäen pimeän sisuksensa johon myöskin Anubis pian katosi, jättäen jälleen esikoisensa kahden päätöksen välille joka päättäisi pelin kulun siitä eteenpäin.

Pään kääntyen sen verran että se sai vilkaistuksi sihteerikköä joka pysytteli edelleenkin kauniin maskinsa takana, vaikka tiesi nuorimman nähneen tuon taakse jo ensihetkestä eteenpäin, tuon pidellen käsiään selän takana odottavasti sen hetken ajan, jo niinkin pitkän ajan verran ettei kumpikaan heistä enään kuullut edes pimeyteen kadonneen vanhimman askeleita millään tavoin.
Käden joka oli asettautunut viime hetkillä raskaan näköisen laukun hihnalle lähelle olkapäätä, laskeutuen hitaasti takaisin rennoksi kehon sivulle toisen käden tavoin, huulien välistä kuuluen väkisinkin raskaus huokaus joka oli selvä väsymyksen merkki noihin valintoihin joista kukin oli kuitenkin aivan yhtä tärkeä elämän kannalta.

Kuluen minuutti. Toinenkin. Pian oli kulunut jo yli viisi minuuttia siitä kun viimeiset sanat oli lausuttu noille muille salaseuralaisille, joista kukin kuitenkin hoiti vain töitään tuossa isossa tilassa, ja silti kukin pystyi tuntemaan hitaasti kuinka usko sotilaan liittymisestä alkoi hupenemaan jokaisen kuluneen sekunnin ja vaihtuneen minuutin myötä epäilykseksi ja lopuksi: luovutukseksi.
Pimeyden halki kaikuen kuitenkin lopulta yksi ääni joka kertoi pimeyden halki johtaneen oven sulkeutuneen perässä, jättäen silti vain tyhjyyden jälkeensä, mistään kuulumatta pienintäkään ääntä tai askelta joka olisi kertonut jonkun todellisuudessa astuneen käytävään edes uteliaisuuttaan tai varomattomuuttaan. Ei haparoivia askeleita kun jalat yrittivät löytää tukevaa kohtaa rappusista jotka lähes peittyivät näkymättömiin, ei elonmerkkiä ihmisistä joka olisi liikkunut selvästi pimeyden turvin kohti päämäärää. Pelkkä tyhjyys.
Yhden salamurhaajista, joka ei kuulunut edes vanhimpiin, kohottaen katsettaan irti sen verran töistään kohdatakseen tuon kunnioitusta herättävän hopeakatseisen miehen joka oli vielä hetki sitten lausunut olevansa varma tulokkaan päätöksestä, vaikka jokainen siinä tilassa kyllä tiesi - ettei kuka vain päässyt edes noin pitkälle pelkällä "haastattelulla" jolla puntaroitiin kokelaan sopivuutta heidän riveihinsä. "Ilmeisesti hän teki valintansa elämänpolulla." Tuon samaisen miehen todeten teksasilaisella aksentilla mitään sanomattomasti, sillä tuo oli arkipäivää heille. Ihmiset asetetaan joka päivä valintojen eteen, joista kukin määrää yksilöllisesti oman polkunsa: ne ketkä valitsevat tietyissä tilanteissa viisaammin saivat pitkitettyä ikäänsä sen verran kuin jumalat sen näille soivat, mutta ne ketkä eivät ymmärtäneet omaa parastaan helpotettiin näiden kohtalo heidän käsiensä kautta. Niinkuin ilmeisesti tässäkin tapauksessa oli käynyt.

Tuon toiseksi vanhimman, joka poikkesi sokealla silmällään, kääntäen paheksuvan katseensa nuorimmaiseen joka ei ollut ymmärtänyt tukita suutansa jälleen kerran ajoissa tai edes miettinyt sanojaan, mutta sen yhden katseen riittäen tuolle miehelle, joka käänsi nopeasti katseensa takaisin töihin ja hiljeni kerrankin elämässään suun soittamisen sijasta.
Mutta valitettavasti, sekään ei poistanut sitä faktaa jonka nuorimmainen oli onnistunut tuomaan kommentillaan yksinkertaisuudessaan esille. Miehen huokaisten ja kääntäen katseensa vanhimpaan uudemman kerran, huulien avautuen jo lausumaan jotain salaseuran tapoihin sopivaa kiertelevästi ja ympäripyöreästi jotain ettei aina voinut voittaa, mutta kun katse näkyvä silmä kääntyi tuohon päin, tapahtui jotain. Käytävä, joka kaikessa salaperäisyydessään ei suonut kenellekään armoa heikolla näkökentällään, piilottaen lähes melkein pelkän valon allensa, - vannoi mieli sen hetken ajan vain toisenkin silmän näkökentän vain huononevan iän myötä, tämän jo nauraen ajatuksissaan mutta valitettavasti, mitä kauemmin katse antoi lipua oven suulla alkoivat silmät erottamaan ihmismäisiä piirteitä, - joista kuitenkin yli kuudenkymmenen ikäluokan ylittänyt mies olisi voinut vaikka vannoa tuon nuoren miehen sulautuvan yhteen pimeyden kanssa, vaikka jopa salaseuralaiselle se olisi pelkkä mahdottomuus täydellisyydessään.

Käsien lopettaen työskentelyn kokonaan ja lihaksien jäykistyen samantien katsoessaan hämmentyneenä tuota nuorta sotilasta, joka ulkonäöllisesti oli kuin peilikuva Anubiksesta, jotka seisoivat muutaman metrin päästä toisistaan vastakkain.
Hiljaisuuden ollen jälleen isän ja pojan välillä, joista toinen oli pukeutunut lähes parhaimpiinsa ja toisesta taas näki tämän poistuneen ripeästi sota-alueelta merijalkaväelle kuuluvasta rennommasta asuvalinnasta päätellen, antoi Sin lopulta edes sen pienen hymyn kohota kasvoilleen sen hetken ajaksi katsoessaan vanhempaansa jonka kaikki lapset (paitsi Zay ja Sin) olivat olettaneet menehtyneen kaksi vuotta sitten takaperin. Aivan niinkuin silloin kun vanhempi oli onnistunut löytämään vuorostaan lapsensa seitsemän vuoden kadoksissa olemisen jälkeen Irlannin maaperältä. Tuolloin Sin oli ollut huonossa kunnossa, eikä ollut aluksi meinannut tunnistaa Anubista jonka hän oli tavannut viimeksi hyvin nuorena lapsena, mutta tunnistettuaan huumetokkurastaan huolimatta oli tämä kuiskannut tosen korvaan ennen nukahtamista. "Löysin sinut." Tuon lyhyen lauseen tullen todetuksi ranskan kielellä, Sinin omalla äidinkielellä jota kuitenkin Anubiskin oli ymmärtänyt aikoinaan, sillä kuopus halusi pitää sen olemattoman lauseen vain kaksikon välillä vaikka tilassa olikin selvästi muitakin heidän lisäkseen.

Päällisin puolin Anubis näytti lukevan papereita lävitse ja niin tämä sitä yrittikin, mutta mitä enemmän silmät selasivat pienellä fontilla tulostettua tekstiä – oli vanhimman pakko myöntää itselleen - ettei tulisi saamaan teksteistä mitään selvää ilman lukulasien apua. Tuo oli se ensimmäinen selitys, joka toimitti oivallisesti tekosyyn virkaa sille todelliselle syylle, joka häiritsi keskittymistä itsepintaisesti vaikka vuosia koulittu mieli yrittää vaientaa sen. Ryhmän jäsenen, joka käytti yleiskielen ja Teksasin kielen sekoitusta, ääneen lausuman toteamuksen osuen pelottavan lähelle maalia; pelkoa, jossa isä pelkäsi lapsensa tekevän väärän päätöksen ja josta toinen joutuisi maksamaan kovemman hinnan kuin oli edes ajatellut.
Osuvista sanoista huolimatta Anubis sai voimaa kohottaa kättänsä ja tekemään sillä pienen eleen, joka tarkoitti – ettei miehen sanat olleet aiheettomia ja ne annettaisiin anteeksi. Anubiksen tyynestä ulkopinnasta huolimatta toinen ryhmän jäsenistä, joka oli puhutellut vanhinta aikaisemmin, ehtien silti näkemään eleistä huolestuneisuuden, joka kaiversi sisintä minuutti minuutilta enemmän. Ehkä juuri tuo huomio sai toisiksi vanhimman miehen yrittämään sanomaan jotakin tilanteeseen sopivaa, mutta ennen kuin sanoja ehdittiin lausumaan ääneen – laskeutui odottava ja painostava hiljaisuus koko tilaan, jossa kaikki olijat kohottivat/käänsivät katseensa automaattisesti oviaukolle, jonne Sin ilmestyi lopulta pimeyden keskeltä.

Anubiksen kohottaen katseensa viimeisimpänä. Hopeisten silmien katsoen suoraan kohti nuorempaa miestä, joka oli pysähtynyt parin askeleen päähän oviaukosta, joka tarpeen vaatiessa kävisi pakoreitistä – jos päätös osoittautuisi virheeksi. Käden laskien paperit takaisin pöydälle. Askeleista syntyvän äänen kuulostaen lähes melkein voimakkaalle kun tilassa kukaan muu ei päästänyt ääntäkään. Anubiksen pysähtyen Sinin eteen parin askeleen päähän. Isän tekemättä aluksi mitään, katsoen vain lastansa kuin olisi kyennyt lukemaan toista avoimen kirjan tavoin pelkällä katseellaan. Muiden tilassa olevien salaseuralaisten alkaen myös kokoontumaan hiljalleen vanhimman taakse, levittäytyen puolikaaren muotoon. Tuon yhden ainoan hetken Sinin nähden edessään osan uudensalaseuran jäsenistä. Näitä oli vain kourallinen, mutta näistä hohkaava taisteluaura oli sitäkin voimakkaampi.

Anubiksen tehden ensimmäisen liikkeen, tämän astuen välimatkan kiireettömästi umpeen ja kohottaen käsivartensa Sinin ympärille halaukseen. Toisen kämmenistä hautautuen takaraivon hiuksiin, jotka tuntuivat identtisen karheille Anubiksen omiin verrattuna. Sinin ollessa lapsi – oli Anubis aina laskenut leukansa tämän päälaelle halauksen aikana, mutta nyt kun he kumpikin olivat samanpituiset, tyytyi Anubis pelkkään halaukseen vaikka olisikin halunnut osoittaa toiselle enemmän isällistä rakkautta, kertoa sanattomasti kuinka paljon vanhempi oli kaivannut lastansa ja pelännyt tämän puolesta joka ikinen päivä.
”Tervetuloa kotiin, Sin.”
Tumman äänen lausuen asteen hiljaisemmin ranskan kielellä vaikka se ei ollut niin soljuvaa kuin joskus aikaisemmin, mutta silti tuosta pienestä seikasta huolimatta Anubis ymmärsi ja puhui kyseistä kieltä.
Muiden salaseuralaisten ristien kyynärvartensa rintakehän eteen ja kumartaen puoliksi uudelle tulokkaalle, jonka vielä pitäisi käydä tulevaisuudessa salaseuran rituaali liittyäkseen lopullisesti veljiensä ja sisarustensa seuraan. Ensimmäinen vaihe oli kuitenkin suoritettu ja se oli saada vanhimman armahdus eloon jäämisestä.

Vanhemman ja lapsen nähden toisensa ensimmäisen kerran estottomasti silmästä silmään näiden ollessa vastakkain, ei kumpikaan silti näyttänyt aluksi tekevän pienintäkään liikettä ennenkuin vasta nämä muut salaseuran jäsenet olivat löytäneet tiensä vanhimmasta hieman taakse pieneen puolikaareen, kunkin näistä kohdistaen omat silmänsä tähän nuorimmaiseen tulokkaaseen jolla ei ikää ollut juurikaan ollenkaan muihin verrattaessa, mutta silti tämä oli onnistunut vakuuttamaan Anubiksen kymmenen minuutin aikana. Ajan näyttäen siitä eteenpäin mitä tuosta nuoresta miehestä tulis pitävän, mutta sitä ennen tuo olisi samalla lähtöviivalla kuin kuka tahansa muukin heistä ilman erikoiskohteluita vaikka Sinille oltiinkin suotu jo tässä vaiheessa kun tämä oli astunut salaovesta sisään.

Isän ollen ensimmäinen joka teki liikkeensä kaapatessaan kuopuksensa halaukseen, kietoutuivat kädet kehon ympärille voimakkaasti, kuin kumpikin olisi halunnut varmistaa ettei kumpikaan heistä katoaisi enään otteesta. Viimeksi kun kaksikko oli nähnyt toisensa, Sin oli käynyt lähellä kuolemaa vaikka olikin selvennyt koitoksesta Alban, Azran sekä vanhan parantajan avulla vaikka kokemus olikin jättänyt kehoon uudet arvet jotka muistuttaisivat joka päivä ja kyseenalaistamaan nuoren sotilaan hengissä olemisen. Anubiksen taas oli oletettu kuolleen haaksirikossa, mutta kun Zay olikin selviytynyt oli kuopus ainakin tuolloin tiennyt todellisuuden vaikka isänsä löytäminen olikin ollut yllättävän vaikeaa.
Kömpelön ranskankielen lausuen hiljaa Sinin korvaan tervetulon takaisin kotiin, hymyili tämä nuorempi huvittuneesti kuulemallaan karkeasta versiosta kielestä, jota vielä muutamia vuosia taaksepäin mies oli puhunut lähes yhtä hyvin kuin hän ja Evey "Ranskasi kuulostaa entistä kamalemmalta" Hiljaisen äänen todeten huvittuneesti isälleen totuudenmukaisesti, ennenkuin kaksikko viimein suostui erkaantumaan toisistaan, hopeisen katseen nähden tuon pienen osan salamurhaajista jotka olivat tulleet tervehtimään uusinta jäsentä, ja sitten näiden taakse jatkuvaa suurta tilaa, joka oli kaikkea muuta kuin yrityksen moderni ulkomuoto oli antanut ilmi. Hiljaisuuden seuraten perässä vielä hetken aikaa, ennenkuin huulet raottuivat sen verran että hän saisi kysyttyä kysymyksen: mitä siitä eteenpäin? Hän oli päässyt ensimmäisen osion läpi. Mitä siis seuraavaksi? Arvatenkin häntä tultaisiin testaamaan vielä useita kertoja tuonkin hetken jälkeen, mutta tapahtuisiko sitä ennen mitään? "Mitä nyt tapahtuu? Lähdenkö takaisin sotatantereelle ja odotan jonkinlaista yhteyden ottoa?" Katseen siirtyen jälleen tuohon pieneen ryhmään jotka olivat pysyneet sen ajan taka-alalla, käyden näistä jokaisen lävitse ennenkuin se kohdistettiin jälleen mieheen, joka ehkä soisi vastauksen.

Suunnilleen noin kuukausi oli kulunut siitä päivästä kun Sin oli löytänyt Anubiksen ja saanut tältä siunauksen liittyä uuden salaseuran riveihin vaikka ei vielä saisikaan lopullista tunnusta. Sitä viimeisintä rituaalia, jonka jälkeen Sin oli oikeutettu kantamaan salaseuran symbolia ihollaan sekä vaatteissaan ja aseissaan jos tämä niin haluaisi. Tuon menneen kuukauden aikana olisi voinut luulla, että Anubis olisi pitänyt Sinin lähettyvillään ja vetänyt tämän totaalisesti pois taistelukentiltä sekä sotilaana olemisesta, mutta tämä oli valinnut tehdä toisin. Niin sydäntä lohduttavalle kuin tuo ensimmäinen vaihtoehto olisikin ollut – se olisi kuitenkin herättänyt liian paljon kysymyksiä liian nopealla aikavälillä, joten Anubis oli käskenyt Siniä palaamaan takaisin armeijan riveihin ja toimimaan edelleen päälliköidensä käskyjen mukaan. Sin oli saanut saman käskyn kuin muutkin salaseuralaiset; ”Piiloudu näkyville.”
Anubiksen toivoen lapsensa palaavan takaisin vasta vuoden lopussa ja silloin tämän ei enää toivottaisi lähtevän armeijaan uudelleen vaan jäämään ”töihin” yhtiöön, jolloin Anubis alkaisi opettaa Siniä sata ja yksi prosenttisesti. Tarkoituksenaan tehdä nuoremmasta seuraajansa kun sen aika joskus koittaisi.

Alba seisoi koko vartalo peilin edessä ja katsoi kuvajaistaan yhtä ilmeettömänä kuin posliininukke, joka istui lelukaupan hyllyllä, juuri siellä taivaan portin korkeudessa jonne pienten lasten kätöset eivät yltäisi. Pienenkin liikahduksen saaden ihon tuntemaan itseään vasten silkkisen kankaan, jolla koko musta iltamekko oli ommeltu. Kankaan rajan alkaen olkaimettomana rintojen yläpuolelta ja loppuen viekoittelevasti säärien puoleen väliin. Sataanseitsemäänkymmeneen senttiin antaen lisäkorkeutta verenpunaiset korkokengät, jotka pakottivat seisomaan lähes kokonaan päkiöiden päällä. Vasemman käden, joka oli pidellyt tummanruskeita hiuksia demonstroivasti nutturassa takaraivon korkeudella päästäen nyt hiukset valahtamaan avonaisena hartioiden päälle laajaksi valtamereksi, joista osa valui etupuolelle ja suurin osa yläselälle. Niin hauskalle kuin se kuulostikin; tunsi Alba itsensä enemmän kotoisaksi yksinkertaisissa vaatteissaan työskennellessään klinikalla kuin nyt kalliissa vaatteissa idyllisessä hotellihuoneessa, jonka sisustus toi mieleen kartanon kuin tavanomaisen majoitushuoneen kaupungissa. Sirojen sormien kulkeutuen useaan kertaan epäröiden pöydällä lepäävälle rasialle, jonka sisältä nostettiin esiin kaulakoru, joka oli rakennettu useista timanteista ja ne yhdessä toivat mieleen taivaan kirkkaimmat tähdet, jotka loistivat kuun armosta. Vähän yli viikko sitten Alba oli lähtenyt Chadin luota saadessaan kirjeen, joka oli saanut tämän nuoren naisen vakaan elämän kerralla pois raiteiltaan. Viestin sisältämät sanat olivat pakottaneet naisen uudelleen liikkeelle, mutta ei palaamaan takaisin kotimaahansa vaan täysin tuntemattomaan, jonka sisimpään yksinäinen sielu pelkäsi katoavansa.
Timanttikaulakorun päätyen lopulta nostetuksi sirolle kaulalle ja sen pienen lukon naksahtaen kiinni – vierähti suolainen kyynel kalvenneille poskille ja tipahtaen pienen pieninä pisaroina käsille, jotka laskeutuivat kohentamaan vaatteen ryhtiä vielä viimeisen kerran. Asteen pidemmän uloshenkäyksen kuuluen värisevänä tummanpunaisiksi maalattujen huulten lomasta. Huulten, joille yritettiin kohottaa hymy vaikka sisin itki. Hän ei ollut loppujen lopuksi sen erilaisempi kuin muutkaan… vain yksi näyttelijä muiden joukossa isossa näytelmässä, jonka loppu oli kirjoitettu päättyneeksi verisin kirjaimin.

Sen sijaan että Sin olisi saanut jättää sodan samantien kauas taaksensa, oli tämä sen sijaan käsketty palata takaisin tuohon maahan jossa kuolema seurasi pieninkin kehon käännöksen takana, odottaen vain seuraavaa vihollisen hyökkäystä mikä voisi päätyä kenen tahansa viimeiseksi hengen vedoksi. Mutta toisaalta, miten muka se tulisi eroamaan mitenkään siitä mikä hänestä tulisi vuoden lopussa?
Vaikka salaseuralaisia olikin vain kourallinen, joista jokainen piiloutui käskyn mukaisesti silmien eteen sen sijaan että vanhan salaseuran tavoin piiloutuisivat varjoihin tumman vaatekerransa kanssa, joka piilottaisi pienenkin tunteen pilkahduksen allensa mikäli sellainen tilanne tulisi. Mutta sekin oli muuttunut Zayn otettua tuokin alue haltuunsa. He kaikki, jotka tiedostivat edes jotain kahden salaseuran olemassa olosta, tiesivät tasan tarkkaan mitä oli tekeillä vaikka jokainen myös tiedosti että se kaikki olisi vasta alkua.

Aurinko porotti päivästä toiseen nimenomaan tuolla alueella, jossa ei satanut lähes koskaan, ja silloinkin vain hyvin lyhyen ajan. Kokemattomimmat valittelivat päivästä toiseen tuosta kyseisestä yksityiskohdasta ja olivat nimenomaan peloissaan juuri siitä minkä he kaikki tiedostivat itsekin: vihollinen pystyi halutessaan hyökkäämään häikäilemättömissä mistä vain armoa tuntematta - niinkuin hekin olivat tehneet. Alokkaasta kirineemmät ja kokeneemmat pysyivät aina hiljaa ja rauhallisina, vaikka todellisuudessa näiden omat tuntemukset eivät juurikaan eronneet nuorimmaisten omista. Silti tämä nuori sotilas, joka ulkonäöllisesti olisi kuulunut aloittelijoiden joukkoon, mutta se mikä piiloutui kokemattoman ulkonäön taakse oli aivan jotain muuta. Joku ylemmältä oli ilmeisesti huomannut tuon jo varhain ja näin mahdollistanut nuoremman ylenemisen, vaikka todellisuudessa tätä testattiin joka päivä.

Aurinko saattoi ehkä porottaa päivästä toiseen tuolla kyseisellä alueella, mutta muualla päin Eurooppaa teki selvä talvi jo tulojaan vaikka ensilunta ei oltu vielä kuukaudenkaan jälkeen suotu maahan. Mutta ilman viileneminen kertoi itsestään jo että tulossa olisi kylmä talvi.
Vuoden lopun lähentyen hitaasti, oli Alba lähtenyt viikko takaperin takaisin omille teillensä autettuaan Chadin takaisin suunnilleen elävien kirjoihin vaikkakin jälleen kerran uuden lääkejuoman voimin joka oikeastaan piti tuon kaikki terveyden takaavat toiminnot yllä. Azra puolestaan oli jäänyt vielä Saksaan nimenomaan katsomaan miten lääkejuoma alkaisi toimimaan ja hätätapauksessa kutsumaan Alban sitten vaikka takaisin jos se sen vaatisi ilman nuorempansa mielipidettä.
Kellertävän katseen, joka oli jälleen piilotettu visusti piilotettu linssien taakse huomiota herättämästä vaikka tämä ei ollutkaan astellut kovinkaan edes kylällä muuten kuin hakemassa ruokaa tai muuta tärkeää mitä vaadittiin kodin yllässä pitoon, vaikka Azra tiedostikin ettei välttämättä tulisi pysymään enään kauaa Chadin luona. He molemmat tiesivät sen.

Ruoan kiehuessa omaa tahtiaan vanhalla hellalla, joka poikkesi kaikilla tavoin nykyaikaisista, takan lämmittäessä taloa olohuoneesta käsin, niinkuin se oli tehnyt aina illan tullen sen jälkeen kun aurinko oli laskenut metsikön taakse, saaden ympäristön näyttämään entistä tummemmalta ja omalla tavallaan jopa rauhallisemmalta vaikka ulkona liikkuivat myös muutkin metsän asukkaat kuin pelkästään Chad ja hän.
Solakoiden sormien, jotka tuntuivat illasta aina asteen kylmemmiltä säätäen hellan asteita pienemmälle, varoen ettei ruoka olisi palanut sillä välin kun täytyi hakea puuvajasta lisää puita illan ajaksi jotta takka jaksaisi pitää taloa edes yön ylitse lämpimänä.
Eteisestä löytyen kengät jalkaan, mutta kun nainen olisi astunut ulos tehdäkseen tehtävän loppuun, keskeytyikin liike äkisti kun oven ikkuna heijasti hetken ajan tämän kuvajaisen, joka oli muuttunut nuoresta tytöstä naiseksi, joka kuitenkin joutui piiloutumaan vielä kahden vuodenkin jälkeen valheen taakse sen vuoksi mitä aavikkokaupungissa oli tapahtunut. Azran tiedostaen itsekin ettei ehkä koskaan voisi palata siihen mitä hänen verilinjansa edusti, ja että hänet oli pakotettu kirjaimellisesti maan alle piiloon. Mutta entä jos niin ei olisi tapahtunut? Hän oli nyt yli kahdenkymmenen, joten mikäli kaikki olisi mennyt sääntöjen mukaan, olisi hän sillä hetkellä vielä kuningatar, vaimo ja mahdollisesti vielä jonkin lapsen äiti, sillä perinteet pakottittavat kuningattaren hankkimaan jälkikasvun ja perheen viimeistään kahdenkymmenen ikäluokassa.
Azra näytti joka päivä kaiken olevan hyvin, vaikka todellisuudessa joka kerta kun hän edes katsoi peiliin tuntui tästä kuin se henkilö joka aina katsoi takaisin pystyi nainen tuntemaan joka kerta kuinka kuvajainen ilkkui tälle, naisen tunnistamatta välillä enään edes kuvajaistaan omakseen.

Mustan mekon viimeisimmänkin rypyn päätyen silotetuksi – vastasi peilikuvasta kasvot, joille oli onnistuttu kohottamaan seurapiireihin kuuluva hymy, joka ei paljastanut mitään ylimääräistä ulospäin. Hymy, joka oli yhtä kermainen kuin maailman paras karamelli, mutta todellisuudessa sen sisin oli happamampi kuin syövyttävällä hapolla.

Armeijan ajoilta jäänyt olkalaukku oli nyt nostettuna avonaisena sohvalle. Chadin kulkien pitkin kotiaan ja yrittäen ottaa mukaansa vain kaiken tarpeellisen. Kaikista ensimmäisenä hän oli pakannut laukun pohjimmaisimmaksi salaseuran vaatekokonaisuuden, jonka päälle tulevat vaatteet/tavarat peittäisivät muiden uteliailta katseilta. Chadin päällä olevien farkkujen takataskusta pilkottaen kirje, jonka tämä oli saanut kotiinsa viime vuorokauden puolella. Kirje oli kirjoitettu koneella ja omasi hyvin nykyaikaisen ulkonäön, muistuttaen enemmän työtarjousta kuin mitään muuta, mutta Chad kyllä tiesi kirjeen alkuperäisen tarkoituksen. Viesti oli ”yhtiöltä” ja se puolestaan tarkoitti, että Chadin olisi palattava toistaiseksi takaisin pääpaikalle.

Alban poistuessa hotellihuoneestaan oli tätä käytävällä odottamassa kaksi palkkasotilasta, jotka olivat pukeutuneet ylemmästä käskystä parhaimpiinsa ja mahdollisimman vähän sotilaallisen näköiseksi. Hissin viedessä kolmikon hotellin saliin – pääsi Alba heti monen ihmisen joukkoon kun metalliset ovet liukuivat auki. Kaikki kyseisessä tilassa olivat pukeutuneet iltapukuihin ja kulkivat samppanjalasi käsissään. Tilaisuuden eroamatta mitenkään ylellisistä juhlista, mutta Alba näki kaiken tuon koreuden lävitse. Hänen tuntien väkisinkin kuinka tarkkailevat silmäparit seurasivat häntä ja muita salissa olevia, ihan kaikkea. Katseen erottaessa lopulta viisihenkisen ryhmän, jotka keskustelivat keskenään hyvin virallisesti vaikka välillä teennäinen nauru kevensikin tunnelmaa ovelasti. Alban kävellen seisomaan yhden ryhmän jäsenen takavasemmalla ja lausuen mahdollisimman korullisesti:
”Toivottavasti en ole jäänyt mistään paitsi - sillä matka oli muutenkin pitkä ja epämukava.”
Käden napatessa ohikulkevalta tarjoilijalta lasin, minkä jälkeen perään suotiin tilanteeseen sopiva pinnallinen naurahdus. Edessä seisovan miehen, joka oli totta kai pukeutunut parhaimpiinsa muiden kanssa olijoiden tapaan, kääntyen kiireettömästi. Alban nähden pian edessään hyvin tutut vihreän väriset silmät, jotka saivat vieläkin halun pakenemaan kauas. Nuo silmät kuuluivat juuri sellaiselle henkilölle, joka oli menettänyt kaiken inhimillisen jo aikoja sitten – eikä pelastusta enää olisi.
”Miten voisimme aloittaa ilman sinua.”
Paljon isomman kämmenen ojentautuen kutsuvana Albaa kohti, mihin nuorempi ei voinut olla tarttumatta jos ei sitten halunnut herättää liian paljon huomiota ja ihmetteleviä mielipiteitä. Zayn päästäen Alban seisomaan vierelleen – eikä siitä mennyt kauankaan kun muut ryhmässä seisovat alkoivat pommittaa nuorempaa naista kysymyksillään. Miten tämä oli päässyt Zayn kaltaisen vaikutusvaltaisen miehen suosioon ja niin edelleen.

Pakattuaan laukun noin puoleen väliin asti, päätti Chad keskeyttää hetkeksi tekemänsä. Hän ei halunnut antaa sellaista kuvaa Azralle, että tällä olisi kovakin kiire päästä pois naisen luota - varsinkin kaiken sen jälkeen mitä Azra oli tehnyt Chadin hyväksi tämän ollessa huonommassa kunnossa. Keittiössä Chadin pysähtyen hetkeksi katsomaan tuota puolivuotta vanhempaa naista, joka oli aina onnistunut esittämään vahvempaa ja tyynempää kuin todellisuudessa oli. Loppujen lopuksi heistä kaikista oli tullut omalla tavallaan näyttelijöitä vaikka nuoruudessaan olivatkin yrittäneet tulla toisenlaisiksi.

Ulko-oven pamahtaen uudemman kerran auki hitaasti kyynerpään ja oikean puoleisen jalan avittamana käsien ollessa varattuna, sen sulkeutuen lähes samalla tavon kyynerpään avittamana takanapäin jottei talo olisi kerennyt viilenemään. Kenkien löytäen tutun paikkansa siististi seinämän vierestä, käsien vapautuen vasta olohuoneessa takan vierustalla mihin puut asetettiin siististi odottamaan omaa vuoroaan ennen takkaan heittämistä, näkivät silmät välillä huvittuneesti sivusilmällä kuinka nuorempi osapuoli liikkui vieläkin huoneesta toiseen etsien jotain tiettyä, ja löydettyään haluamansa, seilasi tämä jo seuraavaan samalla syyllä.
Kumpikaan heistä ei ollut puhunut tuona aikana, mutta pelkästään katsoessaan miehen jatkuvaa menoa ja kiirehtimistä talon halki toiseen päähän palaten aina takaisin lähtöruutuun, pystyi kyllä jo kertomaan sanattomastikin mistä oli kyse.
Viimeisen halon päätyen pinon päällimmäiseksi, jännittivät jalat sen verran itseään että nainen pääsi nousemaan takaisin koko pituuteensa ja vaihtamaan jälleen paikkaansa keittiön puolelle varmistaakseen ruoan laidan.

Chad oli lopettanut tuossa välissä hetkeksi jälleen hetkeksi kaiken ja keskittynyt ilmeisesti pakkaamisen sohvalla, jossa laukku oli alkanut täyttymään hitaasti täydemmäksi kaikessa tarpeelliseksi mitkä olivat välttämättömiä matkan ajaksi, keskittyi Azra puolestaan omiin tekemisiinsä. Kattilan tullen nostetuksi hellan päältä syrjemmäksi, kertoen ruoan olevan sillä erää valmis. Painavimpien ja selvästi miehelle kuuluvien askeleiden tasaisen äänen kuuluen takaapäin, kunnes ne pysähtyivät kuin seinään, kääntyi pää katsomaan kummastellen nuorempaansa, joka oli vain jäänyt katsomaan näkemäänsä ovelta päin sen sijaan että olisi astunut kokonaan sisään ja vaivautunut puhumaan jotain.

Käden vetäisten äkisti itsensä irti metallisesta pinnasta kun sormi osui epähuomiossa tulikuumaa pintaa vasten, punertavien huulten lomasta karaten automaattisesti refleksinä älähdys, satutetun pinnan painautuen huulien väliin hetkeksi vanhana tapana. Huomioidessaan jälleen Chadin läsnäolon luotiin tuolle huvittunut hymy, joka yritti vakuuttaa hänen olevan kunnossa tietäen toisen tavan huolehtia muista "haaksirikon" jälkeen. Jo tuolloin Azra oli todennut ärsyynnyttyään jatkuvaan huolehtimiseen ehkä jopa äkäisesti, että hän pärjäisi ilman lapsenvahtiakin, mutta se oliko moinen ollut kovin hyvä idea tai edes auttanut... siitä voitiin olla monta mielipidettä. Kahden täysen erilaisen silmien osuen toisiinsa tuon olemattoman välimatkan halki, laskettiin käsi suosiolla takaisin kehon sivustalle. Niin monta kertaa he olivat nähneet toisensa katseet, ja silti Azrasta tuntui että hän olisi voinut tehdä niin maailman tappiin asti jos vain niin oltaisiin suotu. Mutta Azran kyllä tiedostaen ettei se tulisi olemaan mahdollista, eritoten nyt kun Chad olisi lähdössä pois ties kuinka pitkäksi aikaa. Tietämättä palaisiko tuokaan Sinin tavoin koskaan takaisin.
Hiljaisen, huoneeneen muihin ääniin hukkuvan askeleen ottaen rohkeasti eteenpäin jotta välimatka kaksikon välillä olisi umpeutunut. Tuon saman toistuen epäröimättä kertaakaan aina loppuun asti, kunnes viimein kaksikko oli viimein vastakkain, kehojen ollen jopa niin lähellä toisiaan ettei se olisi ollut Chadin kannalta suositeltavaa kuin papin uraa ja valaa ajatellen, vanhemman tiedostaen tämän kaiken lisäksi vielä selväksi ja siltikään tämä ei näyttänyt tekevän mitään helpottaakseen tilannetta. Silmien jotka olivat pysytelleet koko sen ajan huomattavasti tummemmissa, laskeutuen hitaasti kasvojen jokaista kasvojen yksityiskohtaa pitkin alemmaksi, aina kaulaa pitkin, ja vaatekappaleen päällä lepäävää korua kohden, jota oltiin tuettu tuolla kettingillä kaikki ne vuodet vaikka kaksikon välit olivatkin menneet poikki tuona aikana. Etusormen alkaen piirtelemään pieniä muotoja tuon yksinkertaitaisen korun päällä, vaikka todellisuudessa siinä ei ollut juurikaan mitään mikä olisi aiheuttanut eroa uuden pinnan alla, Azran tuntien selvän hengityksen osalla kasvojensa aluetta lyhyempänä ollessaan jopa niinkin lähellä miestä "... kunhan palaat yhtenä kappaleena takaisin, muuta en tarvitse." Pienen hymyn kohoten huomaamattomasti luonnostaan punertaville huulille, jonka yrityksenä oli valaa rohkeutta enemmän häneen itseensä kuin toiseen, vaikka samalla se yritti viestiä hänen kyllä pärjäävän ilman Chadin huolehtivaa silmää kokoajan selässään.


Oven kolahtaen kiinni selän takana kun vieras oli jätetty tuohon huoneeseen, jossa kuukausi aiemmin oli viimeisin kokelas oli päästetty lävitse, mutta sillä kertaa kyse ei ollut kokeesta joka olisi määritellyt salamurhaajan soveltuvuuden. Tarkan kuulon kuullen selvästi kuinka sihteerille kuuluvat korkokengän äänet kaikkonivat joka askeleelta taaksepäin, - sen jälkeen kun tämä oli todennut valheellisen ystävällisyyden ja hymyn takana johtajan tulevan kyllä aikanaan, ja uskaltautunut jättämään näin ollen vieraan huoneeseen. Jälleen yksi poikkeus säännöissä. Tai ehkäpä se johtui siitä että tämä kyseinen henkilö sattui työskentelemään jo "yhtiölle". Itseasiassa kauemmin kuin kukaan muu siihen mennessä vielä, vaikka tämä olikin pysytellyt kaikki ne vuodet mielellään varjojen takana.


Korkokengät, jotka olivat epämukavat kuin mitkä, mutta onnistuivat silti korostamaan parhaimpia ja silmiin pistävämpiä puolia viattoman ulkonäön kanssa, joka vieläkin onnistui saamaan miehen kuin miehen pikkusormensa ympärille halutessaan, vaikka kolmesataa vuotta olikin kulunut. Tuon naisen, joka ei ulkonäöllisesti oli vieläkin lähemmäs kolmenkymmenenyhdeksän, istuutuen työpöydän reunalle sen sijaan että olisi istuutunut tuolille, ristien jalkansa päällekäin sen verran kun hame sattui antamaan myöten. Solakoiden sormien joiden kynnet oli maalattu punaiseksi kuljettaen hitaasti pöydän päälle jääneen kansion otteeseensa pintaa pitkin, ennenkuin se nostettiin silmien eteen luettavaksi. Moista sanottiin yleensä törkeäksi, ja jopa luvattomaksi mutta todellisuudessa tuossa kansiossa ei ollut juurikaan mitään elintärkeää tietoa joka olisi juurikin koskettanut Pandoran elämää mitenkään. Vain kulisseja, joita jätettiin uteliaiden silmille luettavaksi kun taas ne arkaluonteisimmat vietiin kauas piiloon niiltä keille kansioiden sisältö ei kuulunut millään tavoin.

Tyytyväisen hymyn kohoten huvittuneesti huulille, joiden punaista väriä oli korostettu punaisella huulipunalla sen sijaan että ne oltaisiin jätetty luonnolliseksi. Anubis oli tosiaan onnistunut luomaan lähes täydellisen kulissin salaseuralla, joka pysytteli kuitenkin näkösällä, saaden ihmiset olettamaan kyseessä olevan normaali yhtiö. Ei mitään muuta.

Chad ei kyennyt enää sanomaan itselleen kuinka kauan oli tuijottanut pelkästään Azraa, joka myös lopulta havahtui siihen tietoisuuteen että jokin katsoi tätä keittiön oven suun luota. Naisen kääntäen katseensa nopeammin mieheen päin ennen kuin tämä oli ehtinyt kääntämään katseensa poispäin ja ohittanut hetken sen enempää puhumatta asiasta. Ei tuona kertaa. Sydämen sykähtäen asteen voimakkaammin rintakehän alla ja kurkun seudun kuivuen vaivihkaa, mikä puolestaan teki nielemisestä hankalampaa. Chadin laskien katseensa hetkeksi alaviistoon, mutta ei kyennyt peittämään sitä huvittuneisuudesta kertovaa hymähdystä, joka kohosi kurkusta. Tuon hyvin pienen äännähdyksen ollen enemmän pilkallinen kuin huvittunut ja kaikki sen sisältämä viesti oli kohdistettu mieheen itseensä.

Hän oli elänyt jo yli kaksivuotta selibaattivalassa ja siltikin… joka ikinen kerta… tuo yksi nainen; Azra, sai hänet tuntemaan olevansa nuorikin pojankloppi, joka kohtasi ensimmäistä kertaa ihastumisen sen painokkaimmassa muodossa. Hän ei ollut edes koskaan suudellut Azraa oma-aloitteisesti, mutta siitä huolimatta huulet muistivat vieläkin täydellisesti miltä toisen huulet olivat maistuneet kun ne olivat koskettaneet miehen omia kaksi vuotta sitten, ennen haaksirikkoutumista.

Alaspäin suuntautuneen katseen nähdessä näkökenttään ilmestyneet jalkaterät – alkoivat kasvot kohottautumaan hiljalleen ylöspäin. Chadin nähden ja tuntien Azran lähellä itseään. Niin lähellä – ettei tämän olisi tarvinnut tehdä paljoakaan saadakseen nainen syleilyynsä ja kenties myös suudella tätä. Azran ollen tapansa mukaan hienotunteinen, mutta silti tämä onnistui tuomaan sanoissaan kaiken tarvittavan julki, käyttäen oikeita sanoja oikeassa paikassa… tai ainakin melkein.
”Älä pyydä minulta sellaista, mitä en voi varmasti sinulle luvata.”
Nielaisemisen tapahtuen taas hankalasti. Chadin joutuen taistelemaan itsensä kanssa, että pitäisi katseensa Azran silmissä vaikka pelkkä toisen näkeminen vihloi sydäntä kivuliaasti, kertoen äänettömästi kuin etäisenä kuiskauksensa; ”Rakastan häntä, mutta myös tiedän - ettemme koskaan voi olla yhdessä”. Chad oli vannonut itselleen – ettei tulisi koskaan olemaan kuin vanhempansa, jotka perustivat perheen vaikka tiesivät olevansa vaarassa joka ikinen päivä. Chad ei todellakaan halunnut sellaista tilannetta, että hänen rakkaimpansa odottaisi kunnes tämä saisi viimein kuulla toisen menehtyneen – eikä koskaan saisi kuitenkaan tietää missä ja miten, sillä salaseurassa oleminen kätki kaikki tapahtumat taaksensa… jopa kuoleman.
”En aio vielä lähteä vaan odotan, että lähdet ensin jotta voin sen jälkeen…”
Kuivan hymähdyksen selventäen kurkun seutua. Chadin alkaen ärsyttämään enemmän oma heikkoutensa. Miksi edelleen, kaikkien niiden erilaisten tapahtumisen jälkeen, tämä oli vieläkin näin hankalaa. Tilannetta myöskään mitenkään parantamatta se, että tuonakin hetkenä Azra piirteli sormellaan miehen kaulalla roikkuvan ristin muotoja yhä uudelleen ja uudelleen. Sormen pään hipaisten aika-ajoin kaulan ihoa pehmeästi.
”Anteeksi takeltelevat sanani… en vain ole koskaan ollut erityisen hyvä tällaisissa tilanteissa. En pidä hyvästeistä, mutta siitä huolimatta joudun sanomaan niitä useasti.”
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:16

Aluksi Chad ei ollut edes yrittänyt nostaa katsettaan takaisin ylös lattian rajasta, jossa se oli pysytellyt koko sen ajan kun vanhempi astellut tuon olemattoman välimatkan kiinni näiden välillä kaikessa rauhallisuudessa.
Etusormen, joka oli löytänyt paikkansa korun luota, sivellen kiireettömästi sen sileää pintaa naisen oman katseen pysyen miehen kasvojen tasolla silloinkin kun tämä itse vasta uskaltautui nostamaan omaansa häntä kohti hetken jatkuneen hiljaisuuden jälkeen. He olivat ehkä olleet erossa toisistaan muutaman vuoden, olleet huonoissa väleissä ja kasvaneet molemmat tuona aikoina omaa tietänsä, mies oli tuona aikana oppinut salamurhaajan tavoille joihin kuului myös valheellisten kulissien ja maskin pitäminen todellisuuden tiellä ja siltikin... katsoessaan toista sen ajan, pystyi Azra näkemään asioita joita Chad tuskin itsekään ymmärsi paljastavansa tuona hetkenä.
Kaksikon välillä olematta kuin muutama sentti, joka esti kehoja koskemasta toisiinsa ja sekin oli tarkoitettu kunnioittavana eleenä vaikka Azra olisikin halunnut olla paljon lähempänä toista kuin sillä hetkellä, ja antaa vaivaantuneiden hyvästien jäävän taka-alalle, antaa uudenlaisten tekojen puhua puolestaan.
Normaalisti Azra olisi hymyillyt miehen toteamukselle mitä tuli lupauksiin ja hänen pyyntöönsä, jonka nainen itsekin tiesi olevan mahdottomuus toteuttaa Chadin asemassa mutta sillä kertaa tyytyi tämä vain nyökkäämään pienesti ennenkuin oli hänen vuoronsa laskea katsetta alaviistoon kohti lattiarajaa, josta näki vain kahdet jalkaparit.

Jos joku olisi juuri nyt, sillä hetkellä tiputtanut jonkin aivan olemattomankin esineen lattialle, pystyi sen hetken aikaa kuvittelemaan kuinka siitä syntyvä ääni olisi jäänyt tuohon pieneen taloon, joka oli antanut siihen päivään asti kodikkaan tunnelman alusta alkaen, ja nyt taas tuntui kuinka vaivaantuneet kaksikon välit olivat kun nämä olivat jälleet kerran tuossa samaisessa tilanteessa.
Sillä kertaa olisi Chadin vuoro puhua mikäli tällä olisi jotain sanottavaa, Azran antaen tuohon tilaisuuden vaikkei kohdistunutkaan katsettaan enään ylös tuossa kohdin vaan tämän huomio näytti keskittyneen aivan muualle vaikkei niin todellisuudessa ollut. Nuoremman viimein jatkaen ja todeten ettei aikoisi lähteä ennen kuin Azra itse tekisi samoin, huomasi nainen kyllä ettei toinen tuntenut itseään mukavaksi, seikkailevan sormen parantamatta ilmeisesti sen enempää tuon oloa mitenkään. Ja Azran myös tiedostaen tämän itsekin, eikä siltikään tehnyt elettäkään lopettaakseen tekoaan.
Kuivan hymähdyksen nousten kurkusta, sen pitämättä sisällään minkäänlaista iloa saatika huvittuneisuutta kuulemalleen "mutta varsinkin minun kanssani joudut sanomaan hyvästit joka kerta." ilottoman äänen todeten kuin ohiheittävästi kuin asia ei olisi sen pahempi vaikka todellisuudessa Azra ei nauttinut hyvästeistä sen enempää itsekään Chadin kanssa. Itseasiassa ne repivät joka kerta sydämen verille asti, vaikkei kipua näytetykään kuin vasta oven sulkeuduttua pimeään huoneeseen jossa kukaan muu ei saanut nähdä todellisuutta.

Sormen liikkeen pysähtyen kuin seinään kaulan sivustalla, johon liike oli löytänyt tiensä nimenomaan kaulan paljaalle sivustalle, jonka alla Azra tunsi selvästi pulssin jokaisen sykähdyksen ja siinä pienetkin muutokset. Kämmenen liikahtaen sen verran että se pystyi tuntemaan leuan alle ja sivulle muuttuneen karheuden sängestä, joka oli kasvanut kasvoille. Peukalon liikahtaen lähes olemattomasti edes takaisin liikkein tuossa samassa kohtaa, joka oli samaan aikaan hellä ja rakastava.
Hiljaisuus oli laskeutunut jälleen kaksikon välille, ja Azra oli uskaltautunut nostamaan katseensa takaisin toiseen, vaikka tästä tuntui ahdistavalta tuo hetki mitä kauemmin se jatkui. Azra olisi halunnut suudella toista, tuon selibaatti valasta huolimatta, kertoa tunteensa tuolle selvästi sen sijaan kuin tyhjillä sanoilla jotka oli lausuttu useita kertoja kertaakaan aiheuttamatta minkäänlaista reaktiota miehessä... ja samalla, hän tiesi ettei Chad tulisi koskaan tekemäänkään asian eteen mitään. Hänen tuntien joka kerta itsensä typräksi odottaessaan kuin toisen muuttavan yhtäkkiä mielensä, vaikka tiesikin että niin tuskin tulisi tapahtumaan vieläkään moniin vuosiin. Jos silloinkaan.
"... sittenhän ei pidä viivytellä. Ilmeisesti sinulla on kiire. Pakkaamisen nopeudesta päätellen." Lempeän hymyn, joka kuitenkin oli silkkaa valhetta kohoten punertaville huulille ja kämmenen sormien tehden hellän kaverillisen läpsytyksen leuanpinnalle ennenkuin käsi laskeutui normaalisti alas kuin ei mitään. Jalan ottaen jo tuolloin askeleen sivummalle kiertääkseen miehen ohitse olohuoneen läpi huoneeseensa vuorostaan pakkaamaan tuon samaisen tekosyyn varjolla, vaikka samantien Azra oli varma ettei Chad pystynyt näkemään hänen kasvojaan, laskeutui hymy samantien pois kokonaan surumieliseksi.

”Älä katso minua noin.”
Tukahtuneen äänen kuiskaten luovuttaneena miehen ajatuksissa, jotka olivat olleet hetki sitten levottomat, mutta nyt ne olivat nollautuneet täysin, vain ja ainoastaan kohdistuneet Azraan, joka tuona hetkenä kosketti kädellään leuan sivustaa ja silitti peukalollaan pehmeästi.
”Miksi yrität hymyillä iloisesti vaikka näen kyllä lävitsesi. Näen sen, että sanani satuttivat sinua taas.”
Azran vetäessä kätensä hitaasti kauemmaksi, jäi lämpimän kosketuksen jälkeen kylmyys, joka laajeni hiljalleen koko kehoon. Aivan kuin ihmiseltä olisi otettu pois jotakin todella tärkeää ja nyt sen tilalle oli jäänyt loputon tyhjyys. Viimeisen lauseen, jonka toinen lausui, jääden kaikumaan hiljaiseen keittiöön samalla kun kuuloaisti kykeni kuulemaan etääntyvät askeleet, joiden suunta oli vierashuonetta kohti. Azra aikoisi siis päästää Chadin lähtemään mahdollisimman pian vaikka todellisuudessa tämä puolivuotta nuorempi mies toivoi salaa Azran jäävän pitkäksi aikaa – ettei hänen tarvitsisi lähteä. Oikeassa etusormessa ja vasemmassa peukalossa pidettävien sormusten tuntuen tuona hetkenä raskaille. Aivan kuin ne olisivat olleet kaksi näkymätöntä kahletta, jotka pitelivät aloillaan ja estivät toteuttamasta niitä asioita mitä mies todellisuudessa halusi. Oikean puoleisen käden kohoten hiljalleen kasvojen eteen, että katse kykeni näkemään tuon hopeisen sormuksen, jonka sisäpuolelle oli kaiverrettu uuden salaseuran symboli, tarkemmin. Chad oli aikoinaan pyytänyt tilaisuutta oppia näkemään uudelleen ja siihen pyyntöön salaseura oli vastannut, mutta siitäkään huolimatta menneet vuodet eivät olleet täyttäneet sitä loputtoman mustaa aukkoa, joka jäyti syövän lailla sisältäpäin. Nyt vajaan kuukauden aikana Chad oli saanut enemmän kuin niiden menneiden vuosien aikana, mitkä olivat kertyneet viidentoistavuoden iästä lähtien. Oliko se vain tunteiden ja halujen luomaa sokeutta vai jotakin muuta? Siihen Chad ei kyennyt vastaamaan, mutta siitä huolimatta antoi itselleen vapauden tehdä sen mitä hän todellisuudessa sinä hetkenä halusi tehdä.

Lumen alkaessa satamaan hämärtyvässä illassa – kohosivat miehen kädet vuorotellen toistensa luokse ja riisuivat kummankin sormuksen yhdellä epäröimättömällä nykäyksellä. Kahden terävän kolahduksen kertoen sormusten päätyvän lasketuksi puiselle keittiön pöydälle, jonka äärestä askeleet veivät heti kauemmaksi. Jokaisen otetun askeleen vieden lähemmäksi sitä tekoa, mistä ei olisi enää paluuta kun siihen kerran ryhtyisi. Sitä ei unohdettaisi tai annettaisi anteeksi. Se jäisi muistoihin vaikka sitä yritettäisiin kuinka unhoittaa ja selittää toisenlaiseksi.

Chadin tullessa vierashuoneeseen – oli Azra ehtinyt aloittamaan oman pakkaamisensa, puoliksi täytetyn matkalaukun lojuessa sängyllä päiväpeitteen päällä. Näkymän antaen sellaisen kuvan, että toinen aikoisi lähteä jo tulevaa yötä vasten. Askeleiden astuen kynnyksen ylitse, narahtivat lattialaudat valittavasti kuten vanhassa talossa yleensä. Chadin yrittämättä peitellä askeltensa ääntä, yrittämättä edes tehdä sanoillaan läsnäoloansa kohteliaasti julki vaan heti kun välimatka oli umpeutunut, otti käsi Azran olkavarresta kiinni ja pakotti kehon kääntymään ympäri miestä kohti. Olkavarresta pidelleen käden siirtyen alaselälle samalla kun toinen käsistä siirsi Azran pitkät hiukset syrjemmälle selän puolelle. Kaksikon katsoen toisiaan vain hetken suoraan silmiin, mutta tuokin mitätön aika tuntui ikuisuudelle kunnes sen rikkoi pehmeä kosketus naisen huulilla. Chadin kumartuen suutelemaan Azraa kertaakaan epäröimättä, kertoen toiselle tuolla pienellä eleellä kuinka paljon rakasti ja kaipasi toista, pyytäen anteeksi suoraviivaista tekoaan, mutta ei siltikään aikonut katua sitä. Huulten erkaantuessa toisistaan sentin päähän, tunsi Azra lämpimän hengityksen herkällä ihollaan samaan aikaan kun kuuloasti nappasi hiljaiset sanat;
”Haluan sinut, Azra. En ketään tai mitään muuta tässä maailmassa, tämän lyhyen elämän aikana. Haluan sinut vaimokseni ja lapsieni äidiksi. Haluan vanheta kanssasi ja jos luoja suo saan myös kuolla samaan aikaan kanssasi. En halua enää kääntää sinulle selkääni ja elää siinä pelossa etten pakosti enää koskaan tule näkemään sinua.”
Kämmenen, joka oli kohottautunut poskelle, siirtyen koskettamaan kaulan sivustaa ja siirtäen karanneet hius sortuvat takaisin korvan taakse.
”Elämä on liian lyhyt, Azra. Miksi emme voisi jakaa sitä siis keskenämme?”

Kiirehtimättömät askeleet olivat vieneet olohuoneen halki tottuneesti vierashuoneeseen, niinkuin ne olivat tehneet sen viimeisen kuukauden aikana useasti kerta toisensa jälkeen päivittäin, tuntui tuo lyhytkin matka hitaalta ja raskaalta vaikka se onnistuttiinkin piilottamaan ulkopuolisen silmissä, kunnes viimein kun huoneet toisistaan erottavan oven sulkeutuen selän takana raolleen, laskeutuivat silmäluomet varoen katseen tielle hetken ajaksi ennenkuin ne pakotettiin kohtaamaan huone, jossa hän oli asustellut ne useammat viikot.
Tuo kyseinen huone ei ollut iso. Ei todellakaan. Mutta sen verran tilava että siellä pystyi asumaan, ja huone itsestään oli muun talon osien tavoin hyvin kodikas ja lämmin joten mikäs siinä valittamista, kunhan nukkumaan pystyi ja tavaransa asettamaan pois jaloista, riittäisi se.

Vaatekaapin lattiatasolle asetetun laukun tullen nostetuksi tottuneesti ensiksi pehmeän sängyn päälle, jonka jouset painuivat painon ansiosta alas, tuon pienen pitäen jopa pienen narinamaisen äänen niinkuin vanhemmilla sängyillä oli tapana aina, peittyi sen alle raskas huokaisu kun vetoketju aukaistiin koko pituudelta ja laukun sisällön peittävä läppämäinen kansi nostettiin auki rivakalla käden liikkeellä ennen kehon kääntymistä uudemman kerran ympäri vaatekaapistoa kohti, jossa oli oikeastaan Azran sen hetkinen, -vaikkakin pieni omaisuus.
Tuon näyn kertoen jo itsestään tilanteesta tietämättömällekin Azran valmistautuvan oikeasti lähtemään mahdollisimman nopeasti etuovesta metsän pimeyteen ja sitä kautta kylään, jossa tällä olisi edes se pieni mahdollisuus päästä pois tuosta alueesta, jossa kulkuneuvot olivat muutenkin vähissä.
Tavaroiden alkaen vähitelllen kasaantua laukun pohjalle siististi viikattuna mahdollisimman ripeään tahtiin, kuin naisella olisi ollut kovakin kiire pois vaikka todellisuudessa tämän olisi tehnyt mieli vain hidastaa itseään, ajatuksien käskien miettimään nyt hetken ajaksi mitä tämä oli todellisuudessa tekemässä sillä ulkona oli pimeää ja kylmä, eikä hän tuntenut aluetta sen verran hyvin tietääkseen miten hän edes pääsisi kylästä siihen aikaan pois. Azran keskittyen sen hetken ajan kokonaan omiin tekemisiinsä ettei edes huomioinut narahdusta, joka aiheutui nuoremman astuttua tämän perässä huoneeseen, vaikka toisaalta Chad ei myöskään tuonut olemassa oloaan aluksi edes oma-aloitteisesti esille joka olisi viimeistään saanut naisen huomioimaan tuon äkillisen ilmestymisen ja muutoksen äskeiseen verrattavissa. Keho oli juuri silloin selin ovea kohti, josta toinen oli astunut sisälle ja kirinyt automaattisesti välin uudemman kerran kiinni, jäykistyi jokainen raaja samantien kosketuksen myötä, joka kirjaimellisesti pakotutti tämän kääntymään kasvokkain ympäri miestä kohti ja pakottaen silmien kohdistumaan toisiinsa lyhyen välimatkan takaa vaikka vanhempi joutuikin katsomaan hieman yläviistoon. Aluksi kumpikaan ei sanonut mitään, Azran puolelta tuo johtui silkasta hämmennyksestä outoon hetkeen, jossa tämä oli valmistautunut mätkäisemään tarttujaansa suoraan naamaan, mutta sekin oli peruuntunut naisen ymmärtäessä kuka tätä piti paikoillaan vaikkei vielä ymmärtänytkään syitä tuohon.
Huulten laskeutuen koskettamaan toisiaan, tyhjentyi ajatuksen viimeinenkin kulku siihen paikkaan, Azran edes aluksi ymmärtämättä tehdä tuossa vaiheessa jotain sillä se mitä Chad oli tuttuun spontaaniin tapaansa tehdä, oli tullut tosissaan suoraan pimeimmän oksiston takaa yllättäen, vaikka sen hetken ajan pystyi vanhempi jopa tuntemaan mitä Chad oikeasti ajatteli, vaikkei koskaan ollutkaan tuonut tunteitaan koskaan suoranaisesti esille. Sen sijaan tämä oli luovuttanut ensimmäisellä kerralla, toisella kerralla tämä oli päättänyt ajaa Azran luotaan kaikilla mahdollisilla tavoin: jopa satuttanut tätä saadakseen haluamansa. Ja nyt toinen suuteli täysin vapaaehtoisesti. Hetki ei jatkunut pitkään, huulien erkaantuen vain pienesti kauemmaksi toisistaan, sen verran että huulet pystyivät liikkumaan selvästi vaikkakin hipaisten välillä toisiaan, oli Chad tuolloin se joka onnistui saamaan äänen itselleen. Sanojen parantamatta naisen hölmistynyttä oloa, tästä tuntuen kuin tämä olisi herännyt liian todentuntuisesta unesta ja nyt todellisuus tuntui yksinkertaisesti niin sekavalta etteivät normaalitkaan terävimmät refleksit saaneet otetta tähän. Sormen siirtäen hiussortuvan korvan taakse varoen, kohottautuivat silmät katsomaan uudelleen ylöspäin kohti silmiä, jotka olivat täysin päinvastaiset naisen todelliseen väriin verrattavissa. "... M-mitä? Pyysitkö sinä juuri...?" Tahtomattaan hiljaiseksi muuttuneen äänen lausuen miehelle selvästi hämmentyneenä, sanojen tuntuen takertuvan kielen kanssa solmuun tämän edes miettiessä äskeistä ja miten tämän pitäisi toimia järkevästi tuossa tilanteessa, sopivia sanoja. Azran kyllä tiedostaen selvästi kuulemansa ja siltikin hän ei tiennyt mitä ajatella. Chad tosiaan osasi yllättää niin halutessaan.

Kurkun rykäisyn ja hetken ajaksi silmien sulkeutumisen antaen lisäaikaa ja auttaen levottomaksi muuttunutta mieltä rauhoittumaan, mutta kun silmät avautuivat uudelleen, päätti Azra tuolloin luovuttaa kerrankin järjestelmällisen ajattelun antaa olla, ja tehdä oikeasti sen mukaan mitä tämä olisi halunnut tehdä jo kauan aikaa ennen äskeistä.
Toisen huulen sivustasta noussen varoen ylemmäksi kuin toisen pieneen hymyyn, ennenkun kasvot tuotiin vuorostaan hitaasti aivan lähelle miehen omia, Azran joutuen lyhyempänä kurottamaan omaa pituuttaan hieman tuossa vaiheessa. Huulien aueten varoen raolleen, ollen enään pienestä hipaisusta kiinni ennenkuin ne olisivat painautuneet uudestaan vasten toisen omia, mutta sitä ennen kuiskasikin ääni hiljaisesti: "Mitä teet jos myönnyn? Et lähde karkuun?" Huulen pehmeän pinnan hivellen nuorempansa omia, jotka olivat selvästi kuivemmat hänen omiinsa verrattavissa, kasvoja koristavan sängen kutittaen herkempää ihoa selvästi, tehden Azralle mieli työntyä asteen kauemmaksi mutta tämän pakotuttaen itsensä pysymään siinä missä olikin, ennen huulien painautumista uudelleen toisiaan vasten.

Azran esittäessä vastakysymyksensä Chadille – hymyili tämä kuulemilleen sanoille ennen kuin tieten tahtoisesti vei kasvojaan kauemmaksi kun toinen yritti suudella sillä kertaa ensimmäisenä. Chadin tehden noin, koska halusi vielä sanoa:
”Jos suostut. Teet minusta silloin maailman onnellisimman miehen, joka ei katuisi päivääkään kosintaansa.”
Peukalon laskeutuen lähemmäksi Azran huulia, joiden pinta väreili heikosti siitä jännittyneisyydestä, joka vallitsi kaksikon välillä. Sormen sivustan alkaen sivelemään kiireettömin vedoin alahuulen pintaa. Chadin vieden kasvonsa Azran omien sivulle ja lausuen tumman silkkisesti korvan juuressa:
”Joten kerrohan minulle, Azra.”
Huulten hipaisten korvan herkkää pintaa leikittelevästi, vailla minkäänlaista kiirettä maailmassa vaikka jokainen sekunti tuossa hetkessä oli sävel, joka johdatti heitä kohti tuomiota.
”Annatko minun tulla onnelliseksi?”
Käden, joka oli koko tuon hetken pysytellyt alaselällä, tekemättä vielä ollenkaan sellaista elettä, joka olisi kertonut Chadin aikovan päästää Azran menemään. Hän oli antanut niin tapahtua liian monesti, joten jos tuo hetki voisi jatkua vielä minuutinkin pidempään… olisi se yksi vaivainenkin minuutti taistelemisen arvoinen.

Lumisade ulkona oli yltynyt sankemmaksi ja tuuli yltynyt voimakkaammaksi. Ensilumen kätkien sekaansa metsän kasvustossa ja pimeydessä etenevät hahmot, jotka etenivät nopeasti epävakaasta maastosta huolimatta. Seitsemästä hengestä koostuvan ryhmän seuraten johdossa olevaa miestä kunnes nämä saivat käskyn pysähtyä ja ladata aseensa samalla kun jokainen asettuisi odottamaan määrätylle paikallensa. Jokaisen aseen hakien talon tähtäimeensä ja jääden odottamaan käskyä ryhmän johtajalta, joka naksautti lippaan käsiaseensa sisään ja jääden tarkastelemaan tilannetta leveän puurungon takaa. Korvakuulokkeeseen kuuluen silloin yhden ryhmäläisen sanat, jotka kysyivät miten tilanteessa edettäisiin seuraavaksi. Etu- ja keskisormen kohottautuen painamaan vastauspainiketta. Ilman höyryten jo selvästi puhumisen aikana.
”Merkistäni avaatte tulen. Tämän pitää tapahtua nopeasti – eikä kukaan saa jäädä henkiin puhumaan siitä.”
Käden laskeutuen kauemmaksi korvan luota, nostettiin silmien eteen infrapunakiikarit, joiden avulla pystyi näkemään pimeyden ja lumisateen lävitse normaalia silmää paremmin. Ryhmän johtajan erottaen kaksi hahmoa, jotka seisoivat ikkunasta parin askeleen päässä. Kaksikko oli hetken puhunut toisilleen jotakin, kunnes tilanne oli edennyt suudelmaan. Naista halaavan miehen kohottaen silloin katseensa yllättäen suoraan kohti, mikä sai kiikarilla katsovan sotilaan sihahtamaan vaimean kirosanan ja piiloutumaan takaisin puun taakse. Ei huoneessa oleva mies ollut voinut nähdä ulos tuollaisessa säässä. Se oli täysin mahdotonta, mutta oliko tämä sittenkin aistinut jonkun olevan vinossa?

Huulten päästen tuskin hipaisemaan toisiaan sen hetken aikana, kun Chad tekikin jälleen oman liikkeensä estääkseen moisen ja saadakseen uudelleen itselleen hetken jatkaa aloittamaansa, jota Azra jäi jälleen kuuntelemaan ja puntaroimaan omassa hiljaisuudessaan.
Varpaat olivat kerenneet nousemaan varoen päkiöilleen, ja siihen asentoon ne olivat myös jääneet tuon hetken ajaksi, jona Chad oli keskeyttänyt vanhempansa aikomuksen mitä suudelmaan oli tullut, viileämmän sormen pään hivellen vuorostaan johdattelevasti huulen alapintaa, sanojen johdatellen varoen naista vastaamaan vuorostaan miehen omaan kysymykseen joka yksinkertaisuudessaan tarkoitti: salliko Azra heidän olevan onnellisia, silläkin uhalla että nämä joutuisivat elämään joka päivä vaarassa.
Pelkän matalan kuiskauksen, joka oli samaan aikaan houkutteleva ja tumma, sai poltteen tuntumaan alavatsalla, kutsuen menemään rohkeasti enempiä ajattelematta sen viimeisenkin kynnyksen ylitse. Hymyn kohoten vuorostaan vanhemman huulille kun toinen käsistä kohottautui vuorostaan koskettamaan leuan alapintaa, jossa lyhyt, mutta siltikin karhea sänki sai kosketuksen kutiamaan alla, kaksikon päätyen toisiaan entistä lähemmäksi "... eiköhän ole sen aika meille molemmille, Chad." Rauhallisen äänen lausuen normaalia hiljaisemmalla äänellä.
Kasvojen ihon tuntien selvästi miehen hengityksen kasvojaan vasten näiden ollessa toisiaan niinkin lähellä, ennenkuin huulet painautuivat toisiaan vasten hetken ajaksi kuin sanattomana sopimuksena äskeisille sanoille jotka olivat lupautuneet kaksikon menevän vielä joku päivä naimisiin vaikeuksista ja vaaroista huolimatta.

Pihalle laskeutuneen ensilumen ollen pahentunut äkillisesti niin pahasti, että se estäisi ketä tahansa näkemästä suoraan eteensä ilman ainakaan ongelmia. Siitä huolimatta sen hetken ajaksi käänsi nuorempi katseensa kuin suoraan jotakin tiettyä kohden tuon ilman halki, kuin olisi selvästi nähnyt jonkin selvästi. Azran pistäen tuon saman merkille kuin tuo sotilas, joka yritti ulkopuolella uskotella itselleen mielikuvituksen laukkaavan, rypistyivät kulmat tuskin sekunninkaan ajaksi kun ilme pakotettiin takaisin normaaliksi. Sivusilmän kääntäen katsettaan sen verran että ne olisivat kohdistuneet samaan suuntaan, muttei niin ilmiselvästi kuin Chad oli tehnyt. Silittävän liikkeen loppuen leuan alla ja siirtyen hitaasti kaulan ihoa pitkin hartioille.

Kummankaan puhumatta mitään toisilleen suorasanaisesti mutta katseet riittivät tuossa tilanteessa kertomaan enemmän kuin tuhat sanaa yhteensä, pienten eleiden yrittäen auttaa viestinnässä huomaamattomasti mutta nekin riittivät selvästi kertomaan ettei kaikki ollut kohdillaan enään. Heidän molempien tiedostaen sen.
"... Ongelmista puheen ollen..." Käden laskeutuen varoen jäntevämmän ja huomattavasti isomman päälle, sormien kietoutuen käden ympärille valheellisen kasvojen alla, jotka esittivät tietämätöntä mitä ulkopuolella oli "... ilmeisesti ne seuraavat jopa tänne." Azran hymähtäen toteamukselleen, sillä hän nimenomaan olisi odottanut kenenkään noin vain lähtevän heitä jahtaamaan keskelle metsikköä tai edes tietäisi heidän sijaintiaan mutta ilmeisesti hän oli ollut väärässä. "... joudummeko taistelemaan vai oletko ennakoinut salamurhaajana tälläisen tilanteen jotenkin? Nyt olisi hyvä vaihe kertoa jos sinulla on joku pakosuunnitelma olemassa."

”Halusit keskustella kanssani?”
Alban kuullen oman äänensä lausuvan korvissaan, joissa myös hakkasi sydämen kiihtynyt rytmi epämukavasti. Hänen tiedostaen tuona hetkenä hyvin missä seisoi ja kenen tarkkaileva silmäpari seuraisi jokaista tehtyä liikettä.
Ilta oli mennyt hyvin siihen asti. Juhlaväki oli niellyt kaikki valheet, jotka olivat koskeneet Albaa ja Zaytä. Kukaan ei ollut ymmärtänyt epäillä kaksikkoa missään vaiheessa tai esittää lisäkysymyksiä siitä, miten kaksikko todellisuudessa tunsi toisensa. Kuten loppujen lopuksi aina, Zay oli ollut tuonakin kertaa oikeassa siitä mitä tulisi tapahtumaan. Kuinka helposti ihmisiä pystyi johdattelemaan tiettyyn suuntaan kun vain ymmärsi vetää oikeista naruista. Ilta oli huipentunut Alban lauluesitykseen, jonka kaikki salissa olivat halunneet kuulla vaikka tämä olikin yrittänyt aluksi päästä tilanteesta jonkinlaisen tekosyyn varjolla. Lauluesityksen aikana Zay oli vetäytynyt juhlasalista takaisin omiin tiloihinsa, jotka sijaitsivat pilvenpiirtäjän ylemmässä kerroksessa. Tuonne samaiseen paikkaan Albaa oli tullut noutamaan ne kaksi samaa palkkasotilasta, jotka olivat saatelleet myös juhlasaliin – kuin kaksi vartiokoiraa, jotka noudattivat isäntänsä käskyjä kyselemättä, peläten kurittomuuden johtavan nopeisiin oikomistoimenpiteisiin.

Ovaalinmuotoisten silmien, joissa syvän vihreät iirikset eivät pystyneet valehtelemaan vieläkään täydellisesti sitä tunnetilaa, joka kumpusi Albasta joka kerta esille kun joutui lähelle Zaytä. Pelko.
”Suo anteeksi minulle. Olin epäkohtelias kun annan sinun odottaa. Pyydän, istu.”
Käden näyttäen pienen eleen nahkasohvaa kohti, minkä edessä olevaan nojatuoliin Zay puolestaan istui. Alban liikahtamatta aluksi heti paikaltaan, mutta mitä kauemmin hän aisti miehen katseen itsessään, alkoivat jalat ottamaan hitaan varovaisia askelia eteenpäin kunnes lopuksi pysähtyivät osoitetun istumapaikan eteen ja keho istuutui alas, edelleen jokaista liikettä varoen. Zayn nojautuen ojentamaan lasin, jonka sisältö oli punaista ja kiinteän oloista. Alban ottaen lasin vastaan ja hymyili perään mahdollisimman iloisesti vaikka se näyttikin enemmän hermostuneelle.
”Parasta viiniä, jota on hyvin vaikea saada – jos ei ymmärrä sen todellista alkuperää. Maailmassa on monia viinien valmistajia, jotka ovat alansa parhaimpia, mutta tämä…”
Zayn kohottaen lasinsa kasvojensa eteen, jolloin takaa loistava valoi sai juoman värin muuttumaan kirkkaammaksi, mutta ei edelleenkään läpinäkyväksi. Zayn jatkaen perään kertomalla viinin historiaa maailmassa ja kuinka siitä oli jopa sodittu eri kansakuntien välillä. Kuinka tuosta kyseisestä juomasta kerrottiin, että se oli voittajien, kuninkaiden jopa Jumalten juoma, mutta silti siitä tuntui puuttuvan jokin ainesosa. Jokin, joka tekisi siitä todella kuolemattomien juoman. Alban vilkaisten käsissään pitelemäänsä lasia, joka edelleen nojasi hänen reisiään vasten – käsien suostumatta kohottamaan sitä yhtään ylemmäksi. Värisevän uloshenkäyksen kuuluen väkisinkin vaikka se puhallettiinkin ulos nenän kautta. Nielaisemisen tapahtuen sen yhtään helpommin. Katseen kohottautuen varoen katsomaan kulmien alta.
”Mikä se salainen ainesosa sitten on?”
Kysymyksen saaden juuri sen reaktion aikaiseksi Zayssä, mitä tämä halusikin tuntea sinä hetkenä. Huulilla häivähtäen illuusiomainen hymy, joka vakuutteli valheellisesti kaiken olevan hyvin tuossa kyseisessä huoneessa. Lasin reunan päätyen lopuksi huulille, että suu pystyi juomaan tuota salaperäistä viiniä kiireettömästi.
”Viidakon alkukansat seivästivät vihollisensa ja asettivat nämä näkyville kylänsä edustalle. Heimopäälliköt irrottivat voittamansa päällikön sydämen ja söivät sen. Sotilaat irrottivat vihollisiltaan päänahan. Huomaatko yhtäläisyyden, Alba? Jos haluamme lähemmäksi Jumalaa… olla heidän kaltaisiaan… maksamme siitä verilunnaat.”
Terävän kolahduksen rikkoen painostavan hiljaisuuden vanhemman puhumisen jälkeen.

Alban tajuten nyt vasta, että oli päästänyt lasistaan irti, jolloin nyt kaikki sen sisältämä neste oli laajentunut lätäköksi jalkojen juureen, särkyneen lasin seuraksi. Vastaus oli kolahtanut Alban alitajuntaan sähköiskun lailla; Zay tappoi joka kerta vihollisensa, mutta pelkän voiton saamisen sijasta… joi tämä näiden verta, jonka oli sekoittanut siedettävään muotoon viinin kanssa.
”Et antanut minun nähdä viholliseni kuolemaa Alba vaan pelastit varta vasten hänen henkensä, taas. Tiedän kyllä matkastasi, joten älä katso minua noin hämmentyneenä. Tiedän ja näen aina kaiken, etkö ole vieläkään oppinut sitä. Kuuntelehan siis minua tarkasti – sillä aion sanoa tämän vain kerran.”
Zayn nojautuen mukavammin nojatuolin selkänojaa vasten ja nostaen oikean jalkansa vasemman päälle. Jäntevien sormien naputtaen viinilasin siroa lasia hitaasti, teon saaden pienen kolahduksen aikaiseksi kun etusormen sormus osui lasin pintaan kerta toisensa jälkeen.
”Ja niiden sanojen jälkeen sinun on paras antaa minulle syy – etten anna käskyä sotilailleni eliminoida veljeäsi ja siskoasi.”
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:18

Ulkona pöllyävän lumisateen antamatta minkäänlaista helpotetta niille, ketkä odottivat käskyä nousevassa lumihangessa maltillisesti päälliköltä jolla oli kokoajan suora yhteys mahdollisuus koko tuon operaation aloittajaan jolla olisi aina viimeinen sana mikäli tulivoima tulisi avata tai perua kokonaan.
Tuon selvästi isommassa asemassa olevan miehen tuosta kyseisestä joukkiosta pitäen hallussaan infrapunakiikareita jotka taas mahdollistivat kohteen näkemisen lumisateen lävitse paremmin kuin paljaalla silmällä. Kiikareiden erottaen selvästi ainakin selvästi lyhyemmän ja kaiken lisäksi naisen siirtyvän kauemmaksi: itseasiassa tämän poistuen kokonaan huoneen ulkopuolelle ulkopuolelle. Silmien päästen edes sen hetken ajaksi irti näkemästään vilkaistaakseen kelloa, sillä tuolla tehtävällä olisi tiukka aikataulu kuten kaikki muutkin tehtävät siihen mennessä sen jälkeen kun valta oltiin otettu väkisin, jokaisesta tehtävästä oli muuttunut enemmän organisoidumpi ja järjestelmällisempi kuin mitä ne olivat olleet ennen, ja joissa aikataulu oli lähes kaiken a sekä o, eikä sen vähättelyä tai laiminlyöntiä katsottu missään vaiheessa hyväksytysti.

Digitaalisen kellon näytön vaihtaen minuutin eteenpäin sen kertoen sanattomasti pian olevan aika. Sormien nousten takaisin painikkeelle, "Valmistautukaa avaamaan tuli." Äkillisesti kylmentyneen ilman saaden hengityksen höyryämään voimakkaammin puheenaikana, vaikka mies yrittikin pysytellä suojassa. Korvissa kuullen vain epämääräistä rätinää kun viestiin yritettiin selvästi vastata, mutta nousevan lumisateen ja ympäristön vaikeuttaen entisestään elektronisten laitteiden toimintaa.
Hiljaisen äänen pyytäen toistoa kuulemalleen, mutta saaden vain takaisin samankaltaista rätinää josta suurinosa sanoista sekoittui keskenään metelin kanssa. Miehen ärähtäen ja manaten mielessään nuo laitteet joissa oli yleensä hyöty mutta kun niitä oikeasti tarvittaisiin päättivät ne joka kerta pettää juuri pahimmassa vaiheessa kun sitä viestintää oikeasti tarvittiin.
Uusi vilkaisu kelloon tuossa vaiheessa, jona minuutti oli jälleen vaihtunut eteenpäin, kertoen tuolloin että silloin jos milloin olisi aika toimia.
"Aika"

Tähtäimen tullen nostetuksi ylemmäksi ja etusormen ojentautuen laukaisimen eteen, valmiina tekemään lopun aloitetusta niinkuin käsky oli käynytkin. Sormen valmistautumaan laukaisemaan tulituksen niinkuin muidenkin kuului tehdä sillä hetkellä omilla pisteillään mutta vaikka tämä selvästi ylempi sotilas oli antanut merkin... mitään ei tapahtunut. Kulmien rypistyen hetkeksi, sormien vapauttaen itsensä tukemasta asetta "Kuuroiksiko olette tulleet? Muistatteko että kun sanon että on aika ampua, silloin myös teurastetaan kohde. Oliko vielä epäselv..." Tympääntyneen äänen murahtaen, mutta ennen kun edes aloitettu lause kerettiin toteamaan loppuun kuulivat korvat selvän naksahduksen korvan vieressä ennenkuin käsiaseen kylmä pää asetettiin suoraan ohimolle. Sotilaan kääntäen päätään sen verran nähdäkseen uhkaajansa, joka oli kaikkea muuta kuin mitä tämä olisi odottanut tuossa tilanteessa, kohtasivat silmät kellertävät silmät edessään ja nuoremman naisen joka vielä hetki sitten oli seissyt tietämättömänä ikkunan läheisyydessä valmiina ammutuksi.
"... Muut sentään vastustelivat ennen viimeistä hengen vetoa."
Naisen todeten hymyillen kokeneelle sotilaalle, joka ei ollut vielä elettekään vastarintaan ja mitä tämä edes tekisi kun ase osoitti suoraan päähän, aikoen osua haluamaansa silmääkään räpäyttämättä "Soita hänelle."

Yhdestä asiasta sotilas oli ollut oikeassa; Chad ei kyennyt näkemään ulos selvästi tai vielä vähemmän näköaisti riitti lumisateen lävitse sen puun luokse, minkä takana ryhmänjohtaja piilotteli, mutta noista puutteista huolimatta joku oli varoittanut alitajunnassa. Tuon yhden pienen tuntemuksen saaden veren virtaamaan kiivaammin suonissa samaan aikaan kun aivot antoivat käskyn keholle; taistele tai pakene. Azran kysymyksen saaden Chadin havahtumaan hereille ajatuksistaan, jotka olivat analysoineet tilannetta ja luoneet mahdollista kuvaa tulevasta. Jos paha aavistus pitäisi paikkansa – olisi ulkona odottamassa useampi kuin vain yksi vihollinen, joka oli hyvin todennäköisesti saanut käskyn tappaa kaikki talon asukkaat. He voisivat jäädä odottamaan vihollisen ensimmäistä siirtoa tai…
Katseen kohdistuen uudelleen ulos, mutta tuona kertaa yön mustat iirikset seurasivat lumisadetta, joka oli todellakin muuttunut lyhyessä ajassa kunnon myrskyksi.
…sitten he voisivat hyödyntää luonnon antamaa piiloa ja päästä vihollisen selän taakse. Chad olisi mielellään jättänyt Azran yhteenotosta ulkopuolelle, mutta tuona hetkenä hänen oli myönnettävä itselleen – ettei tulisi pärjäämään yksin vaan tarvitsisi silmät selkänsä taakse.

”En ymmärrä miksi näet niin paljon vaivaa yhden miehen tähden?”
Alban lausuen lopulta kun oli saanut äänensä takaisin alkujärkytyksen jälkeen. Hän oli aina tiennyt, että Zay kykenisi viemään tilanteet pidemmälle kuin kukaan muu, mutta tuota äskeistä hän ei ollut osannut odottaa. Mitä muuta kaiken saanut ihminen enää voisi toivoa - kuin yrittää tulla jumalten kaltaiseksi. Alban sanojen saamatta vieläkään tuota kylmää hymyä katoamaan Zayn kasvoilta. Pelkästään sormet lakkasivat naputtamasta lasin pintaa ja miehen silmien katseessa häivähti varoittava kiilto. Tumman äänen muodostaen sanat, jotka vain johdattelivat nuorempaa jatkamaan aloittamaansa.
”Etköhän tiedä sen paremmin kuin minä. Vai olenko väärässä, Alba?”
Ei, Zay ei ollut väärässä ja tiesi sen hyvin itsekin. Alba oli nähnyt näyn, joka koskisi hyvin paljon Chadia ja Zaytä. Noita kahta täysin erilaista miestä, jotka kulkivat nyt ainakin toistaiseksi eripoluilla, mutta vuosien saatossa ne tulisivat kohtaamaan toisensa ja veisi loppuun sen mikä oli jo alkanut. Kuolevainen tai kuolematon, Jumala tai ihminen… sillä ei ollut mitään merkitystä miksi Zay itseään halusi kutsuttavan, koska kuolema tulisi löytämään tämän myös. Chad olisi se henkilö, joka tulisi viemään Zayn helvettiin.

Katseen, joka oli vielä kääntyneenä naiseen ja tämän pitelemään käsiaseeseen, alkaen hetken päästä erottamaan uutta liikettä pimeydessä. Miehelle kuuluvan hahmon ilmestyen seisomaan naisen takavasemmalle ja heittäen jotakin maahan sotilaan eteen. Lumen sekaan päätyen lojumaan kaikki ne kuusi tunnistuslaatta, jotka olivat kuuluneet muille ryhmän jäsenille. Näkymän saaden sotilaan naurahtamaan kuivasti ja laskemaan katseensa hetkeksi alaviistoon. Myönnettävä oli, että aivan hetki sitten hän oli pitänyt kohdettansa helppona ja ihmetellytkin miksi vastarintaa ei suotu tuon enempää. Lumen tuntuessa jo kylmälle, mutta siitä huolimatta keho laskeutui polvilleen maahan. Sotilaan välittämättä tuona hetkenä alkuunkaan vaikka joutuisi kohtaamaan loppunsa tovereidensa tavoin – sillä se kohtalo tulisi viimeistään odottamaan toisessa päässä jos hän palaisi takaisin epäonnistumisen jälkeen. Kuivan hymähdyksen kohottautuen keuhkoista, korvien kuullessa mitä nainen käski häntä tekemään.
”Luuletteko te tosiaan, että saisitte häneen yhteyden noin vain? Että kuka tahansa voisi soittaa hänelle ja yrittää samalla paikantaa hänen olinpaikkansa?”
Chadin kuunnellen sotilaan puheita tuon hetken ajan, mutta heti viimeiseen lauseen jälkeen tämä siirtyi Azran ohitse ja pysähtyi seisomaan vihollisen silmien eteen, että toinen varmasti kykenisi näkemään selvästi kohteensa. Chadin lausumatta vieläkään mitään vaan kumartui ottamaan korvakuulokkeen sotilaalta ja painoi vastaanotto painiketta, joka silloin avasi linjat alueen ulkopuolelta. Tutun, sen saman tumman ja kylmän sävyn, äänen sanoen:
”En onnittele sinua sotilaideni tappamisesta, mikä sinänsä on yllättävä teko papilta, mutta ei mennä yksityiskohtiin. Huomenna, Venetsiassa, keskipäivän aikaan San Marcon aukiolla. Tapaamme siellä tai joudut sanomaan pikkusisarellesi lopullisesti hyvästi.”
Linjan mykistyessä kokonaan, jäi jäljelle vain tuulen valittava vinkuna taustalla. Käden nostaen kuulokkeen pois korvalta ja heittäen sen takaisin sotilaalle. Paljoakaan kertovan hymähdyksen kohottautuen Chadin suunnalta, tämän kääntäen selkänsä ja suunnaten katseensa jonnekin lumimyrskyn lävitse. Tuossa tilanteessa olisi voinut seuraavaksi luulla tapahtuvan julkinen teloitus, mutta sen sijaan rauhallinen ääni sanoi:
”Päästä hänet menemään. Antamamme kuolema on armahdus sen rinnalla mitä hyvin todennäköisesti tulee tapahtumaan kun hänen huomataan epäonnistuneen.”
Chadin kääntyen lopulta puoliksi ympäri ja ojentaen toisen kätensä kutsuvasti Azralle, toivoen toisen tarttuvan siihen ja lähtevän tilanteesta pois. Sotilaan nähden vielä viimeisen kerran yön mustan katseen, joka katsoi suoraan häntä kohti kuin olisi kyennyt näkemään jokaisen tehdyn ja tekemättömän synnin. Juuri tuon kyseisen katseen sanoen äänettömästi: ”Se mitä tulee tapahtumaan sinulle seuraavaksi on Jumalan käsissä, ei minun.”
Sotilaan tuntien kuinka hampaansa pureutuivat yhteen huulten takana. Alitajuntaan hiipivän pelon kuiskaten jo epämiellyttäviä ajatuksia korvan juuressa, kietoen luisevat sormensa hartioiden ympärille ja pitäen kylmässä otteessaan tiukasti.

Chadin ja Azran kävellen takaisin talolle tuulen säveltämässä hiljaisuudessa, jonka lävitse yllättäen kulkeutui aseen terävä laukaisu. Sen kaikuen metsän ylitse. Chadin tarvitsematta sanoa sitä ääneen – sillä Azra myös hyvin todennäköisesti tiesi sen myös. Sotilas oli vienyt tehtävän päätökseen kätensä kautta.

Tuon hetken ajan johtava sotilas oli pysynyt sen kokoajan hiljaa, ainoan äänen ollen vain tuulen puhina korvien välissä joka tuntui voimistavan joka hetki entistä kovemmaksi kolmikon takaa päin, satavan lumen peittäen hitaasti pimeyteen soluttautuneita hahmoja jälkeensä mitä kauemmin nämä pysyivät joka paikoillaan tai ylipäätänsä ulkona.
Chadin astellessa vanhenpansa ohitse suoraan sotilaan eteen sanomatta kuitenkaan missään vaiheessa suoraan mitään, yrittämättä itseasiassa lausua ääneen mitään korullisia uhkauksia jotka kuulostivat pahemmalta kuin toteutettuna.
Azran pitäen koko tuon ajan aseen vakaana sotilasta kohti mikäli tuon mielessä kävisi hetkeksikään edes yrittää omasta mielestään jotain oikeinkin fiksua, tuon itse todetessa ettei käsky ollut niin helposti toteutettavissa edes siltä joka seisoi sotilaidensa takana ja lateli käskyjä toimia aina niin pitkään kunnes jokin menisi pieleen tai Zay menettäisi malttinsa.
Silmien, jotka olivat päässeet monien päivien jälkeen oikeaan värimaailmaansa vilkaisten syrjäisesti nuorempaansa joka laski viimein sotilaalta otetun kuulokkeen alas korvalta pitkään kestäneen hiljaisuuden jälkeen, johon ei suotu samantien tilannetta kommentoivaa toteamusta tai edes sitä oliko toinen saanut halutun yhteyden.

Aseen tullen lasketuksi viimein alas totemuksen myötä, jonka he kaikki kyllä tiesivät jo valmiiksi: Zay tekisi sotilaasta lopun paljon pahemmalla tapaa kuin se että he vaivautuisivat edes yrittämään ampumaan tuota kylmästi aseella. Azran katsoen vielä hetken aikaa sotilasta senkin jälkeen kun Chad oli päättänyt kääntyä ympäri merkkinä lähtemisestä, puristautuivat sormet vielä viimeisen kerran aseen ympärille ennenkuin se viskattiin suosiolla lumen valkealle pinnalle mitään sanomattomasti kuin antaen sotilaalle mahdollisuuden valita vaikka tuo itsekin kyllä tiesi epäonnistuneensa tehtävässä. Kaksikon astellen ja kadoten metsikköön, mistä nämä olivat ilmestyneetkin, talon valojen johdattaen näitä tottuneesti kulkemaan haluttuun suuntaan eksymättä, oli käden ote kietoutunut varoen toivotusti miehen omaan ja sormet olivat löytäneet tiensä miehen omien väleistä irtoamatta edes silloin kun takaa kuului selvä laukaus joka ei jättänyt kummallekaan heistä arvailujen varaan viimeisten tapahtumien kulkua tuolla pimeyden keskellä jossa pelko epäonnistumisesta ja sen seuraamuksista olivat olleet ylivoimaiset tuossa kohdin. Kuin refleksistä pää oli kääntynyt automaattisesti äänen suuntaan, sydämen jättäen tyhjän lyönnin välistä vaikka Azra oli viimeisen kahden vuoden aikana joutunut kuulemaan tuon saman ääneen aivan liian monta kertaa... ja siltikin hän pystyi vieläkin tuntemaan kipua miehen takia joka ei nähnyt enään muuta mahdollisuutta kuin viedä aloitettu loppuun oman käden kautta vain ja ainoastaan Zayn takia.
Etuoven sulkeutuen kaksikon jäljessä kun ulko-ovi läimäytettiin varoen kiinni, ulkopuolelle jäävän kylmän tuulen ja lumen, kun taas sisällä hohkaisi selvä lämpö kutittavasti viilennyttä ihoa vasten. Kenkien asettuen seinän vierustaa vasten siististi, vaikka vuodatettu veri oli jättänyt niihinkin omat jälkensä, ei Azra aluksi edes yrittänyt lausua mitään vaikka tiesikin kyllä mitä Chad aikoisi vaikkei tuo ehkä aikoisi sanoa mitään ääneen. Ilmeisesti tuo oli edelleen lähdössä, mutta se mitä tämä oli kuullut sanottavan viholliselta oli muuttanut toimenkuvaa, pakottaen toisen menemään Zayn oman pillin mukaan tahtomattakin.

Käden, joka oli pysytellyt hetki sitten miehen omaa vasten koko näiden matkan ajan pihan ja metsikön halki, päästen irti mutta sen sijaan että Azra olisi astellut takaisin omaan huoneeseensa kaikessa hiljaisuudessa jatkamaan pakkaamista, tarttuivat ote vuorostaan paidan pinnasta kiinni pysäyttävästi jotta hän pääsisi kiertämään nuorenpansa eteen vuorostaan.
Sanoja ei kaivattaisi, eikä niitä tarvinnutkaan, Azran kyllä tietäen tarpeeksi ilman sanojakin että tilanne oli muuttunut yhdessä minuutissa samantien tulenaraksi jossa poltti näppinsä kun tarpeeksi kauan leikki. Heistä jokainen, ja siis jokainen, joka oli vain kohdannut tavalla tai toisella tuon naruja vetelevän miehen olisi varmasti enemmän kuin mielellään nähnyt tämän viimeisen elonvalon silmissä, ja silti jokainen joka edes oli yrittänyt siihen mennessä oli käynyt joko kuollut tai ainakin käynyt hyvin lähellä ainakin tuonpuoleista. Molempien käsivarsien löytäen paikkansa lihaksikkaan kehon ympäriltä sillä kertaa ensimmäisenä, pään painautuen varoen rintakehän päälle kuin toivoen ettei chad joutuisi vielä lähtemään vaikka Azra tiedosti pyyntönsä täydeksi mahdottomuudeksi.

Vaikka aseen laukaisusta syntynyt ääni oli jo vaimentunut – kaikui se silti korvien välissä ja tulisi aina kaikumaan vaikka Chad oli tottunut kuuntelemaan sitä monen monta kertaa ennen papiksi ryhtymistä. Tuo kyseinen ääni muistutti kuolemasta, eikä siihen voisi koskaan tottua kuin vain ne ihmiset, jotka olivat myyneet sielunsa jo aikoja sitten. Tuntiessaan Azran kääntyvän katsomaan taakseen – ei käsi päästänyt kertaakaan irti vaan pikemminkin teki pienen nykäisyn, joka äänettömästi sanoi: ”Tule. Emme voi enää auttaa häntä.”
Chadin odottaen kärsivällisesti, että Azra jatkaisi matkaa yhdessä. Kumpikaan heistä ei sanonut sitä ääneen, ei puhunut siitä sanallakaan, mutta silti molemmat kykenivät lukemaan toistensa katseesta tilanteen satuttavan kumpaakin henkisesti. Heidän voiden vain pyörittää ajatuksissaan kysymystä; ”Miksi muiden piti aina maksaa pääsynnintekijän teoista?”

Takaisin talon sisälle päästyään – oli Chad edelleen yhtä poissa oleva kuin oli ollut ulkonakin. Tämän katseesta nähden silti selvästi, että koko ajan tämä mietti jotakin kiivaasti ja yritti keksiä mahdollisimman kivutonta ratkaisua sille mitä tulisi vääjäämättömästi tapahtumaan. Chadin yrittäen peittää kyseisen alkamalla tekemään taas sitä mikä tuntui tuona hetkenä yksinkertaisimmalle; pakkaaminen. Viimeisten vaatteiden tullen tipautetuksi muiden matkatavaroiden sekaan, puhuivat sanat jotakin unohtamisesta ja pitäisi vielä tarkistaa viimeisen kerran, että kaikki oli varmasti tullut mukaan. Chadin aikoen jo lähteä uudelleen liikkeelle, mutta silloin pieni nykäys paidan kankaasta sai jalat seisahtumaan paikoilleen. Azran kiertäessä seisomaan Chadin eteen, kohtasivat katseet viimeinkin kunnolla vaikka sitä oli yritetty vältellä. Kumpikaan heistä sanomatta mitään toisilleen.

Kehon tuntiessa lopulta kuinka sitä vasten painauduttiin lähemmäksi ja halattiin varoen, mutta silti tarpeeksi tiukasti – eleen kertoen sanattomasti Azran pitämättä hyvästeistä sen yhtään enempää. Chadin kietoen käsivartensa myös naisen kehon ympärille ja laskien leukansa päälakea vasten. Sinä hetkenä ajatusten kiittäen, että Azra katsoi muualle. Silmien sulkeutuessa, kätkien allensa kyyneleet, jotka pyysivät anteeksi Azralta, kuolleilta sotilailta ja lopuksi Jumalalta, joka oli saanut nähdä taas lapsensa tekevän syntiä.

Koko tuon lyhyen yksisuuntaisen puhelun aikana Zay oli katsonut edessään istuvaa naista kylmästi ja tiiviisti. Miehen tietäen jokaisen lausumansa sanansa olevan myrkkyä nuoremman korville. Puhelun päättyessä ja sen perässä laskeutuen painostava hiljaisuus, joka tuntui vievän hapenkin mukanaan. Alban purren hampaitansa lujasti yhteen huultensa takana. Hänen ei tarvinnut sanoa ajatuksiaan ääneen sillä edessä istuva mies kyllä luki kaiken tarpeellisen naisen silmistä, joiden iiristen väritys hehkui puhdasta halveksuntaa. Alban pitäen Zaytä alhaisena, joka sai haluamansa kiristämällä muita vaikkakin jotkin niistä olivat puhdasta valehtelua. Alba ei ollut enää niin naiivi, että olisi uskonut kaiken mitä kuuli Zayn sanovan hänelle tai jollekin toiselle. Jos Zay olisi halunnut riistää hänen henkensä – olisi tämä voinut tehdä niin jo monesti noiden parin vuoden aikana. Alba olisi Zaylle niin kauan arvokas kun vain kykenisi käyttämään sukunsa perimälahjaa. Antiikin ajoilla valloittajilla oli oraakkelinsa. Keski-ajalla kuninkailla oli velhonsa/noitansa. Zayllä oli Alba, jonka näkijän taitoa mies käytti omaksi hyödykseen. Pakottaen Alban tottelemaan itseään tai muuten nainen saisi nähdä rakkaidensa kuolevan ympäriltään.

Chadin painaessa katseensa piiloon Azralta sen hetken ajaksi kun nämä pysyttelivät toistensa lähettyvillä vaikka enemmin tai myöhemmin nainen tiedosti selvästi joutuvansa irrottamaan otteensa jotta isoveli pääsisi edes aloittamaan heidän pikkusiskonsa pelastamista ja matkaamaan tämän vuoksi aivan toiselle maaperälle. Heidän molempien tiedostaen sillä hetkellä että vaikka Azra olisikin yrittänyt ja itseasiassa halunnutkin sanoa jotain joka pyörtäisi miehen päätöksen ja pakottaisi tuon miettimään järkevästi: sillä mitä hyötyä Albasta olisi Zaylle kuolleena kahden vuoden hyväksi käytön jälkeen, mutta toisaalta heistä kumpikaan ei voinut suoraan sanoa olisiko miehen uhkaus ollut pelkkä perätön bluffi.
Zay oli todistanut viimeisten vuosien varrella olevansa vaarallinen ja vaikeasti luettava vihollinen, joka halutessaan pystyi olemaan lähes joka kerta askeleen edellä ja saamaan täten haluamansa keinolla millä hyvänsä. Vaikka tuon pitäisi itse sitten liata kätensä vereen saadakseen sen.

Lopun yöstä Azra tyytyi auttamaan rakastamaansa miestä, valmistamalla tuolle jopa heidän nuorimmaisensa ohjeiden mukaan valmistetun uuden lääkejuoman joka pitäisi Chadin elintoiminnat kasassa helvetillisten päivien ylitse uudessa maassakin, ennenkuin näiden kahden tieden täytyi jälleen väliaikaisesti erota, sillä nainen halusi Chadin keskittyvän sillä kertaa täysin mahdollisesti Albaan ja Chadiin, sen sijaan että olisi aiheuttanut omalla olemassa olollaan tuolle enemmän murehtimista ja ongelmia mikäli Zay ymmärtäisi mitä näiden kahden välillä olisi meneillään. Mutta ennen lähtöä oli puolivuotta vanhempi osapuoli luovuttanut ja kietonut miehen ranteeseen korun, jonka hän oli saanut takaisin Sethiltä kaksi vuotta takaperin, tuon samaisen korun löytäen jälleen paikkansa toisen miehen ranteesta, jota nainen kuitenkin tällä kertaa todellisuudessa rakasti, Azran vain toivoen sen tuovon paremmin onnea sillä kertaa kuin viimeksi.

Venetsiassa, tuon värikkäästä historiasta tunnetusta kaupungista, ei edes aurinko päässyt harmaiden pilvien lävitse tuomaaan iloa ihmisille ensilumen laskettua myös tuolla hitaasti maahan, kertoen jälleen vuodenajan vaihtuneen synkästä syksystä kylmemmäksi, tuoden omat ongelmansa mukanaan myös tuolla.
Mutta sinä päivänä kaikki olisi toisin, ulkona liikkuvien ihmisten tiedostamatta ollenkaan mitä olisi tekeillä tuolla kyseisellä alueella, jossa Zayn ja Chadin tulisi tavata toisensa jälleen kerran. Monien vuosisatojen ajan Italiassa oli vuodatettu verta ties minkälaisista syistä, toisen ollen toistaan joko vähäpätöisempi ja toisen taas tuntuen oikealta syyltä edes harkita moista vuosisatojen aikoina siihen päivään asti, mutta entäpä kun kyse tuli miehestä joka ei yksinkertaisuudessaan pystynyt kuolemaan vaikka ties kuinka moni oli sitä yrittänyt?

Maisemat ja ilmasto olivat yhdessä vaihtuneet selvästi mitä alemmaksi ja lähemmäksi matka oli vienyt kohti välimerta. Saksassa maa oli peittynyt lähes täydellisesti ensilumen alle kun taas Venetsiassa kyseinen lumimyrsky oli tullut paljon lievempänä ja silloinkin taivaalta oli satanut lunta ja vettä sekaisin. Chadin saapuen Euroopan sisäisellä lennolla, joka laskeutui Venetsian kaupungista pohjoisemmassa sijaitsevalle lentokentälle – ajan näyttäen tuolloin vasta yhdeksän aamulla. Noiden kolmen tunnin, jotka olivat vielä keskipäivän koittamisen edessä, antaen Chadille vielä mahdollisuuden koota ajatuksensa sen aikana kun tämä taittoi loppumatkan maitse kohtaamispaikalle, jonne viimeyön puhelu oli ohjeistanut. Ajatusten tietämättä vielä yhtään mitä tulisi odottamaan perillä. Alitajunnan varoittaen lähes jatkuvasti ja esittäen yksinkertaisen kysymyksen; Miksi Zayn kaltainen vaikutusvaltainen mies näkisi vaivaa ja antaisi kallista aikaansa yhdelle vaivaiselle ihmisille, jolla ei ollut mitään osuutta mihinkään. Liittyisikö tämä edes mihinkään olennaiseen vai oliko tämä vain aikomus siivota vanhat jäljet, jotka olivat jääneet yli kaksivuotta sitten kaivertamaan täydellisyyttä tavoittelevaa mieltä. Chad oli jäänyt henkiin Zayn murhausyrityksestä huolimatta.

San Marcon aukiolla väen paljous oli jo runsas kun Chad saapui sinne lopulta puolituntia aikaisemmin ennen keskipäivän koittamista. Paikallisten ja turistien sekoittuen yhtenäiseksi massaksi, jossa sekoittui monen maan kielet, kehon elekielet ja vaatetustyyli. Kauppiaiden ja ravintoloita ylläpitävien henkilöiden yrittäen houkutella paikallaolijoita luokseen kaikin mahdollisin korullisin sanoin. Chadin soluttautuen massaan vanhan tapansa mukaan kun oli työskennellyt palkkasotilaana ja salaseuran soluttautujana. Silmien yrittäen tarkkailla ympäristöä mahdollisimman laajasti, mutta siltikään mitään poikkeavaa ei ilmestynyt näköpiiriin. Hän kyllä tunnistaisi Zayn heti kun tämä vain suvaitsisi näyttää naamansa, mutta vanhempaa miestä ei näkynyt edelleenkään missään ja se sai alitajunnan entistä enemmän varuillaan olevaksi varsinkin viimeistään silloin kun aika lähestyi sovittua kellon aikaa, keskipäivä tulisi koittamaan kymmenen minuutin päästä. Loistokkaan hotellin, joka sijaitsi enemmän aukion toisella laidalla, eteen kaartaessa mustalimusiini – odotti Chad näkevänsä kohta Zayn nousevan sen kyydistä, mutta sen sijaan kuljettaja nousi autosta ja kiersi avaamaan takaoven valmiiksi odottamaan jonkin saapumista. Hotellin pääovien avautuessa ja ulos asteli solakkavartaloinen nainen, jonka perässä seurasi kaksi miestä. Chadin aluksi tunnistamatta naista tämän peittävän ulkovaatetuksen ja aurinkolasien takia, mutta kun toinen pysähtyi ja käänsi katseensa selvästi väkimassan lävitse Chadin suuntaan – muljahti sydän ikävästi rintakehän sisimmässä. Kieli halusi muodostaa silmien näkemän naisen nimen, mutta huulet eivät suostuneet liikkumaan milliäkään – niiden pikemminkin kuivettuen ja jähmettyen paikoilleen. Siitä huolimatta Chad vannoi itselleen näkevänsä tuona hetkenä Alban. Naisen kääntyessä takaisin kuljettajan puoleen ja vastaten tälle jotakin esittävästi hymyillen ennen kuin istuutui limusiinin kyytiin. Chadin alkaen ottamaan nopeutuvia askelia näkemäänsä kohti. Hän halusi auttaa Alban pois noiden ihmisten luota, mutta suunnitelmasta ei ollut mitään tietoa. Ajatuksiin mahtuen vain, että isoveljen olisi pelastettava pikkusisarensa.

San Marcon kirkonkellojen alkaessa ilmoittamaan keskipäivän koittaneen. Sokkeloisten kattojen seassa sotilaan asettaen tähtäyskiikarinsa paremmin paikoilleen ja suunnaten aseen osoittamaan kohteeseensa; tuohon vähän yli parikymppiseen mieheen, jonka keskittyminen oli selvästi suuntautunut eteenpäin. Etusormen alkaen liukumaan hiljalleen liipaisemiselle. Vielä yksi askel uhrilta ja se olisi siinä. Kirkonkellojen kaikuessa aukion poikki, niiden lähestyessä täyttä kahtatoista lukua. Jonkin saadessa silloin aukiolla parveilevan väen pakokauhun valtaan. Järjestelmällisen massan muuttuessa hetkessä puhtaaksi sekamelskaksi. Chadin kadottaen näkyvyyden eteenpäin, joutui tämä myös taistelemaan tietänsä eteenpäin – ettei ihmisvirta olisi vienyt mukanaan. Ympäristön sekavuuden haitaten aisteja, jolloin jokin pääsi yllättämään miehen takavasemmalta. Vahvan otteen olkavarresta pakottaen seuraamaan vaikka Chad yritti pistää vastaan, mutta ympärillä tökkivät ihmiset eivät antaneet mahdollisuutta alkaa taistelemaan kunnolla vastaan.

Rakennusten välissä sijaitsevalla kujalla Chad painettiin selkä edellä seinää vasten. Salaperäisen henkilön estäen toisen pakenemisen omalla kehollaan ja painaen kämmenensä poikittain suun eteen kun sieltä uhkasi alkaa virtamaan liuta espanjan kielellä lausuttuja kirosanoja ja uhkauksia. Chadin haistaen tutun ominaishajun vangitsijastaan - sen saman hajun, joka toi mieleen vanhat kirjat ja yrtit, jotka kuitenkin peittyivät osittain myskisen partaveden alle. Kasvoja peittävän takin hupun reunan kohottautuessa pään nostamisen myötä. Merenpihkan väristen silmien vastaten takaisin yön mustalle katseelle. Hiljaisen äänen sihahtaen käskevästi:
”Ole nyt hetken vaiti, pentu, tai muuten tapatat meidät kummatkin.”
Giovannin päästämättä vieläkään Chadistä irti, ei lähimainkaan – sillä tuonakin hetkenä he voisivat olla maalitaulu jollekin.

Ihmisvirran, joka oli alkanut kuin tyhjästä pakokauhun valtaisesti, syöksyen Chadiin sekaansa väkisin vaikka tuo oli kuinka yrittänyt taistella sen hetken ajan virtausta vastaan. Sotilaan joka oli ollut aivan muutamasta sekunnista kiinni ettei tämä olisi tehnyt tappavaa laukausta missä edelliset olivat epäonnistuneet viime yönä, joutuen kokeneenakin hakemaan hetkeksi uhriaan joukkiosta jonka alkuperästä olisi vielä tuossa vaiheessa hyvin vaikea sanoa.
Kenenkään suoraan tietämättä mistä moinen kauhu oli saanut alkunsa, tai mitä oli tapahtunut niiden muutaman tärkeän minuutin aikana, mutta jokin oli selvästi onnistunut sekoittamaan kuvion sillä kertaa kokonaan. Hampaiden pureutuen lujemmin toisiaan vasten vihasta, joka kumpusi tuosta epäonnisesta sattumuksesta, joka oli saanut palkkasotilaan hukkaamaan kohteensa.

Katseen irtaantuen tähtäimestä pois hetkeksi jotta laajempi katselualue selventäisi tapahtumia ja mahdollisesti antaisi jälleen tilaisuuden löytää haluamansa sekasorron lävitse vaikka helppoa se ei olisikaan missään vaiheessa. Tuskin kolmenkymmenkään ikäinen sotilas, joka oli kuitenkin ilmeisesti kokeneempi kuin monet muut hänenlaisensa Zayn rivissä mitä tuli salamurhaamiseen etäisyydeltä, mutta kaikesta siitä huolimatta täytyi tämän käyttää jokaista pienintäkin näköaistiaan paikantaakseen haluamansa, tämän tietämättä ollenkaan Chadilla olevan yllätyksellinen auttaja joka oli onnistunut piilottamaan heidät molemmat näin väliaikaisesti kunnes tilanne olisi rauhoittunut. Aukiolla tilanteen näyttävän rauhoittuvan sen verran, että paniikillisimmat ihmiset olivat erkaantuneet erilleen, näin jääden selvempi kuva tapahtumista ja tilanteeseen päätyneistä ihmisistä joista kuitenkaan esillä olevista ei ollut haluttu ihminen. Kirosanan karaten turhautuneena huulten välistä ennenkuin radiopuhelin nostettiin lantiolta ylöspäin irti huulten korkeudelle, etusormen painaen sivunappia joka auttaisi viestin kulkemaan eteenpäin muille. Miksi muka Zay jättäisi nuorukaisen hoitelua yhden miehen käsiin jos kerran tämä halusi varmistaan tuon kuolevan sinä päivänä kaikkien epäonnistumisen jälkeenkin?
"Kohde katosi. Paikantakaa hänet ja hoidellaan tämä loppuun niinkuin pomo halusikin."
Lausuessaan nuo sanat, ei tarkka-ampuja tosissaan uskonut että yhden espanjalaisklopin ampuminen olisi loppujen lopuksi niin vaikeaa, toki heille oli kerrottu tarpeellinen tuosta kohteesta mutta siltikin ajatteli jokainen palkkasotilas vieläkin kyseistä tietoa silkaksi yliarvioinniksi. Miten muka yksi mies olisi uhka Zayn kaltaiselle miehelle, joka tunnettiin julmuudestaan vihollisiaan kohtaan?
"Kohde paikannettu länsimmäiselle kujalle, ja hänellä on seuraa."
Radiopuhelimen rätisten hetken ajan, hiljaisuuden vastaten takaisin kun vastausta mietittiin hetken ajan ennenkuin sormen painallus antaisi jälleen kerran käskyn: "En yllä ampumaan sinne asti. Edetään jalan ja hoidellaan molemmat. Muistakaa: kukaan ei selviä tästä. Ei tänään."
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:19

Pää teki vain pienen nyökkäyksen, mutta se riitti antamaan sellaisen vastauksen Giovannille että tämä höllensi kämmenensä otetta ja laski sen lopulta alas huulien edestä. Chadin ottaen hetken tauon tasatakseen hengityksensä taas normaaliksi, kysyen lopulta asteen hiljaisemmin:
”Mitä sinä teet täällä? Onko tämä vain puhdasta sattumaa vai tiesitkö tulla tänne suunnitelmallisesti?”
Loskaisen lumen ja hiekan synnyttäen yhdessä oman äänensä maastokenkien alla kun ne astuivat puolentoista pituisen välimatkan kauemmaksi. Giovannin kohottaen etusormensa otsalleen ja naputtaen pääkoppaa demonstroivasti seuraaville sanoilleen:
”Tiesinkö tästä hullusta suunnitelmastasi? Kyllä.”
Sen jälkeen sama käsi laskeutui avonaisen nahkatakin oikealle puolelle ja siirtäen takin etumusta syrjään kyljen edestä. Chadin nähden selvästi kuinka harmaan paidan kangas oli kostunut verestä yhdestä kohtaa, mistä veri oli levinnyt alaspäin liikkumisen ja painovoiman sanelemana. Giovannin nähdessä huolestuneen ja anteeksi pyytävän katseen kohoavan hiljalleen yönmustiin silmiin, kohosi kuiva hymähdys huulien välistä ja takin lieve laskettiin alas verisen näyttämän peitoksi.
”Suunnittelinko tätä loppuun asti? Pakko myöntää – etteivät kaikki tämän aamupäivän tapahtumat kuuluneet niihin.”
”Entä vaimosi? Tietääkö hän, että olet täällä kanssani. En halunnut tässä käyvän näin, mutta mitä muuta olisin voinut tehdä? Hän uhkasi murhata pikkusisareni – jos en saapuisi tapaamispaikalle.”
”Kuuntelehan minua, Chad. On asioita jotka sinun pitää tietää ennen kuin voit viedä aloittamasi loppuun asti. Olen tuntenut Zayn paljon kauemmin ja voin jo heti sanoa, että kaikki ne puheet mitä hän sanoo - eivät aina pidä kokonaista totuutta takanaan vaan niiden on tarkoitus vain toimia peilinä edessäsi. Hän manipuloi ihmisiä, ei mitään muuta eikä monimutkaista.”
Chadin kuunnellen vanhemman sanoja vaiti, katseen pysytellen mitään katsovasti eteenpäin. Hajuaistin tuntien vieläkin itsessään veren metallisen tuoksun, joka muistutti heidän kummankin kuolevaisuudesta. He olivat vain ihmisiä, kuolevaisia. Hän oli päättänyt - ettei aikoisi kuolla vielä pitkään aikaan. Sen hän oli vannonut Azralle ja itselleen.

Ajatusten havahtuen äkillisesti takaisin nykyhetkeen kun kuuloasti nappasi Giovannin komennuksen lähtemään liikkeelle uudelleen. Chadin tarvitsematta kysyä syytä äkilliseen muutokseen sillä tuona hetkenä tämä tunsi selvästi takaniskassaan joidenkin tarkkailevan heitä ja aikomuksensa lähestyä nopeasti. Kuka olisi arvannut, että iltapäivä tulisi muuttumaan tällaiseksi; pakomatka läpi Venetsian, minkä oli tarkoitus edetä ilman yhteenottoja.

Myöhään illalla, kaupungista sijaitsevassa syrjäisessä hotellissa satama-alueella, oven avautuen ja sulkeutuen kahden hahmon jäljessä. Nuoremman miehistä nojautuen käsillään huoneen kirjoituspöytää vasten ja hengittäen hengästyneesti. Vanhemman miehen puolestaan nojautuen selällään seinää vasten ja kohottaen kätensä vaistonvaraisesti haavoittuneen kyljen päälle, joka oli vuotanut koko ajan enemmän ja enemmän ensiaputoimista huolimatta.
”Karistimmeko heidät?”
Chadin kysyen lopulta. Hän ei yleensä hengästynyt näin pahasti, mutta se mitä he olivat joutuneet tekemään koko päivän ja lopulta aivan lopussa – oli pistänyt kestävyyskyvyn kokeeseen. He olivat paenneet katoilla, maankamaralla ja jopa talojen sisällä. Julkisilta vahingoilta ei ollut säästytty sen enempää. Giovannin tuntien takaraivonsa painautuvan väsyneenä kovaa seinää vasten, mutta jalat kannattelivat ruumiin painoa vieläkin.
”Saimme etumatkaa auto onnettomuuden ansiosta. Hyödynnetään se – sillä joudumme lähtemään aikaisin matkaan huomenna.”
Chadin nyökäten ymmärtämisen merkiksi. Hän ei sanonut mitään, mutta Giovanni ei kyennyt enää peittämään heikkenevää tilaansa. Vanhemman aistien nuoremman tuijotuksen itsessään, kohosi huulille tilannetta vähättelevä hymy, sanojen lausuen leppoisasti:
”Ole huoleti, pidän itseni hengissä – sillä muuten vaimoni murhaa minut omakätisesti jos en palaa takaisin elävien kirjoissa.”
Giovannin erkaantuen seinän edestä ja kävellen varovaisesti pöydän vieressä olevalle tuolille istumaan.
”Sitä paitsi. Sinä olet se, joka tarvitsee apua. En minä vaikka näytänkin pahemmassa liemessä olevalle.”

Suunnitelmien, joiden tarkoitus ja alkuperä olivat olleet mitä yksinkertaisimmat: odota, ja hoida aloitettu kerralla loppuun, olivat onnistuneet jälleen kerran menemään totaalisesti pieleen, tällä kertaa tosin ulkopuolisen tekijän vuoksi joka oli päättänyt kaikessa uhkarohkeudessaan ja ehkä jopa typeryydessäänkin liittyä soppaan mukaan sekoittamaan pakkaa vaikka loppujen lopuksi kyse oli vain Chadin ja Zayn välisestä ongelmasta joka oltiin viety asteen pidemmälle. Takaa-ajon ollen väljäämätön, kahden salamurhaajan joista toinen oli ollut tarkka-ampujan roolissa ja antanut tehtävän johtajana käskyn edetä jalan tilanteesta eteenpäin kun selkeä salamurha ei ollut onnistunutkaan. Näiden kahden pysyen kaksikon kintereillä loppuun asti, aina maasta katoille ja jopa sisätiloihin, jossa vahingolta ei oltu lievimmissäkään määrin todellakaan vältytty kun piti varmistaa ettei kukaan karkaisi sillä kertaa, mutta toisaalta kukaan ei kyllä uskaltaisikaan pahemmin alkaa puhelemaan rikkojien peräänkään mikäli näillä oli selkeästi aseet esillä tai nämä onnistuivat katoamaan nopeasti näkyvistä.
Viimeisimmässä vaiheessa missä koko jahti oli ajautunut autolla kulkemiseen, oli liian vauhdikas ajo ja selvä varomattomuus ajaneet vastaantulevat autot kolaroimaan keskenään, kun ei oltu huomioitu oikealta lähestyvää ajajaa joka viimeistään oli pakottanut palkkasotilaat pysäyttämään itsensä ja pakenemaan itse paikalta, vaikka nämä olivatkin hetkellisesti kadottaneet haluamansa hektisen tilanteen keskellä, sekä kun kiinnijäämisen mahdollisuus oli kasvanut ylivoimaisesti, kehojen huutaen tuossa vaiheessa automaattisesti: pakene, älä jää kiinni.

Ilta oli tuolloin jo laskeutunut, kellon itseasiassa lähestyen jo yhtätoista kun kaksi miestä kirjautuivat hotelliin saadakseen huoneen hetkellisesti itselleen seuraavaan aamuun mennessä ja näille myös olisi mahdollisuus kartoittaa suunnitelmia sekä koota itsensä rankasta päivästä.
Tuon illan aikana, ei tulisi tapahtumaan mitään ylimääräistä mutta kun aurinko alkaisi nousemaan, olisivat sotilaat jälleen valmiina sillä kertaa oikeasti tekemään haluamansa loppuun asti vaikka ylimääräisiä uhrejakin tulisi. Nämä olivat onnistuneet jäljittämään alkuperäisen kohteensa: Chadin, sekä tämän auttajan: Giovannin muutaman tunnin sisään vaikka nämä olivatkin joutuneet turvautumaan todenteolla oppimiinsa taitoihin sekä käyttämään yhteyksiä.
Näiden jääden odottamaan rauhallisesti sopivaa hetkeä, jolloin iskeä: viimeistään silloin kun kaksiko aikoisi poistua hotellista ja kadota sen jälkeen kokonaan tielle tietämättömille, joten ajoituksen täyty olla silläkin kertaa oikea tuossa. Silmien vilkaisten jälleen kellon vaihtuvaa aikaa ties monennenko kerran ja sen jälkeen puhelinta, mutta kumpikaan ei edes yrittänyt avata suutansa sanoakseen ajatukset ääneen: onnistuisikohan muiden sotilaiden tehtävä sen helpommin kuin heidän omansa? Näiden kahden ymmärtäen tuossa vaiheessa viimeistään aliarvioineensa nuo kaksi miestä, ja vieläpä pahemman kerran joten miten olisi sitten sen naisen kohdilla joka oltiin aiottu hoidella seuraavaksi pois alta? Olisiko tämä yhtä hankala kuin nämä kaksi?
Aamuauringon edes vielä pääsemättä kunnolla nousemaan ylös taivaanrannan takaa, mutta siltikin niinkin varhain otti tuossa kyseisessä hotellihuoneessa Giovannin puhelin vastaan tekstiviestin "Teillä on kaksi tuntia aikaa olla lentokentällä. Olkaa varovaisia."
Viesti ei ehkä sisältänyt pitkiä selittäviä sanoja mitä tuleman piti, mutta Eveyn kyllä uskoen Giovannin ymmärtävän mistä oli kyse. He olivat puheneet tuosta tilanteesta joka oli jälleen muuttunut tulen araksi heille kaikille, ja siltikin he molemmat olivat myöntyneet siinä että heidän tulisi matkata Slovakiaan, pääyhtiöön niinkuin kutsu oli käynytkin alunperin.

Sen saman harmaanpaidan, jonka toinen kyljistä oli likaantunut verestä – päätyen puetuksi uudelleen päälle, että kangas peitti haavan, joka oli ommeltu kasaan paksummalla langalla. Järjen kyllä tietäen, että kyseinen alue olisi pakko avata uudelleen ja hoitaa oikeaoppisesti jossakin vaiheessa, mutta nyt ei olisi vielä sen aika. Ensin heidän olisi pakko päästä pois takaa-ajajiensa silmien alta ja kadota turvallisimmille vesille. Kylpyhuoneen pöydällä lepäävän kännykän näytön välkähtäessä viestin vastaanottamisen merkiksi – sai Giovanni samoihin aikoihin puettua päällystakin hammasta purren sillä käden liikuttaminen säteili kylkeen tuntuvasti. Käsien pesten itsensä juoksevan veden alla sen jälkeen kun kaikki epämääräinen oli heitetty roskiin ja piilotettu näin ulkopuolisten katseelta edes hetkeksi.

Chadin odottaen jo käytävän puolella Giovannia, joka liittyi pian nuoremman seuraan viestin luettuaan. Heillä olisi kaksi tuntia aikaa kadota, ei yhtään enempää.
”Miten poistumme hotellista? Jos kirjaudumme ulos nyt – niin he varmasti näkevät sen tietokannasta ja tietävät meidän olevan uudestaan liikkeellä.”
Chadin kysyen kaiken tuon nopean etenemisen lomassa, mikä johdatti heitä läpi hotellin tilojen kohti sivuovea, josta henkilökunta kulki.
”Siksi emme teekään niin vaan annamme heidän luulla, että olemme vielä täällä. Raha on kansainvälinen kieli ja nyt se puhuu puolestamme. Tässä. Vaihda päällystakkisi ja pistä kypärä päähän. He ovat saaneet sinusta jo ensikuvan ja tietävät näin etsiä sinua katseellaan.”
Käden napatessa kopin heitetyistä tavaroista, jotka vanhempi oli kaivanut esiin niistä yksistä pukukaapeista, jotka sijaitsivat keittiön ja henkilökuntatilojen käytävän päässä. Chadin kuitenkaan pistämättä heti kypärää päähänsä, mutta päästessään ulos takakujalle ja nähdessään pressun alta paljastuvan moottoripyörän, päätyi kypärä sen enempää kyseenalaistamatta paikalleen. Pakko oli myöntää, että tuon lyhyen aikana Giovanni oli yllättänyt monesti ja muuttanut sitä kuvaa, jollaisen käsityksen Chad oli saanut vanhemmasta yli kaksi vuotta sitten.
”Osaatko sinä ohjata tällaista? Eikö ajaminen olisi paljon turvallisempaa? Heillä on edelleen aseet, muistathan.”
Nuoremman esittäen oman kommenttinsa ajoneuvon turvallisuudesta, mutta istuutui silti vanhemman selän taakse. Saaden vain vastauksekseen huvittuneen naurahduksen ja moottorin kaasutuksen, joka sai moottoripyörän kääntymään täydet sata kahdeksankymmentä astetta ja kiihdyttämään pois kujalta takaisin ihmisten ilmoille. Heidän ajaessa sen rakennuksen ohitse, jonka eteen oli pysäköity mustapaketti auto, kohotti Giovanni kätensä sarkastiseen tervehdykseen. Chadin puolestaan yrittäen olla puristamatta kuskista liiaksi vaikka tämä ajoikin kuin hurjapää autojen seassa. Kieltämättä oli pakko myöntää, että Chad oli ruostunut aavistuksen kahden vuoden sisällä. Pappina ollessa ei ollut tarvinnut edetä nopea tempoisesti ja pelätä, että jokin ampuisi niskaan. Se mitä salamurhaajana oli tehty olivat tapahtuneet hillitysti ja mieluummin niin – ettei kukaan ollut huomannut mitään. Saatikka, että olisivat yhdistäneet sitä millään tavoin murhaan.

