07.] Be fair to the Devil

Sivu 1 / 3 1, 2, 3  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alice lähetetty Pe 25 Huhti 2014, 22:11


[[ Tarina sijoittuu maailman mantereelle; Eurooppa ]]


Alex:
Auringon, joka oli jälleen noussut taivaan keski-akselille, niinkuin se oli tehnyt viimeiset viisi vuotta jokapäivä, antamatta yhden yhtäkään päivää jolloin monta vuotta kestänyt kuivakausi olisi tullut tiensä päähän edes yhdeksi päiväksi, tai edes muutamaksi tunniksi. Silmien katseeseen, joiden pupillien väri oli yhtämittaisesti sopusoinnussa hopeisen ja meripihkan kanssa vaikka tuo risteytys olikin erikoinen sekä ainutlaatuinen kaikilla tavoin, ettei sellaista suotu kuin saman verilinjan edustajille.

Tuulen vireen saaden tummat hiukset heilahtamaan mukanaan edestakaisin vaikkei se yltäisikään monia metrejä alaspäin tuohon suureen kaupunkiin, jota ympäröi suojelevat muurit ja palatsissa vallitseva salaseura josta kuitenkaan kukaan ei puhunut, tai sitten kukaan ei tiennyt sen olemassa olosta vieläkään muun kuin sen miehen, jonka olemassa olo pelotti rohkeimmankin soturin paikoilleen ja kielen kieltämään kaikki vähänkin eroavan mielipiteen lausumista ääneen. Tuon viiden vuoden aikana, Andrealle suotiin harvoin mitään erikoiskohtelua, tai vielä vähemmän seuraa kun ei päässyt omasta 'sellistään' ulos kuin ollessa oma-aloitteinen eli karkeasti sanottuna huomaamaton livahtaminen pienimmistäkin rakosista ja salakäytävistä joista vain mahtui liikkumaan.
Katseen laskeutumien viimein hitaasti irti tuosta näkymästä, joka tuntui muuttuvan vuosi vuodelta kurjemmaksi kuin edellisensä, jännittyivät jalat sen verran että päästiin nousemaan varovasti ylös vaikka hän olikin sen verran korkealla että pienikin virhe askelma ja se olisi ollut tiputus välittömään kuolemaan, ja kukaan normaalisti tarkkaavaisista salamurhaajista edes oletti nuoren pojan pääsevän sinne saatika itse olisi vapaahtoisena hakemassa tätä tuolta  oman henkensä uhalla, mutta se mitä tuon tasaisen katon alla oli... oli paljon enemmän nuoren pojan mielestä kiinnostavampi kuin yksikään uusi salakäytävä.

Askelten liikkuen hitaasti lähemmäksi tuota pyöreää reunaa, josta valo pääsi sisään tuohon yksiin monista sisäpuutarhoista, ja valitettavasti se olisi olemaan myös tuon pojan seuraava kulkureitti, vaikka pahimmassa tapauksessa tahaton tippuminen saattaisi päätyä hänen osaltaan erittäin huonosti. Jalkojen laskeutuen reunakiveä vasten rauhallisesti samalla kun sormet pitivät kiinni tukevasti itse reunalta, pojan roikkuen nyt sisäpuolella, vaikka samalla tarkkaavaiset korvat kuulivat selvästi kaksi ääntä joista toinen kuului sille tytölle, josta oli tullut tämän ainoa seura viimeisen viiden vuoden aikana ja sitten mies, jonka Andrea tunnisti aivan liian hyvin Zayn sylikoiraksi: Creoniksi.
Vasta kun äänet olivat hiljentyneet kokonaan uskaltautui poika liikahtaa uudemman kerran katossa roikkuvia verhoja kohden, mutta vasta kun korvat kuulivat selvästi nopeasti poistuvat askeleet uskaltautui tämä laskeutua tuota pitkää kangaskappaletta pitkin puutarhan kasvillisuuden sekaan kattoa tukevan pylvään taakse, vaikka aistit varmistivat vielä ettei tilassa olisi muita kuin tuo toinen lapsi, joka kaikessa kirouksessaan sattui olemaan sen miehen tytär, jota tuo vanhempi poika vihasi sillä hetkellä enemmän kuin tarpeeksi.
Käden siirtäen hieman eteen sattunutta lehteä syrjään jotta Andrea pystyi näkemään paremmin oviaukolle jonne avautui selvästi tytölle kuuluva makuuhuone, vaipui vielä hetkellisesti hiljaisuus tuohon tilaan kunnes äänihuulet alkoivat matkimaan pikkulinnun viserrystä, joka olisi toiselle tuttu.
__________________________

Alice:
Vihreät silmät pysyivät hievahtamatta tuossa sulkeutuneessa ovessa, jonka takaa alkoi lähes samantien kuulumaan loittonevia askelia, jotka kertoivat vanhimman miehen poistuneen Adetten huoneen lähettyviltä, jonne kenelläkään ei ollut mitään asiaa – jos ei ensin ollut kertonut aikomuksestaan Zaylle ja saanut vielä luvan tältä. Joten oli ihan ymmärrettävää – ettei kukaan uskaltanut käydä katsomassa Adettea kuin vain ne harvat ja valitut, jotka tosiaan koostuivat yhdellä kädellä laskettavista henkilöistä. Yksi oli tuo äskeinen mies; Creon, kolmesta muusta yksi oli lääkäri, toinen opettaja ja kolmas nainen, joka opetti Adettelle miten arvovaltaisen tyttären tulisi käyttäytyä, kuinka puhua, kuinka jopa pidellä päätänsä kaulansa varassa, kuinka kävellä, kuinka nyökätä ja niin edelleen. Vain yksi noista viidestä henkilöstä oli sellainen, jonka läsnäoloa Adette todella arvosti ja henkilö oli hänen hoitoäitinsä; tuo vanha nainen, joka oli hoitanut tätä kehto iästä lähtien. Vanha nainen, jota Adette kutsui lempinimellä; MaMa, ei ollut koskaan vihainen tai edes kantanut kaunaa kohtalostaan vaikka se oli maksanut näön ja kielen menettämisen. Nuo kaksi asiaa olivat tapahtuneet salaseuran vanhimman toimesta, joka oli halunnut varjella tyttärensä olemassa oloa. Tietenkään kyseistä ei oltu koskaan kerrottu Adettelle itselleen vaan tälle oli valehdeltu MaMa:n menettäneet kaksi aistiaan pyövelin käsien kautta, joka oli rangaissut naista rikoksistaan.

Askelten hiljentyessa lopulta kokonaan, kääntyi katse poispäin ja suuntautui murjottavan oloisena maahan. Hän oli vain pyytänyt lupaa käydä edes hetken palatsin ulkopuolella, oli jopa vannottanut että ottaisi MaMa:n mukaansa ja jopa kaikki ne vartijatkin, mutta Creon ei ollut ottanut asiaan mitään kantaa. Vanhempi mies oli vain sanonut, että tyttären tulisi keskustella asiasta isänsä kanssa myöhemmin illalla kun salaseuran vanhin ensin palaisi takaisin palatsiin erämaa matkaltaan. Siihen hetkeen asti Adetten hyvin vointi oli kaikkien palatsissa olevien vastuulla ja nämä eivät todellakaan haluaisi pistää omaa henkeänsä missään vaiheessa kyöpelin pöydälle.

Sormien päästäen taas uudemman kerran tuosta rannekorusta, jonka Adette oli saanut syntymäpäivä lahjasi noin vuosi takaperin. Koru ei ollut kummoinen niiden mielettömien aarteiden äärellä, jotka koristivat palatsin aarrekammiota ja josta Adette saisi koska vain valita minkä tahansa korun itselleen, mutta tuo rannekoru oli silti erityinen. Hymyn häivähtäessä hetken haalean punertavilla huulilla kuin muistoihin kohosi se hassu poika, johon Adette oli tutustunut vahingossa yli kolme vuotta sitten. Sinä päivänä Adette oli hyppinyt ruutua palatsin pihalla ja heittänyt leikkinsä lomassa noppansa liian kauas, että se oli lapsen epäonneksi päässyt luikahtamaan maan rajassa sijaitsevan selli ikkunan kaltereiden lomasta ja häviämään jonnekin kauas huoneen pimeyteen. Pettymys ja epäonnistuminen olivat tottakai saaneet Adetten itkemään lopulta kun tämä oli ensin yrittänyt turhaan kurkoitella ikkunasta sisään. Silloin tuo poika oli tupsahtanut yhtäkkiä kaltereiden taakse ja kysynyt puhtaan aidosti miksi tyttö itki. Adette oli saanut vastattua jotenkin epämääräisesti hävittäneen noppansa ja sen vuoksi leikkiminen oli keskeytynyt lopullisesti. Poika oli kuunnellut hetken kunnes oli hävinnyt takaisin sellin pimeyteen, jolloin Adette oli luullut automaattisesti – ettei tuota toista voinut vähempää kiinnostaa hänen leikkikalujensa häviäminen, mutta silloin poika oli palannut takaisin sellin ikkunaan ja ojentanut likaisella kädellään nopan takaisin omistajalle. Poika oli esittäytynyt nimellä; Andrea ja heti tuosta yhdestä päivästä alkaen – olivat nämä kaksi lasta löytäneen jonkinlaisen mystisen yhteisen sävelen, joka sai jopa Adetten kaltaisen tottelevaisen lapsen rikkomaan tietyissä kohdin rajojaan, että tämä vain saisi tavata ystävänsä edes kerran päivässä.

Tuulen henkäistessä avonaisten ovien luota – kantautui sen mukana hiljainen linnun sirkutus, jonka sävel oli tälle tyttölapselle todella tuttu ja se sai joka ikinen kerta sydämen sykähtämään innosta kurkkuun asti. Adetten hypätessä alas sängyltä ja yrittäen siirtyä mahdollisimman vaivihkan oloisesti äänen lähteen luokse vaikka todellisuudessa tämän olisi tehnyt mieli juosta. Auringon valon ottaessa Adetten vastaan, korosti valo noita vaalean ruskeita hiuksia, jotka nyt loistivat kullan tavoin, mutta tulisivat ennemmin tai myöhemmin tummentumaan aikuisikää kohti. Katseen, joka oli liian vihreän kirkas kuuluakseen ihmiselle, yrittäen tavoittaa Andrean olinpaikkaa, mutta poika oli ollut aina liian hyvä piiloutumaan siihen asti kunnes itse päätti astua esille.
”Anrea, tule jo esiin. Tule, tule esiin, Anrea.”
Adetten aloittan tapansa kärsimättömän oloisesti, hänen vieläkään osaamatta lausua sitä yhtä D-kirjainta pojan nimessä, joka ei oikein taipunut millään tavoin Egyptin kielen oppineeseen puhetapaan. Adetten sukelten syvemmälle puutarhan kasvillisuuden sekaan, jossa nuo suuret lehdet leijuivat rauhallisen oloisesti hennossa tuulessa.  Tytön ottessa tuonkin etsimisen pienenlaisena leikkinä, tämän alkaen etsimään ystävänsä mahdollista piilopaikkaa. Välillä iloisen naurahduksen karaten huulten lomasta, mitä seurasi aina pettynyt hymähdys kun paljastettu piilopaikka osoittautuikin joka ikinen kerta tyhjäksi.
__________________________

Alex:
Yliherkkien korvien kuunnellen tarkkaavaisena ympäristöä, Andrean tietäen tasantarkkaan missä kohdin tuo puoli vuotta nuorempi tyttö sillä hetkellä asteli vaikka tuo näytti hetkellisesti hukkuva kaiken sen jättimäisen kasvillisuuden sekaan, ennenkuin tämä alkoi kutsumaan tuttuun tapaansa poikaa nimeltä, pyytäen tulemaan esille omasta piilostaan, korvissa sähähtäen erityisesti tytön lausumistapa tämän nimistä, kun yksinkertaisesti sitä yhtä kirjainta ei saatu lausuttua oikea oppisesti. Andrean päättäen kuitenkin jäädä vielä hetkeksi aloilleen ja seurata toista sen aikaa silkasta mielenkiinnosta onnistuisiko Adette vihdoinkin tavoitteessaan joka ei ollut vielä kertaakaan siihen mennessä onnistunut voittamaan piiloleikissä, jonka Andrea puolestaan taisi enemmän kuin hyvin vaikka viaton mieli ei ajatellutkaan moista piirrettä vakavasti.
Minuuttien kuluen eteenpäin, kyllästyi poika kuitenkin onneksi aikanaan paikallaan olemiseen kun tällä olisi paljon parempaakin tekemistä ystävänsä kanssa kun kummallakaan ei ollut muita samanikäisiä lähettyvillä, liikahti keho silloin hiljaa eteenpäin, kehon matoloituen sen  verran ettei Adette pystyisi samantien tätä näkemään tietyistä kulmista, ellei sitten kääntyisi äkisti ympäri paljaiden jalkojen tehden liikkumisesta lähes äänettömän ennenkuin poika toisi olemassa olonsa ilmi leikkimielisellä pelästytyksellä takaapäin, kun sormet napauttivat nopeasti kylkien herkkää aluetta joka yleensä sai normaalilla ihmisellä kehon tekemään tahattoman hätkähdyksen vaikkei olisikaan pelästynyt.

Kaksikon viimein kohdatessa toisensa, loi Andrea nuoremmalleen lapsekkaan virneen joka tavallaan oli tämän tapa pahoitella ettei ollut pääsyt aiemmin päivällä käymään vartijoiden vuoksi, hiusten jotka olivat jälleen lyhennetty raa'sti ilman pojan omaa tahtoa, ja siltikin niistä pystyi vieläkin näkemään sen vallattamuuden joka ei ollut kadonnut niiden viiden vuoden aikana hetkeksikään vaan tuntui aivan päinvastaisesti niiden sojottavan sitä mukaa enemmän kun ne kasvoivat uudelleen takaisin pituutta.

"Eikö isäsi vieläkään suostu päästämään sinua ulos?" Andrean kysyen, viitaten sanoissaan Creon läsnäoloon Adetten kanssa, jonka kanssa tuo kyseinen puheenaihe oli melkein aina sama: tyttö olisi halunnut päästä edes yhden ainoan kerran palatsin ulkopuolella vaikka sitten valvovien silmien alla, mutta sitä ei suotu tälle vaikka tällä olisikin ollut kymmenen salamurhaajaa ja vartijaa perässään.
Toisen kulman kohoten vielä kysyvästi tuon kysymyksen jälkeen, vaikka Andrea tiesi kyllä vastauksen vaikkei toinen sanoisikaan mitään antoi kuitenkin tämä vähitellen tuon vastausta kaipaavan ilmeensä sulaa kadoksiin ja sen sijaan hymyn kasvoille jotka olivat jälleen likaiset muutenkin nuhjuisen olemuksen kanssa, saaden vanhemman näyttämään selvästi köyhältä katulapselta Adetteen verrattuna, jolla olisi aina puhtaat, uudet vaatteet ja huolitellumpi ulkonäkö häneen verrattuna joka asui oikeastaan kaikki päivät pimeässä sokkeloisessa sellissä.
Näiden kahden lapsen näyttäen kuin yöltä ja päivältä verrattavissa toisiinsa, ja niin oli myös Andrean menneisyyskin tämän nykyiseen verrattuna, joka tuntui nyt melkein jopa unelta, pojan juurikaan enään muistamatta vanhempiaan tarkasti muuten kuin rakastavat hymyt ja katseet jotka olisivat olleet valmiina menemään vaikka itse helvetin läpi, jottei pojalle olisi tapahtunut mitään... kaikkein eniten tämä muisti vanhempien kummankin pistävän silmien värityksen sekä äitinsä ominaistuoksun joka toi mieleen juuri aukevan jasmiininkukan kevät päivänä pitkään kestäneen talven jälkeen ja isänsä partaveden joka oli ollut joskus niin vahva että lapsi oli yökkinyt ja yskinyt aluksi miehen lähellä ennen siihen totuttelua. Sydämen tuntien sen tutun piston noiden ajatuksien myötä, ja se sai hetkellisesti hymyn valahtamaan alas ennenkuin ajatuset palautuivat uudelleen takaisin siihen hetkeen ja hymy pakotettiin takaisin nuoremman vuoksi huulille vaikkei se ollut enään samanlainen kuin hetki sitten. Äänen kysyen tuolloin jo johdattelevasti: "Mitä haluat leikkiä?"
__________________________

Alice:
Taas yhden niistä suurista lehdistä, jotka varjostivat näkyvyyttä kiitettävästi siellä missä Adette sillä hetkellä käveli, tullen siirretyksi jälleen kerran äkisti syrjään ja saman pettymyksen odottaessa sen takana – pääsi uloshenkäys (ei lähelläkään hienostuneen naisen tavoin) jo niin voimakkaasti huulten lomasta, että se sai kasvojen eteen karanneen hius sortuvan lennähtämään syrjään. Adetten ristien käsivartensa rintakehälleen ja tipautti suupielensä demostroivaan murjottamiseen, jota tämä osasi tarpeen vaatiessa käyttää hyvinkin taitavasti. Varsinkin silloin kun joku ei mennyt tytön haluamalla tavalla. Ilme tehosi enimmäkseen palatsin henkilökuntaan, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta Zayn alaisiin tai vanhempaan mieheen itseensä.
”Anrea, anna edes jonkinlainen merkki. Mistä edes tiedän oletko täällä enää.”
Adetten venyttäen pojan nimeä tahallan, puhuen muutenkin sellaisella äänen painolla, jonka tarkoituksena oli esittää että kyseinen piiloleikki alkoi tympimään ja muutenkin oli liian epäreilu tyttöä kohtaan vaikka todellisuudessa Adette tykkäsi Andrean etsimisestä kun tämä ei tehnyt kyseisestä liian helppoa. Nuoremman lapsen huomaamatta tuona hetkenä ollenkaan takaansa lähestyvää hahmoa, ennen kuin paljon laihemmat sormet napauttivat kylkiä ja saivat kehon hypähtämään puoli senttiä ilmaan. Aluksi kurkusta oli lähellä kohota kirkaisu, joka onneksi ymmärrettiin muuttaa teräväksi sisään henkäisyksi ennen kuin sen perässä seurasi iloinen nauraminen.
Adetten kääntyessä heti ympäri ja tökkäisten kämmenellään poikaa rintakehään samalla kun sanoi perään – ettei toinen saisi säikyttää tuolla tavoin. Noin nuorimmainen sanoi joka ikinen kerta ja silti myös joka ikinen kerta Andrea teki samoin ja sai tytön nauramaan.

Kirkaan vihreiden silmien huomatessa taas heti mihin kuntoon poika oli päässyt kun vartijat olivat taas unohtaneet ruokkia tarpeeksi vaikka Zay oli sanonut alaisilleen – ettei vanki saisi kuolla tai muuten tekijät saisivat maksaa omalla hengellään salaseuran vanhimmalle. Tytön kallistaen päätänsä aavistuksen kun halusi nähdä enemmän pojan katseen, joka oli vaipunut hetkeksi jonnekin kauas. Adetten tarvitsematta kysyä sitä kysymystä enää, minkä tämä oli esittänyt ystävälleen jo monen monta kertaa aikaisemmin – sillä hän tiesi jo vastauksen siihen. Andrea kaipasi vanhempiaan vaikka ei voinut olla siitä edes sataprosenttisen varma olivatko nämä enää edes elossa ja olivatko nämä antaneet vapaaehtoisesti viedä lapsensa.

Nuorimmaisen tarttuen puolivuotta vanhempaa lasta kädestä sen enempää epäröimättä ja lähtien taluttamaan tätä kasvallisuuden läpi takaisin ulkokatoksen luokse. Adetten ottaen ulkopöydän alle piilottamansa ruoka-astian ja nostaen sen tasolle. Valkean kangasliinan siirtyessä syrjään ja paljastaen altaan tuoreen näköisen ruoka-annoksen, jonka Adette oli varta vasten säästänyt Andrealle.
”Syö ensin…”
Tytön istuttaen pojan lähimmäiselle tuolille ja hymyillen tälle koko ajan aidosti. Adetten istuutuessa Andreaa vasta päätä ja tapittaen tätä vähän liiankin pistävästi vihreillä silmillään kuin odottaen sopivaa hetkeä kysyä se lause, joka oli jo pyörinyt nuoremman pään sisällä usean viikon ajan, mutta tämä ei ollut uskaltanut esittää sitä ääneen aikaisemmin, mutta nyt… tuo päivä vaikutti jotenkin sopivalta siihen. Etusormen kynnen alkaen kaivelemaan puupöydän railoja ja katseen laskeutuen myös alaviistoon. Kielen tuntuen takertuvan johonkin kitalaen seutuville ja nielaisemisen tapahtuen asteen hankalammin. Adetten jo olettaen kuulevansa kieltävän vastauksen – sillä niin aina hänen pyyntöihin vastattiin, varsinkin silloin jos ne meinasivat johtaa johonkin uhkarohkeaan.
”…ja sitten voisit opettaa minut kiipeämään?”
Vihreiden silmien tavoittaen Andrean katseen uudelleen. Hermostuneen hymyn kohottautuessa huulille.
__________________________

Alex:
Huomattavasti pienemmän käden tarttuen pienintäkään epäröintiä tuntematta kädestä, sen sijaan että Andrea olis saanut suoraan kysymykseen suoran vastauksen, alkoi tuo puolivuotta nuorempi tyttölapsi raahaamaan tätä kaiken sen vihreän kasvillisuuden halki tuohon uuteen tilaan, jonne kenellekään kuin harvoilla oli edes pääsyä ilman Zayn lupaa, ja jos sitä uhmasi niinkuin Andrea oli tehnyt... olisi luvassa paljon rankempi rangaistus kuin selli ja nälkää näkeminen. Heidän astuen tuon kynnyksen ylitse, kääntyi pää sivuille vaikka poika oli käynyt jo useita kertoja kolmen vuoden sisällä tuossa samaisessa tilassa, josta ei voinut mitenkään erehtyä sen kuuluvan nuorelle tytölle, jokaisen nurkan ollen täynä pieniä tyttömäisiä tavaroita joista jokainen kuitenkin kertoi sanattomasti oman yksityiskohtansa kaiken sen hienouden takana joista vain harva oli tietoinen vaikka kuuluivatkin salaseuraan.

Heidän pysähtyen vasta tuon pöydän ääreen, jonka harvoissa oli istunut enemmän kuin yksi henkilö sillä edelleenkin, vaikka kuningattaren vallankaappauksesta oli kulunut miltein seitsemän vuotta, ei Zay eikä Adette olleet viralliset kruununperilliset eivätkä oikeutettuja hallitsemaan kansaa mutta se kuinka paljon Zay oli saanut vihollisia vuosien varrella, minkälaisen mahdollisuuden se olisikaan antanut vihollisille lähestyä haluamaansa pelkästään lapsen kautta, ja jonka vuoksi myöskään Adette ei saanut poistua edes vahtien kanssa edes palatsin ulkopuolella edes hetkeksi.
Adetten nostaen näkyville tuon tarjottimen, jonka tämä oli selvästi piilottanut selvästi tarkoituksen mukaisesti aiemmin ikätoveriaan ajatellen, tuli poika itse istuutuneeksi omalle tuolilleen toista vastapäätä, katsoi tämä näkemäänsä ruokaa vaivaantuneena. Vaikka se oli selvästi kerennyt jo jäähtymään, pystyi tämä haistamaan vieläkin selvästi jokaisen tuoreen aineksen ja niiden pienenkin aromin joka oli muuttunut valmistuksen aikana käytettyjen yrttien, mausteiden ja valmistustavan mukana, sai se mahanpohjan murahtamaan huomiota kaipaavasti kun salamurhaajat eivät juurikaan ruokkineet lasta nimenomaan sen verran kuin ehkä olisi pitänyt, mutta sen verran että tämä pysyi hengissä, sillä ohjehan oli: pitäkää vanki hengissä. Ja niinhän nämä tekivätkin.
Sormien tarttuen varoen tarjottimen vierellä lepäämään haarukkaan ja veitseen, kuului huoneesta sen hetken aikaa aterimien pieni kilinä kun ruokaa yritettiin leikata sen verran että se mahtuisi edes suuhun, ruoan kadoten hetken päästä haarukan päästä huulien väliin. Andreaan sitä sanomatta ääneen, mutta huomasi kyllä ystäväänsä mietityttävän selvästi jotakin hartaudella ja jos oikein tarkkaan katsoi pystyi tuosta näkemään selvästi jonkin muunkin tunteen... jännitys? Kenties.
Tytön uskaltautuen jatkamaan aloitettua, oli suuhun juuri saatu uusi palanen ruokaa, tunsi Andrea kuinka se tultiin nielaistua liian äkisti ilman kunnollisa pureksintaa, aiheuttaen kehon tekemään liikkeen asteen eteenpäin maata kohden, käden kohoten suun eteen estämään alkanutta yskintää, toisen käden hakeutuen nopeasti vesilasille. Adetten onnistuen hämmentämään poikaa, joka ei ollut olettanut kuulevansa moista kysymystä aivan juuri tytön suusta,.

Hengityksen kulkien taas normaalisti hetken päästä, vaikka vanhempi yritti saada ääntä takaisin kuuluviin rykimällä sitä hieman kun tuntui että joka kerta kun tämä yritti puhua, jäi tuo pienikin ääni jonnekin ja aiheutti kurkun kutiamisen, kohdistuivat silti hieman kostuneet silmät takaisin kohti vihreitä jotka tuijottivat pistävästi takaisin, Andrean tietämättä oikein mitä vastata. Miten hän opettaisi toisella sellaista, mikä on hänelle luontaista omasta takaa?
Nielaisun tapahtuen uudemman kerran kun hankalasti kun haarukkaa tuotiin uudemman kerran lähellä, tällä kertaa varovaisemmin, vanhemman ikäänkuin odottaen kuulevansa kohta jotain uutta joka saisi samanlaisen reaktion aikaiseksi, katsoivat silmät toisiaan. "... Jos et lavertele isällesi... voin harkita. Olet niin kömpelö että tuurillani onnistut kuitenkin satuttamaan itsesi vaikka kiipeilisimme sänkysi seinämää pitkin." Pojan lausuen viimein saadessaan edes jonkin verran ääntä kuuluville, lausuttiin tuo kaikki totisilla kasvoilla mutta viimeisen lauseen kohdilla annettiin selvästi ilkikurisuuden kuulua selvänä äänestä ja jopa kiusoittelevan virneen kohota huulille kuin piste i:n päälle, pienten hymykuoppien korostaen sitä kiusoittelevaa olemusta entisestään, vaikkei poika tarkoittanut sanojaan otettavasti vakavissaan kun kyse oli Adettesta.
__________________________

Alice:
Äkillisen yskimisen alkaessa, säikähti Adette itsekkin ja mennen sen hetken ajaksi täysin lukkoon kuin että olisi pompannut ammattimaisen tyynesti jaloilleen ja mennyt taputtamaan tukehtujan yläselkää auttaakseen palan irti kurkusta. Onneksi Andrea sai tilanteen itse hallintaan –sillä Adettesta ei ollut tuona hetkenä mitään apua. Tytön vain pidellen käsiään aavistuksen suunsa edessä ja mumisten kerta toisensa jälkeen anteeksi. Hän ei ollut tottunut noin nopeisiin tilanteen vaihdoksiin – sillä palatsissa kaikki tapahtui niin konemaisesti kuin sanattoman säännön sanelemana ja mitä taas tuli hänen isänsä reaktoihin kun tämä kuuli tyttäreltänsä jonkin eriskummallisen ehdotuken, ei sitä voinut lähelläkään rinnastaa Andrean reakoimiseen.
”O-olen pahoillani, tarkoitukseni ei ollut…”
Anteeksi pyytävällä äänen painolla lausuttujen sanojen aloittaessa, mutta ennen lauseen loppua ne hiljentyivät kun kuuloaisti nappasi pojan vastauksen. Andrea lupasi harkita?
Katseen kohottautuen silmän räpäyksessä takaisin pöydän toisella puolella istuvaan vanhempaan poikaan, joka oli aloittanut syömään ruoka-annostaan uudelleen.

”Todella? Opettaisitko minua todella!”
Äänen kohotessa innostuksesta väkisin. Käsien kohottautussa nyrkissä rintakehän eteen ja koko keho täpisi selvästi siitä riemusta, joka oli alkanut kuplimaan sisimmässä.  Sen saman riemun tehden korvista kuuron Andrean toteamukselle, joka vertasi selvästi Adettea kömpelöön otukseen, jonka olisi paljon parempi pysytellä maan kamaralla. Tytön voimatta enää pysytellä istumassa vaan pomppasi ylös tuoliltaan ja askeleet veivät hypähdellen takaisin oven suulle, josta näki sisäpuutarhaan ja sitä reunustavat muurit.

Adetten katsoen tuota näkymää kuten oli tehnyt aikaisemminkin niiden kuluneiden vuosien aikana. Jokaisen hänen sisimpänsä solusta huutaen päästä kiipeämään pois tuolta sisäpihalta ja kohtaamaan näköalan, jota vihreät silmät eivät olleet saaneet nähdä koskaan.
”Tänään illalla. Opeta minua jo tänään illalla, kiltti Anrea.”
Kehon kääntyessä puoliksi ympäri ja kämmenten päätyen ristityksi yhteen.
”En kerro isälleni, lupaan sen. En kerro edes MaMalle vaikka tämä yrittäisi siihen pakottaa. Kiltti, kiltti, kiltti.”
Mahdollisimman viattoman koiran pentu ilmeen pysyttellen kasvoilla vaikka puhdas innostuneisuus uhkasi lyödä koko ajan läpi. Jos se olisi ollut Adettesta yhtään kiinni - olisi tämä jo mennyt muurin luokse ja yrittänyt alkaa pääsemään sen ylitse.
__________________________

Alex:
Silmien pystyen näkemään selvästi kuinka hitaasti aluksi muuttunut säikähdys ja pahoillaan olevat piirteet siirtyivät hämmentyneeksi ja lopulta sanoinkuvaamaton ilo, joka sai vihreät silmät loistamaan melkein kilpaa verhojen takaa tanssahtelevien auringon säteiden kanssa, katsoi Andrea hämmentyneenä moista tunteen purkausta joka sai tytön hypähtämään malttamattomana paikaltaan ja kiirehtimään jo takaisin oven suulle josta he olivat hetki sitten tulleet sisään itse makuuhuoneeseen, seurasi kummasteleva katse tuota menoa, valmiina auttamaan toista mikäli näyttäisi siltä että nuoremman intoilu koituisi nopeasti kolhinnaksi, mutta kun Adette näytti pärjäävän, laskettiin suojusta uudemman kerran alas ja selvä huvittuneisuutta kertova ilme kohosi huulille mitä kauemmin Andrea katsoi tuota iloista täpinä pomppimista.

Haarukan ja veitsen tullen asetetuksi siististi kello viiden asentoon niinkuin käytöstapoihin kuuluikin, tämän itsekin hypähtäen alas tuolin päältä, mutta sen sijaan tämä ei astellut tapojensa mukaisesti sillä kertaa välimatkaa umpeen, mutta sen sijaan tämä yritti tosissaan pidätellä naurua jonka Adetten reaktio sai aikaiseksi kun tämä suorastaan aneli ja lupaili taivaan täydeltä ettei kertoisi isälleen, tai edes sille naiselle joka oli hoitanut tätä koko tuon iän, mutristuivat huulet hiljalleen toisiaan vasten kun naurun pidättelystä tuli melkein jo mahdotonta, ajatuksien todeten huvittuneena 'Taisin sanoa että harkitsen asiaa', vaikkei tuota lausutukkaan enään toiselle joka oli niin täpinöissään ettei olisi kuitenkaan enään kuunnellut.
Viimeisenkin itsehillinnän kadoten tuon viimeisen ilmeen vuoksi joka yleensä luokiteltiin suloiseksi ja sai kaiken lävitse, pojan nauraen oman aikansa kunnes sai pakotettua itseään edes sen verran vakavaksi että pystyi lausumaan suurinpiirtein selvästi: "Hyvä on, opetan sinua kiipeämään." Pojan myöntyen huokaisten hieman ehkä turhan dramaattisesti astetta syvempään, mutta siinä ei ollut kaikki. "Mutten opeta tänään. En halua riskeerata sitä että täpinöissäsi tiput alas ja lyöt pääsi. Mieti nyt."
Vakavemman, isovelimäisemmän äänensävyn todeten sitten huolehtivaisesti Adettelle ennenkuin tämä kerkeäisi säntäämään puolikastakaan askelta minnekään suuntaan, äänensävyn kuulostaen ehkä oudolta nuoremman korvissa sillä yleensä Andrea ei näyttänyt tuota puolta itsestään joka halusi pitää huolta pienemmästä, joka usein osoittautui leikin muodossa kaksikon välillä mutta nyt kun tätä katsoi pystyi näkemään selvästi pojan olevan täysin vakavissaan sanoissaan. Käsien ristien puuskaan rintakehän päälle ja pään nyökäten rivakasti tuodakseen pointtinsa selväksi, - ettei toiselle annettaisi vaihtoehtoja tässä kohdin vaikka normaalisti toinen saikin kaiken haluamansa lävitse.

Jalan liikahtaen rauhallisesti eteenpäin kohti nuorempaansa kertaakaan epäröimättä, kunnes tämä oli täysin toisin edessä jolloin näiden väliin jäi se pieni hajurako joka suotiin ystävyyden vuoksi, uskaltautui käsi kohottautumaan hieman ylöspäin kohti toista, ennenkuin se laskeutui koskettamaan noita vaaleanruskeita hiuksia allansa, ja nostaen uudelleen ja laskien, tehden kaksikon välisen pituuseron selväksi tässä kohdin. Olihan Adette häntä yli puolipäätä lyhyempi "Ethän ala mököttämään Ade-de? Kiltti?" Andrean kysyen vielä hieman pahoittelevasti toisella, käyttäen tuota nimen lyhennystä toisesta jonka hän oli keksinyt jo jokunen vuosi takaperin ärsyttääkseen toista.
__________________________

Alice:
Sanojen, jotka olivat selvä kieltävä vastaus nuoremman ehdotukseen tulevasta illasta, kuuluessa takaisin vanhemman suunnalta- alkoi se viaton koiran pentu ilme haihtumaan hiljalleen tytön kasvoilta ja tilalle kohosi selvä pettymys, mutta posken sisäpintaa purren tunteesta kertovat sanat pidettiin omana tietona. Käsivarsien päätyessä tiukkaan puuskaan rintakehän eteen ja kasvot laskettiin alaviistoon, jossa ne eivät kuitenkaan pysyneet kauan aikaa kun silmät erottivat pian paljaat jalkaterät ja jokainen aisteista muovasi kuvan Andrean läsnäolosta. Pojan kohottaessa kätensä kasvojen vierellä kulkeville hiuksille ja alkaen silittämään niiden silkkistä pintaa samalla tavoin kuten oli tehty aikaisemminkin. Teon tarkoituksena ollen lepyytellä tilannetta, joka uhkasi kärjistyä riidaksi kaksikon välillä. Adetten yrittäen pitää pettynyttä ilmettänsä loppuun asti, mutta mitä enemmän tämä joutui katsomaan noita eriskummallisen värisiä silmiä ja näkemään anteeksi pyytävän ilmeen pojan kasvoilla – alkoi tytön kasvojen ilme myös väkisin muuttua. Andrean käden puoleisen suupielen alkaessa nykimään koko ajan enemmän ylöspäin kunnes hymy pääsi taas päällimmäiseksi.
”Se on sitten lupaus ja sitä paitsi nimeni lausutaan; A-det-te. Ei Ade-de.”
Tytön voimatta olla korjaamatta nimeänsä taas uudemman kerran vaikka tämä jo tiesikin, että tuo vanhempi poika vääristi hänen nimeään tahallaan. Nuorimmaisen näyttäen vielä kieltänsä pisteenä i:n päälle.
”Voit olla ehkä minua parempi kiipeilijä, mutta olen silti sinua nopeampi.”
Käden koskettaessa silloin täysin varoittamatta Andreaa olkapäähän ennen kuin Adette oli jo pinkaissut nauraen kauemmaksi ja hävinnyt takaisin ulos. Kaksikon välillä ollen nyt viaton kissa ja hiiri leikki, mutta minkälainen se tulisi olemaan sitten aikanaan kun kumpikin jättäisi lapsen viattomuuden selkänsä taakse. Jumalat yksin tiesivät sen ja kuten monen monta kertaa aikaisemminkin, pitivät nämä sen salaisuutenaan.

Auringon luoman varjojen liikkuessa pihan poikki ja pidentyessä hiljalleen, kertoi se sanattomasti ajan kuluvan täysin huomaamatta iltaa kohden. Adetten havahtuen vasta silloin ajan kulumiseen kun joku yhtäkkiä koputti kolme kertaa kuuluvasti tytön huoneen oveen. Käytävän puolella seisovan henkilön ehtimättä vielä edes sanomaan mitään kun palatsin etupihalta kantautui selvä torvien toitotus, joka oli merkki Odayn saapumisesta takaisin. Adetten ponnahtaen istumaan maasta, jossa tämä oli hetki sitten maannut kun oli katsellut Andrean kanssa taivaan poikki kulkevia pilvi kuvioita.
”Isäni on tullut takaisin.”
Nopeasti lausuttujen sanojen tullen sanotuksi äänen selvästi säikähtäneenä. Vihreän katseen hakeutuen heti vierellä olevaan vanhempaan ja tätä alettiin kiireellä auttamaan ylös maasta.
”Nopeasti – jos hän näkee sinut ulkona, joudumme kumpikin pulaan. Enkä halua sitä sinulle.”

”Adette? Oletko siellä tyttö kulta? Oday on tullut takaisin ja sinut on valmisteltava kuntoon.”
Huoneen oven alkaessa jo avautumaan hiljalleen, huikkasi Adette mahdollisimman normaalilla äänellä takaisin; ”Aivan kohta, MaMa! Tulen kohta sinne.” – vaikka samaan aikaan tämä hoputti Andreaa kiipeämään nopeammin siitä kohdasta muuria, josta tämä pääsisi jatkamaan matkaansa. Ennen kuin poika hävisi kokonaan näköpiiristä, haki Adette toisen katseen ja sanoi tälle pelkästään huulia liikutellen: ”Muistathan sitten lupauksesi ja ole varovainen.”
Samoihin aikoihin huoneen oven auetessa kokonaan ja MaMaksi kutsuttu vanha nainen astui sisään. Adetten mennen hoitajaansa vastaan tapojen mukaan, ottaen tämän vastaan mahdollisimman normaalisti vaikka sydän hakkaisi edelleen säikähdyksen ja kiireen takia. Tämän kohta kymmenen vuotta täyttävän tytön istuutuen peilipöydän eteen tottuneesti ja vanhan naisen alkaen kampaamaan tämän hiuksia siistimpään kuntoon, minkä jälkeen liat pestiin iholta ja uudet vaatteet vaihdettiin. Lopuksi ympäristö siivottiin kuin taikaiskusta.

Palatsin käytävien poikki kävellessä paljon raskaammat askelmat kuin tuolla vanhalla naisella ja aina kun joku tuli tuota henkilöä vastaan, pysähdyttiin nopeasti käytävän sivuun ja suotiin tervehdys vanhan salaseuran tapojen mukaan. Tutun huoneen oven auetessa lopuksi pois tieltä, näki katse odottamassa istuvan nuoren tytön, joka ei sillä kertaa pompannut iloisesti paikaltaan vaan jäi istumaan ryhdikkäänä ja piteli käsiä sylissään, odottaen että lupa annettaisiin. Toisen olkapään ylitse harjattujen hiusten kimmeltäen ilta auringon valossa kuin juokseva kulta ja silmien vihreä väritys korostui entisestään. Adetten tarkkaillen isäänsä, joka sulki oven perässään ja siirtyi peremmälle huoneessa. Tämän tarviten vain ojentaa toista kättänsä kun Adette jo luki sen luvaksi tulla lähemmäksi. Paljon siromman käden laskeutuessa vanhimman omalle, joka oli paljon isompi ja jäntevämpi – sulkeutuivat pitkät sormet lapsen käden ympärille ja kehottivat pienellä vedolla astumaan vielä asteen lähemmäksi. Zayn laskeutuessa puoliksi polvilleen, jotta pystyi näkemään tyttärensä paremmin.
”Annahan kun katson sinua.”
Tumman äänen lausuen silkin pehmeästi ja käsien ote kehotti Adettea pyörähtämään ympäri isänsä edessä. Miehen silmien katsoen nuorempaa sillä hetkellä rakastavasti, mutta myös arvioivasti. Zayn ollen hyvin tarkka siitä miltä Adette näyttäisi ja kuinka tämän koulutus edistyisi. Isän ja tyttären katseiden kohdatessa lopulta uudelleen, hymyili Zay takaisin tyytyväisenä ja soi lopuksi suukon paljaalle otsalle.
”Olet niin kaunis kuin muistinkin. Tässä.”
Käden tullessa esiin selän takaa ja ojentaen esikoiselle pienen paketin, joka oli kääritty käsin värjättyyn silkkiin ja lopuksi sidottu kullalla punotulla nauhalla. Adetten katsoen hetken aikaa pakettia ja lopuksi isäänsä, joka naurahtaen totesi takaisin:
”Luulitko, että unohtaisin syntymäpäiväsi, aarteeni.”
Pienempien käsien ottaessa paketin vastaan ja katsoen sitä kuin se olisi ollut tärkein lahja maailmasssa, sitä se tavallaan olikin – sillä Adette ei muuten saanut paljon rakkautta isältään kuin hienojen esineiden välityksellä.
”Kiitos, isä.”
Lapsen kuitenkaan halaamatta vanhempaansa, sillä siitä tavasta oli jo luovuttu kun Adette oli täyttänyt yli seitsemän vuotta.
__________________________

Alex:
Kolme terävää koputusta jotka olivat saaneet sydämen sykähtämään voimakkaasti paikaltaan ja kummankin nuoren lapsen alkaen selvästi näyttämään selvän paniikin merkkejä, sillä jos he kumpikin jäisivät kiinni tuossa tilassa, tiesivät molemmat aivan liian hyvin ne seuraukset ja että vaikka tuo vanha rouva ei ehkä nähnyt mutta sitäkin enemmän tämä kuuli, ja oli uskollinen Zaylle niinkuin tämä oli ollut kaikki ne vuodet. Ennen juuri ja juuri ehtivää poistumista tulen arasta tilanteesta, olivat silmät kääntyneet vielä viimeisen kerran nuorempaan tuon muistuttaen vanhempaa vielä lupauksesta jonka tämä oli tehnyt johon vastattiin topakalla nyökkäyksellä ennen kuin Andrea katosi juuri ja juuri katonrajaan kun ovi avautui, tunsi keho kylmän tuulen menevän kehon lävitse aiheuttaen kehon värähtämään tahtomattomasti ja hampaiden kalistellen yhteen, ilman ollen todellakin laskenut pirullisesti siitä mitä se oli ollut päivällä ja silti Andrea ei voisi jäädä paikoilleen kiinnijäämisen pelossa.

Pimeän huoneen ottaessa nuoremman vastaan niinkuin jo viiden vuoden ajan toistuvasti, siirrettiin tuo yksi jättimäinen kivenmurikka paikoilleen takaisin, jottei kukaan saisi tietää tuosta pienestä käytävästä josta vain lapsi mahtui juuri ja juuri vaikka joutuikin mönkimään tiensä rakennuksen sisuksia pitkin päästäkseen edes johonkin muualle tuosta kylmästä sellistä joka antanut lohtua öisin kylmältä tuulelta, eikä päivisin suojannut juurikaan edes porottavalta auringolta kaiken sen yksinäisyyden keskellä, jossa ainoa apu oli vain tuo tyttö, joka sillä hetkellä vietti aikaansa isänsä kanssa lähenevien syntymäpäivien takia.
Jos Andrea olisi sillä hetkellä pystynyt näkemään itsensä, olisi tämä nähnyt multaiset vaatteet ja likaisen ihon, jota ei oltu saatu pestä moneen päivään kun kukaan ei ollut tullut kuin paiskaamaan ruoan ovelta lattiaa pitkin, jonka jälkeen ovi oli pamahtanut kiinni kylmästi jättäen tuon kymmenen vuotiaan pojan omaan arvoonsa kuin tämä olisi pelkkää ilmaa.
Raskaan kiven, joka liikkui juuri ja juuri liikutettavissa maata pitkin joka sillä hetkellä koostui suurimmalta osin hiekasta, tullen asetetuksi paikoilleen ja tarkkaavaisen silmän vielä varmistaen kertaalleen että se näyttäisi koskemattomalta muiden seinäkivien kanssa, joita ei kuitenkaan saatu liikuteltu suuntaan eikä toiseen, nousivat jalat hiljaa ylös ja astelivat sängyn vierelle juuri sopivasti kun ovi avautui ja hiekalle paiskaantui ruokavati, joka ei kuitenkaan ollut tuoretta tai edes yhtä maukasta kuin se mitä poika oli saanut päivällä syödä Adetten kiltteyden ansiosta, ei tuota moskaa tehnyt edes mieli syödä mitä kauemmin sitä katsottiin, joten päätettiin se jättää toistaiseksi omaan arvoonsa ja säästää myöhemmälle, kun huomion vei seinämä, jossa oli kalteroitu 'ikkuna', joka oli ainoa asia mistä saatiin valoa kuluneen kynttilän lisäksi, laskeuduttiin sen eteen polvilleen hiukkaan rauhallisesti, käden hakien otteeseensa samalla kiveä pimeyden halki, jolla pystyttäisiin vetämään uusi viiva seinämään niiden monien satojen muiden sekaan, jotka pitivät pojan ajantasolla kuluneesta ajasta mitä hän vietti tuolla, tuon seinämän ollen jo melkein täynä valkoisia merkintöjä.
Poikittaisen viivan tullen vedetyksi neljän suoran päältä, huokaistiin astetta raskaammin ja silmät sulkeutuivat hitaasti kiinni. Tasan yksi vuosi lisää, kuinka kauan hän oli siellä ollut.

Andrean enään ehkä jaksamatta uskoa siihen että joku päivä hänet tultaisiin hakemaan siitä kuoleman loukusta vihdoinkin pois ja hän tulisi näkemään vanhempansa, joita mieli enään pystynyt täysin sata prosenttisesti muistamaan yksityiskohtaisesti kuin ne tietyt piirteet jotka olivat jääneet syvälle mieleen, mutta jos tämä olisi tiennyt että jokaikinen päivä noiden viiden vuoden ajan, olisiko se saanut toivon jälleen heräämään?
Vaikkei tämän sijaintia tiedetykkään vaikka tekijä oli varsin selvä, ei se ollut estänyt vanhempia, eikä myöskään uutta salaseuraa etsimästä tätä, vaikka jokainen lanka joka oli löydetty vihjeeksi, oli jokaikinen kerta ajautunut umpikujaan, jolla vanha salaseura varmisti ettei näiden sijaintia löydettäisi, ja silti jokainen takapakki oli saanut tulen sisällä leimahtamaan joka kerta uudelleen entistä voimakkaampana löytämään tuon lapsen, joka kuitenkin oli ollut kauan kadoksissa... ajan tuntuen aivan liian pitkältä.
Peilikuvan, josta vastasivat hetkellisesti tuo hopeakatseinen nainen, joka yritti saada toisen korvakoruista paikalleen toisen identtisen vierelle jotta tuo normaalia huolitellumpi ulkonäkö olisi viimein saatu hyväksytysti valmiiksi tuon kokonaisuuden kanssa, joka ei jättänyt kenellekään ulkopuolisella epäselväksi kuinka muodollinen tilaisuus olikaan, vaikka tässä kohdin Evey olisi enemmin jäänyt kotiin kuin vaivautunut juhliin jotka muistuttivat aina toinen toisiaan, yrittäen turhaan olla paremmat kuin edelliset järjestetyt juhlat. Mutta heidänkin täytyi edustaa De Fioren sukua ja perheyhtiötä. Valitettavasti. Korvakorun löytäen paikkansa viimein, kääntyivät silmät sen verran koko peilin sivustaan joka hetken aikaa hohkaisi taivaalla paistavan täydenkuun, joka valoi huoneeseen oman mystisen valonsa, joka sai jokaisen piirteen korostumaan hetkellisesti huoneen hämäryydessä valon kautta mutta sen hetken aikaa, äidin voimatta olla miettimättä: katsoiko Andrea jossain tuota samaista kuuta sillä hetkellä itsekin kaikkien niiden vuosien jälkeenkin?
__________________________

Alice:
Eveyn vasta valmistellessa itseään illan juhlia varten oli Giovanni ollut jo yli puolitoista tuntia sitten valmis. Aluksi tämä pariskunnasta vanhin henkilö oli yrittänyt kuluttaa aikaansa töidensä parissa, mutta pian toimistopöydän ääressä tapahtunut jatkuva istuminen oli alkanut rasittamaan alaselkää liiaksi ja saanut lähes jalat puutumaan kokonaan ja kun Giovanni oli noussut ylös – oli tämä joutunut hetkeksi nojautumaan pöydän kantta vasten ja puremaan hammastaan siihen hetkeen asti, että keho saatiin vängän väkisin suoristautumaan täyteen ryhtiinsä. Aina tuollaisten kipukohtausten jälkeen Giovanni oli vannonut itselleen – ettei aikoisi istuutua alas kuin vasta seuraavan kerran painokkaan syyn edessä; tällä kertaa se syy oli illan juhlat, joihin ajomatka kestäisi vähän yli puolituntia ja sen jälkeen edessä olisi illallispöydän ääressä istuminen, missä De Fioren suvun edustaja joutuisi kuuntelemaan taas niitä samoja juoruja ja puheen aiheita, joita oli vatvottu jo sen koko vuoden ajan.

Askelten pysähtyessä päämakuhuoneen oven edustalla, jonka ovi oli jätetty tahallaan rakoselleen. Oikean puoleisen käden, jonka ranteessa oli vain enää muistona haalea polttokuvio siitä mitä siinä oli viisivuotta sitten ollut – silloin rannetta oli koristanut selvä mustakuvio ”Horuksen silmästä”, joka oli ollut suojelijan tunnus, mutta nyt se oli enää vain muisto ja se sai kitkeryyden sapen kuplimaan joka ikinen kerta Giovannin sisimmässä kun tämä pysähtyi miettimään asiaa. Siinäkö se oli ollut? Ensin häneltä oltiin viety kaikki lähisukulaiset, pakotettu väkisin hyväksymään De Fioren suvun jälkeläisen velvollisuus ja kun yksi heikkouden hetki oli tullut – oli se kaikki viety kerralla jonnekin… niin minne ja kenelle?

”Hän kyllä näkee sen, mio caro.”
Äänen, joka oli muuttunut noiden viiden vuoden aikana etäiseksi, mutta silti se oli säilyttänyt mystisen aksenttinsa, joka sai ihon nousemaan kananlihalle, sanoen viimein suoraan Eveyn selän takana. Käsien ottaessa naisen asetteleman kaulakorun itselleen ja auttaen sen lukon kiinnittämisessä. Tuon hyvin verenpunaisen jalokiven päätyessä alkuperäiselle paikalleen, koru oli kuulunut aikoinaan Eveyn isoäidille ja nyt se kuului tuolle nuoremmalle naiselle, joka muistutti isoäitiään enemmän kuin tämä edes tiesi. Giovannin kumartuessa suukottamaan vaimonsa niskaa, pystyi naisen hajuaisti rekisteröimään sen saman tutun partaveden, jonka Andreakin oli oppinut tuntemaan jo taapero ikäisenä.
Peilistä kuvastuen nuo kaksi ihmistä, jotka olivat kokeneet elämässään jo liian paljon pahaa kuin oikeasti olisivat ansainneet… vain ja ainoastaan sen takia, että Evey kuului Anubiksen sukulinjaan ja Giovanni oli De Fiore.
”Tiedät miten tämä menee, Evey. Hymyilet vain kuten kaikki muutkin.”
Tumman äänen jatkaessa kuiskausta kuuluvammin naisen korvan vieressä ja yhtä nopeasti kun mies oli ilmestynytkin paikalle, etääntyi tämä pariskunnan hetkestä lähes samantien. Giovannin mainitessa vielä jotakin auton saapumisesta vartin sisällä kunnes jo makuuhuoneen ovi narahti uudelleen, kertoen sanattomasti vanhemman miehen poistuneen.
__________________________

Alex:
Äänen joka sai vieläkin kaikkien niiden vuosien jälkeen sydämen sykähtämään astetta nopeammin rintakehän alapuolella, kuuluen äkisti aivan korvan juuresta saaden samalla tilaisuuden nuoremmalle palauttaa mielensä takaisin maanpinnalle ajatuksista, jotka aina uhkasivat muuttua liian surullisiksi, kohtasivat nuo kaksi osapuolta peilinkautta.
Viisi vuotta oli kulunut, ja siinä pitkällä tuntuneessa ajassa oli tuon miehen koko olemus muuttunut hitaasti etäisemmäksi, kun tuo oli antanut itsensä vajota uudelleen siihen samaan mitä tuo oli ollut monta vuotta sitten ennen kohtaloa kirjan vartijana, joka tavallaan oli vähitellen tullut osaksi miehen käyttäytymistä.
Kaulakorun tullen otetuksi otteesta jotta se saataisiin avuttamalla takaisin sinne minne se oli kuulunutkin kaikki ne vuodet, siitä päivästä alkaen kun he olivat menneet naimisiin, pystyi niskan alue tuntemaan selvästi käsien kosketuksen sen pienen hetken aikana, jonka perässä seurasi suukko joka sai kehon värähtämään tahtomattaan sekunttien ajan, Giovannin suoden vaimolleen ne hiljaiset sanat jotka olivat yksinkertainen ohjeistus siitä illasta, joka tulisi olemaan samanlainen juhla kuin aina ennenkin: Hymyile, niin kuin kaikki muutkin ympärillä.

Niin helpolta kuin se ohjeistus saikin kuulostamaan ääneen lausuttuna, tuntui se Eveylle sillä hetkellä vaikeammalta kuin se olikin oikeasti. Hän pystyi valehtelemaan ja esittämään käskystä sellaista jos tilanne sen vaatisi, mutta kun katse oli kohdannut uudelleen peilinkautta tuon miehen jonka vierellä tuo nainen oli pysynyt kaikki ne vuodet, silloinkin kun tilanne oli ollut vaikea, eikä tällä olisi vieläkään aikomusta luovuttaa Giovannin suhteen, näki tämä jälleen sen minkä tämä oli nähnyt jo monen monta kertaa aiemminkin noissa meripihkan värisissä silmissä: itsensä syyttely siitä ettei isä ollut pystynyt tilanteen pakottamana suojelemaan lastansa salaseuralta. Evey oli nähnyt sen kauan sitten Miken kuoleman jälkeen, ja nyt se sama toistui heidän esikoisensa kohdilla, vaikka ehkä Giovanni ei olisi loppujen lopuksi pystynyt tekemään mitään tapahtumien kululle vaikka olikin ollut paikan päällä. Huulten, jotka oltiin maalattu punaisiksi raottuen nopeasti kuin sanomaan vielä jotain toiselle, äänen jo kohoten kurkusta ylös lausutuksi, mutta oven narahtaessa silloin uudelleen, joka sai jokaisen sanan uudelleen muuttumaan äänettömäksi. Giovanni oli poistunut jälleen huoneesta.
Eveyn huokaisten jälleen astetta raskaammin, tehden vielä viimeisen vilkaisun peiliin varmistaakseen tuon ulkomuodon olevan kohdillaan kaikilla tavoin niin mekon, kenkien kuin meikin ja hiusten osalta, ennenkuin keho kääntyi ympäri tuon saman oven luokse josta toinen oli hetki sitten poistunut, käden sammuttaen vielä viimeiset valot pois päältä ennen oven sulkeutumista.