”Ajamme kohta moottoritielle. Sitä kautta pääsemme lentokentälle.”
Chadin kuullen Giovannin sanovan olkansa ylitse samalla kun väisti rekan puolen metrin päästä liittyessään moottoritielle. He olivat ilmeisemmin onnistuneet karistamaan palkkasotilaat, mutta miksi silti alitajunta varoitti – etteivät he olleet vieläkään kuivilla. Pään kääntyen katsomaan hetkeksi olan ylitse, jolloin katse näki jonkin lähestyvän myös moottoripyörällä taitavasti ajaen. Käden taputtaen Giovannia olkapäähän ja korotetumpi ääni sanoi melun ylitse:
”En halua pilata voitonriemuasi, mutta jokin on keksinyt saman kuin sinäkin ja lähestyy tällä hetkellä hyvää vauhtia takanamme.”
Giovannin vilkaisten ensin sivupeilin kautta, mutta nähdessään kuka toinen oli – kääntyi tämä vielä vilkaisemaan nopeasti olkansa ylitse. Kuuluvan kirosanan sihahtaen huulilta. Moottoripyörän nopeuden nousten taas uudelleen.
”Mitä nyt?”
”Sait haluamasi, Chad. Nyt on aika rukoilla Jumalalta – ettei hän saavuta meitä.”
”Zay? Väitätkö sinä, että hän on tällä hetkellä perässämme?!”
”Kohta minun ei tarvitse väittää sitä kun näet hänet kasvotusten ja silloin toivoisit - ettei niin olisi käynyt.”

Laaja-alue, joista jokainen pienikin osa kuului tuolle jättimäiselle lentokentälle, sekoittui kokonaan melun ja toistuvien kuulutuksien alle, joita jo useamman tunnin kuunneltuaan alkoi naisääni kuulostaa jokakerta kuin rikkinäiseltä levysoittimelta jota kukaan ei ollut ymmärtänyt vaihtaa.
Kaiken tuolla lentokentällä tapahtuen hektisesti, vaikka olisi vain istunut paikallaan, ihmisten juosten ympäri kiireen vilkkaa keretäkseen omalle lennolleen kuin tuolla olisi ollut kiirekin vaikka todellisuudessa lähtöselvitykset sun muut veivät tuolla eniten aikaa. Katseen hakeutuen uudemman kerran rannekelloon josta viimevilkaisusta oli kulunut tuskin viittätoista minuuttiakaan, mutta samantien kun kulunut aika oli saatu jälleen selville kääntyivät silmät samantien lapseen joka istui rauhallisesti matkatavaroiden lähellä vaikka todellisuudessa esikoinen olisi halunnut tehdä edes jotain kuluttaakseen energiaansa. Tuon nuoren lapsen olematta mitenkään tietoinen siitä mihin he olivat menossa, mikä oli ajanut heidät ylipäätänsä edes lentokentälle niin varhain aamusta ja miksi, ja keitä he odottivat vielä tai että missä toinen osapuoli vanhemmista oli. Tuohon äiti pystyi vastaamaan selvemmin vaikkei niitä lausutukkaan ääneen turvallisuussyistä ja mitä tulisi lapsen saamisesta huolestumaan tai pelokkaaksi tilanteesta joka oli lievästi todettuna muuttunut kerta heitolla niin araksi että tilanteen karkaaminen käsistä ei olisi vaatinut kuin aivan olemattamankin pienen virheliikkeen ja peli olisi pelattu.
Andrean tiedostamatta tilannetta ehkä vielä koulutuksestaan huolimatta niin araksi, mutta tämä oli silti tietoinen tarkkailevista silmäpareista joista jokainen piiloutui massiivisten ihmismassojen sekaan tarkkailemaan tilannetta ja odottamaan seuraavaa käskyä toimia, vaikka tuo nainen oli viimeisen vuorokauden aikana hoidellut enemmän palkkamurhaajia kuin olisi ollut tarpeen. Eveyn ollen myöskin tietoinen samasta kuin esikoisensakin vaikkei tämä sanonutkaan sitä ääneen mutta jatkuva ympärille vilkuilu kun katse yritti paikantaa tarkkailijoita laajojen massojen lävitse, riitti kertomaan enemmän kuin ääneen lausutut sanat.

Andrean, joka ei ollut äitinsä tavoin kovin mielellään heräämässä ennen kuin aurinko olisi edes kunnolla ylhäällä, hakeutuen vaistomaisesti naisen viereen pitkälle odotuspenkille selvästi väsyneenä vaikka tämä olikin päättänyt pidättäytyi nukkumisesta ainakin koneeseen asti. Silmien hakeutuen korkealle ylöspäin televisioruutuun jotka lähettivät aamu-uutisia edellisen yön tapahtumista, jotka koskivat tavalla tai toiselle heitä kaikkia, vaikka lapsi olisikin halunnut totella vanhempansa kehotusta nukahtaa siihen paikkaan hetkeksi.

Uutisia kertovan juontajan puhuessa italiankieltä, kun pienikuva ruutu ylänurkassa vaihtui aivan toisenlaisista uutisista moottoritienäkymään, jossa kaksi moottoripyörää ajelivat kaistapäisesti autojen ohitse. "Äiti! Äiti! Katso! Eikö tuo ole isä?" Yhtäkkiä virkeäksi muuttuneen lapsen lähes pompaten paikaltaan seisomaan penkille päälle nykien naisen vaatteita saadakseen tämän huomion kääntymään samaan minkä nuorempi oli nähnyt.
Andrean osoittaen ja pomppien hetken aikaa paikallaan, liikkeen hidastuen vasta kun Eveyn omat hopeiset silmät olivat selvästi kääntyneet katsomaan lapsensa osoittamaan saadakseen tuon rauhoittumaan. Silmien katseessa häivähtäen aluksi selvästi epäusko, sitten helpotus kun kaksikko oli edes vielä hengissä mutta viimeisimpänä edellisen kadoten kokonaan kun tilannetta katsottiin tarkemmin. Miten ihmeessä Giovanni ja Chad olivat päätyneet noin pahaan tilanteeseen että jopa Zay oli henkilökohtaisesti lähtenyt näiden perään?

Nopeuden noustessa jo reilusti yli sadan kahdenkymmenen, joutui Chad pitelemään ajajasta jo kunnolla kiinni – ettei olisi tipahtanut kyydistä silloin kun moottoripyörä teki äkillisen liikkeen jompaankumpaan suuntaan. Takaa ajajan ja ajetun puikkelehtien autojen seassa vaarallisesti korkeasta nopeudesta huolimatta. Aika ajoin yläpuolella vilahtavien kylttien kertoen lentokentän lähestyvän koko ajan. Moottoritieltä erkaantuvan liittymän häämöttäessä edessäpäin käski Giovanni Chadia pitelemään tiukasti kiinni ja tekemään kyseenalaistamatta kaiken mitä käskettäisiin. Edellä kulkevan rekan kääntyessä samaan liittymään – alkoi moottoripyörä kiihdyttämään vauhtiansa päästäkseen kyseisen ajoneuvon edelle ennen rampille nousua. Chadin vain toivoen enää tuona hetkenä etteivät he kuolisi tuon hullun yrityksen tähden. Rekan puskurin vilahtaen vähän yli metrin päästä kun moottoripyörä pääsi ajoneuvon edelle. Kuskin painaen ratin torvea kiukkuisesti ja osaksi myös siksi että oli säikähtänyt äskeistä hullua tekoa. Giovannin uskaltautuen vasta nyt vilkaista uudemman kerran olkansa ylitse nähdäkseen ilmestyisikö rekan takaa heidän takaa ajajansa uudelleen. Katseen erottaen moottoripyörän, joka ohitti rampin ja jatkoi nopealla vauhdilla moottoritietä eteenpäin pohjoiseen päin. Giovannin sanomatta mitään ääneen, mutta ajatteli kylläkin;
Zay oli vain testannut heitä kumpaakin. Kaikista eniten Chadiä. Tämä kaikki oli ollut ilmeisemmin vain sairasta kokeilua, joka oli vaatinut ne välttämättömät sivulliset uhrit… vain ja ainoastaan ”viattoman” leikin tähden. Giovannin kuitenkin tietäen samalla, että Zay ei ollut tyytynyt pelkästään heidän jahtaamiseen. Tämä oli ilmeisemmin halunnut selvittää mitä Chad aikoisi seuraavaksi ja hyvin toden näköisesti tämä tulisi myös selvittämään sen mihin maahan Chad lähtisi. Kukaan ei ollut koskaan päässyt turvaan Zayltä kun tämä oli päättänyt paikantaa kohteensa keinolla millä hyvänsä.

Lentokoneen kohottautuessa viimeinkin irti maasta ja nostaen korkeuden pilvien yläpuolelle – ei Giovanni voinut estää itseään henkäisemättä helpotuksesta. Hänen kyllä tietäen, että ongelmat olisivat vasta aluillaan, mutta edes tuon yhden hetken ajan he saisivat toivon mukaan hengähtää hetkeksi. Katseen kääntyen vilkaisemaan vaivihkaa vierellä istuvaa Eveytä, joka oli jaksanut taistella niihin päiviin asti miehensä rinnalla vaikka se ei tulisi hyvin toden näköisesti loppumaan koskaan. Käden, joka oli levännyt siihen hetkeen asti sylissä, kohottautuen hitaasti naisen oman luokse ja ottaen sen otteeseensa. Hymyn, josta näki miehen olevan väsynyt, mutta myös iloinen saadessaan nähdä vaimonsa taas pitkän ajan jälkeen, kohottautuen huulille. Sanoja ei sinä hetkenä tarvittu sillä pelkkä katse riitti kertomaan mitä mieli ajatteli; Giovanni oli helpottunut, mutta samaan aikaan tämä oli huolissaan tulevasta. Taivaanrantaan oli alkanut taas kerääntymään niitä samoja pilviä, jotka olivat silloin kerääntyneet kun sota oli syttynyt salaseurojen ja valtioiden välillä.
Kuulokkeista alkaen kuulumaan lentoemännän kuulutus, jossa kerrottiin ylelliset turvallisuusohjeet ja kuinka kauan matka kestäisi. Takaraivon nojautuessa rennommin niskatukea vasten. Slovakia. Siellä päin Giovanni ei ollut käynyt koskaan ja nyt se olisi juuri se paikka mistä he löytäisivät Eveyn isän. Toivon mukaan Anubis tietäisi mitä heidän tulisi tehdä ja miten Chadin kävisi. Katseen kääntyen vilkaisemaan käytävän toisella puolella istuvaa nuorta miestä, joka näytti päällisin puolin nukkuvalle. Miksi Zay halusi niin palavasti tuon miehen hengiltä? Miehen, joka oli viettänyt nämä viimeiset vuodet Jumalaa palvellen ja vannonut olevansa mahdollisimman synnitön kuolevaisten keskuudessa. Miten siis tästä voisi olla uhka sellaiselle miehelle, joka oli kylvänyt kuolemaa ympärillään siitä päivästä lähtien kun oli tarttunut ensimmäisen kerran aseeseen. Tutkimattomat olivat tosiaankin jumalten tiet.

Lentokoneen noustessa irti maanpinnasta, tarttuivat kädet tuolloin toisiaan vasten hellästi pitkänkin ajan jälkeen, kääntyivät kasvot varoen sivulle nähdäkseen miehensä jonka pelkän katseen näkeminen riitti kertomaan enenmmän kuin ne olisi kerrottu ääneen sillä Eveytä vaivasivat nämä samat ajatukset jotka olivat muistuttaneet sodasta lähemmäs kaksikymmentä vuotta taaksepäin. Käden puristautuen toisiaan vasten ja leuka painautui hetkeksi miehen olkapäätä vasten sanattomana kehotuksena toiselle lepäämään nyt pitkän lennon aikana, sillä he eivät tienneet kuinka vauhdikkaasti matka jatkuisi sittemmin kun he olisivat määränpäässä. He saisivat kyllä paikattua Giovannin kuntoon mutta sitä ennen tuon tulisi ottaa rauhallisesti. Silmien katseen vilkaisten lopulta hieman Giovannista ohitse vastapäiselle paikoille joissa Chad näytti tosiaan nukkuvalta vähän turhan vauhdikkaan vuorokauden jälkeen, tuon vierelle päässeen Andrean tehden samoin vaikka poika olisi normaalisti juossut jo käytävän halki toisesta päästä toiseen ja aiheuttanut vanhemmilleen kuin myös muille matkustajille oman päänvaivansa olla energisyydellään mutta onneksi sillä kertaa viimeisten vuorokausien tapahtumat olivat vieneet tuoltakin viimeiset energiat siltä erää.

Lennon kestäessä useita tunteja, alkoi se viimeinkin laskeutua alaspäin uudenlaiselle maapinnalle, jonka aikana heistä jokainen oli kerennyt varmasti saamaan voimiaan takaisin tuon matkan aikana. Alhaalla odottavan automatkan tuntuen pitkältä, vaikka todellisuudessa se kesti tuskin puoltatuntia kauempaa mutta siltikin pää kääntyi välillä vilkaisemaan olan ylitse varmistaakseen ettei heitä seurattaisi sillä vaikka he olivat ostaneet enemmän lentolippuja hämätäkseen todellista päämääräänsä ja kadottaneet jälkiään tuona aikana... kaikki tuossa autossa tiesivät kyllä ettei moinen kauaa Zaytä hämäisi.

Kuljettajan pysäköiden tuttuun tapaansa tuon suuren rakennuksen eteen, josta eteenpäin muu henkilökunta tulisi ottamaan tuon neljän hengen ryhmän eteenpäin. Askelten pysähtyen vasta tuon tiskin eteen jossa sama nainen, joka oli ottanut yli kuukautta aiemmin nuorimmaisenkin lapsen vastaan ennenkuin tämä oli hyväksytty salaseuraan vaikka tämä palaisi vasta viikkojen kuluttua sodankäynnistä. Toivon mukaan hengissä.
Kirjeen, joka oli päiviä aikaisemmin saavuttanut Chadin tullen ojennetetuksi tuolle naiselle joka vilkaisi vielä kertaalleen arvioivasti nelikon lävitse, sillä käytäntö oli että ilman kutsua ei päässyt edes portista sisään ja tuo nainen tiesi ainakin Chadin mutta nämä muut...
Valheellisen hymyn kohoten kauniille kasvoille, huulten jo avautuen tuossa vaiheessa toteamaan tämän tosiasian joka estäisi heitä kaikkia astumasta sisään, mutta Evey oli ollut tuossa asiassa nopeampi. "Voisitko soittaa hänelle kertoa meidän olevan täällä? Evey, Giovanni, Andrea ja Chad."

Ylemmissä kerroksissa, siellä missä selvästi johtajalle kuuluva huone sijaitse oli ollut siihen mennessä täysin rauhallista, mistään kuulumatta juurikaan mitään ylimääräistä, pelkän hiljaisuuden ollen läsnä tuossa tilassa jossa kaksi henkilöä oli tehnyt töitä koko sen aamun. Puhelinkaan ei ollut juurikaan pirissyt ennen sitä ellei siihen oltu oma-aloitteisesti soitettu itse vastaanottojalle, eikä katse ollut päästänyt juurikaan irti käsissä lepäävistä papereista, joiden teksti alkoi pitkään luettuna muistuttaa kerta toisensa jälkeen toisiaan turhankin paljon.
Tuon rauhallisen hiljaisuuden rikkoen viimein puhelimen pärinä, irrotettiin kastanjanruskea katse hitaasti papereista ja kohdistettiin vanhempaan mieheen "Lienee kiireellinen asia?" Pandoran todeten hetken hiljaisuuden jälkeen, sillä yleensä Rebecca, - sihteeri siis, toi asiansa yleensä mukanaan henkilökohtaisena saattajana mutta kiireellisimmät asiat tai varmistusta kaipaavat hoidettiin puhelimitse.

Puhelimen alkaessa soimaan isossa toimistohuoneessa – keskeyttivät silmät, joiden väritys korostui aina päiväauringon valossa, papereiden lukemisen ja kohottautuivat katsomaan pöydän toisella kulmalla sijaitsevaa laitetta, joka oli hetkessä onnistunut rikkomaan hiljaisuuden ja keskittyneet ajatukset. Ajatusten kuitenkaan kyseenalaistamatta puhelimen soimista – sillä Rebecca, joka oli salamurhaajista valittu sihteerin virkaan hyvän ihmistuntemuksensa ja näyttelytaitojensa pohjalta, oli monesti osoittanut taitonsa pärjäävänsä tehtävässään - eikä tämä koskaan soittanut Anubikselle kuin vasta todella huomiota vaativan asian vuoksi. Oikean puoleisen käden kohottautuen painamaan vastauspainiketta. Linjan toisesta päästä alkaen heti kuulumaan suoraan asiaan menevä naisen ääni, joka kertoi neljästä vieraasta yhden sijaan. Noista yksi oli vain virallisesti kutsuttu, muut kolme taas… olisi kuitenkin ehkä viisasta vilkaista näitä henkilöitä. Anubiken kuunnellen sihteerin virallisen kuuloista puhetta kertaakaan keskeyttämättä, lukien kyllä noiden lauseiden välistä kaiken tarvittavan.
”Kutsu heidät peremmälle. Kiitos Rebecca.”
Linjan mykistyessä sihteerin viimeisen lauseen, jolla tämä oli ilmaissut tekevänsä kuten vanhin halusi, jälkeen – kohottautui käsi lukulaseille ja laskien ne pöydälle paperikasan päälle.
”Näyttää sille, että saamme myös tyttäremme ja hänen perheensä vieraaksemme.”

Sihteerin lopettaessa puhelun pitkältä tuntuneen ajan jälkeen, myönsi tämä luvan jatkaa eteenpäin aulan poikki hissille, josta pääsisi ylempään kerrokseen ja siellä käytävää pitkin yhtiön johtajan huoneeseen. Giovannin kantaen Andrean sylissään – ettei lapsi päättäisi yhtäkkiä lähteä juoksemaan jonnekin sokkeloisessa rakennuksessa. Eveyn mennessä ryhmän edellä ja varaten hissin heille – pysähtyi Giovanni hetkeksi vilkaistakseen taaempana kulkevaa Chadia, joka oli jäänyt kolmikon vauhdista jälkeen vaikka tämä näyttikin päällisin puolin kävelevän normaalivauhtia. Nuoremman miehen aistiessa vanhemman katseen itsessään – kohottautui käsi huiskauttamaan vähättelevästi ilmaa, mikä tarkoitti suoraan kaiken olevan hyvin ja että toinen voisi jatkaa matkaansa, kyllä hän perille pääsisi ilman toistakin. Giovannin kääntäen katseensa pois ja jatkaen matkaansa hissille, jonka edustalla Evey jo odotteli. Asteen hiljaisemman äänen pyytäen myös tätä pitämään Chadiä silmällä – sillä kaikki ei ollut niin hyvin kuin toinen antoi ymmärtää. Giovannin lopulta loihtien kasvoilleen huolettoman ilmeen kun nuorempi saavutti heidät lopulta. Hissin ovien avautuessa ja päästäen nelikon jatkamaan matkaansa.

Suuren toimistohuoneen avautuessa lopultakin kaikkien ryhmän jäsenten silmien edessä, reagoi heistä kukin omalla tavallaan näkemäänsä. Evey oli varmasti vain iloinen nähdessään vanhempansa pitkän ajan jälkeen. Giovanni puolestaan sai vahvistuksen sille mikä oli uuden salaseuran todellinen valta nyky-yhteiskunnassa. Chad taas jäi suosiolla taemmas tarkkailemaan tilannetta, joka kehittyi noiden viiden henkilön välillä. Nähden myös kuka yhtiön johtajan oli. Anubiksen kuitenkaan muistamatta Chadiä menneisyydestä, tietäen vain ne asiat mitä oli tapahtunut lähivuosina ja mitä toinen oli ollut aikeissa tehdä ennen Venetsiaan lähtöä.
Koko ryhmästä vanhimman hakien Chadin lopulta näköpiiriinsä. Hopeisten silmien katsoen nuorempaa miestä juuri sillä tavoin kuin ne olisivat kyenneet näkemään kaikki mahdolliset salaisuudet julki, lukemaan sielua kuin se ei olisi ollut avointa kirjaa salaisempi.
”Näyttää sille, että eksynyt yksilö löysi kuitenkin tiensä lauman luokse. Kerrohan siis minulle, nuorukainen. Minne olit oikein aikeissa lähteä vaikka kutsuin selvästi kaikkia jäseniä palaamaan takaisin luokseni.”
Chadin yrittäen pitää katseensa vanhemman omissa, mutta joka kerta kun silmät kohtasivat – sai jokin voima katseen painumaan takaisin alas. Tilanne oli paljon hankalampi kuin siitä oli aluksi luultu. Miten yksi henkilö pystyi hohkaamaan noin paljon voimaa, että se sai vähänkään epäröivän ihmisen hyvin tukalaan tilanteeseen. Hampaiden puraisten kielen sivustaa voimakkaasti, jolloin veri alkoi maistumaan yhdessä syljen kanssa. Sydämen kiihtyneen rytmin saatellen askeleita, jotka veivät seisomaan pöydän eteen. Anubiksen pistäen jo tuossa vaiheessa merkille etusormesta puuttuvan sormuksen ja vahvistus sille saatiin heti perään kun jokin kolahti vasten tammista pöytää. Chadin kohottaen kätensä hiljalleen pois sormuksen luota – tuon yksinkertaiselta näyttävän esineen, joka oli kuitenkin sanaton sitoutumisen merkki salaseuraan.
”Olen päättänyt lähteä salaseurasta, vanhin. Luovutan kaiken mitä olen teiltä saanut.”
Painostavan hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille. Anubiksen nojautuen kyynärpäillään pöydän kantta vasten ja ristien sormensa leukansa alle. Auringon säteiden syventäen vanhemman etusormessa olevan sormuksen kaiverrusta.
”Kerrohan minulle. Miksi haluaisin lisää omaisuutta kun sitä on minulla jo tarpeeksi. Annoin sinulle jotakin paljon yksilöllisempää ja voin vaatia sen takaisin – jos tämä aloittamasi tulee etenemään sinne asti. Salaseura on nykyinen perheesi, olet tietoinen läsnäolostamme, joten miksi päästäisin sinut lähtemään ja siinä samalla vaarantaisin kaiken rakentamamme. Patoon tarvitaan vain yksi pieni vuoto, ennen kuin kaikki romahtaa sen mukana.”
Chadin kohottaen katseensa vanhempaan, joka nyt näki jonkin leimahtavan syvällä yön mustissa silmissä. Viatonta sananheittoa tai ei, mutta kukaan ei tulisi enää uhkailemaan häntä. Hän oli uhrannut elämänsä muiden sotien tähden ja suostunut tekemään näiden likaiset työt. Hän oli murhannut tuntemattomia muiden syntien tähden. Kavaltanut ja vakoillut. Luopunut kaikesta mitä olisi voinut saada.
”Saat olla edes siihen tyytyväinen, että tulin tänne asti kertoakseni sinulle tämän kasvotusten. Muuten olisin jo kadonnut ja jättänyt tämän kaiken kertaakaan taakseni katsomatta. Joten tee siirtosi. Kutsu muita vai teetkö sen omin käsin, mutta mitä ikinä päätätkin tehdä… voin vannoa jo sinulle, että et tule näkemään kaatumistani helposti.”
Katseen seuraten vanhemman liikkeitä kun tämä päätti nousta kiireettömästi seisomaan, jolloin korkeusero muuttui tasapuolisemmaksi. Hopeisen ja yönmustan katseen kohdatessa toisensa tuolloin vasta täydellisesti. Nuoremman vastauhkaus oli jättänyt oman kaikunsa huoneeseen, odottaen miten vanhin aikoisi viedä tilanteen eteenpäin.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:22

Siitä hetkestä eteenpäin kun nelikko oli astunut huoneeseen luvan kanssa vaikka nämä oltaisiin yhtä hyvin voitu potkia poiskin tai hoidella pois päiviltä jo aulahuoneistossa, tunsivat varmasti kukin omalla tahollaan kuinka tilanne alkoi muotoitua vähitellen epämukavaksi, jokaisen varmasti tiedostoen viimeistään siinä vaiheessa kun Anubis kysyi Chadilta yksinkertaisesti: miksei tämä ollut totellut yksinekertaista käskyä joka oli pyytänyt kaikki palaamaan lähtökohtaan samantien kun olisi ollut mahdollista, vaan sen sijaan ajautunut Italian maalle ja siitä Zayn omaan tähtäimeen.
Tuossa vaiheessa ymmärrettiin siirtyä hieman kauemmaksi tilanteesta, Andrean tullen nostetuksi Eveyn kautta sohvalle jottei Giovanni olisi rasittanut itseään entisestään, mitä tuli tämän uusimpaan haavaan jota kukaan ei ollut vieläkään korjannut oikeaoppisesti. Tuossa vaiheessa Pandora joka oli pysytellyt oman hetkensä hiljaa ja edennyt suosiolla kauemmas pöydän päällä puhuvasta kaksikosta, joiden aihealue liikkui vaarallisilla vesillä. Heistä jokaisen kyllä tietäen mikäli Chad tosissaan halusi toteuttaa uhmakkuutensa ja erota salaseurasta, mikä olisi lopputulos. Kukaan ei pääsisi kertomaan elävänä mitä niiden luksuksien mutta valheellisten seinien taakse ja alle piiloutui todellisuudessa.
Äidin ja tyttären katseiden kohdaten vain ohimennen sen hetken ajan, vaikka siitä oli kulunut monen, monen monta vuotta kun nämä olivat tavanneet viimeksi sillä niihin päiviin asti Evey oli uskonut toisen kuolleen Sinin ollessa vielä lapsi. Mutta toisaalta, hän ei enään kyllä jaksanut yllättyäkkään näistä erikoisista eloonheräämisistä joita tuntui tapahtuvan erityisesti hänen isänsä suhteen.

Sormenpäiden nostaen hieman nahkatakin helmaa pois ja sen jälkeen paitaa pois tieltä nähdäkseen paremmin haavauman ja mitä asialle pystyisi vielä tekemään tuossa vaiheessa sillä aluetta ei oltu hoidettu juuri mitenkään muuten kuin alkeellisesti ja sen jälkeen estetty verenvuoto sidosilla näin ensialkuun. Kaikista nuorimmaisen tuossa tilassa katsoen hämmästyneenä tuota toimenpidettä kun tuntematon nainen tutki asiaa, Eveyn pystyen vähän väliä tuntemaan kuinka pieni käsi repi paidan helmasta ja hiljaisen äänen kysyen olisiko isä kunnossa johon tyydyttiin hymyilemään rauhoittavasti ja todeten ettei olisi mitään hätää. Pieni haavauma. Jälleen kerran.

"... Tässä tilassa ei ole tarvikkeita. Joudutte siirtymään alas mikäli tuo pitää paikata. Kunnolla." Kehon suoristuen takaisin ryhtiinsä ja nyökäten varoen kirjahyllykköä kohti, jonka alle paljastuisi vielä laajempi alue joita ei uskottu enään edes löytyvän maan alta niinkin suuresta kaupungista, sivusilmän vilkaisten Anubiksen ja nuoremman suuntaan, jotka olivat hiljentyneet jo hetki sitten kuunneltuaan toisiaan ja jokin kertoi sillä hetkellä että olisi parempi jos ei olisi ylimääräisiä korvia kuulemassa. Varsinkin kun oli lapsi mukana.

Takin ja paidan siirtyessä sen verran syrjään, että Pandora näkisi haluamansa – oli Giovanni ensin kääntänyt katseensa toiseen kuin kysyäkseen mitä ihmettä toinen luuli oikein tekevänsä, ennen kuin tyytyi siirtämään saman puoleista kättänsä sen verran syrjään, että näkyvyys olisi mahdollisimman esteetön. Giovannin kyllä edelleen muistaen Pandoran olevan parantajan taidoissaan ensiluokkaa ja että tämän käsiin uskalsi laskea henkensä milloin tahansa, mutta noista tiedoista huolimatta Giovanni tunsi olonsa epämukavaksi. Hän ei ollut kiusaantunut, ei tuntemansa tunnetila ei ollut niin yksinkertainen ja sinisilmäinen. Merenpihkan väristen silmien suuntautuen katsomaan sohvalla istuvaa Eveytä ja kaksikon esikoista Andreaa. Joutuessaan asettamaan itsensä vaaraan ja elämään epätietoisuudessa näkisikö perhettänsä enää koskaan - eivät nuo kaksi tilannetta olleet lämmittäneet sydäntä ollenkaan. Giovanni ei koskaan kykenisi jättämään perhettään, hän tulisi taistelemaan jopa itse kuoleman kanssa pitääkseen periaatteestaan kiinni. Se oli hänen tapansa toimia, mutta katsoessaan nyt tuota vierellään seisovaa naista; Pandoraa, Eveyn äitiä… oli tämä toiminut täysin päinvastoin. Tehnyt samalla tavoin kuin Anubis aikoinaan, kadonnut ja jättäytynyt yhteiskunnan varjoihin kuolemansa jälkeen. Oliko heidän vihollisensa niin vaarallinen, että oli parempi jättäytyä kuolleeksi kuin kohdata se sama uudelleen.
”Kiitos, rouva Lécuyer.”
Rauhallisen äänenpainon lausuen vanhemman naisen sanojen perään kun tämä oli lopettanut haavan tilanteen tarkkailemisen ja kehottanut ympäripyöreästi kolmikkoa siirtymään yhtiön ”oikeisiin” tiloihin. Giovannin vilkaisten vielä viimeisen kerran Anubiksen ja Chadin suuntaan - kaksikon puhumatta vieläkään mitään toisilleen, mutta olivat lakanneet tuijottamasta toisiaan.
”Tulehan, Andrea. Kannan sinua vielä loppumatkan, minkä jälkeen saat kulkea vapaammin.”
Isän kävellen nuorimmaisen luokse ja nostaen tämän syliinsä muiden kielloista huolimatta. Yhden lapsen kannatteleminen ei rasittaisi enää kaiken sen jälkeen mitä oli koettu siihen hetkeen asti.
”Mennään. Jätetään heidät selvittämään asiat keskenään.”
Toisen käsivarsista kietoutuen rakastavasti Eveyn vyötärön ympärille ja ottaen naisen kulkemaan miehen vierelle. Hellän suukon hipaisten kasvojen sivustaa vaivihkaa samaan aikaan kun rauhalliset sanat jatkoivat, että heidän varmaankin pitäisi vilkaista haavaa uudelleen päästessään toimistotilasta pois. Päällisin puolin tehdyt eleet olivat hyvin pienet ja nopeasti ohitse, mutta todellisuudessa niistä oli luettavissa viesti; Giovanni ei tulisi katsomaan sitä henkilöä hyvällä – jos teot taas satuttaisivat Eveytä henkisesti. Kuinka monta kertaa hän oli saanut herätä keskellä yötä kun oli aistinut rakastamansa naisen näkevän jotakin painajaista, joka todellisuudessa johtui vain kaikesta koetusta. Kaikki tuntuivat keskittyvän niin paljon kaukaiseen päämäärään – ettei kukaan ikinä pysähtynyt katsomaan mitä sen hetkiset teot aiheuttivat ympärillä oleville ihmisille.

Salaoven sulkeutuessa kolmikon jäljessä kun nämä olivat astuneet sisemmäs salakäytävään ja lähteneet laskeutumaan kierreportaita varovaisesti alaspäin pilkkopimeässä. Todellisuuden avautuessa lopulta heidän kaikkien silmien edessä. Giovannin laskien Andrean alas kuten oli luvannut, mutta heti perään käski pysymään lähettyvillä ja olla koskematta mihinkään epämääräiseen. Katseen haravoiden ympäristöä aidosti hämmentyneenä, nähden ne kaikki teknologiset laitteet ja aseet, joilla riittäisi varustamaan yhden joukko armeijan rynnäkkövalmiuteen. Hitaiden askelien vieden pöytien lomitse. Käden kohottautuessa koskettamaan yhtä asetta, jolla ampumalla saisi aikuisen miehen kerralla hengiltä. Selän takana olevalla pöydällä puolestaan leväten tarkassa järjestyksessä erilaisia teräaseita, joista osa oli säilyttänyt alkuperäisen muotonsa ja joitakin taas oli paranneltu nykyaikaisemmaksi.
”Näyttää sille, että hienovaraisuuden aika on ohitse…”
Puoliksi poissaolevan äänen lausuen Giovannin huulilta, tämän laskematta katsettaan vieläkään irti aseista. Tukahdutetun ähkäisyn keskeyttäen loput lauseesta. Pöytää lähimmäisen käden hakeutuen ottamaan tukea. Hikihelmien kohotessa otsalle.
”Olin jo unohtanut tämän viheliäisen haavan…”
Huvittuneen naurahduksen kohottautuen kuitenkin keuhkoista vaikka kipu sai hengityksen muuttumaan raskaammaksi.
”…mutta taas se jaksoi muistuttaa itsestään. Anna minulle hetki.”
Hengittämisen tapahtuen parikertaa tahallisesti syvään sisään ja ulos. Käden alkaessa päästämään irti pöydän antamasta tukipisteestä. Katseen hakeutuen silloin jo tilan puolessa välissä menevään nuorempaan, joka pian pysähtyi uteliaan näköisenä pimeän käytävän päähän.
”Andrea! Mitä sanoin sinulle hetki sitten? Tule takaisin tänne ennen kuin eksyt.”

Vaatekappaleiden laskeutuen samoille alueille mistä ne oli nostettukin Pandoran lausutun kehotuksen jälkeen, nousivat Evey ja Andrea tuolloin ylös pehmeältä sohvalta, vaikka lapsi päätyikin lähes samantien uudemman kerran isänsä otteeseen sillä vaikka Andrea oli siihen asti onnistunut antamaan suhteellisen rauhallisen kuvan, tiesivät molemmat vanhemmista että kunhan silmä vain onnistui välttämään, ja esikoisen uteliaisuus sekä energisyys lisääntyivät joutui tämän perässä tosissaan melkein juoksemaan saadakseen tuon aisoihin ja loppu peleissä yleensä päädyttiin itku tai mökötyskohtaukseen jonka päälle lisättiin vielä pitkään jatkuva inttiminen vastaan vaikka kaikki vanhempien tekemät asiat olisivat vain esikoisen turvallisuuden vuoksi. Hopeisen katseen päätyen vilkaisemaan vielä viimeisen kerran olan ylitse taaksepäin jäävää kaksikkoa, joiden puheenaihe oli muuttunut äkisti vakavaksi ja yksityiseksi, kummankaan pystymättä katsomaan toisiaan sinä hetkenä Chadin uutisen jälkeen. Eveyn päätyen tuolloin Giovannin vierelle miehen omasta aloitteesta, huulten hipaisten kasvojen sivustaa hellästi ennenkuin ne vietiin kauemmaksi, oli tuosta pienestä teosta siltikin välittynyt ne ajatukset jotka todellisuudessa kävivät sillä hetkellä Giovannin mielessä. Eveyn tietäen hänen vanhempiensa ja Giovannin arvomaailman eroavan tärkeysjärjestyksessä totaalisesti toisistaan: siinä missä Anubis ja Pandora olivat valmiina vaikka uskottelemaan muille oman kuolemansa ja jättämään perheensä ja menneisyyden taaksensa, Giovanni ei voinut ymmärtää moista mutta toisaalta taas heillä molemmilla ei ollut koskaan ollutkaan kokonaista perhettä. Giovanni oli aina ollut perheensä mustalammas ilman mitään järkeen käyvää syytä edes esikoisena, ja Evey taas oli elänyt monen monta vuotta valheiden keskellä, joista aina joko jompikumpi vanhemmista tai sitten molemmat eivät olleet missään muodossa osana sen aikasta tai nykyistä elämää. Andrea oli nähnyt isoisänsä ensimmäisen kerran kunnolla vähän päälle kaksi vuotta sitten kunnes tämä oli jälleen kadonnut, Pandoran vasta nyt, ja Shaiyaan taas kumpikaan heistä: Evey tai Giovanni eivät edes yrittäneet hakeutua tuon seuraan kuin sen verran kuin oli tarpeen ja silloinkin tapaamiset olivat kaikkea muuta kuin lämpimät varsinkin sen jälkeen kun naisen todellinen luonne oli tullut ilmi kasvatuskodin ensimmäisessä hyökkäyksessä neljä vuotta takaperin.

Eveyn luoden rauhoittavan hymyn hetkellisesti miehellensä merkiksi ettei toisen tarvinnut vaivata päätänsä moisella, vaikka todellisuudessa Evey tiesi kyllä ettei edes se auttaisi silloin kun jälleen kerran jotain tapahtuisi ja Evey saisi kenenkään huomaamatta osansa siitäkin kurasta tavalla tai toisella. Kirjahyllykön avautuen kolmikon edessä, joista neljäs ja vanhin kulki johdattavasi edellä, naisen kehottaen nuorempiaan olemaan varovainen portaikossa varsinkin kun käytävälle ei ollut pienintäkään valon pilkahdusta olemassa tuohon hätään. Kierreportaiden kulkeutuen joka askeleella varoen alemmaksi ja alemmaksi, matkan tuntuen lähes epätodellisen pitkältä siihen nähden mitä ne todellisuudessa olivat, ajantajun kadoten tuossa pimeydessä kokonaan kun mieli yritti keskittyä astelemaan vain niille kohdille mitkä tuntuivat tukevimmilta eivätkä johtaisi kaatumiseen ja sitä kautta loukkaantumiseen.
Lapsista keskimmäisen, joka oli aikoinaan nähnyt salaseuran todelliset kasvot vuosia taaksepäin, olettaen automaattisesti tilojen olematta mitenkään sen erikoisemmiksi muuttuneet tai asevalikoiman olematta sitä väkemmät kuin silloin kun nainen oli itse alkanut vasta ymmärtämään mitä tuohon perheeseen kuuluminen verellisesti kuului ja liittyi. Ennenkuin Zaysta oli tullut esikoinen. Ennen kuin verta oli vuodatettu vain ja ainoastaan sen takia, koska vihollinen ei ollut päässyt haluamaansa ja omasta mielestään ei ollut saanut esikoisen tuomia oikeuksia oikeamielisesti. Ennenkuin kaikki oli kirjaimellisesti levinnyt käsiin ja uusi salaseura oli kadonnut maan alle ennen niitä päiviä.
Mutta se mitä silmät näkivät edessään kun he pääsivät "todelliseen" tilaan, sai se selvästi molemmat pariskunnasta hämmentyneeksi näkemästään. Giovannin osuessa pelottavan lähelle sanoissaan jotka totesivat hienovaraisuuden todellakin loppuneen. Aseiden, jotka olivat paljon nykyaikaisempia kuin sai:t ja tikarit, näyttäen toinen toistaan pelottavammilta ja voimakkaammilta jotka olisivat riittäneet viemään yhden armeijan lähemmäs voittoa taistelussa niin halutessaan ja oikein käytettynä. Viimeistään tuossa vaiheessa ei jäisi epäselväksi etteikö uusin vihollisen kukistamiseen oltaisi valmiina käyttämään niitä järeämpikin aseita, ja pelkästään aseiden näkemisen kokonaisuudessaa pystyi myös sanomaan sen ettei vihollista tulisi aliarvioida missään hinnassa.

Huomion laskeutuen takaisin maapinnalle kun Giovannin keho liikahti äkillisesti, käsien kietoutuen automaattisesti tukevasti toisen ympärille, valmiina ottamaan kiinni mikäli vanhemman tasapaino näyttäisi heikkenevän entisestään, mutta heltyi ote sen verran että nainen antoi toisen koota itsensä rauahssa pyynnöstä.
Pään laskeutuen koskettamaan miehen otsaa ja katseiden kohdatessa toisensa läheltä, oli se sanaton pyyntö ettei Giovanni yrittäisi liikaa. Giovannin poiketen hänen isästään siinä asiassa että tämä uskalsi olla rehellinen ja näyttää inhimmillisiä tunteita jotka kertoivat myös heikosta hetkestä, mutta samalla tuo yleensä yritti tehdä kaikkensa ettei nuorempi nainen joutuisi huolestumaan rakastamansa miehen vuoksi.
Isän kutsuessa tuon jälkeen esikoista, joka oli jälleen uteliasuuttaan kerennyt jo kauemmaksi kuin oli haluttu silmän räpäyksessä, kääntyi Eveykin vilkaisemaan lastansa joka näytti tyytymättömältä isänsä käskyyn. Mutta kun hän halusi tietää mitä tuolla olisi! Eveyn luoden toruvan katseen lapselleen joka alkoi jälleen kerran näyttää tyytymättömyyden merkkejä, tuon istuutuen keskelle käytävää jalat risti-istuntoon ja kädet murjottavasti puuskaan, tuon ollen sanaton kapina vanhempien halua kohtaan: Andrea ei menisi eteenpäin, muttei myöskään aikoisi tulla lähemmäksikään isänsä käskystä. Piste. Asia oli pojasta loppuun käsitelty. Raskaan henkäisyn karaten huulien välistä "Mene tuonne pöydän luokse missä äitini on. Tulen pian luoksesi, katson vain ensin ettei Andrea päätä laukaista uhmakkuudellaan jotain isän kehittämää turvamekanismia." Asteen hiljaisemman äänen todeten Giovannille, pään tehden pienen nyökkäysmäisen eleen sivummalla olevalle työpöydälle joka siihen hätään olisi oiva paikka korjata haavaumat, Pandoran itse valmistaessa vuosien takaa tuttuun tapaan lääkenestettä jota oli onnistuttu päivittämään jälleen kerran paremmaksi ja sekä tottakai tarvikkeita joita tarvittaisiin haavauman kunnollisen paikkaamiseen. "Selitetään tilanne isälle kunhan hän pääsee alas mutta sitä ennen hoidamme sinut kuntoon. Joten liikettä vai täytyykö sinut retuuttaa väkisin?"

Andrean vastatessa Giovannin käskyyn tapansa mukaan; uhmakkaana loppuun asti – kohosi huulten välistä asteen raskaampi henkäisy. Toisenlaisessa tilanteessa hän olisi itse mennyt esikoisen luokse ja pistänyt pisteen moiselle tai hakenut nuorimmaisen lähietäisyydelle sitten vaikka väkisin – sillä mitä enemmän katse haravoi tuota suurta tilaa, kasvoi epämukavuuden tunne koko ajan alitajunnassa. Ehkä yleensä pitäisi tuntea olotilansa turvalliseksi noin lukemattomien puolustusmekanismien keskellä, mutta Giovanni tunsi päinvastoin. Aseet olivat tarkoitettu pelkästään muiden ihmisten satuttamiseen, ei mitään muuta vaikka niiden käyttäjä kuinka yrittäisi asetella tekonsa oikeudenmukaisten ja korullisten sanojen taakse. Kaikesta tuosta ajattelusta huolimatta Giovannin kasvoille kohosi hetkellinen hymy Eveyn viimeisten sanojen myötä. Käden koskettaen vielä vaivihkaa naisen omaa ennen kuin toinen ehtisi erkaantumaan ulottumattomiin. Tuon pienen kosketuksen pyytäen olemaan varovainen ja pitämään silmällä ympäristöä. Salaseuran päämaja tai ei, mutta siltikään Giovanni ei tuntenut oloansa turvalliseksi. Siihen menisi oma aikansa.

Askelten, jotka yrittivät varoa mahdollisimman paljon aiheuttamasta uutta kipua kyljen seutuville, pysähtyen lopuksi sen pöydän edustalle, minkä luokse Pandora oli mennyt edeltä käsin. Takin ja paidan päätyen riisutuksi lähimmäisen tuolin selkänojalle, minkä jälkeen Giovanni ponnisti itsensä istuutumaan pöydän kannen päälle. Tekemättä enää elettäkään, että suostuisi pistämään makuulle. Merenpihkan väristen silmien kääntyen katsomaan Pandoraa ja kohtelias äänenpaino lausui miehen ajatukset julki:
”Jos ette pistä pahaksenne, rouva Lécuyer – niin istun mieluiten.”
Makuulle meno toi liiaksi mieleen operaation ja sen myötä sairaalan. Nythän oli vain kyse kyljen paikkaamisesta. Mitä nyt kyseisellä alueella oli aika mielenkiintoinen pistohaava ja hyytynyttä verta ompeleiden sisäpuolella. Giovannin kuitenkin yrittäen uskotella itselleen, että kyseinen toimenpide olisi nopeasti ohitse.

Käytävän pimeydessä veden tippaisten jossakin kaukana, kertoen kyseisen tunnelin jatkavan maan alla ties kuinka kauas. Tuolta samasta pimeydestä kuuluen silloin ääni, joka syntyi kun hampaat puraisivat aavistuksen raa’asta omenasta palan. Silmien tottuessa pimeyteen pystyi huomaamaan yhtäkkiä tumman hahmon nojaavan rennosti seinään ja katselevan Andrean uhmakkuusesitystä. Ties kuinka kauan kyseinen henkilö oli ollut läsnä, mutta nyt vasta päättänyt tehdä läsnäolonsa julki.
”Kannattaisi totella äitiäsi. Näytät fiksulta kakaralta, joten etköhän tiedä miten sille uteliaalle kissalle kävi.”
Selän lakaten nojaamasta seinään. Miehen astuessa tunnelin pimeydestä kokonaan näkyville. Violettivivahteisen katseen hakeutuen Pandoraan, joka vieläkin askarteli Giovannin haavan kimpussa. Miehen hakien selvästi katseellaan Anubiksen läsnäoloa, mutta huomatessaan etsimänsä olevan vielä muualla, kävelivät askeleet asepöytien luokse. Salaseuralaisen alkaen riisumaan varusteitaan, jotka koostuivat tuli- sekä teräaseista, ja asetellen ne tasolle odottamaan puhdistamista.

Käsien koskettaen vielä viimeisen kerran toisiaan ennenkuin Giovanni päästi vaimonsa etenemään eteenpäin, nostettiin käsi varoen kasvojen tasolle, huulten painautuen rauhoittavasti sormien pintaa vasten, vaikka yleensä se oli Giovanni joka oli suonut tuon samaisen eleen nuoremmalleen kun yritettiin uskotella kaiken olevan hyvin, Eveyn käyttäen tuota elettä sillä kertaa kertoakseen olevansa varovainen vaikka salaseuran päämajasta voisi olla vaikka mitä epämieluisuuksia niistä tietämättömien varalle.

Askelten lähtien kulkemaan tuota samaista käytävää pitkin eteenpäin, minkä yli puolenvälin Andrea oli löytänyt utaliaisuutensa johdattamana, ja isänsä käskyn jäleen tämä oli jälleen kerran päättänyt näyttää uhkammakkuutensa vanhempansa käskyä vastaan vaikka tuo tiesi tasantarkkaan ettei tuon kapinallisuus veisi isän tai äidin kanssa eteenpäin. Anrean tullen aina hävinneeksi siinä kohdin jo yrittäessään.
Katseen ollen painautunut alas, pään kohoamatta silloinkaan ylöspäin kun silmät näkivät selvästi kenkien kärjet edessään hetken päästä, Eveyn laskeutuen pojan kasvojen tasolle. "Andrea. Katso minua."
Pään liikahtaen hieman kauemmaksi paikaltaan vaikkei katsetta kohdistettukaan vieläkään suoraan ennenkuin hellä sormen ote kohotti päätä sen verran että äiti pystyisi katsomaan lastaan silmästä silmään. Evey ei ollut se joka pakotti nuorimmaisen tekemään jotain kuin vasta pakon edessä, mutta tuo tilanne olisi nyt eri. Kielen vaihtuen tuossa vaiheessa ranskaksi, jota esikoinen oli oppinut toisena äidinkielenään arabian ja muinaisen egyptin ohella, äidin yrittäen selittää tuolle ettei toinen saisi lähteä harhailemaan sellaisiin paikkoihin mistä tämä ei tietäisi mitä niissä oli. Varsinkin tuolla missä oli kaikkea muutakin vaarallista kuin järjestelmällisesti asetetut salamurhaajan aseet. Hopean, joista pystyi erottamaan selvän merenpihkan vivahteen, silmistä pystyen lukemaa selvän kapinallisuuden kuulemastaan huolimatta, Eveyn hopeisten silmien vastaten lapselleen rauhallisena, vaikka Andrea kyllä tiesi jossakin menevän rajan tulevan vielä joskus vastaan tuossakin naisessa hänen jääräpäisyyden suhteen.
Yllättävän äänen kuuluessa pimeyden keskeltä kääntyivät molempien katseet tuohon pimeyteen jonne tumma hahmo oli ilmestynyt kuin tyhjästä, vaikka todellisuudessa tuo oli varmasti tarkkaillut tilannetta jo jonkin aikaa. Kehottavan äänen lausuen selvästi lapselle olevan parempi jos tämä halusi olla fiksu: tottelisi tämä äitiään tuossa vaiheessa, ennenkuin selvästi salamurhaaja vaihtoi paikkaansa näkyvämmälle paikalle. Alahampaan puraisten huulen alapintaa, ennenkuin huulet avautuivat ja nyt lapsen huudahtaen jotain italiaksi miehen perään joka oli antanut tälle selvän kehottavan varoituksen vaikka todellisuudessa eihän noin pieni vielä ymmärtänyt moista täysin. Äidin kuunnellen ensimmäiset sanat, ennenkuin käsiasetettiin suun eteen tukkeeksi ja lapsi nostettiin olan ylitse, tuon otteen ollen tuttu Eveylle armeija-ajoista, sen estäen suurimman osan esikoisen rimpuiluista vaikka tuo yrittikin hanata vastaan kun matka alkoi viemään pöydälle jossa Giovannin paikkaaminen oli aloitettu.

"Jos etsit Vanhinta. On hän vielä yläkerrassa veljesi kanssa." Pandoran lausuen ääneen nuoremmalle miehelle, joka oli suonut viimeinkin olemassa olonsa muillekin julki, vaikka katsetta ei tuolle suotukaan samantien tekemisen joukosta ennenkuin ensimmäinen vaihe oli saatu valmiiksi ennen seuraavaan siirtymistä. Eveyn päästessä myös takaisin Andrean kanssa, asetettiin esikoinen pöydän päälle istumaan hetkeksi, Eveyn henkäisten tahtomattaan raskaasti. Se joka tosissaan sanoi ettei vanhemmuus ollut rankkaa, ei tosissaan tiennyt mistä puhui. Se oli todettu jo monesti erityisesti tuon pienen pojan kanssa jossa yhdistyi Anubiksen ja Sinin verilinjat keskenään yhdeksi kokonaisuudeksi jossa oli myös molemmista niin ne huonotkin kuin hyvätkin puolet vaikkei niitä vielä täysin ymmärrettykään kuin vasta ajan kanssa.
Huvittuneen hymyn kuitenkin kohoten väkisinkin huulille kun katse kohdistettiin Giovanniin, sen kaiken kertoen kaiken olevan vielä ainakin hyvin. "Tietääkö Sin...?"
Eveyn uskaltautuen viimein kysymään äidiltään, joka oli ollut siihen asti suosiolla hiljaa aina tuohon kysymykseen asti joka yksinkertaisuudessaan merkitsi vain yhtä asiaa: tiesikö kuopus Pandoran olevan sittenkin monien vuosien jälkeen elossa?
Evey oli pystynyt ottamaan uutisen varsin hyvin mutta Sin joka oli muutenkin huomattavasti temperamenttisenpi ja äkkipikaisempi ei välttämättä ottaisi näkemäänsä niin hyvin mielin. Hiljaisuuden vastaten takaisin ennen huokausta joka riitti kertomaan enemmän kuin oli tarpeen. Eveyn nyökäten pienesti "eli ei."
"Viimeistään ensikuun lopulla."
"Vuoden lopussa? Mitä tarkoitat? Hänhän on armeijan leivissä. Keskellä sotaa."
"Isäsi antoi luvan liittyä salaseuraan."
Hopeisen katseen sulkeutuen hetkeksi kuullessaan vastauksen, joka kertoi Sinin suunnitelmasta liittyä salaseuraan muiden rinnalle taistelemaan Zaytä vastaan, vaikka muutenkin isoveli olisi valmis tappamaan kuopuksen pelkästään 'esikoispojan oikeuden' vuoksi.
... Olisihan se pitänyt arvata.

Huoneen täyttäen enään vain äänet jotka tulivat aseista jotka laskettiin odottamaan yksitellen omaa puhdistusvuoroaan, Andrean jalkojen äänet kun niitä heiluteltiin edestakaisin ja kantapäät osuivat pöydän puiseen alaosaan kun katsetta yritettiin viedä pois haavasta.
"Miksi Chad matkasi Venetsiaan vaikka käsky kävi nimenomaan että suoraan tänne?" Eveyn hymähtäen kuulemalleen kysymykselle vaitonaisesti, sormien silitellen Andrean poskea varoen viedäkseen tuon huomion pois vieressä tapahtuvasta 'operaatiosta'. "Zayllä on Chadin ja Azran "pikkusisko", jolla Chadiä kiristettiin matkaamaan sillä uhalla että Alba menettäisi henkensä." Eveyn lausuen viimein yksinkertaisesti, olettaen että kaikki tietäisivät Chadin ja Azran salaseuran riveissä, vaikka Evey ei nähnytkään tarpeen mainita mitään kuopuspojan ja Alban suhteesta parivuotta taaksepäin. Selvittäköön asian itse jos näkisivät tarvetta tietää.

Viimeiset sanat oli lausuttu ja lähes kaikkikin hyvät teot, jolloin jäljellä oli enää ne pahimmat. Ne kaikista viimeisimmät sanat ja teot, joita ei mielellään tuotaisi esiin kuin vasta äärimäisessä tapauksessa. Siitä huolimatta Anubis oli kyennyt tuomaan kantansa selvästi julki ympäripyöreissä lauseissaan, jotka eivät olleet kuitenkaan loukanneet vastapuolta suoraan – jos tuota keskustelua olisi kuunnellut jokin kolmasosapuoli.

Chadin istuen toimistopöydän edessä olevassa vierasnojatuolissa ja katsoen tuota hyvin paljon vanhempaa miestä. Katseen oikein tietämättä vihaisiko se näkemäänsä vai halveksisiko. Kieltä kirjaimellisesti kiristäen kun se olisi halunnut niin paljon lausua ääneen ne ajatukset, jotka olisivat vieneet keskustelun paljon syvemmille vesille. Chadin kahliten kuitenkin kielensä sillä tämä oli nähnyt jo alussa Anubiksen katseesta - ettei toinen muistanut ottolastansa ja entistä oppilastaan. Tuona hetkenä korvien välissä soiden vain lauseet;
”Ajatella, että minä jopa itkin puolestasi kun luulin sinun kuolleen. Olinhan menettänyt mestarini ja henkilön, jota olin oppinut pitämään isänäni. Nyt hädin tuskin voin enää katsoa sinua…”
Koneiston rattaista syntyvän äänen rikkoessa huoneen hiljaisuuden. Anubiksen aukaistessa salaoven lukittui huoneen ovi ja estäen sitä kautta poistumisen.
”Täältä huoneesta on poispääsyjä vain yksi. Jos haluat lähteä, joudut ensin kohtaamaan veljesi ja sisaresi. Näkemään ne ihmiset, joiden luottamuksen tulet pettämään. Annoit valasi myös heille, et pelkästään minulle.”
Loittonevien askelien kertoen vanhimman poistuvan huoneesta kierreportaisiin. Chadin jääden istumaan paikoilleen kunnes tämä nojautui kyynärpäillään polviinsa ja kohotti sormensa hieromaan otsan seutua. Hiljaisen äänen lausuen lähes kuiskausta kuuluvammin:
”Miksi teet tästä näin hankalaa, Anubis? Miksi et vain voi antaa minun mennä…”

Pandoran ehtiessä kysymään miksi Chad ei ollut noudattanut saamaansa määräystä, johon Evey vastasi omalla lauseellaan – ei kumpikaan kaksikosta ehtinyt jatkamaan keskustelua kun tumma ääni totesi väliin suoran karkeasti:
”Zay pitää Chadiä uhkana ja haluaa siksi pistää tämän hengiltä mahdollisimman nopeasti.”
Anubiksen astuen peremmälle kyseiseen tilaan, lukien samalla kantamiaan papereita kunnes kohotti katseensa niistä lopulta irti kun oli päässyt kolmen metrin päähän epävirallisesta hoitopöydästä.
”Mistä tiedät sen niin varmasti.”
Giovannin ehtien kysymään väliin oman epäilyksensä kunnes hiljeni hammasta purren, Pandoran onnistuessa tekemään jotakin hyvin tuntuvaa ja epämiellyttävää.
”Koska toimisin hänen tilanteessaan samoin. Kiitos Nikolaos.”
Käden, joka oli ottanut lukulasit pois silmiltä, ojentautuen ottamaan jotakin salaseuralaiselta. Kirjeen? Suuremman paperipinon päätyen lasketuksi pöydälle, jonka päällä oli paljon muitakin samanlaisia kasoja. Anubiksen istuutumatta enää alas – sillä sitä hän oli saanut tehdä jo tarpeeksi koko aamupäivän ja nyt selkä alkoi sanomaan jo sopimustaan irti. Kapeateräisen veitsen aukaisten kirjeen yhdellä vedolla ja paperin tullen vedetyksi ulos silmien eteen tarkasteltavaksi. Takaa heijastuvan valon paljastaen toisella puolella seisoville paperin sisältäen erilaisia merkkejä kuin selviä lauseita, mutta siitä huolimatta Anubis luki sitä normaalin tekstin tavoin. Kirjeen päätyen lopulta taitelluksi takaisin kasaan ja asetelluksi housun taskuun siitä sen enempää puhumatta.
”Mihin jätit Chadin, vai ehditkö jo toteuttamaan uhkauksesi?”
Hopeisen katseen kohottautuen katsomaan salamurhaajaa, joka oli päättänyt aukaista suunsa pitkään kestäneen vaiteliaisuuden jälkeen, tämän kuitenkaan lopettamatta aseiden puhdistamista.
”Hän jäi kysymään Jumalalta mitä tulisi tehdä seuraavaksi.”
Anubiksen vastaten tapansa mukaan lyhyesti, minkä jälkeen huomioi kääntyi joukon nuorimmaiseen; Andreaan. Hopeisissa silmissä, jotka yleensä olivat pelottavat ja etäiset, häivähtäen sen hetken aikaa lämpö. Tilanteen kestäen vain hetken, Anubiksen palaten taas omiin tehtäviinsä, jotka vaativat hänen huomiotansa vanhimpana.

Tutun tumman äänen lausuessa oman tietonsa äidin ja tyttären väliseen lyhyeen keskusteluun ennenkuin se olisi edennyt sen pidemmälle, Evey katsomaan isäänsä kun taas Pandora tyytyi jälleen keskittymään sen hetken ajan täysin Giovanniin jotta ensinnäkin he pääsisivät asian ytimeen mitä tuli siihen: mitä ihmettä tuo kolmihenkinen perhe edes teki Slovakiassa, eikä Italiassa? No, olivat pelastaneet Chadin hengen mutta entä sen lisäksi?
Anubiksen tapansa mukaisesti vanhimmalle kuuluvan kulissinsa yllä, johon kuului vain ja ainoastaan lyhyet vastaukset, joista ei keskusteltu enempää kuin olisi tarpeen, ympäripyöreitä lauseita jotka hiljentäisivät viimeisenkin uteliaan samantien tämän edes miettiessä asiaa eteenpäin, tuon näyttämättä pienintäkään merkkiä tunteista ja lämmöstä edes omaa lastaan kohtaan jonka tämä oli nähnyt viimeksi kaksi vuotta sitten. Hopean katseen seuraten isänsä liikkumista niin pitkälle kuin pystyi, Andrean saaden aikaiseksi pienen hymyn isoisälleen kun nämä vilkaisivat sen hetken ajan toisiaan ohi menevästi, Andrean näkemättä sitä samaa mitä Anubis loi useimmille: kylmyyttä ja etäisyyden, joka sanoi pysymään kaukana.
Tyttären vilkaisten omaa perhettänsä sivustapäin, sen pienen katseen vaihdon riittäen pyytämään katsomaan hetken aikaa Andrean perään kun Evey menisi puhumaan isälleen.

Kehon nousten pöydän pinnalta, huulten hipaisten varoen esikoisen päälakea, pyytäen toista olemaan sen aikaa kunnolla eikä rasittaisi Giovannia joka muutenkin joutui kestämään kaikenlaista sillä hetkellä, ennenkuin askeleet lähtivät viemään pimeyden halki rivakasti, vaikka tämä piti vieläkin tietynlaisen varovaisuuden jokaisella askeleellaan kun Evey seurasi isänsä jalanjäljissä. Välimatkan alkaen kurottautaumaan pian lähemmäksi kiinni, kunnes viimein käsi kurottautui eteenpäin ja sormet takertuivat takin helmasta kiinni, vaikka tämä tiedostikin selvästi jokaisen liikkeen miestä kohti vievän lähemmäksi sitä mahhdollisuutta että hän saisi piankin kaikki salaseuran jäsenet kimppuunsa. Ja siltikin... hän halusi nähdä isänsä kunnolla silmästä silmään kasvokkain. "Katso minua, isä." Äänen lausuen kielellä jota vain hyvin harva osasi ja ymmärsi nykypäivänä, ja silti Evey oli käyttänyt tuota kieltä aina keskustellessaan isänsä kanssa mikäli halusi pitää keskustelun näiden välisenä. "Meidän pitää puhua. Tänään. Meidän kaikkien." Naisen todeten sitten yksinkertaisesti ja topakasti, katsoessaan vanhempaa miestä katseella joka kertoi ettei keskimmäinen aikoisi kaartaa sanoissaan sillä kertaa. Ei enään kun kyse oli ollut hänen ja Giovannin perheestä, vaikka vuosia taaksepäin Evey oli tuonut selväksi ettei haluaisi liittyä mitenkään salaseuroihin ja näiden omiin ongelmiin. Mutta entä sitten kun palkkamurhaajat alkoivat hyökkimään jo heidän kimppuunsa? Viime kertainen hyökkäys oli melkein käynyt jo lähellä Andrean omaa henkeä, joten äitinä Evey halusi tietää tasantarkkaan mikä olisi vastassa.

Sormenpäiden levittäen vielä viimeisenä kasveista ja yrteistä valmistetun rasvamaisen nesteen haavauman päälle, joka oli viimeinkin saatu paikattua ja puhdistettua vaikka samalla Pandora tiesi muutamien päivien tuosta eteenpäin olevien ne ratkaisevat, heidän vain voiden toivoa ettei alunperin huonosti paikattu haava olisi altistunut tulehdukselle tuona aikana. Mutta sitä varten tuota ainetta levitettiin alueelle, ennenkuin Pandora erkaantui kauemmaksi ja pyysi ystävällisesti Giovannia pukemaan päällensä, pään kääntyen katsomaan isän ja tyttären suuntaan vaikka puheääni oli hiljentynyt lähes olemattomaksi, kertoi naisen kehonkieli enemmän kuin tarpeeksi ettei tämä ollut mielissään viimeisten vuorokausien tilanteesta ja siitä mihin he olivat jälleen kerran joutuneet.

Tyttärensä esittäessä oman kantansa selvästi julki ja mitä tämä halusi seuraavaksi tapahtuvan vanhemman suunnalta – ei Anubis aluksi reagoinut millään tavoin kuulemaansa vaikka olikin pysähtynyt paikoilleen nuoremman pyynnöstä ja kääntänyt katseensa vastaamaan naisen omiin silmiin, jotka olivat täysin identtiset. Aivan kuin Anubis olisi sinä hetkenä katsonut itseään peilistä ja huomannut kuvajaisen silmien vastaavan täysin omiaan. Katseen laskeutuen lopulta hitaasti lattiaan ja henkäisyn, jonka ei ollut alun perin tarkoitus kuulostaa niin dramaattiselle, kohottautuen keuhkoista.
”Hyvä on…”
Kielen muodostaen ensimmäiset sanat, joiden viimeiset tavut hiipuivat koko ajan, tuskin kuiskausta kuuluvammalla äänellä, mikä johti kurkun rykäisemiseen ja sen jälkeen vielä asteen pidempään sisään hengittämiseen kuin sillä olisi haluttu pelata aikaa ne viimeisetkin sekunnit.
”Hyvä on. Olette ansainneet kuulla selityksen kuin kuka tahansa muukin tässä huoneessa. Näyttää nimittäin sille, että vihollinen on löytänyt teidät taas.”
Terävän katsekontaktin tavoittaen Eveyn uudelleen, minkä jälkeen Anubis astui tyttärensä ohitse ja suuntasi huoneen keskustassa sijaitsevan isomman pöydän luokse, jonne odotettiin silloin muidenkin kerääntyvän.

Monien tulostettujen papereiden, lehtikirjoitusten ja muutoin erilaisten yhteenvetojen päätyen levitetyksi yksitellen pöydälle sitä mukaan mitä enemmän vanhin avasi tietämäänsä nuoremmille. Giovannin ja Eveyn saaden kuulla palkkasotilaiden ryhmittymisestä uudelleen ja näiden tavasta iskeä systemaattisesti eripuolilla maailmaa. Moni vaikutusvaltainen ihminen oli muuttanut äkillisesti kelkkaansa tai kohdannut loppunsa selittämättömällä tavalla, vakavassa ja arvaamattomassa onnettomuudessa kuten media sen käänsi ymmärrettävään muotoon, jota tavalliset ihmiset eivät kyseenalaistaneet. Nämä kaikki tapahtumat johtivat vanhaan salaseuraan, joka selvästi kokosi varallisuutta ja haki vakaampaa jalansijaa poliittisessa yhteiskunnassa. Tästä kaikesta huolimatta Zay ei ilmeisemmin kuitenkaan saanut sitä kaikkea mitä haki/halusi – siksi tämä oli kääntänyt katseensa uudelleen Giovannin sukulinjaan ja näiden suojelemaan ”Kiellettyjen kirjaan”. Mitä muuta sellainen mieli, joka halusi omaksua kaiken mahdollisen tiedon, voisi enää haluta tässä maailmassa kuin päästä käsiksi sellaiseen esineeseen, joka veisi tämän omasta mielestään lähemmäksi jumalia, lähemmäksi kuolemattomuutta. Anubiksen uskoen vakaasti – ettei Zay hyökännyt tietoisesti Eveyn perheenjäsenten kimppuun vaan tulisi hyvin todennäköisesti jättämään nämä rauhaan jos saisi jossakin vaiheessa haluamansa. Tuossa kohdin Giovannin olisi tehtävä valintansa; perheensä turvallisuus vai sukunsa valan jatkaminen?
Viimeisimpään tapahtumaan ei edes Anubis kyennyt vielä täydellisesti vastaamaan. Hän oli myös itse sanonut, että Zay halusi Chadin hengiltä koska koki tämän uhkana itselleen… mutta millä tavoin? Chad oli loppujen lopuksi vielä ”lapsi” Zayn rinnalla jos vertasi näiden taitoja ja elämänkokemusta keskenään. Miksi sellainen henkilö, joka yleensä oli saavuttanut kaiken haluamansa verellä, koki yhtäkkiä valtapaikkansa olevan vaakalaudalla sellaisen ihmisen, joka oli ollut salaseuran riveissä vasta noin neljävuotta, takia?

”Et taida kyetä itsekkään vielä selittämään täysin sitä, miksi Zay kutsui Chadin varta vasten Venetsiaan ja halusi hoidella pois päiviltä.”
Giovannin kysyen lopulta väliin kun näki Anubiksen vaikenevan selvästi viimeisten lauseiden jälkeen. Hetkestä aistien selvästi – ettei vanhin vielä ollut itsekkään avannut tuota kysymystä itselleen. Pienen pään puistelun jääden ainoaksi sanalliseksi vastaukseksi vanhemman suunnalta ennen kuin tämä käänsi katseena jonnekin huoneen takaseinustoille ja alkaen selvästi miettimään sanomaansa. Kulmien väliin ilmestyvän rypyn paljastaen sen viimeistään. Anubis ei ollut koskaan pitänyt tietämättömyyden olotilasta kun niin uhkasi käydä, kaivoi tämä haluamansa tiedon sitten vaikka pienimmänkin kiven alta. Tuossa piirteessä isä ja esikoinen olivat samanlaisia vaikka muuten tuntuivatkin kävelevän eri suuntiin.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:24

Isän ja tyttären katsoessa toisiaan hetken aikaa toisiinsa silmillä, jotka kummatkin olivat kuin täydellinen peilikuva toisistaan, pystyi kuka tahansa tuosta hetkestä ulkopuolinen näkemään ja tuntemaan selvästi oman jännittyneisyyden kaksikon välillä kun isä näytti olevan kahden asian välissä, ja lapsista keskimmäinen halusi tietää vastauksia, vaikkei vastaus välttämättä mielyttäisi. Millään tavalla.
Siltikin, suostui vanhempi sillä kertaa suomaan vastauksen parhaansa mukaan kysyjälleen, jotka olivat jälleen kerran täysin tahtomattaan sekaantuneet paljon syvemmälle ja vaaralliseen asiaan kuin olivat todellisuudessa edes kuvitelleet tai tiesivät vielä tuossa vaiheessa. Eveyn seuraten muiden seurassa isommalle työpöydälle, johon alkoi levittäytymään vähitellen papereita järjestelmällisesti siihen järjestykseen missä Anubis kertoi tapahtumien kulkua. Pian tuo koko pöydän alue, oli lähes täysin papereiden ja lehtiartikkeileiden peitossa jossa kerrottiin kuinka äkillisesti politikkoja ja näiden takana seisovia ihmisiä oli alkanut joko kuolemaan kummallisesti tai sitten nämä olivat muuttaneet oman mielipiteensä salamyhkäisesti täysin erilaiseksi. Silmien seuraten pientä tekstiä papereilla kerta toisensa jälkeen, Andrean pysytellen myös tuon pöydän läheisyydessä, ylttyen kumminkin vain näkemään paperit pöydän reunasta käsin ollessaan varpaillaan..
Nuorimmaisten silmien nousten vähän väliä paperin pinnasta, tämän nähden edessään vain kuvia ja tekstiä, ymmärtämättä kuitenkaan niiden merkistä, sitten molempiin vanhempiinsa ja lopuksi isoisäänsä, joka kertoi kaiken olennaisen tietämänsä niihin hetkiin asti. Kaikkien heidän kuitenkin kuunnellen tarkkaavaisina, painaen jokaisen kuulemansa muistiin sillä se saattaisi olla ainoa kerta kun heille suotaisiin vastaus joka yrittäisi selittää mikä oli jälleen kerran ajanut heidät kaikki siihen pisteeseen, että tilanne alkoi muistuttamaan edeltävää sotaa, joka oli ajanut kahden salaseuran toisiaan vastaan ja siinä sivussa myös muitakin joilla ei ollut minkäänlaista ajatusta mistä oli ollut kyse.
Giovannin lausuessa oman huomionsa mitä tuli Chadiin ja Zayhin, sekä siihen ettei vielä ollut ilmeisesti selvää miksi Zay tunsi itsensä uhatuksi jonkun takia, joka ei ollut yhtä kokenut tai vaarallinen eikä myöskään omannut palkkamurhaaja armeijaa jotka olisivat valmiina suojelemaan tätä viimeiseen henkeen asti.
Tyttären nostaen silmänsä takaisin isäänsä, jonka kasvoille oli alkanut näkymään tuttuja piirteitä pohdiskelusta kun asioita yritettiin ymmärtää ja tehdä kaikesta selvempää, mutta sillä kertaa se ei onnistuut. Ei niilläkään tiedoille mitä he olivat saaneet haettua vaivalla vihollisistaan. "Pystyisikö Zay tosiaan nousemaan Jumalan kaltaiseksi jos hän saa haluamansa?" Naisen lausuen oman mietteensä ääneen, vaikka se kuulostikin korvien välissä aivan naurettavalta. Ihminen ei oltu luotu yrittääkseen jotain mahdotonta ja järjetöntä, mitä Zay halusi. Ja siltikin, he olivat nähneet vuosien varrella jos jonkinmoista joka sai jopa tuon kuulostamaan lähes järkevältä kaikkien niiden kokemuksien jälkeen.

Tuulen riehottaen yötä vasten maan pinnalla, jossa valtasi päivisin niin korkea kuumuus että se olisi imenyt voimat kokeneemmaltakin alueen asukilta ja öisin taas ilma muuttui hetkessä lähes jäätäväksi tuulen myötä. Taistelevat miehet, joiden ikähaarukka nuorimmallaan oli kahdeksantoista vuotiaasta kahteenkymmeneen kahdeksaan, sitä vanhemmat olivat jo enemmän suunnitelmien takana ja pitivät huolta järjestyksestä joka olisi estänyt sotilaita menettämästä pienintäkin järjen ääntään tuossa paikassa, jossa kuolema vaani pienenkin pään käännöksen takana. Siltikin kaikki pystyivät nukkumaan yönsä rauhallisesti omissa teiltoissaan, ainoat hereillä olijat ollen vain yövahtijat sekä tuossa kapteenille kuuluvalle teltassa, johon olivat kokoontuneet kaikki ryhmistä vastuussa olijat, kuulemaan aamuista suunnitelmaa.
Tuohon telttassa ollen kerääntyneet kaikki miehet tuon pienen pöydän ympärille jonka päälle oltiin levitetty kartta suunnitelman havainnollistamiseksi, oli jokaisen silmät seuranneet näkemäänsä hiljaisena. Viimeisten sanojen aikana nyökkäilivät päät myöntymästi olevansa suunnitelmasta samaa mieltä, mutta tämä kaikista nuorimmainen luutnantti, joka oli ei ollut tehnyt elettäkää sanoakseen mitään, katsoen karttaa uudelleen ja uudelleen sen ollen selvää ettei seuraava tehtävä tulisi olemaan helppo, mutta myöskin se oli läheni jopa jo suoraa itsemurhaa kaikkien niiden helvetillisten sotatilanteiden jälkeen. Kapteenin mielestä suora hyökkäys olisi avain sana sodan voittamiseen, vaikka todellisuudessa totuus oli typerämmekin että tuo mies, joka oli kokenut jo vaikka mitä niihin päiviin asti, oli heittämässä heidät suoraan nälkäisten leijonien ja susien joukkoon. Hampaiden painautuen yhteen ilmeettömän kasvojen takana, jotka kohottautuivat katsomaan tuota kolmenkymmenen ylittänyttä miestä pistävästi tuon lausuessa: "Jos ei kenellekään ole asiaan sanomista menkäämme lepäämään. Kaikkien täytyy olla valmiina viimeistään jo tuntia ennen kukonlaulua."

Sormien naputus tuolin käsinojaa vasten oli lakannut ja tilalle oli laskeutunut hyvin painostavalta tuntuva hiljaisuus, jonka rikkoi sinä hetkenä vain jostakin kaukaisuudesta kuuluva kellon nakutus ja takassa palavan tulen rätinä. Liekkien piirtäen levottomia varjoja lattialle ja seiniin, missä ne vääntelehtivät kärsivien sielujen tavoin kiirastulen kuumuudessa. Katseen, jossa vihreä ja sininen sekoittuvat Karibian meren veden väriseksi kokonaisuudeksi, katsoen tiiviisti parin askeleen päässä seisovaa naista, jonka vaatekokonaisuus kertoi, että tämä oli valmistautunut rauhalliseen iltaan siihen hetkeen asti kunnes sotilaat olivat tulleet ja hakeneet mukaansa. Punaisesta silkistä ommellun aamutakin peittäen naisen kehon ja sen päälle puetun yö mekon, joka ylsi noin polviin asti. Tummanruskeiden hiusten, jotka olivat ilmavasti kiharalla, leväten oikean puoleisen olkapään ylitse. Miehen yrittäen uudestaan esittää sen saman kysymyksen mihin ei ollut aikaisemmin saanut vastausta naisen suunnalta.
”Kerro minulle sillä haluan tietää tarkemmin näkemästäsi. Sinun pitää kertoa minulle onko näkemäsi henkilö se, jonka väität hänen olevan ja koska tämän kyseisen päivän on määrä tapahtua?”
Sormien painautuessa sanojen aikana enemmän käsinojaa vasten, että rystyset valkenivat jo silmin nähtävästi. Tuon pienen yksityiskohdan kertoen aihealueen pistävän koville miehen yleisen tyynenolotilan, uhaten paljastaa alta sen luonteen, joka olisi tultakin polttavampi.
”Tiedät etten voi kertoa sitä sinulle.”
Naisen vastaten edelleen rauhallisesti takaisin vaikka tämän sydän läpättikin levottomasti rintakehän sisimmässä. Kielteisen vastauksen saaden miehen nousemaan ylös nojatuolista ja astumaan parilla harppauksella kaksikon välimatkan umpeen, jolloin pian kaksikko seisoivat toisistaan vain vähän vajaa kahdenkymmenensentin päästä toisistaan. Alban kohdaten Zayn palavan katseen suoraan edessään, tiiviinä ja polttavana kuin itse helvetin liekit olisivat kurottaneet häneen manalasta ja korventaneet ihon kadoksiin luita myöten.
”Sinä taas tiedät sen - ettei minun tarvitsisi tehdä paljoakaan…”
Vasemman puoleisen kämmenen kohottautuen vaivihkaa naisen siroa kaulaa kohti ja levittäen sormensa sen ympärille. Jääden pidättelemään kuristusotetta sentin päähän ihosta.
”…että lakkaisit katsomasta minua, mutta sitä ennen lakkaisit hengittämästä samaa ilmaa kanssani.”
Aikaisemmin Alba olisi tehnyt mitä vain – ettei olisi joutunut noin tukalaan tilanteeseen Zayn kanssa, mutta nyt… tuossa hetkessä kun mies uhkasi päättää hänen elämänsä siihen paikkaan… astuivat jalat sen mitättömän sentin umpeen ja leuka kohosi uhmakkaan oloisesti ylöspäin kuin sanoen sanattomasti; tee viimeinkin se mitä uhkailet. Silkin pehmeän äänen kuiskaten edelleen rauhallisesti, leikitellen jokaisella tavulla tunteettoman kylmästi.
”Sinä tulet kohtaamaan loppusi, Zay - ja kun niin käy en tule itkemään milliäkään puolestasi, mutta olen sielullesi vielä viimeisen kerran armollinen. Sielullesi, jonka uskoi sisältävän edes jotakin hyvää kun autoin sinua palaamaan takaisin voimiisi. Tuon haudallesi kimpun higanbana kukkia että edes ne auttavat varjelemaan mustunutta sieluasi, mutta hyvin todennäköisesti…”
Naisen katseen käyden edessä seisovan miehen läpi päästä varpaisiin.
”…ne tulevat kuolemaan jo parin päivän sisällä.”

Alban tarvitsematta sanoa sitä ääneen mitä ajatteli sillä Zay tiesi sen myös vallanhyvin. Toinen tarvitsisi Alban näkijän taitoja ja ilman naisen hengissä olemista se ei ollut enää mitenkään mahdollista. Aluksi nuorinainen oli pelännyt vangitsijaansa, mutta hiljalleen tuo kyseinen pelko oli muuttunut vihaksi ja katkeruudeksi – niin happamaksi, että sen pystyi melkein kuvittelemaan polttavan koskettaessa.
”Jos asiasi ei koskenut mitään muuta - niin suonette anteeksi, olen kovin väsynyt matkustamisesta ja haluan päästä keräämään voimiani.”
Käden alkaessa erkaantumaan kauemmaksi kaulalta – soi Alba huulilleen pehmeän hymyn, minkä jälkeen kääntyi poispäin ja alkoi ottamaan askeleita huoneen ovea kohti, minkä luona tämä vielä pysähtyi kun kuuli Zayn sanovan:
”Et ilmeisemmin taida enää välittää muiden hyvinvoinnista.”
Alban kääntyen katsomaan puoliksi olkansa ylitse ja suoden vihreän katseensa suoraan Zayn kasvoihin.
”Oraakkelit ovat kulkeneet aina yksin, Zay. Miksi olisin esivanhempiani erilaisempi.”
Raskaan oven avautuessa ja sulkeutuessa naisen poistuessa huoneesta. Askelten kaikuessa kivisessä käytävässä, jota seinille ripustetut soihdut valaisivat.

Hopeisen katseen ottaessa aamuauringon, joka ei ollut vielä kerennyt nousemaan ylös taivaanrannan alta toivottaakseen seuraavan päivän alkaneeksi kasarmin sotilaille, jotka oli herätetty puolituntia aikaisessa. Taivaan ollen vielä tumma yön jäljiltä, jos oikein tarkkaan osasi katsoa pystyi myös näkemään vielä tähdetkin taivaalle ennenkuin ne katoaisivat kokonaan tietämättömille. Käsien napaten jo yön aikana pakatun laukun otteeseensa kun viimeinenkin selvästi armeijan sotilaalle kuuluva suojaava vaatekappale puettiin päälle ylävartalon päälle, sen peittäen allensa kultaisen kaulakorun ja tunnistuslaatat jotka olivat välttämättömiä pahimmassa tapauksessa jotta ruumis pystyttiin tunnistamaan. Sitä vastaan jokainen heistä, ketkä olivat päätyneet tuohon hetkeen kuin nyt eriävistä syistä kukin omalla tahollaan, taistelivat jokapäivä selviytyäkseen tuolta pois ja nähdäkseen rakkaimpansa useiden kuukausien verenvuodattamisen ja sotimisen jälkeen, toivoen heidän pääsevän joku päivä pois tuosta maanpäällisestä helvetistä jossa he olivat saaneet nähdä useaan kertaan kuinka läheiseksi muuttunut ihminen menehtyi täysin silmien edessä.
Sinkin oli saanut oman syynsä taistella sodasta lävitse kunnialla loppuun asti aina seuraavan kuun loppuun asti, jolloin hänen ei tarvinnut enään palata takaisin. Se oli sillä hetkellä ainoa syy miksi hän edes jaksoi yrittää vielä kahden vuoden jälkeenkin.

Raskaan maihinnousikenkien ottaessa tuolloin askeleen pois teltasta, ajelusta vielä aran kasvojen ihon ottaen vastaan aamun viileyden, hopeisen katseen joka korostui erityisestä aamusta kohottautuen katsomaan ohitse käveleviä väsyneitä sotilaita, jotka olivat pakanneet matkaansa kaiken tarpeellisen toteuttaakseen kapteenin suunnitelman, näiden tietämättä todellakaan mikä olisi edessä mutta siltikin jokaikinen näistä luotti tuohon paljon kokeneeseen mieheen joka oli jo monet kerrat kääntänyt tilanteen heidän voitokseen siihen mennessä. Sinin ollen tuossa paljon skeptisempi. Ja sitä enemmän epäilykset olivat heränneet kuultuaan sen aamun suunnitelman joka läheni jo hulluutta. Ja silti kukaan muu ei kyseenalaistanut tätä. Oliko tuo mies onnsitunut tosissaan luomaan itselleen niin vahvan kuvan, että tämän järjettömimpiäkin suunnitelmia, vaikka ne veisivätkin kymmenet ihmiset suoraa kohti omaa kuolemaansa?
Askelten pysähtyen vasta kun mies oli päässyt astelemaan teltta-alueen lävitse toiselle puolelle muiden joukossa, jossa heitä odotti kolme maastoautoa kolmelle kuuden hengen ryhmälle joille tuo kyseinen tehtävä oli langetettu. Ja juuri, kuinka ollakaan - Sinin ryhmä oli ollut yksi näistä kolmesta. Heidän tuuriaan... todellakin.
Takaa kuuluen tuttu jupina yleiskiellä, joka kertoi ensimmäisenä ettei kyseinen henkilö ollut todellakaan tyytyväinen niin aikaiseen herätykseen, kun suurinosa saivat jäädä nukkumaan tyytyväisenä kovan patjan ja ohuen peiton väliin vielä kauaksi heidän herättyään, toisen äänen yrittäen lohduttaa tuota voimasanoin puhuvaa miestä että tuo saisi nukkua sen kaiken jälkeen vaikka ikuisuuden jos vain haluaisi. Huulille nousten väkisinkin huvittunut hymy luutnantin kuunnellessa selkä toisiinpäin ryhmänsä puhetta joka vaihteli jälleen uhkaavasti karata käsistä jo niinkin varhain aamusta, pään pudistellen varoen puolelta toiselle ennenkuin Sin kääntyisi kasvotusten noihin viiteen muuhun sotilaaseen ja kertoakseen suunnitelman tiedottomille.

Arabian kielellä lausuttu kannustaminen kulkeutui ison eläimen korviin vaikka edestäpäin puhaltava tuuli veikin sanojen kuuluvuutta poispäin. Siitä huolimatta naisen varma ääni sai valkoisen hevosen jännittämään jokaisen lihaksensa ja lisäämään vauhtia, että eläin ja sen ratsastaja pääsi kiipeämään hiekkadyynin päälle ja jatkamaan matkaansa korkeammassa maastossa. Kenenkään toisen elävän olennon näkymättä lähimaastossa. Edes ne kaksi sotilasta eivät olleet lähteneet varjostamaan naista – sillä Zay oli muuttanut tekniikkaansa siinä kohdin miten saisi pidettyä arvokasta ”omaisuuttaan” silmällä paremmin. Seurantasiru, joka oli upotettu jonnekin päin kehoa, pitäen huolen – ettei kohde päättäisi kadota kokonaan kartalta. Alba ei ollut pistänyt asiassa vastaan – sillä jo se toisi hänelle pääsylipun kulkea vapaammin ilman, että näki koko ajan takavasemmalla jonkun seuraavan hänen jokaista liikettään, oli se pieni hinta maksettavaksi. Hän ei kuitenkaan palaisi enää ”perheensä” luokse ja nyt tuo alitajunnassa kummitteleva päätös oli vahvistunut Zayn viimeisimmän teon myötä.

Keskipäivän aikoihin Alba saapui viimein sinne samaiseen kylään, jossa oli käynyt viimeksi monen monta vuotta sitten. Silloin kylä oli ollut elämää täynnä, missä paimentolaiset ja käsityöntekijät hankkivat elantonsa, mutta nyt…
”Mitä täällä on oikein tapahtunut?”
Hiljaisten sanojen muotoutuessa huulille samaan aikaan kun silmät haravoivat näkemäänsä mahdollisimman leveältä akselilta. Kylän kiviset talot olivat selvästi kärsineet sodan jäljiltä ja paikan asukkaista näki selvästi näiden kokeneen kovia todella paljon. Hiljaisuus. Se ei koskaan enteillyt hyvää.
Alban laskeutuen alas ratsunsa selästä ja taputtaen hevosta pari kertaa kylkeen, mikä kertoi sanattomasti eläimen saavan luvan pysytellä vapaana. Pehmeän hiekan, johon sekoittui kylän jäämistöä, myötäillen umpinaisten kenkien alla, mitkä veivät kylän pääkatua pitkin. Katseen pitäen ympäristöä jatkuvasti silmällä – pysähtyen lopulta talon varjossa istuvaan vanhaan naiseen, joka piteli jotakin talismaania kädessään ja toisti yhtä rukous mantraa kerta toisensa jälkeen. Alban kiirehtien näkemänsä henkilön luokse ja kyykistyen tämän eteen puhutellakseen.
”Kerro minulle mitä täällä on oikein tapahtunut? Pyydän.”
Vanhan naisen lopettamatta kuitenkaan rukouksensa toistamista. Ei edes silloin vaikka Alba uskaltautui koskettamaan vanhuksen käsivartta ja toivoen, että kosketus saisi toisen havahtumaan nykyhetkeen. Epätoivon ja luovuttamisen hiipien hiljalleen ajatuksiin, mikä sai sormien löystyttämään hiljalleen otettaan. Silloin vanhus puhui ensimmäistä kertaa jotakin muuta kuin rukouksensa sanoja. Vanhan naisen puhuen jotakin demoneista, jotka kylvivät kuolemaa tuliaseillaan ja että he olivat olleet niin pahoja, että pelkällä läsnäolollaan olivat myrkyttäneet kaivon veden ja se oli saanut kyläläiset sairastamaan kunnes jokainen heistä tulisi kuolemaan yksitellen pois.

”Ei jos se minusta riippuu.”
Alban lausuen puoliksi itselleen, puoliksi tuolle vanhalle naiselle, joka oli taas alkanut toistamaan rukoustaan. Kehon kohottautuessa suorille jaloille ja katseen kääntyen takaisin kylään, joka oli kokenut paljon vuosien sisällä. Alba aikoisi pelastaa tuon kylän ja sen jäljellä olevat asukkaat vaikka se veisi häneltä sata vuotta. Pienistä teoista syntyi suuria aikanaan. Tarvittiin vain se yksi henkilö, joka uskalsi ottaa sen aloittavan askeleen uudelle polulla. Alban kyllä tietäen – ettei hän yhden kylän pelastamisella muuttaisi koko maailmaa tai edes tuota sodantäytteistä maata, mutta kaikella tulisi olemaan tarkoituksena… aikanaan.

Maastoauton, joka oli kuulunut armeijaan jo useiden vuosien ajan kuljettaen tuota kuusi henkistä ryhmää kohti päämääränsä, vaikka selvästi auton takaosassa, johon kaikki oltiin sullottu yhteen alkoi selvästi tuntua turhautuneisuutta tilanteeseen, joka pakotutti heidät kaikki istumaan aloillaan ties kuinka kauan vielä siitä hetkestä eteenpäin, tietämättä juurikaan tulisiko suunnitelma toimimaan tai pääsisivätkö he edes päämääräänsä asti. Sinin istuen heidän kuljettajansa vierellä, leuan nojaten oven osaan joka erotti sen avonaisesta ikkunasta, suun peittyen osaksi nyrkin taakse kun hopeinen katse harhaili aavikon hiekkadyyneillä jota eivät eronneet tietämättömille juuri ollenkaan toisistaan, mutta jos oli asunut aavikolla... osasi etsiä ne pienet eroavaisuudet jokaisesta maastosta, joka oli muovautunut vuosien varrella sellaiseksi kuin se nyt oli. Sivukorvan kuullen osaksi heikon radiosta tulevan musiikin, kuljettajan äänen joka kertoili kotona odottavasta vaimosta ja pikkutytöstä, jolle tuo mies tulisi olemaan täysivaltainen isä sodan jälkeen, takana olevien muun joukkion huudellen oman mielipiteensä ja kommenttinsa lähes jokaiseen väliin kun vain saivat siihen tilaisuuden. Räkättävän naurun täyttäessä tuon osan kun joku onnistui jälleen heittämään oman törkeytensä ilmoille, ajattelematta olisiko kyseinen sopiva puheenaiheeseen liittyen, mutta siltikin... sen hetken ajaksi sotilaat unohtivat missä he todellisuudessa olivat. Ehkä niin oli itseasiassa hyväkin.
"Näytät huolestuneelta." Vanhemman miehen todeten nuoremmalle ystävällisesti, saaden viimeinkin hopeiset silmät kääntymään itseään päin sen, - olihan luutnantti ollut yli puolet matkasta hiljaa omissa oloissaan sen sijaan että olisi puhunut. Hymyn kohoten huulille tuossa vaiheessa ja käden nousten sylistä heilauttaakseen sen vähättelevästi kaiken oleva hyvin vaikka todellisuus piiloutuikin jälleen tuon yhden valkoisen valheen taakse siitä mitä nuoren miehen päässä liikkui. Hänen ollen täysin epävarma mitä tulisi tapahtuneeksi, tai miksi he olivat saaneet käskyn, jonka toteutuminen olisi niin epävarma että kapteeni itsekin tiesi sen liiankin hyvin, ettei heidän olosuhteissaan suorahyökkäys olisi missään vaiheessa suositeltavaa ensinnäkin: heitä oli huomattavasti vähemmän kuin normaalisti, toisekseen: he eivät tunteneet aluetta tarpeeksi hyvin eivätkä myöskään vihollista joiden määrä oli myös täysi mysteeri tuossa vaiheessa. Ja kolmannekseen: heille ei oltu kerrottu kuin se tarpeellinen. Heidän tuli hyökätä vihollisen yhteen tärkeimmistä tukikohdista, ottaa tarvittavat varusteet, lääkkeet... mitä vain mistä olisi hyötyä seuraavien päivien aikana, mutta siltikin tieto oli jätetty vähäiseksi, niinkuin se oli aina ollut niiden kuukausien aikana vaikka kukaan ei suostunutkaan myöntämään sitä.

Auton vauhdin alkaen vähitellen hidastumaan lähes olemattomaksi ennen tärinää ja viimeistä vaihetta jolloin moottori sammui kokonaan, kääntyivät kaikkien katseet seuraamaan miestä joka kömpi kiroillen auton eteen nostaakseen savuavan konepellin tarkastaakseen tilanteen. Hiljaisuuden laskeutuen tuonne siinä samassa minuutissa, kenenkään puhumatta tuossa kohdin enään ja jos puhuivat tapahtui keskustelu lähes kuiskauksen tasolla kuin jokainen heistä olisi pelännyt kovankin äänen paljastavan heidän sijaintinsa viholliselle. Oven avautuen apposen auki ennenkuin hiekka otti askelmat vastaan Sinin kiertäen heidän kuljettajansa ja tuona hetkenä myös mekaanikon osaa näyttelevän miehen vierelle tiedustellakseen tilannetta johon saatiin vastaus jo ennen sanoja, ettei matka jatkuisi kyllä siitä eteenpäin ainakaan autolla. Ajoväline olisi ja pysyisi siinä, ellei sitten ihme tapahtuisi. Piste.
Potkun renkaiden vantaisiin parantamatta tilannetta sen paremmin, kääntyivät silmät katsomaan kauas horisonttiin mietteliäänä ja sitten aurinkoon joka porotti korkealla taivaalla, ja jonka jälkeen jälleen takaisin kauas jatkuvaan horisonttiin ja hiekkaan arvioivasti, ennenkuin keho kääntyi ympäri ja tumma ääni huudahti käskevästi takaosassa urkkiviin sotilaisiin "Seuraavaan kylään on lähemmäs kymmenen kilometriä. Jatkamme jalan!"

Mitä lähemmäksi ryhmä pääsi haluamaansa kylää, jonka tiedettiin runnoutuneen pahoin sodan keskellä, sen varovaisemmaksi jokaisen askel muuttui hetki hetkeltä mitä lähempänä uusi päämäärä oli, kuumuuden, pelon eksymisen mahdollisuudesta sekä kuivaavan ilman auttamatta asiaa ollenkaan.
Lippiksen tullen painetuksi syvemmälle päähän niin että se peittäisi hopeisen silmäparin, Sinin muistaen vieläkin ihmisten reaktion heidän asuessaan Egyptissä: hän oli kirottu muinaisen tarustojen mukaisesta, joihin ihmiset niillä main uskoivat vielä vuosituhansien jälkeenkin vakaasti, kyseenalaistaen oman uskomuksensa hyvin harvoin. Rakennuksien alkaen muotoutumaan vähitellen selvemmiksi, vaikka jokainen näistä näyttikin saaneen oman osuutensa sodassa, jonka osallisia he kuusi olivat yhtä suurella syyllä vaikka näiltä oltaisiinkin pimitetty tietoa, antoi Sin silmien tehdä oman arvioinninsa tuosta alueesta ja aistien yltyen takaisin vireystilaan mahdollisten hyökkäyksien varalle sillä heidän vaatetuksensa kertoi viimeistään keitä he olivat ja kenen puolella.

Totuus oli yksinkertaisen karkea; kyläläisten olisi löydettävä ja kaivettava uusi kaivo itselleen mahdollisimman nopeasti, mieluummin saman päivän aikana tai muuten kaikki hengissä olevat kohtaisivat loppunsa janoon kuolemalla. Alban joutuen ensin käymään tiukan sanallisen väittelyn niiden kyläläisten kanssa, jotka eivät ymmärtäneet miksi nykyinen kaivo olisi suljettava ja jätettävä koskemattomaksi. Monen huutaen ääneen sitä samaa lausetta; ”Kuolemme muuten janoon!”, minkä Alba myös itsekin tiesi liiankin hyvin. Taudin levittäjä olisi kuitenkin pakko sulkea ringin ulkopuolelle heti ensimmäisenä tai muuten loputkin kyläläisistä saisivat tartunnan itselleen ja sen jälkeen ei olisi ketään, joka voisi huolehtia heikkokuntoisista, joista osa oli sairastanut tautia liian kauan, että näistäkin oli tullut riski. Alban tietäen valitettavasti mitä hänen olisi tehtävä tuossakin kohdin. Vakavammin sairaat olisi saateltava ennen aikojaan jumalten luokse ja näiden ruumiit oli poltettava. Yhden kyläläisistä tarjoten löytämäänsä käsiasetta, mutta Alba vastasi kielteisesti päätään puistellen. Hän ei aikoisi teurastaa loppuun tuomittuja ihmisiä karjan tavoin vaan tekisi lopun näille mahdollisimman helpoksi. Kapealla terällä isku takaniskaan, lähelle kallonpohjaa sai ihmisen kuolemaan hetkessä ennen kuin tämä ehtisi edes tuntemaan kipua. Alban toimien päällepäin järjestelmällisesti, mutta jokaisen kuolemaan tuomitun kohdilla tämä pysähtyi hetkeksi; kysyen kuka toinen oli ja antaen mahdollisuuden lausua ne sanat, jotka haluttiin jonkun ihmisen/ihmisten kuulevan poismenonsa jälkeen. Viimeisten sanojen jälkeen Alba oli pyytänyt sulkemaan silmänsä ja hengittämään syvään. Terän upotessa niskaan ja vieden kärsimykset kauas pois.

Sotilasryhmän saapuessa kylän läheisyyteen – ei näitä tullut vastaan juoksevat pikkulapset tai kovaääniset kauppiaat, jotka yrittivät myydä töitänsä suotuisaan hintaan. Sotilaita kohdaten se sama näky kuin Albaakin kun tämä oli saapunut kylään aikaisemmin sinä päivänä. Nyt kuvassa erottuen pistävä savun haju kylän itälaitamalta ja aution pääkadun sijaan selvä ryhmä oli kokoontunut sen toiseen päätyyn. Jokaisen iältään kykenevän seisoen selkä kumarassa ja siirtäen maasta kiviä syrjään. Näiden selvästi kaivaen jotakin paljain käsin ja niillä yksinkertaisilla työkaluilla joita omistivat. Joukon keskellä kulkien yksinkertaiseen paimentolaispukuun pukeutunut nainen, joka koputteli maata pitkällä kepillä, joka oli ilmeisemmin löydetty jostakin talon räsähtäneiden kattoparrujen seasta. Kylässä, jossa oli enimmäkseen enää naiset ja lapset jäljellä, ei tuossa kohdin tarvinnut olla siveä ja peittää kasvojaan millään perinteiden mukaan, mutta Alba oli oppinut vuosien aikana varovaiseksi. Hänen pitäisi peittää henkilöllisyytensä varsinkin silloin – jos ei omannut palkkasotilaiden taustatukea. Moni Zayn vihollinen antaisi mitä vain, että nämä saisivat käsiinsä Alban vaikka eivät tienneetkään tämän taidosta. Nämä ottaisivat Alban panttivangiksi ja yrittäisivät hyvin todennäköisesti kiristää tällä jotenkin.

Ryhmästä kauemmaksi lähteiden leikkivien lapsien lopettaessa touhunsa ja kääntyen silmänräpäyksessä kannoillaan, juosten takaisin vanhempien kyläläisten luokse. Alban väistäen yhtä pakenevaa lasta kun alkoi ottamaan askelia sitä reunaa kohti, josta sotilaat lähestyivät täysissä rynnäkkövarusteissa. Alban kasvoista nähden vain tämän silmät, jotka katsoivat uusia tulokkaita varuillaan ja pintaa syvemmällä vihaisesti. Juuri tuon kyseisen ihmisryhmän takia kylä oli nyt siinä kunnossa missä se nyt oli… ja minkä takia?
Tämän vähän alle kahdenkymmenen ikäisen naisen pysähtyen uhmakkaan oloisesti ryhmän kärkimiehestä viiden metrin päähän. Taustalla kyläläiset olivat lopettaneet kaivamisen ja seurasivat nyt tiiviisti mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Alban valiten kommunikointi kielekseen Arabian – ettei erottuisi paljon paikallisista.
”Jos tulitte ottamaan taas sen mikä ei teille todellisuudessa kuuluu – niin katsokaa vähän tarkemmin ympärillenne.”
Käden huitaisten sivulle päin laajassa akselissa, juuri sinne suuntaan missä vanha kaivo seisoi käyttämättömänä ja jonka ympärillä talot olivat pystyssä vaivoin pommituksen jäljiltä.
”Olette vieneet näiltä ihmisiltä jo tarpeeksi ja kehtaatte silti vaatia lisää. Vieraita, jotka yrittävät kuitenkin nousta talon herran asemaan. Kuinka moni teistä olisi todellisuudessa selvinnyt – jos ei olisi saanut paikallisilta apua; vettä ja suojaa. Kaikesta siitä huolimatta maksatte heidän ystävällisyytensä takaisin veren vuodattamisella.”
Tuulen kääntyessä silloin ja tuoden idästä palavan savun kylään. Se mikä oli joskus palanut – oli siitä enää muisto jäljellä, mutta haju ei koskaan muuttunut. Savun tuoden mieleen karkeasti kuoleman. Alban joutuen puremaan huulensa sisäpintaa, hänen muistaen taas selvästi niiden edesmenneiden ihmisten katseen kun nämä olivat ymmärtäneet kuolevansa. Siitä huolimatta jokaisen kasvoille oli noussut levollinen hymy. Jopa kuolleet olivat jaksaneet vielä hymyillä vaikka näiltä oli viety kaikki joidenkin ylempien herrojen sodan tähden.
Alban joutuen vielä taistelemaan itsensä kanssa – ettei olisi tehnyt viimeistä loukkaavaa tekoa, joka olisi kertonut sotilaille kiven tarkasti etteivät nämä olleet tervetulleita tuohon kylään. Pienen järjen äänen puhuen kuitenkin pidättelemään vielä ja kuuntelemaan mitä ryhmän puhemiehenä toimiva henkilö vastaisi naisen esittämiin syytöksiin.

Raskaiden askelten, jotka kuuluivat kuudelle sotilaalle, jokaisen askelluksen ollen tasainen ja harkittu, kenenkään edes kuvittelematta lähtevänsä erilliseen suuntaan hyökkäyksen tulemiseksi uhalla, vaikka todellisuudessa jo astuttuaan kylän rajojen sisäpuolelle... olivat kaikki ymmärtäneet ettei moisesta olisi tuossa vaiheessa enään mitään pelkoa.
Silti äkillisen raikkaan ilman muuttuessa, sai se suojaavien huivien nousemaan kasvojen tielle loppumatkan ajaksi kun he kulkivat eteenpäin alueella, joka vaikutti lähes kokonaan hylätyltä ja tuhotulta. "En pidä tästä..." Yhden miehistä todeten hiljaisesta muille kanssa olijoilleen joista jokainen valmistautui vetämään aseensa esille mikäli näkisivät sen tarpeelliseksi, tuon lyhyen matkan tuntuen lähes ikuisuudelta.

Viimeinkin eteen avautuen näkymä ihmisjoukkiosta, joista jokainen yrittivät tehdä jotain. Kaivaa maata. Tunnistelivat maan pintaa tietääkseen mitä sen alla olisi. Ne ketkä eivät siihen pystyneet oli jätetty lepäämään varjoon kuumottavan auringon alta, tuon selvästi erottuvan naisen joukkiosta, joka kuitenkin piilotti kasvonsa paimentolaiselle kuuluvan vaatetuksen alle, kiinnittäen selvästi huomion itseensä muita enemmän jo pelkästään asenteella joka sai tuon astelemaan eteenpäin pysähtyneeseen sotilasjoukkioon, jotka jäivät kiltisti odottamaan tulevaa vaikka taaksepäin piiloon jäävät sotilaat puristivat sormensa vahvemmin käsiaseen ympärille pahimman varalle, näiden näkemättä aluksi sitä samaa mitä yksi nuorimmista oli nähnyt jo asteltuaan tuon lyhyen matkan lävitse. Käden ojentautuen varoen eteenpäin ja puukkaisten hellästi ensimmäisiä astumaan syrjemmälle jotta hän pääsisi näkemään heille uhoajan silmästä silmään, ja näin näyttäen tuolle edes sen verran kunnioitusta vaikka he eivät sitä ansaitsisikaan. Varsinkaan selvästi tuon nuoren naisen kohdilla, jonka mielipide oli vahva tässä kohdin. Ja siltikin he kuuntelivat sanaakaan sanomatta noita sanoja, käden nousten nenästä alaspäin peittävän vaatekappaleen päälle kiskaistakseen sen alas jottei tämä näyttäisi aivan uhkaavalta, käsien asettuen tuon jälkeen rennosti sivulle, silmien katsoen suoraan samaa ikäluokkaa lähenevää naista lippiksen alapuolelta... oli Sin vannominaan tuntevansa nuo silmät. Mutta eihän se voinut mitenkään olla niin... se oli mahdotonta...
Katseen siirtyen hitaasti vilkaisemaan naisen ohitse kauemmaksi jääneitä ihmisiä, joista vanhimmat pitelivät otteessaan lapsia, kuin turvassa siinä pelossa että nämä sotilaat päättäisivät ampua kaikkia siinä pikku kylässä. "... Ajat puheillasi takaa mitä?" Tumman, miehelle kuuluvan äänen lausuen viimein kääntäessään katseensa takaisin tuohon naiseen, joka oli saanut sanottua haluamansa, silmien kertoen sen syvän vihan jota nuorempi tunsi heidän laisiaan kohtaan. Heitä kohtaan.

"Vaikka jokainen sanomasi asia pitääkin paikkansa, ja vihasi on täysin oikeutettu, ne eivät paranna tätä tilannetta. Eikä meidän anteeksi pyyntömme tuo tätä kylää, tai heidän puolisoitaan tai näiden lasten vanhempia takaisin." Arabian kielen lausuen takaisin toiselle, vaikka toisaalta sanat kuulostivatkin tahtomattaan kylmiltä ja välinpitämättömiltä.
Hiljaisuuden laskeutuen heidän välilleen, uskoivat varmasti kaiken sen olevan siinä ja sotilaiden lähtevän pois ja se olisi siinä. Mutta sen sijaan alkoivatkin kädet avaamaan rynnäkkövaatetusta, niistä jokaisen tullen ojennetuksi oikealla seisovalle miehelle joka otti kaiken vastaan hämmentyneenä. Mitä helvettiä pentu oikein aikoi? "mutten voi kieltää, ettemmekö olisi yhtä syyllisiä tähän kuin muutkin. Tehän etsitte vettä? Tarvitsette kaiken mahdollisen avun ja tuota menoa mitä te teette... on liian hidasta ja monet menevät huonompaan kuntoon ennenkuin kerkeätte löytämään etsimänne." Viimeisen vaatetuksen joka oli tarkoitus suojata kehoa sotatilanteissa luodeilta riisuutuen yläruumiin päältä, jääden enään t-paita ja kuviolliset armeijan housut sekä silmiä peittävä lippis. Miehen joka oli pidempi kuin puheen aloittanut nainen, kumartuen varoen viiden sentin pituuseron umpeen, jotta nämä olisivat kasvotusten toisiaan. "... En pyydä mitään vastapalvelukseksi kuin vain ottaa yhteyden päämajaamme josta meidät voidaan hakea täältä. Mutta sitä ennen pitää löytää vettä. Osaan matikkaa ja olen minulla on rakentajan koulutus. Miten on?"

Tuo sotilas. Tuo yksi hiivatin mies, joka hoiti puhumisen ryhmän muiden jäsenten puolesta vaikka oli hetki sitten seisonut selvästi taaempana kunnes oli hakeutunut tietoisesti kärkeen. Noiden lauseiden, jotka puhuivat yhtä karkean totuuden mukaisesti kuin Alba jättivät hyvin epämiellyttävän ilmapiirin jälkeensä. Siitä huolimatta ne eivät saaneet tätä nuorta naista laskemaan katsettaan alistuneena vaan pikemminkin kasvoja jouduttiin kääntämään tietoisesti jyrkästi sivulle päin – etteivät sotilaat tai edes tuo yksi mies kykenisi lukemaan katseen kautta sitä mitä tämä olisi kohta valmis tekemään jos nuo kirotut sotakoirat eivät ymmärtäisi lähteä oma-aloitteisesti. Kuivan naurahduksen kuuluessa huulilta vaikka sitä yritettiinkin pidätellä. Alban voimatta olla ajattelematta tuota tilannetta sarkastisen huvittuneessa mielessä. Niin tyypillistä. Miespuoliset henkilöt saapuivat naisvaltaiseen kylään ja heti nämä olettivat olevansa niskan päällä. Katseen vilkaisten nopeasti muita kyläläisiä, joista näki päällepäin heti selvästi etteivät nämä aikoisi/kykenisi pistämään vastaan. Tuo oli myös se yksi syy miksi Alba pidätteli itseään. Hän ei halunnut altistaa muita vaaraan oman tuittupäisyytensä tähden.

Huomatessaan sivustassaan uutta liikettä sotilaan suunnalta – kääntyivät kasvot edelleen itsevarmasti takaisin ja kehon suostumatta ottamaan askeltakaan syrjään. Sitten vaikka hän käyttäisi viimeisenä oljenkortenaan sitä tekoa, joka saisi nuo sotilaat katumaan astumistaan tuonne kylään, joka oli osa salaseuran maita. Tuo puhemiehenä toimiva sotilas ei kuitenkaan aikonut hyökätä hänen kimppuunsa vaan riisui raskaalta ja tunkkaisilta näyttävät varusteet sen takia, että saisi vapauden liikkua sulavammin ja vältettyä lämpöhalvauksen keskellä päivää, jolloin lämpöasteet olivat yleensä korkeimmillaan.
”Siinäkö se? Tarjoudutte auttamaan meitä vapaaehtoisesti ja haluatte vain saada yhteyden päämajaanne.
Tumman ruskeiden väristen kulmakarvojen kohottautuessa asteen ylöspäin, samaan aikaan Alban kurkkaisten muka vaivihkaa tuon lippalakin alle nopeasti vaikkei voinutkaan nähdä miehen kasvonpiirteitä poskipäistä ylöspäin.
”Joko olette hyvin eriskummallinen sotilasjoukko tai sitten juonitte jotakin muuta…”
Noiden viimeisten sanojen tullen lausutuksi hiljaisemmin, sillä ne olivat tarkoitettu enemmän tuolle yhdelle sotilaalle kuin koko ryhmälle. Alban astuessa pari askelta taaksepäin ja kääntyen puoliksi katsomaan taaempana oleskelevia kyläläisiä, joista suurin osa oli selvästi väsynyt ja halukas luovuttamaan. Karkea totuus oli kuitenkin se - ettei kukaan heistä kävelisi pitkälle ilman vettä ja niin kauan kun ei ollut puhdasta kaivoa kylässä, ei Alba voinut alkaa hoitamaan jäljellä olevia sairaita.

”Alba! Tule tänne, nopeasti!”
Ajatukset keskeytyen äkilliseen avunhuutoon selän takaa, mikä sai naisen kääntymään sen verran että kykeni näkemään jonkun kyläläisistä lyyhistyneen maahan ja tämän ympärille oli kerääntynyt osa kyläläisistä. Vihreiden silmien hakeutuen vielä viimeisen kerran takaisin sotilaaseen ja koruttomat sanat sanoivat lopuksi:
”Tehkää mitä haluatte. Tuskin voisittekaan rankaista tätä kylää enää lisää.”
Hiekan rahisten juoksuun kiihtyneiden askelten alla, Alban palaten takaisin kyläläisten luokse. Hänen auttaen noita kolmea muuta siirtämään maahan tuupertuneen naisen puun varjoon.
”Tässä.”
Käden tuoden rohtuneiden huulten luokse kenttäpullon, jonka pohjalla oli hyvin vähän jäljellä siitä vedestä, jonka Alba oli ottanut mukaansa Zayn luota lähdettyään. Kuumuudessa lämmenneen veden kostuttaen kuivettuneen suun hetkeksi, antaen karheutuneille huulille ja kielelle takaisin niille kuuluvan kosteuden.
”Kiitos…”
Hiljaisen äänen lausuen väsyneesti kyläläisen huulilta. Tämän katsoessa yläviistossa näkyviä vihreitä silmiä, joiden katse oli rauhoittava ja kaunis… liian sympaattinen tavalliselle ihmiselle.
”Tulen kiittämään Jumalaa joka päivä tästä.”
”Mistä? Se että hän antoi kylänne tuhoutua ja joudutte taistelemaan kuoleman kanssa joka päivä.”
”Kiitän siitä, että hän lähetti enkelinsä; sinut.”
Alban yrittäen hymyillä vaikka kyläläisen viimeiset sanat olivatkin vihlaisseet sydäntä todella kipeästi. Hän oli kaikkea muuta kuin tuo nainen sanoi. Hänen avullaan Zay oli kohonnut nykyiseen asemaansa.
”Lepäähän. Varjossa oleminen saa sinut voimaan kohta paremmin, lupaan sen.”
Käden kohottautuen silittämään poskea hellästi, minkä jälkeen keho nousi takaisin suorille jaloilleen ja katse kääntyi takaisin sinne suuntaan minne uusi kaivo olisi tarkoitus kaivaa. Askelten alkaen ottamaan välimatkaa uudestaan umpeen. Auringon porottaessa taivaalla koko ajan kuumempana. Päällä olevan vaatetuksen, joka peitti myös kasvot, helpottamatta olotilaa sen enempää vaikka paikallinen vaatekokonaisuus olikin huomattavasti kevyempää kangasta kuin sotilailla.

Naisen edelleenkään näyttämättä pienintäkään merkkiä alistumisesta ja luovuttamisesta, tuon pitäen uhmakkuutensa loppuun asti aina siihen asti kunnes viimein Sin oli saanut sanottua haluamansa. Ohuen vaatekankaan peittäen ehkä suurimman osan kasvoista, mutta siltikin riittivät pelkästään silmien näkeminen kertomaan ettei nainen meinannut uskoa kuulemaansa, tai ainakin piti sitä todella outona ehdotuksena. Kuka nyt muka auttaisi vapaaehtoisesti sotatilanteessa kylää, jonka asukit olivat kokeneet oman osuutensa täysin tahtomattaan vailla minkäänlaista ymmärrystä mistä oli kyse, vieläpä kuka haluaisi apua sellaisilta joiden uskottiin olevan koulutettu tappamaan kaikki vihollisen alueella olijat? Mutta valitettavasti totuus oli että niin kauan kun he olisivat nimenomaan tuolla alueella, olisivat he myös aivan liian helppo kohde tapettavaksi varsinkin nyt kun muut joukkiosta aikoisivat toteuttaa kapteenin käskyn kauempana joten heidän pois pääsynsä olisi sillä hetkellä etusijalla, vaikka katsoessaan kauemmaksi jääviä ihmisiä... alkoi omatunto haastaa myös sotilaan oman mielikuvan kyseisestä hetkestä.
Kauempaa kuuluen huuto, joka oli tarkoitettu nimenomaan tuolle heille puhuvalle naiselle, sai tuo yhden nimen kuuleminen kehon jokaisen solukon jännittymään hetkeksi kokonaan ja pään laskeutuen huomaamattomasti maata kohden, kehon suostumatta liikkumaan enään. Tunteiden, jotka oli yritetty kieltää viimeisen kahden vuoden aikana, saaden mielen tasapainon menemään hetkellisesti sekaisin, muistikuvien tuosta kyseisestä naisesta joka oli kauan sitten onnistunut varastamaan sotilaan sydämen itselleen ja pitänyt kaikki ne vuodet näiden teiden erottuakin... saaden silmien sulkeutumaan hetkellisesti kun keuhkoihin vedettiin syvään ilmaa. Oliko se joku rangaistus teoista, joista suurinosa oli niin kamalia ettei niitä pystynyt edes ääneen lausumaan ja pelkkä ajatus sai pahoinvoinnin aikaiseksi kokeneellekin sodankäyjälle. Sitäkö se oli?

"Sin?" Vahvan otteen tuntuen olkavarrella kun yhden miehistä oli huomannut jonkun mietityttävän nuorenpaa joka kääntyi viimein ympäri nähdäkseen joukkionsa, joista varmasti jokainen halusi tietää miten tuosta eteenpäin edettäisiin. "Kuulitte mitä sanoin. Autamme löytämään vettä ja sen jälkeen yritämme löytää jonkun tavan saada yhteys päämajaan. Mitä nopeammin tämä käy, sen parempi. Joten varusteet pois."
Katseiden vaihtaessa nopeasti toisiaan epäröivästi ennenkuin kädet alkoivat tekemään sen saman minkä Sin oli tehnyt äsken: suojaliivien ja takkien tullen riisutuksi pois yläruumiin päältä, osan jopa poistaen aseensa tai ainakin piilottivat ne jäjelle jäävien vaatteiden alapuolelle: muistaen ja keidän alueella he olivat sillä hetkellä.
"Kaksi auttaa häntä sairaiden kanssa. Luovuttakaa kaksi vesipulloa, he tarvitsevat sitä kipeämmin kuin me. Yksi auttaa minua kartoittamaan aluetta ja jatkamaan siitä mihin he jäivät. Ja loput pitävät vahtia ja etsivät lähettimen millä saada yhteys. Onko selvä?"
Päiden nyökäten myöntyvästi sanojen jälkeen, sen kertoen kaikkien olevan yhtä mieltä siitä että mitä nopeammin he tosissaan tekisivät pakollisen, sen parempi olisi myös kaikille. Yhden sotilaista vilkaisten luutnantin ohitse lähestyvään naiseen, joka oli saanut ilmeisesti huudan aiheuttaneen tilanteen siltä erää tasapainoon vaikka kaikki tiesivät että sillä hetkellä ihmiset tarvitsisivat enemmän tuon huomiota enemmän kuin koskaan sairauden vuoksi. Sinin kääntyen ympäri kohdatakseen nuorempansa joka oli nuoresta iästään huolimatta ottanut tilanteen hallintaansa, kohtasi hopea vihreän vaikka ilmeisesti Alba ei ollut tunnistanut häntä vielä, ja ehkä niin olisi myös parempi.
Sanoja ei tultaisi lausumaan enään hänen puoleltaan, eikä Sin nähnytkään niitä tarpeelliseksi tuossa kohdin, olivathan he tehneet aikeensa selväksi toiselle joka oli myös antanut heille periaatteessa luvan tehdä mitä halusivat eteenpäin kunhan vain he tekisivät jotain ja lähtisivät, niin yksinkertaista kuin se olikin. Askelten lähtien ottamaan hiljalleen välimatkaa vastaan kokonaan umpeen mutta sen sijaan että nämä kaksi olisivat jälleen jääneet kasvotusten, matkasikin vanhempi kylmästi ohitse noukkiakseen matkan varrelta tarpeellisen.

Pitkän kepin, joka muistutti olemuksellaan samanlaista mitä Alba oli pidellyt otteessaan sillä aikaa kun oli tökkinyt maata toivossa löytää jotain, alkaen vuorostaan kulkea maata pitkin askelten tahdissa, tuon pienen ryhmän hajaantuen tuossa kohdin jokainen omille teilleen, yhden ojentaen vesipullonsa tarpeeksi lähelle päästyään Alballe, vaikkakin sillä hetkellä jokainen varmastie epäili ettei toinen edes aikoisi harkita ottavansa mitään heidänlaisiltaan vastaan, tuon sotilaan lausuen luutnantin käskeneen luovuttaa vettä kyläläisille, tuon kysyessä samantien perään olisiko jotain missä Albaksi nimetty nainen tarvitsisi apua.
Sinin vilkaisten sivusilmällä tilannetta lippalakin suojista, vaikka tämä näyttikin päällisin puolin keskittyvän täysin omaan tekemäänsä, jonka tarkoitus oli löytää haluamansa kuivasta ja tuhotusta maaperästä, mutta vähän väliä ajatukset karkasivat aivan jonnekin muualle vaikka mies onnistuikin peittämään pienen ajatuskatkonsa.

Askelten lähestyessä sotilasjoukkiota uudelleen – alkoi kuuloaisti kuulemaan selvemmin niitä sanoja, jotka tuo yksi sotilas lausui muille ryhmäläisille. Alba ei tunnistanut arvomerkkejä armeijan jäsenten kesken, mutta jokin sanoi tälle tuon yhden miehen olevan ilmeisemmin sellaisessa asemassa, joka oikeutti antamaan toimintamääräyksiä muille. Alban tunnistaen kyseisen ihmistyypin heti – sillä hän oli useasti seurannut sivusta kun Zay oli antanut palkkasotilailleen määräyksiä. Joukko oli aina vaiennut hetkessä kun mies oli puhunut ja kun tämä sanoi jotakin, kuunteli jokainen läsnäolija kertaakaan keskeyttämättä. Se oli sitä näkymätöntä kunnioittamista, jota kuka tahansa ei voinut saada itselleen.

Ryhmän edessä seisovan miehen, juuri tuon saman henkilön jonka kanssa Alba oli hetki sitten vaihtanut pari sanaa, kääntyen viimein ympäri ja lähtien tulemaan välimatkaa vastaan. Kasvoja varjostavan lipan peittäessä edelleen täydellisesti miehen silmät eikä toinen näyttänyt tekevän elettäkään, että olisi aikonut jossakin vaiheessa paljastaa kasvonsa kyläläisille. Kaksikon ohittaessa toisensa – olisi tarvinnut vain vähäinen kurotus sivulle päin, että jompikumpi olisi kyennyt koskettamaan toista, mutta kumpikaan ei tehnyt elettäkään. Edes askelten vauhti ei pysähtynyt.
Kyseisen tilanteen kuitenkin onnistuen laukaisemaan alitajuntaan kätketyn muiston vaikka niitä oli yritetty tukahduttaa useasti. Hetken tuoden mieleen sen päivän kun Alba oli sanonut lähtevänsä Zayn matkaan. Hän oli rohkaissut itsensä ja kertonut sen Sinille kasvotusten, mutta nuoren miehen reaktio ei ollut sellainen mihin Alba olisi varautunut. Huutamisen ja riitelemisen sijasta Sin ei ollut vastannut mitään Alballe ja kuin piinaavassa vaitonaisuudessa ei olisi ollut tarpeeksi – oli tämä kävellyt Alban ohitse ja poistunut paikalta. Silloin Alba oli kääntynyt katsomaan nuorukaisen loittonevaa selkää ja toivonut… ei, pikemminkin rukoillut, että Sin olisi kääntynyt katsomaan taakseen… mutta niin ei ollut tapahtunut. Sinä päivänä Sinistä oli tullut Alban silmissä juuri sellainen kuin niistä muistakin, jotka olivat hyljänneet vaikka aluksi olivat saaneet nuoren neidon uskomaan itseensä, rakastamaan itseään.

”Kiitos.”
Aidosti kiitollisen, mutta ei kuitenkaan teatterillisen, äänen lausuen huulilta vaikka hetki sitten vihreät silmät olivat säkenöineet varoittavaa vihaa. Alba ei ollut kuitenkaan vihansa sokaisema tai typerä kriisitilanteissa. Hänen edelleen arvostaen avunantoa, erityisesti silloin kun huomasi – ettei kyennyt itse tekemään kaikkea. Loppujen lopuksi hänkin oli vain kuolevainen, joka sai itselleen elämäntarkoituksen auttamalla muita, mutta ei siitä huolimatta kyennyt sentään ihmeisiin. Sotilaiden saaden seuraavat toimintaohjeensa naiselta itseltään. Tämän neuvoen kahta sotilasta auttamaan heikkokuntoisempia kyläisiä hakeutumaan tuon yhden rakennuksen, jossa oli vielä katto ja seinät jäljellä, sisätiloihin minne Alba oli päättänyt perustaa väliaikaisen sairastuvan. Hänen käyden nopeasti hakemassa satulalaukkuun pakkaamansa hoitotarvikkeet, joista olisi toivon mukaan siihen asti apua kunnes vettä löydettäisiin ja kyläläiset saisivat juomista sekä Alba saisi enemmän nestettä lääkejuomiensa valmistamiseen.