"Gio." Lempeän äänen, johon toisin kuin Giovannilla, ei ollut tullut muutosta kuluneesta viidestä vuodesta huolimatta, kutsuen vanhempaansa tuolla tutulla lyhenteellä joka oli ajansaatossa otettu kaksikon välillä käyttöön. Eveyn ollen pysähtynyt portaikon puoleen väliin, odottaen toisen tekevän jotain kuulemansa eteen ennen matkan jatkamista, jossa tuon sinisen mekon helmaa jouduttiin toisella kädellä nostamaan sen verran ylöspäin ettei nainen olisi pahimmassa tapauksessa kaatunut omiin jalkoihinsa. Askelten, joita korosti pituutta lisäävät korkokengät, lähestyivät välimatkaa kaksikon välillä umpeen varmoin askelin vaikka tiesi miehensä uudesta piirteestä, joka saattoi menettää hermonsa tietyn asian edessä, mikäli sille annettiin liikaa painoarvoa - yhden niistä ollen nimenomaan tuo oikeassa ranteessa sijaitseva merkintä, joka aikoinaan oli määrittänyt miehen koko elämän periaatteessa siihen asti, ja nyt siitäkin oli enään muisto.
Nuoremman pysähtyen vasta kun tämä oli täysin tuon edessä, eikä välimatkaa ollut enään juurikaan punottavaa, kohdistettiin hopeinen katse rakastavasti ylöspäin sillä vaikka pituusero ei ollutkaan enään suuri, joutui nainen silti aina lyhyempänä katsomaan ylemmäksi miestään, tutun partaveden nousten uudemman kerran hajuna sieraimiin vaikka omalla tavallaan nainen jopa piti siitä, sillä se oli yksi osa miestä jota tämä rakasti. Käden nousten sivulta sen verran että se ulottui ensin valkean kaulukseen ja sitä kokonaisuutta koristavaan kravattiin, joka oli viimeisen puolentoista tunnin sisällä kerennyt valahtamaan huonommaksi joko ajan kuluessa tai Giovannin toimesta kun tämä oli  keskittynyt jälleen töihin, solakoiden sormien jokaisen liikkeen tapahtuen mitään kiirehtimättä tai edes sanoja sanomatta, vaikka tuolla kaikella oli kyllä syvempi merkityksensä kuin vain asun korjailu.
Katseen nousten uudelleen ylös, eivät kädet poistuneet toisen läheltä vaikka niin olisi ollut ehkä jopa suotavaa, vaan sen sijaan ne hakeutuivat molemmin puolin hartioita sen hetken ajaksi, "Tiedän sen, Gio."  ollen se lyhyt viesti joka suotiin hiljaa tuolle takaisin aiemmin, viitaten heidän esikoiseensa jonka etsimistä ei oltu lopetettu kertaakaan sinä aikana kummankaan vanhemman osalta, eikä niin tulisi tapahtumaankaan ennenkuin Andrea olisi saatu turvallisesti takaisin kotiin. Se oli lupaus, jonka Evey oli aikoinaan tehnyt toiselle.
Rakastavan suudelman painautuen vielä viimeisenä toisen huulien pinnalle, ennenkuin ulkoa kuuluva tööttäys kertoi kaksikon täytyvän jatkaa matkaansa kohti juhlapaikkaa.
__________________________

Alice:
Askeleet, jotka olivat johdattaneet miehen kartanon yläkerrasta pääaulaan ennen ulko-ovea, pysähtyivät hetkeksi portaiden juurella ja katse ei kyennyt hetkeen päästämään irti siitä näkymästä, minkä alitajunta maalasi silmien eteen vaikka järki tiesi ettei se ollut missään vaiheessa totta. Giovannin nähden itsensä ja pikkuveljensä kun he olivat olleet vasta lapsia, joista kumpikaan ei ollut voinut millään tavoin aavistaa aikuisvuosien tapahtumia. Giovannin nähden ja muistaen kuinka veljeksillä ollut tapana juosta kilpaa tuon suuren aulan poikki ja liukastella sen vasta kiiloitetulla pinnalla ennen kuin vanhan sisäkön, jota Giovanni oli kutsunut lempinimityksellä; nonna (”isoäiti”), topakka kielto oli kuulunut keittiön suunnalta. Noiden onnellisten lapsuusmuistojen, joita ei valitettavasti ollut kovinkaan monta, hävitessä ja tilalle palautuen se päivä kun Giovanni oli riidellyt Miken kanssa sotaan lähtemisestä, mikä oli loppunut siihen kun pikkuveli oli heittänyt kantaumuksensa ollalleen ja huutanut olkansa ylitse Giovannin olevan vain ”omaa hyvinvointiansa tavoitteleva pelkuri”, ennen kuin nuo suuret ulko-ovet olivat pamahtaneet voimalla kiinni. Silmien nähdessä viimeiseksi Giovannin paljon vanhempana kun tämä oli opettanut esikoispoikaansa kävelemään, kuinka aluksi Andrea oli kompastellut ja kontannut, mutta mitä enemmän isä jaksoi kärsivällisesti opettaa – oli Andrea lopulta juossut isänsä luokse. Viimeisimmän muiston, jossa Giovanni piteli Andreaa korkealla pään yläpuolellaan ja nauraen antaen toiselle illuusion lentämisestä, haihtuessa kadoksiin ja jäljelle jääden vain tuo kuun valaisema aula, joka oli tietyissä hetkissä hyvinkin aavemainen. Koko tuon aikana Giovanni oli purrut hampaitansa yhteen ja niellyt kyyneleensä, joita tämä ei ollut koskaan suonut näkyville vaikka paljon oli tapahtunut ja tulisi varmasti vielä tapahtumaan lisää.

Eveyn lempeän äänen kuuluessa portaiden suunnalta – kääntyi Giovanni kohtaamaan vaimonsa, joka laskeutui määrätietoisesti ja silti askeleitaan varoen askelmat alas kunnes pääsi seisomaan aviomiehensä eteen. Naisen sirompien käsien kohottautuen valkean kauluspaidan kaulukselle, jota alettiin pistämään parempaan ryhtiin. Päällisin puolin teon näyttäen tavanomaiselle pariskunnan tavalle ennen kotoa poistumista, mutta Giovanni kyllä osasi lukea Eveyn viestin tämän eleiden lävitse. Eveyn sydän oli yhtälailla musertunut monen monta kertaa ja vielä jopa enemmänkin kun tämä oli saanut tiedon Andrean katoamisesta. Siitä huolimatta Evey oli onnistunut säilyttämään lempeytensä ja voimansa, joka oli aina kulkenut tämän mukana vaikka olisi ollut kuinka hankalaa tahansa. Eveyn sukulinjan voima oli sellainen, jota ei edes Giovanni voinut käsittää täysin.
”Saatellaan tämä ilta siis kunnialla päätökseen.”
Giovannin lausuen lopulta ääneen ja suoden samalla hellän käsisuudelman. Merenpihkan väristen silmien lisäten kaiken sen perään sanattomasti: ”Jotta lapsemme voi olla meistä yhtä ylpeitä kuin me olemme hänestä.” Olkavarren erkaantuessa kehosta sen verran, että Evey pääsisi pujottamaan toisen kätensä sen lomaan. Pariskunnan astuessa ulos raikkaaseen kesäiltaan.
__________

”Anrea…”
Hiljaisen, hyvin hiljaisen sihahduksen päässen nuoremman tytön huulilta kun tämä yritti kutsua ystäväänsä nimeltä aikaisen aamun hämäryydessä, joka vielä antoi jonkin sorttisen suojan tälle karkurille, joka oli lähtenyt omasta huoneestaan varhaisina aamutunteina ja päätynyt sen saman selli-ikkunan edustalle, jossa nämä nuoret lapset olivat tavanneet ensimmäistä kertaa.
”Anrea!”
Äänen uskaltautuen korottamaan itseään sen hetken ajaksi kuuluvammaksi, jonka jälkeen keho painautui saman tien maata vasten ja mustan kaavun huppua vedettiin enemmän kultaisten hiusten peitoksi – etteivät muurilla olevat vartijat näkisi vahingossakaan sisäpihan tapahtumia.
Vastauksen kuitenkaan tulematta Adetten mielestä tarpeeksi nopeasti, nappasi tämä lähettyviltään pienen kiven ja heitti sen täysin sokkona vankisellin pimeyteen, jossa kivi kimpoili selvästi lattiasta ja pian sen jälkeen laskeutui syvä hiljaisuus. Adettesta tuntuen tuona hetkenä, että jokainen kuluva minuutti siinä paikassa odottamassa – oli sävel kohti paljon pahempaa, mutta hän ei voinut enää perääntyä kun oli kerran päässyt sinne asti.
Ajatuksiin mahtuen sinä hetkenä vain se yksi lause:
”Viette hänet aamun sarastaessa. Hiljaa ja huomaamattomasti. En halua, että tyttäreni saa tietää.”
Tuon Adette oli kuullut isänsä lausumana eilen myöhään kun tämä oli keskustellut niiden käskyläistensä kanssa, jotka aina peittivät kasvonsa raskaan hupun suojiin. Adette ei ymmärtänyt läheskään kaikkea niitä asioita, mitä tapahtui palatsin hienojen kulissien sisäpuolella, mutta nyt jokin oli varoittanut todella voimakkaasti ja se varoituksen säe koski Andreaa.
__________________________

Alex:
Aamuauringon luoden vasta ensimmäisiä säkeitään aavikon ylle, tuossa pääkaupungissa vasta harvojen nousten samantien tuohon aikaan ylös ellei kyseessä ollut pakollinen tehtävä, kuten myyjillä olisi laittaa kojunsa kuntoon, muiden asukkaiden venyttäen omaa heräämistään niin pitkälle kuin vain kykenisivät. Siinä missä Anubis, Evey ja Sin nousivat joka aamu varhain ennen kukonlaulua automaattisesti, toistui tämä useinmiten myös Andrean kohdilla vaikka sillä kertaa, kun yö oli jälleen vienyt veronsa, ja poika oli valvonut myöhään yrittäessään kääriytyä ohuen peittonsa sisään suojaan joka juuri ja juuri onnistui pitämään tämän lämpimänä pahimpina pakkasöinä.
Korvien kuullen selvästi kuinka sen hiljaisuuden halki kuiskattiin pojan nimeä, josta puuttui se yhden kirjaimen äänne kun sitä ei osattu viiden vuoden jälkeenkään lausua oikeaoppisesti, ajatteli Andrea sen hetken aikaa olevansa unessa ja kuvitelleensa kaiken. Sillä mitä muka Adette tekisi siihen aikaan aamusta hänen sellinsä ikkunalla?  Andrean reagoimatta ensimmäisellä kerralla ollenkaan siis tytön ääneen, mutta kun tämä kutsui rohkeammin ja kipakammin uudelleen vanhempaa nimeltä, aukesivat silmät samantien auki. Eikö se ollutkaan unta? Käden nousten hieraisemaan silmää alustavasti syvän unen jälkeen, josta oltiin herätty liian äkkiseltään, eikä osattu reagoida Adetten kutsuntaan ilmeisesti tarpeeksi ajoissa kun tämä jo päätti viskata kiven sisään siinä toivossa että viimeistään se saisi halutun huomion itselleen.

Käden siirtäen peittoa sivuun, pienten potkujen avustuksella, päätyi se yksinkertaiseen myttyyn sängyn toiseen päähän josta mukavuus oli kaukana, kehon alkaen hitaasti nousemaan jaloilleen kylmälle kivilattialle. Kasvojen kohdistuen kaltereiden välikköön, josta aurinko osui suoraan uneliaaseen silmäpariin, kohottauttui käsi silmien eteen refleksin omaisesti nähdäkseen edes jotain eteensä, ensiksi Andrean erottamatta mitään tavallisesta poikkeavaa mutta kun katse muuttui hetkellisesti tarkkaaaisemmaksi, alkoi silmät erottamaan pienen nyytin joka oli piilottanut itsensä mustan kaavun alle kuin piilottaakseen itsensä joltakin, kurtistuivat kulmat väkisinkin. Mitä ihmettä oli tekeillä?
Jalan ottaen muutaman ponnahdusmaisen askeleen ennenkuin tämä keskitti kaikki voimansa jalkoihin jotka hyppäsivät kiviseinämää vasten, sormien takertuen kaltereihin kiinni samantien kun pituutta ei muuten saataisi tarpeeksi, kohtasivat nämä kaksi lasta uudelleen noiden kaltereiden luona, jossa nämä eivät olleet tavanneet pitkiin aikoihin Adetten vartijoiden takia, jotka olivat yrittäneet alusta asti pitää huolen ettei kaksikko olisi koskaan tavannut toisiaan, mutta silloin kohtalolla oli jo ollut jo aivan eri suunnitelma näiden kahden lapsen varalle. "Adede, mikä on?" Pojan kysyen hiljaisesti toiselta, pään kääntyen vilkaisemaan olkansa ylitse kohti tuota ovea, kuin varmistaakseen ettei kukaan astuisi siitä sisään juuri sillä hetkellä milloin tuo tilanne näyttäisi pahalta, tai vielä vähemmän kuulisi heitä kohta, varsinkin kun näiden kahden lapsen ystävyys oli kielletty.
Yleensä Adette oli ensimmäisenä aamusta täynä iloa joka tavallaan levittyi myös tuohon vanhempaan poikaan jonka koti-ikävä oli helpottunut vain saadessaan olla tuon kanssa, mutta nyt kun Andrea katsoi toista odottaessaan selittävää vastausta, näki tämä jo kauas... ettei jokin ollut hyvin tuon kohdilla.

Tuon hetken aikaa nuoren lapsen keskittyessä olennaiseen: eli Adetteen ja tuon niin huolissaan oleviin piirteisiin, joiden tarkoitus oli ollut saada epäolennaisesti Andrea mahdollisimman nopeasti hereille näin ensialkuun, avautui porraston raskas ovi, joka vei noihin tyrmäkäytäviin samoihin aikoihin ja kolmen hahmon joiden kasvoja peitti raskaat huput ja tummat kaavut, astuen kertaakaan epäröimättä kynnyksen ylitse, josta eteenpäin vain kynttilät valaisivat ja hämähäkit sekä rotat liikkuivat katoissa kunnes nämä saisivat sen mitä halusivatkin. Sen ollen se pieni poikalapsi, joka oli ollut teljettynä kaikki ne vuodet siihen samaan loukkuun, pääsemättä kertaakaan palatsin ulkopuolelle vaikka olisi halunnutkin Adetten tavoin.
Askelten kulkien mitään kiirehtimättä nuo portaat alas, edeten jokaisen askeleen myötä kohti päämäärää.


Viimeinen muokkaaja, Alice pvm Ke 23 Maalis 2016, 23:44, muokattu 3 kertaa
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alice lähetetty Su 27 Huhti 2014, 19:28

Hiljaisuuden vastatessa edelleen pimeän vankisellin puolelta – sai se Adetten menemään vieläkin asteen lähemmäksi kun tämä yritti tähyillä katseellaan näkisikö minkään sortin liikettä kyseisessä tilassa. Tytön silmät eivät olleet valitettavasti vielä tottuneet pimeään kuten yleensä salamurhaajille kävi kun nämä joutuivat toimimaan varjoissa tehtäviensä puolesta. Pimeyden näkö taito oli yksi niistä, joita Zay ei ollut vielä onnistunut opettamaan jälkeläiselleen, mutta siihenkin tulisi ennemmin tai myöhemmin muutos.
Adetten ollessa vieneenä kasvonsa hyvinkin lähelle noita yön kylmyyttä hohkaavia kaltereita – säpäsähti tämä väkisinkin Andrean äkillistä ilmestymistä suoraan kasvojensa eteen. Jos noita kaltereita ei olisi ollut kaksikon välillä olisivat nenän päät vähintään koskettaneet toisiaan ellei jopa jotain muutakin. Kyseisen huomion saaden Adetten viimeistään kavahtamaan kauemmaksi niiden turvallisten senttien päähän, mikä sai sisimpään kohonneen tunteen vaikenemaan ja antaen tilaa hengittää vapaammin. Adetten ollen tuossa kohdin vielä lapsen kengissä, sillä hän piti Andreaa naiivisti ystävänään ja uskoen hyvin vakaasti - ettei se siitä koskaan muuksi muuttuisi. Jonkin sisimmässä häivähtävän tunteen saaden silti poskien seudun kuumoittamaan, mikä onneksi kätkeytyi aamu hämäryyden sisimpään.

”Sinun pitää lähteä, Anrea.”
Pelkästään jo tuo ensimmäinen lause satutti Adettea enemmän kuin tämä edes toi päällisin puolin julki, mutta oma surunsa sai väistyä Andrean hyvin voinnin edestä. Tämän puolivuotta nuoremman jatkaessa niillä lauseilla, joiden ääneen lausuminen oli rikos tytön omaa isää vastaan. Noiden yksien lauseiden aikana Adetten pettäen vanhan salaseuran.
”Isäni käski kolmea alaistaan hakea sinut pois ja viedä jonnekin minun tietämättäni. En tiedä aikooko hän käskeä satuttamaan sinua jotenkin, mutta pelkään silti puolestasi – sillä olethan minun parasystäväni.”
Paljon siromman ja puhtaamman käden siirtyessä hiekkaisen maan poikki Andrean toiselle kädelle, joka piteli kehoa ikkunan korkeudella kuten toinenkin käsi.
Pehmeiden sormenpäiden koskettaen etusormen päällystää ensin arasti ja lopulta koko kämmen laskeutui Andrean omalle, joka oli paljon karheampi ja kylmempi – noiden pienten yksityiskohtien kertoen niistä oloista, joissa poika joutui viettämään päivänsä vuodesta toiseen. Adetten keksimättä enää mitään sanottavaa – sillä pala kurkussa oli käynyt jo liian tukalaksi. Hän ei olisi halunnut pojan lähtemistä – sillä silloin palatsiin ei jäisi enää ketään, joka huomioisi hänet muullakin tavoin kuin Odayn tyttärenä.
Silmäripsien kostuessa hiljalleen ulkokulmista.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alex lähetetty Su 27 Huhti 2014, 21:44

Adetten päästen jatkamaan lausettaan joka selitti nopeasti mikä oli saanut nuoremman ensinnäkin heräämään niin aikaisin ja herättämään hätääntyneenä vanhemmankin siinä samassa, katsoivat nämä kaksi toisiaan sen hetken ajaan kun Andrea kuunteli jokaisen sanan tarkkaan, vaikka sillä hetkellä se kulutti jokaista kuluvaa minuuttia mikä oltaisiin käytetty pakenemiseen. 
Andrean päästäen silloin tahattomasti pienen hiljaisen kirosanan huuliensa välistä, joka kuitenkin lausuttiin hänen omalla äidinkielellään jottei toinen olisi saanut nuorempana moisesta vaikutteita: sillä Adette olisi ja tulisi aina olemaan tyttö, jolta odotettiin tietynlaista käyttäytymisetikettiä, johon ei kiroilu kuulunut missään muodossa. Opettajien ja sen vanhan naisen pitäen siitä huolen enemmän kuin mielellään. 
Kuulon alkaen tuolloin jo erottamaan kauempaa tulevia askeleita, jotka eivät pitäneet mitään kiirettä, mutta siltikin niiden kuuleviminen sai pienen paniikin nousemaa vähitellen mieleen päällimmäisenä, mikä aiheuttaisi vain pahimmassa tapauksessa mielen kokonaan tyhjenemisen ja liikkeiden hidastumisen. Sydämen tykytyksen tuntuen voimakkaammalta, eikä Andrea aluksi edes huomioinut ollenkaan sitä tunnetta, joka tuntui lämpimänä kämmenen kylmää pintaa vasten kun Adette oli uskaltautunut koskettamaan kättä kaltereiden lävitse.
Vihreiden silmien katsoen uudelleen takaisin kun poika käänsi katseensa toista kohti pähyiltyään hetken ympärilleen miettiessään mitä olisi tehnyt tuossa tilanteessa, tunsi Andrea erikoisen rauhoittevan tunteen vaikuttavan tähän vain nähdessään toisen, vaikkakin sitten itkuisena, suotiin toisella rauhoittava hymy. Kuivettuneiden huulien pinnalle noussen väkisin rauhoittava hymy, "Sinun täytyy mennä. Pääsen täältä kyllä pois, mutten voi antaa itselleni anteeksi jos jäät kiinni ja joudut sen takia ongelmiin." Andrean tietämättä mistä moinen oli tullut, mutta sillä hetkellä hän tekisi mitä vain ettei olisi saanut Adettea itkemään vuoksensa, painautuivat huulet hetkellisesti rauhoittavana eleenä tytön pehmeää käden ihoa vasten. Pojan muistaen nähneensä monesti tuon samaisen eleen vanhempiensa välillä, joten hän vain ajatteli tuossa kohdin sinisilmäisesti sen olevan vain tapa joka suotiin lupauksena kaiken kääntyvän hyvin tuossa kohdin "Tapaa minut sen suuren puun alla, lupaan että pääsen opettamaan sinulle vielä kiipeämistä. Mene. Nyt." 

Käsien päästäen samassa irti ikkunatasosta jolloin poika tiputtautui tasajalkaa kivilaatalle, jota pehmusti kuitenkin pieni hiekkakasa, josta liikkeet jatkoivat nopeasti pienen huoneen toiseen päähän missä tuo samainen kulkureitti oli piilotettu edellisiltana tarkoin pois ylimääräisiltä silmiltä jottei sitä oltaisi ummattu aiempina vuosina kiinni, alettiin tuota painavaa kiveä vetämään paikaltaan sen verran syrjään, että Andrea pääsisi livahtamaan tuohon käytävään, joka olisi voinut romahtaa milloin vain vaikka Andrea olikin ollut niihin päiviin asti onnekas eikä niin ollut käynyt, eikä hän oikeastaan kerkeäisi tuossa kohdin enään ajattelemaan asiaa. 
Pojan mahtuen itse ryömimään tuossa tilassa vielä helposti, siirrettiin painava kivi vielä nopeasti paikoilleen vaikkakin ehkä sillä kertaa huolittomammin kuin normaalisti, kun kiire kerran oli, eikä yhtäkään sekunttiakaan aikaisemmin, avautui tuo tuttu ovi joka saattoi normaalisti pysyä suljettuna jopa päiviä kenenkään astumatta sisään. 
Noiden kolmen hahmon kuitenkaan astumatta sisään, sillä siihen ei ollut mitään syytä enään tuossa kohdin. Katseen riittäen kertomaan kyllä enemmän kuin tarpeeksi ettei haluttu ollut enään tuossa huoneessa, joka hohkaisi kylmyyttään ja siltikin mytätty peitto kertoi lapsen kyllä nukkuneen siellä yön ylitse. Eli poika ei voinut olla kaukana. 
Pään kääntyen sen verran  olan ylitse että katse pystyi hakemaan kahden muun hieman taaempana seisovan olemassa olon vielä läsnäolleeksi, vaikkei kasvoja pystynytkään näkemään hupun alta, riitti tuo pieni ele kertomaan suunnitelman: he etsisivät pojan. 
Jokaisen liikkeen tapahtuen harkitusti tuossa muutenkin ahtaassa tilassa, jonka seinämiltä ropisi multaa, ötököitä ja tomua tuon nuoren lapsen päälle, vaikka samalla Andrea yritti pitää kiirettä.

Tuon matalan käytävän päätyen viimein viemäristöön, jossa ei koskaan käytetty sotilaita tuon maanlaisen alueen tarkkailemiseen, sillä sen jälkeen kun Azra oli onnistunut pakenemaan aikoinaan viemäristöä pitkin - oli jokainen niistä 'korjattu' niin ettei, moinen enään onnistuisi. 
Ainoan uloskäynnin ollen enään tikkaat, jotka avaisivat yläpuolella olevan kannen palatsin pihassa  josta Andrea oli niin monta kertaa poikennut lävitse silloin kun oli halunnut nähdä Adetten ja sen jälkeen kiivennyt itsepintaisesti korkealle tuon huoneeseen - sillä se oli niitä harvoja paikkoja missä nuorempi sai viettää yksin aikaa.
Tikkailla kiipeämisen ollen se helpoin osuus siitä, mitä tulisi olemaan sen jälkeen kun kansi oltaisiin avattu: silmiä oli tuollakin joka paikassa, eritoten kun he olivat palatsin sisäpuolella jossa jokainen salamurhaaja varautui vihollisten varalle Zayn käskyjä noudattamalla. Vaikka välimatka ei ollut mitenkään pitkä sovitulle kohtaamispaikalle, tulisi olemaan erityisen haastava. Ja jos hänen pitäisi paeta muurien ulkopuolelle... tulisi se olemaan erityisesti.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alice lähetetty Ma 28 Huhti 2014, 22:23

Palatsin sisäpihan reunustalla sijaitsevan viemärin kannen liikahtaessa ensimmäisen kerran – kuului kyseisestä hetkellisesti se ääni, joka syntyi aina silloin kun jotakin raskasta ja kauan paikoillaan ollutta siirrettiin yhtäkkiä. Viemärin tunkkaisuuteen tulvahtaen aikaisen aamun raikas henkäisy mitä enemmän viemärin kantta uskaltauduttiin siirtämään syrjään. Yhden asian myös vastaten takaisin Andrealle tuona hetkenä, hiljaisuus. Ei hälytystilan meteliä. Ei juoksuaskeleita kun vartijat yrittäisivät etsiä karkuria ja saada tämä kiinni ennen palatsin alueelta ulos pääsemistä. Tuon kymmenvuotiaan lapsen uskaltautuessa jossakin vaiheessa ulos piilostaan ja kyykistyessä asettelemaan viemärin kantta takaisin paikoilleen niin – ettei siitä näkisi, että siitä oltaisiin aivan hetki sitten kuljettu – tunsi lapsen takaniska yhtäkkiä tiukan otteen tarttumisen ja voimakkaan nykäyksen, joka pakotti koko kehon nousemaan jaloilleen.

Ei ivallisia sanoja, jotka olisivat vähätelleet lapsen typeryyttä sinä hetkenä tai jotain sellaista, joka olisi riittänyt kertomaan edes jotakin tuosta selän takana seisovasta hahmosta. Seuraavien tapahtumien lähtiessä käyntiin yhtä nopeasti kuin tuo aikaisempikin. Sen saman käden, joka oli hetki sitten pidellyt Andreaa niskan takaa, kääntäen lapsen ympäri ja painaen poikittain asetellulla kyynärvarrella rintakehän seutua, mikä sai nuoremman ihmisen kehon painautumaan selkä edellä kivimuuria vasten ja jäämään siihen, siihen hetkeen asti kunnes tuo vanhempi osapuoli antaisi luvan tehdä toisin. Heti tuon kaiken perään vapaaksi jäänyt käsi otti esiin pienen tikarin terästä kiinni pidellen ja heittäen sen hyvin tarkkaviivaisesti ylemmälle tasanteelle ilmestyneen vartijan takaniskaan, osuman riistäen hengen heti.

Nopea yläviistoon tapahtuva liike oli saanut mustan kaavun raskaan hupun siirtymään sen verran, että himmeä aamuvalo pääsi valaisemaan noita hyvin pistävän värisiä vihreitä silmiä, jotka kuuluivat selvästi naispuolisille henkilölle. Alban pistäen heti merkille nuoremman katseen, kohotti tämä vapaan kätensä etusormen huuliensa eteen merkiksi olemaan hiljaa ja jäämään siihen kohtaan missä nyt seisoi, juuri tuohon kyseiseen paikkaan muurin viereen, joka oli vartijoiden ”sokeapiste”. Sen enempää itseään edes esittelemättä tai kertomatta tarkoitusperiään – perääntyi vanhempi nainen Andrean luota ja kääntyi uudelleen ympäri. Käsien ottaessa esiin kaavun alta mustasta metallista valmistetut Sai-aseet. Kehon kohottautuessa päkiöiden varaan niiden parin nopean juoksuaskeleen ajaksi, jotka antoivat vauhtia niille kolmelle harppaukselle, jotka kiipesivät muurin seinää pitkin ennen kuin keho kierähti kissamaisen ketterästi niistä yhdistä vartijoille tarkoitetusta ikkuna-aukosta sisään. Kolmen vartijan joutuen tajuttomaksi äkillisesti, mutta saivat sentään pitää henkensä Alban perusluonteen ansiosta, joka ei mielellään riistänyt henkeä syyttömiltä.
Se miten tuo uuteen salaseuraan kuuluva nainen oli alun perin päätynyt yksin egyptiin – oli täysin tapahtunut tämän itsensä päättämänä. Alba oli nähnyt viikko sitten näyn, jossa toistuvat elementit olivat palauttaneet muistikuvat tuosta aavikkopalatsista, jossa hän oli itse myös joutunut elämään elämästään viisivuotta. Näky oli saanut Alban lähtemään ominpäin Egyptiin vaikka kyseinen teko oli hyvin vakava käskyn rikkominen Anubista vastaan.
”Pudota aseesi ja nosta kädet ylös!”
Terävän, miesvartijalle kuuluvan äänen huudahtaessa selän takana. Vihollisen ollen päässeenä kiertämään jotakin muuta kautta naisen selän taakse. Kyseisen saaden Alban kohottamaan katseensa uudelleen eteenpäin ja henkäisemään asteen raskaammin. Käsien, jotka pitelivät vielä Sai-aseita, alkaessa kohottautumaan hitaasti sivulta ylöspäin.
”Et halua alkaa leikkimään kanssani…”
Äänen, joka oli muuttunut paljon kuluneiden vuosien aikana – siinä olematta enää paljoakaan jäljellä siitä puhtaasta viattomuudesta ja naiivisuudesta, jotka olivat kauan sitten hallinneet tämän naisen elämää – vastatessa tyynen rauhallisesti vartijan käskyyn. Pään alkaessa kääntymään hyvin kiireettömästi toisen olkapään ylitse, jolloin lopulta vartija sai nähdä kohteensa olevan hyvin kaunis nainen. Vihreiden silmien katseensa häivähtäen silloin jokin varoittavasti ja suupielen kohottautuessa pahaaenteilevään hymyyn.
”…sillä silloin voit satuttaa itsesi pahasti.”
Oikean puoleisen käden päästäessä irti Sai-aseesta, joka alkoi vääjäämättömästi putoamaan kohti lattiaa. Jalan tehdessä äkillisen kierrepotkun ja saaden putoavan aseen muuttamaan kulkuansa vaakasuuntaan terä edellä, mikä upposi vartijan rintakehästä sisään kylkiluiden yhtymäkohdan alapuolelle. Vartijan kaatuen suorilta jaloiltaan maahan.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alex lähetetty Ti 29 Huhti 2014, 00:29

Sen pienen hetken ajaksi kun mielen annettiin keskittyä kokonaan jälkien peittelyyn, äänen pään sisällä suorastaan huutaen poikaa olemaan nopeampi liikkeissään sillä jokainen kuluva minuuttia olisi tuosta eteenpäin tärkeä. Käsien tuntuen normaalia heikommilta, tärinän parantamatta tuon kymmenvuotiaan lapsen olotilaa ollenkaan, jättäytyivät aistit hetkeksi taka-alalle. Äkillisen kiskaisun niskalla saaden sydämen melkein pysähtymään paikoilleen, äänihuulten taistellen kaikin tavoin ettei huulten välistä olisi karannut huuto, sillä se viimeistään aiheuttaisi hälytyksen ja aiheuttaisi isomman ongelman - sille varmasti Zay ei ollut infonnut aikeistaan muille palkkasotilaille. Joten kauhun ja säikähdyksen välisen huudon sijasta, pääsikin ilmoille pelästynyt älähdys joka jäi kuin seinään kun rintakehä tunsi käsivarren painautuvan vasten ja estäen pojan liikkumisen. Teon ollen ehkä liian voimakas nykyisin muutenkin heiveröiselle pojalle, sillä jo tuo teko onnistui saamaan hengityksen katkeamaan sekunniksi kivusta moisen teon vuoksi. 
Noiden erikoisten silmien kohoten silloin tuohon hahmoon, joka vielä kätki itsensä vaatetuksien varjojen taakse: näkivät nämä seuraavaksi terävän esineen välähtävän aamuauringon valossa, laajenivat silmät aluksi kauhusta. Hän ei päässyt mihinkään pakoon tuossa kohtaa missä hän oli painaunut kirjaimellisesti seinää vasten. Ajatuksiin mahtuen enään se mielikuva kun tuo tuntematon ihminen veisi viimein hänen henkänsä yhdellä nopealla liikkeellä. Silmien sulkeutuen nopeasti kiinni, mielen odottaen jo tulevaa joka olisi ensin viiltävä kipu joka sitten katoaisi kun sen aika olisi ohitse. 

Sitä odotettua kuitenkaan tapahtumatta, sai se silmien avautumaan uudelleen juuri ajoissa nähdäkseen jälleen tuon ihmisen, jonka hupun alle Andrea näki sen hetken ajaksi - vain todetakseen tuon kyseisen olevan nainen. Vieläpä kaunis sellainen. Ja joku, ketä Andrea ei ollut ennen nähnyt palatsin alueella viiden vuoden aikana, jolloin tällä ei ollut muutakaan tekemistä kuin painaa mieleen ne pienet yksityiskohdat oman sellinsä ikkunasta, kuten palkkamurhaajien kasvot ja käydyt keskustelut jotka tämä oli saattanut kuulla ohimenevästi kun tämän sen hetkinen olemassa olo jälleen unohdettu jonnekin kauas. 
Katseen alkaen hitaasti kohoamaan hitaasti ylöspäin nähdäkseen sen saman minkä Albakin - minne tikari oli todellisuudessa osunut. Tilanteen ollen enemmän kuin outo, erikoinen, kaiken sun muun mielentilan keskellä joka ei tiennyt pitäisikö olla helpottunut vai paniikissa sillä hetkellä, sillä hän ei tiennyt lähellekään kuka tai mitä tuo nainen aikoisi hänen suhteensa.
Sormen kuitenkin asettuen huulten väliin, sanoen sanattomasti pojalle tämän pysyvän hiljaa, jonka jälkeen tuo jo kääntyi ympäri ja päästi nuoremmasti irti, tunsi Andrea kuinka ilma palautui uudelleen sieraimista sisään kun sen hetken ajaksi tämä oli unohtanut kokonaan hengittää. Tämän seuraten hämmentyneenä naisen menoa, joka selvästi tiesi mitä tämän kuului tehdä, tuon kadoten pian helpon näköisesti ikkunasta sisään, vaikka todellisuudessa jokainen tuon tekemä liike vaati monen vuoden harjoittelun. Samassa kun nainen oli kadonnut omille teilleen, tunsivat jalat kuinka viimeinenkin voima antoi niissä periksi ja keho laskeutui hitaasti istumaan maahan, jota pehmusti karhea hiekka. Hän oli juuri siinä kohtaa mikä oli yksi niistä harvoista kohdista minne palkkamurhaajien aina niin tarkkavainen katse ei yltänyt, mikä soi puolestaan hetkellisesti ajan lapsella rauhoittua ja saada ajatuksen uudelleen normaalille tasolleen, joka yritti vieläkin ymmärtää äskeistä. Kuka se nainen oli? Pään laskeutuen hetkellisesti eteen koukistettujen polvien varaan, silmien sulkeutuen uudelleen ja hengityksen käyden rauhallisempana. Ajatuksien alkaen saamaan jälleen järjestystä, mutta samalla myös aistit alkoivat uudelleen ottaa selvää ympäristöstään mahdollismman paljon irti ennenkuin jokin pakottaisi lapsen jälleen liikkumaan paikaltaan. 

Samassa tuon alueen lävitse kulkien tuo samainen huppuihin sonnustautunut kolmikko, jotka eivät vieläkää pitäneet liikkeissään kiirettä sillä heidän tehtävänään ei ollut kerätä huomiota osakseen muilta palkkasotilailta, ja siltikin jokainen askel oli selvä päämäärästään joka läheni kokoajan tuota lasta kohti joka oli löytänyt itselleen kuolleen kulman muurin lähettyviltä. 
Tuon muodostelman muuttumatta missään kohdin erilaiseksi - kaikkien kolmen kulkien selvästi toisiaan lähellä, ja siltikin kaksi näistä jäi hieman taaemmaksi edellä kävelijästä, joka näytti tietävän tarkalleen minne kulkea. 
Pään nousten hitaasti pois polvien päältä, kohtasivat Andrea silloin lähestyvän kolmikon, joka oli jo itsessään tämän jo huomannut ja astelivat nyt varsin suoraviivaisesti haluamaansa kohden, saivat jalat silloin jostain voimaa itseensä nousta salamana ylös paikaltaan, pään alkaen kääntymään ympäri yrittäessään keksiä jotain minne piiloutua tai edes juosta mutta jokainen idea vei umpikujaan, joka oli sama kuin edellinen: liiallinen liikahtaminen tuosta kohdasta aiheuttaisi hälytyksen ja toisaalta jos hän ei liikkuisi, vietäisiin tämä jonnekin, missä tämä ei enään näkisi Adettea. Ehkä enään ikinä. 
Kehon kääntyessä ympäri nopeasti ja sormien painautuen pieniin rakoihin, joita muuri sisälsi saadakseen kaiken voiman hetkellisesti keskittymään haluamaansa, joka sillä hetkellä tulisi johtamaan ylös. Andrean pystyen käyttämään kiipeämään jonkin verran ylöspäin mutta siltikin tarttui vahvempi käsi kuluneesta ja rikkinäisestä paidan helmasta kiinni ja kiskaisi lapsen yhdellä nykäisyllä alas. Andrean tipahtamatta kuitenkaan maahan, siitä pitäen huolen tuo joka oli tämän kiskaissutkin, ja rikkonut teollaan rykelmän poistuttuaan etummaisen vasemmalta puolelta, mutta sen sijaan käännettiin tämä kasvotusten rimpuilevan pojan kanssa, joka ei aikoisi alistua kohtaloonsa sillä kertaa joka aikoisi jälleen erottaa tämän siitä ihmisestä josta oli tullut kolmen vuoden aikana tärkeä osa tämän elämää.  Andrean onnistuen epähuomiossa huitaisemaan sen verran kohti huppua, ettei teko osunut kasvoihin mutta sitäkin tärkeämmin: onnistui liikauttamaan vaatekappaletta sen verran pois edestä että tuo silmäpari joka katsoi takaisin: sai raajat jähmettymään paikoilleen. Hopeisen, josta ei sillä hetkellä nähnyt mitään tuntemuksia tuota lasta kohtaan, joka oli oikeasti paljon tärkeämpi kuin oltiin annettu ymmärtää niin virallisella kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Andrea ei ehkä muistanut täysin vanhempiaan mutta sitäkin voimakkaammin hän muisti tuon silmien värityksen, ja niiden omistajan. Hiljaisen äänen yrittäen aluksi lausua jotain, joka ei kuitenkaan ollut kuiskausta suurempi: "Eno?", hämmennyksen suorastaan paistaen pojan äänestä, jolle suotiin kuitenkin nyökkäys ja sitten katse jolla oli sama viesti kuin Alba oli antanut: ei pihahdustakaan, jos se sen vaatisi ei toinen saisi edes hengittää.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alice lähetetty Ti 29 Huhti 2014, 12:09

Alban saavuttaessa sen mitä oli alun alkaenkin mennyt tekemään tuonne muurille, joka kattoi sen osan siitä alueesta, jonne ei toivottaisi ylimääräisiä silmäpareja ainakaan puoleen tuntiin – laitettiin Sait takaisin kaavun alle omille paikoilleen ja jalat veivät takaisin sinne samaiselle ikkuna-aukolle, josta nainen oli tullut hetki sitten sisään vartioiden huomaamatta. Jos tilanne olisi ollut alhaalla toisin – olisi Alba jo hypännyt takaisin alas Andrean luokse ja napannut tämän matkaansa turhia minuutteja kuluttamatta, mutta nyt vihreät silmät saivat kohdata toisenlaisen näkymän.

Kolme mustiin kaapuihin pukeutunutta henkilöä, joista yksi seisoi aivan Andrean edessä ja piteli tätä paikoillaan kunnes jokin sai lapsen jähmettymään selvästi hämmennyksestä ja rimpuilu loppui kuin seinään. Samaan aikaan nuo kaksi muuta taustalla seisovaa sanoivat jotakin käskyn viemisestä loppuun ja pitämään kiirettä tuon rimpuilevan kakaran kanssa. Alban tunnistaen puhujan olevan Creon, joka ilmeisemmin niinä päivinä toimi etuoikeutetusti Zayn oikeana kätensä silloin kuin mies ei itse ollut paikalla. Noin suuren vastuun luovuttaminen huvitti suuresti, mutta sen mitä Alba oli oppinut Zaystä niiden viiden vuoden aikana – oli sillä miehellä aina jokin ässä hihassaan. Tämä ei koskaan luovuttanut määräysvaltikkaa kenellekkään vaikka ehkä antoikin muiden uskoa niin. Ryhmään kuuluvan kolmannen henkilön kohottaessa silloin katseensa suoraan Alban olinpaikkaa kohti, pakotti kyseinen käänne naisen erkaantumaan kiireesti pois ikkuna-aukon luota ja painautumaan seinää vasten. Hyvin hiljaisen kirosanan sihahtaen hampaiden lomasta. Alban tajutessa heti missä mentiin. Yksi ryhmän jäsenistä epäili jotakin.

Kuuloaistin napatessa hetkellisen keskustelun, jossa kolmashenkilö sanoi toiselle menevänsä tarkistamaan nopeasti tilanteen muurilla, jossa vartioiden liikkumista ei kuulunut tarpeeksi. Olivatko kenties ne laiskimukset nukkumassa oman vahtivuoronsa aikana. Vanhaan salaseuraan kuuluvan henkilön erkaantuessa muiden luota ja lähtiessä sitä holvikaarta kohti, josta pääsisi portaita pitkin kiipeämään muurille ja vartioiden tiloihin – oli Alba jo erkaantunut pois tarkkailupaikaltaan.
Ryhmän jäsenen päästessä portaiden yläpäähän ja pari askelta eteenpäin, huomasi tämä jo heti – ettei kaikki ollut kohdillaan, mutta kun keho kääntyi ympäri mennäkseen samantien takaisin muiden luokse – kohtasi katse selän taakse ilmestyneen naisen, joka sen enempää selittämättä löi suoran nyrkin iskun kohti, tarkoituksena pistää samantien taju pois. Nyrkin kuitenkaan osumatta halutulla tavalla vaan sen sijaan Alba tunsi miehen tarttuvan ranteesta tiukasti ja vetäisten vihollisen koko kehon olkansa ylitse ennen lattiaan osumista. Naisen ottamatta pudotusta jaloilaan vastaan vaikka olisi voinutkin tehdän niin – vaan sen sijaan tämä kohdisti terävän potkun vihollisen alavatsaan ja pitäen otteensa vihollisen käsistä, jotka olivat jo alussa päästäneet otteensa naisen ranteesta. Alban kiskaisten vuorostaan niin voimakkaasti kuin vain kykeni – saaden vanhan salaseuran jäsenen lentämään vatsalleen lattiaan. Naisen ponnistaessa kehonsa ylös maasta – oli vihollinen jo päässyt tokeentumaan ja kohottanut vartalonsa käsien varaan, mikä antoi kummallekin jalalle mahdollisuuden potkaista yhdessä Albaa suoraan pallean kohtaan ja lennättämään tämän toisella seinustalla sijaitsevan lankku kyhäelmän päälle.

Hengitykseen oli tullut kirjaimellisesti selvä katko iskun osumisen takia ja se puolestaan oli saanut kehon hetkeksi toimintakyvyttömäksi. Myös kaavun huppu oli lennähtänyt syrjään ja paljastanut altaan Alban kasvot, joita vanhan salaseuran jäsen katsoi hyvin varoittava hymy huulillaan. Kyseistä tarvitsematta tulkita paljoakaan kun jo tiesi, mitä mieshenkilö olisi valmis tekemään yksinään liikkuvalle naiselle.
”Tästä päivästä tulikin aiempaa parempi.”
Muinaisella egyptin kielellä lausutun lauseen särähtäen Alban korvissa samalla kun tämä pääsi kohottautumaan istumaan lankkujen päällä, mutta ennen kuin tämä pääsi jaloilleen – oli vanhan salaseuran jäsen tullut lähemmäksi ja napannut naisen kummankin käden ranteesta kiinni painaakseen yläkehon takaisin lankkuja vasten. Tuon niin itsevarmalta vaikuttavan lähestymisen kuitenkin muuttuessa hyvin äkkiä kivusta kertovaksi älähdykseksi. Naisen pehmeän äänen sivaltaen miehen itsevarmuutta ruoskan tavoin.
”Mikä on? Etkö pystykkään hoitelemaan minua?”
Vielä viimeisimmän naksahduksen kuuluessa korvissa ennen kuin miehen alaselän ympärille kietoutuneet jalat päästivät otteensa irti ja antaen vanhan salaseuran jäsenen, jolta selkä oli murrettu hetki sitten, valua lattialle. Alban ponnistaessa ylös jaloilleen, vilkaisi tämä vielä viimeisen kerran tuota kuollutta salamurhaaja, mutta ei tehnyt mitään ruumista häpäisevää vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. Alban kiskaistessa kaapunsa hupun takaisin päänsä ylitse vaikka tuona hetkenä järki jo sanoi, että taistelun äänet olisivat varmasti jo herättäneet alhaalla olevien kahden muun salaseuran jäsenen huomion.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alex lähetetty Ti 29 Huhti 2014, 23:38

Noiden kahden ihmisen katsoen toisiaan hyvin pitkän ajan jälkeen, kunnes katse laskettiin alas ettei moinen olisi herännyt huomiota liiaksi, kuulivat korvat samalla selän takaa tuon kolmannen osapuolen toteavan jotain tarkistavansa tilanteen, joka oli kyllä myönnettäköön outo. Sin oli itse uskonut koko tuon alueen suorastaan pursuavan palkkamurhaajia, vaikka siihen asti he olivat nähneet vain muutaman liikkuvan itse piha-alueella. Olivatko loput tosiaan aseteltu ympäri tuota valtavaa palatsia? 
"Odotamme häntä." Tuon matalan äänen, jossa kuului selvästi ulkomaalaiselle kuuluva aksentti lausui egyptin muinaisella kielellä jota ilmeisemmin käytettiin Vanhan Salaseuran kesken vieläkin Zayn vallankaappauksesta huolimatta, ei tuolle suotu sitä pientä pään liikettä joka olisi kielinyt hyväksymisestä, sillä sellainen ei kuulunut noiden välille. Pojan tullen nostetuksi olkapäälle, siihen samaiseen asentoon miten metsästäjät pitivät riistaansa kannatellessaan saalistaan, sillä tuo oli paljon helpompi pideltävä silloin ja muutenkin kannettava vaikkei lapsella ollut painoa oikein nimeksikään, näki Andrea tuolloin tuon toisen osapuolen jonka äänen tämä oli pystynyt tunnistamaan samantien tuon puhuessa, ja sitten muurille, jonne kolmas osapuoli oli kadonnut hetki sitten tarkistamaan tilannetta. Samassa mieleen nousten se sama nainen, joka oli myöskin kadonnut tuonne samaiseen suuntaan, mutristuivat huulet hetkeksi yhteen. Heidän vain joutuen odottamaan. 
Sinin kääntyen tuolloin ympäri, jolloin Andrea joutui uudelleen kohtaamaan muuriseinämän kaikessa yksinkertaisuudessaan, nousi tuo hopeinen katse samaan suuntaan minne Andreankin oli hetki sitten. Kulmien kurtistuen tuskin sekuntteja kauemmaksi, mutta se riitti kertomaan sen näkeville että jokin sai hälytyskellot soimaan. Eikä pelkästään päässä. 

Kahden palkkasotilaan, joiden vahtipaikka sijaitsi juuri Alban sen hetkisen sijainnin alapuolella, ja kuten nuorempi nainen oli epäillytkin olivat ylempää kuuluneet taistelunäänet aiheuttaneet hälytyksen vaikka yleensä oltaisiin tarkistettu ensin tilanne. Mutta niinä aikoina mikään ei voinut olla enään varmaa. Sen saaden muutkin tuon äänen kuulevat varuilleen, ja Creon taas... nosti pikaisesti kätensä sen verran näkyville nuoremmalleen ja kahden sormen tehden pienen eleen joka käski sanattomasti seuraamaan sillä edelleenkin - kaiken kuului tapahtua mahdollisimman huomaamattomasti. 
Kahden askeleen alkaen jälleen liikkumaan yhtäjaksoisesti, kulkeutui Sin jälleen lapsen kanssa perässä sillä Creon oli sillä hetkellä ylempiarvoinen vihollisen joukoissa - minkä myös Uusi salaseura oli oppinut tiedostamaan viiden vuoden aikana.
Jokaisen liikkeen ollen kuitenkin harkitusti nopeampi, ja tiheämpi kuin ne olivat olleet alunperin, tunsi vanhempi selvästi sormien tökkimisen kylkien välissä kun Andrea yritti sanoa jotain, tai ainakin osoitti tällä olevan jotain asiaa, painettiin vuorostaan tuota voimakkaammin hartiaa vasten merkkinä toista lopettamaan moinen. Tökkimisen loppuen luovutetusti vasta useiden minuuttien päästä, kun he olivat kulkeneet puolet koko palatsin halkaisijasta lävitse, ei Sin sitä tuonut sitä esille mutta hän oli pistänyt jo aikoja sitten merkille tilanteen oudoksuttavan väen vähyyden siihen nähden että kyseessä oli hälytys-tila, jossa näiden kuuluisi selvittää mitä oli tekeillä, ja se puolestaan sai tämän muuttumaan joka minuutti varovaisemmaksi.
Äkillisen suhahduksen kuuluessa korvan vieressä kun keho teki äkillisen väistäliikkeen sivuaskeleella, joka sai hupun lennähtämään nyt kokonaan pois kasvojen tieltä ja hopeinen katse kohottautui katsomaan tuota miestä jota hän oli seurannut siihen asti, nähdäkseen tuon jälleen leikkivän neuloillaan niinkuin tällä oli ollut tapana aina kun nämä olivat kohdanneet kasvotusten. Hymyn kohoten lähes yhtäaikaisesti kummankin kasvoille, laskettiin Andrea uudelleen alas maahan, Sinin samalla käskien etsimään suojaisan paikan tuohon hätään. 
"... Luulitko tosissasi huijauksesi menevän lävitse?"
Hopeisen katseen vastaten omalla tavallaan salamyhkäisesti, vaikkei sanoja suotukaan ääneen kuultavaksi, mutta sitäkin enemmän silmien katseesta joka oli omalla tavallaan ivaava ja samalla pystyi näkemään tuon nuoremman kumminkin kasvaneen jonkin verran henkisesti sitten viime näkemän, jolloin tämä oli jättänyt oman muistonsa miehen kehoon joka vieläkin muistutti välillä olemassa olollaan Creonia. 
Hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille, jota seurasi tuo alkuperäinen kohde turvallisen välimatkan päästä, silmät tarkkana mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kummankaan noista enään puhumatta saatika sitten yrittämättä patistaa toistaan toisensa kimppuun, mutta sitäkin tulenarka oli se hetki jonka sai aikaiseksi pelkästään näiden kahden olemassa olo samassa tilassa ja vieläpä vastatusten, oli siltikin selvää mitä seuraavaksi tapahtuisi. Creon ei aikoisi päästää haluamaansa menemään ja Sin taas ei aikonut enään jättää poikaa taaksensa viiden vuoden etsinnän jälkeen. Piiloterän tullen sivalletuksi kämmenen ja kaavun hihan alta piilosta missä se oli pysytellyt jo jonkin aikaa, kummankin nousten nopeasti juoksuun toisiaan vastaan, valmiina tekemään kuitenkin oman väistöliikkeensä mikäli tilanne menisi liian lähelle tappavaa iskua. 
Kahden miehen kohdaten toisensa tietyn pisteen kohdalla, nosti Creon piiloterällä aseistettua kättä ylemmäs, valmiina iskuun mutta sen sijaan nuorempi pysähtyikin kuin seinään, ja jalan potkaisten suoraan vatsan ja rintakehän väliin, mikä sai pelkästään jo normaalisti hengen katkeamaan hetkellisesti mutta tuon yhden potku liikkeen saaden kuitenkin vanhemman lennähtämään kauemmaksi nuoremmasta vaikka Creon saikin nostettua itsensä takaisin jalkojen varaan yhtä nopeasti kuin palkkamurhaajalta pystyi odottamaankin.
Siinä missä joku olisi jäänyt hetkeksi haukkomaan henkeä, liikahtikin tämä nopeasti uudelleen kohti Siniä, valmiina tekemään oman iskunsa puolestaan äskeisestä.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alice lähetetty Ke 30 Huhti 2014, 12:12

Creonin ja Sinin, noiden kahden henkilön joiden välille oli jäänyt selvästi hiertämään viiden vuoden jälkeinen kauna, ottaessa yhteen palatsin länsipihan puolella, jonka muurin takana aavikkokaupunki lähti laskemaan kohti merta ja juuri sen rannalle oli rakennettu aikoinaan satama-alue, jossa ihmismassan liikenne kävi yleensä aktiivisemmin kuin itäportilla, joka avautui pitkälle ja vaikea kulkuiselle aavikolle. Kahden ihmisen fyysisestä taistelusta syntyvän äänen hukkuen lähes pian siihen meteliin, joka syntyi siitä kun moni vartija juoksi samaan aikaan yhteen suuntaan ja näiden komentajat huusivat käskysanoja. Hetki sitten autiolta vaikuttaneiden palatsin muureille ilmestyen vartijoita ja sotilaita yksi toisensa jälkeen, osan näistä muodostaen piirin Creonin ja Sinin ympärille ja laskien keihäiden kärjet sekä aseiden piiput osoittamaan suoraan kohti.

Alban, joka oli päässyt luikahtamaan uudelleen vihollisilta näkymättömiin hyödyntäessään tuota äkillistä tilanteen muutosta, hakien paikkansa muurin syvänteestä maatasolla ja jääden seuraamaan tilannetta. Hänen ei kannattaisi paljastaa vielä olinpaikkaansa sillä tilanteen kulusta ei ollut vielä mitään selvää kuvaa. Tuona hetkenä palatsin vartijoiden ja sotilaiden määrä oli kerralla tuplaantunut siitä määrästä mitä se oli hetki sitten ollut, mutta edelleenkään salaseuran jäseniä ei näkynyt missään.
Tai sitten…
Vihreän katseen alkaen katsomaan ympärilleen hyvin epäluuloisesti. Silmien kykenemättä näkemään tummiin kaapuihin pukeutuneita henkilöitä, joista hohkaisi selvästi näiden olevan paljon vaarallisempia kuin tavalliset sotilaat.
…vanhan salaseuran jäsenet piiloutuivat niin näkyville – ettei näitä edes ymmärtänyt huomioida.
Alban kääntäessä katseensa heti takaisin Andreaan kun kaksi sotilasta meni pojan luokse ja aikoen ottaa tämän kovakouraisesti ylös maasta, mutta silloin kaiken metelin keskellä kuului yksi ja ainoa ääni, joka tavoitti jokaisen läsnäolevan kuuloaistin. Käsky lopettamaan oli tullut lausutuksi ihan puhtaalla yleiskielellä, että kaikki läsnäolijat sen varmasti ymmärtäisivät. Pihamaalla seisovan tiiviimmän sotilasmassan alkaessa astumaan syrjään jonkun tieltä, joka käveli näiden keskeltä. Viimeisten sotilaiden astuessa syrjään – pääsi jo hiljalleen kirkastuva aamu valaisemaan noita hyvin pistävän vihreän värisiä silmiä, jotka olivat paljon tunteettomat kuin Alballa ja kuuluivat myös lähemmäs kaksikymmentä vuotta vanhemmalle.