Tuntien kuluessa eteenpäin yksi toisensa jälkeen, mutta vieläkään mitään positiivista valonpilkahdusta ei ollut ilmestynyt hiekan seasta. Koko tuon kuluneen ajan aikana Alba oli kerännyt heikkokuntoisimmat kyläläiset samaan paikkaan ja hoitanut näitä. Kahden sotilaan toimiessa apukäsinä tarpeen vaatiessa. Vihreiden silmien kohottautuessa taas katsomaan kulmien alta tuota auringossa kävelevää joukkiota, jotka seurasivat ryhmän johtajan antamia käskyjä. Alban kääntyen vilkaisemaan kädessään pitelemäänsä kenttäpulloa, joka oli jäänyt puolillensa vettä kunnes se kohta juotaisiin. Uloshenkäyksen tapahtuen asteen raskaammin mieleen kohoavan ajatuksen tähden ja juuri tuo kyseinen ajatus sai Alban jättämään hetkeksi työnsä sairaiden parissa. Askelten ottaen välimatkan umpeen, pysähtyivät ne ensimmäisenä ryhmää johtavan henkilön lähelle.
”Teidänkin pitää muistaa huolehtia itsestänne vaikka teettekin tätä kaikkien tilannetta helpottaakseen.”
Veden loiskahtaen kenttäpullon sisällä kun se ojennettiin turhia kiertelemättä miestä kohti. Alban jääden odottamaan kärsivällisesti, että antamansa otettaisiin vastaan. Hänen uskoen toisen olevan viisas ja ymmärtävän tilanteen – jos ei itsensä niin sitten ainakin ryhmänsä.
”En myöskään ymmärtänyt sanoa tätä aikaisemmin… mutta kiitos. Olen kiitollinen teille kun suostutte auttamaan meitä.”
Hymyn häivähtäen punertavilla huulilla vaikka kasvoja peittävä huivi estikin sen näkymisen ulkopuolelle. Silmien katseen laskien tuon pienen sekunnin ajaksi näkymättömän suojamuurin alas.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:26

Kenenkään tietämätä tasantarkkaan kuinka monta tuntia oli loppujen lopuksi kulunut siitä kun he olivat saapuneet tuohon kylään ja luutnantti oli lupautunut auttamaan naista ja kyläläisiä, mutta kun keskipäivä oli ylittynyt selvästi jo lähemmäs iltapäivää, tiesi Sin hetken olevan aavikolla se kaikista kuivin ja kuumin, imien pienetkin voiman rippeet ennen petollisesti laskeutuvaa kylmyyttä yötä vasten joka myöskin veisi oman osuutensa selviämismahdollisuuksista heidän tilanteessaan jossa oli myös monta muutakin osallisena.
Siltikin tämä oli antanut yksinkertaisen käskyn: heidän jatkaen niin kauan kun päämäärä oltaisiin saavutettu ja kaikki olisivat Alban käskyjen mukaisesti hoidettu. Tässä kohdin Sin erosi isoveljestään, joka omassa asemassaan käytti hyväkseen pelkoa, Sin taas yritti ainakin ajatella muita omien etujensa vuoksi, vaikka olisikin helposti voinut vaatia paljon enemmän muilta omaan asemaansa nähden mutta loppujen lopuksi ei hän ollut sen erikoisempi kuin kukaa muukaan heistä. Hänkin oli vain ihminen, ei sen erikoislaatuisempi. Noiden tuntien aikana olivat sotilaat saaneet heikkokuntoisimmat ja selvästi sairaimmat ihmiset kannettua rakennuksen suojiin, etsineet alueelta lisää ihmisiä mikäli loukkaantuneita tai vastaavia olisi enemmänkin kuin nämä, olivat Sin ja toinen sotilas kartoittaneet tuon kyseisen alueen ja tehneet omat laskelmansa vanhan kaivon perusteella missä mahdollisesti puhdas vesi kulkisi, ja näin rajanneet sen alueen huomattavasti pienemmäksi mistä etsiä. Ja siltikin, tuntui se vaikealta.

Maan kevyen painelemisen kepin kärjellä loppumatta silloinkaan vaikka Sin näki selvästi jonkun lähestyvän sivusta, liikkeen pysyen samana jopa silloin kun tämä kyseinen henkilö osoittautui samaksi naiseksi, vanhemman kuunnellen mitä tuolla oli sanottavana. Henkäisyn karaten huulten lomasta raskaana, ennenkuin maan tutkinta viimein keskeytyi, ja silmät kääntyivät selvästi katsomaan ojennettua pulloa, tuon teon kertoen ettei parantaja aikoisi laskea kyseistä pois ennenkuin se vaihtaisi hänen toimestaan omistajaa, kietoutuivat sormet pullon ympärille ja silmät kääntyivät vilkaisemaan pariaan, joka ei ollut keskeyttänyt työskentelyään.
Todellisuudessa Alban tekemän teon vain vahvistaen sitä ettei nuorenpi ollut tunnistanut Siniä vieläkään, sillä sotilas epäili hyvin vahvasti ettei toinen silloin varsinkaan olisi tarjonnut juotavaa. Sen sijaan Sin pystyi kuvittelemaan jo lähes silmissään kuinka tuo samainen pullo olisi heitetty kasvoja kohti sen takia miten näiden kahden tiet olivat eronneet viimeksi.
Portugalian kielen, jonka Sin oli joutunut opettelemaan muuttaessaan jälleen kerran uuteen maahan työnsä puolesta, lausuen miehelle pysähtymään ja pitämään tauko, laittavan veden heidän porukkansa kesken jakoon. Tuon miehen, Danin, katsoen Siniä hetken aikaa takaisin ennenkuin tyytyi nyökkäämään vaikka tuosta näkikin että tämä olisi halunnut kysyä eikö tämä joisi ollenkaan mutta tämä tiesi kyllä vastauksen ilmankin. Sin ei ottaisi hörppyäkään ennenkuin tietäisi oman joukkionsa juoneen ja levänneen tarvittavan ajan. Tuon sotilaan poistuen paikalta mennäkseen muiden luokse, jättäenn nämä kaksi sillä erää keskenään. Kun pullo oli vaihtanut jälleen kerran ottajaa, olivat sormet hipaisset tahattomasti sen sekunnin ajan Alban ihoa, joka oli aiheuttanut selvän kihelmöinnin kulkemaan kosketusalueen ihon alapuolella, sydämen sykähtäen kivuliaammin rintakehän alapuolella, Sinin vain toivoen ettei toinen ymmärtäisi kenen kanssa olisi sillä hetkellä tekemisissä. "... Kiität turhaan. Kuten sanoin, teemme tämän vain sen takia koska olemme osavastuussa tästä kaikesta, vaikka tuskin tämä korjaakaan sitä kaikkea aiheuttamaamme tuhoa ja surua." sotilaan todeten viimein vastaukseksi naiselle, pään kääntyen jälleen työntekoon kun hidas askel vietiin tunnustelevasti eteenpäin kepin painautuen maahan. "Toivottavasti vain saisimme yhteyden ennen myrskyn nousemista. Ja löytäisimme vettä." Äänen todeten sitten yleiskielellä, pään nyökäten idästä nousevaa tummenevia pilviä, jotka enteilivät lähenevää myrskyä.
Kasvojen nousten jälleen hetkellisesti vilkaisemaan itsekin horisontin suuntaan ja sitten alueelle, jossa entinen kaivo seisoi vielä ennenkuin se pitäisi purkaa tai ainakin sulkea kokonaan, ja sen jälkeen ympärillä sairastaviin ihmiseen joilla oli ilmeisesti yhteys. Siltikin Sin tiesi kysymyksensä olevan uhkarohkea, hänet varmasti kivitettäisiin sen lausumisestä mutta siltikin äänihuulet uskaltautuivat kysymään: "Tiedätkö mikä on saastuttanut veden? Siksihän he ovat sairastuneet, eikö"

Sormien hipaistessa toisiaan tahattomasti oli todella lähellä - ettei naisen käsi vetäytynyt silmänräpäyksessä kauemmaksi ja päästänyt kenttäpullosta irti. Alban onnistuen kuitenkin pitämään itsensä koossa vaikka kosketus oli saanut voimakkaan tuntemuksen iskeytymään kehon lävitse, sydämen hakaten kiihtyneesti vielä sen jälkeenkin. Jokin oli saanut näkemisen lahjan heräämään, mutta kosketus kontakti oli tapahtunut niin nopeasti – ettei Alba ollut nähnyt mitään vaan kaikki oli jäänyt pelkästään tunnetilatasolle. Hermostuneen hymyn kohottautuen uudemman kerran huulille, minkä aikana keho otti askeleen kauemmaksi sillä jokin kertoi Alballe sanattomasti – ettei tuo mies pitänyt liiallisesta lähellä olemisesta. Alban kunnioittaen ihmisten omaa tilaa ja toimi sen mukaan nytkin. Hänen jääden vielä kuuntelemaan miesten välistä keskustelua, josta ei kuitenkaan ymmärretty sanaakaan. Albaa enemmän kiinnostaen mitä sotilas aikoisi tehdä saamansa veden suhteen. Kenttäpullon päätyessä ensimmäisenä jakoon ryhmän kesken, tuon ensimmäisen miehen jääden vielä toistaiseksi ilman vettä. Tumman äänen vastaten takaisin Alban kiitokseen, että tämä turhaan kiitteli sotilaita, jotka olivat omalla tavallaan vastuussa kylän tapahtumista.
”En voi olla silti välillä miettimättä teettekö tätä pelastaaksenne kyläläiset vai jotakin itsestänne.”
Rauhallisen, millään tavoin syyttävän, äänen lausuen vastauksensa takaisin. Vihreiden silmien katsoen miestä sen hetken ajan kuin olisi yrittänyt nähdä tuon kovan ulkokuoren taakse, mutta heti kun viimeinen sana oli lausuttu - kääntyi keho jo lähtemisen merkiksi ja jalat ehtivät ottamaan pari askelta tulosuuntaan kun sotilas jatkoikin tuota vaivautuneelta vaikuttavaa kommunikointia kahden ihmisen välillä. Alban joutuen esittämään tuossa kohdin – ettei olisi ymmärtänyt yleiskieltä. Eihän hän edelleenkään halunnut paljastaa todellista identiteettiään keskellä ei mitään ja varsinkaan sotilaiden läsnä ollessa. Tämän nuoremman naisen yrittäen esittää toiselle, että päätteli tämän sanomiset kehon kielestä. Miehen katseen käydessä ensin itäisen taivaanrannan suunnalla ja sen jälkeen kylän vanhassa kaivossa, joka olisi pakko sinetöidä lopullisesti.
”Yritän tutkia sitä koko ajan, mutta en ole vielä päässyt epäilyksistä pidemmälle. Voin vain vielä olettaa sanomatta mitään kuitenkaan varmaksi. Lopputulos tulee kuitenkin olemaan aina sama; vesi on juomakelvotonta.”
Alban sanomatta viimeistä ajatustaan ääneen, joka olisi kertonut että juuri tuon kyseisen veden takia hän oli joutunut päästämään lähemmäs kymmenen ihmistä hengestään. Sotilaat olivat varmasti huomioineet polttohaudan savun saapuessaan kylään.

Naisen silmien suuntautuen lopulta myös itsekin katsomaan taivaan rannan suuntaan, josta tummat pilvet lähestyivät uhkaavasti. Ironisesti juuri siltä samalta suunnalta missä Alba tiesi Zayn olevan tai ainakin oli ollut hänen lähtemisen aikana.
”Olette tehneet osuutenne tähän asti. En voi vaatia teitä jäämään pidemmäksi aikaa vaikka vesisuoni on edelleen löytämättä. Yrittäkää ottaa yhteys päämajaanne, että pääsette lähtemään näiltä mailta ennen myrskyn tuloa. Ehkä loppujen lopuksi tämän maan on tarkoituskin kuolla. Tarvitsee vain katsoa ympärilleen nähdäkseen etteivät jumalat ole suoneet katsettaan tänne enää pitkiin aikoihin. Lähtekää siis, vielä kun voitte.”
Käsien kohottautuen kohentamaan päätä suojaavaa vaatekappaletta, jota voimakas tuuli oli yrittänyt saada heitettyä niskan puolelle. Alban kääntyen lopullisesti poispäin tuosta sotilaasta ja lähtien kävelemään takaisin sairastuvalle. Hänen miettien koko sen ajan mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Oliko tämä tosiaan kylän loppu? Voisiko hän vielä yrittää pelastaa kyläläiset muulla tavoin vai rukoilla ihmettä, että vettä löytyisi. Niin toivottomalta kuin kaikki vaikuttikin halusi Alba vielä uskoa, että kaikella tuolla oli tarkoitus. Hän oli ollut löytänyt kyläläisiä elossa sattumalta tai että nuo sotilaat olisivat saapuneet kylään vahingossa. Noin hän vielä halusi uskoa vaikka se kuulostikin naiivilta.

Huulten lomasta karaten kuiva hymähdys Alban lausuessa jälleen oman versionsa mitä tuli kiitoksiin, huomattavasti kuivettuneempien ja karheiden huulten taipuessa pieneen hymyyn, vaikka kun silmiä ei näkynyt oli hyvin vaikea lukea oliko tuo pieni ele hermostuneisuudesta vai silkasta huvittuneisuudesta toisen ajatusmaailmaan: vaikka todellisuudessa toinen oli osunut pelottavan lähelle oikeaa sanoissaan, vaikkei niitä myönnettäisikään.
Mutta sen hetken ajan, tunsi Sin selvästi nuoremman naisen katseen ihollaan kun tämä yritti nähdä pintaa syvemmälle, ennnenkuin tämä jo kääntyi ympäri lähteäkseen takaisin omiin tehtäviinsä, mutta kun Sin oli ennättänyt kysymään oman kysymyksensä mitä tuli kyläläisten kuntoon ja se aiheuttajaan, pysähtyi Alba vielä viimeisen kerran.
Aluksi näyttäen ettei toinen ymmärtänyt yleiskieltä, mikä olisi ollut ymmärrettävää, niin keskellä-ei-mitään harvemmin tarvittiin ymmärtää turisteja jotka tuskin edes tiesivät tuon kylänpahaisen olemassa olosta, naisen näyttäen hakien tulkkauksen sen mukaan missä järjestyksessä mies oli suuntautunut katsomaan mitäkin yksityiskohtaa joista jokainen oli kuitenkin yhtä uhkaava, tuon suoden vastauksen viimeinkin hänelle käyttäen siltikin arabian kieltä. Naisen kertoen että vaikka tuolla saattoikin olla epäilyksensä tapahtumista ja sen aiheuttajasta, olivat ne siltikin vain epäilyjä. Ei mitään muuta, vaikka jokainen niistä oli vain lisännyt olettamusta ettei vanhaan kaivoon johtavaa vettä voinut enään käyttää. Pään tehden pienen liikkeen ymmärryksen merkiksi, sanoja tulematta lausutuksi enään tuosta eteenpäin, miehen päästäen toisen takaisin sairaiden luokse tuon kehotuksen jälkeen seurasivat hopeiset silmät lippiksen alta toisen kävelyä aina loppuun asti kunnes toinen olisi kadonnut sairastuvan sisälle.

"No?" Äänen todeten viimein taakse ilmestyneeseen sotilaaseen joka oli toinen, joka oltiin lähetetty etsimään jonkinlaista lähetintä kaupungin raunioihin.
"Löysimme vanhan radiolähettimen joka oli selviytynyt raunioissa kuin ihmeen kaupalla..."
"Mutta?"
"-- Mutta, se on silti huonossa kunnossa. Cecil yrittää saada sitä toimimaan, saimme jopa hetkellisen yhteyden päämajaan mutta emme oli varmoja menivätkö puheemme lävitse."
"Annoitteko koordinaatit? Entä tilanneraportin?"
Kymyksiin vastaten kuin kuka tahansa armeijan sotilas, mutta sen sijaan että tämä olisi poistunut vähin äänin paikalta, jäikin tämä odottamaan sanoja jotka päättäisivät mitä he aikoisivat. Sinin punniten kaikkea kuulemaansa ja päivän tehtyjä asioita. Heillä ei ollut toimivaa kyytiä, ja vaikka olisikin olisi moottori viimeistään niiden tuntien aikana varmasti tuhoutunut kuumuudessa. He olivat vihollisen maalla, jonne aikoisi kaiken lisäksi nousta myrsky ja sairaita oli jokapaikassa ympärillä. Radio toimi, mutta siltikin he kaikki tiesivät että heitä lähdettäisiin hakemaan viimeistään aamusta, mikäli ylle nouseva myrsky antaisi siihen mahdollisuuden.
Käden nousten hiljalleen koskettamaan silmien aluetta, silmiä peittävän lipan nousten sen verran silmien tieltä että Sin oli täysin varma ettei kukaan ylimääräinen ollut näkemässä kun kaiken hiljaisuuden jälkeen tämä kääntyi ympäri kohdatakseen tiedon antaneen sotilaan, joka oli häntä vanhempi, ja siltikin toinen odotti vain ja ainoastaan hänen käskyään. Huulten avautuen auki lausuen viimein päätelmänsä, jotka eivät lohduttaneet ketään heistä, ei edes Siniä itseään: he jatkaisivat niin kauan kun vain pystyivät ennen myrskyä, jonka jälkeen he hakeutuisivat yöksi suojaan ja lähtisivät samantien kunhan partio tulisi hakemaan. He eivät voineet lähteä kävelemäänkään takaisin niin pitkää matkaa autiomaassa, varsinkin nyt kun he olivat luovuttaneet osan vetensä kyläläisille, joten heille jäi vain odottaminen.

Sinin tietäen ettei kukaan ryhmästä ilahtanut päätökseen, vaikka siltikin jokainen sillä hetkellä tiesi etteivät he voineet muutakaan, näiden tuoden loppu päivän ajan oman mielipiteensä vahvasti ilmi, luovuttamisen merkkejä alkaen näkymään selvästi välillä näiden kasvoilla, vaikka siltikin tuo kaikki oli kuitenkin pientä siihen verrattavissa missä he nyt olisivat mikäli auto ei olisi jättänyt heitä kesken kaiken pulaan. Sinin ennustuksen toteutuen viimein parin tunnin sisällä, aluksi vain tuullen voimakkaammin kuin päivällä mutta kun tuuli oli voimistunutkin äkisti pikku hiljaa, olivat jokainen hakeutuneet suojaan. Sinin antaen suosiolla Alballe sairastuvan käyttöön, jossa tämä saisi hoitaa omia tehtäviään, kun taas he muut sotilaat eli tilanteen ulkopuoliset hakeutuivat rakennukseen jossa tuo radio oli mutta Sin lupautui että mikäli Alba tarvitisisi minkäänlaista apua missään kohdin tuona aikana olisivat he valmiina auttaman kaikin mahdollisin tavoin. Kehon nojautuen kiviseen seinämään, joka kannatteli sillä hetkellä rakennusta pystyssä juuri ja juuri myrskyn myllertäessä ulkopuolella, oli lippis laskettu sisätiloissa viimein pois kasvojen edestä, korvien kuunnellen vain kuinka portugalian kieli tiedosteli radion kautta päämajaa vastaamaan koodinimen, takaisin tullen vain rätinää ja erinäisiä sanoja joita ei kuitenkaan saatu kunnolla selvää jotta niistä oltaisiin saatu muodostettu yhtenäinen ja järkeen käyvä viesti.
Turhautuneisuuden karaten huulten lomasta kun sotilas nousi ylös pitääkseen välitauon, käden hakeutuen liivin taskulle ja poimien välistä tupakka-askin, joka aiottaisiin sytyttaa hermoja rauhoittamiseksi sisätiloisa... sillä ulos kun ei voinut mennä.
Tupakan tuoman tunkkaisen hajun täyttäen nopeasti tuon tilan, sai se yhden jos toisenkin nyrpistämään nenäänsä, varsinkin näiltä jotka eivät moista pahetta arvostaneet omassa maailmassaan, äänen pyytäen ystävällisesti polttamaan nopeasti ja tumppaamaan syöpäkääryle sen jälkeen johonkin turvalliseen paikkaan. Sotilaan vain mulkaisten nopeasti kehottajaansa, joka kuului nimenomaan näihin edellä mainittuihin, tämän poltellen ensiksi rauhassa mutta kun tupakka alkoi haihtua sormien otteesta jokaisen imun myötä, astelikin tämä lähemmäksi tuota selvästi keltanokkaisinta porukasta heittääkseen lopun pois hiekkaan. Viimeisten henkäyksien tullen kuitenkin tullen puhalletuksi suoraan kasvoille, aiheuttaen näin pienen yskän puuskan, tupakan polttaneen miehen vain lausuen viattomasti: "Ole hyvä."

Kuluneen kahden tunnin aikana Alba ei ollut tehnyt mitään muuta kuin hoitanut kuntoon niitä kyläläisiä, jotka olivat menneet aikaisemmin huonoon kuntoon myrkyllisen veden juomisesta tai sitten niitä sen päivän aikana huonoon kuntoon menneitä henkilöitä, joille veden puute ja liiallinen aurinko olivat olleet liikaa. Käden kohottautuessa uudemman kerran otsalle ja pyyhkäisi kylmän hien kadoksiin päätä suojaavaan kankaaseen. Kehon uhaten horjahtaa sivulle päin polvi-istunnasta, kiilautui toinen käsistä heti lattiaa vasten. Alban sulkien silmänsä hetkeksi ja purren alahuulensa sisäpintaa kivuliaasti, että itseaiheutettu kipu sai kehon tottelemaan. Silmien, jotka päivän alussa olivat hehkuneet elämän voimaa ja päättäväisyyttä, mutta enää noista kahdesta asiasta oli jäljellä enää yksi kolmasosa, irrottautuen hetkeksi hoidettavasta kyläläisestä muihin kanssaolijoihin. Nähden edelleen sen saman näyn kuin aikaisemminkin vaikka hän oli työskennellyt tauotta siihen hetkeen asti. Epätoivo, kuoleman pelko, viha, suru, katkeruus… toivo, joka hiipui kadoksiin sormien välistä valuvan hiekan tavoin.
Ajatusten palautuen nykyhetkeen silmänräpäyksessä tilan toiselta puolelta kuuluvan paniikinomaisen huudon myötä. Siihen asti tajuttomana pysyneen naisen herätessä, mutta sen sijaan että tämä olisi maannut väsyneenä aloillaan – alkoi tämä huutamaan ensimmäisenä jotakin kadonneesta lapsestaan. Muiden yrittäessä totta kai rauhoitella, mutta mitä enemmän nämä estelivät naista, sitä enemmän tämän paniikki kasvoi. Heikossa kunnossa oleva potilas oli itse valmis lähtemään liikkeelle, kunhan vain löytäisi lapsensa ja saisi tämän turvaan muiden luokse.

Alban siirtyessä näiden kyseisten ihmisten luokse ja polvistuen naisen makuupaikan vierelle. Vanhemman naisen nähdessä kuka toinen oli, lopetti tämä epätoivoisen vastaan panemisen, mutta tarttui sitä voimakkaammin Albaa ranteesta ja itkien rukoili, että nuorempi nainen käyttäisi taitoaan lapsen löytämiseen. Huulten raottuessa jo puolilleen kuin valmiina sanomaan seuraavaksi ettei kyseinen taito toiminut niin, mutta mitä kauemmin vihreät silmät katsoivat äidin itkeviä silmiä – sitä hankalammaksi kieltäytyminen kävi. Pään tehdessä lopulta pienen nyökkäysmäisen liikkeen.
”Sulje silmäsi ja yritä ajatella lastasi rauhallisessa mielentilassa.”
Naisen totellessa kuulemaansa pyyntöä, vei Alba omat kätensä vanhemman kasvojen sivustoille ja laski otsansa lähelle toisen omaa. Silmien sulkeutuessa myös. Aluksi näyttäen päällepäin – ettei mitään erikoista olisi tapahtunut, mutta hetken päästä Alba kuuli oman äänensä, joka oli etäinen ja poissaoleva, sanovan:
”Aistin hänet. Lapsesi… hän piilottelee myrskyä kylän laitamilla… pelkoa… tunnen hänen sydämensä läpättävän kuin pikkulintu liian pienessä häkissä. Äitinsä… hän haluaa nähdä äitinsä… päästä pois.”
Käsien päästäen irti, valuivat ne voimattomina lepäämään polvien päälle, koko kehon tuntiessa sen hetken aikaa silkkaa voimattomuuden tunnetta. Vihreiden silmien paljastuessa uudelleen näkyville, itki katse – Alba oli tuntenut sen saman pelon kuin lapsikin ja hänen kehonsa oli reagoinut sen mukaan.

”Luovuttakaa minulle osa huiveistanne.”
Päättäväiseksi muuttuneen äänen lausuessa yhtäkkiä sen painostavan hiljaisuuden jälkeen, joka oli laskeutunut kyläläisten keskuuteen kun nämä olivat saanet olla todistamassa yliluonnollista hetkeä. Kyläläisten vaihtaessa ensin katseita keskenään, mutta kun nämä viimein ymmärsivät mitä Alba aikoisi tehdä – luovutti näistä jokainen sen mitä nuorin halusi itselleen. Alban vahvistaen päätä ja kasvojaan suojaavia vaatekappaleita sekä asettaen lopuksi vaaleimman kangasosan kulkemaan silmiensä editse, että se suojaisi katsetta lentävältä hiekalta.
”Kun lähden, suljette oviaukon uudelleen perässäni. Etsin suojan lapsen kanssa muualta ja palaamme takaisin vasta myrskyn tyynnyttyä.”
Viimeisimmän kangasosan tullessa asetelluksi paikoilleen – tuli suurin osa kyläläisistä vielä hyvästelemään Alban ennen kuin tämä ehtisi lähtemään ulos, jossa hiekkamyrsky riehui voimalla kuin itse jumalat olisivat liikutelleet sitä vihallaan. Tuulen voiman tarttuessa hentoon kehoon heti tuntuvasti kun jalat astuivat ulos rakennuksen sisätiloista. Alban lähtien taittamaan matkaansa ulkomuistinsa varassa. Hän oli nähnyt näyssään suunnilleen missä lapsi piilotteli ja uskoi löytävänsä tiensä sinne vaikka samaan aikaan kyllä tiedosti, että tämä kaikki oli puhdasta hulluutta. Näkyvyys hiekkamyrskyn keskellä oli hyvin minimaalinen, puhumattakaan voimakkaasta tuulesta, joka teki eteenpäin kävelemisestä todella vaikeaa.

Käsien ottaessa kiviesteen vastaan, minkälaista kohti keho oltiin taas yritetty paiskata. Kirvelyn sormissa kertoen ihon rikkoutumisesta, siitä huolimatta kädet jännittyivät uudelleen ja olivat valmiita erkaannuttamaan kehon kauemmaksi esteen luota. Pään laskeutuen alaviistoon kun hengittäminen uhkasi muuttua taas hengästyneeksi. Hän ei ollut mikään sotilas, saatikka sitten mikään taistelija. Hän ei ollut mitään noista, mutta silti yksi kylän lapsista tarvitsi häntä sinä hetkenä.
”Hän tarvitsee minua…”
Alban lausuen itselleen. Käsien jännittyen uudelleen. Tuulen painaessa selän puolelta kuin ivallinen käsi, joka pilkaten käski pysymään paikoillaan ja alistumaan kohtaloonsa.
”…ja minä tarvitsen heitä. Annoin lupaukseni lapsen äidille ja muille kyläläisille.”
Esteen jäädessä syrjään oli lähelle – ettei tuuli saanut kehoa paiskaantumaan vatsalleen maahan kun se sai yhtäkkiä jostakin voimaa riehua voimakkaammin. Alban jatkaen matkaansa väsymyksestään huolimatta.

Myrskyn riepotellen ulkona rakennuksen ja ennestään heikkoja seinämiä, saaden katseet välillä kääntymään ympärille kun seinästä irtosi vähän väliä irtokivi tai tomua liiteli huoneessa, saaden vakaankin mielen välillä miettimään pitäisikö heidän ehkä sittenkin vaihtaa vielä majoitustaan.
Mutta toisaalta, he eivät näkisi sen enempää myrskyssä kuin kukaan muukaan sen paremmin, ja tuskin tulisivat löytämään sen parempaa suojaa elleivät sitten hakeutuisi sairastuvalle, jossa varmasti olisi enemmän kuin tarpeeksi tekemistä ilman sotilaita ryömimässä jalkojen juuressa tiellä kokoajan.
Muut olivat valmistelleet jo tuolla siihen mennessä omia leposijojaan, sillä heillä olisi aamulla viimeistään aikainen herätys, mutta yhden näistä oli ottanut sillä kertaa ensimmäisenä vahtivuoron, joka pitäisi silmällä ympäristöä ja kertoisi muuttuvista tekijöistä muillekin tarpeen vaatiessa. Hopeisten silmien katsoen koko sen ajan katseensa ikkunan takana, seuraten ulkona lentävää hiekkaa joka ei päästänyt näkökenttää erottamaan juuri mitään erikoista, vaikka kuinka sitä yritettiinkin.

Mielen voimatta asemastaan huolimatta voinut olla eksymättä vähän väliä päivän tapahtumiin jotka olivat olleet täysin sellaiset mitä Sin ei ollut olettanut tapahtuvan. Ei enään. Hän oli tosissaan luullut että kaksi vuotta sitten haudatut ajatukset ja tunteet olisivat viimeinkin jättäneet hänet rauhaan, sodan ja uuden elämän koulien ne irti viimeistäkin juurta myöten mutta tavatessaan sen yhden ainoan ihmisen... ymmärsi mies olleensa täysin väärässä. Miten ihmeessä Alballa oli vieläkin sellainen vaikutus häneen, vaikka hän oli luvannut unohtaa koskaan edes tunteneensa mitään naista kohtaan sen jälkeen kun tämä oli päättänyt lähteä vihollisen matkaan.
Ilmeisesti kuitenkaan hän ei ollut onnistunut. Vieläkään. Silmien sulkeutuen sen yhden puoliminuuttisen ajaksi, näki Sin sen hetken aikaa kuvankauniit kasvot ja vihreät silmät jotka muistuttivat kesän päivistä, jolloin puiden lehdet olivat vihreimmillään ennen syksyn ja talven saapumista.
Ja kun silmät avautuivat uudelleen, pääsi huulten lomasta raskas huokaus, joka olisi kertonut ulkopuoliselle kaiken olematta todellakaan hyvin tuossa kohdin vaikka ulkokuori kertoikin muuta, rypistyivät kulmat sen jälkeen millisekunnin ajaksi kun katse erotti liikettä.
Näkikö hän näkyjä vai liikkuiko tuolla jokin... jokin isompi kuin eläin. Ihminen? Ei... ei se mitenkään voinut olla. Ei kukaan täysi järkinen lähtisi keskelle myrskyä. Mutta katsoessaan kauemmin tuota näkyä alkoi mielikin jo tuossa kohdin uskoa selvemmin, etteivät silmät valehdelleet. Joku siellä tosiaan oli.

Kehon nousten nopeasti ylös paikaltaan ja jalat astelivat tarvikelaukun luokse, sormien ottaen nopeasti uudelleen huivin käyttöönsä kasvojen eteen, sitten armeijassa käytettävät goggle-lasit jotka auttaisivat näkemään myrskyssä ja suojaisivat silmiä. Käden vielä herätellen yhden miehistä hereillä ottaakseen hänen vuoronsa, jona aikana luutnantti pääsisi tarkastamaan näkemänsä todelliseksi ennenkuin askeleet pääsisivät ovelle ja Sin pääsi astumaan itsekin myrskyn keskelle. Mutta heti tuon tehtyään puhuivat ajatukset: mitä hän oli oikein tekemässä? Vaikka jalat olivatkin tuossa kohdin jo päättäneet löytää haluamansa järkeä ajattelematta.

Jokainen askel, joka otettiin enää puhtaalla päättäväisyydellä kun voimat kehosta olivat hiipuneet, johdatti Albaa kylän rakennusten poikki kohti asutuksen laitaa, jossa kadonneen lapsen kuuluisi olla näyn mukaan. Maiseman muistuttaen koko ajan samaa ja missä ei nähnyt eteensä selvästi puolimetriä pidemmälle. Tuulesta ja hiekasta muodostuneen myrskyn repien kehoa suojaavaa vaatetusta samalla kuin myös yritti saada matkaajan kaatumaan maahan. Siihen hetkeen asti Alba oli edennyt sen näköisenä eteenpäin kuin olisi selvästi tiennyt mihin pitäisi mennä, mutta lopulta tuo varmalta näyttänyt käveleminen alkoi hiipumaan hitaammaksi ja pää alkoi kääntyilemään selvästi puolelta toisella. Sydämen sykähtäen pari kertaa asteen voimakkaammin kun ajatuksiin alkoi nousta väkisinkin epämiellyttävä ajatus; Oliko hän sittenkin pyörähtänyt jossakin vaiheessa ja edennyt väärään suuntaan.

Vihreän katseen yrittäen hakea mitä tahansa tuttua maamerkkiä ympäriltä, mutta pöllyävä hiekka ja kangaskaistale silmien edessä estivät näkyvyyden suurimmaksi osaksi. Nielaisemisen tapahtuen väkisinkin asteen hankalammin, kurkun seutua uhaten alkaa kiristämään ajatuksiin hiipivän pelon voimasta. Katseen, joka oli käynyt kyseisellä suunnalla ties jo kuinka monennen kerran, kääntyen taas uudelleen sinne suuntaan minne askeleet olivat hetki sitten edenneet. Ymmärryksen tilanteesta iskeytyen alitajuntaan karkeana; Alba oli keskellä hiekkamyrskyä eikä tällä ollutkaan enää sata prosenttista varmuutta suunnasta. Jalan lähtien kohottautumaan hiljalleen ylöspäin ja valmiina taas aloittamaan kävelemisen eteenpäin, mutta ennen kuin edes päkiä oli irrottautunut hiekkaisesta maasta, pysähtyi liike aloilleen. Alban yrittäen turhaan katsoa sivusilmällään niin taaksepäin kuin vain kykeni – ettei hänen olisi tarvinnut kääntää päätänsä ja tehdä näin epäillyksensä näkyväksi. Kuudennen aistin, joka oli harjaantunut myös Alballa vuosien saatossa, lakkaamatta varoittamasta. Jokin lähestyi hiekkamyrskyn keskellä ja se jokin tuli kohti selän puolelta. Vasemman käden, jossa hopeinen orjakoru sijaitsi, hivuttautuen mahdollisimman vaivihkaa paimentolaisvaatteiden vyötärönauhalle, jonne Alba oli ripustanut varmuuden vuoksi salaseuralta saamansa veitsen, joka kävisi edes jonkinlaiseksi puolustusaseeksi. Solakoiden sormien kietoutuessa nahkaisen kädensijan ympärille - valoi se pientä turvaa, mutta ei edelleenkään poistanut pelkoa, joka käski joko taistelemaan tai pakenemaan.

Alban jääden odottamaan paikoilleen. Hän voisi yrittää vetäistä viholliseltaan jalat alta ja sen jälkeen paeta hiekkamyrskyn sisimpään tai sitten hän hyödyntäisi juuri tuota luonnon myrskyä – jos joutuisi taistelemaan hengestään. Entisen mestarinsa opetukset Sai-aseiden käytöstä palautuen hiljalleen mieleen sitä mukaan mitä enemmän Alba niitä kertasi odottaessaan.
”Kuka oletkin… tee siirtosi ja minä teen omani.”
Hiljaisen äänen lausuen naisen korvien välissä. Katseen, joka oli sulkeutunut hetkeksi, avautuen uudelleen. Alba oli vannonut itselleen kauan sitten – ettei tulisi enää olemaan se sama henkilö, joka oli ollut. Se edesmennyt henkilö oli pelännyt lähes melkein omaa varjoansakin ja hakenut turvaa ympärillä olevista ihmisistä. Ei enää.

Jokaisen askeleen jälkeen, tunsi Sin tuon saman kysymyksen suorastaan tunkeutuvan mieleen päällimmäiseksi, tehden entistä selvemmäksi sen aikomuksen joka suorastaan käski kääntymään takaisin ja unohtamaan koko asian, mutta jo parinkymmenen askelluksen jälkeen kun pää kääntyi katsomaan taakse eivät edes laseilla nähnyt takaisin päin.
Sen kertoen olevan liian myöhäistä kääntyä takaisin.

Jalkojen lähtien ottamaan tuon jälkeen päättäväisemmin eteenpäin, siihen suuntaan mihin aistit vain johdattaisivat, mitään muuta tuossa tilanteessa ei voinut enään tehdäkään varsinkin kun hän aisti täysin selvästi jonkun olevan tosiaan astelemassa edessä vaikka vielä myrsky ei antanutkaan nähdä kauemmaksi eteensä.
Painavien kenkien upoten joka askeleella hiekkaan syvemmälle ja syvemmälle, vaikeuttaen kulkua ja nopempaa etenemistä vaikka kuinka kehoa yritettiin saada nopeammin kulkemaan haluamaansa päämäärään kohti. Siltikin mies ei antanut tuon yksityiskohdan hidastaa tahtia, kahden vuoden aikana kun tuollaisiin tottui ja antoi samalla huomattavasti paremmat lähtökohdat noihin tilanteisiin kuin mitä Alballa olisi. Sinin kuitenkin joutuen pian myöntämään, ettei pystynyt olemaan todellakaan varma kuinka pitkälle olisi päässyt ja missä kohdin edes sillä hetkellä olisi.

Mutta kun aikansa käveltyään alkoi eteen ilmestyä ihmismäisiä piirteitä, kuroivat jalat välimatkaa samantien asiaa ajattelematta enemmän umpeen, vaikka tuuli puhalsikin laseja vasten, mutta päästyään tarpeeksi lähelle, erottivat silmät selvemmin kyseisen henkilön olevan naispuolinen, joka oli onnistunut jälleen peittämään kasvonsa hänen itsensä tavoin kangaskappaleiden alle kuin toivoen sen auttavan pääsemään myrskystä tuon avulla suojaan sen vaatiessa. Sormien tarttuen ranteesta tiukasti kiinni rauhoittavasti, vaikka otteesta tuntuikin selvästi ettei se antaisi toisen käydä päälle. "Älä. En aio satuttaa."
Tumman, rauhallisen äänen kuiskaten toisen korvaan kun kasvot vietiin tarpeeksi lähemmäksi että Sin saisi sanottua ettei aikoisi mitään pahaa. Sormien höllentäen hitaasti otettaan ranteiden ympäriltä vaikka Sin ei päästänytkään toista vielä etenemään pidemmälle ennenkuin olisi täysin varma ettei toinen aikoisi tehdä mitään.
"Mitä teet keskellä myrskyä?"

Käden, joka piteli edelleen kädensijasta kiinni, alkaessa vetämään veistä hitaasti esille vyön takaa – pysähtyi teko puoleenväliin kun voimakas ote nappasi yhtäkkiä ranteesta ja pakotti Alban pitämään kätensä aloillaan vaikka tämä yrittikin riuhtaista sen vapaaksi terävästi ärähtäen. Jos Sin ei olisi ymmärtänyt kiertää näkyville – olisi Alba seuraavaksi potkaissut kiinnipitäjäänsä suoraan johonkin paikkaan lantiosta alaspäin, hyvin todennäköisesti polveen, jolloin kipu olisi saanut jalat menemään alta hetkeksi. Tutun tumman äänen lausuessa korvan vieressä rauhoittavasti – ettei mies olisi se miksi nainen tätä luuli, alkoi kiinni pidelty käsi rentoutumaan hiljalleen. Alban tunnistaen osittain miehen äänen, joka muuttui asteen suuta suojaavan liinan takia ja myrskyn riehuessa edelleen kaksikon ympärillä. Mitä taas sotilaan päällä olevaan vaatetukseen tuli, ei tätä kyennyt tunnistamaan millään kuten ei myöskään Albaakaan voinut tunnistaa kovin äkkiä niiden lukemattomien vaatekertojen alta, joilla tämä oli suojannut päänsä. Heidän kummankin joutuen tuona hetkenä olemaan tarpeeksi lähellä toisiaan jos halusivat saada selvää vastapuolen puheista. Viimeisen kysymyksen jälkeen oli Alban vuoro vastata kovemmalla äänellä takaisin:
”Etsin kadonnutta lasta. Kyläläiset näkivät hänet kylän pohjoislaitamalla ennen kuin myrsky alkoi. Lupasin äidille etsiä hänen lapsensa. Joten jos tulit tänne asti yrittääksesi puhua minua takaisin järkiini – niin säästä heti aikaasi ja palaa takaisin. En käänny ympäri ennen kuin löydän hänet.”
Jalkojen aikoessa ottaa jo automaattisesti askeleen eteenpäin, mutta silloin Alba muisti sotilaan pitelevän hänestä kiinni vieläkin. Katseen käväisten käsien tasolla ja kohdistuen takaisin katsomaan siihen suuntaan missä mieli tiesi miehen silmien sijaitsevan.

Ne seuraavat sanat, jotka Alba lausuisi, tulisivat varmasti omalla tavallaan tuolle sotilaalle yllätyksenä… tai sitten eivät. Sillä juuri tuohon kyseiseen tyyppiluokkaan kuuluvat miehet olivat aina askeleen edellä.
”Luulin, että irti päästäminen kävisi sinulta jo paljon helpommin. Olethan tehnyt niin aikaisemminkin.”
Alban yrittäen vielä kerran koettaa onneaan ja nykäistä kätensä irti miehen otteesta. Hän ei kutsuisi tuota miestä enää nimeltä ja vielä vähemmän tulisi pyytämään mitään. Sin oli satuttanut Albaa verisemmin kuin edes tiesi… tai sitten tämä ei vaan ollut välittänyt. Hän ei edes aikoisi avata sanojaan toiselle enää yhtään tuon enempää. Luulkoon, että Alba puhui vain ympäripyörein sanoin joissa ei ollut mitään yhdistävää linkkiä mieheen itseensä. Sanojen lausuen vain naiselle itselleen tämän ajatuksissa:
”Noin, nyt sinä kohta tulet kääntymään ja kävelemään pois. Ehkä sanot vain minulle jotakin, jolla ei ole mitään merkitystä. Jos olisit tiennyt kuka olen, et varmasti olisi lähtenyt perääni vaan lähettänyt jonkun yksiköstäsi. Ironisesti tapaamme uudelleen keskellä kaaosta ja kätkemme kumpikin itsemme toiselta. Niin on parempi, minulle ainakin – ettei minun tarvitse nähdä silmiäsi. Rakastin sinua… niin tein… niin typeryydessäni tein ja sain vain siitä palkaksi haavoja itseeni.”
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:28

Kaksikon seisoen tuon ajan toisiaan lähellä jotta kumpikin pystyisi kuulemaan toistensa äänet selvästi, oli näiden kahden välillä enään muutama sentti, joka esti kaksikkoa olemasta toisissaan kiinni.
Sinin tuntien sen hetken ajan kuinka Alban omat silmät hakeutuivat hänen omiinsa, vaikka todellisuudessa tuon katseen hakeminen oli silkkaa arvontaa sillä kumpikaan heistä ei nähnyt juuri mitään myrskyn ja lentävän hiekan lävitse. Alba oli sanonut hakevansa eksynyttä lasta... joka oli jäänyt myrskyn keskelle. Sinin voiden vain kuvitella miltä äidistä oli tuntunut herättyään kun tiesi oman lapsensa olevan jossakin myrskyn keskellä, kenenkään tietämättä suoranaisesti missä tämä kulki silläh hetkellä: olisiko tuo löytänyt tiensä viisaana suojaan oma-aloitteisesti, vai oliko tämä jäänyt ansaan ja eksynyt. Ja Alba oli siltikin lupautunut etsimään tämän vaikka he molemmat tiesivät tasantarkkaan ne todennäköisyydet heidän olosuhteissaan.

Sinin vajoten näihin ajatusiin hetkeksi, mutta kun Alba jatkoikin vielä omaa puhettaan joka yksinkertaisuudessaan käski ja pyysi saman aikaisesti päästämään irti ranteesta, tuon valitessa yksinkertaisesti sanat jotka puhuivat tahalteen välttelevästi vaikka todellisuudessa niistä kävi selväksi sanojen todellinen merkitys, jotka kertoivat toisen olevan vieläkin haavoittunut kahden vuoden takaisesta erosta kaksikon välillä. Sinin tuntien selvästi oman kurkkunsa kuivuvan sanojen voimasta, silmien painautuen kuin piiloon sen hetken ajaksi hakiakseen oikeita sanoja hetkeen jonka Sin olisi halunnut välttää.
Kaksi vuotta sitten nämä kaksi ihmissielua olivat rakastaneet toisiaan ja Alba oli kertonut lähtevänsä Zayn matkaan vaikka olisi yhtä hyvin voinut lähteä Sinin kanssa... oli tuo päätös musertanut Sinin yhtä moneen osaan ja näin saanut Sinin tuolloin käyttäytymään niinkuin oli käyttäytynyt. Vaikka se olikin ollut kylmä, ja aivan vääränläinen, oli Sin tiennyt tekonsa olleen täysin virheellinen ja lapsellinen Albaa kohtaan.
Mies tiedosti sen, ja siltikin oli yrittänyt unohtaa toisen, joka oli kaikista yrityksistä huolimatta onnistunut pitämään hänen sydämensä itsellään kaikki ne vuodet.
Hiljaisuuden vastaten takaisin, silmien aueten uudelleen katsomaan edessään seisovaa naista, pystymättä näkemään toista selvästi mutta siltikin jos toinen olisi pystynyt... olisi Alba nähnyt silmistä selvän surun, joka sai huulet lausumaan hiljaisesti "... Päästin irti, koska tiesin etten voisi pidätellä sinua. Sinä olit se joka lähti ja hylkäsi kaiken. En minä." Äänen lausuen takaisin naisen sanoihin, jotka olivat kertoneet Sinin olevan hyvä päästämään irti asioista, höllentyi ote hitaasti ranteen ympäriltä ennenkuin kädet erkaantuivat toisistaan kokonaan takaisin sivulle rentoina. Ahdistavan hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille, näiden seisoessa vieläkin paikoilleen ennenkuin viimein Sin teki ensimmäisen liikkeensä.

Kehon kääntyen jälleen ympäri, mutta sen sijaan että se olisi lähtenyt astelemaan tulosuunnasta takaisin lähtökohtaan, totesikin ääni kuuluvasti "Etsitään se lapsi ja sen jälkeen suoja. Emme löydä enään takaisin tällä säällä."
Kaiken tuon ollen vain yksinkertainen fakta, joka esti Sinin kääntymästä pelkurin tavoin ympäri takaisin, vaikka todellisuudessa sotilaan puoli esti tekemästä niin, ja käski etsimään sivullisen pois ongelmista, pelastamaan ja odottamaan jossakin huomattavasti suojaisemmassa paikassa myrskun laantumista. Alban kanssa tai ilman, kumpi vain kelpasi hänelle hyvin siinä kohdin.

Kun painostava hiljaisuus oli laskeutunut kaksikon välille naisen viimeisten sanojen jälkeen – oli mies taas se ensimmäinen henkilö, joka kääntyi tilanteesta pois. Sin oli tuonut omilla sanoillaan osan ajatuksistaan julki, mutta valitettavasti Alba ei ollut kyennyt kuulemaan yhtäkään noista sanoista riehuvan myrskyn takia. Tämän nähden vain sen kuvan minkä silmänsä pystyivät näkemään pöllyävän hiekan keskellä. Toisaalta vaikka Alba olisikin kyennyt kuulemaan mitä Sin olisi sanonut - ei se olisi muuttanut enää naisen käsitystä miehestä. Hän oli vaiennut tarkoitusperiaatteistaan silloin kaksivuotta sitten ja tulisi tekemään niin edelleen. Sin ei saisi koskaan tietää, että Alba oli suostunut auttamaan Zayn lasta ja sen jälkeen suostunut jäämään seisomaan vanhemman miehen rinnalle, koska halusi suojella läheisiään niin sanotulta ”pääkallopaikalta” käsin. Alba oli koetellut onneansa niihin päiviin useasti, joka ikinen kerta kun tämä toimi Zayn selän takana. Tilanteen tulen arasta ilmapiiristä huolimatta jalat lähtivät ottamaan uudelleen askelia eteenpäin Sinin jäljessä. Kaksi ihmistä löytäisi kadonneen paremmin kuin yksi, se oli karkean suora totuus tuona hetkenä. Pistävän vihreiden silmien katsoen välillä ympärilleen etsivästi, toivoen niiden näkevän edes jotakin myrskyn keskellä.


Niin vihreät silmät kuin Alballa olisivat varmasti heijastuneet takaisin ikkunalasin pinnasta, mutta nyt miehen yön mustat silmät saivat aikaiseksi illuusiomaisen näkymän kuin silmien tilalla olisi ollut vain loputonta tyhjyyttä. Vartalon jokaisen lihaksen jännittyessä taas uudelleen kun koko kehoa hinattiin apuvälineiden avulla ylöspäin pystysuoraa ikkunalasien peittämää seinää pitkin. Täysikuun loistaen kirkkaana selkeällä taivaalla, hopeisen valon riittäen valaisemaan tien pimeyden keskellä.
”Kerro sijaintisi, Chad.”
Korvakuulokkeen ottaen yhteydenoton vastaan, mikä lähetettiin suoraan rakennuksen sisältä. Tarkemmin määriteltynä Anubis ja Pandora seisoivat sinä hetkenä ylöspäin menevässä hississä, jonka oli tarkoitus saattaa pari juhliin, joka järjestettiin kaupungin toisiksi suurimmassa pilvenpiirtäjässä ja juuri tuon kyseisen paikan kattohuoneistossa sijaitsi se asia minkä uusi salaseura halusi käsiinsä. Anubiksen saamatta heti vastausta – sillä Chad joutui puremaan hetkeksi hampaitaan yhteen, että sai voimaa edetä ylöspäin hankalassa kohdassa.
”Tule toki itse tarkistamaan, Oday. Täällä on pirun hienot näkymät – jos vain ehtisin ihastelemaan niitä putoamisriskin lomassa.”
Nuoremman vastauksen saaden vanhimman kasvoilla häivähtämään huvittunut hymy, joka puettiin tilannetta johtaviksi sanoiksi:
”Luen rivien välistä, että olet jo yli puolenvälin.”
Katseen vilkaisten hopeista rannekelloa oikeassa kädessä.
”Se ei kuitenkaan riitä. Aikaa on jäljellä vielä viisitoistaminuuttia, jolloin sinun pitää olla tarkistuspisteessä. Kohtaat Azran siellä, jos hän on päässyt vartioiden ohitse.”
Yhteyden päätyen kuultavaksi nyt kummankin nuoren salamurhaajan korvakuulokkeeseen.
”Yritämme pelata teille lisäaikaa. Olette omillanne. Muistakaa kuitenkin te molemmat, että olemme vain ihmisiä…”
”…emme Jumalia.”
Chadin täydentäen lauseen lopun hiljaisemmalla äänen painolla ennen kuin kuuli yhteyden mykistyvän kokonaan. Katseen kohottautuen uudelleen ylöspäin, missä seinä näytti loputtomalta. Mielen alkaen piiskaamaan kehoa enemmän, että se saisi nopeutta itselleen. Chad oli saanut aikapäämäärän itselleen ja siitä hän tulisi pitämään kiinni, vaikka sitten verenmaku suussa.

Yhteyden oton loppuessa kohotti Anubis kätensä taas uudemman kerran kravatin luokse ja yritti löystyttää sitä edes millin lisää. Huvittuneen hymähdyksen kohottautuen kuivasti keuhkoista, sen tarkoittaen sanattomasti – ettei mies ollut koskaan pitänyt noista helkatin hirttosilmukoista. Hopeisen katseen kohottautuen katsomaan vierellä seisovaa naista kulmien alta. Pandoran ulkonäön ollen kuin suoraan muotilehdestä repäisty ja sen oli myös moni muukin huomannut parin saapuessa juhlapaikkaan. Vielä viimeinen rauhallinen uloshengitys ennen kuin hissin ovet avautuivat. Anubiksen ottaen Pandoran kulkemaan vierelleen tapoihin kuuluvasti. Tuona iltana he olisivat vain tavanomainen pariskunta, joka oli saapunut katsomaan muita rikkaita henkilöitä loisteliaaseen juhlaan, joka oli järjestetty eri yhtiöiden sopimusta julistamaan.

Kuulokkeen lähettäen uuden viestin, joka yksinkertaisuudessaan kertoi tiukasta aikataulusta, jota sisältäpäin kulkeva kaksikko yritti venyttää vielä niin paljon kuin vain pystyisivät, vaikka aika alkaisikin käydä vähiin, painoivat sormen päät kevyesti nappia joka sulkisi yhteyden virallisesti hetkeksi aikaa ulkopuolelle kunnes suunnitelman seuraava osa otettaisiin käyttöön, joka tarkottaisi tarkistuspistettä. Mutta sitä ennen näillä kahdella salamurhaajalla oli kuitenkin täydennettävä toinen toisiaan: Chadin täytyi päästä turvallisesti ja siltikin nopeasti kiivettyä seinämää pitkin ylös, vaikka homma olikin vaarallinen ja Azran taas täytyi varmistaa tuon selusta ennen sitä vaikka sekin veisi oman aikansa yksityiskohtaisesti suunnitelmasta huolimatta.
Azran edeten sisäpuolelta käsin mahdollisimman huomaamattomasti, soluttautuen saapuvien massojen ja varjojen sekaan, vaikka jo pelkkä yksinkertaiset turvatoimet olivatkin tuossa tilassa pelkästään ensiluokkaisia vieraiden taloudellisen arvokkuuden vuoksi. He olivat tienneet alusta asti tehtävän vaikeuden tason, ja silti he molemmat olivat suostuneet moiseen, nyt vain se kaikki piti viedä loppuun.

Hissin, joka oli matkalla ylöspäin kohti ainoaa määränpäätänsä joka piti sisällään lukemattoman määrän rikkaita snobeja ja siltikin hyödyllisiäkin suhteita yhtiön kulissille, oli vallannut sen hetken ajaksi hiljaisuus siitä hetkestä asti kun ovi oli sulkeutunut näiden edessä ensimmäsen kerran. Anubiksen laskien puhevälineensä sen hetken ajaksi pois otteestaan sen omalle kuuluvalle taskulle, ja alkaen näpräämään kaulalla roikkuvaa kravaattia joka selvästi ahdisti toista. Tuon näyn saaden huvittuneen hymyn kohoamaan punasella maalatuille huulille, kastanjanruskeiden silmien kääntyen katsomaan selvästi toista. Sanoja ei lausuttu ääneen mutta näiden kahden välillä... riittivät katseiden vaihto ja kehonkielen eleet kertomaan enemmän kuin tarvittiin. Solakoiden sormien hakeutuen itsekin varoen kravaatin solmulle, jota aiottiin löystyttää tottuneesti, kuitenkin varmsitaen samalla ettei huoliteltu ulkonäkö särkyisi tuon yhden pienen yksityiskohdan vuoksi.
Ulkopuolisen silmissä kaksikko näytti varmasti täysin normaalilta pariskunnalta, joka oli vain kutsuttu kaltaistensa mukaan juhliin, mutta se mitä se kaikki sisälsi todellisuudessa hienojen ja huoliteltujen ulkomuotojen alla, oli aivan toisenlainen joka yritettiin pitää viimeiseen asti salassa. Vasenpaan nimettömään asetettuun valheellisen kihlasormuksen toimien tuossa kohdin enemmän kuin paremmin maskina kuin yksikään peittelevät vaatekappaleet tai hienot sanat vaikka nekin olivat vain puhdasta illuusiota viattomien huijaamiseksi.
"Tähän voisi melkein tottua."Naisen todeten leikkisästi vanhemmalle kun kädet saivat löysytettyä ja asennettua kravaatin paremmin niin ettei se aiheuttaisi liiallista epämukavuutta, huulille kohoten hymy joka kertoi ettei nainen tosissaan tarkoittanut sanojaan tuossa kohdin. He olivat sopineet että he esittäisivät pariskuntaa tuon yhden illan ajan, joka pakotutti Pandoran noiden tuntien ajaksi myös Anubiksen kihlatuksi jottei näiden kahden yhdessä olo olisi aloittanut kysymystulvaa.
Katseiden kohdaten toisensa viimeisen kerran ennen ilmoittavaa kellon kilahdusta ja oven aukeamista, avautui eteen suuri alue, joka oli myös lähes tupaten täynä toinen toistaan vaikutusvaltaisempia ihmisiä, henkilökuntaa sekä kauemmaksi jääviä henkivartijoita joiden tehtävä oli varmistaa tietyn ihmisen turvallisuus aina lähtöhetkiin asti, Pandoran ja Anubiksen astuen tuosta metallisesta kopperosta ulos muidenkin nähtävästi, näiden sisään tulon saaden pään jos toisenkin kääntymään heitä kohti vaikka sitä oltaisiinkin voitu välttää viimeiseen asti.

Lattian kumahtaen kun tajuton keho valahti siihen, Azran voiden sillä hetkellä kiittää tuon järkäleeltä näyttävän miehen olevan viimeinen heidän tiellään sillä hetkellä, joka oli vartioinut kaikkia mahdollisia sisään ja uloskäyntejä, myös katto-ovea jonne Chadin olisi pitänyt päästä vartin sisällä mikäli tämä ei ollut sittenkin toteuttanut pelkonsa ja tipahtanut alas pilvenpiirtäjästä kiipeilyn lomasta. Oven avautuen ja tuulettaen kasvoja viileällä sekä voimakkaalla tuulella joka oli voimakkaimmillan erityisesti niin korkealla kun he olivat sillä hetkellä, antoivat silmät hakeutua tuon alueen lävitse hakevasti, vaikka huulet eivät uskaltautuneetkaan kutsumaan Chadia nimeltä vielä ennenkuin hän olisi täysin varma heidän olevan kaksin, vaikka samalla Azra pelkäsi jo pahinta tuossa kohdin vaikka luottikin nuorenpaan täysin sataprosenttisesti.

Niin huvittavalle kuin se kuulostikin, kykenivät nuo kaksi vanhempaa henkilöä lukemaan toisiaan jo pelkkien kehon eleiden perusteella vaikka kumpikin osasi taidon pitää värähtämätöntä maskia kasvoillaan tilanteessa kuin tilanteessa. Yhtään kuuluvaa sanaa ei ollut lausuttu hississä ylös menon aikana, mutta tuosta pienestä kommunikointi vajavaisuudesta huolimatta oli kaksikko käynyt hyvin mielenkiintoisen ”keskustelun” keskenään sen jälkeen kun Pandora oli todennut ohiheittävästi, että tuollaisiin hetkiin voisi tottuakin. Heidän kummankin edelleen muistaen sen päivän kun Anubis oli lähtenyt viimeisen kerran Ranskasta, silloin vanhin oli pyytänyt Pandoraa mukaansa, eli juuri tämä oli se kyseinen nainen, joka oli suudellut Anubista, jotta oli kyennyt hämäyksellään työntämään miehen sulkeutuvien junan ovien taakse ja jäänyt laiturille katsomaan kuinka rakastamansa mies oli jälleen kerran poistunut hänen elämästään. Anubis ei kuitenkaan kantanut kaunaa Pandoralle, sillä tämä ymmärsi kyllä naisenkin kannan ja mitä enemmän hän oli alkanut muistamaan menneisyydestään, sitä enemmän hän ei voinut olla välillä miettimättä; mikä oli edes saanut Pandoran auttamaan häntä?
Hissin ovien liukuessa auki ja parin astuessa peremmälle suureen tilaan, jossa olisivat juuri ne kaikki ihmiset, jotka saisivat osansa isossa näytelmässä tietämättään. Anubiksen ja Pandoran soluttautuen massaan kuin olisivat aina kuuluneet kyseisten ihmisten joukkoon. Jokaista totta kai kiinnostaen ensimmäisenä tuon salaperäisen naisen läsnäolo. Anubis oli puhunut kihlauksestaan monesti, mutta kukaan ei ollut koskaan nähnyt naista itseään, kuin vasta nyt. Puheensorinan, naurun ja laadukkaan samppanjan virratessa piti Anubis rooliansa yhtiön johtajana täydellisesti kuin ei olisi koskaan ollutkaan mitään muuta, mutta se mitä nuo ympärillä olevat ihmiset eivät nähneet, kuuluikin jäädä kulissien taakse. Puhumisen pysyen koko ajan soljuvana vaikka ajatuksissa koko ajan pyörikin se tilanne, joka tapahtui sillä hetkellä suoraan juhlaväen yläpuolella kahden kerroksen päässä.


Katolle johtavan oven takaa alkaessa kuulumaan hiljaista kolinaa kun lukkoa selvästi avattiin – oli Chad päässyt juuri kiipeämään tasanteen reunan ylitse ja irrottanut kiipeilemiseen tarkoitetut apuvälineet käsistään ja jaloistaan. Kyseisten tavaroiden päätyen sullotuksi reppuun, joka karkeasti heitettiin reunan ylitse. Kyseisen repun päätyen tipahtaneeksi sille samaiselle syrjäkujalle, josta kiipeäminen oli alkanut ja juuri tuolta kyseiseltä kujalta yksi salaseuran jäsen noukki mukaansa todisteet – jos virkavalta alkaisi tarkistamaan rakennuksen ympäristöä. Azran aukaisten oven tieltänsä ja astuen yhden askeleen ulkopuolelle – ei siitä mennyt kauankaan kun ohimo tunsi kylmän metallin itseään vasten.
”1-0.”
Chadin todeten pienesti virnistäen, mutta liian itsevarmana yllätyshyökkäyksestään kävi katse vaivihkaa alhaalla, sillä Azra hyvin todennäköisesti osoitti häntä parhaillaan teräaseella johonkin kohtaan. Noiden kahden salamurhaajan toimien täysin erillä tavoin, mutta silti täydensivät toiminnassa toisiaan. Azra hallitsi varjoissa etenemisen ja kaikki mahdolliset piiloaseet kun taas Chad oli enemmän suoran toiminnan henkilö, jolta vaadittiin fyysistä kuntoa enemmän. Huvittuneisuudesta kertovan hymähdyksen kuuluessa. Aseen piipun päätyen kohotetuksi pois ja varmistimen naksahtaen uudelleen paikoilleen.
”Mennään. Aikaa on jäljellä seuraava vartti.”

Azran ja Chadin lähtien takaisin kattohuoneiston suuntaan, tuon kyseisen tilan muistuttaen enemmän kartanoa kuin modernin rakennuksen tilaa. Kyseiseen tilaan kuului jopa uima-allas ja sitä Chad jäi hetkeksi katsomaan samalla kun ei voinut olla toteamatta jotakin yliampuvasta elämäntyylistä. Kaksikon saapuessa viimein päätytilaan, josta avautui laaja näkymä kaupungin suuntaan, lepäsi juuri tuon kyseisen tilan toimistopöydällä se kannettava tietokone, joka oli tarkoitus hakkeroida niin että sen lävitse kulkevia tietoja voitiin seurata muualta käsin. Tuossa kohdin Chad sai kiittää aikaisempia vuosia palkkasotilaana, jolloin tämä oli paljon tekemisessä eri tekniikoiden kanssa. Ensin olisi selvitettävä mitä salasanaa tietokoneen avaamiseen oli käytetty. Chadin aloittaen työskentelyn tietokoneen parissa, joutui tämä luottamaan että Azra pitäisi ympäristöä silmällä. Salasanan tullessa ohitetuksi oli Chad valmis etenemään seuraavaan vaiheeseen, mutta silloin hissin suunnalta kuului kilahdus ja ovet avautuivat. Askelten äänien kuuluen kahdelle henkilölle; miehelle ja naiselle. Chadin sihahtaen terävän kirosanan niin hiljaisesti kun vain kykeni. Muistitikun tullen vetäistyksi irti tietokoneesta ja itse päälaite tuli laitettua päällisin puolin kiinniolevaan tilaan vaikka todellisuudessa ruutu oli vain pimeänä. Heti tämän jälkeen kyseinen toimistotila muuttui tyhjäksi vaikka todellisuudessa kumpikin salamurhaajista oli läsnä piilopaikassaan.
Huoneeseen astuen nuo kaksi henkilöä – oli näillä selvästi muuta mielessä kuin tilanteen tarkistaminen. Nainen oli hyvin todennäköisesti joku onnenonkija, joka oli löytänyt iltansa pelastukseksi juuri kyseisen yhtiön perheen perillisen; tuon seurapiireissä tunnetun playboyn. Noiden kahden henkilön ollen niin toistensa lumoissa – etteivät nämä nähneet tai kuulleet mitään ympärillään olevista. Chadin painautuen selällään enemmän seinää vasten kun toisen henkilön katse kävi liian lähellä salamurhaajan piilopaikkaa, josta oli vähän liiankin täydellinen näkymä toimistopöydän luona käyviin tapahtumiin.
”Ei hel***ti ole totta.”
Huulten muodostaen äänettömät sanat kun punaiseen iltamekkoon pukeutunut nainen istui jo pöydällä ja miehen käsi hiveli sisäreiden pintaa ylöspäin. Kaksikko oli hyvää vauhtia alkamassa sekstailemaan siinä heidän kummankin silmiensä edessä. Chadin yrittäen hillitä parhaansa mukaan itseään – ettei olisi alkanut nauramaan tilanteen komiikalle. He olivat varautuneet lähes kaikkeen suunnitelmaa tehdessään, mutta entä kun vartioiden sijaan tuli tällainen tilanne eteen. Punaisten pitsialushousujen päätyen riisutuksi lattialle, kohtasivat Chadin ja Azran katse hetkeksi. Sanattoman viittomisen todeten virnuilevasti;
”Nyt tiedän mitä hankin sinulle joululahjaksi.”

Ohimon tuntien sen hetken ajan kylmän aseen piipun vasten ihoa, olivat keltaiset silmät kääntyneet katsomaan jo tuossa kohdin miestä joka totesi itsevarmasti pistetilanteen näiden kahden välillä, oli Chad oikeassa siinä kohdin kun tämän katse laskeutui alaspäin naisen kädelle, joka oli asettautunut lantiosta hieman alemmaksi juuri niille alueille joissa riittäisi yksi pieni terän isku ja vihollinen kuolisi aiheutettuun vammaan lähes samantien. Luonnostaan punertaville huulille kohoten leikittelevä hymy, ja äänen todeten tahalteen ehkä jopa ärsyttävään tapaan "Tarkoitat 1-1, pikkuinen."
Mutta leikki siltä erää sikseen, heillä olisi tehtävää. Käsien laskeutuen kummallakin salamurhaajalla alaspäin sanojen jälkeen, kummankin tietäen ettei Chad tai Azra alkaisivat teurastamaan toisiaan siinä kohdin, kaksikon katseiden kohdaten sen lyhyen hetken ajan ennenkuin nämä astuisivat avatusta ovesta sisälle rakennukseen, jossa suunnitelma laitettaisiin lopullisesti käytäntöön.

Heidän astuen tuohon hulppeaan huoneistoon, joka ei tosissaan jättänyt minkäänlaista epäilystä millaiselle ihmiselle tuo todellisuudessa kuului, antoivat molempien katseet haravoida alueen arvioivasti lävitse, Azran kyllä kuullen Chadin oman mielipiteen joka toi kaikessa yksinkertaisuudessaan julki sen mitä tämä todellisuudessa ajatteli sillä hetkellä tuosta kaikesta, vilkaisivat silmät sen hetken ajan myöskin vedellä täytettyä allasta, naisen epäillen sillä hetkellä ettei noin läheinen olemus lähellä vettä tehnyt toiselle sen parenpaa mielipidettä tuosta tilasta joka suorastaan huokui liiallista ylellisyyttä.
Molempien aloittaen oman tehtävänsä: Chadin toimien sillä erää hakkerin asemassa kun taas Azra oli se joka pitäisi huolen etteivät he jäisi kiinni. Hissille kuuluvan kilahduksen kuitenkin keskeyttäen sen hetken kokonaan, ampaisivat kumpikin salamurhaajista omaan piiloihinsa erinurkkiin, ja odottaen tilanteen ohimenevistä niinkuin olisi sovittu, mutta kun huoneisiin astuikin vahtivartijoiden tai omistajien sijasta aivan jotain muuta eivät Azran tai Chadin ajatukset juuri eronneet toisistaan tuossa kohdin. Tilanteen edeten hyvin nopeasti työpöydälle, vaikka kumpikin näistä osapuolista eivät edes yrittäneet huomioida ympärillä tapahtuvaa vaikka selvästi toinen ulkopuolisesta oli löytänyt vahingollisesti tiensä aivan liian avoimelle paikalle, joka tarjosi myös aivan liian hyvät näköalat tapahtumiin. Azran seuraten tuota Chadin tavoin nauruaan pidätellen, välillä käden nousten huulten eteen ettei olisi päästänyt selvää tirskahdusta tuohon lievästi sanottuna huvittavaan tilanteeseen, jossa kuitenkin aika kului kokoajan uhkaavasti tehtävässä. Rannekellon liikahtaen jälleen eteenpäin, alkoivat silmät haroa tilannetta jälleen lävitse, ensiksi tullen mieleen että he voisivat hyvin läväyttää jonkinlaisen palohälytyksen ja näin saada häiriötekijät keskeytettyä, mutta toisaalta heidän tehtävänsä oli pysyä huomaamattomana alusta loppuun eikä aiheuttaa ylimääräistä hälyä. He eivät voisi myöskään tapattaa noita kahta, koska loppujen lopuksi nämä olivat vain sattuneet löytämään väärän paikan aivan liian väärään aikaan, eivätkä liittyisi juuri mitenkään tähän kaikkeen ympärillä tapahtuvaan. Alushousujen löytäen tiensä lattialta keskellä huonetta, kohtasivat kaksikon silmät tuon huoneen halki Chadin viittoessa. Huvittuneen hymyn kohoten huulien pinnalle, sormien viittoen kiltisti takaisin "Pidät kuitenkin aitiopaikkasi näkymistä." Pään nyökäten vielä viimeisen kerran miehen ja naisen suuntaan, ennenkuin Azra päätti tehdä oman liikkeensä heidän hyväkseen. Heillä oli aikataulu, johon ei saataisi liikaa lisäaikaa pyydettäessä, ja nuo kaksi eivät auttaneet olemassa olollaan mitenkään ja tilanne voisi edetä ties kuinka pitkäksi.

Azran mataloittaen kehonsa niin pieneksi kun vain saisi, ennenkuin tämä alkoi poistumaan hitaasti piilopaikastaan työpöydän taakse, jonka edessä taas "pariskunta" oli päättämässä etenemään asteen pidemmälle puuhasteluissaan, vaikka toisaalta eivät nämä huomaisi vaikka joku olisi räjäyttänyt pommin näiden vieressä sillä hetkellä, aistien jääden aivan jonnekin taka-alalle. Azran piiloutuen kannettavan kanssa työpöydän "jalkavälikköön", joka antaisi tarvittavan suojan viedä aloitettu loppuun ja mahdollisti heidän pääsemisen nopeasti pois. Vaikkei Azra ollut sen innoissaan uudesta paikastaan, joka takasi kaiken yhtä aitiopaikalta kuin Chadiltakin.

Chadin jo nähdessä Azran katseesta mitä tämä suunnitteli tekevänsä – oli miehen kasvoilla häivähtävä ilme selvä; Oliko toinen tosissaan?! Mieleen kohoavan ajatuksen jäämättä kauan toteuttamatta, Chadin joutuen vain seuraamaan sivusta parinsa uhkarohkeaa tekoa, joka pahemmassa tapauksessa paljastaisi heidät molemmat. Azra oli kuitenkin oikeassa epäillessään - ettei toimistopöydällä puuhaileva pari huomioisi ympäristöään, jolloin tämä pääsi huomaamattomasti suunnittelemaansa uuteen piilopaikkaan. Naisen tekemän uhkarohkean teon jälkeen oli Chadin vuoro tehdä osansa, että he pääsisivät tilanteesta pois aikataulun sallimissa rajoissa. Selän erkaantuen seinästä sen verran, että keho pääsi laskeutumaan kyykkyyn äänettömästi. Chadin puhaltaen kädessään pitelemäänsä muistitikkuun kuin onnea tuomaan ja rukoili samalla - ettei lattia olisi liian kitkainen estämään esineen liukumista. Tuon kyseinen pienen muistitikun liukuen pian lattian poikki suoraan ulkopuolisten jalkojen välistä toimistopöydän alle, jossa Azra piilotteli sinä hetkenä tietokoneen kanssa. Chadin nousten takaisin ylös tekonsa jälkeen. Heidän tehtävänään oli ladata muistitukun sisältämä ohjelma yhtiön johtajan päätietokoneeseen ja sen jälkeen häipyä paikalta vähin äänin.
Viimeisestä kohdasta tuskin tulisi ongelmaa jos tuo pöydällä puoliksi makaava nainen jatkaisi ääntelyään samalla volyymillä. Kulmien kohottautuessa väkisinkin ja hampaiden purren kielen sivustaa estääkseen hymyä nousemasta näkyville. Jos vain Azra olisi kyennyt näkemään Chadin – olisi tämä jo virnuillen sanonut takaisin;
”Niin mitä sinä sanoit minulle siitä autiopaikasta?”
Siltikään toiselle salamurhaajalle ivaaminen ei olisi poistanut sitä tilannetta missä Chad oli itsekin. Azra oli sentään pöydän alla ja kuuli vain äänet, Chad taas kuuli sekä valitettavasti myös näki.

”Anna jo merkkisi, Azra… että pääsemme pois täältä.”
Chadin ajatellen mielessään samalla kun yritti löytää katseelleen sellaisen paikan missä ei näkyisi touhuavaa ”pariskuntaa”. Yleensä tuollaiset rikkaat pohatat olivat säikkyjä, joten näiden säikyttäminen jollakin epämääräisellä kolahduksella ei olisi työ eikä mikään, mutta ennen kuin kyseistä tekoa voisi tehdä – oli oltava varma, että tietokoneelle tehtävä työ olisi sata prosenttisen valmis. Sillä heti kun läsnä oleva ”pariskunta” epäilisi jonkin olevan kielletyllä alueella, hälyttäisivät nämä vartijat paikalle ja silloin Azran sekä Chadin olisi syytä olla jo kaukana.

Tietokoneen tullen asetetuksi eteen samalla kun Azra piti itseään mahdollisimman pienenä muutenkin ahtaassa ja hyvin epämieluisassa tilassa, joka nytkähteli kokoajan päällä hässivän parin johdosta, kertoi jokainen liikahdus, ääni tai sivusilmällä näkyvät kehonliikkeet tarpeeksi selvästi mitä oikein tapahtui ja missä kohdin, vaikka Azra olisi voinut oikein ilomielin jättää tuonkin kokematta vaikkei voinutkaan olla myöntämättä: etteikö tilanne saanut naurun pidättelyä erittäin hankalaksi.
Chadin ymmärtäen liuttaa muistitikun lattian kautta jalkojen välistä, napattiin sen vauhdeista kun hyvänä näyttänyt liike oli lähellä pysähtyä nimenomaan jalkojen juureen, sai tuo pieni yksityiskohta jo pelkästään sydämen lyömään vielä asteen nopeanpaa kuin olisi siinä kohdin tarpeen, avautui tietokoneen näyttö uudelleen ja tikku asetettiin oikealle paikalleen odottamaan latautumista uudelleen. Silmien seuraten latautuvaa vihreää palkkia, joka kertoi kuinka paljon tietoa oli siirtynyt ja vaikka tuo olikin suhteellisen nopea... tuntui se siltikin hitaalta kun otettiin huomioon kuinka nopeasti heidän pitäisi olla pihalla. Huulten hokien äänettömästi tuota nykyajan romua menemään nopeampaa.

Kaksi kerrosta alempana, ei kukaan ollut tietoinen mitä yläkerrassa tapahtui ja niin olisi hyväkin, oli vain kymmenisen minuuttia aiemmin saapunut pariskunta pidetty itsekin kiireisinä. Anubis oli raahautettu yhtiön johtajan imagon pakottamana muiden liikemiesten seuraan, mutta sillä kertaa ehkä enemmän huomiota onnistui herättämään tämän miehen kuvan kaunis kihlattu, jota oltiin piilotettu näiltä piireiltä tarkoituksen mukaisesti siihen päivään asti. Pandoran onneksi säikähtämättä moista kysymys ja ihmistulvaa joista jokainen halusi vain yksinkertaisuudessaan tietää mitä tämä kyseinen nainen todellisuudessa oli, miten tämä oli onnistunut nappaamaan jonkun Anubiksen kaltaisen miehen.
Joten sen ajan kaksikko oli päätynyt hetkellisesti eroon toisistaan vähän matkan päähän, loppujen lopuksi ei ollut tarpeenkaa edes miettiä sanallisia kommunikointia tai jatkuvaa kädessä roikkumista: pelkkä katse riitti kertomaan mikäli tulisi jotain.
Silmien vilkaisten ohimenevästi kuluvaa aikaa yksinkertaisesta rannekellosta, ennenkuin sen jälkeen silmät vilkaisivat ohimennen oikealla kiivaasti puhuvaa naista joka mietti minne heidän poikansa ja perijänsä oli jälleen kerran kadonnut, toisen vieraan taas todeten ohiheittävästi nähneensä tuon kadonneen tapojensa mukaisesti jonkun nuoren naisen kanssa pois juhlasalista vaikka tuon olisi kuulunut oikeasti edustaa heidän perhettään tulevana perijänä, ja siitäkös oma sanaharkka alkoi. Pandoran nähden tuossa vaiheessa parhaaksi ottaa askelta sivummalle pois tilanteesta joka voisi kärjistyä piankin väärälle asialle.
Korkokenkien kopistellen tuon alueen halki "kihlattunsa" vierrelle, jolle luotiin rakastava hymy, joka ei edennyt siitä pidemmälle kun jälleen alkoi uusi kysymyslitannia ympärillä pörrääviltä vierailta vaikka varmasti molempien mielessä oli sillä hetkellä päällimmäisenä enemmän se mitä yläkerrassa oikein tapahtui.

Tikun viimeinkin saaden itsensä täyteen tietoa, repäistiin se irti ja asetettiin talteen, tietokoneen tullen asetetuksi takaisin koskemattoman näköisenä pöydälle vaikka todellisuudessa ei olisi ollut ihme jos kone oltaisiin pian löydetty rikkinäisenä lattialta. Naisen huokaisten helpotuksesta kiertäessään Chadin puoleiselle sivustalle matalana niin pitkälle kuin vain pääsi pienen käsieleen osoittaen ovelle päin merkkinä että nyt jos milloinkaan olisi aika painua niin nopeasti pois sieltä, kuin vain olisi mahdollista. Oven tullen asetetuksi kaksikon takana kiinni, tarttui käsi varoen miehen omasta kiinni ja huvittuneen hymyn kohoten Azran kasvoille tämän katsoessa nuorenpaansa äskeisen tilanteen jälkeen jolle ei vielä uskallettu ääneen nauraa ennenkuin he olisivat kokonaan rakennuksen ulkopuolella.

Katseen, joka pysyi koko ajan keskustelukumppaneissa, huomioidessa sivusilmässä tutun naisen lähestyvän ihmismassan lomitse – erkaantui saman puoleinen käsi vartalosta sen verran, että toinen sai otettua tapoihin kuuluvasti olkavarresta kiinni. Hymyn käydessä noilla punaisiksi maalatuilla huulilla, vastasi niiden kohde vain mitättömällä pään nyökkäyksellä sillä seurapiireissä pariskunnat eivät näyttäneet julkisia hellyyden osoituksia toisilleen. Kaiken ollen hyvin pinnallista ja kuin suoraan käyttäytymisetiketti kirjasta repäisty. Anubiksen ja Pandoran välillä tuon yksinkertaisen hymyn kuitenkin merkiten paljon enemmän kuin vain tunnetasolla. Hopeisen katseen käyden ryhmän keskustelun lomassa vaivihkaa niissä henkilöissä, joiden luota Pandora oli vetäytynyt taktikoidusti. Anubiksen tunnistaen tuon vanhemman naisen, jonka jokin asia oli saanut selvästi kiihtymään – ja juuri tämä kyseinen nainen etsi pian miehensä, joka puolestaan antoi kahdelle henkivartijalle käskyn etsiä omille teilleen ”karannut” perillinen käsiinsä. Noiden kahden tummiin pukeutuneen miehen lähtien lopulta sinne samaiseen suuntaan mistä pääsi joko hissillä tai portaita pitkin. Anubiksen sihahtaen ajatuksissaan oman kirosanansa kyseiselle tilanteelle. Aika oli kulunut.

Oven sulkeutuessa viimein ja vihdoin kaksikon selän takana – oli katse kohonnut vilkaisemaan digitaalista rannekelloa. Viisitoistaminuuttia tullen silloin täyteen ja he eivät olleet päässeet poistumisreitin luokse. Jonkin saaden hissin uudestaan liikkeelle – löi Chad jarrut saman tien pohjaan ja vetäisi Azran mukanansa piiloon sinne kyseiseen tilaan, jossa huoneiston uima-allas sijaitsi.
”He ovat toden näköisesti noiden kahden perässä.”
Chadin lausuen melkein pelkästään huulia liikutellen. Hänen yrittäen samaan aikaan miettiä mitä heidän tulisi tehdä seuraavaksi – jos tilassa olevat muut henkilöt alkaisivat epäilemään murtoa. Porraskäytävään ja hissiin heillä ei ollut asiaa – sillä kummassakin oli valvontakamerat juuri tällaisten tilanteiden varalle ja se poistumisreitti mistä heidän oli ollut tarkoitus häipyä, sijaitsi juuri sillä suunnalla missä nyt tuntui olevan elämää kerrakseen. Ulkopuolelta kuuluvien äänien kertoen oman tarinansa seuraavista tapahtumista; hissistä tullen kaksi henkivartijaa, joista kumpikin lähti haravoimaan kyseistä tilaa erisuunnilta. Toisen näistä löytäen etsimänsä ensimmäisenä, mutta siitä huolimatta toinen vartijoista ei lopettanut huoneiston tilan tarkistamista, lähestyen koko ajan tuota uimatilaa, jossa ei ollut paljoakaan piiloutumismahdollisuuksia… paitsi yksi; uima-allas.

Nielaisemisen tapahtuen selvästi hankalasti kun keho oli käännetty lopulta sitä ainoaa piilopaikkaa kohti, joka yhdeksänkymmentä prosenttisella todennäköisyydellä pelastaisi heidän nahkansa.
”Entä jos vain lyön häneltä tajun kankaalle ja sen jälkeen juoksemme minkä jaloistamme pääsemme sovitulle poistumispaikalle.”
Chadin yrittäen vielä viimeisen kerran ehdottaa tuota hullua ajatusta Azralle, joka tuskin kuitenkaan antaisi vaihtoehtoja. Azran haluamatta sen enempää jäädä kiinni kuin Chadkään ja jotta tuo kyseinen pelko ei toteutuisi – olisi kaksikon vajottava pinnan alle lähelle reunaa. Vartija tuskin tulisi itse uimatilan puolelle vaan vilkaisisi tilan nopeasti lävitse kun kävelisi ohitse. Chadin saaden itsensä laskettua jo puolilleen veteen, mutta seuraavaksi siitä olisi upottauduttava pinnan alle. Niin paljon kuin hänkin oli selviytynyt erilaisista tilanteista – oli tuo hetki silti yksi kamalimmista. Tilan hämäryyden onneksi pehmentäen kasvojen ihon kalpeutta. Chadin yrittäen puhua itselleen rohkeutta sillä hän ei tehnyt tätä pelkästään itsensä takia vaan myös Azran – ettei kumpikaan heistä jäisi kiinni tulen arassa tilanteessa.

Juhlasalissa alkaen tapahtumaan yhtäkkiä jotakin, kääntyivät katseet jos toinen tuohon samaan suuntaan ihmeissään mitä oikein oli tekeillä, vaikka osa paheksuikin moista käytöstä: tuollaisessa tilaisuuksissa ei kuulunut aiheuttaa hämminkin, varsinkin mitä tuli tämän kyseisen naisen poikaan... ja tämän maineenhan nyt kaikki tuolla tiesivät enemmän tai vähemmän hyvin, oli moinen jopa suurimman osan mielestä varsin turhaa.
Vieraiden epäilyksien osuen hyvin lähelle totuutta, mutta se mitä muuta lisää siihen kuului, sai Pandoran ja Anubiksen molemmat huolestuneeksi. Ylhäällä kulkevasta parista ei ollut kuulunut mitään, näille oli annettu aika ja nyt se kaikki näytti menevän monimutkaisemmaksi kuin oli suunniteltu tuon yhden hemmotellun lapsen vuoksi, joka onnistui aiheuttamaan hetken poissaolollaan moisen hämmingin. Kummankaan kumminkaan vaivautumatta kommentoimaan tilannetta mutta pieni katseiden vaihto ja käden ottaminen parempaan otteeseen riitti kyllä kertomaan sen todellisen mielipiteen: he eivät voisi tehdä mitään, mikä helpottaisi kaksikon tilanne, ainakaan ilman että teot aiheuttaisivat hämmennystä ja epäilyksiä. Niin karua kuin se olikin, heidän täytyi vain odottaa.

Sen sijaan että heille olisi suotu se hetki aikaa hengähtää ja poistua huomaamattomasti paikalta, olikin tilanne kärjistynyt entisestään kun hissi oli jälleen kilahtanut ja Chad oli omatoimisesti työntänyt kaksikon uima-allas tilaan, joka oli ollut ainoa vaihtoehto piiloutua. Molempien jääden kuuntelemaan hiljaa tapahtumia omasta piilostaan joka ajautui pian siihen että kahdet askeleet lähtivät erisuuntiin: ensimmäisen vartijan löytäen etsityn juuri sellaisesta tilanteesta mikä ei olisi parhain mahdollinen mutta työnkuvaansa kuuluen, ei toinen osapuoli jättänyt etsintääntä tuohon. Täytyihän nyt tuon varmistaa ettei tilassa olisi muita "ylimääräisiä": tässä tapauksessa Azra ja Chad jotka tuskin uskaltaisivat hengittää siinä pelossa että he jäisivät kiinni.
Chadin lyöden kuitenkin uudenlaisen piilopaikan tiskille, kääntyivät silmät katsomaan allasta, ja katseen kysyen selvästi oliko mies nyt tosissaan. Azralle tuosta ideasta ei ollut mitään ongelmaa, mutta Chad ei vieläkään osannut uida ja kammosi vieläkin vettä enemmän kuin mitään muuta... voisi olla ongelmallinen.
Azran valmistautuen jo vastaamaan oman versionsa kun Chad jo osoitti epäröimisen merkkejä, kysyen ääneen toisen vaihtoehdon joka olisi aiheuttanut enemmän hämminkiä ympärillä kuin nyt tuo tilanne. "... Joutuisimme nopeammin ongelmiin, tiedät sen." Hiljaisen äänen todeten miehelle pahoittelevasti, askelten lähestyen jo uhkaavasti. Heidän pitäisi mennä pinnan alle. Ei ollut enään vaihtoehtoja. Kehojen laskeutuen veteen puoliksi, hakeutuivat kumpikin heistä reunan lähettyville, joka estäisi heidän näkymisen tuolle liian uteliaalle yksikölle mikäli tämä päättäisi vilkaista sisään. Keltaisen silmäparin hakeutuen tummiin, joiden omistaja oli ahdistunut koko tuosta hetkestä, joka pakotutti tämän kohtaamaan pahimman pelkonsa Azran kanssa sen takia, etteivät he jäisi kiinni.
"... Vedä syvään henkeä. Kyseessä on vain muutama sekuntti, lupaan etten päästä irti ja autan sinut ylös. Sinä, et huku." Hiljaisen äänen lausuen toiselle, Azran ottaen välimatkan näiden kahdella umpeen, sormien hakeutuen entistä paremmin miehen käden ympärille lupauksena ettei aikoisi jättää toista yksin veteen.

"Muista. Älä hengitä." Kahvan tullen painetuksi tuolloin alas, oli se kuin sanaton merkki kaksikolle painua pinnan alle, valon päästen huoneeseen jotta vartija astuisi sisään katsomaan näkisikö jotain erikoistakin tai epämääräistä mikä vaatisi enemmän tutkimista. Katseen haravoiden huolella moneen kertaan lävitse, taakse jääneen kolmikon astellen myöskin näkyville, toisen vartijoista todeten toppuuttelevasti ettei siellä olisi mitään: eihän kaksikko alueella ollut ketään muuta kuin nämä kaksi karkulaista, jotka eivät olleet hässimisen lomasta kuulleet eivätkä huomanneet mitään ennen heidän tuloaan. Viimeinen vilkaisi huoneen lävitse ennenkuin ovi suljettiin perässä siinä tuloksessa ettei siellä tosiaan ollut ketään muita, nousi Azra ylös pinnan alta, keuhkojen saadessa uutta raikasta ilmaa. Mielen muistaen vieläkin nuoremman osapuolen, kietoutuivat kädet rauhoittavana toisen ympärille auttaakseen miestä kaikin mahdollisin tavoin mikäli tulisi tarvetta, hiljaisen äänen uskaltautuen kysymään jopa toiselta "Oletko kunnossa?"

Sormien hakeutuessa toistensa lomaan – kohtasivat katseet vielä viimeisen kerran ennen kuin tilanne pakotti painautumaan veden pinnan alle. Azran pitäen tottuneesti silmänsä auki, mutta Chad puolestaan sulki omansa ja keskittyi laskemaan mielessään sekunteja, jotka tuntuivat hyvin pitkille ja ikuisille sen hetkisessä tilanteessa. Sillä heti kun viimeinenkin hiuslatva oli kadonnut veden syleilyyn – oli sydän alkanut hakkaamaan kiivaasti rintakehän sisimmässä. Selviytymisvaiston alkaen heti huutamaan korvien välissä, että olisi palattava takaisin pinnalle ja hengitettävä keuhkot täyteen raikasta ilmaa, mutta tilannetaju ja Azran ote saivat kehon pysymään liikkumattomana. Loputtomuudelta tuntuvan ajan jälkeen käden tuntiessa viimein kuinka siitä vetäistiin merkiksi, että olisi aika nousta pinnalle. Kehon suoristaen takaisin koko ryhtiinsä jättäytyi veden pinta taas puoleen väliin. Käsien ottaen heti ensimmäisenä kivisestä reunasta tukea ja puristivat sitä rystyset valkoisina. Pään roikkuen voimattoman oloisena eteenpäin samaan aikaan kun vesi valui hiuksista ja kasvojen piirteitä pitkin. Äänen uskaltautuen lopulta vastaamaan:
”Olen kunnossa. Ei tässä vielä kuolemaa olla tekemässä.”
Yhden, jos toisenkin uloshengityksen tapahtuen tahallaan asteen hitaammin. Kurkun hiljaisen rykäisemisen yrittäen parhaansa mukaan saada vesiä pois nenästä ja pään puolelta toiselle kallistaminen puolestaan yritti saada korvakäytävät tyhjiksi.
”Häivytään täältä sitten.”
Käsilihasten auttaen kehoa vaivattomasti nousemaan altaasta. Yleensä tuollaisissa tilanteissa mies olisi tarjonnut apuaan naiselle automaattisesti, mutta Chadin ja Azran kohdilla oli tuo sääntö erilaisempi. Yhden ison kylpypyyhkeen päätyen otetuksi matkaan aurinkotuolilta, kaksikon poistuen uimatilasta ja lähtien etenemään uudelleen siihen suuntaan missä suunniteltu poistumistie sijaitsi. Azran kulkiessa edellä tuli Chad tämän jäljessä takaperin kävellen ja pyyhki kadoksiin heidän aiheuttamansa vesijäljet lattiasta. Seinässä sijaitsevan ilmastoluukun, joka oli onneksi kiinnitetty toispuolisilla saranoilla, luokse päästyään poistuivat salamurhaajat sitä kautta ulos kattohuoneistosta.

Juhlaväen keskuudessa ilmapiirin uhaten käydä koko ajan levottomammaksi – harkitsi Anubis jo vakavasti tehdä asialle jotakin, joka toivon mukaan veisi muiden huomion pois yläkerran tapahtumista. Katseen käydessä vielä viimeisen kerran sillä suunnalla, minne oli sovittu viimeinen tarkistuspiste. Osan tarjoilijoista seisoen keittiöön johtavilla portailla ja kuunnellen ohjeita hovimestarilta, joka toivoi koko sydämestään - etteivät nuo keltanokat pilaisi iltaa millään tavoin. Vanhemman miehen lopulta siirtyessä muiden edestä, näkivät hopeiset silmät suureksi helpotuksekseen tutun kaksikon, joista kumpikin oli pukeutunut tavanomaiseksi tarjoilijaksi. Chadin ja Anubiksen katseiden kohdatessa sen parin minuutin ajan – pystyi nuorempi lukemaan selvän kysymyksen vanhemman silmistä; miksi helkatissa kumpikin oli märkä? Chadin nyökkäisten pienesti suurten ikkunoiden suuntaan, joiden takana taivas oli avautunut vesisateen voimasta. Heidän onnekseen luonto oli tässä kohdin uuden salaseuran puolella – sillä muuten mikään ei olisi selittänyt sitä miksi nuo kaksi näyttivät kuin suihkussa käyneelle. Hovimestari oli pistänyt saman aikaisemmin merkille, jolloin Chad oli selittänyt että he olivat myöhästymisensä takia joutuneet etenemään loppumatkan vesisateessa.

Yhtiön perillisen myös jo seisoen juhlatilassa ja seurustellen vieraiden kanssa, joista osa kyseli sivulauseessaan mihin mies oli oikein hävinnyt yhtäkkiä. Tämän syntyjään pokerinaaman totta kai vastaten kaikkea muuta kuin oli oikeasti tapahtunut. Hän oli halunnut vain näyttää vaikutusvaltaiselle vieraalleen kaupungin idyllisen maiseman kirkkaassa yössä. Chadin hymähtäen huvittuneesti itsekseen kun oli sattunut ohi kävellessään kuulemaan mitä tuo mies oli vastannut. Maisemia totta tosiaan, siitä vinkkelistä miten nainen oli ollut toimistopöydällä, oli ollut hyvä ihastella ylösalaisin näkyvää kaupunkia.
Tarjottimen, jossa samppanja laseja seisoi rivissä, päätyen ojennetuksi kohteliaasti ensimmäisenä Pandoraa kohti.
”Samppanjaa rouvalle?”
Viekkaan hymyn häivähtäen nuoremman kasvoilla. Chadin palaen jo halusta päästä sanomaan Anubikselle, joka taas jälleen kerran oli kyseenalaistanut kaksikon pärjäämisen, sanat; ”Epäiletkö vielä.”
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:30

Juhlahuoneen vieraiden joukossa oli tuosta yhdestä naisesta lähtenyt levottomuus lisääntynyt, puheensorinan kiihtyessä entisestään mitä enemmän aikaa oli kulunut noiden vain muutamien minuuttien aikana, huomasi sen tarttuvan eräänlaisena myös tuohon vanhempaan mieheen joka tavallaan oli vastuussa kahdesta salamurhaajasta joita ei ollut vieläkään ilmestynyt sovitulle paikalle, näkivät silmät jo piirteitä jotka olisivat valmiina antamaan sitä lisäaikaa, mikä olisi keskeyttänyt kaikkien mielenkiinnon toisaalle.
Solakamman käden kuitenkin tarttuen käsivarren sisään kämmenestä kiinni sanattomana pyyntönä antamaan aikaa vielä noille kahdelle nuorelle, jotka olivat luvanneet selviytyä tehtävästä kunnialla loppuun asti. Pandoran tiedostaen teon olematta rikkaissa piireissä se kaikkein sivistynein tai hyväksytyin, mutta sillä hetkellä kaikkien huomio olisi jokatapauksessa kiinnittynyt vain kadonneeseen perilliseen, joka ilmestyikin piakkoin henkivartijoidenkansa hissistä, kenenkään oikeasti edes välittämättä olisiko pariskunta käsikynkässä vaiko käsikkäin, otteen kuitenkin irroten jokatapauksessa ennenkuin kukaan olisi edes kerennyt ajattelemaan asiaa sen vakavammin.

Azran ja Chadin löytäen tiensä kuitenkin tuuristaan huolimatta paikoilleen muiden tarjoiljoiden joukkoon vaikka näiden olemus näyttikin näihin verrattuna enemmän märältä koiralta kuin palvelualttiilta tarjoilijalta. Chadin hoitoen selityksen heidän hovimestarilleen, joka ei edes ihmetellyt kaksikon äkillistä ilmestymistä, muttei voinut myöskään kyseenalaistaa heidän tarinaansa ulkona riehuvan vesisateen vuoksi, joka tarjosi heille hyvän syyn näyttää siltä kuin näyttivät.
Chadin ja Azran eroten toisistaan tässä kohdin erilleen jotteivat he heräittäisi liikaa epäilyksiä liiallisella yhteisolollaan, Chadin mennen tarjoamaan shampaniaa ensimmäisenä vieraille, pitäytyi Azra vuorostaan alkupaloissa, joiden tarkoitus oli herättää ruokahalu mutta toisaalta taas ei viedä nälkää tulevalta ruokabuffetista, ... koon ollen myös sen mukainen ettei se riittäisi edes hiirelle.
Azran ollen tuossa kohdin enemmän kuin kotonaan, olihan tämä harjoittanut kyseistä ammattia viimeisen vuoden aikana useita kertoja, joten tältä tuo sujui paljon sulavammin, vaikka sitten tämä olikin märkä, ei se silti estänyt miehiä lähestymästä tätä erikoisen värisiä silmiä omaavaa naista.
Chadin tarjoten shampanjaa naiselle, otti tämä sen hymyillen vastaan nähden kyllä nuoremmasta mitä tämän tekisi mieli sanoa mestarilleen ja salaseuran vanhimmalle joka oli jälleen kyseenalaistanut nuorimmaisten pärjäävyyden tehtävässä, hymyili Pandora huvittuneesti miehelle, äidillisten sanojen todeten rauhoittavasti toista lukitsemaan vielä hetkeksi kielensä rauhallisempaan paikkaan, jolloin he kaikki voisivat todeta olevansa selvillä vesillä. Ja tuota kyseistä taitoa tarvittiin erityisesti silloin jos osasi hakeuttaa katseensa erillään tarjoilevaan naiseen, joka oli saanut harmikseen huomionsa myös tuolta yhdeltä mies edustajalta, joka oli valitettavasti aiheuttanut katoamisellaan hämmingin silmän räpäyksessä, ja Azra sekä Chad olivat saaneet päästä todistamaan tuon syyn aivan liian läheltä ja aivan liian yksityiskohtaisesti. Azran pukeuduttaen vaivaantuneisuutensa ja inhonsa ehkä taitavasti kauniin hymyn alle ja leikkisästi torjuvien kieltäytymisen alapuolelle, mutta todellisuudessa mitä kauemmin hän joutui olemaan tuossa tilanteessa sen nopeammin hän vain halusi illan päättyvän heidän osaltaan ja pääsevänsä takaisin salaseuran päämajaan. Ei mitään muuta.

Samppanjalasin vaihtaessa omistajaansa – lausui Pandora samaan aikaan rauhallisemmalla äänensävyllä, jonka sinä hetkenä vain Chad kykeni kuulemaan, nuorempaa kahlitsemaan vielä kielensä ja odottamaan tosissaan siihen asti, että he olisivat kaikki varmasti selvillä vesillä. Niin kauan kun he olisivat tuolla paikassa, niin kauan heillä kaikilla olisi omanlainen riski paljastua. Chad olisi normaalisti nyökkäissyt ymmärtämisen merkiksi, mutta nyt kun sen hetkinen ympäristö oli mikä oli, sai katse toimia vastaajana. Tummien silmien edes vaivautumatta kääntymään vilkaisemaan Anubiksen suuntaan – sillä vanhin ei kuitenkaan katsoisi takaisin vaan keskittyi pitämään yllä omaa kulissiaan, joka ei suojellut pelkästään miestä itseään vaan myös uuden salaseuran jäseniä. Anubis oli ollut koko ajan vakaasti sitä mieltä – ettei Chad kykenisi ymmärtämään vanhimman vastuuta niin kauan kun ei itse olisi samanlaisessa tilanteessa. Tuo kyseinen johtopaikka ei vain ollut, vaan se vaati jatkuvasti uhraamista sekä myös uhrautumista. Tuon viestin Chad aisti heti ensi metreistä lähtien ja päättikin osaksi sen vuoksi lähteä kaksikon luota jatkamaan väliaikaista työtänsä, jonka tarkoituksena oli toimittaa lisää alkoholipitoista juomaa sellaisillekin henkilöille, jotka eivät sitä enää tarvitsisi.

Chadin kohdilla käyden juuri niin kuin Pandora oli ennustanutkin tietäessään nuoremman palavan omistamishalun. Tumman katseen kääntyessä vilkaisemaan ohimenevästi Azran suuntaan, nauliutui katse väkisinkin tuohon aikaisemmin nähtyyn mieshenkilöön, joka nyt puolestaan yritti saada Azran tarttumaan koukkuunsa vaikka aivan hetki sitten oli ollut puuhastelemassa toisen naisen kanssa. Tarjotinta pitelevän käden sormien alkaen painautumaan entistä tiukemmin esinettä vasten. Tuona hetkenä Chadin olisi tehnyt vain mieli mennä tilan toiseen päätyyn ja iskeä tuo lipevä mies pää edellä takana sijaitsevaan isoon ikkunalasiin. Järjen yrittäen puhua nuorukaisen kiivasta luonnetta rauhoittumaan, mutta mitä enemmän katse näki tapahtumien kulkua, sitä uhkaavammin tuo kyseinen ääni alkoi hiipumaan kuulumattomiin. Ajatusten keskittyessä tuona hetkenä niin paljon tilan toisella puolella seisoskelevaan kaksikkoon – etteivät korvat kuulleet heti tarjoilijaa koskevaa pyyntöä, jolloin yksi juhlaväen edustaja joutui toistamaan kovemmalla äänellä pyyntönsä. Chadin silmien katseen säpsähtäen takaisin nykyhetkeen, kohdaten vanhemman rouvan tuijotuksen edessään ja kuullen lauseen korvissaan, joka kysyi oliko samppanja varmasti laadukasta. Vaadittiin todella paljon, että Chad sai hymyn kohoamaan kasvoilleen vaikka oikeasti tämän olisi tehnyt mieli tyrkkäistä tarjotin rouvalle itselleen ja käskeä mennä valittamaan juhlien järjestäjälle eikä vain pelkälle välikädelle. Valitettavasti tarjoilijoiksi pukeutuneina kaksikko ei pääsisi sen aikaisemmin livahtamaan tiehensä - kuten ei myöskään Anubis ja Pandorakaan, jotka edustivat yhtiönsä nimeä ja näin se vaatisi olemaan kohteliaisuuden nimissä tiettyyn pisteeseen asti. Tuona hetkenä Azralla sekä Chadillä ollen samanlaiset ajatukset; kunhan vain tämä ilta olisi ohitse ja he kaikki saisivat viimein henkäistä helpotuksesta - niin silloin vasta päivä olisi virallisesti pulkassa.

Kaksikon katseiden viipyessä asteen pidenpään kuin olisi ollut tarpeen, Azran yrittäen viestittää nuoremmalle lähestyvästä rouvasta, joka joutunut korottamaan tuossa tilanteessa jo äänensä saadakseen nuoren miehen jakamattoman huomion edes sen hetken ajaksi keskittymään asiaan, hymyili Azra itse tuolla rauhoittavasti ennenkuin antoi oma huomionsa jälleen tuolle lipevälle miehelle, joka ei nähtävästi vain yksinkertaisesti osannut luovuttaa kuullessaan kieltävän vastauksen. Ja vieläpä monta kertaa! Mitä kauemmin tuo hetki aikoisi venya, sen enemmän Azralla alkoi pinna menemään normaalia nopeammin, ja sitä nopeammin hän myös halusi pois, ajatuksien voimatta olla lausumatta raskaasti huokaisten valheellisen maskin takana: tästä tulee vielä pitkä ilta.

Noiden juhlien jatkuen vielä pitkään tuosta eteenpäin, kenenkään heistä pääsemättä karkaamaan pois tuosta hetkestä vaikka ennen pitkää puheensorinat alkoivat kaikki muistuttamaan toinen toistaan, samoin ihmiset, joiden ajatusmaailman ei suotu juurikaan eroavan toisistaan, ei ainakaan ilman selvää paheksuntaa.
Illan venyen odotettua pidemmäksi kuin oltiin suunniteltu, mutta ennen pitkään tuli vain yksinkertaisesti tilanne jossa täytyi todeta sen riittävän siltä illalta heille kaikille, kenenkään edes ajattelematta nousevassa humalatilassa että yläkerrassa olisi todellisuudessa käynyt varkaus tai kaiken lisäksi, mitä todellisuudessa oli tapahtunut tuolle perilliselle erään naisvieraan kanssa. Azran ja Chadin päästen kyllä selittämään päämajassa mikä oli oikein pidätellyt näitä, mutta sitä ennen heidän kaikkien piti päästä pois. Varsinkin Azra olisi oikeinkin iloinen päättyvästä illasta, jonka aikana tämä oli saanut aivan liian läheistä huomiota miehiltä jotka tuskin enään edes ymmärtäisivät mitä oli tekeillä tai minkälaisessa paikassa he olivat.

Nuoremman kaksikolle livahtaminen tuskin tulisi olemaan päänvaiva mutta vanhemman pariskunnan täytyi hyvästellä vielä ne tärkeimmät vieraat, tai tässä tapauksessa juhlien järjestävät niin kuin sivistyneeseen käyttäytymiseen kuului selvästi.
Vasta sen jälkeen kun hissin ovet sulkeutuivat ja matka lähti alaspäin, kohti aluetta missä heitä odottaisi auto, saivat varmasti he kumpikin henkäistä rauhassa illan kulusta, joka oli ollut enemmän tai vähemmän dramaattinen muutoin kuin tarjoilija kaksikon ansiosta. Auton oven pamahtaen kaksikon perässä kiinni näiden istuutuessa autoon omille paikoilleen, oli Pandora ollut niihin hetkiin asti kokonaan hiljaa, näkemättä juurikaan pahaksi rikkoa tuota aluksi, sillä kuten jo edellä todettuna: pelkät ruumiin eleet riittivät kyllä kertomaan niin paljon enemmän sen todellisuuden kuin pelkät sanat. Pienen lohdullisen hymyn kohoten vähitellen kasvoille, Pandoran, Chadin ja Azran kyllä muistaen tasantarkkaan miehen mielipiteen mitä oli tullut siihen että kaksikko olisi toiminut parina tehtävissä vaikka se olikin antanut yllättävän hyviä tuloksia, joihin kukaan ei ollut oikeastaan varautunut. "... Oletko valmis perumaan sanasi Chadistä ja Azrasta, rakkaani?" Hiljaisen äänen todeten viimein vieressään istuvalle Anubikselle, joka olisi varmasti enemmän kuin mielellään vaiennut tuosta puheenaiheesta, jonka tämä tulisi jokatapauksessa kohtaamaan hyvin pian nuoremman miehen suusta joka oli kehotuksesta pystynyt lukitsemaan kielensä päämajalle asti. Kehon nojautuen paremmin pehmeää penkkiä vasten, naisen kääntyen hieman enemmän kyljelleen pystyäkseen näkemään toisen esteettömästi, kädet kohoten hitaasti sivulta korvan taakse jossa etusormi teki omaa rauhallista liikettään tuolla kyseisellä alueella, pystyen tuntemaan vähän väliä hiusten todellisen karheuden kun kosketus eksyi hiusrajalle hetkellisesti.

Illan, jonka jokainen loppu minuutti oli tuntunut ikuisuudelle joidenkin mielestä, tullessa viimein ja vihdoin siihen pisteeseen, jolloin sanaton ylempivoima antoi luvan poistua takavasemmalle. Chadin ja Azran saadessa tarjoilemisen valmiiksi omalta osaltaan, poistuivat nämä kumpikin väliaikaisesta työpaikastaan jonkin tekosyyn varjolla ja sopivat tapaavansa hetken päästä rakennuksen ohitse menevällä pääkadulla. Tuon saman miehen, joka oli ahdistellut sanallisesti Azraa koko illan, kiinnittäessä totta kai huomionsa ensimmäisenä siihen kun huomasi havittelemansa naisen poistuneen. Tuon riesaksi käyneen pohatan tietenkään suostumatta kohottamaan vain olkapäitänsä vaan alkoi selvittämään hovimestarilta mihin se nainen, joka omasi hyvin mystiset silmät, oli kadonnut. Tuon vanhemman miehen todetessa vuoron loppuneen ihan hetki sitten kyseiseltä henkilöltä – lähti tilannetta tiedustellut mies Azran perään palvelusväen tiloihin. Harvoin sitä tapasi noin kauniin ja mystiset silmät omaavan naisen, joka kieltämättä näyttäisi hetken aikaa hyvälle tämän pohattamiehen rinnalla mediassa.

Azran osoittautuen nopeammaksi kuin mies oli edes tajunnut olettaa – tämän kuitenkin saaden etsimänsä kiinni pihalla. Yrittäen saada edellään kulkevaa naista, joka ei ollut enää pukeutunut tarjoilijan vaatteisiin, pysähtymään edes hetkeksi. Kaksikon päästessä kävelykadun reunalle, pysähtyi mies ensimmäisenä kun oletti järjellä – ettei nainen myös itsekkään kävelisi suoraan autotielle, mutta toisin kävi ja heti kun välimatkaa oli tullut kadusta metri – kuulivat korvat kiihdyttävän kaasutuksen, mikä sai katseen kääntymään lähestyvään moottoripyörään, joka ajoi tottuneen oloisesti naisen vierelle.
”Kerro edes nimesi!”
Tämän rikkaan pohatan yrittäen saada äänensä vielä kerran kuuluville tuolle naiselle, joka nousi istumaan mieskuskin taakse ja painaen samanlaisen, kuin oli jo toisella, tummennetun kypärän päähänsä. Moottorin kaasutuksen tapahtuen tahallaan asteen voimakkaammin, jolloin takapyörä kaapaisi lätäköstä vettä ja heitti ne suoraan tuon kadulla seisovan miehen puvunhousuille. Heti tuon sanattoman haistattamisen jälkeen ajoneuvo kaasutti vauhdilla pois, että etupyörä nousi hetkeksi maasta.

Anubiksen ja Pandoran istuen myös itsekin jo autossa ja olivat matkalla poispäin juhlapaikasta, jossa oli uhannut käydä köpelösti sen yhden hetken ajan, jonka nuoremmat salamurhaajat olivat kyenneet onneksi korjaamaan; oli se sitten taitoa tai pelkästään helvetinmoista onnea. Kuuloaistin napatessa pian naisen rauhallisen äänen, joka kysyi aikoisiko vanhin perua epäillyksensä Chadistä ja Azrasta – ei Anubis edes kääntänyt katsettaan aluksi, mutta kun istuin liikahti painon siirtymisen alla ja kosketuksen tuntuen seuraavaksi vanhan tavan mukaan korvan takana – alkoi toinen suupielistä kohoamaan hymyyn taisteluista huolimatta. Hopeisen katseen kääntyessä katsomaan tuota kuvan kaunista naista kuin sanoakseen toiselle muka temperamenttisesti;
”Piru sinut periköön nainen ja siinä samalla sinun suostuttelutaitosi.”
Jos vain hetki olisi mennyt tuosta hetkestä – olisi Anubis voinutkin kohta sanoa ääneen, että myönsi olleensa väärässä nuorempien suhteen, mutta ennen kuin huulet ehtivät erkaantumaan toisistaan, kuului auton ulkopuolelta moottoripyörän kiihtynyt kaasutus ja tuon mustanmetallisen ajoneuvon ajaessa auton ohitse liikennesäännöistä osittain välittäen. Anubiksen tunnistaen tuon kyseisen ajoneuvon vähän liiankin hyvin ja varmasti niin oli käynyt toisinkin päin – siitä huolimatta Chad oli kaasuttanut vanhimman ohitse kuin sanattomana elvistelynä. Kurkunpohjalta kohottautuen väsynyt murahdus ja vasemman käden sormien hakeutuen hieromaan otsan ja kulmien seutua.
”Ehkä palaamme asiaan kun pääsemme päämajalle tai sitten vain naksautan niskat poikki tuolta kukkoilijalta ja jatkan töitäni. Rakkaani.”
Unohtamatta tietenkään käyttää lauseensa lopussa tuota samaa pehmittelynimitystä, jota Pandora oli hetki sitten käyttänyt Anubikseen. Käden laskeutuen takaisin syliin ja katseen kääntyen uudelleen katsomaan kaupunkia, joka vilisi ohitse tummennetun lasin takana. Vanhimman näyttäen päällisin puolin, että oli käsitellyt asian loppuun asti, mutta todellisuudessa tämä hahmotti ajatuksissaan sitä tilannetta, joka tulisi odottamaan perillä. Azra ja Chad olivat onnistuneet tehtävässään, sitä ei voinut kieltää, mutta kaikki ei ollut mennyt kuitenkaan niin sulavasti kuin olisi pitänyt. Tuossa kohdin oli Chadin onni – ettei Anubis ollut nähnyt sitä episodia, joka oli tapahtunut tehtäväpaikan loppusuoralla.

Vuoron päättyessä, oli Azra ollut varma että tulisi jättämään ahdistelijansa kauas taakseen, toivottavasti myös lopullisesti, niinkuin useinmiten juuri tuon miehen kaltaisilla oli tapana: kun haluttu henkilö ei osoittanut mielenkiintoa, siirryttiin automaattisesti seuraavaan sen enempää ajattelematta.
Azran uskoen tuon koko kävelymatkan pääsevänsä tuossa kohdin helpolla olettamuksen ja stereotyyppisen miehen vuoksi mutta toisen kävikin. Ulkoilman ottaessa lämpimän ihon vastaan, saaden pitkät tummat hiukset liehumaan varoen viileän iltatuulen mukana kun Azran askeleet veivät ripeää tahtia kohti tapaamispaikkaa, vauhdin pysähtymättä edes silloin kun silmät erottivat takaa lähestyvän miehen, joa sai haluamansa pian kiinni. Tuon pohatan yrittäen turhaan saada naista lämpenemään itselleen, vaikkakin huonolla tuloksella, Azran enään tuossa vaiheessa enään jaksamatta alkaa leikkimään hienovaraista tarjoilijaa jonka pitäisi totella jokaista rikkaamman käskyä. Azran kuitenkaan avaamatta suutaan tuossa kohdin vielä, tietäen pelkkien sanojen vain luovan isomman ongelman kuin se todellisuudessa oli mutta mitä kauemmin mies edes yritti sen lujemmin Azra olisi ollut lyömään noita nättejä kasvoja vain saadakseen tuon irti itsestään. Silloin muutenkin vilkkaan liikenteen läpi kuuluen selvä moottorinpyörän ääni kun kuski kaasutti suoraan rakennuksen eteen sovitulle paikalle, loi Azra tyytyväisen hymyn parilleen, joka oli saapunut kirjaimellisesti kreivin aikaan. Naisen kuroen välimatkan umpeen kaksikon välillä, mustan kypären asettautuen jo pään päälle naisen astuessa omalle paikalleen takaosaan matkustajaksi, kuulivat korvat siltikin metelin lävitse miehen äänen huutaen pyytävästi kertomaan edes nimensä, luotiin tuolle vain vastaukseksi leikittelevä hymy ennenkuin tummennettu visiiri laskettiin peittämään kasvot. Chadin tuoden oman mielipiteensä miehestä julki selvänä haistatteluna, nostettiin kaksi sormea kasvojen tasolle ja tekivät pienen tervehdysliikkeen hyvästeiksi ennenkuin molemmat kädet kietoutuivat Chadin kehon ympärille ennenkuin he lähtisivät paikalta nopeasti, liikenteen lävitse pujotellen vaikka sillä kertaa nuorenpi halusi selvästi näyttää tutulle auton omistajalle mitä oli tekeillä. Vauhdin ollen sen mukainen. Vaikka toisaalta, Azra ei valittanut asiasta, hänen enemmän nauttien vauhdista kuin että olisi kokoajan toppuuttelemassa toista hidastamaan vauhtia, kunhan vain he selviytyisivät hengissä perille.

Heidän päästen tuonne ennen vanhenpaa pariskuntaa odotetusti nopeampaa päämäärään, jossa suurinosa salaseuralaisista jo odotteli uutisia näiltä kahdelta, joista oli tehty työpari näiden ajaessa kaupungin halki tuon yhtiön kulissia pitävän rakennukseen ja sieltä tuttuun tapaan hissillä ylös tuohon samaan työhuoneeseen jossa he olivat olleet jo useita kertoja, jossa olivat sillä kertaa vain he kaksi kunnes Anubis ja Pandora pääsisivät paikalle omalla autollaan jonka he olivat ohittaneet jo aikoja sitten.
Azran venytellen omaa kehoaan hieman taaksepäin pitkän päivän päätteeksi, muistitikun tullen asetetuksi turvallisesti työpöydän päälle, mahdollisimman lähelle pöydälle lepäävää tietokonetta. Käsien eksyen sen jälkeen taskuille joihin oli yritetty sulloa kaikki sen illan saaliit kiitoksena "hyvästä palvelusta ja tarjoilusta", mutta rahan sijasta sormen päät tunsivat myös jotain muutakin kuin seteleiden pinnan. Paperin johon oli kirjoitettu puhtaalla kuulakärki kynällä puhelinnumero tullen nostetuksi kasvojen eteen, luotiin näkemälleen huvittunut hymy ennenkuin tuo kyseinen paperi tultiin revityksi moneen osaan ja heitetyksi roskikseen. Se mies ei vain osannut luovuttaa.

Kellertävän katseen, joka korostui vielä isoista ikkunoista paistavan kuun voimasta entisestään, kohottautuen katsomaan Chadiä hymyillen. Heillä oli ollut rankka ilta enemmän tai vähemmän, kummankaan voimatta kieltää moista, nojautui keho sen hetken ajaksi pöydän reunaa vasten kun toinen käsistä irtautui pinnasta ja kohosi näkyville, etusormen tehden liikkeen joka kertoi Azran haluavan rakastamansa miehen lähemmäksi sen koko hermoja raastavan päivän jälkeen. Azran jääden odottamaan kärsivällisesti mitä Chad tekisi, mutta ennen pitkää tämä antoi huvittuneen hymyn kohota kasvoilleen ja todeten ääneen "Sovitaanko 2-2?" Naisen lausuen sitten heidän pistetilanteestaan, joka oltiin otettu puheeksi viimeksi katolla kun Chad oli luullut onnistuneensa yllätyshyökkäyksessään.

Moottoripyörän saapuessa suuren toimistorakennuksen pihapiiriin – ajettiin ajoneuvo ramppia pitkin alas parkkihallitiloihin, jonne pääsyä vartio kaksi tavanomaisen näköistä vartijaa vaikka kärjistyneessä tilanteessa nämä tulisivat olemaan paljon enemmän. Chadin ja Azran nousten ensimmäiseen kerrokseen portaita pitkin vaikka olisivatkin voineet käyttää hissiä, mutta jokainen joka saapui kyseiseen rakennukseen, piti näyttää naamansa pääaulan sihteerille; Rebeccalle ja pyytä tältä virallinen lupa edetä pidemmälle. Tuossa kohdin sihteerin tarvitsematta nähdä vain kaksikon naamat kun tämä jo nyökkäsi päällänsä pienesti ja viittasi käsieleellään jatkamaan suoraan hissille, jolla pääsisi johtajan tiloihin. Rebecca ei yleensä, itse asiassa ei ikinä, laskenut ketään johtajan huoneeseen jos mies itse ei olisi paikalla, mutta tuon kaksikon kohdilla nainen teki melkein joka kerta poikkeuksen. Toimistohuoneen vakoilemisen sijasta nämä ilmeisemmin vain halusivat olla hetken aikaa kahden ennen kuin pitäisi palata taas ruotuun. Lähes jokaisen uudessa salaseuraa olevan jo tietäen tuon parin olevan yhdessä muullakin tavoin kuin pelkästään työasian vuoksi.

Hissin antaessa pienen merkkiäänen ja ovien liukuessa viimein auki ylemmässä kerroksessa. Kaksikon astuessa peremmälle autioon toimistohuoneeseen, joka kieltämättä antoi aavemaisen kuvan sinä hetkenä sillä yleensä kun tuolla huoneessa kävi, olivat kirkkaat kattovalot päällä ja tietokoneen sekä jatkuvasti soivan toimistopuhelimen pitäessä omaa äänimaailmaansa yllä. Kummankin heistä varmasti nähden valokatkaisemisen sivusilmässään, mutta siltikään kumpikaan ei tehnyt elettä sen suuntaan. Azran kävellessä toimistopöydän luokse ja alkaen tutkimaan sen ääressä taskujaan – käveli Chad sen ison kirjahyllyn editse ja tumman katseen käyden kirjojen selkämyksiä silmäillen lävitse. Paperin repimisestä syntyvän ääneen saaden katseen kääntymään olan ylitse eikä siitä mennyt kauankaan kun keho kääntyi kokonaan ympäri ja askeleet ottivat välimatkan kaksikon välillä umpeen. Chadin laskien kätensä nojaamaan pöytään Azran molemmille puolille, mutta kauan ne eivät pysyneet paikoillaan kun jo alkoivat hakeutumaan näkymättömän vetovoiman kutsumana lantiolle ja siitä lopulta hartioille.
Tuossa kohdin Rebeccan jo pimentäen työpisteessään sen kuvaruudun, joka näytti valvontakamera kuvaa johtajan huoneesta. Peitellyn hymyn häivähtäen sihteerin punaisiksi maalatuilla huulilla.
Etusormen luikahtaen avonaisen takin kauluksen reunan alle ja alkaen riisumaan tuota päällysvaatetta kiireettömästi kuin olisi käsitellyt arvokkaintakin esinettä maanpäällä.
”En yleensä suostu neuvottelemaan pistetilanteesta…”
Pehmeän suukon painautuen rakastavasti olkapäälle, jonka alueen iho oli saanut muistoksi naarmun sen illan tehtävästä. Chadin hyväillen huulillaan ihon ruhjetta hetken ennen kuin kohotti kasvonsa takaisin Azran omien luokse. Huulten mennessä liki toisiaan, mutta eivät vielä painautuneet suudelmaan – tuon hetken aiheuttaen sähkönkaltaisia väreitä juoksemaan huulten herkällä pinnalla.
”…mutta voin tehdä tämän kerran poikkeuksen – jos annat minun tarkistaa ruhjeesi sen jälkeen kun olemme kuulleet vanhimman kommentit tehtävästämme ja päässeet täältä toimistotilasta pois.”
Chadin nimittäin tuntien Azran tuossa kohdin liiankin hyvin ja tämän pahan tavan kätkeä tai vähätellä vammojansa. Kaksikon katseiden kohdatessa sen hetken ajan, olisi Chad voinut vannoa katsovansa jumalattaren silmiä, jotka eivät voineet kuulua kuolevaiselle. Tuon katseen kuuluen siitä huolimatta hänen rakastamalleen naiselle, jonka eteen Chad olisi valmis tekemään mitä vain.
”Kieltämättä tunsin oloni mustasukkaiseksi siellä juhlissa kun näin niiden miesten piirittävän sinua.”
Kämmenen, joka oli kohottautunut naisen kasvojen sivustalle, silittäen posken silkistä pintaa hellästi ja siirtäen lopuksi osan avonaisista hius sortuvista korvan taakse.
”Siitä synnistä en ole valitettavasti päässyt vieläkään eroon.”
Kuiskaukseksi madaltuneen äänen lausuen huoneen pimeyden lävitse. Huulten löytäessä lopulta toistensa luokse, oli niiden välinen suudelma kiireetön ja aistikas kaikin puolin – kuin pelkkä suudelma olisi riittänyt hyväilemään mielikuvituksellisesti naisen kehoa.

Samoihin aikoihin mustan ajoneuvon ajaessa pääovien edustalle ja pysähtyen tarkkalinjaisesti oikeaan kohtaan. Anubiksen astuen autosta ulos ensimmäisenä ja auttaen sen jälkeen pienellä käden eleellä Pandoran ulos, sillä naisella oli edelleen vaatetuksensa kanssa enemmän töitä kun miehellä. Hopeisen katseen kohottautuen hetkeksi katsomaan yhtiörakennuksen seinää pitkin ylöspäin kunnes katse suuntautui suoraviivaisesti eteenpäin ja askeleet lähtivät etenemään kohti pääovia/niiden takana sijaitsevaa aulatilaa.
”Tervetuloa takaisin, johtaja. Toivottavasti ilta oli mieluinen?”
Sihteerin lausuen yhtä nopeasti kuin oli ponnistanut seisomaan tuoliltaan. Tuon kyseisen reaktion saaden kulmat kurtistumaan hetkellisesti ja askeleet pysähtymään hetkeksi paikoilleen.
”Pitkä, mutta siitä huolimatta onnistunut.”
Hopeisen katseen käyden vaivihkaa hissin suunnalla kuin kokeillakseen tikulla jäätä miten Rebecca reagoisi. Sihteerin pokan kuitenkin pitäessä, mutta sen sijaan että tämä olisi jatkanut töitänsä, kiersi tämä toimistopöytänsä takaa ja ojensi yhtäkkiä tuoreen näköisiä leivonnaisia Anubiksen kasvojen eteen.
”Sitä suuremmalla syyllä leivoin teitä odottaessani jotakin suolaista. Tiedän kuinka minimaallinen tarjonta tuollaisissa juhlissa on ja nälkähän siitä jää.”
Kahden sormen asettuen lautasen reunalle ja alkaen painamaan sitä hiljalleen alaspäin, että Rebecca pian pystyi näkemään hopeisten silmien pistävän katseen suoraan edessään. Tumman äänen, joka kuului selvästi johtajalle eikä pelkälle rivimiehelle, lausuen koruttomasti:
”Olet hyvä ihmistentuntija, Rebecca – joten oletan, että näet jo kasvoistani etten niele syöttämääsi valhetta. Kerrohan siis minulle; Mitä yrität salata minulta.”