Yhden käden kohottamisliikkeen riittäen sotilaille sekä vartijoille laskemaan aseensa valmiustilasta ja päästämään Zayn piirin keskelle, jossa Creon ja Sin olivat. Vanhimman katseen käyden ensin Sinissä, mutta mitään ei sanottu toiselle ääneen vaikka katseen sisimmässä häivähtikin selvä viesti; Olisihan se pitänyt arvata. Sitten katse kääntyi viimeisimpänä Creoniin, joka oli saanut selvän käskyn toimia huomaamattomasti, mutta kun katsoi vähänkään ympärilleen – oli huomaamattomuus sinä hetkenä kaikista kaukaisin asia. Katseen puolestaan antaen viestin Creonille; Me keskustelemme tästä vielä.
Kurkun rykäisten itseään pienesti, että aamun karheus saataisiin kadoksiin, minkä jälkeen sama kantava ääni jatkoi:
”Voisiko joku kertoa minulle; Miksi tyttäreni tuli itkien luokseni ja sanoi minulle taistelun olevan käynnissä palatsin pihalla vaikka en ole antanut käskyä sellaiseen.”
Kenenkään täysjärkisen tietenkään vastaamatta mitään takaisin – sillä jokainen halusi säilyttää henkensä tai ainakin kielensä, joka olisi voitu helposti katkaista väärien sanojen vuoksi, varsinkin silloin kun ole puhetta Odayn tyttärestä. Zayn kääntäen katseensa viimein noihin kahteen sotilaaseen, jotka olivat vahtineet - ettei Andrea pääsisi karkaamaan mihinkään. Näiden saaden selvän käskyn päästää poika vapaaksi ja antaa tämän mennä tuon piirin keskellä seisovan toisen miehen luokse, joka oli tilanteen ironisuudessaan lapsen eno.
”Vie hänet jos tahdot, mutta muista Sin; seuraavalla kerralla kun tulet tänne ilman lupaani, et lähde enää elävänä.”
Pistävän vihreän katseen päästämättä kertaakaan irti noista hopeisista silmistä. Vanhimman katseen ollen etäinen ja kylmä, mutta silti sellainen joka kuului selvästi johtajalle ei vain käskyjä sanelevalle henkilölle. Nuo vihreät silmät kuuluivat miehelle, joka ei ollut enää riippuvainen mistään.

Toisin kuin sillä nuoremmalla tyttölapsella, joka tuonakin hetkenä oli haudannut kasvonsa peittoa vasten ja itki. Adetten maatessa mahdollisimman pienenä isänsä vuoteessa. Sulaa kultaa muistuttavien hiusten ollen jo sotkeutuneena epämääräiseksi sekasotkuksi pään ympärille. Adetten muistuttamatta tuona hetkenä yhtään sitä hillittyä henkilöä, joka tämä yleensä pakotettiin olemaan isänsä läsnäollessa.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alex lähetetty Ke 30 Huhti 2014, 22:22

Creonin saaden viimeisen iskun osumaan nuoremman kehoon, jonka Sin sai kuitenkin puoliksi estettyä käsivarrella joka oltiin kiskaistu nopeasti puolustukseen halutulle alueelle vaikka Creon olikin onnistunut saamaan osan liikkeestään lävitse ja osunut kylkeen, irtautuivat nämä kaksi pian toisistaan kauemmaksi kun aistit erottivat selvästi ihmisrykelmän lähestyvän ympärillään ja pysähtyvän viimein näiden ympärille kuin nähdäkseen tapahtumat selvemmin ja toisaalta myös estääkseen tunkeilijan pakenemisen paikalta ennenkuin tilanne olisi saatu takaisin järjestykseen ja kaikella oltaisiin saatu selitys, kohottivat kumpikin katseensa ympärilleen tuohon väkijoukkoon joka oli enemmän kuin uhkaava aseiden kanssa - joista suurinosa oli nimenomaan osoitettu tuolle nuoremmalle salamurhaajalle joka luokiteltiin viholliseksi Creoniin verrattuna.

Hopeisen katseen, jonka erityisesti uskottiin tuolla alueella kuuluvan itse paholaiselle kohdistuen erityisesti siihen kaksikkoon jotka olivat jo tuossa kohdin tehneet oman liikkeensä Andrean suhteen, jota yritettiin väkipakolla nostaa ylös maasta, niin lujalla voiman käytöllä että moisesta varmasti jäisi ainakin mustelmat vielä viikoiksi siitä eteenpäin, mutta siltikään Sin ei tehnyt mitään vaikka olisi halunnutkin. Hän oli tuossa kohdin altavastaaja noiden monien silmien edessä vaikka tämä saisikin helposti nuo kaksi ja Creonin pois tieltään, tämä varmasti ammuttaisiin nopeammin kun tämä olisi kerennyt edes ottaa askeltakaan tuohon suuntaan. 
Creonin pitäen tässä kohdin katseensa koko ajan nuoremmassa siltä varalta jos tämä suunnittelisi jotain muutakin heidän että omansa pään menoksi, mutta kun palkkasotilaat alkoivat hitaasti siirtyä yksi kerrallaan kauemmaksi, antaen selvästi tietä jollekulle vaikka jo tuossa kohtaa oli jo selvää kuka sieltä oikein asteli. 

Sinin kohdaten isoveljensä pitkän ajan jälkeen, näki ja osasi tämä kyllä lukea sen viestin joka oltiin kohdistettu nimenomaan hänelle, joka turhautuneena sanoi että kukapa muukaan olisi moisen hälinän takana kuin itse pikkuveli, jolle tuo oli tuntunut tulevan jo tavaksi mitä tuli hälinän aiheuttamiseen. Sitten puolestaan Creon sai oman vuoronsa, joka sai katseen kääntymään pahoittelevasti hieman alaspäin. Creon ei vieläkään osannut pelätä vanhempaansa, mutta sitäkin enemmän tämä ymmärsi kyllä arvomaailman näiden kahden välillä, jota tuli osoittaa muiden läsnäollessa erityisesti - vaikka moinen oli rikottu jo aikoja sitten itse neljän seinän sisällä. Mutta Creon kyllä tiesi - ettei tämä heidän "keskustelunsa" tulisi olemaan lähellekään yhtä mukava. 
Zayn tuoden kovaan ääneen kysymyksen julki, johon ei varmasti edes odotettu enään vastausta keneltäkään sille kaikki kyllä tiesivät ettei moiseen olisi edes hyvä vastata mikäli halusi pitää päänsä vielä pidempään kaulan varassa.
Hiljaisuuden vastaten takaisin, se riitti ilmeisesti sillä kertaa tuon salaseuran johtajalle, joka nyt käski yksinkertaisesti kahta lasta pitelevää palkkamurhaajaa, jotka päästivät irti otteestaan. Lapsen alkaen ottamaan varovaisesti askeleita kiinni enonsa kanssa, joka pian nostettiin syliin Zayn sanojen aikana, jotka käskivät yksinkertaisesti kaksikkoa lähtemään, ja nuoremmalle veljelleen lisäyksenä että mikäli tämä astuisi vielä kerrankin tuota palatsia lähelle: ei tämä enään pääsisi pois hengissä. "Valitettavasti, se ei riipu täysin minusta, Zay." Veljen vastaten takaisin, katseen pysytellen isoveljessään koko sen ajan vaikka kädet nostivatkin Andreata syliinsä samalla, sanojen jättäen sen tärkeimmän kuulematta toiselle ääneen, mutta Zay varmasti osaisi lukea sanojen välistä: jos Zay ei enään ottaisi jotain Sinille henkilökohtaista, hän jättäisi oikein mielellään palatsiin tunkeutumisen. 

Andrean kuunnellen noita sanoja jotka olivat olleet kuin kylmä isku vasten kasvoja, kääntyivät silmät itsepintaisesti kohti tuota miestä joka oli tunnettu pelottavana ja armottomana, näytti tuo lapsi hetken aikaa kiihtyneeltä kun tämä oli kuullut ystävänsä itkeneen aiemmin. "Odota! Päästä alas! Päästä!" 
Tuon huudon karaten kuuluvaksi, ja kehon pakottaen itsensä kääntymään sen verran ympäri kohdatakseen sen miehen, joka oli pitänyt tätä hengissä kaikki ne vuodet, ja siltikin oli hänen parhaan ystävänsä isä. Sinin kuitenkin tiukentaen otettaan nuoremmassa joka oli alkanut rimpuilemaan, vaikkei tuolle enään annettaisi mahdollisuutta lähteä paikastaan, joka enemmin tai myöhemmin johdattaisi heidät pois tuolta. "Anna minun sanoa hyvästit! Päästä alas! Haluan sanoa sen hänelle! Eno!" 
Andrean huutaen tuona hetkenä, jokaisen sanan ollen toinen toistaan tahdokkaampi ja anelevampi, joka toivoi enonsa päästävän sen verran irti että hän saisi juosta Adetten luokse missä ikinä tämä olisi, ja kertoa heidän vielä tapaavan varmasti uudelleen mutta jokainen hetki ja sana, antoivat viimein itkulle irti kun tämä tiedosti ettei tulisi pääsemään parhaan ystävänsä luokse viimeisen kerran. 

Sinin tiukentaen otettaan ja asettaen pojan uudelleen sellaiseen asentoon ettei poika pääsisi rimpuilemaan tolkuttomasti ja joutuisi näin hidastamaan heidän kummankin matkaa, lähtivät jalat uudelleen liikkeelle lapsen kanssa, mutta jossain välissä kun Sin oli ylittänyt sen tietyn kohda.n kohotettiin tuo hopeinen katse nopeasti siihen suuntaan missä tämä tiesi Alban sijaitsevan vaikkei tuonutkaan nuoremma olemassa oloa ilmi mutta sitäkin enemmän katse käski: he lähtisivät, nyt.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alice lähetetty To 01 Toukokuu 2014, 17:30

Veljeksistä nuorimman vastatessa omalla lauseellaan takaisin Zayn äskeisiin sanoihin – luki vanhempi kyllä todella hyvin sen viestin, joka piilotteli noiden muodollisten sanojen takana. Kyseisen sananvaihdon kestäen kaksikon välillä vain nuo kaksi lausetta, ei sen enempää eikä vähempää, vaikka keskustelua oli käyty hyvin tiiviisti katseiden välityksellä. Hopean ja tumman vihreän katseen pysyessä niin kauan toisisaan, että nuorempi viimein käänsi katseensa pois ja keskittyi kokonaan sylissään pitelemäänsä lapseen; Andreaan, joka jostakin kumman syystä ei yhtäkkiä ollutkaan innoissaan pelastuksestaan vaan pikemminkin olisi halunnut uudelleen alas ja mennä… Adetten luokse.
Tuon viimeisimmän huomion saaden sapen kiehumaan väkisinkin Zayn tyynen ulkokuoren sisimmässä. Tunteen ollen niin vahva, että se sai korvennettua vatsan aluetta ja saaden väkisinkin poskihampaat pureutumaan enemmän yhteen, mikä puolestaan sai kaulalihakset jännittymään leukaluiden alapuolelta. Kaiken tuon tapahtuen jo pelkästä ajatuksesta. Luojan yksin tietäen mitä olisi tapahtunut – jos nuo ajatukset ikinä kävisivät toteen. Hän ei katsoisi hyvällä millään tavoin Andrean ja Adetten ystävyyttä, vielä vähemmän sitä – jos tuo viaton ystävyys ikinä syventyisi ja pahemmassa tapauksessa tietäisi lasta, jossa tulisi yhdistymään Anubiksen, Giovannin ja Zayn sukulinjat. Zay ei antaisi niin tapahtua, ei todellakaan.

Pistävän vihreän katseen kääntyen silmänräpäyksessä Andreaan, joka onneksi viimein ymmärsi luovuttaa Sinin otteessa. Zay ei sanonut edelleenkään mitään, mutta tämän katse kertoi enemmän kuin tuhannet sanat. Vanhemmasta kuin hohkaten selvä hylkimisreaktio tuota nuorempaa poikaa kohtaan, joka toivon mukaan saataisiin palatsista pihalle mahdollisimman nopeasti. Zay oli saanut Andreasta haluamansa noiden viiden vuoden sisällä, sen jälkeen toisesta oli tullut hyödytön ja nyt kun uhkana oli, että Adette liittyisi mukaan tuohon kaikkeen jotenkin – oli peli valmis puhaltamaan mahdollisimman nopeasti poikki. Egyptin muinaisella kielellä lausutun käskyn antaen kymmenelle palkkasotilaalle käskyn saattaa Sin ja Andrea palatsin pääportille asti ja varmistaa, että nämä varmasti jatkaisivat kävelemistään eivätkä enää kääntyisi katsomaan taakseen. Muiden vartijoiden ja sotilaiden saadessa käskyn mennä jatkamaan omia tehtäviänsä, mutta jäljelle jääden vielä nuo kaksi sotilasta, jotka olivat olleet hetki sitten valmiita vangitsemaan Andrean. Zayn antaen näille uuden yllättävän käskyn, jonka kohde oli sillä kertaa Creon. Tuon kaksivuotta nuoremman miehen korottaessa ääntään kysyessään miksi tämä vangittiin – saivat sanat Zayn hetkeksi pysähtymään palatsin ulkoportailla ja vilkaisemaan olkansa ylitse kuin sanoen pelkästään katseellaan; Täällä maksetaan virheistä, Creon ja sinä teit juuri sellaisen. Raskaiden ovien kumahtaessa kiinni Zayn jäljessä – oli se Creonille kuin tuomarin nuijan isku, yhtä lopullinen ja peruuttamaton.

”Tiedän missä voimme levätä huomiseen ennen kuin lähdemme takaisin.”
Alban äänen lausuessa yhtäkkiä Sinin vierellä kun vanhempi oli päässyt kävelemään palatsin pääporteilta kauemmaksi. Mustan kaavun hupun pysyessä vielä hyvin tiiviisti naisen kasvojen suojana, Alballa olematta missään vaiheessa aikomusta paljastaa läsnäoloaan tuolla kaupungissa. Tämän puolivuotta nuoremman naisen ottaessa pienen johtopaikan ja lähtien kävelemään aavistuksen Siniä edellä, vilkaisten samalla kuin sanoakseen; Tiedät kyllä ettei hän ole matkakunnossa. Katso nyt häntä, nälissään ja väsynyt melkein kuolleen tasolle.
Sen enempää alkamatta hakemaan Siniltä hyväksyntää – sillä tuossa kohdin se oli yhtä tyhjän kanssa jos eivät sitten halunneet joutua uudelleen silmätikuiksi – lähti Alba jatkamaan matkaansa itäporttia kohti, jonka läheisyydessä yksi majatalo sijaitsi. Tuon majapaikan pitäjä oli joskus aikoinaan tehnyt sopimuksen Anubiksen kanssa ja luvannut antaa tarvittaessa yösijan uuden salaseuran jäsenille, jos näitä ikinä liikkuisi tuolla tulenarassa paikassa.
Alban pitäen vielä vahvan maskin kasvoillaan, joka kuului sinä hetkenä määrätietoiselle parantajalle ja pelkäämättömälle salamurhaajalle. Jos totta puhuttiin niin tuona hetkenä Alba pitäisi mielellään kaiken loppuun asti virallisena ja keskittyisi pelkästään huolehtimaan Andrea matkakuntoon.
Ehkä Sin ei tiennyt, että hän oli omin lupineen tuolla paikassa ja jotta totuus ei tulisi julki – olisi parempi olla hiljaa koko asiasta ja keskittyä ilo uutiseen; Andrea pääsisi yli viiden vuoden jälkeen kotiin.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alex lähetetty To 01 Toukokuu 2014, 20:13

Heidän astuessa palatsia suojaavan muurin ulkopuolelle, jäivät nuo kaksi heidät saattanutta vartijaa tuolle rajalle sen sijaan että olisivat seuranneet näitä loppuun asti, mutta siltikin näiden katse pysytteli vielä pitkään kaueammaksi katoavissa selissä, joissa Andrean pää oli nojautunut enonsa vartijaa vasten niin että tämä pystyi näkemään kuinka palatsi jäi jokaisen askeleen myötä kauemmaksi ja kauemmaksi, Andrean enään yrittämättä rimpuilla vastaan Sinin otteesta tietäessään ettei tulisi pääsemään irti vaikka olisi halunnutkin. Jossain kohtaa heidän vierelleen ilmestyen myös tuo samainen nainen, joka puhui selvästi Sinille, johon tuo vanhempi mies kiinni huomiota sen verran kääntäessä päätään nähdäkseen vierustoverinsa selvästi tuon puhuessa, vaikka todellisuudessa näiden välillä käytiin kyllä sanaton keskustelu joka oli selvä: he eivät lähtisi ennen huomenaamua ennenkuin Alba olisi saanut hoitaa lapsen kuntoon. Pään tehden pienen nyökkäyksen tuossa kohdin, Sinin antaen Alban johdattaa heidät sen samaisen majatalon luokse, jossa he olivat viimeksi yöpyneet seitsemän vuotta sitten Azran häiden jälkeen, tunnisti majatalon vanha isäntä kyllä vieläkin tuon kaksikon pitkän ajan jälkeen viime kertaisen jäljiltä.

Heidän saaden huoneen, oli Andrea saatu iltaa kohden myös rauhoitettua uudelleen hektisen aamun jäljiltä, vaikka tämä näytti vieläkin olevan lievästi maassa jouduttuaan hylkäämään parhaan ystävänsä ilman hyvästejä tilanteen vuoksi jossa lapsella ei yksinkertaisesti ollut minkäänlaista sananvaltaa: oli Sin huomioinut tuon piirteen heti alussa.
Pojan istuessa ruokapöydän ääressä johon oli tuotu ruokalautanen ja juomaa nuoremmalle joka ei taaskaan ollut syönyt yli vuorokauteen - ja sen myös valitettavasti näki pojan ulkonäöllisestä olemuksesta ettei tätä oltu kohdeltu ehkä niin hyvin kuin oltiin käsketty Zayn puolesta. "... Miksi nyt?" Haarukan laskeutuen tuolloin uudelleen lautasen posliinista pintaa vasten ja katseen kääntyen katsomaan enoaan, joka oli pysynyt koko sen ajan hiljaa antaessaan Andrealle rauhan koota itsensä ja ajatuksensa normaalille tasolle sen sijaan että tämä olisi hössättänyt tuon hyvinvoinnista jatkuvasti niskassa kiinni, nostivat hopeiset silmät silloin katsomaan nuorempaan tuon kysymyksen johdosta. Hänen kyllä tietäen mitä Andrea tarkoitti kysymyksellään. Miksi vasta viiden vuoden jälkeen tämä oli pelastettu, eikä aiemmin jo vuosia sitten?
Sinin huokaisten pienesti "Olemme yrittäneet etsiä sinua tauotta viimeiset viisi vuotta: isoisäsi, minä: kaikista voimakkaimmin äitisi ja isäsi jotka olivat valmiina tulemaan tänne kun kuulivat että meillä on vihdoin ja viimein tarkka aavistus missä olet. Mutta valitettavasti Zay on ovela. Vanhalla salaseuralla on monta valheellista piilopaikkaa, valitettavasti jouduimme jokaisen vihjeen niihin, emmekä tänne kuin vasta viikko sitten." Vanhemman selittäen lapselle, joka varmasti haluaisi tietää enemmänkin viiden vuoden aikaisesta ajasta, jossa tämä oli elänyt täysin tietämättömänä ulkomaailmasta. Tuossa kohtaa eno oli hetkeksi kääntänyt katseensa palatsia kohti, jonka muurin päällä vartijat pitivät vieläkin vahtia ja sitten huomio kiinnittyi hetkeksi heidän huoneensa ulkopuolella olevaan elämään - joka ei enään ollut yhtä elämäniloinen kuin se oli ollut kuningattaren valtakaudella ennen tämän katoamista, sen jo osaksi kertoen mitä todellisuudessa kaupungin sisäpuolella tapahtui kulissien alla. Katseen siirtyen kuitenkin uudelleen Andreaan, kurtistuivat kulmat hetkeksi kun tämä näki selvästi tuon ilmeen joka huusi hämmennystä kuulemastaan. Oliko Andrea tosissaan luullut ettei tätä etsittäisi? Toisaalta, ei Sin voinut tässä kohtaa mitenkään ihmetellä moista reaktiota. Hänellä itsellään oli ollut monta vuotta tuo sama ajatus mielessä sen jälkeen kun hän itse oli päätynyt salaseuraan ja sieltä pois - joten ei moinen reaktio ollut mitenkään yllätys. 
Andrean tietämättä enään mitä sanoa. Hän oli tosissaan uskonut viimeiset kolme vuotta ettei kukaan edes yrittänyt etsiä häntä ja nyt kun se olikin kaikki ollut aivan päinvastoin... Hengityksen muuttuen hetkellisesti vaikeaksi kun kyyneleitä yritettiin pidätellä vielä viimeiseen asti, mutta kun päälakea painettiin isompi käsi, joka silitti joka suuntaan sojottavia hiuksia varoen, kohdistuivat kostuneen silmät silloin uudelleen Siniin, jonka kasvoille oli noussut hymy jota tämä ei ollut saanut nähdä moneen vuoteen. Se lempeä hymy, joka kertoi olevan hyvin siitä lähtien hyvin, viiden vuoden helvetin päättyvän siihen. 

"Miten hän voi?" Matalan äänen kysyen pimeyden halki, jota valaisi vain pöydällä sytetty kynttilä, joka auttoi näkemään edes jonkin verran kartan merkkejä, joita yritettiin tulkita mahdollisimman tarkoin Azran ohjeiden mukaisesti että he pääsisivät seuraavaan päämäärään: jossa odottaisi Azra ja Chad, josta he kaikki jatkaisivat matkaa kohti kotia. Viimeinkin. 
Andrea oli nukahtanut jo aikoja sitten rankan päivän jälkeen joka oli vienyt noin nuorelta varmasti voimat nopeammin kuin normaalisti, lämpimän peiton peitellen lapsen unen helmaan helposti toisessa huoneessa, odottaen sitä kun aurinko jälleen nousisi aavikon ylle varhain, jolloin he olisivat jo kaukana kaupungista. He lähtisivät itseasiassa jo ennen auringonnousua pitääkseen aikataulunsa kasassa. Silmien nousten hitaasti tuosta vanhasta kartasta, johon oli piirretty maantieteellisesti johdattelevia koukeroita aavikolle eksyneille jotta nämä mahdollisesti (toivonmukaan) löytäisivät takaisin ihmisten ilmoille, katsoivat ne hetken ajan pelkästään eteenpäin kun katse yritti hahmottaa pimeyden lävitse mitä vain, mikä olisi saanut katseen palautumaan hetkellisesti normaalille tasolle. Sinin kääntyen hieman ympäri tuolillaan sivuttain nähdäkseen tuon naisen, joka oli pitänyt koko tuon ajan itsensä virallisena Sininkin edessä, vaikkei ketään muuta ollut sillä hetkellä heidän kanssaan. Siitä huolimatta tuon naisen näkeminen sai tahtomattaan hymyn nousemaan kuivettuneille huulille, sen hetken aikaa Sinin pystymättä kääntämään katsettaan irti Albasta, vaikka järki sanoi sen olevan paljon fiksumpaa. Sinin kyllä muistaen aivan liian selvästi isänsä käskyn, joka oli viimeistään kieltänyt näiden kahden ihmisen suhteen toisiinsa kuin pelkästään ammattimaisella tasolla ja ystävinä/sisaruksina, ja siltikin... 
"Hei..." Äänen aloittaen hiljaisesti, saadakseen nuoremman huomion kääntymään sen hetken aikaa itseensä ja sivulta nousevaan käteen joka pyysi sanattomasti kaunista naista tulemaan lähelle kun sitä ei oltu suotu pitkään aikaan kaksikon välillä salaseuran sisäpuolella. 

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alice lähetetty To 01 Toukokuu 2014, 21:49

Makuuhuoneen oven tullessa suljetuksi hyvin varoen Alban toimesta – uskaltautui tämä tummaruskeatukkainen nainen hengittää vasta silloin ensimmäistä kertaa syvemmin kun korvat kuulivat oven naksahtavan kokonaan kiinni. Vasemman käden, joka sinä hetkenä piteli vielä ruosteisesta ovenkahvasta kiinni, alkaen päästämään hiljalleen irti. Vihreän katseen, joka ei enää peittynyt raskaan hupun sisimpään, voimatta olla taas huomaamatta sitä vanhaa arpea vasemman käden nimettömän juuressa. Tuota palovammojen jälkeistä arpea, jonka tarkoituksena oli ollut alusta asti kätkeä allensa se, mitä ei haluttu näyttää muille; sormuksen muotoinen tribaalikuvio, joka oli ollut ja tulisi hyvin todennäköisesti myös olemaan ainoa tunnustus siitä, että Alba oli joskus saanut olla naimisissa. Nyt se kaikki vaikutti enää kaukaiselle unelle, joka aina välillä palasi kummittelemaan mieltä – varsinkin silloin kun väsymys oli päällimmäisenä. Kummankin käsistä hautautuen lopulta valkeaan pyyhkeeseen, jolla alettiin kuivamaan vedestä kostuneita käsiä.

Askelten, hyvin hiljaisten ja kevyiden, viedessä kauemmaksi varatun makuuhuoneen luota ja palaten takaisin l-muotoisen käytävän toiseen päähän, jossa avautui jonkinlainen oleskelutila, jonka yhdessä nurkassa tuo puinen kirjoituspöytä sijaitsi poikittain ja sen takana oli puolestaan kaksi raskaan näköistä kirjahyllyä. Käytävän alkaessa miehen vasemmalta puolelta, jolloin Sin joutui pakosti kääntämään itsesään jos tämä halusi kohdata tulijan kasvotusten. Aluksi tuon huoneessa vallitsevan hiljaisuuden rikkoen vain tumman rauhallinen ääni, joka oli nykyään hyvin Siniin yhdistettävissä. Muutenkin tämän olemus oli muuttunut niiden viiden vuoden aikana, jotka olivat kuluneet Andreaa etsiessä ja uuden salaseuran taitoja opetellessa. Tuon yhden hetken ajan Alban voiden kuvitella katsovansa Anubista huoneen toisella puolella – niin paljon huoneen hämäryys hämäsi näköaistia ja myös niin paljon Sin muistutti isäänsä tietyissä asioissa.
”Annoin hänelle humalauutetta – etteivät monet ajatukset häiritse liikaa lepäämistä.”
Alban kuullen oman äänensä, joka oli paljon pehmeämpi ja naisellisempi, mutta silti jollakin kylmäävällä tavalla etäinen…. juuri sellainen minkälainen sen ei olisi haluttu olevan, mutta vaihtoehtoja ei annettu. Käden laskiessa pidellyn valkean pyyhkeen lähimmäiselle tasolle, minkä jälkeen askeleet alkoivat ottamaan välimatkaa enemmän umpeen, mutta eivät silti menneet sille puolelle mihin Sin olisi ehkä halunnut vaan sen sijaan keho kiersi pöydän toiselta puolelta ja jäi noin vajaan puolen metrin päähän miehestä itsestään.

Alban kallistaen päätänsä sen verran, että kykenisi näkemään paremmin kartan, jota tosiaan valaisi pelkästään tuo yksi kynttilän liekki. Katseen erottaessa kartan päällä lepäävän lyijykynän, jonka terä oli ilmeisemmin jätetty osoittamaan sitä kohtaa mihin Sinin tutkiminen oli jäänyt kesken – uskaltautui Alba rikkomaan arvovallan vielä toisen kerran kaksikon välillä kun otti tuon kyseisen kynän hetkeksi itselleen ja kumartui enemmän kartan puoleen, että näkisi sen mitä etsi. Avonaisten hiusten valahtaen toisen olkapään ylitse kyseisen etukeno asennon vuoksi - tuon hiusten pienen liikkeen synnyttäen hennon ilmavirran, jonka mukana tulvahti tuttu vanilijan ja hunajan tuoksu.
”Suosittelen, että menette tuota kautta.”
Lyijykynän päätyen lasketuksi kyseiseen kohtaan, joka oli Sinin suunnitteleman reitin koillispuolella. Alban jo varautuen ihmettelevään ja kieltävään vastaukseen, minkä vuoksi tämä rohkaistui ottamaan Sinin toisen käden otteeseensa ja piirtäen miehen etusormella tarkoittamansa reitin, joka kulkisi ruuhkaisimman kulkureitin vierellä syvemmällä solassa, piilossa muiden katseilta.
”Zay on lisännyt vartijoitaan myös kaupungin ulkopuolella, joten pieni varovaisuus on varmasti suotavaa teiltä.”
Naisen käden pysäyttäen viimeiseksi miehen käden tämän haluamaan päämäärään kartalla, minkä jälkeen sirommat sormet alkoivat erkaantumaan hitaasti tuon paljon jäntevämmän käden, joka joskus aikoinaan oli koskettanut Albaa, päältä. Naisen käden hitaan erkaantumisen synnyttäen väkisinkin kylmiä sähkön väreitä, jotka juoksivat ylös miehen olkavarrelle asti.
Huulten liikahtaessa pienesti, minkä tarkoituksena oli ollut olla hymy, mutta se epäonnistui lähes samantien. Alban ollen valmiina erkaantumaan Sinistä kauemmaksi kuin nyt oli – sillä jo tuo etäisyys oli osoittautunut virheeksi, mikä ei ollut suotavaa missään määrin. Alban vaieten myös siitä; miksi oli puhunut koko ajan sillä tavoin kuin olisi ollut ulkopuolinen huomisessa matkassa, kuulumatta siihen ollenkaan.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alex lähetetty To 01 Toukokuu 2014, 22:59

Käden, joka oli erkaannutettu hetkeksi kehon sekä pöydän lähettyviltä kohti tuota naista, jota Sin kaikessa kirouksessaan rakasti - vaikkei tulisi koskaan saamaan vanhimman siunausta tuolle tunteelle, joka kohdistui vain Albaan, ja se myös oli ajanut isän ja pojan viimeisen neljän vuoden aikana riitoihin joka kerta kun suvun velvoite tuotiin esille. Naisen tekemättä niinkuin vanhempi olisi halunnut: sen sijaan tämä kiersi kaiken protokollan mukaisesti kauemmaksi Sinistä, toisella puolelle pöytää, laskeutui käsi viimein alas hitaasti. Katseen silti seuraten naisen liikkeitä pimeydessä, jotka olisivat voineet hukkua helposti huoneeseen, vaikkei tuossa tilassa ollut muita. Jokaisen liikkeen jonka toinen teki ollen hiljainen, kuin kissalla ja sitäkin mukaa harkittu niinkuin salamurhaajille yleensäkin. Vanhemman kommentoimatta Alban tekoa mitä oli tullut uutteesseen joka pitäisi Andrean rauhallisena yön ylitse mutta Alba varmasti osasi lukea sitäkin selvemmin rauhallisen olemuksen taakse. Sin oli tyytyväinen tuohon tekoon.

Hiljaisuuden laskeutuen kaksikon välille uudelleen, kummankaan joko kiirehtimättä vastaamaan sillä he tiesivät kyllä mitä siitä seuraisi mikäli tilanne muuttuisi liian henkilökohtaiselle tasolle, tai sitten he vaan eivät halunneet puhua toisilleen vielä. Katseen laskeutuen takaisin karttaan, johon oltiin suunniteltu aamun reitti joka tulisi olemaan tottakai se ruuhkaisin mutta toisaalta myös helpoin lapsen kannalta, sivusilmän nähden liikahduksen tapahtuvan naisen toimesta, joka sai toisen nojautumaan asteen lähemmäksi, jolloin Sin pystyi haistamaan sen tuoksun joka oli tuttu vuosien takaa. Se oli samaan aikaan makea ja siltikin miellyttävä, kohosi katse hitaasti kohti toista uudemman kerran -miehen nähden ehkä jopa enemmän kuin olisi ollut tarpeen kun katse hakeutui hitaasti ylöspäin kohti kasvoja vaikkei tämä jäänytkään pidemmäksi aikaa katsomaan tiettyjä alueita, kuunteli tämä silti tarkkaavaisena naisen ohjastavia sanoja, jotka vielä painottivat sitä kaikkea saadessaan käden otteeseensa ja viemällä etusormea tuota reittiä pitkin karttaa pitkin. "Se on on ehkä nopeampi, mutta täynä ihmiskauppiaita, murhaajia ja varkaita." Miehen lausuen takaisin katsoessaan naisen reittivalintaa vaikkei sanonut suoraan ettei aikoisi käyttää Alban ehdotusta vai omaansa, tunsi kämmenen iho silloin kuinka käsi erkaantui hitaasti otteesta, jättäen koko käsivarren kulkemaan kylmiä väreitä pitkin aina niskalle asti mikä pakotti olkapään tekemään pakkoliikkeen ylös ja alas nopeasti. 
Vanhemman lähtemättä kommentoimaan sitä kohtaa minkä korvat olivat erityisesti rekisteröineet kuuloonsa: 'menette'. Eikä toinen aikoisi tulla mukaan? Sinin huokaisten tuossa kohdin raskaasti, lattiaa vasten kuuluvan terävän kirkunan kertoen miehen poistuvan paikaltaan, kenties jopa lähtevän tuosta tilanteesta joka oli muutenkin jo aivan liian virallinen miehen makuun siihen nähden että hän näki tuota joka päivä jo Slovakiassa vaikkei edes virallisesti asunut kartanolla itse. 
Kehon nousten venytellen istuma-asennosta joka oli pysynyt samana ties kuinka pitkään, jalan liikahtaen tuolloin eteenpäin. Mutta kun Sinin olisi kuulunut kadota pois tuosta tilanteesta, kiersikin tämä pöydän toisella puolelle, tarkkaan sanottuna Alban vierelle. Isomman käden tarttuen vanhan puutuolin selkämyksestä ja painaen tuolia hieman taaksepäin noja-asentoon josta tämä sai helpommin käännettyä naisen kasvotusten kanssaan. Hiljaisuuden valliten huoneessa uudelleen, vanhemman tiedostaen sen ja siitä huoliamatta tämä kumartui hieman alemmaksi, kasvojen mennen vain muutamien senttien päässä toisistaan "Lopeta Alba. Muistatko mitä sanoin viimeksi? Älä. Pidä. Maskia. Yllä. Kanssani. Anubis ei ole täällä." Tumman, paljon matalamman äänen kuin äsken oltiin käyty keskustellessa todeten selvästi ärsyyntyneenä naisen tapaan, joka pakotti tuon pitämään virallisen käskyn antaja-käskytettävä linjan pitkälle päälle jopa silloin kun he olivat kahdestaan, hopeisen katseen joista kuvastui kynttilän valo suoraan katsojaansa, päästämättä toisesta irti. Käsien jotka olivat löytäneet paikkansa tuolin puu istuimen molemmin puolin, puristuen tuon huonekalun ympärille tunsi Sin olevansa niin lähellä toista että pystyi haistamaan naisen käyttämien yrittien pienimmätkin yksityiskohdat lähes tarkalleen, ja siltikään hän ei mennyt taaemmaksi vaikka tiesi jo tuon rikkovan Anubiksen laatimaa uutta käskyä vastaan. 

"... Mitä sanon hänelle, kun et ole palannut?" Tuon yhden lauseen tuoden ilmi että Sin oli kyllä tietoinen ettei Alba kuulunut suunnitelmaan mikä oli toteutettu sinä päivänä, ja että toinen oli tavallaan luvattomasti omilla teillään. Mutta toisaalta, jos Alba ei ollut Anubiksen lähettyvillä, oletettiin tämän olevan automaattisesti kuopuksen mukana sillä toisen kuului toimia miehen hyväksi tilanteessa kuin tilanteessa vasta väittelyistä huolimatta. Kasvojen liikahtaen pienesti lähemmäksi, riitti se saamaan huulten koskettamaan toisiaan vaikkei se suoranaisesti ollut vielä suudelma, ja moisesta irtauduttiin jälleen sentin päähän kuin tarkastellakseen nuoremman reaktiota tarkemmin, valmiina varautumaan siihen mikäli Alba näyttäisi yrittävän kohottaa nyrkkiä vahingoittamiseen päästäkseen pois tilanteesta.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alice lähetetty Su 04 Toukokuu 2014, 19:43

Ehdotuksen, jonka Alba oli aivan hetki sitten tuonut kuuluville, päätyessä hylätyksi samantien ihan järkeen käyvien syiden kera – loihti nainen kasvoilleen vain mitään kertomattoman hymyn ja tehden vielä mitättömän pään nyökkäysen, joka kuitenkin tarkoitti sanattomasti; Sinä teet lopulliset päätökset viimeisimpänä. Heti tuon kyseisen jälkeen Alba erkaantui kauemmaksi pöydän yläpuolelta ja antoi itsensä istuutua samalla puolella sijaitsevaan puiseen käsinojalliseen tuoliin, joka antoi sinä hetkenä tarvittavan lepopaikan rankan päivän jälkeen. Vielä tuonakin hetkenä hänen kehonsa muistutti niistä iskuista, jotka se oli saanut osakseen palatsilla vartijoiden toimesta. Siitäkään huolimatta Alba ei valittanut vaikka hyvin todennäköisesti iholle ilmestyisi taas mustelmia, jotka kyllä parantuisivat ajan kanssa, mutta olisivat silti arkoja sen hetken ajan.

Ajatusten havahtuen väsymyksen rajan takaa takaisin kirkkaammiksi vasta silloin kun Alba yhtäkkiä tunsi tuolinsa kallistuvan äkillisesti takakenoon ja päätyen käännetyksi toiseen suuntaan hyvin kevyen näköisesti vaikka kyseinen teko vaatikin voimaa tekijältä itseltään. Alban päätyen kasvotusten Sinin kanssa, paljon lähemmälle etäisyydelle kuin alussa ja siltikään kumpikaan heistä ei kavahtanut kauemmaksi vaikka tilanne olisi voitu puhaltaa poikki hyvin leikisti. Kuuloaistin napatessa jokaisen miehen lausuman sanan vaikka ne lausuttiinkin vielä asteen tummemmalla äänellä, jossa mukana oli selvä ärtyneisyyden säe. Tuon kaikista viimeisimmän huomion saaden Alban nielaisemaan väkisinkin asteen hankalammin vaikka tämä ei pelännytkään Siniä – ei tämä siltikään halunnut saada toista vihastumaan, sillä se luonteenpiirre sai yleensä miehen koko persoonan muuttumaan aivan kuin tämän ulkokuoren sisimmässä olisi ollut kaksi persoonaa. Kielen päälle kohotessa jo automaattisesti anteeksipyyntö, mutta ennen kuin ne ehtivät suusta pihalle, pakotettiin ne takaisin kurkun perälle – sillä jokin sanoi tuona hetkenä Alballe, että kyseinen olisi saanut muutettua tilanteen pahempaan suuntaan. Onneksi Sin muutti puheenaihetta oma-alotteisesti vaikka puheenaihe ei edelleenkään ollut se kaikista turvallisin.

”Annan selitykseni Anubikselle itse kun tulen takaisin. Sinun ei tarvitse aina olla suojelemassa minua…”
Määrätietoisella äänenpainolla aloitettuihin lauseisiin tullessa katko kun Sinin huulet yhtäkkiä hipaisivat tahallaan Alban omia. Kosketus oli kestänyt hyvin vähän aikaan, mutta siitä huolimatta se oli saanut hengityksen värähtämään ja silmät sulkeutumaan melkein kokonaan. Alban laskien katseensa alaviistoon ja hymähtäen itsekseen, huomaten samalla olevansa loukussa tuolin ja Sinin välissä.
”…kuten teit kasvatuskodissa ja sen jälkeenkin.”
Vihreiden silmien katseen kohottautuessa takaisin kohtamaan miehen hopeiset silmät, joiden pelkkä katse sai vaaralliset tunteet heräämään. Kuinka monta kertaa Sinin huulet olivat suudelleet muiden naisten huulia tai kuinka monta kertaa ne suudelmat olivat johdattaneet miehen sänkyyn? Varmasti monen monta kertaa – sillä Sin tunnettiin seurapiireissä naisten valloittajana, joka ei koskaan sitoutunut liian kauaksi aikaa yhteen naiseen, mutta siitä huolimatta Sin onnistui joka ikinen kerta kietomaan Alban sormensa ympärille pelkällä katsellaan, joka kuului pelkästään tuolle puolivuotta nuoremmalle naiselle, ei kenellekkään toiselle. Tuona hetkenä Alban olisi tehnyt mieli kohottaa toinen kätensä koskettamaan Sinin kasvojen sivustaa, mutta jo pelkkä ajatus koskettamisesta herätti jotakin naisen sisimmässä – niin mitä olisi tapahtunut jos ajatus olisi laitettu toteen? Käsien jäädessä siis kiltisti paikoilleen syliin. Alban mielenhallintaa parantamatta myöskään se, että tuona hetkenä hänen olisi tehnyt mieli kuiskata samalla tavoin se viaton pyyntö; suutele minua, kuten oli silloin kuiskannut lähemmäs kymmenen vuotta sitten, silloin ne sanat olivat olleet puhdasta viattomuutta täynnä ja halunneet vain tuntea rakastamansa henkilön lähellä itseään. Nyt nuo sanat olisivat pitäneet sisällään paljon enemmän, ne olisivat olleet pyyntö ottamaan omakseen ja herättämään intohimon ikiroudastaan. Kuinka monta kertaa Alba oli havahtunut omista ajatuksistaan sydän pamppaillen ja lievä puna poskillaan, mutta ikinä tämä ei ollut uskaltautunut rikkomaan sitä näkymätöntä rajaa, joka erotti hänet Sinin maailmasta.
”Tapaat Azran ja Chadin sitten huomenna?”
Alban pakottaen itsensä jatkamaan puhumista – ettei vaitonaisuus pääsisi taas laskeutumaan, sillä juuri se oli kaikista vaarallisin. Ajatusten yrittäen samalla pitää mielikuvituksen kurissa.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alex lähetetty Su 04 Toukokuu 2014, 21:37

Sinin onnistuen teollaan keskeyttämään nuorempansa, joka oli sanonut topakasti ettei hänen tarvitsisi olla suojaamassa tämän selustaa samalla tavoin kuin kasvatuskoti aikoina ja jopa sen jälkeenkin salaseurassa, oli Sin erkaantunut takaisin tuohon samaan tuskiin muutamaa senttiä kauemmaksi että pystyi näkemään toisen lähes estoitta kokoajan, jokaikisen mielentilan jonka Alba kävi lävitse nopeasti ja jokainen niistä heijastuisi silmien kautta vaikka nainen olikin koulutettu salamurhaaja. 
Sinin ollen enemmän kuin tyytyväinen tuohon reaktioon jonka hän oli saanut aikaiseksi sillä yleensä kaksikon välit olivat hyvin viralliset - eritoten salaseuran sisäpuolella, miehen muistaen viimekertaisen kun he olivat olleet noin lähellä ilman toisten läsnäoloa ja sekin oli ollut yli viisi vuotta sitten silloinkun hän oli saanut houkuteltua mutkien kautta lähtemään mukaansa katsoaan Chadia saadakseen vanhemmalle mielenrauhan - ja sen sijaan nuorempi olikin jäänyt pysyvästi Uuteen Liittoon vaikka aluksi tämän oli selvästi pitänyt alottaa jossain muualla aivan alusta, kaukana menneisyyden haamuista. Tuolloin Sin olisi voinut hyvin koskettaa Albaa paljon henkilökohtaisemmalla tasolla ja jatkanut siitä mikä oli jäänyt kesken näiden välillä teini-iässä, mutta silkasta kohteliaisuudesta ja pienestä herrasmiesmäisyydestä oli tämä pitänyt välimatkan suosiolla naiseen. Mutta siitä oli jo viisi vuotta, ja koko tuon kuluneen ajan mies oli pakotettu pitämään kätensä edes hipaisemasta toista, viimeisimmän käskyn/paljastuksen sinetöiden sen periaatteessa entisestään vaikkei kuopus arvostanutkaan isänsä päätöstä tässä kohdin. 
Ja sitä paitsi, jos jokin kiellettiin - haluttiinhan kielto toteuttaa kahta kauheammin. Hopeisen katseen laskeutuen hetkeksi alemmaksi naisen oman mukana, joka kohotettiin vasta uudelleen lähtökohtaansa kun Alba jälleen avasi suunsa puhuakseen, ja ilmeisesti saadakseen tilanteen pois siitä mihin se oli uhkaavasti muuttumassa vähitellen jos sille annettaisiin tilaisuus, sai tuo huomio hymyn nousemaan huvittuneena huulille. Miehen kiirehtimättä vastaamaan tuossa kohdin mitään vielä, tämän tuoden uudelleen kasvonsa lähelle mutta selvän suudelman sijasta, menivätkin kasvot ohitse, lähelle korvaa, jotta mies pystyi lausumaan oman toteamuksensa: "yritätkö vältellä minua?", kysymyksen ollen tarkoitettu kuulostamaan ilkikuriselta johon pystyi selvästi kuvittelemaan kiusoittelevan virneen vaikka todellisuudessa kasvoilla oli sillä hetkellä vain yksinkertainen hymy, josta pystyi näkemään lempeyden tuohon naiseen, - ja että tunne taso oli paljon vahvempi kuin ystävyys/työskentely/sisarus-tasolla, mutta sen hetkinen kulma missä hän sattui olemaan... esti varmana nuorempaa näkemään moista elettä. Hengityksen värähtäen toisen ihoa vasten kun huulet painautuivat koskettamaan korvan vierustaa hellästi ja varovasti, kasvoille kasvatetun sängen raapien tahtomattaan vastakkaista ihoa samalla kun huulia alettiin viedä hitaasti leukaluuta pitkin painellen lävitse kohti haluamaansa, välillä hampaiden painuen hellästi ottamaan ihosta kiinni ennen pahoittelevaa suukkoa jolla osoitettiin jokaisen osan olevan yhtä tärkeä ja ettei sitä suotaisi aivan kenelle vain. 

Pian huulten painautuen naiselliselle leualle, josta ei tarvinnut kuin vähän kohota ylemmäksi ja hän pääsisi puolestaan suutelemaan niitä huulia, joita hän oli saanut koskettaa viimeksi seitsemäntoista-kahdeksantoista vuotiaana, ja nyt kun siihen oli mahdollisuus... vei pieni malttamattomuus osaksi voiton vaikka mieltä yritettiin rauhoittaa ottamaan hitaammin. Vielä yhden suukon painautuen itse huulten sivustalle, ennenkuin tämä pääsi viimein itse pääkohteeseen - suudelman ollen hellä, rakastava ja samaan aikaan Sin varautui kokoaika siihen että kuulisi kohta kieltävän reaktion ja selityksen heidän väleistään arvoasteisesti mikä saisi viimeistään miehenkin palaamaan pettyneenä omalle paikalleen makuuhuoneeseen nukkumaan yön ylitse. 

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alice lähetetty Ma 05 Toukokuu 2014, 20:22

”Tapaat Azran ja Chadin sitten huomenna?”
Tuon esitetyn lauseen jälkeen Sinin olisi pitänyt vastata jotakin (ihan mitä vain) takaisin, mutta miehen huulet pysyivät liikkumattomina ja silmien katse ei hievahtanut mihinkään Alban kasvoista. Tuon kyseisen saaden naisen entistä enemmän vaivautuneemmaksi (hyvällä tavalla) – sillä se tunne, joka oli alkanut heräilemään sisimmässä, ei ollut toivottu ulkopuolisten silmissä vaan sitä kohtaan oli annettu selvä käsky; kiellä se. Miehen alkaessa tuomaan kasvojaan uudelleen lähemmäksi – oli Alba rekisteröinyt jo jotakin tapahtuvaksi lukemalla osittain kehon tekemät eleet, kuinka käsilihakset olivat jännittyneet sen verran kun kehon painoa oli alettu laskemaan enemmän niiden varaan ja niin edelleen. Hän olisi voinut yrittää nojautua edes sen pienen matkan kauemmaksi, että se olisi riittänyt antamaan oman sanattoman viestinsä, mutta selkä pysyi liikkumattomana. Alban havahtuen omien ajatustensa edessä; Hän halusi kuunnella Sinin tummaa ääntä hyvin läheltä, tuntea kuinka jokainen sanojen tavuista sai väreet juoksemaan kiusoittelevasti selkää pitkin kunnes ne lopulta tekisivät hengittämisestä lähes vaikeaa, että sen olisi värähdettävä taisteluista huolimatta.

Ja kun tuo hyvin yksinkertaiselta vaikuttava kosketus hipaisi korvan sivustaa – tunsi Alba sydämensä hakkaavan entistä kiihkeämmin ja uhaten tehdä järkevästä ajattelusta mahdotonta. Sin teki selvästi kaiken tuon tahallaan, tietäen mistä naruista vetää. Normaalisti kyseisen huomioiminen olisi saanut Alban naurahtamaan ja puistelemaan huvittuneen oloisesti päätään, mutta nyt kun hän itse oli joutunut kyseisen kohteeksi – uhkasi kehonsa asettua häntä itseään vastaan. Miehen huulten kosketusten edetessä leualle ja siitä haluten seuraavaksi kohota noille tuhkaruusun värisille huulille – ei Alba edes ollut tiedostanut täydellisesti mitä oli tapahtunut, aivan kuin jokin olisi yhtäkkiä huumannut hänet ja se sai järjen yrittämään taistelemista vielä kerran vastaan. Sinin tuodessa huulensa Alban omille – ei tämä aluksi meinannut ryhtyä moiseen, mutta mitä enemmän miehen huulet leikittelivät hänen omiaan vasten, alkoivat ne hiljalleen myötäilemään takaisin. Suudelman ollen intohimoisempi naisen puolelta kuin aluksi oli suunniteltu.

”Sinä…kidutat minua…”
Alban kuullen itsensä sanovan selvästi hengästyneenä kun oli ensin pakottanut itsensä irtautumaan kaksikon välisestä suudelmasta – sillä jos se olisi jatkunut vielä hetken pidempään… luoja yksin tiesi mihin naisen kädet olisivat lähteneet seikkailemaan tai mihin kaksikko olisi päätynyt. Avonaisten hiusten päätyen kerätyksi nopeasti toisen olkapään ylitse, että niiden holtittomuus ei tekisi tilanteesta intohimoisempaa kuin se oikeasti oli. Katseen yrittäen hetken hakea jotakin kiintopistettä muualta päin huonetta, mutta aina joka ikinen kerta se palasi takaisin Siniin, miehen jokaiseen piirteeseen ja yksityiskohtaan, joilla oli liian vetovoimainen vaikutus tähän naiseen.
”Kai sinä muistat edelleen, etten ole kuin ne muut naiset.”
Hiljaiseksi, lähes kuiskauksen tasolle, madaltoituneen äänen jatkaessa tuon painostavan hiljaisuuden rikkomista. Yleensä viittaus muihin naisiin sai miehen erkaantumaan tilanteesta nopeasti, Alba tiesi sen todella hyvin, mutta silti hän toi kyseisen aihealueen esille – sillä hän halusi kuulla sen Siniltä itseltään.
Olisiko Alba vain yksi valloitus lisää, jonka saisi hyljätä koska vain ja havitteliko Sin häntä vain sen takia, koska kielto tekisi siitä jännittävämpää.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alex lähetetty Ma 05 Toukokuu 2014, 22:14

Alban vastaamatta aluksi vanhemman suudelmaan, olisi se normaalisti otettu kieltävänä vastauksena ja silloin jos milloinkaan olisi Sin peruuttanut suosiolla taaksepäin ja jättänyt tuon kaksikon välisen hetken jälleen taka-alalle mahdollisimman pitkäksi aikaa ja toivoa ettei se tapahtuisi uudestaan. Todellisuudessa Sinin edes tietämättä enään tuossa kohdin mitä ajatella näiden kahden väleistä, jotka olivat pysyneet tunnepohjalla samoina kuin kaikki ne vuodet ennen salaseuraa mutta ikinä nämä eivät antaneet toisilleen sitä mahdollisuutta mikä olisi päästänyt kaksikon välit syvenemään entisestään. Ja ehkä hyvä jopa niin, omalla oudolla tavallaan. Alban näyttämättä aluksi minkäänlaista myötätuntoa miehen tekoa kohtaan, sai se Sinin viimein luovuttamaan, huulten irtautuen tuskin edes koskettamasta toisten omia vaikka selvästi mies oli aikeissa lopettaa kun nuorempi viimein antoi periksi. Ja Sinin yllätyksesi, suudelman jonka hän sai vastakaikuna... oli aivan muuta kuin hän oli olettanut sen olevan tuntiessaan Alban perusluonteen. 

Siitä huolimatta, kumpikaan heistä ei enään perääntynyt hetkeen uudestaan taaksepäin vain he antoivat tuon yllättävän intohimoisen suudelman johon sekoittui välillä jotain paljon syvempääkin, jatkua oman aikansa kunnes huulet pääsivät viimein irti toisistaan ja kumpikin sai vedettyä happea ja koottua samalla itsensä, tämän kaiken kuitenkin käyden Alban aloitteesta ensimmäisenä. Hengityksen käyden selvästi raskaampana kummallakin, eikä sitä edes yritetty peittää kuin myös sitä huvittunutta hymyä jonka Alban sanat saivat aikaiseksi kun puhe tuli kidutuksesta niinkin pienillä ja yksinkertaisilla teoilla, ja entisestään tuo samainen hymy sai pian nousta huulien pinnalle kun hän vetäytyi sen verran kauemmaksi antaakseen hengitysraon heille molemmille, ja kun toinen alkoi haromaan hiuksiaan uudelleen hartian ylitse kuin yrittääkseen saada itsensä nopeasti näyttämään siltä ettei tilanne saisi mitään muuta ajatuksia aikaiseksi ainakaan naisen omasta takaa - hymähdettiin viimeisenä tuolle kaikelle hiljaisesti. Tuossa kohdin ei enään lausuttu sanoja, Sinin jopa laskien katseensa hetkellisesti alas kun taas Alba yritti puolestaan hakea jotain muuta omallaan mihin olisi pystynyt luomaan hetkellisesti ajatuksensa tämän vanhemman osapuolen sijasta. 