Hyvin tumman ruskean katseen, joka lähes sulautui sillä hetkellä huoneessa vallitsevaan pimeyteen vaikka heidän takanansa paistoi suoraan kuu täydeltä ja valoittaen tuon isonkin huoneen puoliksi sen verran että he pystyivät selvästi näkemään eteensä, ja siltikin suojautumaan tarpeen vaatiessa tilan varjoihin, katsoivat nämä kaksi toisiaan hyvin läheltä. Azran tuntien selvästi hengityksen ihollaan kun takki oltiin siirretty alas olan tieltä, jonne oli ilmestynyt pieni naarmu tehtävän jäljiltä. Huulten hivellen tuota pientä aluetta rakastavasti, sai tuo pienikin teko hengityksen värähtämään tahtomattaan ja kehon ottamaan automaattisesti paremman tuen takanaan olevasta työpöydästä, yritti vanhenpi pitää itsensä siinä kohdin mahdollisimman normaalina vaikka miehen sanat kompromissistä pistetilanteen suhteen sai huvittuneisuuden kohoamaan väkisinkin huulille ja näyttämään sen myös selvästi naurahduksen muodossa. Huulien jo avautuen toteamaan tapojensa mukaisesti kyseessä olevan vain pintahaava, joka ei edes ollut se pahin mahdollinen mitä löytyisi, mutta sillä kertaa katsoessaan tuota nuorenpaa miestä kun tämä uskaltautui tulemaan entistä lähemmäksi, huulien tuskin hipoenkaan toisiaan vielä eikä kummallakaan ollut mikään kiire painautua suudelmaan... peruuntuivatkin jokaikinen vastaväite joka oltaisiin lausuttu ääneen. Azran tietäen, aivan liian hyvin Chadin olevan vain huolissaan ja haluavan varmistaa ettei mitään pahenpaa olisi tapahtunut ja näin hoitaa myös mahdolliset pikkuhaavatkin mielellään kuntoon, naisen kunnioittaen tuota tässä kohdin. Pienen pään nyökkäyksen riittäen tuossa kohdin kertomaan selvästi myöntymisestä tuohon ehtoon.
Puheenaiheen vaihtuessa nopeasti illan tapuhtumiin, Chadin myöntäen tunteneensa mustasukkaisuutta moneen kertaan illan aikana lähestyvistä miehistä, miehen vielä pahoitellen ettei ollut vieläkään päässyt moisesta piirteestä eroon.
"... Näytti hetken aikaa siltä että olisit voinut tiputtaa tämän erään henkilön ilomielin ikkunasta alas. Monta kertaa." Azran todeten hiljaisella äänellä toiselle, sen kertoen naisen kyllä huomanneen Chadin murhaavan katseen joka olisi varmasti halunnut enemmän kuin mielellään toteuttanut naisen lausuman tekotavan paljon pahemmin vain pitääkseen reviiristään kiinni. Siltikään äänen olevan mitenkään moittiva, vaan sen ollen vain lempeä sen sijaan että äänensävy olisi jotenkin arvostellut toisen luonteenpiirrettä joka oli ollut miehellä olennainen jo lapsesta asti. Mihin muka Chad olisi siitä muuttunut.
Huulten painautuen toisiaan vasten, ei kummallakaan ollut kiire irtautua tuosta hetkestä irti nopeasti vaikka kumpikin heistä tiesi myös varsin hyvin kenen huoneessa he olivat ja mitä tapahtuisi jos he jäisivät kiinni. Huulten kertoen kaiken sen, mitä sanat eivät osanneet muodostaa ääneen lausutuksi, jos joku ulkopuolinen olisi nähnyt pariskunnan sillä hetkellä, olisi käynyt tuossa kohdin jo nopeasti ilmi missä mentiin. Vaikka suurinosa salaseuralaisista tiesikin Azrasta ja Chadista, olivat kumpikin olleet yhtä mieltä ettei heidän tarvitsisi näyttää todisteeksi moista vaan kumpikin tulisi käyttäytymään ammattimaisesti muiden silmien edessä niin kauan kunhan he jäisivät kahdestaan.
Sormien hivellen karheita hiuksia, jotka tuntuivat kuin aavikon hiekalta sormituntuman alapuolella. Itseasiassa tuon hetken muistuttaen jonkin verran sitä mitä he itse olivat päässeet todistamaan tunteja aiemmin, vaikka he osasivatkin leikkiä kiltisti. Huulten irtautuessa muutaman sentin toisistaan viimeinkin, pääsi pieni naurun tirskahdus huulten välistä "Toivottavasti et ymmärtänyt noukkia 'joululahjaani' taskuusi."
Naisen todeten huvittuneesti miehen aiempaan viittomiseen punaisesta joululahjasta, joka oli päätynyt nopeasti aiemmin pohatan toimesta keskelle lattiaa.

Rebeccan jäädessä valheestaan kiinni, onnistui tämä pitämään kasvonsa asiallisena ja vakavana loppuun asti, näyttämättä kertaakaan että tällä olisi oikeasti jokin syy valehdella tuolle edessään seisovalle miehelle, jonka silmät tuntuivat joka kerta näkevän pienenkin mieleen painuvan ajatuksen avoimen kirjan tavoin, oli Pandora tuossa kohdin ennättänyt jo painamaan hissin nappia joka veisi yläkertaan. Rebeccan haluamatta sanoa mitään, eikä tämä aikoisikaan, vaikkei kyse ollutkaan loppujen lopuksi edes vakavasta asiasta mutta hänen ei kuuluisi koskaan, ikinä, milloinkaan päästää ketään luvatta huoneeseen ilman Anubiksen tietoa tai läsnäoloa, olivat Azra ja Chad kuinka viaton pariskunta hyvänsä.
Sinisten silmien, jotka muistuttivat tummempaa taivasta ennen auringonlaskua, katsoen silti rohkeasti takaisin vanhinta joka odottaisi varmasti kuulevansa jonkinlaisen selityksen nuorelta. Punaiseksi maalatut huulet avautuivat jo auki lausuakseen oman toteamuksensa tilanteeseen, keskeytettiin se tuon naisen toimesta joka tiedettiin yhtenä läheisimpänä salamurhaajista vanhimman kanssa, vaikka kukaan ei todellisuudessa tiennyt kuka tuo oli ja mistä tämä tunsi Anubiksen: pitelivät kaksi siltä kihlasormuksia vaikkeivat koskaan näyttäneetkään avoimia tunteita muiden edessä protokollan mukaisesti "Lopeta Rebeccan kiusaaminen. Jos tosiaan on jotain, se tuskin on mitään salaseuran mittapuulla kovin vakavaa. Ja se selviää kuitenkin joka tapauksessa yhdellä napin ja oven kahvan painalluksella." Kahden naisen vilkaisten sen hetken ajan toisiaan oli Pandora sen hetken aikaa lukevinaan selvän hämmennyksen nuoren naisen katseesta joka kuitenkin piilotettiin salaseuraan kuuluvan maskin alle, nopean silmäniskun parantumatta toisen oloa mitenkään vaikka tämä yrittikin nyökytellä Pandoran sanojen mukana. Hissin kilahtaen merkiksi sen saapumisesta oikeaan kerrokseen, ovien avautuen hitaasti edestä odottaen matkustajia astumaan peremmälle. Ruskean silmäparin vilkaisten odottavasti Anubista.

Se suudelma, joka käytiin kaksikon välillä tuona hetkenä, olisi voinut edetä monen monta kertaa asteen pidemmälle, mutta kuin sanattomana sääntönä kumpikaan ei tehnyt aloitetta siihen suuntaan. Chadin kunnioittaen parinsa koskemattomuutta ja Azra puolestaan kunnioitti parinsa vannomaa selibaattivalaa, jota suostui rikkomaan sentään noinkin paljon kuin että olisi elänyt täysin kiellossa kaiken nautintoon liittyvien asioiden kanssa. Huulten lähtiessä erkaantumaan hitaasti toistensa luota, kuului huoneen hiljaisuudessa lopulta huvittuneisuudesta kertova tirskahdus ja naurua pidättelevien sanojen tuoden uudestaan esiin sen hetken, minkä kumpikin olivat nähneet aikeisemmin sinä iltana. Chadin hymyillen vasten Azran kasvoja, kunnes lausui tyypillisen rauhallisella äänellään leikittelevästi:
”Punainen ei ole koskaan ollut sinun värisi, kulta. Jos ne alushousut olisivat olleet enemmän violettiin päin vivahtavat, olisin voinutkin harkita niiden ottamista.”
Silmän iskun antaen pisteen i:n päälle, minkä jälkeen hillitty naurahdus kohosi kuuluville ja nenän pään tökkäisten leikkisästi naisen omaa nenän päätä. Chadin astuen askeleen kauemmaksi, mutta pois perääntymisen sijasta – tarttui käsi naisen omaan ja vetäisi toisen ylös pöydän luota nojaamasta. Pään nyökkäisten sanattomana kehotuksena ovelle, josta he olivat tulleet vähän yli viisiminuuttia sitten.
”Menkäämme – ettei vanhin löydä meitä rysänpäältä kiinni.”

Rebeccan jatkaessa tyynen rauhallisen oloista tuijotustaan vaikka suupieli nykikin aika-ajoin hermostuneesti – ei Anubis päästänyt katseellaan irti kuin vasta silloin kun Pandoran ääni tavoitti kaksikon aulan toiselta puolelta hissin luota. Tuon vanhemman naisen osaten valita sanansa tuossakin kohdin taas oikein ja juuri nuo kyseiset sanat toivat sihteerille helpotuksen – sillä pian tämä olisi voinutkin murtua. Kengistä lähtevän vaimean äänen saatellen vanhimman hissille, jonka metalliset ovet pian liukuivat kiinni noiden kahden henkilön jäljessä. Asteen raskaamman uloshenkäisyn päätyen puhalletuksi ulos punaisiksi maalattujen huulten välistä, Rebeccan haluamatta kokea tuollaista tilannetta uudelleen ainakaan vähään aikaan. Anubiksen puhumatta mitään koko sen aikana kun hissi vei ylempään kerrokseen ja siellä askeleet johdattivat hämärään toimistohuoneeseen, jonne kirkkaat valot sytytettiin ensimmäisenä tekona. Johtajan pöydän takana sijaitsevan nojatuolin ottaessa painon vastaan, kohosivat kädet kravatin luokse ja avasivat sen parilla pitkällä nykäisyllä ennen kuin se riisuttiin kokonaan pois. Joku toinen olisi voinut heittää kyseisen asustekappaleen mihin tahansa, mutta nyt se päätyi siististi taiteltuna pöydän kulmalle. Toimistohuoneen oveen iskeytyessä juuri samoihin aikoihin kolme terävää rystyskoputusta ennen kuin puinen näköeste avautui uudelleen kahden nuoren salamurhaajan toimesta. Chadin ja Azran astuen peremmälle ja sulkien oven perässään kuten tapoihin kuului. Kaksikon jääden odottamaan vanhimman ottavan puheenvuoron ensimmäisenä ja niin tämä lopulta tekin kun oli ensin antanut nuorempien odottaa tuskalliset pari minuuttia. Anubiksen kerraten heidän kaikkien sen iltasen suunnitelman, jonka aikana nuoremmat saivat vahvistaa olivatko toteuttaneet vaiheet. Vasta kun tämä muodollinen osuus oli selvitetty rutiinin omaisesti lävitse – oli vuoro vastata niihin kysymyksiin, jotka koskivat niitä epäkohtia jotka vanhimmalta eivät olleet jääneet huomaamatta;
1) Miksi aikataulu oli venähtänyt lopussa?
2) Miksi kumpikin salamurhaajista oli ollut litimärkä juhlasaliin saapuessaan? Tuossa kohdin oli näillä ollut pirunmoinen onni, että ulkona oli alkanut satamaan.

Hopeisten iiristen katseen synkistyen varoittavammaksi ja silmien muodon kaventuen asteen, samaan aikaan kun leuka laskettiin nojaamaan ristittyjen sormien päälle. Viimeisimmän, mutta muita yhtään vähäisemmän kysymyksen muodostuen sanoista:
”Enkö ole tehnyt kantani kaikille selväksi tämän huoneen suhteen? Kukaan ei astu tuon kynnyksen ylitse kun itse en ole paikalla – tai muuten sen tehnyt saa vastata siitä suoraan minulle.”

Sormen painaessa tottuneesti pyöreää hissinappulaa kun Anubiskin oli astunut metallikopin sisälle, sulkeutuivat ovet automaattisesti kaksikon edessä. Heidän kulkeutuen nopealla vauhdilla kerrokset ylöspäin, kummankaan puhumatta tuossa vaiheessa enään toisilleen vaikka normaalisti nämä tekivätkin päinvastoin. Pandoran kääntäen sen verran kuitenkin katsettaan nähdäkseen miehen paremmin kokonaisuudessaan, vaikka yleensä vanhempi osapuoli pysyttelikin enemmän kuin mielellään tulkitsemattomana ja siltikin Pandora pystyi kertomaan selvästi... ettei Anubis ollut tyytyväinen äskeiseen.

Heidän astellen tuohon samaiseen huoneeseen, jossa hetki sitten olivat olleet nämä kaksi tehtävän hoitaneen salamurhaajaa, jotka olivat jättäneet huoneen lähes koskemattoman näköiseksi jälkeensä poistuttuaan ensin taka-alalle. Valojen syttyen tuttuun tapaan kirkkaana, valaisten toimiston kokonaan. Anubiksen astellen työpöytänsä ääreen ja riisuen ahdistavaa kravaattia jälleen kerran löysemmälle, mutta tällä kertaa se tulisi riisutuksi kokonaan työpöydälle, normaalisti Pandora olisi ottanut heidän välimatkansa umpeen tuossa kohdin mutta niin ei koskaan tapahtunut kun kumpikin he tiesivät tasantarkkaan mitä tapahtuisi seuraavaksi. Käden nousten ylemmäksi korvien tasolle, timanttisten korvakorujen tullen lasketuksi hitaasti ensin kämmenten sisään ja siitä edessä olevalle pöydälle, samaan aikaan kolme terävää koputusta osui oven kovaan pintaan ennenkuin se avattiin kokonaan pois tieltä. Kaksikon astuen sisään huoneeseen, kuin olisivat siellä ensimmäisen kerran koko illan aikana.
Nuoren parin, joka oltiin saatu yhteen muutamia viikkoja aiemmin sen jälkeen kun Chad oli lausunut oman toteamuksensa ettei jos näin tapahtuisi: lähtisi tämä samantien ja jättäisi salaseuran elämän taaksensa. Kaikilla ollen oma mielipiteensä kaksikosta: suurimmalle osalle nämä olivat onnistuneet näyttämäät pystyvänsä hoitamaan kahdestaan tehtävän kuin tehtävän, mutta joidenkin tapauksissa haamuilivat vieläkin epäilevät ajatukset jotka eivät halunneet uskoa tosiasioita.
Oikeastaan kaikkien tietäen jo salaseuran sisällä Chadin ja Azran olevan enemmän kuin ystävykset ja työpari toisilleen, vaikkeivat nämä näyttäneetkään moista ulkopuolisten edessä sanattoman säännön sanelemana. Näiden tehden jälleen kerran tämän mukaisesti: molempien kulkien vierekkäin Anubiksen eteen, joka vaatisi vastauksia niihin epäkohtiin jotka olivat tapahtuneet illan aikana. Heidän vastaten asiallisesti alkukysymyksiin jotka kuuluivat normaaliin protokollaan, ennenkuin käytiin viimein asiaan joka halusi yksinkertaisuudessaan tietää selvästi: mikä oli saanut suunnitelman venymään lopussa?

Azran ollen näissä tilanteissa yleensä se osapuoli joka kertoi tapahtumien kulkua mikäli se nähtäisiin tarpeelliseksi, rauhallisempi osapuoli kun oli näistä kahdesta selvästi. Huulten raottuen jo valmiina lausumaan oman versionsa tuosta illasta mutta sanat nielaistiinkin vielä hetkeksi kun silmät näkivät selvästi miehen katseen, jonka tämä yleensä vain näytti silloin kun oltiin menty selvän rajan ylitse. Yleensä tuo yksi katse riitti saamaan useimmat menemään täysin lukkoon, pyytelemään anteeksi ja lupaamaan kaikkensa ettei tapahtuisi mitään pahempaa, mutta Azran pitäen itsensä rauhallisena, keltaisen silmäparin katsoen yhtä pistävä takaisin kun huulet viimein avautuivat ja ääni alkoi selittämään yksinkertaisesti illan kulkuja, joihin he eivät olleet varautuneet ja miksi he olivat päätyneet tarkistuspaikalle läpimärkinä. Tuosta miehestä, joka oli päätynyt juuri sopivasti heidän kanssaan samaan aikaan huoneistotilaan ja vaarantanut naisen kanssa tehtävän etenemisen, vartioiden saapumisesta heidän piiloutumisen altaaseen vaikka loppupeleissä he olivat onnistuneetkin.
Pandoran ollen istuutunut tuossa kohdin jo sohvalle ja seurannut hiljaisena sivusta tapahtumien kulkua, antaen sen edetä omalla painollaan, Azran käyttäytynyt poikkeavan rauhallisesti siihen nähden kenen edessä tämä seisoi ja kuka tämä todellisuudessa oli ollut ja oli nyt. Nuorempi nainen ei ollut tuonut entistä elämään aavikkokansalaisena mitenkään esille edes Anubikselle saatuaan tietää tuon muistinmenetyksestä, joten tuo miten tämä käyttäytyi sillä hetkellä... oli erikoinen. Aivan kuin tämä olisi joutunut elämään samantapaisen uhkaavan katseen alla ja oppinut sitä kautta mikä olisi oikeanlainen tapa toimia. Hiljaisuuden laskeutuen huoneeseen kertoman jälkeen, joka tosiaan oli ollut huvittava, ja saanut väkisinkin suupielen kohoamaan ylöspäin... vaikka kasvot oltiinkin yritetty pitää suurinpiirtein vakavana.
Tuon jälkeen nainen otti hitaasti välimatkaa umpeen työpöydän ja heidän välillään vaikka tiesi tasantarkkaan sen olevan uhkarohkea teko joka voisi päätyä vielä pahasti. Siltikään askeleet eivät pysähtyneet ennenkuin sormet koskettivat työpöydän pintaa ja nämä kaksi täysin erilaista sukupolven edustajaa seisoivat kasvotusten. "Olisiko ollut parempi että olisimme jääneet kiinni ja vaarantaneet kaiken? Oday." Kysymyksen ollen yksinkertainen, mutta siltikin siihen ei odotettu vastausta, vaan se oli enemmän todettu näkökulman vaihtamisena. Silmien päästämättä toisistaan kertaakaan irti, sormien liikuttaen hitaasti pöydän pintaa pitkin tuon muisti-tikun kohti vanhinta.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:33

Kaksikosta puolivuotta vanhimman hoitaessa puhumisen kummankin puolesta – kuunteli Anubis tuon nuoremman naisen sanoja kertaakaan keskeyttämättä. Vanhimman ilmeen värähtämättä edes silloinkaan kun kertomus huipentui lopulta siihen ainoaan ja oikeaan syyhyn, joka oli saanut aikataulun notkahtamaan yli raameistaan. Hopeisen katseen nähden selvästi, että kyseinen syy huvitti kumpaakin nuorempaa vaikka nämä yrittivätkin pitää kasvonsa peruslukemilla. Kyseisen huomion saaden hiljaisen hymähdyksen kohoamaan keuhkoista ja katseen laskeutumaan hetkeksi alaviistoon. Anubis ehkä antoi itsestään kuvan, että mikään asia ei saisi perusilmettä muuttumaan, mutta tuosta ensivaikutelmasta huolimatta tämä kyllä edelleen muisti miten oli itse käyttäytynyt nuorempana, silloin kun kaikki ajatukset maailmasta olivat olleet puhtaan naiivit ja viattomat, voimatta kyetä silloin ymmärtämään että kaikilla asioilla olisi syy ja seuraus. Maailma oli pakottanut Anubiksen tekemään omat valintansa, niin monen monta sataa vuotta sitten ja nykypäivinäkin ja niitä seuraamuksia, jotka olivat syntyneet noista valinnoista, kantoi hän vieläkin mukanaan.

Tuon samanlaisen ajattelumaailman velloen myös tumman vihreiden silmien takana kun katse oli laskeutuneena katsomaan sylissä lepäävää nukkuvaa lasta ja huulet muodostivat hiljaisella äänellä kuuluvaa laulua, jonka tarkoituksena oli saada tuo viaton nuori sielu nukkumaan. Alban parantaen vain aika-ajoin istuma asentoaan, mutta enimmäkseen pysyi liikkumatta – ettei lapsi, jonka kaksikko oli löytänyt viimein hiekkamyrskyn keskeltä ja vieneet tämän suojaan, heräisi. Kaikki ne huivit, jotka olivat suojanneet Alban päätä ympäriinsä, olivat nyt asetettuna jonkinlaiseksi peitoksi lapsen suojaksi. Vaniljasta ja hunajasta muodostuvan yhtenäisen tuoksun leijuen nyt selvemmin neidon ympärillä kun tämä oli keventänyt pois nuo tunkkaiselta näyttävät kangaspalat. Arabian kielestä muodostuneen laulun hiljentyen lopuksi vaimeaksi hyräilyksi kun katse erotti lapsen nukahtaneen viimein syvemmin. Tuon pienen tyttölapsen painautuen vaiston varaisesti enemmän vanhemman kehoa vasten - kyseisen saaden Alban ensin hämmentymään ja lähes heti sen jälkeen hymyilemään haikeasti. Sen kuvan, jonka hän antoi tuolle nuoremmalle oli puhdas ja turvallinen, jolloin kaikki muu kätkeytyi ulkokuoren sisimpään… juuri se puoli, joka kykeni sanomaan toiselle ihmiselle kasvotusten toivovansa näkevänsä tämän kuoleman ja ettei se aiheuttaisi mitään reaktiota naisessa itsessään.

Muistitikun pysähtyen lopuksi pöydän puoleen väliin ja Azran käsi erkaantui kauemmaksi kyseisestä esineestä – kohotti Anubis leukansa viimein kauemmaksi käsistään ja ojensi toisella kädellään ottamaan muistitikun itselleen. Azran saamatta vastausta viimeiseen toteamukseensa ja niinhän tämä oli olettanutkin. Chadin kysyen lopuksi lupaa poistua, sillä kaikki näytti tulleen päätökseen siltä erää. Anubiksen nojautuen ensin kiireettömästi tuolin selkänojaa vasten kunnes lopulta antoi pienen nyökkäyksen puhua myöntävän vastauksen puolesta. Azran ja Chadin poistuessa toimistohuoneesta käytävään ja sen päässä sijaitsevan hissin avulla alakertaan – kohosi vasta silloin raskas huokaisu vanhimman keuhkoista. Ehkä tuo kaksikko toivoi Anubiksen olevan sokea, mutta sitä tämä ei valitettavasti ollut. Hän oli kyllä nähnyt jo heti mitä Azran ja Chadin välillä oli, sillä juuri se oli ollut se syy miksi vanhin ei ollut aluksi ollut myöntyvin mielin tuohon pari kokonaisuuteen vaikka nämä suoriutuivatkin tehtävistä kiitettävästi. Anubiksen voiden vain toivoa – etteivät nuo kaksi joutuisi ikinä kokemaan sitä samaa mitä hän ensirakkautensa kanssa – silloin monta sataa vuotta sitten kun Anubis oli valinnut salaseuran salaisuuden säilyttämisen ja Angelina oli joutunut maksamaan siitä hengellään.

”Luulin, että seuraavaksi olisimme kohta roikkuneet hirttopuussa – jos emme olisi lähteneet sieltä.”
Chadin lausuen huvittuneesti naurahtaen – tämän nojatessa selällään hissin metalliseinää vasten ja pitäen käsivartensa rennosti ristittynä edessään. Takaraivon nojautuen lopuksi taaksepäin ja silmien sulkeutuen hetken pidemmäksi aikaa kun kaikki nuo toimistorakennuksen kirkkaat valot alkoivat käymään sietämättömiksi. Vatsan murahtaen myös vaimeasti, kertoen sanattomasti nälästä, jota ei oltu huomioitu pitkään aikaan. Kyseisen ääneen nostattaen hymyn hetkeksi kuivettuneille huulille, minkä jälkeen silmät avautuivat ja keho erkaantui kauemmaksi seinästä. Käsien nousten venyttelevästi ylöspäin.
”Joudun ilmeisemmin taas hakemaan ruokaa jostakin pikaruokalasta, joka on tähän aikaan yöstä auki. Tyhjällä vatsalla nukkuminen kun ei satu olemaan vahvimpia osaamisiani.”
Hissin vauhdin alkaessa hidastumaan asteittain, jolloin pian sen jälkeen kuuluisi terävä kilahdus ja ovet liukuisivat auki.

Hiljaisuus joka oli laskeutunut tuohon toimistohuoneeseen Azran sanojen myötä, joka oltiin yksinkertaisuudessaan lausuttu viimeisenä ääneen, ei tuota rikottu kuin vasta Chadin aloitteesta kun tämä kysyi vielä kohteliaisuuden nimissä lupaa heidän poistua, nyt kun tehtävä oli viety kunnialla loppuun ja virallinen raportti oli annettu kasvotusten eteenpäin vanhimmalle - poistui nuori pariskunta oven taakse. Azran heittäessä vielä kummallekin vanhimalle hyvän yön toivotukset ennenkuin katse haparoi Pandoran otteeseensa, joka oli istunut hiljaa sohvalla koko tuon ajan. Kahden naisen silmien kohdatessa ei näistä kumpikaan sanonut mitään mutta sen sijaan sormet tekivät pienen eleen kuin kysymyksenä seuraavasta aamusta jolloin näillä oli tapana pitää harjoitukset. Vaikka Pandora olikin todennut jo alusta asti Azran olevan lupaava salamurhaaja, jota oltiin tämän omien sanojen mukaan koulutettu jonkin verran nuoremmalla iällä, olivat kaikki todenneet hyvin nopeasti sen näkyvän selvästi nuoren naisen taidoissa jotka eivät olleet yhtä taitavaa tasoa kuin esimerkiksi Chadillä, vaikka tämä osoittautuikin taitavaksi mitä tuli aseiden, ketteryyden sekä massaan sekoittumisen suhteen. Pienen pään nyökkäyksen riittäen tässä kohdin kertomaan enemmän kuin tuhannet sanat, sen merkiten vain yhtä asiaa: he tapaisivat samaan aikaan aamusta, niinkuin ennenkin. Oven kalahtaen kiinni, jättäen tuohon huoneeseen enään vain kaksi vanhinta, joista kumpikin oli kuitenkin aivan muuta kuin ulkomuoto antoi periksi. Korujen tullen asetetuksi yksi kerrallaan pöydän päälle, mutta kun kädet nousivat toisiaan vasten jotta viimeisetkin saataisiin riisutuksi alas pitkän illan päätteeksi joka oli repinyt kummankin osapuolen hermoja tavalla tai toisella, jätettiinkin tuo yksi sormus vielä omalle paikalleen vasempaan nimettömään vaikka yleensä Pandora teki aivan päinvastoin, silmien vilkaisten ohimenevästi Anubiksen suuntaan kuin voidakseen nähdä tuon ajatukset selvemmin kaikista tapahtumista.

Yleensä heistä kumpikaan ei jäänyt moisessa tilanteeseen kauemmin kuin olisi tarpeen: heidän kummankin tietäen tasantarkkaan mitä heiltä odotettiin, ja niin nämä käyttäytyivätkin aina salaseuran ja yrityksen imagon mukaisesti. Ja niin olisi varmasti tälläkin kertaa käynyt ellei jompikumpi päättäisi tehdä harvinaista muutosta sen eteen. Jalkojen jännittyen sen verran että nainen pääsisi takaisin korkokenkien varaan seisomaan, alettiin kaksikon välimatkaa ottaa hitaasti umpeen, tämän kiertäen työpöydän ympäri kunnes viimein oli haluamassaan kohdassa.
Kehon nojautuen sen verran pintaa vasten että paino saatiin pois jaloista, joita korot olivat kiduttaneet koko illan vaikka kyseisestä ei valitettukaan missään kohdin, kohdistuivat silmät katsomaan jälleen vakavana pysyttelevää miestä mitään sanomattomasti. "... Huolehdit jälleen noista kahdesta." Hiljaisen äänen todeten, katseen laskeutuen eteenpäin kohti edessä avautuvaa yöllistä kaupunki näkymää joka näytti korkealta rauhaisalta ja hiljaiselta siihen aikaan, toisen käden kohoten hiuksille jotka oli kiinnitetty illan ajaksi saadakseen ne auki.

Hiljaisen laulun, joka oli jatkunut jo jonkin aikaa, täyttäen tuon pienen tilan johon kolmikko oli löytänyt tiensä viimein lapsen löydettyään, oli tuo hetki kaiken kaikkiaan hyvin unettava kenelle tahansa. Hopeisten silmien, ollen pysyneenä jo jonkin aikaa kiinni, Sinin näyttäen kokonaisuudessaan nukahtaneen seinää vasten rankan päivän ja sitä jatkuvan myrky yön jäljiltä, vaikka todellisuudessa juuri tuolloin jokainen pienikin aisti oli entistä tarkkaavaisimmallaan, tiedostaen pienenkin erikoisuuden joka tapahtuisi lähettyvillä.
Tyttölapsen, joka oli löydetty hädissään keskeltä myrskyä pitkän ajan etsimisen jälkeen, nukkuen Alban sylissä kuin tämä olisi se kaikista turvallisin ihminen johon pystyi luottamaan tiukankin paikan tullen, vaipui niin syvään uneen ettei tämä edes huomannut kuinka laulu hiipui hiljaisemmaksi kokoajan, kunnes siitä oli jäljellä vain kaiku pimeässä tilassa. Tavallaan Sinin ollen tuossa kohdin onnellinen, vaikka kumpikaan heistä: hän tai Alba eivät olleet vaivautuneet puhumaan toisilleen sitten moniin tunteihin, ei sen jälkeen kun nuorempi oli tuonut sanoillaan ilmi tietävänsä sotilaan henkilöllisyyden. Lippiksen, ja henigtystä suojaavan huivin leväten kehon vieressä johon ne oli laskettu kun niitä ei ollut mitään syytä enään käyttääkään, avautuivat silmät katsomaan Albaa pitkän ajan jälkeen.
"... Olen pahoillani." Tumman, vaikkakin normaalia hiljaisemman äänen lausuen viimein kuuluville, yrittäen pitää äänensä sen verran hiljaisena ettei tyttö voisi herätä hetkeen. "... Olen pahoillani siitä, miten käyttäydyin kaksi vuotta sitten. En olisi saanut kohdella sinua kuin ilmaa vaan puhua suoraan vaikkei sillä olisikaan ollut vaikutusta. Tein väärin." Sotilaan lausuen sanoja, joita oli selvästi mietitty jo jonkin aikaa, jokaisen sanan ollen todellinen ja tarkoitettu vain ja ainoastaan tuolle naiselle jota kohtaan tunteita oltiin yritetty unohtaa jo kauan. Sinin tuntien hetken ajan kuinka ääni olisi kadonnut jonnekin kaukaisuuteen, pienen rykäisyn saaden sen palautumaan sen verran lopettaakseen puheenvuoronsa "... vaikka tuskin sanani pystyvät mitenkään korjaamaan tätä. Tein virheen, ja ansaitsen jokaikisen pahan ajatuksen ja vihan jota tunnet minua kohtaan. Mutta halusin edes kertoa sinulle sen, nyt kun siihen on vielä tilaisuus."
Sydämen lyöden kovempaa ja kovempaa rintakehän alapuolella, miehestä tuntuen että se olisi kohta ponnahtanut ohuen t-paidan lävitse minä sekunttina hyvänsä. Siltikään hopeiset silmät eivät päästäneet irti tuosta naisesta, joka istui vain muutaman askeleen kauempana hänestä lapsen kanssa joka ei tiedostanut tuota tilannetta mitenkään tai mitä niiden kaikkien sanojen takana todellisuudessa oli.
"... Miten hän voi? Kaikki hyvin?"

Hyräilemisen pysyen enää vaimeana taustalla – kykeni kuuloaisti nappaamaan sillä kertaa jokaisen lausutun sanan, jotka tuo parin askeleen päässä istuva sotilas lausui vaikka tämä olisi voinut hyvin esittää nukkuvaa loppuun asti ja jättää sananvaihdot vasta seuraavaan aamuun – jos edes silloinkaan. Alban kohottaen toisen etusormistaan kiireettömästi tyttölapsen silmän sivustalle ja siirtäen mustan värisiä hius sortuvia kauemmaksi – etteivät ne olisi läsnäolollaan häirinneet levollista unta. Aluksi näyttäen, että tämä puolivuotta nuorempi nainen ei aikoisi vastata mitään takaisin, mutta kun mies jatkoi lauseella, joka karkeasti antoi luvan vihata toista niin fyysisesti kuin henkisestikin – kohottautuivat vihreät silmät katsomaan suoraan noihin hopeisiin silmiin ja rauhallisella äänenpainolla lausutut sanat sanoivat:
”En minä vihaa sinua. Kaikki se mikä tapahtui parivuotta sitten - oli loppujen lopuksi vain hyvää unta, josta kummankin oli herättävä. Voin vain vihata itseäni – jos haluan kohdistaa ajatuksissani vellovat negatiiviset tunteet johonkin. En ole sellainen ihminen, joka syyttää muita omista päätöksistään. Me kumpikin teimme valintamme ja se kyseinen risteys on jo jäänyt kauas taakse elämämme polulla.”
Lapsen liikahtaessa unissaan Alban sylissä – laski vanhempi katsettaan alaspäin ja muutti käsiensä asentoa sen mukaan miten nuoremman keho asettui sylissä. Alban syväksi helpotukseksi lapsi oli löytynyt hyvässä kunnossa vaikka tämän rauhoitteleminen paniikista olikin kestänyt oman aikansa. Näkijäpuolen tuntematta kuitenkaan enää pelkoa ja epätoivoa, jotka olivat saaneet aikaisemmin kyyneleet nousemaan silmiin. Nyt noiden kummankin tunteen tilalle oli laskeutunut rauha ja näin ne antoivat Alban omille tunteille tilaa, jotka kävivät omaa sotaa keskenään.
Todellisuudessa Alba olisi halunnut nousta paikaltaan ja mennä Sinin luokse, että olisi voinut nähdä miehen katseen selvästi ja koskettaa käsillään hellästi kasvonpiirteet lävitse ennen kuin olisi kietonut käsivartensa toisen ympärille ja pyytänyt, että Sin veisi hänet pois siitä helvetistä missä hän joutui elämään vaikka saikin liikkua ”vapaasti”.
Sen sijaan mitään kertova hymy sai toisen suupielistä kohoamaan illuusiomaisesti ja katseen kohottautuen enää pakolliseksi ajaksi Siniin, joka koko tuon aikana oli sulautunut yhteen pimeyden kanssa – aivan samalla tavoin kuin Alba muisti. Sotilaan saaden viimeiseen kysymykseensä myös vastauksen ja sen lisäksi myös ystävällisen kehotuksen.
”Kaikki on hyvin. Pahin shokki on mennyt jo ohitse. Nuku sinäkin – sillä huomennahan te lähdette takaisin tukikohtaan ja tämäkin päivä on sisältänyt omat rasituksensa.”
Alban lausumatta kuitenkaan niitä ajatuksia ääneen, jotka koskivat Siniä ja mitä tälle tapahtuisi - sillä silloin ne voisivat paljastaa naisen näkemisen taidon. Alba olisi halunnut sanoa ääneen, että Sinistä tulisi kyllä isänsä veroinen ja teoillaan tämä tulisi muuttamaan paljon, mutta huulet pysyivät liikkumattomina niin kuin myös monien satojen kilometrien päässä olevalla vanhimmalla, joka viimein antoi katseensa kääntyä tuohon vierelle pysähtyneeseen naiseen.

Hopeisen katseen seuraten jokaista naisen tekemää liikettä kunnes lopuksi katse laskeutui vasempaan nimettömään jääneeseen sormukseen. Tuohon vaatimattoman näköiseen koruun, joka symboloi kahden ihmisen välistä liittoa vaikka tässä kohdin se oli vain kaunisvalhe kulissin ylläpitämiseksi. Vanhimman vieden kätensä naisen oman luokse ja ottaen sen otteeseensa, joka oli erilaisempi kuin silloin juhlapaikassa. Aikaisemmin kaikki osoitetut eleet olivat olleet muodollisia, mutta nyt ote oli juuri sellainen minkälainen se oli ollut kun Anubis oli vajonnut vuosia sitten polvilleen Pandoran eteen ja sanonut ääneen nuoremman rikkoneen kaikki ne periaatteet, joihin mies oli uskonut koko elämänsä.
”Olet aina lukenut minua avoimen kirjan tavoin, joten en enää edes yritä uskotella sinulle muuta. Kiitos.”
Hiljaisen kiitoksen tullen lausutuksi muinaisella kielellä. Tuon yksinkertaisen pienen sanan kuulostaen vähäiselle, mutta todellisuudessa piti sisällään paljon. Anubiksen ollen kiitollinen Pandoralla, että hän sai laskea maskinsa alas ja hengittää vapaammin edes yhden ihmisen kohdilla.

Alban tuodessa omat ajatuksensa julki lievässä pimeydessä, joka ei onnistunut peittämään kumpaakaan hahmoa itseensä, Sinin nähden koko tuon ajan selvästi naisen jokaisen liikkeen, ilmeen ja tuntemuksen vaikkei mitään sanottaisikaan ääneen. Korvien kuunnellen tarkkaavaisena naisen sanoja, jotka totesivat kylmästi ettei asiaa voisi muuttaa ja että se mitä heidän välillään oli ollutkin aikoinaan oli ilmeisesti tarkoitus loppua enemmin tai myöhemmin, olisi miehen tehnyt mieli sanoa tuohon vastaan, mutta silti hän piti suunsa tuossa kohdin kiinni. Ja ehkä niin oli loppujen lopuksi parempi.
Hiljaisuuden laskeutuen jälleen kaksikon välille kun nainen lopetti puheenvuoronsa kehotukeen, joka sanoi sanattomasti olevan parempi jos Sin nukahtaisi, hymähdettiin noille sanoille huvittuneesti vain takaisin pimeyden turvin. Miehen pystyen tuntemaan itsensä jälleen kahdeksantoista vuotiaaksi, jolloin Alba oli tuohon samaan tapaan kehottanut joka kerta miestä nukkumaan väsymystään pois tiedostaessaan tämän univaikeudet, ja kuinka tämä yritti joka kerta peitellä tuota kyseistä yksityiskohtaa.
Tuossa kohdin vanhempana ja edes hitusen viisaampana olisi sin voinutkin myöntyä pyyntöön, joka jälleen vain ajatteli toisten parasta, mutta sen sijaan päätti Sin toimia vielä sen viimeisen kerran tuon naisen suhteen toisin.
Kehon jännittäen jokaista pitkään paikallaan pysynyttä lihastaan jotta saisi ruumiin liikahtamaan välimatkan umpeen kaikessa hiljaisuudessaan herättämättä vaivalla löydettyä lasta. Väimatkan umpeutuen kaksikon välillä niin, että nämä istuivat vierekkäin seinää vasten, lapsen ollen näiden välissä mutta siltikin se riitti Sinille. "Eräs kertoi kauan sitten, ettei voi suojella ketään kun ei ole täysissä voimissaan. Sinulla on paljon enemmän vastuuta kuin minulla: kylä ja sen asukit, sairastuneet... tämä lapsi." Hiljaisen äänen lausuen nuoremmalleen, pienen hymyn kohoten huulien pintaan tuon viimeisen aikana kun lapsi liikahti jälleen unissaan, katseen laskeutuen sen verran maata kohden että silmät erottivat nukkuisiko tyttö vielä.
Käden nousten varoen ylöspäin koskettaakseen silkin sileää poskea, joka ei ollut saanut tuntea kahden vuoden aikana elämän kovinta puolta näkyvästi, "siispä sinunkin tarvitsee kerätä voimiasi tämä yö." Äänen lausuen vuorostaan kehottavasti hiljaisesti, ennenkuin kasvot vietiin varoen väliamatkan umpeen ja huulten koskettaen hellästi samaista aluetta jota sormen pää oli sivellyt hetki sitten.

Tuo hetki oli ollut ehkä pieni ja mitätön, Sinin jättäen tekemättä sen mitä olisi todellisuudessa halunnut, vaikka Sin olisi halunnut jättää viimeiseksi muistokseen tuosta naisesta tuon huulten kosketuksen omillaan, mutta hän ei voinut. Ei enään. Se oli kuin näkymätön muuri kaksikon välillä joka ei päästäisi halujen lävitse vaikka kuinka oltaisiin haluttu. Miehen voiden vain toivoa, että Alba löytäisi jonkun, joka antaisi tuolle mahdollisuuden vapauteen ja elämän jonka tuo todellisuudessa ansaitsi, jotain mitä Sin ei pystynyt antamaan rakastamalleen naiselle. Vuoden lopun lähestyen jo nurkan takana, saapui viimein se päivä jota kaikki olivat odottaneet. Joo muutaman viikon sisällä oli salaseuran sisällä yritetty arvuutella kuka tai minkälainen oli tämä uusin keltanokka, joka oli päässyt vanhimman testistä lävitse, kenellekään ei oltu informoitu kuin sen verran kuin oli tarpeen: että kyseessä oli nuori mies, jonka olisi määrä astua muiden rinnalle vuoden lopussa. Siinä kaikki.

Yhtiön järjestäen tuolloin juhlat, joiden kulissinen päätarkoitus oli enemmänkin joulun vietto ja lähestyvä uusivuosi, joka jälleen lupauttaisi ihmisiltä jonkun uuden toiveen seuraavalle vuodelle joka täytyisi toteuttaa, vaikka todellisuudessa sekin olisi vain unohdettava asia muiden joukossa. Azran päästen ja joutuen viettämään "oikeaa" joulua, mitä tämä ei vielä kahden vuoden jälkeenkään ollut saanut kokea kertaakaan. Sormien näpräten korvakorun lukolla, kellertävien silmien vilkaisten ohimenevästi kelloa kohti seinällä, jossa aika oli jälleen kulunut eteenpäin. Olisi vielä aikaa, mutta tottakai ikuisena perfektionistina, tuntui tuo sopiva aikakin tuntua liian vähäiseltä. "Chad!" Sormien liikahtaen korvalta nyt vaivalla asetettuihin hiuksiin, jotka olivat löytäneet paikkansa nutturana jolloin kasvojen ja kaulan piirteet erottuivat sinä iltana normaalia enemmän kuin normaalina "työaikana", mutta toisaalta sen illan tilaisuus olikin sen mukainen ettei sinne pystyisi aivan noin vain valmistumatta astelemaan. Raskaan henkäisyn karaten huulten lomasta, naisen pystyen tuntemaan selvästi kuinka hermostuneisuus myöhästymisen pelosta alkoi hiipimään mieleen. "Luulin että naisia saa odottaa kauan."

Vähän yli kaksi kuukautta kuluessa eteenpäin – oli aavikolla tapahtuneet asiat jäänyt kauas selän taakse ja Sin sai viimein vapauden armeijan palveluksesta palatakseen ”kotiin” vanhempiensa luokse ja liittyä esi-isiensä tavoin salaseuraan, jonka periaatteista tulisi tuon nuoren miehen elämän polku tämän kuolemaan asti. Yhtiön järjestäen juhlat loppuvuoden kunniaksi – kokoontui määrättyyn juhlapaikkaan paljon ihmisiä eripuolilta Slovakian maata ja joidenkin vieraiden tullen myös ulkomailta asti. Tuon juhlan ollen yksi suurimmista, mutta siitä huolimatta itse yhtiötä oli edustamassa vain sen jäsenet ja toinen vanhimmista; Pandora. Ihmispaljouden vuoksi kenenkään edes tajuamatta Anubiksen puuttuvan siihen asti kunnes olisivat halunneet vaihtaa parisanaa tuon mystiset silmät omaavan miehen kanssa, joka ulkonäöllisesti ei ollut vielä vanha, mutta siitä huolimatta tämän puheista hohkasi vahva iän tuoma viisaus.

Ulkopuolelta ja sisäpuolelta katsottuna kartano näytti autiolle – sillä missään ei palanut sellaista valoa, joka olisi kertonut jonkun olevan paikalla. Suuressa oleskelutilassa valliten aavemainen hiljaisuus, joka oli laskeutunut taloon sen jälkeen kun viimeinenkin salaseuran jäsen oli lähtenyt. Yhden ainoan hahmon enää seisoen suurten ikkunoiden edessä, joista avautui näkymä kartanon laajaan puutarhaan, jonka keskelle oli pystytetty enkelipatsas. Tuon yhtä aikaa harmonisuutta sekä voimaa kuvastavan hahmon ojentaen käsiään kutsuvasti ja samalla levittänyt siipensä koko komeuteensa. Anubiksen pitäen kätensä edelleen ryhdikkään oloisesti selkänsä takana vaikka oli varmasti seissyt kyseisessä paikassa jo parin tunnin ajan. Katseen pysytellen mitään kertovana tuossa yhdessä ainoassa patsaassa vaikka monen katse olisi voinut alkaa harhailemaan ympäriinsä vain ihastellakseen kartanon ja sen ympäristön loistokkuutta.

Pakkasesta osittain jäätyneen ikkunalasin heijastaen vanhimman hopeisen katseen – lähes täydellisen identtisten silmien, joiden väritys syventyi Karibian meren siniseksi, vastaten takaisin tumman vihreille silmille, joiden pinta tuikki mystisesti lukemattomien soihtujen valossa. Hymyn, joka todellisuudessa oli vain puhdasta teatteria, kohottautuen ruusunpunaisille huulille kun vahvempi ote tarttui naisen sirompaan käteen ja soi kämmen selälle tapoihin kuuluvan suudelman ennen kuin kumpikin käsistä kohotettiin päiden yläpuolelle merkiksi liiton solmimisesta. Alba oli palannut takaisin Zayn luokse miehen käskystä ja sen jälkeen kaikki oli muuttunut täysin. Zay oli päättänyt solmia avioliiton pitääkseen Alban lopullisesti itsellään. Vanhempi mies oli varautunut kieltävään vastaukseen ja sen myötä käyttämään uhkaavia keinoja, mutta jopa tämän yllätykseksi Alba oli vastannut myöntävästi. Salaseuran vanhin ilmeisemmin luuli vieläkin, että kykeni pitämään vankinsa talutushihnassaan, mutta noiden menneiden vuosien aikana Alba oli oppinut pelaamaan niillä samoilla säännöillä kuin Zay. Hänen tietäen, että avioliitto oli vain järeämpi kahle, joka antoi Zaylle syyn pitää nuoremman enemmän lähellään ja siinä samalla pitää tätä silmällä. Alballa puolestaan oli omat suunnitelmansa ja niissä tulevaisuuden kuvissa Zay ei enää tulisi olemaan. Vihreiden silmien kääntyessä katsomaan muita läsnäolijoita, joista yhden katse toi kovasti mieleen sen miehen, joka oli ollut Alballe isoveli lapsuuden ajoista lähtien, mutta nyt sekin oli takanapäin... kaikki hyvyys oli korvattu loputtomalla pimeydellä, jonka lävitse Alban olisi kuljettava saavuttaakseen päämääränsä.

Tutun tumman värisen katseen suuntautuen katsomaan eteisen peilin kautta olohuoneessa hääräävää naista, joka kohta olisi minä hetkenä hyvänsä hermoromahduksen partaalla.
”Ai että minua saa odottaa kauemmin kuin sinua?”
Selvästi ivallisen naurahduksen kuuluessa nurkan takaa, joka peitti Chadin näkymisen olohuoneen puolelle.
”Jos vain päättäisit olla jo tyytyväinen peilikuvaasi, pääsisimme ulos täältä asunnosta ja sen jälkeen autoon, jolla matkan teko ei kestä edes puolta tuntia.”
Lauseen lopussa Chadin kiittäen välimatkan suuruutta – sillä muuten Azra olisi voinutkin mätkäistä jollakin sopivalla tavaralla. Katseen laskeutuen vilkaisemaan vielä viimeisen kerran hopeista rannekelloa, joka näytti ajaksi vartin yli kuusi illalla.
”Kunhan olemme siellä viimeistään seitsemän aikoihin, niin ei muulla väliä.”
Chadin päättäen viimein astua esiin eteisen nurkan takaa ja aikovan ottaa pari askelta eteenpäin, mutta nähdessään minkä näköiseksi Azra oli laittanut itsensä, pysähtyi koko vartalo kuin seinään ja sydän muljahti tuntuvasti rintakehän sisimmässä. Tuona hetkenä Chadin olematta enää varma katsoiko tuntemaansa naista vai kenties taivaasta laskeutunutta enkeliä. Kielen yrittäen muodostaa ajatuksiin aikaisemmin kohonneen piikittelevän lauseen, mutta kieli ei suostunut liikkumaan. Kurkun rykäisemisen palauttaen äänestä edes puolet, että mies sai sanottua:
”Menemmekö sitten?”

Katseen hakeutuen äänen suuntaan automaattisesti kun Chad oli todennut ivaavan kommenttinsa naisen sanojen jälkeen, jotka olivat kertoneet tämän joutuvan odottamaan nuorempaansa vaikka toisesta se menikin päinvastoin. "Toisin kuin eräiden, jonkun täytyy edustaa sitä kauniimpaa puolta meistä." Lauseiden todeten yhtä ivaavasti takaisin pesäpallon heilautuksen tavoin miehelle itselleen, joka oli sanonut että jos Azra lopettaisi sen jatkuvan ulkonäöllisen viimeistelyn ollakseen tyytyväinen, olisivat he jo käytännössä katsottuna matkalla kohti päämäärää.
Chadin kuitenkin viimeinkin astuen esille merkiksi ainakin tuon olevan valmis lähtemään, ja toteavansa että jos he olisivat kutakuinka seitsemältä kaikki olisi hyvin, mutta kehon jännittyessä äkisti vain muutamiksi sekunneiksi kurtistuivat kulmat hetken ajaksi kysyvästi: mitä oikein tuijotat?
Huvittuneen hymyn kuitenkin kohoten maalattujen huulien pinnalle, kun vastaukseksi suotiin pieni myöntyvä hymy, ennenkuin he pääsivät kuitenkin astumaan ulos tuosta asunnosta, pysähtyi Azra vielä viimeisen kerran ovella miehen eteen. Kaksikon silmien kohdaten toisensa, ojennettiin nuoremmalle takki kylmän illan ajaksi "Sinäkin näytät komealta." Sanojen todeten kuin lohduttavasti ääneen Chadille vaikkakin täysin totuuden mukaisesti.

Ajomatkan tosiaan kestäen ainakin sen puolituntia, minä aikana kaksikko kerkesi kuin kerkesikin paikalle ajoissa, mutta siitä eteenpäin heidän täytyi pitää jälleen kulissia yllä. Kaksikon kulkien käsikkäin juhlapaikalle, mutta kun tuli aika astua sisään: siirtyikin käsi tottuneesti käsivarrelle merkiksi heidän olevan vain toisilleen seuralaisia muiden silmissä.
Tuon juhlatilan, joka oli järjestetty vain ja ainoastaan yhtiön 'tapahtumaa' varten, oli suorastaan jättimäinen ja siltikin tottuneemmastakin ihmisestä tuntui että ympärillä olisi aivan liikaa ihmisiä, joista vain murto-osa tiedettiin kuuluvan salaseuraan ja Pandoran rinnalla oli käsketty edustaa hyvien tapojen mukaisesti kunnes toisin käskettäisiin, tai Anubis ilmestyisi paikalle. Mutta kun kukaan ei ollut varma missä edes vanhin sillä hetkellä oli, oli käsky käynyt seuraavasti: jokainen pitäisi matalaa profiilia, mutta samaan aikaan tarkkailisivat tilanteita normaalilla tasolla ja puuttuisivat ongelmiin mikäli niitä ilmestyisi. Rannekellon tullen kohotetuksi uudemman kerran kasvojen eteen hetkellisesti tarkistaakseen kellon ajan, joka pian löysi seitsemän ja päättäisi illan virallisesti alkaneeksi, vaikka tämä vanhempi nainen olikin tietoinen kahden tärkeimmän henkilön puuttuvan kokonaan tuosta tilasta, ja saattaisi pahimmassa tapauksessa venyttää aikataulua.
Siltikään tuon saamatta rauhallista ulkomuotoa rakoilemaan kertaakaan noiden minuuttien aikana, niinkuin aina niihin päiviin mennessä salaseurassa ollessaan.

Mustan auton ajaen viimeinkin pitkän ajomatkan jälkeen tuon samaisen rakennuksen takapihalle, sen sijaan että Sinin olisi sallittu astelevan muiden vieraiden tavoin etupuolelta kaiken sen hämmingin lävitse, jossa ties kuinka monta silmää ja ajatusta olisivat seuranneet hämmentyneenä miehen olemassa olosta, josta ei oltu puhuttu kertaakaan niihin päiviin mennessä. Kuljettajan pysäyttäen auton sovitulle paikalle ennenkuin tämä jo kiersi taka-ovelle avatakseen tapoihin kuuluvasti oven tuolle nuorelle sotilaalle, joka oli pysynyt vaiteliaana koko tuon matkan ajan ja vain tuijottanut liikkuvaa maisemaa mitään sanomattomin silmin omissa ajatuksissaan.
Tuon hyvänä elkeenä alkavan teon kuitenkin keskeytyen kun ovi avautuikin omatoimisesti nuoremman toimesta, kuin sanattomasti kertoen: ettei hänelle tarvisisi availla ovia kun kerran omatkin kädet vielä omisti. Pään nyökäten hyväksyvästi tuohon tahtoon, joka poikkesi normaalisti säännöstöstä, mutta ei siitä voinut alkaa tappelemaankaan juuri siinä tilanteessa. Vanhemman joutuen tässä kohdin nyörtymään ja siirtymään pois tieltä kun askeleet alkoivat viemään kauemmaksi, kohti tuota rakennusta, jonka ovella tätä odotti tuttu näky: sen saman naisen, joka toimi yhtiössä sihteerin roolissa, luoden miehelle ystävällisen hymyn, johon vain nyökättiin pienenä tervehdyksen eleenä. Tarpeeksi lähelle päästyään, seisoivat nämä kaksi salamurhaajaa kasvotusten, ei sanoja lausuttu ääneen, mutta miehen irrottaen kättään sen verran irti kehosta että siihen pystyttiin tarttumaan kiinni ja näytelmä saisi alkaa monipäiselle ihmisryhmälle jotka tietämättään olivat tuossa leikissä mukana.

Hengityksen, joka siihen hetkeen asti oli kulkenut rauhallisesti ja samalla rytmillä, synnyttäen ainoan ääneen tuolla suuressa tilassa, mutta kun nielaiseminen tapahtui taas uudemman kerran – raottuivat huulet toisistaan kiireettömästi ja tumma ääni sanoi:
”Kuinka kauan haluat minun esittävän tietämätöntä läsnäolostasi vaikka tiedämme kumpikin sen valheeksi.”
Hiljaisuuden vastaten samanlaisena takaisin, Anubiksen pitäen katseensa edelleen eteenpäin. Huoneen vasemmalta puolelta astuessa lopulta esiin tumma hahmo, jonka ruumiinrakenne kuului selvästi miespuoliselle henkilölle, mutta kasvon piirteet peittyivät toistaiseksi varjoihin. Siitä huolimatta ulkoa lankeava valo riitti paljastamaan sen mitättömän pienen yksityiskohdan kasvojen alaosassa, mikä antoi vahvistuksen hahmon henkilöllisyyteen. Haalean arven loppuen keskelle poskea, joten se myös kulki silmän ylitse. Kaikki nuo havainnot saivat vain hopeisen katseen synkistymään entisestään vaikka kyseistä olisi voinut ilmasta esimerkiksi kuivalla hymähdyksellä tai huvittuneella naurahduksella. Valitettavasti Anubis oli nähnyt tämän näytelmän aikaisemminkin ja se oli opettanut häntä luottamasta kehenkään sata prosenttisesti – sillä viimekertainen luottamus oli maksanut hänen oppilaansa; Michaelin hengen, tuon nuoren miehen, jonka elämä oli ollut tosiaan vasta alussa.
”Miksi et tehnyt siirtoasi aikaisemmin vaikka sait siihen varmasti monen monta tilaisuutta.”
Tumman äänen jatkaen edelleen yhtä rauhallisesti, mutta tuona kertaa katse ei katsonut enää ikkunalasin lävitse vaan sen heijastuksen kautta tuota taaempana seisovaa hahmoa, joka ei vieläkään ollut avannut omaa puheenvuoroansa vaikka yleensä tuollaisissa tilanteissa salamurhaajan roolissa oleva henkilö alkoi latelemaan mahtipontisia uhkauksi ja leikitellen yritti saada uhrinsa anelemaan henkensä puolesta.
”Kärsimättömyys on pahe, josta meidät erotetaan heti ensimmäisenä.”
Äänen, joka muuntui selvästi toisenlaiseksi suuta peittävän maskin takia, lausuen viimein takaisin Anubikselle, joka kyseisen vastauksen ansiota sai lopullisen vahvistuksen vihollisen sijainnista ääniaaltojen perusteella.
”Niin… yksi perusasioista, joita mieleemme taottiin niin kauan, että lopulta olimme kuin syntyneet ne ajatukset päässämme.”
Vanhempaa salaseuraa edustavan henkilön astuen pari askelta etuviistoon, paransi Anubis vain käsiensä asentoa selkänsä takana ja jatkoi vielä rauhallisesti alkanutta keskustelua.
”Kerrohan, miksi näit vaivaa soluttautua joukkoon näinkin kauan vaikka varmasti tiesit minun tunnistaneen sinut jo heti alussa.”
Ikkunaheijastuksen pystymättä sitä näyttämään täydellisesti, mutta jokin alitajunnassa kertoi tuona hetkenä miehen hymyilevän kylmästi kun kuuli mitä vanhin oli sanonut. Vaatteiden kätköihin piilotetun veitsen tullen vetäistyksi esiin ja lasketuksi vartalon sivulle odottamaan.
”Kerro ensin minulle mikä sai sinut odottamaan paljastumistani näinkin kauan kuin että olisit kertonut läsnäolostani muille ja olisitte päättäneet päiväni siihen paikkaan.”
”Koska yksi vanhan salaseuran opeista on uponnut kaikista syvimmälle…”
Anubiksen alkaen kääntymään hitaasti ympäri. Ulkoa heijastuvan valon syventäen sen hetken aikaa hopeisia silmiä, saaden ne näyttämään enemmän pedolle kuuluvalle kuin ihmiselle.
”Kunnioita vihollistasi ja arvosta hänen jokaista yritystään minkä hän tekee kukistaakseen sinut – sillä jokainen noista yrityksistä, joista selviydyt, kasvattaa sinua ja tekee sinusta entistä voittamattoman.”
Anubiksen tuodessa kätensä eteensä, huomasi vihollinen tämän otteessa kahden nyrkin sisään mahtuvan kapulan, jonka näkeminen ei paljoakaan lisännyt pelkoa näkijässä itsessään. Pidätellyn, huvittuneisuudesta kertovan, naurahduksen rikkoen painostavan hiljaisuuden kaksikon välillä. Etusormen kohottautuen osoittamaan tuota mitättömän näköistä esinettä.
”Mitä ajattelit tehdä. Kolauttaa minua tuolla päähän ja toivoa, että se riittää viemään minulta tajun.”
Ilmeen värähtämättä vieläkään Anubiksen kasvoilla. Kahden terävän naksahduksen kuuluessa kun sormi painautui keskelle kapulaa ja aktivoi sen sisäänrakennetun järjestelmän pitkän ajan jälkeen. Aluksi niin viattomalta näyttäneen kepin pidentyessä mustaksi metallikeihääksi, jonka kummassakin päässä sijaitsi terä. Tuon kyseisen aseen ollen yhtä vanha kuin Anubis itse ja saatellut monen sielun manalaan miehen käsien käyttämänä. Hymyn hyytyen jo aikoja sitten toisen miehen kasvoilta. Vielä puuttuisi, että kohta jostakin pimeydestä ilmestyisi uuden salaseuran jäseniä, mutta sen sijaan Anubis lausui:
”Täällä kartanossa ei ole enää ketään muita kuin me kaksi. Joten taistelumme tullaan käymään täysin tasavertaisesti. Tee siis siirtosi, veljeni ja anna jumalille syy luoda katseensa sinuun edes yhden ainoan kerran.”
Tuolla viimeisellä lauseella vanhemman salaseuran jäsenet olivat aina haastaneet toisensa taistelemaan keskenään – Anubiksen muistaen sen vieläkin monen sadan vuoden jälkeen. Hän oli luonut uuden polun, joka poikkesi edeltäjästä paljon, mutta siitä huolimatta osa ei ollut unohtanut sitä alkua mistä kaikki oli lähtöisin. Anubis oli yrittänyt alussa muuttaa vanhan salaseuran, mutta turhaan. Hän oli antanut entisille veljille ja sisarilleen mahdollisuuden seurata, mutta suurin osa oli jäänyt tietoisesti paikoilleen ja kääntäneet katseensa poispäin. Anubis voisi vihata kaikkia vanhaan salaseuraan liittyviä henkilöitä, mutta totuus oli toisenlainen noiden ilmeettömien kulissien takana. Ne jotka johtivat tekivät päätökset jäsenten puolesta ja saivat nämä tottelemaan niiden sääntöjen perusteella, mitkä oli luotu pitämään ihmismieli aisoissa. Vihan kohdistuen niihin henkilöihin kuten Shaiyaan ja Zayhin, jotka olivat turmelleet jotakin sanoin kuvaamattoman pyhää vain ja ainoastaan oman ahneutensa tähden.

Muutamien kymmenten kilometrien päässä, johon kaikki muut salaseuralaiset olivat kokoontuneet ja hajaantuneet tuolle tietylle alueelle, olivat täysin autuaan tietämättömiä siitä mitä tulisi tapahtumaan heidän "tukikohdassaan" vanhimman sekä heidän riveihinsä soluttautuneen vihollisen välillä, ja sitähän Anubis oli loppujen lopuksi ajanut takaa kun oli jättänyt kertomatta muille ja vain antanut näistä jokaisen poistua paikalta. Antaen tuolle rauhan ja tilaisuuden itse hoitaa ongelma pois päiviltä mikäli olisi mahdollista. Vihollista kunnioittaen.

Kellon lyöden minuutilleen sekä sekunnilleen tasan seitsemän, avautui taka-ovi ja kahden salamurhaajan astuen sisään, kummankin heistä tietäen tasan tarkkaan minkälainen rooli heillä tulisi olemaan sen yhden illan ajan, kaikki oli sovittu etukäteen vaikka Sinillä ei ollut mitään käryä siitä keitä tulisi näkemään noissa kyseisissä illanviettojaisissa, joten yllätys tulisi tosiaan olemaan illan mittaan varmasti enemmän kuin olisi tarpeen.
Mutta vielä ainakin Rebecca pystyi helposti jättäytymään massan sekaan ja etenemään siellä huomaamattomasti vieraalta toiselle työntehtävään kuuluvalla tavalla, mutta Sin ei tulisi pääsemään niin helpolla, olihan tämä uusi kasvo muiden joukossa, omasi hopeiset silmät ja kaiken lisäksi muutenkin ulkonäöllisen yhtäläisyyden tuohon toiseen mieheen, joka ei sillä hetkellä ollut paikalla.

Näinhän tottakai käyden, oltuaan tuossa tilassa tuskin muutamaa minuuttia kauempaa, tunsi iho selvästi kuinka katseet kääntyivät yksi toisensa jälkeen häntä kohti sekä tietenkin: kuinka kuiskaukset täyttivät huoneen vähitellen, jokaikisen kohdistuen nimenomaan tuota miestä kohti, joka oli pukeutunut yhtä siivosti kuin kuka tahansa muukin: kauluspaitaan ja mustaan pukuun, mutta sen viisas hän oli ollut tuossa kohdin että oli ymmärtänyt jättää 'hirttoköyden' sillä kertaa pois. Sinin onnistuen pitämään itsensä suunnilleen rauhallisuuden perikuvana vaikka tilanne oli lievästi todettuna outo ja vieroksuttava kaikin tavoin, varsinkin kun mielessä juoksivat kilpaa eri tuntemukset ja ajatukset viime kuukausien tapahtumista ja uutisista, korvien kuullen välillä kuinka naisen hiljainen ääni kuiskasi jotain ohjeistavaa neuvoa korvaan joka saisi kulissin näyttämään suunnilleen eheältä, sitä mukaa mitä enemmän he kulkivat tuota matkaa, vaikka nainen kyllä huomasi miehen haparoivan katseen ihmispaljauden lävitse: tämän etsien sitä samaa, mitä kaikki muutkin olivat yrittäneet etsiä siihen mennessä mutta tuloksetta.

Sormien pidellen otteessaan tuota kuohuviinilasia, joka oli napattu ohimenevästi tarjottimelta, keskustelun käyden sillä hetkellä vilkkaana jokapuolelta tahtomattaankin vaikka Azra oli yrittänyt pysytellä sillä erää suosiolla syrjemmällä mutta tuloksetta, sillä yleensä Azra oli se sosiaalisempi osapuoli tuon kaltaisissa tilaisuuksissa mutta tämän kerran hän tyytyi pysymään Chadin lähettyvillä. Siltikin pinnallisen seurustelun välistä pitivät aistit sekä silmät vahtia kokoajan mikäli jotain tapahtuisi, jokaisen salaseuralaisen yrittäen paikantaa omalla tahollaan tätä salaperäistä uusinta jäsentä, joka ei ollut päässyt vielä kunnolla edes naamaansa näyttämään juhlissa, mutta toisaalta taas liian ison ihmismäärän sekä aivan liian laajan alueen tietenkin vaikeuttaen huomattavasti paikantamista kaikissa määrin kokeneemmallakin salamurhaajalla. Vähän väliä sivusilmässä näkyi tuttu jäsen salaseurasta, ei sen enempää, Azran jo ajatellen luovuttamista tuossa kohdin. Kellertävän katseen joka suorastaan erottui sillä hetkellä monella tapaa ja monesta eri syystä, kohdistuen loppujen lopuksi vierellään seisovaan Chadiin, "Oletko nähnyt Anubista täällä ollenkaan?" hänen kysyen viimein huomioidessaan tuon uuden yksityiskohdan sillä yleensä mies löytyi noista tilaisuuksista jostain sen verran näkyvällä alueella, että tarpeen vaatiessa tuo olisi helpointa löytää mutta nyt tätä ei ollut näkynyt missään kohdin. Katseen yrittäen vielä haravoida aluetta lävitse, mutta turhaan. Katseen nousten sitten jälleen hiljalleen ylemmäksi kohti miehen kasvoja, antoi Azran pienen leikittelevän hymyn kohota huulten lomaan, sormien hakeutuen kauluspaidan kauluksen reunalle, peukalon alkaen tekemään pientä liikettä sormillaan "tarvitaanko meitä tosiaan täällä kokoajan...?" Hiljaisen äänenpainon aloittaen viekottelevasti nuoremmalleen, äänenpainon pysyen kuitenkin sellaisena että vain toinen pystyi kuulemaan jokaisen ääneen todetun sanan, kunnes ne keskeytyivät kuin seinään kun silmät sattuivat menemään hieman toisesta ohitse kohti ihmispaljautta jossa oli hetki sitten vilahtanut tuttu hahmo kahden vuoden takaa, liikkeen pysähtyen myöskin tuon kaiken mukana kokonaan, hämmentyneisyyden kasvaen naisen kasvoilla mitä kauemmin hän katsoi näkemäänsä.

Yhtälailla kuin Azrakin, tunsi Chadikin olonsa jotenkin epämukavaksi tuolla kyseisessä paikassa vaikka ympärillä parveilevat ihmiset olivatkin iloa ja joulumieltä täynnä, mutta kun osasi katsoa niiden tiettyjen ihmisten suuntaan pystyi näkemään samanlaisen peitellyn tunnetilan. Tumman katseen kohdistuen vasta silloin uudelleen lähettyvillä seisovaan naiseen, joka oli esittänyt viimeinkin sen kysymyksen ääneen, mikä oli vaivannut selvästi kumpaakin niihin minuutteihin asti. Yleensä salaseuran vanhimman läsnäoloa ei voinut olla huomaamatta sillä tämän ympärillä aina parveili ihmisiä, jotka paloivat halusta päästä keskustelemaan vaikutusvaltaisen henkilön kanssa. Pienen pään puistelun riittäen vastaukseksi ennen kuin katse kääntyi vielä viimeisen kerran katsomaan väkimassan sekaan – jos edellisellä kerralla silmät eivät olleet sittenkään huomanneet ihan kaikkea. Keskittymisen kohdistuen kuitenkin lähes pian uudelleen Azraan kun tämä aloitti lepertelevästi vihjailemaan rivien välistä mitä voisi tapahtua mahdollisesti jatkossa. Jos joku olisi kuullut kaksikon sananvaihdon, olisi voinut luulla parin suunnittelevan liukenemista takavasemmalle viettämään omaa aikaansa, mutta todellisuudessa Chadin mielessä kävi kartanolle lähteminen. Kerran jos Anubis ei aikoisi näyttää naamaansa tuolla juhlissa, voisi tilanteen käydä tarkistamassa toisenkin osapuolen toimesta.
”Olet yhtä lipevä sanoissasi kuin sormesi…”
Aloitetun lauseen hiipuen hiljalleen kuulumattomaksi kun mies huomasi naisen keskittymisen liukuvan ohitseen ja kohdistuvan johonkin selän takana tapahtuvaan. Kyseinen olisi saanut ihmisen kääntymään ympäri ja ottamaan heti selvää mikä oli saanut keskittymisen horjumaan, mutta Chad ei tehnyt niin vaan haki katseellaan jonkun heijastavan pinnan, jonka avulla pystyisi näkemään sinne suuntaan minne silmien katse ei yltänyt.
”Muista ettemme tunne häntä – sillä muuten joku voi alkaa epäilemään miksi juuri tietyt ihmiset tuntevat toisensa.”
Espanjankielellä lausuttujen sanojen tuoden itsensä julki hyvin matalalla äänellä – aivan kuin kaksikko olisi alkanut yhtäkkiä puhumaan jotakin henkilökohtaista keskenään, ei mitään sen vakavampaa. Muiden uuden salaseuran jäsenten, joilla ei ollut selvää linkkiä tuohon uuteen tulokkaaseen, toimien samalla tavoin kuin Chad oli neuvonut Azraa tekemään. Heistä kun jokainen eli omassa peiteroolissaan ihmisten keskuudessa ja kaikkien rooli ei antanut niin sanottua suoraa oikeutta puhua ”korkeampien” ihmisten kanssa. Mistä nämä sitten päättelivät Sinin kuuluvan niihin? Heti siitä kohdasta kun Pandora oli puhutellut nuorempaa miestä ja ottanut tämän seurustelemaan lähelleen niiden ihmisten keskuuteen, jotka muodostivat eriyhtiöiden johdon. Jokaisen salaseuran jäsenistä paljastaen henkilöllisyytensä vasta viimeisessä seremoniassa, joka tultaisiin käymään visusti ulkopuolisilta silmiltä näkymättömissä.

Ajan lähestyessä kohta kahdeksan – oli se tietynlainen jännittyneisyys hälventynyt enemmän pinnan alle vaikka edelleen suurin osa vieraista olisi mielellään jutellut itse yhtiön johtajan kanssa vaikka nämä saivatkin mielenkiintoisia puheen aiheita aikaiseksi myös Pandoran kanssa. Tuon vanhemman naisen hoitaen rooliinsa kunniakkaasti kuten tältä oli odotettukin. Juhlapaikan rakennuksen eteen pysähtyessä musta auto ja kuljettajan kiertäessä avaamaan takaoven – olivat ikkunoiden lähettyvillä seisovat vieraat kääntyneet katsomaan puoliksi kuka tulija oikein oli ja miksi tämä oikein saapui juhliin vasta niin myöhään. Hiljaisena alkaneen kuiskailun kiihtyessä selvästi kun katseet viimein erottivat autosta nousijan kunnolla. Hyvin monelle tutuksi tulleiden hopeisten silmien pysyessä portaiden suunnassa, joita pitkin pääsisi pääoville ja niiden takana sijaitsevaan suureen tilaan, joka oli jo kiitettävästi täynnä erilaisia ihmisiä. Käsien kohottautuen vielä viimeisen kerran parantaman kaulusta ja kravattia, minkä jälkeen kasvoille loihdittiin hyvin karismaattinen hymy tilaisuuteen sopivaksi. Tumman Armanin puvun toimien pisteenä i:n päällä.

Pariovien avautuessa ovimiehen toimesta – ei kestänyt siitä kauankaan kun vieraat alkoivat yksitellen kerääntyä tietoisesti tuon vanhemman miehen luokse ja toivottaen tälle tapoihin kuuluvasti joulun toivotukset ennen kuin siitä vaihtoivat omiin puheen aiheisiinsa. Anubiksen onnistuen huomioimaan jokaisen puheilleen tulevan vaikka samaan aikaan tämä tietoisesti eteni vaivihkaa Pandoran ja Sinin olinpaikkaa kohti. Päästessään viimein haluamansa luokse, suotiin Pandoralle tapoihin kuuluva käsisuudelma ja sen jälkeen sanat:
”Hyvää joulua. Pahoittelen myöhästymistäni, mutta oletan että kaikki on kunnossa.”
Tämän jälkeen hopeiset silmät kääntyivät identtisiin ja kädet levittäytyivät sen verran, että se oli lupa tulla halattavaksi.
”Tervetuloa takaisin kotiin, poikani.”
Anubiksen sanoen tuon lauseen täysin tietoisesti vaikka tiesikin sen aiheuttavan monessa läsnäolijassa hämmennyksen ja kysymysvirran. Oliko tuo nuorempi mies Anubiksen lapsi? Miten se oli mahdollista?
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:35

Hopeisen silmät olivat kohdanneet sen hetken aikaa kauempaa tutut keltaiset, joiden väritys oli vain korostunut viimeisten kahden vuoden aikana, käänsi Sin jo tuossa vaiheessa oman huomionsa muualla väkisin vaikka todellisuudessa olisi halunnut kuroa kolmikon välisen välimatkan umpeen edes tervehtiäkseen jotenkin kahta vanhempaa osapuolta, jotka olivat kauan sitten olleet lähes yhtä läheisiä kuin perhe vaikka näiden jokaisen tiet olivatkin eronneet jo aikaa sitten. Mutta säännös kielsi sen, niinkuin Sinille oltiin informoitu alusta alkaen, että tulokas saisi totuttautua omaan rooliinsa, joka ei vastannut sitä mitä todellisuudessa oli ja näin tämän täytyi myös opetalla aivan uudenlainen lähestymistapa ystäviinsä sekä sisaruksiinsa. Vaikka Sin ei ollut olettanutkaan näkemänsä Chadia eikä Azraa samaan aikaan juhlissa: sillä viime yhteydenotossa kumpikin oli kertonut keskittyvänsä aivan johonkin muihin elämän asioihin: toinen pappeuteen ja toinen taas itsensä löytämiseen. Ei mitään salaseuraan liittyvää.
Mutta siltikin noiden kahden näkeminen oli oikea ilo siihen nähden, mikä tätä oli odottanut muutaman askeleen päässä, minne Rebeccan oli määrä johdottaa vieras loppuun asti seuraavan ihmisen viereen jotta nuorempi saisi nähdä mitä todellisuudessa tämä kaikki piti sisällään valheiden mukana. Aluksi tuo nainen oli seissyt kaksikosta katsottuna selin, sillä pitihän keskusteluakin luoda noissa piireissä sekä yrittää uskotella ettei Anubiksen poissaolalla olisi mitään vakavaa syytä tai että tämä kyllä ilmestyisi ajan kanssa kunhan vain ihmiset jaksaisivat odottamaan. Rebeccan tuoden kaksikon olemassa olon ilmi pienellä kurkun rykäisyllä, oli Sin sen hetken ajaksi kääntänyt katseensa jälleen muualle, mutta kun silmät viimein kohtasivat toisensa monien vuosien jälkeen, tunsi Sin kuinka väri katosi sen millisekunnin aikana päivittyneeltä kasvoilta, vaikka kasvojen ilmeet yritettiin pitää mahdollisimman normaalina sillä hetkellä. Huulten yrittäen saada sanottua jotain tuossa tilanteessa mutta mitään ei päässyt kuuluville vaikka äänihuulet kuinka yrittivät saada edes pientä tervehtivää ääntä, mutta kun sitäkään ei saatu toimimaan, oli kohtelias nyökkäys jälleen se joka viimeistään pelastaisi tilanteen sillä erää. Kummankaan osapuolista tietämättä olisiko pitänyt olla vihainen, halata vai lähtisikö nuorempi kohta takaisin lentokentälle mahdollisimman nopealla tahdilla, sillä Sin oli lapsena nähnyt tuon saman naisen kuoleman silmiensä edessä ja uskonut niihin päiviin asti sen kaiken olleen myös totta joten tuo tilanne oli se vihoviimeinen asia mitä oltaisiin toivottu tuollaisessa tilanteessa kenellekään. Pandoran kuitenkin nähden lapsensa todelliset tuntemukset, katseen viestien sillä erää että Sin varmasti haluaisi tietää kaiken mitä oli tekeillä, mutta juuri sillä hetkellä kuopuksen täytyisi odottaa oma aikansa juhlien, sekä seremonian loppuun kartanolle asti. Kenenkään niin juhlissa, kuin myös salaseurassa eivät tienneet Pandoran olevan todellisuudessa kummankin salaseuran vanhimman lapsen äiti, ja niin oli päätetty jättääkin kertomatta, sillä nainen oli uskotellut yli kymmenen vuoden aikana menehtyneensä ja näin kadonnut joten moinen yhtäkkinen olisi vain esittänyt aivan liikaa kysymyksiä menneisyydestä, jotka kuitenkaan eivät käyneet periaatteessa edes normaalin ihmisen järkeen.

Tunnin kuluessa eteenpäin, sai Sin tuona aikana vaivoin sulatella näkemäänsä kaikessa rauhassa vaikka kokoajan tämä pidättäytyikin naisen vierellä, joka oli esitellyt Sinin eri osapuolten vaikutusvaltaisimmille johtajille ja näin ollen myös tärkeimmille ihmisille, jolloin ajatukset juoksivat lähemmäs kilpaa toistensa kanssa kun täytyi osata huomioda monta muutakin osapuolta samaan aikaan ja vastata kysymyksiin jotka käsittelivät periaatteessa kuka tämä tuntematon nuori mies oli ja mistä tämä oli putkahtanut äkkiseltään. Todellisuudessa, Sin oli valmis verätytymään minä minuuttina hyvänsä takavasemmalle ja kaapannut kauempana pysyttelevän kaksikon mukaansa rauhaisammalle terassille jossa nämä olisivat saaneet puhua kaikessa rauhassa, mutta tilanteen tiedostaen, ei hän voinut tehdä niin.
Pariovien avautuessa, sai tuo huomion jälleen kerran vaihtumaan vanhempaan mieheen, joka varmasti pääsisi pahoittelemaan ja selittelemään tyylikästä myöhästymistään vielä useita kertoja tuon illan aikana, vaikka Pandora olikin onnistunut pelastamaan jo puoliksi tilanteen omalla osallaan, vaikka pelkästään miehen pääseminen ihmisten lävitse suhteellisen nopeasti ei onnistunutkaan halutulla tavalla. Huulten luoden hyväksyvän hymyn miehelle, kun tämä toivotti hyvää joulua ja pahoittelut samassa lause kokonaisuudessaan huomioidessaan kihlattunsa, joka oli joutunut venymään yksin moneen osa-alueeseen tuon alkuillan aikana "Odotahan vain kun tämä on ohitse..." Hiljaisen äänen todeten miehelle kuiskauksen tavoin kun kasvot tuotiin sen verran lähelle että sänkiselle poskelle saatiin luotua ulkopuolisten silmissä rauhoitteleva suukko, joka kertoisi miehen kysymykseen vastauksen kaiken olevan hyvin sillä erää. Kaksikon erkaantuen sen verran kauemmaksi toisistaan, että Anubis pääsisi näkemään kaukaa odotetun vieraansa joka viimeinkin saapunut kotiin sodan keskeltä. Kahden identtisen silmien kohdaten toisensa pitkän ajan jälkeen, odotti Sin jo tuossa kohdin seuraavaksi olevan vastassa se sama mies, jota isä oli esittänyt testatessaan, ja tilanteen etenevän tuosta kylmän viileästi sen enempiä huomionosoituksia näyttämättä käden puristusta pidemmälle.

Käsien kuitenkin erkaantuen kehosta kuin luvan antamiseksi tulla lähelle, miehen lausuen tuolloin tämän keltanokan todellisen tittelin ääneen tahalteen, vaikka kaikki jotka vähänkin olivat lähellä ja kuulivat nuo sanat, selvästi kohahtivat kuulemastaan. Tuon saaden viileän ulkokuoren huvittuneeksi sisältäpäin. Ilmeisesti Anubis oli onnistunut pitämään suhteellsien puhtoisen roolin koko tuona aikana, tai ollut kertonut kolmesta lapsestaan joista kukin oli tavallaan osa mediamylläkkää: Zay oli yksi vaikutusvaltaisimmista miehistä, Evey taas oli Giovannin kanssa naimisissa jonka oma perheyritys tiedettiin varsin hyvin maailmalla ja nyt Sin liittyisi tuohon mukaan isänsä rinnalla. Sinin tietäen ettei tulisi tuon juhlan aikana pääsevänsä missään vaiheessa helpolla enää tuosta eteenpäin, tämän mahdollisuudet kadota ja piiloutua omaan suojaan menivät tuon yhden sanan myötä kokonaan.
Askeleen ottaen tuon välimatkan kokonaan umpeen kietoutuivat kädet isänsä ympärille niinkuin tämä oli antanut luvan tehdä niin, "Hyvää joulua, isä." Kuopuksen lausuen niinkuin tapoihin kuului, vaikka kuopus joka ei ollut oikeastaan koskaan halunnut eikä edes yrittänyt oppia kutsumaan vanhempaa osapuolta isäkseen, vaan etunimellä, särähti tuo uusi kutsumanimi inhottavasti korvien välissä vaikka hän joutuikin unohtamaan ulkopuolisten silmissä oman tottumuksensa, kunnes he olisivat tilanteen ulkopuolella jolloin he voisivat palata normaaleihin käyttäytymiseen. Kaksikon erkaantuen toisistaan kauemmaksi sen verran että isä pystyi näkemään nuorimmaisen lapsensa selvästi kasvotusten, joihin oli jääneet omat huomaamattomat merkkinsä sodan ja armeijan ajoilta ja näin kasvattaneet äkkipikaisen nuoren miehen erilaiseksi kuin mitä tämä oli ollut muutamia vuosia takaperin, uskaltautui mies kysymään suoraan olisiko Evey perheineen paikalla sillä oletettavasti kun kyse oli kuitenkin yhtiöiden välisestä juhlista olisi odotettavissa De Fiorenkin edustajien olevan paikalla, vaikka Sin ei tiennytkään näiden käytännöstä matkustaa Ranskaan aina kerran vuodessa.

Katseen, jonka väritys oli hyvin verrattavissa tummaan yöhön, pysytellen vaivihkaa tuossa yhdessä ainoassa ryhmässä, joka koostui molemmista salaseuran vanhimmista ja näiden nuorimmaisesta lapsesta vaikka kukaan ei sitä tiennyt. Juhlaväen saaden vain pienen osan maistiaisiksi siitä totuudesta, joka todellisuudessa oli paljon isompi ja monimutkaisempi – sellainen, jota tavanomainen ihmismieli ei kykenisi käsittämään kovin äkkiä. Chadin pitäen roolinsa yhtälailla pystyssä kuin kaikki muutkin läsnä olevat salaseuran jäsenet vaikka erityisesti nuoremman miehen katse oli keskittynyt pitämään silmällä salaseuran vanhempaa, jonka tietyt eleet kertoivat oman salaisuutensa, joka kätkeytyi sinä hetkenä visusti noiden koreiden vaatteiden alle. Azran saadessa keskustelun loppuun yhden pariskunnan kanssa, hivuttautui Chad vaivihkaa parinsa vierelle ja soi tälle muka hellyyden osoituksena suukon poskelle, mutta kun huulet erkaantuivat ihosta sentin kauemmaksi – lausui kuiskaustakin alhaisemmaksi madaltunut ääni:
”Hän on haavoittunut. Seuraa kehon eleitä niin huomaat saman kuin minä.”
Ulkopuolisten silmissä tuo kaikki oli näyttänyt vain nopealle suukon vaihtamisella ja se saikin oman keskustelualueen aikaiseksi tuossa pienessä ryhmässä, jossa Chad nyt puolestaan pääsi puhujan rooliin kun lähes kaikki alkoivat leikkimielisesti vihjailemaan koska nuoripari aikoisi virallistaa suhteensa. Chadin esittäen tavanomaista leppoisaa persoonaa, joka ei oikein osannut sanoa mihinkään varmaan asiaa vaikka todellisuudessa tämä olisi tiennyt vastauksen heti; Hän ottaisi Azran vaimokseen heti kun tulisi aika riisua maskit pois kasvojen edestä ja salaseurassa oleminen tulisi jäämään historiaan – tämän kaiken toteutuen toivon mukaan silloin kun sodan uhkaa ei enää olisi.

Anubiksen saaden sen hetkisen keskusteluaiheen loppuun, mikä oli käsitellyt Eveyn ja tämän perheen sijaintia, joka sinä hetkenä kulkeutui ranskan maalle - ja Sinille itselleen pari kysymystä, joiden vastaukset antaisivat hyväksyttävän selityksen sille missä vaikutusvaltaisimman miehen lapseksi paljastunut henkilö oli ollut kaikki ne vuodet. Hyvin tavanomaiselta vaikuttavan kävelemisen saatellen vanhimman lopulta noiden kahden nuoremman luokse, joista kumpikin tarkkailijana oli nähnyt pintaa syvemmälle lähes heti. Huulten muodostamatta mitään, mutta hopeisten silmien katse puhui sanattomasti. Anubiksen käskien kaksikkoa vaikenemaan siitä mitä epäilivät ja keskittyvän niihin sanoihin, jotka sanottaisiin seuraavaksi.
”Toivottavasti teillä on ollut hauskaa juhlissa tähän asti?”
Kohteliaisuudeksi tarkoitetun kysymyksen saaden Chadin vastaaman juomansa kohottamisella ja vastaamaan yhtä pinnallisesti, että parempia juhlia ei löytyisi sinä hetkenä mistään muualta. Kyseisen vastauksen saaden Anubiksen naurahtamaan karismaattisesti, mutta kyseinen muuntui lähes heti hymyksi ja se vahvisti entistä enemmän Chadin epäilyjä.
”Voisitko toimittaa tämän puolestani?”
Pieneksi taitellun paperin palan tullen ojennetuksi nuoremmalle miehelle, joka otti sen vastaan kysymättä mitään ääneen, mutta toinen kulmista kohosi sen verran, että Anubis päätti jatkaa täydentävästi:
”Unohdin viedä sen tänä päivänä kaikkien näiden kiireiden takia. Olen kuullut sinusta, että toimit hyvin ja luotettavasti viestin viejänä, joten luotan sinuun tässä asiassa.”
Kyseenalaistavan ilmeen hälveten hiljalleen nuoremman kasvoilta ja silmien katseeseen laskeutui virallisuus.
”Voitte luottaa minuun, herra johtaja.”
Pienen pään nyökkäyksen viimeistellen tuon sanattoman lupauksen, jonka Chad toteuttaisi. Hänen pitäisi lähteä juhlapaikasta, mutta ei tekisi sitä heti suorilta käsin – ettei kyseinen sananvaihto herättäisi epäilyksiä muissa juhlavieraissa. Sen minkä katse oli nopeasti lukenut vanhimman silmistä - kertoi Chadille, että hänen olisi toteutettava saamansa määräys mahdollisimman nopeasti.

Tumman katseen seuraten hetken Anubiksen loittonevaa selkää kun vanhin poistui kaksikon luota ja meni juttelemaan muiden vieraiden kanssa juhlien isännän velvollisuuden painottamana. Tuon yhden lyhyen hetken ajan Chadin muistaen taas miksi oli nuoruudessaan ihaillut kasvatti isäänsä; tuota vanhinta miestä, joka pelkällä läsnäolollaan sai vieraatkin ihmiset pauloihinsa ja jonka johtajuuden aura oli niin voimakas – ettei kukaan selväjärkinen sitä kovin äkkiä tulisi uhmaamaan.

Uuden puheenaiheen saadessa puhtia tuossa huomattavasti pienemmässä ryhmässä, jolla Azra oli hetki sitten yrittänyt jutella tapojen mukaisesti yksinään, kunnes Chad ilmaantui viimein vierelle hetken poissaolonsa sallimana. Huulten painautuen koskettamaan ensimmäisenä posken sileää seutua, kääntyi vain pää sen verran että Azra näki rakastamansa miehen paremmin, Chadin jo kereten kuiskaamaan oman huomionsa heidän myöhästeljästään, joka kaikesta huolimatta onnistui jälleen peittämään todellisuuden hienojen vaatteiden ja rauhallisuuden taakse. Sanoja ei tuossa kohdin lausuttu kuitenkaan enään ääneen myöntymisen meriksi, sillä muuten moinen äkillinen kommentointi olisi voinut aiheuttaa selvää ihmetystä muiden vierailijoiden joukossa jotka eivät tienneet kuin sen verran mitä näille suotiin näytettävän.
Samantien alkaen kiusoittelu vieraiden joukossa, jotka olivat nähneet tuon pienen hellyyden osoituksen kaksikon välillä, kaikkien kyllä tuossa kohdin viimeistään tietäen kuinka läheisiä Azra ja Chad todellisuudessa olivat, vaikka mitä vihjailuihin tuli: vastasi kumpikin parhaansa mukaan ympäripyöreästi ja yrittäen sanoa heidän elävän vain sitä hetkeä, eikä heillä olisi mitenkään kiire julistaa suhteensa kirkollisin menoin, vaikka ne kaikki olivatkin vain ja ainoastaan valkoisia valheita toistensa perään. Keskustelun jatkuen tuon saman aihealueen piireissä aina niin kauan kunnes sivusilmä erotti selvästi lähestyvän hahmon, joka tiesi tasantarkkaan mitä tulisi haluamaan tarkkailevasta kaksikosta. Tai ainakin toisesta näistä.

Nuorempien hiljentyen kiltisti vanhimman edessä, vaikka päällisin puolin nämä näyttivät vain kuuntelevan ja vastaavan tämän kysymyksiin niinkuin kuka tahansa muukin vieras, antoi vanhempi vuorostaan puhujan roolin nuoremmalle suosiolla kun Anubis näytti olevan enemmän tuolle asiaa sillä hetkellä. Paperin vaihtaen väliaikaista välittäjää, vilkaisivat kummatkin selvästi kysyvästi vuoroin tuota lappusta ja sitten viimeisenä hopeisia silmiä, jotka näyttivät yhtä järkymättömiltä kuin kallio, vaikka tuo oli juuri antanut Chadille ympäripyöreän käskyn toimia lähettinä mahdollisimman nopeasti ja poistua juhlista siksi aikaa. Kukaan tuskin olisi huomannut tuota nopeaa vaihtoa ja siitä eteenpäin kukaan tuskin myöskään huomaisi jos mies katoaisi johonkin, Azran tulisi antaa näin joku tekosyy parilleen jäämällä juhliin sillä moinen äkillinen katoaminen niin varhain illasta heille molemmille olisi jo kysymyksiä herättävä. Naisen huokaisten raskaasti kun tilanne oli ohitse, vilkaisivat silmät ylöspäin kohti tummempia hieman surkeasti sillä enemmin hän lähtisi toisen mukaan kuin jäisi juhliin jossa ei olisi mitään muuta kuin rikkaita snobeja, mukaanlukien se eräs porvari joka oli viimeksi vaarantanut tehtävän pelkällä olemassa olollaan. "Jos ryömin jalkojesi juuressa, suostutko ottamaan minut mukaan?" Äänen kysyen sitten hiljaisesti toiselta, vaikka todellisuudessa kaikissa sanoissa oli vain leikkisä tavu, joka kertoi että toisaalta Azra olisi tulla tosiaan mukaan vaikka he kummatkin tiesivät vain sen olevan enemmän ongelmana ja näin mitä heidän pitäisi oikeasti tehdä. Silmien vilkaisten sivummalle ihmisryhmään jossa tuttu mieshahmo oli tarkkaillut kaksikkoa lähemmäs koko alkuillan, Azran muistaen tuon miehen juosseen tämän perään peitetyön jälkeen siinä toivossa että olisi saanut tietää edes tämän nimen, mutta sen sijaan tämä oli saanut likaa jalkojen juureensa. Kiitos Chadin siis.

Huulille kuitenkin kohoten pieni hymy, sormien jälleen tarttuen hellästi valkoisesta kauluksesta pyytäen Chadia kumartumaan pidempänä alemmaksi ennenkuin huulille suotaisiin rakastava suudelma jonka tarkoitus oli enemmänkin pyytää Chadiä olemaan kerrankin viisas ja pysymään poissa ongelmista, edes sen yhden kerran "Näemme sitten myöhemmin.. ole varovainen."

Kuten soluttautujan tapoihin ja taitoihin kuului – oli Chad lähtenyt juhlapaikasta vaivihkaa. Teon herättämättä minkäänlaisia kysymyksiä läsnä olevissa vieraissa, jotka olivat enemmän kiinnostuneet Anubiksesta ja tämän lähipiirin henkilöistä. Chadin poistuen rakennuksesta vaivihkaa takakautta ja ottaen kulkuvälineekseen kujalle piilotetun moottoripyörän, joka oli tuotu sinne selvästi aikaisemmin. Tuon pienen yksityiskohdan kertoen, että tämä kaikki oli selvästi suunniteltu etukäteen ja se sai tämän nuoremman miehen entistä enemmän varautuneemmaksi. Anubiksen antamassa lapussa oli lukenut etelä-sataman osoite ja se kellon aika jolloin ”lähetin” pitäisi olla perillä kyseisessä paikassa. Vaatetuksen, joka oli vaihdettu ”ei niin juhlavaksi” – kätkien Chadin enemmän yön pimeyteen. Moottorin kiihtyen pari kertaa ärhäkkäästi kun sille annettiin kierroksia kokeilevasti. Uuden salaseuran jäsenen lähtien toteuttamaan saamaansa määräystä, joka tulisi olemaan yllätys myös salamurhaajalle itselleen.

Moottorin päätyessä sammutetuksi ja kuskin nousten pois ajoneuvon selästä – vallitsi tuolla hyvin synkän näköisellä alueella aavemainen hiljaisuus, jonka vain veden liplattaminen ja kaupungin vaimea humina rikkoi. Tumman katseen haravoiden ympäristöä kiireettömästi laidasta laitaan samaan aikaan kun askeleet veivät eteenpäin kohti noita raskaan näköisiä metallikontteja, joiden varjoissa joku voisi hyvinkin piileskellä. Chadin kuitenkaan ehtimättä katsomansa luokse – sillä ohittaessaan toisen sivukaduista, rävähtivät auton kirkkaat valot päälle ja paljasti hahmon, joka istui puoliksi konepellin päällä. Pimeyteen tottuneiden silmien siristyen väkisinkin ja käden kohoten varjostamaan katsetta, että se näkisi edes vähän paremmin eteensä. Chadin erottaen hahmon nousevan ylös ja alkavan ottamaan luokse tulevia askelia, joista lähti korkokenkien aiheuttava kopina. Nahkakäsineeseen verhoutuneen käden ottaen Chadin kädessä olevan lapun, jota mies oli hetki sitten lukenut kun oli alkanut epäilemään oliko sittenkin tullut väärään paikkaan. Hahmon selän takaa paistavan valon onnistuen peittämään täydellisesti piirteet, tehden tunnistamisen mahdottomaksi. Chadin tietäen, että kyseinen teko oli puhtaasti suunniteltu, mutta hänellä itsellään oli myös omat suunnitelmansa tuon muukalaisen varalle.

Lapun saaneen käden alkaessa erkaantumaan kauemmaksi – nappasi Chad siitä yllättäen kiinni ja kiskaisi voimalla takaisin, että saisi kaksikon välisen välimatkan kerralla umpeen.
”Haluan vain nähdä kenen kanssa olen tekemisissä.”
Miehen tapoihin kuuluvan leppoisan virneen häivähtäen totisen näköisillä kasvoilla, joille pian kohosi selvä epäusko kun hahmo ei yrittänytkään kiskaista kättänsä irti vaan kohotti toisen jalkansa sivupotkuun, jonka oli tarkoitus osua terävästi niskaan – jos sitä ei olisi ymmärretty väistää.
”Varohan vähän. Tässähän voi pian sattua kummallekin pahasti.”
Koron kopahtaessa terävästi betonia vasten kun jalka laskettiin takaisin alas ja tympääntyneen hymähdyksen kohottautuen keuhkoista kun kättä ei ollut vieläkään saatu irti tuon miehen otteesta. Chadin pitäen vapaan kätensä rauhanomaisesti aavistuksen koholla ja yrittäen vakuuttaa – ettei olisi halukas tappelemaan vain pari kysymystä ja sen jälkeen toinen saisi mennä. Hahmon olkapäiden nytkähtämisen kertoen, että tämä yritti selvästi pidätellä nauruansa – aivan kuin tuo muukalainen olisi pitänyt tuota kaikkea pelkkänä pilana ja kykeni halutessaan näkemään Chadin korullisten sanojen taakse.
Vasemman käden kohottautuessa silloin suun luokse, joka auttoi riisumaan nahkakäsineen ennen kuin vasen nimetön sipaisi huulia pari kertaa. Chadin erottaen hajanaisesti oudon muotoisen kuvioinnin sormen juuressa. Alitajunnan odottaen uutta hyökkäystä tapahtuvaksi, mutta sen sijaan hahmo tarttui omalla kädellään myös pitävästi miehen omasta ja astui vapaaehtoisesti välimatkan umpeen. Pehmeiden huulten painautuessa kuivempia vasten ja erkaantuen lähes yhtä nopeasti – jäi Chad seisomaan paikoilleen hämmentyneenä ja kun huulet alkoivat raottumaan puhumaan – lävisti äkillinen sähköiskun kaltainen tuntemus alavartalon ja sai tipahtamaan polvilleen. Käsien otteen liukuessa hiljalleen irti. Chadin kohottaessa katseensa yläviistoon näki hän tuon hahmon edessään ja myös tämän silmät, joiden väritys oli liian tuttu. Naisen hymyillen vähän, mutta tunteet eivät yltäneet katseeseen asti.
”Miksi?”
Hiljentyneen äänen lausuen selvästi heikommin, mikä kertoi tajunnan hiipuvan kohta minä hetkenä hyvänsä. Vastausta ei kuitenkaan suotu takaisin vaan sen sijaan paljas käsi laskeutui koskettamaan kasvojen sivustaa hellästi kuin pyytäen anteeksi. Heti tämän teon jälkeen nainen kääntyi kannoillansa ja käveli takaisin autolle, joka odotti sivukadulla. Auton takaoven paukahtaessa kiinni – paransi nainen istuma asentoaan ja antoi samalla käskyn kuskille lähteä matkaan. Hatun, joka oli suojannut siihen hetkeen asti naisen kasvoja, päätyen riisutuksi alas syliin. Tumman vihreiden silmien kääntyen vilkaisemaan vieressä istuvaa vanhempaa naista, joka nojasi taaksepäin selvästi huumatun oloisena. Sinä hetkenä keho olisi halunnut huokaista raskaasti, mutta kyseinen teko vaimennettiin. Vain katse laskeutui takaisin alaviistoon, jossa oikean käden peukalo ja etusormi tunnustelivat varoen vasemman nimettömän polttomerkkiä.

Chadin kadottua tehtävänsä kutsumana pois, jättäen Azran pärjäämään tässä tilanteessa yksin vaikka tämä ei tuntenutkaan oloaan mitenkään epämukavaksi vaikkakin kun pariskunnan maskuliinisempi osapuoli oli kadonnut, päättivät selvästi tilannetta tarkkailleet osapuolet tehdä oman osuutensa tutustuakseen tähän naiseen lähemmin tavalla tai toisella. Sivusilmällä hopeisen silmäparin vilkaisten välillä tuohon kyseiseen suunaan, vaikka uskoikin Azran selviävän kyllä muutenkin sanallisesti, mutta jos tilanne näyttäysi jossain kohdin menevän väärään suuntaan, olisi nuorempi valmis astumaan kehiin. Mitään kuitenkaan tapahtumatta sillä erää, ja ehkä hyväkin niin, mutta siinä missä Azra pärjäsi vieraiden kanssa kuin kalavedessä, tuntui Sinistä taas kuin tämä olisi ajautunut suoraan kuivalle maalle, vaikkei moinen näkynytkään ulkoisesti ellei osannut etsiä niitä pieniä yksityiskohtia. Kuopuksen joutuen vastaamaan ja tutustumaan vielä useaan kertaan sen yhden illan aikana moneen vaikutusvaltaiseen perheeseen ja näiden edustajiin joista kukaan ei kuitenkaan eronnut mielipiteillään juurikaan toisistaan, kaikkien ollen kuin se yhtänäinen, suuri harmaa massa jossa ei uskallettu tuoda juurikaan omia mielipiteitään ilmi vaan käytettiin sen sijaan mielistelyä ja myöntymistä ylempiarvoisille. Valheita valheiden perään.
Illan kuitenkin jatkuen odotetusti hyvin, kunnes viimein tuli se aika jolloin juhlat hiipuivat loppuaan ja vieraat ymmärsivät poistua omille teillensä vähitellen, jokaisen tulle kuitenkin hyvästelemään järjestäjäpari, joista vanhempi osapuoli oli ollut myöhässä alunperin ja saanut kuulla moisesta moneen otteeseen, vaikka kukaan ei ollut huomannutkaan tuon todellista vointia jonka mies oli onnistunut peittämään ylimääräisiltä silmiltä, paitsi Pandora oli todennut jo heti alkuillasta että ennen minkäänlaista seremoniaa, saisivat he hoitaa miehen kuntoon ennenkuin tämä pahimmassa tapauksessa pyörtyisi tai onnistuisi tekemään jotain, mikä veisi tuon vain huonompaan kuntoon.

Kenenkään tietämättä siitä mitä tapahtui niiden tuntien aikana Chadille, tai edes mihin tämä oli kadonnut loppujen lopuksi, vain Anubiksen ja Azran tietäen tehtävästä joka oltiin suotu nuoremmalle miehelle, siltikin jokaisen kyllä tietäen Chadin taidot mitä tuli taistelutilanteessa mikäli kaikki ei menisi suunnitelmien mukaan. Jossain välissä iltaa, oli nainen itse poistunut juhlista virallisena syynä aikainen herääminen seuraavaan päivään, mutta todellisuudessa kyse oli vain siitä mikä odottaisi sittemmin päämajalla ja koskisi nimenomaan Siniä, joka pääsisi pian itsekin poistumaan paikalta, ja sen jälkeen kaikki selviäisi kuopuksellekin viimein.

Hissin kilahtaen edessä ja avautuen tuttuun tapaansa, hopeisen katseen kohoten ylöspäin kohdatakseen kellertävät silmät jotka tämä oli saanut nähdä viimeksi kaksi vuotta taaksepäin, katsoivat nämä kaksi täysin erilaista ihmistä toisiaan pienen etäisyyden päästä, ennenkuin huulien sivustalle annettiin kohota aivan pieni hymy kun kumpikin kääntyi katsomaan toisiaan. "Sinä, kaikista maailman ihmisistä. Assassin." Äänen todeten huvittuneesti, askelten ottaessa tilannetta eteenpäin näiden kahden välillä joista nainen oli vaihtanut selvästi arkisempiin vaatteisiin tuona aikana poistuttuaan juhlista, vaikka hiukset olivatkin vielä korkealla nutturalla. "Kapteeni." Punaisten huulten lausuen leikittelevästi hymyillen Sinille, miehen pysähtyen Azrasta vain muutaman askeleen päähän kuin pelkän turvallisuuden ja kunnioituksen vuoksi, sillä olihan siitä kaksi vuotta kun kaksikko oli tavannut viimeksi, ja Sin oli joka kerta onnistunut aiheuttamaan omilla valinnoillaan ja ongelmiin joutumis-taidoillaan huolta molemmille sisaruksilleen.
Käsien eroten hitaasti sivuilta sen verran kutsuvasti astumaan lähemmäksi ei siihen tarvittu montaa kehotusta kun astuttiin välimatka umpeen ja käsien kietoutuen toisten ympärille halaukseen. Azran tullen kiepautetuksi kerran ympäri ennen kuin tämä irrotettiin otteesta, mutta sen sijaan että kumpikin olisi katsonut toisiaan suoraan silmiin ja erkaantunut tilanteesta samantien sillä uhalla että joku näkisi heidät, kääntyivätkin kasvot äkisti sivustalle kun ne tunsivat nopean kosketuksen, jossa kuitenkin oli voimaa että sai ihon alueen kihelmöimään vielä pitkään tuosta eteenpäin. Kasvojen palautuen takaisin suoriksi eteenpäin kohtaamaan vanhempi nainen, joka katsoi temperamenttisesti omalla pelottavalla tavallaan takaisin, nousi käsi hieraisemaan arkaa aluetta huvittuneesti. "Ehkä taisin ansaita tuon."

Suukon hipaisten otsan seutua rauhoittavasti, luvaten ettei Sin aikoisi enään sen illan aikana huolestuttaa Azraa, vaikka selvästi: Chad kerkeäisi siihen vielä. "Ei kai Chad hyppää raamattunsa ja vihkivetensä kanssa jostain kulman takaa? Missä hän on?" Tuon yhden kysymyksen riittäen kuitenkin laskemaan hymyn Azran huulilta, joka ei ollut kuullut eikä nähnyt paristaan tuon lähdön jälkeen, ja oli näin aiheuttanut selvän huolen. "... Missä hän on?"

Viimeisimmän ylimääräisen vieraan lähtiessä juhlapaikasta – näytti kyseinen tila liiankin autiolle kaiken sen jälkeen mitä se oli ollut yli neljä tuntia sitten. Uuden salaseuran jäsenistä oli jäänyt paikalle vain ne neljä henkilöä, jotka olivat vannoneet suojelevansa vanhinta tämän valtakauden aikana vaikka tiesivätkin samalla Anubiksen pärjäävän hyvin itse. Noiden neljän henkilön vartoen Anubiksen lähtemistä juhlapaikasta – pysyen koko ajan sivummalla ja antaen ulkopuolisille kuvan, että tuo hopeakatseinen mies liikkui yksinään. Suuren salin kirkkaiden valojen sammuessa ja jättäen jäljelle vain hämyiset taustavalot – oli Anubis viittä vaille valmis poistumaan kyseisestä tilasta kunnes yhtäkkiä synkältä kuulostava ääni sanoi:
”Sinä tiesit koko ajan.”
Sanojen saaden vanhimman pysäyttämään kävelynsä ja kääntymään katsomaan taakseen ilmestynyttä hahmoa, jonka ulkomuoto oli räntäsateen kastelema ja ihon kalpeus kertoi pitkään kestäneestä kylmyydestä, jonka Chad oli saanut kokea maatessaan tajuttomana etelä-satamassa. Moni olisi nuoremman miehen nähdessään alkanut kyselemään heti mitä ihmettä oli tapahtunut ja oliko toinen kunnossa, mutta nyt…
Hopeisen katseen värähtämättä milliäkään. Silmien pikemminkin pysyen polttavan tiiviisti nuoremman katseessa, joka yritti vastata samalla tavoin takaisin vaikka tiesi häviävänsä tuossa leikissä jo alkuunsa.
…tilanne muotoutui toisin noiden kahden henkilön välillä.
”Sait ilmeisemmin toimitettua antamani. Hyvä, tiesin luottavani tässä kohdin oikeaan henkilöön.”
Kulmien alkaessa kurtistumaan hiljalleen kun silmät erottivat vanhimman tekevän vain pienen myöntävän pään nyökkäyksen ja alkavan kääntymään kylmän rauhallisesti poispäin kuin koko keskustelu olisi ollut siinä.
”Luottavasi?”
Tuon yhden vaivaisen sanan sihahtaen hiljaa huulten lomasta kuin se olisi ollut pahinta myrkkyä koko maailmassa.
”Lähetit minut sisareni luokse vaikka tiesit, että pahemmassa tapauksessa olisin voinut joutua tappamaan hänet… ja sinä sanot luottavasi minuun?!? Käänny katsomaan minua kun puhun sinulle, Anubis!”
Nuoremman huutaen vanhimman perään niin lujaa kuin sinä hetkenä yleistila antoi myöten, mutta siltikään nuo sanat eivät saaneet miestä kääntymään. Chadin saaden tuosta hetkestä sellaisen kuvan – ettei Anubis pitänyt häntä varteen otettava vastuksena ja näin ei nähnyt mitään syytä kuluttaa voimiansa/aikaansa nuorempaan. Vanhimman poistuessa päätilasta käytävän hämäryyteen – vaipui Chad polvillensa. Hengittämisen rytmin muuttuen liiankin pelottavan tutuksi. Kivun vihlaisten kerta toisensa jälkeen rintakehän seudulla.

”Pyysit kykyä nähdä uudelleen, Chad.”
”Muistan sen kyllä, mutta en ole vieläkään saanut sitä mitä olen etsinyt jo monen vuoden ajan.”
”Lopeta etsiminen ja anna sen löytää sinut, mutta varoitan sinua toivomastasi. Sillä kun niin tapahtuu - voin vain toivoa, että olet silloin valmis siihen.”
”Haluan niin tapahtuvan, jotta voin ymmärtää.”

Muistikuvien menneistä ja nykyajan tapahtumista palautuen kerta toisensa jälkeen silmien eteen. Niiden kasvattaen surua ja vihaa vuorotellen, kunnes lopulta tuo viimeisin pääsi niskan päälle. Vihan kiteytyen niin voimakkaaksi, että se kiipesi katseeseen asti. Sen kasvaen koko ajan kurkun seudulla, että lopulta se oli annettava päästä ulos raivokkaana huutona, joka valoi adrenaliinin avulla voimaa lihaksiin ja näin auttoi kehoa pääsemään uudelleen jaloilleen.

Chadin lähtien samaan suuntaan minne oli nähnyt Anubiksen katoavan – pysäytti tämän matkan kaksi salaseuralaista, jotka olivat selvästi jääneet tarkkailemaan tilannetta syrjemmältä. Yhden miehistä aloittaen puheen vuoronsa rauhaa hakevasti.
”Rauhoitu, veli. Et ajattele nyt järkevästi, joten pyydän sinua harkitsemaan vielä kerran. Älä tee mitään, mitä kadut.”
”Astukaa pois tieltäni, kumpikin tai siirrän teidät väkisin.”
Nyt oli vuoro toisen edessä olevista miehistä puuttua sanan vaihtoon.
”Normaalisti antaisimme jonkun toisen tehdä typeryydessään sen mitä tämä aikoisi – sillä siinä kävisi kuitenkin huonosti, mutta emme aio katsoa niin tapahtuvan sinulle. Tule siis järkiisi, Chad.”
Sen hetkisen puhujan ottaessa pari askelta eteenpäin – katsoi Chad toista varuillaan ja kun käsi kohosi rauhanomaisesti ylöspäin, teki nuorempi ensimmäisen hyökkäyksen, joka sai vanhemman salamurhaajan lentämään selkä edellä pöytää vasten. Näiden kahden miehen kuulumatta kuitenkaan turhaan neljän parhaan joukkoon vaan osasivat myös taistella arvonsa mukaan. Rauhanomaisena alkaneen keskustelun kärjistyen kaksi vastaan yksi lähitaistelemiseen, jossa päämääriä oli kaksi; estää tai toteuttaa vielä pahempaa tapahtumasta.

Viimeisenkin vieraan hoiperrellessa ulos omalle autolleen jossa tätä odotti kuljettaja, oli tuo juhlapaikka muuttunut hiljaisemmaksi, kuin koskaan ei olisi mitään juhlia järjestettykään. Kuin kaikki olisi ollut vain silkkaa illuusiota, joka ei vain ollut rikkoutunut. Auton oven tullen suljetuksi mieskuljettajan toiminnasta, joka oli varmistanut viimeiseen asti asiakkaansa hyvinvoinnin omasta kunnostaan huolimatta, kääntyivät silmät katsomaan vielä viimeisen kerran tuota naista, joka oli saattanut vieraan autoon ja katsonut hieman tuon selviävän suunnilleen hyvä kuntoisena ja ehjin nahoin takapenkille asti. Kaksikon lausumatta mitään, mutta sen sijaan käsi, jonka pitkät kynnet oli maalattu tilaisuutta varten, ojentautuen kehon sivulta eteenpäin otteen pidellessä pientä paperin palaa, jossa olisi kaikki tarvittavat tiedot minne päämäärän tulisi viedä. Pään vain nyökäten hyväksyvästi kun osoite oli luettu, tuon kuljettajan tietäen kyllä ilman käskeviä sanojakin miten tulisi toimia tuosta eteenpäin. Miehen kiertäen ripeästi omalle paikalleen kuskina, ennenkuin antoi kaasun puhua ja auton lähtien viemään haluttua paikkaa kohti, sai Pandora huokaista silloin ensimmäisen kerran helpotuksesta koko sen illan aikana. Ilta oli ollut jo siihen mennessä pitkä, ja hermoja raastava jokaiselle tavalla tai toisella, mutta Pandora tiesi että se kaikki olisi vasta alkua heille. Heillä olisi vielä paljon tehtävää, mukaanlukien Sinin liittyminen virallisesti salaseuran jäseneksi, Anubiksen saaminen kuntoon, Chadin raportti tehtävästä, monen moiset selityksen jotka yrittivät saada kaikkea tapahtumia järkevän kuuloiseksi kuopuksen korvissa vaikka he kaikki tiesivät ettei siitä tulisi helppoa.
Tarkkaavaisten aistien tietäen tasantarkkaan kokoajan keitä tuolla olisi sillä hetkellä paikalla, ja jos tilanteeseen tulisi muutoksia, Pandoran vain toivoen että he pääsisivät pian lähtemään ettei ilta venyisi enemmän kuin olisi tarkoitus mutta välillä niihin elämän pieniinkin asioihin ei vain voinut vaikuttaa. Kaulan taipuen hieman sivummalle niskaa venyttävästi puolelta toiselle, oven sulkeutuessa takanapäin josta heidän olisi tarkoitus lähteä pois kunhan vain vanhempi olisi saanut omat tutkimuksensa päätökseen todettuaan kaiken olevan hyvin, olikin se muuttunut äkisti.

Käytävien halki kuuluen karjunta, joka sai kylmät väreet kulkeutumaan koko kehon lävitse ja tekemään mieli ottamaan ensiksi takapakkia, ja lopuksi kuitenkin mennä tarkistamaan mikä moisen oikein aiheutti, - miehelle kuuluneen äänen jääden kaikumaan selvästi käytäville vielä hetkeksi mutta korvien välissä se pysyisi vielä kauan sen jälkeenkin. Askelten kulkuetuen lähemmäksi tuota juhlatilaa jossa aikaa oli vietetty viimeiset tunnit, mutta Pandoran kereten vain puoleen väliin kun tämä näki miehen, ja sen jälkeen korvat erottivat selviä taistelun ääniä, jotka kauan eläneelle salamurhaajalle pystyivät kertomaan suurimman osan mitä oli tekeillä suljettujen ovien takana, vaikka silmät eivät kaikkea näkisikään suoraan. "... et aio tehdä mitään?" Naisen lausuen viimein hetken arvioinnin jälkeen toteavasti, joka oltaisiin otettu ulkopuolisen korvissa arvosteluna, vaikka kyseessä oli enemmänkin varmistus mitä oikein oli tekeillä. Kaikkien salaseurassa tietäen, ettei Anubis päästänyt ketään matalimman aidan kautta, mutta jokainen heistä oli myös hyväksynyt tuon piirteen joka omalla tavallaan ohjasi salaseuran jäseniä välillä jopa näiden huomaamatta täysin välillä vahingossakin.
Chad oli aikoinaan pyytänyt apua, eikä ollut tuntenut saaneensa sitä vieläkään täysin sata prosenttisesti ja nyt sen päivän tehtävä oli ilmeisesti ollut omilla tavallaan henkisesti vaikea kaiken kokeneen jälkeen ja kun siihen yhtälöön lisäiltiin vielä miehen lyhyt tempteramenttisuus... olisi lopputulos valmis tuon oven takana.

Katseen kääntyen uudemman kerran katsomaan toista salaseuran vanhinta, joka oli kävellyt tilanteesta pois ja jättänyt sen vielä omaan arvoonsa, ennenkuin yksinkertaisesti tilanne menisi siihen että olisi pakko tehdä jotain, ojentautui käsi jo hitaasti uudelleen eteenpäin, kihlasormuksen välähtäen valoa vasten tuon liikkeen aikana, joka odotti kutsuvasti mahdollisimman kärsivällisesti "Meillä on vielä töitä."

Solakamman käden ojentautuessa kiireettömästi pimeyden halki ja jäi odottamaan kärsivällisesti – irrottautuivat hopeiset silmät vasta hetken kestäneen ajan päästä tuosta kädestä ja kohosivat hitaasti kohtaamaan naisen kasvot ja nuo hyvin tutun väriset silmät, jotka saivat joka kerta miehen sisimmän tuntemaan sellaisella tavalla – ettei tämä itsekkään löytänyt sanoja kuvailemaan sitä tunnetilaa. Paljon jäntevämmän ja isomman kämmenen laskeutuen lopulta naisen omalle kämmenelle, että solakkaat sormet pääsivät kietoutumaan pitävämpään otteeseen ja kertoen sanattomasti – ettei ote enää löystyisi kuin vasta seuraavan pakollisen tilanteen edessä.
Anubiksen ja Pandoran lähtien yhdessä juhlapaikasta, rakennuksen edessä odottavalle autolle, jonka olisi tarkoitus viedä nämä kaksi vanhempaa henkilöä kartanolle, jossa oli tarkoitus suorittaa sen illan viimeinen tapahtuma; uuden jäsenen liittyminen uuteen salaseuraan. Perillä Anubiksen jättäen Pandoran seuran ja lähtien toteuttamaan niitä pieniä yksityiskohtia, jotka tarvitsivat vielä vanhimman läsnäolon ennen kuin aloitettu voitaisiin viedä loppuun asti. Sirppimäisen kuun lipuessa raskaiden pilvien taakse – laskeutui Slovakian maaperälle raskas yön pimeys, jota maahan langennut lumi valaisi edes vähän.

Kasvon piirteiden peittyessä raskaan hupun luoman varjon sisimpään – laskeutuivat kädet kiireettömästi vartalon sivuille. Oikeaan ranteeseen asetetun piiloterän naksahtaen esille, minkä jälkeen sen annettiin liukua hitaasti takaisin piiloonsa vaatteiden kätköihin.
Salaseuran vanhimman kävellessä kartanon alimpiin kerroksiin johtavaa käytävää pitkin – liittyi tämän taakse nuo neljä salaseuran jäsentä, jotka olivat vannoneet suojelevansa vanhinta omalla hengellänsä. Kaikilla noilla jäsenillä ollen vaatetuksenaan salamurhaajille kuuluva asukokonaisuus. Anubiksen tarvitsematta kysyä noilta kahdelta seuraajaltaan minne nämä olivat jättäneet Chadin – sillä jokin kertoi vanhimman alitajunnassa, että nuorempi mies oli ilmeisemmin onnistunut häipymään tukalasta tilanteesta… mutta kysymys vielä kuului; aikoisiko tämä jättää aloittamansa tuohon ensimmäiseen takaiskuun?

Näiden viimeisten henkilöiden, joita muut odottivat saapuvaksi, tullessa isompaan tilaan, jota seinien soihdut valaisivat tarpeeksi – erkaantuivat nuo neljä salaseuralaista pois vanhimman luota ja etsivät paikkansa muiden jäsenten joukosta, jotka olivat levittäytyneet seisoman kaarimuodostelmaan ja kätkeytyneet huoneen varjoihin. Anubiksen pysähtyen seisomaan selin ryhmän eteen. Tuona hetkenä näyttäen, että vanhin olisi ollut yksin koko tilassa kunnes toinen tilaan johtava ovi avautui ja Sin pääsi astumaan peremmälle kyseiseen huoneeseen, joka näytti tavanomaiselle tilalle – jos sitä olisi katsottu päivän valossa.
Käsien asettuen tapansa mukaan selän taakse ennen kuin tumma ääni sanoi rauhallisesti:
”Annoin sinulle aikaa harkita päätöstäsi loppu vuoteen asti.”
Anubiksen aloittaen tapansa mukaan ympäripyöreän johdattelevasti. Antaen äänensä viipyä hetken sanojen viimeisessä tavussa. Hopeisen katseen pysytellen koko ajan tuossa paljon nuoremmassa miehessä, joka vielä yli neljä kuukautta sitten oli ollut valmis seuraamaan isänsä jalan jälkiä. Entä nyt?
”Tässä me nyt olemme, joten kerrohan… mies miehelle, Mitä tulit etsimään täältä?”
Vasemman puoleisen käden kohottautuen aavistuksen selän takaa ja pyyhkäisten hitaasti ilman halki kun sanat jatkoivat:
”Olet nähnyt maailmaa ja maailma on nähnyt sinut. Se voi antaa sinulle yhtä paljon, ellei enemmänkin, mutta jokin sai sinut silti tulemaan luokseni… meidän luoksemme.”
Käden laskeutuen alas. Kasvojen kohottautuen sen verran, että lähimmän soihdun valo pääsi syventämään silmien hopeisuutta – katseen kuuluen tuona hetkenä salaseuran vanhimmalle; johtajalle, ei lastansa rakastavalle isälle.

Tuo aika joka oli kulunut siitä lähtien kun he olivat saapuneet kartanolle illan viimeistä tehtävää varten, jonka päätarkoitus oli saattaa uusi jäsen tuohon pienen salaseuran riveihin. Siniä oltiin tuossa kohdin ohjeistettu jo mahdollisimman yksinkertaisesti jo aiemmin, jokaisen tietäen kyllä ilman sanojakin mitä tulisi tapahtumaan missäkin kohtaa ja mitä tuleman piti, Azran auttaen uusinta keltanokkaa valmistautumaan seremoniaa varten, vaikka todellisuudessa kaikki olisi täysin riippuvainen miehestä itsestään, eikä siihen pystyttäisi mitenkään vaikuttamaan.
Kuun viimeisen luoman valon heijastuksen ikkunoista peittyessä viimein ikkunan ja näin luoden järisyttävän suuressa kartanon sisätiloissa, joissa liikkui normaalisti varjojen seassa tarkkailevia katseita, jotka olisivat valmiina hyökkäämään pienenkin uhkaavalta näyttävän kimppuun armotta.
Tuon ilmapiirin saaden kokeneemmankin väkisinkin varovaisemmaksi kuin olisi todellisuutta tarpeen. Vain yksinkertaisten mutta vanhojen kynttilöiden näyttäen enään tietä eteenpäin tarpeeksi selvästi pimeyden halki, kellon lyödessä jossain kaukaisuudessa kymmenen kertaa peräkkäin, kertoen ajan koittaneen.

Askelten lähtien viemään pimeyden lävitse ohjeistuksen mukaisesti ilman opasta noihin käytäviin jotka tuntuivat jatkuvan ikuisuuksiin ensikertalaiselle joka ei muutenkaan voinut tietää varmuudella mikä odotti seuraavan aukeneva oven takana, tai mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi. Viimeinkin eteen avautui ovi, joka tulisi avata ja jonka takana näytti aluksi seisovan vain tuo yksi mies, joka piteli sitä kaikkea yhtenäisesti koottuna salamurhaajien ja kulissien keskuudessa, joista kukin olivat soluttautuneet parhaansa mukaan muodostelmaan, jossa nämä saisivat seurata rauhassa tilannetta ja astua vasta sittemmin näkyville kunhan vai olisi sen aika. Täysin identtisen silmäparien kohdaten välimatkan takaa kun ovi oli suljettu ja isän ja pojan välillä oli enään vain lähemmäs viitisen askelta, jotka oli jätetty puhtaan kunnioituksen nimessä sillä siitä hetkestä eteenpäin: he eivät enään voineet käyttäytyä kuin perheenjäsenet, vaan arvomaailma piti tietää tuossa kohdin selvästi. Vanhimman aloittaessa puheensa, olivat aistit ja silmät hakeneet haluamansa pimeydenkin lävitse siellä piilottelevissä jäsenissä, joista jokainen olivat kylmän rauhallisia ja pitelivät tismalleen samanlaista maskia kasvoillaan... paitsi kaksi. Ensimmäinen puuttui ja toinen selvästi tiedosti asian, mikä sai välillä mielen ajelehtimaan muualla tilanteesta huolimatta.

"Tulin päästääkseni irti unesta. Löytääkseni vastauksia jotta näkisin totuuden." Katseen nousten jälleen omalle tasolleen, jossa vanhempi mies ei ollut päästänyt missään kohdin omaansa irti nuorimmaisestaan, haluten selvästi vastauksia, ja Sinistä tuntui sillä hetkellä että mies olisi pystynyt lukemaan jokaisen pienenkin vähättelevän ajatuksen kuin avoimen kirjan tavoin. Siltikin nuorimmainen onnistui pitämään itsensä rauhallisena, vaikka olisi voinut yhtä hyvin näyttää kuinka häiritsevänä moinen tuntui sillä hetkellä tai kuinka hermostunut tämä todellisuudessa oli sillä hetkellä, ja siltikin itsepäisyys ja vanhat tavat eivät antaneet moiselle tilaisuutta päästä pinnalle. Silmien katsoen kuinka käsi laskeutui hitaasti takaisin kehon vierelle kuin se ei olisi koskaan edes kohonnut tuosta samasta kohdasta missään vaiheessa rintakehää ylemmäksi. Hiljaisuuden laskeutuen tuohon tilaan, mistään kuulumatta yhtäkään ylimääräistä ääntä joka olisi kertonut siellä olevan muita kuin vain he kaksi, "Auta minua siis heräämään, jotta ymmärtäisin paremmin, Oday."

”Auta minua heräämään.”

Yötä vasten kylmenemän pakkasen saaden lumen narskumaan kengän pohjien alla – tuon hiljaisen äänen paljastaen askeleiden epätasaisuuden ja kuinka välillä ne pysähtyivät, aivan kuin henkilön olisi pitänyt tasata omaa hengitystään. Paljaan käden kohottautuessa ottamaan tukea repaleisesta tiiliseinästä, jonka pinta tuntui entistä karheammalle kylmettyneen ihon alla. Tiiliseinien rajaten tuon kapean kadun molemmilta puolilta kunnes se loppuisi päätielle, jossa autoliikenne oli aavistuksen rauhoittumaan päin – sillä olihan joulupäivä ja suurin osa kaupunkilaisista olivat juhlistamassa sitä omissa kodeissaan.

”Haluan kyvyn oppia näkemään uudelleen, että voin ymmärtää.”
”…voin vain toivoa, että olet silloin valmis siihen.”

Auton terävän tööttäämisen saaden ajatukset, jotka jo harhailivat ajatusmaailman ja todellisuuden rajamailla, palautumaan salaman nopeasti nykyhetkeen, joka kertoi miehen lähteneen ylittämään tietä sen enempää varomatta ja yksi hyvin lähelle jarruttaneesta autosta jatkoi edelleen äänimerkkien antamista kunnes tuo yksinäinen hullu tajuaisi painua pois auton edestä. Kuskin saaden haluamansa, mutta sulavan lähtemisen sijaan auton edessä seisovan miehen oli otettava hetkeksi tukea konepellistä ennen kuin sai tasapainonsa pysymään kävelemisen aikana pystyssä. Auton kuskin mutisten jotakin itsekseen juopuneesta raukasta ajaessaan pois kohtaamispaikalta.

”Miksi? Miksi sinä et puhu minulle mitään vaan katsot noin etäisesti. Miksi en kykene tuntemaan enää läsnäoloasi?
Palaa luokseni, ole kiltti...
Sano vain, mitä tahansa, niin pyydän sinulta anteeksi.”

Rautaisen portin kitisten valittavasti kun se työnnettiin puoliksi auki, että laiha keho pääsi pujahtamaan raosta toiselle puolelle. Hautausmaan lävitse johtavaa polkua ei ollut kolattu sen päivän iltana, joten lumi ylsi nilkkojen korkeudelle ja kylmetti kehoa entisestään vaikka päällisin puolin vaatteet oli ulkoilemiseen tarkoitetut. Tuonne asti matka oli kestänyt kävellen vähän yli puolituntia, joten tuona hetkenä sen hetkiseltä yleiskunnolta vaadittiin jo todella paljon, että jalat jaksoivat kannatella eteenpäin. Tasapainon horjahtaen pari kertaa ja kaatuen polvilleen asti, mutta joka kerta keho nousi uudelleen ylös. Kuun pilkistäessä välillä raskaiden pilvien takaa, paljasti hopeinen kajo ihmisen iho kalpeuden ja kuinka koko kokonaisuus tärisi kylmästä. Kulkijan päästessä viimein ja vihdoin kiviset ulkoportaat ylös ja jääden seisomaan hetkeksi raskaan puisen oven eteen – mahtui sinä hetkenä ajatuksiin vain yksi toive. Toive siitä, että ovi olisi jonkin ihmeen kaupalla auki. Käsien kohottautuen metalliselle ovenkahvalle ja painaen sitä kuulostellen alaspäin – naksahti lukko valittavasti auki ja ovi liukui kaksi senttiä sisäänpäin ennen kuin sitä siirrettiin sen verran syrjään, että mies pääsi peremmälle tuonne yksinkertaiseen kivikirkkoon, jossa tällä oli ollut tapana hiljentyä mahdollisuuksien mukaan. Yleensä kirkko ei ollut tuohon aikaan auki, joten oven auki oleminen oli ollut suuri ihme.

”Minä nousen auringon valon voimasta, kuun kimalteen ja tulen loiston voimasta, tuulten riennon, merten syvyyksien, maan lujuuden ja kallioiden kovuuden voimasta. Kohottaudun sinun voimastasi, joka minua ohjatkoon;
Se voima kannattakoon minua pystyssä pitäen,
Se viisaus johdattakoon minua,
Sen silmä nähköön minut,
Sen korva kuulkoon minua,
Sen sana puhukoon minulle,
Sen käsi varjelkoon minua.
Tie on edessäni.”

Alttaritasolle johti nuo viisi puista porrasta. Chadin polvistuen toisiksi alimmaiselle, mutta ei jaksanut enää kohottaa käsiään rukoukseen saatikka että olisi tehnyt ristin merkin. Kehon tuntuen tuona hetkenä todella raskaalle ja etäiselle aivan kuin se ei olisi enää kuulunut miehelle itselleen. Yön mustan katseen pysytellen viimeiseen asti alttarin maalauksessa, joka kuvasti jumalan anteeksi antoa.
Samoihin aikoihin uuden salaseuran jokaisen jäsenen paljastaen kasvonsa uudelle jäsenelle, jonka oli tarkoitus siitä päivästä lähtien kulkea veljiensä ja sisarustensa rinnalla, jakaa samat periaatteet kuin nämäkin ja varjella heidän kaikkien olemassaoloa nyky-yhteiskunnassa, joka ei milloinkaan tulisi ymmärtämään mikä tarkoitus salaseuralla oikeasti oli.
Uuden jäsenen valuttaessa kämmenestään vertansa valansa sinetöimiseksi – vaipui Chad tajuttomana alttarin portaille. Kirkon oven raosta henkäisevän kylmän tuulen saaden kynttilät ensin lepattamaan levottomasti kunnes ne sammuivat kokonaan.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:37

Terävän kärjen lävistäen ihoa sen verran, että siitä seuranneesta haavasta vuotaisi tarpeeksi verta sinetiksi, josta ei enään pääsisi pois. Kaikki oli siltä erää lausuttu loppuun, eikä taakse enään katsottaisi. Hän olisi nyt virallisesti salaseuraan kuuluva jäsen, niin hyvässä kuin pahassakin. Huppujen laskeutuen yksikerrallaan, jokaisen salamurhaajan paljastaen kasvonsa uudelle tulokkaalle niinkuin tuohon rituaaliin kuuluikin, seurasivat jokaisen silmät tarkkaavaisena Sinin kasvojen liikkeitä ja reagointia kuulemaansa, jotka eivät juurikaan värähtäneet edes verenvuodatuksesta tai yleensä viillosta aiheutuvasta kivusta, hopeisen katseen laskeutuen vain hitaasti katsomaan kämmentä kun veri valui ihoa pitkin kunnes se tippui pienellä käännösliikkeellä lattialle, jossa kuvasti salaseuran symboli kaikessa yksinkertaisuudessaan. Huulten avautuen samaan aikaan lausumaan tuon lyhyen ja helpon lauseen, joka kuvasti heidän tarkoitusperiään alusta alkaen:
"Homines sumus, non dei."

Tuosta eteenpäin, Sin kuului heidän joukkoonsa, kenenkään näyttämättä ulkoisesti juurikaan ihmettelevän Chadin poissaoloa, ainoan joka oikeastaan näytti huomiovan tuota yksityiskohtaa sattui olemaan tämän pari, joiden väleistä lähemmäs jokainen tiesi ja jokaisen myös tietäen että nämä olivat läheisiä vaikkei menneisyydestä puhuttukaan muille. Kun vuorokausi oli vaihtunut ja aaton vaihtuessa päiväksi, olivat muut painelleet jo nukkumaan tuossa kohdin rauhaisin mielin mutta tämän nuoren naisen pysyessä vielä valveilla omassa huoneessaan, jonne tämä oltiin majoitettu, kellertävän katseen seuraten kuinka täysin musta taivas oli hiljalleen muuttunut punertavammaksi ja pimeyden siirtyen pois tieltä, laskeutui käsi jälleen hermostuneesti huulen edestä takaisin rintakehän eteen toisen käsivarren päälle kun jalat kääntyivät jälleen tehdäkseen tietyn askelluksen huoneen poikki, ajatuksien yrittäen saada toinen toistaan järkevään muotoon jotta hän olisi voinut lopettaa murehtimisen ja luottaa Chadin palaavan seuraavan päivän aikana... mutta siltikin hän ei auttanut tuntematta samalla tavalla, kuin kuukausia taaksepäin saavuttuaan miehen luokse yötä vasten Saksan maalla ensimmäisen kerran. Silloin tuo tuntemus oli pitänyt paikkansa, joten miksei siis nytkin?


Sen enempää Azran ei tarvinnut ajatellakaan, vaatteiden vaihtuen hieman lämpimämpiin ennenkuin hän poistuisi tuosta valtavasta kartanosta ja saisi mahdollisesti myöhemmin kuulla kunniansa asiasta sillä loppujen lopuksi tiennyt missä ihmeessä Chad olisi eilisen jäljiltä. Viimeisen portaan astuttua alas, pysähtyi liike äkisti kun silmät näkivät selvästi miehen, joka kääntyi katsomaan hopeisilla silmillään takaisin vanhempaa pistävästi kun tämä oli selvästi lähtöaikeissa, eikä ollut ainoa. Näiden kahden syiden poistua niinkin varhain pakkasaamuna erkanivat kuitenkin selvästi tosistaan: Azra oli huolissaan paristaan, kun taas Sin oli saanut viime iltana/yönä paljon sulateltavaa, jotka olivat saaneet ajatukset menemään täysin sekaisin antamatta armoa, jolloin tämä tarvitsisi oman rauhansa ennen muiden heräämistä ja uuden aamun alkamista.

Sanoja ei lausuttu, aivan kuin kumpikin olisi pelännyt moisen aiheuttavan koko seurueen heräämisen jolloin näiden aikeet olisi huomattu, mutta monta vuotta saman katon alla asuneiden ei tarvinnutkaan sillä hetkellä täysin sanoja. Kummankin kyllä pystyen lukemaan toisiaan sen verran kuin olisi tarpeen, ja nähdessään naisen olevan selvästi huolissaan jo illalla puuttuvasta osapuolesta... unohtui varhainen aamulenkki siihen, sillä Chad oli aikoinaan ollut isoveli.

Kartanon ovien sulkeutuen kaksikon takana näiden astellessa entistä lumisemman maan lävitse kohti autoa, joka lähtisi viemään heitä karkurin jäljillä, hiljaisuuden valliten kaksikon välillä koko tuon ajan, kunnes viimein se rikottiin kun Sin uskaltautui ratin takaa kysymään: "Hän ei ole kaukana lumisateen vuoksi. Onko sinulla mitään ideaa minne hän on voinut mennä?" Hiljaisuuden ollen tuolloin aluksi pelkkä vastaus, aluksi näyttäen ettei Azra edes vaivautuisi yrittämään vastausta mutta hetken pohdittuaan rakastamansa miehen toiminta-tapoja avautuivat luonnostaan punertavat huulet raolleen jotta ääni saisi lausuttua vastausken "Hän eli kaksi vuotta kirkon tapojen mukaisesti, ja oppi ajan kanssa hakemaan turvaan samantapaisista paikoilta. Joten..."
"Joten sieltä siis."

Hymyn kohoten rauhoittavasti huulille kun kaksikko vilkaisi toisiaan, vaikka Sin näkikin toisen puristavan käden sisässään jotain, joka ilmeisesti oli oikeinkin tärkeä sillä erää jos kerran tämä oli sen jonkin kerran ottanut mukaansa, Sinin tietämättä vielä mitä tuo pieni lasipullo pitäisi sisällään ja miten tärkeä se olisi loppujen lopuksi Chadin elämäntilanteessa ja kuinka huolissaan nainen todellisuudessa oli sillä hetkellä.

Lämpöä, mutta silti jokaista lihasta kivisteli ikävästi – se ei ollut enää kylmyydestä johtuvaa vaan jotakin muuta. Jotakin, joka sai kehon makaamaan voimattomana paikoillaan vaikka havainnointikyky alkoi palata takaisin kirkkaammaksi tiedottomuuden sameasta sumusta, jonka sisimpään kaikki oli kaatunut kerralla vaikka sitä vastaan oli yritetty taistella. Vaimean, tasapaksun ja tumman, hyräilemisen saavuttaen kuuloaistin jostakin kaukaisuudesta vaikka järki yritti puhua äänen kuuluvan täysin samasta huoneesta. Silmien alkaessa avautumaan hitaasti – alkoi katse erottamaan sumeasti tuota yksinkertaista huonetta, joka sai lämpönsä pienestä tulisijasta. Seinillä riippuvan ristin ja sen yläpuolelle asetetun taulun kertoen sanattomasti heidän olevan vieläkin kirkon tiloissa, mutta ei enää siellä mistä viimeiset muistikuvat olivat. Chadin erottaessa lopulta miehelle kuuluvan hahmon, joka tuona hetkenä oli selin vuoteeseen päin – olisi tämä mielellään sanonut jotakin, mutta äänihuulet olivat liian kuivat ja turrat. Vaiteliaisuudesta huolimatta jokin sai silti tuon toisen aistimaan, että potilas oli herännyt ja juuri tuo kyseinen tuntemus sai miehen kääntymään ympäri.

Chadin nähden Anubiksen, mutta sillä kertaa vanhin oli paljon erilaisempi kuin aikaisemmin. Tämän vaatetuksen ollen huomiota herättämätön ja mitä tuli silmien katseeseen – oli Chad nähnyt sen hyvin kauan sitten, niin kauan vuosia siitä oli - ettei mennyttä aikaa voinut muistaa täydellisesti.
”Heräsit viimein.”
Chadin kuullen Anubiksen sanovan selvästi hänelle, mutta siltikään äänihuulet eivät suostuneet muodostamaan sanoja takaisin. Vielä vähemmän kasvot kykenivät peittämään hämmennystä, joka selvästi kertoi – ettei nuorin uskonut silmiään tuona hetkenä. Tummien silmien vain seuraten värähtämättä vanhimman jokaista liikettä kun tämä lopetti sen hetkisen tekemänsä ja siirtyi istumaan vuoteen laidalle samaan aikaan kun otti vaasista kostutetun liinan ja alkoi pyyhkimään sillä nuorimmaisen kasvoja sekä kaulaa. Chadin tarvitsematta kysyä ensimmäistä lausettaan ääneen sillä tämä kyllä näki tarpeeksi vanhimman kasvoista, joissa tummat silmänaluset kertoivat mitättömästä levosta. Anubis oli siis löytänyt hänet ensimmäisenä ja saanut puhuttua kirkon papilta lepopaikan tämän omasta talosta, joka sijaitsi kirkon yhteydessä.
”En ymmärrä tätä… Sinä itse käänsit minulle selkäsi kun olit ensin katsonut niin etäisesti… Oday.”
Nuorimmaisen sanojen saaden liinaa pitelevän käden pysähtymään hetkeksi, aivan kuin jokainen lausutuista sanoista olisi sivaltanut miestä henkisesti. Huulten raottuessa toisistaan hitaasti ja tumma ääni lausui lopulta:
”Lupasin isällesi pitäväni sinusta huolen, Chad. Kasvatin sinut kuin oman lapseni ja kieltämättä toivoin salaa, että joku päivä voisit kutsua minua isäksesi. Tiedän vaikuttavani ankaralta ja välinpitämättömältä useasti, mutta en silti ole unohtanut kuinka paljon te kaikki merkitsette minulle.”
Viimeisten sanojen hiipuen kuulumattomiin kun hopeiset silmät erottivat nuorimmaisen alkavan puremaan hampaitansa selvästi yhteen pidätellystä kivusta – eikä siitä mennyt kauankaan kun huoneen täytti veren kaihertama yskiminen, mikä vei kehosta voimia entisestään. Chadin vaipuessa hengästyneenä takaisin makuulle, ei tämä jaksanut enää avata silmiään uudelleen vaan keskittyi vain hengittämään syvään vaikka se sattuikin rintakehään. Anubiksen laskien katseensa lattiaan ja henkäisten asteen raskaammin. Hänen muistaen valitettavasti sen yhden illan, jolla oli ollut suuri merkitys tuon nuoren miehen elämän polkuun. Olisiko silloin ollut paljon armollisempaa, että he olisivat antaneet Chadin päästä luojansa tykö?
Huoneen oven koputuksen saaden ajatukset palaamaan takaisin nykyhetkeen ja sanojen antaen luvan astumaan peremmälle. Oven rakoon ilmestyen seisomaan tuo vanha pappi, joka oli ystävällisesti antanut kaksikolle majapaikan talostaan. Papin kysyen haluaisiko potilas yrittää syödä jotakin ja olisiko jotakin muuta mitä vanhamies voisi tehdä nuorimmaisen hyväksi. Anubiksen vilkaisten vielä viimeisen kerran Chadiä, joka ei ollut avannut silmiään vieläkään. Hengityksen kuulostaen pahaa enteilevästi raskaammalle ja rahisevalle.

”Annetaan hänen levätä. Sitä hän tarvitsee tällä hetkellä kaikista eniten.”
Anubiksen nousten ylös vuoteelta ja kävellen huoneen poikki ovelle, joka sulkeutui lopulta kaksikon jäljessä. Papin lähtiessä toimittamaan aamu messuun kuuluvia askareita – jäi Anubis seisomaan vain hetkeksi paikoilleen kuin ei olisi yhtäkkiä tiennyt minne olisi pitänyt mennä ja niin tästä tavallaan tuntuikin tuona hetkenä.
Jonkinlaisen ajatuksen yrittäen uskotella Chadin paranevan ja palaavan takaisin omaksi itsekseen… mutta niin lämpimälle ja naiiville kuin tuo ajatus kuulostikin, ei se riittänyt hiljentämään niitä synkkiä ajatuksia, jotka kuiskailivat korvaan lakkaamatta ja saivat tuntemaan kuin jäiset sormet olisivat kietoutuneet sisimmän ympärille ja puristaneet pienenkin toivon pilkahduksen kadoksiin.

Anubiksen sitä edes tajuamatta, mutta jossakin vaiheessa askeleet olivat vieneet hänet istumaan yksinäiselle käytävän penkille. Kyynärpäiden nojautuen reisiä vasten ja pään laskeutuen roikkumaan niskan varaan. Oikean käden etusormen ja peukalon näpertäen vaisusti vasemman käden sormuksia, joista yhden symboli kiinnitti huomion itseensä.
”Ikuinen elämä.”
Tumman äänen lausuen hiljaisesti. Mieleen palautuen Anubiksen tekemä teko, jonka avulla tämä oli pelastanut esikoisensa hengen kauan sitten. Chadin lausuman pyynnön muuttuen tuolloin paljon kirkkaammaksi.
Oliko tuon nuoren sielun todella pakko ensin kuoltava ennen kuin tämä kykenisi näkemään uudelleen?
Sormien kavahtaen tuosta kyseisestä sormuksesta kauemmaksi kuin se olisi yhtäkkiä tuntunut myrkylliselle. Oikean kämmenen kohottautuen pyyhkäisemään kasvoja ja raskaan henkäisyn kuuluen keuhkoista. Anubiksen yrittäen puhua itseään ajattelemaan järkevästi väsymyksestä huolimatta. Hän ei saisi toimia hätiköidysti, eikä edes tunteidensa perusteella vaikka kyse olisikin kuinka läheisestä ihmisestä tahansa... sama virhe ei saisi enää toistua.

Ulko-oven avautuessa, raskaana pääsevän henkäyksen saaden huulien lomasta selvästi kylmän ilman höyryämään tuon vanhan miehen tietämättä enään mitä tehdä tuossa kohdin. Hän oli päästänyt nuo kaksi miestä kotiinsa sillä syyllä että nuorempi oli ollut selvästi menettänyt tajuntansa: mitä ikinä tämä olikaan tehnyt siihen aikaan yöstä kirkossa mutta jos tuo selvästi vanhempi osapuoli ei olisi löytänyt miestä ajoissa... olisi tämä mitä todennäköisyydellä paleltunut tai ainakin mennyt entistä huonompaan suuntaan. Ehkä siinä kohdin olisi ollut järjellisempää kutsua joku lääkäriä vastaava henkilö, eikä kokeilla tikulla jäätä mutta kun toipilas olikin alkanut virkoamaan oli pappi luvannut olla ilmoittamatta eteenpäin vieraistaan, ennenkuin tilanne koituisi sen mukaiseksi ettei muutakaan vaihtoehtoja olisi.
Auringon peittyen kokonaan harmaan taivaan alle, jota vasten pystyi selvästi erottamaan maahan leijailevat hiutaleet, ennenkuin ne sulautuivat yhdeksi massaksi valkeaan taustaan, joka peitti tuon koko synkän alueen, jonne kuitenkin kauempana alkoi vähitellen muodostua ihmisryhmä kuulemaan perinteistä joulunajan aamumessua, ennen takaisin pyhien viettoon palaamista. Oven läimähtäen hitaasti miehen takanpäin kiinni pienen tuulen vireen saattelemana, ennenkuin tämän vanhan miehen lähtiessä ottamaan rauhallisen hitaita askeleita kohti tuota kivirakennusta, pitämättä tai edes yrittämättä lisätä nopeuttaan missään kohdin vaikka tiedosti kuluvan ajan ja ajankäytön tärkeyden mutta todellisuudessa jos vanhat perinteet olivat yhtään enään nykyisin arvossaan noiden ihmisten keskuudessa... odottaisivat nämä kiltisti hänen saapumistaan.

Hiljaisuuden laskeutuen tuohon taloon, jonne oli jätetty vain nuo kaksi salamurhaajaa, joista toiselle suotaisiin hetken pidempi lepo kun taas vanhempi joutui vieläkin pitämään itseään väkisinkin valveilla vaikka olisikin varmasti enemmän kuin mielellään itsekin sulkenut hetkiseksi silmänsä ennenkuin tärkeät askareet veisivät jälleen tämän huomion jonne muualle. Talosta kuulumatta mitään ylimääräistä elonmerkkiä, jos ei mukaan luettu kissan askeleita jotka talssivat kiirehtimättä isäntänsä jalkojen juureen tuttuun tapaansa, vihreiden viirusilmien kohdistuen hopeisiin jotka eivät sillä kertaa valehdelleen mitenkään sen hetkisestä mielentilasta, joka vaihteli huolestuneen ja mietteiliään välillä väsymyksen lisäksi. Tuon mustan kissan, jonka tiedettiin löytäneen tiensä kartanolle vasta myöhemmin Pandoran mukana, istuen nyt Anubiksen edessä odottavasti, hännän vispaten välillä edestakaisin rauhallisesti, ja välillä taas voimakkaammin.
"Kaikki ei tainnut mennä aivan putkeen?"
Äänen saaden kissan kääntämään katseensa tuota kohden, nähdäkseen kaksikon, joista Azra seisoi hieman taaempana kuin Sin, joka oli onnistunut johdattamaan heidät tuolle alueelle kuin ihmeen kaupalla, vaikka vanhempi olisikin ollut valmis kääntymään neljännen kerran jo toiseen paikkaan, ellei kuopus olisi todennut isänsä läsnäolon. Tuolloin Azra oli epäillyt kuulemaansa, muistaen vieläkin ettei Sin pitänyt meditaatiosta ja ammatillisen valintansa puolesta tuskin olisi edes kerennyt harjoittamaan moista joka aamu toisin kuin kasvatuskodissa, mutta toisaalta... voisihan vain olla että Sin oli kehittänyt taitojaan kenenkään tietämättä sen verran että pystyi tuntemaan isänsä läsnäolon pelkästään rautaisen portin ylitettyään.

Solakoiden sormien, joiden kynnet oli maalattu kynsilakalla edellisen illan tähden, puristaen huomaamattaan otteessaan lasista pulloa, kuin peläten sen lipsahtavan minä sekunttina hyvänsä otteesta jos Anubis onnistuisi sanomaan jotain joka saisi vakaankin mielen tolaltaan hetkessä, vaikka sanoja ei suotukaan sillä kertaa kuuluville miehelle itselleen joka oli käyttäytynyt alusta alkaen kahden vuoden jälkeen etäisesti ja kylmästi heitä kaikkia kohtaan. Sinin saaden hoitaa sen puolen, kun kerran tämä tuntui pitävän äänestään välillä vähän liikaakin. Sinin vilkaisten olkansa ylitse rohkaisevasti Azraa, joka tyytyi luomaan pienen vaikkakin olemattoman hymyn valheellisesti kaiken olevan hyvin, ennenkuin nuorempi käänsi jälleen katseensa isäänsä joka oli hetki sitten näyttänyt siltä kuin ajatusmaailma olisi musertunut millisekunnin ajaksi ennenkuin se oltaisiin yritetty rakentaa uudelleen järkevään kokonaisuuteen. Kengän, jotka olivat kastuneet lumesta astuen välimatkaa hitaasti umpeen, kunnes viimein oli kävellyt selvästi vanhemman ohitse penkille istuakseen toisen vierelle kaikessa rauhassa, käden nousten hieraisemaan silmien sivustaa uupuneena, kunnes ne aukaisivat Simonin noustessa vuorostaan omalta paikaltaan ottaessaan naisen kanssa välimatkan umpeen, pään alkaen puskemaan pitkän ajan jälkeen jalkoja selvästi yrittäen saada tätä rohkaisemaan naista ottamaan itsekin välimatkan umpeen lähemmäksi.

Tuon mustan kissan ilmestyessä istumaan parin metrin päähän Anubiksen jaloista – kertoi tuo tapahtunut sanattomasti eläimen päässeen sisään taloon jonkun toimesta ja tuona hetkenä alitajunnan jo aistien nuo kaksi osapuolta. Siitä huolimatta hopeinen katse kohottautui väsyneen oloisesti katsomaan kissaa kulmien alta kuin sanoen; ”Ei tällä kertaa, Simon.”
Kyynärpäiden nojatessa vieläkin reisiin ja pään palautuen takaisin roikkumaan alaviistoon. Päällisin puolin Anubis näytti tyynelle ehkä vain pikkuisen väsyneelle samanaikaisesti, mutta jos osasi katsoa tarkemmin niitä pieniä kehon eleitä – pystyi huomaamaan selvän tunteiden vaihtelun toisessa, epäröinnin seuraavasta siirrosta. Anubiksen muistaen Michaelin ja kaikki ne muutkin edesmenneet salaseuran jäsenet, jotka olivat joutuneet luopumaan hengestään liian varhain… ja loppujen lopuksi minkä takia?
Uuden, taas yhden kivuliaan viillon ilmestyessä sydämeen verta vuotana.
Mikä oli tehnyt heistä muista etuoikeutettuja jatkamaan elämäänsä noiden edesmenneiden sijaan?

Sinin lausuessa toteamuksensa ja tehden samalla kaksikon läsnäolon julki – ei Anubis kohottanut katsettaan kumpaakaan nuoremmista. Ei, vaikka terästäytyneet aistit kyllä kiinnittivät huomionsa erityisesti Azraan, joka tuona hetken pelkäsi maailmansa murtuvan minä hetkenä hyvänsä vaikka tämä yrittikin esittää vahvempaa. Hymy, tuo kaunis illuusiomainen valhe, joka monesti onnistui peittämään sielun todelliset tunteet kadoksiin muiden katseilta, kohottautuen automaattisen oloisesti noille kuvan kauniille kasvoille. Anubiksen aistien sen vaikka ei katsonutkaan Azraan päin. Sanoja ei lausuttu enää, mutta jokainen heistä kolmesta aisti sen varmasti tuona hetkenä… peläten samaa pahaa asiaa tapahtuvaksi vaikka kukaan ei tohtinut tuoda sitä sanoilla julki.

Chadin jaksamatta enää kohottaa edes päätänsä, mutta joku sai tämän silti aukaisemaan silmänsä vaikka ne jäivätkin väsyneen oloisesti puolilleen. Tuon saman tunteen, joka oli saanut katseen kohtaamaan uudelleen huoneen hämäryyden, muotoutuen kuiville huulille hiljaisiksi sanoiksi:
”Azra…enkelini…pyydän tule luokseni. Anna minun nähdä sinut.”
Järjen sanoen mielelle, että kaikki nuo hiljaiset sanat kaikuivat tyhjille korville. Hyvin toden näköisesti nainen olisi jossakin kaukana kaupungin toisella laidalla ja täysin tietämätön rakastamansa miehen kohtalosta, joka oli kääntynyt yön aikana paljon pahemmaksi kuin oli osattu ennakoida. Chad oli myös uskotellut alussa itselleen, että kaikki tulisi jäämään vain pieniin tuntemuksiin, mutta viimeistään polvistuessaan alttarin portaille – oli tietoisuus iskeytynyt tikarin tavoin alitajuntaan; hän voisi kuolla kun sulkisi seuraavan kerran silmänsä. Juuri tuo viimeinen tietoisuus oli saanut taistelemaan elämästä ja pitämään siitä kiinni vaikka irti päästäminen olisi ollut kuin lämmin tuulahdus kaiken kivun ylitse ja sen jälkeen olisi laskeutunut pehmeä tiedottomuus. Kuolema, siunattu armo kärsiville.
”Ei.”
Käheän äänen lausuen aavistuksen voimakkaammin. Chadin pakottaen itsensä hengittämään syvempään, minkä jälkeen kyynärpäät kiilautuivat patjaa vasten ja keho kammettiin puoliksi istumaan tyynyjen varaan. Hien helmeillessä uudemman kerran otsalle ja kaulalle tuon pienenkin suorituksen jälkeen.
”Lupasin sinulle… että lähtisimme kotiin yhdessä kun tämä kaikki olisi viimein ohitse.”
Näkö kentän sumentuen ja kirkastuen aaltomaisesti, luoden harhakuvia varjoissa seisovista hahmosta, jotka toivat mieleen menneet sielut tuonpuoleisessa. Yhden noista hahmoista astuen pari askelta lähemmäksi ja ojentaen kätensä kutsuvasti, jolloin samaan aikaan mustat enkelin siivet levittäytyivät koko komeuteensa. Harhakuvassa hahmolla ei ollut kasvon piirteitä tai mitään muutakaan tarkkaa kehossa, mutta jokin kertoi Chadille tuon hahmon, joka kuvasti tuonelan sanan saattajaa, katsovan kuolevaista tyynesti ja rakastavasti kuin äiti lastaan, joka tarjosi suojaa ja turvaa yön kauheuksien keskellä.
Chadin nojaten sängynpäätyä vasten voimattomana ja katsoen mitään näkemättömin silmin eteensä vaikka katse näkikin nuo harhakuvat koko ajan. Vielä viimeisen kerran äänen valjastaen itsensä vastarintaan.
”Minä lupasin sen hänelle.”

Sinin saamatta missään kohtaa vastausta kysymykseen, jonka tarkoitus oli ollut yksinkertaisesti tiedostaa tilanne selvemmin heille kaikille, kertoi tuo yksinkertainen vaiteliaisuus oman tarinansa, Sinin tiedostaen viimeistään tuossa kohdin kuinka paha vanhemman miehen tila oikein oli. Azran sanomatta vieläkään mitään, vaikka olisi yhtä hyvin voinut alkaa tivaamaan Anubikselta vastauksia, mutta kuten oli todettu: riitti hiljaisuus vastaamaan puolestaan, vaikka viimeöisiä tapahtumien kulkua ei tiedostettaisikaan. Kummankaan nuoremmista enään edes yrittämättä aluksi rikkoa sitä hetkeä, joka periaatteessa odotti jotain tapahtuneeksi, heidän kaikkien pysyen suhteellisen rauhallisina siinä kohdin, vaikka kokoajan Azraa vaivasi jokin tunne, joka pakotutti tätä kokoajan taistelemaan itseään vastaan ja astelemaan samantien käytävän päähän ja etsimään sen huoneen missä Chad olisi, vaikka järki sanoikin ettei se ehkä olisi se viisain vaihtoehto.
Kellon lyöden tuolloin kahdeksan jossain talon sisällä, kääntyivät hopeinen silmäpari katsomaan naista, joka ei enään yksinkertaisesti jaksanut hymyillä valheellisesti, mutta sen sijaan kehonkieli puhui tämän olevan kahden vaiheilla, vaikka lattiasta kohoava jalka kertoi päätöksen muodostuneen nopeammin sillä kertaa.
Askeleiden vieden rivakasti penkin ohitse selvästi päättäväisenä, eivät ne pysähtyneet kuin vasta ensimmäisen kerran silloin kun Sin kutsui tätä estävästi nimeltä, mutta kun mies olisi lausunut ne järkevät sanat jotka olisivat mahdollisesti saaneet tuon naisen lopettamaan alkuunsa suunnitelmansa, jäikin lause kokonaan kurkun seudulle kun keltainen katse vilkaisi olkansa ylitse paljon temperamenttisesti, kuin ennen. Sen sanoen ollen viesti Sinille: "älä edes yritä."
Sen ainoan hetken ajan, riittäen saamaan miehen sanattomaksi näkemästään, joka ei ollut koskaan nähnyt moista katsetta itse kasvotusten Azran kanssa, mutta kun nyt hän oli saanut... oli se riittänyt jopa entisen sotilaan kaltaiselle uhoilijan jäämään hetkeksi sanattomaksi ja miettimään tarkkaan haluaisiko astua naisen tielle enään moisen katseen jälkeen kun tiedostettiin vielä kaikki ne taidot jotka pitivät sisällään salamurhaamisen.
Katseen kääntyen hitaasti pois käytävän suunnasta, jonne hahmo katosi pian itsekin, jättäen isän ja pojan kahdestaan ensimmäisen kerran toistensa seuraan sitten neljän kuukauden jälkeen, tunsi Sin henkäisevänsä väsyneesti ääneen tahtomattaan, vaikka missään kohdin nämä kaksi saman verlinjan edustajaa eivät edes yrittäneet kohdata toisiaan. Ei ainakaan kuopus yrittänyt. "... haluatko olla hiljaa vai kerrotko mitä oikein juhlien jälkeen tapahtui?"

Askelten käytävällä pysähtyen hetken päästä kuin seinään, Azran selvästi löytäen haluamansa, vaikka koskaan äänet eivät kertoneetkaan tämän koputtavan vielä kohteliaisuuden ja yksityisyyden kunnioituksen nimessä ovea vasten ennen astumistaan sisään, Azran peläten enemmän herättävänsä Chadin mikäli tämä olisi nukahtanut, mutta kun ovi avattiin ja silmät kohdistuivat hämärän huoneen keskelle, mihin tuo sänky oli asetettu, olikin näkymä aivan jotain muuta kuin Azra oli olettanut, vaikka toisaalta miehen kunto ei ollut sen rauhaa tuovampi kuin nainen oli olettanutkaan.
Oven sulketuen selän takana kun käsi työnsi sen mahdollisimman hellävaraisesti kiinni, tunsi keho pian istahtavansa sängyn vierelle, tuomatta läsnäoloaan vielä tässä kohdin esille muuten kuin käden tarttuessa hellästi paljon isommasta, jonka iho oli kylmempi kuin hänen omansa. Peukalon tehden pientä liikettä kämmenselkää pitkin hitaasti, sen ollen kuin yksinkertainen pyyntö Chadin olematta rasittamasta itseään liialla yrittämisellä. "Toin lääkkeesi. Mikäli se vielä tehoaa." Hiljaisen äänen lausuen ääneen viimein, viitaten sanoissaan miehen kuntoon joka tuntui muuttavan kehoa vähitellen immuuniksi Alban valmistamille lääkkeille tiettyinä ajankohtina, joka valitettavasti myös enteili sairauden pahenemista.

Oven saranoista, jotka olivat nähneet jo parhaat päivänsä, lähtevän valittavan kitinän luodessa oman hetkellisen äänensä vierashuoneeseen, jossa Chad oli kuunnellut siihen hetkeen asti pelkästään tulisijan tasaista rätinää ja omaa rohisevaa hengitystään. Joten kun tuo yksi muista poikkeava ääni kuului - sai se tummat silmät kääntymään tulijaan, jonka näkeminen sai hymyn kohoamaan rohtuneille huulille vaikka tuo pienikin ele tuntui vievän voimia jäljellä olevista. Siitä huolimatta Chad ei laskenut heikkoa hymyään alas vaan osoitti sillä selvästi, että Azran näkeminen oli enemmän kuin ilo silmille. Tuolin narahtaessa vaimeasti kun naisen kehonpaino laskeutui sen päälle. Paljon pehmeämmän ja lämpöisen käden laskeutuen miehen oman kämmenen päälle, mikä oli jo ehtinyt muuttumaan kylmemmäksi ja nihkeäksi. Kumpikaan heistä ei sanonut sitä ääneen vaikka ajattelivatkin varmasti samoin; siitä oli kulunut vain vähän yli neljä kuukautta kun Chad oli viimeksi ollut samanlaisessa tilassa, joten mistä he voisivat olla enää varmoja toistuisivatko nämä sairaskohtaukset kuinka useasti ja pahenisivatko ne koko ajan?
Kämmenen kääntyessä kattoa kohti, jolloin sormet pääsivät kietoutumaan hellästi naisen käden ympärille. Noiden lakattujen kynsien kertoen sarkastisesti, että vain ilta sitten he olivat olleet täysin tietämättömiä sen päivän tapahtumista, nauraneet ja vitsailleet yhdessä. Chad oli jopa onnistunut unohtamaan hetkeksi synkän tilansa.
”Kiitos, enkelini… mutta en enää usko, että se auttaa tähän. Sitä paitsi, se maistuu joka kerta niin helvetin pahalle etten juo sitä ilman syytä.”
Viimeisellä lauseella ollen puhtaasti vain tarkoitus keventää huoneeseen laskeutunutta raskasta tunnelmaa vaikka todellisuudessa sanoissa piilotteli totuuden siemen. Chad ei halunnut tuoda pettymystä Azralle. Entä jos tuo lääkejuoma ei enää todellakaan auttaisi?
”Hei…”
Tumman katseen yrittäen tavoittaa naisen katseen, joka selvästi oli muuttunut paljon etäisemmäksi ja selvästi surullisemmaksi vaikka salamurhaajan opit yrittivätkin pitää tunteet kurissa. Käden irtaantuessa naisen oman luota ja kohottautuen koskettamaan kasvon sivustaa, jonka iho ei ollut onneksi vielä kostunut kyyneleistä. Chad ei halunnut nähdä rakastettunsa itkevän hänen takiaan.
”…älä murehdi, Azra. En aio jättää sinua vielä.”

Siitä hetkestä lähtien kun isä ja poika olivat jäänet keskenään - oli vaiteliaisuus valinnut näiden välillä parin minuutin ajan kunnes vanhin oli rikkonut sen omilla sanoillaan. Anubiksen ihme kyllä suostuen vastaamaan Sinin esittämään kysymykseen, joka halusi tietää mitä Chadille oli oikein tapahtunut ennen tätä hetkeä. Anubiksen ehtien kertomaan sen mistä ja koska oli löytänyt Chadin - myös sen, että kaksikko oli melkein ottanut lähitaistelemisella yhteen ennen kartanon tapahtumia, mutta ennen kuin vanhin ehti kertomuksessaan siihen asti, joka olisi selittänyt sen mikä oli saanut Chadin tulistumaan… keskeytyivät sanat tuon vanhan papin takia. Tuon hartaan uskon miehen kantaen selvästi käsissään jotakin pientä pakettia ja kirjettä sen päällä.
”Anubis?”
Papin kysyen varmistaen sillä tämä ei ollut aikaisemmin kiinnostunut vieraidensa nimistä. Vanhimman nousten ylös penkiltä ja nyökäten myöntävästi ennen kuin jo joutui ottamaan ojennetut kantamukset vastaan. Hopeisen katseen käyden paketissa ja lopuksi papissa, joka ehti vastamaan ennen kysymystä.
”Nuori nainen tuli luokseni aamumessun jälkeen ja pyysi toimittamaan nämä Anubis nimiselle henkilölle eli sinulle. Hän ei kertonut nimeänsä, mutta en voinut olla kiinnittämättä huomiotani niihin kovin vihreisiin silmiin, jotka tuntuivat lamaannuttavan sielun jopa minunkin kaltaiseltani uskon mieheltä.”
”Oliko hän yksin?”
”Tuota…”
Papin mennessä selvästi hämilleen noin yllättävästä kysymyksestä. Vanhan miehen joutuen hetken miettimään vastaustaan sillä kirkossa oli ollut muitakin messun takia.
”En kyllä nähnyt ketään muita.”
Sen enempää pappi ei ehtinyt vastaamaan kun Anubis oli jo kohdistanut sanansa tuohon nuorempaan mieheen. Sinin saaden selvän käskyn viedä paketti Azralle nopeasti ja neuvoa antamaan sen sisältö Chadille – jos tuon miehen selviytyminen olisi tärkeää. Anubiksen itse taas lähtien toiseen suuntaan, ulko-oven paukahtaessa kiinni tuulen voimasta. Koko tuon nopea tempoisen hetken aikana pappi oli seisonut hämmentyneenä paikoillaan, tajuamatta alkuunkaan mikä oli saanut yhtäkkiä tuon Anubis nimisen miehen noin kiihtyneeseen olotilaan ja mitä ihmettä paketissa oikein oli, että sitä piti käsitellä kuin arvokkaintakin aarretta ja silti viedä nopeasti eteenpäin kuin aikapommi olisi kyseessä.

Käsien kietoutuen toisiensa ympärille vielä hetkellisesti paremmin Chadin aloitteesta, miehen lausuen oman toteamuksensa tuosta lääkejuomasta joka kuulosti enemmän herjalta vaikka sanojen välistä pystyi selvästi lukemaan sen todellisen merkityksen, sai tuo viimeinen toteamus väkisinkin naurahduksen karkaamaan väsyneisyydestä ja huolestuneisuudesta huolimatta, Azran tarvitsematta edes pakottaa itseään nauramaan miehen reaktiolle edes sen muutaman sekunnin ajan.
Kylmemmän käden irtautuen sormien otteesta jotta se pääsisi koskettamaan lohduttavasti kasvojen seutua, sanoakseen kaiken olevan hyvin, vaikka he kumpikin pelkäsivät täysin samaa asiaa: entä jos Chadin keho muuttuisi sairauden myötä kokonaan immuuniksi lääkkeille, jolloin joku päivä ei olisi enään mitään tehtävissä? Keltaisten silmien vastaten miehen omaan, pään kääntyen sen verran että posken alueelle jääneen kämmene olisi pakko siirtyä kasvoja kohti, kunnes huulet olivat halutulla kohdalla, painautuivat ne koskettamaan hetkellisesti karheaa ihoa rakastavasti "Tiedän sen. Ja parasta olisi. Oli jo lähelle etten itse lyönyt vanhan "tuttumme" päätä ikkunasta lävitse lähtösi jälkeen." Naisen todeten sitten vuorostaan viimeisen löyseen keventääkseen muuten niin vakavaa tunnelmaa, viitaten sanoissaan tuohon samaiseen mieheen joka oli jo kerran meinannut pilata omilla haluillaan totaalisesti tehtävän, ja sen jälkeen jahdannut Azraa aina kun vain sattui näkemään tämän. Jos tuossa tilassa olisi ollut ulkopuolinen, joka ei olisi tiennyt tilanteesta mitään, ei tämä olisi varmastikan uskonut mitä kaikkea nämä kaksi olivat joutuneet käymään lävitse, satuttaneet kumpikin toistaan omilla päätöksillään ja teoillaan, vannoneet unohtavansa toisensa koskaan katsomatta taakse, ja siltikin he olivat päässeet niiden kaikkien ylitse ja päätyneet tuohon hetkeen monen muthan ja esteen kautta.
"Mutta..." Kehon liikahtaen eteenpäin sänkyä pitkin, kehon alkaen hitaasti kumartua miestä kohti tuon lyhyen hetken ajan kunnes huulet olivat vain muutamien senttien päässä toisistaan mutta siltikään nainen ei kiirehtinyt missään vaiheessa viemään tuota suudelmaan asti, jättäen tahalteen jännitteen kaksikon välille, "... ajattelin jättää sen sinulle. Joululahjaksi." huulten hipoessa toisiaan noiden hiljaisten sanojen aikana.

Käytävällä tilanne oli saanut äkillisen muutoksen tuon vanhan miehen astuttua sisään paketin kanssa, tiesivät kumpikin miehistä samantien mitä se sisälsi, papin kuvailun tuosta naisesta lyöden kasvoja vasten brutaalisesti, saaden Sinin hetken ajaksi menettämään itsekin oman rauhallisuutensa kuulemansa suhteen.
Hän oli nähnyt Alban viimeksi neljä kuukautta takaperin aavikolla, siinä pienessä kylässä joka oli tehnyt sodan keskellä kuolemaa vaikka sen asukit eivät liittyneet mitenkään tapahtumiin, tuolloin Sin oli uskaltautunut pyytämään anteeksi ja puhumaan asiat lävitse edes osaksi naisen kanssa vaikka todellisuudessa he kumpikin tiesivät heillä olevan paljon selvitettettävää vieläkin. Mutta kun media oli kertonut uutisen tämän naisen ja yhden vaikutusvaltaisimman miehen liitosta... oli Sin antanut asian sillä kertaa olla.

Paketin vaihtaessa kuin lennosta kantajaansa, kohtasivat kaksikon silmät sen muutaman sekunnin ajan mutta se riitti kertomaan tarkalleen mitä kummankin heistä piti tehdä. Sin veisi lääkkeen perille kiireesti ja vaikka pakottaisi itse henkilökohtaisesti litkun Chadin kurkusta alas jos se sen vaatisi, ja Anubis taas ottaisi Alban kiinni mikäli kerkeäisi. Kaksikon kääntyessä lähes saman aikaisesti omille teilleen, kuului toisen käytävän päätä kuinka ulko-ovi sulkeutui uudelleen ja Sin taas koputti rivakasti oveen varmistaakseen ettei astuisi pahimpaan mahdolliseen aikaan, aukaistiin ovi ja keltaisten silmien kääntyen katsomaan nuorempaa veljeään aluksi kummastuneena, mutta kun silmät katsoivat tarkemmin vuoroin kasvojen piirteitä ja sitten laatikkoa... kertoi se jo suurimman osan. Sormien avaten laatikkoa rivakasti, nähden edessään pieniä pulloja joista jokainen oli täytetty samalla nesteellä, ja sitten Siniin joka oli jäänyt seuraamaan hetkeksi tilannetta ovelle vaikka samalla huoneen vanhin näki selvästi tämän tekevän mieli tehdä jotain aivan muuta kuin seisoskella ovella.
"Mene. Pärjään Chadin kanssa sen aikaa." Äänen kehottaen hiljaisesti nuorempaa, joka oli vasta eilen otettu salaseuraan mukaan, hopeisten silmien näyttäen aluksi epäuskoisilta kuulemaansa mutta toisaalta, nuorepi kyllä tiesi olevansa vain tiellä tuossa kohdin, hänen luottaen Azraan enemmän tässä kohdin. Oven jälleen sulkeutuessa, kääntyivät silmät vuorostaan ilkikurisesti Chadiä kohti vaikka he molemmat tiesivät tasantarkkaan minne nämä kaksi hopeakatseistä miestä kulkivat kiireesti. Ulko-oven läimäytäen uudemman kerran auki ja kiinni nopealla temmolla, jättäen käytävän kaikumaan hetkellisesti. "Otatko vapaaehtoisesti vai täytyykö taas käyttää suusta-suuhun pakotusta?"

Azran kääntäessä kasvojaan sen verran, että huulet pääsivät koskettamaan kämmenen sisäpuolta – tuntui tuo mitätön kosketus paljon enemmältä kuin se näytti. Chad ei sanonut mitään sinä hetkenä ääneen, mutta tämän silmien muoto kaventui hetkeksi ja silmien pinnassa häivähti aito tunteen pilkahdus vaikka yleensä nuo yön tumman silmät olivat yhtä tunteettoman näköiset kuin demonilla itsellään. Kaksikon tapoihin kuulumatta kuitenkaan tunteilla liiaksi, joten ennen kuin tilanne olisi kallistunut liian vakavaksi – rikkoi Azra hetken omalla toteamuksellaan, joka kertoi vitsi mielessä mitä nainen oli ollut itse valmis tekemään sille miehelle, joka ei vieläkään ollut ilmeisemmin ymmärtänyt kielteisten vihjailujen päälle. Sanojen saaden Chadin naurahtamaan vaikka tämä tiesi joutuvansa katumaan sitä heti perään kun rintakehän ylimääräinen liike sai yskimisestä väsyneet lihakset särkemään. Huulten ollessa jo tuolloin todella lähellä toisiaan, mutta kumpikaan kaksikosta ei vienyt välimatkaa umpeen. Sen sijaan nämä leikittelivät yhdessä tuolla tilanteella, tuntien kuinka näkymätön sähkön kaltainen värinä hyväili huulien herkkää pintaa.
”Entä jos sovimme - ettemme kumpikaan iske hänen päätänsä ikkunaan vaan näytämme hänelle sinun kuuluvan minulle ja toisin päin.”
Hymyn kohottautuen kasvoille väsymyksestä huolimatta. Chadin yksinkertaisesti voimatta olla hymyilemättä silloin kun oli tuon naisen lähettyvillä – sillä aina joka ikinen kerta Azra onnistui rikkomaan jään kaksikon välillä jos tilanteet uhkasivat kallistua liian totisiksi. Kukaan ei tietenkään pakottanut Chadiä reagoimaan niin, mutta niin se vain oli. Siitä päivästä lähtien kun Azra oli jäänyt lopullisesti Chadin elämään – oli naisen jääminen ollut kuin keväinen tuuli, joka puhalsi sisälle taloon avonaisesta ikkunasta pitkän talven jälkeen. Azra oli ja tulisi aina olemaan Chadin elämän ilo.

Vierashuoneen oven avutuessa yllättäen uudelleen tuon nuoremman miehen toimesta – ei Chad aluksi ensin edes tajunnut kuka tulija oli, mutta kun katse tavoitti nuo hyvin tutun väriset hopeiset silmät – yhdistivät ajatukset tulijan Siniin, joka jo kuitenkin lähes saman tien oli lähdössä omille teilleen. Nuorempaa tarvitsematta kahdesti kehottaa Azran sanojen jälkeen. Naisen vakuutellen pärjäävänsä Chadin kanssa. Huulten ehtien raottumaan jo puoliksi kysyäkseen mitä toinen oli oikein tarkoittanut sanoillaan, mutta kun katse näki laatikosta otettavan yhden lasisen pullon ja sitä tuotiin antavasti lähemmäksi kasvoja – valui kasvoilla pysytellyt hymy kadoksiin hiljalleen.
”Jos lupaat minulle, että se on vain tuo yksi pullo – niin sitten en ala kinastelemaan kanssasi.”
Katseen käväisten tuossa lasisessa pullossa ennen kuin kohosi naisen silmiin, joiden iiristen kellertävä sävy tuntui syvenevän aina tulen läheisyydessä. Jäntevien sormien ottaen tuon ”pienen pelastajan” otteeseensa ja vieden sen jahkaillen huulia kohti.
”Sitä paitsi, et sinä silloin pakottanut minua vaan autoit ottamaan lääkejuoman sen kaiken sekavuuden lävitse, jolloin luulin hukkuvani sinne laivan kannelle.”
Käden kohottaen vielä viimeisen kerran lasista pulloa kuin sanoen; ”Terveydeksi”, minkä jälkeen se vietiin huulille ja kaadettiin kerralla alas.

Selän nojautuessa rakennuksen kiviseinää vasten – tuntui seinän hohkaava kylmyys ihoa vasten talvitakista huolimatta. Käsien kohottautuen painamaan pipoa syvemmin päähän – sillä se oli noussut aavistuksen pois paikoiltaan nopean etenemisen takia kun Alba oli ottanut ripeitä askeleita hautausmaan poikki ja piiloutunut lopuksi tuon itäisellä laidalla sijaitsevan rakennuksen, joka toimi ulkovarastona, taakse. Alba oli yrittänyt valita mahdollisimman paljon käytetyt polut sinä aamuna – ettei hänen askeleensa erottuisi pistävästi lumen seasta. Ajatusten yrittäen laskea suuntaa antavaa aikaa siitä hetkestä eteenpäin kun Alba oli antanut papille paketin ja pyytänyt toimittamaan sen talossaan oleville vieraille. Siitä hetkestä oli kulunut aikaa suunnilleen kymmenen minuuttia, joten voisi olla – ettei kukaan lähtisi yrittämään etsimään häntä ja niin olisi paljon parempi. Alban uskoessa lopulta, että olisi turvallista lähteä jatkamaan uudelleen matkaa – erkaantui hän seinän luota vaivihkaa kuin olisi vain äsken nojaillut seinään levätäkseen tai ihastellakseen edessä avautuvaa näkymää. Kehon kääntyessä sen jälkeen nurkan taakse – pysähtyivät jalat niin äkillisesti, että se sai tasapainon horjahtamaan taaksepäin ja lentämään takamuksilleen lumen keskelle. Korvien kuullessa tutun tumman äänen kehottavan olemaan varovaisempi, minkä jälkeen käsi ojentautui avuliaasti auttamaan naisen ylös maasta – ei Alba kuitenkaan tarttunut tuohon käteen, ei edes kohottanut katsettaan kohtaamaan noita hopeaisia silmiä, jotka tuntuivat joka kerta lukevan kohteestaan liian paljon kuin olisi tarvis.
”En tarvitse apuanne. Pääsen ylös kyllä itsekin.”
Alban kuullen oman äänensä puhuvan todella koruttomasti ja etäisesti – hänen tunnistamatta enää itsekkään omaa ääntänsä, joka oli muuttunut hiljalleen naisen huomaamatta. Siinä olematta enää jäljellä paljoakaan siitä iloisuudesta ja aitoudesta, jotka olivat olleet Alban elämän peruskiviä siihen asti kunnes kaikki oli muuttunut radikaalisti tämän elämässä. Nuoremman naisen nousten ylös maasta ja pyyhkäisten parilla ärhäkkäällä vedolla lumet kadoksiin takkinsa selkämyksen alaosasta. Yleensä naisen ensivaikutelma oli saanut ystävällisyyttä aikovat ihmiset häipymään hyvin nopeasti, mutta tällä kertaa tuo vanhempi mies; Anubis – ei tehnyt elettäkään, että olisi lähtenyt vaikka hetki sitten oli saanut hyvin tökerön vastauksen avun antoonsa. Tumman rauhallisen äänen jatkaen yksinkertaisella kysymyksellä, joka sai naisen sydämen sykähtämään asteen voimakkaammin.
”Mitä sinä oikein aiot?”
Anubiksen jatkamatta sen enempää, mutta täydensi aloittamaansa lausetta omalla katseellaan, joka kertoi selvästi, että vanhin kyllä tiesi mitä nuorempi oli oikein puuhaillut noiden kuukausien aikana ja kuinka tämä tuonakin hetkenä altisti oman henkensä vaaraan kun oli ojentanut auttavan kätensä Chadille. Suurin osa vanhimman sanattomista sanoista osui maaliinsa, mutta mitä tuli tuohon viimeiseen; henkensä vaarantamiseen – kohosi luonnon punertaville huulille sarkastinen hymyn poikanen. Vihreän katseen laskeutuen ensin maahan ennen kuin kohosi takaisin kohtaamaan vielä viimeisen kerran nuo hopeiset silmät, jotka muistuttivat liian paljon siitä miehestä, jonka Alba oli sulkenut elämästään lopullisesti silloin kun oli suostunut tilanne syiden pakottamana Zayn ”kosintaan”.
”Kaikki meistä vajoaa kiirastuleen aikanaan, Oday, mutta se tulee olemaan jokaisen oma valinta haluaako päästä sieltä pois.”
”Sinun ei tarvitse tehdä sitä yksin.”
Kuivan naurahduksen kohottautuen keuhkoista vaikka aluksi Alba oli yrittänyt olla näyttämättä tunteitaan sen enempää julki. Naisen katseen kimmeltäen aavistuksen kuin olisi ollut valmis itkemään, mutta sitä vastaan taisteltiin raivokkaasti.
”Minä olen jo paljon syvemmällä kuin kukaan muu – etten tule koskaan näkemään sieltä asti enää päivänvaloa. Joten kun autan veljeäni, edes tällä yhdellä pienellä teolla, on se edes yksi pieni hyvä elämässäni, joka muuten on täynnä kaikkea muuta.”
Alban kääntyessä sivuttain Anubikseen päin, mutta ei vielä ottanut askelia lähteäkseen. Keuhkojen hengittäen raikasta pakkasilmaa kerran syvään ja käden kohottautuen pyyhkäisemää kasvoja nopeasti kuin tuota hetkellistä tunnepurkausta ei olisi koskaan ollutkaan.
”Käskekää hänen ottaa yksi lääkejuoma pullo kerran päivässä. Kuuri kestää noin viikon ja sen jälkeen voin luvata – ettei myrkyn pitäisi vaivata häntä kovin nopeasti. Mistä voin olla varma? Sain tämän saman lääkejuoma reseptin siltä samalta henkilöltä, joka loi myös Chadiä riuduttaneen myrkyn.”
Kasvojen kääntyen vielä viimeisen kerran vanhimpaan päin. Hymyn, joka ei ollut kohonnut naisen kasvoille moneen päivään, häivähtäen illuusiomaisesti punertavilla huulilla.
”Olkoon se sitten minun joululahjani teille kaikille.”

Tuon pihan ja alueen näyttäen kaikin puolin autiolta, ne ketkä eivät olleet vielä poistuneet aamumessun jälkeen, seisoskelivat omissa ryhmissään kirkon edustalla tai hajaantuivat kukin omalla tahalloon viemään muistonsa haudoille, niinkuin euroopassa pyhäin aikoihin kuuluikin. Kenenkään tiedostaen tuon kaksikon olemassa oloa sillä hetkellä, tai minkälaisesta tilanteessa olisi oikein kyse itse papin huoneessa ja mistä moiset tilanteet oikein johtuivat.
Tai kuka tuo kuvankaunis nainen ja hopeakatseinen vanhempi mies jonka katse sai sielunkin pysähtymään sekunneissa hetkellisesti aloitteen, todellisuudesa olivat naamioidensa takana.
Noiden kahden keskustellen keskenään, naisen käyttäytyen hieman ehkä jopa törkeästi tarjottuun apuun joka tuli maasta nousemiseen mätkähdyksen jälkeen, ulkopuolisen silmissä tuo tilanne olisi vain näyttänyt muulta kuin tuntemattomien tapaamiselta, joka ajautui pian vakavampaan puheenaiheeseen. Jos siis näitä ulkopuolisia olisi ollut edes näkyvillä, Alban ollen valinnut tuossa kohdin itselleen tietoisesti hyvän piilopaikan mitä tuli jälkien häivyttämisest ja näkymättömissä pysyttelyyn.
Siltikin nuo yhden ylimääräiset korvat olivat olleet tuon kokoajan kuulolla lyhyen välimatkan päästä, tuomatta itseään tuona lyhyenä aikana kertaakaan. Pään painuen kylmää seinämää vasten, hopeisten silmien aueten hitaasti katseen tieltä nähdäkseen vain täysin valkean maan, josta edes aurinko ei päässyt valaisemaan lunta, kaiken näyttäen vain yksinkertaisen synkältä harmaan taivaan vuoksi.

Keskustelun ilmeisesti loppuen Alban osalta noihin yksinkertaisiin sanoihin, jotka kertoivat lyhykäisyydessään suurinpiirtein kuinka paha naisen tilanne todellisuudessa vaikka sanat eivät paljastaneet täysin totuutta.
Sytyttimen pitäen pienen terävämmän äänen kun sitä yritettiin aluksi saada syttymään, jonka jälkeen selvä nikotiinin ja muiden tupakalle ominaisten myrkkyjen haju täytti sen hetken aikaa olleen raikkaamman ilman, Sinin astuen askeleen sivulle tuodakseen itsensä selvästi näkyvämmäksi, vaikkei aikonutkaan näyttää siltä kuin olisi oikeasti seissyt kuuntelemassa jo pidemmän aikaa.
Hopeisten silmien katsahtaen vuoroin vanhimmasta nuorempaan, yrittäen olla jättämättä katsettaan liian pitkäksi tuohon naiseen jonka kanssa hän oli viimeksi saanut puhua kolmisen, ellei lähes neljäkin kuukautta takaperin ennen lähtöään takaisin armeijan tukikohtaan, mutta mitä kauemmin hän edes yritti... sen vaikeammaksi yritykset kävivät. "Hän sai joululahjasi." Äänen todeten viimein mahdollisimman lyhyesti ja yksinkertaisesti tervehtimisen sijaan, vaikka olisi enemmin tehnyt niin, sen sijaan että olisi antanut itsestään sillä hetkellä kylmän ja välinpitämättömän kuvan Alballe. Mitä kauemmin Sin kuitenkin joutui katsomaan nuorempaansa, jota hän oli rakastanut, ja kaikessa kirouksessaan valitettavasti rakasti vieläkin vaikka kuinka olisi halunnut kieltää sen, sitä vähemmän hän näki enään entistä Albaa joka oli ollut iloinen ja huolehtivainen muista, voimatta koskaan edes suunnitella tekevänsä mitään pahaa.. ei siitä ollut enään juurikaan mitään jäljellä.
Hiljaisuuden laskeutuen hetkeksi aikaa, käänsi mies tuolloin katseensa pois sen hetkellisen ajaksi "Haluatko tosiaan palata? Kaiken sen keskelle?" Tupakan tullen poistetuksi hetkellisesti huulten lomasta, siltikään katseen vieläkään nousematta takaisin Albaan, Sinin tiedostaen aivan liian selvästi että vaikka hän olisikin voinut käyttää sanoja paremmin eivät ne saisi mitään vaikutusta Albaan joka olisi varmasti jo kiertänyt omat päätöksensä jos tällä olisi siihen aikomusta.

Kaikki mitä nuorempi nainen sanoi – niin jokainen noista sanoista vihlaisi vanhimman sielua todella syvältä. Anubiksen nähden tuona hetkenä peilikuvan nuoresta itsestään, joka oli myös valinnut aikoinaan sellaisen polun, jota kukaan muu ei voisi seurata. Alba oli astumassa juuri tuolle samanlaiselle polulle ehkä jo ottanut pari metriä eteenpäin, mutta vielä ei olisi myöhäistä kääntyä takaisin… vai olisiko? Hopeisen katseen yrittäen nähdä tuon hyvin raskaan maskin taakse, minkä Alba oli nostanut kasvoilleen hyvin toden näköisesti silloin kun oli muuttanut siviilisäätynsä naimisissa olevaksi.
”Olet ilmeisemmin aloittanut jo jotakin sellaista mitä ei enää voi pysäyttää…”
Anubiksen lausuen paljon hiljaisemmalla äänellä, että Alba vain kykenisi kuulemaan sen. Sanojen keskeytyen heti kun lumi narahti sen verran, että se riitti kertomaan kolmannen osapuolen saapumisesta paikalle. Vanhimman kääntäen katseensa Siniin, joka oli pysähtynyt kaksikosta vähän matkan päähän. Nuoremman miehen käyttäen toistaiseksi hyvin ympäripyöreitä sanoja vaikka jokin tässä kertoi, että tämä olisi halunnut puhua paljon enemmän ja suurimmaksi osaksi Alballe, joka ei näyttänyt puolestaan yhtään innostuneelle huomatessaan kuka piilosta ilmestynyt henkilö oli.

”Hyvä.”
Tuon hyvin yksinkertaisen sanan, joka lausuttiin hyvin tasaisella äänenpainolla ollen ainoa vastaus naisen suusta. Vihreiden silmien yrittämättä edes etsiä nuoremman miehen hopeista katsetta, joka ei myöskään mielellään kohdistunut naiseen itseensä. Anubiksen tarvitsematta sanoa sitä ääneen, mutta tämä kyllä päätteli heti kaksikon tavanneen aikaisemminkin ja ilmeisemmin juuri tuo kyseinen tapaaminen oli osa syy tuohon hyvin painostavaan hetkeen. Vanhimman katseen mittaillen vuoron perään noita kahta nuorempaa, jotka eivät edes kyenneet katsomaan toisiaan silmiin kahta minuuttia kauempaa. Hopeisen katseen kiinnittäen ensimmäisenä huomionsa Alban tapaan puristella vasenta kättään aika ajoin tiiviiseen nyrkkiin leveän hihansa kätköissä – aivan kuin tämä olisi valanut tuolla pienellä teolla voimaa itseensä. Sinin kohdilla taas kiinnitettiin huomio tämän tapaan vältellä katseellaan keskustelukumppaniaan ennen kuin suu muodostaisi jotakin peruuttamatonta. Anubiksen ehtien lausumaan; ”Sin, älä…” ,mutta valitettavasti viimeinen lause tuli lausutuksi ääneen ja juuri tuo kyseinen lause sai Alban kääntymään puhujaa kohti ja naurahtamaan kuivasti ennen kuin sanoi:
”Entä haluatko tietää kuinka niille kyläläisille kävi lähtösi jälkeen? No…haluatko?”
Leuan kohottautuen uhmakkaan oloisesti ja silmien kaventuen aavistuksen.
”He olisivat kuolleet, mutta pelastuivat koska olen ”kaiken sen keskellä”. Kuinka monesti olen pelastanut teidänkin kaikkien hengen ja niin tulee tapahtumaan vastaisuudessakin vaikka ette sitä näe, koska minä olen pistänyt sille jo lopun ennen kuin se on edes alkanut… vain ja ainoastaan koska olen kaiken sen keskellä.”
Käden kohottautuen päätä suojaavaan pipon luokse ja riisuen sen yhdellä vedolla pois, jolloin tumman ruskeat hiukset pääsivät valumaan vapaammin hartioiden päälle.

”Kunnioitan päättäväisyyttäsi enkä tule asettumaan sen tielle, mutta pyydän yhtä asiaa…”
Anubiksen astuen puolinaisen askeleen lähemmäksi, mikä sai vihreän katseen kääntymään saman tien vanhimpaan, joka oli pysähtynyt seisoman naisen eteen ja katsoi tätä tyynesti, ei tuomitsevasti tai arvostelevasti kuten Alba oli odottanut näkevänsä.
”…mitä tahansa teetkin muista, että sinulla on veljesi ja edelleen meidät kaikki vaikka tiemme erosivatkin silloin sen peruuttamattoman laivaturman jälkeen. Anna minun sanoa hyvästi, mutta toivon ettei se jää viimeiseksi.”
Aluksi näyttäen kovasti sille, että Alba olisi ollut viittä vaille valmis kääntymään kannoillaan ja lähtemään tilanteesta sen enempää taakseen katsomatta, mutta perääntyvän askeleen sijaan otettiin tuo pieni välimatka umpeen, jolloin tumma ääni pääsi lausumaan ihan korvan vieressä:
”Sinä olet hänen syntinsä, Alba.”
Vihreän katseen kohottautuen samoihin aikoihin katsomaan Siniä. Sydäntä vihlaisten kivuliaasti. Alban muistaen sen hetken aikaa sen yön kun hänet oli pelastettu kielekkeeltä putoamisen jälkeen ja nuo kaksi miestä olivat puhuneet keskenään teltan oven ulkopuolella. Silloin Anubis oli käyttänyt aivan samaa lausetta kun oli puhunut pojallensa.
Tuon hyvin lyhyen hetken jälkeen tämän nuoren naisen askeleet veivät nopeasti poispäin kaksikon luota. Anubiksen katsoen naisen loittonevaa selkää ilmeettömänä vaikka jokin sanoi miehen alitajunnassa, että tuona hetkenä hän ehkä sai katsoa Albaa viimeisen kerran elävien kirjoissa. Siitä huolimatta hän ei huutanut nuorempaa takaisin tai pyytänyt, että toinen jäisi. Ei enää.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:40

Tiedä kuinka kauan he siinä oikein seisoivat, mutta Sinistä se tuntui hetken aikaa siltä kuin tämä olisi kivettynyt vuosiksi paikoilleen pystymättä, tai edes haluamatta liikkua sen verran Alban suuntaan kuin olisi tarpeen mutta kun korvat kuulivat selvän muutoksen nuoremmassa naisessa, jonka ääni oli muuttunut äkisti selvästi uhmakkaaksi, kääntyivät hopeiset silmät katsomaan tuolloin Albaa joka näytti kirjaimellisesti hieman tuohtuneelta, Sinistä taas näki katsoessaan että tämä puri hampaat voimalla posken sisäpintaa vasten.
Askeleen ottaessa jo eteenpäin ripeästi kohti naista mutta tuo tuli keskeytyneeksi nopeasti isänsä toimesta joka kerkesi kaksikon väliin puhuakseen Alballe paremmin kasvotusten.
Ehkä hyvä niinkin, muuten tilanne näiden kahden välillä olisi voinut vielä kääntyä huonommin, kun otettiin huomioon Alban uhmakkuus ja Sinin vanha temperamenttisuus jota tämä oli yrittänyt häivyttää pois. Sinin kääntyen jo puoliksi meno suuntaan, mutta jääden siltikin odottamaan isäänsä joka halusi jättää Alballe hyvästit, olisi kuopus voinut tehtdä samoin täysin samasta syystä kuin isänsäkin... mutta ei siltikään yrittänyt sitä. Alba olisi hänelle vain yksi menneisyyden osa, jonka tämä halusi unohtaa. Niin halusi ilmeisesti Albakin.
Ehkä jopa parempi niin.

Silmien sulkeutuen sen hetken ajaksi katseen tieltä, Sinin ollessa selkä kaksikkoa kohden ja vaikkei hän pystynytkään selvästi näkemään, kertoivat äänet nopeasti narskuvasta lumesta, jotka kaikkosivat kauemmaksi kokoajan, kunnes niiitäkään ei ollut enään jäljellä. Viimeisten henkäyksien tupakasta tullen puhalletuksi sierainten kautta, heitettiin tumppi kauemmaksi lumeen, sillä Sin kyllä tiesi ettei tilanne olisi siltä erää ohitse vieläkään valitettavasti.
"... Miksei hän?" Äänen viimein lausuen ääneen, hengityksen käydessä vielä muutaman kerran rauhallisemmin äskeisestä joka oli melkein saanut rauhallisuuden kaikkoamaan tiehensä tuon yhden naisen vuoksi. "... Hän on esikoispoikasi, kaikkien perinteiden mukaan hänen kuuluisi seistä tässä vierelläsi." Kukaan ei varmasti ollut uskaltautunut kysymään tuota ennen, ainakaan ne ketkä tiedostivat kuka vihollinen oikeasti oli ja mitä tämä merkitsi vanhimmalle, mutta Sin oli tässä asiassa oikeassa: Hän ei ollut esikoinen, joten periaatteessa hänellä ei pitäisi olla mitään oikeutta perinnöllisenä ellei Anubis olisi itse niin päättänyt mutta entä sitten? Zay oli silti paljon enemmän Anubiksen tapainen vaikka olikin tehnyt omat päätöksensä jotka olivat vieneet turhaan viattomienkin henkiä oman etunsa vuoksi, - oli tuo siltikin paljon, paljon, parempi johtajana niin salaseuran kuin yrityksenkin, toisin kuin Sin joka ei olisi vielä viitisen vuotta taaksepäin uskonut edes päätyvänsä tuohon tilanteeseen. Ja vaikka kuinka isä yritti kuinka kieltää sitä.. oli esikoinen siltikin paljon samanlainen kuin tämä itse.
Tuon kysymyksen kuulostaen selvästi siltä kuin sitä olisi mietitty jo pidemmän aikaa, monta kuukautta takaperin koskaan löytämättä kelpaavaa vastausta itsekseen, ja sanoessaan sen ääneen olisi kuopuksen tehnyt mieli vetää sanansa takaisin oikopäätä, mutta tyytyi siltikin pysymään hiljaa. Hän ei ollut vieläkään viimeisen vuorokauden sisällä saanut eikä pystynytkään kysymään mitään, mikä olisi selkeyttänyt asioita.

Etääntyvien askelten äänten hiipuessa hiljalleen kuulumattomiin – laskeutui hiljaisuus sitä mukaan isän ja pojan välille kunnes nuorempi päätti rikkoa vaiteliaisuuden sillä kauan vaietulla kysymyksellä, joka oli riuduttanut tämän ajatuksia jo kauan aikaa. Kuopuksen kysyen viimeinkin karkean selvästi mikä oikeutti tämän astumaan isänsä vierelle ennen esikoista vaikka yleensä perinnön jaossa toimittiin täysin toisin. Mikä sai Anubiksen hyppäämään vanhimman lapsen ylitse?
”Tiedän kyllä mitä ajattelet vaikka kohteliaisuuden nimissä et aiokaan lausua sitä ääneen.”
Katseen, joka oli vielä siihen hetkeen asti pysytellen sillä suunnalla minne Alba oli lähtenyt, kääntyen kiireettömästi katsomaan takaviistossa seisovaa nuorempaa miestä, joka ei vieläkään oikein tiennyt minne suuntaisi katseensa noin tulen arassa hetkessä. Tuon pienen epävarmuuden näkemisen saaden hyvin mitättömän hymyn häivähtämään vanhimman kasvoilla, jotka yleensä näyttivät ilmeettömälle. Käden kohottautuen hieraisemaan takaniskaa ja asteen raskaampi henkäisy päästi ilmat tyhjenemään keuhkoista. Anubiksen ollen tuona hetkenä kahden vaiheilla aikoisiko jatkaa tuota keskustelua, mutta ehkä oli viimeinkin aika aukaista tuo ensimmäinen solmu kaksikon välillä ennen kuin he voisivat jatkaa edemmäs missään asiassa. Lumen naristen heikosti askelten alla kun välimatka otettiin umpeen – Anubiksen kävellen Sinin ohitse ja pyytäen toista seuramaan syrjemmälle, jossa he voisivat keskustella aavistuksen vapaammin ilman että joku ylimääräinen korvapari kuulostelisi jokaista lausuttua sanaa.

Anubiksen istuutuessa kivisille portaille, joiden päältä tämä oli ensin pyyhkinyt ylimääräiset lumet pois. Kyynärpäiden nojautuessa ensin reisiä vasten ja katseen laskeutuen alaviistoon kuin olisi hakenut oikeita sanoja puuterilumen seasta. Jatkuvan järkeilyn ja pähkäilyn päättäen lopulta käyttää niitä sanoja, jotka nousisivat ensimmäisenä kielen päälle – sillä tuohon keskustelu aihealueeseen ei koskaan tulisi löytymään oikeita sanoja.
”Tapasin esikoiseni ensimmäistä kertaa kun hän oli vasta vähän yli kymmenen vuotias. Silloin jo näin hänestä – ettei hän ollut kuin muut saman ikäisensä. Muiden harjoitellessa ja tutustuessa toisiinsa niin tämä lapsi vietti paljon aikaansa kirjallisuuden parissa. Eristäytyen tietoisesti muista ja se teki tästä erakon muiden joukossa. Esikoiseni ei kuitenkaan ollut tietämätön muiden tekemisistä vaan tiesi näistä yllättävän paljon kuin olisi kyennyt lukemaan näiden salaisuudet julki pelkkien käyttäytymistapojen pohjalta. Uskon siis, että kun hänen oli aika siirtyä salaseuran jäsenten keskuuteen – hän sai silloin toivon, että voisi löytää perheen itselleen joidenkin muiden ihmisten joukosta. Tuohon illuusioon hän ilmeisemmin uskoikin kauan aikaa kunnes sai tehtäväkseen lähteä hakemaan salaseuran vanhimman haluaman esineen minulta. Ehkä olisin voinut säästellä häntä raadolliselta totuudelta, mutta halusin hänen näkevän sen kulisiin taakse. Esikoiseni sai hakemansa esineen itselleen ja pakeni, mutta muut salaseuran jäsenet lähtivät hänen peräänsä; määräyksenään tappaa petturi. En tiedä tarkasti mitä pakomatkalla tapahtui, mutta kun löysin hänet viimein metsäaukiolta kuolemankielissä – näin jo silloin jonkin muuttuneen silmien katseessa. Se katse kertoi siitä kun ihmiseltä oli repäisty se viimeinenkin usko hyvään ja jätetty alastomana seisomaan tyhjyyden keskelle. Kuulin Giovannilta jälkikäteen, että hän oli pyytänyt selvästi; ”Laske minut alas” ja se tarkoitti koruttoman selvästi, että hän halusi kuolla… mutta en voinut antaa niin tapahtua. En voinut antaa lapseni kuolla silmieni eteen vaikka jo aavistin ennalta, että se olisi vihoviimein teko minkä tekisin. Esikoiseni jäi henkiin, mutta ei kuitenkaan vaan olin antanut elämän takaisin sellaiselle, joka kylväisi kuolemaa ympärilleen. Hän on ehkä perinyt minun päättelykykyni ja puhumisen lahjani, jotka saavat muut ihmiset seuraamaan, mutta kaikki nuo hän on yhdistänyt kostonhaluunsa ja vihaansa, joka ajaa eteenpäin omia etuja tavoitellen.”
Anubiksen hiljentyessä lopulta. Hänen uskomatta, että oli sanonut kaiken tuon ääneen, mutta jokainen sana oli valitettavasti täyttä totta. Toisaalta, kaiken tuon ääneen lausuminen oli saanut jonkin raskaan tunteen vierähtämään osittain pois sydämen päältä. Hiljaisen hymähdyksen kohottautuen keuhkoista. Hopeisen katseen suuntautuen katsomaan nuorempaa.
”Joten aina kun mietit miksi valitsin sinut - voit sanoa itsellesi, että juuri sen takia koska olet sinä. En halua nähdä peilikuvaani kun katson seuraajaani vaan haluan nähdä sinut ja sen osan luonteestasi, jota itse en voi koskaan tarjota. Zay ja minä, olemme kumpikin vanhan salaseuran kasvattamia ja näin menettäneet sen myötä suurimman osan inhimillisistä tunteistamme. Moni ehkä pitää sitä vahvuutena, mutta todellisuudessa se ei ole niin. Tunteet ja niiden näyttäminen on jumalten lahja, Sin – älä koskaan luovu siitä etuoikeudesta jos se on sinusta itsestäsi kiinni.”

Tuon hetken ajan kun Anubis sai viimein vastattua yhteen niistä monista kysymyksistä joihin olisi pitänyt saada vastaus ja aikoja sitten, oli Sin kuunnellut tarkkaan vanhemman kertomaa hänen isoveljestään, jonka kaiken järjen mukaisesti olisi kuulunut olla tuossa hänen tilallaan, ei kenenkään muun ja siltikin Anubis oli päättänyt tehdä aivan päinvastoin. Koko tuona aikana Sin pysytteli hiljaa, kuunnellen vain isänsä sanoja, jotka yrittivät saada kuopusta tilanteen tasalle kunnes ne viimein loppuivat noihin sanoihin jotka saivat jopa nuorimmaisen hämmentyneeksi ja kohottamaan katseensa viimein Anubista kohti, Identtisen silmäparin katsoen toisiaan sen hetken ajan noiden sanojen jälkeen, nuoremman varmasti näyttäen enemmän kuin puulla päähän lyödyltä sillä tuossa olivat tulleet ne vihoviimeiset sanat joita hän olisi kuvitellut isänsä sanovan kysymykseen mutta toisaalta, kaikki noiden kahden elämänpolulla käydyt asiat olivat varmasti opettaneet varmasti toista tässä kohdin paremmin kuin Siniä, joka oli ei koskaan näyttänyt täysin tunteitaan kasvatuskodin jälkeenkään.
Hiljaisuuden laskeutuen uudelleen, mutta sillä kertaa sen rikkoi pelkästään pieni hymähdys kun katse laskettiin viimein irti ennen kuin pää teki pienen liikkeen joka kertoi sanattomasti Sinin olevan tyytyväinen sillä erää kuulemaansa, "Yritän." Hymyn kohoten olemattomana huulille kun katseet kohtasivat uudelleen "Jos vaikka menemme katsomaan Chadin tilannetta ja kertomaan ohjeet juomien kanssa. Vanhukset tuppaavat sairastumaan herkemmin istuessaan kylmässä."

Tuosta keskustelusta kaksikon ei tarvitsisikaan ihan hetkeen puhua enään, tai edes mainita suoranaisesti muille: ei Chadille, Azralle tai edes Pandoralla vaikka jokainen näistä saisi varmasti saman vastauksen ajan kanssa kuin Sinkin, mikäli vain ymmärtäisivät kysyä. Mutta tuolle pyhälle alueelle jääden myös taakse se mitä oli tapahtunut Alban kanssa, vaikka Chad tulisikin varmasti kyselemään vielä monet kerrat pikkusiskostaan huolehtivaisena isoveljenä, vaikka olisikin kuinka huonossa kunnossa. Viikkojen kuluessa eteenpäin, olivat kaikki ne joulun aikaiset tapahtumat kuin vain unta vaikka mieli tiesi asian aivan päinvastaiseksi. Joulupyhien valuessa käsistä nopeasti, niinkuin myös uusivuosi jolloin ihmisillä oli tapana tehdä kaiken maailman lupauksia tulevan vuoden ajalle parantaakseen itsensä sekä muiden elämää vaikka harvoin niitä toteuttettiinkaan.
Noiden viikkojen aikana, oli Sin totutettu niin salaseuraan kuin myös ulkopuolisiin tehtäviin jotka pääasiasiassa koskivat yhtiötä ja kaupankäyntiä. Sinin luoden itselleen nopeasti oman maskin mediassa, joka ei juurikaan erkanisi muista samaan kastiin kuuluvista "perijöistä" jotka olivat tottuneet ottamaan vanhempiensa varallisuudesta kaiken irti. Mutta mitä salaseuraan oli tullut oli kuopuksella ollut yksi ehto: hän ei haluaisi sen erikoisempaa kohtelua kuin kukaan muukaan jäsenistä, vaikka olikin vanhimman oppipoika ja kaiken lisäksi seuraaja, vaan tämä halusi edetä niinkuin muutkin ja näyttää sitä kautta oman kykynsä vanhimmille.

Musiikin täyttäen tuon pienen hämärän tilan, joka oli illan mittaan täyttynyt kokonaan ihmisistä joista jokainen oli enemmän tai vähemmän vielä tuossa kohdin sen verran hyvässä kunnossa että pysyttelivät ainakin vielä suurinpiirtein ominavuin pystyssä, vaikka olisi vain ajan kysymys milloin joku päättäisi olla ongelmien aiheuttajan.
Tuossa pienessä pubissa, jossa soi iloinen irlantilaismusiikki taustalla, oli juuri sellainen kuin olisi oletettiinkin: hämärä, omalla tavallaan mystinen jossa tuoksui vanhat puuseinämät ja toi nostalgisesti mieleen vanhat ajat, jokaisen ihmisen kuin sulautuen toisiinsa. Tiskillä oli istunut koko tuon illan ajan tämä nuorempi hopeakatseinen nuori mies, joka oli välillä poltellut tupakkaa, välillä pyytänyt tiskin takana tarjoilevaa selvästi jurompaa miestä uuden lasin viskiä aina juttelun lomasta, tuon miehen näyttäen kaiken kaikkiaan olevan kuin kuka tahansa muukin asiakas, vaikka todellisuus oli aivan jotain muuta. Kehon kääntyen sen verran ympäri korkealla jakkaralla että mies pystyisi näkemään selvästi takana tapahtuvia muutoksia, vaikka ulkonäöllisesti tämä näytti vain katsovan lavalla esiintyvän soittajia, jotka suorastaan jo melkein hyppelivät iloisesti omilla paikoillaan, todellisuudessa katse oli kohdistunut huomaamattomasti hieman tuon lavan ohitse hakiakseen näkyviin parinsa, joka oli sulautunut ympäristöönsä hyvin sillä erää tehtävän etenemiseen asti, johon heidän tulisi löytää uhrinsa jostain niiltä main.
Ilta oli vasta nuori, mutta sen verran mitä he tiesivät tästä kohteesta oli se että tällä oli omat tapansa, jotka harvoin pettivät tietyissä asioissa. Tuon pubin ja sen taakse piiloutuvan laittomuuksien olematta mitenkään poikkeus.

Viikkojen vieriessä eteenpäin – olivat ne pian huomaamattomasti muodostaneet yhden kuukauden, joka oli pitänyt sisällään todella paljon ja koskettanut monen monta ihmistä sekä muuttanut näiden elämänpolun suuntia tavalla tai toisella. Anubis oli pitänyt lupauksensa kuopuksensa suhteen ja alkanut opettamaan tätä ensimmäisestä päivästä lähtien, kummallakin ollen tavoitteita vain yksi; Sinistä tulisi aikanaan Anubiksen seuraaja ja ottaisi tämän paikan kun vanhin joku päivä aikoisi astua syrjään valtapaikaltaan. Ne jotka eivät tienneet Anubiksen kuuluvan kuolemattomiin, luulivat että vanhin jättäisi paikkansa vasta vanhuuden päivillään. Ne henkilöt, jotka puolestaan tiesivät minkälainen Anubis oli oikeasti - eivät voineet tehdä mitään muuta kuin odottaa sitä päivää, jolloin vanhin yhtäkkiä päättäisi siirtyä syrjään ja antaa tilaa uudelle sukupolvelle. Mihin Anubis sen jälkeen lähtisi? Kukaan ei osannut tuohon vastata ja ne, jotka ikinä olivat uskaltautuneet sitä kysymään – olivat saaneet vastaukseksi vain salaperäisen pitkän katseen ja hiljaisen hymähdyksen, joka ei kertonut yhtään mitään edes rivien välistä luettuna.

Chad puolestaan oli saanut Alban antaman lääkkeen, jonka alkuperä oli jäänyt vieläkin mysteeriksi, ansiosta elämänhalunsa takaisin ja sen myötä voimat olivat palautuneet kehoon hiljalleen. Nuoruuden innolla Chad olisi ollut heti valmis palaamaan kentälle, mutta Anubis oli kieltänyt tämän jyrkästi ja käskenyt pysyttelemään salaseuran päämajassa. Chadin työkuvan koostuen tuona hetkenä tietojen keräämisestä, mitkä tämä luovutti tarpeen vaatiessa kentällä työskenteleville salaseuran jäsenille. Jokaisen jo tietäen, että tuon kuluneen kuukauden jälkeen Chad oli jo valmis hyppimään seinille - ellei kohta pääsisi takaisi tositoimiin.

Kellon viisareiden naksahtaessa näyttämään varttia vaille seitsemää illalla – pysähtyi kuulakärkikynä koneella kirjoitetun paperin päälle kun se hetki sitten oli selannut tekstiä rivi riviltä ja tehnyt tarvittavat muutokset. Puhelimen terävän pärinän soidessa uudelleen – päästi käsi kynän laskeutumaan pöydälle ja hakeutumaan luurin luokse, mistä linjan toisesta päästä pian kuului tutun sihteerin ääni. Naisen kertoen yllättävän vieraan saapuneen ala-aulaan ja pyytänyt kylmän kohteliaasti soittamaan yhtiön johtajalle, joka saisi päättää ottaisiko tämä vieraan vastaan vai tulisiko itse alas katsomaan. Sihteerin äänen pysyen koko ajan ammatillisen tyynenä, mutta Anubis kykeni lukemaan viestin rivien välistä; nainen oli hermostunut, todella hermostunut ja pelkäsi koko ajan valitsevansa jonkin sanoistaan vääriin, mikä puolestaan ei saisi mitään hyvää aikaiseksi. Anubiksen tehden päätöksensä nopeasti vaikka harkitsikin sen seuraamuksia tarkkaan. Parempi oli kuitenkin vetää ikävä tilanne kokonaan pois sihteerikön luota.
Sanojen, jotka olivat antaneet luvan päästää vieras hissiin, lopettaen puhelun kaksikon välillä. Linjalle laskeutuen syvä hiljaisuus – laskettiin luuri takaisin paikalleen, mutta sen sijaan että keho olisi jäänyt istumaan tyynen rauhallisena paikoilleen – nousi se jaloilleen ja jalat veivät pian ikkunoiden eteen seisoskelemaan. Katseen häilyen kaukaisuudessa avautuvan kaupungin kirkkaissa valoissa kunnes hiljalleen tarkentui ikkunaa koristavaan symboliin ja lasin pintaan, joka lopulta sai heijastaa toimistohuoneen oven avautumisen ja miehen astumista sisään, mutta tämä ei sulkenut ovea kokonaan perässään vaan jätti se tahallaan raolleen. Yleensä Anubis olisi jäänyt katsomaan ikkunasta ulos, mutta ei tuona kertaa. Kehon kääntyessä lähes salaman nopeasti puoliksi ympäri ja kylmäävä ääni lausui selvästi varoittaen:
”Kaikkien uskomieni jumalten nimeen, joita nyt rukoilen etten iskisi sinua näistä ikkunoista lävitse, saavat toivon mukaan sanasi kuulostamaan järkeville korvissani kun kerrot minulle; kuinka uskallat tulla tänne.”
Hopean ja Karibian merensinisen katseen kohdatessa toisensa huoneen poikki. Vanhimman sanat eivät olleet saanet tyyneyttä musertumaan Zayn kasvoilta vaan tämä piti maskinsa kasvoillaan loppuun asti ja mitään muuta ei Anubis odottanutkaan näkevänsä, mutta kun nuorempi mies avasi suunsa puhuakseen – olivat kaikki lausutut sanat enemmän kuin yllätys vanhemmalle.
”Koska hänellä on yhtäläinen oikeus tietää sinusta vaikka kiellätkin minut ja tietämättäsi myös hänet.”
Romanian kielellä lausuttujen sanojen avaten uuden pelin kaksikon välillä vaikka kumpikaan ei suorasanaisesti haastanut toista arvomittelöön. Zayn astuessa syrjemmälle ja työntäen toisella kädellään ovea enemmän auki. Pienistä pehmeistä kengistä lähtevän äänen tömisten vaimeasti parkettilattiaan saatellen kohta nelivuotiaan ikäisen tyttölapsen, jonka hiukset olivat tumman mustat ja silmien väritys kirkkaan vihreät, peremmälle huoneeseen tuon kylmäkiskoisen miehen rinnalle. Miehen, joka yleensä nähtiin sadistisena valloittajana ja kylmäkiskoisensa tappajana, kumartuen nyt ottamaan tuon monella tapaa viattoman ihmisenalun syliinsä ja kääntyen sen verran, että nuo kirkkaan vihreät silmät pääsivät katsomaan suoraan kohti Anubista.
”Adette, tässä on isoisäsi. Anubis, tässä näet esikoiseni.”
Hopeisen katseen pysytellen ulospäin ennallaan, mutta todellisuudessa ajatuksiin mahtui vain yksi lause sinä hetkenä; Mitä peliä Zay oikein pelasi?

Sormien ja niiden pitkien kynsien laskeutuen viimein ties kuinka pitkän ajan jälkeen viimein rennoksi pöydän kulunutta pintaa vasten, joka oli kyllä jo parhaimmat päivänsä nähnyt vaikka uskollisesti toimitti tehtäväänsä kaikkien kirjojen ja papereiden sekamelskassa, jotka olivat muutamia päiviä aikaisemmin olleet kyllä vielä täysin järjestyksessä.
Auringon paistaen heikosti ikkunasta lävitse muuten varsin pimeässä huoneessa, jossa oltiin vietetty jo monen monta päivää putkeen ties myöhään yöhön ja levätty vain sen verran mitä oli nähty tarpeelliseksi ennen takaisin paikoilleen palaamista seuraavana aamuna. Ruskeiden silmien sulkeutuen hetkellisesti silkasta turhautumisesta ja väsymyksen yhtänäisyydestä hiljalleen kiinni, muistikuvan välähtäen tuon yhden lyhyen hetken ajan silmien edessä. Pandoran pystyen näkemään itsensä vuosia taaksepäin seisomassa sillä samaisella parvekkeella, jossa he molemmat olivat viimein joutuneet myöntämään ääneen ne ajatukset mitkä olivat vain olleet ajankysymys milloin ne oltaisiin lausuttu ääneen kunnolla, mitä oli tullut hänen rakastamansa miehen sen hetkisen terveyden tilaan. Tuolloin hän oli yrittänyt pitkittää miehen tilaa niin pitkälle kuin oli pystynyt viimeiseen asti, mutta loppujen lopuksi: ei ollut auttanut vakka se päättäväisyys olikin vienyt tuolloin eteenpäin.
Tuon saman päättäiväisyyden Pandora oli nähnyt Azran katseesta kaksi viikkoa aiemmin kun tämä oli tuonut lääkejuomaa sisältäneen pullon vanhemmalle ja pyytänyt kaikessa yksinkertaisuudessaan selvittämään mitä sen valmistaja oli muuttanut tuossa juomassa vuosien varrella. Se oli ainoa pyyntö, ja siltikin Pandora ei ollut voinut luvata sitä. Hän ei ollut ihmeidentekijä, vaikka olikin kauaa sitten ollut Alban lailla parantaja, vaikka hän pystyisikin sen perusteella selvittämään nuoren naisen haluaman ei se tulisi olemaan helppoa.

Silmäparin aueten tuolloin hitaasti uudelleen auki hetken kestäneen ajan jälkeen, mustan auton kaartaessa tuolloin pihan halki kartanon pääovien eteen. Hyvä jos kulkuväline oli kerennyt edes kunnolla pysähtymään paikoilleen kun vasemmanpuoleinen takaovi avautui nopeasti, pienen pojan jonka ikä läheni jo viittä, hypähtäen innosta puhkuen Slovakian maaperälle monien kuukausien jälkeen täysin uuteen ympäristöön, joka kiehtoi ja kutsui kokoajan astelemaan lähemmäksi ja tutkimaan jokaisen alueen perusteellisesti lävitse vaikka samalla isän puolelta periytyvät aistit kehottivat liian innokasta mieltä. Andrean ponnahtaen etuoven portaikon päälle ennen sisään johtavan oven avaamista, silmien ja aistien kiertoen nopeasti tuon alueen lävitse sen verran että tämä tiedosti paikan ja sen hetkisen väkiluvun... vain yhden näistä saaden kuitenkin nuoren lapsen kuitenkin innostuneeksi kun tuli ihmiseen, ketä tämä ei ollut nähnyt hyvin, hyvin, hyvin pitkään aikaan.

Lumisen maan ottaen vastaan jalat, jotka eivät olleet saaneet seistä pitkään aikaan ja auton ovien suorastaan tömähtäen kiinni aution näköisessä pihassa. Hopeisen silmäparin ehtien vain näkemään esikoisen leikkisän virneen, ennenkuin pieni käsi oli kurottautunut oven kahvalle ja aukaissut sen tieltä.
Lapsen juosten jo ripeästi kartanon sisuksiin, tietämättä oikeastaan minne suuntaan mikäkin johti mutta ensisijaisesti juoksu askeleet veivät kohti yläkertaa aistien johdattamana kohti harjoitussalia, kuuntelematta tälläkään kertaa vanhempiansa kieltoja jotka jäivät korvien ulottumattomiin vähitellen, vaikka Andrea kyllä tiesi tasantarkkaan mitä tämän uhmakkuus vain toisi tulessaan.

Sormet, jotka olivat puristautuneet tiiviiseen nyrkkiin, olivat osa sitä kättä, joka lähti viemään iskua eteenpäin. Likaisen ja osittain löystyneen sideharson tarkoituksena ollen suojella ihoa vaurioitumiselta kyynärvarren puoleenväliin asti, mutta jo tuossa vaiheessa se ei enää onnistunut täydellisesti tehtävässään. Nyrkin ohittaessa kyynärpää linjan alkoi koko vartalo kääntymään myöten iskun suuntaan, minkä tarkoituksena oli antaa lyönnille kaikki voima kehosta ei pelkästään jättää sitä käsilihasten varaan. Paljaiden jalkapohjien tuntien kuinka puinen lattia antoi ihon liukua osittain kevyesti, mutta pakotti lopulta nyrkin puoleisen jalan kohoamaan aavistuksen päkiän varaan. Tuona hetkenä korviin kantautuen vain sydämen voimakas syke, ulospäin suuntautuva henkäisy ja ilmavirta, joka syntyi nopeasta liikkeestä. Sitten se kuului… Paukahdus kun nyrkki saavutti maalinsa ja heti sen perään puun valittava natina kun isku saatteli käden pystyin päin asetetun laudan lävitse ennen kuin tuo kyseinen este halkesi kahtia ja sai yläosan tipahtamaan kolahtaen maahan.
Syvään hengitys, toinenkin. Katseen alkaen kohoamaan hiljalleen ylöspäin kun se hetki sitten oli laskeutunut alaviistoon iskun onnistumisen jälkeen. Ojentautuneen käden alkaen vetäytymään takaisin vartalon sivulle, kunnes kuitenkin pysähtyi rintakehälle ja hieroen hyvin lyhyen aikaa tuota kyseistä aluetta, jonka alla sydän ei ottanut rauhoittuakseen ja se puolestaan sai hengityksen käymään vaikeammaksi.

Silmäluomien laskeutuen yön mustan katseen eteen ja hampaiden puraisten kielen sivustaa tahallisesti. Pään tehden pienen tyytymättömyydestä kertovan eleen, joka kertoi sanattomasti – ettei mies ollut alkuunkaan mielissään kehonsa reagoimisesta raskaamman harjoittelun aikana. Hän oli koko tuon kuluneen kuukauden aikana vakuutellut salaseuran vanhimmalle, että olisi jo elämänsä kunnossa lääkkeen ottamisen jälkeen ja niin tavallaan olikin tapahtunut vaikka nyt näytti pikkuhiljaa sille – ettei miehen keho kuitenkaan kauan jaksaisi raskasta fyysistä harjoittelua. Chad oli tapansa mukaan vaiennut tuosta huomiosta, niin Anubikselle kuin myös Azrallekin. Siitä syystä Chad oli pitänyt huolen – ettei koskaan tulisi harjoittelemaan muiden läsnä ollessa, ei ainakaan niin että se riittäisi paljastamaan tuon häpeällisen heikkouden. Salamurhaajana oleminen vaatisi kestävyyttä, ei yhtään sen enempää eikä vähempää. Hän ei tulisi olemaan heikko ja piste.

Ajatusten katketen hyvin nopeasti ja silmien avautuen samassa tahdissa – korvien kuullessa lähestyvät juoksuaskeleet, jotka kuuluivat selvästi nuoremmalle ihmiselle kuin niiden ikäisille, joita yleensä kartanossa liikkui Chadin lisäksi. Kehon kääntyessä lattialla lojuvan laudan palan luokse ja nostaen sen ylös, minkä jälkeen se vietiin seinustan eteen odottamaan seuraavaa tekoa. Käden napatessa samalla tasolle jätetyn pienen pyyhkeen, jolla pyyhittiin ylimääräisimmät hiet kasvoilta ennen kuin kyseinen heitettiin rennosti roikkumaan olalle. Chadin kävellen harjoittelutilan oville ja liu’uttaen toisen niistä auki juuri silloin kun tuo viidenvuoden ikäinen lapsi ehti portaiden yläpäähän ja kääntyen selvästi Chadin suuntaan. Vanhemman tummien ja lapsen erikoisen väristen silmien kohdatessa toisensa välimatkan poikki. Kumpikaan ei sanonut aluksi mitään, ei ainakaan Chad. Hetken rikkoen yhden salaseuran jäsenistä ilmestyminen paikalle, tämän jääden hetkeksi juttelemaan Chadin kanssa. Tuon vähän vanhemman henkilön kehottaen lopulta ystävällisen piilovihjailevasti – ettei nuorempi menisi ja rasittaisi itseään loppuun. Chadin vastaten vain epämääräisellä hymähdyksellä ja luoden kasvoilleen virnistyksen, joka päällepäin oli ystävällinen ja samaan aikaan rivien välissä kehotti toista painumaan niin pitkälle kun vain pippuri kasvoi. Kaksikon erkaantuessa toistensa luota, tuon vanhemman lähtiessä Andrean suuntaan kun taas Chad lähti pois päin.

Tuon koko aamupäivän ja siitä eteenpäin kuluneet tunnit, olivat käytävät pysyneet hiljaisina, lähes elottomina kuin koko tuo jättimäinen kartano olisi aina ollut autio. Ja nyt siihen oli tullut muutos tuon pienen lapsen vuoksi, joka ei pelännyt eikä pahemmin arastellutkaan tuoda läsnäoloaan julki. Nyt ne kuitenkin pysähtyivät tuon pienen hetken ajaksi kun joku oli päättänyt tuoda olemassa olonsa julki, avaamalla tuon yhden monista ovista ja vilkaisemalla käytävällä tapahtuvaa hälinää. Näiden kahden ihmisen, joilla oli kuitenkin huomattava ikäero, katsoen toisiaa hyvin lyhyen hetken ajan välimatkan halki.
Lapsen silmien, joihin sekoittui kaksi erilaista sukua keskenään mutta kuitenkin sopuisesti kohdaten lähes pikimustan joka kuin olisi voinut sekoittua yhdeksi pimeyden kanssa oikeissa olosuhteissa ja niin pelästyttänyt yhden jos toisenkin... Andreasta tuntuen sillä kertaa samoin kuin varmasti monet muutkin ennen häntä. Aivan kuin sielu olisi juuri kasvonut itse paholaisen kuiluun, ennenkuin se oli pakotettu takaisin ylös ennen matkan jatkamista.

Silmien viimein irroten toisistaan siksi aikaa, irti tuosta oudosta tilanteesta, lihaksien pakottaen jalkoja jälleen matkamaan liikettään uudelleen nopeaan tahtiin kohti sitä tiettyä suuntaa, jonne aistit olivatkin alunperin yrittäneet ennen keskeytystä tuon kaksikon ohitse pitkältä tuntuvaa käytävää pitkin jota Andrea ei edes tuntenut ollenkaan, mutta mitäkös se uteliasta mieltä oli estävän? Jokaisen tuntemattoman paikan painuen hitaasti mielen syvyyksiin, jokaisen yksityiskohdan kiehtoen näkemäänsä kunnes viimein aistit päättyivät tuon uudenlaisen oven eteen, joka oli samanlainen liukuovi tyylinen kuin mistä Chad oli hetki sitten kurkistanut ennen lähtöään.

Pienten sormien hakeutuen tuon liukuoven ja puulastan väliin, joka oli niihin hetkiin mennessä piilottanut kaiken mitä huoneeseen sisältyi, myös ne harjoitusäänet, jotka kuuluivat kahdelle salamurhaajalle joista toinen oli koulutettava ja toinen taas kouluttaja.
Ikkunoiden, joiden takaa paistava kirkas päivän valo sai raottuvan oven takaa raottavan lapsen silmät siristämään kun silmät eivät yksinkertaisesti pysyneet auki yhtäkkisen valon vuoksi joka sai näkökentän näyttämään hetken aikaa sumealta ja epäselvältä, mutta siltikin se ei estänyt korvia kuulemasta tapahtumien ääniä.
Teräaseiden äänet, kertoivat omaa tarinaansa tapahtumien kuluista hetken aikaa kunnes viimein, kuului kuinka aseet tippuivat maahan ja vierivät puisen lattian halki kaiken töminän keskellä kauemmaksi ja lopuksi tuli vain hiljaisuus, jotka rikkoutuivat vain raskaan hengityksen lomasta fyysisen harjoittelun jälkeen. Pystyyn jääneen nuorukaisen, jonka jalka oli asettunut toisen miehen rintalastan päälle, teräaseiden osoittaessa kurkun alueelle, jo muuten huonossa hapessa näyttävän altavastaajan tuijottaen takaisin hopeisia silmiä, jotka alkoivat hitaasti kääntymään avautunutta ovea kohti nähdäkseen tuon lapsen, jonka Sin kyllä tunnisti samantien, niinkuin myös Andreakin iloisesta hymystä päätellen tuon löydettyä viimein etsimänsä. Jalan nousten hitaasti kehon päältä ja aseiden tullen lasketuksi pois käsistä jotta mies voisi tehdä pienen kutsuvan eleen nuoremmalle astua rohkeasti peremmälle, kehon laskeutuessa matalalle lattiaa ottamaan Andrea vastaan pitkän ajan jälkeen leikkisän hymyn kera ennenkuin tuo lähti jälleen juoksemaan välimatkaa umpeen.

Kirjan sivujen, joita oltiin selailtu jo jonkin aikaa tullen käännetyksi uudemman kerran kellertävän silmäparin tieltä kun rivejä selailtiin kiireettömästi toinen toistaan hitaammin, vailla minkäänlaista kiirettä. Viikkojen aikana Azra oli oppinut löytämään uudelleen kirjallisuuden ja sen myötä myös tuon pienen pihalla sijaitsevan huvimajan, jossa niihin aikoihin ei liikkunut kukaan varsinkaan talvella vaikka muuten tuo olikin varsin viihdyttävä pikkukolo ihmiselle kuten Azra: joka ei nauttinut lukea sisätiloissa tunkkaisissa ja pimeissä huoneissa vaan kaipasi välillä uloskin. Vaikka sattuikin olemaan kylmä.
Mielen ollen jälleen kerran sulkenut oikeastaan lähemmäs kaiken ulkopuolelle muut kuin tuon kirjan ja sen sisällön, joita Azra oli lukenut jo useita tunteja putkeen taukoamatta, unohtanut kokonaan ajankulun ja ympäristönsä, jossain vaiheessa tämä oli jopa noussut ylös , jalkojen liikuttaen naista ympäri tuota tilaa hitaasti päästämättä irti kellertäviksi ajan kanssa muuttuneista sivuista, vaikka välillä se olisikin voinut käydä jo pelkästään tavaroihin kompastumisen kannalta vaaralliseksi.

”Andrea!”
Voimistuneen äänenpainon huutaessa nuoremman lapsen perään. Sanojen varmasti tavoittaen toisen, mutta siltikään tämä ei tehnyt elettäkään kääntyäkseen takaisin vaan pikemminkin lisäsi vauhtia portaissa – ettei tätä saataisi heti kiinni jos jompikumpi vanhemmista aikoisi lähteä perään. Giovannin äänen ollen sen verran kantava, että jopa tuo portaiden yläpäässä kävelevä salaseuralainen kuuli sanat, joista selvisi heti että vanhempi mies oli tuon nuoremman lapsen isä. Tuon suunnilleen kahdenkymmenen neljän ikäisen miehen saaden tehdä ensimmäisen väistöliikkeen Andrean kohdilla ja kun lapsi oli kadonnut nurkan taakse – ei kestänyt siitä kauankaan kun portaista kuului paljon raskaammat askeleet. Giovannin puoliksi juosten portaat kaksi askelta kerrallaan – tämän tarvitsematta todellakaan kysyä minne Andrea oli suunnannut sillä nuoremman askelista lähtevä töminä riitti hyvin kertomaan missä toinen meni. Giovannin hiljentäessä nopeat askeleensa rauhallisemmaksi kävelyksi saapuessaan oviaukolle, jossa liukuovi oli liu’utettu sen verran syrjään että siinä oli lapsen mentävä rako. Kämmenen, jonka ihoa koristivat selvät haaleat arvet, kohottautuen paperisille pinnalle ja liu’uttaen oven loppuun asti auki. Huoneesta lankeavan kirkkaan valon saaden silmien värin entistä enemmän näkyvämmäksi. Katseen, joka yleensä oli tyyni ja lempeä, muuttuen jyrkäksi ja selvästi sellaiseksi, joka kertoi minkäikäiselle tahansa – ettei äskeinen teko ja tottelemattomuus ollut missään määrin suvaittavissa. Isän katsoen esikoistaan pelkästään vaikka aistit tiesivät tilassa olevan muitakin.
”Andrea De Fiore. Tänne vai tulenko hakemaan sinut väkisin.”
Giovannin äänenpainon ollen hyvin varoittava ja myös jopa vihainen – juuri sellainen minkälainen se ei yleensä ollut. Vanhemmista Giovanni oli kaikista se huolehtivin vaikka voisi luulla, että se kuuluisi enemmän äidin rooliin. Tuon liikahuolehtivaisuuden saaden kaikunsa Giovannin menneisyydestä kun tämä oli joutunut sanomaan pikkuveljellensä liian aikaisin hyvästi, joten ajatus hänen esikoisensa kuolemasta tai vahingoittumisesta… sellaista tämä ei antaisi missään vaiheessa tapahtua. Yleensä Giovanni oli aina se joka valvoi lapsensa vierellä kun tämä ei saanut nukuttua syystä tai toisesta, isän tapana ollen hyräillä lapselleen rauhoittavasti kunnes toinen viimein nukkuisi. Evey ja Andrea olivat tärkeimmät Giovannin elämässä - eikä se tulisi koskaan muuttumaan.

Lumen naristen hiljaisesti askelien alla, jotka tarkoituksella otettiin varovaisemmin kuin tavallisesti vaikka pian niiden ottaja sai huomata – ettei kauempaa lähestyvä kohde nähnyt tai kuullut mitään ympärillään olevasta. Azran kävellen huvimajan tilassa sinne tänne jaloitellakseen ilmeisemmin pitkään kestäneen istumisen jälkeen. Chadin hymähtäen hiljaisesti näkemälleen samalla kun lopetti yrityksen hiipiä näkymättömästi paikalle. Tuona hetkenä näyttäen sille – ettei Azra huomaisi vaikka joku juoksi tätä kohti. Toisin kuin tummanruskea tukkainen nainen, joka oli pukenut jonkinsorttisen ulkovaatetuksen – oli Chad puolestaan suojannut itsensä tarpeeksi paksun toppatakin sisään. Hän ei sietänyt kylmää edelleenkään vaikka olikin asunut Saksan mailla kahden vuoden ajan, siellä päin talvet olivat olleet jotenkin leudompia kuin Slovakiassa, joka sijaitsi lähempänä Romaniaa ja sen kylmempiä tuulia. Chadin astuessa peremmälle huvimajaan – oli Azra silloin selin tulijaan, joka antoi miehelle tilaisuuden päästä yllättämään takaapäin. Teini-ikäisenä Chad olisi riistänyt kirjan Azralta ja ärsyttänyt toista tahallaan, mutta nyt askeleet pysähtyivät naisen taakse ja hetki sitten avattu toppatakki kiedottiin toisen kehon ympärille käsien mukana, jotka ottivat Azran lämmittävään halaukseen.
”Mitä oikein luet noin hartaudella – ettet varmastikaan edes huomaisi jos jokin petoeläin hyökkäisi niskaasi.”
Huulten hipaisten niskan sivustaa rakastavasti, minkä jälkeen leuka laskettiin nojaamaan hartiaa vasten. Chadin joutuen laskeutumaan teon vuoksi kumaraan – sillä olihan Azra häntä kuusisenttiä lyhempi.

Andrean ottaessa välimatkan miehen kanssa umpeen ripeästi, pysähtyi tämä vasta ollessaan täysin kasvotusten enonsa kanssa, jonka tämä oli viimeksi saanut nähdä ennen uudelleen sotaan lähtöä monen monta kuukautta takaperin. Päästyään tarpeeksi lähelle, olisi tuo jo hypähtänyt vanhemman turvalliseen syleilyyn mutta sen sijaan että olisi kerennyt sinne asti, keskeytyikin liike rata samantien kun korvat erottivat tutun äänen, josta pystyi lukemaan kääntymättäkin, ettei kyseinen henkilö ollut sillä hetkellä mielissään esikoisen päänpistosta lähteä juoksemaan ympäriinsä ilman vanhempiaan.
Lapsen kääntäen hitaasti itseään nähdäkseen isänsä silmästä silmään, sen sijaan että tämä olisi nähnyt edessään tutun rakastavan isän joka olisi ollut valmis tekemään mitä vain esikoisensa vuoksi, mutta sillä kertaa tämä viestitti selvästi esikoisen tehneen virheen teoillaan.
Giovannin laatiessa oman totemuksensa, joka jätti kaikessa kiltteydessään Andrealle valinnanvaran: joko hyvällä tai sitten pahalla ja kumpikin näistä kävisi varmasti vanhemmalle enemmän kuin hyvin kun lopputulos olisi jokatapauksessa sama.
Sinin ollen seurannut parinsa kanssa tuota arkaa tilannetta, hopeisen silmäparin nähden kyllä vanhemman huolehtivaisuuden tuosta miehestä joka oli kiireesti lähtenyt pojan perään ja sitten katse kääntyikin takaisin kasvojen korkeudelle jossa Andrea näytti olevan kahden välillä sillä tämä olisi halunnut viettää aikaa enonsa kanssa mutta toisaalta tiesi kyllä isänsä kyllä toteuttavan uhkauksensa mikäli sitä ei toteltaisi.
Hymyn, jonka annettiin kohota hiljalleen huulille, joiden ympäriä koristeli lyhyt sänki katseen kääntyen tuolloin viimeisen kerran katsoaan Andreaa. Isomman ja huomattavasti jäntevämmän käden kohoten hitaasti tummille hiuksille, tehden pienen pörröttävän eleen saadakseen pojan huomion hetkeksi itselleen.

Näiden kahden katsoen hetken toisiaan ennenkuin hiljainen ääni teki kehotuksen mennä suosiolla isänsä luokse, sillä heillä olisi kyllä aikaa. Andrean kääntäen jälleen päätänsä katsomaan isäänsä ennenkuin tyytyi tekemään pienen nyökkäyseleen, kehon kääntyen ympäri takaisin kohti oven suuta viellä tuossa vaiheessa kärsivällisesti odottavaan vanhempaan, alettiin jälleen välimatkaa punomaan hitaammin kiinni selvästi vähemmän innokkaana vaikka kasvoille luotiinkin pahoitteleva ilme Andrean päästyä lähelle ja pienen käden kohoten ylemmäs isänsä omaan, italiankielen lausuen pahoittelun luovuttaneesti.
Sinin nostaen itsensä takaisin koko pituuteensa hopeisen katseen vilkaisten oven vierellä istuvaa kissaa joka oli seuraillut uteliaana tapahtumia koko sen ajan, kääntyivät hopeiset silmät sitten harjoistuspariinsa joka oli lupautunut harjoittelemaan nuoremman kanssa sillä kertaa, lukivat kumpikin näistä salamurhaajista toisistaan että ehkä olisi siinä kohdin hyvä hetki lopettaa siltä päivältä ja päästää Sin tervehtimään kunnolla siskoaan ja tämän perhettä.

Miehen ollen oikeassa tuossa kohdin mitä oli tullut siihen että Azra olisi jättänyt koko muun ympärillä tapahtuvan jonnekin ulkopuolelle, korvien erottamatta juurikaan lähestyvää miestä ja jos olisivatkin, ei tämä olisi siihenkään kiinnittänyt huomiota kun vasta lämmin takki ja vahvat käsivarret olivat kietoutuneet kehon ympärille, kiitti Azra tuossa kohdin tuuria olla juuri tuolloin kasvot poispäin miehestä, joka oli saanut sydämen heittämään muutaman ylimääräisen lyönnin. "Olisin voinut haavoittaa sinua." Kuiskauksen tasolle lasketun äänen todeten toruvasti miehen säikäytykseen, pään kääntyen pienesti jotta Azra olisi saanut nähdä nuorempansa paremmin olkansa ylitse pahasti, mutta Chad osasi kyllä tuossa kohdin pelata korttinsa oikein.
Huulten kosketuksen kaulan sivustalla saaden väkisinkin punertavien huulien pinnalle pienen hymyn, vaikka sitä oltiin aluksi yritetty välttää, jonka jälkeen pää painautui selvästi hartiaa vasten ja miehen udellen kirjan sisällöstä kun se oli kerran saanut naisen niinkin keskittyneeksi ettei tämä olisi huomannut edes mahdollisia lähestyviä vaaroja selkänsä puolelta, hymähti Azra. "... Ei mitään mikä sinua kiinnostaisi. Tunnen sinun välisi kirjallisuutta kohtaan. Vain muutama klassikkoteos joista pidän ja joita en ole lukenut piiitkään aikaan."
Sormien painautuen sivun päälle ennenkuin kovat kannet sulkivat koko tuon opuksen sillä erää kiinni. Vapaan käden alkaen hitaasti nousemaan sivustalta, ja pysähtyen vasta miehen kasvoille, joilla kasvava parran alku/säki tuntui karhealta pehmeää ihoa vasten, ja kutitteli kun käsi nouse hitaasti leuan piirteitä pitkin hiusrajalle "Oletko kylmissäsi?" Azran kysyen sitten huomioidessaan paksun talvitakin miehen päällä jonka tämä oli kietonut hänenkin ympärillään pitääkseen heidät lämpimänä vaikka suurimmaksi osaksi tuossa pienessä rakennemassa oli suhteellisen lämmin talvipakkasista huolimatta.
Kehon yrittäen päästä hitaasti kääntymään ympäri jotta nainen olisi pystynyt näkemään Chadin kasvotusten kunnolla, ja jotta kädet kietoutuivat kehon ympäri takin alapuolelle lämmikkeeksi toiselle joka ei ollut vieläkään muutaman vuoden jälkeenkään innoissaan talven kylmyydestä. "Oletko jo kuullut seuraavasta tehtävästämme mitään? Mikäli siis onnistut vakuuttamaan Anubiksen että olet terveytesi huipulla." Kellertävän silmien katsoen tummia alemmalta tasolta lyhyempänä, tuoden sanoillaan esille sen yhden asian mitä he olivat odottaneet siitä lähtien kun Chadin kunto oli väliaikaisesti alkanut kohonemaan Alban valmistamien lääkejuomien ansiosta. Todellisuudessa Anubis että Azra tiesivät vielä sen ettei lääke auttaisikaan niin kuin nuorempi nainen oli sen ajatellut. Sairaus muutti muotoaan kokoaika pahemmaksi ja pahemmaksi, lääkkeet olivat vain helpottaneet toisen oloa hetkellisesti ja lopuksi eivät enään vaikuttaneet mitenkään kehon muuttuessa immuuniksi. Olisi todennäköisempää että seitsemän päivän kuuri menettäisi ajan kanssa tehonsa.

Jalkojen nostaen kehoa sen verran ylemmäs varpaiden varaan jotta nainen saisi kurottua heidän pituuseronsa kiinni. Azran pystyen tuolloin katsomaan sen hetken aikaa rakastamaansa miestä silmästä silmään suunnilleen kasvotusten, mutta sanoja ei lausuttu tuolloin vaan sen sijaan laskeutuivatkin huulet leikittelemään vuorostaan miehen oman kaulan alueella kiireettömästi, tarkkaillen samalla Chadin reaktiota moiseen tekoon sillä yleensä Azra ei tehnyt mitään moista vaan pysytteli suosiolla turvallisella linjalla, jonka oli määrännyt kummankin lupaukset menneisyydessä.

Esikoisen alkaessa ottamaan hyvin hitaita askelia isänsä luokse – alkoi toinen käsistä erkaantumaan hiljalleen vartalon sivulta kun välimatkan puoliväli oli ohitettu lapsen toimesta. Andrean alkaessa kohottamaan omaa pienempää kättänsä paljon suuremman kämmenen luokse, sanoi ääni paljon rauhallisemmin:
”Tulehan nyt.”
Merenpihkan värisen katseen kohottautuen hetkeksi Siniin, katsoen tuota aikuiseksi kasvanutta nuorukaista vain hetken, mutta silmien pintaan ei ilmestynyt aitoa ystävällisyyttä vaan pikemminkin tuo muodollinen katse kätki taaksensa varovaisuuden, jota Giovanni tunsi Siniä kohtaan. De Fioren suvun jälkeläisen nähden ensimmäisenä sen mitä muut taas eivät osanneet etsiä hopeisten silmien ja tyyneyden perikuvaa jäljittelevien kasvojen takaa. Giovannin nähden Sinin synkän salaisuuden, jota tämä oli pitänyt kätkettynä jo monen vuoden ajan ja yrittänyt koko sen aikana oppia hallitsemaan sitä; voimaa, joka olisi kylmempi ja pimeämpi kuin mikään muu niistä asioista jotka kuolevaiset tiesivät olevan olemassa.
Andrean tarttuessa isäänsä kädestä, laskeutuivat silmät takaisin lapseen ja soi tälle sen tutun katseen, jota Andrea oli tottunut katsomaan elämänsä aikana. Se katse kuului isälle, joka rakasti lastansa omaa elämäänsäkin enemmän.
”Mennään takaisin äitisi luokse. Hän alkaa pian ihmetellä mihin oikein katosimme niin äkillisesti.”
Giovannin ja Andrean palatessa takaisin kartanon käytäville, jotka johdattaisivat heidät lopulta niille samoille portaille, joita pitkin pääsisi takaisin alakerran isoon aulaan, jonne Evey oli jäänyt viimeksi seisoskelemaan matkalaukkujen kanssa. Vanhemman antaen esikoisensa kävellä koko matkan itse vaikka portaissa pitikin olla huomattavasti varovaisempi. Giovanni ei sanonut ajatuksiaan kertaakaan ääneen Andrealle, mutta joka kerta kun tämä vilkaisi vierellään kulkevaa huolettoman iloista lasta – tunsi mies sydämensä muljahtavan pistävästi. Giovanni ei ollut unohtanut Anubiksen viimeisiä sanoja, jotka olivat suorasti käskeneet miestä valitsemaan mitä tämä pitäisi tärkeänä; sukunsa vala vai perheensä turvallisuus?
”Löysin hänet, Evey.”
Sanojen huikaten kuuluvammin kun kaksikko oli päässyt portaiden alapäähän. Giovannin päästäen Andrean kädestä ja antaen toisen mennä äitinsä luokse halutessaan.
”Samalla törmäsin veljeesi. Hän on yläkerran harjoittelutilassa – jos haluat puhua hänen kanssaan.”
Pään tehden pienen nyökkäyksen siihen suuntaan minne harjoittelutila oli suunnilleen jäänyt. Giovannin lähtien takaisin ulko-oville, jotka olivat vielä toistaiseksi jätetty auki.
”Menen auttamaan kuljettajaa vielä viimeisten matkalaukkujen kanssa.”
Olan ylitse heitetyn selityksen saatellen vanhimman ulos raikkaaseen ulkoilmaan, jossa pakkanen tuntui kiristyvän selvästi iltaa ja yötä kohden.

Azran todetessa jotakin parinsa haavoittamisesta vahingossa – vastasi Chad vain hiljaisella hymähdyksellä ja sanoi takaisin:
”Jos satuttaisit minua, sinä myös hyvin todennäköisesti parantaisitkin minut.”
Käsivarsien löystyttäen otettaan vain siksi aikaa, että nainen pääsi kääntymään ympäri miehen sylissä. Chadin ja Azran ollessa tuolloin kasvotusten, nähden ja kuullen toisen osapuolen selvemmin kuin hetki sitten. Chad ei ollut aluksi vastannut mitään Azran kysymykseen, mutta nyt kun kaksikko oli kasvotusten – koskettivat nenät toisiaan hellästi ja tummempi ääni vastasi hiljaisesti:
”Olen lähes kohmeessa, mutta läsnäolosi lämmittää minua.”
Kasvojen jäädessä vielä toistaiseksi lähelle toisiaan, mutta kun Azra esitti viimeisen kysymyksen julki – hiipi Chadin kasvoille selvä synkkyys ja katse laskettiin tahallisesti pois jonnekin maan suuntaan. Kasvojen erkaantuessa toisistaan kauemmaksi. Käsien pysyen naisen vartalon ympärillä vaikka oli todella lähelle – etteivät ne alkaneet päästämään irti. Chadin päälle laskeutuen selvä raskas varjo vaikka aina kun mies avasi suunsa - soti tämä selvästi tuntemustaan vastaan. Ehkä hänen olisikin pitänyt heittää tuohon väliin jotakin keventävää vitsiä, mutta kieli ei suostunut muodostamaan mitään järkevää sanaa kuuluville. Katseen vain paljastaen näkyville lauseen; ”En haluaisi puhua siitä” vaikka Chad oli vannottanut itseään koko ajan – ettei näyttäisi Azralle sitä, mitä toinen nyt valitettavasti näki.
Tummien silmien kohottautuen takaisin Azran omiin silmiin, jotka sillä kertaa katsoivat miestä takaisin jotenkin sellaisella tavalla miten ne eivät olleet katsoneet koskaan aikaisemmin. Naisen alkaessa tuomaan huuliaan lähemmäksi – odotti mies automaattisesti suudelmaa, joten kun huulet löysivätkin tiensä kaulalle ja alkaen suukottelemaan sen alueen ihoa kiireettömästi – tunsi Chad lämmön hiipivän hiljalleen koko vartaloon. Aistien tuntien sillä kielletyllä tavalla, joka oli haudattu kauan sitten. Siitä huolimatta Chad ei vienyt itseään pois Azran lähettyviltä vaan mitä kauemmin huulien hipaisut jatkuivat – alkoivat miehen silmät sulkeutumaan hiljalleen kunnes ne olivat lopulta kokonaan kiinni, peittäen näkyvistä kaiken sen mitä sielu tunsi. Järjen käskien kieltä muodostamaan kiellon ja käskyn lopettamaan, mutta kieli ei suostunut liikahtamaan kuin vasta silloin kun hyvin hiljainen ja karheutunut ääni lausui:
”Rakastan sinua todella paljon, Azra. Toivottavasti et koskaan tule unohtamaan sitä.”
Pohjoisesta puhaltavan tuulen henkäistessä kartanon maiden ylitse, tuoden mukanaan hentoja lumihiutaleita, joista osa sotkeutui Azran tumman ruskeisiin hiuksiin ja jotkut taas jäivät Chadin kasvoille, jossa ne sulivat hiljalleen vesipisaroiksi. Yhden niistä vierähtäen poskea pitkin ja tipahtaen pienenä pisarana alas leualta.

Nuorimmainen ei sitä ehkä osannut vielä täysin varmana etsiä tai tiedostaa sitä minkä isä osasi lukea pelkästään yhden nopean vilkaisun avulla, mikä oli vialla tuossa entisessä sotilaassa joka kuitenkin sattui olemaan Andrean eno ja vieläpä läheinen sellainen mutta kun nämä kaksi Giovanni ja Sin katsoivat sen lyhyen hetken ajan toisiaan näiden näyttäen ulkopuolisten edessä vain tervehtivän toisiaan sillä erää nopeasti ennen isän ja pojan poistumista takaisin lähtöruutuun, tiesi Sin tuolloin jo missä mentiin. Giovanni oli nähnyt ensimmäisenä pinnan lävitse.
Oven jääden raolleen kaksikon jäljessä kun nämä olivat poistuneet omille teilleen, katsoi Sin hetken aikaa mitään sanomattomasti vain oven suuntaan ennenkuin antoi huvittuneen päänpudistuksen kertoa oman tarinansa ja huulten välistä heittäen kuin ohimennen heidän kummankin olevan vain hyvä käydä tuossa välissä suihkussa ennen illan tehtävää, joka vaati siistiä ulkonäköä.
Koko tuon ajan pysytteli Andrea kiltisti isänsä vierelle näiden matkatessa takaisin alakertaan jossa Evey oli jäänyt odottamaan ja saanut tuolla välin äidistään seuraa kun tämä oli tullut katsomaan lapsenlapsesta aiheuttuvaa hämminkiä tarkemmin, kääntyivät silmät takaisin perheen muihin jäseniin näiden astellessa portaita alas ja Giovannin todetessa löytäneensä karanneen lampaan takaisin minne se kuuluikin. Hopeisen katseen laskeutuen tuosta sitten hitaasti katsomaan esikoista joka vastasi katseellaan takasin mutta joutui näkemään yhtä toruvan katseen myös äidiltä kuin oli saanut isältäänkin hetki sitten, painettiin pää näopeasti pahoittelevasti kohti lattiaa sen hetken ajaksi kunnes esikoinen oli päässyt äitinsä eteen joka kurmartui alemmaksi nähdäkseen lapsensa. Tässä kohdin Eveyn olisi ehkä pitänyt torua, ja niin olisi varmastikin pitänyt tehdä, mutta katsoessaan tuota lasta joka kaikin tavoin yritti uskotella olevansa pahoillaan tekemästään ja aiheuttamastaan huolesta, näki äiti myös Andrean saaneen jo isältään muutaman sanan. Tai ainakin pahan katseen.
Lempeän ja äidillisen rakastavan tunnetilan paistaen naisen katseesta kun käsi nousi varoen leuan alapuolelle ja kohotti lapsen kasvoja ylemmäksi ennen kun huulet painoivat pienen suukon poskelle kaiken temmellyksen aikana ilmestyneeseen naarmuun. Pandoran seuraten perheen välistä tapahtumaa sivummassa asemassa kunnes viimein Andrea ymmärsi huomioida tämän halauksella niinkuin isovanhemmille kuuluikin tehdä tavatessa, kohosi vuorostaan Eveyn oma katse Giovanniin joka katosi uudelleen ovista talviseen ilmaan auttaakseen omien sanojensa mukaan kuljettajaa viimeisten kannelmien kanssa. Kumpikaan ei ollut sitä ehkä sanonut ääneen, mutta kummankin mielissä oli kummitellut ne viimeiset sanat jotka Anubis oli viimeksi lausunut ääneen Giovannille mitä tuli siihen miksi Zay oli päättänyt jälleen kääntyä heidän puoleensa. Giovannin tulisi tehdä valinta kahden asian välillä jotka olivat kuitenkin yhtä tärkeät tuon elämässä: lupaus ja kirjansuojelu sen vartijana, tai Eveyn ja Andrean turvallisuus.

Viimeisen matkalaukun tullen nostetuksi pois auton takaluukusta, kättelivät nuo kaksi miestä viimeisen kerran, kuljettajan luvaten olla palveluksessa mikäli Giovanni perheineen joskus näkisi tarvetta hänenlaiselleen Slovakian maaperällä, ennenkuin tuo musta auto kaarsi pois laajasta pihasta joka olisi herättänyt kateellisuutta kenessä vain.
Lumisateen laskeutuen hiljalleen uudelleen maahan ja sulautuen yhteen muun valkean ympäristön kanssa. Oven aueten uudelleen nuoremman naisen perässä, joka oli pyytänyt hetki sitten Pandoraa pitämään huolta Andreasta sen pienen hetken aikaa kun he etsisivät itselleen oikeat huoneistot. Tämä oli se tekosyy, minkä Evey oli lausunut vaikka tiesi tasantarkkaan ettei hänen oma äitinsä, joka oli vuosisatoja vanha ulkonäöstään huolimatta, uskoisi moista valhetta todeksi edes häneltä. "... Isä taisi saada pääsi pahemman kerran sekaisin." Ääni viimein totesi hetken hiljaisuuden jälkeen, jona aikana Evey ei ollut halunnut tuoda omaa olemassa oloaan aluksi julki kuin vasta nyt, hänen katsoessa miestä joka yritti aina suojella perhettään viimeiseen asti ja silti samalla suojella kirjaa niiltä ketkä sitä halajoitsivat. Ja nyt Giovannin tulisi tietää kummasta piti päästää tiukan paikan tullen irti.

Sen hetken ajan, katsoessaan Chadiä oli Azra nähnyt vilauksen siitä mitä nuorempi oli yrittänyt peittää koko sen ajan muilta katseilta ja nyt hän oli saanut nähdä sen ehkä jopa täysin vahingossa tai silkasta väsymyksestä kun kaikkea enään jaksettaisi peitellä maskin taakse. Silmien sulkeutuessa kätkivät ne taaksensa kuitenkin sen, mitä Chad todellisuudessa tunsi vaikkei saanutkaan niitä sanottua ääneen mutta se riitti saamaan Azran takaisin tilanteen tasolle ja irtautumaan miehen kaulalta. "Olen pahoillani Chad. En ajatellut." Naisen kirien nopeasti, melkein jopa hätääntyneenä pahoittelemaan tekoaan josta he molemmat olivat sopineet odottavansa kunnes kumpikin olisivat valmiita: Chad valansa suhteen ja Azra taas niiden menneisyytensä palasten kanssa joita hän ei ollut halunnut kertoa kenellekään. Edes Chadille.
Miehen sanat, jotka olivat lähes niin hiljaiset ettei kukaan muu kuin he kaksi pystyneet kuulemaan niitä, puhalsi tuolloin kaksikon ylitse tuuli joka laskeutti hietaleita Azran hiuksille ja Chadin kasvoille josta ne sulivat hiljalleen ja siitä leualle, kuin kyyneleitä. "... Rakastan sinua, olet tähteni ja aurinkoni. Aina."
Käden irtautuen hitaasti kehon ympäriltä pyyhkiäkseen miehen kasvot kuiviksi, jääden viimeisenä poskelle, jonka iho oli muuttunut kylmemmäksi mitä kauemmin he seisoisivat paikallaan kylmässä. "Älä ikinä unohda sitä Chad." Peukalon kärjen alkaen tekemään pientä silittävää liikettä miehen ihoa vasten pahoittelevasti ja samaan aikaan rakastavasti.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:43

Askeleiden, jotka lähestyivät koko ajan kunnes lopulta pysähtyivät seisomaan varovaisen oloisesti vierelle, kantautuessa korviin – käänsi Giovanni kasvonsa lähes saman tien vaimoonsa, joka oli päättänyt liittyä hänen seuraansa äkkiseltään heitetyn teko syyn varjolla. Eveyn lausuman toteamuksen saaden hiljaisen hymähdyksen kohottautumaan keuhkoista ennen kuin sitä seurasi selvä hymyn häivähdys, joka oli todella odottamaton ilmiö noilla niin kauan totisina pysyneillä kasvoilla.
”Yhden asian olen oppinut sinusta ja sinun perheestäsi…”
Käsivarren kohottautuessa kiireettömästi ylöspäin ja hakeutuen naisen ympärille johdattaakseen toisen tulemaan lähemmäksi vierellä.
”Aina kun joku erehtyy luulemaan, että olisi oppinut tuntemaan teidät jo – vedätte aina jonkun uuden kortin hihastanne ja pistätte koko pakan sekaisin. Mitä itse taas voin tehdä kyseiselle asialle?”
Jäntevien sormien silittäen noita tumman ruskeita hiuksia tasaisin pitkin vedoin kunnes laskeutui uudemman kerran selän puolelle ja rakastavan suukon painautuen naisen otsaa vasten. Tumman äänen lausuen vain sillä äänenpainolla, että kaksikko pystyi sen kuulemaan.
”Voin vain seurata virtaa ja toivoa, että se pitää minusta huolen vaikka välillä terävät kivet vaanisivatkin ympärillä tai pinnan alla.”
Viimeisimmän laukun tullen nostetuksi ylös maasta Giovannin toimesta. Miehen viedessä vapaan kätensä naisen omaan.
”Tulehan. Unohdetaan murheet edes täksi yhdeksi illaksi ja uskotellaan toisillemme, että olemme tavanomainen perhe joka on kokoontunut yhteen normaalin kiireellisen arjen keskellä.”
_________________________

Yön laskeutuessa Slovakian maaperälle, hiljeni myös kaupungin normaali elämä sen myötä. Yleensä keskiyön jälkeen liikkeellä olivat vain hyvin harvat oman syynsä painottamana, mutta siltikään se ei ollut niin eriskummallista, että se olisi kiinnittänyt huomiota. Keskustan katseiden takavasemmalla auton ajaessa laajalle varastoalueelle, jonne pääsy kulki vain vartioiden portin kautta. Tuon yhden vartijan, joka oli tehnyt kyseistä työtä jo kyllästymiseen asti, oli ollut tuonakin kertaa helposti lahjottavissa, että tämä päästi varastoalueelle kulkemaan luvattomasti. Mustan henkilöauton pysähtyessä tarpeeksi katseilta piilossa olevaan kohtaan – nousi autosta kaksi henkilöä; mies ja nainen. Tuon ruskeatukkaisen naisen, joka oli pukeutunut tällä kertaa tavanomaisiin vaatteisiin, jääden seisoskelemaan paikoilleen autosta poistumisen jälkeen ja katsoen ympärilleen selvästi kysyvänä. Käsivarsien kietoutuen samoihin aikoihin kehon ympärille – sillä ilma oli viilentynyt selvästi ja tuntui muuttuvan kylmemmäksi koko ajan. Mies puolestaan oli kävellyt heti autosta ulos astumisen jälkeen takakontille ja aukaisi luukun sen enempää selittämättä tekoaan.

Alban kääntyessä vasta silloin äkillisesti ympäri kun kuuli Zayn nostavan jotakin raskasta ulos takakontista ja tipauttavan sen maahan kolmen metrin päähän autosta. Naisen vihreiden silmien nähden maan rajassa hyvin äskettäin kuolleen miehen, jonka ulkonäkö kertoi tämän kuuluvan selvästi sellaiseen ihmisluokkaan, jotka tienasivat elantonsa lakia rikkomalla. Alban kohottaessa katseensa takaisin Zayhin, joka oli ehtinyt kävelemään takaisin auton takaluukulle ja sulkien sen terävän paukahduksen saattelemana.
”Zay…”
Naisen aloittaen kutsumalla miestä nimeltä, mutta kun toinen ei reagoinut takaisin mitenkään – muuttui ääni pehmeämmäksi.
”Mitä tämä oikein tarkoittaa? Kuka hän oikein on?”
Asvaltin rahisten hiljaisesti kahden askeleen alla, jotka otettiin hyvin vaivihkaa lähemmäksi miestä, joka edelleen seisoi selin naiseen päin. Zayn kääntyessä silloin ympäri, pysähtyi Alba siihen paikkaan nähdessään miehen pitelevän äänivaimennettua käsiasetta. Alban aikomuksena oli alkaa kohottamaan käsiään ylöspäin, mutta ennen kuin edes olkavarret olivat ehtineet erkaantumaan kyljistä – tunsi tämä sanoin kuvaamattoman polton vatsassaan, joka sai kämmenet painautumaan haavan päälle. Veren pulputessa sormien välistä tyrehdyttämisestä huolimatta.
”Olemme vain jumalten pelinappuloita, Alba ja se edellyttää meiltä tietynlaisia käyttäytymissääntöjä. Olemme kaikki tavalla tai toisella korvattavissa. Kohtalomme on alistua siihen mitä meidän käsketään tehdä ja kun olemme saavuttaneet sen, on kohtalomme alistua poistumaan pelilaudalta. Mitä taas tulee oman pelin aloittamiseen tai edes sen yrittämiseen, on rangaistuksena siitä tämä.”
Zayn pysähtyen seisomaan ”rakkaan” aviovaimonsa eteen ja vilkaisten tuota maassa makaavaa kuollutta miestä, joka kävisi hyvin mukaan siihen dragiseen peitetarinaan, joka tulisi odottamaan tuota kuvan kaunista nuorta naista. Käsiaseen päätyen heitetyksi maahan Alban jalkojen eteen. Nuoremman vilkaisten selvästi hetken aseeseen päin kuin miettien olisiko napannut sen ylös maasta ja yrittänyt ampua vanhemman siihen paikkaan. Zayn hymyillen tunteettomasti noin läpinäkyvälle ilmiölle, päättäen kuitenkin helpottaa naisen aivojen pähkäilyä omalla täydentävällä lauseellaan, joka antoi vastauksen kerralla.
”Aseessa on jo sormen jälkesi, rakas vaimoni. Joten voit ihan huoletta nostaa sen ylös maasta – jos se tekee sinut millään tavoin onnelliseksi. Valitettavasti…”
Alban kaapaisten aseen maasta salaman nopeasti ampumahaavasta huolimatta ja tähdäten osoittimen suoraan Zaytä kohti, mutta kun sormet painautuivat liipaisimille, kuului vain terävä naksahdus.
”…unohdin kertoa sen olleen viimeinen luoti, jolla ammuin sinua. Kaikki seuraava tulee tapahtumaan sinun omien valintojesi pohjalta. Alba. Voit jäädä tähän ja yrittää pysyä hengissä, mutta kun sinut löydetään rikospaikalta päädyt heti suoriksi vankilaan hengenriistosta. Jos taas valitset täältä lähtemisen, on jokainen kuluva minuutti sinua itseään vastaan kun vuodat kuiviin ilman asianmukaista apua. Joten käytä mitä tahansa keinoa nyt – sillä kaikki tulee olemaan sinua vastaan. Ehkä se sama oveluus, joka kuitenkin johti sinut tähän hetkeen, riittää pelastamaan sinut.”
Noiden sanojen jääden kaksikon viimeisiksi niiden yli kahden vuoden jälkeen, jotka olivat pitäneet nämä yhdessä tahdosta riippumatta.

Alban saaden katsoa kun Zay käveli takaisin kuskin puolelle ja mennen autoon, joka pian kaarsi pois ja jätti nuoremman seisomaan yön keskelle. Käsiaseen, jota oli vielä siihen hetkeen asti puristettu otteessa kuin toivoen luodin ilmestyvän ihmeen kaupalla lippaaseen, tipahtaen kolahtaen asvaltille. Alban kuullen itsensä yrittävän huutaa apua, mutta kukaan ei vastannut hänelle takaisin ja se lisäsi kuristavaa tuntemusta rintakehän seudulla entisestään.
Hän ei itkisi…
Laahustavien askelien alkaen ottamaan matkaa eteenpäin vaikka keho voisi kaatua minä hetkenä hyvänsä maahan.
Hän oli yksin.
Hän oli vain varjo entisestä… itsensä irvikuva… itsensä myynyt… itsensä turmellut…
Yksin.

Tuohon vuodenaikaan pimeys oli laskeutunut jo hyvin varhain Slovakian maan yläpuolelle ja pakkaset myös tottakai antaneet sen enempää armoa kuin muinakaan öinä sitä ennen. Sen ollen oiva tekosyy jäädä neljän seinän sisälle viettämään ne yön viimeiset tunnit rauhaisasti ilman että tarvi nousta lämpimän peitön ja patjan välistä, paitsi tietenkin nämä rohkeimmat kukkujat jotka olivat päätyneet syystä tai toisesta vielä niinkin myöhään kulkemaan kaupungilla joko porukalla tai sitten yksin, ei sillä väliä vaikka kahdentoista jälkeen ne keitä nyt sattui näkemään liikkuvan kaduilla vieläkin, olivat jo hyvää vauhtia kohti aamuista tokkuruutta ilman muistikuvia.

Huulten taipuen tuossa kohdin pieneen huvittuneisuuteen, joka kuitenkin kätkeytyi osaksi pimeyteen vaikka vähän väliä katuvalot valaisivatkin nopealla tahdilla liikkuvaa autoa sen verran että vieressä istuva pelkääjä pystyi kääntämään pienesti päätään miestä kohti, ennenkuin uskaltautui rohkenemaan kysymään mitä oli saanut moisen hymyn aikaiseksi rankan illan jälkeen, joka ei kaiken lisäksi ollut vielä edes ohitse ennenkuin he pääsisivät kartanolle takaisin. Tai siis, Sin pääsisi.
Hopeisten silmien vilkaisten nopeasti vierustoveriaan, josta vastasivat takaisin jäätä muistuttuva väripalanssi, joita korosti entisestään nutturalla koko päivän pidelleet vaaleat hiukset jotka laskeutuivat pienesti lainehtivina alas aina vähän oli olkapäiden, tyytyi Sin tuossa kohdin vastaamaan jotain suuntaa antavaa huvittuneen niistä ketkä eivät vielä pakkasyönä ymmärtäneet pysytellä sisällä vaan piti siltikin väkisin hakeutua lähimpään juoppolaan tai yökerhoon vaikka järki ja pelkkä aistikin oli sanonut aivan toista. Mutta jokainen tavallaan, olihan mies itse koko illan tehtävän ääressä ja loppussa jopa lupautunut viemään Rebeccan kotiin työpäivän päätteeksi, niinkuin jo jokunen ilta sitä ennenkin vaikka kumpikaan ei pahemmin hekuttaneet moista ääneen niin salaseurassa kuin myös vapaa-ajallaan, näiden molempien kyllä tietäen kyllä aivan liian hyvin mitä siitäkin olisi seurannut. Kaupunkialueen muuttuessa pian entistä rauhallisemaksi omakotialueeksi, jossa Rebecca pian totesi voivan kävellä loppumatkan jotta nuorepi pääsisi nopeammin isänsä luokse antamaan tarvittavan tiedon eteenpäin raporttia myöten ja sitä myötä lepäämään.
Tuossa kohdin nainen oli kyllä oikeassa, vaikka todellisuudessa Sin ei pahemmin jaksanut enään tuossa kohdin edes kiirehtiä takaisin kartanolle jossa arvatenkin lähemmäs kaikki nukkuivat. Ainakin niin oli oletettavissa, olihan kello jo paljon.
Sen sijaan että nainen olisi kuitenkin noussut ulos autostaan hyvän yön toivotuksie kera kiireen vilkkaa, kerkesivät kasvot kääntymään sen verran että Sin pystyi tuntemaan naisen omat omillaan sen hyvin lyhyen hetken ajan kiusoittelevasti ennenkuin ne irtautuivat yhtä nopeasti ja ovi paiskaantui kiinni naisen jäljessä.

Tuossa eteenpäin matka jatkuikin sittemmin tuon rauhallisen alueen halki aina moottoritien halki joka oli siihen aikaan nopein tapa päästä ylipäätänsä pois kaupungista ilman ylimääräisiä hidastajia jossa vauhti olikin kohonnut jo huomattavasti jopa yli rajojen, vaikka se sattui olemaan varsin vaarallista jopa yöllä. Jonkin kuitenkin muljahtaen inhottavasti vatsan alueella, aluksi Sini edes välittämättä moisesta laittaen tuntemuksen nälän ja väsymyksen piikkiin mutta lähemmäs heti perään muuttuikin tuo sama kipu kovemmaksi, että se sai melkein jopa hengen salpaantumaan. Auton tullen ohjatuksi tienposkeen säännöistä huolimatta ja turvavyö irrotettiin vauhdilla jotta Sin pääsi pois kuljettajan paikalta edes jaloitellakseen mutta samantien kun tämä oli päässyt edes takaisin ylös koko pituuteensa romahti tämä melkein samantien alemmaksi, käden ottaen tukea katon reunamasta ettei mies olisi kokonaan romahtanut maahan asti ja piti näin tämän edes pystyssä.
Kivun muuttuessa hiljalleen lähes olemattomaksi, mutta sen jälkeen tila ei muuttunut enään normaaliksi: Sinin tuntien itsensä tyhjäksi. Kuin osa tästä olisi viety mukana tuon muutaman minuutin aikana tämän edes tiedostamatta mitä. Vapaan käden laskeutuen farkkujen taskuun jossa nuorempi tiesi puhelimensa olevan, sormien näppäillen niin nopeasti kuin vain pystyi olostaan huolimatta kunnes peukalo painoi vihreää luurin kuvaa ja nuorempi jäi kuuntelemaan tuuttausääntä "Vastaa, vastaa, vastaa.. vastaa nyt jo Chad..."

Makuuhuoneessa valliten syvä ja täydellinen hiljaisuus, jossa kuului vain kahden ihmisen tasainen hengitys. Tuon mitättömän äänen kertoen noiden ihmisten nukkuvan syvästi, jopa naisen vierellä makaava mies oli saanut viimein itsensä nukahtamaan syvästi vaikka yleensä tällä oli ikävä tapa pyöritellä monia asioita mielessään yötä vasten. Sikeän unen särkien yöpöydälle laskettu kännykkä, joka ehti soittamaan soittoäänen kertaalleen lävitse ennen kuin siihen alettiin reagoimaan. Käden kaivautuessa tyynyn alta ja haparoiden alkoi tavoittelemaan kännykkää, jonka näyttö vilkkui valoa sysimustassa pimeydessä. Vatsallaan maakaavan kehon kohottautuessa aavistuksen kyynärpäiden varaan kun kännykkä löysi tiensä viimein korvalle.
”Haloo?”
Vielä selvästi puoliksi unessa oleva ääni sanoi karheasti. Chadin edes aluksi tajuamatta kenen kanssa oikein puhui, mutta kuullessaan Sinin ensimmäiset sanat – alkoivat aivot käynnistyä kuin ne olisivat yhtäkkiä saaneet äkillisen sähköiskun itseensä. Kuuloaistin rekisteröidessä ensimmäisenä Sinin äänenpainon ja taustalla kuuluvan liikenteen vaimean huminan, joka paljasti soittajan olevan vieläkin ulkona jossakin päin kaupunkia.
”Missä sinä olet? Onko kaikki kunnossa?”
Viimeisenkin unenrippeen päästäen irti ja tilalle alkoi kohoamaan adrenaliinin tuoma vireystila. Chadin tietäen tasan tarkkaan – ettei Sin koskaan soittanut keskellä yötä ilman painostavaa syytä.
- - - - - - - - - - -
Samoihin aikoihin kaupungin koillisreunalla - oli syrjäiselle työmaa alueelle tullut äkillistä elämää hyvin epämiellyttävällä tavalla. Pimeyttä halkoen yhden poliisiajoneuvon ja ambulanssin valot, jotka valaisivat ympäristöä noille viidelle ihmisille, joista yksi oli löytänyt verissään maakaavan naisen kadulta. Löytäjä oli myöhäisen iltavuoron lopettanut varastotyöntekijä, joka oli juuri puhunut kännykkäänsä kun oli törmännyt naiseen, jota oli ammuttu selvästi vatsaan. Nainen oli istunut kadun sivussa ja nojannut seinään hyvin raskaasti hengittäen. Mies ei ollut ymmärtänyt mitä nainen sanoi, mutta tämä oli päätellyt puhtaalla maalaisjärjellä toisen pyytävän apua. Siitä kaikki eteenpäin oli tapahtunut kuin sumussa. Mies oli soittanut hätänumeroon samalla kun paikalle oli alkanut ilmestymään muita ihmetteleviä silmäpareja. Yhden näistä ehtien koppaamaan naisesta kiinni kun tämä yhtäkkiä uhkasi kaatua maahan kyljelleen. Hätänumerossa vastannut henkilö oli kysellyt koko ajan kaikkea tarpeellista ja samalla antanut ohjeita miten uhria voisi auttaa tilanteen sallimalla tavalla. Lopulta paikalle oli saapunut ambulanssi ja pian myös poliisiauto. Sairaankuljettajat olivat nostaneet Alban paareille ja siitä ambulanssiin, joka lähti matkaan sireenit soiden kohti lähimpänä sijaitsevaa keskus sairaalaa.
- - - - - - - - - - -
Moottoripyörän kaasuttaen lähes samalla nopeudella kun tuo ambulanssi, jonka kyydissä oli sinä hetkenä hyvin tärkeä henkilö Chadille. Isoveljen tietämättä valitettavasti mitään pikkusiskonsa kohtalosta vaikka epämiellyttävä tunne oli vallannut sisimmän sieluun asti, mutta tuona hetkenä Chad yhdisti sen huoleen Sinistä, joka oli myös kuulostanut oudon etäiselle puhelimessa. Heti kun Chad oli saanut tarpeelliset suuntaviivat nuoremman sijainnista oli tämä kirjaimellisesti ponkaissut ylös sängystä, pukenut tarpeelliset päällysvaatteet kompuroivien/juoksun sekaisten askelien lomassa ja heti ulospäästyään oli tämä kaasuttanut moottoripyörällään pois kartanon pihamaalta - kuulematta edes portaille jääneitä henkilöitä, jotka olivat myös heränneet äkilliseen miehen aiheuttamaan meteliin. Moottoripyörän kaartaessa lopulta sille samaiselle tielle, jonne Sin oli joutunut pysähtymään äkillisesti.
- - - - - - - - - - -
”Menetämme hänet, tohtori! Sydän ei kestä näin runsasta verenvuotoa!”
”Ottakaa defibrillaattori valmiiksi ja ruisku adrenaliinia. Olkaa valmiina elvyttämään – sillä en voi sulkea haavaa ennen kuin löydän päävuodon!”
Plastikkakirurgin jatkaen leikkaamista määrätietoisesti vaikka pelko potilaan menettämisestä kasvoi sitä mukaan mitä enemmän pulssi kohosi näytöllä ja sydänkäyrä alkoi muuttumaan pahaa enteilevästi. Veri oli sotkenut leikkauspöydän jo aikoja sitten sekä myös nuoren naisen päällä olevat vaatteet, jotka kertoivat sanattomasti uhrin olleen hyvin todennäköisesti vain viaton kotiin matkalla kulkeva henkilö, jota joku hullu oli onnistunut ampumaan – oliko kyseinen ollut raiskausyritys vai kenties raaka ryöstö? Siihen ei kukaan muu osannut vastata kuin tuo elämästään sillä hetkellä taisteleva nainen, jota muu hoitohenkilökunta joutui alkamaan elvyttämään kun sydän viiva muuttui monen tuskallisen minuutin jälkeen suoraksi.
- - - - - - - - - - -
Tutun urheiluauton häämöttäessä edessäpäin – teki Chad nuo viimeiset ohitukset oman henkensä uhalla, että pääsisi nopeammin veljensä luokse.
”Sin!”
Moottoripyörän pysähtyen auton taakse. Chadin vetäisten kypärän pois ja nousten ylös ajoneuvon selästä – ottaen kaksikon välisen välimatkan lähes puoliksi juosten kiinni. Chadin nähdessä Sinin sen hetkisen ulkonäön, joka ei ollut yhtään nuoremmalle kuuluva – pysähtyivät askeleet toisen eteen ja käsi kohosi koskettamaan nuoremman kasvoja, jotka olivat kylmät kuin jää ja nihkeän hien kosteuttamat.
”Jumalten nimeen, olet aivan kalpea Sin. Haavoituitko tehtävässäsi vai mikä kirous tämä oikein on? Tulehan.”
Chadin johdattaen Sinin käden niskansa taakse ja ottaen toisen painon tukemaan itseään vasten.
”Vien sinut sairaalaan. En voi päästää sinua tuossa kunnossa takaisin kartanolle. Varovasti. Mennään autollasi, en uskalla ottaa sinua noin heikossa kunnossa moottoripyörän kyytiin istumaan.”

Aluksi kumpikaan näistä kahdesta saman sängyn jakavasta ihmisestä ei ollut kiinnittänyt minkäänlaista huomiota tuohon ärsyttävään nykyajan kommunikointa laitteeseen, mutta jossain vaiheessa kumpikin tämän pariskunnan jäsen heräsivät syvästä unesta, Chadin kuitenkin kereten vastaamaan puhelimeen sillä erää nopeammin, Azran puolestaan nousten käsiensa varaan patjalla ja venyttäen niskaa äkillisen herätyksen vuoksi. Toisen käden haparoiden sängyn toisella puolella lepäävää herätyskelloa, sivusilmällä pystyen selvästi näkemään tasantarkkaan kellonajan, samalla kun tämä yritti tokkuraisesti kuunnella kuka ihme soitteli siihen aikaan yöstä.
Aluksi näyttäen siltä ettei Chadkaan oikeastaan tiennyt soittajansa henkilöllisyyttä, kunnes viimein jokin muuttui ja nuorempi muuttui selvästi huolestuneemmaksi, kysyen jopa mitä oli tekeillä johon saatiin pian vastaus Sinin puolelta.
Hengityksen kulkien hetken ajan vaikeasti puhelimen lävitse kun nuorempi mies avasi uudelleen suunsa: "Moottoritien varrella. Ehkäpä... Kaksikymmentä kilometriä kartanolle tästä kohtaa, mutten pysty ajamaan tämän pidemmälle."
Sen ilmeisesti riittäen sillä erää Chadille, joka oli salamana jo noussut ylös sängystä, suomatta edes Azralle sillä erää vastausta vaikka mitä oikein oli tekeillä, mutta selvästi jotain joka oli saanut mieheen puhtia sähköiskun tavoin.

Azran alkaen itsekin nousemaan sängystä nyt kun tämä oli kerra hereillä kokonaan muutenkin, vedettiin yläkehon suojaksi vain ensimmäisenä käteen osuva vaatekappale eli tässä tapauksessa huppari, jalkojen lähtien kiirehtimään samaa matkaa alaspäin Chadin jäljessä, kereten juuri ja juuri näkemään ikkunan kautta ja kuulomaan myöskin selvästi kuinka tuttu moottoripyörä ajettiin ulos vauhdilla. Naisen olematta ainoa joka oli herännyt äkilliseen mötäkkään jonka Chad oli aiheuttanut kiirehtimisellään, yhden jos toisenkin salamurhaajan joista kukin oli ollut enemmän tai vähemmän hereillä siihen hetkeen asti.

Tuona aikana kumpikaan näistä kahdesta miehestä ei vielä tuossa kohtaa tiennyt tuosta haavoittuneesta naisesta, jolla kuitenkin oli oma vaikutuksensa menneisyydessä ja jopa nykyisyydessäkin kumpaakin näihin mieheen, eikä kumpikaan tiedostanut vielä mitä oikein oli tekeillä kauempana kulkevassa ambulanssissa tai koilisella kaupungin alueella. Aikaa kului, Sinin ollen päätynyt istumaan takaisin auton penkille kun ei yksinkertaisesti jalat eivät enään jaksaneet kannatella itseään edes käden tuen avulla odottaessaan vanhempaa joka olisi toivon mukaan ainakin ymmärtänyt ettei nyt kyllä kaikki ollut kohdillaan Sinin tapauksessa.
Jossain vaiheessa Sin oli kadottunut kokonaan ajankulun, jaksamatta enään välittää edes ympäristöstään jossa ei tapahtunut juurikaan mitään niin myöhään mutta siltikin, tuntui kuin kaikki ympärillä olisi sumentunut tuona aikana ja alakneet jälleen tiedostamaan asioita kun aluksi tämä kuuli lähestyvän askeleet ja sitten äänen joka tuntui tulevan jostain kauempaa vaikka Sin näki ja tiedosti isoveljen kyllä olevan suurinpiirtein vierellään jo tuossa kohdin ja kysyvän jotain, jonka Sin joutui itse päättelemään kun ei ollut aluksi saada selvää kuulemastaan. "En tiedä... " Se oli ainoa totuudenmukainen lause jonka Sin sai lausuttua tuossa kohdin vastaukseksi omasta tilastaan: ja niinhän se oli. Hän ei tosissaan tiennyt mikä oikein oli iskenyt. Kehon tuntien selvästi kuinka sitä tuettiin vähitelle kun Chad totesi että heidän tulisi mennä autolla, kun moottoripyörä tässä tilassa olevalle oli aivan liian riskialtista putoamisen kannalta.
Sinin päätyen vuorostaan pelkääjän paikalle josta matka lähti kulkemaan kohti sairaalaa jossa oli myöskin hässäkkä parhaillaan meneillään ampumatapauksen suhteen jossa oletettu uhri oli menettämässä aivan liian paljo verta, samalla kun poliisit yrittivät selvittää illan tapahtumia parhaansa mukaan.
Sinin tullen saatetuksi ensisijaisesti tarkkailtavaksi illan ajaksi, jossa hoitajat ja lääkärit ottivat parhaansa mukaisesti testejä selvittääkseen mistä moinen äkillinen ja kummallinen voinnin huonontuminen oikein johtuisi. Tuon nuoren miehen mielen ollen jossain tajuttomuuden ja täysin hereillä olevan rajassa, välillä näyttäen että mies olisi vain nukkunut rauhassa ja sitten äkisti tämä saattoi aukaista silmänsä täysin tiedostamatta mitä helvettiä oikein ole tekeillä kun kokoajan joku tai jotkut valkoisiin vaatteisiin juoksivat ympäri kuin tietämättä oikein minne suuntaan olisi pitänyt tuossa kohtaa oikein kulkea kaiken sen hektisyyden keskellä josta ei oikein tiennyt minne kohdistaa edes katseensa edes hetkeksi kun silmät pakottautuivat jälleen sulkeutumaan uuden kipuaallon tai viimeistään silloin kun kaikki ympärillä näytti menevän hetkellisesti sekaisin, miehen vajotessa uudelleen tajuttomuuteen.

Tuolla välin oli kartanolla alkanut jälleen hiljentymään vähitellen uudelleen mutta siltikin osa oli jäänyt hämmentyneenä keittiöön keskenään, jokaisen tuoden omilla kysymyksillään tai/ja toteamuksillaan tilanteen outouden ja yrittäen samalla udella Azraltakin mikä oli oikein aiheuttanut Chadin ylipäätänsä lähtemään niin äkisti, johon ei siihen mennessä oltu pystytty luomaan kunnollista vastausta. Vielä. Naisen kuunnellen hiljaa muiden puheita vaikkei näyttänytkään todellisuudessa edes välittävän mitä ympärillä tapahtui, mutta sen sijaan oli katse laskeutunut sen hetkellisen ajaksi alaspäin kohti puhelimen näyttö johon oltiin yritetty laatia jonkinlainen viesti lähetettäväksi eteenpäin, sen onnistumatta kuitenkaan. Lopulta Azra oli tyytynyt soittamaa puolituntia sen jälkeen kun Chad oli kadonnut teille tietämättömille, tämän kuunnellen vain tuuttausääntä toisessa päässä kunes huomion vei selvästi kauempaa rakennuksesta kuuluva raapiminen joka ei olisi normaalisti herättävnyt ihmetystä sill ähyvin harva tuskin edes kykeni kuulemaan niinkin pitkälle mutta Azra kuuli. Tämän poistuen hissuksiin keittiöstä muiden puheensorinan myötä, lähtien kulkemaan tuota ääntä kohti kunnes viimein pysähtyi puutarhaan vievän takaoven eteen jossa tuo yksi eläin raapi itsepintaisesti ovea ja yritti välillä hyppiä jopa oven kahvaa kohti saadakseen sen auki vaikka kyseinen olikin lukossa. Azran katsoe hämmentyneenä tuota eläintä, joka oli kulkeut viimeiset kaksi vuotta Sinin mukana paikasta toiseen ja oli suurimman osan ajasta rauhallinen. Paitsi nyt. Aivan kuin se olisi väkisin halunnut kylmään talviyöhön etsiäkseen isäntänsä monien kilometrien päästä, tietäen tasantarkkaan jonkin olevan pielessä.

”Onko kukaan ilmoittanut tästä Anubikselle?”
Yhden salaseuralaisista lausuen sen verran kuuluvammin, että sanat riittivät tavoittamaan jokaisen läsnäolijan korvat. Valitettavasti hetken kestävä painostava hiljaisuus riitti vastaukseksi. Jonkun lausuessa jotakin sen tapaista – etteiväthän he itsekkään tienneet mitä oli oikein tapahtunut ja missä, jokin oli vain saanut Chadin ponkaisemaan ylös vuoteestaan ja lähtemään viimapäänä ulos kuin tällä olisi ollut piru kannoilla. Giovannin kohottaessa silloin kämmentänsä aavistuksen, mikä oli merkki muille vaikenemaan hetkeksi. De Fioren suvun jälkeläisen saaden lopulta puheen vuoron itselleen.
”Yksi teistä kävi jo tarkistamassa jättikö Chad kännykkänsä tänne jälkeensä ja emme löytäneet sitä, eli voimme olettaa sen olevan hänen mukanaan. Jos jotakin on tapahtunut – niin eiköhän hän soita siitä salaseuran vanhimmalle ensimmäisenä. Älkäämme maalatko vielä liian nopeasti piruja seinille – sillä se on turhaa ja hyödytöntä.”
Tämän yhden vanhimmista olevan miehen sanojen saaden kannatusta pienillä pään nyökkäyksillä ja vaimeilla sanoilla, jotka myötäilivät kuulemaansa. Giovannin nyökkäisten lopuksi myös itsekin ja henkäisten perään raskaasti, jota onneksi muut läsnäolijat eivät enää kuulleet sillä puheen sorina oli alkanut uudelleen. Giovannin voiden vain tuona hetkenä rukoilla, että nuorimmaiset olisivat kunnossa ja ettei sitä soittoa tarvitsisi koskaan tehdä Anubikselle, joka ei ollut palannut kartanolle eilisillan jälkeen vaan jäänyt yhtiön tiloihin tarkoituksen mukaisesti.
- - - - - - - - - - - -
Tasainen tuuttausääni toistui kerta toisensa jälkeen linjalla, jonka oli tarkoitus yhdistää puhelu sille viimeisimmälle henkilölle, jolle Chad ei mielellään soittanut kuin vasta vakavimman tilanteen edessä. Sairaalan lankapuhelimen pysyen itsepintaisesti korvalla vaikka kukaan ei näyttänyt aluksi ensin vastaavan linjalla. Chadin ajatuksiin hiipien jo ajatus luovuttamisesta, mutta silloin tuuttausääni loppui ja tuttu tumman rauhallinen ääni vastasi linjan toisessa päässä.
”A-anubis…”
Chadin aloittaen takeltelevasti kuin olisi yhtäkkiä unohtanut miksi oikein häiritsi vanhimman yörauhaa siihen kellon aikaan.
”Mitä on tapahtunut, Chad? Miksi soitat minulle keskus sairaalan puhelin numerosta?”
Tumman katseen kääntyen vilkaisemaan siihen suuntaan, mistä näkyi osittain siihen huoneeseen, jossa Sin makasi sinä hetkenä huonossa kunnossa ja siltikään lääkärit tai mikään muu pahainen noitatohtori ei ollut löytänyt selitystä siihen. Terävän muljahduksen tuntuen rintakehän seudulla pistävänä, sen saaden kurkun seutua kiristämään hyvin ikävästi.
”Chad? Oletko siellä?”
Luurista kuuluvan Anubiksen äänen, joka oli muuttunut paljon vaativammaksi – sillä huolestuneisuus tavoitti jo vanhimmankin, tavoittaessa nuoremman tämän omien ajatusten lävitse – säpsähti Chad selvästi vaikka tämä yrittikin peittää kyseisen hermostuneella naurahtamisella ja silti samaan aikaan toinen käsistä kohosi pyyhkäisemään kyynel vanan kadoksiin poskelta.
”Asiani koskee Siniä. Hän ei ole kunnossa ja pelkään, että tilanne muuttuu koko ajan pahemmaksi. Yritin auttaa häntä ja päästä hänen luokseen mahdollisimman nopeasti, mutta…”
Sormien puristautuessa entistä tiukemmin luurin ympärille kun Chad yritti pidellä itsensä koossa. Enempää hänen ei onneksi tarvinnut alkaa selittämään – sillä jo pelkän Sinin nimen lausuminen oli saanut selvän muutoksen aikaiseksi vanhimmassa. Anubiksen lausuen tapansa mukaan lyhyen ytimekkäästi käskyn Chadille huolehtia veljestään siihen asti kunnes vanhin pääsisi itse paikalle. Chadin myötäillen lyhyesti, että oli ymmärtänyt saamansa uuden käskyn. Linjalle laskeutuen lopulta syvä hiljaisuus – ei Chad ensin tehnyt elettäkään laskeakseen luuria alas. Tuntoaistin tuntien kuinka uudet kyyneleet valuivat lopulta sitä samaa janaa pitkin, joka oli yritetty pyyhkäistä kadoksiin. Tuon kyseisen janan kulkien kuivettuneiden huulten vierestä, jotka lausuivat hyvin hiljaisesti:
”Anna minulle anteeksi isä… etten ollut suojelemassa veljeäni silloin kun hän sitä eniten tarvitsi.”
Chadin kohdistamatta sanojaan tuona kertaa Jumalalle vaan Anubikselle, joka oli kauan sitten toivonut, että kasvattilapsensa voisi joskus kutsua häntä isäkseen, mutta nyt kun tuo kyseinen sana lausuttiin – ei Anubis ollut sitä itse kuuntelemassa.
- - - - - - - - - - - -
Kahden tuskallisen tunnin valuessa hyvin hitaan oloisesti eteenpäin – saapui Anubis viimein ja vihdoin sinne kyseiseen sairaalaan minne hänen nuorin lapsensa oli tuotu salaseuraveljensä toimesta. Chad oli pitänyt vahtia Sinin vuoteen vierellä koko tuon ajan, mutta kun vanhin saapui paikalle – astui Chad pois tieltä ja teki pienen pään nyökkäyksen, joka oli sanaton kunnianosoitus salaseuralaiselta vanhimmalle tämän suodessa läsnäolonsa samassa tilassa. Toisenlaisessa tilanteessa Anubis olisi huomioinut Chadin, mutta nyt kun silmät näkivät vain vuoteen ja siinä maakaavan nuorukaisen, joka oli miehen omaa lihaa ja verta – suljettiin Chad ulkopuolelle.

Anubiksen istuutuen sille samaiselle penkille, joka oli vieläkin lämmin Chadin takia. Vanhimman kohottaen toisen kätensä koskettamaan Sinin otsaa ja alkaen silittämään alueen ihoa isällisen lempeästi. Vanhimman kutsuen lastansa hiljaisesti, käyttäen puhekielenä ranskan kieltä, jonka mies oli opetellut uudelleen yhtiön johtajana ollessaan. Anubiksen haluten tuona hetkenä vain nähdä Sinin aukaisevan silmänsä ja katsovan häneen, kertovan että kaikki oli nuorimmaisella hyvin vaikka jokin vanhimman alitajunnassa pelkäsi pahaa tapahtuvaksi koko ajan.

Chadin seisoen vuoteen jalkapäädyssä ja joutuen katsomaan vain avuttomana vierestä isän hätää lapsensa tähden. Kyyneleet oli pyyhitty kadoksiin kasvoilta jo aikoja sitten, mutta silmät olivat kosteat ja kirvelivät tuntuvasti. Nielaisemisen tapahtuen uudelleen hankalasti. Käsien, jotka pysyttelivät selän takana, puristautuen tiiviiseen nyrkkiin - kynsien painautuessa kämmenten ihoa vasten niin voimakkaasti, että lopulta yksinäinen veripisara valui ihopoimua pitkin ja tipahti pisaraksi valkealle lattialle.

Kahden tunnin kuluessa eteenpäin seistiin vieläkin kartanolla lähes varpailtaan illan tapahtumista jotka eivät olleet saaneet minkäänlaista selvyyttä missään kohdin mitä oikein oli tekeillä mutta sen sijaan nämä olivat kyllä huomanneet muutaman jäsenen uupumisen: niihin kuuluen Chad ja Sin sekä tietenkin toinen vanhimmista: Anubis jonka tiedettiin jäävän siksi yöksi pidempään töihin kuin oli tarkoitettu normaalisti. Ja ne ketkä osasivat edes epäillä jotain osasivat myös laskea yhteen ja epäillä jotain, 1+2 = jotain oli tapahtunut.

Pikkuhiljaa onneksi kuitenkin osa tyytyi painamaan asian vähitellen villaselle ja painumaan takaisin maaten, olettaen asioiden selviävän viimeistään aamulla kun jokainen olisi paikallaan ainakin toivon mukaan ja tilanne pystyttäisiin selvittämään alusta alkaen. Hiljalleen käytävillä oli jälleen lähes olemattoman tyhjää, mutta siltikin keittiössä oli vieläkin elämää kun kissa ja Azra liikkuivat hermostuneesti ympyrää, Azran mumisten välillä jotain omalla äidinkielellään kun luurin toisesta päästä ei vieläkään suotu vastausta viimeiseen kahteen tuntiin ja selviä turhautumisen merkkejä alkoi näkyä yleensä varsin rauhallisesta nuoresta naisesta ja nyt se tämä kiersi tuon pienen kissan kanssa lähes saman aikaisesti ympyrää. Puhelimen viimein laskeutuen astetta voimakkaammin keittiön metallitasoa vasten, ja liike pysähtyi viimein luovuttaneesti kokonaan. Vanhemman naisen, joka yhdistettiin helposti silmien värillään isäänsä ja nuorempaan veljeensä, nostaen viimein katseensa kohti nuorta naista joka oli viimein pysähtynyt edes hetkeksi aloilleen miettiäkseen mitä oikein oli tekeillä, aluksi huoneeseen laskeutuen hiljaisuus. Kukaan heistä ei ollut kuullut keneltäkään mitä oikein oli tekeillä, ja se puolestaan sai kenet tahansa hermostuneeksi ja miettimään asioita aivan liian monelta kannalta. Korvien erottaen viimein hiljaisen kuiskauksen joka yksinkertaisuudessaan oli: "Menetän kohta järkeni..." Eikä Azra ollut ainoa.
Eveyn henkäisten raskaasti, ainoan äänen sen jälkeen ollen kun tuolia vedettiin jaloilla taaksepäin irti pöydästä jolloin lattian ja tuolin välinen liike sai kovemman äänen aikaiseksi kertoen aikomuksesta nousta pois paikaltaan. Azran kääntäen katseensa Pandoran mukana kohti tuota naista, joka ulkonäöllisesti näytti vieläkin alle kolmekymmentä vuotiaalta, kummankin näyttäen selvästi hämmentyneeltä tuon viimein avatessa suutansa sen verran sanoakseen mitä tämän mielessä oli ollut jo hetken aikaa "Jos haluatte, voitte jäädä tänne. Mutta itse en ainakaan aio seota tänne."

Sinin enään tuossa vaiheessa tiedostamatta mitään ympärillä tapahtuvaa, ei ollut ainakaan viimeiset puolitoista tuntia. Tuona aikana nuori mies ei ollut herännyt enään kertaakaan tajuttomuudestaan mutta välillä tämä näytti saavan jonkinlaisen yskimisrefleksin jotka olivat pahentuneet vähitellen ja sitten taas rauhoittuneet vähitellen kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Otsan alueella virraten jatkuvasti kylmänhiki, jota oltiin yritetty välillä pyyhkiä kadoksiin iholta aina joko hoitajan tai muun toimesta, ja siltikin se tuli jatkuvasti takaisin pinnalle. Välillä hengitys muuttui lähes olemattomaksi, aivan kuin kuopus ei olisi saanut hetkeen henkeä kunnolla vaikka tämän tila oli selvästi paljon rauhallisempi ilman jatkuvaa kipu-aaltoilua vatsanalueella. Nuorimmaisen käsittämättä tuossa vaiheessa isänsä läsnäoloa vaikka tunsi selvästi välillä kosketuksen ihollaan joka omalla tavallaan toi turvantunnetta vaikeassaki tilanteessa, kuten juuri tuossa. Huoneeseen sekoittuen selvästi sydänmonitori piipitys joka kertoi selvästi muuttuvista olosuhteista sekä muihin huoneessa kuuluviin äänii jotka pääsivät sisään avonaisesta ovesta. Ja siltikin kaikesta siitä voimattomuudesta huolimatta sai tuo mies lausuttua sen yhden nimen kaiken sen sekamelskan keskellä "Alba...".

Puolituntia kuluen auton ratissa siihen hetkeen asti kunnes viimein auto saatiin pysäköityä parkkiin ja kartanolta lähtenyt seurue asteli automaattiovista sisään, Eveyn kiiruhtaen nopeampana kysymään päivystävältä olisiko tuohon kyseiseen sairaalaan tuotu nimenomaan tuota yhtä nuorukaista yön aikana, nuoremman naisen alkaen hakemaan tietoja.
"Keskiyön jälkeen meille on tuotu tosiaan tuota yksi kuvailua vastaava... mutta joudutte valitettavasti odottamaan sillä hänellä on jo vierais."
Kulmien kurtistuen pienesti sen hetken ajaksi
"Kuka?"
"Eräs vanhempi mies, joka sanoi olevansa isä ja nuorempi mies joka toikin potilaan alunperin. Sanoi olevansa veli." Pään tehden pienen nyökkäyksen ja Eveyn kiittäen saadustaan tiedosta ennen pois erkaantumista ja hakeutuen samalla muun ryhmän luokse kertoakseen tietonsa vaikka he eivät pääsisikään samantien ainakaan luvalla sisään mikäli se riippui lääkäreistä ja hoitajista.

Ajan kulumatta sen nopeampaa vaikka kuinka seisoi tuon vuoteen vierellä ja pitäen silmällä pienintäkin liikettä minkä Sin tajuttomuuden rajamailla sai aikaiseksi. Anubiksen puhuen rauhallisesti kuopukselleen vaikka tiesikin koko ajan – ettei nuorempi pakosti kuullut puoliakaan noista sanoista, mutta aina sai toivoa. Chadin liikahtaen lopulta kaksikosta ensimmäisenä. Tämän selittäen jotakin sille alueelle menemisestä, jossa voisi käyttää kännykkää. Hänen jäädessä odottamaan hetkeksi vanhimman reagoimista sanoihinsa, mutta kun Anubis ei nähnyt eikä kuullut ympärilleen – ottivat askeleet ne tarpeelliset perääntyvät metrit, että ensiavun tarkkailuhuone vaihtuisi käytävään, josta pääsisi sairaalan aulaan. Chadin kaivaen kännykkänsä, joka oli pistetty äänettömälle, esiin taskustaan. Näytöllä näkyen ne vastaajaan menneet puhelut, joilla Azra oli yrittänyt tavoittaa pariaan. Sormen siirtyen jo valmiiksi vihreälle painikkeelle, jääden odottamaan sopivaa hetkeä eli aulaan pääsyä, mutta kun sairaalan kirkkailla valoilla valaistu käytävä vaihtui korkeampaan aulaan – pystyi katse erottamaan tutun ryhmän istuskelevan penkeillä, jotka oli aseteltu lähelle vastaanotto tiskiä.

Giovannin kohottaessa katseensa ensimmäisenä siihen suuntaan, josta Chad käveli kohti. Näkymän saaden kehon nousemaan heti ylös tuolilta ja ottamaan välimatkan viimeiset metrit oma-aloitteisesti umpeen. Giovannin tarvitsematta kysyä lausettaan ääneen – sillä pelkkä Chadin näkeminen kertoi enemmän kuin tuhat sanaa yhteensä.
”Olin juuri aikomassa soittaa teille…”
Chadin lausuen hiljaisesti ja osittain poissaolevasti. Tästä nähden selvästi, että hyvin moni negatiivinen ajatus pyöri sinä hetkenä pään sisällä ja repien henkisiä voimia kerta toisensa jälkeen riekaleiksi.
”Teit ihan oikein kun huolehdit ensin Sinistä. Tulehan, istu alas ja kokoa ajatuksesi rauhassa. Kerro sen jälkeen mitä on oikein tapahtunut.”
Giovannin antaen oman penkkinsä Chadille, jota ei tarvinnut kahdesti kehottaa istuutumaan. Nuoremman kirjaimellisesti rojahtaen alas väsyneenä, minkä jälkeen tämä nojautui eteenpäin ja hautasi kasvonsa puoliksi kämmeniinsä. Jalan alkaen naputtamaan lattiaa levottomasti – sen viimeistään kertoen kaikille ettei kaikki ollut todellakaan hyvin siellä suunnalla mistä Chad oli tullut hetki sitten. Kielen alkaessa viimein muodostamaan jonkinlaisia sanoja kuuluville, joista toivon mukaan saisi koottua yhtenäisen punaisen langan, joka kertoisi kaiken tarpeellisen yön tapahtumista.
- - - - - - - - - -
”Sin…?”
Pehmeän äänen lausuen kutsuvasti jostakin ylhäältä. Äänen tuoden mieleen silkin, joka hiveli ihoa hellästi ja lämmitti samanaikaisesti sisimpää kuin lämmin juoma nauttimisen jälkeen.
”Sin?”
Äänen omistajan muuttaessa asentoaan vähän, joka viimeistään kertoi tämän olevan suoraan miehen vierellä – itse asiassa makasi ylävartalollaan miehen rintakehän päällä ja piirteli sormellaan hentoja kuvioita paljaaseen ihoon, joka oli trooppisen aamuauringon lämmittämä.
Alban kohottaen itsensä käsiensä varaan vaikka olisikin mielellään jäänyt kuuntelemaan miehen sydämen sykettä, joka rauhoitti hänen sisimpänsä hellän rakastajan tavoin. Asennon muuttumisen saaden avonaiset hiukset valahtamaan toisen olkapään ylitse. Hiuslatvojen hivellen miehen ihoa hellästi kun keho alkoi laskeutumaan kasvojen sivustaa lähemmäksi. Tutun hunajaisen tuoksun saavuttaen hajuaistin. Täyteläisten huulten hipaisten korvan kaarta aika ajoin kun sama silkin pehmeä ääni lausui:
”Sinun on aika herätä ja mennä heidän luokseen.”
Alban erkaantuessa Sinistä vain sen verran, että kykeni näkemään miehen kasvot alapuolellaan. Vasemman puoleisen käden, jonka nimetöntä ei enää koristanut maallinen polttomerkki, hakeutuen kiireettömästi silittämään miehen kasvon sivustaa. Alban hymyillen aidon rakastavasti. Hänen enää tuntematta surua tai kipua. Auringon valon valaisten Alban hiuksia, saaden ne kimaltamaan mystisesti kuin nainen olisi ollut aamun koitto itse.
”Herää Sin.”


Siitä lähtien kun he olivat löytäneet tiensä edes oikeaan sairaalaan, oli tuo kuusi henkinen ryhmä ohjattu istuutumaan odotustilaan joka oli lähemmäs tupaten täynnä muitakin odottajia joiden läheinen oli päätynyt sairaalan tiloihin syystä tai toisesta, oli tuossa muuten niin varsin synkässä tilassa hiljaista kaikin puolin jos ei vastaanoton jatkuvaa puhelimen soittoa otettu huomioon.
Jokaisen näistä istuen aloillaan jos oli vain saanut paikan ja ne ketkä eivät olleet tyytyivät seisomaan kuitenkin lähettyvillä, vaikka ajatuksen olivat keskittyneet sen hetken aikaa siihen mitä mahdollisesti tapahtui jossain käytävän ovien takana, ajatuksien jo pystyen kuvittelemaan selvästi kuinka paha tilanne tosissaan olisi vaikka heille ei oltukaan kerrottu vielä mitään.
Giovannin ollen ensimmäisenä joka huomasi hieman kauempaa lähestyvän hahmon, tuon paikaltaan liikahtamisen saaden kaikkien kääntämään katseensa tuohon nuorempaan mieheen joka toivon mukaan osaisi sanoa mitä oikein oli tekeillä, seurasivat katseet aina siihen asti kunnes Chad oli päässyt istumaan paikoilleen. Kukaan ei sitä sanonut ääneen, mutta miehen sen hetkinen ulkonäkö kyllä onnistui kertomaan enemmän kuin oli tarpeeksi vaikka Chad aloittikin hetken koottuaan itseään kertomaan ääneen suurimmilta osin mitä oli kerennyt sisäistämään tuon yön sekavista tapahtumista huolimatta vaikka kaiken sen sanominen ei saanutkaan ketään näistä tuntemaan sen paremmin, vaan aivan päinvastoin. Eveyn huokaisten hiljaa noustessaan ylös omalta paikaltaan, joka oli ollut Chadin vieressä jotta puolestaan Azra pääsisi istumaan miehen lähelle vuorostaan. Vaikka tuon sylissä makasikin tuo kissa jonka he olivat saaneet salakuljetettua sairaalaan sisään, hivuttautui käsi hitaasti tuon omia kämmeniä kohti vaikka tuo olisikin varmasti mielellään pitänyt kasvonsa piilossa sillä erää jonkin aikaa vielä kunnes itkusta ja huolesta ei olisi enään mitään jäljellä. Peukalon silittäen hellästi kämmenselkää, nosti tuo olemattoman näköinen kotieläin päätään tassujen päältä takaisin vireystilaan, nenän nuuhkien hetken aikaa selvästi tuota uutta paikkaa jonne he olivat saapuneet... erotti tuo pieni olento selvästi erinäistä hajua jotka tämä tunnisti: toinen kuului selvästi isännälle ja toinen taas...

"Milo" Azran älähtäen kun tunsi painon katoavan vauhdilla jalkojen päältä ja katse seurasi kissan matkaa päättäväisesti tuohon tiettyyn suuntaan josta Chad oli tullut, käänsi Eveykin tuolloin katseensa hetkellisesti eläimen suuntaan ja sitten kertaalleen paikalla olijoihin, Azraan ja Chadiin jotka kummatkin olivat väsyneitä ja huolestuneita ja nyt Azran olisi pitänyt saada Milo takaisin ennenkuin se huomattaisiin ja aiheuttaisi ongelmia. Sitten Pandoraan joka oli nousemassa ylös penkiltä mennäkseen Sinin ja Anubiksen luokse ja viimeisenä Giovanniin joka seisoi tämän vierellä vaikka Evey tiesi hyvin tuon kammon sairaaloita kohtaan ja mitä ne aiheuttivat tuossa "... Haen sen takaisin." Eveyn luoden kasvoilleen sen hetkellisen lempeän hymyn Azralle, joka ymmärsi kyllä sen hymyn taakse naisen ajatukset jotka ajattelivat sen olevan parempi jos tämä olisi Chadin tukena eikä huolehtisi kissasta.

Sen hetken aikaa kun silmät olivat yrittäneet avautua pitkän ajan jälkeen, näki Sin vain hetken aikaa vain valkoista edessään vaikka kuuli selvästi jonkun kutsuvan tätä nimeltä ja pyytävän heräämään. Miehen tunnistaen tuon kyseisen äänen samantien, vaikka se oli täysin erilainen kuin mitä se oli kaikkina muina kertoina kun kaksikko oli nähnyt toisensa, missään kohtaan kuulumatta vihaa sanojen lävitse tai edes sitä kylmyyttä, joka oli viimeisillä kerroilla kuullut usein naisen äänensävystä. Ei... nyt se oli vain lempeä ja samaan aikaan rakastava joka kuitenkin halusi miehen avaavan silmänsä kaikesta huolimatta.
Kirkkauden antaen vähitellen periksi ja selvät ääriviivat alkoivat erottumaan yhä paremmin ja paremmin kunnes Sin erotti selvästi naisen yläpuolellaan katsomassa takaisin häntä kohti, tunsi Sin sen hetken aikaa kuinka tältä olisi viety happi kokonaan tuossa tilanteessa, huulten kuitenkin saaden lausutuksi hämmentyneenä edes naisen nimen tuskin kuiskausta kovempana.
Hopeisen silmien katsoen selvästi kummastuneena ympärillään, minkään näyttämätä mitenkään tutulta tai edes miltään missä hän itse olisi koskaan edes ollut

"... Alba, mitä tämä on? Missä olemme? Vielä hetki sitten olin selvästi sairaalassa... Olenko kuollut?" Huulten päästäen selvästi oletetun kysymysryöpyn kuultavaksi nuoremmalle joka vain katsoi tätä ylempää, ennenkuin tuon keho alkoi laskeutumaan takaisin alemmaksi.
Pitkien hiusten kutittaen yläkehoa kun ne olivat siirtyneet pois naisen selän takaa tuon olan ylitse, Alban lausuessa hiljaa, kuin tuon ääni ei olisi ollut sen erikoisempi kuin kevään virkistävä pieni tuulenvire joka sai väsyneemmänkin mielen heräämään vielä kerran uudelleen, olivat silmät laskeutunut tuossa kohdin raolleen ja pää kääntyi sen verran että Sin pystyi näkemään rakastamansa naisen silmästä silmään edes sen yhden kerran kunnolla. Hän oli kyllä ymmärtänyt pyynnön, ja siltikin... hän olisi jopa enemmin jäänyt tuohon hetkeen vaikkei se ollutkaan todellista. Huulten raottuen hieman avonaisemmaksi samalla kun Sin pystyi haistamaan vielä kerran Alban ominaistuoksun ja hunajan sekoituksen keskenään jolla nainen oli aina hoitanut itseään.
Sinin tuntien itsensä nielaiseman vaikeasti tuossa kohdin, otsan painautuen hetkellisesti naisen omaa vasten vaikka huulet eivät painautuneet kauan haluttuun suudelmaan vaikka Sin olisi senkin voinut tehdä helposti ja vieläpä mielellään

"... mutta jos saan olla edes hetken kanssasi..." kuivettuneiden huulten hipoen sanojen aikana naisen pehmeitä joiden luonnostaan punertava väri kutsui miestä tulemaan vielä sen aivan pienen välimatkan umpeen ja näyttämään niin kuinka paljon hän todellisuudessa rakastikaan tuota kuvankaunista naista vaikka sitä ei oltukaan koskaan onnistuttu näyttämään täysin kokonaan.


Kirkkaan valon, joka täytti hetkellisesti uudelleen koko näkyvyyden, vaikka korvat erottivatkin hyvin ärsyttävänä toistuvan piipitysäänen lähemmäs vasemman korvan vierustaa, alkoivat silmät raottumaan hiljalleen uudelleen auki. Tavallaan Sin olisi toivonut näkevänsä Alban istumassa tuossa samaisella tuolilla mutta sen sijaan mitä enemmän hän sai silmiään auki... sen selvemmäksi tilanne kävi. Kaiken puhtaan valkoisen värin ympärillä sattuen jopa silmiin sillä hetkellä, korvia ärsyttäen vuorostaan kaikkia sairaalalle ominaiset äänet jotka vain lisäsivät nousevaa päänsärkeä vaikka Sin ei tuntenutkaan enään niinkään fyysistä kipua.
Vaikka henkisesti tämä tunsi itsensä vieläkin tyhjäksi, aivan kuin tältä olisi riistetty osa sielusta. Silmien sulkeutuen hiljalleen kiinni uudelleen hetkellisesti väsymyksestä ja liian kirkkaasta ympäristöstä, kulmien rytistyen hetkellisesti kun Sin näytti kokoavan hetken itseään.
"... mitä oikein tapahtui...? ... Missä olen...? ... Mitä te...?" Karheutuneen äänen saaden lausuttua viimein edes jotenkin vanhemmiltaan, joihin huomio oli kiinnittynyt ensimmäisenä vaikka ennenkuin tämä edes kerkesi saamaan vastausta teki Sin ehkä liian hätäisen liikkeen yrittäessään nousta edes istumaan, saaden kehon taipumaan äkisti sängyn reunan ylitse oksennusrefleksia varten olevaan astiastoon.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:45

Milon, tuon pienen aikuiseksi varttuneen, mutta silti sirovartaloisen kissan, päättäessä lähteä omille teilleen – aiheutti se tempullaan oman ketjureaktionsa ryhmän keskuudessa. Eveyn ollen lopulta se henkilö, joka lupasi hakea kissan takaisin ennen kuin sen läsnäolo huomaisi joku toinen; hoitaja tai vahtimies. Giovannin seuraten katseellaan vaimonsa loittonemista siihen hetkeen asti kunnes tämä katosi käytävän nurkan taakse, askelten äänten hiipuessa sitä mukaan mitä kauemmaksi Evey kulki. Kurkun pohjasta kohoavan vaimean murahduksen kertoen enemmän kuin tuhat sanaa. Giovanni olisi ihan mielellään auttanut Eveytä kissan pyydystämisessä, mutta pelkkä ajatus siitä että hänen pitäisi mennä syvemmäs sairaalan tiloihin – ei lämmittänyt sisimpää ollenkaan, pikemminkin sai sydämen hakkaamaan asteen nopeammin.
”Tarvitsen ilmaa. Tämä liian paljon pesuaineilta haiseva sisäilma saa pääni hapen puutteesta sekaisin.”
Sen enempää alkamatta selittämään syytänsä – oli Giovanni jo kääntynyt kannoillaan ja lähtenyt takaisin pihalle niistä samoista automaattiovista, joista ryhmä oli tullut sairaalaan vähän yli puolituntia sitten. Chadin aluksi reagoimatta millään tavoin ympäristöönsä, puristaen vain kädellään Azran omaa, mutta kun Giovanni oli lausunut ne jonkinlaiset taikasanat – nousi nuorempi mies myös ylös penkiltä ja sanoi menevänsä ulos vanhemman seuraksi. Noilla sanoilla Chad selitti aikomansa, mutta todellisuudessa tämän oli päästävä ulos tupakalle vaikka oli vannonut Anubikselle lopettavansa pahan tapansa ja niin tämä oli toiminutkin siihen päivään asti, mutta nyt… tilanne huusi häntä tekemään edes jotakin tai muuten järki lähtisi.


Anubis oli koko tuon aikana istunut hievahtamatta vuoteen viereisellä penkillä ja silittänyt lapsensa otsaa hellästi, että edes tuo pieni teko antaisi toivon mukaan Sinille voimaa uskoa – ettei tämä ollut yksin tilanteessa. Pandoran liittyessä lopulta heidän seuraansa – kääntyivät hopeiset silmät hetkeksi katsomaan tuota toisiksi vanhempaa salaseuran jäsentä, jonka ulkonäkö ei ollut vanhentunut sen enempää radikaalisti kuin Anubiksellekaan. Vanhimman miehen yrittäen tapansa mukaan loihtia kasvoilleen rauhoittavan hymyn, joka kuitenkin jäi puhtaaksi valheeksi jo ensi sekunneilla. Tuona kertaa jopa Anubis ei kyennyt peittämään täydellisesti omaa huoltansa lapsestaan, jonka tila oli romahtanut äkillisesti ilman minkäänlaista selittävää syytä.
Minuuttien alkaessa kulumaan uudelleen tuskallisen hitaasti eteenpäin.
Anubis ei enää yrittänyt kutsua lastansa, mutta piteli tämän kättä koko ajan omassaan. Peukalon kärjen silittäen kämmenselkää rauhallisesti. Päällisin puolin Anubiksen näyttäen tyynenrauhallisella, joka vain odotti jotakin tapahtuvaksi, mutta todellisuudessa tämä rukoili jumaliaan jatkuvasti. Rukoillen koko sydämestään, että jumalat antaisivat Sinin palata takaisin sieltä missä tämä ikinä olikin sinä hetkenä.

Sinin liikahtaessa ensimmäisen kerran tietoisesti – päästi Anubis lapsensa kädestä irti ja nojautui eteenpäin tuolilla. Isän ehtien kutsumaan lastansa kerran nimeltä kun tämä alkoi aukaisemaan silmiänsä selvästi valoa arastellen.
”Jumalille kiitos.”
Helpottuneen lauseen henkäisen huulten lomasta samaan aikaan kun kasvoille alkoi kohoamaan selvä ilo siitä, että Sin oli hengissä. Kuopuksen totta kai alkaen pommittamaan vanhempiansa tilanteeseen liittyvillä kysymyksillä, mutta ennen kuin kumpikaan näistä ehti vastaamaan edes tyydyttävästi – yritti nuorempi nousta istumaan vuoteella, mikä sai pahoinvointikohtauksen aikaiseksi. Anubiksen ehtien napata Sinistä kiinni ennen kuin tämä tipahtaisi vuoteen reunan ylitse. Oksennuksen päätyen sinne minne se kuuluikin, mutta kun paperia ei ollut tarpeeksi nopeasti lähettyvillä – kääri Anubis paitansa hihaa ylemmäs ja pyyhkäisi sen avulla oksennukset jämät kadoksiin Sinin suun ympäriltä ja nenän alta.
”shyy… Rauhoitu Sin. Kaikki tulee kyllä selviämään, mutta nyt on tärkeää - ettet rasita itseäsi tämän enempää.”
Isän auttaen lapsensa takaisin makuulle kahden tyynyn varaan, jotka tämä oli asetellut sitä ennen paremmin. Jäntevän kämmenen, jonka sormia hopeiset sormukset koristivat, kohottautuen siirtämään nuoremman hiuksia taaksepäin päälaen suuntaisesti. Sinin saaden nähdä edessään ensimmäistä kertaa sen puolen Anubiksesta, jota tämä ei koskaan näyttänyt kenellekään ulkopuolisille. Se puoli ei kuulunut salaseuran johtajalle vaan isälle, joka aidosti oli huolissaan lastensa terveydestä ja hyvinvoinnista. Se puoli kertoi marttyyrisestä rakkaudesta, joka oli valmis uhraamaan mitä vain lastensa tähden.


Tieto Sinin heräämisestä saavuttaen lopulta myös Giovannin ja Chadin – joutui tuo kaksikosta vanhin pysyttelemään toden teolla nuoremman perässä kun tämä melkein lähes juoksi takaisin sairaalan sisätiloihin ja siellä ensiaputilan tarkkailuhuoneeseen, jossa Sin yritti jutella vointinsa sallimissa rajoissa vanhempiensa kanssa. Aluksi Chad suunnitteli menevänsä suorinta päätä Sinin luokse, mutta kohdatessaan kummankin salaseuran vanhimman katseen – pysähtyi keho oven suulle seisomaan ja katse painui nöyränä alas. Hänellä ei ollut oikeutta astua peremmälle – jos lupaa ei siihen erikseen myönnettäisi. Anubiksen nähden hyvin todennäköisesti saman minkä Pandorakin ja se sai pään tekemään pienen eleen, joka sanattomasti oli kehotus astua peremmälle eikä jäädä oven suuhun seisoskelemaan. Chadia tarvitsematta tuossa kohdin kehottaa kahdesti vaan heti kun sanaton lupa oli myönnetty – meni vanhempi vuoteen luokse ja istuutui sen reunalle. Aluksi kumpikaan ei sanonut toisilleen yhtään mitään – Anubiksen jo olettaen, että kaksikon kohtaaminen oli siinä, mutta silloin Chad kumartui yhtäkkiä Sinin puoleen ja halasi tätä niin kuin voisi olettaa isoveljen halaavan pikkuveljeänsä.
”Hauku minua niin paljon akaksi kuin haluat, kuspää...”
Kasvojen painautuen vasten Sinin hartiaa, joka sinä hetkenä peittyi sairaalavaatteen alle. Suolaisten kyyneleiden kostuttaen tuon alueen väkisinkin vaikka Chad yritti purra kielensä sivustaa – ettei itkisi.
”…mutta älä enää ikinä tee näin. Kuulitko?! Vai pitääkö minun takoa se paksuun kalloosi.”
Käsivarsien kietoutuen vielä asteen tiukempaan halaukseen ennen kuin Chad antoi itsensä päästä irti. Käden pörhöttäen nuoremman hiuksia pikaisesti.

Sinin päästen vanhempiensa auttamana takaisin sängylle makaamaan edes puoliksi äkillisen pahoinvoinnin jälkeen, kohtasivat isän ja pojan identtiset silmät sen hetken aikaa toisensa tuntui kuopuksesta sen hetken aikaa kuin olisi katsonut jotain täysin tuntematonta silmästä silmään kaiken sen sekavuuden keskellä, jossa Anubis uskaltautui kerrankin näyttämään isällisen puolensa lapselleen jota tuo ei kovin usein tehnyt niin yksityisesti kuin julkisestikaan, mutta katsoessaan sen hetken ajan tuota vanhempaa miestä... ei Sin voinut muuta kuin myöntää olevansa iloinen isänsä edes yrittäessä näyttää osan tunteistaan vaikkei se tälle helppoa ollutkaan. Käden jonka jokaikistä sormea koristivat nuo tutut sormuksen, asettautuen päälle ja liike vei hiukset kasvojen tieltä jolloin Sin erotti ympäristöään selvemmin. Viekkaan hymyn kohoten sen verran kun vain pystyi huulien pinnalle, kohotti Sin oman kätensä isänsä omalle, lämpimämmän ihon pystyen selvästi tuntien sormia koristelevien metallisormuksien kylmyyden itseään vasten sen hetken aikaa "Kaikki on hyvin tällä erää, joten älä siis huolehdi liikaa... isä." Sen ollen niitä ainoita kertoja, jolloin Sin oli ikinä jättänyt kutsumatta miestä tämän etunimellä, ehkä se kertoi siitä vihdoinkin jää näiden kahden miehen välillä oli viimeinkin alkanut murtumaan vähitellen.
Hopeisen katseen kääntyen sitten naiseen, joka kaikesta tapahtumista oli kuitenkin tämän äiti ja yhtä huolissaan lapsestaan kuin isäkin, vaikkei sitä julkisesti näytetykkään. - Loppujen lopuksi kaikki olettivat vieläkin Pandoran kuolleen monen monta vuotta taaksepäin.
Silti nämä kaksi katsoivat toisiaan sen lyhyen hetken ajan, ennenkuin viimein käsivarret kietoutuivat kuopuksen ympärille ja huulet painautuivat rakastavasti lapsen otsaa vasten, hiljaisen äänen toruen hieman toista molempien omalla äidinkielellä, johon suotiin myöskin hiljainen pahoittelu ranskaksi ennenkuin kumpikin näistä irtaantui toisistaan.

Sinin kereten olemaan hetken aikaa rauhassa vanhempiensa kanssa kunnes viimein sana miehen heräämisestä, oli Sin saanut jutella edes hetken aikaa ennenkuin viimein isoveli päätti osoittaa olemassaolonsa vaikka tämä aluksi näytti jäävän epäröivän ovella. Pandoran ja Anubiksen huomaten tuon saman ja niin teki Sinkin joka ei kerennyt antamaan lupaansa ennen isäänsä joka oli kerennyt nyökkäämään miehelle luvan astella sisään. Välimatkan umpeutuen kahden nuoren miehen välillä, joista selvästi paremmassa kunnossa ja huolehtivaisempi istuuntui patjalle, näin saaden patjan tasapainon menemään enemmän tuolle kyseiselle puolelle, katsoivat nämä kaksi vain toisiaan ilmeettömänä. Aluksi näyttäen ettei kumpikaan aikonut tehdä mitään. Ei puhetta, ei pienintäkään ääntä, ei ilmeilyä, ei kehonkieliä. Ei mitään. He vain olisivat siinä. Mutta loppujen lopuksi he olivat veljeksiä toisilleen ilman verellistä sitoutumista, kummankin kietoen kätensä toistensa ympärille, vaikkei Sin yksinkertaisesti jaksanutkaan puristaa yhtä lujaa kuin Chad.
Chadin saaden tilanteesta huolimatta nuorempansa naurahtamaan omilla sanoillaan. "... Jos tarjoat tämän jälkeen tupakat, säästät miehekkyytesi viimeisetkin rippeet. Ehkä" Äänen lausuen takaisin hiljemmalla äänen sävyllä läppää heittävästi, kun olkapää oli selvästi kostunut miehen hyvästä yrityksestä huolimatta.

Pian neljännetkin askeleet kantautuivat huoneeseen, kääntyivät silmät kohti ovea jonne oli ilmestynyt vuorostaan tuo vanhempi nainen, joka ei kiireessä ollut kerennyt edes vaihtaa yövaatetustaan lämpimämpään talvesta huolimatta, tämän seisten pelkässä takissa ja yöshortseissa ovella mutta toisin kuin Chad... ei Azra pelännyt astua sisään vaikka sitten ilman lupaa. Naisen jääden kuitenkin odottamaan kärsivällisesti että mies kaksikko pääsi erkaantumaan toisistaan, jolloin Sin sai vuorostaan kohdata tuimemman katseen edessään joka muistutti tätä enemmän tiikerin katseesta kuin polttavasta auringon aavikolla, nielaisi mies hieman vaikeasti.
"... Vannon, sitten kun pääset jaloillesi.."
"... lupaat ettet kivitä min--"
"kivitän sinut ensin. Ei, korjaan. Ehkä parempi olisi ensin huumata ja sen jälkeen leikkaan kielesi irti ja sormesi yksi kerrallaan ja syötän ne kissallesi, jona jälkeen lukitsen sinut pimeimpään ja ahtaimpaan huoneeseen jonka löydän. Muutaman kuukauden jälkeen voin alkaa harkita muiden elintesi silppomista."
Sinin kuunnellen hiljaisena jokaista sanaa, normaalisti hän olisi nauranut moiselle ja laukonut jonkun epäsopivan kommentin tuohon väliin mutta katsoessaan nyt tuota naista... olisi ehkä parempi idea jättää sanomatta. Sen sijaan katse kääntyi Chadiin "... Nyt ymmärrän miksi olet niin pahasti tossun alla."
Tuon viimeisen kommentin saaden hymyn kohoamaan jopa Azrankin punertaville huulille. Ilmeisesti Sin oli palaamassa hyvää tahtia normaaliksi itsekseen. Käsien kietoutuen viimein nuorimmaisen ympärille ja huulten painaen sisarillisen suukon ympäri kasvojen aluetta, johon nyrpistävä ilme kertoi selvästi Sinin oman mielipiteen "... Yök. Tyttöpöpöjä."

Askeleet olivat kulkeneet jo hetken aikaa tuon yhden kissan jäljessä ympäri ikuisuuksiin jatkuvaa käytävää, joka oli muuttunut kokoajan entistä ahdistavammaksi jopa Eveylle, jonka olisi luullut tottuneen sairaalan kaltaiseen rakennuksen vuosien varrella ties minkälaisista tilanteissa. Ei siltikään. Eikä kadonnut kissa auttanut sen enempää. Jossain vaiheessa tuo kaikki oli muuttunut rauhallisesti jopa ällistyttävän hektisesti, joka puolella kulkien kaikki kriittisimmissä tilanteissa olevat potilaat kenenkään edes huomioimatta tuota naista tai kissaa kaiken sen kiireen keskellä, ja ehkä hyvä niin.
Korvien erottaen selvää mauntaa ja sen jälkeen itsepintaista raapimisääntä, nimenomaan tuon yhden oven edessä josta tuo hajuaisteja kihelmöivä tuttu ominaistuoksu tuli. Jokin jonka tuo kissa oli saanut haistaa viimeksi pentuna.
"Milo, hiirenkö näit? Tajuatko minkälaisia ongelmia tuotat meille kaikille tälläilä?" Eveyn puhuen matalalla äänellä kissalle ottaessaan välimatkaa umpeen marisevan eläimen kanssa joka ei suostunut lopettamaan ennenkuin vasta syliin nostettuna raapimista vaikka näyttikin ymmärtävän jokaisen sanan mitä nainen sanoi. Jalkojen koukistaen uudelleen sen verran että Evey palasi nyt kissa sylissään normaali pituuteensa. "Hei mikä sinulla oikein on...?"
Eveyn aloittaen naurahtaen hiljaisesti eläimelle kun kynnet painautuivat kämmenen ihoa vasten, ja katseen nousten hitaasti oveen ja sen läpi näkyvään pieneen suorakaiteen muotoiseen ikkunaan josta näki estoitte sen verran huoneeseen kuin oli tarpeen. Tunsi Evey valahtavansa samantien kalpeaksi.
"... Anteeksi, mutta mitä tuon huoneen neidolle on tapahtunut?"
Nuoremman hoitajan katsoen naista ensin kummastuneena ja sitten ovea jota tämä oli äsken osoittanut ennenkuin pystyi karttamaan mieleensä kaiken tarpeellisen vastatakseen.
"Vakava ampumakohtaus, jota poliisi on yrittänyt parhaansa mukaan selvittää."

Azra, Chad ja Sin. Noiden kolmen vähän yli kahdenkymmenen ikäisen varhaisaikuisen ollessa siinä halaamassa toisiaan ja nauramassa keskenään taas jollekin (ulkopuolisen mielestä ihmeelliselle) kommentille – tunsi Anubis sydämessään pienen lämmön tunteen, joka ei ollut ilmaissut läsnäoloaan yli kolmeentuhanteen vuoteen. Hänen muistaen näkemänsä pohjalta omat edesmenneet ystävänsä, ne kaksi tärkeää ihmistä, joihin Anubis oli luottanut kerran ja ollut jopa valmis laskemaan elämänsä näiden käsiin – sillä sitä luottamusta ei milloinkaan olisi rikottu. Silmien, joiden katse oli muuttunut paljon vuosisatojen aikana, nähden sen lyhyen hetken aikaa Anubiksen, Sinin ja Angelinan nauramassa keskenään vailla minkäänlaisia murheita tulevasta tai edes pelkoa seuraavasta päivästä, josta ei voinut olla ollenkaan varma sarastaisiko aamu heille jokaiselle.

Menneisyyden näkymän haihtuessa kadoksiin haikean hymyn, joka vain häivähti katseen sisimmässä, saattelemana – kääntyivät hopeiset silmät Giovanniin, joka oli jäänyt nojaamaan olkapäällänsä oven karmiin ja yritti selvästi keskittyä johonkin muuhun kuin ympäristöönsä. Giovannin itse asiassa yrittäen luoda kuvaa itselleen olevansa jossakin ihan toisessa rakennuksessa kuin sairaalan ensiapuosastolla. Ajatusten hokien siitä huolimatta lakkaamatta; ”Kaiken maailman paikoista, miksi juuri tämä.” Tuolin narahtaessa hiljaisesti kun aikuisen miehen paino nousi sen päältä. Anubiksen mennen Giovannin luokse ja taputtaen tätä rohkaisevasti hartialle ennen kuin ohitti toisen ja poistui huoneesta käytävän puolelle. Tapansa mukaan Giovanni olisi kysynyt vanhemmalta mihin tämä yhtäkkiä päätti poistua, mutta tuon hetkisen tilanteen tiedostaen päättelivät ajatukset Anubiksen tarvitsevan tilaa miettiäkseen rauhassa noita yön tapahtumia; mikä oli saanut Sinin noin huonoon kuntoon äkillisesti ja niin edelleen.
Vanhimman päästessä hektisimmistä tiloista kauemmaksi nojautui tämä selällään käytävän seinään ja kohotti toisen kätensä leuallensa, hivellen sormillaan alueen karheaa sänkeä tai aika ajoin kuivettunutta alahuulta, joka kertoi sanattomasti – ettei mies ollut muistanut juoda vettä tarpeeksi. Katseen muuttuen hiljalleen juuri sellaiseksi, mikä kertoi ulkopuolisille viimeistään miehen vajonneen syviin ajatuksiin, joista tätä ei niin vain saataisi säpsähtämään hereille.

Samoihin aikoihin yhden teho-osaston hoitajista astuen siihen samaiseen huoneeseen, jonka oven takaa Evey oli löytänyt Milon. Hoitajan kävellen vuoteen toiselle puolelle ja alkaen tarkistamaan niitä lukemattomia laitteita, jotka toiminnallaan pitivät vuoteella makaavan naisen elävien kirjoissa. Leikkauksesta tämä oli selvinnyt kuin ihmeen kaupalla, mutta lääkärit eivät olleet vielä yhtään toiveikkaita – näiden varautuen koko ajan jälkiseuraamuksiin; haava infektioon, uuteen verenvuotoon tai yksinkertaisesti sydän pettäisi liiallisen rasituksen vuoksi. Myöskään naisen heräämisestä kukaan ei voinut olla varma. Toistaiseksi tämä olisi pidettävä muutenkin stabiilissa tilassa eli keinonukutuksessa – ettei mikään saisi sydäntä rasittumaan liiaksi.
Hoitajan saadessa työnsä valmiiksi, pyyhkäisi tämä silmillä roikkuvan otsatukan sivuun ja sanoi hiljaisesti potilaalle, että tämä tulisi kyllä selviytymään. Kaikki tulisi kääntymään vielä parempaan päin. Kuinka kauniille lause kuulostikin, mutta olisiko se loppujen lopuksi vain totuutta pehmentävä valhe.

Tuon kolmikon nauraessa toisilleen ja sulkien kaiken muun ympäriltään edes hetkeksi pois kun nuorimmaisen olo näytti sillä erää kohenevan vaikka he eivät vielä tienneetkään mitään vielä mikä oli loppujen lopuksi aiheuttanut niin voimakkaan kohtauksen niin nopealla ajalla ilman mitään ennenaikaisia sivuoireita.
Anubiksen poistuen ensimmäisenä paikalta, jonka jälkeen tyytyi Pandora siirtyi vuorostaan tilanteesta hetkellisesti pois, ennenkuin joku työntekijä olisi käskenyt suuremmaksi muuttunutta joukkiota poistumaan jotta potilas olisi saanut levätä.

Anubiksen etsien oman tilansa käytävältä saadakseen oman rauhan vajota syvimpiin mietteisiin, kenenkään voimatta olla koskaan varma kuinka kauaksi aikaa tuo hopeakatseinen mies oikein pystyi unohtamaan itsensä. Varsinkin nyt kun tilanne oli mitä oli. Eveyn astellen uudelleen käytäviä pitkin nyt nappaamansa kissan kanssa, mutta sen sijaan että tämä olisi ollut kiirehtimässä veljensä luokse tarkastaakseen tilanteen tunsi nainen kuinka koko ajatusmaailma oli vaihtanut uudemman kerran sekavaan järjestykseen näkemästään, joka oli ollut kaikkea muuta kuin odotettavissa. Ja enemmän kuin mielellään olisi Evey jättänyt katsomatta siitä pienestä ikkunasta sisään sillä kertaa. Milon, jota pidettiin sylissä siltä varalta että tämä olisi jälleen hypähtänyt irti palatakseen takaisin Alban luokse, oli sillä erää kuitenkin rauhoittunut naisen otteessa ainakin hetkellisesti, Eveyn vain voiden toivoa sillä erää Sinin kunnon parantuneen vaikka samalla hän mietti mitä hemmettiä hänen pitäisi sanoa näkemästään? Varsinkin Chadille, joka oli muutenkin ollut hermoromahduksen partaalla jo Sinin takia, entäpä sitten Alban kanssa? Evey ei edes uskaltanut ajatella sitä tulosta, joka kuitenkin lähestyi vääjäämättömästi.

Tasaisen kengänpohjan osuessa kerta toisensa jälkeen kun matka oli käynyt kiirehtimättä yhdistä monien vesipulloilla täytetyillä "automaateilla" joista sai ensihätään niinkin myöhäisenä ajankohtana tarvittavan nesteytyksen joka oli varmasti jäänyt jokaisella vähemmälle, pysähtyivät askeleet vasta tuon miehen vierelle, naisen kuitenkaan sanomatta aluksi mitään vaan sen sijaan ojentautui muovinen vesilasi miehen silmien eteen sen sijaan että tuon mietteitä olisi rikottu lauseilla kun sen tiedettiin varsin turhaksi, mutta siltikin piti Anubis siitä tai ei, piti tuonkin huolehtia itsestään vaikka sairaalassa olivatkin.
Pandoran katsoen miestä hymyillen, kääntäen sen jälkeen katseensa hieman tuosta ohitse nähdäkseen heidän lähestyvän tyttärensä karanneen eläimen kanssa mutta kun osasi katsoa noita pieniä yksityiskohtia... näki kyllä ettei kaikki ollut hyvin. Kaksikon yhteisen esikoisen astellen vanhempiaan lähemmäksi, päästettiin tuossa vaiheessa Milo kävelemään omaa tietänsä Sinin luokse Giovannin vierestä, tunsi Evey sen hetken aikaa kuinka tällä oli sanat tosiaan hukassa kirjaimellisesti tuossa kohdin. Tyttären kohdaten molemmat vanhempansa silmästä silmään, alkoi tämä kertomaan mahdollisimman selvästi kuin osasi mitä oli nähnyt ja mitä hoitaja oli oikein kertonut hänelle kysyttäessä, vilkaisi Pandora välissä Anubista.
Eveyn todeten hetken päästä tarvitsevansa ilmaa, lähti tämä kävelemään aulan sijasta Giovannin luokse joka olisi varmasti enemmän kuin mielellään liittymään seuraan jos se vain takaisi hetken poissa olon sairaalan sisätiloista.
"... Haluatko nähdä hänet?"

Muovisen vesimukin ilmestyessä yhtäkkiä silmien eteen – kesti Anubikselle hetken aikaa tajuta, että tämä tosiaan yhtäkkiä katsoi tuota muovimukia eikä enää käytävän muovista pintaa. Hiljaisen, paljoakaan kertovan hymähdyksen kohottautuessa keuhkoista samaan aikaan kun toinen käsistä otti Pandoran ojentaman muovimukin vastaan. Vesi oli kieltämättä seisonut hetken tovin muoviastiassa, mutta siitä huolimatta se maistui lähtötilanteeseen nähden raikkaalle. Anubiksen juoden vedestä puolet kerralla kunnes laski mukin rintakehänsä korkeudelle ja kohottaen katseensa juuri parahiksi siihen suuntaan mistä Evey lähestyi. Tuon tummatukkaisen naisen pysähtyen kaksikon eteen, mutta ei avannut heti suutansa puhuakseen vaan selvästi haki oikeita sanoja, jotka eivät kuitenkaan suostuneet muuttumaan järkevään muotoon sekavissa ajatuksissa.
”Evey? Mikä on hätänä?”
Anubiksen aloittaen tapansa mukaan johdattelevasti samalla kun yritti tavoittaa kaksikon esikoisen katseen, joka pysytteli hyvin tiiviisti alaspäin kuin olisi yrittänyt etsiä lattian rajasta niitä kaivattuja sanoja. Eveyn saadessa lopulta koottua itsensä ja alkoi kertomaan mitä oli oikein nähnyt Miloa etsiessään, kehen oli törmännyt hyvin ennalta arvaamattomissa olosuhteissa.
Kun viimeinen sana oli lausuttu ja Evey oli poistunut paikalta oman tekosyynsä varjolla – ei Anubis liikahtanut paikaltaan, ei edes kääntänyt katsettaan Pandoraan vaikka tämä esitti selvän kysymyksen vanhimmalle. Anubiksen tuntien itsensä lamaantuneeksi – sillä yksi pahimmista peloista oli iskeytynyt päin näköä kerralla ja ilman minkäänlaista ensi varoitusta.

Kielen muodostaessa lopulta edes jonkinlaisen järkevän lauseen kuuluville:
”He eivät saa tietää.”
Lause kuulosti ulkopuolisen korvissa ihmeelliselle, mutta jos yhtään tiesi keitä Anubis oikein tarkoitti sanalla ”he” – pääsi hyvin nopeasti kärryille. Sinä hetkenä ensiavun tarkkailuhuoneessa oleskelevan kolmikon pitäen jäädä suosiolla tuon tiedon ulkopuolelle varsinkin se yksi; Chad, joka ei tulisi nielemään kuulemaansa vain pelkällä olkien kohauttamisella, ei todellakaan. Kurkun rykäisemisen selventäen ajatukset kerralla ja Anubiksen pukien kasvoilleen sen maskin, joka kuului salaseuran vanhimmalle – ei huolissaan olevalle isälle.
”Pysyttelemme hänen luotaan toistaiseksi poissa. Kuten kuulit Eveyn sanovan; poliisit tutkivat tapausta. Joten emme tuskin halua joutua tarkkailulistalle, ymmärrät varmasti mitä tarkoitan.”
Hopeisen katseen kääntyen pistävänä ja jyrkkänä Pandoraan – tuon katseen tehden miehen kannan kerralla selväksi. Heidän toimintansa ei kestäisi sen enempää suurennuslasin alla olemista, joten olisi paljon parempi pysytellä hissukseen takavasemmalla siihen asti kunnes tilanne rauhoittuisi.

Anubiksen juoden viimeisimmät vedet mukista, minkä jälkeen heitti sen käytävän roskikseen. Lyhyen kiitoksen, jonka tarkoitus oli kiittää vedestä, saatellen miehen askeleita kun tämä ohitti Pandoran ja palasi takaisin Sinin luokse kertoakseen tälle joutuvansa lähtemään takaisin yhtiöön. Isä ei voinut kertoa lapselleen kaikkia yksityiskohtia, varsinkaan Azran ja Chadin läsnä ollessa, mutta sivulauseessaan tämä lupasi selittää tarkemmin jossakin vaiheessa, mutta ensin sitä olisi nuoremman huolehdittava itsensä kuntoon. Anubiksen poistuen sairaalasta ensimmäisenä, muiden jäädessä vielä pitämään Sinille seuraa.
Chad puolestaan oli tehnyt jo oman päätöksensä; hän ei tulisi poistumaan veljensä viereltä ennen kuin toinen saisi luvan kotiutua.

Anubiksen käskyn olla viemättä Eveyn löytöä eteenpäin tuon kolmikon kuultavaksi oli selvä, Pandoran kuitenkaan vastaamatta mitään miehelle tuohon toteamukseen hänen kyllä tietäen ilman sanojakin millainen katasrofi se tulisi olemaan mikäli nuo kaikki kolme sen tytön elämään kuulunutta henkilöä päättäisivät ensinnäkin sekaantua asiaan, ja toisekseen jos tapahtuisi pahemmin: mitä nämä olisivat valmiita tekemään Alban tilan aiheuttajalle. Eritoten kahden nuorimman kohdilla.
Eveeyn saaden yön myötä itsekin tuon saman ohjeistuksen vaikka toikin vastaväitteensä samantien esille, sillä monenko monen kertaa hän oli sanonut niin isälleen kuin äidilleenkin, ettei haluaisi sekaantua mihinkään salaseuran asioihin ja siltikin tämä vedettiin aina tuohon samaan mukaan. Joka kerta.

Siitä huolimatta heidän jääden vielä sairaalaan Anubiksen lähdön jälkeen, Eveyn tai Pandoran mainitsematta kertaakaan Albasta, Eveyn itseasiassa pysytellen suurimman osan ajastaan ulkona enemmin kuin sisätiloissa sillä sairaalat eivät olleet naisen suosikkipaikkoja eivät olleet pahemmin Giovanninkaan, jolla oli vielä enemmän halua pois raikkaaseen talvi-ilmaan kuin hänellä itsellään.
Jossain vaiheessa Sin oli yön myötä alkanut hätyyttämään tämän rinnalla pysyttelevää kaksikkoa käydään edes hakemassa jotain juotavaa itselleen tai edes nukkumaan sen sijaan että nämä huolehtisivat kokoajan nuorimmaisesta, mutta kuten arvaten saattoi eihän se onnistunut, jolloin Pandora oli tyytynyt hakemaan näillä ruokaa ettei ensinnäkin kaksikko itse joutuisi Sinin tilaan, ja jottei Sinin tila vuorostaan olisi pahentunut. Aamuauringon alkaen nousemaan viimein pimeän yön tieltä valkoisten sälekaihtimien lävitse, oli Sinin tila sillä erää näyttänyt kohentuvan parempaan päin, ja viimein kukonlaulun aikaan, saapuivat viimein laboratorion tulokset. Katseiden kääntyen katsomaan tuota vanhempaa mieslääkäriä, joka näytti selaavan siististi nidottuja papereita jo useamman kerran lävitse epäuskoisena. Ennen pitkää myös tuo lääkäri joka oli saanut nuorukaisen testitulokset käsiinsä voinut olla ihmettelemättä ääneen kuinka kaikki näytti moisesta huolimatta olevan enemmän kuin hyvin.

Siitä huolimatta, vaikkei näyttöä ollut haluttiin tuon vointi vielä varmistaa ennen kotiin päästämistä muutamalla tunnilla vielä, mutta mikäli mitään ei enään ilmaantuisi olisi mies vapaa lähtemään takaisin normaalin päivän askareihin. Eveyn vilkaisten Giovannia väsyneenä, luoden siltikin tuolle kaikesta illan tapahtumista huolimatta hymyn, joka osaksi kertoi naisen olevan iloinen ettei ollut mitään vakavempaa, mutta silti he molemmat tiesivät etteivät he voisi olla enään kauempaa kuin olisi pakko. Pään painautuen varoen miehen olkapäätä vasten koko sen illan tapahtumien jälkeen uupuneena. Tuon yhden teon, joka oli varmasti yksinkertaisen ja mitättömän näköinen, oli se siltikin sanaton pyyntö jolla Evey toivoi ettei hänen tarvitsisi heti lähteä juuri tuosta kohtaa, jossa Evey oli tuntenut jo kaikkien niiden kaksikon yhdessä olojen aikana sekavankin ajatusmaailman edes hetkeksi rauhalliseksi.
"Meidänkin pitäisi mennä katsomaan Andreata..." Hiljaisen äänen lausuen Giovannille ääneen, sulkeutuneiden silmien avautumatta vielä tuossa kohtaa. Vaikkakin yleensä kumpikaan vanhemmista ei laskenut esikoista silmistään koska kumpikin tiesi kyllä poikansa uhmakkuuden ja sen nämä olivat oppineet kantapään kautta - ettei aina pitänyt olla niin sinisilmäinen kuin mitä he olivat olleet joskus aikoinaan. Mutta sen yhden ainoan kerran... kun oli kyse kuitenkin salaseuran tiloista ja monesta silmäparista ympärillä olivat he sen verran uskaltaneet jättää pojan nukkumaan rauhassa.

Oranssista ja keltaisesta muodostuva valo oli alkanut hiljalleen valaisemaan kirkastuvaa aamua, joka oli alkanut valkenemaan yön raskaudesta huolimatta. Tuon yksinkertaisen luonnonilmiön antaen pilkahduksen toivosta, jonka moni maanpäällä elävä valitettavasti aika ajoin kadotti ja näin antoi itsensä vaipua synkkyyteen. Giovannin tuntien mielihyvän pilkahduksen katsoessaan ikkunasta pihalle ja nähdessään pimeyden katoavan kirkkauden edestä – hänen pitäen katseensa koko ajan tuossa valossa vaikka se häikäisikin väsyneitä silmiä ja pakotti kääntämään katse poispäin, mutta silmät eivät tehneet elettäkään kuin vasta silloin kun olkapää tunsi naisen pään painautuvan sitä vasten. Giovannin tietäen vilkaisemattakin mitä Evey haki kyseisellä teolla ja siitä syystä vanhempi mies ei erkaantunut kauemmaksi nuoremman naisen lähettyviltä vaan antaen toisen jäädä hakemaansa lepopaikkaan siihen asti kunnes jokin ulkopuolisesta elämästä pakottaisi kaksikon taas jatkamaan matkaansa. Hymyn piirtyessä väsyneille kasvoille, jonka leukaa ja poskia koristi ajamaton sänki – kirkastuvan päivän valon paljastaen tumman silmän aluset ja raskaat uurteet otsalla sekä silmäkulmissa – tuon kaiken kertoen yhdessä valvotusta yöstä, joka oli ollut yksi pisimmistä. Kaiken tuon toimien muistutuksena kuolevaisuudesta Giovannin kohdilla, joka ei ollut sieluton kuin Anubis tai puolidemoni kuten Pandora, Evey ja Sin.
”Kuulostaa varteen otettavalle suunnitelmalle ja jos lapsemme on yhtään vielä nukkumassa, menen mielelläni seuraksi.”
Hellän suudelman painautuessa Eveyn päälaelle. Giovannin jääden nojaamaan hetkeksi päänsä sivustalla Eveyn päälakea vasten – voiden hyvin jäädä tuohon hetkeen vaikka koko aamupäiväksi, mutta heitä kumpaakin kutsui omat velvollisuudet uuden salaseuran kartanolla, yhden niistä ollen lapsi nimeltään; Andrea.


Suunnilleen noin kaksi tuntia keskipäivästä eteenpäin – oli Giovanni ummistanut silmänsä karkeasti tunnin ajaksi. Hän olisi varmasti saanut nukuttua kauempaakin - sillä Andrea oli myös onnistuttu nukuttamaan riehakkaan leikkimisen jälkeen päiväunille, mutta nyt jokin muu onnistui porautumaan rauhallisen unen lävitse ja sai herätettyä Giovannin. Vuosien aikana terästäytyneiden aistien luoden kuvan kahdesta henkilöstä, jotka puhuivat hyvin kiivaan sävyyn toisilleen. Kuuloaistin yhdistäen ensimmäisen puhujan Anubikseksi ja lopulta toinen tarkennettiin Chadiksi. Asteen raskaamman henkäisyn kohottautuen keuhkoista. Hiljaisen äänen todetessa italiaksi jotakin kahdesta pölkkypäästä. Giovanni olisi voinut jäädä makuulle ja odottaa unen saapumista uudelleen, mutta jokin tuona hetkenä käski mennä katsomaan tilannetta lähempää. Makuuhuoneen oven avautuessa pois tieltä ja paljaiden jalkapohjien ottaessa askelia eteenpäin – alkoi alakerrasta kuuluva keskustelu vahvistumaan sitä mukaan.

”Osiriksen nimeen Chad, tule jo järkiisi. Luuletko että ehdottaisi tätä – jos tietäisin sen sinulle turhaksi.”
Anubiksen lyöden sanallisen pallon takaisin jo monennen sadan kerran tuolle nuoremmalle miehelle, joka tietyissä asioissa osasi olla liiankin itsepäinen ja mukaan sekoittuen vielä tämän paha luonteen tapa; tulisuus.
”En halua sitä.”
Chadin vastaten takaisin kun oli viimein pysähtynyt raskaan pöydän toiselle puolelle ikkunoiden eteen. Nuoremman ristien käsivartensa rintakehänsä eteen ja pitäen katseensa tiivisti jossakin muualla kuin itse Anubiksessa, joka oli kohta valmis tekemään aikomansa sitten vaikka väkisin kun nuorempi ei näyttänyt tajuavan omaa parastansa sillä hetkellä. Vanhimman vetäen syvään henkeä ja odottaen hetken, että olisi varma itsestään – ettei puhuisi korotetulla äänenpainolla.
”Sinun pitää luottaa minuun. Alaisuudessani työskentelevät parhaat tutkijat ovat kehitelleet laitetta jo monien vuosien ajan ja he ovat viimeinkin päässeet yhteisymmärrykseen sen toimivuudesta. Se laite, Chad… voi olla ainoa pelastuksesi sairauteesi ja antaa sinulle ne puuttuvat ikävuodet, jotka muuten menettäisit liian varhain.”
Katseen, joka oli yhtä väsyneen näköinen kuin silloin Giovannilla aamutuntien aikana sairaalassa – katsoen nyt takaisin ikkunalasin pinnasta Chadiä takaisin. Hänen tietäen olevansa väsynyt, mutta kartanolle palaamisen jälkeen jokin oli pitänyt mieltä hereillä piinaavasti. Jokin ei vain yksinkertaisesti antanut hänen sulkea silmiään edes hetkeksi ja se sai pinnan kiristymään entisestään vaikka tuo nykyinen keskustelu yrittikin olla nuoremman terveyden parhaaksi.
”Jos Jumalani haluaa minut luokseen aikaisemmin, en ole oikeutettu kääntämään hänelle selkääni.”
”Et edes silloin vaikka tietäisit joutuvasi sanomaan jopa Azralle hyvästi? Älä näytä noin yllättyneeltä vaikka en pystykään näkemään kasvojasi. Tiedän kyllä sinun rakastavan isosiskoasi muullakin tavoin kuin pelkästään veljenä. En ole niin sokea ja välinpitämätön ympäristöstäni vaikka voinkin antaa sellaisen kuvan. Entä sitten Sin ja… Alba? Olisitko valmis sanomaan heillekin aikaisemmin hyvästi? Aiheuttamaan sen saman hädän, jonka itse koit viime yönä kun jouduit vain katsomaan vierestä Sinin kärsimistä.”
Anubiksen pysähtyen seisomaan Chadin vierelle kolmen askeleen päähän. Nuoremman aluksi edes huomaamatta, että vanhempi oli siirtynyt myös pöydän toiselle puolelle, mutta aistiessaan tutun vahvan auran läsnäolon lähellään – irrottautui katse ikkunalasista ja kääntyi kohtamaan nuo pistävän hopeiset silmät, jotka eivät antaneet sinä hetkenä minkäänlaista armoa. Chadin tuntien tuona hetkenä itsensä lapseksi, joka oli jäänyt pahanteosta kiinni vanhempansa edessä. Sitten sen tunteen jälkeen laskeutui hartioita painava väsymys, joka uhkasi lyyhistää ryhdissä seisomisen.
”En halua, että minua pystytään tarkkailemaan niin tiiviisti vaikka tietäisinkin sen olevan vain minulle parhaaksi. En halua …”
”Sinä olet valehdellut minulle useasti, Chad vaikka se olisikin maksanut sinulle henkesi. Siitä huolimatta olet valehdellut minulle ja kaikille läheisillesi terveydestäsi. Joten kerrohan minulle; Miten voin luottaa sellaiseen ihmiseen, joka kykenee katsomaan minua suoraan silmiin ja siitä huolimatta antaa kielensä muodostaa valheellisia sanoja.”
Yön mustan katseen kohottautuen katsomaan noita hopeisia silmiä edessään. Äänen paino ei ollut enää kummallakaan yhtä kiivas, mutta sitä enemmän sanat vihlaisivat toista osapuolta.
”Valehtelet minulle yhtälailla vaikka et käytä sanoja. Näen sen katseessasi ja kuulen sen äänessäsi vaikka et tulisi koskaan sanomaan minulle yhtäkään sanaa siihen liittyen. Vaikka olenkin vasta kaksikymmentäyksi vuotta olen nähnyt ja kokenut liiaksi. Tiedän sinun tietävän Albasta vaikka et sano minulle mitään… siitä huolimatta tunnen hänen kärsivän, vaikken edes tiedä missä pikkusisareni on.”
Anubis oli tuohon hetkeen asti pysyttelyt pienen välimatkan päässä Chadistä, mutta nähdessään värin häviävän hiljalleen nuoremman kasvoilta – astuivat askeleet nuo viimeiset metrit nopeasti umpeen eikä hetkeäkään liian myöhään. Chadin rojahtaen yllättäen Anubista vasten ja olisi siitä hyvin todennäköisesti tipahtanut maahan, mutta silloin vanhempi puhui jotakin lepäämisestä raskaan yön jälkeen ja ennen kuin Chad ehti lausumaan omaa vastaväitettään kuuluville – tunsi tämä itsensä nostettavan Anubiksen käsivarsille. Chadin mumisten hiljaisesti väsymyksensä lomassa – ettei ollut enää lapsi, jota pitäisi kantaa, mutta Anubis ei ottanut sanoja kuuleviin korviinsa. Pään painautuessa lopulta raskaasti vanhimman olkapäätä vasten vaikka Chad yrittikin taistella itseään vastaan.

Toisenlaisessa tilanteessa Anubis olisi laskenut Chadin lähimmäiselle sohvalle, mutta nyt kun nuorempi ei enää yrittänyt pistää vastaan – kantoi vanhempi nuoremman kartanon alapuolella sijaitsevaan salaseuran tilaan, jossa tämä aikoisi toteuttaa puhumansa vaikka Chad olikin sitä niin kovasti vastaan.
”Teen tämän sinun vuoksesi, Chad. Muista se.”
Tumman rauhallisen äänen lausuen tyynnyttävästi jostakin sumeuden keskeltä, jonka lävitse Chad kuulosteli maailmaa enää heikosti. Anubiksen laskien Chadin pehmustetulle tutkimuspöydälle. Käsien lähtiessä erkaantumaan nuoremmasta miehestä kauemmaksi – tunsi ranne yhtäkkiä napakan otteen itsensä ympärillä. Chadin katsoen suoraan Anubista, mutta vanhempi näki nuoremmasta selvästi – ettei tämä ollut enää täysin hereillä nykymaailmassa. Siitä huolimatta Anubis ei poistunut kasvatti lapsensa viereltä vaan istuutui tutkimuspöydän viereiselle tuolille ja kohotti toisen kätensä nuoremman otsalle. Hiljaisen ja tumman hyräilemisen täyttäessä tilan – nyökkäsi Anubis samaan aikaan noille kahdelle muulle henkilölle, joita Chad ei ollut edes huomannut tilaan saapuessaan. Noiden kahden tutkijan alkaessa valmistelemaan toimenpidettä, jonka aikana Chad joutuisi olemaan valitettavasti hereillä.

Kenenkään osaamatta edes arvata mitä oikein oli tekeillä Anubiksen ja Chadin välillä, sillä suurinosa asukeista olivat päätyneet hyvin pitkän yön jälkeen hakeutumaan omiin makuuhuoneisiinsa karttaakseen menetetyt yöunet muutamalla tunnilla ennen toivottavasti rauhallisempaa yötä, jolloin viimeistään heistä jokainen saisi oman hetkensä vain vaipua uneen, toisin kuin edellisenä yönä. Eveyn heräämättä edes silloin kun Giovanni päätti nousta ylös kartoittaakseen alakerran tapahtumia selvemmäksi, naisen ollen niin väsynyt ettei tiedostanut isänsä aikeita Chadin suhteen, kehon vain vaihtaen asentoa hetkellisesti mukavempaan pehmeän patjan ja lämpimän peiton välissä, käsivarren irtautuen vain sen verran että Andrea, joka oli, toisinkuin äitinsä, kyllä lähemmäs yhtä tilanteen tasalla kuin isänsäkin: vaikkakin niin nuorena ei ymmärtänytkään mitä oli tekeillä.
Tuon nuoren lapsen hivuttautuen pois Eveyn viereltä ja lähtien selvästi väsyneenä astelemaan aistien vietävänä isänsä jalanjäljissä, kiinnittämättä juurikaan ympäristöönsä sillä hetkellä huomiota vaikka tiedostikin lähes kaiken yliherkkien aistien takia jotka tulisivat voimistumaan iän mukana entisestään. Väsyneiden silmien nähden viimein etsimänsä etsimisen jälkeen, kulkivat askeleet vanhemman vierelle. Yleensä Andrea toi ilmi olevansa paikalla päällä varsin herkästi kovalla juoksulla, naurulla tai huudolla joka yleensä kutsui jompaakumpaa vanhempaansa kuuluvasti mutta sillä kertaa... oli tämä selvästi aivan liian väsynyt vieläkin edes yrittääkseen, joten tämä tyytyi kiltisti astelemaan Giovannin vierelle sanaakaan sanomatta ja tarttumaan vanhempansa isompaan käteen. Selvästi väsyneiden silmien kohoten katsomaan ylöspäin iloisesti, tummien hiusten joissa jo itsessään oli omaa vallattomuutta, sojottaen nyt lähemmäs jokaiseen ilmansuuntaan, lapsen näyttäen kirjaimellisesti siltä että olisi voinut nukahtaa seisaalleen isäänsä vasten mielellään halutessaan.

Käytävien kaikuessa askelten tahtiin, joka yhdistyi nopeasti muihin rakennuksin ääniin joista kuitenkin jokainen kertoi hektisestä tilanteesta joka tuli ulkopuoliselle jatkuvasti vastaan väkisinkin vaikka juuri kukaan ei edes jaksaneet kiinnittää huomiota niihin jotka astuivat sisään tuohon rakennukseen, jonka jokaisella käytävällä oli sairaita ja kiireisiä hoitajia sekä lääkäreitä joiden päätarkoitus oli vain auttaa parhaansa mukaan oman koulutuksensa kautta.
Yhden hoitajan livahtaen vuoronsa aikana tuohon tiettyyn huoneeseen jossa oli yksi niistä potilaista jonka mahdollisuuksia oltiin alettu epäilemään mitä kauemmin tuo kyseinen nuori nainen oltiin pidetty heidän luonaan lääkkeillä ja koneiden varassa, kenenkään tiedostamatta vieläkään kuka tuo oli ja miten tämä oli edes päätynyt noin pahaan tilanteeseen.
Tuon nuoren hoitajan hymyillen hieman surullisesti katsahtaessaan välillä naista sängyllä samalla hoitaessaan omia rutiineita tehdäkseen tuosta kyseisestä muuten niin ankeasta huoneesta jossa soi vain koneiden piipitys edes jotenkin mukavan oloisen, mikäli potilas heräisi. Mutta valitettavasti hoitajallakin oli tunteet, eikä tämä pystynyt olemaan tilassa kovin kauaa ennenkuin poistui paikalta muihin tehtäviinsä jotka vaativat yhtä paljon huomiota kuin Alba.

Oven sulkeutuessa lähes huomaamattomasti selän takana, jätettiin tuo normaalilta näyttävä huone taakse ja suljettiin kokonaan kaiken hälinän ulkopuolelle siinä uskossa ettei siellä ollut ketään ylimääräistä Alban lisäksi, ennenkuin raskas askel jota suojasi maihinnousukengät otti ensimmäisen askeleen pois piilopaikastaan varjoista joihin mies tunnetusti piiloutui kuin olisi ollut osa sitä samaa pimeyttä, katsoivat hopeiset silmät mahdollisimman rohkeasti näkemäänsä vaikka kivulias viilto tuntui joka kerta lävistävän rintakehän alueen armottomasti.
Hopeisten silmien päästäen irti näkemästään vasta kun askeleet pysähtyivät sängyn vierelle ja käsi ojentautui ottamaan tuolia lähemmäksi jotta hän voisi istuutua alas, vaikka sillä hetkellä Sinistä tuntui kuinka jo pelkkä siinä vieressä oleminen oli kuin pahin painajainen joita tulisi koskaan kokemaan. "... Tiedän ettei minun pitäisi olla tässä. Siitä koituu vielä meille molemmille ongelmia .. tiedäthän äkkipikaisuuteni." Miehen puhuen hiljaisesti hymähdyksen kera kun tämä mainitsi miehen luonteenpiirteen josta oli enemmän hyötyä kuin haittaa, ja sillä hetkellä tämä samainen luonteenpiirre tulisi aiheuttamaan ison ongelman mikäli Sin koskaan näkisi isoveljeään hetkeen. Hiljaisuuden vastaten valitettavasti takaisin, tunsi Sin nielaisevansa vaikeammin, olisi mies toivonut Alban vastaavan takaisin omana itsenään ilman mitään maskia tai vihanpitoja... ja silti sitä tuskin tapahtuisi, niinkuin varmastit tämä ei kuulisi myöskään miehen puheita.

"... Toivottavasti ymmärrät herätessäsi kuinka paljon huolta aiheutat meille kaikille... Anubis, Azra... Chad nyt varsinkin on saamassa kohtauksen. Ja minä." Käden hakeutuen tuona aikana varoen naisen sirommalle, tuntien selvästi ihon pehmeyden vaikka iho olikin viileämpi kuin normaalisti se oli ollut koskettaessa, tuon pienen yksityiskohdan vain muistuttaen karmeasta todellisuudesta.
Silmien laskeutuen alas hiljalleen luovuttaneena, Sinin enään tietämättä mitä sanoa tuossa tilanteessa, ja toisaalta ei tämä olisi halunnutkaan kun tämä tiesi murtuvansa vielä ennen kuin pääsisi edes aloittamaasa loppuun "Lupaan että vien sinut pois tästä kaikesta... niinkuin olisi pitänyt jo kaksi vuotta sitten..."

Giovanni ei osannut sanoa tarkalleen kuinka kauan oli oikein seisonut paikoillaan ja kuunnellut vain alakerrassa käytyä keskustelua, mutta kun puheäänet vaimenivat ja äkillistä kovempaa ääntä seurasi pian raskaammat askeleet – sai se kehon astumaan kauemmaksi porraskaiteen luota. Giovannin oikein itsekkään tietämättä miksi reagoi kuulemaansa noin, mutta jokin sanoi hänelle alitajunnassa, että olisi parempi pysytellä piilossa katseilta ja jäädä tarkkailijan rooliin jos se vain olisi suinkaan mahdollista. Ajatusten havahtuessa takaisin nykyhetkeen vasta silloin kun käsi tunsi yhtäkkiä jonkun tarttuvan haparoiden siitä ja jääden siihen paikoilleen. Merenpihkan väristen silmien suuntautuen sivulle alaviistoon, jossa Andrean tutut kasvot vastasivat väsyneesti hymyillen isälleen, joka ei voinut olla vastaamatta omalla hymyllään takaisin. Kehon kyykistyessä lapsen tasolle ja tuttu tumman rauhallinen ääni kysyi, että eikö Andrean pitäisi olla nukkumassa äitinsä vierellä – eikä harhailla yksin kartanon käytävillä. Käden kohottautuessa lauseen perään silittämään lapsen vallattomia hiuksia, jotka eivät tahtoneet pysyä kurissa kampaamisesta huolimatta. Giovannin jäämättä odottamaan sen pidemmäksi aikaa lapsensa vastausta – sillä ajatuksissaan tämä tiesi vastauksen ilman sanojakin; Andrea oli vain seurannut isäänsä alitajuntaisesti - vaikkei edes tiennyt minne vanhempi oli ollut oikein matkalla.
”Tulehan…”
Isän puhuessa uudelleen, mutta tällä kertaa äänen paino oli unettava ja pehmeä. Vahvojen käsien ottaessa unisen lapsen syliin – juuri samaan aikaan kun jostakin kaukaa kuului selvä tuskan huuto. Äänen saaden Giovannin antamaan rauhoittavan suukon esikoisensa päälaelle ja jatkamaan aloittamaansa kuin ei olisi kuullutkaan äskeistä.
”…mennään vielä takaisin lepäämään. Ei ole vielä aika herätä.”
Vanhimman askeleita, jotka olivat muuttuneet aavistuksen raskaimmiksi lapsen tuoman lisäpainon takia, saatellen taas se sama huuto, joka lähes seisautti veren sen kuulevilta.

”Käske hänen lopettaa! Pyydän armias Jumala, pistä hänet lopettamaan!!”
Chadin huudon kaikuessa kivisessä tilassa, joka onneksi söi suurimman osan äänenvoimakkuudesta ennen kuin se ehti kohoamaan ylös kartanon tiloihin. Anubis oli aluksi yrittänyt rauhoitella sanallisesti nuorempaa, mutta todetessaan lopulta – ettei kyseisestä ”hellästä” lähestymistavasta ollut apua – oli tämä siirtynyt seisomaan Chadin pään taakse ja ottanut pitävän otteen tämän hartioista estämään ylös nousemisen. Kädet ja jalat oli sidottu jo heti alussa – sillä jokainen huoneessa oleva oli kyllä tiennyt toimenpiteen aiheuttavan sanoinkuvaamatonta kipua vaikka se auttaisikin lopussa, mutta ennen sitä potilaan olisi käveltävä kovaa polkua pitkin päästäkseen perille.
”Tiedän, Chad. Tiedän, että sinuun sattuu tällä hetkellä helvetillisen paljon, mutta yritä olla silti liikkumatta ja keskity vain hengittämään. Tämä tulee olemaan pian ohi, lupaan sen.”
Niin Anubis sanoi kasvattilapselleen ja salaseuransa jäsenelle, mutta tuona hetkenä Chad näki valheen hopeisissa silmissä, jotka katsoivat häneen ylhäältä päin ja yrittivät saada nuoremman keskittymiskykyä pysyttelemään itsessään. Aluksi näyttikin taas sille, että Chad olisi keskittynyt pelkästään Anubikseen, mutta kun rintakehän alueella työskentelevä tutkija liikautti yhtä operaatio instrumenttia – valahtivat kasvot entistä kalpeammaksi ja veren seisauttava huuto kohosi keuhkoista niin kovaa, että hapen hengittäminen sisään ei käynytkään enää niin vaivattomasti. Kylmän hiki oli nihkeyttänyt Chadin tummat hiukset jo aikoja sitten ja iho oli muuttunut myös nihkeäksi. Ranteita pitelevien remmien alta valuessa tuore veri kun ne olivat onnistuneet viimein hiertämään ihon rikki.
”Käske hänen lopettaa…”
”Tiedät etten voi käskeä sellaista.”
”Käske hänen lopettaa…”
”Teen tämän sinun takiasi, Chad. Pyydän siis, älä satuta enää itseäsi tämän enempää. Keskity katsomaan minua ja hengitä.”
Rintakehän kohoillessa vanhimman sanoista huolimatta epätasaisesti – kertoen sanattomasti tämän kaiken olevan jo liikaa valmiiksi kovia kokeneelle keholle. Anubiksen nähden Chadin alkavan sulkemaan silmiään väsyneesti, mutta jokin kertoi vanhimman alitajunnassa – ettei tämän saisi antaa nuoremman tehdä sen hetkistä haluamaansa. Hän ei saisi antaa Chadin sulkea silmiään – sillä ne eivät pakosti enää koskaan avautuisi. Anubiksen vetäisten sivulle jätetyn tuolin taaksensa ja istuutuen sille, että pääsi kumartumaan Chadin kasvoja lähemmäksi. Huulten lähes koskettaen otsaa, mutta jättivät sähköä väreilevän välimatkan, jolloin nuorempi salamurhaaja tunsi vanhimman hengityksen ihollaan.
”En tule päästämään sinusta irti.”
Vanhimman oman hengityksen tuntuen rauhoittavan tasaisena, saatellen nuorempaa sanattomasti mukaan samaan rytmiin.
”Hengitä kanssani, juuri noin…”
Anubiksen nähden lopulta kuinka epätasainen tahti alkoi rauhoittumaan kokonaan nuoremman miehen rintakehällä – tunsi vanhempi sinä hetkenä toivon pilkahduksen sisimmässään vaikka tämä ei uskaltanutkaan tuoda sitä esiin kasvoille.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:48

Isän ja pojan katsoessa toisiaan kummankin hymyillen omaa hymyyn, joista toinen oli väsynyt ja toinen taas isällinen ja lämmin, joka kertoi ulkopuolisellekin vanhemman olevan valmis tekemään mitä vain esikoisensa eteen mikäli koskaan näkisi sen tarpeelliseksi. Giovannin kysyessä lapseltaan yksinkertaisesti että eikä tämän pitänyt olla nukkumassa äitinsä tavoin, sai tuo vastaukseksi ensiksi väsyneen haukotuksen jonka päälle yritettiin lausua tyydyttävää vastausta että Andrea oli huomannut isänsä poistuneen mutta sen sijaan se kaikki kuulosti vain muminalta josta ei saanut selvää ellei poika lausuisi sanojaan uudelleen.
Andrean edes yrittämättä enään toistaa lausettaan, silmien laskeutuen välillä jo uhkaavasti kiinni hiuksilla tuntuen selvän kosketuksen tuntuen rauhoittavan poikaa entisestään, vahvojen käsien kietoutuessa ympärillä sen verran että pieni lapsi saatiin nostettua turvallisesti syliin, painautui pää olkapäätä vasten uneliaana.
Kehon kuitenkin jäikistyessä samantien kun korvat erottivat selkäpiitä karmivan huudon joka kuului jostain kartanon alakerrasta, jonne Andrealla itsellään ei olisi mitään asiaa, ehti keho jäykistyä sen verran että näytti siltä että Andrea olisi virkistynyt ja valmiina lähtemään kuulemaansa kohti mutta sen sijaan isän käyttäytyessä kuin ei mitään, - unohdettiin se samantien.

Andrean päätyen takaisin sängylle, jossa tämä nukahti melkein samantien uudelleen, jättäen kaiken hetki sitten kuulemansa täysin kaiken ulkopuolelle, jopa sen kun pehmeä patja selvästi liikahti uudelleen kun taas vuorostaan Evey heräili vähitellen syvästä unesta. Käden, jonka nimetöntä koristi sormus, joka oli pysytellut paikallaan jo monen monta vuotta, nousten hitaasti otsalle ja kulkeutuen hiuksia pitkin takaraivolle, näkökentän parantuen entisestään vaikkakin pimeässä huoneessa jossa ainoa ääni oli heidän lapsensa hiljainen hengitys joka kulkeutui rauhallisesti sisään ja ulos, kertoen selvästi lapsen nukkuvan eikä varmasti heräisi uudelleen vielä hetkeen. Hopeisen silmäparin alkaen kohoamaan hiljalleen ylemmäksi kohti miestä, joka oli noussut ensimmäisenä ylös tarkistaakseen kuulemansa mötäkän alkuperän vaikka Evey ei voinut edes arvata mitä salaseuran tiloissa oli oikein tekeillä: olivat kaksikon monen vuoden yhdessä olo opettanut yhtä sun toista. Sormen silitellen rauhoittavasti Andrean pystyssä sojottavia hiuksia rauhallisesti, lapsen näyttämättä edes huomioivan ympärillä tapahtuvia asioita enään mitenkään.
Kehon alkaen hitaasti nousemaan ylemmäs sängystä kädellä tukien itseään, kunnes Evey istui patjan päällä, peiton laskeutuen jalkojen päälle, käden nojaten kyynerpäätä vasten kasvojen sivustasta, puhumatta kuitenkaan mitään pelätessään onnistuvansa herättämään Andrean joka oli valitettavasti perinyt isänsä yliherkät aistit, eikä sitä oltaisi haluttu nyt kun poika kerrankin lepäsi rauhassa ja vieläpä vapaaehtoisesti.
Lempeän hymyn kohoten hiljalleen, lähes mystisesti punertavien huulien pinnalle Eveyn katsoessa rakastamaansa miestä huoneen pimeyden halki, sormien liikkeen lapsen hiuksilla hidastuen hiljalleen kunnes viimein kämmen irtautui kokonaan irti ja vuorostaan ojentautui vuorostaan hitaasti kohti Giovannia, pyytäen sanattomasti miestä lepäämään vielä hetken aikaa ennenkuin siihen ei enään olisi tilaisuutta.

Noiden todella hektisten tapahtumien jälkeen kuluva aika oli tuntunut monesta pitkälle sekä puuduttavalle, mutta siitä huolimatta aika liukui itsestään eteenpäin, että lopulta jokainen sai huomata (tavalla tai toisella) neljäkuukautta kuluneen kalenterissa eteenpäin ja kevään koittaneen Slovakian maaperälle.
Noin pariviikkoa ennen toukokuun ensimmäistä päivää – oli Anubis joutunut lähtemään yhtiön johtamisen painottamissa asioissa pidemmälle työmatkalle kauko-itään.
Chad puolestaan oli saanut selvittää Alban sijaintia jo puolen kuukauden ajan – sillä tuo vuotta nuorempi nainen oli saanut päähänsä kadota yhteiskunnan kulissien taakse heti kun oli päässyt sairaalasta (tämäkin oli tapahtunut etuajassa kuin olisi oikeasti ollut suotavaa).
Giovanni oli puolestaan palannut lopputalvesta jo takaisin italiaan perheensä kanssa – sillä sen maan tuomat velvollisuudet olivat lopulta vaatineet näiden kahden ihmisen läsnäoloa.
Chad oli saanut sentään luvan palata takaisin ”kentälle” tehdyn toimenpiteen jälkeen vaikka se olikin vaatinut kuukauden aikaisen toipumisajan, mutta heti sen jälkeen tämä oli ollut elämänsä parhaassa kunnossa ja sen oli moni salaseuran jäsenistä huomannut väkisinkin.


Pienen kahvilan oven avautuessa ja sen yläpuolelle ripustetun kellon kilahtaessa iloisesti – huikkasi tiskin takaa tarjoilija tulevansa kohta ottamaan uusien asiakkaiden tilaukset vastaan. Chadin huikaten tapansa mukaan kohteliaasti – ettei heillä kummallakaan olisi elämästä ja kuolemasta kyse. Sanat kuulostivat ohiheitetylle vitsille, mutta kun tummat silmät kääntyivät katsomaan tuota edelle kulkenutta nuorempaa naista, ei voinut olla enää yhtään varma siitä olisiko sittenkin syy huoleen. Chadin istuutuessa viimeisenä pöydän toiselle puolelle – ei kaksikko sanonut hetkeen aikaan mitään toisilleen. Alban istuen tapansa mukaan selkä aavistuksen kumarassa ja katsoen enemmän sormiensa näpertämistä pöydällä kuin että olisi kohdannut Chadin, joka taas istui selkä sotilaallisen suorana ja yritti tavoittaa katseellaan naisen vihreitä silmiä, joista isoveli oli nähnyt heti jonkun tärkeän puuttuvan. Se oli se pilkahdus, joka oli kertonut aikoinaan Alban luottavan toisiin ihmisiin, mutta nyt siitä pilkahduksesta ei ollut enää mitään näkyvää jäljellä vaan se oli käännetty hyvin tiiviisti sisäänpäin.
”Kiitos kun suostuit tapaamaan minut viimein. Et varmaan edes tiedä kuinka hankala sinut oli löytää.”
Chadin rikkoen ensimmäisenä jään kaksikon välillä, aidon hymyn häivähtäessä vanhemman kasvoilla. Kahvilan tarjoilijan tuodessa samoihin aikoihin menulistat, saaden kiitoksen vain miehen suunnalta. Alban odottaessa selvästi tahallaan, että ylimääräinen korvapari lähtisi matkoihinsa, ennen kuin avasi suunsa omaan puhevuoroonsa.
”Tekisit minun tilanteessani varmasti samoin; yrittäisit hyödyntää matalaa profiilia niin pitkälle kuin se vain olisi mahdollista.”
”Senkö vuoksi lähdit sairaalasta niin nopeasti vaikka olisit varmasti tarvinnut vielä kuntoutusta ja tilan tarkkailua; niin henkisesti kuin fyysisestikin.”
Noiden kahden viimeisen sanan saaden nuoremman naurahtamaan pidätellysti. Etusormen sipaisten karanneet hius sortuvat takaisin korvan taakse. Vihreiden silmien, joiden väritys korostui entisestään kirkkaassa päivän valossa, kohdistuen viimein katsomaan suoraan Chadin omia silmiä, jotka kätkivät täydellisesti miehen todellisen identiteetin. Kuinkakohan moni tuonkin kahvilan asiakkaista olisi uskonut kuulemaansa – jos Alba olisi yhtäkkiä noussut seisomaan ja sanonut kovaan ääneen Chadin olevan oikeasti salamurhaaja eikä tavanomaisen näköinen kansalainen, joka saisi elantonsa jollakin rehellisellä tylsällä työllä.
”Kerrohan sinä puolestaan minulle; tietävätkö toiset tästä meidän ”salaisesta” tapaamisestamme?”
Leikittelevän hymyn saaden toisen suupielistä kohoamaan, tehden Alban kuvan kauniista kasvoista entistä houkuttelevammat vaikka nainen ei yrittänytkään olla vetovoimainen, päinvastoin. Naisen pukeman yksinkertaisen vaatetuksen ollen vain varjo sen rinnalla mitä vaatteet olivat joskus olleet, ne olivat kertoneet rahasta ja vallasta – nyt sen hetkiset vaatteet kertoivat keskivertoisesta elämästä ja jokapäiväisestä selviytymisestä. Alba olisi voinut käyttää omaisuuttaan, mutta se olisi herättänyt liian paljon huomiota ja näin paljastanut naisen olevan hengissä. Ei, parempi olisi pysyä hissukseen takavasemmalla ja tienata rahansa normaalilla palkkatyöllä.
Chadin nojautuessa kyynärpäillään pöytää vasten ja kumartuen tahallaan eteenpäin, seuraavien sanojen ollen tarkoitus jäädä tarkoituksenmukaisesti kaksikon väliseksi. Alban onneksi ymmärtäen isoveljensä aikomuksen ilman erillistä kehottamista ja se sai naisen kumartumaan myös lähemmäksi. Tumman äänen lausuen asteen hiljaisemmin:
”Tiedät – ettei mikään jää meiltä salaisuudeksi. Kolme yhtä vastaan, Alba. Aiotko edelleen esittää ettet kuulu luoksemme? Perhe huolehtii toisistaan vaikka yksi sitten kääntäisi selkänsä väkisin.”
Isoveljen lausumien sanojen saaden nuoremman naisen vilkuilemaan väkisin ympärilleen kuin odottaen kohta näkevänsä tutut kasvot ihmismassan seassa. Sydämen sykähtäen asteen voimakkaammin rintakehän sisimmässä. Katseen päästäen väkisin irti Chadin kasvoista ja suuntautuen katsomaan jonnekin kaukaisuuteen, ihan minne vain kunhan ei enää takaisin lähtöpisteeseen.
”Ja mitä minä sanoisin heille? Anteeksi, että liityin aikoinani vihollisen puolelle ja kohtelin teitä sen mukaan. Painetaanko tämä silti villaisella?”
Ilottoman hymähdyksen kohottautuen keuhkoista ja pään tehden vaisusti kielteisen eleen. Käsivarsien kohottautuen rintakehän eteen kuin tila olisi yhtäkkiä muuttunut kylmemmäksi kuin se oikeasti oli.
”Ei se mene niin, Chad.”
Katseen vilkaisten vanhempaa nopeasti ennen kuin painautui takaisin alaviistoon.
”En voi enää koskaan palata takaisin kotiin. Tiedät sen yhtä hyvin kuin minäkin.”

Auringon pääsemättä edes pilkistämään pilvisen päivän aikana kertaakaan näkyville Slovakian maaperällä, jossa kaikki tapahtunut jotka koskivat tuota ihmisjoukkiota joista jokainen oli kauan sitten mieltäneet toisensa perheeksi. Chad oli onnistunut löytämään jo jonkin aikaa kadoksissa olleen pikkusiskonsa viimein ja saanut tuon jopa tapaamaan itsensä, vaikka kumpikin varmasti tiesivät kyllä aivan liian selvästi tilanteen, joka oli eri syistä kuitenkin samantapainen: Alban vain täytyi pitää matalempaa profiilia entisen aviomiehensä vuoksi joka varmasti ei epäilisi hetkeäkään viedä aloitettua loppuun itse tai sitten alaistensa kautta.
Tuona aikana, Chadin oma vointi ole kohonnut lähes silmissä viikkojen vaihtuessa toiseen, kunnes viimein näytti tuo siltä kuin tällä ei olisi ikinä ollutkaan sairautta. Azran kuullen vasta jälkeen päin mitä oikein oli tapahtunut Anubiksen käskystä, naisen ollen tottakai aluksi vihainen miehelle mutta mitä enemmän aikaa oli kulunut ja katsoessaan Chadin näyttävän voivan joka kerta paremmin... oli tämä jossain vaiheessa yksinkertaisesti uskaltanut päästää irti edes hetkeksi pelosta, jossa seuraava kohtaus olisi jäänyt Chadin viimeiseksi.
Edes hetkeksi.

Rauhallisen hengityksen kohoten näkyväksi vain valkeana höyrynä kun kylmä ilma ja naisen lämmin henkäys yhdistyivät keskenään yhtänäiseksi, sen kertoen sanattomasti että vaikka kevät olikin saapunut, eivät he saisi vielä hetkeen tuntea lämmintä aurinkoa pelkästään, lumenkin peittäen vielä suurimman osan maanpinnasta tuohon vuoden aikaan, viileän tuulen parantamatta muutenkään pakkasen puolella olevaa ympäristöä sen paremmin mikäli sattui olemaan suojaamattomassa paikalla. Karvaisella reunuksella koristellun talvitakin hupun suojaten osaksi päänaluetta, joka sai naisen näyttämään tavalliselta nykyajan ihmiseltä, joka oli keskittynyt näpräämään puhelimensa näyttöä kuin maailmassa ei olisi ollut mitään muuta sillä hetkellä, todellisuudessa lasien taakse jäävien silmien hakeutuen välillä vastapäisellä puolella olevaa kahvilaa jonne Chad oli kadonnut hetki sitten Alban kanssa, Azran sekoittuen muiden linja-autoa odottavien ihmisten sekaan lähes täydellisesti, vaikka olisi yhtä hyvin voinut mennä kaksikon mukana edes lämpimään. Mutta sillä kertaa he olivat kaikki nähneet parempana ajatuksena jos isoveli saisi puhua siskolleen rauhassa kun nämä olivat sen verran läheisiä keskenään, että heistä jokainen vain toivoi miehen onnistuvan aikomuksessaan jossa ajateltiin vain Alban parasta.
Silmien nousten näytöstä vain sen verran kuin oli tarpeen, eikä silloinkaan näkyvästi tai usein, tuon kaiken näyttäen yksinkertaisesti siltä että nainen olisi katsahtanut välillä lähestyviä autoja mikäli ne olisivat olleet linja-autoja ja sitten kelloa odottavasti, vaikka todellisuudessa tämä vain oli mielenkiintoinen seuraamaan miten hänen parinsa onnistuisi.

Sormien pyöritellen ympäri toisiaan tylsistyneen näköisenä, vaikka todellisuudessa se kaikki kertoi vain hetkellisestä vajoamisesta syvemmälle ajatuksiin, jotka palasivat muutamia viikkoja taaksepäin siihen hetkeen, jossa Chad oli kertonut päässeensä Alban jäljille, ja samassa suunnitelmistaan. Azra oli tottakai ollut innoissaan sillä loppujen lopuksi nuorempi nainen ei ollut kokonaan syypää kaikkiin tapahtumiin vaikka tällä olikin ollut osansa menneisyydessä. Toinen osapuoli, joka oli vieraillut melkein jopa päivä sairaalassa aina kuin vain oli kerennyt muun elämän ohella jakamatta tietoaan muille, ei ollut niinkään. Sinin kyllä tiedostaen kaiken, tai edes suurimman osan tapahtumien kulusta valitettavasti piti tämä siltikin vielä kiinni ajatusmaailmassaan, joka kielsi antamasta uutta tilaisuutta jos luottamuksen oli kerran pettänyt. Tuon nuoren miehen, joka oli pukeutunut siistiin tummaan pukuun joka olisi kertonut sokeallekin ettei tämä nuori mies ollut aivan normaali työssäkäyvä vaan harjoitteli ilmeisesti jonkinlaista liikemies-alaa. Maisemien vaihtuen kokoajan rajoitetulla vauhdilla kaupunkialueen halki kohti päämäärää, jossa isä oli yrittänyt neuvotella yritystoimista työasioissa ja jossa Sin oli otettu rinnalle oppipoikana ja seuraajana jonka täytyi oppia astumaan isänsä tilalle kun se hetki vain tulisi.
Peilikuvan vastaten takaisin ikkunanpinnasta, jonka ulkonäkö näytti huolitellulta viimeisen päälle tummista hiuksista jalkoihin asti, vaikka kasvot pysyivät koko tuon ajan mitäänsanomattomina ja tyhjinä, aivan kuin sen hetken aikaa mies olisi ollut vain kuori ilman sisältöä. Yleensä Sin itse olisi ajanut enemmän kuin mielellään mutta imagon pitämiseksi, hoiti ammattilainen kuski sillä kertaa tehtäväänsä hiljaisena, aikomatta edes rikkoa tuota takapenkillä vallitsevaa hiljaisuutta.

Kahvilan ulkopuolelta seurattuna – näytti sille, että ikkunanläheisyydessä istuva kaksikko jutteli keskenään rauhanomaisissa merkeissä – ollen kuin tavanomainen kaveripari, jotka vaihtoivat päivän kuulumisia lämpimien juomien ääressä kunnes toisen (tuon tummanruskea tukkaisen naisen) oli lähdettävä äkillisesti jonkun kiireellisen asian vuoksi. Siltä se näytti ulkopuolisille, mutta todellisuudessa Alba oli saanut oman valomerkkinsä Chadin sanoista, jotka olivat lopulta alkaneet puhumaan etteikö nuorempi voisi tulla heidän luokseen ja näin varmistaa teollaan olevansa varmasti turvassa ylimääräisiltä silmäpareilta. Ehdotus olisi kuulostanut monen korvissa hyvälle ja varteen otettavalle, mutta Alban kohdilla se sai aikaiseksi toisenlaisen reaktion. Nuoremman lausuen vain jotakin sen tapaista, että viimeisenä tekonaan tämä haluaisi sotkea muita aiheuttamaansa soppaan kun ei itsekkään tiennyt varmasti miten siivoaisi sen aiheuttaman sotkun. Sen enempää Chad ei ehtinyt vastaamaan takaisin kun Alba oli jo napannut tuolin selkänojalta kuluneen farkkutakkinsa kokoa suuremman villapaitansa päälle ja lähtenyt ulos kahvilasta paljon nopeammin kuin oli sinne tullut.
Chadin nojautuen raskaammin taaksepäin tuolissa ja henkäisten kuuluvasti. Tumman katseen kohottautuessa hetkeksi kattoon ennen kuin se vietiin katsomaan ikkunasta pihalle kahvilan edustalle ja siitä tien yli bussipysäkille, jonka läheisyydessä Azra oli seisoskellut ainakin hetki sitten. Moni ajatus huusi Chadille sinä hetkeä juoksemaan Alba kiinni ja pakottamaan toinen kuuntelemaan järkipuhetta, mutta siltikään keho ei noussut ylös. Ensimmäistä kertaa syvälle sisimpään kätketyn ajatuksen pilkahtaen vain hetkeksi pinnalle; kehottaen Chadiä päästämään irti Albasta ja myöntämään - ettei voisi enää pelastaa pikkusisartaan.

Käsien painaessa pipoa syvemmälle päähän ja vetäisten sen jälkeen villapaidan kaulusta paremmin suun eteen suojaamaan hengitysteitä pakkaselta – kohottautuivat vihreät silmät samoihin aikoihin katsomaan ohi ajavaa autoa, jonka musta maalipinta kimmelsi vastapestynä ja vahattuna. Alban katsoen auton ohimenemistä kuin hidastetussa kohtauksessa. Hän ei kyennyt näkemään kuka autossa oli – eikä edes välittänyt siitä, mutta jokin herätti silti jotakin syvällä sisimmässä. Tunne ei kohdistanut henkilöön itseensä eikä varmaan edes tuohon autoonkaan, mutta siitä huolimatta jokin sai äkkipikaisuuden valjastaman vihan leimahtamaan pintaan silloin kun auto oli ehtinyt ohittamaan Alban ja takalasi oli nähtävissä viiden metrin päässä. Villasormikkaan verhoaman kämmenen kaapaisten lähimmästä lumikasasta lumikökkäreen, joka pian lensi ilman halki ja paukahti auton takalasin alakulmaan, aiheuttamatta edes mitään vahinkoa ja siitä huolimatta se oli saanut Alban, joka ei ollut vieläkään kunnolla toipunut ampumahaavasta, hengästymään.
Teko oli ollut typerä, Alba tiesi sen yhtä hyvin kuin ne muutkin ihmiset, jotka olivat nähneet naisen tekemän teon, mutta tehtyä ei saanut enää tekemättömäksi. Alban kuitenkaan jäämättä katsomaan aloittamansa loppua vaan kääntyi kannoillansa ja lähti jatkamaan katua eteenpäin kunnes pääsisi koukkaamaan puiston poikki pujotteleville teille. Katseen painuen hyvin vapaaehtoisesti maahan – ettei se vahingossakaan jäisi liian kauaksi aikaa vastaantulijoihin, jotka pahemmassa tapauksessa yrittäisivät etsiä Albaa salaseuran nimissä.

Tilannetta seuranneen silmäparin kiinnittämättä enään moneen viimeisimpiin minuutteihin tapahtumien kulkuun ennenkuin normaalia ripeämmin kulkeutuvan tutun naisen astuessa ulos kahvilasta, nousivat silmät takaisin kohti tuota ikkunaa kohti Chadiä jonka koko ulkoinen olemus oli muuttunut täysin.
Heidän kaikkien kyllä tietäen Chadin vain haluavan suojella pikkusiskoaan joka oli viimeisen kahden vuoden elämänsä aikana onnistunut sekoittamaan pakkaa enemmän kuin olisi ollut oikeasti tarpeen omilla päätöksillään josta tuo joutui nyt kärsimään kovemman hinnan, ja se suojeluhalu oli saattanut miehen etsimään tuon käsiinsä vaikka tämä tiesi tulenaran tilanteen. Alban siltikään näkemättä sitä vilpittömyyttä mikä kumpusi naista kahdesta huolestuneesta salamurhaajasta: tai sitten tämä näki sen, muttei siltikään suostunut moiseen. Kellertävien iiristen nähden selvästi miehen ensin katsovan kohtia kattoa, jonka jälkeen ne kohdistuivat hitaasti ikkunan lävitse siihen tiettyyn pisteeseen jossa tuo nuori nainen, joka oli pukeutunut vihreään maihinnousutakkiin vieläkin seisoi hievahtamatta vaikkakin kylmissään, - riitti se yksi katse kertomaan selvästi enemmän kuin tuhannet äänen lausutut ajatukset yhteensä.
Pään kääntyen sen verran puolelta toiselle jotta hän ei olisi astunut suoraan liikenteen tielle, tai pahimmassa tapauksessa auton alle ennenkuin ripeät askeleet ylittävät tien mahdollisimman nopeasti tuon oven eteen jossa kello kilahteli jokaisen uuden asiakkaan jälkeen ja vanhan poistuessa, astui Azra kynnyksen ylitse sen sijaan että olisi tuonut itse omaa läsnäoloaan tarjoilijoille jotka olisivat olleet valmiina palvelemaan samantien vapauduttuaan. Lämpimän sisäilman ottaessa kylmettyneen ihon vastaan, tunsi Azra selvästi punertavaksi muuttuneen ihon kipristelevän, vaikka sillä hetkellä tämän mielenkiinto oli kokonaan kiinnittynyt kauempana oleskelevaan puolivuotta nuorepaan mieheen jonka silmistä kyllä näki ajatukset joita tämä oli yritänyt kieltää itseltään jo pidemmän aikaa pikkusiskonsa suhteen. Askelten ottaen hitaasti tuon välimatkan umpeen, ei Azra istuutunut samantien vastapäätä vaan toi ensin itsensä esille tuolle tummakatseiselle miehelle pienen hymyn kera vaikka sanoja ei lausuttukkaan ääneen. Mutta hän kyllä tiesi. Pehmeän penkin pehmusteen vajoten asteen alemmaksi kun keho soi sille paikkansa miehestä vastapäätä, vaikka hän olisi voinut yhtä hyvin lähteä Alban perään takoakseen edes jonkinlaisen järjen äänen itsepäiseen mieleen, mutta jos kerran oma velikään ei ollut onnistunut... ei onnistuisi ystäväkään sen paremmin.

Kaksi vuotta sitten Chadin ja Alban ajauduttua ensimmäiseen kunnon riitaansa joka oli syntynyt siitä päätöksestä jonka nuorin oli uskaltanut kertomaan: päätös lähteä Zayn matkaan, oli Azra silloin onnistunut estämään Chadia marssimasta suoraan pedon suuhun ja myöhemmin sanonut ettei Chad kaikesta tahdonvoimastaankaan pystynyt vaikuttamaan Alban päätöksiin, vaikka suojeluhalu olisikin käskenyt niin. Niin kylmät kuin ne sanat olivat varmasti kuulostaneet silloin, olisi se ollut vain karkea totuus joka toisti itseään tässä tilanteessa. Alban tulisi itse ymmärtää ettei kaikkea vastaan voinut pärjätä yksin, ja kun se päivä viimein tulisi.. voisivat he vain toivoa ettei silloin olisi liian myöhäistä.
Keltaisen silmäparin laskeutuen hiljalleen irti toisesta pöydällä lepääviin käsiin, joita suojeli pakkaselta vain avonaisen sormikkaan, sormien kietoutuen välillä toistensa päälle yrittääkseen saada kosketusta edes hieman lämpenemään, huokaistiin silloin raskaasti.
"... tiesit ettei tämä olisi helppoa Chad. Hän on itsepäinen, varsinkin mitä tulee meihin hän ajattelee vain meidän parastamme, kaikista huolimatta." Hiljaisten sanojen lausuen viimein laskeutuneen hiljaisuuden jälkeen, jossa Azran olisi tehnyt vielä lisätä että he kaikki olisivat melkein yhtä syvällä kuin Albakin vaikka tuo ei sitä vielä ymmärtänytkään. He olivat olleet alusta alkaen.

”Tiedän sen.”
Tumman äänen antaessa lopulta edes jonkinlaisen kelvollisen vastauksen noiden pakkasen kuivettamisen huulten lomasta, jotka olivat pysyneet hyvin tiiviisti kiinni toisissaan siihen hetkeen asti. Edes miehen yön tumma katse ei ollut kohdistunut aluksi Azraan vaikka silmät olivatkin ensin tietoisesti hakeneet naisen olinpaikan tien toiselta puolelta ja pyytäneet sanattomasti tulemaan luokse. Raskaan henkäisyn kuuluessa uudelleen keuhkoista ja toinen käsistä kohosi sipaisemaan tummia hiuksia, jotka olivat lyhyestä pituudestaan huolimatta aina vallattomasti, taaksepäin päälaen suuntaisesti.
”Vähän liiankin hyvin ja silti en kykene olla yrittämättä kahta kovemmin kun saan kielteisen vastauksen. Tiedän hänen ajattelevan meidän kaikkien parasta, mutta samaan aikaan yritämme toimia puolestaan hänen parhaakseen. Haluan vain suojella häntä… en mitään muuta, en edes pyydä siitä itselleni mitään.”
Katseen, joka sanojen aikana oli pysytellyt Azran omissa silmissä, laskeutuen hiljalleen takaisin katsomaan pöydän kulunutta pintaa, joka ei siitä tulisi muuttumaan vaikka sitä kuinka vahdattaisiin. Chadin jatkamatta seuraavaa lausettaan tietoisesti vaan kuuli oman äänensä sanovan vaimeasti:
”Haluaisin vain nähdä hänen hymyilevän niin kuin silloin kasvatuskodissa. Nähdä kuinka se tunnetila kohoaa silmiin asti aamuloisteen kaltaiseksi ja pyyhkii pois kaiken negatiivisen.”
Ilottoman hymyn käydessä miehen omilla huulilla kun tämä hymähti lopuksi omille sanoilleen, jotka olivat kuulostaneet niin ihanan naiiville. Chadin kyllä tiedostaen jo vallan hyvin – ettei paluuta menneeseen olisi. Kukaan heistä ei koskaan voisi kääntää kelloa taaksepäin ja olla taas niiden ihmisten kaltaisia, jotka joskus olivat vastanneet peilikuvasta takaisin. Toisaalta Chad ei myöskään vaihtaisi pois niitä joitakin tapahtumia, jotka olivat kasvattaneet häntä ainakin henkisesti ja jättämään taakseen tietyt lapselliset luonteen piirteet, joista yksi oli kuitenkin pysytellyt läsnä koko ajan; omistushalu. Jos mikään muu ei veisi häntä helvettiin niin sitten ainakin tuo luonteenpiirre, josta oli yritetty kasvaa irti, mutta toistaiseksi siinä ei ollut onnistuttu.

”Annoit itsesi sitten paleltua vaikka sovimme, että hakeudut sisätiloihin tarpeen vaatiessa.”
Nuoremman miehen vaihtaen puheen aihetta taktikoidusti. Leikkimielisen virnistyksen saatellen miehen käsiä, jotka ottivat naisen omat kämmenet omiensa väliin ja vieden ne hiljakseen lähelle suuta, josta alettiin henkäilemään lämmintä ilmaa pakkasen kohmettamiin sormiin. Päällisin puolin näytti sille, että Chad vain lämmitti Azran käsiä, mutta todellisuudessa isommat kämmenet peittivät sen mitä huulet tekivät oikeasti; hyvin vihjailevan suudelman ottaen toisen keskisormista käsittelyyn, huulten hivellessä aika ajoin sormen päätä ja välillä ottaen sen jopa aavistuksen suuhun. Tummien silmien pitäen vastapuolta koko ajan silmällä katsomalla toista raskaiden kulmien alta. Kaiken tuon ollen puhdasta haasteen heittämistä Azralle – sillä jos totta puhuttiin - oli Chad kaivannut kaksikon välistä ”kilpailua/leikittelyä”, jotka olivat loppuneet nuoremman yleistilan romahtaessa ja kun tämän oli jätettävä salamurhaajana oleminen toistaiseksi. Etuhampaiden näykkäisten keskisormen päätä vielä viimeisenä tekona ennen kuin tumma ääni jatkoi puhumista:
”En tiedä sinusta, mutta näännyn kohta nälkään ja se saa minut hyvin arvaamattomaksi… ehkä voisin syödä toisen käsistäsi? Et tarvitse kuin toista, vai mitä.”
Virnistyksen viimeistellen lausetta. Chadin laskien kätensä pöydän pinnalle ja siinä samalla myös Azran kädet, joista tämä ei ollut päästänyt vieläkään irti. Pienen sormien tekemän liikkeen lämmittäen naisen omia.

Chadin tuoden sanoillaan ajatuksensa julki vanhemmalle, joka hetki niihin hetkiin asti tyytynyt pysymään kauempana ja antanut Chadille sekä Alballe oman rauhan mikäli suunnitelma olisi toiminut... mutta eihän se ollut toiminut, ja se turhautti muitakin kuin isoveljeä itseään, joka sai kokoajan olla huolissaan nuoremmistaan joista kuitenkaan kumpikaan ei voinut edes pysyä samassa tilassa kauempaa kuin olisi tarpeen näiden menneisyydestä huolimatta. Azran nojautuen hetkellisesti enemmän taaksepäin vasten selkänojia vaikka tämän ryhti ei ollut yhtä sotilaallinen kuin nuoremmallaan, joka ei näyttänyt sillä hetkellä sen erikoisemmalta kuin kukaan muukaan samanikäinen nuori mies.
"Ehkä vielä joskus, kun tämä kaikki on vain silmänlumetta. Silloin kun kaikki on toivon mukaan vain pahaa unta, joka siirtyy uusien parempien tieltä, jolloin Albakin voi jälleen olla omaitsensä. Mutta sitä ennen, meidän täytyy olla kärsivällisiä, vaikkei se olekaan vahvin piirteesi." Azran lausuen viimein Chadin viimeisille sanoille, jotka olivat selvästi lausuttu sen enempää ajattelematta mutta naiselta tuo viimeinen toteamus oli todettu enemmän tilanteen keventäjänä, leikittelevän äänensävyn joka kuitenkin oli samaan aikaan lempeä kertoen sen. Heistä jokainen oli kokenut siihen asti kaikenlaista pahoja asioita jotka olivat muuttaneet näitä jokaisia vähitellen erilaiseksi nuoruuden viattomuudesta ja karistaneet naiivin maailmankuvan vähitellen sellaiseksi kuin se oli nyt. Alban vain täytyi löytää itsensä uudelleen ja oppia luottamaan ihmisiin kaiken jälkeenkin: jopa heihin.

Käsien päätyen vahvemman otteen ympäröimäksi, kohottautui katse kummastellen Chadiä kohti, käsien alkaen kohoamaan kohti huulia kunnes kylmettynyt iho sai tuntea lämpimän hengityksen. Tai ainakin siltä se ulkopuolisen silmissä näytti. Azran suoden vain vähättelevän hymähdyksen miehelle tuon todetessa hieman ehkä jopa toruvaan sävyyn kun nainen ei ollut hakeutunut vaadittaessa lämpimään toisin kuin oli sovittu. Pieni ylimääräinen pakkasaste sinne tai tänne...
Hengityksen värähtäen tahtomattaan, sormien tuntien uudenlaisen kosketuksen hengityksen sijaan, tilanteen ollen sellainen mitä se ei ollut voinut olla moneen kuukauteen miehen huonontuneen tilan vuoksi, tuttujen tunteiden heräten sisältä vaikka Azra näytti varmasti enemmän kuin yllättyneeltä miehen aloitteeseen. Siitä huolimatta, nousi huvittunut hymy kasvoille joiden punertavat huulet olivat saaneet lisää väritystä kylmässä seisoskelusta, liikkui näiden kahden mielessä selvästi sama ajatus. "Käteni?"
Katseen laskeutuen hetkellisesti kohti molempien käsiä jotka eivät kuitenkaan irtautuneet toisistaan, Chadin tehden omaa liikettä ihoa vasten "... Mutta nautit enemmän molemmista käsistäni jos et syö niitä. Ehkäpä pidänkin sinut nälkäisenä, kun kerran olet arvaamaton... tiedäthän." Naisen lausuen takaisin vihjailevasti, käden etusormen alkaen piirtelemään hiljalleen pieniä kuvioita miehen jäntevämmän kämmentä vasten, jokaisen teon ollen harkittu ja silti selvästi aistikas vaikka todellisuudessa se näytti vain olemattomalta pariskunnan kuhertelulta jonka päätavoite oli lämmittää käsiä. Ei sen erikoisempi.

Veden ja lumen sekoittuessa keskenään – satoi maahan hyvin sankkana jotakin rännän tapaista, mikä ennemmin tai myöhemmin saisi vanhan lumen sulamaan saapuvaa kevättä kohden. Kuluneen parin viikon aikana sää ei ollut muuttunut oikein missään vaiheessa mieltä ylentäväksi ja lopulta se oli pakottanut jopa Chadin kaltaisen aktiiviliikkujan sisätiloihin. Taas samanlaiselta näyttävän iltapäivän ollen hyvin lähellä edeltäjänsä kaltainen, mitään tapahtumatta tai minkään pakottamatta äkillisesti liikkeelle. Joten lopulta Chad oli eksynyt tekemättömyytensä ajamana olohuoneeseen, jossa pari salaseuran jäsentä seurasivat uutisia. Yhden pääuutisista kiinnittäen kaikkien läsnäolijoiden huomion. Uutisten lukijan kertoen murhasyytteestä, jonka vaikutusvaltainen henkilö oli saanut yllättäen – ja että syyte oli saanut tämän miehen lähtemään äkillisesti Slovakiasta ennen kuin ulkomaille meno kielto oli ehtinyt astumaan voimaan. Poliisien jatkaen tutkintaansa kansainvälisten yhteyksien avustamana.
Chadin hymähtäen kuivasti. Hänen tietäen vähän liiankin hyvin kuka kyseinen vaikutusvaltainen henkilö oli; Zay, joka oli saanut viimein ja vihdoin syyttävän sormen kohdistumaan itseensä Alban ampumatapauksesta.
Uutisten siirtyessä viimeiseksi urheilutapahtumiin – oli Chad aikeissa lähteä pois television äärestä, mutta kun selostaja alkoi puhumaan yllättävästä käänteestä kamppailulajin historiassa – herätti se Chadin mielenkiinnon. Uutiskuvan siirtyessä studiosta pääkaupungin pienemmälle areenalle, jossa taistelulajin harrastajilla oli tapana mitellä voimiaan keskenään ja joskus joku kansainvälisistä mestareista tuli haastamaan yhden näistä. Tuona kertaa haastettava oli ollut vähän yli parikymppinen nainen, joka nyt seisoi hengästyneen oloisena kameran edessä, verta suupielessä, mutta silti hymy korvissa ja sotkuinen tumman ruskea tukka puoliksi kasvojensa tiellä. Chadin kykenemättä tunnistamaan nuorta naista vaikka tämän puhetyylissä ja äänessä oli jotakin tuttua. Lähetyksen näyttäen pätkän ratkaisevasta liikkeestä kisan aikana, ei Chad voinut ensin uskoa silmiään.
”Siinähän on etevä likka. Onnistua nyt noin vain selättämään tuollaisen goljatin vaikka on selvästi puolet pienempi.”
Yhden sohvalla istuvista miehistä sanoen naurahtaen, mihin muut vastailivat lyhyesti myöntävästi. Puhujan aistiessa Chadistä hohkaavan epäuskon, kääntyi tämä katsomaan nuorempaa miestä.
”Tunnetko sinä hänet, Chad? Ilmeesi näyttää vähintään sille kuin olisit nähnyt aaveen äsken.”
Kommentin saaden nuoremman miehen havahtumaan ja kohdistamaan katseensa puhujaan. Aluksi näyttäen sille kuin tämä olisi aikonut vastata jotakin kysymykseen, mutta sen sijaan pään teki kielteisen eleen ja leppoisalla äänenpainolla lausutut sanat totesivat:
”En ole koskaan tavannutkaan.”
Uutisen vaihtuessa samaan aikaan toiseen urheilutapahtumaan, joka oli jossakin päin Eurooppaa. Chadin lähtiessä myös pois olohuoneesta ja siirtyen keittiöön, jonka yhden työtason edessä Anubis teki jotakin ruokaan liittyvää vaikka tämän ei olisi milloinkaan tarvinnut tehdä sellaista nykyisen asemansa pohjalta. Vanhimman aluksi reagoimatta millään tavoin nuoremman saapumiseen, mutta kun Chad pääsi viimein istuutumaan taaempana sijaitsevan pöydän ääreen – sanoi tumma ääni ohiheittävästi:
”Taisit nähdä äsken jotakin, jota et osannut odottaa.”
Chadin kohdistaen katseensa hetkeksi Anubikseen, joka edelleen seisoi selin nuorempaan ja keskittyi selvästi sen hetkiseen tekemäänsä. Asteen raskaamman henkäisyn kohottautuen lopulta keuhkoista vaikka aluksi Chad oli päättänyt pitää oman hämmentyneisyytensä omana tietonaan.
”Ei se ollut mitään.”
Katseen laskeutuen pöydällä lepääviin käsiin, jossa toisen käden sormet olivat alkaneet näpertämään huomaamattaan sitä hopeista sormusta, johon oli kaiverrettu sisäpuolelle salaseuran symboli. Chadin ja Anubiksen välille laskeutuen hiljaisuus, jonka aikana nuorempi piti ajatuksensa visusti omana tietonaan, mutta siitä huolimatta vanhempi osasi arvata niistä suurimman osan.

Tuona hetkenä koko tuon katanon laajalla alueella valliten hiljaisuus ja rauhallisuus, jota harvemmin kuului noihin tiloihin jonne olivat asettautuneet osa salaseuran jäsenistä. Anubiksen valmistaman ruoan tuoksun leijaillen hitaasti pitkin isoja käytäviä, jotka kaikki olivat toinen toistaan vaikuttavampia ja siltikin sekoittavia ensikertalaiselle joka astuisi sisään, kun taas toisessa huoneesta kuului selvästi televisiosta tulevat äänet, eikä mitään muuta ellei leikkimielistä keskustelua laskettu mukaan, joka välillä hiljentyi kokonaan kun ihmismieli keskittyi jälleen olennaiseen ohjelmaan hetkellisesti kokonaan, näiden jättäen kokonaan huomiotta tuon naisen joka oli ollut koko sen päivän jälleen kerran sisäpuutarhassa kunnes viimein pitkän päivän jälkeen kun nainen oli viimein saanut ajasta uudelleen kiinni: oli ensimmäinen tunne oli ollut nälkä. Vasemman käden, jossa sillä kertaa ei oltu laskettu tapojen mukaisesti kihlasormusta pois ollenkaan enään muutamaan viikkoon, vieden hetkellisesti otsan hiusrajalle ja siitä päätä pitkin taakse, saadakseen hieman vallattomat hiukset edes hetkellisesti aisoihin ennen keittiöön astumista, jossa oli vain kaksi henkilöä: Anubis ja Chad. Pandoran astuen kynnyksen ylitse hiljaisella askeleella, jotka eivät olleet kantautuneet edes kunnolla kaikuvien käytävien halki ennen sitä, ennenkuin tuo vanhempi nainen, joka ei kuitenkaan ulkonäöllisesti vastunnut lähellekään vanhimman roolia tekisi itse läsnäolonsa ilmi.

Sanoja ei lausuttu juurikaan ääneen, mutta jos osasi lukea ne pienet merkit... ei tarvinnut edes miettiä muuta kuin että tilanne oli sillä hetkellä jostain syystä arka. Naisen astellen miehen vierelle joka sillä hetkellä oli valmistanut jo aikansa ruokaa, kääntyi pää sivulle nähdäkseen paremmin valmistuvan ruoan jonka tuoksu oli saanut vatsan sanomaan mielipiteensä hyvin selvästi mitä tuli ruokailuun, ja sitten vanhempaan jota tämä ei ollut nähnyt kuin viimeksi monen monta tuntia sitten ja lopuksi katse hakeutui pöydän ääressä istuvaan nuorimmaiseen, joka tosissaan näytti hämmentyneeltä jostain. "Oletko kuullut mitään Sinistä?" Äänen viimein uskaltautuen kysymään Chadiltä, saadakseen tuon huomion hetkeksi pois omista ajatuksistaan ja keskittyvän johonkin muuhun, ajatuksen käyden samalla miehen toisessa osapuolessa jota ei myöskään ollut näkynyt juurikaan päivän aikana, eikä tätä edes aistittu rakennuksessa joten joko tämä olisi viettänyt tunteja meditointi huoneessa, onnistunut tekemään itsensä näkymättömän tuoksi ajaksi, tai tämä olisi kokonaan poistunut rakennuksesta.

Sin oli poistunut vähän päälle viikko sitten kokonaan Slovakian maaperältä hoitaakseen tehtävää mihin kuului uusien liittolaisten luottamuksen voittaminen: näillä ihmisillä ollen enemmän sananvaltaa politiikassa ja muiden maan tärkeimmissä asioissa vaikka nämä toimivatkin heidän tavoin kulisseissa, jonka jälkeen Sin oli aluksi pitänyt yhteyttä muutaman päivän välein, ja nyt viimeisimpään muutamaan päivään tästä ei oltu kuultu mitään vaikka kaikki tiedostivatkin tehtävän pian loppuun ja keltanokan olisi aika palata kotiin viimeistään kahden päivän sisällä. Mutta tiedä häntä...

Veitsen pilkkoessa vihanneksia ohuiksi siivuiksi – synnytti kyseinen teko tasaisen nakuttavan äänen, joka oli sinä hetkenä melkein ainoa äänenlähde koko keittiössä. Ainakin siihen hetkeen asti kunnes Pandora teki läsnäolonsa julki. Chadin seuraten hetken tuota vanhempaa naista kulmiensa alta, laskien katseensa takaisin pöydän kanteen tarpeeksi aikaisemmin ennen kuin toinen huomaisi nuoremman tuijotuksen. Chadin suunnalta hiljaisuutta ei rikottu ensimmäisenä, ei edes silloinkaan kun toinen salaseuran vanhimmista esitti selvän kysymyksen nuoremmalle. Aluksi näyttäen hyvin paljon sille - ettei Chad aikoisi vastata mitään takaisin, mikä sai jopa Anubiksen kääntymään puoliksi ympäri kohdatakseen nuoremman silmästä silmään, mutta yön mustat silmät pysyivät tiiviisti pöydän kannella lepäävissä käsissä. Anubiksen tuntien sanojensa kohoavan jo kurkun seutuville, mutta ennen kuin niitä ehdittiin lausumaan kuuluville – otti nuorempi läsnäolija viimein puheenvuoron itselleen.
”Valitettavasti en, Oday.”
Tuolin narahtaessa hiljaisesti kehon painon noustessa sen päältä. Chadin suoristautuen ensin täyteen ryhtiinsä ennen kuin teki pienen kunnioittavan kumarrusliikkeen tapojen mukaisesti vaikka Anubis olikin aikoinaan sanonut Chadille - ettei tämän tarvitsisi käyttäytyä niin muodollisesti kuin muut salaseuraan kuuluvat jäsenet. He olivat olleet perhe jo kasvatuskodin ajoista lähtien… vai yrittikö Chad uskotella toisin heille ja siinä samalla myös itselleen? Anubiksen vastaten kuitenkin kumarrukseen tapoihin kuuluvalla pään nyökkäyksellä, tietäen jo ennalta mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi; Chadin pyytäen anteeksi poistumistaan ja silti samaan aikaan se oli sanaton luvan pyyntö, johon Anubis vastasi muodollisesti:
”Mene rauhassa.”

Kuuloaistin ollessa täysin varma siitä, että nuorempi olisi päässyt tarpeeksi kauas kuuloetäisyyden ulkopuolelle – toi Anubis viimein omat ajatuksensa julki vaikka niiden äänen lausuminen ei muuttaisi tilannetta miksikään.
”Jokin sanoo minulle, että minun kuuluisi olla huolissaan tulevista päivistä.”
Viipaloitujen kasvisten, jotka olivat päätyneet aikaisemmin keittymään kuuman veden sekaan, pomppien veden liikkeiden mukaan levottomasti kattilasta ja juuri tuota kyseistä näkymää hopeiset silmät seurasivat tuona hetkenä ennen kuin silmät tulivat kohdistetuksi Pandoran pähkinän ruskeisiin silmiin, joista iän tuoma viisaus ja tyyneys ei ollut hävinnyt milloinkaan.
”Sillä olen nähnyt tuon katseen, joka nyt oleskelee Chadin silmissä, paljon aikaisemmin ja monen monta kertaa. Se katse hakee oikeutta koetusta vääryydestä, mikä puolestaan saa ihmiset toimimaan äärimmäisyyden rajoilla.”
Jossakin päin kartanoa kaappikellon alkaen soimaan tasatunteja, kertoen ajan olevan viisi iltapäivällä.
”Valitettavasti tässä kohdin pelkään sen kaiken koskevan Zaytä tai sitten jotakin muuta yhtä vakavaa. Mikä se sitten tuleekaan olemaan, alitajuntani sanoo selvästi – ettei se tule päättymään hyvin. Ei kenelläkään meistä.”

Suunnilleen samoihin aikoihin, paljon kauempana Egyptin äärettömällä aavikolla, pääkaupungin valtaistuin salissa raskaiden pariovien avautuessa kerralla syrjään yhden ihmisen toimesta. Tuon hyvin synkkäkatseisen miehen kävellessä pitkän käytävän poikki mitään puhumatta vaikka tämän perässä seurasi edelleen se sama henkilö, joka oli kutsuttu paikalle varta vasten. Tuon hyvin huomaamattomalta vaikuttavan miehen toimittaen jonkinlaista lähetin virkaa tuollaisella alueella, jossa ei nykyteknologiaa voinut hyödyntää viestinnän kannalta. Edellä kulkeneen miehen pysähtyessä viimein tuon yksinäisen valtaistuimen eteen, joka oli hyvin tuttu vanhansalaseuran salista. Se oli se sama tuoli, jolle Zay oli istuutunut murhayön viimeisten tuntien jälkeen ja osoittanut ivallisella nauramisellaan piittaamattomuutta kuolleita veljiään ja sisariaan kohtaan. Siitä huolimatta vaikka Zay kuinka halveksi vanhaa salaseuraa, oli tämä silti käskenyt toimittaa tuon kyseisen tuolin pääkaupunkiin, josta oli tullut tämän joukkojen virallinen pesäpaikka.
”Kutsu neuvosto koolle.”
Tumman silkkisen äänen lausuen yhtäkkiä, vailla minkäänlaista tunnetta ja se sai tuon viiden metrin päähän jääneen miehen epäröimään kuulemaansa.
”O-oday? Tarkoitatteko te heitä kaikkia… siis aivan kaikkia?”
Etusormen piirtäessä demonstroivasti ilmaan ympyrän, joka yritti täydentää noita arkoja sanoja, joista puhuja pelkäsi joutuvansa maksamaan. Zay ei kuitenkaan menettänyt hermojansa. Tämän vain hivellen kädellään leijonan turkin sileää pintaa, joka koristi kumpaakin käsinojaa.
”Kyllä. Kaikkia. Niin eläviä kuin kuolleita.”
Katseen kohottautuen katsomaan eteenpäin kulmien alta. Kylmän, täysin tunteettoman hymyn häivähtäen jyrkillä kasvoilla. Sormien lopettaessa turkin hyväillyn hetkeksi viimeisten sanojen aikana.
”On tullut aika.”
”Ky-kyllä, Oday. Heti, Oday.”
Lähetin änkyttäessä nopeasti vastauksensa samalla kun kompuroiden lähti peruuttamaan valtaistuin salista kunnes lähempänä ovia kääntyi nopeasti kannoillaan ja pinkaisi juosten matkoihinsa.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:50

Hiljaisuuden ollen painostava tuossa huoneessa, jossa ei ollut muuta elämään liittyvää ääntä kuin helalla valmistuvat kasvikset, joita vasten vesi yritti poreilla kiehumispisteeseen asti ennen niiden valmistumista. Chadin edes yrittämättä nähdä edessä seisovaa kaksikkoa, tuon pitäen katseensa tiiviisti pöydän pinnassa koko tuon ajan, näyttäen jopa hetken aikaa ettei tuo aikoisi vastata mitään esitettyyn kysymykseen, vaikka kysyjä olisikin ollut itse vanhin. Sivusilmällä Pandora erotti liikkeen vieressään, joka kertoi Anubiksen valmistuvan kääntymään ympäri kohdatakseen entisen oppilaansa silmästä silmään mutta ennenkuin kumpikaan kerkesi siihen asti, oli Chad tuossa nopeampi ja soi rehellisen kelpaavan vastauksen.
Nuoren miehen lausuvan nimityksen särähtäen korvien välissä, vaikka siihen oli jouduttu tottumaan kuukausien aikana, ei oudoksuntaa näytetty ulkonäöllisesti, Pandoran nyökäten hyväksyvästi kuulemalleen vastaukselle merkiksi naisen olevan tyytyväinen toisen rehellisyydestä, vaikkakin tätä selvästi vaivasi jokin mitä tämä ei kuitenkaan halunnut sanoa ääneen. Ei ainakaan kahdelle vanhimmalle.
Tuolin liikahtaen vaimeasti narahtaen miehen siirtyessä pois pöydän luota muodollisuuksien kera, vaikka tätä oli moneen kertaan kielletty tekemästä niin: sillä olihan tämä ollut ja oli vieläkin paljon enemmän kuin pelkkä salaseuralainen muiden kanssa samalla rivillä.

Hiljaisuuden jatkuen uudelleen sen ajan kun Anubis oli varma ettei nuorempi ollut kuulemassa ennenkuin antoi viimein tuoda omat ajatuksensa julki joissa loisti selvästi vain yksi viesti kaiken sen takana: huoli.
Pandoran kuunnellen miehen sanoja, jotka ilmeisesti olivat vaivanneet tuota jo hetken aikaa mitä tuli Chadiin ja tuohon piirteeseen jonka Anubis oli saanut oppia tuntemaan vuosia sitten aivan liian hyvin tunnistaakseen sen saman tien, kohtasivat kaksikon silmät jotka erosivat täysin toisistaan sillä hetkellä, kuulivat korvat veden kiehuvan voimakkaammin. Naisen ollen hiljaa aluksi, käden siirtyen hitaasti miehen eteen valkoiselle säätö napille saadakseen hellan lämpöasteita pienemmälle jottei vesi olisi noussut ylitse "... Ehkä sinun pitäisi puhua hänelle." Sormien vaihtaessa asteita pienemmälle, siirtyi käsi hitaasti pois hellan lähettyviltä takaisin omalle paikalleen keittiötason päälle, nousivat silmät uudemman kerran kohti Anubista. "En tarkoita puhumista salaseuran vanhimmalle, vaan isälle. Vaikkei Chad olekaan se avoin persoona... mutta olemme kaikki yhtä huolissamme hänestä vaikkei ketkään muut kuin sinä, Azra ja Sin ette pääse niin lähelle saadakseen tietää mitä hänen mielessään liikkuu." Hymyn kohoten pienenä eleenä punertavien huulien pintaan, Pandoran ollen kyllä selvillä Chadin menneisyydestä, ja tiesi myös aivan liian hyvin tuon luonteenpiirteet jotka olivat kuitenkin jo suurimmalta osin aikuistuneet iän myötä. Pään painautuen hetkellisesti koskettamaan otsallaan olkapäätä rakastavasti nyt kun kerran kukaan ei ollut näkemässä. Käsien, joiden kumpaakin sormea koristi kaksi kihlasormusta kietoutuen hetkellisesti toistensa ympärille, käden pyöritellen kämmenen ihoa rauhoittavasti tuon hetken ajan jolloin he saivat olla edes hetken kahdestaan ilman ylimääräisiä silmäpareja "Puhu hänelle, Anubis."

Sillä välin yläkerrassa, jonka käytävillä olisi normaalisti kävellyt rauhalliseen tahtiin yksi jos toinenkin salamurhaaja omiin suuntiinsa, kukin mitäkin tietä kohti päämääräänsä mutta sillä kertaa nuo käytävät olivat täysin tyhjät sen vielä tunnin kestävän iltapäivän aikana, jossa jossain päin lyövä kello kertoi oikean kellon ajan niillekin, ketkä keskittyivät aivan muualle kuin kulkevaan aikaan. Ilta oli jo hämärä ulkona, meditaatiohuoneessa istuen vain tuo yksi nuori nainen risti-istunnossa, niinkuin tämä oli istunut jo muutamien tuntien ajan samassa asennossa täysin tilanteiden ulkopuolella. Tai ainakin niin kaikki tietämättömät olettivat, jotka eivät olleet vielä päässeet 'kuudennen silmän' tasolle.
Huoneessa olematta enään edes valoja, vaan sen sijaan valon hoiti sillä erää lukemattomat kynttilät ja jossain kauempana hyllyköllä palava suitsuke, joilla kaikilla oli yhteensä rauhoittava vaikutus tuossa tilassa joka muutenkin hohkaisi mystisyyttä, kynttilöiden liikkeen saaden huoneenseen syntyvät varjot näyttämään eläviltä, niiden piirtäen oman muotonsa jokaiseen kohtaan minkä vain löysivät.
Kukaan ei tiennyt Azrasta juuri mitään mitä tulisi tämän menneisyyteen, vain nämä tietyt henkilöt salaseuran sisällä, ja yksi jopa sen ulkopuolella, mutta siinä missä Anubis pystyi tuntemaan verilinjansa edustajat tuossa kyseisessä tilassa, Azralla näitä ei enään ollut joten sen sijaan hän tunsi kyllä 'sisaruksensa' kylläkin, vaikka hyvin heikosti, sekä kaukana... hyvin kaukana... sen ettei hänen hallitsemassaan pääkaupungissa, joka kuului vieläkin verellisesti Zayn teoista huolimatta hänelle, ollut kaikki hyvin. Ja se oli saanut kellertävät silmät aukenemaan hyvin pitkän ajan jälkeen, meditaation keskeytyen hetkessä. Hampaiden purren posken pintaa sisältä päin silkasta vihasta jota hän tunsi sillä hetkellä Zaytä ja itseään kohtaan kun oli ylipäätänsä antanut tilanteen edetä siihen mitä se oli nyt. Mutta toisaalta, ilman kaikkea sitä heistä kukaan ei myöskään olisi siinä tilanteessa kuin nyt.
Keuhkojen ja huulten päästäen raskaan huokaisun ajattelun päätteeksi, ennenkuin niska vietiin hitaasti oikealle päin ja sitten vasemmalle, venyttäen kaulan niin pitkälle kuin vain pystyi.

Lähtiessään pois keittiöstä ja sen yhteydessä olevasta ruokailutilasta – oli hänellä ollut sen hetken aikaa jonkinlainen käsitys minne oikein halusi itsensä menevän, mutta kun muiden kartanossa oleskelevien ihmisten äänet hiipuivat hiljalleen kadoksiin ja katosivat lopulta kokonaan – hiipui askelien määrätietoinen tempo kunnes pysähtyivät kokonaan. Chadin alkaen vasta nyt katsoa tarkemmin ympärilleen, minne oli oikein kävellyt tuolla isossa kartanossa, joka tuntui vieläkin kätkevän sisäänsä uusia huoneita vaikka sitä olikin yritetty koluta useaan kertaan lävitse noiden pitkien viikkojen ja kuukausien aikana. Parkettilattian naristen heikosti raskaiksi muuttuneiden askelien alla, Chadin yrittämättä enää millään tavoin keventää askeliaan kuin yleensä teki salaseuralaisten tapojen mukaan. Jos joku nyt halusi paikantaa hänet askelista kuuluvien äänten perusteella, niin hyvin toden näköisesti se ei olisi kukaan muu kuin joku kartanon sisällä olevista henkilöistä.

Lattian narisemisen hiipuessa viimein kun askeleet olivat saavuttaneet sen päämäärän minne ne olivatkin halunneet mennä; koko seinän korkean kirjahyllyn luokse, joka oli yksi niistä monista tuolla kyseissä kartanossa. Azran kaltainen lukutoukka tunsi varmasti olevansa kotona kaiken tuon vanhan tiedon keskellä, mutta Chad puolestaan ei ollut koskaan tuntenut vetoa mihinkään kirjallisuuteen vaikka siitä olisi ollut varmasti hyötyä. Oikean puoleisen käden kohottautuen hivelemään tahallisesti samalla korkeudella olevien kirjojen selkämystä, jotka tuntuivat kostettaessa karheille, tuoden mieleen vain yhden sanan; vanha. Huvittuneen hymähdyksen henkäisten ulos nenän kautta ennen kuin käsi vetäytyi käskystä kauemmaksi. Chadiä huvittaen tuossa kohdin tapansa, joka tuntui toistuvan joka kerta vaikka hän ei itse sitä heti tiedostanutkaan. Mitä ihmeellistä oli vanhojen kirjojen koskettelemisessa kun ei kuitenkaan aikonut edes lukea niitä. Niin hauskalle kuin se kuulostikin Chadistä, tunsi hän rauhoittuvansa kun teki niin. Sillä yleensä hän tunsi sisimpänsä levottomaksi ja tiettyinä ajankohtina tuo tunnetila tuntui kasvavan entisestään, kuten nyt. Hänen tiedostaen tuon vuoden ajankohdan olevan juuri sitä aikaa kun Anubis oli löytänyt hänet kasvatuskodista ja ottanut mukaansa Egyptiin, antanut perheen, mutta ei se aiheuttanut levottomuuden tunnetta. Olotila oli pikemminkin sellainen, joka käski kauan paikoillaan pysynyttä lähtemään uudelleen liikkeelle. Viisas olisi vastannut tuohon; ”sielusi kuuluu vaeltajalle”, mutta Chad ei osannut pukea tuntemaansa sellaisiksi sanoiksi.

Selän kääntyessä lopuksi kirjahyllyyn päin ja askeleet lähtivät viemään ikkunan luokse, josta näkisi paremmin ulos. Olisiko Chad kävellyt noin tyynen rauhallisesti pois – jos olisi tiennyt mitä tuo kyseinen kirjahylly kätki teostensa sekaan? Olisiko Chad vain kohottanut olkiaan mitättömästi – jos olisi tiennyt yhden noista kirjoista kertovan kuka tämä oikeasti oli ja mihin tämä todellisuudessa kuului. Antanut tiedon hetkessä siitä – ettei Chad oikeasti ollut yksin vaan tällä oli sukulinja kuin muillakin.
"Lumisade näyttää viimeinkin lakanneen."
Chadin todeten hiljaisesti itselleen kun näki ulos isosta ikkunasta, jonka räntäsade oli kastellut kokonaan. Pian koittaisi kevät ja kylmyys saisi jäädä toistaiseksi unholaan, sitä Chad huomasi odottavansa mielellään.

Kartanolla vallitessa tuo rauhaisa hiljaisuus, joka kätki taaksensa kuitenkin sen todellisuuden joka sijaitsi tuon valtavan rakennuksen sisällä, niinkuin myös sen hetkiset asukit jotka illan mittaan jatkoivat kukin omille teilleen ja kokoontuivat vain hetkellisesti yhteen ruokailun ääressä. Kenenkään juurikaan huomioimatta puuttuvia osapuolia kuin ne, ketkä olivat oikeasti tietoisia näiden poissaolosta ja millaisella asialla nämä kulkivat: osan edes vaivautumatta miettimään moista sillä äkilliset katoamiset kuuluivat valitettavasti heidän ammatinvalintaansa.
Television suoden oman äänensä kaiken tuon rauhallisuuden keskellä kun uutiset pirahtivat jälleen päälle väliraporttiin joka kertoi äsken jännitetyn kisojen viimeisimmät tulokset, jotka eivät juurikaan olleet saaneet mitenkään eroavaisuutta tapahtumien kulkuun vaikka kisat olivatkin olleet tiukat.

Yleisön tuoden myös oman mielipiteensä selvästi ilmi tapahtumista ja myös omasta suosikistaan ja inhokistaan, kumman olisi pitänyt loppupeleissä voittaa. Tilanteen uhaten karata jo osaksi käsistä viimeisten minuuttien aikana illan päätyttäessä, huudon täyttäen koko tuon laajan tilan jonne ihmiset olivat kokoontueneet näkemään veristä taistelua kahden tuntemattoman ihmisen välillä, joilla kummallakaan ei loppujen lopuksi ollut edes kunnollista syytä vahingoittaa toisiaan. Paitsi tietenkin raha.
Kamppailijoiden tullen saatetuksi suhteellisen turvallisesti takaisin omiin pukuhuoneisiinsa, jossa nämä saisivat hengähtää hetken ennen mediamylläkköä joka kasaantuisi nälkäisten susien tavoin pian oven eteen, jotta kaikki saisivat parhaimmat lööpit seuraavan aamun lehteen tai videon uutiseen, joka ei kuitenkaan näyttänyt kuin sen mikä oli tarpeellista tietää kaiken taakse piiloutuvista yksityiskohdista.
Ennenkuin ohi kuitenkin sulkeutui, kääntyivät tuolle vanhemmalle miehelle kuuluvat silmät katsomaan vielä viimeisen kerran nuorta naista, joka osoittanut hyvin lyhyessä ajassa pätevyytensä tappelijana kehässä ja kerennyt näin nopeasti myös kannatusta siviilien luona. "Nuo tuotiin tänään. Ei ollut korttia ja luulin jo että joku hullu ihailijasi olisi jälleen lähettänyt kannustusta mutta lähetti sanoi että tiedät keneltä ne ovat." Tuon selvästi rotevamman miehen, jonka töynkuvaan kuului pitää tappelijoistaan huolta viimeiseen asti, kertoen naiselle kuin kyseessä olisi mikä vain arkipäiväinen asia ja niinhän se olikin, vaikka tästä näkikin oman epäilyksensä tuosta kukkakimpusta, joka ei ollut normaali ruusukimppu mitä normaalisti näki - vaan nimenomaan niillä main harvinaisempi aavikkoruusu mutta eihän tuo mies pahemmin tietänyt rehuista mitään, kaikki vain näyttivät suurinpiirteen samalta ja sillä selvä.

Oven sulkeutuen ja lukittautuen hitaasti perässä jotta Alba saisi edes hetken rauhan ennen uutta vyyhtiä ja saisi myös vaihdattaa vaatteensa tarpeen vaatiessa muun siistiytymisen ohella, tämän silmäten huoneen kertaalleen lävitse nopeasti, näkemättä kuitenkaan sitä mitä ehkä olisi pitänyt, vaikkei tuolla kyseisellä miehellä ollut sillä erää pahoja aikeita. Vielä.
Sinin pysytellen vielä tuon hetken ajan pidempään kaapiston luoman varjon takana, niinkuin silmien ollen sulkeutuneena tai edes pään kääntymättä katsomaan naista edes sen pienen kunnioituksen nimissä vaikka jokainen ääni, liike ja muutos naisen mielentilassa kyllä riittivät kertomaan salamurhaajalle kaiken tarpeellisen vaikka Sin olisi voinut tuoda olemassa olonsa ja paljon aikaisemmin esille. Mitään kuitenkaan kuulumatta ennenkuin viimein, raottuivat kylmän ilman kuivettamat huulet auki sen verran että hän saisi sanottua toteamuksena edes jotain mutta kun tämä jännitty äänihuulien, tuntui tästä kuin jokin olisi kuristanut kaulan aluetta pakottaakseen pysymään hiljaa. Siitä huolimatta pakotti Sin sanat suustaan "... Näytit pärjäävän hyvin. Oletko kunnossa?" Mutta heti kun vanhempi oli kuullut lausuvansa tuon kaiken ääneen, olisi hän halunnut vajota syvälle maan alle, vaikka samalla ajatus moisesta tuntui repivän tämän kahtia. Silmäluomien aueten hitaasti auki, ja pään kääntyen kohti Albaa, jonka hän oli saanut nähdä viimeksi kuukausia aiemmin eikä silloinkaan näiden välit olleet näyttäneet paremmalta.

Finaalin tullessa päätökseen ja tappelijoiden suunnatessa kukin omaan pukuhuoneeseensa – yritti tuo roteva mies jouduttaa parhaalla mahdollisella tavallaan perässään kulkevan naisen askelia, mutta siinä kuitenkaan onnistumatta. Naisen ottaen kontaktin faneihinsa mielellään; antaen näille allekirjoituksia tai pysähtyen hetkeksi juttelemaan tai että joku sai napattua kuvan itsestään fanittamansa henkilön seurassa. Kaksikon päästessä kuitenkin viimein ja vihdoin pukuhuoneeseen – otti mies puheeksi toimitetun kukkalähetyksen, johon ei ollut kuitenkaan merkitty keneltä se oli. Alban kyllä nähden toisesta, että tämä katsoi kukkia selvästi sillä tavalla kuin olisi pitänyt niitä tavanomaisina muiden joukossa. Kyseisen huomion nostattaen hetkellisen illuusiomaisen hymyn naisen huulille, jotka olivat kieltämättä samanväriset kuin nuo maljakossa odottavat ruusut; tarkemmin sanottuna aavikon ruusut. Hymyn kadotessa heti tyyneyttä esittävän maskin taakse kun mies kääntyi uudelleen ympäri ja alkoi puhumaan valmistautumisesta lehdistöä varten.
”Kiitos, Tom.”
Alban lausuen yksinkertaiselta kuulostavan kiitoksen, mutta toinen kyllä tiesi sen olevan aito. Miehen tietäen samalla naisen nauravan huvittuneesti maskinsa takana kun huomasi toisen olevan välillä liiankin ylisuojelevainen ja siitä huolimatta Alba ei koskaan huomauttanut siitä ääneen. Oven sulkeutuessa lopuksi miehen perässä – alkoi Alba valmistautumaan uutta koitosta varten, mutta ennen suihkuun menemistä meni tämä noiden kyseisten kukkien luokse ja nostaen yhden niistä kasvojensa eteen. Nenän tuntien aavikkoruusun rauhoittavan ja todella tutun ominaistuoksun. Ruusun terälehtien hivellen herkistynyttä ihoa kun kukan annettiin liukua ensin vasemmalle poskelle, siitä hitaan aistikkaasti leuan kärjelle ja aivan lopuksi kaulaa pitkin rintojen kaarelle asti kunnes se laskettiin takaisin maljakkoon muiden ruusujen sekaan. Päällisin puolin teko oli ehkä näyttänyt viattomalle, mutta koko tuon ajan Alba oli kuvitellut ruusun kosketuksen jonkun sormien hivelyksi. Hampaiden puraisten alahuulta pienesti ja hymyn kohottautuen kasvoille pienen hymähdyksen saattelemana. Pitihän elämässä olla pientä kiusoittelua.

Suihkusta palattuaan peitti kehon vain ympärille kiedottu pyyhe, jonka alareuna nousi aavistuksen sitä mukaan miten naisen keho liikkui. Alban pukien ensin alakerraston ja aivan lopuksi kaiken sen päälle hyvinkin tiukat kuluneet farkut. Kehon ehtien kääntymään pöytäpeilin suuntaan kun korvat kuulivat jonkin puhuvan huoneen toiselta puolelta. Aikaisemmin kyseinen tilanne olisi saanut naisen hyppäämään säikähdyksestä ja kääntymään nopeasti ympäri, mutta nyt keho ei tehnyt elettäkään. Sen sijaan peilikuva paljasti leikittelevän hymyn, joka sai toisen suupielistä kohoamaan.
”Ei suklaata?”
Alban vastaten puolestaan tyynen rauhallisesti takaisin, jättäen tahallaan vastaamatta omasta voinnistaan vaikka olikin kuullut kysymyksen selvästi. Pyyhkeen alkaessa laskeutumaan koko ajan alaspäin kunnes se lopulta tipahti hiljaisesti humahtaen lattialle jalkojen juureen samaan aikaan kun vapautuneet kädet pukivat mustan, naisen muodoille tarkoitetun t-paidan paljaan ylävartalon päälle, ilman rintaliivejä. Alban jatkaen leikittelemistään demonstroivalla paheksuvalla äännähdyksellä, jonka tarkoitus oli kuvastaa naisen ”pettymystä”. Kehon kääntyessä puoliksi ympäri, että katse pystyi tavoittamaan kunnolla tuon taaempana seisovan miehen, joka oli yhtälailla muuttunut ulkonäöllisesti. Mysteeriksi jäävän hymähdyksen kohottautuen keuhkoista.
Alban kääntyessä viimein kokonaan ympäri, mutta jäämättä kuitenkaan seisomaan yllätettynä paikoilleen vaan sen sijaan kiireettömät askeleet veivät sen saman kaapin luokse, jonka varjoista mies oli päättänyt viimein tulla esiin. Äänien kertoessa tavaroiden ottamisesta ja niiden pakkaamisesta isompaan olkalaukkuun, jota Alballa oli tapana kantaa mukanaan otteluissa.
”Kerrohan…”
Pakkaamisen keskeytyen hetkeksi, mutta käsi jäi tahallaan nojaamaan ylähyllyä vasten, jolloin leuka pääsi laskeutumaan rennosti olkavartta vasten samalla kun päätä käännettiin sivulle Siniä kohti.
”Oletko yhtä ”huolimaton” sen toisen naisen kanssa.”
Kulmien kohottautuen leikkimielisesti. Viattomalta vaikuttavan hymyn hiipuessa vieläkään noilta kuvan kauniilta kasvoilta.
”Rebecca eikö ollutkin?”
Alba olisi voinut jatkaa leikkimistään haman loppuun asti, mutta tietäessään samalla minkälainen Sin oli - päätti tämä vakavoitua hetkeksi:
"Mitä teet täällä, Sin?"
Olkalaukun pakkaamisen jatkuessa.
"Sen olen oppinut jo kauan sitten, että läsnä oloonne aina joku syy. Joten mikä se on nyt?"

Silmien päästämättä edes silloin irti toisesta vaikka Alba vaihdatti viimeisen vaatekappaleensa päälleen miehen edessä, siitä tytöstä joka joskus ei olisi pystynyt kuvittelemaankaan riisuutuvansa kenenkään edessä punastumatta tai ujostelematta, olematta enään juurikaan mitään jäljellä. Ainakaan nuorempi ei sitä puolta itsestään enään näyttänyt näkyvästi edes hänelle, vaikka heillä kummallakin oli yhteinen menneisyys takana kaikesta huolimatta. Sinin erottaen tuon leikittelevän hymyn, joka luotiin tahalteen kuvan kauniille kasvoille, naisen jättäessä kysymykseen vastaamisen kokonaan ja todetessaan paheksuvasti etteikö mies ollut tuonut kukkien siajsta suklaata tullessaan, sai tuo kommentti huvittuneen hymähdyksen kohoamaan kurkun päästä, katseen liukuessa hitaasti pois näkemästään vaikka Sin olisikin voinut mielellään katsoa alusta loppuun näkemäänsä mitä Alba tälle tarjosi vapaahtoisesti sen sijaan että olisi alkanut huutamaan ja kutsumaan vartijoita paikalle.
Askeleen ottaen edemmäs, kehon irtautuen nojaamasta metallisesta lokeron seinämästä, joka oli selvästi ajan saatossa menettänyt punaista väriään, joidenkin varhaisteinien kirjoituksien kuvastaen lähemmäs jokaista pintaa minkä vain silmät erottivat katsellessaan ympärilleen. Heikon valon, joka saatiin huoneeseen edes sen verran useiden lamppujen ansiosta vaikka siltikin hämäräkin valaistus pystyi selvästi kertomaan miehen vaatetuksesta joka poikkesi kaikilla tavoin normaalisti salamurhaajan asusta, ettei tämä ollut virallisella asialla vaikka toisaalta vaatteet kertoivat myös sen ettei Sin ollut kovin rennossakaan tunnelmissa ennen maahan saapumistaan, Alban astellessa heidän välistään välimatkaansa umpeen mitenkään kiirehtimättä tai edes epäröimättä, naisen pysähtyen yhden lokerikon eteen jossa tämän omat henkilökohtaiset tavarat ilmeisesti olivat tallessa ottelun välillä, seurasi Sin hiljaa jokaista liikettä jonka nainen vain teki.

Liikkeen pysähtyen äkillisesti ja naisen kääntyen häntä kohti sanoakseen jotain, kohottautui pää hieman ylemmäs kohti naisen kasvoja lokerikon sisällä hääräävien käsien sijasta, toi Alba kysymyksensä julki, kurtistuivat kulmat hetkellisesti.
Huolimaton? Toinen nainen?
Naisen leikkisä ilme ei parantanut ilmettä entisestään, ennenkuin tämä uskaltautui avaamaan sanojaan hieman tarkemmin tuodessaan ilmi tietäesään nimen, pääsi huulten lomasta selvä ehkä jopa ivaavalta kuulostava naurahdus kuulemastaan. Kysymys oli tullut tosiaan puun takaa, eikä sillä suotu vielä suorasanaista vastausta kun nuorempi vakavoitui ja toi uuden kysymyksen ilmi joka oli yksinkertaisuudessaan: mitä hän teki siellä?

Hiljaisuuden vastaten takaisin miehen suunnalta tämän miettien selvästi sanojaan vielä hetken aikaa, miten saisi kaiken kuulostamaan järkevältä ja sellaiselta ettei aiheuttaisi Alban karkaamisen ennen aikaisesti, "Miksi puhut monikossa? Vertaatko minua kenties erääseen tiettyyn ihmiseen?" Hymähdyksen kuuluen hiljaisena sanojen jälkeen sen kertoen osaksi ettei Sin ollut tosissaan sanoistaan ja tiedosti kyllä ketä nuorempi tarkoitti puhuessaan noin, katseen laskeutuen hiljalleen alaspäin jotta mies näkisi oman vaatetuksen kun käsi teki pienen venyttävän liikkeen takilla kuin näyttääkseen paremmin pukeutumistaan
"Näytänkö siltä että olen virallisella asialla?"
Hopeisen silmäparin kohoten uudelleen kohti toista, joka jälleen oli pakannut ja varmasti olisi pian valmiskin poistumaan paikalta laukku olallaan, sanojen kuulostaen ehkä jokseenkin vinoilulta vaikka se ei ollutkaan tarkoitus, ja siltikin niistä pystyi lukemaan rivien välistä tilanteen oikeanlaidan. Sin ei ollut yhtiön tai salaseuran asioilla Alban luona, kyseessä ollen paljon henkilökohtaisempi asia.
"Miksi Zay jahtaa Chadiä?" Kehon nousten hiljalleen ylös metalisesta pinnasta johon tämä oli päätynyt uudelleen nojaamaan tylsistyneenä, askeleen alkaen kuromaan hiljalleen sitä aivan pienen pientä väliä umpeen, aluksi näyttäen siltä jopa että mies olisi astellut kylmästi naisen ohitse mutta sen sijaan pysähtyikin keho Alban taakse "... Tiedän että haluat suojella heitä, ja sen takia päädyit Zayn vierelle, mutta nyt kun olet itsekin vihollinen... tekee se kaiken uhrautumisesi lähes turhaksi." Sinin tietäen että se kaikki varmasti kuulosti toisen korvissa aivan väärältä, mutta toisaalta, miksei Zay yrittäisi entistä lujemmin päästä Chadistä eroon mutta miksi? Chad ei tiedettävästi ollut tehnyt mitään viimeisen kahden vuoden aikana saadakseen moisen kohtelun ja siltikin tämä oli päätynyt silmätikuksi heti salaseuraan palattuaan. Sinin myös tietäen ettei Alba kuuntelisi häntä, jos tämä yrittäisi saada toisen mukaansa jos kerran isoveli tai heidän isänsä ei ollut onnistunut, mutta siltikin jokin käski kiven kovaa yrittämään. Käsien nousten hitaasti sivuilta ylöspäin, toisen kehon painautuen lähemmäksi kun kädet ohittavat naisen kehon ja ottivat tukea lokeron reunoista, lukiten naisen paikoilleen jottei tämä voisi lähteä vielä "... Tiedätkö..." Hiljaisemmaksi mataloituneen äänen aloittaen uudelleen erilaisella äänensävyllä, joka ei enään ollut yhtä vakava, laskeutui pää samalla lähemmäksi naista, "... luulen että olet mustasukkainen..." Sinin ollen jo niinkin lähellä että naisen korvaa että olisi voinut haistaa naisen ominaistuoksun, johon sekoittui makea hunaja ja vanilja sopusoinnussa keskenään, kutsuen kokoajan miestä menemään entistä lähemmäksi. "Miksi olet niin niin jäärä tämän asian suhteen, ettet halua apua vaikka haluat pitää meidät turvassa ja toisaalta taas me haluamme pitää sinut turvassa vaikket sitä suostukaan näkemään. Alba?"

Ai, miksi hän viittasi sanoillaan monikko muotoon? Hyvä on, ehkei Siniä voinut ihan kokonaan verrata Zayhin, mutta ainakin yksi toimintatapa oli noilla sama; Kaikki tapahtui jostakin syystä, kaikella oli syy ja seuraamus. Tuon kyseisen ohjenuoran tuntuen toistuvan tavalla tai toisella missä tahansa salaseurassa; Aina olisi oltava askeleen edellä muita.
”Vietin sen henkilön kanssa elämästäni vähän yli kaksi vuotta. Luulisi siinä ajassa jo oppivan tuntemaan toisen osapuolen toimintatavat.”
Sanojen vastaten tyynen rauhallisesti vaikka samaan aikaan syvällä ajatuksissa ääni käski haudattuja muistoja ja niiden tuomia negatiivisia/ahdistavia tunteita vaikenemaan. Ne kaksi mennyttä vuotta olivat olleet helvetti maan päällä, ei mitään muuta ja niihin muistoihin Alba ei enää palaisi, hän ei yksinkertaisesti kestänyt sitä.

Erottaessaan sivusilmässään Sinin tekevän pienen yli suurentelavan eleen päällystakillaan samalla kun sanat olivat kumonneet suoralta käsiltä sen – ettei toinen olisi ainakaan tullut tapaamaan Albaa salaseuran nimissä, mutristuivat huulet pienesti ja huvittuneisuudesta kertova hymähdys kohosi keuhkoista. Hänen olisi tehnyt vielä mieli pudistella päätänsä pienesti ja lausua jotakin Sinin tavasta olla niin vakava… aivan kuten Anubis, mutta kieli tajusi pitää itsensä kurissa. Olisi paljon parempi kummallekin osapuolelle, että heidän väliseen keskusteluun sotkisi mahdollisimman vähän muita tuttuja henkilöitä. Kyllä, niin olisi paljon parempi.

Puoliksi tavaroita täyteen pakatun olkalaukun päätyen tipautetuksi lattialle kaapiston viereen lähelle pukuhuoneen ovea, seurasi tömähtävää ääntä metallin terävä kolahdus kun lokerikon ovi suljettiin voimakkaammin kuin olisi ollut välttämätöntä. Sin oli onnistunut taas keinauttamaan Alban venettä, jota tämä yritti pitää vakaana pinnan alla vääntelehtivistä pyörteistä huolimatta. Aivan hetki sitten lausutun kysymyksen ollen juuri se sama, joka oli esitetty Alballe aikaisemminkin ja joka kerta, siihen hetkeen asti kysyjät eivät olleet saaneet mitään irti tästä nuoresta naisesta.
”Mitä sinä sanoit…?”
Hyvin paljon mataloituneen äänen sanoen puoliksi poissaolevasti. Kehon pysyen vielä hyvin jäykästi selin Siniin päin. Oikean käden pysytellen vieläkin nojaamassa lokerikon ovea vasten, sormen päiden painaen pintaa asteen voimakkaammin ja saaden kynsien aluset muuttumaan valkeammaksi. Jokaisen aistin huutaen tuona hetkenä miehen seisovan aivan selän takana ja ehkä se olikin se syy miksi Alba ei kääntynyt ympäri. Hänen mieluiten katsoen mitään näkemättömin silmin tuota kulunutta punaista maalipintaa kuin että olisi kääntynyt ympäri ja kohdannut ne liiankin tutun väriset silmät, jotka olivat aikaisemminkin saaneet Alban lamaantumaan, suoraan edessään. Ihon tuntiessa hentojen vesipisaroiden valuvan aika ajoin niskaa pitkin alas, muistuttaen sanattomasti etteivät paksut tumman ruskeat hiukset olleet vieläkään kuivuneet kunnolla ja juuri sen vuoksi ne olikin jätetty auki. Alban kiittäen tuossa kohdin hiuksiaan, jotka suojasivat hänen niskaansa – ettei sen alueen herkän ihon tarvinnut tuntea miehen lämmintä hengitystä kuin vasta silloin kun Sin kumartui tahallaan vieläkin lähemmäksi korvan seutua. Albasta tuntuen, että Sin käytti hänen heikkoa hetkeäkään heti hyödykseen ja käyttäen tilanteen tulen arkaa ilmapiiriä naista itseään vastaan. Hampaiden alkaen puremaan kielen sivustaa ja silmien sulkeutuen vain hetkeksi sillä jos ne olisivat olleet pidempään suljettuina - olisivat muut aistit ottaneet vallan ja sitä Alba toivoi kaikista vähiten. Hän ei halunnut tuntea miehen lämmintä hengitystä korvansa pinnassa, joka lähetti jatkuvasti kylmän väreitä pitkin kehoa ja sai alavatsan seudun nipistelemään. Hän ei halunnut huomata kuinka lähellä he olivat oikeasti toisiaan, kuinka miehen rintakehä oli painautuneena vasten hänen yläselkäänsä. Alban ei olisi tarvinnut nojata paljoakaan taaksepäin, että olisi painautunut kokonaan miestä vasten.

”Haluatko todella keskustalle luonteenpiirteeni paheista vai veljestäsi?”
Alban saaden äänensä viimein takaisin. Hänen yrittäen pitää sen yhtä tyynenä kuin se oli ollut tapaamisen alussakin vaikka kaksikko seisoi nyt paljon lähempänä toisiaan, liiankin lähellä. Naisen pitäen hiljaisuutta hetken tahallaan yllä, koko sen aikana ajatuksiin nousten vaiennettuja haluja, jotka nytkin vaiennettiin kylmästi ja siitä huolimatta Alba huomasi haluavansa Siniä. ”Kosketa minua.” – tuon yksinkertaisen lauseen kiusaten Alban ajatuksia vaikka se onnistuttiin vaientamaan useasti tuon hetken aikana ja yhtä useasti se kohosi uudelleen esille.
”Hän jahtaa veljeäsi näkyni vuoksi. Vain sen takia, koska menin vastaamaan hänelle mitä näin kun hän sitä kysyi. En osannut tulkita näkemääni silloin tarkasti ja nyt en muista siitä enää paljoakaan. En sitä paitsi usko, että hän enää välittää siitä – sillä kuten itse sanoit; veljesi ei ole tehnyt mitään vaan elänyt hiljaiseloa uuden salaseuran riveissä.”
Puhumiseen tullen selvä tauko. Hengityksen uhaten värähtää samoihin aikoihin kun keho tunsi selvästi miehen liikahtavan. Alban moittien itseään tuona hetkenä. Miten hän yhtäkkiä oli noin sulaa vahaa kun aivan hetki sitten hän oli ollut itsevarma tappelukehässä. Nielaisemin saaden äänen palautumaan vielä takaisin.
”Sait kuulla haluamasi, Sin. Mitä vielä haluat minulta?”
Pään kääntyen vain sen verran kuin oli turvallista. Vihreiden silmien erottaen Sinin piirteet osittain. Jos tämä kaikki menisi kuten ennenkin, lähtisi Sin nyt.

Puoliksi täysinäisen laukun tömähtäen vasten vanhaa, kylmää kivilattiaa aiheutti se kumisevan kaiun tuohon huoneeseen, ihan kuin se ei olisi riittänyt läimäistiinkin vielä metallinen ovi normaalia voimakkaammin kiinni, enemmällä voimalla kuin olisi todellisuudessa ollut edes tarpeellista, olisi joku normaali ihminen voinut säikähtää äkillisen reaktion aiheuttamia ääniä mutta sen sijaan, perääntymisen sijaan pysyi miehen keho paikallaan rauhallisesti. Silmien siristyen hieman, miehen ollen sen hetken aikaa tyytyväinen siihen ettei nainen ollut ymmärtänyt tai tässä tapauksessa halunnut kääntyä ympäri nähdäkseen kuinka hopeiset silmät lukivat jokaista pienintäkin reaktiota, äänensävyä, kehonkieltä mistä vain pystyi saamaan irti naisen ollessa selätysten ainakin toistaiseksi.
Alban tuodessa hetken hiljaisuuden jälkeen oman kysymyksensä, joka oli kaiken kaikkiaan poissaoleva ja antaen sellaisen kuvan ettei nainen olisi kuullut aluksi kunnolla esitettyä kysymystä, ei vanhempi siltikään suonut siihen vastausta sillä hän kyllä tiesi ettei siihen olisi tarvetta, Alba oli kyllä kuullut, Sinin keskittyen sen hetken aikaan tutkimaan katseellaan näkemäänsä, mitä kauemmin hopeiset silmät erottivat tiettyjä piirteitä... sen vaikeammaksi hymyn piilottaminen kasvoilta kävi. Siitä oli ehkä ollut kauan aikaa kun viimeksi kaksikko oli ollut niinkin lähellä toisiaan, nainen oli muuttunut paljon niistä ajoista, niinkuin hänkin... ja silti hän pystyi näkemään ne tietyt piirteet vieläkin vaikka Alba yrittikin pitää itsensä vakaana kaikkia entisiä olettamuksistaan huolimatta joista Sinkin oli saanut kuulla monesti: maskin pitäminen todellisuuden edessä.

"... Hän on myös sinun veljesi." Tumman äänen lausuen hiljaa korvan vierustassa kun Alba soi tälle jonkinlaisen vastauksen suurimmalta osin, vaikka jättikin tiettyjä asioita sanomatta ääneen: sanoi jokin Sinille, ettei tuossa ollut aivan kaikki mitä Alba tiesi kaiken kaikkiaan. Kuten nainen oli sanonutkin viimeisestä kahdesta vuodesta jona aikana tämä oli joutunut elämään hänen isoveljensä palveluksessa, luuli tämä tuntevansa sen katalan miehen joka aiheutti sillä hetkellä lähemmäs yhdeksänkymmentä prosenttia heidän ongelmistaan mitä tuli salamurhaajana ajatteluun, tiesi Alba varmasti kuinka pitkälle tämä olisi valmis menemään vain saadakseen haluamansa. Miten siis Chadin hoitaminen päiviltä muuttuisi mitenkään?
Sinin saadessa haluamansa, oli tässä tapauksessa selvää ettei olisi enään mitään syytä jäädä naisen lähelle varsinkaan nyt kun ovella odottaisi pian varmasti iso rykelmä mediaan kuuluvia henkilöitä ja ihailijoita, sekä varmasti se järkälekin tulisi pian koputtamaan ovelle hopuuttaakseen Albaa mutta kun järki käski perääntymään tilanteesta: antamaan heille kummallekin hengitysvälin ennen lähtöä, kohtasivat hopeiset ja vihreät hetkellisesti todella läheltä toisiaan kun pää ei ollut liikkunut mihinkään korvat viereltä, tunsi Sin rintakehän kivistävän hetkellisesti, tämän saamatta edes suutaan auki kysymykseen jonka nainen oli esittänyt uudemman kerran. Miehen olematta enään edes varma pystyikö hengittämään kunnolla, liikahtivat kädet hitaasti lokeron reunoilta lähemmäksi ja lähemmäksi, kunnes ne pääsivät koskettamaan sirompia käsiä jotka hetki sitten olivat muuttuneet lähemmäs valkoista liiallisesta pinnan painamisesta

"... luulen että tiedät ilman sanojakin..." Kehon liikahtaessa tuolloin vielä vihoviimeisenkin välin umpeen, pystyi Sin tuntemaan selvästi naisen laihemman kehon itseään vasten jokaista pientä lihasta myöten jota oltiin harjoitettu jo hetken aikaa, kasvojen ollen enään vain muutamasta sentistä kiinni toisistaan vaikka mies jättikin kasvoista selvän välimatkan vaikka kokoajan tätä kihelmöi vain suutelemaan toista intohimoisesti, päästämättä toista enään lähtemään pois noin vain. "Kohtaa minut Alba..."
Äänen, joka oli mataloitunut hiljaisemmaksi mutta siltikin johdattelevasti, huulten hivellen varoen toisen omia jokaisen sanan aikana, kutsuen toista laskemaan maskinsa ja tulemaan rajan ylitse jonka he kumpikin halusivat monen vuoden jälkeenkin kaikista tapahtumista huolimatta.

Käsien saavuttaessa toisensa – tunsi vedestä kylmettyneempi iho lämpimämmän kosketuksen todella hyvin ja juuri tuo kyseinen huomio sai alavatsan kihelmöinnin syvenemään entisestään. Siitäkään huolimatta naisen kädet eivät vetäytyneet kauemmaksi vaan jäivät edelleen nojaamaan lokerikon metallista pintaa vasten. Tuon vähän alle puolimetrisen ilmatilan edessä antaen vielä edes jonkinlaisen pakoreitin tuosta tilanteesta, joka uhkasi alkaa lipsumaan käsistä. Miksi hän siis vielä seisoi paikoillaan kuin että olisi kiepauttanut itsensä kauemmaksi miehen luota ja käskenyt toista painumaan matkoihinsa. Miksi hän ei tehnyt niin? Joku Sinin sanoissa ja teoissa sai kehon pysymään paikoillaan vaikka jokainen alitajunnasta kumpuava säe huusi Alballe, käskien ottamaan itseään niskasta kiinni. Ehkä ennen Zaytä tai mitään muutakaan Alban kokemaa tapahtumaa, jotka yksinkertaisesti olivat pakottaneet kasvamaan henkisesti – olisi hän voinutkin vajota Sinin pauloihin uudelleen ja unohtaa siltä seisomalta kaiken; kaikki ne teot ja sanat jotka oli käyty kaksikon tai muiden osapuolten välillä. Unohtaa koko se historia, joka loppujen lopuksi oli muokannut heistä niiden ihmisten kaltaisia, joita nyt olivat katsoessaan itseään peilistä.

Huulten ihon tuntiessa itseään vasten tunnustelevat ja samoihin aikoihin johdattelevat kosketukset – eivät naisen omat vieneet viatonta hetkeä syvemmäksi. Alba oli vannonut itselleen uuden elämänsä alussa – ettei enää milloinkaan vajoaisi kenenkään miehen, ei edes naisen pauloihin. Hän oli päättänyt rakentaa oman polkunsa ja se tulisi johtamaan ennemmin tai myöhemmin takaisin Zayn luokse, mutta kohtaaminen ei tulisi päättymään kuin rakkaustarinoissa. Alba oli aluksi yrittänyt suojella läheisiään hellemmällä ja varoivaisemmalla tavalla, mutta kyseinen menetelmä oli murentunut ja sylkenyt päin kasvoja. Ei, ei enää. Hän tulisi viemään aloittamansa loppuun. Sin oli oikeassa Albasta, tämä oli valehdellut toiselle vastauksessaan. Naisen muistaen näkynänsä, josta tämä ei ollut kertonut kaikkea edes Zaylle. Se kaikki oli ollut tämän kaiken lopetus ja näytelmä olisi viimeinkin ohitse, minkä jälkeen kaikki sen esittäjät saisivat viimeinkin laskea maskinsa alas kasvoiltaan, mutta kukaan ei hurraisi tai osoittaisi suosion osoituksiaan - vain syvä hiljaisuus kun viimeinenkin elämänhenkäys hiipuisi kadoksiin.

”Sinun on parasta lähteä ennen kuin joku tulee ja näkee meidät. Joutuisit vain turhaan ongelmiin ja sitähän emme toivo sukusi nimen tähden.”
Alban kuullen itsensä sanovan terävämmin kuin olisi yrittänyt samalla vakuutella itselleen – ettei tuntenut mitään Siniä kohtaan. Pään kääntyessä poispäin, tunsi keho kuinka se yritti pidätellä itseään tärisemästä. Johtuiko se pidätellystä vihasta vai taistelusta kyyneliä vastaan? Siihen Alba ei edes alkanut etsimään vastausta vaan tuona hetkenä hän pelkästään toivoi, että kaikki olisi ohitse ja hän huomaisi seisovansa pukuhuoneessa yksin vaikka samaan aikaan syvällä sisimmässään hän toivoi – ettei Sin päästäisi häntä enää karkaamaan vaan pakottaisi mukaansa.
”Mene.”
Käskyksi piilotetun sanan lausuen asteen topakammin, mutta silti heti perään huulet painautuivat tiukaksi viivaksi ja silmien räpsytellen pari kertaa terävästi kadottaakseen niiden kostuneen pinnan. Hän ei todellakaan enää alkaisi itkemään kenenkään nähden, ei ainakaan niiden ihmisten edessä, jotka olivat koko ajan pitäneet Albaa särkyvänä esineenä joka siitä huolimatta yritti pysytellä kovempien perässä. Alba olisi voinut edelleen tehdä oman aloitteen ja kierähtää kauemmaksi, mutta keho pysyi liikkumattomana – odottaen, että Sin itse tekisi ensimmäisen liikkeen ja palaisi takaisin varjoihin.

Pukuhuoneen ulkopuolella olevassa käytävässä sen saman vanhemman miehen, joka oli saatellut Alban pukuhuoneeseen ottelun jälkeen, laskien katseensa rannekelloon aikaa mittaavasti ennen kuin henkäisi asteen raskaammin. Aikaa oli jo nytkin kulunut tarpeeksi ja vieläkään nuorempaa naista ei näkynyt. Kärsimättömyyden kohottaen päätänsä hiljalleen.

Sen hetken aikaa kun Sin oli sanonut viimeisen lauseen ääneen nuoremmankin kuultavaksi, oli tilaan jälleen laskeutunut hiljaisuus jossa kuului vain kummankin hengitys, kun nämä kaksi ihmistä seisoivat yksinkertainen tarpeeksi lähellä toisiaan, ettei hengitysvaraa juurikaan ollut ilman että jompikumpi olisi pystynyt kuulemaan melkein rintakehän alla hakkaavan sydämen joka löi kerta kerran jälkeen nopeammin ja tarmokkaammin mitä kauemmin he olivat toistensa lähellä miehen aloitteesta.
Jo tuossa kohtaa Alba olisi voinut viedä itsensä irti tilanteesta työntämällä tai käyttämällä tunnettua nopeuttaan tässä kohdin enemmän kuin hyväkseen tehdäkseen mielipiteensä julki, ja siltikin mitään ei tapahtunut niin hätistäväänkään kuin myöntyväänkään suuntaan. Kummankaan tekemättä aloitetta jatkaa pidemmälle jolloin se pitkään kartettu ja vastaan taistellut tunteet olisivat päässeet valoilleen, ja toisaalta kumpikaan ei edes yrittänyt tehdä pieninäkään liikettä lopettaakseen sen kaiken.
Sormien, jotka olivat paljon isommat kuin naisella, hivuttautuen varoen irti kämmenen ympäriltä, mutta takaisin sivulle laskeutumisen sijasta kuljettautuivat sormenpäät hitaasti, mitään kiirehtimättä paljaita käsivarsia pitkin, kuin odottaen jotain tapahtuneeksi, vaikka todellisuudessa Sin olisi toivonut omalla tavallaan Alban antaman periaatteessaan irti. Edes omaksi hyväkseen, sillä tämän motiivi jatkaa aloitettua uhkasi järjestää joka minuutti tämän seuraavalla kerran paljon pahempaan paikkaan kuin sairaalan leikkauspöydälle, vaikka toinen uskoikin pystyvänsä hoitamaan homman kotiin ilman muiden apua. Miehen ollen tässä kohdin erittäin skeptinen. Mistä Alba tiesi, ettei todellisuudessa Zay olisi tietoinen vaimonsa olevan hengissä? Kuten arvaten, silmiä ja sitäkin enemmän korvia oli tuolla miehelle kaikkialla, sielläkin missä niitä vähiten odotti.

Sanojen väliin kätketyn käskyn poistua kurottaen kuulon, eivät sormet siltikään vielä irrottautuneet naisesta itsestään vaikka tämä ei olisi voinut tehdä sanojaan sen selvemmäksi: häivy!
Mutta naisen käyttämä syy miksi, sai silti huvittuneen hymyn kohoamaan selväksi karheille huulille naisen mainitessa tämän suvun. Sinin medialle peiterooli oli itsekäs naistenmies joka oli jatkuvasti jos jonkinlaisessa ongelmissa, vaikka samalla tämän olisi pitänyt valmistautua ottamaan vastuu vanhempiensa yrityksestä joku päivä. Miten ihmeessä Alban näkeminen olisi mitenkään pilannut moista heidän sukunsa niin arvokasta nimeä kun todellisuudessa Sinin menneisyys olisi ollut paljon pahempi tahra valkoisella taustalla kuin se kuinka lähellä he olivat.
Naisen yrittäen vieläkin pitää itsensä koossa ja onnistuikin siinä kunnioitettavan hyvin... ja silti Sin näki suoraan tämän lävitse, aivan kuin Alba olisi unohtanut kokonaan ne pienet yksityiskohdat mitkä tekivät Sinistä vaikeamman tapauksen huijata, ja siltikään vaikka toinen käski karkeasti häipymään mahdollisimman nopeasti kun mies vielä pystyisi... ei tämä tehnyt mitään saadakseen sitä tapahtumaan.

Pään kääntyen hitaasti vilkaisemaan ovelle päin, aivan kuin olisi pystynyt näkemään suoraan sen lävitse hieman kauempana kärsimättömän miehen joka varmasti olisi valmis astelemaan minä hetkenä hyvänsä sisään jos näkisi sen parhaakseen. Eihän Sin tätä nähnyt, mutta aisti tämän kärsimättömyyden ja turhautuneisuuden sekä osaksi jopa huolen, sen kaiken kohdistuen Albaa kohtaan. Sen saaden pään kääntymään uudelleen takaisin Albaa kohti, raskaamman henkäisyn karaten huulilta "... luulin että tietäisit ettei minulle kannata valehdella..."

Sormien jotka olivat pysähtyneet hetkellisesti käsivarsien iholle, kulkeutuen nyt hiljaa olkapäälle, tuntien allansa selvästi t-paidan kankaan ja mitä sen alle piiloutui, tässä tapauksessa siis ei mitään. Joskus nuorempana Sin olisi kavahtanut tiedostaan taaksepäin, muuttunut selvästi varovaisemmaksi ja anonut melkein jopa lupaa ja pahoitellut satoja kertoja siihen päälle mutta nyt vanhempana, alkoi etusormi liikkui vuorostaan hitaammin alaspäin selkää pitkin, tutkien jokaisen kehon lihaksen ja erikoisuuden jonka pystyi tuntemaan aina selän keskikohtaan asti, löytäessään kuin etsimänsä. "Jos tosiaan haluat minun lähtevän... miksi olet vielä siinä?"
Jonkun korvissa tuo kysymys olisi voinut kuulostaa ivaavalta tai jopa kiusoittelulta, vaikka se ei ollut Sinin tarkoitus missään kohdin. Hän vain toi kysymys muodossa sen toteamuksen esille, jonka he molemmat tiesivät loppujen lopuksi todeksi vaikka kumpikin yritti epätoivoisesti kieltää sen kaiken. "Alba, hyväksyt sitä tai et, sinulla on kaksi vaihtoehtoa: yksi, uskoa edelleenkin pärjääväsi jollekin yhtä psykopaatille kuin Zay, vaikka - tiedät itsekin, - tulet joutumaan mitä todennäköisemmin paljon pahempaan kuntoon kuin viimeksi nähdessäsi sinut henkihieverissä letkujen varassa. Luuletko että Chad, Azra, tai Anubis haluavat katsoa kuinka juokset kohti kalliota alas omaa kostonhaluasi ja suojelutahtoasi ajatellen." Sormen kohoten irti selästä, käsien asettautuen hitaasti takaisin kehon sivuille, aistien tarkkaillen jatkuvasti oven takana tapahtumia asioita, varsinkin kun joku alkoi lähestymään heitä. "Tai voit tulla mukaani. Saada oikeanlaista suojelusta Zayn seuraavalta yritykseltä kun käy ilmi ettet kuollutkaan odotetusti, oikeanlaisen koulutuksen ja viedä samalla vanhoja taitoja eteenpäin, etkä olisi yksin tämän kaiken kanssa." Alban varmasti edes tietämättä sillä hetkellä kuinka paljon Sin olisi halunnut kuulla myöntävän vastauksen viimeisimpään, mutta samalla jokin takaraivon puolella puhui selvästi epäilevästi ettei toinen enään uskoisi häntä. Ei sen jälkeen kun tämä oli kävellyt pois mitään sanomatta ja hylännyt rakastamansa naisen sokeudessaan. "Tiedän, että se mitä tapahtui, estää sinua hyväksymästä ehdotustani, mutta Alba... ole järkevä tässä asiassa... kiltti."

Lähes kuiskauksen tasolle mataloituneen äänen lausuessa tyynen rauhallisesti Alban näkevän turhaa vaivaa yrittäessään valehdella takanaan seisovalle miehelle – jännittyivät jo kielenkantimet valmiiksi sanoakseen jotakin terävää takaisin puolustukseksi, mutta ennen kuin ensimmäinenkään sana ehti muodostumaan kuuluville, jämähti ääni karkeasti kurkun seutuville. Ihon tuntiessa t-paidan kankaan lävitse miehen sormien kosketukset, rekisteröiden hyvin selvästi mihin päin kosketukset suunnattiin. Alban pistäen merkille Sinin tavan tutkia hänen kehoaan noilla viattoman oloisilla kosketuksilla. Huomioiden myös sen, että aika ajoin miehenkin hengitys värähti suunnittelemattomasti. Tuon viimeisimmän huomion saaden Alban epäilemään. Hänen uskomatta alkuunkaan, että Sinillä olisi yhtälailla ongelmia pitää tunteensa kurissa sillä tämähän oli tehnyt kantansa jo aikoja sitten selväksi. Sinin rakkaus oli sammunut sinä päivänä kun Alba oli lähtenyt Zayn matkaan. Sormien saavuttaessa viimein selän keskikohdan – olivat naisen silmät sulkeutuneet taisteluista huolimatta ja hengitys uhkasi kadottaa tasaisen rytminsä. Huulien pysyen pienesti raollaan toisistaan. Tuon lyhyen hetken aikaa nuoremmasta naisesta tuntuen kuin Sin olisi koskettanut hänen sydäntään ja lävistänyt sen armoa tuntematta, mutta silti miehen teko oli täynnä välittämistä ja huolta.

Hampaiden välistä karaten hiljainen vihainen sihahdus, samalla kun pää teki pienen puistelemisliikkeen, joka oli selvä kielto naiselle itselleen. Alban käskien ajatuksissaan itseään ryhdistäytymään ja lopettaa ajattelemasta; voisiko Sin tosiaan vielä rakastaa häntä? Sormien kosketuksen erkaantuessa lopulta kauemmaksi antoi se Alballe tilaisuuden koota itsensä uudelleen, mutta Sin ei antanut vielä kokonaan armoa vaan jatkoi puheillaan, jotka osuivat liiankin lähelle maalia. Jokaisen osuneen sanan murentaen naisen rakentamaa muuria, jonka tarkoituksena oli pitää toiset ulkopuolella. Alba olisi halunnut sanoa ääneen pyyntönsä - ettei Sin veisi hänen vihaansa sillä mitään muuta hänelle ei enää ollut jäljellä, mutta kieli pysyi liikkumattomana. Silmien avautuessa pysyvästi ja kehon liikahtaessa kauemmaksi kun sitä ei enää yritetty pidellä aloillaan. Käsien napatessa olkalaukun hyvin nopeasti lattialta ja yhtä nopeasti askeleet veivät ovelle, jonka metalliselle kahvalle käsi jo laskeutui valmiiksi. Vihreän katseen tavoittaen hopeiset silmät vielä viimeisen kerran huoneen poikki. Albasta tuntuen, että viimeiset sanansa satuttaisivat enemmän häntä itseään kuin tuota miestä, mutta siitä huolimatta hän sanoi:
”Se nainen, josta puhut jatkuvasti, on kuollut. En ole enää se sama henkilö, joka haluaisit minun olevan.”
Oven aueten yhdellä rivakalla vetäisyllä ja kankaan kahinan seuratessa perässä kun seinällä roikkuva farkkutakki napattiin mukaan. Alban ehtien jo käytävällä viiden askeleen päähän kun pukuhuoneen ovi sulkeutui. Katseen erottaessa vanhemman miehen edempänä, veivät rauhallisemmat askeleet toisen luokse ja keksityn selityksen pahoitellen aikataulun venähtämistä. Miehen murahtaessa takaisin jotakin epämääräistä, minkä jälkeen kyseinen keskusteluaihe sivuutettiin ja keskityttiin puhumaan tulevasta; mediaväen kohtaamisesta ja niistä suunnitelmista, joiden tarkoitus oli kasvattaa Alban mainetta sekä edistää tämän uraa. Alban muuttuen taas henkilöksi; Bella Smirnoviksi.

Kerrostalon asunnon oven avautuessa vasta uudemman kerran sinä päivänä – oli aika vierähtänyt jo myöhään yöhön. Alban astuen kynnyksen yli samalla kun irrotti avaimet lukosta ja heittäen ne viimeiseksi pöydän päällä sijaitsevaan puukulhoon. Haukotuksen viimeistään kertoen naisen olevan aidosti väsynyt vaikka tämän ajatuksissa oli pyörinyt koko illan Sinin sanat ja muutenkin koko kaksikon välinen tapaaminen, joka oli poikennut täysin aikaisemmista. Yleensä ne tapaamiset olivat päättyneet kiivaisiin sanoihin ja riitelemisestä aiheutuneeseen mielipahaan, mutta nyt Alba oli paennut paikalta kun oli tuntenut olonsa oudoksi ja epäillyt jo siinä samalla Sininkin tunteita itseään kohtaan. Harhailemaan lähtevien ajatusten palautuen takaisin huoneiston neljän seinän sisälle kun kuuloaisti alkoi erottamaan naputtavaa ääntä, joka syntyi kynsien ja parkettilattian yhdistelmästä. Tutun valkoisen eläimen ilmestyessä olohuoneen puolelta, tuon isokokoiseksi koiraksi rekisteröidyn suden tullessa emäntäänsä vastaan. Alban kyykistyessä eläimen tasolle ja alkaen rapsuttamaan niskan takaa, tuntien kuinka kätensä upposi suden tuuhean turkin sekaan. Aluksi hänellä oli tarkoitus rapsuttaa lemmikkiään vain hetken, mutta lopulta kädet olivat kietoutuneet suden kaulan ympärille ja kasvot painautuneet turkkia vasten. Alban mumisten venäjän kielellä jotakin sudelle, johon eläin vastasi hiljaisella levottomalla vinkaisulla. Eläin ei tietenkään ymmärtänyt täysin ihmisen sanoja kuten ei myöskään ihminen ymmärtänyt täysin suden eleitä ja äännähdyksiä, mutta siitä huolimatta jokin yhdisti nuo kaksi ja teki näistä perheen. Alballa oli enää White vierellään ja siitä syystä susi oli naiselle todella tärkeä. Omistajan ja lemmikkieläimen välisen herkän hetken keskeytyessä suden äkilliseen murisemiseen, mikä totta kai sai Alban erkaantumaan kauemmaksi. Suden kääntyessä kokonaan ympäri ja jääden tuijottamaan katse kovana olohuoneen poikki parvekkeelle, jonka ovi oli jätetty rakoselleen päivää vasten ilman vaihtuvuuden vuoksi.
”White? Mitä siellä on?”
Alban yrittäen kuulostaa mahdollisimman tyynelle, mutta mitä enemmän susi alkoi käyttäytymään vihaisesti ja selvästi suojelevasti, alkoi epämääräinen pala kohoamaan väkisinkin kurkun seutuville. Hänen nousten hyvin hitaasti ylös lattian rajasta ja kävellen mahdollisimman äänettömästi keittiön vieressä sijaitsevalle vaatekaapille ottaakseen sieltä piilotetut Sai-aseet käyttöön. Sormien puristautuen nahkaisten käsikahvojen ympärille tiukemmin kuin oli aluksi tarkoitus. Ajatusten toivoen tuona hetkenä koko ajan, että kyseessä olisi vain väärä hälytys. Ehkä White oli vain reagoinut johonkin epämääräiseen kolahdukseen parvekkeella, jonka lintu oli aiheuttanut tai tuuli töytäissyt jotakin koriste esinettä. Hiljaisen käskyn käskien sutta pysyttelemään siinä kohdassa missä nyt oli. Alban alkaessa ottamaan askelia lähemmäksi parveketta. Sydämen takoessa kiivaammin adrenaliinin voimasta.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:52

Alban karaten tilanteesta niin nopeasti kuin vain pystyi ensimmäisenä kun kädet olivat päästäneet kehosta irti, kohtasivat silmät uudelleen vielä viimeisen kerran välimatkan päästä naisen lausuessa viimeisen sanan mitä tähän itseensä tuli, jonka jälkeen Sin näki vain oven paukahtavan perässä kiinni, nousi käsi hitaasti vuorostaan uudestaan sivulta otsalle ja siitä hiuksille, vieden lyhyet ja karhealta tuntuvat hiussortuvat pois kasvoilta. Tuon kaiken näyttäen siltä kuin Sin olisi sillä hetkellä rauhallinen kuin mikä, mutta ne ketkä tunsivat tämän ja osasivat hakea ne pienet reaktiot... näkivät kyllä miehen olevan turhautunut, ja taistelevan omaa kiivasta luonnettaan vastaan ettei olisi olisi lyönyt suoraan metallikoppia vasten nyrkillään. Toisaalta, Sin tiedosti aivan liian selvästi etteivät naiset sanat olleet aivan mielipahassa päästettyjä sammakoita, vaan niiden tarkoitus oli nimenomaan se missä nainen oli onnistunut enemmän kuin hyvin: satuttamaan toista osapuolta.

Yön laskeutuen nopeasti siihen aikaan vuodesta kokonaan yön ajaksi, katuvalojen näyttäen tietä myöhään liikkujille siitä toivossa että edes ne auttaisivat löytämään turvallisesti kotiin pimeyden sylissä piilottelevilta pedoilta, jotka kätkeytyivät viattomuuden peiteasun taakse ja päästivät itsensä valloilleen vasta silloin kun kaikki oli jo menetetty.
Tuolla kadulla missä kuitenkin tuo kuvankaunis kehätaistelija asui ei ollut edes niitä. Oliko se sitten yksinkertaiseksi johtuen asuinalueesta vai jostain muusta yksinkertaisesta syystä kuten esimerkiksi sää, koko tuolla pienellä kerrostalo alueella ei ollut pienintäkään valon lähdettä pihalla, joka olisi antanut tilaisuuden siihen aikaan liikkujille jonkinlaisen merkin mitä oli tekeillä tuon kerrostalon parvekkeella, johon omistaja saapui vasta keskiyön jälkeen väsyneenä rankasta päivästä.
Korvien erottaen selvästi jonkin murisevan vihaiseen ja selvästi suojelevaan sävyyn nimenomaan tuota parveketta kohti, jonka puisen kaiteen päällä istui tuo mustan takin hupun suojaten kasvoja jotka oli muutenkin painettu hieman alaspäin suojatakseen ajoittain kylmältä tuulelta ja hiljalleen alas valuvista lumihiutaleista, jotka kuitenkin sulivat samantien vedeksi osuessaan maahan.
Äänten alkaessa lähenemään vaikka jokainen askel, vaikka ne olivat lähes kokonaan hiljaiset kaiken sen muun rauhallisen ympäristön edessä jossa ei muutenkaan nähnyt juuri mitään eteensä, mutta samalla pimeys vahvisti muita aisteja entisestään jotka eivät olleet normaalisti päiväsaikaan niin vahvasti esille näköaistin vuoksi.
Oven alkaessa avautumaan narahdellen entisestään, ei katsetta laskettu samantien mutta sen sijaan puhallettiin suun kautta selvä savuympyrä, kun nikotiini saatiin pois keuhkoista, tupakan hohtavan pään valaisten kasvot osaksi, paljastaen pimeyden lävitse hopeiset silmät syvän hupun alta kun päätä nostettiin sen verran että Sin pystyi näkemään naisen, jonka edellä kuitenkin asteli tuo susimainen olento, joka ei ilmeisesti ollut mielissään yllätysvieraasta. "Unohdit jotain." Äänen lausuen hiljaisesti nuoremalle, joka oli juossut pakoon aiemmasta tilanteesta.
Jalkojen nousten hitaasti ylös takaisin seisomaan hetken kestäneen istumisen ja odottamisen jälkeen, ei huppua poistettu vielä kasvoilta, Sinin uskaltautuen ottamaan askeleen eteenpäin kohti Albaa, jättäen silti naisen ja hänen välilleen selvän turvallisen välin nähdessään sait sekä tuon lemmikin, joka varmasti olisi valmis puolustamaan emäntäänsä henkeen ja vereen mikäli mies, joka tuoksui omalta lemmikki-kissaltaan varmasti vahvasti ja oli kaiken lisäksi tunkeutunut Alban asunnon parvekkeelle. Käden kohoten hitaasti uudelleen sivulta, otteessa pidellen selvästi jotain hellästi nyrkin välissä. "Et taida aavistaakkaan kuinka vaikea näitä on löytää tähän aikaan vuodesta, vieläpä Euroopan alueelta." Kukkia pitelevän käden nousten tasantarkkaan naisen kasvojen korkeudelle, miehen jääden odottamaan rauhallisesti että Alba ottaisi kimpun vastaan, vaikka samalla mies oli varautunut väistämään samantien mikäli näyttäisi siltä että tilanne äityisi paljon pahemmaksi jos Alba turhautuisi kaikkeen mitä oli illan aikana tapahtunut.
"... lähden samantien, etten päädy raadeltavaksi. Hyvää yötä, Alba." Pään kääntyen hieman alakanttiin kohti White-nimistä sutta merkittävästi sen hetken aikaa, aivan kuin sanoen eläimen toivon mukaan huolehtivan naisesta jatkossakin, vaikkei sanoja koskaan sanottu ääneen, eikä Sin uskonut eläimen myöskään ymmärtävän häntä mitenkään. Hän ei osannut Azran tavoin kommunikoida muiden kuin Milon kanssa.
Askeleen ottaen tuolloin taaksepäin ja kehon kääntyen hitaasti ympäri lähtiäkseen samaa reittiä kuin Sin oli saapunutkin.

Sydämen lyödessä jo niin kovaa, että se soi selvästi korvissa ja kurkun seutu oli jo niin kuiva, että nielaiseminen oli kerta toisensa jälkeen hankalampaa. Alban tiedostamatta oikein itsekkään miksi ihmeessä oikein pelkäsi niin paljon, mutta jokin syvällä alitajunnassa sanoi sen liittyvän naisen menneisyyteen. Hän oli vaihtanut nimensä ja identiteettinsä, aloittanut alusta uudessa maassa ja uudessa kaupungissa, mutta siitä huolimatta hän ilmeisemmin pelkäsi, että joutuisi kohtaamaan vainojansa uudelleen ennen kuin olisi siihen valmis. Käden työntäessä parvekkeen oven hitaasti kokonaan tieltä pois – oli sydän lähellä hypähtää rintakehästä lävitse kun katse erotti jonkun tumman hahmon istuvan kaiteella. Takin hupun ja ympärillä vallitsevan pimeyden tehden henkilön tunnistamisesta mahdotonta. Jos Sin olisi yhtään pitkittänyt tilannetta olisi Alba soittanut poliisille tai alkanut huutamaan viimeistään niin kovaa, että jokainen naapureista olisi herännyt unestaan – kummankaan noista ehtimättä kuitenkaan tapahtumaan sillä nähdessään varjon väistyvän silmien edestä hiipui kurkun päälle kohonnut huuto ja tilalle kohosi syvä henkäisy, joka kertoi enemmän kuin tuhat sanaa.
”Päätit sitten säikäyttää minut kuoliaaksi vielä viimeisenä tekonasi – jos tämä on teidänlaistenne käsitys vitsistä niin…”
Alban aloittaen rauhallisesti, yrittäen samalla pitää äänensä mahdollisimman normaalina, mutta mitä kauemmin tämä jatkoi sitä enemmän äänen paino kallistui kiukkuiseksi. Naisen sanojen keskeytyessä kuin seinään kun mies päätti viimein aukaista oman suunsa. Sinin äänen painon kohoamatta missään vaiheessa korkeaksi ja siitä huolimatta Alba kykeni kuulemaan jokaisen sanoista. Nuoremman aluksi tajuamatta heti mitä vanhempi oikein tarkoitti unohtamisella, katsoen vain kysyvä ilme kasvoillaan miehen tulemista lähemmäksi. Katseeseen kohottautuen entistä kysyvämpi ilme kun silmät kiinnittivät huomion miehen käteen, joka vietiin kiireettömästi sivulle ja kohotettiin pian takaisin näkyville. Siihen asti jokaisen epäilevän ja vihaisen säkeen kadoten naisen aurasta. Alban ymmärtämättä tehdä sinä hetkenä mitään muuta kuin vain vahdata miehen pitelemää aavikkoruusukimppua, joka lopulta vaihtoi omistajaa. Vihreän katseen laskeutuen kukkien mukana alaviistoon. Albasta tuntuen tuona hetkenä pahalle. Hän oli koko ajan kohdellut Siniä kylmästi vaikka toinen selvästi yritti toimia päinvastoin. Tuossa kohdin oli ilmeisemmin normaalia jos tunsi häpeää itseään kohtaan ja juuri siltä Albasta tuntui.

"... lähden saman tien, etten päädy raadeltavaksi. Hyvää yötä, Alba."
Viimeisten sanojen saaden vihreän katseen kohottautumaan salaman nopeasti ylös, mutta Sin oli jo ehtinyt viemään katseensa muualle ja pian sen jälkeen miehen keho alkoi kääntymään ympäri, tämän tehden selvästi lähtöä. Jonkin sanoen Alballe – ettei hän enää näkisi Siniä tuon jälkeen ja juuri se sai sydämen muljahtamaan ensimmäistä kertaa todella kivuliaasti. Alitajunnassa kovemman puolen lausuen; Hyvä, menköön vain. Kyseinen puoli olisi voinut jatkaa varmasti kauemminkin, mutta kun Sin oli päässyt takaisin kaiteen edustalle - eivät Alban jalat enää malttaneet pysyä paikoillaan. Kukkakimpun päätyen lasketuksi puoliksi hätiköidysti lähimmälle pöydälle ja rivakat askeleet kuroivat kaksikon välimatkan uudelleen umpeen. Alban miettimättä tekoaan missään vaiheessa loppuun asti, toimien vain niin kuin parhaaksi näki sinä hetkenä.

Vasemman puoleisen käden kohottautuen ilman halki eteenpäin ja toivoen vain – ettei olisi vielä liian myöhäistä. Alban toivoen vain enää sinä hetkenä, että saisi napattua Sinin takin selkämyksestä kiinni, mikä estäisi toista lähtemästä uudelleen. Vähän yli kaksivuotta sitten Alban olisi pitänyt tehdä samoin kuin nyt, mutta silloin hän oli päästänyt Sinin lähtemään luotaan. Hän oli päästänyt sydämen rakkautensa lähtemään ja katunut sitä joka ikinen päivä sen jälkeen. Hentojen lumihiutaleiden kavahtaen kauemmaksi kättä, jonka liike synnytti äkillisen ilmavirran.
”Rakastan sinua.”
Yhden lumihiutaleista laskeutuen nimettömän sormen arvelle ja sulaen pieneksi vesipisaraksi, joka tipahti yksinäisenä maahan.
”Rakastan sinua niin paljon, että viet elämäni - jos lähdet taas luotani.”
Sanojen huutaen äänettömästi pään sisällä. Kurkun päätä kuristaen entistä kovemmin. Sormien lähtiessä sulkeutumaan otteeseen – oli kaikki tuo puhdasta arpapeliä. Kaikki seuraava tulisi olemaan pelkästään Jumalten käsissä. Alban voimatta enää vaikuttaa tilanteeseen mitenkään. Joko hän saisi Sinistä kiinni tai sitten mies ehtisi lähtemään – eikä kääntyisi enää vilkaisemaan taakseen, milloinkaan.
”Rakastan sinua...”

Kun viimeiset sanat oli lausuttu ääneen, oli Alba ollut siinä kohdin enemmän kuin oikeassa että he eivät tulisi näkemään enään toisiaan sen jälkeen. Kaiken sen perustuen niihin moniin syihin joista heille oli syntynyt lähes joka kerralla sanaharkkaa keskenään, niinkuin oli illallakin meinannut käydä jo yhden kerran. He olivat vain kasvaneet toisistaan erilleen, eikä nuoremman kostonhimo ja huolehtivaisuus päästänyt ketään enään lähelleen. Ei edes Siniä, minkä tämä vain puolivuotta vanhempi mies ymmärsi kyllä sillä jos hän olisi ollut Alba ja joutunut kokemaan samanlaisen kohtelun kuin kaksi vuotta sitten, olisi hän käyttäytynyt samoin.
Salamurhaajan ottaessa jo askeleita pois tilanteesta, jokaisen askeleen lähentyen jokaisella kerralla lähemmäksi kaidetta, josta taas olisi helpoin ja nopein tapa päästä alas, vaikka samalla edes tiedotamattaan sitä tunnetta aluksi olisi Sin halunnut tehdä erilailla. Tilanteen muistuttaen heidän viime kertaistaan eroamista, jolloin Sin oli vain kylmästi kääntänyt selkänsä rakastamalleen ihmiselle ymmärtämättä ollenkaan miksi tämä teki sen, osaamatta sokeudellaan lukea sanojen välistä sitä todellista pyyntöä joka oli vain pyytänyt viemään heidät kummatkin pois siitä helvetistä, pois siitä kaikesta mitä tapahtui ympärillä ja mikäli loppujen lopuksi suurin syy sille miksi Alba oli päätynyt nykyiseen tilanteeseensa.

Jalan nousten kaitaan päälle jotta muu keho pystyisi sen varassa ponnistamaan helposti sen päälle ja hypähtämään seuraavalle alempana odottavalle tasolle, josta matkaa olisi helppo jatkaa.
Keuhkojen päästäen raskaamman henkäisyn huulten välistä, piilottaen sen tumman hupun ja haukotuksen alle mikäli Alba olisi vielä tuossa kohdin kuulolle, ponkaisi mies samassa tasajalkaa kyyryyn valmiina hypähtämään alas, mutta kun tämä olisi tehnyt sen niinkuin salaseuran tapoihin kuului yleensä vain poistua paikalta, kääntyikin pää hitaasti sivummalle nähdäkseen vielä Alban viimeisen kerran ennenkuin se olisi kaiki ohitse heidän osaltaan mutta sen mitä silmät näkivät edessään... kurtistuivat kulmat hämmennyksestä, kysyvän ja epäuskoisen ilmeen kohoten hitaasti kasvoille jotka normaalisti oli totuttu pitämään kylmänä tuollaisena hetkenä.
Sinin, jonka hämmennys oli läimäissyt tätä kuin suoraan naamaan tuon näyn edessä, ei voinut uskoa tapahtumien kun vasta takin taka-osa, tarkalleen sanoen helma kohosi naisen aloitteesta vaikka normaalisti tämä olisi yrittänyt saada vanhemman poistumaan nopeasti paikalta, ajatuksien vain huutaen yhteen ääneen kysymyksiä toisensa perään joilla millään ei ollut mitää yhteyttä tulevien tekojen kanssa mitenkään. Sydämen hyppien uudelleen voimakkaammin, katsoivat silmät rakastamaansa naista hupun alta aluksi ilmeettöminä kun niille ei saatu mitään tunteen ilmaisua aikaiseksi aluksi mutta mitä kauemmin tilanne alkoi painua mieleen selvemmin...

Kehon rentoutuen hieman sen verran ettei hän olisi hyppäämässä alas, kääntyikin keho hitaasti kasvokkain tilanteen toista osapuolta kohti, nousi vasen käsi hitaasti äsken takkia pitäneelle kädelle, sormien alkaen varoen silittämään pehmeää pintaa allansa, joka oli kuitenkin erilainen tuon yhden sormen kohdalta - tarkalleen siitä missä normaalisti pidettiin sormusta joka kertoi kahden ihmisen kuuluvan vain toisilleen ja nyt Alban tapauksessa tuo alue sellainen kuin nainen olisi yrittänyt teollaan poistaa menneisyytensä, vaikka todellisuudessa tämä oli saanut uudenlaisen muistutuksen menneisyydestään arpien ja palovamman muodossa.
Yleensä tuossa kohdin olisi kuulunut liikuttaa kättä lähemmäksi, mutta Sinin toimien toisien tässä kohtaa, tämän tuoden omat kasvonsa hitaasti lähemmäksi kättä, aiheuttaen sen että mies joutui tottakai pidempänä kumartumaan alemmaksi, lämpimän hengityksen ja osaksi hupun reunan lämmittäen pitelevää kättä kun huulet painautuivat rakastavasti tuon nimettömän päälle kuin sanoakseen sanattomasti ettei mies ollut loppujen lopuksi koskaan lopettanut rakastamasta toista, vaikka olikin yrittänyt ja se taas oli repinyt tämän moneen kertaan niin kivuliaasti että sielukin olisi huutanut armoa lopettamaan sen kaipuun. Tuon suudelman pyytäen anteeksi typeryyttään, vaikka Sin tiesi että tulisi pyytämään varmasti anteeksi vielä useaan kertaan tuon hetken jälkeenkin.
Selän nousten hitaasti takaisin normaalipituutensa, oli kaksikon pituusero sillä hetkellä enemmän kuin selvä, toisen käden kohoten vielä hitaasti sivulta hieman eteenpäin, kutsuen toista tulemaan lähelleen, vaikka ei Sin olettanut missään vaiheessa Alban tekevän sitä vielä. Ei sen kaiken jälkeen.

Mitä enemmän sormet sulkeutuivat ja tunsivat pelkästään ilman kylmyyden – tunsi Alba sitä mukaan kuinka viimeinenkin usko hyvään alkoi hiipumaan kadoksiin. Aivan kuten Zayllekin oli käynyt ja mitä se oli tehnyt tuolle vanhemmalle miehelle; muuttanut tämän sydämettömäksi paholaiseksi, joka valoi kuolemaa kaikkialla missä ikinä liikkuikin. Vihreä katse oli jo väistynyt raskaiksi käyneiden silmäluomien taakse, jolloin Alba ei nähnyt Sinin pysähtyneen vielä viimeisenä tekonaan. Hänen näkemättä myöskään sitä kuinka sormensa kietoutuivat pitävään otteeseen takin helman ympärille. Tajuten vasta silloin saaneen otteen miehestä kun tunsi karhean kankaan kämmenensä sisässä ja se sai silmät räpsähtämään auki. Alban katsoen hetken pelkästään kättänsä ja sitä mitä piteli sinä hetkenä tiukasti otteessaan. Sydämen lyönneistä kiihtyneen hengityksen tehden pari syvempää hengitystä ennen kuin yksi aisteista kehotti kääntämään katseen mieheen itseensä. Vihreän ja hopean kohdatessa toisensa pimeyden halki tuntui Albasta sydämensä jättävän pari lyöntiä välistä kun näki Sinin ilmeettömät kasvot. Tuon puolivuotta vanhemman miehen näyttäen sille – ettei ollut ollenkaan tyytyväinen äskeiseen tapahtuneeseen ja se puolestaan sai kovan palan kohoamaan naisen kaulan seutuville. Alban löytämättä ollenkaan oikeanlaisia sanoja, jotka olisivat selittäneet tämän äskeisen teon. Miksi hän yhtäkkiä halusi Sinin jäävän kun viime tapaamisella tämä oli puolestaan käskenyt toista lähtemään ja kun mies ei ollut tehnyt itse ensimmäistä elettä – oli Alba itse häipynyt paikalta ja sanonut vielä perään entisen itsensä kuolleen jo kauan sitten, joten mikään ei enää sitonut tätä enää menneisyyteen, ei edes Siniin.

Sormien löystyttäen otteensa ja päästäen takin helman tipahtamaan alas, käden jäädessä kuitenkin vielä paikoilleen, kuin se olisi jähmettynyt niille sijoilleen. Kielen päälle jo alkaen kohottautumaan tilannetta pahoittelevia sanoja ja yhden ollen niistä jo valmis kohoamaan kuuluville, mutta silloin arven herkistyneempi iho tunsi huulten suutelevan aluetta hellästi ja… anteeksi pyytävästi? Alban kuullen itsensä henkäisevän sisäänpäin asteen voimakkaammin kun ymmärsi miehen tarkoittaman viestin tuon mitättömältä näyttävän teon lävitse.
Sin rakasti häntä.
Aluksi niin etäisen katseen alkaen sulamaan hiljalleen kuin jää auringon säteiden alla. Silmien pinnan kostuen kyyneleistä, joita vastaan yritettiin kuitenkin vielä taistella. Alba ei halunnut edelleenkään näyttää heikolle tuntemiensa ihmisten edessä, mutta kaikki tuona hetkenä tapahtunut sai muurin säröilemään entisestään. Miehen suoristautuessa lopuksi täyteen ryhtiinsä Alban edessä ja ojentaen kätensä kutsuakseen tulemaan lähemmäksi – ei Alba aluksi liikahtanut paikaltaan. Hetken antaen ensin väkisinkin sellaisen kuvan tuosta naisesta – ettei tämä todellakaan aikoisi tehdä niin mitä mies pyysi, mutta kun se tarpeellinen aika oli kulunut, astuivat askeleet kaksikon välisen pienen välimatkan kokonaan umpeen ja kädet kietoutuivat miehen keskivartalon ympärille. Otsan painautuen miehen hartiaa vasten ja auki jätetyt hiukset peittivät kasvot sivuiltapäin. Hiusten kätkien kyyneleet, jotka alkoivat valumaan hitaasti sulkeutuneiden silmäluomien välistä. Alban itkemättä surusta vaan pelkästään puhtaasta ilosta ja helpottuneisuudesta, jotka alkoivat täyttämään tyhjentynyttä sielua enemmän ja enemmän. Antaen eksyneelle sielulle valon pimeyden halki ja tien, joka johdattaisi ennemmin tai myöhemmin kotiin.
”Toivottavasti voit antaa minulle joku päivä anteeksi… kaikki ne sanat ja teot mitä olen tehnyt sinua vastaan. En halunnut satuttaa sinua missään vaiheessa tietoisesti ja olen siitä todella pahoillani. Anna minulle anteeksi, Sin.”
Hiljaisen ja väsyneeksi muuttuneen äänen mumisten takin hartialinjaa vasten. Albasta tuntuen tuona hetkenä kuin kaikki se kahden vuoden aikana patoutunut viha oli päästetty lähtemään kauaksi ja tilalle jääden vain alaston tyhjyys, joka ei vaatinut mitään itselleen vaan antoi pelkästään kaivatun rauhan sielulle, joka oli niihin päiviin asti taistellut äärirajoille asti. Kaikista viimeisemmin lauseen kohottautuen jo kielenpäälle, mutta vielä se tultiin nielaistuksi vaikka heikko hymy kohosikin hetkeksi kyyneleiden kastelemille huulille. Alban lausuen lauseen vain ajatuksissaan;
”Rakastan sinua, Sin.”

Kummankaan näistä kahdesta nuorukaisesta ollen selvästi hämmentynyt tapahtumien kulusta, jotka eivät todellaan vastanneet näiden sanoja, jotka kerta toisensa jälkeen olivat yrittäneet uskotella niin toisilleen kuin itselleenkin ettei heidän välillään ollut eikä tulisi koskaan olemaankaan enään mitään. Mutta mitä kauemmin hopeiset silmät saivat katsoa tuota nuorempaa naista, tuntea tuon läsnäolon edes hetken ajan lähellään ilman että kumpikaan heistä olisi edes yrittämässä aloittaa riidan alkua aikaiseksi... halusi Sin kaikista eniten sillä hetkellä vain unohtaa kaikki valheet ja laskea maskinsa alas, jotta hän olisi saanut kertoa rakastamalleen naiselle mitä tämä todellisuudessa ajatteli toisesta.

Käsien pysytellen vielä jännittyneenä irti kehosta, miehen odottaen vielä tässä vaiheessa kärsivällisesti mitä Alba aikoisi, vaikka tuon viivättely kertoikin jo pahasti siitä, ettei tuolla ollut aikomustakaan suostua Sinin haluun tulla lähemmäksi, kohosi ajatuksiin vähitellen selvä käsky miehelle itselleen luovuttamaan sillä erää, rentoutuivat käsivarret hitaasti sen verran että ne kerkesivät painautumaan hieman alemmaksi vaikka silmät pysyivät vielä hetkellisesti Albassa tarkkana.
Tun pitäen itsensä kurissa viimeiseen asti, antaen ajan kulua sen verran kuin ennenkuin antaisi itselleen luvan langeta edes sen yhden kerran vielä vanhemman syleilyyn, täytyi Sinin tässä kohdin myöntyä että oli yllyttynyt moisesta tempusta, vaikka samalla oli tavallaan iloinen nähdessään kuinka naisen luoma suojamuuri alkoi murenemaan jokaisen silmänräpäytyksen myötä, kunnes viimein siitä ei olisi juuri mitään jäljellä heidän välillään.


Pään painautuen hellästi alemmaksi sen verran että leuka kosketti pehmeitä hiuksia varoen, naisen avatessa silloin suunsa pyytääkseen anteeksi vaikka todellisuudessa tuo kaikki kuulosti sillä hetkellä muminalta kun nainen yritti puhua hartiaa vasten peitelläkseen itkuaan. Lempeän mutta samaan aikaan huvittuneen hymyn kohoten huulille, katseen nousten hitaasti sen verran ylemmäs nähdäkseen täysin mustan taivaan josta kuitenkin valkoiset hiutaleet laskeutuivat hyvin hitaasti ympärille "... ei sinun tarvitse kuin pyytää."
Sin olisi voinut hyvin sanoa ettei toisella ollut mitään syytä itkeä hänen olkaansa vasten, että kaikki kääntyisi siitä paremmaksi mutta silkasta kunnioituksesta tuota naista kohtaan... ei hän tehnyt sitä, sillä olisi pahemmassa tapauksessa saanut taas vihat niskoilleen ja tuon samalla etääntymään tästä itsestään uudemman kerran. Ehkei nyt kuitenkaan olisi se parhain hetki moiselle.
"Haluatko mennä sisälle ettet sairastu? Sinulla on varsin vähäinen pukeutuminen minuun verrattavissa, Alba." Sinin kysyen itse hiljempaa toiselta, selvästi huolehtivaisesti sillä kevät ei ollut edennyt vielä niin pitkälle että kuka vain pärjäisi ohuissa vaatteissa edes pelkästään parvekkeella. Sin oli kertonut viikko sitten ennen lähtöään vanhimmille palaavansa salaseuran viimeistään huomiseen mennessä, tämän aikoen myös pitää tässä tapauksessa lupauksensa mutta toisaalta hän ei halunnut palata ilman nuorempaa mukanaan jo silkasta huolesta vaikka Alba itse ei välttämättä haluaisi itse tavata vielä muita kasvotusten. Ja miehen kyllä ymmärtäen naisen kannan siinä kohdin sillä mitä hän oli ymmärtänyt mitä oli tapahtunut naisen ja muiden välillä... olisi vain oletettavaa että Alba epäröisi seuraavaa pyyntöä.
"Minun täytyy palata huomenna aamupäivään mennessä Anubiksen luokse... jos haluat, voin ottaa sinut mukaani. - Enkä tarkoita että sinun täytyy asua siellä, tai liittyä meihin, vaan että Chad saisi rauhan itselleen kun tietää sinun olevan turvassa." Miehen kuiskaten hiljaa rakastamalleen naiselle, käsien alkaen liikkumaan hitaasti pois selänpuolelta vuorostaan kohti kehon sivustaa, etsien sen tutun paikan lantion sivustoilta, vaikka Sin olisi halunnut sanoa todellisuudessa aivan muuta kuin juuri tuon, mutta jätti siltä Alban tavoin sanomatta kaiken ääneen vielä tässä kohdin pitkän illan jälkeen, varsinkin nyt kun yö oli virallisesti vaihtunut uuteen vuorokauteen. Toisaalta Sinin teot varmasti tulisivat kertomaan enemmän kuin tuhansilla sanoilla sen mitä huulet eivät lausuneet samantien kuultavaksi.
"Hän on ollut huolissaan sinusta koko tämän ajan. Azra myös." Hiljaisemmaksi muuttuneen äänen lisäten vielä tässä kohdin naiselle, Sinin yrittäen hakea hiljalleen toisen katsetta omaansa vaikka Alba ei halunnut näyttää itkuisia kasvojaan hänelle osoittaakseen heikon hetkensä.

Sen pienen hetken aikaa minkä hän sai olla pelkästään Sinin läheisyydessä – valoi voimaa enemmän kuin mikään muu palautumiseen tarkoitettu yritys aikaisemmin. Pelkästään se tieto, että mies antoi Alballe anteeksi siinä paikassa heti vaikka toinen olisi voinutkin pitää vihanpitoa paljon kauemmin, sai helpottuneisuuden pyyhkäisemään harhailevien ajatusten ylitse ja tuomaan mukanaan lämmön sekä tiedon, jotka yhdessä kutsuivat jäämään eikä enää jatkamaan pakenemista kohti tuntematonta päämäärää. Kaiken tuon; Sinin lausumien sanojen, käsien kosketusten… jokaisen pienen asian loppua kohden – saaden Alban viimein voittamaan itsensä ja nyökkäämään päällänsä myöntymisen merkiksi. Hän aikoisi tulla Sinin mukaan kun toinen palaisi takaisin Anubiksen ja uuden salaseuran jäsenten luokse. Hän aikoisi seistä Sinin vierellä vaikka kaikki alitajunnan muistoissa huusivat; ”Olet hullu - jos palaat takaisin siihen entiseen!” Mielensä varoituksista huolimatta Alba vain nielaisi asteen voimakkaammin ja pakotti hymyn päällimmäiseksi kyynelien kastelemille kasvoilleen.
”Ehkä on tullut viimeinkin aika selvittää tämä kaikki.”
Oikean puoleisen käden kohottautuen kasvoille pyyhkiäkseen kämmenselkään tuoreemmat kyynelvanat kadoksiin ennen kuin kasvot uskallettiin/kehdattiin kohottaa ylöspäin niin paljon, että Sin näkisi ne.
”Ehkä on tullut viimeinkin aika sulkea auki jääneet haavat ja aloittaa alusta.”
Leudon tuulen vireen puhaltaessa etelästä päin kaupungin ylitse – sen tuoden mukanaan viestin saapuvasta keväästä, joka vielä antaisi hetken odottaa itseään, mutta kun se viimein saapuisi Slovakian maaperälle – olisi se yhtä lämmin kuin rakastajan halaus hyvin pitkän odotetun ajan jälkeen.


Seuraavan päivän aamu oli sarastanut suunnilleen noin neljä-viisituntia sitten, sen näki kun katsoi ikkunoista ulkona loistavaa auringon valoa, joka oli nyt paljon kirkkaampi kuin koko viime viikolla. Sade ja sen yhteydessä kulkeva harmaa sää olivat viimeinkin väistyneet ja antaneet tilaa uusille sää ilmiöille kuten poutaiselle taivaalle ja talviselle auringon paisteelle. Yhden noista kirkkaista auringon säteistä löytäen tiensä pian paksun ikkunalasin lävitse kohtuullisen kokoiseen huoneeseen, jonka sisustus kuului tyypillisesti kartanon lukusaliin. Tuon terävän säteen suuntautuen lopulta osoittamaan oman matkansa jälkeen raskaan näköistä nojatuolia ja siinä istuvaa hahmoa, jonka lysähtänyt ryhti kertoi selvästi nukkumisesta. Kehon pysyen sentään vielä tuolissa sillä jalat oli ymmärretty nostaa edessä olevalle rahille. Vasemman puoleisen käden, jonka nimettömässä kimmelsi hopeinen kihlasormus, pidellen aukinaista kirjaa reisien päällystää vasten vaikkakin tuo raskaan näköinen kirja näytti uhkaavasti tipahtavan minä hetkenä hyvänsä lattialle/persialaisen maton päälle. Oikean puoleisen käden, jonka jokaista sormea koristi toistaan erilaisempi sormus, nojaten osittain leveää käsinojaa vasten tukeakseen kehoa edes jotenkin. Auringon säteen saavuttaessa viimeisimmäksi kasvot ja sulkeutuneet silmäluomet – kesti hetken ennen kuin kehon suomat eleet alkoivat kertomaan heräilemisestä.
Anubiksen kohottaen ensimmäisenä tekonaan vapaan kätensä hieraisemaan silmiään, jotka tuntuivat sinä hetkenä kuiville ja väsyneille. Sisään ja uloshengityksen kuuluen sen yhden ainoan kerran asteen voimakkaammin samaan aikaan kun tuntoaisti alkoi muotoilemaan kuvaa kehosta ja siitä asennosta missä se oli viettänyt olonsa ainakin kolmen tunnin ajan.
Oliko hän huomaamattaan nukahtanut lukiessaan?
Kulmien kurtistuessa hetkeksi mielen esittämän kysymyksen aikana. Anubiksella itsellään olematta kyseisestä oikein selvää muistikuvaa. Hän oli herännyt tapansa mukaan auringon nousun aikaan ja suorittanut osan salaseuran vanhimman tehtävistä kunnes oli päättänyt rentoutua hetkeksi kirjan, joka nyt lepäsi sylissä sivut alaspäin, ääressä. Pään tehdessä varovaisesti sivuvenytykset puolelta toiselle, mikä sai kaula nikamat rusahtamaan ikävän kuuloisesti. Ei, hänen olisi pakko nousta ylös ja sivuuttaa kyseinen ”suunnittelematon” lepotuokio sen saman tien. Sin palaisi nimittäin tuona päivänä matkaltaan ja toisi omat uutisensa; niin hyvät kuin pahatkin. Sekä muutenkin salaseuran organisaatio vaati aina vanhimman jäsenen läsnäoloa; niin päätöksissä kuin välillä pienimmissäkin asioissa.
Selän ehtiessä vain erkaantumaan kauemmaksi tuolin selkänojasta kunnes huoneen parioviin jo koputettiin kolmesti.

Tuon kirkkaan auringon valon herättäessä kunkin kartanon asukkaista omiin aikoihinsa, joista jokainen kuitenkin hakeutui hiljalleen omiin askareihinsa niihin muutamiksi tunneiksi kunnes aamupala olisi valmistettu. Ulkonapaistavan auringon houkutellen jotkut jopa lähtemään sillä kertaa uloskin pitkän ajan jälkeen kun tuo lämpöä hohkaava suuri valopallo soi edes sen yhden kerran edes toivon lähestyvästä keväästä joka oli venynyt talven vuoksi jo pidemmälle kuin olisi ollut normaalisti edes tarpeen, mutta nyt se kaikki näytti erilaiselta.
Pandora ja Azrakin olivat pakottaneet itsensä aikasin aamusta hereille harjoituksiin, jotka olivat viimeiset viisi kuukautta kehittäneet nuoremman naisen taitoja roimasti eteenpäin vaikka samalla kaikki kyllä ymmärsivät vielä tuolla olevan paljon työtä jäljellä salamurhaajana vaikka vain aika pystyisi enään näyttämään mitä nuoresta naisesta oikein kehittyisi.

Kolmen koputuksen osuessa puiseen oveen ei siitä mennyt kauaa kun samainen käsi laskeutui alaspäin työnnettävään kahvaan saadakseen sen auki yhdellä pienellä nykäisyllä, kohosivat silmät katsomaan huvittuneena näkemäänsä tuossa miehessä, jonka tämä samainen henkilö oli löytänyt jo aamusta nukkuvan tuolla samaisella paikalla ja näytti vasta nyt virkoavan. Azran edes yrittämättä peittää hymyään tässä kohdin katsoessaan selvästi vasta hetki sitten herännyttä vanhinta "Nukuit niin rauhaisesti etten kehdannut herättää sinua aiemmin." Nuorempi lausui iloisesti Anubikselle tämän omalla äidinkiellä jonka he kumpikin kuitenkin jakoivat keskenään niin harvinaislaatuista kuin se olikin nykypäivänä, kehon nojautuessa oven kaarmiin sen sijaan että tämä olisi astellut suoraan sisään toisen seuraksi, sillä hän perääntyisi jokatapauksessa vaihtamaan pian vaatteensa käytännöllisimpiin, sillä tämän nykyinen vaatetus kertoi enemmän pitkään jatkuneesta fyysisestä harjoittelusta, kuin mitä tämä normaalisti piti yllään. Azran näyttäen tuossa kohdin enemmän atleettiselta nyrkkeilijältä kuin itsestään salamurhaajalta, "Aamupala on kohta valmis. Ajattelimme että sinutkin täytyy saada mukaan seuraan ettet jälleen unohdu muihin tehtäviin liiaksi. Kaikki odottavat."
Tuon sanottuaan, katsoivat kellertävät silmät vielä hetken miestä itseään joka oli nukkunut ne kaikki viimeiset tunnit omassa rauhassaan, mikä oli kummastuttanut suurinta osaa tästä tietäviä sillä yleensä Anubis oli se joka oli ensimmäisenä hereillä ja viimeisenä nukkumassa vaikka toisaalta järkikin tiedosti ajateltuaan että tarkemmin että liian monta rautaa tulessa samaan aikaan veisi normaalistakin ihmismiehestä voimat enemmin tai myöhemmin. Joten he olivat jättäneet sillä erää miehen keräämään voimansa rauhassa kunnes tämä itse olisi valmis ja virkeä jatkamaan. Mutta entä sitten kun mies päättäisi siirtyä lopullisesti syrjään? Kaikki tiesivät Sinin koulutuksesta ja mikä tästä sen pohjalta tulisi, mutta mitä sen jälkeen? Minne Anubis vetäytyisi? Entä Pandora? Mitä Zay aikoisi tehdä kun saisi tietää?
Naisen hymähtäessä hiljaa, irtaautuen hiljaa oven läheisyydestä tuomatta kuitenkaan kysymyksiään julki sillä tiesi ettei hän tulisi saamaan sen enempää vastauksia kuin muutkaan siihen uskaltautuneet, jolloin pelkkä ajatuskin kuulosti turhalta.

"Sinkin tulee kohta, joten olet valmiina!" Naisen huudahtaen vielä ennen poistumista paikalta päästäkseen siistimään itsensä muiden eteen astelemista.

Kartanon lukuhuoneeseen johtavan oven avautuessa lähes melkein heti noiden kolmen terävän koputuksen jälkeen – oli tämä paljon toista vanhempi henkilö ehtinyt kuitenkin suoristamaan ryhtinsä arvonsa mukaiseen istuma-asentoon ja pidellen nyt tuota paksua kirjaa polviensa päällä ennen kuin seuraavaksi keho nousisi seisomaan suorille jaloille. Anubiksen tunnistaessa Azran läsnäolon jo tämän aurasta vaikka nuori nainen ei ollut ehtinyt edes avaamaan vielä suutansa. Oday tunnisti jokaisen alaisistaan tuolla henkisellä tasolla, sen ollen yksi niistä taidoista josta viimeistään tunnisti salaseuraryhmän johtajat – sillä tuo kyseinen taito opittiin monen vuoden harjoittelulla ja silloinkaan se ei ollut itsestään varmuus.

Azran mainitessa viimeiseksi jotakin aamupalasta ja valmiina olemisesta Siniä varten kun tämä viimein saapuisi yli pari kuukautta kestävältä matkaltaan – hymähti vanhin hyvin hiljaisesti takaisin kun nuorempi läsnäolija oli jo kadonnut takaisin käytävään ja asteen tiheämmäksi ripeytyneet askeleet saattelivat kauemmaksi lukuhuoneesta kohti sitä lopullista päämäärää. Nojatuolin jousituksen kitistessä sen yhden hetken ajan kun kauan paikoillaan pysynyt paino viimein nousi pois istuimen päältä. Aavistuksen raskaan kumahduksen seuratessa pian perässä kun tuo käsissä pidelty paksu kirja päädyttiin lasketuksi lähimmäiselle kirjoituspöydälle. Kehon kääntyessä lopuksi raolleen jääneen oven suuntaan, suuntautui katse hetkeksi seinällä roikkuvaan kokovartalo peiliin, jonka kehykset olivat puusta veistetyt antiikkinen taideteos. Kuvajaisen, joka vastasi peilin kiiltävästä pinnasta, näyttäen Anubikselle sen minkä tämä halusikin nähdä sinä hetkenä. Väsymyksestä, joka oli päästetty suunnittelemattomasti niskan päälle, näkymättä enää jälkeäkään. Peilikuvasta vastaten nyt hyvin vahvan auktoriteetin omaava mies, jonka henkinen aura oli niin vahva että se sai jokaisen huomaamattaan antamaan kunnioitusta. Michael oli aikoinaan kuvitellut Anubiksen auran mustiksi korpin siiviksi, jotka levittäytyivät täyteen herruuteensa – niin kävi nytkin henkisesti; mustien korpin siipien naksautellen luut ja puistellen vanhuuden pölyt kadoksiin. Anubiksella ja maailman ajalla oli ollut keskenään kilpa jo yli kolmen tuhannen vuoden ajan – ja tuo kyseinen kilpa ei olisi tullut vielä päätökseen, ei vielä.


Askeleet kaikuivat mystisesti kivisissä seinissä, jotka kehystivät käytävää lattiasta kattoon. Seinien pinnat tuntuivat karheille ja murentuneille, tuon pienen yksityiskohdan kertoen kyseisen käytävän olevan monen monta kymmentä vuotta vanha ellei jopa satoja vuosia. Adette oli seurannut edellään kulkevan vanhemman miehen jäljessä mitään puhumatta koko matkan aikana vaikka tuosta pienestä lapsesta tuntui koko ajan, että mitä pidemmäksi he etenivät, sitä syvemmälle maan alle he joutuivat ja sitä pimeämmäksi ympäristö muuttui. Päivän valon ollen enää hyvin kaukainen muisto jossakin selän takana. Jossakin päin veden tippaisten katon lävitse, sen luoden oman äänensä tuonne hornan pimeyteen. Adette ei pystynyt edes puristamaan mitään poistaakseen pelkoansa sillä kaikki oli pitänyt jättää palatsiin, jopa hänen rakas pehmolelunsa jonka hän oli saanut syntymäpäivä lahjaksi joltakin naiselta, jota hän ei ollut kuitenkaan tunnistanut. Isä oli sanonut naisen olevan perhetuttu, mutta jokin oli jäänyt silti kiteymään itsepintaisesti mielen syövereihin. Valitettavasti noin nuori lapsi ei ymmärtänyt kuitenkaan siitä mitään. Askelien pysähtyessä viimein edellä, pysähtyi Adette isänsä taakse. Zayn astuessa silloin syrjään, jolloin nuorempi pystyi näkemään laajan kammion avautuvan edessään ja tuon kyseisen tilan keskellä pulppusi maalähde, joka oli reunustettu koristeellisilla/arvokkailla kivillä. Lapsi piti näkemäänsä vain kauniina, aikuinen olisi rinnastanut näkymän heti johonkin arvokkaaseen ja salattuun, jonka olemassa oloa varjeltiin henkeen ja vereen.
Adetten nähdessä silloin pimeydestä ilmestyvät hahmot, jotka olivat lähes melkein kaksi metriä pitkiä ja näiden kehon peitti raskaan oloinen kaapu, hupun kätkien kasvot jonnekin pimeyden syvyyksiin. Viimeistään tuossa vaiheessa lapsi osoitti pelkonsa näkyville, pienten käsien tarttuessa Zayn housun sivustaan ja kasvojen painautuen karheaa kangasta vasten. Tuossa kohdin vanhempi olisi normaalisti ottanut lapsensa syliinsä, mutta sen sijaan tumma ääni sanoi:
”Mene. He odottavat sinua.”
Adetten kuitenkin vain puistellen päätänsä hyvin selvästi, suostumatta enää ollenkaan katsomaan sinne suuntaan missä nuo kolme hahmoa seisoivat paikoillaan kuin patsaat. Zayn kyykistyessä lopulta Adetten tasolle ja ottaen lapsen kasvot käsiensä väliin. Isän ja tyttären katseiden kohdatessa synkän pimeyden lävitse. Adetten erottamatta isäänsä täydellisesti, mutta pystyi silti aistimaan vahvan auran, joka kertoi – ettei tuo kyseinen mies pelännyt mitään. Hän oli pitänyt isäänsä aina vahvana. Sellaisena, joka pelastaisi hänet mistä pulasta tahansa.
”Adette. Muistatko kun kerran sanoit pelkääväsi nukkumista pimeässä, koska uskoit että jokin pahaolento tulee hakemaan sinut ja ettet enää koskaan voi olla luonani.”
Pienen pään nyökkäyksen riittäen myöntäväksi vastaukseksi, mikä sai tumman äänen jatkamaan:
”Muistatko mitä sanoin sinulle silloin.”
Lapsen nielaisten aavistuksen vaikeasti, mutta pakotti kuitenkin kohottamaan katseensa uudelleen isänsä silmiin, jotka olivat omalla tavallaan synkät ja pelottavat, mutta silti niitä halusi rakastaa.
”Sanoit minulle, että kun pelkään pimeää ja sen olentoja… pelkään silloin itseäni, sinua ja kaikkia muita kaltaisiamme. Pelätessäni pimeää… kiellän kotini ja itseni.”
”Keitä me siis olemme lapseni?”
Hiljaisuuden laskeutuen hetkeksi kaksikon välille. Zayn päästämättä missään vaiheessa irti Adettesta. Tämän kuitenkaan enää osoittamatta pelkoaan. Tuon nuoren lapsen vastatessa viimein:
”Me olemme ne, jota pimeys itse pelkää.”
Zayn hymyillen lapsensa sanoille vaikka tuo kyseinen ele ei yltänytkään silmiin asti. Isän kumartuen painamaan suukon lapsensa päälaelle, kuiskaten Egyptin muinaisella kiellä:
”Äläkä koskaan unohda sitä, aarteeni.”
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:54

Azran poistuen tuon hetkellisesti kestäneen tapaamisen jälkeen omaan huoneeseensa saadakseen ulkonäkönsä edes jotenkin kunnolliseksi ennen muiden seuraan liittymistä alakerran puolelle, jättäen Anubiksen tekemään samoin omalta osaltaan.
Oven avautuen tuossa pienessä huoneessa joka riitti helposti kahdelle henkilölle nukkumiseen ja sovussa elämiseen, vaikka todellisuudessa sekä hänellä itsellään että Chadillä olivat omatkin huoneistot kaupungissa, joissa he vain yksinkertaisesti olivat viettäneet vähemmän aikaa kuin ehkä olisi normaalisti pitänyt heidän tilanteessaan. Mutta se oli vain jäänyt enemmän taka-alalle sillä loppujen lopuksi se oli niin paljon helpompaa oleilla tuossa jättimäisessä kartanossa kuin että olisi joutunut ajamaan joka aamu edes takaisin ja palata vasta kotiin aamutunneilla ja palata jälleen muutaman yöunen jälkeen takaisin lähtöruutuun salamurhaajana.

Pikaisen suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen asteli nainen vuorostaan alakertaan missä kävi jo puheensorina ja selvästi ruoanlaittoon liittyvät äänet jotka kertoivat aamupalan valmistuvan pikkuhiljaa kunkin osalta omalla tavallaan, heti kun jalat olivat ottaneet askeleen huoneen sisään, siristyivät silmät hetkellisesti liian kirkkaasta huoneesta jossa valo kimposi lähemmäs jokaisesti valkeasta pinnasta ja saivat näköaistin heikentymään hetkellisesti ennenkuin silmät tottuisivat uudenlaiseen tilaan, joka oli ollut lähemmäs melkein kaikki edelliset kuukaudet harmaa ja pimeä talven jäljiltä. Heti kun hahmot huoneessa alkoivat muuttumaan selvemmiksi, valtasi jossain sisimmässä lämmön tunne siitä näkymästä mikä avautui, lempeän hymyn kohoten väsymyksestä huolimatta punertavien huulien pinnalle vähitellen. Pöydän ääressä istuvien nauraen ja keskustellen keskenään, ruoanlaittajien osallistuen omilla toteamuksillaann mukaan, saaden aikaiseksi välillä selvän kaveripohjaisen naurun joka jäisi kaikumaan tuohon huoneeseen ja ulkopuolellekin. Azran ohittaen kuitenkin tuon hetken ainakin vielä sillä erää, tämän liikahtaen eteenpäin jottei olisi jäänyt ovelle tukkeeksi kun ihmisiä valui vähitellen lisää yhteiselle aamupalalle, tuota iloista hetkeä ei rikkonut edes vanhimpien läsnäolo vaikka tottakai näitä tervehdittiin salaseuran kuuluvalla tavalla, ja puheenaiheet eivät olleet yhtä avoimia, ei iloisuus siltikään kadonnut mihinkään.

Aamupalan edeten omalla tavallaan loppua kohden, useiden lopetellen jo hyvissä ajoin vaikka jäivätkin välillä kohteliaisuudesta odottamaan muita tai sitten suustaan kiinni muiden huoneessa olijoiden kanssa. Azra oli löytänyt paikkansa keittiön metalliselta tasolta sen sijaan että olisi istunut pöytään normaalien ihmisten tavoin, ei siksi etteikö hän olisi halunnut vaan enemmänkin sen takia, ettei tilaa yksinkertaisesti ollut. Heitä ei ehkä ollut paljoa Zayn joukkoihin verrattuna, ja siltikin tuo pöytä oli vuodessa käynyt ahtaaksi heille kaikille. Joten Azra vain teki sen muille helpommaksi antamalla muille oman paikkansa.
Katseen hakeutuen välillä ihmispäiden ylitse Chadiin, pienen hymyn välähtäen tuolle heikosti. Tämä oli huolissaan Sinistä ja Albasta, joista kummastakaan ei ollut kuulunut pitkään aikaan yhtään mitään, ja Azra tiedosti nuoremman olevan varmasti yhtä huolissaan sisaruksistaan kuin nainenkin. Mutta ainakin he saisivat toisen heistä kotiin.

Oven avautuessa hiljalleen, kääntyivät kaikkien katseen katsomaan sinnepäin vähitellen, laskeutui hartialla kannettu raskas laukku kevyesti lattialle, kohtasivat hopeiset silmät vuoroin kellertävät, pimeyden mustat, pöhkinänruskeat ja viimeiseksi täysin identtiset välimatkan päästä, nyökättiin vanhimmalle pienesti pitkän ajan jälkeen. Heidän perheessään ei osoitettu kovin julkisesti hellyyden osoituksia edes salaseuran sisällä, ja heillä olisi kyllä aikaa. Sinin luoden kasvoilleen hymyn, kuului tömähdys kivistä lattiaa vasten kun sitä vasten hypähdettiin tasajalkaa, ripeiden askelten ottaen välimatkan nuoremman ja vuoden vanhemman naisen kanssa, käsivarsien kietoutuen pitkän ajan jälkeen ympärillä kuin sisaruksilla yleensä.
Kehojen irtaantuen hetkellisesti toisistaan, Azran ottaen väliä miehen kanssa, olettaen tuon pian istuvan alas muiden kanssa tai sitten katoavan vanhimpien kanssa jonnekin syrjemmälle puhumaan kuukausien tapahtumista mutta sen sijaan, hakeutuivatkin nuoremman silmät Chadiä kuin sanoakseen: "Katso.". Kummankaan lausumatta mitään tuossa kohdin, mutta sen sijaan, käsi joka oli äsken laskenut laukun alas, ojentautuen hieman oven ulkopuolelle kuin hakiakseen jotain tuolla pienellä eleellä, pään kääntyen myös tuohon samaiseen suuntaan, "Tule vain. Kaikki on hyvin."

Lukuhuoneen ja sinne päin johtavien käytävien jäädessä viimein selän taakse – avautui silmien eteen tila, jonne tarpeeksi iso ruokapöytä oli raahattu viiden ihmisen voimin joskus aikoinaan. Silloin uuden salaseuran jäsenet olivat pitäneet kyseistä pöytää tarpeeksi riittävänä, mutta nyt kun katsoi tuota lukemattomista puheensorinoista koostuva näkymää, ei ollut tuosta aikaisemmasta ajatuksesta yhtään varma. Azran istuminen työtasolla ja parin muunkin henkilön omissa paikoissaan ruokailemassa, vahvistaen asian. Anubiksen hakeutuen omalle paikalleen istumaan vaivihkaa sen enempää huomiota keräämättä osakseen vaikka kaikki, jotka sattuivat suomaan katseensa vanhempaan, nyökäten tervehdysmäisesti. Se riitti Anubikselle vallan hyvin vaikka vanhassa salaseurassa hän itse oli oppinut nousemaan joka ikinen kerta seisomaan Odayn saapuessa samaan tilaan, mutta ne olivatkin olleet niitä aikoja, joista haluttiin jättää kaikki taakse. Uuden salaseuran jäsenet olivat suurimmaksi osaksi samanarvoisia keskenään – eikä kenenkään tarvinnut nostaa vanhimpia sen erityisemmälle jalustalle kunhan ymmärtäisivät näiden auktoriteetin muuten. Hopeisen katseen jääden seuraamaan tapansa mukaan muita läsnäolijoita vaikka ei päällisin puolin näyttänytkään sitä suorasti. Korvien kuunnellessa muiden jäsenten keskusteluita valppaasti vaikka samaan aikaan Anubis keskusteli omista asioistaan sujuvasti. Minkään jäämättä tuossa aamiaispöydässä salaiseksi vanhimmalta, ei edes Chadin todellinen mielenlaatu vaikka tämä yrittikin tapansa mukaan esittää leppoisampaa kuin oikeasti oli.

Tuohon hyvin samalla tapaa alkavaan aamuun tullen lopulta ylimääräinen muutos. Jokaisen läsnäolijan katseen hakeutuen samaan aikaan tai sitten yksitellen avautuvalle ovelle, jonka kynnyksen ylitse Sin lopulta astui. Tuon vähän yli parinkymmenen ikäinen mies oli ollut poissa salaseurasta ja myös Slovakian maaperältä yli kahden kuukauden ajan, tuohon kyseiseen päivään asti. Azran rikkoen hiljaisuuden omalla spontaanisella tavallaan rientäessään jo halaamaan tulijaa vaikka yleensä missään salaseuran tavoissa ei osoitettu noin avoimesti tunteita. Tuossa kohdin Azran tuoden taas oman poikkeuksensa vanhoihin tapoihin ja ehkä hyvä niin. Sinin päästessä lopulta erkaantumaan isosiskonsa tiukasta halauksesta – luuli suurin osa jo, että kyseinen olisi siinä ja aamupala saisi jatkua normaaliin tapaan. Niin ei kuitenkaan tapahtunut.
Käden ojentautuessa kutsuvan oloisesti takaisin ulko-oven suuntaan, ilmestyi oven karmin takaa yllättäen sirompi naiselle kuuluva käsi, joka aavistuksen arastellen tarttui miehen omaan ja sen mukana keho astui myös peremmälle kartanon suuriin tiloihin. Alban pakottaen kasvoilleen edes jonkinlaisen hymyn vaikka tiesikin sen näyttävän enemmän epämääräiselle irvistykselle kuin rennolle ohiheitetylle eleelle.
”Miksi he tuijottavat minua noin tiiviisti?”
Alban kuiskaten vaivihkaa Sinille kun oli päässyt viimein seisomaan miehen vierelle samaan aikaan kun vihreät silmät yrittivät pysytellä yhtä itsepintaisesti muissa vaikka tilanteen epämukavuus huusi halua painaa katse lattiaan.

Ruokatilan puolella tuolin päästäessä valittavan ääneen kun se työnnettiin äkillisesti taaksepäin. Kyseisen ääneen saaden Alban kohdistamaan katseensa suoriksi ääneen aiheuttajaan; Chadiin, joka kiersi ruokapöydän toiselta puolelta ja lähti kävelemään suoraan kohti. Alban puhaltaen ilmat rauhallisesti ulos keuhkoistaan, toistaen samalla omia sanojaan; "On tullut aika sulkea haavat ja aloittaa alusta.” Noiden sanojen saattelemana nuoremman naisen askeleet alkoivat myös ottamaan välimatkaa umpeen, Alban erkaantuen vapaaehtoisesti Sinin viereltä vaikka kyseinen paikka ehkä olisikin ollut se turvallisen tuolla paikassa. Välimatkan päästessä viimein puolenmetrin päähän, ei Alba rikkonut hetkeä sanoillaan. Hänen ei tarvinnut, sillä katsoessaan pelkästään Chadin yön mustia silmiä – pystyi typeräkin näkemään kuinka paljon nuorempi oli onnistunut vahingoittamaan vanhempaa vaikkakin sitten tahattomasti.
”Chad…?”
Alban päättäen rikkoa vaitonaisuuden ensimmäisenä vaikka ääni kuulostikin hyvin tunnustelevalle. Tuon yhden pienen sanan saaden silloin vanhemman miehen kohottamaan toisen käsistään lyöntiin, mutta kuten silloin aikaisemminkin oli käynyt – ei Chad kyennyt viemään lyöntiänsä loppuun asti. Käden jähmettyessä paikoilleen, mutta silti samaan aikaan hampaita purtiin voimakkaasti yhteen kuin mieli olisi käynyt sotaa keskenään. Ensimmäisellä kerralla Alba oli jähmettynyt itsekin ja järkyttynyt totaalisesti, mutta nyt hän teki toisin. Hän ei enää perääntyisi. Puolinaisen askeleen ottaen tuon viimeisen välimatkan umpeen ja käsien lähtien kietoutumaan varoen, mutta silti hellästi, miehen ylävartalon ympärille. Alban tuntiessa viimein kuinka Chadin keho alkoi päästämään jännittyneisyydestä irti. Lyöntiin kohottautuneen käden löytäessä paikkansa takaraivolle, sormien upottautuessa avonaisten hiusten sekaan. Chadin painaen kasvonsa vasten Alban päälakea. Hyvin hiljaisen äänen kuiskatessa venäjäksi:
”Miksi? Miksi sinä et puhu minulle mitään vaan katsot noin etäisesti. Miksi en kykene tuntemaan enää läsnäoloasi? Palaa luokseni, ole kiltti. Sano vain, mitä tahansa, niin pyydän sinulta anteeksi.”
Alban puristaen käsiään tiukemmin isoveljensä ympärille, tuntiessaan vanhemman kehon jo tärisevän heikosti kun syvälle sisimpään haudatut tunteet alkoivat kohoamaan pinnalle. Hänen myös tuntien kuinka yksinäinen kyynel tipahti päälaelle ennen kuin tuo heikkoudesta kertova ele katosi tuulen tuivertamien hiusten sekaan ja siitä huolimatta se sai myös Albankin silmät kostumaan vaikka tämä taisteli yhtälailla vastaan. Nuoremman vastaten samalla kielellä takaisin:
”Älä tee noin, veli – sillä saat silloin minutkin itkemään.”
Vaimean naurahduksen kuuluen kummankin suunnalta. Chadin kohottaessa katseensa hetkeksi Siniin kuin sanoakseen toiselle; ”Kiitos” ennen kuin katse painautui takaisin alas ja sisarusten välinen suukko painettiin Alban päälaelle. Tuon yksinkertaiselta vaikuttavan hellyyden osoituksen saaden kuitenkin lämmön tunteen syvenemään naisen sisimmässä.

Sin oli tiedostanut jo ennen huoneeseen astumistaan millaisen reaktion Alban ilmestyminen oikein tuli aiheuttamaan muissa salaseuralaisissa, jotka olivat vannoneet miehen itsensä tavoin ettei kukaan saisi ikinä tietää salaseurasta sen ulkopuolella, ja nyt itse vanhimman oppipoika ja kaiken lisäksi seuraaja rikkoi moista... tulisi Sin olemaan yhtä paljon ongelmissa kuin Albakin tämän jälkeen.
"He eivät tee sinulle mitään... lupaan." Hiljaisemman äänen lausuen takaisin naisen kuiskaukseen joka oli muuttunut yhtä hiljaiseksi kuin naisella itsellään, Sinin pystyen kuulemaan selvästi hermostuneisuuden tuon äänestä, vaikka miehen oma ääni pysyi värähtämättömän rohkaisevena nuoremmalle ettei tuo nyt päättäisi kiertää päätöksensä aloittaa alas kokonaan. Sormien puristuen vielä kuin sanojen jälkeen lupauksen sitomiseksi että Sin kyllä puhuisi muille sillä mikäli joku tiedostaisi mikä ja kuka Alba oli ja kenen seurassa tämä oli liikkunut viimeiset kaksi ja puolivuotta... voisi olla että häntä itseään pidettäisiin enemmän petturina. Mutta se jäisi nähtäväksi.

Tuolin tehden voimakkaamman äänen täysin hiljentyneessä tilassa jossa oli tapahtunut yllättävä käänne normaaliin aamuun verrattavissa, kääntyivät silmät yhtä nopeasti taas Chadiin joka oli noussut ylös äkkiseltään kaksikon ilmestymisen vuoksi. Tai siis, tässä tapauksessa Alban vuoksi. Sinin päästäen tuossa kohdin mielellään irti nuoremmastaan vaikka olisikin mielellään voinut pitää tuon turvallisesti lähellään muistaessaan Chadin äkkipikaisen luonteenpiirteen joka oli kauan sitten meinanut lyödä pikkusiskoaan samassa mielentilassa ollessaan ellei silloin Anubis olisi saanut nuorempaa juuri ja juuri ajoissa järkiinsä, jännittyivät lihakset silti valmiina hyökkäämään väliin mikäli Chad aikoisi palata teoissaan takaisin. Azran huomaten pikkuveljensä aikaan tässä kohdin, yhdellä vilkaisulla, tarttui käsi hellästi rauhoittavalla tavalla isommasta kämmenestä kuin pyytääkseen, ettei Sin tekisi mitään harkitsematonta tässä kohdin. Vaan että tämä seuraisi tilannetta muiden tavoin.

Onneksi, alusta huolimatta näytti tilanne näiden kahden välillä rauhoittuvan sillä erää, kehojen painautuessa toistensa ympärille, uskaltautui mieskin päästämään jännityksen kehostaan sen verran että Azrakin uskaltautui päästämään toisesta irti ja hakemaan katseensa muihin, jotka olivat selvästi vieläkin hämmentyneitä siitä mitä oli tekeillä, osan kääntäen katsettaan ympärillään kuin hakiakseen toveristaan jonkinlaisen esimerkin mitä ajatella koko tuosta tilanteesta, vaikka todellisuudessa kaikki olivat joko yhtä tyhjän kanssa tai sitten näiden mielipiteet jakaantuivat selvästi kahteen suuntaan: osan ollen suhteellisen hyvin asian kanssa, tosin halusivat siltikin keskustella vanhimpien kanssa asiasta ja osa taas olivat näitä mitä Sin oli arvellutkin. Epäilevämpi joukkio, joka halusi vastauksia, ei kohta eikä hetken päästä vaan nyt! Yhden ihmisen aloittaen kuiskutuksen, joka pian muuttui selvästi tiheämmäksi ja kiivaammaksi ympärillä, äänten alkaen nousemaan vähitellen korkeammiksi kun jokainen yritti tuoda oman mielipiteensä julki toisen päälle, tilanteesta hämillään olijoiden enemmän kulkien virran mukana sillä hetkellä. Pään tehden Chadille pienen nyökkäyksen, sanoen sanattomasti ettei kyseessä olisi teko eikä mikään sillä loppujen lopuksi kyse oli täysin Alban omasta valinnasta. Tai ainakin näin Sin halusi uskoa, haluamatta nostaa itseään jalustalle tai edes ajattelematta että ehkä kerrankin hänen tekonsa olisi johtanut hyvään. Ainakin noiden kahden osalta.
Miehen irtaantuen hitaasti Azran läheisyydestä, astellen vuorostaan pöydän päähän jossa tilanne oli muuttunut vain minuuteissa lähes tulen araksi, hopeisen katseen seuraten näkemäänsä mitään sanomattomin silmin, kaiken muuttuen hitaasti olemattomaksi, liikkeiden hidastuen ja puheensorinan kuulostaen vain yhdeltä samalta äänen lähteeltä joka kuitenkin ei ollut mitenkään järkevä kokonaisuus ja siltikin tilanne oli yhtä naurettava ja lapsellinen siihen verrattavissa että heillä oli paljon isompiakin ongelmia kartanon ulkopuolella. Valkean astiastan kilahtaen kovaan ääneen kun pöytää vasten painautui voimalla isommat kämmenet, tuon fyysisen voiman saaden melkein osan kupeista ja teepannun kaatumaan ja aiheuttamaan entisestään sotkua, ja siltikin se riitti kiinnittämään huomion jälleen kohti tuota nuorempaa miestä, jonka hopeisista silmistä pystyi näkemään sen temperamenttisuuden, jota tämä oli yrittänyt peittää ja kadottaa kokonaan elämästään viimeiset kaksi-kolme vuotta.

"Tiedän miltä tämä näyttää, ja niin tiedätte tekin. Tiedätte tasan tarkkaan kuka hän on ja oli ennen tänne tuloaan ja kenen kanssa hän on ollut. Ymmärrän epäilyksenne, ja ymmärrän myös suurimman osan syytökset petturuudesta, vaikka ette vielä näe koko totuuutta mutta sitä ennen otan vastuun tästä kaikesta."
"Hän on vihollisen puolelta! Mistä tiedät ettei hän ole vieläkin?!"
Tuon yhden salamurhaajan tuoden julki sen, mihin muut yhtyivät hyökkäävästi takaisin, kääntyivät silmät hitaasti kohti kysyjää, sanaakaan sanomatta aluksi, mutta pelkkä katse riitti sulkemaan tuon mielipiteen jakajan suun sillä erää. Sinin ollen hiljaa, mutta sitäkin tosissaan tämä lausui vastauksensa "Laitan vaikka oman henkeni hänen varaansa." Sen jälkeen hiljentyivät äänet uudelleen tuon pöydän ympärillä kun silmät kulkeutuivat nyt sinne mikä tunnetusti kuului vanhimmille, Sinin tavoittaen kummatkin vanhempansa tuon välimatkan päästä samalla katseella, joka ei aikonut kiertää uskomustaan Alban suhteen edes isänsä ja Uuden Liiton edessä "mutta, loppujen lopuksi... te teette päätöksen... Oday."
Tuon lauseen kuulostaen ehkä muiden korvissa normaalilta mitä tulikin lausua vanhimman edessä mutta Sinille ja hänen vanhimilleen sillä oli erilainen merkitys, kuopus oli liittyessään pyytänyt isältään ettei hän saisi minkäänlaista erikoiskohtelua muihin verrattuna vaikka tämän asema olikin verellisesti mikä oli. "Älä kohtele kuin poikaasi, vaan kuin ketä tahansa muuta rivimiestä muiden joukossa."

Pöydän ääressä istuvien henkilöiden, niin miesten kuin naistenkin, käydessä keskustelua keskenään, joka tuntui kiihtyvän sitä mukaan mitä enemmän jokainen puhuja alkoi päästämään omia tunteitansa valloilleen – sulki Oday silmänsä samalla kun vasemman käden etu- ja keskisormi löysivät tiensä ohimolle, jota alettiin hieromaan pienesti. Anubis ei ollut koskaan sietänyt korkeita ääniä varsinkaan keskustelutilanteissa, joissa läsnäolijat yrittivät kohottaa oman äänensä muiden ylitse ja siinä samalla unohtivat kuunnella muita vaikka näiden näkökanta olisi ollut samanlainen.
Kaiken hiljentyessä yhtäkkiä.
Sitä hetkeä oli saatellut kova paukahdus ja astioiden kilahteleminen sekä myös nesteestä syntyvä loiskahdus kun yksi teepannuista kaatui kuppien tavoin kumoon puiselle pöydälle. Anubiksen aukaisten silmänsä vasta silloin kun Sin, joka taas omalla temperamenttisuudellaan oli saanut oman episodin aikaiseksi, kääntyen katsomaan ryhmän vanhinta ja siinä samalla myös isäänsä. Asteen raskaamman henkäisyn kohottautuen ylös keuhkoista ja karaten ulos huulten lomasta. Anubiksen ajattelen sinä hetkenä, että olisiko hänen todella pakko tehdä se mitä tuleman piti. Hänen tuntien jokaisen läsnäolijan katseen itsessään, kunkin salaseuran jäsenen odottaen Odayn kantaa tuohon kaikkeen.

Käden laskeutuessa kiireettömästi alas ja kehon nousten ylös tuolilta. Hopeisen katseen, joka oli kuin peilikuva nuoremman kanssa, mutta silti se erosi paljon toisesta omalla tavallaan, pysytellen koko ajan Sinissä.
”Otit aikamoisen riskin tuodessasi hänet tänne.”
Tumman äänen aloittaen tapansa mukaan puhumaan rauhallisen äänensävyyn vaikka tilanne olisi kuinka tulen arka.
”Muistan kyllä hänet ja sen mitä hän aikoinaan merkitsi minulle, mutta ihmiset muuttuvat vääjäämättömästi vaikka emme sitä haluaisikaan. Hän valitsi tiensä vaikka tekisin sen tavallaan hyvää ajatellen, mutta samaan aikaan se vei hänet lähemmäksi sellaista, jota et voi käsittää ennen kuin olet käynyt itse siellä. Uusi salaseura on selvinnyt elossa näihin päiviin asti, koska olemme toimineet salassa ja pysytelleet vihollisiltamme piilossa. Tämä systeemi on toiminut moitteettomasti, jo paljon kauemmin ennen syntymääsi, ja nyt… sinä toit pahimman vihollisemme silmätikun luoksemme, vai pitäisikö sanoa; toit hänen vaimonsa luoksemme. Tiedän kyllä, että Alba on yhteiskunnassa rekisteröity kuolleeksi, mutta niin kauan kun hän hengittää ja on oikeasti elossa, hän kuuluu Zaylle, joka varmasti tälläkin hetkellä etsii arvokasta ”omaisuuttaan” takaisin luokseen. Alba on näkijä, Sin. Hänen taitonsa on nähdä niin hyvät kuin pahatkin asiat, joten se jo tekee hänestä mittaamattoman arvokkaan vihollisellemme. Mistä voit olla täysin varma – ettei Zay ole kyennyt luomaan Albaan henkistä yhteyttä ja näin kykenee tietämään suunnilleen missä tämä liikkuu.”
Koko tuon puheen aikana Anubis oli kävellyt rauhallisesti pöydän toiselta puolelta Sinin luokse kunnes lopulta pääsi seisomaan poikansa vierelle. Käden ottaessa pystyssä pysyneen teepannun ja alkaen kaatamaan sen sisältöä lähimpään tyhjään kuppiin, joka alkoi täyttymään koko ajan enemmän ja enemmän, mutta missään vaiheessa Anubis ei tehnyt elettäkään että olisi aikonut pysäyttää nesteen kaatamisen.
”Pienistä tapahtumista syntyy suuria. Suurista tapahtumista syntyy tilanteita. Tilanteilla puolestaan on taipumus muuttua kaaokseksi…”
Kupissa nesteen rajan saavuttaessa jo reunat, loppui neste teepannusta, mutta vielä hyvin mitätön pisara jäi roikkumaan nokkaan, josta se alkoi irtoamaan vääjäämättömästi.
”…ja kaaoksesta ei koskaan synny mitään hyvää – jos sen kerran päästää irti.”
Pisaran loiskahtaessa peilityynen pinnan lävitse – sai se koko tasapainon horjahtamaan ja nesteen loiskumaan reunojen ylitse ympäriinsä teekupin ympärille.
”Oletko todella valmis kantamaan sen kaiken hartioillasi, Sin?”
Lämpimän hengityksen tuntuen hennosti nuoremman kasvon sivustaa vasten, Anubiksen ollen sillä kertaa niin lähellä Siniä – ettei toinen pääsi kovin äkkiä karkaamaan kauemmaksi ja kätkeytymään tapansa mukaan jonkin maskin taakse. Anubiksen katsoen lastansa hyvin mittailevasti kuin olisi katsonut tuon kovan ulkokuoren taakse ja nähnyt sieluun asti. Sin ehkä käyttäytyi kuin aikuinen, mutta loppujen lopuksi tämäkin oli hyvin nuori muihin läsnäolijoihin verrattuna.

Koko tuon hetken aikaa aina siitä alkaen kun Sin oli vanhasta kuuma päisyydestään saanut pöydän siistin ulkonäön murenemaan ja samalla myös kiivaammaksi muuttuneen keskustelun rupkapöydän ääreessä hiljentymään edes sen hetken ajaksi. Tuo yksi teko oli saanut jopa Azran kääntämään päänsä hämmentyneenä kohti nuorempaa, jota myös seurasivat molemmat vanhimmista muun katse paljauden joukosta. Tuon yhtäkkinen purkaus näytti ehkä muiden silmissä erikoiselta sillä Sin oli tosissaan yrittänyt kaikki ne kuukaudet kiteä jokaisen kiivaan puolensa joka toisi tälle pahimmassa tapauksessa kentällä ongelmia mikäli tilanne vain olisi oikea, mutta ne ketkä olivat eläneet pojan kanssa... saivat edes sen yhden hetken ajan nähdä sen todellisuuden mikä yleensä peittyi maskin taakse visusti kuin toivoen että nuo pahimmat piirteet vain katoaisivat ajan kanssa, vaikka todellisuudessa mitä enemmän aikaa kului... sen selvemmäksi kävi että ne todellisuudessa kiteytyisivät tiukemmin. Siitä huolimatta hopeiset silmät seurasivat niitä pienimpiäkin liikkeitä joita tapahtui vastakkaisella puolella pöytää kun Anubis soi oppipojalleen jonkinlaista vastausta, vaikka se vaatikin sen että tämä nousi ylös paikaltaan, tuon yhden pienen liikkeen saaden nyt mielenkiinnon heräämään muiden hämmennyksen keskellä tuohon uudenlaiseen tilanteeseen jolla kuitenkin haettiin vain yhtä asiaa: olisiko Sin aivan tosissaan valmis pitämään omien sanoistaan kiinni ja ottamaan vastuun? Jokaisen liikkeen jonka mies teki oli hidas ja harkittu, Sinin katsomatta enään täysin kohti isäänsä itseasiassa jonnekin pöydän pintaa kuin hakeakseen tietyn pisteen mistä pitää katseella kiinni ennen kuin katse täytyisi väkisin nostaa ylös, ja siltikin hän näki kaiken sivusilmällä.

Vanhimman pysähtyen viimein kuopuksensa vierelle, tunsi tämä selvästi hengityksen kasvojensa sivustalla, katseen kohoamatta vieläkään ylös paikaltaan missään kohdin, vaikka korvat sen sijaan kuulivat ja ymmärsivät jokaikisen sanan minkä mies lausui ääneen, kuin ajaakseen sanoillaan jotakin tiettyä, saadakseen nuoremman miehen ymmärtämään mitä tämän teoissa oikein riippui suurella todennäköisyydellä tulevaisuudessa, mikäli tämä aikoisi tehdä sen kuin oli ajatellutkin. Pään nousten hitaasti kunnolla kaulan ja niskan varaan kohdatakseen vanhemman katseen joka katsoi tätä kuin hakiakseen jokaisen likaisimmankin salaisuuden minkä vain pystyisi löytämään, näiden kahden saman veren edustajien ehkä omistaen identtisen silmät... mutta toisissa näkyi selvä iän suoma viisaus ja rauhallisuus, jotka kuitenkin katsoivat kuopusta sellaisin silmin kuin sanoisivat tämän olevan aivan liian nuori ymmärtääkseen vieläkään sitä minkä suurinosa pöydän ympärillä ja muualla samassa huoneessa - mikä olikin totta... ja siltikin se sai nuoremman kiivastumaan sisältäpäin entisestään vaikka se piiloutui ulkopuolisilta, muttei katseesta. Häntä ärsytti se ajatus.
"Jos Zay vieläkin pitäisi häntä arvokkaana itselleen... hän tuskin olisi yrittänyt tappaa häntä. Niinkuin tiedät itsekin mistä puhun. ... Kukaan meistä ei voi tietää onko heillä joku yhteys keskenään, mutta jos Zay hänet löytää seuraavan kerran, voit olla varma, ettei viimekertainen jää kesken eräiseksi." Huulten alkaen puhumaan tuodakseen sanoillaan oman mielipiteensä asiasta, sillä vaikka vanhimman sanoissa olikin perää, tiesivät he kaikki ettei Zay jättäisi aloitettua kesken, erityisesti pettureiden suhteen. "... Olen sen hänelle velkaa. Ja sen vuoksi myös valmis ottamaan vastuun, mutten voi vain katsoa sivusta kun hän astelee vääjäämättömästi ilman kohti kuolemaa." Koko tuon ajan silmät pysyivät isänsä omissa, yrittämättä edes kääntyä muualle näkemästään kertaakaan, niellen noussutta kiivaisuuttaan hiljalleen alas jottei olisi räjähtänyt samantien tilanteen rauhoituttua isälleen ja saadakseen itsestään entistä kakaramaisemman kuvan, - mutta katseesta se ei katoaisi varmasti hetkeen. Nyrkkien puristuen kuin tukiakseen tuota ajatusta entisestään ettei hän olisi päästänyt mitään ylimääräistä niinkuin teinipoikana tehdessään, ja joka oli jokaikinen kerta aiheuttanut tavalla tai toisella ongelmia.

Alba oli kuunnellut Sinin ja Anubiksen sanan vaihtoa koko sen ajan mitään kommentoimatta, katsonut vain pistävän vihreillä silmillään enimmäkseen tuota porukan vanhinta, joka oli viimeisenä tekonaan pysähtynyt seisomaan oppipoikansa vierelle ja tapansa mukaan painottanut sanojaan jollakin silmin nähtävällä kuten tuossa tapauksessa teekupilla ja kuinka siinäkin tulivat reunat vastaan niin kuin ihmiselämässäkin. Alban ymmärtäen jo saman tien viestin noiden korullisten sanojen lävitse; Hän ei ollut tervetullut, mutta ei voitu heittää enää poiskaan siinä pelossa että vihollinen löytäisi uuden salaseuran olinpaikan hänen kauttansa. Chad ei ollut myöskään sanonut vielä mitään vaikka tämän mustista silmistä alkoi näkymään jo selvä kanta vanhimman sanoihin. Salaseuran jäsen tai ei. Odayn viimeinen sana tai ei. Kummankaan noista kuitenkaan tehoamatta Chadiin, joka ei ilmeisemmin aikoisi enää päästää Albaa pois luotansa ja jättää nuorempaa oman onnensa nojaan omien ongelmiensa kanssa.
”Älä Chad.”
Saman puoleisen käden tarttuessa äkillisesti Chadiä käsivarresta kun tämä teki jo selvän puolinaisen askeleen eteenpäin. Alban teon saaden tummat silmät kääntymään kysyvänä ja hämmentyneenä kohti, mihin kuitenkin vihreät silmät vastasivat rauhoittavasti ja hymyn häivähtäen ruusunpunaisilla huulilla vaikka samaan aikaan pää teki pienen puistelemisliikkeen. Alba ei enää aikoisi seistä muiden takana omien päätöstensä edessä vaan hän tulisi ratkaisemaan omat ongelmansa omalla tavallaan ja siinä samalla hän tulisi joka ikinen kerta puhumaan omasta puolestaan, ei enää kenenkään toisen suun kautta.
”Anna minun hoitaa tämä – sillä loppujenhan lopuksi tämä kaikki koskee vain minua ja syytäni tänne tulemiseen.”
Noiden sanojen jälkeen Alba ei enää selitellyt veljelleen enempää vaan astui pois tämän viereltä ja alkoi ottamaan tuota ahdistavalta tuntuvaa välimatkaa umpeen, mikä erotti vielä hänet ja salaseuran jäsenet.

Korollisista nahkasaappaista syntyvän äänen tehden hänen saapumisensa jokaiselle julkiseksi – tuon tasaisen kopisevan äänen vaimentuessa viimein, Alban jäädessä seisomaan Anubiksesta ja Sinistä kolmen metrin päähän kuten tiettyihin hyviin tapoihin kuului kun olisi vieras toisen talossa. Keuhkojen täyttyessä ja tyhjentyessä vielä kerran asteen rauhallisemmin ennen kuin aavistuksen kiristyneet äänihuulet antoivat sanoille vapauden tulla ulos.
”En olettanutkaan missään vaiheessa, että hyväksyisitte minut riveihinne tai että edes koskaan pääsisi samanarvoiseksi kuin te. Loppujen lopuksi en ole koskaan arvostanut toisen ihmisen tappamista vaikka se olisikin jotakin oikeutta.”
Pistävän vihreän katseen ja vanhemman miehen hopeisten silmien kohdatessa toisensa – tunsi Alba tuona hetkenä suurta halua painaa katseensa alas, mutta pakotti itsensä kohtamaan Anubiksen edessään. Hän ei todellakaan alkaisi pelkäämään tuota miestä, kuten ei Zaytä tai ketään muutakaan enää.
”Et luota minuun, Anubis. Ymmärrän sen täysin – sillä minäkään en luottaisi itseeni jos olisin joku toinen. Menneisyyteni ei ole ollut mikään kaunotarina kertomus, mutta uskon edelleen silti, että taidoistani olisi teillekin hyötyä. Olen edelleen parantaja vaikka kykenikin näkemään sellaisia asioita mitä mielelläni jättäisin näkemättä. Pelkäät tämän paikan paljastumista? Anna minun siis jäädä asumaan tänne ainakin siihen asti, että voit olla varma ettei kukaan muu ulkopuolinen löydä tänne kauttani. Zay ei tiedä missä olen – sillä en koskaan päästänyt sitä miestä niin lähelle itseäni.”

Hiljaisuuden laskeutuessa lopulta painostavana koko tilaan ja sitä enemmän tuon kolmikon jäsenten keskuuteen – pystyi jokainen kuulemaan selvästi kun Anubis hymähti pidätellysti ja antoi viimeinen Sinille tilaa hengittää. Vanhimman palatessa takaisin omalle paikalleen istumaan.
”Hyvä on, Sin. Hyväksyn ehtosi. Parasta siis ettet tuota minulle pettymystä.”
Käden kohottaessa keskeneräiseksi jääneen teen lähemmäs huulia, tuon kuppi oli onneksi pysynyt pystyssä. Hopeisen katseen hakeutuen vielä viimeisen kerran Albaan kuin sanoakseen toiselle sanattomasti, että he tulisivat vielä keskustelemaan keskenään sen päivän aikana. Anubiksen sanomatta missään vaiheessa suoraan, että Alba saisi luvan jäädä, mutta jokainen läsnäolija osasi lukea sen viestin.

Chadin mennessä viimein Alban luokse ja nykäisten tätä kädestä hellästi, mikä oli merkki seuraamaan perässä. Kaksikon päästessä kokonaan pois ruokatilasta ja muiden ylimääräisten silmäparien ulottumattomiin – joutui Alba pysähtymään hetkeksi ja hengittämään pari kertaan syvään. Kyseisen saaden totta kai isoveljen kysymään sisareltaan oliko kaikki hyvin ja tuohon tapaan kuuluvaan kysymykseen vastattiin hiljaisesti:
”Jos olisin joutunut olemaan siinä tilanteessa vielä hetkenkin pidempään… en tiedä miten olisi käynyt. Se on kuitenkin nyt toistaiseksi ohitse.”
Äänen palautuessa takaisin normaaliin.
”Kerrohan siis. Missä voin nukkua ja missä sallitaan lemmikkieläimen pito?”
Alballa olematta todellakaan aikomusta jättää Whiteä jälkeensä vaikka muuttaisikin toistaiseksi tuonne suureen kartanoon.
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 06.] Pulvis et umbra sumus

Viesti  Alice lähetetty Su 29 Kesä 2014, 15:56

Silmien päästämättä toisistaan irti koko tuona aikana sen jälkeen kun viimeiset sanat oli sanottu tuosta tilanteesta joka oli kaikin tavoin tulen arka, joka uhkaisi levitä millä minuutilla hyvänsä käsiin jos joku edes yrittäisi todeta siihen jotain. Sinin kyllä ymmärtäen isänsä hiljaisen demosraation valkean teekupin ja sitä täyttävän teen avulla, ja silti nuorempi ei näyttänyt edes harkitsevan tuossa tilanteessa luovuttamista isänsä tahdon edessä vaikka yleensä vanhimman sana oli laki, eikä siitä vängättäisi vastaan ikinä. Alban uskaltautuessa ottamaan välimatkaa itsenäisesti umpeen vaikka olisi yhtä hyvin voinut pysyä suosiolla kauempana ja olla sekaantumatta tilanteeseen, mutta silti tämä teki toisin sen sijaan että olisi seurannut kiltisti sivusta. Aluksi kummatkaan hopeisista silmistä, niin tuolle vanhemmalle kuin nuoremmallekaan kuuluvat eivät kääntyneet katsomaan nuorimmaista kuin vasta kun nainen uskaltautui avaamaan suutaan tuodakseen oman kantansa ja pyyntönsä esille siinä toivossa että saisi Anubiksen uskomaan kuulemaansa ja antamaan edes sen kerran periksi, tämän puoli vuotta vanhemman osapuolen joka oli sillä hetkellä nokat vastakkain vanhimman kanssa uskomatta aluksi edes Alban onnistuvan yrityksessään mutta kun tämä oli lopettanut puheenvuoronsa ja olisi aika kuulla vastaus, valmistautui Sin perustelemaan paremmin vielä heidän kantaansa mutta sen sijaan mies asteli takaisin lähtöpaikalleen ja totesi suostuvansa, kunhan Sin pitäisi myös huolen ettei pettymyksiä todellakaan tulisi. Hämmennyksen ollen selvä tuon nuoren miehen kasvoilla, niinkuin varmasti monella muullakin tuossa tilassa kuulemansa suhteen. Aikoiko vanhin tosissaan suostua?! Aluksi kuopuksen vain katsoen isäänsä epäuskoisena mutta ymmärrettyään miltä oikein näyttäysi, teki pää pienen nyökkäys eleen sanoakseen ettei toinen tulisi katumaan päätöstään. Oven sulkeutuen sisaruskaksikon jäljessä kun Chad päätti vetäistä Alban turvaan tuosta hetkestä, painui yläkeho asteen eteenpäin kumarruksena joka yleensä suotiin vanhimmille lähemmäs kaikissa tilanteissa, tässä tapauksessa ennen lähtöä päivän toisenlaisiin tehtäviin jotka vaativat salaseurassa väkisinkin huomionsa melkein jokapäivä: Sinille se olisi silläkin kertaa fyysinen harjoittelu ulkoilmassa nyt kun sääkin suosi hyvin hyvin pitkän ajan jälkeen.

Aamuisen oudon tilanteen jääden kaikkien mieleen kummittelemaan omalla tavallaan, vaikkei kukaan tuonut ajatuksiaan kuluneiden tuntien aikana ääneen kuultavaksi vaan jättivät ne muhinoimaan jonnekin takaraivon perukoille, kaikkien jatkaen omissa tekemisissään. Aamun vierähtäen nopeasti päivään ja päivän taas yhtä nopeasti iltapäivään, jolloin ilmakin ulkona oli kylmentynyt radikaalisti auringon laskeutumisen myötä vaikka se jättikin taivaalle vielä hetkellisesti punertavan sävyn joka taittui ikkunoista jättimäisistä ikkunoista sisään, saaden pienetkin varjostumat korostumaan entisestään vanhassa rakennuksessa. Siinä missä muut hakeutuivat kiltisti sisälle lämpimään, oli tuo yksi nuorimmista salamurhaajista jäänyt vieläkin ulos harjoittelemaan sairastumisen uhallakin. Sen sijaan se osapuoli joka oli saanut harjoitukset tehtyä jo hyvin varhain aamusta oli jäänyt kiltisti sisälle ja pysynytkin siellä suurimman osan päivästä omissa oloissaan antaen Chadille ja Alballe oman rauhan pitkän ajan jälkeen viime kertaisen muistaen.

Sen jälkeen kun Alba oli torjunut isoveljensä kahvilassa, oli Azra alkanut huomaamaan pieniä merkkejä tuon katseesta jotka kertoivat jonkin puuttuvan tuon elämästä, ja se taas oli vaikuttanut omalla tavallaan miehen omaan käytökseen vaikka tuo oli tapojensa orjana yrittänyt uskotella muuta. Mutta Azra näki sen. Niinkuin Anubiskin oli nähnyt ensihetkestä asti. Mutta nyt kun pikkusisko oli taas heidän luonaan... ehkä se jopa toisi Chadin taas eloon. Noihin ajatuksiin irtosivat kellertävät silmät kirjan sivusta, jotka ikkunan takaa paistava laskeutuva aurinko korosti entisestään, samalla tavoin kuin aina aavikolla jossa tuo yhtymätön valonlähde ei koskaan kadonnut kuin tiettyinä aikoina, ja silloinkin vain hetkellisesti. Kirjan kannen tullen hitaasti lasketuksi kiinni sen sijaan että siihen olisi merkattu jonkinlainen merkintä mistä jatkaa ensikerralla, monien ihmetellen tuota tapaa, mutta todellisuudessa Azra kyllä muisti. Hän muisti jokaikisen kirjan jonka oli lukenut, ja mihin ne olivat jääneet kesken, saman toistuen tässä tapauksessa käden ojentautuessa hitaasti yöpöytää kohti, kohti isoa kirjapinoa joka näytti olevan aivan pienestäkin kiinni ettei se olisi kaatunut aivan olemattomastakin liikkeestä, jos ei olisi varovainen. Lukulasien tullen lasketuksi hitaasti sänkyä peittävän silkkisten aamupeitteiden päälle, pitkään paikallaan pysyneen kehon alkaen nousemaan hitaasti ylös pehmeältä paikaltaan, selän taittuen hieman karelle venytyksenä samaan aikaan kun jalat suoristuivat hitaasti täyteen pituuteensa, käsien nousten myöskin hitaasti suoriksi kohti kattoa hetkellisesti ennenkuin ne laskeutuivat väsyneenä uudelleen kehon sivulle, jalkojen alkaen hitaasti ottamaan askeleita kohti huoneessa olevaa toista ovea, joka vei huoneen peseytymistilaan. Jos hän vihdoinkin kerkeäisi ja jopa muistaisi peseytyä nyt kun oli päässyt jälleen irti kirjojen maailmasta.

Päivän taittuessa viimein illaksi ja siitä kallistuen hiljalleen yötä kohden – oli Chad auttanut Albaa koko tuon päivän aikana muuttamaan kartanolle niiden tavaroiden kanssa, mitkä nuorempi halusi pitää mukanaan siellä missä ikinä liikkuikin. Kaikista tärkein oli kuitenkin ollut loppujen lopuksi tuo valkea naaras susi vaikka Anubis ei ollutkaan aluksi myöntyväinen kyseisen eläimen pitämiseen, mutta kun Alba oli karkeasti ilmoittanut – ettei aikoisi jättää lemmikkiään jälkeensä vaan eläin tulisi seuraamaan siellä missä omistajakin, oli salaseuran vanhin joutunut lopulta antamaan periksi – jos halusi pitää Alban silmiensä alla.

Kellon viisareiden naksahtaessa näyttämään kohta lähestyvää tasaa tuntia kahdeksalta illalla – oli Alba viimein erkaantunut pois isoveljensä luota, sanoen toiselle jaloittelevansa vähän ja tutkivan siinä samalla uutta ”kotiaan” – ettei heti eksyisi noihin sokkeloisiin käytäviin. Alba oli vilkuttanut ikkunasta Chadille hyvästiksi kun toinen oli lähtenyt tapansa mukaan juoksulenkille, joka jätettiin hyvin harvoin toteuttamatta ja silloinkin olisi oltava hyvin painava syy. Vasta kun Chad oli kadonnut varmasti näköetäisyyden ulkopuolelle oli Alba laskenut kätensä alas ja siinä samalla koko päivän aikana esillä pidelty iloisuus hävisi kasvoilta kuin se ei olisi ollut pelkkää naamiota kummoisempi. Noille kuvan kauniille kasvoille päässen esille murehtiminen, suru myös vihakin kunnes ne pakotettiin kätkeytymään kadoksiin tyyneyttä esittävän maskin taakse. Tuon kaiken tapahtuen juuri silloin kun korvat kuulivat tutun tumman äänen sanovan suoraan taaempana.
”Sinun olisi pitänyt ilmoittautua minulle jo paljon aikaisemmin.”
Alban sanomatta aluksi mitään takaisin. Hänen pitäen katseensa eteenpäin vaikka sinä hetkenä ei katsonutkaan mitään tietoisesti kunnes lopulta keho kääntyi ympäri ja askeleet veivät kauemmaksi ikkunan luota – ettei kukaan ulkopuolinen näkisi kaksikkoa yhdessä. Varsinkaan sen aamuisen episodin jälkeen, mikä oli antanut selvän kuvan siitä – ettei Anubis luottanut Albaan pätkääkään. Kaikki sillä hetkellä kertoen tuosta aamuisesta kohtaamisesta, mutta se kuva sai särkyä kerralla. Alban kävellessä Anubiksen luokse, mutta ohikävelemisen tai hermostuneen paikoillaan seisomisen sijaan tämä laskeutui vanhan salaseuran tapojen mukaan hetken kestäväksi ajaksi puoliksi polvilleen ja sanoi:
”Olen pahoillani, mestari, mutta kuten tiedät viimeaikaiset tapahtumat… en siksi voinut ilmaantua luoksesi – ettei hän tietäisi minun toimivan alaisuudessasi.”
Alban noustessa seisomaan kohtasivat vihreät ja hopeiset silmät toisensa uudelleen, mutta tuona kertaa niiden välillä ei ollut sitä samaa etäisyyttä kuin aikaisemmin sinä päivänä. Hyvin mystisen hymyn häivähtäen vanhemman kasvoilla, tämän katsoessa tuota nuorta naista, joka oli toiminut Odayn vasempana kätenä varjoissa noiden kahden vuoden aikana. Alba oli itse vapaa-ehtoisesti lähtenyt Zayn matkaan, mutta Anubis oli käyttänyt Albaa pelinappulanaan vihollisrivien takana. Mikä oli saanut naisen suostumaan moiseen? Alba oli edelleen henkensä velkaa Anubikselle ja velasta oli tullut sitä mukaan suurempi kun vanhempi oli auttanut naista katoamaan elävien kirjoista. Edes Pandora ei tiennyt noiden kahden ihmisen välisestä sopimuksesta, saatikka sitten Chad, Azra tai Sin. Näiden pitäen juuri sitä kulissia yllä, minkä muut olivatkin nähneet tuon päivän aamuna.

”Näinköhän.”
Anubiksen todessa takaisin ympäripyöreästi samalla kun astui nuoremman ohitse ja istuutui nojatuoliin, joka sijaitsi takan edustalla. Miehen nojautuessa kyynärpäällään oikean puoleista käsinojaa vasten ja kiilaten leukansa rennon oloisesti kämmentänsä vastan, sormien hivellessä karheaa sänkeä kiireettömästi. Tuon kaiken sanattoman viestinnän kertoen Alballe selvästi, että tuona hetkenä vanhin ei uskonut ollenkaan naisen sanojen vilpittömyyttä vaan yritti nähdä niiden taakse. Ehkä Anubis olisikin onnistunut tuossa lopulta, mutta odottamisen sijaan tämä kysyi suoraan:
”Tulitko takaisin pelkästään sen takia vai kuuluiko syihisi jokin muukin… Sin ehkäpä.”
Tuon nimen kuulemisen saaden sydämen sykähtämään asteen voimakkaammin suunnittelemattomasti ja se myös valitettavasti näkyi päällepäin, mikä sai Anubiksen entistä enemmän vakuuttuneemmaksi epäilyksestään. Siitä huolimatta Alba asettui puolustuskannalle vaikka vanhempi olikin ajamassa häntä henkisellä tasolla nurkkaan jo hyvää vauhtia.
”En ole unohtanut mitä sanoit minulle kauan sitten ja juuri siitä syystä en ole oikeutettu tuottamaan pettymystä pojallenne. Hänestähän tulee perillisenne ja sen pohjalta myös tämän verilinjan jatkaja. Joten jo pelkästään siitä syystä…”
Hiljaisen, ilottoman hymähdyksen kohottautuen haikean oloisesti keuhkoista. Katseen käydessä jossakin päin lattiaa. Käsien hakeutuen vatsalle ja koskettaen paidan alle kätkeytyvää arpea, joka muistutti päivittäin siitä – ettei Alba koskaan pakosti saisi lapsia, saamatta koskaan olla äiti kenellekään. Anubiksen nähden kyseisen myös, mutta tämä ei kommentoinut ääneen sanottuihin sanoihin mitenkään – sillä jo pelkästään tuo puheenaihe oli liian arka Alballe, joten sitä ei olisi millään tavoin tarvis painottaa entisestään. Sen sijaan Anubis sanoi:
”Hyvä, että tässä kohdin ymmärrämme edelleen toisiamme.”
Tuon kylmän alun jälkeen kaksikko jatkui keskusteluaan toisenlaisissa aiheissa. Alban kertoen Anubikselle viimeisimmät tietonsa Zayn suunnitelmista ja mitä tämä oli nähnyt/kuullut vanhan salaseuran päämajassa liikkuessaan. Vasta vähän yli puolen tunnin päästä Alba lähti pois Anubiksen luota ja muuttuen takaisin siksi henkilöksi, jota jokainen salaseuran jäsen tarkkaili epäillen ja kuiskailivat keskenään voisiko tuohon uuteen tulokkaaseen todella luottaa.
Alban ohittaessa yhdellä käytävällä vaalea tukkaisen naisen, joka päällepäin näytti sille kuin tämä olisi vetäisty suoraan jostakin mallilehdestä. Alban tunnistamatta naista Rebeccaksi – sillä eihän kaksikko ollut koskaan tavannut toisiaan, mutta silti jokin sai kummankin katseen kääntymään yhtä aikaa toisiinsa kohtaamishetkellä. Hetki oli nopeasti ohitse, mutta silti se oli riittänyt jättämään hyvin kylmäävän ilmapiirin jälkeensä.

Se mitä tuon illan aikana tapahtui Uuden Liiton päämajan sisäpuolella, tiesi jokainen niiistä tiedostava niiden myös jäävän sinne, sillä kukaan jäsenistä jotka olivat saaneet kokea aamuisen kulissin jota Anubis ja Alba olivat johtaneet taidokkaasti eteenpäin alusta asti, jätettiin näistä kukin tuon valheen uskoon siltä mitä nämä kaksi todellisuudessa tiesivät ja mitä tuo nuori nainen todellisuudessa oikeastaan oli ollut jo viimeiset kaksi vuotta vihollisen varjossa. Tuon jälkeen kun Alba oli saanut virallisen luvan jäädä asumaan kartanoon väliaikaisesti, kukaan ei korottanut ääntänsä kuuluville tuodakseen mielipiteensä julki, mutta sen sijaan käytäville kasvoi sitäkin voimakkaammin oma ääneensä epäilyksien, piilotettujen tunteiden ja huhujen muodossa, joista kukin koski nimenomaan tavalla tai toisella Siniä ja Albaa vaikka kukaan ei osannut edes arvata mitä nämä kaksi olivat joutuneet kokemaan ja mikä oli saanut Sinin riskeeraamaan kaiken raahauttamalla vihollisen "vaimon" heidän keskelleen. Yön laskeudettua hitaasti erikoisen päivän päätteeksi, oli kartano hiljentynyt kokonaan sillä erää ja jättänyt sen kaiken taaksensa, vaikka heistä jokainen tiedostikin että nuorin saisi kyllä todistella uskollisuuttaan vielä pitkään heille kaikille.

Yön laskeutuessa alas kerta toisensa jälkeen jokaisen eteenpäin kuluneen päivien siirtyessä seuraavaan, kunnes viimein viikko oli kulunut eteenpäin. Sin oli palannut jälleen isänsä johdolla koulutukseen, joka ei ollut missään nimessä helppo ja piti sisällään vain hyvin vähän niitä asioita joista kuopus oikeasti piti, mutta siltikin jokaikisen aamuauringon edes kohotessa oli Sin kirjaimellisesti noussut vanhasta armeija tottumuksestaan ylös pehmeän ja lämpimän sängyn päältä mennäkseen pitkälle lenkille, joka itseasiassa oli yksi niistä harvoista asioista jotka saattoivat parhaimmassa tapauksessa pelastaa nuorimman päivän, riippuen muista harjoituksista joista seuraavaksi meditointi ei edelleenkään kuulunut niihin mieleisiin missään määrin vaikka mies yritti pitääkseen isänsä tyytyväisenä edes yhteen asiaan, vaikka eihän paikallaan istuminen ollut missään vaiheessa helppoa sellaiselle henkilölle joka ei pysynyt millään paikallaan varttia pidempään.
Mutta hän edes yritti.
Sen sijaan alakerrassa, jossa yleensä tuohon aikaan kokoontui nimenomaan suurinosa salaseuralaisista, oli sillä erää rauhallista kun kerrankin siellä ei ollut kuin tuo yksi nainen, joka oli saanut kysymyslitannian aikaiseksi viimeisen vuoden aikana jo useita kertoja niin moneen kertaan, että kysymyksistä oli jopa kadonnut ajan saatossa maku. Tuon naisen, joka tunnettiin toisena vanhimpana nuoresta ulkonäöstään huolimatta ja samalla myös Anubiksen kihlattuna, joka oli kuitenkin ilmestynyt kirjaimellisesti aivan tyhjästä elettyään vuosia yhteiskunna varjoissa ja siltikin tämä oli onnistunut vakuuttamaan muut olevansa samanveroinen tuon monia tuhansia vanhan miehen rinnalla vaikkei ehkä ulkonäöllisesti näyttänyt siltä. Tuoreen leivän tuoksun leviten hiljalleen huoneesta myös kartanon tyhjille käytäville, taikinan paistuessa hiljalleen uunissa samalla kun Pandora itse laittoi loppuja yksityiskohtia valmiiksi jotka kuuluivat klassiseen ranskalaiseen aamupalaan, hiljaisen hyräilyn täyttäessä tuon muuten tyhjän huoneen ja aamuauringon saaden jokaisen valkean pinnan heijastamaan itseensä huoneen täyteen valoa niin ettei lampuille olisi edes tarvetta. Kerrankin. Hyräilyn edes päätyessä silloin vaikka Pandora aisti selvästi jonkun astuneen selvästi kynnyksen ylitse, tai edes silloinkaan kun tämä oli huomannut tuon oleskelleen hetken aikaa seuraamassa naisen tekoja jotka tämän silmisä näyttivät varsin erikoisilta, jotka erosivat täysin siitä mihin nainen oli tottunut näkemään alusta alkaen. Näkymän lämmittäen sisintä omalla tavallaan, vaikka todellisuudessa Azran hämmentyen itsekin tuosta tunteesta, sillä hän ei ollut koskaan saanut nähdä noin kotoista tunnelmaa kuin viimeksi aivan lapsena löydettyään kasvatuskotiin. Ja iän karttuessa... oli sekin jäänyt jonnekin kauas taakse menneisyyteen. Kellertävän katseen huomatessa Pandoran kääntävän sen verran päätään nähdäkseen oppilaansa selvemmin todetakseen sanattomasti Azran ilmeisesti heränneen vasta hetki sitten syvästä unesta tuon ei niinkään huolitellusta ulkomuodosta jonka puolesta toppi, farkut ja omalla tavallaan vallattomia hiuksia taltuttavaksi tehty puolihuolimaton ponihäntä puhuivat enemmän kuin puolestaan. Lempeän hymyn kohoten rohkaisevasti punertaville huulille tuolle naiselle, joka taas oli kuin täysin Azran vastakohta ulkonäössään vaikka Pandora inhosi enemmän varhaisia aamuja kuin nuorempansa, hyvän aamun toivotuksen tullen lausutuksi ääneen ensimmäisenä hänen osaltaan, joihin suotiin samanlainen. Tosin väsyneen haukotuksen lävitse, joka peittyi osaksi suun eteen kohotetun käden taakse.

Sen enempää tarvitsematta lausua enään tuossa kohdin näiden kahden välillä, asteli Azra hitaasti peremmälle tuohon huoneeseen jonka jokainen hajuaisti puhutteli viettelevästi puolestaan ja syömään kuvun niin täyteen että pitäisi pyörittää takaisin ulos huoneesta, mutta sen sijaan astelikin Azra kiltisti vedenkeittimen luokse. Azra oli jättänyt omaa hyvyyttään Chadin vielä nukkumaan rauhassa nyt kun tuo kerrankin nukkui, kaiken pikkusiskonsa hössötyksen ja harjoituksien keskellä, joiden tehtävä oli varmistaa heidät seuraavaa kenttätehtävää varten. Azra taas oli jälleen tehnyt päinvastoin - valvonut myöhään kirjojensa parissa ja noussut varhain aamusta vaikkei olisikaan ollut pakko, ja tuon yhteyden kyllä huomasi ettei nainen ollut levännyt tarvittakaa määrää. Solakan sormen, joiden kynnet oli maalattu leikkimielisesti vaaleansinisellä, painaen vedellä täytetyn keittimen päälle joka alkoi pian porisemaan äänekkäämmin, tuon yksinkertaisen äänen ollen sillä hetkellä kaiken keskipiste muuten niin hiljaisessa huoneessa. Todellisuudessa, Azra ei tuntenut itseään hyväksi. Hän pystyi tuntemaan kuinka tämän iho oli normaalia kalpeampi, kuinka poskiontelon aluetta särki ja tuntui painavalta, väsymyksestä puhumattakaan... pari päivää jatkuneen kylmyyden parantamatta asiaa mitenkään.
Silti, tämä oli päättänyt olla sanomatta mitään sillä aiheuttaisi vain huolta, ja mahdollisesti pettymyksen Chadille joka ei halunnut muuta kuin palata jo kentälle. Ja niin halusi Azrakin. Hän ei olisi kipeä, hän ei koskaan ollut kipeä, eikä olisi myös nytkään. Sillä selvä.

Napakan naksahduksen kertoen keittimen tehneen tehtävänsä sai se ajatukset jälleen takaisin maan pinnalle, räpsäytettiin silmät kertaalleen kuin varmistaakseen hänen tosissaan olevan vielä hereillä ja tolpillaan, käden alkaen kurottautumaan hitaasti mukihyllylle, joka oli täyttynyt pienestä määrästä astioista viimeisen kahden vuoden aikana nopeasti niin paljon, että tilaa itsestään oli tuossa vaikea löytää. Sormien jännittyen jo tarttumaan kiinni yhdestä 'korvasta' saadakseen sen turvallisesti alas, pysähtyi liike kuin seinään kun otsan ja ohimon alue tunsi selvästi kylmemmän kosketuksen, joka ei kuitenkaan ollut mitenkään pahaa tarkoittava mutta sai silti Azran ottamaan pakkia ja melkein tiputtamaan keraamisen astian kädestään. "Mitä oikein luulet tekeväsi?" Äänen kysyen sitten naiselta topakasti, kellertävän katseen katsoen vanhempaa hämmennyksen ja osaksi pelästyneenkin näköisenä vaikka päällimmäisenä Azra oli enemmän tuota ensimmäistä. Miksi Pandora oli kokeillut hänen otsaansa? Mitä sillä oikein tehtiin?
Vanhemman aluksi vastaamatta mitään, kehon kääntyen sen verran että nämä kaksi olisivat vastakkain toisiaan vaikkakin askelten päässä, katsoivat pähkinänruskeat silmät nuorempaansa vakavana "... mikset ole kertonut että sinulla on lämpöä?"
Tuon yksinkertaisen lauseen, saaden Azran tuntemaan itsensä vaikeaksi. Hampaiden purren posken sisäpintaa itsepintaisesti kun tämä vielä yritti luoda kasvoilleen tietämätöntä ilmettä, joka kuitenkin oli tahraton valhe.
"... mitä tarkoitatte, Oday?"

Viikon vierähtäessä lähes huomaamattomasti eteenpäin – oli jokaisena sen viikon päivänä Anubis valmentanut Siniä entistä kovemmin kuin olisi yrittänyt saada kiinni niistä kahdesta kuukaudesta, joidenka aikana verilinjan perillinen oli ollut poissa. Anubis ei koskaan sanonut, että olisi kiire johonkin, mutta silti tämä vei Sinin koulutusta eteenpäin sellaisella vauhdilla ja suunnitelmallisuudella kuin olisi tosiaankin ollut kyse ajan kanssa kilpaa juoksemisesta. Siitäkin huolimatta vanhin osasi kätkeä sen todella taitavasti ja näin antaen Sinille tilaa tehdä välillä omiakin harrastuksiaan kuten tuo joka aamuisen juoksulenkin, joka oli omalla tavallaan yksi niistä piristyksistä, jotka pitivät nuoremman miehen ajatukset ja järjen kasassa.

Anubiksen viimeistellessä jo sen aamun ensimmäisiä töitä ja valmistautuen kohta lähtemään kaupungin keskustaan toimistorakennukselle, jossa tämä joutuisi hyvin toden näköisesti viettämään koko päivän – poikkesivat taas kahden nuoremman naisen aamutoimet hyvin paljon toisistaan tuona hetkenä.

Rebecca oli yleensä paljon myöhemmin valveilla, mutta aina kun hän tiesi Anubiksen ilmaantuvan toimistolle aikaisin aamulla, ilmestyi myös hänkin paikalle sillä olihan hän Odayn sihteeri ja assistentti. Kokovartalo peilin heijastaessa siron vartalon sivuttaisprofiilin kun mustan jakkupuvun istuvuutta mitattiin hyvin kriittisellä silmällä. Huulten, joita ei vielä ollut meikattu veren punaisiksi, mutristuen aika ajoin suppuun. Mielen käydessä selvää keskustelua pään sisällä. Rebeccan olematta yhtään vielä varma olisiko todella tyytyväinen tuohon asuun, että voisi viettää se päällä koko päivän toimistolla. Kuten Anubis oli hänestä aikoinaan sanonut; hän oli hyvä ihmisten asiantuntija ja se piti todella paikkansa. Ensivaikutelma ratkaisi aina todella paljon ja siitä syystä Rebecca halusi olla aina edukseen, varsinkin toimistolla… ja tuota… vapaa-ajallakin.

Toisin kuin tuo vaaleahiuksinen kaunokainen – ei noiden kirkkaiden vihreiden silmien omistaja ollut peiliä paljon katsonut kuin sen tarpeellisen tuona aikaisena aamuna. Alba oli livahtanut muiden huomaamatta ulos hämärän turvin eli todella aikaisin, sillä vielä viikonkaan jälkeen levollinen uni ei suonut läsnäoloaan täydellisesti. Juuri tuosta syystä johtuen Alba oli ajatellut väsyttää itsensä kartanon takaisessa metsässä, jonne salaseura oli rakennuttanut yhden niistä esteradoista, jossa päiväsaikaan kävi kovakin kilpailu kun jokainen jäsen yritti parantaa omaa aikaansa ja siinä samalla saada tilaisuus päästä naljailemaan muille. Tuo esterata oli juuri sellainen, joka oli koottu puupaaluista, verkoista, vesihaudoista, terävistä kulmista ym. jotka yhdessä huusivat; tee yksikin pieni virhe niin saat siitä kyllä muistutuksen omaan kehoosi. Juuri sellainen, jossa sormet eivät säästyneet tikuilta.
Lihasten lämmittelemisen jälkeen kädet kohosivat vallattomille hiuksille ja kokosivat ne letiksi, joka vielä sidottiin poninhännälle. Hämäryys oli onneksi jo ehtinyt valkenemaan sen verran, että oli turvallista nähdä eteensä. Parin syvään hengityksen saaden vierellä istuvan suden kallistelemaan päätään odottavana. Levottoman vinkaisun saaden vihreät silmät kääntymään eläintä kohti. Alban hymyillen lemmikilleen rohkaisevasti ja tyynnyttävästi ennen kuin katse kääntyi takaisin katsomaan edessä häämöttävää esterataa, joka olisi vähän yli viisikilometriä pitkä, mutta sitäkin vaativampi.
”Juokse vierelläni, White. Pystymme tähän yhdessä.”
Kengän pohjan kaapaisten irtohiekkaista maata kun keho valmistautui kiihdyttämään heti juoksuun – kohosi susi siltä seisomalta ylös ja ulahti voimakkaammin kuin olisi odottanut mielellään pääsevänsä vauhtiin. Viileän ilman tuntuen vasten kasvoja entistä enemmän mitä nopeammin juoksuaskeleet veivät tuota nuorta naista, jonka liikkeet kuuluivat tuona hetkenä enemmän määrätietoisemmalle salamurhaajalle kuin herkälle naiselle, jonkalaisen kuvan Albasta yleensä sai.

Chadin herätessä lopulta myös unestaan vaikka se tapahtui tunti myöhemmin kuin Azralla. Tämän tumma tukkaisen miehen ilmestyen hiuksiaan sutien keittiön ovelle, silmät vieläkin puoliksi ummessa. Huoneessa vallitsevan kirkkauden auttamatta asiaa yhtään, valon pikemminkin pakottaen silmät sulkeutumaan hetkeksi ja käden kohoten hieraisemaan niitä.
”Huomenta.”
Unen kaihertaman äänen saaden lopulta lausutuksi kaikille huoneessa oleville. Chad olisi halunnut kysyä ääneen, että miten ihmeessä Pandora ja Azra jaksoivat kumpikin olla noin aamuvirkkuja, mutta kieli piti vielä kantimistaan kiinni. Tuo vanhempi nainen oli sentään edelleen Oday ja Azran tavat Chad jo tunsikin. Silmien tottuessa valoon paremmin - näki Chad viimein kokonaan sen kuvan, joka vallitsi sinä hetkenä huoneessa. Azran seisoen Pandorasta puolen metrin päässä ja näytti selvästi hämmentyneeltä. Pandora taas näytti... no tuota... ei taaskaan oikein miltään, sillä tämä osasi kätkeä tunteensa yhtä taitavasti kuin Anubiskin. Yön mustan katseen käyden kummassakin läsnäolijassa kerta toisensa jälkeen, kunnes Chad päätti viimein rikkoa tuon kiusaantuneen hetken.
"Taisin jäädä jostakin hetkestä paitsi. Vai miksi minusta tuntuu, että tulin väärään aikaan tänne huoneeseen."

Keittiön oven auetessa uudelleen uuden aamuherääjän toimesta, käänsi Azra katseensa nopeasti vilkaisemaan tulijaa joka osoittautui tuoksi mieheksi jonka tämä olisi halunnut antaa levätä hetken pidempään, kohosi pieni hymy tuon puolivuotta vanhemman osapuolen kasvoille tämän toivottaessa takaisin huomenet hieman pirteämmin kuin mies itse, joka näytti vasta heränneeltä.
Azran kääntyen ympäri nähdäkseen toisen vaikkei lähtenytkään ottamaan välimatkaa umpeen tuon kanssa sillä heillä oli se yksi ylimääräinen silmäpari samassa tilassa, vaikka Pandora olikin näistä selin, riitti pelkästään tämän läsnäolo pitämään nämä kaksi käyttäytymään tavallisen parin tavoin toistensa seurassa. Pandoran toivottaen myöskin huomenet nuorimmaiselle osapuolella joka yritti vielä herätä vähitellen unentokkurasta, ennenkuin kasvot kääntyivät vielä hetkellisesti viimeistelemään tekemänsä ennenkuin tämän olisi aika poistua huoneesta, pienen kehotuksen kuuluen noille kummallekin syömisestä ennen pitkää päivää, josta ei ikinä tietäisi milloin seuraavaksi nämä kerkeäisivät todellisuudessa syömään. Pandoran poistuttua huoneesta, päästi Azra vähitellen hymynsä kohoamaan isommaksi katsottuaan oman aikansa toista, leikkimielisen äänensävyn kohoten kurkusta: "... näytät kamalalta."
Azran vielä naurahtaen pienesti lauseen perään jottei olisi ehkä saanut tuon vihoja niskoilleen ensimmäisenä aamuna mikäli näyttäisi siltä että kyseessä olisi vaihteeksi sellainen päivä jolloin pienikin väärä äänensävy ja lause saisi toisen räjähtämään sen enempiä ajattelematta.
Todellisuudessa Azra tiesi tasantarkkaan ettei hän olisi sen parempi, vaikka olikin ehkä huolitellumman ja siistimmän näköinen kuin Chad... mutta jos osasi etsiä ne pienet asiat, pystyi kyllä näkemään jonkin olevan pielessä. Mutta Azra ei antaisi toisen huomata. Pään kääntyen hieman taaksepäin kohti leipää, josta oli leikattu jo muutama pala ilmeisesti valmiiksi odottamaan ottajaansa, "... Luulin että nukkuisit pidempään, enkä tohdinnut herättää sinua. Ajattelin että tarvitsisit kerrankin kunnon yöunet."

Anubis oli tosissaan tehnyt selväksi, ei niinkään sanallisesti tai suoranaisesti mutta eleillään ja käytöksellään että heidän piti kiriä kadotetut kaksi kuukautta koulutuksessa kiireellä umpeen, ja niinpä tuon viikon aikana oli Sin saanut ne useimmat päivät elämänsä rääkit jotka olivat alkaneet parhaimmassa tapauksessa kukonlaulun aikaan ja päättyneet silloin kun muut olivat nukkumassa hyvin mielin sängyissä keräämässä voimiaan, ja seuraavana päivänä sama rumpa. Jokainen lihas oli huutanut koko sen ajan armoa kun eivät olleet saaneet palautua rauhassa tarpeeksi pitkään, ja Sin tiedosti selvästi sen kostautuvan vielä enemmin tai myöhemmin, mutta siltikään hän ei valittanut. Hän ei saanut olla heikko muiden tai isänsä edessä. Piste. Vaikka hän joutuisi käymään äärirajoilla, niin ei tulisi käymään!
Aamulenkin ollen jo palautumassa takaisin kohti lähtöruutua, jossa Sinin tulisi käydä suihkussa ja pukeutua töihin lähtiäkseen yhtiöön pitääkseen kulissia yllä muiden tavoin, päätti tämä nuori mies kuitenkin tehdä sillä erää poikkeuksen rutiiniinsa ja mennä metsän lävitse jossa tuo salamurhaajien hupina ja harjoituksiin käytettävä esterata sijaitsi, jota kuitenkaan Sin itse ei koskaan käyttänyt itse kilpailussa muiden kanssa. Vain ollessaan isänsä kanssa kahden. Ei muuten.
Askelten hidastumatta edes silloin vaikka mitä lähemmäksi Sin pääsi sen selvemmäksi aistit kertoivat ettei hän ollut yksin tuolla samaisella alueella, vaikka Sinin pääajatus ei ollutkaan ollut kokeilla itse rataa, mutta nopeuttaa reittiään sen avulla, kulkeutuivat juoksuaskeleet radan vierustaa pitkin metsän suojassa, josta kummankin avautui selvä näköyhteys vasemmalle katsottaessa, ei mies ollut aluksi välittänyt näkemästään kun ei ollut katsonut tarkemmin, mutta joutui pian katsomaan uudelleen ja hämmentymään näkemästään. Ajatuksien taistellen tuota näkyä vastaan kaikin tavoin järjen tavoin, mutta mitä kauemmin hän yritti edes ajatella toisin.. sen todellisemmaksi se kaikki kävi. Alban liikkuessa radalla kuin kokenutkin salamurhaaja joka voitiin helposti rinnastaan muihin kartanolla asuviin ja kisaaviin jäseniin. Eturuumiin ja ohimon tuntien äkillisen kivun vivahteen koko kehon lävitse, käden nousten kasvojen sivustalle ranskankielisten voimasanojen kera, mitäs ei ollut älynnyt katsoa eteen ilmestyneitä puita. Käden laskeutuen sen verran alas että silmät pystyivät näkemään veren sormien päällä, jonka jälkeen kämmenselkä nousi samaan kohtaan vieraisemaan naarmusta tulevaa verta pois, vaikka se todellisuudessa vain pahentaisi tilannetta.

"Vaikka puhutkin aina muiden hyvinvoinnista ja miten se saadaan pidettyä tasapainossa... vanhin tai ei, et voi elää aina meditaation voimin." Huvittuneen hymyn kohoten punertavien huulien pinnalle, Pandoran peilaten miehen itsensä kuvajaisen koko peilin kautta, vaikka sanat olikin tarkoitettu enemmän leikkisäksi, kuului niistä pieni toruva äänensävy, joka tarkoitti kuitenkin jälleen kerran kaikkia sanojaan.
Askelten alkaen kuromaan hiljalleen tuota välimatkaa umpeen, joka näiden kahden vanhimman välillä oli vaikka Pandora olisikin mielellään voinut jäädä katsomaan vielä eteemmältä toista, kiersi tämä miehen sivulle ettei olisi häirinnyt tuon ulkoista valmistautumista työpäivään joka kuitenkin piti sisällään enemmän valheita kuin korea ulkomuoto antoi ilmi. Naisen nojautuen takanaan olevaa pöytää vasten, jonka päälle oli aseteltu muutama kravaatti jota sovitella yhteen kokonaisuuden kanssa ennenkuin jokin niistä osuisi kohdalla, laskettiin eväslaatikko tuon samaisen pöydän päälle sen sijaan että sitä oltaisiin alettu ojentelemaan eteenpäin. "... Sinkö tulee myöhemmin perässä?" Naisen kysyen sitten ohiheittävästi tilanteen lävitse, sillä hän oli kyllä pannut merkille kuinka kuopus oli harjoitellut koko viikon tauotta ja anonut edellisenä päivänä päästä aamulenkille jottei nuppi olisi seonnut ennen töiden alkua. Pään kääntyen hitaasti katsomaan pöydällä lepääviä kravaatteja yksikerrallaan arvioivasti ja sitten uudelleen miestä itseään kokonaisuudessaan, sormien hivellen jokaisen tekstiilien lävitse kertaalleen ennenkuin sormi jäi pidemmäksi aikaa tuon lähes mustaa lähenevän sinisen kohdalle. Vasemman käden nostaen sen käteensä, leikitellen hetkellisesti sillä ennenkuin käsi ojentautui hitaasti toista kohden hymyillen "Joskus se yksinkertaisin on se kaikista paras. Kokeile." Nimettömässä lepäävän kihlasormuksen välkähtäen ikkunoista pääsevää valoa vasten tuon hetken ajaksi.

Vastauksen, jonka olisi kuulunut kuulua edes jonkinlaisena Chadin esittämän kysymyksen jälkeen, loistaen tyylikkäästi poissaoloaan ja jättäen kyseisen aihealueen kolmannelta osapuolelta kadoksiin. Chadin tarvitsematta jatkaa kyseistä sillä tämä kyllä luki kaiken tarpeellisen rivien välistä. Jalkojen astuessa myös kynnyksen ylitse peremmälle keittiöön, joka oli sinä aikana aamusta vähän liiankin kirkas. Pimeyteen tottuneiden silmien kuitenkin tottuessa valoon hiljalleen vaikka se saikin ohimoita särkemään ja silmien pinnan vetistymään. Juuri tuo oli se yksi niistä syistä miksi Anubis oli aina noussut yhdessä auringon kanssa koko elämänsä aikana. Ei sen takia, että tämä olisi halunnut olla muita ensin paikalla jossakin vaan ihan sen takia, että silmät tottuisivat valoon hiljalleen ennen kuin päivä alkaisi sarastamaan liian kirkkaana. Vasta aikuisuuden kynnyksellä aikaiseen aamuheräämiseen oli liitetty mukaan rukoileminen ja meditointi, mutta kaikista perimmäinen syy oli ollut puhtaasti tuo ensimmäinen, jota Anubis ei itsekkään enää muistanut.
”Ai, kiitosta vain kaunokainen.”
Chadin todetessa takaisin leppoisan kuuloisesti ja vilkaisten tummalla katseellaan Azraa olkansa ylitse ennen kuin jatkoi kahvikuppinsa, jonka tunnisti kuluneesta painetusta palmuranta kuvasta, etsimistä kaapista, jonne valitettavasti oli päässyt kertymään muidenkin kuppeja ja tehden etsimisestä hitaampaa. Tutun kupin tuntuessa viimein sormien pintaa vasten, vetäistiin se esille ja aseteltiin pöydälle, missä se sai täydennyksekseen mustan kahvin teen sijaan. Chad ei ollut koskaan aloittanut päiväänsä teen kaltaisella ”laimealla litkulla” eikä tulisi koskaan niin tekemäänkään, siitä pitivät huolen hänen sukunsa espanjalaiset juuret. Miehen päästessä viimein istumaan pöydän ääreen, otti tämä tuolilla paljon rennomman asennon kuin yleensä muiden läsnä ollessa. Jalkojen päätyen nostetuksi viereiselle tuolille ja pään päästen nojautumaan takana sijaitsevaa seinää vasten. Chadin kun istuen mielellään tuolla ruokailupöydän nurkassa.
”Tiedät etten saa nukuttua kauan – jos et ole vierelläni.”
Nuoremman vastatessa viimein Azran viimeiseen kysymykseen, joka piilovihjailevasti oli yrittänyt vinkata lisäunen tekevän varmasti hyvää Chadille, joka oli palannut eilen illalla kotiin vasta puolen yön jälkeen. Miehen lausumat sanat voisivat kuulostaa hempeileville, mutta Chad lausui ne sellaisella äänen painolla kuin asia olisi ollut yhtä päivän selvä kuin auringon paistaminen taivaalla. Hänen mitenkään yrittämättä päästä lepertelyllään naisen paidan alle vaan ilmaisi asian sellaisena kuin se oli. Yön mustan katseen suuntautuessa katsomaan lopuksi noita kellertäviä silmiä, joiden väritys näytti korostuvan entisestään auringon valon avittamana.
”Entä sinä taas?”
Illuusiomaisen hymyn häivähtäen suupielessä leikittelevänä.
”Et itsekkään vaikuttanut nukkuvan kovin levollisesti viime yönä vaan kieriskelit jatkuvasti mukavampaa asentoa hakien ja taisin myös kuulla sinun niiskuttavankin.”
Kahvikupin päätyen kohotetuksi kiireettömästi huulten luokse ja toinen kulmista kohottautuen tahallaan korostetusti.
”Aika outoa, vai mitä? Siinähän sinä olet niin virkeänä, kuten aina ennenkin. Jos et sitten yrittäisi salata minulta jotakin… ”
Katseen päästäessä viimein irti toisesta ja pään tehden pienen puistelemisliikkeen.
”…nääh… ethän sinä valehtelisi minulle, sillä parityöskentelyhän perustuu luottamukseen.”
Chadin valiten tuona hetkenä sanansa hyvin tarkkaan. Hän ei ollut sellainen, joka väkisin paapoi muita ihmisiä tai pakotti nämä myöntämään – etteivät olleet kunnossa, sillä itse hän ei ollut sellainen. Yhden asian hän kuitenkin oli oppinut Anubikselta ja se oli nurkkaan ajaminen sanojen tasolla, missä vastapuoli myöntäisi vapaaehtoisesti kun ei lopulta mitään muuta keksisi tai se niin sanottu omatunto kävisi liian raskaaksi.


Kravatin, jota hetki sitten oli peilattu kuvajaisesta ja mittailtu sopisiko se yhteen mustan puvun kanssa, päätyen kuitenkin irrotetuksi kaulalta, mutta ennen kuin se laskettiin pöydälle kuulivat korvat tutun äänen oven suulta. Miehen hopeisen katseen etsien naisen olinpaikan peilin kautta. Niin eriskummalliselta kuin se varmasti olisi näyttänyt jonkun muun ulkopuolisen silmissä – antoi Anubis siitä huolimatta katseensa hymyillä tuolle naiselle, joka merkitsi tälle miehelle enemmän kuin kukaan tiesi tai edes kykenisi ymmärtämään.
”Päästin hänet tuulettamaan ajatuksiaan, sillä sitä hän alkoi tarvitsemaan jo väkisinkin.”
Tumman äänen vastaten tapansa mukaan sillä samalla rauhallisella aksentilla, josta ei tulisi samaan minkälaista otetta jos mies ei sitä sitten itse halunnut. Hiljaisen, mutta sitäkin raskaamman henkäisyn kohottautuen keuhkoista kun tuo hylätyksi tullut kravatti päätyi viimein kokonaan riisutuksi ja heitetyksi lähimmän tuolin selkänojalle kolmen muun seuraan. Pandoran kysyessä lopulta ohiheittävästi aikoisi Anubis odottaa heidän kuopustaan vai mennä edeltä toimistolle – kääntyivät hopeiset silmät silloin kokonaan katsomaan tuota naista, jonka profiili korostui sinä hetkenä entisestään taaempaa paistavan auringon vuoksi. Sirojen sormien hivellessä jokaisen kravateista kiireettömästi lävitse kunnes ne löysivät etsimänsä ja nostivat sen ylös. Mystisen hymyn saaden toisen suupielistä kohoamaan. Anubiksen ottaessa kaksikon välisen välimatkan kiireettömästi umpeen kuin että olisi vain ottanut naisen ojentaman kravatin vastaan. Anubiksen antaen luvan Pandoralle sitoa kravatin hänen puolestaan vaikka todellisuudessa se ei ollut se syy miksi vanhin oli tullut naista lähemmäksi.
”Muistatko kun asuimme vielä ranskassa - oli pääasiallinen murheeni vain se saisinko kasvimaan sadon korjattua ennen saapuvaa talvea, joka yleensä tuli siellä maassa niin petollisen vaivihkaa.”
Tuona hetkenä sormet olisivat halunneet kohottautua koskettamaan noita vaalean ruskeita hiuksia ja sipaista osan niistä hellästi korvan taakse, mutta kädet pysyivät kiltisti vartalon sivuilla ja näin antaen naiselle rauhan työskennellä kravatin kanssa. Toisen käsistä kohottautuen vain hetkeksi sen verran, että silmät kykenivät vilkaisemaan sormia, jotka olivat niin puhtaat kuten johdossa olevilla ihmisillä yleensä oli. Hiljaisen hymähdyksen kuuluessa.
”En edes muista enää, koska viimeksi olisin upottanut sormeni multaan ja tehnyt todellista ruumiillista työtä. Nyt vain päiväni kuluvat ainaisten päätösten tekemisessä. Jos en joudu olemaan toimistohuoneessa, joudun käymään päivittäin niin monessa kokouksessa, että jos muistini olisi yhtään huonompi, en muistaisi niistä aamuisista yhtään mitään.”
Kravatin sidonnan tullessa silloin valmiiksi, ei Anubis kiirehtinyt katsomaan itseään peilistä – sillä hän kyllä tiesi sen näyttävän hyvälle. Pandora ei koskaan tuottaisi hänelle pettymystä. Anubiksen jääden sen sijaan seisomaan Pandoran eteen ja katsoen toista hopeisilla silmillään mitään enää puhumatta kuin olisi halunnut vain painaa jokaisen naisen kasvon piirteen yksityiskohdan muistiinsa, jossa ne tulisivat lämmittämään häntä kuin kaikki muu toivo olisi aikanaan mennyt. Vasemman puoleisen käden kohottautuessa naisen kasvon sivustalle ja peukalon kärjen alkaessa piirtämään hiljalleen huulten muotoja lävitse – juuri sillä tavoin miten Anubiksella oli ollut aina tapana tehdä Pandoralle jo ensimmäisistä vuosista lähtien.
”Aikoinaan minun ei olisi tarvinnut edes miettiä voisinko suudella sinua, rakkaani.”
Tuon viimeisimmän lepertelynimen, jota kaksikko oli käyttänyt välillään kulissin ylläpitämiseksi, tullen nyt lausutuksi ääneen aidosti ja jokaista tavua tarkoittaen. Anubiksen laskien maskinsa tuon yhden hetken ajaksi.


Alba oli päässyt viimein hakemaansa vauhtiin ja siinä samalla myös päässyt sinuiksi tuon monimutkaisen esteradan kanssa, mikä tarjosi yllättäviä käänteitä lähes jatkuvasti. Kehon valmistautuessa pitkään loikkaan, jäi hyppy kuitenkin lyhyeksi kun äkillinen ulkopuolelta kuuluva ääni sai keskittymisen herpaantumaan. Alban tipahtaessa hiekkaiseen maahan ja kierien päätyi vatsalleen. Letistä irronneiden hiusten päätyen sotkuiseksi verhoksi kasvojen eteen, josta ne puhallettiin syrjään. Venäjän kielellä lausutun hiljaisen voimasanan sihahtaen huulten lomasta kun keho kammettiin ylös kontilleen ja siitä viimein ja vihdoin suorille jaloille. Valkean suden seuraten emäntäänsä ihmettelevänä, mutta kun sekin kuuli jonkin liikkuvan metsässä – kääntyi susi saman tien ympäri ja alkoi murisemaan puolustavasti. Alban lausuman käskyn saaden murisemisen loppumaan kuin seinään. Tämän nuoren naisen päättäen mennä katsomaan kuka tai mikä oli saanut hänen keskittymisensä yhtäkkiä herpaantumaan ja tarpeen vaatiessa tämä vaatisi siltä joltakin selityksen.
”Sin?”
Aidosti hämmentyneen äänen lausuessa miehen nimen lähes saman tien kun silmät näkivät toisen hetken kestävän kävelymatkan jälkeen.
”Mitä…ihmettä sinä teet oikein täällä?”
Uuden kysymyksen seuraten edeltäjäänsä ja jalat alkoivat ottamaan kaksikon välistä välimatkaa umpeen. Vihreiden silmien nähdessä silloin tuoreen veren kasvojen sivulla – unohti Alba heti sen miltä itse oikein näytti Sinin silmissä. Käden kaivaessa pienen liinan takin taskusta ja kohottaen sen jo automaattisesti vuotavaa haavaa kohti.
”Älä.”
Toisen käsistä painaen miehen käden takaisin alas kun se meinasi taas nousta haavalle.
”Älä hiero sitä. Se ei muuten pääse tyrehtymään.”
Alban painellessa haavaa hellästi, keskittyen päällisin puolin tekemäänsä, mutta todellisuudessa tämä puri kielensä sivustaa – ettei olisi alkanut hymyilemään saatikka nauramaan tilanteen koomisuudelle ja sitäkin enemmän monimutkaisuudelle. Mitäköhän hän keksisi omaksi tekosyykseen?

Kellertävän katseen seuraten hiljaa kun Chad asteli haluamalleen paikalle kahvikupin kanssa nyt kun kerrankin tuo kyseinen nurkka oli vapaana, kuuntelivat korvat tarkkaavaisena mitä nuoremmalla oli sanottava, tämän tuoden asiansa ilmi varsin selkeästi vaikka tuo yksinkertainen lause yleensä luokiteltiin hätäisesti lepertelyksi normaalin pariskunna välillä, oli se kaikkea muuta näille kahdelle. He harvoin lepertelivät suoranaisesti edes ollessaan kahden kesken, kaiken tapahtuen usein kilvoittelun ja leikkimielisyyden tavoin jossa kumpikin yritti olla parempi kuin toinen ja vaikkeivat muut ehkä ymmärtäneet sitä... oli se tavallaan jopa hauskaa näille kahdelle. "Anteeksi, mutta kerrankin tuore aamupala houkutti." Naisen lausuen sitten mukamas pahoittelevasti toiselle siitä ettei toinen ollut pystynyt nukkumaan vaikka todellisuudessa Azra ei täysin tarkoittanut noita sanojaan, vaikka olikin pahoillaan ettei ollut antanut toiselle mahdollisuutta pidempään lepoon, tuon vinkatessa tästä samaisesta asiasta vielä sanojen välistä vanhemmalle, nousi hymy väkisinkin huulille.
Siinä missä Chad piti tuosta seinän viereisestä paikasta, joka oli harvoin omittavissa heidän jäsenien kasvaneen määrän vuoksi, piti Azra itse tuosta keittiötasosta jonne tämä oli viime aikoina päätynyt kerta toisensa jälkeen tilan puutteen vuoksi, nytkin vaikka tilaa olisi ollut ei tämä edes yrittänyt päästä pöydän ääreen. Chadin tuoden hetken päästä ilmi naisen yölliset univaikeudet, kohotti Azra vuorostaan katseensa toista kohti kysyvänä, teekupin päätyen samalla varoen huulten väliin hetkellisesti ennenkuin kuuma veden tuntuma pakotti laskemaan sen kivilaatalle jäähtymään vielä hetkeksi ennenkuin se voitaisiin juoda loppuun, pääsi Chad samalla päätökseen omissa sanoissaan jotka saivat Azran naurahtamaan huvittuneesti ääneen "... Olemme asuneet Anubiksen luona alle kymmenvuotiaista asti... luuletko etten näe ja kuule mitä yrität?" Toisen kulmista kohoten hieman ylös, hymyn korostuen entistä huvittuneempana ja leikittelevänä toista kohtaan, joka oli tosissaan yrittänyt saada vanhemman avautumaan viime yöstä. Azran huokaisten hiljaisesti, käsien nousten sylistä sen verran sivuille että ne saivat otettua tukea tason reunasta kun kehoa ponkaistiin sen verran että Azra pystyi hypähtämään tasajalkaa takaisin lattialle seisomaan, ja josta hän saisi astella toisen luokse. Naisen pysähtyen vasta miehen vierellä, mutta sen sijaan että tämä olisi samantien astunut alas paikalleen uudelleen vilkaisikin tämä vielä olkansa ylitse varmistaakseen ettei ympärillä olisi ylimääräisiä korvia tai silmiä salaseuralaisten muodossa, ennenkuin tämä tyytyi laskeutumaan varoen istumaan. Ei tuolille, mutta toisen syliin virneen kera joka puhutteli sanattomasti: "ajattelin että tämä on mukavempi paikka." "Mitäs sanot, korvaamme molemmat univelkamme... nyt kun kerran meillä kummallakaan ei ole aamusta kiire minnekään?" Äänen mataloituen sen verran että Chad pystyi selvästi kuulemaan kaikki ne sanat mitkä hän lausui, kasvojen tullen sen verran lähemmäksi että Azra oli päässyt miehen korvan lähettyville kiusoittelevasti.

Katseiden kohdatessa uudemman kerran sen jälkeen kun Pandora oli valinnut tuon tumman kankaan sopivaksi kokonaisuuteen, oli nainen automaattisesti olettanut toisen ottavan sen otteeseensa jotta Anubis olisi saanut tehdä oman arvionsa mutta sen sijaan tämä ottikin itse välimatkan umpeen näiden välillä, näin antaen sanattomasti luvan naisen laittaa kravatin paikoilleen. Kehon joka oli nojautunut pöytää vasten, irtaantuen nyt kokonaan siitä ja viimeinen väli näiden kahden välillä otettiin umpeen, sormien nostaen kauluksen ylös tuon kaiken helpottamiseksi. Hiljaisuuden valliten kaksikon välillä vaikkei se ollutkaan missään vaiheessa painosta kuin olisi voinut kuvitella mutta sen sijaan silmät ja kehonkielet puhuivat puolestaan omaa kieltään näiden kahden erilaisen olennon kesken, jotka kuitenkin kykenivät ymmärtämään toisiaan vaikkei sanoja lausuttu ääneen valehtelematta. Vanhemman osapuolen alkaessa tuomaan sanoilla julki ajatuksiaan jotka kuitenkin pitivät täysin paikkansa toisen tapauksessa, kun taas niihin päiviin asti ennen Alban saapumista oli Pandora viettänyt oman aikansa kasvien parissa epävirallisena parantajana niille ketkä olivat vahingoittaneet itseään tehtävän aikana enemmän tai vähemmän. "Silloin, kaikki oli ollut paljon yksinkertaisempaa. Paljon normaalimpaa, jolloin saimme molemmat keskittyä silloin siihen olennaisimpaan: ettei tyttäremme olisi saanut ikinä tietää vanhempiensa petollisemmasta puolesta joka kuitenkin sai meidät kaikki ajan saatossa kiinni huomaamatta." Sanojen tullen lausutuksi ääneen tuolle vanhemmalle miehelle kaiken päätteeksi noista käyden kuitenkin loppujen lopuksi vain totuus ilmi. Ajat olivat muuttuneet niistä mitä ne olivat olleet ennen Siniä ja Eveyn ollessa vielä pieni, ja nyt heidän huomiotaan kaivattiin eritavoin kuin silloin. Kravatin kiristyen viimeisenä kunnolla kaulan ympärille, Pandoran pitäen kuitenkin huolen ettei se olisi ollut liian tiukka ja ahdistanut näin toista koko päivän. Vasta tuolloin kohosivat silmät uudemman kerran toisiinsa luotiin toiselle silloin rakastava hymy jota ei julkisesti näytetty näiden