Jalkalihaksien jännittyen hitaasti aikomuksena nousta ylös ja jättää ilmeisesti erikoisen tilanteen hautumaan kummankin osalta kunnes se olisi vain yksinkertaisesti joskus pakkoo ottaa puheeksi, mutta sitten Alba menikin kysymään sen yhden kysymyksen - joka yleensäkin sai Sinin sulkeutumaan itseensä ja karttamaan tuota aihetta. Kuinka monta kertaa hän oli kuullut tuon kysymyksen ties kenen suusta ja joka kerta kysyjälle ei oltu suotu vastausta sillä syy oli tuolloin yksinkertainen: kukaan ei ollut sen arvokkaampi tälle miehelle yhden yön seikkailua enempää, ja vaikka olisikin ei sitä suotu asiasta tietämättömille kerrottavaksi mutta... 
Hopeisen katseen nousten hitaasti takaisin noihin vihreisiin silmiin samalla kun kehoa renouduttiin uudemman kerran ettei mies olisi vielä astelemassa pois tilanteesta vaikka kyseinen aihe ei kuulunutkaan suosikkeihin. Miehen katsoen toista sen hetken aikaa mietteliäänä, yrittäen samalla lukea niitä pieniä asioita tämän silmistä ja kasvojen ilmeistä jotka omalla huomaamattomalla tavallaan linkittyivät toisiinsa vaikka toinen oli yrittänyt karistaa joskus moista pois ja nykyisin hautasi todellisen itsensä maskin alle. 
Raskaamman henkäisyn päästen keuhkoista vapaammaksi ja laskettiin katse uudemman kerran alemmaksi, tarkalleen sanoen naisen syliin jossa sirommat kädet olivat pysyneet tuon kokoajan itsepintaisesti vaikka olisivat voineet hyvin mahdollisesti jo etsineet paikkansa aivan jostain muualta kuin turvallisesti reisin päältä, nousivat isommat kädet varoen vuorostaan toisen käden ympärille, sormien hivellen pehmeämpää ihoa allaan hitaasti, mitään kiirehtimättä kuin haaliakseen ne pienetkin kuluvat sekunnit ja niistä muuttuvat minuutit itselleen, edes sen yhden kerran. "... Olen tietoinen siitä. Olen aina ollut, vaikken sitä koskaan näytäkkään." Vanhemman vastaten viimein, samalla katseen nousten hitaasti takaisin toisen omiin noiden sanojen aikana jotka olivat kerrankin se puhdas vastaus Alballe joka joutui aina näkemään Sinin jonkun toisen kanssa erilaisissa tilanteissa, Sinin voiden vain kuvitella miltä toisesta tuntui ristiä kätensä tapahtumilta ja esittää ettei välittäisi, "... toivottavasti joku päivä uskot siihen, mutta olet ainoa nainen - kuka on onnistunut pääsemään suojamuurini taakse, ja enemmänkin." käden nousten hitaasti ylemmäksi, vieden samalla naisen omaa kättä omansa mukana, kunnes kummatkin laskettiin rintakehälle jonka alapuolella sykki vielä sydän kaikesta koetusta ja aivan liian lähipiti-tilanteista huolimatta.
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alice lähetetty Ti 06 Toukokuu 2014, 00:30

Käsien, jotka aivan hetki sitten vielä olivat saaneet pysytellä suojassa sylissä, laskeutuessa koskettamaan miehen rintakehää Sinin omasta toimesta – värähti jokin voimakas tunne hyvin nopeasti koko kehon lävitse ja jätti jälkeensä kihelmöinnin alavatsan alueelle. Alban olisi kuulunut vetää kätensä pois ja käskeä Siniä lopettamaan tämä hullutus, joka olisi liian lähellä jyrkkään pudotukseen johtavaa reunaa, liian lähellä sitä lopullista tekoa, jonka tekemisen jälkeen ei olisi enää mahdollista kääntyä katsomaan taakseen ja pahemmassa tapauksessa toivoa ettei niin olisi päässyt käymään. Alban olisi kuulunut vetää kätensä pois, mutta tämä ei tehnyt niin – ei ainakaan vielä sen aikana kun mies antoi vastauksensa nuoremman naisen esittämään kysymykseen, joka oli halunnut tietää suoraan olisiko tämä vain jokin uusi valloitus, joka unohdettaisiin viikossa kun he kumpainenkin pääsisivät takaisin arkeen.
"... toivottavasti joku päivä uskot siihen, mutta olet ainoa nainen - kuka on onnistunut pääsemään suojamuurini taakse, ja enemmänkin."
Alba ei nähnyt valhetta miehen silmissä kun tämä lausui nuo hyvin yksinkertaiselta kuulostavat sanat, mutta jotka silti riittivät saamaan pienen palan nousemaan naisen kurkkuun vaikka tämä olikin onnistunut olemaan noiden viimeisten viiden vuoden aikana kaikkea muuta kuin oikea persoonansa oli.

Naisen sirompien käsien lähtiessä erkaantumaan lopulta kauemmaksi Sinin otteesta – olisi voinut automaattisesti odottaa, että seuraavaksi Alba nousisi ylös tuolista ja poistuisi tilasta mennäkseen joko nukkumaan tai tarkistaakseen Andrean voinnin, mutta noiden kahden vaihtoehdon sijaan tuolin suunnalta kuului yllättäen äkillinen kirskuva ääni kun kyseistä istumapaikkaa työnnettiin sen verran taaksepäin, että nainen pääsi laskeutumaan polvilleen Sinin eteen, samalle tasolle kuin mies oli sinä hetkenä. Käsivarsien kietoutuessa aitoon rakastavaan halaukseen ja kasvot hautautuivat vasten niskan sivustaa. Avonaisten hiusten valahtaen holtittomasti selän puolelle, mutta tuona kertaa niitä ei enää korjattu siistimpään kuntoon. Sen sijaan Alba vain lausui hiljaisesti: ”Kiitos.”
Ulkopuolisen korvissa olisi voinut luulla naisen kiittävän miestä ihan mistä vain pinnallisesti, mutta todellisuudessa tuo yksi sana piti sisällään enemmän kuin kukaan edes ymmärsi. Se oli kiitos rakkaudesta, jonka Sin jaksoi osoittaa Alballe edelleen vaikka nämä joutuivat olemaan erossa toisistaan vaikka olivatkin samassa salaseurassa ja näkivät lähes päivittäin toisiaan – siltikään tuota yhtä tunnetta ei sallittu näiden kahden välillä ja silti se oli olemassa. Kiitos.
______________________

Aamu oli sarastanut taivaan rannan itäisellä puolella suunnilleen jo neljä tuntia sitten Italian maaperällä. Se oli saanut ihmiset heräämään normaaliin arkipäivään, joka kalenterissa oli sinä hetkenä torstai. Aikuiset olivat lähteneet töihinsä, opiskelijat kouluihin ja lapset hoitopaikkoihinsa – jos jompikumpi vanhemmista ei kyennyt jäämään huolehtimaan jälkikasvusta. Tuon samaisen auringon, joka jo valaisi hyvää vauhtia vilkasta Rooman kaupunkia – antaen valonsa myös tuonne meren rannalla sijaitsevan kartanon sisälle, jossa sinä hetkenä yksi sisäköistä käveli kohti yläkertaa pölyhuiska kädessään. Tehdäkseen työstänsä mielyttävämmän ja sitä myötä joutuisamman – oli sisäkkö laittanut korvilleen nappikuulokkeet, joiden avulla tämä pystyi kuuntelemaan paikallista radiota. Sisäkön päästessä portaat ylös ja jatkaen työtänsä pölyjen kimpussa – ehti tämä keskittymään työhönsä noin kymmenen minuutin ajan kunnes yhtäkkiä selvä kolahdus lävisti sen hetkisen musiikkikappaleen. Kyseisen äänen saaden sisäkön ottamaan toisen korvakuulokkeista pois paikaltaan ja huhuilemaan siihen suuntaan, josta ääni oli hetki sitten kuulunut. Vastausta kuitenkaan kuulumatta tarpeeksi nopeasti, sai se sisäkön jättämään hetkeksi työnsä ja menemään sinne mistä päätteli kuullensa kolahduksen. Ehkä joku niistä raskaista kirjoista oli tippunut taas alas hyllyltä tai pöydältä kun herra De Fiore ei aina muistanut pistää niitä kunnolla paikoilleen. Tai sitten se oli ollut oksa, joka oli paukahtanut liian lujasti ikkunaan.

Käden kohottautuessa painamaan ovea syrjään, mikä johdattaisi kirjastohuoneeseen. Saman hiljaisuuden vastaten takaisin oven avaamisen jälkeen vaikka sisäkkö yrittikin katsella mahdollisimman tarkkaavaisena ympärilleen. Tämän jo ehtien kääntymään kannoillaan puoliksi kunnes edellistä vaimeampi tömähdys kuului uudelleen. Sisäkön kääntyessä heti ympäri ja kohdistaen katseensa kirjaston poikki toisella puolella näkyvään oveen, jonka takana sijaitsi se tila johon herra De Fiorella olisi vain asiaa.
”Haloo? Herra, De Fiore… oletteko siellä?”
Sisäkön yrittäen parhaansa mukaan huhuilla samalla kun otti välimatkaa umpeen tuonne kyseiselle ovelle asti. Käden kokeillessa oven kahvaa, joka onneksi antoi myöten ja avasi oven hiljaisesti narahtaen. Päivän valon onneksi päässen myös tuohon kyseiseen tilaan, mutta siihen se kaikki hyvä jäikin. Sisäkön hätkähtäen ensin selvästi ennen kuin tämä ymmärsi harpata välimatkan kerralla umpeen ja kumartua lattialle lyyhistyneen miehen puoleen, joka oli päässyt jo osittain kyynärpäänsä varaan, mutta pian voimattomuus pakotti lyyhistymään takaisin parkettilattialle.

”Herra, De Fiore?! Oletteko kunnossa?”
Täynnä huolta olevan äänen yrittäen kartoittaa nopeasti tilannetta, mutta kun kädet eksyivät puoliksi vahingossa koskettamaan hikistä kasvon sivustaa – tunsi typeräkin kehon kärsivän sinä hetkenä hyvin korkeasta kuumeesta.
”Pyhän Marian nimeen! Olette aivan tulikuuma. Miksi ette ole taaskaan mennyt ajoissa lääkäriin, jonne kyllä vien teidät tästä samantien, mutta sitä ennen soitan rouva De Fiorelle ja pyydän häntä palaamaan kaupungilta mahdollisimman nopeasti.”
Sisäkön aloittaen tapansa mukaan puhetulvan – ettei tämä aluksi ymmärtänyt kuunnella mitä miehellä itsellään oli sanottavaa ennen kuin tämä nappasi tiukemmin naisen ranteesta ja otti tähän hyvin pistävän katsekontaktin.
”Auta minut ylös, Sisilia.”
”Mutta…”
”Ei, ei lääkäriä. Auta minut vain sänkyyni – niin pääsen hetkeksi suoristamaan selkäni.”
”Entä ilmoitus vaimollenne.”
”Jos tekisin ilmoituksen joka ikinen kerta kun kärsin tästä kirotusta selästä – hän joutuisi istumaan vankina vieressäni. Auta minut nyt ylös.”
Sen enempää sisäkön alkamatta väittämään vastaan (vielä), kietoi tämä kätensä miehen vyötärön ympärille ja alkoi auttamaan ylös jaloilleen, joka piti sisällään miehen suunnalta monen monta kirosanaa ja hampaiden purentaa. Giovannin joutuen hakemaan valitettavasti myös tukipisteen Sisiliasta, joka tunnollisesti alkoi auttamaan kartanon isäntää pääsemään takaisin päämakuuhuoneeseen.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alex lähetetty Ti 06 Toukokuu 2014, 19:30

Aurinko oli jo herättänyt ne uneliaisemmatkin asukit hereille tuon kauniin maan päällä, jonka arkipäivinä kadut sattuivat olemaan tupaten täynä ja yleisesti liikkuminen oli jokseenkin hankalaa, joka tuntui pahenevan aina iltapäivänä ja taas hiljentyvän tässä iltaisin jolloin laskettiin koko keho lepoon kiireisen päivän päätteeksi seuraavaan aamuun, joka toisi omat erikoisuutensa mukanaan jokaiselle henkilökohtaisesti. Myös Evey, joka oli viimeiset vuodet tyytynyt täyspäiväisesti hoitamaan heidän esikoistaan ennen tämän katoamista jonka jälkeen jokainen päivä taas oli mennyt täysin tuon samaisen lapsen löytämiseen vaikka joka kerta tuo oli johtanut umpikujaan. 
Nyt kun hän oli joutunut pakosti poistumaan tuosta rakennuksesta omille asioilleen, joita ei oltu suotu ääneen lausutuksi edes hänen aviomiehelleen sitä todellista syytä sillä nainen ei halunnut aiheuttaa miehelleen enempää stressiä ja hermostuneisuutta kuin mitä tämä joutui kokemaan jo nyt. Giovanni ei ehkä puhunut siitä, mutta sen jälkeen kun Andrea oli siepattu - oli Evey saanut nähdä lähes joka päivä sen saman katseen kuin silloin kun Mike oli todettu menehtyneeksi sodassa, ja se taas pakotti miestä joka päivä tekemään kovemmin töitä kuin tarvitsisi ettei tuo ajatus veisi viimeistäkin järjen ääntä tuolle ajatukselle joka oli kummitellut viisi vuotta yhteen mittaan taukoamatta. Ja kun toisen selkä vaivasi, oli tuolla hankalaa purkaa stressiänsä tutulla tavalla, mikä lisäsi hermostuneisuutta. 

Kellon tikittäen tuossa valkeassa tilassa tutulla tavalla, jokaisen viisarin liikkeen tuntuen yhtä hitaalta ja raskaammalta kuin edellisenä tilanteeseen nähden, joka oli kestänyt normaalia kauemmin, niinkuin se teki myös kartanolla jossa normaalina alkanut päivä oli saanut erikoisen käännöksen miehen äkillisen tilan ansiosta, joka oli äkisti saanut muutoksen selän takia, ja siltikään toinen ei halunnut lääkäriään tai edes vaimoaan paikalle joutui tuo tuskin edes kahtakymmentä ikävuotta vanhempi nainen tyytymään kartanon isännän tahtoon vaikka sillä hetkellä järki ja halut huusivat aivan päinvastoin. Mutta entä jos hän menettäisi sen takia työnsä? Rappusten tullen kavutuksi yksi kerrallaan varoen, lähes jokaisen noista askeleista sisältäen kirosanan ja siihen päälle vielä hampaiden irvistelyn kivusta. Silti näiden kahden matka sujui omalla tavallaan tuohon päämakuuhuoneeseen, vaikka nuori sisäkkö oli selvästi normaalia varovaisempi liikkeissään kuin normaalisti, joka silloin kun pehmeä patja viimein otti huomattavasti vanhemman miehen kehon vastaan naisen avustamana. 
Tuon jälkeen nuorempi irtaantui kauemmaksi sängyn viereltä, vaikka katseesta näkyikin pieni huolestuneisuus toista kohtaan, vaikkei sitä tuotukaan sanoissa aluksi edes esille. Tuo tilanne oli aivan uppo-outo Sisilialle, joka ei ollut koskaan joutunut itse henkilökohtaisesti tuohon tilanteeseen sillä yleensä miehen vaimo tiesi mitä tehdä ja oli aina ollut auttamassa paitsi juuri sinä päivänä kun jokin muu oli vienyt tämän kaupungille... "Oletteko varma etten voi tehdä mitään helpottaakseni oloanne, herra?" nuoremman uskaltautuen viimein kysymään toiselta, vaikka toisaalta tämä olisi voinut yhtä hyvin toivoa pääsevänsä jatkamaan töitä normaaliin tapaansa siihen mihin se oli jäänytkin. 
"Onko teillä lääkkeitä, tai tuonko teille vesilasin? Oletteko aivan varma ettet halua että vien teidät lääkäriin tai että soitan vaimollenne sittenkin?" Sisilian vielä yrittäen tuossa kohdin saada vanhemman miehen päätä kääntämään, mutta kun tuo viimeinen lause oli sanottu loppuun sai kuitenkin jokin kielen kantimet kiinnittymään kokonaan kiinni ja katse osoittautui pahoittelevasti alaspäin. Hänen tehtäviinsä ei kuulunut kyseenalaistaa esimiehensä pyyntöjä, ja vielä vähemmän saada toinen hermostumaan itseensä omilla teoillaan "Antakaa anteeksi herra De Fiore. Palaan jatkamaan töitäni mikäli ette tarvise apuani, jos se vain teille käy."
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alice lähetetty Ti 06 Toukokuu 2014, 22:48

Kaksikon astuessa Sisilian johdattamana makuuhuoneen kynnyksen ylitse – oli tämä vanhempi mies jo valmis lyyhistymään siihen paikkaan, mutta silti jokin sai kehon pysymään pystyssä ja jaksamaan sängyn luokse. Jaksaen vieläkin esittää vahvempaa kuin todellisuudessa oli vaikka keho olikin jo päässyt makuuasentoon sopivan pehmeän patjan päälle ja selkä pääsi rentoutumaan sen verran minkä kuumeesta kihelmöivät lihakset antoivat myöten. Sisäkön yrittäessä vielä parhaansa mukaan saada Giovannin ajatuksia ja päätöksiä kääntymään, mutta vanhempi mies piti päänsä vaikka kyllä tiesikin, että Sisilia vain tuona hetkenä ajatteli vanhemman parasta. Olihan yleensä Evey ollut paikalla ja kertomassa mitä tulisi tehdä, mutta nyt kun tuota naista ei ollut lähimaillakaan – oli normaalia, että Sisilia tunsi itsensä epävarmaksi ja ehkä jopa myös pelokkaaksi. Giovannin päättäen siis tehdä palveluksen nuoremmalle ja päästäen tämän lähtemään takaisin työaskareidensa pariin, jotka tuona hetkenä olisivat huomattavasti paljon yksinkertaisemmat.

Sisilian lähtiessä ulos huoneesta ja sulkien oven perässään – jäi Giovanni katsomaan yläpuolellaan avautuvaa kattoa ilmeettömänä ja keskittyen vain hengittämään mahdollisimman syvään. Vasta kun normaalia tarkempi kuuloaisti erotti sisäkön päässeen tarpeeksi kauas – alkoi siihen hetkeen asti pysynyt kova ulkokuori murenemaan hiljalleen. Kyseisen paljastaen ensin kaulalihasten jännittyminen kun nieleminen kävi selvästi hankalammaksi. Viimeisimpänä silmäluomien sulkeutuessa yhtäkkiä katseen peitoksi, jota oli alkanut kirvelemään selvästi. Toinen käsistä kohottautuen silmien päälle ja kiristynyt ääni lausui tukahtuneesti ensimmäisen kirosanan mikä kohosi mieleen. Giovannin aikomatta antaa vieläkään periksi omille tunteilleen, jotka tuona hetkenä tunsivat syvää pettymyksen tunnetta ja vihaa miestä itseään kohtaan. Hänen oma kehonsa oli pettänyt hänet ja se sai vihan kiteytymään niin kitkeräksi, että se jo alkoi oksettamaan. Noistakaan tunteista huolimatta Giovanni ei antanut itsellensä armoa. Hän ei ollut vaipunut polvilleen silloinkaan kun oli menettänyt välinsä vanhempiinsa ja joutunut yksin tekemään kaiken sukunsa firman eteen. Hän ei ollut itkenyt kertaakaan kun oli joutunut sanomaan hyvästi pikkuveljelleen ja isoisälleen. Hän ei ollut itkenyt – eikä tekisi niin nytkään.

Käden laskeutuessa hitaasti takaisin vartalon sivulle – kohtasivat merenpihkan väriset silmät sen saman katon, joka ei ollut muuttunut siinä välissä miksikään, mutta luovuttamisen säe oli puolestaan muuttunut ajatuksissa katkeruudeksi ja ehkä jopa myös vihaksi. Giovannin tuntien pistävän tunteen sisimmässään ensimmäistä kertaa koko noiden viiden vuoden aikana. Hänen tiedostaen sen vasta nyt selvästi. Hän oli katkera De Fioren suvun valalle ja sille, että jokin toinen oli nyt saanut sen kaiken itselleen vaikka ei ollut edes varmaan koskaan nähnyt Kiellettyjen Kirjaa silmiensä edessä. Hänet oli syrjättänyt joku sellainen henkilö, jonka suvun vala muka katsoi paremmaksi kuin hän itse. Giovannin joutuen toden teolla taistelemaan itsensä kanssa- ettei olisi samantien ponkaissut takaisin pystyyn ja kieltänyt itseään olemasta heikko, mutta mitä enemmän hän ajatteli kyseistä tekoa – sitä enemmän se alkoi kuulostamaan typerän ihmisen hommalle ja hätiköidylle ratkaisulle. Jos totta puhuttiin, ei Giovanni jaksanut tuona hetkenä enää nousta mihinkään vaikka suihkussa käyminen houkutteli kovasti, saatikka että keho olisi saanut päällensä enemmän peittoja kun kuumeen vilunväristykset koettelivat vieläkin.

Koko tuon aikana, minkä Giovanni oli käynyt ajatuksiaan itsensä kanssa – oli Sisilia palannut takaisin alakertaan ja soittanut rouva De Fiorelle kiellosta huolimatta. Sisilia oli ehkä vielä nuori, mutta tämäkin jo ymmärsi koska olisi vakavasta tilanteesta kyse ja se kyseinen tilanne oli nyt.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alex lähetetty Ke 07 Toukokuu 2014, 00:02

"Kyseessä ei tosiaankaan ole mitään, mistä pitäisi olla huolissaan, rouva De Fiore" Tuon yhden lauseen, ja siihen päälle lempeän hymyn kohoten muistikuvaan tuskin kahtakymmentä minuuttia aikaisemmasta tapahtuneesta, jossa Evey oli katsonut hämmentyneenä vastapäistä mieslääkäriä, joka oli hoitanut De Fioren-perhettä jo Giovannin omista lapsuusajoista lähtien. Seuraavan lauseen joka oltiin suotu rehellisesti nuoremman naisen kuultavaksi selvemmin, oli tämän reaktio ollut kaikkea muuta kuin se olisi ollut yleensä. 
Kuvan rikkoen kuitenkin se yksi ääni, ja tuntuma olkalaukussa, kun puhelin pirahti tuskin kolme sekunttia kauemmin soimaan huomiota kaipaavasti, kunnes se etsittäisiin kaiken sen tavaran keskeltä ja vastattaisiin, sitä ennen tuo koje ei antaisi rauhaa hetkeksikään ja Evey tiedosti sen, valitettavasti vaikka olisi voinut hyvin jättää vastaamatta. Luurin kohoten korvalle, toisesta päästä vastaten Sisilia jonka ääntä vanhempi ei meinannut aluksi tunnistaa sillä harvemmin hän oli joutunut neidon kanssa puhumaan puhelimessa, varsinkaan työaikana mutta kun nainen aloitti puheensa pahoitellen, yrittäen selvästi pysyä mahdollisimman rauhallisena vaikka se olikin täysin tuomittu yritys uudessa tilanteessa - riitti se kertomaan jo puolet vaikka nuorempi pääsi vasta selittämään tapahtumien kulkua. Vanhemman rauhoitellen toisen näin ensitöikseen ja kertoen yrittävänsä päästä itse paikan päälle niin nopeasti kuin vain pystyi mahdollisesti ruuhkatilanteessa etenemään, ja naista jatkamaan siten kuin parhaaksi näki itsensä ettei tämä olisi täysin saanut hermoromahdusta. 

Melkein puolituntia myöhemmin, asteli nainen viimein tutuista porteista sisään, niiden sulkeutuen samassa tahdissa melkein perä jälkeen korkokenkien tahdissa, jotka menivät jo hyvää vauhtia kohti itse pääovea, jossa Sisilia oli jo vastassa. Nuoremman ymmärtämättä ehkä piilottaa tuntemaansa, joka paistoi tämän kasvoilta selvästi, tuon nuoremman naisen puristellen sormiaan vasten työasunsa kangasta vasten hermostuneena mikä taas tavallaan kertoi oman versionsa siitä mitä nuorempi oli tehnyt tuona aikana: tämä oli jättänyt Giovannin omaan rauhaansa makuuhuoneeseen ja jatkanut itse töitä pystyäkseen pitämään omat hermoilevat ajatuksensa kurissa jotenkin, vaikka ehkä tämän olisi pitänyt seurata toisen tilaa tarkemmin tässä kohdin. "Rouva De Fiore..." Normaalia hiljaisemman äänen tervehtien naista tapojen mukaisesti, suotiin tuolle elämänsä alussa olevalle naiselle rauhoittava hymy samalla kun hopeiset silmät vilkaisivat yläkerran portaikkoon arvioivasti, oven sulkeutuen tuolloin perässä. "Hän ei halunnut lääkäriä, tai että teille soitettaisiin, ja menin täysin lukkoon enkä ole käynyt teidän makuuhuoneessanne nyt hetkeen... olen pahoillani rouva..." Lauseen jääden kuitenkin tuossa kohdin kesken kun tuo täyttä hopeaa muistuttava katse kääntyi vuorostaan naisen omiin, jotka olivat vaaleanruskeat eivätkä siitä juurikaan muuttuisi, - lempeän hymyn, jolla oli oma rauhoittava vaikutuksensa yleensä ympärillä olijoihin vaikeinakin hetkinä, osoittautuen sillä hetkellä tuolle nuorelle naiselle, ettei tuolla olisi mitään hätää. "Teit aivan oikein Sisilia. Anna vain hänelle aikaa, kyllä se siitä. Sanoit että hänellä on kuumetta?" Takin riisiutuen käsivarsien päältä ja asetettiin tottuneesti oven lähettyvillä sijaitsevaan naulakkoon, jonka jälkeen - Sisilian kummastukseksi tuo nainen ei astellutkaan suoraan yläkertaan vaan sen sijaan eteisen halki aivan päinvastaiseen suuntaan, uskaltautui Sisilia kuitenkin vielä kysymään naisen perään hämmennyksestään huolimatta mitä tämä aikoisi, kierähti Evey tuossa kohdin vielä pikaisesti ympäri iloisesti "Annan hänelle aikaa." 

Sisäpuutarhan, jonka kasvi valikoima oli kasvanut niiden vuosien aikana, mitä enemmän Evey oli saanut oleskella tuossa kyseisessä tilassa joka soi tälle oman rauhoittavan leposijansa kaikkien niiden vuosien jälkeenkin samalla lailla kuin se oli tarjonnut jo Saitesin luona aikanaan. Joissain tapauksissa: tuo kyseinen piirre oli tullut jopa käytännölliseksi - vaikkei nainen ollut yhtä taitava kuin äitinsä, mutta hän muisti ne perusasiat, joita hän oli saanut ja joutunut kokemaan paljon nuorempana. Lääkkeen tullen valmistetuksi yksinkertaiseen vesilasiin pienten lasipullojen sijasta joita hän ei yksinkertaisesti sattunut omistamaan, mutta takasi saman asian. Paljaiden jalkaterien ottaen kylmemmän lattian vastaan jokaisella askeleella joka suotiin tuon rakennuksen halki aina yläkertaan asti, jossa Evey pysähtyi ensimmäisen kerran ovelle nähdäkseen miehensä. Kehon nojautuen hetkeksi oven kaarmia vasten, saadakseen katsoa toista vielä hetken ennenkuin tilanne pakottaisi hetken muuttumaan vakavaksi. Seuraavien liikkeiden tapahtuen hiljaisesti, kuin kissalla itsellään, olisi Evey normaalisti mennyt toisen vierelle makaamaan sängyn päälle tuodakseen ilmi olevansa lähellä, mutta sillä kertaa tämä astelikin yöpöydän luokse jonka päälle asetettiin tuo lasi sekä puutarhasta kerätyt kukat samaisen pinnan päälle. Auringon loistaen sisään ikkunoista, joita ei oltu suljettu vielä verhojen taakse ja jotka omalla tavallaan toivat lämmön sisään tuohon isoon huoneeseen, jossa nämä kaksi ihmistä olivat vain sillä hetkellä, ei hiljaisuutta kiirehditty mitenkään rikkomaan samantien mutta tottakai sekin piti tehdä jossain kohtaa "Miten voit?" 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alice lähetetty Ke 07 Toukokuu 2014, 12:46

53… 55… 58…
Sekunttiviisarin antaen omaa tasaista tahtiaan yöpöydän päällä olevasta vanhasta herätyskellosta, jota ei ollut vaihdettu digitaaliseen vaikka tekniikan kehittyminen oli mennyt reilusti eteenpäin. Giovannin laskien noita sekuntteja vailla minkäänlaista syytä – tuon pienen teon kertoen viimeistään sen, että mies kärsi kun joutui olemaan pakotettuna liian kauan paikoillaan. Tuossa kohdin estäjänä toimi hyvin vahvasti hänen oma kehonsa, joka ei antanut minkäänlaista mahdollisuutta nousta vielä ylös ilman, että koko kehoa olisi vihlaissut todella pahasti ja saanut maskuliinisemmankin miehen itkemään. Lopulta Giovanni oli kuitenkin pakottanut itsensä kääntymään sen verran yöpöydän puoleen, että sai otettua sen kannen päältä kirjan, jota miehellä oli ollut tapana lukea ennen nukkumaan alkamista. Kirja ei ollut pokkari tai mikään mukaan sopivanlainen kertomus vaan De Fioren jäsenten tapojen mukaan kirja käsitteli sillä kertaa euroopan taidehistoriaa. Giovanni ei lukenut kirjaa sen vuoksi, että se tylsyydessään saisi nukahtamaan väkisin vaan tämä luki tuota teosta ihan tosissaan, koska se kiinnosti kuten ne muutkin samankaltaiset kirjat, jotka oli tullut luetuksi kannesta kanteen vuosien saatossa.

Käsien alkaessa kuitenkin väsymään kirjan kannattelemisesta – tuli teos lasketuksi vajaan puolen tunnin päästä rintakehän päälle, mutta oikean puoleinen etusormi jäi vielä kirjamerkiksi kesken jääneeseen kohtaan – jos mies yhtäkkiä jaksaisikin jatkaa lukemista. Hengitysrytmin syventymisen kertoen pinnallisen unen saaneen viimein kiinni miehestä vaikka alun alkaen tällä oli ollut vain tarkoitus lepuuttaa hetken silmiään. Giovannin edes kuulematta Eveyn saapumista makuuhuoneen oven suulle vaikka yleensä tarkkaavaiset aistit rekisteröivät naisen läsnäolon samantien. Tuonkin yksityiskohdan vahvistaen ensimmäiset huomiot; Giovanni oli polttanut itsensä taas loppuun.

”Tiedät etten edelleenkään kovin usko noihin luontaislääkkeisiin…”
Miehelle ominaisen tumman ääneen lausuessa osittain karheasti kuivettuneen kurkun vuoksi. Silmien pysyessä vielä suljettuina – sillä tuonakin hetkenä aurinko paistoi liian kirkkaasti ikkunoista sisään, mutta Giovanni ei ollut jaksanut nousta ylös sulkemaan verhoja. Uloshengityksen tapahtuen tahallaan asteen raskaammin samalla kun silmät alkoivat avautumaan kohdatakseen tuon seitsemän vuotta nuoremman naisen kasvotusten.
”…ja silti edelleen yrität juottaa niitä minulle tilaisuuden tullen.”
Toisen suupielistä kohottautuen hymyn kaltaiseen virneeseen. Kehoa tullen kohotetuksi aavistuksen kyynärpäiden varaan ja puolikoholla olevaa makuuasentoa parannettiin varovaisesti kahden tyynyn varaan. Giovannin jatkamatta kyseisellä keskustelu alueella sen enempää – sillä tämä kyllä muisti edelleen, että se oli yksi niistä joka aiheutti erimielisyyksiä pariskunnan välillä. Evey oli oppinut luottamaan vanhaan lääketieteeseen vanhempiensa kautta kun taas Giovanni oli laskenut terveytensä joka kerta nykyaikaisen lääketieteen varaan. Pandora oli ehkä pelastanut Giovannin hengen silloin viisivuotta sitten, mutta mies oli ollut liian tokkurassa muistaakseen siitä yhtään mitään. Tuon erimielisyyden vuoksi Giovanni ei ollut siis kääntynyt vaivassaan Anubiksen tai Pandoran puoleen vaikka hyvin todennäköisesti nämä olisivat voineet auttaa miestä enemmän kuin tämä edes tiesi/ymmärsi.

”Mitä taas vointiini tulee…”
Hyvin paljon kertovan hymähdyksen riittäen kertomaan enemmän kuin tuhannet sanat yhteensä. Merenpihkan värisen katseen pysyen noissa hopeisissa silmissä, joiden väritys korostui joka ikinen kerta ulkopuolisen valon voimasta. Giovannin tavatessa Eveyn ensimmäistä kertaa olivat naisen silmät saaneet mielen lamaantumaan hetkeksi – sillä niin mystiset ne olivat olleet ja olivat edelleenkin.
”Olen kuin selkääni saanut, mutta jään henkiin. Ajatella, olen vasta vähän yli neljänkymmenen ja jo valmis hautaan.”
Viimeisten sanojen kuulostaen hyvinkin tosikkomaisille, mutta kun katsoi silmien katsetta – pystyi näkemään ettei Giovanni ollut tosissaan, sillä tämä oli tehnyt lupauksen Eveylle ja aikoisi pitää siitä kiinni. He tulisivat vanhenemaan yhdessä ja näkisivät vielä lapsen lapsen lapsensa. Giovannin muistaen Saiteksen sanat vieläkin. Hän oli uudestisyntynyt esi-isänsä ja tullakseen yhtä kunnioitettavaksi oli se ansaittava.
Eveyn puoleisen käden kohottautuessa aavistuksen naista kohti ja pehmettyneempi ääni sanoi sovintoa hierovasti:
”Uskallanko silti pyytää sinua viereeni, mio caro?”
Giovannin käyttäen juuri sitä ilmettä, jolla tämä kykenisi hurmaamaan jokaisen vastaan tulevan. Juuri se ilme, jolle olisi mahdotonta sanoa ei.
”Lähellä olemisesi lämmittäisi minua todella kovasti. Et arvaakkaan kuinka viluissani olen ollut.”
Vanhemman jatkaen taktikoidusti samalla linjalla minkä oli aloittanutkin. Tämän yrittäen saada Eveytä unohtamaan tuomansa lääkejuoman ja sen – ettei Giovanni aikoisi koskea siihen. Samalla aviomies halusi tuntea vaimonsa lähettyvillään kun voimattomuus oli päällimmäisenä. Naisen läsnäolon valaen voimaa omalla tavallaan.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alex lähetetty Ke 07 Toukokuu 2014, 16:44

Giovannin tuoden ensimmäisenä vastaväitteensä tuolle nesteelle joka oli saatu laskettua yöpöydän päälle, miehen mainitessa ettei edelleenkään uskonut moisiin kasviuutteisiin vaikka tämän vaimo vieläkin yritti tuota saada miehelle juotettua, pyöräytettiin silmiä tuossa kohdin vastauksena, vaikka yleensä moinen otettiin tympääntymisen merkkinä, todellisuudessa se oli vain huvittunut tuohon puheenaiheeseen joka käytiin joka kerta ja joka kerta se oli sama. Naisen lähtemättä kommentoimaan toisen mielipidettä sillä joka kerta se aiheutti erimielisyyden, ja joka kerta kumpikaan ei suostunut antamaan periksi omalle periaatteelleen ja tottumukseen, joten oli tuo aihe opeteltu jättämään omaan arvoonsa. Eveyn tietäen ettei saisi Giovannin päätä saatu käännettyä helposti, niinkuin ei myös hänenkään joten joka kerta tuo aihe oli yhtä turhuuden kanssa, eikä siitä pääsisi eteenpäin. 

Tuossa kohdin Evey oli astellut kiltisti ikkunoiden luokse saadakseen verhoja sivummalta uudemman kerran eteen ettei se olisi osunut suoraan toisen silmiin, vaikka toinen verhoista jätettiin auki tuodakseen huoneeseen edes hieman valoa pimeyden keskellä, kunhan vain se ei osuisi suoraan sänkyä kohden jossa olisi sillä hetkellä toipilas. Vanhemman tuoden viimein rehellisesti sanoilla ääneen sen hetkisen tilansa tuttuun tapaan hyvin totisella äänellä, mikä saikin pään kääntymään ympäri valmiina sanomaan topakasti etteivät toinen voinut olla tosissaan sanoissaan mutta kun katseet kohtasivat toisensa... ei toinen ollutkaan. "Tuo ei ole hauskaa Gio, tiedät sen kyllä." Naisen todeten yhtä vakavalla äänensävyllä vaikka sillä hetkellä se oli tuomittu heti alkujaan kohoavan huulen sivustan myötä joka ei pystynyt mitenkään pysymään alhaalla enään tuossa kohdin, varsinkaan silloin kun Giovanni loi kasvoilleen sen ilmeen jota ei oltu suotu pitkään aikaan ja siltikin se riitti vieläkin niiden kaikkien vuosien jälkeen viemään Eveyltä ja monelta muultakin naiselta ja ehkä jopa mieheltä jalat alta kertaheitolla vaikkei sitä ääneen lausuttukkaan. Eveyn naurahtaen "Yritätkö päästä tukalasta tilanteesta puhumalla, herra De Fiore?" Eveyn lausuen tuolloin takaisin miehen viimeismpiin lauseisiin jotka oli sanottu ääneen tuolla äänellä, joka sai kylmät väreet kulkemaan koko kehon lävitse ja kehon tulemaan tiedostamattaan lähemmäksi haluamaansa, joka sillä hetkellä sattui olemaan tuo huonossa kunnossa oleva mies joka oli päätynyt makaamaan sänkyyn avustamana kun keho oli päättänyt sanoa sillä erää sopimuksen irti miehen oman tahdon kanssa. Välimatkan tultua otetuksi kiinni ja sormien kietoutuen hellästi ojennetun käden päälle, naisen päätyen miehensä vierelle niinkuin toinen oli toivonutkin vaikka samalla nainen oli tietoisesti varovainen toisen selän takia, vaikka nainen päätyikin painamaan päänsä tuttuun tapaan miehen rintakehän päälle, sormien juosten tietoisesti olemattomalla liikkeellä vanhemman paidan päälle vatsan alueella, "Menitkö taas ylittämään itsesi?" Naisen äänien kysyen sitten hiljaisemmin, vaikka todellisuudessa Evey kyllä tiesi jo miten ihmeessä Giovanni oli jälleen onnistunut saamaan itsensä tuollaiseen tilaan, vaikkei toinen sitä myöntäisi, solakoiden sormien leikitellen allaan löytäneellään paidan yksityiskohdilla, tuntien ne pienetkin yksityiskohdat mitkä kätkeytyivät tuon yleensä niin viimeistellyn ulkomuodon alle. Giovanni oli taas tehnyt liikaa töitä eikä ollut välittänyt omasta terveydestään, niinkuin tavallista mikä yleensäkin aiheutti nämä samaiset tilanteet. Mutta siltikään äänestä ei kuulunut sitä turhautuneisuutta, vihaisuutta tai edes ärsyyntyneisyyttä toisen jääräpäisyyteen, naisen itseasiassa edes odottamatta enään vastausta kysymykseensä väkisin. Toinen kertoi jos oli kertoakseen, jääräpäinen kuin oli. Pään nousten varoen rintakehän päältä sen verran että Giovanni pystyi tuntemaan hengityksen kaulan sivustalla ennen lepyttelevää suudelmaa samaiseen kohtaan, tuon saman teon toistuen toistuen aina leuan alapuolelle, mihin en pysähtyivät viimeistään ennen kuin olisivat ehtineet vanhemman huulille, mutta sitä ei suotukaan enään tuosta eteenpäin. 
"Tiedät liiankin hyvin, miten saat huomioni pois tuolla ilmeelläsi... mutta yleisesti, saan aina haluamani enemmin tai myöhemmin, mon chérie" (*rakkaani), Pariskunnasta tuon nuoremman osapuolen lausuen hieman haastavalla äänensävyllä toiselle vaikkei mikään noista sanoista ollut mitenkään tosissaan otettava kaksikon välillä, tahalteen luodun lapsekkaan hymyn korostaen tuota faktaa entisestään sanattomasti, ettei toinen ottaisi häntä sillä kertaa tosissaan. 

Hymyn kuitenkin laskeutuen jossain kohtaa alas, näytti Evey menevän hetkellisesti miettiliääksi kun ajatuksiin nousi jälleen se ajatus joka piinannut tätä lähemmäs koko kotimatkan: miten hänen pitäisi kertoa toiselle? "Gio... minulla on kerrottavaa..." Hiljaisen, paljon vakavamman äänen aloittaen viimein, alahuulen päätyen hampaiden väliin hetkellisesti kun asiaa yritettiin tuoda järkevästi ääneen lausutuksi vaikkei siihen todellisuudessa ollut kuin se ainoa tapa miten sanoa se, "Olen raskaana." Siinähän se tulikin möläytyksen lailla päästetyksi ääneen, pystyi Evey tuntemaan aivan liian selvästi sydämensä sykkeet jotka tuntuivat pahenevan jokaisen kuluneen minuutin myötä, ja silti Evey uskaltautui katsomaan Giovannia silmiin koko tuon ajan "Gio?"

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alice lähetetty Ke 07 Toukokuu 2014, 20:42

Toinen verhoista asettuessa ikkunan eteen sen verran, että aurinko jäi piloon sen taakse eikä enää häikäisisi valollaan vuoteessa makaavan miehen silmiä – soi vanhempi kiitoksen nuoremmalle katseensa välityksellä. Käden pysytellessä vieläkin itsepintaisesti koholla ja odottaen kärsivällisesti, että Evey unohtaisi ylpeytensä ja tulisi takaisin huonossa kunnossa olevan aviomiehensä luokse. Solakoiden sormien, joista oli tullut yksi Eveyn tuntomerkeistä, kietoutuessa kiireettömästi otteeseen Giovannin omien sormien tahdissa – päätyi rintakehällä lepäävä kirja siirretyksi samoihin aikoihin syrjään sängyn vapaalle puoliskolle. Miehen molempien käsien vapautuessa viimein kun nuorempi nainen oli päässyt siirtymään varoen aviomiehensä vierelle – eivät kädet jääneet kuitenkaan toimeettomiksi vartalon sivuille vaan toinen käsistä löysi tiensä naisen alaselälle ja toinen niskan seudulle, jossa sormet pääsivät silittämään noita silkinpehmeitä hiuksia tasaisin pitkin vedoin. Eikä aikaakaan kulunut paljoakaan kun saman käden etusormi löysi itselleen sen saman hius sortuvan, jota alettiin tottuneesti hellästi pyörittämään kerta toisensa jälkeen sormen ympärille. Giovannin tavan säilyen tuossa kohdin vieläkin.

Merenpihkan värisen katseen tummentuessa asteen kun tuli puhetta siitä miten vanhempi oli oikein saanut itsensä taas niin huonoon kuntoon. Yleensä tuo kyseinen keskustelu oli sivuutettu jollakin nopealla tekosyyllä tai sitä ei oltu annettu edes ottaa puheeksi, mutta nyt kun kyseiset sanat oli jo lausuttu ääneen… ei tilanteesta enää voinut paeta millään. Giovannilla ei ollut äkillistä syytä poistua paikalta vaan tämä oli loukussa siinä tilanteessa. Hetkessä, joka pistäisi miehen seisomaan omien sanojensa takana; suora kysymys vaati aina suoran vastauksen.
Nielaisemisen tapahtuen asteen hankallammin suunnittelemattomasti. Giovannin voimatta enää katsoa Eveytä silmiin vaan oli suunnannut katseensa jonnekin seinän ja katon rajaan. Aluksi vaikuttaen sille, että vanhin ei aikoisi vastata mitään takaisin, mutta silloin huulet erkaantuivat toisistaan ja ääni, jota yritettiin pidellä mahdollisimman normaalina, lausui ajatukset viimein julki toisenkin osapuolen kuultavaksi.
”Kuulen hänen huutonsa ja itkunsa vieläkin selvästi vaikka siitä on kulunut jo viisivuotta. Kuulen lapsemme avunhuudot, mutta en voi tehdä mitään pelastaakseni hänet. En voi tehdä asialle yhtään mitään… joten teen kuten pelkurit yleensä; yritän tukahduttaa ne äänet pääni sisällä jollakin ulkopuolisella keinolla ja siitäkään huolimatta ne äänet eivät vaikene.”
Ensimmäisen suudelman, jonka Evey soi miehelleen, laskeutuessa koskettamaan kaulan sivustaa – pystyi nainen huomaamaan miehen kehon värähtävän pienesti kosketuksen vuoksi. Siitäkin huolimatta nuorempi jatkoi samalla linjalla, suoden kerta toisensa jälkeen pehmeitä suudelmia kuumeen lämpimälle iholle ja kiiveten samalla tietoisesti lähemmäs huulia, mutta viimeinen kosketus jäi leuan alapuolelle.

Eveyn kohottautuessa sen verran ylöspäin, että pariskunnan katseet kohtasivat toisensa. Naisen kuvan kauniille kasvoille piirtyen hiljalleen se sama hymy, jonka tarkoituksensa oli rauhoitella miestä. Eveyn yrittäessä myös pehmentää vakavaa hetkeä edes hieman, mutta pian tämän omille kasvoille laskeutui selvästi poissaoleminen ja sen perään tiheä miettiminen kun kieli yritti muotoilla korvien välissä liikkuvia ajatuksia järkeviksi sanoiksi. Eveyn saadessa lopulta muotoiltua edes ensimmäisen lauseensa kuuluville, kohotti Giovanni jo toisen kätensä hellästi naisen kasvon sivustalle ja otti toiseen tiiviin katsekontaktin, josta näki selvästi miehen olevan huolissaan aivan kuin peläten, että naisella olisi jotakin pahaakin kerrottavaa.
”Kerro minulle, Evey. Mitä sinun pitää kertoa minulle?”
Giovannin yrittäen olla ajattelematta sitä kaikkein pahinta, mutta tämä ei voinut itselleen mitään. Olihan kaksikko joutunut kokemaan jo liian paljon tuohonkin asti - niin mikä tekisi tästä asiasta poikkeuksen? Joten kun Evey sai viimein sanottua ääneen sen minkä oli halunnutkin kertoa – ei Giovanni ymmärtänyt aluksi reagoida millään tavoin. Tämän kuin jähmettyen niille sijoilleen siihen hetkeen asti kunnes korvat kuulivat Eveyn kutsuvan tätä lempinimellään.

”Raskaana?”
Kielen toistaen kuulemansa sanan kuin vielä varmistaakseen olivatko korvat todella kuulleet oikein hetki sitten.
”Odotat siis lastani… meidän lastamme?”
Sanojen jatkaen edelleen tilannetta hahmotellen. Katseen hämmentyneisyyden parantamatta tilannetta sen enempää. Sitten sen jonkin naksahtaen paikoilleen pään sisällä, mikä sai ilmeen sulamaan hiljalleen hymyksi ja siitä lähes riemukkaaksi pidätellyksi nauruksi. Giovannin pään sisään mahtuen sinä hetkenä vain yksi lause; Hänestä tulisi isä! Hänestä tulisi jumalten armosta uudelleen isä!
Kehoa aloillaan pitelevän kivun väistyessä kuin taikaiskusta sen yhden ainoan hetken ajaksi, minkä aikana käsivarret kietoituivat tiukasti naisen kehon ympärille.
”Jumalat sinut siunatkoon nainen. Rakastan sinua Evey. Rakastan sinua todella paljon.”
Suudelman painautuessa naisen huulille, jotka saivat tuntea miehestä kumpuavan ilon ja rakkauden hyvin selvästi.

_________________
We are all beasts, Nothing else
[Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link] | [Only admins are allowed to see this link]
avatar
Alice
Admin

Viestien lukumäärä : 440
Join date : 24.04.2014
Paikkakunta : FaNtAsY wOnDeRlAnD

Näytä käyttäjän tiedot http://assassin.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Alex lähetetty Ke 07 Toukokuu 2014, 23:01

Silmien nähden edessään pelkästään vanhemman hämmentyneen ilmeen, joka oli pelkästään jähmettynyt paikoilleen, alkoi Eveystä tuntua vähitellen ettei ollut ehkä se parhain ajan kohta kertoa toiselle vielä. Ensiksi niin huolestuneet silmät olivat nähneet edessään vain toisen joka oli odottanut pahinta kuulevaksi samalla tavoin kuin Evey oli saanut kuulla heidän ensimmäisten kuukausiensa aikana toisen syövästä, ja nyt nuoremman katseelle vastasi puolestaan kasvot, joita hänen oli hyvin vaikea lukea tietääkseen mitä toisen päässä liikkui sillä hetkellä.
Viimein, hiljaisuuteen tullen katko ja miehen saaden toistettua se yksi sana joka oli sillä hetkellä se olennaisin, tarttuivat sormet tuolloin miehen kädestä kiinni joka oli kohonnut kasvojen päälle huolestumisen aikana, nyökkäsi pää samalla hankalasti "Raskaana... pullat uunissa..." Naisen toistaen uudelleen nuo sanat, yrittäen saada toista ymmärtämään tilanteen joka voisi kääntyä hetkessä kahteen suuntaan: joko isä tulisi olemaan iloinen tai sitten peloissaan heidän esikoisensa kohtalon vuoksi ja se taas ajaisi heidät miettimään muita vaihtoehtoja. Mutta Evey joutui tuossa kohdin odottamaan.
"Anteeksi etten kertonut aiemmin mutten uskonut itsekään ja luulin oikeasti olevani kipeä tai pahempaa, mutta lääkäri..." Lauseen jääden kesken kun keho tunsi äkisti kuinka se painautui entisestään vasten miehen omaa tuon aloitteesta, naurun - jota Evey ei ollut saanut kuulla pitkään aikaan aitona - täyttäen tuon huoneen ja sen kuuleminen sai hymyn kohoamaan väkisin luonnostaan punertavien huulten pinnalle. Viimeisimpinä huulten painautuen toisiaan vasten silkkaa rakkautta ja iloa täynnä, vastattiin tuohon suudelmaan hämmennyksestä huolimatta yhtä rakastavasti, ja samalla helpottuneena. Huulten kuitenkin irtaantuen toisistaan, painautuivat kasvot toisiaan vasten tuon nuoremman toimesta, jonka kasvoista näki selvästi tämän olevan tyytyväinen toisen reaktioon, joka oli ollut onneksi päinvastainen kuin mitä hän oli kuvitellut "Minäkin rakastan sinua, lukutoukka." Huulien pinnan koskettaen uudelleen hellästi toisen omia, mutta tämä irtautui tuolloin miehestään sen verran kauemmaksi että pystyi katsomaan tätä topakaasti kasvoihin tuodakseen oman kantansa raskauden etenemisestä: "ja siitä pääsemmekin toiveeseeni: ei hössötystä, vaikka lapsi kasvaakin haluan toimia niin pitkälle normaalilla tavalla kuin vain pystyn." 

_*_*_*_*_*_

Kaupunki ei ollut vielä edes herännyt kunnolla, kuin ne ketkä keillä oli yksinkertainen velvoite moiseen niinkin aikaisin aamusta, jolloin pakkasasteet olivat vielä petollisesti voimissaan ja siltikin Sin oli jo valmis lähtemään matkaan. Hän oli sanonut lapselle jo illalla että he heräisivät ennen auringon nousua ja niin tämä oli tehnytkin ja Andreata se tuntui häiritsevän enemmän niin aikaisena aamuna, mutta siltikään tällä ei ollut mitään oikeutta valitukseen tuossa kohdin. He lähtisivät silloin kun piti, eikä hetkeäkään myöhemmin mikäli aikataulusta täytyi pitää kiinni. Mutta ennen lähtöä oli Sin halunnut väkisin pojan peseytyvän ja vaihtavan edellisenä päivänä hankitut vaatteet päälleen, jottei tämä kaiken varalta herättäisi liikaa huomiota sillä tuon nykyinen vaatetus joka kertoi enemmän kuin olisi ollut tarpeen minkälaisisssa oloissa tuo nuori poika oli viettänyt viimeiset vuodet. Tuon jälkeen lapsen eno oli itse kiirehtinyt suihkuun ja Andrea taas oli keskittynyt hetkellisesti aivan muuhun kuin itse valmistautumiseen sillä hänen täytyi saada tehtyä se mikä tätä oli jäänyt häiritsemään, ennenkuin hän katoaisi kokonaan tuosta hiekan täyttämästä maasta jossa yöt olivat petollisen kylmiä ja päivät taas tukahduttavan kuumia. 
Lyijykynän raaputtaen tekstiä sen mukaan mitä sitä tuli tuolle pienelle paperilapulle vaikka samalla poika yritti pitää kiirettä aikeissaan jottei Sin kerkeäisi astumaan silloin ulos suihkusta, tuon pienen linnun jonka hän oli kaapannut nopeasti kaiteelta sisälle, parantamatta lapsen hektisyyttä mitenkään. Hän vain halusi tuon kirjeen ystävälleen, ei mitään muuta. Pään kääntyen vilkaisemaan vielä kerran olkansa ylitse suljettua ovea jossa vielä kuului veden lotina selvästi, käärittiin tuolloin tuo paperin pala tarkoin linnun pieneen jalkaan samalla kun askeleet veivät avonaiselle jätetylle ikkunalle. Käsien jotka pitelivät tuota pientä luontokappaletta vielä käsissään niin ettei tuo pääsisi räpiköimään pakoon, kohoten varoen lähelle suuta jotta lintu pystyisi kuulemaan vain tuon hiljaisen sirkutuksen sävelenä, josta oli tullut viimeisen kolmen vuoden aikana kahden lapsen signaali mikäli poika itse olisi lähettyvillä kun Adette ei juurikaan päässyt pois huoneestaan. 

Sormien päästäen samassa linnun lentämään matkoihinsa kun korvat kuulivat lukon avautuvan uudelleen selän takana jolloin poika kääntyi salaman nopeasti kohti tuota vanhempaa miestä, joka katsoi toista hetken kysyvänä kun nuorempi näytti jotenkin oudolta seisoessaan vain aloillaan häntä kohti tekemättä mitään. Aivan kuin tämä olisi salannut jotain. "... Oletko valmis?" Miehen kuitenkin tyytyen vain kysymään yksinkertaisesti sen sijaan että olisi alkanut utelemaan nuoremmalta mistä moinen ilme johtui - sai tämä pian osakseen innokkaan vastauksen, joka kertoi lapsen olevan valmis matkaan vaikka tälle ei ollut todellakaan vielä mitään hajua siitä kuinka perhenan hankala ja hermojakoitteleva se tulisi olemaan vaikka heidän pitäisi olla ripeä jokaisessa liikkessään, kun heidän kuuluisi tavata Azra ja Chad satamassa tiettyyn aikaan. "Eikö se nainen tule meidän mukaamme?" Andrean ymmärtäen viimein kysyä vanhemmaltaan siitä naisesta joka oli auttanut heitä koko yön ja päivänkin ja jopa ollut valmis pelastamaan itse pojan mikäli Sin ei olisi kerennyt ensin, sai tuo kysymys kehon pysähtymään hetkeksi paikoilleen vaikkei sitä näytettykään selvästi tai huomiota herättävästi. Laukun tullen kiepautetuksi vastakkaiselle olalle pään ylitse mukaan samassa kun silmät ja sormet varmistelivat kaiken tärkeimmän olevan varmasti mukana "Hänellä on vielä keskeneräisiä asioita, Andrea joista edes minä en tiedä." vastauksen ollen suunnilleen rehellinen vaikka Sin itse ei tiennyt mitä ihmettä tuo nuorimmainen nainen oikein aikoisi vielä tehdä, mutta kun tämä palaisi soisi tämä sen ainakin salaseuran Odaylle - mutta ehkä se olisikin parempi ettei hän tietäisi. Hänen ei tarvinnut valehdella Chadille eikä Azralle, vielä vähemmän Andrealle joka oli joutunut elämään viimeiset viisi vuotta pelkkien valheiden parissa, ja Chad taas... no, tämä arvatenkin lähtisi pikkusiskonsa perään tässä kohdin mitä todennäköisemmin saadakseen naisen takaisin kotiin. Tiedä häntä. 

_________________
[Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link][Only admins are allowed to see this link] 
avatar
Alex

Viestien lukumäärä : 296
Join date : 25.04.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: 07.] Be fair to the Devil

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 1 / 3 1, 2, 3  Seuraava

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa